Selataan Opinnäytteet julkaisuajan mukaan

Lajittelu: Järjestys: Tulokset:

Näkyvissä 1-20 / 25407
  • Siikamäki, Heli (Helsingin yliopisto, 2015)
    Väitöstutkimuksessa selvitettiin suomalaisten matkailijoiden terveysongelmia, erityisesti infektioita. Ensimmäisessä osatyössä kartoitettiin sairauksien ja vammojen esiintyvyyttä ulkomaanmatkoilla. Aineistona käytettiin tietokantaa, joka kattaa noin 95 % vakuutusyhtiöiden palveluorganisaatioiden apua ulkomailla käyttäneistä suomalaistapauksista vuosilta 2010 2012 (50 710 tapausta). Lukuja verrattiin Tilastokeskuksen tietoihin suomalaisista matkailijoista. Yleisimmiksi terveysongelmiksi osoittautuivat infektiot (60 %). Tavallisimmat diagnoosit olivat turistiripuli (23 %) ja hengitystieinfektiot (21 %). Terveysongelmia esiintyi eniten Afrikassa, Etelä-Euroopassa ja itäisen Välimeren maissa sekä Aasiassa matkustavilla. Terveysneuvontaa olisi siis syytä antaa kaukomaille matkustavien lisäksi myös Etelä-Eurooppaan suuntaaville. Erityisesti kaivattaisiin keinoja turistiripulin ja hengitystieinfektioiden ehkäisyyn. Toisessa osatyössä selvitettiin matkan jälkeisen kuumeen syitä. Aineistona olivat malaria-alueelta palanneet kuumepotilaat Meilahden sairaalan päivystyspoliklinikalla 2005 2009. Sairauskertomuksista selvitettiin 462 potilaan lopulliset diagnoosit. Yleisimmiksi diagnoosiryhmiksi osoittautuivat ripulitauti (27 %), kuumeinen yleisinfektio (15 %) ja hengitystieinfektio (15 %). Potilaista 26 %:lla todettiin potentiaalisesti henkeä uhkaava sairaus, ja sepsis osoittautui yhtä yleiseksi kuin malaria (5 % vs. 4 %). Potilaista 10 % sai useamman kuin yhden uuden diagnoosin. Kuumeilevan matkailijan perustutkimuksiin sairaalassa tulisi tulosten perusteella kuulua malarianäytteiden lisäksi veriviljely, influenssapikatesti ja HIV-testi. Kolmannessa osatyössä tarkasteltiin Tartuntatautirekisteriin vuosina 1995 2008 kirjattua 484:ää malariatapausta. Suurin osa tartunnoista oli saatu Afrikasta (76 %). Yleisimmäksi aiheuttajaksi todettiin Plasmodium falciparum (61 %). Potilaista 42 % oli ulkomaalaista syntyperää, ja heistä 89 % oli saanut tartunnan synnyinseudullaan. Entisessä kotimaassaan vierailevat maahanmuuttajat osoittautuivat siis malarian riskiryhmäksi, jolle matkailuneuvontaa tulisi erityisesti suunnata. Neljännessä osatyössä analysoitiin Suomessa vuosina 2003 2011 todettujen 265 malariatapauksen taustatiedot. Potilaista 54 % oli syntynyt malaria-endeemisellä alueella. Tutkimushetkellä 86 % asui ei-endeemisellä alueella. Suomessa syntyneistä 81 % oli saanut matkaa edeltävää terveysneuvontaa, mutta endeemisissä maissa syntyneistä vain 20 %. Taustatiedot kertoivat, että P. falciparum -infektion saaneista 4 % oli käyttänyt asianmukaista estolääkitystä. Tarkastushaastatteluissa kävi kuitenkin ilmi, ettei lääkettä ollut otettu ohjeen mukaan. Oikein käytettynä atovakoni + proguaniilia, doksisykliiniä ja meflokiinia voikin edelleen pitää tehokkaina malarian estolääkkeinä.
  • Louhimo, Riku (Helsingin yliopisto, 2015)
    Syöpä on yksi yleisimmistä kuolinsyistä teollisuusmaissa ja sen esiintyvyys kasvaa tasaisesti väestön vanhetessa. Syöpä käsittää joukon sairauksia, joiden yhteispiirteenä on ei-toivottu solujen uudiskasvu. Uudiskasvu on seurasta genomin sattumanvaraisista sekä ympäristövaikutteisista muutoksista. Monitahoiset genomiset ja epigenomiset muutokset yhdessä ja erikseen säätelevät ja ohjaavat geenien ilmentymistä sekä edesauttavat ja tukevat syövän kasvamista. Hoidon tehostaminen, aikaisempi ja osuvampi taudin määritys, ja parempi syövänhallinta ovat merkittäviä haasteita kansanterveydelle. Teknologinen kehitys tiedon mittauksessa, säilömisessä ja siirrossa on muuttanut syöpätutkimuksen dataintensiiviseksi alaksi. Aineistojen määrän ja laadun suuri kasvu on tehnyt laskennallisista ja tilastollisista menetelmistä välttämättömiä työkaluja. Data-integraatio - erilaisten mitta-aineistojen yhdistäminen - on syöpätutkimukselle arvokas laskennallinen työkalu, sillä sen käyttö parantaa aineistolähteisen tutkimuksen tulkintaa ja tällä tavoin edesauttaa uusien ennustetekijöiden ja lääkekohteiden tunnistamista. Olen kehittänyt kaksi laskennallista työkaluja suurien genomiaineistojen yhdistämiseen sekä aineistosimulaattorin erityyppisten genomisten aineistojen yhdistämisohjelmien koestamiseen. Ensimmäinen laskennallinen työkalu, CNAmet, parantaa genomiaineistojen analyysin tulkintaa yhdistämällä kolmea eri tyyppistä mittaustietoa: geeni-ilmentymän, kopiolukumuutosten ja DNA-metylaation. Toinen laskennallinen työkalu, GOPredict, käyttäen automaattista tiedonmääritystä panee lääkkeet tärkeysjärjestykseen potilaskohortissa ja täten tunnistaa mahdollisesti lääkeherkät potilasalijoukot. Aineistosimulaattorilla vertailemme eri yhdistämisalgoritmien suorityskykyä menetelmillä, jotka yhdistävät geenien kopiolukumittaustietoa ja ilmentymämittaustietoa löytääkseen mahdollisia syöpägeenejä. Kokeelliset tuloksemme simulaatio-, solulinja- ja kasvainaineistoissa osoittavat, että parhaat kopioluvun ja geeninilmentymistä yhdistävät työkalut käsittelevät kopiolukumittauksia oikealla tavalla. Kun näitä menetelmiä käytetään suurisoluiseen B-solulymfoomaan, geenien kopioluku- ja ilmentymätiedon yhdistäminen auttaa löytämään mahdollisen ennustetekijägeenin. Glioblastooma syöpäkasvaimien analysointi CNAmet-työkalulla antaa osviittaa, että osa tunnetuista syöpägeeneistä ilmenee voimakkaasti johtuen samanaikaisesti sattuvista muutoksista geenien promoottorien DNA-metylaatiossa ja geenien kopioluvussa. Lopuksi, avoimen molekulääristen ja kirjallisuusaineistojen yhdistäminen GOPredictillä antaa ymmärtää, että FGFR-estäjien käyttö rintasyövässä ja CDK-estäjien käyttö munasarjasyövässä saattaisi tukea vakiohoitoja. Kaiken kaikkiaan tässä työssä kehitetyt työkalut ja niiden käyttö monitahoisiin molekyläärisiin syöpäaineistoihin havainnollistavat data-integraation käytön hyödyllisyyden syöpägenomisten aineistojen käsittelyssä.
