Humanistinen tiedekunta

 

Uusimmat julkaisut

  • Loponen, Mika (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä tutkimus käsittelee rodullistettujen ja rasististen konseptien evoluutiota fantasiataiteiden genreissä (esim. tieteis-, kauhu- ja fantasiagenret). Tutkimus pyrkii tarjoamaan ensimmäisenä yksityiskohtaisen mallin rasististen konseptien kehitykselle osana isäntäkulttuuriensa kehitystä. Tutkimus esittelee miten fantastiset konseptit lainaavat merkityksiä reaalimaailman kulttuurien peloista ja uhkakuvista, keskittyen fantastisiin tulkintoihin reaalimaailman rodullistetuista stereotyypeistä. Konsepteja tarkastellaan osana lähtökulttuureitaan. Koska fantasiataiteet ovat aina olleet huomattavan transmediaalisia, tutkimus ei rajoitu tiettyyn mediaan vaan tarkastelee konseptien kehitystä mediarajojen yli: vaikka useimmat tutkituista konsepteista ovat kehittyneet kirjallisuuden (tai kansanperinteen) lähtökohdista, ne ovat ammentaneet uusia merkityksiä audiovisuaalisten taiteiden, pelien, sarjakuvien, kansitaiteen tai oheistuotteiden kautta. Fantastisten konseptien kontekstualisoiminen reaalimaailman kulttuurilliseen kehitykseen tarjoaa pohjan jolla tutkimuksessa voidaan tarkkailla konseptien kehitystä osana lähtökulttuuriensa rodullistettuja ja rasistisia käsityksiä ja pelkoja. Jotta tarkastelu olisi mahdollista, tutkimus pohjaa poikkitieteelliseen viitekehykseen joka hyödyntää kulttuurisemiotiikan ja käännöstieteen tekniikoita ja työkaluja. Tutkimus käyttää semioottisia työkaluja kartoittamaan neljän tunnetun fantastisen konseptin (örkit, kääpiöt, peikot ja maahiset) kehityksen konseptien synnystä (fantastisissa genreissä) kohti nykypäivää halki reaalimaailman kulttuurien kehityksen. Tutkimus keskittyy konseptien rodullistettuun sisältöön ja merkitysten kehittymiseen ja vaihtumiseen konseptien sisällä. Käännöstieteen työkaluja hyödynnetään tutkimaan fantastisen konseptin siirtymistä kulttuurien välillä konseptin rodullistettujen piirteiden käännösstrategioiden kautta. Tutkimus osoittaa miten reaalimaailmasta lainatut negatiiviset rodullistetut piirteet asettuvat osaksi uusia fantastisia konepteja ankkuroiden näitä syntyhetkensä todellisen maailman kulttuurien pelkoihin – ja miten nämä negatiiviset piirteet koteloituvat fantastisiin konsepteihin säilyen osana fantastisten maailmojen tekstejä pitkään sen jälkeen kun piirteet on todettu loukkaaviksi lähtökulttuureissaan. Tutkimus osoittaa miten rodullistettuja piirteitä sisältävät konseptit muuttuvat ja kehittyvät niin negatiivisina kuin positiivisina tulkintoina omaksuessaan uusia merkityssisältöjä kulttuurien kehittyessä.
  • Greed, Teija (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä väitöskirja sisältää neljä artikkelia ja johdanto-osion, joissa tutkin evidentiaalisuutta ja sitä lähellä olevia funktionaalisia kategorioita neljässä Venäjällä puhuttavassa ei-slaavilaisessa kielessä: nah-dagestanilaisessa lezgissä, kahdessa turkkilaiskielessä baškiirissa ja tataarissa sekä tunguusikieli evenissä. Evidentiaalisuudessa on kyse informaation lähteen ilmaisemisesta, ja työssäni keskityn tämän merkityksen ilmaisuun kieliopillisin keinoin. Aineiston keräämiseksi työskentelin äidinkielisten kielikonsulttien kanssa, paneuduin kielten kuvauksiin, hyödynsin kieliaineistokokoelmia ja analysoin tekstejä. Tutkimukseni keskittyi selvittämään kuinka kyseisissä neljässä kielessä ilmaistaan evidentiaalimerkityksiä kieliopillisin keinoin ja miten evidentiaalisuus on vuorovaikutuksessa muiden sitä lähellä olevien kategorioiden kanssa. Tutkimuksessa selvisi, että keskeiset evidentiaalisuuden kanssa vaikuttavat kategoriat ovat tempus ja aspekti, miratiivisuus, persoona, subjektiivisuus, (episteeminen) modaalisuus ja diskurssi. Kuten on yleisesti dokumentoitu maailman kielissä, myös tutkimissani kielissä verbien tempusta ja aspektia ilmaisevat muodot ovat keskeisiä evidentiaalisuuden ilmaisemisessa. Kaikissa neljässä kielessä resultatiivin tai perfektin merkitystä ilmaiseva verbi on laajentunut ilmaisemaan evidentiaalista päättelyn (inferenssiä) tai ei-silminnähdyn merkitystä. Kolmessa kielessä nämä merkitykset ovat edenneet evidentiaalisuudesta diskurssin alueelle, sillä verbinmuotoa, jolla on ei-silminnähdyn merkitys, on alettu käyttää tietyn kertomagenren ilmaisimena. Miratiivisuus ilmenee näissä kielessä lähinnä evidentiaalisen inferenssin kontekstissa, missä myös kieliopillinen persoona on mukana. Kolmessa kielessä inferenssi saa ensimmäisen persoonan yhteydessä miratiivisen tulkinnan, eli puhuja ilmaisee, että hänen kokemansa tapahtuma ei ollut hänen hallinnassaan tai tietoisuudessaan. Miratiivisuuteen liittyen tutkimuksen keskeinen löytö on, että evenissä myös inferenssi toisessa persoonassa saa miratiivisen tulkinnan. Tutkimuksessani selvisi, että subjektiivisuus, eli se, miten puhuja tai kokija ilmaisee oman osallistumisensa välittämänsä informaation prosessoinnissa, toimii yhdessä evidentiaalisuuden kanssa. Baškiirissa ja tataarissa evidentiaalinen kvotatiivi, eli sitaattia koodaava merkitsin, voi tavallisten puheverbien lisäksi liittyä myös havaintoa, ajattelua ja tunteita ilmaiseviin verbeihin, ja yhdessä näiden kanssa ilmaista eritasoisia subjektiivisuuden merkityksiä. Subjektiivisuus laajenee kvotatiivi-merkitsimen välityksellä baškiirin ”tietää”-verbin yhteydessä monisubjektiivisuudeksi, jossa tämänhetkisen kokijan eli tietäjän näkökulman lisäksi välittyy myös alkuperäisen viestittäjän perspektiivi. Väitöskirjan keskeiset tulokset ovat näkyvillä kaaviossa, joka kuvaa tutkittujen semanttisten kategorioiden asettumista semanttiseen tilaan ja niiden vuorovaikutusta. Kaavioon on sijoitettu myös tutkituista kielistä löydetyt kieliopillisten merkitsimien ilmaisemat merkitykset. Se, että nämä sijoittuvat semanttisessa kentässä kohtiin, joissa kategoriat ovat osittain päällekkäin, korostaa tutkimukseni perustavaa ajatusta: erilaisten semanttisten kategorioiden monimutkaista vuorovaikutusta ihmisten kommunikaatiossa – vuorovaikutusta, jonka tutkimusta olen väitöskirjassani pyrkinyt laajentamaan.
