Master's Theses

Recent Submissions

  • Eriksson, Veronica (Helsingin yliopisto, 2020)
    Migrän rankades som den näst största orsaken till funktionshinder år 2016 i Global Burden of Disease (GBD) -studien. Människor med migrän har större funktionshinder och en lägre hälsorelaterad livskvalitet än befolkningen i allmänhet. Många migränpatienter upplever funktions- och känslomässig nedsättning på grund av sin sjukdom. Migrän kan begränsa deras dagliga aktiviteter och påverka deras privata, yrkesmässiga och sociala liv. Migrän påverkar patienten också mellan attackerna och kan påverka deras utbildning, karriär, familj samt nära och kära. Komorbida sjukdomar och misslyckade behandlingslinjer ökar migränbördan. Utöver dessa så medför migrän även en ekonomisk börda. Stigma beskrivs som den dolda sjukdomsbördan. Kroniska migränpatienter har visat sig ha högre stigma än episodiska migränpatienter. Även om migrän är en av de vanligaste funktionshindrande huvudvärkstörningarna, är den fortfarande både underigenkänd, underdiagnostiserad och underbehandlad. Syftet med denna studie var att fastställa omfattningen av migränbördan och migränstigman hos vuxna finländska migränpatienter. Studien siktade på att producera omfattande och aktuell information om migrän och dess svårighetsgrad i Finland, med betoning på den börda det medför för migränpatienterna och samhället. Migrän är vanligast bland befolkningen i arbetsför ålder, vilket ökar den samhälleliga bördan av sjukdomen. Denna studie genomfördes som en tvärsnittsundersökning med hjälp av en elektronisk enkät bland vuxna finländska migränpatienter. Deltagarna kontaktades via Migränföreningen i Finland. Frågeformuläret bestod av den redan existerande och validerade MIDAS-enkäten och av frågor som utvecklats av författaren. De slutliga datan bestod av 608 svar. Av alla respondenter med 8 eller fler huvudvärksdagar i månaden kategoriserades över 90% i gruppen för svår funktionsnedsättning (MIDAS grad IV) och hade därmed liknande funktionshinder som de med 15 eller fler huvudvärksdagar i månaden (dvs.respondenter med trolig kronisk migrän). Andelen respondenter med svår funktionsnedsättning (MIDAS grad IV) var större i denna studie (65,0%) än i en studie som genomfördes i Finland år 2000 (47%), vilket tyder på att funktionshinder på grund av migrän i Finland kan ha blivit svårare under de senaste två decennier. Den genomsnittliga nivån av huvudvärkssmärta i den aktuella studien var 6,2 (på en skala från 0-10) och smärta var den aspekt som de flesta respondenter betraktade som den värsta aspekten av migrän. Detta understryker vikten av korrekt smärtlindring vid migränvård. Många av respondenterna löpte också risk för överanvändning av läkemedel vilket betonar vikten av att övervaka läkemedelsanvändningen och informera patienterna om möjliga risker. Stress rapporterades som den vanligaste migränutlösaren, och att minska på stress på arbetsplatsen rapporterades också som det viktigaste sättet för hur migrän bättre kunde hanteras på arbetsplatsen. Nästan hälften (44,4%) av alla respondenter kände sig stigmatiserade på grund av migrän. Anledningarna till denna stigma och de föreslagna lösningar på hur man kan minska/hantera stigman var ganska lika. Okunnigheten hos andra var den mest rapporterade orsaken till deras migränstigma, och ökad kännedom och korrekt information om migrän var det mest rapporterade sättet att minska stigmatiseringen. Många av de tillfrågade hade, på grund av sin migrän, utsatts för nedvärdering på jobbet, från familj och vänner och från hälsovårdpersonal. Utsättning för nedvärdering från hälsovårdpersonal rapporterades ha hänt ofta av 11,5% och ibland av 34,7% av alla respondenter. Av alla respondenter oroade sig 55,6% ofta och 29,8% oroade sig ibland för början av nästa migränattack. Majoriteten av respondenterna hade svår migränrelaterad funktionsnedsättning baserat på deras MIDAS-grad. Många andra aspekter av bördan rapporterades också, inklusive stigma, vilket rapporterades av nästan hälften av respondenterna. Ytterligare och framtida studier måste genomföras för att få en ännu bättre förståelse för migränens börda och stigma hos vuxna finländska migränpatienter. Detta inkluderar ytterligare och mer invecklade kvantitativa och kvalitativa analyser av datan från denna studie, liksom studier med nya perspektiv baserade på resultaten av denna studie.
