Browsing by Author "Eskola, Susanna"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Eskola, Susanna (Helsingin yliopisto, 2006)
    Tutkielman aiheena ovat säätyläisten ja talonpoikien maariidat Helsingin ja Sipoon pitäjissä 1600-luvun puolessa välissä. Historiallisen kriminologian tutkijat ovat pitäneet kiinteään maaomaisuuteen liittyneitä maariitoja keskeisenä syynä 1500-luvun korkeaan väkivallan tasoon. 1600-luvulla väkivalta kutistui pieneksi rikosryhmäksi alioikeuksien alkaessa toimia. Enää talonpoikien ei tarvinnut turvautua väkivaltaan omaisuutta puolustaessaan, vaan riidat saatiin päätökseen käräjillä. Tässä työssä selvitän Helsingin ja Sipoon tuomiokirjojen avulla, mitä tapahtui maariidoille 1600-luvulla, sillä itse maariidat ovat jääneet väkivaltatutkimuksen varjoon historiallisessa kriminologiassa. Arvioin maariitoja kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti syventyen erityisesti niiden yleisyyteen, osapuoliin, maariitojen rooliin talonpoikien ja säätyläisten elämässä sekä maariitojen 1600-luvulle tyypillisiin piirteisiin. Lahjoitusmaat lisääntyivät etenkin 1630- ja 1640-luvuilla voimakkaasti Suomessa. Myös pienaatelin asuttamissa Sipoon ja Helsingin pitäjissä aateliset laajensivat maaomistuksiaan talonpoikaismaan kustannuksella. Baltiasta ja Keski-Euroopasta Suomeen saapuneet feodaaliset omistuskäsitykset asettivat aateliset ja talonpojat törmäyskurssille. Maariitojen käsittely oikeudessa oli siviiliprosessi, jossa periaatteessa tasa-arvoiset osapuolet ottivat yhteen riita-asiassa. Omaisuusriitojen käsittelyssä säilyi huomattavan pitkään perinteisiä, paikallisia, tapaoikeuden piirteitä, joita kruunu oli pyrkinyt karsimaan pois muista rikosasioiden käsittelyistä. Perinteiset oikeustavat eivät kuuluneet modernisoituvan ja keskittyvän valtion oikeusjärjestelmään. Ne säilyivät kuitenkin omaisuusoikeuteen liittyvissä maariidoissa huomattavan pitkään, koska riidanratkaisun auktoriteetti oli laajalla alalla käräjäyhteisössä. Maariidat olivat Helsingin ja Sipoon pitäjissä 4. suurin rikosryhmä 1600-luvun puolessa välissä. Niitä voidaankin pitää agraarisen yhteiskunnan tyyppirikoksena. Säätyläisten suuri määrä osapuolten joukossa oli 1600-luvun maariidoille tyypillinen piirre. Oikeus oli tasapuolinen säätyjä kohtaan arvioidessaan tapausten syyllisyyskysymystä, mutta asettui selvästi säätyläisten puolelle jaellessaan rangaistuksia. Säätyläisiä rangaistiin maariidoissa lievällä vahingonkorvauksella ja talonpoikia yleensä ankarammalla sakolla. Väkivallalla oli maariidoissa keskeinen rooli myös 1600-luvulla. Etenkin 1630-luvulla väkivaltaa esiintyi lähes kaikissa maariidoissa. 1640-luvulla oikeus vakiinnutti asemansa maariitojen ratkaisuareenana väkivallan sijaan ja riidat ratkaistiin käräjätuvassa. Silti väkivallan rooli maariitojen taustalla säilyi. Joka viidennen maariidan taustalla oli väkivaltaa. Tyypillisintä se oli talonpoikien välisissä maariidoissa. Väkivalta sai hyvin raakojakin piirteitä maariitojen yhteydessä. Lievästä väkivallasta oli kyse vain harvoin. Vuosikausia kestäneet maariitojen kierteet saivat päätöksensä 1600-luvun puolessa välissä oikeuden saavuttaessa riittävästi valtaa pitääkseen annetut tuomiot voimassa myös maariidoissa. Suurimmassa osassa Helsingin ja Sipoon pitäjien maariidoista saatiin päätös ensimmäisellä käräjäkerralla tai alle vuoden kuluessa riidan puhkeamisesta. Kuitenkin 17 prosenttia riidoista oli pitkään jatkuneita riitoja, joista oli riidelty yli vuosi. Oikeuteen luotettiin enemmän ja se pystyi pitämään tuomiot voimassa toisin kuin vielä 1500-luvulla. Talonpojat yhdistivät usein voimansa aatelisia vastaan käydyissä maariidoissa. Heidän keskuuteensa vaikutti syntyneen moraalinen yhteisö aatelin talonpoikaiselle maanomistukselle muodostamaa uhkaa vastaan. Toisiaan vastaan riidellessä solidaarisuus oli tiessään. Tasavahvojen osapuolten oli tultava toimeen omillaan. Säätyläiset turvautuivat maariitoihin lähinnä taloudellisten syiden vuoksi. Kun kartano ei kannattanut, alustalaisten tai rajapiiritilojen maita saattoi yrittää saada haltuunsa viemällä riita käräjille jopa tekaistun syyn varjolla. Kyseenalaistamalla vanhat rajat heillä oli tarkoitus saada omiin maihin lisää alaa ja siten saada uutta maata rälssiksi. Etenkin oman rälssimaan rajojen sisäpuolella aatelisilla oli vahva usko oikeudestaan toimia tahtonsa mukaan omistuksillaan huolimatta siitä, oliko kyseessä perintötila vai lampuodin tila.
