Pro gradut ja vastaavat opinnäytteet

Recent Submissions

  • Nuutinen, Anna Maaria (Helsingin yliopisto, 2008)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten SCIS ohjelman mukaan opiskelleet viidesluokkalaiset osaavat opetussuunnitelman perusteiden mukaisia luokkatasonsa biologian peruskäsitteitä. Lisäksi selvitettiin sukupuolen ja luontoharrastuneisuuden sekä äidinkielen ja biologian todistusarvosanojen yhteyttä osaamiseen. Tutkimusaineisto koottiin keväällä 2005 espoolaisessa peruskoulussa. Tutkimukseen osallistui koulun yhden viidennen luokan kaikki 21 oppilasta, joista tyttöjä oli yhdeksän ja poikia 12. Oppilaiden osaamista arvioitiin kolmeosaisella testillä. Ensimmäinen tehtävä mittasi eliö- käsitteen hallintaa: luokittelua ja perustelua, toinen tehtävä ravintoketju- käsitteen hallintaa ja kolmas tehtävä mittasi tuottaja-, kuluttaja- ja hajottaja- käsitteiden hallintaa. Tutkimusten aineistolle suoritettiin tilastollinen analyysi ja päättely. Tulosten mukaan oppilaiden käsitykset eliöiden luokittelusta osoittautuivat hallituksi. Vaikeuksia tuotti ainoastaan koivun luokitteleminen eliöksi. Tulosten perusteella viidesluokkalaiset oppilaat osasivat erottaa elolliseen ja elottomaan luontoon liittyvät asiat ja luokitella ne. Oppilaat perustelivat eliöiden kuulumisen eliöihin joko eliöalan tai eliön ominaisuuksien mukaan, mutta eivät molempien mukaan. Oppilaat osasivat täydentää yksinkertaisen ravintoketjun. Valtaosa oppilaista osasi luokitella elolliseen ja elottomaan luontoon kuuluvia tekijöitä tuottajiin, kuluttajiin ja hajottajiin. Auringon ja kärpässienen luokittelu ei onnistunut kolmasosalta oppijoista; lähes kaikki oppilaat luokittelivat kastemadon virheellisesti hajottajiin. Tytöt menestyivät vain hiukan paremmin testissä kuin pojat. Ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Äidinkielen ja biologian arvosanoilla ei ollut yhteyttä testissä menestymiseen eikä myöskään luontoharrastuneisuudella. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan SCIS ohjelma soveltuu hyvin yhdeksi vaihtoehdoksi luonnontieteiden peruskäsitteiden opettamiseen peruskoulun alakoulun oppilaille.
  • Pironetti, Wilhelmiina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus koirien mykooseista eli sieni-infektioista, jotka aiheutuvat sienen invaasiosta kudoksiin. Mykooseja aiheuttavat sienet voidaan ryhmitellä niiden morfologian perusteella hiivoihin, rihmasieniin ja dimorfisiin sieniin. Patogeneesin perusteella sienet voidaan jakaa opportunisteihin ja obligaatteihin patogeeneihin. Opportunistisia infektioita aiheuttavat sienet voivat kuulua koiran normaalimikrobistoon, kuten tietyt hiivasienet, tai olla ympäristössä eläviä saprofyyttejä. Obligaatteihin patogeeneihin kuuluvien sienten määrä on vähäinen. Yleisimmät koirien sieni-infektioita aiheuttavat lajit kuuluvat Candida-, Cryptococcus-, Malassezia-, Aspergillus-, Blastomyces-, Coccidioides-, Histoplasma- ja Sporothrix-sukuihin sekä dermatofyyttiryhmään. Edellä mainittuihin sienisukuihin ja -ryhmiin kuuluvien lajien lisäksi ympäristössä elää lukuisia vähemmän tunnettuja, virulenssiltaan matalia sienilajeja, jotka voivat aiheuttaa opportunistisia sieni-infektioita immuunipuolustukseltaan heikentyneille yksilöille. Näiden sekä muiden opportunistien sienten aiheuttamia mykooseja saatetaan tulevaisuudessa havaita merkittävissä määrin myös suomalaisilla koirilla, sillä immunosuppressioon perustuvien hoitomuotojen käyttö esimerkiksi koirien syöpien ja immuunivälitteisten sairauksien hoitoon on yleistynyt myös Suomessa viime vuosien aikana. Sieni-infektion diagnosointi perustuu tyypillisesti natiivinäytteen mikroskopointiin ja sieniviljelmään, joiden lisäksi diagnosoinnin apuna on mahdollista käyttää muun muassa serologisia, histologisia ja molekyylibiologisia tutkimusmenetelmiä. Sieni-infektiota epäiltäessä oikein suoritetulla näytteenotolla on suuri rooli aiheuttajapatogeenin löytymisen ja toisaalta myös virhenegatiiviselta tulokselta välttymisen kannalta. Edustavan näytemateriaalin lisäksi diagnosoinnin onnistumista edesauttaa, mikäli eläinlääkäri osaa pitää sieni-infektiota potentiaalisena differentiaalidiagnoosina koiran oireilulle. Eläinlääkäreiden tiedon lisääminen aiheesta, uhka koirien sieni-infektioiden yleistymisestä Suomessa ja aiheeseen liittyvän suomenkielisen materiaalin vähäisyys toimivat perusteina aiheen valinnalle. Kirjallisuuskatsauksen yhtenä tavoitteena oli koota tietoa koiran yleisimmistä sieni-infektioista suomenkieliseksi tietopaketiksi, jonka avulla olisi helppo esimerkiksi arvioida sieniinfektion mahdollisuutta koiran oireiden aiheuttajana sekä selvittää tutkimusmenetelmiä kunkin sienipatogeenin diagnosoimiseksi. Tavoitteenani oli myös pohtia, mitkä tekijät voivat vaikuttaa koirien tautitilanteen muuttumiseen paitsi maailmanlaajuisesti, mutta myös Suomessa. Tänä päivänä suomalaiset eläinlääkärit törmännevät koiran sieni-infektioihin useimmiten lievien paikallisoireiden, kuten iho- tai korvaoireiden aiheuttajana, mutta tutkielmani toivottavasti herättää ajattelemaan, että sieni-infektiot voivat aiheuttaa koiralle myös muita oireita. Eläinlääkäreiden ja koiranomistajien tietämyksen lisääminen koiran sieni-infektioista on mielestäni avainasemassa onnistuneen diagnosoinnin ja hoidon kannalta: jos sieni-infektiota ei osaa epäillä, on sitä vaikea diagnosoida. On sekä eläinlääkärin, koiranomistajan että koiran etu saada oikea diagnoosi, jotta hoito voidaan aloittaa mahdollisimman nopeasti.
  • Vidgren, Noora (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tämä tutkielma käsittelee lukiolaisten informaalia englannin oppimista ja sen yhteyttä englannin oppimiseen koulussa. Tutkielmani tarkoituksena on selvittää, kuinka suuren osan englannin oppimisestaan lukiolaiset arvioivat tapahtuvan koulun ulkopuolella, missä tilanteissa he oppivat englantia koulun ulkopuolella ja mikä yhteys koulun ulkopuolisella oppimisella on koulussa tapahtuvaan oppimiseen. Tutkielman teoreettisessa osassa tarkastelen englannin kielen asemaa Suomessa ennen ja nyt sekä englantia maailmankielenä. Tämän lisäksi käsittelen englannin kielen informaalia oppimista. Tutkielman empiirinen osa esittelee kvantitatiivisen tutkimuksen, joka tutkii lukiolaisten informaalin englannin oppimisen määrää ja laatua sekä sen yhteyttä englannin oppimiseen koulussa. Tutkimusmetodina toimii kyselylomake. Tutkimukseen osallistui yhteensä 240 lukiolaista pääkaupunkiseudulta. Kerätty aineisto analysoitiin SPSS-tilasto-ohjelman avulla. Tutkimukseen osallistuneista lukiolaisista neljännes kertoo oppivansa englantia suurimmaksi osaksi tai ainoastaan koulussa, lähes puolet yhtä paljon koulun ulkopuolella kuin koulussa, ja reilu viidennes suurimmaksi osaksi tai kokonaan koulun ulkopuolella. Yleisimmät oppimistilanteet koulun ulkopuolella ovat television ja elokuvien katselu, internet ja musiikin kuuntelu, ja informaalin oppimisen katsotaan vaikuttavan etenkin sanastotaitoihin. Sen perusteella, kuinka suuri osuus informaalilla oppimisella on oppijoiden englannin oppimisessa, tutkimukseen osallistuneet lukiolaiset voidaan jakaa institutionaalisiin oppijoihin, universaaleihin oppijoihin ja informaaleihin oppijoihin. Sukupuoli on merkittävä tekijä englannin informaalissa oppimisessa, sillä 80 prosenttia informaaleihin oppijoihin kuuluvista oppijoista on poikia. Englannin informaalin oppimisen ja arvosanojen välillä löytyy tilastollisesti merkittävä korrelaatio: informaaleilla oppijoilla on muita korkeammat arvosanat. Tämän lisäksi englannin informaalin oppimisen ja perinteisen koulutyöskentelyn välillä löytyy tilastollisesti merkittävä negatiivinen korrelaatio: informaalit oppijat käyttävät vähemmän aikaa läksyjen tekemiseen ja kokeisiin lukemiseen kuin institutionaaliset ja universaalit oppijat. Kolmanneksi englannin informaalin oppimisen ja englannin oppimisen vaikeustason välillä löytyy tilastollisesti merkittävä korrelaatio: informaalit oppijat kokevat englannin oppimisen helpommaksi kuin institutionaaliset ja universaalit oppijat. Tutkimustulokset osoittavat, että informaalit oppijat ovat luokkahuoneissa etulyöntiasemassa. He saavuttavat vähemmällä vaivalla korkeampia arvosanoja kuin institutionaaliset ja universaalit oppijat.
