Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 22268-22287 of 24298
  • v. 
    Pfaler, Georg (1953)
  • Virkkunen, Eeva (1988)
  • Bonsdorff, Kirsikka (2002)
    Tutkielma tarkastelee television presidentinvaalikeskustelujen sisältöjä Suomessa vuonna 2000. Tavoitteena on ollut selvittää, millaisia teemoja ohjelmat sisältävät ja painottavat, ja kenen aloitteesta kutakin keskustelunaihetta käsitellään. Sisällön erittelyn rinnalla on käytetty dramaturgiseen analyysiin pohjautuvaa ohjelmien dramaturgisten huippupisteiden kartoittamista. Aineiston muodostavat YLE 1:n ja MTV3:n aikavälillä 17.11.1999 - 4.2.2000 esittämät kymmenen vaalikeskustelua. Tutkimusongelmaa lähestytään kansalaisen, politiikan ja joukkoviestinnän moniulotteisen suhteen kautta (Heikki Heikkilä 2001, Peter Dahlgren 1995 ja 1999, Peter Berglez 1999). Poliittisen päiväjärjestyksen (Maxwell E. McCombs ja Donald L. Shaw 1972, McCombs 1981) nähdään muotoutuvan tämän suhteen dynamiikan pohjalta (Kent Asp 1986). Televisio on julkisen alueemme (Jürgen Habermas 1989) johtava instituutio, keskeisin diskursiivinen väline ja politiikan näyttämö, jonka sisältöjen herruudesta huomiota tavoitteleva medioitunut politiikka ja ihanteidensa ja työrutiiniensa ristipaineessa toimiva journalismi kamppailevat. Television katselu määritellään tutkielmassa sosiokulttuuriseksi kokemukseksi ja sen tarjoaman yleisöroolin (Mats Ekström 1999) ymmärretään korostavan pikemmin sivusta seuraamista ja reaktiivisuutta kuin osallistumista ja aktiivisuutta. Presidentin valta ja ehdokkaiden ominaisuudet nousivat selvästi vuoden 2000 presidentinvaalikeskustelujen keskeisimmiksi teemoiksi. Vaikka ehdokkaat eivät ohjelmissa usein saaneetkaan keskeisimpiä vaaliteemojaan sellaisinaan läpi, heidän näkökulmansa painottui aineistossa selvästi. Teemojen määrällistä ja dramaturgista painoarvoa ohjelmissa lisäsivät ajankohtaisuus sekä ohjelmiin osallistujien intressit. Ohjelmiin osallistui toimittajien ja ehdokkaiden lisäksi asiantuntijoita, ehdokkaiden kannattajia sekä nk. muita kansalaisia, jotka saivat osallistua ohjelmiin varsin rajoitetusti kahden etukäteen nauhoitetun kysymyksen ja yhden yleisötentin muodossa. Kansalaisten ohjelmissa esittämät kysymykset liittyivät usein heidän jokapäiväisen elämänsä kokemuksiin ja ongelmatilanteisiin sekä suomalaisen yhteiskunnan rakenteisiin ja arvoihin. Toimittajien ja ehdokkaiden painotukset eivät vastanneet kansalaisosallistujien kiinnostuksen kohteita. Nykyiset presidentinvaalikeskustelut ovat haastattelumaisia, tiukasti käsikirjoitusta seuraavia, spontaania vuorovaikutusta hillitseviä ja informointi-orientoituneita. Niiden rinnalle tai tilalle ehdotetaan tässä työssä keskustelevamman, kommunikaatio-orientoituneen ohjelmatyypin kehittämistä mm. laajentamalla keskustelujen osallistujapohjaa ja muokkaamalla ohjelmien tematiikkaa ja muotoa eri osallistujaryhmien intressit tasapuolisemmin huomioiviksi. Näin presidentinvaalikeskustelujen sisältämä demokraattinen potentiaali voitaisiin hyödyntää entistä tehokkaammin. Tuloksista voidaan päätellä, että kansalaisten kelpuuttaminen ohjelmien sisällöntuottajiksi, aktiiviksi osallistujiksi, siirtäisi keskustelujen temaattista ja dramaturgista painopistettä lähemmäksi kansalaisten arkikokemuksia ja auttaisi ohjelmia tarjoamaan heterogeeniselle yleisölle selkeitä samastumisen kohteita.
