Browsing by Subject "Wagner, Richard"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-1 of 1
  • Filppu, Antti (2007)
    Tutkielmassani tarkastelen Richard Wagnerin Parsifalia (ensisijaisesti sen libretossa esiintyviä myyttisiä teemoja) antropologisesta näkökulmasta. Claude Lévi-Straussin strukturalismi ja Roy Wagnerin symboliteoria ovat olleet suunnannäyttäjinä, mutten ole rajannut katsantokantojani niihin. Ne kuitenkin toimivat käyttökelpoisina avaimina oopperan sisältöön. Lévi-Straussin vähemmän tunnettu jälkistrukturalistinen analyysi Parsifalista on myös ollut yhtenä lähtökohtana omalleni. Siinä Lévi-Strauss ylittää kuin vahingossa (ehkä itse sitä tiedostamatta) aiemman teoriakehyksensä rajoja, lähestyen sekä kirjallisuustiedettä että Roy Wagnerin edustamaa symbolisen antropologian tulkintaperinnettä, jossa kokemukselle pyritään antamaan tieteellinen määrittely - toisin kuin strukturalismissa, jossa keskitytään kokemuksen sijasta merkitysten rakentumistapojen tarkasteluun. Myytit ovat kieltä, jota ei voida palauttaa tavalliseen kieleen. Myyttinen tietoisuus / logiikka kaihtaa arkipäiväisen ajattelun malleja ja sijaitsee osittain käsitteellisyyden ulottumattomissa. Mytologian virtaa voidaan lähestyä mielekkäästi vain mukautumalla sen kulkuun, aivan kuten musiikin kohdalla. Parsifal on myyttinen ooppera, jota on mahdollista avata, ymmärtää, soittaa ja kuunnella loputtomiin. Se ei ole vielä toistaiseksi lakannut luomasta uusia merkityksiä. Richard Wagner itse halusi taiteessaan tarjota ihmisille vapaata osuutta pyhyyden kokemuksesta. Tälle myyttien ja uskonnon jakamalle alueelle, josta Mircea Eliadekin puhui, joutuu jokainen hakemaan oman lähestymistapansa. Teoksen "rakenne" on olemassa vain tulkinnan lähtökohtaa varten, mutta ilman sitä mikään tulkinta ei olisi mahdollinen. Yksi sana kuvaa Parsifalin libreton tärkeintä teemaa: myötätunto. Olen sivusilmällä seurannut eurooppalaisen filosofian suhtautumista myytteihin ennen ja jälkeen toisen maailmansodan. Richard Wagnerin Parsifal on sijoitettavissa Hölderlinistä Hitleriin vievälle polulle, sellaiseen risteykseen, josta olisi ehkä vielä ollut mahdollisuus toisenlaisen tien raivaamiseen. Martin Heideggerin Saksassa politiikka oli myyttistä luonteeltaan. Toisen maailmansodan jälkeen myyttisyys on ollut poliittisesti epäkorrektia eurooppalaisessa ajattelussa. Antropologia on tarjonnut varteenotettavia vaihtoehtoja ymmärtää myyttejä länsimaisista merkityskriiseistä huolimatta. Parsifal jatkaa siitä mihin keskiaikaiset ritariromaanit jäivät (Wolfram von Eschenbachin Parzival oli Wagnerille keskeinen lähdeteos), mutta siinä on piirteitä myös antiikin kreikkalaisesta tragediasta. Musiikki ja sanan voima kiistelevät keskenään oopperan alusta viimeiseen hetkeen asti. Ne kuitenkin löytävät yhteisen sävelen myyttisten mielikuvien parista, käydessään ajan tuolla puolen.