Farmasian tiedekunta
Uusimmat julkaisut
-
(Helsingin yliopisto, 2018)Viimeaikaiset läpimurrot nanoteknologiassa ovat tehneet tietä syöpälääkityksen uudelle aikakaudelle. Kaikkien nanoteknologiaan pohjautuvien syöpälääkitystä mullistavien lääke-ainekuljettimien joukossa huokoiseen piihin (PSi) perustuvat nanohiukkaset ovat erityisesti nousseet esille niiden hyödyllisten fysikokemiallisten ja biologisten ominaisuuksien johdosta. Tästä huolimatta PSi-nanohiukkasten vakiintumista tehokkaassa syövän hoidossa rajoittavat useat puutteet, joihin kuuluu epästabiilisuus biologisissa nesteissä, heikko tehokkuus kasvaimeen kohdennetussa lääkeainekuljetuksessa, epäsuotuisa farmakokinetiikka, rajoittunut kyky läpäistä solujen sisä- ja ulkopuolisia esteitä sekä kontrolloimaton lääkeaineiden vapautuminen. Tämän väitöstyön tavoite oli suunnitella ja kehittää uusia strategioita, joilla voidaan parantaa lääkeaineen kasvaimeen kohdentamista ja lääkeainekuljetuksen tehokkuutta, sekä ennen kaikkea mahdollistaa PSi-nanomateriaalien käyttö syöpälääketieteessä. Aluksi PSi-nanohiukkasten biofunktionalisoinnin hyaluronihappo-johdannaisella (HA) osoitettiin parantavan hiukkasten kolloidi- ja plasmastabiilisuutta ja erityisesti edistävän niiden endosytoosia (soluunottoa) rintasyöpäsoluihin. HA-modifioiduilla PSi-nanohiukkasilla oli suurempi affiniteetti ja endosytoosi-aktiivisuus CD44-reseptoria yliekspressoiviin soluihin, mikä osoitti PSi-nanohiukkasten jatkokehittämisen mahdollisuudet aktiivisesti kohdennettuun lääkeainekuljetukseen CD44:ää yliekspressoivissa kasvaimissa. Seuraavaksi valmistettiin kahdesta kerroksesta koostuvia kahtaisioni-PSi nanokomposiitteja konjugoimalla järjestyksessä polyetyleeni-imiini- ja poly(metyylivinyyli-eetteri-alt-maleiinihappo)-polymeerejä PSi-nanohiukkasten pinnalle. Täten saavutettiin tyydyttävä soluyhteensopivuus, hyvä kolloidi- ja plasmastabiilisuus, PSi-nanohiukkasten lisääntynyt epäspesifinen kiinnittyminen soluihin ja soluunotto sekä parantunut kulkeminen rintasyöpäsoluissa. Tämä strategia myös lisäsi metotreksaatin (MTX) kapselointiastetta PSi-nanohiukkasiin, MTX:n pitkävaikutteista vapautumista nanohiukkasista sekä MTX- PSi-nanohiukkasten solujen jakautumista estävää vaikutusta (in vitro). Lisäksi PSi-nanokuljettimia käytettiin pohjana monitoiminnallisille nanokomposiiteille, joita voidaan käyttää syöpähoidollisissa ja teranostisissa sovelluksissa. Ensimmäisessä nanokomposiitissa PSi-nanohiukkasiin pakattu sorafenibi ja kultananohiukkaset kapseloitiin itsejärjestyvään polymeeriseen nanokompleksiin. Toisessa nanokomposiitissa näihin nanokomplekseihin kapseloitiin PSi-nanohiukkasia, joiden huokoset oli suljettu DNA-ketjuilla, mikä mahdollistaa hydrofilisten ja hydrofobisten lääkeaineiden kuljettamisen ja vapauttamisen syöpäsolujen solulimassa. Näiden monitoiminnallisten PSi-pohjaisten nanokomposiittien käyttömahdollisuudet pohjautuvat kykyyn sisällyttää erilaisia nanosysteemejä, hydrofiilisia tai hydrofobisia lääkeaineita sekä fluoresoivia väriaineita yhteen nanorakenteeseen sekä kyvystä lisätä kapseloitujen nanopartikkelien ja terapeuttisten aineiden vuorovaikutusta solujen kanssa, lisätä soluunottoa ja parantaa kuljetusta solulimassa. Kehitetyt PSi-pohjaiset nanokomposiitit osoittivat suurta potentiaalia syöpään kohdennettuun lääkeainekuljetukseen ja edustavat siten uutta kehitysaskelta PSi:n käytössä seuraavan sukupolven syöpälääkkeissä.
-
(Helsingin yliopisto, 2018)Väitöskirjassa tutkittiin epälineaaristen mikroskooppitekniikoiden soveltuvuutta farmasian tutkimuksissa. Erityisesti tutkittiin, soveltuvuutta elävien solujen kuvauksessa, sekä nanopartikkeleiden soluun kulkeutumista. Lisäksi tutkittiin menetelmien soveltuvuutta lääkeaineen kiinteä tilan analysoinnissa. Epälineaariset mikroskooppitekniikat, kuten Cars- mikroskopia ja ns. Sfg- mikroskopia ovat tekniikoita, joilla voidaan kuvata kemikaalispesifisesti näytettä ilman lisättyjä merkkiaineita, toisin kuin esim. fluoresenssimikroskoopilla. Nykyisessä lääkkeenkehitysprosessissa suositaan innokkaasti nanopartikkeleita. Näiden avulla voidaan esim. saada aikaan kohdennettu lääkkeenkuljetus esim. syöpäsoluihin. Mikroskooppimenetelmillä voidaan tutkia kulkeutuvatko nanopartikkelit haluttuun paikkaan esim. solujen sisälle. Uudet lääkeainemolekyylit ovat usein niukkaliukoisia. Liukoisuutta ja imeytymistä elimistöstä voidaan parantaa käyttämällä lääkeaineen amorfisia muotoja. Tällöin lääkeainemolekyylit eivät ole järjestäytyneet selväksi kiderakenteeksi, toisin kuin kiteisillä aineilla. Amorfiset muodot pyrkivät kuitenkin kiteytymään esim. prosessoinnin tai säilyvyyden aikana. Tällä voi olla suuria vaikutuksia lääkkeen vaikutuksen kannalta. Epälineaarisilla mikroskooppimenetelmillä voidaan varmistaa lääkemolekyylin kiinteä tila. Solukuvauksessa Cars- mikroskopia osoittautui hyväksi menetelmäksi. Eläviä soluja kuvattiin kemikaalispesifisesti ilman ulkoisia merkkiaineita ja vaurioittamatta soluja. Caco-2 soluja käytetään mallintamaan ohutsuolen epiteelisolukkoa. Caco-2 soluissa havaittiin ns. lipidipisaroita (lipid droplet). Nämä pisarat kasvoivat kolmen viikon tarkastelujakson aikana paljon. Löydöt selittävät osaltaan lääkeaineiden imeytymiskokeiden tulosten vaihteluita. Lisäksi Cars- mikroskopialla pystytiin osoittamaan että, solut (RAW 264.7 makrofagi) olivat ottaneet sisään nanokiteitä. Tutkimustulos, että nanokiteitä voidaan kuvata solujen sisältä ilman väriaineita Cars- mikroskoopilla, on merkittävä, sillä nanopartikkeleiden käyttö lääkkeen kehityksessä on lisääntymässä. Lisäksi, Cars- mikrosopia yhdistettynä Sfg- mikroskopiaan osoittautui oivaksi menetelmäksi myös kuvattaessa indometasiini- lääkeaineen erilaisia kiinteän tilan muotoja tabletin pinnasta. Menetelmällä pystyttiin seuraamaan tabletin pinnan kiteytymistä hyvällä herkkyydellä. Yhteenvetona voidaan todeta, että väitöskirjassa osoitettiin, että epälineaariset mikroskooppimenetelmät soveltuvat hyvin farmaseuttisiin tutkimuksiin. Odotettavissa on, että laitteiden yleistyessä lääkkeen kehitys prosessissa voidaan hyödyntää näitä menetelmiä monipuolisesti.