  • Katko, Joonas (2012)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää uutisointia toukokuussa 1915 tapahtuneesta britannialaisen matkustaja-alus S.S. Lusitanian torpedoimisesta. Kartoitan myös tapahtumasta esitettyjen sotarikossyytösten faktapohjaa ja tutkin, miksi käsitys sotarikoksesta muodostui, sekä käyn läpi pääpiirtettäin itse kyseisen aluksen uppoaminen ja siihen liittyneet olosuhteet. Lusitania upposi nopeasti saatuaan osuman saksalaisen sukellusveneen laukaisemasta torpedosta ja aluksen mukana pohjaan vajosi britannialaisten matkustajien lisäksi myös useita Yhdysvaltain kansalaisia. Iso-Britannia oli tänä aikana sodassa Saksan keisarikunnan kanssa, mutta Yhdysvallat liittyi sotaan vasta vuonna 1917. Pääasiallisena tutkimusmetodina on käytetty lehdistöanalyysia. Tutkielmaa varten on tarkasteltu The Times ja New York Times – lehtien kirjoittelua vuodesta 1915 alkaen. Tutkielmaan kuuluu myös lyhyt selvitys ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheista ja katsaus siitä, miten merisodankäyntiin tuona aikana suhtauduttiin. Lisäksi todetaan, että tänä aikana ei ollut voimassa merisodankäyntiä koskevia kansainvälisiä sopimuksia, vain yksipuolinen julistus, jota ei ollut ratifioitu kaikissa sotaa käyvissä maissa. Tätä julistusta siteerataan tutkielmassa. Tutkielmassa on myös siteerattu saksalaisen amiraalin, Saksan keisarin lähipiiriin kuuluneen meriupseerin, päiväkirjaa ja todettu, että toisin kuin lehdistö halusi asiasta esittää, Saksan sodanjohdon suhtautuminen Lusitanian tuhoon ei ollut yksimielinen eikä selkeä. Tutkielmassa on siteerattu yhdysvaltalaista lakitieteellistä julkaisua ja sen kattavaa raporttia Lusitanian uppoamisesta. Tässä artikkelissa vapautettiin laivan miehistö ja päällystö vastuusta aluksen tuhoon ja monien sen matkustajien menehtymiseen. Tutkielman tulokset osoittavat, että Lusitanian tuho valjastettiin heti propagandakäyttöön. Tapahtunut ei ollut sotarikos, koska sen tapahtuma-aikana ei ollut voimassa kansainvälistä lakia tai sopimusta, joka olisi määritellyt asian näin. Tästä huolimatta britannialainen lehdistö puhui saksalaisesta hirmutyöstä, merirosvouksesta, rikoksesta ja käytti muutenkin erittäin tuomitsevaa, joskin faktuaalisesti virheellistä kieltä. Yhdysvaltalainen lehdistö oli aluksi vähemmän tuomitsevaa, mutta sielläkin haluttiin vetää tapahtuneen tekijät vastuuseen teoistaan, vaikka ne eivät varsinaisesti rikoksia olleetkaan. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että tapauksesta puhutaan käsitellyissä lehdissä sekä vielä nykyäänkin sotarikoksena, koska tällainen tulkinta oli lehtien kustantajille ja varsinkin Britannian valtiolle edullinen. Lehdistö levitti tällaista käsitystä, ja se jäi ihmisten mieliin. Kun tapahtumasta on kulunut tarpeeksi kauan aikaa, käsitys muokkautui totuudeksi. Sodan hävinneen Saksan virallisella kannalla asiaan oli mielikuvan muodostumisen kannalta vähän, jos lainkaan, merkitystä.
  • Miettinen, Simo (2018)
    Ihmisen immuunijärjestelmä voidaan jakaa kahteen osaan, synnynnäiseen ja oppivaan immuniteettiin. Synnynnäinen immuunivaste toimii nopeasti, mutta on epäspesifinen. Oppiva eli adaptiivinen immuunivaste alkaa hitaasti, mutta on erittäin spesifinen. Näiden järjestelmien välillä toimii ryhmä T-soluja, joilla on ominaisuuksia molemmista vasteista. Alun perin vuonna 1993 Porcelli havaitsi T-solujen alapopulaation ihmisen verenkierrosta. Tämä populaatio nimettiin myöhemmin MAIT-soluiksi (Mucosal associated T cells), niiden esiintymispaikan mukaan. MAIT-soluja esiintyy runsaasti ihmisen limakalvoilla, mm. suolistossa ja keuhkoissa. MAIT-solut omaavat ominaisuuksia molemmista immuunijärjestelmistä. MAIT-solut aktivoituvat vain hyvin kapeakirjoisesta valikoimasta ligandeja, jotka esitellään niille erittäin konservoituneesta MR1-molekyylistä. MR1 on MHC I-luokan kaltainen molekyyli, joka ilmentyy laajalti eri soluissa. Tärkein ligandi, jota esitellään MR1-molekyylissä, on riboflaviinin esiaste (Vitamiini B:n). Kaikki kasvit ja suuri osa bakteereista ja hiivoista tuottavat riboflaviinia, mutta nisäkkäät eivät. Joten tämä esiaste (5-OP-RU) on selkeä merkki kehon ulkopuolisesta tekijästä. Vuonna 2016 suomalaisesta perheestä löydettiin aiemmin julkaisematon mutataatio IKFZ2-geenissä. Kyseinen geeni koodaa HELIOStranskriptiotekijää, jonka tiedetään olevan osallisena T-solujen kypsymisessä kateenkorvassa ja myöhemmin sitä havaitaan regulatorisista T-soluista (Treg). Tällä hetkellä tiedetään, että kyseiseltä perheeltä puuttuvat miltei kaikki MAIT-solut sekä verestä, että suolen limakalvoilta. Tutkimukset mutaation vaikutuksista ovat kesken. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, lisääntyykö HELIOS-transkriptiotekijän tuotanto MAIT-soluissa, kun niitä stimuloidaan Escerichia coli –bakteerilla ja Candida albicans –hiivalla. Stimulaation jälkeen MAIT-solut värjättiin vasta-aineilla ja analysoitiin virtaussytometrialla. Tutkielma on osa laajempaa projektia, jonka kohteena on IKFZ2 mutaatio ja sen vaikutukset MAIT-soluihin. Ensimmäinen koe oli eristää kypsymättömät MAIT-solut ihmisen kateenkorvasta, joka oli poistettu avosydänleikkauksessa olleilta lapsilta. Testasin tätä lähestymistapaa useita kertoja, mutta epäkypsät MAIT-solut olivat ilmeisesti liian naiiveja ja poistivat pinnaltaan reseptoreja mikrobistimulaation jälkeen tai menivät jopa apoptoosiin, jonka takia emme nähneet niitä enää virtaussytometrianalyysissä. Kateenkorvan kudoksen käsittelyyn liittyi myös muita teknisiä vaikeuksia. Toinen lähestymistapa oli eristää perifeerisen veren valkosolut aikuisten vapaaehtoisten veriänäytteistä. Tämä lähestymistapa näytti toimivan ja loput kokeet suoritettiin tällä tavalla. Näissä stimuloinneissa käytettiin neljää eri vapaaehtoista ja tulokset osoittivat, että C.albicans -stimuloidut MAIT-solut aktivoituivat. Ne tuottivat huomattavasti enemmän interferoni-gammaa, kuin ei-stimuloidut solut ja poistivat pinnaltaa niiden iTCR-molekyylinsä, joka havaittiin vähentyneenä määränä tarttunutta MR1-tetrameeria. Nämä aktivoidut solut ilmensivät enemmän HELIOS-transkriptiotekijää, kuin stimuloimattomat solut tai bakteereilla stimuloidut solut. Tulokseni osoittavat ensimmäistä kertaa, että HELIOS-transkriptiotekijän osallistuu MAIT-solujen aktivaatioon.
