Lisensiaatintyöt

Recent Submissions

  • Virtanen, Marika (2015)
    Suomessa alfa-2-agonisteja käytetään kissoilla rauhoitukseen ja kivunlievitykseen. Toivottujen vaikutusten lisäksi alfa-2-agonisteilla on myös ei-toivottuja vaikutuksia, jotka kohdistuvat mm. sydän- ja verenkiertoelimistöön sekä hengityselimistöön. Alfa-2-agonistit aiheuttavat sydämen syketiheyden laskua, johtumiskatkoksia ja minuuttitilavuuden vähentymistä sekä lisääntynyttä verenkierron vastusta. Ne alentavat ohimenevästi hengitystiheyttä. Kissojen hengitys lamaantuu merkitsevästi, kun alfa-2-agonisteja annetaan yhdessä muiden anesteettien kanssa. Alfa-2-agonistit vaikuttavat myös mm. ruuansulatuskanavan toimintaan sekä veren glukoosi- ja insuliinipitoisuuksiin. Vaikutuksia voidaan kumota spesifisillä alfa-2-antagonisteilla (esim. atipametsoli). Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää alfa-2-agonistien kissoille aiheuttamien haittavaikutusten yleisyys ja luonne Suomessa. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli kartoittaa uusimmat tiedot alfa-2-agonistien haittavaikutuksista kissoille. Kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin myös ketamiinin ja alfa-2-agonistien yhteisvaikutuksia sekä keuhkoödeeman yleistä patofysiologiaa ja sen yhteyttä lääkeaineisiin. Tutkimuksen aineisto koostui Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukseen (Fimea) lähtetyistä, alfa-2-agonistien käyttöön liittyvistä, kissoja koskevista haittavaikutusilmoituksia 11 vuoden ajalta, vuosilta 2003–2013. Aineiston kriteerit täyttäviä haittavaikutusilmoituksia oli 11 vuoden aikana lähetetty yhteensä 89 kappaletta. Niistä yli puolet käsitteli hengityselimistöön kohdistuneita oireita. Kissojen ikä vaihteli 1-16 vuoden välillä ja ne painoivat 2-7 kilogrammaa. Keuhkoödeemaan viittaavista oireista kärsi 61 kissaa. Keuhkoödeemadiagnoosi määriteltiin varmana 39 kissalle ja epävarmana 22 kissalle. Käytettyjen kriteerien mukaisesti kanyylin voitiin olettaa olleen 44:lla keuhkoödeemasta kärsineellä kissalla. Näistä 19:n oireet kuitenkin alkoivat kanyloinnin yhteydessä tai välittömästi sen jälkeen. Kanyyli todennäköisesti puuttui käytettyjen kriteerien mukaan seitsemältä potilaalta. Kymmenestä tapauksesta ei voitu saatavilla olleiden tietojen perusteella päätellä kanyylin olemassaoloa. Lääkkeen annon ja oireiden alkamisen välinen aika pystyttiin arvioimaan 44 tapauksessa, ja se vaihteli yhdestä minuutista 1440 minuuttiin, mediaani oli 15 minuuttia. Keuhkoödeeman esiintyminen ei selity ainoastaan kissojen ylinesteytyksellä, koska useissa tapauksissa kissoja ei ollut kanyloitu tai oireet alkoivat kanyloinnin yhteydessä. Keuhkoödeeman esiintyvyyteen saattaa olla myös lääkeaineista riippumattomia syitä. Esimerkiksi oireettomat sydänlihassairaudet saattavat vaikuttaa keuhkoödeeman suurehkoon esiintyvyyteen. Kissoja ei tulisi jättää rauhoittumaan ilman valvontaa, sillä oireet saattavat alkaa nopeasti lääkkeen annon jälkeen. Yhdentoista vuoden ajanjaksolla haittavaikutusilmoituksia oli tehty melko vähän. Siksi on tärkeää painottaa suomalaisille eläinlääkäreille haittavaikutusten raportoinnin merkitystä. Lisäksi on olennaista, että haittavaikutusilmoitus täytetään huolellisesti.
  • Virtanen, Juulia (2015)
    Koirien raakaruokinnalla tarkoitetaan yleisimmin ruokavaliota, joka koostuu kypsentämättömästä lihasta, sisäelimistä, luista, kasviksista ja lisäravinteista. Koirien raakaruokinta on viimeisten 20 vuoden aikana kasvattanut suosiotaan koiranomistajien keskuudessa. Raakaruokinnan positiivisista terveysvaikutuksista on esitetty väitteitä sen lanseeraamisesta asti. Toistaiseksi väitteiden todenperäisyyttä ei kuitenkaan ole juuri tieteellisesti tutkittu. Tässä lisensiaatin tutkielmassa tarkastellaan ensin kirjallisuuskatsauksen muodossa raakaruokinnan perusteita, ruokavalion valintaan vaikuttavia taustatekijöitä, teollisten ruokavalioiden huonoksi koettuja puolia, raakaruokinnan hyväksi koettuja puolia, raakaruokinnan elintarvikehygieenisiä ja ravintoaineiden epätasapainoon liittyviä riskejä, sen mahdollisia terveysetuja sekä siitä annettuja suosituksia. Työn kokeellisen osuuden tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia suomalaisilla koiranomistajilla on raakaruokinnasta ja sen terveysvaikutuksista. Hypoteesinamme tutkimuksessa oli, että erityisesti ruoka-aineallergioista kärsivien koirien omistajat olisivat saattaneet kokea raakaruokintaan siirtymisestä olleen hyötyä. Tutkimusaineisto koottiin Oy Mush Ltd:n Internet-sivustolla julkaistuun kyselyyn jätetyistä, 714 sensuroimattomasta vastauksesta, joista 551 otettiin mukaan lopulliseen vertailuun. Vastaukset analysoitiin ja kaikki niissä mainitut kokemukset raakaruokinnan toteuttamisesta ja vaikutuksista kirjattiin Excel-taulukkoon. Kerätty tieto käsiteltiin IBM SPSS Statistics 22 –tilasto-ohjelman deskriptiivisiä toimintoja hyödyntäen. Yhteensä 205 omistajaa (37,2 % kaikista vastaajista) kertoi vastauksessaan koiransa kärsineen iho- ja korvavaivoista, 145 (26,3 %) ruuansulatuskanavan vaivoista, 38 (6,9 %) silmävaivoista ja 15 (2,7 %) munuais- ja virtsatievaivoista. Lisäksi yksittäiset vastaajat listasivat lukuisia muitakin sairauksia, joihin toivoivat tai kokivat raakaruokinnasta olevan apua. Iho- ja korvavaivaisten koirien omistajista 79,6 % (n=152) raportoi koiransa parantuneen täysin ja 18,8 % (n=36) huomattavasti raakaruokintaan siirtymisen myötä. Ruuansulatuskanavan vaivoista kärsineillä koirilla vastaavat prosentit olivat 92,0 % (n=127) ja 6,5 % (n=9). Myös muiden sairausryhmien osalta raportoitiin hyviä tuloksia, mutta niissä otoskoot olivat merkittävästi pienempiä. Muita vastauksissa yleisesti raportoituja raakaruokinnan etuja olivat parempi maistuvuus (40,1 %, n=221), koiran ulosteiden määrän ja hajun vähentyminen (21,6 %, n=119), hyvä yleinen terveydentila (17,6 %, n=97), parantunut vireys- ja energiataso (14,7 %, n=81), alipainoisen koiran massan lisääntyminen (11,3 %, n=62) ja ylipainoisen koiran laihtuminen (3,3 %, n=18). Tulostemme perusteella suurin osa raakaruokintaan siirtyneistä omistajista on ruokavalioon tyytyväisiä. Hypoteesimme mukaisesti erityisesti iho- ja ruuansulatuskanavan vaivoista kärsineet koirat olivat omistajien mukaan hyötyneet raakaruokavaliosta. Aineistomme perustuu kuitenkin omistajien kertomuksiin, eikä raportoituja muutoksia voitu varmistaa kliinisin tutkimuksin. Niinpä kontrolloitu, puolueeton, raakaruokinnan pitkäaikaisvaikutuksia mittaava kliininen koe tai kohorttitutkimus olisi ehdottomasti tarpeen raakaruokinnan todellisten etujen ja haittojen sekä pitkäaikaisvaikutusten objektiiviseksi arvioimiseksi.
