Valtiotieteellinen tiedekunta

 

Uusimmat julkaisut

  • Mattsson, Anne (University of Helsinki, 2012)
    Seela Sella ja selustansa on lisensiaatintutkimus, joka on paitsi biografia eli elämäkerta, myös esimerkkitapaus (”case study”) biografiagenressä. Se tavoittaa historiantutkimuksen keinoin ja elämänkaaripsykologian valossa henkilökuvaa. Elämänkaaritutkijat kiinnittävät huomiota kriiseihin tai siirtymävaiheisiin, jotka ovat tunnistettavissa ihmiselämässä yleisesti. Siksi tässä tutkimuksessa käytetään käsitettä elämänkaari, ei elämänkulku, joka taas suuntaa huomion ihmisen yksilöllisen polun moninaisuuteen. Psykohistorioitsija Erik H. Eriksonin teoria ihmiselämän kahdeksasta kriisistä toimii ajatuksellisena apuvälineenä, jonka avulla kohdennetaan analyysi paitsi kriiseihin tai siirtymiin myös perittyihin käyttäytymismalleihin Sellan elämässä. Seela Sellan elämäkerrassa pohditaan näyttelijän identiteettiä, sen muokkautumisprosessia ja ulottuvuuksia. Se on nykyaikainen elämäkerta, joka pureutuu tuoreiden naiselämäkertojen tapaan yksityiseen elämään julkisen roolin ja tehtävien ohella. Seela Sellan tapaus osoittaa, että naiset toteuttavat myös omia toiveitaan, tarpeitaan ja halujaan, eivätkä elä elämäänsä miesten kautta. Seela Sella on sekä tutkimuskohde että lähde. Häntä on haastateltu tähän tutkimukseen vuosina 2009–2012 monissa erilaisissa yhteyksissä ja tilanteissa tavoitteena kohteen ymmärtäminen, pikemmin kuin tietojen kerääminen. Monipuolinen kirjallinen lähdeaineisto on tutkimuksen tietopohja. Se muodostuu ennen kaikkea Sellan yksityiskokoelman henkilökohtaisista teksteistä, todistuksista ja lehtileikekokoelmista. Seela Sella ei ole kirjoittanut perinteistä päiväkirjaa, mutta kouluvuosista on talletettu tiheästi dokumentoitu Opintieni-muistikirja. Toinen yksittäinen tärkeä lähderyhmä ovat Seela Sellan äidin Hilpi Koskisen kirjoitukset. Ne ovat muutaman sivun pituisia muistelmatekstejä lapsuudesta, nuoruudesta, luottamustehtävistä ja hänen oman äitinsä elämästä. Tässä tutkimuksessa osoitetaan, miten vahvasti Seela Sellan kotitausta vaikutti hänen päätökseensä ryhtyä näyttelijäksi jo varhain. Oliko hän päätöstä tehdessään 4-, 10- vai 11-vuotias, sillä ei ole merkitystä. Tärkeämpää ovat perheen yhteiset kokemukset ja toistuvat kertomukset siitä, miten Seela jo 5-vuotiaana lausui runoja ja tahtoi esiintyä. Seelan näyttelijäidentiteetti kasvoi vahvaksi siksi, että se muodostui varhain, ja siksi, että hänen äitinsä teki kaikkensa hänen uransa eteen. Tämä elämäkerta osoittaa case studyna, miten kiehtova ja monipuolinen väline elämäkerta on ihmiselämän valintojen ja mahdollisuuksien avaamisessa. Elämäkerta ei ole vanhentunut historiankirjoituksen muoto, se puolustaa paikkaansa vastustamattomasti edelleen, vuonna 2012, kaksituhatta vuotta elämäkerran isän, Plutarkhoksen ajasta.
