Selataan Opinnäytteet julkaisuajan mukaan

Lajittelu: Järjestys: Tulokset:

Näkyvissä 1-20 / 27945
  • Ryynänen, Juha (Edita Publishing Oy, 2016)
    Tämän tutkimuksen tehtävänä on vastata tutkimuskysymykseen, miten urakkasopimuksen solmimisen jälkeen tapahtuvat muutokset vaikuttavat osapuolten välisessä sopimussuhteessa? Tutkimuksen kohteena olivat seikat ja tapahtumat, jotka sijoittuvat ajallisesti oikeudellisesti sitovan rakennusurakkasopimuksen solmimisen ja urakan vastaanottamisen väliseen aikaan ja joilla on tai joilla voi olla vaikutusta osapuolten välisiin sopimussuoritteisiin ja sitä kautta osapuolten väliseen sopimustasapainoon. Tutkimuksessa tarkasteltiin sekä sellaisia muutoksia, jotka ovat osapuolten vaikutuspiirissä, että sellaisia muutoksia, jotka ovat osapuolten vaikutuspiirin ulkopuolella. Tutkimus vastaa tutkimuskysymykseen ensin toteamalla, että sopimuksen sitovuuden periaatteen mukaan sopimuksen solmimisen jälkeen tapahtuvat muutokset eivät lähtökohtaisesti vaikuta sopimukseen. Näin ollen lähtökohtana on pidettävä sitä, että sopimus pysyy muuttumattomana voimassa ja se sitoo osapuolia muutoksista huolimatta. Lähemmässä tarkastelussa havaitaan kuitenkin, että sopimuksen solmimisen jälkeiset muutokset voivat tietyissä tilanteissa vaikuttaa osapuolten väliseen sopimustasapainoon siten, että edellä esitettyä, sopimuksen sitovuuden periaatteen mukaista lopputulosta ei voida pitää hyväksyttävänä. Osapuolilla on oltava tällaisten tilanteiden varalle keinoja, joiden avulla sopimustasapaino voidaan turvata siten, että sopimusvapauden- ja sopimuksen sitovuuden periaate pysyvät voimassa. Ajatus sopimustasapainosta on keskeinen kaikessa sopimisessa. Lyhytkestoisissa sopimuksissa sopimustasapaino ilmenee tyypillisesti kahden tasapainotekijän suorituksen ja vastasuorituksen määrittämänä tasapainotilana. Sitä vastoin urakkasopimuksessa, jota voidaan pitää pitkäkestoisena sopimuksena, sopimustasapainoon vaikuttaa edellä viitattujen kahden tasapainotekijän ohella kolmas tasapainotekijä aika. Tämän perustavaa laatua olevan havainnon varaan rakennetaan tässä tutkimuksessa ajatus urakkasopimuksen tasapainomallista, josta käytetään nimitystä urakkasopimuksen dynaaminen sopimustasapaino. Urakkasopimuksen dynaamiselle sopimustasapainolle on ominaista se, että se määrittyy kolmen dynaamisen komponentin työntuloksen, urakkahinnan ja urakka-ajan vaikutuksesta. Sopimuksen solmimisen jälkeiseen aikaan sijoittuvat työntulokseen, urakkahintaan tai urakka-aikaan vaikuttavat muutokset ovat urakkasopimukselle luonteenomainen ominaispiirre, joita ei ole tarpeen nähdä sopimussuhteen häiriöinä. Dynaamisen sopimustasapainon mallissa sopimusvapauden periaate ja sopimuksen sitovuuden periaate ovat keskeisessä asemassa urakkasopimuksia ohjaavina oikeusperiaatteina. Urakkasopimuksen dynaamisen sopimustasapainon malli mahdollistaa sen, että rakennushankkeille luonteenomaisia muutoksia voidaan käsitellä aikaisempaa useammin sopimustasapainoon liittyvinä kysymyksinä siis ei urakan häiriöinä. Dynaamisen sopimustasapainon mallissa sopimustasapaino määrittyy sopimuksen täydentämisen operaationa, jossa täydentäminen aktualisoituu työntulokseen, työntuloksen toteuttamiskustannuksiin tai toteuttamisaikaan vaikuttavina muutoksina. Urakkasopimuksen täydentäminen suuntautuu vastaavasti kohti urakkasopimuksen dynaamisen tasapainon kolmea komponenttia eli työntuloksen, urakkahinnan ja urakka-ajan muutoksia. Urakkasopimuksen täydentämistä ohjaavat ensisijaiset täydentämissäännöt, joiden mukaan täydentäminen tapahtuu noudattaen ensisijaisesti osapuolten sopimaa täydentämisen mekanismia (sopimusperusteinen täydentäminen) niissä puitteissa, jotka pakottavat normit ja niistä johdettava hyvä rakennustapa asettavat urakkasopimuksen osapuolten sopimusvapaudelle. Mikäli täydentäminen ei tule kysymykseen ensisijaisten täydentämissääntöjen perusteella, sopimuksen täydentäminen voidaan toteuttaa soveltamalla toissijaisia täydentämissääntöjä eli presumptioperiaatteita. Toissijaisia täydentämissääntöjä ovat epäselvyyssääntö, minimisääntö sekä vaikutuksettomuusolettama ja suhteellisuussääntö. Vaikutuksettomuusolettama tarkoittaa sitä, että urakkasopimuksen syntymisen jälkeen ilmenevien ennakoimattomien olosuhdemuutosten ja työntuloksen urakka-aikaisen täsmentymisen oletaan tulleen otetuiksi huomioon urakkasopimuksessa, eikä niillä sen vuoksi ole vaikutusta urakkasopimuksen sisältöön tai sitovuuteen sen enempää urakkahinnan kuin urakka-ajankaan osalta. Suhteellisuussäännön keskeinen sisältö on puolestaan se, että sopimuksessa olevia aukkoja voidaan tiettyjen edellytysten vallitessa täydentää sopimustasapainon palauttamiseksi. Urakkasopimuksen dynaamiseen sopimustasapainoon perustuva argumentaatio selkiyttää muutoksiin liittyvää keskustelua ja oikaisee joitain oikeuskirjallisuudessa aikaisemmin esitettyjä epäjohdonmukaisuuksia. Esimerkiksi aikaisemmassa oikeuskirjallisuudessa käytiin kamppailua sopimuksen sitovuuden ja tilaajalle rakennushankkeen dominuksena kuuluvan määräysvallan välillä: toisaalta sopimus sitoi tilaajaa, eikä tilaajalla tulisi olla oikeutta määrätä sopimukseen muutoksia, mutta toisaalta tilaajalla oli oltava oikeus määrätä siitä, mitä ja miten rakennetaan. Urakkasopimuksen dynaamisen sopimustasapainon malli poistaa aikaisemman ongelman. Tilaajan määräysvalta on rakennushankkeen lähtökohta. Tilaajalla on määrättyjen reunaehtojen vallitessa oikeus määrätä rakennushankkeesta yksipuolisesti. Tämä lähtökohta on hyväksyttävä myös oikeudellisessa ajattelussa. Urakkasopimuksen dynaaminen sopimustasapaino ja siihen kiinteästi liittyvät suhteellisuussääntö ja muutostyömenettelyt takaavat sen, että urakoitsijalla on riittävät oikeudelliset välineet oikeuksiensa turvaamiseksi tilaajan esittäessä urakkaan urakoitsijan kannalta epäedullisia muutoksia. Urakkasopimuksen täydentämisen mekanismit voidaan jakaa, noudattaen Annolan määrittelemää jaottelua neljään luokkaan, jotka ovat nimenomainen sopiminen, yksipuoliset muutokset, automaattisuus ja kolmas taho täydentämisen mekanismina. Urakkasopimuksen täydentämisen mekanismeina yleisimpiä ovat sopiminen ja yksipuoliset muutokset. Tilaajan määräysvalta suhteessa rakennushankkeeseen määrittää sen, että tilaajalla on viimekädessä yksipuolinen valta työntuloksen muutoksiin. Urakkahinnan ja urakka-ajan muutosten kohdalla sopimustasapainonperiaatteen vaatimuksesta täydentämisen mekanismeina korostuvat sopiminen eri muodoissaan ja sopimuksessa määritellyt yksipuoliset muutokset. Urakkahinnan muutosten tyyppitapauksena pidetään muutostyömenettelyä, jossa molemmilla osapuolilla on sopimuksen täydentämiseen ja toisen osapuolten valinnanvapauden turvaamiseen liittyviä velvollisuuksia. Tilaajan velvollisuutena on muutosten osoittaminen urakoitsijalle. Urakoitsijalla puolestaan on, mikäli katsoo etunsa vaativan, muutoksiin kohdistuva selonottovelvollisuus ja muutosten dynaamisiin vaikutuksiin kohdistuva huomautusvelvollisuus suhteessa tilaajaan, jolla on oikeus viime kädessä päättää muutosten toteuttamisesta. Urakka-ajan muutosten tyyppitapauksena voidaan pitää tilaajasta tai ylivoimaisesta esteestä johtuvia olosuhdemuutoksia, joiden yhteydessä urakoitsijalla on velvollisuus huomauttaa tilaajaa muutosten vaikutuksista urakkaan. Tilaajan tehtävänä on päättää muun muassa urakan erityisistä kiirehtimistoimenpiteistä ja/tai urakka-ajan pidennyksestä. Tutkimuksen perusteella voidaan antaa muutamia suosituksia niille tahoille, jotka tulevaisuudessa laativat rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja. Ensiksi olisi suositeltavaa, että muutostyön käsite määriteltäisiin laajemmaksi kuin YSE 1998:ssa. Työmenetelmiin ja töiden suoritusjärjestykseen vaikuttavat muutokset tulisi saattaa yksiselitteisesti muutostyökäsitteen piiriin, kun niitä tällä hetkellä käsitellään urakkakäytännössä epäjohdonmukaisesti joko muutostöinä tai myötävaikutushäiriöihin liittyvinä vahingonkorvausoikeudellisina kysymyksinä. Lisätyön käsite tulisi aikaisempaa selvemmin rajata tarkoittamaan vain urakkaan kuulumattomia töitä. Toiseksi yleisissä sopimusehdoissa määriteltäviä menettelytapamääräyksiä pitäisi kehittää. Toisistaan poikkeavia menettelytapoja urakkasopimuksen täydentämiseksi tulisi olla mahdollisimman vähän siten, että kaikkia työntulokseen, urakkahintaan ja/tai urakka-aikaan liittyviä muutoksia käsiteltäisiin yhdenmukaisissa menettelyissä. Menettelytapamääräysten tulisi olla mahdollisimman selkeitä ja niiden rikkomisen seuraukset tulisi määritellä selkeästi ja johdonmukaisesti.
