Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 66-85 of 148
  • Luomi, Annukka (Helsingin yliopisto, 2007)
    Coarse woody debris (CWD) is an important structural element in boreal forests affecting various ecological processes and maintaining biodiversity. Numerous species are dependent on spatiotemporal availability of CWD and its diverse characteristics. Forest management has drastically reduced the amount of CWD, thus impoverishing the structural diversity and threatening several species in the boreal forest ecosystems. The aim of this study was to assess the diversity and naturalness of old-growth spruce forest stands in southern Finland and the Karelian Isthmus based on the amount and quality of CWD. Prior to the Second World War forests in both regions were managed similarly. However, after the war the Karelian Isthmus became part of the Soviet Union (and later on Russia), and extensive economic utilization declined. Instead, efficient forest management practices were introduced in Finland after the war. Because southern Finland and the Karelian Isthmus belong to the same biogeographical region, the regional differences in the stand structure of the old-growth forests are mainly due to the differences in their land-use history. Ten old-growth spruce forest stands were studied both in southern Finland and the Karelian Isthmus. The Finnish stands were on areas that belong to Natura 2000 Network of the European Union. The Karelian stands were not protected, but five of them were on a planned protection area. Five 10 x 10 m plots were systematically established on a 9-ha square area in each forest stand. All CWD inside the plot and at minimum 10 cm in diameter was recorded. The length and the diameter at both ends or at breast height were measured. Also the position, decay class and tree species of each piece were noted. The amount and quality of CWD varied widely within and between the forest stands, and there were only few clear differences at the regional level. The average volume of CWD was 105,8 m3/ha (19,6-224,4 m3/ha) in southern Finland and 85,4 m3/ha (13,6-144,6 m3/ha) in the Karelian Isthmus. In southern Finland the proportions of the latter stages of decay were slightly higher. Shannon-Wiener and Simpson indices indicated higher values in southern Finland, where Pinus sylvestris was more abundant in the CWD store and the tree species distribution was more even. The best individual stands in terms of the amount and diversity of CWD were found in southern Finland. However, in both regions there were stands with rich and diverse CWD but also stands with poorer CWD stores. The large differences between the stands probably depend on their differing disturbance histories. There were also signs of small-scale cuttings in both regions, and they were more common in the Karelian Isthmus. Only a few of the forests could be defined as natural or seminatural. In Finland high volumes of CWD can mainly be found only in protected areas, while in northwest Russia the amount of CWD is generally higher and larger areas of natural forests are left. In Finland, forest protection should take into account those forests, in which the CWD stores are not abundant now but can develop during the coming decades and centuries. In northwest Russia there are probably more potential areas for protection with respect to CWD characteristics, but it is more difficult to guarantee the protection there, because of more common illegal cuttings. However, in northwest Russia natural boreal forests and biodiversity could be protected at a landscape level, which is not possible in other parts of Europe.
  • Miranto, Mari (Helsingin yliopisto, 2006)
    In all plant conservation, the priority is to maintain wild populations in situ (on site), which means that plants are conserved within their natural environment. Sometimes, as in the case of severely endangered Saintpaulia H. Wendl. (African violets), this is however, no sufficient. In that case, ex situ (off site) conservation in the form of live and in vitro collections and seed banks is necessary. In recent years, the role of botanic gardens in conservation and reintroduction of threatened plants, has been increasingly recognized. Botanic gardens throughout the world possess large living collections of species and accessions, but only vague assumptions of the utility of them in ex situ conservation have been made thus far. Whole plants, when kept ex situ, have advantages in education, research and display. On the other hand, living collections have the disadvantage of high maintenance costs, including high spatial requirements. Thus, usually only one or few genotypes are represented. The goal of this study is to evaluate botanic garden live collections as a means of ex situ conservation with the genus Saintpaulia as a case study. As a result, an ex situ conservation plan for Saintpaulia is outlined. Workability of a network ex situ conservation activity in botanic gardens is also evaluated. Four of the five most important European Saintpaulia holders were chosen as target botanic gardens: Helsinki University Botanic Garden (Finland), The National Botanic Garden of Belgium, The Botanic Garden of Uppsala University (Sweden) and the Royal Botanic Gardens Edinburgh (UK). The wild Saintpaulia collections of the gardens were reviewed and the identifications checked. Botanic garden databases were examined to trace clone accessions. Leaf cuttings from wild-collected accessions were planted in Helsinki University Botanic Garden. Of the total 183 Saintpaulia accessions of the four target gardens 155 (85 %) were unique, and 126 of these were of known wild origin. They were chosen to ex situ conservation collection. Due to the varying quality of the data of origin of the accessions, five classes for the different quality of origin data were developed. European botanic garden living collections of Saintpaulia proved to be a workable base of ex situ conservation for the genus. The amount of space needed to conserve the ideal of at least 50 unique accessions of each of the 26 Saintpaulia taxa is best possible to organize with the network ex situ conservation programme: each accession will be stored in at least two botanic gardens, but no garden will have all the accessions. Saintpaulia is an ideal genus for living ex situ collections: it is beautiful and well-known, small-sized and easy to grow and propagate. New ex situ accessions will be collected from the wild and finally reintroduced to their natural habitats. Further research needs to be carried out to find out the proper seed banking mechanisms for probably orthodox but dust-like seeds of Saintpaulia species. The lack of research on the basic biology and the population ecology of the genus hampers effective conservation work. Collaboration with amenity horticulture and the home countries of Saintpaulia is planned to utilize the genetic diversity of wild African violets in breeding new cultivars.
  • Saalismaa, Nina (Helsingin yliopisto, 2000)
    The study analyses the needs and expectations of different people and different interest groups affected by conservation schemes, and examines the possibilities of taking the local opinions into account in the management of protected areas. Theoretically, the study relies on those approaches that aim to link the issues of nature protection with the questions of social sustainability and the livelihood requirements of local people. The study explains how the concept of protected areas has changed during the history and how the discourses on protected areas are linked to North-South issues. Protected areas management was long based on the concepts of strict protection developed in the first protected areas. The amount of protected areas in the world has increased significantly during the past decades. Together with population growth this has led into a situation where the majority of protected areas are inhabited by humans. Consequently, the participation and rights of local people have become important topics in protected areas discourse. The issue is studied in detail through a case study of Miraflor protected area in Nicaragua. The study describes how the protection scheme of this particular area has been constructed and how the local attitudes toward protection have evolved from past to present. The research sets the case of Miraflor into the broader context of conservation and sustainability, in order to make suggestions on management in inhabited protected areas. The case study in based on qualitative research methods, such as thematic interviews, participant observation and written documentation. There are almost 5000 inhabitants in Miraflor, and the area is into a large extent under agricultural use. Land in Miraflor is in the hands of private landowners, as it is in most of the other protected areas in Nicaragua. The difficult economical and social situation of small-scale landowners and landless people has left them little choice between nature conservation and livelihood. While institutional attention to the zone has increased more local people have started to be in favour of the protection of the area. However, they expect support from the state and other institutions in bearing the costs of protection. Some of the important reasons for the acceptance of protection lie in the potential benefits associated to protection, such as new rural development projects, employment possibilities and tax exemptions. The protection of inhabited protected areas cannot be achieved with mere restrictions. Instead,local people have to be offered feasible and attractive possibilities to change their natural resource use practices so that both human needs and nature conservation objectives are fulfilled. Keywords: protected areas, local people, social equity, participation, Nicaragua
