Pro gradut ja vastaavat opinnäytteet

Recent Submissions

  • Seppälä, Laura (Helsingin yliopisto, 2017)
    Yritysten kansainvälistyessä tulee heidän sopeutua uuden toimintamaan yrityskulttuuriin. Tämän lisäksi heidän tulee myös ottaa huomioon uudet työntekijät, jotka saattavat puhua eri kieltä kuin pääkonttorilla toimiva johto. Sisäisen viestinnän kieleksi on yleensä valittu joko yksi kieli tai sitten virallisia kieliä on ollut useampia. Virallisten kielien määrän valitseminen on kuitenkin hankalaa. Mitä enemmän eri kieliä yrityksen sisällä puhutaan, sitä helpommalta saattaa tuntua ottaa käyttöön useampi virallinen kieli, mutta kaikkia virallisia kieliä tulee pystyä myös hallinnoimaan. Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee miten kansainväliset yritykset voivat sisäisen viestinnän kielipolitiikallaan sitouttaa työntekijöitään. Tutkielman kohdeyrityksenä on suomalainen Telko Oy, jolla on tutkielman kirjoittamisen aikaan toimintaa 17 maassa. Tutkimuskysymykseen lähdetään vastaamaan perehtymällä ensin kysymyksiin siitä, mitä on onnistunut sisäinen viestintä ja minkälaiset vaikutukset sillä on työntekijöihin. Tutkielma yhdistää kahta tutkimuskenttää: sisäisen viestinnän tutkimusta työntekijöiden sitouttamisesta sekä yritysten valitseman kielistrategian merkitystä sisäiselle viestinnälle. Tutkielmalla ei ole yhtä tiettyä päälähdettä tai nimettyä teoriaa johon koko teos nojaa, vaan kirjallisuuskatsauksessa on laajasti esitelty sisäisen viestinnän sekä siihen liittyvän kielitutkimuksen artikkeleja. Suurimman roolin aiemman tutkimuksen esittelyssä kuitenkin saa Kahn, Cornelissen, Marchan-Piekkari, Welch ja Welch sekä Feely ja Harzing. Tutkielmaa varten haastateltiin seitsemää Telkon työntekijää eri maista ja eri toimenkuvista. Haastattelut on tehty puolistrukturoituina teemahaastatteluina ja analyysi taas teemoittelun kautta. Tutkielmassa selvisi, että sisäisen viestinnän kielen merkitys sitoutuneisuuden tunteen voimakkuuteen on vaihteleva. Haastatteluissa nousi muun muassa esiin, että kielitaidottomat työntekijät, jotka eivät puhu virallisia kieliä saattavat tuntea itsensä eristyneeksi konsernista. Viime kädessä sitoutuneisuus on kuitenkin aina henkilökohtaista. Vaikka sisäisen viestinnän kielivalinnat eivät suoraan korreloi sitoutuneisuuden kanssa, on työntekijän omalla kielitaidolla kuitenkin vaikutusta arjen sujuvuudelle ja sitä kautta sitoutuneisuudelle.
  • Eslola, Helena (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty HELSINGIN YLIOPISTO Laitos – Institution – Department Valtiotieteellinen tiedekunta Tekijä – Författare – Author Eskola Helena Työn nimi – Arbetets titel – Title Sosiaalityö muutostyönä - Voimaannuttava aikuissosiaalityö sosiaalityöntekijöiden ja esimiesten kuvaamana. Oppiaine – Läroämne – Subject Sosiaalityö Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu –tutkielma, Aika – Datum – Month and year Helmikuu 2017 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 108 sivua, 4 liitesivua Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä pro gradu -tutkielma keskittyy muutostyöhön aikuissosiaalityössä. Tutkimuksessa muutostyötä tarkastellaan voimaantumisen näkökulmasta. Tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä aikuissosiaalityön esimiehillä ja sosiaalityöntekijöillä on muutossosiaalityöstä. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten aikuissosiaalityön esimiehet ja sosiaalityöntekijät kuvaavat muutossosiaalityötä? 2. Miten sosiaalityöntekijät toteuttavat muutossosiaalityötä? Tutkielmassa tarkastelun kohteena on aikuissosiaalityö Keski-Uudenmaan kaupungin sosiaalitoimistossa. Tutki-musta viitoittavana tieteen filosofian suuntana toimii fenomenografia. Tutkimuksen tavoitteena on saada selville fenomenografisella metodilla aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijöiden ja esimiesten käsityksiä muutossosiaalityöstä ja sen menetelmistä käytännön asiakastyössä. Tutkimusaineistona ovat aikuissosiaalityön neljän sosiaalityöntekijän ja kahden esimiehen teemahaastattelut. Analyysimenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, sekä tätä tukevana metodina kategorisointi-analyysia. Analyysi jäsentyy sosiaalityön asiakastyössä muutostyön ja voi-mavarakeskeisen työskentelyn ympärille. Tulokset osoittavat, että muutostyössä sosiaalityöntekijän ja asiakkaiden välillä esiintyi voimaantumista edistäviä ja estäviä tekijöitä. Voimaantumista edistäviä tekijöitä muutostyössä olivat 1) asiakastyön tavoitteellisuus, 2) elämän-hallinnan tukeminen, 3) ilmapiiri ja hyvä kohtelu, 4) voimavaroja tukeva muutostyö sekä 5) kumppanuus ja yhteis-työ. Aineistosta ilmeni myös voimaantumista estävänä tekijänä 6) disempowerment, joka kuvasi muun muassa kuormittumista, resurssipulaa ja kiirettä. Juha Siitosen (1999) esittämät voimaantumisen osaprosessit näyttäytyvät työssäni. Tulosten mukaan aikuissosiaalityössä toteutettu muutossosiaalityö on asiakkaan kanssa yhdessä tehtyä tavoitteel-lista työskentelyä. Tulokset osoittivat, että kuudesta voimavaraelementeistä viisi on muutosta tukevaa empower-ment-elementtiä ja yksi muutosta estävä disempowerment- elementti. Tämän lisäksi tulokset osoittivat, että aikuis-sosiaalityö toteuttaa organisaation asettamia tavoitteita ja voimavaroja tukeva muutostyö on asiakaslähtöistä ja voimaantuttavaa työskentelyä. Aikuissosiaalityössä toteutettavan muutosta edistävän empowerment-työn toteut-tamisen ehtona on puuttua muutosta estäviin disempowerment-tekijöihin. Muutosta estävät tekijät vievät voimava-roja asiakastyöskentelystä. Erityisesti työntekijän omat voimavarat tulee olla kunnossa, jotta työntekijä voi voi-maannuttaa asiakasta. Keskeistä tavoitteellisessa empowerment muutostyössä on organisaation ja esimiesten tuki työn toteuttamisessa ja sen mahdollistajana. Empowerment-muutostyön mallia on mahdollista hyödyntää myös muissa sosiaalityön konteksteissa, joissa halutaan kehittää työntekijän ja asiakkaan välistä työskentelyä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että sosiaalityössä on käytössä useita muutostyötä tukevia voimavara-elementtejä. Haluttaessa tukea asiakkaan voimaantumista aikuissosiaalityössä, työntekijöitä kuormittaviin disem-powerment-tekijöihin muutostyön esteenä tulee puuttua. Muutostyö on sitä, mitä tapahtuu asiakkaan ja sosiaali-työntekijän välisessä työskentelyssä. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Sosiaalityö, aikuissosiaalityö, elämänhallinta, muutos ja voimaantuminen (empowerment)
