Pro gradut ja vastaavat opinnäytteet

Recent Submissions

  • Liao, Wenfei (Helsingin yliopisto, 2017)
    Urbanisation has caused many environmental problems, such as air pollution and the loss of biodiversity. One way to mitigate these problems is to expand green spaces. Roofs, as the last frontier, could be made full use of. Green roofs have become a hot topic in recent years. In this study, I investigated the ability of green roofs to support urban biodiversity by conducting a literature review, and then I sought the criteria for biodiversity roofs under Finnish conditions by interviewing ecologists. My research questions in this study were 1) What kinds of habitats could be ideal ecosystems to be mimicked on biodiversity roofs in Finland; 2) which plant species could exist on roofs and whether they contribute to biodiversity; 3) what kinds of substrates support the biodiversity on roofs; 4) whether green roofs support faunal diversity and what faunal taxa could exist on roofs; 5) if and how roof structural characteristics influence roof biodiversity; 6) what kinds of management are practiced on biodiversity roofs; 7) what are people s attitudes towards or perceptions of biodiversity roofs in general. In this study, I conduct that 1) Sunny dry habitats, such as meadows and tundra, can be regarded as model ecosystems for biodiversity roofs in the Finnish context. 2) Substrate heterogeneity is a key to biodiversity on green roofs. Different materials and different combinations of materials could be applied on the same roof to mimic diverse types of soil types in the most biodiverse Finnish ecosystems. 3) Native species from the model ecosystems are ideal plants for biodiversity roofs. Combining multiple greening methods on the same roof can be a solution to achieve instant greening effects with only native species. 4) An ideal biodiversity roof in the Finnish context could support birds, bats, and invertebrates, such as spiders. To attract and support fauna, a roof needs a diverse plant community, as well as extra elements, such as deadwood. 5) Roof structural characteristics (i.e. roof height, size, slope, direction, location, and age) impact biodiversity by determining the accessibility to and the dispersal of flora and fauna, as well as microclimates on roofs. 6) Management, such as irrigation, might help biodiversity at least for newly established biodiversity roofs, but biodiversity roofs aim at being self-sustaining eventually. 7) People have generally positive attitudes towards green roofs, but their willingness to actually install a biodiversity roof is influenced by other issues, such as the financial cost and roof safety.
  • Koikson, Marii (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan lapsen sijoitusta ja sen jälkeistä kotiutumista huostaanoton kokeneiden vanhempien kertomana. Kiinnostuksen kohteena on, minkälaisia merkityksiä vanhemmat antavat kertomuksissaan vanhemmuudelle, lapsen toiminnalle ja lapsen ja vanhemman suhteelle aikaulottuvuudella ennen sijoitusta, sijoituksen aikana, sijoituksen jälkeen ja tulevaisuudessa. Tutkimus on saanut alkunsa havainnosta, että lastensuojelun tutkimuksessa tarvitaan lisää tietoa huostassapidon lopettamisesta ja sijaishuollossa tehtävästä lastensuojelun sosiaalityöstä. Tavoitteena on lisätä laitossijoituksiin ja kotiutumiseen liittyvää tutkimustietoa ja tuoda esiin merkityksiä, joita vanhemmat antavat kertomuksissaan lapsen huostaanotolle ja kotiutumiselle. Tutkimus on toteutettu aineistolähtöisesti. Metodologisena kehyksenä käytetään laadullista tutkimusperinnettä, narratiivista tiedonmuodostusta ja sosiaalista konstruktionismia. Tutkimuseettinen pohdinta on keskeisellä sijalla tutkimuksessa. Tutkielmaan haastateltiin seitsemän sijoituksen sosiaalityön asiakkuudessa olevaa lasten vanhempaa. Haastattelut toteutettiin kerronnallistemaattisen haastattelun menetelmällä. Tutkimuksen analyysimenetelmänä käytettiin narratiivista ja temaattista analyysia. Sijoitusta edeltäneessä tilanteessa kuvataan lapsen tai nuoren ongelmien kasautumista ja pahenemista. Vanhemmat kuvaavat keinottomuuden ja riittämättömyyden kokemuksiaan lapsen tilanteen muuttamisessa. Huostaanotto nähdään viimesijaisena toimenpiteenä lapsen tai nuoren tilanteeseen puuttumiseksi. Huostaanottoa kuvataan raskaana kokemuksena, johon liittyy pettymyksen, huonommuuden ja syyllisyyden kokemuksia vanhemmuudessa. Huostaanottoa helpottavaksi tekijäksi mainitaan tieto sijoituksen väliaikaisuudesta ja tavoite lapsen kotiutumisesta. Sijoituksella katsotaan olevan sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Osa vanhemmista mainitsi sijoituksen myönteisenä vaikutuksena lapsen tai nuoren käytöksellä oireilun rauhoittumisen, päihteiden käytöstä irtautumisen, koulunkäyntiin sitoutumisen ja psyykkisen voinnin kohentumisen. Osa vanhemmista kuvasi sijoituksen kielteisenä vaikutuksena lapsen tai nuoren päihteiden käytön, rajattoman käytöksen ja rikollisen toiminnan voimistumisen. Sijoituksen jälkeen koetaan kiitollisuutta lapsen kotiutumisesta ja perheen jälleenyhdistymisestä. Vanhemmat kuvaavat vanhemmuudessa vahvistumista ja voimaantumista. Tulevaisuuteen suuntautuvissa odotuksissa kuvataan huolta nuoren syrjäytymisestä ja käytöksellä oireilun pahenemisesta. Nuoren toivotaan jatkavan peruskoulun jälkeisiin opintoihin, työllistyvän ja pääsevän sitä kautta osalliseksi yhteiskuntaan. Lapsen ja vanhemman suhteessa kuvataan läheisten välien säilymisen tärkeyttä myös tulevaisuudessa. Vanhempien kertomukset osoittavat, että ongelmien pahenemisen ja kasautumisen seurauksena lastensuojelussa joudutaan turvautumaan viimesijaisten toimenpiteiden käyttämiseen lasten ja heidän perheidensä tukemisessa. Varhaisen tuen ja puuttumisen keinoin voidaan vähentää lastensuojelun viimesijaisten toimenpiteiden tarvetta. Tukemalla vanhempia lapsen sijoituksen aikana voidaan vahvistaa vanhempien voimavaroja ja edistää sitä kautta lapsen kotiutumista.
