Valtiotieteellinen tiedekunta

 

Uusimmat julkaisut

  • Taavetti, Riikka (Helsingin yliopisto, 2018)
    This study analyses the construction of queer and undisciplined sexualities in Finnish and Estonian personal and cultural memories from the 1990s to the present. The study makes a theoretical contribution to the understanding of queer as historical and localised concept by focusing on geographical areas regarded as the semiperiphery, that is, Finland and Estonia, and combining the discussion on queer historical research with the elaborations on cultural memory. The methodological contribution of the study address the Finnish and Estonian research traditions that have combined oral history methodologies with the study of memories in written form and links these with discussions on sources in queer historical research. In the spirit of Joan Scott and Laura Doan, the study adopts the concept queer as a category of historical analysis and enquires how memories can be analysed by using queer as a methodological tool. Furthermore, the study searches for queerness where ostensibly it does not exist, in the margins of queer. By adopting Michel Foucault’s concept of genealogy, the study addresses the connection between the past and present in both historical research and cultural memory studies and discusses how the intertwined cultural understandings of the past and individual accounts of one’s own sexuality produce the current understandings of sexuality. The concepts of glimpse and fragment are developed in the study to analyse how the queer and undisciplined sexualities are constructed in the present understandings of the pasts. Glimpse refers to memories of desires and identifications or cultural references of queerness that the narrators have used to understand their own desires and, on the other hand, to the recollections of others in the narrations by seemingly non-queer narrators. Fragment refers to all types of documents and material that have been preserved of the past. The fragments can even be fabricated as queer pasts are imagined in the arts. The study develops a three-layered understanding of time in memories and analyses Time Remembered, Time of Remembering and Time of Researching in these glimpses and fragments of queer pasts. The dissertation consists of three published research articles, two yet unpublished article manuscripts and a comprehensive introductory and summarising section. The individual research articles in the study focus on archives, life stories, collections of them and public discussion on queer past in the arts and media. As a collection, these five articles offer a versatile perspective on how memories are produced and utilised both by those who identify as queer and those who use “others” to construct their own suitable heterosexuality. Moreover, the articles analyse how present understandings of queer are projected onto the past. This study demonstrates how the personal and cultural memories are intertwined and produce one another in the queer politics of memory. On the one hand, some glimpses and fragments of queer pasts can be understood in terms of the available queer labels, identifications and identifiable practices. On the other, only through these glimpses and fragments of personal queer memories it is possible to understand the type of queer possibilities there are and have been. Thus, the focus on glimpses and fragments in addition to the proud movements and individuals helps to broaden and historicise the concept of queer. In the conclusion, this study reaches beyond queer pasts to address queer in the present as a politics of memory as well as the possibilities offered by perceiving the past as glimpse-like and fragmented in historical research in general. Keywords: queer; oral history; cultural memory; history; politics of memory; Estonia; Finland  
  • Hakala, Emma (Helsingin yliopisto, 2018)
    Environmental security is broadly defined as a concept concerned with the relationship of threats between environmental change and human society. While its focus often is on the consequences of environmental threats like pollution and climate change, it also entails the potential of environment to serve as a basis for cooperation. This Doctoral dissertation is a historical analysis of the concept of environmental security in international cooperation in the post-conflict Western Balkans from 1999 onwards. The analysis examines the securitisation of environment carried out by international organisations. It looks at the way in which actors like UN agencies and OSCE, aimed to enhance human security and encourage trans-boundary cooperation through environmental causes, thereby attempting to contribute to overall stability in the region. The dissertation examines the implications that environmental security discourse had in terms of both environmental cooperation and the concept of security. In terms of theory, the dissertation relies on the securitisation framework introduced by the Copenhagen School. It considers security as constructed through an inter-subjective process between a referent object, a securitising agent and an audience. Securitisation may help to raise new issues onto the political agenda, but it may also end up restricting democratic discussion or lead to militarisation. However, the dissertation follows scholars like Balzacq, Oels, and Trombetta in arguing that the practices of security may also need to change as new challenges like climate change arise. Indeed, the wider aim of the dissertation is to yield new insights into the securitization framework itself. Therefore, it looks at the degree to which the process in the Western Balkans has led to securitisation through the emergence of new environmental security practices and policies. The research shows that in the Western Balkans, the securitisation of environment was primarily used as a tool for peace-building. It has only led to a limited degree of securitisation, although some new security practices emerged, such as the mapping of environmental threats. As a concept, however, environmental security has been useful for focusing cooperation on multiple sectors. The results overall suggest that there is a need for new, more comprehensive and inclusive security logic to counter threats like climate change.
  • Tirkkonen, Sanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Arkikielessä sanaa “kokemus” käytetään monissa eri merkityksissä: sillä voidaan viitata täysin subjektiiviseen ilmiöön tai esimerkiksi ajan kanssa kartoitettuun osaamiseen. Voimme myös puhua jaetuista kokemuksista, rajakokemuksista tai kokemusperäisestä tiedosta. ”Kokemus” asetetaan usein vastakkain tieteellisen tiedon kanssa. Julkisissa keskusteluissa on vedottu kansalaisten kokemukseen poliittisissa yhteyksissä, ja huolta on kannettu muun muassa siitä, voiko kokemusasiantuntijoita pitää terveyttä koskevan tiedon auktoriteetteina. Länsimaisen ajattelun historiassa eri kokemuksen käsitteet ovat kuitenkin olleet kytköksissä siihen, miten tieteellinen, vaikkapa mielenterveyttä koskeva tieto on ymmärretty. Se, missä merkityksessä kokemuksen käsitettä käytetään, liittyy myös esimerkiksi siihen, sijoitammeko mielenterveyden yksilön sisäpuolelle, ihmisten välisiin suhteisiin vai osaksi yhteiskunnan rakenteita. Väitöskirja tutkii ranskalaisfilosofi Michel Foucault’n (1926‒1984) kokemuksen käsitteitä sekä teemoja, joita hän käsittelee kokemuksen käsitteiden avulla. Foucault’n vaikutus ihmis- ja yhteiskuntatieteisiin, oikeustieteisiin sekä kasvatustieteisiin on ollut mittava. Usein häneen viitataan ajattelijana, joka kyseenalaistaa kokemusnäkökulman lähtökohtana tieteelliselle tiedolle. Väitöskirja kuitenkin asettaa kokemuksen Foucault’n filosofian keskiöön ja osoittaa eri kokemuskäsitteiden olennaisen roolin hänen tuotannossaan. Tutkimus analysoi kokemuksen käsitteiden teoreettisia tehtäviä ja merkityksiä. Kokemuksen käsitteillä on erityisasema sekä Foucault’n varhaisissa, psykiatriaa ja psykologiaa käsittelevissä kirjoituksissa että hänen myöhäisissä etiikkaa tutkivissa teksteissään, joissa hän palaa käsittelemään terveyden ja huolenpidon teemoja. Teksteistä löytyy runsaasti viitteitä ”elettyyn kokemukseen”, ”taustakokemukseen”, ”transformatiiviseen kokemukseen”, ”rajakokemukseen”, ”kokemuksen kenttään” ja ”kokemuksen muotoihin”. Tutkimus käsittelee myös sitä, minkälaiseksi kokemuksen itsestä on ajateltu muodostuvan kulttuureissa, joissa kehotetaan kuuntelemaan ja tarkastelemaan itseä, kääntymään itseen, uskomaan itseensä sekä löytämään itsensä. Analysoimalla eri kokemuksen käsitteitä Foucault'n filosofiassa voimme paitsi ymmärtää paremmin hänen länsimaiseen ajatteluun olennaisesti vaikuttanutta työtään, myös peilata nykykäsityksiämme terveydestä, mielenterveysongelmista ja itseen kohdistuvista käytännöistä.
  • Izhak, Olena (Helsingin yliopisto, 2018)
    -.