  • Wejberg, Otto (2015)
    Medetomidiini on eläinlääketieteessä yleisesti käytetty α2-adrenoreseptorien agonisti. Sen toivottuja vaikutuksia ovat rauhoittuminen eli sedaatio, jännittyneisyyden väheneminen ja kivunlievitys. Sillä on supra-additiivinen, vaikutuksia voimistava, yhteisvaikutus opioidien kanssa ja se vähentää inhalaatioanesteettien tarvetta. Medetomidiinilla on myös haittavaikutuksia, joihin kuuluvat sydämen harvalyöntisyys (bradykardia), rytmihäiriöt (arytmiat), keskuslaskimopaineen nousu sekä hengitystiheyden aleneminen. α2-adrenoreseptorien agonistien aiheuttamia perifeerisiä haittavaikutuksia pystytään kumoamaan kokeellisessa käytössä olevalla MK-467:llä, joka on α2-adrenoreseptorien antagonisti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää medetomidiinin ja MK-467:n vaikutuksia samassa ruiskussa lihaksensisäisesti (i.m.) annosteltuna. Tutkielmassa käsitellään hoitojen vaikutusta hengitystiheyteen, verikaasuihin ja subjektiivisesti arvioidun sedaation voimakkuuteen. MK-467:n samanaikaisen annostelun medetomidiinin kanssa voidaan olettaa parantavan hengityselinparametreja, tai vähintään pitävän ne fysiologisella normaalitasolla, vaikuttamatta sedaatioon. Tutkimuksessa käytetyt koirat olivat tavoitekasvatettuja beagleja (n=8). Koirista kuusi oli kastroituja uroksia ja kaksi steriloituja naaraita. Koirien paino oli 13,9±1,2 kg. Kaikki koirat kävivät läpi kaksi hoitokertaa: MED (medetomidiinia 20 μg/kg i.m.) sekä MK400 (medetomidiinia 20 μg/kg ja MK-467:ää 400 μg/kg i.m.) Tutkimus suoritettiin satunnaistettuna ristikkäiskokeena. Hoitokertojen välissä koirilla oli vähintään kahden viikon pituinen palautumisjakso. Sedaatiota arvioitiin asteikolla 0-16 missä 0 on täysin virkeä ja 16 syvin mahdollinen sedaatio. Sedaation arvioijaa ei oltu sokkoutettu hoitojen osalta. Hengitystiheys laskettiin rintakehän liikkeistä. Verinäytteet otettiin takajalan jalkaterän valtimosta. Näytteet analysoitiin 15 minuutin sisällä näytteenotosta verikaasuanalysaattorilla. Medetomidiinin sedatiivinen vaikutus hävisi nopeammin, kun se oli yhdistetty MK-467:ään. Lääkeaineyhdistelmä alensi hengitystiheyttä, verrattaessa pelkkään medetomidiiniin. Sekä hengitystiheys että valtimoveren happi- ja hiilidioksidiosapaineet pysyivät viiterajoissa tunnin seurantajakson ajan. Jatkotutkimuksia MK-467 ja medetomidiini yhdistelmän vaikutuksista lääkeaineiden farmakokinetiikkaan ja keuhkotuuletukseen tarvittaisiin, ennen yhdistelmän mahdollista kliinistä käyttöä.
  • Syvänen, Kati (2015)
    Koirien yleisimpiä synnynnäisiä sydänsairauksia ovat avoin valtimotiehyt, keuhkovaltimon tauma ja aortan ahtauma. Harvemmin esiintyviä synnynnäisiä sydänsairauksia ovat kammioväliseinäaukko, eteisväliseinäaukko, mitraaliläpän dysplasia ja trikuspidaaliläpän dysplasia. Tietyillä roduilla on havaittu synnynnäisten sydänsairauksien olevan perinnöllisiä, mutta tarkkoja periytymismalleja ei ole saatu vielä selvitettyä. Ehdokasgeenejä on löydetty, mutta nykyiset tutkimukset viittaavat siihen, että useampi geeni yhdessä aiheuttaa synnynnäisen sydänsairauden. Epäily synnynnäisestä sydänsairaudesta herää usein pennun ensimmäisillä eläinlääkärikäynneillä, kun sydämestä kuullaan sivuääni. Monet koirat saattavat olla oireettomia pentuiässä, ja lievissä muutoksissa osa ei välttämättä koskaan kehitä sydänsairauden oireita. Synnynnäiset sydänsairaudet diagnostisoidaan sydämen ultraäänen avulla, jolla voidaan todeta mahdolliset muutokset sydämen rakenteessa sekä toiminnassa. Mikäli koiralla on oireita, havaitaan useimmin alentunutta rasituksen sietokykyä, hengitysvaikeuksia sekä pyörtymisiä. Hoito ja ennuste riippuvat sairauden asteesta sekä tyypistä. Avoin valtimotiehyt on ainoa synnynnäinen sydänsairaus, joka tulisi korjata joko kirurgisesti tai katetrointitoimenpiteen avulla riippumatta siitä, minkä asteiset muutokset ovat, koska sairaus johtaa sydämen kongestiivisen vajaatoimintaan. Muissa sydänsairauksissa päädytään harvemmin sydänvian korjaamiseen kirurgisesti tai katetrointitoimenpiteen avulla. Lievissä ja kohtalaisissa muutoksissa koirilla on usein normaali eliniän odote, eivätkä ne vaadi hoitoa. Vakavissa muutoksissa koira usein kehittää sydämen vajaatoiminnan muutaman vuoden sisään, ellei sydänvikaa korjata. Mikäli sydänvika päätetään korjata kirurgisesti tai katetrointitoimenpiteen avulla, on ennuste parempi, jos koira on oireeton ennen toimenpiteen suoritusta. Tosin eräisiin sydänsairauksiin, kuten aortan ahtaumaan ei ole vielä löydetty tehokasta hoitoa. Mikäli koira kehittää sydämen kongestiivisen sydämen vajaatoiminnan, hoidetaan sitä lääkkeellisesti. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli kerätä yhteen tiedot koirien yleisimmistä synnynnäisistä sydänsairauksista.
