Pro gradut ja vastaavat opinnäytteet

Nyligen publicerat

  • Niinikoski, Hanna Maria (Helsingin yliopisto, 2017)
    Vanhempien erotessa heidän päätettäväkseen tulevat lapsen huoltoon, tapaamiseen ja elatukseen liittyvät kysymykset. Jos vanhemmat eivät ole yksimielisiä lapsen huoltoon liittyvistä kysymyksistä, he voivat hakea ratkaisua käräjäoikeudesta. Ennen oikeudenkäyntiä vanhemmilla on mahdollisuus ratkaista huoltoriitansa asiantuntija-avusteisessa Follo-sovittelussa. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän millaiseksi asiantuntija-avustajan ymmärrys lapsen edusta rakentuu Follo-sovittelussa ja mitkä tekijät asiantuntija-avustajan näkökulmasta rakentavat tai heikentävät lapsen edun mukaisen sovinnon syntymistä Follo-sovittelussa. Tutkimukseni keskeiset käsitteet ovat Follo-sovittelu, asiantuntija-avustaja ja lapsen etu. Tutkimuksen metodologiset lähtökohdat ovat laadullisessa tutkimusperinteessä. Tutkimuksen ontologinen viitekehys on sosiaalisen konstruktionismin perinteessä. Aineisto muodostuu kuudesta asiantuntija-avustajan teemahaastattelusta, jotka on koottu kahden käräjäoikeuden alueella. Haastattelut tehtiin helmi-maaliskuussa 2015. Aineiston analyysissä on käytetty aineistolähtöistä ja teoriaohjaavaa sisällön analyysiä sekä kriittisten tapahtumien menetelmää. Asiantuntija-avustajan ymmärrys lapsen edusta rakentuu kymmenestä kategoriasta, jotka on luokiteltu lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisen lapsen edun kolmijaon mukaan; lapsen oikeus hoivaan ja huolenpitoon, lapsen oikeus suojeluun ja lapsen oikeus osallistua. Lapsen etua kuvaavat kategoriat ovat lapsen tarpeiden huomioiminen, lapsen arjen rakentuminen, lapsen oikeus molempiin vanhempiin, lapsen etu on sidoksissa vanhempiin, vanhemmuuden jatkuminen yhteisenä, vanhempien sovinnollisuus, vanhempien yhteydenpidon tärkeys, lapsen etua vaarantavat tunnusmerkit, lapsen näkyväksi tekeminen vanhempien riidassa sekä lapsen kuuleminen ja tapaaminen. Lapsen edun mukaista sovintoa rakentavia tekijöitä ovat lapsen näkyväksi tekeminen Follo-sovittelussa, asiantuntija-avustajan asiantuntijuus lapsen edusta, vanhempien yhteisenä tavoitteena lapsen etu, vanhempien välisen vuorovaikutuksen tukeminen, ammattilaisten toimiva yhteistyö ja vanhempien sovinnollisuus. Sovintoa heikentäviä tekijöitä ovat lapsen etua vaarantavat tunnusmerkit, lastensuojeluilmoituksen tekeminen, vanhempien ristiriitaiset näkemykset lapsen edusta, vanhempien tunnetaakka, ristiriidat ammattilaisten välisessä yhteistyössä ja sovinnollisuusideaali. Näiden sovinnon saavuttamiseen vaikuttavien tekijöiden pohjalta muodostettiin päätelmiä lapsen etua toteuttavista käytännöistä Follo-sovittelussa. Nämä käytännöt ovat lapsilähtöisyys, lapsen suojeleminen, lapsen osallisuutta kunnioittava näkemys lapsen edusta, jatkuva yhteinen vanhemmuus, ammattilaisten kokonaisvaltainen asiantuntijuus lapsen edusta sekä lapsen etua toteuttava sovinto. Tutkielman mukaan lapsen etu on käsitteenä monitasoinen ja useista eri tekijöistä rakentuva. Lapsen etu Follo-sovittelussa tarkoittaa ymmärrystä siitä mitä lapsi tarvitsee, mutta ennen kaikkea ymmärrystä myös siitä, miten lapsi kokee muuttuneen perhetilanteen. Asiantuntija-avustajilla on monenlaista arvokasta tietoa lapsen edusta, jonka arvo Follo-sovittelussa lapsen edun näkökulmasta on välttämätöntä ja kiistatonta. Tämän tutkielman perusteella Follo-sovittelussa tehtävä sovittelutyö on myös sovintojen saavuttamisen näkökulmasta ammattitaitoista ja lapsen edun mukaista. Follo-sovittelun perustuessa kahden ammattilaisen yhteistyöhön, pystytään siinä rakentamaan kokonaan uudenlainen moniulotteisempi lähestymistapa huoltoriitoihin. Olisikin tärkeää herättää laajemmin yhteiskunnallista keskustelua siitä, olisiko eroperheille tarjottavat palvelut syytä yhdistää aiempaa kattavammin omaksi kokonaisuudekseen nykyisen hyvin hajanaisen ja eriytetyn palveluverkoston sijaan, jolloin myös asiantuntijuuden jakaminen yli ammatillisten rajojen olisi helpompaa.
  • Keihänen, Elina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Suomesta Kanadaan muutti vuosina 1945-1960 noin 17 000 siirtolaista, mikä joukko oli osa viimeistä Pohjois-Amerikkaan suuntautuvaa suurta muuttoliikettä. Vuoden 1951 väestönlaskennassa suomalaisten määrä oli 43 745, ja vuoteen 1961 mennessä määränsä nousi 59 436:een. 1960-luvulle tultaessa Suomesta Kanadaan suuntautunut siirtolaisuus väheni merkittävästi. Aiemmassa tutkimuksessa on selvitetty suomalaisten siirtolaiseksi lähtöpäätöksen syitä, heidän sopeutumistaan Kanadaan sekä paluumuuttoa Suomeen erilaisten kotimaahan liittyvien työntötekijöiden ja kohdemaahan liittyvien vetotekijöiden valossa. Omassa työssäni tarkastelen sitä, kuinka Kanadan siirtolaisuuspolitiikka vaikutti suomalaisten osalta maahantulon kontrolliin, pysyvään oleskeluun ja kansalaisuuteen. Kanadan siirtolaispolitiikalla oli voimakas ohjaava vaikutus suomalaisyhteisön kehitykseen, ja suomalaisten siirtolaisuus korreloi vahvasti vastaavan aikakauden yleisiä siirtolaisuustilastoja. Kanadan valtio omaksui toisen maailmansodan jälkeen aiempaa suuremman roolin myös erilaisissa siirtolaisten sopeutumiseen liittyvissä tekijöissä, kuten paikallisen kielen oppimisessa, toimeentulon turvaamisessa ja kansalaisuuden hankkimisen edistämisessä. Kanadan vuonna 1947 hyväksymän kansalaisuuslain myötä Kanadalla oli oma, Britanniasta erillinen kansalaisuus, mikä mahdollisti identiteettipolitiikan harjoittamisen Kanadan kansalaisuuden puitteissa. Eri etnisten ryhmien ja ryhmittymien merkittävä rooli sopeutumisessa tunnustettiin viranomaisten taholta, ja Kanadassa etsittiin uusia lähestymistapoja vastaamaan yhä heterogeenisemmäksi muuttuvan yhteiskunnan tarpeita. Myös etnisten ryhmien haluun säilyttää omia kulttuuripiirteitä suhtauduttiin aiempaa myönteisemmin, mikäli nämä piirteet eivät olleet ristiriidassa kanadalaisen yhteiskunnan arvojen kanssa. Suomalaisyhteisön kehitykseen vaikutti voimakkaasti toisen maailmansodan jälkeen saapuneiden siirtolaisten oikeistolainen ajatusmaailma, missä taustalla oli muun muassa siirtolaislainsäädäntöön sisältyneet toimet kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi. Konservatiivista aatemaailmaa edustava toiminta syrjäytti asteittain yhteisössä aiemmin voimakkaan vasemmistolaisen toiminnan, ja leimallista toisen maailman jälkeiselle ajanjaksolle oli painottuminen kulttuuritoimintaan. Siirtolaisuus vaikutti merkittävällä tavalla myös Kanadan ja Suomen suhteiden kehitykseen. Suomi omaksui 1950-luvulla aktiivisen roolin suhteessa siirtolaisuuteen ja ulkosuomalaistoimintaan. Kylmän sodan ilmapiirissä Suomen lähetystö ei kuitenkaan voinut noudattaa täydellistä puolueettomuutta ja tasapuolisuutta suhteessa Kanadan suomalaisyhteisön toimintaan. Suomalaisyhteisön muiden ristiriitojen ohella sekä Kanadan että Suomen viranomaistoiminta vaikutti siihen, että maan suomalaisyhteisön jo 1900-luvun alussa syntynyt syvä jakautuminen jatkui aina 2000-luvulle saakka. Tämä heikensi myös suomalaisten mahdollisuuksia omaksua yhteisesti hyväksytty suomalainen identiteetti osana Kanadan etnistä mosaiikkia.
