Pro gradut ja vastaavat opinnäytteet

Uusimmat julkaisut

  • Karttunen, Eleonoora (Helsingin yliopisto, 2018)
    Latinalaisen Amerikan tutkimukseen suuntautuva alue-ja kulttuurin tutkimuksen Pro gradu -tutkielma käsittelee vastarintaa alkuperäiskansojen alueen läpi kulkevaksi suunnitellun valtatiehankkeen yhteydessä Boliviassa, ns. Tipnis-tapauksessa (Territorio Indígena y Parque Nacional Isiboro-Secúre). Tutkielmassa kysytään millaisia toiminnan ja autonomian mahdollisuuksia Tipniksen yhteisöillä ja näitä tukevilla liikkeillä on käsitellyllä ajanjaksolla Evo Moralesin Boliviassa. Millaisia tavoitteita liike asettaa, minkälaisia strategioita se käyttää ja minkälaisia kokemuksia toimijoilla on ”uudesta plurinationaalisesta valtiosta” yhteiskunnallisena rakenteena vastarinnan näkökulmasta? Työ on monipaikkainen etnografia, johon on haettu aineistoa kahden kuukauden ajan Boliviassa Tipnis-alueella, Trinidadissa, La Pazissa ja Cochabambassa. Aineisto muodostuu kolmestatoista haastatteluista, aihepiiriä käsittelevien tapahtumien havainnoimisesta sekä valtamedian ja sosiaalisen median tuottamasta ainestosta. Työ määritellään aktivistitutkimukseksi, eli se on avoimesti kantaaottavaa. Teoreettinen kehys liikkuu valtaa purkavien anarkistisen ja dekoloniaalisen teorian kohtauspisteissä. Anarkismista juontavaa yhteiskuntaekologiaa ja ei-eurooppalaisia epistemologiota yhdistää holismi, jossa ihmisen toiminta nähdään osana kokonaisvaltaista hiearakiatonta ekologiaa. Molemmista lähtökohdista modernit valtarakennelmat kuten kapitalismi ja kansallisvaltio voidaan nähdä koloniaalista valtaa ylläpitävinä ilmiöinä. Haastettelujen perusteella tien rakentaminen nähdään autonomian loukkaukseksi. Vastustajat näkevät tien uhkaavan paikallisia kulttuureja sekä perinteisiä talouden muotoja sekä alueen ekologiaa. Myös ilmastonmuutos nähdään syynä estää metsäkatoa, jota tien rakentamisen on nähty edistävän. Kansanliikkeestä syntynyt hallinto pyrkii delegitimoimaan tien vastustusta yhdistämällä liike imperialismiin ja oikeistoon. Konsensusta kansalaisyhteiskunnan ylläpidetään haltuunottamalla kriittisiä järjestöjä. Toisaalta liikkeellä on tässä kontekstissa myös uudenlaista valtaa, sillä konflikti kansalaisyhteiskunnan kanssa vie hallitukselta kannatuspohjaa. Myös oikeiston epäsuoratuki tuki esimerkiksi mediassa on liikkeelle vahvuus, vaikka se ei itse haluakaan oikeiston kanssa liittoutua. Laajasta tuesta huolimatta, liikkeen määräysvalta pyritään pitämään alueen yhteisöillä. Moninaiset liittolaiset ja vaikutteet tuottavat liikkeelle laajan toimintakeinojen ja argumenttien kirjon. Suoran demokratian ihanne ja siihen kietoutuva suora toiminta luovat yhteyden urbaanien radikaalien ryhmien ja amazonialaisten yhteisöjen välille. Institutionaalisemmat liittolaiset legitimoivat liikettä ja tuovat sille kansainvälistä näkyvyyttä.
  • Nikkola, Sarianna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa pyritään tuomaan esille Pierot-runoilijoiden tuotannon keskeisiä piirteitä. Tarkoituksena on havainnollistaa sitä, miten symbolisti-runoilija ja Pierot-runoilija eroavat toisistaan tuotantonsa osalta. Jokainen Pierot on samalla myös symbolisti, mutta jokainen symbolisti ei ole Pierot. Tarkoituksena on samalla osoittaa, että Pierot-runoilija on aivan oma, ainutlaatuinen ”rotunsa”, omintakeinen joukko runoilijoita. Tutkielma lähtee liikkeelle Pierot-hahmon alkuperästä. Työssä käydään läpi Pierrot- eli suomeksi Narri -nimisen hahmon taustaa sekä alkuvaiheita Italian Commedia dell’Arten yhtenä merkittävimmistä rooli-hahmoista. Teatterin osuus on merkittävä Pierot-hahmon juurien syvemmän ymmärtämisen kannalta. Työssä käydäänkin siksi läpi Commedia dell’Arteen liittyviä hahmoja sekä käytäntöjä. Seuraavaksi selvitetään Pierotin matkaa teatterista kirjallisuuden ja muiden taiteiden maailmaan. Erityinen vaikutus Pierot-hahmolla oli nimenomaan runouteen. Työssä verrataan Pierot-runoilijan tuotantoa symbolistien tuotantoon, ja siksi käydään lyhyesti läpi myös symbolismin käsite sekä siihen tiiviisti liittyvää kaksi nimeä: Jean Moreas ja Charles Baudelaire. Seuraavaksi esitellään työssä tarkasteltavana olevat kymmenen kreikkalaista runoilijaa. Runoilijat sijoittuvat noin sadan vuoden aikajanalle siten, että varhaisimman syntymävuosi on 1863 (Konstantinos Kavafis) ja viimeksi syntyneen 1940 (Katerina Gogou). Yksi runoilijoista elää edelleen Kreikan Thessalonikissa (Dinos Christianopoulos). Itse kunkin runoilijan elämästä kertova pieni tiivistelmä pyrkii avaamaan kyseistä runoilijaa lukijalle, tuomaan tämän lähemmäs ja tutummaksi. Analyysi-osassa käydään läpi otteita itse kunkin tuotannosta ja tutkitaan sitä, miten pierot-laatu heistä kullakin ilmenee. Todetaan, miten osalla runoilijoista kyseinen ns. pierot-laatu on hyvinkin voimakkaasti läsnä, kun taas toisten tuotannossa sitä on selkeästi vähemmän ja joissakin tapauksissa, hyvin vähän jos ollenkaan. Loppupäätelmissä voidaankin todeta, että Pierot-runoilija tosiaan näyttää olevan oma ryhmänsä runoilijoiden joukossa. Samoin näyttäisi siltä, että ilmiö ei rajoitu ainoastaan tiettyyn ajankohtaan kirjallisuuden historiassa, vaan on aikaan sitoutumaton, itsenäinen ilmiö.
