Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 76-95 of 149
  • Pihlatie, Mari (Helsingin yliopisto, 2001)
  • Ilmarinen, Karoliina (Helsingin yliopisto, 2007)
    The underwater vegetation of the coastal zone has been studied in the Helsinki capital region with comparable methodology since the 1970s. The water framework directive (WFD) which was implemented in 2000 requires that new methodology is applied in the monitoring of underwater vegetation. In this study, the old contamination methodology is compared to the new WFD-compatible methodology based on ecological status classification of the water. This study was also a part of the monitoring of underwater vegetation carried out by the Helsinki Environment Centre. In this study, the occurrence of submerged aquatic vegetation was studied in the summer of 2005 in the sea area stretching from Seurasaarenselkä to Katajaluoto. Twenty sampling sites were included, all situated on rocky and stony shores. With the rake method, a stretch of shoreline was studied to the depth of two meters, and with the diving method a line from the shoreline was mapped downwards to the depth were all vegetation ceased. Based on their vegetation, the areas were placed into classes which are used to describe the state of near-shore waters. The contamination methodology is based on the species composition and relative abundance of several indicator plants, while the WFD-derived ecological status classification at present is based solely on the lowest depth at which bladder wrack (Fucus vesiculosus) L. grows. No significant improvements have occurred in the near shore aquatic vegetation compared to the previous monitoring study (1999) in either Seurasaarenselkä or the eastern shore of Lauttasaari. Bladder wrack has not returned to the area, although several of the sampling sites would suit the species. The turbidity of the water impedes the growth of submerged macrophytes, and the high sedimentation of material derived from the water column prevents the attachment of small plants to the bottom. Internal loading weakens the status of the water in the area and maintains a high number of species which are indicators of eutrophication. The status of Vattuniemi was still worse than that of the other sampling sites on Lauttasaari s eastern shore. The aquatic vegetation of Lauttasaarenselkä has remained only slightly disturbed or in natural state. Towards the outer archipelago area the aquatic vegetation indicates an improved state of the water; almost all the sampling sites were classed as in natural state. At the sampling sites in the Katajaluoto area the improvement in the state of the water is probably due to the reduced nutrient loading. Due to improvements in water purification technology, less nutrients, especially nitrogen, are released through the sewage tunnel. Physical and chemical parameters are used to support the biological indicators in using the ecological status classification. One of the most important physical factors is the exposition of the shore which can be defined by estimating the effect of wind disturbance (fetch). Either of the statistical tests I used (the linear regression analysis and the Spearman s ordinal correlation) gave statistical significance for more than one species; according to these tests only Cladophora glomerata (L.) Kütz. has negative correlation between the fetch and the structure of the vegetation (r2 = 0,076, n = 69 ja p = 0,022). However, the variation in the structure of the C. glomerata is mostly explained with other factors than the fetch. Fewer species were found using the rake method than by diving. According to the Friedman s two-way variance analysis sampling method do has on effect on the contamination index (n = 20, df = 2 ja p = 0,001). A more positive picture of the status of the water was gotten with the diving method than with the rake method. The rake method is not intended for the study of species occurring at more than two meters depth, and thus not suited for determining the lowest depth at which bladder wrack occurs as the WFD requires. The diving method is suitable for both types of classification. Based on this study, the ecological status classification gives on average a worse picture of the status of the water than the contamination method. When only one variable related to only one indicator species is used in the study as postulated in the WFD the result is limited, and does not necessarily give a true picture of the status of the water. It has been observed that the lowest growth depth of the bladder wrack clearly correlate with the eutrophication. That supports its using as the only parameter in the implementation of the WFD. The ecological classification of the state of the water cannot be applied to the inner bays due to the absence of bladder wrack, and the status of the water can there only be estimated using the contamination classification. However the use of the contamination classification is problematic: it s not easy to define the indicator value of the species because there are several environment factors in addition to eutrophication that have an impact on the species.
