Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 36-55 of 125
  • Haapanen, Liisa (2014)
    Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen 2000-luvun talouskasvukriittistä kirjallisuutta laadullisen sisäl-lönanalyysin avulla. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä talouskasvu edustaa talouskasvukriitikoille. Päätutkimuskysymyksenä on, mitkä ovat 2000-luvun talouskasvukritiikin keskeiset teemat. Tutkielman aineiston muodostavat kolme 2000-luvulla julkaistua talouskasvukriittistä kirjaa: Tim Jacksonin Prosperity without growth – economics for a finite planet vuodelta 2009, Peter Victorin Managing without growth – slower by design, not disaster vuodelta 2008 ja Serge Latouchen Jäähyväiset talouskasvulle joka ilmestyi suomeksi 2010 (alkuperäisteos on Petit traité de la décroissance sereine vuodelta 2007). Tutkielman päätulos on kolmen teeman identifioiminen aineistosta. Jokaisen teeman alla talouskasvu saa eri merkityksiä ja siihen myös kohdistetaan erilaista kritiikkiä. Kukin teema myös avaa erilaisen näkökulman talouskasvun puolustajien ja kriitikoiden väliseen vastakkainasetteluun ja valottaa eri tavoin kriitikoiden tarjoamaa vaihtoehtoa eli talouskasvua tavoittelematonta yhteiskuntaa. Ensimmäinen teema on talouskasvu ilmiönä, jossa tarkastellaan talouskasvun konkreettisia ekologisia ja sosiaalisia seurauksia. Kriitikoiden mukaan talouskasvun haitat ovat nykyään länsimaissa sen hyötyjä suuremmat eikä jatkuvaa talouskasvua ole mahdollista yhdistää ympäristövaikutusten vähentämiseen. Toinen teema on talouskasvu instituutiona, jossa talouskasvun esitetään ohjaavan yhteiskunnan jäsenten valintoja. Tämä ilmenee sekä talouskasvuriippuvaisuutena että lukuisina talouskasvua ylläpitävinä tapoina. Kriitikoiden mielestä tämä johtaa noidankehään, jossa ihmiset palvelevat talouskasvua eikä talouskasvu ihmisiä. Kolmas teema on talouskasvu ideologiana. Siinä talouskasvu näyttäytyy yhteiskunnassa vallitsevana uskomus- ja arvojärjestelmänä, joka on saavuttanut hegemonisen, itsestään selvänä pidetyn aseman. Talouskasvuideologiassa kasvu nähdään kaiken hyvän lähteenä, talous ajatellaan muusta yhteiskunnasta ja luonnosta erilliseksi elämänalueeksi ja taloudellisille arvoille annetaan etusija. Tätä ideologiaa pidetään aineistossa totuutta vääristelevänä ja irrationaalisena ajatusrakennelmana, joka estää ihmisiä näkemästä vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Yksi tutkielman keskeinen johtopäätös on, että talouskasvukriitikot eivät kannata talouskasvun vastakoh-taa eli talouden itsetarkoituksellista supistamista. Sen sijaan kritiikki on keskustelunavaus kohti koko-naan uudenlaista yhteiskuntaa, jossa talous ja sen koon muutokset eivät ole keskiössä. Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan piirry aineistosta kovin selkeästi esiin – kriitikot tuntuvat tietävän paremmin, mitä he vas-tustavat kuin mitä he kannattavat. Toinen keskeinen johtopäätös on, että talouskasvukritiikissä vallitsee sisäinen ristiriita. Konkreettisia ilmiöitä käsitellessään kriitikot ehdottavat välinpitämättömyyttä talouskas-vun suhteen, mutta talouskasvun instituutioiden ja ideologian purkaminen vaativat tietoista vastustusta. Koska kirjat ammentavat aiemmasta talouskasvukriittisestä kirjallisuudesta, tutkielmassa identifioidut teemat voisivat sopia myös yleisemmin talouskasvukritiikin analysointiin. Tämä tulisi kuitenkin todentaa jatkotutkimuksissa. Jatkotutkimukset erilaisella aineistolla voivat toisaalta paljastaa lisää keskeisiä tee-moja. Koska tutkielmassa keskityttiin lähinnä aineistokirjoja yhdistäviin tekijöihin, voisi jatkossa selvittää, onko nykyisestä kasvukritiikistä löydettävissä jakolinjoja tai koulukuntia. Mielenkiintoinen jatkotutkimuskohde olisi myös talouskasvua tavoittelemattoman yhteiskunnan visioiden analysoiminen tutkielmassa löydettyjen kolme teeman näkökulmasta.
  • Scheinin, Ilari (2011)
    Ewing sarcoma is an aggressive and poorly differentiated malignancy of bone and soft tissue. It primarily affects children, adolescents, and young adults, with a slight male predominance. It is characterized by a translocation between chromosomes 11 and 22 resulting in the EWSR1-FLI1fusion transcription factor. The aim of this study is to identify putative Ewing sarcoma target genes through an integrative analysis of three microarray data sets. Array comparative genomic hybridization is used to measure changes in DNA copy number, and analyzed to detect common chromosomal aberrations. mRNA and miRNA microarrays are used to measure expression of protein-coding and miRNA genes, and these results integrated with the copy number data. Chromosomal aberrations typically contain also bystanders in addition to the driving tumor suppressor and oncogenes, and integration with expression helps to identify the true targets. Correlation between expression of miRNAs and their predicted target mRNAs is also evaluated to assess the results of post-transcriptional miRNA regulation on mRNA levels. The highest frequencies of copy number gains were identified in chromosome 8, 1q, and X. Losses were most frequent in 9p21.3, which also showed an enrichment of copy number breakpoints relative to the rest of the genome. Copy number losses in 9p21.3 were found have a statistically significant effect on the expression of MTAP, but not on CDKN2A, which is a known tumor-suppressor in the same locus. MTAP was also down-regulated in the Ewing sarcoma cell lines compared to mesenchymal stem cells. Genes exhibiting elevated expression in association with copy number gains and up-regulation compared to the reference samples included DCAF7, ENO2, MTCP1, andSTK40. Differentially expressed miRNAs were detected by comparing Ewing sarcoma cell lines against mesenchymal stem cells. 21 up-regulated and 32 down-regulated miRNAs were identified, includingmiR-145, which has been previously linked to Ewing sarcoma. The EWSR1-FLI1 fusion gene represses miR-145, which in turn targets FLI1 forming a mutually repressive feedback loop. In addition higher expression linked to copy number gains and compared to mesenchymal stem cells, STK40 was also found to be a target of four different miRNAs that were all down-regulated in Ewing sarcoma cell lines compared to the reference samples. SLCO5A1 was identified as the only up-regulated gene within a frequently gained region in chromosome 8. This region was gained in over 90 % of the cell lines, and also with a higher frequency than the neighboring regions. In addition, SLCO5A1 was found to be a target of three miRNAs that were down-regulated compared to the mesenchymal stem cells.
