Pro gradut ja vastaavat opinnäytteet

Nyligen publicerat

  • Koljonen, Laura (2017)
    Tausta ja tavoitteet: D-vitamiinia sitova proteiini (DBP) kuljettaa D-vitamiinia ja sen aineenvaihduntatuotteita, esim. 25-hydroksi-D-vitamiinia (25(OH)D), verenkierrossa. Geneettinen muuntelu GC-geenissä, joka koodaa DBP:tä, on yhdistetty 25(OH)D-konsentraatioiden vaihteluun. Tavoitteena olikin tutkia GC:n geneettisten tekijöiden vaikutusta 25(OH)D-konsentraatioon suomalaisilla vastasyntyneillä. Lisäksi tutkittiin GC:ssä esiintyvän muuntelun aiheuttamia eroja lapsen kasvussa raskauden aikana. Menetelmät: GC:n SNP:ssä, eli yksittäisen nukleotidin vaihdoksissa, esiintyvää polymorfiaa ja raskauden aikaisen 25(OH)D-konsentraation ja napaveren 25(OH)D-konsentraation suhdetta arvioitiin 933 valkoihoisella vastasyntyneellä pojalla (468) ja tytöllä (465). 25(OH)D-konsentraatio määritettiin raskausviikoilta 6-13 ja napaverestä. Äidin D-vitamiinin saanti ravintolisistä määritettiin ruuankäytön frekvenssikyselylomakkeen avulla kahdelta viimeiseltä raskauskuukaudelta. GC:n kolme SNP:tä genotyypitettiin Taq-polymeraasin aktiivisuuteen perustuvan qPCR:n avulla (Bio-Rad, CFX384 C1000 Touch™ Real-Time PCR Detection System, USA): rs4588, rs7041 ja rs705124. Genotyyppien rs4588 ja rs7041 yhdistelmästä muodostettiin kuusi tunnettua diplotyyppiä ja kaikista kolmesta genotyypistä edelleen haplotyypit. Eroja geno-, diplo- ja haplotyyppien välillä 25(OH)D-konsentraatioissa ja kasvussa testattiin kovarianssianalyysin (ANCOVA) avulla käyttämällä relevantteja kovariaatteja. Tulokset: SNP rs4588 ja rs7041 geno- ja diplotyyppien välillä löydettiin tilastollisesti merkitsevä ero 25(OH)D-konsentraatioissa (keskiarvo (nmol/l)±keskivirhe). Napaveren 25(OH)D-konsentraatio oli alhaisin geno- ja diplotyypillä GC 2/2 (77.8±4.3, p=0.010, p=0.028, ANCOVA) ja korkein diplotyypillä GC 1F/1S (93.8±2.0). Haplotyypillä ATG oli alhaisin napaveren 25(OH)D-konsentraatio (77.9±3.8, p=0.016, ANCOVA). Raskauden ajan 25(OH)D-konsentraatiossa ei löytynyt eroja geno-, diplo- tai haplotyyppien välillä (ANCOVA). Genotyypin rs7041 sekä diplotyyppien ja päänympäryksen välilllä havaittiin ero (p=0.005, p=0.002, ANOVA), mutta geneettisen muuntelun ja syntymäpainon ja –pituuden välillä ei löytynyt eroja. Kun valittiin relevantit kovariaatit, niin genotyyppien rs7041 sekä diplotyyppien ja päänympäryksen välillä ei löytynyt enää tilastollisesti merkitseviä eroja. Yhteenveto: Tulokset osoittavat, että DBP:tä koodaavan geenin geneettisellä muuntelulla ja napaveren 25(OH)D-konsentraatiolla olisi vaikutusta jo vastasyntyneiden D-vitamiinitilaan ja aineenvaihduntaan. Saatujen tulosten perusteella GC:n geneettinen muuntelu ei kuitenkaan ollut yhteydessä lapsen kasvuun. Tulevaisuudessa GC:n SNP:n vaikutusta 25(OH)D-konsentraatioon voisi tarkastella syntymän jälkeisten vuosien aikana.
