Pro gradut ja vastaavat opinnäytteet

Recent Submissions

  • Kalavainen, Niina (2015)
    Tarkastelen tutkielmassani etelä-ranskalaisen pyhimyksen, Sainte Saran, pyhimyskulttia sekä pyhimyksen palvontaan liittyviä materiaalisen uskonnon piirteitä. Muita tässä tutkielmassa tarkastelemiani teemoja ovat pyhimykseen samastuminen, pyhimyksen käyttö erilaisten intressien välikappaleena sekä pyhimykseen attribuoitu toimijuus, eli agenssi, ja sen ilmenemismuodot. Kuljetan Sainte Saran taustalla ja rinnalla myös Neitsyt Marian ja Magdalan Marian pyhimyskultteja Etelä-Ranskassa. Tutkielmassani vertailen kyseisten pyhimyskulttien kehitystä ja erityispiirteitä sekä analysoin näiden myötä aineistostani esiin nousevia yhteisiä nimittäjiä ja teemoja. Sainte Sara on katolisten romanien suojeluspyhimys, jonka katolinen kirkko hyväksyy, mutta jota ei ole kanonisoitu muiden virallisten pyhien joukkoon. Sainte Sara ei ole myöskään raamatullinen tai historiallinen hahmo, mikä puolestaan mahdollistaa moninaiset ja joskus ristiriitaiset tulkinnat pyhimyksen alkuperästä, hahmosta ja elämästä. Erittelen tässä pro gradussa Sainte Saraan liitettyjä pyhimyslegendoja ja uskomuksia; osa näistä on kerätty kentältä kaupungin paikallisten romanien ja valtaväestön edustajien keskuudesta. Aineistoni koostuu katolilaisia pyhimyskultteja käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta, materiaalisen uskonnontutkimuksen teorioista sekä itse kentällä Les Saintes-Maries-de-la-Mer’in kaupungissa keräämästäni etnografisesta aineistosta, toteutetuista haastatteluista ja osallistuvasta havainnoinnista. Haastattelut ja etnografia on kerätty kesien 2012 – 2013 aikana. Hyödyntämäni materiaalisen uskonnontutkimuksen teoriat käsittelevät puolestaan erityisesti katseeseen ja kosketukseen liittyviä teemoja sekä pyhimyksen ja uskovan välisen vuorovaikutteisen toiminnan tapoja ja laatuja.. Hyödynnän taustaluvuissani Neitsyt Marian ja Magdalan Marian paikallisin kultteihin ja pyhiinvaellustoiminnan syntyyn liittyviä tutkimuksia. Pyhimyskultteja Etelä-Ranskassa käsittelevä tutkimuskirjallisuus taustoittaa ja kehystää pro gradussani Sainte Saran kultin kehitystä ja mahdollistaa erityisesti pyhimystä palvovien uskovien positioiden ja roolien tarkastelun. Sainte Saran hahmossa ja tätä representoivassa patsaassa kiteytyy teemoja, jotka kertovat sosiaalisesta ja kulttuurillisesta eriarvoisuudesta sekä myös tietynlaisesta etnisestä eksklusiivisuudesta. Nämä teemat näkyvät muun muassa tavassa, jolla pyhimykseen samastutaan ja joilla tämän hahmoa käytetään ja tuotetaan eri yhteyksissä eri tavoin. Tarkastelen tässä pro gradussa kyseisen pyhimyshahmoon liittyviä jännitteitä sekä tähän kohdistuvien erilaisten taustavoimien tuottamien motiivien ristivetoa. Aineistoni paljastaa Saran hahmon kautta vastakkain polarisoituneita teemoja, kuten katolisen kirkon institutionaalista käsitystä suhteessa kansanomaisiin ja popularisoituihin tulkintoihin Saran hahmosta ja legendasta sekä myös valtaväestön ja etnisen vähemmistön välisiä intressejä. Aineistoni pohjalta tulkitsen, että pyhimyshahmoon kiteytyy väistämättä kysymys tietyn vähemmistöryhmän oikeudesta elintapaansa ja -tilaansa. Pro gradu -tutkielmani on fragmentaarinen, mutta ainutkertainen kuvaus hyvin vähän tutkitusta Sainte Sara -pyhimyshahmosta ja tämän kultista kuten myös pyhimystä ympäröivästä, pyhän ja profaanin teemoja sekoittavasta ilmiökentästä ja mielenmaisemasta. Pro gradu -tutkielmani avaa myös useita kysymyksiä mahdollista jatkotutkimusta silmälläpitäen.
  • Meriläinen, Helena (2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan erikois- ja harrasterippikouluja. Rippikoulu on suomessa suosittu ilmiö nuorten keskuudessa ja se tavoittaakin vuosittain yli 80 prosenttia 15-vuotiaista nuorista. Miten on erikois- ja harrasterippikoulujen laita, joita voidaan pitää varsin suomalaisena ilmiönä. Tutkimukseen osallistui nuoria yhdeksästä erilaisesta erikois- ja harrasterippikoulusta. Tutkimus on kvantitatiivinen ja kaikkiaan likemmäs sadan rippikoululaisen vastauksia on pyritty tulkitsemaan erilaisilla summamuuttujilla SPSS-ohjelman avulla sekä käyttäen heidän antamiaan avoimia vastauksia. Tutkimukseen osallistui myös näihin rippikouluihin menneiden nuorten huoltajia, jotka antoivat hyvän käsityksen huoltajien roolista rippikoulussa ja heidän tyytyväisyydestään rippikouluun. Tutkimusta lähdettiin käsittelemään kolmen tutkimuskysymyksen kautta: 1. Mitkä olivat rippikoululaisten motiivit ja syyt käydä harrasterippikoulu? 2. Miten tyytyväisiä rippikoululaiset olivat käymäänsä leiriin? 3. Miten rippikoululaisten huoltajat suhtautuivat nuorensa valitsemaan harrasterippikouluun, sekä miten tyytyväisiä he olivat leiriin? Tulokset olivat kattavia ja leirien suhteen vastauksissa oli eroja. Nuorten vastauksissa korostui äärettömän paljon se, että nuoret eivät halunneet käydä rippikoulua omassa seurakunnassaan syystä tai toisesta. Nuoret kokivat myös tärkeäksi sen, että leirien aikana sai harrastaa omaa lajia ja oppia paljon uutta uusien lajivalmentajien avulla tai uusissa olosuhteissa. Tutustuminen uusiin samanhenkisiin leiritovereihin koettiin myös erittäin tärkeäksi. Pääasiassa nuoret olivat tyytyväisiä valitsemaansa leiriin, vaikka joihinkin asioihin leireillä ei oltu niin tyytyväisiä. Joskus tutustuminen uusiin kavereihin oli koettu vaikeaksi ja joskus leirin henki koettiin liian sisäänpäin kääntyneeksi. Myös konkreettiset asiat, kuten ruoka ja opetustilat saivat palautetta niin hyvässä kuin huonossa. Nuoret kärsivät myös monilla leireillä jatkuvasta väsymyksestä liian kiireisten leiripäivien takia. Huoltajat olivat nuorten lisäksi pääasiassa tyytyväisiä nuorensa valitsemaan leiriin, mutta antoivat palautetta joissain tapauksissa huonosta informaatiosta ja liian kalliista leiristä. Aihetta ei ole tutkittu aiemmin, joten tämän tyyppinen tutkimus oli aiheellinen rippikoulututkimuksen kentällä. Erikois- ja harrasterippikouluissa on paljon hyvää, mutta myös paljon kehitettävää. Tärkeää olisi, että seurakunnat, joiden alueella erikois- ja harrasterippikouluja järjestetään, näkisivät leirit ennen kaikkea voimavarana eikä taakkana. Tutkimuksen lopputulos on se, että erikois- ja harrasterippikouluilla on vahva asema suomalaisen rippikoulun kentällä.