  • Häggström, Elisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Finländsk television har under senaste år upplevt en enorm ökning av inhemska reality-tv-program samtidigt som media allt mer konsumeras mångmedialt. De flesta program förses således med en officiell programhashtag som antagandevis ska ge ett mervärde till tittarupplevelsen och generera diskussion bland tittarna. Den här pro gradu-avhandlingen kombinerar dessa två aktuella aspekter i en granskning av hur den specifika reality-tv-serien Iholla:s officiella programhashtag används av konsument och producent. Frågan är om #Iholla blir mer än enbart ett informativt tillägg i twittrandet eller marknadsföring för producenten. Analysen har gjorts på #Iholla tweetar som samlats in kring seriens tredje säsong (1.8.2014 – 20.11.2015) och som metod har en kvalitativ textanalys samt en mindre, kompletterande, kvantitativ granskning använts. Analysen grundar sig Wohn och Na:s (2011) uses- och gratifications teori som utgår från en kedje-effekt av tv-tittande och twittrande. Dessutom grundar sig diskussionen på tidigare forskning om fenomenet social tv, det vill säga simultant tv-tittande och twittrande samt Nikunens (2005) tankar kring trendfanbeteende. Forskningen utgår från att #Iholla-twittrarna är en liten specifik grupp av Iholla-publiken samtidigt som studien är induktiv och öppen för olika typer av aktiv och publik. Min analys kunde likt tidigare forskning inom området påvisa att Twitter används som bakgrundskanal till reality-tv-serien Iholla och att det trots det lilla antalet aktiva twittrare i Finland skapas en betydelsefull diskussion och tittargemenskap som förlänger tittarupplevelsen. Fallstudien fokuserade specifikt på #Iholla men kunde också påvisa tendenser av ett bredare mönster hos twittrarna att använda sig av officiella programhashtagar som en del av tittarupplevelsen. #Iholla blev dels en modern tv-soffa och dels ett forum för kortvarigt men intensivt fanbeteende. Dessutom kunden diskussionen kring trendfans utvecklas genom att se social tv som en möjlighet till tydligare tittargemenskaper trots det kortvariga intresset. Fallstudien kunde också uppvisa nya mervärden inom social tv i och med reality-tv-genrens närhet till vardagen som skapade en verklig möjlighet för tittarna att skapa en relation med seriens karaktärer. Till slut kunde dynamiken mellan producent och konsument beskrivas som ett ömsesidigt beroendeförhållande med minskad maktskillnad.
  • Myllylä, Martta (Helsingin yliopisto, 2017)
    Avioliittoon perustuvan siirtolaisuuden hallinnassa kietoutuvat yhteen maahanmuuton kontrollointi ja oikeanlaisten tai toivottujen parisuhteiden määrittely. Tutkielma käsittelee avioliittoon perustuvan perheenyhdistämisen prosessia hallinnan kohteina olevien ylirajaisten pariskuntien elämästä ja kokemuksista käsin. Tutkielmassa tarkastellaan ensinnäkin perheenyhdistämisen prosessissa rakentuvia “aidon” avioliiton edellytyksiä sekä niiden suhteutumista lupaa hakevien ulkomaalaisten ja heidän suomalaisten puolisoidensa parisuhteiden käytäntöihin. Toiseksi analysoidaan luvan hakemisen institutionaalisiin käytäntöihin sisältyviä epäilyksen ja rodullistamisen ulottuvuuksia ja kolmanneksi lupaa hakevien pariskuntien omia toiminnan strategioita perheenyhdistämisen prosessissa. Tutkielman aineisto koostuu oleskelulupaa hakeneiden nepalilaisten miesten sekä heidän puolisoidensa, suomalaisten naisten, yksilö- ja parihaastatteluista. Tutkielman analyysissä yhdistetään sekä aineiston realistista että diskursiivista luentaa. Tällöin haastattelupuhe käsitetään merkityksiä tuottavana, puhetavoista ja narratiiveista rakentuvana toimintana, mutta samalla sillä nähdään olevan viittauspisteitä myös puheen ulkopuoliseen todellisuuteen. Analyysi nojaa siirtolaisuuden hallintaa, perhe- ja lähisuhteita sekä postkoloniaaleihin ”rotua”/etnisyyttä käsitteleviin tutkimuskeskusteluihin. Tutkielma paikantuu kriittisen siirtolaisuuden tutkimuksen tutkimusalueeseen. Tutkielma osoittaa, kuinka lupaprosessissa ei vain tarkasteta parisuhteen ”aitoutta”, vaan järjestelmä vaikuttaa ylirajaisten pariskuntien avioitumiskäytäntöihin ohjatessaan pariskuntia avioitumaan luvan saamisen varmistamiseksi. Tutkielman perusteella maahanmuuttohallinnon normatiiviset käsitykset parisuhteesta ja avioliitosta eivät aina vastaa ylirajaisten pariskuntien todellisia elämiä ja parisuhteiden käytäntöjä. Vaikka perheenyhdistämisen käytännöissä esiin tulevat normit nojaavat osin länsimaisen avioliiton ihanteeseen, eivät länsimaisen parisuhteen ideaaliin liittyvä vapaus ja yksityisyys toteudu lupaprosessissa. Lupajärjestelmä tunkeutuu parisuhteen intiimiin tilaan edellyttäessään puolisoilta avioitumista ja pakottaessaan puolisot lupaprosessissa avaamaan ja määrittelemään parisuhde-elämänsä yksityiskohtia maahanmuuttohallinnon viranomaisille. Lupajärjestelmä asettaa ylirajaisissa parisuhteissa olevat pariskunnat eriarvoiseen asemaan suomalaisten pariskuntien kanssa, kun se asettaa heidän suhteensa tarkastettavaksi ja ulkomaalaisen muuttamisen motiivit potentiaalisesti epäilyttäviksi. Analyysi nostaa esiin sekä lupaprosessissa koettuja intensiivisiä rasistisia hetkiä että prosessin materiaalisissa käytännöissä ja viranomaisten toiminnassa epäsuorasti koettua epäilystä ja rasismia. Kokemukset portinvartijoina toimivista viranomaisista vaihtelivat avustajista vastustajiin. Kokemus valvonnan alla olemisesta levittäytyi varsinaisista suhteen tarkastamisen käytännöistä – kuten lomakkeista ja haastattelutilanteista – myös muille alueille. Luvan hakijat ja heidän puolisonsa ovat potentiaalisesti jatkuvan tarkkailun alla tietämättä tarkalleen, mitkä tilanteet ja suhteen ulottuvuudet valvonta kattaa. Tutkielma osoittaa myös, kuinka lupaa hakevat eivät asetu vain hallinnan kohteiksi, vaan pyrkivät vaikuttamaan lupaprosessin suotuisaan etenemiseen ja myönteiseen lupapäätökseen. Pariskunnat hyödynsivät prosessin aikana sosiaalisia, taloudellisia ja kulttuurisia resursseja. Lisäksi lupaa hakevat ja erityisesti heidän puolisonsa pyrkivät esittämään parisuhteensa lupaprosessissa tavalla, jonka olettivat asettuvan maahanmuuttoviranomaisten käsityksiin “aidosta” avioliitosta sekä pyrkivät irrotautumaan hyväksikäyttävän maahanmuuttajan subjektipoisitosta ja osoittamaan hyvää kansalaisuuttaan työmarkkinakansalaisuuden diskurssiin nojaten. Poista valitut
