Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 7603
  • Mynttinen, Heini (2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten nairobilaiset epävirallisen sektorin torikauppiaat luovat länsimaalaisten hylkäämille vaatteille uutta arvoa torikaupassa, niin ettei vaatteita enää käsitetä vanhoina tekstiileinä. Tutkielma osallistuu antropologisiin keskusteluihin arvonmuodostuksesta, länsimaalaisista vaatteista Afrikassa ja siitä, voiko torikauppaa tarkastella erillään muusta sosiokulttuurisesta järjestelmästä. Tarkoituksena on myös antaa yksi uusi näkökulma lahjoitusvaatekaupasta käytävään keskusteluun. Tutkielman aineisto on kerätty pääasiassa Nairobissa kahden kuukauden pituisen antropologisen kenttätyön aikana kevättalvella 2014. Aineisto koostuu kolmella eri torilla Adamsillä, Toilla ja Gikomballa tehdystä osallistuvasta havainnoinnista. Lisäksi aineisto sisältää myyjien haastatteluja sekä kenialaisessa mediassa käytyä kierrätysvaatteisiin liittyvää keskustelua. Tärkeitä teoreetikkoja tutkielmalle ovat muun muassa länsimaalaisia vaatteita Afrikassa tutkineet Karen Tranberg Hansen, Jean ja John Comaroff sekä James Ferguson. Arvoon liittyvässä keskustelussa tutkielmassa seurataan osaksi Georg Simmelin ja Arjun Appadurain ajatuksia arvosta sekä Tuulikki Pietilän, Deborah Kapchanin ja Christopher Steinerin huomioita performatiivisesta arvonmuodostuksesta. Nairobilaiset kierrätysvaatekauppiaat muodostavat länsimaalaisten hylkäämille vaatteille uutta arvoa torikaupassa kategorisoinnin, vaatteiden esittelyn ja myyntipuheiden avulla. Kun vaatteet saapuvat kenialaisille toreille, vaatemyyjät lajittelevat ne erilaisiin laatukategorioihin nairobilaisten mieltymysten mukaan. Myyjät asettelevat vaatteet esille niiden laatukategorioiden mukaan ja pyrkivät myyntipuhellaan sekä eleillään luomaan vaatteille uutta arvoa. He antavat vaatteille merkityksiä, joihin nairobilaiset asiakkaat haluavat mielellään tarttua. Torikaupassa myös neuvotellaan kulttuurisista kategorioista. Torimyyjät korostavat kaupassa rehellisyyttään ja sitä, että vaatteita myymällä he hyödyttävät koko kenialaista yhteiskuntaa. Tutkielmassa päädytään siihen, että länsimaalaiset vaatteet eivät kanna mukanaan merkityksiä, vaan kauppiaat ja asiakkaat määrittelevät ne uudelleen. Kierrätysvaatteissa tärkeintä myyjille ja asiakkaille ei ole vaatteiden länsimaalaisuus. Performatiivinen arvonluonti on arvoa tuottavaa. Vaatteet eivät vielä ole valmiita kun ne tulevat Nairobiin, vaan niiden arvonmuodostus on vasta alussa. Nairobilaiset kauppiaat ja asiakkaat eivät ole vain vaatteiden passiivisia vastaanottajia, vaan arvonmuodostuksessa korostuu paikallisten oma toimijuus. Vaatteet mahdollistavat nairobilaisille heidän haluamansa siistin ja fiksun pukeutumisen. Myös köyhemmät kenialaiset pystyvät ostamaan vaatteita, joihin heillä ei muuten olisi varaa. Torikauppaa ei voi tarkastella erillään muusta yhteiskunnasta. Vaatteiden arvonmuodostus on osa laajempaa kulttuurista neuvottelua, ja näin torikauppa on olennaisesti sidoksissa myös muuhun sosiokulttuuriseen järjestelmään.
  • Jaakkola, Joni (2016)
    Syftet med min avhandling är att studera referensstödsgrupper, dess processer och den växelverkan som sker i gruppens samt hur deltagarna ser på gruppens betydelse. Genom att undersöka det som sker i gruppen vill jag finna olika aspekter av referensstödsgruppverksamheten som i framtiden kan hjälpa att utveckla referensstödsverksamheten. Detta fenomen är intressant att studera eftersom det i min genomgång av tidigare forskning uppkommit att referensstödsgrupper inte anses ha en legitim ställning inom det sociala arbetet, fastän det används relativt mycket. Det finns dessutom relativt lite undersökningar om referensstödsgrupper med familjer och föräldraskap i fokus. Forskningsfrågan är tredelad: Hurdan växelverkan skapar referensstödsgrupperna i familjerna? Vilka olika processer kan observeras under referensstödsgrupperna? Vilken betydelse har referensstödsgrupperna för deltagarna? Den teoretiska referensramen består av tre teoretiska aspekter. Den första är dialoger i grupp, som ger verktyg för att observera det som sker i gruppen. Den andra är växelverkan, för att fördjupa förståelsen för vad växelverkan är i referensstödsgrupper och hur de tar sig i uttryck. Den tredje är empowerment, för att tidigare forskning uppmärksammat det och funnit grunder för att referensstödsgrupper skapar empowerment. Avhandlingen är en fallstudie och fallet har granskats genom tre olika typer av datamaterial; fältanteckningar från deltagande observationer av fyra referensstödsgruppträffar, en fokusgruppsintervju med tio deltagare av referensstödsgruppen och tre individuella intervjuer med ledarna för referensstödsgruppen. Datamaterialet analyserades med hjälp av kvalitativ innehållsanalys. Datamaterialet från de tre olika metoderna styrker varandra för att fördjupa förståelsen av det som sker i en referensstödsgrupp. Av det observerade materialet uppkommer det att växelverkan sker på många olika nivåer, påverkar och formar hur individen ser på sig själv. Växelverkan sker på en inre och en yttre nivå (Marková m.fl. 2007, 9-10) och påverkar objekt- och subjektjaget (Juhila 2004, 157) hos individen. Dessa begrepp kopplas i avhandlingen till en modell ”Växelverkans nivåer” för att tydliggöra hur växelverkan kan ske i gruppen. De processer som uppkommer kan möjliggöras i referensstödsgruppen genom växelverkan. Processerna skedde på individnivå men också på gruppnivå. I och med att en tolkning av empowerment säger att man genom empowerment kan stöda, förändra och stärka individen (Wilska-Seemer 2005, 257-258), tolkas det i denna avhandling att processer och empowerment kan innebära samma saker. Processer kan se olika ut: Det att en deltagare börjar tala om sina problem för första gången eller att deltagare övergått från att endast se sina brister till att även se sina styrkor, kan räknas som olika slag av processer som skedde i referensstödsgruppen och tyda på att empowerment skett. Referensstödsgruppens betydelse kan jämföras med de processer de skapat. De processer som startat i gruppen, kan på längre sikt förändra individen.
  • Linnavirta, Iida Matilda (2016)
    Työikäisistä suomalaisista reilu neljännes huolehtii työn ohella toisesta henkilöstä johtuen tämän korkeasta iästä, sairaudesta tai vammasta. Väestön ikääntymisen myötä määrän voidaan olettaa kasvavan tulevaisuudessa. Omaishoivaajat ovat tärkeässä roolissa yhteiskunnassa huolehtiessaan läheisestään, mikä vähentää julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden taloudellisia kustannuksia. Tutkimusten mukaan hoivaaminen lisää stressiä. Stressi puolestaan vaikuttaa haitallisesti terveyteen. Ihmisillä on erilaisia keinoja, joiden avulla he pyrkivät selviytymään stressaavassa elämäntilanteessa. Selviytymiskeinot voidaan jakaa ongelmakeskeiseen selviytymiseen, emootiokeskeiseen selviytymiseen ja merkityksellisyyskeskeiseen selviytymiseen. Tässä tutkimuksessa on selvitetty, minkälaisia kokemuksia omaishoivaajilla on liittyen työn ja hoivan yhdistämiseen sekä erilaisia selviytymiskeinoja, joita he käyttävät vaativassa elämäntilanteessaan. Tutkimuksessa selvitettiin myös omaishoivaajien näkökulmaa siihen, miten heidän tilannettaan voitaisiin parantaa työelämässä. Tutkimuksen aineistona on viisi fokusryhmähaastattelua ja yksi yksilöhaastattelu. Haastateltavia oli yhteensä 17, joista kolme oli miehiä. Haastateltavien ikä vaihteli 31 vuodesta 68 ikävuoteen. Aineiston analyysi on tehty tulkinnallisella fenomenologisella analyysimenetelmällä (IPA). Analyysissä tutkija tekee tulkintoja tutkittavien omiin kokemuksiin liittyvistä tulkinnoista. Haastatteluissa esiin nousseet teemat olivat: hoiva, stressi ja selviytyminen (1), omainen tulee ensin (2), työn ja hoivan yhteensovittamiseksi tarvitaan erityisjärjestelyjä (3), teknologia ei korvaa ihmistä (4), sekä luopuminen (5). Tulosten perusteella omaishoivaajat kokevat stressiä elämäntilanteessaan ja heillä on monenlaisia selviytymiskeinoja. Omaishoivaajien arvomaailmassa omainen menee työn edelle. Omaishoivaajat näkevät työn sekä stressiä aiheuttavana, että selviytymiskeinona. Omaishoivaajien suhteutuminen teknologiaan on varauksellista. Pelkona on, että teknologian avulla halutaan korvata ihmiskontaktia. Luopuminen on osa hoivaa. Omaishoivaajat joutuvat luopumaan itselle tärkeistä asioista vapaa-ajan vähentyessä sekä tottumaan ajatukseen, että joutuvat jonain päivänä luopumaan sairaasta läheisestään. Työelämässä tarvitaan lisää keinoja, joilla helpotetaan hoivan ja työn yhdistämistä.
