Opinnäytteet

Uusimmat julkaisut

  • Nikkari, Eeva (2017)
    The sentence segmentation task is the task of segmenting a text corpus into sentences. Segmenting well structured and fully punctuated data into sentences is not a very difficult problem. However, when the data is poorly structured or missing punctuation the task is more difficult. This thesis will look into this problem by using probabilistic language modeling, with special emphasis on the n-gram model. We will present theory related to language models and evaluating them, as well as empirical results achieved on documents provided by AlphaSense Oy and a freely available Reuters-21578 corpus. The experiments on n-gram models focused on the following questions. How does the smoothing and order of the n-gram affect the model? How well does a model trained on one type of data adapt to another type of text? How does retaining more or less symbols and punctuation affect the performance? And how much is enough training data for the model? The n-gram models performed rather well on the same type of data they were trained on. However, the performance was significantly worse when moving to another document type. In absence of punctuation the performance of the model was also rather poor. The conclusion is that the n-gram model seems inadequate in recovering the sentence boundaries in difficult settings such as separating the unpuncutated title from the body of the text.
  • Holstila, Ansku (Helsingin yliopisto, 2017)
    Vähäinen liikunta-aktiivisuus on merkittävä kroonisten sairauksien riskitekijä. Aiemmissa tutkimuksissa vähäinen liikunta-aktiivisuus on yhdistetty myös toimintakyvyn alenemiseen ja suurempaan työkyvyttömyyseläkkeen riskiin. Aiempaa näyttöä liikunta-aktiivisuuden muutosten taustatekijöistä ja seurauksista on kuitenkin vähän, koska aiemmat tutkimukset ovat pääosin tarkastelleet liikunta-aktiivisuutta vain yhdessä mittauspisteessä. Suurin osa suomalaisista työikäisistä ei liiku terveysliikuntasuositusten mukaan. Lisäksi liikunta-aktiivisuus vähenee iän myötä. Liikunta-aktiivisuuden muutosten tutkiminen on yhteiskunnallisesti merkittävää, koska lisääntynyt aktiivisuus voisi parantaa ikääntyvän väestön työ- ja toimintakykyä. Tämän tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli tarkastella, kuinka liikunta-aktiivisuuden muutokset olivat yhteydessä tulevaan toimintakykyyn, sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin. Fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä sekä tuki- ja liikuntaelinsyihin ja mielenterveyssyihin perustuvia sairauspoissaoloja tarkasteltiin erikseen, koska yhteydet liikunta-aktiivisuuden muutosten ja työ- ja toimintakyvyn fyysisten ja psyykkisten osa-alueiden välillä voivat olla erilaisia. Toisena tavoitteena oli tarkastella, kuinka liikunta-aktiivisuus muuttuu vanhuuseläkkeelle siirtymisen jälkeen ja eläkkeelle siirtymistä seuraavina vuosina. Tutkimus on osa Helsingin yliopiston kansanterveystieteen osastolla tehtävää Helsinki Health Study -tutkimusta. Tutkimuksen peruskyselyt toteutettiin postikyselyinä vuosina 2000–2002 (N=8960, vastausprosentti 67 %) Helsingin kaupungin kyseisinä vuosina 40–60-vuotiaiden työntekijöiden keskuudessa. Peruskyselyyn vastanneita seurattiin kahdella seurantakyselyllä. Kyselyn toinen vaihe toteutettiin vuonna 2007 (N=7332, vastausprosentti 83 %) ja kolmas vaihe vuonna 2012 (N=6814, vastausprosentti 79 %). Rekisteriyhdistelyyn suostuneiden vastaajien (N=6606) kyselytiedot yhdistettiin Kelan sairauspoissaolorekisterin tietoihin vähintään kymmenen päivää kestäneistä sairauspoissaoloista ja Eläketurvakeskuksen eläkerekisterin tietoihin työkyvyttömyyseläkkeistä. Lisääntynyt liikunta-aktiivisuus oli yhteydessä parempaa tulevaan fyysiseen toimintakyvyn ja vähentynyt liikunta-aktivisuus huonompaan. Yhteydet liikunta-aktiivisuuden muutosten ja psyykkisen toimintakyvyn välillä olivat vähäisempiä. Lisääntynyt liikunta-aktiivisuus oli yhteydessä pienempään sairauspoissaolojen riskiin. Liikunta-aktiivisuuden lisääminen vähäisestä tai kohtuullisesta rasittavaan oli yhteydessä pienempään työkyvyttömyyseläkkeiden riskiin. Vastaavasti liikunta-aktiivisuuden vähentäminen rasittavasta kohtuulliseen tai vähäiseen aktiivisuuteen oli yhteydessä suurempaan työkyvyttömyyseläkkeen riskiin. Rasittava liikunta oli erityisen hyödyllistä suhteessa tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvien sairauspoissaolojen ehkäisyyn ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitoon. Liikunnan intensiteetillä oli vähemmän merkitystä suhteessa mielenterveyssyistä johtuviin sairauspoissaoloihin ja psyykkiseen toimintakykyyn. Työtekijöiden liikunta-aktivisuus lisääntyi eläkkeelle jäämisen jälkeen, mutta lisäys oli lyhytkestoinen. Tulosten perusteella keski-ikäisiä ja ikääntyviä työntekijöitä kannattaa työpaikoilla kannustaa lisäämään liikunta-aktiivisuuttaan. Terveitä työntekijöitä voi kannustaa myös rasittavan liikunnan harrastamiseen. Vanhuuseläkkeelle siirtyminen voi olla sopiva vaihe edistää liikunta-aktiivisuutta esimerkiksi liikunta-interventioilla, koska ihmiset saattavat elämänmuutosten yhteydessä muuttaa herkemmin liikuntatottumuksiaan. On kuitenkin tärkeää huolehtia myös liikunta-aktiivisuuden ylläpidosta eläköitymistä seuraavina vuosina, jotta eläkkeelle jäämisen yhteydessä mahdollisesti tapahtuneet positiiviset muutokset liikunta-aktiivisuudessa säilyvät mahdollisimman pitkään.