  • Laiho, Maija Sirkka (Helsingin yliopisto, 2011)
    Tutkimukseni kohteena olevat ikäihmiset kuuluvat sukupolveen, joka on kokenut maamme siirtymisen maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnan kautta tietoyhteiskunnaksi luonnehdittuun yhteiskuntamuotoon. He ovat kasvaneet rinnakkain tekniikan kehityksen kanssa, mutta vuosien mittaan tietoteknologian kehitys on nopeutunut. Voidaankin sanoa, että mitä vanhemmaksi tutkimuksen kohteena olevat ikäihmiset ovat tulleet, sitä enemmän heiltä vaaditaan tietoteknisiä valmiuksia voidakseen olla tasa-arvoisia toimijoita yhteiskunnassamme. Kuitenkin juuri ikäihmisten kohdalla uuden tietoteknologian oppiminen ja tietotaidon ylläpitäminen on jäänyt heidän oman motivaationsa varaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ikäihmisten tietokoneen käyttöä heidän elämässään. Tutkimuksessa tarkastellaan ikäihmisten halua ja kykyä oppia tietokoneen käyttötaitoa sekä niitä uusia mahdollisuuksia, joita tietokoneen käytön osaaminen tuo mukanaan. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Miksi ikäihmiset ovat alkaneet käyttää tietotekniikkaa? 2) Miten ikäihmiset hyödyntävät tietotekniikkaa omassa elämässään? 3) Miten tietokone on laajentanut ikäihmisten elämänpiiriä? 4) Minkälaisia käytettävyys ongelmia on esiintynyt? Tutkimusaineisto koostuu ryhmä- ja yksilöhaastatteluista (= 23 henkilöä). Haastatteluaineisto on kerätty Helsingin yliopiston Ikäihmisten yliopiston tietotekniikan kursseille osallistuneiden ikäihmisten keskuudessa vuosien 2004 2005 aikana. Tutkimusmenetelmänä käytetään teemahaastattelua. Lisäksi tarkastelen kvantitatiivisesti Ikihyvä Päijät-Häme 2002 -tutkimukseen osallistuneiden 1920 ja 1930- luvuilla syntyneiden henkilöiden mielipiteitä tietoteknologiasta. Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että ikäihmisillä on motivaatiota oppia tietokoneen käyttötaitoa, vaikka monet totesivatkin, ettei se aina ole ongelmatonta. Oppimisen motivaatiota lisäsi pelko, että tietokoneen käyttötaidottomina he voisivat ajautua tietopaitsioon ja syrjäytyä yhteiskunnasta. Sen sijaan tietokoneen käyttötaitoisina he tunsivat olevansa tasa-arvoisia nuorempiin ikäryhmiin verrattuna ja voivat säilyttää riippumattomuutensa sekä autonomiaansa. Erityisesti itsenäinen verkkopankin ja sähköpostin käyttö tuntuu antavan heille modernin toimijan aseman. Monista puheenvuoroista korostui myös, että tietokoneesta on käyttäjälleen paljon iloa ja hyötyä. Käyttötaidon opetteleminen on uusi mielenkiintoinen harrastus, jolla voidaan täyttää työelämän jättämää aukkoa. Tekstinkäsittely- ja kuvankäsittelytaidoilla voidaan esimerkiksi tallentaa suvun perinnetietoa nuoremmille sukupolville, kirjoittaa artikkeleja tai jopa kirjoja omalta ammattialalta. Yksin asuvat korostavat, että tietokone voi toimia myös seuran korvikkeena. Internetiä osataan hyödyntää virtuaalimatkailuun, joka on uusi mielenkiintoinen ulottuvuus tietokoneen käytössä. Internetiä käytetään myös ylläpitämään perhesuhteita erityisesti isovanhempien ja lastenlasten välillä. Käytettävyysongelmista nousi keskeisesti esille se, että oikean ammatti-ihmisen tavoittaminen operaattoreiden asiakastuessa on hankalaa ja vaatii runsaasti aikaa sekä kärsivällisyyttä. Tietokoneistaan nämä ikäihmiset eivät kuitenkaan halua luopua, koska ovat siihen jo tottuneet. Avainsanat: digitaalinen kuilu, ikääntyminen, Internet, käytettävyys, motivaatio, tietotekniikka, tietoyhteiskunta
  • Lindström-Stachon, Kerstin (University of Helsinki, 2011)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Anorexi ses i Finland som en psykisk sjukdom med en psykopatologi, som bland andra innefattar rädsla för att bli fet. I min undersökning har jag fått fram tre huvudteman, som förutom andra bakomliggande omständigheter, bidragit till ett insjuknande. De handlar om anorexi som livsstil, bantning och viljan att leva sunt och äta rätt. Med den vaknande sexualiteten väcks intresset för det andra könet och för kroppens utseende i övrigt. I bakgrunden finns känslor av bl.a. ensamhet, ett sökande efter den egna personligheten, ångest och depression. Jag har byggt min studie på patienternas egna berättelser om sitt liv. Perspektivet är samhällsinriktat, och som analysmetod har jag använt mig av narrativet. Jag har lånat idéer både från Vilma Hänninens (1999), Gerhard Riemann och Fritz Schützes (1991) narrativa modeller, och rör mig mellan dem båda. Jag har i första hand intresserat mig för tiden före insjuknandet och de bakomliggande orsaker, som kan tänkas befrämja insjuknandet. Jag har speglat anorektikernas problematik i bl.a. Anthony Giddens (1997) och Zygmund Baumans (1999) teorier om det postmoderna samhället, och ser ätstörningar som en uttrycksform för dåligt befinnande. Samhällsklimatet har blivit hårdare och omsorgen om personer i omgivningen har glömts bort. Vi lever, enligt Giddens (1997), i en skenande värld, viket betyder att förändringarna påverkar existerande beteendemönster i större omfattning och på ett djupare plan än tidigare. Enligt Pennanen (2000) är målsättningen för ätstörningspatienter stressande, svåruppnådd och svårkontrollerbar. Mina informanter berättar om höga målsättningar, prestationskrav, dålig självkänsla och skam över sina kroppar. För att tillfriskna behövs stöd. Men det vikigaste är att personen själv vill bli frisk, och själv ta ansvar för sitt tillfrisknande. Sjukdomen är individuell. Varje person, upplever sin sjukdom personligt men anorektikerna har också många styrkor i sin sjukdom. Avainsanat – Nyckelord – Keywords: ätstörningar, anorexi, bulimi