  • Terhonen, Eeva-Liisa (Helsingin yliopisto, 2015)
    Mänty (Pinus sylvestris) ja metsäkuusi (Picea abies) yhdessä muodostavat perustan Suomen metsäteollisuudelle. Etelä-Suomessa arviolta 15 20% päätehakkuissa kaadetuista kuusista ovat lahovikaisia. Tämän tyvilahon suurin aiheuttaja on juurikääpä Heterobasidion annosum sensu lato. Saprotrofista sientä, harmaaorvakkaa (Phlebiopsis gigantea), on pitkään käytetty biokontrollina juurikääpää vastaan kantokäsittelyissä. Harmaaorvakka on juurikääpää tehokkaampi puuaineksen kolonisoija, syrjäyttäen tuoreelle kannolle levitettynä juurikääpäsienen. Vaikka harmaaorvakan teho juurikääpää vastaan on todistettu empiirisesti, sen pitkäaikaista vaikutusta havupuiden kantojen muihin sieni- ja bakteerilajeihin ei tunneta vielä kovinkaan hyvin. Väitöskirjatyön tarkoituksena on tutkia juurikäävän torjuntaan käytettävän harmaaorvakan pitkäaikaisia vaikutuksia kuusikantojen sieni- ja bakteerilajeihin. Tätä varten näytteitä kerättiin harmaaorvakalla käsitellyiltä ja käsittelemättömiltä kannoilta yksi, kuusi ja 13 vuotta hakkuiden jälkeen eri koealoilta. Selvittääksemme biokontrollin vaikutuksen kantojen mikrobilajistoon käytimme 454-pyrosekvensointi menetelmää. Tulokset paljastivat, että vaikka harmaaorvakan lisäys kantoon ensimmäisen vuoden jälkeen vaikutti sienilajistoon, ero ei ollut tilastollisesti merkittävä. Bakteerilajistoon harmaaorvakan todettiin vaikuttavan vahingollisesti ensimmäisen vuoden jälkeen. Kuuden ja kolmentoista vuoden jälkeen ei negatiivisia vaikutuksia sieni- tai bakteerilajistoon enää raportoitu ja harmaaorvakka oli hävinnyt kannoista. Toinen tavoite väitöskirjassa on tutkia kuusen juurten edofyyttistä sienilajistoa eri koealoilla ja näiden sienten mahdollisuuksia toimia biokontrolleina juurikääpää vastaan. Juurikäävän ei ole todettu esiintyvän yleisesti suomailla, joten endofyyttisiä sieniä eristettiin mustikkakorvesta, mustikkaturvekankaalta ja mustikkatyypin kangasmetsästä. Eristetyt 113 sientä lajiteltiin viiteentoista taksonomisesti eri yksikköön. Eristetyistä sienistä 19 (17%) pystyi rajoittamaan juurikäävän kasvua in vitro. Jatkotutkimuksiin valittiin kaksi endofyyttistä sientä ja näiden sienten erittämien aineenvaihduntatuotteiden vaikutusta testattiin juurikääpään. Patogeenin kasvun estyminen in vitro johtui selvästi sienten aineenvaihduntatuotteista. Väitöskirjan tulokset tukevat harmaaorvakan jatkuvaa käyttöä eritoten Etelä- ja Länsi- Suomen kesäaikaisissa päätehakkuissa. Uusi informaatio kuusen juurten endofyyteistä mahdollistaa niiden soveltamisen biokontrolleiksi juurikääpää vastaan, erityisesti nuorten taimien juuristojen suojauksessa juurilahottajia vastaan.
  • Arovuori, Kyösti (Helsingin yliopisto, 2015)
    Väitöskirjatyössä analysoidaan Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan vaikuttavuutta suhteessa politiikalle asetettuihin tavoitteisiin. Työn taustana on, että kirjallisuudessa maatalouspolitiikan keinojen ja tavoitteiden välisiä yhteyksiä on tutkittu empiirisesti vähän. Näissä empiirisissä sovelluksissa on pääsääntöisesti keskitytty ainoastaan tavoitteeseen maatalousväestön tulotason turvaamisesta ja sitä kautta politiikan tulonsiirto¬tehokkuuden analysointiin. Politiikan vaikuttavuus on tässä työssä määritetty politiikan kyvyksi vastata sille asetettuihin tavoitteisiin, kun huomioidaan yhteiskunnan taloudellinen ja rakenteellinen kehitys. Empiirisessä analyysissä tarkastellaan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan ja siinä toteutettujen uudistusten kykyä vastata politiikan virallisiin tavoitteisiin. Analyysi tehdään EU15-tasolla. Tutkimuksen aikaväli on 1975 2007. Työn empiirisessä osassa rakennetaan ekonometrinen malli, jossa politiikan tavoitemuuttujien kehitystä selitetään politiikan keinomuuttujilla sekä talouden ja rakenteen kehitystä kuvaavilla kontrollimuuttujilla. Ekonometrinen analyysi tukee kuvailevan analyysin tuloksia siitä, että politiikan tavoitemuuttujat ovat kehittyneet pääsääntöisesti tavoitteiden mukaisesti. Maatalouden tuottavuus on noussut, markkinat ovat olleet vakaat, omavaraisuusaste on saavutettu ja ylläpidetty, ja kuluttajien kohtaamat elintarvikkeiden reaalihinnat ovat laskeneet. Maatalouden suhteellinen tulotaso on ajanjakson aikana kuitenkin laskenut. Maatalouspolitiikan uudistukset ovat parantaneet politiikan vaikuttavuutta. Politiikkamuutos tuotantoon sidotusta hintatuesta tuotannosta irrotettuihin hehtaarikohtaisiin suoriin tukiin on johtanut siihen, että maatalouden tuotantoresursseja, etenkin työvoimaa, on siirtynyt maatalouden ulkopuolisille toimialoille. Toisaalta maatalouspolitiikan uudistukset ovat lisänneet hintavaihtelua ja sitä kautta vähentäneet markkinoiden vakautta. Hintavaihtelut ovat suoraa seurausta siitä, että hallinnollisesti asetetusta hintatasosta on siirretty markkinoilla tapahtuvaan hinnanmuodostukseen. Tutkimuksen tulosten perusteella maatalouspolitiikan vaikutukset politiikan tavoitteisiin ovat monivaikutteiset. Harjoitettu politiikka on osaltaan vaikuttanut asetettujen tavoitteiden vastaisesti. Vaikka maatalouspolitiikka on edistänyt maatalouden tuottavuuden kehitystä, se on samalla imenyt sektorille sellaisia tuotantoresursseja, jotka olisivat yhteiskunnan kannalta tehokkaammin hyödynnettävissä muilla sektoreilla. Lisäksi tavoitemuuttujien kehitys antaa viitteitä siitä, että maataloudelle on kansallisesti asetettu tavoitteita, jotka ovat ristiriidassa EU:n yhteisten tavoitteiden kanssa. EU:n sisäiset erot talouden ja maatalouden rakenteissa ovat kasvaneet laajentumisen seurauksena. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että maakohtaiset erot ovat tilastollisesti merkitseviä politiikan tavoitemuuttujien kehityksessä. Vaikka maatalouspolitiikan uudistukset ovat parantaneet politiikan vaikuttavuutta, EU:n laajentuminen on nostanut tulevaisuuden maatalouspolitiikan keskeisimmäksi haasteeksi erilaisiin rakenteisiin soveltuvien politiikkakeinojen löytämisen.
  • Li, Jianyong (Helsingin yliopisto, 2015)
    Assessing the numerical relationships among pollen spectra, human influence and climate is a critical prerequisite for obtaining reliable and robust pollen-based quantitative reconstructions for past climatic variations and human-induced environmental changes. Here, modern pollen data from small river catchments in human-influenced mountainous ecosystems of northern China are collected to investigate the pollen/vegetation/land-use relationships. The effects of human influence index (HII) in comparison with key climate variables on influencing modern pollen distribution are evaluated using a continental-scale dataset. The importance of different climate variables accounting for modern pollen distribution is quantified for identifying the determinant variables that can be reconstructed in different bioclimatic regions of China. Furthermore, pollen-based calibration models for HII and climate parameters are developed and applied to a set of fossil pollen data for quantitative human influence and climate reconstructions. In addition, the bias caused by long-term and intensive human influence on vegetation in quantitative pollen-based palaeoclimatic reconstructions is examined, and pollen-based climate reconstructions are used to validate the reliability of climate model simulations. The results reveal that pollen assemblages from surface sediment samples in the Tuoliang and Qipanshan catchments from northern China are dominated by Artemisia, Chenopodiaceae, Pinus and Selaginella sinensis. Pollen types indicative of human activities such as Cerealia-type are common but not abundant. Artemisia and Chenopodiaceae percentages decline with decreasing altitude, whereas Pinus and S. sinensis percentages increase, suggesting that saccate Pinus pollen and S. sinensis spores can be transported further than non-saccate pollen types and that pollen sorting is taking place over water transportation. There is a positive linear relationship between percentages of Cerealia-type pollen and proportions of farmland, whereas correlation between percentages of trees, shrubs and herbs pollen and proportions of woodland, scrubland and grassland respectively is poor. This can be attributed to the differences in pollen productivity, deposition and dispersal. These findings may provide the basis for a modeling approach to reconstruct past land-cover changes at small catchment scale in northern China. The effects of HII on accounting for modern pollen distribution are smaller than annual precipitation (PANN) or annual average temperature (TANN) in most regions of China, with the exception of east-central China that has a significant pollen–HII relationship. The quantified importance of six climate variables (PANN; TANN; actual/potential evapotranspiration ratio, Alpha; mean temperature of the warmest month, MTWA; mean temperature of the coldest month, MTCO; annual sum of the growing degree days above 5 °C, GDD5) for the geographical distribution of modern pollen data differs among regions in China. Hydrological variables are more important than temperature-related variables in north-western and -eastern China and the Tibetan Plateau, whilst temperature-related variables are dominant in east-central and southern China. This suggests that the critical climate variables which can be optimally reconstructed from pollen data vary regionally in China. These regional differences are common to other large-scale surface pollen datasets and need to be taken into considerations in pollen-based climate reconstructions. The calibration models for HII, PANN and TANN show good statistical performances and are applied to a fossil pollen sequence from Lake Tianchi in east-central China. The inferred HII increases abruptly at 1100 cal. yr BP and remains high until present-day. Correspondingly, the reconstructed PANN shows a sudden decrease since 1100 cal. yr BP, whereas TANN displays an increase. However, other independent palaeoclimatic records mostly contradict the reconstructed climatic trends for the last 1100 years, suggesting that the Tianchi climate reconstructions for this period are biased by the intensification of human influence. This bias probably occurs in other palaeoclimatic reconstructions using pollen data from other regions where human impact on vegetation is also intensive and long-lasting. The calibration models for the summer monsoon precipitation (Pjja) also exhibit good predictive performances and are applied to a set of fossil pollen data from monsoonal China. The Holocene Pjja reconstructions from northern China are stacked to one record, showing that Pjja increases since 9500 cal. yr BP, reaches the maximum at 7000–4000 cal. yr BP, and falls down to present-day. The reconstructions are compared with Pjja simulations from the Kiel Climate Model (KCM). The model output and reconstructions are different for the early-Holocene for which the model suggests higher Pjja. The simulated Pjja changes for the Holocene summer monsoon maximum (HSMM) are lower than the reconstructed changes. The increasing or decreasing Pjja trends before or after the HSMM are more pronounced in the reconstructions than in the model results. Other palaeoclimatic data show substantial Holocene monsoon precipitation changes. This suggests that the KCM underestimates the magnitude of the summer monsoon precipitation changes. The results obtained in this work highlight the necessity for critically assessing the modern pollen/human-influence/climate relationships at various spatial scales and can be used to improve the correctness and robustness of pollen-based climate and human influence reconstructions in China and other regions of the world with large-scale surface pollen datasets. The pollen-based calibration models and their forthcoming applications can be employed to further quantitatively explore the past environmental changes and climatic dynamics and to validate the accuracy of climate model output.
