Väitöskirjat: Äskettäin tallennettua

Näkyvissä 1-20 / 6876
  • Pivovarova, Lidia (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä väitöskirja käsittelee sitä, kuinka taloutta kuvaavista uutisartikkeleista voidaan eristää tietoja, joita voidaan käyttää liiketoimintaan liittyvän päätöksenteon tukena. Uutisartikkelit ovat liike-elämän päättäjille tärkeitä tiedonlähteitä, joka kuvastavat sijoittajien odotuksia ja vaikuttavat yritysten maineeseen. Koska erilaisia uutislähteitä on valtava määrä, on uutisartikkelien hallintaan kuitenkin täytynyt kehittää erilaisia tekstitiedon louhinta-algoritmeja, joilla voidaan kerätä uutisartikkeleista kaikkein tärkeimmät tiedot ja esittää ne käyttäjälle tiivistetyssä muodossa. Väitöskirjassa esitellään median monitorointijärjestelmä PULS sekä kuvataan, kuinka uutisartikkelien analysointiin tässä järjestelmässä käytetään kolmea erilaista tiedonlouhintamenetelmää eli dokumenttien klusterointia, moniluokkaista uutisartikkelien luokittelua ja tekstin polaarisuuden havainnointia. Kaikki väitöskirjassa esitetyt louhintamenetelmät käyttävät syötteenään PULS-järjestelmän tiedon eristämisvaiheessa prosessoituja tekstejä, jossa alkuperäisistä teksteistä on etsitty niihin liittyvät erilaiset nimientiteetit ja muut alemman tason entiteetit. Väitöskirjassa osoitetaan, että lähes jokaisessa median monitorointiin liittyvässä tehtävässä on hyötyä näiden nimientiteettien käyttämisestä. PULS-järjestelmän tiedon eristämisvaiheessa siis tuotetaan piirteitä, joita järjestelmän koneoppimisvaiheen eri komponentit sitten hyödyntävät. Tässä väitöskirjassa tutustutaan useisiin tällaisiin komponentteihin, joissa käytetään sekä ohjattuja että ohjaamattomia oppimismenetelmiä samoin kuin kehittyneitä syväoppimismalleja. Väitöskirjassa myös osoitetaan, kuinka tällaista kaksivaiheista arkkitehtuuria voidaan käyttää tuhansien uutisartikkelien reaaliaikaiseen prosessointiin, kun tavoitteena on tarjota loppukäyttäjälle syvällinen ymmärrys kyseisen aihealueen tapahtumista.
  • Mäcklin, Harri (Helsingin yliopisto, 2019)
    Taidekokemuksista puhuttaessa sanotaan usein, että taideteoksella on kyky viedä meidät johonkin toisaalle kuin missä konkreettisesti olemme: maalauksen kuvaamaan maisemaan, romaanin maailmaan tai elokuvan tapahtumien keskelle. Mutta mihin tarkalleen ottaen menemme, kun uppoudumme taideteokseen? Teoksen äärellä saatamme unohtaa itsemme ja käsityksemme ajasta ja paikasta, mutta emme silti voi sanoa olevamme teoksen maailmassa samalla tavoin kuin olemme varsinaisessa maailmassa. Missä siis on tämä ”toisaalla”, johon teos meidät imaisee? Tutkimukseni tarkastelee esteettisen uppoutumisen kokemusta hermeneuttisen ja eksistentiaalisen fenomenologian näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on topologinen tulkinta Martin Heideggerin fenomenologiasta, joka korostaa inhimillisen olemassaolon paikkasidonnaisuutta: löydämme itsemme aina ”täältä”, keskeltä ajallis-tilallista ja mielekkäästi jäsentynyttä maailmaa, eikä olemassaolomme ole ajateltavissa irrallaan tästä maailmassa-olemisesta. Tutkimukseni keskeinen väite on, että esteettinen uppoutuminen voidaan järjestelmällisesti kuvata hetkellisenä muutoksena kokijan maailmassa-olemisen perusrakenteissa. Esitän, että esteettisessä uppoutumisessa kokijan käsitys paikastaan ”täällä” hämärtyy, kun vuorovaikutus teoksen kanssa muokkaa kokijan käsitystä ajasta, tilasta, minuudesta ja maailman merkityksellisestä jäsentymisestä. Lopputuloksena on hetkellinen kokemus ”toisaalla” olemisesta, eräänlainen putoaminen eksistentiaaliseen välitilaan elämismaailman ja teoksen maailman välissä. Näin tutkimus osoittaa, että usein triviaalina mielihyväkokemuksena käsitetty esteettinen uppoutuminen liittyy perustavanlaatuisilla tavoilla inhimillisen maailmassa-olemisen rakenteisiin ja rajoihin. Esteettinen uppoutuminen on metodologisesti haastava kohde fenomenologiselle kuvaukselle, sillä uppoutumiskokemukseen ei ole suoraa reflektiivistä pääsyä. Tutkimukseni kehittää epäsuoran fenomenologisen kuvauksen metodia, jossa esteettistä uppoutumista lähestytään tarkastelemalla, miten se häiritsee tai muuttaa sellaisia arkisen kokemuksen perusrakenteita, joihin meillä on suorempi pääsy. Näin tutkimukseni valottaa esteettisen uppoutumisen ohella ylipäätään fenomenologisen estetiikan metodologisia ennakkoehtoja.
  • Hämeen-Anttila, Virpi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Väitöskirja on poikkitieteellinen: sen oppialat ovat Etelä-Aasian tutkimus ja yleinen kirjallisuustiede. Se käsittelee kehyskertomusrakenteen syntyä ja kehitystä Intian kirjallisuudessa ajanjaksolla 1200 eaa - 300 jaa. Tärkeimpänä tutkimusmateriaalina ovat Rigvedan runot (1200 - 1000 eaa), Brahmanat eli vedan selitystekstit, joihin on upotettu tarinoita (900 - 600 eaa), ja Mahabharata-eepos (500 eaa - 300 eaa). Sanskritinkielistä materiaalia on lähestytty sekä perinteisen filologian että modernin kirjallisuustieteen, etupäässä narratologian keinoin. Näin laajaa poikkitieteellistä tutkimusta ei aiheesta ole koskaan ennen tehty. Tutkimuksen päätavoite on ollut kuvata, miten kehyskertomusrakenne syntyi ja kehittyi. Vanhemman veda-ajan aineistoa on sen lähes ylittämättömästä vaikeudesta huolimatta analysoitu narratologian välineillä, jotta voitaisiin tunnistaa kehysrakenteen varhaismuotoja ja tekstuaalisen kehystämisen periaatteiden kehittymistä. Toinen suururakka on ollut avata jättiläismäinen Mahabharata-eepos analyysille, jota myös narratologit voisivat hyödyntää. Pyrkimys on ollut osoittaa, että kehysrakenne on ollut Intiassa tärkeä ja jopa ainoa keino välittää kertomusperinnetta ja siirtää sitä katoavasta suullisesta traditiosta kirjalliseen. Kirjallisten aiheiden ja tarinoiden systemaattinen kierrätys läpi vuosisatojen on työn punainen lanka. Tutkimuksessa on haluttu saattaa hankalasti avautuva materiaali osaksi nykyaikaista narratologista keskustelua. Siihen sisältyy myös narratologian kannalta haastavia hypoteeseja, jotka koskevat narratiivin ja kehyskertomuksen määritelmiä ja tekstityyppien rajoja. Etelä-Aasian tutkimuksen alalla väitöskirja kyseenalaistaa kehyksen synnystä aiemmin esitetyn ns. rituaaliteorian ja pyrkii kehittämään sitä vahvemman tekstilähtöisen mallin. Tavoitteet ovat kunnianhimoisia, joten työ on laaja. Vaikka kaikkiin kysymyksiin ei ole löytynyt eikä ole haluttu antaakaan vastausta materiaalin erikoisluonteen takia, väitöskirjan tulokset tuovat uutta tietoa ja ennen kaikkea tuoreita näkökulmia vanhaan aineistoon. Kaukaisen kulttuurin ikivanhat tekstit ovat koulutetuille tutkijoillekin monien muurien takana. On silti syytä koettaa purkaa perinnettä, jossa kirjallisuudentutkimuksen materiaali rajautuu moderniin läntiseen kulttuuriin. Sitä seuraa teoreettisia vinoutumia. Siksikin uskon, että väitöskirjatyöni on uraauurtava.
