Väitöstiivistelmät

Uusimmat julkaisut

  • Hormio, Säde (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimukseni tarkastelee yksilövastuun ja kollektiivisen vastuun suhdetta käyttäen ilmastonmuutosta esimerkkitapauksena. Keskeisin väite on, että ymmärtääksemme moraalista vastuuta nykymaailmassa meidän on otettava huomioon myös jaettu vastuumme. Ilmastonmuutoksen ajatellaan yleensä olevan valtioiden tai kansainvälisten organisaatioiden ongelma. Koemme yksilön vastuun asian suhteen usein vähäpätöiseksi ja marginaaliseksi. Vaikka vastuun jakautuminen ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja haittojen torjumisesta on kaikkea muuta kuin yksinkertaista, perusväittämäni on, että yksilöilläkin voi olla vastuuta ilmastonmuutoksen hillitsemisestä. Jokainen meistä kuuluu useaan kollektiiviin, kuten esimerkiksi työpaikkaamme ja yhdistyksiin, ja vastuumme niiden jäsenenä on yleensä tärkein vastuumme ilmastonmuutoksen suhteen. Hallitukset, yritykset, järjestöt ja muut kollektiiviset toimijat ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tarvittavien toimien toteutumisessa. Osallisuusvastuu on erityisen painava näiden kollektiivien avainhenkilöillä. Osallisuusvastuu ei koske pelkästään kollektiivisten toimijoiden jäseniä. Osallisuusvastuussa voi myös olla jäsentymättömien kollektiivien (esimerkiksi kuluttajat tai saastuttajat) osana. Osallisuusvastuu jäsentymättömien kollektiivien osana liittyy tapoihin, joilla yhdessä ylläpidämme ja muokkaamme esimerkiksi yhteiskunnan rakenteita, toimintamalleja ja arvoja. Vaikutuksiltaan vähäpätöinenkin osallistuminen voi olla moraalisesti merkittävää, vaikkapa sen kautta, mitä se kertoo luonteestamme: mitä olemme valmiita hyväksymään ja millaisten asioiden kanssa suostumme olemaan tekemisissä. Suora vastuu puolestaan liittyy elämäntapavalintoihin, joiden kokonaispäästöt ovat merkittävät, esimerkiksi miten väljästi asumme tai mikä on tärkein proteiininlähteemme. Suora vastuu on vastuuta riskien kasvattamisesta. Keskityn tutkimuksessani yksilöihin ja heidän osallisuusvastuuseensa. En kuitenkaan kiellä etteikö kollektiivisilla toimijoilla olisi myös kollektiivista vastuuta toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Esimerkiksi yritykset, jotka ovat tuottaneet harhaanjohtavaa tietoa ilmastonmuutoksesta jarruttaakseen säätelyä päästöjen vähentämiseksi, ovat toimillaan aiheuttaneet haittaa ja heiltä voi perustellusti vaatia kompensaatiota.
  • Tseng, Kuan-Yin (UNIVERSITY OF HELSINKI, 2017)
    Havaitsemaan MANF: n mahdollista regeneratiivista potentiaalia loukkaantuneelle aivolle meidän on ensin tutkittava endogeenisen MANF: n roolit hermoston kantasoluissa (NSC) normaalissa tai patologisessa tilassa. Kehitimme ja optimoimme työympäristön MANF: n säätelyn ja vaikutuksen tutkimiseksi NSC: n ja kortikaalisen kehityksen biologisista ominaisuuksista. Tuloksemme paljastavat MANF: n tärkeän roolin neuriittikasvussa ja hermosolujen muuttumisessa kehitettävälle aivokuorelle. Lisäksi osoitimme, että endogeenisellä MANFilla on mahdollisuus suojata NSC: itä happea ja glukoosin heikkenemisolosuhteita vastaan. Seuraavaksi, käyttämällä neurosfääri- ja subventrikulaarisia vyöhykkeitä (SVZ) eksplantaatteja, tutkittiin edelleen MANF: n antamisen vaikutusta solujen erilaistumiseen ja migraatioon. Esitimme tiedot, jotka eksogeenisesti lisäsivät MANF: ia, voivat indusoida neuraalisen / gliaalisen erilaistumisen ja edistää solujen migraatiota SVZ-eksplantaateista. Lisäksi, käyttämällä NSC: ien etua MANF: n kohteena, havaitsimme, että eksogeeninen MANF voi indusoida STAT3: n fosforylaatiota NSC: issä. Lopuksi käytimme iskeemisen aivohalvausmallin vertaamaan MANF: n ja GDNF: n vaikutuksia neurogeneesiin aivohalvauksen jälkeen.
