Väitöskirjat

Uusimmat julkaisut

  • Heasman, Lia (Helsingin yliopisto, 2018)
    Kannattavaan liiketoimintaan tähtääminen ei ole ihmisoikeuksien perusteiden vastaista, koska kannattavuus sinällään on moraalisesti neutraali tavoite. Useimmat monikansalliset tai kansalliset yritykset eivät koskaan loukkaa ihmisoikeuksia, mutta sadoista tuhansista monikansallisista yrityksistä ja niiden tytäryhtiöistä jotkut saattavat loukata ja luultavimmin osa näin tekeekin. Yritysten ja ihmisoikeuksien välistä suhdetta ei aluksi nähty suorana tai edes epäsuorana, mutta globalisaation aikakaudella on ilmeistä, että yritysten toiminta voi vaikuttaa ihmisoikeuksiin. Monikansalliset yritykset voivat huomata sijaitsevansa yritysten toimintaa säätelevien erilaisten lainkäyttöalueiden porsaanreiässä, eikä kansainvälinen oikeuskaan varmista vastuullisuutta. Juridisesti monikansallisilla yrityksillä on velvollisuus harjoittaa toimintaansa kunkin toiminta-alueensa lainsäädännön mukaisesti. Asia muuttuu monimutkaiseksi, kun monikansalliset yritykset toimivat sellaisissa valtioissa, jotka eivät joko halua tai kykene panemaan täytäntöön ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia. Yrityksiä ei pidetä kansainvälisen oikeuden oikeussubjekteina, joten niitä ei voida velvoittaa sitoutumaan kansainväliseen sääntelyyn, joka esim. ihmisoikeuksiin liittyy. Väitöskirjassa pyritään tutkimaan kattavasti ihmisoikeuksien velvoittavan suojelun ja kehittymistä ihmisoikeuksien edistämistä yrityksissä.. Hypoteesina halutaan selvittää, onko olemassa pakottavaa lainsäädäntöä, joka sääntelee monikansallisten yritysten ihmisoikeusvelvoitteita, ja tätäkin tärkeämpänä: mikäli ei ole, onko tällaista sitovaa sääntelyä mahdollisuus saada aikaan? Jos tällaista sääntelyä on kehittymässä, mihin suuntaan se kehittyy ja millaisia velvoitteita se täsmälleen ottaen voi asettaa? Tutkimus jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käsitellään erilaisia pakottavaan yritys- ja ihmisoikeussääntelyyn liittyviä teoreettisia ongelmia. Tutkimuksen toinen osa esittelee kattavasti tämänhetkisen sääntely-ympäristön. Siinä ei rajoituta vain kansainväliseen ja kansalliseen sääntelyyn, vaan lisäksi käydään läpi kaksi ihmisoikeuksiin ja yrityksiin liittyvää tapaustutkimusta. Kolmannessa osassa tarkastellaan kahta ensimmäistä ja pyritään vastaamaan tutkimushypoteesiin sekä kysymykseen, voiko yrityksille ylipäätään asettaa ihmisoikeusvelvoitteita. Tutkimuksen yhteenvetona valtiot näyttäisivät jatkossakin olevan keskeisessä roolissa ihmisoikeuksien suojelussa ja täytäntöönpanossa ei ainoastaan vertikaalisesti valtion ja yksilön välillä, vaan myös horisontaalisissa suhteissa. Väitteenä esitetään, että kansainväliset ihmisoikeudet ja kansalliset sääntelytoimet sisältävät odotuksen, että yritykset noudattavat ihmisoikeuksia, ja näin ollen velvoite saattaa jo olla olemassa vastuun muodossa. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan yritystoimintaa sitovien ihmisoikeusvelvoitteiden kehittymisen vaikutuksia liiketoimintaan ja ihmisoikeuksiin tulevaisuudessa. Samalla havainnollistetaan, kuinka samankaltaisia yritysvastuun konsepteja on levinnyt eri maihin sääntely-yhteistyön, kilpailun ja ylikansallisen viestinnän kautta. Tutkimuksessa pohditaan saman politiikan lähentymisen teorian kautta, kuinka pakottavat velvoitteet voivat levitä maasta toiseen ja kehittyä siten ensin alueellisiksi ja myöhemmin globaaleiksi normeiksi.
  • Peterzens-Nysten, Anri (Helsingin yliopisto, 2018)
    Väitöskirjassani tutkin lainsäädännön tarjoamaa suojaa kulttuuriesineille. Kysyn miksi kulttuuriesineet tarvitsevat suojaa ja miten niitä tänä päivänä suojataan lainsäädännön keinoin. Erityisesti keskityn oikeudellisen sääntelyn nykytilaan kulttuuriesineiden liikkumisen rajoittamiseksi sekä laittomien kulttuuriesineiden palautusta alkuperämaahan koskevien tilanteiden ratkaisemiseksi. Työn teoreettisessa osassa tarkastelen, mihin tutkimuskohde sijoittuu oikeustieteen tutkimuksen kentässä. Koska olemassa olevalla sääntelyllä ei voitu turvata kulttuuriperinnön tarvitsemaa suojaa erilaisissa ongelmatilanteissa, on tarvittu uutta sääntelyä. Tutkimuksessa esitetään, että kulttuuriperinnön ottaminen oikeudellisen sääntelyn kohteeksi on synnyttänyt itsenäisiä lainsäädäntöalueita, joilla on omat oikeudelliset ongelmansa. Lainsäädäntöalueet voidaan hahmottaa kulttuuriperintöoikeudellisen sääntelyn alle kuuluviksi itsenäisiksi oikeudellisiksi osa-alueiksi. Tässä työssä tarkastelun kohteena on kulttuuriesineiden liikkumista ja niiden palautusta sääntelevä oikeudellinen osa-alue. Tutkimuksen lähtökohtana on, että kulttuuriperinnön suojaksi syntyneitä itsenäisiä oikeudellisia osa-alueita ei pystytä jäsentämään vanhalla systematiikalla. Osa-alueita säännellään omalla normistolla, jäsennetään niille ominaisilla käsitteillä ja ne noudattavat niille tyypillisiä oikeusperiaatteita, jotka muodostavat pohjan jokaisen osa-alueen yleisille opeille. Työn teoreettisena tavoitteena on ollut systematisoida kulttuuriesineiden liikkumisen ja palauttamisen muodostaman oikeudellisen osa-alueen normistoa ja hahmotella sen yleisiä oppeja. Työn käytännöllisessä osassa tutkin laittomien kulttuuriesineiden palautusta. Ensiksi tarkastelen suojan sääntelyä eli kulttuuriesineiden liikkumisen ja palautusvaatimusten oikeudellista sääntelyä. Tämän jälkeen tarkastelen suojan toteutumista eli palautusjärjestelmän toimivuutta. Tutkimuksessa esitetään, että kulttuuriesineiden oikeudellinen suoja ja suojan toteuttaminen on kehittymässä selvästi kaksijakoiseen suuntaan. Sääntely on jakautunut pehmeän ja sitovan sääntelyn muotoihin ja vastaavasti suojan toteuttaminenkin jakaantuu kovan ja pehmeän toteuttamisen keinoihin. Kulttuuriesineiden liikkumista ja palautusta sääntelevällä oikeudellisella osa-alueella tällaista dikotomiaa voidaan pitää poikkeuksellisen voimakkaana. Tällä alalla pehmeä sääntely on nopeasti vakiinnuttanut asemaansa sitovan sääntelyn ohella. Pehmeää sääntelyä ja toteuttamista voidaan pitää tämän alan erityispiirteinä.