  • Ruottinen, Noora (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää vuonna 2015 HYKS-alueen leikkausosastostoilla anestesian aikana tapahtuneiden äkillisten yliherkkyysreaktioiden eli anafylaksioiden yleisyyttä, aiheuttajia, oireita sekä hoitoa. Lisäksi kirjallisuuden avulla perehdyttiin anafylaksian syntymekanismeihin, tunnistamiseen ja hoitosuosituksiin. Aineistoon potilaat valittiin Opera-potilastietojärjestelmään tehtyjen poikkeamailmoituksien perusteella. Potilaiden (n=30) sairauskertomustiedot käytiin läpi Uranus-potilastietojärjestelmästä. Varsinaisia yliherkkyysreaktioita löytyi kolmetoista, joista kahdeksan täytti anafylaksian kriteerit. Loput viisi potilasta oli saanut luonteeltaan epäselväksi jääneen yliherkkyysreaktion. Varsinaisen tarkastelun ulkopuolelle jääneistä potilaista seitsemän sairauskertomustiedoista ei löytynyt lainkaan tietoja anestesiapoikkeamasta ja kymmenen kohdalla poikkeaman syynä oli jokin muu kuin yliherkkyysreaktio. Tässä aineistossa yliherkkyysreaktioiden yleisyys oli pienempi kuin kirjallisuussa esiintyvät luvut. Reaktioita aiheuttivat etenkin kefuroksiimi, rokuroni sekä siniväri. Hoitosuosituksissa ensisijaisesti suositeltavaa adrenaliinia sai vain 33 % potilaista. Eniten hoidossa käytettiin glukokortikoideja ja niitä sai 89 % potilaista. Reaktion jälkeen allergiatesteissä kävi vain kaksi potilasta ja molemmat olivat saaneet testeissä positiiviset tulokset. Kahdella yliherkkyysreaktion saaneella potilaalla riskitietomerkinnät puuttuivat kokonaan. Tutkielmassa tuli esille lisäkoulutuksen tarve etenkin yliherkkyysreaktioiden tunnistamisen ja hoidon osalta. Asianmukaisen akuutin hoidon ja jatkohoidon toteutumiseksi kaikissa toimipaikoissa tulisi olla selkeät ohjeistukset anafylaksian välittömästä hoidosta, allergiatestaukseen lähettämisestä sekä riskitietomerkintöjen kirjauksesta. Rutiinia reaktion tunnistamiseen ja hoitoon saisi esimerkiksi ottamalla anafylaksiatapauksen osaksi leikkausosastojen säännöllistä elvytysharjoittelua. Tutkielmasta on julkaistu abstrakti Finnanest-lehdessä 4/2016 ja pidetty vapaa esitys Operatiivisilla päivillä 2016.
  • Zagai, Jasmina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoitteet. Monikielisyys on lisääntynyt merkittävästi Suomessa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Monikielisyyden lisääntyminen näkyy myös puheterapian asiakaskunnassa. Esimerkiksi Helsingissä puheterapiassa vuonna 2015 käyneistä lapsista 40 – 50 % oli monikielisiä. Monikielisillä ei tutkimuksissa ole todettu olevan suurempaa riskiä kielelliseen erityisvaikeuteen kuin yksikielisillä. Heitä kuitenkin ohjautuu puheterapeutin tutkimuksiin suhteellisesti enemmän ja heitä myös herkemmin ylidiagnosoidaan. Toisaalta monikielisten on todettu ohjautuvan puheterapeutin tutkimuksiin yksikielisiä myöhemmin ja aloitteen tulevan useammin päivähoidon kuin neuvolan taholta. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia kielellisten vaikeuksien merkkejä suomi toisena kielenä (S2) -lastentarhanopettajat ovat havainneet työssään monikielisillä lapsilla sekä pohtia, kuinka puheterapeutit voisivat auttaa näiden vaikeuksien tunnistamisessa. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Tutkimuksessa haastateltiin yhdeksää S2-lastentarhanopettajaa tai vastaavaa työtä tekevää varhaiskasvatuksen ammattilaista Helsingistä, Vantaalta, Kotkasta, Turusta ja Jyväskylästä. Tutkittavat hankittiin ottamalla yhteyttä edellä mainittujen kuntien varhaiskasvatuksen monikielisyys- ja kulttuuriasioista vastaaviin henkilöihin. Tutkittavilla oli kokemusta monikielisten kanssa työskentelystä yhdestä kahteenkymmeneen vuoteen. Aineisto kerättiin keväällä 2017. Haastattelut litteroitiin, ja ne analysoitiin Atlas.ti -analyysiohjelman avulla. Analyysin avulla aineistosta muodostui kuusi teemaa. Tulokset ja johtopäätökset. Haasteltavilla oli selkeä näkemys siitä, millaisia piirteitä he pitivät huolestuttavina ja puheterapeutin arviota vaativina. Tällaisia olivat muun muassa sanojen hidas omaksuminen, jo opittujen sanojen jääminen pois käytöstä, puheen huomattava epäselvyys, puheen ymmärtämiseen liittyvät vaikeudet sekä käyttäytymisen ongelmat. Haasteita kielellisten vaikeuksien olemassaolon määrittelylle muodostivat erityisesti riittävän toiselle kielelle altistumisajan määritteleminen ja lasten äidinkielen taitotason arvioiminen. Haastateltavat kokivat puheterapeuttien kanssa tehtävän yhteistyön pääasiassa hyvänä, mutta toivoivat erityisesti lisää mahdollisuuksia konsultoida suoraan puheterapeuttia sekä keinoja arvioida ja tukea monikielisten lasten kielellisiä taitoja.
