Browsing by Subject "ympäristökuormitus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Penttilä, Jukka (2010)
    Maatalouden ympäristöä kuormittava vaikutus tunnustetaan Suomessa jo laajasti. Keskeisin maata-louden ympäristökysymys on vesiensuojelu. Maatalouden aiheuttama ympäristökuormitus on pää-osin vesistöjen ravinnekuormitusta ja tärkeimmät ravinteet ovat typpi ja fosfori. Maatalouden ympä-ristöohjelmien myötä viljelykäytännöt ovat kehittyneet monessa suhteessa vesiensuojelun kannalta myönteisemmiksi. Vesiensuojelutavoitteet eivät kuitenkaan ole toteutuneet ja maatalouden ravinne-kuormituksen vähentämiseksi on tarpeen parantaa nykyisiä tai kehittää uusia ohjauskeinoja. Ravinnetaseet ovat maatalouden ympäristöohjelmassa viljelijöille vapaaehtoinen lisätoimenpide. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää viljelijöiden kokemuksia ravinnetaseista ja saada heil-tä näkemyksiä uuden ravinnetasemallin perusteiksi. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon ravinnetaseet ympäristötuen lisätoimenpiteeksi valinneet viljelijät. Ravinne-taselaskelmat ovat käyttökelpoinen ja myös edullinen vaihtoehto maatalouden ravinnekuormituksen määrittämiseen verrattuna esimerkiksi kuormitusmittauksiin. Tutkimuksen ulkoisessa viitekehyksessä käsiteltiin maatalouden aiheuttamia positiivisia ja negatiivi-sia ympäristövaikutuksia. Maataloustuotanto aiheuttaa aina ympäristöhaittoja ja julkisen vallan ta-voitteena on löytää tasapaino, jossa maksimoidaan tuotannon aiheuttamien hyötyjen ja saastuttami-sen aiheuttamien kustannusten erotus. Taloudellisesti optimaalisen saastumisen ratkaisutavoista tutkimuksessa esiteltiin Pigoulainen veroratkaisu ja Coaselainen sopimusratkaisu. Tutkimuksen sisäinen viitekehys muodostui informaation talousteoriasta. Toimijoiden välistä tiedon epätasaista jakautumista kutsutaan epäsymmetriseksi informaatioksi, josta aiheutuvia ongelmia voidaan kuvata päämies-agentti teorialla. Haitallinen valikoituminen on epätäydellisen informaation aiheuttama ongelma, joka syntyy päämiehen ja agentin välille ennen sopimuksen tekoa. Epätäydel-lisen toiminnan aiheuttamaa ongelmaa kutsutaan moraalikadoksi ja ongelma syntyy sopimuksen teon jälkeen. Viljelijät voitiin tutkimustulosten avulla jakaa eri tavoin ympäristöön suhtautuviin asennetyyppeihin, jotka nimettiin perinteisiksi, voimaperäisiksi ja ympäristöaktiivisiksi viljelijöiksi. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan sanoa, että viljelijät kokivat ravinnetaseet kohtuullisen tärkeänä ravinnekuormi-tuksen vähentämisen työkaluna. Toisaalta tutkimuksella ei löydetty selvää vastausta, miten tulevan ympäristöohjelmakauden mahdollinen ravinnetaseiden pakollisuus perustoimenpiteenä vaikuttaa viljelijöiden valintoihin. Maatalouden ympäristökuormituksen vähentämisessä ravinnetaseiden merkitys tulee tulevaisuu-dessa kasvamaan. Tämän työn tulosten perusteella kiinnostaviksi jatkotutkimuksen aiheiksi nousivat ravinnetaseiden laajempi tarkasteleminen maatilojen pistekuormituksen ohjauskeinona sekä vesis-tökuormituksen ja ravinnetaseiden välisen yhteyden tarkempi selvittäminen.
