Browsing by Subject "NAGaasi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Öster, Monika (1992)
    Vuohitiloilla utaretulehdus vähentyä maidontuotantoa ja heikentää maidon laatua. Meijereille vuohen maidonlaatu on ongelma erityisesti juustonvalmistuksessa.Kliinisesti terveen vuohen maidossa usein esiintyvien koagulaasinegatiivisten bakteerien merkitys on kiistanalainen. Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään vuohen utaretulehdusta, sen diagnosointia ja vuohen utaretulehduksen aiheuttajaorganismeja. Tutkimusosassa selvitettiin eri bakteerien merkitystä sekä kliinisessä että subkliinisessä vuohen utaretulehduksessa. Näytteet jaettiin kolmeen ryhmään senmukaan olivatko näytteet peräisin kliinistä vai subkliinistä utaretulehdusta sairastavilta vuohilta vai vuohilta, joiden maitonäytteistä ei vuoden aikana eritetty kertaakaan utaretulehdusbakteeria. Eri bakteerien aiheuttamia maitomuutoksia mitattiin CMT-testin sekä NAGaasi- ja antitrypsiinipitoisuuden avulla. Tutkimuksessa S.aureus aiheutti eniten maitomuutoksia vuohen sekä kliinisessä että subkliinisessä utaretulehduksessa. S.aureus oli myös yleisin vuohenkliinisen utaretulehduksen aiheuttaja. Toinen tärkeä kliinisen utaretulehduksen aiheuttaja oli S.epidermidis,joka ei kuitenkaan nostanut CMT:n, NAGaasin ja antitrypsiinin arvoja yhtä selvästi kuin S.aureus. Yleisimmät vuohen subkliinistä utaretulehdusta aiheuttavat bakteerit ovat koagulaasinegatiivisia stafylokokkeja joista selvästi yleisin oli S.epidermidis(43,7%). Seuraavaksi yleisimpiä olivat S.intermedius (27,3%) ja S.hyicus (10,9%). S.aureus oli subkliinisen utaretulehduksen aiheuttajana 3,8%:ssa tapauksista. Tutkimuksessa osoittautui, että koagulaasinegatiiviset bakteerit pystyvät aiheuttamaan kudostuhoa infektoituneessa vuohen utareessa, joten niiden merkitystä vuohen utaretulehduksen aiheuttajana ei tule vähätellä
  • Ukkonen, Heli (1990)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Escherichia colimastiitin patogeneesia sekä antibioottihoidon vaikutusta taudin kulkuun ja bakteerien eliminoitumiseen utareesta. Työn ensimmäisessä osassa aiheutettiin kokeellinen mastiitti neljälle ayshire-lehmälle inokuloimalla yhteen neljännekseen kahdella eri tartutuskerralla 10³ CFU Escherichia coli-bakteeria. Joka toisella tartutuskerralla hoitona oli vain lypsy oksitosiinin avulla ja joka toisella tartutuskerralla lypsyn lisäksi parenteraalinen antibioottihoito (trimetopriimi-sulfadiatsiini). Tulehdusparametrejä ja lehmien kliinistä tilaa seurattiin jatkuvasti sekä akuutin taudin että paranemisen edistyessä. Tulehdusreaktio oli huipussaan 12 tunnin kuluttua tartutuksesta ja kaikki tulehdusparametriarvot laskivat normaalitasolle kolmen viikon kuluessa. Antitrypsiiniaktiivisuus tosin oli huipussaan jo kahdeksan tunnin kuluttua tartutuksesta ja se laski normaalitasolle kaikilla lehmillä kahden viikon kuluessa. Bakteerit eliminoituivat utareesta viikon kuluessa, samoin endotoksiinit. Sairastuvuudessa, taudin vakavuudessa tai parnemisnopeudessa ei voitu todeta eroa eri hoitojen tai tartutuskertojen välillä. Toinen osatutkimus käsitti 47 spontaania akuuttia koliformimastiittia. Sairaan neljänneksen maidosta määritettiin NAGaasi- ja antitrypsiiniaktiivisuudet sekä endotoksiinipitoisuus semikvantitatiivisesti. Tässä ryhmässä esiintyi yleisesti hyvin korkeita NAGaasi- ja antitrypsiiniaktiivisuuksia ja endotoksiinia löytyi useimmista näytteistä.
