Valtiotieteellinen tiedekunta

 

Uusimmat julkaisut

  • Sibinescu, Laura-Elena (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä väitöskirja käsittelee kolmea tutkimuskysymystä koskien demokratian rappeutumista Keski- ja Itä-Euroopassa EU:hun liittymisen jälkeen: millaisin edellytyksin se tapahtui? Mitkä välilliset, tapauskohtaiset prosessit selittävät rappeutumista? Ja millainen oli luonteeltaan EU:n sisäinen vaikutus kyseiseen ilmiöön? Rappeutumisen operationalisointiin käytän Wolfgang Merkelin vuonna 2004 esittämää sisällytetyn demokratian mallia. Sen mukaan vakailla demokratioilla on kaksi sisällytyksen ulottuvuutta. Viisi toisiinsa kytkeytyvää osatekijä; vaalit, kansalaisoikeudet, oikeus poliittiseen osallistumiseen, horisontaalinen vastuu ja varmuus siitä, että valituilla edustajilla on edellytykset hallita, takaavat demokratian asianmukaisen toimivuuden sisäisesti. Ulkoisesti suotuisa sosio-ekonominen tilanne, aktiivinen kansalaisyhteiskunta ja korkea kansainvälisen integraation aste suojaavat demokratiaa epävakaudelta. Tarkastelen Keski- ja Itä-Euroopassa rappeutumista edesauttaneita asiantiloja käyttäen sisällytyksen mallia yhdistettynä joukko-opilliseen monimetodiseen lähestymistapaan. Tutkimus esittelee kolme pääasiallista tulosta. Ensinnäkin, alueellisella tasolla on kaksi keskenään vaihtoehtoista rappeutumista edesauttavaa yhdistelmää, jotka eivät sulje toisiaan pois: heikkenevä sosio-ekonominen tilanne ja sitä seuraava taloudellinen taantumus, populismin nousu ja enenevät valtaneuvottelut suhteessa EU:hun. Toiseksi, Unkarin ja Romanian tapauksessa rappeutumisprosessien taustojen selvittäminen osoittaa, että maiden sisäiset tekijät tarjoavat paremman selityksen kuin EU:n epäonnistuminen tehokkaassa puuttumisessa demokratian taantumiseen. Unkarissa kyseessä on vallalla oleva populismi yhdistettynä demokraattisia instituutioita rajoittavaan perustuslailliseen uudistukseen. Romaniassa rappeutumista esiintyi punnusten ja vastapunnusten järjestelmän (checks and balances) toimimattomuuden sekä valtiovallan alhaisen toimintakyvyn seurauksena. Kolmanneksi, EU:n kyky toimeenpanna virallisia pakotteita on ratkaisevaa sen kannalta, ovatko sen toimet rappeutumista vastaan tehokkaita. EU:n vaikutusvalta oli rajallisempi Unkarissa, kun taas Romaniassa se hillitsi rappeutumista tehokkaammin korruption vastustamista ja oikeusvaltioperiaatteen säilyttämistä varten olemassa olevien välineiden ansiosta. Kaiken kaikkiaan EU demokratian takaajana ei ole vielä hauras, mutta se on uhattuna, kuten hiljattain on käynyt ilmi. Lopuksi tämä väitöskirja esittää kaksi aihepiiriä tulevaisuuden tutkimukselle. Ensimmäinen käsittelee EU:n ja sen jäsenmaiden suhteen tarkastelua pikemminkin demokraattisen uskottavuuden kuin lakien noudattamisen kautta, joka on tähän mennessä luonut rajallisen ymmärryksen liittymisenjälkeisestä demokratian noususta. Toinen perustuu Euroopan komission tuoreeseen ehdotukseen määrätä budjettisanktioita oikeusvaltioperiaatetta rikkoville jäsenvaltiolle. Vaikkakin vielä valmisteluasteella, tämä ehdotus esittää virallisia, kohdistettuja pakotteita, joilla vaikutetaan demokratiaan. Sen käyttöönottoprosessi ja tulevat vaikutukset ovat lupaava aihe empiiriselle tutkimukselle.
  • Sulander, Juhani (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimus koostuu neljästä osatutkimuksesta, joissa tutkittiin oikeudenmukaisuutta opiskelussa ja työelämässä. Osatutkimuksessa I selvitettiin psykososiaalisen opiskeluympäristön yhteyttä opiskelijoiden fyysiseen terveyteen, psyykkiseen hyvinvointiin ja opiskelumenestykseen. Tutkimusaineisto koostui 305:stä ammattioppilaitos-, ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijasta. Tärkeimpänä tuloksena hyvä ja viihtyisä ilmapiiri oli yhteydessä opiskelijoiden koettuun psyykkiseen hyvinvointiin ja itsearvioituun opiskelumenestykseen. Osatutkimuksessa II tutkittiin epäoikeudenmukaisuuden seurauksia. Tutkimusaineisto koostui 111:stä Helsingin yliopiston avoimen yliopiston sosiaalipsykologian opiskelijasta. Ongelmatilanteissa koettiin kuohuksissa olon tunnetta ja varsinkin pitkäkestoisissa tilanteissa masennusta. Jakava (etujen jakautuminen) ja vuorovaikutuksen (esimiehen kohtelu) oikeudenmukaisuus muodostivat yhdysvaikutuksen kuohuksissa olon tunteeseen. Silloin, kun jommankumman muodon rikkomista pidettiin erittäin vakavana ja toisen muodon rikkomista erittäin lievänä yhteys kuohuksissa olon tunteeseen oli suurin. Osatutkimuksessa III verrattiin sosiaalialan (Laurea-ammattikorkeakoulu, n=35) ja taloustieteiden (Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta ja Laurea-ammattikorkeakoulu, n=79) opiskelijoita. Ainoastaan sosiaalialan opiskelijat havainnoivat vallankäyttäjän roolissa epäoikeudenmukaisuuden uhrin vähemmän lämpimäksi verrattuna vallan käytön kohteen roolissa ollessaan. Sosiaalialan opiskelijat pitivät menettelytapojen ja vuorovaikutuksen oikeudenmukaisuutta tärkeämpänä kuin taloustieteilijät. Osatutkimuksessa IV selvitettiin työhön sitoutumisen ja organisaatio-oikeudenmukaisuuden yhteyttä eläkkeellejääntihalukkuuteen. Aineisto koostui 446:sta 50 vuotta täyttäneestä vanhusten pitkäaikaishoidon lähi- ja perushoitajasta sekä terveyden- ja sairaanhoitajasta. Vähän työhönsä sitoutuneet hoitajat, jotka olivat kokeneet epäreilua kohtelua ja organisaation menettelytavat epäoikeudenmukaisiksi ilmaisivat enemmän eläkkeellejääntihalukkuutta verrattuna niihin matalasti sitoutuneisiin hoitajiin, jotka olivat kokeneet sekä kohtelun että menettelytavat oikeudenmukaisiksi. Korkeasti työhönsä sitoutuneilla hoitajilla oikeudenmukaisuus ei säädellyt eläkkeellejääntihalukkuutta. Avainsanat: psykososiaalinen opiskeluympäristö, fyysinen terveys, psyykkinen hyvinvointi, opiskelumenestys, organisaatio-oikeudenmukaisuus, ilmapiiri, henkinen väkivalta, tunteet, empatia, toimintatavat, valtaorientaatio, persoonallisuuspiirteet, työhön sitoutuminen, eläkkeellejääntihalukkuus, hoitohenkilöstö.
