Browsing by Subject "zoonoosi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Lundén, Janne (1996)
    Echinococcus granulosus ja Echinococcus multilocularis ovat zoonooseja aiheuttavia heisimatoja, joiden pääisäntiä ovat lähinnä koiraeläimet. E. granulosus muodostaa loisrakkulan, hydatidikystan kotieläimiin, kun taas E. multilocularis muodostaa alveolaan hydatidikystan jyrsijöihin. Suomessa on diagnosoitu E.granulosus -loisen aiheuttamaa hydatidoosia (ekinokokkoosia) ajoittain poroilla vuodesta 1968 lähtien, jolloin poronlihan vientitarkastus alkoi. Kyseisenä vuonna -68 todettiin 32 hydatidositapausta Luoteis-Lapin paliskuntien poroissa. Seuraavina kahdeksana vuotena diagnosoitiin yhteensä 22 porojen hydatidoositapausta, jonka jälkeen tapauksia ei todettu yhteentoista vuoteen. Vuonna 1987 diagnosoitiin yksi poron hydatidoositapaus Savukoskella sekä vuo ina 1992-1995 on todettu yhteensä neljä poron hydatidoosia Kuusamossa ja Sallassa. Lisäksi on lihantarkastuksessa ajanjaksona 1972-1977 todettu 39 verifioimatonta tapausta (ei lähetettyVELL/EELA: aan). Luoteis-Lapin tapaukset olivat todennäköisesti porokoiran levittämiä. kun taas viimeaikaisten Itä-Suomen tapausten tartuttajan epäillään olleen susi., koska porokoirien osuudesta tartuntaan ei ole näyttöä ja susien tiedetään liikkuvan alueella. Suomessa on porotapausten lisäksi diagnosoitu neljä hydatidoositapausta tuontihevosissa sekä yksi naudan hydatidoositapaus Kymilaaksossa 1986. Sutta epäiltiin tartuttajaksi Suomessa on todettu poromiehillä vuosina 1944 ja 1963 kaksi E. granulosus -loisen aiheuttamaa humaanihydatidoosia, jotka olivat ilmeisesti porokoirien levittämiä. Toisin kuin Suomessa on Keski- ja Etelä-Euroopassa humaanihydatidoosien määrä merkittävä Siellä tavataan myös E. multilocularis-tartuntaa, joka on usein fataali. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään heisimatoihin kuuluvien ekinokokkilajien taksonomiaa, morfologiaa, levinneisyyttä, elinkiertoa, taudinkuvaa, kliinistä merkitystä, diagnoosia, hoitoa ja vastustusta. E. granulosus morfologiaa selventävät pyyhkäisyelektronimikroskooppikuvat.
  • Sulonen, Annukka (2009)
    Giardia ja Cryptosporidium ovat alkueläimiä, jotka voivat elää monissa eläimissä sekä ihmisissä suolistoloisena. Giardia- ja Cryptosporidium-tartunta tapahtuu ihmisillä tyypillisimmin saastuneen veden välityksellä. Tartunnan voi saada myös suoraan toisesta ihmisestä tai eläimestä sekä saastuneen ruoan välityksellä. Giardia- ja Cryptosporidium- alkueläimiä on pidetty zoonoottisena parasiittina, mutta zoonoottisuudesta ei ole olemassa varmaa ja todistettua tietoa. Risti-infektio-kokeissa on osoitettu, että osa Giardia-lajeista on isäntälajispesifisiä ja osa pystyy tartuttamaan useita lajeja. Giardia-alkueläimen elinkierto on kaksivaiheinen: trofotsoiittivaihe ja kystavaihe. Kystavaihe on infektiivinen vaihe, jossa kystat kulkeutuvat ulosteiden mukana ulos isäntälajista ja joutuvat uuteen isäntään tämän syödessä kystia. Kystistä vapautuu suolistossa trofotsoiiitteja. Cryptosporidium-alkueläimen elinkierto on monimutkaisempi. Cryptosporidium-alkueläimen infektiivinen muoto on ookysta. Isäntälaji saa Cryptosporidium-tartunnan syömällä infektoituneen ookystan tai kontaminoituneen veden välityksellä