Väitöskirjat

Uusimmat julkaisut

  • Winkler, Alexander (Helsingin yliopisto, 2017)
    The next evolutionary step in medical imaging and radiation therapy is to use novel detector technologies capable of detecting the "colour" of X-rays. These devices are called photon counting detectors. Currently used energy integrating detectors do not allow this. Two types of detector materials capable of photon counting operation are discussed in this work. With the result that the detector technology based on CdTe and CdZnTe is more matured than GaAs. These photon counting detectors can be used for numerous applications and diagnostic improvements. A distinct example is presented for boron neutron capture therapy (BNCT). This therapy lacks an accurate method to determine the 10B concentration within the patient and during the treatment. Previous approaches failed because on the low signal strength (signal to noise ratio). In this work a method has been proposed to improve the therapy by employing CdTe based photon counting detectors. These detectors allow detection of another signal that is stronger (higher signal to noise ratio). Additionally, efforts to produce CdTe based photon counting detector arrays, for medical applications, are described.
  • Railas, Lauri (The Faculty of Law of the University of Helsinki and the author, 2004)
  • Vaura, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimus tarkastelee 1200-luvulla ja 1300-luvun alussa käytyä akateemista keskustelua inkarnaation psykologiasta. Keskeisenä näkökulmana on filosofinen psykologia, joka keskiajalla oli yksi luonnonfilosofiaan kuuluva osa-alue. Inkarnaation psykologiaa koskevat keskustelut käsittelivät Kristuksen inhimillisen luonnon kykyä tietää, tahtoa ja tuntea. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet ovat 1200–1300-luvuilla laadittuja sentenssikommentaareja Petrus Lombarduksen Sentensseihin, mutta myös muita aihepiiristä julkaistuja tekstejä käytetään lähdemateriaalina. Tutkimuksen lähdetekstit ovat laatineet muun muassa Alexanteri Halesilanen sekä muut varhaiset fransiskaanit, Bonaventura, Albert Suuri, Tuomas Akvinolainen, Aegidius Roomalainen, Petrus Tarentaise, Richard Middleton, Johannes Duns Scotus, William Ockham, Petrus Aureol, Walter Chatton, Durandus Pyhä-Pourçainlainen ja Petrus de Palude. Tutkimus jakautuu kolmeen päälukuun. Ensimmäisessä pääluvussa analysoidaan keskustelua Kristuksen tiedosta ja kysytään, millaista inhimillistä tietoa Kristuksella oli ja tiesikö hän ihmisenä kaiken, minkä Jumala tietää. Toisessa pääluvussa tarkastellaan Kristuksen tahtoa ja selvitetään, millaisia erotteluita teologit tekivät Kristuksen tahtoon sekä miten Kristuksen eri tahdot olivat suhteessa toinen toisiinsa. Kolmas pääluku käsittelee Kristuksen tunteita. Luvussa selvitetään, millaisia tunteita Kristus ihmisenä koki ja miten Kristus kykeni tuntemaan samaan aikaan sekä iloa että kipua. Tutkimus osoittaa, että eräät painotukset 1200-luvun keskusteluissa inkarnaation psykologiasta muodostavat kaksi tulkintaperinnettä suhteessa siihen, miten psykologiaa (ymmärrettynä luonnonfilosofian osa-alueena) sovellettiin inkarnaatio-oppiin. Nämä perinteet ovat varhaisten fransiskaanien kehittämä fransiskaanitraditio ja Tuomas Akvinolaisen myötä kehittynyt tomistinen traditio. Analyysi toisaalta osoittaa myös näiden perinteiden joustavuuden, sillä kaikki fransiskaanit eivät seuranneet vain fransiskaanitraditiota ja kaikki dominikaanit eivät puolestaan seuranneet varauksettomasti tomistista traditiota. Tutkimuksesta käy myös ilmi, että inkarnaation psykologiasta käydyssä keskustelussa teologia ja luonnonfilosofia vaikuttivat huomattavasti toinen toisiinsa. Teologit omaksuivat käsityksiä luonnonfilosofian alaan kuuluneesta psykologiasta ja sovelsivat niitä teologiseen keskusteluun. Toisaalta taas teologiassa kehitetyt käsitykset vaikuttivat luonnontieteissä esitettyihin näkemyksiin sielusta kuten osoittaa esimerkiksi keskustelu Kristuksen tahdosta järkenä ja luontona.
