Väitöskirjat

Uusimmat julkaisut

  • Savolainen, Mikko (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä tutkimus käsittelee kallon saumojen ennenaikaisen sulkeutumisen (kraniosynostoosi) leikkaushoitoa. Perinteiseen leikkausmetodiin avoimeen kallon uudelleen kokoamiseen (kranioplastia) liittyy useita haasteita: leikkauksessa syntyvät luupuutokset jäävät joskus luutumatta,kestävän luiden välisen liitoksen saavuttaminen on haastavaa, toimenpide on hyvin invasiivinen henkeä uhkaavine komplikaatioineen. Uuteen vähemmän invasiiviseen hoitomuotoon kallon venytykseen liittyy myös tällä hetkellä usein ongelmia kuten luun venyttimien hajoamista tai irtoamista. Tutkimuksessa etsittiin ratkaisuja näihin ongelmiin. 18:sta kraniosynostoosipotilaalle avoimen kranioplastian aikana luupuutosten peitoksi oli laitettu demineralisoitu luulevy (DML). Nämä luupuutokset osoittivat parempaa luutumista (74%) kuin vastaavat tyhjät luupuutokset (54%) saman potilaan kallossa. Vertailu tehtiin viikko ja vuosi leikkauksen jälkeen otetuista tietokonetomografia kuvista. DML osoittautui turvalliseksi ja hyödylliseksi materiaaliksi luuputosten peitoksi. Aalto-yliopiston kanssa yhteistössä kehitettiin metodi, jotta kallon venytyshoidossa syntyvät voimatpystytään määrittämään. Mittauksissa todettiin venytystä vastustavan voiman kasvavan jyrkästi venytyksen aikana ja laskevan tämän jälkeen merkittävästi (keskimäärin 69.9%). Keskimääräinen venytyksen aloitusvoima oli 20.4 N ja lopetusvoima 57.6 N. Tutkimuksesta voidaan päätellä, että kallon venytyshoidon komplikaatioita voidaan vähentää jakamalla venytys useampiin lyhyempiin venytys kertoihin. Aalto-yliopiston kanssa yhteistyössä tehdyssä laboratoriokokeissa todettiin, ettei kahdella erilaisellabiohajoavalla luun kiinnitysmekanismilla, perinteisellä ruuvilla ja ultraäänellä aktivoitavalla pinnillä, ole kliinisti merkittävää kestävyys eroa. Toisessa samantyyppisessä laboratoriokokeessa testattiin kolmen erilaisen biohajoavan kiinnitysmekanismin soveltuvuutta kallon luun venyttimen kiinnittämiseen. Tutkimuksessa todettiin, että luun venytin voidaan kiinnittää kalloon 8 biohajovallaruuvilla tai 12:sta biohajoavalla lämmöllä aktivoitavalla pinnillä. Biohajoavalla kiinnityksellä voidaan mahdolisesti vähentää hoitoon liittyviä komplikaatioita ja vähentää luun venyttimen poistoleikkauksen laajuutta.
  • Viljanen, Martta (Helsingin yliopisto, 2018)
    Väitöskirjatyössä tutkittiin näköaistin sopeutumista ympäristön valaistusolosuhteisiin eri aikaskaaloilla ja biologisilla tasoilla. Mallieläiminä käytettiin Mysis-suvun halkoisjalkaisäyriäisiä eli massiaisia. Tutkimuksessa keskityttiin erityisesti kahteen näköaistin sopeutumiseen liittyvään ilmiöön: ensinnäkin mekanismeihin, joiden avulla näköjärjestelmää säädetään vastaamaan mahdollisimman herkästi juuri tiettyihin valon aallonpituuksiin, ja toiseksi valon aiheuttamiin vaurioihin ja niiltä suojaaviin mekanismeihin, jotka ovat seurausta näköaistin virittämisestä erittäin herkäksi. Näköaistin herkkyyttä valon eri aallonpituuksille, eli spektraaliherkkyyttä, tutkittiin keräämällä kahtatoista eri lajia edustavia massiaisia erilaisista vesiympäristöistä pohjoisilta alueilta ja Kaspianmeren ympäristöstä. Massiaisten näköpurppuran proteiiniosien, opsiinien, geenisekvenssit selvitettiin ja niitä verrattiin lajien sukulaisuussuhteisiin. Lisäksi neljään eri lajiin kuuluvien viidentoista populaation massiaisilta määritettiin spektraaliherkkyys. Tämä tehtiin mittaamalla mikrospektrofotometrillä absorptiospektrit yksittäisten osasilmien valoa aistivien solujen muodostamista kokonaisuuksista, rhabdomeista. Valaistusolosuhteiden määrällisen tarkastelun mahdollistamiseksi populaatioiden elinympäristöistä mitattiin transmissiospektrit, eli veden läpäisevyys valon eri aallonpituuksille. Eri syvyyksiltä mitattujen transmissiospektrien avulla määritettiin mitkä valon aallonpituudet tunkeutuvat syvimmälle vesipatsaaseen ja kuinka nopeasti valon voimakkuus laski syvemmälle mentäessä. Erilaisista vesiympäristöistä kerättyjä massiaisia myös kasvatettiin laboratiorio-olosuhteissa, jotta voitiin tarkkailla veden suolapitoisuuden mahdollisia vaikutuksia spektraaliherkkyyteen. Valovauriolta suojaavia mekanismeja tutkittiin akvaariokokeissa kahdella eri populaatiolla, joista toinen oli peruslähtökohtaisesti herkempi valovauriolle. Kokeissa nostettiin erittäin hitaasti taustavalon tasoa akvaarioissa, minkä jälkeen massiaiset altistettiin lyhyesti voimakkaalle valolle. Muuttuviin valaistustasoihin sopeutumisen nopeutta tutkittiin lisäämällä taustavaloa eri nopeuksilla. Koejärjestelyn vaikutuksia massiaisten silmien rakenteeseen tutkittiin elektronimikroskopian avulla ja vaikutuksia silmien toimintaan sähköfysiologialla. Näköpurppuran eri esiintymismuotojen suhdetta tutkittiin mikrospektrofotometrialla. Tulokset näköaistin herkkyydestä valon eri aallonpituuksille osoittavat, että massiaisten silmät ovat yleisesti sopeutuneet näkemään niitä valon aallonpituuksia, joita kyseisen populaation elinympäristössä on runsaasti. Kuitenkaan sen paremmin opsiinien geenisekvenssit kuin veden transmissiospektrit eivät kyenneet täysin selittämään havaittuja eroja populaatioiden spektraaliherkkyyksissä. Myöskään näköpigmenttien valoa absorboivissa osissa, kromoforeissa, ei ollut eroja. Tulokset viittaavat siihen, että massiasilla on kaksi erilaista opsiinia koodaavaa geeniä, jotka ilmentyvät eri suhteissa jonkin toistaiseksi tuntemattoman ympäristötekijän vaikutuksesta. Hypoteesi vaatii kuitenkin vielä lisätutkimuksia. Valovauriotutkimus osoittaa, että kirkkaan valon aiheuttamia rakenteellisia ja toiminnallisia vaurioita näköaistinsoluissa on mahdollista ehkäistä erittäin hitaan valoakklimaation (eli taustavalon tason noston) avulla. Onnistuneessa prosessissa taustavalojen noston nopeus vastaa vuodenaikaista valotason muutosta massiaisten luonnollisessa elinympäristössä. Yksi keskeisistä tekijöistä ilmiössä vaikuttaa olevan valoaktiivisen näköpurppuran määrä.