  • Venhoranta, Heli (Helsingin yliopisto, 2015)
    Lypsykarjataloudessa käytetään laajasti keinosiemennystä, jolloin vain harvat sonnit lisääntyvät, mutta yhdellä sonnilla voi olla jopa kymmeniä tuhansia jälkeläisiä. Tämä mahdollistaa tehokkaan jalostuksen, mutta varjopuolena myös haitalliset perintötekijät saattavat päästä leviämään laajalle populaatioon, aiheuttaen perinnöllisiä sairauksia. Nämä sairaudet voivat olla merkittävä eläinten hyvinvointiongelma, jonka lisäksi ne aiheuttavat taloudellisia tappioita karjanomistajille ja jalostusorganisaatioille. Tämän takia on tärkeää, että nautojen perinnölliset sairaudet huomataan mahdollisimman nopeasti ja niiden leviäminen pyritään estämään. Tässä väitöskirjatyössä tutkimme kolmea naudan perinnöllistä sairautta ja paikansimme niihin liittyvät geenimutaatiot. 1. Yhden ayrshirekeinosiemennyssonnin jälkeläisistä lähes puolet kuoli syntymän yhteydessä. Kuolleisuuden syyksi paljastui mutaatio PEG3 genomialueella. Mutaatio esti MIMT1 -geenin normaalin ilmentymisen ja vaikutti myös alueen muiden geenien toimintaan. MIMT1 -geeni on maternaalisesti hiljennetty geeni eli se on aktiivinen vain silloin kun geeni on peritty isältä. Löydetty mutaatio ei aina ole tappava ja naaraspuolisilla kantajajälkeläisillä ei ole lisääntymisongelmia, mutta mahdolliset kantajaurokset tulisi aina testata ennen siemennyskäyttöä. 2. Pohjoissuomenkarjan ja Ruotsin tunturirodun perinnöllinen sukupuolirauhasten vajaakehittyneisyys yhdistettiin kromosomissa 29 sijaitsevaan Cs29 alleeliin. Kaikilla sairailla yksilöillä oli kaksi Cs29 alleelia, joka tukee aikaisempaa oletusta sairauden peittyvästä periytymismallista. Löydetyllä alueella sijaitsee kopio KIT -geenistä, jonka alkuperäinen sijainti on kromosomissa kuusi. KIT -geeni ohjaa siittiöiden ja munasolujen sekä karvoihin väriä tuottavien pigmenttisolujen esiasteiden vaellusta kehittyvässä sikiössä. Sukupuolirauhasiltaan vajaakehittyneet naudat ovat myös väritykseltään pääasiallisesti valkoisia. 3. Uusi peittyvästi perinnöllinen sairaus ayrshirerodulla, joka aiheuttaa kehityshäiriöitä ja vasikkakuolleisuutta, nimettiin PIRM -syndroomaksi (ptosis, intellectual disability, retarded growth and mortality). Sairaus yhdistettiin yhden emäksen mutaatioon UBE3B -geenissä. Mutaatio saattaa olla yhteydessä vastikään löydettyyn AH1-haplotyyppiin, joka on aikaisemmin yhdistetty heikentyneeseen hedelmällisyyteen. Testatuista pohjoisamerikkalaisista ayrshirenaudoista 26 % kantoi AH1-haplotyyppiä. Ihmisellä mutaatiot vastaavassa geenissä on yhdistetty Kaufman oculocerebrofacial -syndroomaan. Naudat voidaan nyt helposti testata löydettyjen mutaatioiden varalta. Tuloksia voidaan hyödyntää jalostuksessa ja mahdollisesti myös sairauksien diagnosoinnissa. Tulokset tuovat myös uutta tietoa geenien toiminnasta, jota voidaan hyödyntää niin lääketieteellisessä kuin eläinlääketieteellisessä tutkimuksessa.
  • Autio, Karoliina (Helsingin yliopisto, 2015)
    Syöpä on yksi yleisimmistä koirien, kissojen ja ihmisten kuolinsyistä, minkä vuoksi uusia hoitomuotoja tarvitaan parantamaan hoitotuloksia. Onkolyyttiset virukset ovat yksi lupaava syövän hoitomuoto. Eläinlääketieteessä ainoastaan onkolyyttistä koirien adenovirusta on käytetty koirien syövän hoidossa, mutta kliininen hoitokoe on meneillään myös onkolyyttisellä vaccinia viruksella. Kissojen syöpien hoidossa ei ole vielä käytetty onkolyyttisiä viruksia. Koirien ja kissojen kasvaimet voivat toimia myös mallina ihmisten syöpien hoitoon. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida prekliinisesti geneettisesti muunnellun onkolyyttisen vaccinia viruksen ja Semliki Forest viruksen (SFV) tehoa koirien ja kissojen syöpien hoidossa. Tutkimuksessa käytettävästä vaccinia viruksesta oli poistettu vaccinian kasvutekijä- ja tymidiinikinaasigeeni, jolloin virus on syöpäspesifisempi kuin aikaisemmat eläinlääketieteellisissä tutkimuksissa käytetyt vaccinia virukset. Lisäksi vaccinia virukseen on lisätty immuunipuolutusta parantava CD40L-geeni. Avirulentti SFV A7/(74) puolestaan hakeutuu luonnostaan kasvainkudokseen ja lisääntyy siellä. Sekä vaccinia virus että SFV kykenivät tappamaan syöpäsoluja. Vaccinia virus infektoi useimmat koirien kasvainkudokset sekä hidasti merkittävästi hiirille aiheutettujen syöpien kasvua. Vaccinia viruksen lisääntyminen kissan levyepiteelikarsinoomasoluissa oli poikkevaa, koska syntyneet virukset olivat rakenteeltaan epänormaaleja, mutta kuitenkin tartuntakykyisiä. Virusten antaminen ei aiheuttanut merkittäviä haittavaikutuksia koirille, mutta yhdellä koiralla epäiltiin vaccinia viruksen aiheuttamaan epileptistyyppistä kohtausta. Vaccinia viruksen DNA:n määrä laski nopeasti veressä infuusion jälkeen, mutta DNA:ta todettiin veressä vielä viikon päästä. Tartuntaykyistä vaccinia virusta todettiin ainoastaan verinäytteissä, jotka kerättiin välittömästi virusinfuusion jälkeen. Virtsa, sylki- ja ulostenäytteissä viruksia ei todettu. Tutkimustulostemme perusteella onkolyttinen vaccinia virus ja SFV infektoivat ja tappoivat testattuja koiran kasvainsolulinjoja ja lisäksi vaccinia virus hidasti syövän kasvua hiirimallissa ja infektoi potilaskoirista kerättyjä kasvaimia. Kumpikaan virus ei aiheuttanut henkeäuhkaavia haittavaikutuksia terveillä koirilla. Löydöstemme perusteella kumpaakin virusta kannattaa tutkia lisää koirien syöpien hoidossa.