  • Peltola, Timo Hannu Tapani (Helsingin yliopisto, 2016)
    Paikkaherkkiä pii-hiukkasilmaisimia käytetään laajalti suurenergia-fysiikan kokeiden jälki-ilmaisin systeemeissä, kuten CMS:ssa LHC:lla, maailman suurimmalla hiukkaskiihdyttimellä CERN:issä. LHC:n edessä oleva päivitys korkean luminositeetin (HL) vaiheeseen tulee mahdollistamaan laitteiston fysiikkapotentiaalin maksimaalisen hyödyntämisen. Kymmenen vuoden toiminnan jälkeen odotettavissa oleva kokonaisannos tulee kuitenkin aiheuttamaan säteily-ympäristön, joka ylittää nykyisen jälki-ilmaisin systeemin kapasiteetin. Kokonaan piistä valmistetuille keskisille jälki-ilmaisimille edellytettyyn päivitykseen tulee kuulumaan suuremman rakeisuuden ja säteilynkestävyyden omaavia ilmaisimia, jotka pystyvät kestämään suurempia hetkellisiä hiukkasannoksia ja korkeampia säteilytasoja. Tämän johdosta on suoritettu laajoja mittaus- ja simulaatiotutkimuksia erilaisilla ilmaisinrakenteilla ja pii-materiaaleilla. Tässä väitöskirjassa esitetetty tutkimus on suoritettu CMS Tracker Upgrade-projektin ja RD50 kollaboraation puitteissa. Simulaatiot ovat oleellisessa osassa ilmaisinrakenteiden optimoinnissa sekä ennakoitaessa sähkökenttiä ja loukkuuntumista pii-ilmaisimissa. Ilmaisinsimulaatioiden pääasiallinen tavoite on kaupallisia ohjelmistoja käyttäen kehittää metodi säteilytettyjen pii-ilmaisimien toiminnan mallintamiseksi ja ennusteiden laatimiseksi. Tässä väitöskirjassa esitellään efektiivisen epäyhtenäisen säteilyvaurio-mallin kehitysprosessi Sentaurus TCAD simulaatio-ohjelmistopakettia käyttäen. Malli toisintaa kokeellisesti havaitut bulkki- ja pintaominaisuudet ja kykenee tuottamaan ennusteita nauhailmaisimille HL-LHC säteilyannoksiin asti. Sovellettuna varauksen keräystehokkuuden paikkariippuvuus mittauksiin, malli voi tarjota keinon oksidivarauksen akkumulaation parametrisointiin annoksen funktiona ilmaisimen pii-oksidi rajapinnalla. TCAD simulaatioita käyttäen on myös suoritettu vertaileva tutkimus ohuen p-on-p pikselisensorin ja tavanomaisemman p-on-n pikselisensorin välillä. Simulaatiot tarjoavat sekä selityksen havaitulle varauksen keräys käyttäytymiselle että yksityiskohtaisen selvityksen kahden sensorityypin sähköisistä ominaisuuksista. Lopuksi TCAD simulaatiot ulotetaan GaAs:iin, seospuolijohteeseen. Lisäämällä kokeellisesti havaittu kidevirhe simulaatioon, tuotetut sähköiset ominaisuudet toisintavat epitaksiaalin GaAs säteilynilmaisimen mittaukset. Lisäksi simulaatio pystyy toisintamaan transienttivirta mittauksissa havaitun vaihdetun elektronin efektin. Tämän väitöskirjan yhdistetyt tulokset osoittavat puolijohdeilmaisimien TCAD simulaatioiden monipuolisuuden ja tehokkuuden työkaluna, jolla siirtyä havainnosta parametrisaatioon.
  • Pääkkönen, Tarja (Helsingin yliopisto, 2016)
    Vaikka epäkypsien aivojen tiedetään olevan täysikasvuisen yksilön aivoja alttiimpia kohtauksille, koirilla ei ole koskaan aiemmin raportoitu nuoruusiän epilepsiaoireyhtymää. Tämä tutkimus kuvaa uudenlaisen nuoruusiän epilepsiaoireyhtymän, benignin familiaalisen juveniilin epilepsian (BFJE), lagotto romagnolo rotuisilla koirilla. Tutkimme uudentyyppisen oireyhtymän kliinistä kuvaa 25 sairaan koiran avulla terveiden pentuesisarusten toimiessa kontrollikoirina. Paikallisalkuiset kohtaukset alkoivat keskimäärin 6 viikon iässä ja loppuivat itsestään 4 kuukauden ikään mennessä. Useimmat sairastuneet koirat olivat kohtausten välillä normaaleja, mutta yksilöillä, joilla kohtaukset olivat vakavampia, oli kohtausten välillä neurologisia puutoksia. Nämä puutokset hävisivät itsestään kohtausten loppuessa. Useimmilla sairailla koirilla (88%:lla) havaittiin kohtausten välillä tehdyssä aivosähkökäyrätutkimuksessa (EEG) paikallisia muutoksia, teräviä aaltoja ja piikkejä. Perinteisillä kuvantamismenetelmillä, kuten magneettikuvauksella, ei nähdä merkittäviä muutoksia koirilla, joilla on BFJE. Positroniemissiotomografia (PET) on isotooppikuvantamismenetelmä, jonka avulla voidaan havaita aivojen epilepsiakeskuksen epänormaali aineenvaihdunta. Tutkimme aivojen glukoosin aineenvaihduntaa 6 sairaan ja 5 kontrollikoiran avulla hyödyntäen merkkiaineena radioaktiivista glukoosia, 2-[18F]fluoro-2-deoksi-D-glukoosia (FDG). Koirilla, joilla on BFJE, havaitaan FDG-PET tutkimuksen avulla alentuneen aineenvaihdunnan alueita, jotka vastaavat hyvin paikallisia EEG -löydöksiä. Tämä tukee siten käsitystä, että epänormaalin aineenvaihdunnan alueet edustavat epilepsiakeskusta. Lisäksi teimme seurantatutkimuksen hyödyntäen kahta aiemmin validoitua kyselyä, jotka mittaavat koirien impulsiivisuus- ja aktiivisuustasoa. Teimme myös puhelinhaastattelun sairaiden koirien omistajille. Analysoimme tulokset perustuen tietoihin, jotka saatiin 25 koiralta, joilla oli ollut BFJE, sekä 91 kontrollikoiralta. Käytimme pääkomponenttianalyysiä selvittääksemme kyselytutkimuksen pääkomponentit. Sairaiden koirien elinkaari näyttää vastaavan terveiden kontrollikoirien elinkaarta ja kohtausten esiintyminen myöhemmin aikuisiällä on harvinaista. Silti koirilla, joilla on ollut pentuiässä BFJE, havaitaan käytöksessä poikkeavuuksia, jotka ovat verrattavissa ihmisten ADHD syndroomaan. Tämä tutkimus paljastaa myös BFJE:n periytymismallin ja sairauden taustalla olevan geenimutaation. Totesimme sukutaulua analysoimalla BFJE:n perityvän resessiivisesti. Lisäksi selvitimme, että mutaatio LGI2 proteiinia koodaavassa geenissä aiheuttaa BFJE:n. LGI1 tavoin LGI2 on vuorovaikutuksessa hermosolujen solukalvoproteiinien, ADAM22 ja ADAM23, kanssa hermosolujen välisessä tiedonvälityksessä. LGI1, ADAM22 ja ADAM23 on aiemmin todettu olevan tärkeitä epilepsian kehittymisessä, ja tämä tutkimus osoittaa LGI2 proteiinin merkityksen BFJE:n epileptogeneesissä.
