Väitöstiivistelmät

Uusimmat julkaisut

  • Samonova, Elena (University of Helsinki, 2018)
    Slavery and slavery like practices have many faces and forms. This thesis aims to investigate one of the most widespread forms of slavery, namely bonded labour. Bonded labour is an exploitative interlinking of credit agreement and labour, where a debtor has to repay his debt through long term servitude. In this thesis, I focus on two cases of bonded labour in agriculture: debt bondage among Tharu people in Nepal and Sahariya people in India. In both cases the establishment of systems of bonded labour is connected to the long term processes of internal colonization, dispossession, nationalization of natural resources, and the introduction of private land ownership.
  • Männistö, Eero (Helsingin Kamari Oy, 2018)
    Tutkimus käsittelee takautuvan verolainsäädännön hyväksyttävyyttä lainsäätämisvaiheessa. Takautuvuutta käsitellään EU-oikeuden, ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien näkökulmasta. Tutkimuksessa analysoidaan takautuvuutta erityisesti harmonisoidun kulutusverolainsäädännön kannalta. Tutkimuksen keskeisimpiä tutkimuskysymyksiä on, pitäisikö Suomen perustuslakiin lisätä nimenomainen takautuvan verolainsäädännön kielto, koska nykyinen perustuslaki ei sisällä kyseistä kieltoa. Väitöskirjan tutkimusmetodi on oikeusdogmaattinen ja osittain veropoliittinen. Tutkimus sisältää myös teoreettisen viitekehyksen, jonka avulla erilaisia tutkimuskysymyksiä analysoidaan. Tutkimuksen tarkoituksena on selventää vallitsevaa oikeustilaa Suomessa takautuvan verolainsäädännön käyttämisen hyväksyttävyyden osalta. Tutkimuksessa käsitellään myös missä tilanteissa ja millä edellytyksillä takautuvan verolainsäädännön käyttäminen voi olla hyväksyttävää Suomessa. Tutkimus sisältää myös oikeusvertailua Suomen, Ruotsin ja Saksan välillä. Väitöskirjan tärkein tutkimustulos on se, että Suomen nykyisessä oikeustilassa voi olla puutteita takautuvan verolainsäädännön hyväksyttävyyden osalta. Puutteet aiheutuvat pääasiassa siitä, että Suomen perustuslaissa ei ole nimenomaista takautuvan verolainsäädännön kieltoa. Tämä osittainen puutteellisuus voi aiheuttaa ongelmia verovelvollisille, koska he eivät voi täysin luottaa siihen, ettei heitä veroteta takautuvasti. Puutteellisuus ilmenee myös EU-oikeuden kautta, koska esimerkiksi Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella muodostuva suoja takautuvuutta vastaan voi käytännössä olla varsin heikko. Sama koskee myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) oikeuskäytäntöä, jossa EIT on vain muutamassa tapauksessa tuominnut takautuvan verolainsäädännön loukkaavan omaisuudensuoja-doktriinia. Myöskään Euroopan unionin perusoikeuskirja ei välttämättä tuo lisäturvaa verovelvollisille, koska perusoikeuskirjan merkittävyys on vasta kasvamassa verotuksessa. Suomessa takautuvuuden ongelmia on käsitelty takautuvan tuloverolainsäädännön osalta, mutta EU-oikeuden vaikutuksen kasvaminen erityisesti harmonisoidun kulutusverolainsäädännön osalta on voinut synnyttää uudenlaisia tulkintaongelmia, joita ei ole vielä välttämättä huomioitu riittävästi Suomessa. Väitöskirjasta käy myös ilmi, että suoja takautuvaa verolainsäädäntöä vastaan ei välttämättä ole kaikilta osin riittävä Suomessa. Suomalainen järjestelmä, jossa takautuvan verolainsäädännön käyttöä valvotaan etukäteen perustuslakivaliokunnassa ja jälkikäteen tuomioistuinten toimesta, ei aina riitä turvaamaan lopullisen kuluttajan tai verovelvollisten oikeusturvaa. Väitöskirjan perusteella on monia syitä, joiden perusteella Suomessa pitäisi harkita, lisätäänkö Suomen perustuslakiin takautuvan verolainsäädännön kielto. Tämä harkinta pitäisi tehdä kokonaisvaltaisesti väitöskirjan teoreettisessa viitekehyksessä. Mahdollisen takautuvan verolainsäädännön kiellon pitäisi kuitenkin mahdollistaa esimerkiksi menettely, jossa lainsäätäjällä on riittävästi mahdollisuuksia puuttua veronkiertoon myös takautuvasti.
  • Lahtela, Elisa (Picaset, 2018)
    Sarkoidoosi on etiologialtaan tuntematon systeeminen granulomatoottinen sairaus. Kliinisesti tauti vaihtelee itsellään paranevasta hyvän ennusteen taudista aina krooniseen huonon ennusteen tautiin. Näiden vuoksi on esitetty hypoteesi, että sarkoidoosi ei ehkä ole yksittäinen tauti, vaan koostuu useista alamuodoista, joilla on erilainen geneettinen alttius. Useiden immunologisten geenien on todettu liittyvän sarkoidoosiin ja monien näistä geenialueista on löydetty altistavan myös muille immuunivälitteisille sairauksille. Vahvin assosiaatio on löydetty Major Histocompatibility Complex (MHC)-geeneistä. Suomalaisilla hyvän ennusteen potilailla on todennäköisimmin MHC-merkkiaineet HLA-DRB1*03:01 ja/tai HLA-DRB1*04: 01-DPB1*04:01 haplotyyppi verrattuna huonon ennusteen potilaisiin. Diagnostisena apuna käytettäviä geenimarkkeereja ei ole vielä suomalaisesti populaatiosta löytynyt. Tämän väitöskirjan yleisenä tavoitteena oli löytää sarkoidoosin eri alamuotoihin altistavia geneettisiä muunnoksia, joiden avulla taudin eri fenotyypit voitaisiin erottaa jo taudin alkuvaiheissa. Tämä tavoite toteutettiin kandidaatti-geeni-analyysillä angiotensiinikonvertaasientsyymi-geenistä (ACE) (I) sekä MHC II- ja III-alueiden geeneistä (II). MHC:n ja ACE:n markkeeriyhdistelmää analysoitiin tehokkaampien prognostisten markkereiden (III) löytämiseksi ja lopuksi tutkimusta laajennettiin koko genomiin hyödyntämällä eksomisekvensointimenetelmää (IV). Tutkimuksessa I yksittäiset nukleotidipolymorfismit (SNP) genotyypitettiin ACE-geenialueelta. Nämä SNP:t sisälsivät insertio/deletio (I/D) polymorfismiin liittyvän SNP:n, jonka on aikaisemmin havaittu liittyvän sarkoidoosin ennusteeseen. I/D-genotyypeillä ei havaittu yhteyttä sarkoidoosiin, mutta tutkimuksessa löytyi uusi SNP (rs9905945), jonka havaittiin liittyvän hyvän ennusteen tautiin. Tutkimuksessa II MHC II- ja III-alueet (AGER, LTA, TNF, BTNL2 ja HLA-DRA) genotyypitettiin ja tutkimusmateriaalina oli neljä eri populaatiota (Suomi, Ruotsi, Hollanti ja Tšekki). Kolme SNP:iä HLA-DRA / BTNL2-alueella todettiin liittyvän huonon ennusteen tautiin ja yhden SNP:n samalta alueelta todettiin liittyvän hyvän ennusteen tautiin verrattuna verrokkiryhmään. Tutkimuksessa III arvioitiin aiemmin löydettyjen hyvän ennusteen HLA-markkeereiden yhdistelmää ACE SNP:n kanssa (I). Vahvin yhdistelmä hyvän taudin ennusteeksi havaittiin joko/tai molempien HLA-markkeereiden ja ACE SNP:n yhdistelmästä. Tutkimuksessa IV hyödynnettiin eksomisekvensointimenetelmää. Hyvän ennusteen tautiin liittyvä geneettinen alue löytyi kromosomista 1p36.21 (AADACL3 ja C1orf158), joka on äskettäin yhdistetty lapsuuden sarkoidoosiin toisessa eksomisekvensointitukimuksessa. Yhteenvetona, hyvän ennusteen potilailta löytyi ACE-geenistä uusi SNP, mutta assosiaatio oli lievä. Tuloksemme osoittavat lisäksi, että polymorfismeilla MHC-alueen geeneissä HLA-DRA ja BTNL2 on rooli sarkoidoosin alttiudessa. Mielenkiintoista on, että ACE SNP:n ja aiemmin löydettyjen HLA-DRB1-markkeerien yhdistelmä tehosti taudin fenotyyppien erottelua. Eksomisekvensointianalyysi paljasti uusia geneettisiä alueita, jotka liittyivät sairauden ennusteeseen. Yhdessä nämä tutkimukset edelleen lisäävät tietämystä suomalaisten sarkoidoosipotilaiden geneettisistä eroista taudin eri ennusteissa.