  • Santos, Salla-Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tarkastelen pro gradu -työssäni Maria Peuran (2017) novellikokoelmaa Tunkeilijat muukalaisuuden näkökulmasta. Esitän teoksen kahdeksan novellin analyysin kautta, kuinka henkilöhahmojen toiseuden kokemukset ilmenevät tekstissä ja millaisia muotoja toiseus novellien puhujien kokemuksessa saa. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessani on Julia Kristevan teoria muukalaisuudesta sekä hänen ajatuksensa puhuvien subjektien rakentumisesta kielessä. Muukalaisuuden teeman tutkiminen Peuran novellien henkilöhahmojen kokemuksessa mahdollistuu muun muassa Kristevan luoman abjekti-käsitteen kautta. Abjekti-kokemuksessa henkilöhahmojen toiseus, eli outouden ja vierauden kokemus itsessä, joko projisoituu ympäristöön tai valtaa hahmon ja tuntuu kammon tunteena, joka rikkoo eheää minuuden kokemusta. Kristevan rinnalla käytän tutkimuksessani teoreettisena kehyksenä Sara Ahmedin tunteiden kulttuuripoliittista teoriaa ja sen ajatusta tunteista ihmisten välisten pintojen muokkaajana. Tutkin toiseuden ilmenemistä novellien henkilöhahmojen välisillä rajapinnoilla. Pyrin osoittamaan, kuinka henkilöhahmojen toiseuden kokemus heijastuu ympäristöön, kuinka se muokkaa vuorovaikutusta ja kuinka toiseuttamista tapahtuu toisaalta laajemmin sosiaalisissa rakenteissa. Osoitan tutkimuksessani novellien ”Miehen katse” ja ”Höyryherätys” analyysien kautta, kuinka puhdistautumisriitti toimii novellien puhujille keinona käsitellä toiseuden tuottamaa kammon kokemusta ja rakentaa uudenlaista suhdetta minuuden rajoja uhkaavaan toiseuteen. Lisäksi tutkin, miten toiseuden kokemukset ilmenevät henkilöhahmojen ruumiin kokemuksissa novelleissa ”Nahka” ja ”Uusi iho”, ja mikä merkitys eheyttävillä kosketuspinnoilla on novellien puhujille, kun he sulauttavat toiseuden kokemusta osaksi minuuden rakennettaan. Ihmisten välisillä tunnepinnoilla rakentuvaa toiseuttamista tutkin novelleissa ”Uuni” ja ”Kirje tyttärelle”. Analysoin tutkimuksessani lisäksi teoksen aloitusnovellia ”Aavasaksan hotelli”, jossa toiseus piirtyy teini-ikäisen tytön kokemuksen kautta kiehtovana ja eksoottisena, omaa kokemusmaailmaa laajentavana. Päätän tutkimukseni teoksen viimeisen, ”Tässä liekehtii sininen” -novellin analyysiin. Siinä puhujan kieli on pirstaloitunut ja hän hajoaa toiseuteensa. Hajoamisessa on kuitenkin nähtävissä toiseuden sulautuminen puhujan kokemukseen itsestä, omalle toiseudelle avautuminen ja kokonaisemmaksi subjektiksi rakentuminen oman muukalaisuuden hyväksymisen kautta. Osoitan myös viimeisen novellin analyysissä, kuinka läpi teoksen esiintyneet metonymiat punoutuvat ”Tässä liekehtii sininen” -novellin merkitysten verkkoon ja kuinka nämä metonymiat ja niiden kautta avautuvat merkitykset tulevat itse asiassa olemassa oleviksi viimeisen novellin puhujan kokemusmaailmassa. Tutkimukseni viimeisessä luvussa syvennän muukalaisuuden olemuksen pohdintaa ja sen merkitystä teoksen sisäiselle jännitteisyydelle, joka tulee ilmi muun muassa teoksen kielen vahvassa affektiivisuudessa. Keskeisenä tutkimuksestani nousee esiin toiseuden merkitys puhuvien henkilöhahmojen minuuden hajoamiselle ja toisaalta uudelleen rakentumiselle. Toiseus näyttäytyy teoksessa ennen kaikkea henkilöhahmojen olemassaoloa laajentavana ja elämän perustuksia eheyttävänä voimana.
  • Kantola, Susanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkin pro gradu -työssäni järjestölehden merkitystä harrastusidentiteetin rakentajana ja sitä, miten lehti pyrkii luomaan suhdetta lukijoihinsa. Tarkastelen sitä, kuka teksteissä pääsee ääneen sekä sitä, minkälaisia paikkoja lukijalle tekstissä osoitetaan. Aikakauslehtijutut ovat lähtökohtaisesti moniäänisiä: niissä kuuluvat niin haastateltavien, toimittajan kuin muidenkin toimijoiden äänet. Harrastelehtien ensisijainen tehtävä on usein yhteishengen luominen. Pro gradu -tutkielmani on laadullinen teksti- ja diskurssianalyysi, ja aineistoni koostuu kuudesta Suomen Partiolaisten Partio-lehden ja kuudesta Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Heppu-lehden jutusta. Järjestölehtiä ja niiden merkitystä harrastajien tai jäsenten identiteetin rakentajana ei ole aiemmin tutkittu laajasti. Tutkielmani teoreettisena taustana toimii erityisesti teoria sosiaalisista ryhmistä sisä- ja ulkoryhminä. Sen mukaan ihmisryhmät tuotetaan diskurssissa ja ne ovat tarkasteltavissa diskurssina. Kun ryhmä tuotetaan kielellisesti, sen ajatellaan olevan paikannettavissa kielellisiin rakenteisiin. Teorian keskeiset käsitteet ovat sisäryhmä ja ulkoryhmä. Sisäryhmä tarkoittaa yksilön omaa ryhmää, ulkoryhmä puolestaan ryhmää, johon yksilö ei kuulu. Sisäryhmään sisältyy ajatus positiivisesta yhteisöllisyydestä ja positiivisista ryhmäominaisuuksista. Ihmiset luokitellaan erilaisiin ryhmiin kategorisoimalla heitä. Lähestyn tutkimuskysymyksiäni tarkastelemalla eri referointikeinojen avulla, keiden äänet kuuluvat aineistonani olevissa teksteissä. Tutkielmani mukaan toimittaja tuo suorilla sitaateilla tekstiin haastateltavansa omaa ääntä ja siten haastattelutilanteen autenttisuutta ja ainutlaatuisuutta. Sitaateilla rakennetaan myös yhteenkuuluvuutta oman jäsenistön kanssa. Samalla toimittaja osoittaa tekstissä muun muassa nollapersoonan avulla lukijalle paikkoja, joissa tämä voi samastua partiolaisten kokemuksiin. Usein toimittaja saattaa olla myös yksi kuvaamansa partiotapahtuman osallistujista, joka yhdistää juttujen eri ääniä ja lähteitä. Tutkielmani vahvistaa, että järjestölehtien tehtävä on tukea jäsenten mielissä positiivista kuvaa harrastuksesta. Yksi merkittävä sisä- ja ulkopiiriläisyyttä luova tekijä on aineiston jutuissa käytetty, harrastusidentiteettiä tukeva kieli ja partiotermistö. Partiolehtien jutuissa partiolaiset näyttäytyvät positiivisina, toiminnallisina, yhteisöllisinä, osaavina, vastuullisina ja oikeamielisinä. Partiolaiset kuvataan usein myös muiden auttajina. Partiolaisuus näkyy sisäryhmän toiminnassa tavoiteltavana piirteenä. Ulkoryhmät kokevat harrastuksen puolestaan kiehtovaksi, mutta ajoittain hieman oudoksi toiminnaksi. Muita partiolehtien muodostamalle tekstilajille ominaisia piirteitä ovat tutkielmani mukaan juttujen opetuksellisuus sekä tietynlainen kotikutoisuus, joka liittyy toimittajien harrastajataustaan: kirjoittajat ovat pääsääntöisesti nuoria, eivät ammattitoimittajia.
  • Kivinen, Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa tarkastellaan napolilaisten räp-artistien sanoituksissaan luomaa kuvaa Napolin kaupungista ja Etelä-Italiasta. Aineisto koostuu pääasiassa kuuden yhtyeen tai artistin ja heidän yhteistyöprojektiensa tuotannosta, josta on poimittu analysoitavaksi Napolia ja Etelä-Italiaa kommentoivia sanoituksia. Tutkielmassa käsitellyt artistit ovat Lucariello, Dope One, Clementino, Co'Sang, Rocco Hunt ja Enzo Dong. Tarkastelun kohteena on toisaalta Napolin kaupungin imago ja toisaalta napolilaisten identiteetti. Hiphopin kaltaisen urbaanin nuorisokulttuurin avulla voidaan päästä lähelle Napolin esikaupunkialueiden nuorison arkea, ja tutkimuksen kolmas keskeinen käsite onkin periferia. Aineistosta aukeavia pääteemoja on neljä: Napolin imago, etelän asema Italiassa, musiikin ja rikollisuuden suhde, sekä periferioiden nuorten elämä ja tulevaisuus. Napolin imagoon ovat vaikuttaneet erilaiset kirjallisuudessa ja populaarikulttuurissa esitetyt kuvaukset aina 1800- luvun vaihteen matkakirjoittajien kommenteista lähtien. Lisäksi kaupungin pitkä ja rikas musiikkiperinne on erityisesti tehnyt sitä tunnetuksi maailmalla. Räppäreidenkin käyttämällä napolin kielellä on suuri merkitys paikalliselle identiteetille, vaikka se on toisaalta aiheuttanut ennakkoluuloja ja esteitä artistien ymmärrettävyydelle muualla Italiassa. Etelä-Italia on politiikassa usein jäänyt Italian sisäiseksi periferiaksi, jota ei vuonna 1861 tapahtuneesta yhdistymisestä huolimatta juurikaan huomioida kansallisella tasolla. Alueellinen eriarvoisuus etelän ja pohjoisen välillä on edelleen huomattava. Ympäristöongelmat kietoutuvat osin järjestäytyneen rikollisuuden voimakkuuteen, ja valtio voi olla kansalaisille uhka sekä väkivallan että välinpitämättömyyden kautta. Räp-sanoitukset kertovat näistä ongelmista suorasukaisesti, mutta mukana ovat myös positiiviset teemat ja usko parempaan tulevaisuuteen. Erityisesti gangsta-räppiä on syytetty huonojen käyttäytymismallien välittämisestä nuorisolle. Vaikka Yhdysvaltojen mustan vähemmistön ja eteläitalialaisten aseman väliltä löytyykin yhtäläisyyksiä, poikkeaa napolilainen räp usein painotuksiltaan amerikkalaisten räppäreiden tematiikasta. Osa räppäreistä kirjoittaa kuitenkin aiheista suorasukaiseen tyyliin, mikä on johtanut pohdintoihin artistin vastuusta myös Italiassa. Periferioiden nuorison kohtaama tulevaisuus köyhyyden, korkean työttömyyden ja rikollisuuden piinamassa ympäristössä on keskeinen aihe napolilaisessa räpissä. Artistit taistelevat sanoituksillaan periferioiden nuoria kohtaan suunnattuja ennakkoluuloja vastaan, ja toimivat samalla rohkaisevina esikuvina seuraaville sukupolville. Napolilainen räp käsittelee monipuolisesti ja avoimesti sekä alueen ongelmia että ylpeydenaiheita, ja tarjoaa siten ajankohtaisen näkökulman Napolin ja Etelä-Italian nykyhetkeen.