  • Jokinen, Viljami (Viljami Jokinen, 2017)
    -
  • Gurkov, Aleksandr (Unigrafia, 2017)
    Tiivistelmä. Väitöskirjassa tarkastellaan kansainvälistä kaupallista välimiesmenettelyä Venäjällä. Väitöskirjatutkimus käsittelee ehdottomuusperiaatteen eli public policy -periaatteen käyttöä. Tutkimuksen keskiössä on kilpailun turvaaminen kansallisilla markkinoilla. Väitöskirjatutkimus vastaa kysymykseen, kuinka laajalti kilpailuoikeudelliset asiat voidaan siirtää kansalliselta lainkäyttäjältä puolueettoman kolmannen ratkaistavaksi, kun otetaan huomioon, että välitystuomion täytäntöönpanossa tukeudutaan kansalliseen täytäntöönpanomenettelyyn. Väitöskirjatyön merkitys. Välimiesmenettelyn osapuolten riita ei välttämättä pääty välitystuomion antamiseen. Jos välimiesmenettelyn hävinnyt asianosainen ei vapaaehtoisesti noudata annettua välitystuomiota, voittanut joutuu vaatimaan välitystuomion täytäntöönpanoa valtiossa, jossa vastaajalla on varallisuutta. Välitystuomion täytäntöönpanovaihe muodostuu keskeiseksi. Jos välitystuomiota ei panna täytäntöön, välimiesmenettelystä koituneet kustannukset menevät hukkaan. Osa valtioista suhtautuu välimiesmenettelyyn myönteisesti ja osa vähemmän myönteisesti. Venäjä on pyrkinyt uudistamaan välimiesmenettelyä koskevaa lainsäädäntöään välimiesmenettelylle myönteisemmäksi. Edelleen on kuitenkin mahdollista, että yksityisen riita-asian yhteys julkiseen etuun aktivoi valtiollisen koneiston, joka puuttuu osapuolten autonomiaan. Näin voi käydä kilpailua koskevissa asioissa. Esimerkiksi venäläisten suuryritysten harjoittaman kansainvälisen kaupan voidaan helposti väittää rajoittavan kilpailua, mikä mahdollistaa välitystuomioihin kohdistuvan tuomioistuinkontrollin. Väitöstutkimuksen tulokset. Väitöskirjatutkimus tarjoaa välineitä public policy -väitteeltä puolustautumiseen ja välitystuomion onnistuneeseen täytäntöönpanoon Venäjällä. Tutkimus selittää, miksi kilpailuoikeudellisia riita-asioita voidaan ratkaista välimiesmenettelyssä Venäjällä ja mitkä kilpailuoikeudelliset säännökset kuuluvat Venäjän oikeusjärjestyksen perusteisiin. Lisäksi tutkimus kertoo, minkälaisissa tapauksissa venäjäläiset tuomioistuimet voisivat puuttua annettuihin välitystuomioihin.
  • Katajisto, Milla (Unigrafia, 2017)
    Keuhkoahtaumataudin, eli COPD:n aiheuttamat kustannukset maailmanlaajuisesti ja myös Suomessa ovat suuret. COPD:n määräävin oire on hengenahdistus, joka tyypillisesti johtaa rasituksen ja liikunnan vähenemiseen ja fyysiseen huonokuntoisuuteen. Vähäinen liikkumisen määrä liittyy enempiin pahenemisvaiheisiin ja huonompaan ennusteeseen. On todettu, että liikuntaharjoitteluun perustuva kuntoutus vähentää hengenahdistusta, sairaalahoitojaksoja ja lisää suorituskykyä. Halusimme selvittää suomalaisen COPD-potilaan liikkumistottumuksia ja asennetta kuntoutukseen. Tutkimukseen osallistuivat CAD- tutkimuspotilaskohortin potilaat. Tärkein liikkumista estävä syy oli koettu hengenahdistus, joka oli suurempaa vähän liikkuvilla. Enemmistö toivoi lisää tietoa liikunnasta ja oli halukas osallistumaan kuntoutukseen. Tutkimusta laajennettiin toisessa osatyössä, kelan lääkerekisteritiedoista tarkistettiin käytetty lääkitys. Se ei eronnut ylläpitolääkityksen osalta aktiivisten tai vähän liikkuvien kesken. Vähän liikkuvilla oli enemmän pahenemisvaiheita, antibiootti- ja kortisonikuureja. Kolmannessa osatyössä tarkasteltiin HUS:n sydän-keuhkokeskuksen potilaiden liikuntaharjoitteluun perustuvien kuntoutuskurssien tuloksia. asiakirjatutkimuksessa kerättiin sairaalahoitopäivät vuoden ajalta ennen- ja jälkeen kuntoutusjakson ja todettiin sairaalapäivien puolittuminen kuntoutuksen jälkeisenä vuonna. Kuntoutetut potilaat paransivat suorituskykytestituloksiaan ja olivat hyvin sitoutuneita ja motivoituneita. Yli puolet heistä harrasti liikuntaa vielä vuoden kuluttua kurssista. Kolmannen osatyö toisena tavoitteena oli kerätä tietoa vaikeista pahenemisvaiheista koko Helsingissä, jossa hoito on jakautunut HUS:n ja kaupunginsairaaloiden kesken. Vuonna 2014 löydettiin 437 potilasta, jolla oli vaikea pahenemisvaihe, yli puolet heistä joutui uudestaan sairaalaan pahenemisvaiheen vuoksi ja kokonaisuudessaan heidän kuolleisuutensa oli 41% vuoden sisällä. Kolme neljästä hoidettiin kaupunginsairaaalssa sisätautilääkärien toimesta, näistä potilaista kenellekään ei tarjottu kuntoutusta. Fyysisen aktiivisuuden ja liikuntaharjoitteluun perustuvan kuntoutuksen tärkeyttä ei ole ymmärretty riittävästi terveydenhuollossa. COPD-potilaita tulisi kaikin keinoin rohkaista liikkumaan ja liikuntaharjoitteluun perustuvaa kuntoutusta tulisi olla tarjolla etenkin potilaille, joilla on vaikeita pahenemisvaiheita.
