Humanistinen tiedekunta

 

Uusimmat julkaisut

  • Mäcklin, Harri (Helsingin yliopisto, 2019)
    Taidekokemuksista puhuttaessa sanotaan usein, että taideteoksella on kyky viedä meidät johonkin toisaalle kuin missä konkreettisesti olemme: maalauksen kuvaamaan maisemaan, romaanin maailmaan tai elokuvan tapahtumien keskelle. Mutta mihin tarkalleen ottaen menemme, kun uppoudumme taideteokseen? Teoksen äärellä saatamme unohtaa itsemme ja käsityksemme ajasta ja paikasta, mutta emme silti voi sanoa olevamme teoksen maailmassa samalla tavoin kuin olemme varsinaisessa maailmassa. Missä siis on tämä ”toisaalla”, johon teos meidät imaisee? Tutkimukseni tarkastelee esteettisen uppoutumisen kokemusta hermeneuttisen ja eksistentiaalisen fenomenologian näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on topologinen tulkinta Martin Heideggerin fenomenologiasta, joka korostaa inhimillisen olemassaolon paikkasidonnaisuutta: löydämme itsemme aina ”täältä”, keskeltä ajallis-tilallista ja mielekkäästi jäsentynyttä maailmaa, eikä olemassaolomme ole ajateltavissa irrallaan tästä maailmassa-olemisesta. Tutkimukseni keskeinen väite on, että esteettinen uppoutuminen voidaan järjestelmällisesti kuvata hetkellisenä muutoksena kokijan maailmassa-olemisen perusrakenteissa. Esitän, että esteettisessä uppoutumisessa kokijan käsitys paikastaan ”täällä” hämärtyy, kun vuorovaikutus teoksen kanssa muokkaa kokijan käsitystä ajasta, tilasta, minuudesta ja maailman merkityksellisestä jäsentymisestä. Lopputuloksena on hetkellinen kokemus ”toisaalla” olemisesta, eräänlainen putoaminen eksistentiaaliseen välitilaan elämismaailman ja teoksen maailman välissä. Näin tutkimus osoittaa, että usein triviaalina mielihyväkokemuksena käsitetty esteettinen uppoutuminen liittyy perustavanlaatuisilla tavoilla inhimillisen maailmassa-olemisen rakenteisiin ja rajoihin. Esteettinen uppoutuminen on metodologisesti haastava kohde fenomenologiselle kuvaukselle, sillä uppoutumiskokemukseen ei ole suoraa reflektiivistä pääsyä. Tutkimukseni kehittää epäsuoran fenomenologisen kuvauksen metodia, jossa esteettistä uppoutumista lähestytään tarkastelemalla, miten se häiritsee tai muuttaa sellaisia arkisen kokemuksen perusrakenteita, joihin meillä on suorempi pääsy. Näin tutkimukseni valottaa esteettisen uppoutumisen ohella ylipäätään fenomenologisen estetiikan metodologisia ennakkoehtoja.
  • Hämeen-Anttila, Virpi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Väitöskirja on poikkitieteellinen: sen oppialat ovat Etelä-Aasian tutkimus ja yleinen kirjallisuustiede. Se käsittelee kehyskertomusrakenteen syntyä ja kehitystä Intian kirjallisuudessa ajanjaksolla 1200 eaa - 300 jaa. Tärkeimpänä tutkimusmateriaalina ovat Rigvedan runot (1200 - 1000 eaa), Brahmanat eli vedan selitystekstit, joihin on upotettu tarinoita (900 - 600 eaa), ja Mahabharata-eepos (500 eaa - 300 eaa). Sanskritinkielistä materiaalia on lähestytty sekä perinteisen filologian että modernin kirjallisuustieteen, etupäässä narratologian keinoin. Näin laajaa poikkitieteellistä tutkimusta ei aiheesta ole koskaan ennen tehty. Tutkimuksen päätavoite on ollut kuvata, miten kehyskertomusrakenne syntyi ja kehittyi. Vanhemman veda-ajan aineistoa on sen lähes ylittämättömästä vaikeudesta huolimatta analysoitu narratologian välineillä, jotta voitaisiin tunnistaa kehysrakenteen varhaismuotoja ja tekstuaalisen kehystämisen periaatteiden kehittymistä. Toinen suururakka on ollut avata jättiläismäinen Mahabharata-eepos analyysille, jota myös narratologit voisivat hyödyntää. Pyrkimys on ollut osoittaa, että kehysrakenne on ollut Intiassa tärkeä ja jopa ainoa keino välittää kertomusperinnetta ja siirtää sitä katoavasta suullisesta traditiosta kirjalliseen. Kirjallisten aiheiden ja tarinoiden systemaattinen kierrätys läpi vuosisatojen on työn punainen lanka. Tutkimuksessa on haluttu saattaa hankalasti avautuva materiaali osaksi nykyaikaista narratologista keskustelua. Siihen sisältyy myös narratologian kannalta haastavia hypoteeseja, jotka koskevat narratiivin ja kehyskertomuksen määritelmiä ja tekstityyppien rajoja. Etelä-Aasian tutkimuksen alalla väitöskirja kyseenalaistaa kehyksen synnystä aiemmin esitetyn ns. rituaaliteorian ja pyrkii kehittämään sitä vahvemman tekstilähtöisen mallin. Tavoitteet ovat kunnianhimoisia, joten työ on laaja. Vaikka kaikkiin kysymyksiin ei ole löytynyt eikä ole haluttu antaakaan vastausta materiaalin erikoisluonteen takia, väitöskirjan tulokset tuovat uutta tietoa ja ennen kaikkea tuoreita näkökulmia vanhaan aineistoon. Kaukaisen kulttuurin ikivanhat tekstit ovat koulutetuille tutkijoillekin monien muurien takana. On silti syytä koettaa purkaa perinnettä, jossa kirjallisuudentutkimuksen materiaali rajautuu moderniin läntiseen kulttuuriin. Sitä seuraa teoreettisia vinoutumia. Siksikin uskon, että väitöskirjatyöni on uraauurtava.
  • Laamanen, Erika (Helsingin yliopisto, 2018)
    Väitöskirja käsittelee Lauri Viidan (1916−1965) poetiikkaa sellaisena kuin se ilmenee hänen runoteoksissaan Betonimylläri (1947), Kukunor. Satu ihmislapsille (1949), Käppyräinen (1954) ja Suutarikin, suuri viisas (1961). Runoja, jotka tarkastelevat omaa poeettista olemustaan, kutsutaan metalyriikaksi. Hyödyntämällä Eva Müller-Zettelmannin metalyriikan teoriaa ja Shlomith Rimmon-Kenanin kirjallisuuden teemojen analyysimalleja tutkimus kysyy, miten Viita käsittelee poetiikkaansa runoissaan, mitä poetiikan teemoja hän korostaa ja miksi. Lisäksi tutkimus pohtii, mikä on Viidan poetiikan suhde 1950-luvun modernismiin. Tutkimus tarkastelee viittä keskeistä poetiikan kategoriaa: suhdetta kirjallisuuden traditioon, tekijää eli runoilijaa, luomisprosessia, artefaktia eli runoa ja runouden vastaanottoa. Väitöskirjan viisi analyysilukua jakautuvat kategorioiden mukaan. Luku 2 käsittelee runoja, joissa Viita pohtii suhdettaan edeltävään kirjalliseen epookkiin sekä aikalaisiinsa. Luku 3 tutkii sitä, miten Viita kuvaa runoilijoita teoksissaan ja miten hän ymmärtää runoilijan roolin yhteiskunnassa. Luku 4 keskittyy luomisprosessiin, luku 5 puolestaan koskee runoja, joiden teemana on taideteos, runo. Luku 6 käsittelee satiirisia runoja, joissa Viita kommentoi aikalaistensa tapoja lukea runoutta ja heidän suhdettaan kirjallisuuteen yleensä. Analyysiluvut osoittavat, että pyrkimys yhdistää ideaali maailmanjärjestys reaaliseen ulkomaailmaan on keskeinen Viidan poetiikassa. Piirre liittyy läheisesti kysymykseen siitä, mikä on Viidan suhde niin romantiikan ja symbolismin traditioihin kuin modernismiinkin. Siinä missä ajatus ideaalista maailmanjärjestyksestä palautuu kirjallisuuden traditioon, moderni maailmankuva estää Viitaa täysin uskomasta siihen, että ideaali on saavutettavissa. Konflikti on keskeinen myös modernismissa. Vaikka Viidan ratkaisu ongelmaan on toinen kuin esimerkiksi sellaisen modernistin kuin Paavo Haavikko, tutkimus väittää, että eroavaisuuksista huolimatta Viitaa askarruttivat samat poeettiset ongelmat kuin hänen aikalaisiaan.
