Väitöskirjat

Uusimmat julkaisut

  • Timko, Krisztina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Kun talousyksiköillä on yhteinen päämäärä, joka edellyttää koordinaatiota, johtajuudella on keskeinen rooli. Historiallisesti suurin osa johtajista on ollut miehiä, ja naisilla on nykyäänkin vain murto‐osa johtopaikoista liike‐elämässä. Tässä työssä käytämme behavioraalisen taloustieteen menetelmiä kontrolloiduissa kokeissa, joiden tavoite on tutkia johtamiseen liittyviä tehokkuuseroja miesten ja naisten välillä. Työn ensimmäisessä kappaleessa luodaan katsaus alan kirjallisuuteen eri näkökulmista. Käymme läpi kokeellisia tuloksia taloustieteellisesti kiinnostavista koordinaatiopeleistä ja tulosten implikaatioista, sukupuolinäkökulmasta tehtyjä johtajuustutkimuksia sekä tutkimusta siitä, miten niin sanottu demokratiavaikutus näkyy johtamisen tehokkuudessa ja sukupuolten tasa‐arvossa. Työn toisen kappaleen päätulos on, että sukupuolten välillä ei ole tehokkuuseroja johtamisessa riippumatta siitä, onko johtajan sukupuoli tiedossa vai ei. Kolmannessa kappaleessa tutkitaan johtajien erilaisia kommunikaatiotapoja. Sen päätulos on, että vaikka miehet ja naiset eroavat kommunikaatiotapojen suhteen, tämä ei johda eroihin tehokkuudessa. Neljännessä kappaleessa tarkastellaan erilaisia tapoja valita johtaja ja replikoidaan tuloksia demokratiavaikutuksen merkityksestä johtamisen tehokkuuteen. Viidennessä kappaleessa havaitaan, että naiset ja miehet valitaan kokeellisissa tilanteissa yhtä usein johtajiksi. Valitut miehet ovat marginaalisesti tehokkaampia johtajia, mutta tämä vaikutus häviää toistetuissa tilanteissa. Johtopäätöksenä voidaan esittää, että organisaatiot voivat hyötyä, jos työntekijät osallistuvat ryhmän johtajien valintaan. Sama pätee, kun organisaatiot pohtivat johdon sukupuolijakaumaan.
  • Köykkä, Arto (Helsingin yliopisto, 2017)
    Väitöskirjassani tutkin miten Pentti Saarikoski on valikoinut ja käyttänyt uskonnollista kieltä ja mitä tämä kieli kertoo hänen uskontoon ja maailmankatsomukseen liittyvistä ajatuksistaan. Näkökulmani ei rajoitu kristinuskoon, vaikka Saarikoski korosti oman työnsä kannalta vuoden 1938 Kirkkoraamatun merkitystä. Analyysini kohteina ovat ne Saarikosken kirjat, jotka oli tarkoitettu hänen elinaikanaan julkaistaviksi. Päiväkirjat eivät kuulu varsinaiseen lähdeaineistooni, mutta hyödynnän niitä silloin, kun ne auttavat ymmärtämään varsinaista tutkimusaineistoani. Niistä merkittävimpiä ovat nuoruusajan päiväkirjat, jotka kertovat murrosiän uskonnollisesta elämänvaiheesta ja kirjallisista suosikeista. Heterogeeniseen, monista kirjallisuudenlajeista koostuvaan lähdeaineistooni on sovellettava useita tulkintamenetelmiä sen mukaan, millaisesta tekstistä kulloinkin on kyse. Erotan teksteistä uskonnolliset alluusiot hyödyntämällä kirjallisuustieteellistä keskustelua, joka liittyy intertekstuaalisuuden käsitteeseen. Näin keräämääni materiaalia lähestyn systemaattisen analyysin keinoin. Etsin pysyviä ajattelustruktuureja ja tutkin, miten ne liittyvät uskonnollisiin ja filosofisiinkin ajattelumalleihin. Tarvittaessa otan avuksi kielitieteen ja eksegetiikan. Samalla otan huomioon sen, että kaikkea Saarikosken sanomaa ei pidä käsittää hänen omaksi ajatuksekseen. Hahmotan hänen tuotannostaan kahdenlaista uskonnollista kieltä: Toisaalta on uskontoperäinen kieli, joka ei ota kantaa tämän kielen sisältöön ja jossa uskonto näkyy usein vain etymologisesti. Toisaalta on varsinainen uskonnollinen kieli, jossa on eksistentiaalinen ja subjektiivinen ulottuvuus. Tutkimuksessani kartoitin uskonnollisten alluusioiden esiintymistä Saarikosken tuotannon eri vaiheissa. Kolmessa ensimmäisessä kokoelmassa Runoja, Toisia runoja ja Runot ja Hipponaksin runot uskonnollisia alluusiota on vain vähän. Saarikoski pyrki tietoisesti rakentamaan niissä omaa julkisuuskuvaansa ja luomaan etäisyyttä nuoruutensa uskonnollisuuteen. Kokoelmassa Mitä tapahtuu todella? Kirkkoraamatun ilmaukset tulevat näkyvästi hänen teksteihinsä, ja sen jälkeen ne ovat vahvasti läsnä koko hänen tuotantonsa ajan. Ruotsin kaudella runojen abstraktisuus lisääntyy, mutta toisaalta uskonnollisten kokemusten kuvaaminen saa uutta konkreettisuutta 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun sijoittuvissa Köyhyyden filosofia -niteen kuunnelmissa. Niukoissa oloissa elävät ihmiset eivät tyydy käyttämään vain uskontoperäistä kieltä, vaan ilmaisevat elämänkokemustaan varsinaisen uskonnollisen kielen avulla. Tutkimuksessani ryhmittelin uskonnollisen kielen alluusioita sen mukaan, mistä niiden taustatekstit ovat löydettävissä ja miten näitä alluusioita käytetään. Raamatun kirjoista Saarikoski kiinnittää huomionsa ennen muuta alkukertomuksiin ja evankeliumeihin, kun taas Paavalin teologiaa ja opillisia kysymyksiä kohtaan hän tuntee vierautta. Allusoidessaan evankeliumeihin hän välttää kertomuksia, jotka ovat luonnontieteellisesti