  • Erästö, Panu (Helsingin yliopisto, 2001)
  • Siivonen, Jonita (Helsingin yliopisto, 1999)
    The aim of this licentiate thesis is to analyse how femininity is constructed in twelve portrait interviews of women in the dailies Dagens Nyheter (Stockholm) and Hufvudstadsbladet (Helsinki) in September 1996, and to explore the portrait interview as a media genre. The qualitative analysis has a feminist and constructionist perspective and is connected to critical text analysis. It was carried out on two levels: first, femininity is identified on the linguistic level by choice of words, and second on the level of content (topical motifs/themes). The portrait interview as a genre constitutes a third dimension in the analysis: The aim is not towards the identification of femininity, but rather towards the identification of the portrait interview a relatively unexplored media genre. References (Swedish: omtal) to the principal character (or protagonist) are traced mainly through reference chains which consist of names, pronouns and substantive phrases. The interviewees were referred to by their full names in Dagens Nyheter (with the exception of the oldest and youngest interviewees, both of whom were mainly referred to by their first names), while the style of reference varied more in Hufvudstadsbladet. The position of the principal character was also analysed through her relation in the text to minor characters from her working life and from her private life. These minor characters maintained their subordinate positions in all of the portraits except that of the youngest principal character, in which the subsidiary voices became at least as strong as the voice of the principal character. Three frequently-recurring topical motifs occurred in the portraits: The first involved explanations for the principal character s success divided into three categories, agent, affect and ambition, the second concerned using journeys or trips as symbols for turning points in life, and the third referred to the ambiguity in the contradiction between private (family/other private life) and public (work) life. This ambiguity is connected to the portrait interview as a text type (genre) which features conclusions at the end of portraits, which in turn is characteristic of reportage. However, the analysis showed that the conclusions of the portrait interviews often also included elements of ambiguity. This was evident in the contradictions be14 tween private and public life that arose in the portrait interviews that focused on these two spheres. The portraits that focused on the principal character s public life showed ambiguity on a more general level concerning questions about being a woman and having a profession, and they often ended with a description of some details of her private life. The women in the portraits were all constructed as being successful, in terms of having achieved direct success, reflective success or success in the form of life wisdom. The women of direct success were described as ambitious individuals with no sidetracks on their life paths, while those of reflective success were described as active heroines who had received help from different agents, who could use their affects as enriching ingredients in life, but who in the end had control over their own lives (life stories). The elderly women were constructed as having achieved life wisdom and their portraits were focused upon the past. The portrait interview as a genre is characterised by journalistic freedom (in relation to the more strict news genre), by a now room (Swedish nurum ) where the journalist meets the principal character (usually via spoken dialogue that she or he transforms into written text to be read by a mass-media audience) and by the relatively closed structure of the portrait. The portrait is relatively independent in relation to the news genre and in relation to the context of what has previously been written, what is being written at the time and what will be written in the future the principal character does not need to belong to the newspaper s usual gallery of actors. Furthermore, the principal character is constructed as being independent in relation to the subsidiary characters and other media actors. The conflict is within the principal character herself and within her life story, unlike the news genre in which equal actors are in conflict with each other. The portrait is also independent in relation to the news lifespan; the publishing timetable is not as strict as in the news genre, but is still dependent on the factors initiating the portrait. The enclosures consist of a raw analysis of two of twelve portrait interviews and of copies of all portraits.