  • Luukkanen, Matias (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä tutkielma tutkii työttömyysshokkien vaikutuksen pysyvyyttä Euroalueella ja selvittää, onko eroilla työmarkkinakäyttäytymises- sä sukupuolten välillä vaikutusta yksikköjuuritestin tuloksiin. Tutkimus yrittää vastata kysymyksiin siitä, onko suhdanneheilahteluita korjaava aktiivinen talouspolitiikka tarpeellista vai dominoivatko talouden luonnolliseen tasapainoon pyrkivät voimat. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on luonnollisen työttömyyden ja hystereesin teorioiden välinen dikotomia. Näiden kahden vaihtoehtoisen narratiivin välisen keskustelun historia ja teoreettiset implikaatiot käydään läpi ennen NAIRU-käsitteen esittelyä empiirisenä työkaluna luonnollisen työttömyyden tason ja oleellisuuden määrittäjänä. Tutkielman aineistona on käytetty OECD:n julkisista tietokannoista haettuja kausitasoitettuja neljännesvuositilastoja työttömyysasteista. Aineiston esittelyn ja kuvailemisen jälkeen estimoidaan autoregressiivinen (AR) aikasarjamalli jokaiselle maalle ja sukupuolelle erikseen. Sen jälkeen malleille lasketaan laajennettu Dickey-Fuller (ADF) testisuureen arvo, jolla testataan nollahypoteesia, jossa estimoidun mallin karakteristisella yhtälöllä on ratkaisuna yksikköjuuri. Jos testi ei tuota tilastollisesti merkitsevää arvoa, datan tuottanutta prosessia parhaiten kuvaava malli on todennäköisesti satunnaiskulkumalli, joka viittaa erittäin pitkään työttömyys-shokkien pysyvyyteen. Yksittäiset testisuureet kootaan kahden paneeliyksikköjuuritestin avulla (IPS, MW). Paneelitestisuureille estimoidaan arvot erikseen molemmille sukupuolille ja aggregoidulle datalle, joka sisältää kaikki työttömät. Molempien paneelitestien nollahypoteesi on, että kaikilla paneelin malleilla on yksikköjuuri. Vastahypoteesi on, että ainakin joillain malleilla ei ole yksikköjuurta, ja näiden mallien kohdalla stationäärinen aikasarjamalli olisi soveltuvampi kuvaamaan datan tuottanutta prosessia. ADF-testisuureet paljastavat huomattavan eron sukupuolten välillä. Yksikään malleista ei hylkää nollahypoteesia 0.05 merkitsevyystasolla, kun tarkastellaan pelkästään miesten työttömyysaikasarjoista muodostettuja malleja. Pelkästään Alankomaiden aineistolla nollahypoteesi hylätään, joskin vain 0.1 merkitsevyystasolla. Kuitenkin neljän maan (Belgia, Ranska, Alankomaat ja Suomi) kohdalla nollahypoteesi hylätään 0.05 merkitsevyystasolla tarkasteltaessa pelkästään naisten työttömyysaikasarjoja kuvaavia malleja. Aggregoiduista kokonaistyöttömyyden aikasarjoja kuvaavista malleista vain kahden maan (Belgia ja Ranska) kohdalla nollahypoteesi hylätään 0.05 merkitsevyystasolla. Paneelitestien tulokset poikkeavat hieman toisistaan. IPS-testi ei hylkää nollahypoteesia miesten kohdalla (p=0.6) mutta hylkää sen sekä naisten (p=0.03), että aggregoidun datan kohdalla (p=0.04). Tämä tulos on tulkittavissa siten, että työttömyyden vakiotasolle palaavan tendenssin kannalta erityisesti naisten työmarkkinakäyttäytyminen on keskeistä. MW-testi hylkää kuitenkin erittäin vahvasti nollahypoteesin jokaisen kolmen ryhmän kohdalla. Tämä tulos vuorostaan viittaisi siihen, että sukupuolesta riippumatta ainakaan osassa maita satunnaiskulkumalli ei sovellu kuvaamaan työttömyyden kehitystä. Vaikka ekonometristen testien tulokset eivät anna kovin vakuuttavaa vastausta, ne kuitenkin paljastavat jotain hyödyllistä euroalueen työttömyyden dynamiikasta. Ensinnäkään satunnaiskulkumallin hylkääminen ei suurimmassa osassa maista tule kysymykseen minkään kolmen ryhmän (miehet, naiset, yhteensä) kohdalla. Tämä viittaa työttömyyden erittäin vahvaan pysyvyyteen. Toisekseen, sukupuolierot työmarkkinakäyttäytymisessä ovat erittäin oleellisia. Johtopäätösten tekeminen tulosten eriäväisyyden syistä vaatisi kuitenkin merkittävää jatkotutkimusta, mutta nämä tulokset antavat kuitenkin mahdollisuuden erilaisten havaittujen sukupuolierojen vaikutusten mahdollisuuden arviointiin. Esimerkiksi naiset ovat tyypillisesti heikommin sitoutuneita työmarkkinoille, mikä johtaa osallistumisasteen heikkenemiseen epäsuotuisan suhdannetilanteen seurauksena. Tämä ilmiö voidaan selittää esimerkiksi naisten suuremmalla kasvatusvastuun ottamisella ja laajalla joukolla muita kulttuuriin sidonnaisia konventioita. Tämän tutkielman tuloksilla on kahtalaista yhteiskunnallista merkittävyyttä. Ensinnäkin on ilmeistä, että työttömyysshokkien vaikutus on erittäin pitkäkestoista, mikä tukee näkökantoja aktiivisen vastasyklisen talouspolitiikan puolesta. Suhdanneautomatiikka ei selvästikään ole onnistunut heikentämään suhdannesyklin vaikutusta työttömyyteen siten, sen taso palaisi itsestään luonnolliselle tasolleen, minkä voisimme havaita nollahypoteesin hylänneinä testisuureina. Toinen johtopäätös tutkimuksen tulosten perusteella on se, että sukupuolierot ovat oleellisia työmarkkinakäyttäytymisen määrittämisessä. Vahvempien johtopäätösten tekemiseksi olisi kuitenkin tarpeellista selvittää ensin, mitkä tekijät yhdistävät maita, joissa tämä ilmiö esiintyi vahvimmin.
