Valtiotieteellinen tiedekunta

 

Uusimmat julkaisut

  • Ouma, Katono (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä tutkimus tarkastelee maakysymyksiin ja työvoimaan liittyvää mikropolitiikkaa läntisen Kenian kosteikkoalueilla. Alueella on pitkään harjoitettu maataloutta tavoitteena kehityksen edistäminen, ensin brittiläisen siirtomaahallinnon toimesta, myöhemmin Kenian valtiollisena maatalouspolitiikkana ja viimeksi ruokaturvaan, energia- ja rahoituskysymyksiin kiinnittyvien globaalien maaintressien ajamana. Kenian hallitus vuokrasi 6,900 hehtaarin maa-alueen amerikkalaiselle laaja-alaiseen riisintuotantoon keskittyvälle sijoittajalle vuonna 2003. Tutkimus perustuu kahdeksan kuukauden mittaiseen etnografiseen tutkimukseen alueella. Työ valottaa laajamittaisten maan anastusten aiheuttamia merkittäviä muutoksia alueella. Tutkimuksen tulokset vahvistavat sellaisia tulkintoja, jotka painottavat talonpoikien sosiaalista eriytymistä sekä jyrkentyvää eriarvoistumista maan anastusten myötä. Vaikka talonpoikaisväestön häädöt ovat herättäneet merkittävää huomiota maan anastuksiin keskittyvässä kirjallisuudessa, työvoimakysymykset ovat jääneet pitkälti varjoon eikä aiheesta juurikaan ole saatavilla empiirisiä tutkimuksia. Tämä tutkimus tarkastelee paikallisten ihmisten kokemuksia osallistumisesta ulkomaalaisomisteiseen maataloushankkeeseen. Ottamalla työvoimakysymykset tarkastelun keskiöön, työ tarkastelee yhtiössä vallitsevia työn hallinnan tapoja ja käytänteitä ja tuo täten työntekijöiden jokapäiväisen työelämän kriittisen tarkastelun kohteeksi. Nojautumalla Michael Burawoyn tutkimuksiin teollisista työn hallinnan toimintatavoista ja prosesseista, tässä väitöskirjassa esitetään, että taistelut ja ristiriidat yrityksen johtajien ja työntekijöiden välillä eivät ole pelkästään rakenteellisia vaan juontavat juurensa myös siitä, miten työprosessit on työpaikalla organisoitu. Tutkimus painottaa, että tarvitaan analyyseja erityisesti tuotantosuhteissa vallitsevasta dynamiikasta – ei pelkästään tuotantosuhteiden dynamiikasta – joka pitää sisällään työntekijöiden keskuudessa ja välillä vallitsevat sosiaaliset suhteet. Tutkimus valottaa niitä jokapäiväisiä työhön liittyviä taisteluita, ristiriitoja, hierarkioita ja solidaarisuuksia, jotka nousevat vallitsevista työn hallinnan institutionaalisista käytänteistä. Tämä väitöskirjatyö tarkastelee myös sitä, miten kausiluonteiset/määräaikaiset työntekijät muotoilevat ja uudelleen neuvottelevat omia, työhön liittyviä asemoitumisiaan yksilöllisesti ja kollektiivisesti. Käyttämällä hyväksi James Scott:in näkemyksiä ‘infrapolitiikasta’ reaalipolitiikkana tutkimus analysoi peitettyjä ja salaisia keinoja, joiden avulla työntekijät esittävät vaatimuksiaan ja ilmaisevat vastarintaa. Tässä nimenomaisessa kehyksessä vakituiset työntekijät ovat vahvistaneet asemansa avainhenkilöinä monenlaisissa rooleissa ja vastuullisuuksissa. He vaikuttavat monopolisoineen merkittäviä siivuja “kakusta” ja kaventaneen niitä raameja, joiden puitteissa määräaikaiset työntekijät voivat elää ja hankkia siedettävän toimeentulon maanviljelyksen palkkatyöläisinä. Väliaikaisten työntekijöiden rutiininomainen, piilotettu vastarinta merkitsee sinnikästä pyrkimystä uudelleen neuvotella olemassa olevien työsuhteiden liikkumavaroja, koetella sitä mitä voi saada sivusta ja sisällyttää nämä liikkumavarat osaksi siedettäviä vaatimuksia. Vastarinta tutkitussa maatalousprojektissa ei muistuta tyypillisiä maaseutupolitiikan historian vastarinnan muotoja. Alueella ei ole levottomuuksia, lakkoja tai avoimia väkivaltaisia konflikteja, vaan vastarinta on varovaista. Se tuo esille työntekijöiden välittömiä huolenaiheita ilman, että se välttämättä kyseenalaistaisi tai etsisi kompromisseja vallitsevan maataloustuotannon kehyksiin. Vallitseva infrapolitiikka on osa valtion hyljeksimien paikallisten asukkaiden laajempaa halua ja toivetta vapautua köyhyydestä huolimatta olemassa olevan maataloustuotannon heille tarjoamista rajallisista mahdollisuuksista. Tällä väitöskirjalla on merkitystä tutkijoille ja politiikkatoimien suunnittelijoille ja toteuttajille, jotka ovat kiinnostuneita viimeaikaisista muutoksista liittyen globaaliin maan uudelleen arvottamiseen sekä maataloustuotantoon kiinnittyvien yritysten työvoimapolitiikkaan. AVAINSANAT: maan anastukset, työvoima, maakysymykset, etnografia, hierarkiat, kilpailu, erilaistuminen, mikro-politiikka, kosteikot, vastarinta, infra-politiikka, konfliktit
  • Silvo, Aino (Suomen Pankki, 2018)