  • Hasygar, Kiran (Painosalama Oy, 2017)
    Organismin selviytymismahdollisuudet riippuvat sen kyvystä sopeutua ravintomäärien vaihteluun. Kyky säilöä energiaa ja kasvaa nopeasti runsaalla ruokavaliolla tuo yksilölle kilpailuedun, mutta oleellista on myös kestää ravinnon niukkuutta. Insuliini- ja insuliinin kaltainen signalointi (IIS) on anabolinen signaalireitti, joka edistää kasvua ja energian säilömistä, kun ravintoa on runsaasti. Niukkaravinteisissa olosuhteissa IIS täytyy kuitenkin hiljentää kasvun ja energiatasapainon säätämiseksi uudelleen. Vielä tunnetaan huonosti IIS:ää sääteleviä tekijöitä, jotka määrittävät optimaalisen tasapainon anabolian ja katabolian välillä auttaen organismia selviytymään vaihtelevissa ravinto-olosuhteissa. Tutkimuksen tavoitteena oli banaanikärpästä (Drosophila melanogaster) mallina käyttäen tunnistaa uusia ravinnon säätelemiä signaalireittejä, jotka koordinoivat kasvua ja aineenvaihduntaa. Banaanikärpästen etuna on edullisuus ja lyhyt elinkierto. Niitä on käytetty biologisena mallina yli 100 vuoden ajan, joten on kehitetty useita geneettisiä työkaluja, joilla manipuloida geenien ilmentymistä eri kudoksissa. Drosophila on myös erinomainen malli tutkia kasvua ja aineenvaihduntaa, koska niihin liittyvät signalointimekanismit, kuten IIS ovat evoluutiossa hyvin säilyneitä. Ravinto säätelee insuliinihormonien eritystä kärpäsillä, ja monet ravinnon aistintaan liittyvät signalointireitit risteävät insuliinia tuottavissa soluissa (IPC, Insulin Producing Cells) insuliinin erittämiseksi ravintotason mukaan. Tässä työssä käytimme kudosspesifistä in vivo RNAi-seulontaa IPC:issä löytääksemme uusia IIS:n säätelijöitä. Tässä väitöstyössä tunnistimme ERK7-proteiinin tärkeäksi nälkiintymisvasteen säätelijäksi. Osoitamme, että ERK7-geeniä ilmennetään IPC:issä nälkiintymisen aikana, mikä on riittävää ja välttämätöntä insuliinihormonien erityksen ja eläimen kasvun estämiseksi. Mikä tärkeintä, ERK7:n hiljentäminen IPC:issä heikentää nälkiintymisvastetta. Lisäksi osoitamme, että myös proteiinikompleksi Exocyst on välttämätön insuliinihormonien eritykselle kärpäsellä. Osoitamme, että IPC:iden lisäksi ERK7:n ilmentyminen lisääntyy nälkiintymisen aikana rasvaelimessä, joka on kärpäsen maksaa ja rasvakudosta vastaava elin. Rasvaelimessä tuotettu ERK7 sekä rajoittaa eläimen kasvua vähentämällä insuliinihormonien eritystä IPC:istä että estää rasvasynteesiä ja triasyyliglyserolin (TAG) säilömistä rasvaelimeen. Olemme myös tuottaneet ERK7-mutanttikärpäsiä, jotka kasvavat nopeasti ja säilövät enemmän TAG:ia runsaalla ruokavaliolla, mikä vahvistaa ERK7:n roolia kasvun ja rasvasynteesin estäjänä. ERK7-mutantit eivät pysty rajoittamaan kasvuaan ja käyttämään rasvavarastojaan, kun ravintoa on niukasti, ja siksi ne selviytyvät huonosti nälkiintyessään. Osoitamme myös, että ERK7 säätelee suurinta osaa nälkiintymisen indusoimasta geenien ilmentymisestä, mikä todistaa ERK7:n olevan yksi tärkeimmistä tekijöistä systeemisessä nälkiintymisvasteessa. Työssä todistamme, että ERK7 on nälkiintymisen indusoima kasvun ja aineenvaihdunnan säätelijä. Estämällä anabolisia prosesseja, kuten insuliinisignalointia ja rasvasynteesiä sekä aktivoimalla katabolisia prosesseja, kuten rasvojen hajotusta, ERK7 edistää eläimen selviytymistä nälkiintymisestä.
  • Pipatti, Otto (2017)
    Väitöskirja tarjoaa kokonaistulkinnan sosiologi, antropologi Edvard Westermarckin (1862–1939) moraali- ja yhteiskuntateoriasta. Se keskittyy The Origin and Development of the Moral Ideas (1906–08) ja Ethical Relativity (1932) -teoksissa esitettyyn teoriaan moraalitunteista ja hänen tapaansa analysoida ja selittää kaikissa ihmisyhteisöissä havaittavia moraaliin liittyviä ilmiöitä. Tutkimuksella on kaksi päätavoitetta. Ensinnäkin se tarkastelee Westermarckin moraaliarvostelmia koskevan teorian pääpiirteitä, palkitsevien ja rankaisevien moraalitunteiden luonnetta sekä niihin vaikuttavia psykologisia ja sosiaalisia tekijöitä. Samalla tutkimus osoittaa Westermarckin esittäneen laaja-alaisen ja yksityiskohtaisen tarkastelun inhimillisen sosiaalisen käyttäytymisen ja yhteisöelämän perustasta. Tuloksena on kokonaiskuva Westermarckin moraalipsykologisesta ja sosiologisesta tutkimustyöstä, jonka ytimessä on käsitys tunteista ja erityisesti tunteiden jakamisesta ja tarttumisesta ihmisen sosiaalisuuden keskeisinä rakenneosina. Erityisen tärkeäksi osoittautuu teoria sympatiasta, jota Westermarck soveltaa monien sosiaalisten ja moraalisten ilmiöiden tarkastelussa. Tutkimuksen toisena tavoitteena on analysoida Westermarckin moraalitunneteorian yhtymäkohtia ja eroavaisuuksia suhteessa hänen keskeisimpiin edeltäjiinsä. Tältä osin väitöskirja osoittaa darwinilaisen evoluutioteorian merkityksen Westermarckin moraalitutkimuksen eri osa-alueille ja ennen kaikkea ihmismieltä koskeville käsityksille. Lisäksi tutkimus tuo esiin, kuinka Westermarck kehitti moraaliteoriansa yhdistämällä David Humen ja Adam Smithin moraalifilosofiaan sisältyviä käsityksiä ihmisluonnosta, moraalitunteista ja sympatiasta darwinilaiseen evoluutioajatteluun. Väitöskirjan alkupuoli keskittyy Westermarckin moraali- ja yhteiskuntateorian ydinkysymyksiin liittyen moraalitunteiden luonteeseen, sympatian ja yhteiskunnan merkitykseen, vastavuoroisuuteen, moraalisten normien muodostumiseen, säilymiseen ja muuttumiseen sekä moraaliseen vastuunalaisuuteen. Tutkimuksen loppuosa tarkastelee Westermarckin moraaliteoriaa suhteessa aikaisempaan brittiläiseen moraalitunnefilosofiaan, jonka merkitystä hän itse korosti tutkimustyönsä lähtökohtana. Westermarckin perintö toimii esimerkkinä sosiologisesta teorianmuodostuksesta, joka ei pohjaudu luonnon ja kulttuurin tai ihmisten ja eläinten erotteluun. Väitöskirja avartaa käsitystä Westermarckin tutkimustyön sosiologisesta merkityksestä sekä laajentaa kuvaa hänestä evoluutioteoreettisen moraalitutkimuksen edelläkävijänä.