  • Tuominen, Pekka (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimukseni käsittelee kaupunkitilan moraalisia ulottuvuuksia Beyoğlun kaupunginosassa Istanbulissa sekä yleisemmin urbaanin elämäntavan suhdetta historiaan ja moderniteettiin. Suurkaupungeissa tapahtuvia muutoksia tarkastellaan usein joko maailmanlaajuisina ilmiöinä tai kulttuurisia erityispiirteitä korostaen näiden sulautuminen yhteen arkisiksi toimintamalleiksi ja käytännöiksi jää helposti huomioimatta. Istanbulissa nämä muutokset hahmottuvat voimakkaasti latautuneiden historiallisten asettelujen kautta; kaupungin pitkä historia Bysantin ja Osmanivaltakunnan tärkeimpänä keskuksena, islamilaisen kalifaatin kotikaupunkina sekä vahvasti sekularistisen Turkin tasavallan taloudellisena ja kulttuurisena keskipisteenä johtaa usein ristiriitaisiin ja kilpaileviin käsityksiin urbaanista ja modernista elämästä. Väitöskirjassani tutkin, kuinka jaot ja rajat Istanbulin kaupunkitilassa ymmärretään eri perustein ja kuinka sosiaaliset suhteet ja moraaliset viitekehykset vaikuttavat niiden luonteeseen ja dynamiikkoihin. Tarkkailen erityisesti moraalikäsitysten suhdetta toimijuuteen sekä historiallisesti muotoutuneisiin ja jatkuvasti muuttuviin sosiokulttuurisiin rakenteisiin. Aiheet yhdistyvät luontevasti käsityksiin julkisesta tilasta ja liikkeestä yli konkreettisten ja symbolisten rajojen; kuinka nykypäivän käsitykset vapaudesta, suvaitsevaisuudesta, etnisyydestä, uskonnosta ja yksilöllisyydestä koetaan eri tavoilla Istanbulin eri alueilla ja kuinka moraaliset konfliktit ilmenevät eri arvoja painottavien ryhmien välillä. Tarkastelen erityisesti dynamiikkaa Beyoğlun ydinkeskustan ja aivan sen liepeillä sijaitsevan Tarlabaşın naapuruston välillä. Alueet erottaa toisistaan maantieteellisesti leveä ja ruuhkainen valtaväylä Tarlabaşı Bulvarı, mutta ero ilmaistaan myös kulttuurisesti. Tarlabaşısta on muodostunut voimakas symboli koko modernin Turkin epäonnistumiselle: alueella asuu lähinnä Itä-Turkista sisällissotaa pakoon muuttaneita kurdeja, romaneja ja uusimpina tulokkaina laittomia siirtolaisia Pohjois-Afrikasta. Siihen liitetään mielikuvia rikollisjengeistä, prostituutiosta ja huumekaupasta, mutta myös radikaalista Islamista, etnisestä kurdiseparatismista ja pikkukylille tyypillisestä elämää rajoittavasta konservatiivisuudesta. Tämä näyttäytyy voimakkaassa ristiriidassa alueeseen rajan toisella puolella, jonka keskeisiä piirteitä ovat sekulaari modernisuus, yksilönvapaus ja vapaamieleisyys. Yleistyksiin perustuvat määritelmät rajatuista alueista jättävät kuitenkin huomiotta liikkeen merkityksen kaupunkitilassa. Beyoğlun vauraammilla alueilla asuvat käyvät vain harvoin Tarlabaşıssa mutta monet sen naapurustojen asukkaista työskentelevät keskustassa esimerkiksi tarjoilijoina tai katukaupustelijoina ja viettävät vapaa-aikaansa alueella. Etnografinen tutkimukseni keskittyy erityisesti käsityksiin modernin ja urbaanin elämän edellytyksistä. Kenttätyössäni huomasin, että laajalle levinneet yksinkertaistavat jaottelut kaupunkilaisen elämätavan omaksuneiden ja sitä vasta opettelevien massojen välillä kätkevät sisälleen laajan keskustelun moraalisista kysymyksistä, joissa turkkilaisuutta, uskonnon asemaa yksilön elämässä ja Turkin suhdetta muuhun maailmaan määritellään jatkuvasti uudelleen perusteitaan myöten muuttuvilla tavoilla. Sekulaarin tasavallan arvoihin perustuva nationalistinen historiankirjoitus autoritäärisesti modernisoituvasta turkkilaisuudesta sekoittuu uskonnollisiin arvoihin ja ylpeyteen osmanien loistokkaasta valtakunnasta sekä käsityksiin uudesta kosmopoliittisesta moderniteetistä, joka ei rakennu kansallisvaltion ympärille vaan kurottaa sen rajojen yli. Nämä kysymykset liittyivät myös konkreettisiin muutoksiin asuinympäristöissä. Kenttätyöni aikaan keskustelu Tarlabaşın tulevaisuudesta oli kiihkeimmillään; alueelle suunnitellut massiiviset rakennushankkeet herättivät voimakkaita mielipiteitä puolesta ja vastaan ja niitä lähestyttiin yksityiskohtaisten historiallisten pohdintojen kautta. Moraalisten viitekehysten hahmottaminen, niiden legitimointi suhteessa menneeseen ja tulevaan sekä toteuttaminen tilallisissa käytännöissä ovat tutkimukseni antropologisia painopisteitä. Tavoitteenani on käsitellä Istanbulissa tapahtuvia kulttuurisia prosesseja osana laajempaa tieteellistä keskustelua kaupunkiympäristöjen muutoksista, perinteen ja islamin suhteesta nykyajan moraalisiin haasteisiin sekä historiallisten narratiivien merkityksestä yhteisöjen muodostumisessa.
  • Yrjölä, Jukka (2016)
    Jukka Yrjölä: Uskon silta Suomenlahden yli. Suomalaisten kirkolliset yhteydet Viroon vuosina 1918 1939. Suomen ja Viron itsenäistymiset loivat edellytykset maiden välisten kirkollisten yhteyksien syntymiselle ja kehittymiselle. Ensi vaiheessa yhteyksien luojina olivat etupäässä erilaisia kirkollisia toimintamuotoja edustaneet yhdistykset. Suomessa näitä oli syntynyt jo autonomian aikana, mutta Virossa niitä ryhdyttiin perustamaan vasta maan itsenäistyttyä. Ensimmäiset yhteydet syntyivät lähetystyön, NMKY:n, Suomen Kirkon Seurakuntatyön Keskusliiton ja lestadiolaisen uusheräyksen toimesta. Viron kirkon alkuvaikeudet aiheuttivat sen, että järjestäytyneempiä yhteyksiä pääsi syntymään vasta 1920-luvun loppupuolelta alkaen. Tällöin yhteistyön piiriin astuivat myös seurakunnallinen nuorisotyö, pyhäkoulutyö, ylioppilastyö ja rautatieläisten keskuudessa tehtävä kristillinen työ. Oman lukunsa muodostivat suomalainen diasporatyö Narvassa ja Tallinnassa sekä pappien kokoontumiset suomalais-ugrilaisten kulttuurikokousten harrastuspiireihin ja suomalais-virolaisiin pappeinkokouksiin. Suomalaisten osalta yhteyksien henkisenä pohjavireenä oli kansallinen herätys, joka oli nostanut myös heimokansat huomion kohteiksi. Viroon suuntautuneiden kirkollisten yhteyksien motiivit eivät olleet yhtenäisiä. Lähetysseuran ohella NMKY:n, rautatieläistyön ja pyhäkoulutyön yhteydet nousivat toiminnallisista lähtökohdista. Lestadiolaisen uusheräyksen yhteydet olivat herätysliiketaustaisia. Samaa voi sanoa 1920-luvun lopulta alkaen ylioppilaiden ja Suomen Nuorten Kristillisen Liiton yhteyksistä, joissa kotoperäisen herännäisyyden vaikutukset yhdistyivät ajassa liikkuneeseen hallesbyläiseen herätykseen. Suomalais-ugrilaisten kulttuurikokousten harrastuspiirit, Pappisliiton suomalais-virolaiset pappeinkokoukset, unkarilaisten järjestämä suomalais-ugrilainen pappeinkokous Budapestissa ja Lappeenrannan heimoveljesleiri edustivat ehkä aidointa heimoaatteen sävyttämää yhteyttä. Kirkollisen heimoyhteyden symboleiksi nousivat yhteiset juuret, verisukulaisuus, kulttuuriperintö, kansojen kärsimys ja evankelinen usko. Varsinaisesta heimotyöstä erillisen osan Viro-yhteyksissä muodosti Herättäjä-Yhdistyksen työ Viron Inkerissä. Se oli siinä määrin suomalaiskansallista toimintaa, että johti jyrkkään ristiriitaan Pätsin aikaisen Viron hallintovallan kanssa.
  • Nenonen, Olga (Helsingin yliopisto, 2016)
    Alle kouluikäisten venäjä-suomi kaksikielisten lasten foneettinen kehitys Tohtorinväitöskirjan tutkimuskohteena on alle kouluikäisten venäjä-suomi-kaksikielisten lasten foneettinen kehitys. Lasten tuotoksia analysoitiin kielenkehityksen näkökulmasta samalla hyödyntäen kontrastiivista kielentutkimusta, kontaktilingvistiikkaa sekä logopediaa. Tutkimuksessa on käytetty kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia metodeja. Aineiston keruu tapahtui artikulaatiotestin avulla, jolloin testattiin saman lapsen ääntämistä venäjän ja suomen kielellä. Tutkimuksessa käytetään pitkittäis- ja poikittaisaineistoja. Pitkittäistutkimuksessa seurattiin 6:n tyypillisesti kehittyvän kaksikielisen lapsen foneettista kehitystä 2,5 vuoden ajanjaksolla. Poikittaistutkimukseen osallistui 126 lasta, joista 46 tyypillisesti kehittyvää venäjä-suomi kaksikielistä lasta sekä verrokkiryhmät: tyypillisesti kehittyvät yksikieliset venäläiset (40) ja suomalaiset (20) lapset sekä kaksikieliset lapset, joilla on todettu kielellinen erityisvaikeus (SLI) (20). Testaukset videoitiin, ääntämisvirheet transkriboitiin ja analysoitiin. Huomattavista yksilöllisistä eroista huolimatta tulokset osoittavat, että kaksikieliset omaksuvat venäjän ja suomen äänteitä myöhemmin kuin saman ikäiset yksikieliset lapset. Eroavaisuus näkyy äänteiden omaksumisen nopeudessa, mutta myös virheiden määrässä ja luonteessa. Kaksikieliset tekevät osittain samoja virheitä kuin yksikieliset, mutta suuremmassa määrin ja myöhemmällä iällä. Lisäksi aineistossa esiintyy merkittävä määrä kaksikielisiä virheitä , jotka johtuvat venäjän ja suomen foneettisten järjestelmien eroavaisuuksista ja näin muistuttavat vieraan kielen opiskelijoiden ääntämisvirheitä. Tyypillisesti kehittyvät kaksikieliset lapset voivat myös tehdä osittain samoja virheitä kuin kaksikieliset SLI-lapset. Kuitenkin muutamassa tapauksessa kaksikieliset lapset omaksuvat yksittäisiä äänteitä nopeammin kuin yksikieliset. Analyysi osoittaa, että pitkällä jaksolla foneettinen kehitys on nopeampaa ja helpompaa suomen kielessä kuin venäjän kielessä. Silti suhteellisen yksinkertainen venäjän vokaalijärjestelmä omaksutaan nopeammin kuin suomen vokaalijärjestelmä, kun taas kompleksinen venäjän konsonanttijärjestelmä muodostuu hitaammin suomen konsonanttijärjestelmään verrattuna. Kielispesifit foneettiset piirteet aiheuttavat eniten ongelmia molemmissa kielessä. Tutkimus osoittaa kielten vuorovaikutuksen kaksikielisessä foneettisessa kehityksessä mm. foneettisen interferessin muodossa. Tämä voi aiheuttaa venäläisen tai suomalaisen aksentin joillakin kaksikielisillä lapsilla. Tavallisesti aksentti kuitenkin hälvenee tai katoaa ajan mittaan.