  • Benjamin, Saija (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä laadullisessa väitöstutkimuksessa tarkastellaan kahdeksan nuoren omakohtaisia kokemuksia siitä, millaista on lapsuus, kun perhe muuttaa useamman kerran maasta toiseen vanhempien työn vuoksi. Koska kansainvälinen työperäinen liikkuvuus on kasvussa, on kriittisen tärkeää selvittää, millaisia vaikutuksia sillä on lapsuuteen, ja erityisesti kuinka lapset itse kokevat toistuvan muuttamisen. Tutkimuksen tavoitteena on syventää ja laajentaa ymmärrystä lasten muuttamiseen liittyvistä sosioemotionaalisista näkökohdista, joita on toistaiseksi tutkittu suhteellisen vähän ja jotka jäävät usein muiden kansainvälistymiseen liittyvien ulottuvuuksien varjoon. Tämä monitieteinen väitöstutkimus sijoittuu monikulttuurisen kasvatuksen kentälle ja sen päätutkimuskysymys selvittää kuinka vanhempiensa mukana muuttavat lapset kokevat toistuvan kansainvälisen muuttamisen. Tutkimusjoukkoon valittiin 13-17–vuotiaita nuoria, jotka ovat muuttaneet valtioidenvälisesti useamman kerran lapsuutensa aikana ja joilla on vanhempiensa kansallisuuksien perusteella “kansainvälinen” perhe. Tutkimusaineisto kerättiin Prahassa vuonna 2013 englanninkielisten teemahaastattelujen avulla, joita täydensivät nuorten itse valitsemat valokuvat sekä life-grid–taulukko. Aineisto analysoitiin tulkitsevan fenomenologisen analyysin (IPA Smith, Flowers & Larkin 2009) avulla. Analyysissa tutkittavien tulkinnat jaettiin neljän pääteeman alle, jotka tarkastelevat 1) nuorten arkielämää värittäviä väliaikaisuuden ja epävarmuuden tunteita, 2) selviytymisstrategioita, joiden avulla nuoret jälleenrakentavat arkielämänsä ja sosiaalisen verkostonsa aina uudelleen, 3) nuorten omakuvaa, joka näyttäytyy moniäänisenä narratiivina, johon kytkeytyvät kaikki elämänpolun vaiheet sekä 4) nuorten kuulumisentunteita, jotka rakentuvat luotujen mielikuvien, muistojen ja suvussa kulkevien tarinoiden varaan. Pääteemojen lisäksi pohditaan myös kansainvälisten koulujen merkittävää roolia nuorten identiteetin ja maailmankuvan kehittymisessä sekä paikkoina, joissa heidän monisyiset elämänpolkunsa koetaan normaaleiksi. Voimistuvan nationalismin ja sulkeutuvien valtionrajojen aikakaudella on tärkeää kiinnittää huomio erilaisiin tapoihin olla, elää ja kuulua yhteiskuntiin ja yhteisöihin. Vaikka tutkimuksen otanta on pieni, se avaa ikkunan toisenlaisen arkielämän tarkasteluun liikkuvien nuorten omakohtaisten kokemusten kautta. Tutkimuksen tulokset laajentavat ymmärrystä siihen, millaista on elää jatkuvassa kansainvälisessä liikkeessä maailmassa, jossa globalisoitumisesta huolimatta yksilö edelleen pitkälti määritellään kansalaisuuteen ja pysyvyyteen nojaavien normien perusteella. Tutkimustulokset voivat olla arvokkaita myös vanhemmille, jotka luovat kansainvälistä uraa tai harkitsevat sellaista, sekä kasvattajille, jotka työskentelevät kouluissa, joissa oppilaskanta on liikkuvaa. Avainsanat: nuoriso, kolmannen kulttuurin lapset, kansainvälinen liikkuvuus, ekspatriaatit, kansainvälinen kasvatus
  • Bennett, Rachel (Helsingin yliopisto, 2017)
    Miss Bennett’s PhD research investigated the effect of MK-467, a peripherally acting (i.e. having an effect outside the brain) α2-adrenoceptor antagonist on some of the pharmacodynamic effects and pharmacokinetic properties of the α2-adrenoceptor agonist medetomidine and the injectable anaesthetic, alfaxalone. Medetomidine commonly used in small animal clinical practice for its profound sedative and analgesia effects, which result from an action within the brain and spinal cord. Miss Bennett’s PhD studies consisted of both in vitro and in vivo studies. The main objectives of the studies were to: determine the protein-binding fraction of MK-467, to assess the possible role of MK-467 as a P-glycoprotein substrate in vitro; and to evaluate the impact of MK-467 on the disposition of medetomidine and alfaxalone in vivo. During in vivo studies, the impact of MK-467 on the centrally mediated effects (i.e. effects occurring within the brain or spinal cord): sedation and antinociception and peripherally mediated cardiovascular effects of medetomidine were assessed simultaneously. The protein-binding characteristics of MK-467 were investigated alone and in the presence of medetomidine. Protein-binding fraction of MK-467 was approximately 70% and it was unaltered by the presence of medetomidine. This is important since alterations in protein binding may lead to enhanced pharmacodynamic effects of MK-467 and other co-administered drugs. Miss Bennett investigated the possible role of MK-467 as a substrate for the efflux transporter P-glycoprotein using an in vitro technique. This study used wild type cells and those transfected with the human gene encoding P-glycoprotein. Based on measured drug concentrations, apparent permeability of the cells was calculated and used to determine the role of active transport in the transcellular movement of the MK-467. Passive movement of MK-467 was undetectable. Therefore, efflux ratios for MK-467 were not determined. However, movement