  • Kukkonen, Anna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä väitöskirja tarkastelee diskurssiverkostojen roolia—määriteltynä poliittisten toimijoiden verkostoina, joissa poliittiset toimijat ovat yhteydessä jaettujen poliittisten diskurssien kautta—Kanadan, Yhdysvaltojen, Suomen, Ranskan, Brasilian ja Intian ilmastopolitiikassa. Tutkimusaineisto koostuu poliittisten toimijoiden lausunnoista yli 2700 artikkelista 14 sanomalehdessä. Näkökulmaani ohjaavat viimeaikaiset kehityskulut politiikan ja ilmastopolitiikan tutkimuksessa. Ensiksi, politiikan tutkimuksessa on alettu lisääntyvästi korostaa poliittisen diskurssin roolia poliittisessa prosessissa. Nämä näkökulmat korostavat, että poliittiset ongelmat kuten ilmastonmuutos ovat sosiaalisesti rakentuneita tietyssä kontekstissa, ja miten poliittiset toimijat kilpailevat poliittisten ongelmien kehystämisestä poliittisilla areenoilla kuten mediassa. Toiseksi, ilmastopolitiikan tutkimuksessa on alettu korostaa vertailevia lähestymistapoja, jotka parantavat ymmärrystä eri kontekstuaalisten tekijöiden vaikutuksesta ilmastopolitiikkaan eri maissa. Tämä tutkimus tarkastelee diskurssiverkostojen roolia, niiden vaihtelua ja syitä vaihtelulle kuudessa maassa: kahdessa korkean tulotason maassa, joissa kasvihuonekaasupäästöt asukasta kohden ovat korkeat (Kanada ja Yhdysvallat); kahdessa Euroopan Unionin (EU) maassa, joissa kasvihuonekaasupäästöt asukasta kohden vaihtelevat korkeasta matalaan (Suomi ja Ranska); ja kahdessa keskitulotason maassa, joissa kasvihuonekaasupäästöt asukasta kohden ovat matalat (Brasilia ja Intia). Tämä väitöskirja edistää ilmastopolitiikan tutkimusta käyttämällä diskurssiverkostoanalyysin menetelmää ja kolmea kulttuurisesti suuntautunutta teoreettista lähestymistapaa politiikantekoon. Menetelmä on hyödyllinen, koska sen avulla voi tarkastella poliittista diskurssia verkostona. Tämä mahdollistaa poliittisen keskustelun relationaalisen ulottuvuuden analyysin, joka, tässä tapauksessa, sisältää kilpailevat koalitiot, ja keskeiset poliittiset toimijat ja diskurssit. Kulttuurisesti suuntautuneet näkökulmat ovat the Advocacy Coalition Framework (ACF), maailmanyhteiskunnan teoria ja oikeuttamisteoria. ACF tutkii sitä, miten poliittiset toimijat jakaantuvat kilpaileviin koalitioihin yhteisten uskomusten perusteella rajatuissa politiikan alajärjestelmissä. Maailmanyhteiskunnan teoria tarkastelee sitä, miten kansainväliset organisaatiot ja globaalit normit vaikuttavat kansalliseen politiikkaan. Oikeuttamisteoria tutkii sitä, miten poliittiset toimijat käyttävät erilaisia moraalisia oikeutuksia perustellessaan argumenttejaan tietyssä poliittisessa kontekstissa. Yhdessä nämä kolme teoreettista lähestymistapaa mahdollistavat diskurssiverkostojen analyysin tavoilla, jotka lisäävät vertailevaa tietoa ilmastopolitiikasta. Artikkelissa I näytämme, miten yleiset uskomukset arvoprioriteeteista, valtion roolista ja ilmastotieteen oikeellisuudesta jakavat poliittiset toimijat kolmeen kilpailevaan koalitioon—talous-, ympäristö-, ja tiedekoalitioon—Yhdysvaltojen ilmastopoliittisessa keskustelussa. Spesifit uskomukset politiikan välineistä kuten päästökaupasta eivät jaa poliittisia toimijoita koalitioihin. Artikkeli II osoittaa, miten kansainvälisten organisaatioiden rooli vaihtelee korkean tulotason ja keskitulotason maissa. Keskitulotason maissa, joissa kasvihuonekaasupäästöt asukasta kohden ovat alhaiset, kansainvälisillä organisaatioilla on vahvempi rooli. Korkean tulotason maissa, joissa kasvihuonekaasupäästöt asukasta kohden ovat korkeat, kansainvälisillä organisaatioilla on heikompi rooli ja globaalit normit kohtaavat vastustusta kansallisista toimijoista koostuvista koalitioista. Artikkeli III tarkastelee Arktista ilmastopolitiikkaa koskevaa keskustelua Suomessa ja Kanadassa, jotka edustavat eri institutionaalisia ja poliittis-taloudellisia konteksteja. Molemmissa maissa markkinaoikeutukset ja ekologiset oikeutukset ovat yleisiä ja usein ristiriidassa. Korporatistisessa Suomessa, jossa fossiiliteollisuus ei ole yhtä vaikutusvaltainen, poliittiset toimijat käyttävät ekologisia oikeutuksia ja kansainvälistä yhteistyötä arvostavia kansalaisuuden maailman oikeutuksia enemmän. Pluralistisessa Kanadassa, jossa fossiiliteollisuus on vaikutusvaltainen, poliittiset toimijat käyttävät kansallista suvereniteettia arvostavia kansalaisuuden maailman oikeutuksia ja ilmastotiedettä arvostavia teollisuuden maailman oikeutuksia enemmän. Artikkeli IV näyttää, miten oikeutusten käyttö vaihtelee kahden eri poliittisen kulttuurin välillä. Markkinaoikeutukset, jotka korostavat rahallista arvoa, ovat yleisempiä Yhdysvaltojen ilmastopoliittisessa keskustelussa. Kansalaisuuden maailmaan pohjautuvat oikeutukset, jotka alleviivaavat valtion sääntelyn ja oikeudenmukaisuuden tärkeyttä, ovat vallitsevia Ranskan keskustelussa. Kokonaisuudessaan tämä väitöskirja esittää, että diskurssiverkostoilla on tärkeä rooli kansallisessa ilmastopolitiikassa. Jatkotutkimuksissa tulisi analysoida sitä, millaiset ilmastopolitiikan välineet voivat saada kannatusta kilpailevien koalitioiden välillä eri kansallisissa konteksteissa. Tämä synnyttäisi arvokasta teoreettista ja käytännöllistä tietoa ilmastopolitiikasta 2000-luvun kapitalistisissa yhteiskunnissa.