  • Välimäki, Mika (Helsingin yliopisto, 2018)
    Geenien ilmentymisen säätelijöihin kohdennettujen yhdisteiden suunnittelu ja kehitys Sydäninfarkti on henkeä uhkaava verenkierron häiriö, joka syntyy veren virtauksen äkillisen vähentymisen seurauksena sydänlihaksessa aiheuttaen kudosvaurion. Vaurioituneen sydänlihaskudoksen kyky uusiutua tai korvata kuolleet sydänlihassolut uusilla on puutteellinen, ja tämän seurauksena sydämen pumppauskyky heikkenee. Transkriptiotekijöiden GATA4, NKX2-5, TBX5 ja MEF2C muodostamat ja koordinoimat proteiinikompleksit säätelevät sydänsolujen geenien ilmenemistä solujen elinkaaren aikana. Väitöskirjatyön tavoitteena oli (i) karakterisoida geeninsäätelytekijöiden GATA4-NKX2-5 molekyylirakenteet ja niiden keskinäinen vuorovaikutus, (ii) seuloa kemiallisia yhdisteitä, jotka muokkaavat GATA4-NKX2-5 proteiinikompleksin aikaansaamaa geeniaktivaatiota, (iii) tutkia johtoyhdisteen vaikutuksia in vivo sydäninfarktia ja painekuormitusta kuvaavissa eläinmalleissa, ja (iv) tutkia johtoyhdisteen molekyylirakenteen yhteyttä yhdisteen aineenvaihduntaan ja soluja tuhoavaan vaikutukseen. Väitöskirjatyö osoittaa molekyylimallinnuksen ja kokeellisen työn perusteella, että geeninsäätelytekijöiden GATA4 ja NKX2-5 muodostama proteiinikompleksi jäljittelee tumareseptoriperheeseen kuuluvien proteiinien laskostumista. Laskennallisten- ja kokeellisten mallien avulla seulottiin ja optimoitiin sitoutumisvoimakkuudeltaan lupaavin GATA4-NKX2-5 proteiinikompleksin toimintaan vaikuttava johtoyhdiste: N-[4-(dietyyliamino)fenyyli]-5-metyyli-3-fenyyli-isoksatsoli-4-karboksamidi. Johtoyhdisteellä havaittiin solu- ja eläinmalleissa solujen kasvua estäviä vaikutuksia in vitro ja sydäntä suojaavia vaikutuksia in vivo. Väitöskirjatyö osoitti lisäksi aktiivisten molekyylien rakenneominaisuuksia, jotka keskeisesti vaikuttavat yhdisteiden aineenvaihduntaan ja soluja tuhoavaan vaikutukseen. Nykyinen lääkehoito hidastaa, mutta ei pysäytä sydänlihasvaurioon liittyvän kroonisen sydämen vajaatoiminnan etenemistä. Lääkevaikutuksen kohdentaminen sydämen keskeisten transkriptiotekijöiden yhteisvaikutukseen avaa uuden mahdollisen tutkimuslinjan sydänlihasvaurion estossa ja korjauksessa.
  • Tikhonov, Gleb (Helsingin yliopisto, 2018)
    Viimeisten vuosikymmenien aikana yhteisöekologinen tutkimus on siirtynyt empiirisestä eliöyhteisöjen tutkimuksesta mekanistisempaan tutkimukseen, joka hakee vastauksia eliöyhteisöjä muovaaviin prosesseihin. Samaan aikaan uudet menetelmät aineiston keruuseen ovat dramaattisesti kasvattaneet ekologisten aineistojen määrää ja laatua. Tämä tarjoaa uusia mahdollisuuksia entistä kokonaisvaltaisempien tutkimuskysymysten asetteluun. Kasvava aineistojen määrä on luonut tarpeen kehittää sellaisia uusia analyyttisiä menetelmiä tilastolliseen ekologiaan, joiden avulla voidaan hyödyntää kasvavan aineistomäärän potentiaali. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat olleet sellaisten tilastollisten menetelmien kehitys, joiden avulla on mahdollista yhdistää erilaisia aineistoja sekä mallintaa yhtäaikaisesti lajien, lajiyhteisöjen ja ekosysteemien dynamiikkaa ja levinneisyyttä. Väitöskirjassani olen keskittynyt yhteisöekologisessa mallinnuksessa tarvittavien analyyttisten työkalujen metodologiseen kehitykseen. Tutkimuksessani olen yhdistänyt tilastollisen ekologian erilaisia näkökulmia: ekologin maastohavaintoihin perustuvaa näkemystä sekä tilastotieteilijän metodologista näkemystä. Väitöskirjani koostuu neljästä luvusta, jotka yhdessä muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Aloitan synteesillä yhteisöekologisen mallintamisen viimeaikaisista kehityksestä ja esittelen yhtenäisen tilastotieteellisen kehyksen, jonka avulla tutkijoiden on helppo tutkia yleisiä yhteisöekologia kysymyksiä samanaikaisesti. Tämän kehyksen avulla, jota tässä kutsutaan yhteisöekologiseksi hierakiseksi malliksi (HMSC), on mahdollista sisällyttää tietoa lajien esiintymisestä, ympäristömuuttujista, lajien ominaisuuksista, fylogeniasta, sekä tutkimusmallien rakenteista. Seuraavaksi esitän kaksi tärkeää laajennusta HMSC kehykseen. Ensimmäinen laajennus mahdollistaa systemaattisen tarkastelun siitä miten lajien yhteisesiintyminen riippuu ympäristötekijöistä. Toinen laajennus mahdollistaa HMSC kehyksen soveltamisen erittäin laajoihin spatiaalisiin aineistoihin. Tutkin näiden laajennusten etuja ja haittoja soveltamalla sekä niitä että vaihtoehtoisia menetelmiä simuloituihin aineistoihin. Lisäksi havainnollistan molempia menetelmällisten laajennusten käytännön soveltuvuutta oikeiden ekologisten aineistojen avulla, ja esitän yhden soveltaviin ekologisiin kysymyksiin keskittyvän tapaustutkimuksen. Väitöskirjatutkimukseni tulokset osoittavat, että yhtenäisen HMSC kehyksen avulla voidaan vastata laajaan kirjoon perustavanlaatuisiin ja soveltaviin kysymyksiin siitä miten eliöyhteisöt ovat rakentuneet. Suoritetut simulaatiokokeet osoittavat että ehdottamani laajennukset HMSC- malliin tuovat entistä tehokkaampia työkaluja yhteisöekologiseen tutkimukseen. Väitöskirjatyössäni julkaistut ohjelmistot ja käyttöoppaat helpottavat HMSC kehyksen käyttöönottoa yhteisöekologian tutkimuksessa. Ennen kaikkea väitöskirjani tulisi nähdä vakaana perustana jonka päälle on mahdollista kehittää entistä syvällisempää yhteisöekologista mallinnusta. Osa mahdollisista tulevaisuuden kehittämisen kohteista liittyy siihen miten erilaisilla mallinrakenteilla ja mallien estimointiin liittyvillä tekniikoilla voidaan vastata entistä kokonaisvaltaisemmin yhteisöekologisiin kysymyksiin, ja osa niihin numeerisiin haasteisiin joita uudentyyppisten ja entistä suurempien aineistojen käsittely tuo mukanaan. Uskon, että väitöskirjatyöni tulokset luovat hyvän lähtökohdan uusille menetelmille joilla näihin haasteisiin voidaan vastata.