  • Niskanen, Annina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Arktis-alpiiniset alueet kohtaavat merkittäviä muutoksia tulevaisuuden ilmasto-olosuhteissa. Tarvitsemme parempaa ymmärrystä näiden muutosten mahdollisista vaikutuksista arktis-alpiinisten lajien levinneisyyksiin ja arktis-alpiiniseen ympäristöön. Tämä tieto on ratkaisevan tärkeää korkeilla leveysasteilla, jotka ovat herkkiä meneillään oleville muutoksille. Jotta arktis-alpiinisten kasvilajien säilyminen voidaan turvata, on oleellista tutkia lajien runsautta sääteleviä tekijöitä sekä refugioita, joissa kasvit voivat selviytyä ympäristöolosuhteiden muuttuessa Tämä työ pyrkii parantamaan käsitystämme näistä aiheista tutkimalla nykypäivän refugioiden keskeisiä piirteitä sekä lajirunsaskeskittymiä ja suojelualueiden kattavuutta, että ennustamalla kasvilajien säilymistä liittyen topografisiin ja geologisiin olosuhteisiin, sekä tulevia muutoksia lajien levinneisyyksissä ja ilmastoherkkyydessä ja näiden kytköksiä lajien biogeografiseen historiaan. Väitöskirjassa hyödynnettiin useita tilastollisia mallinnusmenetelmiä yhdistettynä laajoihin laji- ja ympäristötietokantoihin. Tutkimuksessa mallinnettiin refugioita, kasvilajien levinneisyyksiä, sekä useita lajirunsausvasteita. Ennusteet projisoitiin erilaisiin ilmastoskenaarioihin sekä Käsivarren Lapin että Fennoskandian kattavilla mittakaavoilla. Tulokset osoittavat korkeiden leveysasteiden kasvilajien sekä refugioiden ilmastollisen riippuvuuden viitaten siihen, että ilmastonmuutoksella tulee olemaan merkittävä vaikutus alueen kasvistoon. Topo-geologisten muuttujien huomioiminen kuitenkin parantaa refugiamalleja ja -ennusteita merkitsevästi. Lajirunsauskeskittymät syntyvät eri alueilla eri syistä: esimerkiksi arktis-alppiinis-lajistoltaan runsaimmat alat esiintyvät etelämpänä Lapissa, kun taas alueellisesti harvinaisten lajien keskittymät viileämmillä Pohjois-Skandeilla. Luoteis-Lapin suojelualueet kattavat vain puolet mallinnetuista runsauskeskittymistä. Korkeiden leveysasteiden kasvilajien ilmastonmuutosherkkyys riippuu paikallisista olosuhteista ja biogeografisesta historiasta. Ennustetut lajilevinneisyydet eivät siirry kohti pohjoista ilmaston muuttuessa ja Pohjois-Skandit näyttäytyvät erityisen alttiina muutoksille. Arktisten ja kotoperäisten lajien uhanalaistumisriski on suurempi (kuin alpiinisten lajien) niiden levinneisyysalueiden kutistuessa kohti etelää. Ennusteet korostavat Etelä-Skandien tärkeyttä kasviston säilymiselle. Sopivaa elinympäristöä ei välttämättä kuitenkaan säily kaikille lajeille. Väitöskirja osoittaa ilmastonmuutoksella olevan mahdollisesti suuri merkitys – ja joitain odottamattomia vaikutuksia – Fennoskandian kasviston tulevaisuudelle. Vähenemisiä lajien levinneisyyksissä ja runsaudessa saattavat tasapainottaa tulokset, jotka korostavat refugioiden merkitystä kasvillisuuden turvaamisessa. Lajilevinneisyysennusteisiin vaikuttavat ilmaston lisäksi sekä topogeologiset muuttujat että biogeografinen historia, herättäen mielenkiintoisia kysymyksiä tuleville tutkimuksille. Tutkimus osoittaa kattavien, korkealaatuisten ja -resoluutioisten aineistojen merkityksen lajilevinneisyys- ja runsausmallinnuksessa. Refugioiden ja monimuotoisuuden onnistunut mallintaminen lisää tietoa korkeiden leveysasteiden kasviston nykyisistä ja tulevista olosuhteista. Soveltavasta näkökulmasta tarkasteltuna tulokset korostavat topo-geologisten muuttujien tärkeyttä luonnon monimuotoisuuden tunnistamisessa ja ennustamisessa. Tietoa refugioiden ja muutosten sijainneista sekä taustatekijöistä voitaisiin hyödyntää Suomen ja Fennoskandian arktis-alpiinisisten alueiden suojelussa.