  • Taulo, Timo (2000)
    Semiootikko ja kirjallisuudentutkija Roland Barthes käsittelee esseessään Vaalikuvauksellisuus, miten kansanedustajaehdokkaat esiintyvät vaalimainoksissaan ja -kuvissaan. Tutkielmassa syväluetaan Barthesin teksti, ja johdetaan siitä neljä vaalikuvauksellisuuden hypoteesia: käännyttäminen, samaistaminen, politiikan haihduttaminen sekä ideologian haltuunottaminen. Tutkielman aineistona on kolmen Hämeen vaalipiirin kansanedustajaehdokkaan vaalikampanjamateriaalia vuodelta 1998. Aineisto koostuu sanomalehti-ilmoituksista, radio- ja TV-mainoksista sekä graafisista tunnuksista. Aineistoa tulkitaan kvalitatiivisesti diskurssianalyysin keinoin ja testataan vaalikuvauksellisuuden hypoteeseja. Tutkielman viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi ja saussurelainen semiotiikka. Teoreettisena pohjana toimivat Barthesin semiologian (Mytologioita, 1970) sekä Pekka Sulkusen ja Jukka Törrösen (Semioottisen sosiologian näkökulmia, 1997) hahmotteleman semioottisen sosiologian mallit. Erityisesti tarkastellaan modaliteettien osuutta aineistossa. Ehdokkaat pyrkivät vaaliviestinnässään samaistamaan ja käännyttämään äänestäjiä osoittamalla viestejä valituille ryhmille. He laativat kampanjaan visuaalisen ohjelman, jonka avulla ehdokkaan valitsema mielikuva tuodaan julki. Politiikan haihduttaminen näyttäytyy poliittisten tunnusten vähäisyytenä. Teksteissä vältellään puoluepoliittisuutta ja puhutaan arjen kieltä, “elämänpolitiikkaa”. Ideologian haltuunottaminen esiintyy vaalikampanjassa ideologisen keskustelun käynnistämissenä ja sen ohjaamisena. Vetoaminen “oikeaan” ja “väärään” on vaalimainonnassa yleistä. Vaalikuvauksellisuus on viestinnällinen kokonaisuus, joka sisältää ehdokkaan habituksen, tavoitteet ja toimet äänten pyytämisessä eli petitiossa sekä saavutetun luottamuksen ylläpitämisen. Tutkielmassa tarkastellaan vaalikuvauksellisuuden osa-alueista neljää. Kun puolueiden ja poliitikon roolit ovat 2000-luvulla muutoksen kourissa, on vaalikuvauksellisuudesta ja sen strategiasta kasvamassa entistä näkyvämpi osa äänten pyytämisen prosessia.