  • Yin, Ming (Helsingin yliopisto, 2018)
    N/A
  • Kempe, Riitta (Helsingin yliopisto, 2018)
    Siniketun valinnalla parannetaan lisääntymistä, nahan laatua ja kokoa. Näiden ohella voidaan jalostaa terveys-, rakenne- tai rehuhyötysuhdeominaisuuksia. Siniketun rakenne- ja terveysominaisuuksissa on tapahtunut eläinten lihavuuden lisääntyessä epäedullisia muutoksia, ja on tärkeä tutkia, miten valintaa pitää muuttaa tilanteen korjaamiseksi. Rehu on tuotannon suurin kustannustekijä, minkä vuoksi rehujen parempi hyödyntäminen on noussut kiinnostavaksi valinnan kohteeksi. Rehun tehoton käyttö voi heikentää kasvua ja lisätä lannan kautta tulevien hukkaravinteiden kuormitusta ympäristöön. Väitöskirjatyön tavoitteena oli arvioida uusien rakenne-, terveys- ja tuotanto-ominaisuuksien geneettinen vaihtelu ja niiden korrelaatiot nykyisessä valintaohjelmassa olevien ominaisuuksien kanssa. Nämä monipuoliset tiedot tarvitaan valintaohjelman uudistamista varten. Tutkimushankkeessa luotiin eläinten arviointia varten menetelmät ja asteikot seuraaville uusille ominaisuuksille: rehunkäyttökyky, kuntoluokka (lihavuus), eläinten pituus, etujalkojen asento, liikuntakyky ja silmätulehdusalttius. Nykyinen eläimen ja nahan koon painotus valinnassa parantaa epäsuorasti myös siniketun rehunkäyttökykyä. Rehunkäyttökyvyn tai nahkaominaisuuksien parantaminen valinnan avulla ei kuitenkaan saisi johtaa ketun terveyden heikentymiseen tai koon ja lihavuuden kasvuun, sillä nopeasti kasvavat ja isokokoiset eläimet kuluttavat enemmän rehua, jolloin rehukustannukset nousevat. Lisäksi nopea kasvu, suuri elopaino ja lihavuus ovat riskitekijöitä alle kuuden kuukauden ikäisen siniketun hyvinvoinnille, sillä ne aiheuttavat usein etujalkojen taipumista ja liikuntakyvyn heikentymistä. Ison koon tai lihavuuden ja silmäterveyden välille ei löydetty geneettistä yhteyttä, mutta tiheän ja massakkaan turkin valinta voi lisätä silmätulehdusalttiutta. Eläimen pituus uutena valintakriteerinä avaa mahdollisuuden kasvattaa hyvärakenteisia, solakoita kettuja, sillä pituuden valinnasta ei seuraa lihavuutta tai silmäterveyden heikentymistä eikä sillä ole epäedullisia vaikutuksia turkin laatuun. Sinikettujen rakenteessa, terveysominaisuuksissa ja rehuhyötysuhteessa on perinnöllistä vaihtelua, joten sinikettujen hyvinvointia voidaan tehokkaasti edistää eläinjalostuksen menetelmin tuotanto-ominaisuuksien rinnalla. Tämä kuitenkin edellyttää, että jalostustavoitteet laajennetaan uusiin terveys- ja rakenneominaisuuksiin, valinnan painotusta siirretään hyvinvointiominaisuuksiin ja valinnan apuna käytetään valtakunnallista tietojenkeruujärjestelmää ja jalostusohjelmaa. Asiasanat: Alopex lagopus, kotieläinjalostus, periytyvyys, turkiseläimet  
  • Schepel, Lotta (Helsingin yliopisto, 2018)
    Lääkehoitoon ja sen toteutukseen liittyvät riskit ovat merkittävä potilasturvallisuutta uhkaava tekijä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Maailman terveysjärjestön (WHO) globaalin potilasturvallisuushaasteen tavoitteena on lääkityspoikkeamien vähentäminen. Keskeisiksi riskeiksi on tunnistettu suuren riskin tilanteet (ympäristöt, lääkehoidot, potilasryhmät), monilääkitys ja potilassiirrot. Farmasian ammattilaisten tehtäväkentän laajentamista lääkitysturvallisuustyöhön on esitetty systemaattisesti kansainvälisissä potilasturvallisuusaloitteissa jo 2000-luvun alusta alkaen. Myös suomalaisissa tutkimuksissa on tunnistettu lääkitysturvallisuusriskejä, joiden hallitsemiseksi tarvitaan uusia strategioita. Tämä väitöskirjatutkimus käsittelee sairaaloiden lääkitysturvallisuusstrategioita käyttäen Helsingin yliopistollista keskussairaalaa (HUS) tapausesimerkkinä. Kohdennetuiksi kehitysalueiksi valittiin suuren riskin lääkkeet (osatyöt I-II) ja kliinisen farmasian palvelut (osatyöt III-IV). Tutkimuksen teoreettisena viitekehityksenä sovellettiin Inhimillisen erehtymisen -teorian systeeminäkökulmaa. Tutkimus jaettiin kahteen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa I (osatyöt I-II) tunnistettiin suuren riskin lääkkeitä hyödyntämällä HUS:in haittavaikutus- ja lääkityspoikkeamailmoituksia, joita verrattiin sairaalan lääkekulutukseen ja yhdysvaltalaisen Institute for Safe Medication Practices -järjestön riskilääkelistaukseen. Menetelmää pilotoitiin ensin pienemmällä kohdennetulla otoksella (n=249), joka koostui HUS:iin vuosina 2007-2013 raportoiduista lääkityspoikkeamista (osatyö I). Menetelmä todettiin toimivaksi ja sitä käytettiin toisessa osatyössä laajempaan aineistoon, joka koostui HUS:ssa vuosina 2015-2016 raportoiduista haittavaikutus- (n=401) ja lääkityspoikkeamailmoituksista (n=11 668). Lääkeaineet ja terapiryhmät, joista oli tehty yleisimmin haittavaikutus- ja lääkityspoikkeamailmoituksia, olivat erilaisia. Esimerkiksi syöpälääkkeet, veren hyytymiseen vaikuttavat lääkkeet, opioidit ja insuliinit tulisi luokitella suuren riskin lääkkeiksi HUS:ssa. Tutkimuksen toisessa vaiheessa (osatyöt III-IV) tutkittiin lääkitysturvallisuutta edistävien kliinisen farmasian palveluiden kehittymistä suomalaisissa sairaaloissa. Osatyössä III tutkittiin farmasistin tekemää lääkitystiedon ajantasaistamista ja lääkehoidon kokonaisarviointia iäkkäillä päivystyspotilailla (n=150) HUS:issa (n=75) ja Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa (KYS, n=75). Potilaat olivat omatoimisesti tai omaishoitajan kanssa kotona asuvia, ≥65-vuotiaita ja käyttivät ≥6 lääkettä. Kaikilla potilailla HUS:ssa (100 %) ja 99 %:lla KYS:ssä oli puutteita tulovaiheen lääkitystiedoissa. Tulosyyhyn yhteydessä olevia lääkitysongelmia oli 16 %:lla HUS:ssa ja 29 %:lla KYS:ssä. Muita akuutteja, päivystyksessä toimia vaativia lääkitysongelmia oli 19 potilaalla (25 %) HUS:ssa ja 54 potilaalla (72 %) KYS:ssä. Lisäksi suurimmalla osalla potilaista (89 %:lla HUS:ssa ja 100 %:lla KYS:ssä) oli muita, kiireettömämpiä lääkitysongelmia. Osatyössä IV tutkittiin kliinisen farmasian palveluiden kehittymistä suomalaisissa sairaaloissa vuosina 2011 ja 2016 sairaala-apteekkeihin (n=24) ja lääkekeskuksiin (2011: n=131, 2016: n=28) lähetetyllä verkkokyselyllä. Vastausprosentit olivat 60 % (2011) ja 52 % (2016). Vuonna 2016 kliinisen farmasian palveluita tarjottiin 85 %:ssa vastanneista yksiköistä, kun vuonna 2011 vastaava luku oli 51 %. Osastofarmaseuttien ja kliinisten proviisorien tehtävät olivat laajentuneet järjestelmälähtöiseen lääkitysturvallisuustyöhön ja lähemmäs potilasta. Myös kliinisen farmasiaan ja lääkitysturvallisuuteen keskittyvään täydennyskoulutukseen osallistuminen oli selvästi yleisempää vuonna 2016 kuin 2011. Tämä tutkimus tarjosi yliopistosairaalakeskeisen näkökulman lääkehoitojen riskienhallintaan Suomessa. Organisaatiokohtaisia suuren riskin lääkkeitä voidaan tunnistaa haittavaikutus- ja lääkityspoikkeama-ilmoitusten avulla, mutta kansallista koordinaatiota tarvitaan näistä rekistereistä saatavan tiedon tehokkaampaan hyödyntämiseen. Päivystyspotilaiden lääkitystietojen ajantasaistamis- ja lääkehoidon arviointiprosesseja tulee kehittää moniammatillisesti hyödyntämällä tehokkaasti farmasian ammattilaisten osaamista. Kliininen farmasia ja farmasistien osallistuminen lääkitysturvallisuustyöhön on lisääntynyt suomalaisissa sairaaloissa. Tämä kehitys on linjassa kansainvälisten ja kansallisten potilasturvallisuussuositusten kanssa ja sen on syytä jatkua.
