Opinnäytteet

Uusimmat julkaisut

  • Fogarty, Christopher (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tyypin 1 diabetes on useimmiten nuoruusiällä diagnosoitu autoimmuunisairaus, jossa haiman insuliinia tuottavat beetasolut ovat tuhoutuneet. Diabeettinen nefropatia on vakava hitaasti etenevä munuaisten vajaatoimintaan liittyvä elinsairaus. On arvioitu, että jopa kolmasosa tyypin 1 diabeetikoista kehittää munuaistaudin elinaikanaan. Bakteeriperäiset molekyylit, kuten DNA ja lipopolysakkaridit (LPS), voivat aiheuttaa elimistössä tulehdusreaktioita. Ihmisillä ja eläinkokeissa on osoitettu, että bakteeriperäisten molekyylien aiheuttamat tulehdusreaktiot lisäävät riskiä sairastua munuaistautiin. Väitöskirjan keskeisenä tavoitteena on identifioida biologisia tekijöitä, jotka säätelevät bakteeriperäisten molekyylien välittämiä tulehdusreaktioita tyypin 1 diabeetikoilla. Osatutkimusten tulokset voivat auttaa ymmärtämään bakteeriperäisten molekyylien rakenteiden, alkuperän ja vaikutusten laajempaa merkitystä: 1) Arvioimalla seerumista eristettyjen bakteeriperäisten DNA-jäämien koostumusta tyypin 1 diabeetikoilla ja terveillä verrokeilla (osatutkimus I); 2) mittaamalla seerumin LPS-aktiivisuutta, tulehdustekijöitä, suolistoperäisiä biomarkkereita ravintotutkimukseen osallistuneilta tyypin 1 diabeetikoilta ja terveiltä verrokeilta (osatutkimukset II & III). Osatutkimuksessa I havaitsimme tyypin 1 diabeetikkojen seeruminäytteissä korkeampia pitoisuuksia sekä Pseudomonas-bakteerin DNA-jäämiä sekä IgA-luokan vasta-aineita kuin terveillä verrokeilla. Koska Pseudomonas-spesifiset IgA vasta-aineet korreloivat C-reaktiivisen proteiinin pitoisuuksien kanssa, voidaan spekuloida, että lyhytkestoinen tai krooninen altistuminen Pseudomonas bakteereille voi lisätä tulehdusriskiä diabeetikoilla. Emme kuitenkaan pystyneet osoittamaan suoraa yhteyttä LPS-aktiivisuuden, DNA-koostumusten tai vasta-ainepitoisuuksien välillä. Nämä eroavaisuudet bakteeriperäisten LPS- ja DNA-molekyylien välillä voivat osin selittyä eroina molekyylien puoliintumisajoissa tai kudosten läpäisevyydessä. Bakteeriperäisten LPS- ja DNA-molekyylien pääsyä elimistöön voidaan myös säädellä monin eri tavoin. Suuperäisten bakteerilajien yliedustuksen perusteella suu ja sen limakalvot ovat yksi todennäköisimmistä mikrobien lähteistä. Toinen todennäköinen mikrobilähde on suolisto. Runsasrasvaisen ruokavalion on osoitettu nostavan elimistön LPS-pitoisuuksia terveillä henkilöillä. Osatutkimuksessa II havaitsimme yhteyden runsasrasvaisten aterioiden ja seerumin tulehdustekijöiden välillä. Tämä ei kuitenkaan selittynyt aterianjälkeisillä LPS-pitoisuuksilla. Veressä esiintyvillä LPS-molekyyleillä ei myöskään näyttänyt olevan merkittävää vaikutusta immuunisolujen aktivoitumiseen tai elimistön tulehdustilaan. Tämän tutkimuksen myötä kiinnostuksemme kohdistui suolistossa esiintyvään alkaalista fosfataasientsyymiä kohtaan, jonka on mm. osoitettu neutraloivan LPS-molekyylien toksisuutta. Osatutkimuksessa III havaitsimme selkeitä muutoksia tyypin 1 diabeetikkojen suoliston aineenvaihduntaa ja tulehdustasoa säätelevissä tekijöissä. Tyypin 1 diabeetikoilla havaittu ulosteen alkaalisen fosfataasientsyymin aktiivisuuden alentuminen voi olla suoraan yhteydessä LPS-molekyylin toksisuuteen ja paikalliseen tulehdukseen suolessa. Nämä tutkimukset voivat tuoda arvokasta lisätietoa bakteeriperäisten molekyylien metaboliasta ja vaikutusmekanismeista runsasrasvaisten aterioiden yhteydessä.
