Väitöskirjat

Uusimmat julkaisut

  • Salo, Emma (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä väitöskirja tutki valikoivaan ja jaettuun tarkkaavaisuuteen liittyvää aivotoimintaa toiminnallisen magneettikuvauksen (fMRI) avulla. Valikoivalla tarkkaavaisuudella tarkoitetaan kykyä huomioida ja käsitellä tiettyjä ärsykkeitä samanaikaisesti, kun muut ympäristön ärsykkeet jätetään huomiotta. Jaetulla tarkkaavaisuudella viitataan tilanteeseen, jolloin kahta tai useampaa valikoivaa tarkkaavaisuutta vaativaa tehtävää suoritetaan samanaikaisesti. Yllättävät muutokset ympäristössä voivat kuitenkin johtaa tarkkaavaisuutta vaativan tehtävän häiriintymiseen. Lisäksi tutkittiin yllättävien häirintä-ärsykkeiden vaikutusta aivotoimintaan ja tehtäväsuoriutumiseen. Tulokset osoittavat, että valikoiva tarkkaavaisuus ääniin tai kuviin johti aivotoiminnan vilkastumiseen vastaavilla kuulo- ja näköaivokuoren alueilla. Tulokset kuitenkin antoivat viitteitä myös siitä, että tehtävän kannalta epäolennaiset muutokset ärsykeympäristössä vaikuttaisivat valikoivan tarkkaavaisuuden aikaiseen aivotoimintaan. Tulokset osoittivat myös, että jaettaessa tarkkaavaisuutta kahden samanaikaisen tehtävän välillä, aivotoiminta vilkastuu aivokuorella verrattuna tehtävien suoritukseen yksitellen. Tällaista aivotoiminnan vilkastumista havaittiin vasemman keskiotsalohkon alueilla useiden erilaisten kaksoistehtävien aikana. Nämä tulokset voisivat viitata siihen, että jaettu tarkkaavaisuus vaatii erityisiä kognitiivisia resursseja, joita muut tarkkaavaisuutta vaativat tehtävät eivät edellytä. Kaikkien jaettua tarkkaavaisuutta vaativien tehtävien aikana ei kuitenkaan havaittu aivotoiminnan vilkastumista otsalohkojen alueilla. Tämä taas voisi viitata siihen, että monimutkaiset osatehtävät jaetun tarkkaavaisuuden aikana saattavat vaikuttaa jaetun tarkkaavaisuuden vaatimiin kognitiivisiin prosesseihin tai kahden samanaikaisen tehtävän integraatioon, jota suoriutuminen kaksoistehtävässä vaatii.
  • Ren, Wei (Helsingin yliopisto, 2017)
    Nanolankoja ja nanoputkia pidetään erittäin tärkeinä tulevaisuuden teknologioille niiden pienen koon ja poikkeavien mittasuhteiden vuoksi. Niitä voidaan mahdollisesti käyttää esimerkiksi niin kanavatransistoreissa kuin biologisissa sovelluskohteissa. Näiden yksiulotteisten nanorakenteiden tutkimus ja niiden käyttösovellusten kehittäminen ovat kuitenkin vielä varhaisessa vaiheessa. Monia ongelmia on ratkaistava ennen kuin niitä voidaan hyödyntää teollisesti. Puolijohdeteollisuudessa säteilytystä on käytetty 1950-luvusta lähtien muokkaamaan aineiden ominaisuuksia. Yksiulotteisten nanomateriaalien säteilytystä on tutkittu keinona muokata hallitusti niiden mekaanisia, optisia ja jopa magneettisia ominaisuuksia, jotta niitä hyödyntävien laitteiden toiminnallisuutta voidaan parantaa. Tämä väitöskirja keskittyy ionisäteilytyksen tuottamiin rakenteellisiin ja mekaanisiin muutoksiin yksiulotteisissa nanomateriaaleissa sekä funktionaalisiin yksiulotteisiin nanomateriaaleihin perustuvien komposiittien muodostumismekanismeihin niiden käytettävyyden parantamiseksi. Väitöskirjan ensimmäisessä osassa tutkitaan kidevirheiden tuottoa GaN-pohjaisissa (galliumnitridi) nanolangoissa, kun niitä säteilytetään argonilla. Lisäksi tutkitaan tuotossa esiintyviä eroja tavallisen aineen ja nanolankojen välillä. Ison pinta-ala/tilavuus-suhteen todettiin olevan tärkeää kidevirheiden tuotossa nanolangoissa. Maksimaaliseen kidevirheiden tuottoon johtava säteilytysenergia saatiin selvitettyä. Toisessa osassa tutkitaan timantinkaltaisen hiilen (diamond like carbon, DLC) ja hiilinanoputkien komposiittien muodostumismekanismia. Klassista molekyylidynamiikkaa käytetään simuloimaan prosessia, jossa hiilinanoputkista muodostuvaa systeemiä pinnoitetaan hiiliatomeilla. Simulaatioiden avulla saatiin tietoa prosessin aiheuttamista rakennemuutoksista atomitasolla. Tulokset osoittavat, että korkean sp3-pitoisuuden omaavaa timantinkaltaista hiiltä voi muodostua prosessissa edellyttäen, että olosuhteet sallivat sivulle suuntautuvan paineen muodostumisen substraatissa hiilinanoputkien alapuolella.
  • Bukonte, Laura (Helsingin yliopisto, 2017)
    Kidevirheitä esiintyy aina kidehiloissa absoluuttisen nollapisteen yläpuolella. Kidevirheiden konsentraation ja liikkuvuuden tietäminen on erityisen tärkeää koska ne vaikuttavat voimakkaasti materiaalin ominaisuuksiin. On osoitettu, että kevyiden epäpuhtausatomien läsnäolo voi lisätä vakanssien muodostumista monissa metalleissa ja metalliseoksissa. Tärkein syy tähän ilmiöön, jota kutsutaan usein superabundant vacancy formation, on vakanssin muodostumisenergian pieneneminen kun epäpuhtausatomi loukkuuntuu siiten. Tässä väitöskirjassa on kehitetty teoreettinen termodynaaminen malli jolla tutkitaan vakanssikonsentraatiota tasapainotilanteessa epäpuhtausatomien ja lämpötilan funktiona. Monovakanssien ja vedyn diffuusiota volframissa tutkitaan koska se on fuusiotutkimuksen kannalta relevantti. Molekyylidynamiikkamenetelmää on käytetty simuloimaan vedyn ja monovakanssien diffuusiota volframissa. Yleisesti hyväksyttyä ja käytettyä vedyn migraatiobarrierin arvoa on korjattu ja esitetään uusi analyysimenetelmä jolla voidaan määrittää diffuusiovakio ottamalla huomioon atomien satunnaisvärähtelyt tasapainotilan ympärillä. Tulokset osoittavat, että monovakanssien monikertahypyt yli 2/3 volframin sulamislämpötilan yläpuolella selittävät osittain Arrhenius-kaavion ylöspäin kaarevuuden volframin itsediffuusiokokeissa. Ensimmäistä kertaa lasketaan W monovakanssin diffuusioprefaktori ja havaitaan sen olevan yllättävän suuri, mikä johtaa hyppytaajuuteen joka on noin 2-3 suuruusluokkaa suurempi kuin yleisesti käytetyt arvot. Vertaileva tutkimus molekyylidynamiikan ja Monte Carlo menetelmä -binääri törmäysapproksimaation välillä on suoritettu simuloimalla yksittäisionien törmäystä pii- ja volframipintoihin . Molempien menetelmien tuloksia verrataan ja niiden on todettu olevan yhtenevät kiteisissä rakenteista. Näiden kahden menetelmän välillä on kuitenkin suuria eroja materiaaleissa jotka ovat amorfisia tai tulevat amorfisiksi säteilytyksen aikana.