  • Hytti, Kirsi (2012)
    Tutkielma analysoi vuonna 2008 alkaneen vaalirahoituskohun synnyttämää uutisaineistoa. Sen tarkoituksena on selvittää miten ja millaista kohua sanomalehdet tuottavat uutisoinnissaan. Tutkielma ei ota kantaa median todelliseen vaikutusvaltaan, vaan erittelee ja jäsentelee uutisointia luokittelemalla aineiston neljään eri diskurssiin eli vakiintuneeseen puhetapaan. Näiden diskurssien kautta arvioidaan lopulta niiden heijastamia median yhteiskunnallisia muutoksia laajemmin. Tutkielman aineisto on kerätty Helsingin sanomista, Iltalehdestä ja Ilkasta. Valitsemalla mukaan maan johtava sanomalehti, laajalevikkinen iltapäivälehti sekä historiassaan poliittisesti sitoutunut maakuntalehti on pyritty mandollisimman merkittävään ja laajaan poikkileikkaukseen suomalaisesta sanomalehtiuutisoinnista. Aineisto analysoitiin laadullisesti tekstin lähiluvun, luokittelujen ja ryhmittelyjen avulla, jossa tekstiaineiston käsittelyn apuvälineenä käytettiin Atlas.ti -aineistonhallintaohjelmaa. Tutkimusaineiston perusteella vaalirahauutisointi näyttäisi olevan lehdistössä vahvan asenteellista lehdistön näennäisestä poliittisesta riippumattomuudesta huolimatta. Kolmea eri lehtityyppiä edustavat lehdet poikkeavat kuitenkin asenteissaan toisistaan ja päätyvät edustamaan jokseenkin erilaisia diskursseja. Aineistossa selkeimmin vakiintuneet puhetavat olivat "syntipukki", "uhri", "Pahat poliitikot" sekä "Kärpäsestä härkänen" -diskurssit. Ilkassa vallitsee ennen kaikkea "uhrin" syytettyjä sympatisoiva sekä valtaapitävien esille nostama "Kärpäsestä härkänen -diskurssit. Ilkka asettuu selvästi valtaapitävien puolelle ja osoittaa sympatiaa paitsi keskustalaisilla, myös muille kohussa syytetyille poliitikoille. Puheenvuoron Ilkan uutisissa saavat vahvimmin syytettyjen maakuntalaiset puoluetoverit. Iltalehdessä selkeästi vahvimmin käytössä on "Pahat poliitikot" -diskurssi. Se ei ota puoluepoliittista kantaa kohussa vaan päätyy syyttämään kaikkia poliitikkoja puolueesta piittaamatta. Iltalehti identifioi itsensä kansalaisten joukkoon ja pyrkii selvästi luomaan puhetavallaan erimielisyyttä ja epäluuloa kansan ja poliitikkojen välille. Puhetapa on tunteisiin vetoava, mutta usein syytettyä pilkkaava, mikä asettaa puheenvuoron lopulta negatiiviseen valoon. Suuri osa Helsingin Sanomien uutisista sijoittuu kepulaisen syntipukin diskurssin alle. Ilkasta ja Iltalehdestä poiketen Helsingin Sanomat näyttää pyrkivän ilmaisussaan edelleen sitoutumattomuuteen ja neutraaliuteen. Usein neutraalius on kuitenkin vain näennäistä. Tämä ilmenee muun muassa lehden tapana tyytyä toteamaan asioita ilman perusteluja. Helsingin Sanomien uutisoinnissa nousi usein esiin tutkivan journalismin periaate, jossa lehti korosti usein tehneensä itse salapoliisintyön ja selvitykset. Tämän kaltaisen toimittajiin viittaavan subjektiuden esille nostaminen on erikoista siksi, että muuten uutisoinnissa pyrittiin subjektiuden häivyttämiseen esimerkiksi kielellisin keinoin (passiivi- ja toteavat lauseet). Vaalirahakohua voi pitää merkittävänä esimerkkinä eetoksen muuttumisesta nimenomaan sen uutisoinnissa läsnä olleen laajuuden ja poikkeuksellisen "raakuuden" takia. Suhtautumista ei kuitenkaan voi pitää yhtäläisenä koko mediassa. Ilkan tuottaa valtaapitäville myötämielistä uutisointia samalla kun Iltalehden ja Helsingin Sanomien kohdalla voidaan havaita vahva pyrkimys pysyä riippumattomina valtaapitävistä. Lehdet myös lähestyvät vaalirahakohuuutisia eri näkökulmista ja ovat asenteellisissa tulkinnoissaan selvästi erimielisiä. Ajan eetoksessa kysymys näyttäisi olevan useiden, toisilleen vastakkaisten diskurssien kilpailusta keskenään. Olennaista siis on, että lukijalle välittyvä käsitys vaalirahakohusta, sen merkityksestä, syistä ja seurauksista on varsin erilainen riippuen siitä, mitä kolmesta lehdestä lukija seuraa.
