Pro gradut ja vastaavat opinnäytteet

Nyligen publicerat

  • Partanen, Juulia (Helsingin yliopisto, 2017)
    Original antigenic sin (OAS) is an immunological phenomenon in which an initial antigen dominates the immune response toward subsequently encountered closely related antigens. As a result, the immune response against the primary antigen is boosted and a specific immune response toward the infecting antigen is attenuated in heterologous secondary infections. This may have various consequences, including aggravation of heterologous secondary infections, complication of vaccine development, and disturbance of serological diagnostics. This thesis is a literature review describing OAS in selected human viral infections and its clinical impact. A publication I worked on, demonstrating OAS in human bocavirus infections for the first time, is included. This thesis discusses what is known to date, limitations of past studies and gives recommendations for future research. Understanding OAS is necessary for the development of safe and effective vaccines and therapies, and accurate diagnostics for some of the most devastating infections of our time.
  • Meriläinen, Jaana (Helsingin yliopisto, 2017)
    Kehityksellinen lukivaikeus on perinnöllinen oppimisvaikeus, jonka ensisijaisina selittävinä tekijöinä pidetään puutteita puheäänteiden käsittelyssä. Puutteita kuulotiedon käsittelyssä on havaittu lukivaikeuksisten lisäksi pienillä vauvoilla, joilla on sukutaustansa vuoksi perinnöllinen riski lukivaikeuden kehittymiseen. Lukivaikeuden riskiryhmään kuuluvilla vauvoilla kuulotiedon käsittelyä heijastavat aivosähkökäyrän tapahtumasidonnaiset jännitevasteet (engl. event-related potentials, lyh. ERP) ovat aiemmissa tutkimuksissa olleet heikompia tai painottuneet enemmän pään pinnan oikealle puolelle kuin sellaisilla vauvoilla, joilla ei ole perinnöllistä riskiä lukivaikeuteen. Interventiotutkimuksilla on voitu osoittaa, että luku- ja kirjoitustaitojen parantuessa myös ERP-vasteet muuttuvat. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, voiko varhainen musiikki-interventio edistää vauvojen kuulokykyjä. Tutkittavat 58 perhetaustaltaan lukivaikeuden riskiryhmään kuuluvaa vauvaa jaettiin vastasyntyneinä kolmeen ryhmään, joista yhdelle soitettiin laulettua musiikkia, toiselle samojen kappaleiden instrumentaaliversioita ja kolmas toimi kontrolliryhmänä, jolle ei annettu mitään interventiota. Puolen vuoden interventiojakson jälkeen vauvojen kuulokykyjä tutkittiin koeasetelmalla, jossa heille esitettiin ERP-mittauksen aikana toistuvaa /tata/-epäsanaa, jonka jälkimmäisessä tavussa oli satunnaisia äänen pituuden, korkeuden ja vokaalin muutoksia. ERP-vasteiden ryhmäerojen lisäksi tutkittiin niiden yhteyksiä interventiomusiikin soittomääriin sekä vauvojen esikielellisen kehityksen asteeseen. Ryhmien vasteet vakioäänelle erosivat toisistaan siten, että vasteiden jakauma pään pinnalla oli kontrolliryhmällä erilainen kuin interventioryhmillä ja toistuvan äänen piirteitä käsiteltiin nopeammin kontrolliryhmässä kuin instrumentaalimusiikkia kuunnelleessa ryhmässä. Lisäksi instrumentaalimusiikkia kuunnelleiden vauvojen vokaalimuutoksen erottamiseen liittyvät vasteet painottuivat eri osiin pään pinnalla kuin muilla ryhmillä. Vanhempien arviot vauvansa esikielellisen kehityksen tasosta olivat yhteydessä vasteisiin siten, että toistuvan ärsykkeen synnyttämät vasteet olivat voimakkaampia ja saavuttivat huippunsa aikaisemmin vauvoilla, joiden arvioitiin olevan pidemmällä esikielellisessä kehityksessään. Tulosten mukaan herätevasteet ovat yhteydessä lapsen kielelliseen kehitykseen ja varhainen musiikki-interventio voi muuttaa puheäänteitä käsittelevää hermoverkkoa lukivaikeusriskissä olevilla vauvoilla. Jatkossa tulisi selvittää, tukevatko nämä intervention vaikutukset aivotoimintaan myöhempää kielellistä kehitystä ja toisaalta, miten vauvojen kasvuympäristön äänimaailma interventioiden ulkopuolella on voinut vaikuttaa kuulokykyjen kehitykseen.