  • Patronen, Outi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten Raja-Karjalan karjalankielinen ortodoksiväestö, jolla ei ennestään ollut sukunimiä, sai sukunimet pääasiassa ajanjaksona, joka alkoi 1890-luvulla ja loppui 1920-luvulla. Raja-Karjalalla tarkoitetaan kuutta luovutetussa Karjalassa Laatokan kaakkoispuolella sijainnutta pitäjää, jotka ovat Suojärvi, Korpiselkä, Soanlahti, Suistamo, Impilahti ja Salmi. Vuonna 1939 alueella, joka oli Suomen ortodoksisen kirkon vahvaa aluetta, asui noin 50 000 asukasta. Sukunimien käyttöönottamista tarkastellaan osana rajakarjalaisen kulttuurin suomalaistumista, ja ortodoksikarjalaisten suomalaistaminen rinnastetaan Suomessa ja Suomen lähialueilla asuvien kielivähemmistöjen historiaan. Tutkimusaineisto, joka käsittää 2 357 ortodoksikarjalaisten sukunimeä, on poimittu Viipurin läänin Salmin kihlakunnan vuosien 1818 ja 1820–1925 henkikirjoista. Raja-Karjalan väestöstä tuli suomalaistamisen kohde karelianismin myötä. Rajaseudun pääosin karjalankielinen ja ortodoksinen väestö haluttiin sitoa muuhun Suomeen kaikin tavoin. Suomalaistaminen alkoi Sortavalan seminaarin ja sanomalehti Laatokan perustamisesta. Raja-Karjalassa oli aina suuntauduttu itään, Aunuksen Karjalaan, mutta katse kääntyi länteen, mistä vaikutteiden saaminen kiihtyi, kun Suomi itsenäistyi ja itäraja suljettiin. Karjalan kielen ja kulttuurin muuttuminen huomattiin jo 1920-luvulla. Tutkimuksen teoriaosassa selvitetään Raja-Karjalassa puhutun karjalan kielen asemaa tarkastelemalla puhutun kielen domeeneja ja 1920- ja 1930-luvulla sanomalehti Laatokassa julkaistujen karjalankielisten lehtikirjoitusten kirjoittajia. Karjalan kirjakielen kehitystyön suurin este oli se, ettei karjalan kieltä poliittisista syistä yleisesti tunnustettu omaksi kielekseen: sekä Raja-Karjalassa että Itä-Karjalassa puhuttuja kielimuotoja pidettiin suomen kielen murteina, koska kieltä pidettiin yhtenä syynä sitoa Itä-Karjala Suomeen. Karjala ei myöskään käynyt kouluopetuksen kieleksi. Karjalankielisten rajakarjalaisten, kieli- ja uskontovähemmistön, asemaa ja ongelmia voi hyvin verrata esimerkiksi kolttasaamelaisiin: kumpikin on joutunut suomalaistumaan eikä kumpikaan ole saanut tukea esimerkiksi kirjakielen kehittämiseen muualla olevasta emämaasta. Ennen vuotta 1880 suurimmalle osalle rajakarjalaisista oli kirjattu ruotsinkielisiin verotusasiakirjoihin ja venäjänkielisiin kirkonkirjoihin vain venäjänkieliset ristimänimet ja patronyymit; vain harvalla oli periytyvä sukunimi. Rajakarjalainen sukunimistö jaetaan kymmeneen nimiryhmään, joista suurimmat ovat ristimänimien hypokorismeihin pohjaavat sukunimet, jotka ovat alun perin olleet talonnimiä (Patronen, Reittu), ja lisänimiin pohjaavat sukunimet (Löllö). Muita nimiryhmiä ovat muun muassa venäjänkielisistä patronyymeistä kehittyneet sukunimet (Kononoff, Kuismin), pappisnimet (Solntsev), erilaiset venäjänkieliset sukunimet (Komaroff), sattumanvaraisesti annetut tai otetut, savolaisten tai pohjoiskarjalaisten sukunimien kanssa samanasuiset sukunimet (Pennanen) ja uudet ns. Virtanen-, Laine-tyypin sukunimet (Salminen, Kivi). Karjalankielisen ortodoksivähemmistön suurimpana suomalaistajana on eri alojen tutkimuksissa pidetty suomenkielistä kansakoulua. Sen lisäksi syitä siihen, että rajakarjalaisille alettiin antaa sukunimiä tai nämä alkoivat ottaa niitä itse, olivat Raja-Karjalassa tehty isojako ja lampuotien eli vuokraviljelijöiden itsenäistyminen.
  • Muurinen, Johanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Antibioottien holtittoman käytön takia yleistynyt bakteerien antibioottiresistenssi uhkaa koko ihmiskuntaa. Ongelman ratkaisemiseksi on ehdotettu antibioottien käytön vähentämistä eläintuotannossa, sillä on osoitettu, että resistenttien bakteerien aiheuttamien infektioiden ja antibioottien ei-terapeuttisen käytön välillä on yhteys. Suomessa antibiootteja käytetään vain vähän ja vain lääkkeenä. Tuotantoeläinten lantaa käytetään lannoitteena kaikkialla maailmassa. Lannoitetuilta pelloilta korjataan satoa, joka syötetään eläimille rehuna. Tämä johtaa suolistobakteerien ja maaperäbakteerien jatkuvaan sekoittumiseen, ja molempien ympäristöjen bakteerit kantavat resistenssigeenejä. Tässä työssä selvitettiin, levittääkö suomalainen kotieläintuotanto antibioottiresistenssiä ympäristöön. Näytteitä otettiin tuoreesta lannasta, talven yli varastoidusta lannasta sekä maasta ennen lannoitusta ja lannoituksen jälkeen rehun korjuuseen asti. Lisäksi tutkittiin salaojavesiä. Työssä kehitettiin myös kenttäkäyttöinen menetelmä, joka mittaa bakteerien havaitseman (biosaatavan) osuuden antibioottijäämistä, mitkä voisivat levittää resistenssiä. Bakteerien antibioottiresistenssigeenit levisivät maahan lannan levityksen seurauksena. Leviämistä vesistöön ei havaittu. Vaikka resistenssigeenit levisivät maahan, laski niiden lukumäärä ja suhteellinen osuus selvästi jo kuuden viikon kuluttua lannoituksesta. Lisäksi ennen lannoitusta otettujen maanäytteiden resistenssigeeniprofiili oli samankaltainen, kuin luonnonpuistoilla. Työssä huomattiin myös, että bakteerien antibioottiresistenssigeenit rikastuvat lannan talvivarastoinnin aikana kaikilla tiloilla. Tämä tarkoittaa, että lannan varastointi lisää ympäristöön joutuvien antibioottiresistenssigeenien määrää. Vaikka tässä työssä ei löydetty antibioottijäämiä, niitä on kuitenkin maailmanlaajuisesti löydetty maatalousympäristöistä. Kehitetty menetelmä bakteereihin vaikuttavien antibioottijäämien mittaamiseen sopii sellaisenaan esimerkiksi valuntaa vastaanottavien vesien tutkimiseen, mutta maanäytteiden osalta menetelmää tulisi kehittää.