  • Lehtonen, Heini (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten kieltä ja vuorovaikutusta kahdessa itähelsinkiläisessä yläkoulussa, joiden oppilaat puhuvat noin pariakymmentä eri ensikieltä. Analyysin kohteena on se, miten nuoret asemoivat itseään ja muita suhteessa etnisyyteen, sukupuoleen ja tyyliin. Tutkimus keskittyy erityisesti siihen, miten kielellisiä resursseja hyödynnetään sosiaalisessa asemoinnissa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös nuorten asenteita liittyen monikielisyyteen ja suomen kielen osaamiseen. Tutkimusongelmat muotoillaan seuraavasti: 1) Miten kielenpiirre kerää sosiaalista indeksisyyttä? 2) Miten (kielellinen) tyyli rekisteriytyy? 3) Miten kielestä tulee ”omaa”; miten kielen omistajuutta ja vierautta ilmaistaan vuorovaikutuksessa? Kielen sosiaalisella indeksisyydellä tarkoitetaan sitä, että kielenpiirteellä voi vuorovaikutuksessa herättää kuviteltavissa oleviin sosiaalisiin ryhmiin tai ilmiöihin liittyviä assosiaatioita. Sosiaalinen indeksisyys syntyy sosiohistoriallisissa rekisteriytymisprosesseissa, kun kielenpiirteitä käytetään ja kommentoidaan aina uusissa vuorovaikutustilanteissa. Tutkimuksen tavoitteena on osallistua globalisaation sosiolingvistiikassa meneillään oleviin keskusteluihin monikielisyyden olemuksesta. Laajemmin tutkimus liittyy maahanmuuttoon ja myös toisen kielen omaksumiseen, joita tarkastellaan sosiolingvistisestä näkökulmasta. Tutkimus edustaa vuorovaikutussosiolingvistiikkaa ja lingvististä etnografiaa, ja siinä hyödynnetään sosiaalisen indeksisyyden teorioita. Aineisto koostuu 1) kenttämuistiinpanoista ja -päiväkirjasta, 2) 37 nuoren yksilö-, pari- tai ryhmähaastatteluista, 3) koulupäivän spontaanien vuorovaikutustilanteiden ääni- ja videotallenteista sekä 4) retrospektiivisistä haastatteluista. Analyysi osoittaa, että nuoret orientoituvat ”suomalaisten” ja ”ulkomaalaisten” kategorioihin, mutta näiden kategorisointien merkitys rakentuu koulujen toimintayhteisöjen paikallisissa tyylillisissä käytänteissä eikä välttämättä vastaa sitä, miten ”suomalaisista” ja ”ulkomaalaisista” puhutaan julkisessa diskurssissa. Etnisyys, sukupuoli ja rekisteriytyneet tyylit (kuten hip hop) kietoutuvat toisiinsa niin, että samaistuminen johonkin paikalliseen tyyliin saattaa suoda yhtä vahvan tai vahvemman omistajuuden tiettyjä kielellisiä resursseja kohtaan kuin etninen tausta. Sosiaalisina indekseinä voivat toimia kaikenlaiset kielenpiirteet (foneettiset, prosodiset, morfofonologiset, syntaktiset, leksikaaliset). Rekisteriytymistä nopeuttaa ja vahvistaa, jos piirre esiintyy puheessa taajaan, erottuu jotenkin muista kielellisistä resursseista ja jos sillä on erityinen merkitys siinä, millaiseksi vuorovaikutuksen osallistujien suhde rakentuu. Tutkimuksessa tarkastellaankin esimerkiksi sellaisia leksikaalisia resursseja kuin wallahi ’vannon Jumalan nimeen’, mä vannon, mä lupaan, waryaa ’hei sinä’, veli sekä tiettyjä persoonapronominien muotoja. Paikallisissa sosiaalisissa käytänteissä sekä näitä käytänteitä koskevissa metapragmaattisissa kommenteissa kielelliset resurssit assosioituvat stereotyyppisiin metatason käsityksiin ns. sosiaalisiin persoonista ja heidän ominaisuuksistaan. Tällainen sosiaalinen persoona voi olla esimerkiksi mielikuva stereotyyppisestä maahanmuuttajasta. Sosiaalisia indeksejä käytetään tyylitellyissä performansseissa, joissa vuorovaikutukseen tuodaan ”toisen ääni”. Tyylittelyt toimivat asennoitumisen keinona mutta myös metapragmaattisina kommentteina niissä käytetyistä kielellisistä resursseista. Kysymyksiä siitä, kuka ”osaa” tai ”ei osaa” suomea, nuoret käsittelevät sekä eksplisiittisesti että implisiittisesti. Eräs implisiittinen asemoinnin keino ovat niin sanotut tyylitellyn ”huonon suomen” performanssit, joissa nuoret karnevalisoivat ”ei-suomalaisuuteen”, ”ulkomaalaisuuteen” ja maahanmuuttajiin liitettyjä stereotypioita.
  • von Boehm, Jukka (2015)
    Tutkimus analysoi Richard Wagnerin Lohengrinin (ensi-ilta, 1850) esitys- ja vaikutushistoria 1900-luvulla Saksassa ja Neuvosto-Venäjällä. Romanttisessa oopperassa mystinen joutsenritari Lohengrin saapuu keskiaikaiseen Brabantiin, jossa kansa ottaa hänet vastaan ihmeenä ja vapahtajana . Lohengrin oli yksi Adolf Hitlerin lempioopperoista. Analysoimalla Lohengrinin vaikutusta tutkimus pyrkii valaisemaan laajempaa ja monimutkaisempaa aihetta: kuinka Wagnerin ajattelu ja taide kietoutuivat radikaaliin saksalaiseen nationalismiin 1800-luvun lopulla, jonka huipentuma oli Hitlerin Kolmas valtakunta. Toisaalta tutkimus valaisee myös sitä, millä lailla Lohengriniin suhtauduttiin 1900-luvun toisessa radikaalissa yhteiskuntakokeessa, Venäjän ja Itä-Saksan (DDR) sosialismissa. Analyysi saman tekstin (Lohengrin) eri näyttämötulkinnoista ja niiden vastaanotosta avaa vallitsevia yhteiskunnallisia asenteita, tabuja, arvoja ja toiveita. Tapaus I paneutuu muutaman Lohengrinin nationalistisen kohtauksen vastaanottoon Saksassa. Painopiste on äärinationalistisissa projektioissa 1800-luvun lopun hurraa-patriotismista kansallissosialismiin. Tapaus II suuntaa huomion Heinz Tietjenin ylistettyyn Lohengrin-ohjaukseen Bayreuthin festivaaleilla Kolmannessa valtakunnassa vuonna 1936. Tutkimus analysoi tapaa, jolla Tietjenin ohjaus heijasti kansallissosialistista ideologiaa. Tapaus III analysoi Lohengrinin suhdetta Neuvostoliiton ja Itä-Saksan sosialismiin. Tutkimus tarkastelee teoksen ristiriitaista suhdetta dogmaattiseen sosialistiseen kulttuuripolitiikkaan, jonka ihanne oli (sosialistinen) realismi. Toinen teema on Lohengrinin ongelmallinen suhde Saksan Demokraattiseen Tasavaltaan ja sen antifasismiin. Tapaus IV analysoi Peter Konwitschnyn Lohengrin-ohjausta Hampurissa 1998. Teos oli sijoitettu koululuokkaan ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Konwitschnyn tulkinta mahdollistaa analyysin tavoista, joilla moderni, dekonstruktiivinen oopperaohjaus voi lähestyä Lohengrinin kaltaista ristiriitaista oopperaa. Tutkimus haastaa yleisen ja yksinkertaistetun narratiivin Wagnerista Hitlerin ja kansallissosialismin edeltäjänä. Vaikka Lohengrinissa oli irrationaalisia piirteitä, jotka ajankohtaistuivat Kolmannessa valtakunnassa, Wagnerin teoksen ja kansallissosialismin suhde on paljon monimutkaisempi. Lohengrinin utooppiset piirteet kiehtoivat myös vasemmistoa. Tärkeimmät primäärilähteet ovat saksalainen arkistomateriaali sekä sanoma- ja aikakauslehdet.