  • Järviö, Nina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Kansalaisaloitteesta tasa-arvoisen avioliittolain puolesta tuli kautta aikain ensimmäinen suomalainen kansalaisaloite, jonka esittämä lakiuudistus on hyväksytty eduskunnan käsittelyssä. Aloitetta ajoi poikkeuksellisen näkyvästi Tahdon2013-kampanja, ja lähes kaikilla vaikutti olevan mielipide siitä, tulisiko samaa sukupuolta olevien parien avioliitot mahdollistaa vai ei. 2010-luvulle tultaessa Suomessa käynnistyi myös toinen lhbti-poliittinen keskustelu, kun kansalaistoimijat ryhtyivät ajamaan translain (laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta) uusimista. Nouseva transpolitiikka ei kuitenkaan saanut samanlaista huomiota osakseen kuin avioliittolakikeskustelu. Väitöskirjan tutkimuskohteena on vuosien 2010–2015 välinen suomalainen kansalaistoiminta, jonka tavoitteena oli saada aikaan lainsäädännöllinen muutos seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuolen moninaisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Työssä tarkastellaan ja verrataan samaa sukupuolta olevien parien avioliitto-oikeutta ajanutta Tahdon2013-kampanjaa ja transihmisten sukupuolen juridiseen vahvistamiseen liittyvien käytäntöjen uudistuksen eteen tehtyä translakityötä. Minkälaisia polkuja kansalaistoimijat rakensivat vaikuttamistyölleen? Ketkä keskusteluissa näkyivät ja ketkä jäivät sen ulkopuolelle? Miten uudistuksia vastustettiin ja miten avioliittolaki sekä translaki kytkeytyivät käsityksiin Suomesta tasa-arvon mallimaana? Tutkimus tuo esiin niitä eri tapoja, joilla seksuaali- ja sukupuolipoliittista kansalaistoimintaa tehtiin 2010-luvun ensimmäisen puoliskon aikana. Tutkimuksessa muun muassa analysoidaan kansalaisaloiteinstituution vaikutuksia kansalaistoimintaan ja kansalaisjärjestöjen muodostamia koalitioita. Väitöskirjassa tehdään myös näkyväksi sitä, kuinka brändäys, kuluttaminen ja poliittinen toiminta risteävät ja kohtaavat yhä tiheämmin. Analysoimalla erikseen samaa sukupuolta oleviin pareihin liittyvää avioliittolakikampanjaa ja transihmisiin kytkeytyvää translakityötä väitöskirja osoittaa samankaltaisuuksien lisäksi niitä eroja, joita homoseksuaalisuudesta ja transihmisyydestä käytyihin poliittisiin keskusteluihin sisältyy. Esimerkiksi kansalaistoiminnan suhde suomalaisuuteen vaihteli tavalla, joka osoittaa kuinka hankalaa transihmisyyden yhdistäminen suomalaisuuteen on samaa sukupuolta oleviin pareihin verrattuna. Toisaalta sekä Tahdon2013-kampanjaa että translakityötä edistäneet kansalaistoimijat kuitenkin tukeutuivat mielikuvaan Suomesta eräänlaisena tasa-arvon ja ihmisoikeuksien edelläkävijänä, minkä avulla lainsäädäntöuudistuksia perusteltiin. Väitöskirjan ensisijainen tutkimusaineisto koostuu yli 150 erillisestä kansalaistoimijoiden laatimasta tekstistä sekä yhdeksästä kansalaistoimijoiden parissa tehdystä puolistrukturoidusta haastattelusta. Aineistoa on analysoitu feministisen lähiluvun avulla paikantamalla erilaisia polkuja, joita kulkemalla kansalaistoimijat pyrkivät saavuttamaan tavoitteensa. Tutkimus on ensimmäinen tieteellinen teos, jossa keskitytään laajasti niin Tahdon2013-kampanjaan kuin translain uudistamista vaativaan kansalaistoimintaan. Työ lisää tietoa suomalaisella queer- ja transtutkimuksen, sosiaalisten liikkeiden tutkimuksen sekä tasa-arvotutkimuksen kentällä. Vaikka molemmat tutkimustapaukset kytkeytyvät nimenomaan lainsäädännöllisiin keskusteluihin, heijastavat ne laajemmin sitä, miten homoseksuaalisuuteen ja transihmisyyteen liittyviä kysymyksiä käsiteltiin ja voitiin käsitellä Suomessa 2010-luvulle tultaessa.
  • Varje, Pekka (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tarkastelen tässä väitöskirjassa ideaalityöntekijän muutosta fordistisen organisaation rationaalisesta ja kurinalaisesta alaisesta kohti jälkifordistisen organisaation emotionaalista ja yksilöllistynyttä subjektia suomalaisessa työelämässä 1940-luvulta 2000-luvulle. Vertailen ideaalityöntekijän julkisia representaatioita työntekijöiden omiin kokemuksiin samalta aikakaudelta. Tavoitteenani on arvioida kriittisesti stereotyyppisiä kuvia fordistisesta ja jälkifordistisesta organisaatiosta. Artikkelimuotoisen väitöskirjan kahdessa ensimmäisessä artikkelissa tutkin ideaalijohtajan muutosta Helsingin Sanomien työpaikkailmoituksissa 1940-luvulta 2000-luvulle. Kolmas artikkeli käsittelee työelämäkuvausten muutosta julkisissa työterveyskeskusteluissa. Neljäs artikkeli keskittyy teollisuustyöntekijöiden kokemuksiin toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa. Viidennessä artikkelissa vertailen johdon ja työntekijöiden erilaisia käsityksiä johtamismallien muutoksesta Suomen Työväen Säästöpankissa 1980-luvulla. Tutkimustulokset osoittavat, että työtekijän tunteiden ja persoonan roolit ovat kasvaneet ideaalityöntekijän representaatioissa vuosikymmenten aikana. Työpaikkailmoitukset ovat vähitellen keskittyneet yhä enemmän sellaisiin ominaisuuksiin kuin yhteistyökyky, innovatiivisuus, motivaatio ja joustamiskyky. Myös julkiset työterveyskeskustelut ovat alkaneet painottaa työpaikan sosiaalisia suhteita, tiimityötä ja jaettua innostusta 1980-luvulta alkaen. Toisaalta teollisuustyöntekijöiden kokemukset sotien jälkeisen Suomen työpaikoista osoittavat, että nämä työpaikat eivät olleet ollenkaan niin rationalisoituja ja joustamattomia kuin stereotyyppiset kuvat fordistisesta organisaatiosta antavat ymmärtää. Lisäksi pankkityöntekijöiden kokemukset osoittavat, että vastakkainasettelua byrokraattisen ja joustavan organisaation välillä saatettiin käyttää ideologisena välineenä organisaatiomuutosten läpiviemiseen. Yhteenvetona vaikuttaa siltä, että käsitykset fordistisen organisaation rationaalisuudesta ja jälkifordistisen organisaation joustavuudesta osittain perustuvat myyteille. Nämä myytit voivat piilottaa historiallisia jatkuvuuksia ja luoda ideologisesti värittyneitä mielikuvia organisaatiomuutosten suunnasta. Ne legitimoivat managerialisista vallankäyttöä ja korostavat työntekijöiden roolia työmarkkinoiden yksilöllistyneinä subjekteina.