  • Puura, Ulriikka (Helsingin yliopisto, 2019)
    Väitöskirja on neljän artikkelin muodostama kokonaisuus, jonka tausta, tavoitteet ja tulokset sidotaan johdantoartikkelissa yhteen. Tutkimuksessa tarkastellaan vepsäläisyyden rakentumista 2000-luvulla ja erityisesti vepsän kielen roolia siinä. Vepsä on suomen lähisukukieliin kuuluva vähemmistökieli, joka on vakavasti uhanalainen, sillä se ei siirry perheissä sukupolvelta toiselle. Vepsää puhutaan Luoteis-Venäjällä kolmen hallinnollisen alueen risteyskohdassa Karjalan tasavallan, Leningradin ja Vologdan oblastien alueilla. Vepsän puhujia oli vuonna 2010 väestönlaskennan mukaan noin 3500 ja heistä suuri osa on hyvin iäkkäitä. Vepsän kielelle on kehitetty kirjakieli ja sitä on pyritty revitalisoimaan 1980-luvun lopusta alkaen. Tutkimuskohteena ovat valtaosin vepsänkieliset puhutut ja kirjoitetut diskurssit. Vepsänpuhujien kattavan kaksikielisyyden vuoksi tutkimusaineistossa on jonkin verran myös venäjänkielistä materiaalia. Aineistona käytetään sekä kenttätöin kerättyä haastattelumateriaalia vuosilta 2006‒2011 että sanomalehtiaineistoa kolmelta vuosikymmeneltä (1993‒2016). Aineistossa erotetaan kaksi erityyppistä vepsän kielen puhujien ryhmää: ns. kylävepsäläiset, jotka eivät juurikaan ole kosketuksissa vepsän kirjakieleen, sekä ns. vepsäläinen kielellinen eliitti tai kieliaktivistit, jonka äänenkannattajana osatutkimuksissa tutkittu vepsäläinen sanomalehti Kodima ’kotimaa’ pääasiassa toimii. Viitekehykseltään tutkimus edustaa kriittistä sosiolingvistiikkaa. Huomiota kiinnitetään vepsän kielen käyttöön ja vepsäläiseksi identifioitumiseen vaikuttaviin kieli-ideologisiin tekijöihin sekä sosiohistorialliseen kontekstiin, jossa vepsäläisyys rakentuu. Kieli-ideologiat heijastuvat siihen, minkälaisia odotuksia kielen säilyttämiseen ja elvyttämiseen kohdistetaan. Metodeina hyödynnetään kriittisen etnografian ja kriittisen diskurssianalyysin välineitä. Lisäksi tarkastellaan kaksikielisyyden ja kielen standardisoimisen heijastumista kielen käyttöön, erityisesti koodinvaihtoon. Vepsäläisyyden rakentumista tarkastellaan myös suhteessa tilaan, sillä vepsäläisillä ei ole omaa nimettyä vepsäläisaluetta, vaan heitä erottavat hallinnollisten aluiden rajat ja sen vuoksi myös osittain erilainen lainsäädännöllinen asema. Vepsän revitalisaatioliike ei tavoita kaikkia vepsäläisiä tasapuolisesti, eikä vepsän kirjakieli ole kaikkien ulottuvilla. Kodima-lehti ei rakenna 2010-luvulla tasapuolisesti kaikki alueet kattavaa vepsäläisyyttä, vaan painottuu Karjalan tasavallan vepsäläisiin. Vepsäläisyyden ja vepsän kielen rakentumisen taustalla erottuu osin ristiriitaisia ideologioita. Vepsän kieli on yhä vepsäläisyyden vahva määrittäjä, mutta vepsän kieltä osaamattomia ei suljeta vepsäläisyyden viitekehyksestä, sillä vepsäläisyys, usein vepsänkielisyyskin ymmärretään syntyperäiseksi ominaisuudeksi. Vepsän kielen säilyminen liitetään ensisijaisesti kyläyhteisöjen elinvoimaisuuteen, lisäksi luotetaan yksittäisiin kielenkehittäjiin.
  • Pääkkönen, Hanna-Maija (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkin väitöskirjassani Nicaragualaisten opiskelijoiden kokemuksia sosiaalisista tiloista. Väitöskirjani tuo uutta tietoa sekä Latinalaisen Amerikan tutkimuksen että nuorisotutkimuksen aloille. Teoreettisen taustan tutkimukselleni muodostavat Pierre Bourdieun teoria pääomasta, kentistä ja habituksesta sekä näkemys elämänkaaresta moni-ulotteisena ja muuttuvana. Tutkimukseni keskiössä on ovat Nicaragualaisten opiskelijoiden haastattelut. Keräämäni aineisto on tähän mennessä laajin maan opiskelijoista kerätty etnografinen aineisto. Aineisto koostuu survey-kyselystä, teemahaastatteluista, ryhmä keskusteluista sekä kenttäpäiväkirjoistani. Tutkimukseni tulokset osoittavat sosiaalisen pääoman olevan tärkeässä asemassa opiskelijoiden elämässä. Sosiaalista pääomaan tuottavat ja vahvistavat erityisesti paikalliset verkostot. Tunne kuulumisesta paikalliseen yhteisöön osoittautui hyvin tärkeäksi haastattelemieni opiskelijoiden elämässä. Käsittelin tutkimuksessani myös sukupuolen vaikutusta opiskelijoiden kokemuksiin. Tulokseni osoittavat että sukupuoli ja luokka ovat edelleen keskeisiä käsitteitä Nicaragualaisten opiskelijoiden elämässä. Opiskelijat muokkasivat perinteisiä sukupuolimalleja monin tavoin ja keskustelivat aktiivisesti sukupuolen merkityksestä. Tutkimukseni keskeinen tulos on koulutuksen vahva asema. Opiskelu ja koulutus olivat monille opiskelijoille jo itsessään keskeinen arvo, sillä opintojen suorittaminen merkitsi potentiaalisen työpaikan lisäksi myös muutosta sosiaalisessa asemassa, niin perheen sisällä kuin yhteiskunnassakin. Opintojen päättäminen merkitsi monille siirtymää lapsesta aikuiseksi myös oman perheen ja suvun sisällä.
  • Vikström, Tarja (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimus käsittelee Anni Polvan 1940-luvun lopulta 1970-luvun taitteeseen julkaisemia viihdekirjoja. Tutkimuksessa väitetään, että kirjailijanimestä Anni Polva muodostui viimeistään 1970-luvun taitteeseen mennessä brändi, jota kirjailija itse toiminnallaan systemaattisesti rakensi. Tutkimuksessa analysoidaan Anni Polva -brändin rakentumista ja tarkastellaan sitä viihdekirjojen tuotantoprosessin, markkinoinnin, teosten, lukijoiden sekä brändin kohtaamaan kritiikin näkökulmista. Tutkimuksessa käsitetään brändi suhteena ja vuorovaikutuksena, joka rakentuu sen eri sidosryhmien arvojen, ennakko-odotusten ja mielikuvien varaan. Teoreettisen viitekehyksen luovat pohdinta brändin käsitteestä, kulttuurisista arvoarvostelmista ja kulttuuriseen brändinrakentamiseen liittyvästä markkinoiden problematiikasta. Brändin toimintaympäristön ja kritiikin analyysissä käytetään Pierre Bourdieun kenttäteoriaa. Tutkimusmenetelmänä on tekstimateriaalien lähiluku. Tutkimuksessa analysoidaan Anni Polvan kirjoitusprosessia sekä teosten tuotantoa kustantajan ja kirjailijan välisen kirjeenvaihdon sekä kirjailijan itsensä jättämän arkistomateriaalin avulla. Teosten ja teoksista käydyn julkisen keskustelun analyysi tuottaa näkemyksen Polva-kirjoista lukijoidensa arjen vastakohtana. Kirjojen tarinat tarjosivat lukijoilleen tarttumapinnan useille tutuilla arjen kommelluksilla ja samalla ne rakensivat myyttistä romanttista maailmaa, jossa päämäärätietoinen sankaritar on tarinoiden toimija, miehenmetsästäjä ja uupumaton arjessa pärjääjä. Polvan rakentama maailma toistui samankaltaisena joka vuosi julkaistuissa kirjoissa romantiikan pelisääntöjä noudattaen. Kirjailija rakensi teoksillaan ja julkisilla kommenteillaan systemaattisesti asiakaslupausta hetken lepotauosta keskelle arjen raadantaa. Tähän lupaukseen kohdistui viimeistään 1950-luvulta alkaen kritiikkiä, joka huipentui pyrkimykseen kieltää teokset yleisistä kirjastoista 1960-luvulla. Brändiin kohdistuneessa kritiikissä oli kyse pelosta viihteen passivoivuutta ja kirjallisuuden kentällä toimivaa kaupallista tuotetta kohtaan. Anni Polva rakensi brändiään kaupallisista lähtökohdista hyvää menekkiä tavoitellen. Viihdekirjojen kirjoittamien oli hänelle pikemminkin työ kuin kutsumus. Teosten tuoma tulo oli tärkeä motivaatio kirjoittamiselle ja peruste brändin tasalaatuisuudesta huolehtimiselle. Kuitenkin Anni Polvan kirjoitukset ja hänen myöhemmin äänitetyt kirjailijahaastattelunsa välittävät viestiä aidosta halusta palvella ja ilostuttaa lukijakuntaansa, kritiikistä välittämättä.