  • Moilanen, Fanni (Helsingin yliopisto, 2019)
    Sustainability transitions literature addresses societal challenges relating to sustainability and offers alternative visions as solutions. Transition of the energy system is central in mitigating climate change and attaining sustainability. District heating is a fundamental part of the Finnish energy system, and the majority of heat is produced with fossil fuels. This case study investigates the low temperature and two-way district heating experiment of Skanssi in Turku. Transitions evolve from local experiments i.e. niche innovations, which propose visions of sustainable alternatives. The implementation and diffusion of these alternatives is challenged by various hindrances, such as institutionalized practices. The aim of the study is to investigate the district heating experiment of Skanssi by utilizing sustainability transition literature. In addition, the study examines the institutions that hampered the implementation of the local niche innovation. The research data was collected by interviewing the central actors related to the development and implementation of the local district heating experiment. The interview data was analyzed using theory-guided content analysis. Internet based material of the case was utilized as secondary data. The local district heating experiment was initiated by the regional energy company in cooperation with the city of Turku. The experiment was expected to decrease greenhouse gas emissions and to provide decentralized heat production in the Skanssi area. The implementation of the experiment had halted in 2018, and a two-way heating system had not been realized. Slow construction of the houses in the area hindered the implementation of the experiment. In addition various regulative, normative and cultural-cognitive institutions effected the planning and implementation of the experiment. The lack of regulation concerning two-way heating systems increased uncertainty around the experiment. Furthermore, the experiment did not suit the practices, roles and interests of both the inhabitants and housing developers. The findings show that two-way district heating systems are still highly uncommon, and thus their implementation is inert and uncertain. After the data collection of this study there have been changes in the district heat sector, which may have influenced the development of the experiment in Skanssi. Since local experiments are essential in advancing the energy transition, it would be important to continue implementation of the local district heating experiment.
  • Yasav, Melisa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastelen Istanbulin ja Ankaran kaupungeissa vaikuttavien keskiluokkaisten ympäristötoimijoiden asemaa Turkin ympäristöpolitiikassa. Tutkin tapoja, joilla nämä ympäristötoimijat ovat voineet vaikuttaa ympäristöpolitiikkaan vuoden 2013 Gezi-protestien jälkeen, aikana, jolloin autoritäärisyys ja neoliberalistinen kehityskeskeisyys, ns. neoliberalistinen developmentalismi, määrittävät pitkälti Turkin politiikkaa. Tutkimukseni kontribuoi ajankohtaiseen ja tärkeään keskusteluun kansalaisyhteiskunnan ja ympäristötoimijoiden nykyisistä ja tulevista rooleista ja toimintamahdollisuuksista, niin Turkissa kuin muissakin epädemokraattisissa maissa. Tutkimuskysymyksiäni ovat 1) Miten neoliberalistinen ja kehityskeskeinen poliittinen päätöksenteko sekä autoritäärisyys ovat vaikuttaneet ympäristöpolitiikkaan Turkissa?; 2) Miten kaupungeissa työskentelevät ympäristötoimijat ovat pystyneet toimimaan Turkin autoritäärisen hallituksen harjoittaman neoliberalistisen ja kehityskeskeisen poliittisen ja taloudellisen agendan kontekstissa vuosien 2013-2018 aikana? Tutkin kriittisen teorian keinoin sitä, miten Turkissa vallitsevat neoliberalistiset kehityskeskeiset ja autoritääriset sosiaaliset, poliittiset ja taloudelliset rakenteet vaikuttavat ympäristötoimijoiden mahdollisuuksiin toimia ympäristön hyväksi. Tämä tutkimus osoittaa, että hegemonisesta vallankäytöstä huolimatta nämä toimijat ovat vaikuttaneet ympäristöpolitiikkaan luovimalla ennalta-arvaamattomissa ja uhkaavissa valtion ja yhteiskunnan välisissä olosuhteissa. Toimijat pyrkivät luomaan tilaa ympäristötoiminnalle ja hegemoniaa haastavalle keskustelulle sekä pitämään kansalaisyhteiskuntaa elossa kontekstissa, jossa suurin osa kansalaisjärjestöistä on lopetettu tai peloteltu hiljaiseksi. Tutkielman teoreettisena päämääränä on ollut pohtia, miten kriittinen teoria osoittaa ja selittää sitä, miten Turkin hallitus on onnistunut rakentamaan hegemoniaansa ja miten kansalaisyhteiskunta on vastannut siihen. Tutkimusaineistoni koostuu 14 teemahaastattelusta sekä tuoreesta aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta. Tutkimustani varten haastattelin kaupungeissa toimivia keskiluokkaisia järjestöjen ja yhdistysten työntekijöitä, aktivisteja, vapaaehtoisia, dokumentaristeja sekä luennoitsijoita. Käytän kriittistä teoriaa analyyttisenä metodologisena pohdiskelun välineenä urbaanin Turkin ympäristötoimijoiden ja niiden olosuhteiden tutkimiseen, joiden puitteissa ympäristötoimijat suojelevat ja tutkivat luontoa, protestoiva ja informoivat yhteiskuntaa ympäristöasioista. Tutkimustulokseni osoittavat, että Turkin autoritäärisesti toimivan poliittisen ja taloudellisen eliitin harjoittaman politiikan neoliberalistinen ja kehityskeskeinen luonne 1) vahingoittaa luonnonympäristöjä huomattavasti, vaikeuttaa ihmisten elinoloja ja harjoittaa ympäristöpolitiikkaa tukeakseen omia intressejään 2) rajaa ympäristöjärjestöjen ja aktivistiryhmien mahdollisuuksia osallistua ympäristöä koskevaan poliittiseen päätöksentekoon sekä ympäristönsuojeluun ja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Vaikka yllämainitut olosuhteet vähentävät kansalaisyhteiskunnan toimijoiden mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristön tilaan mielivaltaisten lakien ja toimenpiteiden, rahoituksen ja yhteistyön puutteen sekä itsesensuurin takia, moni heistä on löytänyt tapoja toimia näissä vaikuttamisen, aktivismin ja suojelun kapenevissa tiloissa. Voidaankin päätellä, ettei vuoden 2013 Gezi-protestien jälkeinen Turkin konteksti eivätkä muutkaan samankaltaiset olosuhteet välttämättä estä ympäristötoimijoita jatkamasta vaikuttavien tapojen etsimistä ja vaikuttamista kehityspoliittiseen päätöksentekoon. Kriittisen teorian menetelmät auttavat haastamaan vallitsevan tilan ja huomamaan uusia mahdollisuuksia ympäristötoimijoille tässä autoritäärisessä kontekstissa.