epäilyttäviä. Osoitin Saarikosken tuotannosta myös tekstejä, joissa hän on viitannut virsikirjaan, hänelle nuoruudesta tuttuun seurakuntakieleen tai ei-kristilliseen uskonnolliseen materiaaliin. Suurelta osin hän vain rikastuttaa ilmaisuaan uskontoperäisen kielen avulla, mutta pitkin tuotantoa on runsaasti tekstiä, joissa hän ajatuksiaan muunnellen ottaa kantaa uskonnolliseen maailmaan ja sen ilmiöihin. Ekskursiona on alaluku Saarikosken kääntämästä Matteuksen evankeliumista. Kirkkoraamattuun tehty vertailu näytti tyhjentävästi, että suomennoksen jälkeenkin Saarikoski allusoi tuotannossaan aina Kirkkoraamatun tekstiin, ei koskaan omaan käännökseensä. Saarikosken poliittisten tekstien analyysi osoitti että kommunismista tuli hänelle ajattelun apukonstruktio, joka suurelta osin korvasi hänen uskonnolliset ajattelutapansa. Saarikoski nostaa Jeesuksen historiallisen persoonan ihmiskunnan suuruuksien joukkoon, mutta hän ei ole tuotannossaan juuri kiinnostunut Kristuksen opillisesta merkityksestä vaan lähinnä Jeesuksen kapinallisuudesta ja ihmisyydestä. Saarikoski kuvaa myös oman kommunistisen henkilögalleriansa jäseniä uskonnollisen kielen keinoin. Hän ihailee erityisesti Leniniä. Asioiden ja ilmiöiden nimeäminen on Saarikoskelle tärkeää. Se koskee myös sitä tapaa, jolla Jumalasta puhutaan. Ison alkukirjaimen Jumala viittaa aina kristilliseen Jumalaan. Pieni alkukirjain taas osoittaa, että kyseessä on niin sanottu epäjumala tai kristillisperäinen degeneroitunut jumala, joka ei ansaitse Jumalan nimeä. Saarikoski luo itsekin Jumalan nimiä, kuten Näin on ja Ynnä Muuta . Osoitin myös, että Saarikoski käyttää joskus uskonnollisia ilmauksia performatiivista kieltä muistuttavalla tavalla. Tästä on esimerkkinä se, kuinka hänen minäkertojansa siunaa kaikkea merenrannalla näkemäänsä. Analyysini näytti, että Saarikosken kirkkoa ja papistoa kohtaan tuntema antipatia perustuu ennen muuta siihen ajatukseen, ettei pidä lainkaan puhua asioista, jotka eivät ylipäänsä ole puhuttavissa. Saarikoski tuntee Wittgensteinin Tractatus Logico-Philosophicus -teoksen loppulauseen: Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Se heijastaa Saarikosken omia ajatuksia kielen rajoista. Hän verhoaa Jumalaan liittyvät ajatuksensa apofaattisen teologian käyttämiin käsitteisiin, kuten pimeä , pilvi ja sumu . Ei ole todistettavissa, että hän olisi varsinaisesti perehtynyt apofaattiseen teologiaan, mutta Saarikosken oleskelu Valamon luostarissa ja hänen kääntämänsä ja Jeesuksen rukoukseen liittyvä J. D. Salingerin romaani Franny ja Zooey ovat välttämättä tuottaneet vaikutteita myös tästä teologian suuntauksesta.
  • Nieminen, Emmi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Väitöskirjassa tutkitaan taloudellisesti optimaalista kalastuksen säätelyä Itämerellä bioekonomista mallinnusta ja peliteoriaa hyödyntäen. Ongelmaa tarkastellaan kokonaisvaltaisemmin kuin mihin perinteisesti on tukeuduttu, ja täten väitöskirja vie kalastuksen hallinnan taloudellista tutkimusta kohti ekosysteemipohjaista lähestymistapaa, jossa ekosysteemi ja siihen vaikuttavat toiminnot otetaan laajasti huomioon. Väitöskirjassa ekosysteemipohjainen lähestymistapa toteutetaan monitahoisesti: 1) huomioimalla lajien väliset vuorovaikutussuhteet ja tarkastelemalla niiden merkitystä taloudellisesti optimaaliselle kalastukselle, 2) ottamalla huomioon pitkäaikaiset vaikutukset, kuten ilmastonmuutos, kalakannan taloudellisesti optimaaliselle säätelylle, 3) tarkastelemalla kalastussopimuksissa pysymisen mahdollisuuksia usean kalastusvaltion näkökulmasta sekä 4) huomioimalla useat toisiinsa vaikuttavat sektorit, tässä tapauksessa vaelluskalojen kalastus sekä vesivoiman tuottaminen, ja määrittämällä taloudellisesti kannattavimmat toimenpiteet näiden ristiriidassa olevien toimintojen yhteensovittamiselle. Väitöskirja korostaa taloudellisen näkökannan linkittämistä biologiaan ja sen tärkeyttä kalastuksen säätelyssä: tällaiseen bioekonomiseen optimiratkaisuun perustuva yhteiskunnan taloudellista voittoa maksimoiva säätely biologisen rajoitteen vallitessa johtaa usein suojelevampaan kalakantojen säätelyyn kuin pelkkään biologiseen suositukseen perustuva. Samalla se loisi paremmat taloudelliset edellytykset kalastuksen kannattavuudelle, jota kansainvälinen kalastusvaltioiden välinen koordinointi voisi yhä tehostaa. Bioekonomisen säätelyn kannattavuus korostuu kalakantojen tilan ollessa heikko, mikä voi olla tilanne ilmastonmuutoksen vaikutusten edetessä. Väitöskirja huomioi myös mereltä jokeen nousevien vaelluskalojen suuren arvon joen virkistyskalastajille, minkä vuoksi nousulle on usein kannattavaa luoda edellytykset rakennetuissa joissa. Vaelluskalojen nousuun tähtäävän toimenpiteen optimaalinen valinta sen sijaan riippuu vesivoimaa tuottavien patojen lukumäärästä: mitä enemmän patoja, sitä kannattavampaa on edistää nousua ylisiirtojen avulla kalateiden rakentamisen sijaan.