  • Mäihäniemi, Beata (University of Helsinki, 2017)
    Väitöskirja tarjoaa teoreettisia ja empiirisisiä havaintoja, joiden pohjalta muodostetaan käytäntösuosituksia, jotka koskevat kilpailuoikeuden soveltamista digitaalisessa ympäristössä. Väitöstutkimuksen tarkoituksena on analysoida, onko digitaalisilla markkinoilla mahdollista saada pääsy informaatioon, johon monopoliasemasta nauttiva yritys estää pääsyn tai sallii sen syrjivin ehdoin. Erityisesti epäselvää on, onko yritys oikeasti määräävässä markkina-asemassa, sillä digitaalisilla markkinoilla on ominaisuuksia, jotka hankaloittavat määräävän markkina-aseman arvioimista. Kyseiset ominaisuudet voidaan selittää lukuisilla uusklassisilla konsepteilla kuten ‘potential competition’, ‘kaksipuoliset markkinat’, ’verkostovaikutukset, ’market tipping’ jne. Väitöskirjan tuloksena on muun muassa vahva väite, että kilpailuoikeuden pitäisi säännellä pääsy informaatioon monesta eri syystä. Ilman pääsyä informaatioon myös pääsy markkinoille voi olla estetty, sillä verkostovaikutusten takia kuluttajat voivat suosia tiettyjä verkkoja (consumer inertia) ja kyseiset verkostot suosivat omia täydentäviä palvelujaan. Yritykset jotka kontrolloivat informaatiota voivat myös vaikuttaa informaation laatuun ja tämä voi heikentää kuluttajien hyvinvointia. Kun informaatio on kalliin ja monimutkaisen tutkinnan tulos, mutta sitä ei ole suojattu immateriaalioikeudella, informaatiota voidaan väärinkäyttää, ja kilpailuoikeuden näkökulmasta tulisi varoa myöntämästä liian helposti pääsyä tällaiseen informaatioon. Toinen tämän tutkimuksen tuloksista on, että digitaalisten monopolien erityisvastuuta ei pitäisi laajentaa kilpailulainsäädännön ulkopuolelle, varsinkaan oikeudenmukaisuusnäkökohtiin. Erityisvastuuta käytetään vain silloin, kun kyseisellä yrityksellä on määräävä markkina-asema ja se käyttäytyy kilpailua rajoittavasti. Päinvastoin määräävässä markkina-asemassa oleva yritys voisi käyttää yhä enemmän liiketoiminnan perusteluja osoittaakseen, että se kilpailee ansioista eikä ole turvautunut kilpailunvastaisiin käytäntöihin. SEUT-sopimuksen 102 artiklan yhteydessä tarkoitettuja yritysten perusteluja olisi arvioitava uudistetulla tavalla niin, että uusi arviointitapa ottaisi huomioon digitaalisten markkinoiden erityspiirteet. Väitöskirjatutkimuksen keskeinen pyrkimys on vastata kysymykseen, miten kilpailua tulisi säännellä digitaalisilla markkinoilla, vai pitäisikö sitä säännellä lainkaan (erikseen). Määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä digitaalisilla markkinoilla ei aina voida arvioida kriteerein, jotka on muotoiltu fyysisiin tuotantopanoksiin. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että perinteisen tavan hallita määräävän markkina-aseman väärinkäytön analysointia olisi muutettava. Euroopan komission ei siis pitäisi pyrkiä pitkäaikaisiin muutoksiin; sen sijaan sen olisi tunnustettava, miten digitaalisten markkinoiden ominaisuudet vaikuttavat kilpailulainsäädännön analysointiin. Määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevan oikeuden, jota sovelletaan tilanteisiin, joissa digitaaliset monopolit estävät pääsyn informaatioon tai sallivat pääsyn syrjivin ehdoin, olisi otettava huomioon nopea teknologinen muutos ja samalla suojella investointi- ja innovaatiokannustimia sekä välttää kuluttajan vahingoittamista ja antaa suurempi rooli objektiivisille (liiketoiminnallisille) perusteluille, joita määräävässä markkina-asemassa olevat yritykset voivat esittää. Tutkimuksessa perehdytään ensin kilpailuoikeudelliseen teoriaan, joka on jatkuvasti haastettu uudessa digitaalisessa ympäristössä. Seuraavaksi teoriaa sovelletaan Google Search EU -tutkintaan ja erityisesti kahden Google’n käytöksiin (1) search bias ja (2) restrictions on portability of online advertising data. Väitöskirjani on yhdenmukainen Euroopan komission päätöksen (kesäkuu 2017) kanssa, jonka mukaan Google on määräävässä markkina-asemassa. Väitöskirja tarjoaa kuitenkin vaihtoehtoisia haittateorioita ’search bias’ väärinkäyttöön ja kyseenalaistaa joiltain osin Euroopan komission päätöksen.
