Browsing by Subject "haastattelututkimus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 39
  • Lyly-Yrjänäinen, Samuli (2006)
    Kulttuurin tutkimus yleistyi organisaatiotutkimuksen piirissä 1980-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä organisaatiokulttuurin käsite iskostui myös käytännön johtamisoppeihin. Yksi organisaatiokulttuurin osa-alue on organisaation julkilausutut arvot, joihin liittyvää tieteellistä tutkimusta on niukasti. Julkilausuttujen arvojen merkitys organisaatiolle jää usein epäselväksi. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mikä on julkilausuttujen arvojen merkitys organisaatiokulttuurille. Julkinen keskustelu yritysten arvoista on vilkasta. Kirjallisuuskatsauksen avulla selvitetään sitä, minkä takia arvoista puhutaan. Esiin nostetaan neljä osin päällekkäistä aihepiiriä: liiketoiminnan etiikka ja yhteiskuntavastuu, yrityksen maine, henkilöstön hyvinvointi ja liiketoiminnan menestyminen. Lisäksi kirjallisuuskatsauksessa esitellään erilaisia näkemyksiä organisaatiokulttuuriin, arvoihin ja niiden johtamiseen. Teoreettinen viitekehys rakentuu Edgar H. Scheinin ja Joanne Martinin organisaatiokulttuuria käsittelevien teorioiden varaan. Martinin esittämät kolme perspektiiviä organisaatiokulttuuriin toimivat tutkimuksessa subjektiivisesti määriteltyinä käsitteinä, jotka laajentavat Scheinin näkemystä organisaatiokulttuurista. Teorioiden pohjalta kehitetään organisaatioiden julkilausuttujen arvojen merkitystä kuvaava malli, johon arvot voidaan sijoittaa. Teoreettisen viitekehyksen toimivuutta testataan kvalitatiivisella tapaustutkimuksella. Samalla selvitetään arvojen merkitystä Tapiola-ryhmän kulttuurille. Empiirinen aineisto koostuu 23 henkilön teemahaastattelusta. Analyysissä käytetään apuvälineinä teemoittelua, luokittelua ja laskemista. Tutkimustuloksena selvisi, että organisaatioiden julkilausuttujen arvojen merkitystä kuvaavaa mallia voidaan käyttää apuvälineenä, kun selvitetään arvojen merkitystä organisaatiokulttuurille. Mallia voitaisiin kehittää edelleen liittämällä siihen arvojohtamisen näkökulma sekä muodostamalla malliin sopiva kyselylomake, joka tukisi kvalitatiivista lähestymistapaa. Tutkimuksessa selvisi myös, että arvojen merkitys vaihtelee tapauskohtaisesti kohdeorganisaation kahdessa ryhmässä. Tapiola-ryhmän neljästä julkilausutusta arvosta yksi on toimintaa ohjaava integroitunut perusoletus ja yksi organisaatiokulttuurin pintatasolla sijaitseva fragmentoitunut artefakti. Kaksi muuta arvoa sijoittuvat näiden ääripäiden välille.
  • Erkinheimo, Emilia (2007)
    Tutkimuksen tavoitteena on empiirisellä tasolla ollut tarkastella asiakaslehden paikkaa arjessa sekä lukijoiden lukijasuhdetta asiakaslehteen, ja sitä kautta lukemisen syitä sekä asiakaslehteen kohdistuvia odotuksia. Teoriatason tavoitteena on ollut pohtia asiakaslehden määritelmää. Tutkimus on toteutettu eQ Pankin Meklari-asiakaslehden lukijoiden keskuudessa. eQ Pankki on keskittynyt sijoitustoimintaan, ja siksi myös Meklarin sisältö liittyy pitkälti sijoittamiseen. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on ylätasolla kulttuurinen yleisötutkimus, ja tarkempana viitekehyksenä mediaetnografia. Mediaetnografisessa tutkimuksessa on kiinnitetty erityishuomiota mediankäytön paikkaan arjessa ja toisaalta myös medioiden rooliin siinä. Lähdekirjallisuutena ovat olleet mm. Joke Hermesin (1995) teos Reading Women’s Magazines – An Analysis of Everyday Media Use sekä Anita Kärjen (2004) tutkimus Sivusta seuraten – Sanomalehti lukijoiden puntarissa. Molemmissa tutkimuksissa on mediaetnografinen perusvire. Lisäksi lähteinä on käytetty mm. Aikakauslehtien Liiton teettämiä aikakaus-, asiakas- ja ammattilehtien lukemista koskevia tutkimuksia. Empiirinen aineisto on kerätty mediapäiväkirjoin sekä teemahaastatteluin. Osallistujia oli kaikkiaan kymmenen, kaikki miehiä ja iältään tutkimushetkellä 27–63-vuotiaita. Aineiston analyysi on toteutettu kolmivaiheisesti: ensin teemoitellen tutkimuskysymysten mukaisesti ja haastattelurunkoa apuna käyttäen, sen jälkeen vastauksia tyypitellen ja lopuksi laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Asiakaslehden paikka arjessa on pitkälti sama kuin maksullisten aikakauslehtien. Näyttääkin siltä, että asiakaslehti kilpailee arjen vapaahetkistä nimenomaan maksullisten aikakauslehtien, eikä esimerkiksi sähköisten medioiden kanssa. Meklari-lehden lukemisen syissä koroistui hyötyfunktio, ja joillekin lukijoille se olikin kuin sijoitusoppikirjan korvike. Markkinointihenkisyyteen suhtauduttiin enimmäkseen ymmärtäväisesti. Hyödyllisinä koettiin erityisesti uusista tuotteista ja palveluista sekä sijoitusinstrumenteista kertovat artikkelit. Joillekin lehdellä oli pikemmin viihdefunktio, jolloin mieluiten luettiin erityisesti tuttujen ihmisten haastatteluita. Odotuksia osallistujilla oli kaiken kaikkiaan melko vähän, mikä voi johtua kahdesta syystä. Ensiksi asiakaslehti on lukijoilleen ilmainen, ja siksi siihen ei suhtauduta kovinkaan intohimoisesti. Toiseksi Meklarin tekijät ja eQ Pankin väki olivat monille osallistujille tuttuja, ja siksi lehti sai paljon anteeksi pieniä puutteitaan. Vaikka Meklarin lukeminen muistutti tietyiltä osin ammattilehtien lukemista, on se viime kädessä asiakaslehti, ennen kaikkea markkinointihenkisyytensä takia. Nykyinen asiakaslehden määritelmä on kuitenkin mielestäni puutteellinen, eikä vastaa asiakaslehtien kentän koko kirjoa. Siksi olenkin esittänyt, että aikakauslehtien luokitteluun lisättäisiin asiakaslehtien perusryhmän alle alaryhmiä, kuten pankki- ja vakuutusalan, kaupan alan jne. asiakaslehdet. Tarkastelemalla yhtä asiakaslehtiryhmää kerrallaan saataisiin hedelmällisempiä tutkimustuloksia kuin tarkastelemalla kaikentyyppisiä asiakaslehtiä yhtenä nippuna.
  • Lavento, Heidi (2005)
    Kuntasektorin 426 000 työntekijästä jää eläkkeelle noin kolmannes vuoteen 2015 mennessä. Eläkkeelle siirtyvien työntekijöiden mukana lähtee useiden vuosikymmenien kokemustieto kuntapalveluiden järjestämisestä sekä satojen tuhansien ihmisten työ- ja elämänkokemuksen kautta syntynyt tietämys. Samalla pätevistä osaajista tulee olemaan kilpailua, sillä muutamaa alueellista poikkeusta lukuun ottamatta työmarkkinoille tulee vähemmän ihmisiä kuin sieltä poistuu. Yhtenä tekijänä organisaation osaamisen kehittämisessä, aineettoman pääoman johtamisessa ja organisaation muistitiedon säilyttämisessä on hiljaisen tiedon siirtäminen eläkkeelle siirtyviltä työntekijöiltä organisaatioon jääville tai organisaatioon rekrytoiduille uusille työntekijöille. Tutkimuksessa tarkasteltiin hiljaisen tiedon asemaa osana Espoon ja Kajaanin osaamisen johtamisen strategioita sekä osaamisen johtamisen näkökulmien toteutumista eläkkeelle siirryttäessä. Tutkimusongelmana on se, että minkälaisia esteitä Espoon kaupungissa ja Kajaanin kaupungissa on hiljaisen tiedon jakamiselle eläkkeelle siirryttäessä. Tutkimuksessa on keskitytty vain hiljaisen tiedon näkyväksi tekemiseen ja jakamiseen. Näin ollen hiljaisen tiedon vastaanottaminen, hiljaisen tiedon analysointi ja mahdollinen oppiminen on rajattu työn fokuksen ulkopuolelle. Pääasiallisena tutkimusaineistona olivat 14 kehittämis- ja suunnittelutehtävissä toimineen Espoon kaupungin ja Kajaanin kaupungin työntekijän teemahaastattelut. Toissijaisena aineistona käytettiin Espoon kaupungin ja Kajaanin kaupungin vuosikertomuksia, henkilöstöstrategioita, Espoon kaupungin henkilöstökertomusta ja Kajaanin kaupungin henkilöstötilinpäätöstä. Toissijaisen aineiston tavoitteena oli hahmottaa Espoon kaupungin ja Kajaanin kaupungin sisäistä ja ulkoista toimintaympäristöä. Tutkimustuloksena oli, että hiljaisen tiedon jakaminen Espoon kaupungissa ja Kajaanin kaupungissa on epäsystemaattista eikä eläkkeelle siirtyvien työntekijöiden hiljaista tietoa juurikaan hyödynnetä eläkkeelle siirryttäessä. Suurin hiljaisen tiedon jakamisen este eläkkeelle siirryttäessä on rakenteellinen: eläkkeelle siirtyvä työntekijä ja hänen seuraajaansa kohtaavat harvoin. Näin ollen hiljaista tietoa ei voida jakaa hiljaisen tiedon personointistrategian avulla. Nykyiset eläkkeelle siirtymisen käytännöt eivät myöskään mahdollista hiljaisen tiedon spiraalin sosialisaatiovaihetta. Hiljaista tietoa välittyy kuitenkin jossain määrin hiljaisen tiedon kodifiointistrategian kautta. Hiljaista tietoa jaetaan kuitenkin jossain määrin tilanteissa, joissa eläkkeelle siirtyvän työt jaetaan työyhteisön kesken. Huolimatta hiljaisen tiedon jakamisen epäsystemaattisuudesta, hiljaista tietoa jaettiin Espoon kaupungissa systemaattisemmin kuin Kajaanin kaupungissa. Hiljaisen tiedon jakamisen havaittiin liittyvän toimintaympäristön analysoinnin aktiivisuuteen tai passiivisuuteen sekä hiljaisen tiedon jakamista tukeviin organisaatiorakenteisiin tai rakenteiden puutteeseen. Hiljaisen tiedon jakamisen esteinä olivat tulos- ja henkilöstöjohtamisen epätasapaino, sisäisen ja ulkoisen toimintaympäristön tulkittavuus sekä työntekijöiden taistelu asiantuntijuudesta, resursseista ja ihmisyydestä. Työhyvinvoinnilla on läheinen suhde työmotivaatioon ja tätä kautta myös yksilön toimintaympäristön analysoinnin aktiivisuuteen. Jatkotutkimukselle jää, miten hiljaisen tiedon jakamisen esteet voidaan poistaa ja minkälainen voimavara eläkkeelle siirtyvien hiljainen tieto voi Espoon ja Kajaanin kaupungeille olla. Eläkkeelle siirtymisen näkökulmasta olisi haastavaa nähdä, miten systemaattisempi hiljaisen tiedon systemaattinen jakaminen vaikuttaisi Espoon kaupungin ja Kajaanin kaupungin työyhteisöjen hyvinvointiin, työn mielekkyyteen, työmotivaatioon ja työssä jakamiseen. Hiljaisen tiedon jakamisen lisäämisellä saattaisi näin ollen olla positiivinen vaikutus organisaation työntekijöiden kompetenssiin, organisaatiossa säilyvään muistitietoon sekä Espoon kaupungin ja Kajaanin kaupungin keskimääräiseen eläkkeellesiirtymisikään. Nämä tekijät osaltaan helpottaisivat osaavan työvoiman ylläpitämistä tulevissa henkilöstönvaihdoksissa.