  • Heikkinen, Markus (Helsingin yliopisto, 2019)
    Yritysvastuulla tarkoitetaan yritysten vastuuta luonnosta ja ympäristöstä, henkilöstöstä ja muista sidosryhmistä sekä pitkäjänteisestä taloudellisesta kestävyydestä. Monet näistä asioista ovat laissa säädeltyjä, mutta sen lisäksi yritykset pyrkivät monesti tekemään yli lain vaatiman minimitason. Vastuullisuudella on tutkitusti positiivisia vaikutuksia mm. yrityksen maineeseen ja houkuttelevuuteen, minkä lisäksi oma henkilöstö ja muut sidosryhmät odottavat ja toisinaan jopa vaativat yrityksiltä korkeaa vastuullisuutta. Yritysvastuuta aktiivisesti ja onnistuneesti toteuttamalla yritys voi hankkia itselleen kilpailuetua ja sen myötä parantaa liiketulostaan ja nostaa arvoaan. Tässä tutkielmassa syvennyn yritysvastuuta koskevaan tutkimuskirjallisuuteen, minkä lisäksi haastattelen kahdeksaa suomalaista pörssiyritystä: Altiaa, Fiskarsia, Marimekkoa, Nestettä, NoHo Partnersia, Nordeaa, Stockmannia ja UPM:ää. Selvitän yritysten vastuullisuuden ilmenemismuotoja ja vertaan saamiani vastauksia tutkimustietoon. Näiden kahdeksan yhtiön myötä uskon saavani hyvän kuvan suomalaisten pörssiyritysten vastuullisuustyöstä, minkä avulla pyrin muodostamaan kokonaiskuvan suomalaisten pörssiyritysten vastuullisuudesta. Teorian ja käytännön välillä ei ole havaittavissa suurta ristiriitaa, vaan yritykset toimivat hyvin samalla tavalla, kuin niiden teorian mukaan kuuluisikin. Eri toimialoista ja kokoluokista johtuen yritysten kohtaamat haasteet ovat keskenään hieman erilaisia, mutta yrityksillä on kyllä myös paljon yhteisiä toimintatapoja mm. henkilöstöön liittyen. Aiemmissa tutkimuksissa Suomi ja suomalaiset yritykset ovat vastuullisuudessaan hyvällä kansainvälisellä tasolla yhdessä muiden pohjoismaiden ja pohjoismaalaisten yritysten kanssa ja tekemäni haastattelut tukevat näitä havaintoja. Haastateltujen yritysten vastuullisuustyö noudattaa pitkälti klassista ESG-jaottelua, jossa vastuullisuuden osa-alueina ovat ympäristövastuun lisäksi sosiaalinen ja taloudellinen vastuu. Keskeisimpiä vastuullisuuteen liittyviä asioita yrityksissä olivat mm. ilmastonmuutoksen torjuminen, energia- ja materiaalitehokkuus, henkilöstöstä huolehtiminen sekä alihankintaketjun tunteminen ja hallitseminen.
  • Ojala, Inari (Helsingin yliopisto, 2019)
    Forests have a significant role in preventing climate change. Forests work as a carbon sink and produce also other non-timber amenity values alongside commercial timber. Taking these non-timber amenity values into account while calculating the value of forest will have an effect on choosing an optimal forest management regimes. The Faustmann formula and its extensions are widely explored among forest economists. Most notable extensions of the Faustmann formula include the Hartman extension of non-timber amenity values and the inclusion of carbon storage. Both the Hartman model and the Faustmann model with carbon storage, have previously only been analytically studied separately. In this study, the original Faustmann model, Faustmann model with carbon storage, Hartman model and Hartman model with carbon storage is covered. The entirely novel optimal conditions for the unique and finite rotations for these models are presented. In addition, based on empirically estimated ecological growth models, the numerical examples for all of the economic models included in this study is presented. According to the results, extending the classical Faustmann model to cover carbon storage or (and) non-timber amenity values, lengthens the optimal rotation and increases the bare lad value. Additionally, weaker growing conditions always increase the optimal rotation. Moreover, increasing the interest rate may increase or decrease the rotation, depending on the carbon price.
  • Kiukkanen, Venla (Helsingin yliopisto, 2019)
    Yksi suurimpia viime aikaisia poliittisia trendejä maailmanlaajuisesti on ollut erilaisten populististen puolueiden, liikkeiden ja yksittäisten politiikkojen suosion nousu ja sitä seurannut pääsy tärkeisiin valta-asemiin. Muista politiikan kentällä vaikuttavista toimijoista populistit erottuvat usein erityisesti omintakeisen itseilmaisunsa ja retoriikkansa kautta. Perinteisestä poliittisesta ilmaisusta poikkeavat ulostulotavat ovat populisteille usein tietoinen keino tehdä pesäeroa muihin poliittisiin toimijoihin, erottua ja herättää keskustelua. Tämä tutkielma käsittelee populistista retoriikkaa perussuomalaisten kansanedustajana, varapuheenjohtajana, presidentinvaaliehdokkaana ja europarlamentaarikkona toimineen Laura Huhtasaaren videoblogeissa. Huhtasaaren retoriikkaa tarkastellaan Benjamin Moffittin tunnetuksi tekemän populistisen tyylin käsitteen kautta. Moffitt määrittelee populistiselle poliittiselle tyylille kolme ydinpiirrettä: vastakkainasettelut kansan ja eliitin välillä, ns. huonot tavat eli perinteisestä poliittisesta käyttäytymismallista eroatekevän värikkään ja epämuodollisen itseilmaisun sekä erilaisten kriisien, uhkien ja romahdusten performoinnin. Näistä ydinpiirteistä ensimmäistä, kansan ja eliitin välisiä vastakkainasetteluita, on tutkielmassa Ernesto Laclaun ajattelun avulla laajennettu koskemaan myös yleisemmin muitakin me vastaan muut -tyylisiä dikotomioita. Tutkielman tarkoitus on selvittää, millaisin retorisin keinoin Huhtasaari performoi populistista tyyliä. Huomio kiinnittyy jokaiseen populistisen tyylin ydinpiirteeseen eli siihen, millaisia vastakkainasetteluita Huhtasaaren retoriikassa ilmenee, millaisiin populismille ominaisiin huonoihin tapoihin Huhtasaari retoriikassaan tukeutuu sekä miten Huhtasaaren retoriikassa performoidaan kriisejä, uhkia ja romahduksia. Aineistona tutkielmassa toimivat Huhtasaaren videopalvelu youtubeen kuvaamat videoblogit. Sosiaalisen median käyttö poliittisen ilmaisun välineenä on viime vuosina lisääntynyt voimakkaasti, ja erityisesti tämän päivän populismin ja sosiaalisen median välinen tiivis yhteenkietotuminen tekee sosiaaliseen mediaan tuotetusta populistisesta aineistosta kiinnostavan tutkimuskohteen. Tutkielman aineisto käsittää 25 videoblogia noin puolen vuoden ajanjaksolta. Aineistoa lähestytään tutkielmassa retorisen analyysin kautta, hyödyntämällä erityisesti Arja Jokisen koostamaa listaa erilaisten retoristen keinojen kirjosta. Aineiston analyysi osoittaa kaikkien kolmen populistisen tyylin ydinpiirteen vahvan läsnäolon Huhtasaaren videoblogien retoriikassa. Vastakkainasettelut ovat keskeinen osa Huhtasaaren videoblogien retoriikkaa. Huhtasaarelle ominaista on hahmottaa yhteiskuntaa me vastaan muutajattelun kautta, jonka puitteissa omaan puoleen eli meihin liitetään paljon positiivisia määreitä, vastapuolen eli muiden muodostaessa vaarallisen vihollispuolen. Erityisesti neljä vastinparia nousee videoilta tiuhaan tahtiin esiin: Huhtasaaren oma puolue perussuomalaiset ja sen vastapuoli eli muut kotimaiset puolueet, valtamedia ja sen vastapuoli eli ”toisinajattelijoiksi” mielletyt kansallismieliset konservatiivit, suomalainen kantaväestö ja sen vastapuoli eli etenkin Lähi-idästä tulevat maahanmuuttajat, sekä liberaalit toimijat ja arvot ja niiden vastapuoli eli konservatiiviset tahot ja konservatiivinen arvomaailma. Huonojen tapojen saralla Huhtasaaren voi havaita viljelevän erittäin värikästä, epädiplomaattista ja liioittelevaa kielenkäyttöä jokaisella analyysiaineistoon kuuluvalla videolla. Erityisesti poliittisista vastustajistaan ja itseään kuohuttavista ja ärsyttävistä aiheista puhuessaan Huhtasaaren puheet käyvät hyvin lennokkaiksi, ja hän lataa niihin koviakin syytöksiä vastustajiaan kohtaan. Huhtasaari pyrkii videoillaan profiloitumaan suorasanaisena ja kriittisenä äänenä, joka räväkillä puheenvuoroillaan ”haastaa hegemoniaa” ja sanoo asiat kuten ne ovat. Kriisejä, uhkia ja romahduksia performoidaan myös Huhtasaaren videoblogeissa tiiviisti. Huhtasaaren suhtautuminen tulevaisuuteen on monessa mielessä pessimistinen, ja hän maalailee videoillaan usein erilaisia kauhuskenaarioita, joiden realisoituminen hänen mukaansa johtaa länsimaisen nyky-yhteiskunnan tuhoon. Kolmenlaiset uhkakuvat toistuvat Huhtasaaren videoilla kaikista eniten: Euroopan unionin muodostama uhka kansallisvaltioiden itsenäisyydelle, käsitykset joiden mukaan nyky-yhteiskunnassa sananvapautta rajoitetaan koko ajan enemmän, sekä pelko islamilaisista maista länteen suuntautuvan maahanmuuton aiheuttamista turvallisuusriskeistä ja länsimaisen kulttuurin rapautumisesta. Aineiston analyysi osoittaa selkeästi Huhtasaaren hyödyntävän runsaasti erilaisia retorisia keinoja populistisen tyylin ydinpiirteitä performoidessaan. Käytettyjen keinojen kirjo on laaja yltäen erilaisista narratiivirakenteista ääri-ilmaisujen käyttöön ja numeerisesta määrällistämisestä sanontoihin ja metaforiin. Tutkielmassa retoristen keinojen kirjoa esitellään tarkemmin konkreettisten, aineistosta poimittujen esimerkkilainausten kautta