  • Partanen, Ilkka (2016)
    Tutkin Pro gradu –tutkielmassani neljän suomalaisen rap-artistin/yhtyeen sanoituksia identiteetin rakentumisen näkökulmasta. Erityisesti tarkoituksena on tarkastella, minkälaista poliittista, sosiaalista ja kulttuurista identiteettiä suomalaisissa rap-sanoituksissa rakennetaan. Tutkimuksen kohteena olevat sanoitukset ovat peräisin Jontti ja Shaka, Heikki Kuula, Yhden Miehen Kultti ja Kallio Underground yhtyeiltä. Suomalainen rap-musiikki ei ole sisällöltään yhtenäistä, joten artistit valikoituivat alueellisen painotuksen mukaan. Kaikkien tutkimuksessa käytettyjen artistien sanoituksissa paikallisena viitekehyksenä on Helsingin Kallion kaupunginosa. Aineiston analysoimiseksi tutkielmassa käytetään temaattista sisällönanalyysiä. Temaattisen sisällönanalyysin kautta aineistoa voidaan analysoida sekä eksplisiittisellä että implisiittisellä tasolla. Analysoitaessa rap-sanoituksia monet maininnat esimerkiksi köyhyydestä tai päihteistä ovat implisiittisesti tai synonyymien kautta ilmaistuja. Tutkielmassa identiteetin nähdään rakentuvan ja muokkautuvan jatkuvasti suhteessa niihin tapoihin, joilla minää representoidaan tai puhutellaan ympäröivissä kulttuureissa. Subjekti voi ottaa eri identiteettejä eri aikoina eikä subjekti omaa eheää minää, olemusta tai keskusta, jonka ympärille identiteetit järjestyisivät. Tämänkaltaisen esityksen kautta näkökulma identiteetistä voidaan kääntää identiteetin rakentumisen prosessiin sekä kyseisen prosessin osapuoliin. Tutkielmassa viitataan termiin köyhyyden kulttuuri, jonka kautta pyritään kuvaamaan kulttuurista identiteettiä elämäntapana, joka siirtyy sukupolvelta toiselle kulttuuristen tuotteiden kautta. Käsitteen kautta voidaan myös määritellä indikaattorit/ominaisuudet, joita sanoituksista pyritään löytämään. Jontti ja Shaka, Heikki Kuula, Kallio Underground ja Yhden Miehen Kultti kuljettavat kuuntelijan läpi karun yhteiskunnallisen todellisuuden. Kallio esiintyy kappaleissa paikkana, jossa asutaan, mutta etenkin vahvana identiteetin tuottajana ja samaistumisen kohteena. Kalliosta muodostuu sanoituksissa viitekehys koko elämälle, jossa kasvetaan ja toimitaan, niin konkreettisesti kuin henkisestikin. Asuinpaikka määrittää, minkälainen tulevaisuus henkilöllä on edessään. Kallio esiintyy kulttuurin ja identiteetin muotona, joka luo kulttuurin edustajille elämän ehdot. Sanoitukset kuvaavat yhteiskunnallisen todellisuuden, jossa yksilön tulevaisuus on saneltu eikä kohtaloa vastaan jakseta tai pystytä taistelemaan. Kappaleissa yhteiskuntaa edustavat instituutiot kuten poliitikot, lainvalvojat ja viranomaiset nähdään vihollisina tai huonosti toimivina. Yhteiskunta ja julkinen valta näyttäytyvät lähinnä rajoituksina ja epäoikeudenmukaisuutena, ja kasvot epäoikeudenmukaisuudelle tarjoavat mainitut valtiolliset instituutiot. Poliittiset ilmaukset tai politiikan piiriin koodatut osat sanoituksista harvemmin viittaavat konkreettiseen päivänpolitiikkaan tai puoluepolitiikkaan. Kyse on oman jokapäiväisen elämän poliittisuudesta. Valtiollinen ja julkinen politiikka sekä poliitikot nähdään kaukaisina tekijöinä, jotka eivät vaikuta omaan kohtaloon. Elämä on taistelua ja parlamentaarinen politiikka ei pysty kohtaamaan oman lähipiirin kanssa koettua todellisuutta. Poliittisella spektrillä sanoitukset sijoittuvat vasemmalle, mutta myös yksilön vastuuta painotetaan erityisesti päihteiden käytön kohdalla. Yksilökeskeinen ajattelu onkin osaltaan ristiriidassa vasemmistolaisen tematiikan kanssa, joka sanoituksista monin paikoin löytyy. Rap-musiikki ja hip hop-kulttuuri ovat poliittisen ilmaisun muotoja kyseistä kulttuuria kuluttaville ihmisille. Musiikin ja erilaisten kulttuuristen tuotteiden kuluttaminen voi saada aikaan identiteetin tuntemuksen. Kulttuuriset tuotteet luovat merkityksiä ja erityisesti rap-musiikissa on kyse identiteettien rakentamisesta sekä uusintamisesta. Tutkimuksessa käytetyt sanoitukset tarjoavatkin yhden mielenkiintoisen näkökulman asennoitumiselle yhteiskuntaa ja politiikkaa kohtaan. Sanoitukset luovat metaforan yhteiskunnasta ja tämän tutkielman kohdalla metafora syntyy tietystä paikallisesta kulttuurisesta identiteetistä.
  • Sarivaara, Sofia (2016)
    Kotona vanheneminen on Suomessa kulttuurinen ideaali ja arjen todellisuutta valtaosalle vanhuksista. Viime vuosikymmeninä laitoksista luopumisen politiikkaa on viety käytäntöön palvelurakenteiden uudistusten ja lakimuutosten avulla. Laitoksista ei ole voitu luopua kokonaan, mutta niiden tarve ja tarkoitus ovat muuttuneet. Niihin tullaan yhä vanhempina ja huonokuntoisempina. Voi sanoa, että laitoksista on tullut kuoleman paikkoja ja kuolema on laitostunut. Ajankohtainen, kiitettävän vilkas vanhuspoliittinen keskustelu kuolemasta on koskenut etenkin saattohoitoa ja eutanasiaa. Tämän tutkielman laitos on terveyskeskussairaala ja sen näkökulma laitoskuolemaan on kuolevia hoitavien ammattilaisten. Kantavana ajatuksena on, että kuolema rakentuu sosiaalisissa prosesseissa ja siihen liittyvät käsitykset, kokemukset, käytännöt, institutionaaliset järjestelyt ja ruumiilliset prosessit ovat vuorovaikutteisessa suhteessa toisiinsa. Tavoitteena on selvittää hoitotyöntekijöiden tapoja suhtautua laitoskuolemaan. Vastausta etsitään seuraavien kysymysten avulla: Minkälaiset kuolevan ihmisen hoitamiseen liittyvät tilanteet hoitajat kokevat vaikeiksi ja mitkä tekijät vaikuttavat kyseisten tilanteiden syntymiseen? Minkälaista kuvaa laitoskuoleman prosessista ja käytännöstä haastattelut rakentavat? Miten kuolevien hoitoa voitaisiin kehittää? Yhdeksän perus- ja sairaanhoitajan teemahaastattelusta koostuva aineisto analysoitiin sisällönanalyysin menetelmin. Hoitajat kokevat vaikeiksi ensinnäkin tilanteet, joissa kuolema tapahtuu niin, ettei siihen ole mahdollista valmistautua ja varautua. Potilas voidaan siirtää osastolle kuoleman viime vaiheissa, hän voi kuolla keskelle kodin, päivystyksen ja osastojen välistä ”ambulanssirallia” tai hänet voidaan hyväksyä kuolevaksi lähellä kuoleman hetkeä. Tutkielmassa tilanteita tarkastellaan hoidon ja kuoleman prosessien vaiheistamisen näkökulmasta. Parantamisen ja (kotiin) kuntouttamisen kehyksissä kuolema voi muuttua vieraaksi, jonka ajasta ja paikasta terveydenhuoltojärjestelmässä käydään jatkuvaa neuvottelua. Jos kuoleman kohtaamista pyritään siirtämään ajassa ja paikassa eteenpäin, hoidon synkronoiminen kuoleman prosessiin ei välttämättä onnistu. Silloin hoitoon liittyvä siirto tai siirtymä voi ajoittua lähelle kuoleman hetkeä ja kuolema voi tapahtua yllättäen ja äkisti, vaikka se olisi antanut itsestään merkkejä. Toisekseen hoitajat kokevat vaikeiksi tilanteet, joissa heidän ei ole mahdollista luoda osastolle hyvän kuoleman edellytyksiksi miellettyjä olosuhteita, kuolemanpiiriä. Silloin hoidon synkronoiminen kuoleman prosessiin ei onnistu, vaikka kuoleman läheisyys ja vaihe tunnistetaan. Kiireessä hoito voi kaventua kuolevan ruumiin hoitamiseksi. Tilan puute voi jättää potilaan yksityisyyttä turvaavien rajojen piirtämisen symboliseksi eleeksi. Kuoleman jälkeen kuolema ja kuolleen ruumis taas voidaan joutua kohtaamaan ilman kuolemanjälkeisiin käytäntöihin liittyvää rituaalisuutta. Kuolemanpiiriin siirtyminen edellyttää ammatillisten ja persoonallisten valmiuksien lisäksi aikaa ja tilaa, resursseja, joista on osastolla niukkuutta. Osastolla hoitaja työskenteleekin tekemiseen ja tehokkuuteen ohjaavien institutionaalisten ja organisatoristen rakenteiden sekä läsnäoloon, intiimiyteen ja rituaalisuuteen kutsuvan kuolemanpiirin ristivedossa. Tutkimuksen perusteella kuolevan potilaan hoito on luonteeltaan neuvottelevaa. Neuvotteluja käydään erityisesti tilanteissa, joissa on otettava kantaa potilaan kuolevuuteen ja hyvään hoitoon. Silloin hoitoon liittyvät erilaiset arvot, asenteet ja intressit tulevat näkyviksi. Voi sanoa, että neuvottelut paikantuvat kuoleman rajoille sairaalassa ja niiden kautta määritellään ja ilmaistaan kuoleman sija sairaalan sosiaalisessa järjestyksessä: Minne ja kenelle kuolema kuuluu? Mikä on sen paikka osaston potilaiden ja tarpeiden hierarkiassa? Tutkimuksessa tuodaan esille myös joitain kysymyksiä, joita muodostunut kuva kuolevan potilaan hoidosta on nostanut esille sekä tehdään ehdotuksia kuolevan potilaan hoidon kehittämiseksi terveyskeskussairaaloissa.