  • Rusanen, Pia (2007)
    Tutkimuskohteeni on demokratia Tansaniassa maan kolmansien vuonna 2005 järjestettyjen monipuoluevaalien jälkeen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää haastatteluaineiston valossa, eteneekö demokratisoitumisen prosessin lujittumisen vaihe maassa tuona aikana. Kysymykseen vastatakseni tarkastelen Tansanian demokratisoitumisen haasteita ja edistysaskelia sekä syitä niiden keskeiseen asemaan prosessissa. Lisäksi arvioin hallitusten välisen järjestön IDEAn (International Institute for Democracy and Electoral Assistance) demokratiamittaria, johon laatimani haastattelukaavake pohjautuu. Tarkastelen myös IDEAn mittarin demokratiakäsitettä. Teoreettisen viitekehyksen rakennan demokratiakäsityksien ja aiemman demokratisoitumisen tutkimuksen pohjalta. Tarkastellakseni Tansanian demokratisoitumista kattavasti poimin tutkimukseeni mahdollisimman laajat IDEAn, Stepan & Linzin sekä Leftwichin määritelmät demokratiasta. Sijoitan ne Robert Pinkneyn taulukkoon, jossa vertaillaan eri teoreetikkojen näkemyksiä demokratiaa edistävistä olosuhteista. Stepan & Linzin viidestä demokratian lujittumisen yhteiskuntasektorista ja Leftwichin viidestä demokratisoitumisen kannalta tärkeimpänä määrittelemästä olosuhteesta rakennan kahdeksan indikaattoria, joita käytän haastatteluaineistoni analysoimiseen. Tansaniaa koskevan tapaustutkimuksen menetelmän lisäksi käytän pääosin laadullisia menetelmiä. Niistä keskeisin on IDEAn demokratiamittarin ja sen sisältämän laajan demokratiamääritelmän käyttäminen teemahaastattelukaavakkeen pohjana ja siten myös haastatteluaineiston keruuvälineenä. Tutkimuspäiväkirjan havainnot täydentävät keräämääni aineistoa, joka koostuu lisäksi aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta, artikkeleista ja internet-lähteistä. Tutkimuksesta selviää, että Pinkneyn jaottelun mukaisesti Tansanian demokratisoituminen on poliittisten instituutioiden eli poliittisen yhteisön ja lain, korruption sekä arvomaailman tasoilla hidastuneessa ellei jopa pysähtyneessä tilassa kansallisesti ja paikallisesti. Valtapuolueen mahdollinen hajoaminen vauhdittaisi demokratisoitumista molemmilla tasoilla. Demokratisoitumisen ongelmat poliittisissa instituutioissa liittyvät Tansanian historialliseen taustaan ja valtapuolueen vankkaan asemaan yhteiskunnassa. Pinkneyn viitekehyksen ulkoisiin vaikuttimiin yhdistetty köyhyys jarruttaa demokratisoitumista läpi yhteiskunnan. Toisaalta donorien kehitysapuna ulkopuolelta tuleva demokratiatuki on kansallisella tasolla prosessia keskeisesti vauhdittava tekijä. Sen keskeinen asema selittyy Tansanian apuriippuvaisuudella. Donorien edistämän demokratian ulottuminen paikalliselle tasolla voidaan kyseenalaistaa. Pinkneyn taulukon prosessin kulkuun sisältyy väestön laaja osallistuminen politiikkaan. Sen voidaan nähdä edistävän demokratisoitumista kaikilla tasoilla ja vahvistavan prosessia maan sisältä käsin. Pinkneyn jaottelun ulkopuolelle jäävät demokratisoitumista jarruttava yhteiskunnallisten kuilujen kasvaminen sekä prosessin edistäjät media ja rauha, joka Tansaniassa selittyy historiallisin syin. IDEAn mittari on demokratiakäsitykseltään muita mittareita kattavampi. Se esittelee tuloksia, joita vertailevan tutkimuksen mittarit eivät nosta esiin. Muista mittareista poiketen menetelmä huomioi ulkoisten tekijöiden vaikutuksen demokratisoitumiseen. IDEAn mittarin heikkoutena on käsitteiden epäselvyys, joka jättää tutkijalle useita tulkinnan mahdollisuuksia. Metodi on aikaa ja voimavaroja vievä tapa tutkia maiden demokratiaa. IDEAn mittarissa voidaan nähdä viitteitä liberaaliin demokratiaan, jonka soveltuvuus afrikkalaisiin demokratioihin voidaan kyseenalaistaa.
  • Myöhänen, Taija (2006)
    Tutkimuksessa selvitetään Pohjois-Savolaisen maalaiskylän ihmisten kipukäsityksiä ja kipukäyttäytymistä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä. Kipukäyttäytymisellä tarkoitetaan tässä kivun ilmaisua, kivun sietokykyä, kivun lievityskeinoja ja suhtautumista sekä omaan että toisten kipuun. Tutkimus selvittää sitä, että miten ja missä määrin ympäröivä kulttuuri ja yhteisö sekä sen arvot ja mallit sekä varhaislapsuuden kokemukset ja kasvatus vaikuttavat ihmisten kipukäsityksiin ja kipukäyttäytymiseen. Edellä mainittuja asioita tutkittiin ihmisten kokemusten, käsitysten ja asenteiden kautta teemahaastattelumenetelmällä. Tutkimusta varten haastateltiin 16 iältään 25 - 84-vuotiasta satunnaisesti valittua miestä ja naista, joista miehiä 7 ja naisia 9. Tässä tutkimuksessa kivulla ymmärretään lähestulkoon pelkästään fyysistä kipua, koska haastateltavat kyläläiset lähtivät puhumaan ja kuvailemaan pääsääntöisesti juuri fyysistä kipua. Tämä seikka on suoraan vaikuttanut tämän tutkimuksen painotukseen ja tutkimuksessa tarkastellaan kipua siis ainoastaan fyysisen kivun kautta. Tutkimuksessa ilmeni, että pääasiassa kipu voidaan nähdä positiivisena ilmiönä, ihmisen elämää hyödyttävänä kokemuksena. Kipu on merkki, joka kertoo, että nyt on jotain vialla omassa kehossa ja se kehottaa hakeutumaan hoitoon riittävän ajoissa. Kipu myöskin varoittaa meitä vahingoittamasta itseämme tai muita. Kipu voidaan nähdä myös kasvattavana kokemuksena. Kipukokemusten kautta ihmisen arveltiin osaavan paremmin arvostavan omaa elämäänsä ja priorisoida elämänarvojansa. Kaikesta tästä päätellen voidaan ehkä jopa sanoa, että elämä ilman kipuja nähtiin hankalana eikä suinkaan helppona. Yleensä omaa kivunsietokykyä kuvattiin korkeaksi ja siihen liittyen kipulääkitystä kerrottiin käytettävän hyvin vähän. Toisten ihmisten kipulääkkeiden käytöstä oltiin yleisesti kuitenkin sitä mieltä, että muut käyttävät lääkkeitä aivan liikaa. Kivun kanssa sinnitteleminen ilman lääkkeitä vaikuttaisi olevan suorastaan kunnia-asia ja herkästi kipulääkkeitä käyttäviä näytettäisiin jopa paheksuvan. Vaikuttaisikin siltä, että kipulääkkeiden käyttäjät jakaantuvat kahteen eri ryhmään: ilman kipulääkkeitä sinnitteleviin ja kipulääkkeiden liikakäyttäjiin. Tutkimuksen mukaan näyttäisi siltä, että ihmiset kaiken kaikkiaan puhuvat kivusta ja omasta terveydentilastaan paljon keskenään. Kipu on tässä suhteessa rinnastettavissa säästä puhumiseen. Kun kivun ilmaisussa mennään kuulumisten vaihtoa syvällisemmälle tasolle, niin eroja kivun ilmaisussa alkaa ilmaantua niin sukupuolen kuin iänkin perusteella. Naiset näyttäisivät puhuvan kivusta paljon enemmän ja ilmaisevat kipua paljon herkemmin kuin miehet. Miehet taas näyttäisivät pitävänsä kivun itsellään ja hoitavansa kipuansa yksinäisyydessä ja jopa tietoisesti peittelevän sitä muilta. Syitä tähän nähtiin useita. Yhtenä merkittävänä syynä näyttäisi vaikuttavan