  • Rönkkä, Laura (2015)
    Lonkkavika on merkittävä sairaus koirapopulaation keskuudessa ja sitä seuraava nivelrikko taas yleisin kroonisen kivun aiheuttaja. Lonkkavikaa on perinteisesti hoidettu esimerkiksi tulehduskipulääkkeillä ja kirurgialla, mutta koska edellä mainitut hoidot eivät välttämättä sivuvaikutusten tai kustannusten takia sovi kaikille, on tärkeää kehittää ja tutkia erilaisia vaihtoehtohoitomuotoja. Akupunktio on esimerkki ns. vaihtoehtolääketieteestä ja sen kiinnostus on lisääntynyt eläinlääketieteessä huomattavasti viime vuosikymmenien aikana. Akupunktiossa niin kutsuttuja akupisteitä voidaan stimuloida esimerkiksi ohuilla neuloilla ja siten perinteisen kiinalaisen näkemyksen mukaan palauttaa elimistön energiatasapaino ennalleen. Länsimaisen lääketieteen mukaan se vaikuttaa kipuun esimerkiksi porttikontrolliteorian sekä endogeenisten opioidien ja muiden yhdisteiden, kuten serotoniinin, erittymisen kautta. Akupunktion hyötyihin kuuluu sen verrattain helppo käyttö sekä haittavaikutusten vähäisyys. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia onko akupunktiosta apua koirien krooniseen kipuun subjektiivisen arvioinnin perusteella. Hypoteesina oli, että akupunktioryhmässä lonkkavikaisten koirien kivun ja liikuntavaikeuksien sekä kipulääkkeen käytön pitäisi pienentyä verrattuna kontrolliryhmään. Akupuntkioryhmän myös oletettiin käyttävän vähemmän kipulääkitystä tutkimuksen aikana. Päämuuttujina käytettiin HCPI-arvoa (Helsinki Chronic Pain Index) ja VAS-mittaria (Visual Analogue Scale), jotka laskettiin omistajien täyttämistä kyselylomakkeista, sekä eläinlääkäriopiskelijoiden tekemiä ontuma-arviointeja ravissa ja käynnissä. Tutkimus toteutettiin kaksoissokkoutettuna kontrolloituna tapausverrokkitutkimuksena ja se suunniteltiin osaksi laajempaa kansainvälistä tutkimusta. Tutkimukseen valittiin 1. arviointikäynnin perusteella yhteensä 19 koiraa, jotka jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään. Akupunktioryhmässä olleet koirat (10 kpl) saivat yhteensä kolme kertaa ohutneula-akupunktiohoitoa 45 minuutin ajan noin viikon välein. Lumeryhmässä olleet koirat (9 kpl) odottivat saman ajan tutkimushuoneessa eläinlääkrin kanssa saamatta mitään hoitoa. oitokäyntien yhteydessä koirille tehtiin myös ontumatutkimus, suppea ortopedinen tutkimus, askelvoimamittaus sekä otettiin verikokeita. Samat tutkimukset tehtiin myös viimeisellä arviointikäynnillä noin viikko viimeisen hoitokäynnin jälkeen. Tilastollisissa menetelmissä käytettiin pienen otoskoon vuoksi non-parametrisiä testejä ja P-arvon rajaksi asetettiin ≤0.05. Tutkimuksessa ei todettu tilastollisesti merkittävää eroa akupunktio- ja lumeryhmän välillä minkään muuttujan kohdalla. Kuitenkin, kun verrattiin muutosta alun ja lopun välillä, akupunktioryhmän sisällä havaittiin useissa muuttujissa (HCPI, elämänlaatu VAS sekä ontuma ravissa ja käynnissä) tilastollisesti merkittäviä eroja. Lumeryhmässä ainoastaan liikuntavaikeudet (VAS) vähenivät merkittävästi omistajien arvioinnin mukaan. Tulokset osoittavat, että akupunktiolla on todennäköisesti positiivista vaikutusta koirien krooniseen kipuun, mutta tämän tutkimuksen perusteella sitä ei voida kuitenkaan pitää tieteellisesti todistettuna tehokkaana hoitomuotona. Useat eri tekijät, kuten pieni otoskoko, heterogeeninen tutkimuspopulaatio, subjektiivisen arvioinnin heikko luotettavuus sekä merkittävä lumevaikutus varmasti vaikuttavat siihen, että ryhmien välille ei saatu tutkimuksessa eroa. Tulokset ovat kuitenkin rohkaisevia ja antavat odottaa positiivisempia tuloksia, kun kaikki osatutkimukset yhdistetään.
  • Roine, Marianna (2015)
    Metabolomiikka on suhteellisen uusi tieteenala, joka tutkii aineenvaihduntatuotteiden eli metaboliittien läsnäoloa ja toimintaa erilaisissa biologisissa näytteissä, kuten veressä, virtsassa tai kudoksissa. Tiedetään, että ruokavalio on yksi merkittävimmistä ulkoisista tekijöistä, joka vaikuttaa yksilön aineenvaihduntaan, jolloin metabolomiikka soveltuukin erinomaisesti juuri ravitsemustutkimuksiin. Ihmisillä ja eläimillä on aikaisemmin tutkittu erilaisten ruokavalioiden vaikutusta isännän aineenvaihduntaan, terveyteen ja hyvinvointiin, mutta koirilla ei ole metabolomiikan avulla aiemmin tehty varsinaista raakaruokaa ja kuivaruokaa vertailevaa tutkimusta. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia kahden eri ruokavalion vaikutusta koirien aineenvaihduntaan ja sen lopputuotteisiin atooppisilla koirilla. Koska aiheesta ei ollut aikaisempaa tutkimustietoa, ei varsinaisia hypoteeseja voitu tehdä. Lisäksi tutkimuksessa käytettiin kohdistamatonta eli hypoteesivapaata metabolomiikan tutkimusta, jolloin näytteistä määritettiin kaikki metaboliitit, jotka pystyttiin. Ihmisillä ja eläimillä aikaisemmin tehtyjen tutkimusten perusteella voitiin kuitenkin tehdä joitain oletuksia esimerkiksi lihapitoisen ruokavalion vaikutuksista tiettyihin metaboliitteihin, mutta aikaisempia tuloksia sovellettaessa tuli kuitenkin ottaa huomioon, että tutkimuksissa oli usein käytetty eri eläinlajia tai ihmistä, eri näytetyyppiä tai eri tutkimusasetelmaa. Tutkimuksessa käytettiin kahdeksaa suomalaista staffordshirenbullterrieriä, joilla oli kaikilla eläinlääkärin toimesta todettu atooppinen ihottuma. Koirat jaettiin tutkimusta varten kahteen ryhmään, joista toinen ryhmä söi koko ruokintakokeen ajan samaa kuivaruokaa ja toinen samaa kaupallista raakaruokaa. Koirat pysyivät kyseisellä ruokavaliolla 4-5 kuukautta. Veren metaboliitit määritettiin seeruminäytteistä ennen ja jälkeen ruokintakokeen. Määritykseen käytettiin massaspektrometria-pohjaista menetelmää ja tulosten analysointiin pääkomponenttianalyysia sekä osittaisen pienimmän neliösumman erotteluanalyysia. Ennen ruokintakoetta määritetyt seerumin metaboliittitasot olivat ryhmien välillä hyvin tasaiset. Ruokintakokeen jälkeen tuloksissa puolestaan todettiin selkeät erot ryhmien välillä, jolloin yhteensä 19 metaboliitissa havaittiin tilastollisesti merkitsevä ero. Tuloksissa havaittiin muutoksia muun muassa useissa metioniinin metaboliaan osallistuvissa metaboliiteissa sekä B6-vitamiinin lopputuotteessa, jotka viittaavat todennäköisesti B6-vitamiinin häiriintyneeseen metaboliaan. Se, onko tämän häiriön taustasyy ruokavaliossa vai esimerkiksi koirien atopiassa, jäi toistaiseksi epäselväksi. Oman tutkimuksemmekin osalta on vielä myöhemmin tulossa aiheeseen liittyviä lisätuloksia, jotka saattavat selventää asiaa. Lisätutkimuksia vaaditaan myös muun muassa määrittämään, johtuvatko raaka- ja kuivaruoan väliset erot veren metaboliittitasoissa niiden ravintokoostumuksen eroista vai esimerkiksi erilaisista valmistustavoista. Muuttuneissa metaboliittitasoissa oli myös joitain yhtäläisyyksiä ihmisillä määritettyjen atooppiseen ihottumaan liittyvien metaboliittien kanssa, mutta tarkempien johtopäätösten tekemiseksi vaaditaan atooppisen ihottuman suhteen vielä lisätutkimuksia muun muassa terveiden ja sairaiden koirien välisten metaboliittitasojen vertailussa mahdollisten atooppiseen ihottumaan koirilla linkittyvien metaboliittien löytämiseksi.