  • Salonen, Eveliina (2015)
    Tutkimus käsittelee Pamela Cooper-Whiten jaetun viisauden käsitettä ja sen intuitiivisuutta. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, mitä Pamela Cooper-White tarkoittaa sielunhoidossa ilmenevällä jaetulla viisaudella ja kuinka lähinnä psykologian parissa tehdyn intuitiotutkimuksen havaintoja voidaan peilata Cooper-Whiten näkemyksiin. Tutkimusaineistona käytettiin Cooper-Whiten vuonna 2004 ilmestynyttä kirjaa Shared Wisdom: Use of the Self in Pastoral Care and Counseling. Tässä kirjassa Cooper-White esittelee näkemyksiään niin sanotun jaetun viisauden hyödyntämisestä sielunhoidossa. Täydentävänä aineistona käytettiin Cooper-Whiten vuosina 2002 – 2011 ilmestyneitä esseitä, joissa hän jatkaa jaetun viisauden käsitteen sisältämien elementtien kehittämistä. Aineisto analysoitiin teorialähtöisen laadullisen sisällönanalyysin avulla. Teoria ohjasi aineiston valintaa ja sen analyysiä. Tutkimuksessa peilattiin jaetun viisauden käsitettä useampaan intuitiota ja sen osa-alueita koskevaan teoriaan, teoreettiseen malliin ja käsitejärjestelmään. Aineiston tulkinta tapahtui yhdistelemällä induktiivista ja deduktiivista päättelyä. Teorian ja aineiston välisen vuoropuhelun pohjalta tapahtuneen teemoittelun pohjalta luotiin strukturoitu analyysirunko. Analyysirungon sisällä poimittiin aineistosta ilmiöitä ja muodostettiin niiden pohjalta luokituksia, joiden pohjalta varsinainen analyysi suhteessa teoriaan tapahtui. Tulosten mukaan jaettu viisaus -käsite viittaa sielunhoitajan ja asiakkaan väliseen vuorovaikutukseen, heidän välilleen muodostuvaan yhteiseen tilaan, jossa kehittyy ainutlaatuista minän ja sinän yhteistä ymmärtämistä ja merkitysten kokemusta. Merkittävä osa tästä vuorovaikutuksesta tapahtuu tiedostamattomalla tasolla ja sekä sielunhoitajan että asiakkaan intuitiivisen prosessoinnin tuloksena. Johtopäätöksinä todetaan, että on eettisesti suositeltavaa, että sielunhoitaja tuntee intuitiivisen prosessoinnin ilmiön ja sen toimintamekanismit. Tuntemalla intuition lainalaisuudet sielunhoitaja voi tarjota asiakkaalle jaetun viisauden tilassa uudenlaisia tapoja tulkita kokemuksiaan, havaintojaan ja tunteitaan. Intuitio voi auttaa vuorovaikutuksen luomisessa ja ylläpitämisessä sekä lisätä sielunhoitajan asiakastaan kohtaan kokemaa empatiaa. Intuitio avaa parhaimmillaan uusia näkökulmia ja ratkaisuehdotuksia ongelmallisiin tilanteisiin. Sielunhoitajan tulee kuitenkin olla tietoinen intuitioon liittyvistä riskeistä ja oppia tunnistamaan tilanteet, joissa intuitioon ei voi luottaa. Merkittävässä roolissa tässä on sielunhoitajan itsetuntemuksen kehittäminen esimerkiksi työnohjauksessa. Intuitiokykyä voi myös tietoisesti kehittää. Jaetussa viisaudessa myös asiakkaan intuitiivisella työskentelyllä on merkitystä.
  • Salmi, Tuomas (2015)
    Tässä pro gradu – tutkielmassa käsitellään Angolan evankelisluterilaisen kirkon tapahtumia sen itsenäisyyden ensimmäisenä viitenä vuotena. Tuo kirkko itsenäistyi vuonna 1991 äitikirkostaan Namibian luterilaisesta kirkosta. Vuonna 1994 kirkkoon liittyivät Pohjois-Angolan tunnustukselliset luterilaiset seurakunnat. Tutkimustehtävänä on ollut selvittää, mitä itsenäisyyden ensimmäisenä viitenä vuotena tapahtui Angolan evankelisluterilaisessa kirkossa. Miten kirkon toiminta kehittyi, vai kehittyikö se lainkaan? Varsinaista tutkimusta tästä luterilaisesta kirkosta ei ole vielä tehty, vaikkakin vuonna 2005 pitkän aikaa sen johtajana toiminut Noa Ndeutapo julkaisi kirjoittamansa kirkon historiikin. Tutkimuksen aineisto koostuu sekä haastatteluista että Suomen Lähetysseuran arkistosta löytyneisiin Angolaa käsitteleviin asiakirjoihin. Tätä tutkimusta varten on haastateltu kuutta kymmenestä lähetistä, jotka työskentelivät Angolassa vuosien 1992–1996 aikana. Haastattelut tehtiin helmikuun 2014 ja tammikuun 2015 välisenä aikana. Tutkimuksen tuloksista voidaan sanoa, että Angolan evankelisluterilaisessa kirkossa tapahtui kehitystä monella saralla. Toisaalta joillain saroilla taas kehitystä ei tapahtunut niin paljoa kuin Suomen Lähetysseura, angolalaiset itse ja namibialaiset olisivat toivo-neet.