  • Virtanen, Marjaana Sanna Maria (2007)
    Tutkielma tarkastelee empiirisen aineiston avulla Brasilian Rio de Janeiron keskiluokkaisten asukkaiden käsityksiä kaupungin väkivallasta ja sen syistä, oikeuslaitoksesta sekä kaupunkitiloissa tapahtuvassa vuorovaikutuksessa läsnä olevia vaarakäsityksiä ja niihin liittyviä arkipäivän turvallisuusstrategioita. Näkökulmassa nojaudutaan ensinnäkin sosiologiseen keskusteluun vaarasta, riskeistä ja pelon kulttuurista. Tärkeä teoreettinen lähtökohta on Mary Douglasin ajatus vaaran käsittämisestä, joka syntyy ja jota uusinnetaan sosiaalisessa elämässä. Toisaalta työssä hyödynnetään kaupunkielämää ja julkisia tiloja käsittelevää sosiologista tutkimusta. Julkista tilaa lähestytään mukaillen Amos Rapoportin tilateoriaa, jossa tila käsitetään monimutkaisena puitteiden järjestelmänä. Merkittävässä asemassa ovat kulttuuriset merkitysrakenteet, jotka vaikuttavat tilojen käyttöön. Tutkielman pääaineistona toimivat teemahaastattelut. Haastateltavien puhetta analysoidaan temaattisesti selontekoina, joissa ympäröivää maailmaa tehdään ymmärrettäväksi. Tutkielmassa analysoidaan julkisiin tiloihin, väkivaltaan ja vaaraan liitettyjen merkitysten lisäksi puhetta toiminnasta, minkä avulla tehdään ymmärrettäväksi toiminnan mieltä ja merkityksiä, joita kaupunkitiloissa liikkumiseen liittyy. De Certeaun mukaan näiden merkitysrakenteiden voi nähdä avaavan kenttää kaupunkitilojen sosiaalisille käytännöille. Haastatteluaineistoa täydennetään osallistuvasta havainnoinnista ja tilastoista saaduilla aineistoilla. Keskiluokkaiset haastateltavat käsittivät väkivaltarikollisuuden päällimmäisiksi syiksi köyhyyden ja brasilialaisen yhteiskunnan voimakkaan luokkajaon. Väkivaltaisiin tekoihin ryhtymisen nähtiin olevan tulosta köyhien epätoivoisesta tilanteesta, jossa heidän nähtiin elävän syrjittyinä ja yhteiskunnan ulkopuolelle suljettuina. Haastateltavat kokivat julkisissa tiloissa olonsa turvattomaksi. Tämä pelko näytti syntyvän yhteiskuntaluokkien välisissä kohtaamisissa kaupungin julkisissa tiloissa, joiden käyttöön liittyen tehtiin turvallisuusstrategioita. Nämä strategiat tulevat ymmärrettäväksi yhteiskunnallisessa kontekstissa, jossa pelko on voimakasta, väkivallan taso on korkea, ihmiset ovat siitä vahvasti tietoisia ja luottamus oikeuslaitosta ja yleensä julkista sektoria kohtaan on olematonta. Tilannetta on vaikeaa muuttaa, ja siten oman toiminnan merkitys vaaran suhteen kasvaa. Julkisten tilojen uhkaan varautumisen merkittävimpiä strategioita olivat ympäristön tarkkailu ja potentiaalisten vaarojen identifiointi, vaatimaton ulkoasu erojen häivyttämiseksi sekä välttely.