  • Rajakaski, Rosa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoitteet. Varhaiset vuorovaikutukeinot toimivat perustana myöhempien kielellisten taitojen kehittymiselle. Hyvin pienipainoisina keskosina syntyneiden lasten katseen ja eleiden kehityksen on havaittu poikkeavan täysiaikaisina syntyneiden lasten kehityksestä. Myös kielelliset vaikeudet ovat pikkukeskosten joukossa yliedustettuina. Varhaisia eleitä tutkimalla on mahdollista löytää ainakin osa niistä lapsista, jotka tulevat myöhemmin kohtaamaan kielellisiä vaikeuksia. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella videoaineistosta pikkukeskosten katseen ja eleiden käyttöä vuoden iässä ja verrata suoriutumista täysiaikaisina syntyneisiin lapsiin. Lisäksi tarkasteltiin videoaineistoon pohjautuvan eleanalyysin ja vanhempien havaintoihin perustuvan FinCDI-menetelmän antamien tulosten rinnasteisuutta. Menetelmät. Tutkittavina oli 10 pikkukeskosta ja 10 verrokkia. Aineisto oli osa laajempaa PIPARI-tutkimuksen Pienipainoisen keskosen varhainen kielenkehitys -tutkimuskokonaisuutta. Aineisto koostui 20 videoidusta äiti-lapsi -vuorovaikutustilanteesta. Katsetoimintoja ja eleiden käyttöä arvioitiin videoaineistosta käyttäen tätä tutkimusta varten sovellettua katse- ja eleanalyysiä. Tarkasteltavia katsetoimintoja oli yhteensä neljä ja eletyyppejä viisi. Lisäksi eleiden käyttöä arvioitiin normitetulla ja strukturoidulla FinCDI-menetelmällä. Tulokset analysoitiin tilastollisin menetelmin. Spearmanin korrelaatiokertoimen avulla tarkasteltiin katseen ja eleiden välisiä yhteyksiä erikseen molemmilta ryhmiltä sekä ryhmien välillä ja eleanalyysin ja FinCDI-menetelmän rinnasteisuutta. Ryhmien välisiä eroja katseen ja eleiden käytössä arvioitiin Mann Whitneyn U-testillä. Tulokset ja johtopäätökset. Lapset käyttivät molemmissa ryhmissä eniten katsekontaktia äitiin, deiktisiä eleitä sekä esinetoimintoja. Pikkukeskoset käyttivät kuvailevien lukujen perusteella verrokkeja vähemmän katsetoimintoja, deiktisiä eleitä ja esinetoimintoja. Vain deiktisiä eleitä pikkukeskosilla oli merkitsevästi verrokkeja vähemmän. Eleanalyysin ja FinCDI-menetelmän välinen korrelaatio oli tilastollisesti merkitsevä, kun tuloksia verrattiin toisiinsa koko aineiston (N=20) osalta. Tämän pro gradu -työn tulokset ovat samansuuntaisia aiempien tutkimusten kanssa, joiden mukaan pikkukeskosten katseen ja eleiden käyttö poikkeaa täysiaikaisina syntyneiden lasten taidoista.
  • Tiirikainen, Kati (Helsingin yliopisto, 2017)
    Ahdistuneisuushäiriöt ilmenevät usein nuoruusiässä ja voivat johtaa merkittävään toimintakyvyn heikkenemiseen. Nuorten ahdistuneisuushäiriöistä kliinisesti tärkeimpiä ovat sosiaalisten tilanteiden pelko ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, joiden oireista monet saattavat olla olennaisia nuoren koulunkäynnin kannalta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia, onko näillä kahdella häiriöllä yhteyttä lukiolaisten kokemiin opiskeluvaikeuksiin. Lisäksi tutkitaan, onko yhteys voimakkaampi häiriöiden esiintyessä samanaikaisesti, ovatko yhteydet samankaltaisia lukiolaispojilla ja -tytöillä sekä kuinka paljon vanhempien koulutustaso, vanhempien työttömyys, perherakenne ja nuoren koulumenestys selittävät mahdollisia yhteyksiä. Tutkimuksessa käytetty aineisto perustui vuoden 2015 Kouluterveyskyselyyn ja sisälsi lomakevastaukset 37 905 lukiolaiselta. Akateemisia ja vuorovaikutuksellisia opiskeluvaikeuksia kuvaavat muuttujat muodostettiin eksploratiivisen faktorianalyysin perusteella. Ahdistuneisuusoireiden yhteyttä opiskeluvaikeuksiin tutkittiin logistisen regressioanalyysin avulla erikseen pojilla ja tytöillä. Kutakin yhteyttä tarkasteltiin kolmen eri mallin avulla, joissa kussakin selitettävänä oli akateemisten tai vuorovaikutuksellisten vaikeuksien kokeminen ja selittäjinä oli ahdistuneisuusoireiden kokeminen sekä 1, 4 tai 5 taustamuuttujaa. Sekä sosiaalisten tilanteiden pelolla että yleistyneellä ahdistuneisuudella oli yhteys lukiolaisten kokemiin opiskeluvaikeuksiin. Riski kokea opiskeluvaikeuksia oli oireettomiin nuoriin verrattuna huomattavasti suurempi niillä nuorilla, joilla oli sosiaalisten tilanteiden pelon tai yleistyneen ahdistuneisuuden oireita. Ahdistuneisuusoireiden yhteys vuorovaikutuksellisiin vaikeuksiin oli voimakkaampi, kun häiriöt esiintyivät samanaikaisesti. Tällöin riski oli yli viisinkertainen oireettomiin nuoriin verrattuna. Sen sijaan akateemisia vaikeuksia oli todennäköisimmin yleistyneestä ahdistuneisuudesta kärsivillä nuorilla, olipa heillä lisäksi sosiaalisten tilanteiden pelkoa tai ei. Yhteydet olivat pääosin samankaltaisia pojilla ja tytöillä. Taustatekijöistä vanhempien työttömyys, vanhempien matalahko koulutustaso, muu kuin ydinperherakenne ja huono koulumenestys olivat yhteydessä opiskeluvaikeuksiin. Nämä seikat selittivät kuitenkin vain pienen osan ahdistuneisuusoireiden yhteydestä opiskeluvaikeuksiin. Tutkimus osoitti, että ahdistuneisuushäiriöiden oireista kärsivät lukiolaiset kohtaavat kouluympäristössä sekä akateemisia että vuorovaikutuksellisia haasteita, joihin he todennäköisesti tarvitsevat tukea.