  • Husu, Liisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoitteet. Änkytyksen hoitoon suunnattu apuvälinetekniikka on yleistynyt paljon viime vuosikymmenien aikana. Yhtenä apuvälineenä on käytetty muunneltuun auditiiviseen palautteeseen, eli AAF-tekniikkaan (Altered Auditory Feedback), perustuvia änkytyskojeita. Puheen auditiivista palautetta voidaan muuttaa niin, että puhuja kuulee oman äänensä kojeen avulla viivästettynä (DAF, Delayed Auditory Feedback), eri taajuudelta (FAF, Frequency Altered Feedback), tai näitä molempia asetuksia samanaikaisesti hyödyntäen. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) Foniatrisella poliklinikalla aloitettiin änkytyskojekokeilu vuonna 2008. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on antaa tietoa kyseisestä änkytyskojekokeilusta, änkytyskojeen käytöstä sekä sen vaikutuksesta puheeseen. Tutkimus selvittää, millaisissa tilanteissa änkytyskojeesta on hyötyä, millaisissa tilanteissa sitä ei voi käyttää, sekä millaisia ongelmia sen käytössä on ilmennyt. Änkytyskojeiden käytöstä ei ole aiempaa suomalaista tutkimusta, mutta kansainvälisesti aihetta on tutkittu paljon. Menetelmä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin postitse lähetettävää kyselytutkimusta. Kysely lähetettiin änkytyskojekokeiluun osallistuneille potilaille, ja se koostui kahdesta eri lomakkeesta, A ja B. A-lomakkeeseen vastasivat änkytyskojetta edelleen käyttävät potilaat ja B-lomakkeeseen he, jotka olivat palauttaneet kojeen tai eivät sitä enää käyttäneet. Lomakkeet sisälsivät sekä avoimia että suljettuja kysymyksiä. Avoimien kysymysten laadullinen analyysi tehtiin teemoittelemalla ja tyypittelemällä sekä koodaamalla ne samaan aineistoon suljettujen kysymysten vastausten kanssa. Muodostuneen aineiston määrällinen analyysi tehtiin SPSS-ohjelmistolla laskemalla frekvenssejä ja suhteellisia osuuksia, sekä käyttäen ristiintaulukointia muuttujien välisten riippuvuuksien kuvailussa. Tulokset ja johtopäätökset. Änkytyskojekokeiluun osallistuneiden kokemukset vaihtelivat hyvin paljon. Enemmistö vastanneista oli palauttanut kojeen, mutta silti lähes puolet kaikista vastaajista koki änkytyskojeesta olevan hyötyä. Yleisimpänä havaintona oli se, että änkytyskojetta ei voi käyttää tilanteissa, joissa on taustahälyä. Änkytyskojeen käytössä oli havaittu myös teknisiä ongelmia liittyen sen asetuksiin ja akun kestoon. A-lomakkeeseen vastanneet, eli änkytyskojeen käyttäjät, kokivat änkytyskojeesta olevan hyötyä yksittäisissä tilanteissa, kuten puhelimessa puhuessa ja kasvotusten toisen ihmisen kanssa keskustellessa, tai yleisesti kaikissa kommunikaatiotilanteissa. Valtaosa vastaajista oli saanut positiivista palautetta puheestaan änkytyskojetta käyttäessään. Yleisimpänä palautteena oli, että änkyttävän henkilön puhe oli hitaampaa ja selkeämpää. Kaikki positiivista palautetta saaneet suosittelisivat änkytyskojetta toiselle änkyttävälle henkilölle. Änkytyskojeen käytöstä on ristiriitaisia mielipiteitä, mutta yksittäisten hyvien kokemusten vuoksi sen kokeilua kannattaa harkita kuntoutus- ja terapiamenetelmiä valittaessa.