  • Aivelo, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2009)
    Patogeenit ja loiset ovat merkittävä evolutiivinen tekijä, koska ne ovat yleisiä. Näiltä suojautuminen on evolutiivisesti merkittävä tekijä ja tärkeä trade-off: Immuunipuolustuksen ylläpito on kallista, mutta toisaalta edistää selviytyvyyttä. Selkärangattomilla ei ole yhtä hienostunutta immuunipuolustusta kuin selkärankaisilla, mutta on esitetty arvailuja, että Erityisesti yhteiskuntahyönteisillä voisi odottaa olevan sosiaalisia menetelmiä immuunipuolustuksen käynnistämisessä. Vanhemmat työläiset voisivat ”rokottaa” vastakuoriutuneita työläisiä ja näin tehostaa näiden immuunipuolustusta. Tavoitteeni oli selvittää onko näin tarkastelemalla antimikrobiaalisien peptidien määrää muurahaisten hemolymfassa kuoriutumisen jälkeen. Tutkin bakteerimaljauskokeiden avulla antimikrobiaalisten peptidien määrää loviniskamuurahaisten (Formica exsecta) vastakuoriutuneiden työläisten hemolymfassa. Pilottikokeissa selvitin sopivan bakteerilajin ja –annoksen varsinaisiin kokeisiin ja pidin luonnosta tuotuja muurahaisia karanteenissa, jotta saisin selville aleneeko immuunivaste pienemmässä patogeenipaineessa. Varsinaisissa kokeissa käytin viittä eri käsittelyä. Tartutin muurahaisia antamalla suun kautta (1) kuollutta bakteeria tai (2) elävää bakteeria. Annoin muurahaisten kasvaa (3) vanhojen työläisten kanssa tai (4) kuolleelle bakteerille altistettujen muurahaisten kanssa. (5) Kontrollina toimi käsittely, jossa muurahaisille ei tehty mitään. Antimikrobiaalisten peptidien määrän selvittämisen lisäksi tarkkailin työläisten kuolleisuutta eri käsittelyissä. Pilottikokeiden tulokset eivät antaneet bakteeriannostuksen tai –valinnan suhteen vahvoja tuloksia. Tarkastelin määrän ja bakteerin vaikutusta varianssianalyysillä ja lineaarisella regressiolla, mutta selkeitä riippuvuuksia ja merkitsevyyksiä ei löytynyt. Päädyin käyttämään Micrococcus luteus –bakteeria ja tarttuttamaan muurahaiset juottamalla niille bakteerilientä. Karanteenikokeessa ei tapahtunut merkittävää immuunivasteen sammumista Varsinaisten kokeiden aineiston analysoin tilastollisesti varianssianalyysillä. Immuunivasteen käynnistymiseen vaikutti tilastollisesti merkitsevästi vain aika: Kahden päivän näytteissä ei ollut lähes lainkaan antimikrobiaalisia peptidejä, kun taas viikon ja kahden näytteistä hieman yli puolessa oli peptidejä. Käsittelyillä tai pesillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja immuunivasteen käynnistymisessä. Kuolleisuus oli suurinta käsittelyissä, joissa työläisiä tartutettiin kuolleella ja elävällä bakteereilla ja pienintä käsittelyissä, joissa työläisiä kasvatettiin yhdessä kuolleella bakteerilla tartutettujen ja tartuttamattomien vanhojen työläisten kanssa. Kontrollikäsittely erosi näistä molemmista merkittävästi ja kuolleisuus oli näiden kahden ryhmän välissä. Tutkimukseni puoltaa näkemystä, että vastakuoriutuneilla muurahaisilla ei ole vielä toimivaa immuunipuolustusta, mutta se käynnistyy ympäristöstä riippumatta muutaman päivän kuluessa. Omassa tutkimuksessani vanhemmat työläiset eivät auttaneet immuunivasteen käynnistymisessä, eikä ympäristön patogeenipaine nopeuttanut tai tehostanut immuunivasteen syntymistä. Täydellinen muodonmuutos on fysiologisesti rankka prosessi, jonka aikana muurahainen on hyvin suojattu kotelon sisällä – työläinen ei siis välttämättä tarvitse puolustusta vaan voi panostaa muihin kustannuksiin.
  • Hämäläinen, Tanja (Helsingin yliopisto, 2006)
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kokeiltavana olevan metsien suojelukeinon, luonnonarvokaupan ekologista toimivuutta metsien suojelussa. Luonnonarvokaupassa mukana olevien metsien monimuotoisuutta verrattiin kolmeen muuhun metsäkategoriaan. Ne sisälsivät metsiä, joita ei oltu hyväksytty suojeluun vähäisten luontoarvojen vuoksi tai joiden osalta suojeluneuvottelut eivät olleet tuottaneet tulosta sekä potentiaalisesti arvokkaita metsiä. Tutkimus kohdistettiin runsaslahopuustoisiin kangasmetsiin, joiden monimuotoisuutta arvioitiin epifyyttijäkälien sekä monivuotisten ja ylivuotisena tunnistettavien kääpien lajiston sekä lahopuun määrän ja laadun avulla. Lajistossa oli sekä vanhojen metsien indikaattorilajeja että yleisempiä lajeja. Lahopuusto ja lajisto kartoitettiin systemaattisella linjaotannalla yhteensä 200 hehtaarilta eri puolilta Satakuntaa. Kategorioiden välisiä eroja lajiston ja lahopuuston määrässä ja laadussa testattiin parametrisellä yksisuuntaisella varianssianalyysillä sekä Kruskal-Wallisin yksisuuntaisella ei-parametrisellä varianssianalyysillä. Lajiston koostumusta analysoitiin Renkosen samanlaisuusindeksillä ja lajirunsautta rarefaktiolla. Kokonaisuutena tarkatellen luonnonarvokauppaan tarjotuista metsistä monimuotoisimmat on valittu suojeluun. Kääpä- ja epifyyttijäkälälajien ja havaintojen kokonaismäärä sekä vanhojen metsien indikaattorilajien ja uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien määrä oli suurempi luonnonarvokaupassa mukana olevissa metsissä kuin muissa suojeluun tarjotuissa metsissä. Luonnonarvokauppametsissä myös lahopuuta oli enemmän ja sen laatu oli monipuolisempaa. Erityisesti vaateliaammalle vanhojen metsien lajistolle tärkeää järeää ja pitkälle maatunutta lahopuuta sekä eläviä järeitä lehtipuita löytyi myös enemmän luonnonarvokauppametsistä. Kaikkien kategorioiden sisäinen hajonta oli kuitenkin hyvin suurta ja joillakin yksittäisillä koealoilla lajiston ja puuston monimuotoisuus oli suurempaa luonnonarvokaupan ulkopuolelle jääneillä kohteilla. Tutkittujen metsien osalta kaikki Satakunnan monimuotoisimmat metsät eivät ole tulleet tarjotuksi luonnonarvokauppaan. Potentiaalisesti arvokkaissa metsissä oli luonnonarvokauppametsiin verrattuna keskimäärin enemmän lahopuuta sekä kääpähavaintoja. Luonnonarvokaupassa on mukana eri elinympäristötyyppejä, joista tässä tutkittiin vain kangasmetsiä. Muiden elinympäristötyyppien sekä muiden lajiryhmien monimuotoisuutta tutkimalla olisi hyvä syventää käsitystä luonnonarvokaupan ekologisesta tehokkuudesta.
  • Hietala, Riikka (Helsingin yliopisto, 2006)
    Mahdollisuudet kokea hiljaisuutta ovat heikentyneet yhteiskunnassamme. Hiljaisuutta voidaan suojella laatimalla kriteerit hiljaiselle alueella ja suojella niitä kaavoituksen ja lainsäädännön avulla. Tällä tutkimuksella pyritään hankkimaan taustatietoa siitä, millaisia melun raja-arvoja voitaisiin soveltaa hiljaisten alueiden määrittelyssä sekä mitkä asiat vaikuttavat luonnonrauhan kokemiseen hiljaisella alueella. Tutkimuksessa selvitetään luonnonrauhan kokemisen suhdetta alueella vallitsevaan äänitasoon. Lisäksi tutkimuksessa pyritään määrittelemään mitä on luonnonrauha ja sen kokeminen, sekä tarkastellaan niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat luonnonrauhan kokemiseen. Aineisto kerättiin retkillä, joita järjestettiin kolme pääkaupunkiseudun ja yksi Leppävirran virkistys- ja ulkoilualueilla. Yhteensä retkille osallistui 79 ihmistä. Retken aikana äänitasot mitattiin äänitasomittarilla ja osallistujat täyttivät lomakkeen, jossa kysyttiin arvioita luonnonrauha- ja maisemakokemuksesta. Kunkin retken jälkeen tehtiin ryhmähaastattelu. Aineiston analyysiin käytettiin sekamenetelmää: äänitasojen ja lomakkeen arvioiden suhdetta analysoitiin kvantitatiivisin menetelmin ja haastatteluaineiston ja lomakkeen avovastauksien analyysiin käytettiin kvalitatiivisia menetelmiä. Laadullinen analyysi täydentää ja selittää tilastollista aineistoa sekä etsii luonnonrauhan kokemisen arvioihin vaikuttavia tekijöitä. Tuloksien mukaan luonnonrauhakokemuksen ja äänitasojen välille löytyi riippuvuus: äänitason nousu vähentää luonnonrauhaa. Luonnonrauhakokemus on kokemus riittävästä tilasta ja sitä vahvistaa luonnonhiljainen äänimaisema, jossa voi kuulla luonnon ääniä ja nähdä koskematonta luontoa. Kokemusta häiritsee liikenteen melu ja ihmisjäljet. Odotukset hiljaisuudesta ja rauhasta vaikuttavat voimakkaasti luonnonrauhakokemukseen.