  • Montgomery, Johanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoitteet: Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että perheympäristö vaikuttaa laajasti lasten kehitykseen, eli myös persoonallisuuteen. Haastavat kasvuympäristöt, esimerkiksi vanhempien negatiiviset kasvatusasenteet, voivat johtaa epäsuotuisiin kehityspolkuihin. Lapsuuden eksternalisoivan ja internalisoivan ongelmakäyttäytymisen yhteyksiä persoonallisuuspiirteiden kehitykseen on tutkittu niukemmin, mutta jo pikkulasten käytöstyylien on osoitettu olevan yhteydessä myöhempään mielenterveyteen ja persoonallisuustyyliin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella lapsuuden ongelmakäyttäytymisen ja äidin kasvatusasenteiden yhteyksiä myöhempään negatiiviseen emotionaalisuuteen ja sosiaalisuuteen. Tutkimuksen hypoteeseiksi asetettiin, että lapsuuden ongelmakäyttäytyminen ja äidin negatiiviset kasvatusasenteet ennustavat korkeampaa negatiivista emotionaalisuutta, alhaisempaa sosiaalisuutta, sekä piirteissä havaittuja muutoksia toisella mittauskerralla. Menetelmät: Tutkimuksen otos (n =1352) on peräisin Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimuksesta, joka alkoi vuonna 1980. Lapsuuden ongelmakäyttäytymistä ja kasvatusasenteita mitattiin tutkittavien äitien arvioimina vuonna 1983, tutkittavien ollessa 6-21 -vuotiaita. Tutkittavat arvioivat itse negatiivista emotionaalisuuttaan ja sosiaalisuuttaan kahteen otteeseen vuosina 1992 ja 1997.Ongelmakäyttäytymisen ja kasvatusasenteiden yhteyksiä myöhempiin persoonallisuuspiirteisiin tarkasteltiin lineaarisen regressioanalyysin avulla. Tulokset ja johtopäätökset: Lapsuuden internalisoiva ja eksternalisoiva ongelmakäyttäytyminen ennustivat korkeampaa negatiivista emotionaalisuutta, mutta vain internalisoiva käyttäytyminen ennusti alhaisempaa sosiaalisuutta. Kasvatusasenteilla ei yllättäen havaittu yhteyksiä myöhempiin piirteisiin, eikä ongelmakäyttäytyminen ja kasvatusasenteet myöskään ennustaneet piirteiden muutoksia toisella mittauskerralla. Tietoa lapsuuden ongelmakäyttäytymisen ja persoonallisuuden kehityksen pitkäaikaisista yhteyksistä voidaan hyödyntää ennaltaehkäisevässä työssä
  • Rantala, Aleksi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoitteet: Ihmisten käsieleillä ja puheen tuottamisella tiedetään olevan vahva yhteys. Tämä on tullut esille esimerkiksi tutkimuksissa, joissa koehenkilöt lausuvat yhtä aikaa tavuja ja liikuttavat kättään joko eteenpäin tai itseään kohti. Koehenkilöt suorittavat sekä käsiliikkeet että tavujen lausumisen nopeimmin silloin, kun liikkeen suunta ja äänne ovat keskenään yhdenmukaisia. Tuloksen esitettiin alun perin johtuvan siitä, että työntävän käsiliikkeen kanssa yhtenevissä äänteissä, kuten [i]:ssä ja [t]:ssä, myös kieli tekee työntävän liikkeen. Vastaavasti vetävän liikkeen kanssa yhdenmukaisissa äänteissä, kuten [a]:ssa ja [k]:ssa, myös kieli tekee vetävän liikkeen. Tämän tutkielman tavoitteena on perehtyä tarkemmin tähän niin kutsuttuun suunta-äänne-efektiin. Tavoitteena on selvittää, mistä efekti pohjimmiltaan johtuu: johtuuko se kielen ja käden motoristen edustusten yhteneväisyydestä, kuten alun perin tulkittiin, vai voisivatko muut äänteiden ominaisuudet kuin kielen horisontaalinen liikesuunta selittää efektiä. Menetelmät: Suunta-äänne-efektiä tutkittiin viidessä kokeessa, joissa kussakin koehenkilöille esitettiin kahta eri tavua, joista toisen oletettiin yhdistyvän työntävään ja toisen vetävään käsiliikkeeseen. Koehenkilöt lukivat tavut ääneen ja suorittivat samanaikaisesti työntävän tai vetävän liikkeen sauvaohjaimella sen mukaan, millä värillä tavu oli kirjoitettu. Kokeissa 1 ja 2 tutkittiin, syntyykö suunta-äänne-efekti konsonanteilla. Kokeissa 3, 4 ja 5 tutkittiin, syntyykö suunta-äänne-efekti silloin, kun kokeissa käytetyt vokaalit eroavat toisistaan yhden ominaisuutensa suhteen. Kokeessa 3 tavut erosivat väljyydessä, kokeessa 4 etisyydessä ja kokeessa 5 pyöreydessä. Kuhunkin kokeeseen osallistui 19- 20 koehenkilöä. Tulokset ja johtopäätökset: Kokeissa 3 ja 4 koehenkilöiden lausumilla tavuilla ja käsiliikkeen suunnalla oli tilastollisesti merkitsevä yhdysvaikutus sekä käsiliikkeiden että tavujen ääntämisen suoritusaikoihin. Kokeissa 1, 2 ja 5 vastaavaa yhdysvaikutusta ei löytynyt. Tulosten perusteella vokaalit [ø] ja [i] yhdistyvät työntävään käsiliikkeeseen ja vokaalit [o] ja [æ] vetävään käsiliikkeeseen. Suunta-äänne-efektiä ei siis näytä syntyvän lainkaan konsonanteilla. Vokaaleilla efekti syntyy silloin, kun vokaalit eroavat toisistaan etisyydessä ja mahdollisesti väljyydessä, mutta ei silloin, kun ne eroavat pyöreydessä. Tulokset tuovat lisätietoa siitä, millaisille motorisille edustuksille suun eri osien liikkeet perustuvat vokaaleja ja konsonantteja lausuessa. Tulokset tuovat myös lisävaloa aiempiin spekulaatioihin siitä, mitkä äänteet voisivat yhdistyä universaalisti eri suuntiin viittaaviin sanoihin eri kielissä.