  • Koskenmäki, Auri (2012)
    Jokirapu (Astacus astacus) on Suomessa alkuperäislaji. Rapuruttoa hyvin sietävää täplärapua (Pacifastacus leniusculus) on istutettu lähinnä Etelä-Suomeen vuodesta 1967 lähtien. Täplärapu on kookkaampi, aggressiivisempi ja lisääntymiskykyisempi kuin jokirapumme. Yleensä täplärapu dominoi jokirapua, kun rapujen elinympäristöt kohtaavat. Täpläravun dominoivaa otetta voidaan selittää tiettyjen käyttäytymispiirteiden ollessa korreloituneena. Tietyt käyttäytymispiirteet voidaan liittää yleisesti tulokaslajien dominoivaan levittäytymiseen uusille alueille. Tulokaslajin täytyy levittäytyä epäröimättä, lisääntyä hyvin pienestä alkupopulaatiosta huolimatta sekä runsastuessaan aiheuttaa suuria vaikutuksia tunkeutumaansa yhteisöön. Tulokaslajiin käyttäytymisessä voisi siis olla korreloituneena aktiivisuus, rohkeus ja eksploratiivisuus. Käyttäytymissyndroomalla viitataan korreloituneisiin yksilön yhdenmukaisiin käyttäytymispiirteiden eroihin, jotka ilmenevät tietyssä tilanteessa ja/tai läpi tiettyjen kontekstien. Kontekstilla tarkoitetaan toiminnallista käyttäytymiseen liittyvää kategoriaa (esim. levittäytyminen). Populaatio tai laji voi ilmentää käyttäytymissyndroomaa. Jokaisella yksilöllä on oma käyttäytymistyyppinsä käyttäytymissyndrooman sisällä. Saman käyttäytymistyypin omaavien yksilöiden käyttäytyminen korreloi muiden yksilöiden käyttäytymisen kanssa järjestysluvullisen arvoasteikon mukaan. Käyttäytymissyndroomat voivat vähentää käyttäytymiseen liittyvää plastisuutta tai ylläpitää yksilöiden käyttäytymisen välistä vaihtelua. Pro gradu –työni tavoitteeni on tutkia joki- ja täplärapujen käyttäytymiseroja. Olen valinnut tutkimuksen kohteeksi aktiivisen, rohkean ja eksploratiivisen käyttäytymisen, joiden korrelaatioita on jo löydetty muutamilla lajeilla. Tutkin käyttäytymiserojen toistuvuutta sekä sukupuolen vaikutusta. Oletin löytäväni positiivisen korrelaation aktiivisessa, rohkeassa ja eksploratiivisessa käyttäytymisessä ravuilla (käyttäytymissyndrooma), ja oletin näiden käyttäytymispiirteiden välisten erojen olevan täpläravuilla suuremmat. Käyttäytymispiirrekokeet suoritin Viikissä kahteen kertaan käyttäytymisen toistuvuuden testaamiseksi. Käyttäytymisen toistuvuus osoittautui melko hyväksi, vaikka jälkimmäisen kokeen (=samaa käyttäytymistä mittaava koe tehty toiseen kertaan) tulokset olivatkin usein merkitsevästi erilaisia ensimmäisen kokeen tuloksiin verrattuna. Aktiivisuus toistui hyvin käyttäytymispiirrekokeiden kesken. Jokirapujen aktiivisena olo aika on suurempi kuin täpläravuilla aktiivisuuskokeessa ja eksploratiivisuuskokeessa. Täplärapujen aktiivisuus yleensä nousi jälkimmäisessä, kun taas jokirapujen aktiivisuus laski. Sukupuoleen sidottuja käyttäytymiseroja ei juurikaan löytynyt. Rohkeaa ja eksploratiivista käyttäytymistä ilmentävät kokeet osoittautuivat epäonnistuneiksi mittaamaan näitä käyttäytymispiirteitä. En voi saamieni tulosten perusteella todeta joki- tai täpläravuilla olevan käyttäytymissyndroomaa, jossa aktiivisuus, rohkeus ja eksploratiivisuus olisivat korreloituneena.
  • Plit, Inka (Helsingin yliopisto, 2008)
    Parental investment (PI) tarkoittaa erityisesti emon päätöstä panostaa resursseja nykyisiin jälkeläisiinsä tulevien kustannuksella. Kyseessä on optimointiongelma, jossa panostuksen pitäisi olla suurin silloin, kun saavutettavissa oleva kelpoisuushyöty on kustannuksiin nähden paras mahdollinen. Aktiivinen pesänpuolustuskäyttäytyminen on yksi tärkeimpiä PI:n muotoja. Sen on katsottu nostavan poikasten selviytymistodennäköisyyttä, mutta sisältävän toisaalta riskin emon loukkaantumisesta, eli pahimmassa tapauksessa sekä nykyisten että kaikkien tulevien jälkeläisten menettämisestä. Pesänpuolustuksen aktiivisuus kertoo siis emojen riskinottohalukkuudesta. Siihen vaikuttavista tekijöistä on esitetty lukuisia hypoteeseja, mutta yleistykset perustuvat lähinnä varpuslintututkimuksiin. Petolinnut eroavat varpuslinnuista monin tavoin – esimerkiksi sukupuolten välinen kokodimorfia on petolinnuilla suuri – ja petolintututkimusten tulokset eroavat usein muilla lajiryhmillä tehdyistä tutkimuksista. Tämän vuoksi pesänpuolustuskäyttäytymistä on syytä tutkia laajemmin muillakin lajeilla. Tutkin atrappikokeiden avulla kanahaukkanaaraiden (Accipiter gentilis) pesänpuolustuskäyttäytymistä pesäpoikasaikana eteläisellä Pohjanmaalla kesällä 2005. Huomioin pesänpuolustukseen mahdollisesti vaikuttavina tekijöinä poikueen iän, poikueen kunnon, pesinnän ajoittumisen, reviirin laadun, atrapin tyypin sekä koiraan läsnäolon. Brood value -hypoteesin mukaan nykyisiin jälkeläisiin kannattaa panostaa eniten silloin, kun niiden suhteellinen lisääntymisarvo on suuri. Vulnerability-hypoteesi taas ennustaa, että puolustuksen on oltava sitä aktiivisempaa, mitä suuremmassa vaarassa poikaset ovat. Uudempi harm to offspring -hypoteesi puolestaan laskee, että mitä kiireellisemmin emon on päästävä takaisin pesälle huolehtimaan poikasistaan, sitä aktiivisempaa pesänpuolustuksen pitäisi olla. Analysoin aineiston tilastollisesti ordinaaliregressio-menetelmällä, ja parhaaksi valittu malli selitti noin puolet puolustusaktiivisuudessa havaitusta vaihtelusta. Aktiivisuus ei noussut poikasten iän mukana, mikä on vastoin useimpia muita tutkimustuloksia. Havainto voi johtua brood value ja harm to offspring -hypoteesien mukaisten ennusteiden päinvastaisesta ja siten toisensa kumoavasta vaikutuksesta. Heikkokuntoisia poikueita puolustettiin aktiivisemmin kuin hyväkuntoisia, mikä tukee harm to offspring -hypoteesia, mutta myöhäisten poikueiden aikaisia aktiivisempaa puolustamista on vaikea selittää. Reviirin laatu ei vaikuttanut käyttäytymiseen. Vulnerability-hypoteesin mukaisesti sekä emoille että poikasille vaarallinen huuhkaja-atrappi aiheutti voimakkaammat reaktiot kuin kanahaukka-atrappi, eli pedon vaarallisuus poikasille oli tärkeämpää kuin pedon vaarallisuus emolle. Naaras oli päävastuussa pesänpuolustuksesta. Tämä ei luultavasti ole kuitenkaan käänteisen kokodimorfian syy tai seuraus, vaan työnjako johtuu siitä, että naaras viettää paljon enemmän aikaa pesällä. Koiraan läsnäolo ei vaikuttanut naaraan käyttäytymiseen. Pesänpuolustusaktiivisuus oli yleisesti ottaen melko matalaa, mutta emojen käytös vaihteli paljon yksilöllisesti. Eläinten yksilölliset käyttäytymiserot ovat viime vuosina nousseet aktiiviseksi tutkimuskohteeksi, ja on syytä epäillä, että myös tämän tutkimuksen tuloksiin vaikuttivat erot emolintujen persoonallisuudessa. Voi jopa olla, että poikueen ominaisuudet eivät suoraan vaikuta emojen käytökseen, vaan emojen yksilöllinen persoonallisuus vaikuttaa poikueen ominaisuuksiin ja sitä kautta PI:n tasoon. Mikään yksittäinen hypoteesi ei selvästi pysty selittämään kaikkia tuloksia, vaan emojen päätöksenteossa painottuvat eri tekijät eri painoarvoilla tilanteesta riippuen. Mahdollisissa jatkotutkimuksissa olisi pyrittävä selvittämään erityisesti persoonallisuuserojen vaikutusta PI:n optimointiin yleensä.