  • Kekki, Saara (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä monitieteinen Pohjois-Amerikan tutkimuksen alan väitöskirja hyödyntää historiallista big dataa ja dynaamista verkostoanalyysiä tutkimaan yhdysvaltainjapanilaista yhteisöä Heart Mountainin internointileirissä toisen maailmansodan aikana. Japanin hyökättyä Pearl Harboriin Havaijille Yhdysvallat internoi 120 000 japanilaistaustaista siviiliä, joista kaksi kolmasosaa oli syntymäoikeudella Yhdysvaltain kansalaisia. Puolet vangituista palasi koteihinsa Yhdysvaltain länsirannikolle, kun taas loput hajaantuivat eri puolille maata hallituksen uudelleensijoittamisohjelman seurauksena. Internointi herättää edelleen ristiriitoja japanilaisamerikkalaisessa yhteisössä, ja vaikka ajanjaksosta on kirjoitettu paljon, se on edelleen melko tuntematon aihe suurelle yleisölle alueilla, joita se ei suoraan koskettanut. Internointi kuitenkin tuo kaikuja nykypäivän Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan siinä, miten Meksikosta tai Lähi-Idästä tulevia siirtolaisia kohdellaan. Tavoitteeni tässä tutkimuksessa on tarkastella ”lojaalisuuden”, ”assimilaation” ja ”vastarinnan” ilmentymistä yhdellä kymmenestä internointileiristä (Heart Mountain Wyomingin osavaltiossa). Tutkiakseni erilaisia yksilön ja yhteisön assimilaation, lojaalisuuden ja vastarinnan tapoja ja kerroksia olen luonut dynaamisen verkostomallin, joka kuvastaa Heart Mountainin japanilaisamerikkalaisen yhteisön verkostojen rakenteita ja muutoksia. Dynaaminen verkostomalli perustuu historialliseen big dataan ja verkostoanalyysiin, mutta siinä hyödynnetään myös perinteisiä historiallisia aineistoja ja menetelmiä. Käytän päiväkirjoja, kirjeitä ja suullisia kertomuksia tukemaan tuloksiani. Tämänkaltainen työ on uutta humanistisilla aloilla ja historiallisten yhteisöjen tutkimuksessa. Erityisesti luomani multimodaaliset verkostot, jotka kuvaavat ihmisten ja organisaatioiden välisiä sekä organisaatioiden keskinäisiä suhteita pelkästään yksilön välisten suhteiden sijaan, tekevät työstäni merkittävän. Tietojoukkojen perusteella loin neljä multimodaalista alaverkostoa, jotka kuvaavat erilaisten toimijoiden välisiä suhteita. Nämä alaverkostot ovat hallinnollis-poliittinen, työ-, sosiaalinen ja geospatiaalinen (maantieteellinen) verkosto. Jokainen esittelee hieman erilaisen kuvan yhteisöstä, ja lopuksi kaikki kerrokset yhdistettiin integroiduksi verkostoksi, joka kattaa kaikki Heart Mountainin viralliset verkostot. Ne osoittavat eron sukupolvien (Japanissa syntyneet Isseit ovat suurelta osin erillään Yhdysvalloissa syntyneistä Niseistä) ja sukupuolten välillä, sekä sen, että koulutuksella oli usein merkittävä rooli siinä, ketkä saavuttivat vaikutusvaltaisen aseman yhteisössä. Koulutus oli keskeinen tekijä myös muuttoliikkeessä: ne, jotka lähtivät leireistä varhaisessa vaiheessa, olivat yleensä korkeasti koulutettuja tai lähtivät leiristä suorittaakseen yliopisto-opintoja. Pitkään on tunnustettu, että ei ole vain yhtä internointikokemusta mutta usein tutkimuksissa on eritelty vain muutama toisistaan eroava näkökanta. Verkostoanalyysin kautta tuli ilmeiseksi, että kontekstista riippuen niin yksilö kuin joukko ihmisiä saattaa näyttäytyä monessa eri valossa riippuen siitä, mitä verkostoa tarkastellaan. Tämä tutkimus osoittaa, että dynaamisen verkostoanalyysin yhdistäminen historiallisiin materiaaleihin voi olla erittäin tuottoisaa. Vaikka elämää Heart Mountainissa ei voi tiivistää yksin solmuihin ja linkkeihin, tutkimukseni yhdistettynä historiallisiin kuvauksiin, päiväkirjoihin ja elämäkertoihin parantaa ymmärrystämme tästä tärkeästä Yhdysvaltain historian ajanjaksosta, jonka kaiut kantautuvat nykypäivään asti.
  • Loorits, Kristjan (Helsingin yliopisto, 2019)
    Filosofisen tietoisuustutkimuksen kaksi ydinhaastetta ovat tietoisuuden vaikea ongelma ja tietoisuuden yksityisyyden ongelma. Vaikea ongelma voidaan muotoilla kysymyksenä: Miksi ja miten käyttäytymistämme ohjaavat aivoprosessit synnyttävät tietoisen kokemuksen? Yksityisyyden ongelma ilmenee taas jännitteenä kahden uskottavalta vaikuttavan näkemyksen välissä. Toisaalta, tietoisuus vaikuttaisi olevan yksityinen, koska ainoastaan tietoisuuden subjektilla on välitön pääsy tietoisuutensa sisältöön (muut eivät voi tietää mitä ajattelen tai koen, jos päätän olla kertomatta siitä). Toisaalta, koska tietoisen kokemuksen sisällöstä on mahdollista puhua (voin halutessani kertoa muille mitä ajattelen tai koen), niin tämän sisällön on ”koostuttava” julkisista elementeistä, koska täysin yksityisiin olioihin ei ole mahdollista viitata julkisessa kielessä. Yksityisyyden ongelma on motivoinut useita filosofeja kehittämään näin sanottuja eksternalistisia tietoisuusteorioita, joissa tietoisuuden katsotaan ulottuvan aivojen ja kehon ulkopuolelle ympäristöön. Esitän väitöskirjassani, että tietoisuus on strukturaalien ilmiö ja että tietoisuuden vaikea ongelma nousee kyvyttömyydestämme hahmottaa tietoisuuden kvalitatiivisten ominaisuuksien eli kvalioiden (kuten kivun kivuliaisuus ja punaisen koettu punaisuus) sisäisiä struktuureja. Ehdotan Francis Krickin ja Christof Kochin neurobiologisen tietoisuusteorian hengessä, että kvaliat ovat laajoja tiedostamattomien assosiaatioiden verkostoja, joiden neuraalinen perusta on löydettävissä aivoista. Esitän myös, että tietyntyyppisen aivostimulaation avulla pitäisi olla periaatteessa mahdollista paljastaa kvalioiden strukturaalinen luonne suoraan kokemuksen subjektille. Lisäksi väitän, että strukturaalinen tietoisuuskäsitys auttaa ratkaisemaan tietoisuuden yksityisyyden ongelman, koska yksityisistä strukturaalisista ilmiöistä on mahdollista puhua viittaamalla strukturaalisesti samankaltaisiin (tai isomorfisiin) julkisiin ilmiöihin. Samalla väitän, että eksternalistisiin ratkaisuihin ei ole näin ollen tarvetta. Puolustamani strukturaalinen tietoisuuskäsitys herättää lukuisia perustavanlaatuisia kysymyksiä koskien struktuurien metafyysistä luonnetta. Näihin kysymyksiin haen väitöskirjassani vastauksia rakennerealismina (tai strukturaalisena realismina) tunnetun tieteenfilosofisen viitekehyksen kautta.
  • Kalliomäki, Merja (Helsingin yliopisto, 2019)
    Väitöskirjani koostuu kahdesta laajasta tapaustutkimuksesta suur-Kiinan alueelta. Työn ensimmäinen osa tarkastelee Taiwanin pingpu-heimojen identiteetin muutosten historiaa ja tähän liittyviä ulkoisia ja sisäisiä syitä 1600-luvulta saakka. Tarkastelen erityisesti näiden alkuperäisasukkaiden identiteetin politisointia, mikä tapahtui stigmatisoimalla heidän omakuvansa 1900-luvun alussa ja myöhemmin saaren demokratisoinnin myötä hyödyntämällä heitä Taiwanin itsenäisyyspyrkimyksissä. Pohjavireenä läpi pingpu-heimojen historian näkyy saaren hallitsijoiden perinteinen konfutselainen ihmiskäsitys ja siihen liittyvä velvollisuus "sivistää" "barbaarit" ihmisiksi. Työn toinen osa käsittelee Sinkiangin uiguurien identiteetin muodostumista ja vahvistumista sekä Kiinan kommunistipuolueen pyrkimyksiä assimiloida uiguurit han-kiinalaisiksi. Tarkastelen niitä metodeja, joita Kiina käyttää saavuttaakseen homogeenisen ja han-kiinalaisiin arvoihin perustuvan Sinkiangin väestön. Lisäksi käsittelen nitä reaktioita, joilla uiguurit pyrkivät puolustamaan identiteettiään. Kummankin osan aineisto perustuu pitkäaikaiseen omakohtaiseen kenttätyöhön sekä relevantteihin sekundaarillähteisiin.