  • Jauhiainen, Kirsi Maarit (2012)
    Tutkielma käsittelee työturvallisuustapauksia, eli työtapaturmia ja työturvallisuusrikoksia, yhteisörikollisuuden ja yhteisöjen väkivallan näkökulmasta. Kriminologiassa työntekijöihin kohdistuvalla yhteisöjen väkivallalla tarkoitetaan yritysten ja yhteisöjen toimintaa, joka tuottaa epäoikeudenmukaisia ja kohtuuttomia seurauksia ja riskejä työntekijöille. Yhteisöjen väkivalta on seurausta yritysten ja yhteisöjen johdon organisaation eduksi tekemistä tietoisista päätöksistä, joiden taustalla on kustannusten minimointi ja yritysten voiton maksimointi. Tutkimusaineisto koostuu lehtikirjoituksista, vuosilta 2007–2010 kerätyistä Helsingin Sanomien artikkeleista ja uutisista. Analyysissa nojaudutaan diskurssianalyyttisen lähestymistapaan ja eritellään teksteissä esiintyviä puhetapoja työturvallisuustapauksiin liittyen. Diskurssianalyysin avulla selvitetään, millaiset työturvallisuustapauksiin liittyvät puhetavat asettuvat aineistossa etusijalle eli saavuttavat hegemonisen aseman. Aineisto osoittaa, että työturvallisuustapauksista kirjoitetaan vakiintuneesti. Työtapaturmista ja työturvallisuusrikoksista kertovat uutiset ovat lehden rutiinijuttuja, eikä niillä ole kovinkaan suurta uutisarvoa. Työturvallisuustapaukset näyttäytyvät työelämän normaaleina mittatappioina, ja tapaukset määrittyvät usein sekä implisiittisesti että eksplisiittisesti tapaturmiksi. Aineistossa etusijalle asettuu neljä työturvallisuustapauksiin liittyvää puhetapaa: vaarallinen tekijä, vaarallinen työ, intention ja tekijän puuttuminen sekä uhrittomuus -diskurssit. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että työturvallisuustapauksia tarkastellaan tyypillisesti kahdesta eri näkökulmasta käsin. Vaarallinen tekijä -diskurssissa työturvallisuuden vaarantumista tarkastellaan seurauksena työntekijän omasta toiminnasta. Vaarallinen työ -diskurssi edustaa näkemystä, jossa työ ja erilaiset työtehtävät määrittyvät lähtökohtaisesti vaarallisiksi ja riskialttiiksi työlle ominaisen luonteen perusteella. Tutkimus osoittaa, että organisaation ja yrityksen vastuuta työturvallisuuden suhteen tarkastellaan suppeasti. Aineistossa organisaation vastuu -diskurssi on vaimea, mutta se vahvistaa hegemonisiin asemiin asettuvia diskursseja. Yrityksen vastuu työturvallisuuden suhteen on rajallinen, koska viime kädessä työntekijät tekevät varsinaisen työn. Työturvallisuustapaukset etäännytetään niiden organisaatiokontekstista, ja työturvallisuutta vaarantaviksi seikoiksi määrittyvät asiat, joihin yrityksillä koetaan olevan vähän vaikutusmahdollisuuksia. Työturvallisuustapaukset määrittyvät ongelmaksi yrityksille niiden aiheuttamien kustannusten vuoksi. Tutkimus osoittaa, ettei työturvallisuuteen liittyvien laiminlyöntien yhteisörikosten luonnetta tunnisteta. Tutkimuksen tulokset vahvistavat aikaisempia tutkimustuloksia siitä, ettei työturvallisuuteen liittyvien laiminlyöntien taustalla mielletä tahallisuutta tai taloudellisia intressejä. Aineistossa intention ja tekijän puuttuminen -diskurssi ilmentää työturvallisuustapausten määrittymistä tahattomiksi vahingoiksi. Uhrittomuus-diskurssi taas osoittaa, ettei työturvallisuustapausten uhreja tunnisteta rikoksen vaan tapaturman uhreiksi. Yritykset ja organisaatiot eivät määrity yhteisöiksi, jotka ylläpitäisivät työturvallisuuteen liittyviä laittomuuksia tai työn vaarallisuutta.