  • Salo, Heini (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pneumokokkibakteeri sekä influenssa- ja papilloomavirus aiheuttavat Suomessa merkittävän tautitaakan. Rokotukset näitä tauteja vastaan lisättiin kansalliseen rokotusohjelmaan 2000-luvulla. Kansalliseen rokotusohjelmaan 2000-luvulla lisätyt rokotteet ovat käyneet läpi huolellisen tieteelliseen näyttöön perustuvan asiantuntija-arvion, joka sisältää taloudellisen arviointitutkimuksen. Arviointi perustuu Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) määrittämiin kriteereihin: seuraako rokotuksista kansanterveydellisesti merkittävää taudin vähenemistä, ovatko rokotukset turvallisia sekä yksilöille että väestölle ja ovatko rokotusohjelman kustannukset kohtuulliset saavutettavaan terveyshyötyyn nähden. Ei ole itsestään selvää, että uuden ja kalliin rokotteen lisääminen kansalliseen rokotusohjelmaan olisi paras mahdollinen tapa käyttää niukkoja yhteisiä varoja. Väitöskirjan tutkimuksia on käytetty päätöksenteon tukena, kun rokotteita on harkittu liitettäväksi kansalliseen rokotusohjelmaan vuosina 2001 2011. Suomessa päätöksentekijät eivät ole määritelleet kuinka paljon Suomessa ollaan valmiita maksamaan terveydenhuollon toimenpiteen tuottamasta lisäterveyshyödystä (maksuhalukkuuden kynnysarvo). Pneumokokki aiheuttaa aivokalvontulehduksia, vakavia yleistulehdustiloja, keuhkokuumetta ja korvatulehduksia. Kun arvioinnissa otettiin huomioon pneumokokkirokotusohjelman epäsuorat vaikutukset myös rokottamattomille, päätöksentekijät pitivät pneumokokkirokotusten hyötyjä riittävinä suhteessa kustannuksiin. Influenssarokotusten estämistä tautitapauksista saadut säästöt hoitokustannuksissa ylittivät rokotusten kustannukset, vaikka lasten rokotusten epäsuoria vaikutuksia rokottamattomiin ei otettu huomioon. Kun rokotusten oletettiin vähentävän 60% influenssatapauksista, säästöjen arvioitiin olevan 7.6 euroa yhtä rokotettua 0.5 4-vuotiasta lasta kohti. Noin 2 miljoonaa euroa maksava tyttöjen HPV-rokotusohjelma ei kokonaan korvaa kohdunkaulan syövän seulontaa, mutta rokotettujen seulontaa voidaan vähentää. Rokottamattomien seulontaa on varaa järkeistää. HPV:n aiheuttamaa kohdunkaulan syöpää on ehkäisty Suomessa sekä väestöpohjaisella seulontaohjelmalla että sen ulkopuolella otetuilla irtosolukokeilla (Papa-koe). Suomessa otettiin vuosittain 22.4 miljoonalla eurolla 446 000 seulontaluonteista Papa-koetta. Näistä 55% oli opportunistista ohjelman ulkopuolisia kokeita, joista aiheutui 71% kustannuksista. Lisäksi naisten genitaalialueen HPV-tautitapauksia hoidettiin ja seurattiin vuosittain 22.3 miljoonalla eurolla, josta lievien solumuutosten osuus oli 15.5 miljoonaa euroa. Kun sekä seulontaohjelmassa että sen ulkopuolella tehdyt Papa-kokeet otettiin huomioon, 25 69-vuotiaista naisista 87% kävi Papa-kokeessa viimeisen viiden vuoden aikana. Ohjelman ulkopuoliset Papa-kokeet sekä korvasivat että olivat päällekkäisiä seulontaohjelman kanssa. Päällekkäiset Papa-kokeet ovat turhia ja kalliita sekä aiheuttavat etenkin nuorille naisille itsestään paranevien esiasteiden turhia hoitoja. Seulontaohjelman ulkopuolinen testaus vähentyy samaan aikaan, kun seulontaohjelma loppuu 60-vuotiaana ja kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus lisääntyy uudestaan. Seulontaohjelman ja sen ulkopuolella otettujen Papa-kokeiden yhteensovittamiseksi on välttämätöntä perustaa kansallinen rekisteri, johon rekisteröidään myös ohjelman ulkopuolella otetut Papa-kokeet.
  • Kaskinen, Anu (Helsingin yliopisto, 2017)
    Syanoottisessa synnynnäisessä sydänviassa vähähappinen laskimoveri ja hapekas valtimoveri pääsevät sekoittumaan aiheuttaen valtimoveren happipitoisuuden alenemisen (hypoksemia), kun taas asyanoottisessa sydänviassa valtimoveren happipitoisuus on normaali. Merkittävä osa synnynnäisistä sydänvioista vaatii kirurgista hoitoa. Hoidon tavoitteena on usein normaalin verenkierron palauttaminen kuten on tässä kirjassa tarkemmin käsiteltävän syanoottisen synnynnäisen sydänvian, pulmonaaliatresia yhdistettynä kammioväliseinäaukkoon (PA+VSD), tapauksessakin. Kuitenkin osassa synnynnäisistä sydänvioista verenkierto voidaan korjata vain osittain palliatiivisen kirurgian keinoin. Synnynnäisen sydänvian leikkaushoidon jälkeen hengitysteihin voi kertyä liiallista nestettä eli keuhkoödeemaa, joka hankaloittaa keuhkojen pääasiallista tehtävää eli kaasujen vaihtoa. Ylimääräisen keuhkonesteen kuljetus pois ilmatilasta perustuu hengitysteiden pintasolukon (epiteelin) aktiivisen Na+-ionien kuljetukseen. Sydänleikkauksen jälkeen keuhkoödeeman kuvantaminen perustuu sydän-keuhkokuvaan (thorax-kuva), joka aiheuttaa säteilyä ja voi olla epätarkka. Keuhkojen ultraäänitutkimuksella todettavien ns. B-viivojen on todettu olevan merkki keuhkojen lisääntyneestä nestemäärästä. Ja toisaalta keuhkojen venyvyyttä kuvaavan keuhkokomplianssin on todettu heikentyvän keuhkojen nestemäärän lisääntyessä. Tutkimme sydänleikkaukseen saapuvilla lapsilla keuhkoödeema-alttiuteen vaikuttavia tekijöitä ja keuhkojen ultraäänen ja keuhkokomplianssin mahdollisuuksia keuhkoödeeman ja toisaalta leikkauksen jälkeisen lyhytaikaisennusteen arvioimisessa. Syanoottisen synnynnäisen sydänvian pitkäaikaisennustetta arvioitiin retrospektiivisesti kattavan PA+VSD-potilaiden pitkäaikaisseurannan perusteella. Osoitimme ensimmäistä kertaa keuhkoödeeman poistumisessa keskeisen hengitystie-epiteliaalisen Na+-ionien kuljetuksen olevan heikentynyt hypoksemisilla syanoottista sydänvikaa sairastavilla lapsilla. Sydänleikkauksen jälkeinen keuhkojen ultraäänilöydös ja staattinen keuhkokomplianssi korreloivat thorax-kuvan nesteisyysarvion kanssa. Hengityskoneen automaattisesti mittaama dynaaminen keuhkokomplianssi sen sijaan vaikutti kuvaavan eri asiaa kuin staattinen keuhkokomplianssi. Leikkauksen jälkeinen thorax-kuvasta tai keuhkojen ultraäänestä tehty arvio keuhkojen nesteisyydestä oli itsenäinen leikkauksen jälkeiseen lyhytaikaisennusteen vaikuttava tekijä. Puolestaan pitkäaikaisennusteeseen PA+VSD potilailla vaikuttivat tärkeimpinä tekijöinä alkuvaiheen keuhkoverenkierron anatomia ja onnistunut kirurginen korjaus. Tulokset korostavat sydänleikkauksen jälkeisten keuhkopulmien vaikutusta sydänleikkauksesta toipumiseen. Havaintomme perusteella syanoottista synnynnäistä sydänvikaa sairastavilla lapsilla voi olla suurentunut riski sydänleikkauksen jälkeiselle keuhkoödeemalle ja keuhkonesteen määrää voidaan sydänleikatuilla lapsilla arvioida thorax-kuvan ohella myös keuhkojen ultraäänitutkimuksella. Keuhkovaurion aktiivinen kuvantaminen sydänleikkauksen jälkeen voi olla hyödyksi potilaan lyhytaikaisennusteen parantamisessa ja tehohoidon keston minimoimisessa. Vaikka keuhkoverenkierron anatomia vaikuttaa PA+VSD potilaiden ennusteeseen, on kirurgiseen korjaukseen pyrkiminen ensiarvoisen tärkeää ennusteen kannalta.
