Pro gradut ja vastaavat opinnäytteet

Recent Submissions

  • Yeung, Pui Man (2016)
    Since the late twentieth century, culture has entered the domain of urban development. This thesis studies a case study of the West Kowloon Cultural District (WKCD) in Hong Kong, which is the most controversial urban project since the handover. This project has been planned for over 15 years and undergone several years of negotiations on its meaning of culture, district design, development approach and mode of participation. Specifically, the purpose of this study is: firstly, I study the planning process of the WKCD from 1998 to 2013; secondly, I analyse the major stakeholders’ roles and interests; thirdly, I discuss the negotiations on the symbolic, material, and political dimensions of culture in the case of the WKCD; fourthly, I compare the practices in the WKCD with the general practices in land policy, urban planning policy and cultural policy, and find out the unusual practices in the WKCD; fifthly, I discuss my findings and analyse the relationship between culture and urban development in culture-led urban development in the post-colonial context in Hong Kong. The theoretical framework is built on Sharon Zukin’s concept of culture (1995). Zukin suggests that, culture has three dimensions: symbolic meaning, material consequence, and political values. In order to understand the dynamics and negotiations of a culture-led urban development, I identify the key issues in planning process and relevant policy areas based on the three dimensions. The data was collected from primary sources including the documents from the Legislative Council, the government, private developers, the WKCDA and the newspapers. Documentary research and thematic analysis are adopted. Three themes are identified on the basis of the theoretical framework and the collected data. They are: (1) symbolic dimension: meaning of culture; (2) material dimension: production of space; (3) political dimension: power of vision. Key findings are presented as follows. The WKCD project was originally planned in a public-private partnership with a single package approach. The original district plan was featured by an iconic Canopy-shaped architecture. However, due to the different level of opportunity for participation and the improper public consultation, the project received widespread opposition and suspended in early 2006. Later the government re-started the project in a statutory-body development approach, and established the West Kowloon Cultural District Authority (WKCDA) to implement the planning. It allowed more channels for public participation and finally the construction started in 2013. For the stakeholders’ interests, different stakeholders (the government, developers, the arts and culture sector, and the Legislative Council) all have specific interests. There were no clear-cut interests uniting the stakeholders. Some members formed alliance across sectors to defend their interests. Regarding the symbolic dimension of culture, different stakeholders negotiated the interpretation of culture to influence the planning. The negotiation on the material consequences are analysed through discussing the production of space: the district plan has changed from “iconic plan” to “a place for everyone”, and the development approach has changed from public-private partnership approach to statutory-body development approach. The political dimension refers to power of vision; the government and developers legitimated their political and economic claims through controlling the way of participation. Through analysing the unusual practices in land policy, urban planning policy and cultural policy, I find two important issues to understand the relationship between culture and urban development in culture-led urban development in this case. Firstly, the provision of land subsidy aimed at privatisation of cultural facilities; secondly, planning of space and framing of culture are inextricably intertwined in culture-led urban development. It is unavoidable to frame the culture to shape the space, or through shaping the space, in culture-led urban development.
  • Häkkä, Johanna (2016)
    NATO:n kriisinhallintaoperaation yhtenä tehtävänä Afganistanissa on maan turvallisuusjoukkojen ja -instituutioiden, kuten armeijan, kouluttaminen ja kehityksen tukeminen. Turvallisuussektorin uudistus on osa Afganistanissa tehtävää rauhanrakennusta, jolla pyritään vahvistamaan maan demokraattisia ja rauhaa tukevia rakenteita kansainvälisen intervention avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi liberaalien arvojen ja normien levittämistä Afganistanin armeijan mentoroinnin yhteydessä. Normit leviävät neuvonantajien ja neuvottavien välisessä vuorovaikutuksessa. Jotta normien levittämien olisi mahdollista, mentorien on kuitenkin uskottava levittämiinsä normeihin. Turvallisuussektorin uudistus riippuukin paljon siihen osallistuvien sotilaiden ja neuvonantajien osaamisesta. Heidän omat käsityksensä ovatkin tutkimisen arvoisia, koska ne vaikuttavat heidän antamiinsa neuvoihin, ja sitä kautta myös koko liberaalin rauhanrakennuksen onnistumiseen. Tutkielmaa varten haastateltiin kuutta Afganistanissa sotilaallisena neuvonantajana työskennellyttä henkilöä. Afganistanissa neuvonantajat olivat henkilökohtaisesti tekemisissä maan armeijan sotilaiden kanssa ja kertovat afgaaneille oman näkemyksensä siitä, miten tietyissä tilanteissa olisi hyvä toimia. Yksilötasolla rauhanrakennus voidaan nähdä neuvotteluna, jossa sekä kansainväliset että paikalliset toimijat edistävät omia arvojaan ja normejaan. Tämän vuoksi onkin siis selvää, että neuvonantajat levittävät joitain normeja ja arvoja, vaikka ne eivät aina olisikaan puhtaasti liberaalin rauhanrakennuksen ideaalin mukaisia. Kuitenkin, koska rauhanrakennus on luonteeltaan vahvasti liberaalia, olisikin ollut hyvin yllättävää, jos haastateltavien levittämät normit olisivat täysin liberalismin arvojen vastaisia. Tutkielman tarkoituksena on ymmärtää neuvonantajina toimineiden sotilaiden toimintaa yksilötasolla ja heidän käsityksiään rauhanrakentamisesta, koska ne vaikuttavat koko Afganistanissa toimivaan sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon. Haastatteluiden avulla pyrittiin saamaan tietoa siitä, mitä mentoreina toimineet haastateltavat olivat tehneet afgaanien kanssa ja millä tavoin he pyrkivät afgaaneita neuvomaan. Kerätystä aineistosta pyrittiin sitten tunnistamaan normeja ja niiden leviämistapoja etsimällä teoreettisen viitekehyksen avulla muodostettuja indikaattoreita. Tässä avainasemassa, haastateltavien kommenttien varsinaisen sisällön lisäksi, oli olla tarkkailla sitä, miten haastateltavat sanottavansa esittivät, koska normeille ominaista on käyttäytymisen ja toiminnan arvottaminen ja perustelu. Analyysissä kiinnitettiin huomiota siihen, miten neuvonantajat kuvailivat afgaanien käytöstä ja minkälaisia asioita he itse halusivat Afganistanissa edistää. Lisäksi normien luonteen tunnistamisessa käytettiin apuna niiden suhdetta arvoihin. Analyysin kautta haastatteluista nousi esille se, että neuvonantajat halusivat edistää suunnitelmallista toimintaa, koska hyvän armeijan ajateltiin olevan tehokas. Lisäksi haluttiin erityisesti lisätä oma-aloitteisuutta ja vastuunottoa. Toisaalta esille tuotiin myös korruptio ja korkea hierarkia, jotka haittasivat armeijan toimintaa, mutta näihin ei koettu voitavan vaikuttaa, koska neuvonantajien piti olla neutraaleja eikä arvostella mentoroitavien toimintaa. Haastatteluista kävi ilmi, että normeja yritettiin levittä suostuttelun ja opettamisen kautta. Tällöin avainasemassa olivat luottamuksellisen suhteen rakentaminen ja molemminpuolinen kunnioitus. Toisaalta läheinen vuorovaikutus saattoi johtaa myös identiteetin muuttumiseen. Tässä on hyvä huomata, että normien levittämistä tapahtui puolin ja toisin, mutta levittäminen ei aina johtanut toiminnan muutokseen ja leviäminen riippui aina kohteen suostumuksesta.
