Browsing by Author "Autti, Mikko"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-1 of 1
  • Autti, Mikko (2007)
    Tutkimus käsittelee Suomen päätöksentekoa vuosina 1978–1982 koskien Unifil-rauhanturvaoperaatiota. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää miksi Suomi toistuvasti kieltäytyi YK:n pyynnöistä lähettää joukko-osasto Unifilin, Etelä-Libanoniin. Tavoitteena on myös epiloginomaisesti selvittää, miksi Suomi vuonna 1982 varsin yllättäen päätyi lähettämään pataljoonan Unifiliin. Tutkimus peilaa Suomen Unifil- ratkaisuja vuosina 1978–1982 maan rauhanturvapolitiikkaan aikavälillä 1956–1982. Tutkimuksen alkuperäislähteinä toimivat sota-arkiston, ulkoministeriön arkiston sekä Urho Kekkosen Arkiston asiaa koskevat materiaalit. Näiden lisäksi tärkeitä lähteitä olivat haastattelut, lehdistö sekä Unifiliin ja rauhanturvaamiseen liittyvät julkaistut ja julkaisemattomat tutkimukset. Tutkimuksen päähypoteesi on, että Suomi kieltäytyi lähettämästä joukko-osastoa Unifiliin, koska pelkäsi operaation sotilaallisia ja poliittisia riskejä. Suomi vältteli YK:n pyyntöjä asiaan liittyen tavalla, joka oli Suomen rauhanturvahistoriassa ainutlaatuista. Vertaan Suomen päätöksentekoa myös muiden "rauhanturvaamisen suurvaltojen" suhtautumiseen Unifiliin, etenkin vuonna 1978. Suomi harjoitti YK-jäsenyytensä alkuaikana varovaista rauhanturvapolitiikkaa, koska pelkäsi joutuvansa suurvaltakonfliktien osapuoleksi. Suomi tuli kuitenkin YK- ja rauhanturvapolitiikassaan aloitteellisemmaksi 1960-luvun puolivälin tienoilla "uuden ulkopolitiikan" omaksumisen jälkeen. Unifilin kohdalla Suomi kuitenkin palasi "ajassa taaksepäin" ja kieltäytyi osallistumasta siihen. Unifilin sijaan Suomi tavoitteli johtovaltion roolia Namibian operaatiossa. Suomen suhtautumiseen Unifiliin vuosina 1978–1982 vaikutti muiden syiden ohella maan suhteet Israeliin ja toisaalta Neuvostoliittoon. Vielä vuonna 1978 Suomi piti YK:ssa yllä kohtalaisen hyviä suhteita Israeliin, vaikka ne kotimaassa myötäilivätkin Neuvostoliitolle ominaista Israelia vieroksuvaa politiikkaa. 1980-luvun alussa Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa tehtiin korjausliike, koska sen katsottiin olleen liiaksi länsimielistä ja siten muodostuneen maalle tarpeettomaksi rasitukseksi suhteissa Neuvostoliittoon. Neuvostoliiton asenne Unifilia kohtaan oli vuonna 1978 varauksellinen, mutta vuonna 1982 myönteisempi. Vuoden 1979 kesällä Suomi harjoitti maan rauhanturvahistorian erikoisinta uhkapeliä. Suomi kieltäytyi toistuvasti lähettämästä joukkoa Unifiliin, vaikka se olisi merkinnyt Suomen poistumista maailmanpolitiikan kestonäyttämöltä, Lähi-idästä. Sattuma kuitenkin puuttui peliin ja Suomen onnistui siirtää osastonsa Suezilla toimineesta Unef II:sta suoraan Golanin kukkuloille Undof-operaatioon, joka kuului YK:n rauhanturvahistorian helpoimpiin. Suomen YK:lle antamat julkiset perustelut Unifilista kieltäytymiselle olivat samaan aikaan vailla todellisuuspohjaa. Tutkimus haastaa vallalla olevan käsityksen suomalaisesta rauhanturvapolitiikasta, jonka mukaan maa oli kylmän sodan aikana poikkeuksellisen kuuliainen YK:n pyynnöille aina silloin, kun maalle osoitettiin kutsu rauhanturvatehtäviin. Suomen suhtautuminen Unifiliin oli pragmaattista, mikä tosin samalla asetti maan maineen rauhanturvaajana vaakalaudalle. Suomi halusi näkyvyyttä rauhanturvaajana, mutta tärkeintä sille oli välttää miestappioita ja pysytellä Unifilia ympäröivien suurvaltaristiriitojen ulkopuolella.