-
Multifunctional Nanoparticles for Targeted Drug Delivery and Imaging for Ischemic Myocardial Injury (Helsingin yliopisto, 2017)Jo olemassa olevista ja kehitteillä olevista hoidoista huolimatta vaurioituneen sydämen toimintakyvyn palauttamiseen ei ole tehokasta hoitoa. Vaikka nykyiset vaihtoehdot parantavat sydäninfarktista (MI) ja sydämen vajaatoiminnasta kärsivien potilaiden hoitoa, ja vaikka sydämen kantasoluhoito on hiljattain saanut aikaan positiivisia tuloksia sydänlihaskantasoluhoidoissa, on silti suuri tarve kehittää lääketieteellisiä terapioita sydänperäisiin tauteihin. Biomateriaalien soveltaminen sydäninfarktin hoitoon on prekliinisessä vaiheessa. Nanohiukkasiin perustuvat hoitomuodot ovat lupaavia, sillä ne mahdollistavat ei-invasiivisen hoidon, mikä on tärkeä näkökulma ottaen huomioon kliinisen käytettävyyden ja potilaiden hoitomyöntyvyyden. Huokoinen pii (PSi) ja spermiini-asetyloitu dekstraani (AcDXSp) ovat lupaavia biomateriaaleja, jotka soveltuvat useille biolääketieteen osa-alueille. Lääkeaineen kuljetus on yksi näistä alueista, joka hyötyy AcDXSp:n seuraavista ominaisuuksista: bioyhteensopivuus, biohajoavuus, asiakaskohtaiset hiukkasten valmistustekniikat, mahdollisuus hiukkasten pinnan funktionalisointiin, yksinkertainen ja tehokas lääkkeen kuormaaminen sekä terapeuttisten aineiden säädeltävissä oleva vapautuminen. Tämän väitöstyön tarkoituksena oli kehittää monitoimisia PSi- ja AcDXSp sovelluksia sepelvaltimotautiin kohdennettua lääkkeenkuljetusta ja kuvantamista varten. Aluksi tutkittiin erikokoisten ja erilailla pintakäsiteltyjen PSi-pohjaisten lääkkeenkuljettimien bioyhteensopivuutta. Seuraavaksi kehitettiin kolme erilaista PSi-pohjaista nanolääkkeenkuljetinta, jotka funktionalisoitiin metallikompleksilla isotooppileimausta varten ja kolmella erilaisella peptidillä (A-tyypin natriureettinen peptidi (ANP) ja kaksi muuta sydämeen kuljettavaa peptidiä), tarkoituksena tutkia nanohiukkasten kohdennettavuutta sepelvaltimotautiin. Kehitetyillä nanolääkekuljettimilla ei havaittu sytotoksisuutta 50 µg/mL pienemmillä pitoisuuksilla. Solu-nanohiukkas-vuorovaikutustutkimukset sydänlihassoluilla (kardiomyosyytit) ja sidekudossoluilla (fibroblastit) osoittivat ANP-funktionalisoitujen nanohiukkasten vuorovaikuttavan molempien solutyyppien kanssa niiden pinnalla esiintyvien natriureettisten peptidireseptorien kautta. ANP-funktionalisoidut nanohiukkaset PEGyloitiin kolloidisen stabiilisuuden ja verenkiertoajan parantamiseksi. Kun nanohiukkaset isotooppileimattiin Indium-111:llä, ANP-PSi nanohiukkaset osoittautuivat kerääntyvän iskeemisen sydämen sisäkalvoon (endokardium). In vivo-kokeissa ANP-PSi-hiukkasista vapautuvan sydäntä suojaavan lääkkeen huomattiin estävän solun ulkopuolista kinaasitietä (EKR), joka liittyy sydäninfarkitissa vaurioituneen sydämen hypertrofiseen viestintään. Lopuksi osoitettiin funktionalisoitujen ja kahdella huonosti liukenevalla lääkeaineella kapseloitujen AcDXSp-nanohiukkasten soveltuvuus solujen uudelleenohjelmointiin happamassa pH:ssa käynnistyvän lääkkeenvapautumisen avulla. Fibroblastien inkubointi ANP-funktionalisoitujen AcDXSp-nanohiukkasten kanssa osoitti, että nanohiukkaset kykenivät vaikuttamaan terapeuttisesti tärkeimpiin signaaliteihin, jotka liittyvät fibroblastien uudelleenohjelmointiin kardiomyosyyteiksi. Väitöstyössä onnistuttiin kehittämään uudenlaisia PSi- ja AcDXSp-nanohiukkasjärjestelmiä, jotka tuovat uutta tietämystä sovellettaessa ei-invasiivista kuvantamista ja kohdennettua lääkkeenaineen kuljetusta sepelvaltimotaudin hoidossa.
