Browsing by Subject "IBD"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Mäkinen, Petra Emilia (2005)
    Idiopaattinen fokaalinen eosinofiilinen enteriitti (IFEE) on hevosen harvinainen tulehduksellinen suolistosairaus, joka aiheuttaa eosinofiilien fokaalista kerääntymistä ohutsuoleen. IFEE luetaan kuuluvaksi IBD( inflammatory bowel disease) tautiryhmään. Kliinisiin oireisiin kuuluvat depressio, laihtuminen, ripuli, hypoalbunemia ja krooninen tai akuutti koliikki. Laparatomiassa löydettävät leesiot ovat fokaalisia tai multifokaalisia, erytematoottisia transmuraalisia paksuuntumia, jotka ovat usein muodoltaan rengasmaisia tai pyöreitä. Ohutsuoli on yleensä laajentunut leesion proksimaalipuolelta. Tällä tutkimuksella on pyritty saamaan lisää tietoa IFEEn etiologiasta ja patogeneesistä. Taudilla ei ole todettu yhdistävää tekijää ikään, sukupuoleen tai rotuun liittyen. Mahdollisiin altistaviin tekijöihin luetaan ruokinta, vuodenaikaan liittyvät allergiat, parasiitit ja mahdolliset muutokset hevosen hoidossa. Tutkimuksessa vertailtiin suolistonäytteitä histoja immunohistologisesti seuraavalla tavalla: 23 IFEEtapauksen leesioaluetta, 5 diffuusia eosinofiilista enteriittiä (DEE) sekä 5 leesion ulkopuolista IFEEtapausta. Näytteistä tehtiin HE (hematoksyliinieosiini), CD3, CD79a sekä MHC luokka II värjäykset, jotka tulkittiin semikvantitatiivisesti. Mahdollisen laukaisevan tekijän selvittämiseksi samoilla näytteillä suoritettiin insitu hybridisaatio (ISH) osoittamaan eotaksiinin mRNAta. Eotaksiini on sytokiini, joka vastaa eosinofiilien rekrytoimisesta kudoksiin. Muuntuneiden alueiden histopatologinen tutkimus paljasti ekstensiivisen transmuraalisen tulehdussoluinfiltraation, jota dominoivat eosinofiilit. Suolenseinämän normaali arkkitehtuuri oli muuttunut intensiivisen tulehdussoluinfiltraation seurauksena, vakavimmat muutokset havaittiin submukoosassa sekä lihaskerroksissa. Mukoosassa villukset olivat lyhyitä ja paksuja tai ne olivat sulautuneet yhteen, villusten kärkien epiteelisolut olivat fokaalisesti nekrotisoituneet. Mukoosassa havaittiin lisäksi hyperemiaa sekä tulehdussoluja. Submukoosassa ödema, hyperemia, neovaskularisaatio, aktivoituneet endoteelisolut sekä fibroblastit havaittiin yhdessä kohtalaisesta voimakkaaseen olevan tulehdussoluinfiltraation kanssa. Infiltraatio koostui eosinofiileistä, makrofageista, lymfosyyteistä, neutrofiileistä sekä plasmasoluista. Löydökset ilmenivät samantyyppisinä seroosassa, muutosten voimakkuus oli lievästä kohtalaiseen. Lihaskerroksessa muutokset koostuivat pääosin tulehdussoluista. Tulehdussoluinfiltraatio sekä muutosten intensiteetti ilmeni samantyypisenä DEEssä, muutosten keskittyessä pääosin mukoosaan sekä submukoosaan. IFEEtapausten leesion ulkopuolisilla alueilla muutokset olivat yleisesti ottaen lievempiä keskittyen mukoosaan ja ylempään submukoosaan. Tämän lisäksi tulehdussoluinfiltraation koostumus erosi IFEEstä ja DEEstä; leesioiden ulkopuolisilla alueilla makrofageja oli enemmän. Testattaessa eotaksiinin mRNAta ISHlla 28 tapauksesta 64% oli positiivisia. Tulosten mukaan makrofagit, fibroblastit, endoteelisolut, epiteelisolut sekä perifeeriset hermopäätteet ekspressoivat eotaksiinin mRNAta ja ovat siten myös mukana rekrytoimassa eosinofiilejä kudokseen. Pääosa positiivisista soluista havaittiin seroosassa, muutamissa tapauksissa positiivisia soluja oli myös lihaskerroksessa, mukoosassa ja submukoosassa. Jakautumisessa ei havaittu eroavaisuuksia suolenseinämän eri kerrosten välillä leesioalueilla, leesion ulkopuolisilla alueilla IFEEtapauksissa, eikä myöskään DEEtapauksissa.