  • Sjöberg, Lena (Helsingin yliopisto, 2018)
    The aim of this study was to explore the development of reproductive health issues in women with childhood-onset type 1 diabetes (T1D) in Finland in recent decades, based on a large population-based cohort. The study cohort consists of 2327 women and two individually matched control persons without diabetes for each person in the cohort. The cohort is part of the DERI (Diabetes Epidemiology Research International) cohort that was established at the beginning of the 1980s and it consists of all persons who were diagnosed with T1D at the age of seventeen or under in 1965–1979. The control persons are age-, sex- and birth place-matched persons without diabetes. Three of the studies are register-based cohort studies that compare women with and without diabetes in regard to four topics: family size, rates of terminations of pregnancy and sterilisation, and parity-related mortality. Studies I and IV also include men, both from the DERI cohort (n = 2819) and from the control group. The fourth study was a questionnaire study on menopausal age and factors affecting it, involving part of the study cohort. The survey results regarding age at menopause of T1D patients were compared with general population data. The study women had fewer children than the controls without diabetes: the average number of children was lower in women with diabetes (1.1 [95% CI 1.03, 1.15]) than in women without diabetes (1.83 [95% CI 1.77, 1.87]), but in younger birth cohorts a significant trend was seen towards decreased differences between women with and without diabetes. There were significantly more terminations of pregnancy among women with diabetes (standardised incidence ratio [SIR] 1.67 [95% CI 1.51−1.86] compared with control women) and the indications for termination were different: maternal medical indications comprised 23.6% of terminations in the diabetes group and 0.3% in the women without diabetes. Sterilisations were more common (SIR 1.69 [95% CI 1.56−1.83]) in the diabetes group; 22.9% them were carried out for maternal medical indications; among control women 0.3%. The difference between women with and without type 1 diabetes regarding the frequency of sterilisation vanished around the year 2000. Age at menopause was associated with the grade of complications of diabetes: the age-related occurrence of menopause was higher in women with severe microvascular complications, i.e., proliferative retinopathy or end-stage renal disease. The mean age at menopause was not lower than in the general population. Mortality was lower in persons with children than in childless persons in our study, independent of sex and diabetes status, but the relationship between parity and mortality was different in men and women. The studies indicate that differences in reproductive issues between women with and without childhood-onset T1D have decreased over time. Compared with women without diabetes, parity has been lower and the frequencies of terminations of pregnancy and sterilisations have been higher in women with T1D than in the general population. The underlying reasons and mechanisms for the differences in parity-related mortality between women and men with T1D are not clear. If pregnancy has a protective effect in women with T1D, this could partly be due to the fact that women with diabetes learn to maintain good metabolic control during pregnancy and also keep up this after giving birth.Future studies should focus on factors affecting the fecundity and fertility of women with diabetes.
  • Niskakoski, Anni (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tiivistelmä lähetetään erikseen" tmv
  • Faisal, Imrul (Helsingin yliopisto, 2018)
    Siittiöiden tuotanto eli spermatogeneesi jatkuu nisäkkäillä koko lisääntymisiän ajan. Spermatogeneesi voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen, joista ensimmäinen on siittiöiden kantasolujen eli spermatogonioiden jakaantuminen. Osa spermatogonioista erilaistuu, ja jatkaa kehitystään toiseen vaiheeseen. Siinä ituradan solut (spermatosyytit) läpikäyvät meioosin, joka johtaa haploidien spermatidien muodostumiseen. Viimeisessä kehitysvaiheessa haploidit spermatidit kypsyvät siittiöiksi. Tässä väitöskirjatyössä tarkasteltiin spermatogeneesin kahden ensimmäisen vaiheen eli kantasolujen ylläpidon ja meioosin geneettistä säätelyä. Siittiöiden tuotanto vaatii tasapainon kantasolujen uusiutumisen ja erilaistumisen välillä. Jos kantasolut jakaantuvat liikaa, siittöiden tuotanto kärsii. Jos taas kantasolut erilaistuvat liikaa, niiden määrä laskee. Molemmat tilanteet voivat siten johtaa hedelmättömyyteen. Yleisten transkriptiotekijöiden merkitystä siittiöiden kantasolujen ylläpidolle tunnetaan huonosti. Väitöstutkimukseni yksi tavoite oli selvittää transkriptiotekijä Upstream Stimulatory Factor 1 (USF1):n roolia spermatogeneesissä. Osoitin, että USF1 on välttämätön spermatogonioiden ylläpidolle. Ilman USF1:ä spermatogoniot vähenivät hiirillä iän myötä, minkä seurauksena siittiöntuontanto laski huomattavasti. Väitöskirjatyössäni tutkittiin myös tumasukkulan tarkastuspisteen toimintaa hiirigenetiikan keinoin. Meioosissa vastinkromosomiparien tulee jakaantua eri tytärsoluihin ja tumasukkulan tarkastuspiste valvoo, että kromosomit ja sukkularihmat ovat kytkeytyneet asianmukaisesti. Tekijäinvaihdokset (crossoverit) jokaisen vastinkromosomiparin välillä ovat tarpeen, jotta kromosomit voivat jakaantua tytärsoluihin oikein. Kromosomit ilman tekijäinvaihdoksia ovat alttiita jakaantumaan sattumanvaraisesti, mikä voi johtaa epänormaaliin kromosomilukuun eli aneuploidiaan tytärsoluissa. Meioosissa tarkastuspiste pysäyttää solun jakautumisen metafaasi I:een, mikäli kaikki kromosomiparit eivät ole saavuttaneet kaksinapaista kytkentää tumasukkulan säikeiden kanssa. Mitotic arrest deficient 2 (MAD2) on yksi keskeisistä proteiineista tumasukkulan tarkastuspisteen toiminnassa. Aiemmin oli osoitettu, että MAD2:n alentunut taso johtaa aneuploidiaan mitoosissa sekä naaraspuolisissa sukusoluissa, mutta spermatogeneesissä vastaavaa vaikutusta ei oltu havaittu. Tässä väitöskirjatyössä hyödynsimme hiirimalleja, joissa tekijäinvaihdosten muodostuksessa vastinkromosomien välillä on puutteita tutkiaksemme MAD2:n roolia spermatogeneesissä. Tuloksemme osoittivat, että MAD2 on tärkeä tumasukkulan tarkastuspisteen toiminnalle meioosissa myös uroksilla.