  • Hämäläinen, Mari (1991)
    Varsakiimaan tiinehtyminen on heikompaa kuin seuraaviin kiimoihin. Keskeneräisen involuution sekä mahdollisesti meneillään olevan tulehdusreaktion on epäilty vaikuttavan haitallisesti tiinehtymiseen ja alkionkehitykseen. Varsomisen jälkeisen kohdun olosuhteista on tutkittu mm. kohdun kokoa,tonusta, sisältöä, bakteereita ja neutrofiileja. Näillä kliinisillä parametreilla ei ole voitu ennustaa tiinehtymistä varsakiimaan. Tässä tutkimuksessa tutkittiin 22 tamman kohtunesteen koostumusta ennen postovulatorista siemennystä ja noin viikon kuluttua varsakiiman ovulaatiosta.Kohtuhuuhtelunesteistä analysoitiin totaaliproteiini, NAGaasi, beta-glukuronidaasi, hapan ja alkualinen fosfataasi, plasmiini, alpha¹-antitrypsiini ja lysotsyymi. Tiinehtyminen varsakiimaan pyrittiin toteamaan alkionhuuhtelulla noin viikon kuluttua ovulaatiosta. Alkionlöytymisprosentti tässä tutkimuksessa oli 59 %. Alkioista 31 % oli morfologisesti epänormaaleja. Päivään 8 mennessä normaalisti edistyneitätiineyksiä oli 41 %. Siemennyspäivan näytteiden NAGaasin, B-glukuronidaasin, happaman fosfataasin ja lysotsyymin pitoisuudet erosivat merkitsevästi vastaavista aktiviteeteista noin viikon kuluttua ovulaatiosta. Tiinehtyneiden ja tyhjiksi jääneiden tammojen näytteissä ovulaatiopäivänä ei ollut eroja. Alkionhuuhtelupäivänä n. viikon kuluttua varsakiiman ovulaatiosta olivat totaaliproteiinin ja lysotsyymin pitoisuudet merkitsevästi korkeampia tammoilla, joilta löydettiin epänormaali alkio. Millään tutkituista kohtunesteen komponenteista ei pystytty ennustamaan tiinehtymistä varsakiimaan.
  • Suolaniemi, Jenni (2011)
    N-acetyl-β-D-glucosaminidaasi (NAGaasi) on glykosidaaseihin kuuluva, solujen lysosomeissa esiintyvä entsyymi, jota vapautuu maitoon utaretulehduksen aikana vaurioituneista utareen epiteelisoluista, neutrofiileistä ja makrofageista. NAGaasientsyymiaktiivisuuden on useissa tutkimuksissa havaittu korreloivan utareen tulehdustilan ja maidon soluluvun (SCC) kanssa ja sitä on ehdotettu käytettäväksi utareen epiteelisolutuhon mittaamiseen yksinään tai yhdistettynä SCC:n määritykseen. Koska saostuminen ei häiritse NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden mittausta maidosta, entsyymiaktiivisuus ei muutu maitoa säilytettäessä ja entsyymin mittaaminen on melko yksinkertaista ja nopeaa, menetelmä vaikuttaisi sopivan hyvin seulontatestiksi piileville utaretulehduksille. NAGaasin käyttö on toistaiseksi rajoittunut tutkimuskäyttöön. Sen hyödyntämistä vaikeuttaa se, että terveille lehmille eri tutkimuksissa määritetyissä NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvoissa on suurta vaihtelua. NAGaasi-entsyymiaktiivisuus maidossa on useiden tutkimusten mukaan korkeampi silloin, kun tulehduksen on aiheuttanut jokin merkittävä patogeeni kuin silloin, kun tulehduksen taustalla on vähäpätöinen patogeeni. Lypsykauden vaiheen on havaittu vaikuttavan maidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen siten, että aktiivisuudet ovat korkeampia heti poikimisen jälkeen ja lypsykauden lopulla. On myös havaittu, että normaalimaidossa NAGaasi-entsyymiaktiivisuus on hieman korkeampi loppumaidossa kuin alkumaidossa. Poikimakerran vaikutuksista NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen on ristiriitaisia tutkimustuloksia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvot terveen sekä utaretulehdusta sairastavan lypsylehmän maidossa, sekä selvittää tulehduksen voimakkuuden, aiheuttajapatogeenin, poikimakerran ja lypsykauden vaiheen vaikutusta kyseisen entsyymin aktiivisuuteen maidossa. Tutkimusaineistossa oli mukana kaikkiaan 838 