Oikeustieteellinen tiedekunta

 

Uusimmat julkaisut

  • Hanninen, Aleksei (Helsingin yliopisto, 2018)
    Liiketoimintamallin uudelleenjärjestelyllä tarkoitetaan konsernin sisäisiä liiketoimintamallien muutostilanteita, joissa konserniyhtiöiden toimintoja, omaisuutta ja riskejä siirretään yhtiöiden välillä rajat ylittävällä tavalla. Verotuksen kannalta keskeiseksi kysymykseksi muodostuu, tulevatko uudelleenjärjestelyissä tällaisten taloudellista arvoa omaavien erien siirtymiset yritysten välillä verotuksen kohteeksi. Tässä tutkimuksessa käsitellään liiketoimintamallin uudelleenjärjestelyn verokohtelua Venäjän, Suomen ja Yhdysvaltain vero-oikeuden näkökulmasta siten, että tarkastelu on rajattu siirtohinnoittelua koskeviin säännöksiin ja muihin oikeudellisiin lähteisiin. Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan konserniyhtiöiden välisten liiketoimien hinnoittelua. Siirtohinnoittelun perustana on markkinaehtoperiaate, jonka mukaan konsernin sisäisissä liiketoimissa on käytettävä samoja hinnoittelu- ja muita ehtoja kuin jos liiketoimet tehtäisiin vastaavissa olosuhteissa mutta riippumattomien yritysten välillä. Tutkimuksessa tutkitaan ensinnäkin sitä, missä laajuudessa liiketoimintamallin muutos voi tulla siirtohinnoittelun kohteeksi Venäjän, Suomen ja Yhdysvaltain siirtohinnoittelusäännösten mukaan. Tarkoituksena on yksilöidä erilaisia omaisuustyyppejä, ja arvioida niiden tulemista siirtohinnoittelusäännösten soveltamisalan piiriin. Toisena merkittävänä tutkimuskysymyksenä on, miten markkinaehtoperiaatteen mukainen siirtohinta tulee määrittää tällaisille omaisuuserille, joiden katsotaan tulevan siirtohinnoittelun kohteeksi. Tutkimuskysymysten mukaisen tarkastelun yhteydessä arvioidaan myös, toteutuuko markkinaehtoperiaate nykytilanteessa tehokkaasti ja voisiko OECD:n siirtohinnoitteluohjeita hyödyntää uudelleenjärjestelyissä. Tutkimuksessa havaitaan, että Suomessa ja Yhdysvalloissa liiketoimintamallin muutokset tulevat tehokkaammin siirtohinnoittelusäännösten ja markkinaehtoperiaatteen soveltamisen kohteeksi kuin Venäjällä. Venäjällä siirtohinnoittelun kohteeksi näyttävät tulevan lähtökohtaisesti vain siirrettävä aineellinen omaisuus ja immateriaalioikeudet, kun taas Suomessa ja Yhdysvalloissa myös muu aineeton omaisuus (muutamin poikkeuksin) ja liiketoimintamallin muuttamiseen liittyvä sopimusten ennenaikainen päättäminen voivat tulla siirtohinnoittelun piiriin. Lisäksi erillisten omaisuuserien siirtoa voidaan Suomessa ja Yhdysvalloissa tarkastella joissain tilanteissa (liiketoiminta)kokonaisuuden siirtona, mikäli se tuo markkinaehtoperiaatteen näkökulmasta parhaimman lopputuloksen. Perinteiset, säännellyt siirtohinnoittelumenetelmät näyttävät soveltuvan huonosti markkinaehtoisten korvausten määrittämiseen uudelleenjärjestelytilanteissa siirtyville omaisuuksille. Aineettoman omaisuuden siirtymisestä ei useinkaan ole saatavilla vertailukelpoista tietoa riippumattomien yritysten välisistä liiketoimista, eikä liiketoimintakokonaisuuksien erityispiirteitä ole menetelmissä tarvittavissa määrin huomioitu. Siirtohinta voidaan toissijaisesti kuitenkin määritellä myös muilla, sääntelemättömillä menetelmillä. Erityisesti tuloperusteiset menetelmät voivat auttaa markkinaehtoisen korvauksen määrittämisessä, sillä vastaavia menetelmiä käytetään yleisesti markkinoilla. Tarkemmat määräykset tällaisten menetelmien käyttämisestä siirtohinnoittelutilanteissa puuttuvat kuitenkin kokonaan.
  • Amorosa, Paolo (Helsingin yliopisto, 2018)
    Kansainvälinen juristi James Brown Scott kirjoitti maailmansotien välisenä aikana useita teoksia kansainvälisen oikeuden historiasta. Hänen näkemyksensä oli, että nykyajan kansainvälisen oikeuden perusta ei ole, kuten yleisesti oletettiin, 1600-luvun hollantilaisen ajattelijan Hugo Grotiuksen kirjoituksissa, vaan 1500-luvun espanjalaisen teologin Francisco de Vitorian työssä. Scottin narratiivi keskittyi näin kansainvälisen oikeuden espanjalaiseen alkuperään, ja siinä oppialan synty liittyi Amerikan löytymiseen Euroopan uskonsotien sijasta. Scott ei rajannut työtään historialliseen tutkimukseen, vaan Vitorian näkemys Amerikan alkuperäiskansojen yhdenvertaisten oikeuksien tunnustamisesta oli pohja, jolle Scott rakensi edistyksellisen kansainvälisen oikeuden. Scottin edistyksellinen kansainvälinen oikeus kykeni vastaamaan Yhdysvaltojen nousuun maailman johtavaksi suurvallaksi sekä kansainvälisen järjestyksen kehitykseen, kuten Kansainliiton perustamiseen. Samanaikaisesti Scott tukeutui Vitorian näkemyksiin henkilökohtaisissa tutkimusprojekteissaan, jotka olivat kuitenkin ristiriidassa useimpien vaikutusvaltaisten Yhdysvaltain ulkopolitiikan asiantuntijoiden näkemysten kanssa. Scott vetosi Vitorian auktoriteettiin myös saadakseen katolisen kirkon tuen kansainväliselle tuomioistuimelle ja jotta naisten tasa-arvoiset oikeudet tunnustettaisiin sopimuksella. Väitöskirjassa Scottin kansainvälisen oikeuden espanjalaiseen alkuperään keskittyvä projekti asetetaan kontekstiinsa nojaten Scottin elämäkertaan, muutoksiin kansainvälisen juristin ammatin itsensä ymmärtämisessä sekä Yhdysvaltain ja globaalin historian laajempiin sosiaalisiin ja poliittisiin suuntauksiin. Ottaen huomioon Vitorian keskeisen aseman kansainvälisen oikeuden historiassa, väitöskirjassa kuvataan opinalan jaettujen olettamusten kontingenssiä, sekä sitä, millaisia ääneen lausumattomia seurauksia näillä on. Scottin kehittämän kansainvälisen oikeuden perintö vaikuttaa yhä tämän päivän kansainvälisessä oikeudessa perus- ja ihmisoikeuskeskustelun ja sellaisten avainkäsitteiden, kuten yhdenvertaisuuden ja oikeusvaltioperiaatteen normalisoitumisessa ja epäpolitisoitumisessa.