  • Martonen-Pineda, Kirsi Johanna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä on laadullinen tapaustutkimus sosiaalisesta sirkuksesta. Tarkoituksena on havainnollistaa, miten sosiaalinen sirkus näyttäytyy viiden kertojan elämäntarinoissa sekä millaisia merkityksiä ja vaikutuksia se on tuonut elämään. Teoreettisena viitekehyksenä toimi fenomenologis-hermeneuttinen ihmiskuva. Metodologisesti tukeuduttiin konstruktivistiseen tiedon muodostumiseen. Sosiaalisen sirkustoiminnan osallistujilleen aikaansaamia merkityksiä ja vaikutuksia etsittiin narratiivisen lähestymistavan kautta. Aineistonkeruussa käytettiin episodista elämäntarinahaastattelua ja taidelähtöisiä menetelmiä yhdistäen avointa elämäntarinan kerrontaa ja teemahaastattelun keinoja. Aineistonkeruu toteutettiin viiden henkilön kanssa kaksivaiheisesti: elämäntarinatapaamisen jälkeen heidät tavattiin toisen kerran, jolloin he lukivat elämäntarinansa ja reflektoivat sen herättämiä ajatuksia ja tuntemuksia. Aineistoa analysoitiin Jerome Brunerin (1986) narratiivien ja narratiivisen raamien läpi. Toiminnan maiseman -vaiheessa tarkasteltiin elämäntarinoiden konkreettisia toimijoita, intentioita, situaatioita ja välineitä, joita kertojat käyttivät sosiaalisesta sirkuksesta puhuessaan. Tietoisuuden ja tajunnan maisemassa analysoitiin niitä asioita, jotka he kertoivat merkityksellisinä ja tekivät siten itselleen ymmärrettäväksi. Kolmannessa analyysivaiheessa tiivistettiin viisi ydintarinaa, joihin aikaisempien analyysien teemat asettautuivat paikoilleen luoden erilaisia johtolankoja esiintyneisiin merkityksiin ja vaikutuksiin. Tutkimuskysymykseen, miten sosiaalinen sirkus esiintyy osallistujien elämäntarinoissa, vastataan Toiminnan maiseman analyysissä. Elämäntarinoissa esiintyvät vastaanottavaiset, suvaitsevaiset ja moninaisuuden hyväksyvät ihmiset. He luovat sirkuksesta kiinnostavan ja turvallisen paikan, jossa kertojat kokevat kuuluvansa hyväksyttyinä joukkoon. Sosiaalinen sirkus tarjoaa kertojille mielekästä tekemistä, sosiaalisia taitoja ja struktuuria arkeen. Sirkus näyttäytyy turvallisena kasvun ja itsensä kehittämisen paikkana, jossa oppimista, itsensä hyväksymistä ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä toteutetaan yhteisöllisesti ryhmäytymisen ja monipuolisten sirkuslajien keinoin. Toisiin tutkimuskysymyksiin, eli millaisia merkityksiä sosiaalinen sirkus on saanut kertojien elämäntarinoissa ja miten he kuvaavat sen vaikutuksia elämäänsä, vastataan Tietoisuuden ja tajunnan maisemassa. Sen ytimenä on henkilökohtaisten kyvykkyyden ja pystyvyyden tunteiden kehittyminen. Yhteisöllisyys synnyttää luottamusta itseensä ja toisiin ihmisiin. Yhteisössä toteutuvissa suhteissa muodostuu vastavuoroisuutta, jonka kautta elämäntarinoissa kerrottaan hyväksynnän, merkityksellisyyden ja hyödyllisyyden kokemuksista. Sirkus tarjoaa tilaisuuksia antaa ja jakaa iloa, vastavuoroisuuden mielihyvää ja tukea eteenpäin. Johtopäätöksinä havaitaan, että tulokset vahvistavat aikaisempia tutkimuksia: sosiaalinen sirkus vaikuttaa kokonaisvaltaisesti elämään. Sirkusyhteisö luo tukikohdan, johon voi ankkuroitua ja etsiä suuntaa ajelehtivassa elämässä. Kiinnostavaa on se, että sirkus näyttäytyy yhteiskunnan normeista vapaana tilana. Sirkuksessa voi tehdä asiat toisin, omalla tavallaan ja silti kokea kuuluvansa yhteisöön. Sirkuksessa saa olla sivussa yhteiskunnan taloudellisesti latautuneista, usein ulkoapäin asetetuista tulostavoitteista ja suorituspaineista. Sosiaalinen sirkus on paikka, jossa voi tuntea itsensä merkitykselliseksi ilman ulkoisia paineta. Sosiaalinen sirkustoiminta näyttäytyy kokonaisvaltaisena elämäntapana, jonka kautta voi etsiä toisenlaisia tapoja tulkita ympäröivää maailmaa.
  • alm, katarina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tiivistelmä/Referat – Abstract Åren 1939-1944 genomled Finland två krig mot Ryssland. Då utfördes en omfattande barnevakuering under vilken omkring 80 000 barn evakuerades till olika nordiska länder, främst Sverige. Denna barnevakuering har gått til historien som den största genom tiderna. Mycket har skrivits om hur evakueringen logistiskt sköttes, av vem och hur det politiska läget i Finland gentemot övriga Norden påverkade den. Mindre har dokumenterats om hur de evakuerade finländska barnen upplevde evakueringen och allt den medförde i form av separationer från den egna famliljen, hemmet, vänner samt möte med fosterföräldrar, nytt hem, skola och språk. Syftet med denna uppsats är att utreda krigsbarnens egna, unika upplevelser, minnen och tankar angående fosterföräldrarna och fosterhemmet i Sverige och genom forskningsfrågorna belysa hurudan mening krigsbarnen tillskriver sina fosterföräldrar, sitt fosterhem och sin vistelse i Sverige samt hur deras språk påverkades emedan mitt forskningsmaterial enbart består av finskpråkiga krigsbarn. Materialet utgörs av en enkätundersökning utlyst år 2010 av Centralförbundet för krigsbarnsföreningarna i Finland rf. Det insamlade materialet består av omkring 550 enkätsvar på ett frågeformulär med 41 öppna frågor. I denna magisteravhandling har jag utnyttjat mig av 110 av dessa enkätsvar gällande 10 av de 41 enkätfrågorna. Teoretiskt stöder sig avhandlingen på Alfred Schützs begrepp ”hem”, i vilket hemmet inte enbart utgör en fysisk plats utan står även för symboliska och känsloladdade aspekter som inbegriper bland annat familj, vännner, modersmålet, men också alldagliga saker såsom mat och seder. Uttrycket att ”känna sig hemma” står för ett tryggt och intimt mönster. Även begreppet ”anknytning” (Bowlby 1907-1990) ) )och speciellt en emotionell anknytning är vägledande i mitt arbete. Analysen bygger metodologiskt främst på en kvalitativ innehållsanalys vilka kompletteras med en kvantitativpresentation. Studiens resultat visar att krigsbarnen, då de beskriver och minns sin vistelse i Sverige under krigstiden, rör sig mellan två olika kontexter. Dels en där minnena och upplevelserna styrs av återgången till krigsbarnstiden och komponenter sammankopplade med den, såsom kriget, hemmet och fattigdomen i Finland, de finländska föräldrarna och syskonen samt fosterföräldrarna, fosterhemmet och ett nytt språk; dels till det levda livet efter krigsbarnstiden. I det studerade forskningsmaterialet ger krigsbarnen överlag uttryck för positiva minnen. I materialet återfinns få synpunkter som bottnar i negativitet eller ett svart-vitt synsätt. Krigsbarnen behandlar frågeställningarna ur ett brett perspektiv och resultaten visar att de de flesta krigsbarn som besvarat enkäten uppger att de blev väl bemötta; många kände sig även som ”riktiga” familjemedlemmar i sina svenska fosterfamiljer. I materialet kastar dock hemkomsten och språksvårigheterna i samband med den en skugga på evakueringen. Det gör även de uppslitande separationerna från fosterhemmet även om resultaten i denna studien visar att för många krigsbarn var separationen inte slutgiltig utan kontakten till fosterhemmet i Sverige fortsatte även efter hemkomsten till Finland. Krigsbarnen tillskriver även en betydelse åt det skedda genom att reflektera över hur man i dag gör - eller kanske borde göra - med tanke på aktuella krig och frågor om ”barnets bästa” i krig och vid evakueringar.
