Väitöskirjat

Uusimmat julkaisut

  • Ylikangas, Kimmo (Helsingin yliopisto, 2018)
    Olavi Kares (1903–1988) oli yksi toisen maailmansodan jälkeisen ajan keskeisimmistä herännäisvaikuttajista. Hän oli myös merkittävä kirkollinen vaikuttaja. Tutkimukseni lähtökohta on, että Kareksessa tapahtui aatteellinen ja uskonnollis-teologinen muutos. Selvitän, miten hänen ajattelunsa muuttui, mistä muutokset johtuvat ja mitä vaikutuksia tällä muutoksella oli. Toisen maailmansodan jälkeen Kareksen teologinen, uskonnollinen ja kirkkopoliittinen profiili oli pietistinen. Lapuan piispannimityksessä tapahtuneen syrjäyttämisensä jälkeen Kares näyttää tiedostaneen, että hänen körttipietistin imagonsa ei avaa hänelle ovea piispan virkaan. Tästä syystä hän alkoi rakentaa uudenlaista imagoa. Kares alkoi muovata itsestään mielikuvaa avarakatseisena ja kulttuurimyönteisenä henkilönä. Kares pyrki tietoisesti muuttamaan myös herännäisyyden julkisuuskuvaa. Hän alkoi aiempaa näkyvämmin kuvata herännäisyyttä liikkeenä, jolle oli ominaista tuomitsemattomuus ja avarakatseisuus. Kareksen toiminnan selittävänä motiivina oli se, että nationalistiseksi ja oikeistolaiseksi mielletyn liikkeen imago, joka vielä toisen maailmansodan jälkeen oli ollut vetovoimainen, ei enää 1950-luvun puolenvälin muuttuneessa suomalaisessa yhteiskunnassa ollut niin suosittu kuin aiempina vuosikymmeninä. Kareksen muutos pietististä humanistiksi näytti herättävän hänen itsensä kannalta pääosin myönteisiä seurauksia 1950-luvun loppupuolella sekä seuraavan vuosikymmen alussa. Kareksen asema kirkollisessa hierarkiassa vahvistui. Häntä pidettiin henkisesti ja hengellisesti avarakatseisena teologina. Kareksen toiminnan myötä myös herännäisyyden nähtiin muuttuneen myönteiseen suuntaan. Herätysliikkeen, joka aiemmin oli nähty ”synkkänä ja tuomitsevana”, koettiin muuttuneen avarammaksi ja humaanimmaksi. 1960-luvulla ja erityisesti kyseisen vuosikymmenen jälkipuoliskolla Kareksen muutos pietististä humanistiksi herätti myös lisääntyvää kritiikkiä. Humanisti-Kares joutui ristiriitoihin muodostuvan uuspietistisen liikkeen kanssa. 1960-luvun loppupuolelta lähtien Kareksen humanisti-imagon rinnalle tuli myös nuorisoradikaalien kriitikon imago. Todennäköinen syy Kareksen muuttumisesta uudistajasta radikalismin vastustajaksi, oli se, että 1960-luvun loppupuolen nuorisoradikalismiin liittyi myönteinen suhtautuminen kommunismiin ja Neuvostoliittoon. Antikommunistinen asennoituminen, jonka Kares oli isänsä vaikutuksesta omaksunut jo nuorena, vaikutti keskeisesti hänen toimintaansa läpi koko tutkittavan ajanjakson.
  • Metsä-Simola, Niina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Huono melenterveys on huomattava kansanterveydellinen ongelma. Siviilisäätyjen väliset erot mielenterveydessä ja kuolleisuudessa on tunnettu jo pitkään, mutta avioeron, mielenterveyden ja kuolleisuuden väliset mekanismit kaipaavat lisätutkimusta. Tämän työn tavoitteena on selvittää miten mielenterveyshäiröt lisäävät eroriskiä, miten avioero puolestaan lisää huonon mielenterveyden ja ennenaikaisen kuolleisuuden riskiä, ja mikä on sosio-demografisten tekijöiden merkitys näissä prosesseissa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös avoliittojen ja niiden purkautumisen merkitystä mielenterveydelle. Tutkimus perustuu pitkittäisiin koko väestöä edustaviin rekisteriaineistoihin, joissa on yhdistelty Tilastokeskuksen, Kelan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keräämiä tietoja. Mielenterveyttä mitataan tutkimuksessa psykiatrisella sairastavuudella, joka kattaa psyykenlääkityksen sekä psykiatriset sairaalahoitojaksot. Tutkimuksessa havaittiin, että avioeron riski on suurimmillaan heti psykiatrisen sairastumisen jälkeen, mutta pysyy selvästi koholla vielä yli kaksi vuotta myöhemmin. Psyykenlääkitys yleistyy ja on suurimmillaan ennen virallista avioeropäivää. Tämän jälkeen lääkitystä käyttävien osuus pienenee, mutta vakiintuu jo reilun vuoden kuluttua erosta pysyvästi avioeroa edeltävää tasoa korkeammalle. Mielialalääkkeiden käytössä muutokset ovat suurimpia. Kuolleisuusriski pysyy kohonneena riippumatta avioerosta kuluneesta ajasta. Eniten koholla riski on ulkoisissa ja alkoholiperäisissä kuolinsyissä, erityisesti heti avioeron jälkeen. Mielenterveyden ja avioeron välinen yhteys näyttäytyy laajalti sosio-demografisista tekijöistä riippumattomana, mutta eron jälkeiset sosiaaliset ja taloudelliset tekijät selittävät noin puolet kohonneesta kuolleisuusriskistä. Pitkissä avio- ja avoliitoissa psyykenlääkkeitä käytetään yhtä vähän. Pitkän avoliiton päättyessä muutokset lääkityksen yleisyydessä ovat samankaltaisia kuin avioeron yhteydessä havaitut, mutta lyhyen avoliiton päättyminen ei juuri vaikuta lääkityksen yleisyyteen. Sen sijaan lyhyissä avoliitoissa olevat ihmiset käyttävät jo ennen liiton päättymistä psyykenlääkkeitä muita useammin. Mielenterveys vaikuttaakin olevan enemmän sidoksissa liiton kestävyyteen kuin viralliseen avioitumiseen, ja huono mielenterveys näyttää rajoittavan mahdollisuuksia pitkän liiton muodostamiseen. Mielenterveyden hoidossa olisikin syytä huomioida yksilön lisäksi myös läheisten ihmissuhteiden dynamiikka. Myös erokriisin aikana psykologisen tuen tarjoaminen on tärkeää, ja eron jo tapahduttua sosiaalisen ja taloudellisen huono-osaisuuden pitkittymistä pitäisi pyrkiä estämään.