  • Hästbacka, Hannu (Helsingin yliopisto, 2018)
    Murray Rothbard (1926–1995) on yksi keskeisimmistä modernin libertarismin taustalla olevista ajattelijoista. Rothbard pitää yksilöllistä vapautta keskeisimpänä periaatteenaan, ja yhdistää filosofiassaan klassisen liberalismin perinnettä itävaltalaiseen taloustieteeseen, teleologiseen luonnonoikeusajatteluun sekä individualistiseen anarkismiin. Hänen tavoitteenaan on kehittää puhtaaseen järkeen pohjautuva oikeusoppi, jonka pohjalta voidaan perustaa vapaiden markkinoiden ihanneyhteiskunta. Valtiota ei täten Rothbardin ihanneyhteiskunnassa ole, vaan vastuu yksilöllisten luonnonoikeuksien toteutumisesta on kokonaan yksilöllä itsellään. Tutkin työssäni vapauden käsitettä Rothbardin anarko-kapitalistisessa filosofiassa. Selvitän ja analysoin Rothbardin ajattelun keskeisimpiä elementtejä niiden filosofisissa, ideologisissa, poliittisissa ja henkilöhistoriallisissa konteksteissaan. Käytän näiden elementtien arviointiin sekä historiatieteen että filosofian lähestymistapaa. Tässä mielessä työni edustaa sekä aate- että filosofian historiaa. Hyödynnän tutkimuksessani Isaiah Berlinin negatiivisen ja positiivisen vapauden teoriaa (1958). Nojaudun vapauden käsitteen analysoinnissa klassisen liberalismin traditioon, jota työssäni keskeisimmin edustaa Berlinin lisäksi John Stuart Millin filosofia (1859). Tähän viitekehykseen tukeutuen esitän, ettei Rothbardin vapauden teoria edusta liberalistista ajattelua, vaan on selkeästi tämän tradition ulkopuolella niin metaeettisen teoriansa, yhteiskunnallisten arvojensa kuin perimmäisen vapauskäsityksensäkin puolesta. Vapauden käsitteellä on Rothbardin filosofiassa kaksi toisistaan erottuvaa merkitystä. Rothbard viittaa vapauden termillä useimmiten praxeologisen taloustieteen logiikkaan perustuvaan, välinearvolliseen ”moraalitieteeseen” ja tämän pohjalta johdettuun vapauden objektiiviseen määritelmään luonnollisena tosiasiana. Toisaalta hän viittaa termillä myös normatiiviseen, itseisarvolliseen poliittiseen ihanteeseen. Tutkimustavoitteenani on selvittää, miten nämä kaksi merkitystä lopulta yhdistyvät Rothbardin ajattelussa toisiinsa. Teen täten ymmärrettäväksi, mitä vapaus lopulta tarkoittaa Rothbardin filosofiassa. Primäärilähteinäni on Rothbardin kirjallinen tuotanto vuosilta 1960–1982. Hänen poliittisen filosofiansa kannalta keskeisimmät teokset ovat ”Ethics of Liberty” (1982) sekä ”For a New Liberty” (1973). Tukeudun tutkimuksessani myös Rothbardista tehtyihin elämäkerrallisiin selvityksiin, joita ovat kirjoittaneet Rothbardin lähipiiriin ja kannattajakuntaan kuuluneet akateemikot. Tutkimustulosteni pohjalta väitän, ettei anarko-kapitalismi ole luonnollisiin tosiasioihin ja puhtaaseen järkeen pohjautuva eettinen systeemi, vaan pohjimmiltaan uskonnollisen moraalin päälle rakentuva vapaiden markkinoiden ideologia, jossa vapauden välinearvollinen määritelmä yhdistyy vapauden poliittiseen ihanteeseen lopulta vain sen olettamuksen kautta, että olemme epävapaita valtion takia.
  • Hovi, Sanna-Mari (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmani käsittelee Helsingissä sijaitsevan, arkkitehti Hilding Ekelundin suunnitteleman Töölön kirkon (1930) elinkaarta aina sen syntyideasta 1920-luvulla nykypäivään saakka. Tuona lähes sadan vuoden ajanjaksona kirkkoon on suunniteltu erilaisia lisäsiipiä ja lisärakennuksia, mutta kirkkorakennus on kuitenkin pysynyt varsin samanlaisena. Keskeinen tutkimusaineistoni on Arkkitehtuurimuseon piirroskokoelmassa säilytettävät arkkitehti Ekelundin laatimat piirrokset. Niiden avulla selvitän kronologisesti arkkitehdin alkuperäisten ideoiden toteutumista ja rakentamiseen liittyneitä kompromisseja. Vuosikymmenien mittaan Ekelund teki lukuisia muutossuunnitelmia, joissa kirkkoon suunniteltiin uusia ja erikokoisia siipirakennuksia, jopa kokonaan uusia kirkkorakennuksia. Niiden muuttuvassa tyylissä voi nähdä Ekelundin oman suunnittelukielen muuttuvan 1920-luvun klassismista yhä modernimmaksi ja funktionalistisemmaksi. Ekelundin jo kuoltua lisärakennussuunnitelmia on yhä tehty, ja esittelen lyhyesti myös niitä. Ekelundin näkemyksen voi tiivistää Töölön kirkon suunnitteluvaiheesta saakka kokonaisuuden hallintaan. Vuonna 1930 valmistunut rakennus on paikkaansa mietitty, ja se on taiteellisia yksityiskohtiaan myöten harmoninen kokonaisuus. Myöhemmissä lisärakentamisen suunnitelmissa Ekelund pitää jatkuvasti mielessä rakennuksen sopivuuden paikalleen, myös uuden koulurakennuksen vallattua tontin eteläreunan 1950-luvulla. Muutoksia ei mietittäisi ilman käyttäjien tarpeiden muutoksia. Toinen säie tutkimuksessani onkin ollut kartoittaa suomalaisen yhteiskunnan, Helsingin kaupungin ja evankelis-luterilaisen seurakunnan muutoksia 1900-luvun mittaan ja niiden heijastumista tässä esimerkkirakennuksessa. Uudenlaisia tiloja on kaivattu kirkon otettua entistä enemmän hoitaakseen yhteiskunnan tehtäviä historian kipupisteissä, kuten evakkoja asutettaessa ja 1990-laman nitistäessä perheiden hyvinvointia. Kirkkojen tiloissa on tarjottu velkaneuvontaa ja ruoka-apua siinä kuin sielunhoitoa ja raamattupiirejä. Muutostoiveet ovat olleet moninaisia henkilökunnan asunnoista voimistelusaleihin ja torvisoittokunnan harjoittelutiloihin saakka. Esittelen työssäni näitä muutostarpeita ja arvioin syitä niiden toteutumattomuuteen. Lukuisista muutosehdotuksista huolimatta kirkkoon ei ole tähän mennessä rakennettu lisäsiipiä tai -rakennuksia. Niinpä lähes satavuotias Töölön kirkko näyttäytyy vuonna 2016 valmistuneen peruskorjauksen jälkeen pitkälti sellaisena, kuin Ekelund sen suunnitteli.