  • Harkko, Jaakko (Helsingin yliopisto, 2018)
    Valtaosalla suomalaisista nuorista aikuisista siirtymä toteutuu melko yhdenmukaisesti ja ongelmitta, monet nuoret aikuiset syrjäytyvät työelämästä tai kohtaavat matalasta palkkakehityksestä ja epätasa-arvoisista työmarkkinoista johtuvia ongelmia. Pohjoismaisen hyvinvointimallin ennaltaehkäisestä luonteesta ja kattavuudesta huolimatta nuoret aikuiset ovat nyky-yhteiskunnassa riskiryhmä sekä tuloiltaan että laajemmin eri hyvinvointiindikaattoreilla mitaten. Tutkimuksessa kuvataan nuorten aikuisuuteen siirtymistä elämänkulkulähestymistapaa noudattaen ja perustuen “uusia sosiaalisia riskejä” koskeviin sosiaalipoliittisiin tutkimustraditioihin. Tarkastelun kohteena oli nuorten aikuisuuteen siirtyminen koulutuksen, työllisyyden, tulojen ja työkyvyttömyyden suhteen pidemmällä aikavälillä. Viime vuosikymmeninä toteutuneen työkyvyttömyysetuuksien määrän huomattavan kasvun takia tutkimuksessa kiinnitetään erityistä huomiota mielenterveyteen ja työkyvyttömyyteen liittyviin ongelmiin yhtenä sosiaalisia eroja tuottavana ja ilmentävänä tekijänä. Tutkimuksen yhteenvetona todetaan, että sosiaalisen eriytymisen rakenteet eivät ole vielä vakiintuneet varhaisessa aikuisuudessa. Aikuisuuteen siirtymiseen liittyvät sosiaalisen eriytymisen yksilölliset prosessit voidaan ymmärtää useilla hyvinvoinnin ulottuvuuksilla toteutuvina rinnakkaisina ja toisiinsa kytköksissä olevina samanaikaisina prosesseina. Sosiaalisen investoinnin käsite - kun se ymmärretään elämänkulkulähestymistavaksi sosiaalipolitiikan toteuttamiselle - mahdollistaa aikuisuuteen siirtymiseen liittyvien moninaisten palvelutarpeiden ymmärtämisen yhtenäisenä kokonaisuutena, minkä voi arvioida parantavan nuorille aikuisille suunnattujen tulonsiirtojen ja palveluiden kohdentumista sekä väestötasolla että erilaisten huono-osaisten ryhmien kohdalla.
  • Toivanen, Tero (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä tutkimus tarkastelee 1800-luvun Kainuun yhteiskunnallista ja ekologista muutosta kapitalistisen maailmanjärjestelmän kehyksessä. Tutkimuskohteena on Kainuun sosioekologinen mullistus eli maailmantalouden pohjoisen rajaseudun pääelinkeinojen, yhteiskunnallisten suhteiden ja yhteisöjen luontokäsitysten kokonaismuutos. Tutkimuksessa tarkastellaan, millainen Kainuun sosioekologisen ympäristön ihmistyön ja ei-inhimillisen luonnon hallintamuoto pohjoinen tervakapitalismi oli. Kainuuta koskevien historiallisten tutkimuslöydöksien avulla tutkimus osallistuu uudella tavalla kapitalismin syntyä ja kehitystä koskevaan teoreettiseen keskusteluun. Tutkimus on osa kapitalismin ympäristöhistorian tutkimussuuntausta. Se yhdistää historiallisen sosiologian, talous- ja sosiaalihistorian, ympäristöhistorian ja yhteiskunnallisen ympäristötutkimuksen perinteitä. Tutkimus koostuu kahdesta teoreettisesta ja kolmesta Kainuun historiallista kontekstia käsittelevästä tutkimusartikkelista sekä teoriavetoisesta yhteenvetoluvusta. Tutkimuksessa selvitetään, miten, miksi ja millaisin sosioekologisin vaikutuksin tervakapitalismin yhteiskunnalliset suhteet levisivät ja vakiintuivat Kainuussa. Tutkimustehtävään vastataan käyttämällä aineistona historiantutkimuksen ja muiden tieteenalojen tutkimustuloksia sekä erilaisia alkuperäisaineistoja. Tutkimuksessa esitetään, että tervakapitalismi asemoitui Kainuuseen erityisessä historiallisessa kontekstissa. Sen muotoutumista määrittivät maailmanjärjestelmän, Suomen suurruhtinaskunnan ja Pohjois-Suomen talousalueen yhteiskunnallisten rakenteiden sekä toimijoiden voimasuhteiden vuorovaikutus. Tervakapitalismin keskeinen valta-asetelma oli Oulun kauppahuoneiden ja tervatalonpoikien välinen velkasuhde. Velkaannuttamisen seurauksena kainuulaisväestön yhteismetsiin ja kaskiviljelyyn nojannut toimeentulo muuttui riippuvaiseksi markkinapakoista ja velanmaksukyvystä. Sosiaalisesti ja ekologisesti vahingollista tervantuotantoa yritettiin rajoittaa isojaolla, joka ei tervanpolttoa juuri hillinnyt, mutta rajasi pääsyn metsien yhteisvaurauteen ja teki valtaosan väestöstä maattomaksi. Tervakapitalismin kainuulaisyhteisöjen elettyä ympäristöä haurastuttava vaikutus oli kohtalokkaimmillaan 1860-luvun nälkävuosina. Oulun kauppahuoneet puolestaan käyttivät tervatuloja taloudellisen toimintakykynsä ja valtansa vahvistamiseen. Tutkimuksessa painotetaan, että historiallisen kapitalismin kehitystä ei luonnehdi maailmanjärjestelmän liikevoimien sanelema vääjäämättömyys, vaan historialle on ominaista useiden kehityspolkujen avaruus. Historiallisena ilmentymänä tällaisista poluista tutkimuksessa tarkastellaan pienen Kiveksen kylän rautaruukin romahtamisesta seurannutta sosiaalisen rosvouden ilmiötä. Rosvous tulkitaan tervakapitalismille vaihtoehtoiseksi eletyn ympäristön rakentamispyrkimykseksi. Tutkimus puolustaa lukutapaa, jossa kapitalismin historia ymmärretään alueellisesti ja ajallisesti hajaantuneiden kehityskulkujen ja erilaisten yhteiskuntamuodostelmien vuorovaikutuksen tuloksena. Lähestymistavassa Kainuun kaltaiset historialliset periferiat ovat kapitalistisen maailmanjärjestelmän kehkeytymisen aktiivisia osapuolia, ja niiden inhimillisen ja ei-inhimillisen luonnon haltuunotto on järjestelmän uusiintumisen keskeinen edellytys. Asiasanat: kapitalismin historia; tervakapitalismi; yhteisvauraus; velka; kaskitalous; sosiaalinen rosvous; ympäristöhistoria
  • Heikkilä, Ann Karen (Unigrafia, 2018)
    Väitöskirjassa tutkitaan paikannimiä, jotka edustavat vähälle huomiolle jääneitä alkuperäiskansojen kielellisiä perinteitä. Työ perustuu toponyymien tutkimusperinteeseen, jota on tehty Tl’azt’en parissa. Väitöskirja keskittyy syvällisesti Semai Orang Asli toponyymeihin ja paikkanarratiiveihin. Tl’azt’en tutkimus osoittaa alkuperäistoponyymien dokumentaation tärkeyden erityisesti jälkipolvien kulttuuriperintönä. Tämä ilmenee myös paikannimien käyttötarpeena opetuksessa. Semaihin kohdistuva tutkimus juontuu tästä tarpeesta tarjoten laajan näkökulman paikannimien, maaoikeuksien ja alkuperäiskansojen vuorovaikutuksiin. Tutkimusaineisto käsittää yli 600 Semai toponyymiä, jotka dokumentoitiin etnografisessa kenttätyössä neljässä Semai yhteisössä. Aineistoanalyysi paljastaa, että Semai toponyymit voidaan jakaa kahteen laajaan pääluokkaan: arkkityyppiseen ja muunneltuun. Ritterin (1976) alkuperäiskategorisointia, jota alun perin on käytetty Semai toponyymien kuvaamiseen, voidaan pitää näiden kahden pääkategorian alaluokkina. Arkkityyppisillä paikannimillä on yksi hermeneuttinen ominaisuus. Useimmat Semai toponyymit kuvaavat kasvistoa käytännön tarkoituksiin. Erityisesti puustolla, niin endeemisesti