  • Samppala, Marja-Liisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja analysoida työpaikalla tapahtuvaa oppimisen ilmiötä. Tutkimuksen teoreettisessa taustassa kuvataan työpaikalla tapahtuvan oppimisen käsitettä, työelämää oppimisympäristönä ja muuttuvaa oppimista koulun ja työpaikan rajapinnalla. Tutkimuskysymykset kohdistuvat opiskelijoiden työpaikalla tapahtuvan oppimisen käsityksiin ja merkittäviin oppimiskokemuksiin. Tutkimuksen metodologinen lähestymistapa on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Aineiston keruu toteutettiin Hämeen seudulla vuosina 2011–2012. Tutkimushenkilöinä oli 24 työpaikkajaksolla olevaa laitoshuoltajaopiskelijaa. Opiskelijoiden lisäksi tutkimukseen osallistui 10 oppimisen ohjaajaa. Tutkimusaineisto koostui teemahaastattelusta, oppimispäiväkirjoista ja tutkijan kenttäpäiväkirjamuistiinpanoista. Aineiston analyysissä hyödynnettiin laadullista sisällönanalyysiä ja fenomenografista analyysiä. Tulosluvun ensimmäisessä osassa kuvataan opiskelijoiden oppimiskäsityksiä ja niiden asemoitumista sosiaalisessa ja kulttuurisessa oppimisympäristössä. Tuloksena saatiin seitsemän laadullisesti erilaista käsityskategoriaa, jotka liittyivät tiedon käsittelyyn ja ulkoiseen käyttäytymisen muuttumiseen. Tulokset osoittivat sekä eroja että yhtäläisyyksiä opiskelijoiden ja ohjaajien välillä. Yhtäläistä oli käsitysten liittyminen tiedon käyttöön ja tekemällä oppimiseen sekä ymmärtämiseen ja oivaltamiseen. Erot käsityksissä liittyivät niiden taustalla oleviin oppimisteoreettisiin piirteisiin. Toisessa tulosluvussa kuvataan käsityksiä opiskelijoiden työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta. Tuloksena saatiin viisi laadullisesti erilaista käsityskategoriaa, jotka liittyivät ammatillisiin valmiuksiin, itsesäätelyvalmiuksiin ja yleisiin työelämävalmiuksiin. Tutkimuksen tuloksena ilmeni, että opiskelijoiden ja ohjaajien käsitykset työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta olivat samansuuntaiset. Kummankin ryhmän käsityksissä painottuivat ammatilliset valmiudet ja itsesäätelytaidot sekä enemmän yksilöllinen kuin yhteisöllinen näkökulma oppimiseen. Kolmannessa tulosluvussa kuvataan merkittäviä työpaikalla tapahtuvia oppimis- ja ohjauskokemuksia. Tuloksena saatiin 14 teemaa, jotka yhdessä muodostivat Merkittävien oppimis- ja ohjauskokemusten kehä -mallin. Malli ilmentää oppimista kolmella tasolla, joita ovat yksilö, oppimiskonteksti sekä arvot ja ajattelumallit. Tutkimuksen valossa työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa keskeisiksi nousevat oppimiskäsitysten tunnistaminen sekä vuorovaikutuksen ja ohjauksen merkitys. Näiden ohella olennaista on myös toimiva oppilaitoksen ja työpaikkojen rajoja ylittävä yhteistyö.
  • Lehtonen, Jenni (Helsingin yliopisto, 2017)
    Mitokondriotaudit ovat yleisimpiä perinnöllisiä aineenvaihdunnan sairauksia. Näissä sairauksissa solun energialaitoksen toiminta on häiriintynyt. Häiriö ilmenee tavallisimmin aivoissa, maksassa, lihaksissa, sydämessä, haimassa tai aistinelimissä. Sairaudet ovat tyypillisesti eteneviä ja oireita voi olla useassa elimessä samanaikaisesti. Toimintahäiriön aiheuttaa geenivirhe, mutaatio, joita tunnetaan jo yli 200 geenissä. Mitokondriotautien diagnostiikka on haastavaa sairauksien monimuotoisuuden ja laajan mutaatiokirjon vuoksi. Koholla oleva veren laktaatti ja pyruvaatti tai näiden suhde viittaa mitokondriotautiin, mutta normaali arvo ei poissulje mitokondriotaudin mahdollisuutta. Diagnostiikan kulmakivi on lihasnäyte, sillä siitä voidaan tutkia mitokondrioiden energiantuotantoketjun toimintaa. Lapsilla lihasnäytteen ottaminen vaatii nukutusta, eikä aikuisillakaan toimenpide ole täysin harmiton. Geenivirheen löytyminen varmistaa diagnoosin. Sairauden taustalla olevan geenivirheen etsiminen perinteisin menetelmin on kuitenkin hyvin työlästä. Väitöskirjatutkimukseni ensimmäisessä osatyössä kuvasimme löytämämme uuden seerumimerkkiaineen. Tämä fibroblastikasvutekijä 21 (FGF21) erittyy sairaista lihassyistä verenkiertoon, jossa sen pitoisuudet ovat lihaksessa ilmenevää mitokondriotautia sairastavilla henkilöillä moninkertaiset terveisiin henkilöihin verrattuna. Toisessa osatyössä tutkimme toisen uuden seerumimerkkiaineen, kasvu- ja erilaistumistekijä-15:n (GDF15), toimintaa lihastautien diagnostiikassa. Molemmat uudet merkkiaineet erottavat mitokondriaalisen lihastaudin muista tutkimistamme lihastaudeista sekä terveistä henkilöistä paremmin kuin aiemmin käytetyt seerumimerkkiaineet. Merkkiaineita erittyy mitokondrion proteiinisynteesin häiriöissä. Mikäli molemmat merkkiaineet ovat koholla, lihassairaus on 95% todennäköisyydellä mitokondriotauti. Kolmannessa osatyössä käytimme uuden sukupolven sekvensointimenetelmää etsiessämme geenidiagnoosia vastasyntyneenä alkanutta vakavaa aivosairautta, Alpersin tautia, sairastaville potilaille. Löysimme kaksi geenivirhettä uudessa tautigeenissä, FARS2-geenissä. Tämän geenin koodaama proteiini osallistuu mitokondrioiden proteiinisynteesiin. Tutkimuksemme tautimallissa paljastivat, että viallinen proteiini ei toimi normaalisti ja aiheuttaa sairauden. Tutkimuksemme tukevat uusien seerumimerkkiaineiden, FGF21 ja GDF15, käyttöä mitokondriotautien diagnostiikan ensilinjassa. Mikäli merkkiaineet ovat koholla, geenivirheen etsiminen uuden sukupolven sekventointimenetelmillä on suositeltavaa. Tämä menettely vähentäisi kudosnäytteenoton tarvetta.