  • Vanhatalo, Anni (2018)
    Kasvit tuottavat osana sekundaarimetaboliaansa tuhansia erilaisia haihtuvia orgaanisia yhdisteitä eli VOC-yhdisteitä, joita ne hyödyntävät erityisesti puolustusyhdisteinä. Alhaisista pitoisuuksistaan huolimatta nämä yhdisteet osallistuvat ilmakehässä moninaisiin kemiallisiin prosesseihin, jolloin niiden vaikutus ulottuu paljon yksittäisen kasvin kasvuympäristöä laajemmalle. Mänty (Pinus sylvestris L.) tuottaa erityisesti mono- ja seskviterpeenejä, joista valtaosa varastoituu pihkaan. Pihka on tiehyissä paineenalaisena. Tässä tutkimuksessa paineen havaittiin korreloivan positiivisesti sekä ilman lämpötilan että versojen transpiraationopeuden kanssa. Lisäksi sekä korkean pihkanpaineen että ilman korkean lämpötilan havaittiin lisäävän monoterpeenien haihduntanopeutta rungosta. Monoterpeenisyntaasiaktiivisuus kuvaa neulasten maksimaalista kykyä tuottaa monoterpeenejä. Ympäristötekijöiden vuodenaikaisvaihtelun ja neulasten iän todettiin selittävän suurimman osan neulasten monoterpeenisyntaasiaktiivisuuksien sekä monoterpeenivarastojen ja -päästöjen vaihtelusta. Männynneulasten monoterpeenipitoisuuden vaihtelu vuodenaikojen, eri-ikäisten neulasten ja eri puiden välillä oli puolestaan verrattain pientä. Monoterpeenisyntaasiaktiivisuus oli suurempaa alle vuoden ikäisillä neulasilla kuin tätä vanhemmilla. Saman puun neulasten monoterpeenisyntaasiaktiivisuuksien ja monoterpeenivarastojen yhdistekohtainen koostumus ei heijastunut päästöjen koostumukseen: esimerkiksi δ-3-kareenia oli päästöissä selvästi suurempi osuus kuin varastoissa ja syntaasiaktiivisuuksissa. VOC-yhdisteiden päästöjä on mitattu puiden yhteyttävistä osista jo pitkään, mutta tässä tutkimuksessa seurattiin ensikertaa puiden puuosien päästöjä usean vuoden ajan. Mittaukseen käytettiin automaattista kammiomittausjärjestelmää ja siihen liitettyä protoninvaihtoreaktiomassaspektrometriä. Männyn rungosta havaittiin vapautuvan ilmaan monoterpeenejä ja metanolia. Kummankin aineen päästöissä näkyi vuodenaikaisvaihtelua: Metanolipäästöt olivat suurimmillaan keskellä kasvukautta. Monoterpeenipäästöt puolestaan olivat korkeimmillaan paitsi kesien kuumimpina päivinä, myös keväällä puiden yhteytyskapasiteetin palautuessa lepokauden jälkeen. Tutkittujen puiden monoterpeenipäästöjen enantiomeerikoostumuksessa esiintyi vuorokausivaihtelua. Puiden vapauttamien yhdisteiden määrän, yhdisteiden reaktiivisuuden, metsän puulajikoostumuksen ja puiden eri kemotyyppien runsauden havaittiin heijastuvan latvuskerroksen yläpuolisen ilman terpeenikoostumukseen.
  • Helle, Jukka (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä tutkimus analysoi Aasian katolisten piispainkokousten federaation (FABC) kontekstuaalista teologiaa pyrkien löytämään FABC:n ajattelun kantavat rakenteet. Tutkimuksen lähteinä on FABC:n kirjallinen materiaali 1970-2012. FABC on katolisen kirkon merkittävin edustaja Aasiassa. FABC:n teologiassa näkyy Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen vaikutus. Tutkimus osoittaa, että FABC:n kontekstuaalinen teologia avautuu parhaiten Raamatun, Tradition sekä Aasian ns. kontekstuaalisten realiteettien (Aasian uskonnot, kulttuurit sekä Aasian sosiopoliittiset realiteetit, erit. köyhät) vuoropuhelun analyysin kautta. FABC:n tavoitteena on tulla ”todellisesti aasialaiseksi” (truly Asian) kaikilla tavoilla. Ajoittain FABC tulkitsee aasialaisuutta (”Asianness”) myös essentiaalisesti ja kulttuuriromanttisesti. Yhtenä aasialaisuuden korostuksen syynä on FABC:n toteama kirkon ja sen opetuksen liiallinen sitoutuminen länsimaisiin rakenteisiin. Tässä mielessä FABC:n teologia edustaa postkolonialistista kontekstuaalista teologiaa. Toisaalta pyrkimyksessään tulla kaikessa aasialaiseksi FABC liittyy laajempaan aasialaiseen teologiseen virtaukseen, jossa etsitään keinoja tulkita ja ilmaista kristinusko ja teologia käyttäen hyväksi aasialaisia piirteitä. Tällaisia ovat mm. pyrkimys harmoniaan sekä erilaisten näkemysten toisiaan täydentävyys (komplementaarisuus). Aasialaisen kontekstuaalisen teologian hahmottamisessaan FABC kuvaa teologiaansa ”matkamiehen” (wayfarer) teologiaksi. Kirkko oppii matkatessaan ja ollessaan vuoropuhelussa Aasian kontekstuaalisten realiteettien kanssa. Tässä prosessissa FABC nimeää aasialaiset kontekstuaaliset realiteetit teologian tekemisen kolmanneksi lähteeksi Raamatun ja Tradition rinnalle. Tämä näkökulma tuo FABC:n teologiaan induktiivisen leiman: teologian ja kristinuskon tulkintaan vaikuttavat Aasian konteksteista saadut ainekset. Dialogisessa suhteessa sekä Aasian kontekstuaaliset realiteetit että kirkko oppivat toisiltaan. Edustamassaan kontekstuaalisten realiteettien positiivisessa tulkinnassa FABC poikkeaa paikoitellen Vatikaanin edustamasta katolisen uskon tulkinnasta. Tämä FABC:n erilainen tulkinta näkyy erityisesti Aasian toisten uskontojen merkityksessä. FABC:n mukaan Aasian muut uskonnot ovat sekä Jumalan sallimia että tahtomia. Toisten uskontojen pelastava asema säilyy myös evankeliumin julistamisen jälkeen. Toisten uskontojen seuraajat ovat ”kanssapyhiinvaeltajia.” Tämä tulkinta on johtanut Aasian katolisten piispojen teologian myös ristiriitaan Vatikaanin edustaman kirkon opetusviran kanssa. FABC:n mukaan ”matkamiehen” teologia edustaa kuitenkin aitoa katolista uskontulkintaa. Ollessaan dialogisissa Aasian kontekstisten realiteettien kanssa kirkko kasvaa kohti täydemmän totuuden ymmärtämistä. FABC:n uskontoteologiassa säilyy silti inklusivistinen piirre: Kolmiyhteinen Jumala on kaikkien uskontojen sisältämän totuuden perimmäinen syy samalla kun uskontojen erilaisuus tunnustetaan. Tämä tulkinta on pääosin yhtenevä Jacques Dupuis:n edustaman inklusivistisen pluralismin kanssa. Kirkko-opissaan FABC painottaa, että kirkon tulee heijastaa Jeesuksen aasialaisia kasvoja, käyttäen aasialaisia kulttuurisia käsitteitä ja symboleita. Jeesus ei ole muukalainen Aasiassa. Tällä painotuksella on vaikutusta myös kirkon missioon Aasiassa: FABC:n missiologinen malli on ”Aasian kansoille” (ad), ”Aasian kansojen keskuudessa” (inter) sekä ”Aasian kansojen kanssa” (cum). Näin eläen ja julistaen Aasian katolinen kirkko löytää oman identiteettinsä todellisesti katolisena ja todellisesti aasialaisena kirkkona.
  • Mahiout, Selma (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämän väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena oli saada lisätietoa aryylihiilivetyreseptorin (AHR) fysiologisista vaikutuksista elimistössä sekä sen kautta välittyvän toksisuuden mekanismeista. Tutkimme kahden uuden, valikoivasti AHR:n toimintaa säätelevän lääkeainekandidaatin vaikutuksia. Lisäksi tarkastelimme AHR:n osallisuutta aiemmin kuvatussa, uusien ruoka-aineiden karttamisreaktiossa. AHR on evolutiivisesti muinainen, ilmeisesti yli 600 miljoonaa vuotta vanha proteiini, joka säätelee soluissa lukuisten geenien ilmentymistä. Yksi eniten tutkituista AHR:n toimintaa aktivoivista aineryhmistä on dioksiinit. Ne ovat ympäristölle ja terveydelle haitallisia yhdisteitä, joita syntyy pääasiassa lämpö- ja teollisuusprosessien sivutuotteina. Koska ne ovat kemiallisesti erittäin pysyviä ja hyvin rasvaliukoisia, ne kertyvät ravintoketjuissa, ja siten myös ihmiset altistuvat niille ravinnon välityksellä. Suomessa tavallisin dioksiinien lähde on Itämeren rasvainen villikala. AHR on tunnettu dioksiinien aiheuttamien myrkyllisten vaikutusten välittäjänä jo pitkään. Sittemmin sillä on osoitettu olevan myös lukuisia elimistön normaalin toiminnan kannalta tärkeitä fysiologisia tehtäviä, muun muassa lisääntymisen säätelyssä, yksilönkehityksessä, autoimmuniteetissa ja immuunipuolustuksessa. Fysiologisten tehtävien, samoin kuin AHR:n välittämien toksisten vaikutusten mekanismien tuntemus on kuitenkin toistaiseksi puutteellista, mikä muun muassa vaikeuttaa dioksiinien ihmisille aiheuttamien terveysriskien arviointia. AHR:n fysiologisten vaikutusten parempi tuntemus voisi lisäksi auttaa tiettyjen sairauksien syntymekanismien selvittämisessä ja siten edistää uusien lääkehoitojen kehitystä. Selektiivisesti AHR:n toimintaa säätelevät aineet ovat lääkekehityksen kannalta erityisen kiinnostavia, sillä monet niistä aktivoivat AHR:ää aiheuttamatta dioksiineille tyypillisiä haittavaikutuksia. Lisäksi ne voivat olla hyödyllisiä työkaluja AHR:n fysiologisten vaikutusten tutkimisessa. Tällä väitöskirjatutkimuksella oli kaksi päätavoitetta. Ensimmäinen liittyi kahden uuden, AHR:ää valikoivasti aktivoivan lääkeainekandidaatin toksikologisten vaikutusten tutkimiseen. Tarkoituksena oli selvittää, vaikuttavatko ne toksisuusprofiilinsa puolesta sopivilta lääkeaineiksi, jolloin niitä voitaisiin edelleen kehittää esimerkiksi autoimmuunisairauksien hoitoon. Lisäksi olimme kiinnostuneita selvittämään, missä määrin näiden aineiden aiheuttamat vaikutukset muistuttavat tai poikkeavat myrkyllisimmän dioksiinin, TCDD:n, aiheuttamista vaikutuksista. Toisena tavoitteena oli syventää tietoa aiemmin rotilla ja hiirillä TCDD-annostelun jälkeen havaitusta uusien ruoka-aineiden karttamisreaktiosta, joka muistuttaa ennestään tunnettua käyttäytymismallia, ehdollistettua makuaversiota (CTA). Samankaltainen makuaversio tunnetaan myös ihmisillä muun muassa syövän hoitoon liittyvän pahoinvoinnin yhteydessä. Halusimme varmistaa, johtuuko edellä mainittu jyrsijöiden reaktio yleisesti AHR-aktivaatiosta vai onko se ainoastaan TCDD:lle ominainen vaikutus. Tulosten perusteella edellä mainitut uudet, selektiiviset AHR-modulaattorit ovat tehokkaita, TCDD:n veroisia AHR-aktivaattoreita. Toksisuusprofiililtaan ne ovat kuitenkin olennaisesti TCDD:tä haitattomampia ja vaikuttavat siten kiinnostavilta lääkeainekandidaateilta. Havaituista eroista huolimatta sekä toinen niistä että muut tässä työssä testatut AHR-aktivaattorit aiheuttivat TCDD:n tavoin voimakkaan, joskin lyhytkestoisemman, uusien ruoka-aineiden karttamisreaktion. Lisäksi reaktio puuttui AHR-poistogeenisiltä rotilta. Tulos vahvistaa, että tämä mielenkiintoinen vaikutus on AHR-välitteinen. Tämä käyttäytymismuutos suojaa ilmeisesti eliöitä haitalliselta vaikuttavan ravinnon nauttimiselta ja on siten uusi AHR:n fysiologinen vaikutus. .
