Selataan Opinnäytteet julkaisuajan mukaan

Lajittelu: Järjestys: Tulokset:

Näkyvissä 1-20 / 24532
  • Song, Xin (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkimuksen tausta ja tavoitteet: Lihavuudesta on tullut kuudenneksi tärkein riskitekijä, joka lisää useiden eri sairauksien aiheuttamaa tautitaakkaa maailmanlaajuisesti. Lihavuuden antropometristen mittareiden yhteyttä kuolleisuuteen ja eri syöpätyyppien ilmaantuvuuteen on tutkittu useissa tutkimuksissa, mutta tämä yhteys on edelleen kiistanalainen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli 1) arvioida lihavuuden antropometristen mittareiden epidemiologista yhteyttä kuolleisuuteen ja määrittää siihen mahdollinen raja-arvo; 2) tutkia kehon painoindeksin (BMI) epidemiologista yhteyttä eri syöpätyyppien ilmaantuvuuteen ja määrittää siihen mahdollinen raja-arvo; 3) verrata lihavuuden eri antropometrisiä indikaattoreita suhteessa sydän- ja verisuonitautikuolleisuuteen; 4) arvioida sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden riskiä suhteessa lihavuuteen ja sukupuoleen väestössä, ja myös erityisesti diabeetikoilla ja ei-diabeetikoilla. Aineisto ja menetelmät: Tutkimus perustuu DECODE (Diabetes Epidemiology: Collaborative analysis Of Diagnostic criteria in Europe) ja FINRISKI tutkimuksissa kerättyyn aineistoon sisältäen 72 947 eurooppalaista miestä ja 62 798 naista (I), 26 636 suomalaista miestä ja 28 089 naista (II), 24 686 eurooppalaista miestä ja 21 965 naista (III/IV), ja 23 629 eurooppalaista miestä ja 21 965 naista (V) iältään 24 vuotta tai enemmän lähtötilanteessa. Painoindeksin (BMI), vyötärönympäryksen (WC), vyötärönympärys-lantio suhteen (WHR), vyötärönympärys-pituus suhteen (WHtR) tai vyötärönympärys - koko suhteen (waist-to-stature ratio) (WSR), vartalotyyppi-indeksin (a body shape index ABSI) ja vyötärönympärys-lantio-pituus suhteen (WHHR) vaarasuhteita (Hazard ratios, HRs) laskettiin käyttäen Coxin vaarasuhdemallia vakioimalla useilla mahdollisilla sekoittavilla tekijöillä lähtötilanteessa. Mahdollisen kurvilineaarisen yhteyden selvittämiseksi, lihavuuden eri antropometristen mittareiden ei-parametrisiä tasoittavia funktioita mallinnettiin yhdessä terveyttä kuvaavien mittareiden kanssa käyttäen spliniregressiomallia. Raja-arvo määritettiin piecewise regressiomallilla (II/III). Vaarasuhdetta jokaista eri lihavuusmuuttujien yhden keskihajontayksikön nousua kohti suhteessa sydän- ja verisuonitautikuolleisuuteen verrattiin parittaisella homogeenisyystestillä (IV). Tulokset: BMI:llä, WC:llä and WHtR:llä oli U- tai J-muotoinen yhteys kokonaiskuolleisuuteen (I/III). WHR:llä, ABSI:lla ja WHHR:llä havaittiin puolestaan lineaarisesti suora yhteys kokonaiskuolleisuuteen. BMI:llä oli J-muotoinen yhteys sydän- ja verisuonitautikuolleisuuteen (I/II), kun taas keskivartalolihavuuden mittareilla (WC, WHR, WHtR tai WSR ja ABSI) oli lineaarinen suora yhteys (III). BMI:llä oli U-muotoinen yhteys sekä miesten että naisten syöpäkuolleisuuteen, mutta sitä ei ollut havaittavissa tupakoimattomilla (I). BMI:llä oli lineaarinen suora yhteys eri syöpätyyppien (paksusuoli-, maksa-, munuais- ja virtsarakkosyöpä) ilmaantuvuuteen miehillä, sekä vatsa-, paksusuoli-, sappirakko- ja munasarjasyöpään naisilla. Käänteinen yhteys tuli esille miesten keuhkosyöpään ja naisten keuhko- ja rintasyöpiin. Naisten kaikkien syöpätyyppien ilmaantuvuudella oli J-muotoinen yhteys painoindeksiin (BMI). Jokaisen lihavuusindikaattorin yhden keskihajontayksikön nousulla oli merkitsevä yhteys, yli 19 prosentin kasvu, sekä miesten että naisten sydän- ja verisuonitautikuolleisuusriskiin. Keskivartalolihavuutta kuvaavat antropometriset mittarit ennustivat vahvemmin sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta kuin kehon painoindeksi tai ABSI. Vahvin ennustevoima oli WHtR/WSR:llä (IV). Miehillä oli suurempi sydän- ja verisuonitautikuolleisuus ja korkeampi HR kaikissa kehon painoindeksi - ja keskivartalolihavuuskategorioissa kuin naisilla (V); sukupuolten välillä erot olivat hieman pienemmät lihavilla kuin normaalipainoisilla. Negatiivinen yhdysvaikutus oli tilastollisesti merkitsevä sukupuolen ja vyötärönympäryksen välillä (p=0.02) ja sukupuolen ja vyötärönympärys-pituus suhteen (WHtR) (p=0.01) välillä. Mikään yhdysvaikutusmuuttuja ei ollut merkitsevä tutkittaessa sitä erikseen ei-diabeetikoilla ja diabeetikoilla. Päätelmät: Tutkimus vahvistaa lihavuuden haitallisen yhteyden useisiin kuolinsyihin ja eräiden syöpätyyppien ilmaantuvuuteen. Keskivartalolihavuuden antropometriset mittarit ennustavat vahvemmin sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta kuin painoindeksi. Tämä saattaa johtua siitä, että rasvan jakautumisella kehossa on tärkeämpi merkitys kuin rasvan kasaantumisella sinänsä, minkä vuoksi lihavuuden ehkäisyssä tulisi kiinnittää erityisesti huomiota keskivartalolihavuuteen. Miesten sydän- ja verisuonitautikuolleisuus on suurempi kaikissa lihavuuden antropometrisissä mittauskategorioissa, mikä puolestaan vahvistaa käsityksen siitä, että miehillä, jopa normaalipainoisilla, esiintyy useammin sisäelinten ympärille ja vatsaonteloon kertynyttä rasvaa kuin naisilla. Näyttää siltä, että lihavuus vaikuttaa jonkin verran myös naisten sydän- ja verisuonitautikuolleisuuteen sekä diabeetikoilla että ei-diabeetikoilla. Naiset saattavat lihoessaan vähitellen menettää etuaan suhteessa sydän- ja verisuonitauteihin miehiin verrattuna, mikä voi johtua voimakkaammasta sydän- ja verisuonitautiriskitekijöiden kasaantumisesta lihavilla naisilla.  
  • Aaltonen, Kalle (Helsingin yliopisto, 2015)
    Nivelreuma on autoimmuunisairaus, jonka oireisiin kuuluu reumatulehduksesta johtuvaa nivelarkuutta- ja turvotusta erityisesti käsissä ja jaloissa. Nivelreuman diagnoosi perustuu lääkärin tekemään arvioon potilaan voinnista, potilaan omaan arvioon oireistaan sekä laboratorio- ja kuvantamistutkimuksiin. Nivelreuman hoito perustuu tulehdusreaktion hillintään ja sen tavoitteena on oireeton tauti. Suomalaisten hoitosuositusten mukaisesti lääkehoito aloitetaan metotreksaatilla tai tarvittaessa metotreksaatin, sulfasalatsiinin ja hydroksiklorokiinin sekä pieniannoksisen prednisolonin yhdistelmähoidolla. Mikäli näillä tavanomaisilla reumalääkkeillä ei saavuteta riittävää hoitovastetta tai ne ovat vasta-aiheisia potilaalla, voidaan hoitoa jatkaa biologisilla lääkkeillä. Väitöskirjatutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa etsittiin, arvioitiin ja yhdistettiin kaikki Tuumorinekroosifaktorin estoon perustuvia biologisen lääkkeitä koskevat satunnaistetut kontrolliryhmän sisältävät tutkimukset niiden tehon ja turvallisuuden selvittämiseksi. Seuraavaksi tehtiin poikkileikkaustutkimus erikoissairaanhoidon piirissä olevista nivelreumapotilaista, jotta tiedettäisiin suomalaisten nivelreumapotilaiden tyypillinen tautiaktiivisuus ja heillä käytetty lääkitys. Lopuksi tehtiin kaksi kohorttitutkimusta, joissa selvitettiin biologisen lääkehoidon aikaisten vakavien infektioiden ja syöpien ilmaantuvuutta sekä biologisen lääkehoidon vaikutusta tekonivelkururgian tarpeeseen ja uusintaleikkaustarpeeseen. Tulosten perusteella biologiset lääkkeet ovat satunnaistetuissa verrokkiryhmän sisältävissä tutkimuksissa olleet vähintään yhtä tehokkaita ja turvallisia kuin metotreksaatti. Yhdistelmähoitona metotreksaatin kanssa ne ovat tehokkaampia, mutta yhtä turvallisia kuin kumpikaan vaihtoehto yksinään. Biologisilla lääkkeillä hoidetut suomalaiset nivelreumapotilaat eivät saaneet enempää vakavia infektioita tai syöpiä kuin pelkästään tavanomaisilla reumalääkkeillä hoidetut potilaatkaan. Biologista lääkehoitoa saavilla potilailla oli enemmän tekonivelleikkauksia kuin tavanomaisten reumalääkkeiden käyttäjillä, mikä saattoi johtua biologisten lääkkeiden käyttäjien vaikeammasta taudista ja pidemmälle edenneistä niveleroosiosta.