  • Aaltonen, Valtteri (2015)
    Vuoden 1932 alkaessa kansanäänestyksen tulos oli selvä. Kieltolailla ei ollut kansan tukea, joten siitä oli luovuttava. Suomen valtion talous oli vuoden 1931 aikana kehittynyt huolestuttavaan suuntaan. Työttömyys oli kasvussa ja valtion kassa tyhjeni uhkaavasti. Lapuan liikkeen äärioikeistolaiset toimet toivat myös epävarmuutta. Kieltolain kumoamisella ja alkoholijuomien verottamisella Suomen valtio tavoitteli uusia tuloja valtion kassaan ja kauppasuhteitten parantumista Euroopan viinimaiden kanssa. Talousnäkökulman lisäksi Alkon perustamisella kitkettiin trokarikulttuuria, joka oli kieltolain aikana heikentänyt kansan moraalia. Myös Lapuan liike oli vaatinut kieltolain kumoamista. Pro gradu -tutkielmassani selvitän millaisena papiston näkemys alkoholin ja yhteiskunnan suhteesta näyttäytyi ja millaisin voimasuhtein. Tutkin keitä olivat ne papiston edustajat, jotka esittivät alkoholipoliittisia kannanottoja, ja millaisia vaikutteita heidän toimintansa taustoilta löytyi. Papistolla tarkoitan ryhmää ja henkilöitä, jotka olivat koulutukseltaan teologeja. Liitän keskusteluun myös rajatapauksia, jotka olivat esimerkiksi kansanedustajia, joilla oli uskonnollista taustaa. Tutkielmassani käsiteltävät tapahtumat määräytyivät suomalaisen papiston kannalta oleellisten kirkollis-yhteiskunnallisten lehtien Kotimaan ja Vartijan alkoholipoliittisten artikkeleiden kautta. Arvioin myös mainittujen lehtien linjoja suhtautumisessaan alkoholipolitiikkaan. Tutkimusmetodini aiheeseen on tapahtumahistoriallinen narraatio. Luvut ovat systemaattisesti teemoitettuja. Tutkielmani päälähteet ovat Kotimaa, Vartija, ”Kirkko ja kansanelämä” -kirjanen, ylimääräisten valtiopäivien pöytäkirjat ja Ylioppilaslehti. Lisäksi lähteinäni ovat Antti J. Pietilän, Jaakko Gummeruksen ja Kaarle Kustaa Aron henkilöarkistot ja jotkut Helsingin Sanomien, Uuden Suomen, Yhdyssiteen ja Sosialidemokraatin yksittäiset lehdet. Tutkimuksessani selviää, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko suhtautui alkoholipoliittiseen keskusteluun lainkuuliaisuutta vaalien ja pitäen itsensä poissa puoluepolitiikasta kansan yhtenäisyyttä vaalien. Arkkipiispa Ingman ja piispa Gummerus ylläpitivät kirkon virallista linjaa. Ylimääräisillä valtiopäivillä suurin osa kansanedustajapapeista kannatti uutta väkijuomalakia. Kotimaa julkaisi kevään aikana alkoholipoliittisia kannanottoja laidasta laitaan, mutta perusvireltään se seurasi kirkon johdon ja lainkuuliaisuuden linjaa. Suurin osa tutkimuksestani käsitteli kuitenkin kirkon raittiusväen kannanottoja, jotka kumpusivat lähimmäisen rakkauden todeksi elämisestä ja kansan siveellisyyden kunnioittamisesta. Mm. Tohtori Sirenius, lähetysjohtaja Tarkkanen, sosiaaliministeriön raittiusosaston päällikkö Aro, kansanedustaja Päivänsalo ja äänekkäimpänä Vartijan päätoimittaja professori Pietilä olivat raittiusmiehiä, joille ehdoton raittius oli kristillinen periaate, johon kansan siveellisyys rakentui. Pietilän terävä kritiikki kirkon virallista linjaa vastaan herätti paheksuntaa Kotimaassa. Sirenius ja Päivänsalo esiintyivät diplomaattisemmin. Aro vetosi raittiusyhteistyön puolesta. Hän oli myös raittiusmies, joka oli toimeenpanemassa uutta väkijuomalakia. Yksityiskohtaisen lähdeaineiston analysoinnin kautta tutkimukseni syventää ja monipuolistaa käsitystä suomalaisen papiston roolista alkoholipoliittisessa keskustelussa keväällä 1932.
  • Hietala, Mari (2015)
    Tässä pro gradu – tutkimuksessa tarkastelen uskonnonuhreiksi itsensä mieltävien henkilöiden kokemuksia heidän lapsuudenkotinsa uskonnollisesta kasvatuksesta ja siitä, kuinka tämä kasvatus on vaikuttanut heidän elämäänsä. Lisäksi selvitän, olisivatko tutkimukseeni vastanneet uskonnonuhrit toivoneet huoltajiensa tehneen jotain uskonnollisen kasvatuksen suhteen toisin. Tutkimusaineistoni koostuu 15 uskonnonuhreilta saamastani tarinasta. Tutkielman analyysiosassa tarkastelen näitä tarinoita narratiivisen tutkimusmenetelmän kautta. Lisäksi ryhmittelin tutkimusaineistoni tyypeiksi etsimällä saamistani tarinoista samankaltaisuuksia ja toisaalta eroavaisuuksia. Tyypittelyn tuloksena muodostin tutkimusaineistostani neljä eri ryhmää, joita kutsun tutkimuksessa nimillä ”Yhteisön ehdoilla tapahtuva uskontokasvatus”, ”Alisteinen uskontokasvattaja”, ”Dominoiva uskontokasvattaja” sekä ”Autoritaariset uskontokasvattajat”. Tyypittelemäni ryhmät eroavat toisistaan etenkin sen osalta, kuka oli päävastuussa uskonnollisen kasvatuksen toteuttamisesta tutkimukseeni vastanneiden lapsuudenkodissa. ”Yhteisön ehdoilla tapahtuva uskontokasvatus” – ryhmässä uskonnollinen yhteisö toimi (ainakin välillisesti) yhteisön ehdoilla kasvatettujen merkittävimpänä uskontokasvattajana. Myös muissa ryhmissä uskonnollisen yhteisön merkitys korostui, mutta ei kuitenkaan aivan yhtä paljon. ”Alisteinen uskontokasvattaja”, ”Dominoiva uskontokasvattaja” ja ”Autoritaariset uskontokasvattajat” ryhmissä huoltajat osoittivat omakohtaista, sisäistettyä uskoa enemmän kuin ”Yhteisön ehdoilla tapahtuva uskontokasvatus” – ryhmän huoltajat, jotka saattoivat osan tutkimukseeni vastanneista mukaan harjoittaa uskontoa lähinnä kodin ulkopuolella, mahdollisesti sosiaalisen paineen vuoksi. Riippumatta siitä, kuka toteutti (ja miten) uskonnollista kasvatusta tutkimukseeni vastanneiden lapsuudenperheessä, tällä kasvatuksella oli merkittäviä vaikutuksia tutkimukseeni vastanneiden elämään. Jotkut näistä vaikutuksista ovat yhä läsnä heidän elämässään. Vaikka tarinoiden kirjoittajat kokevatkin itsensä uskonnonuhreiksi ja saamansa uskonnollisen kasvatuksen seuraukset pääasiassa negatiivisiksi, jotkut heistä ilmaisivat uskonnollisesta kotikasvatuksesta seuranneen myös hyviä asioita omaan elämäänsä. Lähes kaikki vastanneet kuitenkin toivoivat, että heidän lapsuudenkotinsa uskonnollinen kasvatus olisi ollut joko armeliaampaa tai että sitä ei olisi ollut ollenkaan. Tutkimuksesta ilmeni myös, että vaikka osa vastanneista ei missään nimessä halua uskontokasvattaa omaa jälkikasvuaan, osalle lapsuudessa saatu hengellinen perintö on edelleen tärkeä. Nämä vastanneet aikovat jatkaa tätä perintöä myös omalle jälkikasvulleen, vaikkakin armeliaammin kuin omat huoltajansa.