  • Koskinen, Hanna (Kela, 2018)
    Viitehintajärjestelmä laski lääkkeiden hintoja välittömästi – pitkäaikainen vaikutus vähäisempi Järjestelmä ei juuri edistä hintakilpailua rinnakkaisvalmisteiden välillä, uusi väitöstutkimus osoittaa. Lääkkeiden viitehintajärjestelmän käyttöönotto laski sen piiriin kuuluvien valmisteiden hintoja. Järjestelmän vaikutukset hintakilpailuun olivat kuitenkin vähäisemmät, osoittaa TtM Hanna Koskisen Helsingin yliopistossa tarkastettava väitöskirja. Psykoosilääkkeet olivat ennen viitehintajärjestelmän käyttöönottoa yksi kustannuksiltaan voimakkaimmin kasvavista lääkeryhmistä. Vuoden päästä viitehintajärjestelmään siirtymisestä käytetyimpien psykoosilääkkeiden hoitopäivän kustannus oli laskenut 30‒66 prosenttia ja 2,5 vuoden päästä 25‒51 prosenttia. Kun tarkastelua laajennettiin muihin lääkeryhmiin, oli keskimääräinen lasku vuoden päästä järjestelmän käyttöönotosta 35 prosenttia, kahden vuoden päästä 56 prosenttia ja kolmen vuoden päästä 60 prosenttia. Hintojen lasku pääosin seurausta hintasääntelystä – Viitehintajärjestelmän tavoitteena on hillitä lääkekustannusten kasvua edistämällä rinnakkaisvalmisteiden hintakilpailua. Aktiivinen hintakilpailu jäi kuitenkin useissa lääkeryhmissä vaimeaksi, ja sitä merkittävämmin lääkkeiden hintoihin vaikutti itse järjestelmään liittäminen, Koskinen kertoo. Sairausvakuutuksesta korvattavien lääkkeiden hinnat ovat Suomessa säädeltyjä. Kun rinnakkaisvalmiste hakee korvattavuutta, sen hinnan tulee olla korvausjärjestelmässä olevan alkuperäisvalmisteen hintaa edullisempi. – Tutkimuksessa havaitsin myös, että rinnakkaislääkkeiden markkinat ovat Suomessa tyypillisesti hyvin keskittyneet. Yksi tai muutama yritys hallitsee keskenään vaihtokelpoisten lääkkeiden markkinaa, eikä hallitsevan markkinaosuuden säilyttäminen näyttäisi vaativan hinnalla kilpailua, Koskinen jatkaa. Viitehintajärjestelmän lisähyöty pelkkään lääkevaihtoon nähden pitkällä aikavälillä vähäinen Viitehintajärjestelmä otettiin käyttöön vuonna 2009. Se täydensi aikaisemmin, vuonna 2003 käyttöönotettua lääkevaihtoa, jossa apteekki vaihtaa lääkärin määräämän lääkkeen tilalle halvemman rinnakkaisvalmisteen, jos sellainen on saatavilla. Erona järjestelmillä on se, että viitehintajärjestelmässä sairausvakuutuksen mukaista korvausta maksetaan vain viitehintaan saakka. Tutkimuksessa havaittiin, että viitehintajärjestelmän tuoma lisähyöty suhteessa aikaisemmin käyttöönotettuun lääkevaihtoon oli vähäinen. 2,5 vuotta viitehintajärjestelmän käyttöönoton jälkeen hinnat olivat samalla tasolla kuin jos käytössä olisi ollut pelkkä lääkevaihto. – Lyhyellä aikavälillä saavutettiin kuitenkin merkittäviä lisäsäästöjä, koska viitehintajärjestelmän käyttöönotto laski hintatasoa välittömästi, Koskinen sanoo. Terveystieteiden maisteri Hanna Koskisen terveystaloustieteen alaan kuuluva väitöskirja ”Pharmaceutical expenditures, the reference price system and competition in the pharmaceutical market. A register study” tarkistetaan Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii professori C. Alan Lyles Baltimoren yliopistosta ja kustoksena professori Minna Kaila Helsingin yliopistosta.
  • Jansson, Julia (Unigrafia, 2018)
    Oikeustieteen alaan kuuluva väitöskirjani käsittelee terrorismin epäpolitisointia kansainvälisillä foorumeilla 1800-luvulta 2000-luvun alkuun. Terrorismin poliittisuus on pitkään vaikeuttanut oikeudellista yhteistyötä. Käyttämällä tutkimusaineistona kansainvälisiä sopimuksia ja päätöslauselmia osoitan, että terrorismi on kansainvälisen yhteistyön helpottamiseksi 1990-luvulta lähtien kasvavassa määrin epäpolitisoitu. Suhtautumalla terrorismiin ei-poliittisena rikollisuutena, terrorismi on voitu erottaa “hyväksyttävistä” poliittisista rikoksista. Kyseessä on selkeä muutos aikaisempiin vuosikymmeniin verrattuna, sillä terrorismia on tyypillisesti pidetty poliittisena rikollisuutena. Yksi syy epäpolitisoinnille on ollut luovutussopimuksissa 1830-luvulta lähtien usein käytetty poliittisten rikollisten suojeluun tarkoitettu poikkeuslauseke. Poliittisia rikollisia pidettiin pitkään “jalompina” kuin muita rikollisia, koska he toimivat “epäitsekkäistä” syistä. Liberalismin hengessä monet valtiot halusivat pidättää oikeuden kieltäytyä luovuttamasta rikollisia, joiden teoilla katsottiin olevan poliittinen luonne. Kun terrorismi alkoi nousta kansainväliseksi uhkaksi 1960–1970-luvuilta lähtien, poliittisia rikoksia koskevan poikkeuksen soveltaminen osoittautui yhä vaikeammaksi, Poikkeuksen nojalla tuomioistuimet epäsivät joidenkin terroristeina pidettyjen henkilöiden luovutuspyynnöt, mikä synnytti kritiikkiä. Tämän takia poikkeusta alettiin rajoittaa siten, että mahdollisuudet väkivaltaisten rikollisten suojeluun vähenivät. Yhtä aikaa epäpolitisoinnin ja poliittisten rikollisten suojelun heikentämisen kanssa monissa maissa on kansallisella tasolla säädetty uusia terrorismilakeja, jotka korostavat terrorismin poliittista luonnetta. Esimerkiksi terrorismin 'glorifioinnin' rangaistavaksi tekeviä lakeja on laadittu monissa Euroopan maissa. Yksi keskeisistä kiinnostuksen kohteistani on epäpolitisoinnin ja näiden uusien kriminalisointien välinen ristiriita. Väitöskirjani osoittaa, että terrorismin uhka on johtanut poliittisten rikollisten romantisoinnin romuttamiseen. Näiden muutosten seurauksena poliittisilla rikollisilla on aiempaa vähemmän liikkumavaraa ja oikeudellista turvaa. Väkivallattomat toisinajattelijat ovat näin ollen osin jääneet terrorisminvastaisen taistelun jalkoihin. Jää nähtäväksi, poistuuko poliittisia rikollisia suojannut turva lopulta kokonaan.