  • Eskelinen, Noora (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmani käsittelee Roald Dahlin IKJ–nimiseen lastenkirjaan (1982) pohjautuvan elokuvan IKJ (2016) suomenkielisen tekstityksen ja dubbauksen eroja Roman Jakobsonin The Functions of Language –teorian ja kääntämisen konventioiden kannalta. Tutkimukseni aineistona käytän 26 esimerkkiä elokuvassa esiintyvistä standardista poikkeavista ilmaisuista. Jakobsonin teorian mukaan jokaisessa kommunikaatiotilanteessa on läsnä kuusi eri tekijää, joista jokainen liittyy johonkin kielen funktioon. Teorian tärkeimmät aspektit tämän tutkielman kannalta ovat poeettinen funktio (poetic function), ja teorian kaikki kuusi tekijää, eli lähettäjä (addresser), vastaanottaja (addressee), viesti (message), kontakti (contact), konteksti (context) ja koodi (code). Tavoitteenani on todistaa, että käännöksiin vaikuttavat konventiot ja niiden tekijät eroavat toisistaan, ja siksi niiden poeettiset funktiot ovat erilaiset. Määritän jokaiselle esimerkille ryhmän sillä perusteella, miten ilmaisu poikkeaa standardista. Nämä kuusi ryhmää ovat epätavalliset sanayhdistelmät, kirjainerot, neologismit, sananmuunnokset, standardista poikkeavat idiomit ja standardista poikkeavat taivutusmuodot. Esimerkit on jaettu seitsemään kategoriaan: ensimmäinen kategoria on varattu esimerkeille, joissa jotakin käännöksistä on muokattu sensuurin takia. Neologismia lukuun ottamatta kaikille ryhmille on myös omat kategoriansa. Lisäksi viimeisenä on kategoria, jossa tekstityksessä ja dubbauksessa on käytetty samaa ilmaisua. Esimerkkien perusteella käy ilmi, että vaikka molemmissa käännöksissä on standardista poikkeavia ilmaisuja, niitä on enemmän dubbauksessa. Tekstityksessä kieli on kirjakielisempää ja tiiviimpää, kun taas dubbauksen kieli on vapaamuotoisempaa. Dubbauksen keskeiset konventiot ovat isokronia, uskollisuus lähtötekstille, puhetapojen huomiointi, huulisynkroniikka sekä ilmaisujen lausuttavuus. Tekstityksessä keskeiset konventiot ovat tila, luettavuus ja kieliopin korjaaminen. Koodi on keskeinen tekijä molemmissa käännöksissä, mutta sen lisäksi dubbaukseen eniten vaikuttavat vastaanottaja ja konteksti, kun taas tekstityksen muut keskeiset tekijät ovat kontakti ja konteksti.
  • Vainio, Salla (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa selvitetään, miten kuubalaiseen kulttuuriin viittaavat sanat on käännetty suomeksi kahdessa kuubalaisessa elokuvassa: Habana Blues (2005) ja Retorno a Ítaca (2014). Tavoitteena on tutkia, millä käännöstekniikoilla kuubalaiset kulttuurisanat on suomennettu elokuvien tekstityksiin. Aineisto käsittää yhteensä 88 kulttuuriin viittaavaa sanaa. Elokuvasta Habana Blues niitä löytyi yhteensä 34 ja elokuvasta Retorno a Ítaca 54 kappaletta. Aineiston analyysin apuna käytetään kirjoittajan omaa luokittelua käännöstekniikoista. Työssä tutkitaan käännöstekniikoiden lisäksi sanojen merkityksen säilymisen tasoa: säilyykö sanan espanjankielinen merkitys suomenkielisessä käännöksessä täysin, vain osittain vai katoaako se kokonaan. Työn pääasiallinen tavoite on selvittää käännöstekniikoiden perusteella, ovatko käytetyt käännökset suuntautuneet enemmän lähtötekstiin vai kohdetekstiin. Kyseinen lajittelu perustuu Eugene A. Nidan (1964) teoriaan muodollisesta ja dynaamisesta vastaavuudesta. Muodollisesti vastaava käännös suosii lähtökieltä ja pyrkii säilyttämään alkuperäisen tekstin muodon muun muassa lainasanojen kautta, kun taas dynaamisesti vastaava käännös keskittyy kohdetekstiin ja ottaa huomioon kohdeyleisön, esimerkiksi korvaamalla mahdolliset lainasanat kohdetekstin vastaavilla kulttuurisanoilla eli sopeuttamalla kohdekielen kontekstiin. Lähtökielen kulttuurisanat jaotellaan kolmeen eri pääryhmään, jotka kirjoittaja on määritellyt itse. Ensimmäinen ryhmä (1) ovat universaalit sanat eli yleiskäsitteet, jotka ovat tutkimuksessa kulttuurisanoja, jotka esiintyvät tietyssä merkityksessä ainoastaan Kuuban espanjassa. Tällainen sana on esimerkiksi socio, joka tarkoittaa yhtiökumppania tai osakasta, mutta jota Kuubassa käytetään tarkoittamaan sanaa ”ystävä”. Toinen ryhmä (2) koostuu vain Kuubassa käytetyistä sanonnoista ja kolmas ryhmä (3) kuubalaisista kulttuurisidonnaisista sanoista ja ilmaisuista, jotka viittaavat kohdekielestä puuttuviin lähtökielen kulttuurin ilmiöihin. Jokaisessa ryhmässä on myös kaksi eri tasoa, jotka viittaavat kohdekielen vastaavuuksien löytämisen vaikeusasteeseen. Yllä mainitun sanan socio vastaavuuden taso on helpompi (a), koska sille löytyy helppo vastine suomeksi, mutta esimerkiksi sana pepillo kuuluu vaikempaan vastaavuuden tasoon (b): ilmaisu tarkoittaa nuorta ihmistä, joka pitää kaikesta uudesta ja haluaa pukeutua muodikkaasti. Sana voidaan tällöin selittää suomeksi, mutta sillä ei ole yhtä, helposti yhdellä sanalla ilmaistavaa vastinetta kuten sanalla socio. Kahden ensimmäisen ryhmän kulttuurisanojen siirtoa kohdekieleen tarkastellaan merkityksen vastaavuuden perusteella. Tämä vertailu suoritetaan taulukoiden avulla ja laskemalla vastaavuusprosentti. Kolmannen ryhmän kulttuurisanojen siirtoa kohdekieleen tutkitaan muodollisen ja dynaamisen vastaavuuden perusteella niin ikään prosentuaalisesti. Jokainen kulttuurisana analysoidaan kontekstissaan yllä mainittujen kriteerien perusteella. Tutkimustulosten mukaan elokuvan Habana Blues ensimmäisen ja toisen sanaryhmän kulttuurisanojen merkityksen säilymisprosentti kohdekielessä on 50 % ja elokuvan Retorno a Ítaca 70 %, mikä osoittaa kulttuurisanojen kääntämisen ongelmallisuuden tekstityksissä esimerkiksi rajoitetun rivimäärän takia. Kolmannen sanaryhmän käännöstekniikat osoittavat ensimmäisen elokuvan käännöksen olevan muodolliseen vastaavuuteen taipuva (muodollisten käännöstekniikoiden osuus 80 %), kun taas toisessa elokuvassa käytetään enemmän dynaamisen vastaavuuden käännöstekniikoita (niiden osuus on 55 %). Tutkielmassa kehitetyn luokituksen avulla voidaan kehitellä lisää metodeja, joiden kautta voidaan selvittää ja vertailla kääntäjien valintoja audiovisuaalisessa kääntämisessä.