  • Lempinen, Liisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tiivistelmä – Abstrakt – Abstract Tavoitteet: Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että psykoottistyyppisillä oireilla on erilaisia haitallisia vaikutuksia ihmisten elämään, mutta sitä, suojaako sosiaalinen tuki näiltä haitallisilta vaikutuksilta, ei tiedetä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia väestössä sitä, suojaako sosiaalinen tuki psykoottistyyppisten oireiden haitallisilta vaikutuksilta. Tutkimuksessa psykoottistyyppisten oireiden osalta keskityttiin positiivisiin oireisiin, ja haitallisia vaikutuksia kuvaamaan valittiin arjenhallinnan ongelmat (ADL = activities of daily living). Hypoteesina oli, että koettu sosiaalinen tuki vähentää riskiä arjenhallinnan ongelmiin, kun sukupuoli, ikä, psykoottistyyppiset oireet ja sosiaalisen verkoston koko kontrolloidaan. Menetelmät: Aineisto kerättiin henkilökohtaisesti haastatellen vuonna 2000 Iso-Britannian kansallisen tilastokeskuksen (Office for National Statistics) työntekijöiden toimesta. Kysely oli nimeltään The Second National Survey of Psychiatric Morbidity in Great Britain. Vastaajat olivat yksityistalouksista, ja iältään 16-74 -vuotiaita. Tämän tutkimuksen lopulliseksi kooksi muodostui 8464 vastaajaa. Arjenhallinnan ongelmia tutkittiin kysymällä seitsemää eri vaikeutta vastaajan arjessa. Psykoottistyyppisiä oireita mitattiin The Psychosis Screening Questionnaire (PSQ) -mittarilla. Koettua sosiaalista tukea tutkittiin kysymällä seitsemän eri kysymystä Health and Lifestyle -kyselystä. Sosiaalisen verkoston kokoa tutkittiin kysymällä kolme kysymystä Interview Measure for Social Relationships (IMSR) -kyselystä. Tulokset ja johtopäätökset: Koettu sosiaalinen tuki ennusti vähäisempää määrää arjenhallinnan ongelmia (OR: 0.91), kun sukupuoli, ikä, psykoottistyyppiset oireet, sosiaalisen verkoston koko sekä näiden yhdysvaikutukset kontrolloitiin. Koetun sosiaalisen tuen merkitys suojaavana tekijänä on suurempi kuin sosiaalisen verkoston koon liittyen psykoottistyyppisten oireiden haitallisiin vaikutuksiin eli arjenhallinnan ongelmiin. Koska kyseessä ei kuitenkaan ollut pitkittäistutkimus, niin koetun sosiaalisen tuen ja sosiaalisen verkoston koon roolien ei voida varmuudella sanoa olevan suojaavia. Lisäksi tämän tutkimuksen vuoksi tiedetään nyt väestön osalta, että psykoottistyyppiset oireet lisäävät riskiä arjenhallinnan ongelmiin. Näin myös jo lieviä psykoottistyyppisiä oireita kokevien kohdalla tulisi kartoittaa heidän sosiaalisen tukensa tila, koska sillä on vaikutusta potilaan hyvinvointiin jatkossa.