  • Smeds, Eero (Helsingin yliopisto, 2017)
    Täsmällinen liikkeiden säätely edellyttää tiivistä yhteistyötä aivojen liike- ja aistitoimintojen välillä. Yhtäältä aivojen on tarkasti seurattava asentotunnon (proprioseptiikka) välittämää tietoa eri kehonosien asennoista ja liikkeistä, jotta motoriikan hienosäätely olisi mahdollista. Toisaalta taas aivojen täytyy välttää ulkoisten ärsykkeiden, kuten erilaisten äänten ja vaikkapa ympärillä olevien ihmisten liikkeiden, liiallista vaikutusta ihmisen omiin liikkeisiin. Väitöskirjani paneutuu näihin ilmiöihin liittyviin aivokuoritason toimintoihin. Ensimmäisissä osatöissä tutkimme motorista vakautta ulkoisten häiriöärsykkeiden aikana mittaamalla terveiden aikuisten koehenkilöiden aivo- ja lihastoimintaa magnetoenkefalografialla (MEG) ja elektromyografialla samalla kun he puristivat pinsettiotteella voima-anturia tasaisella, kevyellä voimalla. Esitimme koehenkilöille tehtävän aikana yksinkertaisia kuulo- ja näköärsykkeitä sekä näytimme toisen henkilön käden liikkeitä. Primaarilta liikeaivokuorelta (MI) ja käden lihaksista mitattujen signaalien välillä esiintyvä ~20 Hz:n taajuinen niin kutsuttu kortikomuskulaarinen koherenssi voimistui kaikkien esitettyjen häiriöärsykkeiden jälkeen merkkinä MI alueen toiminnan vakauttamisesta. Toisen henkilön käden liike aiheutti lisäksi peilautumista katsojan omalla MI alueella, kuten jo aiemmissa tutkimuksissa on näytetty. Tästä peilautumisesta osoituksena oli MEG:n tehon vaimeneminen ~7 ja ~15 Hz:n taajuuksilla. Nämä samanaikaiset mutta vastakkaiset prosessit esiintyivät eri taajuuksilla viitaten siihen, että ne olivat lähtöisin eri hermosolupopulaatioista. Tuloksemme voivat selittää sen, kuinka aivot torjuvat ulkoisten häiriöärsykkeiden suorat vaikutukset ihmisen omiin liikkeisiin ja estävät muiden ihmisten liikkeiden tahattoman matkimisen. Väitöskirjani jälkimmäinen osa tarkastelee proprioseptiivisten ärsykkeiden herättämää aivoaktivaatiota aikuisilla ja vastasyntyneillä. Mittasimme aikuisilta passiivisten sormen ojennus- ja koukistusliikkeiden synnyttämiä MEG-vasteita tutkien erityisesti sitä, kuinka liikeärsykkeiden antotiheys vaikuttaa vasteiden voimakkuuteen. Voimakkaimmat vastehuiput esiintyivät primaarilla tuntoaivokuorella ~70 (ojennus) ja ~90 ms (koukistus) liikkeen alun jälkeen, ja niiden amplitudi kasvoi noin kolmin- (ojennus) ja kuusinkertaisiksi (koukistus), kun peräkkäisten liikkeiden välistä aikaa pidennettiin 0.5 sekunnista 8 sekuntiin. Tulosten perusteella optimaalinen liikeärsykkeiden välinen aika näiden aivovasteiden mittaamiseen on 1.5 3 s. Tietoa voidaan hyödyntää tulevissa sovelluksissa niin tutkimuksessa kuin kliinisessäkin työssä. Viimeisessä osatyössä osoitimme, että elektroenkefalografialla voi mitata passiivisen liikkeen synnyttämiä aivovasteita myös vastasyntyneiltä. Tällaisilla mittauksilla voidaan kenties tulevaisuudessa selvittää vastasyntyneiden potilaiden tuntojärjestelmän toimintaa aivovaurioiden ja muiden neurologisten häiriöiden yhteydessä. Väitöskirjani edistää ymmärrystä liikkeiden säätelyyn liittyvistä aivokuoritason mekanismeista. Uusi tieto voi lopulta johtaa parempaan diagnostiikkaan, hoitoon ja seurantaan esimerkiksi liikehäiriöissä sekä vastasyntyneiden aivoverenkiertohäiriöissä.
  • Tynjä, Tuula (Helsingin yliopisto, 2017)
    Kaikessa tutkimuksessa tehdään valintoja sen suhteen, miten rajataan aineisto, jota hyödynnetään. Arkeologiseen tutkimukseen sisällytettävä aineisto valikoituu monella tapaa jo ennen tutkijan tekemiä rajauksia. Tutkimuksen itsensä tuottamaa valikoitumista ei ole juurikaan tutkittu. Väitöskirjassani käsittelen arkeologisen esineaineiston talteenottotavan vaikutusta esineaineistoon, sen laatuun ja määrään. Talteenottotavalla tarkoitan sitä, millaisin kriteerein löydetystä aineistosta valitaan se materiaali, joka otetaan talteen ja se materiaali, joka hylätään ja heitetään pois. Varsinaisen talteen ottamisen ja pois heittämisen lisäksi merkittäviä valintoja ovat myös ne tavat, jolla kaikki löydetty aineisto myös hylätty dokumentoidaan. Mitä tarkemmin hylätty aineisto dokumentoidaan, sitä paremmin valikoimisen vaikutuksia voidaan arvioida. Aineistoa valikoidaan vielä tutkimuksen aikana, erityisesti silloin, kun aineisto julkaistaan. Tarkastelen aineiston valikoitumista rautakautisen keramiikka-aineiston avulla, joka on kaivettu kahden arkeologisen projektin yhteydessä Kinneretin asuinpaikalta nykyisen Israelin alueella. Koska kyseessä on yksi asuinpaikka, jossa kaivetut alueet ovat lähellä toisiaan, voidaan muut aineiston muotoutumiseen vaikuttavat seikat olettaa minimaalisiksi. Kinneretissä eri tavoin talteen otettujen keramiikka-aineistojen vertailu osoittaa, että erilaiset talteenottotavat tuottavat sekä laadullisesti että määrällisesti erilaisia aineistoja. Tästä syystä talteenottotapa tulisi raportoida. Kinneretin kaivausprojektien talteenottotavat voidaan jakaa kahteen. Vuonna 1994 2001 toteutettujen kaivausten talteenottoa voidaan luonnehtia intuitiiviseksi valikoimaksi. Tällöin säilytettiin valikoima kronologisesti tunnistettuja esineitä ja sirpaleita arkeologisesti mielekkäiksi arvioiduista konteksteista, ilman määriteltyjä kriteereitä. Vuosina 2002 2008 toteutettujen kaivausten aikana niillä kaivausalueilla, joilla viimeisteltiin 1990-luvulla aloitettua työtä, talteenottotapa noudatti aiempaa, intuitiivista perinnettä. Hylätty aineisto kuitenkin dokumentointiin tarkemmin kuin 1990-luvulla, ja pois heitetystä aineistosta on uudempien kaivausten osalta merkittävästi enemmän informaatiota saatavilla, kuin varhaisemman projektin osalta. Tämä antaa tiedeyhteisölle paremmat mahdollisuudet arvioida aineiston edustavuutta suhteessa kaikkeen kaivettuun keramiikkaan ja tehtyjen johtopäätösten luotettavuutta. Kahdella kaivausalueella vuodesta 2003 alkaen otettiin käyttöön intensiivisempi talteenottotapa. Tällöin kaikki keramiikka-astioiden reunakappaleet säilytettiin ja analysoitiin. Intensiivisen talteenoton seurauksena käytettävissä oleva aineisto on suurempi ja sitä voidaan pitää tilastollisesti edustavana. Tällainen määrällisesti laajempi aineisto antaa täsmällisemmän kuvan kaivetusta aineistosta ja intensiivisempää talteenottotapaa tulisi siksi suosia. Kun vertasin tilastollisesti edustavaa osa-aineistoa valikoivasti kerättyyn aineistoon, kävi ilmi, että valikoivasti kerätyssä aineistossa pienet suljetut astiat olivat yliedustettuja, kun taas yleisimmät astiaryhmät, kulhot ja keittoastiat, olivat aliedustettuja. Vastaavaa astiaryhmien yleisyyden vinoumaa esiintynee erityisesti varhaisissa raporteissa.