  • Zhao, Yajie (Helsingin yliopisto, 2018)
    Not available
  • Vasara-Aaltonen, Marianne (Helsingin yliopisto, 2017)
    Väitöstutkimus käsittelee ruotsalaisten lakimiesten opintoja ulkomailla vuosien 1630 ja 1800 välillä. Aihetta lähestytään tarkastelemalla niitä Turun Akatemiassa opiskelleita tulevia lakimiehiä, jotka jossain vaiheessa opintojaan suuntasivat ulkomaisiin yliopistoihin. Tärkeimmät selvitettävät kysymykset ovat: Milloin ulkomaanopinnot olivat suosituimmillaan ja mitä muutoksia niissä tapahtui? Missä ulkomaisissa yliopistoissa tulevat lakimiehet opiskelivat? Millaiset urapolut heillä oli? Miksi tulevat lakimiehet matkustivat ulkomaille opiskelemaan? Miksi ulkomaanopinnoissa tapahtui muutoksia ajan mittaan? Mitä tutkimustulokset kertovat ruotsalaisen lakimieskunnan kehityksestä? Tutkimus osoittaa, että lakimiesten ulkomaiset opinnot olivat suosituimpia 1600-luvun puolivälin molemmin puolin, alkoivat hiljalleen vähentyä vuosisadan lopulta lähtien ja lakkasivat lähes kokonaan 1700-luvun puolivälin jälkeen. Valtaosa matkoista kohdistui hollantilaisiin ja saksalaisiin yliopistoihin. Yliopistojen valikoitumiseen vaikutti niin poliittisia, kulttuurisia, opillisia kuin uskonnollisiakin syitä. Aatelisten opiskelijoiden osuus korostui 1630- ja 1640-luvuilla. Syynä ulkomaisten opintojen suurelle suosiolle 1600-luvun alkupuolella olivat hallinnon ja oikeuslaitoksen uudistamispyrkimykset, etenkin hovioikeuksien perustaminen. Oikeushallinto tarvitsi päteviä työntekijöitä, mutta kotimaiset yliopistot eivät vielä kyenneet vastaamaan tähän tarpeeseen. Ulkomaisten opintojen vähenemiseen 1700-luvulla puolestaan vaikuttivat useat seikat. Ylhäisaatelin asema oli muuttunut, kotimaisten yliopistojen taso oli noussut, hallinnossa etenemisessä painotettiin enemmän työkokemuksen merkitystä kuin pitkiä opintoja, ja kansallinen oikeus oli tullut yhä tärkeämmäksi. Muutokset ulkomaisissa opinnoissa eivät olleet kuitenkaan suoraviivaisia, ja tutkimus osoittaa eroja muun muassa niiden lakimiesten välillä, jotka päätyivät tuomareiksi hovioikeuksiin ja niiden, jotka päätyivät kaupunkien tuomioistuimiin.
  • Niemelä, Pekka (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä väitöstutkimus tarkastelee EU-oikeuden ja ns. investointisuojasopimusten välistä suhdetta. Investointisuojasopimuksia on solmittu maailmanlaajuisesti yli kolme tuhatta, ja EU-jäsenvaltioilla on voimassa olevia sopimuksia yli tuhat, joista suurin osa on solmittu kolmansien valtioiden kanssa. Tyypillisessä investointisuojasopimuksessa sopimusten osapuolet sitoutuvat myöntämään toisesta sopimusvaltioista tuleville sijoituksille oikeudenmukaisen ja tasapuolisen kohtelun, sekä täysimääräisen ja jatkuvan suojan. Lisäksi sijoituksia ei saa pakkolunastaa muuten kuin syrjimättömällä tavalla yleisen edun sitä edellyttäessä, ja lunastuksesta on maksettava välitön ja riittävä korvaus. Tilanteissa, joissa investoija kokee investoinnin isäntävaltion rikkoneen sopimuksen suojastandardeja, hän voi viedä riidan kansainväliseen välimiesmenettelyyn. Menettelyssä molemmat osapuolet nimittävät yhden välittäjän, jotka sitten valitsevat yhdessä kolmannen välittäjän puheenjohtajaksi. Välimiehet tekevät ratkaisunsa kulloisenkin riidan tosiasiaseikaston sekä siihen sovellettavan investointisuojasopimuksen nojalla. Kriitikoiden mukaan sopimukset rajoittavat sopimusvaltioiden sääntelyoikeutta, koska investoijat voivat riitauttaa sopimusvaltion lainsäädäntöuudistuksia sekä kansallisten viranomaisten toimivaltansa puitteissa tekemiä hallinto- ja tuomioistuinpäätöksiä silloin kun nämä ovat epäedullisia investoijan näkökulmasta. Sopimusten puolustajien mukaan välimiesmenettely ei rajoita valtioiden sääntelyoikeutta, vaan takaa toimintaympäristön ennakoitavuuden ja sen, että sopimusvaltiot toimivat tasapuolisesti ja syrjimättömästi kotimaisten ja ulkomaisten sijoitusten suhteen. Sopimusten nähdään myös edistävän oikeusvaltioperiaatetta, koska ne suojelevat investoijien perusoikeuksia. EU:n piirissä käydään myös keskustelua jäsenvaltoiden välisten investointisuojasopimusten tulevaisuudesta. Komissio on vaatinut jäsenvaltioita irtisanomaan kahdenväliset investointisuojasopimuksensa. Komission mukaan sopimukset rikkovat EU-oikeuden syrjimättömyys- ja autonomiaperiaatetta. Väitöstyöni tarkastelee näitä kahta erillistä investointisuojasopimuksia koskevaa keskustelua. Tarkastelun kohteena on siis toisaalta jäsenvaltioiden investointisuojasopimusten ja EU-oikeuden välinen muodollis-oikeudellinen suhde, ja toisaalta investointisuojasopimuksia koskeva kriittinen