  • Scheinin, Ilari (Helsingin yliopisto, 2017)
    Kromosomaaliset kopiolukupoikkeamat ovat eräs tärkeimmistä mekanismeista syövän synnyssä. Yhden äidiltä ja yhden isältä perityn geenikopion sijaan osa perimästä voi olla monistunut useammaksi kopioksi, ja joidenkin osien kohdalla yksi tai molemmat kopiot voivat olla hävinneet. Kopiolukupoikkeamien todentamiseen käytetään genominlaajuisia tekniikoita, joilla on tarkka erotuskyky. Ne tuottavat suuria tietomääriä, joiden analysointi ja käsittely vaativat räätälöityjä bioinformaattisia menetelmiä. Tekniikoihin sisältyvät DNA-mikrolevyt sekä ne käytännössä jo syrjäyttäneet uuden sukupolven sekvensointimenetelmät. Tässä väitöskirjassa kuvataan kolme uutta bioinformaattista ohjelmistoa kopiolukupoikkeamien analysointiin syöpänäytteistä näillä tekniikoilla. CanGEM on julkinen tietokanta raa'an ja prosessoidun mikrolevyaineiston keräämiseen yksittäisistä syöpätutkimuksista. Tietokannan sisältöön voi tehdä hakuja kliinisten muuttujien tai kopiolukupoikkeamien perusteella. Kliinisten muuttujien tallennukseen käytetään asianmukaisia luokittelujärjestelmiä. Kopiolukuaineisto kerätään raakoina mikrolevymittauksina, joista kopiolukupoikkeamat tunnistetaan algoritmisesti. Jotta eri mikrolevyalustoilla mitatun tiedon yhdistäminen olisi mahdollista, kopioluku määritetään erikseen jokaiselle tunnetulle ihmisen geenille. CGHpower on menetelmä tilastollisten voima-analyysien tekemiseen kahta ryhmää vertailevista kopiolukututkimuksista. Aineiston kopiolukupoikkeamien monimutkaisuus arvioidaan koe-erästä näytteitä ja määritetään tilastollisten vaatimusten edellyttämä otoskoko. Menetelmää voidaan käyttää joko tutkimusten suunnitteluvaiheessa, mm. rahoitushakemusten tukena, tai arvioimaan onko jo tehdyissä kokeissa käytetty riittävää määrää näytteitä. Suorituskyky mitataan sekä todellisilla että simuloiduilla aineistoilla. QDNAseq on esikäsittelymenetelmä kopiolukupoikkeamien tunnistamiseen matalalla lukupeitolla ja genominlaajuisesti tuotetusta uuden sukupolven sekvensointiaineistosta. Se korjaa havaittua lukupeittoa tunnettujen vinoumalähteiden osalta ja mahdollistaa kopiolukuanalyyseille ongelmallisten perimän osien suodattamisen jatkokäsittelystä. Näistä ongelmallisista alueista kuvataan uusi luettelo, joka on johdettu 1000 Genomes -projektin julkaisemasta aineistosta. Menetelmän suorituskykyä arvioidaan verrattuna muihin vastaaviin julkaistuihin menetelmiin ja DNA-mikrolevyihin, sekä suhteessa teoreettisiin tilastollisiin odotuksiin. Itse menetelmän lisäksi kuvataan QDNAseq:n sovellutus translationaaliseen tutkimukseen ja kopiolukupoikkeamien tunnistamiseen alhaisen erilaistumisasteen glioomista. Todetaan kromosomin 10q häviämän yhteys huonoon ennusteeseen ja löydös vahvistetaan kahdessa riippumattomassa aineistossa. Tunnistettuja kopiolukupoikkeamia käytetään myös kasvaimien epäyhtenäisyyden ja ajallisen kehityksen tarkasteluun. Havaitaan kyseiselle syöpätyypille yleisen 1p/19q-häviämän olevan ainoa kopiolukupoikkeama, joka on johdonmukaisesti joko läsnä taikka puuttuu läpi sekä koko alkuperäisen syöpäkasvaimen että mahdollisten uusiutumien. Havainto sopii nykynäkemykseen kyseisen poikkeaman synnystä hyvin varhaisessa vaiheessa kyseisen syöpätyypin kehitystä. Lopuksi tarkastellaan kuvattujen bioinformaattisten ohjelmistojen kehitys- ja sovellutusprosesseista opittuja asioita. Ohjelmistokehitysalan vakiintuneiden käytänteiden parempi tuntemus olisi ollut hyödyllistä, ja yhdessä toteutusyksityiskohtien tarkemman harkinnan kanssa voinut auttaa tuottamaan tarkoituksensa paremmin täyttäviä sekä helpommin kehitettäviä ja ylläpidettäviä…
  • Ylä-Anttila, Tuukka (Helsingin yliopisto, 2017)
    Populismia on usein käytetty kuvailevana käsitteenä poliittisten puolueiden, poliitikkojen ja joskus myös äänestäjien ominaisuuksista: onko joku populisti vai ei. Väitän, että on tutkimuksen kannalta hyödyllisempää ymmärtää populismi poliittisena toimintana, jossa erotetaan positiiviseen valoon asetettu kansa negatiivisessa valossa nähdystä eliitistä. ”Populismin työkalupakki” on kokoelma kulttuurisia käytäntöjä, joiden avulla niin poliitikot kuin kansalaisetkin ymmärtävät ja tekevät politiikkaa kansan ja eliitin vastakkainasettelun kautta. Populismin työkalupakki on käsitteenä hyödyllinen, koska se erottelee populististen käytäntöjen joukon muista työkalupakeista, kuten kansallismielisyydestä. Se huomioi kulttuurin vaikutuksen toiminnalle, välttäen kuitenkin kulttuurisen determinismin. Tutkin neljää tapausta, joissa populismin työkalupakkia käytettiin Suomessa vuosina 2007–2016. Aineistoina käytän Perussuomalaisten julkaisuja, Helsingin Sanomien Vaalikonetta, yleisönosastoa ja journalistista materiaalia, Hommaforumin keskusteluja sekä MV-lehden sisältöjä. Analysoin niitä käyttäen kvalitatiivista tekstianalyysia, jota ohjaavat populismin ja kulttuuristen käytäntöjen teoriat, kehysanalyysi ja Laurent Thévenot’n sitoumusten sosiologia, sekä laskennallista aihemallinnusta. Artikkeli I osoittaa, että euroalueen talous vuonna 2011 antoi Perussuomalaisille mahdollisuuden kehystää tilanne kriisinä Suomelle, ja samalla itsensä oikeamielisenä populistisena haastajana valtapuolueille. Artikkelissa II näytämme, kuinka Perussuomalaiset käyttää feminisminvastaisuutta esittääkseen itsensä populistisena vaihtoehtona. Artikkeli III esittelee teorian siitä, kuinka populismi voi käyttää hyväkseen tuttuja tunnekokemuksia sitoakseen ”kansaa” yhteen. Artikkeli IV käsittelee populismin tietoteoriaa: vaikka populismi on usein yleisesti asiantuntijakriittistä, toinen mahdollinen populistinen tietostrategia on tuottaa vastatietoa ja vasta-asiantuntijuuksia, ja tämä strategia sopii erityisesti oikeistopopulismiin. Oikeistopopulismin länsimaissa saavuttaman suosion jälkeen on jatkotutkimuksissa olennaista kysyä, omaksuvatko vasemmistolaiset ja liberaalit toimijat jatkossa populismin työkalut, vai asemoivatko ne itsensä populismia vastaan; pluralismin, liberaalidemokraattisten instituutioiden ja asiantuntijatiedon puolelle.