  • Hyytiäinen, Tiina (2011)
    Ihmisen ruuansulatuskanavan bakteeriston kehitys alkaa syntymästä, jolloin ensimmäiset bakteerit kansoittavat steriilin ruuansulatuskanavan. Bakteeristo kehittyy perimän, ympäristön ja varhaisen ruokavalion vaikutuksesta kohti monimuotoisempaa bakteeripopulaatiota. Aikuisen ruuansulatuskanavan normaalibakteeristo on varsin muuttumaton, mutta siihen vaikuttavat monet tekijät, kuten ikä, terveydentila, ruokavalio ja antibioottien käyttö. Bakteeriston koostumus vaihtelee ruuansulatuskanavan eri osissa ja bakteerimäärä kasvaa kohti paksusuolta, ollen paksusuolessa ja ulosteessa peräti 1010-1012 pmy/ml. Suurin osa ruuansulatuskanavan bakteereista on anaerobeja. Ruuansulatuskanavan bakteeristo vaikuttaa muun muassa suoliston kehittymiseen ja hiilihydraattien ja proteiinien hajotukseen sekä toimii osana immuunipuolustusta. Sulfaattia pelkistävät bakteerit (SRB) ovat monimuotoinen ryhmä pääosin anaerobisia bakteereita, jotka käyttävät aineenvaihdunnassaan elektronin vastaanottajana sulfaattia muuttaen sen lopulta sulfidiksi. SRB:t ovat sopeutuneet useisiin erilaisiin ympäristöihin. Niitä tavataan mm. vesistöjen sedimenteissä sekä ihmisen ruuansulatuskanavassa. Ihmisen ruuansulatuskanavassa on SRB:ta n. 105-108 pmy/g, ja niitä on löydetty erityisesti anaerobisista osista kuten suun ientaskuista ja paksusuolesta. SRB:t voivat olla haitaksi ruuansulatuskanavalle tuottamansa sulfidin vuoksi, joka esiintyy vesiliuoksessa vetysulfidina. Tämän on havaittu olevan toksista suoliston epiteelisoluille. Viimeaikoina on kiinnostuttu sulfaatinpelkistäjien yhteydestä suoliston sairaustiloihin, kuten tulehduksellisiin suolistosairauksiin (IBD). Pro gradu -tutkimukseni tavoitteena oli kehittää PCR-DGGE- ja qPCR-menetelmät ulosteen sulfaattia pelkistävien bakteerien määritykseen. Kohdegeeninä menetelmänkehityksessä käytettiin dsrAB-geeniä, joka koodaa dissimilatorista sulfiitinpelkistysentsyymiä. dsrAB-geeni on sulfaatinpelkistäjille ominainen konservoitunut geenialue, johon perustuvia tutkimuksia ei vielä ole paljon ihmispuolelta. qPCR-menetelmä saatiin optimoitua herkäksi ja spesifiseksi käyttäen dsrA-geenispesifisiä alukkeita, mutta PCR-DGGE-menetelmää ei saatu optimoitua käytössä olleilla alukkeilla, jotka monistivat PCR-DGGE:ssa myös negatiivikontrollikantoja. Tutkittaessa qPCR:lla IBD:tä (Crohn ja ulseratiivinen koliitti) sairastavien lasten ja terveiden kontrollihenkilöiden ulostenäytteistä eristettyä DNA:ta, merkittävää eroa SRB-määrissä ei havaittu eri ryhmien välillä. Crohnin tautia sairastavien aktiivisen vaiheen ja oireettoman vaiheen näytteiden välillä oli kuitenkin tilastollisesti merkitsevä ero (SRB-määrät; oireeton vaihe>oireellinen vaihe) (P <0,05).
