Selataan Opinnäytteet julkaisuajan mukaan

Lajittelu: Järjestys: Tulokset:

Näkyvissä 1-20 / 24334
  • Savola, Pekka (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tässä artikkelimuotoisessa väitöskirjassa tarkastellaan Internet-yhteydentarjoajille sälytettyä roolia tekijänoikeuden noudattamisen valvonnassa EU:n laajuisena ilmiönä. Erityisesti selvitetään verkkosivustojen estämistä (esimerkkinä The Pirate Bay). Ilmiötä tutkitaan lainopin ja oikeuspolitiikan näkökulmista. Erilaisia valvontakeinoja on runsaasti ja tekijänoikeuksien haltijat voivat valita niistä itselleen suotuisimmat. Suomessa mahdollisia ovat erityisesti Internet-yhteyden tilaajan yhteystietojen luovuttaminen ja keskeyttämismääräys, jota on käytetty sekä pääsyn estämiseen että käyttäjän yhteyden katkaisemiseen. Mahdollisuuksia muihinkin valvontakeinoihin on ollut valmisteilla. Kun tekijänoikeuden valvonta-asiaa käsitellään tuomioistuimessa, asetelma on ongelmallinen, koska kukaan ei varsinaisesti puolusta käyttäjien tai loukkaavaksi väitetyn sivuston ylläpitäjän oikeuksia tai perustele, miksi oikeudenhaltijan vaatimukset tulee hylätä. Tämä ei kuulu yhteydentarjoajan velvollisuuksiin, eikä se myöskään - ennakkotapauksia lukuun ottamatta - näin yleensä menettele. Tekijänoikeuden väitettyä loukkaajaa ei välttämättä tunneta tai sille ei tässä vaiheessa varata tilaisuutta tulla kuulluksi. Näin ollen tuomioistuimen tulee toimia sekä edustamattomien tahojen puolustajana (kyseenalaistajana) että tuomarina. Kyseenalaistajaroolia ei ole yleisesti vielä omaksuttu näissä asioissa. Niinpä tuomioistuin on määrännyt yhteydentarjoajaa luovuttamaan oikeudenhaltijoille muun muassa tilaajan yhteystiedot yksittäisen musiikkialbumin tai elokuvan jakamisen perusteella varsin löyhin perustein. Hakemuksia on tehty vuosittain satakunta, yhteensä yli 500 kappaletta, joista vain yksi on hylätty. Niin ikään yhtä tapausta lukuun ottamatta viidessä tapauksessa vertaisverkossa aineistoa saatavilla pitäneen käyttäjän Internet-yhteys katkaistiin käyttäjää kuulematta, vaikka toimenpide oli ilmeisen ylimitoitettu ja tarpeeton. Verkkoestomääräyksiä annettaessa tulisi kiinnittää huomiota varsinkin oikeasuhtaisuuden arvioimiseen. Tutkimuksessa esitetään kriteerejä, joiden valossa tätä voidaan konkretisoida. Suhteellisuutta arvioitaessa erityinen kysymys koskee verkkoestojen tarkoitusta. Jos tarkoitus on tekijänoikeusloukkausten vähentäminen, tulisi toimenpiteillä olla mitattavissa olevaa vaikutusta oikeudenhaltijoiden taloudellisten tappioiden vähenemiseen. Muuten estojen legitimiteetti on kyseenalainen. Oikeudenhaltijoiden tarkoitukseksi voidaan hahmottaa muitakin, paremmin sopivia syitä. Ensimmäinen on symbolinen tekijänoikeusvalvonta käyttäjien, omien viiteryhmien tai lainsäätäjien vakuuttamiseksi tai niihin vaikuttamiseksi. Toinen on yritys valistaa käyttäjiä lähteiden laittomuudesta. Kolmas on oikeuspoliittinen valtakamppailu vahvan tekijänoikeusideologian ylläpitämiseksi, omiin liiketoimintamalleihin kohdistuvien uudistamistarpeiden torjumiseksi ja kolmansien osapuolten vastuuttamiseksi tekijänoikeuden vastaisiin toimenpiteisiin niiden omalla kustannuksella. Jos jokin näistä syistä katsottaisiin hyväksyttäväksi, kevyemmätkin toimenpiteet voivat johtaa tarkoituksenmukaiseen lopputulokseen. Tällaisille tavoitteille ei kuitenkaan voi antaa kuin korkeintaan hyvin vähäistä merkitystä. Tekijänoikeuslainsäädäntö on tekijänoikeusteollisuuden vahvan vaikuttamisen seurausta, eikä se ota riittävästi huomioon yleisiä intressejä ja muiden tahojen, kuten käyttäjien, yhteydentarjoajien ja palveluntarjoajien, oikeuksia. Lainsäätäjät ja valmistelevat virkamiehet näyttävätkin tuudittautuneen tekijänoikeusideologiaan, jossa tekijänoikeuden suoja on alati laajeneva ja tekijänoikeutta on suojattava yhä vahvemmin keinoin. Olisi tarpeen herätä kriittiseen ja tietoon perustuvaan valmisteluun, jossa myös tasapainoisemmin kuullaan ja huomioidaan eri tahojen näkemyksiä.
  • Damerau, Annelie (Helsingin yliopisto, 2015)
    Kuluttajat haluavat uudenlaisia tuotteita, joissa on täysjyväviljaa ja jotka sisältävät paljon ravintokuitua. Tällaisten tuotteiden rasva on usein jakaantunut pieniksi pisaroiksi eli dispergoitunut. Kun se lisäksi sisältää runsaasti monityydyttymättömiä rasvahappoja, se hapettuu melko nopeasti. Tämä johtaa haju- ja makuvirheisiin, jotka huonontavat tuotteen laatua. Tässä työssä tutkittiin dispergoituneen rasvan hapettumiskestävyyttä kahta elintarvikemallia käyttäen. Ensimmäinen malli oli sumutuskuivattu emulsio, joka kuvaa esim. maitojauhetta ja keittojauheita. Työssä osoitettiin, että hapettuneen hajun muodostumiseen varastoinnin aikana vaikutti suuresti ilman suhteellinen kosteus. Se muutti veden määrää sumutuskuivatuissa tuotteissa, mikä johti jauheen rakenteen muutokseen. Nämä rakennemuutokset vaikuttavat hapen diffuusioon jauheeseen, millä on keskeinen merkitys rasvojen hapettumisessa. Ilman suhteellisen kosteuden hallinta varastoinnin aikana on siksi tärkeää elintarvikkeiden säilyvyyden kannalta. Työssä osoitettiin myös, että kosteuden aiheuttamat rakennemuutokset jauheissa vaikuttivat haihtuvien yhdisteiden vapautumiseen. Tämä on tärkeää ottaa huomioon, kun elintarvikkeiden rasvojen hapettumiskestävyyttä mitataan haihtuvien yhdisteiden avulla. Jos hapettumisessa syntyneet haihtuvat yhdisteet eivät vapaudu elintarvikkeesta, niitä ei myöskään pystytä mittaamaa käytössä olevilla tekniikoilla. Tällöin hapettumisen taso voidaan arvioida väärin. Toisena esimerkkimallina käytettiin kahta ekstruusiolla valmistettua viljatuotetta, jotka kuvaavat aamiaismuroja ja suolaisia välipaloja. Perusraaka-aineina käytettiin täysjyväkaurajauhoa ja ruisleseitä. Molemmissa viljatuotteissa rasvojen hapettumiskestävyys varastoinnin aikana riippui suuresti tuotteiden prosessointiolosuhteista. Kun ekstruusiolämpötila oli 70 °C, se riitti estämään kauran entsyymitoiminnan, joka muuten heikentää tuotteen säilymistä. Työssä voitiin myös osoittaa, että ekstruusiolämpötilaa voitiin nostaa ja vasta 130 °C:ssa ekstrudoitujen kauratuotteiden säilyvyys heikkeni. Näin korkea lämpötila edisti rasvojen kemiallista hapettumista. Ruisleseen ekstruusiossa puolestaan todettiin, että raaka-aineseoksen pieni vesipitoisuus (13 %) paransi tuotteen säilyvyyttä suurempaan vesipitoisuuden (30 %) verrattuna. Ekstruusiotutkimuksista voidaan yhteenvetona todeta, että seoksen pieni vesipitoisuus ja matala ekstruusiolämpötila paransivat tuotteen varastointikestävyyttä. Myös ruisleseiden partikkelikoon pienentäminen ja ekstruuderin syöttöruuvin nopeuden suurentaminen paransivat tuotteen säilyvyyttä. Tätä tietoa voidaan käyttää tulevaisuudessa kehitettäessä uusia täysjyvävilja- ja lesetuotteita.