  • Sjöblom, Elena (2016)
    Tutkielman aiheena ovat talvi- ja jatkosotien jälkeen Karjalankannakselta ja Laatokan Karjalasta evakkoon joutuneiden suomalaisten elämänurat. Sotien jälkeen yhteensä noin 430 000 suomalaista, 11 % koko väestöstä, menetti kotinsa. Heistä yli 400 000 oli karjalaisia. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisiksi Karjalan evakoiden elämät muotoutuivat evakkoon lähtemisen jälkeen ja miten he mahdollisesti erosivat niistä suomalaisista, jotka eivät joutuneet lähtemään kodeistaan. Lisäksi pyrkimys on kartoittaa niitä tekijöitä, joiden vaikutuksesta Karjalan evakoiden elämät ovat ajan kuluessa muodostuneet sellaisiksi kuin ovat. Koska Karjalan evakoiden osuus Suomen väestöstä oli niin merkittävä, kysymys heidän sopeutumisestaan pakkomuuton jälkeen on jo itsessään oleellinen. Laajemmin ajateltuna pakolaisuus on mittava, maailmanlaajuinen ja osin kansainvälinen ilmiö. Pakolaisten sijoittaminen ja asuttaminen on yhteiskunnallinen haaste, joka herättää sosiaalipoliittisia kysymyksiä. Tämän vuoksi on tärkeää pyrkiä ymmärtämään sitä, millaisia vaikutuksia pakkomuutoilla on ja minkälaiset tekijät näihin vaikuttavat. Aineistona on vuoden 1950 väestölaskennan otosaineisto, joka on muodostettu yhdistämällä tietoja vuoden 1950 väestönlaskennasta sekä väestönlaskentojen pitkittäistiedostosta vuosilta 1970-1995 aina viiden vuoden välein. Analyysissä sosioekonomista asemaa kuvaavina tekijöinä käytetään ammattiasemaa ja koulutusta useilta eri vuosilta, alkaen vuodesta 1939 ja jatkuen vuoteen 1980 saakka. Ammattiaseman ja koulutuksen lisäksi otetaan huomioon ikä ja sukupuoli. Kuvailevien taulukoiden ja logistisen regressioanalyysin avulla vertaillaan, millä tavalla luovutetun Karjalan alueelta evakkoon lähteneiden suomalaisten ja muiden suomalaisten sosioekonomisen asemat suhteutuvat toisiinsa, ja millä tavalla ajan kuluminen vaikuttaa niissä esiintyviin eroihin ja yhtäläisyyksiin. Aineiston pohjalta havaittiin evakoiden pärjänneen ajan oloon hyvin iästä ja sukupuolesta riippumatta. Erityisesti nuorempien miesten sosioekonominen asema oli lopulta korkeampi kuin muilla miehillä. Naisilla tilanne oli samansuuntainen, mutta erot olivat pienempiä kuin miehillä. Ainoastaan vanhemman ikäryhmän miehillä evakkous oli yhteydessä huonontuneeseen sosioekonomiseen asemaan, mutta ajan kuluessa ero muihin miehiin hävisi. Kaikenikäisistä naisista evakot olivat lisäksi muita naisia useammin mukana palkkatyössä. Karjalan evakoiden hyvän sopeutumisen taustalta on löydettävissä ainakin kahdenlaisia syitä. Ensinnäkin uudelleenasuttamisen eteen nähtiin yhteiskunnan taholta paljon vaivaa. Toiseksi sotien jälkeiseen aikaan sijoittunut elinkeinorakenteen muutos edesauttoi sopeutumista. Karjalan evakoiden tapaus osoittaa, että sopivissa olosuhteissa pakolaisten onnistunut sopeutuminen elämään pakkomuuton jälkeen on mahdollista. On kuitenkin huomattava, että kyseessä on tiettyyn historialliseen ja kansalliseen kontekstiin sijoittuva tapahtuma, joten pitkälle meneviä johtopäätöksiä muita vastaavanlaisia kriisejä koskien ei voida tehdä. Toisaalta ei ole myöskään syytä, mikseivät Karjalan evakoiden tapauksen yhteydessä havaitut tekijät voisi joiltain elementeiltään päteä muissakin tilanteissa. Karjalan evakoiden onnistuneeseen sopeutumiseen mahdollisesti vaikuttaneita osatekijöitä tarkasteltaessa todettiinkin, että havainnot ovat suurilta osiltaan yhteneviä aiempien pakolaisuutta käsitelleiden kansainvälisten tutkimusten kanssa.
  • Yeung, Pui Man (2016)
    Since the late twentieth century, culture has entered the domain of urban development. This thesis studies a case study of the West Kowloon Cultural District (WKCD) in Hong Kong, which is the most controversial urban project since the handover. This project has been planned for over 15 years and undergone several years of negotiations on its meaning of culture, district design, development approach and mode of participation. Specifically, the purpose of this study is: firstly, I study the planning process of the WKCD from 1998 to 2013; secondly, I analyse the major stakeholders’ roles and interests; thirdly, I discuss the negotiations on the symbolic, material, and political dimensions of culture in the case of the WKCD; fourthly, I compare the practices in the WKCD with the general practices in land policy, urban planning policy and cultural policy, and find out the unusual practices in the WKCD; fifthly, I discuss my findings and analyse the relationship between culture and urban development in culture-led urban development in the post-colonial context in Hong Kong. The theoretical framework is built on Sharon Zukin’s concept of culture (1995). Zukin suggests that, culture has three dimensions: symbolic meaning, material consequence, and political values. In order to understand the dynamics and negotiations of a culture-led urban development, I identify the key issues in planning process and relevant policy areas based on the three dimensions. The data was collected from primary sources including the documents from the Legislative Council, the government, private developers, the WKCDA and the newspapers. Documentary research and thematic analysis are adopted. Three themes are identified on the basis of the theoretical framework and the collected data. They are: (1) symbolic dimension: meaning of culture; (2) material dimension: production of space; (3) political dimension: power of vision. Key findings are presented as follows. The WKCD project was originally planned in a public-private partnership with a single package approach. The original district plan was featured by an iconic Canopy-shaped architecture. However, due to the different level of opportunity for participation and the improper public consultation, the project received widespread opposition and suspended in early 2006. Later the government re-started the project in a statutory-body development approach, and established the West Kowloon Cultural District Authority (WKCDA) to implement the planning. It allowed more channels for public participation and finally the construction started in 2013. For the stakeholders’ interests, different stakeholders (the government, developers, the arts and culture sector, and the Legislative Council) all have specific interests. There were no clear-cut interests uniting the stakeholders. Some members formed alliance across sectors to defend their interests. Regarding the symbolic dimension of culture, different stakeholders negotiated the interpretation of culture to influence the planning. The negotiation on the material consequences are analysed through discussing the production of space: the district plan has changed from “iconic plan” to “a place for everyone”, and the development approach has changed from public-private partnership approach to statutory-body development approach. The political dimension refers to power of vision; the government and developers legitimated their political and economic claims through controlling the way of participation. Through analysing the unusual practices in land policy, urban planning policy and cultural policy, I find two important issues to understand the relationship between culture and urban development in culture-led urban development in this case. Firstly, the provision of land subsidy aimed at privatisation of cultural facilities; secondly, planning of space and framing of culture are inextricably intertwined in culture-led urban development. It is unavoidable to frame the culture to shape the space, or through shaping the space, in culture-led urban development.