  • Peltola, Olli (Helsingin yliopisto, 2016)
    Metaani (CH4) on voimakas kasvihuonekaasu ja sen alailmakehän pitoisuus on kasvanut 150 % esiteollisiin aikoihin verrattuna. Kaikkien ilmakehän CH4:n lähteiden ja nielujen nettovaikutus voidaan määrittää melko tarkasti, mutta erillisten lähteiden/nielujen vaikutuksen määrittäminen on huomattavasti vaikeampaa. Ilmakehän ja erilaisten ekosysteemien välillä tapahtuvaa aineen ja energian vaihtoa voidaan mitata pyörrekovarianssimenetelmällä (suora vuomittaus, eddy covariance , EC-menetelmä). EC-mittauksiin soveltuvien CH4 analysaattorien määrä markkinoilla on kasvanut viime aikoina voimakkaasti ja tämä on johtanut tällaisten vuomittausten nopeaan yleistymiseen. Siksi mittaustapojen ja -tulosten prosessointimenetelmien yhdenmukaistamista tarvitaan pikaisesti. Tämä väitöskirjatyö vastaa osaltaan tähän tarpeeseen. Tässä työssä vertaillaan muun muassa eri CH4 laitteita ja datan prosessointimenetelmiä/ohjelmistoja ja käytetään mittauksia kahdelta asemalta: Siikaneva-suolta Etelä-Suomessa ja maatalouskäytössä olevalta turvemaalta Cabauw:ssa, Alankomaissa. Vuosien saatossa tapahtunutta CH4 mittalaitteiden kehittymistä havainnollistettiin tässä työssä vertailemalla eri laitteiden signaalin kohinaa. Uusien analysaattorien kohinan taso oli noin 10-kertaa pienempi kuin vanhemmilla malleilla. Eri laitteiden avulla määritetyt kumulatiiviset CH4-päästöt vaihtelivat 7 % sisällä, mikä viittaa siihen, että laitteiden välillä ei ollut merkittävää systemaattista eroa. Toinen mahdollinen epävarmuustekijä CH4 vuomittauksissa on prosessoinnista johtuvat virheet. Tässä työssä vertailtiin kahta laajasti käytössä olevaa prosessointiohjelmaa ja ne tuottivat samanlaisia lopputuloksia erilaisille prosessointimenetelmä ja mittalaite yhdistelmille. Tässä työssä osoitettiin myös, että EC-datan prosessointi vaatii tarkkuutta: hetkittäin joihinkin mittauksiin tehtävät korjaukset olivat yli 100 % alun perin mitatusta signaalista. EC-menetelmällä Cabauw:n turvemaalla mitatut CH4 vuot vaihtelivat spatiaalisesti merkittävästi enemmän kuin muut mitatut vuot. Tämä vaihtelu vaikeuttaa vuomittausten skaalausta isommalle alueelle ( upscaling ), mikä on välttämätöntä jos mittausten perusteella tahdotaan arvioida laajemman alueen CH4 vaihtoa. Sen vuoksi tässä työssä tutkittiin myös, että voitaisiinko korkeaan torniin asennetulla EC-mittaussysteemillä mitata koko ympäröivän maiseman CH4 vaihtoa suoraan. Vaikkakin tämän harjoituksen tulokset olivat lupaavia, niin auringonnousun ja -laskun aikaan korkean tornin mittaukset osoittautuivat epäedustaviksi. Tässä väitöskirjatyössä määritettiin EC-tekniikalla mitattujen CH4 voiden systemaattiset ja satunnaiset virheet muun muassa vertailemalla mittalaitteita ja ohjelmistoja. Lisäksi työ painottaa, että CH4 voiden spatiaalista vaihtelua ei pidä unohtaa, jos EC-tekniikalla mitattuja CH4 voita skaalataan isommalle alueelle. Tämän työ tuloksia voidaan käyttää tulevaisuudessa CH4 vuomittausten oikeellisuuden arvioinnissa ja täten tämä työ edistää EC-menetelmien yhdenmukaistamista.
  • Hiivala, Nora (Helsingin yliopisto, 2016)
    Potilasturvallisuuden tutkimus on viime vuosiin saakka keskittynyt pääasiassa sairaalaympäristöön. Tästä johtuen perusterveydenhuollon ja etenkin hammashoidon potilasturvallisuustutkimus on vasta aluillaan. Myös potilaan tai hänen omaistensa kykyä havainnoida hammashoidon potilasturvallisuuteen liittyviä tekijöitä on tutkittu vielä vähän. Tämän väitöstyön tavoitteena oli tunnistaa hammashoidossa potilaalle sattuneita vaaratapahtumia, niiden syntyyn myötävaikuttaneita tekijöitä, hammaslääkäreiden vastaanotoilla käytössä olevia potilasturvallisuuskäytäntöjä ja koota tietoa hammashoidon vaaratapahtumien ehkäisykeinoista. Lisäksi tavoitteena oli tutkia potilaiden ja heidän omaistensa kykyä tunnistaa hammashoidon riskitilanteita. Väitöstyö perustui kahteen aineistoon: 1) Vuonna 2010 tehtyyn verkkokyselyyn, joka lähetettiin niille potilastyötä tekeville hammaslääkäreille Etelä-Suomen, Länsi- ja Sisä-Suomen ja Lounais-Suomen alueilla, joiden sähköpostiosoite oli Suomen Hammaslääkäriliiton tiedossa. Kyselyllä kartoitettiin kuluneen vuoden aikana sattuneiden potilaan vaaratapahtumien määrää, hammaslääkäreiden ehdotuksia vastaavien tilanteiden välttämiseksi jatkossa, potilasturvallisuusoppaiden käyttöä sekä toimintatapoja tapahtumien käsittelyssä jälkikäteen. Yhteensä 1041 hammaslääkäriä vastasi ja heistä lähes joka kolmas raportoi yhdestä tai useammasta vaaratapahtumasta (n=872). 2) Sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontaviraston (Valviran) ja kuuden aluehallintoviraston (AVIt) vuosina 2000 2012 tekemiin ratkaisuihin, jotka liittyivät hammashoidon potilaiden ja heidän omaistensa tekemiin kanteluihin tai muihin ilmoituksiin hammashoidon ammattilaisista tai vastaanotoista (n=948). Aineistojen analysoinnissa käytettiin sekä laadullisen että määrällisen tutkimuksen menetelmiä. Laadullisten analyysien (juurisyyanalyysi ja asiakirja-analyysi) tavoitteena oli löytää ja luokitella toistuvia vaaratapahtumien tyyppejä ja niiden taustasyitä. Määrällisillä analyyseilla, kuten logistisella regressioanalyysilla, tutkittiin muun muassa vaaratapahtumiin myötävaikuttaneiden tekijöiden ja hammaslääkäreihin liittyvien muuttujien yhteyttä havaittuihin vaaratapahtumiin. Tämän tutkimuksen perusteella Suomessa havaitut hammashoidon vaaratapahtumatyypit vastaavat pitkälti muissa maissa raportoituja tapahtumia. Hammaslääkäreiden raportoimat tapahtumat olivat aiheuttaneet potilaalle lähinnä vähäistä tai ohimenevää haittaa ja lähes puolet niistä oli ns. läheltä piti-tapahtumia. Viranomaisaineistosta tunnistetut tapahtumat olivat näitä harvinaisempia, mutta luonteeltaan vakavampia. Tämä tutkimus osoitti, että potilasturvallisuus hammashoidossa liittyy kaikkiin hammashoitotoiminnan osa-alueisiin, esimerkiksi diagnostiikkaan, hoitotapahtumaan, laitteisiin ja vastaanottotiloihin, lääkkeisiin, infektioiden torjuntaan, tiimityöhön, kommunikaatioon, sekä hammaslääkäriin ja potilaaseen liittyviin tekijöihin. Molemmissa tutkimusaineistoissa tapahtumien myötävaikuttavat tekijät sisälsivät sekä inhimillisiä tekijöitä että ns. systeemisyitä. Verrattaessa havaittujen tapahtumien määrää kaikkiin vuosittaisiin hammashoitokäynteihin Suomessa, vakavat vaaratapahtumat olivat harvinaisia. Sen sijaan lievemmät tapahtumat olivat selvästi yleisempiä protetiikassa, suukirurgiassa, juurihoidoissa ja paikkaushoidoissa. Hammaslääkärikyselyn perusteella tapahtumien määrässä ei ollut merkittävää eroa yksityisen ja julkisen sektorin välillä. Kuitenkin kaksi kolmesta AVIlle ja Valviralle lähetetystä potilaskantelusta ja muusta ilmoituksesta koski yksityissektoria kun taas vain kolmannes koski julkista sektoria. Useimmat potilaiden ja omaistensa tekemät kantelut koskivat yksittäisiä hammashoidon ammattilaisia ja vähemmistö kokonaisia hoitoyksiköitä. Yhdeksän kymmenestä hammashoitoon liittyvästä kantelusta ja ilmoituksesta kohdistui hammaslääkäreihin. Suurimmasta osasta hammashoidon ammattilaisista oli kanneltu tai tehty ilmoitus vain kerran tutkimusjakson aikana. Useasti kantelun kohteena olleilla hammaslääkäreillä oli selvästi korkeampi riski erilaisille vaaratapahtumille kuin muilla tutkituilla. Tutkimus osoitti myös, että potilaat ja heidän omaisensa pystyvät melko hyvin havainnoimaan useita hammashoitoon liittyviä vaaratapahtumia ja riskitilanteita. Jopa vakavia turvallisuusriskejä, joita ei mahdollisesti muuten havaittaisi, tulee ilmi potilaiden yhteydenottojen kautta. Tutkimuksen perusteella merkittävä osuus nyt havaituista vaaratapahtumista voitaisiin ehkäistä. Toisaalta, tutkimus osoitti myös, että runsaasti potilaan turvallisuutta varmistavia tekijöitä on jo käytössä suomalaisessa hammashoidossa. Monen uuden potilasturvallisuutta varmistavan menetelmän käytössä on kuitenkin vielä suurta vaihtelua niin yksilö- kuin organisaatiotasollakin. Hammashoidon potilaan turvallisuutta voitaisiin nykyisestä lisätä luomalla hammashoitoon turvallisuuskulttuuri, johon kuuluu nykyistä aktiivisempi vaaratapahtumien tunnistaminen ja raportointi, ja haittatapahtumien sekä myös erityisesti läheltä piti tapahtumien käyttäminen yhteiseen oppimiseen. Nimetön, helppokäyttöinen ja syyllistämätön hammashoitoon suunniteltu raportointijärjestelmä saattaisi lisätä ilmoitusaktiivisuutta. Potilasturvallisuuskoulutusta tulee lisätä sekä hammaslääkäreiden että koko hammashoitotiimin perusopetukseen, täydennyskoulutukseen ja jatko-opintoihin. Aihe vaatii jatkotutkimusta, ja siihen tulisi käyttää useita erilaisia aineistoja, kohderyhmiä (hammashoidon ammattilaisia ja potilaita sekä heidän omaisiaan) ja useita potilasturvallisuuden tutkimusmenetelmiä. Tutkimuksen tulisi sisältää niin vaaratapahtumien fyysisten, kuin niiden emotionaalisten, sosiaalisten ja taloudellistenkin seurausten arvioinnin.