Koirilla Giardia-tartunta on usein oireeton, mutta se voi aiheuttaa akuuttia tai kroonista ripulia ja painonmenetystä. Ripuli on tyypillisesti ohutsuoliperäistä. Koirilla ei usein esiinny kliinisiä oireita Cryptosporidium-tartunnasta. Giardia- ja Cryprosporidium-alkueläinten esiintymistä on maailmalla tutkittu paljon sekä kennelolosuhteissa että yksittäisillä lemmikkikoirilla. Monet tutkimukset ovat osoittaneet erityisesti Giardia-alkueläimen esiintyvyyden olevan paljon suurempi kennelolosuhteissa kuin yksittäisessä omistuksessa olevilla koirilla Tutkimuksessani selvitettiin Giardia- ja Cryptosporidium-allkueläimen esiintyvyyttä pohjois-suomalaisen kennelin koirilla. Ulostenäytteet tutkittiin Elisa-testillä sekä immunofluoresenssin avulla mikroskoopilla. Saatuja tuloksia verrattiin lisäksi koirien ikään, sukupuoleen, esiintyneeseen ripuliin ja eri ryhmiin. Kennelissä oli kaikkiaan tutkimushetkellä 317 koiraa. Näytteitä tutkittiin yhteensä 125 koirasta. Tutkittujen koirien iän mediaani oli 4 vuotta ja ikäjakauma 2 kk -13 vuotta. Pennuiksi luokiteltiin kaikki alle yhden vuoden ikäiset koirat ja aikuisiksi kaikki yli vuoden ikäiset koirat. Pentuja tutkituista koirista oli 16. Giardia-positiivisten osuus oli 41,6 % (52 koiraa). Kaikki 16 pentua (100,0 %) olivat Giardia-positiivisia. Aikuisista koirista Giardia-positiivisia oli 34 (36,2 %). Cryptosporidium-positiivisten osuus oli 5,6 % (7 koiraa). Pennuista 5 koiraa (31,2 %) oli Cryprosporidium-positiivisia. Aikuisista koirista Cryptosporidium-positiivisia koiria oli 2 (2,1 %). Tutkimukseni perusteella Giardia-tartuntaa esiintyi kennelissä paljon. Pennuilla Giardia-tartuntaa esiintyi enemmän kuin aikuisilla koirilla, mikä on giardiatartunnoille tyypillistä. Tartuntoja todettiin eniten koiraryhmässä, jossa aikuiset koirat olivat kosketuksissa pentuihin. Sukupuolella ei ollut vaikutusta tartuntoihin. Kennelin koirissa todettiin myös muutamia Cryptosporidium-tartuntoja. Suurin osa tartunnoista todettiin pennuilla.
  • Lankila, Johanna (2002)
    Giardia on siimaeliöihin kuuluva alkueläin, joka elää suolistoloisena nisäkkäissä, linnuissa ja sammakkoeläimissä. Tartunta tapahtuu feko-oraalisesti saastuneen juomaveden ja ruuan välityksellä tai suorassa kontaktissa. Giardian kaksi esiintymismuotoa ovat ohutsuolessa elävä trofotsoiitti ja infektiivinen, isännän ulkopuolella selviytyvä kysta. Infektio on usein oireeton, mutta erityisesti nuorilla tai immuunipuutteisilla yksilöillä se voi aiheuttaa vakavuudeltaan vaihtelevia oireita, kuten ripulia, malabsorptiota ja pahimmillaan jopa vakavia imeytymishäiriöitä. Giardioosia pidetään ihmisellä merkittävimpänä ei-bakteeriperäisen ripulin aiheuttajana. Kissoilla giardian prevalenssi on aikaisempien tutkimusten mukaan vaihdellut 2,5-21 %:n välillä. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään giardioosin yleisyyttä suomalaisilla kissoilla koprologisten tutkimusten avulla. Ulostenäytteitä kerättiin yhteensä 98 kpl, joista osa oli yksittäisten kissojen näytteitä (n=74), sekä useamman kissan ryhmien yhteisnäytteitä (n=24). Aineisto oli peräisin löytökissoista sekä yksityisten ihmisten omistamista kissoista. Yksittäisillä kissoilla giardian prevalenssiksi saatiin 1,4 % ja useamman kissan yhteisnäytteillä 8,6 %.