  • Rantakangas, Tuula (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoitteet. Afasian yhteydessä tavataan usein myös puheen apraksiaa. Puheen apraksia voi heikentää yksilön kykyä olla vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa entisestään. Puheen apraksian vaikutuksia keskustelun rakentumiseen on tutkittu vasta verrattain vähän. Hyvin vähän tiedetään, miten puheen apraksia vaikuttaa sairastuneen kommunikointikeinoihin ja keskustelun rakentumiseen. Vielä vähemmän on tietoa siitä, miten apraktisen puhujan keinot osallistua keskusteluun muuttuvat ajan kuluessa. Sairastuneen ihmisen vuorovaikutuksen turvaamiseksi on tärkeää tietää, millä tavoin apraktiset puhujat kompensoivat muuttuneita kommunikointitaitojaan. Tämän työn tavoitteena oli selvittää, millä tavoin apraktisen puhujan ja puheterapeutin väliset keskustelutilanteet rakentuvat vuoden aikana. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, miten apraktinen puhuja hyödyntää puheenvuoroissaan ei-sanallisia aineksia vuoden aikana. Menetelmät. Tutkittava oli 78-vuotias nainen, jolla oli todettu puheen apraksia sekä sujumaton afasia. Aineisto koostui 3 videoidusta apraktis-afaattinen puhuja – puheterapeutti -keskustelutilanteesta. Työ oli laadullinen tapaus-tutkimus, jonka aineisto oli kerätty yhden vuoden aikana. Nauhoitusten kesto oli yhteensä 58 minuuttia, 50 sekuntia. Aineisto analysoitiin keskustelunanalyysiä käyttäen. Analyysissa keskityttiin tarkemmin kolmeen piirteeseen: keskustelun rakentumiseen osallistujien välillä, tutkittavan ei-sanallisten ainesten käyttöön sekä siihen, miten tutkittavan kuntoutuminen ilmenee keskustelun rakentumisessa ja ei-sanallisten ainesten käytössä vuoden aikana. Tulokset ja johtopäätökset. Aineiston analyysi osoitti, että keskustelu rakentui tyypillisesti vihje – arvaus -tyyppisestä neuvottelusta keskustelijoiden välillä. Sairastumisen alkuvaiheessa (3 viikkoa sairastumisesta) tutkittava oli lähes puhumaton ja hänen ei-sanallisten ainesten käyttönsä oli kehittymätöntä. Puheen tuoton vaikeus ja siitä johtuva puheen niukkuus sekä epätarkka elehtiminen tekivät tutkittavan vuoroista paikoin vaikeatulkintaisia. Keskusteluun aiheutui tämän vuoksi pitkiä neuvottelujaksoja. Kuusi kuukautta sairastumisesta tutkittava tuotti jo joitakin tarkkoja puhevastauksia ja myös käytti ei-sanallisia aineksia kehittyneemmin. Vuoden kuluttua sairastu-misesta tutkittavan puhevastaukset olivat tarkentuneet entisestään ja myös ei-sanallisten ainesten käyttö oli moni-puolistunut. Keskustelussa nämä muutokset näkyivät muun muassa osallistujien sujuvammassa etenemisessä ai-heesta toiseen. Tutkittavan tavassa käyttää ei-sanallisia aineksia huomio kiinnittyi toistuvasti esittävien eleiden puuttumiseen. Yksi mahdollinen selitys tälle voisi olla tutkittavalla ollut apraksia. Aihetta on tarpeen tutkia laajemmin.