  • Outinen, Sami (Into Kustannus Oy, 2015)
    Tiivistelmä Valtiotieteiden maisteri Sami Outisen poliittisen historian alaan kuuluva väitöskirjatutkimus käsittelee SDP:n ja SAK:n sosiaalidemokraattien työllisyyttä koskenutta politiikkaa Suomessa vuosina 1975 1998. Tutkimuskohteena on talous-, työllisyys-, työmarkkina-, valtionyhtiö-, integraatio-,globalisaatio- ja työttömyysturvapoliittinen päätöksenteko. Tutkimus luotaa sosiaalidemokraattien suhdetta sosialismiin, kapitalismiin, markkinoihin ja uusliberalismiin. Kamppailut Kalevi Sorsan, Pertti Paasion, Ulf Sundqvistin ja Paavo Lipposen johtamien sosiaalidemokraattien suunnasta kuuluvat väitöskirjan keskeisimpiin aiheisiin. Tutkimus esittelee finanssikriisin, työttömyyden, pätkätöiden, elvytyksen, valtionyhtiöpolitiikan, EU:n, nuorisotakuun, osallistuvan sosiaaliturvan, globalisaation ja sosiaalidemokraattien kansainvälisen yhteistyön taustat. Väitöskirja osoittaa, että sosialistisen suunnitelmatalouden näköaloihin sitoutuneet sosiaalidemokraatit alkoivat 1970-luvun puolivälissä etsiä lääkkeitä täystyöllisyyden ylläpitämiseksi yksityisen yritystoiminnan elvyttämisestä ja veroasteen nousun pysäyttämisestä. SDP:n puheenjohtajan Kalevi Sorsan lyhyen aikavälin talouspoliittiseksi taktiikaksi nousevan keskiluokan kannatuksen takaamiseksi tarkoittama Bad Sillanpään linjaus vuodelta 1977 vakiintui 1980-luvulla uudeksi sosiaalidemokraattiseksi strategiaksi. Se merkitsi SDP:n pyrkimistä hallittuun rakennemuutokseen astumalla markkinavetoiselle tielle ennen kuin eurooppalaiset sisarpuolueet kääntyivät kolmannelle tielle Ruotsissa 1980-luvun alussa sekä Britanniassa ja Saksassa 1990-luvun lopulla. 1970-luvun loppuvuosina SDP:n tukemana toteutettu talouden ohjailun lieventäminen kulminoitui 1980-luvulla rahoitusmarkkinoiden vapauttamiseen. Markkinareaktioiden ennakoiminen nousi sosiaalidemokraattisen yhteiskuntapolitiikan avaimeksi 1990-luvulla laman, Euroopan integraation, työmarkkinoiden pirstaloitumisen ja kilpailuvaltioajatuksen vahvistumisen myötä. 1990-luvulla sosiaalidemokraatit alkoivat suosia kylmän sodan loppumisen siivittämänä markkinakilpailua, työttömien aktivointia, työmarkkinajoustoja, yksityistämistä ja julkisten menojen leikkaamista. Sosiaalidemokraattien yhteiskuntapolitiikan lähtökohtana vuosina 1975 - 1998 säilyi työnteon ensisijaisuus, vaikka he eivät kyenneet takaamaan täystyöllisyyttä. Tämä edisti työttömien köyhtymistä ja syrjäytymistä.
  • Nokkonen, Soili (Société Néophilologique, 2015)
    Väitöskirjassa tutkin modaalisessa merkityksessä esiintyvän NEED TO -pääverbin käyttöä ja merkitystä nykypäivän brittienglannissa. Aihe on ajankohtainen, koska pakkoa ja tarvetta ilmaisevassa semanttisessa kentässä puolimodaalisten ilmausten (esim. HAVE TO ja NEED TO) käyttötiheys on tuntuvasti lisääntynyt, kun taas perinteisten modaalisten apuverbien (esim. MUST ja NEED) frekvenssi on selvästi vähentynyt. Nämä muutokset on yhdistetty yhteiskunnassa tapahtuneeseen tasavertaistumiseen, koska puolimodaalit eivät ohjattaessa puhuteltavaa korosta puhujan auktoriteettia toisin kuin modaaliset apuverbit. Tällainen aihepiiri sopii hyvin sekä korpuslingvistiikan että sosiolingvistiikan menetelmiä soveltavalle tutkimukselle. Aineistona käytän pääasiassa puhekielen tietokonekorpuksia, jotka ajoittuvat 1950-luvulta 1990-luvulle. Tutkimusmenetelmät ovat sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia. Väitöksen viidessä erillisessä tutkimuksessa selvitetään NEED TO -puolimodaalin vaihtelua ajan, ilmaisuvälineen, puhujaan liittyvien muuttujien (iän, sukupuolen ja sosiaaliluokan) ja eri puhekielen rekistereiden kannalta. Viidennessä artikkelissa tutkimuskohteena on myös kuusi muuta modaalista apuverbiä tai puolimodaalia. Tutkimusten perusteella NEED TO ilmaisee edelleen usein alkuperäistä perusmerkitystään, subjektin kokemaa sisäistä tarvetta. Kuitenkin sitä käytetään eniten modaalisten apuverbien funktioissa. Deonttiset tapaukset, joissa puhuja ohjaa puhuteltavaa, ovat tavallisimpia. Aineistosta löytyy myös jo joitakin episteemisiä tapauksia, joissa päätellään puolimodaalin avulla. Sosiolingvistiset muuttujat osoittavat, että NEED TO -puolimodaalin käyttö on muuttunut. Nuoremmat ikäluokat käyttävät sitä merkittävästi enemmän ja uudemmissa funktioissa kuin vanhemmat puhujat. Miesten frekvenssi on hieman korkeampi kuin naisten, mutta on merkittäviä puhujaryhmiä (esim. nuoret aikuiset), joissa naisilla on selvästi johtoasema. Sosiaaliluokista ylempi keskiluokka käyttää sitä eniten. Labovin periaatteita voi siis soveltaa joustavasti. Tärkein tutkimustulos liittyy kuitenkin kielenkäyttötilanteisiin, sillä frekvenssin ja funktioiden vaihtelua selittää eniten rekisteri. NEED TO on yleisempi julkisissa puhetilanteissa kuin yksityiselämässä. Korkeimmat frekvenssit löytyvät keskusteluista, joissa neuvotellen pyritään vaikuttamaan keskustelukumppaniin, sillä käyttämällä NEED TO -puolimodaalia subjektin sinä/te tai me kanssa voidaan kohteliaasti vedota myös toisen tarpeisiin.
  • Lithovius, Raija (Helsingin yliopisto, 2015)
    Diabetes aiheuttaa merkittäviä yhteiskunnallisia kustannuksia. Koska terveydenhuollon voimavarat ovat rajalliset, niiden tehokkaaksi kohdentamiseksi on tärkeää ymmärtää, mistä diabeteksen kustannukset aiheutuvat. Noin kolmasosa tyypin 1 diabetesta sairastavista kehittää diabeettisen munuaissairauden eli nefropatian. Se on yksi vaikeimmista diabetekseen liittyvistä lisäsairauksista, erityisesti johtaessaan loppuvaiheen munuaissairauteen, joka vaatii dialyysihoitoa tai munuaisen siirron. Munuaistautiin liittyy usein muita komplikaatioita sekä sydän- ja verisuonitauteja. Lääkehoidolla onkin keskeinen merkitys paitsi veren sokeritason säätelyssä myös lisäsairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Tämän vuoksi on tärkeää tutkia tyypin 1 diabetesta sairastavien lääkkeiden käyttöä ja määritellä suurimmat lääkekustannusten aiheuttajat. Tavoitteena oli tarkastella tyypin 1 diabetesta sairastavien reseptilääkkeiden käyttöä ja lääkekustannuksia munuaissairauden eri vaikeusasteissa. Lisäksi arvioitiin ADA:n (American Diabetes Associationin) suosittelemien HbA1C:n, verenpaineen ja LDL-kolesterolin hoitotavoitteiden toteutumista ja sen vaikutusta potilaiden ennusteeseen. Tutkimuksen kohteena olivat FinnDiane-tutkimukseen (Finnish Diabetic Nephropathy Study) osallistuneet tyypin 1 diabetesta sairastavat henkilöt. Tiedot potilaiden reseptilääkeostoista, lisäsairauksista ja kuolleisuudesta saatiin yhdistämällä FinnDiane-aineisto kansallisiin rekistereihin. Vaikka diabetes itsessään aiheuttaa merkittäviä lääkekustannuksia, munuaissairauden eteneminen lisää kustannuksia huomattavasti. Sairauden loppuvaiheessa potilaiden lääkekustannukset olivat nelinkertaiset verrattuna niihin, joilla ei ollut vakavia komplikaatioita. Kun diabeteslääkkeet suljettiin pois tarkastelusta, kustannukset nousivat 15-kertaisiksi. Diabeteslääkkeiden kustannukset eivät juuri vaihdelleet diabeteksen keston ja vakavien komplikaatioiden esiintymisen mukaan. Diabeteksen hoitosuositusten ja käytännön välillä on suuri ero, sillä vain pieni osa diabetesta sairastavista saavutti suositellut HbA1C:n, verenpaineen ja LDL-kolesterolin tavoitteet. Niillä, jotka eivät saavuttaneet hoitotavoitteita, oli suurempi sydän- ja verisuonitautien ja kuoleman riski. Yksi tutkimuksen keskeisistä ja uusista tuloksista osoitti, että hoitoon huonosti reagoiva ns. resistentti verenpaine on varsin yleistä tyypin 1 diabeetikoilla ja että se yleistyi huomattavasti munuaistaudin edetessä. Munuaissairauden ennaltaehkäisyllä, varhaisella toteamisella ja hoidolla on tärkeä merkitys lääkekustannusten hillitsemisessä. ADA:n suosittelemia hoitotavoitteita ei kuitenkaan ole saavutettu, vaikka niiden täytäntöönpano olisi tärkeää tyypin 1 diabetesta sairastavien ennusteen parantamiseksi.