keskustelu. EU-tuomioistuimen aiemman oikeuskäytännön tarkastelu osoittaa, että EU-tuomioistuimella on liikumavaraa päättäessään jäsenvaltioiden investointisuojasopimusten tulevaisuudesta. Kriittisen keskustelun tarkastelu puolestaan osoittaa, että keskustelun osapuolet nojaavat kiistanalaisiin oletuksiin keskustellessaan investointisuojasopimusten hyvistä ja huonoista puolista. Heidän vastakkaiset argumenttinsa rakentuvat myös erilaisille poliittisille näkemyksille siitä miten julkisen sektorin ja yksityisten toimijoiden välistä suhdetta tulisi säännellä globalisoituneessa maailmantaloudessa. Tutkimuksen yksi keskeinen johtopäätös on se, että investointisuojasopimusten tulevaisuutta koskevan keskustelun ei tulisi perustua muodollis-oikeudelliseen argumentaatioon, vaan keskusteluun, joka nostaa etualalle ne erilaiset poliittiset näkemykset, joihin sopimusten vastustajat ja kannattajat nojaavat.
  • Mustasaari, Sanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Väitöskirjassa tarkastellaan, miten transnationaalisten perhesuhteiden oikeudellisuus muodostuu ja millä tavoin perhesuhteiden tunnistaminen ja tunnustaminen konstruoi kuulumista ja kansalaisuutta oikeudellisessa argumentaatiossa. Teoreettisena viitekehyksenä on tunnistaminen/tunnustaminen (recognition). Väitöskirja liikkuu perheoikeuden, kansainvälisen yksityisoikeuden ja maahanmuutto-oikeuden kentillä. Tutkimuksessa hyödynnetään monipaikkaisen etnografian lähtökohtaa, jossa tutkittavaa ilmiötä seurataan erilaisissa konteksteissa. Näitä 'paikkoja' tai konteksteja tutkimuksessa on neljä: islamilaiset avioliittokäytännöt Suomessa; uskonnollisiin normeihin ja tasa-arvoon liittyvät diskurssit erityisesti kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (CEDAW) järjestelmässä; perheenyhdistämisen edellytyksiä koskeva lainsäädäntö Pohjoismaissa; sekä valikoidut perheenyhdistämistä koskevat tapaukset Suomesta, Ruotsista, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta ja EU tuomioistuimesta. Väitöskirja koostuu kuudesta artikkelista sekä yhteenveto-osasta. Ensimmäisessä artikkelissa tarkastellaan Suomessa solmittavia islamilaisia avioliittoja ja sitä, miten uskonnollisen avioliiton oikeudellisuus muodostuu ja miten uskonnollisia avioliittoja tunnistetaan ja säännellään erilaisissa tilanteissa. Artikkelin aineistona on kahdeksassa helsinkiläisessä moskeijassa tehdyt haastattelut sekä yksilö- ja viranomaishaastattelut. Lisäksi aineistona on analyysi maistraatin asiakirjoista koskien perhesuhteiden rekisteröintiä, avioliiton esteiden tutkintaa ja isyyden vahvistamista sekä analyysi kolmessa käräjäoikeudessa vuosina 2014-2015 ratkaistuista isyyden kumoamista koskevista asioista. Toisessa artikkelissa käsitellään tasa-arvon käsitettä ihmisoikeusdiskurssissa erityisesti CEDAW-sopimuksen järjestelmässä. Tarkastelun kohteena on kulttuurin, uskonnon ja oikeudellisen pluralismin merkitys tasa-arvon toteutumiselle perheessä. Kolmannessa artikkelissa tarkastellaan perheenyhdistämistä koskevia ehtoja Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Suomen ulkomaalaislaeissa, erityisesti toimeentulo- ja integraatioedellysten kiristymistä viime vuosina. Neljäs, viides ja kuudes artikkeli käsittelevät oikeudellista argumentaatiota perheenyhdistämistä koskevissa ratkaisuissa. Artikkeleissa tarkastellaan, miten ydinperheen käsite yhtäältä hallitsee perhestatuksen kautta tapahtuvaa perheenyhdistämistä ja toisaalta mahdollistaa statuksen kyseenalaistamisen ihmissuhteen aitoutta ja olemassaoloa koskevan suhteen diskurssin kautta. Esimerkkeinä mainitaan lumeavioliitot sekä alaikäisten avioliitot, jotka maahanmuutto-oikeudellisessa kontekstissa tunnustetaan alaikäisen ja hänen vanhempansa välisen perheyhteyden purkavana suhteena, joka kuitenkaan ei välttämättä perusta pätevää perheyhteyttä alaikäisten puolisoiden välille. Väitöskirjassa väitetään, että perhesuhteiden oikeudellisuus on monitahoinen ilmiö, jota ei tule lähestyä pelkästään posiitivisen oikeuden pätevyyttä koskevan käsitteistön kautta, koska tällöin ei kyetä näkemään, mitä merkityksiä oikeudellisuudella eri konteksteissa on. Perhesuhteiden monitahoinen oikeudellisuus luo kuulumista ja sosiaalista ulossulkemista ja siten uudistaa yhteiskunnallisia hierarkioita. Emansipatorisesta potentiaalistaan huolimatta ihmisoikeudet saattavat käytännössä vahvistaa hierarkioita. Johtopäätöksenä esitetään, että tapauskohtaisten harkinnan ja oikeuksien lisäksi huomiota tulisi kiinnittää yhteiskunnan rakenteisiin, ja esimerkiksi perhemaahanmuuttoa koskevat ratkaisut tulisi nähdä osana perhepolitiikkaa.