  • KAHKOLA, SANNA (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Sosiaalityön laitos Tekijä – Författare – Author Sanna Kristiina Kähkölä Työn nimi – Arbetets titel – Title Lapsen etu lastensuojelutarpeen selvitysprosessin asiakirjoissa huolto- ja tapaamisriita-asiakkuuksissa Oppiaine – Läroämne – Subject Sosiaalityö Työn laji – Arbetets art – Level Pro-gradu -tutkielma Aika – Datum - Month and-year 8.2.2017 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 79 Tiivistelmä – Referat – Abstract Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan lapsen etua lastensuojelulain 4 § 2. momentin mukaisesti huolto- ja tapaamisriita-asiakkuuksissa lastensuojelutarpeen selvityksen asiakirjoissa. Tutkimuskysymykset ovat 1) Millaisina huolto- ja tapaamisriita-asiakkuudet näyttäytyvät lastensuojelutarpeen selvitysprosessissa? ja 2) Miten lapsen etu toteutuu lastensuojelutarpeen selvityksessä erilaisissa huolto- ja tapaamisriita-asiakkuuksissa? Tutkimuksen tieteenfilosofisena taustateoriana on sosiaalinen konstruktionismi ja aineiston analyysimenetelmänä on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen. Tutkimisaineistona ovat dokumentit kahdesta eri lastensuojelutarpeen arviointiyksiköstä. Dokumentit koostuvat yhdeksästä huolto- ja tapaamisriita-asiakkuuksien lastensuojelutarpeen selvitysprosessien asiakirjoista. Dokumentit koostuvat lastensuojelun työntekijöiden kirjaamista muistiinpanoista ja lastensuojelutarpeen selvityksen yhteenvedoista. Lastensuojelulain 4 § 2. momentin mukaisesti tarkasteltuna lapsen etu huolto- ja tapaamisriita-asiakkuuksissa jakautui negatiivisiin ja positiivisiin tekijöihin. Negatiivisia tekijöitä olivat väkivalta, vanhempien kommunikoinnin vaikeudet ja luottamuspula. Positiivisesti lapsen etuun vaikuttavia tekijöitä olivat yhteisen vanhemmuuden jatkuminen ja lapsen osallisuus. Negatiivisesti ja positiivisesti lapsen etuun vaikuttavien tekijöiden perusteella huolto- ja tapaamisriita-asiakkuudet jakautuivat kolmeen eri tyyppiin. Tyypit ovat 1) Riitaan keskittyneet vanhemmat -tyyppi, 2) Kohti yhteistä vanhemmuutta -tyyppi ja 3) Pitkittyneen huoltoriidan uhka -tyyppi. Näissä eri huolto- ja tapaamisriitatyypissä lapsen etu toteutui eri tavoin. Huolto- ja tapaamisriidoissa tärkein lapsen etuun ja hyvinvointiin vaikuttava tekijä on se, miten vanhemmat pystyvät toimimaan eron jälkeen vanhempina ja asettamaan lapsen edun toteutumisen ensiarvoisen tärkeäksi. Yhtenä tärkeänä lastensuojelun tehtävänä on tukea vanhemmuutta ja nimenomaan huolto-ja tapaamisriidoissa tukea yhteisen vanhemmuuden jatkumista. Työskentelytavat eivät tue tätä, sillä tulosten mukaan lastensuojelun työntekijät tapasivat vanhempia pääsääntöisesti erikseen ja lasta ei tavattu yhdessä etävanhemman kanssa. Lastensuojelussa ei toteutunut lapsilähtöinen perhekeskeinen työote. Lapsen etuna voidaan pitää lapsen osallisuutta, mikä tarkoittaa onnistuneita yhteisiä tapaamisia lasten ja lastensuojelun työntekijöiden kanssa. Lapsien ottaessa oma-aloitteisesti esille vanhempien riidat tai toiveet eroon liittyen, eivät sosiaalityötekijät jatkaneet keskustelua asiasta. Lapsen voi olla kuitenkin vaikea tuoda ajatuksiaan esille siitä syystä, että lapsi voi kokea huolto- ja tapaamisriidoissa vanhempien puolelta jopa painostus- ja uhkapuheita tullessaan lastensuojelun tapaamiseen. Lastensuojelun työntekijöiden toiminta lapsen edun toteutumiseksi näyttäytyi erilaisissa huolto- ja tapaamisriita-asiakkuuksissa vanhemmuuteen vastuuttamisena, lastensuojelun avohuollon asiakkuuteen siirtämisenä eli lastensuojelun asiakkuuden aloittamisena sekä tilanteena, joka ei ollut lastensuojelun keinoin autettavissa. Lastensuojelulla on tärkeä rooli lapsen edun turvaajana huolto- ja tapaamisriidoissa, joten on tärkeä kehittää työmenetelmiä, jotka vastaavat niihin tarpeisiin ja haasteisiin, joita on huolto- ja tapaamisriita-asiakkuuksissa. Parasta lastensuojelua lapsen edun näkökulmasta olisi, jos ennaltaehkäisevällä lastensuojelulla ja verkostotyöllä voitaisiin auttaa vanhempia ja lapsia riittävän varhain ja näin ehkäistä vanhempien riidan syventyminen. _______________________________________________________________________________________________________ Avainsanat-Nycelord-Keywords: Lastensuojelu, huolto- ja tapaamisriita ja -asiakkuudet, lapsen etu
  • Salonen, Lauri (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielman lähestymistapana on case-tutkimus, jonka kohteena on Espoon kaupunginorkesteri Tapiola Sinfonietta. Orkesterilla ei ole ylikapellimestaria vaan poikkeuksellinen johtamisratkaisu, joka perustuu intendentin ja kahden muusikon muodostamaan johto-kolmikkoon. Työssä on lyhyt katsaus orkesterin johtamiseen, jota kirjoitettaessa on etsitty vastaavia kolmikkoratkaisuja maailmalta niitä kuitenkaan löytämättä. Työn tarkennettuna kohteena on johtokolmikon johtajuus siten kuin orkesterin muusikot sen arvottavat. Työssä on myös lyhyesti käsitelty johtamisen tärkeimpiä paradigmoja historian eri vaiheissa. Tutkielman johtajuusteoreettinen lähestymistapa perustuu sosiaalisen identiteetin lähestymistapaan ja siitä johdettuun identiteettijohtajuuden teoriaan. Tämän suh-teellisen uuden teorian mukaan identiteettijohtajuus jäsentyy neljään ulottuvuuteen: prototyyppisyys, identiteetin edistävyys, identi-teettiyrittäjyys ja identiteettimanageeraus. Teoriaan liittyvä keskeinen lähde on Alexander Haslamin, Stephen Reicherin ja Michael Platowin teos Uusi johtamisen psykologia. Identiteettijohtajuuteen liittyy tutkielman keskeisin tutkimuskysymys: Miten orkesterin jäsenet arvottavat puheessaan identiteettijohtajuuden neljää ulottuvuutta johtokolmikon toiminnassa? Kysymyksenasettelua on täydennetty kahdella muulla tutkimuskysymyksellä, koska kiinnostus on kohdistunut myös kolmikon yhteistoimintaan sekä orkeste-rin luonteeseen asiantuntijayhteisönä. Yhteistoimintaan liittyvä kysymys on: Miten orkesterin jäsenet arvottavat johtokolmikon yh-teistoimintaa puheessaan? Asiantuntijayhteisöön liittyvä kysymys on: Miten orkesterin jäsenet arvottavat puheessaan orkesteria asiantuntijayhteisönä johtamisen kannalta? Tutkimusmenetelmäksi on valittu laadullinen asennetutkimus, joka on kehitetty Suomessa retorisen sosiaalipsykologian pohjalta. Menetelmään liittyvä keskeinen lähde on Kari Mikko Vesalan ja Teemu Rantasen teos Argumentaatio ja tulkinta. Aineisto hanki-taan puolistrukturoiduilla virikehaastatteluilla, joissa haastateltavat ottavat kantaa väittämiin, jotka kohdistuvat kiistakysymyksiksi kutsuttuihin asioihin. Väittämiä on tässä tutkielmassa seitsemän, joista neljä kohdistuu identiteettijohtajuuteen, kaksi kolmikon yh-teistoimintaan ja yksi asiantuntijayhteisöllisyyteen. Aineisto koostuu yhdeksän muusikon keväällä ja syksyllä 2015 suoritetuista yksilöhaastatteluista. Aineiston analyysivaiheessa kannanotot ja niiden perustelut on ensin luokiteltu. Perusteluluokista on tunnis-tettu tulkintavaiheessa 26 arvottamista, joita edelleen ryhmittelemällä on muodostettu kuusi perusasennetta. Tutkielman pohdintaosiossa on osoitettu, että tutkimuskysymyksiin on saatu vastaukset. Sisältöä arvioitaessa on esitetty useita työn onnistumista puoltavia näkökohtia kuten tutkimuskysymyksiin saadut vastaukset sekä aineiston riittävyys ja kelvollisuus. Tu-lokset mahdollistavat myös vertailevan kytkennän orkesterin johtamista käsittelevään kirjallisuuteen aineistosta