kuin kasvatettuna, on suurin kasvistoa kuvaava esiintymistiheys aineistossa. Arkkityyppisten ilmaisujen esiintyminen voidaan todentaa tutkimalla tabu- tai tapahtumaperusteisia sukutauluja. Sellaisissa tapauksissa, joissa paikkojen alkuperäisnimet muistetaan, nämä kielelliset tarkoitteet ovat suoraviivaisesti löydettävissä ja ne useimmiten merkitsevät eri puulajeja. Muunnellut toponyymit puolestaan omaavat kaksoishermeneuttisen ominaisuuden. Esimerkiksi viimeaikaiset merkittävät tapahtumat voivat oikeuttaa vanhojen paikkojen uudelleen nimeämisen tai johtaa harvinaiseen tilanteeseen, jossa tapahtumaan asti nimeämätön paikka saa nimensä. Muunneltujen toponyymien kiinnostava ominaispiirre on niiden lähes kokonaisvaltainen liityntä ihmisiin, kotieläimiin ja puupareihin. Näistä puuparit ovat keskeisiä niiden alueellisista ja hallinnollista kytkennöistä johtuen. Tietyillä Semai alueilla puuparitoponyymit viittaavat puiden strategiseen käyttöön, jotka osoittavat maa-alueiden käyttöoikeuksia. Tällä tavoin pystytään osoittamaan yksilöiden tai perheiden omistamat metsiköt. Tämä tapahtuu joko tarkoituksenmukaisella istuttamisella ja alueen uudelleen nimeämisellä sen maantieteellisten ominaispiirteiden mukaan (yhdistettynä puiden nimiin) tai aiemmin perustetun selaayn (kiertävä metsäkäyttö) jatkuvan käytön perusteella. Tällöin puupareihin perustuvat maamerkit synnyttävät alueiden yksityistä omistamista kuvaavia toponyymejä. Täten väitöskirjassa tutkitaan alkuperäisalueellisuuden uusia merkityksiä, jotka ovat syntyneet vastareaktiona kolonialismiin ja yleiseen kehitykseen. Tutkimus vahvistaa Dentanin (2008) ja Gomesin (2004) löydökset Semai-kulttuurin jatkumosta muutoksen keskellä. Vielä olemassa oleva toponyyminen tieto osoittaa jatkuvan yhteyden metsään, vaikkakin Semai maankäyttö keskittyy vähenevässä määrin kiertävään metsätalouteen. Väitöskirjan tulokset osoittavat myös, että alkuperäistoponyymeillä on merkitystä nykyajassa erityisesti alkuperäisyhteisöille, joille on vielä mahdollisuus käyttää tavanomaisia alueitaan elannon hankintaan sekä kertoa aluesuhteestaan paikannimien avulla.
  • Heino, Eveliina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Maahan muuttaneiden arkea ja yhteiskunnan jäsenyyttä on Suomessa usein tarkasteltu kotoutumisen tai kulttuurisen erilaisuuden käsitteiden kautta. Tällöin huomio kiinnittyy ensisijaisesti siihen, mitkä tekijät auttavat tai estävät maahan muuttaneita täyttämään ennalta määritellyt kotoutumisen kriteerit tai miten oletetusta kulttuurisesta erilaisuudesta johtuvat erityiskysymykset voidaan ratkaista. Tässä tutkimuksessa tavoitteenani on lähestyä aihetta toisin, ottamatta valmiita jäsenyyden kategorioita ja kriteereitä lähtökohdaksi. Kiinnitän päinvastoin huomion maahan muuttaneiden omiin määritelmiin jäsenyydestään ja sen ehdoista suomalaisessa yhteiskunnassa. Tarkastelen venäläistaustaisten perheiden jäsenyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa arjen kansalaisuuden käsitteen avulla, joka korostaa kansalaisuuden konstruktiivista ja paikallista luonnetta. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on: Miten haastateltavat rakentavat arjen kansalaisuuttaan? Vastatessani kysymykseen kiinnitän huomioni arjen kansalaisuuden rakentumisen prosesseihin ja sisältöihin. Toinen tutkimuskysymys jakaantuu kahteen osaan ja kohdistuu peruspalveluiden toimintaan arjen kansalaisuuden kontekstina. Kysyn, Millaisina peruspalvelut näyttäytyvät haastateltavien puheessa ja millaisia reunaehtoja haastateltavat esittävät peruspalveluiden luovan arjen kansalaisuuden rakentamiselle? Tutkimus koostuu viidestä julkaistusta erillisartikkelista ja yhteenveto-osasta, jossa tarkastelen kokoavasti erillisartikkeleiden aiemmin julkaistuja tuloksia ja muodostan uuden käsitteellisen jäsennyksen arjen kansalaisuuden näkökulmasta. Käytän tutkimusaineistona vuonna 2012 toteutettuja 25 venäläistaustaisen perheen haastatteluja sekä vuonna 2013 kerättyjä yhdeksän perheen uusintahaastatteluja. Nojaan aineiston analyysissa sosiaaliseen konstruktionismiin, ja erillisartikkeleissa aineiston analyysimenetelminä käytän narratiivisia, diskurssianalyyttisia ja sisällönanalyyttisiä menetelmiä. Tutkimustulosten mukaan arjen kansalaisuus sisältää kolme osa-aluetta, joita ovat autonomia, tunnustus ja kuuluminen. Autonomiassa painottuu haastateltavien oma toiminta, ja se koostuu toimeentuloturvaetuuksista irrottautumisesta, suomen kielen taidosta sekä työllistymisestä. Tunnustus, jolla tarkoitetaan ulkopuolisen antamaa vahvistusta identiteetille, ilmenee arjessa yhteiskunnallisten diskurssien kautta sekä kohtaamisissa valtaväestön ja peruspalveluiden työntekijöiden kanssa. Kuuluminen sisältää Suomeen kiinnittymisen ja kodin luomisen kokemuksia. Näiden kolmen osa-alueen kautta jäsennettynä tulevat ilmi arjen kansalaisuuden relationaalisuus ja dynaamisuus. Haastateltavat rakentavat arjen kansalaisuutta paitsi sosiaalisissa suhteissa, myös suhteessa yhteiskunnallisiin instituutioihin ja diskursseihin. He eivät ainoastaan myötäile, vaan myös haastavat maahan muuttaneisiin liitettyjä negatiivisia leimoja ja odotuksia tietyn kaavan mukaisesta kotoutumisesta. Tutkimus tuottaa tietoa sekä peruspalveluiden toiminnasta että sellaisista venäläistaustaisten perheiden elämäntilanteisiin liittyvistä tekijöistä, jotka olisi otettava peruspalveluissa huomioon. Tutkimusten tulosten perusteella peruspalveluiden kokonaisuus hahmottuu maahan muuttaneiden näkökulmasta monitasoisena ilmiönä. Ideologisella tasolla asumisperusteinen sosiaaliturva luo haastateltaville turvallisuutta ja edesauttaa luottamusta peruspalveluihin. Institutionaalisten käytäntöjen tasolla haastateltavat kuitenkin kokevat peruspalvelut hankalina saavuttaa ja käyttää, mikä vaikeuttaa myös arjen kansalaisuuden rakentamista. Vuorovaikutustasolla peruspalveluiden työtekijöiden kanssa haastateltavat kokevat saavansa tukea ja välittämistä, mutta myös kohtaamattomuutta ja vääryyttä. Tärkeälle sijalle sekä arjen kansalaisuuden että peruspalveluiden käytön kannalta nousevat erilaiset muuttoperusteet. Erityisesti avioliiton tai puolison työpaikan perusteella muuttaneilla naisilla ja opiskelemaan yksin muuttaneilla nuorilla ei aina ole tasavertaisia mahdollisuuksia suomalaisen yhteiskunnan jäsenyyteen verrattuna aikuisiässä muuttaneisiin miehiin. Lisäksi tutkimustulokset osoittavat, että perhesuhteet kehystävät perheenjäsenten arjen kansalaisuuden rakentamista joko tukien tai viivästyttäen sitä. Avainsanat: arjen kansalaisuus, peruspalvelut, venäläistaustaiset perheet, maahan muuttaneet, sosiaalinen konstruktionismi, sosiaalityö.