  • Rudanko, Mikko (2015)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastellaan ja vertaillaan rikosoikeudellista tahallisuutta ja sen alarajaa eri valtioiden oikeusjärjestelmissä, erityisesti kahden vakavan rikostyypin, seksuaali- ja henkirikosten kohdalla. Tutkielmaani varten olen keskittynyt tarkastelemaan ja vertailemaan Suomen ja Ruotsin, Saksan ja Alankomaiden sekä Englannin ja Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmissä käytettyä rikosoikeudellista tahallisuutta käsitteineen sekä näissä maissa rangaistavaksi säädettyjä tahallisia seksuaali- ja henkirikoksia niiden tunnusmerkistössä kuvaillun teon tekijän tahallisuudelta edellyttämine vaatimuksineen. Tutkielmassani olen vertaillut tahallisuutta muun muassa lapseen kohdistuvissa seksuaalirikoksissa, HIV-tartuntaan liittyvissä rikoksissa sekä niin sanottua venäläistä rulettia koskevissa henkirikoksissa. Tahallisuuden alarajalla on usein hyvin merkityksellinen asema teon rikosoikeudellisen arvioinnin osalta. Kuten olen tutkielmassani havainnut, pääsääntö rikosoikeudessa usein on, että teot ovat rangaistavia vain tahallisina. Osa teoista on rangaistavia myös tuottamuksellisina, esimerkiksi toisen henkilön surmaaminen ilman tahallisuutta on silti tuomittavissa kuolemantuottamuksena. Englannissa osa rikoksista on jopa säädetty ankaran vastuun alaisiksi, jolloin jo pelkkä laissa kuvatun teon suorittaminen riittää rikosvastuuseen ilman erityisiä tietoisuus- tai tahtovaatimuksia. Tällaisia tekoja ovat muun muassa seksuaalirikokset alle 13- vuotiaita lapsia kohtaan. Tarkastelemissani oikeusjärjestelmissä useimmista teoista ei kuitenkaan ole säädetty rangaistavaksi tällaisia tahallisuutta alempia vastineita, jolloin tahallisuuden alaraja on myös rikosoikeudellisen vastuun alaraja ja sen merkitys korostuu. Tarkastelemissani oikeusjärjestelmissä tahallisuuden alarajalla on omat painopisteensä tietoisuuden ja tahtomisen osalta. Erityisesti Saksassa on esitetty alarajasta erilaisia teorioita, joista nykyään vallassa on korkeimman tuomioistuimen BGH:n käyttämä malli, jossa lähes mikä tahansa todennäköisyys riittää, jos tekijä on hyväksynyt siihen liittyvän seurauksen. Henkirikoksissa alaraja on kuitenkin korkeammalla. Alankomaissa on painotettu tilastollisia todennäköisyyksiä ja asetettu esimerkiksi HIV-tapauksista annettaville tuomioille korkeampi kynnys kuin Saksassa, mutta vaadittu todennäköisyys on kuitenkin alempi kuin Suomessa. Englannissa on annettu moraalisille ja muille lain ulkopuolisille sosiaalisille ulottuvuuksille selkeästi enemmän painoarvoa kuin muissa tarkastelemissani maissa. Englannissa ja Yhdysvalloissa käytetty recklessness-käsite myös vastaa vain osittain muiden tarkastelemieni maiden dolus eventualis -tahallisuuden tasoa. Ruotsi on siirtynyt 2000-luvulla käyttämään tekijän välinpitämättömyyteen perustuvaa tahallisuutta, josta Suomessakin on ollut keskustelua. Suomen korkein oikeus on kuitenkin pitäytynyt ratkaisuissaan siinä, että tekijän tulee olla mieltänyt sekä seuraus että olosuhteet varsin todennäköisiksi.