  • Päivärinne, Meri (Helsingin yliopisto, 2018)
    Jean Barbeyrac, traducteur et homme de lettres on tutkimus, jossa historiallisen tapaustutkimuksen kautta keskitytään kääntämisen sosiologisiin kysymyksiin kääntäjän näkyvyydestä, kääntäjän toimijuudesta ja kääntämisen normeista. Metodologisena viitekehyksenä on mikrohistoriallinen tutkimus. Tutkimus yhdistää historiantutkimuksen ja kääntämisen sosiologian aihepiirejä keskittymällä Jean Barbeyracin (1674-1744) elämään ja teoksiin. Aineistona on République des lettres’ssä kääntäjänä, yliopisto-opettajana ja yhteiskunnallisena keskustelijana toimineen Barbeyracin tuotanto, erityisesti hänen pääteoksensa, jotka molemmat ovat ranskankielisiä käännöksiä latinasta, Samuel Pufendorf: Droit de la nature et des gens (1706) ja Hugo Grotius: Droit de la guerre et de la paix (1725). Aineisto käsittää myös muita Barbeyracin julkaistuja kirjoituksia, sekä aikalaiskritiikkejä hänen teoksistaan. Tärkeä lähde on näiden julkaistujen lähteiden lisäksi Barbeyracin kirjeenvaihto, joka on tätä tutkimusta varten kerätty eri arkistoista ja transkriboitu käsikirjoituksista. Kirjeenvaihto julkaistaan Lausannen yliopiston lumières.lausanne-projektin osana (http://lumieres.unil.ch). Aineiston kautta piirtyy kattava kuva sekä kääntäjän ammatillisesta profiilista että hänen henkilökohtaisesta elämästään, ja näihin liittyvistä tapahtumista ja erilaisista yhteyksistä joita hän ylläpiti kansainvälisessä verkostossaan. Tutkimus laajentaa perinteisesti kaunokirjallisuuteen pohjautuneen kääntämisen tutkimuksen aineistopohjaa, sillä käännetyt teokset ovat akateemista tietokirjallisuutta, modernin kansainvälisen oikeuden teoreettisena pohjana pidettyjä luonnonoikeuden perusteoksia. Voidaan nähdä, että näiden teosten kohdalla kyse on kulttuurinsisäisestä kääntämisestä, sillä latinankieliset alkutekstit oli suunnattu pääasiassa samalle oppineelle yleisölle kuin käännöksetkin – siksi käännöstieteessä usein korostettu kulttuurienvälisyys ei näissä käännöksissä ole samalla tavalla oleellinen käsite. Tutkimuksessa korostuu paratekstien rooli sosiologisen ja historiallisen tiedon lähteenä; sekä teosten sisäiset kääntäjän esipuheet ja sivuhuomautukset että teosten ulkopuoliset paratekstit kuten kritiikit ja kirjeenvaihto, ovat keskeisiä. Kääntäjän näkyvyyden on ajateltu pohjautuvan erityisesti tiettyjen käännösstrategioiden käyttämiseen: tämän tutkimuksen eräänä johtopäätöksenä on, että Barbeyracin tapauksessa käännösstrategia ei ollut määräävä tekijä näkyvyyden muodostumisessa, vaan pikemminkin kääntäjän muu toiminta ja erityisesti kirjansisäisten paratekstien monipuolinen käyttö toi kääntäjälle runsaasti näkyvyyttä. Osittain näkyvyyttä syntyi myös akateemisen kirjoittamisen paratekstuaalisten käytäntöjen uudistamisesta; tässä voidaan nähdä laajan toimijuuden tuovan kääntäjälle näkyvyyttä. Kääntämisen normien osalta tutkimustuloksena on, että Barbeyracin aikana ja hänen tärkeimmässä kulttuurikentässään, Republique des lettres’ssä, oli suhteellisen laaja kirjo erilaisia hyväksyttyjä tapoja kääntää akateemisia kirjoituksia. Kääntäminen nähtiin ansiokkaana toimintana, jonka avulla tietoa ja taiteellisia teoksia tuotiin laajemman yleisön saataville. Osallistuva kääntäminen, jota Barbeyrac edusti käyttämällä laajasti omaa ääntään osana kääntämiään teoksia (esipuheet, sivuhuomautukset) sekä laaja toimijuus yhteisössä erilaisissa rooleissa toi hänelle kääntäjänä runsaasti näkyvyyttä ja arvostusta.