  • Hafez, Ahmad (2018)
    Tutkimuksen Taustaa Aivojen valtimo-laskimoepämuodostumat (arteriovenöösi malformaatio, AVM) ovat harvinaisia ja monimuotoisia, kehityksellisiä verisuonten epämuodostumia. AVM:ssä valtimot ja laskimot yhdistyvät ilman niiden välissä olevaa normaalia hiussuoniverkostoa. Tästä johtuen valtimoveri pääsee siirtymään suoraan laskimopuolelle normaalia suuremmalla paineella. AVM:t saattavat pysyä oireettomina läpi elämän, mutta voivat aiheuttaa aivoverenvuodon, paikallisalkuisen epilepsian sekä muita oireita. Tutkimuksen tavoite Aivojen AVM:iden hoito on edelleen haastavaa ja osin kiistanalaista. Mikäli leikkaushoito on mahdollista kohtuullisin riskein, on se nopein ja todennäköisimmin AVM:n sulkeva hoitomuoto. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida AVM:ien kirurgisen hoidon erityispiirteitä ja hoidon tuloksia. Tutkimuksen toteutus Tutkimuksessa analysoitiin kliiniset ja radiologiset tiedot 805 HYKS Neurokirurgian klinikan potilailla, joilla kaikilla oli diagnosoitu AVM vuosina 1942–2014. Kuhunkin tutkimukseen valittiin sopivat, määritellyt alaryhmät. Tämän lisäksi esittelemme kontralateraalisen anteriorisen interhemisfäärireitin tekniikkaa ja sen tuloksia otsalohkon sisäpinnan AVM:issä San Franciscon yliopistollisen sairaalan (UCSF) potilailla. AVM:n puhkeamisen ja leikkauksen välillä kuluneen ajan merkitystä kirurgiselle ennusteelle analysoitiin 59 leikatun potilaan alaryhmässä, joilla kaikilla oli vuotanut isoaivojen AVM. Leikkauksen riskiä ennustavan suplementaarisen Spetzler-Martin–arviointiasteikon (tunnetaan myös nimellä Lawton-Young–asteikko) kirurgista ennustearvoa tutkittiin 200:n vuosina 2000 – 2014 AVM-leikatun potilaan ryhmässä, ja verrattiin sitä pitkään käytössä olleeseen alkuperäiseen Spetzler-Martin -arviointiasteikkoon. Tutkimuksen tulokset Kontralateraalinen anteriorinen interhemisfäärireitti on turvallinen lähestymistapa verrattuna ipsilateraaliseen tietyissä tilanteissa, kun leikataan otsalohkon sisäpinnan AVM:iä. Vuodon ja leikkauksen suorittamisen välinen aika yksittäisenä tekijänä ei vaikuta merkittävästi potilaan toipumiseen lyhyellä tai pitkällä aikavälillä. Monilla muilla tekijöillä kuin ajoituksella näyttää olevan merkittävämpi rooli pitkän aikavälin tuloksissa, kun tarkastellaan supratentoriaalisten, vuotaneiden AVM:ien leikkausten tuloksia. Korkealla Hunt ja Hess -pistemäärällä, AVM:iin liittyvillä aneurysmilla sekä yli 400 ml:n leikkauksenaikaisella vuodolla oli ennustetta merkittävästi huonontava vaikutus. Ennustettaessa AVM:ien kirurgisen hoidon tuloksia ja riskejä, on suplementaarinen Spetzler-Martin -arviointiasteikko alkuperäistä Spetzler-Martin -asteikkoa luotettavampi. Loppupäätelmät Mikrokirurgia on optimaalinen hoito merkittävään osaan aivojen AVM:ta. Tietyt sijainnit ja verisuonituksen ominaispiirteet tekevät kontralateraalisesta lähestymireitistä erityisen suotuisan. Vuotaneiden AVM:iden kohdalla kulunut aika vuodosta leikkaukseen ei vaikuttanut merkittävästi toipumisennusteeseen. Suplementaarinen Spetzler-Martin -asteikko ennusti leikkaushoidon riskiä paremmin kuin alkuperäinen Spetzler-Martin -asteikko.
  • Yan, Yan (Hansaprint, 2018)
    LKB1-AMPK-signalointireitti on keskeinen solujen kasvun ja energiametabolian säätelijä. AMPK-kinaasikompleksi aktivoituu solun energiatasojen laskiessa ja säätelee solun aineenvaihduntaa fosforyloimalla kohdeproteiineja sekä säätelemällä aineenvaihduntaan liittyvien geenien ilmenemistä. Yksi keskeisistä AMPK:n säätelemistä signaalinvälitysreiteistä on mTORC1, joka on aktiivinen solun kasvun ja jakautumisen yhteydessä ja yliaktivoitunut monissa syövissä. AMPK:n säätelemien signaalinvälitysreittien selvitys on ollut tärkeä osa solun energiahomeostaasin ymmärtämistä, mutta mekanismeja jotka säätelisivät AMPK:n spesifistä aktivaatiota tiettyjä substraatteja kohtaan ei ole aiemmin kuvattu. Tämän väitöskirjan ensimmäisessä osatyössä havaitsimme, että AMPK:n katalyyttisen alayksikön, AMPKa1:n, sumoylaatio SUMOylaatio säätelee mTORC1-signalointia. Muissa tutkituissa AMPK:n säätelemissä metaboliareiteissä ei havaittu aktivaatioeroja. AMPKa1:n SUMOylaatio tapahtui AMPK-aktivaation yhteydessä, ja reaktiota katalysoi SUMO E3-ligaasi PIAS4. mTORC1-aktivaatio oli merkittävästi korkeampaa soluissa, joista on poistettu SUMOylaatioon vaadittava E2-ligaasi Ubc9, E3-ligaasi PIAS4 tai joissa ilmennettiin AMPK:ta josta puuttui SUMOylaation kohdeaminohappo. Nämä löydökset viittaavat siihen, että AMPK-aktivaation säätely AMPKa1: n SUMOylaatiolla toimii "jarrujärjestelmänä" joka rajoittaa mTORC1 liiallista estämistä. Havaitsimme myös, että PIAS4:n poistaminen rintasyöpäsoluista voimistaa AMPK:n kykyä alentaa näiden solujen mTORC1-signalointia ja jakautumista, joten AMPK:n SUMOylaation estäminen voi tarjota uuden näkökulman rintasyöpälääkkeitä kehitettäessä. AMPK toimii soluissa myös muissa kuin energia-aineenvaihduntaan liittyvissä prosesseissa, mutta näitä on tutkittu aiemmin vain vähän. Väitöskirjani toisessa osatyössä tutkittiin AMPK:n roolia solujen kiinnittymisessä ja mekanotransduktiossa. Havaitsimme, että AMPK säätelee integriinejä, solukalvon reseptoreja, jotka ovat keskeisessä roolissa solun tukirangan ja soluväliaineen välisissä interaktioissa. AMPKa1 ja AMPKα2 vähensivät ß1-integriiniaktiivisuutta, integriinistä riippuvaa fibrillistä adheesiota, solujen leviämistä sekä solun ja soluväliaineen välistä kiinnittymisvoimaa. Osoitimme, että AMPK inhiboi integriiniaktiivisuutta estämällä integriiniä sitovien proteiinien Tensin 1:n ja Tensin 3:n ilmentymistä. Tutkimuksemme osoitti ensimmäistä kertaa, että AMPK säätelee Tensin 1/3 ekspressiota ja sitä kautta integriinien toimintaa, sekä solun tukirangan ja soluväliaineen välisiä vuorovaikutuksia.   Lkb1-kinaasi aktivoi AMPK:ta ja muita AMPK-kinaasiperheen jäseniä. Lkb1 on tunnettu tuumorinsuppressori, ja sen puutos johtaa solujen liikakasvuun monissa kudoksissa. Lkb1 on toisaalta tärkeä esimerkiksi veren kantasolujen ylläpidossa, ja Lkb1:n puute kantasoluissa johtaa verisolukatoon. Lkb1:n tehtävää muissa kantasolutyypeissä ei ole tutkittu. Tämän väitöskirjan kolmannessa osatyössä tutkittiin Lkb1:n roolia suolistoepiteelin aktiivisesti jakautuvissa kantasoluissa. Havaitsimme, että Lkb1 on tärkeä myös suoliston kantasolujen ylläpitämisessä. Lkb1 inhiboi erittäviin solutyyppeihin erilaistumiseen johtavaa Atoh1-geeniä, ja Lkb1:n poisto johti Atoh1-yliekspressioon sekä erittävien solutyyppien lisääntymiseen suolistoepiteelissä. Sekä Atoh1:n säätely että suoliston kantasolujen Lkb1-riippuvainen toiminta olivat riippumattomia Notch-signaloinnista. Tutkimuksessamme osoitettiin, että Lkb1 säätelee suoliston kantasolujen toimintaa ja Atoh1:n ilmenemistä solun sisäisiä signaalireittejä käyttäen.