  • Junna, Liina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Self-rated health (SRH) is a frequently used survey indicator of general health. It is periodically utilised in the study of educational health disparities. Several researchers have, however, suggested that systematic population sub group differences in health self-ratings (reporting heterogeneity) may results in SRH reflecting a different health status, or aspects of health, for different educational groups. Previous studies imply that the associations between SRH and other indicators of health may be strengthened by higher education. However, the studies disagree on the strength and the scope of the interaction effect. Comparability is also an issue due to, for example, the variation in the selected health indicators by which SRH is assessed. No such studies have so far been conducted in Norther Europe. The purpose of this Master’s thesis is to address educational SRH reporting heterogeneity. Using quantitative methods, this thesis analyses which aspects of health are included in dichotomised poor or very poor SRH ratings, and whether education moderates the relationship between SRH and the indicators of health. The selected health indicators represent five health dimensions identified in previous studies: clinical health, functional health, health behaviours, mental health and bodily symptoms and experiences. The analyses are conducted using logistic regression and regression –based nonlinear decomposition methods. The study utilises the Health 2000 data (n= 5586) for the household and institution dwelling population over the age of 30 residing in mainland Finland. The data is nationally representative and consists of a clinical- and mental health examination, and survey sections. Overall, a high volume of somatic complaints was found strongly associated with poor self-rated health for all educational groups. Other significant contributors were functional health, diagnosed mental health conditions, and to some extent diagnosed diseases. An educational interaction effect was found for cardiovascular disease, subjective functional limitations in everyday tasks, and high volume of somatic complaints. In all cases education strengthened the association. However, for the majority of the indicators, SRH was associated with, no interaction effect was found. Compared to those respondents with a higher education, those with lower educational attainments more often reported poor SRH, but the selected health indicators and demographic variables explained virtually the whole difference. The study then, to some extent, concurs with earlier findings of higher education strengthening some of the associating between poor SRH and other indicators of health. However, the effect was statistically significant only when comparing basic education to higher educational attainments, and it was less systematic than some of the previous studies have suggested.
  • Oliynyk, Adar (Helsingin yliopisto, 2014)
    Over the past decades, most of the developed countries allocating growing share of the GDP to the health care system. Large part of the spending allocated to the prenatal and neonatal care. One of the contributions of the increased health investment registered as a rapid decrease in infant mortality. This paper is one of the attempts to evaluate the direct impact of the additional medical attention on the mortality rate in Finland. Using the medical birth registry birth in Finland for the cohort of 2005-2014 I evaluate the impact of the additional medical care on the low weight infants. I establish that at-risk newborns, birth weight of less than 1500 gram, on average receive higher medical attention. Then, using the birth weight of 1500 gram as a threshold, I compare the mortality rate of the infants just below and just above this birth weight. Next, I evaluate predictive factors for the survival probability of the infants with a BW close to 1500 gram. I find a striking difference in survival probability of two percentage points. The infants with a lower birth weight have a higher survival probability, which is contradict the common knowledge about increased mortality for infants with a lower birth weight. Further analysis of the risk factors suggests that the neonatal care associated with survival probability and allow to predict the relative risk level for infants with a given set of treatments. The difference in the survival probability calls for the further, more detailed, research in this topic. If the reason for the higher mortality for the heavier infants is indeed the lack of some type of medical attention, perhaps some policy change might be needed.
  • Kuvaja, Viivi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Yksityisen sektorin sanotaan olevan kehityspolitiikan trendi. Suomi leikkasi kevään 2015 hallitusneuvottelujen yhteydessä kehitysyhteistyöbudjetistaan noin 30 prosenttia, eli 300 miljoonaa euroa. Samalla kun perinteisen kehitysyhteistyön volyymi laski, 130 miljoonaa euroa siirrettiin kehitysrahoituslaitos Finnfundin pääomitukseen vauhdittamaan yritysyhteistyötä kehitysmaissa. Tämän pro gradu -työn tavoitteena on tutkia yksityisen sektorin roolia Suomen kehityspolitiikassa vuosina 1996–2016, ja toisaalta tutkailla lähihistorian näkökulmasta sitä, milloin niin sanottu yksityisen sektorin trendi on rantautunut Suomen kehityspolitiikkaan. Tutkimustehtävää lähestytään laadullisin menetelmin ennen kaikkea kategoria-analyysin keinoin. Tutkimuksen runkoaineistona käytetään Suomen kehityspolitiikkaa ohjanneita linjauksia vuosilta 1996, 1998, 2001, 2004, 2007, 2012 sekä 2016. Tutkimuksen tukiaineistona käytetään Kehitysmaasuhteiden neuvottelukunnan ja Kehityspoliittisen toimikunnan täysistuntojen pöytäkirjoja 1996–2015, vuosiarvioita 2005–2015 sekä yksityisen sektorin linjausta vuodelta 2015. Syventävänä aineistona käytetään esimerkkitapauksena Kauppaa tukevan kehitysavun aloitteita 2008–2011 ja 2012–2015. Analyysiä jäsentävänä tulkintateoreettisena löyhänä viitekehyksenä hyödynnetään Juhani Koposen Suomen kehitysyhteistyön historiaan soveltamaa developmentalismin ja instrumentalismin käsitteiden viitekehystä. Taustateoreettisena viitekehyksenä sovelletaan muun muassa Olav Stokken käyttämää internationalismien tulkintakehikkoa, jonka avulla pyritään liittämään tutkimustulokset pelkkää yksityistä sektoria koskevaa keskustelua laajempaan kokonaisuuteen eli siihen, minkälaisesta kehityspolitiikan luonteesta ylipäänsä on kyse. Keskeinen tulos on se, että yrityksiä on alettu yhä korostetummin pitää niin sanotusti kehityksen moottorina. Yritysten kompetenssi luoda työpaikkoja ja tätä kautta edistää talouskasvua on nähty arvokkaana. Yksityisen sektorin roolia pohdittaessa on kuitenkin tärkeää huomioida se, että yksityisellä sektorilla on viitattu saman käsitteen alla eri ulottuvuuksiin. Useimmiten yksityisen sektorin käsitteellä viitataan etenkin suoraan yritysyhteistyöhön tai kehitysmaan yksityisen sektorin kehittämiseen. Suomessa yksityistä sektoria koskevan puheen juuret ovat vuoden 1998 kehitysmaapolitiikan linjauksessa. Tarkasteluajanjakson alkupuolella yksityisen sektorin rooli tosin ilmeni lähinnä välillisesti globaalin tason tarkastelussa liittyen kauppapolitiikkaan, kaupan sääntöjen ja kauppajärjestelmien oikeudenmukaistamiseen sekä toisaalta instrumenttien suhteen korkotuen kritiikkiin ja Finnfundin rooliin. Vuosituhannen alussa Monterreyn kehitysrahoituskokouksen myötä yksityisestä sektorista alettiin kansainvälisellä tasolla keskustella laajan kehitysrahoituksen näkökulmasta, ja sama tapahtui myös Suomessa. 