  • Tallbacka, Kaj; Pettersson, Tom; Pukkala, Eero (Helsingin yliopisto, 2017)
    Objective: The aim of this study was to assess the cancer risk in a cohort of Finnish systemic lupus erythematosus (SLE) patients when followed long-term. Methods: The cohort consisted of 182 female and 23 male SLE patients treated at the Helsinki University Central Hospital, from 1967 to 1987. The cohort was linked to the Finnish Cancer Registry and followed for cancer incidence from 1967 to 2013. Standardized incidence ratios (SIRs) were calculated by dividing the number of observed cases with the number of expected cases for different types of cancer. Results: The mean duration of follow-up was 25.7 years. 45 patients out of 205 were diagnosed with cancer, with an increased risk of overall malignancy (SIR 1.90, 95% CI 1.39 to 2.54, p<0.001). The incidence for soft-tissue sarcoma (SIR 12.1, 95% CI 1.47 to 43.7, p<0.05), non-Hodgkin lymphoma (SIR 12.1, 95% CI 5.82 to 22.3, p<0.001) and kidney cancer (SIR 7.79, 95% CI 2.53 to 18.2, p<0.01) were significantly elevated. Conclusion: This long-term study confirms that patients with SLE have an increased risk of cancer, particularly non-Hodgkin lymphoma and kidney cancer.
  • Lim, Nancy (Helsingin yliopisto, 2017)
    Background: Atherosclerosis is a common pathological process in arteries causing significant morbidity and mortality due to stroke and myocardial infarction. The progression of atherosclerosis is affected by both genes and external factors that interactively initiate and advance the pathological cascade. Heme oxygenase 1 (HO1) is a protein that degrades toxic heme and thereby plays a role in maintaining normal vascular function. The expression of the heme oxygenase 1 gene (HMOX1) is affected by a (GT)n polymorphism in its promoter area; short (GT)n alleles associate with higher HO1 expression in cell culture studies and are hypothesized to protect vessel wall from hemi-related oxidative damage. Objective: Our research group has previously found that patients that have suffered stroke due to atherosclerotic carotid stenosis show high expression of HMOX1 in their carotid plaques (CPs). The aim of this thesis was to investigate whether this finding is explained by the HMOX1 (GT)n promoter polymorphism, i.e. if the promoter polymorphism is associated to symptomatic carotid disease. Methods: HMOX1 promoter (GT)n polymorphism was genotyped in carotid stenosis patients (HeCES n=92) and population controls (Health 2000 Survey, n=964). HMOX1 mRNA and protein levels were measured from CPs by qRT-PCR and ELISA, respectively. Results: HMOX1 promoter (GT)n alleles in the Finnish population ranged between 20 and 40 repeats, where (GT)30 was the most common allele with a population frequency of 46.6%. When comparing carotid stenosis patients to controls, statistically significant association between a lack of short alleles (< (GT)30) and symptomatic carotid disease was not found (p=0.214). Whereas, carotid stenosis patients with an ulcerative plaque lacked significantly more often a short allele at the HMOX1 promoter variant (p=0.006). However, we did not find correlation between promoter genotypes and HMOX1 mRNA or protein levels in the CPs. Conclusions: Our results support the protective role of short HMOX1 promoter (GT)n variants against symptomatic carotid artery disease (CaD).
  • Savola, Paula; Kelkka, Tiina; Rajala, Hanna; Kuuliala, Antti; Kuuliala, Krista; Eldfors, Samuli; Ellonen, Pekka; Lagström, Sonja; Lepistö, Maija; Hannunen, Tiina; Andersson, Emma; Kumar Khajuria, Rajiv; Jaatinen, Taina; Koivuniemi, Riitta; Repo, Heikki; Saarela, Janna; Porkka, Kimmo; Leirisalo-Repo, Marjatta; Mustjoki, Satu (Helsingin yliopisto, 2017)
    Kaikissa jakautuvissa solutyypeissä tapahtuu niiden elinkaaren aikana perimän muutoksia eli somaatti-sia mutaatioita. Somaattiset mutaatiot aiheuttavat syöpää, mutta niiden esiintyvyyttä tai merkitystä muissa sairauksissa kuin syövässä ei ole juuri tutkittu. Tutkimushypoteesinamme on, että autoimmuunisairauksista kärsivien potilaiden valkosoluissa (esimerkiksi T-soluissa) voi esiintyä so-maattisia mutaatioita, jotka voivat muuttaa immuunijärjestelmän toimintaa tulehdusta edistäväksi. Tutkiaksemme somaattisia mutaatioita sekvensoimme 25 nivelreumapotilaan ja 20 terveen henkilön T-solujen pääluokat, CD4- ja CD8 –solut, kohdennetulla 986 geeniä kattavalla menetelmällä. Lisäksi sekvensoimme kolmelta potilaalta heidän perimänsä kaikki proteiinia koodaavat alueet. Viideltä nivel-reumapotilaalta löytyi yhteensä 30 mutaatiota CD8-soluista, ja yhdeltä terveeltä löytyi yksi mutaatio. Löydetyt mutaatiot esiintyivät vain suurissa CD8-positiivisissa T-soluklooneissa, eivät kaikissa CD8 T-soluissa. Mutaatiot löytyivät potilaiden soluista myös seurantanäytteistä. Useat mutaatioita kantavis-ta geeneistä osallistuvat immuunijärjestelmän toimintaan tai solunjakautumiseen. Mutaatioita kantavat solut ilmensivät solun kasvuun tai eloonjäämiseen liittyviä geenejä. Vaikka mutaatioiden merkitystä nivelreuman taudinkulussa ei voida vielä osoittaa, tulokset viittaavat siihen, että autoimmuuni- ja syö-päsairauksilla on yhteisiä molekyylitason ominaisuuksia.
