Master's Theses

Recent Submissions

  • Oksa, Elina (Doris, 2021)
    Johdanto: Yhdysvaltalainen Institute for Safe Medication Practices (ISMP) on julkaissut sairaaloiden lääkitysturvallisuuden itsearviointityökalun (Medication Safety Self Assessment® for Hospitals) vuosina 2000, 2004 ja 2011. Suomessa on laajasti käytetty aiemmassa tutkimuksessa (2008) ISMP:n työkalusta Suomen oloihin muokattua itsearviointityökalua. Tässä tutkimuksessa päivitettiin vuoden 2008 kriteeristö, jotta se vastaisi paremmin nykyisiin lääkitysturvallisuuskäytäntöihin Suomessa. Aineisto ja menetelmät: Tutkimuksen pohjana käytettiin 1) Celikkayalarin vuonna 2008 laatiman kriteeristön 121 kohtaa sekä 2) ISMP:n tuoreimman (2011) sairaaloille suunnatun lääkitysturvallisuuden itsearviointityökalun kriteeristön 270 kohtaa (ISMP:n luvalla). Alustavan muokkauksen jälkeen molemmat kriteeristöt arvioitiin samanaikaisesti Delfoi-konsensusmenetelmällä kahden asiantuntijapaneelikierroksen kautta. Asiantuntijapaneeleihin osallistui yhteensä 13 lääkitysturvallisuuden asiantuntijaa. Vähintään 70 % konsensuksen saavuttaneet kriteeristöjen kohdat hyväksyttiin uuteen itsearviointityökaluun. Ensimmäisellä Delfoi-kierroksella arvioitiin kohtien toivottavuutta ja soveltuvuutta sekä toisella Delfoi-kierroksella toteutettavuutta. Delfoi-kierrosten jälkeen kohtia viimeisteltiin ilmaisun selkiyttämiseksi ja toiston välttämiseksi. Tulokset: Alustavan muokkauksen jälkeen arvioitavana oleva kriteeristö sisälsi 252 kohtaa, joista 201 kohtaa saavutti vaaditun konsensuksen ensimmäisellä Delfoi-kierroksella. Lisäksi panelistit ehdottivat 7 uutta kohtaa. Toisella Delfoi-kierroksella kriteeristöstä poistettiin 13 kohtaa (alle 70 % konsensus). Tutkimusryhmän viimeistelevässä muokkauksessa poistui vielä 17 kohtaa mm. päällekkäisyyden välttämiseksi. Lopullinen itsearviointityökalu (229 kohtaa) sisälsi 11 osa-aluetta: 1. Potilastiedot (10 kohtaa), 2. Lääkeinformaatio (19), 3. Tiedonkulku lääkehoitoprosessissa (21), 4. Lääkkeiden merkitseminen ja pakkaaminen (10), 5. Lääkkeiden säilytys ja tilaaminen sekä lääkityksen standardointi (26), 6. Lääkkeiden annosteluun käytettävä välineistö (18) 7. Ympäristötekijät, työn sujuvuus ja henkilöstöresurssien käyttö (16); 8. Henkilöstön osaaminen ja koulutus (23), 9. Potilasohjaus (14), 10. Laadunhallintaprosessit ja riskinhallinta (48), 11. Organisaatiotasoinen osio (24). Johtopäätökset: Päivitetty itsearviointityökalu sisälsi huomattavasti enemmän kohtia (205 hoitoyksikkötasoista + 24 organisaatiotasoista kohtaa) kuin aikaisempi versio vuodelta 2008 (121 kohtaa). Useammat kriteerit hyväksyttiin, minkä voidaan katsoa johtuvan Suomessa noin kymmenen vuoden aikana yleistyneistä ja kehittyneistä lääkitysturvallisuuskäytännöistä. Uudessa itsearviointityökalussa huomioitiin ISMP:n alkuperäisestä kriteeristöstä lähtökohtaisesti myös organisaatiotasoisia kriteerejä, joita Celikkayalarin versioon ei sisällytetty. Uusi kattavampi itsearviointityökalu soveltuu sairaaloiden lääkitysturvallisuuden arvioimiseen sekä hoitoyksikön että organisaation näkökulmasta.
  • Eriksson, Veronica (Helsingin yliopisto, 2020)
    Migrän rankades som den näst största orsaken till funktionshinder år 2016 i Global Burden of Disease (GBD) -studien. Människor med migrän har större funktionshinder och en lägre hälsorelaterad livskvalitet än befolkningen i allmänhet. Många migränpatienter upplever funktions- och känslomässig nedsättning på grund av sin sjukdom. Migrän kan begränsa deras dagliga aktiviteter och påverka deras privata, yrkesmässiga och sociala liv. Migrän påverkar patienten också mellan attackerna och kan påverka deras utbildning, karriär, familj samt nära och kära. Komorbida sjukdomar och misslyckade behandlingslinjer ökar migränbördan. Utöver dessa så medför migrän även en ekonomisk börda. Stigma beskrivs som den dolda sjukdomsbördan. Kroniska migränpatienter har visat sig ha högre stigma än episodiska migränpatienter. Även om migrän är en av de vanligaste funktionshindrande huvudvärkstörningarna, är den fortfarande både underigenkänd, underdiagnostiserad och underbehandlad. Syftet med denna studie var att fastställa omfattningen av migränbördan och migränstigman hos vuxna finländska migränpatienter. Studien siktade på att producera omfattande och aktuell information om migrän och dess svårighetsgrad i Finland, med betoning på den börda det medför för migränpatienterna och samhället. Migrän är vanligast bland befolkningen i arbetsför ålder, vilket ökar den samhälleliga bördan av sjukdomen. Denna studie genomfördes som en tvärsnittsundersökning med hjälp av en elektronisk enkät bland vuxna finländska migränpatienter. Deltagarna kontaktades via Migränföreningen i Finland. Frågeformuläret bestod av den redan existerande och validerade MIDAS-enkäten och av frågor som utvecklats av författaren. De slutliga datan bestod av 608 svar. Av alla respondenter med 8 eller fler huvudvärksdagar i månaden kategoriserades över 90% i gruppen för svår funktionsnedsättning (MIDAS grad IV) och hade därmed liknande funktionshinder som de med 15 eller fler huvudvärksdagar i månaden (dvs.respondenter med trolig kronisk migrän). Andelen respondenter med svår funktionsnedsättning (MIDAS grad IV) var större i denna studie (65,0%) än i en studie som genomfördes i Finland år 2000 (47%), vilket tyder på att funktionshinder på grund av migrän i Finland kan ha blivit svårare under de senaste två decennier. Den genomsnittliga nivån av huvudvärkssmärta i den aktuella studien var 6,2 (på en skala från 0-10) och smärta var den aspekt som de flesta respondenter betraktade som den värsta aspekten av migrän. Detta understryker vikten av korrekt smärtlindring vid migränvård. Många av respondenterna löpte också risk för överanvändning av läkemedel vilket betonar vikten av att övervaka läkemedelsanvändningen och informera patienterna om möjliga risker. Stress rapporterades som den vanligaste migränutlösaren, och att minska på stress på arbetsplatsen rapporterades också som det viktigaste sättet för hur migrän bättre kunde hanteras på arbetsplatsen. Nästan hälften (44,4%) av alla respondenter kände sig stigmatiserade på grund av migrän. Anledningarna till denna stigma och de föreslagna lösningar på hur man kan minska/hantera stigman var ganska lika. Okunnigheten hos andra var den mest rapporterade orsaken till deras migränstigma, och ökad kännedom och korrekt information om migrän var det mest rapporterade sättet att minska stigmatiseringen. Många av de tillfrågade hade, på grund av sin migrän, utsatts för nedvärdering på jobbet, från familj och vänner och från hälsovårdpersonal. Utsättning för nedvärdering från hälsovårdpersonal rapporterades ha hänt ofta av 11,5% och ibland av 34,7% av alla respondenter. Av alla respondenter oroade sig 55,6% ofta och 29,8% oroade sig ibland för början av nästa migränattack. Majoriteten av respondenterna hade svår migränrelaterad funktionsnedsättning baserat på deras MIDAS-grad. Många andra aspekter av bördan rapporterades också, inklusive stigma, vilket rapporterades av nästan hälften av respondenterna. Ytterligare och framtida studier måste genomföras för att få en ännu bättre förståelse för migränens börda och stigma hos vuxna finländska migränpatienter. Detta inkluderar ytterligare och mer invecklade kvantitativa och kvalitativa analyser av datan från denna studie, liksom studier med nya perspektiv baserade på resultaten av denna studie.
  • Mikkola, Tarja; Järvenpää, Meri; Aronpuro, Kirsi; Laaksonen, Raisa (Dosis 1/2021, 2021)
    Johdanto: Älylääkekaapit ovat yksi lääkehuollon automaatiouudistuksista, joilla pyritään teknologiaa hyödyntäen tehostamaan ja tarkentamaan lääkehuoltoa ja -hoitoa ja näin parantamaan potilasturvallisuutta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvailla älylääkekaappien käyttöönoton vaikutuksia teho- ja tehovalvontahoidon sekä sydäntutkimusyksikön lääkehoitoprosesseihin Seinäjoen keskussairaalassa sekä kuvailla hoitajien näkemyksiä ja käsityksiä lääkehoitoprosesseista ennen ja jälkeen älylääkekaappien käyttöönoton. Kartoittamalla hoitajien kokemuksia lääkehoitoprosessien sujuvuudesta ja älylääkekaappien käytöstä voitiin kehittää ja yhtenäistää lääkehoitoprosessia ja älylääkekaappien käyttöä sekä ratkaista älylääkekaappien käytössä ilmeneviä ongelmia. Aineisto ja menetelmät: Tutkimusmenetelmänä oli laadullinen toimintatutkimus. Tutkimus tapahtui nelivaiheisena pitkäaikaistutkimuksena ennen ja jälkeen älylääkekaappien käyttöönoton ja koostui ryhmähaastatteluista, kyselystä ja projektityöryhmän palavereista. Tutkimus tehtiin teho- ja tehovalvontahoidon ja sydäntutkimuksen yksikössä Seinäjoen keskussairaalassa ja tutkimukseen osallistui yksiköissä työskenteleviä lääkehoitoa toteuttavia sairaanhoitajia. Osallistuminen oli vapaaehtoista ja luottamuksellista. Tulokset: Lääkehoitoprosessit muuttuivat jonkin verran älylääkekaappien käyttöönoton myötä. Lääkkeenjakaminen ja/tai käyttökuntoonsaattaminen tehdään juuri ennen lääkkeenantoa ja potilaan lääkitystiedot katsotaan sähköiseltä lääkelistalta. Sairaanhoitajat eivät tee säännöllisiä lääketilauksia, vaan osastofarmaseutti tilaa lääkkeet kolmesti viikossa älylääkekaapin ehdotukseen perustuen. Älylääkekaapin lääkkeet ovat sairaala-apteekin omaisuutta ja sairaala-apteekki huolehtii lääkkeiden tilaamisesta, kaapin täyttämisestä ja varastonvalvonnasta. Älylääkekaappien käyttöön oltiin pääosin tyytyväisiä ja niiden käytön koettiin helpottaneen hoitajien työtä. Käyttöä pidettiin helppona omaksua ja uudet työntekijät oppivat sen nopeasti. Älylääkekaappeihin liittyvät ongelmat koskivat lähinnä käyttöjärjestelmän häiriöitä tai muita teknisiä ongelmia. Älylääkekaappien kokoonpano vaikutti niiden toiminnallisuuteen ja valittua kokoonpanoa ei jälkikäteen voitu muuttaa. Älylääkekaappien käyttöönotto vaatii huolellista suunnittelua ja henkilökunnan riittävää koulutusta. Toimintatutkimuksen aikana tehtiin sairaanhoitajilta saadun palautteen perusteella muutoksia älylääkekaappien käyttöön. Lääkkeiden poimimista pyrittiin helpottamaan jakamalla keräilypaikkoja osiin ja ryhmittelemällä lääkkeitä uudelleen mm. ATC-koodien mukaan. Älylääkekaapin käytön ohjeistusta ja tiedotusta parannettiin. Älylääkekaappien käyttöönotto ja toimintatutkimus lisäsivät yksiköiden ja sairaala-apteekin välistä yhteistyötä ja antoivat hyvän alun moniammatilliselle yhteistyölle ja osastofarmasian kehittämiselle. Johtopäätökset: Tutkimuksella saatiin tietoa älylääkekaappien vaikutuksista lääkehoitoprosesseihin ja pystyttiin kehittämään ja yhtenäistämään prosesseja. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä hoitohenkilöstön kanssa ja näin saatiin monipuolisesti kehitettyä uutta toimintamallia ja prosesseja. Toimintatutkimus edesauttoi myös moniammatillisen yhteistyön edistämistä.
  • Kankaanpää, Maaria; Celikkayalar, Ercan; Kankaanpää, Jari (Dosis, farmaseuttinen aikakauskirja (4/2020), 2020)
    TIIVISTELMÄ Johdanto: Lääkitysturvallisuusongelmat ovat terveydenhuollon organisaatioissa kompleksisia ja vaativat laaja-alaista tarkastelua. Niiden ratkaisemiseksi tarvitaan hyvin koordinoitua toimintaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa lääkitysturvallisuuskoordinaattorin tehtäviä ja tuoda esiin, miten lääkitysturvallisuuskoordinaattori voi uutena toimijana vastata Pirkanmaan sairaanhoitopiirin (PSHP) lääkitysturvallisuushaasteisiin. Aineisto ja menetelmät: Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Yksilöhaastatteluihin (n=13) rekrytoitiin lääkehoidon ja -huollon asiantuntijoita eri ammattiryhmistä. Haastatteluaineistosta poimittiin teemoittain keskeiset asiasisällöt (n=134) eli lääkitysturvallisuuskoordinaattorille ehdotetut tehtävät. Haastatteluaineistolle tehtiin teoriasidonnainen sisällönanalyysi. Tulokset: Lääkitysturvallisuuskoordinaattorille esitetyt tehtävät tiivistettiin 27 päätehtävään ja edelleen seitsemään päätehtäväalueeseen. Toiminnan aloitusvaiheessa lääkitysturvallisuuskoordinaattorin päätehtäväalueita ovat (I) lääkehoitoprosessien hahmottaminen ja (II) verkostoituminen. Toiminnan vakiinnuttua päätehtäväalueet ovat (III) lääkitysturvallisuusriskien tunnistaminen ja hallinta, (IV) lääkitysturvallisuuskulttuurin kehittäminen, (V) toiminnan standardointi, (VI) kouluttaminen ja lääkeinformaation tuottaminen sekä (VII) lääkitysturvallisuusnäkökulman tuominen kehittämishankkeisiin. Johtopäätökset: Lääkitysturvallisuuskoordinaattorille ehdotettu toimenkuva on hyvin laaja-alainen. Toimenkuvaa tulee lähteä rakentamaan vähitellen liittäen toiminta organisaation johtamiseen. Ehdotettu toiminta nivoutuu hyvin PSHP:n strategisiin tavoitteisiin. Organisaatiotasoisten tiedonkeruu- ja analyysijärjestelmien sekä laadunhallintajärjestelmän kehittäminen tukisi lääkitysturvallisuuskoordinaattorin työtä. Dialoginen lähestymistapa on toivottavaa. Yhteistyön toimivuus läpi koko organisaation on olennainen toimintaedellytys onnistuneelle koordinaatiotyölle.
  • Ekström, Ritva (2020)
    Johdanto: Lääkehoidon arviointiin perustuvat toimintamallit, joissa farmasistit ovat mukana, ovat yleistyneet viime vuosina. Näitä toimintamalleja ovat lääkityksen tarkistus, lääkehoidon arviointi ja lääkehoidon kokonaisarviointi. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksiin liittyviä lääkitysongelmia Lohja-projektin lääkehoidon arviointipotilailla (LHA) on, kuinka paljon niitä ilmenee ja mihin lääkkeisiin ongelmat liittyvät. Aineisto ja menetelmät: Tässä tutkimuksessa analysoitiin Lohja-projektissa (2015–2017) tehtyjä farmasistien lääkehoidon arviointien kirjallisia raportteja. Raporteista poimittiin farmasistien lääkärille tekemät huomiot, jotka liittyivät sydän- ja verisuonisairauksien lääkkeisiin. Tarkastelun kohteena olivat ATC-koodiluokat B01 (antitromboottiset lääkeaineet), C (sydän- ja verisuonisairauksien lääkkeet) sekä A12B (kalium). Sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien lääkitykseen liittyvistä ongelmista tehtiin tarkempi analyysi käyttäen The Pharmaceutical Care Network European (PCNE) lääkehoito-ongelmien (drug-related problem, DRP) luokittelujärjestelmän versiota V8.02. Tulokset: Tutkimuksen 53 potilaan keski-ikä oli 83 vuotta. Potilaiden säännöllisesti käyttämistä reseptilääkkeistä 35 % kuului tutkittuihin ATC-koodiluokkiin. Lääkehoidon arvioinneissa havaittiin yhteensä 206 lääkitysongelmaa, joista 44 koski sydän- ja verisuonisairauksien lääkkeitä. Yleisin ongelma oli (mahdollinen) lääkehaittatapahtuma (93 %). Yleisin lääkitysongelman syy oli liian suuri annostus (59 %). Lääkitysongelmista 25 % koski reniini-angiotensiinijärjestelmään vaikuttavia lääkeaineita, joista yleisin oli ramipriili. Lääkitysongelmien ratkaisuehdotuksista (n=46) yleisin oli annoksen vaihto (n=29, 63 %). Lääkäri vastasi yhteensä 42 ratkaisuehdotukseen ja hyväksyi ehdotetuista interventioista 23 (55 %), joista toteutui 15 (annoksen vaihto n=12 ja lääkkeen lopetus n=3). Pohdinta: Havaituista lääkitysongelmista lähes kaikki liittyivät lääkehaittatapahtumiin. Huomattavassa osassa lääkitysongelmista syynä oli liian suuri annostus. Sydän- ja verisuonisairauksien lääkkeisiin liittyviä riskejä tulee huomioida paremmin apteekissa. Tutkimuksessa lääkäri hyväksyi vain noin puolet farmasistin ehdottamista interventioista. Tämän yhtenä syynä voi olla se, että LHA:a varten farmasisti ei saa aina riittävästi taustatietoa potilaista. Tässä tutkimuksessa käytettiin lähihoitajien LHA:a varten täyttämiä iäkkään lääkehoidon riskienarviointimittareita, tiedossa olivat myös lääkityslistat ja munuaisarvot. Diagnooseja ja verenpaineen seuranta-arvoja ei ollut kuitenkaan saatavilla. Johtopäätökset: Sydän- ja verisuonisairauksiin liittyvät ongelmat ovat yleisiä ja liittyvät pääasiassa haittariskiin. PCNE-luokituksen mukaan lääkärille tehdyistä muutosehdotuksista toteutui hieman alle puolet. LHA:ssa tulee varmistaa, että farmasistilla on riittävästi taustatietoa potilaasta. Apteekkien ja lääkäreiden välistä yhteistyötä tulee jatkossa kehittää sujuvammaksi.
  • Miettinen, Susanna; Kvarnström, Kirsi; Linden-Lahti, Carita; Holmström, Anna-Riia; Tuomi, Janne; Vuori, Kati; Puustinen, Juha (Dosis, farmaseuttinen aikakauskirja, 2019)
    3/2019
    Johdanto: Tutkimuksessa kehitettiin toimintamalli Järvenpään kotihoidon asiakkaiden lääkitysten moni­ammatilliseen arviointiin. Aineisto ja menetelmät: Toimintamallin kehittämisen kannalta moniammatillisen tiimin palavereiden si­sältö oli aineistoa, joka ohjasi toimintamallin seuraavan version kehittämistä. Tutkimus tehtiin toimintatut­kimuksen menetelmin. Lääkehoidon arviointimallin kehittäminen tapahtui moniammatillisessa tiimissä, jo­hon kuuluivat kotihoidon lääkäri, kaksi sairaanhoitajaa ja proviisori. Tiimi kokoontui arvioimaan prosessin sujuvuutta ja toimintamallin kehityskohtia seitsemän kertaa seitsemän kuukauden aikana. Toimintamallia muutettiin aina arvioinnin perusteella ja seuraavat arvioinnit tehtiin uuden suunnitelman mukaan. Kehi­tystä jatkettiin sykleissä, kunnes oli saavutettu toimiva lääkehoidon arvioinninmalli. Arviointeja tehtiin yh­teensä 58 kappaletta. Tulokset: Kehitimme toimivan lääkehoidon prosessimallin kotihoidon kahteen tiimiin. Kuntoutustiimin asi­akkaat ovat kotihoidossa vain muutaman viikon, muissa tiimeissä jopa vuosia. Kuntoutustiimi eroaa tämän vuoksi toiminnaltaan niin paljon kotihoidon muista tiimeistä, että sille tehtiin oma malli. Kuntoutustiimissä proviisorin tekemät asiakkaan haastattelut olivat hyödyllisiä. Asiakas sai tietoa ja neuvoja lääkitykseensä, ja samalla asiakkaan käyttämä lääkitys selkiytyi ja mahdolliset ongelmat paljastuivat. Toisessa tiimissä todet­tiin, että jos lääkitys on täysin hoitajien vastuulla, ei proviisorin kannata haastatella asiakasta. Lääkityksen arviointi onnistuu tällöin sairaanhoitajan kirjausten perusteella, kun hoitajaa on ohjeistettu huomioimaan arvioinnin kannalta oleelliset asiat. Lääkehoidon seuranta parani molemmissa tiimeissä mallin kehityksen aikana. Tämä johtui siitä, että lääkärit alkoivat kirjoittaa hoitajille seurantaan tarkat ohjeet ja hoitajat rupe­sivat kirjaamaan seurannan kuvailevasti. Johtopäätökset: Tutkimuksessa kehitetty moniammatillinen lääkehoidon arvioinnin toimintamalli selkeyt­ti eri toimijoiden vastuualueita ja paransi lääkehoidon seurantaa. Lääkehoidon arvioinnin mallia joudutaan usein muokkaamaan saman organisaation sisälläkin eri yksiköiden ja tiimien toimintaan sopivaksi. Farmasisti tuo oman ammatillisen näkökulmansa asiakkaan hoitoon, mikä täydentää hoitokokonaisuutta.
  • Tossavainen-Nikki, Linda (2020)
    Subject of this study was referrals in marketing authorisation procedures of medicines, in particular related with bioequivalence studies. The focus was in bioequivalence studies of the generic medicines. Referrals are processes in which controversial questions related with marketing authorisations are solved. Bioequivalence studies are required from the generic medicinal products against the original product. Purpose of the study was to find out if the latest renewed bioequivalence guidance from the year 2010 has had an influence in the number of referrals or the reasons for referral. Research material for the case study has been collected mainly from the European Medicines Agency’s public files where information of the referrals can be found via public assessment reports and other public documents and statistics. A list of all the referrals in which the main reason for referral was related with the bioequivalence studies, altogether thirty eight (38) cases, was created and the product list was further investigated against the updated bioequivalence guidance and categorised according to the year of the referral as well as the detailed description of the reason for referral. As a conclusion of the study, one major group of referrals related with bioequivalence study, was noted: the fed and fasting conditions during bioequivalence studies. The bioequivalence guidance from the year 2010 included improved guidance regarding the fed and fasting conditions. Some medicinal products have a different bioavailability depending weather they have been taken with or without meal. Usually fasting conditions is the most sensitive condition to study bioequivalence. Recommendations of the SPC (Summary of Product Characteristics) of the original medicine are followed when choosing fed or fasting conditions for the study. There was found a connection with the rise of the referral cases was and the fast increase of the generic marketing authorisation applications from year 2005 to year 2010. One reason for the number of generics was the generic substitution. However, it was noted that number of referrals did not increased the same amount and share of the bioequivalence referrals was smaller after introducing the new bioequivalence guideline. In this study, also referrals regarding Good Clinical Practise (GCP) were briefly reviewed since some bioequivalence related referrals dealt with deficiencies in the Contract Research Organisations (CRO’s). Authorities are responsible for inspecting these facilities in order to guarantee the reliability of the clinical studies as well as safety and efficacy of the studies. However, there were only seven referrals regarding CRO’s and therefore it was not possible to make deep conclusions based on these cases due to the narrow material. However, in most of these referral cases the outcome was that there were not such neglects which would have been criteria for suspension of the marketing authorisations.
  • Katko, Joonas (2012)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää uutisointia toukokuussa 1915 tapahtuneesta britannialaisen matkustaja-alus S.S. Lusitanian torpedoimisesta. Kartoitan myös tapahtumasta esitettyjen sotarikossyytösten faktapohjaa ja tutkin, miksi käsitys sotarikoksesta muodostui, sekä käyn läpi pääpiirtettäin itse kyseisen aluksen uppoaminen ja siihen liittyneet olosuhteet. Lusitania upposi nopeasti saatuaan osuman saksalaisen sukellusveneen laukaisemasta torpedosta ja aluksen mukana pohjaan vajosi britannialaisten matkustajien lisäksi myös useita Yhdysvaltain kansalaisia. Iso-Britannia oli tänä aikana sodassa Saksan keisarikunnan kanssa, mutta Yhdysvallat liittyi sotaan vasta vuonna 1917. Pääasiallisena tutkimusmetodina on käytetty lehdistöanalyysia. Tutkielmaa varten on tarkasteltu The Times ja New York Times – lehtien kirjoittelua vuodesta 1915 alkaen. Tutkielmaan kuuluu myös lyhyt selvitys ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheista ja katsaus siitä, miten merisodankäyntiin tuona aikana suhtauduttiin. Lisäksi todetaan, että tänä aikana ei ollut voimassa merisodankäyntiä koskevia kansainvälisiä sopimuksia, vain yksipuolinen julistus, jota ei ollut ratifioitu kaikissa sotaa käyvissä maissa. Tätä julistusta siteerataan tutkielmassa. Tutkielmassa on myös siteerattu saksalaisen amiraalin, Saksan keisarin lähipiiriin kuuluneen meriupseerin, päiväkirjaa ja todettu, että toisin kuin lehdistö halusi asiasta esittää, Saksan sodanjohdon suhtautuminen Lusitanian tuhoon ei ollut yksimielinen eikä selkeä. Tutkielmassa on siteerattu yhdysvaltalaista lakitieteellistä julkaisua ja sen kattavaa raporttia Lusitanian uppoamisesta. Tässä artikkelissa vapautettiin laivan miehistö ja päällystö vastuusta aluksen tuhoon ja monien sen matkustajien menehtymiseen. Tutkielman tulokset osoittavat, että Lusitanian tuho valjastettiin heti propagandakäyttöön. Tapahtunut ei ollut sotarikos, koska sen tapahtuma-aikana ei ollut voimassa kansainvälistä lakia tai sopimusta, joka olisi määritellyt asian näin. Tästä huolimatta britannialainen lehdistö puhui saksalaisesta hirmutyöstä, merirosvouksesta, rikoksesta ja käytti muutenkin erittäin tuomitsevaa, joskin faktuaalisesti virheellistä kieltä. Yhdysvaltalainen lehdistö oli aluksi vähemmän tuomitsevaa, mutta sielläkin haluttiin vetää tapahtuneen tekijät vastuuseen teoistaan, vaikka ne eivät varsinaisesti rikoksia olleetkaan. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että tapauksesta puhutaan käsitellyissä lehdissä sekä vielä nykyäänkin sotarikoksena, koska tällainen tulkinta oli lehtien kustantajille ja varsinkin Britannian valtiolle edullinen. Lehdistö levitti tällaista käsitystä, ja se jäi ihmisten mieliin. Kun tapahtumasta on kulunut tarpeeksi kauan aikaa, käsitys muokkautui totuudeksi. Sodan hävinneen Saksan virallisella kannalla asiaan oli mielikuvan muodostumisen kannalta vähän, jos lainkaan, merkitystä.
  • Miettinen, Simo (2018)
    Ihmisen immuunijärjestelmä voidaan jakaa kahteen osaan, synnynnäiseen ja oppivaan immuniteettiin. Synnynnäinen immuunivaste toimii nopeasti, mutta on epäspesifinen. Oppiva eli adaptiivinen immuunivaste alkaa hitaasti, mutta on erittäin spesifinen. Näiden järjestelmien välillä toimii ryhmä T-soluja, joilla on ominaisuuksia molemmista vasteista. Alun perin vuonna 1993 Porcelli havaitsi T-solujen alapopulaation ihmisen verenkierrosta. Tämä populaatio nimettiin myöhemmin MAIT-soluiksi (Mucosal associated T cells), niiden esiintymispaikan mukaan. MAIT-soluja esiintyy runsaasti ihmisen limakalvoilla, mm. suolistossa ja keuhkoissa. MAIT-solut omaavat ominaisuuksia molemmista immuunijärjestelmistä. MAIT-solut aktivoituvat vain hyvin kapeakirjoisesta valikoimasta ligandeja, jotka esitellään niille erittäin konservoituneesta MR1-molekyylistä. MR1 on MHC I-luokan kaltainen molekyyli, joka ilmentyy laajalti eri soluissa. Tärkein ligandi, jota esitellään MR1-molekyylissä, on riboflaviinin esiaste (Vitamiini B:n). Kaikki kasvit ja suuri osa bakteereista ja hiivoista tuottavat riboflaviinia, mutta nisäkkäät eivät. Joten tämä esiaste (5-OP-RU) on selkeä merkki kehon ulkopuolisesta tekijästä. Vuonna 2016 suomalaisesta perheestä löydettiin aiemmin julkaisematon mutataatio IKFZ2-geenissä. Kyseinen geeni koodaa HELIOStranskriptiotekijää, jonka tiedetään olevan osallisena T-solujen kypsymisessä kateenkorvassa ja myöhemmin sitä havaitaan regulatorisista T-soluista (Treg). Tällä hetkellä tiedetään, että kyseiseltä perheeltä puuttuvat miltei kaikki MAIT-solut sekä verestä, että suolen limakalvoilta. Tutkimukset mutaation vaikutuksista ovat kesken. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, lisääntyykö HELIOS-transkriptiotekijän tuotanto MAIT-soluissa, kun niitä stimuloidaan Escerichia coli –bakteerilla ja Candida albicans –hiivalla. Stimulaation jälkeen MAIT-solut värjättiin vasta-aineilla ja analysoitiin virtaussytometrialla. Tutkielma on osa laajempaa projektia, jonka kohteena on IKFZ2 mutaatio ja sen vaikutukset MAIT-soluihin. Ensimmäinen koe oli eristää kypsymättömät MAIT-solut ihmisen kateenkorvasta, joka oli poistettu avosydänleikkauksessa olleilta lapsilta. Testasin tätä lähestymistapaa useita kertoja, mutta epäkypsät MAIT-solut olivat ilmeisesti liian naiiveja ja poistivat pinnaltaan reseptoreja mikrobistimulaation jälkeen tai menivät jopa apoptoosiin, jonka takia emme nähneet niitä enää virtaussytometrianalyysissä. Kateenkorvan kudoksen käsittelyyn liittyi myös muita teknisiä vaikeuksia. Toinen lähestymistapa oli eristää perifeerisen veren valkosolut aikuisten vapaaehtoisten veriänäytteistä. Tämä lähestymistapa näytti toimivan ja loput kokeet suoritettiin tällä tavalla. Näissä stimuloinneissa käytettiin neljää eri vapaaehtoista ja tulokset osoittivat, että C.albicans -stimuloidut MAIT-solut aktivoituivat. Ne tuottivat huomattavasti enemmän interferoni-gammaa, kuin ei-stimuloidut solut ja poistivat pinnaltaa niiden iTCR-molekyylinsä, joka havaittiin vähentyneenä määränä tarttunutta MR1-tetrameeria. Nämä aktivoidut solut ilmensivät enemmän HELIOS-transkriptiotekijää, kuin stimuloimattomat solut tai bakteereilla stimuloidut solut. Tulokseni osoittavat ensimmäistä kertaa, että HELIOS-transkriptiotekijän osallistuu MAIT-solujen aktivaatioon.
  • Kolehmainen, Liisa (2019)
    All societies globally are faced with alarming sustainability issues, such as biodiversity loss and climate change (Rockström et al., 2009). Science and policy, along with other societal sectors, play crucial roles in trying to find answers to these problems. This, alongside other influencing factors, has resulted in a stronger emphasis on evidenceinformed policy in the context of environmental policy, and on knowledge brokering as a tool to reach more evidenceinformed decisions. Knowledge brokering is a process between the producers, brokers, and users of knowledge, in which research findings are translated to meaningful policy options, needs of decision-makers are interpreted to research problems and questions, and connections between researchers and other actors of the society are created. In this study, I study research utilization and knowledge brokering in the context of environmental policy in Finland. The results are aimed to be utilized in improving the impact of the Forum for Environmental Information in Finland. The study has three research questions: What decision-makers perceive as efficient knowledge brokering? How decision-makers perceive research utilization in environmental policy? What are the most important promoting and hindering factors in decision-makers viewpoint to knowledge brokering process? The data for this thesis was collected via 18 semi-structured key-informant interviews in January-April 2018. The data was analyzed using content analysis. According to the analysis, the decision-makers mostly see knowledge brokering under the bridging category by Turnhout et al. (2013). Decision-makers mostly see knowledge brokering as a responsibility of the science domain and see a clear and strong division between science and policy. The interviewees mostly see research utilization in the problem-solving or interactive model by Weiss (1979), which means that research is utilized to solve an existing problem, and among other sources of knowledge. Of the promoting factors, the most relevant factors were related to the communication, such as formulation of the knowledge-product and genuine interaction. Many relevant hindering factors were on the individual level, such as capacities and attitudes of the participants. For the single factors, diversity of branches of science, types of knowledge and of experts is seen as the most relevant promoting factor. Following is the formulation of the message. Of the hindering factors, most relevant according to the analysis are attitudes and trust, resources and timing. Recommendations for boundary organizations on the basis of this research: 1. Special attention should be paid to timeliness, formulation, and diversity when planning knowledge brokering actions for environmental policy. 2. New ways to highlight the shared responsibility of both the decision-makers and the researchers in an efficient and adequate knowledge brokering process should be created and tested. 3. Boundary organizations should find ways to create long-lasting networks to the interface between science and policy to build capacities and alter attitudes on both sides of the interface.
  • Lempiäinen, Anna (2014)
    Several factors, such as the climate fluctuations during the Pleistocene ice age, have contributed to the geographical distribution of genetic variation in contemporary populations. Phylogeography studies the variation by connecting the genetic lineages of individuals with their geographical locations. One of the most popular markers used in these studies is mitochondrial DNA (mtDNA) due to its practical qualities. Mitochondrial DNA has revealed a whole new diversity of bat species and populations compared to conventional study methods using morphology alone. The study species, the Northern Bat (Eptesicus nilssonii), is a common, widely distributed and the most northern one of the Palearctic bat species, but its entire range has not yet been studied genetically. My aim is to study the mtDNA diversity of the Northern Bat mainly in the area of Fennoscandia and Latvia and compare this data with earlier published sequences from individuals located elsewhere in the northern Palearctic to elucidate its population structure and history. The mtDNA diversity of the Northern Bat was examined from 146 individuals, of which mtDNA was sequenced of two different mtDNA markers, cytochrome b and control region. The DNA was obtained from tissue material of live bats and museum specimens. Additional data comprised 6 Northern Bat and 13 Serotine sequences. Sequences of a sister species, the Serotine (E. serotinus), were used as an outgroup. Three geographically embedded data sets from the northern Palearctic, northern Europe and Finland, were formed for examining population structure in different geographical scales. The Northern Bat population was observed to be divided into two mitochondrial lineages; one located mostly in West (European lineage) and the other in East (Siberian lineage). These lineages seem to have diverged 0.85–1.1 million years ago based on a corrected cytochrome b distance of 1.7–2.2 %. On the control region, the European lineage showed considerable genetic diversity (π = 0.019, h = 0.966), and the Siberian lineage high haplotype diversity (h = 0.978) but relatively low nucleotide diversity (π = 0.009). The European lineage was further divided into four genetically different groups, clusters, but the Siberian lineage formed only a single cluster. The variation was geographically structured on the north European scale (ΦST = 0.07), but not on the Finnish scale (ΦST = -0.002). One of the Finnish colonies was found to comprise both lineages, while other sampled colonies consisted of only individuals of the European lineage. The European and Siberian lineages have presumably diverged in isolation through the Middle Pleistocene times, and, despite the genetic distinction between the lineages, they most likely represent interbreeding conspecific populations. Thus, the species’ nomenclature needs no changes. At the north European scale, the high nucleotide diversity observed in the European lineage resulted from the four clusters, which most likely formed in the major refugia in Europe, whereas the low nucleotide diversity in the Siberian lineage resulted from the single cluster, which presumably originated in a single refugium in Central Asia. On the Finnish population scale, both lineages were observed, but the population in general was not geographically structured. The colony comprising both lineages was most likely an indication of the lineages interbreeding. Fennoscandia was evidently recolonized by the European lineage via two routes (Denmark/Sweden and the Baltic countries), and the Siberian lineage via one (Karelia) from Russia. The lineages have come into contact for a second time in Finland and presumably in the European Russia after the end of the last glaciation. Thus, the Pleistocene ice age was a substantial contributor to the observed contemporary population structure of the Northern Bat.
  • Heikkilä, Juha (2018)
    Background and purpose: COPD is one of the leading causes of morbidity and mortality worldwide. Although medication counseling interventions by pharmacists have been found to support the management of COPD, little is known about pharmacists' knowledge concerning COPD and regular practices and perceptions concerning medication counseling of COPD patients. The purpose of this study was to research these topics among Finnish community pharmacists. Materials and methods: In January 2017, an electronic survey was e-mailed to Finnish community pharmacies (n=741) via the Association of the Finnish Pharmacies. One pharmacist from each pharmacy, preferably a specialist in asthma, was invited to answer the survey. Results: Completed responses were received from 263 pharmacists (response rate =35%), of whom 196 pharmacists were specialists in asthma. Response rate among asthma pharmacists was 42%. Pharmacists were positive about their role in medication counseling and in support of the self-management of COPD patients. COPD-related knowledge was self-assessed as being good and was on a good level in respect of basic facts. However, almost half (46%) of the pharmacists did not know that COPD is considered a national public health issue, and ~50% of the pharmacists were not familiar with the current care guideline on COPD. Medication counseling was found to be more medicinal product-driven and less advisory concerning lifestyle changes such as smoking cessation and physical exercise. Conclusion: Although the pharmacists' knowledge of COPD was good on general topics, there were some gaps in their knowledge on the current care guideline and status of the disease. Pharmacists should more systematically individually target medication counseling according to patients' needs. In addition, lifestyle treatments, including smoking cessation and physical exercise, should be part of the medication counseling.
  • Koskinen, Susanna (2018)
    Terveellisyys, luonnollisuus ja erikoisruokavaliot ovat yhä edelleen nousevia trendejä huolimatta siitä, että kuluttajat ovat taantuman aikana tarkkoja rahankäyttäjiä. Vitamiinien ja muiden ravintolisien käyttö on suomalaisten keskuudessa varsin yleistä: Finravinto 2012 –tutkimuksen mukaan miehistä 43 % ja naisista 64 % käytti ravintolisiä. Ravintolisien myyntipaikat ovat Suomessa moninaisia: valmisteita ostetaan apteekkien lisäksi esimerkiksi päivittäistavarakaupoista ja verkostomarkkinoinnin kautta. Sen sijaan lääkelain alaisia, myyntiluvallisia kasvirohdosvalmisteita myydään vain apteekeissa samoin kuin rekisteröityjä perinteisiä kasvirohdosvalmisteita, mikäli rekisteröinnin yhteydessä on pidetty tarpeellisena rajoittaa myyntikanavaa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää 750 suomalaisessa apteekissa käytössä olevan Herbalbase-tietokannan käyttökelpoisuutta apteekkityössä. Tietokannasta seulottiin ne ravintolisät ja itsehoidon kasvirohdosvalmisteet (mukaan lukien perinteiset kasvirohdosvalmisteet), joita apteekeista löytyi varastosta. Valmisteita tarkasteltiin siitä näkökulmasta, löytyykö niiltä Herbalbasen mukaan näyttöön perustuvaa tehoa ja toisaalta selvitettiin kyseisten aineiden voimassa olevat terveysväitteet sekä kasvirohdosvalmisteiden ja perinteisten kasvirohdosvalmisteiden osalta tiedot siitä, löytyykö Herbalbase-tietokannasta Euroopan Unionin (EU) kasvimonografioiden ja yhteisöluettelon tietoja vastaavat tiedot. Lisäksi toteutettiin lyhyt kysely niissä apteekeissa, joiden ravintolisä- ja kasvirohdosvalmistevalikoimaan käytiin tutustumassa. Tutkimusapteekkien (n=3) valikoimista löytyi Herbalbasen aineita enimmillään 145 kappaletta. Laajin valikoima oli apteekissa, josta oli pisin matka lähimpään luontaistuotekauppaan ja suppein valikoima apteekissa, jonka kanssa samalla kauppakäytävällä sijaitsi luontaistuotemyymälä. 27:lla apteekkien valikoimista löytyneellä aineella oli Herbalbasen mukaan näyttöön perustuvaa tehoa vähintään yhdessä käyttöaiheessa. 15:lle tarkastelun kohteena olleelle aineelle löytyi Euroopan komissiossa hyväksytty terveysväite. 82:lle tarkastelluista aineista löytyi EU:n kasvimonografia. Herbalbasessa näyttöön perustuvia indikaatioita esitetään hyvin vähän eikä tietokannasta suoraan nouse esiin se, millä aineella on hyväksyttyjä terveysväitteitä, mitä kasviperäistä ainetta on käytetty Suomessa hyväksytyn kasvirohdosvalmisteen tai perinteisen kasvirohdosvalmisteen vaikuttavan aineen valmistukseen tai mistä kasviperäisestä aineesta löytyy EU:n kasvimonografia ja sitä kautta käyttöindikaatioita. Tutkimusapteekeissa toteutetun kyselyn tulokset osoittivat, että apteekit pyrkivät koostamaan ravintolisä- ja kasvirohdosvalmistevalikoimansa pääsääntöisesti sellaisten valmisteiden ympärille, jotka ovat myynnissä vain apteekissa. Mainonta ja asiakkailta tulevat kyselyt muovaavat valikoimaa kuitenkin laajemmaksi. Henkilökunnan osaaminen kyseisiin valmisteryhmiin liittyen on vaihtelevaa ja perustuu pitkälti omaan aktiivisuuteen. Aiheeseen liittyvää täydennyskoulutusta kaivattaisiinkin puolueettoman tahon järjestämänä. Tietoa valmisteista etsitään Herbalbasesta, valmistajien tuottamasta materiaalista, sähköisistä portaaleista sekä kirjallisuudesta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että Herbalbase-tietokannalle ei apteekkikäytössä ole tällä hetkellä haastajaa, vaikka sen sisältöön liittyykin useita heikkouksia.
  • Lindgren, Marcus (2019)
    Intranet koostuu lähiverkkoon kytketyistä työasemista ja palvelimista ja se toimii useimmiten tiedon ja erilaisten dokumenttien välityskanavana. Intranet parantaa tai tehostaa asiakaspalvelua helpottaen ja nopeuttaen tiedon löytymistä. Henkilöstöhallinnon näkökulmasta intranetillä saadaan informoitua esimerkiksi työsuhdeasioista, työvuoromuutoksista, sairauspoissaoloista ja lomista. Sen avulla voidaan myös kerätä tietoa, esimerkiksi palautteita tai kehitysideoita. Tässä projektityössä suoritetun Webropol-kyselyn tulosten perusteella 91 %:lla vastanneista apteekeista on intranet käytössä. Kyselyyn vastanneista apteekeista 72 % oli tyytyväisiä nykyiseen ratkaisuunsa, mutta noin 50 % vastaajista mainitsi toivovansa silti lisää ominaisuuksia intranetiinsä. Projektityössä apteekeille laadittiin Webropol-kysely, joka sisälsi valmiin strukturoidun lomakkeen. Kyselyssä käytettiin sekä suljettuja että avoimia kysymyksiä intranetin sisällöstä, alkuperästä, käytöstä ja tarpeesta. Vastaukset saatiin sadalta apteekilta. Tavoitteena oli selvittää intranetin ja sähköisten apteekkijärjestelmien nykytilanne apteekeissa ja kuvata käytännön apteekkityössä ilmenevät tarpeet sähköisille palveluille Espoon 7. apteekissa. Tarpeiden identifiointi johtaa esimerkinomaisesti sähköisen ratkaisun suunnitteluun ja ohjelman rakentamiseen, jotka esitellään projektityössä. Kyselyyn osallistuneista apteekeista 95 %:lla oli apteekkijärjestelmätoimittajalta hankittu intranet. Sisällöltään kaikilla oli intranetissä ilmoitustaulu ja valtaosalla toimintaohjeet sekä kalenteri. Muita mainittuja toimintoja olivat Kelan ja reseptinkäsittelyn ohjeet, palavereiden yhteenvedot, markkinointimateriaalit, työpaikkakassat, lomakearkisto, keskustelupalsta ja päivävuorot. Eniten toivottuja uusia ominaisuuksia olivat sähköinen huumausainekirjanpito, lukukuittaukset, työ/päivävuorot sekä personoidut näkymät. Koska apteekit suosivat voimakkaasti apteekkijärjestelmätoimittajien valmiita intranetratkaisuja, on selvää, että toimittajien kannattaisi panostaa lisäominaisuuksien kehittämiseen. Voidaan arvioida, että toivottujen ominaisuuksien kehittäminen ei vaatisi kovin suurta panostusta toimittajilta, mutta ne helpottaisivat apteekin arkea merkittävästi ja toisivat kilpailuetua toimittajalle. Intranet on yleistynyt lähes välttämättömäksi työkaluksi helpottamaan ja nopeuttamaan jokapäiväistä apteekkiarkea ja asiakaspalvelua. Se on osa digitaalisia ratkaisuja, jotka jatkuvasti yleistyvät apteekeissa tehostaen toimintaa ja tuoden samalla kustannussäästöjä. Digitalisaatio on edennyt viime vuosina ilahduttavasti apteekkitoimialalla. Tästä esimerkkejä ovat sähköinen resepti, verkkoapteekit, Kela-korvausten ja maksusitoumuksien reaaliaikainen tarkistus, varastoautomatiikka sekä lääkevarmennusjärjestelmän käyttöönotto. Uudelle kehitykselle ja olemassa olevien ratkaisujen jalostamiselle on kuitenkin vielä runsaasti sijaa.
  • Lauroma, Susanna (2020)
    Johdanto: Monet lääkkeet lisäävät kaatumisvaaraa. Eniten kaatumisvaaraa lisäävät sydän- ja verisuonisairauksien lääkkeet sekä uni- ja rauhoittavat lääkkeet. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata, mitä kaatumisvaaraa lisääviä, iäkkäille varauksin tai iäkkäillä vältettäviä lääkeaineita kaatumisen takia akuutille geriatriselle poliklinikalle hoitoon hakeutuneilla iäkkäillä oli käytössä sekä lääkkeiden käyttöön tehdyt muutokset. Aineisto ja menetelmät: Tutkimusaineiston muodostivat akuutille geriatriselle poliklinikalle 1.9.2013–1.9.2014 kaatumisen tai pyörtymisen takia hoitoon hakeutuneet iäkkäät (≥ 75-vuotiaat) potilaat (n = 236). Kaatumisvaaraa lisäävät lääkkeet määriteltiin Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy (IKINÄ) -oppaan mukaisesti. Iäkkäille varauksin soveltuvat lääkeaineet (C-taso) tai iäkkäillä vältettävät lääkeaineet (D-taso) määriteltiin Fimean 75+-tietokannan mukaisesti. Tulokset: Potilaiden keski-ikä oli 84,4 (keskihajonta 7,7) vuotta, ja heistä 165 (70 %) oli naisia. Potilailla oli käytössä keskimäärin 10 säännöllisesti ja/tai tarvittaessa käytettävää lääkettä (vaihteluväli 0–23). Yleisimmin käytetty lääkeaine oli parasetamoli. Kaatumisvaaraa lisäävistä säännöllisesti käytettävistä lääkeaineista yleisimmät olivat bisoprololi ja furosemidi; Fimean 75+-tietokannan C-tason lääkeaineista yleisin oli mini-ASA ja D-tason lääkeaineista magnesium. Tarvittaessa käytettävistä lääkeaineista yleisimmät olivat vastaavasti glyseryylitrinitraatti (IKINÄ-opas), tsopikloni (C-taso) ja natriumpikosulfaatti (D-taso). Yhteensä 199 potilaalla oli yksi tai useampi sydän- ja verisuonisairausdiagnoosi. Näillä potilailla kaatumisvaaraa lisäävistä lääkeaineista yleisimmin käytössä olivat bisoprololi ja furosemidi. Niillä, joilla sydän- ja verisuonisairautta ei ollut (n = 37), yleisimmin käytössä olevat lääkeaineet olivat oksatsepaami ja tematsepaami. Johtopäätökset: Kaatumisvaaraa lisäävien, iäkkäille varauksin soveltuvien sekä iäkkäillä vältettävien lääkeaineiden käyttö näyttää olevan yleistä kaatumisen takia hoitoon hakeutuneiden iäkkäiden keskuudessa. Kaikkien edellä mainittujen lääkeaineiden käyttöä ei voida kokonaan lopettaa, mutta näitä lääkeaineita iäkkäille potilailla määrättäessä voidaan päätöksenteon tukena käyttää olemassa olevia tietokantoja ja arvioida näiden lääkeaineiden käytön hyöty-haittasuhdetta sekä tarkoituksenmukaisuutta.