  • Myntti, Tarja (Helsingin yliopisto, 2017)
    Lapsivesinäytteiden avulla lisätietoa piilevästä kohtutulehduksesta Piilevän kohtutulehduksen diagnostiikka ja sen myötä synnytyksen oikea ajoitus on nykyisen synnytysopin merkittävimpiä haasteita. Nykyiset merkkiaineet ovat huonoja lapsiveden tulehdustilan ennustamisessa, mikä voi johtaa vääriin hoitopäätöksiin. Väitöskirjatutkimuksessani tutkimme lapsivedenmenon jälkeen vaginaan valuvasta lapsivedestä laktaattidehydrogenaasi (LD)- ja glukoosipitoisuuksien yhteyttä kohtutulehdukseen. Menetelmä ja käytetyt merkkiaineet ei valitettavasti osoittautuneet sopivaksi potilaskäyttöön. Tämän jälkeen tutkimme lapsivesipistolla otetuista näytteistä merkkiaineiden pitoisuuksien yhteyttä lapsiveden mikrobikasvuun ja kohtutulehdukseen. Määritimme LD:lle, glukoosille, matrix metalloproteinaasi -8:lle ja cathelicidinille raja-arvon, jonka ylityttyä on syy epäillä piilevää kohtutulehdusta. Totesimme näiden merkkiaineiden kohoavan lapsiveden mikrobikasvun yhteydessä. Muiden uusien merkkiaineiden osalta huomasimme pitoisuuksien nousun olevan yhteydessä tulehdusreaktioon liittyvään valkosolujen aktivoitumiseen. Ennenaikainen synnytys, eli synnytys alle 37 raskausviikolla, on suurin vastasyntyneen sairastavuutta ja kuolleisuutta aiheuttava tekijä. Sen suurin taustasyy on tulehdus. Ennenaikaisena syntyminen itsessään lisää vastasyntyneen riskiä saada keuhko-, silmä- tai suolistosairaus elinten kehittymättömyydestä johtuen. Altistuminen äidin kohtutulehdukselle lisää vastasyntyneen sairastumisriskejä muun muassa CP-vammaisuuteen sekä varhaiseen verenmyrkytykseen. Jos kohtutulehdus löydetään piilevässä vaiheessa äidin oireiden ollessa vielä lieviä, voidaan äidille antaa sikiön keuhkoja kypsyttävä kortisonihoito ja pyrkiä ajoittamaan synnytys niin, että paras mahdollinen hoito syntymähetkellä on saatavilla. Toisaalta, jos äidin oireiden voidaan todeta johtuvan kohdun ulkopuolisesta syystä, vältytään synnytyksen käynnistämiseltä tai tarpeettoman aikaiselta keisarileikkaukselta. Jos kohtutulehdus diagnosoidaan vasta kuumeisen kohtutulehduksen ilmaannuttua, on synnytys ainoa oikea hoito. Luotettavaa diagnoosia ei saada ilman kajoavia tutkimuksia. Lapsivedestä voidaan tutkia mikrobitilanne ja biologisia merkkiaineita, joiden pitoisuus nousee, jos lapsivedessä on mikrobikasvuun liittyvä tulehdus tai mikrobikasvuun liittymätön steriili tulehdustila. Merkkiaineiden etuna on vastauksen saaminen tunneissa, kun taas mikrobivastauksen saaminen kestää useita päiviä. Tutkimustulokset auttavat parantamaan piilevän kohtutulehduksen diagnostiikkaa. Täten synnytysten oikea-aikainen ajoitus helpottuu ja vastasyntyneiden jatkoennuste parantuu.
  • Partanen, Lauri (Helsingin yliopisto, 2017)
    Rikki ja suolahappo osallistuvat moniin tärkeisiin ilmakehän reaktioihin. Koska rikkihappo reagoi herkästi ilmakehän vesimolekyylien kanssa, on se tärkeässä asemassa esimerkiksi pilvien muodostumisessa ilmakehässä. Suolahappo puolestaan toimii väliaikaisena nieluna klooriradikaaleille ja osallistuu sitä kautta stratosfäärissä tapahtuvaan otsonikatoon. Tässä työssä tutkitaan näiden happojen termodynamiikkaa ja dynamiikkaa. Dynamiikan osuus keskittyy suolahapon reaktioihin sen törmättyä eri lämpötiloissa olevan vesi- tai amorfisen jääpinnan kanssa. Ab initio molekyylidynamiikkaa soveltamalla havaitaan, että pinnan lämpötila ja suolahapon kineettinen energia ovat tärkeässä ja jossain määrin erillisissä rooleissa hapon ionisoitumiskäyttäytymisen ennustamisessa. Tutkimus auttaa paitsi ymmärtämään suolahapon käyttäytymistä vesipinnoilla eri osissa ilmakehää, myös valottaa mahdollisia uusia reaktiopolkuja ilmakehässä, kuten ClNO:n muodostumista amorfisilla jääpinnoilla. Termodynaaminen osa keskittyy tutkimaan eri matalaenergisten konformeerien vaikutusta termodynaamisiin ominaisuuksiin. Tutkimuskohteena ovat erilaiset rikkihapon kompleksit, erityisesti rikkihapon monohydraatti. Pienestä koostaa johtuen monohydraattisysteemi mahdollistaa korkean tason ab initio menetelmien käytön. Näillä menetelmillä voidaan laskea tarkkoja arvoja termodynaamisille suureille, joita pystytään sitten vertaamaan epätarkempiin menetelmiin. Työssä kehitetään uusia tapoja useiden konformeerien läsnäolon huomioimiseksi pienille ja keskikokoisille molekyyliklustereille sekä puhtaan kvanttimekaanisesti että tilastollista mekaniikkaa hyödyntäen.