miesten ja naisten saama erilainen kasvatus, missä miehiä on pienestä pitäen kehotettu olla ilmaisematta kipujaan tai muitakaan tunteitaan julkisesti ja olla näyttämättä pelkoaan, saati esimerkiksi itkevän julkisesti. Tässä mallioppimisille vaikuttaisi olleen myös merkittävä vaikutus. Useimmat muistelivat omien äitiensä näyttäneen kipuansa ja valittelevan ääneen, kun taas isien ei muistettu näyttäneen kipujaan tai tunteitaan julkisesti ollenkaan. Toisena syynä miesten kipujen ilmaisemattomuudelle näyttäisi olevan se, että miehille kivun ilmaisemiseen ei riitä pelkkä kipu, vaan vaivan tulee olla paljon näkyvämpi ulospäin, esimerkiksi kipsattu jalka. Kolmanneksi syyksi omien kipujensa peittelylle haastattelemani miehet itse näkivät sen, että he eivät halunneet kivuillansa huolestuttaa muita, lähinnä perhettään. Useimmat miehet tuntuivat jopa ahdistuvan siitä kaikesta huolesta, minkä heidän kipunsa aiheutti perheenjäsenissä ja siksi he pyrkivät kipunsa peittämään. Eri ikäryhmien erilainen suhtautuminen kipuun voidaan liittää yleisesti niihin ajan, kulttuurin ja yhteiskunnan muutoksiin, jotka heijastuvat myös terveys ja sairauskysymyksiin. Hoidon ja lääkkeiden saatavuuden helpottuminen on johtanut siihen, että ihmiset kaikissa ikäryhmissä hakeutuvat hoitoon ja lääkitsevät itseään pienemmistä vaivoista kuin aikaisemmin. Kuitenkin näyttäisi siltä, että vanhemmissa ikäryhmissä (tarkoitetaan tässä n. ennen vuotta 1950 syntyneitä) ei ilmaista kipua niin herkästi eikä hakeuduta niin helposti esim. lääkärille kuin taas nuoremmissa ikäryhmissä. Nuorempien ikäryhmien herkempään kivunilmaisuun näyttäisi vaikuttaneen myös yleisten elinolojen helpottuminen. Nähtiin, että nuorempi polvi ei ole tottunut hankalissa oloissa elämiseen ja vaivassa olemiseen siinä määrin kuin vanhempi polvi, esim. sota-ajalla eläneet. Vaikka kipuun suhtautumisessa näyttäisi olevan eroja sukupuolen ja iän mukaan, niin lopulta vaikuttaisi siltä, että suomalaiset yleensä kestävät koviakin kipuja valittelematta ja omia kipuja usein jopa vähätellään. Suomalaisten korkea työmoraali, ahkeruus ja pyrkimys pärjätä omillaan selittävät suomalaisten urheaa kivun kohtaamista. Muiden kansojen tai kulttuurien kipukäsityksistä tai kipukäyttäytymisestä haastateltavilla ei ollut juurikaan todellisia kokemuksia eivätkä siten osanneet verrata niitä suomalaisiin käsityksiin, mutta yleinen käsitys ja tuntuma asiasta kuitenkin näyttäisi olevan se, että suomalaiset ovat tavallista karaistuneempia eivätkä ainakaan turhista valittele.
  • Konttinen, Marja (2006)
    Pro gradu –tutkielmani käsittelee yhteiskunnallista mainontaa nonprofit-organisaatioiden viestinnän keinona. Yhteiskunnallinen mainonta on mainonnan keinoin tapahtuvaa viestintää, joka ei suoranaisesti pyri edistämään kaupallisia päämääriä vaan jonka tavoitteena on lisätä yhteiskunnan ja yksilön hyvinvointia vapaaehtoisella suostuttelulla. Aihetta on työssä lähestytty mm. Pirjo Vuokon ja Philip Kotlerin markkinointiorientoituneiden mallien sekä Aila-Leena Matthiesin jäsentämien ekonomistisen ja eettisen rationaliteetin kautta. Yhteiskuntavastuunäkökulman pohjana ovat Elisa Juholinin näkemykset. Työn tarkoitus on ollut selvittää, mitä yhteiskunnallisen mainonnan keinoja nonprofit-organisaatiot käyttävät viestinnässän ja miksi. Lisäksi olen tutkinut, millaisia erityispiirteitä mainonnan tuottamiseen nonprofit-organisaatioiden näkökulmasta liittyy. Kolmanneksi olen tutkinut sitä, millaiset järjestön ominaisuudet mahdollisesti määrittävät mainonnan käyttöä viestinnän keinona. Oletukseni on ollut, että markkinatalousyhteiskunta asettaa yhteiskunnan kolmannelle sektorille viestinnällisesti yhä suurempia vaatimuksia ja että sektorin luonteen ja toimintamallien muutokset kannustavat kaupalliselta sektorilta lainattujen keinojen käyttöön myös järjestöjen viestinnässä. Tutkimus lähteekin liikkeelle kahdesta premissistä, joiden mukaan nonprofit-organisaatiot hyötyvät mainonnasta, ja että toisaalta mainonnan tuotannossa mukana olevat yritykset hyötyvät nonprofit-organisaatioiden mainonnasta. Tutkimus on monitapaustutkimus, jonka aineisto on kerätty haastattelemalla mainonnasta vastaavia henkilöitä niistä organisaatioista, jotka ovat mainostaneet vuonna 2004 jollakin valtakunnallisella tv-kanavalla tai SubTV:ssä sekä lehdistössä ja joiden kampanjointi voidaan määritellä yhteiskunnalliseksi mainonnaksi. Aineiston keruumenetelmänä on ollut teemahaastattelu. Aineisto on analysoitu teemoittelemalla, ja tutkimus on edennyt induktiivisesti, tutkimusaineistosta esiin nousseiden suuntaviivojen mukaisesti. Työn yhteydessä selvennän kolmannen sektorin, nonprofit-organisaatioiden ja yhteiskunnallisen mainonnan käsitteitä. Lisäksi tarkastelen yhteiskuntavastuun käsitettä ja yhteiskunnallisen mainonnan yhteyttä siihen. Koska mainonnan tutkimuksen lähestymistavat ovat tähän asti voimakkaasti jakautuneet joko markkinointiorientoituneeseen tai kriittiseen, yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen, sivuan työn lopussa myös kysymystä, millaisen käsitteellistämisen kautta näitä kahta lähestymistapaa voisi avata viestinnän tutkimuksen näkökulmasta. Tutkimukseni kertoo, että mainonnalla on nonprofit-organisaation näkökulmasta useita eri funktioita. Mainonta toimii organisaation legitimiteetin vahvistajana, julkisuuden lähteenä ja yhteiskunnallisen omantunnon äänenä. Nonprofit-organisaation mainonta toteutetaan useimmiten yritysyhteistyökumppanuuksien avulla. Tutkimukseni valossa organisaation omat missio, säännöt ja rahoituspohja vaikuttavat mainonnan käyttöön nonprofit-sektorilla. Esimerkiksi valistavan kampanjoinnin merkitys korostui organisaatioilla, joiden missioilla on lainsäädännöllinen pohja. Jos organisaatiolla on omaa liiketoimintaa tai rahoitus tulee julkisista budjettivaroista, voidaan mainontaa tehdä vapaammin, organisaation oman harkinnan mukaan. Sitä vastoin suurimmaksi osaksi lahjoitusvaroista koostuva rahoitus sekä organisaation omat säännöt näyttäisivät asettavan vaatimuksia ja rajoitteita sekä mainonnan funktioille että volyymille, osaksi myös julkisen mielipiteen paineessa. Syvennän analyysini tuloksia tarkastelemalla yhteiskunnallista mainontaa kolmannen sektorin ekonomistisen modernisaation näkökulmasta. Monet haasteltavat toivatkin esiin, että organisaatioiden yhteisen hyvän lisäämiseen tähtäävät tavoitteet voivat toteutua vain jos aatteet ja missiot tuodaan esiin nimenomaan markkinointiviestinnän keinoin. Ekonomistisen modernisaation merkit kuuluivat myös sanavalinnoissa: haastateltavat puhuivat esimerkiksi ideoiden ostamisesta, tuotteen lanseeraamisesta, myymisestä ja brändeistä.