  • Kaprio, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2015)
    Paksu- ja peräsuolensyöpä on yksi maailman kolmesta yleisimmästä syövästä ja sen esiintyvyys on kasvussa. Hoitojen yksilöimiseksi ja paremmaksi kohdentamiseksi tarvitaan uusia biomarkkereita. Väitöskirjassa tutkittiin kahden eri glykoproteiinin, podokalyksiinin ja REG4, vaikutusta paksu- ja peräsuolen syövän käyttäytymiseen. Fysiologisesti podokalyksiini osallistuu solujen liikkeen ja muodon säätelyyn ja lisääntyneen esiintymisen tiedetään liittyvän monissa syövissä aggressiiviseen kasvaintyyppiin ja huonompaan ennusteeseen. REG4 osallistuu normaalisti solujen lisääntymiseen ja uudistumiseen, mutta sen vaikutukset syöpäsolujen käyttäytymiseen on epäselvää. Lisäksi tutkittiin peräsuolisyövässä tapahtuvia muutoksia glykaaneissa, jotka ovat glykoproteiininen, glykolipidien ja proteoglykaanien hiilihydraattiyksiköitä. Suurin osa glykaaneista sijaitsee solujen pinnalla ja osallistuvat solun toiminnan ja selviytymisen kannalta oleellisiin toimintoihin. Glykaanien määrät ja rakenteet muuttuvat karsinogeneesin aikana, minkä takia syöpään liittyvät glykaanirakenteet ovat potentiaalisia biomarkkereita. Glykaanien massapektometrianalyyseja varten valitsimme viisi peräsuolen adenooma- ja kahdeksantoista syöpäpotilasta. Glykoproteiinien immunohistokemialliset analyysit suoritettiin HUS Kirurgian klinikassa vuosina 1983-2001 leikatuilla potilailla (N=840). Kudosnäytteet saatiin Helsingin Yliopiston Patologian laitoksen ja HUSLAB:n arkistosta. Tutkimus osoitti, että peräsuolen syövissä on suurentuneita määriä yleisesti syöville ominaisia glykaanirakenteita, kun taas suolen limakalvon soluille tyypilliset glykaanirakenteet ovat hävinneet. Tutkimus osoitti, että peräsuolen adenoomat ja syövät voidaan erottaa glykaanirakenteidensa perusteella toisistaan, lisäksi eroja havaittiin eri levinneisyysluokkien syöpien välillä. Immunohistokemialliset tutkimukset osoittivat, että podokalyksiinin lisääntynyt ekspressio ennustaa huonompaa selviytymistä. Immunohistokemiallisten analyysien perusteella lisääntynyt REG4 ekspressio liittyi parempaan ennusteeseen. Paksu- ja peräsuolisyövässä lisääntynyt podokalyksiinin esiintyminen liittyi huonompaan ennusteeseen kun taas lisääntynyt REG4 ekspressio liittyi parempaan ennusteeseen. Peräsuolen adenoomat pystytään erottamaan syövistä glykaanirakenteidensa perusteella. Saadut tulokset voivat jatkossa johtaa siihen, että leikkauksen jälkeisiä syöpähoitoja pystytään paremmin kohdentamaan niille potilaille, jotka niistä eniten hyötyvät.
  • Stewart, Timo (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkimukseni tarkastelee suomalaista kristillistä sionismia aatehistorian keinoin 1800-luvun lopulta aina 1960-luvulle asti. Se punnitsee aiempia aiheesta esitettyjä käsityksiä ja selvittää miten suomalaiset ja erityisesti suomalaiset kristityt suhtautuivat sionismiin ja Israelin valtioon ja miksi monet suomalaiset kristityt antoivat uskonnollisen merkityksen sionismille ja Israelin valtiolle. Osoitan tutkimuksessani kolme merkittävää väylää, joiden kautta Palestiinaa, juutalaisia ja profetiaa kohtaan tunnettu kristillinen kiinnostus syntyi ja kasvoi Suomessa jo aikana ennen Israelin itsenäistymistä. Ensimmäinen oli Palestiinaan suuntautunut matkailu ja sen myötä syntynyt matkakirjallisuus. Erityisen aktiivisia olivat papit ja teologit, jotka lähtivät katsomaan Raamatun maita ja niiden kautta avautuvaa viidettä evankeliumia . Toinen väylä oli lähetystyö, joka loi Suomeen hyvin pienen mutta vaikutusvaltaisen joukon uudenlaisia Palestiinan asiantuntijoita. Palestiinassa kohdatuista ihmisistä lähetystyöntekijät samaistuivat selvästi eniten juuri sionisteihin ja välittivät heidän maailmankatsomuksensa myös kotiyleisölle Suomeen. Kolmas väylä syntyi yleistyvästä profetioita koskevasta kirjoittelusta, joissa yhä useammin ja painokkaammin yhdistettiin sionismi Raamatun ennustusten toteutumiseen. Tätä esiintyi erityisesti helluntailaisten parissa, mutta pian myös evankelis-luterilaiset lähetystyöntekijät ja herätyskristityt seurasivat samoissa jalanjäljissä. Israelin valtion syntyessä myös yleiskirkolliset lehdet ammensivat samasta tulkintaperinteestä. Tulkintojen yksityiskohdat vaihtelivat, mutta viittaukset tarkemmin määrittelemättömään yhteyteen Raamatun ennustusten ja 1948 perustetun Israelin valtion välillä muuttuivat niin yleisiksi, ettei niiden perustelemista juuri koettu tarpeelliseksi. Edes kristillisen sionismin rohkeampia muotoja ei haastettu. Näitä tulkintoja helpotti 1960-luvun puoliväliin asti yleisesti sionismille ja Israelin valtiolle hyvin myönteinen ilmapiiri, jossa Suomen ja Israelin kansallisissa kokemuksissa nähtiin paljon yhteistä. Sen sijaan palestiinalaisten ääni jäi täysin kuulematta. Monet suomalaiset kristityt suhtautuivat Israelin valtioon ajan merkkinä ja ihmeenä vuodesta toiseen. Sionismi ja Israelin valtio näyttikin tarjoavan vastauksen kysymykselle Jumalan yhä jatkuvasta toiminnasta maailmassa ja Raamatun sanan merkityksestä. Ne olivat jatkuvasti ajankohtaisia merkkejä, mutta myös todisteita, joiden koettiin vastaavan kysymykseen siitä, oliko Raamattu luotettava. Tämä antoi Israelin valtiolle monien suomalaisten kristittyjen silmissä aivan erityisen merkityksen.