nousevien diskurs-sien osalta. Tutkielman sisällöllisistä rajoituksista mainitaan mm. laadulliseen tutkimukseen ja case-tutkimukseen liittyvä yleistettä-vyyden puute. Aineisto osoittaa myös, että kolmikkomallin hyvyyteen liittyvä suora väittämä olisi saattanut tuoda lisää näkökohtia. Myös menetelmää arvioitaessa on tuotu esille onnistumista puoltavia näkökohtia. Laadullinen asennetutkimus on toiminut hyvin, sillä väittämät ovat tuottaneet runsaasti puhetta analysoitavaksi. Vertailua on myös suoritettu kirjallisuudessa esiteltyihin laadullisiin asennetutkimuksiin. Myös case-tutkimusta on käsitelty tarkemmin tekemällä samalla kytkentöjä kirjallisuudesta löytyviin case-tutkimuksiin. Haastatteluihin liittyvänä rajoituksena todetaan, että on haastateltu vain muusikkoja, vaikka myös toimistohenkilöiden haastattelut olisi voineet tuoda lisää näkökohtia. Työn kontribuutio johtajuustutkimukselle liittyy valtavirrasta poikkeavaan asetelmaan orkesteri–kolmikkojohtajuus, jollaista konteks-tia ei työn yhteydessä ole kirjallisuudesta löydetty. Myöskään jaetun johtajuuden asetelmaa identiteettijohtajuus¬–kolmikkojohtajuus ei ole työn aikana löydetty kirjallisuudesta, vaan ainoastaan yhden johtajan asetelmia. Myös identiteettijohtajuuden tutkiminen laa-dullisella menetelmällä poikkeaa valtavirrasta. Jatkotutkimuksen mahdollisuuksina ehdotetaan esim. muiden taidelaitosten kuten teattereiden tutkimista laadullisilla menetelmillä, muillakin kuin ladullisella asennetutkimuksella. Erityisesti ehdotetaan narratiivisten menetelmien käyttöä identiteettijohtajuuden, jaetun johtajuuden ja asiantuntijuuden tutkimuksessa, mitä työn suorittaja perustelee omilla haastattelukokemuksillaan muissa konteksteissa.
  • Kemppainen, Jasmin (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimukseni käsittelee lastensuojelun julkisuuskuvaa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden käsityksissä ja kertomuksissa. Tutkimukseni tavoitteena on saada sosiaalityöntekijöiden tieto lastensuojelun julkisuuskuvasta näkyviin ja korostaa tutkittavia tiedon tuottajina. Tutkimuksessa sosiaalityöntekijät tuottavat tieteellistä tietoa ilmiöstä, jota ei ole paljon tutkittu. Tutkimuksen alussa esitellään lastensuojelun, julkisuuden ja julkisuuskuvan sekä eettisen ristiriidan käsitteitä aiempien tutkimusten avulla. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys koostuu julkisuuskuvan ja eettisten ristiriitojen erilaisista käsitteistä ja teorioista. Aineistona on viiden lastensuojelun sosiaalityöntekijän kertomukset kirjoituspyynnön perusteella. Keräsin aineiston eri-ikäisiltä sosiaalityöntekijöiltä. Narratiivinen tutkimus mahdollisti kertomukset, joissa sosiaalityöntekijät jakavat omia ajatuksiaan ja mielipiteitään tutkittavasta ilmiöstä. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät tuottivat kertomuksia omista näkökulmistaan käsin. Sosiaalityöntekijöiden tieto nostaa ja avaa uusia näkemyksiä lastensuojelun ja julkisuuden välisestä suhteesta. Lastensuojelun julkisuuskuva osoittautui kertomuksissa negatiiviseksi. Sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta lastensuojelun julkisuuskuvaan liittyy epäeettisyys, journalistien vääränlaiseksi koettu käytös ja käsitys lastensuojelusta sekä julkisuuden viihteellistyminen. Lastensuojelua koskeneet uutiset näyttäytyvät tutkittavien kertomuksissa ongelmallisina tuottaen eettisiä ristiriitoja. Vastauksena julkisuuskuvan negatiivisuuteen ja eettisiin ristiriitoihin tutkittavat näkivät oman aktiivisen roolin lisäämisen julkisuudessa ja yhteistyön journalistien kanssa. Tutkittavien näkökulmasta lastensuojelun julkisuuskuvaa voidaan tulevaisuudessa parantaa ja kehittää.
  • Värtinen, Veera (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa käsitellään pääkaupunkiseudulla asuvien nuorten aikuisten suhtautumista sosiaalisen median ja kulutuksen väliseen sidokseen heidän elämässään. Tutkielman lähtökohtana on ajatus sosiaalisen median suuresta suosiosta ja sen mahdollisista vaikutuksista yksilön elämään. Kulutus on arkipäiväistä toimintaa, mihin saadaan vaikutteita ympäristöltä. Koska sosiaalinen media on yksi tärkeimmistä kanavista nuorille verkostoitua ja olla sidoksissa ympäristöön, on oleellista tutkia sen mahdollisia vaikutuksia myös kulutukseen. Tutkielman tavoitteena on tarkastella sosiaalisen median mahdollisia vaikutuksia nuoren aikuisen kulutustapoihin. Tutkielma on rajattu käsittelemään sosiaalisen median palveluista Instagram-kuvasovellusta. Tutkielman aineisto kerättiin kolmella ryhmähaastattelulla, jossa jokaisessa oli mukana kolme haastateltavaa. Haastateltavat olivat 18–22-vuotiaita nuoria naisia, jotka asuivat pääkaupunkiseudulla. Haastateltavat käyttivät ahkerasti sosiaalista mediaa ja erityisesti tutkielman pääkohdetta Instagram-sovellusta. Haastatteluihin osallistuneet nuoret aikuiset olivat niin opiskelijoita kuin työssäkäyviä nuoria. Aineiston analysoinnissa on käytetty sisällönanalyysia ja aineistosta nousseet pääteemat on jaettu neljään luokkaan. Analyysissa perehdytään nuorten ajatuksiin sosiaalisesta mediasta, kulutuksesta ja niiden välisestä suhteesta. Neljän luokittelun pohjalta analyysin keskiössä ovat sosiaalisen median käyttö, itsensä esittäminen sosiaalisessa mediassa, suhtautuminen Instagramin sisältöön ja mainontaan sekä nuorten aikuisten ajatukset Instagramissa esiintyvästä inspiraatiosisällöstä. Haastateltavien sosiaalisen median käyttö on erittäin aktiivista ja sosiaalisen median sovelluksia selataan useita kertoja päivän aikana. Sosiaalisen median kautta halutaan sekä jakaa omaa sisältöä muille että samalla seurata muiden jakamaa sisältöä, inspiroitua siitä ja pitää muihin ihmisiin yhteyttä. Instagramissa pidetään yllä tietynlaista julkikuvaa. Sovelluksessa julkaistut kuvat ovat yleensä edustavia ja melko suunniteltuja kuvia itsestä tai omasta elämästä, ja jokaisen kuvan julkaiseminen on tietoisesti harkittua. Tämän toiminnan kautta rakennetaan hallinnoitua kuvaa itsestä, joka esitetään sosiaalisen median kautta muille. Tutkielman aineiston avulla voidaan esittää, että Instagramin sisällöstä otetaan vaikutteita omaan pukeutumiseen ja vaatevalintoihin, minkä kautta vaikutteita saadaan myös omaan kulutukseen. Instagramissa sallittiin maksetut sponsoroidut mainokset vuonna 2015, minkä jälkeen sovelluksessa alkoi näkyä virallista mainontaa. Ennen kyseisiä muutoksia, sovelluksessa oli havaittavissa sisältöön upotettua mainontaa. Haastateltavien puheissa nousi esille monenlaisia ajatuksia mainonnasta. Haastateltavat eivät nähneet mainonnan tehoavan itseensä, mutta sen sijaan sovelluksen inspiraatiosisältö on antanut haastateltaville virikkeitä ja malleja kuluttamiseen. Instagramin inspiraatiosisällön kautta haastateltavat kokivat saavansa myös selville uusimmat trendit ja sen kautta pystyvänsä seuraamaan muotia. Tutkielman perusteella voidaan päätellä, että sosiaalisesta mediasta etsitään inspiraatiota ja otetaan vaikutteita omaan toimintaan. Sosiaalisessa mediassa esiintyvään mainontaan suhtaudutaan eri tavoin eikä sen yhteyttä suoraan kulutukseen voida varmuudella todeta. Tutkielma haastaa tarkastelemaan yksilön esittämää julkikuvaa sosiaalisessa mediassa sekä sen yhteyttä kulutukseen. Analyysin pohjalta voidaan todeta, että sosiaalisen median käyttö, itsensä esittäminen ja omat kulutustavat ovat sidoksissa toisiinsa nuoren aikuisen elämässä.
