Browsing by Subject "ydinnaula"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-1 of 1
  • Heikinheimo, Annamari (1999)
    Metallimateriaalit ovat vakiinnuttaneet asemansa murtuman kiinnittiminä viimeisen vuosisadan aikana. Hyvistä puolistaan huolimatta metallimateriaaleihin liittyy joitakin ongelmia. Metallien aiheuttama korroosio, kasvainriski sekä luun haurastuminen liian jäykän tuen vuoksi ovat johtaneet biologisesti hajoavien materiaalien tutkimiseen murtuman kiinnittiminä. Biologisesti hajoavat materiaalit (esim. Polyglykolihappo (PGA) ja polylaktidihappo (PLA)) ovat kliinisessä käytössä sekä ihmis- että eläinlääketieteessä. Hohkaluumurtumien kiinnitykseen materiaaleilla on tutkimuksissa todettu olevan riittävä lujuus ja lujuuden säilyminen murtuman paranemisen ajan. Kuitenkaan kortikaalialueen murtumiin aikaisempien materiaalien ei todettu olevan tarpeeksi kestäviä. Ihanteellinen murtuman kiinnitysväline on riittävän kestävä niin kauan kuin se murtuman luutumisen kannalta on tarpeellista, ja häviää sitten elimistöstä aiheuttamatta vierasesinereaktioita. Suomalaisten tutkijoiden kehittämä itselujittumistekniikka (SR, self- reinforcing) on avannut uudet näkymät biologisesti hajoavien pinnojen käyttömahdollisuuksiin, sillä materiaalin lujuusominaisuudet ovat moninkertaistuneet. Tässä kokeessa käytetyllä SR-PLA96- ydinnaulamateriaalilla on todettu olevan riittävä lähtölujuus ja lujuuden säilyminen kortikaalialueen murtumien paranemisen ajan. Tässä työssä tutkittiin biologisesti hajoavan, itselujittumistekniikalla valmistetun SR-PLA96- ydinnaulan soveltuvuutta reisiluun diafyysin kokeellisen osteotomian kiinnitykseen lampaalla sekä siihen soveltuvaa leikkaustekniikkaa. Ydinnaula salvattiin poikittaisilla kirschner- pinnoilla, joiden tarkoituksena oli vähentää osteotomialinjaan kohdistuvia rotaatiovoimia. Kokeen ensimmäisen osan tulosten perusteella todettiin ydinnaulan makroskooppisen rakenteen olevan epäedullinen salpaamistekniikkaa käytettäessä. Lampaan kraniaalisesti taipuva reisiluu aiheutti myös omat vaatimuksensa pinnalle. Ensimmäisen osan perusteella ydinnaulan rakennetta ja leikkaustekniikkaa muutettiin, ja toisessa osassa tulokset olivat rohkaisevia. Alue vaatii vielä mittavaa tutkimusta ennen mahdollista kliinistä käyttöönottoa.