  • Mikkonen, Pikka (2004)
    Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Ekinokokkoosi on zoonoosi ja valvottava eläintauti. Suomessa esiintyy Echinococcus granulosus –loista poroissa ja susissa, ja tässä tutkielmassa kuvataan ensimmäinen löydös hirvestä. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään Echinococcus –suvun muutoksessa olevaa taksonomiaa. Nykyään suvussa erotetaan neljä lajia, E. granulosus, E. multilocularis, E. oligarthrus ja E. vogeli, minkä lisäksi E. granulosus –lajin sisällä erotetaan kymmenen kantaa, genotyyppiä. Geneettiset erot kantojen välillä ovat usein yhtä suuria tai jopa suurempia kuin nykyään tunnettujen lajien välillä, minkä vuoksi Echinococcus –suvun lajitason taksonomian uudistamiselle on ilmeinen tarve. Loisen epidemiologiaa käsitellään esittelemällä siihen vaikuttavia loisen ominaisuuksia, ympäristötekijöitä ja isäntälajien ominaisuuksia, sekä ihmisen vaikutusta. Lisäksi esitellään pääisäntien, väli-isäntien ja ihmisten tartuntojen diagnostiikkaa. Suomessa ekinokokin esiintymistä hirvissä ei ole ennen tätä tutkimusta tutkittu. Tutkimuksessa oli aineistona pakastettuja hirvenkeuhkoja, joita metsästäjät olivat toimittaneet. Yhteensä tutkittavana oli 35 keuhkot Lumijoelta ja 56 keuhkot Kuusamon suunnalta. Tutkimusmenetelmä mukaili kanadalaista tutkimusta. Keuhkot tunnusteltiin suurempien kystien havaitsemiseksi ja leikattiin noin 1 cm paksuisiin viipaleisiin, jotka tunnusteltiin vetävin liikkein pienempien muutosten varalta. Makroskooppisen tutkimuksen lisäksi muutoksia tutkittiin histologisesti. Tutkituista 91 näytteestä yhdessä todettiin tyypillinen yksittäinen hydatidikysta Kuusamon Paljakassa kaadetun hirven keuhkoista. Kystanesteen suoramikroskopoinnissa havaittiin protoskolekseja, mikä varmisti ekinokokkidiagnoosin ja osoitti kyseessä olevan fertiilin kystan. Histologisesti oli havaittavissa tyypillinen hydatidikystan seinämärakenne ja protoskolekseja. Löydös tehtiin porolöydösten alueellisen ryvästymisen vuoksi kiinnostavalta alueelta, Kuusamon suunnalta, josta oli tutkittavana yhteensä 56 näytettä. Tästä voidaan laskea prevalenssiksi 1,79% (95%:n luottamusväli >0;5,26). Löydös on merkittävä, koska se todistaa, että Suomessa ekinokokkia esiintyy porojen lisäksi myös hirvissä, ainakin Kuusamon suunnalla. Myös nimitys hirviekinokokki vaikuttaa löydöksen myötä loogisemmalta.
  • Lehtonen, Juha-Heikki (2015)
    Toxoplasma gondii on solunsisäinen alkueläin, jota esiintyy käytännössä kaikkialla maailmassa. Toksoplasman pääisäntinä toimivat kissaeläimet ja väli-isäntinään se voi hyödyntää lähes kaikkia tasalämpöisiä eläimiä. Se kykenee käyttämään parateenisina isäntinä myös vaihtolämpöisiä eläimiä kuten nilviäisiä. Parateenista isäntää loinen ei varsinaisesti infektoi eikä se lisäänny parateenisen isännänelimistössä, mutta tällainen isäntä voi edesauttaa loisen leviämistä. Pääisännissä muodostuu loisen suvullisen lisääntymisen johdosta ookystia, jotka leviävät runsaissa määrin ulosteen mukana ympäristöön. Sekä pää- että väli-isännissä loinen voi muodostaa kudoskystia, joiden kautta se voi levitä eteenpäin isännän tullessa syödyksi. Toxoplasma gondii on zoonoottinen loinen, ja se voi aiheuttaa vakaviakin seurauksia erityisesti raskaana oleville naisille sekä ihmisille, joiden immuunipuolustus on heikentynyt. Ihmisille tartuntalähteenä voivat toimia muiden muassa kotikissat sekä riittämättömästi kypsennetty liha. Ilveksiä havaitaan nykyisin ihmisasutuksen läheisyydessä, joten loisen on mahdollista levitä myös kotikissojen ja luonnonvaraisten eläinten välillä. Niin ikään metsästettyjen ilvesten käsittely voi altistaa ihmisen loistartunnalle. Lisensiaatin tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä kokeellisesta osuudesta. Kirjallisuuskatsaus käsittelee Toxoplasma gondii -alkueläintä, ilvestä (Lynx lynx) sen pääisäntänä sekä diagnostiikassa yleisimmin käytettyjä menetelmiä. Kokeellisessa osuudessa hyödynnettiin nested-PCR-menetelmää, jolla voidaan havaita T. gondii:n perimän esiintyminen näytteessä. Näytteinä tutkimuksessa oli 21 Suomessa metsästetyn ilveksen sydäntä. Kyseiset ilvekset oli aiemmin todettu serologisin menetelmin positiivisiksi T. gondii:n osalta. Käytetyllä nested-PCR-menetelmällä ei tässä tutkimuksessa havaittu toksoplasman perimää yhdenkään ilveksen sydänlihaksessa. Loinen voi muodostaa kudoskystia useisiin kudoksiin, joten pelkän sydämen tutkimisella ei todennäköisesti saada oikeaa kuvaa kudoskystien esiintymisestä yksilössä. , ilves, Lynx lynx, toksoplasma, toksoplasmoosi, zoonoosi, kudoskysta, alkueläin, PCR, pääisäntä, nested-PCR