  • Venäläinen, Annika (Helsingin yliopisto, 2018)
    The purpose of this thesis is to provide a better understanding of the properties of surfaces covered by self-assembled monolayers (SAMs) as well as the magnetic properties of interacting nanoclusters of gold and palladium. Surfaces covered by SAMs were studied by investigating their possible metallization as well as the morphological changes in bare and SAM covered Au(111) surfaces induced by Ar irradiation. The ferromagnetism in bare Au and Pd nanoagglomerates produced by nanocluster deposition was also investigated. SAMs used for this thesis are dodecanethiols (DDT, CH3(CH2)11SH) for the study on Ar ion induced morphological effects, as well as 4-mercaptopyridine (4-MPy) and two different kinds of dithiocarbamates (DTCs, R2NCS2) for the metallization study. The Au and Pd clusters were generated using a gas aggregation source in the low energy-range. Surface morphologies were studied by the use of scanning tunnelling microscopy (STM), transmission electron microscopy (TEM) and atom force microscopy (AFM). X-ray photoelectron spectroscopy (XPS) was used to determine the chemical compositions of surfaces, whereas a superconducting interference device (SQUID) was utilized for magnetization measurements. Our results show that DDT covered surfaces are more susceptible for irradiation-induced surface morphology changes than the unmodified Au surfaces. Flame-annealing of a Au(111) surface prior to ion bombardment is also found to be more susceptible to irradiation-induced surface defects. Based on our results it also seems that SAMs of DDT, 4-MPy, DTC, and DTC2 are impenetrable for Pd clusters deposited at thermal energies. For assemblies of bare Au nanoclusters we present ferro- and superparamagnetic behaviour dependent on the interactions between particles. The enhanced surface-to-volume atomic ratio is found to favour ferromagnetism in the case of bare Au nanoparticles. For palladium nanocluster thin films we show that the ferromagnetic behaviour is highly dependent on the growth mode and film thickness, as these cause variations in the Pd cluster structures and resulting film morphologies.
  • Leijon, Helena (Helsingin yliopisto, 2018)
    Feokromosytoomat ja paraganglioomat ovat harvinaisia neuroendokriinisiä kasvaimia, joiden esiintyvyydeksi on arvioitu 0.4-9.5/1000000. Lisämunuaisen ytimen kasvaimia kutsutaan feokromosytoomiksi. Paraganglioomiksi kutsutaan histologisesti samankaltaisia lisämunuaisen ytimen ulkopuolisia kasvaimia, jotka saavat alkunsa sympaattisista tai parasympaattisista ganglioista. Suomessa todetaan vuosittain noin 10–15 feokromosytoomaa, mutta esiintyvyyden arvellaan olevan nousussa. Kaikilla feokromosytoomilla ja paraganglioomilla ajatellaan nykyisin olevan enemmän tai vähemmän kykyä lähettää etäpesäkkeitä, mutta histologisin keinoin on mahdotonta arvioida luotettavasti kasvaimen metastaattista potentiaalia, mikä tekee tästä kasvainryhmästä haastavan sekä kliinikolle että patologille. Feokromosytoomista noin 10 % ja paraganglioomista 15–30% lähettää etäpesäkkeitä. Toistaiseksi mikään immunohistokemiallinen värjäys, kuvantamistutkimus tai geneettinen testi ei luotettavasti erottele metastasoivia kasvaimia ei-metastasoivista. Viime vuosina feokromosytoomien ja paraganglioomien geneettisestä taustasta on saatu uutta tietoa ja nykytiedon mukaan 30–40 %: feokromosytoomista ja paraganglioomista on perinnöllisiä, ituradan mutaatiosta johtuvia. Taustalla oleva mutaatio vaikuttaa kasvaimen patogeneesiin ja ennusteeseen. Sukkinaattidehydrogenaasi kompleksin B alayksikön, SDHB-geenin, mutaatioon liittyvistä kasvaimista metastasoi noin 30 %. Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli löytää primäärituumorin metastasointia ennustavia diagnostisia, prognostisia ja prediktiivisiä biomarkkereita. Materiaalina oli 153 primääriä feokromosytoomaa ja paraganglioomaa, jotka oli leikattu HUS:ssa vuosina 1973–2009. Potilaita materiaalissa oli 147. Kasvaimista tehtiin Tissue Micro Array blokki (TMA) immunohistokemiallisia tutkimuksia varten. SDHB-mutaation esiintymistä selvitettiin immunohistokemiallisella SDHB-värjäyksellä. Kuudentoista tuumorin asparagiiniin liittyvät glykaanirakenteet (N-glykaanit) analysoitiin MALDI-TOF massa spektrometrisellä menetelmällä. Harvinaisista kilpirauhasen paraganglioomista, jotka etsittiin paraganglioomarekisteristä (European-American-Head-and-Neck-Paraganglioma-Registry) analysoitiin pään ja kaulan alueen paraganglioomissa esiintyvät mutaatiot. Totesimme RNA:ta sitovan posttranskriptionaalisen säätelijäproteiini HuR:n lisääntyvän metastasoituneissa feokromosytoomissa ja paraganglioomissa. Totesimme myös merkitsevästi enemmän tuumorinekroosia ja proliferatiivisuutta metastasoituneissa kasvaimissa. Kasvainten somatostatiinireseptoriprofiili oli yksilöllinen. Somatostatiinireseptoriprofiilin immunohistokemiallinen tutkiminen voi auttaa sopivan somatostatiinianalogipohjaisen kuvantamismenetelmän ja hoidon valitsemisessa. Neljä neutraalia N-glykaania ja kolme hapanta N-glykaania, assosioituivat metastasoituneisiin kasvaimiin, joissa oli myös enemmän fukosylaatiota ja kompleksia fukosylaatiota. Harvinaiset kilpirauhasen paraganglioomat assosioituivat vahvasti SDHB- ja SDHA- mutaatioihin. Suomalaisessa potilasmateriaalissamme 10% potilaista oli immunohistokemiallisesti SDHB-negatiivisia, mikä on vahva osoitus SDHB-mutaatiosta.