  • Virolainen, Ursula (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro gradussa tutkitaan Vantaan Myyrmäen kaupunginosan julkisuuskuvaa. Julkisuuskuvaa analysoidaan erityisesti lehtiuutisoinnin ja sen tuottamien mielikuvien pohjalta. Tutkimuksessa selvitetään, miten ja millaisin diskurssein Myyrmäki konstruoidaan Helsingin Sanomien lehtiteksteissä. Teoriaosassa nojauduttaan Charles Taylorin ajatuksiin sosiaalisesta mielikuvituksesta. Lisäksi teoriaosassa korostuvat kaupunkimainetta ja mielikuvia koskevat teoriat. Niiden ohella tutkimuksessa hyödynnetään teorioita yhteisöllisyydestä sekä kaupunkitutkimuksellisia näkökulmia. Tekstien analyysimenetelmänä on sisällön teemoittelun pohjalta tapahtuva diskurssianalyysi. Tutkimuksen laajempana viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktivismi. Tutkimusaineistona empiriaosassa ovat Helsingin Sanomien digilehden Myyrmäkeä ja myyrmäkeläisiä koskevat lehtitekstit vuosilta 2004-2008 sekä 2014-2018. Tekstejä on vuosilta 2004-2008 yhteensä 62 kappaletta ja vuosilta 2014-2018 kaikkiaan 84 kappaletta. Tutkimuksessa aineistosta erottautuu viisi eri teemaa, joiden kautta lehtiartikkeleita ja uutisia Myyrmäestä tuotetaan. Teemat ovat: politiikka ja talous, kulttuuri, turvallisuus, palvelut ja rakentaminen sekä uusi Myyrmäki. Eniten kasvanut teema vuosiryppäiden välillä on kulttuuri, jossa kasvua on 27 prosenttiyksikköä. Eniten laskenut teema on palvelut ja rakentaminen, jossa vähennystä on 30 prosenttiyksikköä. Teemojen pohjalta pystytään hahmottamaan päädiskursseiksi ongelmalähiö ja uusi Myyrmäki. Näiden lisäksi markkinavetoinen kaupunkisuunnittelullinen täydennysrakentamisen diskurssi on vahva. Etenkin varhaisemmassa aineistossa uutta Myyrmäkeä tuottava kaupunkisuunnittelu näyttäytyy hallitsevana ja asiantuntijalähtöisenä. Ongelmadiskurssissa turvallisuuteen (rikokset, onnettomuudet ja järjestyshäiriöt) liittyvien teemojen todettaan korostuvan. Vastaavasti uusi Myyrmäki–diskurssia luonnehtii yhteisöllisyyteen sekä kaupunkikulttuuriin ja innovatiiviseen rakennusten uusiokäyttöön liittyvät lähestymistavat. Uusi Myyrmäki–diskurssille ominaista on kaupunkilaisten äänen näkyminen myös mediajulkisuudessa. Kaipuu yhteisöllisyyteen näyttäytyi ylipäätään vahvistuvana diskurssina ja turvattomuuden vastavoimana. Myyrmäkeä tuotetaan lehtijulkisuudessa sekä aineellisia että imaginäärisiä resursseja korostavien mielikuvien kautta. Mediavälitteinen kuvitteellinen yhteisö tuottaa myös yhteistä todellisuutta. Etenkin Myyrmäki-liikkeen järjestämien tapahtumien ja urbaanin kaupunkikulttuurin todettiin tuottavan uutta imagoa ja yhteisöllisyyttä myös identiteettiin vetoavilla mielikuvilla.
  • Paavola, Anni (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan vankilasta vapautumista koskevaa puhetta Helsingin Sanomien verkkokeskusteluissa vuosina 2015–2018. Tavoitteena on selvittää, miten vankilasta vapautumisesta puhutaan ja miten puhetta perustellaan. Analysoimalla puheen perusteluja voidaan tehdä näkyväksi, millaisia vankien vapautumiseen liittyviä käsityksiä pidetään yllä ja millaista sosiaalista todellisuutta ne samalla rakentavat. Aineisto on muodostettu Helsingin Sanomien vuosien 2015–2018 aikana käydyistä vankilasta vapautumista koskevista verkkokeskusteluista. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty diskurssianalyysia hyödyntäen myös sisällönanalyysille ominaista aineiston teemoittelua. Keskustelut vankilasta vapautumisesta ilmentävät kolmea erilaista puhetta: vastustavaa, ehdollistavaa ja puolustavaa. Vastustavassa puheessa vankien vapautuminen määrittyy riskien näkökulmasta. Vapautumisen vastustaminen kiinnittyy luottamuksen puutteeseen niin vankeja kuin viranomaisia kohtaan. Rikoksesta tuomittujen teot tuottavat vapauden ja tuen ansaitsemattomuutta. Ehdollistavassa puheessa vangeille määritellään ehtoja, joiden täyttyminen oikeuttaa heidät liittymään takaisin yhteiskuntaan. Ehdoiksi rakentuvat kyky toimia aktiivisena kansalaisena, muutokseen motivoituneisuus sekä sovitus ja katumuksen osoittaminen. Puheessa neuvotellaan siitä, millaista tukea yhteiskunnan tulisi vankilasta vapautuvalle tarjota. Puolustavassa puheessa vedotaan vapautujien inhimilliseen kohteluun ja vapauteen tukeminen esitetään velvollisuutena. Tulokset osoittavat, että vaikka vapautuvien vankien erityisen tuen tarve määrittyy keskusteluissa vahvaksi, heiltä vaaditaan aktiivisuutta ja nopeaa sopeutumista yhteiskuntaan. Vastuu sopeutumisprosessista rakentuu sekä vankien itsensä että viranomaisten velvollisuudeksi. Keskusteluissa on läsnä yksilön vastuuta ja yhteiskunnallista kustannustehokkuutta korostava ajattelu, jossa yhteisöjen rooli vankien vastaanottamisessa määrittyy vähäiseksi. Tutkielmalla tuotetaan yhdenlainen tulkinta sosiaalisesta todellisuudesta, johon rikoksesta tuomittu henkilö vankilasta vapauduttuaan palaa ja jonka varassa hän jatkossa rakentaa identiteettiään ja tulee kohdatuksi.
  • Muhonen, Annika (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimus käsittelee päihteitä käyttäneiden kokemuksia käyttöä ylläpitäneistä ja raitistumiseen vaikuttaneista tekijöistä. Aineisto on kerätty talvella 2019 haastattelemalla erään avohoidollisen päihdekuntoutuksen käynyttä viittä henkilöä. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysin menetelmällä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu väljästi fenomenologiaan, jossa kokemusten tutkimus on keskiössä. Aineistolähtöinen analyysi nosti esiin tutkimukseen osallistuneiden kokemuksia päihteidenkäyttöä ylläpitävistä tekijöistä sekä kokemuksia raitistumisesta. Haastatellut kuvasivat päihteidenkäyttöään tarinamuotoisesti kertoen ensimmäisistä päihdekokeiluistaan, kokemuksistaan päihderiippuvuutensa muodostumisesta ja päihdekuntoutusjaksoistaan sekä raitistumisestaan ja toipumisen prosessistaan. Päihteidenkäyttöä ylläpitävät kokemukset jakautuivat neljään teemaan: päihderiippuvuuden hallitsema elämä, päihteidenkäyttö selviytymiskeinona, ulkoiset syyt raitistumispyrkimyksille ja kohtuukäytön tavoite sekä pysyvän elämänmuutoksen saavuttamisen vaikeus. Päihteidenkäytöstä toipumiseen liittyvät kokemukset jakautuivat niin ikään neljään teemaan: äärimmäiset kokemukset muutoksen mahdollistajina, päihteidenkäytön ymmärtäminen sairauskäsitteen avulla, tunteiden kohtaaminen ja käsittely, sekä vertaistuki ja 12 askeleen ohjelma toipumisen apuna. Tulokset kuvaavat päihderiippuvuuden kokonaisvaltaista, psyykkiseen, fyysiseen sekä sosiaaliseen hyvinvointiin vaikuttavaa luonnetta. Riippuvuudesta toipuminen voi vaatia useita erilaisia päihdekuntoutusjaksoja, retkahtamisia, kohtuukäytön tavoittelua sekä äärimmäisten elämänkokemusten läpikäymistä. Toipumisen prosessi vaatii usein kokonaisvaltaisen elämäntapojen muutoksen. Tätä muutosta voidaan edesauttaa muun muassa vertaistuen sekä toipumisohjelmien avulla, ja raittiutta tukevan elämäntavan ylläpitämisen voidaan katsoa jatkuvan läpi koko elämän.