  • Kivelä, Juhani (Väittelijä, 2016)
    Tiivistelmä Hiljainen hälytys Yhteiskunnan häiriötilanteiden hallinnan tila vuosina 2012 - 2014 Valtioneuvoston vuoden 2012 kokonaisturvallisuus periaatepäätöksen mukaan tilannekuva on yksi tärkeimmistä päätöksenteon perusteista kaikilla toiminnan tasoilla. Periaatepäätöksessä katsotaan, että Suomen turvallisuuden varautumisjärjestelyt ovat toimivia eivätkä kaipaa suuria uudistuksia eikä myöskään ole syytä kehittää säännöksiä erityisistä menettelytavoista tai johtamisjärjestelmistä häiriötilanteita varten. 2000-luvulla ennen vuotta 2010 ja sen jälkeen on tehty kaikkia turvallisuustoimijoita koskevia lukuisia säädös- ja rakenneuudistuksia. Tutkimuksen lähtökohtana oli tutkijan hallinnollisiin kokemuksiin perustuva näkemys siitä, että päättäjiltä puuttui tietoa uudistusten vaikutuksista häiriötilanteiden käytännön hallintaan. Tutkimuksen tarkoituksena oli ajankohtaistaa valtioneuvoston periaateperiaatepäätösten tilannekuvaa toimivaltaisten käytännön turvallisuustoimijoiden näkökulmalla. Häiriötilanteiden hallinta on käsitteenä uusi, valtioneuvoston päätöksissä 2010-luvulla jäsennetty turvallisuushallinnan osa-alue. Tutkimuksen yläviitekehyksenä on kokonaisturvallisuuden hallinnan kehys, joka käsittää normaaliolojen, häiriötilanteiden sekä sodanolojen turvallisuuden hallinnan. Tutkimuksen pääkysymys on: Miltä häiriötilanteiden hallinnan tila näytti käytännön toimivaltaisten viranomaisten näkökulmasta 2000-luvulla tehtyjen hallinnonuudistusten ja turvallisuusympäristömuutosten jälkeen vuoden 2014 päättyessä? Empiirinen tutkimus kohdistui vuosiin 2012 - 2014. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus (case-tutkimus). Tutkimuskohteeksi valittiin käytännön toiminnan strateginen makro- ja operatiivinen mikrotaso. Tutkimuksessa haastateltiin kaikkiaan 130 turvallisuustoimijaa. Mikrotason aineisto koostuu yhtensä 79 hätäkeskus-, pelastus-, poliisi-, raja- sekä kuntaviranomaisen haastattelusta. Niitä täydentää 11 aluetason AVI- ja ELY-keskushaastattelua. Makrotason haastatteluaineisto käsittää 38 ministeriö-, keskushallinto- ja vapaaehtoisjärjestöjohdon haastattelua. Makrotason dokumenttiaineiston muodostavat hallitusohjelmat, hallituksen periaatepäätökset, komiteamietinnöt, 2000-luvun säädös- ja rakenneuudistuspäätökset sekä koettujen kriisi- ja häiriötilanteiden tutkintaraportit. Aineiston tulkinta perustuu teorialähtöiseen sisällönanalyysiin, jota varten koottiin kansanväliseen tutkimuskirjallisuuteen perustuva väljä tulkintakehys. Se kostuu siten, että strategisen johtamisen analyysikriteerit on johdettu T.E. Drabekin strategisen hallinnan tiekartasta sekä L. Johnstonin ja C. Shearingin hallintateorian käsitteistä. Operatiivisen johtamisen kriteerit perustuvat Johnsonin ja Shearingin käsitteisiin, joita on täydennetty H. de Bruijnin ja E. ten Heuvelhofin hybridijohtamiskriteerein. Tutkimushavaintojen päätelmiä on lopuksi analysoitu Drabekin häiriötilanteiden pääkäsitteen, koordinaation näkökulmasta. Vastauksen tutkimuksen pääkysymykseen voi tiivistää tehtyjen analyysien pohjalta seuraavasti: 1.Häiriötilanteiden hallinta oli tutkimusajankohtana käytännön toimivaltaisten viranomaisten näkökulmasta hallinnollisesti jäsentymätön. Vuoden 2012 periaatepäätöksen käsitys normaaliolojen järjestelyjen toimivuudesta häiriötilanteissa ei vastannut vuonna 2012 eikä vielä vuoden 2014 päättyessäkään häiriötilanteiden hallintavaatimuksia. 2.Hallinnan tilassa näytti vuoden 2014 päättyessä olevan merkittäviä sekä strategisen johtamisen että koordinaatiovalmiuksien puutteita. Tilanteiden hierarkkiset ja verkostojohtamisjärjestelyt eivät vastanneet häiriötilanteiden hybridijohtamisvaatimuksia. 3.Tutkimusvuosina häiriötilanteiden uhkat lisääntyivät ja niiden hallinnasta muodostui aiempaa tärkeämpi kokonaisturvallisuuden osa-alue. Tutkimuksessa esiin tulleet puutteet heikensivät myös kokonaisturvallisuuden hallintaedellytyksiä. Tutkimuksen johtopäätöksenä näytti siltä, että, että häiriötilanteiden ja kokonaisturvallisuuden hallinta edellyttävät merkittäviä korjaavia toimenpiteitä ja uudistuksia.Tutkimuksessa korostui turvallisuustoimijoiden yhteistoimintakoulutuksen puute. Käytännön ehdotuksena tutkija esittää alueellisen maanpuolustuskoulutuksen uudistamista tasapainoiseksi kokonaisturvallisuuskoulutukseksi. Tutkimuksessa tuli lisäksi ilmi, että tarvittavat uudistukset eivät vaadi suuria lisäresursseja, vaan osa korjaavista toimenpiteistä voidaan tehdä nykyresurssien puitteissa ja osa resursseja uudelleen kohdentamalla. Avainsanat: Kokonaisturvallisuus, häiriötilanteiden hallinta, koordinaatio, strateginen, operatiivinen, hierarkkinen, verkosto- ja hybridijohtaminen
  • Lehtomaa, Jaakko (Helsingin yliopisto, 2016)
    Nykyaikaiset taloudelliset toimijat ovat mukana liiketoimissa, joista syntyvät tappiot voivat ylittää moninkertaisesti käytettävissä olevat varat. Tämä altistaa pankit ja vakuutuslaitokset suurille riskeille. Matemaattisessa mielessä äärimmäisiä riskejä voidaan mallintaa käyttämällä satunnaismuuttujia, joiden häntäfunktiot vähenevät hitaasti. Hitaasti vähenevät häntäfunktiot mahdollistavat suuret realisaatiot suhteellisen suurella todennäköisyydellä. Satunnaismuuttujia, joiden häntäfunktio vähenee riittävän hitaasti, kutsutaan paksuhäntäisiksi. Väitöskirja käsittelee sitä, millaisia vaikutuksia paksuhäntäisillä satunnaismuuttujilla on matemaattisissa malleissa ja millaisia ilmiöitä paksuhäntäiset satunnaismuuttujat tuottavat. Vaikutuksia tutkitaan erilaisissa diskreeteissä malleissa, jotka perustuvat satunnaiskulkuun tai sen yleistyksiin. Erityistä huomiota kiinnitetään vakuutusmatematiikassa esiintyviin satunnaisiin diskonttausmalleihin ja satunnaisesti pysäytettyihin summiin. Lisäksi paksuhäntäisille malleille tyypillinen yhden suuren hypyn periaate eristetään yksinkertaisimpaan mahdolliseen viitekehykseen.
  • Inkinen, Juho (Helsingin yliopisto, 2016)
    Monista materiaalien atomikokoluokan ominaisuuksista ja ilmiöistä voidaan saada tietoa tutkimalla niitä röntgensäteilyä käyttäen. Röntgensäteilyn epäelastisessa sironnassa röntgenfotonien energia muuttuu, ja tätä ilmiötä hyödyntäen voidaan mitata näytemateriaalin elektroniviritysten spektri. Ei-resonantilla epäelastisella röntgensironnalla voidaan tutkia mm-kokoluokkaa olevien näytteiden sisäosia ja käyttää verrattain vapaasti muunneltavia näyteolosuhteita. Tämä on mahdollista myös mitattaessa matalan energian virityksiä, toisin kuin monilla samankaltaisilla spektroskopisilla tekniikoilla. Tämä väitöskirja koostuu töistä, joissa ei-resonanttia epäelastista röntgensirontaa on käytetty kemian ja fysiikan ongelmien tutkimukseen. Töissä on tutkittu kaasuja korkeassa lämpötilassa ja paineessa sekä erästä kiinteän olomuodon kemiallista reaktiota. Kaasumaisten molekyylien elektroniviritysspektrit ovat lämpötilariippuvia molekyylivärähtelyiden vuoksi, jotka vaikuttavat sekä viritysten energioihin että voimakkuuksiin. Eri lämpötiloissa ja eri sirontakulmilla mitatut spektrit ja niiden laskennallinen mallinnus auttavat värähtelyiden vaikutusten ymmärtämisessä. Erityisesti niiden värähtelyiden, jotka aiheuttavat molekyylin symmetrian muutoksen tasapainotilan symmetriasta, osoitetaan olevan tärkeitä. Kiteisessä kiinteässä aineessa kemiallisten reaktioiden kulku ja lopputuotteet riippuvat aineen atomitason järjestäytymisestä. Tyypillinen esimerkki tällaisista topokemiallisista reaktioista on kanelihapon dimerisaatio, jossa kaksi kanelihappomolekyyliä liittyy toisiinsa muodostaen uuden molekyylin. Tämän reaktion aikaansaamiseen käytetään yleensä ultraviolettivaloa, mutta epäelastisella röntgensironnalla tehty tutkimus osoittaa reaktion tapahtuvan myös röntgensäteilyn vaikutuksesta. Kanelihapponäytteestä reaktion aikana reaaliaikaisesti mitatusta aikaerotteisesta spektrisarjasta saadaan tietoa reaktion aikakehityksestä, ja spektrikuvantamistekniikalla voidaan seurata myös reaktion avaruudellista etenemistä. Nämä uudenlaiset kokeet ei-resonanttia epäelastista röntgensirontaa käyttäen ja näiden yhteydessä hyödynnetyt analyysimenetelmät havainnollistavat tämän tekniikan monipuolisia mahdollisuuksia ja auttavat tulevan tutkimustyön suunnittelussa.