  • Ahola-Launonen, Johanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pitäisikö tupakoijien maksaa enemmän keuhkosyöpähoidostaan ja ylipainoisten diabeteshoidostaan? Onko epäreilua, että terveellisesti elävät ihmiset maksavat epäterveellisesti elävien terveydenhoitokuluja? Nämä kysymykset kuvastavat vallalla olevaa yksilöä vastuullistavaa poliittista suuntausta. Tässä ajattelutavassa yhteiskunnalliset ilmiöt yksinkertaistetaan yksilöä ja hänen valintojaan koskeviksi kysymyksiksi. Väitöskirjassani tutkin tämän poliittisen trendin yhteiskuntafilosofista taustaa. Osoitan, että ilmiön teoreettinen tausta löytyy niin sanotusta vastuu-sensitiivisestä egalitarimista, eli sattumaegalitarismista. Teoriassa sitoudutaan egalitaristisiin piirteisiin, kuten riittävään hyvinvointitasoon kaikille. Toisaalta teoria sisältää myös keskeisen ajatuksen valinnasta ja vastuusta: yhteiskunnan tehtävänä on korvata olosuhteiden aiheuttamat epätasa-arvot, mutta sen ei tarvitse korvata yksilöiden omien valintojen seurauksia. Osoitan kuitenkin, että alkuperäinen teoria ei päädy yksilöä vastuullistavan ajattelutavan mukaisiin tuloksiin. Sen sijaan teorian mukainen ajatus valinnasta ja vastuusta johtaa pikemminkin siihen, että yksilön valintoja ei tule ottaa huomioon yhteiskunnan perusrakenteen suunnittelussa, koska olosuhteet vaikuttavat joka tapauksessa valintoihin ja hyvä-osaisilla on keskimäärin ollut parempi tuuri kuin huono-osaisilla. Soveltavassa ja julkisessa keskustelussa monimutkaisesta teoriasta kuitenkin jää jäljelle vain yksilönvastuun tärkeyden korostaminen. Tämä johtaa yksinkertaistavaan ajatteluun ja niin sanottuun vastuun poliittiseen moralismiin. Vastuun moralismissa sekä yksilöiden huono-osaisuus että hyväosaisuus nähdään yksilön itsensä ansaitsemana. Yksilöt nähdään autonomisina valitsijoina, jotka päättävät elintavoistaan täysin vapaasti. Tämä katsantokanta jättää kuitenkin huomioimatta ne lukuisat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset tekijät, jotka edesauttavat niin hyvä- tai huono-osaisuutta kuin sairautta ja terveyttäkin. Esimerkiksi pääsy terveydenhuoltoon, koulutus, syrjintä, varallisuus, niukkuudessa eläminen ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä vaikuttavat siihen, keille ”terveellisten” valintojen tekeminen on helpompaa kuin toisille. Yhteiskunnallisten ja sosiaalisten kysymysten jättäminen sivuun on epäoikeudenmukaista ja usein tehotonta. Lisäksi yksinkertaistava vastuuajattelu terveydestä tuottaa vain kapean käsityksen siitä, mitä terveys ja vastuullisuus tarkoittavat. Väitän, että yksinkertaistava ja moralistinen näkemys yksilönvastuusta on kaapannut vastuukeskustelun. Yksilönvastuu on myös saanut nykyisessä yhteiskunnallisessa ja teoreettisessa keskustelussa liian suuren roolin. Ei ole selvää, miksi vastuun pitäisi kuulua yhteiskuntafilosofisen teorian ensimmäisiin periaatteisiin tai miksi yhteiskunnan tärkein tehtävä olisi löytää ne, jotka ovat sairaudestaan tai huono-osaisuudestaan itse vastuussa. Perustavia yhteiskunnallisia hyviä, kuten terveyttä, ei tulisi jakaa yksilönvastuun perusteella.
  • Lainà, Patrizio (Helsingin yliopisto, 2018)
    Täysreservipankkijärjestelmä tarkoittaa, että pankkien rahanluontioikeus siirretään julkisen vallan tehtäväksi tai raha kiinnitetään johonkin hyödykkeeseen. Toisin sanoen täysreservipankkijärjestelmässä yhteiskunnan rahavaranto koostuisi ainoastaan julkisesta rahasta (eli käteisestä, keskuspankkireserveistä tai valtion velkakirjoista) tai hyödykerahasta (esim. kullasta tai hopeasta). Täysreservipankkijärjestelmää kokeiltiin 1800-luvulla Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Tilastojen mukaan kokeilut eivät aiheuttaneet taloudellista epävakautta, vaan pikemminkin suurin osa makrotaloudellisista indikaattoreista osoitti ylöspäin. Pankit kuitenkin pystyivät melko lyhyessä ajassa kiertämään sääntelyä, sillä täysreservivelvoite ei ulottunut pankkitalletuksiin. Niinpä pankkitalletuksista tuli nopeasti pääasiallinen maksuväline ja ne ovat sitä yhä tänäkin päivänä. Tutkin täysreservipankkijärjestelmän taloudellisia vaikutuksia jälkikeynesiläisen varanto—virta-konsistentin mallin avulla. Havaitsen, että keskuspankkireservien lisäys kasvattaa käyttötilien talletuksia lähes yhtä paljon. Suuri rahavarannon muutos johtaa suhteellisen sulaviin ja pieniin muutoksiin korkotasoissa. Lisäksi rahan luonti täysreservipankkijärjestelmässä johtaa nettomääräisen valtionvelan pienenemiseen ja siten finanssipolitiikan liikkumavaran kasvuun. Argumentoin, että täysreservipankkijärjestelmä turvaisi yhteiskunnan maksujärjestelmää ja vähentäisi moraalikatoa poistamalla julkiselta sektorilta tarpeen pelastaa pankkeja ja taata talletuksia. Laskelmieni mukaan se tuottaisi merkittävää seigniorage-tuloa valtiolle, esimerkiksi Suomessa keskimäärin 6 miljardia euroa vuosittain. Yleisemmän arvion mukaan täysreservipankkijärjestelmällä olisi selvästi positiivinen vaikutus talouden vakauteen ja se edistäisi demokratiaa, mutta sillä olisi vain lievästi positiivinen vaikutus sosiaaliseen tasa-arvoon. Huomattavasti kyseenalaisempaa on, pystyisikö se edistämään ekologista kestävyyttä. Riskinä täysreservipankkijärjestelmässä on, että yksityiset rahan korvikkeet syrjäyttäisivät julkisen rahan kuten kävi 1800-luvulla. Useimpien kyselytutkimusten mukaan enemmistö ihmisistä kannattaa ajatusta, että rahan luonti kuuluu julkisen vallan tehtäväksi. Täysreservipankkijärjestelmän toteuttaminen täysimääräisesti näyttää lähitulevaisuudessa kuitenkin epätodennäköiseltä. Sen sijaan täysreservipankkijärjestelmän osittainen toteuttaminen ”sähköisen käteisen” muodossa vaikuttaa teknologisen kehityksen ansiosta hyvinkin mahdolliselta.
  • Laanes, Liia (2018)
    Institutions are shaped by history. Hence, in order to understand why local government institutions in Estonia were designed the way they were at the beginning of the 1990s after the collapse of communism, we should take into account both the history and the context of that time. To this end, the current thesis aims to analyse the re-establishment of local government in Estonia in the 1990s in the light of the past. For this purpose, a historical institutionalist approach is applied, with a particular focus on a path dependence and legacies framework. The interwar local government in Estonia was based on the structure created during the Russian era. Despite numerous legislative proposals, the special laws on local government were only enacted in 1937/38 under authoritarianism. During the communist period, the system used in the other Soviet republics was introduced in Estonia and local government became a state authority. The rebuilding of democratic local government in Estonia started at the end of the 1980s, not so much based on the interwar legislation on local government, but rather on the idea of interwar democratic local government. For some of the facets of local government institutions the path had already been paved a century ago or earlier, making some choices in the post-communist period more likely while simultaneously reducing other available alternatives. The communist legacy of incomplete nation-building was a focal point for many parliamentary debates at the beginning of the 1990s, with the result that in some cases less attention was paid to other details in the legislative process. The thesis concludes that both interwar and communist legacies can help in explaining some of the institutional choices made at the beginning of the 1990s in Estonia. It proposes that the legacies explanation can prove useful in the historical institutionalist approach. Furthermore, when it comes to path dependence, it demonstrates that interdependent institutions can be more path dependent than procedural institutions.