  • Heinonen, Esko (Helsingin yliopisto, 2017)
    Bernsteinin lauseen nojalla koko Euklidisessa avaruudessa määritellyt jatkuvat ja rajoitetut minimipintayhtälön ratkaisut ovat vakioita. Vastaava tulos pätee myös harmonisille, tai yleisemmin A-harmonisille, funktioille globaalin Harnackin epäyhtälön perusteella. Jos Euklidinen avaruus korvataan negatiivisesti kaareutuneella Riemannin monistolla, tilanne muuttuu oleellisesti. Tässä väitöskirjassa tarkastellaan, mitä geometrisia oletuksia avaruudelle tarvitaan ratkaisufunktioiden olemassaolon takaamiseksi. Minimipintayhtälön ratkaisujen olemassaoloa tutkitaan ensimmäisessä ja neljännessä artikkelissa, joista jälkimmäisessä todistetaan myös olemassaolon kannalta kriittinen kaarevuuden yläraja. Minimipintayhtälön ratkaisujen lisäksi neljännessä artikkelissa osoitetaan myös p-harmonisten funktioiden olemassaolo optimaalisen kaarevuuden ylärajan tapauksessa. Väitöskirjan toisessa artikkelissa tarkastellaan A-harmonisia funktioita ja todistetaan, että ehto kaarevuuden alarajalle voidaan korvata tietynlaisella pisteittäisellä kaarevuusoletuksella. Kolmannessa artikkelissa puolestaan todistetaan niin sanottujen f-minimipintojen olemassaolo sekä rajoitetuissa alueissa että koko monistolla. Nämä f-minimipinnat yleistävät perinteisiä minimipintoja, sillä funktio f määrää pinnan keskikaarevuuden ja vakiofunktion tapauksessa yhtälö palautuu minimipintayhtälöksi.
  • Liu, Jinxiu (Helsingin yliopisto, 2017)
    Land cover is critical information to various land management and scientific applications, including biogeochemical and climate modeling. In addition, fire is an essential factor in shaping of vegetation structures, as well as for the functioning of savanna ecosystems. Remote sensing has long been an important and effective means of mapping and monitoring land cover and burned area over large areas in a consistent and robust way. Owing to the free and open Landsat archive and the increasing availability of high spatial resolution imagery, seasonal features from the temporal domain and the use of texture features from the spatial domain create new opportunities for land cover characterization and burned area detection. This thesis examined the application of satellite image time series and texture information in land cover characterization and burned area detection. First, the utility of seasonal features derived from Landsat time series (LTS) in improving accuracies of land cover classification and attribute prediction in a savanna area in southern Burkina Faso was studied. Then, the temporal profiles from LTS were explored for mapping burned areas over a 16 year period, and MODIS burned area product was used for comparison. Finally, the application of texture features derived from high spatial resolution data in land cover classification and attribute predictions was investigated in a savanna area of Burkina Faso and an urban fringe area in Beijing. According to the results, firstly, seasonal features from LTS based on all available imagery during one year as input led to a significant increase in land cover classification accuracy in comparison to the dry and wet season single date imagery. The harmonic model used for time series modeling provided a robust method for extracting seasonal features, and the influence of burned pixels on seasonal features could be considered simultaneously. Secondly, the annual burned area mapping based on a harmonic model and breakpoint identification with LTS was capable of detecting small and patchy burn scars with higher accuracy than MODIS burned area product. The approach demonstrated the potential of LTS for improving burned area detection in savannas, and was robust against data gaps caused by clouds and Landsat 7 missing lines. Thirdly, predictive models of tree crown cover (CC) using RapidEye and LTS imagery achieved similar accuracy, indicating the importance of texture and seasonal features from RapidEye and LTS imagery, respectively. Predictions of aboveground carbon and tree species richness, which were strongly correlated with CC, were promising using RapidEye and LTS imagery. Finally, the optimized window size texture classification improved classification accuracy in comparison to the classifications with single window size texture features and multiple window size texture features in an urban fringe area in Beijing, indicating the importance of multiscale texture information. Keywords: Landsat time series, texture, land cover classification, burned area, savanna, tree crown cover
  • Alava, Henni (Helsingin yliopisto, 2017)
    Kehitysmaatutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja käsittelee katolisen ja anglikaanisen kirkon poliittista roolia Ugandan valtion ja Herran vastarintaliikkeen/armeijan (LRM/A) välisestä pitkästä sisällissodasta toipuvassa Pohjois-Ugandassa. Etnografiseen kenttätyöhön pohjautuva tutkimus analysoi syvälle yh-teiskuntaan juurtuneita kirkkoja poliittisen mielikuvituksen areenoina, jotka tarjoavat jäsenilleen työka-luja joilla rakentaa yhteiseloa repivän sodan jälkeen. Vuosien ajan nämä alueen suurimmat ja vanhimmat kirkot olivat ainoat ei-sotilaalliset toimijat monilla taisteluista kärsivillä alueilla. Kirkot olivat pää-roolissa myös acholien uskonnollisten johtajien rauhanaloitteessa (Acholi Religious Leader’s Peace Initiative), joka niitti kansainvälistä mainetta ja laajaa paikallista arvostusta pyrkiessään taivuttelemaan sodan osapuolia rauhanneuvotteluihin. Kuva kirkoista pelkkinä rauhan airueina on kuitenkin harhaan-johtava. Ensinnäkin kirkot ovat syvästi kietoutuneet etnisyyden, sukulaisuuden, puoluepolitiikan, hallinnon, ystävyyden ja talouden verkostoihin, ja samat jakolinjat jotka kulkevat Acholi-yhteiskunnan poikki, kulkevat myös läpi kirkkojen. Toiseksi, vaikkakin suuret ja suositut kirkolliset tilaisuudet toimivat valtion vallan näyttämöinä, ne tarjoavat myös mahdollisuuksia aidolle poliittiselle keskustelulle ja kritiikille. Kolmanneksi, vaikka kirkot ovat osaltaan muovanneet voimakasta ja ajoin parantavaa utopistista näkyä rauhallisesta tulevaisuudesta Pohjois-Ugandassa, tämä utopia myös vahvistaa rajaviivoja yhteisön sisälle luettavien ja siitä ulossuljettavien välillä. Tutkimus ammentaa viimeaikaisista keskusteluista hyvyyden ja toivon antropologian, poliittisen teolo-gian, poliittisten narratiivien ja utopioiden tutkimuksen sekä monitieteisen Afrikan kristinuskon ja poli-tiikan tutkimuksen piirissä. Väitöskirjan punaisena lankana kulkee acholinkielinen käsite anyobanyoba, hämmennys, joka kuvaa paitsi kokemusta epävarmuudesta ja epäselvyydestä, myös yhteisön tilaa. Tut-kimus näyttää, miten hämmennys vähentää mahdollisuutta rakentaa toiveikkaita kuvitelmia tulevaisuudesta, mutta toisaalta osoittaa, miten monin keinoin yksilöt ja yhteisöt suuntautuvat kohti tulevaisuutta, hämmennyksestä ja pelosta huolimatta. Hämmennys palvelee tutkimuksessa myös tiedonteoreettista ja tutkimuseettistä roolia. Avaamalla so-danjälkeisessä tilanteessa, hiljaisuuden ja hämmennyksen keskellä tehtävän tutkimuksen vaikeutta, varman tietämisen mahdottomuutta, ja sitä, miten vaikeaa toisen ihmisen kokemusta on muokata teks-tiksi eettisesti kestävällä tavalla, väitöskirja peräänkuuluttaa tutkimusta, jossa varmuuden ja vakuutte-lun sijasta on tilaa empimiselle ja kokeilevuudelle. Maailmassa, jossa yhteiskunnallista todellisuutta enenevissä määrin kuvataan ääripäihin jakautuneeksi, tarvitaan tutkimusta, joka ei etsi yksioikoisia vastauksia, vaan pyrkii tunnistamaan todellisuuden monimutkaisuuden, ja kuvaamaan niitä tapoja, joilla ihmiset ja yhteisöt suuntautuvat tulevaan epävarmuuden ja hämmennyksenkin keskellä.
  • Laurent, Helene (Helsingin yliopisto, 2017)
    Lääketieteen sosiaalihistorian alaan lukeutuvan väitöskirjani tutkimustehtävänä on analysoida, millä tavalla yhteiskunnan ja lääketieteellisen tiedon muutokset ovat vaikuttaneet lasten terveysneuvonnan eli lastenneuvoloiden tehtävänmäärittelyyn, organisaatioon ja käytännön toimintaan 1900-luvun alusta 1950-luvun puoliväliin. Tarkastelen prosessia terveydenhuollon asiantuntijuusnäkökulmasta hyödyntämällä Peter Haasin kehittämää käsitettä episteeminen yhteisö, jolla tarkoitetaan aatteellisesti ja yhteiskuntapoliittisesti aktiivista asiantuntijaverkostoa. Olen jakanut tutkimuskysymykseni kolmeen osaan: ideologiseen, institutionaaliseen ja käytännön tasoon, joka mahdollistaa tasojen keskinäisen vuorovaikutuksen analyysin pitkällä aikavälillä. Tarkastelen tutkimusaineistoani pääosin laadullisin menetelmin aineistolähtöisesti, mutta hyödynnän mahdollisuuksien mukaan myös tilastoaineistoja. Tutkimusaineisto koostuu pääosin terveydenhuollon asiantuntijoiden tuottamista teksteistä. Lasten terveysneuvonnan alkutaivalta käsittelevässä, vuoteen 1939 päättyvässä osassa tarkastelen positiivisen eugeniikan ideologiaan pohjautuvan neuvontatoiminnan rakentumista lastensuojeluliikkeessä, jonka yhteyteen lasten terveydenhoidon episteeminen yhteisö kehittyi. 1930-luvun loppupuolella väestöpoliittiset ja kansanterveydelliset kysymykset nousivat ajankohtaiseksi valtiollisessa politiikassa, samoin maaseudun jälkeenjäänyt asema. Äitiys- ja lastenhuollon sekä tuberkuloosihuollon asiantuntijayhteisöt kokosivat voimansa kansanterveysaatteen piiriin. Toinen sotavuosiin sijoittuva kokonaisuus tarkastelee sotakriisin aiheuttamia muutoksia lasten terveydenhuollossa ja väestön lisääntymiseen tähtäävän ideologian nousua. Mittavia kansainvälisiä avustuksia hallinnoinut Suomen Huolto ja sen asiantuntijaelin Terveydenhoitotoimikunta saattoivat kansalaisjärjestöjä apunaan käyttäen kehittää uusia lastenhuollon toimintamuotoja, kuten kiertäviä lastenneuvoloita ja lasten sairastupia. Voimakkaiden väestö- ja puolustuspoliittisten argumenttien ajamina äitiys- ja lastenneuvoloista tuli lakisääteisiä vuonna 1944. Lääkärien toimintakertomusten perusteella lasten terveys pysyi sota-aikana pääosin hyvänä. Sodan aikaisia käytäntöjä ja kriisiajan suomia uusia toimintamahdollisuuksia tarkastellaan paikallisesti Sortavalan piirilääkäripiirissä, jossa kansanterveystyötä rakennettiin suunnitteilla olevan lainsäädännön periaattein. Kolmas osa painottuu jälleenrakennusvuosien perhepolitiikan aikakauteen. Kansainvälisten lahjoitusten avulla rakennettiin terveystaloverkosto ja lastenneuvoloista tuli oleellinen osaa perusterveydenhuoltoa. 1950-luvulla uuden rokotuslain myötä kehitettiin vapaaehtoinen, kattavuudeltaan laaja kansallinen rokotusohjelma. Suomalaiset kansanterveyden asiantuntijat löysivät uusia tehtäviä kansainvälisissä järjestöissä, etenkin WHO:ssa, Maailman Terveysjärjestössä, josta tuli johtava lasten terveydenhuollon episteemisen yhteisön keskus.