  • Kovanen, Jukka (Helsingin yliopisto, 2017)
    Abstract Unit labor costs have been a widely discussed topic in Finland as well as all around the world. Technically unit labor costs are calculated by a simple ratio of labor costs and output. There is a large divergency of opinion about how consistent measurement unit labor costs are for competitiveness of an economy or an industry, for example. There is no unambiguous answer how to measure cost competitiveness of a country or an industry and one should keep in mind what the unit labor costs do not measure. Also, it is two different cases to observe nominal or real unit labor costs. In the former denominator is in units of measurements, like meters or units, and in the latter is deflated by current prices. Also there is a difference in observation of development within the firms versus on the aggregate level. In the thesis the unit labor costs of Finnish industrial production are calculated from the firm specific micro data. Also, the part of the structural change and development within firms by decompositions is estimated based on microdata. Furthermore, markup of the firms is estimated by comparing price development to marginal costs of the firms, to this end there are estimated an industry specific production function, by using some micro econometric methods like fixed effects – regression. According to the results obtained the unit labor costs have increased by about two per cents in annual growth rates between 2007 and 2016. There has been lot of fluctuation in the development, especially in the beginning of the observation period. The unit labor costs increased a lot because of drop of the production caused by recession. During the following two years they decreased a little bit. After that the development has been steadier. The decomposition into the structural and within firms effect tells that the major part of the fluctuation were driven by the changes within the firms, when the structural effect was the driver of the moderate but steady increase and being actually more remarkable explainer of the annual growth rates. The markup within industrial firms decreased a little bit during the observation period. Although, should be pointed out that there is some uncertainty in production function estimates and firm specific prices and consequently markup estimates are suggestive.
  • Kärki, Elina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa selvitetään suorituskulttuurin vaikutuksia ja haasteita jatkuvassa suorituksen johtamisessa. Suorituksen johtamisessa on käynnissä parhaillaan siirtymä vuosittaisesta hierarkkisesta prosessista joustavampaan ja jatkuvampaan johtamistapaan. Useat organisaatiot ovat tyytymättömiä suorituksen johtamisen prosessiinsa, sillä sitä pidetään tehottomana ja byrokraattisena. Suorituksen johtamisen tapojen tehokkuuden on tutkittu riippuvan niiden yhteensopivuudesta vallitsevan kulttuurin kanssa. Tämän tutkielman tarkoituksena on lisätä ymmärrystä jatkuvaan suorituksen johtamiseen vaikuttavista suorituskulttuurisista elementeistä sekä haasteista suorituksen johtamisen muutoksen varjossa. Tehostamaan ketterää ja joustavaa suorituksen johtamista, on kehitetty teknologiasia työkaluja. Tutkielmassa käsitellään jatkuvan suorituksen johtamisen ilmiötä Continuous Performance Management mobiilityökalun toiminnallisuuksien ja käyttökokemusten kautta. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu organisaatiokulttuurin ja suorituksen johtamisen tutkimuksista yhdistämällä ne suorituskulttuurin käsitteeseen. Tutkielman aineisto koostuu teemahaastatteluista, jotka kerättiin energia-alalla toimivassa yrityksessä. Tutkielman teemat ovat määritelty suorituskulttuurin käsitteen osa-alueiden sekä jatkuvan suorituksen johtamisen elementtien pohjalta. Teemat ovat palaute, tulosorientaatio, hierarkia sekä itsensä johtaminen. Kohdeyrityksessä oli käynnissä jatkuvan suorituksen johtamisen mobiilityökalun pilotti, jonka testaajien joukosta haastateltavat valittiin. Haastattelut toteutettiin syksyllä 2016 ja ne äänitettiin sekä litteroitiin. Aineisto analysoitiin laadullisin menetelmin käyttämällä teemoittelua ja tyypittelyä. Aineiston pohjalta havaitaan, että kontrollin ja valtaetäisyyden elementeillä osana suorituskulttuuria on merkittävä vaikutus jatkuvan suorituksen johtamisen joustavuuden ja ketteryyden toteutumiseen. Kyseiset elementit ilmenivät yrityksen suorituskulttuurissa tavoitteiden vyöryttämisenä hierarkkisesti ylhäältä alas, esimiesvetoisuutena sekä sääntöjen korostumisessa osana tavoiteasetantaa. Korkean valtaetäisyyden myötä tavoitteet tuntuivat kaukaisilta työntekijöille ja niiden merkitystä omaan työhön oli hankala ymmärtää, joka puolestaan laski tavoiteorientaatiota ja työntekijän vastuunottamista, johon jatkuva suorituksen johtaminen pyrkii. Aktiivinen keskustelukulttuuri lisäsi pitkin vuotta käytävien tavoitekeskusteluiden määrää, johon jatkuva suorituksen johtaminen tähtää vuosittaisten kehityskeskustelujen painotuksen sijaan. Toisaalta haasteena suorituksen johtamisen jatkuvuudelle koettiin olevan yrityksen suorituskulttuurin kuuluva vahva tulevaisuusorientaatio, jossa korostui tavoitteiden asettaminen pitkälle aikavälille vuosisyklissä. Näin ollen jatkuvan suorituksen johtamisen toimivuuden kannalta olennaista oli suorituskulttuurin tasapainottelu kontrollin ja joustavuuden välillä. Samaan aikaan kun jatkuva suorituksen johtaminen pyrki joustavuuteen, yrityksen asettamat säännöt varmistivat tasa-arvoa ja läpinäkyvyyttä suorituksen johtamisessa.