  • Pätsi, Henri Mikael (2009)
    Ylämaankarja on Skotlannista Iso-Britanniasta kotoisin oleva lihanautarotu. Ylämaankarjan iho on paksu ja talviturkki kaksikerroksinen ja hyvin tiheä. Sisempi kerros ei kastu kokonaan edes kovalla sateella, vaan ihon päälle jää kuiva kerros. Suomeen ensimmäiset rodun edustajat tuotiin vuonna 1993, ja nyt ylämaankarjaa on noin 200 tilalla yhteensä noin 4000 nautaa. Eläinsuojeluvaatimukset etenkin rakennetun säänsuojan tarpeen osalta on voitu kokea epätarkoituksenmukaisiksi. Sekä eläinsuojeluviranomaisten että elinkeinon kannalta on tärkeää, että vaatimukset ovat selkeät. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisissa olosuhteissa ylämaankarjaa Suomessa pidetään kiinnittäen erityistä huomiota rakennetun säänsuojan olemassaoloon ja tyyppiin sekä arvioida rakennetun säänsuojan tarpeellisuutta pitopaikoissa. Lähtötilanteessa arveltiin, että ylämaankarjaa pidetään enimmäkseen yksinkertaisissa metsätarhoissa, joissa ei välttämättä ole rakennettua säänsuojaa. Tutkimuksessa ylämaankarjan pito-olosuhteet ja tuotantotapa selvitettiin tilakäynnein, joita tehtiin 14. Tilat valittiin ympäri Suomea sellaisten tilojen joukosta, joilla oli vähintään 25 ylämaannautaa. Y lämaankarjan kasvatus oli useimmilla tiloilla pääelinkeino, ja ylämaankarjaa pidettiin enimmäkseen lihantuotannon takia mutta myös maisemanhoidollisissa ja matkailullisissa tarkoituksissa. Keskimääräisellä tutkimustilalla oli noin 50 nautaa, joista vajaat 20 emolehmiä, ja 50 hehtaaria peltoa. Lähes puolella tiloista ainakin osa tuotannosta oli luonnonmukaista. Aineiston yhteensä 35 pitopaikasta 88 % oli ulkotarhoja. Suurimmassa osassa ulkotarhoista oli metsää. Vajaassa kahdessa kolmasosassa (63 %) ulkotarhoista oli rakennettu säänsuoja. Muutamat pitopaikat saattoivat olla sellaisia, ettei rakennettua säänsuojaa tarvita eläinten hyvinvoinnin takia. Tällaisissa pitopaikoissa oli vaihtelevaa, tiheää metsää ja korkeuseroja, jotka tarjosivat suojaa sääolosuhteita vastaan. Tällaisissa pitopaikoissa oli myös alhainen eläintiheys ja kantava ruokintapaikan pohja, jotka mahdollistivat eläinten pysymisen riittävän puhtaina. Puhdas karvapeite on tärkeä säänkestävyyden kannalta. Suuressa osassa pitopaikoista rakennettu säänsuoja saattaa olla tarpeen, sillä maasto ei välttämättä tarjonnut riittävää suojaa eikä eläimillä ollut edellytyksiä pysyä riittävän puhtaina tai löytää riittävän puhdasta makuupaikkaa. Ylämaankarjan säänsuojaksi voi sopia esimerkiksi yksinkertainen kolmiseinäinen katos, jossa on kuivitettu makuualue. Ruokinnasta, tiineyttämisestä, poikimisten valvonnasta, vieroituksesta ja terveydenhuollosta tehtyjen havaintojen perusteella tuotanto ei usein ollut ammattimaista, vaikka ylämaankarjan kasvatus oli useimpien tilojen pääelinkeino. Parhailla ylämaankarjatiloilla eläintenpito mitä ilmeisimmin edisti eläinten hyvinvointia. Ulkotarhat tarjosivat virikkeitä ja tilaa liikkua ja mahdollistivat lajityypilliseen käyttäytymisen. Yleisin ylämaankarjan hyvinvointiin liittyvä epäkohta oli märkä ja likainen makuualue riittämättömän kuivituksen tai puutteellisen säänsuojan vuoksi. Vieroitetut vasikat olivat monilla tiloilla laihoja tai huonosti kasvaneita, mikä saattoi johtua riittämättömästä ruokinnasta. Puutteita oli myös sairaiden eläinten hoidossa. Huonoimmilla tiloilla eläintenpito ei välttämättä täyttänyt kaikkia eläinsuojelulainsäädännön vaatimuksia. Monet ylämaankarjan pitopaikat kuormittavat ympäristöä, sillä maahan päätyy moninkertaisia määriä fosforia verrattuna peltojen lannoitustasoihin. Ympäristökuormitusta tulisikin pyrkiä vähentämään esimerkiksi järjestämällä ruokinta kiinteällä laatalla, johon liittyy lantala.