  • Tentke, Annika (Helsingin yliopisto, 2014)
    This project was about the molecular mechanisms involved in the generation of eicosanoids in human mast cells with particular emphasis on lipid bodies as a source and/or site of lipid mediator biogenesis. The cells to be used are isolated from human peripheral blood provided by Finnish Red Cross Blood Transfusion Service and collected from healthy donors. Human mast cells are found in connective tissue. They contain granules filled with histamine, heparine and proteases. Human mast cells are potent effector cells in host-defense mechanisms of innate immunity, including inflammatory diseases such as atherosclerosis. Activation of mast cells by different stimuli triggers the release of a huge range of mediators, including de-novo synthesized eicosanoids, which are highly biologically active lipid mediators. The major eicosanoid released by activated mast cells is prostanoid prostaglandin D2 (PGD2). The aim of this project was to find out whether mast cell lipid bodies are the cellular compartments of PGD2 synthesis, what are the enzymes involved in AA liberation from TGs, and whether TG-derived AA is a source for PGD2 production. The enzymes of special interest were hormone sensitive lipase (HSL) and adipose triglyceride lipase (ATGL). We were also interested about hematopoietic prostaglandin D synthase (HPGDS), the key enzyme in the production of D and J series of prostanoids. Methods used in this pro gradu work include siRNA transfections, RNA isolation, cDNA synthesis, qPCR, immunoblotting, ELISA and conventional fluorescence microscopy. Immediate increase in the amount of PGD2 released from mast cells sensitized with human IgE (1µg/ml) and activated by polyclonal rabbit anti-human IgE (1µg/ml) was observed. The increase was most prominent after one hour of activation, and slowly decreased to basal levels at 48 h post-activation. siRNA transfection affected the amount of enzyme DNA in mast cells and the amount of PGD2 released. HSL, ATGL and HSL+ATGL double knockdowns all reduced the amount of PGD2 released in acute (5 to 30 minutes) term activation compared to control cells. However, no significant changes were observed in the mRNA expression levels of ATGL, HSL, CGI-58, HPGDS or COX-1 under mast cell activation. The only significant changes in mRNA expression levels were observed with COX-2. However, the relative expression of HPGDS increased in IgE treated mast cells compared to control treated cells and the expression was even greater in mast cells treated with αIgE also. Both ATGL and HPGDS were recognized throughout the cytosolic area in the non-activated Ctrl cells. Although HPGDS located also in the circumference of mast cells, no clear localization of HPGDS was observed in the circumference of mast cell lipid droplets. The experiments carried out at the Wihuri Research Institute, including those presented here, have established that, in addition to phospholipids, the triglycerides present in mast cell lipid droplet core are also an important source of eicosanoids, and that also ATGL and HSL, not just cPLA, can release arachidonic acid for eicosanoid production. The ramifications of this study include the possibility that arachidonic acid release from triglycerides for the formation of eicosanoids could take an indirect or a direct route to supply precursors for cellular eicosanoid biosynthesis. The key is the pathway of AA release. In the direct pathway, AA is released from LD TGs by ATGL or HSL and this free AA is used for the generation of PGs by either COX-1 or COX-2, depending on the status of the cell. In the indirect pathway, AA is liberated from LD TGs by ATGL or HSL and then further re-esterified into phospholipids from where AA is then finally released by cPLA2 for the generation of eicosanoids.