  • Norppa, Johanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämän pro gradu -työn tutkimuskohteena on suomalaiset lukion oppikirjatekstit 1980 -luvulla sekä yhdysvaltalaisen kasvatustieteilijä Larry J. Shaw:n aloittama keskustelu peruskoulun historian oppikirjojen suomettuneisuudesta 1970- ja 1980 -luvun taitteessa. Tutkielman tavoitteena on analysoida millaisin perustein ainedidaktisessa keskustelussa peruskoulun oppikirjoja syytettiin suomettumisesta sekä näkyykö vastaavaa suomettumista myös tutkimuksen kohteena olevan aikakauden lukion oppikirjoissa. Jo kylmän sodan aikana nousi yleiseen keskusteluun suomalaisen yhteiskunnan suomettuminen. Avaamalla keskustelun, hän siirsi syytökset myös historian oppikirjateksteihin. Suomalaiset ainedidaktikot syyllistivät yhdysvaltalaista kasvatustieteilijää puutteellisesta historiatietoisuudesta ja heikosti käytetyistä menetelmistä. Syytöksistä huolimatta keskustelussa ei voitu välttää sitä tosiasiaa, että oppikirjoissa oli nähtävissä Neuvostoliitto-myönteistä historiankirjoitusta. Kansallinen keskustelu johti myös eduskuntakyselyyn. Keskustelu noteerattiin myös kansainvälisesti. Esimerkiksi Times Educational Supplement kirjoitti, suomalaisen keskustelun jo hiipuessa, oman näkemyksensä Shaw:n artikkelista. Suomalainen erikoisuus, länsisuuntautunut yhteiskunta, mutta itään kallellaan oleva poliittinen elämä, näyttäytyi varsinkin ulkomaisessa keskustelussa. Suomettuminen tuntui olevan suomalaisille kirosana ja länsimaille hieman kyseenalainen, mutta todellinen ilmiö. Tässä tutkielmassa on tarkasteltu myös kolmea lukion historian oppikirjasarjaa, jotka olivat käytössä 1980 –luvun alkupuolella. Oppikirja-analyysin taustalla on Shaw:n artikkelissa esittelemää historian ”herkkien kohtien” jaottelua, jossa Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain näkökulmasta on valittu molemmista seitsemän vaikeaa historian tapahtumaa, joiden käsittelyä on vertailtu. Tapahtumien kuvailun lisäksi, mielenkiintoiseksi osoittautui sellaiset aiheet, joista ei oltu kirjoitettu kirjoissa juurikaan tai käsittelystä puuttui kokonaan. Erityisesti Viron liittäminen Neuvostoliittoon oli aihe, jonka käsittelyä Shaw kaipasi peruskoulun historian oppikirjoihin ja, minkä käsittely puuttui myös tässä työssä tarkastelluista lukion historian oppikirjoista. Tämän kaltainen käsittelyn puuttuminen saattaa kertoa suomettumisesta enemmän kuin jokin enemmän palstatilaa saanut historian ”herkkä kohta”.
  • Niemi, Anna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkoituksena on selvittää, millaista poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua perintöverotuksesta käytiin Suomessa vaalikausina 2003–2007 ja 2007–2011. Keskeistä on tässä tarkoituksessa selvittää, millaiset tunnistettavissa olevat intressit, arvot ja poliittiset tavoitteet ovat ohjanneet perintöverotuksesta käytyä keskustelua ja ketkä tuohon keskusteluun ovat osallistuneet. Tutkimuskysymyksiä lähestytään tarkastelemalla edelleen, millaista keskustelua perintöverotuksesta on jo aiemmin käyty, miten se on ajan kuluessa kehittynyt sekä millaisin argumentein veroa on puolustettu ja vastustettu. Tutkielman aineistona hyödynnetään ensisijaisesti virallisaineistoja eli hallituksen esityksiä lakiuudistuksista sekä niiden pohjalta käytyjä keskusteluja eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoissa. Eduskunnassa käydyistä keskusteluista hyödynnetään myös kansanedustajien perintöverotusta koskeneita kirjallisia ja suullisia kysymyksiä sekä lakialoitteita. Tutkielmassa tarkastellaan edelleen perintöverotuksen käsittelyä hallitusohjelmissa sekä valikoitujen eduskuntapuolueiden vaaliohjelmissa. Yhteiskunnallisen keskustelun osalta tutkielmassa hyödynnetään Helsingin Sanomissa vuosina 2003–2011 julkaistuja uutisartikkeleja ja pääkirjoituksia sekä valikoituja, ensi sijassa oikeustieteellisiä artikkeleja. Tutkielmassa aineistoa lähestytään laadullisen sisällönanalyysin kautta. Tutkielmassa analysoidaan ja eritellään käytettävää aineistoa tarkoituksin selvittää perintöverotuksesta esitetyt argumentit, vertailla siitä käytettyjä puheenvuoroja sekä muodostaa keskustelua koskevasta aineistosta laajempi yhteiskunnalliseen kontekstiin kytköksissä oleva kokonaisuus. Sisällönanalyysissä korostetaan tutkimuskohde ja -kysymykset huomioiden ennen kaikkea sen aineistolähtöistä toteutusta. Tutkielmassa havaitaan, että 2000-luvun alkuvuosina voimistui mielipidekehitys, jonka mukaisesti perusperiaatteiltaan lähes muuttumattomana pysynyt perintövero ei enää vastannut ajatusta oikeudenmukaisesta ja ajantasaisesta verotuksesta. Poliittiselle agendalle perintövero nousi vaalikaudella 2003–2007. Vaalikauden aikana hallitus laajensi perintöveron sukupolvenvaihdoshuojennuksia. Pian päätöksen jälkeen Ruotsi luopui perintöverosta, mikä lisäsi perintöveroa jo ennestään vastustaneiden vaatimuksia veron poistamiseen myös Suomessa. Perintövero oli tätä seuraten merkittävä teema sekä puolueiden vaaliohjelmissa vuonna 2007 että vaaleja seuranneissa hallitusneuvotteluissa vaalikaudelle 2007–2011. Hallitus toteutti vaalikauden 2007–2011 aikana perintöveron yleiskevennyksen ja alarajan noston, mutta sen alun perin suunnittelema perintöveron poistaminen sukupolvenvaihdostilanteissa kaatui laaja-alaiseen vastustukseen niin eduskunnassa kuin julkisuudessakin. Vaalikausina 2003–2007 ja 2007–2011 perintöverotuksesta käyty poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu osoittaa, että keskustelu perintöverotuksesta on jo lähtökohdiltaan epäsymmetristä ja teemoiltaan epäyhtenäistä. Käsittelyssä sekoittuvat usein paitsi puhtaasti verotuksen taso ja verojärjestelmän kokonaistoimivuus, myös sosiaalipoliittiset näkökohdat, yksilötaso sekä elinkeinopoliittiset motiivit. Tutkielmassa havaitaan, että eduskuntapuolueiden ja niiden kansanedustajien lisäksi perintöverotuksesta käytyyn keskusteluun osallistuivat vaalikausien 2003–2007 ja 2007–2011 aikana aktiivisesti myös etujärjestöt. Etenkin Perheyritysten liitto onnistui osaltaan politisoimaan perintöverotuksesta käytävää keskustelua nimenomaisesti elinkeinopoliittiseksi. Tutkielmassa havaitaan myös, että oikeustieteellisten asiantuntijoiden kannanotoilla ja niistä julkisuudessa käydyllä keskustelulla oli oleellinen merkitys Vanhasen toisen hallituksen kaavaileman sukupolvenvaihdostilanteiden perintöverotuksen poiston epäonnistumisessa.