  • Selim, Shaimaa (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lypsylehmien ummessaolokauden energiayliruokinnan ja tammojen laidunruokinnan vaikutusta rasva- ja glukoosiaineenvaihduntaan, insuliiniherkkyyteen ja tulehdustekijöihin liittyvien geenien toimintaan. Erityisesti tutkimuksessa pyrittiin luomaan perustaa mahdollisuuksille vähentää aineenvaihduntasairauksia rehujen koostumuksen ja ruokintasuositusten avulla. Tutkimukseen sisältyi kolme ruokintakoetta. Kokeet I ja II tehtiin ayrshirelehmillä ja koe III suomenhevostammoilla. Kokeessa I lypsylehmät saivat nurmisäilörehuun perustuvalla ruokinnalla joko rajoitetusti energiaa (keskimääräinen muuntokelpoisen energian (ME) saanti 99 MJ/d, n = 8) ummessaolokauden kuuden viimeisen viikon aikana tai runsaasti energiaa (141 MJ/d ME, n = 8) ensimmäiset kolme viikkoa ja sen jälkeen energian saantia vähennettiin siten että poikimisen aikoihin energian saanti oli 99 MJ/d ME. Kokeessa II lypsylehmät saivat tyhjäkauden aikana syödä vapaasti joko säilörehua (144 MJ/d ME, n = 8) tai säilörehun, oljen ja rypsin seosta (TMR, 55%: 40%: 5%, 109 MJ/d ME, n = 8). Sekä kokeessa I että II kerättiin ennen ja jälkeen poikimisen verinäytteitä ja otettiin maksasta ja ihonalaisesta rasvakudoksesta biopsianäytteitä. Kokeessa III tutkittiin kahden erilaisen laitumen vaikutusta tammojen ihonalaisen rasvan kertymiseen, insuliiniresistenssiin ja rasvakudosten geenitoimintaan. Kokeessa käytetyt laitumet olivat viljelty laidun (CG) ja puoliksi luonnontilainen niitty (NG). Rasva- ja kuntoluokkamittaukset, suonensisäinen glukoosirasituskoe sekä kaulan ja hännänympäryksen rasvakudosten geenitoimintamittaukset tehtiin sekä toukokuussa että syyskuussa. Kokeissa I ja II yliruokittujen lehmien kuiva-aineen syönti, ME-saanti ja energiatase olivat ennen poikimista suurempia kuin kontrollilehmien. Poikimisen jälkeen eroja ei havaittu ryhmien välillä. Tyhjäkauden aikana elopaino ja kuntoluokka kasvoivat suuremman energiamäärän saaneilla lehmillä enemmän kuin kontrollilehmillä kokeessa II. Kokeessa I suuremman energiamäärän saaneilla lehmillä oli suurempi plasman insuliinipitoisuus ja alhaisempi glugakoni/insuliini-suhde kun taas kokeessa II vastaavia eroja ei havaittu poikimisen läheisyydessä. Kokeessa I havaittiin maksan glukoneogeneesiin ja rasvahappojen beetaoksidaatioon liittyvien geenien toiminnan vaimentuneen enemmän energiaa saaneilla lehmillä, mikä viittaa maksan heikentyneeseen toimintaan. Kokeessa II ummessaolokauden aikainen vapaa säilörehuruokinta saattoi heikentää maksan kykyä käyttää propionihappoa glukoneogeneesin esiaineena rajoitetusti energiaa sisältävään seosrehuruokintaan verrattuna. Toisaalta kokeessa II ryhmien välillä ei ollut eroja maksan glukoosinkuljetukseen liittyvien geenien toiminnassa. Rasvakudoksen geenitoiminnan muutokset viittasivat tulehdusreaktion aktivoitumiseen ja lipogeneesin tilapäiseen heikentymiseen enemmän energiaa saaneilla lehmillä poikimisen jälkeen. Kokeessa II lehmien poikimista edeltävä vapaa säilörehun syönti vähensi lipogeneesiä ja insuliiniherkkyyttä heti poikimisen jälkeen verrattuna TMR-rehua syöneisiin lehmiin. Kokeessa III CG-tammoilla oli laidunkauden jälkeen suurempi kuntoluokan mediaani, elopaino ja ympärysmitta kuin NG-tammoilla. Syyskuussa glukoosirasituskokeessa havaittiin CG-tammoilla korkeampi insuliinin perustaso ja maksimikonsentraatio sekä nopeampi glukoosin poistumisnopeus kuin NG-tammoilla. Lisäksi CG-tammoilla plasman vapaiden rasvahappojen pitoisuus väheni rasituskokeen aikana enemmän kuin NG-tammoilla. Insuliiniresistenssiin, tulehdukseen ja lipogeneesiin liittyvien geenien toiminnoissa ei havaittu eroja ryhmien välillä. Sen sijaan laidunkaudella havaittiin ajan suhteen tapahtuvia muutoksia insuliiniresistenssiin ja lipogeneesiin liittyvien geenien toiminnassa. Glukoosirasituskokeen perusteella runsaampi laidunruokinta ei lisännyt tammojen insuliiniresistenssiä. Johtopäätöksenä liiallinen energiansaanti samanaikaisen painon nousun kanssa vaikutti jossakin määrin insuliiniresistenssiin, tulehdukseen ja lipogeneesiin liittyvien geenien toimintaan lypsylehmillä. Poikimista edeltävä liiallinen energiansaanti vaimensi maksan glukoneogeneesiin ja rasvahappojen beetaoksidaatioon liittyvien geenien toimintaa mutta vaikutus riippui rehujen koostumuksesta, erityisesti väkirehun määrästä tunnutuskaudella. Laitumiin perustuva erilainen energiansaanti ei vaikuttanut tammojen insuliiniresistenssiin tai tulehdukseen liittyvien geenien toimintaan vaikka kuntoluokat olivat erilaiset eri laitumilla.
  • Sandboge, Samuel (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tausta. Pieni syntymäpaino on yhdistetty suurentuneeseen riskiin sairastua moneen kansantautiin. Tähän riskiin vaikuttaa lapsuuden kasvukuvio. Monien kansantautien esiintyvyys vaihtelee sekä maiden välillä että niiden sisällä. Muun muassa on hiljattain todettu, että Ahvenanmaan väestö on Suomen terveintä. Lisäksi sairastumisriskiin vaikuttavat elintavat. Muun muassa hedelmäsokerin nauttimisen on ehdotettu olevan riski alkoholin käytöstä riippumattoman rasvamaksan (NAFLD, non-alcoholic fatty liver disease) esiintymiseen. Tavoitteet. Päätarkoituksena oli tutkia yhteyksiä varhaisen kasvun ja kehonkoostumuksen, lepoaineenvaihdunnan, NAFLD:n ja verenpaineen välillä. Tavoitteena oli myös arvioida yhteyttä nautitun hedelmäsokerimäärän ja NAFLD:n välillä sekä lisäksi arvioida eroavaisuuksia syntymäkoossa vuosina 1937‒1944 Helsingin ja Ahvenanmaan välillä. Aineisto. Helsingin syntymäkohortti, joka koostuu 13345 Helsingissä vuosien 1934‒1944 välillä syntyneestä henkilöstä. Heistä on saatavilla yksityiskohtaiset tiedot, muun muassa syntymäpaino sekä lapsuuden paino- ja pituusmitat. 2003 henkilöä osallistui vuosien 2001‒2004 välillä kliiniseen tutkimukseen ja 1083 heistä osallistui vielä seurantatutkimukseen vuosien 2006‒2008 välillä. Ahvenanmaan aineistoon kuuluu 1697 vuosina 1937‒1944 syntynyttä henkilöä. Tulokset. Kun kehonkoostumus oli otettu huomioon, huomattiin korkein lepoaineenvaihdunta naisilla, joilla oli alhaisin syntymäpaino, sekä miehillä, joilla oli sekä alhaisin että toisaalta korkein syntymäpaino. NAFLD oli tavallisin yksilöillä, jotka olivat pieniä varhaislapsuudessa ja aikuisina obeeseja. NAFLD:n pienin esiintyvyys oli niillä, jotka nauttivat eniten hedelmäsokeria. Oletettua nopeampi kasvu 2. ja 11. ikävuoden välillä oli yhteydessä alhaisempaan verenpaineeseen, kun taas päinvastaista tulosta ennusti kasvu 11. ikävuoden jälkeen. Ahvenanmaalla vuosina 1937‒1944 syntyneet lapset olivat keskimäärin 87 grammaa painavampia ja 0,4 cm pidempiä kuin Helsingissä syntyneet. Päätelmät. Aikaisempaan kokoon nähden odotettua nopeampi kasvu 11. ikävuoden jälkeen oli yhteydessä lisääntyneeseen kehon rasvaprosenttiin, korkeaan verenpaineeseen ja sairastumiseen NAFLD:iin. Kasvu ennen 11. ikävuotta näytti vaikuttavan suotuisasti. Vaikka lapsuuslihavuus on tänä päivänä tavallista, sitä ei juuri esiintynyt tutkittavilla yksilöillä. NAFLD:a esiintyi vähiten yksilöillä, jotka nauttivat eniten hedelmäsokeria. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että nautitun hedelmäsokerin määrä oli pienempi kuin aikaisemmissa tutkimuksissa ja että hedelmäsokerin lähteenä olivat hedelmät eivätkä virvoitusjuomat. Pieni ero huomattiin syntymäpainossa Ahvenanmaan ja Helsingin välillä.