2010–luvulle tultaessa tarkastelu on siirtynyt globaalin tason tarkastelusta lähemmäs Suomen oman yksityisen sektorin roolia painottavaa kehityspolitiikkaa. Virstanpylväänä voidaan nähdä etenkin viimeistään Addis Abeban vuoden 2015 kehitysrahoituskonferenssin legitimoima ajatus siitä, että kehitysrahoitusta voidaan legitiimisti käyttää yritysten rahoittamiseen. Yksityisen sektorin roolin vahvistumisen taustalla ovat vaikuttaneet monet seikat mm. Kiinan kaltaisten kehittyvien talouksien vaikutusvallan kasvu kehitysmaissa, tuloksellisuuden tavoittelu ja yksityisten rahavirtojen kasvu kehitysmaissa. Keskeinen johtopäätös on se, että etenkin suomalaisen yksityisen sektorin roolia ilmentävä argumentaatio pitää sisällään sekä instrumentalistista oman edun tavoittelun hyväksyvää argumentaatiota, että developmentalistista, kehitystä painottavaa argumentaatiota. Se, että yksityisen sektorin käsitteen alla on viitattu moneen eri ulottuvuuteen, teki osaltaan yksityisen sektorin roolin johdonmukaisesta tulkitsemisesta haasteellista. Joka tapauksessa kyseessä on uuden kehitysparadigman mukainen kehityskulku, jossa valtion rooli kehitysyhteistyön hegemoniana on hiipumassa (joskaan ei katoamassa), ja jossa yksityisen sektorin toimijat määritellään etenkin kumppanuuksien kautta keskeisiksi kehitystoimijoiksi perinteisten kehitystoimijoiden, kuten valtion ja kansalaisjärjestöjen, rinnalle.
  • Kaila, Martti (Helsingin yliopisto, 2017)
    In Finland, children start school during the calendar year they turn seven years old. This creates a discontinuous jump in school starting age. Children born after New Year are on average one year older at the beginning of first grade than the children born before New Year. There exists a rich literature which uses school entry rules like this to study the effects of relative school starting age on various outcomes. This thesis investigates how the relative age difference affects educational outcomes in Finland. The primary data source of this thesis is the joint application register of the Finnish National Board of Education. The sample includes individuals who have applied to upper secondary school during the year they have graduated from comprehensive school between years 1991-2007. Furthermore, the individuals are linked to the Finnish Longitudinal Employer-Employee database. My main outcome variables are the grade point average (GPA) at the end of comprehensive school, and the probability of admittance and graduation from general upper secondary school. I utilize a regression discontinuity design to study whether the discontinuous jump in the school starting age at turn of the year affects these educational outcomes. I estimate the effect in window of ±30 days around new year. I find that the school starting age law generates a significant jump in the school starting age at the turn of the year, which in turn affects educational outcomes. According to my results, those who are born just after new year have on average a 0.15 grade points higher GPA and are significantly more likely to be admitted to and graduate from general upper secondary school. School starting rule is not completely binding. To take this into account, I use a fuzzy regression discontinuity design and show that the estimates on compliers are higher. The findings may be taken as a causal effect of relative school starting age. To support this, I show that the density of assignment variable and various background variables evolve continuously in the vicinity of New Year. Finally, I study heterogeneity in the results and find that the effect is significantly stronger for women than men. My results indicate that the magnitude of relative school starting age effect is similar to what has been found in other countries. This contradicts previous studies on Finland, which document smaller effects. There are three mechanisms which may explain the difference. Firstly, the deviation may arise from the optimal school starting age. Secondly, the gaps may be caused by peer effects and, lastly, relatively older children may perform better since they take the exams at an older age. I cannot distinguish between the different channels, and hence my results should be taken as a combined effect of all mechanisms.
  • Lemyre, Étienne (Helsingin yliopisto, 2015)
    International degree students sojourning in Finland’s Helsinki Capital Region may acquire skills in two official languages: Finnish and Swedish, respectively spoken natively by 79.9% and 5.8% of the region’s population. This study uses 114 web survey responses from students enrolled in English-medium Master’s programmes to determine whether they report knowledge of Finnish and especially of Swedish, a minority language. The likelihood a respondent reports knowledge of a local language is predicted by a model of language acquisition used on immigrant populations in bilingual countries, a model in which local language skills are considered to be a source of both social and economic capital. Over 90% of participants stated they had Finnish abilities while 21% reported having non-native Swedish skills. Almost all of those who declared being able to speak some Swedish could also speak some Finnish, a language for which they generally reported higher skills. Knowledge of Finnish was primarily associated with having a Finnish-speaking partner, living outside of a student neighborhood and originating from Russia or Central Asia. Knowledge of Swedish was mainly associated with studying in a primarily Swedish-language institution, being male and regarding as likely to live in a Nordic country in 5 years. While Finnish dominates most spheres of social life in the Helsinki Capital Region, it appears an institution of study provided sufficient exposure to the minority language of Swedish to explain in part its acquisition by international degree students. While learning Swedish was not compulsory in their study programme, respondents enrolled at a Swedish-language institution were as much as 16 times more likely than those studying at a Finnish-language institution to report knowledge of Swedish. Consequently, for newcomers like international degree students to adopt the minority language of their bilingual host community, involvement in institutions where the language is dominant might be key.