  • Heiskanen, Anu (2018)
    This research “Finnish Women’s Experience of War and Survival in the Third Reich and After, 1944-1948” investigates the experience of women who left their home country for Nazi Germany in the autumn of 1944. In the previous three years the German invasion of the Soviet Union had occupied the Northern part of Finland. The military co-operation inside Finland created a German-Finnish labor market as the Wehrmacht, with its local force of over 200 000 men, required building materials, housing and a wide range of services, many of them provided by Finnish women. Women worked in cooking, cleaning, nursing and clerical duties. Eventually also social and emotional ties developed between German men and Finnish women, and due to the relatively high wage level women preferred to stay working for the Germans. In Autumn 1944 when Finland signed a peace treaty with the Soviet Union approximately 1 000 women left for the Third Reich, either with the retreating German army to Norway or on German ships to Germany. Eventually most of these women returned to Finland in the years after the war. The research is inspired by the “new” histories of war that have challenged the ways that war and warfare have been studied by introducing the ordinary people’s experiences and gender into the sphere of inquiry. This study uses German Alltagsgeschichte and Italian microhistory theory. The main source material consists of 648 security police interviews that were conducted at the repatriation camp in Finland during 1945–1948. The majority of women were unmarried and almost 60 per cent were between 19 to 24 years of age. The motives for departure that the women expressed were both about factors that attracted them to leave and factors that pushed them out from Finland, such as marriage or pregnancy, good wages, or a desire to see foreign countries. Moreover, fear of possible Soviet occupation and consequent retaliation measures and even violence was the most common factor mentioned. Some women left against their will and some were misled by the Germans that they could continue to Sweden. Inside the Reich the women were assigned to work for the final phase of the German war effort in a catastrophic situation with the Reich on the brink of total collapse. The Nazi government tried increasingly to utilize women and foreign laborers, which is clearly reflected in the Finnish women’s experiences. Several hundreds were assigned to work for the German occupiers in Norway where conditions were more peaceful. Inside Germany, however, conditions were very dangerous. After the war the repatriation also varied, as the women in Norway were forced to return to Finland almost immediately but the homecoming from the Allied-divided and occupied Germany proved complicated and drawn out and sometimes even hazardous. The Allied authorities and the United Nations Relief and Rehabilitation Administration were not very interested to assist ex-enemy nationals, and the Finnish government did not send a Red Cross representative to Germany until 1948. However, the Western Allied armies were willing to employ Finnish women in menial service tasks to cook and clean for the occupying troops. The devastating impact of war and political ideology is clearly shown in the experience of these women in their personal lives of emotional destruction and physical privation. The contact with a German fiancé was often disconnected. Approximately every fifth women out of those 648 who returned home had a child whose father was a German.
  • Zhu, Min (2018)
    This dissertation consists of three self-contained essays and covers both theoretical and empirical topics related to the behavior and performance of firms participating in international trade in a large emerging economy, i.e., China. It aims to resolve two themes: how a country's export promotion policies affect firms' productivity and its welfare, and how firms adjust their export behavior to changes in trade policies. In the first essay, I incorporate firms that solely export, i.e., processing exporters, into an asymmetric two-country general equilibrium model to explain trade performance and export patterns in China. The model shows that the interaction between trade barriers and large scale of processing trade divide firms into processing exporters, non-exporters, and regular exporters. It then shows that falling trade costs unequivocally deliver welfare gains in China. In particular, the gains from liberalized trade is larger for a more integrated internal market in China. In the second essay, I investigate how Chinese exporters respond to temporary tariff shocks that arise from US antidumping measures. Using Chinese customs data from 2000-2006, I find trade restrictions severely destroy trade from China to the US. I do not find any evidence that the US import restrictions resulted in any changes of Chinese exports to alternative markets. I then explore the adjustments at the firm level. I document that Chinese firms that were hit with antidumping measures reduce their exports of the targeted products not only to the US but also to alternative markets, suggesting negative spillover effects. More importantly, antidumping measures are associated with deterrent effects on other products and markets within firms. In the third essay, I examine how Chinese multi-product firms adjust their export behavior following the US antidumping measures. This paper differs from the second one by using alternative dependent variables and hence broaden the results. Using Chinese customs data from 2000 to 2006, I find that these trade-restricting measures induce firms to contract total sales by narrowing their product range and skewing sales further towards their best-performing products. More importantly, firms that were hit with antidumping measures experience more intense product churning.
  • Porkka, Hannele (2018)
    My study treats building intimacy in intimate Finnish television conversations. I examine the means that participants of intimate television conversations use during conversation to build the kind of interaction, where the participants disclose to discuss their personal matters, thoughts, and emotions. The examination is focused especially on the participants’ nonverbal communication. I also pay attention to the way the production influences the building of intimacy. From this perspective I examine the way the programmes have been shot and the kind of context that has been built into them. Additionally, my goals include developing means to observe and analyse nonverbal communication. I created a classification for observations, an interaction measurement system, with which I try to classify the nonverbal behavioural hints used to build intimacy in television interaction. There have been many kinds of studies on talk shows, but the studies have typically dealt with the verbal aspects of the shows. On the contrary, the nonverbal aspects of television conversations have not really been examined, and neither has the building of close, confidential relationships, in Finnish television conversation context. With this study I aim to open up this aspect of television conversation, because television is a visual medium, and thus many things are transmitted over a broadcast precisely through the visual, nonverbal, channel allowing those aspects to bring their own meaning to the interaction. On television a person’s nonverbal communication is a key factor with a strong influence on the images transmitted to the audience of the performers. These images and impressions are constructed partially via nonverbal communication. In my study I aim to increase knowledge specifically on the traits of nonverbal communication in the Finnish culture particularly in intimate television conversations. Because television is a strongly visual medium, more attention should be paid to further breaking down the visual aspects of programmes. Through systematic observation, I have examined the data from my programmes via interaction measurement system and tables classifying the methods of shooting. I’ve used the method of structured observation, which is to say I’ve categorised and classified my objects of examination beforehand based on previous research data, and