  • Girlando, Marianna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä väitöskirja sijoittuu ideaalisesti kolmen tutkimusaiheen risteykseen: konditionaalien logiikka, todistusteoria, ja ympäristösemantiikka. Katettujen logiikoiden perhe periytyy Stalnakein ja Lewisin töistä ja laajentaa klassillista lauselogiikkaa kaksipaikkaisen modaalioperaattorin kautta. Se ilmaisee hienojakoisen konditionaalisuuden käsitteen. Näiden logiikoiden semantiikka määritellään modulaarisesti ympäristösemantiikan termein. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää konditionaalien logiikan todistusteoriaa määrittelemällä niille sekvenssikalkyyleita. Esitellyt todistussysteemit ovat Gentzenin sekvenssikalkyylin laajennuksia; ne ovat joko merkeillä varustettuja, joihin päädytään kielen rikastuksella, tai sisäisiä, joihin päädytään lisäämällä sekvensseihin rakenteellisia konnektiiveja. Nämä laajennukset ovat myös standardikalkyyleja: ne muodostuvat äärellisestä määrästä sääntöjä, joissa jokaisessa on kiinteä määrä premissejä. Väitöskirja muodostuu kuudesta kappaleesta. Kappale 1 sisältää aksiomattisen ja semanttisen katsauksen konditionaalien logiikkaan, ja kappale 2 on taas lyhyt johdatus todistusteoriaan. Uudet tutkimuspanokset aiheeseen on esitetty kappaleissa 3-6. Kappale 3 esittää ns. merkityt sekvenssikalkyylit joiden perustana on preferentiaalisten konditionaalien logiikan ympäristömallit, kappale 4 esittää erilaisia sisäisiä todistussysteemejä jotka kattavat kontrafaktuaalien logiikat, jotka ovat preferentiaalisten logiikoiden alaperhe. Kappale 5 analysoi eri todistussysteemien välisiä suhteita merkkikalkyyylien ja sisäisten kalkyylien välisen kuvauksen kautta. Kuudennessa ja viimeisessä kappaleessa sovelletaan konditionaalien logiikalle kehitettyjä todistusteoreettisia metodeja useamman agentin episteemiseen logiikkaan.
  • Pekkanen, Jami (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä väitöskirjassa tutkitaan, miten ihmiset liikkuessaan käyttävät havainnointiaan, tarkkaavaisuuttaan ja toimintapäätöksiään. Tämä tehdään neljässä osatutkimuksessa, joissa koehenkilöiden ajokäyttäytymistä ja katseen käyttöä mitataan erilaisissa liikennetilanteissa. Ensimmäisessä osatutkimuksessa havaitaan, että kuljettajat järjestelmällisesti kasvattavat turvaväliään edelläolevaan autoon, kun tienäkymä häiriintyy. Tutkimuksessa havaitaan myös, että kuljettajat säätelevät tarkkaavaisuuttaan turvavälin vaihtelun mukaan, mitä ilmiötä ei ole sisällytetty nykyisiin malleihin. Löydösten avulla liikennesuunnittelussa käytetyt kuljettajamallit saadaan käyttäytymään ihmismäisemmin. Toisessa osatutkimuksessa edellisen tulokset vahvistetaan virtuaalitodellisuussimulaattorilla ja oikealla autolla. Lisäksi esitellään laskennallinen malli kuvaamaan ajaessa käytettäviä mielentoimintoja. Mallissa kuljettaja ylläpitää mielikuvaa liikennetilanteesta näköhavaintojen ja ennusteiden avulla ja säätelee auton liiketilaa sen perusteella. Mielikuvan avulla myös arvioidaan jatkuvasti oman toiminnan varmuutta ja tarkkaavaisuutta käytetään pitämään toimintavarmuus tarvittavalla tasolla. Mallin tekemissä ajosuorituksissa toistuu kokeissa havaitut turvavälin ja tarkkaavaisuuden yhteydet. Kolmannessa tutkimuksessa kehitetään uusi silmänliikeanalyysimenetelmä, joka hyödyntää katseen taipumusta liikkua yleensä joko äkkinäisin nopein muutoksin tai hitaasti tasanopeudella, sekä sitä, miten nämä liikkeet tilastollisesti seuraavat toisiaan. Menetelmän avulla voidaan aiempaa tarkemmin arvioida mittausaineistosta, mitä kohteita mitattava henkilö on milloinkin katsonut. Neljännessä tutkimuksessa selvitetään, miten kuljettajan katse kohdistuu kaarteessa ohjattaessa. Tutkimuksessa osoitetaan, että ohjaaminen onnistuu silloinkin, kun tiestä on näkyvillä ainoastaan harvaan esitettyjä tiemerkkejä ja että merkkejä etsitään todennäköisesti mielikuvaennusteen perusteella. Löydösten avulla voidaan parantaa ajoneuvotekniikkaa, kuljettajakoulutusta ja liikennesuunnittelumenetelmiä. Teoreettisemmalla tasolla lisätään ymmärrystä siitä, millaista tietojenkäsittelyä ihmismieli käyttää liikkuessaan ja ympäristöä tarkastellessaan.
  • Ahonen, Jukka (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisen rahapelijärjestelmän historiallista muotoutumista kiinnittäen erityishuomiota rahapelien laillistamiseen liittyneisiin ei-taloudellisiin tekijöihin. Rahapelijärjestelmän kehittymistä tarkastellaan kolmen yhteiskunnalliseksi murrokseksi hahmottuvan ajankohdan näkökulmasta: Ensinnäkin veikkaustoiminnan aloittaminen talvisodan vuonna 1940 sekä sitä seuranneet jatkosota ja vuosikymmenen lopun ”vaaran vuodet”, jolloin suomalaisten peliyhtiöiden Veikkaustoimiston ja Raha-automaattiyhdistyksen asiamiesverkostot muotoutuivat muiden toimiensa lisäksi kansalaisten mielialoja ja käyttäytymistä valvoviksi organisaatioiksi. Toinen ajanjakso on loton ripeä valmisteluprosessi sisä- ja ulkopoliittisesti kuohuvan vuoden 1970 aikana sekä sitä seurannut voimakkaan yhteiskunnallisen konsensuskehityksen aika, jolloin loton pelaamisesta tuli laajojen kansankerrosten säännöllinen harrastus. Kolmannen murrosajan muodostaa 1990-luvun alun lama. Silloin rahapelitarjontaa laajennettiin edellisen vuosikymmenen rahamarkkinoiden vapauttamisen hengessä kasinopelaamisen ihanteen suuntaan ja rahapelituottoja alettiin käyttää laman aikaisen leikkaus- ja säästöpolitiikan tukena. Tutkimuksen tulokseksi hahmottuu ensinnäkin se, että taloudellisten tekijöiden lisäksi rahapelaamisen yhteiskunnallisia paineita purkava ja vallitsevaa järjestelmää säilyttävä luonne toimi rahapelien laillistamisen motiivina ja että sitä käytettiin edellä mainittujen kriisikausien aiheuttaman levottomuuden rauhoittamiseen. Tämä koskee erityisesti kahta ensimmäistä murroskautta, jolloin äärivasemmiston toiminta oli keskeinen osa yhteiskunnan levottomuutta. Teoreettisesta näkökulmasta rahapelaamista paineita purkavana ilmiönä tarkastellaan tutkimuksessa käyttäen erityisesti Edward Devereux’n näkemystä rahapelaamisesta kapitalistisen yhteiskunnan varoventtiilinä. Rahapelaamisen tarkastelua vallitsevaa järjestelmää säilyttävänä ilmiönä puolestaan syvennetään käyttäen sosiaalipsykologista järjestelmän oikeuttamisen teoriaa. Yhteiskuntajärjestyksen säilyttämisen näkökulmasta aukeaa myös toinen keskeinen tutkimustulos: Rahapelien laillistamisen tai pelituottojen käytön suuntaamisen taustalla ovat kaikkina kolmena murroskautena merkittävällä tavalla vaikuttaneet valta-asemaan pyrkineet miehiset eliittiryhmät, joiden tavoitteiden ja ylivallan legitimointiin myös laillistetut rahapelit ovat omalta osaltaan ja omalla tavallaan liittyneet. Ylivaltaa on tuettu myös propagandalla, jonka ansiosta suomalaiset on opetettu mieltämään kotimaisten rahapelien pelaaminen osana kunnialliseksi kansalaiseksi kasvamista ja uhrautumisena isänmaan selviytymisen puolesta. 