  • Lahti, Tuomas (2014)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin luontomatkailusta aiheutuvia muutoksia Käsivarren erämaa-alueen kasvillisuudessa, hyönteisyhteisössä, linnustossa ja maaperän typpipitoisuudessa. Matkailu on maailman suurin elinkeino ja luontomatkailu sen nopeimmin kasvava muoto. Luontomatkailu kohdistuu pääsääntöisesti alueille, joiden tarkoitus on suojella luontoarvoja ihmistoiminnan kielteisiltä vaikutuksilta. Tämä luo luontomatkailukohteilla ristiriitoja virkistystoiminnan ja suojeltavien luontoarvojen välille. Suomessa suosituimpia luontomatkailukohteita ovat valtion omistuksessa ja Metsähallituksen ylläpidossa olevat kansallispuistot ja erämaa-alueet. Erämaa-alueet eivät ole varsinaisia luonnonsuojelualueita, vaan erämaalaissa määriteltyjä monipuolisen käytön alueita, joiden tehtävänä on alueiden erämaaluonteen säilyttäminen, saamelaiskulttuurin ja luontaiselinkeinojen turvaaminen sekä luonnon monipuolisen käytön ja sen edellytysten kehittäminen. Luontomatkailun on aikaisemmin todettu aiheuttaneen kulutuksen ja häiriön kautta muutoksia kasvillisuudessa, nisäkäslajistossa sekä linnustossa. Tutkimuskysymys oli selvittää, näkyykö luontomatkailu autiotupia ympäröivässä maaperässä kohonneina typpipitoisuuksina, ja minkälainen kasvi-, hyönteis- ja lintulajisto autiotupien ympäristössä esiintyy. Tarkastelun lähtökohtana oli selvittää tapahtuuko eliöyhteisöissä muutoksia siirryttäessä tupien läheltä kauemmaksi tunturikankaalle, oletetun ihmishäiriön vaikutusalueen ulkopuolelle. Tutkimus toteutettiin viiden autiotuvan ympäristössä kolmena tutkimuslinjana, joissa tutkimuspisteet sijaitsivat 15, 30, 60, 120, 240, 480 ja 960 metrin päässä tuvasta. Lintulaskenta tapahtui pistelaskentoina samoilta linjoilta mutta 200 metrin välein. Tutkimuksessa selvitettiin myös maaperän typpipitoisuuden vaikutusta heinäkasvien runsastumiseen sekä sitä, selittääkö maaperän typpipitoisuuden ja heinäkasvien alueellinen vaihtelu hyönteisten tai lintujen eliöyhteisöissä havaittuja muutoksia. Tulosten perusteella luontomatkailijoiden mukana Käsivarren erämaa-alueelle kulkeutuvat ravinteet näkyivät autiotupia ympäröivässä maaperässä kohonneina ammonium- ja nitraattitypen määrinä. Typpilisäys oli havaittavissa 30 metrin säteellä tuvasta. Vilkkaasti käytettyjä taukopaikkoja ympäröi tyypillinen pohjoisille tunturialueille sopeutunut kasvi-, hyönteis- ja lintulajiyhteisö. Varsinaisia pohjoiseen luontoon kuulumattomia vieraslajeja ei havaittu. Luontomatkailusta kärsiviä lajeja ei myöskään havaittu. Kasvillisuudessa heinäkasvien peittävyys kasvoi tupien läheisyydessä, mutta kasviyhteisön lajimääriin tai kasvillisuuden biomassaan luontomatkailulla ei ollut vaikutusta. Hyönteisten eliöyhteisö monipuolistui ja yksilömäärät kasvoivat tupien läheisyydessä, ja erityisesti Amara brunnea -maakiitäjäisen ja lyhytsiipisten heimon yksilöiden havaittiin runsastuneen tupien läheisyydessä. Lintujen yksilömäärä ja lajimäärä kasvoivat tuvan lähellä. Erityisesti hyönteissyöjälinnut runsastuivat tupien pihoilla. Maaperän kohonnut ammoniumtypen määrä selitti havaittua heinäkasvien runsastumista sekä hyönteismäärien kasvua. Myös heinäkasvien runsastuminen selitti hyönteismäärien kasvua. Heinittyminen ja typpipitoisuuden kasvu olivat voimakkaasti korreloituneita. Tämä on ensimmäinen tutkimus, jossa tieteellisesti osoitetaan luontomatkailun vaikutus maaperän typpipitoisuuteen ja hyönteisten eliöyhteisöihin. Tutkielma luo laajan kokonaiskuvan luontomatkailun vaikutuksista Suomen pohjoiseen tunturiluontoon. Tulosten yleistettävyyttä muille alueille tai matkailijamäärille heikentää tutkimuksessa tarkasteltujen tupien pieni määrä, ja tupia ympäröivien eliöyhteisöjen suuri alueellinen vaihtelu. Tulokset ovat kuitenkin merkittäviä Käsivarren erämaan luontomatkailun kannalta, ja niitä voidaan hyödyntää esimerkiksi mahdollisesti Käsivarren suurtunturialueelle perustettavan uuden kansallispuiston luontomatkailurakenteiden suunnittelussa.
  • Heikkilä, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2007)
    Tourism, and especially nature-based tourism, is one of the most rapidly growing industries in the world. In Finland major attractions of nature-based tourism are different kinds of protected areas, such as national parks. Previously tourism has been shown to cause wide array of vegetational changes, deterioration of soil and acculumulation of rubbish in the camp sites of national park. In this Master's thesis impacts of tourism on mammalian populations in the camp sites were studied for the first time. The aim was to study whether mammals are capable of exploiting human caused resources, like supplemental food and hiding places in the camp sites. In addition, possible impacts of nature-based tourism on sex-ratio, maturation, breeding success, morphological measures as well as changes in parasite prevalences and intensities of small mammals were studied. Also, possible changes in densities in different biotopes were studied. Finally, possible changes in population densities were tried to explain by vegetational changes and accumulation of rubbish in the camp sites. Mammal densities were censused from one hectare study plot by two diffent methods in twenty different camp sites and equivalent control areas in the Pallas-Yllästunturi national park, NW Finnish Lapland. Censuses were replicated in two consecutive years in 2005 and in 2006. Snow-track censuses were carried out in order to monitor larger mammals. They were done using line method in one day period in yearly spring. Snap-trapping censuses were carried out in order to monitor smaller mammals, as voles and shrews. They were done using small-quadrat method in two 15-day periods, one in yearly summer and one in yearly fall. Five small-quadrats (15 x 15 metres) were situated in each study area. Study plots were situated in the camp sites so that the most intensively trampled area (immediate vicinity of hut or camping area) was in the middle of study plot. Control areas were selected from similar biotopes to the camp sites, some 500 to 1000 metres away. Trapped small mammals were checked for ordinary measures, sexed, weighed and then dissected for internal parasites. Main result was that tourism had a significant impact on higher mammal densities in the camp sites irrespective of study method. Densities of grouse, which served as a control species, were not affected by tourism. Densities of none of the 13 species studied were negatively affected by tourism. Densities of some species, as the fox Vulpes vulpes, the arctic hare Lepus timidus and small mammals in general, were especially positively affected by tourism. Changes in density were the most evident in mountain heaths, mountain birch forests or other low-productivity biotopes. In addition, sex-ratio in the camp sites was male-biased in spring and female-biased in fall. That is most probably due to greater move¬ments of male individuals in the spring and greater need for energy due to pregnancy in females in the fall. In fall breeding success of small mammals were greater in the camp sites. That partly reflected in the lower proportion of mature individuals in fall. Larger proportion of small mammals was mature in the camp sites in spring than in fall. Camp sites may offer more favourable conditions for maturation in the spring. Tourism did not have clear unidirectional impact on body weight or length of small mammals in the camp sites. Neither parasite prevalences nor intensities were affected by tourism. Higher mammal densities in the camp sites were not explainable by any available data. In this Master's thesis it was shown for first time that mammals can benefit from tourism in the camp sites. In addition, tourism had a clear impact on reproductive biology of small mammals. These observed changes are most likely due to better exploitable resources as additional food or hiding places in the camp sites, but this connection was not proved. Of course, tourism may have different impacts on endangered species or on a different visitor pressure. Nevertheless, these results are important in the regional scale and can be used e.g. in the assessment of tourism impact in the Finnish national parks. They may also serve as a fruitful start for this kind of tourism impact study on mammals.