  • Tuomaala, Emilia (Helsingin yliopisto, 2014)
    Taitavuoret sijaitsevat kaakkois-Keniassa (03°20’S 38°15’E) vain 350 kilometrin päässä päiväntasaajasta. Taitavuorten ainutlaatuista ekologiaa ja biodiversiteettiä on tarkasteltu monissa alueella tehdyissä tutkimuksissa viime vuosikymmenien aikana. Taitavuoret kuuluvat Itäisiin kaarivuoriin, jossa on yksi maailman 25 biodiversiteetin keskittymästä (biodiversity hot spot). Biodiversiteetin keskittymästä on kyse silloin, kun alueelta on hävinnyt suuria määriä alkuperäistä kasvillisuutta ja alueella elää monia endeemisiä kasvilajeja. Taitavuoret täyttävät molemmat kriteerit; suotuisat ilmasto-olot mahdollistavat endeemisten lajien olemassaolon ja suuria alueita metsää on hakattu maanviljelyksen tieltä. Maanviljelys on Kenian maaseudun tärkein elinkeino. Taitavuorten monimuotoinen ympäristö tuottaa paljon erilaisia ekosysteemipalveluita. Ekosysteemipalvelut määritellään yleisesti ihmisen luonnosta saamiksi hyödyiksi ja ne jaetaan usein neljään kategoriaan: tuotantopalveluihin, säätelypalveluihin, kulttuuripalveluihin ja ylläpitopalveluihin. Ekosysteemipalveluiden avulla voidaan yhdistää ekologinen tieto taloudellisiin arvoihin, jolloin voidaan antaa rahallisia arvoja myös luonnon abstrakteille ominaisuuksille (esimerkiksi maaperän vedenpidätyskyvylle). Tämä voi auttaa päätöksentekijöitä ottamaan ympäristöasiat huomioon päätöksentekotilanteissa. Ekosysteemipalveluiden tutkimus on kasvanut eksponentiaalisesti viime vuosien ja vuosikymmenien aikana. Suurin osa tästä tutkimuksesta on kuitenkin tehty kehittyneissä länsimaissa kun taas Kenian kaltaisissa kehittyvissä maissa tutkimusta on tehty vähemmän. Tuotantopalveluja pidetään kuitenkin tärkeimpänä ekosysteemipalveluiden kategoriana nimenomaan kehitysmaissa. Tämä piirre oli huomattavissa myös Taitavuorilla, jossa suurin osa paikallisten ihmisten tunnistamista ekosysteemipalveluista oli tuotantopalveluita. Ekosysteemipalvelut kuten polttopuukäyttö, paikallisten kasvien lääkekäyttö ja maisema olivat tuttuja paikallisille asukkaille ja veden rooli kaikissa ihmisten luontokäsityksessä oli tärkeä. Phoenix reclinata oli yksi ekosysteemipalveluiden avainlajeista. Ihmisten käsitykset biodiversiteetistä vaihtelivat paljon. Kuten ekosysteemipalvelut, myös biodiversiteetti on hyvin subjektiivinen käsite, jonka eri ihmiset ymmärtävät eri tavoin. Esimerkiksi luonnonsuojelualueita suunniteltaessa on kuitenkin tärkeää ymmärtää ihmisten käsityksiä liittyen ekosysteemipalveluihin ja biodiversiteettiin; kun ihmiset pitävät tehtyjä päätöksiä hyvinä ja omien arvojensa mukaisina, he myös kannattavat niitä innokkaammin. Tästä huolimatta tutkimusta ihmisten ekosysteemipalvelu- ja biodiversiteettikäsityksistä on olemassa vain vähän. Saadut tulokset viittaavat siihen, että kasvien rooli ihmisten käsityksissä on korostunut ja että ihmiset arvostavat enemmän esteettisesti kauniita ja näyttäviä lajeja kuin rumia ja mitäänsanomattomia lajeja. Samaan tulokseen päädyttiin myös tässä tutkimuksessa Taitavuorilla, sillä paikalliset ihmiset liittivät kasvit ja metsäympäristön suoraan alueen biodiversiteettiin. He myös tunnistivat paikalliset kasvilajit hyvin riippumatta lajien alkuperästä ja heidän suhteensa luontoon ylipäänsä oli läheinen.
  • Kilpiä, Heidi (Helsingin yliopisto, 2011)
    Pro gradu – tutkielmani tavoitteena oli tarkastella ironiaa argumentointikeinona sanomalehtikolumneissa. Tarkoitus oli selvittää piirteitä, jotka tukevat figuurien ja erityisesti ironian argumentatiivisuutta, ja miten ironia tekstissä toimii argumentointikeinona. Figuureita pidetään usein retorisena tyylikeinona. Työssäni lähtökohtana oli kuitenkin halu tuoda esiin ironian argumentatiivisuus. Ironia on vahvasti diskursiivinen figuuri ja sen voi tulkita ainoastaan kontekstin kautta. Niinpä suuressa roolissa ironian kautta tapahtuvassa argumentoinnissa ovat kolumnien kirjoittajien aikomukset ironisoida, ja vastaanottajien kyky tulkita tekstien sisältämä ironia. Tukeudun teoreettisessa viitekehyksessä argumentoinnin osalta Chaïm Perelmanin ja Lucienne Olbrechts-Tytecan teoriaan La Nouvelle rhétorique, jonka mukaan argumentointi on nimenomaan diskursiivista toimintaa. Mitä tulee figuureihin ja erityisesti ironiaan, konsultoin työssäni pääosin Marc Bonhommen, Laurent Perrinin ja Ekkehard Eggsin ajatuksia. Aineistoni koostuu viidestä Le Monde – sanomalehdessä julkaistusta kolumnista vuosina 2009–2010. Jokaisella kolumnilla on eri kirjoittaja ja aihe, lisäksi kirjoitustyylit eroavat toisistaan. Kolumnit on tarkoitettu ensisijaisesti ranskalaisille lukijoille, mikä teki analyysistä osin hankalaa. Tutkimukseni taustaksi esittelen työssäni ensin Perelmanin ja Olbrechts-Tytecan argumentaatioteorian, sekä figuurien ja ironian tulkinnan erityispiirteet. Sitten perehdyn tarkemmin aineistooni määrittelemällä jokaisen kolumnin kommunikatiivisen viitekehyksen ja mahdollisen tekstien sisältämän ironian. Analyysiosiossa syvennyn kolumnien niihin kielellisiin kohtiin, jotka mielestäni ovat tulkittavissa ironisiksi. Tutkimukseni myötä voin todeta, että ironia on mitä tehokkain argumentointikeino. Kielellisesti ilmaistaan väite, joka on ristiriidassa tai suoranainen vastakohta sille, mitä oikeasti halutaan sanoa. Näin ironia tuo esiin kaksi erilaista näkökulmaa, ja asettaa samalla vastapuolen naurunalaiseksi. Voisi siis sanoa, että ironia on avartavaa argumentointia ja yhteiskunnallisten ilmiöiden (kuten köyhyys) esiin nostamista. Analyysini kautta havaitsin, että kolumnin aihe ja kirjoittajan tyyli määrittivät ironisten ilmausten määrää teksteissä. Mielenkiintoista oli huomata, että puhekieliset kolumnit sisälsivät enemmän ironiaa kuin asiakieliset. Jokapäiväiseen elämään ruohonjuuritasolla liittyviä aiheita (kuten köyhyys ja jalkapallo) käsiteltiin vahvemmin ironian keinoin kuin esimerkiksi politiikkaa tai taloutta. Tämä havainto antaa olettaa, että ihmistä lähellä olevat aiheet jakavat vahvasti mielipiteitä ja luovat tarpeen argumentoida ironian keinoin tuoden esiin nimenomaan myös vastapuolen mielipiteen.