  • Kolehmainen, Liisa (2019)
    All societies globally are faced with alarming sustainability issues, such as biodiversity loss and climate change (Rockström et al., 2009). Science and policy, along with other societal sectors, play crucial roles in trying to find answers to these problems. This, alongside other influencing factors, has resulted in a stronger emphasis on evidenceinformed policy in the context of environmental policy, and on knowledge brokering as a tool to reach more evidenceinformed decisions. Knowledge brokering is a process between the producers, brokers, and users of knowledge, in which research findings are translated to meaningful policy options, needs of decision-makers are interpreted to research problems and questions, and connections between researchers and other actors of the society are created. In this study, I study research utilization and knowledge brokering in the context of environmental policy in Finland. The results are aimed to be utilized in improving the impact of the Forum for Environmental Information in Finland. The study has three research questions: What decision-makers perceive as efficient knowledge brokering? How decision-makers perceive research utilization in environmental policy? What are the most important promoting and hindering factors in decision-makers viewpoint to knowledge brokering process? The data for this thesis was collected via 18 semi-structured key-informant interviews in January-April 2018. The data was analyzed using content analysis. According to the analysis, the decision-makers mostly see knowledge brokering under the bridging category by Turnhout et al. (2013). Decision-makers mostly see knowledge brokering as a responsibility of the science domain and see a clear and strong division between science and policy. The interviewees mostly see research utilization in the problem-solving or interactive model by Weiss (1979), which means that research is utilized to solve an existing problem, and among other sources of knowledge. Of the promoting factors, the most relevant factors were related to the communication, such as formulation of the knowledge-product and genuine interaction. Many relevant hindering factors were on the individual level, such as capacities and attitudes of the participants. For the single factors, diversity of branches of science, types of knowledge and of experts is seen as the most relevant promoting factor. Following is the formulation of the message. Of the hindering factors, most relevant according to the analysis are attitudes and trust, resources and timing. Recommendations for boundary organizations on the basis of this research: 1. Special attention should be paid to timeliness, formulation, and diversity when planning knowledge brokering actions for environmental policy. 2. New ways to highlight the shared responsibility of both the decision-makers and the researchers in an efficient and adequate knowledge brokering process should be created and tested. 3. Boundary organizations should find ways to create long-lasting networks to the interface between science and policy to build capacities and alter attitudes on both sides of the interface.
  • Lempiäinen, Anna (2014)
    Several factors, such as the climate fluctuations during the Pleistocene ice age, have contributed to the geographical distribution of genetic variation in contemporary populations. Phylogeography studies the variation by connecting the genetic lineages of individuals with their geographical locations. One of the most popular markers used in these studies is mitochondrial DNA (mtDNA) due to its practical qualities. Mitochondrial DNA has revealed a whole new diversity of bat species and populations compared to conventional study methods using morphology alone. The study species, the Northern Bat (Eptesicus nilssonii), is a common, widely distributed and the most northern one of the Palearctic bat species, but its entire range has not yet been studied genetically. My aim is to study the mtDNA diversity of the Northern Bat mainly in the area of Fennoscandia and Latvia and compare this data with earlier published sequences from individuals located elsewhere in the northern Palearctic to elucidate its population structure and history. The mtDNA diversity of the Northern Bat was examined from 146 individuals, of which mtDNA was sequenced of two different mtDNA markers, cytochrome b and control region. The DNA was obtained from tissue material of live bats and museum specimens. Additional data comprised 6 Northern Bat and 13 Serotine sequences. Sequences of a sister species, the Serotine (E. serotinus), were used as an outgroup. Three geographically embedded data sets from the northern Palearctic, northern Europe and Finland, were formed for examining population structure in different geographical scales. The Northern Bat population was observed to be divided into two mitochondrial lineages; one located mostly in West (European lineage) and the other in East (Siberian lineage). These lineages seem to have diverged 0.85–1.1 million years ago based on a corrected cytochrome b distance of 1.7–2.2 %. On the control region, the European lineage showed considerable genetic diversity (π = 0.019, h = 0.966), and the Siberian lineage high haplotype diversity (h = 0.978) but relatively low nucleotide diversity (π = 0.009). The European lineage was further divided into four genetically different groups, clusters, but the Siberian lineage formed only a single cluster. The variation was geographically structured on the north European scale (ΦST = 0.07), but not on the Finnish scale (ΦST = -0.002). One of the Finnish colonies was found to comprise both lineages, while other sampled colonies consisted of only individuals of the European lineage. The European and Siberian lineages have presumably diverged in isolation through the Middle Pleistocene times, and, despite the genetic distinction between the lineages, they most likely represent interbreeding conspecific populations. Thus, the species’ nomenclature needs no changes. At the north European scale, the high nucleotide diversity observed in the European lineage resulted from the four clusters, which most likely formed in the major refugia in Europe, whereas the low nucleotide diversity in the Siberian lineage resulted from the single cluster, which presumably originated in a single refugium in Central Asia. On the Finnish population scale, both lineages were observed, but the population in general was not geographically structured. The colony comprising both lineages was most likely an indication of the lineages interbreeding. Fennoscandia was evidently recolonized by the European lineage via two routes (Denmark/Sweden and the Baltic countries), and the Siberian lineage via one (Karelia) from Russia. The lineages have come into contact for a second time in Finland and presumably in the European Russia after the end of the last glaciation. Thus, the Pleistocene ice age was a substantial contributor to the observed contemporary population structure of the Northern Bat.