  • Rasimus-Sahari, Stiina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Ihmiset altistuvat jatkuvasti mikrobeille ja mikrobien tuottamille yhdisteille ympäristön ja ruoan sekä oman elimistön kautta. Tässä väitöskirjassa esitellään uutta kokeellisesti kerättyä tietoa elintarvikkeissa ja sisäilmassa esiintyvistä mitokondriomyrkyistä ja niiden vaikutuksia nisäkässoluihin. Kosteusvaurioituneista rakennuksista kerättyillä pölyillä ja aerosoleilla osoitettiin olevan myrkyllisiä vaikutuksia mitokondrioita kohtaan. Myrkyllisyys havaittiin sian siittiöiden liikkuvuutta mittaavalla kokeella. Näytteistä eristettiin myrkyllisiä bakteereja, joiden joukossa oli kolmea tunnettua mitokondriomyrkkyä (amylosiini, kereulidi ja valinomysiini) tuottavia kantoja. Osoitettiin myös, että ilmassa aerosolina oleva valinomysiini sekä rakennusmateriaaleista haihtuvat mitokondriomyrkylliset kemikaalit voidaan havaita sian siittiöiden avulla. Sian siittiöiden liikkuvuutta mittaavaa koetta voitaisiin siis hyödyntää seulontamenetelmänä sisäilmanäytteiden tutkimisessa. Sisäilmasta ja elintarvikkeista eristettyjen Bacillus-lajien tuottaman mitokondrio-myrkyn, amylosiinin, todettiin vaikuttavan haitallisesti ihmisen immuunijärjestelmän soluihin: ihmisen primääristen makrofagien altistuminen nanomolaarisille amylosiinipitoisuuksille johti tulehdusreaktioita edistävien sytokiinien, interleukiini 1β:n ja interleukiini 18:n, vapautumiseen soluista. Amylosiini on ensimmäinen bakteeriperäinen kanavia muodostava ionoforinen myrkky, jolla tämä vaikutus on raportoitu. Alhaisten amylosiinimäärien osoitettiin aiheuttavan merkittävää annos-riippuvaista kaliumionien vuotoa somaattisista ihmissoluista sekä sian siittiöistä. Kaliumvuoto saattaa olla tekijä, joka laukaisee sytokiinien vapautumisen amylosiinille altistuneista makrofageista. Amylosiinin havaittiin myös estävän sienten ja bakteerien kasvua, mikä voi tarjota amylosiinin tuottajille kilpailuedun monimuotoisissa mikrobiyhteisöissä. Viljan jyvistä löydettiin kaksi aiemmin tunnistamatonta elintarviketurvallisuus-vaaraa. Ohran jyvistä eristettiin Paenibacillus tundrae -lajin kantoja, jotka tuottivat uutta penilidi-nimistä kuumuutta kestävää myrkkyä, joka muistutti rakenteeltaan ja toiminnaltaan kereulidia. Tämä löytö osoittaa, että Paenibacillus-sukua ei voida pitää harmittomana ihmisterveyden kannalta. Penilidi koostui kahdesta yhdisteestä, joiden molekyylimassat vastasivat kereulidia ja homokereulidia, mutta joiden kromatografiset retentioajat olivat pidemmät viitaten hydrofobisempaan rakenteeseen kuin kereulidikomponenteilla. Penilidi toimi lipofiilisenä kalium-ionoforina aiheuttaen depolarisaatiota, turpoamista, oksidatiivisen fosforylaation irtikytkeytymistä ja hengityksen hallinnan menetystä eristetyissä rotan mitokondrioissa. Penilidi kiihdytti glukoosin kulutusta sian munuaisten epiteeli-soluissa johtaen metaboliseen happamoitumiseen (asidoosi) ja oli sytotoksinen sian ja hiiren soluille. Penilidi oli yhtä myrkyllistä kuin kereulidi nanomolaarisilla pitoisuuksilla, joten penilidiä voidaan pitää mahdollisesti vahvana ruokamyrkytysten aiheuttajana. Penilidiä muodostui jopa +5 °C:een lämpötilassa, joten sitä voisi muodostua myös kylmäsäilytetyissä elintarvikkeissa. Toinen viljan jyviin liittyvä uusi löydös oli myrkkyjä tuottavien Streptomyces-lajien löytyminen terveeltä näyttävistä ohran ja kevätvehnän jyvistä. Ohran jyvistä eristetyt bakteerikannat, jotka tunnistettiin Streptomyces albidoflavus -ryhmän jäseniksi, tuottivat mitokondrioille myrkyllistä makrolidiyhdistettä, antimysiini A:ta, joka tunnetaan oksidatiivisen fosforylaation häiritsijänä. Kevätvehnän jyvistä eristettyjen, Streptomyces sedi -lajille läheisimmin sukua olevien bakteerien myrkyllisyyden syy jäi tuntemattomaksi. Kaikkien eristettyjen bakteerikantojen sekä jyvien myrkyllisyys havaittiin sian siittiöiden liikkuvuutta mittaavalla kokeella, joka oli riittävän herkkä havaitsemaan saastumista, joka vastasi 2 ng antimysiini A:ta ohran jyvää kohden. Antimysiini A oli myrkyllisempi sian munuaisten epiteelisoluille kuin homemyrkky enniatiini B, mutta vähemmän myrkyllinen kuin kereulidi tai penilidi. Sian munuaisten epiteelisolujen altistuminen näille neljälle toksiinille kiihdytti glukoosin kulutusta ja aiheutti mitokondrioiden depolarisaation, mikä viittaa glykolyysin tehostumiseen. Sen sijaan haiman insuliinia erittävät betasolut, jotka eivät kykene glykolyyttiseen ATP-tuotantoon, ovat paljon haavoittuvaisempia ja päätyvät nekroottiseen solukuolemaan altistuessaan mitokondriomyrkyille. Mitokondrio-myrkkyjen saastuttaman viljan syöminen voi siis haitata erityisesti haiman toimintaa. Tämän väitöskirjan tulokset osoittavat, että krooninen altistuminen sisäilman tai ruoan kautta pienille määrille itiöivien bakteerien tuottamia mitokondriomyrkkyjä saattaa olla yleisempää kuin tähän saakka on oletettu. Tämän kaltainen altistuminen voi olla yhteydessä länsimaiseen elämäntapaan liittyvien tautien, kuten diabeteksen, astman, allergioiden, sydän- ja verisuonitautien sekä hermostollisten häiriöiden, maailmanlaajuisesti kohonneeseen esiintyvyyteen. Kaikki tässä työssä tutkitut myrkyt ovat kuumuutta kestäviä ja itiöivien, ankaria ympäristöoloja kestävien bakteerien tuottamia, joten niiden läsnäolon ja säilymisen estäminen elintarvikkeissa tai sisätiloissa on haastavaa.
  • Lahtela, Jenni (Helsingin Yliopisto, 2016)
    Huolimatta uusimmista keuhkosyövän hoitomuodoista, joilla pyritään vaikuttamaan kohdennetusti tiettyjen geenimutaatioiden aiheuttamaan pahalaatuisen syöpäkudoksen kasvuun, ei riittävän hyviä potilaan parantumiseen johtavia hoitoja ole vielä keksitty. Tämän ajatellaan johtuvan muun muassa yksittäisen syöpäkudoksen sisäisestä tai syöpäkasvainten välillä olevasta heterogeenisyydestä eli siitä, että syöpäsolut poikkeavat toisistaan. Laajat keuhkosyövän DNA-sekvensointitutkimukset ovat tunnistaneet valtavan määrän uusia mutaatiota, joiden syvempi toiminnallinen ymmärtäminen on tärkeää, jotta voimme paremmin käyttää hyväksi tätä suurta määrää uutta tietoa kehittäessämme uusia hoitomuotoja syöpiin. Lisäksi potilaan oman immuunipuolustuksen valjastaminen syöpäkasvainta vastaan on kasvava tutkimuskohde. Tämän väitöskirjatyön tavoitteena oli selvittää useissa keuhkosyövissä mutatoituneen EPH-reseptori A3- (EPHA3) geenin osuutta keuhkosyövän synnyssä ja etenemisessä, sekä tutkia kyseisen geenin toimintaa keuhkon kehityksessä. Soluviljelmillä saadut tutkimustuloksemme tukivat EPHA3-geenin syövän kasvua estävää eli tuumorisuppressivista tehtävää soluissa. Tästä huolimatta havaitsimme, että hiiren EphA3-geenin poisto ei vaikuta keuhkosyövän etenemiseen eikä keuhkojen kehitykseen. Näiden hiirimallista saatujen tulosten perusteella teimme johtopäätöksen, että hiiren EphA3- geenin poisto voi esimerkiksi johtaa saman geeniperheen geenien ilmentymisen aikaansaamaan kompensaatioon ja/tai EPHA3-geenin poistolla voi olla eri merkitys hiirelle kuin ihmiselle. Toinen tämän väitöskirjatyön tavoite oli tutkia eri keuhkosolutyyppien alttiutta kehittyä ei-pienisoluisen keuhkosyövän eri histopatologiatyypeiksi. Tutkimustuloksemme keuhkosyöpähiirimallilla, jossa tunnettujen keuhkosyöpägeenien muutokset aikaansaavat ei-pienisoluisen keuhkosyövän synnyn, osoittivat, että keuhkojen kahdella eri solutyypillä on erilainen alttius kehittyä adenoskvamoosi karsinoomaksi. Lisäksi tutkimustuloksemme osoittivat, että kyseisen keuhkosyöpähiirimallin adenoskvamooseissa karsinoomissa on immuunipuolustuksen vaimentamiseen viittaava immuunisoluympäristö. Ihmisellä adenoskvamoosi karsinooma on harvinainen, mutta aggressiivinen keuhkosyöpätyyppi. Tämä väitöskirjatyö on tuottanut merkittävää uutta tietoa EPHA3-geenin toiminnallisesta tehtävästä syövässä, jonka valossa kyseiseen geeniin liittyvää syöpätutkimusta pystytään ohjaamaan tulevaisuudessa oikeaan suuntaan. Lisäksi tämä väitöskirjatyö avasi uusia näkökulmia keuhkosyövän heterogeenisyyteen johtavista tekijöistä sekä osoitti aggressiivisen keuhkosyöpätyypin mahdollisesti omaavan erityisen kasvaimen immuunisoluympäristön, jota voidaan tulevaisuudessa käyttää hyväksi uusien hoitomuotojen kehityksessä.