  • Kohtamaki, Ilari (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämän pro gradu-tutkielman tutkimuskohteena on sosiaalinen vuorovaikutus kaupungissa, jossa informaatioteknologia on integroitunut osaksi fyysistä ympäristöä. Ennen älypuhelimia ihmisiä on kohdattu joko kasvotusten tai internetin välityksellä. GPS-teknologian ja älypuhelinsovellusten nopea kehittyminen on tehnyt ihmisten fyysisen kohtaamisen mahdolliseksi digitaalista ympäristöä hyödyntäen. Uudet tavat olla vuorovaikutuksessa sekä muiden ihmisten että ympäristön kanssa ovat tulleet luonnolliseksi osaksi todellisuudenkokemusta. Kaupunkitilasta on muodostunut fyysisen ja digitaalisen todellisuuden hybridi, jossa ihmisiä kohdataan uusin tavoin. Tavoitteena on selvittää, millaista sosiaalisuutta tällaisessa hybridikaupungissa rakentuu. Kasvoittain tapahtuva ja digitaalinen vuorovaikutus muodostavat yhdentymän, jonka puitteissa tuntemattomien kohtaaminen tapahtuu. Vuorovaikutuksen perinteiset ja digitaaliset käytännöt kohtaavat ensi kertaa tutkitun teknologian myötä muodostaen hybridin, jossa molemmat ehdollistavat toisensa. Teoreettisessa katsauksessa käsitellään tämän hybridin taustaa. Osiossa käydään läpi teknologian kehityksen historiaa ihmisen mekaanisista jatkeista tietokoneiksi sekä sosiaalisen murrosta digitaalisten vuorovaikutusteknologioiden kehityksen myötä. Lisäksi tehdään katsaus lokaatioperustaisten pelien sekä internetpohjaisten seuranhakupalveluiden tutkimukseen. Tutkimuskysymys on: Millaista on sosiaalinen vuorovaikutus Grindrissä? Grindr on miehistä kiinnostuneille miehille suunnattu geososiaalista paikannusta hyödyntävä älypuhelimissa toimiva seuranhakupalvelu. Aineistonkeruun aikaan se oli myös ainoa suurta suosiota saavuttanut paikannusta hyödyntävä seuranhakusovellus. Aineisto koostuu kolmestatoista Berliinissä tehdystä haastattelusta, jotka on kerätty vuoden 2014 aikana. Haastateltavat on rekrytoitu sovelluksen välityksellä. Aineistonkeruumenetelmänä on teemahaastattelu ja -analyysimenetelmänä teemoittelu. Kaikki haastattelut olivat 40–120 minuuttisia yksilöhaastatteluja, ja ne toteutettiin englannin kielellä. Tutkimustyön perusteella voidaan todeta seuraavia asioita: Tuntemattomia voi kohdata Grindrin välityksellä ajasta ja paikasta riippumatta. Viestintä perustuu enemmän kuviin kuin sanoihin. Identiteetti ja intressit määritellään digitaalisessa ympäristössä, ja niissä luodot käsitykset ohjaavat toimintaa vahvasti myös fyysisessä kohtaamisessa. Digitaalisessa ympäristössä on luonnollista ilmaista tarpeensa suoraviivaisesti ja siirtyä nopeasti eteenpäin, mikäli intressit eivät kohtaa. Perinteiset ympäristöt ja tavat kohdata tuntemattomia ovat menettäneet merkitystään. Sosiaalinen vuorovaikutus Grindrissä vaikuttaa sekä ihmisten käsityksiin itsestä että muista. Kasvottaisen ja digitaalisen vuorovaikutuksen käytännöt limittyvät ja vaikuttavat vastavuoroisesti toisiinsa hybridisosiaalisen kanssakäymisen myötä. Fyysinen olemus määrittää puitteet digitaalisen persoonan konstruktiolle, samaan aikaan kun digitaalinen identiteetti vaikuttaa siihen, miten itsensä esittää fyysisissä kohtaamisissa. Tämän seurauksena on syntynyt uudenlaista sosiaalisuutta. Fyysistä ja digitaalista vuorovaikutusta ei hybridikaupungissa ole mielekästä tarkastella toisistaan irrallaan niiden asettuessa kaksisuuntaiseen suhteeseen, jossa molemmat välittyvät erottamattomasti toisikseen.