  • Tsokkinen, Riku (Helsingin yliopisto, 2019)
    This study employs an exploratory look into the immigration policy in the contemporary Japan, in the light of an ongoing demographic transition. As the native Japanese population ages, the government officials have turned their attention towards foreign labor to fill the labor deficits in several working sectors. The scrutiny in the study focuses on examining the immigration policy environment and the government operations in increasing the international labor mobility in Japan. The exploratory approach in the study reflects the aspirations of the study to act as a groundwork for further research of the topic by creating hypotheses of the matters examined. Through the use of an analytical framework and a rational logic model based on policy analysis, the study analyzes the Japanese governments immigration policy plan from 2015 and the implemented policies until second quarter of 2019. The examined material is comprised of official publications from the Japanese Ministry of Justice. The results of the study show a set of distinguishable tendencies of the immigration policy in the second decade of the 21st century; a clear preference for highly skilled foreign labor over less skilled one, reluctance of major reforms in opening the labor market for foreign labor, lack of centralized support for multicultural coexistence, preferential treatment for Japanese descendants, and the election of time-limited measures to tackle labor deficits. The study concludes, that even after the realization of the demographic change and the labor deficits by the Japanese officials, the opening of the labor market for the foreign labor remains constricted. Of the immigration policies, the trainee programs show major potential in attracting the low and medium skilled labor, the type of labor most required, and the further revision of the program could promote it to be a cornerstone for increasing the international labor mobility in Japan.
  • Mellberg-Kultti, Sofia (Helsingin yliopisto, 2019)
    Detta är en kvalitativ studie om hur barnskyddet framställs i diskussionsforum på nätet. Syftet är att få en större förståelse för hurudana bilder som målas upp av barnskyddet i diskussionsforum på nätet, samt reda ut vilka röster som hörs i diskussionen. De två centrala frågeställningarna lyder: Hur framställs barnskyddet i diskussionsforum för föräldrar på nätet? Vilka subjektpositioneringar kan man identifiera i diskussionerna och hur relaterar de till framställningarna av barnskyddet? Den teoretiska referensramen baserar sig på socialkonstruktionism, subjektpositioneringar och teorier om kunskap och makt. Som analysmetod används kvalitativ innehållsanalys. Forskningsmaterialet består av fyra diskussionstrådar i tidningen Vauvas diskussionsforum ”Aihe vapaa” på nätet. I diskussionerna kan fyra olika bilder av barnskyddet urskiljas: barnskyddet som onödigt, nödvändigt, skadligt och hjälpande. Fördelningen mellan bilderna är relativt jämn. I analysen framkommer även två komponenter som har betydelse för hur bilden av barnskyddet konstrueras: behovsperspektiv och frivillighetsgrad. I de framställda bilderna av barnskyddet är utomstående röster mest representerade, medan brukare av barnskyddstjänster och professionella är i minoritet. Framställningen av barnskyddet påverkas av vem som deltar i diskussionen. Användare som inte har egen erfarenhet av barnskyddet argumenterar, kritiserar och försvarar både barnskyddet som system, de professionella och föräldrar. Brukarna framställer barnskyddet utifrån sina personliga erfarenheter och de missnöjda brukarna är dubbelt fler än de nöjda. De nöjda brukarna och de professionella framställer barnskyddet som nödvändigt och hjälpande. De slutsatser som har kunnat dras från analysen är att framställningen av barnskyddet är mer varierad i diskussionsforumet än i massmedia överlag. Utomstående röster om barnskyddet representerar motsatta perspektiv som argumenterar mot varandra, kritiserar eller försvarar barnskyddet och föräldrar. När barnskyddet konstrueras ur ett erfarenhetsbaserat perspektiv målas bilderna oftare upp som negativa. De missnöjda brukarna konstruerar bilden av barnskyddet utgående från känslomässiga upplevelser av den stigmatisering och skam som är förknippad med barnskyddet. Att frivilligt söka hjälp, att föräldrarna är av samma åsikt gällande målsättningarna med barnskyddsarbetet, och att de har en god relation till socialarbetaren bidrar till nöjda brukare som förmedlar en bild av barnskyddet som hjälpande. Det framkommer ett behov av professionella röster på nätet, som kan ge aktuell information och svara på anonyma frågor. Det kan ändra uppfattningen om barnskyddet och lugna ner tonen i diskussionsforum, där det annars förekommer hård kritik och hätsk argumentation. Barnskyddets uppgift och maktposition framstår som otydlig, vilket orsakar en mer negativ bild av det. Även motsättningar mellan barns och föräldrars behov samt mellan frivillighet och tvång påverkar framställningen av barnskyddet. Barnskyddets rykte har stor betydelse för föräldrars vilja att söka hjälp, och det är viktigt att uppmärksamma detta mera inom det strukturella sociala arbetet. Resultatet illustrerar barnskyddet som ett uttryck för de motsättningar och inre konflikter som är förknippade med barnskyddets dubbla roll som både stödjande och kontrollerande instans.
  • Mickos, Daniel Johannes (Helsingin yliopisto, 2019)
    Due to the great need of improving sustainable urban transport and mobility in emerging cities in Latin America, development assistance in the form of Sustainable Urban Mobility planning is currently carried out by national European development agencies and partnerships. This type of assistance is commonly based on successful European experiences and approaches in the field, aiming to decrease both greenhouse gas emissions, poverty and inequality and in the same time to improve accessibility, quality of life and sustainability for the urban citizens. Whilst the model being successful for these purposes in Europe, the emerging nature and different mobility culture of cities in Latin America have experienced different outcomes of Sustainable Urban Mobility planning. The theoretical discussion of this thesis is based on a critical assessment of Modernisation theory and its manifestations in the urban transport sector. The theory would describe the European model of Sustainable Urban Mobility as the “modern”, whereas the mobility paradigm of emerging cities is “yet to be modernised”. This thesis argues that instead of applying the European mobility paradigm on emerging cities, the concept of Sustainable Urban Mobility and its planning models and guidelines need to be contextualised in order to reach the desired outcomes. Through qualitative content analysis of original data from interviews with grassroot level activists, representatives of civil society and non-governmental organisations in the cities of Bogotá and Lima, this thesis shows that the urban structures and mobility culture in the cities differ significantly from the ones in Europe, that lead to different outcomes when applying the European approaches of Sustainable Urban Mobility planning in the cities. The most critical finding is that due to different socioeconomic urban structures, a reduction of greenhouse gas emissions and increase of accessibility cannot be reached simultaneously in a short-term timeframe, as the poor people in the outskirts currently cannot afford other transport modes than non-motorised “sustainable” transport. Challenges such as urbanisation and corruption are often considered the main problems for the implementation of sustainable transport measures in emerging cities. This thesis shows that instead of solely focussing on these challenges, one should criticise the non-contextualised methods in use for encountering them and suggests a preventive approach for urban development. The conclusion follows: It is not only the guidance documents in use for development assistance in the field of Sustainable Urban Mobility that needs to be contextualised, but the whole concept.