  • Zhang , Yurui (Helsingin yliopisto, 2017)
    As the latest epoch of the Earth’s history, the Holocene is commonly defined as the last 11.7 ka BP (hereafter referred to as ka) and represents a new phase, encompassing the time span of human civilization. The last deglaciation lasted well into the Holocene, implying that the early Holocene was characterized by a large-scale reorganization with transitions in various components of the climate system. Studying the Holocene can provide insights into how the climate system functions, apart from the theoretical contributions to climate history itself. We first conducted sets of simulations with different combinations of climate forcings for 11.5 ka and for the entire Holocene to investigate the response of the climate–ocean system to the main climate forcings. In particular, two possible freshwater flux (FWF) scenarios were further tested considering the relatively large uncertainty in reconstructed ice-sheet melting. Moreover, we compared four Holocene simulations performed with the LOVECLIM, CCSM3, FAMOUS and HadCM3 models by identifying the regions where the multi-model simulations are consistent and where they are not, and analysing the reasons at the two levels (of the models’ variables and of the model principles and physics) where mismatches were found. After this, these multi-model simulations were systematically compared with data-based reconstructions in five regions of the Northern Hemisphere (NH) extratropics, namely Fennoscandia, Greenland, North Canada, Alaska and high-latitude Siberia. Potential uncertainty sources were also analysed in both model simulations and proxy data, and the most probable climate histories were identified with the aid of additional evidence when available. Additionally, the contribution of climate change, together with forest fires and human population size, to the variation in Holocene vegetation cover in Fennoscandia was assessed by employing the variation partitioning method. With effects of climate forcings, including variations in orbital-scale insolation (ORB), melting of the ice sheets and changes in greenhouse gas (GHG) concentrations, the climate shows spatial heterogeneity both at 11.5 ka and over the course of the Holocene. At 11.5 ka, the positive summer ORB forcing overwhelms the minor negative GHG anomaly and causes a higher summer temperatures of 2–4 °C in the extratropical continents than at 0 ka. The ice-sheet forcings primarily induce climatic cooling, and the underlying mechanisms include enhanced surface albedo over ice sheets, anomalous atmospheric circulation, reduced the Atlantic Meridional Overturning Circulation (AMOC) and relevant feedbacks. In particular, the most distinct feature is a thermally contrasting pattern over North America, with simulated temperatures being around 2 °C higher than those at 0 ka for Alaska, whereas over most of Canada, temperatures are more than 3 °C lower. The geographical variability of simulated temperatures is also reflected in Holocene temperature evolution, especially during the early Holocene, as constant Holocene cooling in Alaska contrasts with strong early-Holocene warming (warming rate over 1 °C kyr-1) in northern Canada. The early-Holocene climate is sensitive to the FWF forcings and a brief comparison with proxy records suggests that our updated FWF (FWF-v2, with a larger FWF release from the Greenland ice sheet and a faster FWF from the Fennoscandian Ice sheet (FIS)) represents a more realistic Holocene temperature scenario regarding the early-Holocene warming and Holocene temperature maximum (HTM). Comparison of multiple simulations suggests that the multi-model differences are spatially heterogeneous, despite overall consistent temperatures in the NH extratropics as a whole. On the one hand, reasonably consistent temperature trends (a temporal pattern with the early-Holocene warming, following a warm period and a gradual decrease toward 0 ka) are found over the regions where the climate is strongly influenced by the ice sheets, including Greenland, N Canada, N Europe and central-West Siberia. On the other hand, large inter-model variation exists in the regions over which the ice sheet effects on the climate were relatively weak via indirect influences, such as in Alaska, the Arctic, and E Siberia. In these three regions, the signals of multi-model simulations during the early Holocene are incompatible, especially in winter, when both positive and negative early-Holocene anomalies are suggested by different models. These divergent temperatures can be attributed to inconsistent responses of model variables. Southerly winds, surface albedo and sea ice can result in divergent temperature trends across models in Alaska, Siberia and the Arctic. Further comparisons reveal that divergent responses in these climate variables across the models can be partially caused by model differences (e.g. different model physics and resolution). For instance, the newly adopted formulation of the turbulent transfer coefficient in CCSM3 causes an overestimated albedo over Siberia at 0 ka, which leads to a stronger early-Holocene warmth than in other models. Moreover, the relatively simplified sea ice representation in FAMOUS probably leads to overestimated sea ice cover in the Arctic Ocean. The coarse vertical resolution in LOVECLIM might also introduce strong responses in atmospheric circulation over Alaska. From the perspective of climate features, the transient feature of the early-Holocene climate driven by the retreating ice sheets also influences the inter-model comparisons, as this transient feature induces a large degree of uncertainty into the FWF forcing. Comparisons of multiple model results with compiled proxy data at the sub-continental scale of NH high latitudes (i.e. Fennoscandia, Greenland, north Canada, Alaska and Siberia) reveal regionally-dependent consistencies in Holocene temperatures. In Fennoscandia, simulations and pollen data suggest a summer warming of 2 °C by 8 ka, although this is less expressed in chironomid data. In Canada, an early-Holocene warming of 4 °C in summer is suggested by both the simulations and pollen results. In Greenland, the magnitude of early-Holocene warming of annual mean ranges from 6 °C in simulations to 8 °C in δ18O-based temperatures. By contrast, simulated and reconstructed summer temperatures are mismatched in Alaska. Pollen data suggest 4 °C early-Holocene warming, while the simulations indicate 2 °C Holocene cooling, and chironomid