  • Hannukainen, Kristiina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tarkastelen korkeakoulupoliittiseen keskusteluun paikantuvassa tutkimuksessani tutkijakoulutuksen tietokapitalistista hallintaa. Tietokapitalistisella hallinnalla tarkoitetaan tiedon ja tieteen sekä tiedon tuottajien toiminnan ja tietämisen yhä tehokkaampaa taloudellista hallintaa. Tutkimuksessani syvennyn tietokapitalistisen hallinnan seurauksiin tutkijoiden ja tutkijakoulutettavien toimijuuden sekä tiedon ja tietämisen kannalta. Tutkimuksessani kysyn, miten tutkijakoulutettavien toimijuus muotoutuu tietokapitalistisessa hallinnassa sekä millaista tiedontuotantoa ja tiedon hallintaa tutkijakoulutus mahdollistaa. Tutkimukseni kiinnittyy uuden yliopistolain voimaantulon jälkeen toteutettuun kansalliseen tohtorikoulutuksen rakenteelliseen muutokseen. Väitöskirja koostuu neljästä artikkelimuotoisesta osajulkaisusta sekä yhteenveto-osasta. Tutkimusaineistoni muodostuu 28 tutkijakoulutettavan haastattelusta sekä korkeakoulupoliittisista dokumenteista, joiden analyysissä sovellan diskursiivista lähestymistapaa. Tuon tutkimustuloksissani esille, kuinka tietokapitalistinen hallinta esiintyy taloudellisina tehokkuuden ja tuottavuuden vaatimuksina tutkijakoulutuksessa, tutkijuudessa ja tiedontuotannossa. Erityisesti tietokapitalistinen hallinta ilmenee tutkimusrahoituksessa. Ensimmäisessä artikkelissa esitän, että tutkimusrahoitus säätelee akateemisia projekteja ja niiden kautta toteutuvia väitöskirjoja sekä syvemmin tutkijoiden taloutta. Toisessa artikkelissa tuon esiin yliopiston hallinnon toimien epämääräisyyttä tutkijakoulutuksen muutoksessa sekä tietokapitalistisen hallinnan seurauksia, jotka vaikuttavat tutkijoiden toimijuuteen. Kolmannessa artikkelissa tarkastelen julkaisupolitiikkaa osana tietokapitalistista hallintaa, joka säätelee tutkijoiden tietoa ja tietämistä. Artikkelissa havainnoillistan myös monografiaväitöskirjan ja artikkeliväitöskirjan arvostuksellisia eroja. Neljännessä artikkelissa käsittelen tiedon yhteiskunnallista vaikuttavuutta, joka tähtää tietokapitalismin tavoittelemaan tapaan tuottaa hyödynnettävää tutkimustietoa. Tämä näkyy tutkijoiden tutkimusta koskevissa valinnoissa, siinä millaista tietoa tuotetaan ja miten tutkimustieto kommunikoidaan. Tutkimuksen keskeinen havainto on, että tutkijakoulutettavan tulee toimia tietokapitalistisen hallinnan mukaan taloudellista toimintatapaa myötäillen ja neuvotella tietokapitalistisen hallinnan kanssa tohtorintutkinnon saavuttaakseen. Tutkijakoulutuksessa vallitsee lisäksi valtasuhteita sekä epämääräisenä näyttäytyviä käytäntöjä tiedontuotannossa ja tutkijana olemisessa. Tietokapitalistisen hallinnan seuraukset vaikuttavat toimijuuteen eniten hallinnan käytäntöinä, kuten epävarmana tutkimusrahoituksena. Toisaalta tutkijalle tarjoutuu myös tietokapitalistisessa hallinnassa tilaisuuksia ’oikein hallita’ ja menestyä tai haastaa hallintaa, jolloin saattaa mahdollistua erilaisia toiminnan mahdollisuuksia tehdä toisin.
  • Tanskanen, Tomas (Helsingin yliopisto, 2018)
    Paksu- ja peräsuolisyöpä on maailman kolmanneksi yleisin syöpätyyppi, jonka osuus kaikista uusista syövistä on noin 10%. Jos suolistosyöpä tai sen esiaste todetaan riittävän varhain, ovat hoitotulokset erinomaisia. Valtakunnallisilla seulontaohjelmilla voidaan vähentää suolistosyöpään liittyvää kuolleisuutta, mutta geneettisestä alttiudesta johtuen osa väestöstä hyötyy intensiivisemmästä seulonnasta ja muista syöpää ehkäisevistä toimenpiteistä. Tämän väitöskirjatyön tavoitteena oli tutkia suolistosyövän geneettisiä riskitekijöitä nuorilla potilailla ja yleisessä väestössä. Periytyvät syöpäalttiusoireyhtymät olivat yleisiä alle 40-vuotiaana suolistosyöpään sairastuneilla suomalaisilla potilailla (26-59% tässä aineistossa). Nämä oireyhtymät voitiin tunnistaa joko kasvaimissa todettujen DNA:n korjausvirheiden tai ruoansulatuskanavassa esiintyneiden hyvänlaatuisten kasvaimien perusteella. Laajamittaisen DNA:n sekvensoinnin käyttöä arvioitiin, mutta tässä aineistossa se ei tuonut diagnostista lisähyötyä edellä mainittujen piirteiden tunnistamisen jälkeen. Eräät harvinaiset geenimuutokset voivat aiheuttaa moninkertaisen syöpäriskin ja auttaa ymmärtämään syövän yleisiä syntymekanismeja. Suomen asutushistoriasta johtuen suomalaiseen väestöön on rikastunut harvinaisia geenivariantteja, joiden tutkiminen muissa väestöissä on haastavaa. Genominlaajuista sekvensointia käyttäen tutkimme harvinaisia geenimuutoksia 117:llä suomalaisella suolistosyöpäpotilaalla, joilla epäiltiin periytyvää syöpäalttiutta (sairastumisikä alle 40 vuotta tai lähisuvussa vähintään yksi toinen suolistosyöpätapaus; tunnetut oireyhtymät oli poissuljettu). Aineisto ei tarjonnut vahvaa näyttöä yhteisistä geneettisistä alttiustekijöistä tässä potilasryhmässä, mutta tunnistimme kymmenen ehdokasgeeniä, joiden vaikutusta suolistosyöpäalttiuteen voidaan arvioida laajemmissa tutkimuksissa. Aiemmissa tutkimuksissa on tunnistettu kymmeniä yleisiä geneettisiä variantteja, joista jokaisella on pieni vaikutus suolistosyövän yksilölliseen riskiin. Väestötasolla niiden vaikutukset ovat kuitenkin huomattavia, ja ne voivat summautuessaan aiheuttaa korkean sairastumisriskin. Tutkimme yli yhdeksää miljoonaa geneettistä varianttia 1 701:llä suomalaisella suolistosyöpäpotilaalla ja 14 082:lla verrokilla DNA-siruja käyttäen. Tutkimusta laajennettiin myös muihin eurooppalaisiin aineistoihin, jotka kattoivat yhteensä 11 647 suolistosyöpätapausta ja 12 356 verrokkia. Totesimme, että ainakin 13 aiemmin tunnistettua kromosomialuetta vaikuttivat suolistosyövän riskiin suomalaisessa väestössä. Uusia geneettisiä riskitekijöitä ei tunnistettu. Nämä tulokset vahvistavat aiempaa tietoa ja osoittavat geneettisiä yhtäläisyyksiä suomalaisten ja muiden eurooppalaisten välillä, mikä edistää tutkimusten suunnittelua tulevaisuudessa.
  • Tacey, Ivan (Helsingin yliopisto, 2018)
    Animism and Interconnectivity is an ethnographic study of Batek Dè’ and Manya’ religion on the periphery of the Malaysian rainforest. In the twenty-first century, the lives of these two small-scale groups of former hunter-gatherers take place on the interconnected frontier between forest and the outside world, a nexus of different ideas, peoples and objects of diverse origins. Contesting views of animism as an objectified and timeless ontology, the study adopts a politicizing and historicizing approach. It explores how political marginalization, rapid environmental change and historical conditions of subordination and violence have shaped changes and continuities in shamanistic practices, myths, cosmologies and relations with other-than-human beings. Through an examination of specific events in particular places on the forest periphery, it highlights the many qualities and shades of interconnection to show the depth and breadth of its impact on animistic forms and practices.