  • Jonninen, Minna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoite. Vaimentuneet psykoosin positiiviset oireet, kuten aistivääristymät ja harhaluuloiset ajatukset, ovat suhteellisen yleisiä yleisväestössä, joka ei kärsi psykoottisista häiriöistä. Nämä psykoottisen kaltaiset oireet (PLE) ovat yleensä ohimeneviä ja saattavat olla suhteellisen tavallinen osa kehitystä nuoruudessa. Näiden oireiden on kuitenkin havaittu olevan yhteydessä niin psykoosi- kuin muuhun psykiatriseen haavoittuvuuteen sekä hoidon tarpeeseen. Erityyppiset oireet näyttävät myös vaikuttavan eri tavoin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voiko erityyppisillä psykoottisen kaltaisilla oireilla ennustaa psykiatrisia hoitopolkuja, eli avohoitoon hakeutumista, seitsemän vuoden seurannassa käyttäen kliinistä nuorisoaineistoa. Menetelmät. Tutkimuksessa käytettiin aineistoa Helsinki Prodromal Study -tutkimuksesta, jossa tutkitaan psykoosiriskiä nuorilla. Aineisto (N=731) koostui 15–18-vuotiaista nuorista, jotka olivat ensimmäistä kertaa psykiatrisessa hoidossa. Nuoruusiän kokemuskyselyä (NKK) käytettiin positiivisten, negatiivisten, hajanaisten ja yleisoireiden arviointiin. Tämä itsearviointilomake täytettiin ensimmäisellä tai toisella käyntikerralla. Avohoitoon hakeutuminen koodattiin dikotomisesti, ja sitä käytettiin riippuvana muuttujana. Avohoidon seuranta aloitettiin NKK:n täyttämisen jälkeen, ja jatkettiin jokaisena vuotena seitsemän vuoden seurannan ajan. Erilaisten psykoottisen kaltaisten oireiden ja muiden psykoosin riskioireiden ennustavuutta tutkittiin hierarkkisella logistisella regressiolla. Lisäksi AUC-käyrällä arvioitiin NKK:n kokonaispistemäärän kykyä erotella hoitoon hakeutuneet muista nuorista toisena seurantavuonna. Tulokset ja johtopäätökset. Yhdeksästä psykoosin riskioireesta, joita tutkimuksessa mitattiin, kahdeksan ennusti avohoitoon hakeutumista, ja ainoa poikkeus tähän oli maaginen ajattelu. Ajan ja psykoottisen kaltaisen oireilun välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää interaktiota, joten yhteys ei muuttunut ajan kuluessa. NKK:n kokonaispistemäärä ei osoittanut olevan kovin luotettava keino hoitoon hakeutumisen erottelussa toisena seurantavuonna. Tulosten perusteella nuorten psykoosiriskioireiden arvioiminen osana psykiatrista arviota voisi kuitenkin tuoda lisäarvoa psykiatriseen arviointiin.
  • Lamberg, Sara (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoitteet: Autistiset piirteet ovat väestötasolla normaalijakautuneita ja autismin kirjon häiriö voidaan käsittää tämän jakauman toisena ääripäänä. Ennenaikaisen syntymisen (<37 rv) on havaittu lisäävän riskiä autismin kirjon häiriön ja autististen piirteiden esiintyvyyteen. Valtaosa ennenaikaisesti syntyneistä syntyy lievästi ennenaikaisina raskausviikoilla 34+0- 36+6 ja lievästi ennenaikaiset ovat maailmanlaajuisesti kasvavin ennenaikaisten ryhmä. On havaittu, että taaperoikäsillä lievä ennenaikaisuus on yhteydessä autistisiin piirteisiin, mutta lievän ennenaikaisuuden yhteydestä aikuisuudessa esiintyviin autistisiin piirteisiin ei ole vielä lainkaan tutkimustietoa. Olisi tärkeää saada tietää, vaikuttaako lievä ennenaikaisuus autististen piirteiden esiintyvyyteen vielä aikuisenakin. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan lievän ennenaikaisuuden yhteyttä nuorten aikuisten itsearvioimiin autistisiin piirteisiin. Lisäksi tutkitaan välittääkö raskauden kestoon nähden pienipainoisuus mahdollista yhteyttä. Menetelmät. Tutkimuksen aineisto oli osa Arvo Ylppö- pitkittäistutkimus kohorttia, johon kuului 2193 lasta. Tutkimukseen valittiin ne osallistujat, joilla raskauden kesto oli luotettavasti määritettävissä ja jotka olivat täyttäneet Autism Spectrum Quotient (AQ)- kyselylomakkeen. Lopulliseen otokseen valikoitui 684 osallistujaa, joista lievästi ennenaikaisia oli 90 ja täysiaikaisia kontrolleja 578. Lievän ennenaikaisuuden yhteyttä itsearvioituihin autistiin piirteisiin tutkittiin lineaarisella regressioanalyysillä. Tulokset ja johtopäätökset. Lievällä ennenaikaisuudella ei ollut yhteyttä itsearvioituihin autististiin piirteisiin nuorilla aikuisilla. Raskauden kestoon nähden pienipainoisuudella ei ollut vaikutusta yhteyteen. Jatkossa olisi mielekästä tutkia pitkittäisasetelmalla taaperoiästä kouluikään ja edelleen aikuisuuteen asti esiintyviä autistisia piirteitä eri ennenaikaisuuden ryhmissä ja kerätä laajalti tietoa erilaisista taustamuuttujista. Näin saataisiin tietää säilyvätkö taaperoiässä esiintyvät piirteet aikuisuuteen asti ja mitkä tekijät ovat merkityksellisiä suotuisan kehityksen kannalta.
  • Huhtinen, Saara (Helsingin yliopisto, 2017)
    Akuutin lymfoblastisen leukemian (ALL) hoito aiheuttaa monenlaisia ongelmia suun alueella. Syöpähoitojen aiheuttama kivulias mukosiitti vaikeuttaa hampaiden harjaamista, ja huonovointisuus ja ruokahalun heikkeneminen muuttavat ruokavaliota kariogeenisempaan suuntaan. Lisäksi syljeneritys vähenee. Nämä yhdessä johtavat reikiintymisriskin kohoamiseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa lasten suun terveydentilaa ennen hoitoja, hoitojen aikana ja niiden jälkeen. Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten hammashoito toteutui. Aineiston muodostivat vuosien 2005-2008 aikana alle 10-vuotiaana ALL:an sairastuneet lapset, joita hoidettiin HYKS Lastenklinikalla. Näitä potilaita oli yhteensä 50. Potilasasiakirjoista rekisteröitiin tarvittavat tiedot sairauskertomusten perusteella. Tutkimuksemme osoitti, että 77%:lla niistä potilaista, joilla ei ollut alkutarkastuksessa kariesta, ei ollut myöskään lopputarkastuksessa kariesta. Kariesriski näyttäisi olevan niillä lapsilla pienempi, joilla ei ennen syöpähoitojen alkamista esiinny kariesta. Aineiston potilaiden hammasterveydessä ei ollut suurta eroa yleisesti suomalaislasten hammasterveyteen. Hyvä lähtötilanne suun terveydessä suojaa myös hoitojen aiheuttamilta haasteilta. Huomion arvoista on myös se, että 20%:lla potilaista alkutarkastus jäi tekemättä. Tulos suuresta tarkastamattomien osuudesta johti siihen, että epäkohtaan on jo puututtu.