  • Fremer, Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    The cultural emancipation of the 1960s changed the speech culture in Europe, and even more so in the Nordic countries. In Sweden, address practices underwent a change from an intricate system of honorifics, titles and names, to a nearly universal use of the informal 2nd person singular du. This process, often called the “du-reform”, was more forceful than the corresponding processes of informalization around the same period in other languages, e.g. in English, French, and German. The Swedish du-reform was also a driving force that influenced other languages. Most studies on the du-reform have, however, been based on reported usage. This lack of information about actual usage of address terms in context is what I am focusing on in this study. My study compares forms of address in Swedish advertising films over time, from 1915 up to present times. Results show that the common understanding of the du-reform, as taking place very quickly (usually dated to 1967), needs modification. In the advertising films signs of a change underway are evident from the late 1950s, and the new system had not been properly settled on until the early 1970s. Moreover, the old system of address is not as strictly limited to formal address by titles as has been suggested in previous research. The du-reform is a prime example of language change, with the address system being in a transitional state over a course of fifteen years. I explain this change in terms of democratization, informalization, intimization and conversationalization. The du-reform is one of many simultaneous changes that can be observed in both language, society and culture, as it appears in the films. Keywords: address practice, Swedish, advertising films, language change, sociolinguistics
  • Roth, Tim (Helsingin yliopisto, 2018)
    Ikoma ja ngoreme ovat Luoteis-Tansaniassa Maran alueella puhuttuja bantukieliä. Ne ovat toistensa lähisukukieliä ja molemmat uhanalaisia. Ikoman puhujia on noin 15000, ngoremen puhujia noin 55000. Maran alueella puhutaan noin 20 bantukieltä, joista vain pari on dokumentoitu. Alue on yksi itäisen Afrikan ensimmäisiä alueita, joille bantukielten puhujat noin 2000 vuotta sitten levisivät nykyisen Kamerunin seuduilta ja siten keskeinen bantukielten historian ja kielikontaktien tutkimuksen kannalta. Bantukielten verbijärjestelmissä on tyypillisesti useita aikamuotoja, mutta ikomassa ja ngoremessa on vain yksi menneen ajan muoto. Ikoman ja ngoremen verbijärjestelmät perustuvat bantukielille epätyypillisesti päättynyttä tekemistä ilmaisevan perfektiivisen ja päättymätöntä tekemistä ilmaisevan imperfektiivisen aspektin eroon, kun taas ajan ilmaiseminen verbimuodoilla on myöhempää kehitystä. Molemmissa kielissä on lisäksi progressiivinen, habituaalinen, persistiivinen ja situatiivinen aspekti, mutta vain ikomassa on lisäksi perfektimuoto. Vaikka evidentiaalisuus on Afrikassa harvinaista, ikoman perfektimuoto ja perfektiivinen aspekti ilmaisevat myös eroa silminnäkijähavainnon ja toisen käden tiedon välillä. Tämän väitöskirjan keskeinen tavoite on kuvailla ja analysoida ikoman ja ngoremen verbiaspektijärjestelmä: kieliopillista ja leksikaalista aspektia sekä verbien semanttista järjestelmää ja sitä, miten nämä toimivat yhdessä sekä muodon että merkityksen kannalta. Mukana analyysissä ovat sekä yksinkertaiset että perifrastiset verbirakenteet. Työssä käytetty aineisto on kerätty kenttätöissä Maran alueella vuosina 2014, 2016 ja 2018. Täydentävänä aineistona on käytetty SIL Internationalin aiemmin julkaisematonta aineistoa, joka sisältää esimerkiksi suullisen perinteen tarinoita sekä otteita raamatunkäännöksistä. Tämä tutkimus on myös vertaileva ja osoittaa, että jopa hyvin läheisillä sukulaiskielillä voi olla merkitykseltään varsin erilaisia verbijärjestelmiä, vaikka ne olisivat muodollisesti lähes samanlaiset. Tämän mikrovariaation ymmärtäminen auttaa hahmottamaan sitä, miten nämä verbijärjestelmät ovat kehittyneet ja millaisia kielioppillistumisia niissä on tapahtunut. Historiallinen todistusaineisto osoittaa siihen suuntaan, että ikoman ja ngoremen verbijärjestelmissä aikamuodot eivät ole missään vaiheessa vähentyneet, vaan ne ovat säilyttäneet nigeriläis-kongolaisen kantakielen aspektiperusteisen järjestelmän. Maran alue Viktoria-järven rantamilla onkin yksi ensimmäisiä seutuja itäisessä Afrikassa, johon bantukielten puhujat muuttivat arviolta pari tuhatta vuotta sitten, joten alueen kielihistorian selvittäminen valottaa koko itäisen Afrikan esihistoriaa ja edistää sen tutkimusta. Tutkimus on toteutettu osana Koneen Säätiön rahoittamaa nelivuotista hanketta “Kielellinen variaatio historiallisten suhteiden ja kielikontaktien mittarina: neljän Maran läänin bantukielen kuvaus (Tansania)”. Hankkeen yhteistyökumppanit Maran alueella hyödyntävät tutkimuksen tuloksia alueen kielten kirjoitusjärjestelmien ja kirjakielten luomisessa sekä lukutaitokampanjoissa.
  • Sahari, Aaro (Helsingin yliopisto, 2018)
    Valtio ja suurteollisuuden synty: Laivanrakennusteollisuuden kehittyminen yhteiskunnallisissa teknopoliittisissa järjestelmissä Suomessa 1918–1954 Tässä tutkimuksessa sotakorvausten, valtion teollisuuspolitiikan, idänkaupan ja laivanrakennusteollisuuden historiat asetetaan yhdeksi kokonaisuudeksi. Makrotalouden yleisten kasvukertomusten ja idänkaupan veijaritarinoiden katveet tulevat yksityiskohtaisesti käsitellyiksi. Teknologia ja sen rakentajat nousevat esiin politiikan ja talouden tuttujen kertomusten takaa täydentäen kertomusta suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä. Sotakorvaukset eivät synnyttäneet metalliteollisuutta Suomessa, vaan niiden kautta valtionhallinnon ja teollisuuden 1930-luvun mittaan kriisiin ajautuneet suhteet saivat uuden muodon. Teollisuuspoliittisen muutoksen keskiössä oli valtion ja ulkomaankaupan tarpeita palveleva, kasvava laivanrakennusteollisuus. Liike-elämän toimijat olivat ohjanneet yhteiskunnan teknologiapolitiikkaa läpi 1920- ja 1930-lukujen laivasto- ja jäänmurtajaohjelmien. Wärtsilän syntyä ei ymmärtää ilman valtion ja teollisuuden yhteistoimintaa näissä teknopoliittisissa hankkeissa. Heikko valtio oli ongelma viranomaisille, ja sota tarjosi keinot aiempaa tiukemman teollisuuspoliittisen kontrollin pystyttämiseen. Seurauksena oli törmäys sotakorvaushankkeen sisällä. Sotakorvaukset eristettiin politiikasta irralliseksi kokonaisuudeksi. Valtataistelut käytiin tämän suljetun järjestelmän sisällä, eikä kukaan selviytynyt niistä muuttumattomana. Soteva käytti tarvittaessa kovia keinoja pakottaakseen yritykset pitämään toimitusaikatauluista kiinni. Wärtsilä kykeni poikkeuksellisen asemansa avulla välttämään riskit ja kehittämään telakoitaan tulevaisuutta varten. Hietalahden kehitys maailman johtavaksi jäänmurtajien rakentajaksi ei olisi onnistunut ilman valtion tukea. Riskit toteutuivat Valmetin telakoilla, joiden miljarditappiot johtuivat järjestelmän polkuriippuvuuksista. Valtion telakoista rakennettiin poliittisesti jännittyneen idänkaupan varoventtiili. Sotevan järjestelmänrakentajat alkoivat jo vuonna 1947 muuttaa järjestelmää idänkauppaa kohti. Moninkertaiseksi kasvanut laivanrakennusteollisuus tarvitsi ulkomaisia asiakkaita ja Neuvostoliitto laivoja. Näin syntyi idänkauppajärjestelmä, jossa oivaltavilla poliitikoilla ja patruunoilla oli paikkansa.
