Browsing by Subject "naisen asema"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Haveri, Martta Emilia (2013)
    Tutkielman aiheena on naisten toimijuuden ja sen vahvistumisen tarkastelu alkuperäiskansojen naisten järjestön kautta. Tutkimus perustuu etnografiseen kenttätyöhön, joka tehtiin Perussa alkuvuodesta 2012 Femucarinap -nimisestä järjestöstä. Työssä tuodaan esille, kuinka Femucarinapin naisten toimintaan vaikuttavat keskeisesti heidän asemansa alkuperäiskansojen ja sukupuolensa edustajana. Lähtökohtaisesti heillä on alistettu asema yhteiskunnassa. Tutkimuksen metodina oli 3 kuukauden kenttätyö Perussa. Kenttä sijoittui pääasiassa järjestön toimistolle ja sen ympäristöön Limaan. Kenttätyön aikana aineistoa kerättiin haastatteluilla ja järjestön toimintaan osallistumalla. Järjestön toimintaa olivat mielenosoitukset, kokoukset ja työpajat. Aineistona tutkimuksessa käytetään myös nauhoitettuja puheita, keskusteluja ja järjestön julkaisemia tekstejä. Tutkimuksessa esitellään järjestöön vaikuttavia asioita yhteiskunnassa ja järjestön toimintaa. Järjestön päämääriä ovat oikeus päättää maan käytöstä ja naisten voimaantuminen. Työssä kuvaillaan keinoja, joilla järjestö ja sen jäsenet eri puolilta Perua lisäävät toimijuuttaan saavuttaakseen päämääränsä. Teoreettisen keskustelun ja aineiston perusteella osoitetaan, että kyseenomaisten naisten toimijuus vahvistuu järjestössä toimimisen kautta. Työn perusteella naisten toimijuus rakentuu heidän asemansa ja järjestön kautta. Se vahvistuu toiminnan eli vastarinnan ja kouluttamisen kautta. Päätellään, että naisilla on sekä yksilöllistä että kollektiivista toimijuutta. Järjestön naiset ovat yhteiskunnan muovaamia mutta he myös toiminnallaan haastavat yhteiskunnan rakenteita. Työssä osoitetaan, kuinka järjestön ohjelma ja toimijuus ovat vastavuoroisessa suhteessa toisiinsa. Toimijuuden perustana olevan vastarinnan tarkastelu paljastaa perulaisen yhteiskunnan epätasa-arvoisuuden ja tätä tukevat rakenteet. Tutkimus sijoittuu osaksi Latinalaisen Amerikan sosiaalisten liikkeiden tarkastelua. Työssä yhdistetään sekä poliittista että feminististä antropologiaa. Toimijuuden tarkastelu perustuu näiden suuntausten teoreettiselle keskustelulle. Tutkimus yhdistää sekä alkuperäiskansojen liikkeiden ja heidän vaatimiensa oikeuksien tarkastelua että naisten liikkeiden vaatimuksia. Asiat, jotka tutkimuksessa on tulevat esiin, ovat ajankohtaisia samoja asioita ajaville ryhmille ja järjestöille.
  • Hyyppä, Riina (2011)
    Tässä sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan naisten asemaan ja sukupuolten väliseen tasa- arvoon liittyviä puhetapoja kamerunilaisilla tasa-arvokysymysten asiantuntijoilla. Asiantuntijat edustavat erilaisia paikallisia naisten oikeuksia ja sukupuolten tasa-arvoa edistäviä kansalaisjärjestöjä ja yhdistyksiä. Sukupuolten välisen tasa-arvon kehittäminen ja naisen aseman parantaminen globaalisti ovat olleet viime aikoina pinnalla. Tasa-arvon edistäminen on ollut myös afrikkalaisten yhteiskuntien haasteita