    Tämä väitöskirja koostuu johdantoluvusta sekä kolmesta itsenäisestä esseestä, joissa tarkastellaan vuonna 2007 Yhdysvalloissa puhjenneen finanssikriisin taustalla vaikuttaneita markkinahäiriöitä. Tutkimuksessani selvitän, miten erilaiset informaatio-ongelmat markkinaosapuolten välillä voivat johtaa rahoitusmarkkinoiden epävakauteen ja siten talouden suhdannevaihteluihin. Tutkin myös, miten näiden häiriöiden aiheuttamia luottosyklejä voidaan ehkäistä tai hillitä. Lisäksi tarkastelen raha- ja makrovakauspolitiikan välisiä kytköksiä sekä sitä, miten korkopolitiikka osaltaan vaikuttaa rahoitusmarkkinoiden vakauteen. Menetelmällisesti tämän väitöskirjan kaksi ensimmäistä esseetä ovat teoreettisia tutkielmia, joissa sovellan vakiintuneita mikrotalousteorian informaatiomalleja rahoitusmarkkinoiden tasapainon ja makrotaloudellisten suhdanteiden tarkastelussa. Kolmannessa esseessä tutkin tilastollisin menetelmin sijoittajien odotuksia Yhdysvaltain asuntomarkkinoilla. Ensimmäisessä esseessä tarkastelen ohjauskorkoon perustuvan rahapolitiikan sekä pankkisektorin vakauteen tähtäävän makrovakauspolitiikan vuorovaikutusta talouden suhdannevaihteluiden tasaamisessa. Käyttämässäni mallissa yritysrahoitus ei allokoidu tehokkaasti rahoitusmarkkinaosapuolten kannustinongelmien vuoksi. Tästä syystä rahapolitiikka ei yksin pysty tasoittamaan talouden suhdanteita: vaikka sillä voidaankin vakauttaa hinnat, rahoituksen tehoton jakautuminen vaikuttaa investointien kokonaistasoon ja siten tuotantoon. Toisaalta osoitan, että raha- ja makrovakauspolitiikka yhdessä mahdollistavat inflaation ja tuotannon vakauttamisen samanaikaisesti. Väitöskirjan toisessa esseessä käsittelen asuntohintojen, luottoehtojen ja ylivelkaantumisen yhteyttä kokonaistalouden kannalta. Tulokset perustuvat teoreettiseen malliin, jossa lainanantajat eivät täydellisesti havaitse yksittäisten lainanhakijoiden tuloriskiä ja siihen perustuvaa lainan takaisinmaksukykyä. Esseessä osoitan, että kun asuntojen tulevien hintojen odotetaan olevan korkeita ja korkotaso on matala, lainanantajien luottoehdot löystyvät ja suuririskisten lainanhakijoiden kannustimet hakea asuntolainoja ovat erityisen voimakkaat. Tämä johtaa kotitalouksien korkeaan velkaantumisasteeseen. Nämä tulokset auttavat ymmärtämään velkaantumisen kannustimia, jotka johtivat osaltaan Yhdysvalloista alkunsa saaneeseen finanssikriisiin 2000-luvun puolivälin jälkeen. Tulokset osoittavat myös, että rahapolitiikalla on suoria vaikutuksia asuntomarkkinoiden vakauteen lainojen korkomarginaalien ja velkaantumisen vaihtoehtoiskustannusten kautta. Viimeisessä esseessä tutkin sijoittajien odotuksia asuntosijoitusten tuottojen tulevasta kehityksestä hinnoittelumallin avulla. Yleisesti sijoittajien tuotto-odotukset asuntomarkkinoilla riippuvat sekä kokonaistaloudellisista että hajautettavissa olevista riskeistä, mutta käyttämässäni mallissa oletan, että sijoittajat havaitsevat ainoastaan toteutuneet tuotot. Pystyäkseen muodostamaan tuottovaatimuksia asuntosijoituksille he joutuvat siten estimoimaan eri lähteistä syntyvien riskien vaikutuksen tuottoihin. Osoitan Yhdysvaltain asuntohintaindeksejä käyttäen, että sijoittajat uskoivat 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun alussa kokonaistaloudellisten riskien olevan asuntomarkkinoilla pieniä. Samalla ajanjaksolla asuntohinnat nousivat voimakkaasti monilla alueilla. Hintojen käännyttyä maanlaajuisesti laskuun vuonna 2005 näkemyksiä kokonaistaloudellisista riskeistä nostettiin voimakkaasti.
  • Ylönen, Matti (Helsingin yliopisto, 2018)
    Yritysten verosuunnittelu ja siihen liittyvä vallankäyttö on noussut viime vuosina otsikoihin. Tutkin tätä teemaa analysoimalla verosuunnittelun tuomia haasteita talouden globaalille hallinnalle. Luotaan myös tapoja, joilla monikansallisia yrityksiä on käsitelty historiallisesti kansainvälisen poliittisen talouden tutkimuksessa. Johdantoluvussa keskityn yhtiöiden verosuunnittelun ja yhtiövallan tutkimuksen pitkään ja pitkälti unohdettuun historiaan. Osoitan kuinka jo 1900-luvun alun institutionaalisen taloustieteen pioneerit Thorstein Veblenistä John R. Commonsiin kiinnittivät huomiota näihin teemoihin. Tämän jälkeen yhtiövalta ja verosuunnittelu nousi säännöllisesti keskusteluihin aina 1970-luvun loppupuolelle saakka. 1980-luvulle tultaessa suuri osa näistä edistysaskeleista painui unohduksiin. Väitöskirjan ensimmäinen artikkeli jatkaa tämän tärkeän historian luotaamista keskittymällä YK:n piirissä 1970-luvulla tehtyyn, nykyään pitkälti unohdettuun verotuksen ja yhtiövallan tutkimukseen. Toinen artikkeli esittää uutta metodologiaa yhtiöiden verosuunnittelun tutkimukseen, ja käsittelee tapaustutkimuksen kautta aineettomien oikeuksien roolia verosuunnittelussa. Maailman kauppajärjestön WTO:n roolia veronkierron säätelyssä ei juuri ole käsitelty. Kolmas artikkeli tarkastelee, kuinka veroparatiisi Panama on käyttänyt WTO:n riitojenratkaisuelintä puolustaakseen omaa asemaansa veroparatiisina. Artikkeli kehittää edelleen myös uuden konstitutionalismin teoriaa. Neljäs artikkeli tarkastelee yleisemmällä tasolla yritysten verosuunnittelun yhteiskunnallisia vaikutuksia. Yritysten suuri valta vaikuttaa maksamiensa verojen määrään, julkisuuteen ja maantieteelliseen jakoon luo edellytyksiä tarkastella yrityksiä poliittisina toimijoina. Yalen yliopisto myönsi tälle artikkelille vuonna 2015 Amartya Sen -palkinnon. Toiseksi viimeinen artikkeli tarkastelee Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n uusien veronkierron vastaisten linjausten toteutumista kolmen maan kautta. IMF:n työ on keskittynyt enemmän yksityishenkilöiden veronkiertoon kuin yritysten verosuunnitteluun. Tutkimus korostaa myös yksityiskohtaisten tapaustutkimusten merkitystä verosuunnittelun politiikan tutkimuksessa. Viimeinen artikkeli keskittyy kuntien julkisten hankintojen potentiaaliseen rooliin yritysten verosuunnittelun hillitsemisessä, vertaillen verotukseen liittyviä aloitteita reilun kaupan hankinnoista tehtyihin aloitteisiin.