  • Pihlatie, Mari (Helsingin yliopisto, 2001)
  • Ilmarinen, Karoliina (Helsingin yliopisto, 2007)
    The underwater vegetation of the coastal zone has been studied in the Helsinki capital region with comparable methodology since the 1970s. The water framework directive (WFD) which was implemented in 2000 requires that new methodology is applied in the monitoring of underwater vegetation. In this study, the old contamination methodology is compared to the new WFD-compatible methodology based on ecological status classification of the water. This study was also a part of the monitoring of underwater vegetation carried out by the Helsinki Environment Centre. In this study, the occurrence of submerged aquatic vegetation was studied in the summer of 2005 in the sea area stretching from Seurasaarenselkä to Katajaluoto. Twenty sampling sites were included, all situated on rocky and stony shores. With the rake method, a stretch of shoreline was studied to the depth of two meters, and with the diving method a line from the shoreline was mapped downwards to the depth were all vegetation ceased. Based on their vegetation, the areas were placed into classes which are used to describe the state of near-shore waters. The contamination methodology is based on the species composition and relative abundance of several indicator plants, while the WFD-derived ecological status classification at present is based solely on the lowest depth at which bladder wrack (Fucus vesiculosus) L. grows. No significant improvements have occurred in the near shore aquatic vegetation compared to the previous monitoring study (1999) in either Seurasaarenselkä or the eastern shore of Lauttasaari. Bladder wrack has not returned to the area, although several of the sampling sites would suit the species. The turbidity of the water impedes the growth of submerged macrophytes, and the high sedimentation of material derived from the water column prevents the attachment of small plants to the bottom. Internal loading weakens the status of the water in the area and maintains a high number of species which are indicators of eutrophication. The status of Vattuniemi was still worse than that of the other sampling sites on Lauttasaari s eastern shore. The aquatic vegetation of Lauttasaarenselkä has remained only slightly disturbed or in natural state. Towards the outer archipelago area the aquatic vegetation indicates an improved state of the water; almost all the sampling sites were classed as in natural state. At the sampling sites in the Katajaluoto area the improvement in the state of the water is probably due to the reduced nutrient loading. Due to improvements in water purification technology, less nutrients, especially nitrogen, are released through the sewage tunnel. Physical and chemical parameters are used to support the biological indicators in using the ecological status classification. One of the most important physical factors is the exposition of the shore which can be defined by estimating the effect of wind disturbance (fetch). Either of the statistical tests I used (the linear regression analysis and the Spearman s ordinal correlation) gave statistical significance for more than one species; according to these tests only Cladophora glomerata (L.) Kütz. has negative correlation between the fetch and the structure of the vegetation (r2 = 0,076, n = 69 ja p = 0,022). However, the variation in the structure of the C. glomerata is mostly explained with other factors than the fetch. Fewer species were found using the rake method than by diving. According to the Friedman s two-way variance analysis sampling method do has on effect on the contamination index (n = 20, df = 2 ja p = 0,001). A more positive picture of the status of the water was gotten with the diving method than with the rake method. The rake method is not intended for the study of species occurring at more than two meters depth, and thus not suited for determining the lowest depth at which bladder wrack occurs as the WFD requires. The diving method is suitable for both types of classification. Based on this study, the ecological status classification gives on average a worse picture of the status of the water than the contamination method. When only one variable related to only one indicator species is used in the study as postulated in the WFD the result is limited, and does not necessarily give a true picture of the status of the water. It has been observed that the lowest growth depth of the bladder wrack clearly correlate with the eutrophication. That supports its using as the only parameter in the implementation of the WFD. The ecological classification of the state of the water cannot be applied to the inner bays due to the absence of bladder wrack, and the status of the water can there only be estimated using the contamination classification. However the use of the contamination classification is problematic: it s not easy to define the indicator value of the species because there are several environment factors in addition to eutrophication that have an impact on the species.
  • Tentke, Annika (Helsingin yliopisto, 2014)
    This project was about the molecular mechanisms involved in the generation of eicosanoids in human mast cells with particular emphasis on lipid bodies as a source and/or site of lipid mediator biogenesis. The cells to be used are isolated from human peripheral blood provided by Finnish Red Cross Blood Transfusion Service and collected from healthy donors. Human mast cells are found in connective tissue. They contain granules filled with histamine, heparine and proteases. Human mast cells are potent effector cells in host-defense mechanisms of innate immunity, including inflammatory diseases such as atherosclerosis. Activation of mast cells by different stimuli triggers the release of a huge range of mediators, including de-novo synthesized eicosanoids, which are highly biologically active lipid mediators. The major eicosanoid released by activated mast cells is prostanoid prostaglandin D2 (PGD2). The aim of this project was to find out whether mast cell lipid bodies are the cellular compartments of PGD2 synthesis, what are the enzymes involved in AA liberation from TGs, and whether TG-derived AA is a source for PGD2 production. The enzymes of special interest were hormone sensitive lipase (HSL) and adipose triglyceride lipase (ATGL). We were also interested about hematopoietic prostaglandin D synthase (HPGDS), the key enzyme in the production of D and J series of prostanoids. Methods used in this pro gradu work include siRNA transfections, RNA isolation, cDNA synthesis, qPCR, immunoblotting, ELISA and conventional fluorescence microscopy. Immediate increase in the amount of PGD2 released from mast cells sensitized with human IgE (1µg/ml) and activated by polyclonal rabbit anti-human IgE (1µg/ml) was observed. The increase was most prominent after one hour of activation, and slowly decreased to basal levels at 48 h post-activation. siRNA transfection affected the amount of enzyme DNA in mast cells and the amount of PGD2 released. HSL, ATGL and HSL+ATGL double knockdowns all reduced the amount of PGD2 released in acute (5 to 30 minutes) term activation compared to control cells. However, no significant changes were observed in the mRNA expression levels of ATGL, HSL, CGI-58, HPGDS or COX-1 under mast cell activation. The only significant changes in mRNA expression levels were observed with COX-2. However, the relative expression of HPGDS increased in IgE treated mast cells compared to control treated cells and the expression was even greater in mast cells treated with αIgE also. Both ATGL and HPGDS were recognized throughout the cytosolic area in the non-activated Ctrl cells. Although HPGDS located also in the circumference of mast cells, no clear localization of HPGDS was observed in the circumference of mast cell lipid droplets. The experiments carried out at the Wihuri Research Institute, including those presented here, have established that, in addition to phospholipids, the triglycerides present in mast cell lipid droplet core are also an important source of eicosanoids, and that also ATGL and HSL, not just cPLA, can release arachidonic acid for eicosanoid production. The ramifications of this study include the possibility that arachidonic acid release from triglycerides for the formation of eicosanoids could take an indirect or a direct route to supply precursors for cellular eicosanoid biosynthesis. The key is the pathway of AA release. In the direct pathway, AA is released from LD TGs by ATGL or HSL and this free AA is used for the generation of PGs by either COX-1 or COX-2, depending on the status of the cell. In the indirect pathway, AA is liberated from LD TGs by ATGL or HSL and then further re-esterified into phospholipids from where AA is then finally released by cPLA2 for the generation of eicosanoids.