1940-luvulla miesrintaman muodostivat talvisodan hengessä toimineet aseveljet, 1970-luvulla asevelihengen ja uuden ulkopoliittisen suuntauksen ihanteet yhdistäneet aseveliveteraanit, ”Kekkosen miehet”, ja 1990-luvulla valtiovarainministeriön virkamiehet ja ministerit, sotaveteraanien pojat, jotka ihailivat militaristisia perinteitä ja väkivaltaisia ongelmanratkaisumenetelmiä. Yhteiskunnan pelastajiksi uhkaavilta kaaosvoimilta itsensä mieltäneiden miesliittojen tarkastelua syvennetään tutkimuksessa käyttäen hegemonisen maskuliinisuuden teoriaa, joka tutkii miesten ylivallan ideologista rakentumista länsimaisissa yhteiskunnissa. Tutkimustuloksena esitetään myös tulkinta, jonka mukaan vuonna 2017 tapahtunut, yleiseurooppalaisesta kehityksestä poikkeava rahapelien yksinoikeusjärjestelmän tiukentaminen saa osaselityksensä suomalaisen järjestelmän muotoutumisesta ja kasvamisesta kansallista olemassaoloa ja perinteisiin arvoihin perustunutta yhteiskuntajärjestystä uhanneiden kriisien kautta. Historiallisesti rahapelit ja niitä toteuttaneet organisaatiot ovat kietoutuneet läheisesti pelien laillistamisen taustalla merkittävästi vaikuttaneisiin, yhteiskuntajärjestystä puolustaneisiin ja konflikteja säädelleisiin valtaverkostoihin sekä niiden pyrkimyksiin vaikuttaa kansalaisten mielialaan ja käyttäytymiseen. Tutkimuksessa käytetään monipuolista lähdemateriaalia sekä nykyaikaiselle historiantutkimukselle ominaista lähteiden lukemistapaa, jossa tulkinta ja tutkijan omakohtainen eläytyminen nousevat lähteiden alkuperän ja niiden syntyyn vaikuttavien tekijöiden selvittämisen ihanteiden täydentäjiksi. Monimuotoista lähdemateriaalia käyttäen rahapelaaminen kontekstualisoidaan mahdollisimman laajaksi osaksi kulloinkin tutkittavana olevan aikakauden poliittista ja taloudellista ympäristöä.
  • Pohjanheimo, Outi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tiedostamattomat mielen prosessit ja emootiot ohjaavat jatkuvasti ajatteluamme ja käyttäytymistämme. Me ihmiset emme olekaan niin tietoisia ajattelijoita, kuin haluaisimme uskoa. Päätöksiimme, valintoihimme, uskomuksiimme vaikuttavat intuitiiviset taipumuksemme ja ennakko-oletuksemme. Ympäristöt, joissa kriittistä ajattelua vältetään, tukevat intuitiivista ajattelua. Tutkimuksessani havainnoin intuitiivisen ajattelun ilmaisua ihmisten parissa sanattomassa kommunikaatiossa ja tunnepuheessa. Valitsin aineiston keruuseen kaksi erilaista uskonnollista traditiota, joissa harjoitetaan parantamista. Sairaus on kriisitilanne, jossa spontaani, intuitiivinen ja maaginen ajattelu aktivoituu. Uskonnollisissa ympäristöissä intuitiivista ajattelua tuetaan. Siksi parantamiseen liittyvät uskonnolliset yhteisöt ovat otollisia intuitiivisen ajattelun ilmaisujen tutkimiseen. Keräsin aineistoa analyysia varten ihmeparantumisista kuuluisaksi tulleen Nokia mission parissa ja vaihtoehtoisen henkisyyden kentältä, josta valitsin esimerkiksi reikihoidon. Se oli nopeimmin leviävä uusi parantamismenetelmä Suomessa v. 2010. Reiki on lähtöisin Japanista. Valitsin aineistot kahdesta erilaisesta traditiosta verratakseni, miten niissä ilmaistaan intuitiivisia oletuksia ja odotuksia parantumisen ja parantamisen suhteen. Tutkimusta varten osallistuin sekä karismaattiskristillisiin parantamisiltoihin että reikikursseille. Intuitiivisen mielen prosesseihin osallistuvat myös emootiot ja affektiiviset säätelyjärjestelmät. Ne ovat yhteisiä eläimien kanssa – mutta ihmisillä ne saavat perustoimintojen tarpeiden tyydyttymisen jälkeen kultivoituneita ilmaisuja. Hyvinvointia lisääviä ja lähestymiseen suuntautuvia järjestelmiä ovat etsiminen, hoivaaminen ja leikkiminen. Ihmiset etsivät apua sieltä, missä se on palkitsevaa, hoivaavaa ja iloa tuottavaa. Tutkimissani aineistoissa etsiminen tuotti palkitsevia kokemuksia, joka lisäsi toivoa. Myötätunto ja hoivaavat eleet sekä kentällä vallitseva spontaani iloisuus ja nauraminen aktivoivat hyvinvointia lisääviä tuntemuksia kehossa ja mielessä. Tutkimustulos selittää, miksi ihmiset hakevat apua vaihtoehtohoidoista sellaisiinkin sairauksiin, joita lääketiede voisi parantaa. Intuitiivista ajattelua tukevassa ympäristössä maaginen ajattelu myös rikastui eli spontaanit, intuitiiviset oletukset asioiden välisistä näkymättömistä suhteista ja vaikutuksista yleistyivät ja taipumus olettaa yliluonnollisia toimijoita sai tukea. Maagiset intuitiot ”tuntuivat hyviltä ja oikeilta” eikä irrationaaliseksi tiedettyjä uskomuksia enää kyseenalaistettu. Yliluonnollisesta tuli luonnollista. Tutkimukseni esittelee sekä analyyttisen että teoreettisen mallin maagisen ajattelun rikastumisprosessista ja vastaa kysymyksiin 1) mitkä intuitiivisen ajattelun piirteet vaikuttavat maagisen ajattelun rikastumiseen, 2) miten intuitiivista, ihmisille itselleen tiedostamatonta ajattelua voidaan tunnistaa etnografisessa aineistossa, 3) minkälaiset kontekstuaaliset tekijät tukevat parantamiseen liittyvää intuitiivista ajattelua ja 4) miten maaginen ajattelu rikastuu dynaamisesti aineistoissani. Poikkitieteellinen tutkimus, jossa tutkimustietoa tiedostamattomasta, intuitiivisesta ajattelusta sovelletaan ihmisten parissa kerättyyn aineistoon, avaa uusia näkökulmia ihmisten luomien järjestelmien ja ongelmien taustojen ymmärtämiseen ja uusien ratkaisumallien etsimiseen.