  • Raussi, Noora (2015)
    Suomessa lähes 40 %:lla tutkituista amerikanstaffordshirenterriereistä on havaittu nivelrikkomuutoksia kyynärnivelistä otetuissa virallisissa röntgenkuvissa. Vaikka ongelmat kyynärnivelessä ovat rodulla yleisiä, ei kirjallisuudesta löydy tietoa kyynärnivelen kasvuhäiriöiden esiintyvyydestä amerikanstaffordshirenterriereillä. Tämän vuoksi Suomen Amerikanstaffordshirenterrieriyhdistyksen aloitteesta tehtiin tutkimus, jonka tarkoituksena oli muun muassa selvittää eri kyynärnivelen kasvuhäiriötyyppien esiintymistä rodulla. Tutkimukseen otettiin koiria, joista osalla ei aiemmissa röntgenkuvissa ollut havaittu kyynärnivelen kasvuhäiriöön tai nivelrikkoon viittaavia muutoksia ja osalla taas oli ollut lieviä tai kohtalaisia muutoksia joko toisessa tai molemmissa kyynärnivelissä. Tutkimukseen otettiin mukaan myös koiria, joiden kyynärniveliä ei ollut aiemmin kuvattu. Tutkimukseen osallistui yhteensä 34 amerikanstaffordshirenterrieriä. Aiemmin kuvattujen koirien vanhat röntgenkuvat haettiin Kennelliitosta. Kyynärnivelistä otettiin mediolateraaliset röntgenkuvat nivelen ollessa sekä 45 että 90 asteen kulmassa ja tietokonetomografiakuvat 90 asteen kulmassa. Röntgenkuvista tarkasteltiin osteofyyttien eli uudisluumuodostumien kokoa ja tietokonetomografiakuvista etsittiin näiden lisäksi merkkejä primaarisista kyynärnivelen kasvuhäiriöistä eli sisemmän varislisäkkeen sairaudesta, kiinnittymättömästä kyynärpään ulokkeesta, olkaluun telan osteokondroosista sekä inkongruenssista eli kasvuhäiriöstä, jossa kyynärniveltä muodostavien luiden nivelpinnat ovat asettuneet nivelessä epänormaalisti. Tietokonetomografiakuvista mitattiin myös nivelrakojen leveyksiä. Kyynärpään ulokkeessa esiintyvien osteofyyttien kokojen muutoksia röntgenkuvausten välillä tarkasteltiin tarkoituksena selvittää, kasvavatko nämä iän myötä. Alkuoletuksena oli, että osteofyyttien koko ei muutu. Sukupuolen, painon ja iän vaikutusta osteofyyttien esiintymiseen tutkittiin sekä pyrittiin selvittämään, onko inkongruenssilla vaikutusta osteofyyttien muodostumiseen kyynärpään ulokkeessa. Hypoteesina oli, että inkongruenssi vaikuttaa osteofyyttien muodostumiseen. Röntgenkuvista 34 (50 %) nivelessä havaittiin osteofyytti kyynärpään ulokkeessa. Seitsemässätoista (25 %) kyynärnivelessä nähtiin muutoksia sisemmässä varislisäkkeessä. Näistä yhdellä koiralla, jolla todettiin sisemmässä varislisäkkeessä irtopala, diagnosoitiin sisemmän varislisäkkeen sairaus. Seitsemässä (10 %) kyynärnivelessä havaittiin inkongruenssia. Muita kyynärnivelen kasvuhäiriön muotoja koirilla ei tässä aineistossa havaittu. Aineistossa uroksilla esiintyi suurempia osteofyyttejä kyynärpään ulokkeessa kuin nartuilla. Myös korkea ruumiinpaino korreloi tämän osteofyytin koon kanssa. Iän ei todettu vaikuttavan kyynärpään ulokkeessa olevien uudisluumuodostumien kokoon. Sukupuolen, iän tai painon ei havaittu vaikuttavan osteofyyttien kokoon sisemmässä varislisäkkeessä. Vanhemmista ja tämän tutkimukset yhteydessä otetuista röntgenkuvista mitattujen kyynärpään ulokkeessa olevien osteofyyttien kokoja vertailtaessa keskenään osteofyyttien kasvu oli harvinaista. Tämän tutkimusaineiston perusteella vaikuttaa siltä, että osteofyytit kyynärpään ulokkeessa eivät kasva iän myötä. Inkongruenteissa kyynärnivelissä havaittiin olevan suurempia osteofyyttejä kyynärpään ulokkeessa kuin kongruenteissa nivelissä. Kyynärnivelissä, joissa tietyt nivelraot olivat suurempia, havaittiin esiintyvän suurempia osteofyyttejä kyynärpään ulokkeessa tai sisemmässä varislisäkkeessä. Nämä löydökset viittaavat siihen, että inkongruenssilla on vaikutusta osteofyyttien kehittymiseen kyynärnivelessä.