  • Kokko, Jaana (2001)
    Tässä syventävien opintojen tutkielmassa on tarkoitus kirjallisuuskatsauksena selvittää tulehdusvastetta ja tulehdusvasteessa vaikuttavia muuttujia koiran kroonisissa immuunivälitteisissä suolistotulehduksissa. Tutkielmassa tarkastellaan koirien kroonisia immuunivälitteisiä suolistotulehduksia, joihin kuuluvat koiran small intestinal bacterial overgrowth eli SIBO, ruoka-aineyliherkkyydet ja irlanninsettereiden perinnöllinen gluteiiniyliherkkyys sekä jossain määrin myös koirien IgA-puutos. Kirjallisuudessa koiran kroonisiin suolistotulehduksiin luetaan kuuluvaksi myös koiran IBD eli inflammatory bowel disease. Kirjallisuudessa koiran IBD:tä pidetään yleensä omana sairautena, joka jakautuu useaan eri ryhmään suolen limakalvon histologisten löydösten perusteella. Tässä tutkielmassa päädytään kuitenkin siihen, että IBD ei ole koiralla sairaus vaan seuraus inflammatorisesta vasteesta. Tutkielmassa käsitellään myös humaanilääketieteessä saavutettuja tutkimustuloksia suoliston tulehdusvasteesta ihmisten IBD:ssä. Lisäksi kartoitetaan ihmisten IBD:hen kehitettyjä uusia sytokiineihin perustuvia lääkityksiä. Ihmisillä IBD:hen luokitellaan lähinnä Crohnin tauti ja ulseratiivinen koliitti. Sytokiineilla on keskeinen asema suoliston immuunivasteen säätelyssä ja kudostuhojen säätelyssä. Kroonisessa suolistotulehduksessa proinflammatoristen eli tulehdusta aiheuttavien ja anti-inflammatoristen eli tulehdusta estävien sytokiinien määrät ovat epätasapainossa. Proinflammatoristen sytokiinien määrä on noussut jonkin immunologisen ärsykkeen vuoksi korkeaksi. Anti-inflammatoristen sytokiinien määrä on puolestaan alhainen tai niiden toiminta on jostain syystä häiriintynyt. Normaalisti anti-inflammatorinen vaste hillitsee inflammaatiota ja kudostuhoa. Immuunivälitteiset sairaudet ovat usean eri altistavan tekijän yhdistelmä. Altistavia tekijöitä ovat mm. perimä, ikä, sukupuoli, ympäristötekijät, ravintoaineet sekä virus- ym. infektiot. Tutkimalla elimistön immunologisessa ja inflammatorisessa järjestelmässä vaikuttavia muuttujia ja ymmärtämällä niiden toimintaa voidaan ymmärtää paremmin myös kroonisten immuunivälitteisten enteropatioiden etiologiaa ja patogeneesia. Tämä mahdollistaa puolestaan kroonisten enteropatioiden tehokkaamman diagnostisoinnin ja paremmat hoitotulokset.
  • Ahonen, Eeva-Liisa; Lassila, Kaisa (2003)
    Tässä syventävien opintojen tutkielmassa oli tarkoituksena käsitellä kirjallisuuskatsauksessa koiran tunnettuja kroonista ripulia aiheuttavia sairauksia, niiden tutkimusmenetelmiä ja hoitoa. Lisäksi oli tarkoitus tutkia kliinisellä kokeella tylosiini-lääkitykseen vastaavaa kroonista ripulia sairastavia koiria. Tylosiini on pääasiassa sikojen sairauksien hoitoon käytetty antibiootti. Suomessa tylosiinia on käytetty myös ripulia sairastavien koirien hoitoon. Hoitotulokset ovat olleet hyviä, mutta jos hoito lopetetaan, ripulioireet palaavat herkästi. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, kuinka tehokas lääke tylosiini on koirien ripulin hoidossa sekä tutkimaan tylosiini-lääkitykseen vastaavaa ripulia sairastavat koirat mahdollisimman perusteellisesti. Tavoitteena oli selvittää, onko tutkimukseen osallistuneiden koirien suolistosairauksilla yhteinen etiologia. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voidaanko tylosiinin käyttö korvata probiootilla. Tutkimukseen valittiin 14 koiraa, jotka olivat sairastaneet kroonista ripulia ainakin vuoden ajan ja joita oli hoidettu tylosiinilla pitkiä aikoja. Tylosiini-lääkitykseen vastaavaa ripulia esiintyy keski-ikäisillä tai vanhoilla suurilla koirilla. Koirien oireet ovat tyypillisiä paksusuoliperäiselle ripulille. Oireet lakkaavat kolmen vuorokauden kuluessa tylosiinilääkityksen aloittamisesta ja pysyvät poissa niin pitkään, kun lääkitystä jatketaan. Lääkityksen lopettamisen jälkeen oireet palaavat kuukauden kuluessa. Vahvin epäily sairauden aiheuttajaksi on jokin yksittäinen bakteeri, joka on hyvin herkkä tylosiinin vaikutukselle. Itsenäisesti kirjoitetut osat tutkielmasta: Eeva-Liisa Ahonen : Kappaleet 4.3, 4.4, 4.7, 5.1, 5.2.4, 5.2.5, 5.3.1, 5.3.2, 5.5, 6.1, 7.2, 7.3.1, 7.3.2, 7.3.3.2, 7.3.3.3, 7.3.4.1 ja 7.3.4.2 Kaisa Lassila: Kappaleet 1., 2., 4.1, 4.2, 4.5, 4.6, 5.2.1, 5.2.2, 5.2.3, 5.3.3, 5.3.4, 5.4, 6.2, 6.3, 7.1, 7.3.3.1, 7.3.4.3, 7.3.4.4 ja 7.3.5 Yhdessä laadittu: Kappaleet 3., 8., 9. ja 10. Tutkimusosuudessa Eeva-Liisa Ahonen vastasi koirista numero 1-8 ja Kaisa Lassila koirista numero 9-14.