  • Partanen, Ilkka (2016)
    Tutkin Pro gradu –tutkielmassani neljän suomalaisen rap-artistin/yhtyeen sanoituksia identiteetin rakentumisen näkökulmasta. Erityisesti tarkoituksena on tarkastella, minkälaista poliittista, sosiaalista ja kulttuurista identiteettiä suomalaisissa rap-sanoituksissa rakennetaan. Tutkimuksen kohteena olevat sanoitukset ovat peräisin Jontti ja Shaka, Heikki Kuula, Yhden Miehen Kultti ja Kallio Underground yhtyeiltä. Suomalainen rap-musiikki ei ole sisällöltään yhtenäistä, joten artistit valikoituivat alueellisen painotuksen mukaan. Kaikkien tutkimuksessa käytettyjen artistien sanoituksissa paikallisena viitekehyksenä on Helsingin Kallion kaupunginosa. Aineiston analysoimiseksi tutkielmassa käytetään temaattista sisällönanalyysiä. Temaattisen sisällönanalyysin kautta aineistoa voidaan analysoida sekä eksplisiittisellä että implisiittisellä tasolla. Analysoitaessa rap-sanoituksia monet maininnat esimerkiksi köyhyydestä tai päihteistä ovat implisiittisesti tai synonyymien kautta ilmaistuja. Tutkielmassa identiteetin nähdään rakentuvan ja muokkautuvan jatkuvasti suhteessa niihin tapoihin, joilla minää representoidaan tai puhutellaan ympäröivissä kulttuureissa. Subjekti voi ottaa eri identiteettejä eri aikoina eikä subjekti omaa eheää minää, olemusta tai keskusta, jonka ympärille identiteetit järjestyisivät. Tämänkaltaisen esityksen kautta näkökulma identiteetistä voidaan kääntää identiteetin rakentumisen prosessiin sekä kyseisen prosessin osapuoliin. Tutkielmassa viitataan termiin köyhyyden kulttuuri, jonka kautta pyritään kuvaamaan kulttuurista identiteettiä elämäntapana, joka siirtyy sukupolvelta toiselle kulttuuristen tuotteiden kautta. Käsitteen kautta voidaan myös määritellä indikaattorit/ominaisuudet, joita sanoituksista pyritään löytämään. Jontti ja Shaka, Heikki Kuula, Kallio Underground ja Yhden Miehen Kultti kuljettavat kuuntelijan läpi karun yhteiskunnallisen todellisuuden. Kallio esiintyy kappaleissa paikkana, jossa asutaan, mutta etenkin vahvana identiteetin tuottajana ja samaistumisen kohteena. Kalliosta muodostuu sanoituksissa viitekehys koko elämälle, jossa kasvetaan ja toimitaan, niin konkreettisesti kuin henkisestikin. Asuinpaikka määrittää, minkälainen tulevaisuus henkilöllä on edessään. Kallio esiintyy kulttuurin ja identiteetin muotona, joka luo kulttuurin edustajille elämän ehdot. Sanoitukset kuvaavat yhteiskunnallisen todellisuuden, jossa yksilön tulevaisuus on saneltu eikä kohtaloa vastaan jakseta tai pystytä taistelemaan. Kappaleissa yhteiskuntaa edustavat instituutiot kuten poliitikot, lainvalvojat ja viranomaiset nähdään vihollisina tai huonosti toimivina. Yhteiskunta ja julkinen valta näyttäytyvät lähinnä rajoituksina ja epäoikeudenmukaisuutena, ja kasvot epäoikeudenmukaisuudelle tarjoavat mainitut valtiolliset instituutiot. Poliittiset ilmaukset tai politiikan piiriin koodatut osat sanoituksista harvemmin viittaavat konkreettiseen päivänpolitiikkaan tai puoluepolitiikkaan. Kyse on oman jokapäiväisen elämän poliittisuudesta. Valtiollinen ja julkinen politiikka sekä poliitikot nähdään kaukaisina tekijöinä, jotka eivät vaikuta omaan kohtaloon. Elämä on taistelua ja parlamentaarinen politiikka ei pysty kohtaamaan oman lähipiirin kanssa koettua todellisuutta. Poliittisella spektrillä sanoitukset sijoittuvat vasemmalle, mutta myös yksilön vastuuta painotetaan erityisesti päihteiden käytön kohdalla. Yksilökeskeinen ajattelu onkin osaltaan ristiriidassa vasemmistolaisen tematiikan kanssa, joka sanoituksista monin paikoin löytyy. Rap-musiikki ja hip hop-kulttuuri ovat poliittisen ilmaisun muotoja kyseistä kulttuuria kuluttaville ihmisille. Musiikin ja erilaisten kulttuuristen tuotteiden kuluttaminen voi saada aikaan identiteetin tuntemuksen. Kulttuuriset tuotteet luovat merkityksiä ja erityisesti rap-musiikissa on kyse identiteettien rakentamisesta sekä uusintamisesta. Tutkimuksessa käytetyt sanoitukset tarjoavatkin yhden mielenkiintoisen näkökulman asennoitumiselle yhteiskuntaa ja politiikkaa kohtaan. Sanoitukset luovat metaforan yhteiskunnasta ja tämän tutkielman kohdalla metafora syntyy tietystä paikallisesta kulttuurisesta identiteetistä.
  • Sihto, Ville (2016)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Tulevaisuusselonteko 2030 –hankkeen ennakointivaiheen teematyöpajatyöskentelyä deliberatiivisen demokratiateorian valossa. Keskustelu politiikan olemuksen muutoksesta ja edustuksellisen demokratian legitimaatiokriisistä on ollut vilkasta viime vuosina. Pelkästään äänestämiseen perustuvan järjestelmän legitimiteetti on kyseenalaistettu, mihin myös Suomen hallitus on pyrkinyt vastaamaan mm. osallistamalla kansalaisia erilaisiin hankkeisiin. Kansalaisilla ei useimmiten erinäisistä syistä ole mahdollisuutta osallistua heitä koskeviin päätöksentekofoorumeihin, ja heidän edustamisensa erilaisissa hankkeissa tapahtuu järjestään erilaisten asiantuntijoiden toimesta. Asiantuntijoiden valintaperusteisiin tai työskentelymetodiikkaan harvemmin kuitenkaan kiinnitetään huomiota. Tästä syystä onkin oleellista tarkastella mitkä tekijät asiantuntijoiden valintaa kussakin hankkeessa määrittävät ja miten heidän työskentelynsä rakennetaan. Tutkielmassa työpajojen työskentelymetodiikkaa arvioidaan deliberatiivisen demokratiateorian avulla. Teoreettinen viitekehys myös ohjaa tutkimuksen kysymyksenasettelua sekä tarkastelun kohteeksi valittuja teemoja. Kiinnostuksen kohteena ovat täten työpajojen suunnittelussa ja toteutuksessa painoarvoa saaneet seikat ja niiden suhde käytettyyn viitekehykseen. Tarkastelun kohteena on erityisesti työpajojen metodiikka, kokoonpano ja niissä toteutunut aktuaalinen keskustelutilanne. Tutkielmassa tarkastellaan myös teoreettisen viitekehyksen soveltuvuutta tarkastella kyseisiä seikkoja. Tutkimuksen aineisto sisältää 13 asiantuntijahaastattelusta, jotka toteutettiin vuoden 2014 aikana. Haastateltavina oli sekä TUSE –hankkeen organisoimisesta vastannut hankeryhmä että hankkeen ennakointivaiheessa mukana ollut teematyöryhmä. Aineiston keruu on toteutettu puolistrukturoiduilla asiantuntijahaastatteluilla ja tutkimusmetodina on käytetty teorialähtöistä sisällönanalyysiä Tutkimuksen tuloksina voi todeta, että teematyöpajojen suunnittelu näyttäytyy monessa mielessä deliberatiivisen demokratiateorian ihanteiden mukaiselta. Toisaalta tämä käsitys muuttui kun tarkastelua syvennettiin koskemaan teemaryhmien aktuaalista keskustelutilannetta. Viitekehyksen avulla pystyi läpi aineiston analyysin nostamaan esiin monia relevantteja huomioita niin teematyöpajatyöskentelyn suunnittelusta, toteutuksesta kuin niiden suhteesta toisiinsa sekä deliberatiiviseen demokratiateoriaan. Merkittävänä tuloksena voi myös pitää sitä, että deliberatiivinen demokratiateoria soveltui ei-deliberatiivisen prosessin tarkasteluun. Tutkimus nostaa esiin käytetyn viitekehyksen positiivisia ja negatiivisia aspekteja, joista varsinkin jälkimmäisillä on vaikutusta niin teorian institutionalisoinnin kuin käytännön operationalisoinnin kannalta. Deliberatiivisen demokratiateorian heterogeenisyys tuo myös oman haasteensa kyseistä viitekehystä käyttävälle tutkijalle. Tutkimuksen tuloksia voidaan pitää lisänä demokratiateoreettiseen keskusteluun, ja se myös nostaa esiin jatkotutkimuksen tarpeen.