  • Hietikko, Carina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Den så kallade Mieli-planen fungerade som det ledande policydokumentet för insatserna till personer med psykisk ohälsa och missbruk under tidsperioden 2009-2015. I föreliggande avhandling granskas planen och genom detta den aktuella mentalvårdspolicyn. Utgående från styrningsteorier, så som de diskuteras av Mitchell Dean, Nikolas Rose och Peter Miller, iakttas den styrningsmentalitet som planens utformning och implementering utgått ifrån, och särskilt vilken syn på brukaren som framträder. Materialet utgörs av 8 informantintervjuer med personer som varit med i den arbetsgrupp som formulerade planen respektive i den styrgrupp som översåg implementeringen. Dessutom har den ursprungliga Mieli-planen från år 2009, styrgruppens mellanrapport från år 2012, samt slututvärderingen från år 2016 fungerat som bakgrund för analysen. Analysen har genomförts med hjälp av innehållsanalys som inspirerats av ett diskursanalytiskt angreppssätt. Mieli-planens utformning verkar utgå från en styrningsmentalitet där brukaren placeras i centrum. Den rationalitet mentaliteten utgår ifrån är att organisationsgränser, stela strukturer och en brist på helhetsbild har utgjort ett problem i relation till ställningen för personer med psykisk ohälsa och missbruk, tillsammans med bristande brukarinflytande i serviceutformningen. Utgående från detta argumenterar informanterna för integration av mentalvård och missbrukarvård, socialvård och hälsovård, mer lättillgänglig vård och bättre planerade servicehelheter, samt ökad delaktighet genom brukarexpertis. Följaktligen blir integration och brukarexpertis de teknologier som tillämpas. Olika brukargruppers handlingsutrymme framstår dock utgå från olika principer och implementeras genom olika teknologier. Informanterna betonar generell och integrerad service tillsammans med insatser på primärvårdsnivå, samtidigt som de betonar brukarexpertisen roll i att stärka brukarens ställning. Dessa teknologier framstår dock vara ämnade främst för mindre utsatta grupper med lindrigare problematik. För de mest utsatta grupperna framstår delaktigheten förstärkas genom bättre tillgång till service och smidigare servicehelheter. Som helhet framträder en policy med fokus på brukaren i servicesystemet. Trots att informanterna också erkänner behovet av insatser bortom servicesystemet formuleras gränserna för insatserna med hänsyn till servicesystemet, samtidigt som aspekter gällande samhällelig delaktighet faller i skymundan. Resultaten visar också att trots att Mieli-planen formulerar insatser på en bred front upplever inte informanterna de mjuka styrmedel som funnits att tillgå för implementeringen på kommunal nivå som speciellt framgångsrika.
  • Kouhi, Sanna-Annukka (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan millaisia merkityksiä Helsingin kaupungissa työskentelevät sosiaalialan ammattilaiset antavat pitkäaikaisasunnottomuudelle, millaisia tulkintoja he tuottavat pitkäaikaisasunnottomista asiakkaista ja heidän elämäntilanteistaan ja mitkä tekijät vaikuttavat pitkäaikaisasunnottomien sosiaalityön toimivuuteen Helsingissä. Tavoitteena on tuoda näkyviksi pitkäaikaisasunnottomien elämäntilanteita sekä heidän kanssaan työskentelevien sosiaalialan ammattilaisten kokemuksia pitkäaikaisasunnottomien parissa tehtävän sosiaalityön toimivuudesta. Teoreettinen viitekehys nojautuu sosiaalitieteelliseen tutkimukseen yksilön vastuun korostumisesta yhteiskunnallisessa keskustelussa, poiskäännyttämisestä poliittisena käytäntönä ja palvelujärjestelmän aktiivisena toimintana sekä rakenteellisen sosiaalityön merkityksestä huono-osaisten asianajajana. Tutkielma on laadullinen tutkimus. Syksyllä 2014 teemahaastatteluilla kerätty aineisto muodostuu yhdeksästä haastattelusta. Aineiston analysoinnissa on käytetty teemoittelua ja sisällönanalyysiä. Pitkäaikaisasunnottomuus määrittyy moniulotteisena ilmiönä ja muuttuvana liikkeellä olevana prosessina. Asunnottomuuden pitkittyminen määrittää oleellisimmin pitkäaikaisasunnottomuutta, tuen tarvetta ei kaikilla asiakkailla välttämättä ole. Osa asiakkaista asuu pysyvämmin ulkona. Yhteiskunnan rakenteelliset tekijät, kuten kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute nähdään Helsingissä ensisijaisena syynä pitkäaikaisasunnottomuuteen. Pitkäaikaisasunnottomien sosiaalityön toimivuuteen liittyvät tekijät kytkeytyvät yksilötasolla asiakkaan kohtaamiseen, jossa yksilön vastuun ja yhteiskunnan huolenpitovastuun välisiä rajoja määritellään. Asiakkaan vastuun korostaminen voi johtaa palvelujärjestelmässä rakentuviin poiskäännyttämisen kynnyksiin. Sosiaalityön toimivuuteen vaikuttavat myös asunnottomille kohdennetut palvelut ja toimintakäytännöt palvelujärjestelmässä. Etenkin työhön ovat vaikuttaneet pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmien aikaansaamat muutokset, kuten asumispalveluiden riittävyys, toimivuus ja soveltuvuus sekä erilaiset asunnottomia koskevat sosiaalityön toimintakäytännöt. Sosiaalityön toimivuuteen vaikuttavat myös yhteiskunnan rakenteelliset reunaehdot, kuten poliittinen päätöksenteko ja yhteiskunnallinen ilmapiiri. Yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttaminen ja huolenpitotyö näyttäytyvät keskeisenä osana pitkäaikaisasunnottomien sosiaalityötä.
  • Aalto, Kalle Verneri (Helsingin yliopisto, 2017)
    Suomalaisten luottamus eläketurvaan on alamaissa, vaikka eläkejärjestelmäämme kehutaan kansainvälisesti. Uusi työeläkeuudistus turvaa työeläkejärjestelmän taloudellista kestävyyttä, ¬mutta silti vain kolmasosa suomalaisista uskoo saavansa luvatut eläkkeet tulevaisuudessa. Tässä tutkimuksessa pureudutaan siihen, miksi kansalaiset eivät luota eläkejärjestelmään. Tässä tutkimuksessa analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin Eläketurvakeskuksen tilaaman kansalaispaneelin avovastauksia. Verkkoaivoriihenä toteutetussa paneelissa eri-ikäiset vastaajat vastasivat erilaisiin kysymyksiin liittyen eläketurvan luottamukseen, reiluuteen, oikeudenmukaisuuteen, riittävyyteen ja eläkealalta kaivattaviin palveluihin. Teoreettisena viitekehyksenä ovat luottamuksen ja oikeudenmukaisuuden teoriat. Menetelmänä tässä tutkimuksessa käytettiin laadullista sisällönanalyysi eli aineiston sisältöä kuvataan sanallisesti. Aineistoa on pelkistetty ja luokiteltu erilaisiin kategorioihin, jonka jälkeen käsitteitä yhdestelemällä on edetty kohti abstraktimpaa ja yleistettävämpää kokonaisuutta. Tutkimuksen mukaan ihmisten luottamukseen eläketurvaa kohtaan vaikuttavat luotettavuus, joka rakentuu muun muassa varmuudelle siitä, että eläkettä maksetaan säännöllisesti, riittävä toimeentulo eläkkeellä, sekä oikeudenmukaisuuden kokemukset. Tutkimukseen vastanneiden mukaan eläkkeen tason tulisi olla sellainen, että sillä tulee toimeen, mutta sen ei tarvitse kuitenkaan riittää ylellisyyksiin. Suuria eläkkeitä pidetään yleisesti erittäin epäoikeudenmukaisina ja eläkekatto saa vastaajien keskuudessa myös kannatusta. Eläkeyhtiöiden sijoitustoiminnalta peräänkuulutetaan toisaalta eettisyyttä ja toisaalta riittäviä tuottoja. Eläkkeiden maksamisessa ei saa olla epäselvyyksiä, vaan sovitut eläkkeet pitää maksaa aina ajallaan.