  • Laitila, Jussi (Helsingin yliopisto, 2004)
  • Repo-Kaarento, Saara (Helsingin yliopisto, 2006)
    Työn tavoitteena oli tutkia, miten yhteistoiminnallisen oppimisen lähestymistapa soveltuu akateemisen oppimis- ja opettamiskulttuurin kehittämiseen. Yhteistoiminnallisella oppimisella tarkoitetaan sosiaalipsykologiseen ryhmädynamiikan tutkimukseen ja pienryhmäopetukseen perustuvaa pedagogista lähestymistapaa. Lisäksi tutkimuksessa sovellettiin yhteisöllisen oppimisen ja organisaation kehittämisen teorioita. Teoreettisen taustan pohjalta luotiin yhteistoiminnallisen oppimisen kehittämismalli, jota testattiin Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan viisivuotisessa oppimis- ja opettamiskulttuuria kehittävässä hankkeessa. Tutkimuskysymykset olivat: Miten yhteistoiminnallisen ja yhteisöllisen oppimisen sekä organisaation kehittämisen teorioita sovellettiin? Miten ja minkälaisten vaikutusmekanismien kautta organisaation oppimis- ja opettamiskulttuuri muuttui kehittämisen tuloksena? Miten kehittämismalli tarkentui tutkimuksen kuluessa? Tutkimusasetelma perustui toimintatutkimukseen, jossa testattiin luotua kehittämismallia. Kehittämishankkeen päätyömuotona oli vuoden kestävä pedagoginen koulutus, johon osallistui vuosittain 2-3 laitosta kerrallaan. Hankkeen koulutukseen osallistui viiden vuoden aikana yhteensä 145 opettajaa, tutkijaa, kirjastohenkilökuntaa ja opiskelijaa. Pedagogisessa koulutuksessa käytettiin yhteistoiminnalliseen oppimiseen perustuvia menetelmiä. Kehittämishankkeen vaikutuksia tutkittiin kyselylomakkeen avulla, joka lähetettiin hankkeen loputtua 87 henkilölle. Vastausprosentti oli 65,5 %. Hankkeen vaikutusmekanismeja tutkittiin kyselylomakkeen ja oppimispäiväkirjojen avulla. Oppimispäiväkirja-aineisto (n=61) koostui kahden koulutusryhmän oppimispäiväkirjoista. Kyselylomakkeen strukturoitujen kysymysten vastauksista laskettiin frekvenssijakaumat ja vastaukset luokiteltiin tärkeimpien taustamuuttujien mukaan. Kyselylomakkeen avovastukset sekä oppimispäiväkirja-aineistot luokiteltiin aineistolähtöisesti. Kyselylomakkeeseen vastanneiden mukaan kehittämishankkeen pedagogisella koulutuksella oli seuraavia vaikutuksia: Osallistujat näkivät koulutuksen jälkeen oppimisen enemmän aktiivisena tiedon rakentamisen prosessina, jossa yksilöllisillä oppimistyyleillä ja strategioilla, yhteistoiminnallisuudella ja motivaatiolla on tärkeä vaikutuksensa. Opettajan roolin vastaajat näkivät haastavampana ja enemmän vuorovaikutteista ja aktiivista oppimista ohjaavana kuin aikaisemmin. Lisäksi yhteistyön eri toimijoiden välillä koettiin lisääntyneen. Koko tiedekunnassa opetusmenetelmien havaittiin monipuolistuneen, ja opetuksen arvostuksen koettiin kasvaneen hankkeen aikana. Hankkeen vaikutusmekanismit olivat kyselyvastausten mukaan seuraavat: hanke käynnisti muutoksen ja keskustelun, innosti kehittymään, tutustutti muihin, antoi uusia toimintatapoja sekä vaikutti oppimis- ja opettamiskäsityksiin. Oppimispäiväkirja-aineisto tuki kyselylomakkeen tuloksia. Lisäksi oppimispäiväkirja-aineisto valotti sitä, miten yhteistoiminnallisen oppimisen menetelmät tukivat myönteisen oppimisilmapiirin luomista ja vähensivät ryhmän sisäisiä statuseroja. Yhteistoiminnallinen oppimiskulttuuri toimi yliopiston perinteisen oppimiskulttuurin peilinä aiheuttaen kulttuurien välisiä törmäyksiä. Kehitettäessä oppimis- ja opettamiskulttuuria tarvitaan yhteistoiminnallisen oppimisen lisäksi tietoa organisaatioiden kehittämisestä. Lisäksi yhteistoiminnallisen oppimisen behavioristis-humanistisen oppimiskäsityksen rinnalle tarvitaan uudempaa sosiokonstruktivistista teoriaa oppimisesta. Yhteistoiminnallisen oppimisen viitekehys sekä siihen perustuvat työskentelymenetelmät ovat käyttökelpoisia välineitä kehitettäessä akateemista oppimis- ja opetuskulttuuria. Yhteistoiminnallisten työtapojen avulla voidaan edistää hyväntahtoisen ilmapiirin syntyä sekä tukea ryhmien toimintaa ja yksilöiden oppimista ryhmissä. Työtapojen avulla ryhmien välisiä raja-aitoja päästään ylittämään, mikä lisää oppimisen tehokkuutta pienryhmissä ja tukee samalla organisaatiokulttuurin muutosta. Avainsanat-Nyckelord-Keywords: yhteistoiminnallinen oppiminen, yhteisöllinen oppiminen, yliopisto- ja korkeakoulupedagogiikka, ryhmädynamiikka, organisaatiokulttuuri, organisaation kehittäminen
  • Tervala, Juha (Helsingin yliopisto, 2006)
    Tämä lisensiaatintutkimus tutkii finanssipolitiikan makrotaloudellisia vaikutuksia pienessä avoimessa taloudessa, joka on kelluvassa valuuttakurssijärjestelmässä, olettaen julkisen kulutuksen kohdistuvan kokonaan kotimaisiin hyödykkeisiin. Motivaatio tähän tutkimukseen tulee havainnosta, että uusi avoimen makrotalouden tutkimus on keskittynyt lähes yksinomaan kahden suuren maan malleihin, ja analyysit finanssipolitiikan vaikutuksista pienissä talouksissa ovat jääneet lähes kokonaan huomiotta. Tämä tutkimus pyrkii täyttämään ilmeistä vajetta kirjallisuudessa ja analysoi kuinka finanssipolitiikan makrotaloudelliset vaikutukset pienessä avoimessa taloudessa riippuvat kuluttajien preferenssien spesifioinnista. Tutkimusmenetelmänä on esittää kaksi teoreettista mallia, jotka ovat laajennuksia Obstfeldin ja Rogoffin (1995, Appendix) esittämään malliin. Ensimmäinen malli tutkii finanssipolitiikan makrotaloudellisia vaikutuksia käyttämällä mallia, jossa yksityinen ja julkinen kulutus ovat substituutteja. Mallin avulla tutkitaan kuinka finanssipolitiikan vaikutukset riippuvat yksityisen ja julkisen kulutuksen substituutiojoustosta. Malli tarjoaa intuitiivisia ennusteita siitä, kuinka finanssipolitiikan vaikutukset riippuvat ko. joustosta. Mallin keskeinen tulos on, että mitä suurempi substituutiojousto yksityisen ja julkisen kulutuksen välillä, (i) sitä suurempi syrjäytymisvaikutus julkisilla menoilla on yksityiseen kulutukseen (ii) ja sitä vähemmän julkisen menot lisäävät tuotantoa. Hyvinvointianalyysi tuo esiin, että mitä suurempi substituutiojousto yksityisen ja julkisen kulutuksen välillä sitä vähemmän julkisten menojen lisäys vähentää yksityistä hyvinvointia. Tutkimuksen toinen malli analysoi sitä kuinka finanssipolitiikan vaikutukset makrotaloudellisiin muuttujiin riippuvat substituutiojoustosta avoimen ja suljetun sektorien hyödykkeiden kulutuksen välillä. Tästä mallista käy ilmi, että tämä substituutiojousto on keskeinen muuttuja selittämän valuuttakurssin, vaihtotaseen ja tuotannon muutoksia kun julkisia menoja lisätään pysyvästi. Lisäksi malli osoittaa, että väliaikaisen julkisten menojen lisäyksen aiheuttavat vaikutukset ovat riippumattomia ko. substituutiojoustosta, ja väliaikainen julkisen menojen muutos on tehokas stabilisaatioväline epämieluisten tuotannon vaihteluiden tasoittamiseen. Väliaikaisella julkisten menojen muutoksella voidaan epämieluisat tuotannon vaihtelut stabilisoida kokonaan aiheuttamatta lainkaan sivuvaikutuksia.