  • Santala, Susanna (Helsingin yliopisto, 2015)
    Susanna Santalan väitöskirja tarkastelee Eero Saarisen suunnittelemia lentokenttäterminaaleja suhteessa modernin arkkitehtuurin historiankirjoitukseen. Tutkimuksen lähtökohtana on havainto siitä, ettei lentokenttäterminaalia mainita modernin arkkitehtuurin historioissa, vaikka se tyypillisenä 1900-luvun uutena rakennustyyppinä kehittyi samaan aikaan kun moderni arkkitehtuuri institutionalisoitiin. Saarisen Trans World Airlines terminaali (1956 62) ja Dullesin kansainvälinen lentokenttä (1958 63) olivat ensimmäiset modernin arkkitehtuurin historiankirjoituksessa mainitut terminaalirakennukset. Tutkimuksissa ei oltu huomioitu lentokenttäterminaaleja aikaisemmin, koska niiden katsottiin olevan arkkitehtuurin sijaan osa infrastruktuuria. Lentokenttien edustama nykyaikaisuus ei myöskään tukenut historioitsijoiden päämääriä, sillä uuden rakennustyypin avulla ei pystytty osoittamaan, kuinka moderni muotokieli mullisti rakentamista. Tässä tutkimuksessa lentokenttäterminaalin arkkitehtuurihistoriaa käsitellään suhteessa sodan jälkeiseen arkkitehtuurikulttuuriin, sekä ilmailun ja teknologian historioihin, tukeutuen samalla tieteen ja teknologian tutkimuksen sekä historiankirjoituksen metodeihin. Teknologisesti edistyksellinen lentokenttäterminaali muodostaa eräänlaisen sokean pisteen arkkitehtuurihistoriassa. Sen jääminen modernismin kertomuksen ulkopuolelle kyseenalaistaa arkkitehtuurihistoriankirjoitusta hallinneen käsityksen nykyaikaisuudesta sekä uskomuksen teknologian ja arkkitehtuurin yhteneväisistä kehityskaarista. Tutkimuksessa Saarisen toimistoa kuvaillaan uuden arkkitehtuurin laboratoriona. Arkkitehtitoimistojen tarkasteleminen verkostoituneina laboratorioina monipuolistaa käsitystä sodan jälkeisestä arkkitehtuurista, sillä modernismi määrittyy silloin paikallisten, modernin kokemusta tulkitsevien käytäntöjen kautta. Tutkimus osoittaa kuinka Saarisen kiinnostus teknologiaan sekä toimiston laboratoriomainen työskentelytapa lievensivät modernin arkkitehtuurin ja sen sokean pisteen, lentokenttäterminaalin, vastakkainasettelua. Tämän seurauksena lentokenttäterminaalia ei nähty vain liikenteen infrastruktuurina, vaan se huomioitiin historiankirjoituksessa rakennustyyppinä, jolla on oma historiansa ja suunnittelua määrittävät reunaehtonsa. Santalan väitöskirja osallistuu modernismista käytyyn keskusteluun kolmella tavalla. Tutkimuksessa lentokenttäterminaalin historiaa kirjoitetaan korostaen rakennuksia, jotka olisi voitu vaivattomasti sisällyttää modernia arkkitehtuuria määrittävien, merkittävien rakennusten joukkoon. Samalla väitöskirja selventää syitä lentokenttäterminaalin näkymättömyyteen arkkitehtuurihistoriassa ja ehdottaa tapoja, joilla historiankirjoituksen yksiulotteisuutta uusien rakennustyyppien suhteen voitaisiin vähentää. Yleisemmällä tasolla tutkimus auttaa ymmärtämään modernin arkkitehtuurin historiografian rakentumiseen vaikuttavia tekijöitä tarkastelemalla lentokenttäterminaalia 1900-luvun ilmiömäisenä rakennustyyppinä. Määritelmällä on merkitystä esimerkiksi päätökselle Malmin lentokentän tulevaisuudesta. Tässä tutkimuksessa myös Malmin lentokenttä (Dag Englund ja Vera Rosendahl, 1937 38) luetaan osaksi lentokenttäterminaalien arkkitehtuurihistoriaa huomioimalla se harvinaisena, yhä käytössä säilyneenä 1930-luvun lentokenttänä.
  • Wahlström, Max (Helsingin yliopiston nykykielten laitos, 2015)
    Bulgarian ja makedonian kielistä eli Balkanin slaavista katosi muille slaavilaisille kielille tunnusomainen sijataivutus noin 1000- ja 1500-lukujen välisenä aikana. Väitöskirjatutkimukseni selvittelee tämän kielenmuutoksen kulkua, syitä ja seurauksia. Aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa sijamuotojen kadolle on haettu syitä kielikontakteista ja kieltensisäisistä ilmiöistä kuten äänteenmuutoksista, mutta yksittäiset selitykset eivät ole osoittautuneet tyydyttäviksi. Väitän tutkimuksessani, että myöhäiskeskiaikaisten käsikirjoitusten tutkimuksessa tietyt nyky-Balkanin slaaville tyypilliset sijataivutusta korvanneet rakenteet on usein pyritty ajoittamaan varhaisemmiksi kuin mihin on perusteita. Esitän myös, että Balkanin slaavia toisena kielenään puhuneiden runsas määrä oli omiaan vähentämään morfologisten kategorioiden määrää kielessä ja että tämä on tärkein yksittäinen tekijä sijamuotojen kadon taustalla. Osoitan lisäksi, että joukko sijajärjestelmän kehitykseen muun muassa omistuksen merkinnän kautta liittyvistä ilmiöistä selittyy Balkanin kieliliittona tunnetulla kontakti-ilmiöllä. Metodologinen pääväittämäni on, että kielikontaktien tutkimuksessa on otettava huomioon yleistypologinen näkökulma. Määrälliset typologiset menetelmät auttavat lisäksi arvioimaan sitä, missä määrin kieliliittopiirteet ovat syntyneet toisistaan riippumatta. Väitöskirjatutkimukseni jakautuu kolmeen, eri tutkimusperinteisiin kiinnittyvään lähestymistapaan. Ensimmäisessä näistä tarkastelen sijamuotojen katoa muinaiskirkkoslaavista jatkuvan käsikirjoitusperinteen valossa hyödyntäen muun muassa korpustutkimuksen menetelmiä. Toinen lähestymistapa on kontaktikielitieteellinen. Vertaan Balkanin slaavin sijajärjestelmän kehitystä albanian, kreikan ja Balkanin romaanisten kielten kuten romanian sijajärjestelmiin ja niiden syntyyn. Lisäksi analysoin muun muassa romanikielen esimerkin valossa sitä, miten kielikontaktin sosiolingvistinen asetelma vaikuttaa kontaktin aikaansaaman kielenmuutoksen tyyppiin. Kolmannessa lähestymistavassa tarkastelen Balkanin slaavin ja Balkanin kieliliiton muiden kielten sijajärjestelmiä laajemmassa kieltenvälisessä yhteydessä tarkoituksenani arvioida, missä määrin sijamuotojen katoon liittyvät ilmiöt selittyvät kaikkia maailman kieliä yhdistävillä tekijöillä.
  • Henriksson, Laura (Suomen Musiikkitieteellinen Seura, 2015)
    FM Laura Henrikssonin väitöskirjassa Laulettu huumori ja kritiikki J. Alfred Tannerin, Matti Jurvan, Reino Helismaan, Juha Vainion ja Veikko Lavin kuplettiäänitteillä käsitellään viiden tunnetun suomalaisen laulajan laulunaiheita ja laulutapaa. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia asenteita ja näkökulmia kupletit sisältävät sekä millaisia laulun tyylikeinoja käyttämällä laulujen sisältämät viestit välitetään kuulijoille. Tutkimus koostuu laajasta johdanto-osuudesta ja neljästä tieteellisestä artikkelista. Johdannossa luodaan katsaus kupletin historiaan, kehitetään kupletin analysoimiseen soveltuva teoreettinen tarkastelutapa sekä havainnollistetaan, miten kuplettilevytyksiä voidaan analysoida kuulonvaraisesti. Kupletteja tarkastellaan sekä kulttuurissa ilmenevien ajattelutapojen että musiikin tekemiseen liittyvien käytäntöjen näkökulmasta. Artikkeleissa käsitellään yksityiskohtaisesti kuplettisanoituksissa esiintyviä teemoja, joita ovat korkeassa asemassa oleviin henkilöihin kohdistuva herraviha , miehisyyteen liittyvä itseironia, kupletin naiskuvaukset sekä sitoutumattomuus ja laulutavan avulla ilmaistu miehisyys. Tutkimuksen kohdehenkilöiden esittämiä lauluja tutkitaan analysoimalla 160 kuplettilevytyksen sanoituksia ja laulutyyliä. Kaikissa artikkeleissa teemoja tarkastellaan myös suhteessa aihepiiriin liittyvään tieteelliseen kirjallisuuteen. Tutkimuksessa kupletit hahmottuvat aiheidensa suhteen varsin yhtenäiseksi perinteeksi, jonka keskeiset sisällölliset teemat toistuvat eri laulajilla. Kupleteissa esiintyvät asenteet ovat tyyliltään samankaltaisia, vaikka laulujen syntyajankohdat hajaantuvat vuosien 1911 ja 1994 välille. Kupleteissa esiintyvät asetelmat ovat usein stereotyyppisiä, mutta ilmeikkäästi esiintyvät persoonalliset laulajat tuovat laulutavallaan aiheista uusia puolia esiin. Kupletin laulutavan keskeisimpiä ominaisuuksia ovat rytminen elävyys sekä sanoituksen sisällön tärkeimpiä sanoja korostava laulutapa.