  • Moisala, Mona (Helsingin yliopisto, 2017)
    Toiminnanohjaus käsittää joukon toimintoja, jotka mahdollistavat tavoitteellinen ja monimutkaisen toiminnan jokapäiväisissä tilanteissa. Esimerkki toiminnanohjauksesta on kyky ylläpitää tietoa muistissa samalla kun tekee päätöksen. On edelleen epäselvää, kuinka suuri vaikutus kokemuksella voi olla toiminnanohjaukseen lukeutuviin toimintoihin, mutta yleisesti hyväksytyt aivojen muovautuvuuteen liittyvät periaatteet antavat syyn olettaa, että ympäristötekijöiden on mahdollista vaikuttaa kognitiiviseen suoriutumiseen ja niihin liittyviin aivoverkostoihin. Jatkuvasti lisääntyvä teknologian parissa vietetty aika on yksi niistä ympäristötekijöistä, joiden on ehdotettu vaikuttavan kognitiivisiin toimintoihin kuten kykyyn keskittyä yhteen tehtävään samanaikaisesti, tai kykyyn ylläpitää tietoa lyhytkestoisessa muistissa. Tässä esitellyn väitöskirjatyön tavoite oli tutkia tarkkaavaisuuteen ja työmuistiin liittyviä aivoverkostoja. Lisäksi selvitettiin sitä, onko näiden aivoverkostojen toiminnalla ja tarkkaavaisuus- ja työmuistitehtävissä suoriutumisella yhteyksiä nuorten ja nuorten aikuisten itseraportoituihin teknologiankäyttötapoihin. Kaikissa väitöskirjan osatutkimuksissa käytettiin toiminnallista magneettiresonanssikuvantamista (fMRI) mittaamaan aivojen aktivoitumista tehtäväsuorituksen aikana. Käyttämällä uusia ja innovatiivisia koeasetelmia, tutkimuksemme tulokset tuottivat lisää tietoa eri toiminnanohjaukseen liittyvien toimintojen aktivoimista aivoverkostoista näyttämällä, että valikoiva tarkkaavaisuus, jaettu tarkkaavaisuus ja työmuistiprosessit aktivoivat sekä yhteisiä että erillisiä aivoalueita. Lisäksi tuloksemme osoittivat, että jaettaessa tarkkaavaisuutta kahden samanaikaisen tehtävän kesken, kilpailu hermostollisista resursseista näiden kahden samaa aivoaluetta kuormittavan tehtävän välillä vaikuttaa oleellisesti ihmisen rajalliseen monisuorittamiskykyyn. Tuloksemme osoittavat myös, että päivittäisten teknologian käyttötapojen ja kognitiivisen suoriutumisen välillä on havaittavia yhteyksiä jo nuoruusiässä. Taipumus käyttää montaa mediaa samanaikaisesti (nk. media multitasking) oli yhteydessä suurempaan häiriintyvyyteen, kun taas tietokonepelien pelaaminen oli yhteydessä parempaan työmuistisuoriutumiseen. Nämä tulokset ovat erittäin merkityksellisiä, sillä on tärkeää ymmärtää, minkälaisia mahdollisia vaikutuksia nuorten alati kasvavalla ruutuajalla on heidän kognitiivisiin toimintoihinsa ja aivojen toimintaan.
  • Salmiheimo, Aino (Helsingin yliopisto, 2017)
    Haimasyövällä on huono alle 8% viiden vuoden kokonaiseloonjäämisennuste ja se onkin Suomessa kolmanneksi yleisin syöpäkuoleman aiheuttaja. Tulehduksen ja siihen liittyvien solujen, kuten makrofagien, on todettu olevan oleellisena tekijänä haimasyövän invaasiossa. Kudoksissa verenkierrosta saapuvat monosyytit erilaistuvat niiden mikroympäristön vaikutuksesta joko inflammatorisiksi M1-tyypin makrofageiksi, jotka aktivoivat tulehdusreittejä ja vastustavat syövän syntymistä ja etenemistä, tai anti-inflammatorisiksi M2 makrofageiksi, jotka puolestaan aktivoivat kudosten korjausmekanismeja ja muun muassa verisuonien muodostusta. Syöpäsolujen läheisyydessä monosyytit erilaistuvat tuumoriassosioiduiksi makrofageiksi, joiden on todettu lisäävän haimasyöpäsolujen invaasiota ja jakautumista, sekä olevan merkki huonosta ennusteesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella eri tavoin erilaistettujen makrofagien ja haiman duktaalisen adenokarsinooman välisiä vuorovaikutuksia. Lisäksi tutkimme ennen haimasyöpäleikkausta otettujen peruslaboratoriokokeiden, erityisesti tulehdusmerkkiaineiden, ennusteellista merkitystä haiman duktaalisessa adenokarsinoomassa. Tutkimuksestamme saimme uutta tietoa haimasyöpäsolujen ja makrofagien välisestä vuorovaikutuksesta. Havaitsimme, että soluviljelyissä M1-tyyppiset makrofagit, jotka tuottivat tulehduksen välittäjäaineita, hidastivat haimasyöpäsolujen vaeltamista viljelyalustoilla. M2 makrofagit puolestaan lisäsivät syöpäsolujen liikehdintää aktivoimalla syöpäsoluissa matriksia pilkkovien proteiinien kuten MMP9 ja ADAM8 eritystä. Solujen sisällä haimasyöpäsolujen ja makrofagien STAT- ja NFkB-signalointireiteissä tapahtui useita muutoksia solujen ollessa yhdessä viljelymaljoilla. Makrofagit muun muassa lisäsivät huonoon ennusteeseen yhdistetyn STAT3:n aktiivisuutta syöpäsoluissa. Ennen haimasyöpäleikkausta otettuja verinäytteitä analysoimalla kävi ilmi, että haimasyöpäpotilaiden yleistynyt tulehdusreaktio, joka voidaan todeta muun muassa C-reaktiivisen proteiinin (CRP) kohonneena pitoisuutena, ennustaa lyhempää leikkauksen jälkeistä elinaikaa. Lisäksi matala albumiinitaso sekä kohonneet haimasyövän merkkiaineet (CA19-9 ja CEA) olivat yhteydessä huonompaan ennusteeseen. Tulehdus- ja syöpämerkkiaineet saattaisivat siis olla avuksi potilaiden ennusteen arvioinnissa ennen haimasyöpäleikkausta. Tutkimuksemme kannustaa jatkamaan tulehduksen ja haimasyövän välisten yhteyksien selvittämistä ja etsimään makrofagien erilaistumiseen vaikuttamisen kautta mahdollisia kohteita lääkehoidoille.