  • Tenca, Andrea (Helsingin yliopisto, 2017)
    TITLE IN FINNISH: Primaarinen sklerosoiva kolangiiitti lapsuudesta aikuisuuteen: riskitekijät, seuranta ja selviytyminen Common abstract in Finnish: Primaarinen sklerosoiva kolangiitti (PSC) on etiologialtaan tuntematon sappiteitä ahtauttava sairaus, joka voi johtaa maksakirroosiin tai sappitiesyöpään. Suurimmalla osalla PSC-potilaista on myös tulehduksellinen suolistosairaus (haavainen paksusuolentulehdus tai Crohnin tauti). Sappitiekarsinooman esiasteena pidetään sappitie-epiteelin dysplasiaa. Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin sekä lapsi- että aikuispotilaita. Kaikille tutkituille potilaille oli tehty endoskooppinen retrogradinen kolangiografia (ERC) ja otettu harjairtosolunäyte sappiteistä. Väitöskirjatutkimuksen tavoitteina oli etsiä mahdollisia PSC:hen liittyviä ympäristötekijöitä, tutkia lapsipotilaiden selviytymistä pitkäaikaisseurannassa, vertailla ERC:tä ja magneettikolangiografiaa PSC:n aktiivisuuden seurannassa sekä arvioida ERC:n ja harjasolunäytteen merkitystä sappitiekarsinooman seulonnassa aikuisena PSC:hen sairastuneilla. Ensimmäisessä osatyössä selvitettiin kyselytutkimuksella PSC:n ympäristötekijöitä 71:ltä lapsena PSC:hen ja/tai autoimmuunihepatiittiin sairastuneelta. Mukana oli myös kaksi verrokkiryhmää. Tutkimuksessa todettiin, että mm. sisarusten lukumäärä, syntymäpaikka tai ruokailutottumukset eivät olleet yhteydessä sairastumisriskiin. Sen sijaan sairastumisriski oli 3.6-kertainen potilailla, jotka olivat asuneet rivitalossa ja joilla oli ollut kissa lemmikkinä. Toisessa osatyössä tutkittiin vuosina 1993-2011 PSC:hen sairastuneiden lasten selviytymistä pitkäaikaisseurannassa. Mukana oli 41 potilasta, joista 33 oli mukana lopullisessa analyysissä. Yhdeksällä prosentilla oli diagnoosivaiheessa maksakirroosi. Seurannan loppuvaiheessa kellään ei todettu sappitiekarsinoomaa, ja 36%:lla maksansisäisten sappiteiden PSC-muutokset olivat edenneet. Maksansiirto oli tehty 12%:lle. Kolmannessa osatyössä oli mukana 48 aikuispotilasta. Kaikille potilaille tehtiin sekä ERC että magneettikolangiografia ja todettiin, että näiden välinen korrelaatio sappitiemuutosten vaikeuden määrittämisessä oli vain kohtalainen. Kohonnut AFOS ja CA19-9 liittyivät maksan sisäisiin sappitiemuutoksiin sekä ERC:llä että magneettikolangiografialla tutkittuna. Harjasolunäytteen sytologinen löydös korreloi vain magneettikolangiografian löydöksiin. Neljännessä osatyössä tutkittiin 261 PSC:hen sairastunutta aikuispotilasta, joista suurin osa (81%) oli diagnoosivaiheessa oireettomia. ERC:ssä nähtävät sappitiemuutokset olivat lieviä 57%:lla. Seurannassa sappitiekarsinooma todettiin 7:llä potilaalla ja sappitiedysplasia 8:lla. Edenneet maksan ulkoisten sappiteiden muutokset, kohonnut ALAT, epäilyttävä sytologinen löydös ja kohonnut CEA assosioituivat sappitiekarsinooman ja dysplasian riskiin. Väitöskirjatyön johtopäätöksenä todettiin, että tuntematon ympäristötekijä (esim. kissoihin liittyvä mikrobi) voi lisätä PSC:n riskiä lapsilla. Lapsena alkaneella PSC:llä on kuitenkin hyvä ennuste ja maksansiirtoon päädytään harvoin. ERC:n ja magneettikolangiografian korrelaatio sappitiemuutosten arvioinnissa on vain kohtalainen. Magneettikolangiografian löydös korreloi sytologiseen löydökseen. ERC:n yhteydessä otettavaa harjasolunäytettä voidaan käyttää sappitiedysplasian tai karsinooman seulonnassa myös oireettomilla potilailla. Edenneet maksan ulkoisten sappiteiden PSC-muutokset ja kohonnut ALAT diagnoosivaiheessa liittyvät erityisen kohonneeseen sappitiekarsinooman riskiin.
  • Känsäkoski, Johanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Sukupuolten erilaistuminen ja murrosikäkehitys ovat monimutkaisia tapahtumasarjoja, joiden häiriöt johtavat primaaristen ja/tai sekundaaristen sukupuoliominaisuuksien epätavalliseen kehitykseen. Vaikka näihin häiriöihin on liitetty lukuisia geenejä, valtaosalta niistä kärsivistä potilaista ei ole löydetty taustalla olevaa geenivirhettä. Tämän väitöskirjatyön tavoitteena oli löytää uusia sukupuolen kehityksen ja murrosikäkehityksen häiriöitä aiheuttavia geenivirheitä keskittyen erityisesti androgeeniresistenssin, ennenaikaisen murrosiän ja synnynnäisen hypogonadotrooppisen hypogonadismin (CHH) taustalla oleviin virheisiin. Androgeeniresistenssin syytä tutkittiin kahdesta sisaruksesta, joilla ei ollut tunnistettua virhettä andogeenireseptorissa (AR). Selvityksessä käytettiin kokogenomisekvensointia ja AR:n cDNA-analyysia. Androgeeniresistenssin aiheuttajaksi paljastui syvällä AR:n intronissa sijaitseva virhe, joka johti lähetti-RNA:n virheelliseen silmukoitumiseen ja AR-proteiinin havaitsemattoman alhaiseen määrään. Tämä geenivirhe on ensimmäinen raportoitu pseudoeksonin aktivoitumiseen johtava mutaatio AR:ssä. Tanskalaisista potilaista tutkittiin murrosiän ajoituksen ääripäiden taustalla olevia geneettisiä syitä 29 tytöstä, joilla oli ennenaikainen murrosikä sekä 41 CHH-potilaasta. Tytöiltä seulottiin murrosiän alkua säätelevä geeni MKRN3, ja yhdeltä löytyi virhe kyseisestä geenistä. CHH-potilailta seulottiin geenit ANOS1, FGFR1, FGF8, PROK2, PROKR2, GNRHR, TAC3, TACR3 ja KISS1R, sekä CHD7 kahdelta potilaalta, joilla oli kuulonalenema. Kahdeltatoista löytyi geenivirhe; joko geenistä ANOS1 (4), FGFR1 (5), GNRHR (1), tai CHD7 (2). Lisäksi 50 suomalaiselta CHH-potilaalta seulottiin CHH:n ehdokasgeenit SEMA3A ja SEMA7A. SEMA3A:sta löytyi kolme ja SEMA7A:sta kaksi virhettä, mutta ne eivät todennäköisesti riitä yksinään aiheuttamaan tautia. Yhteenvetona totean, että tässä työssä löytynyt AR-geenivirhe osoittaa cDNA-analyysin hyödyllisyyden ilman molekyyligeneettistä diagnoosia jääneillä potilailla. Lisäksi tulokset osoittavat, että virheet MKRN3-geenissä aiheuttavat ennenaikaista murrosikää myös tanskalaisissa potilaissa. Tanskalaisilta CHH-potilailta löytyi mutaatioita FGFR1-, ANOS1-, CHD7-, ja GNRHR-geeneistä, mutta valtaosa jäi ilman molekyyligeneettistä diagnoosia. Nähtäväksi myös jää, aiheuttavatko SEMA3A:n ja SEMA7A:n virheet ylipäätään CHH:ta ihmisillä.