  • Kuhlefelt, Eva (Helsingin yliopisto, 2018)
    In this thesis I study decadent and queer themes in four novels by the Finnish modernist author Hagar Olsson (1893-1978): Lars Thorman och döden (“Lars Thorman and Death”, 1916), På Kanaanexpressen (“On the Kanaan-Express”, 1929), Det blåser upp till storm (“A storm is brewing”, 1930) and Chitambo (1933). The aim of the study is to continue the earlier feminist research on gender and identity in Olsson’s prose by focusing on mismatches between sex, gender and desire in the texts. My aim is to show how the decadence presented in the first of the four novels develops into a more precise, queer approach in the later works written around 1930. Contextualization is used to show the connection between the texts and the literary and psychoanalytic ideas and the discussions of the time, concerning decadence, femininity, masculinity and same-sex desire. Cultural materialism, as a theoretical background, allows a form of close reading where both the contemporary context of the literary work and the context of the reader is taken into consideration simultaneously, and where the obvious “intention” of the text is questioned. The working method used here is the so called queer reading, with a particular focus on how the heteronormative starting point in the text is actually “leaking”, allowing normality to break down through different dissonant and ambivalent details. The word queerness in the title refers to details concerning both plot and form, as well as style and voice. In the thesis I discuss three types of mismatches: female masculinity and male femininity, so called queer moments during which heteronormativity is briefly challenged, and cross-dressing. In Lars Thorman and death the masculine “New woman” and the feminine man are introduced as a decadent couple who destabilize traditional gender norms. Consequently, hegemonic masculinity is presented as something that is in fact possible to parody, through different themes related to degeneration. The same phenomenon occurs in The Kanaan-Express in a more dissonant, and queer manner. The bourgeois values and the notion of a coherent lifestyle for settled couples is questioned through complex characters with chaotic desires for each other and through the representation of a contemporary society in constant flux. Femininity leaves the female body and/or transforms into different camp representations such as the Diva, the Dandy or la Garconne; the masculine woman expressing desire for other women. In both A storm is brewing and Chitambo the female protagonist incorporates masculinity in a way that has both personal and political implications as the process disturbs the very idea of coherent and natural identity formation. This disturbance creates something I have chosen to call the masculine mother, a figure both subversive and conservative. Chitambo can be read as an identity experiment during which different genders are being tried on in a literary dressing room. The romantic, heterosexual plot exposes itself as constantly collapsing. My main focus is on the thematic aspects of the texts, but I also consider the ethical consequences of the narration. Hegemonic masculinity becomes a subject of parody through shifting perspectives.The superiority and power of the woman who incorporates female masculinity is established through subtle switches between different modes of focalization, allowing the narrator full access to the story world and her own perspective, while also giving her access to the inner secrets of the other characters.
  • Komulainen, Anitra (Helsingin yliopisto, 2018)
    Suomen päivittäistavaramarkkinat ovat poikkeuksellisen keskittyneet. SOK:n ja Keskon markkinaosuus oli noin 85 prosenttia vuonna 2017. Kattavaa selitystä ei ole löydetty. Päivittäistavaramarkkinoiden keskittymisestä on tehty vain vähän tutkimusta. Ne ovat pitäneet keskittymistä 1960- ja 1970-lukujen ilmiönä ja selittäneet sitä etenkin hintasäännöstelyllä, korkeilla palkkakuluilla ja kaupungistumisella. Tutkimukseni käsittelee päivittäistavarakaupan keskittymistä jo vuosina 1879–1938 historiantutkimuksen metodein. Vuonna 1879 poistettiin viimeiset kotimaan kaupan rajoitteet. Vuosi 1938 oli viimeinen rauhanvuosi. Sota-aika jähmetti kaupparyhmien markkinaosuudet. Tärkeimpiä lähteitäni ovat olleet kaupparyhmien omat arkistot ja lehdet. Väitän, että päivittäistavaramarkkinat keskittyivät jo vuoteen 1938 mennessä. Suurimpana syynä oli poikkeuksellisen vahva kulutusosuustoiminta, SOK (Suomen Osuuskauppojen Keskusosuuskunta) ja OTK (Osuustukkukauppa) osuuskauppoineen. Ne menestyivät etenkin omien toimiensa ja valtion suopeuden, mutta ei suoranaisen tuen ansiosta. Kaksi osuuskaupallista keskusliikettä mm. kiihdytti kilpailua, laajensi myymäläverkostoa ja mahdollisti sidoksen samat arvot jakaneiden kuluttajien ja suurehkojen joukkojärjestöjen kanssa. Osuuskauppaliikkeiden laajeneminen myös toisensa markkina-alueille oli kansainvälisesti poikkeuksellista. SOK ja OTK saivat yksityiset vähittäis- ja tukkukauppiaat järjestäytymään. Maakauppiaat perustivat tukkuliikkeitä, joista muodostettiin Kesko vuonna 1941. Tukkukauppiaat ryhmittyivät yhteisostoliittojensa ympärille, joista syntyi Tuko Oy vuonna 1942. Järjestäytyminen oli kansainvälisesti poikkeavaa. Muualla yksityiset vähittäis- ja tukkukauppiaat perustivat yleensä ensin aatteellisia järjestöjä ja vasta myöhemmin taloudellisia liittoja. Yksityisten tukkukauppiaiden liitto keskitti kotimaisten teollisesti valmistettujen elintarvikkeiden ja siirtomaatavaroiden kaupan jäsenilleen, osuuskaupallisille keskusliikkeille ja maakauppiaiden tukkuliikkeille. Se tarkoitti päivittäistavaroiden tukkukaupan keskittymistä 1930-luvun alkuun mennessä. Vähittäisportaan keskittyminen paljastui, kun kaupparyhmät alkoivat kiinnittää omia liikekilpiään myymälöiden ulkopuolelle 1940-luvulla. Sota-aika oli kuitenkin jähmettänyt markkinaosuudet ja uusperustannan. On siis pääteltävissä, että päivittäistavaroiden vähittäiskauppa oli sangen keskittynyttä jo 1930-luvun lopulla.