  • Ojala, Antti (Helsingin yliopisto, 2017)
    Yritysten valta maailmanpolitiikassa, globaalihallinnassa ja globaalissa poliittisessa taloudessa on kysymys, joka on saanut osakseen merkittävästi tutkimusmielenkiintoa viime vuosikymmeninä. Samaan aikaan liiketaloustieteen tutkimuksen puolella on kiinnitetty kattavasti huomiota yritysten yhteiskuntavastuun tutkimukseen. Viime aikoina yritysvastuun tutkimus on laajentunut myös yhteiskuntatieteiden alueelle. Ilmiöstä mielenkiintoisen tekee se, että kyse ei ole yksinomaan akateemisesta keskustelusta, sillä yritysvastuusta käydään paljon keskustelua myös yritysten sisällä. Yritysvastuuta ja ei-taloudellisia indikaattoreita painottava regulaatio on tulossa myös poliittisen päätöksenteon areenalle. Tämän tutkimuksen tavoitteena on luoda tuore näkökulma globaalin poliittisen talouden ja globaalihallinnan tutkimuskenttään ja lisätä tieteenalan ymmärrystä yritysvastuusta ilmiönä. Tutkimuksen aiheena on yritysvastuu, sen nousu globaalipolitiikan puheenaiheeksi ja etenkin yritysvastuun ilmeneminen Yhdistyneiden kansakuntien Global Compact -yritysvastuualoitteessa. Tutkimuksen varsinaisena tutkimuskysymyksenä on, millaisia ajattelutapoja, merkitysten ketjuja ja mahdollisia ristiriitoja Global Compact -yritysvastuualoitteen keskeiset dokumentit pitävät sisällään. Toisena tutkimuskysymyksenä on, millaista ajattelutapaa globaalihallinnasta ja julkisen ja yksityisen vallan suhteesta yritysvastuualoitteen analysoidut dokumentit heijastelevat. Tutkimuksen lähtökohta on konstruktivistinen: tutkimus hyväksyy konstruktivismin epistemologiset reunaehdot ja pitää niitä mielekkäinä työkaluina tutkimuskysymyksiin vastaamisessa. Tutkimuksen analyysivaihetta ohjaa Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen kehittämä jälkistrukturalistinen diskurssiteoria. Diskurssiteoreettisesti ajateltuna se, mitä käsityksiä, ajattelutapoja, merkityksiä ja argumentteja yritysvastuun määritelmän alle sidotaan, on jatkuvan kamppailun kohteena. Tutkimuksen aineisto koostuu YK:n Global Compact -aloitteen strategiapaperista vuosille 2014–2016 sekä viidestä aloitteen viimeaikaisesta dokumentista Tutkimuksen keskeisin tutkimustulos on se, että Global Compact -yritysvastuualoitteen kontekstissa yritysvastuuseen liitetään useita erilaisia, osin keskenään ristiriitaisia merkityksiä. Global Compactin yritysvastuudiskurssista lupaus paremmasta yhteiskunnasta kytketään osaksi perinteistä liiketaloustermistöä. Sama logiikka toimii myös päinvastoin: kun vastuullinen yritystoiminta on nostettu kausaalisuhteiden alkupisteeseen, Global Compact tulee samalla linjanneeksi, että globaalien haasteiden ratkaisut tapahtuvat nimenomaan yritysten uusien kasvumahdollisuuksien kautta. Global Compactin yritysvastuudiskurssissa ei myöskään ole sijaa julkisen ja yksityisen vallan erottelulle. Tämä vastakkainasettelu ohitetaan täysin yhteistyön myytin avulla: koska kaikkien toimijoiden on järkevää tehdä yhteistyötä globaalien haasteiden ratkaisemiseksi, toimijoiden intressit yhtenevät, ja yhteistyö on välttämätöntä paremman tulevaisuuden varmistamiseksi. Tutkimus antaa runsaasti aiheita jatkotutkimukselle. Globaalihallinnan tulevaisuus on yksi näistä pohdinnoista: jos globaalihallintaan on kehittymässä vain yksi yhteinen ”yhteistyön sfääri”, onko se yksityinen vai julkinen? Jääkö julkiselle vallalle vain yhteistyön mahdollistajan rooli ja ovatko julkiset hallintatilat tulevaisuudessa vain saarimaisia kuriositeetteja globaalihallinnan verkossa?