laid out the categories of my observation form. My examination focuses on observing nonverbal communication in programmes. Because the objects of examination are intimate Finnish television conversations, as my research data, I selected all the programmes fitting the criteria from the Finnish and Swedish channels of the Finnish Broadcasting Company (Yleisradio or YLE), channels YLE1, YLE2, and FST5 (Finlandssvenska television) as well as the commercial MTV3-channel (“Mainostelevisio” or “Advertisement Television”). The programmes are from between 13/11/2007 and 29/11/2007. A total of 12 programmes are included in the study. The programmes are 30 – 50 minutes long. I recorded the programmes on television, after which the data was moved onto DVDs. Thus the data was available on the computer, and I could freeze the programme at any point, and rewind as desired. The method used was visual content analysis. I classified shooting with the help of the system of the Eight basic field sizes and conversation distance framings. Thus, I identified the means used in shooting to create the experience of intimacy for the viewer. I classified nonverbal communication based on the interaction measurement system I built. With it I identified the means the participants use to build intimacy in the interaction in the programmes. Because of the study I found a TV genre, which I named the genre of intimate television conversations. Because of the analysis of shooting I discovered that Finnish intimate television conversations are typically shot up close using medium close-ups. Breaking down nonverbal communication revealed various means of interaction that stood out in the programmes building intimacy and rapport. These were linked to the four spheres of interaction: how the participants committed to the interaction, how positive the interaction was, in how fluent and coordinated manner did the participants build interaction, and how expressive the interaction was. My study offers new information on the nonverbal side of the medium and in general, new information for researching visuality. In this time, visuality is on the rise, which becomes apparent e.g. in a myriad of ways in the world of the internet. Studying these phenomena helps act in a visual world. It is important for those who perform in public to become aware of the nonverbal meanings they convey, because based on those the audience evaluates them and their activities. The results of the breakdown of intimacy-building interaction can be extended to e.g. the analysis of power and utilised for increased understanding in an increasingly multicultural society, because nonverbal cues are partially tied to and shaped by culture. Keywords: television research, research of intimate interaction, nonverbal communication, visuality
  • Gyawali, Bandana (2018)
    Development, an ambiguous sociopolitical concept, has become entrenched in the imaginations and vocabulary of the people of Nepal for decades. Its Nepali translation, bikās, is commonly believed to have come into existence with the American Point Four assistance in 1951, followed by a plethora of technical and financial assistance offered by various countries. That development is to be achieved mainly through foreign-aided interventions that will ultimately propel the country to economic prosperity and social well being akin to the West is the dominant view in Nepal. Such a view makes development a fairly recent phenomenon. It also makes development a concept that is ahistorical. This study is an attempt to refute such ahistoricity. It explores the history of the modern sociopolitical concept of development as it was adopted in Nepal in the late Rana period of the 1920s and was semantically augmented in the successive political periods right up to the end of the Maoist ‘People’s War’ in 2006. Being a conceptual history, it studies bikās diachronically and synchronically. Diachronically, it pursues the concept across almost a century to trace continuities and discontinuities in the semantics of bikās, while synchronically it pauses at each political period and reflects on how bikās has been understood at a particular historical juncture. In other words, this study explores how the concept carries elements from the past, assimilates into the present and projects into the future. Apart from the methodological prerequisites of pairing diachronic and synchronic approaches, this study also takes into consideration the onomasiology and semasiology of bikās. It explores parallel expressions around bikās such as the ideas of unnati and pragati (both denoting progress) and of sabhyatā (civilization) and teases out their semantic layers. However, this is not just a semantic history of bikās or the attempt to trace the changing meaning of a sociopolitical concept. The evolution of bikās as a concept is tied to socio-structural transformations. This is because conceptual change, a slow process when compared to the fast pace of political changes or even the gradual pace of social changes, occurs through accumulated meanings resulting from political and social changes. A result of the reciprocity of conceptual and sociopolitical changes is that while Nepal’s sociopolitical transformations from the 1950s to the present have contributed to the semantic expansion of bikās, such an expansion has, in turn, facilitated sociopolitical transformations – in this case, deepening of democracy in Nepal. Outlining this reciprocity between sociopolitical transformations and conceptual changes in bikās is the aim of this research. This historical study focuses extensively on written data, with interviews supplementing it only when required. Official correspondences, newspapers, dictionaries, books and booklets, pamphlets, etc., in addition to more recent research literature have provided the basis for the study. Keywords: Nepal, development, bikās, unnati, pragati, sabhyatā, concept, history, sociopolitical transformations
  • Metsä-Simola, Niina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Huono melenterveys on huomattava kansanterveydellinen ongelma. Siviilisäätyjen väliset erot mielenterveydessä ja kuolleisuudessa on tunnettu jo pitkään, mutta avioeron, mielenterveyden ja kuolleisuuden väliset mekanismit kaipaavat lisätutkimusta. Tämän työn tavoitteena on selvittää miten mielenterveyshäiröt lisäävät eroriskiä, miten avioero puolestaan lisää huonon mielenterveyden ja ennenaikaisen kuolleisuuden riskiä, ja mikä on sosio-demografisten tekijöiden merkitys näissä prosesseissa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös avoliittojen ja niiden purkautumisen merkitystä mielenterveydelle. Tutkimus perustuu pitkittäisiin koko väestöä edustaviin rekisteriaineistoihin, joissa on yhdistelty Tilastokeskuksen, Kelan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keräämiä tietoja. Mielenterveyttä mitataan tutkimuksessa psykiatrisella sairastavuudella, joka kattaa psyykenlääkityksen sekä psykiatriset sairaalahoitojaksot. Tutkimuksessa havaittiin, että avioeron riski on suurimmillaan heti psykiatrisen sairastumisen jälkeen, mutta pysyy selvästi koholla vielä yli kaksi vuotta myöhemmin. Psyykenlääkitys yleistyy ja on suurimmillaan ennen virallista avioeropäivää. Tämän jälkeen lääkitystä käyttävien osuus pienenee, mutta vakiintuu jo reilun vuoden kuluttua erosta pysyvästi avioeroa edeltävää tasoa korkeammalle. Mielialalääkkeiden käytössä muutokset ovat suurimpia. Kuolleisuusriski pysyy kohonneena riippumatta avioerosta kuluneesta ajasta. Eniten koholla riski on ulkoisissa ja alkoholiperäisissä kuolinsyissä, erityisesti heti avioeron jälkeen. Mielenterveyden ja avioeron välinen yhteys näyttäytyy laajalti sosio-demografisista tekijöistä riippumattomana, mutta eron jälkeiset sosiaaliset ja taloudelliset tekijät selittävät noin puolet kohonneesta kuolleisuusriskistä. Pitkissä avio- ja avoliitoissa psyykenlääkkeitä käytetään yhtä vähän. Pitkän avoliiton päättyessä muutokset lääkityksen yleisyydessä ovat samankaltaisia kuin avioeron yhteydessä havaitut, mutta lyhyen avoliiton päättyminen ei juuri vaikuta lääkityksen yleisyyteen. Sen sijaan lyhyissä avoliitoissa olevat ihmiset käyttävät jo ennen liiton päättymistä psyykenlääkkeitä muita useammin. Mielenterveys vaikuttaakin olevan enemmän sidoksissa liiton kestävyyteen kuin viralliseen avioitumiseen, ja huono mielenterveys näyttää rajoittavan mahdollisuuksia pitkän liiton muodostamiseen. Mielenterveyden hoidossa olisikin syytä huomioida yksilön lisäksi myös läheisten ihmissuhteiden dynamiikka. Myös erokriisin aikana psykologisen tuen tarjoaminen on tärkeää, ja eron jo tapahduttua sosiaalisen ja taloudellisen huono-osaisuuden pitkittymistä pitäisi pyrkiä estämään.