  • Kontro, Mika (Helsingin yliopisto, 2017)
    Uudet tutkimusmenetelmät ovat syventäneet ymmärrystä syövän syntymekanismeista, mutta valtaosaan löydetyistä mutaatiosta ei tunneta vielä kohdennettuja hoitoja. Esimerkiksi aikuisten yleisimmän leukemian, akuutin myelooisen leukemian (AML), hoito on perustunut samoihin lääkeainesiin 1970-luvulta lähtien. Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli löytää yksilöllistettyjä hoitomuotoja sekä lääkevastetta ennakoivia tekijöitä akuuttiin leukemiaan sairastuneille potilaille. Menetelminä käytettiin hyväksi uuden sukupolven sekvensointimenetelmiä (eksomi- ja RNA-sekvensointi) sekä kehittämäämme suurikapasiteettista lääkeseulamenetelmää. Ensimmäisessä osatyössä osoitimme, että solusalpaajahoidolle vastaamatonta AML:aa sairastaville potilaille voidaan löytää tehoavia kohdennettuja edellä mainituin menetelmin. Lisäksi havaitsimme AML-potilaiden lääkevasteiden jakautuvan viiteen eri ryhmään. Tutkimustuloksia käytettiin seitsemän potilaan hoidossa, joista kolmella todettiin vastetta käytetylle hoidolle. Toisessa osatyössä selvitimme aiemmin kuvaamattoman STAT5B-mutaation merkitystä T-soluisessa akuutissa lymfaattisessa leukemiassa (T-ALL). Tulokset osoittivat näiden mutaatioiden johtavan STAT5B-proteiinin aktivoitumiseen ja lisäävän sen kohdegeenien kopioitumista. Etenkin ohjelmoitua solukuolemaa estävän BCL-XL:n ilmentyminen lisääntyi. Osoitimme todetun mutaation johtavan tautisolujen herkkyyteen laajakirjoiselle BCL2-estäjälle, navitoklaksille. STAT5B-mutaatioita löysimme yli kahdeksalta prosentilta T-ALL potilaista. Kolmannessa osatyössä selvitimme BCL2-estäjien vastetta ennakoivia tekijöitä AML-potilailla. Tutkimuksessa tunnistettiin useita uusia venetoklaksin herkkyyttä ennustavia tekijöitä AML:ssa. Keskeisenä löydöksenä havaittiin, että HOXA- ja HOXB-geenien ilmentyminen ennusti hoitovastetta, kun taas vähäinen HOX-ilmentyminen ennakoi resistenssiä. Lisäksi mutaatiot kromatiinia muuntelevissa geeneissä WT1, IDH1 ja IDH2 ennustivat herkkyyttä BCL2-estäjille. Viimeisessä osatyössä kuvaamme kehittämämme hematologisen biopankin, johon kerätään korkealaatuisa potilasnäytteitä ja kliinisiä tietoja hematologisen tutkimuksen edistämiseksi. Tässä väitöskirjatyössä osoitimme erilaisten uusien tutkimusmenetelmien yhdistämisen soveltuvan yksilöllisen hoidon suunnitteluun, uusien tautialaryhmien tunnistamiseen sekä hoitovastetta ennakoivien tekijöiden löytämiseen.
  • Möller, Tia (Suomalainen Lakimiesyhdistys, 2017)
    Kansainvälisen yksityisoikeuden eurooppalaistuminen on yleisesti tunnustettu asia. Euroopan unioni on hyväksynyt useita kansainvälisyksityisoikeudellisia säädöksiä luodakseen EU:n perussopimusten määrittämien tavoitteiden mukaisesti Euroopan oikeuden alueen. Kuitenkin perussopimusmääräysten ja EU:n lainsäätäjän välissä on ollut kolmas elementti, joka on vaikuttanut EU:n kansainvälisen yksityisoikeuden alan säädöstyöhön: vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen monivuotiset ohjelmat. Ohjelmia on hyväksytty säännönmukaisesti vuodesta 1998 lähtien (Wienin toimintasuunnitelma 1998, Tampereen päätelmät 1999, Haagin ohjelma 2004, Tukholman ohjelma 2009, strategiset suuntaviivat 2014). Ne on hyväksytty Eurooppa-neuvostossa ja siten jäsenvaltiot yhdessä komission ja Lissabonin sopimuksen myötä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan kanssa ovat hyväksyneet ne. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan näiden Eurooppa-neuvoston hyväksymien poliittisluonteisten suuntaviivojen vaikutuksia kansainvälisen yksityisoikeuden alan EU:n säädöstyöhön ja eri toimijoiden sitoutumiseen alan kehitykseen sekä näiden kautta kansainvälisen yksityisoikeuden eurooppalaistumiseen. Tutkimuksessa esitetään, että monivuotisilla ohjelmilla on luotu visiota Euroopan oikeuden alueesta ja tällä on ollut keskeinen vaikutus kansainvälisen yksityisoikeuden eurooppalaistumisen suunnanmäärittämiseen mutta myös itse eurooppalaistumiseen eli alan säädösten hyväksymiseen. Monivuotisissa ohjelmissa on määritetty jo ennen varsinaista lainsäädäntötyötä ne kansainvälisyksityisoikeudelliset kysymykset, joista on haluttu hyväksyttävän EU-säädöksiä. Koska visio on tähän mennessä pääasiallisesti ollut eteenpäin katsova, visio on edistänyt kansainvälisen yksityisoikeuden eurooppalaistumista, mutta visiota on mahdollista käyttää myös hidastamaan tai estämään alan eurooppalaistumista. Näin siksi, että monivuotisille ohjelmille on annettu vahva säädöstyön ohjausasema. Tämä on perustunut jäsenvaltioiden ja EU:n lainvalmistelusta vastaavien toimielinten sitoutumiseen vision toimeenpanoon. Erityisesti perheoikeuden alalla, johon liittyy herkkyyksiä oikeusperinteiden ja oikeuskulttuurin sidonnaisuuksista johtuen, visiossa saavutettu yhteinen näkemys tulevasta säädöstyöstä on edistänyt kansainvälisen yksityisoikeuden eurooppalaistumista EU:n säädösten hyväksymisen myötä. Visio on tuonut lisäarvoa suhteessa EU:n perussopimuksiin. Vaikutuksia ovat kuitenkin rajoittaneet monivuotisten ohjelmien yleinen luonne ja rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa oikeuden muutoksiin oikeuden eri ulottuvuuksissa.