-
(Unigrafia, 2017)Ioniliikkuvuusspektrometrisissa (IMS) menetelmissä kaasufaasissa olevat ionit erotellaan sähkökentän avulla ennen detektointia. Ionien erottumiseen vaikuttavat ionien massa, varaus ja koko. Tämä väitöskirja kuvaa erityyppisten IMS-menetelmien soveltuvuutta tutkittavien yhdisteiden suoraan analysointiin kaasumaisista ja kiinteistä näytteistä sekä kaasufaasi-ionikemian perustutkimukseen. Kannettavaa aspiraatio-ioniliikkuvuusspektrometrin (AIMS) sisältävää kaasudetektoria käytettiin kaasumaisen räjähteen triasetoni triperoksidin (TATP) monitorointiin ilmavirrasta. AIMS:n normalisoitu toteamisraja (20 pA) ylitettiin jo alhaisimmalla näytepitoisuudella 0.3 mg m-3 (0.03 ppm). Laitteen vasteaika oli alle viisi sekuntia. A-IMS:a käytettiin myös mittaamaan mikrobien haihtuvien aineenvaihduntatuotteiden ja rakennusmateriaalin emissiotuotteiden pitoisuuksien muutoksia steriilejä ja mikrobien kontaminoimia lastulevykappaleita sisältävien kammioiden kosteasta ilmatilasta. Kammioiden ilmatilojen kemialliset profiilit oli mahdollista erotella käyttämällä pääkomponenttianalyysiä. Suorat pintaionisaatiotekniikat desorptioilmanpainefotoionisaatio (DAPPI) ja suora reaaliaikainen analyysi (DART) yhdistettiin ioniliikkuvuus-massaspektrometri menetelmän travelling wave ion mobility-mass spectrometry (TWIM-MS) kanssa. Analysoitaessa mantelin, lääkkeiden, vitamiinitablettien ja kuivattujen veripisaranäytteiden pintaa, ioniliikkuvuuserotus ennen massaspektrometristä analyysiä vähensi kemiallista kohinaa massaspektrissä ja kasvatti signaali-kohinasuhdetta. DAPPI:n ja DART:n vertailevassa tutkimuksessa, DAPPI:n toteamisrajat olivat 30-290 fmol ja DART:n 330-8200 fmol. Tutkittavat yhdisteet olivat bisfenoli A, bentso[a]pyreeni, kortisoli, ranitidiini ja α-tokoferoli. Lopuksi, lentoaika-ioniliikkuvuus-massaspektrometriä käytettiin fenolin ja fluorattujen fenolien, ja Cl−-ionin reaktiotuotteiden tutkimiseen normaalissa ilmanpaineessa. Tutkimuksessa havaittiin, että yhdisteiden happamuus vaikutti reaktiotuotteiden muodostumiseen. Lievästi happamat yhdisteet muodostivat Cl−-addukteja sekä korkeassa että matalassa näytepitoisuudessa. Erittäin happamat yhdisteet reagoivat sekä protoninsiirtoreaktiolla että muodostivat Cl−-addukteja alhaisessa näytepitoisuudessa. Korkeassa näytepitoisuudessa happamilla yhdisteillä havaittiin pääasiassa protoninsiirtoreaktiolla muodostuneita reaktiotuotteita. Yhteenvetona, IMS mahdollistaa haihtuvien yhdisteiden nopean ja jatkuvan monitoroinnin suoraan ympäröivästä ilmasta ja IMS:a voidaan käyttää esierotusmenetelmänä suorien pintaionisaatiotekniikoiden yhteydessä, ilman että analyysiaika merkittävästi kasvaa. Lisäksi, IMS:lla voidaan tutkia kaasufaasissa tapahtuvia reaktioita normaalissa ilmanpaineessa. Tässä tutkimuksessa esitettyjä IMS-sovelluksia voitaisiin käyttää rutiinianalytiikassa ja tutkimustyössä, mutta tämän toteutuminen vaatisi laajoja lisätutkimuksia.
-
(Helsingin yliopisto, 2017)TAUSTA JA TAVOITTEET Mikrobilääkkeiden rationaalinen käyttö on tärkeää. Mikrobilääkeresistenssi kasvaa jatkuvasti ja uusia mikrobilääkkeitä ei ole riittävästi. Mikrobilääkkeiden asianmukaista käyttöä lastensairaalassa tukee niiden kliinisen käytön ja kulutuksen tutkiminen. Tämän väitöstyön tavoite oli saada yksityiskohtaista tietoa mikrobilääkkeiden käytöstä tertiäärisessä lastensairaalassa (HUS), jotta voidaan tukea rationaalista, turvallista ja tehokasta mikrobilääkkeiden käyttöä. Väitöstyön tavoitteet olivat seuraavat: 1) Arvioida mikrobilääkehoidon oikeellisuus lapsilla, jotka saivat mikrobilääkehoitoa veriviljelypositiivisiin infektioihin (Osatutkimus 1.), 2) Tutkia mikrobilääkkeiden kulutus sairaalassa käyttäen lääkekulutustietoja. (Osatutkimus 2.), 3) Tutkia ei-rekisteröityjen mikrobilääkkeiden käytön yleisyyttä vastasyntyneillä (Osatutkimus 3.), 4) Analysoida sattuneet mikrobilääkehoitoon liittyneet lääkityspoikkeamat lapsilla (Osatutkimus 4.). MATERIAALIT JA METODIT Lastenklinikka, Helsingin yliopistollinen sairaala, on tertiäärinen sairaala Suomessa. Osatyössä 1., 149 veriviljelypositiivista infektiota sairastavan potilaan aineisto (iältään 0–17 vuotta) kerättiin vuosilta 2005–2012. Erityisasiantuntijat arvioivat kohdennetun mikrobilääkehoidon oikeellisuuden. Osatyössä 2. mikrobilääkkeiden kulutus vuosina 2003–2013 tutkittiin käyttäen lääkekulutuslukuja. Osatyössä 3. ei-rekisteröityjen mikrobilääkkeiden käytön yleisyys tutkittiin kolmella erilaisella aineistolla. Suurin potilasaineisto (282 potilasta) koostui ennenaikaisesti syntyneistä vastasyntyneiden teho-osaston potilaista (450–2000g), joilla oli veriviljelypositiivinen infektio ja infektioon annettu mikrobilääkehoito vuosina 2005–2014. Osatyössä 4. analysoitiin raportoitujen mikrobilääkityspoikkeamien tyyppiä. Poikkeamat raportoitiin vapaaehtoisesti elektronisen HaiPro työkalun avulla terveydenhuollon ammattilaisten toimesta 2009-2014. Kaiken kaikkiaan erilaisia metodeja käytettiin kvantitatiivisessa ja kvalitatiivisessa retrospektiivisissä