Browsing by Author "Haapala, Susanna"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-1 of 1
  • Haapala, Susanna (2000)
    Tutkimustehtävinä oli selvittää 1) millä tavalla vammaiset yliopisto-opiskelijat kokevat opiskelunsa, 2) kokeeko vammainen opiskelija elämänsä tapahtumat yksilöllisen, "realistisen" vai sosiaalisen ajattelumallin kautta ja 3) selvittää millainen identiteetti eli minäkuva kullakin haastateltavalla oli. Tutkimusote oli kvalitatiivinen ja haastateltavina oli yhdeksän (9) vammaista yliopisto-opiskelijaa eri puolilta Suomea. Haastattelut koskivat opiskelukokemuksia, tarkoituksena oli saada aikaan kertomus, joka alkoi kysymyksellä siitä, miksi haastateltava valitsi kyseisen opiskelualan ja jatkui tulevaisuuden suunnitelmien kautta identiteetti-kysymyksiin. Haastattelumetodina oli siis puolistrukturoidut "osittaiset elämäntarinahaastattelut". Viitekehyksenä tässä tutkimuksessa oli brittiläisen vammaistutkimuksen sosiaalinen malli (mm. Michael Oliver) Elämäntarinahaastatteluihin oli tutustuttu mm. Robert Atkinsonin ja Vilma Hännisen kautta. Erwin Goffmanin teos Stigma on vaikuttanut mm. brittiläiseen vammaistutkimukseen ja tässä tutkimuksessa on selvitetty miten. Tämän lisäksi etsittiin myös uudempia sosiaalipsykologisia tutkimuksia identiteetistä. Aineiston analysointi tapahtui etsimällä siitä eri luokkia ajallisesti ja kokemuksellisesti (kts. esim. Strauss & Corbin 1990). Tulokseksi opiskelijoiden kokemuksista yliopistolla saatiin mm. se, että suurin osa heistä oli oli joutunut pohtimaan ainakin jollain tasolla vammansa vaikutuksia tähän päivään ja tulevaisuuteen. Oma vamma oli näin ollen vaikuttanut opiskelualan valintaan, kun taas ei-vammaiset nuoret voivat valita paljon suuremmasta määrästä opiskelualoja mennessään opiskelemaan. Näitä eri tavalla vammaisia opiskelijoita yhdistivät myös heihin kohdistuvat fyysiset ja asenteelliset esteet. Suurin osa heistä sanoi, että ei ollut kohdannut häiritseviä esteitä, mutta samalla he myönsivät, että niitä kuitenkin oli. Tulevaisuuden suunnitelmat olivat myönteisiä, vaikka haastatellut myönsivät, että he eivät olleet työnhaussa eivätkä työssä tasa-arvoisia ei-vammaisten ihmisten kanssa. Yhteiskunnassamme termi "vammainen" on usein negatiivisesti latautunut (1). Tämä vammaisuuden kokeminen häpeällisenä on ristiriidassa vammaisuuden sosiaalisen mallin kanssa. Vammaisjärjestöt yms. tahot puhuvat vammaisuudesta sen sijaan yleensä neutraalisti (2). Haastateltujen vammaisten ihmisten näkemykset itsestään olivat pääosin positiivisia. Nämä kolme tekijää näkyivät ristiriitaisuuksina haastateltavien puheissa. Haastateltujen vammaisten yliopisto-opiskelijoiden identiteetti ei paljon poikennut ainakaan haastateltujen mukaan ei-vammaisten yliopisto-opiskelijoiden identiteetistä (kts. esim. Säntti 1999 ja Ylijoki 1998). Käytännön asioiden hoitaminen sujui kuitenkin eri tavalla kuin ei-vammaisilla yliopisto-opiskelijoilla.