  • Tuori, Klaus (2017)
    Euroopan keskuspankkijärjestelmä, eurojärjestelmä, on vastannut euroalueen rahapolitiikasta kohta kahden vuosikymmenen ajan. Ensimmäinen vuosikymmen sujui pääosin myönteisissä merkeissä, mutta jälkimmäinen vuosikymmen on nostanut esille perustavanlaatuisia kysymyksiä koskien järjestelmän valtiosääntöoikeudellista asemaa. Eurojärjestelmä on laajentanut osallistumistaan talouteen ja yhteiskuntaan tavalla, jota ei osattu ennakoida, kun yhteisen rahan säännöistä ja puitteista sovittiin Maastrichtin sopimuksella. Miten eurojärjestelmän toimia pitäisi valtiosääntöoikeudellisesti arvioida? Onko se toimillaan loukannut niitä sääntöjä ja periaatteita, joiden piti sen toimintaan ohjata. Keskuspankkien oikeudelliselle arvioinnille on vähän vakiintunutta oikeuskäytäntöä ja vielä vähemmän koskien ylikansallista keskuspankkia. Yksittäisten sopimuspykälien soveltaminen johtaa herkästi epäolennaisuuksiin keskittyvään tarkasteluun, jota ei ota huomioon rahapolitiikan merkitystä ja kytkentöjä muuhun yhteiskuntaan. Kirjassa on valittu erilainen lähestymistapa. EMUn rahapolitiikka nähdään osana laajempaa kokonaisuutta, Euroopan talouskonstituutiota, jossa keskinäisriippuvuudet otetaan huomioon ja talouskonstituutiota voidaan tarkastella funktionaalisena ja jopa johdonmukaisena kokonaisuutena. Talouskonstituutio puolestaan voidaan nähdä rakentuneen kolmelle keskeisen perustalle, joiden pohjalta voidaan hahmottaa keskeisen konstitutionaaliset periaatteet. Näiden varassa EMUn oli tarkoitus toimia. EMUn filosofisen perustana voidaan nähdä talouskonstituutioajattelu, jonka tausta on saksalaisessa ordoliberaalissa koulukunnassa. Se pyrkii selittämään, miten ja miksi joitain talousjärjestelmän keskeisiä elementtejä voidaan nostaa valtiosääntöiselle tasolle pois päivänpoliittisesta keskustelusta. Toinen EMUn perusta on kehitys keskuspankkitoiminnassa ja talousteoriassa, jossa käsitykset rahapolitiikasta ja keskuspankin roolista yhteiskunnassa saavutti jonkintasoisen konsensuksen samoihin aikoihin, kun Maastrichtin sopimuksesta neuvoteltiin. Kolmantena perustana oli EU:n taloudellinen, oikeudellinen ja poliittinen kehitys, joka mahdollisti sopimisen yhteisestä makrotalouspolitiikasta jopa valtiosääntöisellä tasolla. Näiden pohjalta kirjassa hahmotetaan keskeisten sopimusmääräysten sisältö kokonaisuuden osina, makrotaloudellisen konstituution periaatteina. Makrotaloudellisen konstituution periaatteet toimivat normatiivisina premisseinä, joiden valossa myös Eurojärjestelmän toimia voidaan arviota ilman että ajaudutaan muodollis-juridiseen päättelyyn, joka unohtaa rahapolitiikan merkityksen. Kirjan toisessa osassa Eurojärjestelmän toimia arvioidaan näiden periaatteiden valossa.