  • Ruotsalainen, Lotta (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro gradu-tutkielmani käsittelee Neuvostoliitossa ja Venäjällä vuosina 1986-2018 tehtyä Gulag-historiapolitiikkaa julkisen historiakulttuurin näkökulmasta ja sitä, miten Gulag-historiaa on käytetty poliittisiin ja yhteiskunnallisiin tarkoituksiin. Tässä työssä Gulagia käytetään sen arkikielisessä merkityksessä sateenvarjokäsitteenä, jolla tarkoitetaan Neuvostoliiton aikaisten vankileirien lisäksi myös kaikkea Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmään sisältynyttä poliittista väkivaltaa. Historiapolitiikalla tarkoitetaan tietoisesti tapahtuvaa historian poliittista käyttöä, jonka avulla pyritään saavuttamaan tiettyjä yhteiskunnallisia tavoitteita. Julkisella historiakulttuurilla viitataan julkisessa tilassa tapahtuvaan historian poliittiseen käyttöön, esimerkiksi erilaisiin muistomerkkeihin ja muistopäiviin. Aikarajaukseni alkaa vuodesta 1986, jolloin glasnost-periaatteen käyttöönotto mahdollisti ensimmäistä kertaa avoimen keskustelun Neuvostoliiton vankileirihistorian kaltaisesta aiemmin vaietusta aiheesta. Aikarajaukseni päättyy vuoteen 2018, johon mennessä on mielestäni ollut kestävää tarkastella Gulag-historiapolitiikan pitkäkestoisten suhdanteiden lisäksi myös 2010-luvun Venäjän yhteiskunnallisen tilanteen uudenlaista heijastumista vankileirihistorian tulkintaan. Tutkimukseni näkökulma perustuu siihen, että Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän yhteiskunnalliset olosuhteet ovat vaikuttaneet ratkaisevasti siihen, miten Gulag-historiaan on suhtauduttu. Tutkimuskysymykseni mukaisesti tarkastelen, millaista Gulag-historiapolitiikkaa Neuvostoliitossa ja Venäjällä on tehty, ja miten sitä on hyödynnetty poliittisiin ja yhteiskunnallisiin tarkoituksiin. Gulag-historiapolitiikan ajallisten painotusten ja ominaispiirteiden lisäksi kiinnostukseni kohdistuu historiapolitiikan taustalla olevien historiapoliittisten motiivien havainnointiin. Hypoteesini on, että Gulag-historiapolitiikka on luonteeltaan ja sisällöiltään alueellisesti ja sosiaalisesti jakautunut ilmiö, jonka ilmenemisessä on paikallistasolla suuria eroja. Oletus perustui siihen, että historiapolitiikan kentällä ovat vaikuttaneet melko tasaisesti muutamat keskenään erilaiset toimijat, joiden historiakulttuuri on lähes poikkeuksetta ollut tiiviisti sidoksissa poliittisten repressioiden historian kannalta tärkeisiin paikkoihin. Tästä voisi päätellä, että Gulag-historiapolitiikka olisi luonteeltaan epäyhtenäistä, ja että tämä epäyhtenäisyys näkyisi venäläisessä yhteiskunnassa kollektiivisen muistamisen ja yleisen Gulag-historiatietoisuuden puutteellisuutena. Tutkimusmetodini on lähdeaineiston laadullinen sisällönanalyysi, jonka perusteella analysoin Gulag-historiapolitiikan ilmenemistä ja Gulag-historialle aineistossa annettavia merkityksiä. Tekemäni johtopäätelmät kontekstoin Neuvostoliiton ja Venäjän yhteiskunnallisiin kehitysprosesseihin. Aineiston sisällönanalyysin perusteella käy ilmi, että tutkimushypoteesini toteutui osittain. Gulag-historiapolitiikka osoittautui hypoteesini mukaisesti yhteiskunnallisesti jakautuneeksi ja monimuotoiseksi ilmiöksi. Tätä perustelee ennen kaikkea sen historiapoliittisten toimijoiden monimuotoisuus: voidaan katsoa, ettei koko aikarajauksen aikana ole ollut olemassa yhtä yhtenäistä Gulag-historiapolitiikkaa, vaan pikemminkin useiden yksittäisten toimijoiden suhteellisen tarkasti rajattuja historiapoliittisia näkemyksiä ja niiden perusteella tuotettua historiakulttuuria. Etenkin kansalaisjärjestö Memorialilla ja ortodoksisella kirkolla on ollut omat selkeän yhtenäiset näkökulmansa, jotka ovat näkyneet niiden historiakulttuurien erilaisuutena. Niiden historiakulttuurit osoittautuivat omiksi, yhtenäisiksi kokonaisuuksikseen, joiden vaikutukset vastoin hypoteesiani ylittävät paikkakuntakohtaiset rajat, ja joilla on molemmilla ollut huomattava vaikutus Gulag-muistamiseen valtakunnallisella tasolla ympäri Venäjää. Kaikkia historiapolitiikkoja yhdisti niiden motiivien sisäpoliittisuus, pyrkimys kansallisen yhtenäisyyden luomiseen ja Stalinin hallintokauden aikaisten repressioiden suhteellinen korostaminen. Tästä huolimatta Venäjällä ei ole yksiselitteistä, kollektiivista käsitystä siitä, kuinka Gulag-historiaan tulisi suhtautua ja kuinka sitä tulisi julkisesti muistaa ja käsitellä. Tulevaisuuden kannalta huomionarvoista on etenkin valtion 2010-luvulla Gulag-historiaa kohtaan herännyt kiinnostus, jonka taustalla näyttäisi olevan pyrkimys rajoittaa ja kontrolloida valtiosta riippumatonta Gulag-historiapolitiikkaa. Tämä koskee etenkin sellaista historiapolitiikkaa, jonka taustalla on pyrkimys liberaalidemokraattisten arvojen edistämisestä. Nähtäväksi jää, tuleeko Gulag-historiasta tosiasiallinen osa kollektiivista kansallista muistia, ja missä määrin mahdollisesti valtion uusi historiapoliittisen vallankäytön väline.
  • Salo, Assi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Kriisiviestinnän tutkimuksessa on perinteisesti keskitytty tarkastelemaan toteutuneiden kriisien viestintää ja sen onnistumista. Tutkimusperinteessä on painotettu ulkoista viestintää ja organisaation mainetta ja tutkittu lähinnä sitä, mitä, miten ja miksi sanotaan. Kriiseihin varautumista ja sisäistä kriisiviestintää on tutkittu vain vähän. Muun muassa Gilpinin ja Murphyn kriisien kompleksisuusteoria, Frandsenin ja Johansenin kriisitilanteen retorisen areenan teoria sekä resilienssin käsite ovat tuoneet kriisiviestintätutkimukseen uuden paradigman, joka ottaa huomioon myös moniäänisyyden, suhteet muihin toimijoihin, sisäisen kriisiviestinnän merkityksen, digitalisoituneen viestintäympäristön, kriisien ennakoimattoman luonteen ja kriiseissä toimimisen yhdistelemällä tietoa tilanteen mukaan, sopeutumalla ja sopeuttamalla. Tämä työ selvittää, miten nämä kriisiviestinnän nykyaikaiset vaatimukset on otettu huomioon valtionhallinnon viestinnällisessä kriisivarautumisessa. Tutkimuksen metodina oli verkkokysely, jossa valtionhallinnon viestintätyöntekijät arvioivat oman työnantajansa kriisiviestintäsuunnitelmaa ja sitä, kuinka hyvin sisäisen viestinnän osuus on suunnitelmassa huomioitu. Lisäksi haettiin keinoja parantaa valtionhallinnon toimijoiden kriisiviestintävalmiutta etenkin sisäisen viestinnän osalta. Kysely sisälsi sekä erilaisia määrällisiä monivalintakysymyksiä että laadullisia avokysymyksiä. Aineisto kerättiin julkaisemalla kysely valtionhallinnon viestijöiden Facebook-ryhmässä toukokuussa 2019 sekä lähettämällä kyselylinkki sähköpostitse ministeriöihin ja virastoihin. Kyselyyn osallistui 35 valtionhallinnon viestijää. Kerätty aineisto analysoitiin ristiintaulukoimalla ja sisällönanalyysilla. Tutkimus osoittaa, että valtionhallinnon kriisiviestintäsuunnitelmissa on selkeitä puutteita siinä, miten kriisiviestinnän nykyaikaiset vaatimukset on otettu huomioon. Eniten puutteita on harjoittelun määrässä, sisäisen kriisiviestinnän onnistumisen arvioinnissa ja organisaation sisällä tarvittavissa kriisin jälkitöissä. Suuria puutteita on myös suunnitelman jalkauttamisessa organisaatioon ja saavutettavuuden huomioimisessa. Joiltain toimijoilta kriisiviestintäsuunnitelma puuttuu kokonaan. Kriisiviestintäsuunnitelmat saavat kiitosta siitä, että ne ovat selkeitä ja niillä on organisaation johdon hyväksyntä. Viestijöiden luottamus omaan ammattitaitoonsa kriisitilanteessa on myös korkea. Johtaja- ja päällikkötasolla työskentelevät viestijät eivät näe niin suurta parantamistarvetta sisäisen kriisiviestinnän huomioimisessa kuin asiantuntijatasolla työskentelevät viestijät. Johtaja- ja päällikkötason vastaajat näkevät myös oman organisaationsa kriisiviestintäsuunnitelman selvästi elävänä dokumenttina, jonka avulla voidaan pysyä ajan tasalla kriisien ja toimintaympäristön muuttaessa muotoaan, kun taas asiantuntijatasolla suurempi joukko ei joko osaa arvioida asiaa tai näkee dokumentin muodollisuutena, joka on tehty, koska sellainen kuuluu tehdä. Valtionhallinnon kriisiviestintäsuunnitelmien ja sisäisen kriisiviestinnän tuominen nykyaikaisten vaatimusten tasolle vaatii panostamista etenkin kriisitilanteiden harjoitteluun ja suunnitelmien jalkauttamiseen halki organisaatioiden. Harjoitteleminen on tärkeää myös viranomaisten välisen yhteistyön kannalta. Tätä auttaisi, jos valtionhallinnon toimijat yhdenmukaisemmin pohjaisivat omat kriisiviestintäsuunnitelmansa valtioneuvoston kanslian laatimiin valtionhallinnon yhteisiin kriisiviestintäohjeisiin.