  • Järvilehto, Laura (Helsingin yliopisto, 2006)
    The objective of this study is twofold: Firstly, to investigate how men and women living in Tanala villages in the Ranomafana National Park buffer zone differ in their natural resource use and livelihood. Secondly, based on this information, the intention is to find out how the establishment of the park has influenced people living in the buffer zone from the gender point of view. The data have been gathered mainly by using semi-structured interviews. Group interviews and individual interviews were carried out in three buffer zone villages. In addition, members of the park personnel were interviewed, observations were made during the visits to the villages and documents related to the planning and the administration of the park were investigated. The data were analysed using qualitative content analysis. It seems that Tanala women and men relate to their environment in a rather similar way and that they have quite equal rights considering the use and the control of natural resources. Probably this is the reason why the management of the Ranomafana National Park has practically not taken gender issues into account in the planning of the park or in administering activities related to it. Both Tanala men and women can own and inherit land, and in most cases they also exert full control over it. Similarly, women and men seem to control their own labour as well as the produce of their work. There is a strong gendered division of labour in Tanala villages, based on the conception of men doing the hard and difficult work and women s tasks being easy. This idea does not appear to correspond with reality, but it rather seems to be a social construction highlighting the importance of men s work at the expense of women s tasks. At the household level, men and women have equal say considering environmental resources management as well as other kinds of issues, but at the community level women are significantly less active than men in decision making. Since the park management has not paid any special attention to this, women s voices and their interests have not been heard as much as those of men in park related meetings. In consequence, there have been no development projects focused on women s cultivation activities, for example. The establishment of the park has also had another important gendered impact. Since the creation of the park local people have been forbidden to enter the park forest. In practise this ban has mostly affected women, and the forest has become a men s space considering both the access to it and it s resources as well as the feeling of authority. As a conclusion it can be stated that for achieving socially just nature conservation, it is important to take gender issues into consideration even if gender relations seem to be quite equal. In Ranomafana area the situation could be improved, for example, by listening more carefully to women s interests and needs.
  • Saari, Sanna (Helsingin yliopisto, 2007)
    Kovakuoriaiset (Coleoptera) ovat sopeutuneet hyvin erilaisiin elinympäristöihin. Kuitenkin vain pieni osa kovakuoriaislajeista elää vedessä. Lehtikuoriaisista (Chrysomelidae) parhaiten vesielämään sopeutunut ryhmä on ruokokuoriaiset (Donaciinae), joista Macroplea-suvun lajit ovat sopeutuneet täysin akvaattiseen elämään. Meriuposkuoriainen (Macroplea pubipennis) elää murtovedessä ja voi esiintyä yhdessä rantauposkuoriaisen (M. mutica) kanssa. Meriuposkuoriainen tunnetaan vain Suomen rannikolta ja Kiinasta, kun taas rantauposkuoriainen on yleinen esim. Euroopassa. Meriuposkuoriainen on uhanalainen ja kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen II lajeihin. Uhanalaisten lajien suojelun suunnittelua varten tarvitaan tietoa lajin biologiasta, levinneisyydestä ja ekologisista vaatimuksista elinympäristönsä suhteen. Tässä työssä halusin selvittää meriuposkuoriaisen ja rantauposkuoriaisen esiintymistä ja suhteellista runsautta Espoonlahdella sekä muodostaa käsityksen meriuposkuoriaisen tyypillisestä elinympäristöstä. Lisäksi halusin selvittää lajin sukupuolijakaumaa ja parien osuutta populaatiossa sekä kehittää ja testata uutta menetelmää lajin esiintymisen tutkimiseen. Tein