  • Kaltiainen, Janne (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä väitöstutkimus tarkastelee työntekijöiden kokemuksia organisaatiomuutoksista. Organisaatiomuutoksia toteutetaan verrattain usein, ja merkittävissä työn muutoksissa riskinä on työntekijöiden hyvinvoinnin vaarantuminen. Työntekijöiden hyvinvoinnin ja sitä kautta myös organisaatiomuutosten onnistumisen edistämiseksi on tärkeää ymmärtää, miten työntekijöiden kokemukset kehittyvät ja vaikuttavat toisiinsa organisaatiomuutosten aikana. Ensimmäisen osatutkimus esitteli teoreettisen mallin, joka käsittelee työntekijöiden työn imuun vaikuttavia tekijöitä organisaatiomuutoksissa. Työn imulla tarkoitetaan myönteistä työssä koettua tunne- ja motivaatiotilaa. Väitöstyön kahdessa muussa osatutkimuksessa testattiin mallin kahta olettamaa. Kyseinen testaus perustui pitkittäiskyselyaineistoon (N = 623), joka kartoitti työntekijöiden kokemuksia Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston fuusiosta vuosina 2012–2014. Aineisto kerättiin kolmena ajankohtana: noin kuukausi ennen fuusioitumista, vuosi fuusion jälkeen ja kaksi vuotta fuusion jälkeen. Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Toisen osatutkimuksen tulokset osoittivat, että työntekijöiden luottamus ylintä johtoa kohtaan ja myönteiset fuusioon liittyvät oikeudenmukaisuuskokemukset pääsääntöisesti vahvistivat toinen toisiaan fuusioprosessin aikana. Sen lisäksi, että myönteiset kokemukset fuusioprosessin oikeudenmukaisuudesta edistivät luottamusta, johtajiinsa luottavat työntekijät myös arvioivat fuusioprosessin oikeudenmukaisemmaksi. Kolmannessa osatutkimuksessa havaittiin, että työn imu ja työntekijöiden pärjäämisarviot vahvistivat toinen toisiaan fuusion aikana. Mitä enemmän työntekijät arvioivat tulevien muutosten olevan itselleen myönteisiä ja uskoivat sopeutuvansa muutoksiin, ja mitä enemmän nämä odotukset vahvistuivat, sitä enemmän myös työn imu vahvistui fuusion ensimmäisen vuoden aikana. Vastaavat kielteiset odotukset olivat puolestaan yhteydessä työn imun heikentymiseen läpi fuusioprosessin. Ennen fuusiota ja sen aikana korkea työn imu ja työn imun vahvistuminen olivat yhteydessä kielteisten odotusten vähentymiseen ja myönteisten odotusten vahvistumiseen. Työn imun kokeminen ja sen yleistyminen ruokkivat myöhempää työn imua erityisesti vähentämällä työntekijöiden kielteisiä odotuksia muutosta kohtaan. Väitöstutkimuksen perusteella työntekijöiden luottamus ja oikeudenmukaisuusarviot rakentuvat sekä työn imu ja pärjäämisarviot kehittyvät vahvistamalla toinen toisiaan organisaatiomuutosten eri vaiheissa. Nämä prosessit voivat joko johtaa työntekijöiden hyvinvointia ja sopeutumista edistävään tai näitä tekijöitä heikentävään kierteeseen. Organisaatiomuutosten tutkimuksessa ja toteuttamisessa olisikin tärkeää huomioida työntekijöiden muutoskokemuksien kehittymiseen liittyvät dynaamiset ja kaksisuuntaiset vaikutussuhteet.
  • Taavetti, Riikka (Helsingin yliopisto, 2018)
    This study analyses the construction of queer and undisciplined sexualities in Finnish and Estonian personal and cultural memories from the 1990s to the present. The study makes a theoretical contribution to the understanding of queer as historical and localised concept by focusing on geographical areas regarded as the semiperiphery, that is, Finland and Estonia, and combining the discussion on queer historical research with the elaborations on cultural memory. The methodological contribution of the study address the Finnish and Estonian research traditions that have combined oral history methodologies with the study of memories in written form and links these with discussions on sources in queer historical research. In the spirit of Joan Scott and Laura Doan, the study adopts the concept queer as a category of historical analysis and enquires how memories can be analysed by using queer as a methodological tool. Furthermore, the study searches for queerness where ostensibly it does not exist, in the margins of queer. By adopting Michel Foucault’s concept of genealogy, the study addresses the connection between the past and present in both historical research and cultural memory studies and discusses how the intertwined cultural understandings of the past and individual accounts of one’s own sexuality produce the current understandings of sexuality. The concepts of glimpse and fragment are developed in the study to analyse how the queer and undisciplined sexualities are constructed in the present understandings of the pasts. Glimpse refers to memories of desires and identifications or cultural references of queerness that the narrators have used to understand their own desires and, on the other hand, to the recollections of others in the narrations by seemingly non-queer narrators. Fragment refers to all types of documents and material that have been preserved of the past. The fragments can even be fabricated as queer pasts are imagined in the arts. The study develops a three-layered understanding of time in memories and analyses Time Remembered, Time of Remembering and Time of Researching in these glimpses and fragments of queer pasts. The dissertation consists of three published research articles, two yet unpublished article manuscripts and a comprehensive introductory and summarising section. The individual research articles in the study focus on archives, life stories, collections of them and public discussion on queer past in the arts and media. As a collection, these five articles offer a versatile perspective on how memories are produced and utilised both by those who identify as queer and those who use “others” to construct their own suitable heterosexuality. Moreover, the articles analyse how present understandings of queer are projected onto the past. This study demonstrates how the personal and cultural memories are intertwined and produce one another in the queer politics of memory. On the one hand, some glimpses and fragments of queer pasts can be understood in terms of the available queer labels, identifications and identifiable practices. On the other, only through these glimpses and fragments of personal queer memories it is possible to understand the type of queer possibilities there are and have been. Thus, the focus on glimpses and fragments in addition to the proud movements and individuals helps to broaden and historicise the concept of queer. In the conclusion, this study reaches beyond queer pasts to address queer in the present as a politics of memory as well as the possibilities offered by perceiving the past as glimpse-like and fragmented in historical research in general. Keywords: queer; oral history; cultural memory; history; politics of memory; Estonia; Finland  
  • Hakala, Emma (Helsingin yliopisto, 2018)
    Environmental security is broadly defined as a concept concerned with the relationship of threats between environmental change and human society. While its focus often is on the consequences of environmental threats like pollution and climate change, it also entails the potential of environment to serve as a basis for cooperation. This Doctoral dissertation is a historical analysis of the concept of environmental security in international cooperation in the post-conflict Western Balkans from 1999 onwards. The analysis examines the securitisation of environment carried out by international organisations. It looks at the way in which actors like UN agencies and OSCE, aimed to enhance human security and encourage trans-boundary cooperation through environmental causes, thereby attempting to contribute to overall stability in the region. The dissertation examines the implications that environmental security discourse had in terms of both environmental cooperation and the concept of security. In terms of theory, the dissertation relies on the securitisation framework introduced by the Copenhagen School. It considers security as constructed through an inter-subjective process between a referent object, a securitising agent and an audience. Securitisation may help to raise new issues onto the political agenda, but it may also end up restricting democratic discussion or lead to militarisation. However, the dissertation follows scholars like Balzacq, Oels, and Trombetta in arguing that the practices of security may also need to change as new challenges like climate change arise. Indeed, the wider aim of the dissertation is to yield new insights into the securitization framework itself. Therefore, it looks at the degree to which the process in the Western Balkans has led to securitisation through the emergence of new environmental security practices and policies. The research shows that in the Western Balkans, the securitisation of environment was primarily used as a tool for peace-building. It has only led to a limited degree of securitisation, although some new security practices emerged, such as the mapping of environmental threats. As a concept, however, environmental security has been useful for focusing cooperation on multiple sectors. The results overall suggest that there is a need for new, more comprehensive and inclusive security logic to counter threats like climate change.