  • Kangaspunta, Mikael (Helsingin yliopisto, 2017)
    Anemia on tulehduksellisten suolistosairauksien yleisin ekstraintestinaalinen komplikaatio, jonka hoidossa perinteinen peroraalinen rautahoito ei välttämättä riitä. Ensinnäkin peroraalisen raudan hoitovaste on usein heikompi tulehduksellista suolistosairautta sairastavilla potilailla, mikä johtuu raudan heikentyneestä imeytymisestä tulehtuneesta suolesta. Toiseksi suolistosta imeytymätön rauta ei ainoastaan heikennä hoitovastetta, vaan voi myös aiheuttaa haittavaikutuksia. Se voi esimerkiksi pahentaa suolen limakalvontulehdusta, aiheuttaa muutoksia suolen mikrobifloorassa ja eläinkokeiden perusteella suolistosta imeytymättömällä raudalla on mahdollisesti karsinogeenisiä vaikutuksia. Myös tavalliset peroraalisen rautahoidon haittavaikutukset ovat yleisempiä kuin suonensisäisellä rautahoidolla ja jopa 20% IBD-potilaista joutuu keskeyttämään peroraalisen rautahoidon niiden takia. Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena oli selvittää suonensisäisen ferrikarboksimaltoosi-hoidon tehoa sekä kokonaisuutena, että eri ryhmien - kuten esimerkiksi miesten ja naisten - välillä. Muina tutkimuksen tavoitteina oli selvittää, mitkä tekijät ennustavat hyvää hoitovastetta ja millaisia haittavaikutuksia hoidon yhteydessä esiintyy. Tutkimusaineistona käytettiin vuosina 2014-2016 Meilahden kolmiosairaalassa suonensisäistä rautahoitoa Ferinject®-valmisteella saaneiden potilaiden potilasasiakirjoja, joista kerättiin muun muassa laboratoriotestien tuloksia ja muita tietoja. Kerätyistä laboratoriotestien tuloksista merkittävimmät olivat hemoglobiini (B-Hb), punasolujen keskimääräinen tilavuus (B-MCV), plasman transferriinireseptoripitoisuus (P-TfR) ja plasman ferritiinipitoisuus (P-Ferrit). Tutkimuksemme perusteella suonensisäinen ferrikarboksimaltoosi on tehokas hoitokeino anemiaan IBD-potilailla ja tutkimuksessamme ilmi tulleet haittavaikutukset olivat kaiken kaikkiaan melko harvinaisia ja lieviä. Lisäksi vahvasti raudanpuuteanemiaan viittaavat laboratoriotestien tulokset vaikuttaisivat ennustavan hyvää hoitovastetta. Tutkimustulokset vahvistavat nykyistä käsitystä Meilahden kolmiosairaalassa käytetyn hoidon tehosta ja turvallisuudesta.