  • Husso, Annastiina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Johdanto: Pään ja kaulan alueen kudospuutosten kirurginen korjaus tarjoaa haasteita. Kirurgisen korjauksen tavoitteena on sekä palauttaa kolmiulotteinen anatominen kokonaisuus että turvata toimintoja, kuten hengittäminen, puhuminen ja nieleminen. Vapaiden mikrovaskulaaristen kudoskielekkeiden tulokset tiedetään yleisesti hyviksi, mutta kun komplikaatioita ilmaantuu ne voivat olla tuhoisia. Haasteena on tunnistaa eri kieleketyyppien edut ja riskit, ja näin turvata paras mahdollinen kudospuutosten hoito kullekin potilaalle. Tutkimuksen tavoitteet: Tämä väitöskirjatyö koostuu neljästä tutkimuksesta, jotka on tehty Helsingin yliopistollisen keskussairaalan plastiikkakirurgian klinikassa. Tutkimuksissa selvitetään pään ja kaulan alueen mikrovaskulaarikorjauksien tulokset ja muuttuvat trendit vuodesta 1995 vuoteen 2012, vertaillaan kolmea eri luukielekettä; pohjeluu, lapaluu ja suoliluunharjanne, arvioidaan varrellisen submentaalikielekkeen soveltuvuutta kudoskorjaukseen syöpäpotilaalla ja esitellään korvasta nostettavia vapaita kudoskielekkeitä pään alueen kudospuutosten hoidossa. Potilaat ja menetelmät: Ensimmäisessä tutkimuksessa 541: lle potilaalle tehtiin 594 vapaata kudossiirrettä. Toisessa tutkimuksessa 163 pohjeluu, suoliluunharjanne ja lapaluu kudossiirrettä tehtiin ylä- ja alaleuan tai silmäkuopan korjaamiseksi. Kolmannessa tutkimuksessa 10:lle potilaalle, jotka eivät soveltuneet mikrovaskulaarikirurgiaan, tehtiin korjaus submentaalikielekkeellä. Neljännessä tutkimuksessa 19 potilaalle tehtiin 20 kielekekorjausta korvasta irrotettavilla kielekkeillä. Tulokset: Mikrovaskulaarikielekkeiden tulokset pysyivät erittäin hyvinä tutkimusajanjakson ajan, vapaiden kudoskielekkeiden selviäminen oli 97 %. Erilaisten kieleketyyppien määrä nousi tutkimuskolmannesten välillä viidestätoista kahteenkymmeneen neljään. Kirurgisten komplikaatioiden määrä laski, vaikka potilaiden keski-ikä nousi ja syöpäkorjausten määrän nousi. Luukielekkeiden tulokset olivat hyviä. Lapaluukieleke ja pohjeluukieleke olivat luotettavimmat kielekkeet ja myös komplikaatioiden suhteen suoliluunharjannekieleke oli näitä epäedullisempi. Yksi submentaalikieleke menetettiin. Submentaalikielekeen noston yhteydessä tehtiin viidessä tapauksessa imusolmukebiopsia, positiivisten kaulan alueen imusolmukkeiden löytämiseksi. Seurannassa yhdelläkään potilaalla ei ollut kaulan alueen metastaasia, mutta kuusi potilasta sai leikkausalueen residiivin. Kuudesta potilaasta kolme oli leikattu palliatiivisesti. Korvan alueen vapaat kudoskielekkeet koostuivat kahdestatoista helix-kielekkeestä, seitsemästä TAPAS-kielekkeestä ja yhdestä hemiauriculaarikielekkeestä. Kudoskielekkeiden onnistumisprosentti oli 95 % ja ottokohdat parantuivat ongelmitta. Päätelmät: Pään ja kaulan alueen mikrovaskulaarikirurgia on vakiinnuttanut roolinsa viimeisimpien vuosikymmenten aikana. Kielekevalikoima on laajentunut ja potilaat vanhentuneet, mutta tästä huolimatta tulokset ovat parantuneet. Luukielekevertailussamme suoliluunharjannekieleke oli epäluotettavin. Varrellista submentaalikielekettä voidaan käyttää valikoiduilla onkologisilla potilailla hyvin tuloksin kudospuutoksen korjaukseen. Korvan alueelta nostettavat vapaat kudoskielekkeet tuovat monipuolisen vaihtoehdon pään alueen kielekekorjauksille.
  • Kant, Ravi (Helsingin yliopisto, 2018)
    not available
  • Mäntynen, Sanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Polyklooratut dibentso-p-dioksiinit ja dibentsofuraanit (PCDD/F) ovat erittäin myrkyllisiä, sedimentteihin ja maaperään kertyviä yhdisteitä. PCDD/F-yhdisteet ovat merkittävä ympäristö- ja terveysriski, koska ne ovat pysyviä ympäristössä ja voivat kertyä eliöihin. PCDD/F-yhdisteiden on mahdollista hajota mikrobiologisella kloorinpoistolla anaerobisissa olosuhteissa hitaassa reaktiossa, jossa muodostuu klooria vähemmän sisältäviä yhdisteitä. Kymijoen pohjasedimenteissä esiintyy PCDD/F-yhdisteitä ja muita orgaanisia klooriyhdisteitä laajalla alueella korkeissa pitoisuuksissa. Suurimpana lähteenä joen PCDD/F-yhdisteille on ollut vuosina 1940-1984 puunsuoja-aineena käytetyn kloorifenolituote Ky-5:n valmistusprosessi, jossa nämä yhdisteet ovat syntyneet sivutuotteena. Haitallisimmilla 2,3,7,8-PCDD/F-yhdisteillä saastuneiden jokisedimenttien kokonaismäärän Kuusankosken ja Suomenlahden välillä on arvioitu olevan noin 5 000 000 m3 sedimenttiä. Kymijoki on suurin yksittäinen PCDD/F-yhdisteiden päästölähde Itämereen. Työn tavoitteena oli lisätä tietoutta Kymijoen sedimenttien sisältämistä PCDD/F-yhdisteistä. Tarkoituksena oli tutkia joen sedimentteihin kertyneiden PCDD/F-yhdisteiden mahdollista hajoamista anaerobisella mikrobiologisella kloorinpoistoreaktiolla. Sedimenttinäytteet kerättiin Kymijoelta 0 km:n, 20 km:n, 30 km:n ja 60 km:n etäisyydellä saastuneimmasta paikasta Kuusankoskelta sekä vertailupaikalta. Anaerobiset mikrokosmoskokeet suoritettiin kloorinpoistopotentiaalin sekä lämpötilan vaikutuksen tutkimiseksi malliaineeksi lisätyllä 1,2,3,4-tetraklooridibentsofuraanilla (1,2,3,4-TeCDF). Näytteistä määritettiin joen sedimentteihin kertyneiden 2,3,7,8-PCDD/F-yhdisteiden pitoisuudet sekä klooriyhdisteitä hajottavien mikrobien esiintyvyyttä sedimentissä. Kymijoen kaikilta tutkimusalueilta määritetyissä näytteissä 2,3,7,8-PCDD/F-yhdisteitä esiintyi huomattavan korkeissa keskiarvopitoisuuksissa. Kaikilla tutkimusalueilla suurimpina pitoisuuksina PCDD/F-yhdisteistä esiintyivät 1,2,3,4,6,7,8-HpCDF, 1,2,3,4,6,8,9-HpCDF ja OCDF. Joen sedimenteistä määritetty PCDD/F-yhdisteiden pitoisuusprofiili oli samanlainen kuin Ky-5-tuotteessa. Tutkimuksessa havaittiin 1,2,3,4-TeCDF-yhdisteen kloorinpoistoa sekä samanaikaisesti tri-, di- ja monokloorattujen furaanien muodostumista mikrokosmoksissa. 1,2,3,4-TeCDF:sta muodostui hajoamistuotteena eniten 1,3,4-TrCDF:a, josta muodostui edelleen 1,3-DiCDF:a. Huoneenlämpötilaa (21 ○C) viileämpi lämpötila hidasti merkittävästi 1,2,3,4-TeCDF:n kloorinpoistoa, minkä perusteella voidaan arvioida PCDD/F-yhdisteiden hajoamisen hidastuvan joen sedimenttien in situ lämpötiloissa. Kloorinpoistoon kykeneviä Dehalococcoides-ryhmään kuuluvia Chloroflexi mikrobeja tunnistettiin kaikilla tutkimus- ja vertailupaikoilla. Tutkimuksessa määritetyn 1,2,3,4-TeCDF:n hajoamisreitin perusteella voidaan päätellä, ettei mahdollinen kloorinpoistoreaktio tuota haitallisimpia 2,3,7,8-substituoituja yhdisteitä. Tulokset osoittivat, että joen sedimenttien 2,3,7,8-PCDD/F-yhdisteiden pitoisuudet ovat säilyneet samalla tasolla useiden vuosikymmenten ajan. Lisäksi tutkimuksen aikana ei tapahtunut merkittäviä muutoksia PCDD/F-yhdisteiden suhteellisissa osuuksissa 2,5 vuoden aikana mikrokosmoksissa. Näiden tulosten perusteella tutkimuksessa ei havaittu sedimentteihin kertyneiden PCDD/F-yhdisteiden mikrobiologista hajoamista kloorinpoistoreaktiolla Kymijoen sedimenteissä. Pitoisuuksien voidaan olettaa säilyvän ennallaan sedimenteissä useiden vuosikymmenten ajan sekä mahdollisesti vähitellen kulkeutuvan sedimentin mukana Itämereen.