  • Linnupöld, Kristiina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on selventää ortognaattis-kirurgisen prosessin läpikäyneen potilaan hoitopolkua, mitä erityistä se sisältää ja millainen hoitopolku käytännössä on. Ortognaattis-kirurgisia leukaleikkauksia tehdään HUS:n Suu- ja leukasairauksien klinikassa (SLK) ja Pää- ja kaulakeskuksessa vuosittain noin 70–80. Hoitoprosessiin kuuluu ennen leikkausta suoritettava prekirurginen sekä leikkauksen jälkeinen postkirurginen oikomishoito. Tutkimus tehtiin perehtymällä kirjallisuuteen sekä seuraamalla yhden potilaan ortognaattis-kirurgista hoitoprosessia sekä haastattelemalla häntä. (60 sanaa)
  • Mähönen, Ilona (Helsingin yliopisto, 2016)
    Selvitän Pro gradu -tutkielmassani, onko Ibn Qutayba saanut vaikutteita kreikkalaisesta, arabiaksi käännetystä Artemidoroksen unikirjasta. Unien tulkintaan on suhtauduttu pääosin positiivisesti. Perimätieto sisältää anekdootteja profeetan ja hänen kumppaniensa unista, mutta varhaisin tunnettu unien tulkintaan keskittynyt kirja on ajoitettu 800-luvulle. Kyseinen kirja on Ibn Qutayban kirjoittama, ja osuu ajankohtaan, jolloin arabit ryhtyivät kääntämään kreikkalaisia tekstejä, muun muassa Aristotelesta, arabiaksi. Onkin kiehtovaa selvittää, näkyykö myös unien tulkinnassa, jota pidettiin siihen aikaan tieteenä, kreikkalainen vaikutus jo 800-luvulla. Pääosa tutkijoista katsoo, että kreikkalaisvaikutus on nähtävissä vasta 800-luvun jälkeen arabialais-islamilaisessa unikirjallisuudessa. Tärkeimmät tutkimushypoteesit aiheesta ovat esittäneet Toufic Fahd, John Lamoreaux sekä Meir Kister. Meir Kister on pohtinut, voiko Ibn Qutayban teos olla vastalause kreikkalaiselle unikirjalle. Suoritin tutkimuksen vertailevalla menetelmällä. Taustalla vertailussa huomioin sitä, mitkä piirteet ovat olleet yhteisiä koko muinaisen Lähi-idän unien tulkinnan perinteelle. Silloin voi erottaa selkeämmin ne seikat, jotka ovat todennäköisemmin yleisiä, yhteisiä piirteitä kuin yksittäisiä, omaksuttuja vaikutteita. Selvitin vaikutteita tarkastelemalla kirjojen rakenteellisia ja sisällöllisiä piirteitä. Poimin kirjojen rakenteesta niiden lukujen järjestystavan ja tarkemmalla tasolla yhden unien tulkinnan osalta tulkintakaavan rakenteen. Tarkastelin, onko kirjojen rakenne samanlainen ja näkyykö yksityiskohtaisemmissa rakenteissa samankaltaisuuksia. Tutkin sisällön yhtäläisyyksiä vertailemalla uniteoriaa sekä unien tulkintoja. Analyysin tuloksissa selvisi, että sekä unien teoreettinen tausta että unien tulkinnat ovat hyvin samanlaisia sisällöllisesti, mutta Ibn Qutayban kirjassa on vahva uskonnon korostus sekä uskonnollisten lähteiden läsnöolo. Sisällölliset samankaltaisuudet voi selittää muinaisen Lähi-idän yhteisellä tulkintaperinteellä. Toisaalta rakenteelliset piirteet ovat ylätasolla yhteneväisiä. Se voisi olla merkki siitä, että Ibn Qutayba on omaksunut kirjan rakenteen Artemidoroksen kirjasta, ja hänen tarkoituksenaan on ollut kirjoittaa islamilainen vastine kreikkalaiselle, arabiaksi käännetylle unikirjalle, mikä vahvistaisi Meir Kisterin hypoteesin.