  • Mohamad Zulkipli, Ain Nuryaqin Binti; Mohamad Zulkipli, Ain Nuryaqin Binti (Helsingin yliopisto, 2018)
    This thesis addresses the problem of situating Dongmun Yuhae, a Chinese-Korean-Manchu dictionary published by Joseon’s Bureau of Interpreters in 1748, within the crisis of identity afflicting the Joseon Dynasty. To achieve this, it is proposed that an analysis concerning a dictionary focuses on its inherent nature as a lexicographic tool, through a lexicographic description and review of its functions. Understanding Dongmun Yuhae’s functions ensures that the dictionary is not analysed according to its individual parts in separation from each other, but rather according to its whole design to produce a more comprehensive representation. The analysis mainly compares the functions of Dongmun Yuhae that have been explicitly stated in the postface of Dongmun Yuhae (Manchu vocabulary consultation) and the presumed function described by other research (vernacular Chinese consultation). Based on the results of macrostructural, microstructural and mediostructural analysis, Dongmun Yuhae is proven to be designed to fully support the consultation of Manchu vocabulary for its target users, students and interpreters of the Bureau of Interpreters. Against the crisis of identity of Joseon, Dongmun Yuhae reveals the diplomatic function of Manchu and its importance in Joseon’s search for legitimacy as the last bastion of Confucian cultures and value. Historical sources support the description and review of Dongmun Yuhae’s main function and shows that despite the crisis of identity and need for Joseon’s court and intellectuals to prove to be the deserving heir of Ming’s legacy, Joseon court still needed to maintain diplomatic relationship with Qing Dynasty. DMYH was one of the many steps taken to augment its cultural identity. To sum up, the cultural and political crisis of identities and linguistic situations are reflected in DMYH’s design and functions.
  • Kilpeläinen, Patricia (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa syvennyn 1800- ja 1900-lukujen vaihteen symbolistisen maalaustaiteen monisyiseen ja omintakeiseen merkki- ja merkitysmaailmaan tutkimalla taiteilija Beda Stjernschantzin symbolistista maalausta Pastoraali (Primavera, 1897). Taidehistoriallista ja semioottista tutkimusnäkökulmaa yhdistäen tarkastelen sitä, millaisista merkityksistä Pastoraali rakentuu ja miten nämä merkitykset muodostuvat sen monitahoisessa merkkikokonaisuudessa. Tavoitteenani on täten tarjota tästä tutkimuksellisesti hieman marginaaliin jääneestä kotimaisen symbolismin mestariteoksesta aiempaa kattavampi ja syväluotaavampi kuva sekä kristallisoida sen symbolistista taidekäsitystä henkivä olemus. Pureutuessani Pastoraalin monitasoisesti symbolistisesta ideologiasta ammentavaan luonteeseen, pyrin samanaikaisesti tekemään havaintoja teoksessa hyödynnetyistä, symbolismille ominaisista keinoista tuottaa merkityksiä. Pastoraali toimii täten tutkielmassani symbolistisen maalaustaiteen tyyppiesimerkkinä, jota tutkimalla voidaan nostaa esiin myös laajempia huomioita symbolistien kehittelemiin, innovatiivisiin ja omintakeisiin merkityksellistämisen tapoihin liittyen. Merkityksen muodostumista tutkivan näkökulmansa johdosta tutkielmani tarjoaa myös tuoreen perspektiivin vuosisadanvaihteen symbolismin tutkimukselle. Tutkielman teoriatausta ja metodologia perustuvat Erwin Panofskyn ikonologiaan, joka saa vaikutteita ja lisäsyvyyttä sekä Charles S. Peircen pragmatistisen semiotiikan merkkiteoriasta että intertekstuaalisuuden käsitteestä. Yhdessä näistä teorioista rakentuu juuri symbolistisen maalaustaiteen, sen merkityssisällön ja merkityksen muodostumisen prosessien tarkasteluun soveltuva, monitasoiseen ja yksityiskohtaiseen lähilukemiseen perustuva tutkimusnäkökulma, joka kontekstualisoivasti huomioi niin taiteilijan ja tulkitsijan kuin myös teoksen syntyajankohtaan liittyvän kulttuurisen kontekstin ja sen keskeisimmät aatevirtaukset. Näin ollen tutkimuksessa hyödynnetään esim. taiteilijan biografisia tietoja ja kirjallista jäämistöä, tutkielman aihepiirin kannalta tärkeitä aikalaislähteitä, kuten keskeisimpien symbolistiteoreetikoiden tekstejä kuin myös tuoreempaa, symbolistista taideliikettä käsittelevää kirjallisuutta ja muuta lähdemateriaalia. Tutkielmani kautta Pastoraali näyttäytyy varsin moniulotteisena, eri tulkinnan tasoilla operoivana teoksena, jossa kiteytyy symbolismille ominainen, prosessimaisen asteittain avautuva, arvoituksellisuutta ja monimerkityksisyyttä tavoitteleva luonne. Viitteellisyydessään, assosiatiivisuudessaan, vyyhtimäisen tiheässä intertekstuaalisuudessaan ja kerroksisen vertauskuvallisessa tematiikassaan siinä myös toteutuu eräs symbolismin ydinprinsiipeistä: ilmennettävää merkitystä ei kuvata sellaisenaan, vaan teoksen monitulkintainen merkityssisältö avautuu vain siihen syventymällä, ja tällöinkin asteittain. Voidaan jopa puhua merkityksen osittaisesta salaan jäämisestä, sillä Pastoraalin tapaan symbolistisessa taiteessa ilmaisuaan hakee usein myös jokin sellainen, joka ei edes suoranaisesti ole kuvattavissa tai käänny käsitteiksi. Juuri tällainen pyrkimys ilmentää yliaistillista todellisuutta sai myös symbolistit kehittelemään uudenlaisia merkityksellistämisen keinoja. Tutkielmani mukaan tässä keskeisiä tekijöitä ovat mm. muiden taidelajien ilmaisun imitointi, synestesian, kerroksisen symboliikan, intertekstuaalisuuden ja analogisuuden tavoittelu, narratiivisuuden redusointi sekä mimeettisyydestä irtautuvan syntetistisen tyylin soveltaminen. Erityisen innovatiivista on se, että symbolistien käsittelyssä monimielisesti mielikuvia luovien aiheiden lisäksi, myös teoksen plastiset elementit, kuten viiva, väri, muoto ja sommitelma, muuntuvat merkityksiä muodostaviksi, ekspressiivisiksi tekijöiksi. Kuten tutkielma osoittaa, tämä uusi taidekäsitys tarjosi paitsi vapautta taiteilijalle ja ilmaisulle, antoi se myös katsojalle aktiivisen roolin teoksen merkityksen muodostumisen prosessissa. Merkityksen lisäksi, myös siis merkityksen muodostuminen nostettiin symbolismissa taiteen keskiöön.
  • Hammarén, Anni (Helsingin yliopisto, 2018)
    Organisaatioiden kriisiviestinnän tutkimus on perinteisesti keskittynyt organisaatioiden yksisuuntaisen viestinnän tarkasteluun. Tutkimuksien avulla on pyritty hahmottamaan, minkälaisten viestien ja strategioiden avulla organisaatiot voivat minimoida kriisien aiheuttamat vahingot. Yksisuuntaiseen viestintään keskittyminen on usein tapahtunut organisaatioiden ja sidosryhmien välillä tapahtuvan vuorovaikutuksen tarkastelun kustannuksella. Samaten kriisiviestintää ei ole juurikaan tutkittu vuorovaikutusosaamisen näkökulmasta, vaikka vuorovaikutusosaamisella näyttäisi olevan merkittävä rooli kriisinhallinnassa. Tämä tutkielma pyrkii kaventamaan erityisesti organisaatioiden mainekriisien tutkimuksen sekä vuorovaikutuksen ja vuorovaikutusosaamisen tutkimuksen välistä kuilua. Tutkimus tarkastelee, mitä on kriisivuorovaikutus mainekriisien kontekstissa sekä minkälaista vuorovaikutusosaamista viestinnän ammattilaiset kokevat mainekriiseissä tarvittavan. Mainekriisien kontekstissa ilmenevää vuorovaikutusta havainnollistetaan Baxterin ja Montgomeryn (1996) relationaalisen dialektiikan teoreettisen viitekehyksen avulla. Mainekriiseissä ilmenevä vuorovaikutus nähdään siis kilpailevien jännitteiden värittämänä toimintana, jonka hallitsemiseen viestinnän ammattilaiset tarvitsevat vuorovaikutusosaamista. Tutkimuksessa hyödynnetään laadullisia tutkimusmenetelmiä: tutkimuksen aineisto muodostuu kolmen viestintäjohtajan ja viiden viestintäpäällikön haastatteluista. Aineiston keräämisessä hyödynnettiin teemahaastattelua, ja aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällön analyysin keinoin. Aineiston analyysin apuna käytettiin siis aiempaa tutkimuskirjallisuutta ja teemahaastattelun teemoja, mutta myös täysin aineistolähtöiset tulkinnat sallittiin. Tutkielman tuloksien mukaan mainekriisien kontekstissa ilmenevää vuorovaikutusta luonnehtivat 1) nopeuden ja harkinnan sekä 2) avoimuuden ja salailun pääjännitteet ja niiden alle asettuvat 3) yllätyksellisyyden ja ennakoitavuuden, 4) uuden ja perinteisen kriisiviestinnän, 5) vuorovaikutteisuuden ja yksisuuntaisuuden sekä 6) yhdenmukaisuuden ja moniäänisyyden alajännitteet. Tutkielman tulokset osoittavat myös, että viestinnän ammattilaiset ja muut organisaation työntekijät tarvitsevat monipuolista kriisivuorovaikutusosaamista mainekriisinhallintatyössä. Mainekriisien hallinta edellyttää muun muassa perusvalmiuksia, jotka muodostavat pohjan kriisivuorovaikutusosaamiselle sekä suhteiden ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyvää vuorovaikutusosaamista ja työtehtäviin liittyvää kriisivuorovaikutusosaamista. Näiden lisäksi tutkimuksessa esitellään kriisivuorovaikutusosaamisen funktioita ja kriisivuorovaikutuksen eettisiä periaatteita sekä kriisivuorovaikutusosaamisen koettua tärkeyttä ja sijaintia.