  • Tuomisto, Maiju (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä kehittämistutkimus perustuu tarpeeseen kehittää uusia, oppimiseen motivoivia ja sitouttavia tutkimuspohjaisia opetusmenetelmiä kemian opetukseen. Yläkoulun oppilaat eivät tällä hetkellä ole kiinnostuneita kemiasta ja asenteet oppiainetta kohtaan ovat jopa kielteisiä. Oppimispelit on havaittu innostavaksi ja motivoivaksi opetusmenetelmäksi, mutta oppimispelien tutkimus on keskittynyt enemmän digitaalisiin peleihin kuin lauta- ja korttipeleihin. Aiemmissa tutkimuksissa on esitetty tarve kehittää laadukkaita työkaluja oppimispelien laadunarviointiin. Digitaalisille peleille tällaisia on jo kehitetty, mutta ei lauta- ja korttipeleille. Eikä varsinkaan kemian opetukseen suunnatuille oppimispeleille. Oppimispelien päätehtävänä on saada aikaan pelinaikaista oppimista. Siksi niissä tapahtuva mahdollinen oppiminen tulisi pystyä perustelemaan pelin kehittämisen aikana tehdyillä, oppimisteorioiden mukaisilla, oppimista edistävillä ratkaisuilla. Aiemmissa kemian opetukseen suunnattujen oppimispelien kehittämistä koskevissa tutkimuksissa tällaisia perusteluja ei ole esitetty. Tämä kehittämistutkimus on luonteeltaan laadullinen. Kolmen kehittämishaasteen (1–3) eri kehittämissykleissä ja niihin liittyvissä ongelma-analyyseissä ja pelintestauksissa on käytetty kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Pienimuotoisia kyselylomakkeita, päiväkirjoja, kirjallisuuskatsausta, havainnointia ja videointia on käytetty aineistonkeruumenetelminä. Niistä saatua dataa on analysoitu sisällönanalyysia ja keskusteluanalyysiä käyttäen. Sekä kemian opetuksen kouluttajia, kemian opettajia, kemian ja kotitalouden opettajaopiskelijoita, että yläkoulun ja lukion oppilaita on osallistunut tämän tutkimuksen eri vaiheissa toteutettuihin tapaustutkimuksiin. Tämän tutkimuksen päätutkimusongelmana oli: Miten tukea kemian opetukseen suunnattujen kortti- ja lautapelin suunnittelua ja arviointia ja pelinaikaista oppimista niiden avulla? Tästä tutkimusongelmasta johdettiin kolme tutkimustavoitetta: 1) kehittää kätevä työkalu tukemaan kemian opetukseen suunnattujen kortti- ja lautapelien kehittämistä ja arviointia; 2) kehittää tutkimuspohjaisesti kemian opetukseen suunnattuja oppimispelejä, jotka tukevat sekä keskeisten kemian käsitteiden oppimista että tämän opitun tiedon käyttöä ja soveltamista erilaisissa arkielämän tilanteissa; 3) saada uutta tietoa ja ymmärrystä oppimispelien ja oppilaiden käsitteenmuodostuksen ja tiedonsiirron välisistä pelinaikaisista yhteyksistä. Kehittämishaasteet 1, 2 ja 3 toteutettiin tässä tutkimuksessa näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Kehittämishaaste 1 pyrki vastaamaan tutkimuskysymykseen 2: Mitä ominaisuuksia tulee olla oppimispelillä, jonka avulla pyritään tukemaan yläkoulun oppilaiden jaksollisen järjestelmän sisällön osaamista ja sen käyttötaitoja? Kaksi oppimispeliä, Jaksollisuusdomino ja Kerää kolmikko, kehitettiin edistämään yläkoulun oppilaiden jaksollisen järjestelmän sisällön oppimista ja sen käyttötaitoja sekä mahdollistamaan omien jaksollisen järjestelmän mallien rakentaminen pelaamisen aikana. Ensimmäisessä kehittämissyklissä oppimispelit kehitettiin sekä pelejä ja oppimispelejä koskevan teoreettisen viitekehyksen, että suomalaisten nuorten (n = 38, 8.lk) jaksollisen järjestelmän käyttötaitoa ja siihen liittyvien käsitteiden hallitsemista koskevan empiirisen ongelma-analyysin pohjalta. Ongelma-analyysin tuloksena saatiin tietoa erityisesti niistä käsitteistä ja jaksollisen järjestelmän rakenteista, joiden hallitseminen tuotti oppilaille vaikeuksia. Kemian opettajat (n = 22) testasivat näiden pelien ensimmäiset versiot ja palaute kerättiin tutkimuslomaketta käyttäen. Tuloksena saatiin palautetta ja kehittämisehdotuksia pelien parantamiseksi. Toisessa kehittämissyklissä pelejä parannettiin saadun palautteen pohjalta. Näiden pelien todettiin täyttävän tyydyttävästi laadukkaan, kemian oppimiseen suunnatun korttipelin kriteerit, kun arvioitsijoiden yhdenmukaisuus arvioinnin osalta oli hyvä (Jaksollisuusdomino κ = 0.756; Kerää kolmikko κ = 0.718). Arvioitsijoiden mukaan molemmissa peleissä oppimista tukevia tekijöitä olivat erityisesti ajattelun näkyväksi tekeminen, opitun tiedon soveltaminen ja pelinaikaisten haasteiden oleminen oppilaiden lähikehityksen vyöhykkeellä. Toisaalta, parannuksia tulee peleihin tehdä ainakin peliä ennen ja pelin jälkeen tapahtuvan arvioinnin sekä makroskooppisen tason ja arkielämän yhteyksien olemassaolon osalta. Vaikka Jaksollisuusdomino- ja Kerää kolmikko - korttipelit on kehitetty tutkimusteorioiden perusteella tukemaan oppimista, ei niitä kuitenkaan ole vielä testattu oppilailla. Siksi tässä tutkimuksessa ei voida arvioida, kuinka hyvin nämä oppimispelit todellisuudessa tukevat oppilaita jaksollisen järjestelmän sisältävän tiedon oppimista ja sen käyttötaitoja. Kehittämishaaste 2 pyrki vastaamaan tutkimuskysymykseen 1: Millainen työkalu edistäisi ja tukisi kemian opetukseen suunnattujen laadukkaiden lauta- ja korttipelien kehittämistä ja arviointia? Oppimispelien kehittämis- ja arviointityökalu kemian perusopetukseen suunnatuille kortti- ja lautapeleille (CHEDU-oppimispelityökalu kemian perusopetukseen) kehitettiin tukemaan pelinkehittäjiä ja opettajia laadukkaiden kemian oppimispelien suunnittelussa ja arvioinnissa. Ensimmäisen kehittämissyklin teoreettisessa ongelma-analyysissä käytettiin kirjallisuuskatsausta, jonka avulla kartoitettiin digitaalisten ja ei-digitaalisten pelien sekä oppimispelien laadukkuutta kuvaavia tekijöitä ja ominaisuuksia. Pelityökalun ensimmäinen versio kehitettiin ongelma-analyysistä saatujen tulosten ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa 2014 mainittujen kemian opetuksen sisältöjen ja