  • Renko, Elina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Yksilön valinnanvapauden kunnioittaminen on länsimaisen nyky-yhteiskunnan kulmakivi ja ulkopuolelta tulevan alkoholinkäytön kontrollin mielletään herkästi loukkaavan tätä vapautta. Yleisen hyvinvoinnin edistämiseksi alkoholin ongelmakäyttöön tulisi kuitenkin puuttua mahdollisimman varhain; mitä aikaisemmin ongelmakäyttö tunnistetaan ja siihen puututaan, sitä pienemmiksi jäävät käytön riskit. Keskeinen varhaisen tunnistamisen ja tuen väline on peruspalveluissa tapahtuva alkoholinkäytön puheeksiotto ja käyttöön liittyvä neuvonta. Terveydenhuollossa puheeksioton ja neuvonnan käyttöönottoa on edistetty jo pitkään mutta tehtävä ei ole osoittautunut yksinkertaiseksi. Syitä käyttöönoton kankeuteen on haettu etenkin potilaiden ja ammattilaisten asenteista. Sosiaalityössä puheeksioton ja neuvonnan edistämistä ja tähän liittyvää tutkimusta on tehty huomattavasti vähemmän kuin terveydenhuollossa. Sosiaalityön ammattilaiset kohtaavat kuitenkin alkoholin ongelmakäyttäjiä työssään usein ja ovat varhaisen tunnistamisen ja tuen kannalta keskeisessä roolissa. Tässä väitöskirjatutkimuksessa tarkastelen asennoitumista alkoholinkäytön puheeksiottoon ja käyttöön liittyvään neuvontaan sosiaalityössä. Asenteista kiinnostuneet tutkijat ymmärtävät asenteet usein yksilön käytöstä ohjaaviksi sisäisiksi ominaisuuksiksi. Lähestyn asennoitumista tästä poikkeavalla tavalla. En tarkastele asenteita yksilön sisäisinä ominaisuuksina, vaan sosiaaliseen kietoutuneina ja vuorovaikutuksessa rakentuvina ilmiöinä. Tutkimukseeni kuuluu neljä osatyötä, jotka lähestyvät samaa ilmiötä – asennoitumista alkoholinkäytön puheeksiottoon ja käyttöön liittyvään neuvontaan – erilaisten tulkintakäsitteiden avulla. Teoreettis-metodologinen lähestymistapani säilyy samana osatyöstä toiseen. Tarkastelen asenteita sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksessä ja laadullisen asennetutkimuksen metodologista lähestymistapaa hyödyntäen. Tutkimusaineistoni koostuvat sosiaalityön asiakkaiden ja ammattilaisten haastattelutilanteessa tuottamasta puheesta. Kysyn tutkimuksessani ensinnäkin, miten sosiaalityön asiakkaat ja ammattilaiset asennoituivat alkoholinkäytön puheeksiottoon ja käyttöön liittyvään neuvontaan? Toiseksi kysyn, asennoituvatko asiakkaat ja ammattilaiset puheeksiottoon ja neuvontaan samoin, vai onko asennoitumisessa eroja? Kukin osatyö antaa näihin kysymyksiin omanlaisensa vastauksen. Yhteenvetoluvussa katson yksittäisten osatöiden yli, jäsennän asenteiden moninaisuutta toimijuuden ja vuorovaikutuksen näkökulmista ja muodostan osatöiden tuloksia kokoavan kuvan – asenneavaruuden. Asenneavaruus vastaa tutkimuskysymyksiini. Se osoittaa, että asennoituminen puheeksiottoon ja neuvontaan vaihteli avaruuden eri puolilla sen mukaan, miten toimijuus rakentui haastateltavien puheessa. Yhteenvetoluvussa jäsennän asennoitumisen rikkautta ja muodostan lujan, uudelleen rakentuvan ja haavoittuvan toimijuuden hahmot. Toimijuuden ollessa vankka asennoituminen oli myönteisempää, toimijuuden uhattuna ollessa kielteisempää. Toiseksi asenneavaruus kertoo, asennoituivatko asiakkaat ja ammattilaiset puheeksiottoon ja neuvontaan samoin vai oliko asennoitumisessa eroja? On ensinnäkin huomattava, että asenneavaruuden eri puolilta on löydettävissä sekä asiakkaiden että ammattilaisten ilmaisemia asenteita. Asiakkaat ja ammattilaiset olivat näin ollen kykeneviä paitsi asennoitumaan puheeksiottoon ja neuvontaan samaan tapaan myös perustelemaan asenteitaan vetoamalla yhteisiin retorisiin resursseihin. Yhtäläisyyksien ohella tulkitsen asiakkaiden ja ammattilaisten asennoitumisessa olevan myös eroja. Asenneavaruus maalaa tilanteesta kokonaiskuvan, jossa avaruuden toisella laidalla painottuvat asiakkaiden, toisella puolestaan ammattilaisten kommentit. Ammattilaisten asennoitumisessa korostui puheeksioton ja neuvonnan mieltäminen työrooliin kuuluviksi itsestäänselvyyksiksi (luja toimijuus). Asiakkaiden asennoitumisessa painottui puolestaan puheeksioton ja neuvonnan tarkastelu herkkinä puheenaiheina (haavoittuva toimijuus). Asenneavaruuden keskiosa näyttäytyi vahvimmin asiakkaiden ja ammattilaisten yhteisenä alueena. Siellä puheeksiottoon ja neuvontaan asennoiduttiin ennenkaikkea tarpeellisina motivoinnin välineinä (uudelleen rakentuva toimijuus). Tuon puheeksiottoa ja neuvontaa koskevaan tutkimuskeskusteluun uuden ulottuvuuden, jonka keskiössä ovat vuorovaikutuksen ja toimijuuden näkökulmat. Tutkimuksessani nämä näkökulmat kietoutuvat yhteen ja ovat läsnä ainakin kahdella tapaa: Tulkintani mukaan asiakkaat ja ammattilaiset rakensivat asenteita haastatteluvuorovaikutuksessa ilmaistessaan erilaisia versioita toimijuudesta. Toisaalta itse haastattelutilanne, jossa asenteet ilmaistiin on vuorovaikutustapahtuma, jossa vuorovaikutuksen osapuolten toimijuus rakentuu. Tiivistän tutkimukseni tulokset viiteen ehdotukseen. Ensimmäisenä ehdotan, että puheeksioton ja neuvonnan mieltäminen vuorovaikutussuhteeksi yhdistää avaruuden asenteita. Toiseksi ehdotan, että asenneavaruuden moninaisuutta on mahdollista hahmottaa tarkastelemalla tätä suhdetta ja sen dynamiikkaa toimijuuden näkökulmasta. Kolmanneksi ja neljänneksi ehdotan, että haastateltavat rakentavat toimijuutta eri puolilla asenneavaruutta eri tavoin ja että erilaisten rakentamistapojen taustalla on pyrkimys kunnioittaa pyhää toimijuutta. Lopuksi ehdotan vielä, ettei pyhän toimijuuden kunnioittamispyrkimys välttämättä ilmene ainoastaan puheeksiottoa ja neuvontaa koskevissa asenteissa vaan saattaa olla jotain, joka luonnehtii sosiaalityön vuorovaikutusta myös laajemmin. Toimijuuden pyhittäminen sopii yhteen alkoholipoliittisen liberalismin kanssa mutta asettaa ehkäisevälle päihdetyölle haasteita.