data show a stable trend. Meanwhile, a high frequency of Alaskan peatland initiation before 9 ka can either reflect a high temperature, high soil moisture content or large seasonality. In high-latitude Siberia, simulations and proxy data depict high Holocene temperatures, although these signals are noisy owing to a large spread in the simulations and to a difference between pollen and chironomid results. On the whole, these comparisons of multi-model simulations with proxy reconstructions further confirm the Holocene climate evolution patterns in Fennoscandia, Greenland and North Canada. This implies that the Holocene temperatures in these regions have been relatively well established, with a reasonable representation of Holocene climate in the multiple simulations and a plausible explanation for the underlying mechanisms. However, the Holocene climate history and underlying mechanisms in the regions of Siberia and Alaska remain inconclusive. Variation partitioning revealed that climate was the main driver of vegetation dynamics in Fennoscandia during the Holocene as a whole and before the onset of farming. Forest fires and population size had relatively small contributions to vegetation change. However, the size of the human population became a more important driver of variation in vegetation composition than climate during the agricultural period, which can be estimated to have begun at 7–6 ka in Sweden and 4–3 ka in Finland. There is a clear region-dependent pattern of change caused by the human population: the impact of human activities on vegetation dynamics was notably higher in south Sweden and southwest Finland, where land use was more intensive, in comparison with central Sweden and southeast Finland. This thesis investigates the climate responses to the main forcings during the Holocene through various approaches, which has potential implications for the interactions between ice sheets and the climate, the Holocene climate history and current global change. The atmosphere-ocean system was sensitive to the FWF forcing during the early Holocene, implying that existing uncertainties in reconstructions of ice-sheet dynamics can be constrained by applying different freshwater scenarios via a comparison with proxy data. The Holocene climate history in most of the Northern Hemisphere extratropics is relatively well established, especially in regions that were strongly influenced by ice sheets. The implications of our investigation (on the transient early-Holocene) for the current global change are twofold. First, regional heterogeneity of the climate responses implies that regional differences should be taken into account when adapting to the current global change. Second, apart from the different scenarios of GHG forcing, inter-model comparison would be a good option to reduce model-dependency in estimation of the future climate.
  • Karhu, Sanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Väitöskirja tarkastelee filosofi ja feministiteoreetikko Judith Butlerin käsitystä sosiaalisten normien ja väkivallan suhteesta. Normeilla tutkimuksessa viitataan yhteiskunnallisen vallan toimintaan, joka muovaa käsityksiämme siitä, keiden elämä nähdään elämisen arvoisena ja keiden ei. Vaikka monet tutkijat ovat alkaneet keskustella Butlerin normikäsityksestä, väitöskirjani on ensimmäinen aiheesta kirjoitettu monografia. Tutkimus vastaa seuraaviin kysymyksiin: Mikä on normien rooli Butlerin tuotannossa? Miten hän käsittää normien, väkivallan ja väkivallattomuuden suhteen? Miten normit tulisi ymmärtää suhteessa kritiikkiin ja vastarintaan? Millaisia poliittisia ja eettisiä seurauksia hänen normiteoretisoinnillaan on? Väitöskirja näyttää, että toisaalta Butler käsitteellistää normeja yhtenä väkivallan muotona, mutta toisaalta hän teoretisoi niitä yhteiskunnallisen muutoksen mahdollistavina käytäntöinä. Tutkimus jakautuu neljään osaan, joista jokainen luotaa Butlerin normikäsitystä tietyn, usein aiemmassa tutkimuksessa pimentoon jääneen aihealueen näkökulmasta. Ensimmäinen osa tutkii hänen normikäsityksensä taustaa Monique Wittigin ajattelussa. Osoitan, että Butler alkaa kehitellä käsitystään normeista samanaikaisesti väkivallan ja vastarinnan mahdollistajina pohjaten Wittigin näkemykseen, jonka mukaan heteroseksuaalisuuden instituutio toimii väkivaltaisesti vähemmistöjä kohtaan. Toisin kuin Wittig, joka teoretisoi vastarintaa vallasta vapaana alueena, Butler liittää muutoksen osaksi normien toimintaa. Toinen osa erittelee Butlerin Foucault’laista näkemystä sukupuolesta (gender) normalisoivana valtana niissä teksteissä, joissa hän käsittelee transsukupuolisuutta ja ei-binaarisia sukupuoli-identiteettejä. Korostan tämän – kommentaareissa sivuutetun – aiheen erityismerkitystä Butlerin normiteoretisoinnille. Koska Butler painottaa sukupuolen itsemäärittelyn eettistä ja poliittista tärkeyttä, hänen kantansa avaa trans-affirmatiivisen näkökulman feministiseen teoriaan. Näkemys poikkeaa niistä, myös Foucault’n ajatteluun nojaavista feministeistä, jotka ovat ehdottaneet ”gender”-käsitteestä luopumista. Kolmannessa osassa haastan yleisen tulkinnan Butlerista kriittisenä humanistina. Koska aiempi tutkimus on keskittynyt Butlerin näkemykseen ihmisyyden kategorian poliittisesta rakentumisesta, hänen ihmiskeskeisyyteen kohdistuva kritiikkinsä on ohitettu. Vaikka Butler käsittelee toislajisia eläimiä melko suppeasti, väitän, että tämä aihepiiri tarjoaa oivalluksia lajisortoa ylläpitävien normien kyseenalaistamiseen. Laajennan Butlerin normiteoretisointia pohtimalla, miten ruuaksi määriteltyjen eläinten järjestelmällinen tappaminen tehdään normaaliksi samalla kun lemmikkien hyvinvointi näyttäytyy eettisenä kysymyksenä. Ehdotan, että Butlerin normiteoretisointi tuottaa radikaalimman käsityksen väkivallattomuuden etiikasta kuin aiempi kirjallisuus on esittänyt. Viimeinen osa tarkastelee Butlerin normikäsitystä suhteessa hänen psykoanalyyttiseen näkemykseensä suremisesta. Toisin kuin monet kriitikot ovat väittäneet, Butlerin Yhdysvaltojen sotapolitiikkaa arvostelevat tekstit eivät edusta melankolista irtiottoa politiikasta, vaan ne tulee ymmärtää teoretisoinniksi poliittisesta toiminnasta. Korostaakseni suremisen poliittista merkitystä Butlerilla, analysoin hänen näkemystään vastarinnasta suhteessa Foucault’n käsitykseen kritiikistä, Adornon pohdintaan hyvästä elämästä ja Arendtin ajatteluun poliittisesta toiminnasta. Väitöskirja ehdottaa, että Butlerin teoretisointi normeista tulee ymmärtää feministisen kritiikin ja vastarinnan käytäntönä.