  • Rantala, Teija (Unigrafia, 2018)
    Väitöskirjassani tutkin vanhoillislestadiolaisten naisten toiveita liittyen naiseuteen ja äitiyteen interaktiivisten tutkimusmetodien sekä monimuotoisen analyysin avulla. Käytän lähestymistapaa, joka mahdollistaa naisten yksittäisten neuvotteluprosessien tarkastelun samanaikaisesti yhteisöllisten ja yhteiskunnallisten tekijöiden kanssa. Tutkimukseni naiset kuuluvat vanhoillislestadiolaiseen uskonnolliseen liikkeeseen, joka on osa 1800 –luvulla syntynyttä lestadiolaista evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimivaa pohjoismaiden suurinta kirkollista herätysliikettä. Vanhoillislestadiolaiset muodostavat yksinomaan Suomessa n. 100 000 hengen vaikuttavan ryhmän, jonka jäsenistä on nykyisin valtaosa naisia, kuitenkin liikettä johtaa miehistä koostuva johtokunta. Vanhoillislestadiolaiset naiset ovat saaneet lähivuosina runsaasti mediahuomiota johtuen naisten asemasta liikkeessä ja liikkeen kielteisestä suhtautumisesta raskauden ehkäisyyn. Liikkeen naiset ovat tässä jakautuneet ns. muutosvastaisiin, jotka puoltavat omaa vapauttaan valita suurperheen äitiys ja toisaalta ns. muutosrintamaan, joka liikkeen sisällä vastustaa perinteistä lestadiolaista äitiyttä ja ajaa naisten aseman ja päätäntävallan parantamista liikkeessä. Naiseus ja naisten toiveet on kuitenkin vasta vähän tutkittu aihe tässä liikkeessä, vaikka naisille on annettu vastuu liikkeen jatkuvuuden turvaamisesta. Tämä herättää kysymyksen lestadiolaisnaisten ajatuksista naiseudesta ja äitiydestä, ja siitä millaisissa prosesseissa lestadiolainen naiseus muodostuu ja miten tätä tulisi tutkia. Tutkimukseni vastaa näihin kysymyksiin tuottamalla moniäänisen ja –näkökulmaisen aineiston ja analyysin vanhoillislestadiolaisten naisten erilaisista toiveista liittyen heidän naiseuteensa ja äitiyteensä sekä yhteisön oppeihin että yhteiskunnan sääntöihin. Tutkimuksessani yhdistän hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevien naisten kirjoitus- ja muistelutyöaineistoa prosessiksi, jonka avulla kuvataan naisten yksittäisten ja kollektiivisten halujen ja toiveiden muodostumista yhteisön ja yhteiskunnan yhteisvaikutuksessa. Laajemmin nähtynä tämä tutkimustapa tuottaa monitasoista analyysia, jonka kuvaa havainnollisesti ja hienovaraisesti yhteenlimittyneitä yksittäisiä, yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia toiveita ja intentioita. Tämä tarkastelu vahvistaa ajatusta siitä, että sosiaaliset prosessit ovat muuttuvia ja hyvin riippuvaisia niiden kytköksistä samanaikaisiin puhetapoihin, merkityksenantoihin ja tapahtumiin. Siten analyysin tulos ei ole ’vanhoillislestadiolainen naiseus’, vaan kuvaus prosesseista, miten tätä naiseutta on tuotettu ja millaisten käsitteiden, puhetapojen ja määritysten vallitessa. Tutkimukseni tuo eettisen näkökulman laadulliseen tutkimukseen, ja mahdollistaa valtavirrasta poikkeavien toiveiden tarkastelun, ja tulee näin haastaneeksi yhteiskunnallista sekä ihmistieteiden tutkimusta tarkastelemaan ilmiöitä monisäikeisinä prosesseina.
  • Dahlberg, Julia (Helsingin yliopisto, 2018)
    The intellectual culture in Finland during most of the 19th century was strongly influenced by philosophical idealism, Christian ethics and political nationalism. The self-understanding of the educated elite revolved around the German concept of 'Bildung', as translated into the Swedish concept of 'bildning' and the equivalent in Finnish ('sivistys'). As a concept, 'bildning' was understood as a moral obligation to promote the general well-being of the collective society, as defined through the national culture. Although this demand was extended to all social classes, it became particularly important for the self-understanding of the educated elite, which was expected to selflessly devote both time and effort to the Finnish nation and its people, language and culture. With special attention to the role of female artists, the aim of this study is to discuss how this understanding of the educated elite’s responsibilities within this “culture of bildung” was challenged among the Swedish-speaking educated elite in Finland during the late 19th century. Focusing on the artist, writer and public intellectual Helena Westermarck (1857–1938), the thesis discusses the public self of the female artist as a performance following the lines of the "artistic persona", or the culturally defined pattern for what is expected of an artist. Focusing on three lines of enquiry, the study analyses what kind of personal capacities, practical skills and virtues Westermarck associated with an artist, how she fashioned her public self as an artist, and how this performance was affected by different ideals associated on the one hand with the Finnish culture of 'bildung' and on the other hand with European liberalism, the cultural radicalism of the 1880s and what was called the Modern Breakthrough in Scandinavian cultural field. Using a broad range of published and unpublished texts such as letters, diaries, memoirs, novels, articles and other written and painted works by Westermarck as source materials, the study shows how the expectations placed on the artistic persona changed during the period 1880–1910 and how Westermarck gradually came to think of artists, writers and other public thinkers as a creative and intellectual elite within the educated elite. Arguing that this new identity helped Westermarck to distinguish herself from the larger mass of liberal professions and to promote her own position as a female artist, the study shows how Westermarck fashioned herself into a public intellectual with a self-conscious intellectual persona.