  • Pietilä, Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkin tässä väitöskirjassa suomalaisten yliopisto-organisaatioiden muutosta. Tutkimuksen korkeaa tasoa painottava globaali tiedepolitiikka sekä yliopistojen keskinäinen kilpailu korkeakoulutuksen ja tutkimuksen markkinoilla ovat kannustaneet yliopistoja koordinoimaan tutkimustaan ja luomaan urapolkuja tutkijoille. Globaalisti leviävät politiikkatrendit määrittelevät, miltä menestyvän tutkimusyliopiston tulisi näyttää. Omaksumalla globaaleja politiikkatrendejä yliopistot pyrkivät osoittamaan olevansa edistyksellisiä, moderneja tutkimusorganisaatioita, jotka tarjoavat houkuttelevia uramahdollisuuksia. Keskityn tutkimuksessani kahteen hallinnolliseen ilmiöön suomalaisella yliopistokentällä: niin sanottujen tutkimusprofiilien ja tenure track -urajärjestelmien luomiseen. Tutkimusongelmani on kolmiosainen: Millä tavoin tutkimusprofiilit ja tenure track -järjestelmät havainnollistavat suomalaisten yliopistojen muutosta yhtenäisemmiksi, kokonaisemmiksi organisaatioiksi? Mitä sisäisiä jännitteitä muutokset aiheuttavat yliopistoissa? Miten akateemiset johtajat ja tutkijat eri tieteenaloilla reagoivat tutkimusprofiilien ja tenure track -järjestelmien muodostamiseen? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys yhdistää organisaatio- ja johtamistutkimusta sekä korkeakoulututkimusta. Tutkimuksen taustalla on havainto, että perinteiset instituutiot, kuten yliopistot, ovat viime vuosikymmenten aikana omaksuneet uusia johtamisorientoituneita organisaatiomuotoja ja käytänteitä. Tällaisen päätelmän ovat tehneet tutkijat, kuten Nils Brunsson ja Kerstin Sahlin-Andersson (2000) sekä Georg Krücken ja Frank Meier (2006). Väitöskirja koostuu kolmesta referoidusta artikkelista sekä yhteenvetoartikkelista. Keskeinen tutkimusaineisto koostuu akateemisten johtajien ja tenure track -urapolulla työskentelevien tutkijoiden haastatteluista. Haastatellut akateemiset johtajat olivat rehtoreita, dekaaneja ja laitosjohtajia, jotka työskentelivät eri tieteenaloilla. Osatutkimusten tulosten perusteella väitän, että sekä tutkimuksen profilointi että tenure track -urajärjestelmien käyttöönotto muuttavat suomalaisia yliopistoja entistä yhtenäisemmiksi organisaatioiksi. Uudistuksia on hyödynnetty yliopistoissa strategisina instrumentteina tiettyihin päämääriin pääsemiseksi. Näihin päämääriin lukeutuvat yliopistojen aseman vahvistaminen tutkimusinstituutioina ja tutkijoiden houkutteleminen kansainvälisiltä työmarkkinoilta. Monet seikat kuitenkin aiheuttavat sisäisiä jännitteitä, kun yliopistot pyrkivät asemoitumaan yhtenäisiksi entiteeteiksi. Näihin lukeutuvat yliopistojen sisäinen monimuotoisuus ja akateemisella uralla etenemisen sekä julkaisu- ja rahoitusprosessien riippuvuus useista tahoista, joilla on eri päämäärät. Tutkimustulokset kertovat myös kuilusta rationaalisiksi kuvattujen tenure track -prosessien sekä urapolulla työskentelevien tutkijoiden jokapäiväisen arjen välillä. Tutkijoiden työsuorituksia valvottiin tarkasti, mutta arviointikriteerit tulkittiin usein laajoiksi ja liian monitulkintaisiksi, sekä arviointiprosessit vakiintumattomiksi. Väitöskirja tarjoaa tietoa siitä, miten yliopistot sopeutuvat rakenteellisesti ja symbolisesti ympäristön paineisiin ja mahdollisuuksiin. Se myös havainnollistaa sitä, miten akateemiset johtajat ja tutkijat joka päiväisessä toiminnassaan toteuttavat ja muovaavat globaalisti leviäviä politiikkaideoita.
  • Kazlauskaitė, Rūta (Helsingin yliopisto, 2018)
    Puolan ja Liettuan monitahoinen jaettu menneisyys herättää historiallisia ja poliittisia kiistoja. Jännitteet kumpuavat toisistaan poikkeavista menneisyyttä käsittelevistä narratiiveista, joita nämä kaksi kansakuntaa ylläpitävät koulujen historianopetuksessa. Tämä tutkimus tarkastelee jaetun, mutta eri tavoin muistetun menneisyyden käsitteellisiä juuria Puolan ja Liettuan historianopetuksessa. Tässä tarkoituksessa tutkin metaforisia malleja, jotka muokkaavat oppikirjojen tapaa esittää menneisyys. Työni teoreettisen kehyksen muodostaa Lakoffin ja Johnsonin kehollisuuteen perustuva, käsitteellinen metaforateoria. Sen avulla tutkin metaforia, jotka muokkaavat sitä, miten kognitio ja menneisyys ymmärretään metateoreettisella tasolla. Keskityn visuaalisiin metaforiin, jotka jäsentävät oppikirjojen tapaa esittää menneisyys, koska tällaiset metaforat osaltaan käsitteellistävät kognitiota muodostamalla representaatioita kehottomaan maailmasta etääntyneeseen mieleen. Teoreettinen lähestymistapani, enactive embodiment (enaktiivinen kehollisuus), perustuu radikaalisti erilaiseen ymmärrykseen kognitiosta. Vaikka mielen kehollisuudesta on runsaasti todisteita, näiden tutkimustulosten johtopäätökset eivät ole vielä tulleet julkiseen tietoisuuteen. Kehollisen kognition tutkimustulosten hyödyntämistä käytäntöön ei ole vielä ymmärretty, ja tämän aukon tutkimukseni pyrkii osoittamaan. Tutkimusmateriaalit, Puolan ja Liettuan historian oppikirjat sekä niiden kirjoittajien haastattelut, toimivat ”laboratoriona” näiden kognitiivisen tieteen näkemysten testaamiseen ja edelleen kehittämiseen. Väitöskirja tarkastelee metaforien käyttöä koulujen oppikirjoissa ja haastatteluaineistoissa tähdäten niiden metaforisten mallien tunnistamiseen, jotka muokkaavat ajatteluamme menneestä ja kytkeytymistämme siihen. Keskityn tässä työssä viiteen oppikirjojen piirteeseen: 1) totuuden esittäminen 2) toistensa kanssa kilpailevina historian kuvauksina, jotka 3) erottelevat tiukasti totuuden fiktiosta; lisäksi, keskittyminen 4) kansallisvaltioiden narratiiveihin ja 5) narratiivien järjestämiseen staattisia valtioita kuvaaviin lineaarisiin sekvensseihin, jolloin ulkopuolelle jää eletty, kokemuksellinen menneisyys, jonka ihmiset ovat ajassa ja paikassa kehollisesti kokeneet. Tämä väitöskirja esittää kuinka menneisyyden ja sitä koskevan totuuden uudelleenarviointi kehollisin termein avaa potentiaalisia uusia lähestymistapoja historiallisen totuuden tarkasteluun ja opettamiseen koulujen historiantunneilla.