  • Kyllönen, Vesa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimus setvii postmodernistiseen kirjallisuuteen liitetyn metafyysisen salapoliisikertomuksen genren sulautumista osaksi nykymuotoista ensyklopedista romaania. Siinä missä ensyklopedinen romaani tapaa sisällyttää itseensä ylenmääräisiä kuvauksia tiedon eri piireistä, on metafyysisen salapoliisikertomuksen kokeellinen genre vanhastaan laajentanut klassisen ja kovaksikeitetyn salapoliisikertomuksen kaavoja koskettamaan yleisempiä tietämisen ja olemisen ongelmia. Kun genre ja modaliteetti sitten nykymuodoissaan yhdistyvät, kohoaa metafyysinen salapoliisikertomus ensyklopedisen romaanin tiedollisia kokonaisuuksia jäsentäväksi, ja sen romaanimuotoa ylisummaan hallitsevaksi genreksi. Tutkimuksessa selvitetään, miten Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaaren (1973) jälkeinen, eritoten 1980–2000-luvuilla julkaistu ensyklopedinen romaani tuottaa oman tiedollisessa runsaudessaan pullistelevan esitystapansa, jota kutsun ensyklopedismiksi. Neljä eri tavoin merkittävää nykyromaania tarjoavat selvitykselle karttamerkit: Umberto Econ Foucaultin heiluri (1988), Richard Powersin The Gold Bug Variations (1991), David Foster Wallacen Infinite Jest (1996) sekä Mark Z. Danielewskin House of Leaves (2000) kuvaavat kukin laillaan tapaa, jolla loistonsa päivät viettänyt metafyysinen salapoliisikertomus löytää uuden sijan sellaisesta kirjallisesta ympäristöstä, jota hallitsevat juonilinjojen ja henkilöhahmojen paljous, tarpeettomankin oloiset listat ja poikkeamat, keskipakoiset kertomusrakenteet sekä yleinen tiedollinen ylenpalttisuus. Siten tutkimus ei ainoastaan selvitä maksimalismiin taipuvaisen tarinankerronnan merkitystä vuosituhannen vaihteessa, vaan osoittaa myös suuntaviivoja metafyysisen salapoliisikertomuksen tulevaisuudelle. Postmodernia salapoliisikertomusta ja ensyklopedista romaanin olemisen tapaa yhdistävät toisiinsa ennen kaikkea kiinnostus tietoon sinänsä. Molemmat ovat kuvauksia oppimisprosessista, minkä johdosta tutkimuksessa paneudutaan kolmeen keskeiseen kerronnan elementtiin, joissa yhtäläisyydet tiivistyvät. Ensinnäkin kertomuksen keskushenkilö, kertoja ja teoksen oletettu lukija ovat tiedollisia toimijoita, jotka työskentelevät rikostutkintaan verrattavan tutkimuksen parissa. Toisekseen todellisuus etsivähahmon ympärillä muodostaa sokkelon, eri tavoin häilyväisen tiedollisen ympäristön. Epistemologiset toimijat pyrkivät ymmärtämään tätä hallitsemattomalta tuntuvaa todellisuutta, minkä vuoksi heidän keskeinen pyrintönsä tähtää tiedollisen järjestelmän muodostamiseen sen pohjalta. Kolmanneksi myös kertomus itsessään on tiedollisesti jäsentynyt, ja sillä on tätä järjestystä tukeva geometrinen muoto. Tutkimuksessa tämä järjestys nimetään tupsujuurijärjestelmäksi, väljästi määrittyneeksi puumalliksi, jolla on perusta ja siitä elävä verkosto. Yhdessä nämä kolme komponenttia mahdollistavat kussakin kertomuksissa eri tavoin painottuneiden filosofisten ja eksistentialististen, jos kohta ennen muuta ontologisten, todellisuuden rakenteita koskevien kysymysten arpailun. Nykymuotoisen ensyklopedisen romaanin ytimessä on myös metafyysinen mysteeri, joka koskee vähintäänkin piilevästi sen parissa askartelevaa toimijaa itseään.
  • Liikkanen, Lassi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Involuntary musical imagery (INMI) refers to a conscious experience of music that is unbidden by the subject. Often this experience consists of the repetition of a short musical fragment of melodic, popular music. This dissertation focuses on INMI, which emerged as a research topic in the early 2000s among a small community of general and music psychologists, neuroscientists and musicologists distributed around the world. The work consists of a review encompassing all directly relevant internationally published research in the area, as well as reflections on author’s empirical research. The review of 38 qualifying studies identifies six distinct research themes, three major themes and three less frequently investigated themes of INMI research. The major themes concern methodology, phenomenology and the dynamics of INMI, whereas the marginal themes consider how mental disorders, general cognition, and musical structure each relate to INMI. The findings answer many questions of public and scientific interest. For instance, what is normal in terms of INMI frequencies, duration and content; which factors influence INMI onset; and how effective different coping strategies are in preventing or suppressing INMI The main outcomes of this study are five arguments concerning INMI. The first is that INMI is a universal, common feature of musicality among people. The second is that the musical behaviors of performing and listening mediate INMI phenomenology. Thirdly, INMI is distinguished from involuntary semantic memories by repetition and because people are usually aware of triggers and stimuli preceding INMI. The fourth claim is that people’s awareness of INMI leads them to take action to avoid or displace it. The final argument is that INMI resembles voluntary musical imagery experiences. Overall, I present INMI as a phenomenon for which nearly fifty studies have produced consistent results in just over ten years. Although the populations under study show an unfavorable bias towards Western, educated informants, the evidence indicates a universal psychological phenomenon, the function of which we do not yet understand. To clarify the theory, I describe a proposal called a conscious threshold model, which uses memory activations to explain the onset of INMI.
  • Kuorelahti, Elina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Väitöskirja tutkii 1930-lukua ja kansainvälistä kartellia, European Timber Exporters’ Convention (ETEC) –sopimusta, joka rajoitti kilpailua yhdellä Suomen tärkeimmistä vientisektoreista vuosina 1936–1939. ETEC:n allekirjoittivat kaikki Euroopan merkittävät sahatavaraviejämaat, Suomi suurimpana viejänä mukaan lukien. Väitöskirjan ensimmäinen osa käsittelee ETEC:n muodostumista vuodesta 1931 eteenpäin ja toinen osa seuraa ETEC:n toimintaa vuoden 1936 alusta toisen maailmansodan puhkeamiseen saakka. Aiemmassa tutkimuksessa ETEC:tä on sivuttu vain pintapuolisesti, mutta tarkemmin aihetta ei ole analysoitu ennen tätä tutkimusta; ei edes Suomessa, jossa sahatavara toi yli 30% koko ulkomaankaupan arvosta 1930-luvulla. Tutkimuksen pääkysymys on kenen kartelli ETEC oli; ketkä sitä kannattivat ja vastustivat kansallisesti ja kansainvälisesti? Tutkimus kartoittaa kansallista kannatusta Suomessa ja Ruotsissa sekä kansainvälisiä toimijoita muun muassa Neuvostoliiton, Kansainliiton sekä Englannin kauppapolitiikan näkökulmista. Tutkimuksen pääväite on, että ETEC ei ollut yritysten muodostama kilpailunrajoitusklubi, kuten kartellien olemus usein on, vaan se nautti suurinta tukea sahatavaraviejämaiden hallitusten ja pankkien piirissä sekä Kansainliitossa. Suomalainen ja ruotsalainen materiaali osoittaa, että sahayritykset sen sijaan eivät tukeneet erityisen laajasti ETEC:tä. Tutkimuksen keskiössä on yritysten, valtiovallan ja pankkipiirien konflikti ETEC:n ympärillä. Miksi hallitukset, pankit ja Kansainliitto tukivat eurooppalaista sahatavarakartellia ja miksi yritykset vastustivat sitä? Miten ylipäätään on mahdollista, että ETEC saatiin allekirjoitettua yritysten vastusteluista huolimatta? 1930-luvun Suomessa kartellit eivät olleet laittomia, kuten eivät olleet muuallakaan Euroopassa, mutta Suomessa ei myöskään ollut kartelleihin pakottavia lakeja, toisin kuin ETEC:n pohjoismaiden ulkopuolisilla mailla (Neuvostoliitto, Puola, Itävalta, Tsekkoslovakia, Romania, Jugoslavia). Työn johtopäätös on, että Suomen valtiovalta tuki ETEC:tä koska kartelli nähtiin enemmän yleispoliittisessa kuin liiketoiminallisessa valossa; ETEC:n sinänsä ei koettu tuovan taloudellisia hyötyjä, mutta poisjäänti neuvotteluista ja järjestelmästä olisi voinut saattaa Suomen huonoon valoon kansainvälisesti. Yritykset sen sijaan näkivät ETEC:n ennen kaikkea liiketoiminnan näkökulmasta. He eivät luottaneet Neuvostoliittoon eivätkä itäisen Keski-Euroopan maihin kartellikumppaneina; he eivät pitäneet valtiovetoisista kartelleista; eivätkä he pitäneet kartelliyhteistyötä 1930-luvun lamojen aikaan viisaana ratkaisuna. Työ osoittaa, että konflikti ratkesi valtiovallan hyväksi. Suomi pysyi ETEC neuvotteluissa tiiviisti mukana ja allekirjoitti sopimuksen. Valtiovalta ja pankit pystyivät painostamaan yrityksiä osallistumaan ETEC:n tuotannonrajoituksiin, mutta vain määrättyyn rajaan asti. Tulokset osoittavat, että Suomi ylitti lähes joka vuosi ETEC:n tuotantomäärät. Tutkimuksen avainkäsite on kartelli. Teoreettinen viitekehys on paitsi taloustieteellisessä kartellitutkimuksessa, joka mallintaa yritysten käyttäytymistä kartelleissa, myös historiallisessa tutkimuksessa, joka käsittelee hallitusten, pankkien ja Kansainliiton roolia kansainvälisten kartellien taustalla ennen toista maailmansotaa. Työn metodit ja tutkimusmateriaalien valinta noudattavat historian tutkimuksen perinteitä. Tutkimusmateriaali koostuu noin 17.000 sivusta arkistodokumentteja 12:ssa eri arkistossa kolmessa eri maassa. Materiaalia analysoidaan mm. lähdekritiikin ja triangulaation menetelmin.