  • Siilasto, Jenni (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielmassa tarkastellaan argumentaation keinoja ja tekniikoita keskustelussa, joka käytiin keväällä 2010 kotimaisen dokumenttielokuvan Reindeerspotting ikärajasta. Osallisina keskustelussa olivat tuotantoyhtiö Bronson Club Oy, Valtion elokuvatarkastamo, valtion elokuvalautakunta ja korkein hallinto-oikeus sekä viisi eri alan asiantuntijaa. Tavoitteena työssä on selvittää, miten osapuolet argumentoivat ja vasta-argumentoivat väitteitään ja näkemyksiään. Tutkielmassa tarkastellaan kieltä sosiaalisena ja yhteiskunnallisena toimintana sekä pohditaan kielellistä vaikuttamista ja vallankäyttöä. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan muun muassa auktoriteetteihin ja asiantuntijuuteen vetoamisen merkitystä. Keskeisimpänä teoreettisena menetelmänä tutkielmassa käytetään Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaa ja siinä jaoteltuja argumentointitekniikoita. Tutkimuksessa hyödynnetään myös diskurssintutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen näkökulmia sekä nojataan kevyesti kriittisen tekstintutkimuksen ajatuksiin vallasta ja kielellisestä vaikuttamisesta. Tutkimusaineisto koostuu kahdesta valituksesta, kuudesta lausunnosta ja kahdesta päätöksestä. Tutkielmassa keskitytään argumentointitekniikoiden lisäksi viranomaisen käyttämän ja sille suunnatun kielenkäytön vertailevaan analyysiin. Keskustelun jäsenet on siten ryhmitelty kahteen osapuoleen: valittavaan tahoon ja viranomaistahoon. Työssä osoitetaan, että osapuolten argumentoinnissa korostuu vertailun, auktoriteettiin vetoamisen ja havainnollistamisen tekniikoiden käyttö. Osapuolet käyttävät vertailun tekniikkaa ennen kaikkea perustellessaan näkemyksiään faktan ja fiktion valistuksellisuudesta ja vaarallisuudesta. Auktoriteettiin vetoaminen on aineistossa huomattavan suosittua molempien osapuolten argumentoinnissa, mikä tutkielman valossa on seurasta siitä, että keskustelun toisena osapuolena on juuri viranomainen. Tutkielmassa todetaan vertailun olevan paitsi Perelmanin määrittelemä sidosmuotoinen myös erottava tekniikka. Yhtäläisyyksiä vertaillessa argumentoijan on tunnustettava myös ilmiöiden eroavaisuudet. Muutoin vertailu olisi yhdenmukaistamista tai rinnastamista. Tutkielmassa haastetaan Perelmanin teorian yleisökäsityksen kahtiajako, sillä myös universaaliyleisön käsite viittaa lopulta aina rajattuun joukkoon. Laaja ja tarkemmin rajaamaton joukko sulkee aina jotain myös ulkopuolelleen. Kulttuurintutkimuksellinen näkemys toiseudesta, sen ymmärtämisestä ja rajaamisesta tarjoaa uudenlaisen tavan lähestyä Perelmanin teorian yleisökäsitettä. Tutkielma avaa poikkitieteisyyttä hyödyntävän näkemyksen aiheeseen ja aineistoon, jota juurikaan ei ole tutkittu. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että elokuvan laaja ala tarjoaa tutkittavaa aineistoa fennisteille myös muussa kuin suosittujen elokuva-arvostelujen muodossa. Viranomaiskieli yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti merkittävänä tutkimuskohteena tarjoaa edelleen aiheen tämän työn jälkeenkin pohdittavaksi. Yksi jatkotutkimuksen aihe olisikin elokuvatarkastamon muut asiakirjat, jotka heijastelevat paitsi ikärajapäätöksiin vaikuttaneita seikkoja myös aikaamme, kulttuuriamme ja yhteiskuntaamme.
  • Hintsala, Meri-Anna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen uskosta ja opetuksesta nousevat elämäntavat ovat olleet vilkkaan verkkokeskustelun kohteena 2010-luvulla. Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, miten vanhoillislestadiolainen usko ruumiillistuu verkkokeskusteluissa. Ensiksi tarkastelin sitä, miten usko ruumiillistui ehkäisykäsityksestä ja homoseksuaalisuudesta käydyissä keskusteluissa. Toiseksi kysyin, miten ruumiillinen vakiintuu osaksi elettyä uskontoa ja teologista tulkintaa. Tutkimuksen aineistona oli 380 omaelämäkerrallista verkkonarraatiota, jotka keräsin suomalaisilta aktiivisilta verkkokeskustelualueilta vuonna 2011. Loin ensimmäisessä erillisartikkelissa (I, Naistutkimus - Kvinnoforskning 4/2012) tutkimukselleni metodologisen pohjan kehittämällä auto-netnografisen menetelmän. Auto-netnografia yhdistelee autoetnografiaa ja netnografiaa, eli etnografiaa verkossa. Autoetnografiassa ajatuksena on tutkijan kokemusten kutoutuminen mukaan tutkimuskohteen analyysiin. Ensimmäisen vaiheen tutkimuskysymyksen, miten uskonto ruumiillistuu vanhoillislestadiolaisissa verkkokeskusteluissa, tulokset muodostuivat kolmen erillisjulkaisun pohjalle. Vanhoillislestadiolainen usko ruumiillistuu ensinnäkin ehkäisykäytänteissä (II, Teologinen Aikakauskirja 2017), tunteissa (II, Journal of Religion, Media and Digital Culture 2/2016) sekä toimijuuden ratkaisuissa (III, Kulttuurintutkimus). Osoitan, että teologiselle opetukselle pohjautuva uskontulkinta ja ruumiillisuus ovat kehämäisessä vuorovaikutuksessa keskenään: ruumis joustaa erilaisten ratkaisujen välillä vastustaen opetusta, toisaalta mukautuen siihen. Tämä vuorovaikutus synnyttää kuvan uskonnollisesta toimijuudesta, joka on ensisijaisesti joustavaa, monien mahdollisuuksien välillä neuvottelevaa. Samalla joustavasta ruumiillisuudesta kiteytyvät toimijuuden ratkaisut synnyttävät uuttaa uskontulkintaa. Joustaminen on nähtävissä yhtäältä suhteessa uskonnolliseen traditioon ja toisaalta sekulaariin yhteiskuntaan. Tulosten perusteella esitän, että vanhoillislestadiolainen ruumis on osa jumalasuhdetta ja verkkokeskustelut ruumiista heijastelevat liikkeen yhteiskunnallisia kipupisteitä. Hyödynsin tutkimuksessani eletyn uskonnon (lived religion) teoreettista viitekehystä. Teoreettisena havaintona tulosten perusteella esitän, että eletyn uskonnon tutkimuksessa tulisi vanhoillislestadiolaisuuden kohdalla puhua eletystä uskosta (lived faith), koska elämäntapojen perustana on tiedostettu suhde viralliseen opetukseen. Eletyn uskon käsite antaisi myös laajemmin tutkimuksessa välineitä tarkastella muuttuvaa uskonnollista ruumiillisuutta sidoksissa viralliseen instituutioon ja eletyn elämän teologiseen perustaan.