  • Saikku, Peppi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Vaikeasti työllistyvät ovat henkilöitä, joiden työllistyminen on vaikeaa työttömyyden pitkittymisen tai terveydellisten tai sosiaalisten syiden takia. Ryhmän työllistymisen edistäminen ylittää perinteisiä politiikka-, hallinto- ja palvelurajoja. Työttömien aktivointipolitiikan lisäksi se koskettaa kuntoutus- ja työkykypolitiikkoja ja asettuu näiden raja-alueelle. Tutkimuksen kohteena on monialainen koordinaatio, jolla tarkoitetaan julkishallinnon toimia sovittaa yhteen toimintapolitiikkoja, hallinnonaloja ja palveluja. Tutkimustehtävänä on selvittää, miten monialainen koordinaatio toteutuu vaikeasti työllistyvien työllistymisen edistämisessä. Työttömien ja työllisten hyvinvoinnin kokemusten vertailu luo tutkimuksessa taustan monialaiselle koordinaatiolle julkishallinnon tehtävänä. Monialaista koordinaatiota tarkastellaan neljän ulottuvuuden avulla. Lisäksi tutkitaan toimijoiden välisten suhteiden muodostumista hallinnan rakenteiden ideaalityyppejä käyttäen. Tutkimus on monimenetelmällinen, jossa käytetään määrällistä ja laadullista tutkimusotetta. Tulosten mukaan työttömien hyvinvoinnin kokemukset ovat systemaattisesti vähäisempiä kuin työllisten. Julkishallinnolta edellytetään vaikeasti työllistyvien työllistymisen edistämisessä laaja-alaista lähestymistapaa, jossa huomioidaan työllistymisen tuen lisäksi terveydelliset, psykososiaaliset ja taloudelliset asiat. Monialaisessa koordinaatiossa painottuu horisontaalinen ulottuvuus: monisektorisuus. Tämä näkyy sektorirajat ylittävinä toimintapolitiikkoina ja yhteistyörakenteina. Monisektoriset yhteistyörakenteet tukevat professiorajojen ylittämistä, moniammatillisuutta. Vertikaalinen ulottuvuus, monitasoisuus, näkyy vähemmän, koska monialainen koordinaatio toteutuu pitkälti paikallisella tasolla. Monitoimijuus hahmottuu julkishallinnon näkökulmasta asiakkaiden yksilöllisinä palvelutarpeina ja aktiivisen osallistumisen odotuksina. Hallinnan rakenteina ilmenee hierarkkisen ja verkostomaisen hallinnan sekoittumista, joka näkyy sektori- ja professiorajojen ylittämisenä, mutta myös niistä kiinni pitämisenä. Itsehallinta hahmottuu julkishallinnon ja yksilön välisen suhteen määrittelynä, jossa työttömän odotetaan ottavan enemmän vastuuta työllistymisestään. Tuloksia peilataan vaikeasti työllistyviä koskevien aktivointi-, kuntoutus- ja työkykypolitiikkojen kehityskulkuun 1990-luvulta tähän päivään. Aktivointipolitiikka on sovittanut yhteen työvoima- ja sosiaalipolitiikkaa. Kuntoutus- ja työkykypolitiikkojen yhteys aktivointiin on heikompi. Monialaista koordinaatiota on tehty hallinnonaloja ja palveluja horisontaalisesti yhteen sovittaen sekä vertikaalisesti paikallisen tason merkitystä kasvattaen. Verkostomainen hallintatapa on voinut yhdistää eri hallinnonaloja ja toimijoita asiakaslähtöisesti. Toisaalta se on saattanut aiheuttaa työn- ja vastuunjaon epäselvyyttä. Mikään taho ei ole viime kädessä vastuussa vaikeasti työllistyvien työllistymisen edistämisestä. Nähtävissä on monitasoisen ja monitoimijaisen koordinaation sekä markkinaehtoisen hallinnan ja itsehallinnan painottumista lähitulevaisuudessa. Valmistelussa olevat maakunta- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukset tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden edistää vaikeasti työllistyvien hyvinvointia ja työllistymistä mikäli niissä pystytään tarkastelemaan aktivointi-, kuntoutus- ja työkykypolitiikkoja yhtenä kokonaisuutena sekä ottamaan mukaan ihmiset, joita palveluilla pyritään auttamaan.
  • Polynczuk-Alenius, Kinga (Helsingin yliopisto, 2018)
    Väitöskirja tarkastelee miten eettisestä kaupasta viestitään Puolassa ja Suomessa. Eettinen kauppa käsittelee useita maailmankauppaan liittyviä kysymyksiä inhimillisistä tuotanto-olosuhteista oikeudenmukaiseen verotukseen ja ympäristön kestävyyteen. Eettinen kauppa määritellään tutkimuksessa viestinnälliseksi ongelmaksi, koska sen monenlaisten hankkeiden menestys riippuu kuluttajien moraalisesta asennoitumisesta kaukana olevia tuottajia kohtaan. Tuottajien ahdingon huomioiva ja siitä välittävä moraalinen asennoituminen syntyy todellisuutta rakentavassa ja kierrättävässä viestintäprosessissa eli mediaatiossa. Tutkimuksessa erotetaan kaksi medioidun vuorovaikutuksen muotoa: 1) Medioitu tietoisuus synnyttää faktuaaliseen tietoon ja koettuun läheisyyteen perustuvan yhteyden kuluttajien ja tuottajien välille. 2) Moraalinen kasvatus tuottaa kuluttajia, jotka pohtivat arkisten ostopäätöksiensä vaikutuksia kaukana oleviin tuottajiin. Moraalinen kasvatus on tutkimuksessa operationalisoitu kolmen empiirisen käsitteen avulla: solidaarisuus; huolenpito ja vastuuntunto. Tutkimuksessa käytetään Foucault'laista diskurssianalyysia. Siinä tarkastellaan, miten eettisen kaupan organisaatiot muovaavat eettisen kaupan globaaleja diskursseja paikallisten kuluttajien olosuhteisiin sopiviksi ja rakentavat niiden kautta subjektipositioita kohderyhmilleen. Tutkimuskohteinani ovat ensimmäinen puolalainen reilun kaupan brändi Pizca del Mundo sekä suomalainen kansalaisjärjestö Eetti (Eettisen kaupan puolesta). Tarkastelen näitä kahta organisaatiota erillisinä tapaustutkimuksina: Pizca del Mundon tapauksessa analysoin etupäässä yrityksen Facebook-sisältöä ja Eettiä käsittelevä tutkimus perustuu etnografiseen kenttätutkimukseen. Tutkimus paljastaa, että Pizca del Mundon viestintä pyrkii rakentamaan medioitua tietoisuutta kuluttajien ja eettisen kaupan tuottajien välille. Solidaarisuuden ja huolenpidon moraali hallitsee yrityksen ja tuottajien välistä suhdetta, mutta yleisölle Pizca del Mundolla on tarjolla vain rationaalisen kuluttajan rooli. Eetti pyrkii kasvattamaan yksilöitä vastuullisiksi kuluttajakansalaisiksi, jotka kykenevät moraaliseen pohdintaan ja päätöksentekoon sekä osallistuvat kollektiiviseen poliittiseen toimintaan. Globaalien eettisen kaupan diskurssien ja paikallisten olosuhteiden välistä vuorovaikutusta painottava tutkimus kytkee Pizca del Mundon ja Eettin viestinnän kuluttajien materiaaliseen todellisuuteen sekä sitä merkityksellistäviin diskursseihin. Kuluttamisen ja talouden historialliset erityispiirteet Puolassa ja Suomessa sekä niiden diskursiivisesti tuotettu maantiede paljastavat eron eettisen kaupan tutkimukselle ominaisten universalististen moraalisten diskurssien ja kuluttajien paikkaan kiinnittyvien eettisten valintojen välillä.