  • Huttunen, Elina (2016)
    Tutkimuksessa tutkitaan mielenterveyden nostamista globaalin kehityksen agendalle. Tutkimuksen lähtö-kohta on, ettei mielenterveyden nostaminen kehityksen agendalle ole neutraalia ja arvovapaata, vaan sen taustalla on valtaa ja hallintaa. Foucault´n poliittiseen filosofian avulla tutkimuksessa selvitetään, mitä vallan ja hallinnan logiikkoja mielenterveyden ja kehityksen yhteen liittävien ohjelmien taustalla on. Tutkimuksen hypoteesi on, että ne noudattavat uusliberaalia hallinnan logiikkaa. Toinen hypoteesi on, että mielenter-veyden tuomisessa kehityksen agendalle ei ole kyse vain humaaneista päämääristä, vaan hallinnan uusista päämääristä. Tutkimuksessa käytetään Michel Foucault´n poliittista filosofiaa, jossa valta määritellään tuottavaksi ja hal-linta ohjaamiseksi. Tutkimuksessa sovelletaan suvereenivallan, kurivallan, biovallan sekä liberaalin ja uusli-beraalin hallinnan käsitteitä, ja perehdytään siihen, miten käsitteitä on sovellettu vammaistutkimuksessa. Tärkeitä sekundaareja lähteitä ovat muun muassa Chloe Taylorin, Mitchell Deanin, Wendy Brownin, Shelley Treimanin, Nikolas Rosen ja Peter Millerin työt. Tutkimus on genealoginen, sillä historiallisen kartoituksen avulla osoitetaan vallan ja hallinnan vaikutukset regiimien muodostumiseen. Käsitteet ja käytännöt ymmär-retään historiallisina ilmiöinä, ei luonnollisina. Menetelmänä tutkimuksessa käytetään Mitchell Deanin mää-rittelemää hallinnan analyysia, joka kysyy ”miten” -kysymyksiä hallinnan osa-alueista. Aineistona tutkimuk-sessa käytetään kansainvälisten järjestöjen (WHO, YK, Maailman pankki) ja kansalaisjärjestöjen (MGMH, #FundaMentalSDG) julkaisuja. Hypoteesit osoittautuvat tutkimuksessa paikkansa pitäviksi. Tutkimuksessa paljastuu, että globaali mielen-terveys- ja kehityspolitiikka täyttää uusliberaalin hallinnan piirteet. Mielenterveys on nostettu kehityksen agendalle, koska sen uskotaan vaikuttavan inhimilliseen pääomaan ja tuottavuuteen. Käytetyt tekniikat, kuten voimaannuttaminen, kansalaisyhteiskunnan aktivointi ja hallinnan tehostaminen, ovat uusliberaaleja. Ohjelmien tavoite on lisätä yksilöiden kykyä huolehtia itsestään, tehdä mielenterveyttä tukevia päätöksiä, tarkkailla omaa mieltä ja hallinnoida siihen kohdistuvia riskejä. Pääpaino on kustannustehokkaissa ratkai-suissa. Tutkimuksessa selvisi, että uusliberaali hallinta kohtaa ”mielenterveys” kategorian samaan tapaan kuin ”vammaisuuden” kategorian. Epätasa-arvoa selitetään pääasiassa näiden poikkeavuuksien kautta, ei rakenteellisilla tekijöillä. Molempiin ryhmiin sovelletaan ”mukaan ottavaa” hallintaa, jonka tarkoitus on opet-taa heille uusliberaalilta subjektilta vaadittuja tietoja ja taitoja. Tutkimuksessa pohditaan uusliberaalin hallinnan mahdollisia negatiivisia vaikutuksia mielenterveyden ja kehityksen käsitteisiin, jotta ei-toivottuja seurauksia voitaisiin välttää. Mahdollinen negatiivinen seuraus on, että taloudellisuuden periaatteen myötä joitain mielenterveyspalveluita, -ongelmia ja väestöryhmiä aletaan priorisoimaan suhteessa muihin. Tutkimuksessa selvisi, että tällaisia luokitteluja tehdään jo nyt, ja ne to-dennäköisesti lisääntyvät. Toiseksi, kehitysdiskurssin historiallinen tarkastelu osoitti, että kehityspolitiikan muuttuessa uusliberaaliksi se on alkanut painottaa yksilökeskeisiä ja psykologisia selitys- ja ratkaisumalle-ja. Mielenterveyden nostaminen kehityksen agendalle vaikuttaisi olevan osa tätä ilmiötä, ja toisaalta myös vahvistavan sitä. Mahdollinen negatiivinen seuraus on, että köyhyyttä aletaan selittää yhä enemmän yksi-lön kyvyttömyyden ja huonon päätöksenteon kautta.
  • Sihto, Ville (2016)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Tulevaisuusselonteko 2030 –hankkeen ennakointivaiheen teematyöpajatyöskentelyä deliberatiivisen demokratiateorian valossa. Keskustelu politiikan olemuksen muutoksesta ja edustuksellisen demokratian legitimaatiokriisistä on ollut vilkasta viime vuosina. Pelkästään äänestämiseen perustuvan järjestelmän legitimiteetti on kyseenalaistettu, mihin myös Suomen hallitus on pyrkinyt vastaamaan mm. osallistamalla kansalaisia erilaisiin hankkeisiin. Kansalaisilla ei useimmiten erinäisistä syistä ole mahdollisuutta osallistua heitä koskeviin päätöksentekofoorumeihin, ja heidän edustamisensa erilaisissa hankkeissa tapahtuu järjestään erilaisten asiantuntijoiden toimesta. Asiantuntijoiden valintaperusteisiin tai työskentelymetodiikkaan harvemmin kuitenkaan kiinnitetään huomiota. Tästä syystä onkin oleellista tarkastella mitkä tekijät asiantuntijoiden valintaa kussakin hankkeessa määrittävät ja miten heidän työskentelynsä rakennetaan. Tutkielmassa työpajojen työskentelymetodiikkaa arvioidaan deliberatiivisen demokratiateorian avulla. Teoreettinen viitekehys myös ohjaa tutkimuksen kysymyksenasettelua sekä tarkastelun kohteeksi valittuja teemoja. Kiinnostuksen kohteena ovat täten työpajojen suunnittelussa ja toteutuksessa painoarvoa saaneet seikat ja niiden suhde käytettyyn viitekehykseen. Tarkastelun kohteena on erityisesti työpajojen metodiikka, kokoonpano ja niissä toteutunut aktuaalinen keskustelutilanne. Tutkielmassa tarkastellaan myös teoreettisen viitekehyksen soveltuvuutta tarkastella kyseisiä seikkoja. Tutkimuksen aineisto sisältää 13 asiantuntijahaastattelusta, jotka toteutettiin vuoden 2014 aikana. Haastateltavina oli sekä TUSE –hankkeen organisoimisesta vastannut hankeryhmä että hankkeen ennakointivaiheessa mukana ollut teematyöryhmä. Aineiston keruu on toteutettu puolistrukturoiduilla asiantuntijahaastatteluilla ja tutkimusmetodina on käytetty teorialähtöistä sisällönanalyysiä Tutkimuksen tuloksina voi todeta, että teematyöpajojen suunnittelu näyttäytyy monessa mielessä deliberatiivisen demokratiateorian ihanteiden mukaiselta. Toisaalta tämä käsitys muuttui kun tarkastelua syvennettiin koskemaan teemaryhmien aktuaalista keskustelutilannetta. Viitekehyksen avulla pystyi läpi aineiston analyysin nostamaan esiin monia relevantteja huomioita niin teematyöpajatyöskentelyn suunnittelusta, toteutuksesta kuin niiden suhteesta toisiinsa sekä deliberatiiviseen demokratiateoriaan. Merkittävänä tuloksena voi myös pitää sitä, että deliberatiivinen demokratiateoria soveltui ei-deliberatiivisen prosessin tarkasteluun. Tutkimus nostaa esiin käytetyn viitekehyksen positiivisia ja negatiivisia aspekteja, joista varsinkin jälkimmäisillä on vaikutusta niin teorian institutionalisoinnin kuin käytännön operationalisoinnin kannalta. Deliberatiivisen demokratiateorian heterogeenisyys tuo myös oman haasteensa kyseistä viitekehystä käyttävälle tutkijalle. Tutkimuksen tuloksia voidaan pitää lisänä demokratiateoreettiseen keskusteluun, ja se myös nostaa esiin jatkotutkimuksen tarpeen.
  • Häkkä, Johanna (2016)
    NATO:n kriisinhallintaoperaation yhtenä tehtävänä Afganistanissa on maan turvallisuusjoukkojen ja -instituutioiden, kuten armeijan, kouluttaminen ja kehityksen tukeminen. Turvallisuussektorin uudistus on osa Afganistanissa tehtävää rauhanrakennusta, jolla pyritään vahvistamaan maan demokraattisia ja rauhaa tukevia rakenteita kansainvälisen intervention avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi liberaalien arvojen ja normien levittämistä Afganistanin armeijan mentoroinnin yhteydessä. Normit leviävät neuvonantajien ja neuvottavien välisessä vuorovaikutuksessa. Jotta normien levittämien olisi mahdollista, mentorien on kuitenkin uskottava levittämiinsä normeihin. Turvallisuussektorin uudistus riippuukin paljon siihen osallistuvien sotilaiden ja neuvonantajien osaamisesta. Heidän omat käsityksensä ovatkin tutkimisen arvoisia, koska ne vaikuttavat heidän antamiinsa neuvoihin, ja sitä kautta myös koko liberaalin rauhanrakennuksen onnistumiseen. Tutkielmaa varten haastateltiin kuutta Afganistanissa sotilaallisena neuvonantajana työskennellyttä henkilöä. Afganistanissa neuvonantajat olivat henkilökohtaisesti tekemisissä maan armeijan sotilaiden kanssa ja kertovat afgaaneille oman näkemyksensä siitä, miten tietyissä tilanteissa olisi hyvä toimia. Yksilötasolla rauhanrakennus voidaan nähdä neuvotteluna, jossa sekä kansainväliset että paikalliset toimijat edistävät omia arvojaan ja normejaan. Tämän vuoksi onkin siis selvää, että neuvonantajat levittävät joitain normeja ja arvoja, vaikka ne eivät aina olisikaan puhtaasti liberaalin rauhanrakennuksen ideaalin mukaisia. Kuitenkin, koska rauhanrakennus on luonteeltaan vahvasti liberaalia, olisikin ollut hyvin yllättävää, jos haastateltavien levittämät normit olisivat täysin liberalismin arvojen vastaisia. Tutkielman tarkoituksena on ymmärtää neuvonantajina toimineiden sotilaiden toimintaa yksilötasolla ja heidän käsityksiään rauhanrakentamisesta, koska ne vaikuttavat koko Afganistanissa toimivaan sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon. Haastatteluiden avulla pyrittiin saamaan tietoa siitä, mitä mentoreina toimineet haastateltavat olivat tehneet afgaanien kanssa ja millä tavoin he pyrkivät afgaaneita neuvomaan. Kerätystä aineistosta pyrittiin sitten tunnistamaan normeja ja niiden leviämistapoja etsimällä teoreettisen viitekehyksen avulla muodostettuja indikaattoreita. Tässä avainasemassa, haastateltavien kommenttien varsinaisen sisällön lisäksi, oli olla tarkkailla sitä, miten haastateltavat sanottavansa esittivät, koska normeille ominaista on käyttäytymisen ja toiminnan arvottaminen ja perustelu. Analyysissä kiinnitettiin huomiota siihen, miten neuvonantajat kuvailivat afgaanien käytöstä ja minkälaisia asioita he itse halusivat Afganistanissa edistää. Lisäksi normien luonteen tunnistamisessa käytettiin apuna niiden suhdetta arvoihin. Analyysin kautta haastatteluista nousi esille se, että neuvonantajat halusivat edistää suunnitelmallista toimintaa, koska hyvän armeijan ajateltiin olevan tehokas. Lisäksi haluttiin erityisesti lisätä oma-aloitteisuutta ja vastuunottoa. Toisaalta esille tuotiin myös korruptio ja korkea hierarkia, jotka haittasivat armeijan toimintaa, mutta näihin ei koettu voitavan vaikuttaa, koska neuvonantajien piti olla neutraaleja eikä arvostella mentoroitavien toimintaa. Haastatteluista kävi ilmi, että normeja yritettiin levittä suostuttelun ja opettamisen kautta. Tällöin avainasemassa olivat luottamuksellisen suhteen rakentaminen ja molemminpuolinen kunnioitus. Toisaalta läheinen vuorovaikutus saattoi johtaa myös identiteetin muuttumiseen. Tässä on hyvä huomata, että normien levittämistä tapahtui puolin ja toisin, mutta levittäminen ei aina johtanut toiminnan muutokseen ja leviäminen riippui aina kohteen suostumuksesta.