  • Virta, Mikko (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielma käsittelee Sakari Tuomiojan puolipoliittisen toimitusministeristön käynnistämää MiG-15-hävittäjien hankintaa Neuvostoliitosta vuonna 1954. Hanke oli ulkopoliittisena avauksena ennen kuulumaton, kuten presidentti Paasikivi päiväkirjassaan manasi siitä kuultuaan. Hankkeesta oli päätetty hallituksen pienessä sisäpiirissä pääministeri Tuomiojan, puolustusministeri Päiviö Hetemäen ja kauppa- ja teollisuusministeri Teuvo Auran kesken. Siitä ei ollut kerrottu etukäteen presidentille, puolustusvoimien johdolle eikä edes hallituksen ulkoministerille Ralf Törngrenille. Siinä missä kaluston ostaminen Neuvostoliitosta oli myöhemmin 1960-luvulla yleinen käytäntö, oli se 1950-luvun puolivälissä kaikkea muuta. Lisäksi aloitteen tekijänä oli sotien jälkeen oikeistolaisin hallitus. Ministereinä oli tunnettuja johtohahmoja porvaripuolueista. Erikoista oli sekin, että uusi ulkopoliittinen avaus tehtiin vasta eduskuntavaalien jälkeen, kun seuraavaa hallitusta oltiin jo muodostamassa. Tutkielmassa rekonstruoidaan hävittäjähankkeen koko elinkaari. Lisäksi pohditaan, miksi hankkeeseen ryhdyttiin, miksi hanke kaatui ja mitä siitä seurasi. Lähdeaineisto koostuu pääasiassa arkistolähteistä ja tutkimuskirjallisuudesta. Aiempi tutkimuskirjallisuus on hävittäjähankkeen osalta kuitenkin hajanaista ja keskenään ristiriitaista. Aihetta on kirjallisuudessa lähinnä ohimennen sivuttu, eikä siitä ole olemassa perusteellista tutkimusta. Tutkimusaiheen historiallinen viitekehys liittyy Stalinin kuoleman jälkeiseen kansainvälisen politiikan suojasäähän, Suomen sisä-, ulko-, kauppa- ja puolustuspolitiikkaan sekä ilmavoimien kalustohankintoihin 1950-luvulla. Tutkielman pääasiallinen metodi on lähdekritiikki. Tutkielma osoittaa, että MiG-15-hankkeen taustalla oli ensisijaisesti tarve parantaa ilmavoimien huonoa kalustotilannetta, joka nähtiin yhtenä Suomen puolustuksen pahimmista puutteista. Sen lisäksi hankinnan käynnistämiseen vaikutti idänkaupan tasapainottamisen tarve, sekä mahdollisesti pyrkimys ylläpitää hyviä suhteita Neuvostoliiton kanssa. Jälkimmäinen taas liittyi sisäpoliittiseen valtataisteluun, jota käytiin seuraavia presidentinvaaleja silmällä pitäen. Hävittäjähankinnan ulkopoliittinen painoarvo kuitenkin aliarvioitiin. Hanke aiheutti huolta länsimaiden keskuudessa, nousi lehtien otsikoihin ja nostatti huhumyllyn Suomen ja Neuvostoliiton sotilaallisesta lähentymisestä. Lopulta Suomi perääntyi kaupasta ja päätyi ostamaan MiGien sijaan Vampire Trainer -harjoituskoneita Isosta-Britanniasta. Kaupan kaatumiseen vaikuttivat poliittiset, taloudelliset ja sotilastekniset syyt. Merkittävin tekijä oli kysymys siitä, koulutettaisiinko lentäjät Neuvostoliitossa, kuten Suomi toivoi, vai Suomessa, kuten Neuvostoliitto toivoi. Tutkielma sijoittaa hävittäjähankkeen ulkopolitiikan, idänkaupan, sisäpoliittisen valtataistelun ja puolustusmateriaalihankintojen monisäikeiseen kokonaisuuteen. Tutkimustulokset paljastavat, kuinka vaikea Suomen kansainvälispoliittinen asema oli 1950-luvun puolivälissä ja kuinka ulkopoliittisesti tulenarkoja puolustushallinnon kalustohankinnat olivat. Tutkielma myös osoittaa, kuinka vahvasti sisäpoliittinen valtataistelu, kauppapolitiikka ja puolustuspolitiikka linkittyivät toisiinsa ja ennen kaikkea ulkopolitiikkaan sekä Neuvostoliiton-suhteeseen. Tulokset kertovat samalla siitä, että länsimaissa Suomen asemaa tarkkailtiin herkeämättä ja etsittiin merkkejä pienen maan vajoamisesta Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.
  • Lehtonen, Salla-Maija (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Työväen laulukirjan esittämää kuvaa työväenaatteesta ja työläisistä vuosina 1900-1917. Työväen laulukirja on ensimmäisen kerran vuonna 1900 painettu lauluvihkonen, joka levisi työväenaatteen mukana painomäärältään suurimmaksi työväenlaulujen kokoelmaksi 1900-luvun alussa. Musiikki ja yhteislaulu muodostivat tärkeän osan työväenkulttuuria ja laulukirjan sisältämiä kappaleita esitettiin usein erilaisissa kokoontumisissa ja huvitilaisuuksissa. Laulukirjan sisältö muodostuu kansaivälisten tunnettujen työväenlaulujen lisäksi ennenkaikkea kotimaista alkuperää olevista teksteistä ja runoista. Tekstien laatijat olivat usein aktiivisia ja tunnettuja työväenliikkeen toimijoita, joten kirjan sisällön esittämä näkemys vastannee varsin hyvin työväenliikkeen virallista linjaa. Työn tutkimuskysymyksenä on selvittää minkäläisenä kasvava työväenliike esitti itsensä ja kannattajansa ja minkälaisen kuvan se murroksen kourissa olevasta yhteiskunnasta loi lauluillaan. Verraten lyhyissä laulunsanoituksissa aatteellisuus oli tuotava esiin usein vain muutamissa säkeistössä, kuitenkin sellaisessa muodossa, että se oli kannattajakunnan tunnistettavissa.Tarkastelen myös sitä onko kirjan painoksissa havaittavissa selkeää sisällön tyylin tai katsantokannan muutosta eri vuosina. Tarkastelen neljää eri tutkimusjakson aikana ilmestynyttä painosta, vuosilta 1900, 1906, 1912 ja 1917, jotka muodostava työn keskeisen aineiston. Lisäksi aineistona on käytetty aikakauden sanomalehtikeskustelua laulukirjoista ja sen sisältämistä lauluista. Tarkastelun tuloksena voidaan havaita, että työväenlaulujen tyylilaji pysyy koko tarkastelujakson melko samanlaisena. Aikakaudelle työväenliikkeelle tyypilliset porvaristyyliset, jylhät juhlarunoit sekä toisaalta työväenluokan elämäntavan kömpelömmät kuvaukset ovat hallitsevana myös Työväen laulukirjassa. Kirjat sisältävät sekä pelkkää köyhälistön olojen kuvausta, että järjestäytyneen työväenluokan selkeiden tavoitteiden esittämistä.Vuoteen 1917 mennessä järjestäytyneisyys on havaittavissa hiukan useammin kuin 1900-luvun alkuvuosina, mutta sisällössä ei ole havaittavissa niin selkeää muutosta kuin aikakauden reaalipoliittiset muutokset olisivat voineet antaa olettaa. Työväestöä ja työväenaatetta kuvataan varsin abstraktein ja laajoin käsittein. Suomalaisen työväenliikkeen tavoittelema kannattajakunta oli