  • Müller, Susann (Helsingin yliopisto, 2015)
    Merijään abioottiset tekijät säätelevät biologista aktiivisuutta, jotka vaikuttavat biogeokemiallisiin kiertoihin itse jäässä sekä jään ja meriveden rajapinnalla. Näihin abioottisiin tekijöihin kuuluvat meriveden jäätyminen ja sen suolojen väkevöityminen merijään huokosiin. Jään lämpöbudjetin perustella määräytyvä lämpötila säätelee jään huokoisuutta ja huokosveden suolaisuutta Huokosvesi sisältää liuenneita epäorgaanisia ioneja sekä liuennutta orgaanista ainetta. Diffuusio tai painovoima voivat poistaa ioneja ja liuennutta orgaanista ainetta jäästä. Liuenneen orgaanisen aineen kemiallinen rakenne on monimuotoinen ja se voi lisäksi reagoida pintojen ja muiden molekyylien kanssa. Tässä väitöskirjassa verrataan liuenneen orgaanisen aineen eri jakeiden käyttäytymistä meriveden suoloihin nähden meriveden jäätyessä. Tätä tukittiin jäädyttämällä merivettä tunnetuissa oloissa altaissa, jolloin jään ikä ja sen kasvuolosuhteen tunnettiin tarkasti, mutta myös luonnon merijäästä, jolloin voitiin arvioida allaskokeiden luotettavuutta. Kohteena oli Itämeren murtovesi, jossa ravinteita ja liuennutta orgaanista ainetta on paljon, sekä Pohjanmeri että Jäämeri. Valitsemalla tutkimusalueet erityyppisistä ympäristöistä haluttiin tehdä yleispäteviä huomioita meriveteen liuenneiden aineiden käyttäytymisestä veden jäätyessä. Väitöskirjassa havaittiin merijään ionikoostumuksen poikkeavan meriveden ionikoostumuksesta, sillä diffuusio ja siihen yhdistyvät kovektiovirtaukset merijään huokosverkostossa kuljettavat meriveden pääioneja eri tavoin. Kloridi-ionia (Cl-) hitaammin diffundoituvat sulfaatti (SO42-), kalsium (Ca2+) ja magnesium (Mg2+) rikastuivat merijäähän enemmän kuin kloridi-ionit. Vastaavasi kloridi-ionia nopeammin diffudoituvaa kalium-ionia (K+) esiintyi merijäässä suhteellisesti vähemmän kuin kloridi-ionia. Liuennut orgaaninen aine käyttäytyi monimuotoisemmin kuin epäorgaaniset ionit. Sen käyttäytymiseen vaikuttavat liuenneen orgaanisen aineen kemiallinen minimuotoisuus, biologinen tuotanto ja hajotus merijäässä. Liuennutta orgaanista ainetta on hankala mitata kokonaisvaltaisesti, siksi määritin liuenneen orgaanisen pitoisuutta mittaamalla sen tiettyjä jakeita kuten värillistä liuennutta orgaanista ainetta. Näiden mittausten mukaan Itä- ja Pohjanmeren liuennut orgaaninen aine rikastuu merijäähän suhteessa meriveden epäorgaanisiin ioneihin. Eniten rikastuivat aminohappo-tyyppinen liuennut orgaaninen aine ja vähiten humuksen kaltaiset osat. Tuloksista voidaan päätellä, että liuenneen orgaanisen aineen koostumus merijäässä riippuu sen kemiallisesta koostumuksesta ja koostumuksen määrittyminen on monimuotoisempaa kuin epäorgaanisten ioneiden. Väitöskirjatyössä kehitettiin bio-optinen malli perustuotannon arvioimiseksi merijään optisten ominaisuuksien perusteella. Malli perustuu partikkeleiden ja liuenneen orgaanisen aineen valon absorptioon ja hiilen sidonnan kvanttitehokkuuteen, joka määritettiin mittaamalla fotosynteesiin määrää valon eri intensiteeteissä. Bio-optisen mallin tuloksia verrattiin jäässä in situ tapahtuneisiin perustuotanto mittauksiin. Itämeren jäässä tehtyjen optisten mittausten sekä niihin perustuvan bio-optisen mallin avulla arvioitiin perustuotannon määrää vaihtelevissa jääolosuhteissa. Kehitetyn bio-optisen mallin avulla pystytään parantamaan perustuotannon määrittämistä merijään ekosysteemin toimintaa kuvaavissa malleissa
  • Tokariev, Anton (Helsingin yliopisto, 2015)
    Lähikuukaudet ennen ja jälkeen syntymää ovat ihmisillä hermoston kehityksen kannalta kriittisiä vaiheita, joita luonnehtii mittavien hermostollisten verkostojen kasvu sekä niiden alustava virittäytyminen toiminnallisesti kypsiksi suuren mittakaavan yhteenliittymiksi. Vastasyntyneen aivojen koko loppuelämään vaikuttavien hermoverkostojen muodostuminen määräytyy ensimmäisten syntymän jälkeisten viikkojen mutta erityisesti raskauden viimeisen kolmanneksen aikaisen aivojen sisäsyntyisen aktiivisuuden mukaan. Rakenteelliset tai toiminnalliset epämuodostumat näiden varhaisten hermoverkostojen muodostumisvaiheessa voi johtaa neurologisiin häiriöihin myöhemmässä kypsymisessä. Varhaisen kehityksen vaiheita voidaan valvoa vastasyntyneillä mittaamalla hermoyhteyksien toiminnallista liittyvyyttä aivosähkökäyrien (EEG) aikasarjojen avuilla. Vastasyntyneen aivosähkökäyrä on ajallisesti epäjatkuva ja koostuu lyhytkestoisista spontaanin aktiivisuuden tapahtumista, SATeista (Spontaneous Activity Transients) sekä niiden välisistä ajanhetkistä, inter-SATeista. Varhaisessa hermostollisessa kypsymisessä aivoalueiden välinen yhteydenpito voi tapahtua kahdella eri mekanismilla: hermostollisten oskillaatioiden välisellä synkronisaatioilla ja tapahtumien samanaikaisuudella. Tässä tutkimuksessa me kehitimme uuden matemaattisen mallin, algoritmin, jolla voi arvioida näiden kahden mekanismin välistä kytkeytymistä. Vastasyntyneiden keskosten mittausdataan pohjautuva analyysimme osoitti, että kehittämämme algoritmi on toimiva väline aivovaurioiden aiheuttamien toiminnallisten liittyvyyskatkoksien havaitsemisessa. Tuloksemme osoittavat myös, että SAT-synkronisaatio on aivoalueiden pääasiallisin yhteydenpitokeino kypsymättömissä vastasyntyneen aivoissa. Hermostollisten yhteyksien rakenteelliset epämuodostumat heikentävät toiminnallista liittyvyyttä taajuuskohtaisesti tapahtumatasolla. Seuraavaksi me käytimme matemaattisia malleja ja tietokonesimulaatioita yhdistettynä varsinaiseen EEG-mittausdataan analysoidaksemme sähköisen hermostollisen aktiivisuuden leviämistä vastasyntyneen päässä. Tulostemme mukaan vastasyntyneen kallon sähkönjohtavuus on paljon korkeampi kuin aikuisilla ihmisillä. Tämä aiheuttaa aivokuoren signaalien suurempaa paikallista leviämistä päänahkaa kohti, minkä takia vastasyntyneen aivoaktiivisuuden luotettava rekisteröinti vaatii enemmän ja tiheämmin mittauselektrodeja kuin aikuisilla. Lisäksi todistimme, että vastasyntyneen kallon aukileet eivät muodosta erityistä reittiä sähköisen aktiivisuuden leviämiselle, kallon suuren johtavuuden takia. Lopuksi osoitimme, että EEG-mittausasetelman valinta voi vahvasti vaikuttaa ei-päällekkäisen hermostollisen datan mittaustarkkuuteen ja sitä seuraaviin liittyvyysanalyyseihin. Simulaatiomme mukaan suuritiheyksinen EEG-mittauselektrodiasetelma yhdistettynä matemaattisiin muunnoksiin, kuten virtalähdetiheyden (Current Source Density) globaalikeskiarvoon, tarjoavat spatiaalisesti tarkkoja yksityiskohtia alla sijaitsevasta aivokuoren aktiivisuudesta ja voi erottaa selkeästi sekundääristen virtatihentymien osuuden. Lisäksi laadimme selkeät ohjeet kuinka optimoida mittausasetelma eri elektrodimäärille.