  • Haveri, Markus (2011)
    Istutetut kalat selviävät luonnonoloissa usein huomattavasti luonnossa kasvaneita lajikumppaneitaan heikommin. Laitosten kasvatusaltaissa kasvavilla kaloilla ei ole ennen istutusta tarvetta oppia luonnossa välttämättömiä taitoja. Jos istutuskalat ovat sukupolvi sukupolven jälkeen laitoskalojen jälkeläisiä, voi myös kalojen perimä laitostua, kun perimään kertyy luonnossa selviytymisen kannalta haitallisia ja laitosoloissa hyödyllisiä ominaisuuksia. Suomessa hyvä esimerkkilaji istutuskaloista ja niiden ongelmista on lohi (Salmo salar). Yksi istutusten tuloksellisuudelle merkityksellisistä kalojen taidoista on pedonvälttämiskäyttäytyminen eli se, kuinka hyvin kalat välttävät saaliksi jäämistä. Sekä laitosoloissa kasvamisen että perimän laitostumisen on todettu voivan muuttaa kalojen pedonvälttämiskäyttäytymiseen liittyviä käyttäytymispiirteitä. On myös saatu näyttöä perimältään laitostuneiden kalojen luonnonkantaisia kaloja suuremmasta riskistä jäädä petojen saaliiksi. Luonnonkalojen ja laitoskalojen väliset erot sopeutuvuudessa luonnonoloihin ovat poikineet runsaasti tutkimuksia, joissa on selvitetty, miten laitoskalojen pedonvälttämiskäyttäytyminen saataisiin muistuttamaan enemmän luonnonkalojen käyttäytymistä. Tärkeimpiä samankaltaistamiskeinoja ovat laitosten kasvatusaltaiden muuttaminen virikkeellisiksi eli enemmän luonnonoloja vastaaviksi ja laitoskalojen kouluttaminen ennen istutusta. Tutkin kokeissani perimän laitostumisen, virikkeellisen kasvatusympäristön ja klassisen ehdollistamisen vaikutuksia yksivuotiaiden lohenpoikasten pedonvälttämiskäyttäytymiseen. Käytössäni oli Simojoen populaation lohenpoikasia neljästä eri kanta-kasvatusympäristö-käsittelystä: perinteisissä kasvatusaltaissa kasvatettuja luonnonkannan kaloja, virikkeellisissä kasvatusaltaissa kasvatettuja luonnonkannan kaloja, perinteisissä kasvatusaltaissa kasvatettuja laitostuneen kannan kaloja ja virikkeellisissä kasvatusaltaissa kasvatettuja laitostuneen kannan kaloja. Ensimmäisessä kokeessani vertailin eri käsittelyjen kalojen poistumisnopeutta ns. lähtölaatikosta sekä uintikäyttäytymistä kaukalossa, jossa ne eivät olleet aiemmin olleet. Toisessa kokeessa tarkkailin, miten ns. hälyaine vaikutti rohkeuskokeessa olleiden kalojen käyttäytymiseen, kun niitä uitettiin uudestaan samoissa kaukaloissa. Kolmannessa kokeessa ehdollistin molempien laitoskantaisten käsittelyjen kaloja hauen hajulle hälyaineen avulla. Ehdollistamisen jälkeen tarkkailin, kuinka poikaset käyttäytyvät kaukaloissa, joihin johdettiin hauen hajua. Tein myös selviytymiskokeen, jossa vapautin saman ehdollistamiskäsittelyn läpikäyneitä kaloja altaisiin, joissa hauet saivat saalistaa poikasia ja joihin oli kasattu poikasille suojapaikaksi kiviröykkiö. Odotin luonnonkantaisten, virikkeellisesti kasvatettujen ja ehdollistettujen kalojen olevan muita varovaisempia ja hauilta paremmin selviytyviä. Virikkeellinen kasvatus lisäsi monella käyttäytymismuuttujalla mitattuna kalojen varovaisuutta tai arkuutta. Joillain muuttujilla mitattuna virikkeellisyys vaikutti varovaisuutta tai arkuutta lisäten vain luonnonkantaisiin kaloihin Siten myös kalan kannalla oli merkitystä. Yhdessä käyttäytymismuuttujassa kannalla oli lisäksi kasvatusympäristöstä riippumatonkin vaikutus. Hälyaine vaikutti kaloihin lähinnä niiden liikkumista vähentäen. Ehdollistamisen vaikutus kaukalomuuttujiin riippui kasvatusympäristöstä: ehdollistaminen lisäsi virikkeellisissä oloissa kasvatettujen ja vähensi tavallisissa altaissa kasvatettujen uimista. Ehdollistamisella tai kasvatusympäristöllä ei ollut vaikutusta kalojen selviytymiseen haukien saalistukselta. Tulokset herättivät myös mahdollisia uusia tutkimuskysymyksiä. Tulosten perusteella voin sanoa, että kasvatuksessa käytetyt yksinkertaiset ja edulliset virikkeet ja ehdollistamismenetelmät voivat vaikuttaa kalojen käyttäytymiseen muuttamalla sitä varovaisemmaksi ja sopeutuvammaksi eli mahdollisesti joiltain osin luonnonmukaisemmaksi tai luonnossa selviytymistä auttavaksi. Erot virikkeellisen kasvatuksen vaikutuksissa luonnonkantaisiin ja laitoskantaisiin kaloihin voivat kertoa siitä, kuinka tärkeää oli, että kokeissa oli mukana molempien kantojen kaloja. Tulosten soveltamismahdollisuudet ovat lupaavat, koska tämä oli yksi ensimmäisistä koejärjestelyistä, joissa virikkeellistettyjen kasvatusaltaiden kalatiheydet olivat samaa luokkaa kuin kalankasvatuslaitoksissa tavallisesti käytetyt tiheydet.