  • Ylikoski, Petri (Helsingin yliopisto, 1997)
  • Penttilä, Antti (Helsingin yliopisto, 2009)
    Työssä tutkitaan asteroidien ja komeettojen polarisaatiota ja eteenkin polarisaatiohavainnoille sovitettavia malleja. Työn tarkoituksena on vertailla olemassa olevia polarisaatiomalleja ja niiden ominaisuuksia. Vertailun perusteella voidaan suositella jotain tiettyä mallia sekä sovitustekniikkaa erityyppisille polarisaatiohavaintoaineistoille ja tutkimusasetelmille. Polarisaatiolla tarkoitetaan tässä nimenomaan lineaarista polarisaatiosuhdetta. Aurinko lähettää kohteeseen, tässä työssä joko asteroidiin tai komeettaan, valoa tai yleisemmin sähkömagneettista säteilyä jossa kaikki lineaariset polarisaatiotasot ovat tasaisesti edustettuna, ns. polarisoitumatonta valoa. Kohteen pinta voi kuitenkin sirottaa eri polarisaatiotasoissa olevaa säteilyä eri voimakkuuksilla, jolloin sironnut säteily on polarisoitunutta. Sironneen säteilyn vaaka- ja pystypolarisoitujen komponenttien erotuksen ja summan suhdetta kutsutaan lineaariseksi polarisaatiosuhteeksi. Polarisaatiosuhde voi paljastaa tutkijalle jotain kohteen pinnan ominaisuuksista, kuten pinnan materiaalikoostumuksesta, pakkaustiheydestä ja karheudesta. Lineaariselle polarisaatiosuhteelle on kehitetty joitain malleja joita voidaan sovittaa vaihekulman funktiona havaitulle polarisaatiolle. Nämä mallit ovat perustaltaan kokeellisia eivätkä perustu varsinaisen fysiikan mallintamiseen polarisaatiotapahtumassa. Mallien sovitteet ovat kuitenkin hyödyllisiä kun halutaan verrata eri kohteiden polarisaatio-ominaisuuksia usein varsin harvan ja rajoittuneen havaintoaineiston pohjalta. Mallien sovituksessa käytetään epälineaarista regressioanalyysia sekä bayesilaista epälineaarista regressiota. Bayesin menetelmässä voidaan hyödyntää etukäteistietoa polarisaatiokäyrän käyttäytymisestä jotta sovituksesta saataisiin vakaa myös tapauksissa joissa havaintojen lukumäärä on pieni tai aineisto on muuten puutteellinen. Polarisaatiota tarkastellaan työssä myös valon aallonpituuden funktiona jolloin kiinnostuksen kohteena on aallonpituuden vaikutus polarisaation ominaisuuksiin. Näiden vaikutusten mallintaminen luotettavalla tavalla vaatii mallin ja sovitusmenetelmän huolellista valintaa. Tässä yhteydessä käsitellään mahdollisuutta käyttää usean vasteen regressioanalyysia sekä hierarkkista bayesilaista regressioanalyysia mallin sovituksessa. Työssä esitellään ja vertaillaan malleja ja sovitusmenetelmiä polarisaatiohavaintojen tutkimiseen sekä johdetaan joitain tuloksia aallonpituuden vaikutuksesta polarisaatioon.