  • Rainio, Markku (1973)
  • Pohjola, Sirpa (1968)
  • Penttilä, Olavi (1967)
  • Vilhunen Kaisa (2014)
    Goals: Garment recycling, second-hand clothes and flea markets have been a topic of public conversation lately. Mass production and fast fashion have caused an increasing amount of textile waste. Flea markets are one way to recycle unwanted garments instead of putting them directly to landfill. According to my own observations, 20 years ago Finns’ attitudes towards buying clothes from flea markets and wearing them was different than attitudes of today. The purpose of the study is to find answers to the following questions: what did people think about second-hand clothes in 1989 and what do they think about them in 2014. If there has been some kind of a change, why has it happened and what is it like? Study strategy and methods: In this study there were two sources of data. One source was a survey on flea markets from 1989 found from the archive of National Board of Antiquities. Here 94 of those answers of the survey were used. Other source of data were collected in 2014 with the e-form of the University of Helsinki and were spread on Facebook. 289 of those answers were used in the study. The data were analyzed with Qualitative content analysis. Outcomes and conclusions: Finnish people’s thoughts of second-hand clothes were two-parted in 1989. Because of the recession during the Second World War and ten years after that, second hand-clothes were still connected to poverty in 1989. They were considered outmoded and were bought with shame. People wore them at home and didn’t want to go out wearing them. On the other hand, flea markets were found fashionable and it was popular to go shopping there. In 2014 people’s thoughts about second-hand clothes were mainly positive. However, because of the mass production there were more clothes also in flea markets. Second-hand clothes were thought to be trendy, individual and ecological. Poverty was not directly connected to second-hand clothes. Instead of shaming, people were proud of wearing them. Hence, attitudes towards second-hand clothes had turned considerably more positive from 1989 to 2014.
  • Vääräniemi, Kaisa (2008)
    Tutkielmassa käsitellään brändin rakentamista, brändiin liittyviä hyötyjä, imagon ja mielikuvien muodostumista sekä Marimekon brändin kehittymistä. Brändin rakentaminen on erityisen haastavaa vaatetusteollisuudessa, koska trendit ja kuluttajien mieltymykset vaihtuvat usein. Empiirisessä osuudessa selvitetään Marimekon imagoa ja siihen liittyviä mielikuvia. Tutkielman teoriaosuudessa käsitellään brändin hyötyjä, strategista johtamista, brändipääoman osa-alueita, imagoa ja mielleyhtymiä. Brändeistä on hyötyä sekä yrityksille että asiakkaille. Brändipääomaan kuuluu asiakkaan brändiuskollisuus, brändin tunnettuus, brändiin liitettävät mielleyhtymät sekä koettu laatu. Brändin imagolla tarkoitetaan kuluttajien brändiin liittämiä mielikuvia ja sitä, millaisen käsityksen he brändistä saavat. Tutkielmassa käsitellään myös Suomen vaatetusteollisuudelle tyypillisiä piirteitä ja vaatetusteollisuuden nykytilannetta sekä Marimekon kehittymistä eri vuosikymmenillä. Empiirisen tutkimuksen tavoitteena oli saada selville kuinka nuoret aikuiset kokevat Marimekon brändin ja tuotteet sekä millaisia mielikuvia Marimekkoon liitetään. Tavoitteena oli selvittää myös kuinka hyvin vastaajat sopivat Marimekon kohderyhmään. Kyselyyn vastasi 73 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opiskelijaa. Tavoitteena oli rakentaa teorian ja empiirisen tutkimuksen pohjalta käsitys millainen Marimekon imago on tällä hetkellä nuorten aikuisten mielestä. Tutkimustulosten perusteella nuoret aikuiset eivät kuulu vahvasti Marimekon kohderyhmään etenkään vaatteiden osalta, erityisesti miehet kokevat merkin itselleen vieraaksi. Marimekon vaatteita pidetään liian kalliina, mallit eivät istu hyvin päällä ja niitä ei pidetä tarpeeksi nuorekkaina. Marimekon sisustustuotteita sen sijaan pidetään hyvinä ja laadukkaina. Vastaajat toivovat Marimekon lanseeraavan nuorille soveltuvan vaatemalliston, joka olisi nykyisiä mallistoja halvempi ja nuorekkaampi.