  • Huotari, Essi (2018)
    Ympäristöongelmat ovat kiihtyvällä tahdilla eteneviä ihmiskuntaa koettelevia prosesseja, joiden ratkaiseminen vaatii hyvää ja tutkittuun ympäristötietoon perustuvaa päätöksentekoa, mutta tieteen ja politiikan väliset kommunikaatio- ja toimintatapojen erot sekä intressi- ja arvoristiriidat estävät tiedon käyttöä päätöksenteossa. Siksi tieteen ja politiikan välille on hahmotettu kuvainnollinen rajapinta. Vuorovaikutteisen toiminnan ja yhteistyön avulla ympäristötieteen ja politiikan keskinäistä suhdetta voidaan kehittää toimivammaksi, minkä toivottuna lopputuloksena ympäristöongelmia koskeva päätöksenteko perustuisi tutkittuun tietoon, ja tutkimustoiminnalla olisi paremmat edellytykset vastata päätöksenteon tarpeisiin. Rajapinnalla toimii monenlaisia organisaatioita, joista etenkin rajapintaorganisaatioilla vaikuttaa olevan potentiaalia tuoda tiedon tuottajat ja käyttäjät yhteen ja muuttaa lineaarista keskusteluyhteyttä dynaamisemmaksi keskinäiseksi vuorovaikutukseksi. Työn tavoite on luoda kuvaus ympäristötieteen ja politiikan rajapinnan verkostosta, jossa tutkittu ympäristötieto liikkuu organisaatioiden välillä erilaisten suhteiden ja yhteyksien avulla. Kuvan rakentamisen lisäksi työssä tarkastellaan verkoston toimijoiden välistä vuorovaikutusta, rajapintaa sekä Ympäristötiedon foorumin (YTF) asemaa ja roolia tutkitussa verkostossa. Työn tarkoituksena on ottaa osaa keskusteluun tutkitun ympäristötiedon merkityksestä kompleksisten ongelmien ratkaisussa. Työssä vastataan siihen, 1. millainen on Suomessa ympäristötieteen ja politiikan välinen rajapintaverkosto, jossa tuotetaan, välitetään ja käytettään tutkittua ympäristötietoa, 2. mikä on YTF:n rooli ja asema tutkitussa verkostossa, 3. miten ja mihin tieteen ja politiikan välinen rajapinta tukitussa verkostossa asettuu. Työn tapaustutkimuskohde on YTF, joka on ympäristötieteen ja politiikan rajapinnalla toimiva kestävyys- ja ympäristöasioihin erikoistunut rajapintaorganisaatio. Tutkimuskysymyksiin vastataan monimenetelmäanalyysillä. Verkostoanalyysillä (Social network analysis) luodaan verkoston rakennekuvaus, minkä jälkeen verkoston merkittävien ominaisuuksien kuvausta syvennetään laadullisella analyysillä, millä tavoin saadaan taattua mahdollisimman aito kuvaus verkostosta. Tutkimuksessa selviää, että ympäristötieteen ja politiikan välinen vuorovaikutus on heikkoa, ja että vuorovaikutuksen edistämiseksi tiedon tuottajien tulisi aktivoitua ja päättäjien sitoutua tutkittua ympäristötietoa vaihtavaan verkostoon nykyistä paremmin. Verkoston ”ydin” muodostuu sekä tiedon tuottajista että virkamiehistä ja päätösten valmistelijoista. Voidaan todeta, että virkamiehet ja päätösten valmistelijat ovat suhteellisen hyvin sitoutuneita tutkittua ympäristötietoa vaihtavaan verkostoon, eikä rajaa heidän ja tiedon tuottajien välille voida vetää rakenteellisin perustein. Sen sijaan rajapinnan voidaan nähdä asettuvan lähelle päättäjiä ja poliitikkoja, joiden lähiverkostossa tutkittu ympäristötieto ”laimenee” toisista verkostoista saatuun tietoon. Toisaalta verkostokuvauksen perusteella rajapinnan käsitteen mielekkyys kyseenalaistuu. Vaikka verkostossa on vähän vuorovaikutusta, yhteydet sitovat tiedon tuottajat, välittäjät ja käyttäjät yhteen verkostoon. Rajapinnan sijaan kannattaisikin puhua yhdyspinnasta, joka kuvaisi hyvin ”todellisuutta”, jossa ympäristötieteen ja politiikan välillä on yhteyksiä. Yhdyspintaa voidaan vahvistaa ja sen toimintaa kehittää, mille verkostossa vaikuttaa olevan tarvetta ja sen toteuttajille täyttämättömiä rooleja. Rajapinnan toimijat ja erityisesti rajapintaorganisaatiot kykenevät hoitamaan näitä rooleja. YTF nousee verkostossa keskeiseen asemaan ja ainoaksi merkittäväksi rajapintaorganisaatioksi. Tutkimuksen perusteella nousee myös tarve tarkemmalle rakenteelliselle selvitykselle siitä, missä, miten ja milloin tutkittua ympäristötietoa vaihdetaan ympäristötieteen ja päätöksenteon välillä.