  • Koskinen, Maija (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimus käsittelee Helsingin Taidehallin merkitystä suomalaisen taiteen kehitykselle ja taidekentän toiminnalle sen ensimmäisen intendentin Bertel Hintzen toimikaudella 1928–1968. Tutkimuksessa rakennetaan kokonaiskuva Taidehallista Kunsthalle- tradition suomalaisena sovelluksena. Tutkimus määrittelee Taidehallin näyttelyprofiilin ja avaa sen näyttelytoiminnan suhteen valtiolliseen politiikkaan. Taidehallin näyttelyitä lähestytään kahdesta vallan ja vallankäytön näkökulmasta. Ensimmäinen keskittyy Taidehallin näyttelyiden, taiteen ja taidekentän suhteeseen. Se tarkastelee Taidehallia taiteen määrittelijänä taidekentän sisäisissä valtakamppailuissa. Niihin liittyneissä ns. repeämänäyttelyissä kamppailtiin hallitsevasta taidekäsityksestä. Toinen näkökulma avaa Taidehallin näyttelyiden ja taidekentän suhdetta poliittiseen vallankäyttöön. Se nostaa esiin taiteen, vallan ja politiikan välisiä kytköksiä ja käsittelee näitä ns. valtiollispoliittisia näyttelyitä politiikan välineinä. Instituutiohistoriallinen tutkimus perustuu arkisto- ja kuva-aineistoon. Se yhdistää taidehistorian, taiteen sosiologian ja poliittisen historian lähestymistapoja. Taidehallin näyttelyitä on analysoitu systemaattisen luokittelun ja aikalaiskritiikin kautta ja käsitelty tapaustutkimuksina. Teoreettisena lähtökohtana on Pierre Bourdieun taidekentän valtarakenteita ja määrittelykamppailuja painottava kenttäteoria, jota on sovellettu käyttäen Michel Grenfellin ja Cheryl Hardyn taideinstituutioanalyysimallia. Taidehallin verrokkina toimii Ateneumin taidemuseo. Taidehallin näyttelyprofiilissa korostuivat nykytaide, kansainvälisyys ja näyttelyohjelmiston monipuolisuus. Kansallisen ja kansainvälisen jännite sekä modernismia koskevat kiistat asemoivat Taidehallin pääkaupungin tärkeimmäksi näyttelyjärjestäjäksi ja kuvataiteen määrittelijäksi 1930- ja 1950-luvuilla. Siihen vaikutti merkittävästi intendentti Bertel Hintze ja hänen salliva taidekäsityksensä. 1960-luvulla Taidehalli menetti johtavan asemansa; taidekäsityksen haastajasta tuli muun taidekentän haastama. Tutkimus nostaa esiin taidekentän poliittisen ulottuvuuden ja sen kytkökset poliittiseen vallankäyttöön. Taidehalli toimi sekä Suomen ulkopolitiikan että suurvaltapolitiikan näyttämönä. Sen näyttelyt heijastivat politiikan muutoksia tarkasti ja nopeasti. Taidehallin valtiollispoliittisten näyttelyiden kautta poliittisideologista kamppailua kävivät mm. natsi-Saksa, Neuvostoliitto ja kylmän sodan kaudella Yhdysvallat. Näiden näyttelyiden tuotantomekanismi ulottui em. maiden ylimpään poliittiseen johtoon asti. Näyttelyiden joukosta löytyi selaisia, joita taidehistorian tutkimus ei ole tuntenut ja jotka oli pyyhitty pois Taidehallin muistista. Tutkimus osoittaa, että taidekentän itsestään ja taiteesta esittämä käsitys epäpoliittisena alueena on illuusio: halutessaan poliittisen vallan kenttä määritteli taidetta ja puuttui taidekentän autonomiaan. Taidehallin toiminnan poliittinen ulottuvuus ei ole yksittäistapaus; se koskee suomalaista taide- ja kulttuurikenttää laajemminkin.
  • Piludu, Vesa Matteo (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimus tarkastelee suomalaisten ja karjalaisten karhuseremoniaan liittyviä runolauluja osana kansanuskoa ja sosiaalista kontekstia. Tutkimuksessa analysoidaan kronologisesti karhunmetsästykseen liittyvän seremonian vaiheet kokonaisuudessaan, laulut pyyntiin lähtemisestä ja vaaroihin varautumisesta aina kaadetun karhun lihan rituaaliseen syömiseen ja kallon petäjään ripustamiseen. Näitä monimuotoisia ja pitkiä runolauluja kerättiin intensiivisesti 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella. Tutkimus luo kokonaiskuvan karhuseremonian eri vaiheiden merkityksistä osana kansanomaista uskonnollisuutta ja elinkeinoa. Tutkimuksen pääkysymykset ovat: miksi karhunpyynti vaati niin monimutkaisen rituaalin? Miten ja miksi kylän sekä metsän välisen rajan ylittäminen ritualisoitiin ja metsä, sen haltiat ja karhu personifioitiin? Entä miksi monet rituaaliset karhuvirret sisältävät viittauksia häälauluihin? Millä tavoin kristinusko, vauraiden karjankasvattajien ja tietäjien uskomukset vaikuttivat metsästäjien rituaaleihin muodostaen monitasoisen ja historiallisesti kerrostuneen perinteen? Tutkimus osoittaa, että karhun identiteetti muuttui rituaalin eri vaiheissa: runolauluissa karhu esiintyi milloin metsänhaltioiden jälkeläisenä tai metsästäjän sukulaisena, milloin taas morsiamena tai sulhasena, pikkulapsena tai kunnioitettuna vanhuksena. Karhu oli tiukasti sidoksissa metsänhaltioiden sukuun, mutta samaan aikaan metsästäjä korosti sen inhimillisiä piirteitä, jotta kommunikointi karhun kanssa rituaalin aikana oli mahdollista. Karhunpeijaisissa kaikille kyläläisille oli tarjolla kaadetun karhun lihaa, vaikka samaan aikaan runolauluissa karhu kuvataan elävänä päävieraana, jolle tarjotaan olutta ja kunniapaikka pöydässä. Lopuksi karhun kallo ja luut palautettiin takaisin metsään karhun myyttisille syntysijoille ja kallo ripustettiin petäjään, jotta elämänkierto ja karhun uudelleensyntyminen olisi mahdollista. Karhuvirsien analyysi osoittaa, että myös metsästäjän identiteetti vaihteli rituaalin aikana. Runolauluissa hän esitteli itsensä väkevänä miehenä, jota myyttinen ”rautapaita” tai ”rautavyö” suojeli, toisinaan taas komeana, naispuolisten metsänhaltioiden viettelijänä, milloin nöyränä orpona, joka tarvitsi metsänhaltioiden opastusta saadakseen saalista. Peijaisten aikana myös naisen rooli suhteessa karhuun vaihteli. Runolauluissa emäntä toivotti kontion lämpimästi tervetulleeksi vieraana tai sulhasena, mutta toisaalta miehet ohjasivat naisia myös suojelemaan kylän karjaa karhulta. Karhuvirsissä metsä sai vaihtelevia myyttisiä piirteitä: se esitettiin vaarallisena, pimeänä Pohjolana, joka muuttui ”mieluisaksi Mehtolaksi”, kun naispuoliset metsänhaltiat hyväksyivät metsästäjien läsnäolon tai jopa rakastuivat heihin. Runolaulujen draamalliset käännekohdat noudattivat tarkkaa rituaalista logiikkaa: ne olivat taidokkaita retorisia keinoja, joiden perimmäinen tarkoitus oli saada peijaisten kutsuvieraat eli kontio ja metsänhaltiat suopeiksi metsästäjien toimille sekä käyttäytymään että reagoimaan halutulla tavalla rituaalin eri vaiheissa. Seremonian tarkoitus ei ollut pelkästään metsänhaltioiden ja karhujen koston välttäminen, vaan myös heidän miellyttäminen, kunnioittaminen ja viihdyttäminen. Tutkimus osoittaa, että karhuseremonian keskeinen tavoite oli saada peijaisten kunniavieras, karhu, tuntemaan olonsa juhlassa niin tervetulleeksi, että se halusi tulla taloon uudelleen vieraaksi. Tämä tarkoitti, että kylän metsästysonni oli turvattu myös tulevaisuudessa.
  • Linnavalli, Tanja (Helsingin yliopisto, 2019)
    Väitöskirjassa tutkin 5–6-vuotiaiden lasten puheäänten havaitsemista ja sen yhteyksiä kielellisiin kykyihin. Selvitin myös musiikkileikkikouluun osallistumisen vaikutuksia näihin taitoihin. Tutkimuksessa mukana olevista 75 lapsesta osa osallistui musiikkileikkikouluun, osa tanssitunneille ja osa toimi ns. passiivisina kontrollilapsina. Lapsien aivovasteita puheäänten muutoksiin mitattiin neljä kertaa kahden vuoden aikana. Lisäksi lapset tekivät kielellisiä ja muita kognitiivisia taitoja mittaavia testejä. Kielelliset kyvyt kehittyivät nopeammin lapsilla, jotka osallistuivat musiikkileikkikouluun kuin muilla lapsilla. Kielellisten taitojen paraneminen näkyi äänteiden prosessointitaitoja ja sanavarastoa mittaavissa testeissä ja oli sidoksissa musiikkileikkikouluun osallistumisen kestoon. Musiikkileikkikoulu ei vaikuttanut ei-kielellistä älykkyyttä ja toiminnanohjauksen taitoja mittaavien testien tuloksiin, eikä myöskään muokannut lasten puheäänteiden muutosten erottelua aivoissa. Tutkimuksen aikana puheäänteiden muutosten erottelu aivoissa kehittyi. Näyttääkin siltä, että lasten kuuloerottelukyky kehittyy vielä 5–6-vuoden iässä päivittäin kuultavien puheäänten suhteen. Lisäksi tulosten mukaan lasten puheäänten erottelu aivoissa on yhteydessä kielellisiin taitoihin siten, että lapsilla, jotka suoriutuivat paremmin äänteiden prosessoinnin testistä, oli suuremmat aivovasteet puheäänten muutoksille. Väitöskirjani tulokset korostavat puheäänten muutoksien synnyttämien aivovasteiden käyttökelpoisuutta i) kielellisten taitojen ja ii) lasten kuuloerottelukyvyn kehityksen selvittämisessä sekä suosittelevat iii) lapsen kehitystason huomioon ottavan musiikkitoiminnan käyttämistä lasten kielellisen kehityksen tukemiseen.