  • Pekkonen, Pirita (Helsingin yliopisto, 2015)
    Monien normaalin solun ominaisuuksien tulee muuttua, ennen kuin solu muuntuu syöpäsoluksi ja pystyy leviämään elimistössä. Solun täytyy muun muassa pystyä jakautumaan hallitsemattomasti, tunkeutumaan ympäristöönsä, erittämään veri- ja imusuonien kasvuun vaikuttavia tekijöitä sekä lopulta pystyä hyödyntämään veri- ja imusuonistoa levitäkseen ympäriä kehoa. Syöpäsolujen eri ominaisuuksia säätelevät tyypillisesti eri signalointireitit, mutta eräät sikiönkehityksen aikana aktiivisesti toimivat reitit, kuten Notch-signalointi, voivat vaikuttaa moniin syöpäsolun ominaisuuksiin. Tällaisten signalointireittien yliaktiivisuus onkin liitetty syövän syntyyn ja leviämiseen. Tässä tutkimuksessa on käytetty malleina Kaposin sarkoomaan liittyvän herpesviruksen (KSHV) aiheuttamia syöpiä, Kaposin sarkoomaa (KS) ja primaaria efuusiolymfoomaa (PEL), sekä melanoomaa. Näissä kaikissa syövissä on havaittavissa, että syöpäsolujen soluidentiteetti on heterogeeninen, ja että syöpäsolut pystyvät ohjelmoitumaan uudelleen kasvuolosuhteidensa mukaan. Näille syöville on yhteistä myös, että Notch-signalointireitti on aktivoitunut. Tutkimukseni aiheena oli solujen muovautuvuus- ja ohjelmoitumiskyvyn vaikutukset syövän syntyyn ja leviämiseen ja näiden prosessien säätely. Työni ensimmäisessä osassa osoitin, kuinka KSHV:n onkogeenin v-sykliinin ilmentyminen hiiressä johtaa Notch- ja NF-κB- signalointireittien aktivoitumiseen ja sitä kautta T-solujen erilaistumisen ja toiminnan häiriöön sekä T-solulymfooman kehittymiseen. Seuraavaksi näytin, kuinka KSHV-infektio imusuonten seinämän soluissa johtaa Notch-signaloinnin aktivoitumiseen ja solujen uudelleenohjelmoitumiseen mesenkyymisolujen kaltaisiksi, jolloin ne pystyvät tehokkaammin tunkeutumaan ympäristöönsä. Lopuksi osoitin, että edellä kuvatut mekanismit eivät ole aktiivisia ainoastaan syöpävirusten aiheuttamissa kasvaimissa, vaan että myös melanoomasolujen interaktio imusuonten solujen kanssa aktivoi Notch-signalointia ja johtaa syöpäsolujen lisääntyneeseen adheesio-, invaasio- ja metastasoimiskykyyn. Notch-signalointi ja syöpäsolujen muovautumis- ja uudelleenohjelmoitumiskyky säätelevät siis monentyyppisten syöpien kehittymistä ja leviämistä. Näiden prosessien perusteellinen tuntemus mahdollistaa parempien ja tehokkaampien hoitojen kehittämisen näitä huonoennusteisia syöpiä vastaan.
  • Franti, Lasse (Helsingin yliopisto, 2015)
    Työssä tutkittiin kenttäteorioiden termalisaatiota käyttäen vastaavuutta mittateorian ja gravitaation välillä. Niin kutsutut mitta/gravitaatiodualiteetit yhdistävät avaruudessa olevan gravitaatioteorian mittateoriaan sen reunalla. Työn alkuosassa tarkasteltiin korrelaattoreita ja lomittumisentropiaa hyperskaalausta rikkovissa Lifshitz-Vaidya -avaruuksissa. Saadut tulokset olivat yhteensopivia aikaisemmin tehtyjen analyyttisten ennusteiden kanssa. Työn toisessa osassa tutkittiin kvarkkigluoniplasman termalisaatiota. Kvarkkigluoniplasmaa syntyy esimerkiksi raskasionitörmäyksissä, joita on tutkittu CERN:issä sijaitsevalla LHC-hiukkaskiihdyttimellä. Tässä tarkasteltu malli on melko yksinkertainen, mutta saadut tulokset ovat sopusoinnussa tähän asti käytettyjen hydrodynaamisten ja kineettisten mallien kanssa.
  • Lepojärvi, Jason (Helsingin yliopisto, 2015)
    C. S. Lewis (1898-1963) oli 1900-luvun vaikutusvaltaisimpia kristillisiä ajattelijoita. Tänäkin päivänä hän on ajankohtainen ja laajalti luettu kirjailija. Kasvavasta akateemisesta kiinnostuksesta huolimatta Lewis-tutkimuksella on vielä paljon kartoitettavaa. Tämä artikkeliväitöskirja valottaa Lewisin näkemyksiä rakkauden teologiasta. Tutkimus koostuu johdannosta sekä neljästä itsenäisestä, mutta toisiaan täydentävästä artikkelista. Kolme artikkeleista käsittelee Lewisin rakkauden teologiaa suhteessa Anders Nygrenin (1890-1978) näkemyksiin. Neljännessä artikkelissa Lewisin rakkauden teologiaa verrataan Augustinuksen ajatteluun. Väitöskirjan tutkimusmetodina on käytetty systemaattista analyysia. Metodin avulla Lewisin kirjallisesta tuotannosta on analysoitu aiheen kannalta keskeisiä käsitteitä, argumentteja ja ajattelun taustaoletuksia. Anders Nygren, ruotsalainen luterilainen teologi ja Lundin piispa, on hallinnut rakkautta käsittelevää modernia teologista keskustelua. Nygren asetti vastakkain epäitsekkään ja vastikkeettoman kristillisen rakkauden (agape) ja omaa etuaan etsivän ja puutteellisen pakanallisen rakkauden (eros). Tämä erottelu osoittautui 1900-luvun teologiassa hyvin vaikutusvaltaiseksi. Myös Lewisiin Nygrenin työ vaikutti välittömästi. Lewis käytti vuosikymmeniä oman vastineensa muotoiluun, ja hän käsittelee aihetta erityisesti teoksissaan Surprised by Joy (1955, suom. Ilon yllättämä) ja The Four Loves (1960, suom. Neljä rakkautta). Tämä väitöstutkimus osoittaa, että Lewis muotoili tietoisesti rakkauden teologiansa ja siihen sisältyvän hengellisen halun teologiansa vastustamaan Nygrenin näkemystä. Lewisin rakkauden teologia haastaa Nygrenin keskeisimmän väitteen. Lewisin mielestä eros-rakkautta ei ole syytä mustamaalata ja erottaa agape-rakkaudesta. Lewis laati aiheen käsittelylle oman sanaston ja vältti käyttämästä käsitteitä eros ja agape Nygrenin tarkoittamassa mielessä. Juuri koskaan Lewis ei kuitenkaan mainitse Nygreniä nimeltä. Tämä kaikki viittaa tarkoituksenmukaiseen apologeettiseen strategiaan. Yhtäältä Lewis pyrki kiertämään lukijoidensa mahdolliset ennakkoasenteet, toisaalta välttämään teologiansa määrittymisen Nygrenin kautta. Lewisin rakkaussanasto on rikasta. Hän puhuu esimerkiksi tarverakkaudesta ja lahjarakkaudesta. Vaikka Lewisin ja Nygrenin sanastot ovat yhteismitattomia, on Lewisin tarverakkaus/lahjarakkaus-luokittelu ja Nygrenin eros/agape-erottelu usein rinnastettu toisiinsa. Tämä sitkeä taipumus on syytä kyseenalaistaa. Tässä väitöskirjassa osoitetaan, että Nygren debatin kannalta Lewisin näkemys hengellisestä kaipauksesta on erityisen merkityksellinen. Lewis nimittää hengellistä kaipausta iloksi (Joy). Se on muunnelma Nygrenin eroksesta. Ilon keskeisyydestä huolimatta Lewisin käsitekirjosta on vaikea nostaa esille vain yhtä vastinetta erokselle. Lewisille nygreniläinen eros-rakkaus on lopultakin vain abstrakti, todellisesta elämästä eristetty karikatyyri. Toisin kuin Nygrenillä, Lewisin teologisessa visiossa hengellinen kaipaus ei ole epäilyttävä asia. Hengellinen kaipaus on Jumalan lahjoittama halu, eikä se siten hämärrä evankeliumia. Pikemminkin kaipaus valmistaa ihmistä ilosanoman vastaanottamiseen. Lewisin ajattelusta paljastuu myös kuolleita kulmia ja ajoittaista liioittelua. Esimerkiksi näkemys, jonka mukaan romanttinen rakkaus ei ole eudaimonistista, osoittautuu jokseenkin sekavaksi. On myös täysin mahdollista, että Lewisin kuuluisa erimielisyys Augustinuksen kanssa perustuu väärinymmärrykseen. Kaikki neljä artikkelia tuovat analyyttisen katseen alle Lewisin rakkaus-käsityksen keskeisen piirteen: rakkauden monimerkityksisyyden. Rakkautta ei tule halventaa, mutta se ei myöskään ole erehtymätön moraalikompassi. Jumala on rakkaus, mutta rakkaus ei ole Jumala.