  • Huttula, Samuli (2015)
    Lainsäädäntötoimenpiteet sosiaalisten perusoikeuksien kuten lakko-oikeuden ja järjestäytymisoikeuden osalta eivät lähtökohtaisesti kuulu EU:n toimivaltaan. Siitä huolimatta Euroopan unionin tuomioistuimen viimeaikaiset ratkaisut asioissa Viking, Laval ja Rüffert ovat luoneet oman haasteensa sosiaalisten perusoikeuksien ja markkinavapauksien tasapainottamiselle. Näissä tapauksissa EUT tulkitsi sosiaalisten perusoikeuksien rajoittavan perusvapauksia, jota ei voitu pitää EU-oikeuden kannalta hyväksyttävänä vaikka esimerkiksi lakko-oikeudesta säätäminen kuuluu jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan. Tutkielma pyrkii vastaamaan siihen, kuinka lakko-oikeus osana järjestäytymisoikeutta tulisi ymmärtää ja määritellä oikeudellisena käsitteenä Eurooppalaisessa kontekstissa. Tarkoituksena on käsitteellistää lakko-oikeuteen liittyvää problematiikkaa sekä kansallisesta että EU-tason näkökulmasta ja peilata sitä EUT:n tulkintakäytäntöön ja jäsenvaltioiden kansainvälisiin velvoitteisiin. Arvion kohteena on myös se, kuinka EU-oikeuden lainvalintasäännöt vaikuttavat lakko-oikeuden harjoittamiseen unionin alueella. Tässä suhteessa perehdytään erityisesti Rooma II asetuksen 9 artiklaan. Tutkimuksen metodi on lainopillinen eli tutkimus tulkitsee ja systematisoi tietyn oikeudellisen käsitteen muodostamista. Tätä tavoitetta täydennetään hyödyntäen oikeusvertailevaa pohdintaa erityisesti jäsenvaltioiden työmarkkinajärjestelmien osalta. Lisäksi tutkimuksen viitekehyksessä pyritään tunnistamaan EU:lle ominaiseen hajautuneeseen kansainvälisyksityisoikeudelleen sääntelyyn liittyviä ongelmia metodologisesta näkökulmasta ja esittämään perustuslaillisen ulottuvuuden omaaville normikonflikteille ns. lävistävä (diagonal) käsitteellistämistapa. Keskeisimpänä tuloksena tutkielmassa esitetään jäsenvaltioiden suhtautumisen järjestäytymisvapauteen ja lakko-oikeuteen olevan hyvin monimuotoista. Lainvalintanormeilla voi olla rajoittavaa vaikutusta lakko-oikeuden harjoittamiseen rajat ylittävissä työtaistelutoimenpiteissä. EUT:n tulkintakäytännöllä on hyvin erilaisia vaikutuksia eri jäsenvaltioissa riippuen siitä, miten työmarkkinat on järjestetty. Kokoavasti voidaan kuitenkin todeta, että tietyissä maissa vaikutukset ovat hyvin perustavanlaatuisia ja usein ristiriidassa jäsenvaltioiden kansainvälisten velvoitteiden kanssa. Tähän liittyen huomioidaan myös se, että EUT ei ole luonteeltaan ylikansallinen perustuslakituomioistuin, minkä vuoksi viimeaikainen kehitys ja sen tarkoituksenmukaisuus voidaan kyseenalaistaa.
  • Paijo, Arja (2015)
    Euroopan väestö ikääntyy tulevina vuosikymmeninä huomattavasti. Joka viides EU-jäsenvaltiossa asuva on yli 65-vuotias vuonna 2020. Vuonna 2050 yli 80-vuotiaiden osuus EU-maiden väestöstä on jo liki 12 %. Samanaikaisesti henkilöiden liikkuvuus jäsenvaltioiden välillä kasvaa. Ikääntymisen myötä pitkäaikaishoitoetuuksia saavien määrä lisääntyy ja liikkuvuuden kasvun seurauksena etuuksien yhteensovittamistilanteet yleistyvät. Tässä tutkimuksessa luodaan kokonaiskuva pitkäaikaishoitoetuuksien koordinoinnista sekä siihen vaikuttavista osatekijöistä. Tutkimuksessa tarkastellaan pitkäaikaishoitoetuuksien koordinoinnissa sovellettavia asetuksen 883/2004 sairausetuusluvun säännöksiä eri henkilöryhmien osalta. Tutkimuksessa avataan myös pitkäaikaishoitoetuuksien koordinointiin liittyviä käsitteitä ja EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä muodostuneita vakiintuneita kriteerejä sosiaaliturvalle, sosiaalihuollolle sekä maksuihin perustumattomille erityisille rahaetuuksille. Tutkimus osoitti EU:n perussopimusten säännöksillä sekä EU:n sisämarkkinaperiaatteella ja henkilöiden vapaalla liikkuvuudella EU:n perusvapautena olevan suuri tulkintaa ohjaava merkitys EU-tuomioistuimen sosiaaliturvan koordinointia koskevassa oikeuskäytännössä. Tämä vaikutus näkyy myös EU-tuomioistuimen pitkäaikaishoitoa koskevissa ratkaisuissa. Tutkimuksessa peilattiin Suomen vammaisetuuksien ja omaishoidon tuen ominaispiirteitä EU-tuomioistuimen pitkäaikaishoitoa koskevaan oikeuskäytäntöön. Vertailu osoitti niissä olevan hyvin paljon samoja piirteitä kuin Saksan hoitovakuutuksessa ja Itävallan hoitoavustuksessa, jotka EU-tuomioistuin on tulkinnut pitkäaikaishoitoetuuksiksi. Vallitseva kanta kuitenkin on, että Suomen lainsäädäntöön ei sisälly pitkäaikaishoitoetuuksia eikä Suomi ole soveltanut asetuksen 883/2004 34 artiklaa pitkäaikaishoitoetuuksien yhteensovittamisesta. Suomen lainsäädäntöön sisältyy useita sellaisia etuuksia, joiden tarkoitus on pitkäaikaisen hoidon tarpeen kattaminen ja joiden osalta vastaavanlainen vertaileva tutkimus olisi paikallaan. Tutkimuksessa tarkasteltiin pitkäaikaishoitoetuuksien koordinointiin liittyviä haasteita ja avattiin esille nostettuja vaihtoehtoja pitkäaikaishoitoetuuksia koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. Komission oli määrä antaa ehdotuksensa pitkäaikaishoitoetuuksia koskevan lainsäädännön uudistamiseksi keväällä 2014. Valmistelu on kuitenkin viivästynyt, joten komission ehdotusta ei voitu tarkastella tämän tutkimuksen puitteissa.