  • Mäkinen, Hanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Ilmastonmuutoksen myötä vaihtelu ja epävarmuus ilmastossa ja säässä yleistyvät. Perinteisen sopeutumistutkimuksen rinnalle tarvitaan sopeutumiskykyisyyttä ja satovarmuutta korostavia näkökulmia. Monimuotoisuus liitetään sopeutumiskykyyn ja resilienssiin. Vaikuttavinta monimuotoisuutta ympäristönmuutoksessa näyttäisi olevan vasteiden monimuotoisuus, joka on toiminnallisen ryhmän sisäistä monimuotoisuutta vasteissa muutokselle ja vaihtelulle. Nurmet ovat Suomen yleisin pellonkäyttömuoto, ja nurmirehut ovat maidontuotannon ja märehtijäpohjaisen lihantuotannon kulmakivi. Tutkimuksen tavoitteena on kvantifioida säävastemonimuotoisuutta empiirisesti nurmirehukasveilla ja niiden eri lajikkeilla keinona arvioida satovarmuutta ilmastonmuutoksessa. Lisäksi kehitettiin vastemonimuotoisuus-indeksi, RD-indeksi, jonka käytännönmerkitystä havainnollistettiin. Nurmikasvien sadonmuodostukselle hypoteettisesti kriittiset, nurmen fenologiseen kehitykseen kytkeytyvät säätekijät valittiin kirjallisuuteen ja kokemukseen perustuen ja niiden vaikutus testattiin empiirisesti nurmen karaistumiskaudella, talvehtimiskaudella ja kasvukaudella. Tutkimuksessa käytettiin aineistona Luonnonvarakeskuksen (entisen MTTn) virallisia lajikekokeita: timotein (Phleum pratense L.), nurminadan (Festuca pratensis L.), ruokanadan (Festuca arundinacea L.), rainadan (Festulolium L.), puna-apilan (Trifolium pratense L.) sekä Italian raiheinän (Lolium multiflorum L.) ja niiden eri lajikkeiden (126 lajiketta) tuloksia. Lisäksi käytettiin Ilmatieteenlaitoksen sääaineistoa (vuosilta 1979–2012). Lineaarisen sekamallin avulla määritettiin koepaikan, vuoden ja säätekijöiden vaikutus sadon määrään. Analyysin toisessa vaiheessa lineaariseen sekamalliin lisättiin koepaikan, vuoden ja säätekijöiden ohelle maalajit. Ensin tutkittiin lajien sisäistä satovasteiden monimuotoisuutta yksittäisille säätekijöille hyödyntäen vain uusimpia nurmikasvilajikkeita. Ilmeni että uusimpien lajikkeiden erilaisuus vasteissa säähän oli vähäistä: erityisen samanlaisiksi säävasteiltaan osoittautuivat timotein ja nurminadan lajikkeet. Sen sijaan rainadan lajikkeet osoittautuivat eroavan toisistaan säävasteissa, joka indikoi sen sopeutumiskykyisyyttä ilmastonmuutoksessa. Pääkomponenttianalyysillä säätekijät ryhmiteltiin, ja nurmilajit ja lajikkeet klusteroitiin säävasteisiin perustuneista pääkomponenttipisteistä. Nurmikasvilajeilla ja lajikkeilla osoitettiin esiintyvän käytännöllisesti merkittävää säävastemonimuotoisuutta. RD-indeksin arvo säävastemonimuotoisuudelle, mitattuna tunnistettavissa olevien funktionaalisia lajiryhmien ja lajikkeiden samanlaisina vasteina, oli 10 poikki maalajien. RD-indeksin kasvu vähensi säävastesatovaihtelua. Säävastemonimuotoisuus-indeksi vaihteli eri ilmasto x maalajien välillä: karkeilla kivennäismailla 4, savella 9 ja orgaanisilla mailla 8. Nurmikasvien ja –lajikkeiden säävastemonimuotoisuuden riippuvuus maalajista osoittaa huomionarvoiseksi sen, että suunniteltaessa ilmastonmuutokseen sopeutumista on kiinnitettävä huomioita muutoksiin maaperän ja ilmaston yhdysvaikutuksessa.