in the basolateral to apical direction occurred in both cell lines suggesting that a transporter may be involved in drug movement out of the cells. The identity of the transporter remains unclear. Following pharmacokinetic analysis of in vivo data, Miss Bennett found that MK-467 increased the volume of distribution and clearance of dexmedetomidine and levomedetomidine (the enantiomers of medetomidine), whilst MK-467 significantly decreased the elimination half-life of the said enantiomers when compared with medetomidine alone. During co-administration, medetomidine significantly decreased the clearance of alfaxalone, whilst the additional administration of MK-467 counteracted the effect of medetomidine on alfaxalone clearance. The quality and duration of sedation were assessed using a composite sedation score (higher scores indicate greater sedation), whilst hypnosis was evaluated by measurement of bispectral index or analysis of the electroencephalogram (i.e. electrical activity within the brain). Analgesia was determined by the measurement of time taken for animals to withdraw their limb and lift their head following the application of a nociceptive stimulus applied to a hind limb digit. The longer the time between application and response indicating an greater analgesic effect. Ventilatory effects of medetomidine and co-administered MK-467 were assessed by the analysis of arterial and venous blood gas samples taken during the studies. Whilst, measured haemodynamic variables included arterial blood pressure, heart rate, cardiac output and systemic vascular resistance. The co-administration of MK-467 did not alter the initial quality of sedation but reduced the duration of sedation produced by medetomidine. MK-467 significantly diminished the analgesic action of medetomidine. MK-467 ameliorated the cardiovascular, haemodynamic and ventilatory effects of medetomidine prior to and during general anaesthesia. In conclusion, MK-467 is moderately protein bound and it is unlikely to be subject to drug-drug interactions in vivo. MK-467 may undergo active cellular efflux. It remains unclear whether MK-467 is suitable for use in animals carrying the P-glycoprotein mutation. The addition of MK-467 alters the disposition of co-administered drugs resulting in lower plasma drug concentrations. The reduction in some pharmacodynamic effects may be attributed to the alteration in pharmacokinetics caused by the peripheral α2-adrenoceptor antagonist. This important in determining the required dose of medetomidine to achieve sedation and analgesia in the presence of MK-467.
  • Kerminen, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Torjunta-aineiden runsas käyttö on johtanut pintamaiden, syvempien kerroksien, vesistöjen ja pohjavesien pilaantumiseen. Tämä motivoi tutkimaan torjunta-aineiden hajoamista ja kehittämään puhdistusmenetelmiä. Tutkittiin torjunta-aineiden hajoamista boreaalisissa pintamaissa, sedimentti-vesiseoksissa ja pilot-mittakaavan sedimenttipylväissä. Sedimentit olivat pohjavesialueelta, joka on pilaantunut atratsiinilla, desetyyliatratsiinilla (DEA), simatsiinilla ja 2,6-diklorobenzamidilla (BAM). Hajoamista pyrittiin edistämään mikrobiologisesti (sedimentin omat mikrobit / Pseudomonas ADP), sonikoimalla (0, 5, 10, 20 tai 30 min, 43 kHz, 320 W) sekä seuraavilla lisäaineilla: pinta-aktiivinen aine metyyli-β-syklodekstriini, nollavalenssisen raudan ja orgaanisen aineksen seos (EHC®), turve tai komposti-turve-hiekka -seos (CPS). Mikrobit tehostivat hajoamista pintamaissa. Atratsiinin puoliintumisaika oli 57–181 päivää ja terbutryynin 70–291 päivää. Atratsiini hajosi myös kemiallisesti neljässä maassa, jolloin puoliintumisaika oli 120–183 päivää. Happi ei vaikuttanut atratsiinin puoliintumisaikoihin merkitsevästi, kun taas terbutryyni hajosi vain hapellisissa olosuhteissa. Maassa, jossa hajoaminen oli heikointa, oli vähiten orgaanista ainetta ja typpeä. Sonikointi ja pinta-aktiivinen aine eivät edistäneet atratsiinin hajoamista kontrolleihin verrattuna. Pseudomonas ADP hajotti atratsiinia myös ilman syklodektsriiniä. EHC® edisti atratsiinipitoisuuksien laskua kemiallisesti hapellisissa olosuhteissa ja sedimenttipylväissä EHC® puhdisti atratsiinilla, DEA:lla ja BAM:lla pilaantunutta pohjavettä noin kuukauden. Turve ja CPS tehostivat atratsiinin ja simatsiinin pitoisuuksien laskua. Turve laski myös heksatsinonin pitoisuuksia. Vain pieniä jäämiä atratsiinia, simatsiinia ja heksazinonia pystyttiin eristämään sedimentistä ja turpeesta, mikä viittaa siihen, että pitoisuuden lasku on johtunut kemiallisesta hajoamisesta ja/tai eristämättömissä olevien sitoutuneiden jäämien muodostumisesta. Turve, CPS ja Pseudomonas ADP laskivat torjunta-ainepitoisuuksia parhaiten. Myös EHC® voi olla käytännöllinen pienten torjunta-ainepitoisuuksien puhdistuksessa, mieluiten hapen läsnä ollessa. On kuitenkin tutkittava lisää turpeen, CPS:n ja EHC®:n käytettävyyttä puhdistuksessa, jotta vältytään mahdollisilta orgaanisen aineksen lisäämisen haitallisilta vaikutuksilta juomaveden laadulle.