  • Koskinen, Inkeri (Helsingin yliopisto, 2015)
    Inkeri Koskisen Helsingin yliopistossa 10.8. tarkastettava tieteenfilosofinen väitöskirja "Changing Research Communities: Essays on Objectivity and Relativism in Contemporary Cultural Research", arvioi kulttuurien tutkimuksessa tapahtuvaan muutokseen liittyviä tiedollisia ongelmia ja tarjoaa välineitä niiden ratkomiseen. Osallistava tutkimus ja aktivistitutkimus ovat yleistyneet monella kulttuurien tutkimuksen alalla. Ihmiset, jotka aiemmin olivat tutkimuskohteita tai informantteja, ovat nykyään usein kanssatutkijoita tai omaa kulttuuriaan tutkivia aktivistitutkijoita. Samalla tutkimusyhteisöjen kokoonpano muuttuu. Koskinen soveltaa uusien tutkimusyhteisöjen tarkasteluun ja arviointiin sosiaalisessa epistemologiassa kehitettyä näkemystä interaktiivisesta objektiivisuudesta. Se perustuu ajatukselle, että tutkimusyhteisöt voivat olla enemmän tai vähemmän objektiivisia. Kun tutkimusyhteisöt muuttuvat, aiemmin vakiintuneet tutkimuskäytännöt voivat käydä ongelmallisiksi. Koskinen tarkastelee erityisesti kulttuurien tutkimuksessa tavanomaista, maltillisen relativistista käytäntöä, jossa vältetään tutkittavien ihmisten tietojärjestelmien tiedollista arviointia. Tietojärjestelmällä tarkoitetaan tässä tietyn yhteisön jakamia uskomuksia sekä tapoja tuottaa ja oikeuttaa tietoväitteitä. Vieraan tietojärjestelmän arvioinnin välttäminen on järkevää tilanteissa, joissa tutkijoiden ja tutkittavien tietojärjestelmät ovat etäällä toisistaan. Esimerkiksi amanismin tutkimuksessa on harvoin mielekästä ryhtyä arvioimaan, voiko amaanin tietoväitteitteisiin luottaa. Arvioiminen saattaa jopa johtaa tutkijaa harhaan, jos arvio perustuu virheelliselle tulkinnalle. Ei-länsimaisiin, tieteenulkoisiin tietojärjestelmiin kiinnitetään huomiota myös osallistavassa tutkimuksessa ja aktivistitutkimuksessa. Tutkijat pyrkivät antamaan kanssatutkijoiden tiedolle arvoa, eli kohtelemaan sitä juurikin tietona, ei vain tutkimuskohteena. Alkuperäiskansa-aktivistitutkijat pyrkivät jopa kehittämään alkuperäiskansojen tietojärjestelmille pohjautuvia tutkimusmenetelmiä. Vieraan tietojärjestelmän tiedollisen arvioinnin välttäminen ei tällöin ole enää oikeutettua. Jos esimerkiksi amaani osallistuu tutkimushankkeeseen, hänen tietoväitteitään ja niiden muodostamisen ja oikeuttamisen tapoja on arvioitava siinä missä tutkimusyhteisön muidenkin jäsenten, muuten yhteisön interaktiivinen objektiivisuus kärsii.
  • Kajos, Maija (Helsingin yliopisto, 2015)
    Maapallon ilmakehään haihtuu huomattava määrä erilaisia haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC, volatile organic compound) luonnollisista lähteistä ja ihmisen toiminnan seurauksena. VOC-yhdisteillä on merkittävä rooli ilmakehän kemiassa, sillä ne osallistuvat otsonin tuotantoon rajakerroksessa ja vaikuttavat ilmakehän hapetuskykyyn. Lisäksi VOC-yhdisteet osallistuvat ilmakehän aerosolihiukkasten muodostus- ja kasvuprosesseihin. Hiukkasten kasvaessa riittävän suuriksi, ne voivat toimia tiivistymisytiminä (CCN, cloud condensation nucleai), joiden ympärille tiivistyvä vesihöyry muodostaa pilviä. Tiivistymisytimien lukumäärä vaikuttaa pilvien ominaisuuksiin ja sitä kautta maapallon ilmastoon. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna suurin VOC-yhdisteiden lähde on metsien kasvillisuus, erityisesti puut. Boreaaliset havumetsät kattavat yli 35 % maapallon kokonaismetsäalasta. Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin haihtuvien orgaanisten yhdisteiden merkitystä boreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä, alkaen yksittäisten puiden VOC-emissioista päätyen VOC-yhdisteiden rooliin ilmaston kannalta. Kaksi ensimmäistä osajulkaisua keskittyvät kahden eri lehtikuusilajin (Larix cajanderi ja Larix sibirica) VOC-päästöjen mittauksiin. Lehtikuusten VOC-päästöjä ei ole aiemmin mitattu kvantitatiivisesti, vaikka lehtikuuset ovat vallitseva puulaji suuressa osassa Siperian havumetsävyöhykkeellä jossa ilmasto on liian ankara muille puulajeille. Samoin kuin muiden aiemmin mitattujen havupuiden, myös lehtikuusten päästöt olivat suurimmaksi osaksi monoterpeenejä. Lehtikuusille lasketut monoterpeenien emissiopotentiaalit olivat samaa suuruusluokkaa muiden havupuiden emissiopotentiaalien kanssa. Kolmas osajulkaisu esittelee mittausprotokollan, joka kehitettiin protoninvaihtoreaktio-massaspektrometriä (PTR-MS) varten. Protokollaan sisältyvä laitteen säännöllinen kalibrointi sekä mittaustulosten konsistentti analysointi mahdollistavat jatkuvatoimiset ja pitkäkestoiset kenttämittaukset. Kehitetyn mittausprotokollan luotettavuutta testattiin neljännessä osajulkaisussa vertaamalla samaan aikaan kahdella PTR-MS:llä ja kahdella kaasukromatografi-massaspektrometrillä (GC-MS) tehtyjä kenttämittauksia. Vertailumittauksista analysoitiin perusteellisesti viiden eri yhdisteen tulokset. Eri mittalaitteiden tulosten havaittiin korreloivan melko. Joidenkin yhdisteiden tulokset korreloivat heikommin kalibrointiin liittyvien haasteiden vuoksi. Viidennessä osajulkaisussa esitettiin hypoteesi, jonka mukaan ilmaston lämpenemiseen liittyvä kasvillisuuden VOC-emissioiden kasvu ja siitä johtuva tiivistymisydinten lukumääräpitoisuuden kasvu aiheuttavat negatiivisen ilmastollisen takaisinkytkennän, eli ilmastoa viilentävän takaisinkytkennän. Hypoteesin paikkansa pitävyyttä tutkittiin analysoimalla pitkän aikavälin mittaustuloksia usealta eri mittausasemalta. Analysoidun aineiston perusteella negatiivinen takaisinkytkentä voitiin todentaa.
  • Lindgren, Maija (Helsingin yliopisto, 2015)
    Nuorisopsykiatrisilla potilailla, jotka hakevat apua esimerkiksi masennukseen, ahdistuneisuuteen ja päihdeongelmiin, on paljon myös psykoottisenkaltaisia oireita. Näitä ovat esimerkiksi äänien kuuleminen, epäluuloiset ajatukset ja maaginen ajattelu. Tutkimuksen nuorisopotilaista kolmasosa täytti kohonneen psykoosiriskin kriteerit. Vain harva nuori kuitenkaan sairastui psykoosiin, ja psykoosiriskistatus ei ennustanut tulevaa psykoosia. Kohonneessa psykoosiriskissä olevilla oli sen sijaan seuranta-aikana suurempi riski psykiatriseen sairaalahoitoon, mikä kertoo sairauden vakavuudesta. Psykoosiin sairastumista ennustivat kyselylomakkeen mittaamat depersonalisaatio-oireet, kuten tunne siitä että on kehonsa ulkopuolella tai katselee itseään ulkopuolelta. Niillä nuorilla, joilla psykoottisenkaltaiset oireet täyttivät psykoosiriskikriteerit, oli muihin nuoriin potilaisiin verrattuna vaikeuksia näönvaraisessa päättelyssä ja muistamisessa. Psykoosiriski oli myös yhteydessä itsetuhoisiin ajatuksiin. Psykoottisenkaltaiset oireet eivät kuitenkaan ennustaneet seuranta-ajan vakavia, sairaalahoitoa vaativia tahallisia itsensä vahingoittamisia. Parhaiten itsetuhoista käyttäytymistä nuorisopsykiatrisilla potilailla ennusti vähentynyt tunteiden ilmaisu. Tutkittavat olivat 15 18-vuotiaita helsinkiläisiä nuoria, jotka olivat aloittaneet hoidon psykiatrisella poliklinikalla tai osastolla. 731 nuoren psykoosiriskioireita arvioitiin Nuoruusiän kokemuskyselyllä ja 174 nuoren oireilua kartoitettiin tarkemmin SIPS-esioirehaastattelulla. Nuorten kognitiivisia eli tiedollisia kykyjä kartoitettiin neuropsykologisin testein. Potilaita seurattiin sairaskertomusten ja hoitoilmoitusrekisterin avulla maksimissaan 9 vuoden ajan. Psykoottisenkaltainen oireilu on tyypillistä psykoosin esioirevaiheelle, joka kestää joitakin kuukausia tai vuosia ennen psykoosin alkamista. Sen onkin kansainvälisissä tutkimuksissa todettu valikoiduissa potilasryhmissä ennustavan lähivuosina ilmeneviä psykoosisairauksia kuten skitsofreniaa. Tässä tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että nuoren psykoottisenkaltaiset oireet johtavat harvoin psykoosiin. Psykoottisenkaltaisista oireista on kuitenkin tärkeä kysyä nuorilta, sillä ne ovat usein häiritseviä ja pelottaviakin kokemuksia. Lisäksi psykoottisenkaltainen oirehdinta on yhteydessä tiedonkäsittelyn puutoksiin ja itsetuhoisuuteen sekä ennustaa psykiatrisia sairaalahoitoja ja kertoo siten vakavammasta sairaudenkuvasta.