  • Suomi, Irene (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tuulen puuskat, eli tuulen nopeuden hetkelliset (kestoltaan noin 3 s) maksimit kertovat tuulen ääriolosuhteista. Ne ovat ihmisen toiminnan kannalta erittäin tärkeitä, sillä voimakkaat myrskypuuskat ovat suurin yksittäinen luonnon aikaansaamien tuhojen ja vaaratilanteiden aiheuttaja. Puuskien vaikutus eri rakenteille riippuu paljon tarkasteltavan rakenteen ominaisuuksista. Esimerkiksi tuulienergian kannalta on tärkeää tietää sekä todennäköisyys äärimmäisille puuskaoloille vuosikymmenien aikaskaalassa voimaloiden suunnittelun kannalta että lyhyemmällä aikavälillä voimaloiden operatiivisen toiminnan tueksi. Puuskien ennustamisen kannalta luotettavat puuskahavainnot ovat ensisijaisen tärkeitä. Perinteisesti puuskahavaintoja on ollut saatavilla vain säähavaintoasemilta, joissa tuulta tyypillisesti mitataan 10 m referenssikorkeudella. Tuulivoimaloiden kannalta tietoa tarvitaan ylempää, sillä suurimpien voimaloiden napakorkeus on nykyisin jopa yli 150 m. Tässä väitöskirjatyössä on tarkasteltu tuulen puuskaisuutta koko ilmakehän rajakerroksessa perustuen korkeiden meteorologisten mastojen havaintoihin sekä tässä väitöskirjatyössä kehitettyjen uusien mittausmenetelmien avulla. Uudet menetelmät perustuvat tutkimuslentokoneella ja Doppler lidarilla tehtyihin mittauksiin. Tutkimuslentokone pystyy lyhyessä ajassa lentämään pitkiä matkoja, jolloin mitattu tuulen nopeuden aikasarja ei edusta tuulen ajallista vaihtelua vaan tuulen nopeuden vaihtelua lentomatkan suhteen. Väitöskirjatyössä kehitetty uusi menetelmä tuulen nopeuden ajallisen ja paikallisen vaihtelun vertaamiseen mahdollistaa puuskien mittaamisen tutkimuslentokoneesta, jolloin havaintoja saadaan myös paikoista, joissa ei ole säähavaintoasemia tai meteorologisia mastoja. Uutta menetelmää soveltaen arktisilla merillä tehdyt puuskaisuusmittaukset vastasivat hyvin Itämerellä meteorologisesta mastosta käsin tehtyjä mittauksia, vaikka erojakin havaittiin näiden ympäristöjen välillä. Doppler lidarilla voidaan mitata lasersäteen avulla säteen suuntaista tuulen nopeutta. Yhdistämällä tietoa vähintään kolmelta eri suuntaan suunnatulta säteeltä, saadaan mittauksista johdettua kolmiulotteinen tuulivektori. Usean säteen mittaamiseen kuluu kuitenkin aikaa useita sekunteja, ja eri säteet edustavat eri mittaustilavuuksia. Tämän vuoksi tässä työssä käytetyn Doppler lidarin mittaamat tuulen nopeuden maksimit olivat korkeampia kuin vastaavat meteorologisesta mastosta mitatut puuskanopeudet. Tässä väitöskirjatyössä kehitettiin uusi teoreettinen menetelmä, joka pienentää huomattavasti tätä positiivista harhaa. Puuskien mittaus on altis mittausvirheille. Käyttämällä perinteisissä turbulenssimittauksissa usein sovellettua piikkien poistoalgoritmia, pystyttiin Doppler lidarin puuskamittauksia parantamaan huomattavasti. Menetelmä toimi jopa paremmin kuin perinteiset Doppler lidarin signaalin voimakkuuteen perustuvat laadunvarmistusmenetelmät, sillä sen avulla pystyttiin poistamaan yksittäisiä epärealistisen suuria arvoja mitatusta tuulen nopeuden aikasarjasta. Saatujen mittaustulosten perusteella havaittiin, että rajakerroksen alaosassa puuskanopeuden ja tuulen nopeuden suhde, puuskakerroin, pienenee voimakkaasti mittauskorkeuden funktiona. Muutos on sitä voimakkaampaa mitä suurempi on alustan aerodynaaminen rosoisuus. Myös ilmakehän staattinen stabiilisuus vaikuttaa puuskakertoimeen: kertoimen muutos mittauskorkeuden funktiona on selvästi pienempi epästabiileissa kuin stabiileissa olosuhteissa. Puuskien ennustamiseen käytetyt puuskaparametrisoinnit on alunperin suunniteltu 10 m referenssimittauskorkeudelle. Työssä kehitettiin uusi parametrisointi, joka ottaa huomioon alustan rosoisuuden ja ilmakehän stabiiliuden lisäksi myös mittauskorkeuden. Vertailut meteorologisista mastoista ja tutkimuslentokoneilla tehtyihin mittauksiin vahvistivat, että uusi parametrisointi tuotti parempia tuloksia kuin aikaisemmat menetelmät.
  • Ponto, Heli (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä humanistiseen ja nuoruuden maantieteeseen pohjaava tutkimus käsittelee nuorten paikkakokemuksia kaupunkiympäristössä. Tarkastelen paikkaa yksilölle ainutlaatuisena kokemuksena henkilökohtaisten paikkasuhteiden sekä kuulumisen ja kuulumattomuuden näkökulmasta. Ymmärrän paikan myös sosiaalisten kohtaamisten myötä rakentuvana ja jaettuna kokemuksena. Tutkimukseni kytkeytyy lisäksi mobiliteettitutkimukseen, johon nojaan erityisesti tarkastellessani paikkaa arkisen liikkumisen ja sen muodostamien henkilökohtaisten verkostojen näkökulmasta. Tutkimuksen osallistujat olivat lukiolaisia pääkaupunkiseudulta. Osallistavilla menetelmillä kerätty aineisto koostuu liikkuvista haastatteluista, valokuvista, GPS-tallenteista ja kirjoitustehtävistä. Aikaisemmat tutkimukset osoittavat aikuisten määrittävän ja rajoittavan nuorten paikkoja kaupunkitilassa. Nuorten kuulumisen ja kuulumattomuuden kokemusten on havaittu olevan vahvasti sidoksissa myös muihin arjen merkityksellisiin sosiaalisiin kohtaamisiin. Mobiliteettitutkimuksen traditiossa arkinen liikkuminen nähdään usein kehollisena ja rutiininomaisena käytäntönä, ja liikkumismahdollisuuksien on havaittu olevan yhteydessä nuorten itsenäistymiskokemuksiin. Tutkimukseni nuorten mukaan sosio-tilalliset jännitteet aikuisten ja nuorten välillä eivät enää hallinneet heidän paikkakokemustensa rakentumista. Lapsuudesta tuttujen paikkojen, esimerkiksi hengailun paikkojen, merkitykset olivat muuttuneet, koska nuoret kohdattiin ”lähes aikuisina” erilaisissa paikoissa. Nuoret kokivat lapsuuden paikat tärkeiksi muistoiksi, mutta