  • Weckström, Jonna (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkimuksessa tarkastellaan asiakkaiden osallisuuden mandollisuuksia vammaispalvelujen järjestämisestä, kun sosiaalityöntekijät käyttävät harkintaansa. Tutkimuskysymykset ovat: miten asiakkaat kokevat päässeensä vaikuttamaan omiin asioihinsa, kun heille suunnitellaan ja järjestetään vammaispalveluja ja miten he kokevat palvelujen järjestämiseen liittyvän harkinnan. Tutkimuksen lähtökohtana ovat hyvinvointivaltiossa tapahtuneet muutokset ja kansalaisten muuttunut rooli aktiivisiksi toimijoiksi. Osallisuus ja harkinta ovat tutkimuksen teoreettisia avainkäsitteitä. Tutkimuksessa on haastateltu kymmentä vaikeavammaista henkilöä, jotka on tavoitettu Helsingin sosiaaliviraston vammaisten sosiaalityön kautta. Kohderyhmän valintakriteerinä oli se, että henkilölle on myönnetty vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen omaan kotiin henkilökohtaisen avustajan turvin. Tähän kohderyhmään kuuluvia asiakkaita oli tammikuussa 2008 Helsingissä 166. Haastattelut on tehty ennen 1.9.2009 voimaan tullutta vammaispalvelulain osittaisuudistusta. Haastatellut olivat pääosin tyytyväisiä osallistumis- ja vaikuttamismandollisuuksiinsa vammaisten sosiaalityössä. Haastatelluista löytyi kuitenkin myös niitä, jotka kokivat, että heidän näkemyksiään ei aina kuunneltu riittävästi. He olivat yrittäneet käyttää ääntään, mutta se oli syystä tai toisesta sivuutettu. Näissä tilanteissa sosiaalityöntekijät näyttäytyivät palvelun saamisen portinvartijoina, jotka määrittelivät asiakkaiden tarpeet ja palvelujen toteuttamisen. Haastatellut kokivat vammaispalvelujen hakemisen ja vammaispalvelujen myöntämiskriteerit ajoittain hankaliksi. He toivoivat sosiaalityöntekijöiden käyvän syvällisesti läpi heidän kanssaan vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja tukitoimien myöntämiskriteereitä ja eri palveluvaihtoehtojen vaikutuksia heidän yksilöllisiin tilanteisiinsa. He kokivat myös sosiaali- ja terveyspalvelujen toimijakentän hankalaksi. Edes vuosia kestänyt vammaisuus tai sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö ei aina taannut sitä, että heille olisi ollut selvää, mistä esimerkiksi erilaisia apuvälineitä hankitaan. Haastatellut arvioivat, että sosiaalityöntekijät eivät voi käyttää kovin paljon harkintaa päätöksenteossa, vaan noudattavat pitkälti sosiaaliviraston ohjeita. He pitivät hyvänä kuitenkin sitä, että sosiaalityöntekijät eivät tee yksin päätöksiä, vaan niihin ottavat kantaa myös muut työntekijät. Kaikki haastatellut olivat asiakkaina myös Kelassa, terveysasemalla ja erikoissairaanhoidossa. Muutama henkilö oli asiakkaana myös toimeentulotuessa. TE-toimiston palveluja käytettiin pääasiassa henkilökohtaisten avustajien etsimiseen. Osallisuuden kokemuksia esti Kelassa etenkin henkilökohtaisen kontaktin puuttuminen päätöksentekijään. Toimeentulotuen joustamattomuus vaikeutti haastateltujen osallisuuden kokemuksia omien asioiden hoitamisessa. Terveydenhuollossa asiantuntijoiden tekemät yksipuoliset päätökset hoitoon pääsystä tai sen lopettamisesta nousivat suurimmaksi esteeksi osallisuuden kokemiselle. Asiakkaiden osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia on kehitetty useiden lakien turvin, mutta silti asiakkaiden asema ja vaikutusmandollisuudet näyttävät aineistossa ajoittain ongelmallisilta. Mikäli asiakkaiden mielipiteitä ei kuunnella, luottamus hyvinvointivaltiota ja sosiaalipalveluja kohtaan voi vaarantua.