  • Saksanen, Juho (Helsingin yliopisto, 2019)
    Vuokratyö poikkeaa muista työn muodoista tiettyjen ominaispiirteidensä vuoksi, erityisesti siksi, että vuokratyöntekijä työskentelee lähes aina vuokrausyrityksen asiakasyrityksen tiloissa ja työnjohdon alaisena. Osittain tästä johtuen, vuokratyö on monella tapaa ongelmallinen työn muoto. Vuokratyöntekijöiden on esimerkiksi todettu saavan muita työntekijöitä huonompaa palkkaa ja heidän työtyytyväisyytensä on pienin kaikista työntekijäryhmistä. Näistä ongelmista puhuttaessa, lähes poikkeuksetta keskitytään vain vuokratyöhön työn muotona, mutta hyvin harvoin, jos koskaan, on Suomessa tarkasteltu sitä, millaista on olla vakituinen työntekijä vuokratyövoimaa käyttävässä yrityksessä tai minkälaisissa yrityksissä vuokratyöntekijät työskentelevät. Tässä tutkielmassa vertaillaan vakituisten työntekijöiden työelämän laatua vuokratyötä käyttävissä ja ei-käyttävissä yrityksissä. Tarkoituksena on selvittää, löytyisikö näiden ryhmien väliltä heidän työelämänsä laadussa joitain sellaisia eroja, joiden avulla voisi selittää myös vuokratyöntekijöiden kohtaamia ongelmia. Tutkielmassa tarkasteltavat työelämän laadun mittarit ovat työn epävarmuus, osaamisen ja ammattitaidon kehittäminen, työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet, työpaikan sosiaaliset suhteet sekä kiire. Näistä osaamisen ja ammattitaidon kehittäminen sisältää kaksi alaulottuvuutta, ja työpaikan sosiaaliset suhteet kolme alaulottuvuutta. Tutkimusmenetelmänä on logistinen regressio ja tutkielman aineistona käytetään vuoden 2015 Työolobarometria, jonka perusjoukkoon kuuluvat suomenkieliset 18–64-vuotiaat palkansaajat, joiden säännöllinen työaika on vähintään 10 tuntia. Tätä tutkielmaa varten aineistosta on rajattu pois kaikki ne työntekijät, jotka eivät työskentele toistaiseksi voimassaolevalla työsopimuksella ja jotka eivät tee täyttä työviikkoa, jotta tuloksissa minimoitaisiin eri työn muotojen aiheuttamat ongelmat. Tilastollisesti merkitseviä eroja, kun analyysissa on otettu huomioon vuokratyövoiman käytön lisäksi muut taustamuuttujat sukupuoli, ikä, koulutus, sosioekonominen asema, työsuhteen kesto, yrityksen toimiala ja yrityksen henkilömäärä, löytyi osaamisen ja ammattitaidon kehittämisestä, työpaikan sosiaalisten suhteiden alle kuuluvasta työntekijöiden eriarvoisesta kohtelusta sekä kiireessä työskentelemisestä. Tulosten perusteella vuokratyötä käyttävien yritysten vakituiset työntekijät kokevat työelämänsä laadun näiden kolmen mittarin osalta huonommaksi kuin vuokratyötä ei-käyttävien yritysten vakituiset työntekijät, jolloin tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että vuokratyöntekijöiden kohtaamat ongelmat eivät juonnu vain ja ainoastaan työn muodosta, vaan osittain ne heijastelevat myös vakituisten työntekijöiden kohtaamia ongelmia, joita koetaan enemmän vuokratyötä käyttävissä yrityksissä. Nämä erot työelämän laadussa eivät kuitenkaan ole kovin suuria ja niiden tulkitseminen on haasteellista, sillä esimerkiksi eriarvoista kohtelua on tarkasteltu kysymällä vastaajan havaintoja työpaikallaan, eikä sitä, kohdellaanko häntä itseään eriarvoisesti. Tämän vuoksi, ei ole yllättävää, että vuokratyötä käyttävissä yrityksissä eriarvoisesta kohtelusta raportoidaan enemmän. Muutamasta tutkielmassa esille nousseesta eroista huolimatta, vaikuttaa siltä, että vuokratyötä käyttävissä yrityksissä ei ole sellaisia erityisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat näiden yritysten vakituisten työntekijöiden työelämän laadun kokemukseen ja täten myös vuokratyöntekijöiden kokemaan työelämän laatuun, vaan vuokratyöntekijöiden kohtaamat ongelmat lopulta johtuvat pääosin vuokratyöstä itsestään.
  • Korhonen, Markus (Helsingin yliopisto, 2019)
    Hintavakauden saavuttamisesta on tullut keskuspankkien tärkeimpiä tehtäviä kaikkialla maailmassa, ja useat keskuspankit pyrkivät tiettyyn, hyvin määriteltyyn inflaatiotavoitteeseen. Samoin Euroopan keskuspankki pyrkii rahapolitiikallaan pitämään inflaation kahden prosentin tuntumassa. Inflaatiotavoite kuitenkin vaatii sen, että inflaatiota voidaan ennustaa mahdollisimman tarkasti. Koneoppimismetodeihin kuuluvat neuroverkkomallit ovat osoittautuneet olemaan monilla aloilla hyviä ennustemalleja. Inflaation ennustamisessa neuroverkkomallien tulokset ovat kuitenkin olleet ristiriitaisia. Aiempi tutkimus inflaation ennustamisesta on myös keskittynyt lähinnä Yhdysvaltojen ja muiden yksittäisten maiden inflaatioon. Tutkimusta ei ole myöskään tehty inflaation ennustamisesta eri suhdannetilanteissa neuroverkkomallien avulla. Tässä tutkielmassa tutkittiinkin neuroverkkomallin kykyä ennustaa inflaatiota koko euroalueella vuosien 2008-2009 taantuman aikana. Tutkielman aineistona käytettiin euroalueen harmonisoidusta kuluttajahintaindeksistä muodostettua inflaatioaikasarjaa vuosilta 1997-2010. Tutkielmassa epälineaarinen neuroverkko rakennettiin aiemmasta kirjallisuudesta vakiintuneella metodilla, jossa mallin valinta suoritettiin käyttämällä erillistä aineistoa. Valitulla mallilla simuloitiin aitoa ennustetilannetta käyttämällä euroalueen taantuman aikaista testiaineistoa. Ennusteet tehtiin myös taantuman jälkeiselle noususuhdanteelle, jotta eri suhdannetilanteita voitiin vertailla. Lisäksi samat ennusteet tehtiin ekonometriassa vakiintuneella lineaarisella mallilla, johon neuroverkkomallia verrattiin käyttämällä aiemmasta kirjallisuudesta tuttuja arviointikriteerejä ja tilastollisia testejä. Tutkielmassa selvisi, että neuroverkkomalli tuottaa hyvin tarkkoja ennusteita inflaatiolle kaikilla tutkielmassa käytetyillä ennusteväleillä. Neuroverkkomallin ennusteet ovat myös parempia, jos käytettävä aineisto on kausitasoitettu. Neuroverkkomalli tekee pienempiä ennustevirheitä noususuhdanteen aikana kuin taantumassa, mutta erot eri suhdannetilanteissa eivät ole kovin suuria. Neuroverkkomallin ennusteet eivät kuitenkaan poikkea yksinkertaisen lineaarisen mallin tekemistä ennusteista tilastollisesti merkitsevästi kummassakaan suhdannetilanteessa. Näin ollen neuroverkkomallin ei voida päätellä toimivan eri tavalla taloudellisessa taantumassa kuin muissa suhdannetilanteissa. Tutkielman tulosten perusteella neuroverkkomallia ei voida suositella keskuspankkien inflaatioennustemalliksi, koska mallin valinta ja testaaminen vievät yksinkertaista lineaarista mallia enemmän aikaa, mutta ennustetulokset eivät ole lineaarista mallia parempia. Tulokset antavatkin todisteita siitä, että inflaatio on euroalueella lineaarinen prosessi, jolloin epälineaariset mallit eivät tuota ennusteisiin lisähyötyä. Neuroverkkomallit voivat kuitenkin antaa hyvän työkalun keskuspankkien toiminnan arvioimiseen, koska niiden tuottamat ennusteet ovat tarkkoja pitemmillekin aikaväleille.

View more