  • Tirkkonen, Sanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Arkikielessä sanaa “kokemus” käytetään monissa eri merkityksissä: sillä voidaan viitata täysin subjektiiviseen ilmiöön tai esimerkiksi ajan kanssa kartoitettuun osaamiseen. Voimme myös puhua jaetuista kokemuksista, rajakokemuksista tai kokemusperäisestä tiedosta. ”Kokemus” asetetaan usein vastakkain tieteellisen tiedon kanssa. Julkisissa keskusteluissa on vedottu kansalaisten kokemukseen poliittisissa yhteyksissä, ja huolta on kannettu muun muassa siitä, voiko kokemusasiantuntijoita pitää terveyttä koskevan tiedon auktoriteetteina. Länsimaisen ajattelun historiassa eri kokemuksen käsitteet ovat kuitenkin olleet kytköksissä siihen, miten tieteellinen, vaikkapa mielenterveyttä koskeva tieto on ymmärretty. Se, missä merkityksessä kokemuksen käsitettä käytetään, liittyy myös esimerkiksi siihen, sijoitammeko mielenterveyden yksilön sisäpuolelle, ihmisten välisiin suhteisiin vai osaksi yhteiskunnan rakenteita. Väitöskirja tutkii ranskalaisfilosofi Michel Foucault’n (1926‒1984) kokemuksen käsitteitä sekä teemoja, joita hän käsittelee kokemuksen käsitteiden avulla. Foucault’n vaikutus ihmis- ja yhteiskuntatieteisiin, oikeustieteisiin sekä kasvatustieteisiin on ollut mittava. Usein häneen viitataan ajattelijana, joka kyseenalaistaa kokemusnäkökulman lähtökohtana tieteelliselle tiedolle. Väitöskirja kuitenkin asettaa kokemuksen Foucault’n filosofian keskiöön ja osoittaa eri kokemuskäsitteiden olennaisen roolin hänen tuotannossaan. Tutkimus analysoi kokemuksen käsitteiden teoreettisia tehtäviä ja merkityksiä. Kokemuksen käsitteillä on erityisasema sekä Foucault’n varhaisissa, psykiatriaa ja psykologiaa käsittelevissä kirjoituksissa että hänen myöhäisissä etiikkaa tutkivissa teksteissään, joissa hän palaa käsittelemään terveyden ja huolenpidon teemoja. Teksteistä löytyy runsaasti viitteitä ”elettyyn kokemukseen”, ”taustakokemukseen”, ”transformatiiviseen kokemukseen”, ”rajakokemukseen”, ”kokemuksen kenttään” ja ”kokemuksen muotoihin”. Tutkimus käsittelee myös sitä, minkälaiseksi kokemuksen itsestä on ajateltu muodostuvan kulttuureissa, joissa kehotetaan kuuntelemaan ja tarkastelemaan itseä, kääntymään itseen, uskomaan itseensä sekä löytämään itsensä. Analysoimalla eri kokemuksen käsitteitä Foucault'n filosofiassa voimme paitsi ymmärtää paremmin hänen länsimaiseen ajatteluun olennaisesti vaikuttanutta työtään, myös peilata nykykäsityksiämme terveydestä, mielenterveysongelmista ja itseen kohdistuvista käytännöistä.
  • Izhak, Olena (Helsingin yliopisto, 2018)
    -.
  • Ahola-Launonen, Johanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pitäisikö tupakoijien maksaa enemmän keuhkosyöpähoidostaan ja ylipainoisten diabeteshoidostaan? Onko epäreilua, että terveellisesti elävät ihmiset maksavat epäterveellisesti elävien terveydenhoitokuluja? Nämä kysymykset kuvastavat vallalla olevaa yksilöä vastuullistavaa poliittista suuntausta. Tässä ajattelutavassa yhteiskunnalliset ilmiöt yksinkertaistetaan yksilöä ja hänen valintojaan koskeviksi kysymyksiksi. Väitöskirjassani tutkin tämän poliittisen trendin yhteiskuntafilosofista taustaa. Osoitan, että ilmiön teoreettinen tausta löytyy niin sanotusta vastuu-sensitiivisestä egalitarimista, eli sattumaegalitarismista. Teoriassa sitoudutaan egalitaristisiin piirteisiin, kuten riittävään hyvinvointitasoon kaikille. Toisaalta teoria sisältää myös keskeisen ajatuksen valinnasta ja vastuusta: yhteiskunnan tehtävänä on korvata olosuhteiden aiheuttamat epätasa-arvot, mutta sen ei tarvitse korvata yksilöiden omien valintojen seurauksia. Osoitan kuitenkin, että alkuperäinen teoria ei päädy yksilöä vastuullistavan ajattelutavan mukaisiin tuloksiin. Sen sijaan teorian mukainen ajatus valinnasta ja vastuusta johtaa pikemminkin siihen, että yksilön valintoja ei tule ottaa huomioon yhteiskunnan perusrakenteen suunnittelussa, koska olosuhteet vaikuttavat joka tapauksessa valintoihin ja hyvä-osaisilla on keskimäärin ollut parempi tuuri kuin huono-osaisilla. Soveltavassa ja julkisessa keskustelussa monimutkaisesta teoriasta kuitenkin jää jäljelle vain yksilönvastuun tärkeyden korostaminen. Tämä johtaa yksinkertaistavaan ajatteluun ja niin sanottuun vastuun poliittiseen moralismiin. Vastuun moralismissa sekä yksilöiden huono-osaisuus että hyväosaisuus nähdään yksilön itsensä ansaitsemana. Yksilöt nähdään autonomisina valitsijoina, jotka päättävät elintavoistaan täysin vapaasti. Tämä katsantokanta jättää kuitenkin huomioimatta ne lukuisat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset tekijät, jotka edesauttavat niin hyvä- tai huono-osaisuutta kuin sairautta ja terveyttäkin. Esimerkiksi pääsy terveydenhuoltoon, koulutus, syrjintä, varallisuus, niukkuudessa eläminen ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä vaikuttavat siihen, keille ”terveellisten” valintojen tekeminen on helpompaa kuin toisille. Yhteiskunnallisten ja sosiaalisten kysymysten jättäminen sivuun on epäoikeudenmukaista ja usein tehotonta. Lisäksi yksinkertaistava vastuuajattelu terveydestä tuottaa vain kapean käsityksen siitä, mitä terveys ja vastuullisuus tarkoittavat. Väitän, että yksinkertaistava ja moralistinen näkemys yksilönvastuusta on kaapannut vastuukeskustelun. Yksilönvastuu on myös saanut nykyisessä yhteiskunnallisessa ja teoreettisessa keskustelussa liian suuren roolin. Ei ole selvää, miksi vastuun pitäisi kuulua yhteiskuntafilosofisen teorian ensimmäisiin periaatteisiin tai miksi yhteiskunnan tärkein tehtävä olisi löytää ne, jotka ovat sairaudestaan tai huono-osaisuudestaan itse vastuussa. Perustavia yhteiskunnallisia hyviä, kuten terveyttä, ei tulisi jakaa yksilönvastuun perusteella.