  • Björkenheim, Johanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    In aiming to help service users cope with a major life change imposed by, for example, a serious chronic illness or a severe impairment, social workers in health and mental health often, although not always explicitly, take a biographical perspective. Biography, shaped over time through the interplay between human agency and social structure, seems a relevant concept for social work, which focuses on the relationship between the individual and society. The aim of my research was to make the biographical perspective in health social work more explicit and to suggest ways in which practitioners can take into account their clients’ past without sliding into the field of psychotherapy. The questions set for the summary article ask what applying the biographical perspective in health social work could imply, and whether this perspective is compatible with social work practice theory. The study positions itself within the field of research on theoretical frameworks and knowledge production for health social work practice. Six papers, published during the years 2007–2016, form the base for this thesis. The first sub-study was based on a survey exploring issues of knowledge and competence in health social work, and laid out the context for the biographical perspective in social work practice as presented in the other five sub-studies. Three of the sub-studies were conceptual and published within an educational curriculum in the EU research project INVITE. The last two sub-studies were empirical and use qualitative content analysis; one analyses a biographical research interview from a social work perspective, and the other presents an analysis of 16 social workers’ views on biographical approaches as expressed in their final essays of a course on the biographical perspective in social work practice. Drawing on the sub-studies and on additional literature, the summary article takes the conceptual analysis further by outlining biographically informed health social work practice using ideas, concepts and methods developed in biographical research. My research maintains that the biographical perspective in health social work practice can be expressed by the notion of supporting clients’ biographical agency. This idea provides a general perspective for viewing clients as not totally determined by their past but as biographical actors in their social world, with a future they can influence. It is argued that the general concept of supporting biographical agency can be used with most clients. In cases when biographical interviewing is indicated, it implies listening to clients’ life stories, encouraging their biographical work, and helping them reconstruct their biographical identity in the midst of a major life change. In this type of work, building trustful relationships is essential. I found the biographical perspective in social work practice to be compatible with several social work practice theories. The ethical issues in biographical approaches concern the interpretation of clients’ life stories and the risk of clients becoming stuck in their past. The conclusion of my research was that the biographical perspective, defined in terms of supporting clients’ biographical agency, can provide a useful framework for health social workers in a multidisciplinary environment. Further research is needed to examine the benefits and possible risks of biographical approaches and to explore, in particular, clients’ own experiences of such approaches.
  • Tervola, Jussi (Kela, 2018)
    Hyvinvointivaltiot toimivat aktiivisesti arvojensa ja tavoitteidensa, kuten sukupuolten tasa-arvon ja korkean työllisyysasteen, puolesta. Perhepolitiikassa näihin tavoitteisiin pyritään mm. isille suunnatuilla vanhempainvapailla ja subventoiduilla varhaiskasvatuspalveluilla. Aikaisemmat kansainväliset tutkimukset kuitenkin osoittavat, että maahanmuuttajaperheissä vanhempainvapaa jakautuu epätasaisemmin vanhempien kesken ja lapset osallistuvat varhaiskasvatukseen harvemmin kuin muissa perheissä, vaikka tutkimusten mukaan erityisesti maahanmuuttajataustaiset lapset hyötyvät varhaiskasvatuksesta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan maahanmuuttajaperheiden lastenhoitovalintoja Suomessa ja Ruotsissa laajojen rekisteriaineistojen avulla. Taloudellisten ja väestöllisten taustatekijöiden yhteyttä valintoihin selvitetään regressioanalyysin avulla. Maahanmuuttajaisät Suomessa ja Ruotsissa käyttävät kantaväestön isiä selvästi keskimääräistä harvemmin isyysvapaita. Maahanmuuttajaisät käyttävät vapaita kuitenkin selvästi yleisemmin Ruotsissa kuin Suomessa. Erot maiden välillä juontuvat pitkälti eroista vanhempainvapaajärjestelmissä. Eriikäisinä muuttaneiden isien vapaiden käytön vertailu tosin viittaa siihen, että myös sosiaaliset normit vaikuttavat vapaiden käyttöön. Suomessa, jossa tuetaan sekä lasten kotihoitoa että päivähoitoa, maahanmuuttajataustaiset lapset ovat keskimäärin muita pidempään kotihoidossa. Toisaalta yli kolmevuotiaiden lasten päivähoitoa suositaan maahanmuuttajaperheissä jopa enemmän kuin suomalaistaustaisissa perheissä. Tämä heijastanee maahanmuuttajaperheiden pyrkimystä edistää lastensa integraatiota ja kielenoppimista. Kaiken kaikkiaan maahanmuuttajaperheiden lastenhoitovalinnoissa on monia piirteitä ja ulottuvuuksia, joita kantaväestön perheillä ei ole. Tehokkaalla ja johdonmukaisella perhepolitiikalla voidaan kuitenkin edistää perhepolitiikan tavoitteiden toteutumista myös maahanmuuttajaperheissä.
  • Pedak, Maarit (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimuksessa tarkastellaan kriisin kohdanneen kunnan tehtäviä Jokelan 7.11.2007 ja Kauhajoen 23.9 2008 joukkomurhien yhteydessä. Koulusurmat olivat yhteisökriisejä, joiden seuraukset heijastuvat voimakkaasti paikallisyhteisöön ja joiden johtovastuu kuuluu paikallisille turvallisuusviranomaisille. Organisaatiotutkimuksen ja erityisesti kriisiviestinnän alaan kuuluvassa tutkimuksessa keskitytään ratkaisuihin kriisin ensimmäisten tuntien ja vuorokausien aikana. Tarkastelussa suunnataan huomio sisäiseen kriisiviestintään moniviranomaistyön mahdollistajana. Tutkimusaineisto muodostuu pääasiassa Tuusulan ja Kauhajoen kaupunkien kriisiorganisaatioon kuuluneiden haastatteluista. Teoreettisena kehyksenä on organisaatioviestinnän ja kriisitutkimuksen teorioita, erityisesti ajatus viestinnän erilaisista tehtävistä organisaatiossa, kriisin kompleksisuudesta ja kriisiresilienssistä. Aineisto valottaa myös viestinnän ja johtamisen läheistä suhdetta kriisitilanteessa. Tuloksena saatiin neljä teoreettista käsitettä: kriisin kertautuva kompleksisuus, olosuhteiden dominanssi, kriisiorganisaation vahvistamisen elementit ja kriisiorganisaatioiden verkosto. Koulusurmissa kriisin lisäksi myös työnjaon epäselvyydet tuottivat yllätyksiä. Toimintaa määrittivät kulloisenkin kriisitilanteen erityiset olosuhteet. Yhteisökriisissä viranhaltijat olivat myös tragedian kohdanneen yhteisön jäseniä, jolloin työ ja yksityiset menetykset sekoittuivat. Lisäksi median luoma viestintäpaine aikataulutti kriisiorganisaation työtä. Viestintäongelmien ketjuuntuminen aiheutti ongelmien kumuloitumisen. Kriisiorganisaatio joutui käynnistämään toimintansa epävirallisen tiedon varassa, jota yhteistyöongelmien vuoksi oli vaikea vahvistaa. Valtakunnallisen suunnittelun puuttuminen merkitsi sitä, että paikalliset viranomaiset käynnistivät omaisviestinnän prosessit ilman ohjeistusta ja vailla riittäviä resursseja. Kriisiorganisaation toimintakykyä tuki voimakas johtamispanos, jossa yhdistyi symbolinen, instrumentaalinen ja huolehtiva johtaminen. Työparityöskentely tarjosi mahdollisuuden ammatilliseen vertaistukeen. Asioiden ennakoitavuutta lisäsi tunnettujen ratkaisujen soveltaminen uudessa kontekstissa. Kriisiorganisaatioiden verkoston perustaminen, eli evakuointikeskus, mediakeskus sekä tukikeskukset kriisin välittömille ja välillisille uhreille, jäsensi tukipalvelujen kokonaisuutta. Tarvittiin myös tilaisuudet yhteisöllisen surun tukemiseksi. Kriisiorganisaatioiden verkostoa yhdisti koordinoiva johtoelin, jossa mahdollistettiin jatkuva päätöksenteko akuutin kriisin aikana.