  • Haaksiala, Jaana (2001)
    Palautetta on aiemmin tutkittu osana järjestelmäteoreettista käsitystä viestinnästä. Järjestelmäteoreettisiin lähtökohtiin perustuvan organisaatiokäsityksen yhtenä merkittävänä heikkoutena voidaan pitää organisaatioiden inhimillisyyden sivuuttamista, jolloin järjestelmäteoreettisen mallit eivät huomioi organisaation inhimillistä kulttuuria. Organisaation monimuotoisia ja inhimillisiä viestintäjärjestelmiä on mahdollista kuvata dynaamisen organisaatioviestinnän teorian avulla. Teoria on kaaosteoreettinen näkemys organisaation viestinnästä. Dynaamisen organisaatioviestinnän teorian ydin rakentuu tietyistä organisaatioon, organisaation viestintään ja kulttuuriin liittyvistä käsitteistä, joiden välisiä suhteita kuvataan kaaosteorian avulla muodostetuilla kuudella propositioilla eli väittämillä. Teoria esittelee myös organisaation areenat, joilla organisaation inhimillinen vuorovaikutus tapahtuu. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten ja millaisissa tilanteissa Nokia Networksin Switching Platformsissa annetaan henkilökohtaista palautetta esimiehen ja työntekijän välillä. Tutkimuskohteena on henkilökohtainen palaute työntekijän ja esimiehen välisessä vuorovaikutuksessa. Tutkielmassa on tarkasteltu ensinnäkin sitä, millaisia kulttuureja Switching Platformsissa on ja miten erilaiset kulttuurit vaikuttavat esimiehen ja työntekijän väliseen viestintää. Toiseksi tarkastelun kohteena on ollut se, millaista esimiehen ja työntekijän välisen viestinnän pitäisi olla, jotta he saisivat työssään tarvitsemansa tuen. Kolmanneksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten dynaamisen organisaatioviestinnän teoria soveltuu laadullisin menetelmin tehdyn tapaustutkimuksen viitekehykseksi. Tutkielman empiria on saatu haastattelemalla keväällä 2000 Switching Platformsin seitsemän työntekijää ja viisi esimiesasemassa toimivaa henkilöä. Tutkielma on laadullinen tutkimus. Aineisto on kerätty käyttämällä teemahaastattelua, jota pidetään lomakehaastattelun ja avoimen haastattelun väliin sijoittuvana puolistrukturoituna haastatteluna. Teemahaastattelun avulla saatu aineisto on analysoitu käyttämällä laadullista sisällön erittelyä. Aineisto on analysoitu käyttämällä dynaamisen organisaatioviestinnän teorian kuuden proposition muodostamia analyysiluokkia. Koska kaikki haastatteluaineistosta nousevat havainnot eivät liittyneet edellä mainittuun teorian mihinkään propositioon, on tällaiset tapaukset analysoitu erikseen. Tutkielman avulla ilmeni, että palaute voidaan ymmärtää usealla tavalla. Tutkielmassa on jaoteltu palaute neljään eri lajiin: konkreettinen palaute, sanallinen palaute, emotionaalinen palaute ja jatkuvaan vuorovaikutukseen perustuva palaute. Lisäksi tutkielma osoitti, että esimiehet eivät tarkalleen tiedä, millaisissa projekteissa heidän työntekijänsä ovat. Tutkielma myös osoitti, että dynaamisen organisaatioviestinnän teorian kuuden proposition avulla on mahdollista tarkastella laadullista tapaustutkimusta. Tutkielmassa on käytetty teoreettisena viitekehyksenä vuonna 1999 Pekka Aulan kehittämää dynaamisen organisaatioviestinnän teoriaa, joka yhdistää viestinnän prosessikoulukunnan ja semioottisen koulukunnan näkemykset viestinnästä painottaen kuitenkin semioottista kulttuurinäkemystä.
  • Haavisto, Mari (2007)
    Tutkielman tarkoitus on selvittää, miten iltapäivälehtien kahdenkeskinen kilpailu vaikuttaa toimittajan arkeen. Minua kiinnostaa erityisesti, nähdäänkö kilpailu eri tavalla markkinajohtajan ja altavastaajan toimituksissa. Rajaan tutkimukseni Iltalehden ja Ilta-Sanomien kotimaan uutistoimittajiin. Mielestäni kilpailutilanne näkyy parhaiten juuri kotimaan uutistoimituksessa, sillä siellä joudutaan reagoimaan nopealla aikataululla päivän uutistapahtumiin toisin kuin esimerkiksi urheilutoimituksessa, jossa päivän agenda on pitkälti selvillä jo aamulla. Käytän tutkimusmenetelmänä teemahaastattelua. Tutkimuksessani on kolme teemaa: 1) suhde toiseen lehteen, 2) kilpailu positiivisena tekijänä, ja 3) kilpailu negatiivisena ja rajoittavana tekijänä. Tutkimuksessani on yhteensä 12 haastateltavaa: neljä toimittajaa ja kaksi esimiestä sekä Iltalehdestä että Ilta-Sanomista. Jaan tutkimukseni teorialuvun kolmeen osaan. Ensimmäiseksi tarkastelen joukkoviestinnän markkinoitumista ja kaupallistumista tabloidisaation ja omistuksen keskittymisen kautta. Päälähteinäni käytän Colin Sparksin ja Juha Herkmanin tutkimuksia. Toiseksi käsittelen kilpailua mediakentällä teoreettisten markkinarakenteiden pohjalta. Teoria perustuu mikrotaloustieteellisen teorian perusperiaatteisiin. Päälähteinäni käytän Robert G. Picardin sekä Jyrki Jyrkiäisen tutkimuksia. Kolmannessa osassa käsittelen journalisteja ja journalistista työtä, jota käyn läpi rutiinien, uutiskriteerien sekä journalistien arjen ja ihanteiden kautta. Päälähteinäni käytän Tuomo Mörän ja Ari Heinosen tutkimuksia. Tutkimustuloksissa käy ilmi, että toimittajien suhde toiseen lehteen on kaksijakoinen. Toisaalta kilpailijaa pidetään kaverina, jonka kanssa pelataan reilua peliä ja yritetään rehellisin keinoin itse saavuttaa uutisvoitto. Toisaalta kilpailevaa lehteä pidetään suoranaisena uhkana, joka yritetään voittaa keinolla millä hyvänsä. Haastateltavat kokivat kahdenkeskisen kilpailun positiivisena asiana, koska se kannustaa parempiin suorituksiin. Toisaalta kilpailu koettiin hyvin raskaana ja kielteisenä asiana, koska se lisää kiirettä ja painetta. Kilpailun vuoksi toimittajat saavat yhä vähenevässä määrin kirjoittaa juttuja aihepiireistä, jotka ovat heitä itseään lähellä. Markkinajohtajan ja altavastaajan perimmäisessä suhtautumisessa kilpailuun ei löytynyt suuria eroja. Kilpailun ilmapiiri on kuitenkin enemmän läsnä altavastaajan kuin markkinajohtajan toimituksessa.
  • Lankinen, Maarit (2005)
    Tässä työssä tarkastelen maahanmuuttajien kokemuksia sosiaalisesta tuesta ja sosiaalisista suhteista liittyen heidän sopeutumiseensa ja elämäänsä Suomessa. Tarkoitukseni on kuvata maahanmuuton kontekstissa kokemuksia tuen ja suhteiden monipuolisesta roolista. Sosiaalisen tuen ja sosiaalisten suhteiden on tutkimuksissa todettu olevan keskeisiä vieraassa maassa asuvien akkulturaatioon ja sopeutumiseen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksessani käytin laadullisia menetelmiä. Aineistoni keräsin teemahaastatteluilla, jotka tein marras-joulukuussa 2004. Haastattelin 11 setlementtien maahanmuuttajatoimintaan osallistunutta aikuista maahanmuuttajaa. Tutkittavani muodostavat hyvin heterogeenisen ryhmän niin ikänsä, sukupuolensa kuin Suomeen tulosyynsä suhteen. Aineistoni analyysissä sovelsin teoriasidonnaista sisällönanalyysiä. Hyödynsin analyysissäni sosiaalista tukea, sosiaalisia suhteita, akkulturaatiota ja sopeutumista käsitteleviä aiempia tutkimuksia ja teoretisointeja. Analyysin pohjalta löysin aineistostani viisi luokkaa tai näkökulmaa sosiaaliseen tukeen ja sosiaalisiin suhteisiin. Näistä näkökulmista kolme oli lähtöisin pitkälti omista kysymyksenasetteluistani, kun taas kaksi muodostui haastateltavien aloitteesta. Ensinnäkin tutkittavani kertoivat sosiaalisten suhteiden luomisesta, ylläpitämisestä ja tarpeista. Toiseksi sosiaalisten suhteiden merkitys ja niistä saatava sosiaalinen tuki nousivat esiin aineistosta. Kolmantena ja odottamattomana näkökulmana havaitsin maahanmuuttajien kokemukset sosiaalisen tuen antamisesta toisille ihmisille. Haastateltavat kertoivat myös vaikeuksistaan saada riittävästi sosiaalista tukea. Sosiaalisen tuen ja sosiaalisten suhteiden kielteiset piirteet nousivat viidentenä ja yllättävänä näkökulmana esille aineistostani. Sosiaalisten suhteiden solmiminen uudessa ympäristössä voi olla haastavaa, erityisesti suhteessa valtaväestöön. Sosiaalisista suhteista – kuten perheeltä, etniseltä yhteisöltä ja valtaväestön edustajilta – voidaan kokea saatavan monipuolista emotionaalista ja välineellistä tukea sopeutumista ja arjen sujumista helpottamaan. Lisäksi itse saatetaan toimia aktiivisesti sosiaalisen tuen lähteenä. Sosiaalisilla suhteilla koetaan kuitenkin olevan myös varjopuolensa. Esimerkiksi eristyminen etnisen yhteisön suojiin voi hidastaa sosiokulttuurista sopeutumista ja liialliset vaatimukset sosiaalisissa suhteissa uhata psykologista sopeutumista. Myös kokemus sosiaalisen tuen puutteesta – kuten yksinäisyydestä – voi olla riski henkiselle hyvinvoinnille. Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että sosiaalinen tuki ja sosiaaliset suhteet saavat monenlaisia ilmenemismuotoja maahanmuuttajien elämässä ja sopeutumisessa. Tärkeimmät lähteet: Ward, C. (1996). Acculturation. Teoksessa D. Landis & B. Bhagat (toim.): Handbook in intercultural training. 2. painos; Berry, J. W. (1997). Immigration, acculturation, and adaptation. Applied Psychology: An International Review, 46(1); House, J. S., Umberson, D. & Landis, K. R. (1988). Structures and processes of social support. Annual Review of Sociology, 14; Aroian, K. J. (1992). Sources of social support and conflict for polish immigrants. Qualitative Health Research, 2(2); Copeland, A. P. & Norell, S. K. (2002). Spousal adjustment on international assignments: the role of social support. International Journal of Intercultural Relations, 26; Tuomi, J. & Sarajärvi, A. (2004) Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Jyväskylä: Tammi.
