Browsing by Subject "ydinsulkusopimus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Nokelainen, Pasi (2008)
    Tutkimuksessa on selvitetty, miten Suomen ja Ruotsin vuonna 1995 toteutunut jäsenyys Euroopan unionissa on vaikuttanut maiden politiikkaan monenvälisessä ydinasediplomatiassa. Kysymyksen voisi ilmaista myös seuraavanlaisessa muodossa: onko Suomen ja Ruotsin politiikka eurooppalaistunut? Motiivina tutkimukselle on kiinnostus uutta toimintaympäristöä kohtaan kansainvälisen politiikan osa-alueella, jossa molemmilla mailla on ollut suhteellisen selväpiirteiset profiilit ja perinteet. Tämä ympäristö on hybridinen: vaikka EU-maat ovat periaatteessa edelleen yhtä suvereeneja kuin aikaisemmin esimerkiksi YK:n yleiskokouksessa, EU-yhteistyö on kuin väliin tuleva muuttuja westfallenilaiseen valtiolliseen suvereniteettiin pohjautuvassa järjestelmässä. Tutkimuksen yleisenä viitekehyksenä käytetään teesiä eurooppalaistumisesta (europeanisation tai europeanization). Kyse on prosessista, jossa yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka YUTP tulee lähemmäksi Euroopan yhteisöjen normeja, politiikkaa ja tapoja tulematta itse ylikansallistetuksi. Lisäksi pitkäaikainen osallistuminen YUTP:hen aiheuttaa takaisinkytkennän jäsenvaltioihin ja uudelleen määrittelee niiden ulkopoliittista kulttuuria samansuuntaiseksi. Tutkimuksessa ollaan siis kiinnostuneita erityisesti tästä jälkimmäisestä ulottuvuudesta. Välttämätön, mutta ei-riittävä ehto eurooppalaistumiselle on Eurooppa-tason prosessien, politiikan ja instituutioiden yhteen sovittamattomuus kansallisen tason prosesseihin, politiikkaan ja instituutioihin. Tämä luo sopeutumispaineen: mitä yhteen sovittamattomammasta asiasta on kyse, sitä korkeampi on sopeutumispaine. Lisäksi tarvitaan sopeutumista edistäviä osatekijöitä, jotka vastaavat sopeutumispaineisiin. Nämä eurooppalaistumista edistävät tai ehkäisevät osatekijät jaetaan tutkimuksessa rationalistisen institutionalismin ja sosiologisen institutionalismin mukaisiin kategorioihin. Ennakko-odotusten vastaisesti muutoksia on tapahtunut vähemmän Ruotsin kuin Suomen kohdalla, vaikka eurooppalaistumista olisi suuremman yhteensovittamattomuusristiriidan perusteella pitänyt tapahtua enemmän Ruotsin politiikassa. Sen sijaan Suomen, jonka perinteinen linja on ollut lähempänä EU:n yhteistä politiikkaa, on tapahtunut isompia muutoksia niin äänestyskäyttäytymisessä YK:ssa kuin ydinasepolitiikan viiteryhmissä. Perustavimmaksi selitykseksi Suomen ja Ruotsin erilaiselle eurooppalaistumisenasteelle muodostui maiden tekemä erilainen tulkinta YUTP:n vaatimuksista kansalliselle politiikalle. Tutkimuksen valossa näyttäisi siltä, että erilainen tulkinta on rationaalisten ja sosiologisten tekijöiden summa, jossa sosiologis-konstruktivistiset seikat painavat kuitenkin enemmän. Ruotsia pidättelee eurooppalaistumasta muun muassa sen pitkät perinteen ydinaseaktivistina. Ydinasepolitiikan pragmaatikko ja realisti on sopeutunut yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, vaikka sen tavoitteet eivät ole yhtä kunnianhimoisia kuin Suomen kylmän sodan aikana ajamat asiat. Koska aihepiiriä on tutkittu erittäin vähän yksittäisten valtioiden näkökulmasta, avaa tutkimus useita mahdollisia suuntia jatkotutkimuksen tekemiseen.