varsin kirjavaa, joten laulujen oli sovittava varsin erilaisten laulajien laulettaviksi.Näin ollen työväestöä ei yleensä esitetä esim. tiettyinä ammattiryhminä,vaan ennemminkin köyhälistönsä ja yläluokan vastakohtana. Lauluista on kuitenkin löydettävissä selkeä yhteenkuuluvudentunne ja me-henki. Ainakin työväenliikkeellä oli olemassa jo selkeä identiteettinsä, jonka taakse se kokosi työtätekevää väestöä. Aktiivisuus ja valistus olivat ne asiat joilla työväenliike laulujensa perusteella halusi muuttaa yhteiskuntaa. Lauluissaan se halusi osoittaa yhteiskunnalliset ongelmat ja herätellä kansaa näkemään vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen rakennelmana, jota oli mahdollista muuttaa, ei luojan luomana pysyvänä järjestyksenä. Varsinaisia konkreettisia ratkaisuja ja toimintaohjeita laulukirja kuitenkin antaa hyvin vähän. Sen tärkein neuvo oli kokoontua yhteen, minkälaisen instituution alle – se jää sanomatta. Lauluista ei ole löydettävissä juurikaan luokkavihaa tai vallankumoushaaveita .Asioiden ei edes oleteta muuttuvan yhdessä yössä. Taistelua käydään valistuksen voimin, oikeudenmukaisuuden ja isänmaan puolesta. Suomalainen työväestö lauloi 1900-luvun alussa varsin yleispätevin vapauden, veljeyden ja tasa-arvon ihantein, sanomaan johon jokaisen oli helppo yhtyä
  • Julkunen, Jenny (Helsingin yliopisto, 2017)
    Symbolisen interaktionismin näkökulmasta sukupuoli-identiteetit rakentuvat neuvottelemalla vuorovaikutuksessa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan kuinka transihmiset neuvottelevat sukupuoli-identiteetistään arjen vuorovaikutustilanteissa. Kommunikaatio- ja viestintä teknologiat ja erilaiset verkkopalvelut luovat ainutlaatuisia konteksteja jatkuville identiteettineuvotteluille. Tässä tutkielmassa keskitytään siihen, kuinka transihmiset neuvottelevat sukupuoli-identiteetistään online- ja offline- ympäristöissä. Erityistä huomiota kohdistetaan yksityisyyden suojeluun, sillä yksityisyyden oletetaan liittyvän olennaisesti vähemmistö identiteeteistä neuvottelemiseen kuin online- ympäristöjen luonteeseeen. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla kymmentä (N=10) 26-60-vuotiasta transihmistä semi-strukturoitua intensiivistä haastattelua hyödyntäen. Osallistujat identifioivat itsensä transfeminiineiksi, transmaskuliineiksi ja muunsukupuolisiksi sekä transvestiiteiksi. Haastatteluaineisto analysoitiin konstruktivistisen grounded theoryn analyysillä. Erityisesti online- ympäristöt osoittautuivat tärkeiksi sukupuolivähemmistöjen identiteettineuvotteluissa. Online- ympäristöt tarjoavat identiteetin rakentamisen edellyttämää yksityisyyttä, keinoja hallita vuorovaikutusta sekä mahdollisuuden ilmaista “aidoksi” koettua osaa minuudesta. Toisaalta online- ja offline- ympäristojen asettamat rajoitteet, kuten automaatio ja konfrontaation pelko, johtivat tasapainotteluun yksityisyyden suojelun ja avoimuuden välillä. Tutkielman tulokset kuvaavat turvallisen ympäristön, henkilökohtaisen kontrollin ja identiteettineuvottelujen välistä suhdetta. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että identiteettineuvottelut ovat tilanne- ja kontekstisidonnaisia. Online- ja offline- kontekstit tarjoavat erilaiset puitteet ja mahdollisuudet identiteettineuvotteluille. Transihmiset hyödyntävät joustavasti erilaisia ympäristöjä ilmaistakseen itseään kuitenkin yksityisyydestään ja turvallisuudestaan huolehtien.
  • Vanhanen, Minna Karoliina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä tutkimuksessa tarkastelen poroelinkeinon ilmastonmuutokseen sopeutumista ja sitä miten tieto vaikuttaa illmastonmuutoksen ymmärtämiseen ja sitä kautta siihen sopeutumiseen. Tutkielmassani kestävät käytännöt korostuvat kun esimerkiksi maankäyttöä suunnitellaan ilmastonmuutoksen kontekstissa. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että ilmastonmuutos uhkaa varsinkin pohjoisia alueita. Lisäksi poroelinkeinon sopeutumismahdollisuudet ovat riippuvaisia monesta muuttujasta. Poroelinkeino sopeutuu ilmastonmuutokseen, jos se on mahdollisimman häiriöttömässä tilassa, mutta sen sopeutumista hankaloittavat muun muassa suurpedot ja muu maankäyttö. Keräsin tutkimusaineistoni haastatteluista, työpajatyöskentelystä ja Poroparlamentista. Aloitin haastattelut helmikuussa 2016 ja haastattelin yhteensä 10 henkilöä. Haastattelin Tunturi-Lapin ympäristöhallintaan osallistuvien organisaatioiden edustajia. Haastateltavia oli Ympäristöministeriöstä, Maa- ja metsätalousministeriöstä Paliskuntain yhdistyksestä ja Saamelaiskäräjiltä. Aineistoa on kertynyt lisäksi työpajakeskusteluista ja Poroparlamentin esitelmistä. Tarkastelen tutkimuksessani, miten tärkeää on toisten toimijoiden ymmärtäminen kestävän toiminnan takaamiseksi. Eri toimijat kohtaavat samojakin uhkia aina kuitenkin itsenäisinä systeemeinä, mutta systeemien vaikuttaessa toinen toisiinsa, olisi ymmärrettävä näitä eri tapoja kohdata esimerkiksi muutoksia ympäristössä. Siksi maankäytön suunnittelussa tiedon merkitys korostuu alueella, jossa maankäytölle on toisistaan poikkeavia intressejä. Kysynkin, miten eri organisaatioiden edustajat puhuvat kestävyydestä ilmastonmuutoksen kontekstissa. Tiedon epävarmuus ja ajan merkitys korostuvat ympäristöpäätöksenteossa Lapissa. Tutkimuksessani päädytään johtopäätökseen, että erilaisilla tiedoilla on merkitystä ilmastonmuutoksen ymmärtämisessä. Ilmastonmuutos näyttäytyy tietojen yhdistämisen mahdollistajana. Luonnon merkitys Lapille on olennainen osa lappilaista imagoa. Luonnon merkitys lappilaisten hyvinvoinnin, taloudellisen, mutta myös kulttuurisen kestävyyden ylläpitäjänä tulee ilmi niissä keskusteluissa, joita kävin eri organisaatioiden edustajien kanssa. Tutkielma herättää kysymyksen siitä, miten luontoarvot turvataan kiihtyvässä kilvassa luonnonresursseista. Minkälaiset ovat poroelinkeinon mahdollisuudet jatkaa olemassaoloaan muuttuvassa ympäristössä ja miten eri toimijat voisivat ymmärtää toisiaan, myös luontoa paremmin ja säilyttää itsensä tulevaisuudessa?