  • Niemelä, Reko (Helsingin yliopisto, 2015)
    Esikoulu on tärkeässä asemassa rakentaen kodin ja koulun yhteistyötä. Monikulttuurisuus kouluissa kasvaa, myös esikoulun merkitys on tunnustettu oppilaan koulunkäynnin kannalta, mistä kertoo mm. sen tuleminen oppivelvollisuuden piiriin. Inkluusiossa kaikilla on yhtälaiset oikeudet yhteiskunnassa; jotta tämä voisi tapahtua, tarvitaan muutosta. Käytännössä inkluusion toteutuminen tarkoittaa yhteistyötä ja ymmärrystä. Tutkimus pyrkii selvittämään, miten tämä inkluusion vaatima muutos tällä hetkellä toteutuu esikouluympäristössä. Niemelän väitöstutkimus selvittää, mitkä ovat eniten inkluusiota tukevat ja latistavat käytänteet eri toimijoiden (agenttien) kokemana. Tutkimus toteutettiin monikulttuurisessa ympäristössä Helsingissä. Agentteina ovat lapset, vanhemmat, opettajat sekä hallinnon ja organisaatioiden edustajat, joiden kokemuksia selvitettiin kommunikatiivisella avoimella haastattelulla. Ammattilaiset toivat äänensä enemmän esille ja viestivät neljä kertaa enemmän inkluusiota tukevia tekijöitä kuin vanhemmat ja lapset. Vastaavasti vanhemmat ja lapset viestivät hieman enemmän inkluusiota latistavia tekijöitä kuin ammattilaiset. Tuloksien valossa vanhemmat ja lapset eivät saa ääntään kuuluviin niin hyvin kuin olisi mahdollista. Vanhempien oma asenne ja ennakkoluulot ovat myös inkluusiota latistavia tekijöitä. Resurssien puute nousi esille ammattilaisten puolelta suurimpana inkluusiota latistavana tekijänä. Kaikille agenteille tärkeimmiksi inkluusiota tukeviksi tekijöiksi nousivat yhteistyö, tuki vähemmistöryhmille ja kannustaminen osallistumaan. Väitöskirja Inklusiiviset käytänteet suomalaisessa esikoulukontekstissa on tehty yhteistyössä EU-projekti Includ-Ed:in kanssa (2006-2011), jossa on yhteistyökumppaneina 14 Eurooppalaista yliopistoa. Avainsanat: inkluusio, kasvatustiede, kriittinen kommunikatiivinen metodologia, sisällönanalyysi, agentit, ATLAS.ti
  • Wang, Liang (Helsingin yliopisto, 2015)
    Verkonsisäinen välimuistitallennus pyrkii parantamaan sisällöntoimitusta ja helpottamaan painetta verkon siirtonopeudessa hyödyntämällä universaaleja verkottuneita välimuisteja. Tämä väitöskirja tutkii yhteistoiminnallisen verkonsisäisen välimuistitallennuksen suunnittelua kolmesta näkökulmasta: sisällön, topologian ja yhteistyön kautta, erityisesti keskittyen sisällöntoimituksen mekanismeihin ja yhteistyökäytäntöihin sekä näiden vaikutuksiin välimuistiverkkojen performanssiin. Väitöskirjan suurimmat aikaansaannokset ovat kahdella saralla. Mittaamisen näkökulmasta näytämme, että perinteinen metrinen välimuistin osumatarkkuus ei ole riittävä ei-triviaalin välimuistitallennusstrategian arvioinnissa, joten esittelemme parempaa informaatiota sisältävät jalanjäljen pienentämisen sekä yhdistämistekijän. Näytämme, että yhteistyökäytäntö on avain erilaisten välimuistitallennusstrategian suunnitteluun liittyvien kompromissien tasapainotukseen ja tutkimme lisää sisällön erilaisten lohkomisjärjestelmien kautta aiheuttamaa vaikutusta performanssiin. Suunnittelun näkökulmasta näytämme ensin, kuinka erilaiset välimuistitallennuksen heuristiikat ja viisaan reitityksen järjestelmät parantavat merkittävästi välimuistitallennusperformanssia sekä helpottavat sisällön toimitusta. Sisällytämme sitten suunnitteluun hyvin määritellyn oikeudenmukaisuusmittarin ja johdamme uniikin optimaalin välimuistitallennusratkaisun Pareto-rintamalla neuvottelupelin kehyksissä. Lisäksi tutkimuksemme yhteistyökustannusten ja naapurustokoon funktionaalisesta suhteesta viittaa siihen, että yhteistyö on syytä rajoittaa pieneen naapurustoon sen kustannusten kasvaessa eksponentiaalisesti yleisessä verkkotopologiassa.
  • Niemi, Jarkko (Helsingin yliopisto, 2015)
    Myönnyttelyllä on eri tehtävä kuin samanmielisyyden tai erimielisyyden osoituksilla Keskustelussa tehtävien samanmielisyyden ja erimielisyyden osoitusten välissä on toiminto, jonka tehtävät ja tyypilliset seuraukset keskustelussa poikkeavat niin saman- kuin erimielisyyden osoituksissa. Tässä väitöskirjatutkimuksessa tätä toimintoa kutsutaan myönnyttelyksi: puhuja ilmaisee (varauksellista) samanmielisyyttä toisen puhujan esittämän näkökannan kanssa ja jättää lopullisen näkökantansa avoimeksi tai jatkaa erimielisen näkökannan esityksellä. Tutkimus perustuu aidon vuorovaikutuksen analyysiin. Sen aineistona on esimerkiksi ystävien ja sukulaisten välisiä arkipäivän keskusteluja sekä internetin keskustelupalstojen keskusteluja. Tutkimus osoittaa, että keskustelijat osaavat tulkita periaatteessa samanmielisyyttä ilmaisevasta lauseesta, kuten "voihan se niinkin olla", että puhuja on kuitenkin ilmaisemassa erimielisyyttä. Myönnytys otetaan siis vastaan eri tavalla kuin samanmielisyyden tai erimielisyyden osoitus, ja myönnyttelijä pyritään esimerkiksi vakuuttamaan esitetyn näkökannan oikeellisuudesta. Tutkimuksessa käsitellään niin ikään "joo mut" ja "nii mut" -alkuisia vastauksia ja osoitetaan, että siinä missä "joo mut" -puhuja pyrkii lopettamaan jostakin aiheesta puhumisen, "nii mut" -puhuja jatkaa puheenaihetta ja laajentaa toisen puhujan näkökantaa jollakin tapaa. Ero tarkasteltujen lauseiden (kuten "voi se vähä olla kova") ja yhden sanan ("joo" tai "nii") myönnytysten välillä on, että lausemyönnytykset käsittelevät toisen puhujan esittämän näkökannan totuusarvoa tai järkevyyttä, kun taas yhden sanan myönnytyksen puhuja käsittelee "mutta"-alkuisessa puheessaan toisen puhujan esittämän näkökannan seurauksia ja pyrkii osoittamaan ne erilaisiksi kuin tämä (mahdollisesti) ajatteli. Tutkimuksessa näytetään, että myönnyttelyn tehtävät eroavat toisilleen tuttujen ihmisten arkipäivän keskusteluissa ja toisilleen mahdollisesti vieraiden ihmisten välisissä internet-keskusteluissa. Ystävysten välisissä arkipäivän keskusteluissa myönnyttely jättää puhujan oman näkökannan osittain avoimeksi ja suuntautuu yhteisymmärryksen rakentamiseen, kun taas internetissä ja muissa laajan kuulijajoukon tilanteissa keskustelijat voivat ilmaista sillä asenteellista erimielisyyttä ja pyrkiä muun yleisön taivutteluun oman näkökannan taakse ja myönnyteltävää näkökantaa vastaan. Tutkimus tarjoaa uutta tietoa niin sosiaalisen vuorovaikutuksen tunnistettavasta aihepiiristä, samanmielisyyden ja erimielisyyden ilmaisujen välisestä harmaasta alueesta, kuin myönnyttelyyn käytetyistä kielen rakenteista ja niiden rakenneosista.