  • Paloniitty, Tiina (Juvenes Print Oy, 2018)
    Ympäristösääntelyn kiivaasta kehityksestä huolimatta hajakuormitus on osoittautunut hallinnan haasteeksi myös EU:ssa, myös silloin kun kyse on maatalouden vesistöpäästöjen kontrolloimisesta. Tutkimuksen kohteena on neljä sääntelyinstrumenttia, joilla unioni on pyrkinyt puuttumaan maatalouslähtöisiin, rehevöitymistä aiheuttaviin vesistöpäästöihin. Työssä ymmärretään ympäristöoikeuden epistemologia Martinin ja Craigin esittämällä tavalla; tutkimussuuntauksista työ sisältää oikeusteoriaa, lainoppia sekä politiikka-analyysia. Instumentteja tarkasteltaessa unionin yhteisessä maatalouspolitiikassa ilmenevä hallinnoija on saanut lempinimen satunnainen sääntelijä, nitraattidirektiivissä naiivi sääntelijä ja Itämeri-strategiassa vilpitön sääntelijä. Neljättä, kunnianhimoista sääntelijää, on tutkittu tarkimmin. Vesipolitiikan puitedirektiivissä (VPD) on pyritty ottamaan todesta yhteensovittavan ja mukautuvan vesienhoidon vaatimukset. Direktiivin tavoite hyvästä ja ei-heikkenevästä vesien tilasta selkeytyi oikeudellisesti kesällä 2015, kun EU-tuomioistuin antoi ratkaisun ns. Weserin tapauksessa. Työssä jaotellaan Weserin jälkeinen EU-vesioikeus ratkaisun VPD:n järjestelmän sisäisten ja sille ulkoisten vaikutusten mukaan ja päädytään huomaamaan, että jos lainsäätäjä on onnistunut kunnianhimoisessa tavoitteessaan vähemmän kiitettävästi, saattaa oikeudellisesti sitovien ratkaisujen teko jäädä luonnontieteellisen tiedon tuottajien varaan. Heidän työnsä voi sisältää arvovalintoja, joihin ei asian oikeudellisessa tarkastelussa päästä enää käsiksi, niin kattavaa ja luonnontieteellistä osaamista vaivatta hyödyntävää kuin suomalainen hallintoprosessi eri vaiheissaan onkin. VPD:n esimerkki kuvaa hyvin niitä ongelmia, mihin oikeuden kenttä ajautuu, jos se valitsee olla huomioimatta luonnontieteellisen tiedon tuottamistavat: jo vuosikymmenet vallalla olleessa tutkimustavassa, mukautuvassa hallinnassa, oikeudellisesti relevantteja asioita on jo hyvinkin voitu päättää asian tullessa juristin pöydälle ‘faktojen’ ja ‘normien’ tarkasteluun. Tämän vuoksi työssä analysoidaan mukautuvan hallinnan ekologista ja yhteiskunnallista puolta se, mitä niistä on oikeudelliselle kentälle relevanttia. Sen jälkeen tutkitaan, millaisia muutoksia luonnontieteellinen todellisuus edellyttää oikeuden alalta. Johtopäätöksenä esitetään järkevän luonnonvarojen hallinnan alkavan siitä, kun oikeus ymmärtää olevansa alisteinen mukautuvan hallinnan teorialle, olevansa osa sen mukautuvia syklejä, ei niistä erillään oleva päätöksentekijä.
  • Jousimo, Jussi (2018)
    Ekologisten ilmiöiden toimintaan liittyy aika ja tila. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että luonnossa lähellä toisiaan olevat kohteet muistuttavat enemmän toisiaan kuin kaukana olevat, mikä kertoo lajien sopeutumisesta erilaisiin olosuhteisiin. Populaatioekologia tutkii lajien yksilöistä koostuvien joukkojen käyttäytymiseen liittyviä ilmiöitä ja tästä saatavia tietoja voidaan hyödyntää esimerkiksi luonnonsuojelua koskevassa päätöksenteossa. Tässä väitöskirjassa keskityimme kehittämään tilastollisia menetelmiä, jotka ottavat huomioon erityisesti ajan ja paikan vaikutuksen sekä soveltamaan menetelmiä kolmeen eri populaatioekologiseen tutkimusasetelmaan. Ensimmäinen näistä perustuu simuloituun aineistoon, jolla pyrimme testaamaan menetelmää populaatiokoon määrittämiseksi yhdistelemällä tietoja eläinten jäljistä, ympäristöstä ja GPS-seurannasta. Menetelmä tuotti selvästi tarkempia tuloksia kuin mallit, jotka eivät huomioi tilaa tai aikaa. Toisessa tutkimuksessa sovelsimme menetelmää Suomessa kattavasti kerättyyn oravan (Sciurus vulgaris) talvilaskenta-aineistoon. Tarkastelimme käpyjen ja petojen määrän sekä metsä- ja peltoympäristöjen vaikutusta oravan esiintymiseen. Tulokset viittaavat siihen, että oravien lukumäärään vaikuttaa erityisesti käpyjen runsaus, vaikka petojen määrä on yhteydessä oraviin. Arvelemme taustalla vaikuttavan ilmastoon liittyvät tekijät sekä petojen mieltymyksen samantyyppiseen elinympäristöön oravan kanssa, vaikkakin alueellista vaihtelua saattaa esiintyä. Viimeisessä tutkimuksessa tarkastelimme härmän (Podosphaera plantaginis) esiintymistä heinäratamon (Plantago lanceolata) lehdillä ja siihen liittyviä tekijöitä. Aineisto on kerätty Ahvenanmaan niityiltä, joilla heinäratamo esiintyy. Evoluutio kehittää ratamon vastustuskykyä härmää vastaan, mutta toisaalta niittyjen läheisyys edistää härmän leviämistä. Tutkimuksessa havaitsimme, että läheisyys vaikuttaa uusiin tartuntoihin ja härmän selviytymiseen talven yli negatiivisesti sekä vetäytymiseen positiivisesti. Laboratoriokokeet vahvistivat ratamon olevan vastustuskykyisempi niityillä, joita on tiheässä. Tämä on mahdollisesti seurausta siitä, että tiheillä alueilla ratamo pystyy kehittämään paremman vastustuskyvyn vaihtamalla geenejä helpommin tai investoimaan vastustuskykyyn ravinteikkaamman maan ansiosta.
  • Hormio, Säde (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimukseni tarkastelee yksilövastuun ja kollektiivisen vastuun suhdetta käyttäen ilmastonmuutosta esimerkkitapauksena. Keskeisin väite on, että ymmärtääksemme moraalista vastuuta nykymaailmassa meidän on otettava huomioon myös jaettu vastuumme. Ilmastonmuutoksen ajatellaan yleensä olevan valtioiden tai kansainvälisten organisaatioiden ongelma. Koemme yksilön vastuun asian suhteen usein vähäpätöiseksi ja marginaaliseksi. Vaikka vastuun jakautuminen ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja haittojen torjumisesta on kaikkea muuta kuin yksinkertaista, perusväittämäni on, että yksilöilläkin voi olla vastuuta ilmastonmuutoksen hillitsemisestä. Jokainen meistä kuuluu useaan kollektiiviin, kuten esimerkiksi työpaikkaamme ja yhdistyksiin, ja vastuumme niiden jäsenenä on yleensä tärkein vastuumme ilmastonmuutoksen suhteen. Hallitukset, yritykset, järjestöt ja muut kollektiiviset toimijat ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tarvittavien toimien toteutumisessa. Osallisuusvastuu on erityisen painava näiden kollektiivien avainhenkilöillä. Osallisuusvastuu ei koske pelkästään kollektiivisten toimijoiden jäseniä. Osallisuusvastuussa voi myös olla jäsentymättömien kollektiivien (esimerkiksi kuluttajat tai saastuttajat) osana. Osallisuusvastuu jäsentymättömien kollektiivien osana liittyy tapoihin, joilla yhdessä ylläpidämme ja muokkaamme esimerkiksi yhteiskunnan rakenteita, toimintamalleja ja arvoja. Vaikutuksiltaan vähäpätöinenkin osallistuminen voi olla moraalisesti merkittävää, vaikkapa sen kautta, mitä se kertoo luonteestamme: mitä olemme valmiita hyväksymään ja millaisten asioiden kanssa suostumme olemaan tekemisissä. Suora vastuu puolestaan liittyy elämäntapavalintoihin, joiden kokonaispäästöt ovat merkittävät, esimerkiksi miten väljästi asumme tai mikä on tärkein proteiininlähteemme. Suora vastuu on vastuuta riskien kasvattamisesta. Keskityn tutkimuksessani yksilöihin ja heidän osallisuusvastuuseensa. En kuitenkaan kiellä etteikö kollektiivisilla toimijoilla olisi myös kollektiivista vastuuta toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Esimerkiksi yritykset, jotka ovat tuottaneet harhaanjohtavaa tietoa ilmastonmuutoksesta jarruttaakseen säätelyä päästöjen vähentämiseksi, ovat toimillaan aiheuttaneet haittaa ja heiltä voi perustellusti vaatia kompensaatiota.