  • Lainà, Patrizio (Helsingin yliopisto, 2018)
    Täysreservipankkijärjestelmä tarkoittaa, että pankkien rahanluontioikeus siirretään julkisen vallan tehtäväksi tai raha kiinnitetään johonkin hyödykkeeseen. Toisin sanoen täysreservipankkijärjestelmässä yhteiskunnan rahavaranto koostuisi ainoastaan julkisesta rahasta (eli käteisestä, keskuspankkireserveistä tai valtion velkakirjoista) tai hyödykerahasta (esim. kullasta tai hopeasta). Täysreservipankkijärjestelmää kokeiltiin 1800-luvulla Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Tilastojen mukaan kokeilut eivät aiheuttaneet taloudellista epävakautta, vaan pikemminkin suurin osa makrotaloudellisista indikaattoreista osoitti ylöspäin. Pankit kuitenkin pystyivät melko lyhyessä ajassa kiertämään sääntelyä, sillä täysreservivelvoite ei ulottunut pankkitalletuksiin. Niinpä pankkitalletuksista tuli nopeasti pääasiallinen maksuväline ja ne ovat sitä yhä tänäkin päivänä. Tutkin täysreservipankkijärjestelmän taloudellisia vaikutuksia jälkikeynesiläisen varanto—virta-konsistentin mallin avulla. Havaitsen, että keskuspankkireservien lisäys kasvattaa käyttötilien talletuksia lähes yhtä paljon. Suuri rahavarannon muutos johtaa suhteellisen sulaviin ja pieniin muutoksiin korkotasoissa. Lisäksi rahan luonti täysreservipankkijärjestelmässä johtaa nettomääräisen valtionvelan pienenemiseen ja siten finanssipolitiikan liikkumavaran kasvuun. Argumentoin, että täysreservipankkijärjestelmä turvaisi yhteiskunnan maksujärjestelmää ja vähentäisi moraalikatoa poistamalla julkiselta sektorilta tarpeen pelastaa pankkeja ja taata talletuksia. Laskelmieni mukaan se tuottaisi merkittävää seigniorage-tuloa valtiolle, esimerkiksi Suomessa keskimäärin 6 miljardia euroa vuosittain. Yleisemmän arvion mukaan täysreservipankkijärjestelmällä olisi selvästi positiivinen vaikutus talouden vakauteen ja se edistäisi demokratiaa, mutta sillä olisi vain lievästi positiivinen vaikutus sosiaaliseen tasa-arvoon. Huomattavasti kyseenalaisempaa on, pystyisikö se edistämään ekologista kestävyyttä. Riskinä täysreservipankkijärjestelmässä on, että yksityiset rahan korvikkeet syrjäyttäisivät julkisen rahan kuten kävi 1800-luvulla. Useimpien kyselytutkimusten mukaan enemmistö ihmisistä kannattaa ajatusta, että rahan luonti kuuluu julkisen vallan tehtäväksi. Täysreservipankkijärjestelmän toteuttaminen täysimääräisesti näyttää lähitulevaisuudessa kuitenkin epätodennäköiseltä. Sen sijaan täysreservipankkijärjestelmän osittainen toteuttaminen ”sähköisen käteisen” muodossa vaikuttaa teknologisen kehityksen ansiosta hyvinkin mahdolliselta.
  • Laanes, Liia (2018)
    Institutions are shaped by history. Hence, in order to understand why local government institutions in Estonia were designed the way they were at the beginning of the 1990s after the collapse of communism, we should take into account both the history and the context of that time. To this end, the current thesis aims to analyse the re-establishment of local government in Estonia in the 1990s in the light of the past. For this purpose, a historical institutionalist approach is applied, with a particular focus on a path dependence and legacies framework. The interwar local government in Estonia was based on the structure created during the Russian era. Despite numerous legislative proposals, the special laws on local government were only enacted in 1937/38 under authoritarianism. During the communist period, the system used in the other Soviet republics was introduced in Estonia and local government became a state authority. The rebuilding of democratic local government in Estonia started at the end of the 1980s, not so much based on the interwar legislation on local government, but rather on the idea of interwar democratic local government. For some of the facets of local government institutions the path had already been paved a century ago or earlier, making some choices in the post-communist period more likely while simultaneously reducing other available alternatives. The communist legacy of incomplete nation-building was a focal point for many parliamentary debates at the beginning of the 1990s, with the result that in some cases less attention was paid to other details in the legislative process. The thesis concludes that both interwar and communist legacies can help in explaining some of the institutional choices made at the beginning of the 1990s in Estonia. It proposes that the legacies explanation can prove useful in the historical institutionalist approach. Furthermore, when it comes to path dependence, it demonstrates that interdependent institutions can be more path dependent than procedural institutions.
  • Heiskanen, Anu (2018)
    This research “Finnish Women’s Experience of War and Survival in the Third Reich and After, 1944-1948” investigates the experience of women who left their home country for Nazi Germany in the autumn of 1944. In the previous three years the German invasion of the Soviet Union had occupied the Northern part of Finland. The military co-operation inside Finland created a German-Finnish labor market as the Wehrmacht, with its local force of over 200 000 men, required building materials, housing and a wide range of services, many of them provided by Finnish women. Women worked in cooking, cleaning, nursing and clerical duties. Eventually also social and emotional ties developed between German men and Finnish women, and due to the relatively high wage level women preferred to stay working for the Germans. In Autumn 1944 when Finland signed a peace treaty with the Soviet Union approximately 1 000 women left for the Third Reich, either with the retreating German army to Norway or on German ships to Germany. Eventually most of these women returned to Finland in the years after the war. The research is inspired by the “new” histories of war that have challenged the ways that war and warfare have been studied by introducing the ordinary people’s experiences and gender into the sphere of inquiry. This study uses German Alltagsgeschichte and Italian microhistory theory. The main source material consists of 648 security police interviews that were conducted at the repatriation camp in Finland during 1945–1948. The majority of women were unmarried and almost 60 per cent were between 19 to 24 years of age. The motives for departure that the women expressed were both about factors that attracted them to leave and factors that pushed them out from Finland, such as marriage or pregnancy, good wages, or a desire to see foreign countries. Moreover, fear of possible Soviet occupation and consequent retaliation measures and even violence was the most common factor mentioned. Some women left against their will and some were misled by the Germans that they could continue to Sweden. Inside the Reich the women were assigned to work for the final phase of the German war effort in a catastrophic situation with the Reich on the brink of total collapse. The Nazi government tried increasingly to utilize women and foreign laborers, which is clearly reflected in the Finnish women’s experiences. Several hundreds were assigned to work for the German occupiers in Norway where conditions were more peaceful. Inside Germany, however, conditions were very dangerous. After the war the repatriation also varied, as the women in Norway were forced to return to Finland almost immediately but the homecoming from the Allied-divided and occupied Germany proved complicated and drawn out and sometimes even hazardous. The Allied authorities and the United Nations Relief and Rehabilitation Administration were not very interested to assist ex-enemy nationals, and the Finnish government did not send a Red Cross representative to Germany until 1948. However, the Western Allied armies were willing to employ Finnish women in menial service tasks to cook and clean for the occupying troops. The devastating impact of war and political ideology is clearly shown in the experience of these women in their personal lives of emotional destruction and physical privation. The contact with a German fiancé was often disconnected. Approximately every fifth women out of those 648 who returned home had a child whose father was a German.