  • Cañada, Jose A. (Helsingin yliopisto, 2018)
    Huhtikuussa 2009, Maailman terveysjärjestö (WHO) julisti A H1N1 -influenssan kansainväliseksi kansanterveyttä uhkaavaksi hätätilaksi. Tämä oli merkittävä tapahtuma, koska kyseessä oli ensimmäinen influenssapandemia, joka alkoi uuden ja kunnianhimoisen kansainvälisen terveyssäännöstön solmimisen (v. 2005) jälkeen. Tästä lähtien muut tarttuvat taudit, joista Ebola ja Zika ovat viimeisimpiä esimerkkejä, ovat aiheuttaneet samanlaisia kansainvälisiä reaktioita. Jokaista näistä pandemioista on seurannut kriittinen tarkastelu kansallisten ja kansainvälisten terveysjärjestöjen, kuten WHO:n, kyvystä käsitellä globaaleja terveysuhkia ja hätätiloja. Kiistanalaisia aiheita ovat olleet muun muassa yhtenäisyys kansainvälisten säädösten toimeenpanossa eri alueilla, tutkimusrahoituksen jakautuminen epätasaisesti, uusien lääkkeiden nopea kehittäminen, paikallisten ja kansainvälisten terveydenhuollon ammattilaisten toiminnan hallinta sekä vuorovaikutus paikallisten yhteisöjen kanssa. Terveysjärjestöjen tyypillisin tapa vastata pandemiariskien epävarmuuteen on luoda varautumislinjauksia, jotka liittyvät biouhkiin. Näissä linjauksissa määritellään reagointitavat ja resurssienhallinta ennen varsinaista pandemiajulistusta tai jopa ennen kuin pandemian erityispiirteet ovat tiedossa. Tässä väitöskirjassa tarkastellaan eri instituutioiden ja tieteellisten toimijoiden diskursseja ja toimintatapoja (pandemiariskien hallinnassa). Tämä lisää ymmärrystä siitä, miten tietoa muodostetaan ja pannaan täytäntöön näissä hyvin epävarmoissa olosuhteissa. Tutkimus keskittyy siihen, miten rajoja asetetaan sekä miten inhimillisiä ja ei-inhimillisiä toimijoita kategorisoidaan ja identifioidaan. Terveysjärjestöjen ja tieteellisten instituutioiden tapoja tunnistaa, kategorisoida ja kuvailla erilaisia inhimillisiä ja ei-inhimillisiä toimijoita, jotka liittyvät pandeemisiin tapahtumiin, analysoidaan tieteen- ja teknologiantutkimuksen menetelmien, foucaultlaisen lähestymistavan ja yhteiskuntatieteellisen ‘enemmän kuin inhimillistä’ (more-than-human) -ymmärryksen kautta. Näiden avulla valaistaan niitä rajauksia, kategorioita ja identiteettejä, jotka vaikuttavat pandemiaprosessien aikana yhtä lailla niihin liittyvien ihmisten, eläinten ja molekulaaristen elämänmuotojen kanssa. Tutkimus hyödyntää ‘sommitelmaetnografia’ (assemblage ethnography) -lähestymistapaa kansanterveyden digitaalisten ja materiaalisten verkostojen empiirisessä tarkastelussa. Aineisto koostuu julkisista dokumenteista, haastatteluista kansanterveyden asiantuntijoiden kanssa, kenttävierailuista erilaisissa kansainvälisissä organisaatioissa ja kansallisissa hallintoelimissä, tieteellisistä uutisista ja useissa eri tieteellisissä aikakauslehdissä julkaistuista artikkeleista. Näitä analysoidaan selventämään sitä, miten pandeemiset uhat ja hätätilat kehittyvät. Tutkimus osoittaa, että tiedonmuodostus institutionaalisissa ja tieteellisissä yhteyksissä liittyy aina jollain tavalla käsitykseen uhasta ja suojelusta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että on tyypillistä tunnistaa ja kategorisoida tietty toimija uhkaavaksi, haavoittuvaksi (suojelua tarvitsevaksi), tai asiantuntevaksi (suojeluun kykeneväksi). Tämä tutkimustulos avautuu, kun tarkastellaan pandeemisen varautumisen ja reagointitapojen kolmea toisiinsa liittyvää fokusaluetta, joiden kautta rajoja asetetaan. Näitä ovat: 1) hallinnollisten valmiustilaverkostojen muodostaminen, 2) tiedonmuodostamisen ja tiedonjakamisen käytännöt sekä 3) uhkaavien elämänmuotojen käsitteellistäminen ja hallinnointi. Jokainen näistä kolmesta fokusalueesta liittyy yhteen keskeisistä, aineiston analyysiin perustuvista, väitteistä. Ensiksi, institutionaaliset rajat muuttuvat kyseenalaisiksi, kun yritetään muodostaa paremmin varautuneita hallinnollisia verkostoja, jotka kykenevät suojelemaan yhteiskuntaa pandeemisilta riskeiltä ja hätätiloilta. Koska nämä verkostot muodostuvat usein epävarmojen ja virtuaalisten uhkien konteksteissa, ne luovat tarpeen uhan identifiointiin ja määrittelyyn. Toiseksi, tavat muodostaa ja jakaa tietoa määrittävät rajat asiantuntevien, haavoittuvien ja uhkaavien sommitelmien (assemblage) välillä ja luovat toisistaan erillisiä yhteisöjä säännöstelemällä sitä, kuka saa tuottaa tietoa ja kenellä on pääsy tietoon. Kolmas keskeinen alue kytkeytyy siihen, miten jotkin elämänmuodot (sekä inhimilliset että ei-inhimilliset) identifioidaan hallinnollisesta näkökulmasta hybridiuhiksi, jotka ovat vuorovaikutuksessa toistensa ja teknologioiden kanssa. Hybridisyys on keskeinen tekijä, kun suunnitellaan pandemioiden hallinnointitapoja ja pandemioihin reagointia. Toimijoiden kategorisointi uhan, haavoittuvuuden ja asiantuntijuuden näkökulmasta, määrittyy sen kautta, miten toimijat näyttäytyvät vuorovaikutuksessa teknologioiden, kansallisuuden, sukupuolen sekä sijainnin ja tilan kanssa. Tämä väitöskirja päättyy pohdintaan kolmesta tavasta, joilla rajojen asettaminen, kategorisointi ja identifiointiprosessit ovat vuorovaikutuksessa pandemioihin varautumisen ja reagointitapojen kanssa: 1) avaamalla enemmän kuin inhimillistä -käytäntöjen muodostamista, jotka liittyvät pandemioiden hallinnointiin, 2) kiinnittämällä huomiota tarpeeseen asettaa muovautuvia, läpäiseviä ja joustavia rajauksia uhkien ja suojelun välille ja 3) tarkastelemalla sitä, miten rajojen asettaminen lisää kansainvälisen terveyden intersektionaalista epäoikeudenmukaisuutta. Nämä johtopäätökset tuovat esiin tarpeen sisällyttää sekä akateemiseen että poliittiseen tarkasteluun vaihtoehtoisia pandemioihin liittyviä narratiiveja, jotka ottavat huomioon intersektionaalisen, muuttuvan ja kontekstisidonnaisen määritelmän uhasta ja suojelusta.
  • Ouma, Katono (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä tutkimus tarkastelee maakysymyksiin ja työvoimaan liittyvää mikropolitiikkaa läntisen Kenian kosteikkoalueilla. Alueella on pitkään harjoitettu maataloutta tavoitteena kehityksen edistäminen, ensin brittiläisen siirtomaahallinnon toimesta, myöhemmin Kenian valtiollisena maatalouspolitiikkana ja viimeksi ruokaturvaan, energia- ja rahoituskysymyksiin kiinnittyvien globaalien maaintressien ajamana. Kenian hallitus vuokrasi 6,900 hehtaarin maa-alueen amerikkalaiselle laaja-alaiseen riisintuotantoon keskittyvälle sijoittajalle vuonna 2003. Tutkimus perustuu kahdeksan kuukauden mittaiseen etnografiseen tutkimukseen alueella. Työ valottaa laajamittaisten maan anastusten aiheuttamia merkittäviä muutoksia alueella. Tutkimuksen tulokset vahvistavat sellaisia tulkintoja, jotka painottavat talonpoikien sosiaalista eriytymistä sekä jyrkentyvää eriarvoistumista maan anastusten myötä. Vaikka talonpoikaisväestön häädöt ovat herättäneet merkittävää huomiota maan anastuksiin keskittyvässä kirjallisuudessa, työvoimakysymykset ovat jääneet pitkälti varjoon eikä aiheesta juurikaan ole saatavilla empiirisiä tutkimuksia. Tämä tutkimus tarkastelee paikallisten ihmisten kokemuksia osallistumisesta ulkomaalaisomisteiseen maataloushankkeeseen. Ottamalla työvoimakysymykset tarkastelun keskiöön, työ tarkastelee yhtiössä vallitsevia työn hallinnan tapoja ja käytänteitä ja tuo täten työntekijöiden jokapäiväisen työelämän kriittisen tarkastelun kohteeksi. Nojautumalla Michael Burawoyn tutkimuksiin teollisista työn hallinnan toimintatavoista ja prosesseista, tässä väitöskirjassa esitetään, että taistelut ja ristiriidat yrityksen johtajien ja työntekijöiden välillä eivät ole pelkästään rakenteellisia vaan juontavat juurensa myös siitä, miten työprosessit on työpaikalla organisoitu. Tutkimus painottaa, että tarvitaan analyyseja erityisesti tuotantosuhteissa vallitsevasta dynamiikasta – ei pelkästään tuotantosuhteiden dynamiikasta – joka pitää sisällään työntekijöiden keskuudessa ja välillä vallitsevat sosiaaliset suhteet. Tutkimus valottaa niitä jokapäiväisiä työhön