  • Jokinen, Viljami (Viljami Jokinen, 2017)
    -
  • Gurkov, Aleksandr (Unigrafia, 2017)
    Tiivistelmä. Väitöskirjassa tarkastellaan kansainvälistä kaupallista välimiesmenettelyä Venäjällä. Väitöskirjatutkimus käsittelee ehdottomuusperiaatteen eli public policy -periaatteen käyttöä. Tutkimuksen keskiössä on kilpailun turvaaminen kansallisilla markkinoilla. Väitöskirjatutkimus vastaa kysymykseen, kuinka laajalti kilpailuoikeudelliset asiat voidaan siirtää kansalliselta lainkäyttäjältä puolueettoman kolmannen ratkaistavaksi, kun otetaan huomioon, että välitystuomion täytäntöönpanossa tukeudutaan kansalliseen täytäntöönpanomenettelyyn. Väitöskirjatyön merkitys. Välimiesmenettelyn osapuolten riita ei välttämättä pääty välitystuomion antamiseen. Jos välimiesmenettelyn hävinnyt asianosainen ei vapaaehtoisesti noudata annettua välitystuomiota, voittanut joutuu vaatimaan välitystuomion täytäntöönpanoa valtiossa, jossa vastaajalla on varallisuutta. Välitystuomion täytäntöönpanovaihe muodostuu keskeiseksi. Jos välitystuomiota ei panna täytäntöön, välimiesmenettelystä koituneet kustannukset menevät hukkaan. Osa valtioista suhtautuu välimiesmenettelyyn myönteisesti ja osa vähemmän myönteisesti. Venäjä on pyrkinyt uudistamaan välimiesmenettelyä koskevaa lainsäädäntöään välimiesmenettelylle myönteisemmäksi. Edelleen on kuitenkin mahdollista, että yksityisen riita-asian yhteys julkiseen etuun aktivoi valtiollisen koneiston, joka puuttuu osapuolten autonomiaan. Näin voi käydä kilpailua koskevissa asioissa. Esimerkiksi venäläisten suuryritysten harjoittaman kansainvälisen kaupan voidaan helposti väittää rajoittavan kilpailua, mikä mahdollistaa välitystuomioihin kohdistuvan tuomioistuinkontrollin. Väitöstutkimuksen tulokset. Väitöskirjatutkimus tarjoaa välineitä public policy -väitteeltä puolustautumiseen ja välitystuomion onnistuneeseen täytäntöönpanoon Venäjällä. Tutkimus selittää, miksi kilpailuoikeudellisia riita-asioita voidaan ratkaista välimiesmenettelyssä Venäjällä ja mitkä kilpailuoikeudelliset säännökset kuuluvat Venäjän oikeusjärjestyksen perusteisiin. Lisäksi tutkimus kertoo, minkälaisissa tapauksissa venäjäläiset tuomioistuimet voisivat puuttua annettuihin välitystuomioihin.
  • Katajisto, Milla (Unigrafia, 2017)
    Keuhkoahtaumataudin, eli COPD:n aiheuttamat kustannukset maailmanlaajuisesti ja myös Suomessa ovat suuret. COPD:n määräävin oire on hengenahdistus, joka tyypillisesti johtaa rasituksen ja liikunnan vähenemiseen ja fyysiseen huonokuntoisuuteen. Vähäinen liikkumisen määrä liittyy enempiin pahenemisvaiheisiin ja huonompaan ennusteeseen. On todettu, että liikuntaharjoitteluun perustuva kuntoutus vähentää hengenahdistusta, sairaalahoitojaksoja ja lisää suorituskykyä. Halusimme selvittää suomalaisen COPD-potilaan liikkumistottumuksia ja asennetta kuntoutukseen. Tutkimukseen osallistuivat CAD- tutkimuspotilaskohortin potilaat. Tärkein liikkumista estävä syy oli koettu hengenahdistus, joka oli suurempaa vähän liikkuvilla. Enemmistö toivoi lisää tietoa liikunnasta ja oli halukas osallistumaan kuntoutukseen. Tutkimusta laajennettiin toisessa osatyössä, kelan lääkerekisteritiedoista tarkistettiin käytetty lääkitys. Se ei eronnut ylläpitolääkityksen osalta aktiivisten tai vähän liikkuvien kesken. Vähän liikkuvilla oli enemmän pahenemisvaiheita, antibiootti- ja kortisonikuureja. Kolmannessa osatyössä tarkasteltiin HUS:n sydän-keuhkokeskuksen potilaiden liikuntaharjoitteluun perustuvien kuntoutuskurssien tuloksia. asiakirjatutkimuksessa kerättiin sairaalahoitopäivät vuoden ajalta ennen- ja jälkeen kuntoutusjakson ja todettiin sairaalapäivien puolittuminen kuntoutuksen jälkeisenä vuonna. Kuntoutetut potilaat paransivat suorituskykytestituloksiaan ja olivat hyvin sitoutuneita ja motivoituneita. Yli puolet heistä harrasti liikuntaa vielä vuoden kuluttua kurssista. Kolmannen osatyö toisena tavoitteena oli kerätä tietoa vaikeista pahenemisvaiheista koko Helsingissä, jossa hoito on jakautunut HUS:n ja kaupunginsairaaloiden kesken. Vuonna 2014 löydettiin 437 potilasta, jolla oli vaikea pahenemisvaihe, yli puolet heistä joutui uudestaan sairaalaan pahenemisvaiheen vuoksi ja kokonaisuudessaan heidän kuolleisuutensa oli 41% vuoden sisällä. Kolme neljästä hoidettiin kaupunginsairaaalssa sisätautilääkärien toimesta, näistä potilaista kenellekään ei tarjottu kuntoutusta. Fyysisen aktiivisuuden ja liikuntaharjoitteluun perustuvan kuntoutuksen tärkeyttä ei ole ymmärretty riittävästi terveydenhuollossa. COPD-potilaita tulisi kaikin keinoin rohkaista liikkumaan ja liikuntaharjoitteluun perustuvaa kuntoutusta tulisi olla tarjolla etenkin potilaille, joilla on vaikeita pahenemisvaiheita.