  • Malinen, Johanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tiivistelmä/Referat – Abstract Tutkielma käsittelee yritysviestinnän vaikuttavuuden mittaamista ja arviointia. Tutkielma pyrkii tarjoamaan tietoa käytössä olevista mittaamisen ja arvioinnin keinoista, niihin liittyvistä haasteista sekä asenteista, jotka vaikuttavat viestinnän vaikuttavuuden mittaamiseen ja arvioinnin prosessiin. Aihe on noussut erityisesti 2000-luvulla merkittäväksi viestinnän alan tutkimuksen aiheeksi, koska selkeästi vakiintuneita keinoja viestinnän vaikuttavuuden mittaamiseen ja arviointiin ei ole käytössä, vaikka toiminto muuten on saavuttanut yrityksissä vakiintuneen aseman. Samanaikaisesti yritysten johto esittää vaatimuksia viestinnän vaikuttavuuden osoittamiseksi, sillä yritystoiminnan luonteeseen kuuluu toiminnan kriittinen arviointi ja pyrkimys mahdollisimman kustannustehokkaaseen toimintaan. Tutkielman taustana on kirjallisuuskatsaus, joka kartoittaa viestinnän vaikuttavuuden mittaamisen ja arvioinnin kehitystä, yritysviestinnän vaikuttavuuden muodostumista sekä yleisimmin käytössä olevia keinoja yritysviestinnän mittaamiseen ja arviointiin. Erityisesti James Grunigin johtaman tutkimusryhmän muotoilema Excellence-teoria, Elisa Juholinin ja Tom Watsonin tekstit ovat keskeisessä roolissa tämän tutkimuksen kirjallisuuslähteinä. Tutkielman empiirinen osio lähestyy yritysviestinnän vaikuttavuuden mittaamista ja arviointia Delfoi-menetelmän keinoin. Delfoi-menetelmä on keino saada joukko tutkimusaiheen asiantuntijoita keskustelemaan keskenään tutkimuksen toteuttajan kautta. Tässä tutkielmassa on haastateltu verkkopohjaisen kyselylomakkeen välityksellä 15 suomalaista yritysviestinnän alan ammattilaista kahdella kierroksella. Tutkielman perusteella suomalaisten yritysviestinnän ammattilaisten keskuudessa on laajaa kiinnostusta viestinnän vaikuttavuuden mittaamiseen ja arviointiin, mutta prosessin suunnittelu ja toteuttaminen koetaan usein haastavaksi. Vaikuttavuuden arvioinnin perustana on oltava selkeästi määritellyt tavoitteet, mitä viestinnällä halutaan saavuttaa yrityksessä. Tutkielma osoitti, että tavoitteiden määrittelyssä koetaan usein olevan haasteita, minkä vuoksi myös viestinnän vaikuttavuuden mittaaminen ja arviointi on vaikeaa. Tavoitteiden saavuttamista ja yritysviestinnän vaikuttavuutta tulisi mitata monipuolisella kokoelmalla kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia mittaamisen ja arvioinnin keinoja, jotka on valittu yrityksen tarpeet huomioiden. Yritysviestinnän alan ammattilaisten keskuudessa on vahvaa kiinnostusta osoittaa viestinnän vaikuttavuus ja taloudellinen hyöty yrityksen liiketoiminnalle lukujen avulla, kun taas tieteellinen kirjallisuus on usein skeptinen kvalitatiivisten menetelmien sopivuudesta viestinnän lopullisen vaikuttavuuden osoittajaksi. Viestinnän vaikuttavuuden osoittaminen yritysmaailman kielellä nähdään keinoksi lisätä viestintätoiminnon arvostusta ja näkyvyyttä, mutta toiminnon luonne asettaa tälle haasteita: vaikuttavuus voi olla havaittavissa pitkällä aikavälillä, viestinnän vaikuttavuutta voi olla hankala erottaa muusta yrityksen toiminnasta ja viestinnän tehtäviin kuuluu liiketoiminnan ongelmien ja riskien ennaltaehkäisy voittojen tuottamisen sijaan. Yritysviestinnän vaikuttavuuden mittaamisen ja arvioinnin prosessia tulisi kehittää liittäen siihen toiminnon eri osa-alueet ja hyödyntäen alan ammattijärjestöjen, tieteellisen tutkimusten ja yritysmaailman tuottamaa tietoa. Tutkielman mukaan yritysviestinnän alan ammattilaiset kokevat, että viestinnän vaikuttavuuden onnistunut arviointi tarjoaisi selkeitä hyötyjä viestinnän toiminnolle ja koko yrityksen liiketoiminnalle. Yritysviestintä toimii parhaimmillaan yrityksen viestinnän tehtävien koordinoijana ja yritysjohdon strategisena kumppanina. Tämän ideaalin täyttämiseksi yritysviestinnällä pitää kuitenkin olla selkeät tavoitteet ja sen toimintaa tulee arvioida kokonaisuutena, johon kuuluu välittömien tulosten tarkastelun lisäksi analyysi toiminnon kokonaisvaltaisesta vaikuttavuudesta eri sidosryhmien näkökulmasta.
  • Parikka, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka alueen sosiaalinen epäjärjestys vaikuttaa yksilön halukkuuteen muuttaa toiselle alueelle. Taustalla on hypoteesi siitä, että epäjärjestys toimii alueen sosioekonomisen koostumuksen naapurustomekanismina, joka vaikuttaa alueelta pois suuntautuvaan muuttohalukkuuteen. Tämä dynamiikka kytkeytyy keskusteluun Helsingin eriytymiskehityksestä, jonka on esitetty syventyneen viimeisen 25 vuoden aikana ja saaneen itseään tuottavia piirteitä muun muassa valikoivan muuttoliikkeen myötä. Tämä kehitys on jatkunut siitäkin huolimatta, että Helsingin kaupunkipolitiikka ja kaavoitus perustuvat pitkälti eriytymisen vastustamiseen tähtääviin toimenpiteisiin, kuten sosiaalisen sekoittamisen politiikkaan. Valikoiva muuttoliike voi heikentää huono-osaisen alueen asemaa entisestään. Tällöin naapuruston negatiiviset piirteet vaikuttavat siten, että alueen parempiosaiset asukkaat haluavat muuttaa pois. Se voi johtaa alueen keskimääräisen sosioekonomisen tason heikkenemiseen, mikä puolestaan voi vaikuttaa myös muun huono-osaisuuden ja sosiaalisten ongelmien alueelliseen keskittymiseen. Tällainen kehityssuunta on havaittu Helsingin sisäisessä eriytymiskehityksessä, mutta alueellisen epäjärjestyksen rooli on jäänyt avoimeksi. Tutkimuksen aineistona on Helsingin kaupunkitutkimuksen tutkimus- ja yhteistyöohjelman (Katumetro) kyselyaineisto vuodelta 2012. Aineistoon on yhdistetty rekisteriaineistoa Tilastokeskuksen ruututietokannasta. Käsittelen alueen sosioekonomisia ominaisuuksia sekä fyysistä rakennetta Helsingin kaupungin tietokeskuksen ylläpitämällä pienaluetasolla, mikä tarkoittaa sitä, että ruututason muuttujat on muunnettu vastaamaan kaupunginosamaista pienaluetasoa. Tutkimuksen päämenetelmä on logistinen regressioanalyysi, jonka avulla elaboroidaan sosiaalisen epäjärjestyksen vaikutusta muuttohalukkuuteen vakioimalla muita yhteyteen mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä. Tulosten perusteella sosiaalinen epäjärjestys selittää