tavoitteiden perusteella. Pelityökalun käytettävyyttä pelinkehittämisprosessin työkaluna tutkittiin kemian ja kotitalouden opettajaopiskelijoiden (n = 25) pelin ideointiprosessissa, jonka aikana opiskelijat pitivät ryhmissä pelinkehittämispäiväkirjoja. Tuloksena saatiin tietoa sekä opettajaopiskelijoiden pelinsuunnittelukyvyistä että CHEDU-oppimispelityökalun toimivuudesta suunnittelutyökaluna. Tässä kehitetyn pelityökalun ensimmäistä versiota käytettiin myös kehittämishaasteessa 1 kehitettyjen oppimispelien arviointiin ja toista versiota kehittämishaasteessa 3 raportoidun lautapelin kehittämiseen. Kehittämishaaste 3 pyrki vastaamaan tutkimuskysymykseen 3: Minkä verran ruokaan ja ruoanvalmistukseen painottuneen oppimispelin pelaaminen auttaa oppilaita tiedon rakentamisessa ja tiedonsiirrossa teorian, arkipäivän kontekstien ja kokeellisen työn välillä? Pihapiirin proteiinit -lautapeli kehitettiin tukemaan ja vahvistamaan yläkoulun oppilaiden proteiineihin liittyvän peruskemian tietojen kehittymistä ja tiedonsiirtoa sekä arkielämäyhteyksiin että kokeelliseen työhön. Ensimmäisessä kehittämissyklissä kontekstuaalisen oppimisen teoreettista viitekehystä, CHEDU-oppimispelityökalua ja kahden empiirisen ongelma-analyysin tutkimustuloksia käytettiin hyväksi pelin ensimmäisen version kehittämisessä. Ensimmäisessä empiirisessä ongelma-analyysissä tutkittiin opettajaopiskelijoiden (n = 25) oppimispelin kehittämisprosesseja ja tulokseksi saatiin ideoita siitä, miten upottaa erilaisia laadukkaan pelin elementtejä oppimispeleihin. Toisessa empiirisessä ongelma-analyysissä lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoiden (n = 22) asenteita ja kiinnostusta kemiaa, ruokaa ja ruoanvalmistusta sekä molekyyligastronomiaa kohtaan tutkittiin pienimuotoista e- kyselomaketta käyttäen. Tuloksena saatiin tietoa heidän ruoanvalmistukseen liittyvistä tavoistaan, kemiaa ja ruoanvalmistusta koskevista keskusteluistaan sekä molekyyligastronomiaan liittyvistä suosikkiaiheista. Kolme suosituinta aihetta näiden nuorten mielestä ovat kinuski, kermavaahto ja marengit. Lautapeli testattiin ensin kemian opettajankouluttajilla (n= 3). Havainnoin, palautteen ja videoinnin perusteella saatiin tietoa erityisesti pelin pelattavuudesta ja videointiin liittyvistä valinnoista. Toisessa kehittämissyklissä pelejä kehitettiin edelleen ja testattiin yläkoulun oppilailla (n = 6, 9.lk) videointia, havainnointia ja pienimuotoista kyselylomaketta käyttäen. Tuloksena saatiin tietoa oppilaiden pelinaikaisesta toiminnasta, kuten sitoutumisesta peliin ja pelinaikaisesta oppimisesta tiedonsiirron näkökulmasta. Tutkimustulosten perusteella Pihapiirin proteiinit -peliä pelattaessa saadaan aikaan sekä sitoutumista peliin että tiedonsiirtoa eri arkipäivän konteksteihin. Vastaavaa tutkimusta ei ole aiemmin toteutettu kemian opetukseen suunnattujen oppimispelien tutkimuksessa. Tässä tutkimuksessa ei havaittu yhteyttä teorian, pelin ja kokeellisen työn sisältöjen välillä. Kolmannessa kehittämissyklissä erityisesti pelimekaniikkaa ja pelikorteissa olevia haasteita kehitettiin edelleen testauksesta saatujen tulosten perusteella. Oppimispelin todettiin täyttävän kiitettävästi laadukkaan, kemian oppimiseen suunnatun lautapelin kriteerit, vaikka esimerkiksi vaikeustason nousua pelin aikana ei tästä pelistä löydy. Yleisesti ottaen tämän kehittämistutkimuksen tuloksena saatiin erilaisia oppimispelien ja kemian opetuksen tutkimusalueisiin kuuluvia kehittämistuotoksia. Jaksollisuusdomino - ja Kerää kolmikko -korttipelit, Pihapiirin proteiinit - lautapeli ja CHEDU-oppimispelityökalu kemian perusopetukseen ovat neljä ohjaavaa mallia, jotka kehitettiin tutkimuspohjaisesti ja joiden kehittämisprosessit on yksityiskohtaisesti kuvattu tässä väitöskirjassa. Toisin sanoen, tässä tutkimuksessa kehitettiin myös neljä onnistuneen suunnitteluprosessin kuvausta. Kehittämisprosessien aikana tuotettiin myös kuvailevia ja ohjaavia teorioita. Tämän tutkimuksen tuloksista saatiin uutta teoriaa siitä, millaiset ominaisuudet tekevät ei-digitaalisista lauta- ja korttipeleistä laadukkaita oppimispelejä, erityisesti kemian opetukseen. Samalla vastattiin tutkimuskentän tarpeeseen kehittää laadukkaita työkaluja oppimispelien arviointiin. Tutkimuksessa kehitettiin pelinsuunnittelun opettajankoulutuskäyttöä koskevaa teoriaa, joka tuki aiempien tutkimusten tuloksia, mutta antoi myös lisätietoa siitä, miten opettajaopiskelijat käyttävät laadukkaan oppimispelien ominaisuuksia kehittämissään oppimispeleissä. Tutkimuksessa tuotettiin myös uutta teoriaa sekä laadukkaiden oppimispelien kehittämisestä kemian opetukseen että peliaikaisesta oppimisesta niiden avulla. Erityisesti tässä tutkimuksessa esiteltiin teoreettiset lähtökohdat kehittää tutkimuspohjaisesti laadukkaita kemian oppimispelejä siten, että pelimekaniikan, pelidynamiikan ja pelimateriaalien yhteys pelaamisen aikana tapahtuvaan mahdolliseen oppimiseen on perusteltu. Sekä tämä että kokeellisen työn upottaminen osaksi lautapeliä ovat ainutlaatuista jos tarkastellaan aiempia saman aihealueen tutkimuksia. Tutkimustulosten perusteella laadukasta oppimispeliä pelattaessa voidaan saada aikaan ainakin sekä sitotumista peliin että tiedonsiirtoa eri arkipäivän konteksteihin. Vastaavaa tutkimusta ei ole aiemmin toteutettu kemian opetukseen suunnattujen oppimispelien tutkimuksessa. Tämä tutkimus on luonteeltaan laadullinen, ja siksi saadut tulokset ovat suuntaa antavia, mutta eivät yleistettävissä sellaisenaan. Tämä kehittämistutkimus esittelee teoriaa ja työkaluja kemian opetukseen suunnattujen laadukkaiden oppimispelien kehittämiseen, arviointiin ja tehokkaaseen opetuskäyttöön. Se antaa myös ideoita pelinaikaisen oppimisen tutkimiseen. AVAINSANAT: kemian opetus, kontekstuaalinen oppiminen, oppimispelit, tiedonsiirto