  • Harjupatana, Sanna (2007)
    Tämä syventävien opintojen kirjallinen osa koostuu kolmesta osasta: kirjallisuuskatsauksesta, kokeellisesta osasta sekä tapausselostuksista. Xyloosi on pentoosi sokeri, jota käytetään arvioitaessa hiilihydraattien imeytymistä sekä ohutsuolen tilaa useilla eläinlajeilla. Hevosella ohutsuolen tutkimisen tekee erityisen hankalaksi sen vaikea saavutettavuus ja suuri tilavuus sekä pituus. Xyloosin imeytymistesti on vain yksi monista diagnostisista keinoista, joilla pyritään ymmärtämään paremmin hevosen suoliston toimintaa. Testin etu on sen tunkeutumattomuus elimistöön sekä melko edullinen hinta. Hevosella testi on standardoitu jo yli 30 vuotta sitten. Xyloosin imeytymiseen vaikuttavat useat eri tekijät: ruokavalio, paaston pituus, suolen bakteerilajisto, mahan tyhjenemisnopeus, suolen liike, munuaisten toiminta, suolen sisältö, kudosten aineenvaihdunta sekä verenkierto. Xyloosin imeytymistestin normaaliarvot, joita tutkimuksessakin käytimme ovat: 1,37mmol/l +/- 0,33 mmol/l saavutettuna 60-90 min annostelun jälkeen. Tulehduksellinen suolistosairaus, IBD, on yksi sairauksista, jonka diagnostiikassa xyloosi imeytymistestiä käytetään. Tutkimusmateriaalimme koostui kolestakymmenestäkahdesta 2-20 vuotiaasta hevosesta, jotka olivat kärsineet toistuvista ähkyistä ja/tai laihtumisesta säännöllisestä madotuksesta, hampaiden hoidosta ja riittävästä ruokinnasta huolimatta. Hevosten omistajat vastasivat kattavaan kyselyyn hevosten historiasta. Hevosille suoritettiin Yliopistollisen eläinsairaalan hevosklinikalla perusteellinen tutkimusprotokolla, joka sisälsi seuraavat tutkimukset: kliininen yleistutkimus, kuntoluokitus, ontumatutkimus (tutkimukseen ei otettu hevosia, jotka ontuivat enemmän kuin 2/5 ravissa), keuhkojen ja vatsaontelon röntgenkuvaus, suoliston ultraäänitutkimus, vatsaontelonestenäyte, ulostenäyte, virtsanäyte, perusverenkuva ja seerumista maksa, munuasivarvot, elektrolyytit sekä lihasarvot, mahantähystys, peräsuolikoepala sekä xyloosin imeytysmistesti. Kliininen tulehduksellisen suolistosairauden diagnoosi tehtiin sulkemalla muut mahdolliset vastaavien oireiden aiheuttajat sekä normaalista poikkeavien imeytymistesti tulosten, peräsuolikoepalojen ja muiden mahdollisten löydösten perusteella. Muita löydöksiä olivat tyypillisesti paksuuntunut suoli ultraäänitutkimuksessa, poikkevat valkosolu- ja fibrinogeeniarvot. Hypoteesimme oli seuraava: merkittävällä osalla hevosista, joitka kärsivät toistuvista ähkyistä tai laihtumisesta olisi epänormaali xyloosin imeytyminen. Oletimme myös, että xyloosi imeytymistesti yhdistettynä perusteelliseen suoliston tutkimukseen olisi hyvä tapa diagnostisoida tulehduksellinen suolistosairaus ilman lapratomiaa. Materiaalissamme melko monella hevosella, jotka kärsivät toistuvista ähkyistä ja/tai laihtumisesta oli epänormaali xyloosin imeytyminen (15/31). Yhdeksällä hevosella oli alentunut xyloosin imeytyminen, ja yhdeksällä viivästynyt (kolme hevosta kuului molempiin ryhmiin). Tulehduksellinen suolistosairaus varmistettiin ruumiinavauksessa kolmella hevosella, kliininen diagnoosi tehtiin kahdeksalle. Muutkin sairaudet voivat aiheuttaa epänormaalin xyloosin imeytymisen. Tällaisia ovat esimerkiksi kasvaimet, jollaisia diagnosoitiin tässä tutkimuksessa kahdella hevosella, joilla oli epänormaalin alhainen xyloosin imeytyminen. Tulehduksellinen suolistosairaus-diagnoosi perustuu pitkälti muiden syiden poissulkemiseen. Xyloosi absorptio testi ei siis ole yksinään diagnostinen taudille, mutta sitä voidaan käyttää osana laajempaa tutkimusprotokollaa tulehduksellisen suolistosairauden diagnostiikassa hevosella.