  • Hannukainen, Jenni (2016)
    Tutkimus tarkastelee, miten narratiivisella virittämisellä voidaan vaikuttaa elokuvan katsojan moraaliarvioon (havaitun toiminnan oikeutukseen ja hyväksyttävyyteen) sekä katsojan sympatian ja jännitteen kokemiseen. Narratiivinen virittäminen, eli valikoidun tarinamuotoisen tiedon antaminen etukäteen, on tehokas keino vaikuttaa tiedonprosessointiin ja havainnointiin kognitioiden sekä tunteiden kautta. Tämä oletus perustuu kognitiivisen sosiaalipsykologian ja psykologian aiempiin tutkimuksiin sekä teorioihin. Sosiaalipsykologisten kiinnostusten lisäksi tutkimuksen tavoite oli kerätä tietoa myöhemmille samaa elokuvamateriaalia käyttäville käyttäytymis-tieteellisille ja kognitiivisen neurotieteen tutkimuksille sekä suunnata niihin liittyviä tutkimuskysymyksiä. Tutkimukseen osallistui 55 18-40 –vuotiasta naista. Koehenkilöt tasattiin kahteen koeryhmään ja yhteen kontrolli-ryhmään esikyselyllä mitatun empatiataipumuksen perusteella. Koetilanteessa koeryhmiin kuuluvien henkilöiden tunteita ja kognitioita manipuloitiin kirjallisella taustatarinalla joko mies- tai naispuolisesta roolihenkilöstä. Kaikki koehenkilöt katsoivat saman tutkimuskäyttöön käsikirjoitetun lyhytelokuvan ja vastasivat online-kyselylomakkeen suljettuihin ja avoimiin kysymyksiin. Monimenetelmällisesti toteutetun tutkimuksen kvantitatiivinen aineisto analysoitiin ei-parametrisella Mann-Whitney U –testillä. Kvalitatiivinen aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällön analyysillä, mistä saadut tulokset kvantifioitiin. Kvantitatiivisten ja kvalitatiivisten tulosten yhdistäminen perustui tavoitteeseen tuottaa moniulotteista tietoa samaan tutkimuskysymykseen narratiivisen virittämisen vaikutuksesta moraaliarvioon sekä siihen liittyvän sympatian ja jännitteen kokemiseen elokuvakontekstissa. Tulosten yhdistäminen toteutettiin rinnakkaisella monimenetelmäanalyysillä (paraller mixed method analysis). Tutkimuksessa käytetyt taustatarinat (narratiivinen virittäminen) eivät vaikuttaneet roolihenkilön sympaattisuuden arvioon. Narratiivinen virittäminen ei myöskään vaikuttanut arvioitavan roolihenkilön koko elokuvan aikaisen toiminnan oikeutukseen eikä yksittäisten tekojen hyväksymiseen, kun arvioitavia tekoja ja niiden taustalla olevia motiiveja pidettiin yksiselitteisesti moraalinormien vastaisina. Sen sijaan narratiivinen virittäminen lisäsi vastoin moraalinormeja olevan toiminnan (epäsopiva suutelu) hyväksyttävyyttä ja arviossa käytettävien perusteluiden monipuolisuutta, kun vastuu toiminnan toteutumisesta jakautui kahden henkilön välille. Katsojan jännitekokemusta narratiivinen virittäminen lisäsi erityisesti elokuvan kohtauksessa, jossa taustatarinan tiedot eivät selittäneet havaittua odotusten vastaista toimintaa (epäsoveliaan suhteen jatkaminen). Johtopäätöksenä todettiin, että narratiivinen virittäminen ei itsessään lisää havaitun käyttäytymisen moraaliarvion monipuolisuutta ja toiminnan hyväksyttävyyttä vaan ensisijaista on toiminnan laatu suhteessa moraalinormeihin. Narratiivinen virittäminen on kuitenkin keino lisätä moraaliarviossa käytettäviä selityksiä, joiden kautta ei yksiselitteisesti moraalinormeja vastoin olevan käyttäytymisen hyväksyminen voi lisääntyä. Moraaliarviossa jännitteeseen vaikuttavien tekijöiden kuten hyväksyttävyyden sekä jännitteen ja jännityksen suhteen selventämiseksi jatkotutkimuksissa olisi hyvä yhdistää subjektiivista kokemusta mittaavat itsearviomittarit ja objektiivisempaa tietoa tuottavat psykofysiologiset mittarit. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Aalto-yliopiston Neurotieteen ja Lääketieteellisen tekniikan laitoksen, Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Median laitoksen sekä Helsingin yliopiston Sosiaalitieteiden laitoksen kanssa. Kokeet suoritettiin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun käyttäytymistieteellisessä laboratoriossa The Aalto Choice Tank (ACT) -tiloissa. Avainsanat: kokeellinen tutkimus, elokuvatutkimus, narratiivinen virittäminen, moraalinen arvio, jännite, kognitiivinen dissonanssi
  • Tulkki, Hannele (2016)
    Terroristijärjestö Isis julistautui kalifaatiksi kesäkuussa 2014, minkä jälkeen kyseinen järjestö on ollut vahvasti esillä mediassa ja järisyttänyt niin Lähi-Idän kuin koko maailman turvallisuustilannetta. Koko ilmiö tuoreudessaan edellyttää paljon tutkimusta eri lähtökohdista, jotta kyseisen järjestön intentioita voidaan ymmärtää ja luoda keinoja sen vastustamiseen. Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka sukupuoli rakentuu Isisin verkkojulkaisu Dabiqissa ja kuinka sukupuolihierarkioilla, maskuliinisuuksilla ja feminiinisyyksillä edistetään Isisin tavoitteiden toteutumista ja mobilisoidaan sen jäseniä. Tutkielman tavoitteena on ymmärtää, millainen merkitys sukupuolittamisella ja erilaisilla subjektipositioilla on koko järjestön olemuksessa ja toiminnassa. Tutkielman aineistona toimii yhteensä kaksitoista Dabiq –propagandajulkaisua, jotka ovat suunnattu niin Isisin jäsenille kuin uusien jäsenien rekrytoimiseen ympäri maailman. Tutkielman menetelmänä käytetään kriittistä diskurssianalyysiä ja eritoten feminististä kriittistä diskurssianalyysiä, jonka pyrkimyksenä on paljastaa sukupuolen tuottamisen mekanismeja ja niistä syntyvää eriarvoisuutta ja valtasuhteita. Kriittinen diskurssianalyysi painottaa, että kielenkäytölliset diskursiiviset käytännöt voivat johtaa konstituoituun materiaaliseen todellisuuteen. Täten kriittisen diskurssianalyysin taustalla voi usein olla myös normatiivisia pyrkimyksiä. Tässä tutkielmassa aineistoa lähestytään analyyttisesti purkaen sukupuolen diskursseja ja samalla huomioiden aineiston propagandistinen luonne. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu aikaisemmasta sukupuolentutkimuksesta, jossa muun muassa Judith Butler, Simone de Beauvoir, Nira Yuval-Davis ja Laura J. Shepherd ovat tutkineet ansiokkaasti sukupuolen rakentumista. Isisin Dabiq-julkaisussa rakentuu selvästi miehen ja naisen sukupuolikategoriat, joita vahvistetaan sukupuolieron diskurssilla. Aineistossa korostuvat maskuliinisuuden hegemonia ja hypermaskuliinisuus, jossa maskuliiniset ominaisuudet on viety äärimmilleen sodanajan tavoitteiden toteuttamiseksi. Kun miehiä kannustetaan liittymään sotaan ja käyttäytymään aggressiivisesti, naisia kehoitetaan pysymään miehilleen uskollisina vaimoina ja kasvattamaan lapsista tulevia jihadisteja. Miehet täyttävät Dabiq-julkaisussa julkisen tilan, jolla muun muassa valtiollinen ja hallinnallinen toiminta tapahtuu, kun taas naiset rajataan sen ulkopuolelle, kodin tilaan, jossa heidät esitetään usein suhteessa miehen subjektipositioon. Halki aineiston luodaan narratiiveja pääasiassa miesten kertomina ja miesten kokemuksista, ja aineiston loppupuolella naisille osoitetaan omia artikkeleita jotka luovat sukupuolen ekskluusioita. Tutkielma osoittaa, että Isisin julkaisuissa rakentuu vahvasti patriarkaalinen yhteiskuntajärjestys, jossa nainen asetetaan alisteiseksi miehen toimijalle. Sukupuolieron diskurssilla vahvistetaan eriarvoisuutta ja luodaan valtasuhdetta, jota parhaimmillaan ei tunnisteta ja täten pystytä kyseenalaistamaan. Dabiqissa havaittavissa olevasta sukupuolittamisesta voidaan päätellä sukupuolirooleilla olevan tärkeä merkitys Isisin toiminnasssa ja sen hierarkisessa järjestelmässä.