yksilön kokemaa muuttohalukkuutta toiselle alueelle erittäin merkitsevästi, kun alueen sosioekonomiset ominaisuudet, fyysinen rakenne, yksilölliset piirteet sekä vastaajan kokemat tekijät on vakioitu. Alueen sosioekonomisen tason selittämä muuttohalukkuus selittyy epäjärjestyksellä, mikä viittaa epäjärjestyksen olevan alueen sosioekonomisten piirteiden aikaansaama naapurustomekanismi, joka lisää asukkaan halukkuutta muuttaa alueelta pois. Tulos jatkaa teoreettisessa mielessä sosioekonomisen tason, epäjärjestyksen ja turvattomuuden linjaa muuttohalukkuudella. Tällöin alueen rakenteelliset piirteet sisäistyvät asukkaan epäjärjestyksen kokemuksessa ja vaikuttavat halukkuuteen muuttaa pois. Mikäli poismuuton voi aiempaan tutkimukseen tukeutuen olettaa valikoivan etupäässä sosioekonomisesti parempiosaisia asukkaita, voidaan arvioida, että sosiaalinen epäjärjestys toimii yhtenä alueiden eriytymiskehityksen itseään tuottavan kehän mekanismina. Samalla kun eriytymiskehitys syvenee muuttoliikkeen seurauksena, vaikuttaa siltä, että erityisesti huonosti toimeentulevat ovat halukkaita muuttamaan, mutta heillä on siihen vähiten mahdollisuuksia. Lisäksi he kokevat korostuneesti huono-osaisten alueiden lieveilmiöitä, kuten epäjärjestystä. On kuitenkin epäselvää missä määrin tämä on huono-osaisiin painottuva hyvinvointiongelma. Interaktiotarkastelun perusteella turvattomuutta kokevat lapsiperheet ovat erityisen halukkaita muuttamaan, mikä ilmentää alueen sosiaalisten ongelmien työntövaikutuksen vaikuttavan eri tavoin eri elämäntilanteessa oleviin asukkaisiin. Aiemman tutkimuksen perusteella sekä asumisihanteet että muuttomotiivit perustuvat rauhallisuuteen ja asunnon vaihdon tarpeeseen. Tämän tutkimuksen mukaan sosiaalinen epäjärjestys selittää alueelta pois suuntautuvaa muuttoa kuitenkin voimakkaammin kuin asunnon piirteisiin liittyvä tyytyväisyys. Helsinki on elänyt jo neljännesvuosisadan eriytymisen aikaa, eivätkä kaikki sen piirteet jäsenny ainoastaan taloudellisilla, hallinnollisilla tai poliittisilla seikoilla. Sosiaalisen epäjärjestyksen vaikutus muuttohalukkuuteen antaa aihetta pohtia myös sosiaalisten mekanismien roolia eriytymiskehityksessä.
  • Heinola, Virpi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos/Institution– Department Sosiaalitieteiden laitos Tekijä/Författare – Author Virpi Heinola Työn nimi / Arbetets titel – Title Peruskoulun merkitys ja keskeyttämisen haitat jälkihuoltonuorten näkökulmasta Oppiaine /Läroämne – Subject Sosiaalityö Työn laji/Arbetets art – Level Pro gradu -tutkielma Aika/Datum – Month and year Tammikuu 2017 Sivumäärä/ Sidoantal – Number of pages 90+3 Tutkielmani käsittelee helsinkiläisiä 17-21-vuotiaita jälkihuoltonuoria, joilla on jäänyt peruskoulu kesken oppivelvollisuus ikäisenä. Näillä nuorilla on taustallaan pitkä lastensuojelu- ja sijoitushistoria. Tutkimus on tehty Helsingin kaupungin lastensuojelun jälkihuollolle 12 nuoren haastattelututkimuksena. Tutkimuksella on kolme tavoitetta: 1) kerätä ja analysoida tietoa niistä merkityksistä, joita nuori peruskoulunkäymiselle antaa, 2) tutkia, miten nuori hahmottaa tulevaisuuttaan peruskoulupudokkuuden kautta ja miten hän on kokenut avuntarpeensa koulutukseen liittyen ja 3) tarkastella sitä, miten sosiaalinen toimintakyky näkyy nuorten peruskouluun ja sijaishuoltoon liittyvissä kokemuksissa. Tuon esiin nuorten omaa ääntä ja peruskoululle antamia merkityksiä ja peilaan niitä yhteiskunnalliseen koulupudokkuuden ongelmakenttään. Koulupudokkuutta on tarkasteltu yleensä tutkimuksessa lähinnä peruskoulun jälkeisenä ongelmana. Peruskoulusta putoamisen ongelma paikantuukin usein sijaishuollossa oleviin nuoriin. Tutkimukseni osoittaa, että peruskoulutuksen kesken jättäminen on monitasoinen prosessi, jossa nuori joutuu usein leimatuksi, kokee erilaisuutta ja häpeää. Sijoituksen ja huonon koulumenestyksen aiheuttamat luokan, koulun tai vertaisryhmän muutokset aiheuttavat nuorelle tilanteen, joka saattaa edesauttaa koulupudokkuutta. Nuorien taustalla on usein myös vaikeaa koulukiusaamista, laitoksista hatkailua, terveys- ja päihdeongelmia. Monet nuoret kokevat, että vanhempien tuki koulunkäymiselle on ollut riittämätön ja osasyy peruskoulupudokkuuteen. Peruskoulupudokkuus aiheuttaa näköalattomuutta, turhautumista, tulevaisuuden kaventumista ja epävarmuutta arjesta. Tutkielmani antaa viitteitä siitä, että lähes kaikki haastatellut nuoret kärsivät sosiaalisen toimintakyvyn heikentymisestä heidän kotonaan vallinneiden kasvatusolosuhteiden ja rikkonaisen taustansa takia. Sosiaalinen toimintakyky on voinut näillä nuorilla ensi sijassa ilmetä sopeutumisena sijoitukseen ja muuttuviin sosiaalisiin ympäristöihin. Sijaishuoltopaikoissa sosiaalinen toimintakyky voi näyttäytyä siinä, että sopeutuu joukkoon ja luo uusia ihmissuhteita. Sosiaalista toimintakyky näyttäytyy näiden nuorten kohdalla muussa muodossa kuin tavoitteellisuutena opiskelussa. Tärkein johtopäätökseni on, että jälkihuolto-oikeutta tulisi pidentää ja vahvistaa jälkihuollon käytäntöjä. Tutkimus herättää myös kysymyksen, onko sijoitus epäonnistunut, jos kaikkien lastensuojelun tukitoimien jälkeen lopputulos on nuori, joka on vailla jatko-opiskelumahdollisuutta, työtä ja mielekästä tekemistä täysi-ikäisenä? Nämä asiat kietoutuvat vahvasti keskusteluun sijaishuollon laadusta ja vaikuttavuudesta. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Lastensuojelu, jälkihuolto, peruskoulupudokkuus, nuoret, sosiaalinen toimintakyky Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information