  • Helin, Tuukka (Helsingin yliopisto, 2017)
    Suorat oraaliset antikoagulantit trombiini-inbiittori dabigatraani ja hyytymistekijä Xa (FXa) -inhibiittorit rivaroksabaani ja apiksabaani ovat uusia lääkeaineita, joita käytettäessä ei tarvita rutiininomaista hyytymisjärjestelmän laboratorioseurantaa. Lääkeaineen vastearvio on kuitenkin tarpeen mm. akuutin tukoksen, vuodon ja munuaisten tai maksan vajaatoiminnan yhteydessä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin näiden lääkeaineiden vaikutuksia sekä hyytymisjärjestelmän seulontakokeisiin (TT, INR ja APTT) että lääkeainespesifiin trombiini- (dabigatraani) ja FXa-pohjaisiin (rivaroksabaani ja apiksabaani) hyytymiskokeisiin. Vaikutuksia selvitettiin sekä näytteissä, joihin lääkeainetta oli lisätty jälkikäteen että potilailla, jotka käyttivät kyseistä lääkeainetta. Potilasnäytteissä pystyttiin tutkimaan näiden lääkkeiden vaikutuksia myös laajemmin hyytymisjärjestelmässä trombiinigeneraatiotestillä. Hyytymisjärjestelmän seulontakokeet TT, INR ja APTT osoittautuivat epäherkiksi rivaroksabaanille ja apiksabaanille sekä potilasnäytteissä että näytteissä, joihin lääkeainetta oli lisätty. Dabigatraaninäytteissä todettiin selvä vaste APTT-ajassa. Käytetty reagenssi vaikutti vasteen voimakkuuteen. Spesifeistä menetelmistä trombiiniaikapohjaisella menetelmällä saatiin luotettavia dabigatraanipitoisuuksia ja FXa-pohjaisilla menetelmillä rivaroksabaani- ja apiksabaanipitoisuuksia niin potilasnäytteissä kuin näytteissä, joihin lääkeainetta oli lisätty. Potilasnäytteissä nähtiin selkeitä eroja trombiinigeneraatiovasteissa eri antikoagulanteilla. Trombiininestäjä dabigatraanilla todettiin paradoksaalinen trombiinigeneraatiovasteen kiihtyminen lääkeainepitoisuuden kasvaessa. Rivaroksabaanilla oli apiksabaaniin verrattuna voimakkaampi trombiinigeneraatiota hillitsevä vaste huippupitoisuudella, mutta jäännöspitoisuudella rivaroksabaanin vaikutus trombiinigeneraatioon oli vähäisempi kuin apiksabaanilla. Suorien oraalisten antikoagulanttien vaikutukset hyytymisjärjestelmään eivät tämän tutkimuksen perusteella ole helposti ennustettavia. Vaikka lääkeainepitoisuus pystytään arvioimaan spesifeillä menetelmillä varsin tarkasti, vaihtelu trombiinigeneraatiotestissä osoittaa, että muutkin tekijät kuin lääkepitoisuus vaikuttavat vasteisiin hyytymistutkimuksissa. Potilaan kokonaistilanne tuleekin aina huomioida lääkeainevaikutuksia arvioitaessa.
  • Karimi, Farid (Helsingin yliopisto, 2017)
    A consensus exists that the current trend of energy consumption growth and CO2 emissions cannot continue if global warming is to be tackled. Carbon Capture and Storage (CCS) has been considered in many countries for addressing climate change. CCS is a technology that curbs CO2 emission by removing CO2 from the atmosphere and storing it in carbon sinks, such as depleted oil and gas fields. CCS is a controversial technology. Notable opposition to and different perceptions of the technology exist among stakeholders, including experts, politicians and laypeople. Therefore, it is important to understand these diverse perceptions and their roots. I have developed a means towards such an understanding. I show that national culture influences both laypeople and expert perceptions. Moreover, it seems likely that cultural orientation affects some of the other factors, such as trust. In addition, I show that although mainstream research and literature consider experts as unbiased and rational stakeholders, both laypeople and experts have similar underlying cultural features and thus their models of perception follow a similar trend in a society. I specify how cultural orientations and their characteristics shape the perception of CCS technology and influence the reactions of people. For instance, hierarchical nations with high uncertainty avoidance have a tendency towards a higher level of risk perception. In contrast, nations that are characterised by social harmony might have a lower level of risk perception of a technology that could increase the long-term quality of life. This research is a comparative study; comparisons were performed between countries and between laypeople and experts. I used mixed methods to address the research questions. The quantitative part of the study is based on survey data analysis and the qualitative part involves both discourse analysis of interviews and Function of Innovations Systems (FIS) analysis. This research contributes to risk governance of CCS by developing a new framework that policymakers and authorities can use as a tool to consider the unheeded issue of culture in their planning. I demonstrate who is concerned with what and why with respect to the technology. Finally, I discuss the implications of this study, including policy recommendations. For instance, the European Commission might plausibly benefit from the framework when considering its budget allocation and communication with member states to study CCS projects and to estimate the failure or success of a project.