  • Luukkonen, Marja (Helsingin yliopisto, 2018)
    Väitöskirjassa tutkitaan, mitä velvollisuuksia sijoittajalla on Suomen lainsäädännön nojalla ja mitä velvollisuuksia sijoittajalla pitäisi olla. Sijoitustuotteen tarjoajan on usein selvitettävä sijoittajan sijoittajaprofiili ja kysyttävä muun muassa tämän sijoituskokemuksesta ja -tietämyksestä. Sijoittajalla ei ole varsinaista tiedonantovelvollisuutta tuotteen tarjoajalle. Jos tuotteen tarjoaja täyttää lain mukaisen selonottovelvollisuutensa, sijoittajan vastuulla on, mitä tietoja hän itsestään antaa tuotteen tarjoajalle. Sijoittajaprofiilin selvittäminen on sijoittajan omaksi parhaaksi: tarkoituksena on, että sijoittajalle myydään sijoittajaprofiiliin soveltuva sijoitustuote. Sijoittajan selonottovelvollisuus on lähtökohtaisesti laaja: sijoittajan tulee tutustua kaikkeen hänelle annettuun materiaaliin. Sijoittajan selonottovelvollisuus voi kuitenkin tapauskohtaisesti supistua, jos sijoittajalle annetaan esimerkiksi suullisesti tai markkinointiesitteessä hänen sijoituspäätökseensä vaikuttavaa harhaanjohtavaa tai virheellistä tietoa. Sijoittajan selonottovelvollisuuden laiminlyönti ei ole käytännössä harvinaista. Nykymuotoista tuotteen tarjoajan laajaa tiedonantovelvollisuutta on kritisoitu jo vuosien ajan. Tutkimukset osoittavat, että laajaan materiaalimäärään tutustuminen on sijoittajille haastavaa. Sijoittajan tietämisvelvollisuus on melko suppea. Tuotteen tarjoajan laaja tiedonantovelvollisuus tarkoittaa lähtökohtaisesti sitä, että ei-ammattimaisen sijoittajan ei odoteta tietävän sijoitustuotteesta juuri mitään ennen sijoitusta koskevan informaation saamista. Lähtökohtaisesti jokaisen suomalaisen sijoittajan perustietoihin kuuluu, että sijoittamiseen liittyy aina riski ja että yksinkertaisiin osakesijoituksiin ja velkakirjasijoituksiin liittyy riski pääoman menettämisestä. Koska useat sijoitustuotteet ovat rakenteeltaan ja ehdoiltaan nykyään monimutkaisia, ja kun epätietoisuus liittyy siihen, mihin riski tosiasiassa kohdistuu, ei mainituilla peruslähtökohdilla aseteta kovin suuria vaatimuksia sijoittajan tietotasolle. Tilanne muuttuu, jos sijoittajalla on aiempaa sijoituskokemusta tai -tietämystä. Sijoittajan pitää reklamoida sijoitustuotteen tarjoajalle kohtuullisessa ajassa siitä, kun sijoittaja havaitsi tai hänen olisi pitänyt havaita tuotteen tarjoajan sopimusrikkomus. Tällainen sopimusrikkomus on käsillä esimerkiksi silloin, kun tuotteen tarjoaja on antanut sijoittajalle virheellistä tietoa tuotteesta. Jos sijoittaja ei reklamoi kohtuullisessa ajassa, hän menettää pääsääntöisesti oikeutensa vedota virheeseen ja kantaa itse vastuun mahdollisista epäedullisista seurauksista. Ottaen huomioon sijoittajansuojalainsäädännön tarkoituksen on reklamaatiovelvollisuus nykymuodossaan ankara. Vaihtoehtona voisi olla esimerkiksi se, että jos sijoittaja laiminlyö kohtuullisen reklamaatioajan, hänelle tiedonantovirhetapauksessa maksettava vahingonkorvauksen määrä alenisi. Toinen vaihtoehto olisi poistaa reklamaatiovelvollisuus ja jättää seuraamus lainsäädäntömme vanhentumista koskevien säännösten varaan. Sijoitustuotteen tarjoajan menettelytapoja sijoitustuotteiden myynnissä säännellään tänä päivänä vahvasti. Selvää on, että myös sijoittajalla pitää olla velvollisuuksia. Sijoittajan vastuulla on, että hän antaa itsestään sijoittajaprofiilin selvittämistä varten oikeat ja riittävät tiedot ja että hän tutustuu annettuun materiaaliin sekä tekee harkitun sijoituspäätöksen. Sijoittajan on ymmärrettävä, että sijoittamiseen liittyy aina riski.
  • Fevola, Cristina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Sekä ihmis- että eläinperäisiä mammarena-, orthohanta- ja orthopoxviruksia on tutkittu laajimmin, koska niitä esiintyy maailmanlaajuisesti ja aiheuttavat lisäksi jyrsijävälitteisiä zoonooseja. Nykyään kiinnostuksen kohteina ovat lisäksi jyrsijöissä esiintyvät parechovirukset. Ihmisvälitteisten parechovirusten tiedetään olevan patogeenisia ja helposti leviäviä mutta vielä ei ole osoitettu jyrsijöiden parechovirusten aiheuttavan zoonooseja. Parechovirus B –lajiin kuuluva Ljungan virus (LV) löydettiin ensimmäisen kerran vuonna 1998 ruotsalaisesta metsämyyrästä. Ljungan virus kuuluu muiden parechovirusten kanssa suureen pikornavirusperheeseen. Ljungan virus on jyrsijävirus mutta muuten tästä viruksesta tiedetään vähän ja esimerkiksi sen isäntäjoukon laajuutta tai epidemiologiaa ei ole tarkkaan selvitetty. Löytyy vain harvoja tutkimuksia, joissa Ljungan viruksen seroprevalenssia ihmisillä on selvitetty tai ehdotettu yhteyttä ihmistauteihin. Tämän väitöskirjatyön päätavoitteina oli tutkia ja selvittää Ljungan viruksen assosiaatiota ihmistauteihin ja näistä varsinkin keskushermostoinfektioihin, sekä määrittää viruksen prevalenssia ja levinneisyyttä Euroopan laajuisesti ihmisissä ja jyrsijöissä. Ljungan viruksen assosiaatiota ihmistauteihin tutkittiin kahdessa eri potilaskohortissa. Toinen potilaskohortti koostui suomalaisista sairaalahoitoisista myyräkuumepotilaista. Myyräkuumeen aiheuttaa jyrsijävälitteinen orthohantaviruksiin kuuluva Puumala-virus (PUUV). Ljungan viruksen lisäksi tästä potilaskohortista tutkittiin myös lymfosyyttisen koriomeningiittiviruksen (LCMV) sekä lehmärokkoviruksen (CPXV, Orthopoxvirus) aiheuttamia serokonversioita. Tuloksia ja potilaiden oirekuvia verrattiin toisiinsa. Lopputuloksena voitiin todeta, että myyräkuumeen taudinkuvassa ei huomattu eroa riippumatta siitä oliko potilaalla vain PUUV-infektio vai mahdollinen LV/LCMV/CXPV-yhteisinfektio. Toinen potilaskohortti koostui potilaista, joilla epäiltiin keskushermostoinfektiota. Tässä kohortista tutkittiin potilasnaytteistä niin Ljungan viruksen kuin LCMV:n seerumivasta-aineita sekä etsittiin selkäydinnestenäytteistä näiden virusten nukleiinihappoa. Aineistosta ei löydetty yhtään LV- tai LCMV-nukleiinihappopositiivista selkäydinnäytettä. Ljungan viruksen jyrsijäisäntäkirjoa ja maantieteellistä levinneisyyttä tutkittiin eri jyrsijälajien kudosnäytteiden avulla. Näitä näytteitä kerättiin yhdeksästä eri Euroopan maasta ja näytteistä tutkittiin Ljungan viruksen nukleiinihappoja. Pystyimme osoittamaan että LV on maantieteellisesti erittäin laajalle levinnyt. Jokaisesta tutkitusta yhdeksästä Euroopan maasta pystyttiin osoittamaan Ljungan viruksen nukleiinihappoa ainakin yhdestä jyrsijälajista. Testatuista 21 jyrsijälajista 17 lajissa osoitettiin LV nukeliinihappoa. Tulosten perusteella metsämyyrä toimii kuitenkin Ljungan viruksen pääisäntänä. Urokset sekä nuoret aikuiset metsämyyrät olivat merkittävästi useammin Ljungan virus positiivisia ja temporaalisen prevalenssin mukaan syksyllä esiintyvyys oli korkeampi kuin keväällä tai kesällä. Temporaalinen vaihtelu viittaisi siihen, että aikuisilla metsämyyrillä infektio on mahdollisesti itsestäänrajoittuva.