potilas- ja rekisteritietojen analyysissa. TULOKSET Mikrobilääkehoito oli epäasianmukaista 17% (26/149) potilaista, joilla oli veriviljelypositiivinen infektio (Osatyö 1.). Näistä potilaista kolme sai mikrobilääkehoitoa, joka oli täysin tehotonta taudinaiheuttajia vastaan (Osatyö 2.). Vuosina 2003–2013 resistenssi kasvoi useita beeta-laktaamiantibiootteja kohtaan. Merkittävin muutos oli karbapeneemien käytössä, joka kasvoi tutkimusaikavälillä 110%. Kaiken kaikkiaan 18% (51/282) keskosista, joilla oli veriviljelypositiivinen infektio, sai ei-rekisteröityä mikrobilääkettä (Osatyö 3.). Kasvun syntymäpainossa havaittiin olevan tilastollisesti merkittävästi yhteydessä ei-rekisteröityjen mikrobilääkkeiden käyttöön. Osatyössä 4. raportoitiin 157 mikrobilääkityspoikkeamaa 149 potilaalla neljältä osastolta. Kaksi raportoitua poikkeamaa oli kliinisesti merkittäviä (2/149, 1%). Suurin osa poikkeamista sattui mikrobilääkkeillä, joita käytettiin usein, kuten kefuroksiini (15/157, 10%) ja G penisilliini (15/157, 10%). JOHTOPÄÄTÖKSET Nämä tutkimukset antoivat hyödyllisen yleiskuvan mikrobilääkehoidosta ja mikrobilääkkeiden käytöstä Lastenklinikalla. Asianmukaiseen mikrobilääkehoitoon ja lääkkeenmäärääjien koulutukseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Tämä väitöstyö tarjoaa näkökulman tekijöihin, jotka heikentävät sairaalainfektioiden hoidon laatua lastensairaalassa, sekä edistää mikrobilääkkeiden käytön ohjausjärjestelmän rakentamista Lastenklinikalle.
-
(UNIVERSITY OF HELSINKI, 2017)Havaitsemaan MANF: n mahdollista regeneratiivista potentiaalia loukkaantuneelle aivolle meidän on ensin tutkittava endogeenisen MANF: n roolit hermoston kantasoluissa (NSC) normaalissa tai patologisessa tilassa. Kehitimme ja optimoimme työympäristön MANF: n säätelyn ja vaikutuksen tutkimiseksi NSC: n ja kortikaalisen kehityksen biologisista ominaisuuksista. Tuloksemme paljastavat MANF: n tärkeän roolin neuriittikasvussa ja hermosolujen muuttumisessa kehitettävälle aivokuorelle. Lisäksi osoitimme, että endogeenisellä MANFilla on mahdollisuus suojata NSC: itä happea ja glukoosin heikkenemisolosuhteita vastaan. Seuraavaksi, käyttämällä neurosfääri- ja subventrikulaarisia vyöhykkeitä (SVZ) eksplantaatteja, tutkittiin edelleen MANF: n antamisen vaikutusta solujen erilaistumiseen ja migraatioon. Esitimme tiedot, jotka eksogeenisesti lisäsivät MANF: ia, voivat indusoida neuraalisen / gliaalisen erilaistumisen ja edistää solujen migraatiota SVZ-eksplantaateista. Lisäksi, käyttämällä NSC: ien etua MANF: n kohteena, havaitsimme, että eksogeeninen MANF voi indusoida STAT3: n fosforylaatiota NSC: issä. Lopuksi käytimme iskeemisen aivohalvausmallin vertaamaan MANF: n ja GDNF: n vaikutuksia neurogeneesiin aivohalvauksen jälkeen.
-
(Helsingin yliopisto, 2017)Kasvifenolit toimivat kasveissa väriaineina ja osana kasvin puolustusjärjestelmää. Tämän lisäksi näiden yhdisteiden sekä niitä sisältävien kasviuutteiden on osoitettu vaikuttavan muun muassa säädellyn solukuoleman mekanismeihin. Säädelty solukuolema ylläpitää elimistön tasapainoa eli homeostaasia poistamalla vanhoja ja vahingoittuneita soluja aiheuttamatta haittaa terveille naapurisoluille. Apoptoosi on tunnetuin solukuolemamekanismi, ja sen toimimattomuus voi johtaa sairauksien syntyyn ja kehittymiseen. Esimerkiksi syöpäsairauksissa solut jakautuvat hallitsemattomasti muodostaen syöpäkasvaimia. Vaikka kasvifenoleja sisältävät kasviuutteet ovat olleet osa kansanlääkintää tuhansia vuosia, niiden täsmällisiä vaikutusmekanismeja ei useimmissa tapauksissa tunneta. Tämän väitöstyön tavoitteena on lisätä tietoa näistä mekanismeista selvittämällä kurkumiinin, kversetiinin ja resveratrolin, sekä basilika-, katajanmarja-, laakerinlehti-, persilja-, siperianmänty- ja sitruunamelissauutteiden toksikologisia ja apoptoosiin liittyviä vaikutuksia syöpäsoluviljelmissä. Kasvainsalpaajaproteiini p53 on apoptoottisen solukuoleman avaintekijöitä, ja kirjallisuudessa sitä onkin kutsuttu “perimän vartijaksi” sen lukuisien soluja suojelevien tehtäviensä vuoksi. Tässä työssä tätä proteiinia käytetään ilmaisemaan tutkittavien kasvifenolien ja -uutteiden mahdollisia vaikutuksia soluviestinnässä. Työssä keskitytään erityisesti kasvifenoleja sisältävien kasviuutteiden vaikutuksiin. Kasviuutteiden vaikutuksia ei aina voi selittää tutkimuksissa aktiivisiksi osoittautuneilla yksittäisillä yhdisteillä, koska niiden pitoisuudet ovat valmisteissa hyvin pienet. Uutteiden vaikutusmekanismien on epäilty liittyvän yhdisteiden vuorovaikutukseen toistensa kanssa, joko toistensa vaikutuksia tukevasti, tai samansuuntaisella, synergistisellä, mekanismilla. Nämä ominaisuudet mahdollistavat pienempien lääkepitoisuuksien käytön, mikä voi vähentää mahdollisten haittavaikutusten ja lääketoleranssin kehittymistä. Lääkkeenä käytettävien yhdisteiden etsiminen luonnosta on ollut menestyksellistä, sillä esimerkiksi suuri osa uusista syöpälääkkeistä on peräisin, tai ne ovat saaneet mallinsa, luonnossa esiintyvistä yhdisteistä.