  • Teikari, Jonna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Itämeri on matala murtovesiallas ja se on luontaisesti erittäin altis rehevöitymiselle. Massiiviset syanobakteeri- eli sinileväkukinnat ovatkin alueella jokakesäinen ilmiö. Kukinnat ovat myrkyllisiä ihmiselle ja muille nisäkkäille ja ne aiheuttavat haittaa veden virkistyskäyttäjille. Kaikki syanobakteerit ovat yhteyttäviä organismeja. Lisäksi Itämerellä kukintoja muodostavat lajit kykenevät sitomaan ilmakehän typpeä, minkä seurauksena epäorgaanisen fosforin saatavuus toimii usein syanobakteerien kasvua rajoittavana tekijänä. Itämerta ympäröivät valtiot valvovatkin nykyään tiukasti maalta tulevia epäorgaanisia fosforipäästöjä, mutta satunnaisia pistekuormituksia tapahtuu edelleen. Pitkään jatkunut raskas fosforikuorma on kuitenkin yhä sitoutuneena pohjan sedimentteihin, mistä se vapautuu vähitellen takaisin vesipatsaaseen. Itämeren syanobakteerikukinnat koostuvat Aphanizomenon sp., Dolichospermum sp. ja Nodularia spumigena -lajeista, joista kaksi jälkimmäistä tuottavat myrkkyjä. Evolutiivisen historiansa vuoksi Dolichospermum sp. esiintyy runsaammin vähäsuolaisemmilla rannikkovesialueilla, kun taas N. spumigena vallitsee suolaisemmalla avomerellä. Tässä työssä Itämeren myrkyllisten ja kukintoja muodostavien syanobakteerien esiintymistä ja kykyä sopeutua ilmastonmuutoksesta ja ihmisen toiminnan seurauksesta aiheutuvaan muuttuvaan ympäristöön on arvioitu nykyaikaisten sekvensointi- ja molekyylibiologisten työkalujen avulla. Koska Itämeren suolapitoisuuden on ennustettu madaltuvan ilmastonmuutoksen seurauksena, tämän työn ensimmäisessä osassa selvitettiin, miten Dolichospermum sp. ja N. spumigena käyttäytyvät epäsuotuisissa suolapitoisuuksissa. Laboratoriokokeet osoittivat, että Dolichospermum sp. on geneettisiltä ominaisuuksiltaan hyvin samankaltainen makean veden sukulaistensa kanssa, eikä se kykene kasvamaan korkeissa suolapitoisuuksissa. Korkeat suolapitoisuudet aiheuttivat mittavaa transkriptomin uudelleenjärjestäytymistä, mikä näkyi erityisesti fotosynteesi- ja typensidontakoneistojen toiminnan tukahduttamisena. Lisäksi korkea suolapitoisuus lisäsi myrkyntuotantoa sekä lipidien uudelleenjärjestäytymistä. N. spumigena kasvoi parhaiten korkeammissa suolapitoisuuksissa, ja matalammat suolapitoisuudet aiheuttivat metabolian hidastumista. N. spumigena -syanobakteerin genomisekvenssistä pystyttiin tunnistamaan ainutlaatuisia ominaisuuksia, joilla on todennäköisesti tärkeä rooli murtovesissä. Tutkittujen lajien kasvu ja metabolia hidastuivat, kun fosforin määrä oli rajoitettu. Molemmat lajit ilmensivät myös voimakkaasti pho-säätelyalueen geenejä, joita voidaan hyödyntää määritettäessä fosforin määrää syanobakteerikukinnoissa. Kaikilta tutkituilta Itämeren N. spumigena -kannoilta löydettiin phnC-M-geenialue, joka on vastuussa stabiilien fosfonaattimolekyylien kuljettamisesta ja pilkkomisesta. Työssä havaittiin, että luonnollisesti tuotetut fosfonaatit toimivat vaihtoehtoisena fosforinlähteenä N. spumigena -syanobakteereille ja tarjoavat lajille kilpailuedun alueilla, joilla epäorgaanisen fosforin saatavuus on niukkaa. N. spumigena ei kuitenkaan hyödyntänyt metyylifosfonaatista vapautuvaa orgaanista hiilimolekyyliä, metaania, ja metaanipitoisuuden määrä ympäröivässä kaasutilassa kasvoi. Massiivisilla N. spumigena -kukinnoilla saattaakin olla yhteys Itämeressä kesäisin havaittuihin kohonneisiin metaanipitoisuuksiin. Tulosten pohjalta voidaan päätellä, että syanobakteerikukinnat eivät katoa Itämerestä mikäli kokonaisfosforin määrää ei pienene, mutta kukintojen lajikoostumus saattaa muuttua ilmastonmuutoksen seurauksena.
  • Pietilä, Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkin tässä väitöskirjassa suomalaisten yliopisto-organisaatioiden muutosta. Tutkimuksen korkeaa tasoa painottava globaali tiedepolitiikka sekä yliopistojen keskinäinen kilpailu korkeakoulutuksen ja tutkimuksen markkinoilla ovat kannustaneet yliopistoja koordinoimaan tutkimustaan ja luomaan urapolkuja tutkijoille. Globaalisti leviävät politiikkatrendit määrittelevät, miltä menestyvän tutkimusyliopiston tulisi näyttää. Omaksumalla globaaleja politiikkatrendejä yliopistot pyrkivät osoittamaan olevansa edistyksellisiä, moderneja tutkimusorganisaatioita, jotka tarjoavat houkuttelevia uramahdollisuuksia. Keskityn tutkimuksessani kahteen hallinnolliseen ilmiöön suomalaisella yliopistokentällä: niin sanottujen tutkimusprofiilien ja tenure track -urajärjestelmien luomiseen. Tutkimusongelmani on kolmiosainen: Millä tavoin tutkimusprofiilit ja tenure track -järjestelmät havainnollistavat suomalaisten yliopistojen muutosta yhtenäisemmiksi, kokonaisemmiksi organisaatioiksi? Mitä sisäisiä jännitteitä muutokset aiheuttavat yliopistoissa? Miten akateemiset johtajat ja tutkijat eri tieteenaloilla reagoivat tutkimusprofiilien ja tenure track -järjestelmien muodostamiseen? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys yhdistää organisaatio- ja johtamistutkimusta sekä korkeakoulututkimusta. Tutkimuksen taustalla on havainto, että perinteiset instituutiot, kuten yliopistot, ovat viime vuosikymmenten aikana omaksuneet uusia johtamisorientoituneita organisaatiomuotoja ja käytänteitä. Tällaisen päätelmän ovat tehneet tutkijat, kuten Nils Brunsson ja Kerstin Sahlin-Andersson (2000) sekä Georg Krücken ja Frank Meier (2006). Väitöskirja koostuu kolmesta referoidusta artikkelista sekä yhteenvetoartikkelista. Keskeinen tutkimusaineisto koostuu akateemisten johtajien ja tenure track -urapolulla työskentelevien tutkijoiden haastatteluista. Haastatellut akateemiset johtajat olivat rehtoreita, dekaaneja ja laitosjohtajia, jotka työskentelivät eri tieteenaloilla. Osatutkimusten tulosten perusteella väitän, että sekä tutkimuksen profilointi että tenure track -urajärjestelmien käyttöönotto muuttavat suomalaisia yliopistoja entistä yhtenäisemmiksi organisaatioiksi. Uudistuksia on hyödynnetty yliopistoissa strategisina instrumentteina tiettyihin päämääriin pääsemiseksi. Näihin päämääriin lukeutuvat yliopistojen aseman vahvistaminen tutkimusinstituutioina ja tutkijoiden houkutteleminen kansainvälisiltä työmarkkinoilta. Monet seikat kuitenkin aiheuttavat sisäisiä jännitteitä, kun yliopistot pyrkivät asemoitumaan yhtenäisiksi entiteeteiksi. Näihin lukeutuvat yliopistojen sisäinen monimuotoisuus ja akateemisella uralla etenemisen sekä julkaisu- ja rahoitusprosessien riippuvuus useista tahoista, joilla on eri päämäärät. Tutkimustulokset kertovat myös kuilusta rationaalisiksi kuvattujen tenure track -prosessien sekä urapolulla työskentelevien tutkijoiden jokapäiväisen arjen välillä. Tutkijoiden työsuorituksia valvottiin tarkasti, mutta arviointikriteerit tulkittiin usein laajoiksi ja liian monitulkintaisiksi, sekä arviointiprosessit vakiintumattomiksi. Väitöskirja tarjoaa tietoa siitä, miten yliopistot sopeutuvat rakenteellisesti ja symbolisesti ympäristön paineisiin ja mahdollisuuksiin. Se myös havainnollistaa sitä, miten akateemiset johtajat ja tutkijat joka päiväisessä toiminnassaan toteuttavat ja muovaavat globaalisti leviäviä politiikkaideoita.