  • Huotari, Essi (2018)
    Ympäristöongelmat ovat kiihtyvällä tahdilla eteneviä ihmiskuntaa koettelevia prosesseja, joiden ratkaiseminen vaatii hyvää ja tutkittuun ympäristötietoon perustuvaa päätöksentekoa, mutta tieteen ja politiikan väliset kommunikaatio- ja toimintatapojen erot sekä intressi- ja arvoristiriidat estävät tiedon käyttöä päätöksenteossa. Siksi tieteen ja politiikan välille on hahmotettu kuvainnollinen rajapinta. Vuorovaikutteisen toiminnan ja yhteistyön avulla ympäristötieteen ja politiikan keskinäistä suhdetta voidaan kehittää toimivammaksi, minkä toivottuna lopputuloksena ympäristöongelmia koskeva päätöksenteko perustuisi tutkittuun tietoon, ja tutkimustoiminnalla olisi paremmat edellytykset vastata päätöksenteon tarpeisiin. Rajapinnalla toimii monenlaisia organisaatioita, joista etenkin rajapintaorganisaatioilla vaikuttaa olevan potentiaalia tuoda tiedon tuottajat ja käyttäjät yhteen ja muuttaa lineaarista keskusteluyhteyttä dynaamisemmaksi keskinäiseksi vuorovaikutukseksi. Työn tavoite on luoda kuvaus ympäristötieteen ja politiikan rajapinnan verkostosta, jossa tutkittu ympäristötieto liikkuu organisaatioiden välillä erilaisten suhteiden ja yhteyksien avulla. Kuvan rakentamisen lisäksi työssä tarkastellaan verkoston toimijoiden välistä vuorovaikutusta, rajapintaa sekä Ympäristötiedon foorumin (YTF) asemaa ja roolia tutkitussa verkostossa. Työn tarkoituksena on ottaa osaa keskusteluun tutkitun ympäristötiedon merkityksestä kompleksisten ongelmien ratkaisussa. Työssä vastataan siihen, 1. millainen on Suomessa ympäristötieteen ja politiikan välinen rajapintaverkosto, jossa tuotetaan, välitetään ja käytettään tutkittua ympäristötietoa, 2. mikä on YTF:n rooli ja asema tutkitussa verkostossa, 3. miten ja mihin tieteen ja politiikan välinen rajapinta tukitussa verkostossa asettuu. Työn tapaustutkimuskohde on YTF, joka on ympäristötieteen ja politiikan rajapinnalla toimiva kestävyys- ja ympäristöasioihin erikoistunut rajapintaorganisaatio. Tutkimuskysymyksiin vastataan monimenetelmäanalyysillä. Verkostoanalyysillä (Social network analysis) luodaan verkoston rakennekuvaus, minkä jälkeen verkoston merkittävien ominaisuuksien kuvausta syvennetään laadullisella analyysillä, millä tavoin saadaan taattua mahdollisimman aito kuvaus verkostosta. Tutkimuksessa selviää, että ympäristötieteen ja politiikan välinen vuorovaikutus on heikkoa, ja että vuorovaikutuksen edistämiseksi tiedon tuottajien tulisi aktivoitua ja päättäjien sitoutua tutkittua ympäristötietoa vaihtavaan verkostoon nykyistä paremmin. Verkoston ”ydin” muodostuu sekä tiedon tuottajista että virkamiehistä ja päätösten valmistelijoista. Voidaan todeta, että virkamiehet ja päätösten valmistelijat ovat suhteellisen hyvin sitoutuneita tutkittua ympäristötietoa vaihtavaan verkostoon, eikä rajaa heidän ja tiedon tuottajien välille voida vetää rakenteellisin perustein. Sen sijaan rajapinnan voidaan nähdä asettuvan lähelle päättäjiä ja poliitikkoja, joiden lähiverkostossa tutkittu ympäristötieto ”laimenee” toisista verkostoista saatuun tietoon. Toisaalta verkostokuvauksen perusteella rajapinnan käsitteen mielekkyys kyseenalaistuu. Vaikka verkostossa on vähän vuorovaikutusta, yhteydet sitovat tiedon tuottajat, välittäjät ja käyttäjät yhteen verkostoon. Rajapinnan sijaan kannattaisikin puhua yhdyspinnasta, joka kuvaisi hyvin ”todellisuutta”, jossa ympäristötieteen ja politiikan välillä on yhteyksiä. Yhdyspintaa voidaan vahvistaa ja sen toimintaa kehittää, mille verkostossa vaikuttaa olevan tarvetta ja sen toteuttajille täyttämättömiä rooleja. Rajapinnan toimijat ja erityisesti rajapintaorganisaatiot kykenevät hoitamaan näitä rooleja. YTF nousee verkostossa keskeiseen asemaan ja ainoaksi merkittäväksi rajapintaorganisaatioksi. Tutkimuksen perusteella nousee myös tarve tarkemmalle rakenteelliselle selvitykselle siitä, missä, miten ja milloin tutkittua ympäristötietoa vaihdetaan ympäristötieteen ja päätöksenteon välillä.
  • Nuutinen, Anna Maaria (Helsingin yliopisto, 2008)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten SCIS ohjelman mukaan opiskelleet viidesluokkalaiset osaavat opetussuunnitelman perusteiden mukaisia luokkatasonsa biologian peruskäsitteitä. Lisäksi selvitettiin sukupuolen ja luontoharrastuneisuuden sekä äidinkielen ja biologian todistusarvosanojen yhteyttä osaamiseen. Tutkimusaineisto koottiin keväällä 2005 espoolaisessa peruskoulussa. Tutkimukseen osallistui koulun yhden viidennen luokan kaikki 21 oppilasta, joista tyttöjä oli yhdeksän ja poikia 12. Oppilaiden osaamista arvioitiin kolmeosaisella testillä. Ensimmäinen tehtävä mittasi eliö- käsitteen hallintaa: luokittelua ja perustelua, toinen tehtävä ravintoketju- käsitteen hallintaa ja kolmas tehtävä mittasi tuottaja-, kuluttaja- ja hajottaja- käsitteiden hallintaa. Tutkimusten aineistolle suoritettiin tilastollinen analyysi ja päättely. Tulosten mukaan oppilaiden käsitykset eliöiden luokittelusta osoittautuivat hallituksi. Vaikeuksia tuotti ainoastaan koivun luokitteleminen eliöksi. Tulosten perusteella viidesluokkalaiset oppilaat osasivat erottaa elolliseen ja elottomaan luontoon liittyvät asiat ja luokitella ne. Oppilaat perustelivat eliöiden kuulumisen eliöihin joko eliöalan tai eliön ominaisuuksien mukaan, mutta eivät molempien mukaan. Oppilaat osasivat täydentää yksinkertaisen ravintoketjun. Valtaosa oppilaista osasi luokitella elolliseen ja elottomaan luontoon kuuluvia tekijöitä tuottajiin, kuluttajiin ja hajottajiin. Auringon ja kärpässienen luokittelu ei onnistunut kolmasosalta oppijoista; lähes kaikki oppilaat luokittelivat kastemadon virheellisesti hajottajiin. Tytöt menestyivät vain hiukan paremmin testissä kuin pojat. Ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Äidinkielen ja biologian arvosanoilla ei ollut yhteyttä testissä menestymiseen eikä myöskään luontoharrastuneisuudella. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan SCIS ohjelma soveltuu hyvin yhdeksi vaihtoehdoksi luonnontieteiden peruskäsitteiden opettamiseen peruskoulun alakoulun oppilaille.
  • Siikström, Hanne (2018)
    Ilman keskilämpötilan ennustetaan kohoavan boreaalisella vyöhykkeellä 2 °C seuraavien 50 vuoden aikana ilmaston lämpenemisen seurauksena. Samaan aikaan maaperän typen (N) määrän lisääntyminen mm. Euroopasta saapuvan ilmalaskeuman välityksellä voi vaikuttaa niukkaravinteisiin kasvuolosuhteisiin sopeutuneeseen boreaaliseen metsäkasvillisuuteen. Ilmaston lämpenemisen ja maaperän typen saatavuuden lisääntymisen arvellaan edistävän mäntymetsien kasvua sekä vaikuttavan haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC) päästöihin boreaalisissa havumetsissä tulevaisuudessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten ilmaston lämpeneminen ja typpilisäys yksin ja yhdessä vaikuttavat männyn (Pinus sylvestris L.) taimien kasvuun ja fysiologiaan (yhteyttäminen) sekä maanpäällisten versojen haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC) päästöihin. Tutkimuksessa nuoret koetaimet (n = 4 per käsittely) altistettiin kohotetulle ilman (+0,5–0,6 °C) ja maaperän (+3,8–4,1 °C) lämpötilalle sekä kahdelle eri maaperän typpitasolle (ei typpilisäystä ja 30 kg N/ha/vuosi), yksin ja yhdessä, avokenttäaltistuskokeessa kahden kasvukauden ajan vv. 2014–2015. Tutkimustulokset osoittivat, että noin 0,5–0,6 °C kohotus ilman keskilämpötilassa saattaa lisätä hieman nuorten männyn taimien vanhojen pääversojen fotosynteesiä. Lisäksi tulokset osoittivat, että eritoten typpilisäys yksin tai yhdessä lämpenemisen kanssa voivat lisätä männyn taimien kasvua jo lähitulevaisuudessa. Toisen altistuskauden päättyessä syyskuussa 2015 typpikäsitellyt männyn taimet olivat keskimäärin noin 6 % pidempiä ja noin 20 % järeämpiä tyvestään kuin ei-typpikäsitellyt taimet ja lämmityskäsitellyt taimet puolestaan noin 5 % pidempiä ja 10 % paksumpia kuin ei-lämmityskäsitellyt taimet. Typpi- ja lämmityskäsittelyiden yhdysvaikutuksesta männyn taimien pituuskasvu oli kaikkein voimakkainta, erityisen voimakkaasti typpi- ja lämmityskäsittely yhdessä vaikuttivat männyn taimien uusien versojen pituuskasvuun. Typpi lisäsi myös uuden verson kuivapainoa selvästi kummassakin kasvulämpötilassa. Tutkimuksessa havaittiin, että valtaosa (> 90 %) männyn taimien VOC-päästöistä muodostui monoterpeeneistä, joista vallitsevina yhdisteinä olivat α-pineeni, kareeni, myrseeni, limoneeni ja βpineeni. Tämän tutkimuksen mukaan typpilisäys kasvatti männyn taimien muiden VOC-yhdisteiden päästöjä syyskuussa 2015. Sen sijaan lämmitys- ja typpikäsittelyt vaikuttivat vain vähän männyn taimien tuottamien VOCyhdisteiden seokseen, sillä eri käsittelyillä havaittiin vaikutuksia vain muutamien yksittäisten VOC-yhdisteiden päästöihin.