  • Kylkilahti, Eliisa (Helsingin yliopisto, 2018)
    Väitöskirjassa tutkitaan palvelutilanteita kulttuurin ja yhteiskunnan rakentumisen paikkoina. Kulutustutkimuksen perinteeseen sitoutuvan otteen keskiössä ovat kuluttajat kulttuurisina, sosiaalisina ja poliittisina palvelutoimijoina. Tutkimus täydentää ymmärrystä (kaupallisesta) palvelukulttuurista arkielämän toimijoiden, erityisesti nuorten kuluttajien ja palvelutyöntekijöiden, näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten he osallistuvat palvelukulttuurin tuottamiseen: sen muuttamiseen ja ylläpitämiseen. Tutkimuksen lähestymistapa on esitysteoreettinen eli palvelutilanteet nähdään esityksinä, joita ohjaavat muun muassa kulttuuriset käsikirjoitukset. Tutkimuksessa analysoidaan suomalaista palvelutarina-aineistoa (n=356), joka koostuu kuluttajien ja asiakaspalvelijoiden kertomuksista, joissa he kuvaavat miellyttäviksi tai epämiellyttäviksi kokemiaan palvelutilanteita. Tutkimusaineistoa on tulkittu tarinallisin ottein, esimerkiksi kulttuurisia tarinoita ja juonikulkuja tunnistaen. Tutkimustulokset osoittavat, että arkiset palvelutilanteet tarjoavat näyttämön monenlaisille esityksille, niissä esitetään palvelun lisäksi muun muassa ikää ja sukupuolta. Palvelussa jaettavat toimijaroolit kuluttajina ja palvelutyöntekijöinä määrittyvät sosiaalisten asemien sekä niihin kiinnittyvien kulttuuristen merkitysten kautta, esimerkiksi nuoria saatetaan pitää lähtökohtaisesti uhkaavina häiriöiden aiheuttajina. Muun muassa nämä kerrokselliset toimija-asemat aiheuttavat palveluesityksissä jännitteitä; palvelukäsikirjoitusten rutiinit kyseenalaistuvat, kun palvelussa kohtaavat asiakkaiden ja palvelutyöntekijöiden lisäksi nuoret ja aikuiset. Tavanomaisen palveluesityksen kulun häiriintyessä toiminnasta voi tulla pelillistä eli epävarmaa ja pelaajien yhdessä tuottamaa. Pelitilanteesta voi rakentua yhteispelillinen tai kilpailullinen, jopa toisen osapuolen ulossulkeva. Pelillisessä palveluesityksessä voidaan pyrkiä parempaan palveluun taktisesti esiintymällä eli tilannesidonnaisia kulttuurisia ja sosiaalisia resursseja hyödyntäen, esimerkiksi pukeutumistapaa muuttaen tai ottamalla perheenjäsen mukaan palvelutilanteeseen. Kuluttajalähtöisen ja tasa-arvoisen palvelukulttuurin rakentaminen edellyttää toimijoiden sidoksellisuuden tunnustamista. Tulokset tarkoittavat, että kuluttajat osallistuvat palvelutilanteiden rakentamiseen, mutta heidän mahdollisuutensa luovuuteen ovat sidoksissa kulttuurisiin toimija-asemiin ja tilannesidonnaisiin resursseihin. He saattavat vahvistaa palvelun epätasa-arvoisuutta entisestään. Erityisesti nuoria tulisi auttaa tunnistamaan epätasa-arvoista asemointia. Lisäksi, sosiaalisen median keskusteluihin päätyviä kuluttajatarinoita käsittelevien yritysten tulisi ymmärtää, että tarinoissa on kyse jännitteisten poikkeustilanteiden tulkitsemisesta. Poikkeustilanteissa toimiminen on merkityksellistä, niissä tulisi rohkeasti tarttua kuluttajien käsikirjoittamattomiin avauksiin tasa-arvoisen palvelun periaatetta vaalien, jotta esitykset kestävät julkisetkin tulkinnat.
  • Zhao, Yajie (Helsingin yliopisto, 2018)
    Not available
  • Pedak, Maarit (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimuksessa tarkastellaan kriisin kohdanneen kunnan tehtäviä Jokelan 7.11.2007 ja Kauhajoen 23.9 2008 joukkomurhien yhteydessä. Koulusurmat olivat yhteisökriisejä, joiden seuraukset heijastuvat voimakkaasti paikallisyhteisöön ja joiden johtovastuu kuuluu paikallisille turvallisuusviranomaisille. Organisaatiotutkimuksen ja erityisesti kriisiviestinnän alaan kuuluvassa tutkimuksessa keskitytään ratkaisuihin kriisin ensimmäisten tuntien ja vuorokausien aikana. Tarkastelussa suunnataan huomio sisäiseen kriisiviestintään moniviranomaistyön mahdollistajana. Tutkimusaineisto muodostuu pääasiassa Tuusulan ja Kauhajoen kaupunkien kriisiorganisaatioon kuuluneiden haastatteluista. Teoreettisena kehyksenä on organisaatioviestinnän ja kriisitutkimuksen teorioita, erityisesti ajatus viestinnän erilaisista tehtävistä organisaatiossa, kriisin kompleksisuudesta ja kriisiresilienssistä. Aineisto valottaa myös viestinnän ja johtamisen läheistä suhdetta kriisitilanteessa. Tuloksena saatiin neljä teoreettista käsitettä: kriisin kertautuva kompleksisuus, olosuhteiden dominanssi, kriisiorganisaation vahvistamisen elementit ja kriisiorganisaatioiden verkosto. Koulusurmissa kriisin lisäksi myös työnjaon epäselvyydet tuottivat yllätyksiä. Toimintaa määrittivät kulloisenkin kriisitilanteen erityiset olosuhteet. Yhteisökriisissä viranhaltijat olivat myös tragedian kohdanneen yhteisön jäseniä, jolloin työ ja yksityiset menetykset sekoittuivat. Lisäksi median luoma viestintäpaine aikataulutti kriisiorganisaation työtä. Viestintäongelmien ketjuuntuminen aiheutti ongelmien kumuloitumisen. Kriisiorganisaatio joutui käynnistämään toimintansa epävirallisen tiedon varassa, jota yhteistyöongelmien vuoksi oli vaikea vahvistaa. Valtakunnallisen suunnittelun puuttuminen merkitsi sitä, että paikalliset viranomaiset käynnistivät omaisviestinnän prosessit ilman ohjeistusta ja vailla riittäviä resursseja. Kriisiorganisaation toimintakykyä tuki voimakas johtamispanos, jossa yhdistyi symbolinen, instrumentaalinen ja huolehtiva johtaminen. Työparityöskentely tarjosi mahdollisuuden ammatilliseen vertaistukeen. Asioiden ennakoitavuutta lisäsi tunnettujen ratkaisujen soveltaminen uudessa kontekstissa. Kriisiorganisaatioiden verkoston perustaminen, eli evakuointikeskus, mediakeskus sekä tukikeskukset kriisin välittömille ja välillisille uhreille, jäsensi tukipalvelujen kokonaisuutta. Tarvittiin myös tilaisuudet yhteisöllisen surun tukemiseksi. Kriisiorganisaatioiden verkostoa yhdisti koordinoiva johtoelin, jossa mahdollistettiin jatkuva päätöksenteko akuutin kriisin aikana.