  • Nyberg, Solja (Helsingin yliopisto, 2017)
    Työstressi on yleinen vaiva työssäkäyvillä. Euroopan Unionin tietojen mukaan noin viidennes työntekijöistä kokee työstressiä, mutta arviot yleisyydestä vaihtelevat määritelmästä ja tutkimuksesta riippuen 5% ja 80% välillä. Eniten tutkitun työstressimallin mukaan työstressi ilmenee tilanteessa, jossa työn vaatimukset ovat suuret ja työn hallinta vähäistä. Tällaisen stressin arvellaan voivan heikentää elämänlaatua ja olevan yhteydessä useisiin haitallisiin terveysvaikutuksiin. Varsinainen tutkimustieto aiheesta perustuu kuitenkin usein pieniin aineistoihin sekä ristiriitaisiin tuloksiin. Tämän työn tavoitteena oli tutkia työstressin yhteyttä diabetekseen sekä sen riskitekijöihin, erityisesti lihavuuteen sekä fyysiseen passiivisuuteen, laajassa monikansallisessa tutkimusaineistossa. Tutkimuksessa käytetään IPD-Work-konsortion tutkimusaineistoa ja analysoidaan 19 tutkimuskohorttia. Tulokset perustuvat enimmillään 170 000 tutkittavaan työntekijään. Työstressiä sekä elintapoja kuvaavat tiedot saatiin osallistujan täyttämistä kyselylomakkeista. Biologiset riskitekijät, kuten verenpaine sekä kolesteroli, mitattiin osassa tutkimuskohorteista. Diabetekseen sairastuminen määritettiin kohortista riippuen rekisteritietojen, seurantakyselyjen tai toistettujen glukoosimittauksien perustella. Kaikki muuttujat harmonisoitiin ennen analyysien suorittamista ja vastemuuttujiin yhdistämistä. Kaikissa tutkimuskohorteissa ei ollut käytetty alkuperäistä, standardoitua mittaria työstressin määritykseen. Tästä johtuen työ aloitettiin vertaamalla näitä osittaisia skaaloja alkuperäisillä mitattuihin. Tuloksena havaittiin riittävä yhdenmukaisuus osittaisten sekä alkuperäisten mittareiden välillä. Täten jatkoanalyysien kannalta osittaisten mittarien käyttö todettiin hyväksyttäväksi. Työstressin havaittiin olevan yhteydessä sekä diabetekseen sairastumiseen (ikä- ja sukupuolivakioitu vaarasuhde 1.19, 95% luottamusväli 1.13-1.25) että sen riskitekijöihin, erityisesti elintapamuuttujiin. Voimakkaimmat yhteydet havaittiin lihavuuden, fyysisen passiivisuuden ja diabeteksen suhteen. Työstressin ei havaittu olevan yhteydessä verenpaineeseen tai kolesteroliarvoihin. Yhteenvetona voidaan todeta, että havaitut yhteydet työstressin ja diabeteksen, lihavuuden, fyysisen passiivisuuden välillä olivat tilastollisesti merkitseviä, mutta heikkoja. Näiden tulosten perusteella työstressiä vähentävien interventioiden vaikutus diabeteksen ilmaantuvuuteen jäisi väestötasolla vähäiseksi.
  • Ylivinkka, Irene (Helsingin yliopisto, 2017)
    Glioomat ovat glia- eli hermotukisoluista alkunsa saavia aivokasvaimia. Glioblastooma on näistä syöpäkasvaimista pahanlaatuisin. Siihen ei toistaiseksi ole kehitetty hoitoa, ja potilaiden keskimääräinen elinaika on 15 kuukautta diagnosoinnin jälkeen. Glioblastooman pahanlaatuisuus johtuu kasvaimen syöpäsolujen aggressiivisesta leviämisestä terveen aivokudoksen sekaan. Tästä syystä se on lähes mahdoton poistaa kirurgisesti. Nämä syöpäsolut ovat myös sädehoidolle sekä toistaiseksi ainoalle hyväksytylle lääkehoidolle, temozolomidille, vastustuskykyisiä. Netriinit ovat erittyviä soluväliaineen proteiineja. Niiden on alun perin havaittu säätelevän aksonien kehitystä yksilönkehityksen aikana sekä selkärankaisissa että selkärangattomissa. Myöhemmin niiden on osoitettu säätelevän myös muiden haaroittuneiden elinten, kuten rintarauhasen ja keuhkojen, muodostumista. Viime vuosien aikana yhä useammat tutkimukset ovat osoittaneet netriinien olevan tärkeässä osassa myös syöpäbiologiassa: netriini-1 lisää useiden eri syöpätyyppien leviämistä sekä syöpäsolujen selviytymistä, ja netriini-4 puolestaan on yhdistetty syöpäkasvainten kykyyn kasvattaa verisuonia sekä niiden kykyyn lähettää etäpesäkkeitä. Tässä väitöskirjatyössä on tutkittu netriinien vaikutuksia glioblastoomaan. Tutkimuksissa osoitettiin, että lisääntynyt netriini-1:n tuotto ja vastakohtaisesti vähentynyt netriini-4:n tuotto ovat yhteydessä potilaiden huonompaan ennusteeseen. Signalointireittejä, joiden kautta nämä proteiinit vaikuttavat syöpäsoluihin, seulottiin systemaattisesti. Tutkimuksessa havaittiin, että kumpikin näistä proteiineista vaikuttaa glioblastoomasoluihin itsenäisesti, eri signaloittireittien välityksellä. Netriini-4:n osoitettiin olevan tärkeä glioblastoomasolujen jakautumisen säätelijä ja sen tuoton vähentyminen mahdollisti kontrolloimattoman solujen jakautumisen ja täten kasvaimen kasvun. Netriini-1:n puolestaan osoitettiin olevan merkittävä glioblastoomasolujen liikkuvuuden säätelijä. Sen lisääntynyt tuotto sai aikaan syöpäsolujen muuttumisen kantasolumaisemmiksi ja aggressiivisemmin terveen aivokudoksen sekaan leviäviksi. Lisäksi tässä työssä suunniteltiin ja rakennettiin peptidi, joka pystyi estämään netriini-1:n vaikutukset glioblastoomasoluissa. Koska tämän peptidin tuotto vähensi glioblastoomasolujen kantasolumaisuutta sekä niiden kykyä levitä terveen aivokudoksen sekaan, voi sillä tulevaisuudessa olla potentiaalia glioblastooman lääkehoidon kehityksessä.