  • Antila, Johanna (2013)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on pureutua ydinaseiden hallussapidon valikoivalle oikeudelle perustuvan ydinsulkuregiimin kiistanalaiseen asemaan globaalin turvallisuuden takaajana. Ydinaseaikakaudella globaalin rauhan ja turvallisuuden katsotaan ensisijaisesti nojaavan vaikutusvaltaiseen ydinsulkuregiimiin. Ydinsulkuregiimi perustuu vuonna 1968 solmittuun kansainväliseen ydinsulkusopimukseen, jonka tehtävänä on estää ydinaseiden leviäminen sopimuksen määrittävien virallisten ydinasevaltioiden ulkopuolelle ja täten pienentää mahdollisuutta ydinaseiden käyttöön. Ydinsulkusopimus heijastelee ydinaseiden rajoittamisen ja kontrolloinnin koulukunnan periaatteita sekä institutionaalisen peloteteorian ajatuksia, joiden mukaan ydinaseiden käyttö voidaan tehokkaimmin estää ylläpitämällä maailman ydinasetasapainoa valtioiden sisäisen demokraattisen kontrollin ja kansainvälisten regiimien ja sopimusten keinoin. Tutkielmassa kuitenkin osoitetaan, että ydinsulkuregiimi sisältää sisäsyntyisen ristiriidan, sillä ydinsulkusopimus perustuu ydinaseiden hallussapidon valikoivalle oikeuttamiselle ja jakaa täten oikeuksia ja velvollisuuksia epätasaisesti ydinaseettomien valtioiden enemmistön ja viiden virallisen ydinasevallan kesken. Tutkielmassa todetaankin ydinsulkuregiimin olevan John Rawlsin määritelmän mukaisesti jo lähtökohtaisesti epäoikeudenmukainen. Lisäksi tutkielmassa argumentoidaan ydinsulkuregiimin ongelmallisuuden näkyvän käytännössä täydellistä ydinaseriisuntaa puoltavien ydinaseettomien osapuolten ja ydinaseiden leviämisen estämistä ja kontrollointia kannattavien ydinasevaltojen vastakkaisuutena. Tämän pro gradu -tutkielman ensimmäisenä tavoitteena on arvioida ydinsulkuregiimin kykyä ylläpitää globaalia turvallisuutta regiimin sisäisten ongelmien eli epäoikeudenmukaisen rakenteen ja normatiivisten ristiriitojen säilyessä sekä ulkoisten muutosvaatimusten kasvaessa ydinteknologian kehittymisen ja kylmän sodan jälkeisen globaalin turvallisuuspoliittisen tilanteen muuttumisen myötä. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota usein vaiennettuihin teemoihin ydinsulkuregiimin epäoikeudenmukaisuudesta ja epädemokraattisuudesta ja näiden vaikutukseen vallitsevan ydinasejärjestyksen kestävyydelle. Tutkielman toisena tavoitteena on pyrkiä löytämään ratkaisuja nykyisen ydinasejärjestyksen ongelmille ja pohtia mahdollisuuksia oikeudenmukaisemman ja kestävämmän globaalin turvallisuusjärjestyksen aikaansaamiseksi. Tutkielman lähestymistapa globaalin turvallisuuspolitiikan ja ydinsulkuregiimin problematiikan analysointiin on ennen kaikkea konstruktivistinen. Perustavanlaatuisena lähtökohtana on oletus globaalin turvallisuuden kulttuurisesta ja institutionaalisesta luonteesta, jossa normeilla on merkittävä osansa. Tutkimuskysymysten perimmäisenä tausta-ajatuksena on myös konstruktivistiselle lähestymistavalle olennainen kiinnostus itsestään selvinä pidettyjen rakenteiden ja käytäntöjen kyseenalaistamiseen ja vaihtoehtoisten sosiaalisten todellisuuksien luomiseen. Tutkielman näkökulma on siis tietyltä osin myös normatiivinen, sillä tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan vallitsevan ydinasejärjestyksen lisäksi sitä, millainen globaalin ydinasejärjestyksen tulisi olla. Tutkielman tarkoituksena on täten pyrkiä laajentamaan ydinaseproblematiikkaan keskittyneen teoreettisen keskustelun näkökulmaa. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä todetaan ydinsulkuregiimin menettäneen jo suurelta osin sisäisen yhtenäisyytensä ja uskottavuutensa globaalin turvallisuusjärjestyksen kulmakivenä. Ydinsulkuregiimin ongelmien osoitetaan olevan merkkejä Jürgen Habermasin määritelmän mukaisista tehottomuusongelmina ilmenevästä rationaalisuuskriisistä ja erityisesti regiimin keskeisten normien kyseenalaistamisena ja sosiaalisen kannatuksen murenemisena näkyvästä legitimiteettikriisistä. Jotta koko globaalin turvallisuusjärjestyksen totaaliselta kriisiltä eli ydinsulkuregiimin normatiivisen perustan totaaliselta heikentymiseltä ja uskottavuuden täydelliseltä murenemiselta vältyttäisiin, on Habermasin kriisin ratkaisuehdotuksen mukaisesti välttämätöntä keskittyä ydinsulkuregiimin keskeisen normatiivisen perustan uudistamiseen ja ydinaseriisuntanormin aktiiviseen vahvistamiseen. Tutkielmassa arvioidaan tähän Habermasin kriisin ratkaisuehdotukseen, Rawlsin oikeudenmukaisuuden kriteereihin ja rauhanomaisen muutoksen näkökulmaan tukeutuen mahdollisia vaihtoehtoja globaalin turvallisuusjärjestyksen uskottavuuden elvyttämiselle ja nykyisen ydinasejärjestyksen ongelmien ylittämiselle. Tämän analyysin tuloksena argumentoidaan pitkäjänteisen normatiivisen muutosprosessin, ydinaseiden hallussapidon kieltävän normin kehittämisen ja täydellisen ydinaseriisunnan kautta tapahtuvan ydinaseista vapaan maailman tavoittelun olevan lähitulevaisuudessa ajateltavissa olevien rauhanomaisten muutosmahdollisuuksien joukosta paras mahdollinen tie oikeudenmukaisemman ja kestävämmän globaalin turvallisuuden takaamiseksi. Jotta näin merkittävä globaalin turvallisuusjärjestyksen muutosprosessi olisi myös kestävä, vaatisi se käytännössä uuden kokonaisvaltaisen ydinaseiden hallussapidon kieltävän sopimuksen muodostamista.