  • Pekkala, Johanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Alemmissa ammattiasemissa työskentelevillä on enemmän sairauspoissaoloja kuin ylemmissä ammattiasemissa toimivilla henkilöillä, mutta tietoa ammattiasemien välisistä eroista pitkällä aikavälillä koko työssäkäyvässä väestössä ei ole saatavana. Väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin pitkien sairauspoissaolojen ammattiasemien välisten erojen suuruutta ja niissä tapahtuneita muutoksia sekä taustalla olevia sairauksia työssäkäyvässä väestössä Suomessa. Tutkimuksen ajanjakso ulottui vuodesta 1996 vuoteen 2014. Sairausryhmittäinen tarkastelu käsitti vuodet 2005–2014. Tutkimus perustui kansallisista rekistereistä saatuun aineistoon. Kansaneläkelaitoksen (Kela) rekisteristä poimittiin 70 prosentin satunnaisotos Suomessa asuvista työikäisistä naisista ja miehistä. Aineisto oli edustava satunnaisotos työikäisistä suomalaisista kunkin vuoden lopussa. Tiedot sairauspoissaoloista saatiin Kelan rekisteristä, joka kattaa korvatut sairauspäivärahajaksot. Sairauspäivärahaa maksetaan yli 10 työpäivää kestävistä sairauspoissaoloista. Ammattiasematiedot saatiin Tilastokeskuksesta. Tutkimus rajattiin koskemaan ylempiä toimihenkilöitä, alempia toimihenkilöitä ja työntekijöitä. Analyysimenetelminä käytettiin suoraa ikävakiointimenetelmää, absoluuttista eriarvoisuusindeksiä (SII), suhteellista eriarvoisuusindeksiä (RII) ja hurdle-regressiomallia. Tutkimustulosten mukaan ammattiasemien väliset erot kaikista sairauksista johtuvissa sairauspoissaoloissa säilyivät merkittävinä koko kaksi vuosikymmentä kattaneen tutkimusjakson ajan. Sekä naisilla että miehillä työntekijäasemassa olevilla oli enemmän sairauspoissaoloja kuin alemmilla ja ylemmillä toimihenkilöillä. Miehillä ammattiasemien väliset erot olivat suuremmat kuin naisilla. Tutkimuksessa havaittiin myös, että ammattiasemien välisten erojen suuruus vaihtelee sairausryhmittäin. Koko tutkimusjakson ajan suurimmat erot todettiin tuki- ja liikuntaelinten sairauksista johtuvissa sairauspoissaoloissa, joissa ammattiasemien väliset suhteelliset erot olivat erityisen suuret miehillä. Eri tuki- ja liikuntaelinten sairauksien vuoksi alkaneissa sairauspoissaoloissa merkittävimmät ammattiasemien väliset erot olivat hartiaseudun sairauksissa ja selkäsäryssä, kun taas sairauspoissaolojen pituudessa erot olivat suurimmat nivelreumassa, nikamavälilevysairauksissa ja miehillä myös lonkan nivelrikossa. Suuret ammattiasemien väliset erot havaittiin myös koti- ja vapaa-ajan tapaturmista aiheutuneista vammoista johtuvissa sairauspoissaoloissa. Sen sijaan mielenterveyden häiriöistä johtuvissa sairauspoissaoloissa ammattiasemien väliset erot olivat pienet sekä naisilla että miehillä. Naisilla rintasyövästä johtuvissa sairauspoissaoloissa havaittiin edellä kuvatusta poikkeavat ammattiasemaerot. Ylemmissä ammattiasemissa naisilla oli enemmän rintasyövän vuoksi alkaneita sairauspoissaoloja, mutta sairauspoissaolojen pituus oli heillä lyhyempi kuin alemmissa ammattiasemissa toimivilla naisilla koko tutkimusjakson ajan. Tutkimuksessa havaittiin, että sairauspoissaolojen ammattiasemaerot olivat pysyviä ajassa sekä sairausryhmittäin tarkasteltuna että kaikkien sairauksien osalta yhteensä. Tulokset heijastelevat yleisemmin terveyden sosioekonomisia eroja. Tulokset painottavat, että sairauspoissaolojen ammattiasemaerojen kaventaminen edellyttää voimavarojen kohdentamista erityisesti alemmissa ammattiasemissa työskenteleviin henkilöihin. Toimenpiteitä tulisi kohdentaa etenkin tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin ja vammoihin sekä niistä johtuviin sairauspoissaoloihin, jotta ammattiasemaeroja voidaan kaventaa tehokkaasti.
  • Lagerblom, Kalle (Helsingin yliopisto, 2018)
    Alkoholien selektiivinen hapetus aldehydeiksi, ketoneiksi ja karboksyylihapoiksi on eräs keskeisimmistä reaktoista orgaanisessa kemiassa. Perinteisesti reaktio on suoritettu käyttäen stoikiometrisiä määriä raskasmetalleihin perustuvia hapettimia, joiden käyttö on kallista ja tuottaa suuria määriä myrkillistä jätettä. Tässä valossa on tärkeää, että ihmiskunta kehittää korvaavia menetelmiä raskasmetellaihin perustuville hapetusmentelmille. Erityisesti sellaisten menetelmien, jotka mahdollistavat ilmakehän hapen käyttämisen hapettimena ja tuottavat ainoastaan vettä sivutuotteena, on tärkeää kestävän kehityksen näkökulmasta. Viime aikoina alkoholien hapetus ilmakehän hapen avulla on saanut runsaasti huomiota tiedeyhteisön sisällä. Aktiivisen tutkimuksen seurauksena on alkoholien aerobiseen hapetukseen viime vuosien aikana kehitetty lukusia erilaisia katalyyttisiä menetelmiä. Erityisesti nitroksyyliradikaaleihin perustuvat katalyyttiset menetelmät on tunnistettu erittäin lupaaviksi korvaajiksi vanhoille raskasmetallaihin perustuville haperusprosseille. Väitöskijan kirjallisuusosa käsittelee alkoholien selektiivistä aerobista hapetusta aldehydeiski, ketoneiksi ja karboksyylihapoiksi homogeenisilla, nitroksyyliradikaaleihin perustuvilla katalyyteillä. Kokeellisessa osassa esitetään keskeisimmät havainnot tekijän väitöskirjatyön aikana julkaisemista vertaisarvioiduista artikkeleista. Kokeellisen osuuden ensimmäinen osa käsittelee hapetusmenetelmää, joka perustuu nitroksyyliradikaalien ja rautasuolojen yhteiskäyttöön katalyyttinä. Menetelmä mahdollistaa primääristen alkoholeiden hapettamisen selektiivisesti joko aldehydeiksi tai karboksyylihapoiksi hyvin miedoissa reaktio-olosuhteissa. Toisessa ja kolmannessa osassa käsitellään katalyyttistä menetelmää, joka perustuu nitroxyyliradikaalien ja mangaanisuolojen yhteiskäyttöön. Tämä katalyyttinen menetelmä tarjoaa erittäin käytännöllisen tavan primääristen ja sekundaaristen alkoholien selektiiviseen hapettamiseen aldehydeiksi ja ketoneiksi.