  • Pennanen, Krista (2015)
    Hevosten hengitystievirooseja esiintyy maailmanlaajuisesti. Ne tarttuvat helposti hevosesta toiseen ja aiheuttavat siten nopeasti laajoja epidemioita. Epidemioiden seurauksena saatetaan joutua perumaan erilaisia hevostapahtumia ja muuttamaan toimintatapoja, minkä takia hengitystievirooseilla on myös taloudellinen merkitys hevosalalle. Hevosten runsas tuonti, vienti ja kilpailumatkustaminen maiden välillä lisäävät hengitystieviroosien leviämisen riskiä. Siksi tietoisuutta näistä riskeistä tulisi lisätä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on esitellä Suomessa esiintyvät hengitystievirukset ja arvioida kirjallisuuden avulla hengitystieviroosien esiintyvyyttä Suomessa. Työssä käsitellään myös hengitystieviroosien diagnostiikkaa, rokotuksia ja epidemiologiaa. Tärkeimmät hevosten hengitystievirukset Suomessa ovat influenssavirus, tyyppien 1 ja 4 herpesvirukset ja arteriittivirus, jotka kuuluvat myös kuukausittain ilmoitettaviin eläintauteihin. Todennäköisesti Suomessa esiintyy myös tyyppien 2 ja 5 herpesviruksia, riniitti-, adeno- ja reoviruksia. Tarkkaa tietoa hengitystievirusten esiintyvyydestä Suomessa ei ole, koska aiheesta ei ole tehty kattavaa tutkimusta. Hevosinfluenssan, tyyppien 1 ja 4 herpesvirusten ja arteriittivirusten osalta Evira (Elintarviketurvallisuusvirasto) julkaisee vuosittain todettujen tautien määrät sinne lähetettyjen näytteiden perusteella. Näytteitä lähetetään kuitenkin vuosittain melko vähän, minkä takia näidenkään virusten esiintyvyyttä Suomessa ei voi täysin luotettavasti arvioida julkaistujen lukujen perusteella. Muiden virusten osalta ei ole olemassa lainkaan julkaistua tietoa niiden esiintyvyydestä Suomessa. Muita viruksia esiintyy kuitenkin ulkomaisen tutkimuksen perusteella maailmanlaajuisesti, joten todennäköisesti niitä esiintyy myös Suomessa. Hengitystieviroosit ovat erityisen yleisiä nuorten hevosten keskuudessa, ja nuoret hevoset ovatkin kilpailevien hevosten lisäksi merkittävä ryhmä virusten leviämisen kannalta. Rokotusten avulla voidaan hillitä tyyppien 1 ja 4 herpesvirusten ja influenssavirusten leviämistä, mutta rokotteet eivät anna täyttä suojaa infektioita vastaan. Tämän vuoksi hengitystievirooseja on tärkeä ennaltaehkäistä myös muilla keinoin, kuten hevosten ryhmittelyllä iän ja käyttötarkoituksen mukaan, hoitojärjestyksellä ja hyvällä tallihygienialla. Epäiltäessä tarttuvaa tautia myös nopea diagnostiikka on tärkeää. Tulevaisuudessa Suomessa olisi tarpeen toteuttaa laaja hengitystievirusten esiintyvyystutkimus, jotta eri hengitystievirusten yleisyydestä saataisiin luotettavaa tietoa. Myös tietoisuutta tarttuvien tautien riskeistä tulisi lisätä hevosharrastajien ja elinkeinonharjoittajien keskuudessa, jotta virusten leviämisen ennaltaehkäisyyn osattaisiin jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota.
  • Mikkola, Emmi (2015)
    Deksmedetomidiini ja medetomidiini ovat alfa-2-agonistien luokkaan kuuluvia pieneläinlääketieteessä yleisesti rauhoitusaineena käytettyjä lääkeaineita. Alfa-2- agonistien hyödylliset vaikutukset aiheutuvat keskushermostossa sijaitsevien alfa-2- adrenoreseptorien aktivaatiosta. Alfa-2-reseptoreita on myös perifeerisesti verisuonten sileissä lihassoluissa. Näiden reseptorien aktivaatiosta seuraa verisuonten supistuminen, joka johtaa äkilliseen verenpaineen nousuun ja edelleen refleksivälitteiseen sydämen syketiheyden laskuun. MK-467 (L-659,0669) on kokeellinen, perifeerisesti vaikuttava alfa-2-reseptorien antagonisti, josta on useissa tutkimuksissa saatu lupaavia tuloksia edellä kuvattujen haitallisten sydän- ja verenkiertoelimistöön kohdistuvien vaikutusten lieventämiseen. MK-467:n ei ole koirilla tehdyissä tutkimuksissa havaittu heikentävän rauhoitusvastetta. Lähes kaikissa aiemmissa tutkimuksissa, joissa on havainnoitu (deks)medetomidiinin ja MK-467:n yhteisvaikutuksia, lääkeaineille on käytetty suonensisäistä antoreittiä. Rauhoitusaineille tarkoituksenmukaisin antoreitti olisi kuitenkin lihaksensisäinen pistos. Tutkielmani kirjallisuuskatsauksen pääpainopiste on (deks)medetomidiinin sydän- ja verenkiertoelimistöön kohdistuvissa haittavaikutuksissa. Lisäksi aiempien tutkimusten pohjalta kuvaillaan (deks)medetomidiinin ja MK-467:n yhteisvaikutuksia sydän- ja verenkiertoelimistön toimintaa kuvaaviin muuttujiin. Tutkimuksessamme medetomidiini ja MK-467 annettiin samassa ruiskussa yhtenä lihaksensisäisenä pistoksena ja kokeiltavana oli pelkän medetomidiinin lisäksi kolme erilaista medetomidiini/MK-467-lääkeaineyhdistelmän sekoitussuhdetta. Tutkimukseen osallistui kahdeksan tavoitekasvatettua koiraa, joista jokainen sai kaikki hoidot satunnaisessa järjestyksessä. Tutkielmassani raportoin medetomidiinin (20 μg/kg) vaikutusta yksin ja yhdessä MK-467:n (400 μg/kg) kanssa tiettyihin sydän- ja verenkiertoelimistön toimintaa kuvaaviin muuttujiin (keskiverenpaine, keskuslaskimopaine, syketiheys ja sydämen minuuttitilavuus). Hypoteesina oli aiempien tutkimusten perusteella, että MK-467 lieventäisi medetomidiinin haitallisina pidettyjä vaikutuksia. Tulokset olivat hypoteesin mukaiset. Hoitojen välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevä ero kaikissa mitatuissa muuttujissa 30 minuutista alkaen. Medetomidiini/MK-467- lääkeaineyhdistelmää saaneilla koirilla muuttujien arvot olivat lähempänä lähtötasoa kuin pelkkää medetomidiinia saaneilla koirilla. Tuloksissamme oli yhtäläisyyksiä aiempien tutkimusten tulosten kanssa, mutta myös eroavaisuuksia. Niiden selittämisen tueksi kaivataan uusia tutkimustuloksia etenkin MK-467:n farmakokineettisistä ominaisuuksista.