  • Vesanen, Maria (2012)
    Työn järjestämisessä tapahtuneet muutokset ovat puhuttaneet työelämätutkijoita länsimaissa jo useita vuosikymmeniä. Uudessa jälkifordistisessa työssä sosiaalisten ja viestinnällisten taitojen on nähty korostuvan ja työn on väitetty muuttuneen subjektivoituneeksi, työntekijän persoonasta riippuvaisiksi suorituksiksi. Joustavuuden ja kontrollin ulottuvuuksien on nähty olevan uuden työn ytimessä: samalla kun joustavilla työn järjestämisen tavoilla on pyritty työntekijän autonomian ja vastuun kasvattamiseen, perinteinen taylorismin opeille pohjautuva kontrolli on muuttunut kohti normatiivista, itsen johtamista tavoittelevaa kontrollia. Yhtäältä uusien työn organisointi- ja kontrollitapojen on väitetty tekevän työstä mielekkäämpää ja vapauttavan työntekijän perinteisen kontrollin kulttuurista. Toisaalta niiden on väitetty johtavan työn tehostumiseen ja työntekijöiden mielten kolonisointiin. Tutkielmassa uutta työtä tarkastellaan joustavuuden ja kontrollin näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia joustavuuden ja kontrollin käytäntöjä media- ja viestintäalan tietotyöläisten työssä on käytössä. Näitä käytäntöjä lähestytään Alasuutarin (1999) faktanäkökulmasta, jonka lisäksi joustavuuteen ja kontrolliin liitettyjä merkityksiä tarkastellaan kulttuurisesta näkökulmasta. Tutkielman aineisto on kerätty teemahaastatteluin ja analyysimenetelmänä on käytetty temaattista sisällönanalyysiä. Lisäksi tietotyöläisten kulttuurisen puhunnan paikantamisessa työkaluna on hyödynnetty Lévi-Straussin kulinaarista kolmiota. Tutkielmassa havaitaan, että tietotyöläisten työ joustaa monella tapaa. Joustavuus näkyy tiimityössä, työn jaossa sekä työajoissa ja paikoissa, ja joustavat käytännöt nähdään tärkeinä sekä työn luonteen että oman kulttuurisesti rakentuneen asiantuntija-aseman takia. Myös kontrollin käytännöt tulevat esille; yhtäältä käytännöllisenä työn valvontana, toisaalta normatiivisena työntekijän itsensä sisäistämänä tapana toimia ja ottaa vastuuta työyhteisössä. Vaikka kontrollia toteuttavat työyhteisössä useat toimijat, tietotyöläiset kontrolloivat usein kaikkein eniten itse työnsä eri osa-alueita. Itsen johtaminen muodostuukin keskeiseksi tavaksi toimia työyhteisössä. Itsen johtamisen korostuminen herättää kuitenkin ristiriitaisia tuntemuksia. Yhtäältä käytännöt nähdään toimivina ja omaa itsen johtamisen kykyä tuodaan esille. Toisaalta sekä omaa että muiden itsen johtamisen kykyä myös epäillään. Työkäytäntöjen tueksi kaivataankin selkeämpiä raameja. Tuloksista havaitaan, että joustavuuden ja kontrollin käytännöt voidaan nähdä työntekijän näkökulmasta hyvin monisyisinä. Ristiriitaisten ja epävarmojen tunteiden ohella tietotyöläisten työ ja työkäytännöt mahdollistavat itsen toteuttamisen ja työ näyttäytyy mielekkäänä. Itsen johtaminen muodostuu kuitenkin keskeiseksi joustavuuden ja kontrollin suhteen kannalta; se mahdollistaa joustavuuden ja löyhän kontrollin, mutta se on samalla ehto työyhteisössä toimimiselle. Työyhteisössä vallitsevat normatiivisen kontrollin käytännöt myös kehottavat työntekijöitä johtamaan itseään. Toisaalta itsen johtaminen on myös osa tietotyöläisen omaa toimijuutta; siihen pyritään aktiivisesti ja se näyttäytyy ihanteellisena tapana toimia.
  • Silvast, Antti (2006)
    Sähköistymisen aste yhdistetään usein korkeaan elintasoon, hyvinvointiin, teollisuuden rakenteeseen ja ilmastotekijöihin. Kaikkien edeltävistä on katsottu määräävän sen, että Suomessa käytetään runsaasti sähköä. Tässä tutkielmassa sähkövoimaa katsotaan toisesta näkökulmasta. Tutkimuskohteena ovat sähkönjakelun keskeytymiset eli sähkökatkot. Sähkökatkot voivat kestää muutamista minuuteista useampaan kuukauteen, ja Suomen kaltaisessa valtiossa niillä on monenlaisia vaikutuksia. Tutkielma tarkastelee sähkön katkeamista yhtäältä sähköä kodissaan käyttävien ihmisten, toisaalta sähköverkon asiantuntijoiden kannalta. Tutkimustarkoituksena on käsitellä sähkökatkoa esimerkkinä riskistä eli vaaran mahdollisuudesta, joka tulkitaan osana kulttuurin käytäntöjä ja uskomuksia. Oletus on, että keskeytys tuo sähkötekniikan sekä siihen liittyvät käytännöt ja uskomukset uudella tavalla kielenkäytön ja toiminnan piiriin. Erityisesti asiaa tarkastellaan luontoon, instituutioihin, selviytymiseen sekä asiantuntija- ja maallikkotietoon liittyvien käsitysten näkökulmista. Lisäksi tutkielma katsoo, miten sähköverkkoyhtiöiden pitäisi tiedottaa sähkökatkoista kotitalousasiakkailleen ja millä tavalla tavallinen ihminen voi varautua sähkökatkoihin. Tärkeimmät teoreettiset lähteet ovat Bruno Latourin ja Charles Perrow'n tekniikantutkimukset, Ulrich Beckin aikalaisdiagnoosi riskiyhteiskunnasta sekä Mary Douglasin ja Aaron Wildaskyn kulttuurinen riskitutkimus. Menetelmissä sovelletaan A. J. Greimasin strukturalistista semiotiikkaa. Tämän lisäksi tutkielmaa kehystävät Suomen sähkömarkkinoiden avaaminen kilpailulle ja sen yhteys tekniikan varmuuteen sekä viimeaikaiset myrskyt, jotka ovat aiheuttaneet sähkökatkoja Suomessa. Tutkielman aineistoja on kolme. Suomen sähköverkon parissa työskentelevien asiantuntijoiden haastattelut tavoittelevat niitä haasteita, joita sähkön toimittamiseen liittyy. Samalla katsotaan, miten asiantuntijat toivoisivat sähkön käyttäjien varautuvan sähkökatkoihin. Pääkaupunkiseudulla asuvien sähkön käyttäjien haastatteluista taas selvitetään tarkemmin, mitä vaikutuksia sähkökatkoilla on tavallisen sähkön käyttäjän kannalta. Haastatteluiden analyysimenetelmänä toimivat strukturalistis-semioottiset mallit tekstien perusrakenteista. Lisäksi suuremmalle joukolle etelä- ja itä-suomalaisia sähkön käyttäjiä lähetettiin kyselylomake. Tämä pyrkii saavuttamaan yleisemmän kuvan sähkökatkojen vaikutuksista kodeissa. Kyseistä aineistoa tarkastellaan ristiintaulukoimalla ja selittämällä löytyneitä eroja laadullisesti. Tutkielman perusteella sähkökatko ei muodostu vaativaksi arjesta täysin eroavaksi tapahtumaksi vaan jäsentyy erilaiseksi toiminnaksi ja käsityksiksi. Käyttäjien osalta tietynlaisten sähkökatkojen, joista ei seuraa ylimääräistä vaivaa, haittaa vähätellään ja niissä nähdään jopa luonnonomaista ja yhteisöllistä tunnelmaa. Sekä sähkön käyttäjät että asiantuntijat katsovat, että tietynlaisista katkoista pitäisi selvitä, erityisesti jos katkon aiheuttavat luonnontapahtumat. Toisaalta kun sähkökatko muuttuu hankalaksi, käyttäjät vaativat sähköverkkoyhtiöiltä toimitusvarmuutta. Raja siedettävän ja hankalan sähkökatkon välillä on suhteellinen ja riippuu esimerkiksi siitä, kuinka usein määrittelijä on kokenut sähkökatkoja. Kielenkäytön osalta asiantuntijat esittivät perusteluita sille, miksi käyttäjien pitäisi varautua sähkökatkoihin nykyistä enemmän. Sähkön käyttäjät, jotka korostivat sähkönsiirron tasa-arvoisuutta, asettavat kuitenkin vastuun luotettavasta sähkönjakelusta sähköverkkoyhtiöille.
  • Mäkinen, Leena (2006)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin huumeiden käytön lopettamista ja kuntoutumista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää minkälaisen polun nuori entinen huumeiden ongelmakäyttäjä kulkee huumeiden käytön aloittamisesta kuntoutumiseen. Tutkimuskysymyksiä työssä oli kaksi. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen tarkoituksena oli selvittää miten nuoren huumeiden ongelmakäyttäjän polku kulkee aloittamisesta lopettamispäätökseen. Toisen ja tärkeämmän tutkimuskysymyksen avulla selvitettiin minkälainen prosessi kuntoutuminen on. Tutkimuksen viitekehys muodostettiin tutkimusongelman kannalta olennaisista teemoista: huumeiden käytöstä ja lopettamisesta, huumeiden ongelmakäyttäjien hoidosta ja erityisesti kuntoutumisesta. Viitekehys muodostettiin huumetutkimuksista, alkoholiin liittyvistä tutkimuksista ja muista riippuvuustutkimuksista. Viitekehyksessä on monentyyppisiä tutkimuksia muun muassa siksi, että huumeiden käytön lopettamista ja kuntoutumista prosessina on tutkittu suhteellisen vähän. Aineistoksi tähän tutkimukseen kerättiin 14 teemahaastattelua, ja haastattelut tehtiin keväällä 2005 Espoon Diakoniasäätiön ylläpitämässä huumekuntoutujien asuinyhteisössä Kivitaskussa. Pääaineistona oli 10 entisen huumeiden ongelmakäyttäjän haastattelua ja sivuaineistona 4 päihdetyöntekijän haastattelua. Haastattelut kestivät keskimäärin tunnin ja ne nauhoitettiin haastateltavien luvalla. Aineiston analyysissä ei käytetty mitään yhtä metodia, vaan monenlaisia näkökulmia, kuten käännekohtia elämäntarinoissa. Käytännön analysointia tehtiin Framework-menetelmän ja Prochaskan spiraalimallin avulla. Prochaskan spiraalimallin mukaan addiktiivisen käyttäytymisen lopettamisessa on viisi vaihetta: esiharkinta, harkinta, valmistelu, muutos ja ylläpito. Tulosluvut rakennettiin osittain Prochaskan spiraalimallin mukaisesti. Tutkimuksesta saatiin useita mielenkiintoisia tuloksia. Huumeiden käyttö alkaa yleensä harmittomilla kannabis-kokeiluilla. Usein elämässä tapahtuu jokin käännekohta, jonka jälkeen ei välitetä muusta elämästä ja huumeiden käytöstä muodostuu keskusaktiviteetti. Kun ongelmat kasaantuvat, käyttäjä tiedostaa huumeongelmansa ja yrittää lopettaa. Ensimmäiset lopettamisyritykset harvoin onnistuvat, koska aito motivaatio lopettaa syntyy myöhemmin. Lopettamismotivaatio syntyy usein jonkun käänteentekevän kokemuksen kautta. Tärkeää huumeiden käytön lopettamisessa on ongelman tiedostaminen, lopettamismotivaation syntyminen sekä usko omiin mahdollisuuksiin lopettaa. Kuntoutumisen keskeisenä tuloksena on muutoksen kokonaisvaltaisuus. Kuntoutumisessa näyttää olevan erilaisia osaprosesseja, joita voidaan tarkastella myös ajallisesti. Ensin huumekuntoutujan täytyy etsiä itseänsä ja opetella tulemaan tunteidensa kanssa toimeen. Tämän jälkeen luodaan uutta sosiaalista verkostoa päihteettömistä ihmisistä ja opetellaan arkisia askareita. Lopulta opetellaan elämään yhteiskunnan lainalaisuuksien mukaisesti, kouluttaudutaan ja mennään töihin. Muutoksen kokonaisvaltaisuuden vuoksi huumekuntoutujalle tulisi antaa hoidossa tarpeeksi välineitä täysipainoiseen elämään.