  • Järvilehto, Laura (Helsingin yliopisto, 2006)
    The objective of this study is twofold: Firstly, to investigate how men and women living in Tanala villages in the Ranomafana National Park buffer zone differ in their natural resource use and livelihood. Secondly, based on this information, the intention is to find out how the establishment of the park has influenced people living in the buffer zone from the gender point of view. The data have been gathered mainly by using semi-structured interviews. Group interviews and individual interviews were carried out in three buffer zone villages. In addition, members of the park personnel were interviewed, observations were made during the visits to the villages and documents related to the planning and the administration of the park were investigated. The data were analysed using qualitative content analysis. It seems that Tanala women and men relate to their environment in a rather similar way and that they have quite equal rights considering the use and the control of natural resources. Probably this is the reason why the management of the Ranomafana National Park has practically not taken gender issues into account in the planning of the park or in administering activities related to it. Both Tanala men and women can own and inherit land, and in most cases they also exert full control over it. Similarly, women and men seem to control their own labour as well as the produce of their work. There is a strong gendered division of labour in Tanala villages, based on the conception of men doing the hard and difficult work and women s tasks being easy. This idea does not appear to correspond with reality, but it rather seems to be a social construction highlighting the importance of men s work at the expense of women s tasks. At the household level, men and women have equal say considering environmental resources management as well as other kinds of issues, but at the community level women are significantly less active than men in decision making. Since the park management has not paid any special attention to this, women s voices and their interests have not been heard as much as those of men in park related meetings. In consequence, there have been no development projects focused on women s cultivation activities, for example. The establishment of the park has also had another important gendered impact. Since the creation of the park local people have been forbidden to enter the park forest. In practise this ban has mostly affected women, and the forest has become a men s space considering both the access to it and it s resources as well as the feeling of authority. As a conclusion it can be stated that for achieving socially just nature conservation, it is important to take gender issues into consideration even if gender relations seem to be quite equal. In Ranomafana area the situation could be improved, for example, by listening more carefully to women s interests and needs.
  • Saari, Sanna (Helsingin yliopisto, 2007)
    Kovakuoriaiset (Coleoptera) ovat sopeutuneet hyvin erilaisiin elinympäristöihin. Kuitenkin vain pieni osa kovakuoriaislajeista elää vedessä. Lehtikuoriaisista (Chrysomelidae) parhaiten vesielämään sopeutunut ryhmä on ruokokuoriaiset (Donaciinae), joista Macroplea-suvun lajit ovat sopeutuneet täysin akvaattiseen elämään. Meriuposkuoriainen (Macroplea pubipennis) elää murtovedessä ja voi esiintyä yhdessä rantauposkuoriaisen (M. mutica) kanssa. Meriuposkuoriainen tunnetaan vain Suomen rannikolta ja Kiinasta, kun taas rantauposkuoriainen on yleinen esim. Euroopassa. Meriuposkuoriainen on uhanalainen ja kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen II lajeihin. Uhanalaisten lajien suojelun suunnittelua varten tarvitaan tietoa lajin biologiasta, levinneisyydestä ja ekologisista vaatimuksista elinympäristönsä suhteen. Tässä työssä halusin selvittää meriuposkuoriaisen ja rantauposkuoriaisen esiintymistä ja suhteellista runsautta Espoonlahdella sekä muodostaa käsityksen meriuposkuoriaisen tyypillisestä elinympäristöstä. Lisäksi halusin selvittää lajin sukupuolijakaumaa ja parien osuutta populaatiossa sekä kehittää ja testata uutta menetelmää lajin esiintymisen tutkimiseen. Tein uposkuoriaisten esiintymisen ja vesikasvilajiston tutkimuksen linjalaskentana pintasukeltamalla 16 näytealalla. Veden fysikaalis-kemiallisten ominaisuuksista mittasin lämpötilaa, happi- ja suolapitoisuutta sekä laskin näytealojen avoimuuden aallokolle. Kenttätyöt tein Espoonlahdella kesäkaudella 2003. Tilastollisilla testeillä selvitin miten näytealat erosivat toisistaan tutkittujen elinympäristömuuttujien suhteen ja mitkä muuttujista vaikuttivat meriuposkuoriaisen esiintymiseen ja tiheyteen. Havaitsin meriuposkuoriaisia kahdeksalla näytealalla (yhteensä 134 yksilöä) ja rantauposkuoriaisia viidellä (yhteensä 17 yksilöä). Neljällä näytealalla lajit esiintyivät yhdessä. Suurin osa (85 %) heinäkuussa havaitsemistani meriuposkuoriaisyksilöistä oli pareittain, elokuussa enää pieni osa yksilöistä oli pareittain (15 %). Yksittäin löydetyissä kuoriaisissa koiraita oli paljon naaraita enemmän. Ilmeisesti aikuiset yksilöt kuolevat syksyllä ja naaraat saattavat kuolla koiraita aikaisemmin. Espoonlahden mittakaavassa veden lämpötila, happi- ja suolapitoisuudet eivät vaikuta meriuposkuoriaisen levinneisyyteen. Meriuposkuoriaisen ravintokasveja Espoonlahdella ovat hapsivita sekä tähkä- ja kalvasärviä, joista hapsivita on suosituin. Ahvenvitaa laji ei hyödynnä. Ravintokasvin suhteellinen osuus oli tärkein meriuposkuoriaisen esiintymistä määräävä tekijä ja selittää 57,6 % lajin esiintymistiheyden vaihtelusta. Alueen liiallinen suojaisuus saattaa vaikuttaa negatiivisesti meriuposkuoriaisen esiintymiseen. Pintasukeltaminen menetelmänä soveltuu hyvin meriuposkuoriaisten kartoitukseen, jos näkyvyys vedessä on tarpeeksi hyvä suhteessa kartoitettavan alueen syvyyteen. Meriuposkuoriaistutkimusten kenttätyöt kannattaa tehdä kesä-heinäkuun aikana. Tällä hetkellä meriuposkuoriaisen esiintymistä on tutkittu kattavasti ainoastaan Espoolahdella sekä osista Paimionlahtea. Ainoat lajin suojelemiseksi rajatut alueet ovat sen neljä tärkeintä esiintymispaikkaa Espoonlahdella. Tämä tutkimus on osaltaan vaikuttanut rajauspäätöksiin. Meriuposkuoriaisesiintymät tulevat yhä eristäytyneemmiksi, kun elinympäristöt pirstoutuvat mm. vesirakentamisen vuoksi. Jos lajia suojellaan Espoonlahdella ainoastaan sille rajatuilla pienillä alueilla ja rakennetaan tai muuten muokataan väliin jääviä alueita, on lajin säilyminen vaarassa. Meriuposkuoriaisen suojelun tehostamiseksi tarvitaan ajantasaista paikkatietoa lajin levinneisyydestä Suomessa ja jo tunnettujen esiintymien tilan seurantaa. Meriuposkuoriaisen populaatiodynamiikan ja leviämiskyvyn tutkimus olisi tärkeää, jotta lajin suojelemiseksi osataan valita sopivia alueita.