  • Keto, Antton (Helsingin yliopisto, 2017)
    Suomen järvien vedenkorkeuksia säännöstellään energian tuotannon, tulvasuojelun, laivaliikenteen ja virkistyskäytön tarpeisiin. Vedenpinnan säännöstelyihin kohdistuu muutospaineita, jotka johtuvat ilmastonmuutoksesta, vesistön muusta käytöstä sekä lakisääteisistä velvoitteista lisätä uusiutuvan energian käyttöä. Tämän vuoksi vesistöjen hydromorfologisen tilan arviointiin on kehitettävä työkaluja ja ekologisen luokittelujärjestelmän herkkyyttä havaita hydromorfologisia paineita on parannettava kuten EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi edellyttää. Tämän väitöskirjan tavoitteena on 1)kehittää kriteerejä ja raja-arvoja ekologisen tilan arviointiin säännöstellyissä järvissä 2)luoda arviointimenetelmä erinomaisessa hydrologisessa tilassa olevien järvien ja voimakkaasti muutettujen järvien tunnistamiseen sekä 3)arvioida ilmaversoisen kasvillisuudeen esiintymiseen vaikuttavia tekijöitä. Vedenpinnan säännöstelyn vaikutus vesikasvillisuuden, pohjaeläimistön ja kalaston lajikoostumukseen oli selkeä ja yli 3.5 m vedenpinnan talvialenema aiheutti alle hyvän ekologisen tilan (1.8 m talvialenema heikoimman lenkin periaatteella). Vedenkorkeuden vaihtelu avovesikaudella selitti kaikkien parhaiten ilmaversoisen järviruo'on, mutta varsin hyvin myös järvikortteen ja sarojen esiintymisen laajuutta. Ilmaversoisen vesikasvillisuuden sijainnin ennustamiseen kehitetyt RF-mallit selittivät 4--41% ilmaversoisten sijainnista. Mallien mukaan avovesikauden vedenkorkeuden vaihtelu, rannan jyrkkyys ja avoimuus sekä muiden vesikasvilajien peittävyys olivat keskeiset selittävät tekijät ilmaversoisten vesikasvillisuusvyöhykkeiden sijannille. Lievästi säännöstellyistä järvistä noin 20% on säännöstelystä huolimatta erinomaisessa hydrologisessa tilassa. Varsin usein näiden järvien ekologinen luokittelu on kuitenkin huonompi johtuen muista vesistöön kohdistuvista paineista kuten rehevöitymisestä. Voimakkaasti muutettujen vesistöjen alustava tunnistaminen hydrologisilla kriteereillä vaikutti toimivan varsin hyvin, koska 13/15 järveä arvioitiin yhtäläisesti kuin ympäristöviranomaisten tekemässä varsinaisessa voimakkaasti muutettujen vesistöjen tunnistamisessa.
  • Finne, Maria (Helsingin yliopisto, 2017)
    The proportion of older adults has dramatically increased in developed countries due to longer life expectancy. The wellbeing of this group has large economic implications. Self-rated health (SRH) is a globally used method to measure both physical and psychosocial health and in some conditions considered as a better indicator than medical records. The main aim of this thesis was to study whether socioeconomic (SES) factors as well as nutritional intake are associated with physical and psychosocial SF-36 score change during a ten year period. Helsinki Birth Cohort Study (HBCS) consists of 8760 participants who were born at Helsinki University Central Hospital between 1934 and 1944. HBCS is a longitudinal study where data has been collected along the life span. In this thesis material was used from the baseline clinical visit (years 2001-2004) and the follow-up clinical visit (years 2011-2013). During the follow-up, 1094 participants (men n=478, women n=616) were traceable and took part in the follow-up visit which makes the participants 67 to 77 years old at that point. At the baseline clinical examination (n=2003), diet was assessed with a validated food-frequency questionnaire from which the Baltic Sea diet score (BSDS) was calculated. Higher scores indicated better adherence to the Baltic Sea diet. Self-rated psychosocial and physical wellbeing was assessed with the Short Form 36 scale (SF-36) in 2001-2004 and 2011-2013. The difference between baseline and follow-up SF-36 psychosocial and physical measurement was calculated. Socioeconomic indicators included degree of education, length of education and the average monthly taxable income. Men and women were studied separately. Also the group of those still in work life at baseline were evaluated separately from those who were already retired. Associations between BSDS and the SES factors were also tested. The statistical analysis program SPSS version 22 was used to calculate associations between the SES factors and BSDS with psychosocial and physical change. Linear regression method was used for the analyses. In addition, a comparison of the follow-up SF-36 scores according to socioeconomic factors were examined with ANOVA post hoc Tukey HSD test. Degree of education was positively associated with changes in psychosocial functioning at old age among men (p=0.009), whereas length of education associates positively among women (p=0.027). Both degree and length of education were positively associated with psychosocial functioning within the group that was still in work life at baseline. Change in physical functioning was not associated with SES or BSDS. Adherence to the BSD was not significantly associated with either of the SF-36 measurement factors but was related to higher income. Degree of education and length of education seem to indicate the direction of psychosocial functioning in early old age. Physical degeneration during late adulthood is normal and is less predictable by SES factors. BSDS did not predict physical or psychosocial wellbeing among this population but was positively associated with income among the participant.
  • Lehtisara, Leena (Helsingin yliopisto, 2017)
    Laajoja metsäalueita on perinteisesti kartoitettu satelliittikuviin ja työläisiin maastokoealoihin perustuen. Uudempi laserkoeala on lentokoneella tehtyyn laserkeilaukseen ja pieneen määrään maastokoealoja perustuva koealakohtainen puustoennuste, jota käytetään maastokoealojen tapaan satelliittikuvaennusteissa. Tämän työn tavoitteena oli arvioida satelliittikuviin, laserkeilaukseen sekä niiden yhdistelmään perustuvien menetelmien hyödyntämistä laajojen metsäalueiden kartoituksessa vertailemalla puustotunnuksien ennusteiden tarkkuutta valittujen koealamäärien suhteessa. Tutkimuksessa käytettiin Etelä-Suomessa sijaitsevalla 3 128 000 hehtaarin laajuisella tutkimusalueella Suomen Metsäkeskuksen 3630 koealan metsävaratietoja. Kuvapiirteet irrotettiin Landsat 8-satelliittikuvasta ja laserpiirteet Maanmittauslaitoksen harvapulssiselta laseraineistolta koealoille. Koealojen puuston tilavuuksille, pituuksille, pohjapinta-aloille ja biomassoille laskettiin ennusteet k-NN-menetelmällä (k=5). Kartoitusmenetelmien tarkkuutta arvioitiin suhteellisella RMSE-arvolla (Root Mean Square Error, keskineliövirheen neliöjuuri), ennustamalla puustotunnukset mitatuille validointikoealoille. Tuloksissa Landsat-ennusteiden suhteellinen RMSE koealatasolla oli parhaimmillaan tilavuudelle 47,6 %, pituudelle 26,2 %, pohjapinta-alalle 34,6 % ja biomassalle 47,7 %. Vastaavat luvut laserkeilausennusteille olivat 23,2 %, 9,8 %, 21,0 % ja 23,7 %. Käyttämällä 400 maastokoealaa 2900 laserkoealojen ennusteissa ja laserkoealoja edelleen Landsat-ennusteissa, päästiin samoihin puustotunnusten ennusteiden tarkkuuksiin kuin 2900 maastokoealan Landsat-ennusteissa. Alueelta tarvittiin lisäksi pieni, alle 1 % laserkeilauspeitto. Laserkoealat ja satelliittikuvauksen yhdistävää menetelmää voidaan hyödyntää puuston biomassan ja hiilivarannon kartoitukseen laajoilla alueilla, missä ei ole teitä ja vain pieni määrä maastomittaustuloksia on käytettävissä. Se sopii ensikartoitukseen alueille, missä järjestelmällistä metsänkartoitusta ei ole aloitettu. Satelliittikuvamittausten toistuvuuden ansiosta menetelmä sopii myös laajojen alueiden metsän muutosseurantaan.