liittyviä taisteluita, ristiriitoja, hierarkioita ja solidaarisuuksia, jotka nousevat vallitsevista työn hallinnan institutionaalisista käytänteistä. Tämä väitöskirjatyö tarkastelee myös sitä, miten kausiluonteiset/määräaikaiset työntekijät muotoilevat ja uudelleen neuvottelevat omia, työhön liittyviä asemoitumisiaan yksilöllisesti ja kollektiivisesti. Käyttämällä hyväksi James Scott:in näkemyksiä ‘infrapolitiikasta’ reaalipolitiikkana tutkimus analysoi peitettyjä ja salaisia keinoja, joiden avulla työntekijät esittävät vaatimuksiaan ja ilmaisevat vastarintaa. Tässä nimenomaisessa kehyksessä vakituiset työntekijät ovat vahvistaneet asemansa avainhenkilöinä monenlaisissa rooleissa ja vastuullisuuksissa. He vaikuttavat monopolisoineen merkittäviä siivuja “kakusta” ja kaventaneen niitä raameja, joiden puitteissa määräaikaiset työntekijät voivat elää ja hankkia siedettävän toimeentulon maanviljelyksen palkkatyöläisinä. Väliaikaisten työntekijöiden rutiininomainen, piilotettu vastarinta merkitsee sinnikästä pyrkimystä uudelleen neuvotella olemassa olevien työsuhteiden liikkumavaroja, koetella sitä mitä voi saada sivusta ja sisällyttää nämä liikkumavarat osaksi siedettäviä vaatimuksia. Vastarinta tutkitussa maatalousprojektissa ei muistuta tyypillisiä maaseutupolitiikan historian vastarinnan muotoja. Alueella ei ole levottomuuksia, lakkoja tai avoimia väkivaltaisia konflikteja, vaan vastarinta on varovaista. Se tuo esille työntekijöiden välittömiä huolenaiheita ilman, että se välttämättä kyseenalaistaisi tai etsisi kompromisseja vallitsevan maataloustuotannon kehyksiin. Vallitseva infrapolitiikka on osa valtion hyljeksimien paikallisten asukkaiden laajempaa halua ja toivetta vapautua köyhyydestä huolimatta olemassa olevan maataloustuotannon heille tarjoamista rajallisista mahdollisuuksista. Tällä väitöskirjalla on merkitystä tutkijoille ja politiikkatoimien suunnittelijoille ja toteuttajille, jotka ovat kiinnostuneita viimeaikaisista muutoksista liittyen globaaliin maan uudelleen arvottamiseen sekä maataloustuotantoon kiinnittyvien yritysten työvoimapolitiikkaan. AVAINSANAT: maan anastukset, työvoima, maakysymykset, etnografia, hierarkiat, kilpailu, erilaistuminen, mikro-politiikka, kosteikot, vastarinta, infra-politiikka, konfliktit
  • Silvo, Aino (Suomen Pankki, 2018)
    Tämä väitöskirja koostuu johdantoluvusta sekä kolmesta itsenäisestä esseestä, joissa tarkastellaan vuonna 2007 Yhdysvalloissa puhjenneen finanssikriisin taustalla vaikuttaneita markkinahäiriöitä. Tutkimuksessani selvitän, miten erilaiset informaatio-ongelmat markkinaosapuolten välillä voivat johtaa rahoitusmarkkinoiden epävakauteen ja siten talouden suhdannevaihteluihin. Tutkin myös, miten näiden häiriöiden aiheuttamia luottosyklejä voidaan ehkäistä tai hillitä. Lisäksi tarkastelen raha- ja makrovakauspolitiikan välisiä kytköksiä sekä sitä, miten korkopolitiikka osaltaan vaikuttaa rahoitusmarkkinoiden vakauteen. Menetelmällisesti tämän väitöskirjan kaksi ensimmäistä esseetä ovat teoreettisia tutkielmia, joissa sovellan vakiintuneita mikrotalousteorian informaatiomalleja rahoitusmarkkinoiden tasapainon ja makrotaloudellisten suhdanteiden tarkastelussa. Kolmannessa esseessä tutkin tilastollisin menetelmin sijoittajien odotuksia Yhdysvaltain asuntomarkkinoilla. Ensimmäisessä esseessä tarkastelen ohjauskorkoon perustuvan rahapolitiikan sekä pankkisektorin vakauteen tähtäävän makrovakauspolitiikan vuorovaikutusta talouden suhdannevaihteluiden tasaamisessa. Käyttämässäni mallissa yritysrahoitus ei allokoidu tehokkaasti rahoitusmarkkinaosapuolten kannustinongelmien vuoksi. Tästä syystä rahapolitiikka ei yksin pysty tasoittamaan talouden suhdanteita: vaikka sillä voidaankin vakauttaa hinnat, rahoituksen tehoton jakautuminen vaikuttaa investointien kokonaistasoon ja siten tuotantoon. Toisaalta osoitan, että raha- ja makrovakauspolitiikka yhdessä mahdollistavat inflaation ja tuotannon vakauttamisen samanaikaisesti. Väitöskirjan toisessa esseessä käsittelen asuntohintojen, luottoehtojen ja ylivelkaantumisen yhteyttä kokonaistalouden kannalta. Tulokset perustuvat teoreettiseen malliin, jossa lainanantajat eivät täydellisesti havaitse yksittäisten lainanhakijoiden tuloriskiä ja siihen perustuvaa lainan takaisinmaksukykyä. Esseessä osoitan, että kun asuntojen tulevien hintojen odotetaan olevan korkeita ja korkotaso on matala, lainanantajien luottoehdot löystyvät ja suuririskisten lainanhakijoiden kannustimet hakea asuntolainoja ovat erityisen voimakkaat. Tämä johtaa kotitalouksien korkeaan velkaantumisasteeseen. Nämä tulokset auttavat ymmärtämään velkaantumisen kannustimia, jotka johtivat osaltaan Yhdysvalloista alkunsa saaneeseen finanssikriisiin 2000-luvun puolivälin jälkeen. Tulokset osoittavat myös, että rahapolitiikalla on suoria vaikutuksia asuntomarkkinoiden vakauteen lainojen korkomarginaalien ja velkaantumisen vaihtoehtoiskustannusten kautta. Viimeisessä esseessä tutkin sijoittajien odotuksia asuntosijoitusten tuottojen tulevasta kehityksestä hinnoittelumallin avulla. Yleisesti sijoittajien tuotto-odotukset asuntomarkkinoilla riippuvat sekä kokonaistaloudellisista että hajautettavissa olevista riskeistä, mutta käyttämässäni mallissa oletan, että sijoittajat havaitsevat ainoastaan toteutuneet tuotot. Pystyäkseen muodostamaan tuottovaatimuksia asuntosijoituksille he joutuvat siten estimoimaan eri lähteistä syntyvien riskien vaikutuksen tuottoihin. Osoitan Yhdysvaltain asuntohintaindeksejä käyttäen, että sijoittajat uskoivat 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun alussa kokonaistaloudellisten riskien olevan asuntomarkkinoilla pieniä. Samalla ajanjaksolla asuntohinnat nousivat voimakkaasti monilla alueilla. Hintojen käännyttyä maanlaajuisesti laskuun vuonna 2005 näkemyksiä kokonaistaloudellisista riskeistä nostettiin voimakkaasti.
  • Ylönen, Matti (Helsingin yliopisto, 2018)
    Yritysten verosuunnittelu ja siihen liittyvä vallankäyttö on noussut viime vuosina otsikoihin. Tutkin tätä teemaa analysoimalla verosuunnittelun tuomia haasteita talouden globaalille hallinnalle. Luotaan myös tapoja, joilla monikansallisia yrityksiä on käsitelty historiallisesti kansainvälisen poliittisen talouden tutkimuksessa. Johdantoluvussa keskityn yhtiöiden verosuunnittelun ja yhtiövallan tutkimuksen pitkään ja pitkälti unohdettuun historiaan. Osoitan kuinka jo 1900-luvun alun institutionaalisen taloustieteen pioneerit Thorstein Veblenistä John R. Commonsiin kiinnittivät huomiota näihin teemoihin. Tämän jälkeen yhtiövalta ja verosuunnittelu nousi säännöllisesti keskusteluihin aina 1970-luvun loppupuolelle saakka. 1980-luvulle tultaessa suuri osa näistä edistysaskeleista painui unohduksiin. Väitöskirjan ensimmäinen artikkeli jatkaa tämän tärkeän historian luotaamista keskittymällä YK:n piirissä 1970-luvulla tehtyyn, nykyään pitkälti unohdettuun verotuksen ja yhtiövallan tutkimukseen. Toinen artikkeli esittää uutta metodologiaa yhtiöiden verosuunnittelun tutkimukseen, ja käsittelee tapaustutkimuksen kautta aineettomien oikeuksien roolia verosuunnittelussa. Maailman kauppajärjestön WTO:n roolia veronkierron säätelyssä ei juuri ole käsitelty. Kolmas artikkeli tarkastelee, kuinka veroparatiisi Panama on käyttänyt WTO:n riitojenratkaisuelintä puolustaakseen omaa asemaansa veroparatiisina. Artikkeli kehittää edelleen myös uuden konstitutionalismin teoriaa. Neljäs artikkeli tarkastelee yleisemmällä tasolla yritysten verosuunnittelun yhteiskunnallisia vaikutuksia. Yritysten suuri valta vaikuttaa maksamiensa verojen määrään, julkisuuteen ja maantieteelliseen jakoon luo edellytyksiä tarkastella yrityksiä poliittisina toimijoina. Yalen yliopisto myönsi tälle artikkelille vuonna 2015 Amartya Sen -palkinnon. Toiseksi viimeinen artikkeli tarkastelee Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n uusien veronkierron vastaisten linjausten toteutumista kolmen maan kautta. IMF:n työ on keskittynyt enemmän yksityishenkilöiden veronkiertoon kuin yritysten verosuunnitteluun. Tutkimus korostaa myös yksityiskohtaisten tapaustutkimusten merkitystä verosuunnittelun politiikan tutkimuksessa. Viimeinen artikkeli keskittyy kuntien julkisten hankintojen potentiaaliseen rooliin yritysten verosuunnittelun hillitsemisessä, vertaillen verotukseen liittyviä aloitteita reilun kaupan hankinnoista tehtyihin aloitteisiin.