  • Özcan-Ketola, Nergiz (Helsingin yliopisto, 2015)
    In this thesis, structural effects on magnetic response properties: magnetically induced ring currents, the ESR g-tensor and hyperfine coupling tensor, and NMR chemical shifts, are investigated computationally with DFT methods, using various exchange-correlation functionals and basis sets. Magnetically induced currents are calculated for thieno-bridged porphyrins with the emphasis on the aromatic character of the systems, the degree of which is investigated for varying molecular modifications. The ESR g-tensor, as well as the hyperfine coupling tensors for Sn and O nuclei in the vicinity of a positively charged oxygen vacancy in solid tin dioxide, are reported with finite cluster methods using different cluster embedding techniques to define the structural environment. The NMR spectral trends for increasing-size nanoflakes of graphenic materials are predicted as functions of the size and boundary geometry of the flakes. Finally, a number of dye molecules are subjected to NMR chemical shift calculations where the intermolecular interaction effects present in liquid solution are studied with dynamic simulation techniques. The magnetically induced currents calculated for thieno-bridged porphyrins show that the changes in the molecular structure such as the direction of the thiophene ring or the substitution by Zn^2+ do not change the aromatic character of the molecule. It is possible to confirm the experimental assignment of the ESR signal with the g-factor around 2.00 to the positively charged vacancy in tin dioxide, whereas the other experimental assignment of a signal at g=1.89 is not supported by our calculations. Distinct characteristic NMR spectral patterns are found for graphene nanoflakes reflecting the effects of increasing size and different boundary geometries on the NMR shifts. Solvent effects on the NMR of dye molecules are found to be location-specific: nuclei from different regions of the systems display distinct response to solvation.
  • Sahlstedt, Heli (Helsingin yliopisto, 2015)
    Vuoden 1999 perusopetuslain uudistus poisti hallinnollisen rajan ala- ja yläasteen väliltä. Peruskoulun jakautuminen ala- ja yläasteeseen päättyi. Muutoksen tarkoitus oli vähintään lisätä kuudennen ja seitsemännen vuosiluokan välistä yhteistyötä eri koulujen välillä. Tavoite oli oppilaan koulupolun eheyttäminen. Kuitenkin muutos mahdollisti samalla kokonaan uudenlaisten koulujen syntymisen. Yhteen koulurakennukseen voitiin sijoittaa kaikki oppivelvollisuusikäiset oppilaat, kun hallinnollinen raja ei enää ollut sen esteenä. Tämän tapaustutkimuksen tarkoitus on kuvata tällaisen uuden peruskoulun toimintaa ja selvittää millainen pedagogisesti yhtenäinen peruskoulu opettajien, oppilaiden ja huoltajien näkemysten mukaan on. Pedagogisesti yhtenäisellä peruskoululla tarkoitetaan tässä tapaustutkimuksessa juuri uusinta peruskoulumuotoa, joka on käytännössä hallinnollisesti yhtenäisen peruskoulun äärimuoto. Pedagogisesti yhtenäinen peruskoulu on suunniteltu kattamaan yhtä aikaa koko oppivelvollisuusajan opetus. Kaikki peruskoulun vuosiluokat opiskelevat tehtävää varten suunnitellussa ja rakennetussa yhteisessä koulurakennuksessa, yhdessä toimipisteessä. Koululla on yhteinen hallinto ja opettajakunta. Kansankielellä uudesta koulumuodosta puhutaan yleensä vain yhtenäiskouluna. Tulosten mukaan niin opettajat, oppilaat kuin huoltajat tarkastelivat koulua omasta näkökulmastaan. Huoltajat ja oppilaat suhtautuivat pedagogisesti yhtenäiseen peruskouluun positiivisesti. Opettajat sen sijaan suhtautuvat siihen kaikkein kriittisimmin. Opettajat tarkastelivat tällöin koulua oman työnsä näkökulmasta. Vaikka pedagogisesti yhtenäinen peruskoulu oli opettajien mielestä työympäristönä monipuolinen ja rikas, he näkivät sen samalla rakenteeltaan raskaaksi. Pedagogisesti yhtenäiset peruskoulut rakennetaan opettajien mielestä liian suuriksi, jotta ne voisivat toimia järkevästi. Suuren kouluorganisaation toimintaa pitää osittaa, jolloin riskinä on osien eriytyminen liikaa. Oppilaiden näkökulmassa korostuivat koulun informaaliset tekijät, kuten ystävyyssuhteet, kouluympäristö ja koulun säännöt. Oppilaiden suhtautumisessa oli havaittavissa ikäryhmäkohtaisia eroja. Huoltajat suhtautuvat pedagogisesti yhtenäisiin peruskouluihin vastaajaryhmistä positiivisimmin. Huoltajien mielestä uudistus tuki ja rauhoitti oppilaiden koulunkäyntiä. Vastaajien yhteisenä huolenaiheena oli koulun yksikkökoko. Pedagogisesti yhtenäiset peruskoulut rakennetaan usein suuriksi kokonaisuuksiksi. Huolena on tällöin ison koulun toiminnan organisointi ja oppilaiden sekä opettajien hyvinvointi. Tässä tapaustutkimuksessa opettajien, oppilaiden ja huoltajien huoli kouluyksikön koosta kasvoi tutkimuksen edetessä ja koulun oppilasmäärän kasvaessa. Tutkimuksen alkuvaiheessa, vuonna 2007 oppilaita oli tapauskoulussa noin 400. Viimeisessä aineistonkeruuvaiheessa keväällä 2010 oppilaita oli noin 600, jolloin vastaajat kokivat sen jo liian suureksi yksiköksi. Tämä tapaustutkimus antaa viitteitä siitä, että olisi ehkä tarpeen selvittää enemmän koulun koon vaikutuksia oppilaiden ja opettajien hyvinvointiin. Muita tutkimuksen huomioita ovat, että koulutilojen rakentamisessa pitäisi huomioida entistä enemmän sen oppilaiden, 6-16-vuotiaiden lasten ja nuorten fyysiseen kokoeroon ja psyykkisen kehityksen eri ikävaiheisiin liittyvät tarpeet. Lisäksi pedagogisesti yhtenäinen peruskoulu näyttäisi tarvitsevan alkuvaiheessa ulkopuolista ohjausta ja tukea voidakseen saada toimintansa onnistumaan. Koulun toimintakulttuurin rakentaminen, ala- ja yläasteen, luokan- ja aineenopetuksen käytäntöjen yhteensovittaminen vaikuttaa vievän aikaa. Tapauskoulussa viisi vuotta kestäneen tutkimuksen aikana ja vielä sen jälkeen koulun toimintakulttuurin rakentaminen vaikutti olevan yhä kesken.