  • Kääriä, Kääriä (2013)
    Ihmisvaikutuksen myötä maailman luonnon monimuotoisuus vähenee kiihtyvällä tahdilla. Rajallisten suojeluresurssien vuoksi lajien uhanalaisuusaste on tärkeää määrittää, jotta suojelutoimet voidaan kohdistaa eniten suojelua tarvitseviin lajeihin. Lajien uhanalaisuuden määrittämiseen käytetään yhä enenevissä määrin kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) maailmanlaajuista uhanalaisuuden luokittelumenetelmää. Luokittelumenetelmä ei sellaisenaan huomioi lajien luokitteluun liittyvää epävarmuutta, mutta Bayes-menetelmien avulla epävarmuutta voidaan esittää ja tarkastella todennäköisyysmuodossa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata IUCN:n uhanalaisuusluokittelumenetelmän logiikka ja luokittelukriteerit Bayes-verkkojen avulla ja tarkastella uhanalaisuusluokitteluun liittyvän epävarmuuden esittämistä ja sen vaikutuksia lajien luokitteluun. Bayes-verkot ovat matemaattisia, verkkokaavioiden avulla kuvattavia malleja, joiden avulla voidaan mallintaa epävarmaa tietoa todennäköisyysjakaumien avulla. Tutkimuksen myötä rakennettiin neljä erilaista eri laskentaperiaatteisiin perustuvaa IUCN:n luokittelumenetelmää kuvaavaa todennäköisyysmallia. Mallien toimivuutta tarkasteltiin haastattelemalla Suomen vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa mukana olleita eri lajityöryhmien edustajia. Asiantuntijahaastattelujen tarkoituksena oli mm. tarkastella uhanalaisiin lajeihin liittyvän epävarmuuden esittämistä mallien avulla todellisen uhanalaisuusaineiston ja asiantuntijatiedon avulla ja vertailla haastatteluissa saatavia luokittelutuloksia vuoden 2010 arvioinnin tuloksiin. Tutkimuksessa havaittiin, että uhanalaisuusluokitteluun liittyvän epävarmuuden ilmaiseminen on tärkeää ja vaikuttaa luokittelutuloksiin. Keskeinen havainto oli, että kun uhanalaisuusluokitteluun liittyvää epävarmuutta oli mahdollista ilmaista todennäköisyysmallien avulla, luokiteltavien lajien uhanalaisuusluokka muuttui useissa tapauksissa. Kaikissa näissä tapauksissa muutos oli luokan nouseminen aiempaa uhanalaisemmaksi. Epävarmuuden ilmaisemisen tärkeyttä korostavat myös asiantuntijahaastattelujen tulokset, joiden mukaan suurin osa lajien luokitteluun liittyvästä tiedosta on jollakin tasolla epävarmaa. Tutkimuksessa ilmeni, että Bayes-verkkojen käyttö uhanalaisuusluokittelussa epävarman tiedon tarkastelussa on hyödyllistä, sillä malleja käytettäessä uhanalaisuuden luokittelukriteereihin liittyvä epävarmuuden aste välittyy selvästi todennäköisyysmuodossa ja luokittelukriteerien keskinäisten vaikutussuhteiden hahmottaminen on selkeää. Lisäksi luokittelua kuvaavien graafisten mallien tarkastelu auttaa hahmottamaan ja ymmärtämään kriteerien avulla tapahtuvaa luokittelukäytäntöä. Uhanalaisuusmallien käyttö lisää myös luokittelun järjestelmällisyyttä ja selkeyttää ja yhdenmukaistaa käytännön luokittelutyötä, esim. luokitteluehtojen toteutuminen voidaan aiempaa paremmin varmistaa mallien avulla. Bayes-verkkojen käyttäminen uhanalaisuusluokittelussa on hyödyllistä myös siksi, että menetelmän käyttö saattaa mahdollistaa uusien lajien tarkastelun ja arvioimisen. Haastatteluihin osallistuneiden asiantuntijoiden suhtautuminen todennäköisyysmallinnukseen oli positiivista, joten menetelmää olisi hyödyllistä soveltaa ja kehittää edelleen niin, että sitä voitaisiin jatkossa hyödyntää epävarman tiedon tarkastelussa käytännön luokittelutyössä.
  • Sarpo, Maija (Helsingin yliopisto, 2008)
    Yhteiskunnalliset liikkeet ovat merkittävä osa poliittista järjestelmäämme. Niillä on kuitenkin usein vajavaiset poliittiset vaikutusmahdollisuudet ja niukat resurssit. Yksi liikkeiden tärkeimmistä poliittisen painostuksen keinoista on mobilisoituvan ihmisjoukon määrä. Tutkimuksessa tarkasteltiin yhden kansalaisliikkeen kautta tämän instrumentin käyttöä ja hallintaa liikkeissä. Tutkimuskohteena oli Itä-Uudellamaalla vuodesta 2006 lähtien toiminut uraanikaivosten vastainen kansalaisliike Uraaniton.org. Tutkimuksessa tarkasteltiin Uraaniton.org:n osallistumista ympäristöongelman määrittelyprosessiin sekä arvioitiin määrittelyn vaikutusta kannatuksen saamiseen ja toiminnan mobilisoitumiseen. Tutkimuksen empiirinen aineisto muodostui Uraaniton.org-kansalaisliikkeen aktiivisten toimijoiden haastatteluista ja liikkeen jäsenten tuottamista teksteistä. Aineisto analysoitiin kvalitatiivisin menetelmin. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa käytettiin kehystämistä. Yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimuksen yhteydessä kehystämisellä tarkoitetaan sellaista merkitysten antoa ja tulkintaa tapahtumista ja olosuhteista, jolla pyritään keräämään yleisön kannatusta ja mobilisoimaan potentiaalisia toimijoita sekä asettamaan vastustajien kehystäminen kyseenalaiseksi ja vaikeuttamaan vastapuolen mobilisaatiota. Uraaniton.org-kansalaisliike määritteli Itä-Uudenmaan uraanikaivoshankkeen kansalaisten oikeuksia loukkaavaksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Liike koki hankkeen epäoikeudenmukaiseksi, sillä kamppailussa olivat vastakkain ulkomaisen suuryrityksen oikeus harjoittaa liiketoimintaa ja paikallisten ihmisten oikeus turvalliseen ja terveelliseen elinympäristöön. Valtion virkamiesten nähtiin ajavan kaivosyhtiön etuja ja toimivan siten epäoikeudenmukaisesti. Uraaniton.org nosti ilmiön puheenaiheeksi ja käynnisti ongelman määrittelyprosessin. Liike loi konkreettiset puitteet protestille ja yhdisti toimintaan valmiit kansalaiset. Kehystämisellään Uraaniton.org onnistui muodostamaan Itä-Uudellemaalle yhtenäisen protestirintaman. Kohdistamalla toimintansa ainoastaan Itä-Uudenmaan uraanikaivoshankkeen vastustamiseen liike löysi hyvin heterogeeniselle joukolle pienimmän yhteisen nimittäjän, johon kaikkien oli mahdollista samaistua. Uraaniton.org saavutti päätavoitteensa: Itä-Uudenmaan uraanivaltaushakemukset hylättiin. Osana valtakunnallista uraanikaivosten vastaista kansalaisliikehdintää Uraaniton.org vaikutti kaivoslain uudistamiseen, muovasi uraanikaivoksista käytävää keskustelua ja osoitti kaivosyhtiöille, että ainakaan ilman vastarintaa Suomeen ei uraanin etsintää kaivata.