  • Tarmi, Siina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa käsiteltiin mikrokapselointiin soveltuvan öljy vedessä -emulsion ominaisuuksia ja muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä. Kokeellisen työn tavoitteena oli selvittää, kuinka heraproteiini-isolaatti yhdessä maltodekstriinin kanssa vaikuttaa camelinaöljy- ja mustaherukansiemenöljyemulsioiden ominaisuuksiin. Tutkitut heraproteiini-isolaatin (WPI) ja maltodekstriinin (MD) väliset suhteet olivat 1:1, 1:3 ja 1:9. Ominaisuuksien kartoitus -kokeissa emulsioiden laatua arvioitiin määrittämällä emulsioiden stabiilisuus (lämpötilamuutokset, kermoittumisaste, pH ja zetapotentiaali), pisarakoko (D4,3, zetakoko), pisarakokojakauma ja sen leveys (span ja PDI), näennäinen viskositeetti, konsistenssikerroin ja virtausindeksi. Pisarakokoa ja pisarakokojakaumaa tutkittiin raekokoanalysaattoreilla (Mastersizer, PAMAS ja Zetasizer). Viskositeetti määritettiin reometrillä. Varsinaisissa kokeissa keskityttiin lämpötilamuutoksiin ennen homogenointia ja sen jälkeen, vaahdonpoistoaikaan, näennäiseen viskositeettiin, virtausindeksiin, konsistenssikertoimeen, pisarakokoihin (D10, D50, D90 ja D4,3) ja pisarakokojakaumaan. Tuloksiin sovitettiin ensimmäisen asteen polynomi PLS-regressioanalyysilla, ja regressiokertoimien merkitsevyydet testattiin t-testillä. Ominaisuuksien kartoitus -kokeissa emulsioissa ei havaittu 24 h:n tunnin seisotuksen jälkeen kermoittumista. Emulsioiden stabiilisuuteen viittaavat myös pH-arvot ja zetapotentiaalit, jotka olivat kaikilla emulsioilla alle -35 mV. Emulsioiden zetakoot, PDI-arvot ja D4,3-arvot pienenivät maltodekstriinipitoisuuden kasvaessa. PAMASilla mitattuna pisarakoot suurenivat maltodekstriinipitoisuuden kasvaessa. Emulsioiden näennäiset viskositeetit pienenivät maltodekstriinipitoisuuden kasvaessa. Tilastolliset testaukset osoittivat, että WPI:n ja MD:n suhde vaikuttaa merkitsevästi emulsioiden loppulämpötilaan, zetakokoon, PDI:hin ja näennäiseen viskositeettiin. Öljyn valinnalla oli merkitsevä vaikutus PAMAS-laitteella mitattuun pisarakokoon (D4,3). Varsinaisissa kokeissa emulsioiden näennäiset viskositeetit pienenivät maltodekstriinipitoisuuden kasvaessa. Lisäksi maltodekstriinipitoisuuden kasvattaminen lyhensi vaahdonpoistoaikaa. Tilastolliset testaukset osoittivat, että WPI:n ja MD:n suhde vaikuttaa merkitsevästi emulsioiden lämpötilaan ennen homogenointia, vaahdonpoistoaikaan, konsistenssikertoimeen ja näennäiseen viskositeettiin. Öljyn valinnalla oli merkitsevä vaikutus lämpötilaan homogenoinnin jälkeen, näennäiseen viskositeettiin ja pisarakokojakauman leveyteen. Suurin vaikutus WPI:n ja MD:n suhteella oli näennäiseen viskositeettiin.
  • Syväjärvi, Elena (Helsingin yliopisto, 2017)
    Perunatärkkelyksen valmistusprosessin sivuvirtana saadaan perunan solunestettä, joka on aikaisemmin hyödynnetty lannoitteena. Perunan soluneste sisältää arvokasta proteiinia, jota voidaan hyödyntää rehu- ja elintarviketeollisuudessa. Finnamyl Oy Kokemäellä on rakentanut prosessin, jolla perunaproteiini saadaan otettua talteen. Tässä työssä tavoitteena oli tutkia perunaproteiinin erotusprosessia ja perunaproteiinikon-sentraatin ominaisuuksia. Kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin perunaproteiinikonsentraatin kemiallisiin ja fysikaalisiin ominaisuuksiin elintarviketeollisuuden näkökulmasta. Lisäksi työssä selvitettiin perunaproteiinikonsentraatille soveltuvia käyttösovelluksia ja perehdyttiin erilaisiin proteiinin erotusmenetelmiin. Kokeellisessa tutkimuksessa tutkittiin monipuolisesti perunaproteiinikonsentraatin funktionaalisia ominaisuuksia. Työssä tutkittiin koeajoista saa-tuja näytemateriaaleja. Lisäksi tutkimuksissa oli vertailunäytteinä mukana soijaproteiinikon-sentraatti ja rehulaatuinen perunaproteiinikonsentraatti. Työssä testattiin menetelmiä, joita voidaan jatkossakin käyttää perunaproteiinikonsentraatin tutkimiseen. Koeajoista saatujen näytemateriaalien tuloksia verrattiin kaupallisiin tuotteisiin. Prosessi vaatii vielä kehittämistä, jotta elintarvikelaatuista proteiinia saadaan valmistettua. Tutkimuksissa havaittiin eroja eri saostuslämpötiloissa valmistetuissa näytemateriaaleissa. Perunaproteiinikonsentraatin funktionaaliset ominaisuudet olivat hieman huonompia kuin soijaproteiinikonsentraatilla.