  • Pipatti, Otto (2017)
    Väitöskirja tarjoaa kokonaistulkinnan sosiologi, antropologi Edvard Westermarckin (1862–1939) moraali- ja yhteiskuntateoriasta. Se keskittyy The Origin and Development of the Moral Ideas (1906–08) ja Ethical Relativity (1932) -teoksissa esitettyyn teoriaan moraalitunteista ja hänen tapaansa analysoida ja selittää kaikissa ihmisyhteisöissä havaittavia moraaliin liittyviä ilmiöitä. Tutkimuksella on kaksi päätavoitetta. Ensinnäkin se tarkastelee Westermarckin moraaliarvostelmia koskevan teorian pääpiirteitä, palkitsevien ja rankaisevien moraalitunteiden luonnetta sekä niihin vaikuttavia psykologisia ja sosiaalisia tekijöitä. Samalla tutkimus osoittaa Westermarckin esittäneen laaja-alaisen ja yksityiskohtaisen tarkastelun inhimillisen sosiaalisen käyttäytymisen ja yhteisöelämän perustasta. Tuloksena on kokonaiskuva Westermarckin moraalipsykologisesta ja sosiologisesta tutkimustyöstä, jonka ytimessä on käsitys tunteista ja erityisesti tunteiden jakamisesta ja tarttumisesta ihmisen sosiaalisuuden keskeisinä rakenneosina. Erityisen tärkeäksi osoittautuu teoria sympatiasta, jota Westermarck soveltaa monien sosiaalisten ja moraalisten ilmiöiden tarkastelussa. Tutkimuksen toisena tavoitteena on analysoida Westermarckin moraalitunneteorian yhtymäkohtia ja eroavaisuuksia suhteessa hänen keskeisimpiin edeltäjiinsä. Tältä osin väitöskirja osoittaa darwinilaisen evoluutioteorian merkityksen Westermarckin moraalitutkimuksen eri osa-alueille ja ennen kaikkea ihmismieltä koskeville käsityksille. Lisäksi tutkimus tuo esiin, kuinka Westermarck kehitti moraaliteoriansa yhdistämällä David Humen ja Adam Smithin moraalifilosofiaan sisältyviä käsityksiä ihmisluonnosta, moraalitunteista ja sympatiasta darwinilaiseen evoluutioajatteluun. Väitöskirjan alkupuoli keskittyy Westermarckin moraali- ja yhteiskuntateorian ydinkysymyksiin liittyen moraalitunteiden luonteeseen, sympatian ja yhteiskunnan merkitykseen, vastavuoroisuuteen, moraalisten normien muodostumiseen, säilymiseen ja muuttumiseen sekä moraaliseen vastuunalaisuuteen. Tutkimuksen loppuosa tarkastelee Westermarckin moraaliteoriaa suhteessa aikaisempaan brittiläiseen moraalitunnefilosofiaan, jonka merkitystä hän itse korosti tutkimustyönsä lähtökohtana. Westermarckin perintö toimii esimerkkinä sosiologisesta teorianmuodostuksesta, joka ei pohjaudu luonnon ja kulttuurin tai ihmisten ja eläinten erotteluun. Väitöskirja avartaa käsitystä Westermarckin tutkimustyön sosiologisesta merkityksestä sekä laajentaa kuvaa hänestä evoluutioteoreettisen moraalitutkimuksen edelläkävijänä.
  • Stucki, Dimitri (Helsingin yliopisto, 2017)
    Compared to solitary insects, the social organization and interactions in eusocial insects are expected to render them more vulnerable to parasitic exploitation. As a consequence, eusocial insects in turn evolved social immune defenses – sophisticated behaviors that complement the individual immune defenses and increase their resistance against parasitic exploitation. Thus, within the network of the eusocial community, host-parasite interactions occur not only between a single host and its parasites,but among all individuals in the network. Yet, although in eusocial insects host-parasite interactions and other ecological stresses affect the entire community, the individuals provide the basic physiological responses in the defense against external influences. Thus, individual stress responses are an important factor in mediating the variation within the colony to ecological stresses. In this thesis I investigated the physiological stress responses of the ant F. exsecta in the light of host-parasite interactions. I found that oral exposure to bacteria can have a beneficial effect on the survival of food deprivation. Yet, the response to the infection in combination with starvation showed temporal variation. Furthermore, I found striking similarities in the immune responses of young males and foraging workers,as compared to young queens and nursing workers. This suggests that the residual life expectancy may have a role in mediating immune defenses among the castes of F. exsecta. Stress responses not only varied among the castes, but also between two natural populations. I found different reaction norms to temperature and humidity, possibly due to the different environmental conditions that the ants experience in their natural habitat. Given that these reaction norms also affected the expression of immune genes, it is likely that variation in the environmental conditions can affect the immune defenses, and thus, may influence host-parasite interactions. In conclusion, this thesis provides insight into the impact of ecological factors on the resistance and responses to stress in a social insect. I show that individual stress responses are tightly linked to immune defenses, which in turn may affect the stress response of the entire community. As a consequence, variation in the environmental conditions, and thus, exposure to different ecological stresses, may result in different evolutionary trajectories among populations, and even among colonies.