  • Räsänen, Maija (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielman taustalla on yhteiskunnallinen tilanne, jossa väestö vanhenee ja nuorten työttömyysaste on korkea. Ihmisten eläessä entistä vanhemmiksi, myös hoivapalveluiden tarve kasvaa. Vanhustyö ei ole perinteisesti houkutellut nuoria työntekijöitä. Tulevaisuudessa vanhustyöhön tarvitaan kuitenkin uusia työntekijöitä vanhojen siirtyessä eläkkeelle ja hoivapalvelujen tarpeen kasvaessa. Tutkielmassa etsitään vastauksia siihen, mitkä asiat kannustavat nuoria vanhustyön pariin ja mitkä asiat sen sijaan vähentävät nuorten kiinnostusta vanhustyötä kohtaan. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry (Valli) koordinoi vuosien 2013–2015 aikana Vanhustyön Trainee -ohjelma nuorille -työllistämishanketta, jonka tavoitteena oli yhdistää työtä vailla olevat nuoret ja työvoimaa tarvitsevat vanhustyön työnantajat. Hanke jatkuu vuosina 2016–2017 nimellä Vanhustyön Trainee -hanke ja se toteutetaan STEAn Paikka Auki -rahoituksella. Keskeinen työmuoto molemmissa hankkeissa on Vanhustyön Trainee -ohjelma, joka antaa nuorille mahdollisuuden kokeilla vanhustyötä matalankynnyksen periaatteella. Tutkielman aineisto muodostuu seitsemästä Vanhustyön Trainee -ohjelman suorittaneen nuoren haastattelusta. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja aineiston analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu sekä katsauksesta nykyiseen työelämään ja nuorten työelämäasenteisiin että sukupolvien välisen kanssakäymisen teorioista, joista keskeisin on Simon Biggsin ja Ariela Lowensteinin (2011) sukupolviälykkyyden -teoria. Tutkielman tulokset osoittavat, että nuoria kannustaa vanhustyön pariin vanhustyön mielekkyys, sukupolvien väliset kohtaamiset, positiivinen työilmapiiri ja vastuunantaminen, vanhustyön hyvät työllistymisnäkymät sekä osallistuminen Vanhustyön Trainee -ohjelmaan. Nuorten mielenkiintoa vanhustyötä kohtaan vähentävät työn henkinen kuormittavuus sekä vanhustyön työpaikkojen kiire ja resurssien vähäisyys. Vanhustyön Trainee -ohjelman ansiot nuorten kiinnostuksen kasvattamiselle vanhustyötä kohtaan liittyvät innostavaan opetustyyliin, nuorten itsetuntemuksen kasvattamiseen ja matalankynnyksen kokeilumahdollisuuteen. Vanhustyön suurimpana valttina voidaan tämän tutkielman perusteella pitää työn sisällöllisiä puolia. Nuorille työn mielekkyys on isoa palkkaa tärkeämpi asia. Nuorten kiinnostusta vanhustyöhön voi lisätä se, että he pääsevät tapaamaan vanhuksia kasvotusten. Kohtaamiset ja sukupolvien välinen kanssakäyminen saattavat vähentää ennakkoluuloja, joita vanhustyöhön liittyy. Henkilökohtaisten siteiden solmimisen myötä myös negatiiviset stereotypiat vähenevät. Vanhustyön Trainee -ohjelma edistää sukupolvien välistä vuorovaikutusta ja tarjoaa nuorille tilaisuuden päästä kokeilemaan soveltuvuuttaan vanhustyöhön matalankynnyksen periaatteella. Työmuoto edistää osaltaan sukupolviälykkäämmän toiminnan mahdollisuuksia yhteiskunnassa.
  • Linkosalo, Helmi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa selvitetään sitä, kuinka maahanmuuton ensimmäiseen ja toiseen polveen kuuluvat nuoret käyttävät viestintäteknologioita vuorovaikutuksessa maantieteellisesti erilaisissa sosiaalisissa suhteissaan. Tarkastelun kohteena ovat nuorten transnationaaliset suhteet omassa tai vanhempien lähtömaassa asuviin sukulaisiin sekä paikalliset perhe- ja kaverisuhteet. Tutkielman pääkysymys on: 1) Minkälainen on viestintäteknologioiden rooli nuorten maantieteellisesti erilaisissa läheissuhteissa? Pääkysymystä täydentämään esitetään kaksi lisäkysymystä: 2) Minkälaista nuorten viestintäteknologioiden käyttö on ja millä tavoin erilaiset sosiaaliset suhteet muovaavat viestintäteknologioiden käyttöä näissä suhteissa? 3) Miten kokemukset läsnäolosta ja kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta ja näille asetetut merkitykset suhteutuvat viestintäteknologioiden rooliin nuorten erilaisissa läheissuhteissa? Viestintäteknologioiden käyttöä läheissuhteissa lähestytään tässä tutkielmassa liikkuvuuden sosiologisesta ja verkostoanalyyttisestä näkökulmasta. Vuorovaikutusta maantieteellisesti erilaisissa läheissuhteissa tarkastellaan John Urryn määrittelemien liikkuvuuden muotojen sekä kuvitteellisen läsnäolon käsitteen kautta. Sosiaalisten suhteiden tarkastelussa käytetään apuna Karen F. Olwigin verkostoanalyyttistä sosiaalisten suhteiden prosessien analyysia. Lisäksi tutkielmassa valotetaan nuorisotutkimuksellista näkökulmaa viestintintäteknologioiden käyttöön sekä kasvokkaisen vuorovaikutuksen teoretisointeja. Tutkimusaineisto koostuu yhdentoista 16–20-vuotiaan maahanmuuttotaustaisen nuoren puolistrukturoiduista teemahaastatteluista. Haastattelut toteutettiin pari- ja yksilöhaastatteluina. Tutkimuksen metodologisena lähestymistapana on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, johon on liitetty myös teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkimuksessa havaitaan, että nuorten viestintäteknologioiden käytön tavat eroavat toisistaan maantieteellisesti erilaisissa läheissuhteissa. Paikallisissa perhe- ja kaverisuhteissa sosiaalista mediaa käytetään paljolti kasvokkaisten tapaamisten jatkeena ja arkisista asioista sopimiseen, kun taas transnationaalisissa sukulaissuhteissa sosiaalista mediaa käytetään suhteiden ylläpidon välineenä. Viestintäteknologioiden avulla pyritään tuottamaan tunnetta läsnäolosta tilanteissa, joissa ollaan fyysisesti kaukana toisistaan. Tunne läsnäolosta kulkeutuu erilaisten sosiaalisissa suhteissa risteilevien liikkuvuuksien mukana, joihin tutkielmassa viitataan John Urryn määrittelemien liikkuvuuden muotojen kautta. Keskenään erilaisten sosiaalisten suhteiden luonteet ja niihin liittyvät sosiaaliset prosessit suuntaavat sitä, kuinka viestintäteknologioita käytetään näissä suhteissa vuorovaikutuksen välineinä. Viestintäteknologioiden tarjoamat mahdollisuudet eivät kuitenkaan tämän aineiston perusteella korvaa tarvetta kasvokkaiselle vuorovaikutukselle läheissuhteissa. Tutkimuksen johtopäätöksinä todetaan, että nuorten viestintäteknologioiden käyttö erilaisissa sosiaalisissa suhteissaan on moninaista, ja että tunne toisen läsnäolosta on mahdollista saavuttaa sosiaalisen median kaltaisten välineiden avulla. Toisaalta huomataan, että viestintäteknologioiden monipuolisista ominaisuuksista huolimatta niiden avulla ei pystytä korvaamaan vastavuoroisuutta ja läheisyyttä, joka kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa saavutetaan. Nuoret käyttävät viestintäteknologioita osana arkeaan ja hyödyntävät niiden erilaisia ominaisuuksia eri tavoin riippuen siitä, minkälaisia tavoitteita liittyy tilanteeseen ja sosiaaliseen suhteeseen, jossa vuorovaikutus tapahtuu.