  • Neuvonen, Samuli (Helsingin yliopisto, 2002)
    Kevyen liikenteen kulkutapaosuus on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana jatkuvasti vähentynyt henkilöautoliikenteen kasvaessa. Moottoriliikenteen lisääntymisellä on kuitenkin selviä ekologisia (kuten myös taloudellisia ja sosiaalisia) haittavaikutuksia ja siksi tarpeen olisi pyrkiä toisaalta vähentämään liikkumistarvetta ja toisaalta korvaamaan henkilöautoilua kevyen liikenteen - ja joukkoliikenteen - avulla. Tässä tutkimuksessa selvitetään asiantuntijahaastatteluin niitä tekijöitä, jotka kevyen liikenteen käyttöön ja kulkutapaosuuteen vaikuttavat. Tulosten perusteella kevyestä liikenteestä muodostetaan systeemiajatteluun nojautuva laadullinen malli, joka sisältää kevyen liikenteen käyttöön merkittävimmin vaikuttavat tekijät ja näiden tekijöiden väliset vuorovaikutussuhteet. Tutkimuksessa tehtyjen asiantuntijahaastattelujen perusteella tärkeimmät kevyen liikenteen käyttöön vaikuttavat tekijät ovat yhdyskuntarakenne, kevyen liikenteen infrastruktuurin määrä ja laatu sekä ihmisten asenteet, arvot ja elämäntavat. Yhdyskuntarakenne voisi matkaetäisyyksien puolesta antaa mahdollisuudet kevyen liikenteen käyttöön, kattava kevyen liikenteen verkosto voisi luoda siihen muut ulkoiset mahdollisuudet ja ihmisten myönteinen asennoituminen johtaisi kevyen liikenteen valintaan aina silloin kun se olisi mahdollista. Muita merkittäviä tekijöitä ovat moottoriliikenteen määrät ja nopeudet, Suomen aluerakenne, väestön jatkuva ikääntyminen, talouden ja elinkeinorakenteen kehitys, sää- ja ilmasto-olot sekä joukkoliikenteen palvelutaso. Kaikki mainitut tekijät ovat monimutkaisissa vaikutussuhteissa toisiinsa ja lukuisiin muihin tekijöihin. Talouskehitys vaikuttaa väyläinvestointeihin, aluerakenteeseen ja ihmisten asenteisiin, aluerakenne yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskuntarakenne henkilöautoilun ja joukkoliikenteen määriin jne. Näistä vuorovaikutussuhteista muodostuu laadullinen malli, jota voidaan kutsua kevyenliikenteen systeemiksi. Avainsanat: kevyt liikenne, polkupyörä, jalankulku, systeemiteoria
  • Asmala, Eero (Helsingin yliopisto, 2008)
    Rehevöityminen on Itämeren näkyvin ympäristöongelma. Itämereen päätyvät typpi- ja fosforivirrat lisäävät perustuotantoa, jonka seurauksena lajisto yksipuolistuu ja pohjalle vajoavan biomassan määrä kasvaa. Pohjan hajotustoiminta kuluttaa laajoilla alueilla vedestä kaiken käytössä olevan hapen, jonka seurauksena vain anaerobinen eliöstö pystyy näillä alueilla selviytymään. Kalan merkitys ihmisravintona kasvaa jatkuvasti. Muun eläintuotannon eettiset kysymykset ja kalaruoan terveellisyys ovat etenkin länsimaissa nostaneet kalan suosiota muiden eläintuotteiden kustannuksella. Yhä suurempi osa kulutetusta kalasta on kasvatettua, myös Suomessa. Kalankasvatuksen kuormitus Suomessa on pienentynyt viimeisen 15 vuoden ajan, pääasiassa rehujen kehityksen myötä. Kalankasvatuksesta aiheutuu kuitenkin edelleen paikallisesti merkittäviä rehevöittäviä ravinnepäästöjä, tuotannon tehokkuudesta huolimatta. Teolliseen ekologiaan sisältyvän teollisen metabolian periaatteiden mukaan teollisten prosessien ainevirtoja tulisi sulkea. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin ainevirta-analyysin avulla Suomen merialueiden kalankasvatusjärjestelmän keskimääräisiä vuotuisia typpi- ja fosforivirtoja vuosien 2004-2006 tuotantotietojen perusteella. Kalankasvatusjärjestelmään tulee typpeä 849 t ja fosforia 118 t kalojen rehusta. Ravinteet sitoutuvat kasvatettavaan kalaan tai kulkeutuvat ympäröivään vesistöön. Kaksi kolmasosaa kalankasvatusjärjestelmän ravinnepäästöistä päätyy kasvatusaltaasta suoraan veteen, kolmasosan sitoutuessa kasvuun. ImPACT-analyysillä todettiin vuosien 1980-2006 välillä kulutustottumusten ja teknologian vaikuttaneen merkittävästi kalankasvatuksen typen ja fosforin aiheuttamaan vesistökuormitukseen, sen sijaan väestön ja varallisuuden muutoksilla ei ollut merkitystä. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös mahdollisia muutoksia ravinnevirroissa, jos rehun sisältämä Itämeren valuma-alueen ulkopuolelta peräisin olevasta kalasta tehty kalajauho korvattaisiin Itämeren kalasta tehdyllä kalajauholla. Menetelmällä saavutettaisiin huomattavat vähennykset Itämeren altaaseen päätyvissä ravinnevirroissa: typen osalta vähennys olisi 420 t, fosforin osalta nettokuormitus muuttuisi negatiiviseksi, -10 t. Ravinteet konsentroituisivat intensiivisen kasvatuksen alueille, mutta kyseessä on kustannustehokas keino Suomessa Itämereen kohdistuvan ravinnekuormituksen pienentämiseksi.
  • Nordling, Emilia (Helsingin yliopisto, 2010)
    During the last century increased emissions of greenhouse gases have caused global climate warming. While the temperatures are still rising, the largest increases have been observed in spring-time temperatures. This may affect the phenology of multiple species. If the increase in temperature affects different species differently, then the lifecycles of various species may become unsynchronized. For interacting species, a disturbance like this may be catastrophic: for example, if the phenology of host plants is drastically altered, then many herbivores may be left without food. Previous research on the effects of climate change on interspecific interactions has focused on bitrophic interactions. My research expands this past emphasis to a tritrophic level: to interactions between plants (penduculate oak, Quercus robur), herbivorous insects (moths: Tischeria ekebladella, Phyllonorycter quercifoliella and P. harrisella) and parasitoids (wasps in the family Eulophidae). Since bud burst in oaks varies significantly among individuals, I also investigated how host genotype may affect the synchrony between species. My hypotheses were that higher spring-time temperatures will disrupt the synchrony between species, and that this disturbance will affect the growth and reproduction of species at higher trophic levels. I also posited that the effects will vary with the genotype of the host. I tested these hypotheses in a field experiment running from April to September 2009. To manipulate temperatures I used a greenhouse, transplanting multiple oak-specific moth and parasitoid species to oaks of different genotypes growing inside and outside of the greenhouse. During the field experiment, the temperature differed by 3.19°C between the interior and the outside of the greenhouse. As a result, the phenology of all species was advanced in the greenhouse interior as compared to ambient conditions. Interpsecific synchrony was affected differently in different species pairs: Inside of the greenhouse, the synchrony between oaks and Phyllonorycter moths and between oaks and parasitoids was decreased. The synchrony between oaks and the moth T. ekebladella remained unaffected. Likewise, the synchrony between moths and parasitoids was left intact. The larvae of T. ekebladella grew bigger inside of the greenhouse than outside of it. In addition, a second generation of T. ekebladella occurred inside of the greenhouse, but not under ambient temperatures. Host plant phenology had a significant effect on associated insects: moth larvae of T. ekebladella grew bigger on oaks sprouting leaves early in the season. This increase in performance suggests that moth larvae prefer old leaves. In summary, my study shows that climate change may affect different species and different interspecific interactions in highly different ways. My study also upsets the previous view that mature oak foliage would offer food of inferior quality to moth larvae. In addition, it depicts host plant genotype as a less prominent determinant of insect performance than has been previously assumed.