  • Isakov, Marianna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan lastensuojelun avohuollon nopean puuttumisen perhetyön eli Nopsa-työn asiakkaiksi ohjautuneiden 12–17-vuotiaiden nuorten ja heidän perheidensä taustatietoja, elämäntilannetta ja lastensuojelun asiakkuutta ennen perhetyön asiakkaaksi ohjautumista, perhetyön aikana sekä perhetyön asiakkuuden jälkeen. Tutkielman taustalla on lastensuojelun asiakasmäärien lisääntyminen sekä erityisesti nuoruusikäisiin kohdistuneiden kodin ulkopuolisten sijoitusten määrän kasvu 2000-luvulla. Tutkielma kuvaa erästä lastensuojelun avohuollon intensiivityön muotoa. Lastensuojelun avohuollon intensiivityöhön ohjautuu nuori, jonka tilanteessa esillä on huostaanoton ja kodin ulkopuolisen sijoituksen mahdollisuus. Tutkielman teoreettisen taustan muodostaa nuoruuteen, lastensuojeluun sekä perhetyön tarkoituksiin ja työmuotoihin liittyvät tutkimukset. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ensinnäkin, millaisia taustatekijöitä nopean puuttumisen työskentelyn piiriin ohjautuneiden nuorten elämässä oli. Toiseksi tavoitteena oli selvittää, millaisia yhteneväisiä taustatekijöitä nopean puuttumisen työskentelyn piiriin ohjautuneiden nuorten elämäntilanteissa oli. Kolmanneksi tavoitteena oli saada käsitys siitä, millainen nuorten tilanne lastensuojelun asiakkaana on nopean puuttumisen työskentelyn aikana, työskentelyn päättyessä ja seuranta-ajan jälkeen. Tutkimus on luonteeltaan kvantitatiivinen. Tutkimuksen aineistona on Helsingin kaupungin Nopsa-työssä kertynyt tilastoaineisto, joka sisältää asiakkaista kootut tilastot vuodesta 2008 vuoteen 2013 asti. Tilastoaineisto käsittää yhteensä 399 12–17-vuotiaan nuoren taustatekijöitä, elämäntilannetta ja asiakkuutta kuvaavat tiedot. Tutkimuksessa tutkimuskysymyksiin vastataan sekä koko aineiston osalta ensimmäistä tutkimuskysymystä koskien että valitun otoksen osalta kaikkia tutkimuskysymyksiä koskien. Valittu otos sisälsi vuonna 2012 ja 2013 Nopsa-työhön ohjautuneet nuoret, joita oli yhteensä 169 nuorta. Tilastoaineistoa tarkasteltiin pääosin frekvenssitaulukoiden ja ristiintaulukointien avulla. Tutkimuksen keskeinen tulos oli se, että nuoret ohjautuvat Nopsa-työn asiakkaiksi moninaisissa elämäntilanteissa. Nopsa-työhön ohjautuneiden nuorten tyypillisin ikä oli 15-vuoden ikä. Perhetaustaa usein kuvasti yksinhuoltajavanhemman kanssa eläminen, viidesosa nuorista asui ydinperheessä. Nuoren perheessä oli useimmiten yksi tai kaksi lasta. Nuoren vanhempi tai vanhemmat olivat pääosin työelämässä, työttömänä oli hieman yli joka kymmenennen nuoren vanhempi. Nuoren lastensuojelun asiakkuus oli yli puolella kestänyt vuoden tai vuotta lyhyemmän ajan. Hyvin pitkiä lastensuojelun asiakkuuksia ei nuorilla tässä aineistossa juuri tullut esille. Nuorista puolet oli yleisopetuksen piirissä, koulutilanteissa esiintyi myös erilaisia erityisopetuksen ja jatko-opintojen polkuja. Suurin osa nuorista kuului suomalaiseen valtaväestöön. Sosiaalityöntekijällä oli useimmiten useita huolia liittyen nuoren omaan käyttäytymiseen sekä vanhemmuuteen tai perhetilanteeseen. Nopsa-työ sisälsi perheen ja nuoren kanssa yhdessä muodostetut työn tavoitteet ja useita kontakteja nuoreen ja perheeseen. Nopsa-työn jälkeen nuorista noin puolella lastensuojelun asiakkuus jatkui ilman erityisiä jatkotoimia tai -tukea. Noin joka viidennes nuori sai jatkossa lastensuojelun avohuollon tukitoimia. Lähes joka viides päätyi sijaishuollon tukitoimien pariin. Puolen vuoden kuluttua Nopsa-työstä 26 nuoren asiakkuus (n=169) lastensuojelussa oli loppunut. Lastensuojelun asiakkuudessa ilman jatkotoimia oli 40,4 prosenttia nuorista. Lastensuojelun avohuollon tukitoimia sai joka viides nuori, hieman yli joka viides oli lastensuojelun sijaishuollon tukitoimien piirissä. Sijaishuollossa olevien määrä oli noussut, mutta huomattavasti enemmän oli lisääntynyt asiakkuutensa päättäneiden sekä ilman jatkotoimia olevien nuorten määrä. Tutkimuksen tulokset olivat luonteeltaan asiakkuuksia ja työn tilastolukuja kuvailevia. Asiakkaiden tilanteita kuvailevan tutkimuksen lisäksi lastensuojelun tutkimusta on tulevaisuudessa paikallaan jatkaa lastensuojelun asiakkuuksien muodon ja tukitoimien pitkäaikaisseurannan sekä asiakkaiden omien kokemuksien tavoittamisen parissa.
  • Lindfors, Anna (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä pro gradu-tutkielmassa tarkastellaan Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen (CEDAW) toimeenpanoa Suomessa. Työ on toimeenpanotutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää minkälaisiin tekijöihin toimeenpano voi kaatua tai millä edellytyksillä onnistua. Tarkasteluun ei ole otettu koko yleissopimusta, vaan sen naisiin kohdistuvaan väkivaltaan keskittyvä osa. Suomi on saanut sopimuksen toimeenpanoa valvovalta komitealta, CEDAW-komitealta, useita huomautuksia naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä ja sen kitkemiseksi tehtävien toimien niukkuudesta Suomessa. Tässä tutkielmassani keskitytään tarkastelemaan erityisesti viimeisimpiä, vuosina 2008 ja 2014, CEDAW-komitean Suomelle antamia suosituksia naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja poistamiseksi, ja näiden suositusten toimeenpanoa Suomessa. Työn tavoitteena on selvittää miksi naisiin kohdistuvan väkivallan osalta suositusten toimeenpano on Suomessa takkuista, vaikka ongelmat ovat olleet tiedossa jo pitkään. Metodina käytetään toimeenpanotutkimusta, erityisesti Paul Sabatierin ja Daniel Mazmanianin muotoilemaa toimeenpanon onnistumisen viitekehystä. Viitekehyksen kautta voidaan tarkastella rakenteellisia, materiaalisia ja kontekstuaalisia tekijöitä, jotka vaikuttavat toimeenpanoprosessin onnistumiseen. Suositusten toimeenpanon kohdalla keskitytään tarkastelemaan kontekstuaalisten ja rakenteellisten tekijöiden vaikutusta toimeenpanon onnistumiseen. Aineistona tarkastelen reaalimaailman ilmiöitä, eli sitä mitä toimeenpanossa on todella tapahtunut. Aineistolähteinä käytetään muun muassa toimeenpano-ohjelmia, kuten Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelmaa 2010 2015, mutta myös uutisia ja tiedotteita. Tutkielmassa tarkastelluista kymmenestä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tarkastelevasta suosituksesta toteutui täysin yksi, osittain seitsemän ja epäonnistui 2. Toimeenpano kariutui useimmiten kontekstuaalisiin tekijöihin, kuten lainsäätäjien tuen puutteeseen, valitsijakunnan asenteisiin ja julkisen tuen puutteeseen. Useimmat toimenpiteet olivat edenneet takkuisesti ja useista huomautuksista huolimatta näyttää siltä, ettei niihin ole reagoitu lainkaan. Toimenpiteiden toteutuminen näyttää riippuvan paljon erilaisten työryhmien, hallituksen, valiokuntien ja eduskunnan jäsenten mielipiteistä ja arvotuksista. Vaikka kansainvälinen sopimus velvoittaa toimenpiteisiin, ei niitä ole viety läpi, koska niitä ei ole koettu tärkeiksi. Osasyy tähän on käsitys siitä, ettei naisiin kohdistuva väkivalta ole Suomessa ongelma, vaikka tilastot niin osoittavatkin. Tasa-arvoiseen suomalaiseen yhteiskuntaan ei sovi naisiin kohdistuva väkivalta. Jos toimenpiteitä sen estämiseksi ja poistamiseksi alettaisiin aktiivisesti tehdä, jouduttaisiin samalla myöntämään ongelman olemassaolo. Henkilöt, jotka kokevat, ettei ongelmaa ole olemassa, eivät koe tarpeelliseksi toimenpiteitä sen poistamiseksi. Mielenkiintoista on, tuleeko tilanne muuttumaan nyt kun Euroopan Neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta on astunut voimaan syksyllä 2015.