  • Savolainen, Juha (Helsingin yliopisto, 2017)
    Psykoterapia on vuorovaikutukseen perustuva psykososiaalinen hoitomuoto, jonka tutkimus voidaan päälinjoiltaan jakaa vaikuttavuus- ja prosessitutkimukseen. Tutkimuksen historiassa kokeellisen ja korrelatiivisen tutkimusparadigman rinnalle on rakentunut kehitysparadigma, joka hahmottaa psykoterapeuttisen muutoksen kehitystapahtumana. Helsingin Psykoterapiatutkimus taas on suurin Suomessa toteutettu psykoterapian vaikuttavuustutkimus. Tutkimuksessa yhtenä potilasarvioinnin osa-alueena olivat puolistrukturoidut, diagnostiset arviointihaastattelut ennen psykoterapiaa sekä terapian jälkeen toteutuneissa seurantapisteissä. Osana potilasarvioinnin lomakkeistoa käytettiin Target Complaints –kohdeongelmakyselyä, jossa potilaat määrittelivät kolme keskeisintä psykoterapiaan hakeutumisen syytä. Yksilölliset kohdeongelmat luokiteltiin ja muodostettiin edelleen kaksi yhdistelmämuuttujaa, Oireryhmä- sekä Persoonallisuus- ja toimintakykyongelmat -muuttuja. Tämän systemaattisen tapaustutkimuksen tavoitteena oli analysoida potilaan ilmaisuissa välittyvää muutosta ennen lyhytpsykoterapiainterventiota ja sen jälkeen. Lisäksi havaittua muutosta tarkasteltiin suhteessa Persoonallisuus- ja toimintakykyongelmat –yhdistelmämuuttujan määrällisiin tuloksiin. Aiemman tutkimuksen perusteella kyky itsereflektioon on osa psykologista kyvykkyyttä. Lisäksi on havaittu, etteivät psykologiselta kyvykkyydeltään heikommat potilaat hyötyneet merkitsevästi lyhytpsykoterapiasta. Näihin tuloksiin perustuvana taustaoletuksena tutkimuksessa oli, että potilaan raportoinnin keskittyessä oireryhmämuuttujan sisältöihin kyky ongelmien reflektioon saattaa psykoterapian alkutilanteessa olla heikompi. Tämä saattaa edelleen erityisesti lyhytpsykoterapiassa näyttäytyä heikompina muutoksina. Vastaavasti raportoinnin keskittyminen persoonallisuus –ja toimintakykyongelmiin saattaa ennakoida merkitsevämpää hyötymistä lyhytterapiasta. Tutkimuksen aineisto muodostui kahden Helsingin Psykoterapiatutkimukseen osallistuneen potilaan haastatteluaineistosta. Aineistoa tarkasteltiin ennen psykoterapiaa toteutuneista haastatteluista sekä kahdesta seurantapisteestä terapian jälkeen. Aineistoa rajattiin niin, että toinen potilaista oli kuvannut useita Persoonallisuus- ja toimintakykymuuttujan mukaisia ongelmia, toinen ei lainkaan. Lisäksi aineistoa rajattiin molempien potilaiden osalta psykodynaamiseen lyhytpsykoterapiaan sekä terapian toteutumiseen suunnitellulla seitsemän kuukauden ajanjaksolla. Aineistoa analysoitiin dialogisen sekvenssianalyysin (DSA) menetelmällä. DSA on teoriaperustainen, mikroanalyyttinen menetelmä ilmaisun tutkimiseen. Analyysi toteutui datasessioryhmässä haastattelunauhoitteiden ja litterointien avulla. Työskentelyssä muodostettiin tapausformulaatio alkuarviohaastatteluissa näyttäytyvästä ongelmallisesta kokemuksesta, jota vasten seurantapistehaastatteluiden ilmaisua tarkasteltiin. Havaittua muutosta tarkasteltiin edelleen suhteessa potilaan raportoimien persoonallisuus- ja toimintakykyongelmien määrään. Analyysin tuloksena oli, että useita persoonallisuus –ja toimintakykyongelmia ennen terapiaa raportoineen potilaan kokemuksessa näyttäytyi kehityksellinen muutos. Toisen, kyseisiä ongelmia raportoimattoman potilaan kohdalla muutoksia ongelmallisen kokemuksen suhteen ei juurikaan tapahtunut. Toteutunut laadullinen analyysi tukee näiltä osin kohdeongelmista laadittua luokittelua sekä oletusta oireryhmämuuttujaan painottuvan raportoinnin ja heikomman lyhytterapiasta hyötymisen yhteydestä. Lisäksi analyysin tulos tukee kehitysparadigman näkökulmaa psykoterapeuttisen muutoksen kehityksellisestä luonteesta, sekä useimpien psykoterapiasuuntausten jakamaa hahmotusta jonka mukaan onnistuneen psykoterapian myötä myös potilaan itsehavainto kehittyy.
  • Alanen, Pauliina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa selvitetään esimiesasemassa tapahtuvan valmentavan johtamisen yhteyttä johtajan rooliin ja organisaatiokulttuuriin. Valmentava johtaminen on organisaation kehitykseen tähtäävä johtamismalli, jonka yhteydessä organisaatioon kehittyy valmentavaa kulttuuria. Tutkimusaihetta havainnollistetaan teollisuusorganisaatiossa toteutetun tapaustutkimuksen avulla, jossa valmentavaa johtamista tarkastellaan suorittavan portaan esimiesten kautta. Tutkielmassa ollaan kiinnostuneita haastateltavien käsityksistä roolistaan johtajana sekä valmentavan johtamisen ja organisaatiokulttuurin välisistä jännitteistä. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen avulla voidaan tutkia valmentavaan johtamiseen vaikuttavia tekijöitä johtamisen ja organisaatiokulttuurin leikkauspisteessä. Viitekehyksen ensimmäisessä osassa perehdytään johtamiskirjallisuuteen sekä valmentavaan johtamiseen ja valmentamiseen esimiesasemassa. Toisessa osassa perehdytään organisaatiokulttuurin ja johtamisen yhteyteen. Lisäksi tarkastellaan valmentavaa kulttuuria ja sen kehittämistä. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksasta puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, jotka on toteutettu tutkimuskohteessa keväällä 2016. Tutkimuksessa haastateltiin suorittavan portaan lähiesimiehiä teollisuusorganisaatiossa. Haastateltavat valittiin siksi, että lähiesimiehet ovat vastuussa sekä tuotannosta että työntekijöistä, joten esimiesasemassa tapahtuvaa valmentavaa johtamista oli otollisinta tarkastella heidän kauttaan. Kaikki haastattelut äänitettiin ja litteroitiin. Aineistoa analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin hyödyntäen teoriaohjaavaa teemoittelumenetelmää. Tutkimuskohteen toimiala, historia sekä työntekijöiden välinen vuorovaikutus ja henkilökohtaiset ominaisuudet nousevat esille tärkeimpinä organisaatiokulttuuriin ja sitä kautta johtamiseen vaikuttavina tekijöinä. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen valossa havaitaan, että haastateltavien organisatorinen asema tuotannon johtajana ja valmentavana esimiehenä aiheuttaa roolikonfliktin, minkä johdosta valmentavan esimiehen roolin sisäistäminen on haastavaa. Haastateltavien uskomukset ja johtamiskäsitykset tukevat valmentavaa johtamista vain osittain. Toiseen tutkimuskysymykseen liittyen tutkimuskohteessa havaitaan useita eri johtamiskäytäntöjä, jotka ovat ristiriidassa valmentavan johtamisen kanssa. Organisaatiokulttuurissa ilmenevät valmius, sitoutuneisuus ja motivaatio kehittyä valmentavaa johtamista tukevaksi kulttuuriksi ovat riittämättömiä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että valmentavan johtamisen kehittymiseen vaikuttavat niin esimiesten oma johtamisajattelu kuin organisaation konteksti ja kulttuuri. Yhtenäisten tavoitteiden asettaminen ja ristiriitaisuuksien poistaminen ovat erittäin merkittäviä valmentavan johtamisen kehittämisessä.