  • Hannele, Rissanen (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tiivistelmä * Referat * Abstract Tässä tutkielmassa selvitettiin kainuunharmaksen geneettistä monimuotoisuutta sukupuuaineistoon pohjautuen. Aineisto saatiin ProAgria Keskusten Liiton lampaiden tuotosseurannan tietokannasta sisältäen yhteensä 22 467 yksilöä vuosilta 1982–2014. Sukusiitosaste laskettiin kaikille eläimille. Syntymävuosittaisten keskiarvojen laskemisessa käytettiin kuitenkin vain eläimiä, joiden sukupuu oli tarpeeksi kattava (PEC selitys tälle >0.8 käyttäen viittä sukupolvea). Keskiarvot laskettiin erikseen jälkeläistä saaneille yksilöille sekä jalostuspässeille ja jalostusuuhille. Jalostukseen käytettyjen eläinten väliset sukulaisuusasteet laskettiin syntymävuosittain jalostuspässeille, jalostusuuhille, sekä jalostuspässien ja -uuhien välille. Tutkielmassa arvioitiin myös teholliset populaatiokoot vuosina 2000–2014 syntyneille yksilöille, merkittävimpien esivanhempien vaikutukset perinnölliseen vaihteluun sekä keskimääräiset sukupolvien väliset ajat. Keskimääräiset sukusiitos- ja sukulaisuusasteet ovat pienentyneet viimeisten 20 vuoden aikana. Vuonna 2014 syntyneiden lampaiden keskimääräinen sukusiitosaste oli noin 7 %, kun se korkeimmillaan 1990-luvulla on ollut yli 13 %. Sukulaisuus vuonna 2013 syntyneiden jalostukseen käytettyjen eläinten välillä oli noin 17 %, kun se korkeimmillaan 2000-luvulla on ollut yli 20 %. Myös tehollinen populaatiokoko on kasvanut noin 40 yksilöstä nykyiseen noin 70 yksilöön. Nykyisen kainuunharmaspopulaation perimästä 32 %:a voidaan jäljittää seitsemään 1980-luvulla eläneeseen perustajapässiin: Pertti, Risto, Immo, Lassi, Antti, Matti ja Topi. Näistä Pertillä on ollut suurin vaikutus: vielä vuonna 2014 syntyneiden lampaiden perimästä 11 % arvioitiin olevan Pertin alkuperää. keskimääräinen Sukupolvien välinen aika 20 viimeisen vuoden ajalta oli 3,3 vuotta. Kainuunharmaksen geneettinen monimuotoisuus on parantuntunut viime vuosina eläinmäärän kasvaessa. Sukusiitosasteet ja sukulaistuminen ovat olleet hienoisessa laskussa jo useamman vuoden ja vastaavasti tehollinen populaatiokoko on kasvanut. Populaation geneettisen monimuotoisuuden takaamiseksi tulevaisuudessa kainuunharmaksen jalostuksessa ja säilytystyössä kannattaisi hyödyntää keinosiemennystä, optimaaliseen kontribuutioon perustuvaa jalostusvalintaa sekä genomitietoa.
  • Rauhala, Jussi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Maidon laadulla on suuri merkitys meijeriteollisuudelle ja hyvälaatuisesta maidosta maksetaan korkeampaa hintaa. Maidon laatua mitataan somaattisten solujen sekä bakteerien määrällä. Maidon soluluku ei enää muutu lypsyn jälkeen, joten utareterveys ja lypsyn onnistuminen ovat tärkeää. Utaretulehdukset aiheuttavat 100 lehmän karjalle noin 21 000 – 25 000 euron kustannukset vuodessa (laskettu vuoden 2010 hintatasolla). Nännikumi on ainoa osa lypsykoneesta, joka koskettaa lehmää lypsyn aikana ja bakteerit pääsevät utareeseen vain vedinkanavan kautta. Monet bakteerit viihtyvät vedinvaurioissa ja kova lypsy estää vedinkanavan sulkeutumista lypsyn jälkeen, joka helpottaa bakteerien kulkeutumista utareeseen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää CloverTM -nännikumin vaikutukset lypsyyn. Tuloksia vertailtiin perinteiseen HarmonyTM -nännikumiin. CloverTM -nännikumi muistuttaa muotoilultaan kolmiapilaa kun taas perinteinen nännikumi on pyöreä. Lypsyssä seurattiin sekä utareterveyttä että tuotosta. Utareterveyden mittareita olivat soluluku, vedinten päiden kunto ja lypsyrasitus. Tuotoksen mittareita olivat maitotuotos, lypsyaika ja maidon virtausnopeus. Seurantajakso tehtiin kahdella tilalla kesän 2015 aikana. Tuloksia havainnointiin pylväs- ja viivadiagrammeilla sekä tilastollista merkitsevyyttä testattiin sopivilla malleilla. Ryhmien väliset erot vedinten päiden kunnossa olivat pieniä ja tuloksissa oli suurta hajontaa, joten tilastollista merkitsevyyttä ei tuloksilla ollut. Koko aineistossa havaitut merkit lypsyrasituksesta oli niin vähäisiä, ettei tilastollinen testaaminen ollut tarkoituksenmukaista. CloverTM -nännikumilla ei ollut vaikutusta maitotuotokseen, keskimääräisen virtaukseen, lypsyaikaan tai solulukuun. Tilastollisesti merkitsevä ero löytyi maidon huippuvirtauksessa, maidon huippuvirtausnopeus oli alhaisempaa käytettäessä CloverTM -nännikumia.