  • Bao, Yulong (Helsingin yliopisto, 2018)
    Väitöskirjan tavoite oli tutkia proteiinien hapettumisen vaikutuksia ja vaikutusmekanismeja lihan laatuominaisuuksiin, kuten mureuteen, väriin ja vedenpidätyskykyyn eli lihan kykyyn pidättää lihasnestettä. Tätä varten lihaa säilytettiin suojakaasupakkauksissa eri happipitoisuuksissa. Tutkimuksessa mitattiin proteiinien hapettumista sekä eräitä lihan laatuominaisuuksia, erityisesti mureutta ja väriä. Lisäksi myofibrilliproteiineja hapetettiin mallikokeissa hypokloriittihapolla (HClO) ja tutkittiin sitten proteiinien hapettumisen vaikutusta filamenttien nettovarauksiin, proteiinien yhteenliittymiseen ja näiden seikkojen vaikutuksia vedenpidätyskykyyn. Yleisesti ottaen proteiinien hapettumisen todettiin lisääntyvän sekä suojakaasupakkausten happipitoisuuden että HClO-pitoisuuden noustessa. TBARS-arvoina mitattu rasvojen hapettuminen oli myös suurempaa, kun liha oli säilytetty korkeammissa happipitoisuuksissa. Proteolyysin ja proteiinien poikkisidosten merkitystä tutkittiin hapettumisen aiheuttaman sitkeyden kannalta. Sian longissimus dorsi -lihaksen leikkautumisvoima kasvoi suojakaasun happipitoisuuden noustessa, mikä osoitti lihan sitkeyden lisääntymistä. Myosiinin raskaan ketjun poikittaissidosten määrä oli suurempi 80 % happea sisältävissä kuin 0 tai 20 % sisältävissä suojakaasupakkauksissa, kun taas pakkausten happipitoisuus ei vaikuttanut desmiinin tuhoutumiseen, mikä viittaa siihen, että hapettumisen aiheuttaman sitkistyminen johtuu pikemminkin poikittaissidosten muodostumisesta kuin proteolyysin vähenemisestä. Hapettumisen aiheuttama sitkistymistä havaittiin myös jauhelihassa, koska 20-80 %:in happipitoisuudessa säilytetystä lihasta valmistetut jauhelihapihvit olivat kovempia kuin 0 %:in happipitoisuudessa säilytetyistä lihoista valmistetut. Jauhelihapihvien sisällä värin punaisuus laski kypsennyslämpötilan ja suojakaasupakkauksen happipitoisuuden noustessa, ja jo melko matala happipitoisuus (20 %) aiheutti ns. ennenaikaisen ruskistumisen. Esimerkiksi 20 %:in happipitoisuudessa säilytetystä lihasta valmistetut jauhelihapihvit olivat sisältä ruskeita 55 °C:eessa, kun taas 0 %:issa säilytetyissä lihoista valmistetut olivat sisältä vaaleanpunaisia. Mallikokeessa proteiinien poikittaissidosten muodostuminen voitiin osoittaa proteiinipartikkelien koon kasvun kautta HClO-pitoisuuden kasvaessa, mutta hapettuminen silti paransi vedenpidätyskykyä. Isoelektrisen fokusointimenetelmän avulla voitiin osoittaa, että liuenneiden myofibrilliproteiinien isoelektrinen piste laski hapettumisen seurauksena. Tämä osoittaa negatiivisen nettovarauksen kasvua. Väitöskirjassa esitetään hypoteesi hapettumisen aiheuttamista muutoksista vedensidontakykyyn: koska vedenpidätyskyvyn muutos on tasapainossa edistävien tekijöiden (esim. nettovarauksen kasvu) ja estävien tekijöiden (esim. poikittaissidokset ja proteiinien yhteenliittyminen) välillä ja koska hapettumisen aiheuttama negatiivisten nettovarauksen nousu johtuu positiivisesti varautuneen histidiinin sivuketjun neutraloitumisesta proteiinien karbonylaation seurauksena, vedenpidätyskyvyn nousun katsottiin johtuvan histidiinin hapettumisesta.