  • Toivanen, Veera (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää työssäkäyvien lievän tai keskivaikean traumaattisen aivovamman saaneiden potilaiden työhönpaluun ajankohtaa ja sairausloman pituuteen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksessa pyrittiin löytämään odotettua hitaamman toipumisen ennustetekijöitä. Aineistona tutkimuksessa on HYKSin Aivovammapoliklinikan vuoden 2013 potilaiden potilasasiakirjamerkinnät. Tutkimusaineiston potilaat olivat työssäkäyviä työikäisiä tai opiskelijoita, jotka olivat saaneet uuden traumaattisen aivovamman välillä 6/2012-12/2013 (n=256). Tulokseksi saatiin, että lievän ja keskivaikean aivovamman ennuste on hyvä ja suurin osa potilaista palaa työelämään. Potilaista 35,2% palasi töihin viikon sisällä vammasta. Kuukauden kohdalla töihin oli palannut 57,4% potilaista, 2kk kohdalla 70,3% ja vuoden sisällä 80,9%. Nopeaa paranemista ennustivat nuori ikä, negatiiviset kallonsisäiset kuvantamistutkimukset ja vähäiset muut vammat. Potilaan kokema päänsärky ja väsymysoire ensimmäisellä vastaanottokäynnillä olivat yhteydessä hitaampaan toipumiseen. Tutkimuksen tulokset voivat auttaa tarjolla olevien hoitojen ja kuntoutustoimenpiteiden kohdentamista paremmin niitä tarvitsevalle potilasjoukolle.
  • Hedström, Jenni (Helsingin yliopisto, 2017)
    Studiens mål är att utreda huruvida det finns ett samband mellan moderns längd och uppkomsten av graviditetsdiabetes (GDM), om längden är en oberoende riskfaktor för GDM samt om detta har klinisk relevans. Undersökningen baserar sig på material som samlats in för The Finnish Gestational Diabetes Study (RADIEL). RADIEL är en studie som inriktar sig på kvinnor med olika riskfaktorer för GDM och bygger på en randomiserad studie med livsstilsintervention som metod. I RADIEL studien, som även inkluderar data på kroppslängden, undersöks ifall måttlig livsstilsintervention under graviditeten kan påverka uppkomsten av GDM. I studien framgår att längd korrelerar med uppkomsten av GDM så att kvinnor med kort kroppslängd har större risk för att utveckla GDM under graviditeten jämfört med kvinnor med lång kroppslängd. Resultatet av denna studie motiverar utvecklandet av GDM diagnostiken så att den även tar i beaktande att olika långa individer har olika glukosreglering.
  • Poppius, Silva (Helsingin yliopisto, 2017)
    Graviditetsdiabetes blir allt vanligare världen över och vår förståelse för dess patogenes är bristfällig. Målsättningen för denna avhandling var att undersöka huruvida kostens järninnehåll under graviditetens första trimester påverkar risken att insjukna i graviditetsdiabetes senare under graviditeten. Som material användes materialet som insamlats för RADIEL-studien (The Finnish Gestational Diabetes Prevention Study), som är en randomiserad kontrollerad interventionsstudie som undersökte kvinnor med hög risk att insjukna i graviditetsdiabetes. Kvinnor med tidigare graviditetsdiabetes eller BMI ≥30 kg/m2 före graviditeten togs med. RADIEL utfördes mellan åren 2008 och 2014 vid förlossningssjukhus i Helsingforsregionen och Villmanstrand. Det finns knappt med forskning om huruvida kostens järnmängd påverkar risken att insjukna i graviditetsdiabetes och därmed valdes just denna aspekt som frågeställning för denna avhandling. I avhandlingen hittades inget signifikant samband mellan järnintag från kosten och risken att insjukna. Dock antyder tidigare studier att det kunde finnas en koppling mellan dessa och således bör ämnet undersökas vidare.
  • Peltomaa, Essi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielman tavoitteena oli selvittää erittäin hyvin näkevän nuorten kontrastiherkkyyttä ja sen vaikutusta muihin näkemisen osa-alueisiin. Aineistona käytimme vuonna 2011 LentoRUK:uun pyrkivien henkilöiden neljännen hakuvaiheen näkötestien tuloksia. Koska näkökyvylle ja taittovirheelle on asetettu raja-arvot, joista poikkeava hakija ei voi tulla valituksi kurssille, on aineistossamme vain erittäin hyvin näkeviä nuoria. Tutkittavilta henkilöiltä mitattiin näöntarkkuus, taittovirheen määrä, kontrastiherkkyys, sarveiskalvon tomografia ja silmän aaltorintamamittaus. Verrattuna aikaisempiin tutkimuksiin, hakijoiden kontrastiherkkyys oli keskimääräistä parempi. Päivänvalovalaistuksessa hyvät kontrastiherkkyystulokset ennustivat hyviä arvoja myös hämärävalaistuksessa. Näöntarkkuuden ja kontrastiherkkyyden väliltä ei löytynyt yhteyttä. Minkään yksittäisen tekijän vaikutusta kontrastiherkkyyteen ei löytynyt.
