Teologinen tiedekunta

 

Uusimmat julkaisut

  • Frosti, Reeta (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tarkastelen tutkimuksessani englantilaisen filosofin, Francis Baconin (1561–1626) luonnonfilosofian uskontoon ja sukupuoleen liittyviä viittauksia. Baconia on luonnehdittu yhdeksi modernin tieteen isistä, eikä hänen luonnonfilosofiansa uskonnollisia viittauksia ole siksi aina haluttu nähdä. Sen sijaan feministifilosofit 1980-luvulla pitivät Baconia yhtenä syypäänä luonnon ja naisen alistamiseen tämän teoksissa esiintyvien seksuaalimetaforien vuoksi. Tutkimuksessani esitän, että Baconin pääteosten – Advancement of Learning, Instauratio magna, Novum organum ja New Atlantis – uskonnollisia viittauksia ja seksuaalimetaforia tulee tarkastella yhdessä. Tätä ei ole aikaisemmissa Bacon-tutkimuksissa huomioitu riittävästi. Tutkimukseni pääkysymyksenä on uskonnon ja sukupuolen suhde Baconin luonnonfilosofiassa. Lisäksi kysyn, mitä Vanhan testamentin Genesis ja Aadam merkitsevät Baconille? Analysoin myös varhaisen uuden ajan sukupuolikäsityksien näkymistä Baconin luonnonfilosofiassa ja kirjallisessa tuotannossa. Tulkitsen Aadamin, Kainin ja Aabelin kautta Baconin näkemystä luonnonfilosofista. Tarkastelen lisäksi Baconin näkemystä Jumalan arvostamasta työstä, "vita activan" ja "vita contemplativan" käsitteiden avulla. Aadamin kautta voi tarkastella myös Baconin ihmiskuvaa yleensä sekä suhteessa Jumalaan. Metaforien tulkinta tuo esiin Baconin näkemyksiä sukupuolesta, erityisesti naisen erilaisista rooleista. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana ovat feministifilosofien, Judith Butlerin ja Luce Irigarayn sukupuoliteoriat. Tutkimuksen taustaan vaikuttaa myös Dorinda Outramin näkemys nykyajan sukupuoliajattelun ja käsitteistön soveltumattomuudesta varhaisen uuden ajan ilmiöiden tulkitsemiseen. Analyysimenetelmänäni on systemaattinen sisällönanalyysi, yhdistettynä väljästi teoria- ja aineistolähtöisen analyysiin. Tarkennan sitä käsitteiden ja edellytysten analyyseilla, jotta tekstit sijoittuvat oman aikansa käsitteisiin. Analyysiani tukevat taustaluvut Baconin ajan uskonnollisesta ajattelusta ja sukupuolikäsityksistä sekä Baconin henkilöhistoria. Määrittelen uskonnon Baconin ajan kristinuskona, kulttuurisena järjestyksenä ja uskona ei-todennettavissa olevaan. Edellä mainittujen sukupuoliteorioiden lisäksi käytän yhden sukupuolen käsitettä Thomas Laqueurin mukaan. Baconin englanniksi kirjoittamia tekstejä tulkitsen geneerisen maskuliinisuuden lukutavan mukaisesti, kääntämällä englannin sanan ”man” mieheksi. Tulkintani mukaan Bacon rakentaa ”aadamistista projektia” Genesiksen kahden luomiskertomuksen avulla. Niiden myötä hänen luonnonfilosofiansa keskeiseksi hahmoksi nousee Aadam. Käsitys yhden sukupuolen mallista näkyy Baconin kirjoittaessa abstraktilla tasolla luonnosta tai sukupuolesta. Myös Eevan puuttuminen Baconin teksteistä voi viitata siihen, toisaalta se voi korostaa maskuliinisuutta. Baconille luonnonfilosofi on aktiivinen tutkijamaskuliini, Aadam. Luonto näyttäytyy Baconille sekä feminiinisenä että maskuliinisena ja monenlaisissa rooleissa. Baconin teosten ”alistettu nainen” ei ole yksiselitteinen. Äiti esimerkiksi on Baconin teoksissa kunnioitettava, mutta muut naisroolit ja mieskuvat kertovat varhaisen uuden ajan ideaalisesta maskuliinisuudesta. Sekulaarisuus ei ole relevantti kysymys Baconin kohdalla, koska hän piti aikalaistensa tavoin Raamatun tekstejä tosina. Tulkitsen Baconin olevan millenialistinen, mutta pysyttelevän kirkkoihin sitoutumattomana. Hänen käsityksensä itsestään Jumalan työtoverina, jopa uutena Aadamina, tulee tulkinnassani näkyväksi.