-
(Helsingin yliopisto, 2017)Tämä väitöskirja koostuu kahdesta osasta, partikkelien muodostumisen ja niiden analysoimisen tutkimisesta. Ensimmäisessä osassa tutkitaan partikkelien muodostumista sekä mikrofluidisissa laitteissa että ylikriittistä hiilidioksidia hyödyntävissä laitteissa. Toisessa osassa käsitellään näillä tekniikoilla valmistettujen partikkelien lääkeaineen vapautumiseen ja kiinteä tilan analytiikkaan liittyviä keskeisiä ongelmia. Mikrofluidista teknologiaa käytettiin mikrokapseleiden tuottamiseen proteiiniformulaatioita varten. Kaksivaiheista virtausta käytettiin tuottamaan vesi-öljy-vesi -emulsio, josta muodostui ohutseinäisiä mikrokapseleita. Kaikki partikkelit olivat ehjiä ja halkaisijaltaan 23 - 47 µm. Kapselointitehokkuus naudan seerumin albumiinille oli 84%. Tämä tutkimus osoitti mikrofluidiikan olevan tehokas tekniikka terapeuttisten proteiinien formuloitiin. Uusi, robusti, stabiili ja toistettava ylikriittisen hiilidioksidin laajentamiseen pohjautuva metodi kehitettiin nanopartikkelituotantoon. CESS (Controlled Expansion of Supercritical Solution) -tekniikka hyödyntää kontrolloitua massansiirtoa, virtausta, paineen alennusta sekä partikkelien keräämistä kuivajäähän. CESS-tekniikka tarjoaa mahdollisuuden kontrolloida kiteytymistä paineen laskiessa systeemissä tietyn paineprofiilin mukaisesti. Kontrolloitu paineen alennus pitää partikkelin kasvun ja siten myös tuotannon stabiilina. CESS-tekniikalla tuotettujen (60 mg/h) piroksikaaminanopartikkelien kokojakauma oli kapea (176 ± 53 nm). LM (Lyophilic Matrix) -metodi kehitettiin nanopartikkelien, jauheiden ja partikkelisysteemien liukenemisnopeuksien tutkimiseen. LM-metodi perustuu kykyyn erotella liukenemattomat partikkelit liuenneista molekyyleistä. Testiaine pakataan ohueen lyofiiliseen matriisisysteemiin, joka mahdollistaa nopean kontaktin dissoluutioväliaineen kanssa ja estää liukenemattomien partikkelien dispersion kuitenkaan aiheuttamatta merkittävää diffuusioestettä. LM-metodi minimoi laitevaikutukset nanojauheiden dissoluutioprofiiliin. Täten vältytään useilta nykyisten dissoluutiokokeiden ongelmakohdilta. Aikaerotteista Raman-spektroskopiaa sovellettiin fluoresoivien jauheseosten kiinteän tilan analyysiin. 128 × (2) × 4 CMOS SPAD -detektorilla varustettua laitteistoa käytettiin piroksikaamin kiinteän tilan muotojen kvantitatiiviseen määritykseen. Aikaerotteisuus mahdollistaa fluoresenssisignaalin torjumisen laitteiston avulla. Tämä tutkimus osoitti, että perinteinen PLS-analyysi aikaerotteisista spektreistä tuotti 4.1 %:n RMSE-arvoja. Aikaerotteisella Raman-spektroskopialla on potentiaalia fotoluminisoivien lääkevalmisteiden rutiininomaiseen kiinteän tilan analyysiin.
-
(Helsingin yliopisto, 2017)Hapetus–pelkistys-reaktiot ovat tärkeitä ihmisen elimistön toiminnassa. Proteiinien hapettuminen liittyy useisiin sairauksiin, kuten Alzheimerin ja Parkinsonin tautiin, ja siksi sen mekanismeja on tärkeää tutkia. Useimmat lääkkeet muuntuvat, metaboloituvat, elimistössä ennen erittymistään. Lääkeaineiden metaboliaa tutkitaan jo varhaisessa vaiheessa uusia lääkeaineita kehitettäessä, jotta voitaisiin välttää epäsuotuisasta metaboliasta aiheutuvat haitat, kuten haitallisten aineenvaihduntatuotteiden, metaboliittien, muodostuminen. Koska tutkittavien yhdisteiden määrä on suuri, nykyistä nopeampien, helpompien ja edullisempien menetelmien kehittäminen sekä ihmis- ja eläinperäisen materiaalin käytön vähentäminen on tärkeää. Tässä työssä käytettiin titaanidioksidi (TiO2)-valokatalyysia fosfopeptidien hapettumisen tutkimiseen sekä lääkeainemetabolian jäljittelyyn. Proteiinit muodostuvat aminohapoista ja peptidit ovat proteiineja lyhyempiä aminohappoketjuja. Tyrosiini kuuluu herkimmin hapettuviin aminohappoihin ja sen palautuva fosforylaatio on tärkeä soluviestinnän mekanismi. Tässä tutkimuksessa tyrosiinin fosforylaation havaittiin estävän kyseisen aminohapon hapettumista TiO2-valokatalyysissä, jossa syntyy samoja hapettavia yhdisteitä kuin elimistössä. Lisätutkimuksia tarvitaan selvittämään, vaikuttaako fosforylaatio myös proteiinien hapettumiseen elimistössä. TiO2-valokatalyysin havaittiin jäljittelevän useampia koeputkessa ihmisen maksan mikrosomeilla tuotettuja lääkeaineiden faasin I metaboliitteja verrattuna sähkökemialliseen hapetukseen ja sähkökemiallisesti avustettuun Fenton-reaktioon, joita on aiemmin ehdotettu lääkeainemetabolian jäljittelyyn. Lisäksi TiO2-valokatalyysillä pystyttiin tuottamaan useita anabolisten steroidien tärkeitä faasin I metaboliitteja. Biologisten hapetusreaktioiden erittäin nopeaan tutkimiseen ja lääkeainemetabolian jäljittelyyn kehitettiin myös menetelmä, jossa valokatalyyttiset reaktiot suoritettiin itsepuhdistuvaa lasia muistuttavalla TiO2-päällysteisellä lasikiekolla, jolta näytteet analysoitiin suoraan massaspektrometriaa käyttäen. TiO2-valokatalyysillä ei pystytä ennustamaan lääkeainemetaboliaa riittävän tarkasti, jotta se voisi korvata nykyisiä menetelmiä, mutta se voi tarjota nopean, yksinkertaisen ja edullisen tavan tutkia erilaisten yhdisteiden hapetusreaktioita sekä tuottaa lääkeainemetaboliitteja.