  • Kazlauskaitė, Rūta (Helsingin yliopisto, 2018)
    Puolan ja Liettuan monitahoinen jaettu menneisyys herättää historiallisia ja poliittisia kiistoja. Jännitteet kumpuavat toisistaan poikkeavista menneisyyttä käsittelevistä narratiiveista, joita nämä kaksi kansakuntaa ylläpitävät koulujen historianopetuksessa. Tämä tutkimus tarkastelee jaetun, mutta eri tavoin muistetun menneisyyden käsitteellisiä juuria Puolan ja Liettuan historianopetuksessa. Tässä tarkoituksessa tutkin metaforisia malleja, jotka muokkaavat oppikirjojen tapaa esittää menneisyys. Työni teoreettisen kehyksen muodostaa Lakoffin ja Johnsonin kehollisuuteen perustuva, käsitteellinen metaforateoria. Sen avulla tutkin metaforia, jotka muokkaavat sitä, miten kognitio ja menneisyys ymmärretään metateoreettisella tasolla. Keskityn visuaalisiin metaforiin, jotka jäsentävät oppikirjojen tapaa esittää menneisyys, koska tällaiset metaforat osaltaan käsitteellistävät kognitiota muodostamalla representaatioita kehottomaan maailmasta etääntyneeseen mieleen. Teoreettinen lähestymistapani, enactive embodiment (enaktiivinen kehollisuus), perustuu radikaalisti erilaiseen ymmärrykseen kognitiosta. Vaikka mielen kehollisuudesta on runsaasti todisteita, näiden tutkimustulosten johtopäätökset eivät ole vielä tulleet julkiseen tietoisuuteen. Kehollisen kognition tutkimustulosten hyödyntämistä käytäntöön ei ole vielä ymmärretty, ja tämän aukon tutkimukseni pyrkii osoittamaan. Tutkimusmateriaalit, Puolan ja Liettuan historian oppikirjat sekä niiden kirjoittajien haastattelut, toimivat ”laboratoriona” näiden kognitiivisen tieteen näkemysten testaamiseen ja edelleen kehittämiseen. Väitöskirja tarkastelee metaforien käyttöä koulujen oppikirjoissa ja haastatteluaineistoissa tähdäten niiden metaforisten mallien tunnistamiseen, jotka muokkaavat ajatteluamme menneestä ja kytkeytymistämme siihen. Keskityn tässä työssä viiteen oppikirjojen piirteeseen: 1) totuuden esittäminen 2) toistensa kanssa kilpailevina historian kuvauksina, jotka 3) erottelevat tiukasti totuuden fiktiosta; lisäksi, keskittyminen 4) kansallisvaltioiden narratiiveihin ja 5) narratiivien järjestämiseen staattisia valtioita kuvaaviin lineaarisiin sekvensseihin, jolloin ulkopuolelle jää eletty, kokemuksellinen menneisyys, jonka ihmiset ovat ajassa ja paikassa kehollisesti kokeneet. Tämä väitöskirja esittää kuinka menneisyyden ja sitä koskevan totuuden uudelleenarviointi kehollisin termein avaa potentiaalisia uusia lähestymistapoja historiallisen totuuden tarkasteluun ja opettamiseen koulujen historiantunneilla.
  • Annanmäki, Tua (Helsingin yliopisto, 2018)
    Uraatti Parkinsonin-taudissa Uraattia esiintyy ihmisten verenkierrossa korkeina pitoisuuksina, koska ihminen on jossain lajinkehityksen vaiheessa menettänyt uraattia hajottavan urikaasi-entsyymin. Tämä entsyymipuutos on ilmeisesti ollut etu evoluutiossa sillä korkea uraatti-pitoisuus suojaa elimistöä vapaan raudan ja happiradikaalien solutuhoa aiheuttavilta vaikutuksilta ja saattaa jopa olla osasyy ihmisten pitkään elinikään. Verenkierron uraatti-pitoisuus kuitenkin vaihtelee eri ihmisten välillä sekä perinnöllisistä syistä että ruokavaliosta riippuen. Hyvin korkea uraatti altistaa kivuliaalle niveltulehdukselle eli kihdille ja matala puolestaan Parkinsonin-taudille. Parkinsonin-tauti on etenevä neurologinen sairaus, johon sairastutaan keskimäärin 62-vuoden iässä. Sairauden oireina esiintyy vapinaa, jäykkyyttä, liikkeiden hitautta, univaikeuksia, ummetusta, mielialan laskua ja myöhemmässä vaiheessa osalle potilaista kehittyy myös muistisairauden oireita. Parkinsonin-tautiin tunnetaan edelleenkin ainoastaan oireisiin vaikuttavaa hoitoa eikä sairautta voida parantaa. Parkinsonin-taudin syy on tuntematon mutta nykykäsityksen mukaan sairaus syntyy geenien ja ympäristön yhteisvaikutuksesta. Elimistön uraatti-pitoisuus määräytyy perinnöllisten tekijöiden, ruokavalion, painon ja lääkityksen perusteella. Myös sukupuoli vaikuttaa niin että miesten pitoisuus on keskimäärin korkeampi kuin naisten. Väitöstutkimuksessa osoitettiin että Parkinsonin-tautia sairastavilla on matalampi seerumin uraatti-pitoisuus kuin samaa ruokavaliota noudattavilla puoliso-verrokeilla. Matalan uraatti-pitoisuuden on todettu altistavan Parkinsonin-taudin motoristen oireiden etenemiselle erityisesti taudin alkuvaiheessa. Tutkimuksessa saatiin myös viitteitä siitä että matala uraatti liittyisi Parkinsonin-taudin muistisairauden oireiden esiintymiseen. Tutkimuksen potilasmäärä oli kuitenkin liian pieni uraatin ennustevaikutuksen arvioimiseksi eli ei tiedetä altistaako matala uraatti myös muistisairauden oireiden etenemiselle.