  • Hälinen, Marjo (1995)
  • Saukkoriipi, Anna (2009)
    Suomalainen työelämä kansainvälistyy jatkuvasti ja vuorovaikutus vieraiden kulttuurien kesken tulee väistämättömäksi monissa organisaatioissa. Venäjä ja Baltia tarjoavat uusia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Näitä mahdollisuuksia ei kuitenkaan välttämättä pystytä täysin hyödyntämään niin kauan kun kulttuurista johtuvat tulkintaerot jäävät huomiotta. Tutkimuksessa vertaillaan suomalaista johtamiskulttuuria venäläiseen, virolaiseen, liettualaiseen ja latvialaiseen johtamiskulttuuriin. Tutkielmassa pyritään selvittämään, millaisia seurauksia kulttuurieroilla on johtamiseen ja jokapäiväiseen yhteistyöhön eri kulttuurien edustajien välillä suomalaisten ekspatriaattien näkökulmasta. Tutkielman tarkoitus on luoda laadullisia menetelmiä käyttäen rikkaampaa kuvausta kulttuurin vaikutuksista johtamiseen. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii GLOBE -tutkimuksessa käytetty teoria kulttuuriulottuvuuksista ja niiden vaikutuksista johtajuuteen. Kansalliset kulttuurit eroavat toisistaan kulttuuriulottuvuuksilla, jotka heijastuvat myös siihen, millaista johtajaa kussakin yhteisössä pidetään hyvänä tai tehokkaana. Käsitykset hyvästä johtajuudesta vaihtelevat GLOBE -tutkimuksen mukaan kuudella globaalilla ulottuvuudella, jotka on muodostettu johtajuus-attribuuteista. Johtajuusulottuvuuksia ovat karismaattinen/arvoihin perustuva johtajuus, tiimiorientoitunut johtajuus, osallistava johtajuus, humaanisti orientoitunut johtajuus, autonominen johtajuus ja itseään suojeleva johtajuus. Tutkimus on toteutettu laadullisin menetelmin tapaustutkimuksena Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) Baltiassa ja Venäjällä toimivissa tytäryrityksissä. Tutkimuksen empiirinen aineisto perustuu kohdeorganisaatioissa työskentelevien suomalaisten ekspatriaattien haastatteluihin, joissa haastateltavat vertailevat suomalaisten johtamistapaa isäntämaassaan tyypillisiin tapoihin. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällön analyysia. Empiirisen analyysin perusteella Venäjällä ja Baltiassa painottuu Suomea enemmän erityisesti tiimiorientoituneen johtajuuden piirteet: johtamisessa vaaditaan enemmän hallinnollista ja työnjohdollista roolia, tehtäväroolien yhteensovittamista ja koordinointia. Itseään suojelevan johtajuuden painotus näkyi Venäjällä ja Baltiassa byrokraattisuutena ja status-tietoisuutena, kun taas osallistavan johtajuuden piirteet olivat vähäisiä, erityisesti Venäjällä. Autonomisen johtajuuden piirteet nähtiin Venäjällä ja Baltiassa erityisen tehokkaina ja toivottavina johtajan ominaisuuksina. Kulttuurierot korostuvat eniten Venäjän kohdalla ja vähiten Viron kohdalla. Eroja venäläisten ja suomalaisten välillä oli havaittu lähes kaikilla johtamisen osa-alueilla. Erot virolaisten ja suomalaisten välillä ovat puolestaan kaventuneet viime vuosina. Yhtenä merkittävänä erona Virossa Suomeen verrattuna pidettiin työyhteisöissä vallitsevaa pelkoa ja epäluuloa. Latviassa ja Liettuassa oli havaittu hyvin samantapaisia eroja kuin Virossa kymmenisen vuotta sitten. Latvialaiset ja liettualaiset ovat selkeästi tottuneet rajatumpiin tehtävänkuviin kuin suomalaiset. Hierarkian merkitys korostui molemmissa maissa titteleiden tärkeytenä. Tulevaisuusorientaatio on molemmissa maissa matalampaa kuin Suomessa, mikä näkyy esimerkiksi suunnittelussa.