  • Kotioja, Eeva (2018)
    My doctoral dissertation explores the social agency of a noble woman, and the manner in which she used her family resources to strengthen this agency. I approach my research from a biographical point of view, via women’s liberation activist Adelaïde Ehrnrooth (1826–1905). By mirroring her activism with her family dynamics, I study how she became a forerunner of the Finnish women’s movement. I explore my research interest through three research questions. 1) What was the meaning of family as an enabling factor for societal work? 2) What means did a noble woman have to influence society? 3) What was the relationship between public and private in Ehrnrooth’s societal work? How did family events reflect on her agency? My source material consists of family correspondence, Ehrnrooth’s published work and the archival collections of Finnish women’s organizations. In terms of theoretical framework, I employed Pierre Bourdieu’s theory on social capital. I applied it to gender history by examining gender as a weakening factor on one’s social capital. Toril Moi has stated that femininity is a form of negative capital, but less so for a woman with substantial social capital. When wealthy and well connected, a woman is a stronger actor in the public forum. Ehrnrooth’s family network provided her with social capital in three ways. It offered confidential relationships with powerful people both in her family and in society. It attached her to a strong and uniform society that offered a respectable environment from which to act. The third aspect was the abstract legacy of her father, a general, whose example gave her courage to expand the traditional role of a noble woman. The identity of an officer was a key factor in Ehrnrooth’s role as a public discussant. By talking and writing publicly, she broke the customs of her social class and gender, but for her, this militant identity justified her work. To pursue her goals, Ehrnrooth wrote extensively for newspapers, did charity work and promoted her political goals privately, via networks of friends and family. The relationship between Ehrnrooth’s political work and private life was problematic. She lived by the values of patriarchal society, which emphasized duty towards family and estate. She also required her family members to uphold the same patriarchal values. Simultaneously, she worked towards a more equal society.
  • Mykhaylova, Diana (2018)
    A doctoral thesis, titled 'A Case of Cultural Nationalism in Eastern Europe: Karaite Studies and Their Role in the Development of a Karaite Identity in the 19th–21st Centuries'. Chronologically, my study begins in the 19th century, a time when some evidence of Karaite social activity allows us to identify the beginnings of a Karaite ‘National Movement’. However, I open the discussion with a retrospective look at the historical background and preconditions for the beginnings of the Karaite national movement after the annexation of the Crimean Peninsula in 1783 by the Russian Empire. The study chronologically ends in 2014, when Crimean Karaites passed under the jurisdiction of the Russian Federation. In my doctoral thesis, I analyse the following main issues: I examine the Karaite proto-national movement through the prism of a constructivist approach to the study of nationalism and identity. I also test the applicability of Miroslav Hroch’s model of the development of European national movements in the 19th century using the Karaite proto-national movement as a case study. I compare the essential traits of several national movements in Europe in the 19th century (for instance, the Crimean Tatar, Lithuanian, Finnish and Scottish national movements) with the Karaite one. I also use comparative analysis to focus on the characteristics of the Karaite identity in different historical periods from the 19th until the beginning of the 21st centuries as discussed in published sources. The Karaite group travelled a long way from being a religious group to the modern ethnic group that it is today. Additionally, I dedicate a significant part of the study to scholarly discussions on the Karaite ethnic origin by non-Karaites and the Karaite reaction to such discussions precisely because outside opinions greatly impacted the construction of the Karaite identity. I use Hroch’s model for the comparative analysis of national movements specifically with respect to the Karaite case because he paid particular attention to small-scale nationalism (and the nationalism of minority groups) in Eastern Europe. I attempt to clarify the place of the Karaite national movement in the European context with the help of this model. The Karaite movement is similar to the sort of national movements where an ethnic group has never had either its own statehood or its own ruling class (e.g., Basques). Although the Karaites have never made such demands (probably because of their small number), they can still be compared to certain national minority movements.
  • Pauha, Teemu (2018)
    In this thesis, I investigate the construction of identities among young Muslims in Finland, with an emphasis on the interplay between religious and national identities. The key research questions are studied in the framework of the social psychology of religion and include: How do young Finnish Muslims negotiate belonging in various religious, national, ethnic, and other identity categories? What kinds of meanings are associated with these categories? The empirical part of the thesis consists of three sub-studies that are published in three separate articles. In the article ‘“Don’t Ever Convert to a Finn”: Young Muslims writing about Finnishness’, together with fellow researcher Inga Jasinskaja-Lahti, I analyse letters that 11- to 16-year-old Muslims have written to an imaginary friend about living in Finland as a young Muslim. For the most part, the letters describe the country in positive terms, as a safe and prosperous society in which Muslims are free to practise their faith. The Finnish culture and people, in turn, are portrayed in a more ambiguous light. On the one hand, Finns are characterised as friendly and respectful but, on the other hand, they sometimes come across as racist in the letters and, in any case, as ‘an Other’ to Muslims. We hypothesise that this sense of Otherness may be due to the ‘civil Lutheranism’ embedded in the Finnish national culture. For the article ‘Ambassadors of Faith: Young Muslims Negotiating for Agency in the Face of Discursive Government’, I interviewed 14 young Muslims active in civil society organisations. With the help of Foucauldian discourse analysis, I aimed to understand the ways in which young Muslims position themselves in relation to the various discourses that govern the standards of good Muslimness. The young interviewees appeared to be rather skillful at using the discourses to claim agency in both the Muslim community and in the broader society. By emphasising the difference between young Muslims and their parental generation, the interviewees were able to justify the need for Islamic youth organisations distinct from the mosque associations of the older generation. In the third article, ‘Praying for One Umma: Rhetorical Construction of a Global Islamic Community in the Facebook Prayers of Young Finnish Muslims’, I employ the tools of rhetorical psychology in order to analyse online prayers. On the basis of the analysis, I argue that the prayers serve a function similar to the ‘flagging’ of national identity. Through the selective use of rhetorical devices such as metaphor, the prayers portray Muslims worldwide as one unified community that transcends national, ethnic, and even familial boundaries. Each sub-study utilises a different dataset and a different methodology. Despite this variety of approaches, the studies are bound together by a common ontology and epistemology. In line with social constructionist thinking, I do not regard identities, subjectivities and so forth as entities internal to people, but rather as processes that occur between them. Accordingly, one of the aims of this thesis is to increase the use of social constructionist approaches in the psychology of religion. The thesis supports the previous findings that young European Muslims are increasingly identifying with one global Muslim community and rejecting the religious traditions that they deem ‘ethnic’ or ‘cultural’. The Finnish national identity is not explicitly rejected, but it is implicitly portrayed as an Other to Islam. By making a sharp distinction between Islam and Finnishness, the informants echo the widespread discourse of Islam as a foreign religion that is alien to Finland and Finnish culture.