  • Kauppi, Laura (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tulokaslajit muuttavat kasvi- ja eläinyhdyskuntien rakennetta maailmanlaajuisesti. Erityisesti meriekosyseemeissä tulokaslajien hävittäminen ei usein ole mahdollista, ja siksi on tärkeää tietää miten ne vaikuttavat ympäröivään ekosysteemiin. Tulokaslajien ekologisen vaikutuksen arvioinnissa tieto lajin biologiasta, ekologiasta ja vaikutuksista ekosysteemin toimintaan uudessa elinympäristössä on tärkeää, mutta usein puutteellista. Luonnostaan vähälajinen ja monista häiriötekijöistä kärsivä Itämeri on yksi maailman eniten tulokaslajeja sisältävistä merialueista. Yksi menestyksekkäimmistä tulokkaista on ollut meren pohjasedimentissä elävä monisukasmatosuku Marenzelleria, joita Itämeressä nyt tavataan kolmea lajia: M. viridis, M. neglecta ja M. arctia. Niiden sedimenttiä muokkaava toiminta eroaa kotoperäisistä lajeista, millä voi olla vaikutuksia ekosysteemiin toimintaan, kuten ravinteiden kiertoon. Tässä väitöskirjassa tutkitaan Marenzellerian vaikutuksia Itämeren ekosysteemiin seuranta-aineistoja, havainnoivia kenttätutkimuksia ja laboratoriokokeita käyttäen. Marenzelleriaa tavataan koko Itämeressä, ja suurimmat yksilömäärät on havaittu yli 30 m syvyyksissä. Eri Marenzelleria -lajien määrissä ja tuottavuudessa on eroja paikasta, syvyydestä ja lajista riippuen. M. arctia -lajia tavataan yksin syvillä mutapohjilla ja kaikkia kolmea lajia mutapohjilla 20 m syvyyteen saakka. M. viridis ja M. neglecta -lajit esiintyvät ja lisääntyvät yhdessä hiekkapohjilla. Havainto- ja kokeelliset tulokset viittaavat alueellisiin ja kausittaisiin eroihin Marenzellerian vaikutuksessa ravinteiden kiertoon riippuen ympäristötekijöistä, sekä Marenzellerian ja muiden lajien tiheydestä ja biomassasta. Havainto- ja kokeelliset tutkimukset osoittivat, että Marenzellerian sedimenttiä muokkaava toiminta saattaa edesauttaa fosforin sitoutumista sedimenttiin syvillä alueilla etenkin kesällä, kun hapen määrä on vähäisempi ja tiheydet suuria. Toisaalta alueilla, joilla hapen määrä on suurempi, sama toiminta voi edesauttaa fosforin vapautumista tehostuneen eloperäisen aineksen hajoamisen myötä. Tulokaslajien tutkiminen luonnollisessa ympäristössä on tärkeää niiden vaikutusten arvioinnissa. Ajalliset ja paikalliset vaihtelut ympäristössä, sekä tulokas- ja muiden lajien populaatioissa saattavat muuttaa tulokaslajien merkitystä ekosysteemin toiminnan kannalta.
  • Salava, Alexander (Helsingin yliopisto, 2018)
    Ihon mikrobiomi - tutkimuksia ihosyövissä ja vastasyntyneiden keskosten ihossa Väitöskirjassa tutkittiin ihon mikrobiomia uusilla molekyyligenetiikkaan pohjautuvilla tutkimusmenetelmillä, jotka ovat herättäneet kiinnostusta diagnoosimenetelmien ja hoitomuotojen löytämiseksi. Tavoitteena oli selvittää mikrobiomi ihosyövässä (melanooma) ja tulehduksellisissa ihosairauksissa (parapsoriasis) sekä kartoittaa mikrobiomi erittäin alhaisen syntymäpainon keskosissa tehohoidossa ja sen mahdollista yhteyttä verenmyrkytykseen. Mikrobiominäytteitä otettiin 15 melanoomasta ja 17 hyvänlaatuisesta melanosyyttiluomesta, 13 parapsoriasis potilaasta ja 12 erittäin alhaisen syntymäpainon keskosesta tehohoidon aikana. Analysointi toteutettiin molekyyligenetiikkaan pohjautuvilla sekvensointimenetelmillä. Merkittäviä eroja mikrobiomissa tai bakteeriston diversiteetissä ei tullut esille melanoomien ja hyvänlaatuisten luomien välillä. Ihon mikrobiomissa ei myöskään todettu merkittäviä eroja parapsoriasis ihottuman ja terveen näköisen ihon välillä. Useimmilla keskosilla havaittiin syntyessä korkea ihon bakteeriston monimuotoisuus (diversiteetti). Kolmen ensimmäisen elinviikon aikana diversiteetti kaventui, mutta tämä ei ollut ajallisessa yhteydessä verenmyrkytykseen. Löydöksemme viittaavat siihen, että mikrobiomin tutkimisesta ei ole hyötyä melanooman diagnostiikassa. Emme myöskään havainneet viitteitä siitä, että mikrobiomin muutoksilla tai stafylokokkibakteereilla olisi merkitystä parapsoriasiksessa. Pystyimme osoittamaan mikrobiomin korkean diversiteetin keskosten ensimmäisinä elinpäivinä riippumatta syntymistavasta, keskosuuden syystä tai infektioista. Vastasyntyneiden verenmyrkytys ei ollut yhteydessä mikrobiomin muuttumiseen ja tämän taustalla on luultavasti muita tekijöitä kuten ihoa lävistävät lääkinnälliset laitteet tehohoidossa tai samanaikaiset infektiot.