vuosina 2000–2010 otettua maitonäytettä 62 eri lypsykarjatilalta Suomesta ja Virosta. Normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvot määritettiin yhdeksältä suomalaiselta lypsykarjatilalta kerätyistä 196 maitonäytteestä, jotka täyttivät asettamamme normaalimaidon kriteerit. Normaalimaidon kriteerit olivat seuraavat: SCC < 100 000, lehmällä ei ole utaretulehduksen oireita, poikimisesta on kulunut aikaa yli 30 vuorokautta ja edellisestä lypsystä yli 6 tuntia. NAGaasi-entsyymiaktiivisuus mitattiin modifioidulla Mattilan menetelmällä (Mattila 1985) vakioiduissa olosuhteissa. Aineisto analysoitiin käyttäen Stata Intercooler tilasto-ohjelman versiota 11.0 (Stata Corporation, Texas, USA). Maidon NAGaasientsyymiaktiivisuuteen terveessä neljänneksessä vaikuttavia tekijöitä tutkittiin lineaarisella sekamallilla, jossa sekoittavana tekijänä oli tila. SCC:n ja NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden korrelaatiota arvioitiin terveillä lehmillä, piilevää utaretulehdusta sairastaneilla lehmillä ja koko aineistossa. Korrelaatiot laskettiin Pearsonin korrelaatiokertoimella. Tilastollisesti merkitsevänä raja-arvona kaikissa analyyseissä pidettiin p < 0.05. Normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvoiksi lehmillä, joilla poikimisesta oli kulunut yli 30 vrk, saatiin 0,09–1,04 pmol/min/μl maitoa. Verrattuna normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuksien keskiarvoon (0,56) ja piilevää utaretulehdusta sairastaneiden lehmien NAGaasi-entsyymiaktiivisuuksien keskiarvoon (2,49), kliinistä utaretulehdusta sairastavien lehmien maidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuus oli keskimäärin selvästi korkeampi (16,65). Keskiarvoissa oli selvä ero paikallisoireisten (12,24) ja yleisoireisten (17,74) lehmien välillä. Terveiden neljännesten maitonäytteistä määritetyn NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden ja SCC:n välillä ei havaittu korrelaatiota. Piilevässä utaretulehduksessa havaittiin positiivinen korrelaatio (0,74) maidon NAGaasientsyymiaktiivisuuden ja SCC:n välillä. NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen vaikuttivat tilastollisesti merkitsevästi SCC, poikimisesta kulunut aika ja poikimakerta. Eri patogeeniryhmien osalta havaitsimme, että neljänneksissä, joista eristettiin vähäpätöinen patogeeni, NAGaasi-entsyymiaktiivisuus oli selvästi matalampi kuin neljänneksissä, joista eristettiin merkittävä patogeeni. NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden keskiarvoksi vähäpätöisille patogeeneille (KNS, koryneformi) saatiin 2,82 ja merkittäville patogeeneille (S. aureus, Str. uberis, Str, agalactiae, Str. dysgalactiae, E.coli) 16,87.
  • Huttunen, Johanna (1989)
    Eräiden maidon entsyymien aktiivisuudet muuttuvat huomattavasti utaretulehduksen aikana. Osa entsyymeistä on verestä peräisin(mm. arylesteraasi, glutamaatti-oksaloasetaattitransaminaasi ja plasmiini), osa taas utareen epiteelisoluista taileukosyyteistä (mm. NAGaasi, beeta-glukuronidaasi jalaktaattidehydrogenaasi). Entsyymiaktiviteettien mittauksen käyttökelpoisuudesta mastiittidiagnostiikassa on tehty useita tutkimuksia. Yksi eniten tutkituista menetelmistä erityisesti piilevän utaretulehduksen osoittajana on NAGaasientsyymin määritys.Tämä menetelmä on osoittautunut käytännölliseksi, nopeaksi, luotettavaksi ja hinnaltaan edulliseksi. Tutkimusosassa testattiin NAGaasimääritystä maidontarkastamolla piilevän utaretulehduksen osoittajana. Menetelmä oli helppo ja nopea.NAGaasimääritys soveltuu parhaiten meijereille tai maidontarkastamoille laajojen karjakohtaisten utareterveystilanteiden kartoitukseen.