  • Schalin, Johan (Unigrafia, 2018)
    Tässä artikkeliväitöskirjassa tutkitaan skandinaavisten kielten äännehistoriaa ja näiden kielten kontakteja itämerensuomalaisiin kieliin 200-luvulta 1200-luvulle jKr. sekä sellaista aiheeseen liittyvää paikannimistöä, joka tukee muita tutkimuskysymyksiä. Historiallisen äänneopin keinoin ja itämerensuomeen lainattujen sanojen äänneasua hyödyntäen tavoitellaan täsmällisempää analyysiä esikirjallisen skandinaavin äännejärjestelmästä ja sen muutoskuluista. Tutkimus esittää myös uusia päätelmiä kantaskandinaavin vanhimmasta murrejaosta ja siinä 500-luvulta alkaen tapahtuneista muutoksista, joita varoen ehdotetaan yhdistettäväksi suureen vuonna 536 alkavaan ilmastokatastrofiin. Vuosikymmenen ajan jatkuvista katovuosista kärsi koko pohjoinen pallonpuolisko, ja niiden seurauksista itäisen Ruotsin Mälarinlaaksoa ympäröivä asutus on saattanut järjestäytyä uudestaan (Löwenborg 2012). Ensimmäinen artikkeli käsittelee äännesubstituutioita itämerensuomalaisissa lainasanoissa, joiden originaaleissa on esiintynyt kantaskandinaavin diftongi ai tai sen jatkaja. Erityisesti tutkitaan lainoja kuten keidas, keihäs, keikkua, leikata tai leipä, joissa nykysuomessa esiintyy diftongi ei. Näissä ei pidä olettaa, että diftongi todistaisi muutoksista kantaskandinaavin ai-diftongin ääntämyksessä, koska artikkelissa osoitetaan suomen kielen diftongin heijastavan toissijaisia kehityskulkuja itämerensuomessa. Lainat ovat siksi vanhempia kuin skandinaavin diftongissa tapahtunut etiytyminen ai > æi > ei ja näin ollen lainattu vuosisatoja aikaisemmin kuin ne nuoremmat lainat, kuten reitti ja leikki, joissa tämä muutos todistettavasti heijastuu. Kahdessa seuraavassa kirjoituksessa käsitellään aikakauden nimistöä nykyisessä Lounais- ja Etelä-Suomessa: toisessa Ahvenanmaan vanhinta nimistöä (ml. nimet Åland~Ahvenanmaa) ja toisessa erityisesti skandinaavin ja suomen välillä lainattuja nimiä. Jälkimmäisessä punnitaan ajatusta siitä, että islantilaisen saagan käyttämä nimi Herdala Suomeen vuoteen 1008 ajoitettavan kahakan paikasta voitaisiin yhdistää nimeen Karjaa. Molemmissa kirjoituksissa käsitellään tanskalaisessa 1200-luvulta säilyneessä väyläkuvauksessa mainittuja nimiä Suomen etelärannikon saaristossa. Pyrkimys terävöittää kuvaa keskisen ja nuoremman rautakauden kielikosketuksista on odotetusti tuottanut varsin epävarmoja tuloksia, koska säilynyt aineisto on hyvin harvaa ja moniselitteistä. Joidenkin paikannimien selityksiä on kuitenkin kyetty haarukoimaan entistä tarkemmin: heikoimmat vaihtoehdot on hylätty, pääosin äännehistoriallisiin perusteluihin tukeutuen. Artikkeliväitöskirjan kahdessa viimeisessä artikkelissa on tutkittu syvällisesti kantaskandinaavisen kauden päätteeksi tapahtuneita vokaalimuutoksia, joiden myötä pääpainolliset vokaalit muuttuivat umlautien myötä sitä seuraavien vokaalien vaikutuksesta. Muutosten johdosta toisistaan erotettavien vokaalien lukumäärä kutakuinkin kaksinkertaistui erityisesti palatalisoinnin (kuten näkyy ruotsin vaihtelussa fram ’eteen’, främre ’etumainen’) ja labialisoinnin (vrt. dagg ’kaste’, dugg ’tihku’) seurauksena. Sisäisen rekonstruktion menetelmin ja vertaamalla eri skandinaavin muinaismurteita keskenään voidaan kantaskandinaavin vokaalijärjestelmän käyttämiä erottavia äännepiirteitä analysoida uudesta näkökulmasta. Olettamalla, että umlauteissa näkyvät metafoniset vaikutukset olivat säännölliset, palautetaan ensimmäisen vuosituhannen puolivälin vokaalijärjestelmään keskinen tai takautunut dorso-palataalinen protovokaali *ɨ, joka esiintyessään pääpainollisessa kohdetavussa vastusti labiaaliumlautia eikä laukaissut palataaliumlautia esiintyessään jälkitavussa. Tämä vokaali sekä etisempi koronaalivokaali *ȋ jakautuivat keskenään eri tavalla kunkin alkumurteen sanastossa, mikä johtui umlautkautta edeltävistä säännöllisistä äänteenmuutoksista. Uuden analyysin myötä palataaliumlaut voidaan olettaa foneemistuneen vain kerran, kun taas labiaaliumlaut on osunut kahteen eri kehitysvaiheeseen. Väitöskirjan yhteenvetoluvussa perustellaan, miksi 500-luku näyttää muodostaneen rajan kaikista runsaimmalle lainautumiselle kantaskandinaavista. Entistä varhaisemmaksi ajoitettu ensimmäinen labiaaliumlaut ehti jättää jäljen lainasanoihin olut ← ɒluþ-, rohkea ← wrɒskwa- ja louhi ’salama’ ← lɒuǥi- ennen kuin ilmastokatastrofi näyttää keskeyttäneen laaja-alaisen lainautumisen 500-luvulla. Sen sijaan hieman myöhempi palataaliumlaut ei ole jättänyt jälkeäkään lainasanastoon, ei edes sanaan kari, missä muuten näkyy lainaoriginaalissa 500-lukuun mennessä sattunut vokaalikato *skarja > *skarȋ. Tämä ajankohta ei ainoastaan lankea yhteen muutosten kanssa kantaskandinaavin murrelevikissä, vaan osuu myös hämmästyttävän lähelle suurta ilmastokatastrofia. Lisäksi artikkeleissa käsitellään laajasti skandinaavisissa kielissä esiintyvää germaanisesta sibilantista *z kehittynyttä r-äännettä ja sen väitettyä palataalista ääntämystä, joka kiistetään. Väitöskirjassa esitetään myös näkökulmia Etelä-Suomen rannikon ruotsalaisasutuksen ajoituksesta ja olosuhteista. AVAINSANAT: kantaskandinaavi, muinaisruotsi, muinaisskandinaavi, älvdalin kieli, muinaisgotlanti, diakroninen lingvistiikka, itämerensuomalaiset kielet, kantasuomi, lainasanat, äännesubstituutiot, historiallinen fonologia, erottavien piirteiden hierarkiat
  • Simelius, Samuli (2018)
    This thesis studies the Pompeian peristyle gardens as a means of socioeconomic representation. Gardens featuring at least one colonnade are the main criteria for consideration. The data for the study was collected during extensive field seasons at the site, and by reading the excavation reports and other written descriptions of the gardens. Pompeian studies have previously connected the peristyle garden strongly to the function of socioeconomic representation, meaning that they were used for displaying a person’s wealth and social status. This interpretation, however, has been built on only a few select examples, and this study instead takes a whole-city wide perspective and examines all 251 peristyles gardens of Pompeii. The aim is to study how the peristyles were utilized for socioeconomic display and how the peristyles reflect their owners’ social status and wealth. In addition, this work investigates the different means of socioeconomic display used in the peristyles, and how the garden architecture and decoration of the peristyles influenced the other peristyle gardens of the city. The study takes a critical approach to the top-down model proposed by the previous scholarship on the Pompeian house. This model regards the lower classes as mere imitators of the elites. There are several similar features in the peristyle gardens and some ideas are likely transferred from the upper classes to the lower classes, but there are also significant differences between the peristyles gardens, and some peristyles suggest that the lower classes had developed innovative means to display their wealth and social status – not