  • Vuorenkoski, Vesa (2015)
    Suomen verojärjestelmässä liiketoimen hinnoittelua voidaan oikaista verotusmenettelylain siirtohinnoitteluoikaisua koskevan VML 31.1 §:n mukaisesti siten, että liiketoimet täyttäisivät markkinaehtoperiaatteen edellytykset. Suomalaisessa oikeuskäytännössä on viime vuosina noussut esiin monia kansainväliseen siirtohinnoitteluun liittyviä tapauksia, jotka ovat koskeneet mm. siirtohinnoitteluohjeiden oikeudellista asemaa suhteessa Suomen kansalliseen lainsäädäntöön. Oikeuskäytännössä noudatetun tulkintakäytännön johdosta valtiovarainministeriö (VM) on tehnyt ehdotuksen VML 31.1 §:n muuttamiseksi siten, että säännökseen lisättäisiin eräänlainen oikeudellisen muodon ja asian luonteen ja tarkoituksen ristiriitaa koskeva säännös. Tutkielmassa selvitetään, miten siirtohinnoitteluohjeita voidaan käyttää VML 28 ja VML 31.1 §:n tulkinnassa kansainvälisissä tilanteissa, miten muissa valtioissa on vastaava relaatio säännelty, ja miten siirtohinnoitteluohjeita tulisi jatkossa käsitellä Suomen vero-oikeudessa. Tutkielmassa hyödynnetään oikeusdogmaattista menetelmää kansallisen oikeusjärjestyksen analysointiin ja systematisointiin. Tutkielmassa verrataan Suomen oikeusjärjestyksen ratkaisuja Ruotsin ja Saksan vastaaviin ratkaisuihin. Tulonoikaisuartiklaa voi käyttää VML 31.1 §:n tulkinnassa vain sen soveltamisalalla ja silloinkin sillä on vain sen soveltamista rajoittava vaikutus. Siirtohinnoitteluohjeiden mukaisia markkinaehtoisuuden arviointimenetelmiä on pidettävä VML 31.1 §:n siirtohinnoitteluoikaisun kuvaaman markkinaehtoperiaatteen arviointimenetelmien sallittuna, mutta dynaamisena, tulkintalähteenä. Siirtohinnoitteluohjeet eivät ole oikeudellisesti sitova oikeuslähde myöskään vertailuvaltioiden kansallisissa oikeusjärjestyksissä. Siirtohinnoitteluohjeilla on merkitystä lähinnä siirtohinnoittelumenetelmien valinnassa. Siirtohinnoitteluohjeiden soveltamiseen veronkiertosäännöksen yhteydessä liittyy epävarmuutta, joka liittyy verosopimuksen rajoittavaan vaikutukseen. Voidaan kuitenkin lähteä siitä, että sovellettaessa veronkiertosäännöstä yhdessä siirtohinnoitteluoikaisun kanssa on rajoituttava verosopimuksen ja siirtohinnoitteluohjeiden asettamiin soveltamisrajoihin. Ratkaistaessa sitä mikä on Suomen vero-oikeudelliselle järjestelmälle ominainen lainsäätämisen tapa, jolla siirtohinnoitteluohjeiden suhde lainsäädäntöön pitäisi järjestää on otettava huomioon seuraavat seikat: Säännöksiltä on edellytettä-vä neutraalisuutta, kilpailukykyistä tasoa ja ennustettavuutta. Säännökset on sisällytettävä lainsäädäntöön noudattaen nykyistä lainsäädäntösystematiikkaa. Legaliteettiperiaatteen vaatimuksia on noudatettava. Sääntelystandardien kannalta säännöksistä ei tule tehdä ylikattavia, liian joustavia tai epäneutraaleja. Säännökset on laadittava siten, että huomioidaan oikeusturvanäkökohdat. Esitetty säännösehdotus ei täytä edellä mainittuja kriteerejä sille, miten siirtohinnoitteluohjeiden suhde lainsäädäntöön tulisi jatkossa järjestää. Siirtohinnoitteluohjeiden suhdetta lainsäädäntöön tuleekin lähestyä toisella tavalla, ottaen lähtökohdaksi koetut yhteiskunnalliset veropoliittiset ongelmat ja pyrkien ratkaisemaan ongelmat lainsäädännön avulla säätämällä erityisiä veropaon estäviä veronkiertosäännöksiä, joilla on täsmälliset soveltamisedellytykset.
  • Landgren, Roni (2015)
    Hyödyntämiskiellon asettamisella tarkoitetaan laittomasti tai muutoin kielletyllä tavalla hankitun todistusaineiston käytön kieltämistä oikeudenkäynnissä ja sen poistamista oikeudenkäyntiaineistosta. Hyödyntämiskielto on aiheena ajankohtainen, sillä oikeudenkäymiskaaren todistelua koskevaa 17 lukua ollaan parasta aikaa uudistamassa (HE 46/2014). Lakiin on tarkoitus ottaa ensimmäistä kertaa myös säännös todisteille asetettavasta hyödyntämiskiellosta. Tässä tutkimuksessa tullaan selvittämään lähtökohtaisen laajasti, miten hyödyntämiskielto on esiintynyt suomalaisessa oikeudenkäytössä sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä. Tarkoituksena on luoda selvät raamit sille, miten hyödyntämiskieltoa on käytetty ja sovellettu ilman lain tukea. Tutkimuksen päätavoitteena on edelliseen perustuen vastata kysymykseen siitä, tuleeko uusi OK 17 luku muuttamaan oikeustilaa Suomessa millään ratkaisevalla tavalla, vai onko kyseessä ainoastaan vanhan, jo voimassaolevan käytännön lakiin siirtäminen. Tutkimuksessa tehdään myös ekskursio Iso-Britannian sekä Yhdysvaltojen hyödyntämiskieltoajatteluun ja pyritään tarkastelemaan sitä, läheneekö suomalainen todistusoikeus liiallisesti ko. valtioille ominaista järjestelmää. Hyödyntämiskielto on jo pitkään ollut osa suomalaista oikeusjärjestystä, mutta se on perustunut ainoastaan oikeuskäytännössä ja –kirjallisuudessa luoduille säännöille. Lain tasoisen säätelyn puute on vaivannut hyödyntämiskieltojen soveltamisen selkeyttä ja yhtenäisyyttä. Hyödyntämiskieltoja on historiallisesti Suomessa asetettu varsin vähän ja suhtautuminen niihin on ollut pääosin kielteistä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin käytännössään luonut lukuisia hyödyntämiskieltoa koskevia sääntöjä ja näiden perusteella voidaan päätellä, etteivät oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset voi täyttyä ainakaan sellaisissa tuomioissa, jotka perustuvat kokonaan tai pääasiallisesti laittomasti hankitulle näytölle. Myös mm. itsekriminointisuojaa ja yksityiselämän suojaa rikkoen hankitulle todistusaineistolle mahdollisesti asetettava hyödyntämiskielto on ollut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja kotimaistenkin tuomioistuinten käsittelyssä enenevissä määrin lähivuosina. Tämä on johtanut hyödyntämiskieltokeskustelun laajenemiseen Suomessa ja vaatimuksiin lain tasoisesta säätelystä. Tutkimuksessa todetaan, että voimassa oleva käsitys hyödyntämiskiellosta, joka perustuu oikeuskirjallisuuteen sekä kotimaiseen ja erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen luomaan käytäntöön, vastaa hyvin pitkälti uuden OK 17:25:n säännöksiä hyödyntämiskiellosta. Kaikki tutkittu siis viittaa vahvasti siihen, että HE 46/2014 esitetyt muutokset koskien hyödyntämiskieltoa eivät johda suuriin muutoksiin kotimaisessa oikeustilassa. Mitään viitteitä tutkimuksessa ei löydetä myöskään siitä, että uuden OK 17 luvun säännökset veisivät suomalaista oikeudenkäyttöä liiaksi ”amerikkalaistyyliseen” suuntaan. Suomen ja Common law –traditioon perustuvien oikeuskulttuurien erot ovat suuria, eikä Suomessa ole tarvetta samankaltaiselle restriktiiviselle todistusoikeudelle, eikä uusi OK 17:25 tätä todennäköisesti edes mahdollistaisi.