  • Lindholm, Tiina (2015)
    Paksusuolen hiekkakeräymät ovat yleinen hevosten ähkyoireiden aiheuttaja. Hiekkakeräymiä diagnosoidaan yleisesti alueilla, joissa maaperä muodostuu irtonaisesta hiekasta, esimerkiksi Suomessa. Syy miksi hiekkaa keräytyy juuri tiettyjen hevosen suolistoon, on epäselvää. Oireet vaihtelevat yksilöiden välillä, eikä oireiden yhteyttä hiekan määrään ole juurikaan tutkittu. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, korreloivatko esitiedoissa kuvantamisen syyksi ilmoitetut oireet röntgenkuvista mitatun paksusuolen hiekkakeräymän pinta-alan kanssa ja ovatko jotkin oireista erityisen tyypillisiä suurille hiekkakeräymille. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, minkälainen on tyypillinen hiekkaähkypotilas ja onko mahahaavalla tai verinäytemuutoksilla ja hiekkakeräymien koolla yhteyttä. Myös vuodenajan ja hiekkakeräymien koon yhteyttä selvitettiin. Kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin hiekkaähkyn etiologiaan, oireisiin ja diagnosointiin sekä hoitovaihtoehtoihin. Tutkimuksen aineistona oli 649 Yliopistollisen eläinsairaalan Hevossairaalan potilasta, joiden vatsaontelo oli röntgenkuvattu vuosina 2008-2012. Ulkopuolelle jätettiin vuosina 2008-2010 röntgenkuvatut hevoset, joiden hiekkakeräymän pinta-ala oli alle 25 cm2. Röntgenkuvissa havaitun hiekan pinta-ala (cm2) määritettiin kuvankatseluohjelman avulla, ja pinta-aloja verrattiin Mann-Whitney ja Kruskall-Wallis -testejä käyttäen hevosten kliinisten oireiden, rodun, kuvausvuodenajan, mahahaavalöydösten ja verinäytetulosten suhteen. Tässä aineistossa hoitoon tulosyyksi mainituista oireista aiempi hiekan esiintyminen, laihtuminen ja hevosen epänormaali käytös olivat yhteydessä hiekan suureen määrään (p < 0,05). Roduista suomenhevosilla oli suurempia hiekkakeräymiä kuin muilla roduilla (p < 0,01) ja syksyllä todettiin muihin vuodenaikoihin verrattuna suurempia hiekkakeräymiä (p < 0,01). Hevosilla, joilla ei ollut diagnosoitu mahahaavaa, oli suurempi paksusuolen hiekkakeräymä kuin hevosilla, joilla oli mahahaava (p = 0,02). Verinäytemuutosten ja hiekan pinta-alan suuruuden välillä ei todettu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä (p = 0,17). Tuloksissa oli yllätyksellistä, että ähky ja epänormaali uloste eivät olleet yhteydessä suuriin hiekkakeräymiin, sekä se, ettei mahahaavapotilailla todettu suurempia hiekkakeräymiä kuin hevosilla, joilla ei ollut mahahaavaa. Tämä tutkimus toi näyttöä sille, että vuodenaika ja rotu voivat altistaa paksusuolen hiekkakeräymille. Jos hevosen laihtumiselle tai epänormaalille käytökselle ei löydy muuta selitystä, on syytä epäillä hiekkakeräymää ja hakeutua tutkimuksiin. Hiekan määrä vaihteli kuitenkin paljon yksilöiden välillä ja erityisesti epänormaali käytös on oireena niin epämääräinen, että sen syyksi voi epäillä monia muitakin sairauksia. Aineiston perusteella kerran diagnosoitu ja hoidettu hiekkakeräymä altistaa uusille keräymille, joten hiekan syömisen estäminen on tärkeää lääkkeellisen hoidon lisänä.
  • Lehto, Anna (2015)
    OCD (obsessive-compulsive disorder) eli pakko-oireinen häiriö on ihmisen psykiatrinen häiriö, joka ilmenee potilaan pakonomaisina ajatusmalleina ja/tai tapana tehdä rituaalinomaisia tehtäviä. Vastaavanlaista käytöstä on raportoitu myös eläimillä. Tällaista stereotyyppistä käytöstä on esimerkiksi koiran hännänjahtaus, nuoleminen, liiallinen juominen ja näkymättömien “kärpästen” jahtaaminen. Hännänjahtausta esiintyy enemmän tietyillä roduilla, (bullterrierit, staffordshirenbullterrierit, saksanpaimenkoira), joten geneettinen predispositio on todennäköistä. Tutkimusten mukaan ihmisten pakko-oireista häiriötä on hoidettu menestyksellisesti lisäravinteilla. Tiiran ym. vuonna 2012 julkaiseman tutkimuksen mukaan tästä olisi viitteitä myös koiran hännänjahtauksessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tarkemmin ravintoaineiden vaikutusta hännänjahtaukseen koirilla. Hypoteesi on, että häntäänsä jahtaavat koirat saavat vähemmän lisäravinteita. Tutkimusaineisto saatiin professori Hannes Lohen tutkimusryhmältä, jossa tutkitaan hännänjahtaukseen ja muihin pakko-oireisiin vaikuttavia ympäristötekijöitä sekä geneettistä taustaa. Tutkimusaineisto oli kerätty kyselylomakkeella koirien omistajilta samalla tavalla kuin edellinen aineisto, jossa havainto vitamiinien mahdollisesta yhteydestä stereotyyppiseen käyttäytymiseen tehtiin. Minun tutkimukseeni sisällytettiin ne koirat, jotka saivat lisäravinteita. Aineisto koostui bullterriereistä (6), saksanpaimenkoirista (17) staffordshirenbullterriereistä (101) ja amerikanstaffordshirenbullterriereistä (32). Yhteensä koiria oli 156 kpl. Lohen tutkimusryhmän kyselykaavakkeessa kysyttiin mm. koiran hännänjahtauksesta ja lisäravinteiden saannista. Pääkysymykseni oli selvittää, eroaako annettujen lisäravinteiden määrä stereotyyppisesti käyttäytyvien koirien ja kontrollikoirien välillä. Analysoin lisäravinne-luokkien mahdolliset erot jokaisen stereotypiakategorian (hännänjahtaus, nuoleminen, “fly snapping”, ja liiallinen juominen) suhteen erikseen, ja lisäksi stereotypia-yhteismuuttujan suhteen Chi-square -testillä. Mikäli stereotyyppisesti käyttäytyvien ja kontrollikoirien välillä jokin lisäaineryhmä erosi merkitsevästi, analysoitiin lisäravinneryhmä vielä tarkemmin Fisherin eksaktilla testillä. Tällä saatiin selville, minkä stereotypian kanssa mikroravinne assosioi. Ainoa lisäravinneryhmä, jolla oli merkitsevä assosiaatio hännänjahtauksen kanssa, oli nivelapuaineet (p = 0,0240). Vitamiineilla (p = 0,078), rasvahapoilla (p = 0,080) ja öljyillä (p = 0,078) näytti olevan ei-merkitsevä assosiaatio nuolemiseen. Millään lisäravinneryhmällä ei näyttänyt olevan tilastollista merkitsevyyttä kärpästen jahtaamisen tai juomisen kanssa. Koirat, joilla ylipäätään oli stereotypioita, saivat enemmän rasvahappoja (p = 0,037) ja öljyjä (p = 0,045) ja vähemmän nivelapuaineita (p = 0,046). Nämä tulokset ovat tilastollisesti merkitsevä. Tässä tutkimuksessa ei löydetty assosiaatiota vitamiinien / mineraalien ja hännänjahtauksen välillä. Tulokset eroavat Tiiran tutkimuksesta. Kuitenkin Tiiran aineisto koostui pääasiassa bullterriereistä, kun taas minun aineistossani suurin osa koirista oli staffeja. Hännänjahtaaja-ryhmä oli kontrolliryhmää nuorempi, mikä voi selittää sitä, että ne saivat vähemmän nivelapuaineita. Koirat, jotka nuolevat, saattavat kärsiä sen seurauksena iho-ongelmista, jolloin omistajat antavat niille öljyjä. Tässä tutkimuksessa ei tiedetä tarkkaa mikroravinnemäärää, mikä saattaa vääristää tuloksia.