  • Renko, Elina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Yksilön valinnanvapauden kunnioittaminen on länsimaisen nyky-yhteiskunnan kulmakivi ja ulkopuolelta tulevan alkoholinkäytön kontrollin mielletään herkästi loukkaavan tätä vapautta. Yleisen hyvinvoinnin edistämiseksi alkoholin ongelmakäyttöön tulisi kuitenkin puuttua mahdollisimman varhain; mitä aikaisemmin ongelmakäyttö tunnistetaan ja siihen puututaan, sitä pienemmiksi jäävät käytön riskit. Keskeinen varhaisen tunnistamisen ja tuen väline on peruspalveluissa tapahtuva alkoholinkäytön puheeksiotto ja käyttöön liittyvä neuvonta. Terveydenhuollossa puheeksioton ja neuvonnan käyttöönottoa on edistetty jo pitkään mutta tehtävä ei ole osoittautunut yksinkertaiseksi. Syitä käyttöönoton kankeuteen on haettu etenkin potilaiden ja ammattilaisten asenteista. Sosiaalityössä puheeksioton ja neuvonnan edistämistä ja tähän liittyvää tutkimusta on tehty huomattavasti vähemmän kuin terveydenhuollossa. Sosiaalityön ammattilaiset kohtaavat kuitenkin alkoholin ongelmakäyttäjiä työssään usein ja ovat varhaisen tunnistamisen ja tuen kannalta keskeisessä roolissa. Tässä väitöskirjatutkimuksessa tarkastelen asennoitumista alkoholinkäytön puheeksiottoon ja käyttöön liittyvään neuvontaan sosiaalityössä. Asenteista kiinnostuneet tutkijat ymmärtävät asenteet usein yksilön käytöstä ohjaaviksi sisäisiksi ominaisuuksiksi. Lähestyn asennoitumista tästä poikkeavalla tavalla. En tarkastele asenteita yksilön sisäisinä ominaisuuksina, vaan sosiaaliseen kietoutuneina ja vuorovaikutuksessa rakentuvina ilmiöinä. Tutkimukseeni kuuluu neljä osatyötä, jotka lähestyvät samaa ilmiötä – asennoitumista alkoholinkäytön puheeksiottoon ja käyttöön liittyvään neuvontaan – erilaisten tulkintakäsitteiden avulla. Teoreettis-metodologinen lähestymistapani säilyy samana osatyöstä toiseen. Tarkastelen asenteita sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksessä ja laadullisen asennetutkimuksen metodologista lähestymistapaa hyödyntäen. Tutkimusaineistoni koostuvat sosiaalityön asiakkaiden ja ammattilaisten haastattelutilanteessa tuottamasta puheesta. Kysyn tutkimuksessani ensinnäkin, miten sosiaalityön asiakkaat ja ammattilaiset asennoituivat alkoholinkäytön puheeksiottoon ja käyttöön liittyvään neuvontaan? Toiseksi kysyn, asennoituvatko asiakkaat ja ammattilaiset puheeksiottoon ja neuvontaan samoin, vai onko asennoitumisessa eroja? Kukin osatyö antaa näihin kysymyksiin omanlaisensa vastauksen. Yhteenvetoluvussa katson yksittäisten osatöiden yli, jäsennän asenteiden moninaisuutta toimijuuden ja vuorovaikutuksen näkökulmista ja muodostan osatöiden tuloksia kokoavan kuvan – asenneavaruuden. Asenneavaruus vastaa tutkimuskysymyksiini. Se osoittaa, että asennoituminen puheeksiottoon ja neuvontaan vaihteli avaruuden eri puolilla sen mukaan, miten toimijuus rakentui haastateltavien puheessa. Yhteenvetoluvussa jäsennän asennoitumisen rikkautta ja muodostan lujan, uudelleen rakentuvan ja haavoittuvan toimijuuden hahmot. Toimijuuden ollessa vankka asennoituminen oli myönteisempää, toimijuuden uhattuna ollessa kielteisempää. Toiseksi asenneavaruus kertoo, asennoituivatko asiakkaat ja ammattilaiset puheeksiottoon ja neuvontaan samoin vai oliko asennoitumisessa eroja? On ensinnäkin huomattava, että asenneavaruuden eri puolilta on löydettävissä sekä asiakkaiden että ammattilaisten ilmaisemia asenteita. Asiakkaat ja ammattilaiset olivat näin ollen kykeneviä paitsi asennoitumaan puheeksiottoon ja neuvontaan samaan tapaan myös perustelemaan asenteitaan vetoamalla yhteisiin retorisiin resursseihin. Yhtäläisyyksien ohella tulkitsen asiakkaiden ja ammattilaisten asennoitumisessa olevan myös eroja. Asenneavaruus maalaa tilanteesta kokonaiskuvan, jossa avaruuden toisella laidalla painottuvat asiakkaiden, toisella puolestaan ammattilaisten kommentit. Ammattilaisten asennoitumisessa korostui puheeksioton ja neuvonnan mieltäminen työrooliin kuuluviksi itsestäänselvyyksiksi (luja toimijuus). Asiakkaiden asennoitumisessa painottui puolestaan puheeksioton ja neuvonnan tarkastelu herkkinä puheenaiheina (haavoittuva toimijuus). Asenneavaruuden keskiosa näyttäytyi vahvimmin asiakkaiden ja ammattilaisten yhteisenä alueena. Siellä puheeksiottoon ja neuvontaan asennoiduttiin ennenkaikkea tarpeellisina motivoinnin välineinä (uudelleen rakentuva toimijuus). Tuon puheeksiottoa ja neuvontaa koskevaan tutkimuskeskusteluun uuden ulottuvuuden, jonka keskiössä ovat vuorovaikutuksen ja toimijuuden näkökulmat. Tutkimuksessani nämä näkökulmat kietoutuvat yhteen ja ovat läsnä ainakin kahdella tapaa: Tulkintani mukaan asiakkaat ja ammattilaiset rakensivat asenteita haastatteluvuorovaikutuksessa ilmaistessaan erilaisia versioita toimijuudesta. Toisaalta itse haastattelutilanne, jossa asenteet ilmaistiin on vuorovaikutustapahtuma, jossa vuorovaikutuksen osapuolten toimijuus rakentuu. Tiivistän tutkimukseni tulokset viiteen ehdotukseen. Ensimmäisenä ehdotan, että puheeksioton ja neuvonnan mieltäminen vuorovaikutussuhteeksi yhdistää avaruuden asenteita. Toiseksi ehdotan, että asenneavaruuden moninaisuutta on mahdollista hahmottaa tarkastelemalla tätä suhdetta ja sen dynamiikkaa toimijuuden näkökulmasta. Kolmanneksi ja neljänneksi ehdotan, että haastateltavat rakentavat toimijuutta eri puolilla asenneavaruutta eri tavoin ja että erilaisten rakentamistapojen taustalla on pyrkimys kunnioittaa pyhää toimijuutta. Lopuksi ehdotan vielä, ettei pyhän toimijuuden kunnioittamispyrkimys välttämättä ilmene ainoastaan puheeksiottoa ja neuvontaa koskevissa asenteissa vaan saattaa olla jotain, joka luonnehtii sosiaalityön vuorovaikutusta myös laajemmin. Toimijuuden pyhittäminen sopii yhteen alkoholipoliittisen liberalismin kanssa mutta asettaa ehkäisevälle päihdetyölle haasteita.