  • Viinikka, Elina (2016)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Sosiaalitieteiden laitos Tekijä – Författare – Author Elina Viinikka Työn nimi – Arbetets titel – Title Perustulo sosiaaliturvajärjestelmän uudistajana? Tutkimus perustulokeskustelusta Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa vuosina 2000–2014 Oppiaine – Läroämne – Subject Yhteiskuntapolitiikka Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu-tutkielma Aika – Datum – Month and year 12/2015 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 84 Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, mitä perustulosta käytävä julkinen keskustelu pitää sisällään. Tutkimuksessa kuvataan suomalaisen julkisen perustulokeskustelun teemoja 2000-luvulla; argumentteja puolesta ja vastaan. Lisäksi tarkastellaan perustulokeskustelun ajallista muutosta. Tavoitteena on avata lukijalle perustulon ideaa ja taustalla vaikuttavia erilaisia intressejä. Lisäksi pohditaan, mitä perustulosta käytävä julkinen keskustelu kertoo laajemmin asenteista ja suhtautumisesta sosiaaliturvajärjestelmää kohtaan. Sosiaaliturvajärjestelmän uudistuksista käytävä keskustelu ja sen ymmärtäminen ovat olennaisessa roolissa, kun mietitään hyvinvointivaltion tulevaisuutta. Perustulo on saanut kannatusta niin poliittisen rintaman oikealta kuin vasemmaltakin laidalta. Perustulo on sosiaaliturvan, työmarkkinoiden ja verotuksen kokonaisuudistus, jolla on arvioitu olevan vaikutuksia työn teettämiseen ja vastaanottamiseen, yksilöiden ja kotitalouksien työmarkkinakäyttäytymiseen, työllisyyteen ja työsuhteiden laatuun, toimeentulon tasoon ja muiden sosiaaliturvaetuuksien käyttöön. Aihe on erityisen ajankohtainen juuri nyt, kun hallitusohjelmaankin on tehty kirjaus perustulokokeilun toteuttamisesta tämän hallituskauden aikana. Tutkimusaineisto koostuu Helsingin Sanomien perustuloaiheisista mielipide-osastolla vuosina 2000–2014 julkaisuista kirjoituksista, joita tarkasteluajankohtana ilmestyi yhteensä 104 kappaletta. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusmenetelmänä on temaattinen sisällönanalyysi sekä sitä täydentävä määrällinen sisällönerittely. Analyysin tavoitteena on löytää tutkimusaineistosta teemoja, jotka kertovat perustuloon liitetyistä käsityksistä, odotuksista ja tavoitteista. Keskeisimmiksi teemoiksi aineiston perusteella nousee neljä perustulokeskustelun teemaa: työhön kannustaminen ja aktivointi, talouden ja työelämän muutos, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus sekä vapaus ja autonomia. Analyysissä esiin nousseiden teemojen jakautumisen perusteella näyttäisi siltä, että keskustelu perustulosta keskittyy lähinnä työhön kannustamiseen ja aktivointiin sekä sosiaaliturvan sovittamiseen muuttuneen työelämän vaatimuksiin. Aineiston ajallinen vertailu osoittaa, että julkinen perustulokeskustelu on syklistä ja vakiintunutta. Tutkimuksen tulokset kertovat uusliberalismin ja työetiikan hengen määrittelevän vahvasti perustulosta käytävää keskustelua. Tutkimus osoittaa myös, että perustuloon liitetyt odotukset ja tavoitteet ovat usein ristikkäisiä; toisaalta se nähdään keinona kannustaa ja aktivoida työn tekemiseen, toisaalta mahdollisuutena vapautua palkkatyön pakosta. Tutkimuksen keskeisimpänä ansiona voidaan pitää perustulosta käytävän keskustelun avaamista, joka voi auttaa hahmottamaan uudenlaisia ratkaisuja sosiaaliturvajärjestelmän uudistamisessa. Avainsanat – Nyckelord – Keywords perustulo, sosiaaliturvajärjestelmä, työ, perustulokeskustelu, mielipidekirjoitukset, sisällönanalyysi
  • Viljamaa, Lotta (2016)
    Yrittäjyys on ollut voimakkaasti esillä 2010-luvun julkisessa keskustelussa, ja suomalaisessa korkeakoulupolitiikassa pyritään kannustamaan opiskelijoita yrittäjyyteen ja yrittäjämäisempään toimintaan. Suomessa yrittäjien yleinen koulutustaso on noussut 1990-luvun lopulta lähtien, mutta se on edelleen palkansaajia alhaisemmalla tasolla. Myös akateemisesti koulutettujen yrittäjyysaktiivisuus on Suomessa selvästi muuta väestöä alhaisempaa. Työn sosiologiaa ovat viime vuosina leimanneet keskustelut työn muutoksesta uuden, prekaarin työn suuntaan. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan akateemisesta koulutustaustasta tulevia Y-sukupolveen kuuluvia yrittäjiä muuttuvan työelämän näkökulmasta. Ensimmäinen tutkimuskysymys, johon tutkielmassa etsitään vastausta, kysyy miten Y-sukupolven akateemiset yrittäjät perustelevat yrittäjyyttä uravalintana ja minkä tekijöiden he katsovat vaikuttaneen yrittäjyyspäätökseensä. Toinen tutkimuskysymys liittyy siihen, miten Y-sukupolven akateemiset yrittäjät hahmottavat ammatillista identiteettiään. Tutkielman aineistona on kahdeksan akateemisen yrittäjän teemahaastattelua. Haastatellut henkilöt ovat syntyneet 1980-luvulla tai sen jälkeen ja tulevat erilaisista koulutustaustoista. Aineisto on analysoitu teema-analyysiä hyödyntäen. Analyysiä ohjaavina teoreettisina apuvälineinä on käytetty toimijuuden ja identiteetin käsitteitä, ja lisäksi tutkielma liittyy laajempaan individualisaatioteesin ympärillä käytyyn teoreettiseen keskusteluun. Y-sukupolven akateemiset yrittäjät mieltävät yrittäjyyden ennen kaikkea keinona tehdä sisällöllisesti merkityksellistä ja omia toiveita vastaavaa työtä. Yrittäjyys ei näyttäydy heille itsearvoisesti tavoiteltavana asiana, vaan keinona saavuttaa muita itselle tärkeitä päämääriä. Prekaariin työelämään liitettyjen olosuhteiden merkitys yrittäjyyspäätöksen taustalla tunnisteaan, mutta omaa yrittäjyyttä ei kuvata pakkoratkaisuna vaan päinvastoin omana valintana. Yrittäjyysidentiteetti ei ole tutkituille yrittäjille yksiselitteinen tai helppo kysymys, vaan sen suhteen käydään harkintaa ja neuvotteluja omasta asemasta. Yrittäjäksi leimautumista jopa vältellään, jolloin pyritään löytämään muita ilmaisuja oman liiketoiminnan kuvaamiselle. Yrittäjyys näyttäytyy laajana käsitteenä, jonka piirissä olevia erontekoja kuvataan eri kategorioilla, joista toisiin samaistutaan ja toisista halutaan erottautua ponnekkaasti. Teemaa voisi jatkossa tutkia laaja-alaisemmalla aineistolla, johon saataisiin mukaan myös kaupallisen alan koulutustaustoista tulevia henkilöitä, joita tässä tutkimuksessa ei tavoitettu. Jatkotutkimusta ajatellen myös akateeminen pakkoyrittäjyys olisi kiinnostava aihe.
  • Söderlund, Ilkka J I (2016)
    I avhandlingen konstrueras de naturliga talen utgående från mängdlärans axiom. Från de naturliga talen och deras egenskaper som bevisas i arbetet fortskrider avhandlingen steg för steg till de hela talen, de rationella talen och de reella talen. Bland de första stegen visar vi att det existerar en induktiv mängd som satisfierar Peanos axiom. Sedan bevisas rekursionsteoremet som används för att bygga upp aritmetiken för de naturliga talen. Genom ekvivalensrelationen $\langle m,n \rangle \sim \langle p,q \rangle \Leftrightarrow m+q=p+n$ konstrueras de hela talen som ekvivalensklasserna $\Z = (\N \times \N)/\sim$. I arbetet bevisas grundläggande aritmetiska regler för de hela talen samt gällande ordningsrelationen. På ett liknande sätt konstrueras mängden av rationella tal från mängden av hela tal med hjälp av ekvivalensrelationen $\langle a,b\rangle \sim \langle c,d\rangle \Leftrightarrow ad=bc$ där $a,b,c,d \in \Z$. I arbetet bevisas att mängden av rationella tal bildar en kropp. Även talföljder och därmed även fundamentalföljder studeras som en förberedelse för konstruktionen av de reella talen. I det sista steget, där vi konstruerar de ekvivalensrelationer som bygger upp de reella talen, så används en annan metod till skillnad från de hittills algebraiska metoderna. Ekvivalensrelationen baserar sig på fundamentalföljder i mängden av rationella tal. Vi definierar en ekvivalensrelation $(x_n)\sim (y_n)$ i mängden av fundamentalföljder $F_\Q$ genom gränsvärdet $L(x_n-y_n)=0$. Förutom att egenskaper för räkneoperationerna och ordningsrelationen bevisas, så visas även att mängden av de reella talen är fullständig. Som avslutning till avhandlingen granskas isomorfier mellan de konstruerade mängderna och icke-numrerbarheten av mängden reella tal.