  • Luukkanen, Henna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoitteet. Kielellinen erityisvaikeus (SLI) on oirekuvaltaan ja vaikeusasteeltaan heterogeeninen häiriö, johon liittyy usein erilaisia liitännäisoireita. Kielelliset ongelmat näyttäisivät olevan jossain määrin pysyviä aina nuoruuteen ja aikuisuuteen saakka, mutta häiriön laajempialaisista pitkäaikaisvaikutuksista tiedetään vielä varsin vähän. Lisätieto voisi auttaa muun muassa mahdollisten ongelmien varhaisessa tunnistamisessa ja ennaltaehkäisyssä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lapsuuden SLI-diagnoosin vaikutuksia 20–22-vuotiaiden nuorten aikuisten kokemaan elämänlaatuun ja hyvinvointiin. Keskiössä olivat tutkittavien kokema terveyteen liittyvä elämänlaatu ja heidän omat näkemyksensä SLI-diagnoosin vaikutuksista elämässään. Tutkimus on osa suurempaa tutkimushanketta, jossa tarkastellaan SLI:n lapsuuden oirekuvaa ja pitkäaikaisvaikutuksia. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Tutkimuksen otos koostui Helsingin yliopistollisen keskussairaalan lastensairaalassa, Lastenlinnassa, kielellisen erityisvaikeuden päädiagnoosin (F80.1 puheen tuottamisen ja/tai F80.2 puheen ymmärtämisen häiriön) vuosina 1998 tai 1999 saaneista henkilöistä. Kysely koostui terveyteen liittyvää elämänlaatua mittaavasta 15D-kyselystä sekä erillisestä SLI-kyselystä, jolla selvitettiin muita tutkimuksen kannalta oleellisia tietoja. Kyselyyn vastasi yhteensä 74 henkilöä, jolloin vastausprosentiksi muodostui 38,5 prosenttia. 15D-kyselyn sekä SLI-kyselyn monivalintakysymysten vastauksia analysoitiin määrällisesti laskemalla vastausten frekvenssejä, keskiarvoja, keskihajontoja, prosenttiosuuksia sekä eri muuttujien välisiä korrelaatioita. Avoimen kysymyksen vastauksia analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä, jolloin esiin nousi aineistoa kuvaavia teemoja. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkittavien kokema terveyteen liittyvä elämänlaatu (15D) oli merkitsevästi heikompi ikä- ja sukupuolivakioituun normaaliväestöön verrattuna sekä kokonaistasoltaan että useilla eri elämänlaadun ulottuvuuksilla (kuulo, nukkuminen, puhuminen, tavanomaiset toiminnot, henkinen toiminta, masennus, ahdistuneisuus ja energisyys). Tutkittavien kokemat lapsuuden SLI-diagnoosin vaikutukset elämään olivat yksilöllisiä ja vaihtelevia, mikä kuvastaa SLI:n heterogeenistä luonnetta myös pitkäaikaisvaikutusten näkökulmasta. SLI-diagnoosin vaikutukset ulottuivat useille elämän osa-alueille, mutta myös positiiviset vaikutukset ja ongelmien lieventyminen ajan myötä nousivat tuloksissa esiin. Tulevaisuudessa tarvitaan lisätutkimusta muun muassa SLI:n negatiivisille pitkäaikaisvaikutuksille altistavista tekijöistä, jotta ennaltaehkäisevät tukitoimet, kuntoutus ja seuranta voitaisiin kohdistaa niitä eniten tarvitseville.
  • Laine, Elina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielma on kirjallisuuskatsaus aiheesta sepelvaltimotauti hampaanpoistopotilailla. Tutkimus pyrkii parantamaan potilasturvallisuutta ja vähentämään sydänsairaiden potilaiden suukirurgiseen hoitoon liittyvää epätietoisuutta kirurgiaa tekevien hammaslääkäreiden keskuudessa. Tieteelliset artikkelit kerättiin PubMed -tietokannasta. Tietoa haettiin myös oppikirjoista ja Terveysportti.fi internetsivustolta. Tutkielma painottuu hammaslääkärin vastaanotolla relevantteihin asioihin. Esiin nousevat potilaan lääkityksen ja mahdollisten leikkausten (pallolaajennus, ohitusleikkaus) sekä vierasaineiden (verisuonistentti, tahdistin) merkitys hampaan poiston yhteydessä. Erityisesti painottuen potilaan toimenpidekelpoisuuden ja yleisterveydentilan arviointiin erilaisia luokituksia hyödyntäen. Tutkielmassa käydään läpi myös antibioottiprofylaksian tarpeen punnitseminen, potilaan lääkityksien aiheuttamat riskit ja hoitoon liittyvien mahdollisten komplikaatioiden ennaltaehkäisy ja välttäminen, sekä ohjeistus siitä kuinka toimia akuutissa tilanteessa. Tietoa sepelvaltimotaudista on paljon. Hammaslääkärin vastuulle jää kuitenkin hammaslääketieteellisten suukirurgisten toimenpiteiden yhteydessä olennaisten yleislääketieteellisten asioiden ymmärtäminen ja riskien arvioiminen. Etenkin väestön vanhentuessa tulee peruskoulutetun hammaslääkärin omata riittävät valmiudet kohdata sydänsairaita potilaita. Tämän myötä kasvaa myös vastuu oman tiedon päivittämisestä.