  • Natunen, Mirja (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää miten Pohjoismaiden matkailun markkinoinnista vastaavat viralliset organisaatiot kuvailevat joulua internetsivustoillaan. Keskityn tutkimuksessani siihen, mitä sisältöä jouluaiheisissa teksteissä painotetaan ja mitä kielellisiä keinoja kyseisen sisällön ilmaisussa on käytetty. Lisäksi tutkin onko pohjoismaalaisille matkailijoille ja kansainvälisille matkailijoille suunnatuissa teksteissä eroja. Aineistoni koostuu internetsivustojen jouluaiheisista teksteistä. Pohjoismaalaisille matkailijoille suunnatut tekstit on kirjoitettu joko ruotsiksi, norjaksi tai tanskaksi ja niitä on yhteensä 13. Kansainvälisille matkailijoille suunnattuja englanninkielisiä tekstejä on kuusi. Tutkimuksen metodina olen käyttänyt kvalitatiivisen sisällönanalyysin ja tyylianalyysin yhdistelmää. Lisäksi tekstien genre on määritelty lyhyellä genreanalyysillä. Tutkimuksessa tehty analyysi on aineistolähtöinen. Aineiston aihetta ja erityispiirteitä valotetaan tutkielman teoriaosuudessa, jossa käsitellään Pohjoismaiden jouluturismia, internetmarkkinointia ja kolmea turismiin keskeisesti liittyvää teemaa: elämyksiä, autenttisuutta ja ainutkertaisuutta. Lisäksi esittelen aiempaa turismiin liittyvistä ja internetissä julkaistuista markkinointiteksteistä tehtyä tutkimusta. Tutkimuksen tulosten perusteella teksteissä painotetaan erityistä tunnelmaa sekä autenttisia ja ainutkertaisia jouluperinteitä. Niiden ilmaisussa käytetään visualisointia, assosiaatioita, kontrasteja, erilaisia tyylikeinoja sekä adjektiiveja. Osalla adjektiiveista on positiivinen merkitys ja osalla taas korostetaan ainutlaatuisuutta, aitoutta tai kuvattavan asian merkitystä. Eri kielillä kirjoitettujen tekstien välillä ei ole suuria sisällöllisiä eikä tyylillisiä eroja. Pohjoismaista joulua markkinoidaan siis käytännössä samalla tavalla sekä pohjoismaisille että kansainvälisille matkailijoille. Vastaavia markkinointitekstejä on tutkittu jonkin verran, mutta hyvin vähän kielitieteen näkökulmasta. Tulevaisuudessa aihetta voitaisiin tutkia monitieteellisesti, koska se yhdistäisi eri alojen aiheeseen liittyvän osaamisen.
  • Salenius, Toni (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä pro gradu -työssä tutkitaan sanojen johtamista kahden sanaparin (pitiful & piteous, poisonful & poisonous) tarkastelun kautta. Tutkimuksen konteksti on varhaisuusenglanti. Tutkimukselle asetetut tutkimuskysymykset kuuluvat: 1) Kuinka valittujen sanaparien käyttö muuttuu varhaismodernin englannin kauden aikana? ja 2) Vaikka sanaparien merkitys vaikuttaakin suhteessa toisiinsa samalta, onko niillä kuitenkin merkityseroja? Tämän työn aineistona käytetään Early English Books Online -korpusta. Tämä myös EEBOv3 korpukseksi kutsuttu tietokanta koostuu 44 422 korpustekstistä, joiden yhteenlaskettu sanamäärä on 1 202 214 511 sanaa. Korpuksen tekstit on koottu vuosien 1470 ja 1789 väliltä, ja ne sisältävät 4 713 326 eri sanatyyppiä. Suuri osa korpuksen teksteistä ovat tekstilajiltaan joko teologisia tai filosofisia. Tutkielmassa käytetty metodi on kaksiosainen. Ensimmäisessä osiossa metodina toimii kohdesanojen kvantitatiivinen tutkimus varhaisuusenglannin kauden ajalla. Toisessa osiossa tarkastellaan aluksi kymmentä yleisintä sanaparien kollokaatiota kvantitatiivisin menetelmin. Sen jälkeen tuloksia tarkastellaan kvalitatiivisen lähilukuanalyysin keinoin. Lähiluetut esimerkit on jaoteltu taksonomiaan, joka on luotu Oxford English Dictionary -sanakirjan luokittelujen avulla. Kummankin sanaparin kohdalla -FUL-johdosten käyttö väheni seuratun aikajakson edetessä. -OUS-johdokset olivat suositumpia kummankin sanaparin molempien sanojen esiintymisen ajan. Kollokaatioiden tutkimus osoitti, että sekä -FUL että -OUS -muotojen yhtenevistä määritelmistä huolimatta suurin osa parien kollokaatioista olivat eriäviä. Löydös antaa ymmärtää, että sanoja ei käytetä samoissa yhteyksissä, joten niiden merkitys ei voi olla täysin yhtäläinen. Tutkielman perusteella ehdotukseni jatkotutkimuksen kohteeksi on Early English Books Online -korpuksen tekstien tekstilajien tarkempi jaottelu ja niiden diakroninen tarkastelu. Arvokasta olisi myös tutkia -FUL ja -OUS-johdannaisia joko pidemmällä aikavälillä tai kenties nykyenglannissa.
  • Sillanpää, Roope (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmani käsittelee todellisuuden rakentumista J.R.R. Tolkienin teoksessa Taru Sormusten Herrasta. Tutkielman lähtökohtana on Tolkienin legendaarion synkroninen luenta, jonka tarkoituksena on osoittaa, että Tolkienin fiktiomaailmaa käsitteleviä tekstejä on mielekästä lukea yhtenä suurena, toisiaan täydentävänä jatkumona. Tutkielma osoittaa, että legendaarion yksittäiset tekstit, kuten Taru Sormusten Herrasta, rakentavat sisäistä todellisuuttaan usein viittaamalla omien tekstirajojensa ulkopuolelle. Tarkoituksena on osoittaa, miten kokonaisymmärrystä Tolkienin fiktiomaailman todellisuudesta ja sen toiminnasta on mahdollista laajentaa ulottamalla legendaarion yksittäisen tekstin luenta kattamaan myös legendaarion muihin osiin, kuten Silmarillioniin ja Hobittiin, suuntautuvat viittaukset. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on Benjamin Harshav'n konstruktiivisen poetiikan teoria. Konstruktiivinen poetiikka mahdollistaa Tolkienin fiktiomaailman tutkimisen systemaattisesti useiden eri todellisuuden tasojen yhteensulautumana. Osoitan tutkimuksessa, että käyttämällä Harshav'n teoriaa teoksen Taru Sormusten Herrasta todellisuus on mahdollista erottaa systemaattisesti kolmeksi eri todellisuuden tasoksi, joille pystytään määrittämään omat narratiiviset funktionsa ja todellisuuden hahmottamisen tapansa. Liikkumalla analyysissä yksittäisen teoksen tekstirajojen yli legendaarion laajempaan luentaan on mahdollista ymmärtää, miten Tolkien rakentaa romaanin syvän ja monitasoisen todellisuuskäsityksen käyttämällä hyväkseen legendaarion muodostamaa laajaa intratekstuaalista kenttää. Tutkielma osoittaa, miten analysoimalla teoksen eri todellisuudentasoja, tasojen muodostamia todellisuuskäsityksiä, niitä välittäviä romaanihahmoja ja näiden hahmojen välistä kanssakäymistä on mahdollista ymmärtää Taru Sormusten Herrasta -romaanin todellisuuden rakentumista uudessa valossa.