ne eivät olleet enää keskeisiä paikkoja arjessa. Niillä oli silti tärkeä rooli, sillä ristiriitaisetkin kokemukset uusista aikuisuuden paikoista tuntuivat helpommilta, mikäli muistot tutuista lapsuuden paikoista muodostivat kokemuksellisen yhteyden aikuisuuden paikkojen kanssa. Väitän, että nuoret elävät kokemuksellisesti lapsuuden ja aikuisuuden paikkojen välissä, jossa he rakentavat aktiivisesti uusia henkilökohtaisia paikkasidoksia arjen ympäristöön aikuiseksi kasvamisen kontekstissa. Tutkimukseni nuoret korostivat ystävien merkitystä kuulumisen tunteiden rakentumisessa. Ystävyksillä oli yksityisiä ”meidän” paikkoja, mutta myös avoimempia paikkoja, joihin ”muut” olivat tervetulleita. Kohtaamiset ”muiden” kanssa olivat helpompia ystävien kanssa. Toisinaan sosiaalisten kohtaamisten myötä rakentuvat ulkopuolisuuden kokemukset olivat voimakkaita ystävistä huolimatta, etenkin jos nuoret jakoivat ulkopuolisuuden tunteen. Mikäli nuorella oli kuitenkin taitoja ja resursseja käsitellä kohtaamiskokemuksia ja sietää erilaisia ihmisiä arjen paikoissa, hänen kuulumisen kokemuksensa paikkaan säilyi. Tutkimukseni osoittaa (inter)subjektiivisten paikkojen merkitysten rakentumisen olevan tiiviissä yhteydessä arkiseen liikkumiseen. Nuoret kuvasivat arjen liikkumisen rakentavan kokemuksellisia ja kehollisia yhteyksiä heidän ja paikkojen välille. Lisäksi se oli nuorten tapa olla ja elää kaupungissa sekä toteuttaa uutta aikuisuuttaan. Nuorten mukaan heillä oli paljon vapautta arkisen, kehollisen liikkumisen suhteen. Heidän liikkumistaan säätelivät heikot julkiset liikenneyhteydet sekä ajokortin ja -neuvon puute, eivät niinkään vanhempien asettamat rajoitukset. Arjen paikat muodostavat merkityksellisten paikkojen verkostoja ja koettuja yhteyksiä ja katkeamia paikkojen ja ihmisten välillä, jossa (inter)subjektiivinen merkityksenanto kietoutuu arkiseen liikkumiseen. Koska koetut katkeamat aiheuttivat ulkopuolisuuden kokemuksia, nuorten on tärkeä oppia tunnistamaan kokemuksellisia sidoksiaan ja selviämään katkeamista paikkojen ja itsensä välillä. Nuorten kohdalla tätä tavoitetta edistävät paikat, jotka tukevat heidän arkista toimintavaltaansa, koska näin he voivat aktiivisesti vaikuttaa yhteyksiin heidän ja arjen paikkojen välillä sekä kuulumisen tunteisiinsa. Avainsanat: paikkakokemukset, paikka, nuoret, arki, kaupunkitila
  • Sagalajev, Boriss (Helsingin yliopisto, 2017)
    Vaikka kivun fysiologisia mekanismeja on tutkittu runsaasti, niin hermovaurion aiheuttaman neuropaattisen kivun ja kivulle herkistymisen mekanismit ovat vielä monilta osin tuntemattomia. Hermovauriokipu on usein kroonista eli pitkäkestoista ja nykyisin käytössä olevat hoitomuodot tehoavat hermovauriokipuun usein huonosti. Yleisyytensä ja vaikeahoitoisuutensa vuoksi krooninen hermovauriokipu on merkittävä hyvinvointia heikentävä tekijä yhteiskunnassa. Siksi onkin tarpeen saada lisätietoa hermovauriokivun patofysiologisista mekanismeista, joiden parempi tuntemus voi auttaa kehittämään tehokkaampia hoitomuotoja. Mantelitumake on keskeinen aivorakenne negatiivisille emootioille kuten pelolle. Patofysiologisissa tiloissa syntyvien mantelitumakkeen rakenteellisten ja toiminnallisten muutosten tiedetään myötävaikuttavan kroonisten kiputilojen sekä niihin liittyvien emotionaalisten häiriötilojen kuten ahdistuksen ja pelon syntyyn. Mekanismit, joilla mantelitumake voi myötävaikuttaa kivulle herkistymiseen hermovauriotilanteissa, ovat vielä huonosti tunnettuja. Tässä työsarjassa tutkittiin mantelitumakkeesta lähtevän ja selkäytimeen laskevan kivun säätelyn mekanismeja kokeellisessa hermovauriokivun rottamallissa. Erityisesti tutkimuksen kohteena oli mantelitumakkeen hapetusstressin merkitys hermovauriokivun kehittymiselle. Hapetusstressiin tyypillisesti kuuluu hapetusstressituotteiden ylituotanto sekä vähentynyt hajotus. Hapetusstressituotteet voivat tunnetusti aktivoida hermosolun kalvon TRP-ionikanavia, joiden toiminta aikaansaa ja voimistaa kipuviestejä. Tässä työsarjassa selvitettiin, kuinka mantelitumakkeeseen paikallisesti annostellut TRP-ionikanavien salpaajat tai hapetusstressituotteiden vastavaikuttajat vaikuttivat hermovamman aiheuttamaan kivulle herkistymiseen ja kivun affektiivisiin vasteeseen. Tämän lisäksi työsarjassa selvitettiin voiko aivokuorelle annetulla sähköstimulaatiolla vaimentaa hermovauriokipua. Erityisesti tutkittiin sekundaarisen (S2) tuntoaivokuoren stimulaation vaikutusta ja mekanismeja, koska aiemmissa ihmistöissä on S2-aivokuoren transkraniaalisella magneettistimulatiolla aikaansaatu tehokas kivun lievitys potilailla, jotka ovat kärsineet hermovauriokivusta, johon tavanomainen lääkehoito on tehonnut huonosti. Tämän työsarjan tulokset osoittavat, että mantelitumakkeen N-metyyli-D-aspartaatti-reseptorit sekä TRPA1- ja TRPC4/5-ionikavat myötävaikuttavat hermovammaan liittyvän kivulle herkistymistilan kehittymiseen. Myös mantelitumakkeen hapetusstressi, jonka synnyttämät tuotteet ovat TRP-ionikanavia aktivoivia tekijöitä, on tulosten mukaan myötävaikuttamassa kivulle herkistymiseen hermovaurion jälkeen. S2-aivokuoren sähköstimulaatio vaimensi eläinten kipuviestejä selkäydintasolla, mutta vain jos eläimellä hermovaurio ja siihen liittyvä herkistyminen kosketusärsykkeille. S2-aivokuoren sähköstimulaation samoin kuin mantelitumakkeen TRP-kanavien salpauksen ja hapetusstressin eston hermovauriokipua lievittävä vaikutus välittyi selkäydintasolle ydinjatkoksesta selkäytimeen laskevien serotonergisten solujen välityksellä, jotka selkäytimen takasarveen serotoniinia vapauttaessaan aktivoivat 5-HT1A-reseptoreita, jotka vaimentavat kipuviestejä selkäytimen tasolla.