  • Harlio, Annika (2012)
    Tässä kokeellisessa tutkimuksessa seurattiin ennallistamistoimien vaikutuksia kenttäkerroksen putkilokasvilajistoon Seitsemisen kansallispuistossa vuosina 1995−2010. Ekologisen ennallistamisen tavoitteena on nopeuttaa ihmisen muuttaman ekosysteemin palautumista luonnontilaiseksi. Tässä tutkimuksessa ennallistamismenetelmänä käytettiin pienaukottamista, jonka avulla jäljitellään metsän luontaisia rakennepiirteitä ja prosesseja, kuten tuulenkaatoja ja myrskytuhoja. Sen ekologiset perusteet ovat boreaalisen havumetsän aukkohäiriödynamiikassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, (1) muuttaako pienaukottaminen kenttäkerroksen kasvillisuutta ennallistamiskäsittelyn saaneilla alueilla, (2) monipuolistaako pienaukottaminen metsärakennetta luomalla elinolosuhteita valoa vaativalle sukkession alkuvaiheen kasvillisuudelle, (3) aloittaako pienaukottaminen uuden sukkessiokehityksen aukkohäiriödynamiikkamallin mukaisesti ja (4) voidaanko tämän seurannan perusteella ennustaa tulevan sukkessiokehityksen suuntaa ja nopeutta. Tutkimuskohde oli nuori kivennäismaalla sijaitseva havupuuvaltainen kasvatusmetsä. Ennallistamiskoe sisälsi 15 koealaa. Viidelle koealalle tehtiin syksyllä 1995 pieni aukko (2 aaria), viidelle suuri aukko (8 aaria) ja viittä käsittelemätöntä aluetta käytettiin vertailualoina. Kenttäkerroksen putkilokasvillisuutta tutkittiin koealoilla neliömetrin kokoisilla kasvillisuusruuduilla. Kasvillisuusseuranta suoritettiin vuoden 1995 lähtötilanteen (ennen ennallistamistoimia) lisäksi neljä kertaa vuosina 1997, 2001, 2005 ja 2010. Tutkin eri tavalla käsiteltyjen koealojen kasviyhteisöjen rakennetta ordinaatioanalyysillä (Non-Metric Multidimensional Scaling; NMDS) ja ennallistamiskäsittelyn vaikutuksia kasvilajien runsauden vaihteluun yleistetyllä lineaarisella sekamallilla (Generalized Linear Mixed Models; GLMM). Tutkimusaineiston yleisimmät ja runsaimmat lajit olivat puolukka (Vaccinium vitis-idaea), metsälauha (Deschampsia flexuosa), mustikka (Vaccinium myrtillus) ja kanerva (Calluna vulgaris). Kasvillisuuden kokonaispeittävyys oli merkittävästi suurempi pienaukkokäsittelyn saaneilla koealoilla kuin vertailualoilla 6−10 vuotta pienaukkokäsittelyn jälkeen. Pienaukotettujen koealojen kasviyhteisön rakenteessa tapahtunut muutos oli voimakkaampaa ja erisuuntaista kuin vertailualoilla. Sukkession alkuvaiheen pioneerilajit runsastuivat pienaukkokäsittelyn saaneilla alueilla heti käsittelyn jälkeisinä vuosina, mutta vähenivät seuranta-ajan lopussa sulkeutuneen metsän lajien palatessa koealoille. Pienaukkokäsittelyn vaikutus oli samansuuntainen sekä pienissä että isoissa aukoissa. Koealojen pohjois- ja eteläosien kasvillisuuden kokonaispeittävyys muuttui samansuuntaisesti koko seuranta-ajan. Myrskyn jäljittely pienaukottamalla aiheutti alueella paikallisesti lyhytaikaisen ja pienialaisen häiriön, mikä loi metsikkötasolla selvästi rakenteellista monimuotoisuutta, mutta niiden pienen määrän takia vaikutus maisematasolla oli vähäinen. Viidentoista vuoden aikana pystyttiin käynnistämään aukkohäiriödynamiikkamallin mukaisia pienialaisia nuoria sukkessiovaiheita, joiden vaikutus näkyy mahdollisesti vasta pidemmän ajan kuluttua koko metsäalueen monirakenteisuutena. On todennäköistä, että sukkessiokehitys jatkuu näillä aloilla kohti sulkeutunutta metsää seuraavien vuosikymmenien ajan. Silloin metsään muodostunut monirakenteisuus edesauttaa monipuolisen ja luonnontilaisen metsän kaltaisen elinympäristöverkoston kehittymisen alueella.
  • Takala, Terhi (Helsingin yliopisto, 2007)
    The biodiversity in Finland is dependant on the vast forest areas in Russia and Karelian Isthmus acts as an important ecological corridor which connects these forests together. However, Karelian Isthmus is also important for the forest industry and increasing forest use has caused concerns of the effects forest cuts have on the biodiversity of the area. The purpose of this study was to examine how the forests in the Karelian Isthmus have changed in the past 20 years. Special attention was given to the changes of the landscape structure and regional differences. The study was based on the data from a field survey and Landsat satellite images. After image registration the satellite images were normalized using linear regression method. This was done in order to calibrate the radiometric differences in the images. The interpretation of the images was done using supervised classification. The training areas used in classification were based on the ground truthing data collected during the field work. Two classifications were done to each image and four forest types were used: spruce, pine, mixed and deciduous forest. In the more detailed classification the forest types were further divided into young and old forests. The accuracy of the classification was assessed using reference data and contingency tables. The detailed classification was clearly less accurate and only the simple classification without the age classes was used in the following analyses. For estimating the changes in the forest structure at the landscape level, landscape metrics were calculated from the classified images. Five landscape indices were used in this study: class area (forest type area), number of patches, mean patch size, edge density and mean nearest neighbour. According to the interpretation of the satellite images the total forest area in the Karelian Isthmus has increased 4 %. Forest area of the mixed forest and especially deciduous forest had increased. Spruce forests had decreased 34 % and pine forests 25 % but these meant only 4 % change in proportion to the total land area. Regional variation also existed. In some areas changes in the forest structure were significant, particularly concerning spruce forests. The most notable changes occurred in the central areas of the Karelian Isthmus. In these areas the fragmentation of the spruce forests was significant. The number of patches had increased and the mean patch size decreased in the same areas where the total spruce forest cover had decreased. Also the edge density and the mean distance to the nearest neighbour had increased. In the case of pine forests the changes varied within different areas and although the total area had diminished, fragmentation was not clearly observed. Deciduous forests had increased in all places whereas mixed forests had increased especially in the areas where spruce forests had decreased. The increase of the deciduous and mixed forests was probably a result of regeration in harvested areas. Forest cuttings in the coniferous forests and natural regeneration after clear cuts have changed the forest type composition and the landscape structure in the Karelian Isthmus. However, changes have been fairly moderate in proportion to the total forest area. In number and also in connectivity, all of the forest types classified in this study existed broadly. Based on the results of this study it can be estimated that the ecological consequences of changes occurred in the past 20 years have not been exceptionally substantial and Karelian Isthmus is able to keep supporting forests species rich in biodiversity.
  • Kumela, Hanna-Mari (Helsingin yliopisto, 2005)
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää metsänomistajien suhtautumista luonnonarvokauppaan ja sitä, millä perusteilla he osallistuvat tai eivät osallistu luonnonarvokauppaan. Samalla selvitetään myös millainen on metsänomistajien näkökulmasta hyväksyttävä ja omistajien intressit huomioiva suojelusopimus. Tutkimuskohteena ovat satakuntalaiset ja mikkeliläiset metsänomistajat. Tutkimus kuuluu yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen. Luonnonarvokauppa on taloudellinen ohjauskeino, jolla pyritään edistämään luonnon monimuotoisuuden säilymistä ja parantumista talouskäytössä olevilla alueilla. Luonnonarvokaupassa maanomistaja ylläpitää tiettyjä luontoarvoja rajatulla kohteella korvausta vastaan. Sopimukset perustuvat vapaaehtoisuuteen ja ne solmitaan määräajaksi. Sopimuksen päätyttyä alueen käyttö jatkuu maanomistajan haluamalla tavalla. Luonnonarvokaupan kokeiluhanke alkoi Satakunnassa kesäkuussa 2003. Tässä tutkimuksessa luonnonarvokauppaa lähestytään ympäristötietoisuuden näkökulmasta. Ympäristötietoisuudella tarkoitetaan ympäristöä koskevien arvojen, asenteiden ja toiminnan muodostamaa kokonaisuutta, jolle tieto ympäristöstä ja siinä ilmenevistä ongelmista muodostaa perustan. Osallistuminen luonnonarvokauppaan vaatii metsänomistajalta tietoa luontoarvoista ja kiinnostusta sitoutua luonnonsuojeluun. Myös muun muassa omistajan elämäntilanne, perhesuhteet sekä taloudelliset resurssit vaikuttavat osallistutaanko luonnonarvokauppaan vai ei. Luonnonarvokauppa pitää sisällään kaikki ympäristötietoisuuden osat, tiedollisen, affektiivisen sekä toiminnallisen osan. Tutkimuksessa hahmotettiin viisi metsänomistajatyyppiä, joiden avulla esitettiin metsänomistajien näkemyksiä luonnonarvokaupasta ja siihen osallistumisesta. Metsänomistajatyypit jaettiin kahteen luokkaan, hyötyryhmään ja kulttuuriryhmään, sen mukaan miten vahvasti metsän taloudellinen hyötykäyttö oli luonnonarvokauppaan suhtautumisen taustalla. Hyötyryhmään kuuluivat metsä tulonlähteenä, erikoisuuksien suojelu ja lisähyödyn tavoittelu -tyypit sekä kulttuuriryhmään luonnon seuraaminen ja koskemattoman luonnon suojelu -tyypit. Hyötyryhmän metsänomistajatyypit näkevät metsän taloudellisen hyödyntämisen ensisijaisena metsän käyttömuotona. Metsä tulonlähteenä -tyypin metsänomistaja ei ole innokas osallistumaan luonnonarvokauppaan. Erikoisuuksien suojelu -tyypin metsänomistaja haluaa suojella vain talousmetsästä poikkeavia alueita, joita voi käyttää virkistäytymiseen. Lisähyödyn tavoittelu -tyypin metsänomistaja osallistuu luonnonarvokauppaan vain, jos siitä on mahdollista hyötyä taloudellisesti tai muuten esim. säilyttämään kesämökin rauhan. Kulttuuriryhmässä taloudellinen intressi ei yksin johda toimintaa vaan myös muut intressit kuten virkistyskäyttö ja aineettomat arvot vaikuttavat metsänomistajien käyttäytymiseen. Molemmat kulttuuriryhmän tyypit ovat potentiaalisia luonnonarvokauppaan osallistujia. Luonnon seuraaminen -tyypin metsänomistaja haluaa suojella pieniä maisemallisesti kiinnostavia alueita. Koskemattoman luonnon suojelu -tyypin metsänomistaja voisi suojella luontoa ilman sopimustakin mutta korvauksen avulla alueiden määrä ja koko voivat olla suurempia. Kaikille metsänomistajille vapaaehtoisuus oli elinehto sopimuksen solmimiselle ja korvauksen suuruus vaikutti mukaan lähtemiseen ja tyytyväisyyteen. Hyvin tärkeää oli sopimuksen kokonaisuus ja metsänomistajien metsänkäytön intressien huomioiminen. Tutkimuksessa selvisi, että luonnonarvokauppaan osallistumista ei herättänyt niinkään metsänomistajien halu suojella luontoa vaan pikemmin jonkinasteinen hyödyn tavoittelu. Luonnonarvokaupasta saadun hyödyn laatu vaihteli metsänomistajatyypeittäin. Luonnonarvokauppa nähtiin enemmän metsäviranomaisten kuin ympäristö- tai luonnonsuojeluviranomaisten työkaluna. Luonnonarvokaupalla suojellaan talousmetsien luonnonarvoja metsätaloudessa tunnetuilla keinoilla. Kokonaisuudessaan suhtautuminen luonnonarvojen säilyttämiseen on kuitenkin muuttunut luonnonarvokaupan myötä myönteisemmäksi. Muutos toiminnan tasolla kertoo myös näiden metsänomistajien ympäristötietoisuuden muutoksesta.