  • Koskela, Elina (2015)
    Väitöstutkimuksessa selvitettiin aivovaltimopullistumien (aneurysmien) ja niiden hoidon aiheuttamia silmälöydöksiä, joihin kuuluvat näöntarkkuuden aleneminen, silmänliikehäiriöt kaksoiskuvineen sekä erilaiset näkökenttäpuutokset. Aineisto koostui henkilöistä, joilta hoidettiin (mikroneurokirurginen tai endovaskulaarinen hoito) vuonna 2011 vuotanut (n=121) tai vuotamaton (n=142) aivovaltimopullistuma Hyksin Neurokirurgian klinikassa. Tutkimme silmälöydösten esiintyvyyttä, löydösten jakaumaa ja paranemistaipumusta. Selvitimme, liittyvätkö silmälöydökset aneurysmien sijaintiin ja kokoon tai aivoverenvuodon (subaraknoidaalivuoto, SAV) vaikeusasteeseen ja potilaan neurologiseen ennusteeseen. Arvioimme Tersonin syndrooman (SAV:n seurauksena tullut lasiaisvuoto) riskitekijöitä ja ennusteellista merkitystä sekä määritimme pään tietokonetomografiatutkimuksen hyödyllisyyden Tersonin syndrooman diagnostiikassa. Tersonin syndrooman esiintyvyys oli 11 %, ja sitä esiintyi enemmän naisilla sekä niillä potilailla, joilla oli alentunut tajunnan taso sairaalaan tullessa. Pään tietokonetomografiatutkimuksen herkkyys havaita Tersonin syndrooma oli 42 % ja tarkkuus 97 %. Tuloksella on käytännön merkitystä kuvien tulkinnassa: Tersonin syndrooma voi löytyä jo heti sairauden alkuvaiheessa, jolloin potilas pääsee oikea-aikaisesti myös silmälääkärin hoitoon. Vuotanut aneurysma aiheutti jonkin silmänliikkeisiin vaikuttavan aivohermohalvauksen 9 %:lle potilaista sairaalaan tullessa, ja 13 %:lla se todettiin toimenpiteen jälkeen; nämä paranivat hyvin, sillä vain 3 %:lla oli silmänliikehäiriö jäljellä vuoden päästä. Potilailla, joilta operoitiin vuotamaton aneurysma, vastaavat esiintyvyysluvut olivat 4 %, 11 % ja 5 %, ja heillä silmänliikehäiriön riskiä lisäsi aneurysman suuri koko ja sijainti aivojen takaverenkierron alueella. Kuuden kuukauden kohdalla 19 %:lla potilaista oli vuotaneeseen aneurysmaan tai sen hoitoon liittyvä näkökenttäpuutos; yleisimmin se oli kummankin silmän saman puoleisessa näkökentässä. Yhteensä 10 % SAV:hen sairastuneista ei täyttänyt enää ajoterveysvaatimuksia pelkän näkökenttävaatimuksen perusteella. Näkökenttäpuutoksia esiintyi enemmän niillä, jotka olivat alkuvaiheessa huonommassa kunnossa ja joilla oli vaikeampi vuoto, ja ne liittyivät myös potilaan huonompaan kuntoon 6 kk kohdalla. Niillä, joilta oli hoidettu vuotamaton aneurysma, oli näkökenttäpuutos todettavissa 5 %:lla 6 kk kuluttua hoidosta. Aivovaltimoaneurysmiin liittyvät silmäoireet on tärkeä tunnistaa, jotta tarvittavat kuvantamistutkimukset ymmärretään tehdä ajoissa ennen aneurysman puhkeamista. Toisaalta on tärkeä tietää aneurysmien ennaltaehkäisevään hoitoon liittyvistä silmälöydösten riskeistä. Potilaista, joilla aivovaltimopullistuma on jo vuotanut, tulisi tunnistaa silmälääkärin hoitoa vaativat tapaukset.
  • Turunen, Harri (Helsingin yliopisto, 2015)
    Useimmat ihmiset ovat riskinkaihtajia. He pyrkivät välttämään tilanteita, joissa esimerkiksi heidän tuleva palkkansa on epävarma. Samoin ihmisten hallinnoimat instituutiot, kuten yritykset, toimivat usein riskiä kaihtavasti: investointeja vältetään tilanteissa, joissa niiden tuottoon liittyy epävarmuutta. Taloustieteessä eräs tapa mallintaa riskiä tai epävarmuutta on olettaa, että mallien satunnaiskomponenttien korkeammat momentit, kuten varianssi ja kovarianssi, ovat vaihtelevia - esimerkiksi tutkija saattaisi olettaa, että ne ovat ajasta riippuvia ja itsekin satunnaisia. Näin voidaan tehdä, sillä vaihtelu varianssissa kykenee huomioimaan käsitteellisesti suurimman osan epävarmuudesta ja riskistä. Tutkimuksessani käsittelen näitä teemoja useasta eri näkökulmasta. Esseistä ensimmäinen liittyy ajankohtaiseen talouspoliittiseen keskusteluun. Siinä tutkin, kuinka epävarmuus vaikuttaa elvytyksen tehokkuuteen talouden ollessa nollakorkorajalla. Aiheena on siis se, kuinka epävarmuus vaikuttaa kotitalouksien toimintaan, kun valtio yrittää stimuloida taloutta. Nollakorkoraja on tässä kehikossa olennainen: aiemmin on osoitettu, että sekä elvytykseen liittyvä kerroin että epävarmuuden merkitys voi olla tällöin suurempi. Tulokseni on että epävarmuus vaikuttaa kertoimen suuruuteen: kun julkinen kulutus on epävarmaa, kerroin on suurempi ja kun tuottavuuden kehitys on epävarmaa, kerroin on pienempi. Toinen esseistä keskittyy erääseen mallintamisen teknisistä aspekteista. Monet makrotaloudelliset aikasarjat eivät noudata normaalijakaumaa, mikä olisi myös toivottavaa mallien tuottamilta aikasarjoilta. On osoitettu, etteivät monet perinteisiä ratkaisumenetelmiä soveltavat mallit kuitenkaan tähän pysty. Esseessä näytän, että mallit jotka sisältävät riittävää epälineaarisuutta ja jotka ratkaistaan menetelmällä joka ei hukkaa sitä, voivat tuottaa simuloitua dataa joka muistuttaa todellisia havaintoja. Esseistä kolmannessa tutkin makrotaloudellisten riskien hinnoittelua osakemarkkinoilla. Eräs rahoitusteorian perustulos on, että arvopaperit tuottavat riskipreemiota vain, jos ne ovat sensitiivisiä riskille, joka koskee aggregaattisijoittajaa, joka ei voi hajauttamalla päästä eroon tästä riskistä. Keskeinen kysymys kuuluu: onko esimerkiksi työttömyyteen liittyvä riski tällaista? Tuloksena on että juuri työttömyys sekä inflaatio ovat tällaisia riskejä, kun taas teollisen tuotannon kasvu ja asuntojen hinnat eivät.
  • Juuri, Juuso (Helsingin yliopisto, 2015)
    Kainaattityypin ionotrooppiset glutamaattireseptorit (KA-reseptorit) säätelevät hermosolujen ärtyvyyttä, synaptista viestintää sekä hermosoluverkkojen aktiivisuutta. Niiden uskotaan olevan tärkeitä aivojen varhaiskehitykselle. Tässä väitöskirjassa KA-reseptoreiden osuutta aivojen kehityksessä tutkittiin hyödyntämällä sähköfysiologisia mittauksia yksittäisistä hermosoluista vastasyntyneiden jyrsijöiden hippokampuksista valmistetuissa leikkeissä in vitro. Työssä havaittiin, että erillisten kainaattireseptoripopulaatioiden aktivoiminen lisäsi sekä alueen pyramidi- että välihermosolujen aktiivisuutta. Pyramidihermosolujen KA-reseptoreiden agonistiaffiniteetti oli korkea, niissä ei ilmeisesti ollut GluK1-alayksikköä, ja niiden aktivointi lisäsi pyramidisolujen aktiopotentiaaleja niitä depolarisoimatta. Välihermosolujen KA-reseptorit sisälsivät GluK1-alayksikön ja niiden aktivointi heikensi keskipitkän jälkihyperpolarisaation aiheuttavaa solukalvovirtaa (ImAHP). Molemmissa solutyypeissä KA-reseptorit vaikuttivat olevan solunulkoisen glutamaatin jatkuvasti aktivoimia. Siten KA-reseptorit voivat toimia solunulkoisen glutamaatin pitoisuusvaihteluille herkkänä hermoston aktiivisuuden fysiogisena säätelymekanismina. KA-reseptoreiden aiheuttamat muutokset hermosolujen aktiivisuudessa heijastuivat koko CA3-alueen hermoverkon toimintaan. Pyramidihermosolujen KA-reseptoreiden aktivaation myötä lisääntyneet aktiopotentiaalit johtivat glutamatergisen aktiivisuuden sekä spontaanien hermoverkon aktiivisuusryöppyjen määrän lisääntymiseen. Interneuronien ImAHP heikkeni myös apamiinin (tätä virtaa välittävien SK-tyypin kaliumkanavien estäjän) vaikutuksesta, ja apamiini lisäsi hermoverkkoryöppyjen muodostumista. Siten myös KA-reseptorien välittämä ImAHP:n säätely saattaa vaikuttaa koko hermoverkon toimintaan. Lisäksi työssä havaittiin, että KA-reseptoreilla ja etanolilla oli vuorovaikutus hippokampuksen hermoverkon toiminnan säätelyssä: etanoli lisäsi hermoverkon ryöppyaktiivisuutta hippokampuksessa 1. ja 10. mutta vähensi sitä 5. syntymänjälkeisenä päivänä. GluK1-alayksikön sisältävien KA-reseptoreiden farmakologinen esto esti nämä etanolin vaikutukset kokonaan tai osittain. Löydösten perusteella KA-reseptorit kykenevät tehokkaasti säätelemään kehittyvän hippokampuksen verkkoaktiivisuutta vaikuttamalla yksittäisten hermosolujen aktiivisuuteen. Ulkoiset KA-reseptoreihin vaikuttavat tekijät voivat siten häiritä hermoverkon aktiivisuudesta riippuvia synaptisten yhteyksien kehitystä ohjaavia prosesseja. Tulokset valottavat hippokampuksen hermoverkon muotoutumisen mekanismeja ja voivat auttaa ymmärtämään aivojen kehityksen varhaisvaiheiden häiriöiden aiheuttamia patologisia prosesseja.