  • Gluschkoff, Kia (Helsingin yliopisto, 2017)
    Työstressin vaikutukset opetusalalla eivät rajoitu yksinomaan opettajiin vaan ne ulottuvat koskettamaan myös laajempaa ympäristöä. Opettajien työstressin ja terveysongelmien asettamista yhteiskunnallisista haasteista huolimatta verrattain vähän on toistaiseksi tutkittu sitä, mitkä opettajan työn psykososiaaliset tekijät ovat merkittävimmin yhteydessä heikentyneeseen terveyteen ja millaiset tekijät voivat selittää tai muovata tätä yhteyttä opettajan ammatissa. Tämä väitöskirja tarkastelee työssä psykososiaalista kuormitusta aiheuttavia tekijöitä (epätasapaino työn vaatimuksissa ja hallinnassa, ponnisteluiden ja palkkioiden epäsuhta, organisatorinen epäoikeudenmukaisuus ja opettajiin kohdistettu väkivalta) ja niiden yhteyksiä heikentyneeseen terveyteen (masennusoireet, työuupumus ja uniongelmat) suomalaisten opettajien keskuudessa. Lisäksi väitöskirja tarkastelee näitä yhteyksiä selittäviä ja muovaavia tekijöitä, kuten unta ja palautumista. Väitöskirjan aineisto koostuu pääkaupunkiseudun luokanopettajien työhyvinvointitutkimuksen yhteydessä kerätystä poikittaisaineistosta ja valtakunnallisen Kunta10 -tutkimuksen pitkittäisaineistosta. Tutkimukseen osallistuneet opettajat työskentelivät perusopetuksen piirissä. Koettu ponnisteluiden ja palkkioiden epäsuhta oli yhteydessä työuupumukseen ja verrattuna muihin tarkasteltuihin tekijöihin se ennusti merkittävimmin opettajien masennusoireita. Epätasapaino työn vaatimuksissa ja hallinnassa oli yhteydessä erityisesti opettajien uniongelmiin. Organisatorinen epäoikeudenmukaisuus ei tutkimuksen tulosten mukaan ollut merkittävä heikentyneen terveyden riskitekijä opetusalalla, mutta korkea oikeudenmukaisuus osoittautui tärkeäksi resurssiksi opettajien työympäristössä. Epäoikeudenmukaisessa työympäristössä väkivallan kohteeksi joutuminen kasvatti uniongelmien riskiä, kun taas oikeudenmukaisessa työympäristössä vastaavaa kohonnutta uniongelmien riskiä ei esiintynyt. Puutteet unen virkistävyydessä ja vapaa-ajan rentoutumisessa selittivät osittain joitain havaittuja yhteyksiä työn psykososiaalisten kuormitustekijöiden ja terveyden välillä. Nämä epäsuorat yhteydet olivat kuitenkin kohtalaisen heikkoja. Tämä viittaa siihen, että vaikka puutteellinen palautuminen voi osittain selittää työn psykososiaalisten kuormitustekijöiden ja heikentyneen terveyden välistä yhteyttä opettajien ammatissa, sillä ei ole merkittävää roolia tässä prosessissa. Perusopetuksessa työskentelevien opettajien työstressin ennaltaehkäisyssä olennaista vaikuttaisi olevan työn vaatimusten vähentäminen ja toisaalta työn palkitsevuuden kasvattaminen esimerkiksi lisäämällä opettajien saamaa tukea ja arvostusta. Vaikka opettajiin kohdistuvan väkivallan torjuminen tulee asettaa etusijalle, organisatorisen oikeudenmukaisuuden varmistaminen kouluissa voi osaltaan lieventää väkivallan haitallisia seurauksia opettajien keskuudessa. Opettajien työympäristön kehittämisen ohella interventiot, jotka edistävät vapaa-ajalla tapahtuvaa rentoutumista ja parantavat unen laatua, voivat olla hyödyksi opettajien terveyden tukemisessa.
  • Korhonen, Minna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Väitöskirjassani tutkin perinteisin sosiolingvistisin menetelmin australianenglannissa eri ikäryhmien välillä esiintyvää vaihtelua sekä australianenglannin muutosta näennäisajassa kolmen sukupolven aikana. Tutkimukseni keskittyy väitettyyn amerikanenglannin vaikutukseen, jota lähestyn kahdelta kannalta: sekä puhujien kieliasenteiden että heidän varsinaisen kielenkäyttönsä kautta. Tutkimukseni aineistona toimii Blayneyssä Australiassa kenttätyönä keräämäni haastattelumateriaali. Väitöstutkimukseni tulokset osoittavat kaikkien ikäryhmien edustajien olevan yksimielisiä siitä, että amerikanenglannin vaikutus aiheuttaa muutoksia australianenglannissa. Ikäryhmien mielipiteet kuitenkin eroavat toisistaan siinä, millä kielen osa-alueilla kyseistä vaikutusta on eniten havaittavissa; nuoremmat haastateltavat mainitsevat useimmiten sanaston, kun taas vanhemmat ikäryhmät mainitsevat sanaston lisäksi lähes yhtä usein myös ääntämyksen ja oikeinkirjoituksen piirteitä. Haastateltavien kielenkäytön tutkimus osoittaa, että australianenglannissa tiettyjen sanojen ääntämyksessä havaittava vaihtelu ja muutos on lähinnä sanakohtaista; eräät sanat (esim. schedule) osoittavat selvän muutoksen ikäryhmien välillä, kun taas toisilla sanoilla (esim. semi-final) on hyvinkin vakiintunut ääntämys. Sitä vastoin kaikki tutkitut kieliopin piirteet (mm. there-eksistentiaalilauseet sekä have (got) -verbin käyttö) osoittavat amerikanenglannille tyypillisten käytänteiden yleistymisen australianenglannissa. Vaikka kyseisiä muutoksia ei voidakaan välttämättä selittää suoralla amerikanenglannin vaikutuksella, kielessä tapahtuvat muutokset voivat osaltaan vahvistaa puhujien näkemyksiä amerikanenglannin vaikutuksesta Australiassa. Ottamalla huomioon sekä puhujien kieliasenteet että heidän kielenkäyttönsä, väitöstutkimukseni antaa kattavan kuvan nykyaustralianenglannin kehityssuunnista sekä avaa näkökulmia kieliasenteiden ja varsinaisen kielenkäytön tutkimisen yhdistämiseen.
  • Hakoköngäs, Eemeli (Helsingin yliopisto, 2017)
    Kollektiivisella muistilla viitataan toimintaan, jossa menneisyyttä koskevia sosiaalisesti jaettuja käsityksiä käytetään luomaan ja ylläpitämään yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ryhmä-identiteettiä. Kollektiivinen muistaminen palvelee sekä nykyhetkeä että tulevaisuuden tarpeita. Historian sosiaaliset representaatiot, ryhmän jakamat arkikäsitykset historiasta, ovat kollektiivisen muistin rakennusainetta. Tässä väitöskirjassa tarkastellaan historian sosiaalisia representaatioita ja kollektiivista muistia erityisesti niiden kuvallisen ulottuvuuden näkökulmasta. Kuvat ovat keskeinen väline, joilla historiasta kerrotaan ja joiden kautta muodostetaan käsityksiä menneestä. Väitöskirja käsittää neljä visuaalista kollektiivista muistia kartoittavaa tutkimusta. Aineistot, Suomen historiaa käsittelevien tietokirjojen kuvitukset sekä menneisyyttä hyödyntävät mainoskampanjat, havainnollistavat kahta erilaista ympäristöä, joissa kollektiivista muistia rakennetaan ja toistetaan: muodollista (tietokirjat) ja arkista (mainokset). Tutkimusten metodologisena viitekehyksenä on visuaalinen semiotiikka, jonka avulla analysoidaan kuvitusten muodostamaa merkitysjärjestelmä. Väitöskirjassa kuvien katsotaan antavan historian sosiaalisille representaatioille konkreettisen ja näkyvän muodon. Lisäksi kuvien avulla vedotaan syvään juurtuneisiin ja itsestäänselvyyksiksi muuttuneisiin kulttuurisiin merkityksiin. Väitöskirja argumentoi, että näiden naturalisoituneiden sosiaalisten representaatioiden rooli tulisi huomioida paremmin kollektiivisen muistin tutkimuksessa. Suomen historian kuvitusten analyysi osoittaa että politiikka, sota ja yksittäiset henkilöt ovat keskeisiä kollektiivisen muistin sisältöjä. Tietokirjojen kuvitukset rakentavat homogeenisen kuvan suomalaisuudesta; esimerkiksi suuri osa maasta eteläisimmän Suomen kaupunkialueen ulkopuolella jää vaille kuvitusta. Sininen väri on laajimmin jaettu visuaalinen elementti Suomen historian tietokirjoissa. Suomen lippuun viittaava väri ankkuroituu suomalaisuuden ideaan. Värin laaja, mutta samalla huomaamaton käyttö havainnollistaa naturalisointia, jossa ryhmän jakama käsitys on saavuttanut vakiintuneen aseman. Mainosten analyysi osoittaa, kuinka yksilön ja ryhmätason nostalgia kietoutuvat toisiinsa. Mainokset rakentavat arkipäivän myyttejä, joissa menneisyyden esittäminen yhteisen kaipuun kohteena palvelee mainostajan ideologisia pyrkimyksiä. Analysoiduissa mainoksissa traditioon ja sukupolvien ketjuun ankkuroituva sosiaalisen representaatio palvelee pyrkimystä rakentaa jatkuvuuden kokemus menneen, nykypäivän ja tulevaisuuden välille. Väitöskirja osoittaa kuinka ankkurointi, objektivointi ja naturalisointi toimivat kollektiivisen muistin välineinä kuvallisessa kontekstissa. Tutkimus havainnollistaa miten visuaalista semiotiikkaa voidaan hyödyntää sosiaalisten representaatioiden tutkimuksessa analysoitaessa erilaisia kuvallisia aineistoja.