  • Kaakkurivaara, Tomi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämän väitöskirjan päätavoitteina oli tutkia kannettavien pudotuspainomittalaitteiden soveltuvuutta metsätien kantavuuden mittaamiseksi ja vertailla tuloksia raskaaseen pudotuspainolaitteeseen, muodostaa erilaitteilla mitattujen kantavuusarvojen pohjalta metsätien urautumista ennustava taulukko ja vertailla neljän erilaisen lentotuhkarakenteen teknistä onnistumista kantavuuden perusteella ja vertailla taloudellista kannattavuutta perinteiseen murskeen käyttöön. Kantavuustieto olisi merkittävä apu metsäammattilaiselle arvioitaessa kelirikkoisen metsätien kulkukelpoisuutta ja vaurioitumisriskiä ja myös metsätien peruskunnostustarpeen arviointiin kesällä. Puu- ja turveperäisen lentotuhkan käyttökohteiden lisääminen vähentäisi kaatopaikalle päätyvän tuhkan määrää, mikä pienentäisi kaatopaikkamaksujen suuruutta ja edistäisi kiertotalouden periaatteita. Molemmat kannettavat pudotuspainolaitteet (LFWD ja DCP) osoittautuivat tulostensa puolesta vertailukelpoisiksi raskaaseen pudotuspainolaitteeseen verrattuna (FWD) tietyin rajoituksin kevät- ja kesäolosuhteissa. Kaikkien kolmen laitteen kelirikkomittausten osalta löydettiin myös raja-arvot, joiden alittaminen aiheuttaa voimakasta urautumista metsätiellä raskaan ajoneuvon seurauksena. Bioperäisen lentotuhkan hyödyt metsätien kunnostamisessa olivat ilmeiset, kantavuus nousi keväällä samalle tasolle kuin kesämittauksessa ennen kunnostamista. Lentotuhka rakenteen korkeampi hinta puolestaan kompensoitui vähentyneinä kaatopaikkamaksuina.
  • Sosa, Takemi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Väitöskirja "Magnus Lindberg – Musical Gesture and Dramaturgy in Aura and the Symphonic Triptych" käsittelee suomalaisen säveltäjän Magnus Lindbergin (s. 1958) teknis-esteettistä ajattelua eleellisyydestä ja dramaturgiasta 1990-luvun tärkeimpien teosten analyysin kautta. Lindberg on nykytaidemusiikin johtavia ja maineikkaimpia hahmoja. Hänen kansainvälisestä menestyksestään huolimatta tieteelliset tutkimukset hänen estetiikastaan ja sävellystekniikastaan ovat kuitenkin tähän mennessä olleet erittäin vähäisiä. Väitöskirjan keskiössä on kysymys siitä, miten nykytaideteoksia – erityisesti orkesterimusiikkia, jota Lindberg on säveltänyt neljän vuosikymmenen ajan – voidaan käsitellä musiikillisista tapahtumista tapahtumiin kehkeytyväksi dynaamiseksi prosessikuvaksi. Jos dynaamisessa prosessikuvassa on jonkinlainen draama, millaiseksi kokonaiskuvaksi se voidaan ymmärtää? Tätä dynaamista kuvaa kutsutaan musiikilliseksi dramaturgiaksi. Työlle keskeinen musiikillisen dramaturgian käsite ankkuroidaan toisaalta draaman teorian ja erityisesti Aristoteleen Runousoppiin pohjautuvaan tragediamalliin, toisaalta musiikin soivaa ainesta havainnoivaan musiikkianalyyttiseen käsitteistöön (esimerkiksi muoto, rakenne, ele, tempo, tekstuuri, aihe). Metodologisesti tutkimus nojautuu narratiiviseen musiikkianalyysiin. Tässä tapauksessa se tarkoittaa muoto- ja rakenneanalyyttisten menetelmien muodostaman lähestymistavan yhdistämistä musiikkisemiotiikan tutkimusperinteessä tehtyyn narratologiseen musiikkianalyysiin, joka on ammentanut käsitteitä erityisesti teatteri- ja kirjallisuustieteistä. Ensisijaisena aineistona tutkielmassa toimivat teosten partituurit ja äänitykset sekä säveltäjän luonnosmateriaalit. Tärkeässä asemassa menetelmällisesti on myös säveltäjän lausuntojen ja haastattelujen hyödyntäminen niin teosten analyyseissa kuin taustaluvuissa, joissa hahmotellaan säveltäjän tyyliä ja estetiikkaa sekä musiikillisen kerronnan ja dramaturgian teoriaa. Väitöskirjan tärkein tulos on se, että tietty ”Lindberg-muoto” ja sen perusteella muodostunut ”Lindberg-dramaturgia” toistuu kaikissa analysoitavissa teoksissa. Se noudattaa aristoteelista tragedian kaavaa, eli eräänlaista yleisinhimillistä kerrontakaavaa, ja rakentuu oleellisella tavalla voimakkaasti jatkuvasta musiikillisesta eleellisyydestä. Lindbergin teokset ovat teknisesti kompleksisia, mikä vaikeuttaa teosanalyyttista lähestymistä. Tämän tutkimuksen tulos kuitenkin osoittaa, että monimutkaisilta vaikuttavien tekstuurien alla on itse asiassa perinteinen ja yksinkertainen dramaturgia, jonka voimme identifioida ja joka herättää kuulijoiden mielessä eräänlaista sympatiaa ja ymmärrystä Lindbergin teoksia kohtaan. Lindbergin taiteellinen ominaisluonne näkyy tässä monimutkaisuuden ja yksinkertaisuuden yhdistelmässä.