  • Kangas, Jonna (Helsingin yliopisto, 2016)
    Lasten osallisuus ja sen puutteet varhaiskasvatuksen käytännöissä ovat nousseet tutkimuksen keskeisiksi elementeiksi viime aikoina. Pienten lasten osallisuuden toteutumisesta varhaiskasvatuksen kontekstissa on löydetty puutteita, joita aiheuttavat institutionaaliset rakenteet, yhteiskunnallinen käsitys lapsuudesta sekä kasvattajien käsitykset (Bae, 2009; Emilson ja Folkesson, 2006; Smith, 2002). Erityisesti sosiokulttuuriseen oppimiskäsitykseen keskittyvissä tutkimuksissa on osoitettu lapset oman kehityksen ja oppimisen säätelijöinä pystyviksi toimijoiksi (Berthelsen, Brownlee ja Johansson, 2009). Tähän näkemykseen pohjaa varhaiskasvatuksen kontekstissa käsitys osallisesta oppimisesta. Tässä tutkimuksessa lasten osallisuutta tarkastellaan kehittyvänä ja dynaamisena osana lasten sosiaalista ympäristöä. Tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan varhaiskasvatuksen työntekijöiden käsityksiä lasten osallisuuden toteutumiseen päivittäisessä pedagogisessa vuorovaikutuksessa lasten kanssa. Tutkimus perustuu laajaan surveyhin, joka toteutettiin pääkaupunkiseudulla 2010. Survey toteutettiin osana Varhaiskasvatuksen kehittämiskeskus VKK-Metron kehittämishanketta, jonka rahoittajana toimi Sosiaali- ja kulttuuriministeriö. Tutkimukseen osallistui 1114 pääkaupunkiseudun päiväkodeissa työskentelevää kasvattajatiimiä 350 päiväkodista. Tiimit koostuivat 3721 kasvattajasta, jotka työskentelivät yhteensä 19907 lapsen kanssa. Tutkimuksen analyyttinen ote on abduktiivinen ja se on toteutettu hyödyntäen laadullisia ja määrällisiä menetelmiä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kasvattajat pitivät tärkeinä lasten näkemysten kuulemista. Lisäksi kasvattajat korostivat sekä lasten oikeuksien että lasten kehittyvien vaikuttamisen taitojen vuoksi lasten omien mielipiteiden ilmaisemista sekä lasten mahdollisuutta tehdä aloitteita. Käytännössä lasten mahdollisuudet osallistua päätöksentekoon, oman oppimisensa suunnitteluun ja ohjaamiseen sekä pedagogisiin prosesseihin osoittautuivat pieniksi ja kasvattajat kokivat esteitä lasten osallisuuden tukemisessa. Nämä esteet olivat toisaalta institutionaalisia ja rakenteellisia, mutta toisaalta myös ammatilliseen osaamiseen ja käsityksiin lasten taidoista liittyviä. Tutkimuksen tulosten perusteella ehdotetaan, että lasten osallisuus varhaiskasvatuksessa tulisi ymmärtää mahdollisuuksiksi vaikuttaa omaan oppimiseensa ja vertaisryhmän kulttuuriin päiväkotiryhmässä. Kasvattajien rooli lasten osallisuuden mahdollistajina on tutkimuksen tulosten perusteella keskeinen ja tutkimuksen tavoitteena on rakentaa ymmärrystä lasten osallisuudesta varhaiskasvatuksen käytännöissä pedagogisen tuen kautta. Tulosten avulla on kehitetty Osallisuuden pedagogiikan viitekehys, jonka avulla lasten osallisuuden esteitä voidaan tarkastella sekä osallisuuden mahdollistumista edelleen kehittää varhaiskasvatuksen arjessa kasvattajien, lasten ja institutionaalisen järjestelmän välisessä vuorovaikutuksessa.
  • Fedi, Giacomo (Helsingin yliopisto, 2016)
    The B0s-B0sbar system was investigated using the J/ψ(μ+μ−)φ(K+K−) decay channel. Using 2010 CMS data, corresponding to an integrated luminosity of 40 1/pb, the B0s invariant mass peak was reconstructed and the B0s differential cross section as a function of its transverse momentum and rapidity were measured. Using 2011 CMS data, corresponding to an integrated luminosity of 5 1/fb, the difference of the decay widths between the two B0s mass eigenstates ∆Γs was measured. With the 2012 CMS data, corresponding to an integrated luminosity of 20 1/fb, the CP-violating weak phase φs and the decay width difference ∆Γs of B0s were measured. The most important result of this thesis is the measurement of the CP-violating phase φs, which was found to be φs = −0.075 ± 0.097 (stat.) ± 0.031 (syst.).
  • Tapiovaara, Laura (Helsingin yliopisto, 2016)
    Ylähengitystieinfektiot ovat yleisimpiä ihmiskunnan sairauksia. Tutkimuksissa on saatu viitteitä tiettyjen probioottisten bakteerien vähentävän sairastumisriskiä ylähengitystieinfektioihin ja toisaalta myös vähentävän infektion oireita. Probioottien tarttumisesta ylähengitysteiden limakalvolle sekä niiden vaikutuksista taudinaiheuttajiin on vain vähän tietoa. Lisäksi probioottivalmisteiden käytön turvallisuus on tarpeen arvioida. Tässä väitöskirjassa tutkittiin probiootti Lactobacillus rhamnosus GG:n (L. GG) tarttumista ylähengitysteiden limakalvoille ja sen vaikutuksia ylähengitysteiden taudinaiheuttajiin. Lisäksi tutkittiin L. GG:n ja neljän muun probiootin mahdollisia haittavaikutuksia verrattuna plaseboon. Satunnaistetussa, kaksoissokkoutetussa plasebo-kontrolloidussa tutkimuksessa tutkittiin 40 lasta, jotka käyttivät suun kautta L. GG- tai plasebo-valmistetta ennen kitarisan poistoleikkausta. Samalla mahdollinen välikorvaerite kerättiin talteen. L. GG:tä löydettiin sekä kitarisakudoksesta että välikorvaeritteestä, mutta L. GG:n käyttö ei vaikuttanut kitarisan tai välikorvaeritteen rinovirus- tai enteroviruslöydöksiin verrattuna plaseboon. Myös välikorvaeritteen bakteerilöydökset olivat samanlaiset molemmissa ryhmissä. Lasten kokemissa oireissa ei myöskään havaittu eroja ryhmien välillä tutkimuspäiväkirjojen mukaan. Toisessa satunnaistetussa, kaksoissokkoutetussa plasebo-kontrolloidussa tutkimuksessa aiheutettiin rinovirus-infektio 59 tutkimushenkilölle, joiden nenänielunäytteistä tutkittiin L. GG:n vaikutusta rinoviruksen pitoisuuteen. Lisäksi tutkittiin tutkimushenkilön kokemien flunssaoireiden verrannollisuutta viruspitoisuuteen. Elävällä tai kuolleella L. GG:llä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa nenänielun rinoviruspitoisuuteen verrattuna plaseboon. Positiivinen verrannollisuus löydettiin virusmäärän ja oireiden välillä: mitä korkeampi virusmäärä, sitä voimakkaammat oireet. Neljännessä osatyössä tutkimusryhmämme kuuden aiemman satunnaistetun ja plasebo-kontrolloidun probioottitutkimuksen alkuperäisaineistot avattiin ja tutkittiin niistä probioottien ja plasebovalmisteen haittavaikutukset. Kaikki havaitut vaikutukset jaoteltiin tunnettujen haittavaikutuskriteereiden mukaisesti. Otoskoko oli 1909 tervettä lasta, nuorta aikuista ja vanhusta, jotka käyttivät L. GG:tä, probioottiyhdistelmää tai plaseboa. Tutkimushenkilöiden kokemissa haittavaikutuksissa ei havaittu eroja ryhmien välillä. Johtopäätöksenä todetaan, että L. GG tarttui ylähengitysteiden limakalvoille, mutta sillä ei ollut vaikutusta ylähengitysteiden virus- tai bakteerilöydöksiin, eikä kliinisten oireiden esiintyvyyteen. Nenänielun rinovirusmäärä oli positiivisesti verrannollinen flunssan oireiden hankaluuteen. Tutkittujen probioottivalmisteiden käyttö todettiin turvalliseksi.
  • Piironen, Ossi (Helsingin yliopisto, 2016)
    Kansainvälinen numeerinen ja vertailukelpoinen tieto on nykyisin näkyvä osa julkista keskustelua, hallinnollista toimintaa ja poliittista päätöksentekoa. Erityisen näkyviä ovat poikkikansalliset vertailut, jotka erilaisten indikaattorien ja laskentakaavojen perusteella järjestävät valtioita, yhteiskuntia ja organisaatioita paremmuusjärjestykseen mitä moninaisimmilla ulottuvuuksilla. Globaalit rankingit kertovat nopeasti, mikä maa on demokraattisin, kilpailukykyisin, vähiten korruptoitunein tai onnellisin. Väitöskirjassa esitetään sisältämiinsä tapaustutkimuksiin ja teoreettiseen kirjallisuuteen perustuen, ettei kansainvälisiä vertailuja tulisi yhtäältä ohittaa merkityksettömänä viihteenä eikä toisaalta ymmärtää yksinomaa muuttujaperusteisen tutkimuksen tarpeita palvelevaksi neutraaliksi aineistoksi. Numeeriset vertailut ovat myös monin tavoin toimivia hallinnan tekniikoita ja siten itsessään kiinnostavia tutkimuskohteita politiikan ja vallantutkimukselle. Väitöskirja koostuu viidestä tutkimusartikkelista, joissa demokratian, hyvän hallinnon ja korkeakoulutuksen määrällistämistä - mittaamisen menetelmiä, sisältöjä ja tuotoksia sekä mittaajia ja heidän verkostojaan - käsittelevien yksityiskohtaisten tapaustutkimusten avulla analysoidaan rankingien usein näkymättömiksi tai julkilausumattomiksi jääviä hallinnallisia funktiota. Koska numeeristen vertailujen hallinnalliset vaikutukset ovat paljolti kollektiivisiin ideoihin ja representaatioihin sitoutuneita ja siten formaalia päätöksentekoprosessia edeltäviä ja rakenteistavia, on niiden tarkastelu erityisen mielenkiintoista globaalin hallinnan näkökulmasta. Empiirisiin osatutkimuksiin vedoten väitöskirjassa esitetään, että rankingien hallinnallisuus toteutuu (1) todellisuutta ja toivottavia asiantiloja kuvaavan tiedon avulla, (2) konstituoimalla mm. itsehallintaan ohjaavia identiteettejä sekä (3) legitimoimalla asiantuntijuuteen ja mitattuun suoritukseen perustuvaa auktoriteettia. Artikkeleissa esitetyt analyysit ovat lähellä diskursiivista uusinstitutionalistista hallinnan tutkimuksen traditiota sekä Michel Foucault n inspiroimaa hallinnan ja hallintamentaliteettien tutkimuskenttää. Yleisen hallinnan mekanismien analyysin rinnalla osatutkimukset paljastavat sisällöllisesti, kuinka kansainväliset rankingit, atomistisen logiikan pohjalle rakentuessaan, vahvistavat ja ylläpitävät yleistä kilpailuideologiaa sekä tukevat uusliberaalin taloudellisen argumentaation ensisijaisuutta julkishallinnossa ja korkeakoulupolitiikan alalla.