  • Gilmore, Clifford (Helsingin yliopisto, 2017)
    Dynaamisten systeemien ala tutkii matemaattisesti vaikeasti mallinnettavien ilmiöiden, kuten turbulenssin, sään tai talousjärjestelmien, pitkän aikavälin kehitystä. Yksi sen keskeisistä käsitteistä on kaaos, jota ilmenee lähes kaikissa todellista maailmaa kuvaavissa systeemeissä. Väitöskirjani käsittelee hypersyklisyyttä, joka on päältäpäin yksinkertaisten lineaaristen dynaamisten systeemien joukossa esiintyvä kaaoksen muoto. Lineaariset dynaamiset systeemit ovat olleet aktiivisen ja menestyksekkään tutkimuksen kohteena 1980-luvun lopulta lähtien. Väitöskirjani ensimmäinen artikkeli keskittyy kommutaattoreihin, joilla on sovelluksia muun muassa Heisenbergin epätarkkuusperiaatteessa. Artikkelissa osoitamme, että löytyy suuria luokkia kommutaattoreita, jotka eivät ole hypersyklisiä. Kuitenkin osoitamme, että muokkaamalla näitä kuvauksia hieman voidaan saada esiin hypersyklistä käytöstä. Väitöskirjani toisessa artikkelissa löydämmekin konkreettisia esimerkkejä hypersyklisistä yleistetyistä derivaatoista. Lisäksi määrittelemme ehdot, jotka takaavat että alkeisoperaattorit eivät ole hypersyklisiä tietyillä Banach algebroilla. Havaitsemme myös mielenkiintoista hypersyklistä käytöstä Argyrosin ja Haydonin konstruoiman Banach avaruuden yhteydessä. Joissain lineaarisissa systeemeissä esiintyy hypersyklisyyttä vahvempaa kaoottisuutta, ja näitä systeemejä kutsutaan toistuvasti hypersyklisiksi. Jo ennestään tiedettiin, että esimerkiksi jotkin harmoniset kuvaukset ovat toistuvasti hypersyklisiä osittaisdifferentiaalin suhteen. Väitöskirjani kolmannessa artikkelissa löydämme minimaaliset kasvuehdot näille harmonisille kuvauksille.
  • Auhtola, Nea (Helsingin yliopisto, 2017)
    Väitöskirjani selvittää, miksi ja miten saksankielisissä poliisin hätäpuheluissa poiketaan puhelun kommunikatiivisesta tehtävästä eli ns. quaestiosta. Aineistoni koostuu 132 saksankielisestä poliisin hätäpuhelusta, jotka on nauhoitettu keväällä 2012 kahdessa hätäkeskuksessa. Hätäkeskusten nimistä, henkilöistä ja paikannimistä käytetään väitöskirjassa pseudonyymejä. Tutkimus perustuu psykolingvistiseen quaestio-teoriaan, jonka mukaan jokainen teksti, keskustelu sekä yksittäiset puheenvuorot perustuvat eksplisiittisiin tai implisiittisiin quaestioihin. Quaestio voidaan mieltää ohjeeksi, joka auttaa puhujaa suunnittelemaan koherentin jatkon tekstille tai keskustelulle. Joissakin tapauksissa quaestioita jätetään kuitenkin noudattamatta. Tällöin syntyy erilaisia sivurakenteita, joiden kommunikatiivinen merkitys voi olla suuri, sillä sivurakenteissa ilmoitetaan usein taustatietoja, mielipiteitä ja kommentteja. Hätäpuhelun kokonaisquaestio koostuu kahdesta osaquaestiosta: soittaja antaa tietoja tapahtuneesta, kun taas hätäkeskuspäivystäjä esittää kysymyksiä määritelläkseen avuntarpeen todenperäisyyden. Mikäli puhujat ottavat hätäpuhelussa sen riskin, että puhelun keston pidentymisen uhalla jokin muu kommunikatiivinen tehtävä kuin institutionaalinen quaestio nostetaan keskiöön, on tällaisella sivurakenteella oltava merkittäviä funktioita. Työssäni selvitetään näitä funktioita ja tutkitaan esim. eroavaisuuksia hätäkeskustyöntekijän ja soittajan aloittamissa sivurakenteissa. Soittaja antaa sivurakenteissaan tietoja esimerkiksi havaintojensa evidentiaalisuudesta tai ilmaisee omaa epävarmuuttaan. Päivystäjä sen sijaan informoi soittajaa mm. hätäilmoituksen käsittelystä. Yleisesti sivurakenteilla on merkitystä mm. emootioiden, teknologisten apuvälineiden, relevanssin, oman (puuttuvan) kompetenssin ja aikasuhteiden kuvaamisessa. Sivurakenteet tarjoavat puhujille niinkin institutionaalisessa kontekstissa kuin hätäpuhelussa yksinkertaisen tavan kertoa omista käsityksistään ja ajatuksistaan ja välittää siten puheluskeemaan kuulumattomia mutta muutoin oleellisia tietoja kustakin tapauksesta. Tämä tulisi huomioida myös päivystäjien koulutuksessa ja hätäkeskusuudistuksissa. Avainsanat: quaestio, hätäpuhelu, hätäkeskus, poliisi, sivurakenne, saksa