  • Stanikic, Teija (Suomalainen Lakimiesyhdistys, 2015)
    Tutkimuksen tavoite Rikoksen silminnäkijää pyydetään usein tunnistamaan rikoksentekijä esitutkinnassa. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että tunnistamiselle annetaan tuomioistuimessa usein liian suuri näyttöarvo epäillyn syyllisyyttä osoittavana todisteena. Väärät tunnistamiset ovat johtaneet jopa syyttömien tuomitsemiseen. Tutkimuksen tavoitteena on jäsentää sitä prosessia, jossa tuomioistuin määrittää silminnäkijätunnistamiselle näyttöarvon. Monitieteisyys Tunnistamistilaisuuksien järjestäminen esitutkinnassa ja tunnistamisten luotettavuuden arviointi tuomioistuimessa edellyttää monitieteistä asiantuntemusta. Poliisien ja lakimiesten tulee pystyä soveltamaan todistajanpsykologista tutkimustietoa. Suomessa ei ole juurikaan tehty oikeustieteen alalla tutkimusta, jossa olisi hyödynnetty oikeus- tai todistajanpsykologista tutkimustietoa. Tutkimusaihetta käsitellään tarkastelemalla yhtä aikaa kansallisen rikosprosessioikeuden erityispiirteitä ja todistajanpsykologian tutkimuksen tuloksia. Näytön kerääminen tunnistamistapauksissa Jo rikoksen esitutkinnassa tulisi hyödyntää todistajanpsykologista tutkimustietoa keräämällä näyttöä tunnistamisen luotettavuuteen vaikuttaneista seikoista. Kyseiset seikat - etenkin tunnistamisen virhelähteet - ovat olleet kansainvälisesti laajan todistajanpsykologian kokeellisen tutkimuksen kohteena. Tutkimuksessa tuodaan esiin tunnistamisen virhelähteitä kuten havainnointietäisyyden ja -ajan, silminnäkijän iän ja etnisen taustan sekä rikoksentekijän naamioitumisen vaikutuksia tunnistamisen luotettavuuteen. Lisäksi käsitellään rikoksen esitutkinnassa tunnistamisen luotettavuuteen vaikuttavia tekijöitä, joita ovat muun muassa se, käytetäänkö tunnistamistilaisuudessa vertailuhenkilöitä ja esitetäänkö epäilty tunnistajalle luonnossa vai valokuvasta. Näiden lisäksi näyttöä olisi suositeltavaa kerätä tunnistajan varmuudesta ja tunnistamiseen käytetystä ajasta. Tutkimuksessa käsitellään myös voimassa olevaa tunnistamisten järjestämistä koskevaa sääntelyä. Sääntely vastaa suurelta osin todistajanpsykologisen tutkimuksen tuloksia, mutta sisältää muutamia ristiriitaisuuksia ja puutteellisuuksia ja siinä käytetty terminologia on osin vakiintumatonta ja epätäsmällistä. Tutkimuksessa sääntelyä tulkitaan perinteisten oikeuslähteiden ohella todistajanpsykologista tutkimusta hyödyntäen. Ongelmana on myös, että sääntely on hajautettu lakiteknisesti eritasoisiin säädöksiin, mistä syystä sääntely sisältää päällekkäisyyksiä ja useita viittaussäännöksiä, jotka tekevät sen soveltamisalasta tulkinnanvaraista. Todistajanpsykologiset tutkimustulokset myös puoltavat tietynsisältöisten uusien menettelysääntöjen sisällyttämistä lainsäädäntöön. Tunnistamista koskevan näytön esittäminen Tunnistamisen luotettavuuteen vaikuttavista tekijöistä on myös voitava esittää todistelua tuomioistuimessa. Vaikka oikeudenkäynnin menettelyperiaatteet ja sääntely yhdessä vapaan todistusteorian kanssa mahdollistavat näytön esittämisen esitutkinnassa tehdystä tunnistamisesta, esimerkiksi tunnistamispöytäkirjan ja -videon esittäminen todisteena on sallittava ilman rajoituksia, jotta tunnistamisen luotettavuuteen vaikuttavia seikkoja saadaan nostettua todistelussa esiin optimaalisesti. Myös tuomioistuimen tulee ottaa prosessinjohtovelvollisuutensa nojalla selvää tunnistamisen luotettavuuteen vaikuttaneista tekijöistä tietyin tutkimuksessa määritellyin edellytyksin. Asiantuntijatodistajia on suositeltavaa käyttää tunnistamistapauksissa pääsääntöisesti vain vakavien rikosten yhteydessä. Tunnistamista koskevan näytön esittämisessä myös syyttäjän ja epäillyn avustajan todistajanpsykologisella asiantuntemuksella on suuri merkitys. Tunnistamisen luotettavuusanalyysi Tutkimuksen lopuksi kehitellään tunnistamisen luotettavuuden analyysimalli, jonka tarkoituksena on toimia apuna tunnistamisen näyttöarvoa määritettäessä. Kokonaisuudessaan analyysin laatu on tapauskohtaista, ja tuomarin intuitiolla on siinä oleellinen merkitys. Analyysimallissa on keskeistä, että myös vapaan todistusteorian vallitessa tunnistamisen luotettavuus analysoidaan eritellysti todistajanpsykologisia tutkimustuloksia hyödyntäen. Sovellettaessa kyseisiä tutkimustuloksia yksittäistapauksissa on otettava huomioon myös tapauksen konkreettiset ja yksilölliset olosuhteet. Analyysiä varten on myös oltava riittävästi selvitystä tunnistamisen luotettavuuteen vaikuttaneista seikoista. Analysoinnin avuksi ehdotetaan tunnistamisen virhelähteiden kategorisointia ennen esitutkintaa ja esitutkinnan aikana luotettavuuteen vaikuttaviin tekijöihin. Tutkimuksessa hahmotetaan myös muun tekijän identiteettiä koskevan näytön ja rikoksen vakavuuden vaikutuksia analyysin laatuun. Käytännöt Tutkimuksessa tuodaan esiin myös tietoja siitä, kuinka tuomioistuimet ovat käytännössä analysoineet tunnistamisten luotettavuutta. Myös joitain tietoja esitutkinnan tunnistamismenettelyistä nostetaan esiin. Todistajanpsykologisen tutkimustiedon hyödyntäminen tunnistamisten luotettavuuden arvioinnissa on aineiston perusteella vaihtelevaa. Aineisto viittaa myös siihen, että esitutkinnan tunnistamisjärjestelyt ovat vakiintumattomia, eikä tunnistamista toteuteta useinkaan siten, että epäilty ja vertailuhenkilöt esitettäisiin tunnistajalle luonnossa, vaikka tämä on ollut selkeästi tavoitteena sääntelyssä. Lopuksi Tutkimuksessa ajantasainen tunnistamisten arvioinnissa ja niiden järjestämisessä tarvittava todistajanpsykologinen tutkimustieto saatetaan rikosprosessin käytännön toimijoiden kuten tuomareiden, syyttäjien, asianajajien ja poliisien saataville unohtamatta nostaa esiin sen soveltamiseen vaikuttavia kansallisen rikosprosessioikeuden erityispiirteitä. Myös tulevaisuudessa todistajanpsykologisen tutkimuksen tuloksia tulisi ottaa huomioon sääntelyssä ja sen tulkinnassa. Myös yksittäistapauksissa rikosprosessien eri toimijoilta on edellytettävä todistajanpsykologista asiantuntemusta.
  • Valaste, Maria (Helsingin yliopisto, 2015)
    Väitöskirjassa tarkastellaan mittausvirheitä. Epätarkat mittaukset ja niistä johtuvat mittausvirheet ovat tutkimuksessa yleisiä. Jos mittauksen epävarmuus jätetään huomioimatta, voidaan päätyä harhaisiin tuloksiin ja näin ollen virhepäätelmiin. Väitöskirjan alkuosassa käsitellään mittausvirheisiin liittyvää teoriaa ja loppuosassa on kolme simulointikoetta. Työssä tutkitaan ja vertaillaan kolmen menetelmän toimivuutta mittausvirheiden huomioimiseksi. Tarkasteltavat menetelmät ovat regressiokalibrointi, moni-imputointi ja suurimman uskottavuuden menetelmä. Menetelmien käyttämiseksi tarvitaan lisätietoa mittausvirheestä. Lisätieto saadaan validointidatasta. Menetelmien toimivuutta tarkastellaan simulointikokeissa. Ensimmäisessä simulointikokeessa havaintojen oletetaan olevan riippumattomia ja kahdessa jälkimmäisessä simulointikokeessa havainnot ovat sisäkorreloituneita. Mittausvirheitä tarkastellaan logistisen mallin ja logistisen sekamallin yhteydessä. Vastemuuttuja oletetaan kaksiarvoikseksi ja sen ei oleteta sisältävän mittausvirhettä. Osa mallin selittäjistä sisältää mittausvirhettä, mutta mallissa voi myös olla selittäjiä, joissa ei ole mittausvirhettä. Oletetaan, että ainakin osalle havainnoista on saatavissa tarkasti mitatut vastineet. Erityisesti mielenkiinnon kohteena on tilanne, jossa mallinnettava aineisto on sisäkorreloitunut. Tällainen on tyypillistä mm. kotitalousaineistoissa, joissa poimintatapa tuottaa sisäkorreloituneisuutta aineistoon. Tavoitteena kaiken kaikkiaan on estimoida malli niin hyvin kuin mahdollista. Kaksi ensimmäistä simulointikoetta on malliperusteisia ja aineisto on muodostettu tilastollisella mallilla. Tämä mahdollistaa menetelmien tilastollisten ominaisuuksien vertailun täysin kontroloidussa asetelmassa. Kolmas simulointikoe on asetelmaperusteinen ja aineistona käytetään ECHP-aineistoa (European Community Household Panel). Menetelmien vertailuun käytetään ARB % (absolute relative bias percentages) ja RRMSE % (relative root mean-squared error percentages) lukuja. Ensimmäisen simulointikokeen mukaan moni-imputointi ja regressiokalibrointi olivat laskennallisesti helppoja taasen suurimman uskottavuuden menetelmä osoittautui laskennallisesti työlääksi. Kahdessa jälkimmäisessä simulointikokeessa vertailtiin moni-imputointia ja regressiokalibrointia. Simulointikokeiden mukaan validointidatan sisältämän lisätiedon hyödyntäminen parantaa tuloksia niin riippumattomien havaintojen tilanteessa kuin sisäkorreloituneen aineiston yhteydessä.