-
(Helsingin yliopisto, 2017)Parkinsonin tauti on etenevä hermorappeumasairaus, jossa substantia nigran dopamiinia tuottavat hermosolut tuhoutuvat. Parkinsonin taudin ensimmäiset oireet ovat nonmotorisia, kuten hajuaistin tai suoliston toimintahäiriöitä, joita seuraavat motoriset oireet, kuten lepovapina ja raajojen jäykkyys. Tällä hetkellä tarjolla olevat hoitomuodot, lääkehoito, kirurginen toimenpide ja fysioterapia, ainoastaan lievittävät Parkinsonin taudin oireita, mutta ne eivät pysäytä tai hidasta oireiden syynä olevaa hermosolujen tuhoutumista. Uusi terapia, joka palauttaisi rappeutuvien hermosolujen dopaminergisen fenotyypin ja siten hidastaisi tai jopa pysäyttäisi taudin etenemisen, mullistaisi Parkinsonin taudin hoidon. Hermokasvutekijät ovat elimistön omia proteiineja, jotka säätelevät hermosolujen eloonjäämistä, uusien kontaktien muodostamista ja hermosolujen toimintaa. Hermokasvutekijät ovat osoittautuneet potentiaalisiksi uusiksi lääkemolekyyleiksi Parkinsonin taudin eläinmalleissa, mutta positiiviset tulokset eivät ole toistuneet kliinisissä kokeissa. Yhtenä syynä tähän on pidetty proteiinien heikkoa leviämistä kohdekudoksessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia kahden hermokasvutekijän, gliasolulinjaperäisen hermokasvutekijän GDNF:n (engl. glial cell line-derived neurotrophic factor) ja sen sukulaisproteiinin neurturiinin (NRTN) eri muotojen kykyä suojata keskiaivojen dopamiinia tuottavia hermosoluja Parkinsonin taudin kokeellisessa eläinmallissa sekä karakterisoida matalalla 6-hydroksidopamiini(6-OHDA)annoksella indusoitu Parkinsonin taudin eläinmalli. Eläinmallissa nigrostriataalisen hermoradan osittainen tuhoutuminen aiheutettiin annostelemalla hermovälittäjäaine dopamiinin myrkyllistä analogia, 6-OHDA:a, striatumiin, jossa dopamiinia tuottavien hermosolujen hermopäätteet sijaitsevat. Vertailemalla erilaisia injektioasetuksia löysimme tavan, jolla annosteltuna hermosolujen tuho oli pysyvä ja toistettava. Matalilla 6-OHDA annoksilla (6-9 µg) aiheutettu solutuho osoittautui yhtä suureksi kuin suurilla annoksilla (20 µg) aiheutettu solutuho. Pienten 6-OHDA-annosten aiheuttaman solutuhon on kuitenkin osoitettu olevan spesifisempi kuin suurten 6-OHDA-annosten aiheuttama solutuho. Toistettava eläinmalli vähentää kokeissa käytettävien eläinten lukumäärää ja lisää tulosten luotettavuutta. NRTN:n leviämistä kudoksessa parannettiin muokkaamalla jaksoa, jolla neurturiini sitoutuu soluväliaineeseen. Uudet neurturiinivariantit ovat biologisesti aktiivisia ja voivat aloittaa signaalivälityksen. 6-OHDA-eläinmallissa aivoihin annosteltu NRTN-variantti N4 suojasi substantia nigran dopamiinia tuottavia hermosoluja ja niiden hermopäätteitä striatumissa sekä kohensi eläinten motorista toimintakykyä. Myös myöhemmin annosteltuna N4 osoitti potentiaalia palauttaa eläinten motorinen toimintakyky. GDNF sen sijaan annosteltiin aivoihin virusvektorin avulla, mahdollistaen terapeuttisen proteiinin pitkäkestoisen tuotannon kohdekudoksessa. GDNF on laajalti tutkittu proteiini, mutta tutkimus on keskittynyt vain täyspitkään ja jatkuvasti soluista erittyvään α-muotoon ja lyhyempi, aktiivisuusriippuvaisesti soluista erittyvä β-muoto on vaikutuksiltaan tuntemattomampi. Ehjään striatumiin annosteltuna kumpikin muoto lisäsi dopamiinikuljettajaimmunoreaktiivisuutta striatumissa. Lisäksi kumpikin muoto suojasi keskiaivojen dopamiinia tuottavia hermosoluja 6-OHDA:n aiheuttamalta tuhoutumiselta. Tulokset osoittavat uusien ja vähemmän tutkittujen hermokasvutekijämuotojen hidastavan keskiaivojen dopamiinia tuottavien hermosolujen tuhoutumista. Toisin sanoen, sekä neurturiinivarianti N4 että β-GDNF ovat potentiaalisia terapeuttisia proteiineja Parkinsonin taudin hoitoon.
