Browsing by Author "Öhman, Kaisa"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-1 of 1
  • Öhman, Kaisa (2003)
    Tutkielmassa tarkastellaan Suomessa 1900-luvun lopulla tapahtunutta mielenterveystyön rakennemuutosta, jossa aiemmin vallinnut psykiatrisen laitoshoidon perinne murtui ja mielenterveystyön käytäntöjä alettiin muotoilemaan uudelleen psykiatrisen avohoidon ja kuntoutuksen ideoiden pohjalta. Kiinnostuksen kohteena on se, minkälaiseksi yhtäältä mielenterveystyön koneistoa ja toisaalta mielenterveyspotilaan subjektiutta ja sosiaalista kansalaisuutta rakennettiin 1970 - 90-lukujen asiantuntijateksteissä osana mielenterveystyön hyvinvointivaltiollista reformismia. Aineisto koostuu 1970 - 90-luvuille ajoittuvista hallinnollisista asiantuntijateksteistä. Aineistoa lähestytään diskurssianalyyttisesti, genealogisen hallinnan analytiikan periaatteita soveltaen. Asiantuntijateksteihin voi nähdä kirjautuneen aikaan ja paikkaan sitoutuneita käsityksiä siitä, minkälaisille ehdoille, periaatteille ja päämäärille mielenterveystyön tulisi perustua, mihin sen tulisi kohdistua, minkälaisten interventioiden, käytäntöjen ja sosiaalisten suhteiden varaan sen tulisi rakentua, sekä minkälaisia subjektiuden ja toimijuuden malleja ja asemia sen tulisi käytännöissä toimiville ammattilaisille ja mielenterveystyön kohteille muotoilla. Toisiinsa punoutuvat sosiaalisen kansalaisuuden ja hallinnan käsitteet avaavat näkökulman yksilön oikeuksien ja yhteiskunnallisen hallinnan suhteiden tarkasteluun. Mielenterveystyön reformismia tarkastellaan historiallisessa yhteydessään, osana hyvinvointivaltion rakentumista. Hyvinvointivaltion myötä psykiatrisen laitoshoidon rationaalisuus kyseenalaistui, ja tavoitteeksi piirtyi potilaiden kuntouttaminen takaisin yhteiskuntaan sen täysivaltaisiksi jäseniksi. Myös mielenterveyspotilaan oikeudet politisoituivat. Avohoidon perusteluissa taloudelliset ja humaanit argumentit tukivat ja legitimoivat toisiaan. Hyvinvointivaltion turvajärjestelmä sekä kuntoutuksellis-yhteisöllinen hoitorationaalisuus integroivat potilasta takaisin yhteiskuntaan. Mielenterveyspotilaasta muotoutui teksteissä aktiivinen, oman elämänsä hallintaa harjoitteleva toimija, kuntoutuja. Mielenterveystyö normalisoitui, hienovaraistui ja ulottui yhä uusille yhteiskunnan ja elämän alueille. 1990-luvulla lama ja yhteiskuntapoliittinen suunnanmuutos kriisiyttivät mielenterveystyön. Julkistalouteen omaksuttu markkinamalli romahdutti mielenterveystyön resurssit, ja on mahdollista, että markkinamallista omaksuttiin uusia jäsennyksiä myös mielenterveystyöhön itseensä. 1990-luvulla uudenlainen markkinamalliin nojaava hallinnan tapa näyttäisi haastaneen hyvinvointivaltiollisen hallintatavan ja piirtäneen uudenlaiset ehdot ja rajat niin mielenterveystyön mahdollisuuksille kuin mielenterveyspotilaan sosiaaliselle kansalaisuudellekin.