  • Huttunen, Elina (2016)
    Tutkimuksessa tutkitaan mielenterveyden nostamista globaalin kehityksen agendalle. Tutkimuksen lähtö-kohta on, ettei mielenterveyden nostaminen kehityksen agendalle ole neutraalia ja arvovapaata, vaan sen taustalla on valtaa ja hallintaa. Foucault´n poliittiseen filosofian avulla tutkimuksessa selvitetään, mitä vallan ja hallinnan logiikkoja mielenterveyden ja kehityksen yhteen liittävien ohjelmien taustalla on. Tutkimuksen hypoteesi on, että ne noudattavat uusliberaalia hallinnan logiikkaa. Toinen hypoteesi on, että mielenter-veyden tuomisessa kehityksen agendalle ei ole kyse vain humaaneista päämääristä, vaan hallinnan uusista päämääristä. Tutkimuksessa käytetään Michel Foucault´n poliittista filosofiaa, jossa valta määritellään tuottavaksi ja hal-linta ohjaamiseksi. Tutkimuksessa sovelletaan suvereenivallan, kurivallan, biovallan sekä liberaalin ja uusli-beraalin hallinnan käsitteitä, ja perehdytään siihen, miten käsitteitä on sovellettu vammaistutkimuksessa. Tärkeitä sekundaareja lähteitä ovat muun muassa Chloe Taylorin, Mitchell Deanin, Wendy Brownin, Shelley Treimanin, Nikolas Rosen ja Peter Millerin työt. Tutkimus on genealoginen, sillä historiallisen kartoituksen avulla osoitetaan vallan ja hallinnan vaikutukset regiimien muodostumiseen. Käsitteet ja käytännöt ymmär-retään historiallisina ilmiöinä, ei luonnollisina. Menetelmänä tutkimuksessa käytetään Mitchell Deanin mää-rittelemää hallinnan analyysia, joka kysyy ”miten” -kysymyksiä hallinnan osa-alueista. Aineistona tutkimuk-sessa käytetään kansainvälisten järjestöjen (WHO, YK, Maailman pankki) ja kansalaisjärjestöjen (MGMH, #FundaMentalSDG) julkaisuja. Hypoteesit osoittautuvat tutkimuksessa paikkansa pitäviksi. Tutkimuksessa paljastuu, että globaali mielen-terveys- ja kehityspolitiikka täyttää uusliberaalin hallinnan piirteet. Mielenterveys on nostettu kehityksen agendalle, koska sen uskotaan vaikuttavan inhimilliseen pääomaan ja tuottavuuteen. Käytetyt tekniikat, kuten voimaannuttaminen, kansalaisyhteiskunnan aktivointi ja hallinnan tehostaminen, ovat uusliberaaleja. Ohjelmien tavoite on lisätä yksilöiden kykyä huolehtia itsestään, tehdä mielenterveyttä tukevia päätöksiä, tarkkailla omaa mieltä ja hallinnoida siihen kohdistuvia riskejä. Pääpaino on kustannustehokkaissa ratkai-suissa. Tutkimuksessa selvisi, että uusliberaali hallinta kohtaa ”mielenterveys” kategorian samaan tapaan kuin ”vammaisuuden” kategorian. Epätasa-arvoa selitetään pääasiassa näiden poikkeavuuksien kautta, ei rakenteellisilla tekijöillä. Molempiin ryhmiin sovelletaan ”mukaan ottavaa” hallintaa, jonka tarkoitus on opet-taa heille uusliberaalilta subjektilta vaadittuja tietoja ja taitoja. Tutkimuksessa pohditaan uusliberaalin hallinnan mahdollisia negatiivisia vaikutuksia mielenterveyden ja kehityksen käsitteisiin, jotta ei-toivottuja seurauksia voitaisiin välttää. Mahdollinen negatiivinen seuraus on, että taloudellisuuden periaatteen myötä joitain mielenterveyspalveluita, -ongelmia ja väestöryhmiä aletaan priorisoimaan suhteessa muihin. Tutkimuksessa selvisi, että tällaisia luokitteluja tehdään jo nyt, ja ne to-dennäköisesti lisääntyvät. Toiseksi, kehitysdiskurssin historiallinen tarkastelu osoitti, että kehityspolitiikan muuttuessa uusliberaaliksi se on alkanut painottaa yksilökeskeisiä ja psykologisia selitys- ja ratkaisumalle-ja. Mielenterveyden nostaminen kehityksen agendalle vaikuttaisi olevan osa tätä ilmiötä, ja toisaalta myös vahvistavan sitä. Mahdollinen negatiivinen seuraus on, että köyhyyttä aletaan selittää yhä enemmän yksi-lön kyvyttömyyden ja huonon päätöksenteon kautta.