  • Pietilä, Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkin tässä väitöskirjassa suomalaisten yliopisto-organisaatioiden muutosta. Tutkimuksen korkeaa tasoa painottava globaali tiedepolitiikka sekä yliopistojen keskinäinen kilpailu korkeakoulutuksen ja tutkimuksen markkinoilla ovat kannustaneet yliopistoja koordinoimaan tutkimustaan ja luomaan urapolkuja tutkijoille. Globaalisti leviävät politiikkatrendit määrittelevät, miltä menestyvän tutkimusyliopiston tulisi näyttää. Omaksumalla globaaleja politiikkatrendejä yliopistot pyrkivät osoittamaan olevansa edistyksellisiä, moderneja tutkimusorganisaatioita, jotka tarjoavat houkuttelevia uramahdollisuuksia. Keskityn tutkimuksessani kahteen hallinnolliseen ilmiöön suomalaisella yliopistokentällä: niin sanottujen tutkimusprofiilien ja tenure track -urajärjestelmien luomiseen. Tutkimusongelmani on kolmiosainen: Millä tavoin tutkimusprofiilit ja tenure track -järjestelmät havainnollistavat suomalaisten yliopistojen muutosta yhtenäisemmiksi, kokonaisemmiksi organisaatioiksi? Mitä sisäisiä jännitteitä muutokset aiheuttavat yliopistoissa? Miten akateemiset johtajat ja tutkijat eri tieteenaloilla reagoivat tutkimusprofiilien ja tenure track -järjestelmien muodostamiseen? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys yhdistää organisaatio- ja johtamistutkimusta sekä korkeakoulututkimusta. Tutkimuksen taustalla on havainto, että perinteiset instituutiot, kuten yliopistot, ovat viime vuosikymmenten aikana omaksuneet uusia johtamisorientoituneita organisaatiomuotoja ja käytänteitä. Tällaisen päätelmän ovat tehneet tutkijat, kuten Nils Brunsson ja Kerstin Sahlin-Andersson (2000) sekä Georg Krücken ja Frank Meier (2006). Väitöskirja koostuu kolmesta referoidusta artikkelista sekä yhteenvetoartikkelista. Keskeinen tutkimusaineisto koostuu akateemisten johtajien ja tenure track -urapolulla työskentelevien tutkijoiden haastatteluista. Haastatellut akateemiset johtajat olivat rehtoreita, dekaaneja ja laitosjohtajia, jotka työskentelivät eri tieteenaloilla. Osatutkimusten tulosten perusteella väitän, että sekä tutkimuksen profilointi että tenure track -urajärjestelmien käyttöönotto muuttavat suomalaisia yliopistoja entistä yhtenäisemmiksi organisaatioiksi. Uudistuksia on hyödynnetty yliopistoissa strategisina instrumentteina tiettyihin päämääriin pääsemiseksi. Näihin päämääriin lukeutuvat yliopistojen aseman vahvistaminen tutkimusinstituutioina ja tutkijoiden houkutteleminen kansainvälisiltä työmarkkinoilta. Monet seikat kuitenkin aiheuttavat sisäisiä jännitteitä, kun yliopistot pyrkivät asemoitumaan yhtenäisiksi entiteeteiksi. Näihin lukeutuvat yliopistojen sisäinen monimuotoisuus ja akateemisella uralla etenemisen sekä julkaisu- ja rahoitusprosessien riippuvuus useista tahoista, joilla on eri päämäärät. Tutkimustulokset kertovat myös kuilusta rationaalisiksi kuvattujen tenure track -prosessien sekä urapolulla työskentelevien tutkijoiden jokapäiväisen arjen välillä. Tutkijoiden työsuorituksia valvottiin tarkasti, mutta arviointikriteerit tulkittiin usein laajoiksi ja liian monitulkintaisiksi, sekä arviointiprosessit vakiintumattomiksi. Väitöskirja tarjoaa tietoa siitä, miten yliopistot sopeutuvat rakenteellisesti ja symbolisesti ympäristön paineisiin ja mahdollisuuksiin. Se myös havainnollistaa sitä, miten akateemiset johtajat ja tutkijat joka päiväisessä toiminnassaan toteuttavat ja muovaavat globaalisti leviäviä politiikkaideoita.
  • Kazlauskaitė, Rūta (Helsingin yliopisto, 2018)
    Puolan ja Liettuan monitahoinen jaettu menneisyys herättää historiallisia ja poliittisia kiistoja. Jännitteet kumpuavat toisistaan poikkeavista menneisyyttä käsittelevistä narratiiveista, joita nämä kaksi kansakuntaa ylläpitävät koulujen historianopetuksessa. Tämä tutkimus tarkastelee jaetun, mutta eri tavoin muistetun menneisyyden käsitteellisiä juuria Puolan ja Liettuan historianopetuksessa. Tässä tarkoituksessa tutkin metaforisia malleja, jotka muokkaavat oppikirjojen tapaa esittää menneisyys. Työni teoreettisen kehyksen muodostaa Lakoffin ja Johnsonin kehollisuuteen perustuva, käsitteellinen metaforateoria. Sen avulla tutkin metaforia, jotka muokkaavat sitä, miten kognitio ja menneisyys ymmärretään metateoreettisella tasolla. Keskityn visuaalisiin metaforiin, jotka jäsentävät oppikirjojen tapaa esittää menneisyys, koska tällaiset metaforat osaltaan käsitteellistävät kognitiota muodostamalla representaatioita kehottomaan maailmasta etääntyneeseen mieleen. Teoreettinen lähestymistapani, enactive embodiment (enaktiivinen kehollisuus), perustuu radikaalisti erilaiseen ymmärrykseen kognitiosta. Vaikka mielen kehollisuudesta on runsaasti todisteita, näiden tutkimustulosten johtopäätökset eivät ole vielä tulleet julkiseen tietoisuuteen. Kehollisen kognition tutkimustulosten hyödyntämistä käytäntöön ei ole vielä ymmärretty, ja tämän aukon tutkimukseni pyrkii osoittamaan. Tutkimusmateriaalit, Puolan ja Liettuan historian oppikirjat sekä niiden kirjoittajien haastattelut, toimivat ”laboratoriona” näiden kognitiivisen tieteen näkemysten testaamiseen ja edelleen kehittämiseen. Väitöskirja tarkastelee metaforien käyttöä koulujen oppikirjoissa ja haastatteluaineistoissa tähdäten niiden metaforisten mallien tunnistamiseen, jotka muokkaavat ajatteluamme menneestä ja kytkeytymistämme siihen. Keskityn tässä työssä viiteen oppikirjojen piirteeseen: 1) totuuden esittäminen 2) toistensa kanssa kilpailevina historian kuvauksina, jotka 3) erottelevat tiukasti totuuden fiktiosta; lisäksi, keskittyminen 4) kansallisvaltioiden narratiiveihin ja 5) narratiivien järjestämiseen staattisia valtioita kuvaaviin lineaarisiin sekvensseihin, jolloin ulkopuolelle jää eletty, kokemuksellinen menneisyys, jonka ihmiset ovat ajassa ja paikassa kehollisesti kokeneet. Tämä väitöskirja esittää kuinka menneisyyden ja sitä koskevan totuuden uudelleenarviointi kehollisin termein avaa potentiaalisia uusia lähestymistapoja historiallisen totuuden tarkasteluun ja opettamiseen koulujen historiantunneilla.

Näytä lisää