  • Koskela, Elina (2015)
    Väitöstutkimuksessa selvitettiin aivovaltimopullistumien (aneurysmien) ja niiden hoidon aiheuttamia silmälöydöksiä, joihin kuuluvat näöntarkkuuden aleneminen, silmänliikehäiriöt kaksoiskuvineen sekä erilaiset näkökenttäpuutokset. Aineisto koostui henkilöistä, joilta hoidettiin (mikroneurokirurginen tai endovaskulaarinen hoito) vuonna 2011 vuotanut (n=121) tai vuotamaton (n=142) aivovaltimopullistuma Hyksin Neurokirurgian klinikassa. Tutkimme silmälöydösten esiintyvyyttä, löydösten jakaumaa ja paranemistaipumusta. Selvitimme, liittyvätkö silmälöydökset aneurysmien sijaintiin ja kokoon tai aivoverenvuodon (subaraknoidaalivuoto, SAV) vaikeusasteeseen ja potilaan neurologiseen ennusteeseen. Arvioimme Tersonin syndrooman (SAV:n seurauksena tullut lasiaisvuoto) riskitekijöitä ja ennusteellista merkitystä sekä määritimme pään tietokonetomografiatutkimuksen hyödyllisyyden Tersonin syndrooman diagnostiikassa. Tersonin syndrooman esiintyvyys oli 11 %, ja sitä esiintyi enemmän naisilla sekä niillä potilailla, joilla oli alentunut tajunnan taso sairaalaan tullessa. Pään tietokonetomografiatutkimuksen herkkyys havaita Tersonin syndrooma oli 42 % ja tarkkuus 97 %. Tuloksella on käytännön merkitystä kuvien tulkinnassa: Tersonin syndrooma voi löytyä jo heti sairauden alkuvaiheessa, jolloin potilas pääsee oikea-aikaisesti myös silmälääkärin hoitoon. Vuotanut aneurysma aiheutti jonkin silmänliikkeisiin vaikuttavan aivohermohalvauksen 9 %:lle potilaista sairaalaan tullessa, ja 13 %:lla se todettiin toimenpiteen jälkeen; nämä paranivat hyvin, sillä vain 3 %:lla oli silmänliikehäiriö jäljellä vuoden päästä. Potilailla, joilta operoitiin vuotamaton aneurysma, vastaavat esiintyvyysluvut olivat 4 %, 11 % ja 5 %, ja heillä silmänliikehäiriön riskiä lisäsi aneurysman suuri koko ja sijainti aivojen takaverenkierron alueella. Kuuden kuukauden kohdalla 19 %:lla potilaista oli vuotaneeseen aneurysmaan tai sen hoitoon liittyvä näkökenttäpuutos; yleisimmin se oli kummankin silmän saman puoleisessa näkökentässä. Yhteensä 10 % SAV:hen sairastuneista ei täyttänyt enää ajoterveysvaatimuksia pelkän näkökenttävaatimuksen perusteella. Näkökenttäpuutoksia esiintyi enemmän niillä, jotka olivat alkuvaiheessa huonommassa kunnossa ja joilla oli vaikeampi vuoto, ja ne liittyivät myös potilaan huonompaan kuntoon 6 kk kohdalla. Niillä, joilta oli hoidettu vuotamaton aneurysma, oli näkökenttäpuutos todettavissa 5 %:lla 6 kk kuluttua hoidosta. Aivovaltimoaneurysmiin liittyvät silmäoireet on tärkeä tunnistaa, jotta tarvittavat kuvantamistutkimukset ymmärretään tehdä ajoissa ennen aneurysman puhkeamista. Toisaalta on tärkeä tietää aneurysmien ennaltaehkäisevään hoitoon liittyvistä silmälöydösten riskeistä. Potilaista, joilla aivovaltimopullistuma on jo vuotanut, tulisi tunnistaa silmälääkärin hoitoa vaativat tapaukset.
  • Pierides, Georgios (Helsingin yliopisto, 2015)
    Nivustyrä on yleisimpiä kirurgisia diagnooseja maailmanlaajuisesti. Suomessa nivustyrän korjaus kuuluu kymmenen tavallisimman sairaalassa tehtävän toimenpiteen joukkoon. Väitöskirjassa vertailtiin avokirurgiassa käytettyjä verkkoja, tutkittiin muutoksia potilaiden elämänlaadussa ja etsittiin ennustekijöitä korjauksen jälkeen esiintyvälle nivuskivulle. Verkkojen vertailu suoritettiin vapaaehtoisten potilaiden joukossa kaksoissokkoutetusti. Ensimmäisessä vertailussa puolet potilaista satunnaistettiin saamaan uudenlainen itsestään kiinnittyvä ja osaksi sulava kevytverkko. Puolet potilaista leikattiin perinteiseen tapaan: yksinkertainen kevytverkko kiinnitettiin paikoilleen pysyvin ompelein. Lyhyen aikavälin tulokset kerättiin oirepäiväkirjan ja puhelinsoiton avulla. Vuoden kohdalla lopputuloksen arvioi vastaanotolla lääkäri. Toisessa vertailussa perinteisen korjauksen verrokkina oli ompeleeton kaksoisverkko. Potilaiden tilanne arvioitiin viisi vuotta leikkauksesta kyselylomakkein, puhelinhaastatteluin ja vastaanottokäynnein. Väitöskirjan kolmannessa osiossa vanhusten ja nuorempien potilaiden elämänlaatua mitattiin ennen toimenpidettä ja sen jälkeen kyselymittarilla. Tuloksia verrattiin keskenään ja väestön keskimääräisiin arvoihin. Neljännessä osiossa hyödynnettiin lähes tuhannen nivustyräleikkauksen rekisteriä. Potilaskohtaisten ja leikkauksen yksityiskohtien joukosta etsittiin tilastomenetelmin tekijöitä, jotka ennustivat kroonisen leikkauksenjälkeisen nivuskivun esiintymistä vuoden kohdalla tai voimakkaampaa nivuskipua. Itsestään kiinnittyvän verkon käyttö johti samanlaisiin tuloksiin kuin perinteinen leikkaustapa. Eroja ei esiintynyt toipumisajan, sairauslomantarpeen, leikkauksen jälkeisen kivun, kroonisen kivun tai tyrän uusiutumisen suhteen. Leikkaus itsestään kiinnittyvällä verkolla oli nopeampi. Kaksoisverkko ja perinteinen leikkaustapa johtivat myös samanlaisiin lopputulemiin pitkäaikaisseurannassa. Kaksoisverkolla leikatuilla potilailla oli kuitenkin harvemmin tunnottomuutta nivusalueella. Nivustyrän korjaus paransi sekä vanhusten että nuorempien elämänlaatua ilman eroa komplikaatioiden lukumäärissä. Nivustyräleikkauksen jälkeistä kroonista kipua tai voimakkaampaa kipua ennustivat korkeampi kivun määrä ennen toimenpidettä, potilaan nuorempi ikä, raskaammat verkkotyypit, komplikaatiot ja tyrän uusiutuminen. Yli 90 prosenttia leikatuista oli tyytyväisiä.