jälki-kolonialistisella ajalla. Tässä tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita mahdollisista ristiriidoista ja jännitteistä, joita syntyy länsimaisten ja paikallisten tasa-arvokäsitysten kohdatessa. Aineistona on sosiaalipsykologian laitoksen tutkimusprojektin yhteydessä Kamerunissa vuonna 2001 naisten asioita ajavien järjestöjen työntekijöillä kerätty haastatteluaineisto, jota lähestytään kielenkäytön sosiaalista todellisuutta rakentavaa luonnetta painottavasta diskursiivisesta näkökulmasta. Metodisesti tutkimuksessa nojaudutaan diskursiivisen sosiaalipsykologian, erityisesti brittiläisen diskursiivisen psykologian ja suomalaisen diskurssianalyysin, epistemologisiin lähtökohtiin ja teoreettis-metodologiseen välineistöön. Tärkeimmät analyyttiset käsitteet ovat tulkintarepertuaari ja subjektipositio. Aineistosta etsittiin puhetapoja mm. paikantamalla retorisia keinoja, joilla erilaisia kantoja faktuaalistetaan. Haastatteluaineistoa lähestytään sosiaalista todellisuutta tuottavana tilanteisena toimintana. Tutkimuksessa keskitytään analysoimaan sitä, miten sekä haastattelija että haastateltavat tarjoavat, haastavat ja tuottavat erilaisia kantoja siitä, mikä naisten asema Kamerunissa on ja miten sitä tulisi parantaa. Lisäksi tarkastellaan sitä, millaisena länsimainen näkökulma naisten asemaan ilmenee haastateltavien puheessa. Tutkimustuloksina löydettiin kaksi laajempaa puhetapaa, joiden alle tulkintarepertuaarit lukeutuivat. Nämä nimettiin ”tasa-arvopuheeksi” ja ”kulttuurieropuheeksi”. Tasa-arvopuheessa tasa-arvo ja naisten aseman parantaminen esitettiin tavoiteltavana päämääränä, ja siinä tuotettiin sosiaalista todellisuutta, jossa naisten asema esitettiin epätasa-arvoisena ja sukupuolten väliset suhteet nähtiin hierarkkisina ja alistavina naisten kannalta. Tämä puhetapa liittyi ensisijaisesti järjestön tehtävään, ja se tulkittiin keinoksi oikeuttaa järjestön toimintaa tasa-arvon edistämiseksi. Tämän puhetavan alla erottui kaksi tulkintarepertuaaria: ”tietämättömyys tasa-arvon esteenä” ja ”uskomukset tasa-arvon esteenä”. Kulttuurieropuheessa haastateltavat rakensivat eroa länsimaisen/eurooppalaisen ja afrikkalaisen/kamerunilaisen kulttuurin välille. Toisaalta länsimainen feminismi tarjosi haastateltaville keinoja samaistua ”yhteiseen taisteluun” naisten oikeuksien puolesta. Toisaalta länsimainen feminismi edusti haastateltaville ei-tavoiteltavaa tilaa, joka näyttäytyi peruuttamattomasti yhteen sovittamattomalta afrikkalaisen naiskuvan kanssa. Kulttuurieropuheen alle hahmottui kaksi erilaista puhetapaa, jotka nimettiin ”tasa-arvo naisten taisteluna” tulkintarepertuaariksi ja ”afrikkalaisen naisen” tulkintarepertuaariksi. Tärkeimpiä lähteitä metodin osalta olivat Potter & Wetherell (1987), Edwards & Potter (1992) sekä Jokinen, Juhila & Suoninen (1993, 1999). Teoreettisessa viitekehyksessä nojauduttiin tasa-arvon teoretisoinnin osalta mm. Anne Maria Hollin (1996, 2003) ja postkoloniaalin feminismin viitekehyksen osalta mm. Chandra Mohantyn (1984, 2003) kirjoituksiin.