  • Linnavirta, Iida Matilda (2016)
    Työikäisistä suomalaisista reilu neljännes huolehtii työn ohella toisesta henkilöstä johtuen tämän korkeasta iästä, sairaudesta tai vammasta. Väestön ikääntymisen myötä määrän voidaan olettaa kasvavan tulevaisuudessa. Omaishoivaajat ovat tärkeässä roolissa yhteiskunnassa huolehtiessaan läheisestään, mikä vähentää julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden taloudellisia kustannuksia. Tutkimusten mukaan hoivaaminen lisää stressiä. Stressi puolestaan vaikuttaa haitallisesti terveyteen. Ihmisillä on erilaisia keinoja, joiden avulla he pyrkivät selviytymään stressaavassa elämäntilanteessa. Selviytymiskeinot voidaan jakaa ongelmakeskeiseen selviytymiseen, emootiokeskeiseen selviytymiseen ja merkityksellisyyskeskeiseen selviytymiseen. Tässä tutkimuksessa on selvitetty, minkälaisia kokemuksia omaishoivaajilla on liittyen työn ja hoivan yhdistämiseen sekä erilaisia selviytymiskeinoja, joita he käyttävät vaativassa elämäntilanteessaan. Tutkimuksessa selvitettiin myös omaishoivaajien näkökulmaa siihen, miten heidän tilannettaan voitaisiin parantaa työelämässä. Tutkimuksen aineistona on viisi fokusryhmähaastattelua ja yksi yksilöhaastattelu. Haastateltavia oli yhteensä 17, joista kolme oli miehiä. Haastateltavien ikä vaihteli 31 vuodesta 68 ikävuoteen. Aineiston analyysi on tehty tulkinnallisella fenomenologisella analyysimenetelmällä (IPA). Analyysissä tutkija tekee tulkintoja tutkittavien omiin kokemuksiin liittyvistä tulkinnoista. Haastatteluissa esiin nousseet teemat olivat: hoiva, stressi ja selviytyminen (1), omainen tulee ensin (2), työn ja hoivan yhteensovittamiseksi tarvitaan erityisjärjestelyjä (3), teknologia ei korvaa ihmistä (4), sekä luopuminen (5). Tulosten perusteella omaishoivaajat kokevat stressiä elämäntilanteessaan ja heillä on monenlaisia selviytymiskeinoja. Omaishoivaajien arvomaailmassa omainen menee työn edelle. Omaishoivaajat näkevät työn sekä stressiä aiheuttavana, että selviytymiskeinona. Omaishoivaajien suhteutuminen teknologiaan on varauksellista. Pelkona on, että teknologian avulla halutaan korvata ihmiskontaktia. Luopuminen on osa hoivaa. Omaishoivaajat joutuvat luopumaan itselle tärkeistä asioista vapaa-ajan vähentyessä sekä tottumaan ajatukseen, että joutuvat jonain päivänä luopumaan sairaasta läheisestään. Työelämässä tarvitaan lisää keinoja, joilla helpotetaan hoivan ja työn yhdistämistä.
  • Jaakkola, Joni (2016)
    Syftet med min avhandling är att studera referensstödsgrupper, dess processer och den växelverkan som sker i gruppens samt hur deltagarna ser på gruppens betydelse. Genom att undersöka det som sker i gruppen vill jag finna olika aspekter av referensstödsgruppverksamheten som i framtiden kan hjälpa att utveckla referensstödsverksamheten. Detta fenomen är intressant att studera eftersom det i min genomgång av tidigare forskning uppkommit att referensstödsgrupper inte anses ha en legitim ställning inom det sociala arbetet, fastän det används relativt mycket. Det finns dessutom relativt lite undersökningar om referensstödsgrupper med familjer och föräldraskap i fokus. Forskningsfrågan är tredelad: Hurdan växelverkan skapar referensstödsgrupperna i familjerna? Vilka olika processer kan observeras under referensstödsgrupperna? Vilken betydelse har referensstödsgrupperna för deltagarna? Den teoretiska referensramen består av tre teoretiska aspekter. Den första är dialoger i grupp, som ger verktyg för att observera det som sker i gruppen. Den andra är växelverkan, för att fördjupa förståelsen för vad växelverkan är i referensstödsgrupper och hur de tar sig i uttryck. Den tredje är empowerment, för att tidigare forskning uppmärksammat det och funnit grunder för att referensstödsgrupper skapar empowerment. Avhandlingen är en fallstudie och fallet har granskats genom tre olika typer av datamaterial; fältanteckningar från deltagande observationer av fyra referensstödsgruppträffar, en fokusgruppsintervju med tio deltagare av referensstödsgruppen och tre individuella intervjuer med ledarna för referensstödsgruppen. Datamaterialet analyserades med hjälp av kvalitativ innehållsanalys. Datamaterialet från de tre olika metoderna styrker varandra för att fördjupa förståelsen av det som sker i en referensstödsgrupp. Av det observerade materialet uppkommer det att växelverkan sker på många olika nivåer, påverkar och formar hur individen ser på sig själv. Växelverkan sker på en inre och en yttre nivå (Marková m.fl. 2007, 9-10) och påverkar objekt- och subjektjaget (Juhila 2004, 157) hos individen. Dessa begrepp kopplas i avhandlingen till en modell ”Växelverkans nivåer” för att tydliggöra hur växelverkan kan ske i gruppen. De processer som uppkommer kan möjliggöras i referensstödsgruppen genom växelverkan. Processerna skedde på individnivå men också på gruppnivå. I och med att en tolkning av empowerment säger att man genom empowerment kan stöda, förändra och stärka individen (Wilska-Seemer 2005, 257-258), tolkas det i denna avhandling att processer och empowerment kan innebära samma saker. Processer kan se olika ut: Det att en deltagare börjar tala om sina problem för första gången eller att deltagare övergått från att endast se sina brister till att även se sina styrkor, kan räknas som olika slag av processer som skedde i referensstödsgruppen och tyda på att empowerment skett. Referensstödsgruppens betydelse kan jämföras med de processer de skapat. De processer som startat i gruppen, kan på längre sikt förändra individen.
  • Tulkki, Hannele (2016)
    Terroristijärjestö Isis julistautui kalifaatiksi kesäkuussa 2014, minkä jälkeen kyseinen järjestö on ollut vahvasti esillä mediassa ja järisyttänyt niin Lähi-Idän kuin koko maailman turvallisuustilannetta. Koko ilmiö tuoreudessaan edellyttää paljon tutkimusta eri lähtökohdista, jotta kyseisen järjestön intentioita voidaan ymmärtää ja luoda keinoja sen vastustamiseen. Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka sukupuoli rakentuu Isisin verkkojulkaisu Dabiqissa ja kuinka sukupuolihierarkioilla, maskuliinisuuksilla ja feminiinisyyksillä edistetään Isisin tavoitteiden toteutumista ja mobilisoidaan sen jäseniä. Tutkielman tavoitteena on ymmärtää, millainen merkitys sukupuolittamisella ja erilaisilla subjektipositioilla on koko järjestön olemuksessa ja toiminnassa. Tutkielman aineistona toimii yhteensä kaksitoista Dabiq –propagandajulkaisua, jotka ovat suunnattu niin Isisin jäsenille kuin uusien jäsenien rekrytoimiseen ympäri maailman. Tutkielman menetelmänä käytetään kriittistä diskurssianalyysiä ja eritoten feminististä kriittistä diskurssianalyysiä, jonka pyrkimyksenä on paljastaa sukupuolen tuottamisen mekanismeja ja niistä syntyvää eriarvoisuutta ja valtasuhteita. Kriittinen diskurssianalyysi painottaa, että kielenkäytölliset diskursiiviset käytännöt voivat johtaa konstituoituun materiaaliseen todellisuuteen. Täten kriittisen diskurssianalyysin taustalla voi usein olla myös normatiivisia pyrkimyksiä. Tässä tutkielmassa aineistoa lähestytään analyyttisesti purkaen sukupuolen diskursseja ja samalla huomioiden aineiston propagandistinen luonne. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu aikaisemmasta sukupuolentutkimuksesta, jossa muun muassa Judith Butler, Simone de Beauvoir, Nira Yuval-Davis ja Laura J. Shepherd ovat tutkineet ansiokkaasti sukupuolen rakentumista. Isisin Dabiq-julkaisussa rakentuu selvästi miehen ja naisen sukupuolikategoriat, joita vahvistetaan sukupuolieron diskurssilla. Aineistossa korostuvat maskuliinisuuden hegemonia ja hypermaskuliinisuus, jossa maskuliiniset ominaisuudet on viety äärimmilleen sodanajan tavoitteiden toteuttamiseksi. Kun miehiä kannustetaan liittymään sotaan ja käyttäytymään aggressiivisesti, naisia kehoitetaan pysymään miehilleen uskollisina vaimoina ja kasvattamaan lapsista tulevia jihadisteja. Miehet täyttävät Dabiq-julkaisussa julkisen tilan, jolla muun muassa valtiollinen ja hallinnallinen toiminta tapahtuu, kun taas naiset rajataan sen ulkopuolelle, kodin tilaan, jossa heidät esitetään usein suhteessa miehen subjektipositioon. Halki aineiston luodaan narratiiveja pääasiassa miesten kertomina ja miesten kokemuksista, ja aineiston loppupuolella naisille osoitetaan omia artikkeleita jotka luovat sukupuolen ekskluusioita. Tutkielma osoittaa, että Isisin julkaisuissa rakentuu vahvasti patriarkaalinen yhteiskuntajärjestys, jossa nainen asetetaan alisteiseksi miehen toimijalle. Sukupuolieron diskurssilla vahvistetaan eriarvoisuutta ja luodaan valtasuhdetta, jota parhaimmillaan ei tunnisteta ja täten pystytä kyseenalaistamaan. Dabiqissa havaittavissa olevasta sukupuolittamisesta voidaan päätellä sukupuolirooleilla olevan tärkeä merkitys Isisin toiminnasssa ja sen hierarkisessa järjestelmässä.