  • Pihlaja, Ulla-Kaisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Namibialainen yhteiskunta on ollut murroksessa maan itsenäistymisestä vuonna 1990 saakka. Apartheid-historia on kuitenkin jättänyt jälkensä nyky-yhteiskuntaan. Luokkaerot ovat suurimpien joukossa koko maailmassa, ja ne kietoutuvat yhä nykyäänkin rotujen ja heimojen väliseen epätasa-arvoon. Huolimatta siitä, että kaikenlainen syrjintä on maassa jyrkästi kielletty, ennakkoluulot eivät ole kadonneet. Lisäksi sukupuoliroolit ovat suuressa muutoksessa ja naiset kohtaavat erilaisia, ristiriitaisiakin odotuksia. Tässä kontekstissa tutkimukseni pyrkii ymmärtämään identiteettien muodostumisprosessia kunnollisuuden käsitteen kautta. Pro gradu -tutkielmani tarkastelee sitä, miten Katuturan mustalla asuinalueella Windhoekissa asuvat ja työskentelevät nuoret naissairaanhoitajat mieltävät oman kunnollisuutensa. Identiteetin monivivahteisuuden havainnollistamiseksi tutkin kunnollisuutta intersektionaalisesta näkökulmasta; miten sosioekonominen luokka, rotu, heimo, sukupuoli ja sairaanhoitajuus yhdessä rakentavat käsitystä kunnioitettavasta ja säädyllisestä ihmisestä. Niin ikään tutkielma pyrkii ymmärtämään, miten perinteiset ja modernit sukupuoliroolit vaikuttavat vallitseviin naisihanteisiin. Lisäksi valotan, miten sosioekonomista ylivaltaa, perinteisiä sukupuolirooleja ja etnisyyteen tai rotuun perustuvia ennakkoluuloja vastustetaan ja uusinnetaan kunnollisuuteen vedoten. Suhteessa omaan keskiluokkaiseen asemaansa sairaanhoitajat havainnollistivat kunnollisuuttaan jakamalla ’moraalittomat toiset’ kahteen ryhmään: itseään varakkaampiin ja köyhempiin. Valkoisia ja enemmistöheimon edustajia, Owamboja, syytettiin syrjinnästä. Sen sijaan alemmat yhteiskuntaluokat stigmatisoitiin laiskoina ja väkivaltaisina rikollisina, jotka eivät ansainneet parempaa sosioekonomista asemaa. On kuitenkin mainittava, että osa sairaanhoitajista myös samastui huonompiosaisiin antamalla ymmärtää, että yhteiskunnalliset rakenteet vaikeuttivat luokkanousua. Yhteiskunnallinen luokka linkittyi niin ikään naisihanteisiin. Toisaalta modernin naisen odotettiin olevan itsenäinen ja taloudellisesti riippumaton. Sairaanhoitajat itse olivat koulutuksen ja työnsä kautta saavuttaneet tämän aseman ja täten ansainneet kunnollisuutensa. Toisaalta perinteet painostivat naisia noudattamaan traditionaalisia sukupuolinormeja. Ristiriitaiset odotukset tulivat ilmi esimerkiksi sairaanhoitajan identiteetin kohdalla. Kunnollinen hoitaja edusti sekä feminiinistä huolehtivaa äitihahmoa että asiantuntevaa ja teknisesti osaavaa ammattilaista. Kuitenkin juuri traditionaalisten ja modernien naisihanteiden rinnakkaiselo mahdollisti kunnollisuuden säilyttämisen yhteiskunnan arvomuutosten keskellä. Puhuttaessa rotujen välisistä suhteista rasismi tuomittiin jyrkästi. Leimaamalla esimerkiksi valkoiset rasisteiksi haastateltavat korostivat omaa kunnollisuuttaan tasa-arvon edelläkävijöinä ja tekivät eroa ’epäkunnioitettaviin toisiin’. On kuitenkin ristiriitaista, että heimojen erilaisuudesta keskusteltaessa universaalin tasa-arvon ihanteet tuntuivat unohtuvan. Etnisiä stereotyyppejä alleviivaamalla sairaanhoitajat uusinsivat samoja ennakkoluuloja, jotka he rasismin kohdalla tuomitsivat epäoikeudenmukaisina. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että yhteiskunnallisilla muutoksilla on ratkaiseva vaikutus kunnollisuuden hahmottamiseen. Namibian historiasta kumpuavat asenteet vaikuttavat uusien, apartheidin jälkeisten ideologioiden rinnalla. Luokkaerot ja syrjintä törmäävät tasa-arvon ihannointiin, modernit naisihanteet haastavat perinteiset sukupuoliroolit, ja ryhmien välisiä suhteita määrittelevät sovittelu mutta myös jyrkät rajanvedot rotujen ja heimojen välillä.
  • Qin, Stella (Helsingin yliopisto, 2016)
    Väestön ikärakenteen muutos on aiheuttanut paineita työeläkejärjestelmän kestävyydelle. Samalla työn kuormitustekijät ovat yhteydessä sairauksiin, joiden seurauksena tuhansia suomalaisia siirtyy vuosittain työkyvyttömyyseläkkeelle. Pysyvä työkyvyttömyyseläke vaikuttaa yksilöön, työnantajaan ja yhteiskuntaan. On olemassa näyttöä siitä, että eri toimialoilla työkykyä uhkaavat osin erilaiset riskit. Vaikka työkyvystä on tehty paljon tutkimusta, on olemassa vain vähän toimialakohtaista tietoa toimenpiteiden täsmällisemmäksi kohdentamiseksi. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitkä ovat asiantuntija- ja kuljetustyön merkittävimmät työkykyä uhkaavat riskit sekä tutkia millaisia keinoja työhyvinvoinnin eri toimijoilla on käytettävissään näiden riskien vaikutusten torjumiseksi. Lisäksi kiinnostuksenkohteina ovat työhön liittyvät voimavaratekijät sekä keinot niiden vahvistamiseksi. Tutkimuskohteena on kaksi erilaista toimialaa. Tausta-ajatuksena tässä vertailevassa asetelmassa on erilaisuuden maksimointi, jonka avulla voidaan selvittää, päteekö tutkittavan ilmiön taustalla jokin säännönmukaisuus, vaikka tutkittavat ryhmät olisivat keskenään mahdollisimman erilaiset. Tutkielmassa keskitytään sellaisiin työkyvyttömyysriskin hallinnan keinoihin, joihin työpaikan johto tai henkilöstöhallinto, työterveyshuolto ja työeläkeyhtiö voivat vaikuttaa työeläkejärjestelmän palveluita hyödyntämällä. Siten tarkastelussa mukana ovat vain työeläkkeenä myönnetyt työkyvyttömyyseläkkeet, painopiste yksityisellä sektorilla. Työhyvinvoinnin toimijoiden yhteistyötä kehittämällä voidaan jouhevoittaa koko järjestelmän toimivuutta sekä puuttua nykyistä varhaisemmassa vaiheessa työntekijöiden työkykyä uhkaaviin terveyshaittoihin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu aiemmasta työn, toimintakyvyn ja työhyvinvoinnin tutkimuksesta. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä asiantuntijahaastattelusta. Haastateltavat edustavat työnantajaa, työterveyshuoltoa ja Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Eloa. Haastattelut tehtiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina ja aineisto analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia hyödyntäen. Haastatteluiden perusteella asiantuntijoiden ja kuljettajien merkittävimmät työkyvyn riskit ja toisaalta työn voimavaratekijät liittyivät tavalla tai toisella työolosuhteisiin, työmotivaatioon, johtamiseen, elintapoihin ja saatuun tukeen työkyvyn jo alennuttua. Keskeinen havainto oli, että asioiden luokittelu fyysisiin ja psyykkisiin tekijöihin tai vastaavasti kuormitus- ja voimavaratekijöihin osoittautui monimutkaiseksi. Käsitykset siitä, mikä tukee työkykyä ja hyvinvointia työssä voivat olla toimiala-, työpaikka- tai jopa yksilökohtaisia. Haastattelujen perusteella työkykykeskustelun huomio tulisi siirtää aiempaa voimakkaammin voimavaroihin ja työn positiivisiin puoliin. Vain oireita hoitamalla ei saada aikaan pysyviä tuloksia. Työnantajan, työterveyshuollon ja työeläkeyhtiön yhteistyön keskeiset mahdollisuudet ja tiivistämisen paikat ovat tämän tutkielman perusteella yhteistyöpalavereiden kehittäminen, ammatillisen kuntoutuksen prosessi, töihin paluun tuki, toimiala- ja työpaikkakohtaisten erityistarpeiden tunnistaminen, työterveyshuollon hankintaprosessi sekä esimieskoulutukset. Lisäksi tietämystä ja ymmärrystä muiden toimijoiden mahdollisuuksista ja keinoista tulisi vahvistaa. Tämän tutkielman tuloksia voidaan hyödyntää työpaikoilla, työterveyshuollossa ja työeläkelaitoksissa työkyvyn tuen ja työhyvinvoinnin suunnittelussa.