  • Nygrén, Nina (2011)
    Suomessa uudistettiin vuoden 2008 alussa uuden henkilöauton oston yhteydessä maksettava autovero sekä vuosittainen ajoneuvovero hiilidioksidipäästöihin perustuviksi. Uudistuksen taustalla olivat Euroopan unionin tavoitteet hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä sekä jäsenmaiden autoverotuksen yhdentämisestä. Uudistuksessa verojen määrät sidottiin auton ominaishiilidioksidipäästöihin (g/km) ja autoveron keskimääräistä tasoa laskettiin kuudenneksella. Tutkimuksessa tarkasteltiin auto- ja ajoneuvoverojen uudistuksista käytyä sanomalehtikeskustelua. Media vaikuttaa keskeisesti julkisen keskustelun aiheiden ja painotusten määrittelyyn sekä sosiaalisen todellisuuden rakentamiseen. Autoverouudistuksesta käyty sanomalehtikeskustelu antaa siis osviittaa siitä, miten uudistukseen suhtauduttiin ja minkälaisena liikenteen aiheuttamien ympäristöongelmien ratkaisukeinona se koettiin yhteiskunnassa. Tutkimuksen aineistoksi valikoitiin 131 Suomen laajalevikkisimmässä sanomalehdessä, Helsingin Sanomissa, julkaistua autoverouudistusta ja ympäristöaiheita käsittelevää artikkelia. Aineisto käsiteltiin sisällönanalyysillä, jossa aineisto luokiteltiin 67 muuttujan avulla. Lisäksi aineistosta tarkasteltiin laadullisia ominaisuuksia. Autoverouudistuksen suunnittelun ja toimeenpanon yhteydessä kirjoiteltiin paljon henkilöautojen päästöistä ja niiden vähentämisestä. Kirjoittelu jäi kuitenkin yleiselle tasolle, eikä eri päästöjä eroteltu tai päästöjen määriin vaikuttavia tekijöitä analysoitu. Autoverouudistus näyttäytyi Helsingin Sanomien artikkeleissa hyvin toimivana liikenteen aiheuttamien ympäristöongelmien hallintakeinona, vaikka uudistukseen liittyi sekä päästöjä vähentäviä että niitä lisääviä ominaisuuksia. Autoverouudistuksen näyttäytymiseen tehokkaana liikenteen päästöjen hallintakeinona vaikutti kirjoittelun keskittyminen lähitulevaisuuden vaikutuksiin, pitkän aikavälin seurausten jäädessä vähemmälle huomiolle. Keskustelua ei myöskään käyty kovin kokonaisvaltaisesti, sillä kirjoituksissa käsiteltiin lähinnä ihmisten toimintaan liittyviä aiheita ekologiseen ympäristöön kohdistuvien vaikutusten jäädessä vähälle huomiolle. Lisäksi käytyyn keskusteluun vaikutti valtiovarainministeriön menettely, jossa tietoja autoveron muuttamisesta ei annettu julkisuuteen lakimuutoksen valmistelun aikana. Tämä vähensi kansalaisten mahdollisuuksia esittää näkemyksiään tulevaan uudistukseen.
  • Pasanen, Tiina (Helsingin yliopisto, 2006)
    Lehtokotilo (Arianta arbustorum) on yleistynyt eteläisessä ja keskisessä Suomessa 1960-luvulta lähtien. Varsin usein se muodostaa runsaita massaesiintymiä, joista Suomessa kuuluisia ovat mm. Porvoon ja Lahden esiintymät. Lehtokotilo on kaikkiruokainen, mutta varsin usein se viihtyy pihojen ja puutarhojen viljelykasveilla. Tiheissä esiintymissä kotiloiden vaikutus istutuksiin on huomattava. Pro gradu-työni on osa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen koivutisleprojektia. Koivutisle syntyy grillihiilituotannon sivutuotteena ja se sisältää tuhansia erilaisia yhdisteitä. Koivutisle voidaan erottaa paksumpaan tervaan ja juoksevampaan tisleeseen. Koivutisleen koostumus ei ole vielä selvillä, mutta tisleen vaikutusta tuholaiskarkotteena on kokeiltu useilla eliöillä, mm. etanoilla. Tutkimukseni tarkoitus oli tutkia koivutisleen karkotetehoa lehtokotiloihin. Karkotevaikutuksen lisäksi tutkin myös koivutisleen käytön aiheuttamaa haittaa muille eliöille maa- ja vesiympäristössä. Koivutisleen karkotetehoa tutkittiin tervatisleellä maalattujen aidanteiden avulla. Tutkimuksissa oli mukana kahdenlaisia kotiloaidannekokeita: toisissa rajattiin kotilot aidanteiden sisään, toisissa ulos. Kesän 2004 kokeessa lauta-aidanteiden sisään sijoitettiin 50 kotiloa, jotka laskettiin uudelleen kokeen lopussa. Koe toistettiin laajempana kesällä 2005 käyttäen uudenlaisia muovipleksiaidanteita ja seuraten kotiloiden määrää aidanteissa useamman kerran kokeen aikana. Toisessa kesän 2005 kokeessa aidanteet sijoitettiin alueelle, jossa kotiloita esiintyy runsaasti ja seurattiin niiden liikkumista aidanteisiin kokeen aikana. Kesän 2005 kokeissa tervatisleen joukkoon lisättiin vaseliinia tervan säänkestävyyden parantamiseksi. Tisleen vaikutuksia maaperässä tutkittiin kenttäkokeella sekä kasvittomin ja kasvillisin mikrokosmoksin. Pellolle ruiskutettiin 100 % koivutislettä. Mikrokosmokset puolestaan ruiskutettiin 100 % tai 5 % koivutisleellä. Kenttä- ja mikrokosmoskokeista otettiin näytteet viidesti kokeen aikana. Tällöin maasta erotettiin sukkula- ja änkyrimadot märkäsuppilomenetelmää käyttäen. Madot laskettiin ja määritettiin änkyrimatojen biomassa. Tisleen vaikutusta mikrobeihin tutkittiin mikrobiaktiivisuuden muutoksina. Mikrobiaktiivisuuden määrittämiseen käytettiin CO2-tuottoa mittaavaa respirometriä