  • Safi, Elnaz (Helsingin yliopisto, 2018)
    Energian lisääntyvä kysyntä viime vuosikymmeninä on väistämätöntä vähentää niukkoja fossiilisia polttoaineita uusilla energiaresursseilla. Tällä hetkellä ei ole selkeää vaihtoehtoa puhtaiden tulevaisuuden vanhojen ja säännöllisten energiantuotantomenetelmien kannalta. Kuitenkin ydinfuusioteho voi tarjota käytännöllistä, voimalaitosten energiatehokkuutta ja rajoittamatonta polttoainevarastoa. Suuri haaste voittamaan fuusioreaktiossa on tuottaa enemmän energiaa kuin kuluttaa äärimmäisen vaikeissa käyttöolosuhteissa. Viime vuosikymmeninä on suoritettu laaja valikoima tutkimuksia fuusio- ja fuusioreaktoreiden tutkimiseksi. ITER on ensimmäinen kokeellinen tokamak-kaltainen ydinfuusioreaktori, joka tuottaa nettoenergian, joka perustuu deuterium-tritium-plasmaan. ITERin suunnittelu- ja käyttövaatimusten vuoksi odotetaan äärimmäisiä olosuhteita plasmapinnoittaville komponenteille, kuten erittäin suurille lämpökuormituksille, lämpötiloille ja hiukkasvirtauksille. Sen vuoksi sopivan materiaalin valitseminen laitteen eri osiin on kriittinen ja erittäin vaativa. Tulevan fuusioreaktorin, ITERin, ensimmäisen seinämateriaalin tärkeimmät ehdokkaat ovat volframia pääseinämän taustalevyille ja berylliumille. Lisäksi kehitetään erityisiä alhaisen aktivoinnin omaavia ferriittisiä teräksiä, joita käytetään rakenteellisina materiaalina peitemoduulissa. Lisäksi DEMO: n pääseinässä harkitaan erilaisia ​​teräksisiä rautaa ja hiiltä sisältäviä teräksiä. Plasmaa ei voida rajata äärettömän rajoitetusti ja kontrolloida karkaistun plasman ja seinän välistä kosketusta, vuorovaikutusalue rajoitetaan hajautus- tai rajoittimen rakenteisiin, mikä johtaa niiden eroosioon. Tämä ilmiö voi tulla näyttäytymään rajoittamalla seinäaineiden käyttöikää. Siksi näiden komponenttien eroosiokäyttäytymisen ja morfologian muutosten karakterisointi ja taustalla olevan mekanismin ymmärtäminen ovat välttämättömiä plasman pinnan vuorovaikutusten ennustamisen ja lopulta torjumiseksi. Kokeita erilaisissa tokamaakseissa ja lineaarisissa plasmasuihkulaitteissa sekä ionisäteitä käyttävissä kiteissä on sitoutunut tutkimaan plasman pinnan vuorovaikutuksia. Kokeet osoittavat kuitenkin monimutkaisia ​​tuloksia ja tarjoavat riittämättömät tiedot ymmärtämään taustalla olevaa mekanismia, jos fysiikka on huonosti ymmärretty. Kokeiden lisäksi tietokoneiden simulaatiot plasman pinnan vuorovaikutuksen tutkimiseksi ovat osaltaan lisänneet tulevien fuusioreaktorien ymmärrystä ja tämän mekanismin karakterisointia monissa aikapituus- ja pituusasteissa. Tässä väitöskirjassa on tutkittu plasman seinän vuorovaikutuksia, kuten tulevien fuusioreaktorien ensimmäisen seinämateriaalin eroosiota ja ionin heijastusta erilaisilla laskennallisilla menetelmillä. Eri materiaalien vuorovaikutukset plasman ja epäpuhtauspartikkeleiden kanssa mallinnettiin. Työssä keskityttiin pääasiassa molekyylidynamiikan (MD) simulaatioiden ja Object Kinetic Monte Carlo (OKMC) -algoritmien avulla aikaisempiin tuloksiin pitemmän ajan ja pituuden mittakaavaksi ja siten suoran vertailun suoritetuista kokeista. Ensinnäkin mallinnettiin deuterium säteilytys puhtaalla Fe: llä, Fe: llä 1% C: n epäpuhtaudella ja Fe 3 C: lla eri säteilytysenergioilla ja substraattilämpötiloilla. Lisäksi Ar: n ja Ne: n eri fraktioille suoritettiin MD-tutkimus plasman epäpuhtauksien D, Ar ja Ne vaikutuksen selvittämiseksi W: n ja Be: n eroosion ja pintarakenteen suhteen. Lisäksi reaktoriin liittyvien parametrien vaikutus BE: n eroosionkäyttäytymiseen ja pinnan muutoksiin on tutkittu käyttäen MD: tä ja sen jälkeen monimuotoista lähestymistapaa (KMC-MD).
  • Hannus, Sinikka (Helsingin yliopisto, 2018)
    Lasten kielenkehityksen häiriöt ovat yleinen syy tukitoimiin terveyspalveluissa ja kouluissa. Kielenkehityksen häiriöistä kielellinen erityisvaikeus diagnosoidaan Suomessa ICD -luokituksen mukaisesti joko F80.1 tai F80.2 – diagnooseilla, mutta diagnosointikriteerit ja terminologia eivät ole kansainvälisesti yksiselitteisiä. Kielellisestä erityisvaikeudesta on Suomen palvelujärjestelmissä kerätty vain vähän tietoa, vaikka tutkimukset osoittavat, että lapsuuden kielellinen erityisvaikeus vaikuttaa aikuisiässäkin. Tutkimusten mukaan kielelliseen erityisvaikeuteen voi liittyä myös laajempia kuin pelkästään kieleen liittyviä vaikeuksia. Tutkimuksessa tarkasteltiin kielellistä erityisvaikeutta yhden kaupungin perusterveydenhuollon puheterapeuttien työssä. Tutkimukseen osallistuneet lapset olivat osa monialaista Kielellinen erityisvaikeus Vantaalla tutkimusta. Kielellinen erityisvaikeus Vantaalla tutkimukseen kuuluivat kaikki suomea äidinkielenään puhuvat vantaalaiset vuosina 1998 ja 1999 syntyneet lapset, jotka olivat erikoissairaanhoidossa saaneet diagnoosin F80.1 tai F80.2 ja heidän vertaisparinsa. Tutkimus koostui neljästä eri aineistosta. Ensimmäisessä aineistossa tarkasteltiin puheterapeuttien testikäyttöä. Toisessa aineistossa verrattiin kielellinen erityisvaikeus -diagnoosin saaneiden lasten testisuoriutumista vertaisparien suoriutumiseen. Kolmannessa aineistossa tarkasteltiin kielellisen erityisvaikeuden esiintyvyyttä puheterapeuttien tilastoissa yhdentoista vuoden seurannan aikana. Neljännessä aineistossa verrattiin tutkimuslasten ja vertaisparien kotiajankäyttöä viikon ajan. Testit, jotka erottelivat kielihäiriöiset lapset verrokeista parhaiten, olivat pääosin samoja, joihin puheterapeutit luottivat eniten ja joita he käyttivät eniten. Puheterapeutit käyttivät testejä arvioimaan myös muita kielellisiä osa-alueita kuin mihin ne alun perin on tarkoitettu. Kielellisen erityisvaikeuden esiintyvyys jäi kauaksi kansainvälisesti raportoidusta esiintyvyydestä, vaikka se tarkastelujaksolla lisääntyikin. Alhainen esiintyvyys viittaa kielellisen erityisvaikeuden alidiagnosoinnin mahdollisuuteen. Lapsiryhmien kotiajankäyttö oli enemmän samanlaista kuin erilaista. Havaitut erot näyttävät liittyvät enemmän toiminnan ohjaamisen vaikeuteen kuin kielelliseen vaikeuteen. Kielellisen erityisvaikeuden tutkimuskäytänteiden yhdenmukaistaminen ja niiden kehittäminen ovat tarpeen. Tutkijoiden ja kliinistä työtä tekevien puheterapeuttien osaamisen yhdistäminen saattaa hyödyttää kielihäiriöistä lasta parhaiten.