  • Nieminen, Kati (Helsingin yliopisto, 2017)
    Väitöskirja koostuu viidestä artikkelista sekä johdantoartikkelista, jossa esitellään tutkimuksen teoreettinen viitekehys, metodologia, artikkelien keskeiset argumentit sekä artikkeleita yhdistävät teemat. Tutkimus tarkastelee sitä, millä tavoin oikeus tuottaa ’meitä’ ja ’muita’ erityisesti suhteessa kansalaistottelemattomuuteen ja muihin tottelemattomuuden ja vastarinnan muotoihin. Kolme ensimmäistä artikkelia, Disobedient subjects, Rebels without a cause ja Who belongs? käsittelevät turkkilaista ihannekansalaista (kansalaissubjektia). Perinteisesti modernissa Turkissa kansakunnan on ajateltu perustuvan sekulaarisuudelle ja etniselle yhtenäisyydelle, ja analyysini Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeustapauksista osoittaa, että oikeus uusintaa tällaista käsitystä kansalaisuudesta käsitellessään mm. aseistakieltäytymistä ja islamilaisen huivin käyttöä koskevia tapauksia. Tapausten analyysi havainnollistaa oikeudellisen kielen tietynlaista ennakoimattomuutta: tuomioistuimen ratkaisuja ei esimerkiksi ns. huivitapauksissa voi ennustaa aikaisempien tapausten eksplisiittisen argumentaation pohjalta, mutta samalla ne kuitenkin noudattavat yhtenäistä linjaa sikäli, että ratkaisut perustuvat pohjimmiltaan ’hyvän kansalaisen’ ihanteeseen. Aseistakieltäytymistä koskien esitän, että tuomioistuin muuntaa aseistakieltäytyjän omalle yhteisölleen asettaman poliittisen haasteen kysymykseksi henkilökohtaisesta vakaumuksesta. Kiinnostavaa on, että aseistakieltäytymistä koskevissa tapauksissa tuomioistuimen argumentaatiostrategia on päinvastainen kuin ns. huivitapauksissa: islamilaisia huiveja tuomioistuin pitää poliittisina symboleina, mutta aseistakieltäytymistä se lähestyy henkilökohtaisen vakaumuksen kysymyksenä. Asetelman voisi hyvin kääntää toisin päin. Myös kolmas artikkeli käsittelee turkkilaista kansalaissubjektia. Huntua käyttävä musliminainen, aseistakieltäytyjä, vähemmistöasemansa tunnustamisen puolesta kamppaileva kurdiväestö ja Gezi puiston protestoijat haastavat oikeuden havaitsemaan tapoja, joilla se uusintaa vallitsevia käsityksiä mahdollisista identiteeteistä. Artikkelissa käsittelen sitä, miten kansalaissubjektiutta tuotetaan ja haastetaan Turkin korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä, poliittisen vallan kabineteissa, ja Istanbulin kaduilla. Neljäs ja viides artikkelit, The detainee, the prisoner, and the refugee sekä Forever again käsittelevät toiseuttamista eli sitä, miten oikeus tuottaa subjekteja, joita se ei kattavasti suojele. Neljännessä artikkelissa tarkastelun kohteena ovat Guantanamo bayn pidätyskeskus, Yhdysvaltojen supermax-vankilat, sekä Euroopan pakolaisleirit, ja niissä esiintyvät väkivallan ja vastarinnan muodot. Viidennessä artikkelissa analysoin Yhdysvaltojen senaatin komitean julkaisemaa raporttia CIA:n ns. tehostettujen kuulustelumenetelmien käyttämisestä ja CIA:n vastinetta raportissa esitettyihin väitteisiin. Tarkastelen artikkelissa niitä diskursiivisia käytäntöjä, joiden vuoksi on mahdollista samaan aikaan sekä pitää kiinni kidutuksen täyskiellosta, että harjoittaa kidutusta oikeuden rajoissa. Artikkeleita yhdistäviä teemoja ovat subjektius, tottelemattomuus ja oikeus. Väitöskirjan johdanto-osassa kehitän näitä teemoja hieman pidemmälle käsitellen oikeussubjektin fragmentaatiota, tapoja, joilla kansalaistottelemattomuutta koskevat teoriat mahdollisesti myötävaikuttavat kansalaissubjektin totalisoitumiseen, ja tarkastelen, millaisia metodologisia mahdollisuuksia sisältyy oikeuden käsittämiseen diskursiivisena käytäntönä.