  • Karimies, Ilmari (Helsingin yliopisto, 2013)
    Lisensiaattityöni tavoitteena on kuvata Lutherin todellisuuskäsitystä eli teologista kosmologiaa. Tämä tarkoittaa Lutherin käsitystä Jumalan olemuksesta, maailmankaikkeudesta ja ihmisen luonteesta sekä näitä ja niiden keskinäistä riippuvuutta Lutherin teologiassa. Tutkimushistorian osalta liityn työssä erityisesti Hunzingerin 1906 esittämään teesiin Lutherin kosmologian platonistisuudesta. Lähteinäni ovat Lutherin yliopistoluennot vuosilta 1513-1521: 1. Psalmiluento 1513-1515, Roomalaiskirjeen luento 1515-1516, Galatalaiskirjeen luento 1516-1517, Heprealaiskirjeen luento 1517-1518, Galatalaiskirjeen kommentaari 1519 ja 2. Psalmiluento 1519-1521. Ensimmäisessä pääluvussa käsittelen Lutherin käsitystä Jumalasta, mille on ominaista ajatus levon ja liikkeen yhdistymisestä Jumalan olemuksessa. Luther ilmaisee saman ajatuksen platonistisesti puhumalla Jumalasta korkeimpana hyvänä, joka ehtymättä ulottuu itsensä ulkopuolelle Sanassaan. Platonistisia piirteitä on myös käsityksessä Jumalasta valona, joka itse jumalallisen luonnon ykseydessä on käsittämätöntä ja tavoittamatonta, mutta joka murtautuu Kristuksessa ulos Isästä ja heijastuu koko luomakunnassa, jonka strukturoiva prinsiippi, alku, keskus ja päämäärä Kristus jumalallisena Valona ja Viisautena on. Lutherin tapa puhua Jumalasta pimeytensä sisältää kaksi aspektia: käsityksen Jumalasta käsittämättömänä ja kätkettynä. Käsittämättömyys koskee Jumalan olemusta, kätkettyys läsnäoloa luomakunnassa. Kuitenkin myös kätkettyyden taustalla on ontologien ajatus jumalallisesta luonnosta vastakohtien yhdistäjänä, millä on liittymäkohtia uusplatonistisvaikutteiseen mystiseen teologiaan. Myös Lutherin käsitys luodun todellisuuden luonteesta itsensä ulkopuolelle, Kristukseen, viittaavana merkkinä heijastaa platonistisia teemoja. Keskeistä Lutherin todellisuus-käsitykselle on luomakunnan jakaminen näkyvään ja näkymättömään maailmaan. Edellinen on katoava ja finiittinen, jälkimmäinen katoamaton ja infinitiittinen. Näkyvien ja näkymättömien objektien välillä vallitsee jyrkkä vastakohtaisuus. Platoninen perusmalli yhdistyy Lutherilla kuitenkin pelastushistoriaan: Näkymätön maailma on kirkko, johon luomisen ja vanhan liiton olemuksellisesti tyhjät merkit viittaavat. Taistelevassa kirkossa näkymätön todellisuus on läsnä sakramentaalisina merkkeinä vastakohtien alla. Eskatologisessa kirkkaudessa uskova partisipoi näkymättömään