just passively mimicking the upper classes. The research methods can be divided into two phases. The first phase is the reconstruction of all the peristyles gardens, which includes a critical interpretation of the sources to explore the state of the gardens during the last phase before the eruption of Vesuvius in 79 CE. The second phase compares the reconstructed peristyles. The statistical and comparative analysis allows the exploration of what was considered normal or average in the Pompeian peristyles, which in turn permits us to suggest what was special and used as a means to impress and display high socioeconomic status. The result of this study is a classification of the peristyles into seven groups: opulent, large full, ornamental, large painting, imitation, minor decoration, and architectural peristyles. The four first mentioned types have relatively clear evidence that supports their interpretation as important means of socioeconomic display. The imitation peristyles attempt to create the image of the opulent peristyles, but their scarce decoration indicates that they were not planned for significant display purpose. The same conclusion can be arrived at for the minor decoration peristyles, except that for these peristyles there is not even an attempt to make the space very similar architecturally to the upper-class peristyles. The last group, the architectural peristyles, had hardly any decoration, which suggests that they were not planned to be used for display and that these peristyles were built specifically for their architectural functions: providing air and light for the house and guiding movement inside the house. The last group is clearly the largest; it has 101 peristyles while the other groups have 15–32. To sum up, more than half of the peristyles did not have any planned display function, whereas 97 peristyles – the opulent, large full, ornamental and large painting peristyles – did. Even though the peristyles were commonly built for purposes other than display, all of them still reflect the economic standing of their owners. Generally, the owners of the opulent peristyles were the richest, and the level of wealth declines in the order of the peristyle groups as presented, meaning the owners of the architectural peristyles were most likely the poorest.
  • Tanczos, Outi (2018)
    The dissertation consists of six peer-reviewed articles and an introduction that presents the background, objectives and results of the study. The thesis investigates the issues of representations of languages and ethnicities and division of power and responsibility in terms of language maintenance. The study takes a comparative perspective and analyzes material from several languages, most notably Karelian in the Republic of Karelia in Russia, but also Hungarian in Transylvania and Veps in Russia. The languages were chosen because of the similarities in their revival history, mainly the language political turn in the late 1980s, and the considerable differences in their societal status and ethnolinguistic vitality. A critical discourse analytic approach is applied, combining linguistic analysis with sociolinguistic background knowledge. The data of this study consist of newspaper texts published in several minority language newspapers during the period 1998–2011 and of research interviews of two types: focus group interviews carried out in the ELDIA project (2010–2013) and individual interviews of editors-in-chief of three minority language newspapers, Oma Mua (Karelian), Szabadság (Transylvanian Hungarian) and Kodima (Veps). The study contributes to the less-studied field of critical media discourse studies in Finno-Ugrian studies. It provides insight into the conventions of minority media making in different social and political contexts. The findings suggest that since the beginning of its revival in the 1990s, the primary role of the Karelian language has become transformed from an everyday means of communication to a means of ethnos-making. In the minority language newspaper, language is a central topic which functions as a symbol and component of ethnic identity. The minority rights framework is only present to a small extent, and the focus lies on tradition, culture and the role of language in these newspapers. Minority language newspapers published in Russia share many similarities. The Transylvanian Hungarian newspaper differs more clearly from these. The differences can be explained by the sociohistorical and language political context.
  • Ahonen, Lauri (Helsingin yliopisto, 2018)
    Henkilökohtaisen terveystiedon kerääminen ja tallennus on lisääntynyt valtavasti viime vuosina. Monet käyttävät tietoa esimerkiksi fyysisen harjoittelun tukena. Tämän lisäksi mitattua tietoa on alettu hyödyntää esimerkiksi stressitilojen tunnistamisessa. Tällaista fysiologisten signaalien arviointia kutsutaan psykofysiologiaksi. Jatkokehityksen avulla tällaiset piirteet sopivat varsinkin ryhmäanalyyseihin ja suurempien joukkojen arvioimiseen. Menetelmien kehitystä tukevat useat suuret väestötason tutkimusavaukset. Toisaalta juuri kohdennetun tutkimuksen puute osaltaan hidastaa tallennetusta tiedosta eristettävien piilevien piirteiden hyödyntämisen yleistymistä uusissa algoritmeissa ja sovel- luksissa. Tässä yhteenvedossa esittelen, mitkä asiat vaikuttavat osaltaan tähän kehitykseen. Esittelen fysiologisten signaalien mittaamisen taustoja, sekä mittausmenetelmien kehitystä. Lisäksi pohdin kaupallisten sovellusten mahdollisuuksia ja muita tulevaisuuden näkymiä. Johdanto-osuus toimii siten taustamateriaalina soveltavalle osiolle ja liitetyille osajulkaisuille. Osajulkaisut tutkivat kohdennetummin biosignaalien soveltuvuutta kognitiivisen toim- intakyvyn arvioimisessa. Jäljemmät julkaisut keskittyvät useiden yksilöiden biosignaalien kovarianssia hyödyntäviin menetelmiin. Tällaiset menetelmät luovat pohjaa kehittyneem- mille analyysitavoille ja signaalien yhä tehokkaammalle hyödyntämiselle hyvinvoinnin ja toimintakyvyn arvioinnissa. Kolme ensimmäistä osajulkaisua ovat kokeellisia tutkimusar- tikkeleita ja viimeinen on katsaus olemassa olevaan tutkimukseen. Tutkimusasetelmissa hyödynnetyt fysiologiset menetelmät ovat magnetoenkefalografia (MEG), sykevälivaihtelu (HRV) ja ihosähköinen vaste (EDA). Katsaus toisaalta tarkastelee psykofysiologian hyödyn- tämistä tietokoneen käyttöliittymätutkimuksessa (HCI). Yhdessä tämän yhteenvedon kanssa tutkimustulokset edistävät mittausmenetelmien hyödynnettävyyttä luonnollisissa ympäristöissä, sekä psykofysiologisten signaalien käyttöä vaihtelevissa ja kontrolloimattomissa olosuhteissa. Kirjallisuudesta löytyy viitteitä kulutta- jalaitteiden ja esineiden internetin kasvusta ja potentiaalista mullistaa useita sektoreita, kuten organisaatioiden ohjaus. Lähteet ennustavat myös markkinoiden kasvua. Yhdessä kaikkialle levittyvä tiedon kerääminen ja uudet sovellukset sekä datalähtöiset analyysimenetelmät voivat johtaa suuriin muutoksiin.

Näytä lisää