  • Holstila, Ansku (Helsingin yliopisto, 2017)
    Vähäinen liikunta-aktiivisuus on merkittävä kroonisten sairauksien riskitekijä. Aiemmissa tutkimuksissa vähäinen liikunta-aktiivisuus on yhdistetty myös toimintakyvyn alenemiseen ja suurempaan työkyvyttömyyseläkkeen riskiin. Aiempaa näyttöä liikunta-aktiivisuuden muutosten taustatekijöistä ja seurauksista on kuitenkin vähän, koska aiemmat tutkimukset ovat pääosin tarkastelleet liikunta-aktiivisuutta vain yhdessä mittauspisteessä. Suurin osa suomalaisista työikäisistä ei liiku terveysliikuntasuositusten mukaan. Lisäksi liikunta-aktiivisuus vähenee iän myötä. Liikunta-aktiivisuuden muutosten tutkiminen on yhteiskunnallisesti merkittävää, koska lisääntynyt aktiivisuus voisi parantaa ikääntyvän väestön työ- ja toimintakykyä. Tämän tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli tarkastella, kuinka liikunta-aktiivisuuden muutokset olivat yhteydessä tulevaan toimintakykyyn, sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin. Fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä sekä tuki- ja liikuntaelinsyihin ja mielenterveyssyihin perustuvia sairauspoissaoloja tarkasteltiin erikseen, koska yhteydet liikunta-aktiivisuuden muutosten ja työ- ja toimintakyvyn fyysisten ja psyykkisten osa-alueiden välillä voivat olla erilaisia. Toisena tavoitteena oli tarkastella, kuinka liikunta-aktiivisuus muuttuu vanhuuseläkkeelle siirtymisen jälkeen ja eläkkeelle siirtymistä seuraavina vuosina. Tutkimus on osa Helsingin yliopiston kansanterveystieteen osastolla tehtävää Helsinki Health Study -tutkimusta. Tutkimuksen peruskyselyt toteutettiin postikyselyinä vuosina 2000–2002 (N=8960, vastausprosentti 67 %) Helsingin kaupungin kyseisinä vuosina 40–60-vuotiaiden työntekijöiden keskuudessa. Peruskyselyyn vastanneita seurattiin kahdella seurantakyselyllä. Kyselyn toinen vaihe toteutettiin vuonna 2007 (N=7332, vastausprosentti 83 %) ja kolmas vaihe vuonna 2012 (N=6814, vastausprosentti 79 %). Rekisteriyhdistelyyn suostuneiden vastaajien (N=6606) kyselytiedot yhdistettiin Kelan sairauspoissaolorekisterin tietoihin vähintään kymmenen päivää kestäneistä sairauspoissaoloista ja Eläketurvakeskuksen eläkerekisterin tietoihin työkyvyttömyyseläkkeistä. Lisääntynyt liikunta-aktiivisuus oli yhteydessä parempaa tulevaan fyysiseen toimintakyvyn ja vähentynyt liikunta-aktivisuus huonompaan. Yhteydet liikunta-aktiivisuuden muutosten ja psyykkisen toimintakyvyn välillä olivat vähäisempiä. Lisääntynyt liikunta-aktiivisuus oli yhteydessä pienempään sairauspoissaolojen riskiin. Liikunta-aktiivisuuden lisääminen vähäisestä tai kohtuullisesta rasittavaan oli yhteydessä pienempään työkyvyttömyyseläkkeiden riskiin. Vastaavasti liikunta-aktiivisuuden vähentäminen rasittavasta kohtuulliseen tai vähäiseen aktiivisuuteen oli yhteydessä suurempaan työkyvyttömyyseläkkeen riskiin. Rasittava liikunta oli erityisen hyödyllistä suhteessa tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvien sairauspoissaolojen ehkäisyyn ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitoon. Liikunnan intensiteetillä oli vähemmän merkitystä suhteessa mielenterveyssyistä johtuviin sairauspoissaoloihin ja psyykkiseen toimintakykyyn. Työtekijöiden liikunta-aktivisuus lisääntyi eläkkeelle jäämisen jälkeen, mutta lisäys oli lyhytkestoinen. Tulosten perusteella keski-ikäisiä ja ikääntyviä työntekijöitä kannattaa työpaikoilla kannustaa lisäämään liikunta-aktiivisuuttaan. Terveitä työntekijöitä voi kannustaa myös rasittavan liikunnan harrastamiseen. Vanhuuseläkkeelle siirtyminen voi olla sopiva vaihe edistää liikunta-aktiivisuutta esimerkiksi liikunta-interventioilla, koska ihmiset saattavat elämänmuutosten yhteydessä muuttaa herkemmin liikuntatottumuksiaan. On kuitenkin tärkeää huolehtia myös liikunta-aktiivisuuden ylläpidosta eläköitymistä seuraavina vuosina, jotta eläkkeelle jäämisen yhteydessä mahdollisesti tapahtuneet positiiviset muutokset liikunta-aktiivisuudessa säilyvät mahdollisimman pitkään.
  • Benjamin, Saija (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä laadullisessa väitöstutkimuksessa tarkastellaan kahdeksan nuoren omakohtaisia kokemuksia siitä, millaista on lapsuus, kun perhe muuttaa useamman kerran maasta toiseen vanhempien työn vuoksi. Koska kansainvälinen työperäinen liikkuvuus on kasvussa, on kriittisen tärkeää selvittää, millaisia vaikutuksia sillä on lapsuuteen, ja erityisesti kuinka lapset itse kokevat toistuvan muuttamisen. Tutkimuksen tavoitteena on syventää ja laajentaa ymmärrystä lasten muuttamiseen liittyvistä sosioemotionaalisista näkökohdista, joita on toistaiseksi tutkittu suhteellisen vähän ja jotka jäävät usein muiden kansainvälistymiseen liittyvien ulottuvuuksien varjoon. Tämä monitieteinen väitöstutkimus sijoittuu monikulttuurisen kasvatuksen kentälle ja sen päätutkimuskysymys selvittää kuinka vanhempiensa mukana muuttavat lapset kokevat toistuvan kansainvälisen muuttamisen. Tutkimusjoukkoon valittiin 13-17–vuotiaita nuoria, jotka ovat muuttaneet valtioidenvälisesti useamman kerran lapsuutensa aikana ja joilla on vanhempiensa kansallisuuksien perusteella “kansainvälinen” perhe. Tutkimusaineisto kerättiin Prahassa vuonna 2013 englanninkielisten teemahaastattelujen avulla, joita täydensivät nuorten itse valitsemat valokuvat sekä life-grid–taulukko. Aineisto analysoitiin tulkitsevan fenomenologisen analyysin (IPA Smith, Flowers & Larkin 2009) avulla. Analyysissa tutkittavien tulkinnat jaettiin neljän pääteeman alle, jotka tarkastelevat 1) nuorten arkielämää värittäviä väliaikaisuuden ja epävarmuuden tunteita, 2) selviytymisstrategioita, joiden avulla nuoret jälleenrakentavat arkielämänsä ja sosiaalisen verkostonsa aina uudelleen, 3) nuorten omakuvaa, joka näyttäytyy moniäänisenä narratiivina, johon kytkeytyvät kaikki elämänpolun vaiheet sekä 4) nuorten kuulumisentunteita, jotka rakentuvat luotujen mielikuvien, muistojen ja suvussa kulkevien tarinoiden varaan. Pääteemojen lisäksi pohditaan myös kansainvälisten koulujen merkittävää roolia nuorten identiteetin ja maailmankuvan kehittymisessä sekä paikkoina, joissa heidän monisyiset elämänpolkunsa koetaan normaaleiksi. Voimistuvan nationalismin ja sulkeutuvien valtionrajojen aikakaudella on tärkeää kiinnittää huomio erilaisiin tapoihin olla, elää ja kuulua yhteiskuntiin ja yhteisöihin. Vaikka tutkimuksen otanta on pieni, se avaa ikkunan toisenlaisen arkielämän tarkasteluun liikkuvien nuorten omakohtaisten kokemusten kautta. Tutkimuksen tulokset laajentavat ymmärrystä siihen, millaista on elää jatkuvassa kansainvälisessä liikkeessä maailmassa, jossa globalisoitumisesta huolimatta yksilö edelleen pitkälti määritellään kansalaisuuteen ja pysyvyyteen nojaavien normien perusteella. Tutkimustulokset voivat olla arvokkaita myös vanhemmille, jotka luovat kansainvälistä uraa tai harkitsevat sellaista, sekä kasvattajille, jotka työskentelevät kouluissa, joissa oppilaskanta on liikkuvaa. Avainsanat: nuoriso, kolmannen kulttuurin lapset, kansainvälinen liikkuvuus, ekspatriaatit, kansainvälinen kasvatus