  • Halmeenmäki, Elisa (2014)
    Boreaaliset metsät toimivat tärkeinä metaanin nieluina globaalissa metaaninvaihdossa maaekosysteemien ja ilmakehän välillä. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että boreaalinen metsä voi ajoittain myös päästää metaania ilmakehään. Myös kasvillisuuden on havaittu voivan päästää metaania. Boreaalisen metsän metaanidynamiikan ja metaanipäästöjen tarkempi selvittäminen on tärkeää ja ajankohtaista, koska metaani on hyvin voimakas kasvihuonekaasu ja sen pitoisuus ilmakehässä kasvaa. Tässä tutkimuksessa tutkin metsänpohjan ja ilmakehän välistä metaaninvaihtoa maakammiomittauksilla. Mittauspaikka sijaitsee Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäaseman boreaalisessa mäntyvaltaisessa (Pinus sylvestris) kangasmetsässä, SMEAR II -tutkimusasemalla. Tutkimusta edeltävänä kesänä SMEAR II -asemaa ympäröivän metsän latvuston yläpuolelta mitattiin metaanipäästöjä, joten tämän tutkimuksen erityisenä kiinnostuksen kohteena olivat mahdolliset metsänpohjan metaanipäästöt. Tein mittaukset staattisella kammiomittausmenetelmällä yhteensä 54 kammiolla toukokuusta syyskuuhun alueellisen ja ajallisen vaihtelun selvittämiseksi. Lisäksi tutkin maan lämpötilan ja kosteuden, ilman lämpötilan, sadannan, fotosynteettisesti aktiivisen säteilyn (engl. photosynthetically active radiation, PAR) ja rahkasammalpeitteisyyden (Spaghnum sp.) vaikutusta metaanivoihin. Tutkimus osoitti, että mittausalueen metsän pohja toimi keskimäärin metaanin nieluna, mutta pienet soistuneet alueet päästivät ajoittain huomattavia määriä metaania. Koko mittausjakson keskimääräinen metaanivuo mittausalueella oli −4,0 μmol CH4 m−2 h−1, mikä vastaa aiempien tutkimusten perusteella tyypillistä keskiarvoa boreaalisen metsämaan metaanivuosta. Metaanipäästöjä mitattiin pääasiassa kahdesta mittauspisteryhmästä kesän alkupuolella, jolloin maan kosteus oli suurimmillaan. Maan kosteus ja rahkasammalten (Spaghnum sp.) peittävyys kammion sisällä olivat tärkeimmät metaanivuohon vaikuttavat tekijät. Metaanivoiden todettiin olevan positiivisessa yhteydessä näiden lisäksi myös fotosynteettisesti aktiivisen säteilyn eli PAR-säteilyn kanssa, mikä osoittaa, että kasvillisuus todennäköisesti vaikuttaa metaanivuohon. Maan lämpötila puolestaan oli käänteisesti yhteydessä metaanivoiden kanssa. Metsänpohjan metaanipäästöt tulivat vain osittain samalta suunnalta kuin edellisenä vuonna ekosysteemitasolla havaitut metaanipäästöt. Vaikka metsänpohjan metaanipäästöt olivat paikallisesti hyvin suuria, niitä esiintyi vain hetkellisesti ja siten tämän tutkimuksen perusteella metsänpohja ei vaikuttaisi olevan merkittävä alueellinen metaanin lähde. Edelleen jää selvitettäväksi, mistä mahdolliset metaanipäästöt tulevat ja havaitaanko metaanipäästöjä mastomittauksilla tulevina vuosina. Suuren ajallisen ja paikallisen vaihtelun vuoksi on tärkeää mitata metaanipäästöjä eri vuosina ja eri kokoluokan menetelmillä. Mastomittauksiin ja maakammiomittauksiin perustuvien metaanivoiden keskinäinen vertailu toteutetaan, kun saadaan mittaustuloksia molemmista menetelmistä samanaikaisesti. Näin saadaan tietoa metsän pohjan ja latvuston merkityksestä metsän metaanivuohon.
  • Schrader, Marko (2011)
    Liito-orava (Pteromys volans) on havumetsävyöhykkeen varttuneissa sekametsissä esiintyvä pieni yöaktiivinen nisäkäs. Suomen liito-oravakannan on arvioitu taantuneen viimeisten vuosikymmenien aikana ja laji on luokiteltu Suomessa vaarantuneeksi. EU:n luontodirektiivissä liito-orava on mainittu erityistä suojelua vaativana lajina, jonka lisääntymis- tai levähdyspaikkoja ei saa hävittää. Liito-oravan suosimat varttuneet kuusivaltaiset sekametsät ovat yleisiä useiden suomalaisten kaupunkien taajama-asutusten tuntumissa. Näihin metsiin kohdistuu suuri kaavoituspaine. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää metsämaiseman rakenteen muutoksen vaikutusta liito-oravaan ja arvioida eroavatko kaupunki- ja metsätalousalueet liito-oravan elinympäristönä. Selvitin Tampereen kaupungin ja Kangasalan kunnan alueella sijaitsevan tutkimusalueen metsärakenteen muutokset vuosina 1966—2004 ja liito-oravaesiintymät vuonna 2004. Tarkoituksena on selvittää miten metsärakenteen muutos on vaikuttanut alueen liito-oravakantaan ja liito-oravien esiintymiseen. Ilmakuvatulkinnalla rajasin 52 km2 kokoisen tutkimusalueen metsät niiden rakenteen perusteella metsäkuvioihin. Keväällä 2004 kartoitettiin tutkimusalueen liito-oravaesiintymiä ja kirjasin metsäkuvioiden tärkeimmät puustotiedot. Luokittelin kaikki metsäkuviot neljään, liito-oravalle soveltuvuuteen perustuvaan luokkaan. Paikkatieto-ohjelmassa annoin kullekin kuvioluokalle eri värin ja lopputuloksena oli monivärinen kartta josta pystyy helposti havaitsemaan liito-oravalle soveltuvat, sopimattomat sekä liikkumiseen soveltuvat alueet. Ilmakuvatulkinnalla tein vastaavia karttoja myös vuosille 1966, 1979, 1987 ja 1995. Metsäkuviotietojen perusteella laskin eri vuosille pirstoutumista kuvaavan läheisyysindeksin. Aiemmin Etelä-Suomesta saatuja liito-orava radiopantatutkimustuloksia ja monivuotisia kartoitustuloksia vertailuaineistona käyttäen tein arvion liito-oravaesiintymien määrän kehityksestä vuosina 1966–2004. Tutkimusalueen liito-oravakartoituksessa löysin 318 papanahavaintopaikkaa. Papanahavainnoista 78 % olivat enintään 500 m päässä lähimmästä ihmisasutuksesta. Tampereen kaupungin alueen havainnoista 73 % sijaitsevat Tampereen kaupungin omistamilla alueilla. Liito-oravalle sopivien metsien pinta-ala on vuosina 1966–2004 laskenut 48,8 %. ja liito-oravalle sopimattomien alueiden pinta-ala on kasvanut 22 %. Liikkumiselle soveltuva metsäpinta-ala on kasvanut 46,3 %. Liito-oravalle sopivien laikkujen keskikoko on laskenut 13,1 hehtaarista 4,7 hehtaariin ja alue on voimakkaasti pirstoutunut. Arvion mukaan Tampereen tutkimusalueen asuttujen liito-orava elinpiirien määrä on laskenut vuosina 1966–2004 yli 59 %. Tutkimusalueen metsiköiden kehitys on ollut vastaava kuin muilla metsätalousalueilla eteläisessä Suomessa. Kaupungin läheisyys ei ole merkittävästi vaikuttanut kehitykseen. Metsänhakkuiden ja asutuksen pirstomassa maisemassa viherkäytävien merkitys korostuu. Kuitenkin suuri osa liito-oravaesiintymistä sijaitsee kaupungin mailla ja jäljellä oleva soveltuvan metsän määrä on niin pieni ja pirstoutunut, että tulevaisuuden kaavoitustoimilla ja metsänkäsittelyllä tulee olemaan suuri vaikutus paikalliseen liito-oravakantaan.