  • Nykänen, Petja (2016)
    Tässä tutkielmassa tarkasteltiin, miten tarinoita ja narratiiveja käytetään maabrändien rakentamisessa ja millaisia mahdollisuuksia tarinallisuudella on maabrändäyksen tehokeinona. Lähtökohtana oli oletus, että brändi ja brändäys ovat tulleet osaksi myös valtioiden arkipäivää, kun myönteisestä mielikuvasta on tullut tärkeä valtti kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa. Mistä maabrändi oikeastaan koostuu ja miten siihen voidaan vaikuttaa tarinoiden avulla? Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä oli maabrändin käsite sekä tarinat ja narratiivit. Teoriaosio keskittyi selventämään maabrändin käsitettä ja empiirisessä osiossa tarkastelun kohteena olivat tarinat ja niiden suhde maabrändäykseen. Työ keskittyi tarinoihin maabrändäystä toteuttavien viranomaisten näkökulmasta. Tarinoita tarkasteltiin siis tarkoituksellisesti kerrottuina strategisina välineinä. Tutkielma keskittyi Suomen ja Espanjan maabrändeihin tutkijan henkilökohtaisen historian ja maiden erilaisuuden vuoksi. Tarkastelun kohteena olivat maabrändäyksestä vastaavien viranomaisten ylläpitämät verkkosivut thisisFINLAND sekä Marca España. Analyysin pohjana toimivat Simon Anholtin maabrändiheksagoni, Yiannis Gabrielin kerronnalliset tyypit sekä Fogin, Budtzin ja Yakaboylun tarinan elementit. Näiden avulla toteutettiin kolmivaiheinen analyysi, jonka avulla eriteltiin sivustojen käsitystä maabrändin määritelmästä sekä tarkasteltiin sivustoilla esiintyviä tarinoita ja niiden rakennetta sekä kerronnan tapoja narratiivisen analyysin keinoin. Työssä todettiin tarkastelun johtopäätöksenä, että maabrändeistä vastaavien viranomaisten käsitys maabrändistä eroaa selvästi Anholtin jaottelusta, vaikka sisältääkin osin samoja elementtejä. Maabrändin käsite kaipaa kirkastamista, jotta siihen voidaan tehokkaasti vaikuttaa maabrändäyksen keinoin. Sivustoilta löydettiin tarinoita, mutta niissä käytetyt kerronnan tavat ovat yksipuolisia, eikä tarinallisuus vaikuta olleen prioriteetti sisältöjä tuotettaessa. Tarinoilla todettiin olevan hyödyntämätöntä potentiaalia, sillä niillä on kyky selkeyttää vaikeitakin kokonaisuuksia ja vaikuttaa erityisesti mielikuviin. Narratiivisella ajattelulla on tutkimuksen perusteella paikkansa maabrändäyksessä ja aihe tarjoaa useita hedelmällisiä jatkotutkimuksen aiheita.
  • Tschokkinen, Juuso (2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan Suomen vammaispoliittisen ohjelman toimeenpanoa päiväkotien varhaiskasvatuksessa. Keskeiset teemat ovat vammaispalveluista tiedottaminen, erityispalvelujen maanlaajuinen yhtenäisyys, esteettömyys sekä osallisuus ja yhdenvertaisuus. Tutkimuskysymys on: Miten vammaisten lasten osallisuus ja yhdenvertaisuus toimeenpannaan päiväkodeissa maanlaajuisesti, ja miten henkilöstö vaikuttaa niiden toteutumiseen? Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millä tavoin osallisuutta ja yhdenvertaisuutta käytännössä toimeenpannaan päiväkodeissa. Keskeisessä osassa ovat päiväkodin henkilökunnan harkinnanvaraiset päätökset. Tutkimuksessa keskitytään kaupunkimaisten kuntien kunnallisiin päiväkoteihin. Näin ollen tutkielmassa tehdyt havainnot eivät välttämättä ole vertailukelpoisia maaseutumaisiin kuntiin. Voidaan kuitenkin olettaa, että tutkimustulokset pätevät myös ainakin osaan taajaan asutuista kunnista. Päiväkodin käytännön toimintaa tarkastellaan tutkielmassa Michael Lipskyn street-level bureaucrat – teorian avulla. Mielenkiintoiseksi tutkimuksen tekee se, ettei vammaisten lasten varhaiskasvatusta ole tiettävästi tutkittu aikaisemmin katutason byrokratian teoriaa hyödyntämällä. Tutkimus on ajankohtainen, koska tällä vuosituhannella saatiin aikaan ensimmäinen kansainvälisesti sitova vammaissopimus. Sopimus johti muun muassa tutkielman perustana olevan Suomen vammaispoliittisen ohjelman laatimiseen. Ajankohtaisuutta lisää se, että syksyllä 2015 astui voimaan ensimmäinen osa uutta varhaiskasvatuslakia. Tutkielman rakenne on sellainen, että johdantokappaleessa luodaan lyhyet erillistarkastelut Suomen vammaispolitiikan lähtökohtiin, Suomen vammaispoliittiseen ohjelmaan ja vammaisten lasten varhaiskasvatukseen. Tämän jälkeen ohjelmaa ja varhaiskasvatusta tarkastellaan yhdessä, ja esitetään tutkielman tarkoitus ja rajaukset. Tutkielman toisessa luvussa muodostetaan tutkimuksen teoreettinen viitekehys, ja luodaan katsaus aiempaan toimeenpanotutkimukseen. Tämän jälkeen seuraa tutkimusmenetelmän ja aineiston esittely. Tämän jälkeen seuraa analyysi, pohdinta ja johtopäätökset. Tutkimuksen perusteella voidaan väittää, että osallisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumisessa merkittävin tekijä on henkilöstön asenne. Infrastruktuuriin ja välineistöön liittyvät seikat ovat tärkeitä, mutta pelkät apuvälineet tai päiväkodin esteettömyys eivät merkitse mitään, jos henkilöstön asenne ei ole kunnossa. Väärää asennetta ei voida korjata teknisillä ratkaisuilla. Tämän tutkimuksen myötä voidaan suorittaa erilaisia jatkotutkimuksia. Ennen kaikkea on mielekästä tutkita, millä tavoin päiväkodin hyvää asenneilmapiiriä voidaan kehittää ja ylläpitää. Toinen tutkimusaihe löytyy vammaisen lapsen perheen tiedonhankintakäyttäytymisestä. Tutkimuksessa selvisi, että päivähoidon tarjoama vammaispalveluja koskeva tiedottaminen on vaihtelevaa. Eri toimijoilta tuleva tiedottaminen voi olla pirstaleista, ja merkittävää tiedonhankintavastuuta näyttää jäävän vanhempien harteille. Tähän liittyen voitaisiin pohtia, olisiko päiväkotien syytä ottaa aktiivisempi rooli tiedottamisessa. Uusi varhaiskasvatuslaki ja hallituksen esitykset subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta muodostavat myös mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Rajaamisella voi olla perustavanlaatuista merkitystä yhdenvertaisuuden näkökulmasta.
  • Modig-Gräsbeck, Johanna (2016)
    I min avhandling fokuserar jag på hur de sociala medierna har påverkat den politiska kommunikationen. Den tidigare hårt övervakade och styrda politiska kommunikationen har fått drag av att vara mer spontan, lättillgänglig och snabb på grund av de sociala medierna. Politikerna förväntas vara nåbara på ett annat sätt året om och medborgarna vill dessutom se en personligare sida av politikerna, visar tidigare forskning. För att ta reda på hur den politiska kommunikationen har påverkats i Finland har jag undersökt den politiker som är aktivast på sociala medier, statsminister Alexander Stubb. I min forskning undersöker jag vilken kommunikativ funktion Stubb hade på Twitter under perioden juni till november 2014. Min avhandling bygger på en tredelad fallstudie där jag kombinerar kvantitativa och kvalitativa metoder. I den första delen kategoriserar jag Stubbs tweetar under den nämnda tidsperioden enligt identitet och syfte. Den andra delen utgörs av en kvalitativ analys där jag undersöker ämnesval, tilltal och språkhandlingar i en del av tweetarna. I den tredje delen räknar jag och kategoriserar alla hashtaggar som förekommer i tweetarna ämnesvis. Mina resultat visar att Stubb i huvudsak använder Twitter i identiteten statsminister. De offentliga identiteterna statsminister, samlingspartist och offentlig person förekommer i tre fjärdedelar av tweetarna. I ungefär en fjärdedel av tweetarna har Stubb alltså en personlig identitet. Min analys av syfte visar att flest tweetar placerar sig i kategorin politisk marknadsföring. Stubb delar också med sig av både offentlig och personlig information samt för en dialog med sina följare på Twitter. Mängden dialog är ändå låg och hans kommunikation bygger främst på envägskommunikation. Jag hittade fyra olika kommunikativa särdrag hos Stubb, den informativa och politiska Stubb, den positiva och marknadsförande Stubb, den personliga och sportiga Stubb samt den diskuterande och kommunikativa Stubb. Min analys av hashtaggarna i Stubbs tweetar visar att den mest förekommande hashtaggen är Kokoomus, eller Samlingspartiet, alltså hans eget parti. Stubb använder också ofta hashtaggar för pågående evenemang eller skeenden, samt ett antal mer personliga hashtaggar för att signalera att det handlar om en mer lättsam kommunikation. Hashtaggarna placerar sig inom ämnesområdena politik, evenemang, platser, pågående skeden och sport. Min avhandling visar att Alexander Stubb har en medveten strategi för sin kommunikation på Twitter. Han för en konstant valkampanj där han blandar officiella och personliga uppdateringar. I huvudsak är han statsminister och politiker på Twitter, men han bygger även upp en kommunikation där han samtidigt är nära den vanliga medborgaren och öppnar upp för dialog. Stubb blir ändå aldrig riktig privat, utan håller en viss distans också i sina personliga uppdateringar. Ur ett bredare perspektiv visar mina resultat att det politiska kommunikationsklimatet på sociala medier är i förändring, och att det finns flera utmaningar både för politiker och för medborgare då det inte finns några klara riktlinjer. Det leder till en svår balansgång mellan offentlig och privat, samt frågor kring hur uppdateringar på sociala medier ska användas och tolkas. Det går ändå inte att bortse från de sociala mediernas växande betydelse och deras allt viktigare funktion som kommunikationskanal, också inom politiken.