  • Moustgaard, Heta (Helsingin yliopisto, 2015)
    Masennus on yleinen mielenterveyden häiriö, joka vakavimmillaan vaatii sairaalahoitoa ja voi johtaa jopa ennenaikaiseen kuolemaan. Erityisesti itsemurhan riski on masentuneilla suuri. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, suojaavatko sosiaaliset ja taloudelliset resurssit, kuten korkea koulutus, korkeat tulot, työssäolo tai perhe, masennuspotilaita psykiatriseen sairaalahoitoon päätymiseltä ja ennenaikaiselta kuolemalta. Lisäksi tarkasteltiin, millainen merkitys yhtäältä alkoholinkäytöllä ja toisaalta nopeasti yleistyneellä masennuslääkkeiden käytöllä on masennuksen ennusteelle. Tutkimuksessa käytettiin laajoja rekisteriaineistoja, joissa masennus pääteltiin psykiatrisen sairaalahoidon ja masennuslääkkeiden käytön perusteella. Masentuneiden lääkkeiden käyttöä ja ennustetta tarkasteltiin 1-10 vuoden seurannassa. Tutkimuksen perusteella väestöryhmien väliset erot masennuslääkehoidossa sekä masennuksen ennusteessa ovat vähäisiä ainakin jo masennuksen vuoksi hoidon piirissä olevilla. Puolison kanssa asuminen sekä materiaaliset resurssit, kuten korkeat tulot, omistusasuminen ja työssä olo kuitenkin suojasivat masennuspotilaita masennuksen vuoksi sairaalaan päätymiseltä. Sen sijaan korkea koulutus tai korkea ammattiasema eivät suojanneet sairaalahoitoon päätymiseltä. Mitkään tutkituista sosiaalisista ja taloudellisista resursseista eivät suojanneet masennuspotilaita ennenaikaiselta kuolemalta. Koulutusryhmien väliset erot masennuslääkkeiden käytössä ennen masennukseen saatua sairaalahoitoa ja sen jälkeen olivat pieniä ja rajoittuivat sairaalahoidon jälkeiseen aikaan. Lääkekäyttö oli hieman vähäisempää matalasti koulutetuilla heti sairaalajakson jälkeen, mutta erot kasvoivat seurannan aikana, sillä matalasti koulutetut lopettivat lääkekäytön nopeammin. Koulutusryhmien väliset erot korostuivat päivittäisessä, hoitosuositusten mukaisessa lääkekäytössä. Tulosten perusteella olisi syytä kiinnittää huomiota etenkin matalasti koulutettujen masennuspotilaiden hoidon riittävyyteen ja jatkuvuuteen. Tutkimus osoitti, että alkoholinkäyttö on keskeinen syy masennuspotilaiden korkeaan kuolleisuuteen: miehillä masennuspotilaiden korkeammasta kuolleisuudesta noin puolet ja naisilla noin kolmannes johtui alkoholista. Päihdeongelmien havaitseminen ja hoito ovatkin tutkimuksen perusteella keskeisessä roolissa masennuspotilaiden kuolleisuuden ehkäisyssä. Masennuslääkkeiden käytön yleistyminen ei näytä ehkäisseen naisten itsemurhia. Miehillä hoidon keston vähimmäiskriteerit täyttävän masennuslääkehoidon yleistyminen näyttäisi kuitenkin ehkäisseen sellaisia itsemurhia, joissa uhrin alkoholipäihtymys ei ollut myötävaikuttavana tekijänä. Tulosten perusteella masennuslääkehoidon yleistyminen sinänsä ei näyttäisi ehkäisseen itsemurhia, vaan keskeistä on ollut kestoltaan riittävän hoidon yleistyminen.
  • Fields, Marek (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkimus tarkastelee Britannian ja Yhdysvaltojen propagandaa ja kulttuuridiplomatiaa Suomessa kylmän sodan ensimmäisten vuosikymmenten aikana ja tuo esiin kyseisen toiminnan painopistealueet, sisällön sekä suomalaisten reaktiot siihen. Kylmän sodan voimistuttua 1940-luvun lopulla sekä Britannia että Yhdysvallat terävöittivät tiedotus- ja kulttuurialan toimintojaan ympäri maailman. Kyseisten operaatioiden yleisenä tavoitteena ei ainoastaan ollut kulttuurin ja "länsimaisen elintavan" esiintuonti, vaan myös kommunismin patoaminen. Kahden johtavan länsivaltion toiminnot ulottuivat myös poikkeuksellisiin ympäristöihin kuten Suomeen, jossa maan monimutkainen suhde Neuvostoliittoon teki kommunisminvastaisen propagandan jakelusta suomalaisten sanomalehtien kautta erityisen arkaluonteista toimintaa. Tutkimus tulee siihen johtopäätökseen, että sekä Britannia että Yhdysvallat toimeenpanivat suhteellisen laajoja propagandaan ja kulttuuridiplomatiaan liittyviä toimintoja Suomessa kylmän sodan alkuvuosikymmeninä. Tämä osoittaa maiden tukeneen Suomen itsenäisyyttä ja kiinnitystä länteen aikaisemmin esitettyä voimakkaammin. Brittiläisten kommunisminvastaisten artikkelien läpimeno suomalaisissa sanomalehdissä oli erityisen menestyksekästä 1950-luvun alkupuoliskolla. BBC:n suomenkieliset lähetykset, joihin myös sisältyi kommunisminvastaista sisältöä, saivat myös jokseenkin lämpimän vastaanoton suomalaisten keskuudessa. Samaa voi sanoa British Councilin toiminnasta, jota tosin leimasi varsin rajalliset resurssit. Lehdistöoperaatioidensa lisäksi amerikkalaiset onnistuivat tavoittamaan suuren joukon suomalaisia Voice of American radiolähetysten, United States Information Servicen lyhytelokuvien ja televisio-ohjelmien, henkilövaihdon sekä muiden kulttuurialan toimintojen kautta. Poliittiset kriisit Suomessa 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa rajoittivat länsimaiden aktiviteetteja huomattavasti ja pakottivat länsitoimijat löytämään uusia toimintatapoja. Tästä huolimatta Britannian ja Yhdysvaltojen informaatio- ja kulttuurityön vaikutusta suomalaiseen yhteiskuntaan voidaan pitää merkittävänä. Tutkimus pohjautuu pääosin Britannian Foreign Officen, British Councilin, BBC:n, Yhdysvaltojen State Departmentin sekä USIA:n arkistoituihin asiakirjoihin.
  • Mogensen, Ditte (Helsingin yliopisto, 2015)
    Forests emit biogenic volatile organic compounds (BVOCs) that, together with e.g. sulfuric acid, can operate as aerosol precursor compounds when oxidised. Aerosol particles affect both air visibility, human health and the Earth s radiative budget, thus making the emission inputs and oxidation mechanisms of VOCs absolutely crucial to understand. This thesis discusses the life cycle of compounds in the atmosphere. Specifically, we studied the representations of emission of BVOCs, the atmosphere s oxidation ability along with the sources and sinks of sulfuric acid. The main tool to achieve this was numerical modelling, often compared to field observations. Additionally, we performed computational chemistry simulations in order to calculate transitions in sulfuric acid. The main findings of this thesis can be summarised into the following: (1) Biological understanding of VOC emission processes needs to be enhanced in order to predict VOC concentrations with a high precision. (2) The unexplained fraction of the total OH reactivity in the boreal forest is larger than the known fraction and known secondary organic oxidation products of primary emitted terpenes cannot explain the missing reactivity. (3) OH is the main oxidation agent of organic compounds in the boreal atmosphere. (4) Criegee Intermediates, produced from unsaturated hydrocarbons, can oxidise SO2 effectively in order to provide as an essential source of sulfuric acid in areas with high VOC concentrations. (5) Two-photon electronic excitation did not turn out to be a significant sink of gaseous sulfuric acid in the stratosphere. This thesis closes a large part of the sulfuric acid concentration gap in VOC rich environments. Further, this thesis raises awareness of the fact that we still do not fully comprehend the mechanisms leading to BVOC emissions nor the organic atmospheric chemistry in the boreal forest. Finally, this work encourage to study alternative BVOC emission sources as well as alternative atmospheric oxidants.