  • Kuukkanen, Mari (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä tutkimus käsittelee suomalaisen anarkistiliikkeen toimintaa 2010-luvun alkuvuosina. Erityisesti huomion kohteena ovat anarkistien toimintakeinot ja toiminnan päämäärät sekä näiden välinen suhde. Aineisto koostuu anarkistien kokoontumisissa tehdyistä havaintomuistiinpanoista, 12 anarkistin teemahaastattelusta sekä anarkistimedioissa julkaistuista teksteistä. Anarkistiliikkeen toimintaa tarkastellaan tutkimuksessa yhtäältä kulttuurisesta ja toisaalta strategisesta näkökulmasta. Ensinnäkin siinä analysoidaan, miten anarkistien kollektiivinen identiteetti vaikutti heidän toimintaansa ja millaisia kulttuurisesti opittuja tapoja heidän toiminnassaan ilmeni. Toiseksi tutkimuksessa eritellään, millaisia strategisia pulmia anarkistit kohtasivat ja miten nämä ratkaistiin. Tutkimusajankohtana suomalaisessa anarkistiliikkeessä painottui pyrkimys luoda anarkisteille oma erityinen poliittinen identiteetti. Anarkismi haluttiin erottaa sekä vasemmistolaisuudesta että maltillisesta, reformistisesta ja asiantuntijavetoisesta kansalaisaktivismista. Toiminnassa painottuivat anarkistisen politiikan leimalliset piirteet: pyrkimys laittaa anarkistisia hierarkiattomuuden ja ”yhteisöllisen yksilöllisyyden” ihanteita käytäntöön nykyhetkessä sekä kamppailla aktiivisesti, myös tuhoavin keinoin, nyky-yhteiskunnan epäkohtia vastaan. Näillä haluttiin tarjota omaleimainen poliittinen vaihtoehto ja laventaa suomalaisen kansalaistoiminnan keinovalikoimaa. Toisaalta koska anarkistien toiminta painottuu erilaisiin yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja aktivistiverkostoihin, anarkistien arkinen toiminta on monin tavoin samanlaista kuin muiden, vähemmän kapinallisten aktivistien. Huoli sekoittumisesta muun kansalaistoiminnan joukkoon vahvisti tutkimusjaksollani tarvetta anarkistisen kollektiivisen identiteetin luontiin rajanvetojen avulla. Asemoituminen suhteessa muuhun aktivismiin myös selittää suomalaisen anarkistiliikkeen suhteellista maltillisuutta: radikaalina vaihtoehtona esiintymiseen riittää Suomessa melko maltillinen radikalismi. Keskeisiä strategisia pulmia tutkimilleni anarkisteille oli ensinnäkin se, tulisiko tähdätä nimenomaan radikaaliuteen vai toimia yhteiskunnassa yleisesti hyväksytyillä tavoilla. Vaikka painotus oli enemmän ensimmäisessä, ajoittain anarkistit myös tietoisesti valitsivat legitiimeinä pidettyjä keinoja. Toisaalta tähän kytkeytyi dilemma siitä, keitä anarkistit oikeastaan haluavat puhutella ja mobilisoida. Vaikka anarkistit periaatteessa tähtäävät uuden itsehallinnollisen ”kansan” luomiseen, pyrkimykset rakentaa laajempaa kansanliikettä törmäsivät tutkimusjaksollani osin siihen, että anarkisteja sitoo yhteen ennen kaikkea jaettuun erityisyyteen pohjaava side. Sen perustan muodostavat yhteinen kamppailu sekä jaettu vastakulttuurinen arvomaailma ja estetiikka.
  • Olakivi, Antero (Helsingin yliopisto, 2018)
    Väitöskirjassani tutkin julkisen sektorin vanhushoivahenkilöstön ammatillista toimijuutta relationaalisen sosiologian näkökulmasta. Tutkimustani motivoi kaksi yhteiskuntapoliittista kehityskulkua: ensimmäisenä pyrkimys lisätä hoivatyön tehokkuutta yksityiseltä sektorilta omaksuttujen johtamismallien avulla, toisena siirtolaistaustaisten hoitajien lisääntyvä rekrytointi hoivatyöhön vastauksena osin työolojen heikentymisestä johtuvaan työvoimapulaan. Yhteiskunnallisessa keskustelussa molemmat kehityskulut näyttäytyvät kiistanalaisina. Kriittiset kannat katsovat keinojen lisäävän hoivan laatuongelmia, rajoittavan hoitajien toimijuutta ja synnyttävän hierarkioita siirtolaistaustaisten ja Suomessa syntyneiden työntekijöiden välille. Optimistiset kannat katsovat keinojen parantavan hoivan laatua ja siirtolaistyöntekijöiden toimeentuloa sekä hoitajien ammatillista toimijuutta kannustamalla hoitajia itsenäisemmiksi, vastuullisemmiksi ja aktiivisemmiksi. Väitän jälkimmäisten toiveiden ammentavan paitsi ammattimaisen myös yrittäjämäisen toimijuuden kulttuurisesta ihanteesta sekä liberaalista pyrkimyksestä järjestää sosiaalipalveluja tukemalla kaikkien asianosaisten aktiivista toimijuutta. Aiemmassa tutkimuksessa yllä kuvattuja kiistoja on pyritty ratkaisemaan eri kantoja tukevan tutkimustiedon avulla. Oma tutkimukseni tarkastelee itse kiistojen jalkautumista hoivatyön arkeen. Erityisesti tarkastelen hoivatyön lähijohtajien ja siirtolaishoitajien omaa ja toistensa toimijuutta koskevien tulkintojen yhteensopivuutta. Aineistona käytän vuosina 2011–2013 kerättyjä haastatteluja, joita analysoin diskursiivisesti ja dramaturgisesti. Tulokset esitän neljässä osajulkaisussa ja niiden yhteenvedossa. Tulokseni osoittavavat, kuinka yrittäjämäisen toimijuuden ja liberaalin hallinnan ihanteet ovat hoivatyön henkilöstölle paitsi tuttuja myös käyttökelpoisia. Lähijohtajia ihanteet auttavat esiintymään nykyaikaisina valmentajina, jotka kehittävät hoivan laatua aktivoimalla alaistensa ammatillista toimijuutta—ja palkkaamalla aktiivisia maahanmuuttajia. Näissä tulkinnoissa myös johtajien toimijuus saa uusia piirteitä: hoivatyön sisältöosaamisen lisäksi johtajien on kyettävä esiintymään kulttuurisen monimuotoisuuden ja aktivoinnin asiantuntijoina. Hoitajia samat ihanteet auttavat esiintymään aktiivisina, vastuullisina ja itsenäisinä toimijoina. Erityisesti maahanmuuttajahoitajat joutuvat jatkuvasti vakuuttelemaan eri yleisöjä omasta osaamisestaan. Tähän vakuutteluun yrittäjämäisyyden ihanteet tarjoavat kulttuurisen mallin. Yrittäjämäisen toimijuuden ja liberaalin politiikan ihanteet synnyttävät myös ristiriitoja. Voidakseen esiintyä nykyaikaisina valmentajina, johtajat tarvitsevat määrätynlaisia alaisia: rutinoituneita, mutta aktiivisuuteen pyrkiviä. Tämän itseään koskevan tulkinnan hoitajat voivat haastaa eri tavoin. Yhtäältä hoitajat voivat esiintyä valmiiksi yrittäjämäisinä toimijoina, jotka eivät tarvitse lähijohtajien valmennusta. Toisaalta hoitajat voivat korostaa hoivatyön rakenteellisia ongelmia, joita valmennus ei ratkaise. Kolmanneksi hoitajat voivat esiintyä yrittäjämäisiksi pakotettuina toimijoina, jotka toimivat aktiivisesti ja autonomisesti, mutta johtuen vaihtoehtojen puutteesta. Kokonaisuutena tutkimukseni osoittaa yrittäjämäisen toimijuuden ja liberaalin politiikan pragmaattisuuden niukkojen resurssien hoivatyössä, mutta myös joukon käytäntöjä, jotka kyseenalaistavat ihanteiden uskottavuuden työn arjessa.