-
(Helsingin yliopisto, 2017)Lääkkeet tulee sairaaloissa saattaa käyttökuntoon noudattamalla aseptisia työmenetelmiä, jotta voidaan varmistaa potilaiden turvallinen lääkehoito. Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli löytää lääkkeiden käyttökuntoon saattamiseen liittyvän aseptiikan kannalta virheellisiä käytäntöjä ja tehdä suosituksia hyvistä käytännöistä. Tarkoituksena oli myös laatia auditointityökalu, jonka avulla voidaan arvioida osastoilla tapahtuvan lääkkeiden käyttökuntoon saattamisen laatua. Tutkimuksen pohjaksi suoritettiin järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus. Auditointityökalun laatimista varten suomennettiin ISMP:n ohjeistus steriilien lääkkeiden valmistamisesta. Lopullinen työkalu laadittiin ja validoitiin kaksivaiheisella Delfoi-menetelmällä. Kehitetyn työkalun avulla tehtyjen auditointien sekä samassa yhteydessä otettujen mikrobiologisten näytteiden avulla arvioitiin keskikoisen suomalaisen sairaalan osastojen käytäntöjä lääkkeiden käyttökuntoon saattamisessa. Kirjallisuudessa eniten raportoituja virheellisiä käytäntöjä olivat ruiskujen, lagenuloiden ja ampullien monikäyttö sekä puutteelliset desinfiointikäytännöt. Suosituksia tehtiin osa-alueista: lääkkeet ja tarvikkeet; desinfiointi; työskentely-ympäristö; lääkkeiden säilyttäminen; katetrin hoito sekä valmistettujen lääkkeiden laatu. Tutkimuksessa kehitetty auditointityökalu koostuu 64:stä lääkkeiden käyttökuntoon saattamiseen liittyvästä kohdasta. Eniten kohtia on työkalujen osissa lääkkeiden käyttökuntoon saattamisen yleiset periaatteet sekä IV-lääkkeiden käyttökuntoon saattaminen. Parhaiten toteutuvat käytännöt osastoilla liittyivät lääkkeiden logistiikkaan ja laadunvalvontaan. Virheelliset käytännöt taas liittyivät erityisesti aseptiikkaan. Auditointien yhteydessä otetuista mikrobiologisista näytteistä kaikki työmenetelmää mallintavat steriiliystestit olivat puhtaita, mutta osassa hanska- ja laskeumamaljanäytteistä oli mikrobiologista kasvua. Eniten pesäkkeitä oli näytteissä, jotka oli otettu puutteellisissa työskentelyolosuhteissa tai tilanteessa, jossa käyttökuntoon saattaminen oli tehty ilman hanskoja. Tulokset myös tukivat aikaisempien tutkimusten löydöstä, että farmasian alan ammattilainen käyttökuntoon saattoi lääkkeitä aseptisemmin kuin sairaanhoitaja. Työkalua käyttämällä on jatkossa mahdollista kehittää lääkkeiden käyttökuntoon saattamisen käytäntöjä ja parantaa lääkitysturvallisuutta Suomessa.
-
(Helsingin yliopisto, 2017)Väitöskirja tuo esiin farmaseuttien näkemyksiä, kokemuksia ja käytäntöjä työikäisten unettomuudesta ja sen hoitamisesta. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä olivat: kokevatko farmaseutit apteekin roolin tärkeänä unettoman aloittaessa hoitopolkuaan, millaista farmaseuttien unettomuuden lääkkeetön neuvonta on ja kartoitetaanko unettomuuden taustoja. Lisäksi selvitettiin, millaisia lääketoimituskäytäntöjä farmaseuteilla on yksittäisessä asiakaspalvelutapauksessa ja minkälaisia ajatuksia heillä on työikäisistä unilääkkeiden käyttäjistä. Tutkimus toteutettiin laadullisena poikittaistutkimuksena. Tiedonantajina olivat manner-Suomessa, avohoidon apteekeissa työskentelevät farmaseutit. Aineisto kerättiin viidellä sähköisellä kyselyllä keväällä 2013. Tämän tutkimuksen mukaan farmaseutit eivät koe apteekkia unettoman itseoikeutettuna ensisijaisena avuntarjoajana. Unettomuuden syyn kartoittaminen ei kuulu kaikkien farmaseuttien työrutiineihin, eikä syyn selvittämistä unilääkettä käyttävän asiakkaan kohdalla edes pidetä välttämättä farmaseutin tehtävänä. Unettomuuden lääkkeetön neuvonta ei ole aina itsestään selvää apteekin itsehoitopuolella. Farmaseuttien välillä on eroja heidän antamissaan hoito-ohjeissa niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Myös unilääkettä ensimmäistä kertaa ostavan asiakkaan unilääkkeen mahdolliseen haittavaikutukseen, riippuvuuteen, liittyvä lääkeneuvonta on hyvin vaihtelevaa. Unilääkkeitä annosohjetta enemmän käyttäneet asiakkaat ovat keskenään eriarvoisessa asemassa noutaessaan seuraavaa unilääke-eräänsä, koska farmaseuteilla on erilaisia tapoja toimia näissä tapauksissa. Farmaseutit myös kritisoivat lääkäreitä näiden unettomuuden hoitokäytäntöjen vuoksi. Arvostelua aiheuttaa etenkin poikkeaminen unettomuuden hoitosuosituksista. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että unettomat ovat keskenään hyvin eriarvoisessa asemassa asioidessaan apteekeissa unettomuuden vuoksi. Unettoman asiakkaan saama palvelun laatu riippuu häntä palvelevan farmaseutin osaamisesta ja motivaatiosta. Toisaalta farmaseuttien myönteinen suhtautuminen unettomuuden lääkkeettömään itsehoitoon luo mahdollisuuksia apteekkien palvelutarjonnan laajentamiseen. Unettoman hoitopolku voisi siten alkaa yhä useammin apteekista. Tämä edellyttää kuitenkin farmaseuttien lisäkouluttautumista. Osa farmaseuteista tarvitsee koulutusta myös unettomuuden hoidon perustiedoista ja tietoa lääkäreiden unettomuuden hoitokäytännöistä.