  • Seppälä, Maija (2012)
    Etnografinen pro gradu -tutkielma käsittelee Nicaraguan sisällissodan vaikutusta sukupuolirakenteisiin ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan Matagalpan kaupungissa ja sen läheisellä maaseudulla. Työssä on tarkasteltu väkivallan taustalla vaikuttavia sukupuoleen liittyviä symboleja, ideologioita sekä institutionaalisia rakenteita ja niiden yhteyksiä sisällissotaan. Tutkimuskysymyksiä ovat: miksi naisiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt Nicaraguan sisällissodan jälkeen, miten poliittinen konflikti julkisen vallan ilmentymänä vaikuttaa sukupuolirakenteisiin ja yksityiseen väkivaltaan kotona, sekä miten konflikti elää yhteiskunnassa aseellisen yhteenoton jälkeen sitä voimistavien rakenteiden kautta? Tutkimuksen aineisto perustuu Matagalpassa ja sitä ympäröivällä maaseudulla vuonna 2010 tehtyyn kenttätyöhön. Materiaali koostuu haastatteluista, keskusteluista, kenttämuistiinpanoista, lehtiartikkeleista, koulutus- ja seminaarimateriaaleista sekä tilastoista ja nicaragualaisesta feministisestä kirjallisuudesta. Tutkimus asettuu sukupuolen ja konfliktin tutkimusten viitekehykseen. Aihetta lähestytään Johan Galtungin, Pierre Bourdieun ja Anthony Giddensin rakenteellista ja symbolista väkivaltaa käsittelevien teorioiden pohjalta sekä Nira Yuval-Davisin nationalismia ja sukupuolta käsittelevän tutkimuksen kautta. Tavoitteena on yhdistää konfliktin tutkimus ja väkivaltaan liittyvät teoriat tarkastelemalla sukupuolirakenteita perheväkivallan kontekstin kautta. Tutkimuksessa esitetään, että väkivallan eri muodot (rakenteellinen ja fyysinen) sekä eri tasot (julkinen ja yksityinen) ovat sidoksissa toisiinsa. Tutkimuksessa selviää, että Nicaraguan sandinistinen vallankumous sekä sitä seurannut 1980-luvulla käyty sisällissota sysäsivät liikkeelle useita yhteiskunnallisia ja kulttuurisia muutoksia, joista monilla oli merkittäviä vaikutuksia naisten asemaan. Sandinistiseen vallankumoukseen sisältyi lupaus tasa-arvosta ja osallistumalla vallankumoukseen naiset pääsivät ennennäkemättömällä tavalla osaksi poliittista toimintaa. Erityisesti äitiyden teemoja käytettiin moraalisena resurssina sodankäynnin molemmin puolin sekä naisten taholta oman asian ajamiseen. Naiset itse vetosivat heikkouden merkkinä pidettyihin tunteisiin ja henkilökohtaiseen kärsimykseen.Sodan myötä naisten itsetunto vahvistui, he saivat kokemusta ja mahdollisuuden toimia uusilla areenoilla sekä järjestäytyivät toimimaan oikeuksiensa puolesta. Sota ei kuitenkaan johtanut automaattisesti naisten aseman parantumiseen. Naissymboliikka ei vapautunut traditionaalisista käsitteistä, vaan päinvastoin kääntyi kohti perinteisempää mallia. Katolinen kirkko voimistui vallankumouksen myötä kun vapautuksen teologian aatteet integroitiin osaksi vallankumoussanomaa. Toisaalta äärikonservatiiviset evankeliset liikkeet voimistuivat, sillä ne korostivat nopeita ratkaisuja ihmisten kärsimykseen. Sota asetti naiset marginaaliseen asemaan, sillä heidät nähtiin pääasiassa isänmaansa puolesta taistelevina äiteinä ja kodin ja perinteiden vartijoina. Vanha perhemalli pysyi ennallaan ja perinteiset sukupuolittuneet stereotypiat ilmenevät edelleen käytännön teoissa. Myös naiset itse ylläpitävät ja uusintavat rakennetta joko tietoisesti tai tietämättään. Tutkimuksen johtopäätös on, että sisällissota vaikutti naisiin kohdistuvan väkivallan lisääntymiseen usealla tasolla. Vaikka maassa säädettiin sodan aikana ja sen jälkeen useita naisten asemaa parantavia lakeja, ne eivät toteudu käytännössä ja rikokset jäävät usein rankaisematta. Syynä ovat paitsi resurssipula, myös poliittinen tahto sekä köyhyys ja tietämättömyys. Naisiin kohdistuva rakenteellinen väkivalta, kuten asenteet ja alistavat käytänteet konkretisoituvat yksityisessä fyysisessä väkivallassa. Perheväkivaltaa pidetään edelleen yksityisenä asiana ja fyysinen kuritus on kulttuurisesti hyväksyttävää. Nicaraguan vallankumous voimisti jo entuudestaan voimassa ollutta kulttuuria, jossa väkivalta korostuu neuvottelun sijaan. Sota on jatkunut sisällissodan jälkeen ideologisella tasolla ja kansa on edelleen ideologisesti jakautunut. Tutkimuksessa sivutaan myös demokratiaprosessien ja naisten aseman yhtymäkohtia Nicaraguaa laajemmin. Diktaattoreja vastustavia kansannousuja on maailmalla ollut useita. Toisaalta naisten merkitys konflikteissa ja niiden jälkipuinnissa on viime aikoina tunnustettu laajalti. Nicaraguan esimerkki voi tuoda lisävaloa siihen, miten diktatuurin kukistuminen kansanliikkeen tai vallankumouksen kautta vaikuttaa pitkällä tähtäimellä naisten asemaan, sukupuolirooleihin ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan.