Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Mökkönen, Teemu (Helsingin yliopisto, 2008)
    This licentiate thesis is composed of three parts, of which the parts 2 and 3 have been published elsewhere. Part 1 deals with the research history of large-scaled historical maps in Finland. The research done in four disciplines – archaeology, history, art history and geography – is summarized. Compared to the other disciplines, archaeology is characterized by its deep engagement with the location. Because archaeology studies different aspects of the past through material culture, it is the only discipline in which the concrete remains portrayed on the maps are “dug up”. For the archaeologist, historical maps are not merely historical documents with written information and drawings in scale, but actual maps which can be connected with the physical features they were made to illustrate in the first place. This aspect of historical maps is discussed in the work by looking at the early (17th and 18th century) urban cartographic material of two Finnish towns, Savonlinna and Vehkalahti-Hamina. In both cases, the GIS-based relocating of the historical maps highlights new aspects in the early development of the towns. Part 1 ends with a section in which the contents of the entire licentiate thesis are summarized. Part 2 is a peer reviewed article published in English. This article deals with the role of historical maps converted into GIS in archaeological surveys made in Finnish post-medieval towns (16th and 17th centuries). It is based on the surveys made by the author between 2000 and 2003 and introduces a new method for the archaeological surveying of post-medieval towns with wooden houses. The role of archaeology in the sphere of urban research is discussed. The article emphasizes that the methods used in studying the development of southern European towns with stone houses cannot be adequately applied to the wooden towns of the north. Part 3 is a monograph written in Finnish. It discusses large-scaled historical maps and the methods for producing digital spatial information based on historical maps. Since the late 1990’s, archaeological research in Finland has been increasingly directed towards the historical period. As a result, historical cartography has emerged as one of the central sources of information for the archaeologist, too. The main theme of this work is the need for using historical maps as real maps which, surprisingly, has been uncommon in the historical sciences. Projecting historical maps to the very place they were made to illustrate is essential to understanding the maps. This is self-evident for the archaeologist, who is accustomed to studying the material past, but less so to researchers in other historical disciplines that concentrate on written and visual sources of information. With the help of GIS, the historical maps can be concretely linked to the places they were originally made to illustrate. In doing so, and equipped with a cartographic comprehension, new observations can be made and questions asked, which supplement and occasionally challenge the prevailing views.
  • Kouki, Paula (Helsingin yliopisto, 2006)
    The research is related to the Finnish Jabal Harun Project (FJHP), which is part of the research unit directed by Professor Jaakko Frösén. The project consists of two interrelated parts: the excavation of a Byzantine monastery/pilgrimage centre on Jabal Harun, and a multiperiod archaeological survey of the surrounding landscape. It is generally held that the Near Eastern landscape has been modified by millennia of human habitation and activity. Past climatic changes and human activities could be expected to have significantly changed also the landscape of the Jabal Harun area. Therefore it was considered that a study of erosion in the Jabal Harun area could shed light on the environmental and human history of the area. It was hoped that it would be possible to connect the results of the sedimentological studies either to wider climatic changes in the Near East, or to archaeologically observable periods of human activity and land use. As evidence of some archaeological periods is completely missing from the Jabal Harun area, it was also of interest whether catastrophic erosion or unfavourable environmental change, caused either by natural forces or by human agency, could explain the gaps in the archaeological record. Changes in climate and/or land-use were expected to be reflected in the sedimentary record. The field research, carried out as part of the FJHP survey fieldwork, included the mapping of wadi terraces and cleaning of sediment profiles which were recorded and sampled for laboratory analyses of facies and lithology. To obtain a chronology for the sedimentation and erosion phases also OSL (optically stimulated luminescence) dating samples were collected. The results were compared to the record of the Near Eastern palaeoclimate, and to data from geoarchaeological studies in central and southern Jordan. The picture of the environmental development was then compared to the human history in the area, based on archaeological evidence from the FJHP survey and the published archaeological research in the Petra region, and the question of the relationship between human activity and environmental change was critically discussed. Using the palaeoclimatic data and the results from geoarchaeological studies it was possible to outline the environmental development in the Jabal Harun area from the Pleistocene to the present.It is appears that there was a phase of accumulation of sediment before the Middle Palaeolithic period, possibly related to tectonic movement. This phase was later followed by erosion, tentatively suggested to have taken place during the Upper Palaeolithic. A period of wadi aggradation probably occurred during the Late Glacial and continued until the end of the Pleistocene, followed by significant channel degradation, attributed to increased rainfall during the Early Holocene. It seems that during the later Holocene channel incision has been dominant in the Jabal Harûn area although there have been also small-scale channel aggradation phases, two of which were OSL-dated to around 4000-3000 BP and 2400-2000 BP. As there is no evidence of tectonic movements in the Jabal Harun area after the early Pleistocene, it is suggested that climate change and human activity have been the major causes of environmental change in the area. At a brief glance it seems that many of the changes in the settlement and land use in the Jabal Harun area can be explained by climatic and environmental conditions. However, the responses of human societies to environmental change are dependent on many factors. Therefore an evaluation of the significance of environmental, cultural, socio-economic and political factors is needed to decide whether certain phenomena are environmentally induced. Comparison with the wider Petra region is also needed to judge whether the phenomena are characteristic of the Jabal Harun area only, or can they be connected to social, political and economic development over a wider area.
  • Mehto, Katri (Helsingin yliopisto, 2009)
    The research is analyzing the Finnish tradition on poetry elocution both from the discource analytical and theatrical and view point. The main questions are, whether there still is a fixed position for elocution in the field of art or are we dealing with just one form of thearte? -- The art of elocution has been considered as an independent art form, sometimes even in opposition to theatre, which has been regarded as a very physical and emotional art form by the elocutionists themselves. The self-image of the Finnish elocution art has been born and firmly sustained from the notion that elocution is linked to literature. Elocution as an art form has been seen as "pure" and humbly serving literature and poetry. The main function of an elocutionist has been to understand and vocally express the meanings found in a poem to larger audience. -- This function has changed over the time. There have been a transition from the traditonal text-centeredness to performer-centeredness, even to performance-centeredness as a new wave of theatrical elements and methods have reached the circle of elocution. New forms of poetry performances, such as poetry reading and poetry slam are new challenges to elocution as it must reconsider it´s traditional function in a new artistic and cultural context.
  • Hirvonen, Pekka (Helsingin yliopisto, 2003)
    Tutkimuksen tavoitteena on hahmottaa 1800-luvulla tapahtunutta keskiluokan sosiaalista nousua pohjalaissyntyisen papin, opettajan, liikemiehen ja valtiopäiväedustajan Alfred Kihlmanin (1825-1904) elämänvaiheiden kautta. Kyseessä ei ole perinteinen elämäkerta, vaan työn pyrkimyksenä on mikrotason tarkan analyysin kautta päästä käsiksi laajempiin yhteiskunnallisiin muutosprosesseihin. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat erilaiset sosiaaliset verkostot sekä niiden merkitys Kihlmanin kaltaisen keskiluokkaisen yksilön sosiaaliselle nousulle. Tutkimus jakautuu kahteen pääosaan, joista ensimmäinen käsittelee heränneiden pappien verkostoja 1840-luvulla ja 1850-luvun alussa ja jälkimmäinen liikemiesverkostoja 1850-luvun jälkipuolelta 1870-luvun alkuun. Pääasiallisena lähdeaineistona on Alfred Kihlmanin laaja kirjeenvaihto. Alfred Kihlman liittyi kouluvuosinaan 1840-luvun alussa nuorison piirissä nopeasti levinneeseen herännäisyyteen. Nuoret heränneet papit muodostivat tiiviin sosiaalisen verkoston, joka perustui jaetulle uskonnolliselle ideologialle sekä pappisperheiden välisille avioliittositeille. Lisäksi verkostoa pidettiin yllä yhteisillä kokoontumisilla, vierailuilla, kirjeenvaihdolla sekä palvelusten vaihtamisella. Verkoston välityksellä saatiin tehokkaasti mm. informaatiota sekä rahalainoja. Herännäisyys nousi nuoren keskiluokkaisen papiston omaa yhteiskunnallista voimattomuuttaan kohtaan tuntemasta tyytymättömyydestä. Kun sivistyneistön mahdollisuudet menestyä perinteisillä foorumeilla olivat autonomian alkupuolella heikot, nuoret heränneet kielsivät uskonnollisessa ideologiassaan arvon maalliselta menestykseltä ja rakensivat oman verkostonsa, jonka sisällä he saattoivat toteuttaa pätemisentarvettaan. Yhteiskunnallisen tilanteen muututtua verkosto muuttui 1850-luvun alussa hyödystä rasitteeksi, minkä seurauksena heränneiden pappien rivit hajaantuivat. Irtauduttuaan herännäisyydestä Alfred Kihlman siirtyi opettajan uralle. Heränneeltä vaimoltaan perimänsä varallisuuden sekä nuoruus- ja herännäisvuosinaan solmimiensa ystävyyssuhteiden ansiosta hän ajatui 1850-luvun kuluessa yhä enemmän myös liike-elämään. Hänen merkittävimmäksi toimintakentäkseen muodostuivat Suomen Yhdyspankki sekä Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus, jonka johtajana hän toimi vuodesta 1866 lähtien. 1860-luvulla liikemiesverkostot perustuivat suurelta osin sukulaisuuteen, mutta yhä enenevässä määrin myös ystävyys-, kollega- ja liikekumppanuussuhteisiin. Kun pankkilaitos oli vielä hyvin kehittymätön, verkostot olivat etenkin pääomien hankinnassa avainasemassa. Tiiviit lainaverkostot olivat huonojen suhdanteiden aikana toisaalta myös vaaraksi, sillä yksi suuri konkurssi saattoi vetää mukanaan joukoittain liikemiehiä. Verkostojen kautta voitiin välittää ja saada myös suosituksia sekä sisäpiiritietoa, jota ei ollut saatavissa muista lähteistä. Yhteiskunnan muuttuminen ja henkilösuhteet mahdollistivat Alfred Kihlmanin sosiaalisen nousun. Teollistuminen ja liike-elämän vapautuminen tarjosivat uusia mahdollisuuksia keskiluokan yritteliäille yksilöille. Ylempien yhteiskuntaluokkien välisten säätyjen välisten raja-aitojen tasaantuminen tekivät 1850-luvun puolivälissä mahdolliseksi myös papin osallistumisen liike-elämään. Avainsanat: sosiaaliset verkostot - Suomi - 1800-luku - herännäisyys - kirkkohistoria - taloushistoria
  • Patronen, Outi (Helsingin yliopisto, 2009)