-
(Helsingin yliopisto, 2017)Lääkkeiden kulkuun elimistössä voivat vaikuttaa kuljetinproteiinit, joita ilmenee monien kudosten solukalvoilla. Nämä proteiinit voivat edistää tai estää lääkkeiden imeytymistä ja jakautumista kudoksiin, aiheuttaa yksilöiden välistä vaihtelua tai välittää lääkeinteraktiota. Näin ollen kuljetinproteiinit voivat vaikuttaa lääkeaineiden tehoon ja turvallisuuteen minkä vuoksi on tärkeää tutkia kuljetinproteiinien toimintaa sekä vuorovaikutusta lääkkeiden kanssa. Rintasyöpäresistenssiproteiini (engl. breast cancer resistance protein, BCRP) on yksi lääkeaineiden kulkuun vaikuttava ABC-perheen kuljetinproteiini. ATP:sta saamansa energian avulla se poistaa lääkkeitä ja muita yhdisteitä soluista suojaten elimistöä. BCRP tunnistettiin alun perin syöpälääkkeille vastustuskykyisistä soluista, mutta sitä ilmentyy myös terveissä kudoksissa kuten suolessa, maksassa ja veri-aivoesteessä, joissa se rajoittaa monenlaisten yhdisteiden kulkua. On epäselvää, miten BCRP on vuorovaikutuksessa kuljettamiensa yhdisteiden kanssa ja mitkä rakenteelliset ominaisuudet ovat tärkeitä tälle vuorovaikutukselle. Tässä väitöskirjassa tutkittiin BCRP:n vuorovaikutusta erilaisten yhdisteiden kanssa, mukaan lukien jotkin luonnonaineet, luonnonainejohdannaiset ja elintarvikkeiden lisäaineet. Näitä tuloksia verrattiin monilääkeresistenssiin liittyvän proteiinin 2 (engl. multidrug resistance associated protein 2, MRP2) tutkimuksissa saatuihin tuloksiin. Myös MRP2 osallistuu joidenkin lääkeaineiden kuljetukseen elimistössä. Solukalvovesikkeleihin perustuvan in vitro – koeasetelman tulosten perustella useat luonnonaineet, erityisesti flavonoidit, voivat estää BCRP:n toimintaa. Vain harva näistä yhdisteistä vaikutti MRP2:n toiminaan, mutta lisäainetutkimuksissa löydettiin useita väriaineita, jotka estivät molempia kuljetinproteiineja. Näin ollen on mahdollista, että ravinnosta saadut yhdisteet voivat estää BCRP:n toimintaa, mutta riski MRP2-vuorovaikutukseen on pienempi. Väitöskirjassa tutkittiin myös, miten albumiinin lisääminen muuttaa näiden proteiinien toimintaa käytetyssä vesikkelikokeessa. Albumiini tehosti kuljetusta hieman (enintään kaksinkertaiseksi), mutta oletettu vaikutus in vivo ennusteisiin on ainakin tässä tutkimuksessa tutkittujen aineiden perusteella vähäinen. Viimeisenä vesikkelikokeen avulla tutkittiin valikoitujen BCRP:n perinnöllisten varianttien toimintaa ja todettiin, että BCRP:n solukalvoja läpäisevissä osissa olevat muutokset voivat vaikuttaa haitallisesti sen ilmentymiseen ja kuljetuskykyyn.
-
(Helsingin yliopisto, 2017)Tupakointi on edelleen suurin yksittäinen ennaltaehkäistävissä oleva kuolemansyy maailmanlaajuisesti. Tupakan pääasiallinen riippuvuutta aiheuttava aine on nikotiini, joka on myös yleisin yhdessä päihteiden kanssa käytettävistä aineista. Päihdyttävien aineiden käyttäjät, kuten opioidikorvaushoitopotilaat, tupakoivat muita yleisemmin ja tupakointi lisää myös päihdyttävien aineiden käyttöä. Tupakointi yhdessä päihteiden käytön kanssa lisää molempien aiheuttamia terveyshaittoja. Nykyiset tupakoinnin vieroituslääkkeet ovat tehottomia opioidikorvaushoitopotilaiden tupakasta vieroituksessa, vaikka he erityisesti hyötyisivät onnistuneesta vieroituksesta, sillä sen on todettu tukevan myös opioidien käytön lopettamista. Solutasolla nikotiinilla ja opioideilla on omat, erilliset vaikutusmekanisminsa, mutta yhteistä molemmille on kyky nostaa aivojen dopamiinipitoisuutta ja aiheuttaa siten mielihyvää. Tämän väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena oli tutkia eri opioidien ja opioidiantagonistien mahdollisia vaikutuksia ihmisen neuronaalisiin nikotiinireseptoreihin solulinjoilla. Havaitsimme, että monet opioidiagonistit ja opioidiantagonistit sitoutuvat neuronaalisiin nikotiinireseptoreihin ja vaikuttavat niiden toimintaan. Pitempiaikaisissa kokeissa metadonin ja morfiinin havaittiin vaikuttavan eri tavalla nikotiinireseptoreiden määrään sekä toimintaan riippuen reseptorialatyypistä. Tämä väitöskirjatutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että erilaisten neuronaalisten nikotiinireseptoreiden toiminta on hyvin moninaista sekä eri opioidien vaikutus niihin on reseptorialatyypistä riippuvaista. Nämä reseptoritason tulokset voivat osaksi selittää opioidikorvaushoitopotilaiden suurta tupakointimäärää sekä sitä, miksi tupakasta vieroitus on heille erityisen vaikeaa.
-
(Helsingin yliopisto, 2017)Responding to the aggravating shortage of potent antibiotics, pharmaceutical research is constantly looking for new ideas to combat and contain perilous micro-organisms. As a result of persistent selective pressure, evolution has bestowed a powerful arsenal of antimicrobial survival strategies upon plants, bacteria and fungi. Screening of natural product libraries is an obvious and promising first step in antimicrobial research. We followed that approach by investigating the antimicrobial bioactivity of a set of abietane derivatives. To accommodate for the data that resulted from that screening, we then developed a tool to automate and integrate the data analysis and presentation into the screening workflow. In an attempt to further streamline the process, we evaluated identification techniques for micro-organisms growing in co-cultures based on machine learning. Including the right material in the screening is a key element for a successful campaign. In our last study, we analyzed user-generated online sources to search for potential leads for new anti-infectious drugs. The screening resulted in a potential new compound active against Staphylococcus aureus with moderate cytotoxicity. The abietane derivative showed a minimal inhibitory concentration of 60 µg/ml against S. aureus and 8 µg/ml against multi-resistant S. aureus. Machine learning is used more and more in natural product research, and our study suggested that random forest classifiers and support vector machines are efficient tools to identify micro-organisms from polymicrobial cultures. The proposed models had prediction rates > 90 % in the determination of growth for microbes in polymicrobial cultures. The Internet is an immense and ever-growing resource of information, and we sketched a possible way for how this data can complement the search of antimicrobial plant preparations. In three examples, we showed correlations between mentions of plants and medical terms. Centered on antimicrobial screening, this thesis studies different strategies to enhance the screening process through the help of bioinformatics. We developed, tested and used different tools and methods to support and facilitate library design, detection techniques, and data management. These are only small pieces in the search of new antimicrobial compounds, but they show that there are still many possible approaches to follow.