  • Kumpulainen, Milja (2015)
    Maitorauhaskasvaimet ovat yleinen vaiva vanhemmilla narttukoirilla. Noin puolet kasvaimista on pahanlaatuisia. Koiran ikä, rotu ja geneettiset tekijät, hormonaalinen tila, ruokavalio ja kuntoluokka ovat esimerkkejä tekijöistä, jotka nykyisen tutkimustiedon valossa vaikuttavat kasvainten esiintymiseen. Kasvaimen pahanlaatuisuuteen viittavia tekijöitä ovat kasvaimen suuri koko, ympäröiviin kudoksiin tunkeutuva kasvutapa, nopea kasvu, kasvaimen haavautuminen sekä etäpesäkkeet. Kasvaimet hoidetaan poistamalla ne leikkauksella. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa maitorauhaskasvainten esiintymiseen ja leikkauksen jälkeiseen ennusteeseen liityviä tekijöitä. Alkuoletuksena oli, että maitorauhaskasvainten tyyppi, koko ja koiran ikä vaikuttavat koiran ennusteeseen leikkauksen jälkeen. Aikaisemmilla valeraskauksilla ei odotettu olevan vaikutusta kasvainten esiintymiseen. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä tutkimuksena, joka sisälsi myös omistajille lähetetyn kyselyosion. Potilasmateriaali koostui Yliopistollisessa eläinsairaalassa vuosina 2008-2011 maitorauhaskasvainpoistoleikkauksen läpi käyneistä koirista. Potilastietojärjestelmää ja omistajille lähetettävää kyselykaavaketta apuna käyttäen leikkauksesta, kasvaimista, mahdollisista uusista kasvaimista sekä koiran tilasta seuranta-ajan lopussa (elossa/kuollut, kuolinsyy) kerättiin tietoja. Potilasmateriaalista valikoitui tutkimukseen 66 koiraa, joiden omistajista 34 (51,5 %) vastasi kyselykaavakkeeseen. Tutkimustulosten perusteella koirat olivat kasvainten poistohetkellä keskimäärin 10-vuotiaita. Valeraskaudet eivät olleet yhteydessä kasvainten esiintymiseen tai niiden laatuun. Noin puolella koirista (53,0 %) oli ainakin yksi pahanlaatuinen kasvain. Suurin osa kasvaimista keskittyi kahden takimmaisen nisälohkon alueelle. Yli puolessa tapauksista (64,0 %) kasvain poistettiin ennen kuin sen havaitsemisesta oli kulunut yli puoli vuotta. Yli puolella koirista (60,6 %:lla) kasvaimia oli enemmän kuin yksi. 60,1 %:lla koirista kasvaimet levittäytyivät useamman kuin yhden lohkon alueelle. Vanhemmilla koirilla oli tilastollisesti merkitsevästi enemmän kasvaimia (p=0,004), kasvaimet olivat suurempia (p=0,004, r=0,356), marginaalit olivat useammin likaiset (p=0,042) ja imusolmukelöydöksiä esiintyi enemmän (p=0,015) kuin nuoremmilla koirilla. Pahanlaatuiset kasvaimet olivat tilastollisesti merkitsevästi suurempia kuin hyvänlaatuiset kasvaimet (p=0,003). Kasvainten pienempi koko oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä koiran elossa säilymiseen (p=0,008). Kasvaimen hyvän-/pahanlaatuisuus ei kuitenkaan vaikuttanut tässä aineistossa tilastollisesti merkitsevästi siihen, oliko koira elossa vai menehtynyt seuranta-ajan lopussa, eikä koiran iällä ja kasvainten hyvän-/pahanlaatuisuudella ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Edellistä lukuun ottamatta tutkimuksen tulokset mukailevat pääpiirteissään aiemmissa tutkimuksissa saatuja tuloksia. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että vanhempien koirien huonompi leikkauksen jälkeinen ennuste ei johdu pelkästään lyhyemmästä jäljellä olevasta elinajasta, vaan myös kasvaimiin itsessään liittyvistä ennustetta huonontavista tekijöistä.
  • Huttunen, Anniina (2015)
    Monet koirat ja kissat kärsivät kroonisesta kivusta, jonka yleisimpiä syitä ovat nivelrikko, krooniset tulehdukset ja syöpä. Pitkittyessään kipu aiheuttaa muutoksia sitä välittävissä rakenteissa ja hermoston herkistymistä kivulle. Kroonistuessaan kipu vaikuttaa negatiivisesti hyvinvointiin. Kipua onkin tärkeää lievittää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja mahdollisimman tehokkaasti. Kroonista kipua lievitettäessä hoitojaksot ovat pitkiä, ja lääkeaineita annetaan usein vanhoille eläimille. Tämän vuoksi on tärkeää ymmärtää kipua aiheuttavat mekanismit ja kohdistaa hoito näihin oikeilla lääkeaineilla. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään kroonisen kivun fysiologiaa sekä kissojen ja koirien kroonisen kivun lievitykseen käytettäviä lääkeaineita, niiden tutkittua tehoa kivun lievityksessä ja niiden turvallisuutta pitkäaikaisessa käytössä. Tulehduskipulääkkeet on käytetyin lääkeaineryhmä kroonisen kivun lievityksessä: ne ovat tehokkaita, pääosin hyvin siedettyjä, niitä voidaan antaa kotona ja niiden väärinkäyttömahdollisuudet ovat vähäisiä. Koirille ja kissoille on useita myyntiluvallisia tulehduskipulääkkeitä, ja niiden pidempiaikaisesta käytöstä löytyy enemmän tutkimustietoa kuin muista lääkeaineryhmistä. Muita kroonisen kivun lievitykseen käytettäviä lääkeaineita ovat muun muassa opioidit, trisykliset antidepressantit, N-metyyli-Daspartaatti (NMDA) -reseptoreihin vaikuttavat lääkeaineet ja epilepsialääkkeet. Näiden lääkeaineiden haittavaikutuksista ja tehosta pitkäaikaisessa käytössä eläimillä on niukasti tutkimustietoa. Tästä huolimatta näitä lääkeaineita käytetään yleisesti koirien ja kissojen kovan kivun ja kroonisen kivun lievityksessä. Monien lääkeaineiden annokset on lähinnä ekstrapoloitu ihmistutkimuksista, ja annostelun pohjana ovat kokemusperäiset, anekdotaaliset tiedot, jotka eivät perustu tutkimustuloksiin. Multimodaalisella lääkehoidolla eli käyttämällä useampaa eri lääkeaineryhmän lääkeainetta on saatu parhaita tuloksia kroonisen kivun lievityksessä ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa. Eläimillä multimodaalisesta kroonisen kivun lievityksestä on vain vähän tutkimuksia. Multimodaalisen kivunlievityksen etuna on, että kipua lievittävä vaikutus kohdistuu useaan kohtaan kipuviestiä välittävässä järjestelmässä. Haittavaikutukset jäävät myös vähäisemmiksi, koska yksittäisten lääkeaineiden annosta voidaan vähentää niiden synergististen vaikutusten vuoksi. Kirjallisuuskatsauksessa esitettyä tietoa voidaan hyödyntää eläinlääkinnässä valittaessa parhaiten kunkin eläimen yksilölliseen tilanteeseen sopivaa lääkitystä kroonisen kivun hoitoon. Vähäisen tutkimustiedon vuoksi lääkeaineiden tehosta ja turvallisuudesta pitkäaikaisessa käytössä tarvitaan lisää tietoa.