  • Hirvonen, Johanna Maria (2006)
    Tutkielmassa tarkasteltiin naisten puhetta parisuhdeväkivallasta. Tavoitteena oli selvittää, millaisia väkivaltaan ja siihen suhtautumiseen liittyviä puhetapoja on tunnistettavissa parisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten haastattelupuheesta. Lisäksi tarkasteltiin sitä, mitä puheella tehdään ja millaisia seurauksia puhetapojen käytöllä on. Tutkielman aineistona on osa Stakesin Perheväkivallan kohtaaminen sovittelussa –projektia varten vuosina 2002-2003 kerätystä teemahaastatteluaineistosta. Tähän tutkielmaan valikoiduissa haastatteluissa haastateltavat ovat väkivallan uhrin asemassa olleita naisia. Tutkielman aineisto koostuu yhdentoista iältään 20-60-vuotiaan naisen haastattelusta. Tutkielman teoreettinen lähestymistapa on sosiaalinen konstruktionismi, ja menetelmänä on käytetty diskurssianalyysiä. Analyysin pohjalta aineistosta tulkittiin kolme puhetapaa eli tulkintarepertuaaria parisuhdeväkivallasta. Nämä olivat selviytymis- ja uhrirepertuaari sekä kyyninen repertuaari. Puhetapojen seurauksista tehtiin seuraavanlaisia päätelmiä. Selviytymisrepertuaarilla tuetaan muutosta ja eteenpäin pääsemistä. Sillä rakennetaan selviytyjän identiteettiä. Sillä voidaan myös osoittaa kulttuurista kompetenssia ja kokonaishallintaa. Uhrirepertuaarissa myönnetään heikkous ja tarvitsevuus. Tämä voi tukea esimerkiksi avun hakemista, ja vaikeuksista kertominen antaa myös painoarvoa naisten mielipiteille väkivallasta. Kyynisellä repertuaarilla sopeudutaan tilanteeseen, johon väkivalta kuuluu. Siinä tehdään väkivaltaa vähättelemällä omaa elämää ymmärrettäväksi kuulijalle. Kyynisellä repertuaarilla voidaan myös osoittaa tilanteen olevan jollain tapaa hallinnassa. Suurimmassa osassa haastatteluista painottui kuitenkin lopulta selviytymisestä kertova puhetapa. Kyynisyyttä ja uhriutta korostavat puhetavat näyttäytyivät voimakkaammin niiden haastateltavien puheessa, jotka kertoivat väkivaltaa olleen myös heidän aiemmissa parisuhteissaan. Tällä tutkielmalla ei ole tarkoitus tehdä päätelmiä siitä, miten parisuhdeväkivallasta yleisesti ottaen puhutaan, sillä tulkintarepertuaarit konstruoidaan aina jossain tietyssä kontekstissa. Jostain toisesta aineistosta voisi siis tehdä toisenlaisia tulkintoja. Keskeisimpinä lähteinä on käytetty menetelmän osalta Arja Jokisen, Kirsi Juhilan ja Eero Suonisen diskurssianalyysiä käsitteleviä tekstejä. Parisuhdeväkivallan osalta keskeisimpiä lähteitä ovat Marita Husson (2003) väitöskirja ja Leo Nyqvistin tekstit.
  • Sirviö, Camilla (2005)
    Den offentliga sektorn har i en snabb takt infört nya modeller för tjänsteproduktionen. Denna undersökning granskar en av dem, d.v.s. beställar- utförarmodellen. Intresset för ämnet väcktes av funderingar om hur beställarens synpunkter kommer fram i avtalen som görs mellan beställare och utförare. Syftet med denna avhandling var att undersöka hur avtalen om köp av lokalvård implementerats inom HNS Helsingfors sjukhus kirurgiska enhet ur beställarens synvinkel och på basen av resultaten dra slutsatser om beställar- utförarmodellens implementering. Frågorna som undersökningen ville ha svar på var: Vilka är målen med avtalen ur beställarens perspektiv, hur lyckas man hantera implementeringsproblem vid tillämpandet av beställar- utförarmodellen och är det utföraren som styr avtalen. Undersökningen var en fallstudie. Frågeställningen undersöktes med hjälp av implementeringsteori. Ur litteraturen drogs slutsatser om implementeringsproblem som beställar- utförarmodellen kunde antas hantera. Teman till intervjufrågorna bildades på basen av implementeringsfaktorerna som kom fram i litteraturstudien. Intervjumetoden valdes för att det fanns få undersökningar om ämnet och önskan var att få en fördjupad bild av fenomenet. För att öka tillförlitligheten användes också skriftliga dokument. Sakkunniga inom området intervjuades. Intervjuerna var halvstrukturerade. Dessa analyserades genom att sammanfatta, klassificera, söka efter sammanhang och tolka svaren. Resultatet av undersökningen visar på flera implementeringsproblem. Utföraren såg ut att vara tydligare och längre kommen i sin utförarroll än beställaren. Målen var inte klara och entydiga. Det fanns inga instruktioner och gemensamma riktlinjer om tillvägagångssätten när man ingår avtal om lokalvård. Enligt de dokument som analyserades var koncernledningens koordinering av implementeringen svag. De gamla handlingsmönstren påverkade och det fanns olika värderingar mellan utförare och beställare. Dessutom visade undersökningen att det fanns samarbets- och kommunikationsproblem. Själva beslutsprocessen vid avtal var obekant och kvalitetsbrister upplevdes. Beställaren upplevde missnöje med definieringen av produkten som förhandlades. Resultaten av undersökningen kommer fram med vikten av utvärdering när nya styrmetoder tas i bruk.
  • Karlsson, Tuula (2005)
    Tässä tutkimuksessani tarkastelen vanhusten sosiaalipalveluja vanhusten ja sosiaalityöntekijöiden kokemina. Tutkimuksessa on mukana seitsemän yli 75-vuotiasta vanhusta, neljä aikuissosiaalityöntekijää, yksi sosiaalitoimiston etuuskäsittelijä ja yksi kotihoidon työntekijä. Tarkastelunäkökulmina ovat yli 75-vuotiaat ikääntyneet, sosiaalipalveluja käyttävät vanhukset ja aikuissosiaalityöntekijät Espoon kaupungissa. Tutkimuksen tarkoitus on tuottaa tietoa ikääntyneistä sosiaalipalvelujen asiakkaista ja heidän suhteestaan sosiaalipalveluihin ja erityisesti sosiaalityöhön. Tarkasteluni keskiössä ovat sekä vanhusten että työntekijöiden kokemukset, tietämys ja toiveet vanhuksista sosiaalipalvelujen asiakkaina. Tarkastelen myös sosiaalipalveluja käyttävien vanhusten arkea. Tutkimus on kvalitatiivinen ja tutkimusmenetelmänä on teemahaastattelu. Sekä vanhuksille että sosiaalityöntekijöille on omat teemahaastattelurungot. Etuuskäsittelijän ja kotihoidon työntekijän haastattelut ovat vapaamuotoista keskustelua. Tutkimuksen teemoina ovat kokemukset vanhusten sosiaalipalvelujen asiakkuudesta, vanhusten sosiaalipalvelujen tietämys, vanhusten arki ja toiveet vanhusten sosiaalityölle. Tutkimustulokset kertovat vanhusten kokemuksista palvelutaloasumisesta, kotihoidosta ja sosiaalityöstä. Palvelutalo koetaan turvan ja hoidon antajana. Varjopuolina ovat asunnon pienuus, henkilökunnan kiire ja asumisen kalleus. Kotihoidon palvelut koetaan ulkoapäin määräytyviksi. Palvelujen saamiseen vaadittavien viranomaislausuntojen koetaan väheksyvän vanhuksen omaa tietoa ja tuntemusta avun tarpeestaan. Palveluntarve pitää ikään kuin sinetöidä viranomaistaholta. Kokemukset sosiaalipalveluista kertovat vanhusten uuvuttavasta taistelusta byrokratiaa ja muutoksia vastaan. Vanhusasiakkaat ovat puhelinliikenteen uhreja. Työntekijät tunnistavat vanhusasiakkaiden vaikeudet hakea apua. Sosiaalitoimeen kohdistuvat muutokset rasittavat myös työntekijää. Vanhusten tietämystä sosiaalipalveluista on vaikea arvioida. Oma elämänhistoria ja erilaiset mielikuvat ohjaavat heidän sosiaalityön tuntemustaan. Vanhukset ovat ylpeitä omasta selviytymisestään vaikeissakin elämäntilanteissa. Sosiaalityöntekijä on useimmille vanhuksista jotakin, josta pitää pysytellä erossa. On kunnia-asia selviytyä ilman yhteiskunnan apua. Vanhusten tietämyksen mittareina tässä tutkimuksessa toimivat kuljetuspalvelutuki ja eläkkeensaajan hoitotuki. Ensin mainittu on hyvin tiedossa, jälkimmäisen tuntemuksen ollessa huonoa. Hoitotuen tuntemattomuus näkyy myös sosiaalityöntekijöiden työssä. Vanhusten arjessa näkyy yhtäältä tyytyväisyys ja sopeutuminen, ja toisaalta huoli ja pelko. Tyytyväisyyttä synnyttävät hyvät suhteet lähiomaisiin ja arjen sujuminen. Huolta ja pelkoa aiheuttavat sairaudet ja kunnon heikentyminen. Sosiaalityöntekijöiden puhe vanhusten arjesta on ongelmapuhetta vanhusten kaltoin kohtelusta, taloudellisista vaikeuksista, köyhyydestä ja riippuvuudesta omaisiin. Erityinen huoli heillä on maahanmuuttajavanhuksista. Vanhusten toiveet sosiaalityötä kohtaan ovat konkreettisia, arjen sujumista helpottavia asioita.Toive erityisestä vanhussosiaalityöntekijästä on työntekijöiden yhteinen.