  • Caiazza, Ida (Helsingin yliopisto, 2017)
    Rakkauskirjekokoelmat 1500- ja 1600-luvulla: erään kirjallisuuden genren kehityskaari Väitöskirja käsittelee Italiassa 1500- ja 1600-luvuilla painettuja ja julkaistuja rakkauskirjekokoelmia, joita yhdistää niiden kirjoittajien tai kokoajien tietoinen aikomus tarjota lukijakunnalle kaunokirjallinen teos. Rakkauskirjekirjoja (italiaksi alkuteoksista käytettiin yleensä nimeä “libri di lettere amorose”) on yleensä pidetty kirjekirjagenren (“libro di lettere”) alalajina. Se sai Italiassa alkunsa vuonna 1538 Pietro Aretinon ensimmäisen kirjekokoelman (Il primo libro delle lettere) myötä ja yhtyi 1600-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä suuntaukseen, jossa keskiöön nousi kirjeitä aatelisten puolesta kirjoittavan sihteeri (“Segretario”). Tämä luokittelu kuitenkin osoittautuu epätarkoituksenmukaiseksi rakkauskirjekokoelmien suhteen. Niissä, toisin kuin perheenjäsenten välisten tai liiketoimintaa koskevien kirjeiden kokoelmissa, on nimittäin tyypillisesti kommunikatiivinen tavoite, joka edellytti aivan erilaista suhdetta lähettäjän ja vastaanottajan välillä kuin ystävällismielinen tai virallisluontoinen kanssakäyminen. Lisäksi ne liittyvät olennaisesti pitkään eroottisen kirjallisuuden traditioon ja osoittivat erityistä alttiutta narratiivisten osuuksien kehittymiselle. Tutkimuksen tavoitteena on määritellä huolellisesti analysoidut teokset, jotka tuleekin nähdä itsenäisenä osana 1500-luvulla rakkaudesta käytyä diskurssia sekä samalla yhtenä monista erilaisista eurooppalaisen kirjeromaanin muodoista. Väitöskirjassa kuvaillaan korpukseen valitut teokset (niiden kaunokirjallisten piirteiden perusteella) pyrkimyksenä analysoida kunkin erikoispiirteet ja suhde edeltävään traditioon sekä erityisesti niiden narratiiviset taipumukset. Tavoitteena on kuvata genren kehityskaari ja erottaa korpuksen teoksista ajallisten ja typologisten kategorioiden jatkumo. Lopuksi työssä laaditaan mahdollisimman ajantasainen ja tyhjentävä luettelo genreen kuuluvista teoksista tietoineen. Tutkimuksessa piirtyy monimuotoinen, mutta helposti tunnistettavan yhteisen ytimen ympärille rakentuva kokonaisuus. Rakastavaisten välillä vaihdettuihin kirjeisiin perustuva rakenne on ainutlaatuinen: se tekee lukijan osalliseksi rakkaussuhteen kehityksestä moniäänisen päiväkirjan tavoin. Lisäksi teoksissa on tyylillisen vaihtelun puitteissa havaittavissa eräitä topoksia, jotka olivat yleisiä myös niitä edeltävissä ja myöhemmissä rakkauskirjekokoelmissa, ja jotka kirjoittajat täten oletettavasti käsittivät luonnolliseksi osaksi rakastavaisten välistä kirjeenvaihtoa.
  • Kangaskoski, Matti (Unigrafia, 2017)
    MITEN DIGITAALISTA RUNOUTTA LUETAAN Digitaalisen median vaikutus läpäisee kaikki yhteiskunnan osa-alueet politiikasta, tieteestä ja taiteesta aina rakkauteen ja sosiaalisiin suhteisiin. Tämä vaikutus puskee myös runouden dynaamiseen muutostilaan, jossa uusi ja vanha media, uudet ja vanhat lukutottumukset ja uudet ja vanhat poeettiset keinot kohtaavat ja törmäävät. Tämä kohtaaminen ja törmääminen näkyy erityisen hyvin digitaalisessa runoudessa, joka on uusi kirjallinen avantgarden muoto. Digitaalisessa runoudessa kirjallis-taiteellinen ilmaisu, digitaalinen media, teknologia ja kulttuuriset käytännöt yhdistyvät ja luovat uusia runouden muotoja. Tämä väitöskirja käsittelee digitaalisen runouden luku- ja tulkintastrategioita. Laajasti ottaen on kyse nykypäiväisen runouden esteettisistä sekä poeettisista keinoista ja merkityksenmuodostustavoista. Tarkemmin sanoen väitöskirjassa esitellään digitaalisen runouden luku- ja tulkintamalli sekä kolmen monitahoisen digitaalisen runoteoksen perusteelliset tapaustutkimukset. Digitaalinen runous haastaa totutut tavat lukea, analysoida ja tulkita runoutta. Se tuottaa uusia materiaalisia, kirjallisia, teknisiä, ja retorisia strategioita ja tekniikoita, jotka tuovat uusia mahdollisuuksia — ja rajoituksia runojen lukemiselle. Väitöskirjan yleiskysymys onkin: Miten digitaalista runoutta oikein luetaan? Tämä yleiskysymys on jaettu tarkempiin kysymyksiin, jotka pureutuvat runojen materiaaliseen mediumiin, lukemisen konkreettiseen etenemiseen ja sen muotoutuviin konventioihin, runojen digitaalisiin prosesseihin sekä runon ja lukijan vuorovaikutukseen. Nämä kaikki vaikuttavat siihen, miten lukija ymmärtää runon. Lukumallin muodostamiseen käytetään sekä painetun että digitaalisen kirjallisuuden ja kulttuurintutkimuksen teoriaa, media-historiallista ja media-arkeologista tutkimusotetta. Tapaustutkimukset ovat Cia Rinteen zaroum (2001), archives zaroum (2008; Christian Yde Frostholmin kanssa) ja notes for soloists (2009); Young-Hae Chang Heavy Industriesin Dakota (2002); Stephanie Stricklandin “V-project”, johon kuuluu kaksi painettua kirjaa (V:WaveSon.nets /Losing L’Una 2002; V: WaveTercets /Losing L’Una 2014) kaksi verkkosovellusta (V:Vniverse Shockwave application 2002 Cynthia Lawson-Jaramillon kanssa; Errand Upon Which We Came 2001 M. D. Coverleyn kanssa), ja iPad sovellus Vniverse (2014, Ian Hatcherin kanssa). Kaikki tapaustutkimukset heijastavat väitöskirjan tavoitetta yhdistää perinteinen kirjallisuudentutkimus digitaaliseen, kartoittaa eri media-alustojen luku- ja tulkintatapoja sekä vertailla painetun ja digitaalisen runouden perustavia eroavaisuuksia.