  • Henrichsson-Helin, Jenni (Helsingin yliopisto, 2016)
    Sepelvaltimotaudin yhtenä taustatekijänä on verisuonitulehdus, jonka taustalla on immunologisia ja geneettisiä tekijöitä. MHC (Major Histocompatibility Complex) – geenialueella on haplotyyppejä, jotka liittyvät sepelvaltimotautiin. HLA-I-luokkaan kuuluvan HLA-DRB1-01*-alleelin tiedetään lisäävän sepelvaltimotautiriskiä mahdollisesti geneettisesti lisääntyvän tulehdustaipumuksen kautta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli etsiä myös muita sepelvaltimotaudille altistavia HLA-alleeleja ja haplotyyppejä. Tutkimusotantana oli 104 COROGENE-tutkimuksen tapausnäytettä ja 96 FINRISKI-tutkimuksen verrokkinäytettä. Sekä COROGENE- tapaus että FINRISKI-verrokkinäytteistä oli aikaisemmin tutkittu HLA-DRB1*01-geenilukumäärä ja BTNL2-SNP-haplotyypin kopiolukumäärä. Potilaat ja kontrollit jaoteltiin BTNL2-kopioluvun perusteella kolmeen eri ryhmään (0,1,2). Näistä ryhmistä tutkittiin DRB1*01- sekä DRB1*13-positiivisuutta sekä haplotyyppiryhmien ja DRB1*01-positiivisuuden välistä yhteyttä. Näytteiden analysoinnissa käytettiin CONEXIO Genomicsin SBT Resolver™ DRB1 exon 2 – menetelmää. Tilastollisina menetelminä käytettiin SPSS – ohjelman khiin neliötestiä ja alleelifrekvenssien analysoinnissa SKDM-HLA-työvälinettä. Tulosten perusteella näyttää siltä, että sepelvaltimotautipotilailla esiintyy kontrolleja enemmän HLA-DRB1*01 ja HLA-DRB1*13-alleeleja sisältäviä haplotyyppejä. Tutkimuksen otanta on kuitenkin liian suppea pidemmälle menevien johtopäätösten tekemiseen. Sepelvaltimotaudin perinnöllisen taustan selvittäminen on tärkeätä, jotta taudin puhkeaminen ja komplikaatioiden syntyminen voitaisiin tulevaisuudessa estää.
  • Takala, Annina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Usein korkeaenergisen tylpän vamman saanut potilas jää sairaalaseurantaan huolimatta siitä, että vammoja ei löydy. Tämä perustuu siihen, että aiemman tutkimustiedon mukaan on edelleen olemassa riski, että potilaalla myöhemmin ilmenee vamma, joka ei TT-tutkimuksessa näkynyt. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kuinka usein näitä myöhemmin ilmi tulevia vammoja esiintyy, ja tämän perusteella miettiä kuinka tarpeellista sairaalaseuranta on tylpän vamman saaneelle potilaalle, trauma-TT kuvan ollessa negatiivinen. Tutkimuksessa huomioitiin pelkästään myöhemmin ilmi tulevat vartalon vammat, eikä pään vammoja tässä tutkimuksessa otettu huomioon. Tutkimus on retrospektiivinen asiakirjatutkimus. Siinä tarkasteltiin Töölön sairaalan vuoden 2014 traumapotilaita, kokonaispotilasmäärä oli 490. Tutkimukseen sisällytettiin vammamekanismiltaan sopivia potilaita, joiden trauma-TT kuvaus oli tapaturman jälkeen negatiivinen. Näiden potilaiden potilastiedoista selvitettiin ilmenikö heillä tapaturmaan liittyviä vartalon vammoja tapaturman jälkeisenä vuotena. Tutkimuksessa selvisi, että vammamekanismin takia sairaalaan seurantaan jääneet potilaat selvisivät ilman myöhemmin ilmi tulevia vammoja. Tämän perusteella, sekä muiden vastaavien tutkimusten valossa, voisi potilaiden kotiuttaminen negatiivisen trauma-TT kuvan jälkeen olla perusteltua.