  • Ilves, Marit (Helsingin yliopisto, 2018)
    Nanoteknologialla on suuri vaikutus arkielämän eri osa-alueisiin, koska sillä on valtava potentiaali mullistaa kulutushyödykkeitä ja teollisia sovelluskohteita. Nanoteknologian menestyksen avain perustuu nanokokoisten materiaalien uusiin ja paranneltuihin ominaisuuksia, kuten lujuuteen ja johtokykyyn verrattuna vastaaviin, mikrokokoisiin materiaaleihin. Sekä kuluttajat että työntekijät altistuvat todennäköisimmin teollisesti tuotetuille nanomateriaaleille (ENM, engl. engineered nanomaterials) hengitysteiden ja ihon kautta. ENM:n pienen koon vuoksi ne pystyvät ohittamaan ihmiskehon fysikaaliset ja kemialliset esteet, minkä jälkeen ne joutuvat kosketuksiin immuunijärjestelmän kanssa, joka kykenee tunnistamaan elimistölle vieraita rakenteita, kuten ENM:eja. Materiaalien partikkelikoon pienentäminen lisää myös niiden kemiallista reaktiivisuutta, joka yhdessä pienen koon ja muiden fysikaalis-kemiallisten ominaisuuksien kanssa tarkoittaa, että ENM:t voivat vaikuttaa immuunijärjestelmäämme, ja vaikutukset voivat olla hyödyllistä mutta myös haitallisia terveydellemme. Tämän väitöskirjatyön tarkoituksena oli tutkia ENM:ien vaikutuksia ja fysiologisia seurauksia terveessä ja heikentyneessä immuunijärjestelmässä sekä keuhkoissa että ihossa. Väitöskirjatyön päähavainnot olivat, että jäykät ja sauvamaiset, mutta eivät pitkät ja lankakerämäiset, hiilinanoputket (CNT, engl. carbon nanotubes) pystyivät aktivoimaan luontaisen immuniteetin ja aiheuttamaan samanlaisen tilan kuin allerginen hengitysteiden tulehdus. Vaikka nanofibrillimäiset selluloosat aiheuttivat akuuttia pulmonaarista tulehdusta, niiden vaikutukset vähenivät kuukaudessa ja aineen biopysyvyydestä huolimatta niiden terveysvaikutukset erosivat merkittävästi jäykän, sauvanmuotoisen CNT:n aiheuttamista pitkäaikaisista patologisista vaikutuksista. Sekä päällystämättömät että funktionalisoidut CuO-nanomateriaalit pahensivat allergista astmaa aiheuttamalla keuhkojen neutrofiliaa, mutta partikkelin pinnan PEGylaatio vähensi merkittävästi muokkaamattomien CuO ENM:n tulehdusvaikutuksia, mikä havaittiin erityisen selvästi transkriptionaalisella tasolla. Paikallinen ihoaltistuminen nano-kokoiselle ZnO:lle hiiren atopisen dermatiitin mallissa paljasti, että partikkelit kykenivät kulkemaan allergisen ihon läpi, mikä oli mekaanisesti rikkoutunut. Tämä materiaalin tunkeutuminen johti pro-inflammatoristen ja allergisten reaktioiden paikalliseen vähentymiseen, sekä IgE-vasta-ainetuotannon systeemiseen lisääntymiseen. Tämä työ antaa tietoa ENM:ien vaikutuksista keuhkoissa ja ihossa. Tämän väitöskirjatyön tulokset osoittavat, että ENM:t, joilla on erilaisia fysikaalis-kemiallisia ominaisuuksia, kykenevät moduloimaan immuunijärjestelmäämme. Nämä havainnot korostavat materiaalien moninaisuutta ja monimutkaisuutta, sekä korostavat niiden vaikutuksia immuunijärjestelmään ja sen seurauksia terveydelle. Nämä tiedot edistävät ENM:n turvallisuuden arviointia, ja niistä voi olla hyötyä nanolääketieteessä.
  • Jalanko, Mikko (Helsingin yliopisto, 2018)
    Hypertrofinen kardiomyopatia (HCM) on yleisin perinnöllinen sydänlihassairaus. Sairauteen liittyy äkkikuoleman riski osalla potilaista. Tämän riskin arvioiminen on tunnetusti vaikeaa myös moderneilla riskinarviomenetelmillä ja tarve diagnostisille työkaluille, jotka tätä parantaisivat, on ilmeinen. Taudin periytyvyyden arvioimiseksi tarvitaan geenidiagnostiikan lisäksi hyviä menetelmiä varhaisten tautimuotojen havaitsemiseen seurannan kohdentamiseksi. Tämän väitöskirjan tavoite on ollut sydänlihaksen mekaanisten ja sähköisten muutosten arvioiminen ja parempien diagnostisen työkalujen löytäminen rytmihäiriöriskin ja sairauden esimuutosten todentamiseen. Potilasmateriaali koostui 140 suomalaisesta, jotka kantavat joko MYBPC3-Q1061X tai TPM1-D175N geenimutaatiota, jotka aiheuttavat hypertrofista kardiomyopatiaa. Potilaat jaettiin kahteen ryhmään: Ensimmäisessä ryhmässä olivat mutaatiokantajat, joilla todettiin vasemman kammion seinämähypertrofia eli hypertrofinen kardiomyopatia (n = 98) ja toisessa ryhmässä mutaatiokantajat, joilla ei ole hypertrofiaa (n = 42). Ensimmäisessä osatyössä tutkittiin lyhyiden kammioarytmioiden esiintymisen korrelaatiota kuvantamislöydöksiin 31:llä HCM-potilaalla. Totesimme ultraäänitutkimuksella mitatun mekaanisen dispersion olevan selvästi suurentunut HCM-potilailla, joilla esiintyi kammioarytmioita holter-seurannassa. Mekaaninen dispersio ennusti rytmihäiriöitä paremmin kuin pitkittäinen strain ultraäänessä tai jälkitehostuma MRI:ssä. Toisessa osatyössä kartoitimme koko mutaatiokantajakohortin EKG-löydöksiä ja niiden yhteyttä kuvantamislöydöksiin. Ehdottamamme uudet EKG-parametrit RV1<RV2>RV3 ja väliseinän uudelleenmuovautuminen olivat hyvin spesifejä mutaatiokantajille ja erottelivat hyvin ei-hypertrofiset mutaatiokantajat kontrolliryhmästä. Yhdistelemällä näitä uusia EKG-löydöksiä vanhojen hyväksi havaittujen mittausten kanssa päästiin aikaisempaa parempaan erottelukykyyn ei-hypertrofisten mutaatiokantajien ja kontrolliryhmän välillä. Käyttämällä uusia EKG-löydöksiä voidaan yksilöiden seurantaa mahdollisesti kohdentaa paremmin. Kolmannessa osatyössä tutkimme holter-rytminseurannan repolarisaatiomuutosten yhteyttä kuvantamislöydöksiin 46:lla HCM-potilaalla. Totesimme QT-ajan olevan pidentynyt HCM-potilailla ja se piteni progressiivisesti matalammilla syketaajuuksilla suhteessa terveisiin verrokkeihin. QT-ajan pitenemä oli yhteydessä vasemman kammion seinämäpaksuuteen. Potilailla, joilla oli myöhäistehostumaa vasemmassa kammiossa, oli jyrkempi QT/RR kulmakerroin. Myöhäistehostuma voi olla itsenäinen tekijä repolarisaatiomuutoksissa ja vaikuttaa tätä kautta myös rytmihäiriöherkkyyteen. HCM-potilaiden metabolomia ei ole juurikaan aikaisemmin tutkittu. Selvitimme laajalla analyysillä HCM-potilaiden metabolomista profiilia. Löydöksenä oli haaraketjuisten aminohappojen, triglyseridien ja fosfolipidien konsentraatiomuutoksia verrattuna terveisiin kontrolleihin. Nämä muutokset assosioituivat kuvantamislöydöksiin eli taudin vaikeusasteeseen.