  • Holmström, Oscar; Linder, Nina; Lundin, Mikael; Moilanen, Hannu; Suutala, Antti; Turkki, Riku; Joensuu, Heikki; Isola, Jorma; Diwan, Vinod; Lundin, Johan (Helsingin yliopisto, 2015)
    Introduction: A significant barrier to medical diagnostics in low-resource environments is the lack of medical care and equipment. Here we present a low-cost, cloud-connected digital microscope for applications at the point-of-care. We evaluate the performance of the device in the digital assessment of estrogen receptor-alpha (ER) expression in breast cancer samples. Studies suggest computer-assisted analysis of tumor samples digitized with whole slide-scanners may be comparable to manual scoring, here we study whether similar results can be obtained with the device presented. Materials and methods: A total of 170 samples of hu-man breast carcinoma, immunostained for ER expression, were digitized with a high-end slide-scanner and the point-of-care microscope. Corresponding regions from the samples were extracted, and ER status was determined visually and digitally. Samples were classified as ER negative (<1% ER positivity) or positive, and further into weakly (1-10% positivity) and strongly positive. Interobserver agreement (Cohen’s kappa) was measured and correla-tion coefficients (Pearson’s product-momentum) were calculated for comparison of the meth-ods. Results: Correlation and interobserver agreement (r = 0.98, p < 0.001, kappa = 0.84, CI95% = 0.75-0.94) were strong in the results from both devices. Concordance of the point-of-care microscope and the manual scoring was good (r = 0.94, p < 0.001, kappa = 0.71, CI95% = 0.61-0.80), and comparable to the concordance between the slide scanner and man-ual scoring (r = 0.93, p < 0.001, kappa = 0.69, CI95% = 0.60-0.78). Fourteen (8%) discrepant cases between manual and device-based scoring were present with the slide scanner, and 16 (9%) with the point-of-care microscope, all representing samples of low ER expression. Con-clusions: Tumor ER status can be accurately quantified with a low-cost imaging device and digital image-analysis, with results comparable to conventional computer-assisted or manual scoring. This technology could potentially be expanded for other histopathological applications at the point-of-care.
  • Vesterinen, Essi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä tutkielma käsittelee verbimorfologian opettamista ranska vieraana kielenä -opetuksessa Suomes-sa. Tutkielman tarkoituksena on analysoida tekniikoita, joita suomessa käytetään verbimorfologian opet-tamiseen ja tarkastella, missä määrin sovelletut lähestymistavat ja tekniikat vastaavat sitä, mitä aikai-sempi tutkimus suosittaa käytettäväksi verbimorfologian opetuksessa. Tutkielmassa pitäydytään tarkas-telemaan indikatiivin preesensin opettamista. Tutkielmassa analysoidaan aluksi aikaisemman tutkimuk-sen perusteella sitä, mitä lähestymistapoja ja tekniikoita verbimorfologian opettamiseksi suositellaan. Sen jälkeen aikaisempaa tietoa verrataan sähköisellä kyselytutkimuksella kerättyyn tietoon opettajien käyttämistä menetelmistä verbimorfologian opettamisessa. Aikaisemman tutkimuksen valossa verbimorfologian opetuksessa suositellaan käytettävän pääosin im-plisiittisiä menetelmiä: Monet verbimuodot opitaan pääosin inputin avulla, eli sanavarasto kehittyy sitä mukaa, kun muotoja kuullaan ja nähdään toistuvasti ympäristössä. Vaikkei oppilas itse osaa vielä tuot-taa näitä muotoja, hän pystyy usein ymmärtämään niitä muiden taitojensa ja kontekstin avulla. Implisiitti-nen opetus suositellaan toteutettavan mahdollisuuksien mukaan autenttisten tehtävien kautta. Autenttisil-la tehtävillä tarkoitetaan aktiviteetteja, joilla on jokin konkreettinen tavoite, jonka saavuttamiseen vaadi-taan erilaisten, muidenkin kuin kielellisten, kompetenssien yhdistämistä. Oppimista voidaan nopeuttaa myös eksplisiittisillä harjoitteilla. Eksplisiittinen opetus tulisi toteuttaa induktiivisesti niin, että oppilaat muodostavat esimerkkien avulla oman käsityksensä rakenteiden säännönmukaisuuksista ja saavat pu-hua näistä käsityksistään omin termein. Kieliopillisia termejä ei siis välttämättä tarvitse käyttää, mutta olisi hyvä pyrkiä keskustelemaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kohdekielellä. Perinteisen kol-meen luokkaan ja kirjoitettuun asuun pohjautuvan luokittelun sijaan tutkijat suosittavat opetuksessa käy-tettäväksi luokituksia, jotka