  • Saurus, Pauliina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Munuaiskeräsen sairaudet, mukaan lukien diabeettinen nefropatia, ovat suurin syy kroonisille ja loppuvaiheen munuaissairauksille. Patofysiologiset mekanismit, jotka johtavat diabeettisen nefropatian kehittymiseen ovat huonosti karakterisoituja, mutta podosyyttien vauriolla on näytetty olevan osuutta. Podosyyttien vähentyminen apoptoosin, tai irtoamisen kautta, mukaanluettuna niiden kyvyttömyys jakaantua, ovat tärkeimmät komponentit glomeruloskleroosin kehittymiselle. Podosyyttien häviämistä on näytetty sekä tyypin 1, että tyypin 2 diabeteksessa ilman diabeettista nefropatiaa, tai sen kanssa. Munuaiskeräsessä on myös näytetty olevan apoptoosia potilailla, jotka sairastavat diabeettista nefropatiaa. Tyypin 2 diabetesta sairastavilla Pima intiaaneilla podosyyttien määrän vähenemisen on osoitettu olevan vahvin merkki munuaissairauden etenemisestä. Podosyyttejä voidaan myös havaita diabeetesta sairastavien potilaiden virtsasta, jossa podosyyttien määrä korreloi sairauden etenemisen kanssa. Jotta munuaissairauksien etenemistä voidaan estää, on tärkeää ymmärtää mekanismeja, jotka johtavat podosyyttien apoptoosiin munuaiskeräsen sairauksissa. Vaikka apoptoottista solukuolemaa tavataan diabeettisessa nefropatiassa, sen roolia ei täysin tunneta. Diabeettisessa nefropatiassa korkea verensokeri eli hyperglykemia johtaa mitokondriaalisen elektronien siirtoketjun ylikuormittumiseen. Näin pääsee muodostumaan vahingollisia vapaita radikaaleja. Koholla oleva verensokeri aiheuttaa myös valkuaisaineiden ja rasvojen sokeroitumisesta muodostuvia myrkyllisiä glykosylaation lopputuotteita eli AGE- (advanced glycosylation endproducts) tuotteita. Näiden tiedetään aiheuttavan soluvaurioita ja apoptoosia munuiaskeräsen- ja tubuluksen soluissa. Diabeettista nefropatiaa sairastavilla on myös havaittu solukuolemaan liittyvien geenien säätelyssä muutoksia. Väitöskirjatyöni tarkoituksena on tutkia mekanismeja ja mokulaarisia signalointireittejä, jotka johtavat podosyyttien apoptoosiin diabeettisessa nefropatiassa. Tavoitteena on löytää keinoja munuaistaudin etenemisen estämiselle.
  • Fränti-Pitkäranta, Marttiina (2016)
    Tiivistelmä Metrologis-terminologinen väitöskirjatutkimukseni Mittayksiköistä, maa-alojen mitoista ja arkkitehtonisista mittasuhteista antiikin Roomassa kuuluu Antiikin kielten ja kulttuurien piiriin historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelmassa. Tutkielma perustuu latinankielisiin primaarilähteisiin eli teksteihin, jotka sisältävät antiikin ajan jalkamittoja, maa-alayksikköjen kokoja ja nimityksiä, arkkitehtonisia symmetriasuhteita samoin kuin itaalisten atrium-domusten suunnittelua koskevaa metrologis-terminologista aineistoa. Mukana on yksittäisiä kreikankielisiä mittayksikkkötermejä sekä erikielisiä maa-aloihin ja rajamerkintöihin liittyviä nimityksiä. Merkittävä osuus tutkimuksessa on Vitruviukselta tuntemamme, antiikin arkkitehtien ja kuvataiteilijoiden käytössä olleen, aikamme perspektiivikuvausta edeltäneen scaenographia-menetelmän selvittämisellä. Tutkin näitä teemoja myös arkkitehdin näkökulmasta, joten menetelmääni ja lähestymistapaani voi luonnehtia kielellis-matemaattis-visuaaliseksi. Teokseen sisältyy 47 latinankielistä, kriittisiin editioihin perustuvaa tekstilainausta, joiden 12 auktoria ovat: Varro, Vitruvius, Plinius, Columella, Frontinus, Balbus, Pseudo-Balbus, Festus, Boëthius, Isidorus, Pseudo-Boethius ja Gerbertus. Koska heidän tekstejään ei ole suomennettu, olen kääntänyt tekstiotteet. Selostan niiden sisältöä ja merkityksiä sekä mainitsen joissakin tapauksissa termien jatkumoista kulttuuriperintöinä. Aihepiiriin liittyviä antiikin ja myöhemmän ajan henkilöitä ovat: Adelboldus, Alberti, Agatharkhos, Anaksagoras, Apuleius, Arkhimedes, Arkhytas, Augustinus, Augustus, Barbaro, Vincent von Beavois, Beda, Poccio Braccioli, Bramante, Brunelleschi, Caesar, Calcidius, Cato, Cerceau, Cetius Faventinus, Cesariano, Cicero, Claudius, Clodius Pulcher, Dante, Demokritos, Diophantus, Dürer, Eratosthenes, Eukleides, Fannius Synistor, Fibonacci, Piero della Francesca, Fulvius Nobilius, Gaius, Galenos, Gellius, Geminos, Fra Giocondo, Hadrianus, Heron, Hyginus, Justinianus, Khrysippos, Kirke, Leonardo da Vinci, Lorenzetti, Marcus Lucretius, Lucretius Fronto, Martialis. Masaccio, Nero, Nikomachos, Novius, Octavia, Odysseus, Luca Pacioli, Platon, Polybios, Polykleitos, Priscus, Proclos, Pseudo-Hyginus, Pseudo-Nipsus, Pythagoras, Quintilianus, Romulus, Seneca, Septimius Severus, Siculus Flaccus, Solinus, Solon, Strabon, Sulpicius Rufus, Suetonius, Symmachus, Theodora, Trajanus ja ns. Varro-fragmenttien kirjoittaja. Tutkimuskirjallisuus sisältää primaarilähteiden ohella arkeologis-arkkitehtonisia, kuvataiteellisia, metrologisia ja terminologisia julkaisuja eri kielillä (englanti, italia, espanja, latina, ranska, ruotsi, saksa ja suomi). Teokseeni kuuluu 40 tutkimuskuvaa, joilla havainnollistan selvityksiäni. Näistä 27 kuvaa sisältää roomalais-campanialaisista arkkitehtuuriseinämaalauksista konstruoimiani skenografis-geometrisia näkymiä. Kolme kuvaa sisältää Vitruviuksella esiintyvän itaalisen atriumtalon mitoitusohjeisiin liittyviä piirroksiani. Kymmenessä kuvassa tutkin atriumin ja sen lähitilojen mittasuhteita Vitruviuksen ohjeiden pohjalta. Kuvat perustuvat Pompejin Marcus Lucretiuksen atrium-talosta laatimaani pohjapiirrokseen.
  • Kari, Markus (Into Kustannus Oy, 2016)
    Tutkimuksen kohteena ovat Suomen rahoitusjärjestelmässä 1980-luvun mittaan tapahtuneen murroksen oikeudelliset ulottuvuudet. Rahoitusjärjestelmän rakenteellinen muutos oli taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti merkityksellinen prosessi ja siten keskeinen Suomen lähihistorian ymmärtämisen kannalta. Tutkimuksessa perehdytään siihen, miten ja miksi Suomen finanssikapitalismista ja kansallisesta kapitalismista siirryttiin kohti vapaampia markkinarakenteita 1980-luvun mittaan. Suomen talousmalli on aina muotoutunut kotimaisten poliittisten ja taloudellisten intressien vaikutuksesta, mutta on samalla ollut altis kansainvälisille muutoksille. Tutkimuksen käsittelemän rahoitusmarkkinoiden murroksen laajempi konteksti voidaan nähdä siirtymässä toisesta tasavallasta kolmanteen tasavaltaan. Oikeudellisessa muutoksessa kyse oli poliittisten ja taloudellisten hallintamallien rakennemuutoksesta. Muutos voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe, deregulaatio, ajoittuu 1970-luvun loppuvuosista noin vuoteen 1985. Ajanjaksoa hallitsivat Suomen Pankin hallinnollisina päätöksinä toteuttamat vapauttamistoimet ja markkinoilta lähtöisin olevat muutostrendit, etenkin harmaan rahan markkinoiden kasvu ja talouselämän kansainvälistyminen. Toinen vaihe, reregulaatio, tapahtui vuosina 1985 1987. Tuolloin tehtiin poliittisesti merkittäviä päätöksiä rahoitusmarkkinalainsäädännön kehikon muuttamisesta. Tietoisuus rahoitusmarkkinoiden toimintaympäristön muutoksesta alkoi välittyä yhteiskunnan eri puolille. Muutos tuli selväksi viimeistään vuonna 1988, jolloin oli edetty vapautumisen kolmanteen vaiheeseen. Tässä esi-integraatioksi nimetyssä vaiheessa kotimaista rahoitusmarkkinoiden järjestelmää ryhdyttiin sovittamaan eurooppalaisiin rakenteisiin. Rahoitusmarkkinoiden murrosprosessissa on kronologisen kolmijaon lisäksi havaittavissa kaksi puolta: vanhoja juridisia normeja purkava deregulaatio ja uusia luova reregulaatio. Deregulaatiossa keskuspankin tavoitteena oli osallistua maailmanlaajuiseen kehitykseen yhdenmukaistamalla talouspolitiikkaa muiden teollisuusmaiden kanssa. Reregulaation kulkuun puolestaan vaikuttaa äkillinen reagointi rahoitusjärjestelmän murroksen aiheuttamaan sääntelytarpeeseen. Kehityksen taustalla ei ollut yksiselitteistä suunnitelmaa tai strategiaa. Tutkimus osoittaa, että Suomen Pankki ei onnistunut viestimään talouspoliittisista visioistaan siten, että julkinen valta olisi voinut koordinoida muutosprosessia.