  • Pijetlovic, Katarina (Springer, 2015)
    Tässä tutkimuksessa käsitellään eurooppalaisen jalkapallon hallinnon ongelmia viitaten etenkin valtataisteluun UEFA:n (Euroopan jalkapalloliitto) ja eliittiseurojen välillä. Nämä valtataistelut heijastuvat siinä, että jalkapalloseurat uhkaavat muodostaa vaihtoehtoisia rajat ylittäviä liigoja. UEFA:n säännöt nimittäin estävät jalkapalloseurojen osallistumisen sellaisiin rajat ylittäviin liigoihin, joita UEFA ei järjestä tai joille se ei ole antanut hyväksyntäänsä. Seurat pitävät näitä ehtoja laillisen taloudellisen toimintansa esteenä. Tutkimuksen perimmäisenä tavoitteena on muun muassa vastata kysymyksiin, jotka koskevat eurooppalaisten jalkapalloseurojen vaihtoehtoisten rajat ylittävien liigojen muodostamista koskevien UEFA:n rajoitusten laillisuutta. Tätä laillisuuskysymystä tutkitaan EU:n kilpailua ja sisämarkkinoita koskevien lakien valossa, toisin sanoen niiden kahden säännösryhmän valossa, jotka muodostavat EU:n urheilulainsäädännön ytimen ja jotka kieltävät periaatteessa yhtiöiden taloudellista toimintaa koskevat perusteettomat rajoitukset. Analyysi keskittyy rajoitusten oikeutusta ja suhteellisuutta koskevaan kysymykseen, joka saattaisi muuttaa UEFA:n rajoittavat ehdot laillisiksi ja toimeenpanokelpoisiksi. 20 viime vuoden aikana runsas joukko oikeuskäytäntöä, lainsäädäntöä ja EU:n politiikkaa koskevia asiakirjoja on kehittynyt erilliseksi EU:n urheilulainsäädännön haaraksi, joka voi olla avuksi vastattaessa tähän kysymykseen. Kyseessä on suhteellisen monimutkainen oikeudenala, koska urheiluteollisuuden erityisominaisuudet edellyttävät, että perinteisiä EU:n sisämarkkinoita ja kilpailua koskevia periaatteita sovelletaan tapauskohtaisesti. EU:n urheilulainsäädäntö on vasta kehittymässä eikä vielä koskaan ole käsitelty tapausta, jossa olisi kyse vaihtoehtoisten urheiluliigojen muodostamisen rajoittamisesta. Juuri tämä tekee tutkielman tavoitteesta vieläkin haastavamman. Kyseessä on ensimmäinen tutkimustyö, 1. jossa julkaistaan sen Media Partners Internationalin luottamuksellisen ehdotuksen yksityiskohdat, missä eurooppalaisille eliittiklubeille tarjottiin houkuttelevaa rahoituspakettia, jotta ne irtautuisivat UEFA:sta vuonna 1998, 2. joka tarjoaa omintakeisen tulkinnan useista Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa käsitellyistä urheilua koskevista asioista (kuten Bosman, Bernard, Murphy ja Meca-Medina), 3. jossa on esitetty uudenlainen teoria oikeuden analyyttisten puitteiden nykyaikaistamisesta vaadittaessa EU:n sisämarkkina- ja kilpailulainsäädännön samanaikaista soveltamista urheiluun liittyvissä asioissa, ja 4. jossa on analysoitu UEFA:n rajoittavien ehtojen aiheuttamaa oikeudellista ongelmaa nykyaikaistettujen analyyttisten puitteiden sisällä Useiden omintakeisten EU:n urheilulainsäädännön yleistä tutkimusta koskevien näkökantojen lisäksi tämä tutkimustyö tarjoaa oikeutta koskevia käytännön ohjeita, joita voidaan käyttää ratkaistaessa muita eurooppalaisia urheilulajeja ja vaihtoehtoisia liigoja koskevia asioita.
  • Zeller, Wolfgang (Helsingin yliopisto, 2015)
    Toisinaan kuulee väitettävän, että Afrikan valtioiden alueelliset rajat, jotka ovat lähes samat kuin ennen itsenäistymistä, ovat nykyään kuin kuin huonosti räätälöity puku: se ei istu kehuttavasti, mutta Afrikan poliittiset johtajat ovat kuitenkin päättäneet käyttää sitä. Mutta onko historia jämähtänyt paikoilleen sitten itsenäistymisen? Millaista on niiden ihmisten arki, jotka elävät nykyään siirtomaavalta-ajan peruja olevilla raja-alueilla? Tässä väitöskirjassa tarkastellaan, miten valtion hallinnon edustajat ja paikalliset asukkaat sovittelevat alueeseen, hallintoon ja kansalaisuuteen liittyviä näkemyksiään ja käytäntöjään Namibian ja Sambian sekä Ugandan ja Etelä-Sudanin välisillä raja-alueilla. Keskeisenä kysymyksenä on, millaisia hallintotapoja tästä syntyy. Näiden kysymysten tarkastelun perusteella voidaan väittää, etteivät rajat ole pelkkiä abstrakteja käsitteitä erillään tai yläpuolella niistä ihmisistä ja alueista, jotka niiden pitäisi erottaa. Tarkastelluilla raja-alueilla asukkaat ovat aktiivisia ja haastavat käytännöillään hallintojärjestelmän ja muovaavat omalta osaltaan valtiota. He osallistuvat virallisten hallintotapojen hienosäätöön tavoilla, jotka eivät välttämättä heikennä tai rappeuta sitä. Käytännöissä on kuitenkin selkeitä eroja: Namibian ja Sambian välisellä, melko rauhallisella raja-alueella, vuotuista elämänrytmiä hallitsee Sambesi-joen nousu ja lasku, kun taas Ugandan ja Etelä-Sudanin välisellä raja-alueella väkivaltainen lähimenneisyys ja pelko sen toistumisesta vaikuttaa voimakkaasti ihmisten arkeen. Tämä väitöskirja muodostuu kahdesta artikkelista, jotka ovat ilmestyneet vertaisarvioidussa aikakauskirjassa sekä kahdesta luvusta, jotka on julkaistu vertaisarvioiduissa teoksissa vuosina 2007-2013. Mukana on tiivistelmä, jossa näitä tekstejä käsitellään suhteessa toisiinsa ja esitellään laajempi käsitteellinen viitekehys.
  • Kupari, Helena (2015)
    Tutkimus käsittelee iäkkäiden siirtokarjalaistaustaisten ortodoksinaisten uskontoa nyky-Suomessa. Tarkemmin ottaen tutkimus on tulkinta ortodoksinaisten eletystä uskonnosta ja uskonnollisesta habituksesta eli uskonnon tunnusta (sense of religion). Työn teoreettisen lähtökohdan muodostaa sosiologi Pierre Bourdieun näkemys habituksesta elämänhistoriaa heijastavana makujen ja taipumusten systeeminä, joka ohjaa yksilön käyttäytymistä. Analyysissä tarkastellaan niin vähemmistöaseman, sukupuolen kuin sukupolvenkin vaikutuksia uskontoon. Päärooliin nousee kuitenkin pitkä ajallinen kesto: saman uskonnon harjoittaminen läpi elämän. Tutkimus perustuu 24 ortodoksinaisen haastatteluille. Naisten ikä haastatteluhetkellä oli keskimäärin 75 vuotta ja he olivat taustaltaan Karjalan evakkoja. Talvi- ja jatkosodan myötä yhteensä kaksi kolmasosaa Suomen ortodokseista joutui jättämään kotinsa. Sotienjälkeisinä vuosikymmeninä ortodoksisiirtolaiset kohtasivat runsaasti ennakkoluuloja, mutta sittemmin yleinen mielikuva ortodoksisuudesta on muuttunut positiiviseksi. Työssä tarkastellaan, kuinka evakkous ja ortodoksien muuttuva asema suomalaisessa yhteiskunnassa on vaikuttanut naisten uskonnollisuuteen. Ortodoksinaisten elinaikana suomalainen yhteiskunta on käynyt läpi voimakkaan modernisaation. Samalla se on maallistunut ja moniarvoistunut. Työssä pohditaan näiden kehityskulkujen vaikutuksia haastateltavien uskontoon sekä naisten tulkintoja muutoksista. Erityisesti analysoidaan heidän uskonharjoituksessaan heijastuvia käsityksiä sukupuolirooleista. Puolisoiden välinen uskonnollinen työnjako nousee mielenkiintoisella tavalla esille, koska naisista 20 oli (ollut) naimisissa luterilaisen miehen kanssa ja valtaosan lapset oli niin ikään kastettu luterilaisiksi. Tutkimus osoittaa, että ortodoksinaisten uskonnon perustan muodostivat sekä lapsuuden sosialisaatio ortodoksisuuteen että elämä vähemmistöuskonnon naispuoleisina edustajina sotienjälkeisessä Suomessa. Yhtäältä naisten uskonnollisuutta luonnehti rutiininomainen, jatkumoita korostava toiminta. Samanaikaisesti he kuitenkin toteuttivat uskontoaan joustavasti, luterilaisten perheenjäsenten tarpeet huomioiden. Erityisesti äitiys oli naisten uskonnossa keskeisellä sijalla. Kaiken kaikkiaan vähemmistöasema sekä aikuisiän perheessä että ympäröivässä yhteiskunnassa oli tehnyt naisista poikkeuksellisen tietoisia uskontonsa erityispiirteistä. Ajoittain heidän uskonharjoituksestaan muodostuikin omien perinteiden tietoista toteuttamista, jolla vahvistettiin omaa identiteettiä suhteessa eri tavoin uskoviin, kuten luterilaisiin ja ortodoksisuuteen kääntyneisiin.