  • Mustonen, Eeva (1998)
    Farmakologian ja toksikologian oppiaineen ja sisätautiopin oppiaineen yhteistyönä haluttiin selvittää, miten lysosomaalisten entsyymien fluorometriset entsyymimääritykset sopivat ruuansulatuskanavan näytteiden tutkimiseen. Aiemmissa tutkimuksissa farmakologian ja toksikologian oppiaineessa on selvitetty, että E.coli bakteerin tuottaman -glukuronidaasiaktiviteetin pH optimi on korkeampi kuin vastaavan lysosomaalisen entsyymin. Työn tarkoituksena oli selvittää, voidaanko -glukuronidaasi ja NAGaasi entsyymien avulla diagnosoida ruuansulatuskanavan tulehdustauteja, kuten ripuleita. Tarkoituksena oli selvittää entsyymiaktiivisuuksien esiintymispaikat ruuansulatuselimissä ja suolistossa sekä selvittää voidaanko bakteeriperäinen ja lysosomaalinen entsyymiaktiivisuus erottaa toisistaan pH:n avulla. Beta-glukuronidaasi ja NAGaasiaktiivisuutta löytyi runsaasti haimasta, maksasta, sylkirauhasesta ja suoliston limakalvonäytteistä sekä ulostenäytteistä. Suolen sisältönäytteissä entsyymiaktiivisuudet olivat alhaiset. Näytteiden aktiivisuuksien vertaaminen toisiinsa tai muihin tutkimustuloksiin ei ole mahdollista, koska proteiinimääritystä näytteistä ei voitu tehdä rikkoontuneen pakasteen sulatettua näytteet. Entsyymiaktiivisuuksien absoluuttiset esiintymismäärät ruuansulatuskannavan eri alueilla jäivät varmuudella selvittämättä. Tässä tutkimuksessa eri pH:ssa suoritetut entsyymiaktiivisuusanalyysit kuvasivat samasta lähteestä peräisin olevaa entsyymiaktiivisuutta (r2=0.6-0.7), pH:n perusteella oli mahdotonta erottaa bakteeriperäinen entsyymiaktiivisuus lysosomaalisesta. Kuitenkin -glukuronidaasi ja NAGaasianalyyseissä joidenkin koirien limakalvonäytteiden aktiivisuusarvot poikkesivat huomattavasti vastaavasta korrelaatiosuorasta. Koirien taustatietoja ei ollut käytettävissä, joten näiden poikkeavuuksien yhteyttä ruuansulatuskanavan sairauksiin ei voitu selvittää. Jatkotutkimuksissa suoliston biopsianäytteestä tulisi tehdä aerobi- ja anaerobi bakteeriviljely sekä histopatologinen tutkimus samanaikaisesti entsyymimäärityksen kanssa, jotta voitaisiin arvioida mistä aktiivisuus on peräisin. Terveiden koirien näytteitä täytyisi verrata virus-, bakteeri tai loistautia sairastavien näytteisiin. Bakteeriperäisen ja lysosomaalisen -glukuronidaasiaktiivisuuksien erottamiseksi pH:n avulla ruuansulatuskanavasta täytyisi tutkimus rajoittaa ohutsuolen aluelle, jossa bakteerimäärät ovat pienemmät ja bakteerilajit ja -lajien entsyymituotanto tunnetaan tarkemmin, kuten esimerkiksi ohutsuolen kraniaaliosaan. Entsyymiaktiivisuuksia tulisi verrata sopivaan standardiin, bakteeriviljelyn tulokseen ja eläinten taustatietoihin.