  • Hewetson, Michael (Helsingin yliopisto, 2018)
    Mahahaavoja esiintyy sekä varsoilla että aikuisilla hevosilla rotuun tai käyttöön katsomatta. Useiden taustatekijöiden ja monimuotoisen taudinkuvan vuoksi sairaudesta käytetään termiä EGUS eli Equine Gastric Ulcer Syndrome. Mahalaukun tähystys eli gastroskopia on diagnostiikan ideaalisin eli gold standard -menetelmä ja ainoa luotettava kliininen diagnosointitapa. Tähystys vaatii hevosen rauhoittamisen, eikä kaikilla eläinlääkäreillä ole toimenpiteeseen vaadittavaa välineistöä eikä tulkintaan vaadittavaa kokemusta. Virtsan sokerin (sakkaroosin eli sukroosin) analyysin on raportoitu olevan luotettava menetelmä hevosen mahahaavan diagnostiikassa, mutta virtsan kerääminen on teknisesti hankalaa eikä testi näin ollen ole käytännöllinen. Tutkimushypoteesina oli että sokerin nenänieluletkulla tapahtuvan annostelun jälkeen veren sokerikonsentraation analysointi olisi yksinkertainen, käytännöllinen ja taloudellinen vaihtoehto todentaa hevosen mahahaavat luotettavasti. Testin kehittämiseksi ja validoimiseksi tehtiin sarja tutkimuksia: sokerin mittaustestin kehittäminen ja standardisointi, testaustekniikan käytännöllisyys, sekä testin validointi valikoidussa hevospopulaatiossa. Metodin soveltuvuus määritettiin 12 aikuisella hevosella, joilla oli todettu mahahaava. Hevosilla, joilla oli kohtalainen tai vakava mahahaava, sokerin konsentraatio nousi merkittävästi 30, 45, 60 and 90 minuuttia sokerin nenänieluletkutuksen jälkeen. Sokerin huippupitoisuus oli 45 minuutin kohdalla, ja korreloi haavauman vakavuuden kanssa. Johtopäätöksenä todettiin, että veren sokerin läpäisevyystesti verrattuna virtsan sokerin konsentraation mittaamiseen on käyttökelpoinen vaihtoehto seulontatestinä jolla löydetään mahahaavahevoset. Sokerin mittaamiseen hevosen seerumista kehitettiin ja validoitiin tarkka, käytännöllinen ja taloudellinen menetelmä käyttäen kaasukromatografiaa ja liekki-ionisaatio detektoria (GC-FID). Analyysi oli riittävän tarkka ja lineaarinen sekä matalilla (2.34 µmol/L) että korkeilla (20.45 µmol/L) sokerikonsentraatioilla. Seerumiin sokeripitoisuuden määrä vaihteli välillä 89 - 102%; toistettavuus välillä 3.6 - 6.7%, sekä tarkkuus (intermediate precision; RSD %) välillä 4.1 - 9.3%. Menelmän mittausraja oli 0.73 µmol/L. Menetelmän todettiin olevan pätevä ja sitä pystyttiin käyttämään hevosen mahalaukun läpäisevyyden tutkimisessa. Testin toimivuutta mahalaukun tähystykseen verrattuna arvioitiin laajan aineiston avulla. Ryhmissä oli sekä aikuisia hevosia että varsoja. Veren sakkaroosipitoisuus arvioitiin 45 ja 90 minuuttia 1 g/kg sokeriannoksen nenänieluletkuksen jälkeen. Pitoisuuden diagnostinen tarkkuus mahalaukun (GL), ja sen eri osien (rauhasalue (GDL), keratinisoitunut alue (SQL)) vaurioiden, sekä kliinisesti merkittävien vaurioiden (CSL) arvioitiin käyttäen ROC- käyrää ja laskemalla alle jäävä ala (AUC). Sokerin pitoisuutta veressä eri vauriotyypeissä verrattiin gastroskopialöydöksiin (gold standard), herkkyys ja tarkkuus. Mahahaavojen luokittelun suoritti sokkoutettu tutkija, tulokset validoitiin kahden muun arvioinnilla ja näistä laskettiin yksimielisyyden taso (the level of agreement). Herkkyyden parantamiseksi raja-arvot valittiin manuaalisesti. Gastroskopia gold standard -testinä ei ole tarkka, joten herkkyys, tarkkuus ja vaurioiden esiintyvyys arvioitiin ja vertailtiin Bayesian latentilla luokka-analyysilla. Perinteisellä gold standard -menetelmällä vaurioiden esiintyvyydet aikuisella hevosella olivat GL 83%, GDL70%, SQL 53% ja CSL 58%. Varsoilla vaurioiden esiintyvyydet olivat GL 21%, GDL 9%, SQL 7% ja CSL 8% ennen vieroitusta, sen jälkeen ne nousivat 98%, 59%; 97% and 82%. Valituilla raja-arvoilla aikuisten hevosten testin herkkyys oli 51 - 79% ja varsojen 84-95% riippuen vaurion tyypistä ja näytteenottoajasta. Tarkkuus oli heikko vaihdellen 43-72% aikuisilla ja 47–71% varsoilla. Herkkyys ja tarkkuusarviot olivat kauttaaltaan korkeampia varsoilla, jos käytettiin Bayesian mallia, aikuisilla metodeilla ei ollut juuri eroa. Loppupäätelmänä todettiin että veren sakkaroosipitoisuuden testi ei ole herkkä tai tarkka testi hevosen mahahaavalle aikuisella hevosella, eikä sovellu seulontatestiksi. Sen sijaan varsoilla veren sokeripitoisuus näyttäisi olevan herkkä testi mahahaavan (EGUS) toteamiseen. Todennäköisesti testi ei korvaa tähystystä huonon spesifisyytensä takia, mutta se voisi toimia käytännöllisenä testinä arvioitaessa varsojen tarvetta tähystykseen. Bayesian latentti luokka- analyysi voi olla toimiva testivaihtoehto mahan läpäisevyyden arvioimiseen,,koska gold standard –testissä on puutteita.
  • Lindqvist, Jenna-Sofia (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä artikkelipohjaisessa väitöskirjassa esitetään joitakin EU:n tietosuojauudistuksen keskeisiä tekijöitä, ja korostetaan sen tärkeimpiä muutoksia suhteessa vanhentuneeseen EU:n tietosuojadirektiiviin. Tutkimus koostuu neljästä artikkelista, sekä yleisestä osasta. Tutkimuksen aihe on henkilötietojen suoja esineiden internetissä (englanniksi “Internet of Things”, “IoT”). Artikkelit käsittelevät tietosuojaperiaatteita, henkilötietojen käsittelyn laillisuutta, arkaluontoisia henkilötietoja, lasten tietosuojaa, sidosryhmien muuttuvaa asemaa ja paikkatietoja. Näkökulma on EU-oikeudellinen ja työn keskiössä on uusi tietosuoja-asetus (“GDPR”). Pääasiallinen käytetty tieteellinen tutkimusmetodi on oikeusdogmaattinen, mutta työssä on käytetty myös oikeuspoliittisen- ja ongelmakeskeisen metodin elementtejä. Kuten tässä väitöskirjassa todetaan, IoT asettaa haasteita henkilötietojen suojalle pääasiassa siksi, että kerättyjen henkilötietojen määrä on lisääntynyt huomattavasti ja koska tietoja kerätään niin monesta eri lähteestä. Esineiden internetissä laitteet ovat suunniteltu huomaamattomiksi, mikä vaikeuttaa läpinäkyvyysperiaatteen toteutumista, sekä pätevän suostumuksen antamista. Lisäksi älylaitteiden välisen automaattisen tiedonsiirron muoto vaikeuttaa avoimuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteiden soveltamista. Vaikka IoT tuo mukanaan paljon hyötyjä yhteiskunnalle, syntyy myös riskejä rekisteröidyille, kuten liiallinen profilointi, diskriminointi ja virheelliset johtopäätökset. Tutkimus nostaa esiin uuden tietosuoja-asetuksen heikkouksia ja epäselvyyksiä ja osallistuu akateemiseen keskusteluun asetuksen tulevasta soveltamisesta EU:ssa. Tutkimuksen päätehtävä on selvittää onko asetus tosiasiassa soveltuva käsittelemään uusia teknologioita, kuten esineiden internetiä.