  • Erkkilä, Ville (Helsingin yliopisto, 2017)
    Väitöskirjassa tutkitaan saksalaista oikeustiedettä aikavälillä 1933-1968 oikeushistorioitsija Franz Wieackerin hahmon kautta. Työssä pyritään selvittämään, miten oikeushistoria muuttui Natsi-Saksasta Länsi-Saksaan, mitkä tekijät vaihtuivat ja mitkä säilyivät, sekä millaiset syyt muutokseen ja pysyvyyteen vaikuttivat. Väitöskirjan teoreettinen tausta on käsitehistoriassa sekä historiankirjoituksen historiassa. Käytännössä työ keskittyy kahteen käsitteeseen, jotka esiintyvät usein Wieackerin tieteellisissä teksteissä, mutta myös muiden oikeustieteilijöiden teoksissa kyseisenä aikana. Käsitteet ovat Rechtsgewissen (oikeudellinen omatunto) ja Rechtsbewusstsein (oikeuskäsitys). Niiden kautta voidaan tarkastella historiankirjoituksen muutosta henkilökohtaisen näkemyksen, kulttuurisen muutoksen ja tieteellisen tradition vuorovaikutuksena. Erona aikaisempaan tutkimukseen, tässä väitöskirjassa on hyödynnetty Franz Wieackerin henkilökohtaista kirjeenvaihtoa. Se mahdollistaa yksilön näkökulman huomioimisen, kun tulkitaan viime vuosisadan vaikeiden ja dramaattistenkin tapahtumien vaikutusta tieteelliseen historiankirjoitukseen. Lopputuloksena näyttäytyy Franz Wieackerin tutkijan identiteetin, ja osittain koko saksalaisen oikeushistorian, muuttumattomuus tutkittavalla ajanjaksolla. Huolimatta valtavista yhteiskunnallisista murroksista, totalitarianismista, sodasta ja Saksan jakautumisesta, tietyt periaatteet säilyivät Franz Wieackerin tuotannossa läpi vuosikymmenten. Nämä periaatteet olivat seurausta sosialisoitumisesta tiettyyn yhteiskuntaluokkaan, 1900-luvun alun saksalaiseen "sivistysporvaristoon" (Bildungsbürgertum) ja sen arvoihin. Näiden arvojen päälle Franz Wieacker rakensi Euroopan idean, joka vaikuttaa Eurooppalaiseen käsitykseen menneisyydestä yhä edelleen.
  • Railas, Lauri (The Faculty of Law of the University of Helsinki and the author, 2004)
  • Nieminen, Kati (Helsingin yliopisto, 2017)
    Väitöskirja koostuu viidestä artikkelista sekä johdantoartikkelista, jossa esitellään tutkimuksen teoreettinen viitekehys, metodologia, artikkelien keskeiset argumentit sekä artikkeleita yhdistävät teemat. Tutkimus tarkastelee sitä, millä tavoin oikeus tuottaa ’meitä’ ja ’muita’ erityisesti suhteessa kansalaistottelemattomuuteen ja muihin tottelemattomuuden ja vastarinnan muotoihin. Kolme ensimmäistä artikkelia, Disobedient subjects, Rebels without a cause ja Who belongs? käsittelevät turkkilaista ihannekansalaista (kansalaissubjektia). Perinteisesti modernissa Turkissa kansakunnan on ajateltu perustuvan sekulaarisuudelle ja etniselle yhtenäisyydelle, ja analyysini Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeustapauksista osoittaa, että oikeus uusintaa tällaista käsitystä kansalaisuudesta käsitellessään mm. aseistakieltäytymistä ja islamilaisen huivin käyttöä koskevia tapauksia. Tapausten analyysi havainnollistaa oikeudellisen kielen tietynlaista ennakoimattomuutta: tuomioistuimen ratkaisuja ei esimerkiksi ns. huivitapauksissa voi ennustaa aikaisempien tapausten eksplisiittisen argumentaation pohjalta, mutta samalla ne kuitenkin noudattavat yhtenäistä linjaa sikäli, että ratkaisut perustuvat pohjimmiltaan ’hyvän kansalaisen’ ihanteeseen. Aseistakieltäytymistä koskien esitän, että tuomioistuin muuntaa aseistakieltäytyjän omalle yhteisölleen asettaman poliittisen haasteen kysymykseksi henkilökohtaisesta vakaumuksesta. Kiinnostavaa on, että aseistakieltäytymistä koskevissa tapauksissa tuomioistuimen argumentaatiostrategia on päinvastainen kuin ns. huivitapauksissa: islamilaisia huiveja tuomioistuin pitää poliittisina symboleina, mutta aseistakieltäytymistä se lähestyy henkilökohtaisen vakaumuksen kysymyksenä. Asetelman voisi hyvin kääntää toisin päin. Myös kolmas artikkeli käsittelee turkkilaista kansalaissubjektia. Huntua käyttävä musliminainen, aseistakieltäytyjä, vähemmistöasemansa tunnustamisen puolesta kamppaileva kurdiväestö ja Gezi puiston protestoijat haastavat oikeuden havaitsemaan tapoja, joilla se uusintaa vallitsevia käsityksiä mahdollisista identiteeteistä. Artikkelissa