  • Dakash, Susanna (Helsingin yliopisto, 2006)
    Viime vuosina, terrorismin vastaisen taistelun alettua, kuilu länsimaiden ja muun maailman välillä on kasvanut entisestään. Vastakkainasettelu etenkin lännen ja islamilaisen maailman välillä on jyrkentynyt. Medialla on suuri osuus vastakkaisten mielikuvien luomisessa: uutisointi perustuu siihen, että asiat esitetään kahden osapuolen, meidän ja muiden välisenä kiistana. Tv-uutiset vaikuttavat epäilemättä mielikuvaamme maailmasta. Kuitenkaan ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota siihen, miten asiat niissä esitetään, tai mitä puolia jätetään jopa kokonaan esittämättä. Tutkielman tarkoitus oli tutkia, miten ideologian vaikutus voi näkyä kolmen eri tv-kanavan uutisdiskurssissa. Tutkielma lähtee siis olettamuksesta, että ideologia on prosessi, jonka avulla hahmotamme maailmaa, mutta myös vallan väline, jonka jäljet ilmenevät esimerkiksi mediadiskurssissa. Diskurssin avulla vallitsevaa ideologiaa pyritään oikeuttamaan ja säilyttämään. Vastaavasti vähemmistöideologiat käyttävät diskurssia muuttaakseen hallitsevaa ideologiaa ja valtasuhteita. Aihetta lähestytään kansainvälisellä tasolla: tutkielmassa hallitsevaa länsimaista ideologiaa edustavat YLE 1 ja ranskalainen France 2, kun taas arabiankielinen satelliittikanava Al-Jazeera edustaa vastavoimaista ideologiaa. Kyseessä on tapaustutkimus, jossa keskitytään analysoimaan yhtä uutista ja siitä esitettyä diskurssia kolmella kanavalla. Valittu tapahtuma uutisoitiin kanavilla 15. heinäkuuta 2005. Tuolloin Hamas ja palestiinalaisviranomaiset ottivat yhteen seurauksena Hamasin pommituksille israelilaisiin siirtokuntiin. Samaan aikaan Israelin armeija pommitti Gazaa ja Länsirantaa kostona Hamasin iskuille. Uutisdiskurssien analyysissä käytetään kriittisen diskurssianalyysin tarjoamia välineitä. Kriittinen diskurssianalyysi on sosiokognitiivinen lähestymistapa diskurssiin ja se yhdistää yli tieteiden rajojen kielitiedettä ja sosiologiaa. Teorian mukaan yhteiskunnan valtasuhteet näkyvät diskurssissa, jota käytetään ideologian tarkoitukseen. Tämä tapahtuu meidän ja muiden vastakkainasettelun avulla: me esitetään positiivisessa valossa ja siten edistetään meidän ideologiaa, kun taas muut näytetään negatiivisessa valossa, jolloin muiden ideologia vaikuttaa uhkaavalta. Tällainen vastakkainasettelu onnistuu, kun diskurssissa korostetaan omia hyviä ja muiden huonoja puolia, sekä häivytetään tai piilotetaan omia huonoja ja muiden hyviä puolia. Tätä vastakkainasettelua analysoidaan sekä diskurssin makrotasolla, että sanaston ja kieliopin tasolla. Tutkielmassa vertaillaan kolmea seuraavaa näkökohtaa: diskurssien teemoja ja painopisteitä, eli sitä, mitä korostetaan tai häivytetään; sanastoa ja sanojen arvoväritteisyyttä; sekä agentin roolia, eli milloin agentin vastuullisuus on pyritty piilottamaan tai häivyttämään. Hypoteesien pohjalla oli ajatus siitä, että vähemmistöideologioiden nousu ja mielenilmaukset uhkaavat länsimaiden ylivaltaa. Länsimaiden tarkoitusta siis palvelee näyttää muut ideologiat vaarallisina, laittomina ja uhkaavina. Hamas ja palestiinalaiset edustavat lännen näkökulmasta muiden ideologiaa, kun taas Israel kuuluu länsimaiden piiriin. Hypoteesina oli ensinnäkin, että länsimaiset viestimet YLE 1 ja France 2 suhtautuisivat positiivisemmin Israeliin kuin palestiinalaisiin ja varsinkaan Hamasiin, kun taas Al-Jazeera esittäisi palestiinalaiset paremmassa valossa kuin israelilaiset. Toisena hypoteesina oli, että France 2 kuitenkin esittäisi palestiinalaiset positiivisemmin kuin YLE 1, johtuen siitä, että Ranskassa suurella arabiväestön osuudella voi olla vaikutus julkisen tv-kanavan ideologiaan. Analyysin tulosten pohjalta vaikutti siltä, että YLE 1 esitti palestiinalaiset negatiivisemmassa valossa kuin israelilaiset ja keskittyi diskurssissaan enemmän palestiinalaisten väliseen konfliktiin, mainiten Israelin iskut vain loppuhuomautuksena. France 2 puolestaan esitti kaikki osapuolet jonkinlaisena syyllisenä, ottaen tavallisen palestiinalaisen puolen. Israel sai kuitenkin myös ranskalaisessa diskurssissa melko neutraalin käsittelyn. Al-Jazeera taas suosi selkeästi palestiinalaisia ja esitti israelilaiset kaikkein negatiivisimmassa valossa. Hypoteesit eivät kuitenkaan pitäneet paikkaansa kaikilta osin, ja useasti oli mahdollista tulkita tulokset kahdella tapaa: esimerkiksi agentin asema ei näyttänyt riippuvan ideologisista tekijöistä. Parhaiten ideologiset merkit paljastuivat diskurssin teemojen ja painopisteiden sekä kolmesta osapuolesta käytettyjä nimityksiä tutkittaessa.