Browsing by Subject "aateli"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-1 of 1
  • Vuorinen, Marja (2002)
    1800-luvun jälkipuolen yhteiskuntakehitys - modemisaatio, demokratisoituminen, kansakunnaksi rakentuminen - on näytelmä, jossa vanha eliitti, aateli on saanut esittää pääroistoa, kun taas uudella aatelittomalla, kansallisella, demokraattisella eliitillä on ollut edistyksellisen sankarin osa. Käsillä oleva työ on yritys purkaa tätä myyttiä. Lähtökohtana on oletus, että yhteiskuntaa muokkaavat voimat tulivat ensisijassa ideologian ulkopuolelta, ja kehityksen ideologiseksi moottoriksi ilmoittautunut ryhmä vain hyödynsi valmista tilannetta. Tutkimuksen kohteena on uuden ja vanhan eliitin ideologinen konflikti 1800-luvun jälkipuoliskolla. Massamitassa levitetty painettu sana (lehdistö, tieto- ja kaunokirjallisuus) synnytti tuolloin uuden yhteiskunnallisen vallan foorumin. Sen toimijoista pääosa oli uuden eliitin miehiä, joilla siten oli määrittelijän monopoli myös itseään koskevissa asioissa. Identiteettiään rakentaessaan uusi eliitti otti käyttöön negatiivisen identifikaation: se tuotti kilpailijastaan aatelista viholliskuvan, josta tuli myös demokratian itseymmärryksen vastakuva. Tutkimuksen metodikehyksen muodostavat diskurssiteoria -oletus siitä, etteivät verbaaliset kuittuurituotteet ainoastaan heijasta, vaan myös muokkaavat ja muuttavat yhteisön ajattelutapoja - sekä merkkejä ja merkityksiä tutkiva semioottinen lähestymistapa. Käytössä on lotmanilaisen kulttuurisemiotiikan hegemoniakilpailun strategioita kuvaileva terrnistö (teksti, nonteksti, antiteksti, negaatioteksti). Lähteenä on käytetty 1800-luvun suomalaista kaunokirjallisuutta, moniaineksista tekstityyppiä, josta on saatavissa esiin laajin merkityksiä kantavien inhimillisen elämän piirteiden kirjo. Aateluuden semiotiikka osoittautuu vallan semiotiikaksi. Se jäsentyy kuuden viitekehyksen ympärille. 'Soturin' arkaainen viitekehys viittaa suoraan, henkilökohtaiseen, "weberiläiseen" vahvemman valtaan. Järjestäytyneen yhteiskunnan hierarkioihin viittaava'virka/virkamies'taas on institutionalisoituneen vallan kuva. 'Kartano' viittaa esiteollisen ajan merkittävimmän omaisuustyypin kautta vanhentuneeseen taloudelliseen valtaan, 'suku' privaatissa välittyviin vallan lähteisiin, taloudelliseen, kulttuuriseen ja sosiaaliseen pääomaan. 'Sosiaalinen näyttämö'toimii diffuusin, vaikutusvaltaan perustuvan vallan tyypin foorumina, ja'aatelisen yksilön' viitekehykseen sisältyvät yksilötason vaikutusvaltaa rakentavat ominaisuudet. Aatelismiehen ideaalityypit (upseeri, virkamies, hovimies, maanviljelijä, moderni professionaali, yrittäjä, " luuseri", työmies) kuvittavat aatelismiehelle modemisaation paineessa tarjolla olevia konservatiivisia ja edistyksellisiä reagointimalleja. Populaarit demokratiateemat taas jäsentävät uuden eliitin oikeaoppista, poliittisesti korrektia asennoitumista valtaan ja yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen. 1800-luvun jälkipuolen uuden eliitin rakentama kuva edeltäjästään "luonnollisen" kehityksen aktiivisena jarruna on sekä vallanvaihtoa oikeuttavaa edistyksen retoriikkaa että tarkoitushakuista viholliskuvalla politikointia. Yksittäistapauksenakin se kertoo jotakin myös näistä ilmiöistä yleensä.