  • Paukkonen, Heli (Helsingin yliopisto, 2018)
    Apuaineiden tärkein tehtävä on varmistaa farmaseuttisen formulaation turvallisuus ja tehokkuus säilytyksestä annosteluun asti. Formulaation suunnittelu ja kehittäminen sekä materiaalien testaus ovat keskeisiä tekijöitä onnistuneessa lääkkeen annostelussa. Uudet farmaseuttiset yhdisteet ovat kuitenkin tyypillisesti hyvin niukkaliukoisia ja/tai niiden biologinen hyötyosuus on huono, mikä hankaloittaa formulointia. Tästä syystä uusia apuaineita ja materiaaliyhdisteitä on tutkittava, jotta löydettäisiin innovatiivisia ratkaisuja formulointiongelmiin. Lisäksi formulaatioilla voidaan säädellä vapautumisnopeutta ja terapeuttisia vaikutuksia, joka entisestään lisää tehokkaiden formulaatioiden kysyntää. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli arvioida kasviperäisten materiaalien, nanofibrilloidun selluloosan (NFC) ja anionisen karboksyloidun nanofibrilloidun selluloosan (ANFC) suorituskykyä farmaseuttisina apuaineina säätövalmisteissa ja bioadhesiivisissa kalvoissa. Nämä materiaalit ovat bioyhteensopivia, helposti saatavilla uusiutuvista luonnonlähteistä ja niiden mekaaninen lujuus sekä pinta-ala ovat suuret. Lisäksi NFC ja ANFC eivät ole toksisia, joten niitä voidaan hyödyntää lääkeaineiden kapseloinnissa. HFBII proteiinia käytettiin NFC:n ja ANFC:n kanssa emulsio-stabilisaattoreina niukkaliukoisten lääkeaineiden kapseloinnissa ja vapauttamisessa. Näiden biopolymeerien synergistinen vaikutus tehosti emulsioiden stabiilisuutta jo erittäin alhaisilla pitoisuuksilla. Toisessa tutkimuksessa, ANFC:n vaikutusta arvioitiin lääkeaineiden varastoitumista ja diffundoitumista hydrogeelimatriisissa. ANFC hydrogeeli sääteli pienten molekyylien vapautumiskinetiikkaa kohtuullisesti, kun taas suurten proteiinien vapautumista merkittävästi. Lisäksi kylmäkuivattujen hydrogeelien reologiset ominaisuudet voitiin säilyttää uudelleen hydratoimisen jälkeen. Kolmannessa tutkimuksessa verrattiin kolmea uutta eri mikrokiteistä selluloosalaatua (MCC) ja niiden kykyä säädellä lääkeaineiden vapautumista. MCC matriisien todettiin säätelevän tehokkaasti sekä pienien että suurien molekyylien vapautumista. Näiden tutkimusten perusteella sekä ANFC että uudet MCC:t ovat potentiaalisia materiaaleja säätövalmisteiden formuloinnissa. Lisäksi tässä työssä valmistettiin bioadhesiivisia NFC ja ANFC kalvoja, yhdistämällä niihin bioadhesiivisia polymeerejä (pektiini, musiini ja kitosaani). Bioadhesiivisten kalvojen mekaaniset ominaisuudet, bioyhteensopivuus, bioadhesiivisuus ja hydrataatio-ominaisuudet mahdollistavat niiden käytön bukkaalisina lääkevalmisteina. NFC ja ANFC toimivat erittäin monipuolisina apuaineina useille eri lääkemuodoille. Tulevaisuudessa näitä materiaalija voidaan käyttää systemaattisesti funktionaalisina apuaineina säätövalmisteissa.
  • Laurén, Patrick (Helsingin yliopisto, 2018)
    Hydrogeelien käyttö uusien biomateriaalien lähteenä on jatkuvasti nousussa, koska niiden fysikaaliset ja mekaaniset ominaisuudet muistuttavat luontaisesti pehmytkudosta, ja ne ovat biologisesti yhteensopivia aiheuttamatta solutoksisuutta. Kuitenkin, monet hydrogeeleihin perustuvat biomimeettiset materiaalit ovat peräisin rajallisista lähteistä tai vaativat ulkoisia aktivaattoreita funktionaalisuuden takaamiseksi. Funktionaalisuus saavutetaan usein ympäristössä olevien tekijöiden avulla, kuten lämmön tai pH:n vaikutuksesta, tai kemiallisilla yhdisteillä. Monet hydrogeelejä aktivoivat kemialliset yhdisteet ovat kuitenkin solutoksisia, ja lisäksi, ympäristön kautta tapahtuva aktivointi on usein prosessina liian hidas. Tästä syystä, funktionaalisten biomateriaalien suunnittelussa näitä ominaisuuksia pyritään välttämään. Tai näitä ominaisuuksia pyritään korjaamaan yhdistämällä kahta tai useampaa polymeerikomponenttia samaan systeemiin. Kasviperäisellä nanofibrillaarisella selluloosalla (NFC) on samoja ominaispiirteitä kuin monilla muillakin hydrogeeleillä, jotka ovat peräisin ekstrasellulaarisesta matriisista. Tästä johtuen, NFC:llä on myös biomimeettisiä ominaisuuksia, kuten esimerkiksi biologinen yhteensopivuus ja myrkyttömyys. Näiden lisäksi, NFC:n muita ominaisuuksia voidaan hyödyntää, kuten leikkausohenevuutta, spontaania gelatinoitumista ja kemiallista muokattavuutta. Lisäksi NFC:n lähde raaka-aineena on käytännössä loputon ja se on ympäristössä biologisesti hajoava. Näistä syistä NFC on erittäin monipuolinen uusien biomateriaalien suunnittelussa. NFC:n avulla on mahdollista valmistaa potentiaalisia biolääketieteellisiä sovelluksia erilaisiin tarkoituksiin ympäristöystävällisellä tavalla. Tässä työssä tutkittiin NFC-pohjaisten hydrogeelien mahdollisia farmaseuttisia ja biolääketieteellisiä sovelluksia. Näitä sovelluksia ovat mm. 3D-soluviljely, in vivo implantaatio- ja päällystysmateriaali lääkeaineiden ja solujen kuljettamiseen elimistöön sekä kontrolloitu- ja paikallinen lääkeannostelu bioadhesiivisena lääkevalmisteena. Nämä menetelmät kartuttavat uutta tietoa liittyen NFC-pohjaisten hydrogeelien monipuolisuuteen. Lisäksi, näiden menetelmien avulla on mahdollista kehittää biomateriaalien suunnittelua kohti turvallisempaa ja tehokkaampaa biolääketieteellisten sovellusten käyttöä.
  • Muniandy, Maheswary (Helsingin yliopisto, 2018)
    Obesity remains a major health problem, partly due to our limited understanding of this complex disease. Obesity carries with it the risk of many other diseases including type 2 diabetes, cardiovascular disease, hyperlipidemia and some types of cancer. The variability in the disease as well as its related comorbidities makes it a complex, multi-factorial condition that is not easily categorised and treated. ‘Omics technologies and bioinformatics tools allow for the investigation of the complex biology behind obesity. These technologies enable production of complex multivariate datasets that can be investigated using bioinformatics tools to identify patterns in the data as well as associations between different features of the data. However, while advances in ‘omics technologies have allowed production of large amounts of data from biological samples, extraction of useful information from the data remains a huge challenge. Choosing the correct methodology and tools to transform heterogeneous data into biological knowledge is especially difficult when different methods on the same data may yield different results, requiring further statistical or biological validation. This thesis uses existing bioinformatics tools and methods to first combine and analyse transcriptomics and biochemical data and then, separately, metabolomics and biochemical data to gain an understanding of obesity. Body mass index (BMI)-discordant as well as BMI-concordant monozygotic (MZ) twin pairs were used to investigate the molecular effects of obesity by looking at gene expression and metabolite profiles in subcutaneous adipose tissue (SAT) and blood plasma, respectively, to gain biological insights into pathways that are associated with obesity and obesity-related clinical manifestations. The SAT was further interrogated using isolated adipocytes, to examine the transcriptomics patterns in obesity of this specific cell type. Using the blood plasma, metabolites associating with different cardiometabolic risk factors were also identified. Variations in the global profiles were also studied to assess if study participants form different subgroups of obesity according to their gene expression or metabolite profiles. Adiposity and blood biochemistry measure differences between these obesity subgroups were also examined.