  • Juvonen, Tarja (Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, 2015)
    Tutkimus tarkastelee syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien nuorten toimijuuden rakentumista aikuisuuden kynnyksellä. Tutkimuksen lähtökohtana on, että nuoruus on elämänvaihe, johon kytkeytyy monia myöhempään elämänkulkuun vaikuttavia valintoja ja ratkaisuja, kuten irrottautuminen lapsuudenkodista ja itsenäisen asumisen aloittaminen, taloudellisen riippumattomuuden hankkiminen, koulutus- ja työurasta päättäminen sekä perheen perustaminen. Nuoruuteen kuuluu olennaisesti autonomian ja paikan löytäminen aikuisten maailmasta ja sen sosiaalisesta järjestyksestä. Tätä tutkimusta motivoi huomio siitä, että mikäli nuori epäonnistuu näissä tavoitteissa, hänet helposti luokitellaan ei-aikuiseksi, ja hän samalla pettää yhteiskunnan ikä- ja elämänvaiheisiin liittyvät odotukset. Nuori jää täysivaltaisen kansalaisuuden ulkopuolelle. Erityisen haastavaksi aikuistuminen muodostuu haavoittavissa oloissa eläville nuorille, jotka eivät koe olevansa valmiita tai kykeneviä tekemään elämäänsä koskevia päätöksiä. Valinnat saattavat myös kohdistua vaihtoehtoihin, jotka ovat nuoren kannalta epätyydyttäviä tai vaikeasti hahmotettavia. Tutkimus lähestyy nuoren toimijuutta relationaalisesta näkökulmasta korostaen näin toimijuuden sosiaalista ja kontekstuaalista lähtökohtaa yksilökeskeisen sijaan. Relationaalisuuden näkökulmasta käsin nähtynä autonominen toimijuus rakentuu ihmisten välisissä suhteissa ja syvissä keskinäisissä riippuvuuksissa. Yksilöllisyyden ja riippumattomuuden painottaminen voikin johtaa itse toimijan kannalta yksinäisyyden ja epävarmuuden kokemuksiin sekä elämän suorittamiseen ilman todellista sisältöä. Myös auttamistyössä on tärkeää huomioida, että ihmisten ja erityisesti nuorten hyvinvointi riippuu merkittävässä määrin yksilöiden kyvystä liittyä toisiin ihmisiin. Suhteiden puuttuminen ja yksinäisyys leimaavat monen syrjäytyneen ja vähäosaisen elämää. Relationaalisuus on erityisen ilmeistä silloin, kun suhteita ei ole. Tämän konstruktionistiseen tieteenfilosofiaan sekä narratiiviseen tutkimusperinteeseen kytkeytyvän tutkimuksen kontekstina on etsivä työ sekä laajemmin käsitettynä se palveluverkosto, jossa nuoria pyritään auttamaan. Tutkimusaineisto koostuu vuonna 2001 kerätyistä katutyöhön liittyvistä asiakirjoista ja työryhmän kehittämispäivien taltioinneista sekä vuosina 2010 2011 tehdyistä etsivässä työssä kohdattujen nuorten haastatteluista, työryhmän fokusryhmäkeskusteluista sekä asiointikäyntien nauhoituksista. Tutkimukseen kuuluvissa neljässä tieteellisessä artikkelissa on hyödynnetty sisällönanalyysia sekä narratiivista metodia (voice-centered relational method), joiden avulla on analysoitu kontrollin, autonomisen toimijuuden rakentumisen sekä nuorten täytymisen teemoja. Artikkeleista ensimmäinen käsittelee etsivään työhön liittyviä kontrollin elementtejä. Toimijuuden teema ja siihen kytkeytyvä relationaalisuus läpäisevät kolmea seuraavaa artikkelia. Toisessa ja kolmannessa artikkelissa tutkitaan nuorten autonomisen toimijuuden rakentumista, ensiksi jännitteisissä auttamis- ja viranomaistyön kohtaamisissa ja sen jälkeen itsenäisen asumisen haasteiden näkökulmasta. Neljännessä artikkelissa jäsennetään nuorten toimijuuden rakentumista kulttuuristen odotusten ja erityisesti nuorten täytymisen näkökulmasta. Tutkimuksen yhteenvetoluvussa on artikkeleiden tulosten pohjalta vastattu kahteen tutkimuskysymykseen: miten nuorten autonominen toimijuus rakentuu sosiaalisen kontrollin, ammatillisen tukemisen ja nuorten täytymisen jännitteissä sekä miten relationaalisuus kytkeytyy osaksi nuorten autonomisen toimijuuden rakentumista? Tutkimustuloksista ilmenee, että erityisesti syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten toimijuuden rakentumista kehystävät erilaiset yhteiskunnalliset rakenteet ja palvelujärjestelmät. Autonomisimmankin yksilön täytyy ja häneen kohdistetaan niin yhteiskunnallista kuin sosiaalisten suhteiden mukanaan tuomaa kontrollia. Niin kontrolli kuin kulttuurisesti määrittynyt täytyminenkin voidaan määritellä tekijöiksi, jotka ilmaisevat vapaudesta ja valinnoista muodostuvan toimijuuden rajat. Syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret joutuvat auttamistyön piirissä ollessaan neuvottelemaan useiden yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa oman autonomiansa ja valinnanmahdollisuuksiensa rajoista sekä vastaamaan vahvemman toimijuuden odotukseen. Nuorten kokemus toimijuudestaan sekä paikastaan maailmassa riippuu osaltaan sosiaalisista kiinnikkeistä, suhteista sekä erilaisista resursseista, joita heillä on käytössään. Etsivässä työssä kohdattavien nuorten toimijuuden vahvistamisessa tarvitaan pitkäaikaista kumppanuutta ja tukea, jotta haastava ja täytymisen raamittama siirtymä aikuisuuteen onnistuisi. Etsivän työn vuorovaikutus, osapuolten kohtaaminen tai kohtaamattomuus on merkityksellistä. Auttamistyön toimijoilla on valtaa ulottua syvälle nuorten elämään, vaikuttaa heidän käsityksiinsä omasta itsestään ja merkityksestään. Ulkoapäin tulevat pakot tai ilman nuoren osallisuutta tehdyt ratkaisut eivät lisää nuoren itseymmärrystä tai autonomista toimijuutta, jotka kuitenkin ovat merkittäviä hyvän elämän merkityksiä, käsitettiinpä hyvä elämä sitten miten tahansa.
  • Hämäläinen, Saara (Helsingin yliopisto, 2015)
    Väitöskirja kuuluu sovellettuun peliteoriaan, tarkemmin sanottuna dynaamiseen hinta- ja etsintäteoriaan. Kokonaisuus sisältää yhteenvedon ja kolme erillistä paperia. Ensimmäisen paperin lähtökohtana on klassinen asymmetrisen informaation ongelma, jossa myynnissä on sekaisin erilaatuisia hyödykkeitä. Toinen ja kolmas paperi analysoivat myyjien strategioita, joiden tarkoitus on lievittää hintakilpailua, perustuen hinnanetsinnän tehokkuuden heikentämiseen. Kontribuutiot ovat teoreettisia eli niissä lähdetään tietyistä luontevista oletuksista koskien myyjiä, ostajia ja markkinaympäristöä. Näistä sitten dedusoidaan jotain uutta ja kiinnostavaa käyttäytymistä -- tasapainoilmiöitä, joita analysoiden pyritään valottamaan myyjien ja ostajien kohtaamia, usein monimutkaisia valintatilanteita ja siten kyseisen markkinan toimintaa. Ensimmäisessä paperissa tarkastellaan hajautettuja markkinoita, joilla on asymmetristä informaatiota. Myyjät ja ostajat tapaavat pareittain käydäkseen keskenään kauppaa, jolloin heille tarjoutuu tilaisuus vaihtaa standardimallia enemmän informaatiota ennen kaupankäyntiä. Jos sopua ei synny, molemmilla on myöhemmin mahdollisuus tavata toisia kaupankäyntikumppaneita. Paperissa osoitetaan, että ylimääräinen kommunikaatio ei välttämättä paranna hyvinvointia -- päinvastoin. Se eliminoi kaikki tehokkaat tasapainot. Toisaalta paperissa näytetään, että siinä missä aikaisemman kirjallisuuden löydös on ollut se, että matalalaatuiset hyödykkeet myydään keskimäärin aiemmin kuin korkealaatuiset hyödykkeet, kommunikaation avulla voidaan saada myös täysin päinvastainen tulema: parhaat hyödykkeet myydään ensin. Toisessa ja kolmannessa paperissa analysoidaan oligopolin hintakilpailua, kun ostajat etsivät hintoja aikapaineessa ja tuotteen löytäminen kaupasta vie aikaa. Toisessa paperissa esitetään, että myyjien kannattaa kasvattaa tarjottujen samantyyppisten tuotteitten määrää ja generoida näiden välille hintahajontaa hidastaakseen hinnanetsintää ja pidätelläkseen kuluttajia kaupassa. Kolmannessa paperissa havaitaan, että jos kilpailevat nettikaupat voivat vapaasti valita, kuinka nopeasti kuluttajat löytävät tuotteen loppuhinnan nettisivuilta, niiden kannatta ainakin vähän hidastaa tätä prosessia -- toisten enemmän ja toisten vähemmän mutta siten, että loppujen lopuksi vain alle puolet kuluttajista viitsii tai ehtii tehdä nettikauppojen välisiä hintavertailuja.