    Tutkimus käsittelee Laatokan pohjoisrannalla Raja-Karjalassa kehittynyttä henkilönnimisysteemiä ja sen muuttumista. Tutkimusalue kattaa neljä pitäjää: Salmin, Suistamon, Suojärven ja Impilahden. Keskiössä ovat rajakarjalaisten 1900-luvulla tekemät sukunimenmuutokset. Aineisto koostuu 1 029 sukunimenmuutoksesta, jotka on tehty vuosina 1918 1959 Raja-Karjalassa ja rajakarjalaisten uudelleenasutusalueilla. Nimenmuutoksissa on otettu 1 029 uutta sukunimeä noin 700 ns. vanhan nimen tilalle, ja uuden sukunimen on saanut pari tuhatta rajakarjalaista. Vertailuaineistona on eri puolilla Suomea vuosina 1935 1936 tehtyjä sukunimenmuutoksia. Raja-Karjalan evankelis-luterilaisella väestöllä on ollut sukunimet jo 1700-luvulla mutta ortodokseille sukunimiä on alettu systemaattisesti merkitä henkikirjoihin vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Ensimmäisenä sukunimiä on ollut mm. kauppiailla, pitäjän mahtimiehillä ja ortodoksipapistolla; viimeisenä nimiä on merkitty yhteiskunnan alimpiin kerroksiin kuuluville. Rajakarjalainen sukunimistö koostuu sukunimistä, jotka kuuluvat mm. seuraaviin nimijärjestelmiin: ortodoksiväestön venäjänkielisistä patronyymeistä kehittyneet nimet (Ivanoff), ortodoksipapiston ja muiden kirkonpalvelijoiden nimet (Kasanski), talonpoikien ja tilattoman väestön lisänimistä kehittyneet sukunimet (Havanskoi) ja ristimänimipohjaiset rajakarjalaisten ortodoksitalonpoikien nimet (Patronen). Rajakarjalainen sukunimistö on hyvin omalaatuista. 1900-luvun alun Raja-Karjalassa sukunimien suomalaistaminen tarkoitti lähinnä ortodoksiväestön sukunimenmuutoksia. Vuonna 1930 järjestetyn karjalaisten joukkonimenmuuton tavoitteena oli, että kaikilla alueen asukkailla olisi suomalainen sukunimi. Hankkeessa olivat mukana tai sitä tukivat muun muassa Suomalaisuuden liitto, Karjalan Sivistysseura, rajakarjalainen oppineisto (opettajat, papit) ja Suomen ortodoksinen kirkko. Nimenmuutoksia tehtiin satamäärin myös vuosina 1935 1936. Rajakarjalaisten kaikkina aikoina muuttamat nimet ovat pääasiassa venäjän-, karjalan- ja suomenkielisiä, ja uudet eli otetut nimet ovat suomenkielisiä. Uusia nimiä rajakarjalaiset nimenmuuttajat saivat Karjalan Sivistysseuran ja Suomalaisuuden liiton julkaisemista sukunimioppaista. Nimiä voitiin myös muodostaa vanhaa nimeä muokkaamalla. Suurin osa rajakarjalaisten uusista nimistä eroaa dramaattisesti niistä sukunimistä, joita Raja-Karjalassa on aiemmin käytetty: suurin osa uusista nimistä on leksikaalisesti kaksiosaisia luontoaiheisia nimiä ja la-loppuisia nimiä. Vuoden 1939 jälkeen rajakarjalaiset ovat muuttaneet sukunimiään mm. nimien saaman ei- toivotun huomion ja erilaisten vaikeuksien vuoksi; nimien suomalaistaminen on ollut vain yksi syy, ja kaikkia nimenmuutosten syitä on mahdoton jälkikäteen selvittää.
  • Kuuskoski, Martti-Tapio (Helsingin yliopisto, 1996)
    Ranskalaisen uuden romaanin isän, Alain Robbe-Grillet'n romaani Djinn (1981) on alun perinilmestynyt ranskan kielen oppikirjana nimellä Le Rendez-vous (1981). Oppikirjaelementti tulee selkeimmin esiin siinä, että tarinan edetessä verbit esitellään helpoimmasta konjugaatiosta vaikeimpaan, eri aikamuodot ja modukset esitellään järjestelmällisesti indikatiivin preesensistä alkaen,jne. Tästä kieliopillisen kehityksen periaatteesta generoituu myös itse tarina. Ts. kieliopillinen aineisto ja didaktisuus tunkeutuvat vastustamattomasti myös tarinan tasolle. Viime kädessä Djinn on siis kertomus kielestä. Toisaalta, vaikka Djinn väistää kaikki genre-luokitukset, voisi sitä luonnehtia eräänlaiseksi salapoliisiromaaniksi tai mysteeriksi, sillä siinä päähenkilö Simon Lecœur saa vallankumoukselliselta organisaatiolta omituisen toimeksiannon. Tehtävän luonnetta ei kuitenkaan paljasteta, mutta vähitellen selviää, että kysymys on kielen arvoituksesta. Matkansa varrella romaanin päähenkilö ja lukija ikään kuin vihitään kieltä ja kirjallisuutta koskevaan pyhään tietoon. Mukaansavetävän kerronnan ja kertomuksen "takaa" paljastuu siis myös metakirjallinen ja (kirjallisuuden)filosofinen teos. Djinn-romaanissa toimiva vallankumouksellinen organisaatio taistelee ihmiskunnan koneistumista ja mekanisaatiota vastaan, sillä ne ovat vieraannuttaneet ihmisen todellisesta elämästä. Samalla tavalla koko romaani taistelee kielen jähmettyneisyyttä, atomisoitumista ja mekanisoitumista vastaan. Aivan kuten lingvistis-didaktinen