välittömällä tavalla. Todellisuus jakautuukin kronologisessa mielessä kolmeen vaiheeseen: näkyvään luomiseen, kirkkoon ja taivaalliseen kunniaan. Näiden kautta luodut kulkevat kohti välitöntä osallisuutta Jumalasta, aineellisuudesta kohti hengellisyyttä ja moneudesta kohti ykseyttä. Lutherin teologinen antropologia ilmentää samaa kolmiosaista struktuuria: Ruumis/aistit ja sielu/järki suuntautuvat näkyvään todellisuuteen, henki näkymättömään. Lihallisessa ihmisessä kolmas osa, Henki, on kuitenkin kuollut ja tyhjä. Uskon vuodatuksessa uskova tulee osalliseksi Kristuksesta jumalallisena valona, ja tämä tekee hänestä osan näkymätöntä todellisuutta. Infinittiset uskon kohteet tyydyttävät tällöin uskovan tahdon ja tekevät hänet osalliseksi Jumalasta itsensä lahjoittavana hyvänä. Tästä alkaa kuitenkin taistelu hengen ja lihan välillä, sillä jäljelle jääneet luonnolliset kyvyt eivät tavoita näkymättömiä uskonkohteita. Kristityn eksistenssi on siten analoginen kristologialle, jossa vastakohdat yhdistyvät Kristuksen persoonan kautta. Näin myös Lutherin ihmiskäsitys toistaa platonisen ja mystisen teologian teemoja etenkin suhteessa näkyvän ja näkymättömän eroon. Kääntyminen näkymättömiin ei kuitenkaan toteudu ihmisen luonnollisten kykyjen, vaan uskon välityksellä.
  • Lindblad, Per (Helsingin yliopisto, 1998)
  • Karjalainen, Mira (Helsingin yliopisto, 2004)
    Työ käsittelee nykyajan suomalaisten merimiesten käyttämiä metaforia laivalle ja laivaelämälle. Tutkimuksen aineisto koostuu liki 100 suomalaisen merimiehen kanssa vuosina 1996 2000 tehdyistä haastatteluista, sekä kenttätyöstä merillä vuosina 1996 2000. Kirjoittaja on itse toiselta ammatiltaan merimies ja siten työssä kuuluu myös tätä kautta sisäryhmäläisen ääni. Merimiesten metaforia tarkastellaan maailmankuvan ja arvojen viitekehyksen avulla. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty metaforateoriaa. Työ koostuu kahdesta osasta: ensimmäinen on nykyajan laivamaailman etnografia, jossa kuvaillaan elämää ja työtä öljytankkerilla. Tarkastelunäkökulmina ovat organisaatio, hierarkia ja sukupuoli. Toinen osa käsittelee merimiesten käyttämiä metaforia. Työ on etnografia suomalaisista nykyajan merimiehistä ja siten lisensiaatintyö on ensimmäinen suomalaisesta nykyajan laivamaailmasta tehty etnografia. Tutkimus liittyy uskontoantropologian alaan ja se on suoritettu Helsingin yliopiston uskontotieteen laitokselle, humanistiseen tiedekuntaan.