  • Vettenranta, Veera (2016)
    Tässä tutkielmassa selvitetään, mitä uusperhelapsuutta eläneet kertovat lapsuudestaan ja mitä merkityksiä uusperhekokemuksille annetaan aikuisena. Tutkielma nojaa subjektiiviseen tietokäsitykseen ja hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen. Aineisto koostuu 15 haastattelusta ja se on analysoitu sisällönanalyysin keinoin teemoittelemalla ja tyypittelemällä. Analyysin viitekehyksenä toimii Marjatta Bardyn teoria yksilön ja elämänvaiheiden välisestä suhteesta. Aineistosta on muodostettu tyypittelemällä neljä uusperhemallia, jotka kuvaavat nuorten aikuisten kokemuksia uusperhelapsuudesta. Ydinperhemäisessä uusperhemallissa (I) lapsuuden uusperheessä molemmat aikuiset ovat vanhemman asemassa. Perheeseen muuttanut uusi aikuinen koetaan lämpimänä ja uusperheen kaikki lapset yhdenvertaisina. Hyväksyvässä uusperhemallissa (II) lapsuuden kokemukset kuvaavat tilannetta, jossa haastateltavat ovat hyväksyneet uusperheen ja kohtaavat hyväksyntää uusperheenjäseniltä. Perheen uusi aikuinen koetaan perheenjäseneksi, muttei omaksi vanhemmaksi. Lapsuuden suhde etävanhempaan on ristiriitainen. Lapsen torjumassa uusperhemallissa (III) lapsuudessa ei pystytä hyväksymään uusperhettä, vaan uusperheen muodostuminen aiheuttaa kokemuksen petetyksi tulemisesta. Perheen uusi aikuinen koetaan omalle reviirille tunkeutuneeksi vieraaksi, kun taas etävanhempaa kaivataan. Lasta torjuva uusperhemalli (IV) kuvaa lapsuuden kokemusta perheen ulkopuolelle jäämisestä. Lapsuudessa ei koeta yhtään aikuista läheiseksi ja muistoja sävyttävät kokemukset pelosta ja hylätyksi tulemisesta. Kokemuksia seuraavat masennuskaudet ja itsetuhoiset ajatukset joko lapsuudessa tai aikuisuudessa. Uusperhelapsuuden vaikutukset eivät pääty nuoren itsenäistymiseen. Lojaliteettiristiriita värittää sekä itsenäistyneen nuoren aikuisen arkea että tärkeitä juhlatilanteita. Nuoret aikuiset kokevat salailun ja toisten tunteiden varjelun raskaana. Lojaliteettiristiriidan lisäksi aikuisuuteen kantavat uusperhelapsuuden vaikutukset liittyvät laajempaan sosiaaliseen verkostoon, henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, taloudelliseen tilanteeseen sekä lapsuudesta aikuisuuteen siirtyviin tunnekokemuksiin. Uusperheen aikuiset vaikuttavat omalla toiminnallaan siihen, millainen lapsen uusperhekokemuksesta muodostuu. Nuoret aikuiset arvioivat itse näistä kokemuksista kumpuavien vaikutusten jatkuvan aikuisuuteen saakka.
  • Lavonen, Sara (2016)
    Jälkimoderni sosiaalityö asettaa sosiaalityön ja sosiaalityöntekijät jatkuvan muutoksen keskelle. Työssä tulisi vastata sekä asiakkaiden tarpeisiin että taloudellisen tehokkuuden vaatimuksiin. Taloudelliseen tehokkuuteen pyrkiminen on tuonut mukanaan uudenlaisia ilmiöitä, kuten tilapäismajoituksen. Asiakkaiden auttaminen tilapäismajoituksen muodossa asettaa sosiaalityöntekijöiden harkinnan ja moraalisen järkeilyn uudenlaisen tilanteen eteen. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään sosiaalityötä jälkimodernissa yhteiskunnassa, harkintaa ja moraalista järkeilyä sosiaalityössä sekä asunnottomuutta. Lisäksi esitellään tilapäismajoituksesta tehtyä tutkimusta ja asiakasdokumenttien käyttämistä aineistona sosiaalitieteen tutkimuksessa. Tutkimuksen tavoitteena on käsitteellistää tilapäismajoitusasiakkaiden asiakasdokumenteissa ilmenevää sosiaalityöntekijöiden harkintaa ja moraalista järkeilyä. Tutkimus on laadullinen tutkimus ja tutkimuksen aineisto koostui vuoden 2013 huhti-kesäkuun ajalta poimituista tilapäismajoitusta hakeneiden asiakkaiden asiakasdokumenteista. Kyseessä on harkinnanvarainen näyte. Aineiston muodostavat 47 asiakkaan asiakasdokumentit eli toimeentulotuki- ja tilapäismajoituspäätökset, tilannearviot, asuntopuollot, muistiinpanot ja SAS-työryhmän lausunnot. Analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia. Analyysissa huomioitiin asiakasdokumenttiaineiston asettamat rajat tiedon saavuttamiselle eli se, että jo siihen sisältyy paljon harkintaa, mitä asiakasdokumentteihin kirjataan. Tutkimuksen tieteenfilosofia perustuu sosiaaliseen konstruktionismiin ja kriittiseen realismiin. Tutkimuksen tulokset jakautuvat tilapäismajoituskäytäntöihin ja työskentelyyn tilapäismajoituksen aikana sekä niiden taustalla vaikuttaviin harkintaan ja moraaliseen järkeilyyn. Tilapäismajoitusta myönnetään lähes kaikille sitä kirjallisesti hakeneille. Tilapäismajoitusasiakkaiden taustalla on yleisesti velkaantumista, työttömyyttä ja terveysongelmia. Sen sijaan päihdeongelma mainitaan vain muutamissa tapauksissa ja yleensä sellaisissa tapauksissa, joissa tilapäismajoitusta ei myönnetty. Tilapäismajoituksen hakemisessa ja päätöksissä korostuvat toimeentulotukityöskentelystä lainatut käytännöt, joita leimaavat kaavamaisuus ja rutiininomaisuus. Kirjallinen asiointi on yleisempää kuin kasvokkainen kohtaaminen, mikä näkyy siinä, että asiakkaat tavattiin yleisimmin kerran kolmen kuukauden aikana ja osaa asiakkaista ei tavattu lainkaan tänä aikana. Tilapäismajoitusmuodon valinnan taustalta on löydettävissä moraalista järkeilyä. Tilapäismajoituksesta itse maksettavan osuuden määrittelemisessä ei ole selkeitä yhtenäisiä käytäntöjä ja sen määrittelemisessä käytetään harkintaa. Tilapäismajoitus voidaan lopettaa, jos siinä asuminen on kestänyt pitkään. Yleensä jos tilapäismajoitus päätetään, työskentelyä tehostetaan, mikä edesauttaa pysyvän asunnon löytymistä. Asiakkailta odotetaan aktiivisuutta omien asioiden hoitamisessa ja aktiivisuudesta myös välillä palkitaan. Vuokravelka-asioiden hoitamisessa korostuu, minkä verran asiakkaan tulee ottaa vastuuta tilanteesta ja se ilmenee esimerkiksi siinä, kehotetaanko velasta solmimaan maksusopimus ja myönnetäänkö vuokravelkaan toimeentulotukea. Asumiseen liittyviä tuen tarpeita käsiteltiin aineistossa melko suppeasti ja tuen tarpeiden käsittelyssä viitataan SAS-työryhmään tai yksityisten tilapäismajoittajien raportteihin. Taloudellisia vaikeuksia ei välttämättä mielletä asumiseen liittyväksi riskiksi. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että huolimatta harkintavaltaan kohdistuvasta rajaamisesta ja ohjeistusten lisääntymisestä, tilapäismajoituspäätöksiä tekevällä sosiaalityöntekijällä näyttäisi edelleen olevan harkintavaltaa, minkä puolesta puhuu erilaisten ratkaisujen kirjo. Harkinta on joko kaavamaista tai vapaampaa. Tutkimuksessa moraalinen järkeily ilmenee etenkin sellaisissa tilanteissa, joissa jouduttiin tasapainoilemaan eri intressien välillä. Tällainen tilanne muodostuu esimerkiksi, kun tehdään päätös tilapäismajoituksen lopettamisesta. Tilapäismajoitusta ei lopeteta ellei asiakkaan tilanteeseen ole mahdollista paneutua kunnolla. Työntekijöiden järkeilyssä on samankaltaisia piirteitä ja joidenkin käytäntöjen taustalta on löydettävissä näkymätöntä kollektiivista järkeilyä. Järkeilyä kutsutaan näkymättömäksi, koska sitä ei aineistossa juurikaan perustella. Käytäntöihin, harkintaan ja moraaliseen järkeilyyn heijastuu yhteiskuntapoliittiset linjaukset taloudellisen tehokkuuden vaatimuksista, markkinaistumisesta, yksilöllisen vastuun korostumisesta, vastikkeellisesta sosiaalityöstä ja aktivoinnista. Harkintaa ja järkeilyä mukautetaan erilaisten vaatimusten keskellä. Työskentely jakautuu kahteen malliin sen mukaan, miten paljon asiakkaan oletetaan ottavan vastuuta asioiden hoitamisesta. Sosiaalityöntekijän rooli näyttäytyy välillä etäisenä suhteessa asiakkaaseen. Stereotypia asunnottomasta eli keski-ikäisestä, päihteitä käyttävästä miehestä saattaa vaikuttaa harkintaan ja järkeilyyn, vaikka asunnottomien profiilit ovat muuttuneet moninaisemmiksi.