käsittelen sitä, miten kansalaissubjektiutta tuotetaan ja haastetaan Turkin korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä, poliittisen vallan kabineteissa, ja Istanbulin kaduilla. Neljäs ja viides artikkelit, The detainee, the prisoner, and the refugee sekä Forever again käsittelevät toiseuttamista eli sitä, miten oikeus tuottaa subjekteja, joita se ei kattavasti suojele. Neljännessä artikkelissa tarkastelun kohteena ovat Guantanamo bayn pidätyskeskus, Yhdysvaltojen supermax-vankilat, sekä Euroopan pakolaisleirit, ja niissä esiintyvät väkivallan ja vastarinnan muodot. Viidennessä artikkelissa analysoin Yhdysvaltojen senaatin komitean julkaisemaa raporttia CIA:n ns. tehostettujen kuulustelumenetelmien käyttämisestä ja CIA:n vastinetta raportissa esitettyihin väitteisiin. Tarkastelen artikkelissa niitä diskursiivisia käytäntöjä, joiden vuoksi on mahdollista samaan aikaan sekä pitää kiinni kidutuksen täyskiellosta, että harjoittaa kidutusta oikeuden rajoissa. Artikkeleita yhdistäviä teemoja ovat subjektius, tottelemattomuus ja oikeus. Väitöskirjan johdanto-osassa kehitän näitä teemoja hieman pidemmälle käsitellen oikeussubjektin fragmentaatiota, tapoja, joilla kansalaistottelemattomuutta koskevat teoriat mahdollisesti myötävaikuttavat kansalaissubjektin totalisoitumiseen, ja tarkastelen, millaisia metodologisia mahdollisuuksia sisältyy oikeuden käsittämiseen diskursiivisena käytäntönä.
  • Jiménez Fonseca, Manuel (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä tutkimus paneutuu kansainvälisen oikeuden ja luonnon väliseen suhteeseen historiassa - siirtomaakaudelta aina 1900-luvun toisen puoliskon puoliväliin. Tutkimuksen pääväittämä on, että siirtomaakaudella Euroopan ulkopuolisen luonnon valtaamisella oli suuri merkitys kansainvälisen oikeuden kehitykselle. Kansainvälisestä oikeudesta tuli tärkeä oikeutus luonnon valtaamiselle siirtomaissa. Tuloksena oli läntinen ympäristöhegemonia, joka johti siirtomaissa luonnonympäristön tilan heikkenemiseen ja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Tutkimus on jaettu kahteen osioon. Yhtäältä se tarkastelee taloudellisia oikeuksia - etenkin yksityisomistusoikeutta ja maa-alueiden valtaamisoikeutta sekä kansainvälistä kauppaa. Nämä oikeudet palvelivat siirtomaavaltojen pyrkimystä yksityistää maan ja sen luonnonvarojen omistusta ja saada niistä mahdollisimman paljon myyntikelpoisia hyödykkeitä. Toisaalta tutkimuksen kohteena ovat kansainvälisen oikeuden asiantuntijat ja siirtomaa-asiantuntijat, jotka kehittivät teorioita siitä, miten eurooppalaisten keinot olivat edistyksellisiä ja tehokkaampia kuin paikallisten asukkaiden. Tutkimuksen kohteena ovat mm. sellaiset kansainvälisen oikeuden historian keskeiset asiantuntijat kuin Vitoria ja Grotius. Taloudelliset oikeudet ja edistyksellinen teoria luonnon hyödyntämisestä toteuttivat yhdessä läntisen imperialismin pääpyrkimyksen: luonnonvarojen tehokkaan valtaamisen hyötykäyttöön siirtomaissa. Tutkimus selvittää myös sitä, miten eurooppalaiset siirtomaaisännät ja intellektuellit kohtelivat paikallista väestöä osana luontoa, alistaen sen hyötykäyttöön. Tutkimus analysoi kriittisesti siirtomaavaltojen julistamaa pääpyrkimystä siirtomaissa paikallisen väestön sivistämistä (civilizing mission). Pyrkimys ei rajoittunut vain paikallisen väestön auttamiseen kohti sivistystä vaan oli syvempi, laajempi ja pidemmälle tähtäävä: luoda edistystä nostamalla villi siirtomaa villi luonto ja villi-ihmiset sivistyksen piiriin. Tutkimus selvittää lopuksi myös sitä, kuinka panostaminen kansainväliseen kehitykseen ja yhteistyöhön auttoivat länsimaailmaa ylläpitämään ympäristöhegemoniaa siirtomaavallasta vapautuneissa maissa. Tutkimus analysoi kriittisesti erilaisia länsimaissa kannatusta saaneita ideologioita, joilla on historiallisesti legitimoitu ihmisten ja ympäristön hyödyntäminen (riistäminen). Tietoisuus menneisyydestä perittyjen oikeudellisten doktriinien ja poliittisten teorioiden haitallisista vaikutuksista ihmisten elämälle ja luonnonympäristölle voi auttaa välttämään niiden kritiikitöntä hyväksymistä nykyajan globaalissa hallinnossa.