ja EasyQuant-hiilianalysaattoria. Kokeen lopussa kasvillisista mikrokosmoksista määritettiin myös kasvibiomassa. Koivutisleen vesistövaikutusten tutkimista varten valittiin kuuden vesieliön joukko, jotka altistettiin useammalle tislepitoisuudelle. Koe-eliöinä oli yksi bakteeri, yksi kasvi ja neljä selkärangatonta. Seurattava vasteena oli koe-eliöstä riippuen kuolleisuus, käyttäytymismuutokset tai kasvun inhibitio. Vasteen avulla laskettiin tisleen EC50-pitoisuudet (effect concentration) kullekin koe-eliölle. Tervatisle toimi kotiloita karkottaen. Karkoteteho parani lisättäessä tisleen joukkoon vaseliinia ja taustalla lienee parantunut säänkestävyys. Sadesää heikensi tervatisleen karkotetehoa muuttaen sen värin vaaleanruskeaksi ja mattapintaiseksi. Terva-vaseliiniseos pysyi sen sijaan aina mustana ja kiiltävänä ja sen karkoteteho säilyi sateista huolimatta. Mikrokosmoskokeet osoittavat, että ruohovartiset kasvit kuihtuivat tisleruiskutuksesta, mutta alkoivat toipua jo saman kasvukauden aikana. Tisle ei puolestaan vaikuttanut maassa eläviin änkyrimatoihin, mutta peltomaassa elävät sukkulamadot kärsivät tisleestä jonkin verran. Mikrobiaktiivisuus nousi kasvittomissa 100 % tislekäsittelyissä kokeen alussa, palaten pian samaan tasoon muiden käsittelyiden kanssa. Tällainen hengityskäyrä on tyypillinen energiaresurssin lisäyksen jälkeen kun helposti käytettävä lisäresurssi käytetään nopeasti loppuun ja hengitys palautuu normaalitasolle. Myös aineen toksisuus voi saada aikaan hengityksen kasvun, jolloin puhutaan ns. huohotusilmiöstä. Peltomaassa tisleellä havaittiin olevan myös negatiivinen vaikutus mikrobihengitykseen. Todennäköisesti hengityksen pieneneminen ja tisleen vaikutus sukkulamatoihin oli kuitenkin seurausta juurieritteiden vähenemisestä kasvien kuihtuessa tisleruiskutuksen myötä. Tähän viittaa myös se, että mikrobibiomassa ei muuttunut, vaikka hengitysaktiivisuus laski: resurssipulan myötä mikrobit vaipuivat lepotilaan. Vesieliöt olivat maaperäeliöitä herkempiä, todennäköisesti siksi, että vedessä suurempi osa tisleestä oli liuenneena. Tisle ei kuitenkaan ollut myöskään vesieliöille erityisen haitallista. EC50-pitoisuudet olivat välillä 0,002 - 0,089 % (noin 16-872 mg/L). Koivutisle toimii kotiloiden karkotteena, etenkin muovisessa kotiloaidanteessa, jonka maalaamiseen käytetään tervatisleen ja vaseliinin (2:3) seosta. Vaikka aidanteet eivät pitäneet kotiloita sisällä sataprosenttisesti, pysyivät kotilot hyvin niiden ulkopuolella. Koivutisle voi joissain oloissa ja suurina määrinä olla haitaksi maaperässä ja vesistössä, mutta se voi toimia myös resurssina mikrobeille.
  • Kettunen, Anna (Helsingin yliopisto, 2008)
    Varsinais-Suomessa sijaitsevan Kurjenrahkan kansallispuiston suurimman käyttäjäryhmän muodostavat kansallispuistoon sen lähialueelta tulevat virkistysulkoilijat. Tällä tutkimuksella selvitettiin näiden kävijöiden virkistyskokemusten ja subjektiivisen hyvinvoinnin yhteyttä kahdesta näkökulmasta: Mihin hyvinvoinnin osa-alueisiin virkistäytymisellä on kävijöiden itsensä mielestä vaikutusta? Entä mistä osatekijöistä hyvät kokemukset muodostuvat? Tutkimuksen tavoite on lisätä osaltaan ymmärrystä kansallispuistojen ja retkeilyalueiden virkistyskäytön hyödyistä erityisesti yksilötasolla, huomioiden yksilöiden hyvinvoinnin kumuloitumisen myös yhteiskunnan eduksi. Tutkimus toteutettiin strukturoituna lomakekyselynä Kurjenrahkan kansallispuistossa touko–lokakuussa 2007 Metsähallituksen tekemän kävijätutkimuksen yhteydessä. Tutkimuksen perusjoukon muodostavat Kurjenrahkalla tutkimusjaksolla vierailleet 15 vuotta täyttäneet ja korkeintaan tunnin matkan päästä alueelle saapuneet kävijät. Vastaukset tutkimukseen saatiin 158 kävijältä. Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Virkistyskäynneillä on tämän tutkimuksen tulosten perusteella vaikutusta kolmeen hyvinvoinnin osa-alueeseen. Käynnit vastaavat hedonistisessa mielessä rentouttavan vapaa-ajan vieton tarpeeseen, auttavat latautumaan arjen haasteisiin, sekä tukevat minuuden vahvistamista. Kurjenrahkan käyntien merkitystä pidettiin tärkeänä erityisesti kahteen ensin mainittuun osaalueeseen. Hyvinvointia ylläpitävien ja lisäävien kokemusten keskeisin osatekijä on Kurjenrahkalla luonto. Se on perustana myös muille kokemusten muodostumisessa tärkeimpinä pidetyille ulottuvuuksille eli Kurjenrahkan erilaisuudelle arkiympäristöstä, rentoutumisen ja henkisen hyvinvoinnin vahvistamiselle sekä Kurjenrahkan kokemiselle elvyttävänä paikkana. Suhteutettaessa virkistyskokemuksen tekijöitä toisiinsa paikan eli Kurjenrahkan luonnon merkitys oli 42 %, seuran tai yksin olemisen merkitys 24 %, toiminnan merkitys 21 % ja kotiinviemisten (esim. marjat, muistot) 13 %. Reilu kolmannes vastaajista piti Kurjenrahkan kansallispuistoa vaikeasti korvattavana virkistystarpeidensa kannalta.