  • Riuttanen, Laura (Aerosolitutkimusseura ry, 2017)
    Ilmastonmuutos ja ilmanlaatu ovat aikamme suuria haasteita. Tässä työssä tutkittiin ilmansaasteiden kulkeutumista Suomeen, niiden ominaisuuksia sekä vaikutusta ilmastoon. Ilmakehän pienhiukkaset vaikuttavat auringonsäteilyn kulkuun sekä pilvien ominaisuuksiin. Eri mekanismien kautta niillä on sekä ilmastoa lämmittäviä että viilentäviä vaikutuksia ja ne vaikuttavat siten merkittävästi koko ilmastojärjestelmän toimintaan. Tässä työssä löydettiin ensimmäistä kertaa havainnoista uusi yhteys ilmansaasteiden ja ylätroposfäärin kosteuden välille. Ilmansaasteet muokkaavat kuurosadepilvien ominaisuuksia siten, että ylätroposfääriin noin 5-10 kilometrin korkeudelle voi päätyä enemmän vesihöyryä. Vesihöyry on kasvihuonekaasu, joka lämmittää ilmastoa. Tätä ilmansaasteiden ilmastoa lämmittävää vaikutusta ei ole tällä hetkellä huomioitu ilmastomalleissa. Työssä tutkittiin myös ilmansaasteiden kulkeutumista ja ominaisuuksia Suomessa. Tutkimuksen mukaan korkeimmat pitoisuudet ihmisperäisiä ilmansaasteita tulivat Etelä-Suomeen mantereisten ilmamassojen myötä kaakosta. Luoteesta tulevat ilmamassat taas olivat puhtaita ihmisperäisistä ilmansaasteista, mutta toivat mukanaan suuria määriä pieniä vastamuodostuneita pienhiukkasia. Vakavimmat ilmansaastetilanteet ilmansaastemittausten historiassa Suomessa aiheutuivat maastopaloista Itä-Euroopassa 2006 ja 2010. Savut kulkeutuivat satoja ja tuhansia kilometrejä ilmavirtausten mukana. Tutkimuksessa havaittiin ilmansaasteiden muuntumista kuljetuksen aikana. Etelä-Suomessa ilman pienhiukkasten havaittiin keskimäärin viilentävän ilmastoa niiden auringon säteilyä sirottavien ominaisuuksien takia.
  • Tiainen, Joni (Helsingin yliopisto, 2017)
    Hauki (Esox lucius) on vesiekosysteemin avainlaji ja huippupeto useimmissa vesistöissä, joissa sitä esiintyy. Hauella on suuri vaikutus vesiekosysteemin rakenteeseen ja toimintaan, ja se on myös tärkeä vapaa-ajankalastuksen kohdelaji. Vapaa-ajan kalastus on kalan koon suhteen valikoivaa ja kalastus kohdistuu voimakkaasti suuriin yksilöihin, mikä saattaa heikentää kalastuksen kohteena olevaa kalapopulaatiota. Tämän väitöskirjan tavoitteena on tutkia ekologisesti kestävää hauen kalastusta, ja erityisesti suurten haukiyksilöiden merkitystä haukipopulaatioiden kalastuksen sietokyvylle ja ekosysteemin vakaudelle. Väitöskirjatyön aineisto kerättiin neljältä pieneltä (2,1–13,8 ha) ja lähes luonnontilaiselta eteläsuomalaiselta metsäjärveltä vuosien 2006–2013 aikana. Järvillä toteutettiin hauen kokovalikoivan kalastuksen säätelykoe, jossa sovellettiin joko alamittaa (40 cm) tai välimittaa (40–64,9 cm). Tutkimuksen aikana seurattiin kalastuksen aiheuttamia vasteita haukipopulaatioiden kokoon, biomassaan, ikä- ja kokorakenteeseen, kasvuun, tuotantoon ja kulutukseen, sekä saaliskalalajien (ahven, särki) runsausvasteita hauen kulutuksen muutoksiin. Kalastuksen aiheuttamia muutoksia hauen ravinnonkäytössä tutkittiin myös maha-analyysin sekä hiilen ja typen vakaiden isotooppien avulla. Väitöskirjassa tutkitaan myös emokalan koon vaikutusta kudetun mädin ja kuoriutuneiden poikasten ominaisuuksiin. Väitöskirjan johtopäätös on, että välimittasäätely soveltuu hyvin hauen kalastuksen säätelyyn. Tutkimusjärvillä välimitan käyttö säilytti haukipopulaatioiden tiheyden, biomassan, ikä- ja kokorakenteen alamittasäätelyä paremmin. Myös hauen tuotanto ja saaliskalalajien kulutus pysyivät vakaampina välimitalla säädellyissä haukipopulaatioissa. Molemmilla säätelytavoilla nopeutunut kasvu ja pyyntikokoon rekrytoituminen kompensoivat kalastuksen aiheuttamaa kuolleisuutta. Välimittasäätelyssä suurten yksilöiden säilyminen piti haukikannan ikä- ja kokorakenteen lähempänä alkuperäistä, mikä mahdollisti voimakkaan petokalavaikutuksen saalislajeihin koko tutkimusjakson ajan. Suurikokoiset hauet ovat ekosysteemin huippupetoja, ja niiden säästäminen kalastukselta on ensiarvoisen tärkeää. Suurten naarasyksilöiden merkitystä haukikannalle lisää myös niiden suuri lisääntymispanos suuremman mätimäärän ja paremman jälkeläisten laadun perusteella. Suurten yksilöiden merkitys tulisi huomioida hauen kalastuksen säätelyssä nykyistä paremmin.