  • Nuutinen, Anna Maaria (Helsingin yliopisto, 2008)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten SCIS ohjelman mukaan opiskelleet viidesluokkalaiset osaavat opetussuunnitelman perusteiden mukaisia luokkatasonsa biologian peruskäsitteitä. Lisäksi selvitettiin sukupuolen ja luontoharrastuneisuuden sekä äidinkielen ja biologian todistusarvosanojen yhteyttä osaamiseen. Tutkimusaineisto koottiin keväällä 2005 espoolaisessa peruskoulussa. Tutkimukseen osallistui koulun yhden viidennen luokan kaikki 21 oppilasta, joista tyttöjä oli yhdeksän ja poikia 12. Oppilaiden osaamista arvioitiin kolmeosaisella testillä. Ensimmäinen tehtävä mittasi eliö- käsitteen hallintaa: luokittelua ja perustelua, toinen tehtävä ravintoketju- käsitteen hallintaa ja kolmas tehtävä mittasi tuottaja-, kuluttaja- ja hajottaja- käsitteiden hallintaa. Tutkimusten aineistolle suoritettiin tilastollinen analyysi ja päättely. Tulosten mukaan oppilaiden käsitykset eliöiden luokittelusta osoittautuivat hallituksi. Vaikeuksia tuotti ainoastaan koivun luokitteleminen eliöksi. Tulosten perusteella viidesluokkalaiset oppilaat osasivat erottaa elolliseen ja elottomaan luontoon liittyvät asiat ja luokitella ne. Oppilaat perustelivat eliöiden kuulumisen eliöihin joko eliöalan tai eliön ominaisuuksien mukaan, mutta eivät molempien mukaan. Oppilaat osasivat täydentää yksinkertaisen ravintoketjun. Valtaosa oppilaista osasi luokitella elolliseen ja elottomaan luontoon kuuluvia tekijöitä tuottajiin, kuluttajiin ja hajottajiin. Auringon ja kärpässienen luokittelu ei onnistunut kolmasosalta oppijoista; lähes kaikki oppilaat luokittelivat kastemadon virheellisesti hajottajiin. Tytöt menestyivät vain hiukan paremmin testissä kuin pojat. Ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Äidinkielen ja biologian arvosanoilla ei ollut yhteyttä testissä menestymiseen eikä myöskään luontoharrastuneisuudella. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan SCIS ohjelma soveltuu hyvin yhdeksi vaihtoehdoksi luonnontieteiden peruskäsitteiden opettamiseen peruskoulun alakoulun oppilaille.
  • Siikström, Hanne (2018)
    Ilman keskilämpötilan ennustetaan kohoavan boreaalisella vyöhykkeellä 2 °C seuraavien 50 vuoden aikana ilmaston lämpenemisen seurauksena. Samaan aikaan maaperän typen (N) määrän lisääntyminen mm. Euroopasta saapuvan ilmalaskeuman välityksellä voi vaikuttaa niukkaravinteisiin kasvuolosuhteisiin sopeutuneeseen boreaaliseen metsäkasvillisuuteen. Ilmaston lämpenemisen ja maaperän typen saatavuuden lisääntymisen arvellaan edistävän mäntymetsien kasvua sekä vaikuttavan haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC) päästöihin boreaalisissa havumetsissä tulevaisuudessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten ilmaston lämpeneminen ja typpilisäys yksin ja yhdessä vaikuttavat männyn (Pinus sylvestris L.) taimien kasvuun ja fysiologiaan (yhteyttäminen) sekä maanpäällisten versojen haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC) päästöihin. Tutkimuksessa nuoret koetaimet (n = 4 per käsittely) altistettiin kohotetulle ilman (+0,5–0,6 °C) ja maaperän (+3,8–4,1 °C) lämpötilalle sekä kahdelle eri maaperän typpitasolle (ei typpilisäystä ja 30 kg N/ha/vuosi), yksin ja yhdessä, avokenttäaltistuskokeessa kahden kasvukauden ajan vv. 2014–2015. Tutkimustulokset osoittivat, että noin 0,5–0,6 °C kohotus ilman keskilämpötilassa saattaa lisätä hieman nuorten männyn taimien vanhojen pääversojen fotosynteesiä. Lisäksi tulokset osoittivat, että eritoten typpilisäys yksin tai yhdessä lämpenemisen kanssa voivat lisätä männyn taimien kasvua jo lähitulevaisuudessa. Toisen altistuskauden päättyessä syyskuussa 2015 typpikäsitellyt männyn taimet olivat keskimäärin noin 6 % pidempiä ja noin 20 % järeämpiä tyvestään kuin ei-typpikäsitellyt taimet ja lämmityskäsitellyt taimet puolestaan noin 5 % pidempiä ja 10 % paksumpia kuin ei-lämmityskäsitellyt taimet. Typpi- ja lämmityskäsittelyiden yhdysvaikutuksesta männyn taimien pituuskasvu oli kaikkein voimakkainta, erityisen voimakkaasti typpi- ja lämmityskäsittely yhdessä vaikuttivat männyn taimien uusien versojen pituuskasvuun. Typpi lisäsi myös uuden verson kuivapainoa selvästi kummassakin kasvulämpötilassa. Tutkimuksessa havaittiin, että valtaosa (> 90 %) männyn taimien VOC-päästöistä muodostui monoterpeeneistä, joista vallitsevina yhdisteinä olivat α-pineeni, kareeni, myrseeni, limoneeni ja βpineeni. Tämän tutkimuksen mukaan typpilisäys kasvatti männyn taimien muiden VOC-yhdisteiden päästöjä syyskuussa 2015. Sen sijaan lämmitys- ja typpikäsittelyt vaikuttivat vain vähän männyn taimien tuottamien VOCyhdisteiden seokseen, sillä eri käsittelyillä havaittiin vaikutuksia vain muutamien yksittäisten VOC-yhdisteiden päästöihin.