  • Mouhu, Nina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Keväällä 2015 voimaan tulleen uudistetun sosiaalihuoltolain yksi keskeinen painopistealue on sosiaalisen kuntoutuksen palvelujen kehittäminen ja lisääminen erityisesti nuorten osallisuuden takaamiseksi. Nuorten sosiaalisella kuntoutuksella pyritään edistämään vuoden 2013 alussa voimaan tulleen nuorisotakuun toteutumista eli nuorten sijoittumista ja sitoutumista työhön, työkokeiluun, työpajatoimintaan, opiskeluun tai kuntoutukseen. Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen palvelujen tuottajina järjestöillä ja muilla kolmannen sektorin toimijoilla on merkittävä rooli. Tämän pro gradu -tutkielman aineisto on kerätty yhteistyössä kolmatta sektoria edustavan lukijärjestön kanssa, joka tuottaa uuden sosiaalihuoltolain määrittelyä vastaavia nuorten sosiaalisen kuntoutuksen palveluja erityisesti oppimisessaan ja opiskelussaan haasteita kohdanneille. Tutkimuksessa tarkastellaan itsenäistymisvaiheessa olevien nuorten erilaisten oppijoiden oppimisen haasteita sekä arjenhallintaa sosiaalisen toimintakyvyn ja sosiaalisen kuntoutuksen viitekehyksessä. Tutkimuksessa kysytään, mikä merkitys oppimiseen liittyvillä haasteilla on nuorten sosiaaliselle toimintakyvylle sekä millaista tukea he tarvitsevat ja miten sosiaalinen kuntoutus auttaa arjessa selviytymisessä. Tässä sosiaaliseen konstruktivismiin nojautuvassa kvalitatiivisessa tutkimuksessa haastateltiin kahdeksaa itsenäistymisvaiheessa olevaa erilaista oppijaa, jotka osallistuivat tutkimukseen täysi-ikäisinä omalla suostumuksellaan. Aineiston keruumenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua. Haastatteluaineistoa täydennettiin osallistuvan havainnoinnin keinoin kerätyllä aineistolla. Tutkimusaineiston analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Haastatteluaineiston analyysissa edettiin tiiviistä lukemisesta tietokoneavusteiseen koodaamiseen haastattelurungon teemojen ohjaamana. Alkuvaiheen koodauksen jälkeen aineistoa tiivistettiin ja koodeja yhdistettiin tutkimuksen viitekehyksen sekä tutkimuskysymysten ohjaamana. Jatkokäsittelyyn otettiin vain ne aineistokohdat, joissa puhuttiin tutkimustehtävän mukaisesti nuorten erilaisten oppijoiden yksilöllisistä tarpeista, tukemisesta ja arkielämän hallinnasta. Analyysin viimeisintä vaihetta ohjasi Abraham Maslowin (1970 [1954]) tarveteoria ja Sirpa Kannasojan (2013) määritelmä nuorten sosiaalisesta toimintakyvystä ja tarkemmin tätä määrittävät käsitteet suunnitelmallisuus, lojaalius ja itsevarmuus. Havainnointiaineiston analysoinnissa edettiin saman logiikan mukaan kuin litteroidun haastatteluaineiston kanssa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta nuorten erilaisten oppijoiden oppimiseen liittyvien haasteiden näyttäytyvän arkielämän osa-alueilla yksilöllisesti painottuen ja sen vuoksi myös tuen tarpeet eri tarvetasoilla näyttäytyvät yksilöllisinä. Tiivistäen voidaan todeta, että arkielämän eri osa-alueilla vaadittavien taitojen vahvistumiseksi nuoret tarvitsevat itsenäistymisvaiheessa luonnolliseen ympäristöön jalkautunutta tukea yksilöllisesti painottaen. Tämän lisäksi erityisesti nuoret hyötyvät tuesta, joka auttaa itsetuntemuksen lisääntymisessä. Mitä tietoisempia nuoret ovat omista voimavaroistaan ja tuen tarpeistaan, sitä vahvempi on heidän sosiaalinen toimintakykynsä. Sosiaalisen kuntoutuksen keinoin voidaan tukea sekä konkreettisten arkielämässä tarvittavien taitojen omaksumista että itsetuntemuksen lisääntymistä siten, että nuorten sosiaalinen toimintakyky vahvistuu ja tätä kautta oman elämän ohjaaminen on aiempaa tietoisempaa. Tutkimustuloksia tarkasteltaessa voidaan kuitenkin todeta, että tuki kohdennettuna yksilötasolle nykymuodossaan ei yksin riitä, jotta nuoret pääsisivät etenemään elämässään ja arjessaan suunnitelmallisesti. Voidaan siis esittää kysymys, miten muuttaa yhteiskunnallisia rakenteita ja palvelujärjestelmää siten, että nuorten erilaisten oppijoiden kohdalla mahdollisuuksien tasa-arvo ja tätä kautta koettu osallisuus voisi toteutua nykyistä paremmin.
  • Nurmi, Aleksi (Helsingin yliopisto, 2016)
    The aim of this study is to understand the fundamental features of China’s economic transition since 1992. In order to do so, the central features of China’s transition are reviewed, most notably the main economic reforms, the firm-level resource reallocation, productivity differences between state-owned and private enterprises, moderate wage growth and rising income inequality, financial market imperfections and the central macroeconomic indicators: accumulation of foreign surplus and high aggregate investment and savings rates. A growth model consistent with China’s growth experience is built to give a clear qualitative explanation to China’s puzzling phenomena: Why does a country accumulate a foreign surplus despite of high domestic rate of return to capital? Why does a country’s rate of return to capital remain high in spite of a high investment rate? The cornerstones of the model are heterogeneity in productivity, reallocation of resources and asymmetric financial imperfections. The enterprise sector is divided into private and state-owned enterprises. Private enterprises are more productive, but due to the discrimination by the financial sector they must rely on internal savings, while state-owned enterprises are less productive, but survive in equilibrium due to better access to external financing. If the entrepreneurial savings are large enough, private enterprises gradually outgrow state-owned enterprises. Financial integration of state-owned firms and labor mobility sustains the rate of return for both types of firms during the transition. Moreover, the aggregate rate of return to capital increases due to the composition effect. The accumulation of foreign surplus originates from the financial imperfections. The wage earners deposit their savings to the banks, which in turn, can either invest to domestic enterprises or in foreign bonds. As the transition progresses the volume of high-productive financially constrained enterprises increase while the volume of low-productive externally financed enterprises decrease. Hence as the volume of state-owned enterprises decrease, a higher amount of domestic savings is invested into foreign assets by the financial intermediaries causing the foreign surplus to increase. After the transition is over, the economy is dominated by private enterprises and capital accumulation is subject to diminishing return to capital. The main contradictions with China’s experience are frictionless labor market, financial market laissez-faire environment and the prediction that state-owned enterprises fully fades from the economy. Despite of these simplifications, the model gives a clear qualitative explanation to China’s puzzling phenomena of sustained return to capital and growing foreign surplus. The simplifications allow the model to focus on the main differences between E and F firms, that is to say the heterogeneity in productivity and asymmetric financial imperfections.