  • Wang, Cui (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pleistoseenijääkausilla oli suuri vaikutus eliöiden geneettiseen monimuotoisuuteen pohjoisella pallonpuoliskolla. Suurien jäämassojen kattaessa laajoja alueita Euraasian mantereesta, eliöt olivat pakotettuja vetäytymään etelämmäksi refugioihin, missä tapahtui lajin sisäistä geneettistä erilaistumista. Näin tapahtui myös Pungitius-piikkikalojen kohdalla: mitokondrio-DNA (mtDNA) analyysit indikoivat että eteläisiin refugioihin eristäytyneet populaatiot erilaistuivat toisistaan geneettisesti jääkausien aikana. On kuitenkin mahdollista, että Pungitius-suvun lajeja on voinut esiintyä myös pohjoisemmassa lähellä mannerjään reunaa, ns. periglasiaalisissa refugioissa. Tätä ei ole kuitenkaan tutkittu ja aiemmat fylogeografiset tutkimukset suvussa ovat pohjanneet rajalliseen määrään merkkigeenejä, sekä varsin puutteelliseen otantaan niin lajin sisäisissä kuin myös lajien välisissä vertailuissa. Tämän väitöskirjatyön tarkoituksena oli tutkia Pungitius-suvun fylogeniaa, fylogeografiaa ja erilaistumista mtDNA:n ja nukleääristen merkkigeenien avulla pohjaamalla analyysit kattavaan maailmanlaajuiseen otantaan. Sekvensoimalla viittä mtDNA-aluetta, löysin kuusi selkeästi erilaistunutta Pungitius-lajia mukaan lukien P. pungitius, P. platygaster, P. tymensis ja P. kaibarae, sekä kaksi erillistä monofyleettistä P. laevis- haaraa. Löysin myös kolmannen P. laevis –haaran (linja III), joka ryhmittyi yhteen P. pungitiuksen kanssa. Saadakseni selville oliko tämä linjan III ja P. pungitius mtDNA:n samankaltaisuus seuraamusta lajien välisestä risteytymisestä (introgressiosta), tein jatkotutkimuksia nukleäärisillä merkkigeeneillä. Tulokset todensivat epäsymmetrisen mitokondrio-introgression P. pungitiuksesta P. laevikseen, mikä viittaa historialliseen risteytymiseen lajien välillä. Eri P. laevis linjojen voimakas geneettinen erilaistuminen Ranskassa indikoi alkuperää useammissa periglasiaalisissa refugioissa, sekä mahdollisuutta että P. laevis koostuu itse asiassa useammasta kuin yhdestä erillisestä lajista. Eri Pungitius-lajien ja populaatioiden evoluutiivisten sukulaisuus-suhteiden ja historian selkeyttämiseksi analysoin myös geneettistä erilaistumista nukleotidimuuntelussa koko genomin tasolla isossa maailmanlaajuisessa otoksessa Pungitius-näytetteitä. Tulokset viittaavat siihen, että Pungitius-suku on lähtöisin Länsi-Tyynenmereltä, ja kolonisoi Pohjois-Atlantin ja Euroopan useassa eri aallossa Jäämeren kautta Beringin salmen avautumisen jälkeen. Fylogeeneettiset anaalyysit erottelivat varhain erkaantuneen Itä-Aasian ryhmän (P. kaibarae, P. tymensis, P. sinensis) nuoremmista Euroopan ja Pohjois-Amerikan ryhmistä (P. hellenicus, P. platygaster, P. laevis ja P. pungitius). Euroopassa tavattavien lajien erkaantuminen on tapahtunut Pleistoseeni-kauden (≤ 2.6 miljoonaa vuotta) aikana. Analyysit paljastivat myös neljä tapausta joissa nukleäärinen ja mtDNA fylogeniat olivat keskenään konfliktissa: nämä tulkittiin seuraamuksiksi lajien välistä historiallisista risteymistä. Näiden tapausten yksityiskohtaisemmat analyysit paljastivat, että mtDNA:ta lukuun ottamatta, risteymissä lajista toiseen oli siirtynyt hyvin vähän geneettistä ainesta.