  • Eskola, Susanna (2012)
    Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymykseen, millaisin diskurssein naissotilaat ymmärrettiin Irakin sodan (v. 2003-2010) aikana Yhdysvalloissa. Kysymyksen kautta pyritään yleisemmin löytämään perusteita pohtia, ovatko naissotilaiden kasvanut määrä ja laajentunut tehtävänkuva Irakin sodassa muuttaneet sodan sukupuolittuneita rakenteita muuttamalla sodan sukupuolirooleja. Tutkielman lähtökohtana toimii feministitutkijoiden huomio siitä, että sota on sukupuolittunut ilmiö ja riippuvainen sukupuolittuneista rakenteista, normeista ja käytännöistä, joita se samalla vahvistaa. Sodan sukupuolittuneeseen luonteeseen kuuluu, että sukupuolille määrittyvät sodassa tietyt roolit, joiden perustellaan juontuvan biologisista ja luonnollisista eroista sukupuolten välillä. Perinteisesti miehet on määritetty taistelijoiksi, naiset suojelluiksi, uhreiksi ja miesten tukijoukoiksi kotirintamalla. Tämä tutkielma osallistuu tähän feministisen sodan tutkimuksen perinteeseen tarkastelemalla naissotilaiden diskursseja Irakin sodan aikana Yhdysvalloissa. Naissotilaat muodostavat kiinnostavan ryhmän, sillä toimiessaan maskuliiniseksi määrittyvässä roolissa he rikkovat perinteistä feminiinistä roolia sodassa. Tutkielma purkaa poststrukturalistisen diskurssianalyysin kautta, erityisesti Laclaun ja Mouffen käsittein sekä nojaamalla Butlerin määritelmään sukupuolten performatiivisyydestä, niitä hetkiä ja strategioita, joissa ymmärrystä Irakin naissotilaista tuotetaan ja nostaa esiin näiden merkitysjärjestelmien sisäisen rakenteen sekä suhteen muihin diskursiivisiin kenttiin. Näin ollen tutkielman tuloksena on mandollista saavuttaa aiempaa syvällisempi ja kokonaisvaltaisempi käsitys niistä tavoista, joilla ymmärrystämme naissotilaista muodostetaan. Analyysin perusteella tutkielmassa hahmotetaan kolme keskenään kilpailevaa naissotilaita määrittävää diskurssia Yhdysvaltoihin rajatulla diskursiivisella kentällä; hegemoninen niin sanottu asesiskot-diskurssi, naissotilaiden itsensä tuottama sotamies Jane -diskurssi sekä äitisotilaita tuottava äidit sotapolulla -diskurssi. Vaikka Irakin naissotilaiden diskurssien voidaan tutkielman tulosten perusteella nähdä kohdistavan vain rajoitettuja muutoksia sodan sukupuolirajoihin ja -rooleihin, voidaan tutkielman perusteella kuitenkin samalla määrittää naissotilaat ja heihin liittyvä diskursiivinen muutos oleellisena tekijänä tuotettaessa yhteiskunnan laajempia määritelmiä sukupuolista. Tutkielman perusteella Irakin sodan naissotilaiden voidaan siis todella arvioida taistelevan varsin merkityksellistä sotaa, jonka toisena rintamana toimii raja sukupuolien välillä ja kiistely siitä mihin, miten ja kuka sen saa piirtää, ja tärkeimmin, tarvitaanko tällaista rajaa lainkaan?