  • Pouta, Pasi (2018)
    Fennoskandian vanhat pohjoisboreaaliset kuusivaltaiset kangasmetsät ovat rakenteeltaan avoimia ja mosaiikkimaisesti vaihtelevia. Tutkimustietoa näiden metsien luontaisesta spatiaalisesta rakenteesta on vasta vähän. Fennoskandian metsäluonto on muuttunut voimakkaasti ihmisen toiminnan seurauksena, ja sitä myötä suuri joukko metsälajeja on uhanalaistunut. Tieto luonnonmetsien rakenteista auttaa kehittämään paremmin luonnon monimuotoisuuden turvaavia metsien hoito- ja ennallistamismenetelmiä. Tässä työssä kuvataan puiden kasvutilan vaihtelua ja puuston spatiaalista rakennetta suurella (8,8 ha) puustoltaan tarkasti kartoitetulla koealalla vanhassa pohjoisboreaalisessa kuusimetsässä Värriön luonnonpuistossa Itä-Lapissa. Erikokoisten ja -lajisten puiden kasvutiloja ja keskinäistä sijoittumista kuvataan koko koealalta keskimäärin (globaalisti) ja koealan sisäisen vaihtelun kautta (lokaalisti). Puuston yleistä rakennetta kuvataan puustotunnuksin ja läpimittajakaumin. Puiden kasvutilaa ja sen vaihtelevuutta puun läpimitan ja lajin mukaan arvioidaan Voronoi-monikulmioilla. Erikokoisten ja -lajisten puiden keskinäistä sijoittumista kuvataan globaalisti läpimittaluokittaisilla L-funktioilla, läpimitan variogrammilla ja puulajin merkkiyhteysfunktioilla. Puiden kasvutilan, läpimitan ja lajin lokaalia vaihtelua kuvataan paikallisilla autokorrelaatioindekseillä. Metsä oli tyypillinen avoin rakenteeltaan mosaiikkimaisesti vaihteleva vanha pohjoisboreaalinen kuusimetsä. Puilla oli keskimäärin 17,5 m² kasvutilaa, ja kasvutilan määrä vaihteli välillä 0,18–111 m². Puiden keskimääräinen kasvutila kasvoi noin kaksinkertaiseksi puiden läpimittaluokan kasvaessa pienimmästä (0-5 cm) suurimpaan (yli 25 cm). Koivuilla oli kaikissa läpimittaluokissa keskimäärin 5–10 neliömetriä enemmän kasvutilaa kuin kuusilla. Sekä puiden läpimitta että laji olivat positiivisesti spatiaalisesti autokorreloituneita, varsinkin lyhyillä alle 5 metrin etäisyyksillä ja heikosti jopa 50 metriin asti. Puuston lokaalissa rakenteessa oli sekä pienen että suuren mittakaavan vaihtelua. Erityisesti koealan suoalue ympäristöineen erottui laajana puustoltaan poikkeavana alueena, joka näkyi puiden läpimitan ja lajin pitkän matkan autokorrelaationa ja lisäsi puuston yleistä ryhmittyneisyyttä. Myös koealan voimakkaan kuusivaltainen itäosa ja koealan pohjois-keskiosan avoin alue olivat laajoja puustoltaan poikkeavia alueita. Pienessä mittakaavassa metsässä vaihtelivat läpimitaltaan suhteellisen samankokoisten sekä samanlajisten puiden keskittymät ja läpimitaltaan ja kuusi-koivusuhteeltaan vaihtelevammat alueet. Työn tulokset täydentävät aiempaa vähäistä spatiaalista rakennetietoa Fennoskandian vanhoista pohjoisboreaalisista kuusimetsistä. Erityisesti puiden kasvutilojen ja puuston lokaalin vaihtelun kuvaus laajemmassa mittakaavassa ovat ensimmäisiä Fennoskandiassa. Tässä kuvattu metsä tarjoaa yhden vertailuekosysteemin, jonka olennaisista globaaleista ja lokaaleista rakennepiirteistä voidaan ottaa mallia metsän monimuotoisuuden huomioon ottavassa metsänhoidossa ja metsien ennallistamisessa. Rakenteessa olennaista oli monessa mittakaavassa tapahtuva vaihtelu puiden kasvutiloissa ja erikokoisten ja - lajisten puiden keskinäisessä sijoittumisessa. Vastaavanlaista vaihtelua ja kuvatunkaltaisia spatiaalisia rakenteita voidaan talousmetsissä jäljitellä vaihtelevilla osittaisilla hakkuilla ja jatkuvalla metsänkasvatuksella metsän luontaisen vaihteluvälin jäljittelyperiaatteen mukaisesti. Ennallistettavissa metsissä rakenteen vaihtelevuutta voidaan lisätä pienaukotusmenetelmillä. Tulosten perusteella esimerkiksi puuston tiheyden voidaan antaa vaihdella pienempien ja laajempien tiheämpien ja avoimempien alueiden välillä. Samoin voidaan jättää lokaalia vaihtelua kuusten ja koivujen suhteelliseen osuuteen, puiden keskiläpimittaan ja siihen, kuinka samankokoisia lähekkäiset puut ovat.
  • Laiho, Laura (2018)
    Lymphoblastoid cell line (LCL) collections offer a vast source of biological data of various diseases stored in biobanks. Even though LCLs have been used as a conducive surrogate in vitro cell model to study various diseases, it has been shown that they cannot recapitulate all the regulatory properties of a disorder specific primary tissue, constraining the utility of the collections. The rise of induced pluripotent stem cell (iPSC) technology has offered a novel strategy for repurposing the abundant LCL collections for regenerative medicine, drug discovery and disease modeling. However, the cell-type-specific reprogramming events in LCLs are not understood, hindering the development of a more efficient and reliable reprogramming method for these cell lines. To systematically study the endogenous events taking place during the reprogramming process, the CRISPR/Cas mediated gene activation (CRISPRa) platform has been harnessed in fibroblasts. This thesis work aimed to establish the novel CRISPRa mediated reprogramming method for the first time in biobanked LCLs, obtained from the Psychiatric Family Collections of THL Biobank. The method relies on the activation of the endogenous pluripotency factors with CRISPR activators, which results in the induction of the reprogramming process. The screening of different factor combinations revealed that the successful reprogramming of LCLs seems to require the targeting of the EEA motif, a genomic element which is enriched in promoter regions of genes related to embryo genome activation. The reprogramming efficiencies were however varying, and a gRNA function validation assay showed that the gRNAs used in this project were suboptimal for efficient gene activation in LCLs. The reprogramming method was nevertheless demonstrated to successfully convert five biobanked LCLs into bona fide iPSC lines. The iPSC lines generated in this thesis serve as a proof of concept that the novel CRISPRa reprogramming method works in biobanked LCLs and could be developed to systematically study the cell-type-specific reprogramming events in these cells. Also, the generated iPSC line collection constitutes the first iPSC collection derived from biobanked cells with the CRISPRa reprogramming method and is available as a future research resource, thus paving the way for the wider use of the LCL collections.

View more