  • Kohonen, Jukka (Helsingin yliopisto, 2015)
    Klusterointi on keskeinen laskennallisen tilastotieteen menetelmä. Klusteroinnissa samankaltaisia havaintoja ryhmitellään yhteen. Eri klusterointimenetelmiä on lukuisia; viime aikoina on yleistynyt bayesiläinen mallipohjainen klusterointi. Siihen on yleensä sovellettu stokastisia menetelmiä: kokeillaan useita erilaisia tapoja klusteroida samat havainnot, osin satunnaisesti, ja näin saadaan laskennallinen arvio oikeasta klusterointiratkaisusta. Tässä työssä sen sijaan tutkitaan bayesiläistä mallipohjaista klusterointia eksakteilla algoritmeilla, joiden aikavaativuus on eksponentiaalinen. Niillä voidaan laskea tarkka todennäköisyysjakauma kahdelle oikeaa klusterointiratkaisua kuvaavalle tunnusluvulle: klusterien lukumäärälle sekä sille, mitkä havaintoparit kuuluvat samaan klusteriin. Työssä toteutettu algoritmi laskee nämä tunnusluvut huomattavasti nopeammin kuin jos yksinkertaisesti käytäisiin läpi kaikki mahdolliset klusterointiratkaisut. Käytännössä menetelmää voi käyttää enintään noin 25 havainnon klusterointiin. Algoritmin muunnelmaa sovelletaan graafisiin todennäköisyysmalleihin, joissa kullakin muuttujalla voi olla enintään neljä vanhempaa. Vanhempien mahdolliset arvot muodostavat siten enintään 16 erilaista yhdistelmää. Tehtävänä on klusteroida näitä yhdistelmiä lapsimuuttujan ehdollisen todennäköisyyden perusteella. Työ sisältää myös lukuteoreettisia tuloksia. Työssä osoitetaan, että lisäysjonot ja additiiviset kannat voidaan yhdistää siten, että saadaan optimaalinen tapa järjestää suoritettavat kertolaskut, kun kertolaskuja toistetaan annetusta lähtöarvosta alkaen ja näin syntyvistä potensseista tarvitaan vain tietynlainen funktio. Järjestämällä laskutoimitukset tämän ratkaisun mukaisesti pystytään vähentämään edellämainitussa klusterointitehtävässä tarvittavaa laskentatyötä. Samaa menetelmää voi käyttää myös muissa ketjutetuissa kertolaskuissa, esimerkiksi matriisikertolaskussa. Lopuksi työssä esitetään lukuteorian algoritmisia tuloksia, jotka liittyvät additiivisten kantojen etsintään. Aiemmin on laskettu kaikki ekstremaaliset additiiviset kannat, joiden pituus on enintään 23. Tässä työssä kyseiset additiiviset kannat on laskettu pituuteen 24 asti ilman rajoituksia, ja pituuteen 41 asti, kun oletetaan additiivisen kannan olevan rajoitettu.
  • Airila, Auli (Helsingin yliopisto, 2015)
    Hyvä terveys ja työkyky eivät yksinään riitä muuttuvassa työelämässä, vaan työntekijöiden oletetaan olevan myös entistä sitoutuneempia ja motivoituneempia työhönsä. Samalla mielenterveysongelmat sekä tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat yhä suurempia ongelmia työikäisillä. Siksi työntekijöiden hyvinvoinnin kokonaisvaltainen ymmärtäminen ja edistäminen ovat entistä tärkeämpiä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin työhön liittyvien tekijöiden, yksilöllisten voimavarojen ja elintapojen yhteyttä työntekijöiden hyvinvointiin. Tutkimuksessa hyödynnettiin kolmea teoreettista viitekehystä: työn vaatimusten-työn voimavarojen (TV-TV) mallia, voimavarojen säilyttämisen teoriaa ja positiivisten tunteiden laajentumis- ja rakentumisteoriaa. Työntekijöiden hyvinvointi on tässä tutkimuksessa ymmärretty moniulotteisena kokonaisuutena, jossa otetaan huomioon hyvinvoinnin affektiiviset, kognitiiviset (kuten elämään tyytyväisyyteen) sekä terveyteen liittyvät osa-alueet. Tutkimusaineistona oli suomalaisille palomiehille tehty kyselytutkimus. Aineisto koottiin 13 vuoden aikana kolmella kyselyllä vuosina 1996, 1999 ja 2009. Tutkimuksen neljässä osatutkimuksessa käytettiin kahta pitkittäisasetelmaltaan hieman erilaista aineistoa (aineisto 1: n = 403; aineisto 2: n = 360). Tutkimus osoitti, että työn imu oli merkitsevästi yhteydessä työkykyyn senkin jälkeen, kun useat yksilöön ja työhön liittyvät tekijät oli vakioitu. Toinen tutkimuksen keskeinen havainto oli se, että TV-TV-mallin motivaatiopolkuun sisältyy terveyttä edistäviä ominaisuuksia. Toisin sanoen työhön ja yksilöön liittyvillä voimavaratekijöillä oli pitkän aikavälin vaikutuksia työn imuun, joka edelleen oli yhteydessä työkykyyn. Samalla työkyvyn kaksoisrooli sai tukea: työkyky on motivaatiopolulla sekä selittäjä (eli terveyteen liittyvä yksilön voimavara), joka edistää työn imua, että motivaatiopolun myönteinen terveyteen liittyvä lopputulema. Tutkimuksessa havaittiin, että erilaiset tarmokkuuden ja väsymyksen kehityspolut ovat mahdollisia. Myönteiset ja kielteiset mielialat osoittautuivat varsin pysyviksi, mutta joitakin muutoksiakin tapahtui 13 vuodessa. Tarmokkuuden ja väsymyksen erilaiset kehityspolut olivat myös eri tavalla yhteydessä hyvinvointiin. Lisäksi tutkimus osoitti, että tuki- ja liikuntaelinten kipuoireet ja masennusoireet voivat kehittyä eri tavoin. Myös työn vaatimukset, työhön ja yksilöön liittyvät voimavarat sekä elintapatekijät olivat eri tavalla yhteydessä erilaisiin kipu-masennus-kehityspolkuihin. Tämä on syytä huomioida, kun kipu- ja masennusoireita pyritään vähentämään. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että työn voimavarat, yksilön voimavarat ja työn vaatimukset vaikuttavat työntekijöiden hyvinvointiin pitkälläkin aikavälillä. Motivoitunut ja energinen työntekijä, jolla on useita voimavaroja sisältävä työ sekä kohtuulliset työn henkiset ja fyysiset vaatimukset, voi paremmin ja on terveempi kuin työntekijä, joka on vähemmän sitoutunut työhönsä ja jolla on epäsuotuisammat olosuhteet työn vaatimusten ja voimavarojen suhteen. Myös hyvä itsetunto, optimistinen suhtautuminen tulevaisuuteen sekä terveelliset elintavat voivat myötävaikuttaa työntekijän hyvinvointiin. Näihin tekijöihin myös työpaikat voivat vaikuttaa ja siten edistää työntekijöiden hyvinvointia ja myötävaikuttaa myös työurien pidentymiseen.