  • Heikkilä, Pekka (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksen kohteena on säästöpankin yhteisömuoto pankin vakauden kannalta. Tutkimuksessa käsitellään pankkitoiminnan sääntelyä v. 1822 perustetun Turun Säästöpankin säännöistä v. 2014 luottolaitos- ja kriisinratkaisulakeihin saakka. Tutkimus lähtee siitä, minkä takia pankkitoiminta on ollut erityisen sääntelyn ja viranomaisvalvonnan kohteena. Tutkimuksessa tuodaan esille pankkien intressit lainvalmistelussa ja pankkivalvonnan järjestämisessä sekä mm. säästöpankkipuolueen merkitystä. Tutkimuksessa tulee esille, miten pankkien syntyhistoriat ovat vaikuttaneet niiden toimintaoikeuksiin ja lainsäädännön epätahtisuuteen. Säästöpankkien kohdalla vakaus perustui luotonannon turvallisuuteen ja yhteisvastuuseen oman vakuusrahaston kautta, kun esim. liikepankeissa se perustui yksin omaan pääomaan. Tässä mielessä pelkkä vakavaraisuusprosenttien vertailu on antanut väärän kuvan pankeille asetetuista vaatimuksista. Säästöpankin omistajattomuudesta seurasi, että hallituksen jäsenten vastuu on ollut ankara. Tutkimuksessa on käyty läpi säästöpankkien keskinäisen yhteisvastuun merkitys numeroina ja periaatteellisesti yksittäisten säästöpankkien ja koko pankkiryhmän olemassaolon ja maineriskin näkökulmasta sekä myös mistä 1990-luvun vahingonkorvausoikeudenkäynneissä oli kysymys. Vastuuseen joutumiseen liittyi sattumanvaraisuutta siinä mielessä kehen korvausvaatimukset kohdistettiin, josta syystä oikeudenkäyntien lopputuloksia ei pidetty oikeudenmukaisina. Julkisuuskaan ei ymmärtänyt, että tuomiot perustuivat lakiin eikä luottotappioiden suuruuteen. Tutkimuksessa on käyty läpi säästöpankkeja kohdanneet kriisit. Syyt ovat olleet poliittiset, ne ovat liittyneet rahamarkkinoiden säännöstelyn purkamiseen tai aiheutuneet talouselämän vastoinkäymisistä. Ensimmäinen kriisi koettiin talvella 1854, kun Krimin sodan seurauksena syntyi ryntäyksiä talletusten nostamiseen, ja viimeinen kriisi 1990-luvun alussa. Kriisien seurauksena laki on tehnyt samanhenkisille pankeille mahdolliseksi toimimisen yhteenliittymänä ja mm. säästöpankin muuttamisen osakeyhtiömuotoon. Toimialan yhteisvastuuta on lisätty talletussuoja- ja kriisinratkaisurahastoilla. Tutkimuksessa on kohdistettu kritiikkiä ns. pankkiveroon. Tutkimuksessa tulee esille, miksi sääntelyssä ja turvaamistoimissa on siirrytty ylikansallisiin ratkaisuihin.
  • Haapanen, Anna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimus koskee tietokoneohjelmien patenttioikeuksia ja tekijänoikeuksia sekä sitä, mikä vaikutus avoimen lähdekoodin lisensoinnilla on lisenssinantajan (patentinhaltijan) patenttisalkulle. Useat tavanomaiset avoimen lähdekoodin lisenssit, kuten esimerkiksi GPLv2, eivät sisällä nimenomaista patenttilisenssiä. Tutkimuksessa tarkastellaan avoimen lähdekoodin lisensoinnin vaikutusta lisenssinantajan patenttisalkulle kahden patenttiteorian, patenttien sammumisen sekä implisiittisen patenttilisenssin, valossa sekä Yhdysvaltain että Euroopan (erityisesti Suomen) oikeuden näkökulmasta. Patenttioikeuden lisäksi tutkimuksessa käytetään työkaluna tekijänoikeutta ja sopimusoikeutta. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia on se, että avoimen lähdekoodin lisensointi voi laukaista sekä patenttien sammumisen että implisiittisen patenttilisenssin tietyin edellytyksin siitä huolimatta, että tarkastelun kohteena olevat avoimen lähdekoodin (tekijänoikeus)lisenssit eivät sisällä nimenomaista patenttilisenssiä. Lisäksi tutkimuksen mukaan Yhdysvaltain ja Euroopan patenttioikeusteorioiden ja käsitteiden eroista huolimatta avoimen lähdekoodin lisensoinnin vaikutus lisenssinantajan patenttisalkulle voi olla hyvin samankaltainen tarkastelun kohteena olevissa maissa.
  • Toivonen, Virve-Maria (Talentum, 2017)
    Väitöskirja on lapsioikeudellinen tutkimus lapsen oikeuksista ja niiden turvaamisesta huostaanottoasioiden hallinto-oikeuskäsittelyssä. Hallintotuomioistuimien toimintaa tarkastellaan tutkimuksessa lapsen oikeuksien näkökulmasta ja sitä silmällä pitäen, kuinka oikeudellinen järjestelmä huomioi lapset ja lasten oikeudet ja intressit. Lapsen oikeuksista esillä ovat erityisesti lapsen etu ja osallisuus. Lapsen etu, osallisuus ja oikeusturva on turvattu lapsille sekä lastensuojelulaissa että perus- ja ihmisoikeuksina. Säädöstason vahvasta velvoittavuudesta huolimatta tiedetään tutkimusten perusteella, ettei lapsen oikeuksien asettamia vaatimuksia lastensuojelulle ja siihen liittyvälle oikeudelliselle päätöksenteolle