elementti sekoittuu romaanissa fantastiseen fiktioon, sekoittuvat siinä vastaansanomattomasti toisiinsa myös länsimaisen populaarikulttuurin stereotypiat ja mytologinen aineisto, aika ja kielen aikamuodot, fiktio ja todellisuus, jne. Romaanissa purkautuvat myös monet dikotomiset oppositioparit - mm. mies vs. nainen, puhe vs. kirjoitus, järjestys vs. epäjärjestys ja jopa lukija vs. kirjailija. Teoksen vallankumouksellisuus on välitilassa, joka on kohtaamisen (rendez-vous) tila. Ts. romaani pyrkii kaikilta osin siihen kielen ja merkityksen syntymän tilaan, jossa mieli ja merkitys (sens) ei vielä ole erottautunut "mielettömyydestä" ja "merkityksettömyydestä" (non-sens). Välitilanvapaus on siinä, että ihmisen jähmettyneet käsitykset ja konstruktiot maailmasta rikkoutuvat ja korvautuvat sisäisellä liikkeellä, jossa ihminen ja maailma kohtaavat toisensa välittömällä tavalla. Pyrkimys välitilaan yhdistää Djinnin myös Gilles Deleuzen filosofiaan. Tässä välitilassa kieli ei ole enää todellisuudesta vieraantunutta. "Simulaatio" tai "kommunikaation ekstaasi" ei ole mahdollista kielellä, joka kieltäytyy kommunikoimasta, kieltäytyy olemasta pelkkä väline. Sen sijaan tämä kieli vaatii lähikosketusta, tuntoaistia, osallistumista. Tätä tapahtumaa välitilassa voi kutsua tanssiksi Möbiuksen renkaalla. Avainsanat: Alain Robbe-Grillet, Gilles Deleuze, Djinn, nouveau roman (uusi romaani)
  • Mäkinen, Maire (Helsingin yliopisto, 2003)
    A 26-hour English reading comprehension course was taught to two groups of second year Finnish Pharmacy students: a virtual group (33 students) and a teacher-taught group (25 students). The aims of the teaching experiment were to find out: 1.What has to be taken into account when teaching English reading comprehension to students of pharmacy via the Internet and using TopClass? 2. How will the learning outcomes of the virtual group and the control group differ? 3. How will the students and the Department of Pharmacy respond to the different and new method, i.e. the virtual teaching method? 4. Will it be possible to test English reading comprehension learning material using the groupware tool TopClass? The virtual exercises were written within the Internet authoring environment, TopClass. The virtual group was given the reading material and grammar booklet on paper, but they did the reading comprehension tasks (written by the teacher), autonomously via the Internet. The control group was taught by the same teacher in 12 2-hour sessions, while the virtual group could work independently within the given six weeks. Both groups studied the same material: ten pharmaceutical articles with reading comprehension tasks as well as grammar and vocabulary exercises. Both groups took the same final test. Students in both groups were asked to evaluate the course using a 1 to 5 rating scale and they were also asked to assess their respective courses verbally. A detailed analysis of the different aspects of the student evaluation is given. Conclusions: 1.The virtual students learned pharmaceutical English relatively well but not significantly better than the classroom students 2. The overall student satisfaction in the virtual pharmacy English reading comprehension group was found to be higher than that in the teacher-taught control group. 3. Virtual learning is easier for linguistically more able students; less able students need more time with the teacher. 4. The sample in this study is rather small, but it is a pioneering study. 5. The Department of Pharmacy in the University of Helsinki wishes to incorporate virtual English reading comprehension teaching in its curriculum. 6. The sophisticated and versatile TopClass system is relatively easy for a traditional teacher and quite easy for the students to learn. It can be used e.g. for automatic checking of routine answers and document transfer, which both lighten the workloads of both parties. It is especially convenient for teaching reading comprehension. Key words: English reading comprehension, teacher-taught class, virtual class, attitudes of students, learning outcomes