  • Zhu, Min (2018)
    This dissertation consists of three self-contained essays and covers both theoretical and empirical topics related to the behavior and performance of firms participating in international trade in a large emerging economy, i.e., China. It aims to resolve two themes: how a country's export promotion policies affect firms' productivity and its welfare, and how firms adjust their export behavior to changes in trade policies. In the first essay, I incorporate firms that solely export, i.e., processing exporters, into an asymmetric two-country general equilibrium model to explain trade performance and export patterns in China. The model shows that the interaction between trade barriers and large scale of processing trade divide firms into processing exporters, non-exporters, and regular exporters. It then shows that falling trade costs unequivocally deliver welfare gains in China. In particular, the gains from liberalized trade is larger for a more integrated internal market in China. In the second essay, I investigate how Chinese exporters respond to temporary tariff shocks that arise from US antidumping measures. Using Chinese customs data from 2000-2006, I find trade restrictions severely destroy trade from China to the US. I do not find any evidence that the US import restrictions resulted in any changes of Chinese exports to alternative markets. I then explore the adjustments at the firm level. I document that Chinese firms that were hit with antidumping measures reduce their exports of the targeted products not only to the US but also to alternative markets, suggesting negative spillover effects. More importantly, antidumping measures are associated with deterrent effects on other products and markets within firms. In the third essay, I examine how Chinese multi-product firms adjust their export behavior following the US antidumping measures. This paper differs from the second one by using alternative dependent variables and hence broaden the results. Using Chinese customs data from 2000 to 2006, I find that these trade-restricting measures induce firms to contract total sales by narrowing their product range and skewing sales further towards their best-performing products. More importantly, firms that were hit with antidumping measures experience more intense product churning.
  • Porkka, Hannele (2018)
    My study treats building intimacy in intimate Finnish television conversations. I examine the means that participants of intimate television conversations use during conversation to build the kind of interaction, where the participants disclose to discuss their personal matters, thoughts, and emotions. The examination is focused especially on the participants’ nonverbal communication. I also pay attention to the way the production influences the building of intimacy. From this perspective I examine the way the programmes have been shot and the kind of context that has been built into them. Additionally, my goals include developing means to observe and analyse nonverbal communication. I created a classification for observations, an interaction measurement system, with which I try to classify the nonverbal behavioural hints used to build intimacy in television interaction. There have been many kinds of studies on talk shows, but the studies have typically dealt with the verbal aspects of the shows. On the contrary, the nonverbal aspects of television conversations have not really been examined, and neither has the building of close, confidential relationships, in Finnish television conversation context. With this study I aim to open up this aspect of television conversation, because television is a visual medium, and thus many things are transmitted over a broadcast precisely through the visual, nonverbal, channel allowing those aspects to bring their own meaning to the interaction. On television a person’s nonverbal communication is a key factor with a strong influence on the images transmitted to the audience of the performers. These images and impressions are constructed partially via nonverbal communication. In my study I aim to increase knowledge specifically on the traits of nonverbal communication in the Finnish culture particularly in intimate television conversations. Because television is a strongly visual medium, more attention should be paid to further breaking down the visual aspects of programmes. Through systematic observation, I have examined the data from my programmes via interaction measurement system and tables classifying the methods of shooting. I’ve used the method of structured observation, which is to say I’ve categorised and classified my objects of examination beforehand based on previous research data, and laid out the categories of my observation form. My examination focuses on observing nonverbal communication in programmes. Because the objects of examination are intimate Finnish television conversations, as my research data, I selected all the programmes fitting the criteria from the Finnish and Swedish channels of the Finnish Broadcasting Company (Yleisradio or YLE), channels YLE1, YLE2, and FST5 (Finlandssvenska television) as well as the commercial MTV3-channel (“Mainostelevisio” or “Advertisement Television”). The programmes are from between 13/11/2007 and 29/11/2007. A total of 12 programmes are included in the study. The programmes are 30 – 50 minutes long. I recorded the programmes on television, after which the data was moved onto DVDs. Thus the data was available on the computer, and I could freeze the programme at any point, and rewind as desired. The method used was visual content analysis. I classified shooting with the help of the system of the Eight basic field sizes and conversation distance framings. Thus, I identified the means used in shooting to create the experience of intimacy for the viewer. I classified nonverbal communication based on the interaction measurement system I built. With it I identified the means the participants use to build intimacy in the interaction in the programmes. Because of the study I found a TV genre, which I named the genre of intimate television conversations. Because of the analysis of shooting I discovered that Finnish intimate television conversations are typically shot up close using medium close-ups. Breaking down nonverbal communication revealed various means of interaction that stood out in the programmes building intimacy and rapport. These were linked to the four spheres of interaction: how the participants committed to the interaction, how positive the interaction was, in how fluent and coordinated manner did the participants build interaction, and how expressive the interaction was. My study offers new information on the nonverbal side of the medium and in general, new information for researching visuality. In this time, visuality is on the rise, which becomes apparent e.g. in a myriad of ways in the world of the internet. Studying these phenomena helps act in a visual world. It is important for those who perform in public to become aware of the nonverbal meanings they convey, because based on those the audience evaluates them and their activities. The results of the breakdown of intimacy-building interaction can be extended to e.g. the analysis of power and utilised for increased understanding in an increasingly multicultural society, because nonverbal cues are partially tied to and shaped by culture. Keywords: television research, research of intimate interaction, nonverbal communication, visuality
  • Gyawali, Bandana (2018)
    Development, an ambiguous sociopolitical concept, has become entrenched in the imaginations and vocabulary of the people of Nepal for decades. Its Nepali translation, bikās, is commonly believed to have come into existence with the American Point Four assistance in 1951, followed by a plethora of technical and financial assistance offered by various countries. That development is to be achieved mainly through foreign-aided interventions that will ultimately propel the country to economic prosperity and social well being akin to the West is the dominant view in Nepal. Such a view makes development a fairly recent phenomenon. It also makes development a concept that is ahistorical. This study is an attempt to refute such ahistoricity. It explores the history of the modern sociopolitical concept of development as it was adopted in Nepal in the late Rana period of the 1920s and was semantically augmented in the successive political periods right up to the end of the Maoist ‘People’s War’ in 2006. Being a conceptual history, it studies bikās diachronically and synchronically. Diachronically, it pursues the concept across almost a century to trace continuities and discontinuities in the semantics of bikās, while synchronically it pauses at each political period and reflects on how bikās has been understood at a particular historical juncture. In other words, this study explores how the concept carries elements from the past, assimilates into the present and projects into the future. Apart from the methodological prerequisites of pairing diachronic and synchronic approaches, this study also takes into consideration the onomasiology and semasiology of bikās. It explores parallel expressions around bikās such as the ideas of unnati and pragati (both denoting progress) and of sabhyatā (civilization) and teases out their semantic layers. However, this is not just a semantic history of bikās or the attempt to trace the changing meaning of a sociopolitical concept. The evolution of bikās as a concept is tied to socio-structural transformations. This is because conceptual change, a slow process when compared to the fast pace of political changes or even the gradual pace of social changes, occurs through accumulated meanings resulting from political and social changes. A result of the reciprocity of conceptual and sociopolitical changes is that while Nepal’s sociopolitical transformations from the 1950s to the present have contributed to the semantic expansion of bikās, such an expansion has, in turn, facilitated sociopolitical transformations – in this case, deepening of democracy in Nepal. Outlining this reciprocity between sociopolitical transformations and conceptual changes in bikās is the aim of this research. This historical study focuses extensively on written data, with interviews supplementing it only when required. Official correspondences, newspapers, dictionaries, books and booklets, pamphlets, etc., in addition to more recent research literature have provided the basis for the study. Keywords: Nepal, development, bikās, unnati, pragati, sabhyatā, concept, history, sociopolitical transformations

Näytä lisää