  • Immanen, Mikko (Unigrafia, 2017)
    Saksanjuutalaisten Frankfurtin koulun ajattelijoiden Theodor W. Adornon, Max Horkheimerin ja Herbert Marcusen suhde kansallissosialismin tahraamaan filosofi Martin Heideggeriin oli enimmäkseen erittäin kriittinen ja poleeminen. Viime aikoina tätä antagonistista kuvaa on kuitenkin pyritty haastamaan saattamalla Heideggerin näkemys länsimaiden historiasta ”olemisen unohtamisena” ja Frankfurtin koulun diagnoosi ”valistuksen dialektiikasta” hedelmälliseen vuoropuheluun. Nämä kiinnostavat filosofiset yritykset ovat keskittyneet toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan ja Heideggerin ja Frankfurtin koulun ”kypsän” vaiheen teoksiin. Käsillä oleva aatehistoriallinen tutkimus pureutuu sen sijaan vähän tutkittuun Weimarin tasavallan kauteen ja kysyy mitä vasta filosofista suuntaansa etsivät Adorno, Horkheimer ja Marcuse näkivät Heideggerin ajattelun ansioina ja sokeina pisteinä ennen tämän sotkeutumista kansallissosialismiin vuonna 1933. Tutkimus väittää, että Heideggerin ajattelulla oli merkittävä, huomiotta jäänyt rooli uusmarxilaisen Frankfurtin koulun kriittisen teorian muodostumisessa vuosina 1927–1933. Siinä missä marxilaiset kommentaattorit yleensä sivuuttivat Heideggerin monumentaalisen "Olemisen ja ajan" (1927) vulgaarina irrationalismina, varhaistöissään Adorno, Horkheimer ja Marcuse näkivät Heideggerin eksistentiaalifilosofian vakavasti otettavana, vaikkakin epäonnistuneena yrityksenä tehdä filosofiasta merkityksellistä kapitalistisen modernisaation runtelemalle elämälle. Kriittiset teoreetikot eivät niinkään nähneet Heideggeria Marxin ja Freudin kaltaisena positiivisena inspiraation lähteenä, vaan kokivat tämän vaikutusvaltaiset ajatukset ihmisen ajallisuudesta, heitteisyydestä ja huolesta suurimpana haasteena ja kilpailijana omille materialistisille diagnooseilleen eurooppalaisen modernisaation ongelmista ja tulevaisuudennäkymistä. Osoittamalla 1900-luvun merkittävimpänä filosofina pidetyn Heideggerin yllättävän läsnäolon vuosisadan tärkeimpiin vasemmistointellektuelleihin lukeutuvien Adornon, Horkheimerin ja Marcusen töissä, tutkimus sekä edistää ymmärrystämme Frankfurtin koulun synnystä että rikastuttaa käsitystämme Heideggerin huomattavasta vaikutuksesta 1900-luvun filosofiaan, jota on aikaisemmin tutkittu rekonstruoimalla hänen merkityksensä vuosisadan keskeisimmille ranskalaisille, amerikkalaisille ja juutalaisille ajattelijoille.
  • Haikala, Heidi (2017)
    Syöpäsolut joutuvat muuttamaan aineenvaihduntaansa tukeakseen solujen jatkuvaa jakaantumista. Väitöskirjatyön tavoitteena on ollut löytää uusia täsmähoitoja MYC syöpägeenin aiheuttamiin aineenvaihdunnan muutoksiin rintasyövissä. MYC on yksi yleisimmistä syöpägeeneistä; se on yli-ilmentynyt lähes 50% rintasyövistä. MYC saa solut jakaantumaan ja vauhdittaa niiden aineenvaihduntaa sekä energian saantia, mutta samalla herkistää solut itsemurhalle, eli ohjelmoidulle solukuolemalle (apoptoosille). Väitöskirjatyössä näytetään, että juuri MYC:in aiheuttamat aineenvaihdunnan muutokset herkistävät solut kuolemaan, ja että tätä herkkyyttä voidaan käyttää terapeuttisesti syöpäsoluja vastaan apoptoosiin ja aineenvaihduntaan kohdentuvia lääkeaineita yhdistellen. Uutta yhdistelmähoitoa voitaisiin mahdollisesti käyttää esimerkiksi pitkälle levinneiden triplanegatiivisten rintasyöpien hoitoon, joissa MYC on usein aktiivinen. Aineenvaihdunnan muutokset ovat hyvin spesifejä juuri syöpäsoluille, joten siihen kohdistuvilla täsmähoidoilla pystyttäisiin todennäköisesti välttämään epätoivotut sivuvaikutukset normaaleihin soluihin. Lisäksi tutkimuksessa on pystytetty uusia syöpätutkimusmalleja, joissa potilaan omia soluja viljellään kolmiulotteisissa geeliviljelmissä. Uutta tutkimusmallia voidaan käyttää rintasyövän täsmälääkkeiden ja lääkeyhdistelmien tutkimukseen, sekä tulevaisuudessa toivottavasti myös lääkeaineiden tehon ennustamiseen potilaissa.