  • Hovinmaa, Kirmo (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielma käsittelee World Wrestling Entertainmentin tv-ohjelmien, Monday Night Rawn ja Smackdown Liven, hahmojen puhetta promootio-osuuksissa John Searlen puheaktiteorian, Paul Gricen keskustelun maksiimien sekä Penelope Brownin ja Stephen Levinsonin kohteliaisuusteorian näkökulmasta. Showpainiohjelmien hahmot käyttäytyvät sankarillisesti tai roistomaisesti hahmojen välisissä dramaattisissa konflikteissa. Tutkielma tarkastelee kymmentä promootio-osuutta ja pyrkii selvittämään, miten sankareiden ja roistojen puheen pragmaattiset ominaisuudet edesauttavat heidän roolinsa kuvausta. Kuten aikaisemmassa tutkimuksessa, kohteliaisuusstrategioiden käyttö erottaa sankarit ja roistot selvästi toisistaan. Sankarit käyttävät positiivista kohteliaisuutta luodakseen yhteishenkeä yleisön kanssa, kun taas roistot käyttävät paljon positiivisia kasvoja ja melko paljon negatiivisia kasvoja uhkaavia akteja luodakseen eripuraa ja ilmaistakseen, että he eivät välitä yleisön mielipiteestä. Kuitenkin sankaritkin voivat käyttää epäkohteliaita strategioita, jos roisto on itse ensin toiminut epäkohteliaasti, eli itsensä puolustamista aggressiivisellakin tavalla ei pidätä epäsankarillisena. Vastaavasti roistot käyttävät kohteliaisuusstrategioita epärehellisesti pettääkseen sankarin ja yleisön odotukset. Sankarit ja roistot käyttävät implikatiivista kieltä samassa määrin. Kummankinlaiset hahmot vihjailevat aika ajoin, että heidän sanomallaan on jokin epäkirjaimellinen merkitys ilmaistakseen esimerkiksi huvittuneisuutta, pelkoa tai väkivallan uhkaa. Kuitenkin roistot yhdistävät implikaation epäkohteliaaseen kielenkäyttöön sankareita useammin ja käyttävät keskustelun maksiimeja esimierkiksi sarkastisten solvausten tekemiseen. Lisäksi vain roistot rikkovat tahallaan laadun maksiimia. Roistot valehtelevat sankareille vakuuttaakseen, että heidän hetkenaikainen hyvä käytöksensä on luottamuksen arvoista, ja käyttävät sankarin luottamusta hyväkseen. Sankarilliset hahmot eivät eroa merkittävästi roistoista puheaktiteorian kannalta. Vaikka otannasta löytyykin yksittäisiä hetkiä, joissa esimerkiksi sankari käyttää osuvaa kommissiivia saadakseen yleisön puolelleen, tai roisto ilmaisee ylimielisesti epävarman asian tylynä representatiivina, näitä tapauksia ei esiinny tarpeeksi, jotta niistä voisi tehdä varmoja johtopäätöksiä. Aikaisemman tutkimuksen havainnot tiettyjen puheaktien yleisyydestä sankaruuden kuvaamisessa eivät näytä toistuvan tämän tutkimuksen materiaalissa. Tutkielma vahvistaa kohteliaisuuden suhdetta sankarilliseen kuvaukseen ja kehottaa laajentamaan tutkimusta amerikkalaisesta mediasta muihinkin kulttuureihin.
  • Mursula, Sofia (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisilla käsitemetaforilla ilmastonmuutosta kuvataan kahdessa espanjalaisessa sanomalehdessä. Lisäksi pohditaan, miten käytetyt käsitemetaforat voivat vaikuttaa lukijoiden käsityksiin aiheesta sekä heidän toimintaansa. Aineisto koostuu 139 artikkelista, jotka on julkaistu El País- ja ABC-lehtien internetversioissa kesäkuussa 2017. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa kognitiivinen metaforateoria, jonka ovat kehittäneet George Lakoff ja Mark Johnson. Teorian mukaan ymmärrämme tietyn idean tai ilmiön toiseen asiaan liittyvien metaforisten ilmausten kautta. Metaforat eivät siis ole pelkästään tyylikeino, vaan olennainen osa ajattelua. Artikkelien analysoinnissa käytettiin apuna Rudolf Schmittin Systematic Metaphor Analysis –menetelmää, joka perustuu kognitiiviseen metaforateoriaan. Kohdealueena tutkimuksessa ovat termit ilmastonmuutos ja ilmaston lämpeneminen. Aineistossa esiintyvät käsitemetaforat voidaan ryhmitellä kahdeksaan eri lähdealueeseen: sota, usko, matematiikka, liike, tuho, luominen, luonto ja terveys. Vaikka aineistosta paljastuu useita tapoja kuvata ilmastonmuutosta, havaitaan, että erot sanomalehtien välillä ovat pieniä ja että kummassakin lehdessä ilmastonmuutos esitetään useimmiten jonkinlaisena uhkana. Molempien lehtien artikkeleissa selvästi yleisin lähdealue on sota. Tuloksista käy ilmi, että erilaiset käsitemetaforat voivat luoda erilaisia mielikuvia ja kannustaa erilaiseen toimintaan. Käsityksiin voi vaikuttaa esimerkiksi se, miten uhkaavana ilmastonmuutos kuvataan.
  • Nuutinen, Salla (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee palvelijoiden ja heidän työnantajiensa suhdetta Downton Abbey -televisiosarjassa, ja sen tarkoituksena on sekä selvittää millaisen kuvan sarja suhteista antaa että pohtia miten sarja on luonut uskottavat puitteet tarinankerronnalle ja miten sarjan luoma kuva mahdollisesti voi vaikuttaa katsojan käsitykseen palvelijoista. Koska mediakuvastoilla on suuri vaikutus kollektiiviseen muistiin niin puheenaiheiden tarjoajana kuin mielikuvien luojanakin, on Downton Abbeyn kaltaisella menestyssarjalla mahdollisuus tukea olemassa olevia käsityksiä tai purkaa niitä ja samalla luoda uusia mielikuvia. Tutkimusmateriaalinani on ollut erityisesti sarjan kolme ensimmäistä tuotantokautta sekä sarjan luojan, Julian Fellowesin, kommentaareilla evästetyt käsikirjoitukset. Tutkielmassani olen tutkinut sarjaa sekä tietyn ajanjakson kuvaajana että käsitellyt sarjan esittämiä palvelijoiden ja heidän työnantajiensa erilaisia suhteita sekä valta-asetelmia. Suhteissa ilmenee kohteliasta kunnioitusta, palvelijoiden kunnianhimon ja ahneuden aiheuttamaa kitkaa, ystävyyttä ja rakkautta. Palvelijoita ei esitetä surkeina käskyläisinä, vaan heillä on myös valtaa omassa elämässään sekä jopa työnantajiinsa nähden. Kaikki nämä piirteet luovat monimutkaisen verkon palvelijoiden ja palveltavien välille. Vaikka Downton Abbey onnistuukin esittämään joitakin negatiivisia puolia palvelijana työskentelemisestä 1900-luvun alun Englannissa sekä osittain myös palvelijoiden eriäviä mielipiteitä työstään, väitän sarjan kuvauksen olevan kuitenkin liian ruusuinen. Koska Downton Abbey ei ole dokumentti palvelijoiden elämästä, on sen keskittymispiste hahmojen välisessä kanssakäymisessä, ja palvelijoiden työn kuvaamiselle ei ole jäänyt paljoa aikaa. Fellowes on kertonut halunneensa tehdä sarjan hahmoista sympaattisia riippumatta siitä kuuluvatko he ylä- tai alakerran väkeen. Esitänkin, että Crawleyn perheen ylenpalttisen huomaavaisuuden palvelijoitaan kohtaan juontuu enemmänkin halusta esittää heidät nykykatsojille suotuisammassa valossa kuin olisi ollut mahdollista, jos he olisivat toimineet aikalaisilleen tyypillisempään tapaan.