pohjautuvat verbitaivutusten lausuttuihin muotoihin ja tarkemmin ottaen ver-bien erilaisten vartaloiden lukumäärään. Ennen kaikkea opetuksen tulisi tutkijoiden mielestä pohjautua enemmän lausuttuihin verbimuotoihin ja ääntämyksen ja kirjoitusasujen yhteys voitaisiin opetella vasta myöhemmän, esimerkiksi kotitehtävänä. Oppituntien rajoitettu aika tulisi mielellään käyttää mahdollisim-man pitkälti suullisiin harjoituksiin, joissa verbimuotoja opitaan kuulemaan ja käyttämään tosielämän tilanteita muistuttavissa konteksteissa ja sellaisenaan ilman kirjoitettua tukea. Tämän tutkimuksen perusteella Suomessa käytetyt opetusmenetelmät eivät aivan vastaa sitä, mitä tutki-jat aikaisemman tutkimuksen perusteella suosittelevat. Opetus pohjautuu usein eksplisiittisille opetus-menetelmille, jolloin input jää liian niukaksi. Eksplisiittisessä opetuksessa myös sovelletaan usein deduktiivista lähestymistapaa, jossa oppilaille tarjotaan valmis sääntö annettuna. Vallitseva luokitteluta-pa vaikuttaa olevan perinteinen verbien kirjoitettuihin asuihin pohjautuva kolmen luokan jako. Suullisia harjoituksia luokissa on paljon, mutta niissä käytetään yleensä apuna kirjallista tukea eivätkä ne vaikuta useinkaan kovin autenttisilta: Verbitaivutuksia toistetaan sellaisenaan irrallaan kontekstista. Tämän tut-kielman perusteella oppilaat voisivat hyötyä siitä, että inputin, erityisesti suullisen, määrää lisättäisiin oppitunneilla ja eksplisiittiset aktiviteetit teetettäisiin mahdollisuuksien mukaan kotitehtävänä. Eksplisiit-tiset tehtävät tulisi lisäksi toteuttaa niin, että oppilaan omat pohdinnat ja aktiivisuus on keskiössä.
  • Werkkomäki, Meri (Helsingin yliopisto, 2017)
    Huumoria on tutkittu paljon eri näkökulmista ja siihen liittyviä teorioita on runsaasti. Kuitenkin nonverbaalisen viestinnän merkitys osana esitettyä huumoria on jäänyt muun tarkastelun varjoon, vaikka nonverbaalinen viestintä on iso osa ihmisten välistä kokonaisviestintää ja myös esiintymistä. Tämän tutkimuksen tarkoitus olikin tuottaa tietoa tästä lähes tutkimattomasta aiheesta tarkastelemalla ääni rekvisiittana -kohtien aikana tapahtuvien käsien liikkeiden merkityksiä embleemin ja illustraattorin käsitteiden avulla suomalaisen stand up -komiikan kontekstissa. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata sitä, millaisia merkityksiä embleemit ja illustraattorit tuottavat ja millä tavoin nämä merkitykset ovat osallisia humorististen vaikutelmien synnyttämiseen yhteensopimattomuusteorian näkökulmasta eli siitä, että huumoria syntyy silloin, kun odotuksia rikkomalla jonkin asian ymmärtämisen tapaan tuotetaan muutos. Laadullisen tutkimuksen aineisto kerättiin havainnoimalla valmista videoaineistoa. Neljätoista stand up -rutiinia litteroitiin, jonka jälkeen niistä määriteltiin ääni rekvisiittana -kohdat ja havainnoitiin niissä tapahtuneet käsien liikkeet. Käsien liikkeet litteroitiin tarkasti, jonka jälkeen ne luokiteltiin teorialähtöisesti sisällönanalyysin mukaisesti embleemeihin ja eri illustraattoriluokkiin. Löydettyjen embleemien ja illustraattoreiden merkitykset luokiteltiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla kahteentoista eri merkitysluokkaan. Merkitysten osallisuutta humorististen vaikutelmien synnyttämiseen yhteensopimattomuusteorian näkökulmasta tarkasteltiin sen jälkeen, kun aineistosta oli teorialähtöisellä sisällönanalyysillä määritelty ne nonverbaaliset merkitykset, jotka eivät pelkästään toistaneet verbaalista merkitystä vaan tässä aineistossa joko korvasivat tai kiistivät puhutun. Näiden nonverbaalisten merkitysten havaittiin toteuttavan neljää eri funktiota, joista kaksi osallistui humorististen vaikutelmien tuottamiseen ymmärrystapaa muuttamalla joko rinnastuksen avulla tai vallitsevaa tilannetta äkillisesti muuttamalla. Muutoksia tuottamattomia funktioita olivat puheen tukeminen ja puheen koristeleminen Tutkimuksen tulokset tukevat sitä kirjallisuudessakin todettua ajatusta, että vitsitekstien analysoimiseen keskittyvät teoriat eivät kykene selittämään esitettyä huumoria kokonaisvaltaisesti nonverbaalisen viestinnän jäädessä täysin niiden tarkastelun ulkopuolelle. Jotta nonverbaalisen viestinnän merkityksiä huumorille voitaisiin ymmärtää aiempaa paremmin, tarvitaan kinesiikan yhtä alakohtaa tarkastelevan tutkimuksen lisäksi sen muiden alakohtien sekä nonverbaalisen viestinnän muiden osa-alueiden kuten paralingvistiikan tutkimusta esitetyn huumorin eri konteksteissa.