oteta käytännössä riittävästi huomioon. Ongelmat lapsen oikeuksien toteutumisessa ovat ohjanneet tarkastelemaan niitä väitöskirjassa oikeuksiin pääsyn (Access to Justice) näkökulmasta, jossa on kyse paitsi oikeudesta tuomioistuinkäsittelyyn, myös ja ennen kaikkea oikeuksien tehokkaasta toteutumisesta. Väitöskirjassa on kaksi keskeistä tutkimuskysymystä Ensimmäinen tavoite on ollut selvittää, mitä vaatimuksia voimassa oleva lainsäädäntö asettaa lapsen edulle, osallisuudelle ja oikeusturvalle lastensuojeluasioissa ja miten tämä sääntely ottaa huomioon perus- ja ihmisoikeuksien, erityisesti YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen (SopS 59-60/1991), asettamat vaatimukset. Toiseksi väitöskirjassa on etsitty syitä haasteisiin lapsen oikeuksien toteutumisessa ja pohdittu, kuinka lapsen oikeudet tulisivat jatkossa tehokkaammin turvatuiksi. Viimeksi mainitun tutkimustehtävän toteuttamiseksi säädöstason tarkastelu on yhdistetty empiiristen tutkimusten tuloksiin lapsen edun ja osallisuuden toteutumisesta käytännössä. Voimassa oleva lastensuojelulaki (417/2007) täyttää monin osin Suomea sitovat kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet. Väitöskirjassa on kuitenkin nostettu esille lastensuojelulaissa lapsen puhevallan käytölle ja tuomioistuinosallisuudelle säädetty 12 vuoden ikäraja. Ikäraja sulkee useimmiten ikärajan alittavien lasten mahdollisuuden suoraan osallisuuteen hallintotuomioistuimissa ja vie kokonaan alle 12 vuotiailta lapsilta mahdollisuuden saattaa itse huostaanottoaan koskeva asia tuomioistuimen ratkaistavaksi. Käytännössä se on myös heikentänyt merkittävästi alle 12 vuotiaiden lasten äänen kuuluvuutta hallinto-oikeuden päätöksissä. Väitöskirjassa on myös esitetty, että lasta koskevan sääntelyn tulisi lähtökohtaisesti olla mahdollisimman täsmällistä ja velvoittavaa. Lapsioikeudellisissa asioissa avoin ja harkinnanvarainen sääntely on tyypillistä ja sillä tavoitellaan lapsen edun mukaista lopputulosta. Vaikutukset saattavat kuitenkin olla päinvastaiset: lasta koskeva päätöksenteko ei ole läpinäkyvää eikä siksi täytä oikeusturvavaatimuksia. Väitöskirjassa on kiinnitetty huomiota myös oikeusturvaan liittyviin vastuukysymyksiin ja oikeusturvan tehokkuuteen. Niitä molempia voidaan edistää esimerkiksi lapselle prosessiin määrättävällä edunvalvojalla tai avustajalla. Määäräyksiä annetaan kuitenkin harvoin, eikä kummankaan ammattiryhmän koulutus lasten edustamiseen ole kattavaa ja systemaattista. Viime kädessä lapsen oikeuksien toteutumisesta tuomioistuimessa vastaa tuomioistuin eikä avustajan tai edunvalvojan määrääminen poista tätä vastuuta. Jotta lapsen oikeusturva toteutuisi prosessissa yhdenvertaisesti aikuisten kanssa, lapsi tarvitsee prosessissa aikuista enemmän apua ja siksi lapsen oikeuksien turvaaminen edellyttää tuomarilta usein aktiivista prosessinjohtoa. Osana oikeusturvatarkastelua väitöskirjassa on nostettu esille myös sovinnollisen riidanratkaisun mahdollisuus lastensuojeluasioissa ja pohdittu, voisivatko sovinnolliset käsittelyt joissain tapauksissa turvata lapsen oikeuksia perinteistä tuomioistuinkäsittelyä tehokkaammin. Vaikka sovinnollisella riidanratkaisulla on etunsa, sitä ei tule pitää itseisarvona, vaan sen käyttöönottoa lastensuojeluasioissa on harkittava huolellisesti punniten eri vaihtoehtojen hyötyjä ja haittoja erityisesti lapsen kannalta. Lapsiystävällisempi oikeudenkäyttö edellyttää yleisemminkin, että lapset otetaan aikaisempaa laajemmin huomioon oikeudellisen järjestelmän rakenteissa ja käytännöissä. Kehitystyön tulee perustua ajantasaiseen tutkittuun tietoon, jossa on huomioitu myös lasten näkemykset ja kokemukset. Lasten oikeuksien tehokasta toteutumista voivat toisinaan estää myös lakeja soveltavien aikuisten lapsiin liittyvät vanhat asenteet ja toimintatavat, vaikka lainsäädäntö olisi kunnossa. Siksi väitöskirjassa on korostettu oikeuslähtöisen ajattelutavan tärkeyttä myös lapsen hoivaa ja huolenpitoa koskevissa asioissa, jotka on perinteisesti haluttu ymmärtää ei-oikeudellisina. Oikeudet ovat tärkeitä, sillä oikeudellinen järjestelmä on rakennettu suojaamaan oikeuksia ja ilman oikeuksia lapsi on oikeudellisesti turvaton. Oikeustieteen tehtävä on ottaa vaatimus lapsen oikeussubjektiudesta ja lapsen oikeuksista vakavasti ja tuottaa yhteiskunnan eri toimijoille ajantasaista tietoa lapsen oikeuksista ymmärrettävällä tavalla. Se on lainsäädännön ohella ennakkoedellytys sille, että lapsen oikeudet voivat toteutua yhteiskunnassa optimaalisella tavalla.
  • Kremer, Jens (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä väitöskirja analysoi julkisen tilan valvonnasta johtuvia erityisiä yksityisyyden suojaan liittyviä ongelmia. Väitöskirja tutkii yksityisyyden ja henkilötietojen suojaa koskevien ihmisoikeuksien laajuutta ja niiden rajoituksia edistyksellisten valvonta- ja turvallisuusteknologioiden valossa. Päätutkimuskysymys on, miten eurooppalaiset yksityisyyden suojaa ja tietosuojaa koskevat perusoikeudet käsittelevät lisääntyvää valvontaa ja eurooppalaisiin julkisiin tiloihin kohdistuvia ennennäkemättömiä valvontamahdollisuuksia. Tutkimus on jaettu kahteen pääosaan. Tutkimusongelman ja olemassa olevien ja tulevaisuuden valvontateknologioiden esittelyn jälkeen ensimmäinen osa käsittelee tutkimuksen teoreettisia lähtökohtia, erityisesti julkisen tilan, yksityisyyden, tietosuojan ja turvallisuuden käsitteitä. Tutkimuksen toinen osa käsittelee neljää erityistä julkiseen valvontaan liittyvää kysymystä: yksilöllisesti kohdistettua valvontaa, joukkovalvontaa, yksityisten toimijoiden tekemää valvontaa sekä valvonnan automatisointia ja tapahtumien ennakointia. Tutkimuskysymystä analysoidaan olemassa olevaa lainsäädäntöä, oikeuskirjallisuutta ja oikeuskäytäntöä vasten. Analyyseissä käytetty viitekehys on johdettu kuvitellusta urbaanista valvontaan liittyvästä skenaariosta, joka kuvaa isoa eurooppalaista kaupunkia. Tämä valvontaan liittyvä skenaario toimii ankkurina keskeisten ongelmien ja kysymysten tunnistamiselle perusoikeuksiin pohjautuvia jatkoanalyysejä varten. Tutkimus käyttää tietystä skenaariosta tehtyjä oikeudellisia ja kriittisiä analyysejä olemassa olevien sekä myös mahdollisten tulevien julkisen tilan edistyneestä valvonnasta johtuvien oikeudellisten ongelmien tunnistamiseksi. Tämä tutkimus tunnistaa useita tapoja käsitellä julkisen tilan valvontaa eurooppalaisesta perusoikeuksien näkökulmasta. Yksityisyyden suojaa ja henkilötietojen suojaa koskevien oikeuksien analyysit osoittavat, että eurooppalainen perusoikeusjärjestelmä kykenee käsittelemään julkisen tilan valvontaan liittyviä oikeudellisia ongelmia. Euroopassa on kuitenkin pulaa monimutkaista teknistä valvontaa käsittelevästä oikeuskäytännöstä. Tutkimuksessa määritellään kaksi pääasiallista lähestymistapaa julkiseen valvontaan: ensimmäinen lähestymistapa perustuu yksilöiden vapauteen ja nojaa oikeussubjektien luottamuksensuojaan. Jälkimmäinen lähestymistapa, joka on johdettu ihmisarvosta ja persoonallisuusoikeudesta, haastaa valvonnan yhteisölliset vaikutukset. Näillä näkökulmilla on perustavanlaatuisesti vastakkainen lähestymistapa julkiseen valvontaan. Tutkimus osoittaa, miten tietosuoja toimii siltana näiden kahden näkökulman välillä. Tutkimuksen johtopäätökset havainnollistavat useita tapoja käsitellä julkisen tilan valvontaa ja osoittavat, että edistynyt tekninen valvonta aiheuttaa sarjan oikeudellisia ongelmia, jotka edellyttävät julkisen tilan valvontaa koskevien oikeudellisten argumenttien uudelleenmuotoilua.
  • Tuori, Taina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia oikeuksien kielen esiintuloa Kansainliiton mandaattijärjestelmässä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen mandaattijärjestelmä perustettiin ratkaisuna häviäjävaltioiden siirtomaiden aiheuttamaan ongelmaan. Ympärysvallat perustivat kansainvälisen hallintojärjestelmän miehittämilleen Saksan ja Turkin entisille alusmaille. Kansainliiton perustamisen yhteydessä näistä alueista muodostettiin mandaattialueet. Tutkimuksessani seuraan oikeuksien kielen syntyä sekä mandaattijärjestelmässä itsessään että siitä keskusteltaessa myöhemmin kansainvälisessä tuomioistuimessa erityisesti nykyisen Namibian alueesta puhuttaessa. Päätutkimuskysymyksenä on oikeuksien kielen toiminta ja ihmisoikeuksien sanaston mukaantulo mandaateista puhuttaessa. Tätä valotetaan tarkastelemalla keskusteluita paikallisten yhteisöjen asemasta kansainvälisessä järjestelmässä, lähtien mandaateista itsestään ja päättyen kansainvälisen tuomioistuimen Namibia-tapauksiin (vuosina 1921-1971) ja havainnoimalla miten tiettyjä asioita ryhdytään ilmaisemaan ihmisoikeuksien kielellä. Tutkimuksessa todetaan kuinka jo perustamisvaiheessa mandaattien tarkoitus poikkesi siirtomaajärjestelmästä. Hallintovaltioille annettiin tehtäväksi alkuperäiskansojen oikeuksien, intressien ja lakien suojelu ja edistäminen uudenlaisen kansainvälisen valvonnan alla. Tätä valvomaan perustettu elin, mandaattikomissio, ei vielä käyttänyt ihmisoikeussanastoa, mutta tutki ja keskusteli laajasti ihmisoikeuksille ja kansalaisoikeuksille tyypillisistä teemoista kuten alkuperäiskansojen maanomistusoikeuksista, orjuuden vastustuksesta, pakkotyöstä, naisten asemasta tai uskonnonvapaudesta. Oikeuksien sijaan puhuttiin takeista, vapauksista, ongelmista, velvoitteista ja joskus harvoin oikeuksista. Ainutlaatuisena piirteenä mandaattijärjestelmässä komissio myös otti vastaan yksilövalituksia mandaattien asukkailta. Ihmisoikeuksien kieli tulee suoraan käyttöön mandaattijärjestelmästä keskusteltaessa vasta kansainvälisen tuomioistuimen Namibiaa koskevissa tapauksissa 1970-luvulla. Aiemmassa tutkimuksessa koko mandaattijärjestelmää ei ole pidetty merkittävänä ihmisoikeusajattelun kehityksessä. Tutkimus näyttää kuinka aineellisella tasolla mandaattijärjestelmän lukuisat piirteet kuten kansainvälinen valvonta, mandaattien asukkaiden edun ja oikeuksien ensisijaisuus sekä hallinnolle asetetut velvoitteet ennakoivat monin tavoin myöhempää ihmisoikeusjärjestelmää. Kuitenkin mandaattijärjestelmä edustaa eräänlaista välitilaa vanhan siirtomaahallinnon ja kansainvälisen ihmisoikeusjärjestelmän välillä, jossa erotuksen tekeminen siirtomaajärjestelmästä oli hankalaa myös komission jäsenille.