  • Ojala, Vilma-Riikka (2015)
    During early lactation diet is usually rich in protein to stimulate and support milk production. Increased milk production has been connected with negative energy balance and impaired fertility. The aim of this study was to investigate the effects of concentrate crude protein (CP) level to dairy cow silage intake, milk production and energy balance in early lactation. The study was conducted in the experimental barn of MTT Agrifood Research Finland in Maaninka. The experiment started at October 2013 and finished at April 2014. The experiment lasted 70 days starting from parturition day. Fifty-five primiparous or multiparous Holstein and Ayrshire cows were allocated to one of three different CP levels in concentrate (149, 179 or 200 g/kg DM) after parturition. Concentrate allowance was 9 or 13 kg. Silage was fed ad libitum through an individual feeding system. Animals were weighed daily. Body condition score (BCS) was determined when blood samples were taken at 10 days before parturition and 7, 21, 42 and 63 days after parturition. The data were subjected to analysis of variance using the SAS MIXED procedure. Concentrate CP level did not affect silage intake or energy balance. Amino acids digestible from small intestine increased when CP level increased. Increasing CP content of concentrate tended to increase milk and protein yields suggestively. Milk protein yield and milk urea increased when concentrate CP level increased. Concentrate CP level had no significant effect on blood NEFA, BHBA, 3-MH or glucose concentration. There were no significant effects on live weight or BCS change throughout the experiment. Results of this experiment indicate that increasing concentrate CP level improves milk and protein yield in early lactation. In this experiment concentrate CP level did not affect silage intake or energy balance.
  • Suonio, Jenna (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tutkielmassa selvitetään, millaista uskonnollis-poliittista retoriikkaa Iranin puhujat käyttävät Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksessa. Tärkeimpänä pyrkimyksenä tutkielmassa on löytää evidenssiä sen puolesta tai sitä vastaan, että Iranin tapauksessa islam ja sen totuudet ovat jotakin universaalille politiikan tekemiselle otollista. Keskeisimpänä tutkimuskysymyksenä on siis Puhuvatko Iranin edustajat uskonnosta Yhdistyneiden Kansakuntien poliittisella alustalla siten, että uskonto näyttäytyy neutraalina politiikkaan soveltuvana käsitteenä? Lähestyn neljäätoista vuosina 2000-2010 pidetyistä puheesta koostuvaa aineistoa tarttumalla teemoihin, joita uskonnollista retoriikkaa sisältävistä puheista nousee. Teemoja ovat Jumalalla oikeuttaminen, negatiivisten toimijoiden tunnistaminen, länsimaavastaisuus ja muu vahva ideologisuus, käsitys henkisyydestä, islamin erinomaisuus sekä populismin ja uskonnon käsitepari. Tieteellisenä metodina tutkielmassa on retorinen analyysi. Yleiskokous on Yhdistyneiden Kansakuntien monikansallisista puheenpitoareenoista demokraattisin ja läpinäkyvin, minkä vuoksi juuri siellä pidetyt puheet ovat muun muassa median kannalta kiinnostavia ja siten erityisen merkittäviä. Yhdistyneet Kansakunnat on syntyvaiheistaan alkaen muotoutunut länsimaiseksi poliittiseksi instituutioksi, jossa uskonnollinen puhe on aina jossain määrin poikkeavaa. Iran puolestaan edustaa teokratiaa ja uskonnollista fundamentalismia, joten Iranin kohdalla uskonnon kuuluu näkyä kaikilla elämän osa-alueilla. Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksessa Iran siis asettuu sen omista ideologisista lähtökohdista vahvasti poikkeavalle alustalle. Juuri ideologisen taustan keskeisyyden vuoksi tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa islamin ja politiikan keskinäinen suhde tarkasteltuna fundamentalismiin liitettävien teoreettisten käsitteiden kautta. Tärkeä kontekstuaalinen huomio tutkielma-asetelman kannalta on myös Iranin haastavat suhteet sekä Yhdysvaltoihin että Israeliin, mikä selittyy tutkielmassa selvennettävillä lähihistorian tapahtumilla. Sekulaarista alustasta huolimatta puheissa on nähtävissä runsaasti uskonnollista retoriikkaa. Iran edustaa yleiskokouksessa uskonnollista fundamentalismia ja länsimaavastaisuutta, mutta sitäkin enemmän Amerikan-vastaisuutta. Iranin mukaan islamin maailmanlaajuinen omaksuminen toisi rauhan, ja islamin avulla voidaankin luoda keskusteluyhteyksiä kansojen välille. Puheiden mukaan islam siis on monoteismin lähtökohta, mutta myös myös toimiva diplomatian väline.