  • Jussila, Terttu (2013)
    Pro gradu –työssäni olen perehtynyt pedagogisesti toimivan ja biologian didaktiikan mukaisen verkko-opiskeluympäristön luomiseen. Olen tehnyt Internetiin Virtuaalimetsäksi nimetyn sivuston. Virtuaalimetsä on alakoulun 5.-6. luokkalaisille suunnattu verkko-opiskeluympäristö Suomen metsistä. Virtuaalimetsä tarjoaa opetuksen ja opiskelun avuksi paljon tietoa metsistä sekä erilaisia välineitä ajattelun kehittämiseen. Virtuaalimetsän tieto pohjautuu biologiseen tutkimukseen, joka biologian ja luonnontieteiden didaktiikan avulla on puettu lapselle ymmärrettävään ja helposti käsiteltävään muotoon. Oppisisältöjen pohjana toimii vuoden 2004 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Verkkopedagogisen tutkimuksen avulla Internet-sivustosta on tehty toimiva opiskeluympäristö. Tavoitteita Virtuaalimetsän suunnittelussa ja toteuttamisessa oli neljä: 1. Verkkopedagogiset tavoitteet: hyvän verkko-opiskeluympäristön luominen 2. Sisältöön liittyvät oppimistavoitteet: tiedon ja ajattelun kehittyminen sekä hyvien työkalujen luominen oppimistavoitteiden saavuttamiseksi 3. Opetukseen liittyvät tavoitteet: perinteisen opetuksen tukeminen ja täydentäminen mielekkäällä opiskeluympäristöllä 4. Ympäristökasvatukselliset tavoitteet: oppijoiden ympäristövastuullisuuden herättäminen etenkin metsiin nähden Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi perehdyin verkkopedagogiseen ja biologian didaktiseen tutkimukseen. Hyvän verkkoopiskeluympäristön ominaisuuksiksi nousivat kunnollinen pedagoginen tavoite, selkeä tutkimukseen perustuvaa tieto, välineet ajattelun kehittämiseen, tiedon rakentamiseen ja syvälliseen pohdintaan sekä loogiseksi ja pedagogisesti toimivaksi rakennettu verkkosivusto, jolla on helppo liikkua. Biologian asiasisältöjen opettamisen kulmakivinä toimivat kokonaiskuvan painottaminen ja systeemiajattelu, kunnollinen käsitteellinen rakenne, ekologisten ilmiöiden kokonaisvaltainen tarkastelu, lasten käsitysten käyttäminen opetuksen lähtökohtana sekä havainnointiin ohjaaminen. Virtuaalimetsä jakaantuu kuuteen osaan: Metsäkartta, Metsäpolku, Metsäsanasto, Testaa taitosi, Metsän kasvit ja Opettajalle. Jaottelu on tehty opiskelutyökalujen mukaan, ja useimmat osat tarjoavat omanlaisensa tavan tukea opiskelua. Virtuaalimetsä jakautuu osakokonaisuuksiin eri teemojen kautta: Metsä elinympäristönä, Metsätyypit, Metsän kerrokset ja Metsäluonnon monimuotoisuus. Metsäkartta –osassa keskitytään miellekarttoihin ja käsitekarttoihin. Niiden avulla pyritään kehittämään lasten käsityksiä kokonaisuuksista ja käsitteistä. Käsitekartat edistävät aktiivista ja merkityksellistä oppimista ja vahvistavat oppijan metakognitiivisia taitoja. Metsäpolku –osasta löytyy Virtuaalimetsän biologinen tieto. Metsäpolulla tieto on esitetty niin, että oppijat saisivat hyvän kuvan metsäluonnosta kokonaisuutena ja systeemisenä rakenteena. Konkretian taso pysyy koko ajan suurena, ja kaikki tieto pidetään yhtenäisenä pakettina sitomalla asiat jatkuvasti metsien muodostamaan kontekstiin. Biologisia käsitteitä esitellään paljon, ja käsitteet ovat myös osaltaan luomassa helpommin jäsennettävää kuvaa metsän kokonaisuudesta ja biologisista ilmiöistä. Metsäympäristön kautta hahmotetaan myös aineen kiertoa, energian virtaa ja populaatiodynamiikkaa. Nämä ilmiöt edustavat erilaisia vuorovaikutussuhteita ja kausaalisia kuvioita luonnossa, ja sen takia ne edistävät biologisen ajattelun ja ymmärryksen kehittymistä. Ympäristövastuullisten asenteiden herättämiseksi oppijoille annetaan tarvittavia taustatietoja ympäristökysymysten pohtimiseen. Testaa taitosi –osa on Virtuaalimetsän tehtäväpankki. Tehtävien tarkoituksena on toimia kertauksen apuna, taitojen testaamisessa ja ennen kaikkea helpottamaan opitun asian aktivoimista. Virtuaalimetsän tehtävistä monet ovat kuvailu-, vertailu- ja luokittelutehtäviä, jotka toimivat pohjana käsitteiden hahmottamiselle. Kuvailu- ja selittämistehtävät auttavat jäsentämään tietoa ja sisäistämään opiskeltavan asian. Metsän kasvit –osa johtaa Helsingin yliopiston Pinkka-oppimisympäristöön. Pinkkaan on Virtuaalimetsää varten laadittu oma 30 metsälajia sisältävä kasvilajipaketti. Kasvilajintuntemukselle on omistettu Virtuaalimetsässä kokonaan oma osionsa, sillä lajintuntemus luo perustan luonnon ja ekosysteemien hahmottamiselle. Metsäsanastossa on aakkosjärjestyksessä selitetty kaikki Virtuaalimetsässä esille tulevat käsitteet. Opettajalle –osa on opettajille suunnattu tietopaketti, jossa kerrotaan Virtuaalimetsän idea pääpiirteissään. Opettajille annetaan myös vinkkejä siitä, millä eri tavoilla Virtuaalimetsää voi käyttää opetuksessa, ja millä eri tavoin hyödyntää tietoa ja kognitiivisia työkaluja myös esimerkiksi ryhmätöissä, koko luokan keskusteluissa tai maastotöissä. Virtuaalimetsän rakenne on muodostettu loogiseksi ja helposti kuljettavaksi kokonaisuudeksi kognitiivisiin työkaluihin ja metsäteemoihin perustuvan jaottelun kautta. Linkitys on tehty selkeäksi, ja opiskelua ohjataan järkevään etenemiseen selittämällä eri osioiden sisällöt etukäteen ja suosittelemalla tiettyjä etenemismahdollisuuksia. Opiskelun omalle suunnittelulle on kuitenkin jätetty tilaa. Tiedon kaksoiskoodauksen mukaisesti tietoa esitetään niin kuvina kuin tekstinäkin, ja kognitiivista kuormitusta on pyritty vähentämään pitämällä samaan aiheeseen liittyvä tieto tiiviisti yhdellä sivulla.