  • Heikkonen, Joni (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielman aiheena on vuorovaikutus videopelien hahmodialogissa. Vuorovaikutusta käsitellään kahdesta kulmasta: 1) fiktiivisten hahmojen välisen sosiaalisen vuorovaikutuksen ja 2) pelin ja pelaajan välisen pelillisen vuorovaikutuksen kautta. Tutkielmassa pyritään selvittämään näiden kahden vuorovaikutuksen lajin keskinäisiä vaikutuksia kahden erilaisen videopelin hahmodialogissa: vaikuttaako pelillisen vuorovaikutuksen esiintyminen fiktiivisen dialogin sosiaaliseen vuorovaikutukseen ‒ siihen, kuinka hahmot keskenään puhuvat. Tutkielman aineistona käytetään videopelien Dragon Age: Inquisition (DA:I) ja Final Fantasy XII (FFXII) hahmodialogeja, joista on valittu edustava otos. Peleistä ensiksi mainittu edustaa aktiivista dialogia, jossa pelaaja päättää keskustelun kulusta, kun taas jälkimmäinen ilmentää passiivista dialogia, johon pelaaja ei voi vaikuttaa. Tutkielman hypoteesi on, että DA:I:n aktiivinen dialogi sisältää enemmän pelillistä vuorovaikutusta, ja että pelillinen vuorovaikutus lisää sosiaalisen vuorovaikutuksen terävyyttä ohjaistaessaan pelaajaa. Menetelmänä käytetään lähilukua ja luokittelua, joiden tehtävänä on systemaattisesti löytää hahmodialogista sosiaalisen ja pelillisen vuorovaikutuksen ilmentymiä. Sosiaalisen vuorovaikutuksen luokittelussa käytetään Searlen (1976) puheaktiteoriaa (speech act theory) ja pelillisen vuorovaikutuksen luokittelussa Järvisen (2008) peliretoriikan (game rhetoric) teoriaa. Tutkielman tulokset osoittavat, että DA:I:n aktiivinen dialogi sisältää selvästi enemmän pelillistä vuorovaikutusta kuin FFXII:n passiivinen dialogi, kuten voitiin olettaa. Tästä huolimatta sosiaalinen vuorovaikutus on molemmissa peleissä erittäin samankaltaista, mikä näyttäisi osoittavan, että pelillisen vuorovaikutuksen voimakas esiintyminen ei merkittävästi vaikuta videopelien hahmodialogin sosiaalisen vuorovaikutuksen muotoon. Yksi selitys tälle samankaltaisuudelle on pyrkimys fiktiivisen dialogin uskottavuuteen: pelillisyyttä ei välttämättä tuoda erityisen suorasti esille dialogissa siksi, että se vesittäisi liikaa dialogin luonnollisuutta. Koska tutkielman aineistona käytetään vain kahta videopeliä, ei tuloksista voida vielä vetää varsinaisia johtopäätöksiä koskien videopelejä yleisellä tasolla. Kuitenkin tulokset ovat varsin selvät tämän tutkimusaineiston kohdalla, joten on täysin mahdollista, että kyseessä on myös laajempi trendi. Pelien tutkimus on vielä nuori tutkimuksen ala, joten lisää työtä tarvitaan paljon.
  • Toivonen, Venla (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Seksialan liitto Sallin roolia asiantuntijana seksin oston kriminalisoinnin prosessissa vuosina 2002–2006. Tutkielmassa selvitän, miten ja millaisissa asiantuntijarooleissa Salli pääsi vaikuttamaan. Kysyn, miten Salli argumentoi haastaessaan esitystä seksin oston kriminalisoinnista asiantuntijana, millaista seksityöntekijän representaatiota Salli pyrki luomaan sekä missä määrin Salli onnistui esiintymään asiantuntijana ja miten Sallin asiantuntijuutta haastettiin. Näiden kysymysten avulla selvitän Sallin tilaa toimia mediassa ja strategioita, joita asiantuntijana esiintyminen vaati. Lähestyn lehdistökirjoituksia kriittisen lähiluvun ja Chaïm Perelmanin argumentaatioteorian avulla. Tutkimuksen teoreettisena taustana hyödynnän representaatioiden tutkimusta sukupuolentutkimuksen näkökulmasta. Seksin oston kriminalisointia perusteltiin hallituksen edustajien puheenvuoroissa ihmiskaupan ja parituksen estämisenä ja torjumisena, mutta myös yhteiskunnallisena moraalisena viestinä. Salli haastoi esitystä seksin oston kriminalisoinnista vetoamalla sen aiheuttamaan haittaan seksiä myyville ihmisille ja kiistämällä Ruotsista saadut kokemukset kriminalisoinnin vaikutuksista. Sallin mukaan kriminalisointi vaikeuttaisi seksiä myyvien ihmisten elinkeinoa, lisäisi prostituoitujen kokemaa väkivallan uhkaa asiakkaiden suunnalta ja ajaisi heidät parittajien armoille. Salli pyrki vahvistamaan kuvaa itsenäisistä suomalaisista seksityöläisistä, joita ihmiskauppa ja paritus eivät koskettaneet ja joiden elinkeinoa ja työturvallisuutta seksin myynnin kriminalisointi vaikeuttaisi. Salli ajoi argumentaatiossaan niin yksityisten yrittäjien kuin heikommassa asemassa olevien ulkomaalaisten prostituoitujen asemaa, mutta toisti ja vahvisti samalla eroja suomalaisten ja ulkomaalaisten prostituoitujen välillä. Suomalaisia prostituoituja kuvattiin Sallin argumentaatiossa rehellisinä yrittäjinä tai seksiä satunnaisesti myyvinä opiskelijoina, joilla oli monenlaisia motivaatioita seksityön harjoittamiseen. Ulkomaalaisille prostituoiduille osoitettiin solidaarisuutta argumentoimalla näiden vaikeuksien johtuvan myös suomalaisesta lainsäädännöstä. Anna Kontula käsitteli ulkomaalaisten prostituoitujen asemaa globaalin eriarvoisuuden ja köyhyyden kontekstissa. Sekä suomalaista että ulkomaista prostituutiota käsiteltiin Sallin argumentaatiossa työnä muiden joukossa. Vuosi 2005 merkitsi muutosta Sallin asiantuntijuudessa, kun Sallin varapuheenjohtajan Anna Kontulan tutkimus suomalaisesta prostituutiosta julkaistiin. Kontulan tutkimus tarjosi ajankohtaista tietoa prostituutiosta Suomessa, kun seksin oston kriminalisoinnin prosessi oli vielä kesken. Kontula argumentoi lehdistössä tutkijan ja Sirkiä seksialan ammattilaisen roolissa. Salli onnistui ottamaan lehdistössä tilan prostituutioasiantuntijana seksin oston kriminalisoinnin prosessin aikana. Salli argumentoi itsenäisten suomalaisten seksityöläisten puolesta eikä Sallin asiantuntijuutta merkittävästi haastettu lehdistössä ennen kevättä 2006. Salli pääsi vaikuttamaan asiantuntijana myös eduskunnan lakivaliokunnassa ja onnistui osaltaan horjuttamaan kriminalisoinnin prosessia eduskunnassa. Keväällä 2006 useat kansanedustajat viittasivat Sallin asiantuntijuuteen epäillessään seksin oston kriminalisoinnin seurauksia, toiset taas pyrkivät kiistämään Sallin asiantuntijuuden. Salliin kohdistunut arvostelu ja kritiikki kertoi yhdistyksen saavuttaneen asiantuntija-aseman lainsäädäntöprosessissa, jonka lopputulos muuttui eduskunnassa vielä keväällä 2006 merkittävästi.

Näytä lisää