  • Juselius, Teemu (Helsingin yliopisto, 2017)
    Maapallon väestöstä yhä suurempi osa asuu nykyään kaupungeissa. Suomessa kaupunkiväestön osuus on lähes kaksinkertaistunut viimeisen 50 vuoden aikana. Kaupungistumisesta on ollut ihmiskunnalle kiistatonta hyötyä, mutta samaan aikaan sillä on ollut laajat haitalliset vaikutukset meitä ympäröivään luontoon. Kaupunkien kasvaessa luontaiset elinympäristöt joutuvat väistymään leviävän infrastruktuurin tieltä. Jäljelle jääneet suo-, metsä- ja muut viheraluelaikut ovat pienempiä ja eristäytyneempiä kuin maaseudulta löytyvät vastineensa. Jäljellä jääneisiin elinympäristöihin kohdistuu myös ihmisen toiminnan johdosta muun muassa kohonneita ravinne- ja saastekuormia sekä lisääntynyttä kulumista. Ihmisten mukanaan tuomien vieraslajien on todettu myös leviävän helposti luontaisiin elinympäristöihin alkuperäislajiston kustannuksella. Pienentyneet elinympäristöt ovat myös suuremmilta osin reunavaikutuksen alaisina, jonka seurauksena ne altistuvat kaupunkialueilta tuleville aine- ja energiavirroille sekä vieraslajeille. Ombrotrofiset suot saavat ravinteensa vain laskeuman mukana ja ne ovatkin yksi karuimmista pohjoisista elinympäristötyypeistä. Niiden on todettu kärsivän suurista ravinnekuormituksista. Hydrologialla on keskeinen osa soiden toiminnoissa ja rakenteessa. Kaupunkien laajeneminen soiden valuma-alueilla voi aiheuttaa muutoksia sekä niille virtaavien vesien määrässä että laadussa, jolla voi olla merkittäviä vaikutuksia soiden kasvillisuuteen. Kaupungistumisen vaikutuksia ombrotrofisiin taajamasoihin ei ole Suomessa aikaisemmin tutkittu ja Pro Gradu –tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää eroaako Etelä-Suomessa sijaitsevien taajamasoiden kasvillisuus isovarpurämeillä, lyhytkorsinevoilla sekä rahkarämeillä ja - nevoilla maaseutusoiden kasvillisuudesta. Samalla tutkin myös soiden pinta-alan, suon lähialueiden väestömäärän ja pintaturpeen typpipitoisuuden vaikutuksia suokasvillisuuteen. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan ombrotrofisten soiden kasvillisuus ei taajamasoilla poikennut suurissa määrin vastaavien maaseutusoiden kasvillisuudesta. Eniten eroavuuksia havaittiin suovarvuilla, jotka isovarpurämeillä näyttivät pääsääntöisesti kärsivän kaupungistumisen vaikutuksista. Lyhytkorsinevoilla isokarpalo ja rahkarämeillä ja -nevoilla variksenmarja taas hyötyivät kaupungistumisesta. Pinta-alaltaan taajamasuot olivat pienempiä kuin maaseutusuot ja niitä ympäröivillä alueilla asui moninkertainen määrä asukkaita maaseutusoiden ympärysalueisiin verrattuna. Asukasmäärä olikin selvimpiä kaupungistumisen aiheuttamia vaikutuksia tässä tutkimuksessa, sillä suurella asukasmäärällä oli merkittävä vaikutus kulutukselle herkkien kasvien peittävyyteen ja esiintymiseen taajamasoilla. Taajamissa soiden väliset etäisyydet olivat myös huomattavasti suurempia kuin maaseudulla. Etelä-Suomen taajamasuot olivatkin selkeästi pirstaloituneita. Kaupungistumisen yhteydessä raportoitu ravinnekuormien lisääntyminen ei näkynyt pintaturpeen kohonneina typpipitoisuuksina taajamasoilla. Lyhytkorsinevoilla typpipitoisuudet olivat maaseutusoilla jopa taajamasoita korkeampia mahdollisesti maatalouden korkeiden paikallisten ravinnekuormien seurauksena. Etelä-Suomen typpilaskeuman ollessa suhteellisen alhainen pystyivät rahkasammaleet todennäköisesti vielä hyödyntämään lisääntyneen typen eivätkä turpeen typpipitoisuudet olleet kaupungistumisen vaikutuksesta kohonneet. Tutkimuksessani ombrotrofiset taajamasuot osoittautuivat ainakin osittain vastustuskykyisiksi kaupungistumisen vaikutuksia kohtaan. Suomessa kaupungistuminen ei ole edennyt Keski-Euroopan tasolle ja kaupunkielinympäristöihin kohdistuvat vaikutukset voivatkin tämän seurauksena olla pienempiä, eivätkä muutokset kasvillisuudessa ole yhtä voimakkaita, kuin hyvin tiheään asutuilla alueilla. Ombrotrofiset suot eivät todennäköisesti ole myöskään alttiita vieraslajien leviämiselle karujen ja happamien olosuhteidensa ansiosta. Tässä tutkimuksessa tutkitut suotyypit sijaitsevat useimmiten suon keskiosissa, joten ne ovat myös olleet vähemmän alttiita haitalliselle reunavaikutukselle. Mikäli tutkimukseen olisi liitetty ombrotrofisten soiden laiteilla sijaitsevia suotyyppejä, olisivat kaupungistumisen vaikutukset voineet näkyä voimakkaammin näissä lisääntyneen reunavaikutuksen seurauksena.