  • Pulkkinen, Minna (2014)
    Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää koiran suolinkaisen, Toxocara caniksen, esiintyvyyttä suomalaisilla koirilla sekä koirien loislääkintään liittyviä käytäntöjä ja tottumuksia. Tarkoituksena on myös selvittää Suomessa myyntiluvallisten loislääkeaineiden valmisteyhteenvetojen pohjalta, onko rutiininomainen loislääkitys Suomessa yhä suositeltavaa ja minkälaisissa tilanteissa se on tarpeellista. Haluan myös selvittää, mitä riskejä suolinkaistartunnasta on lemmikkikoirien lisäksi ihmisen terveydelle. Koirien suolistoloisten esiintyvyys on Suomessa suhteellisen alhainen ja yleisin suolistoloinen on koiran suolinkainen. Koiran suolinkaisen elinkierto on monimutkainen. Suolinkaistartunnan siirtyminen emolta pennuille tiineyden aikana on koiran suolinkaisen elämänkierron perusta. Aikuisella koiralla suolinkaistartunta on yleensä oireeton, mutta koiranpennuilla terveyshaitat ovat merkittäviä. Koiran suolinkainen on myös zoonoosi, eli se voi tarttua myös ihmiseen ja aiheuttaa vakavia terveyshaittoja. Suurin osa suomalaisista koiranomistajista loislääkitsee lemmikkinsä rutiininomaisesti kaksi kertaa vuodessa ja suurimmat riskit loistartunnoille on ulkomailla matkustelevilla ja kennelissä elävillä koirilla. Suomessa myyntiluvalliset suolinkaisen häätöön soveltuvat lääkeaineet ovat bentsimidatsoleihin kuuluvat fenbendatsoli, flubendatsoli ja pyranteeli, tetrahydropyrimidiineihin kuuluvat pyranteeli ja pyranteeliembonaatti, depsipeptideihin kuuluva emodepsidi sekä makrosykilisiin laktoneihin kuuluva milbemysiinioksiimi. Kaikissa tiineyden vaiheissa suolinkaisten häätöön soveltuvat lääkeaineet Suomessa ovat fenbendatsoli, flubendatsoli ja pyranteeliembonaatti. Alle luovutusikäisille pennuille suolinkaisen häätöön soveltuvat lääkeaineet ovat fenbendatsoli, flubendatsoli, pyranteeliembonaatti ja febanteeli-pyranteeliyhdistelmä. Näitä lääkeaineita sisältävien lääkevalmisteiden valmisteyhteenvedoissa on erilliset annosteluohjeet tiineille koirille ja koiranpennuille. Euroopassa on annettu viralliset suositukset sisäloisten kontrolloinnille. Valmisteyhteenvedoissa suositellaan loislääkitsemään koirat suolinkaistartunnan varalta rutiininomaisesti sekä tiineyden aikana, että kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen ja siitä eteenpäin samaan aikaan pentujen kanssa. Koiranpennut suositellaan loislääkittäväksi rutiininomaisesti kahden viikon iästä noin neljän kuukauden ikään asti. Aikuisen koiran loislääkityksen tarve suositellaan arvioitavaksi ottaen huomioon oireet ja ulostetutkimuksen tulokset. Myös koiran elintavat ja käyttö on hyvä huomioida. Valmisteyhteenvetojen perusteella aikuisten koirien rutiininomaisesta loislääkityksestä ollaan luopumassa Suomessa. Loistartunnan toteamiseen tarvittava koiran ulostetutkimus on mahdollista suorittaa helposti ja nopeasti eläinlääkärin vastaanotolla. Rutiininomaisesta loislääkityksestä luopuminen vähentää merkittävästi turhia lääkityksiä, mikä on hyvä asia loislääkeresistenssin kehittymisen ehkäisyn kannalta. Tiineiden koirien ja koiranpentujen rutiininomainen loislääkitys sen sijaan on yhä aiheellista ja suositeltavaa suolinkaisen elämänkierron ja tartunnasta koiranpennuille aiheutuvan merkittävän terveysriskin vuoksi. Koiran suolinkainen on myös zoonoosi ja kansanterveydellisesti merkittävä riski, joten tartuntojen hallintaa ja ennaltaehkäisyä ei voi unohtaa vaikka rutiininomaisista loislääkityksistä osittain luovuttaisiinkin.