  • Huttunen, Anne (2015)
    Maksashuntti on oikovirtaussuoni, joka ohittaa maksakudoksen joko ekstrahepaattisesti eli maksan ulkopuolella tai intrahepaattisesti eli maksakudoksessa. Ruoansulatuskanavasta maksaan virtaava veri ohittaa maksakudoksen shunttisuonta pitkin, jolloin elimistöön kertyy haitallisia aineenvaihduntatuotteita. Maksahunttipotilaiden tyypillisiä oireita ovat lisääntynyt juominen ja virtsaaminen, oksentelu, ripulointi, käytösmuutokset sekä kohtaukset. Työssä keskitytään ekstrahepaattisiin shuntteihin. Maksashunttipotilaiden tukihoitoon käytetään laktuloosia ja proteiinirajoitteista ruokavalioita sekä tarvittaessa mikrobilääkettä. Maksashunttipotilaiden ensisijainen hoito on oikovirtaussuonen sulkeminen kirurgisesti. Ennen leikkaushoitoa potilaan tilan on oltava riittävän vakaa. Shunttisuonen kirurginen sulkeminen voidaan toteuttaa usealla eri tekniikalla. Sulkutavasta riippuen shunttisuoni pyritään sulkemaan joko täydellisesti tai osittain. Tutkimusten mukaan shunttisuonen kirurgisen sulkemisen jälkeen potilaan ennuste on parempi kuin pelkällä tuki- ja lääkehoidolla. Maksashunttipotilaiden toipumisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä on tehty useita tutkimuksia. Suurimmassa osassa tutkimuksissa koiran toipumista on kuitenkin arvioitu lähinnä haastattelemalla omistajia koiriensa voinnista. Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli kerätä yhteen kirjallisuudesta löytyviä tietoa ekstrahepaattisten maksashunttipotilaiden oireista, diagnosoinnista, hoidosta sekä toipumisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tutkimusosiossa kerättiin tietoa Yliopistollisen eläinsairaalan potilastietojärjestelmästä vuosina 2006–2013 leikatuista potilaista, joilta oli korjattu ekstrahepaattinen maksashuntti. Hypoteesina oli, että potilaat ovat pääosin toipuneet leikkauksesta hyvin. Tutkimukseen osallistui 59 koiraa. Potilasmateriaalissa olivat yliedustettuina pienikokoiset rodut, joista yleisimmät rodut olivat kääpiösnautseri (13,6 %), valkoinen länsiylmäänterrieri (8,5 %), bichon frise (6,8 %) ja kääpiöpinseri (6,8 %). Potilaiden keskimääräinen ikä leikkaushetkellä oli 16,7 kuukautta. Uroksia oli 59,3 % ja naaraita 39,0 %, lisäksi mukana oli yksi steriloitu naaras (1,7 %). Lähetepotilaita oli 66,1 %. Tyypillisiä oireita potilailla olivat lisääntynyt juominen ja virtsaaminen, oksentelu, väsymys ja eriasteiset käytösmuutokset. Kahden viikon sisällä leikkauksesta kuoli tai jouduttiin lopettamaan potilaista 8,7 %. Kolmen kuukauden seuranta-ajan jälkeen kuolleisuus oli 10,5 %. Omistajien kertoman mukaan 64,9 % potilaista toipui leikkauksen jälkeen oireettomaksi tai lähes oireettomiksi. Seerumin sappihappopitoisuudet olivat kuitenkin koholla kolmen kuukauden seuranta-ajan jälkeen 59,5 %:lla potilaista. Tulokset noudattelevat pääosin aiempia tutkimuksia ja kirjallisuustietoja. Jatkotutkimuksina potilasmateriaalista olisi tehtävä tilastollinen analyysi, jossa selvitettäisiin eri tekijöiden vaikutusta elinajanodotteeseen. Iho-oireita kuten kutinaa ja karvanlähtöä raportoitiin 18,6 % potilaista. Iho-oireita ei ole kuvattu kirjallisuudessa liittyväksi maksashuntteihin, mutta tätä asiaa olisi varmasti hyödyllistä selvittää. Potilaista 89,8 % sai ennen leikkausta suun kautta mikrobilääkettä. Kaikki maksashunttipotilaat eivät tarvitse mikrobilääkehoitoa, joten mikrobilääkeresistenssitilanteen takia olisi hyvä harkita tarkkaan mikrobilääkkeen käyttötarve potilaskohtaisesti.
  • Hukkinen, Vappu (2015)
    Sand enteropathy is a common form of equine colic in Finland. Detection of sand in the faeces of a horse is a widely known diagnostic method for intestinal sand accumulations. The plastic glove test is a faecal sand sedimentation test recognized by many equine practitioners. However, the diagnostic accuracy of the test is unknown, which restricts the use of the test. The main objective of this licentiate thesis was to determine the diagnostic accuracy of the plastic glove test. The most reliable diagnostic method for intestinal sand accumulations is abdominal radiography, and therefore it was used as a gold standard method against which the plastic glove test was compared. The hypothesis was that there is a positive correlation between the results of the plastic glove test and abdominal radiography. The study was conducted by collecting a faecal sample and an abdominal radiograph from each participating horse. A total of 63 faecal samples were collected from 61 different horses. All the horses were patients at the Veterinary Teaching Hospital of the Helsinki University. The cranioventral abdomen of each horse was radiographed, and the length and height of the sand accumulations were recorded. The plastic glove test was performed by mixing faecal material (~200 grams) and water (1 litre) inside a rectal sleeve. The suspension was left to hang, and the amount of sand sediment in the fingertips was recorded after 30 minutes and 24 hours. Each fingertip of the glove was assessed separately on a 0-3 numerical scale and then added up to make a total score out of 15 for each horse. The results were compared in a 2 X 2 table and ROC analysis. According to this study, the sensitivity of the plastic glove test is 82,61% (95% confidence interval 68,58% to 92,18%) and the specificity is 71,43% (95% confidence interval 41,90% to 91,61%). The positive predictive value is 90,48%, while the negative predictive value is only 55,56%. In the ROC analysis the area under the curve (AUC) is 0,771 with a 95% confidence interval of 0,644 to 0,870. The plastic glove test is a moderately accurate diagnostic test. A positive test result is usually correct, but it does not inform the severity of the condition. It can be used as an indication for further examinations or treatment. A single negative test result should not be used to exclude the disease. The plastic glove test can be a helpful tool in the diagnosis of sand enteropathy in the horse, but should not be relied on as the sole method of diagnosis due to the poor specificity of the test. Since the reference population in this study was the patient material of the Equine Hospital, more reliable results could be obtained by using a more comprehensive and randomized representation of the entire Finnish horse population. It should also be noted that 29% of the horses had been treated with psyllium and/or magnesium sulphate prior to the testing.