  • Pouta, Pasi (2018)
    Fennoskandian vanhat pohjoisboreaaliset kuusivaltaiset kangasmetsät ovat rakenteeltaan avoimia ja mosaiikkimaisesti vaihtelevia. Tutkimustietoa näiden metsien luontaisesta spatiaalisesta rakenteesta on vasta vähän. Fennoskandian metsäluonto on muuttunut voimakkaasti ihmisen toiminnan seurauksena, ja sitä myötä suuri joukko metsälajeja on uhanalaistunut. Tieto luonnonmetsien rakenteista auttaa kehittämään paremmin luonnon monimuotoisuuden turvaavia metsien hoito- ja ennallistamismenetelmiä. Tässä työssä kuvataan puiden kasvutilan vaihtelua ja puuston spatiaalista rakennetta suurella (8,8 ha) puustoltaan tarkasti kartoitetulla koealalla vanhassa pohjoisboreaalisessa kuusimetsässä Värriön luonnonpuistossa Itä-Lapissa. Erikokoisten ja -lajisten puiden kasvutiloja ja keskinäistä sijoittumista kuvataan koko koealalta keskimäärin (globaalisti) ja koealan sisäisen vaihtelun kautta (lokaalisti). Puuston yleistä rakennetta kuvataan puustotunnuksin ja läpimittajakaumin. Puiden kasvutilaa ja sen vaihtelevuutta puun läpimitan ja lajin mukaan arvioidaan Voronoi-monikulmioilla. Erikokoisten ja -lajisten puiden keskinäistä sijoittumista kuvataan globaalisti läpimittaluokittaisilla L-funktioilla, läpimitan variogrammilla ja puulajin merkkiyhteysfunktioilla. Puiden kasvutilan, läpimitan ja lajin lokaalia vaihtelua kuvataan paikallisilla autokorrelaatioindekseillä. Metsä oli tyypillinen avoin rakenteeltaan mosaiikkimaisesti vaihteleva vanha pohjoisboreaalinen kuusimetsä. Puilla oli keskimäärin 17,5 m² kasvutilaa, ja kasvutilan määrä vaihteli välillä 0,18–111 m². Puiden keskimääräinen kasvutila kasvoi noin kaksinkertaiseksi puiden läpimittaluokan kasvaessa pienimmästä (0-5 cm) suurimpaan (yli 25 cm). Koivuilla oli kaikissa läpimittaluokissa keskimäärin 5–10 neliömetriä enemmän kasvutilaa kuin kuusilla. Sekä puiden läpimitta että laji olivat positiivisesti spatiaalisesti autokorreloituneita, varsinkin lyhyillä alle 5 metrin etäisyyksillä ja heikosti jopa 50 metriin asti. Puuston lokaalissa rakenteessa oli sekä pienen että suuren mittakaavan vaihtelua. Erityisesti koealan suoalue ympäristöineen erottui laajana puustoltaan poikkeavana alueena, joka näkyi puiden läpimitan ja lajin pitkän matkan autokorrelaationa ja lisäsi puuston yleistä ryhmittyneisyyttä. Myös koealan voimakkaan kuusivaltainen itäosa ja koealan pohjois-keskiosan avoin alue olivat laajoja puustoltaan poikkeavia alueita. Pienessä mittakaavassa metsässä vaihtelivat läpimitaltaan suhteellisen samankokoisten sekä samanlajisten puiden keskittymät ja läpimitaltaan ja kuusi-koivusuhteeltaan vaihtelevammat alueet. Työn tulokset täydentävät aiempaa vähäistä spatiaalista rakennetietoa Fennoskandian vanhoista pohjoisboreaalisista kuusimetsistä. Erityisesti puiden kasvutilojen ja puuston lokaalin vaihtelun kuvaus laajemmassa mittakaavassa ovat ensimmäisiä Fennoskandiassa. Tässä kuvattu metsä tarjoaa yhden vertailuekosysteemin, jonka olennaisista globaaleista ja lokaaleista rakennepiirteistä voidaan ottaa mallia metsän monimuotoisuuden huomioon ottavassa metsänhoidossa ja metsien ennallistamisessa. Rakenteessa olennaista oli monessa mittakaavassa tapahtuva vaihtelu puiden kasvutiloissa ja erikokoisten ja - lajisten puiden keskinäisessä sijoittumisessa. Vastaavanlaista vaihtelua ja kuvatunkaltaisia spatiaalisia rakenteita voidaan talousmetsissä jäljitellä vaihtelevilla osittaisilla hakkuilla ja jatkuvalla metsänkasvatuksella metsän luontaisen vaihteluvälin jäljittelyperiaatteen mukaisesti. Ennallistettavissa metsissä rakenteen vaihtelevuutta voidaan lisätä pienaukotusmenetelmillä. Tulosten perusteella esimerkiksi puuston tiheyden voidaan antaa vaihdella pienempien ja laajempien tiheämpien ja avoimempien alueiden välillä. Samoin voidaan jättää lokaalia vaihtelua kuusten ja koivujen suhteelliseen osuuteen, puiden keskiläpimittaan ja siihen, kuinka samankokoisia lähekkäiset puut ovat.
  • Laiho, Laura (2018)
    Lymphoblastoid cell line (LCL) collections offer a vast source of biological data of various diseases stored in biobanks. Even though LCLs have been used as a conducive surrogate in vitro cell model to study various diseases, it has been shown that they cannot recapitulate all the regulatory properties of a disorder specific primary tissue, constraining the utility of the collections. The rise of induced pluripotent stem cell (iPSC) technology has offered a novel strategy for repurposing the abundant LCL collections for regenerative medicine, drug discovery and disease modeling. However, the cell-type-specific reprogramming events in LCLs are not understood, hindering the development of a more efficient and reliable reprogramming method for these cell lines. To systematically study the endogenous events taking place during the reprogramming process, the CRISPR/Cas mediated gene activation (CRISPRa) platform has been harnessed in fibroblasts. This thesis work aimed to establish the novel CRISPRa mediated reprogramming method for the first time in biobanked LCLs, obtained from the Psychiatric Family Collections of THL Biobank. The method relies on the activation of the endogenous pluripotency factors with CRISPR activators, which results in the induction of the reprogramming process. The screening of different factor combinations revealed that the successful reprogramming of LCLs seems to require the targeting of the EEA motif, a genomic element which is enriched in promoter regions of genes related to embryo genome activation. The reprogramming efficiencies were however varying, and a gRNA function validation assay showed that the gRNAs used in this project were suboptimal for efficient gene activation in LCLs. The reprogramming method was nevertheless demonstrated to successfully convert five biobanked LCLs into bona fide iPSC lines. The iPSC lines generated in this thesis serve as a proof of concept that the novel CRISPRa reprogramming method works in biobanked LCLs and could be developed to systematically study the cell-type-specific reprogramming events in these cells. Also, the generated iPSC line collection constitutes the first iPSC collection derived from biobanked cells with the CRISPRa reprogramming method and is available as a future research resource, thus paving the way for the wider use of the LCL collections.