  • Sarivaara, Sofia (2016)
    Kotona vanheneminen on Suomessa kulttuurinen ideaali ja arjen todellisuutta valtaosalle vanhuksista. Viime vuosikymmeninä laitoksista luopumisen politiikkaa on viety käytäntöön palvelurakenteiden uudistusten ja lakimuutosten avulla. Laitoksista ei ole voitu luopua kokonaan, mutta niiden tarve ja tarkoitus ovat muuttuneet. Niihin tullaan yhä vanhempina ja huonokuntoisempina. Voi sanoa, että laitoksista on tullut kuoleman paikkoja ja kuolema on laitostunut. Ajankohtainen, kiitettävän vilkas vanhuspoliittinen keskustelu kuolemasta on koskenut etenkin saattohoitoa ja eutanasiaa. Tämän tutkielman laitos on terveyskeskussairaala ja sen näkökulma laitoskuolemaan on kuolevia hoitavien ammattilaisten. Kantavana ajatuksena on, että kuolema rakentuu sosiaalisissa prosesseissa ja siihen liittyvät käsitykset, kokemukset, käytännöt, institutionaaliset järjestelyt ja ruumiilliset prosessit ovat vuorovaikutteisessa suhteessa toisiinsa. Tavoitteena on selvittää hoitotyöntekijöiden tapoja suhtautua laitoskuolemaan. Vastausta etsitään seuraavien kysymysten avulla: Minkälaiset kuolevan ihmisen hoitamiseen liittyvät tilanteet hoitajat kokevat vaikeiksi ja mitkä tekijät vaikuttavat kyseisten tilanteiden syntymiseen? Minkälaista kuvaa laitoskuoleman prosessista ja käytännöstä haastattelut rakentavat? Miten kuolevien hoitoa voitaisiin kehittää? Yhdeksän perus- ja sairaanhoitajan teemahaastattelusta koostuva aineisto analysoitiin sisällönanalyysin menetelmin. Hoitajat kokevat vaikeiksi ensinnäkin tilanteet, joissa kuolema tapahtuu niin, ettei siihen ole mahdollista valmistautua ja varautua. Potilas voidaan siirtää osastolle kuoleman viime vaiheissa, hän voi kuolla keskelle kodin, päivystyksen ja osastojen välistä ”ambulanssirallia” tai hänet voidaan hyväksyä kuolevaksi lähellä kuoleman hetkeä. Tutkielmassa tilanteita tarkastellaan hoidon ja kuoleman prosessien vaiheistamisen näkökulmasta. Parantamisen ja (kotiin) kuntouttamisen kehyksissä kuolema voi muuttua vieraaksi, jonka ajasta ja paikasta terveydenhuoltojärjestelmässä käydään jatkuvaa neuvottelua. Jos kuoleman kohtaamista pyritään siirtämään ajassa ja paikassa eteenpäin, hoidon synkronoiminen kuoleman prosessiin ei välttämättä onnistu. Silloin hoitoon liittyvä siirto tai siirtymä voi ajoittua lähelle kuoleman hetkeä ja kuolema voi tapahtua yllättäen ja äkisti, vaikka se olisi antanut itsestään merkkejä. Toisekseen hoitajat kokevat vaikeiksi tilanteet, joissa heidän ei ole mahdollista luoda osastolle hyvän kuoleman edellytyksiksi miellettyjä olosuhteita, kuolemanpiiriä. Silloin hoidon synkronoiminen kuoleman prosessiin ei onnistu, vaikka kuoleman läheisyys ja vaihe tunnistetaan. Kiireessä hoito voi kaventua kuolevan ruumiin hoitamiseksi. Tilan puute voi jättää potilaan yksityisyyttä turvaavien rajojen piirtämisen symboliseksi eleeksi. Kuoleman jälkeen kuolema ja kuolleen ruumis taas voidaan joutua kohtaamaan ilman kuolemanjälkeisiin käytäntöihin liittyvää rituaalisuutta. Kuolemanpiiriin siirtyminen edellyttää ammatillisten ja persoonallisten valmiuksien lisäksi aikaa ja tilaa, resursseja, joista on osastolla niukkuutta. Osastolla hoitaja työskenteleekin tekemiseen ja tehokkuuteen ohjaavien institutionaalisten ja organisatoristen rakenteiden sekä läsnäoloon, intiimiyteen ja rituaalisuuteen kutsuvan kuolemanpiirin ristivedossa. Tutkimuksen perusteella kuolevan potilaan hoito on luonteeltaan neuvottelevaa. Neuvotteluja käydään erityisesti tilanteissa, joissa on otettava kantaa potilaan kuolevuuteen ja hyvään hoitoon. Silloin hoitoon liittyvät erilaiset arvot, asenteet ja intressit tulevat näkyviksi. Voi sanoa, että neuvottelut paikantuvat kuoleman rajoille sairaalassa ja niiden kautta määritellään ja ilmaistaan kuoleman sija sairaalan sosiaalisessa järjestyksessä: Minne ja kenelle kuolema kuuluu? Mikä on sen paikka osaston potilaiden ja tarpeiden hierarkiassa? Tutkimuksessa tuodaan esille myös joitain kysymyksiä, joita muodostunut kuva kuolevan potilaan hoidosta on nostanut esille sekä tehdään ehdotuksia kuolevan potilaan hoidon kehittämiseksi terveyskeskussairaaloissa.
  • Sjöblom, Elena (2016)
    Tutkielman aiheena ovat talvi- ja jatkosotien jälkeen Karjalankannakselta ja Laatokan Karjalasta evakkoon joutuneiden suomalaisten elämänurat. Sotien jälkeen yhteensä noin 430 000 suomalaista, 11 % koko väestöstä, menetti kotinsa. Heistä yli 400 000 oli karjalaisia. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisiksi Karjalan evakoiden elämät muotoutuivat evakkoon lähtemisen jälkeen ja miten he mahdollisesti erosivat niistä suomalaisista, jotka eivät joutuneet lähtemään kodeistaan. Lisäksi pyrkimys on kartoittaa niitä tekijöitä, joiden vaikutuksesta Karjalan evakoiden elämät ovat ajan kuluessa muodostuneet sellaisiksi kuin ovat. Koska Karjalan evakoiden osuus Suomen väestöstä oli niin merkittävä, kysymys heidän sopeutumisestaan pakkomuuton jälkeen on jo itsessään oleellinen. Laajemmin ajateltuna pakolaisuus on mittava, maailmanlaajuinen ja osin kansainvälinen ilmiö. Pakolaisten sijoittaminen ja asuttaminen on yhteiskunnallinen haaste, joka herättää sosiaalipoliittisia kysymyksiä. Tämän vuoksi on tärkeää pyrkiä ymmärtämään sitä, millaisia vaikutuksia pakkomuutoilla on ja minkälaiset tekijät näihin vaikuttavat. Aineistona on vuoden 1950 väestölaskennan otosaineisto, joka on muodostettu yhdistämällä tietoja vuoden 1950 väestönlaskennasta sekä väestönlaskentojen pitkittäistiedostosta vuosilta 1970-1995 aina viiden vuoden välein. Analyysissä sosioekonomista asemaa kuvaavina tekijöinä käytetään ammattiasemaa ja koulutusta useilta eri vuosilta, alkaen vuodesta 1939 ja jatkuen vuoteen 1980 saakka. Ammattiaseman ja koulutuksen lisäksi otetaan huomioon ikä ja sukupuoli. Kuvailevien taulukoiden ja logistisen regressioanalyysin avulla vertaillaan, millä tavalla luovutetun Karjalan alueelta evakkoon lähteneiden suomalaisten ja muiden suomalaisten sosioekonomisen asemat suhteutuvat toisiinsa, ja millä tavalla ajan kuluminen vaikuttaa niissä esiintyviin eroihin ja yhtäläisyyksiin. Aineiston pohjalta havaittiin evakoiden pärjänneen ajan oloon hyvin iästä ja sukupuolesta riippumatta. Erityisesti nuorempien miesten sosioekonominen asema oli lopulta korkeampi kuin muilla miehillä. Naisilla tilanne oli samansuuntainen, mutta erot olivat pienempiä kuin miehillä. Ainoastaan vanhemman ikäryhmän miehillä evakkous oli yhteydessä huonontuneeseen sosioekonomiseen asemaan, mutta ajan kuluessa ero muihin miehiin hävisi. Kaikenikäisistä naisista evakot olivat lisäksi muita naisia useammin mukana palkkatyössä. Karjalan evakoiden hyvän sopeutumisen taustalta on löydettävissä ainakin kahdenlaisia syitä. Ensinnäkin uudelleenasuttamisen eteen nähtiin yhteiskunnan taholta paljon vaivaa. Toiseksi sotien jälkeiseen aikaan sijoittunut elinkeinorakenteen muutos edesauttoi sopeutumista. Karjalan evakoiden tapaus osoittaa, että sopivissa olosuhteissa pakolaisten onnistunut sopeutuminen elämään pakkomuuton jälkeen on mahdollista. On kuitenkin huomattava, että kyseessä on tiettyyn historialliseen ja kansalliseen kontekstiin sijoittuva tapahtuma, joten pitkälle meneviä johtopäätöksiä muita vastaavanlaisia kriisejä koskien ei voida tehdä. Toisaalta ei ole myöskään syytä, mikseivät Karjalan evakoiden tapauksen yhteydessä havaitut tekijät voisi joiltain elementeiltään päteä muissakin tilanteissa. Karjalan evakoiden onnistuneeseen sopeutumiseen mahdollisesti vaikuttaneita osatekijöitä tarkasteltaessa todettiinkin, että havainnot ovat suurilta osiltaan yhteneviä aiempien pakolaisuutta käsitelleiden kansainvälisten tutkimusten kanssa.
  • Mynttinen, Heini (2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten nairobilaiset epävirallisen sektorin torikauppiaat luovat länsimaalaisten hylkäämille vaatteille uutta arvoa torikaupassa, niin ettei vaatteita enää käsitetä vanhoina tekstiileinä. Tutkielma osallistuu antropologisiin keskusteluihin arvonmuodostuksesta, länsimaalaisista vaatteista Afrikassa ja siitä, voiko torikauppaa tarkastella erillään muusta sosiokulttuurisesta järjestelmästä. Tarkoituksena on myös antaa yksi uusi näkökulma lahjoitusvaatekaupasta käytävään keskusteluun. Tutkielman aineisto on kerätty pääasiassa Nairobissa kahden kuukauden pituisen antropologisen kenttätyön aikana kevättalvella 2014. Aineisto koostuu kolmella eri torilla Adamsillä, Toilla ja Gikomballa tehdystä osallistuvasta havainnoinnista. Lisäksi aineisto sisältää myyjien haastatteluja sekä kenialaisessa mediassa käytyä kierrätysvaatteisiin liittyvää keskustelua. Tärkeitä teoreetikkoja tutkielmalle ovat muun muassa länsimaalaisia vaatteita Afrikassa tutkineet Karen Tranberg Hansen, Jean ja John Comaroff sekä James Ferguson. Arvoon liittyvässä keskustelussa tutkielmassa seurataan osaksi Georg Simmelin ja Arjun Appadurain ajatuksia arvosta sekä Tuulikki Pietilän, Deborah Kapchanin ja Christopher Steinerin huomioita performatiivisesta arvonmuodostuksesta. Nairobilaiset kierrätysvaatekauppiaat muodostavat länsimaalaisten hylkäämille vaatteille uutta arvoa torikaupassa kategorisoinnin, vaatteiden esittelyn ja myyntipuheiden avulla. Kun vaatteet saapuvat kenialaisille toreille, vaatemyyjät lajittelevat ne erilaisiin laatukategorioihin nairobilaisten mieltymysten mukaan. Myyjät asettelevat vaatteet esille niiden laatukategorioiden mukaan ja pyrkivät myyntipuhellaan sekä eleillään luomaan vaatteille uutta arvoa. He antavat vaatteille merkityksiä, joihin nairobilaiset asiakkaat haluavat mielellään tarttua. Torikaupassa myös neuvotellaan kulttuurisista kategorioista. Torimyyjät korostavat kaupassa rehellisyyttään ja sitä, että vaatteita myymällä he hyödyttävät koko kenialaista yhteiskuntaa. Tutkielmassa päädytään siihen, että länsimaalaiset vaatteet eivät kanna mukanaan merkityksiä, vaan kauppiaat ja asiakkaat määrittelevät ne uudelleen. Kierrätysvaatteissa tärkeintä myyjille ja asiakkaille ei ole vaatteiden länsimaalaisuus. Performatiivinen arvonluonti on arvoa tuottavaa. Vaatteet eivät vielä ole valmiita kun ne tulevat Nairobiin, vaan niiden arvonmuodostus on vasta alussa. Nairobilaiset kauppiaat ja asiakkaat eivät ole vain vaatteiden passiivisia vastaanottajia, vaan arvonmuodostuksessa korostuu paikallisten oma toimijuus. Vaatteet mahdollistavat nairobilaisille heidän haluamansa siistin ja fiksun pukeutumisen. Myös köyhemmät kenialaiset pystyvät ostamaan vaatteita, joihin heillä ei muuten olisi varaa. Torikauppaa ei voi tarkastella erillään muusta yhteiskunnasta. Vaatteiden arvonmuodostus on osa laajempaa kulttuurista neuvottelua, ja näin torikauppa on olennaisesti sidoksissa myös muuhun sosiokulttuuriseen järjestelmään.
  • Viinikka, Elina (2016)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Sosiaalitieteiden laitos Tekijä – Författare – Author Elina Viinikka Työn nimi – Arbetets titel – Title Perustulo sosiaaliturvajärjestelmän uudistajana? Tutkimus perustulokeskustelusta Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa vuosina 2000–2014 Oppiaine – Läroämne – Subject Yhteiskuntapolitiikka Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu-tutkielma Aika – Datum – Month and year 12/2015 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 84 Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, mitä perustulosta käytävä julkinen keskustelu pitää sisällään. Tutkimuksessa kuvataan suomalaisen julkisen perustulokeskustelun teemoja 2000-luvulla; argumentteja puolesta ja vastaan. Lisäksi tarkastellaan perustulokeskustelun ajallista muutosta. Tavoitteena on avata lukijalle perustulon ideaa ja taustalla vaikuttavia erilaisia intressejä. Lisäksi pohditaan, mitä perustulosta käytävä julkinen keskustelu kertoo laajemmin asenteista ja suhtautumisesta sosiaaliturvajärjestelmää kohtaan. Sosiaaliturvajärjestelmän uudistuksista käytävä keskustelu ja sen ymmärtäminen ovat olennaisessa roolissa, kun mietitään hyvinvointivaltion tulevaisuutta. Perustulo on saanut kannatusta niin poliittisen rintaman oikealta kuin vasemmaltakin laidalta. Perustulo on sosiaaliturvan, työmarkkinoiden ja verotuksen kokonaisuudistus, jolla on arvioitu olevan vaikutuksia työn teettämiseen ja vastaanottamiseen, yksilöiden ja kotitalouksien työmarkkinakäyttäytymiseen, työllisyyteen ja työsuhteiden laatuun, toimeentulon tasoon ja muiden sosiaaliturvaetuuksien käyttöön. Aihe on erityisen ajankohtainen juuri nyt, kun hallitusohjelmaankin on tehty kirjaus perustulokokeilun toteuttamisesta tämän hallituskauden aikana. Tutkimusaineisto koostuu Helsingin Sanomien perustuloaiheisista mielipide-osastolla vuosina 2000–2014 julkaisuista kirjoituksista, joita tarkasteluajankohtana ilmestyi yhteensä 104 kappaletta. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusmenetelmänä on temaattinen sisällönanalyysi sekä sitä täydentävä määrällinen sisällönerittely. Analyysin tavoitteena on löytää tutkimusaineistosta teemoja, jotka kertovat perustuloon liitetyistä käsityksistä, odotuksista ja tavoitteista. Keskeisimmiksi teemoiksi aineiston perusteella nousee neljä perustulokeskustelun teemaa: työhön kannustaminen ja aktivointi, talouden ja työelämän muutos, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus sekä vapaus ja autonomia. Analyysissä esiin nousseiden teemojen jakautumisen perusteella näyttäisi siltä, että keskustelu perustulosta keskittyy lähinnä työhön kannustamiseen ja aktivointiin sekä sosiaaliturvan sovittamiseen muuttuneen työelämän vaatimuksiin. Aineiston ajallinen vertailu osoittaa, että julkinen perustulokeskustelu on syklistä ja vakiintunutta. Tutkimuksen tulokset kertovat uusliberalismin ja työetiikan hengen määrittelevän vahvasti perustulosta käytävää keskustelua. Tutkimus osoittaa myös, että perustuloon liitetyt odotukset ja tavoitteet ovat usein ristikkäisiä; toisaalta se nähdään keinona kannustaa ja aktivoida työn tekemiseen, toisaalta mahdollisuutena vapautua palkkatyön pakosta. Tutkimuksen keskeisimpänä ansiona voidaan pitää perustulosta käytävän keskustelun avaamista, joka voi auttaa hahmottamaan uudenlaisia ratkaisuja sosiaaliturvajärjestelmän uudistamisessa. Avainsanat – Nyckelord – Keywords perustulo, sosiaaliturvajärjestelmä, työ, perustulokeskustelu, mielipidekirjoitukset, sisällönanalyysi
  • Hannukainen, Jenni (2016)
    Tutkimus tarkastelee, miten narratiivisella virittämisellä voidaan vaikuttaa elokuvan katsojan moraaliarvioon (havaitun toiminnan oikeutukseen ja hyväksyttävyyteen) sekä katsojan sympatian ja jännitteen kokemiseen. Narratiivinen virittäminen, eli valikoidun tarinamuotoisen tiedon antaminen etukäteen, on tehokas keino vaikuttaa tiedonprosessointiin ja havainnointiin kognitioiden sekä tunteiden kautta. Tämä oletus perustuu kognitiivisen sosiaalipsykologian ja psykologian aiempiin tutkimuksiin sekä teorioihin. Sosiaalipsykologisten kiinnostusten lisäksi tutkimuksen tavoite oli kerätä tietoa myöhemmille samaa elokuvamateriaalia käyttäville käyttäytymis-tieteellisille ja kognitiivisen neurotieteen tutkimuksille sekä suunnata niihin liittyviä tutkimuskysymyksiä. Tutkimukseen osallistui 55 18-40 –vuotiasta naista. Koehenkilöt tasattiin kahteen koeryhmään ja yhteen kontrolli-ryhmään esikyselyllä mitatun empatiataipumuksen perusteella. Koetilanteessa koeryhmiin kuuluvien henkilöiden tunteita ja kognitioita manipuloitiin kirjallisella taustatarinalla joko mies- tai naispuolisesta roolihenkilöstä. Kaikki koehenkilöt katsoivat saman tutkimuskäyttöön käsikirjoitetun lyhytelokuvan ja vastasivat online-kyselylomakkeen suljettuihin ja avoimiin kysymyksiin. Monimenetelmällisesti toteutetun tutkimuksen kvantitatiivinen aineisto analysoitiin ei-parametrisella Mann-Whitney U –testillä. Kvalitatiivinen aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällön analyysillä, mistä saadut tulokset kvantifioitiin. Kvantitatiivisten ja kvalitatiivisten tulosten yhdistäminen perustui tavoitteeseen tuottaa moniulotteista tietoa samaan tutkimuskysymykseen narratiivisen virittämisen vaikutuksesta moraaliarvioon sekä siihen liittyvän sympatian ja jännitteen kokemiseen elokuvakontekstissa. Tulosten yhdistäminen toteutettiin rinnakkaisella monimenetelmäanalyysillä (paraller mixed method analysis). Tutkimuksessa käytetyt taustatarinat (narratiivinen virittäminen) eivät vaikuttaneet roolihenkilön sympaattisuuden arvioon. Narratiivinen virittäminen ei myöskään vaikuttanut arvioitavan roolihenkilön koko elokuvan aikaisen toiminnan oikeutukseen eikä yksittäisten tekojen hyväksymiseen, kun arvioitavia tekoja ja niiden taustalla olevia motiiveja pidettiin yksiselitteisesti moraalinormien vastaisina. Sen sijaan narratiivinen virittäminen lisäsi vastoin moraalinormeja olevan toiminnan (epäsopiva suutelu) hyväksyttävyyttä ja arviossa käytettävien perusteluiden monipuolisuutta, kun vastuu toiminnan toteutumisesta jakautui kahden henkilön välille. Katsojan jännitekokemusta narratiivinen virittäminen lisäsi erityisesti elokuvan kohtauksessa, jossa taustatarinan tiedot eivät selittäneet havaittua odotusten vastaista toimintaa (epäsoveliaan suhteen jatkaminen). Johtopäätöksenä todettiin, että narratiivinen virittäminen ei itsessään lisää havaitun käyttäytymisen moraaliarvion monipuolisuutta ja toiminnan hyväksyttävyyttä vaan ensisijaista on toiminnan laatu suhteessa moraalinormeihin. Narratiivinen virittäminen on kuitenkin keino lisätä moraaliarviossa käytettäviä selityksiä, joiden kautta ei yksiselitteisesti moraalinormeja vastoin olevan käyttäytymisen hyväksyminen voi lisääntyä. Moraaliarviossa jännitteeseen vaikuttavien tekijöiden kuten hyväksyttävyyden sekä jännitteen ja jännityksen suhteen selventämiseksi jatkotutkimuksissa olisi hyvä yhdistää subjektiivista kokemusta mittaavat itsearviomittarit ja objektiivisempaa tietoa tuottavat psykofysiologiset mittarit. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Aalto-yliopiston Neurotieteen ja Lääketieteellisen tekniikan laitoksen, Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Median laitoksen sekä Helsingin yliopiston Sosiaalitieteiden laitoksen kanssa. Kokeet suoritettiin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun käyttäytymistieteellisessä laboratoriossa The Aalto Choice Tank (ACT) -tiloissa. Avainsanat: kokeellinen tutkimus, elokuvatutkimus, narratiivinen virittäminen, moraalinen arvio, jännite, kognitiivinen dissonanssi
  • Autio, Mirka (Helsingin yliopisto, 2015)
    Phosphorus is traditionally considered to be the primary nutrient limiting primary production in lakes. More recent studies show that sometimes nitrogen can be the limiting nutrient for phytoplankton production in temperate lakes. This study investigated whether the nitrogen has a major role along with phosphorus in the primary production of lakes. In addition, it was studied if the limiting nutrient changes during the growing season and does the residence time of the lake affect the level of nutrient limitation. The subject lakes were Ormajärvi, Suolijärvi, Lehee, Pyhäjärvi and Iso-Roine, which are the headwater lakes of the Kokemäenjoki in Kanta-Häme. The lakes were sampled for bioassays once a month from June to September in 2004 and in May 2005, a total of five times. There were four treatments: control, lake water + P, lake water + N, lake water + P + N. For each treatment there were five replicates. There was one concentration level for each nutrient treatment. The nutrient concentration of treatments depended on the nutrient content of the lakes. To determine the combined effect of nutrients both of them were added at the same time. Nitrogen treatment solution was prepared from potassium nitrate and phosphorus treatment solution from potassium dihydrogen phosphate. Bioassays were conducted as a pure culture of Pseudokirchneriella subcapitata Prinz- algae. Zooplankton was removed from the lake water samples, which were then sampled for nutrient analysis. The water samples were autoclaved and filtered prior to the bioassays. Bioassays were carried out in Erlenmeyer flasks containing 60 ml of lake water, the nutrient solutions and 0.5 ml pure culture of P. subcapitata. Algae were grown in continuous illumination until the exponential growth stopped. Algal growth was monitored by taking samples of a few ml from the flasks roughly every other day. Algae in samples were counted by a microscope in Lund chambers. The actual variables were the maximum number of cells or yield and the growth rate. The limiting nutrient was found out by comparing the yield and the growth rate of different nutrient treatments to the control. The results of the bioassays were tested statistically with non-parametric Kruskal-Wallis H-test. Algal bioassays expressed only phosphorus limitation. Phosphorus limited the yield in the bioassays of Suolijärvi in August 2004 and May 2005. In Lehee and Pyhäjärvi phosphorus limited growth rate in May 2005. There was neither nitrogen limitation nor co-limitation in any of the bioassays. So the limiting nutrient didn t change during the growing season. Phosphorus treatments inhibited the growth of algae from time to time in 2004 in Ormajärvi, Suolijärvi, Pyhäjärvi and Lehee. In May 2005 there was no inhibition. Nutrient limitation was stronger in lakes with a long retention time. These bioassays indicate that reducing phosphorus loading would control eutrophication of this chain of lakes. The phosphorus treatments couldn t cause the inhibition. The cause of inhibition originated most likely from the drainage area due to heavy rains in summer 2004. It could be, for example, zinc or arsenic.
  • Kanerva, Taija (Helsingin yliopisto, 2015)
    This thesis is a comparative and qualitative study of Japanese and Western digital games and gaming cultures with the focus on the Japanese video games market. The objective is to find differences between Japanese and Western games and gaming cultures, and the thesis falls into the academic fields of game studies and cultural anthropology. This study attempts to give essential information for a Western game studio attempting to create commercial success in Japan, and to researchers of digital games or Japanese culture. The mechanics and in-game elements of 18 critically acclaimed and commercially successful Western and Japanese video games published between 1996 and 2014 are analyzed, and various other game titles of various genres are used to support or to counter the findings. To gain an understanding of game design, Japanese and Western cultural values, character design and other factors, several books, academic researches, articles, sales data, and different web pages related to the issue are studied alongside these games. Several games industry experts are also interviewed. According to sales data studied in this thesis, Japanese and Western gamers seem to prefer different gaming platforms and game genres. In addition, according to the case studies and other games studied, there are several differences between Japanese and Western digital games regarding game-mechanics, gameplay and other in-game elements. Firstly, Japanese games use a third-person camera whereas the ratio between first-person and third-person perspective is somewhat equally divided among Western games. In most of the Western games studied the player is offered significant freedom in the form of dialogue options, avatar customization and development, and choices which changed the course of the storyline and game-world. Instead in the Japanese games researched the protagonist is pre-determined, the game offers no dialogue options, and the player is not able to affect the storyline. There are also significant differences between the pre-determined player characters of Western and Japanese games. Furthermore, Western games seem to offer relatively photorealistic graphics and realistic or fantasy-realistic creatures and settings while the graphics in Japanese games are commonly cartoon-like and the games are recurrently situated in fantasy settings with imaginative creatures. Combat situations are also handled differently. Japanese games frequently use turn-based combat situated in a separate combat mode whereas Western gamers seem to prefer seeing the enemies on a map and issue commands in real-time. Saving mechanics also differ in that Western games commonly allow the player to save the game at any point whereas there is an equal division between saving points and being able to save freely among Japanese games. In addition, the characters in Japanese games are likely to co-operate and help other characters within the game while Western games seem to emphasize individual prowess. Moreover, there is a clear aversion to crime, graphic violence and sexual themes in Japanese games whereas some Western games include this kind of content. Finally, a lot of Japanese games seem to promote mechanics related to collecting creatures or objects, and characters suitable for cross-media commodification, making character design in these games extremely important.