  • Strien, Leena (Helsingin yliopisto, 2017)
    Rintasyövän kainaloleikkauksen korvaa nykyään vartijasolmukebiopsia, koska koko kainalon tyhjennysleikkauksesta ei ole hyötyä potilaille, joilla ei ole kasvainmetastaaseja kainalossa. Vartijasolmuketutkimus mahdollistaa muutaman solmukkeen kohdistetun tutkimuksen, jossa on tullut esiin pieniä kasvainfokuksia, joiden maligni luonne ja ennusteellinen merkitys on tutkimuksissa jäänyt ristiriitaiseksi. Väitöstutkimuksen tavoitteena oli määrittää näiden mikrometastaasien ja yksittäisten kasvainsolujen malignia luonnetta vertaamalla niitä primaarikasvaimeen ja suurempiin metastaaseihin, kun käytetyn tekijän immunohistokemiallinen ekspressio benignissä epiteelissä lisäksi poikkeaa malignista. Tutkittiin myös primaarisyövän biopsiatavan vaikutusta pienten metastaasien esiintyvyyteen, sekä kehitettiin nomogrammi loppukainalon metastaasiriskin ennustamiseen, kun vartijasolmukkeessa on pieni metastaasi. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 1074 rintasyöpää ja vartijasolmukemetastaasia. Tutkimusmenetelminä käytettiin morfometriaa, HER-2 geenimonstumaa in situ hybridisaatio-koettimella, sekä immunohistokemiallisesti ER, PR, MTA-1, Maspin, FOXP3, CXCR4 ja CCR7, joista osalla on todettu metastasoitiin viittaavaa lisääntynyttä ilmentymistä. Nomogrammia varten analysoitiin vartijasolmukkeen ulkopuoleisen kasvaimen ennustekijät ja kehitettin malli ilmaisemaan alle 10% lisämetastaasiriskiä kainalossa. Väitöstutkimuksen perusteella pienetkin kasvainsolufokukset edustavat maligneja soluja, ne peilaavat emokasvaimen atypiaa ja ovat HER-2 CISH amplifikoituneita, sekä ilmentävät ER- ja PR-ekspressiota pääosin vastaavana, mutta osin näkyi hoidollista merkitystäkin omaavaa ER/PR- reseptorikonversiota. Biopsiatavalla ei ollut yhteyttä pienten metastasien esiintymiseen. Immunohistokemialliset tuumorisuppressorit MTA-1 ja Maspin, sekä sytokiinireseptori CXCR4- ekspressio eivät selvästi viitanneet aggressivisempaan tautiin, joskin aiempi tutkimus CXCR4 osalta on laajalti tehty aggressiivisemmassa rintasyövässä kuin tutkimuksen hormonireseptoripositiivisessa, HER-2 negatiivissessa aineistossa. CCR7- ja FOXP3-positiivisuus näyttävät liittyvän aggresiivisempaan tautiin. Kasvaimen koolla ja multifokaalisuudella oli yhteyttä kainalometastaaseihin vartijasolmukkeen ulkopuolella, kun kokonaisuudessaan tässä pienen riskin aineistossa oli 7.2% kainalon ulkopuoleisia lisämetastaaseja. Pienet kasvainsoluryhmät edustavat näiden tutkimusten valossa maligneja soluja, mutta mahdollinen invaasiokyky ja immunologinen tuhoutuminen imusolmukkeessa tai verenkierrossa jää avoimeksi, vaikka osalla tutkituista tekijöistä on todettu yhteyttä verenkierrossa kiertäviin kasvainsoluihin ja kasvainsolujen uinumiseen.
  • Ojanperä-Samulin, Helena (Helsingin yliopisto, 2017)
    Kirkon Palveleva puhelin perustettiin vuonna 1964 auttamaan itsemurhavaarassa olevia. Se oli ensimmäinen organisoitu itsemurhien ehkäisymuoto Suomessa. Tässä väitöskirjassa tutkin, millä tavalla tämä tavoite toteutui Palvelevan puhelimen työssä vuosien 1965-1995 aikana ja mitä mahdollisia muutoksia vuosien varrella tapahtui. Oletuksenani oli, että itsemurhien ehkäisyn tavoitteen tulisi näkyä eri tavoin palvelun käytännön järjestelyissä, tiedottamisessa ja mainonnassa, työntekijöiden koulutuksessa sekä annettavan avun sisällössä. Tutkimus toteutettiin pääosin historiallisella menetelmällä. Palvelevan puhelimen toiminnasta syntyneiden dokumenttien avulla selvitin, ketkä palvelua käyttivät ja miten palvelua ohjattiin ja kehitettiin. Tiedotusmateriaalista tutkin, minkälaista apua tarjottiin ja kenelle palvelu suunnattiin. Koulutuksen sisällöstä selvitin, minkälaisiin keskusteluihin palvelussa varauduttiin ja miten työntekijöitä ohjattiin. Periaate- ja koulutusohjelmista analysoin Palvelevan puhelimen antaman avun sisältöä. Tutkimus osoitti, että Palvelevan puhelimen asiakaskunta muuttui tutkimuskauden aikana. Kun alkuvuosina keskusteluissa olivat useimmin esillä avioliitto- ja alkoholiongelmat, alkoi näiden osuus vähentyä, ja keskeisimmiksi aiheiksi nousivat yksinäisyys, uskonnolliset kysymykset, psyykkiset vaikeudet ja masentuneisuus. Itsemurha-aihetta käsiteltiin tutkimuskauden aikana noin viidessä prosentissa puhelinkeskusteluja. Palvelevan puhelimen toimintakäytännöt pyrittiin järjestämään niin, että yhteydenotto olisi helppoa ja apua olisi tarjolla samassa laajuudessa koko maassa. Koulutuksessa itsemurhateema oli pysyvästi mukana niin perus- kuin jatkokoulutusvaiheessakin. Sen sijaan Palvelevan puhelimen tiedotuksessa aihe ei ollut kovin selvästi esillä. Mainontaa kohdistettiin enemmän yksinäisille, ja esillä pidettiin Palvelevan puhelimen tarjoamaa yhteyttä toiseen ihmiseen. Voikin kysyä, eivätkö sellaiset ihmiset löytäneet Palvelevaa puhelinta, jotka olisivat halunneet keskustella itsemurhakysymyksestä. Silloin tällöin Palvelevaan puhelimeen soitti akuutissa itsemurhavaarassa olevia ihmisiä, joita Palveleva puhelin pystyi auttamaan hälyttämällä välitöntä apua. Vaikka aiheesta ei keskusteltu puhelimessa kovin usein, sieltä etsivät apua monet sellaiset ihmiset, joiden vaikea elämäntilanne olisi pitkään jatkuessaan saattanut johtaa itsemurhavaaraan.