  • Hasygar, Kiran (Painosalama Oy, 2017)
    Organismin selviytymismahdollisuudet riippuvat sen kyvystä sopeutua ravintomäärien vaihteluun. Kyky säilöä energiaa ja kasvaa nopeasti runsaalla ruokavaliolla tuo yksilölle kilpailuedun, mutta oleellista on myös kestää ravinnon niukkuutta. Insuliini- ja insuliinin kaltainen signalointi (IIS) on anabolinen signaalireitti, joka edistää kasvua ja energian säilömistä, kun ravintoa on runsaasti. Niukkaravinteisissa olosuhteissa IIS täytyy kuitenkin hiljentää kasvun ja energiatasapainon säätämiseksi uudelleen. Vielä tunnetaan huonosti IIS:ää sääteleviä tekijöitä, jotka määrittävät optimaalisen tasapainon anabolian ja katabolian välillä auttaen organismia selviytymään vaihtelevissa ravinto-olosuhteissa. Tutkimuksen tavoitteena oli banaanikärpästä (Drosophila melanogaster) mallina käyttäen tunnistaa uusia ravinnon säätelemiä signaalireittejä, jotka koordinoivat kasvua ja aineenvaihduntaa. Banaanikärpästen etuna on edullisuus ja lyhyt elinkierto. Niitä on käytetty biologisena mallina yli 100 vuoden ajan, joten on kehitetty useita geneettisiä työkaluja, joilla manipuloida geenien ilmentymistä eri kudoksissa. Drosophila on myös erinomainen malli tutkia kasvua ja aineenvaihduntaa, koska niihin liittyvät signalointimekanismit, kuten IIS ovat evoluutiossa hyvin säilyneitä. Ravinto säätelee insuliinihormonien eritystä kärpäsillä, ja monet ravinnon aistintaan liittyvät signalointireitit risteävät insuliinia tuottavissa soluissa (IPC, Insulin Producing Cells) insuliinin erittämiseksi ravintotason mukaan. Tässä työssä käytimme kudosspesifistä in vivo RNAi-seulontaa IPC:issä löytääksemme uusia IIS:n säätelijöitä. Tässä väitöstyössä tunnistimme ERK7-proteiinin tärkeäksi nälkiintymisvasteen säätelijäksi. Osoitamme, että ERK7-geeniä ilmennetään IPC:issä nälkiintymisen aikana, mikä on riittävää ja välttämätöntä insuliinihormonien erityksen ja eläimen kasvun estämiseksi. Mikä tärkeintä, ERK7:n hiljentäminen IPC:issä heikentää nälkiintymisvastetta. Lisäksi osoitamme, että myös proteiinikompleksi Exocyst on välttämätön insuliinihormonien eritykselle kärpäsellä. Osoitamme, että IPC:iden lisäksi ERK7:n ilmentyminen lisääntyy nälkiintymisen aikana rasvaelimessä, joka on kärpäsen maksaa ja rasvakudosta vastaava elin. Rasvaelimessä tuotettu ERK7 sekä rajoittaa eläimen kasvua vähentämällä insuliinihormonien eritystä IPC:istä että estää rasvasynteesiä ja triasyyliglyserolin (TAG) säilömistä rasvaelimeen. Olemme myös tuottaneet ERK7-mutanttikärpäsiä, jotka kasvavat nopeasti ja säilövät enemmän TAG:ia runsaalla ruokavaliolla, mikä vahvistaa ERK7:n roolia kasvun ja rasvasynteesin estäjänä. ERK7-mutantit eivät pysty rajoittamaan kasvuaan ja käyttämään rasvavarastojaan, kun ravintoa on niukasti, ja siksi ne selviytyvät huonosti nälkiintyessään. Osoitamme myös, että ERK7 säätelee suurinta osaa nälkiintymisen indusoimasta geenien ilmentymisestä, mikä todistaa ERK7:n olevan yksi tärkeimmistä tekijöistä systeemisessä nälkiintymisvasteessa. Työssä todistamme, että ERK7 on nälkiintymisen indusoima kasvun ja aineenvaihdunnan säätelijä. Estämällä anabolisia prosesseja, kuten insuliinisignalointia ja rasvasynteesiä sekä aktivoimalla katabolisia prosesseja, kuten rasvojen hajotusta, ERK7 edistää eläimen selviytymistä nälkiintymisestä.
  • Alava, Henni (Helsingin yliopisto, 2017)
    Kehitysmaatutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja käsittelee katolisen ja anglikaanisen kirkon poliittista roolia Ugandan valtion ja Herran vastarintaliikkeen/armeijan (LRM/A) välisestä pitkästä sisällissodasta toipuvassa Pohjois-Ugandassa. Etnografiseen kenttätyöhön pohjautuva tutkimus analysoi syvälle yh-teiskuntaan juurtuneita kirkkoja poliittisen mielikuvituksen areenoina, jotka tarjoavat jäsenilleen työka-luja joilla rakentaa yhteiseloa repivän sodan jälkeen. Vuosien ajan nämä alueen suurimmat ja vanhimmat kirkot olivat ainoat ei-sotilaalliset toimijat monilla taisteluista kärsivillä alueilla. Kirkot olivat pää-roolissa myös acholien uskonnollisten johtajien rauhanaloitteessa (Acholi Religious Leader’s Peace Initiative), joka niitti kansainvälistä mainetta ja laajaa paikallista arvostusta pyrkiessään taivuttelemaan sodan osapuolia rauhanneuvotteluihin. Kuva kirkoista pelkkinä rauhan airueina on kuitenkin harhaan-johtava. Ensinnäkin kirkot ovat syvästi kietoutuneet etnisyyden, sukulaisuuden, puoluepolitiikan, hallinnon, ystävyyden ja talouden verkostoihin, ja samat jakolinjat jotka kulkevat Acholi-yhteiskunnan poikki, kulkevat myös läpi kirkkojen. Toiseksi, vaikkakin suuret ja suositut kirkolliset tilaisuudet toimivat valtion vallan näyttämöinä, ne tarjoavat myös mahdollisuuksia aidolle poliittiselle keskustelulle ja kritiikille. Kolmanneksi, vaikka kirkot ovat osaltaan muovanneet voimakasta ja ajoin parantavaa utopistista näkyä rauhallisesta tulevaisuudesta Pohjois-Ugandassa, tämä utopia myös vahvistaa rajaviivoja yhteisön sisälle luettavien ja siitä ulossuljettavien välillä. Tutkimus ammentaa viimeaikaisista keskusteluista hyvyyden ja toivon antropologian, poliittisen teolo-gian, poliittisten narratiivien ja utopioiden tutkimuksen sekä monitieteisen Afrikan kristinuskon ja poli-tiikan tutkimuksen piirissä. Väitöskirjan punaisena lankana kulkee acholinkielinen käsite anyobanyoba, hämmennys, joka kuvaa paitsi kokemusta epävarmuudesta ja epäselvyydestä, myös yhteisön tilaa. Tut-kimus näyttää, miten hämmennys vähentää mahdollisuutta rakentaa toiveikkaita kuvitelmia tulevaisuudesta, mutta toisaalta osoittaa, miten monin keinoin yksilöt ja yhteisöt suuntautuvat kohti tulevaisuutta, hämmennyksestä ja pelosta huolimatta. Hämmennys palvelee tutkimuksessa myös tiedonteoreettista ja tutkimuseettistä roolia. Avaamalla so-danjälkeisessä tilanteessa, hiljaisuuden ja hämmennyksen keskellä tehtävän tutkimuksen vaikeutta, varman tietämisen mahdottomuutta, ja sitä, miten vaikeaa toisen ihmisen kokemusta on muokata teks-tiksi eettisesti kestävällä tavalla, väitöskirja peräänkuuluttaa tutkimusta, jossa varmuuden ja vakuutte-lun sijasta on tilaa empimiselle ja kokeilevuudelle. Maailmassa, jossa yhteiskunnallista todellisuutta enenevissä määrin kuvataan ääripäihin jakautuneeksi, tarvitaan tutkimusta, joka ei etsi yksioikoisia vastauksia, vaan pyrkii tunnistamaan todellisuuden monimutkaisuuden, ja kuvaamaan niitä tapoja, joilla ihmiset ja yhteisöt suuntautuvat tulevaan epävarmuuden ja hämmennyksenkin keskellä.