  • Inkeroinen, Hanna (2010)
    Borna-virus on Mononegavirales-lahkon Bornaviridae-heimoon kuuluva RNA-virus, joka aiheuttaa Bornan tautia. Bornan tauti on etenevä, usein kuolemaan johtava aivotulehdus. Tautiin on perinteisesti sairastunut hevosia ja lampaita maantieteellisesti rajoittuneella endeemisellä alueella Keski-Euroopassa. Nykytiedon mukaan Borna-viruksen isäntäeläinkirjo käsittää muitakin eläinlajeja, kuten lintuja, tautitapauksia todetaan eri puolilta maailmaa, ja viruksen on esitetty olevan osallisena myös ihmisten psykiatrisissa sairauksissa eli mahdollisesti zoonoottinen. Suomessa Borna-virusspesifisiä vasta-aineita on löydetty ihmiseltä, hevoselta, kissalta, koiralta ja villijyrsijöiltä. Kokeellisesti Borna-viruksella on saatu infektoitua lukuisia koe-eläimiä erilaisista jyrsijöistä lintuihin ja kädellisiin. Borna-viruksen epidemiologiaa ei tunneta täysin. Avoimia kysymyksiä ovat viruksen maailmanlaajuinen levinneisyys, isäntälajikirjo, leviämistapa ja mahdollisen reservoaarin olemassaolo. Reservoaarin olemassaoloa epäillään, koska Bornan taudin ei ole todettu leviävän helposti eläinyksilöstä toiseen, ja viruskantojen perimät ryhmittyvät sekvenssianalyyseissä maantieteellisesti eivätkä eläinlajin tai eristysvuoden mukaan. Villejä pikkunisäkkäitä pidetään todennäköisimpinä reservoaarilajeina, mitä tukevat vastikään havaitut Borna-virusinfektiot sveitsiläisissä päästäisissä ja suomalaisissa metsä- ja lapinmyyrissä. Metsämyyrä on Suomen yleisimpiin kuuluva nisäkäs. Se kantaa ja levittää tauteja, myös viruszoonooseja. Myyristä löydetyt Borna-virusvasta-aineet herättivät kysymyksen metsämyyrän roolista mahdollisena Borna-viruksen reservoaarina. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää 1) saadaanko metsämyyriä infektoitua kokeellisesti, ja jos saadaan, 2) millä infektioannoksella, ja 3) aiheuttaako infektio oireita ja/tai havaittavia vasta-aineita. Kokeeseen otettiin 15 paritettua metsämyyrää, jotka saivat yhteensä 52 poikasta. Poikaset infektoitiin aivoihin vuorokauden sisällä syntymästä käyttäen Borna-viruskannan He/80 4. rottapasaasista tehtyjä viruslaimennoksia 102, 103 ja 104 ffu. Myyränpoikaset lopetettiin ja elimet preparoitiin kahden, neljän, kuuden tai kahdeksan viikon kuluttua infektiosta. Aivonäytteistä etsittiin Borna-viruksen N-proteiinin geeniä käänteistranskriptio-PCR-menetelmällä ja verinäytteistä Borna-virusspesifisiä IgG-vasta-aineita immunofluoresenssimenetelmällä. Infektoiduista myyränpoikasista 24 prosenttia (10/42) oireili poikkeavasti verrattuna kontrollipoikasiin (n=9). Lähes kaikkien (40/42) infektoitujen myyränpoikasten, muttei yhdenkään verrokkimyyrän, aivonäytteistä monistui Borna-viruksen N-geeniä. Ensimmäiset positiiviset vasta-ainetulokset saatiin neljä viikkoa infektion jälkeen (p.i.), jolloin virusmäärällä 102 ffu havaittiin vasta-aineita 2/3 ryhmän myyristä ja virusmäärällä 103 ffu infektoiduista 1/5 myyristä. Kuusi viikkoa p.i. kaikki 103 ffu virusmäärällä infektoidut myyrät olivat vasta-ainepositiivisia, kun taas suurimmalla virusmäärällä 104 ffu infektoiduista poikasista havaittiin vasta-aineita vain puolella. Kaiken kaikkiaan vain 39 prosentilla infektoiduista poikasista havaittiin vasta-aineita veressä. Tutkimustulokset osoittavat, että myyrät infektoituvat Borna-viruksella, pääasiassa ilman oireita. Vaikka tulokset ovat vasta alustavia, ne tukevat metsämyyrän mahdollista asemaa reservoaarieläinlajina, ja antavat suuntaa luonnonjyrsijöistä saatujen vasta-ainelöydösten tulkintaan.