  • Kulhia, Ali (Helsingin yliopisto, 2009)
    Tämän tutkimuksen päätarkoitus on hahmottaa Tampereen Kaupunkilähetyksen kristillissosiaalista työtä ja sen toimintakenttiä niitä kohdanneissa muutoksissa toisesta maailmansodasta 1960-luvun alkuun. Tutkimuksen päämetodi on geneettinen metodi, ja päälähteinä on käytetty tämän yhdistyksen ja sen yhteistyökumppanien arkistoja ja julkaisuja. Tutkimuksen erityisenä tukena ovat olleet tekijän aiemmat tutkimukset tästä tutkimuskohteesta. Tutkimuksessa on selvitetty myös toiminnan sukupuolittumista ja ammatillistumista, sekä toiminnan vaihtelevaa suhdetta Tampereen kaupunkiin ja muihin yhteistyötahoihin. Tampereen Kaupunkilähetys on pitänyt toimintaperiaatteena perinteistä sisälähetystä, johon on kuulunut karitatiivinen ja missionaarinen puoli. Toimintaan on kuulunut niin laitosdiakoniaa kuin avohuollollista työtä. Diakonian ja uuskansankirkollisuuden läpimurto muuttivat työtapoja yhdessä sodan luomien poikkeuksellisten yhteiskunnallisten olojen kanssa. Inflaatio, vuokra- ja hintasäännöstely aiheuttivat raskaita menetyksiä Kaupunkilähetyksen toiminnalle. Samaan aikaan yhteiskunnan sosiaalityö alkoi kehityksen kohti hyvinvointiyhteiskuntaa, mikä ammatillisti ja kohotti sosiaalityön tasoa. Nämä kaikki yhdessä loivat muutospaineita Kaupunkilähetykselle, joka ryhtyi tuottamaan uusia työmuotoja kristillisessä hengessä toteutettuina, kuten avioliittoneuvonnan, jota voi luonnehtia sosiaaliseksi innovaatioksi, sekä hengellistä teollisuustyötä, erilaisia lastensuojelullisia laitoksia, pullakirkon ja kehitysvammaisten teollista työtoimintaa. Samalla Kaupunkilähetyksenkin työ ammatillistui. Tampereen kaupungin kunnallispolitiikkaa hallinnut sosialidemokraattien ja kokoomuslaisten aseveliakseli tuki Tampereen Kaupunkilähetyksen työtä. Tampereen kaupungin sosiaaliviranomaiset, kuten Alpo Lumme, ehdottivat usein uusia työmuotoja Kaupunkilähetykselle. Näiden ehdotuksien mukana tuli lupaukset antaa tarvittava taloudellinen tuki. Kaupungista tuli Kaupunkilähetyksen merkittävin tukija ja yhteistyökumppani. Molemmat hyötyivät yhteistyöstä. Kaupunkilähetys pyrki vastaamaan näkemiinsä sosiaalisiin haasteisiin pikaisesti. Tämä oli myös menestyksen ydin, sillä suhteellisen nopea päätöksenteko uuden toiminnan kokeilusta oli Kaupunkilähetykselle helpompaa kuin kaupungille tai seurakunnille. Yhdistyksen uusille työmuodoille oli luonteenomaista, että joku asiaan perehtynyt henkilö ryhtyi niitä ajamaan voimakkaasti ja taitavasti kohti toteutusta. Toimintamuotojen jouduttua rahoitusvaikeuksiin tai kasvaessa selvästi julkishallinnon tehtäviksi, Kaupunkilähetys luopui tarvittaessa osuudestaan melko kivuttomasti aloittamalla usein jälleen uuden työmuodon. Tampereen Kaupunkilähetys voidaan sijoittaa sosiaalityön toimintakenttään kristillissosiaalista työtä tekevänä kolmannen sektorin toimijana. Yhdistyksen työssä ja hallinnossa oli havaittavissa sellaista sukupuolittumista, että varsinaista työtä tekivät pääosin naiset naisten johdolla. Mies-, poika- ja evankelioimistyötä tekivät puolestaan pääosin miehet. Myös johtokunnissa naisilla oli merkittävä asema, kuten jäsenistössäkin. Johtokuntatoiminta etääntyi seurakunnasta, sillä puheenjohtajaksi vaihtui maallikko jo 1940-luvulla, ja johtokunnassa oli vain vähän pappeja muutenkin. Toiminnan taloudellisena tukena olivat Tampereen kaupunki suurimpana rahoittajana, Tampereen Kaupunkilähetyksen osittain omistama hotelli Emmaus Oy, valtio, Tampereen seurakunnat, yksityiset lahjoittajat ja jäsenistö. Yhdistyksen omat kiinteistöt tuottivat välillä tappiota ja välillä voittoa, mutta niiden tärkein merkitys oli olla toimitiloina.