  • Näsänen, Jaana (Helsingin yliopisto, 2018)
    Yhä useammat organisaatiot muuttavat perinteisiä työtilojaan monitilatoimistoiksi, joissa työntekijöillä ei ole nimettyjä paikkoja vaan työpiste valitaan sen mukaan, mikä paikka on vapaana. Työtä tehdään pääsääntöisesti jaetussa, avoimessa tilassa. Lisäksi on tarjolla muun muassa kokoustiloja, puhelinkoppeja ja hiljaisen työn tiloja. Näillä muutostoimenpiteillä organisaatiot pyrkivät ensisijaisesti lisäämään työnteon joustavuutta, laskemaan tilakustannuksia ja modernisoimaan työympäristöjään. Aiempi tutkimus on pääsääntöisesti keskittynyt tuottamaan normatiivista tietoa siitä, miten työtilat vaikuttavat työntekijöiden käyttäytymiseen tai toimiiko tilamuutos organisaatiomuutoksen välineenä. Huomiotta on jäänyt muutoksen kontekstisidonnaisuus, ennakoimattomuus ja ne kielelliset vuorovaikutusprosessit, joissa ja joiden kautta muutosta tehdään. Kielenkäyttö ei vain heijasta muutosta vaan sen sijaan organisaation jäsenet voivat aktiivisesti käyttää kieltä omien pyrkimystensä saavuttamiseksi. Väitöskirja keskittyy tutkimaan tapaa, jolla organisaatiomuutoksesta puhutaan; kuinka sitä puolustetaan ja vastustetaan organisaation sisäisessä puheessa. Aineisto on kerätty reaaliaikaisena suomalaisen suuryrityksen muutoshankkeesta, joka pyrki tuottamaan liikkuvan ja innovatiivisen työnteon kulttuurin yhdessä tilamuutoksen kanssa. Aineisto koostuu nauhoitetuista muutosworkshopeista, muutosorganisaation kokouksista ja haastatteluista. Tutkimuksen metodologinen ja teoreettinen lähestymistapa on diskursiivisessa psykologiassa ja erityisesti retorisessa sosiaalipsykologiassa, jossa asenne nähdään olevan sosiaalinen, kielellisessä vuorovaikutuksessa esiin tuleva ilmiö. Tutkimus osoitti, että muutosta puolustavat asenteet liittyivät yhteiskunnallisiin trendeihin ja organisaation kykyyn reagoida ympäristön pakottamiin muutoksiin. Muutosta vastustavat asenteet taas korostivat työnteon arkipäiväisten käytäntöjen ja työn yhteisöllisyyden murtumista sekä ”oikean työn” mahdottomuutta. Niin puolustaville kuin vastustavillekin asenteille haettiin perusteluja luovan työn luonteesta, työntekijöiden sitoutumattomuudesta sekä kohtaamisista. Käyttäessään puolustavaa ja vastustavaa retoriikkaa, organisaation jäsenet rakensivat vastakkaiset tulevaisuuden kuvat muutoksesta ja puolustivat ja vastustavat näitä rakentamiaan muutoskuvia. Näin organisaation jäsenet eivät puhuneet enää samasta muutoksesta vaan puolustettiin muutosta, joka tuottaa erinomaisen työskentely-ympäristön ja vastustettiin muutosta, joka tuottaa sekasorron työskentely-ympäristöön. Lisäksi organisaatioon toi polaarisuutta muun muassa tavat puhua muutosvastarintaisista ja muutosmyönteisistä ihmisistä. Tutkimus kannustaa tarkastelemaan muutoksissa sekä puolustavaa että vastustavaa puhetapaa ja integroimaan molemmat näkemykset sekä organisaation kehittämiseen että tuleviin tutkimusasetelmiin.
  • Toppinen, Pilvi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Jäsennän väitöskirjassani poliittisen filosofian keinoin demokraattisten päätöksentekoprosessien oikeutusta. Niin demokraattisten prosessien kritisoimisen kuin petraamisenkin kannalta on oleellista ymmärtää mihin demokratian legitimiteetti nojaa. Väitän, että demokraattisilla prosesseilla voi olla paitsi kontingenttia välinearvoa myös itseisarvoa – toisin sanoen demokraattiset prosessit eivät ole ainoastaan välineitä edistää mahdollisesti parempia päätöksiä, vaan ne voivat tietyin edellytyksin olla myös itsessään arvokkaita. Tutkimusta motivoivat tasavertaista julkista keskustelua ja dialogista harkintaa korostavan (niin kutsutun deliberatiivisen) demokratiaihanteen sekä käytännöllisen erimielisyyden ja eriarvoisuuden välisen dynamiikan esiin nostamat teoreettiset ja soveltavammatkin haasteet. Työn ensimmäisessä, kriittisessä osassa analysoin demokraattisten prosessien oikeutusta kolmen merkittävän nykyteoreetikon näkemysten kautta. Tarkasteluni kohteena ovat Joshua Cohenin deliberatiivinen demokratiaihanne, David Estlundin episteeminen proseduralismi, sekä Thomas Christianon demokraattista tasavertaisuutta korostava käsitys. Nämä kolme käsitystä nostavat esiin keskeisiä teemoja demokraattisten prosessien ja sisällöllisempien arvojen suhteesta, mutta kuten työssäni osoitan, niissä kaikissa on myös perustavanlaatuisia ongelmia. Jälkimmäisessä rakentavammassa osassa jäsennän demokraattisten prosessien itseisarvoa suhteessa välinearvoon sekä itseisarvon rakennetta. Tutkimukseni keskeinen väite on, että demokraattiset prosessit voivat olla itsessään arvokkaita sikäli, kun ne konstituoivat kansalaisten keskinäistä (niin kutsuttua relationaalista) tasavertaisuutta. Vaikka yhteiskunnallinen erimielisyys ei ole demokraattisten prosessien itseisarvon edellytys, niin erimielisyys korostaa paitsi ensimmäisessä osassa käsiteltyjä ongelmia myös itseisarvoon nojaavan oikeutuksen merkitystä. Hyödynnän työn konstruktiivisessa osassa Emanuela Cevan ja Christian Rostbøllin tuoreita ideoita. Pyrin kuitenkin hahmottelemaan tasavertaisuuden kautta rakentuvaa itseisarvoa ja sen edellyttämää demokraattisten mahdollisuuksien tasa-arvoa minimaalisesti, siten että se olisi yhteensopivaa monien erilaisten yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta koskevien näkemysten kanssa. Lopuksi tarkastelen kysymystä demokraattisten prosessien itseisarvosta julkisen demokraattisen päätöksenteon kannalta, ja arvioin, että tästä näkökulmasta oleellisinta on vuorovaikutuksellinen reiluus – se, että tunnistamme toisemme tasavertaisiksi erimielisyyden partaalla.