  • Mertaoja, Milla (2014)
    Jyrsijöitä ja kaneja on historiallisesti pidetty tuhoeläiminä ja niiden tiedetään aiheuttaneen jopa maailmanlaajuisia epidemioita. Nykyään jyrsijät ja kanit ovat jatkuvasti suosiotaan kasvattavia lemmikkieläimiä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää minkälaisia lemmikkijyrsijä- ja kanivälitteisiä zoonooseja on olemassa ja minkälaisia riskejä on zoonoosien saamiselle Suomen olosuhteissa. Suomen luonnonvaraisissa jyrsijöissä ja jäniseläimissä esiintyy runsaasti zoonooseja, kuten myyräkuumetta, jänisruttoa ja lehmärokkoa. Nämä taudit vaikuttavat kuitenkin siirtyvän huonosti lemmikkijyrsijöihin ja -kaneihin. Esimerkiksi Suomen yleisin jyrsijävälitteinen sairaus, myyräkuume, ei vaikuttaisi ollenkaan tarttuvat lemmikkijyrsijöihin. Lemmikkijyrsijät ja -kanit elävät myös kohtalaisen suojattua elämää enimmäkseen sisätiloissa, mikä vähentää luonnonvaraisista eläimistä saatavien tartuntojen mahdollisuutta. Euroopassa tunnetaan lemmikkijyrsijöiden ja -kanien suurkasvattamoista lähteneitä zoonoosiepidemioita. Suomessa jyrsijöiden ja kanien kasvatus on kuitenkin pienimuotoista, jolloin suuria epidemioita ei pääse syntymään. Uusia jalostuseläimiä saatetaan kuitenkin tuoda ulkomailta, jolloin tauditkin saattavat siirtyä eläinten mukana. Lemmikkijyrsijöiltä ja -kaneilta tunnetaan runsaasti zoonoottisia taudinaiheuttajia. Nämä taudinaiheuttajat voivat tarttua esimerkiksi hengitysteiden kautta, terveen tai rikkoutuneen ihon kautta sekä suun kautta. Tautia kantava jyrsijä tai kani on useimmiten oireeton. Jyrsijävälitteisten zoonoosien tarttuminen terveeseen henkilöön on kohtalaisen harvinaista. Suurimmat riskit tartunnoille ovat henkilöillä, joiden immuunipuolustus on heikentynyt sekä runsaasti jyrsijöitä käsittelevillä henkilöillä. Suomessa riskit jyrsijävälitteisille zoonooseille ovat kohtalaisen pieniä, eikä monia tautitapauksia tunneta. Toisaalta jyrsijävälitteisiä zoonooseja on usein vaikea tunnistaa, sillä usein tautia kantanut jyrsijä tai kani on oireeton, taudit ovat verrattain harvinaisia tai huonosti tunnettuja ja ne voivat mahdollisesti tarttua muutakin kautta. Siksi lääkärissä ei välttämättä osata epäillä lemmikkieläintä sairauden aiheuttajaksi. Useilta zoonooseilta on kohtalaisen helppoa suojautua muistamalla hyvä käsihygienia sekä säilyttämällä ihmisten elintarvikkeet eläinten ulottumattomissa. Lemmikkieläimen oikea käsittely vähentää puremien ja raapimien riskiä. Lemmikkien häkit ja muu elinympäristö kannattaa myös pitää siistinä sekä suojata lemmikkien ruuat ja hoitovälineet luonnonvaraisilta eläimiltä. Tämä työ on tarkoitettu oppaaksi niin eläinlääkäreille kuin lemmikkijyrsijöiden ja -kanien omistajille erilaisten tartuntariskien tunnistamiseksi ja välttämiseksi.