  • Pakkala, Maria (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä monografiaväitöskirjassa tarkastellaan Ayatollah M. H. Fadlallahin käsitystä juutalaisista ja kristityistä. Fadlallah (1935‒2010) oli yksi aikamme tärkeimmistä shiialaisia Koraanin tulkitsijoista ja ajattelijoista, jota pidetään Hizbollahin keskeisenä ideologina. Tutkimuksen keskeisin lähde on Fadlallahin 25-osainen Koraanin selitysteos, jonka lisäksi lähteinä käytetään muutakin hänen runsasta tuotantoaan. Väitöskirjassa tuodaan esille Fadlallahin suhtautumista juutalaisiin ja kristittyihin, vertaillaan hänen ajatusmaailmaansa muihin islamistisiin ajattelijoihin ja analysoidaan modernin islamismin ajatusmaailmaa. Keskiössä on Koraanin tulkitsijoiden suhtautuminen juutalaisiin ja kristittyihin. Tutkimus tuo esille islamismin pragmaattisuuden ja paljastaa sen pitkän tähtäimen päämäärän: Voidaan katsoa, että Fadlallahin teologiassa lopulta kaikki tiet vievät islamilaiseen valtioon. Islamismin pragmaattisuus tulee erityisesti esille siinä, miten poliittiset seikat vaikuttavat pyhän tekstin selittämiseen. Tutkimuksessa esitetään kolme Fadlallahin pääperiaatetta koskien juutalaisia ja kristittyjä. Ensimmäinen periaate on, että islam korvaa juutalaisuuden ja kristinuskon: Ennen islamia tulleet monoteistiset uskonnot ovat osa progressiivista jumalallista ilmoitusta ja ovat jumalallisen ohjauksen lähde, mutta vain seuraavaan ilmoitukseen asti. Koraani on viimeinen pyhä kirjoitus. Toinen periaate on Tooran ja Evankeliumin vain osittainen luotettavuus, koska niitä on enemmän tai vähemmän vääristelty. Kolmas periaate on juutalaisten ja kristittyjen kohtaaminen ja kohteleminen teorian ja käytännön tasoilla. Fadlallahin mukaan islam kutsuu seuraajiaan rauhanomaisiin suhteisiin juutalaisten ja kristittyjen kanssa niin kauan, kun nämä eivät ole epäoikeudenmukaisia muslimeja kohtaan, jolloin heihin kohdistuva hyökkäys on perusteltua ja rauhanomaiset suhteet heidän kanssaan ovat joko epätoivottavia tai kiellettyjä. Fadlallah ammentaa juutalaisvastaisia ajatuksia mm. quṭbismista ja länsimaisesta antisemitismistä. Tässä tutkimuksessa päädytään siihen, että Fadlallahin suvaitsevampi suhtautuminen kristittyihin ja vihamielinen suhtautuminen juutalaisiin perustuu pääosin sosiopoliittisiin seikkoihin.
  • Mäcklin, Harri (Helsingin yliopisto, 2019)
    Taidekokemuksista puhuttaessa sanotaan usein, että taideteoksella on kyky viedä meidät johonkin toisaalle kuin missä konkreettisesti olemme: maalauksen kuvaamaan maisemaan, romaanin maailmaan tai elokuvan tapahtumien keskelle. Mutta mihin tarkalleen ottaen menemme, kun uppoudumme taideteokseen? Teoksen äärellä saatamme unohtaa itsemme ja käsityksemme ajasta ja paikasta, mutta emme silti voi sanoa olevamme teoksen maailmassa samalla tavoin kuin olemme varsinaisessa maailmassa. Missä siis on tämä ”toisaalla”, johon teos meidät imaisee? Tutkimukseni tarkastelee esteettisen uppoutumisen kokemusta hermeneuttisen ja eksistentiaalisen fenomenologian näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on topologinen tulkinta Martin Heideggerin fenomenologiasta, joka korostaa inhimillisen olemassaolon paikkasidonnaisuutta: löydämme itsemme aina ”täältä”, keskeltä ajallis-tilallista ja mielekkäästi jäsentynyttä maailmaa, eikä olemassaolomme ole ajateltavissa irrallaan tästä maailmassa-olemisesta. Tutkimukseni keskeinen väite on, että esteettinen uppoutuminen voidaan järjestelmällisesti kuvata hetkellisenä muutoksena kokijan maailmassa-olemisen perusrakenteissa. Esitän, että esteettisessä uppoutumisessa kokijan käsitys paikastaan ”täällä” hämärtyy, kun vuorovaikutus teoksen kanssa muokkaa kokijan käsitystä ajasta, tilasta, minuudesta ja maailman merkityksellisestä jäsentymisestä. Lopputuloksena on hetkellinen kokemus ”toisaalla” olemisesta, eräänlainen putoaminen eksistentiaaliseen välitilaan elämismaailman ja teoksen maailman välissä. Näin tutkimus osoittaa, että usein triviaalina mielihyväkokemuksena käsitetty esteettinen uppoutuminen liittyy perustavanlaatuisilla tavoilla inhimillisen maailmassa-olemisen rakenteisiin ja rajoihin. Esteettinen uppoutuminen on metodologisesti haastava kohde fenomenologiselle kuvaukselle, sillä uppoutumiskokemukseen ei ole suoraa reflektiivistä pääsyä. Tutkimukseni kehittää epäsuoran fenomenologisen kuvauksen metodia, jossa esteettistä uppoutumista lähestytään tarkastelemalla, miten se häiritsee tai muuttaa sellaisia arkisen kokemuksen perusrakenteita, joihin meillä on suorempi pääsy. Näin tutkimukseni valottaa esteettisen uppoutumisen ohella ylipäätään fenomenologisen estetiikan metodologisia ennakkoehtoja.
  • Hämeen-Anttila, Virpi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Väitöskirja on poikkitieteellinen: sen oppialat ovat Etelä-Aasian tutkimus ja yleinen kirjallisuustiede. Se käsittelee kehyskertomusrakenteen syntyä ja kehitystä Intian kirjallisuudessa ajanjaksolla 1200 eaa - 300 jaa. Tärkeimpänä tutkimusmateriaalina ovat Rigvedan runot (1200 - 1000 eaa), Brahmanat eli vedan selitystekstit, joihin on upotettu tarinoita (900 - 600 eaa), ja Mahabharata-eepos (500 eaa - 300 eaa). Sanskritinkielistä materiaalia on lähestytty sekä perinteisen filologian että modernin kirjallisuustieteen, etupäässä narratologian keinoin. Näin laajaa poikkitieteellistä tutkimusta ei aiheesta ole koskaan ennen tehty. Tutkimuksen päätavoite on ollut kuvata, miten kehyskertomusrakenne syntyi ja kehittyi. Vanhemman veda-ajan aineistoa on sen lähes ylittämättömästä vaikeudesta huolimatta analysoitu narratologian välineillä, jotta voitaisiin tunnistaa kehysrakenteen varhaismuotoja ja tekstuaalisen kehystämisen periaatteiden kehittymistä. Toinen suururakka on ollut avata jättiläismäinen Mahabharata-eepos analyysille, jota myös narratologit voisivat hyödyntää. Pyrkimys on ollut osoittaa, että kehysrakenne on ollut Intiassa tärkeä ja jopa ainoa keino välittää kertomusperinnetta ja siirtää sitä katoavasta suullisesta traditiosta kirjalliseen. Kirjallisten aiheiden ja tarinoiden systemaattinen kierrätys läpi vuosisatojen on työn punainen lanka. Tutkimuksessa on haluttu saattaa hankalasti avautuva materiaali osaksi nykyaikaista narratologista keskustelua. Siihen sisältyy myös narratologian kannalta haastavia hypoteeseja, jotka koskevat narratiivin ja kehyskertomuksen määritelmiä ja tekstityyppien rajoja. Etelä-Aasian tutkimuksen alalla väitöskirja kyseenalaistaa kehyksen synnystä aiemmin esitetyn ns. rituaaliteorian ja pyrkii kehittämään sitä vahvemman tekstilähtöisen mallin. Tavoitteet ovat kunnianhimoisia, joten työ on laaja. Vaikka kaikkiin kysymyksiin ei ole löytynyt eikä ole haluttu antaakaan vastausta materiaalin erikoisluonteen takia, väitöskirjan tulokset tuovat uutta tietoa ja ennen kaikkea tuoreita näkökulmia vanhaan aineistoon. Kaukaisen kulttuurin ikivanhat tekstit ovat koulutetuille tutkijoillekin monien muurien takana. On silti syytä koettaa purkaa perinnettä, jossa kirjallisuudentutkimuksen materiaali rajautuu moderniin läntiseen kulttuuriin. Sitä seuraa teoreettisia vinoutumia. Siksikin uskon, että väitöskirjatyöni on uraauurtava.