  • Cañada, Jose A. (Helsingin yliopisto, 2018)
    Huhtikuussa 2009, Maailman terveysjärjestö (WHO) julisti A H1N1 -influenssan kansainväliseksi kansanterveyttä uhkaavaksi hätätilaksi. Tämä oli merkittävä tapahtuma, koska kyseessä oli ensimmäinen influenssapandemia, joka alkoi uuden ja kunnianhimoisen kansainvälisen terveyssäännöstön solmimisen (v. 2005) jälkeen. Tästä lähtien muut tarttuvat taudit, joista Ebola ja Zika ovat viimeisimpiä esimerkkejä, ovat aiheuttaneet samanlaisia kansainvälisiä reaktioita. Jokaista näistä pandemioista on seurannut kriittinen tarkastelu kansallisten ja kansainvälisten terveysjärjestöjen, kuten WHO:n, kyvystä käsitellä globaaleja terveysuhkia ja hätätiloja. Kiistanalaisia aiheita ovat olleet muun muassa yhtenäisyys kansainvälisten säädösten toimeenpanossa eri alueilla, tutkimusrahoituksen jakautuminen epätasaisesti, uusien lääkkeiden nopea kehittäminen, paikallisten ja kansainvälisten terveydenhuollon ammattilaisten toiminnan hallinta sekä vuorovaikutus paikallisten yhteisöjen kanssa. Terveysjärjestöjen tyypillisin tapa vastata pandemiariskien epävarmuuteen on luoda varautumislinjauksia, jotka liittyvät biouhkiin. Näissä linjauksissa määritellään reagointitavat ja resurssienhallinta ennen varsinaista pandemiajulistusta tai jopa ennen kuin pandemian erityispiirteet ovat tiedossa. Tässä väitöskirjassa tarkastellaan eri instituutioiden ja tieteellisten toimijoiden diskursseja ja toimintatapoja (pandemiariskien hallinnassa). Tämä lisää ymmärrystä siitä, miten tietoa muodostetaan ja pannaan täytäntöön näissä hyvin epävarmoissa olosuhteissa. Tutkimus keskittyy siihen, miten rajoja asetetaan sekä miten inhimillisiä ja ei-inhimillisiä toimijoita kategorisoidaan ja identifioidaan. Terveysjärjestöjen ja tieteellisten instituutioiden tapoja tunnistaa, kategorisoida ja kuvailla erilaisia inhimillisiä ja ei-inhimillisiä toimijoita, jotka liittyvät pandeemisiin tapahtumiin, analysoidaan tieteen- ja teknologiantutkimuksen menetelmien, foucaultlaisen lähestymistavan ja yhteiskuntatieteellisen ‘enemmän kuin inhimillistä’ (more-than-human) -ymmärryksen kautta. Näiden avulla valaistaan niitä rajauksia, kategorioita ja identiteettejä, jotka vaikuttavat pandemiaprosessien aikana yhtä lailla niihin liittyvien ihmisten, eläinten ja molekulaaristen elämänmuotojen kanssa. Tutkimus hyödyntää ‘sommitelmaetnografia’ (assemblage ethnography) -lähestymistapaa kansanterveyden digitaalisten ja materiaalisten verkostojen empiirisessä tarkastelussa. Aineisto koostuu julkisista dokumenteista, haastatteluista kansanterveyden asiantuntijoiden kanssa, kenttävierailuista erilaisissa kansainvälisissä organisaatioissa ja kansallisissa hallintoelimissä, tieteellisistä uutisista ja useissa eri tieteellisissä aikakauslehdissä julkaistuista artikkeleista. Näitä analysoidaan selventämään sitä, miten pandeemiset uhat ja hätätilat kehittyvät. Tutkimus osoittaa, että tiedonmuodostus institutionaalisissa ja tieteellisissä yhteyksissä liittyy aina jollain tavalla käsitykseen uhasta ja suojelusta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että on tyypillistä tunnistaa ja kategorisoida tietty toimija uhkaavaksi, haavoittuvaksi (suojelua tarvitsevaksi), tai asiantuntevaksi (suojeluun kykeneväksi). Tämä tutkimustulos avautuu, kun tarkastellaan pandeemisen varautumisen ja reagointitapojen kolmea toisiinsa liittyvää fokusaluetta, joiden kautta rajoja asetetaan. Näitä ovat: 1) hallinnollisten valmiustilaverkostojen muodostaminen, 2) tiedonmuodostamisen ja tiedonjakamisen käytännöt sekä 3) uhkaavien elämänmuotojen käsitteellistäminen ja hallinnointi. Jokainen näistä kolmesta fokusalueesta liittyy yhteen keskeisistä, aineiston analyysiin perustuvista, väitteistä. Ensiksi, institutionaaliset rajat muuttuvat kyseenalaisiksi, kun yritetään muodostaa paremmin varautuneita hallinnollisia verkostoja, jotka kykenevät suojelemaan yhteiskuntaa pandeemisilta riskeiltä ja hätätiloilta. Koska nämä verkostot muodostuvat usein epävarmojen ja virtuaalisten uhkien konteksteissa, ne luovat tarpeen uhan identifiointiin ja määrittelyyn. Toiseksi, tavat muodostaa ja jakaa tietoa määrittävät rajat asiantuntevien, haavoittuvien ja uhkaavien sommitelmien (assemblage) välillä ja luovat toisistaan erillisiä yhteisöjä säännöstelemällä sitä, kuka saa tuottaa tietoa ja kenellä on pääsy tietoon. Kolmas keskeinen alue kytkeytyy siihen, miten jotkin elämänmuodot (sekä inhimilliset että ei-inhimilliset) identifioidaan hallinnollisesta näkökulmasta hybridiuhiksi, jotka ovat vuorovaikutuksessa toistensa ja teknologioiden kanssa. Hybridisyys on keskeinen tekijä, kun suunnitellaan pandemioiden hallinnointitapoja ja pandemioihin reagointia. Toimijoiden kategorisointi uhan, haavoittuvuuden ja asiantuntijuuden näkökulmasta, määrittyy sen kautta, miten toimijat näyttäytyvät vuorovaikutuksessa teknologioiden, kansallisuuden, sukupuolen sekä sijainnin ja tilan kanssa. Tämä väitöskirja päättyy pohdintaan kolmesta tavasta, joilla rajojen asettaminen, kategorisointi ja identifiointiprosessit ovat vuorovaikutuksessa pandemioihin varautumisen ja reagointitapojen kanssa: 1) avaamalla enemmän kuin inhimillistä -käytäntöjen muodostamista, jotka liittyvät pandemioiden hallinnointiin, 2) kiinnittämällä huomiota tarpeeseen asettaa muovautuvia, läpäiseviä ja joustavia rajauksia uhkien ja suojelun välille ja 3) tarkastelemalla sitä, miten rajojen asettaminen lisää kansainvälisen terveyden intersektionaalista epäoikeudenmukaisuutta. Nämä johtopäätökset tuovat esiin tarpeen sisällyttää sekä akateemiseen että poliittiseen tarkasteluun vaihtoehtoisia pandemioihin liittyviä narratiiveja, jotka ottavat huomioon intersektionaalisen, muuttuvan ja kontekstisidonnaisen määritelmän uhasta ja suojelusta.