  • Ahlqvist, Kati (Helsingin yliopisto, 2015)
    Kudosten kantasolut ylläpitävät erilaistuneiden solujen toimintaa sekä tuottavat korvaavia soluja vaurioituneiden tilalle, joten heikentynyt kantasolujen toiminta vaikuttaa kudosten kykyyn korjata vaurioita. Kantasolujen toiminnan ymmärtäminen on edellytys sille, että kudosten uusiutumista ja vanhenemista fysiologisena ilmiönä voidaan ymmärtää. Mitokondriot ovat solun energiatehtaita, jotka muuntavat ravinnosta saadun energian soluille käyttökelpoiseen muotoon. Mitokondrioilla on oma perimänsä, mtDNA, jonka virheet aiheuttavat mitokondrioiden toimintahäiriön, jonka ilmeneminen vaihtelee vastasyntyneiden vaikeista monielinsairauksista aikuisten lihasheikkouteen ja ikääntymiseen. Ennenaikaisesti vanhenevat Mutator-hiiret ovat ikääntymismalli, jossa hiirten kudoksiin kerääntyy mtDNA:n virheitä puutteellisesti toimivan korjausentsyymin takia. Mitokondrioiden roolia aikuisen kantasolujen toiminnassa ei ole aiemmin juuri tutkittu, joten hyödynsimme Mutator-mallia tutkiaksemme veren kantasolujen sekä hermokantasolujen toimintaa tilanteessa, jossa mtDNA:han kertyy paljon virheitä. Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää, johtuuko Mutatorien aikainen ikääntyminen kantasolujen toimintahäiriöstä. Tutkimuksemme osoittaa, että mitokondrioiden toiminnalla on tärkeä rooli kantasolujen ylläpidossa. Lisääntynyt mtDNA:n virheiden määrä johtaa muutokseen kantasolun happiradikaalitasossa, jolloin kantasolujen signalointi erilaistumisen ja jakaantumisen osalta muuttuu. Havaitsimme että veren kantasolut ovat huomattavasti herkempiä mtDNA:n virheille kuin hermokantasolut: Mutator-hiirille kehittyy vaikea anemia punasolujen kypsymishäiriön vuoksi, kun taas aivojen rappeumasta ei löytynyt merkkejä, vaikka hermokantasolujen toimintakyky olikin alentunut. Lisäksi havaitsimme että punasolujen kypsyminen on häiriintynyt myös ihmisellä Pearsonin oireyhtymässä, harvinaisessa mitokondrio DNA:n häviämästä aiheutuvassa sairaudessa, joka ilmenee lapsuusiän henkeä uhkaavana anemiana. Tässä väitöskirjatutkimuksessa esitetään uusi mitokondriaalisen anemian mekanismi, sekä osoitetaan että mitokondrioilla ja mtDNA:lla on tärkeä rooli kantasolujen toiminnassa. Tutkimuksemme osoittaa myös, että Mutatorien aikaisen ikääntymisen taustalla on puutteellinen kantasolujen toiminta.
  • Anttila, Erkko (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Helsingin ympäristöön 1900-luvun alkupuoliskolla syntyneitä työväen esikaupunkeja ja niiden muutosta nykyaikaisiksi keskiluokan pientaloalueiksi. Tarkasteltava ajanjakso ulottuu 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä 2000-luvun vaihteeseen. Tutkimuksessa huomion kohteena on erityisesti esikaupunkien paikallinen yhteisöllisyys ja sen muutos. Lisäksi siinä tarkastellaan, miten asukkaiden elämäntavat ja heidän suhteensa sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöönsä muuttuivat 1900-luvun jälkipuoliskon modernisaatiokehityksen seurauksena. Tutkimuksen aineistona ovat esikaupunkien arkielämää, naapuruussuhteita, yhdistystoimintaa ja asukkaiden asuinympäristösuhdetta koskevat monipuoliset muistitieto- ja aikalaislähteet. Tutkimuksen lähtökohtana on 1900-luvun alkupuoliskon tilanne, jolloin tutkittavat esikaupungit (esim. Malmi, Pakila, Tapanila ja Leppävaara) olivat hyvin maalaismaisia yhdyskuntia, joille oli ominaista tiivis paikallinen yhteisöllisyys, laajasti harjoitettu omavaraistalous sekä pienimuotoinen paikallinen yritteliäisyys. Lisäksi niille oli ominaista se, että paikallisilla yhdistyksillä ja muilla yhteenliittymillä oli keskeinen rooli asukkaiden vapaa-ajanvieton järjestämisessä sekä erilaisten asumiseen liittyneiden arkisten ongelmien ratkaisemisessa. Tämä ilmeni muun muassa paikallisten tiehoitokuntien, vapaapalokuntien ja iltamakulttuurin muodossa. Nämä paikalliset sosiaaliset käytännöt kertovat siitä, että 1900-luvun alkupuolen työväen esikaupunkien asukkaat olivat monin tavoin riippuvaisia naapurustostaan. Melko pian toisen maailmansodan jälkeen työväen esikaupunkien yhteisöllinen elämäntapa alkoi muuttua kohti nykyaikaista, huomattavasti yksityisempää elämäntapaa. Muutoksen taustalla oli sotien jälkeisen ajan voimakas vaurastumiskehitys, tekninen kehitys sekä erilaisten ylipaikallisten palvelujärjestelmien kasvu. Yhdessä nämä tekijät vähensivät esikaupunkiasukkaiden riippuvuutta paikallisesta naapurustoyhteisöstä ja mahdollistivat heidän elinpiirinsä laajenemisen suppeiden paikallisten ympyröiden ulkopuolelle. Esikaupunkien asukkaat olivat myös itse edistämässä tätä kehitystä painostaessaan kunnallisia ja valtiollisia päättäjiä kiirehtimään heidän asuinalueidensa infrastruktuurin ja julkisten palveluiden modernisointia. 1900-luvun lopulle tultaessa vanhojen työväen esikaupunkien miljöö oli jo muuttunut nykyaikaiseksi keskiluokkaiseksi pientalomiljööksi, jota leimaa elämäntavan vauraus ja yksityisyys sekä asukkaiden riippuvuus erilaisista ylipaikallisista palvelukoneistoista. Entisajan työväen esikaupungeille tyypilliset paikalliset taloudelliset ja sosiaaliset käytännöt olivat tuohon mennessä jos suurelta osin kadonneet. Sen sijaan asukkaiden paikallinen yhteistoiminta liittyi nyt lähinnä asuinympäristön rauhallisuuden ja yksityisyyden puolustamiseen. Toisaalta 1900-luvun lopun nykyaikaisilla pientaloalueilla esiintyi myös pyrkimyksiä elvyttää vanhoja yhteisöllisyyden piirteitä. Toisin kuin asukkaiden keskinäiseen riippuvuuteen perustuneissa entisajan esikaupunkiyhteisöissä, näihin nykyaikaisiin yhteisöllisyyden rakentamispyrkimyksiin osallistuminen oli kuitenkin täysin vapaaehtoista.
  • Maanavilja, Liisa (Finnish Society of Forest Science, Natural Resources Institute Finland, Faculty of Agriculture and Forestry of the University of Helsinki, School of Forest Sciences of the University of Eastern Finland, 2015)
    Korvet ovat puustoisia, kuusivaltaisia soita. Luonnontilaiset boreaaliset korvet ovat arvokkaita luonnon monimuotoisuuden keskittymiä, hiilen varastoja ja hyödyllisiä orgaanisen aineksen suodattajia valuma-alueen vesistä ennen niiden päätymistä vesistöihin. Aiemmin yleisten korpien määrä on Pohjois-Euroopassa vähentynyt rajusti viime vuosikymmeninä, pääasiassa metsätaloudellisten ojitusten vuoksi. Ennallistamisessa vedenpinta nostetaan uudelleen tukkimalla kuivatusojat. Tavoite on palauttaa luonnontilaisen korven rakenne ja toiminta ja sitä kautta korven tarjoamat hyödyt. Tämä tutkimus mittaa rakenteen ja toiminnan palautumista ekosysteemin eri osa-alueilla ja palautumiseen vaikuttavia tekijöitä. Tutkittavina ovat korven pohjan kasviyhteisörakenne, rahkasammalten yhteyttäminen ja kasvu sekä pintaturpeen biogeokemia. Tutkimuskohteina toimivat 18 ennallistettua korpea, joissa ojat on tukittu 1−15 vuotta aiemmin, sekä yhdeksän luonnontilaista ja yhdeksän ojitettua korpea Etelä-Suomessa. Mukana on myös korpia umava-vuorilta T ekin tasavallasta. Otannassa luonnontilaiset korvet edustavat ennallistamisen tavoitetta ja sen sisäistä vaihtelua. Ojitetut korvet kuvaavat tilannetta ennen ennallistamista. Vedenpinnan noston oli oltava riittävän suuri, jotta muutoksia ilmeni missään mitatuista tunnuksista. Toisaalta riittävää vedenpinnan nostoa seuraavat muutokset olivat nopeita. Onnistunut vedenpinnan nosto loi edulliset olosuhteet rahkasammalten yhteyttämiselle ja käynnisti rahkasammalen nopean leviämisen ja korkeuskasvun. Uusi kasvu alkoi kerryttää korpeen soille tyypillistä huokoista pintakerrosta, mikä kiihdytti pinnan mikrobiaktiivisuutta kohti luonnontilaista tasoa. Samaan aikaan kuitenkin korkean vedenpinnan ja ojitetulta kaudelta periytyvän tiiviin, pitkälle hajonneen turpeen yhdistelmä loi aivan uudenlaiset olosuhteet kasveille ja mikrobeille. Tämä johti opportunistikasvilajien runsastumiseen sekä ammoniumtypen vapautumisen ja metaanintuoton lisääntymiseen. Vaativat korpilajit puuttuivat ennallistetuilta korpikohteilta, mutta vedenpinnan nosto palautti yleiset lajit. Onnistunut vedenpinnan nosto ja sitä seurannut rahkasammalten paluu sysäsivät korpiekosysteemin toiminnan pois ojitetusta tilasta luonnontilaisen kaltaiseen suuntaan.