  • Jordan, Kirsi Marjatta (2007)
    Tutkielmani käsittelee jatkuvasti muuttuvaa laatukeskustelua, joka määräytyy yhteiskunnallisen tilanteen, kulttuurin ja organisaation tarpeiden mukaan.Kuvaan työelämän laadullista kehittymistä yhteiskunnassa, ja sitä miten laatu on muuttunut 1900-luvulta lähtien. Työelämän laadullinen muutos ja kehittyminen ovat heijastuneet työoloihin, työvälineisiin ja työmoraaliin. Siitä huolimatta, että laadun ja työn ympärillä on tapahtunut useaan suuntaa kehittyvää monipuolistumista, itse työn tekeminen ja työntekijän perustarpeet eivät ole paljonkaan muuttuneet. Laadun merkitystä ja käsitettä voidaan tarkastella sekä yleisenä ja laajana että suppeampana ja subjektiivisena. Laajana ja yleisenä käsitteenä ja ajattelutapana laatu voi olla pelkkää ideologiaa tai tietyn imagon ylläpitämistä, esimerkiksi yritysmaailmassa laatustandardien ylläpitämisenä. Laadun laaja merkitys kattaa myös laadun kokonaisvaltaisuuden, joka ulottuu palveluun, prosesseihin, ongelmanratkaisuun, työn vaatimuksiin ja työolojen kehittämiseen. Suppeammasta ja subjektiivisesta näkökulmasta laatu voi olla esimerkiksi työn tekemistä oikein ensimmäisellä kerralla laatustandardien mukaan. Subjektiivinen laadun merkitys perustuu kokemuksiin ja laatulupauksiin, jotka kohdistuvat tuotteen lisäksi, palveluun, erikoistuotteisiin, arvoihin, itsensä kehittämiseen ja erottautumiseen. Empiirisessä osiossa hahmotetaan laatukäsitysten kokemista työnteon todellisuudessa pienimuotoisen otoksen avulla.Tutkimusmenetelmäni on teemahaastattelu, jonka avulla olen haastatellut kymmentä ylempää toimihenkilöä ict -alalta selvittääkseni heidän käsityksiään ja mielipiteitään laadusta. Teemahaastattelussa on käytetty nauhuria ja yksittäishaastattelun kesto on noin 20 minuuttia. Käytän puolistrukturoitua haastattelua, jolloin kysymykset ovat kaikille haastateltaville samat. Haastatteluissa laadun käsite liitettiin yleisimmin tuotelaatuun, mutta kiinnostavaa on että naiset yhdistivät tuotelaatuun palvelun, kun taas miehet usein prosessilaadun. Lisäksi laatu on yhteisesti sovittu, sen tulee vastata henkilökohtaisia tarpeita, ja se on subjektiivinen kokemus. Kysyttäessä työnteon todellisuudesta nousi esiin tuntemus, että suunnittelulle varattu aika ja kiireen puute ovat tärkeitä. Kuitenkin kiireen ja tiukkojen aikataulujen koettiin lisääntyneen. Blom Raimo, Melin Harri, Pyöriä Pasi, 2001: Tietotyö ja työelämän muutos, Palkkatyönarki tietoyhteiskunnassa.Gaudeamus, Helsinki Kasvio Antti, 1997: Uusi työn yhteiskunta, suomalaisen työelämän muutokset ja kehittämismahdollisuudet, kolmas painos. Gaudeamus, Helsinki
  • Kinnunen, Aija (2007)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan alle kouluikäisten astmaa sairastavien lasten perheiden elämää vanhempien näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten tieto lapsen astmasta muuttaa perheen arkea, mikä merkitys astmaa sairastavan lapsen vaatimalla hoidolla on vanhemmille ja miten lapsen astma vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin. Aineisto koostuu 13:sta alle kouluikäisen astmaa sairastavan lapsen vanhemman haastattelusta. Heistä 12 oli äitejä. Lapsilla oli astman lisäksi allergioita. Haastattelut on äänitetty ja litteroitu. Analyysissa on käytetty hyväksi niin sanottua Framework-analyysimenetelmää. Teoreettisina viitekehyksinä toimivat elämäntavan, elämänhallinnan ja selviytymisen (coping) käsitteet. Lisäksi on hyödynnetty aikaisempia pitkäaikaissairaiden lasten perheiden selviytymistä koskevia tutkimuksia. Astmadiagnoosi koettiin järkytyksenä, helpotuksena tai siihen liittyi molempia tunteita. Osalla vanhemmista diagnoosin saamiseen ei liittynyt suuria tunteita, sairautta oli osattu odottaa. Lapsen astma vaikutti arkeen ja sen organisointiin. Jos astma ja allergia olivat uusia sairauksia, kotia saneerattiin ja siivousta tehostettiin. Lemmikkieläimestä luopuminen koettiin vaikeana. Vanhemmat kokivat ohjeiden mukaisen siivouksen rasittavana. Yleensä vanhemmat vähensivät ajan kuluessa siivousta ja alkoivat myös uudelleen hankkia esim. mattoja tai huonekasveja. Työhönpaluuta saatettiin lykätä ja monilla oli runsaasti poissaoloja töistä lapsen sairauden vuoksi. Astman oireiden ja astman vaikeutumisvaiheiden tunnistaminen oli monille aluksi vaikeaa. Ajan kuluessa vanhemmat oppivat tunnistamaan oireita ja lisäämään ja vähentämään lääkitystä. Vanhempien käsitys itsestään ja omista kyvyistään parani. Astman kulun vaihtelevuuden vuoksi vanhempien oli vaikea mieltää lasta pitkäaikaissairaaksi; astmaa saatettiin pitää oireettomissa vaiheissa ominaisuutena tai erilaisuutena tai ajateltiin, että lapsi ei ole selkeästi sairas eikä terve vaan siltä väliltä. Astman vaikeutumisvaiheissa vanhempia saattoi pelottaa ja jotkut valvoivat yöllä ja vahtivat lapsen hengitystä. Myös lääkkeiden sivuvaikutukset pelottivat vanhempia. Vanhemmilla oli sekä hyviä että huonoja kokemuksia lääkäreistä. Lapsen astma vaikutti sosiaalisiin suhteisiin. Vanhempien mielestä lapsen astman vaikeutuminen näkyy usein lapsen käyttäytymisessä ärtyisyytenä ja kiukkuisuutena. Vanhemmat miettivät, miten epätoivottuun käyttäytymiseen tulisi puuttua. Parisuhteeseen tuntui vaikuttavan se, miten perheessä onnistuttiin ratkaisemaan työnjako- ja syyllisyyskysymykset. Eläinpölyn välttäminen vaikutti monissa perheissä sosiaalisten suhteiden ylläpitoon ja saattoi tuoda jännitteitä kanssakäymiseen isovanhempien kanssa. Monet vanhemmat arvostivat vertaistukea. Osa vanhemmista oli pettynyt ystäviltään saamaansa emotionaaliseen tukeen. Ajan kuluessa vanhemmat kuitenkin olivat yleensä oppineet elämään lapsen sairauden kanssa ja korostivat sitä, että sairauden ei saa antaa liiaksi rajoittaa elämää.