  • Mainio, Aleksi (Omakustanne, 2015)
    Lokakuun vallankumous vuonna 1917 repi Euroopan ideologisesti kahtia. Tämä ensimmäinen kylmä sota heijastui myös vastaitsenäistyneeseen Suomeen, josta muodostui suojasatama Venäjän oppositiovoimille ja niiden tiedustelu- ja taistelujärjestöille. Vuosina 1918 1939 erilaiset vastavallankumoukselliset ryhmät valmistelivat Suomesta käsin aseellista toimintaa ja jopa terrori-iskuja Neuvostoliittoa vastaan. Yksi väitöskirjan tärkeimmistä tutkimustuloksista on se, että Suomella oli merkittävä rooli vastavallankumouksellisen kamppailun tukialueena. Tasavallan alueella toimi lukuisia valkoisia venäläisiä taistelujärjestöjä, joiden tavoitteena oli kaataa neuvostojärjestelmä terrori-iskujen, sabotaasin ja salamurhien avulla. Tutkimus osoittaa vääräksi uskomuksen, että 1920- ja 30-lukujen Suomi olisi ollut terrorismilta vapaa vyöhyke: terrorismi ja muut väkivaltaiset opit eivät hävinneet maasta routavuosien kiihkeimpien tapahtumien jälkeen, vaan ne näkyivät Venäjän vastavallankumouksellisten voimien toiminnassa. Tutkimus osoittaa selvästi, etteivät suomalaiset olleet mitenkään erityisen immuuneja pommien ja salamurhien filosofialle. Terrorismia esiintyi aikakauden Suomessa samalla tavalla kuin muuallakin Euroopassa. Väitös tuo esiin myös sen, että suomalaiset turvallisuusviranomaiset ja erilaiset taistelujärjestöt kytkeytyivät tiukasti toisiinsa varsinkin tiettyinä vastavallankumouksellisen kamppailun avainhetkinä. On selvää, että useimmat terrori- ja vakoiluhankkeet olisivat menettäneet elinvoimansa ilman Suomen virkavallan aktiivista ja passiivista tukea. Suomalaisviranomaiset suhtautuivat taistelujärjestöjen maanalaiseen toimintaan ja ylipäänsä taisteluun Venäjästä ristiriitaisesti. Radikalismin hengessä monet virkavallan edustajat ihannoivat ja jopa tukivat antibol evistisia salahankkeita, koska toivovat niiden heikentävän Neuvostoliittoa. Toisaalta vastavallankumoukselliset voimat herättivät niin paljon huomiota Neuvostoliitossa, että turvallisuusviranomaisten oli pakko puuttua aktivistijärjestöjen toimintaa tasaisin väliajoin. Vastavallankumouksellisten liikkeiden vakoiluhankkeissa ja aseellisessa toiminnassa oli kyse pitkäaikaisesta ja symbolisesti tärkeästä toiminnasta, joka herätti voimakkaita reaktioita Neuvostoliitossa. Maan lehdissä ja muussa julkisuudessa käsiteltiin laajasti vastavallankumouksellisten voimien toimintaan ja yhteistyötä eri maiden turvallisuusviranomaisten kanssa. Tarkoitushakuisten uutisten avulla perusteltiin osaltaan Neuvostoliiton kehitystä totalitaarisempaan suuntaan.
  • Turja, Raisa (Helsingin yliopisto, 2015)
    Mereen jatkuvasti päätyvät sekä siellä jo olevat haitalliset kemikaalit huonontavat eliöiden terveyttä. Tässä työssä tutkittiin useita eliöiden terveydentilasta kertovia muuttujia eli ns. biomarkkereita ja haitallisten aineiden kudospitoisuuksia pohjoisen Itämeren sinisimpukoista Turun, Porvoon, Helsingin, Gävlen ja Sundsvallin kaupunkien edustalla. Tutkimuksessa käytettiin simpukkahäkitysmenetelmää, jossa sinisimpukoita kerättiin mahdollisimman puhtaalta alueelta ja ne vietiin häkeissä tutkimusalueille 1-4 kuukauden ajaksi. Jokaisella tutkimusalueella simpukkahäkit ankkuroitiin sekä likaantuneelle ihmistoiminnan lähellä olevalle alueelle että puhtaammalle kuormituslähteistä kauempana olevalle alueelle. Sinisimpukat sopivat tällaiseen tutkimukseen hyvin, sillä häkki toimii niille alustana johon ne luontaisesti kiinnittyvät. Ne myös pumppaavat vettä tehokkaasti kidustensa läpi ja suodattavat näin vedestä kasviplanktonia ravinnokseen, samalla altistuen veden ja ruuan mukana tuleville haitallisille aineille. Sinisimpukoista mitattujen terveyttä kuvaavien biomarkkerien avulla havaittiin esimerkiksi kaupunkien jätevesien, jokien tuoman kuormituksen ja meriliikenteen pöllyttämien likaantuneiden pohjasedimenttien aiheuttaman kemikaalikuormituksen merkittäviä haitallisia vaikutuksia. Likaantuneilla alueilla sinisimpukat olivat myös keränneet kudoksiinsa korkeampia haitallisten aineiden pitoisuuksia. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että normaali vuodenaikaisvaihtelu keväällä ja alkukesällä vaikutti mitattuihin biomarkkerivasteisiin ja haitallisten aineiden kudospitoisuuksiin. Alhaisen suolapitoisuuden vaikutus näkyi Selkämerellä Gävlessä ja Sundsvallissa häkitetyissä sinisimpukoissa. Loppukesällä ja syksyllä ympäristötekijöiden aiheuttama biomarkkerivasteiden vaihtelu oli vähäisintä, minkä vuoksi tämä ajankohta sopii parhaiten haitallisten aineiden vaikutusten ympäristöseurantaan. Suurimmat biomarkkerivasteet mitattiin sinisimpukoissa, jotka altistuivat yhtä aikaa alhaiselle suolapitoisuudelle ja haitallisille aineille; tämä viittaa siihen, että korkeampi ympäristötekijöiden aiheuttama stressi vähentää niiden kykyä sietää ihmisen toiminnasta johtuvaa kemikaalipainetta. Tutkimus osoitti, että sinisimpukoiden häkitys on tehokas menetelmä Itämeren kemikaalikuormituksen vaikutusten arvioinnissa kun otetaan huomioon vuodenaikaisvaihtelun ja alhaisen suolapitoisuuden vaikutukset mitattaviin muuttujiin.
  • Klenberg, Liisa (Helsingin yliopisto, 2015)
    Toiminnanohjaus koordinoi ja kontrolloi muita kognitiivisia toimintoja ja käyttäytymistä. Se osallistuu kaikkeen tavoitteelliseen toimintaan ja, etenkin lapsilla, se vaikuttaa oppimiseen sekä käyttäytymiseen kouluympäristössä. Toiminnanohjauksen vaikeuksia esiintyy yleisesti lapsilla, joilla on kehitykseen liittyviä häiriöitä kuten tarkkaavuushäiriöitä. Väitöstutkimuksen ensimmäisessä osassa toiminnanohjauksen kehitystä arvioitiin 400 lapsen aineistossa Lasten neuropsykologinen tutkimus NEPSY:n osatesteillä. Toisessa tutkimuksessa selvitettiin testien metodologisten ominaisuuksien vaikutuksia käyttäen NEPSY-II:n inhibitiotehtäviä 340 lapsen kehityksen arvioinnissa. Kolmannen tutkimuksen tavoitteena oli kehittää uusi kyselymenetelmä, Keskittymiskysely, lasten toiminnanohjauksen vaikeuksien kliinistä arviointia varten sekä arvioida menetelmän toimivuutta 916 lapsen aineistossa. Toiminnanohjauksessa havaittiin kehitystä koko kouluiän ajan. Ensimmäisinä vahvistuivat reaktioiden kontrollointi, sitten tarkkaavuuden säätely ja lopulta sujuva toimintojen tuottaminen. Lähemmin tarkasteltuna nämä muutokset näyttivät kuitenkin heijastavan käytettyjen mittareiden ominaisuuksia. Esimerkiksi reaktiokontrolli kehittyi kouluiässä edelleen, mutta kehityksen eteneminen oli eri tulosmuuttujilla mitattuna erilaista. Myös tehtävien kognitiiviset vaatimukset ja käytetyt ärsykkeet vaikuttivat kehityskulkua kuvaaviin tuloksiin. Keskittymiskyselyn luotettavuus ja erottelukyky tarkkaavuushäiriön arvioinnissa osoittautuivat vahvoiksi. Kyselyn perusteella tarkkaavuushäiriön alatyyppien toiminnanohjauksen profiilit erosivat toisistaan. Pääsääntöisesti tarkkaamattomilla lapsilla oli laaja-alaisempia toiminnanohjauksen vaikeuksia kuin lapsilla, joilla oli sekä ylivilkkauteen ja impulsiivisuuteen että tarkkaamattomuuteen liittyviä oireita. Huolellisesti tutkitut ja luotettavat neuropsykologiset arviointimenetelmät ovat välttämättömiä niin tieteellisessä tutkimuksessa kuin kliinisessä työssäkin. Menetelmiin liittyvät tekijät, kuten tehtävämateriaalit, ärsykkeet ja tulosmuuttujat sekä suoritukseen osallistuvat muut kognitiiviset toiminnot vaikuttavat toiminnanohjauksen kehitystä koskeviin tuloksiin. Näitä tekijöitä huolellisesti tarkastelemalla voidaan tulevaisuudessa saada tarkempaa tietoa kehityksen etenemisestä. Toiminnanohjauksen vaikeuksien kliinisessä arvioinnissa tarvitaan menetelmiä, jotka kuvaavat luotettavasti arjen taitoja ja ongelmia. Kyselymenetelmien käyttäminen onkin kliinisessä arvioinnissa tarpeellista. Tässä väitöstutkimuksessa käytetty uusi kyselymenetelmä osoittautui toimivaksi välineeksi tarkkaavuusvaikeuksien seulonnassa sekä koulussa esiin tulevien toiminnanohjauksen ongelmien tarkemmassa arvioinnissa.