  • Suomivuori, Carl-Mikael (2014)
    Fria zinkjoner spelar en patologisk roll i flera dödliga neurodegenerativa sjukdomar såsom amyotrofisk lateralskleros, Alzheimers sjukdom och Parkinsons sjukdom. Konstruktion av Zn(II)-kelatorer är en lovande forskningsinriktning vid utveckling av läkemedel mot dessa sjukdomar. En kelator kan dock förorsaka celldöd om dess zinkaffinitet är för hög. N,N,N',N'-tetrakis(2-pyridylmetyl)etylendiamin (TPEN) är en Zn(II)-kelator som kan motverka zinkrelaterade patologier, men dess höga zinkaffinitet utesluter användning av TPEN som läkemedel. I denna avhandling har densitetsfunktionalteoretiska (DFT) beräkningar utförts på TPEN och TPEN-derivat. Målet var att föreslå modifieringar av molekylstrukturen som sänker kelatorns zinkaffinitet till en mindre giftig nivå och som kunde därmed leda till nya läkemedel mot neurodegenerativa tillstånd. Ett ytterligare mål var att utveckla ett beräkningsprotokoll för studier och in silico -konstruktion av Zn(II)-kelatorer. Resultaten tyder på att dispersionskorrigerad DFT som beaktar lösningsmedlet implicit kan ge reaktionsenergier för ligandutbytesreaktioner som stämmer väl överens med experimentella data. Den använda beräkningskemiska metodiken är även lämplig för liknande studier av andra metaller. TPEN:s zinkaffinitet kan sänkas genom att ersätta väten hos kelatorns pyridylringar med elektronattraherande grupper. Även svagt elektrondonerande grupper kan sänka zinkaffiniteten om det förorsakar en konformationsförändring som stabiliserar den fria kelatorn. Genom att ersätta pyridylringarnas kolatomer med kväven kan man också sänka TPEN:s zinkaffinitet. Beräkningsmetodologin borde förbättras i fall man vill tackla mera komplicerade problem såsom studier av komplexeringsenergier för kelatorer med olika denticiteter då lösningsmedelsmolekyler kan spela en mera central roll som en av liganderna.
  • Salomaa, Anna (2014)
    Luonnon monimuotoisuuden vähenemistä ei ole saatu pysäytettyä kansainvälisistä sopimuksista huolimatta. Ekologinen kytkeytyneisyys on välttämätöntä, jotta monimuotoisuus voisi säilyä pitkällä aikavälillä. Tämä pro gradu tutkii luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemien prosessien säilyttämistä edistäviä politiikkakeinoja kolmen tutkimuskysymyksen avulla: 1) Kuinka hyvin nykyiset luonnonsuojelupolitiikan keinot edistävät ekologista kytkeytyneisyyttä? 2) Miten luonnonsuojelupolitiikan keinot voisivat edistää ekologista kytkeytyneisyyttä paremmin? 3) Voiko vihreä infrastruktuuri -lähestymistapa auttaa luonnon monimuotoisuuden suojelussa? Ekologinen kytkeytyneisyys vaikuttaa erityisesti lajien leviämiseen ja sen kautta biodiversiteetin säilymiseen. Ihmisen ympäristön hyödyntämistä hallitaan erilaisten politiikkakeinojen kautta, jotka vaikuttavat myös ekologiseen kytkeytyneisyyteen. Vihreä infrastruktuuri on uusi politiikan lähestymistapa, joka korostaa kokonaisvaltaisuutta. Vihreällä infrastruktuurilla tarkoitetaan toisiinsa kytkeytyneitä viher- ja vesialueita, jotka tuottavat ihmisen tarvitsemia ekosysteemipalveluita. Tutkimuksen aineisto on SCALES-hankkeen kyselytutkimus Biodiversiteetin turvaamisesta monilla hallinnon tasoilla ja eri maantieteellisissä, ajallisissa ja ekologisissa mittakaavoissa. Kysely toteutettiin internetkyselynä. Linkki kyselyyn lähetettiin 214 suomalaiselle ekologiseen kytkeytyneisyyteen liittyvän politiikan asiantuntijalle, joista 47 vastasi. Aineistoa analysoitiin kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti. Tilastoanalyysien päämenetelmät olivat toistomittaus ANOVA ja klusterianalyysi. Sanallisille aineistoille tehtiin sisällönanalyysi. Asiantuntijat pitivät kytkeytyneisyyden ekologista merkitystä suurempana, kuin mitä kytkeytyneisyyden käytännön toteutus on. Pinta-alaltaan suurialaisten politiikkakeinojen koettiin edistävän ekologista kytkeytyneisyyttä parhaiten ja pienialaisten ja urbaanien keinojen vähiten. Politiikkakeinoilla on suurempi potentiaali edistää ekologista kytkeytyneisyyttä, kuin mikä on niiden tämän hetken toteutuksen merkitys ekologiselle kytkeytyneisyydelle. Biodiversiteetin suojelun integrointi osaksi muita politiikkasektoreita koettiin tärkeäksi. Vihreän infrastruktuurin toteutuksessa perinteiseen luonnonsuojeluun liittyviä näkökohtia pidettiin tärkeämpänä kuin ekosysteemipalveluiden korostamista. Vihreän infrastruktuurin mahdollisuuksiin vaikuttaa positiivisesti luonnonsuojelupolitiikkaan uskottiin varovasti.
  • Luomi, Annukka (Helsingin yliopisto, 2007)
    Coarse woody debris (CWD) is an important structural element in boreal forests affecting various ecological processes and maintaining biodiversity. Numerous species are dependent on spatiotemporal availability of CWD and its diverse characteristics. Forest management has drastically reduced the amount of CWD, thus impoverishing the structural diversity and threatening several species in the boreal forest ecosystems. The aim of this study was to assess the diversity and naturalness of old-growth spruce forest stands in southern Finland and the Karelian Isthmus based on the amount and quality of CWD. Prior to the Second World War forests in both regions were managed similarly. However, after the war the Karelian Isthmus became part of the Soviet Union (and later on Russia), and extensive economic utilization declined. Instead, efficient forest management practices were introduced in Finland after the war. Because southern Finland and the Karelian Isthmus belong to the same biogeographical region, the regional differences in the stand structure of the old-growth forests are mainly due to the differences in their land-use history. Ten old-growth spruce forest stands were studied both in southern Finland and the Karelian Isthmus. The Finnish stands were on areas that belong to Natura 2000 Network of the European Union. The Karelian stands were not protected, but five of them were on a planned protection area. Five 10 x 10 m plots were systematically established on a 9-ha square area in each forest stand. All CWD inside the plot and at minimum 10 cm in diameter was recorded. The length and the diameter at both ends or at breast height were measured. Also the position, decay class and tree species of each piece were noted. The amount and quality of CWD varied widely within and between the forest stands, and there were only few clear differences at the regional level. The average volume of CWD was 105,8 m3/ha (19,6-224,4 m3/ha) in southern Finland and 85,4 m3/ha (13,6-144,6 m3/ha) in the Karelian Isthmus. In southern Finland the proportions of the latter stages of decay were slightly higher. Shannon-Wiener and Simpson indices indicated higher values in southern Finland, where Pinus sylvestris was more abundant in the CWD store and the tree species distribution was more even. The best individual stands in terms of the amount and diversity of CWD were found in southern Finland. However, in both regions there were stands with rich and diverse CWD but also stands with poorer CWD stores. The large differences between the stands probably depend on their differing disturbance histories. There were also signs of small-scale cuttings in both regions, and they were more common in the Karelian Isthmus. Only a few of the forests could be defined as natural or seminatural. In Finland high volumes of CWD can mainly be found only in protected areas, while in northwest Russia the amount of CWD is generally higher and larger areas of natural forests are left. In Finland, forest protection should take into account those forests, in which the CWD stores are not abundant now but can develop during the coming decades and centuries. In northwest Russia there are probably more potential areas for protection with respect to CWD characteristics, but it is more difficult to guarantee the protection there, because of more common illegal cuttings. However, in northwest Russia natural boreal forests and biodiversity could be protected at a landscape level, which is not possible in other parts of Europe.