  • Laamanen, Erika (Helsingin yliopisto, 2018)
    Väitöskirja käsittelee Lauri Viidan (1916−1965) poetiikkaa sellaisena kuin se ilmenee hänen runoteoksissaan Betonimylläri (1947), Kukunor. Satu ihmislapsille (1949), Käppyräinen (1954) ja Suutarikin, suuri viisas (1961). Runoja, jotka tarkastelevat omaa poeettista olemustaan, kutsutaan metalyriikaksi. Hyödyntämällä Eva Müller-Zettelmannin metalyriikan teoriaa ja Shlomith Rimmon-Kenanin kirjallisuuden teemojen analyysimalleja tutkimus kysyy, miten Viita käsittelee poetiikkaansa runoissaan, mitä poetiikan teemoja hän korostaa ja miksi. Lisäksi tutkimus pohtii, mikä on Viidan poetiikan suhde 1950-luvun modernismiin. Tutkimus tarkastelee viittä keskeistä poetiikan kategoriaa: suhdetta kirjallisuuden traditioon, tekijää eli runoilijaa, luomisprosessia, artefaktia eli runoa ja runouden vastaanottoa. Väitöskirjan viisi analyysilukua jakautuvat kategorioiden mukaan. Luku 2 käsittelee runoja, joissa Viita pohtii suhdettaan edeltävään kirjalliseen epookkiin sekä aikalaisiinsa. Luku 3 tutkii sitä, miten Viita kuvaa runoilijoita teoksissaan ja miten hän ymmärtää runoilijan roolin yhteiskunnassa. Luku 4 keskittyy luomisprosessiin, luku 5 puolestaan koskee runoja, joiden teemana on taideteos, runo. Luku 6 käsittelee satiirisia runoja, joissa Viita kommentoi aikalaistensa tapoja lukea runoutta ja heidän suhdettaan kirjallisuuteen yleensä. Analyysiluvut osoittavat, että pyrkimys yhdistää ideaali maailmanjärjestys reaaliseen ulkomaailmaan on keskeinen Viidan poetiikassa. Piirre liittyy läheisesti kysymykseen siitä, mikä on Viidan suhde niin romantiikan ja symbolismin traditioihin kuin modernismiinkin. Siinä missä ajatus ideaalista maailmanjärjestyksestä palautuu kirjallisuuden traditioon, moderni maailmankuva estää Viitaa täysin uskomasta siihen, että ideaali on saavutettavissa. Konflikti on keskeinen myös modernismissa. Vaikka Viidan ratkaisu ongelmaan on toinen kuin esimerkiksi sellaisen modernistin kuin Paavo Haavikko, tutkimus väittää, että eroavaisuuksista huolimatta Viitaa askarruttivat samat poeettiset ongelmat kuin hänen aikalaisiaan.
  • Järviö, Nina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Kansalaisaloitteesta tasa-arvoisen avioliittolain puolesta tuli kautta aikain ensimmäinen suomalainen kansalaisaloite, jonka esittämä lakiuudistus on hyväksytty eduskunnan käsittelyssä. Aloitetta ajoi poikkeuksellisen näkyvästi Tahdon2013-kampanja, ja lähes kaikilla vaikutti olevan mielipide siitä, tulisiko samaa sukupuolta olevien parien avioliitot mahdollistaa vai ei. 2010-luvulle tultaessa Suomessa käynnistyi myös toinen lhbti-poliittinen keskustelu, kun kansalaistoimijat ryhtyivät ajamaan translain (laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta) uusimista. Nouseva transpolitiikka ei kuitenkaan saanut samanlaista huomiota osakseen kuin avioliittolakikeskustelu. Väitöskirjan tutkimuskohteena on vuosien 2010–2015 välinen suomalainen kansalaistoiminta, jonka tavoitteena oli saada aikaan lainsäädännöllinen muutos seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuolen moninaisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Työssä tarkastellaan ja verrataan samaa sukupuolta olevien parien avioliitto-oikeutta ajanutta Tahdon2013-kampanjaa ja transihmisten sukupuolen juridiseen vahvistamiseen liittyvien käytäntöjen uudistuksen eteen tehtyä translakityötä. Minkälaisia polkuja kansalaistoimijat rakensivat vaikuttamistyölleen? Ketkä keskusteluissa näkyivät ja ketkä jäivät sen ulkopuolelle? Miten uudistuksia vastustettiin ja miten avioliittolaki sekä translaki kytkeytyivät käsityksiin Suomesta tasa-arvon mallimaana? Tutkimus tuo esiin niitä eri tapoja, joilla seksuaali- ja sukupuolipoliittista kansalaistoimintaa tehtiin 2010-luvun ensimmäisen puoliskon aikana. Tutkimuksessa muun muassa analysoidaan kansalaisaloiteinstituution vaikutuksia kansalaistoimintaan ja kansalaisjärjestöjen muodostamia koalitioita. Väitöskirjassa tehdään myös näkyväksi sitä, kuinka brändäys, kuluttaminen ja poliittinen toiminta risteävät ja kohtaavat yhä tiheämmin. Analysoimalla erikseen samaa sukupuolta oleviin pareihin liittyvää avioliittolakikampanjaa ja transihmisiin kytkeytyvää translakityötä väitöskirja osoittaa samankaltaisuuksien lisäksi niitä eroja, joita homoseksuaalisuudesta ja transihmisyydestä käytyihin poliittisiin keskusteluihin sisältyy. Esimerkiksi kansalaistoiminnan suhde suomalaisuuteen vaihteli tavalla, joka osoittaa kuinka hankalaa transihmisyyden yhdistäminen suomalaisuuteen on samaa sukupuolta oleviin pareihin verrattuna. Toisaalta sekä Tahdon2013-kampanjaa että translakityötä edistäneet kansalaistoimijat kuitenkin tukeutuivat mielikuvaan Suomesta eräänlaisena tasa-arvon ja ihmisoikeuksien edelläkävijänä, minkä avulla lainsäädäntöuudistuksia perusteltiin. Väitöskirjan ensisijainen tutkimusaineisto koostuu yli 150 erillisestä kansalaistoimijoiden laatimasta tekstistä sekä yhdeksästä kansalaistoimijoiden parissa tehdystä puolistrukturoidusta haastattelusta. Aineistoa on analysoitu feministisen lähiluvun avulla paikantamalla erilaisia polkuja, joita kulkemalla kansalaistoimijat pyrkivät saavuttamaan tavoitteensa. Tutkimus on ensimmäinen tieteellinen teos, jossa keskitytään laajasti niin Tahdon2013-kampanjaan kuin translain uudistamista vaativaan kansalaistoimintaan. Työ lisää tietoa suomalaisella queer- ja transtutkimuksen, sosiaalisten liikkeiden tutkimuksen sekä tasa-arvotutkimuksen kentällä. Vaikka molemmat tutkimustapaukset kytkeytyvät nimenomaan lainsäädännöllisiin keskusteluihin, heijastavat ne laajemmin sitä, miten homoseksuaalisuuteen ja transihmisyyteen liittyviä kysymyksiä käsiteltiin ja voitiin käsitellä Suomessa 2010-luvulle tultaessa.

Näytä lisää