  • Suvikas-Peltonen, Eeva (Helsingin yliopisto, 2017)
    Lääkkeet tulee sairaaloissa saattaa käyttökuntoon noudattamalla aseptisia työmenetelmiä, jotta voidaan varmistaa potilaiden turvallinen lääkehoito. Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli löytää lääkkeiden käyttökuntoon saattamiseen liittyvän aseptiikan kannalta virheellisiä käytäntöjä ja tehdä suosituksia hyvistä käytännöistä. Tarkoituksena oli myös laatia auditointityökalu, jonka avulla voidaan arvioida osastoilla tapahtuvan lääkkeiden käyttökuntoon saattamisen laatua. Tutkimuksen pohjaksi suoritettiin järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus. Auditointityökalun laatimista varten suomennettiin ISMP:n ohjeistus steriilien lääkkeiden valmistamisesta. Lopullinen työkalu laadittiin ja validoitiin kaksivaiheisella Delfoi-menetelmällä. Kehitetyn työkalun avulla tehtyjen auditointien sekä samassa yhteydessä otettujen mikrobiologisten näytteiden avulla arvioitiin keskikoisen suomalaisen sairaalan osastojen käytäntöjä lääkkeiden käyttökuntoon saattamisessa. Kirjallisuudessa eniten raportoituja virheellisiä käytäntöjä olivat ruiskujen, lagenuloiden ja ampullien monikäyttö sekä puutteelliset desinfiointikäytännöt. Suosituksia tehtiin osa-alueista: lääkkeet ja tarvikkeet; desinfiointi; työskentely-ympäristö; lääkkeiden säilyttäminen; katetrin hoito sekä valmistettujen lääkkeiden laatu. Tutkimuksessa kehitetty auditointityökalu koostuu 64:stä lääkkeiden käyttökuntoon saattamiseen liittyvästä kohdasta. Eniten kohtia on työkalujen osissa lääkkeiden käyttökuntoon saattamisen yleiset periaatteet sekä IV-lääkkeiden käyttökuntoon saattaminen. Parhaiten toteutuvat käytännöt osastoilla liittyivät lääkkeiden logistiikkaan ja laadunvalvontaan. Virheelliset käytännöt taas liittyivät erityisesti aseptiikkaan. Auditointien yhteydessä otetuista mikrobiologisista näytteistä kaikki työmenetelmää mallintavat steriiliystestit olivat puhtaita, mutta osassa hanska- ja laskeumamaljanäytteistä oli mikrobiologista kasvua. Eniten pesäkkeitä oli näytteissä, jotka oli otettu puutteellisissa työskentelyolosuhteissa tai tilanteessa, jossa käyttökuntoon saattaminen oli tehty ilman hanskoja. Tulokset myös tukivat aikaisempien tutkimusten löydöstä, että farmasian alan ammattilainen käyttökuntoon saattoi lääkkeitä aseptisemmin kuin sairaanhoitaja. Työkalua käyttämällä on jatkossa mahdollista kehittää lääkkeiden käyttökuntoon saattamisen käytäntöjä ja parantaa lääkitysturvallisuutta Suomessa.
  • Robciuc, Alexandra (Helsingin yliopisto, 2017)
    Silmän sarveiskalvo toimii tärkeässä roolissa suojauduttaessa ulkoisilta silmään kohdistuvilta stressitekijöiltä. Sarveiskalvo altistuu jatkuvasti erilaisille patogeeneille, mekaaniselle stressille, kemiallisille ärsykkeille, allergeeneille ja auringon UV-säteilylle. Altistuksen yhteydessä solut adaptiivisesti reagoivat stressiin pyrkien korjaamaan sen spesifisillä mekanismeilla. Tämän väitöstyön tavoitteena on ollut selvittää sarveiskalvon epiteelisoluviljelmää käyttäen kolmen erilaisen ulkoisen stressitekijän (UV-säteily, endotoksiini eli LPS-käsittely ja korkea suolapitoisuus eli hyperosmolariteetti) vaikutusta solujen tasapainoon ja onko saaduilla tuloksilla yhteyttä kliinisesti tärkeisiin silmän häiriötiloihin, joista tärkeimpinä tässä yhteydessä ovat CDK-keratopatia, infektiot ja kuivasilmäisyys. CDK-potilailta tutkitut sarveiskalvo- ja kyynelnäytteet osoittivat, että metalloproteinaasit (MMP) ovat tärkeitä tautiin liittyvässä sarveiskalvon soludegradaatiossa. Käytössä ollut sarveiskalvon epiteelisoluviljelymalli osoitti, että UV-säteilyn ja erityisesti MMP-2 ja MMP-9 entsyymien soluerityksen välillä oli selkeä yhteys ja liittyy osaltaan CDK:n patogeneesiin. UV-, LPS- ja hyperosmolariteetti-käsittelyjen aikana sarveiskalvon epiteelisolut erittivät interleukiini 8:aa (IL-8), ja tästä sytokiinistä muodostuikin tärkein akuutin stressin biomarkkeri soluviljelykokeissa. Erityisen tärkeä havainto lisäksi oli, että epiteelisolut vasteena stressiin erittivät ekstrasellulaari-vesikkeleitä, jotka sisälsivät sfingolipidi-aineenvaihduntaan osallistuvia entsyymejä. On muistettava, että solujen sfingolipidien signalointireitit ovat erittäin tärkeitä stressivasteen yhteydessä. Yhteenvetona voidaan todeta, että väitöstyössä on osoitettu kausaalinen yhteys UV-säteilyn ja CDK:hon liittyvän sarveiskalvovaurion välillä ja osoitettu sfingolipidien signaloinnin liittyminen sarveiskalvoepiteelin stressiin. Kokonaisuudessaan työssä on pyritty identifioimaan terapian kannalta tärkeitä molekyylejä ja metaboliareittejä, joihin vaikuttamalla voidaan silmän sarveiskalvon tulehduksellista stressitilaa lieventää ja näin ollen tulokset ovat kliinisesti merkittäviä.