  • Ilonen, Annukka (Helsingin yliopisto, )
    In the 21st century, there is an intensified social-political mindset, where people are no longer separated from nature. As a result concepts and theories of ecological research become part of regional policy and spatial planning. At the same time, ecological knowledge, technology orientation and the economic potential created by them form an equilibrium between them. It may, depending on the context, turn to the barrier or benefit of the economy. Talking about the ecologicalization of politics which affecting all spatial planning levels in Finland. It has caused to conflicts in land use planning, when you try to take into account the importance of the nature of knowledge and to protect the directive species, such as flying squirrels. The aim of the study is to find out about the written material and the interviews with the peasants: what the flying squirrel conservation is all about and how it related to the ecologicalization of politics and what are the reasons for the species's conservation zoning conflicts and how can they be solved? As a case study, I will look at the Tramway project in Tampere, from the point of view of the flying squirrel’s conflict and ecologicalization of politics. At the same time, the aim is to develop the concept of ecologicalization of politics and to produce new information about the prevailing greenish social change. Flying squirrel (Pteromys volans) is protect by a politically determined decision in the European Union area and it’s the small-scale night-life mammal which occurs grown up in mixed forests. In the EU, species occur in Finland and small quantities in Estonia and possibly in Latvia. Given that the EU is responding to the problem of state protection, the common species in Finland is the directive specie which requires special protection. The Habitats Directive has been implemented in Finland's National Nature Conservation Act at the end of the 1990s and the directive prohibits the eradication and deterioration of breeding and resting places of the species. In addition, the guiding regulation of the protection of the flying squirrel is included in the Land Use and Building Act, Land Act and Forest Law. Despite the protection of the flying squirrel population is estimated declined from the period after the Second World War in Finland, but the species is classified as held for an eye only. The calculation of population classification has been criticized. The entry into force of the Land Use and Building Act in 2000 was an important legal reform for the protection of the flying squirrel. A key change in the law had made land use planning objectives addition of "conservation of biodiversity and other natural values". In addition, the sections on increasing interaction and impact assessment of zoning have made the planning process more transparent and added the importance of nature enthusiasts. Influencing people often involves complaining about patterns, which is unfortunate. It offers residents the opportunity to influence the surrounding environment and protect nature, such as flying squirrels. Grown up in mixed forests of the flying squirrel favored often set in the cities, because the mixed forests have reduced and fragmented due to forestry in outside the cities. Urban forests directed to a plurality of user requirements, because it can be flying squirrel homeforests, residents recreational use, commercial forest and zoning residences area. Flying squirrel in the comfort of urban forests is challenging because growing cities expand and condense. The protection of the flying squirrel has caused conflict’s situations in many cities. An example of this is Pirkanmaa long flying squirrel conflict history and its recent case in Tampere’s tram project. The tramway is a matter of valuing of the political decision-making, where the construction the tram means ignoring another environmental value, nature conservation. The flexible nature of ecologicalization of politics is manifested in a tramway project, when ecological knowledge of the flying squirrel turns against economic goals and co-operation between actors. For people who benefit from economic growth and for the city's growth, the flying squirrel is a financial slowdown which complicates regional cooperation in Tampere urban area. Although the protection of flying squirrel is not just a matter of protecting the city's local level, but also regional co-operation, as the dynamic species moves away from the municipal boundaries.
  • Hakala, Sanja (2012)
    Kampamaneetteja elää kaikissa mereisissä elinympäristöissä rannikoilta ulapalle ja merten syvänteisiin. Itämerellä on vanhastaan raportoitu elävän pikkumaneettia (Pleurobrachia pileus). Vuonna 2005 eteläiselle Itämerelle levisi pelätty tulokaslaji amerikankampamaneetti (Mnemiopsis leidyi), joka raportoitiin myös pohjoiselta Itämereltä vuonna 2007. Kuitenkin syksyllä 2008 määritettiin molekulaarisin menetelmin kolmas laji, arktinen kampamaneetti (Mertensia ovum), jota ei ole aiemmin löydetty murtovedestä. Selvitin, mitä kampamaneettilajeja pohjoisella Itämerellä elää ja mitkä ovat niiden todelliset levinneisyysalueet Itämerellä. Lisäksi tutkin arktisen kampamaneetin populaatioiden geneettistä vaihtelua pohjoisen ja eteläisen Itämeren välillä AFLP:llä (Amplified Fragment Lenght Polymorphism). Aineistoni sisältää sulkumekanismilla varustetuilla eläinplanktonhaaveilla kerätyt näytesarjat pohjoiselta ja eteläiseltä Itämereltä. Laskin ja mittasin yksilöt elävinä ja kuivasin ne DNA:n eristystä varten. Tein lajinmääritykset lajikohtaisten 18S rRNA- ja ITS1-alueille suunniteltujen PCR-alukkeiden avulla. Kultakin näytteenottopisteeltä keräsin tausta-aineistoa