  • Lepistö, Sirkku (2007)
    Tutkimuksen kohteena ovat lukiolaistyttöjen käsitykset ja kokemukset matematiikan opiskelusta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten tytöt merkityksellistävät suhdettaan matematiikan opiskeluun koulussa ja tulevaisuuden suunnitelmissaan. Tutkimuksessa kuvataan ja tulkitaan tyttöjen käsityksiä sekä tarkastellaan minkälainen sija matematiikalle tyttöjen elämässä rakentuu. Tutkimusaineisto koostuu neljästätoista lukion ensimmäistä luokkaa käyvän 16-17 –vuotiaan helsinkiläistytön teemahaastattelusta. Tutkimuksessa haastateltiin sekä pitkää että lyhyttä oppimäärää matematiikkaa opiskelevia tyttöjä. Aineiston analyysimenetelmä on käytetty sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa hyödynnetään kasvatussosiologian ja etnografisen koulun ja sukupuolen tutkimuksen näkökulmia ja käsitteistöä, sekä naistutkimuksen teoreettisia tulkintoja sukupuolen ja matematiikan suhteesta. Tärkeimpiä lähteitä ovat Tuula Gordonin, Elina Lahelman, Tarja Tolosen sekä Valerie Walkerdinen ja Suzanne Damarinin kirjoitukset. Tutkimus kiinnittyy sosiologiseen kulttuurintutkimukseen, kasvatussosiologiaan ja naistutkimukseen. Tyttöjen suhde matematiikkaan osoittautuu analyysissä monitasoiseksi kysymykseksi, joka liittyy tyttöjen sosiaalisiin, kulttuurisiin ja yhteiskuntaluokkapohjaisiin eroihin sekä koulutuksen eriytymistä ylläpitäviin mekanismeihin. Tytöt jaoteltiin haastattelupuheen perusteella kahteen eri tyyppiin, ”välineellisesti” ja ”käytännöllisesti” matematiikkaan suhtautuviin. Tämän jaottelun katsotaan heijastelevan lukion pitkän ja lyhyen matematiikan opetussuunnitelmassa määriteltyjen opetuksen tehtävien ja tavoitteiden eroja, joka tuli tutkimuksessa keskeisellä tavalla esiin. Opetussuunnitelmassa määritellyt lyhyen ja pitkän matematiikan opetuksen tehtävät ja tavoitteet ovat erilaisia ja myötäilevät jakoa naisten- ja miesten ammattialueisiin yhteiskunnassa. Tutkimustulosten perusteella vaikuttaa siltä, että lukion matematiikan opetussuunnitelma sukupuolittuu koulun käytännöissä. Tyttöjen kokemukset ja näkemykset pitkän ja lyhyen matematiikan hyödyllisyydestä ja relevanssista omalle elämälle vahvistavat tätä tulkintaa. Tutkimuksessa tuli esiin, että tyttöjen kiinnostumista matematiikasta rajoittaa osin mielikuva matemaatikoista nörtteinä. Tytöt halusivat tehdä eron itsensä ja koulujen kulttuureissa matematiikasta kiinnostuneiden, poikkeaviksi määriteltyjen nörttien välillä. Tyttöjen näkemyksissä matematiikan oppimisesta tuli esiin jaottelu älyämiseen ja työntekoon. Osa tytöistä oli omaksunut käsityksen, ettei voi osata matematiikkaa, koska ei pysty oivaltamaan, ns. "matemaattiset aivot" puuttuvat. Toiset tytöistä taas korostivat harjoittelun ja työnteon merkitystä matematiikan oppimisessa. Näkemykseen matematiikan oppimisesta ainoastaan oivaltamisen kautta tapahtuvana toimintana liittyi myös sukupuolittunut vivahde. Poikien oivaltamisen nähtiin tapahtuvan luonnostaan.
  • Suneli, Salla (2006)
    Työni tarkoituksena on pohtia suomalaisen hevialakulttuurin syntyä, historiaa, kehitystä ja ominaispiirteitä sekä etsiä selityksiä alakulttuurin vuosikymmeniä jatkuneelle suosiolle. Lähteenä on käytetty Helsingissä, Lappeenrannassa ja Turussa vuosina 2003-2004 kerättyä haastatteluaineistoa. Tukea ja taustatietoa on haettu musiikkilehdistä ja internetistä. Pohjatiedoksi asiaa tuntemattomalle lukijalle tutkielman alussa luodaan lyhyt katsaus metallimusiikin ja -alakulttuurin historiaan sekä metallimusiikin keskeisimpiin alalajeihin. Metallimusiikki ja -alakulttuuri alkoivat kehittyä Yhdysvalloissa 1960-luvulla. Suomeen metallikulttuuri rantautui 1980-luvun alussa. Seuraavaksi luodaan katsaus aikaisempaan tutkimukseen. Metallia on tutkittu akateemisesti hyvin vähän, ja yleensä aihetta on tutkittu lähinnä sosiologian piirissä. Kansainvälisesti ansiokkaimmat metallitutkimukset tulevat Yhdysvalloista, ja niiden kirjoittajat ovat metallifaneja itsekin. Alakulttuurin luonteen ymmärtäminen on tässä tapauksessa huomattava lisäetu tutkijalle, sillä sisä- ja ulkopuolelta katsottuina alakulttuurin koodisto, verkostot, arvot ja asenteet näyttävät kovin erilaisilta. Alakulttuurin tuntemus auttaa myös oikean tutkimusmenetelmän valinnassa. Metallikulttuurin ulkopuolelta tulevat tutkijat ovat nähneet metallikulttuurin jopa naisvihamielisenä machokulttuurina, johon kuuluminen on oire syrjäytymisestä. Suomessa metallia on aikaisemmin tutkittu verrattain vähän. 2000-luvun molemmin puolin on kuitenkin ilmestynyt joitakin metalliaiheisia opinnäytteitä, joista mainittakoon erityisesti Esa Liljan gradu ja väitöskirja. Koska metallia on tutkittu niin vähän, olen tutustunut myös muita alakulttuureja käsitteleviin tutkimuksiin. Tämä on auttanut hahmottamaan esimerkiksi monille alakulttuureille tyypillisiä lainalaisuuksia sekä musiikkiperustaisten alakulttuurien yhteisiä piirteitä. Aihettani olen pyrkinyt hahmottamaan alakulttuurisen pääoman käsitteen kautta. Metodina on käytetty grounded theorya. Olen koettanut hahmottaa työssäni alakulttuurin rakennetta ja haastateltujeni paikkaa alakulttuurissa. Samoin olen pohtinut alakulttuurisen pääoman muotoja ja alakulttuurin jäsenyyden merkitsimiä. Metallikulttuuri pysyy elinvoimaisena alakulttuurin aktiivisen uusintamisen ansiosta. Tällä tarkoitan alakulttuurin jäsenten aktiivista ja pyyteetöntä toimintaa alakulttuurin hyväksi. Metallikulttuurille on ominaista, että vaikka se on avoin asiasta kiinnostuneille, se on eksklusiivinen valtavirran ihmisille. Toinen metallikulttuurin keskeinen ominaispiirre on, että monet alakulttuurin jäsenet soittavat itse jotakin instrumenttia. Sitä mukaa, kun joistakin ennen marginaalista suosiota nauttineista bändeistä tai tyylilajeista tulee suosittuja myös valtavirran keskuudessa, alakulttuurin sisällä on ehtinyt jo syntyä uusia tyylilajeja ja yhtyeitä, joista muut alakulttuurin jäsenet välittävät tietoa alakulttuurin sisällä ja joille he pyrkivät järjestämään vaikkapa esiintymismahdollisuuksia. Näin alakulttuurin jatkuva uusiutuminen on mahdollista, ja metallin ilosanoma leviää yhä uusille sukupolville.
  • Levy, Päivi (2007)
    Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää seurantatutkimuksen avulla nuorten tilanteen etenemistä aikaisemman vuoden 2001 lastensuojelunuorten psykiatrisen tuen kartoituksen jälkeen. Tavoitteenani oli tutkia nuorten selviytymistä arjessa suhteessa heidän elämänhallintaansa ja itsenäistymiseensä. Kiinnostuksen kohteenani oli nuorten tämän hetkinen elämäntilanne liittyen asumiseen, koulutukseen, työssäkäyntiin ja ihmissuhteisiin. Lisäksi halusin tietää nuorten tarvitsemasta psykiat-risesta tuesta, vapaa-ajan vietosta, päihteidenkäytöstä ja rikoksista. Tarkoituksena oli saada yleinen kuva siitä, minkälaista elämää nuoret ovat eläneet viiden vuoden aikana. Tutkimusaineistossani on viisi nuorta naista, jotka ovat iältään 19-24-vuotiaita. Aikaisemmassa vuoden 2001 kartoituksessa nuoria oli yhteensä 10, mutta vain viisi heistä suostui tähän tutkimukseen haastateltaviksi. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt teemahaastattelua etukäteen mietittyjen teemojen mukaisesti. Aineiston analyysiä tein teemoittelun avulla poimimalla aineistosta teemoja, jotka myötäilivät haastattelurungon teema-alueita. Keskeisimpien teemojen mukaan muodostui viitekehykseksi nuoruusikä, syrjäytymisen riskit, elämänhallinta ja selviytyminen. Huolimatta vaikeista kasvuolosuhteista ja elämäntilanteista lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa tutkimuksen nuoret olivat selviytyneet hyvin elämässään tähän asti. Viisi vuotta aiemmin kaikilla nuorilla oli riskitekijöitä, jotka ilmenivät jaksamattomuutena, tulevaisuuden suhteen näköalattomuutena ja syrjäytymisen uhkana. Kaikilla nuorilla oli koulunkäyntiin liittyviä vaikeuksia sekä masennusta. Nuorten perhetaustat olivat rikkonaiset ja useimpien nuorten vanhemmilla oli ollut psyykkistä oireilua. Tutkimuksen tulokset vahvistavat käsitystä suojaavien tekijöiden tärkeydestä riskialttiissa kasvuympäristössä elävillä lapsilla ja nuorilla. Haastatteluhetkellä yhtä lukuun ottamatta kaikki nuoret olivat saaneet peruskoulun suoritetuksi ja olivat aloittaneet ammattiopinnot. Vaikeista elämäntilanteista huolimatta nuoret suhtautuivat itseensä ja tulevaisuuden mahdollisuuksiinsa myönteisesti. Vaikka nuorten taustalla oli ollut eri ikävaiheissa tärkeiden ihmisten hylkäämisiä ja menetyksiä, niin lähes kaikilta löytyi tutkimushetkellä läheisiä ihmisiä, joilta he kokivat saaneensa tukea. Myös yksilölliset kyvyt ja ominaisuudet olivat vaikuttaneet suojaavasti. Yhtenä suojaavana tekijänä on ollut myös psykiatrisen tuen saaminen. Terapia ja lyhytaikaisetkin hoitokontaktit ovat tukeneet nuorten selviytymistä ja arjenhallintaa, vaikka nuorempana tuen hyötyä oli ollut vaikea nähdä. Koulunkäynnin tukeminen erityisjärjestelyin, lastensuojelun tukitoimet ja nuorisopsykiatrian hoitokontaktit ovat olleet interventioita, jotka ovat auttaneet nuoria eteenpäin elämässä. Tutkimuksen myötä on vahvistunut näkökulma siitä, että eri viranomaisten yhteistyöllä on oleellinen merkitys nuorten asioiden hoidossa. Ennalta ehkäisevän työn merkitys korostuu lastensuojelussa ja nuorisopsykiatriassa tehtävässä työssä.