  • Ruha, Anna (Helsingin yliopisto, 2015)
    Gradussa oli tarkoituksena selvittää, minkälaista talvisotakirjallisuutta julkaistiin Neuvostoliitossa toisen maailmansodan aikana, esitellä keskeisiä talvisotakirjailijoita ja analysoida talvisotakaunokirjallisuutta sen henkilöhahmojen sekä toistuvien temaattisten motiivien kautta. Työssä käytettiin keskeisinä lähteinä seuraavia teoksia: Pavel Petrovin Venäläinen talvisotakirjallisuus. Bibliografia 1939 1945, Valentin Kiparskyn Suomi Venäjän kirjallisuudessa sekä kertomuskokoelmia Noč v blinda e, Zima na fronte, Front ja Frontovoj bloknot, kahta novellia Morjaki idut na ly ah ja Noč v blinda e , lehtijulkaisuja ja runokokoelmia Bojevyje dni sekä Vo slavu rodiny. Tutkimus osoitti, että vaikka neuvostoarmeija kärsi monista ongelmista ja puutteista talvisodassa, niitä ei kuvata sodanajan kaunokirjallisuudessa. Myös talvisodan voimasuhteita on kuvattu kaunokirjallisuudessa usein siten, että Neuvostoliitto jyrää suomalaisjoukot, silloinkin kun neuvostosotilaita on huomattavasti vähemmän kuin suomalaisia. Monet vihollisille suunnatut propagandateemat, kuten neuvostoarmeijan mahtavuus ja sotavankien ystävällinen kohtelu, kohdistettiin myös omille neuvostojoukoille kaunokirjallisuuden avulla. Talvisodan aikana julkaistiin sekä populaari- että kaunokirjallisuutta. Muistelmakirjallisuus oli rajoitettua ja draamatuotantoon talvisodalla on ollut hyvin vähän vaikutusta. Runouden erityisyys proosaan verraten on siinä käytetty kuvakieli. Proosassa kertojan luottamusta herättävä Neuvostoliiton ideologiaa tukeva rooli on keskeinen. Kertomus- ja runokokoelmien analyysin perusteella havaitaan henkilöhahmojen eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä proosassa ja runoudessa. Proosassa henkilöhahmoja esiintyy paljon runsaammin kuin runoudessa, mutta runojen sankarit voivat olla elottomia, kuten turkiksia tai sota-aluksia. Henkilöhahmoille on yhteistä heidän rohkeutensa, voimansa ja nokkeluutensa. Myös toistuvat temaattiset motiivit ovat proosassa ja runoudessa samankaltaisia, kuten kotirintaman rooli, huumori, kunnia ja urhoollisuus. Proosassa huumori erottuu lähinnä "veitikka"- ja viihdyttäjähenkilöhahmoissa, runoudessa monipuolisemmin ja räikeämmin. Proosassa ja runoudessa molemmissa yleisin nimitys suomalaisille on vrag(vihollinen) tai belofinn (valkosuomalainen). Erityisesti runoudessa nimityksissä käytetään kuvakieltä ja symboliikkaa, esimerkiksi puhumalla vihollisista erilaisina eläiminä. Joitakin teemoja, kuten uskontoa, ei joko tuoda esille kaunokirjallisuudessa tai siihen suhtaudutaan halveksivasti ja ironisesti. Työ paljasti, että monista sotavuosien talvisotakirjailijoista löytyy hyvin vähän tai ei ollenkaan tietoja. Talvisotakirjallisuuteen ovat vaikuttaneet sodanajan sensuuri ja propaganda ja Neuvostoliiton ideologia. Sotateema esiintyy melko yksipuolisesti kaunokirjallisuudessa, mutta paljon materiaalia on varmasti jäänyt löytämättä ja julkaisematta. Kaunokirjallisuutta ei voi pitää historiallisena faktana, mutta se kertoo paljon sodan luonteesta ja ajatuksista ja asenteista, joita haluttiin iskostaa neuvostoarmeijalle ja kansalle.
  • Koiranen, Joona (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielmassani tavoitteenani on tuoda kirjallisuuden traumatutkimukseen uudenlainen näkökulma, joka on lainattu sosiaalipsykologian tieteenalalta. Näkökulman avulla on mahdollista ottaa huomioon traumakokemuksen kirjalliseen ilmaisuun liittyvät sekä kognitiiviset että sosiaaliset aspektit. Sen kautta voidaan tutkia traumakokemuksen rakentumista kaunokirjallisessa teoksessa sekä sen taustalla olevia sosiaalisia representaatioita, sekä näiden representaatioiden muuttumista ajassa (kirjallisuushistoriallinen näkökulma) että eroavaisuuksia ja samankaltaisuuksia eri yhteisöjen välillä tai saman yhteisön sisällä (kulttuurinen näkökulma). Tutkielma koostuu laajasta teoreettisesta osuudesta, jossa määrittelen sosiaalisten representaatioiden teorian soveltamismahdollisuudet ja -rajat kaunokirjallisuuden tutkimukseen sekä teorian kytkeytymisen traumatutkimuksen traditioon.Teoriaosuuden jälkeen tutkin valitsemaani kaunokirjallista aineistoa malliesimerkkeinä näkökulmaan perustuvasta tutkimuksesta kirjallisuusanalyysien avulla. Sosiaaliset representaatiot ovat jaettuja representaatioita, jotka syntyvät, leviävät, muuttuvat ja joita ylläpidetään kommunikaation avulla. Ne ovat yhteisön sisäisiä yhteisesti jaettuja ideoita, uskomuksia, arvoja ja käytäntöjä. Sosiaaliset representaatiot sekä edellyttävät kommunikaatiota että määrittävät sitä. Sekä ajattelumme että kielemme on sosiaalisten representaatioiden läpitunkemaa. Teorian on kehittänyt ranskalainen sosiaalipsykologian pioneeri Serge Moscovici. Sosiaalisten representaatioiden teorian lisäksi käyttämääni teoriataustaan kuuluu kulttuurinen traumateoria sekä kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen ja stilistiikan sekä kognitiivisen stilistiikan teorioita ja käsitteitä. Kaunokirjalliseen aineistooni kuuluvat seuraavat teokset: Uzodinma Iwealan Beasts of No Nation (2005), Ahmadou Kourouman Allah n'est pas obligé (2000), Chris Abanin Song for Night (2007), K. Sello Duikerin Thirteen Cents (2000), Chimamanda Ngozi Adichien Purple Hibiscus (2003) sekä Leslie Marmon Silkon Ceremony (1977). Viimeistä lukuunottamatta kaikissa teoksissa on lapsi tai teini-ikäinen minäkertoja ja teosten voidaan katsoa sijoittuvan afrikkalaisen traumafiktion piiriin. Tutkielmani tulokset tukevat sosiaalisten representaatioiden teorian käyttökelpoisuutta kirjallisuuden traumatutkimuksen näkökulmana. Näkökulma kiinnittää huomion seikkoihin ja ilmiöihin, jotka eivät välttämättä ole eksplisiittisesti havaittavissa. Toisaalta sosiaalisiin representaatioihin lukeutuvia ilmiöitä voidaan tutkia myös ilman teoriaa, mutta tällöin tutkimuksen selitysvoima on vähäinen. Ottamalla huomioon sosiaalisten representaatioiden synty- ja muutosprosessin myös niiden ilmenemismuotoa koskeviin kysymyksiin voidaan vastata paremmin. Näkökulmaa on mahdollista kehitellä kirjallisuushistorialliseen suuntaan sekä muiden kuin traumaan liittyvien sosiaalisten representaatioiden tutkimiseen.