lämpötila-suolaisuusluotaimella. AFLP-näytepisteiksi valitsin kaksi pistettä pohjoiselta ja kaksi eteläiseltä Itämereltä, ja kultakin pisteeltä kymmenen yksilöä. Aineistoni mukaan amerikankampamaneettia ei esiinny pohjoisella Itämerellä, vaan sen levinneisyyden raja on Bornholmin altaalla. Arktinen kampamaneetti on koko Itämeren alueella yleinen ja paikoin hyvin runsaslukuinen. Yksilömäärät ovat suurimmillaan pohjoisella ja keskisellä Itämerellä, mikä viittaa siihen, että laji on sopeutunut pohjoisen ympäristöoloihin. Laji esiintyy laikuttaisesti, mutta yksilömäärät ovat samansuuntaisia laajalla alueella, joten populaatio vaikuttaa olevan vakaa. Havaitut arktisen kampamaneetin yksilömäärät vastaavat aiemmin Itämereltä raportoituja pikkumaneetin yksilömääriä. Myös vanhat kuvaukset Itämeren kampamaneettien elintavoista ja rakenteesta sopivat paremmin arktiseen kampamaneetiin kuin pikkumaneettiin. On todennäköistä, että Itämeren kampamaneetit ovat olleet arktista kampamaneettia jo viime vuosisadalla ja että laji on määritetty virheellisesti pikkumaneetiksi. Omassa aineistossani pikkumaneettia esiintyy harvalukuisena vain Pohjanmeren suulla. Arktisen kampamaneetin esiintymiseen eri vesikerroksissa vaikuttavat lämpötila ja suolaisuus. Itämeren arktiset kampamaneetit elävät pääasiassa syvimmissä vesikerroksissa lähellä pohjaa, missä vesi on suolaista ja viileää. Arktiset kampamaneetit ovat Itämerellä noin kymmenen kertaa Arktiksella eläviä yksilöitä pienempiä. Suomenlahden yksilöt ovat suurempia kuin eteläisen Itämeren. AFLP toimii kampamaneeteilla erinomaisesti, joskin DNA-näytteiden kontaminaation vähentämiseen on syytä kiinnittää huomiota. Arktisen kampamaneetin yksilöiden välinen geneettinen vaihtelu on samassa suuruusluokassa kaikilla näytepisteilläni, ja samanlaista kuin merieläimillä yleensä. Pohjoisen Itämeren populaatio on geneettisesti hiukan tasaisempi ja eteläisellä Itämerellä yksilöiden välillä on enemmän vaihtelua. Etelän ja pohjoisen Itämeren yksilöt muodostavat omat, toisistaan eroavat populaationsa, mutta populaatioiden välillä on havaittavissa geenivirtaa. Populaatioiden väliset geneettiset erot ovat merieläimillä tyypillisesti pieniä, ja sama on havaittavissa myös Itämeren arktisella kampamaneetilla. Aineiston geneettisestä vaihtelusta noin 90 % oli näytepisteiden sisäistä 10 % näytepisteiden välistä. Ero on pääosin etelän ja pohjoisen näytepisteiden välillä, sillä merialueiden sisäiset parittaiset erot olivat hyvin pieniä. Tämä opinnäytetyö osoittaa, että Itämerellä yleisin ja laajimmalle levinnyt kampamaneettilaji on arktinen kampamaneetti. Tätä ennen se on pohjoisella Itämerellä virheellisesti määritetty ensin pikkumaneetiksi ja myöhemmin amerikankampamaneetiksi. Tutkimukseni osoittaa, kuinka tärkeää luotettava lajinmääritys on ekologiselle tutkimukselle.
  • Hotari, Eeva (2013)
    Tutkielmani käsittelee J. D Salingerin The Catcher in the Rye (1951) ja Yann Martelin Life of Pi (2001) -romaanien kertojien epäluotettavuutta. Tarkastelen teosten kertojien, Holden Caulfieldin ja Pi Patelin, epäluotettavuutta paitsi yleisellä tasolla, myös trauma- ja kehityskertomuksen kehyksissä. Molemmista teoksista on löydettävissä edellä mainittujen kertomustyyppien piirteitä, joten niitä on soveliasta myös tästä näkökulmasta tutkia. Trauma- ja kehityskertomusten kautta peilaan ja taustoitan erilaisia puolia kertojieni epäluotettavuudesta. Hyödynnän tutkielmassani James Phelanin retorista lähestymistapaa epäluotettavaan kertojaan. Phelanin näkemyksessä korostuu kirjailijan luoman sisäistekijän välittämä kertojan epäluotettavuus sekä lukijan rooli tämän epäluotettavuuden tunnistamisessa. Hän luettelee kertojan perustoiminnoiksi raportoinnin, tulkinnan ja arvioinnin. Kertoja voi olla epäluotettava yhdellä tai useilla näistä tasoista, ja kertojan luotettavuus voi vaihdella kerronnan aikana kertomatta jättämisestä suoranaiseen valheeseen. Kohdeteoksissani hyödynnetään eri tavoin kertojien epäluotettavuutta ja epäluotettavuuden avulla välitetään lukijalle tietoa kertojapäähenkilöistä myös rivien välistä. Trauma vaikuttaa muistiin ja traumaattisen tapahtuman saattamiseen kielelliseen muotoon ja kiinnittyy siten läheisesti epäluotettavaan kerrontaan. Esittelen trauman, sen eri vaiheiden ja traumakertomuksen taustaa ja pohdin millainen epäluotettava traumakertoja kullekin trauman vaiheelle on tyypillinen. Holden on traumankäsittelyn reaktiovaiheessa ja vastaa määrittelemääni reaktiovaiheen kertojaa melko hyvin. Pi on sokkivaiheessa, mutta vaiheen pitkäkestoisuus tekee hänestä poikkeavan kertojan suhteessa määrittelemääni sokkivaiheen kertojaan. Käytän myös apunani Irene Kacandesin näkemystä traumakertomuksista todistajakertomuksina. Molemmat teokset kutsuvat lukijan todistamaan kertojiensa traumaa Totean Holdenin vielä kyvyttömäksi todistamaan omaa traumaansa eli käytännössä parantumaan. Pi on edennyt pidemmälle ja kyennyt luomaan koherentin traumakertomuksen. Holden ja Pi ovat teini-ikäisiä ja siten keskellä kiivainta kehitysvaihettaan, jossa kypsymättömyys saattaa näkyä kyvyttömyytenä kertoa luotettavasti. Esitän, että kehityskertomuksen kertoja voi kehittyä naiivin epäluotettavasta kertojasta luotettavammaksi kertomuksen ja kehityksen edetessä. Sekä Holdenissa että Pissä näkyy jonkinasteista kehittymistä, mutta täysin luotettavia kertojia heistä ei tule. Kummassakin teoksessa myös vastustetaan kehityskertomuksen lajia: The Catcher in the Ryessa Holden kieltää aikovansa kertoa kehitystarinaansa, ja Life of Pi rakentuu kehityskertomuksen piirteiden vastakohtaisille muodoille, kuten kehittymiselle osaksi luonnon järjestystä eikä sivistynyttä yhteiskuntaa. Avainsanat – Nyckelord – Keywords: epäluotettava kertoja, kehityskertomus, traumakertomus
  • Horila, Tapio (1936)

View more