  • Mäkitie, Riikka (Helsingin yliopisto, 2018)
    Luuston terveys on vahvasti perinnöllinen ja lukuisten geneettisten tekijöiden säätelemä ominaisuus. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on tunnistettu myös useita niin kutsuttuja monogeenisiä luustosairauksien muotoja, joissa yhden luuston kannalta merkittävän geenin virhe yksinään johtaa poikkeavaan luun aineenvaihduntaan tai rakenteeseen. Vuonna 2013 tutkimusryhmämme kuvasi WNT1-geenin virheiden johtavan vaikeaan, varhain alkavaan ja vallitsevasti periytyvään osteoporoosin. Vaikka WNT1 osteoporoosia on sittemmin tunnistettu useissa perheissä maailmalla, monet sairauden kliinisistä ja solutason piirteistä ovat edelleen tunnistamatta. Tutkimuksemme tarkoitus oli kuvata WNT1 osteoporoosin tärkeimmät kliiniset luuston ja luuston ulkopuolisten kudosten piirteet lapsilla ja aikuisilla. Tutkimuskohortti koostui mutaatiopositiivisista henkilöistä (naisia ja miehiä, ikäjakauma 11–79 vuotta) kahdesta suuresta suomalaissuvusta, joissa esiintyy WNT1-geenin heterotsygoottisen pistemutaation c.652T>G (p.Cys218Gly) aiheuttamaa osteoporoosia. Verrokkiryhmä koostui sukujen terveistä henkilöistä, joilla ei ollut WNT1-geenin mutaatiota. Tutkimme luuston ja luukudoksen ulkopuolisia piirteitä verikokeiden, röntgentutkimusten, magneettikuvausten, luustontiheysmittausten ja luuydinnäytteiden avulla. Luukudoksen solu- ja molekulaarisia muutoksia tutkimme tarkemmin luubiopsioiden histomorfometrialla ja immunohistokemialla. Lisäksi tutkimme verinäytteistä seerumin mikroRNA-tasoja. Kliiniset tutkimuksemme osoittivat, että WNT1-geenivirhe johtaa merkittäviin, varhain alkaviin ja iän myötä eteneviin luuston poikkeavuuksiin. Mutaatiopositiivisilla lapsilla ilmeni luiden hentoutta, alentunutta luustontiheyttä ja useita raajojen luunmurtumia jo varhaisella iällä. Nikamamurtumat ilmenivät yleisinä 50-ikävuotta täyttäneillä, johtaen korostuneeseen etukumaraan ryhtiin ja aikuispituuden menetykseen. Luubiopsioissa todettiin vähäinen määrä aktiivisia luusoluja ja hidastunut luun aineenvaihdunta sekä poikkeava osteosyyttisolujen proteiiniekspressio. Lisäksi havaitsimme WNT1-mutaation aiheuttavan muutoksia myös muissa kudoksissa, kuten selkärangan rustoisten rakenteiden ennenaikaista tuhoutumista ja luuytimen lisääntynyttä sidekudossäikeistöä. Lopuksi totesimme mutaatiopositiivisten henkilöiden seerumin mikroRNA-pitoisuuksien olevan erilainen kuin terveiden suvun jäsenten. Vaikka sairauden piirteet vaihtelevat, WNT1-geenin mutaatioiden voidaan todeta johtavan vaikeisiin ja iän myötä paheneviin luuston poikkeavuuksiin. Tutkimuksemme osoittavat, että WNT1 osteoporoosille on tunnusomaista lapsuusiällä ilmenevät raajaluiden murtumat ja luiden hentous. Iän myötä heikkenevä luuston mineraalitiheys johtaa runsaisiin rintarangan nikamamurtumiin ja osteoporoosiin yleensä jo varhaisella aikuisiällä. WNT1-geenimutaatiot voivat johtaa poikkeavuuksiin myös luukudoksen ulkopuolella, kuten rustossa ja luuytimessä. WNT1-mutaatiopositiviisilla henkilöillä tunnistamamme mikroRNA-poikkeavuudet voivat tulevaisuudessa tarjota uusia mahdollisuuksia taudin diagnostiikassa, seurannassa ja lääketehon monitoroinnissa niin WNT1 osteoporoosia sairastavilla kuin laajemminkin osteoporoosiväestössä. WNT1 osteoporoosin optimaalisen hoidon tunnistaminen vaatii vielä jatkotutkimuksia.
  • Ahonen, Lauri (Helsingin yliopisto, 2018)
    Henkilökohtaisen terveystiedon kerääminen ja tallennus on lisääntynyt valtavasti viime vuosina. Monet käyttävät tietoa esimerkiksi fyysisen harjoittelun tukena. Tämän lisäksi mitattua tietoa on alettu hyödyntää esimerkiksi stressitilojen tunnistamisessa. Tällaista fysiologisten signaalien arviointia kutsutaan psykofysiologiaksi. Jatkokehityksen avulla tällaiset piirteet sopivat varsinkin ryhmäanalyyseihin ja suurempien joukkojen arvioimiseen. Menetelmien kehitystä tukevat useat suuret väestötason tutkimusavaukset. Toisaalta juuri kohdennetun tutkimuksen puute osaltaan hidastaa tallennetusta tiedosta eristettävien piilevien piirteiden hyödyntämisen yleistymistä uusissa algoritmeissa ja sovel- luksissa. Tässä yhteenvedossa esittelen, mitkä asiat vaikuttavat osaltaan tähän kehitykseen. Esittelen fysiologisten signaalien mittaamisen taustoja, sekä mittausmenetelmien kehitystä. Lisäksi pohdin kaupallisten sovellusten mahdollisuuksia ja muita tulevaisuuden näkymiä. Johdanto-osuus toimii siten taustamateriaalina soveltavalle osiolle ja liitetyille osajulkaisuille. Osajulkaisut tutkivat kohdennetummin biosignaalien soveltuvuutta kognitiivisen toim- intakyvyn arvioimisessa. Jäljemmät julkaisut keskittyvät useiden yksilöiden biosignaalien kovarianssia hyödyntäviin menetelmiin. Tällaiset menetelmät luovat pohjaa kehittyneem- mille analyysitavoille ja signaalien yhä tehokkaammalle hyödyntämiselle hyvinvoinnin ja toimintakyvyn arvioinnissa. Kolme ensimmäistä osajulkaisua ovat kokeellisia tutkimusar- tikkeleita ja viimeinen on katsaus olemassa olevaan tutkimukseen. Tutkimusasetelmissa hyödynnetyt fysiologiset menetelmät ovat magnetoenkefalografia (MEG), sykevälivaihtelu (HRV) ja ihosähköinen vaste (EDA). Katsaus toisaalta tarkastelee psykofysiologian hyödyn- tämistä tietokoneen käyttöliittymätutkimuksessa (HCI). Yhdessä tämän yhteenvedon kanssa tutkimustulokset edistävät mittausmenetelmien hyödynnettävyyttä luonnollisissa ympäristöissä, sekä psykofysiologisten signaalien käyttöä vaihtelevissa ja kontrolloimattomissa olosuhteissa. Kirjallisuudesta löytyy viitteitä kulutta- jalaitteiden ja esineiden internetin kasvusta ja potentiaalista mullistaa useita sektoreita, kuten organisaatioiden ohjaus. Lähteet ennustavat myös markkinoiden kasvua. Yhdessä kaikkialle levittyvä tiedon kerääminen ja uudet sovellukset sekä datalähtöiset analyysimenetelmät voivat johtaa suuriin muutoksiin.
  • Ukkola, Markus (Helsingin yliopisto, 2018)
    Väitöskirjan tarkoituksena on arvioida, onko unionin tuomioistuimen julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön soveltamisalaa koskeva oikeuskäytäntö täyttänyt vaatimuksia, joiden tarkoituksena on varmistaa oikeuskäytännön johdonmukaisuus ja oikeusvarmuus. Väitöskirjassa esitetään, että etenkin unionin hankintalainsäädännön kontekstissa liiallinen teleologisten argumenttien käyttö voi heikentää johdonmukaisuuden ja yhdenmukaisuuden sekä oikeusvarmuuden elementtejä. Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa, miten tuomioistuin voisi edesauttaa julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön systematisoimista ja yhtenäisyyttä käyttämällä systeemisiä kuten käsitteisiin liittyviä argumentteja ratkaisutoiminnassaan Väitöskirjassa analysoidaan unionin tuomioistuimen julkisiten hankintojen lainsäädännön soveltamisalaa koskevaa ratkaisukäytäntöä ja tuomioistuimen ratkaisuissa käytettyjä argumentteja. Tutkimuksessa osoitetaan, miten käsitteistä kuten hankintasopimus tai hankintayksikkö voitaisiin johtaa lainsäädännön yhtenäisyyttä parantavaa tulkintakäytäntöä.