  • Forsgård, Richard (Helsingin yliopisto, 2018)
    Ruoansulatuskanava muodostaa yhden suurimmista pinnoista elimistön ja ulkomaailman välille. Suoliston limakalvo on rakentunut suorittamaan kahta samanaikaista tehtävää: sen kautta imeytyvät elimistön tarvitsemat ravintoaineet, mutta samalla sen on estettävä haitallisten aineiden pääsy elimistöön. Tätä jälkimmäistä tehtävää kutsutaan suoliston estotoiminnoksi ja sen toimintaan vaikuttavat useat mekanismit. Suoliston läpäisevyydellä tarkoitetaan aineiden passiivista liikettä suoliston limakalvon läpi ja sitä voidaan pitää suoliston estotoiminnon mittarina. Lisääntynyt suoliston läpäisevyys on yhdistetty useisiin tautitiloihin, kuten tulehduksellisiin suolistosairauksiin, ärtyvän suolen oireyhtymään ja erilaisiin autoimmuunisairauksiin. Nämä havainnot ovat johtaneet tutkimuksiin suoliston läpäisevyyteen vaikuttavista mekanismeista ja niissä on pyritty myös saamaan tietoa lisääntyneen suoliston läpäisevyyden ja taudin kehittymisen syy-seuraus -suhteesta. Tällä hetkellä lisääntynyttä suoliston läpäisevyyttä pidetään osoituksena suoliston epänormaalista toiminnasta ja suoliston läpäisevyyden mittaaminen voikin olla hyödyllinen tapa arvioida suoliston terveydentilaa. Tässä väitöskirjassa tutkittiin kolmen eri stressitekijän vaikutuksia suoliston läpäisevyyteen. Suoliston limakalvovauriot ja niistä aiheutuvat oireet, kuten ripuli, ovat yksi syövän hoidossa käytettävien solunsalpaajien merkittävimmistä haittavaikutuksista. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, voitaisiinko suoliston läpäisevyyden mittaamista käyttää yhtenä tapana arvioida solunsalpaajien aiheuttamien limakalvovaurioiden vakavuutta ja siten parantaa hoidon laatua. Lisäksi selvitettiin limakalvovaurioiden ja suoliston läpäisevyyden yhteyttä suoliston mikrobiston ja elimistön aineenvaihdunnan muutoksiin. Seuraavaksi tutkittiin suoliston läpäisevyyden roolia liikunnan aiheuttamien vatsavaivojen taustalla. Tämän väitöskirjan viimeisessä työssä tutkittiin rasvaisen ruoan yhteydessä erittyvän sappihapon, deoksikoolihapon, vaikutusta suoliston läpäisevyyteen. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että syövän hoidossa käytettävät solunsalpaajat, 90 minuutin vaativa juoksusuoritus ja rasvaiseen ruokavalioon liittyvät deoksikoolihappopitoisuudet lisäävät suoliston läpäisevyyttä. Solunsalpaajien aiheuttama suoliston läpäisevyyden lisääntyminen korreloi myös limakalvovaurioiden vakavuuden kanssa. Solunsalpaajien aiheuttamat muutokset suoliston mikrobistossa ja elimistön aineenvaihdunnassa paljastivat mahdollisia mekanismeja, joilla solunsalpaajat vaurioittavat suoliston limakalvoa. Juoksusuorituksen aiheuttama suoliston läpäisevyyden lisääntyminen ei vaikuttanut vatsavaivojen ilmaantumiseen juoksun aikana tai sen jälkeen. Yhdessä nämä tulokset näyttävät, miten erilaiset stressitekijät vaikuttavat suoliston estotoimintoon ja mahdollisesti siten johtaa erilaisten oireiden ja tautien kehittymiseen.
  • Pajunen, Virpi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Ilmastonmuutos ja lisääntyvä maankäyttö uhkaavat vesiekosysteemien monimuotoisuutta. Vaikutukset korostuvat etenkin pohjoisilla alueilla ja makeiden vesien ekosysteemeissä. Ilmaston merkityksestä vesiekosysteemeissä runsaslajisina elävien mikrobien levinneisyyteen on toistaiseksi ollut saatavilla vain vähän tutkimustietoa. Tämä on selvä puute, sillä mikrobeilla on tärkeä rooli vesiekosysteemien toiminnassa ja ne ovat tärkeitä vedenlaadun indikaattoreita biologisissa seurannoissa. Siksi onkin tärkeää selvittää mikrobien levinneisyyteen vaikuttavia tekijöitä, jotta pystyttäisiin ennustamaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia vesiekosysteemeissä ja turvata vesistöjen tilan luotettava arviointi. Väitöskirjassani tutkin ilmaston, valuma-alueen ja paikallisten ympäristötekijöiden merkitystä mikrobien levinneisyyteen virtavesissä sekä laji- että yhteisötasolla. Tutkimus toteutettiin koko Suomen mittakaavalla (noin 1000 km) tutkimalla virtavesissä eläviä yksisoluisia piileviä, joita käytetään vedenlaadun indikaattoreina. Tutkimus osoitti, että ilmastotekijät vaikuttavat yksittäisten piilevälajien levinneisyyteen jopa Suomen mittakaavalla ja ilmaston vaikutus voi olla osittain voimakkaampi kuin paikallisten ympäristömuuttujien. Piilevien vasteet eri ympäristömuuttujiin vaihtelivat kuitenkin maankäytön määrän mukaan ja eri lajien välillä: ilmasto oli merkittävämpi tekijä piilevien levinneisyydelle luonnontilaisilla paikoilla, kun taas paikallisten ympäristötekijöiden merkitys korostui ihmisvaikutuksen alaisilla paikoilla. Tutkimuksella on suuri merkitys yksisoluisten vesieliöiden alueelliselle tutkimukselle, sillä se osoitti, että ilmasto ohjaa myös mikroskooppisten eliöiden levinneisyyttä. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että myös ihmistoiminta vaikuttaa piilevien levinneisyyteen ja yhteisörakenteeseen. Näin ollen ilmaston ja ympäristötekijöiden suhteellinen merkitys piileville vaihtelee ihmistoiminnan myötä, mikä hankaloittaa muuttuvien olosuhteiden vaikutusten arviointia vesiekosysteemeissä tulevaisuudessa. Tutkimus osoitti, että piileväyhteisöjen avulla pystytään ennustamaan luotettavasti ilmasto-olosuhteita ja paikallisia ympäristötekijöitä. Osa lajeista reagoi voimakkaammin ilmastomuuttujiin kuin vesikemiaan, joten näiden lajien indikaatiokykyä vedenlaadun suhteen tulee arvioida uudelleen. Bioindikaattorien luotettavuuden varmistamiseksi tulisi luoda eri maantieteellisille alueille omat indeksit, joissa myös ilmastotekijät olisi otettu huomioon. Tutkimuksessa käytetyt regressiopuumenetelmät ovat tehokkaita ja luotettavia työkaluja indeksien luomiseen.