  • Pipatti, Otto (2017)
    Väitöskirja tarjoaa kokonaistulkinnan sosiologi, antropologi Edvard Westermarckin (1862–1939) moraali- ja yhteiskuntateoriasta. Se keskittyy The Origin and Development of the Moral Ideas (1906–08) ja Ethical Relativity (1932) -teoksissa esitettyyn teoriaan moraalitunteista ja hänen tapaansa analysoida ja selittää kaikissa ihmisyhteisöissä havaittavia moraaliin liittyviä ilmiöitä. Tutkimuksella on kaksi päätavoitetta. Ensinnäkin se tarkastelee Westermarckin moraaliarvostelmia koskevan teorian pääpiirteitä, palkitsevien ja rankaisevien moraalitunteiden luonnetta sekä niihin vaikuttavia psykologisia ja sosiaalisia tekijöitä. Samalla tutkimus osoittaa Westermarckin esittäneen laaja-alaisen ja yksityiskohtaisen tarkastelun inhimillisen sosiaalisen käyttäytymisen ja yhteisöelämän perustasta. Tuloksena on kokonaiskuva Westermarckin moraalipsykologisesta ja sosiologisesta tutkimustyöstä, jonka ytimessä on käsitys tunteista ja erityisesti tunteiden jakamisesta ja tarttumisesta ihmisen sosiaalisuuden keskeisinä rakenneosina. Erityisen tärkeäksi osoittautuu teoria sympatiasta, jota Westermarck soveltaa monien sosiaalisten ja moraalisten ilmiöiden tarkastelussa. Tutkimuksen toisena tavoitteena on analysoida Westermarckin moraalitunneteorian yhtymäkohtia ja eroavaisuuksia suhteessa hänen keskeisimpiin edeltäjiinsä. Tältä osin väitöskirja osoittaa darwinilaisen evoluutioteorian merkityksen Westermarckin moraalitutkimuksen eri osa-alueille ja ennen kaikkea ihmismieltä koskeville käsityksille. Lisäksi tutkimus tuo esiin, kuinka Westermarck kehitti moraaliteoriansa yhdistämällä David Humen ja Adam Smithin moraalifilosofiaan sisältyviä käsityksiä ihmisluonnosta, moraalitunteista ja sympatiasta darwinilaiseen evoluutioajatteluun. Väitöskirjan alkupuoli keskittyy Westermarckin moraali- ja yhteiskuntateorian ydinkysymyksiin liittyen moraalitunteiden luonteeseen, sympatian ja yhteiskunnan merkitykseen, vastavuoroisuuteen, moraalisten normien muodostumiseen, säilymiseen ja muuttumiseen sekä moraaliseen vastuunalaisuuteen. Tutkimuksen loppuosa tarkastelee Westermarckin moraaliteoriaa suhteessa aikaisempaan brittiläiseen moraalitunnefilosofiaan, jonka merkitystä hän itse korosti tutkimustyönsä lähtökohtana. Westermarckin perintö toimii esimerkkinä sosiologisesta teorianmuodostuksesta, joka ei pohjaudu luonnon ja kulttuurin tai ihmisten ja eläinten erotteluun. Väitöskirja avartaa käsitystä Westermarckin tutkimustyön sosiologisesta merkityksestä sekä laajentaa kuvaa hänestä evoluutioteoreettisen moraalitutkimuksen edelläkävijänä.
  • Mäihäniemi, Beata (University of Helsinki, 2017)
    Väitöskirja tarjoaa teoreettisia ja empiirisisiä havaintoja, joiden pohjalta muodostetaan käytäntösuosituksia, jotka koskevat kilpailuoikeuden soveltamista digitaalisessa ympäristössä. Väitöstutkimuksen tarkoituksena on analysoida, onko digitaalisilla markkinoilla mahdollista saada pääsy informaatioon, johon monopoliasemasta nauttiva yritys estää pääsyn tai sallii sen syrjivin ehdoin. Erityisesti epäselvää on, onko yritys oikeasti määräävässä markkina-asemassa, sillä digitaalisilla markkinoilla on ominaisuuksia, jotka hankaloittavat määräävän markkina-aseman arvioimista. Kyseiset ominaisuudet voidaan selittää lukuisilla uusklassisilla konsepteilla kuten ‘potential competition’, ‘kaksipuoliset markkinat’, ’verkostovaikutukset, ’market tipping’ jne. Väitöskirjan tuloksena on muun muassa vahva väite, että kilpailuoikeuden pitäisi säännellä pääsy informaatioon monesta eri syystä. Ilman pääsyä informaatioon myös pääsy markkinoille voi olla estetty, sillä verkostovaikutusten takia kuluttajat voivat suosia tiettyjä verkkoja (consumer inertia) ja kyseiset verkostot suosivat omia täydentäviä palvelujaan. Yritykset jotka kontrolloivat informaatiota voivat myös vaikuttaa informaation laatuun ja tämä voi heikentää kuluttajien hyvinvointia. Kun informaatio on kalliin ja monimutkaisen tutkinnan tulos, mutta sitä ei ole suojattu immateriaalioikeudella, informaatiota voidaan väärinkäyttää, ja kilpailuoikeuden näkökulmasta tulisi varoa myöntämästä liian helposti pääsyä tällaiseen informaatioon. Toinen tämän tutkimuksen tuloksista on, että digitaalisten monopolien erityisvastuuta ei pitäisi laajentaa kilpailulainsäädännön ulkopuolelle, varsinkaan oikeudenmukaisuusnäkökohtiin. Erityisvastuuta käytetään vain silloin, kun kyseisellä yrityksellä on määräävä markkina-asema ja se käyttäytyy kilpailua rajoittavasti. Päinvastoin määräävässä markkina-asemassa oleva yritys voisi käyttää yhä enemmän liiketoiminnan perusteluja osoittaakseen, että se kilpailee ansioista eikä ole turvautunut kilpailunvastaisiin käytäntöihin. SEUT-sopimuksen 102 artiklan yhteydessä tarkoitettuja yritysten perusteluja olisi arvioitava uudistetulla tavalla niin, että uusi arviointitapa ottaisi huomioon digitaalisten markkinoiden erityspiirteet. Väitöskirjatutkimuksen keskeinen pyrkimys on vastata kysymykseen, miten kilpailua tulisi säännellä digitaalisilla markkinoilla, vai pitäisikö sitä säännellä lainkaan (erikseen). Määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä digitaalisilla markkinoilla ei aina voida arvioida kriteerein, jotka on muotoiltu fyysisiin tuotantopanoksiin. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että perinteisen tavan hallita määräävän markkina-aseman väärinkäytön analysointia olisi muutettava. Euroopan komission ei siis pitäisi pyrkiä pitkäaikaisiin muutoksiin; sen sijaan sen olisi tunnustettava, miten digitaalisten markkinoiden ominaisuudet vaikuttavat kilpailulainsäädännön analysointiin. Määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevan oikeuden, jota sovelletaan tilanteisiin, joissa digitaaliset monopolit estävät pääsyn informaatioon tai sallivat pääsyn syrjivin ehdoin, olisi otettava huomioon nopea teknologinen muutos ja samalla suojella investointi- ja innovaatiokannustimia sekä välttää kuluttajan vahingoittamista ja antaa suurempi rooli objektiivisille (liiketoiminnallisille) perusteluille, joita määräävässä markkina-asemassa olevat yritykset voivat esittää. Tutkimuksessa perehdytään ensin kilpailuoikeudelliseen teoriaan, joka on jatkuvasti haastettu uudessa digitaalisessa ympäristössä. Seuraavaksi teoriaa sovelletaan Google Search EU -tutkintaan ja erityisesti kahden Google’n käytöksiin (1) search bias ja (2) restrictions on portability of online advertising data. Väitöskirjani on yhdenmukainen Euroopan komission päätöksen (kesäkuu 2017) kanssa, jonka mukaan Google on määräävässä markkina-asemassa. Väitöskirja tarjoaa kuitenkin vaihtoehtoisia haittateorioita ’search bias’ väärinkäyttöön ja kyseenalaistaa joiltain osin Euroopan komission päätöksen.

Näytä lisää