uposkuoriaisten esiintymisen ja vesikasvilajiston tutkimuksen linjalaskentana pintasukeltamalla 16 näytealalla. Veden fysikaalis-kemiallisten ominaisuuksista mittasin lämpötilaa, happi- ja suolapitoisuutta sekä laskin näytealojen avoimuuden aallokolle. Kenttätyöt tein Espoonlahdella kesäkaudella 2003. Tilastollisilla testeillä selvitin miten näytealat erosivat toisistaan tutkittujen elinympäristömuuttujien suhteen ja mitkä muuttujista vaikuttivat meriuposkuoriaisen esiintymiseen ja tiheyteen. Havaitsin meriuposkuoriaisia kahdeksalla näytealalla (yhteensä 134 yksilöä) ja rantauposkuoriaisia viidellä (yhteensä 17 yksilöä). Neljällä näytealalla lajit esiintyivät yhdessä. Suurin osa (85 %) heinäkuussa havaitsemistani meriuposkuoriaisyksilöistä oli pareittain, elokuussa enää pieni osa yksilöistä oli pareittain (15 %). Yksittäin löydetyissä kuoriaisissa koiraita oli paljon naaraita enemmän. Ilmeisesti aikuiset yksilöt kuolevat syksyllä ja naaraat saattavat kuolla koiraita aikaisemmin. Espoonlahden mittakaavassa veden lämpötila, happi- ja suolapitoisuudet eivät vaikuta meriuposkuoriaisen levinneisyyteen. Meriuposkuoriaisen ravintokasveja Espoonlahdella ovat hapsivita sekä tähkä- ja kalvasärviä, joista hapsivita on suosituin. Ahvenvitaa laji ei hyödynnä. Ravintokasvin suhteellinen osuus oli tärkein meriuposkuoriaisen esiintymistä määräävä tekijä ja selittää 57,6 % lajin esiintymistiheyden vaihtelusta. Alueen liiallinen suojaisuus saattaa vaikuttaa negatiivisesti meriuposkuoriaisen esiintymiseen. Pintasukeltaminen menetelmänä soveltuu hyvin meriuposkuoriaisten kartoitukseen, jos näkyvyys vedessä on tarpeeksi hyvä suhteessa kartoitettavan alueen syvyyteen. Meriuposkuoriaistutkimusten kenttätyöt kannattaa tehdä kesä-heinäkuun aikana. Tällä hetkellä meriuposkuoriaisen esiintymistä on tutkittu kattavasti ainoastaan Espoolahdella sekä osista Paimionlahtea. Ainoat lajin suojelemiseksi rajatut alueet ovat sen neljä tärkeintä esiintymispaikkaa Espoonlahdella. Tämä tutkimus on osaltaan vaikuttanut rajauspäätöksiin. Meriuposkuoriaisesiintymät tulevat yhä eristäytyneemmiksi, kun elinympäristöt pirstoutuvat mm. vesirakentamisen vuoksi. Jos lajia suojellaan Espoonlahdella ainoastaan sille rajatuilla pienillä alueilla ja rakennetaan tai muuten muokataan väliin jääviä alueita, on lajin säilyminen vaarassa. Meriuposkuoriaisen suojelun tehostamiseksi tarvitaan ajantasaista paikkatietoa lajin levinneisyydestä Suomessa ja jo tunnettujen esiintymien tilan seurantaa. Meriuposkuoriaisen populaatiodynamiikan ja leviämiskyvyn tutkimus olisi tärkeää, jotta lajin suojelemiseksi osataan valita sopivia alueita.
  • Harlio, Annika (2012)
    Tässä kokeellisessa tutkimuksessa seurattiin ennallistamistoimien vaikutuksia kenttäkerroksen putkilokasvilajistoon Seitsemisen kansallispuistossa vuosina 1995−2010. Ekologisen ennallistamisen tavoitteena on nopeuttaa ihmisen muuttaman ekosysteemin palautumista luonnontilaiseksi. Tässä tutkimuksessa ennallistamismenetelmänä käytettiin pienaukottamista, jonka avulla jäljitellään metsän luontaisia rakennepiirteitä ja prosesseja, kuten tuulenkaatoja ja myrskytuhoja. Sen ekologiset perusteet ovat boreaalisen havumetsän aukkohäiriödynamiikassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, (1) muuttaako pienaukottaminen kenttäkerroksen kasvillisuutta ennallistamiskäsittelyn saaneilla alueilla, (2) monipuolistaako pienaukottaminen metsärakennetta luomalla elinolosuhteita valoa vaativalle sukkession alkuvaiheen kasvillisuudelle, (3) aloittaako pienaukottaminen uuden sukkessiokehityksen aukkohäiriödynamiikkamallin mukaisesti ja (4) voidaanko tämän seurannan perusteella ennustaa tulevan sukkessiokehityksen suuntaa ja nopeutta. Tutkimuskohde oli nuori kivennäismaalla sijaitseva havupuuvaltainen kasvatusmetsä. Ennallistamiskoe sisälsi 15 koealaa. Viidelle koealalle tehtiin syksyllä 1995 pieni aukko (2 aaria), viidelle suuri aukko (8 aaria) ja viittä käsittelemätöntä aluetta käytettiin vertailualoina. Kenttäkerroksen putkilokasvillisuutta tutkittiin koealoilla neliömetrin kokoisilla kasvillisuusruuduilla. Kasvillisuusseuranta suoritettiin vuoden 1995 lähtötilanteen (ennen ennallistamistoimia) lisäksi neljä kertaa vuosina 1997, 2001, 2005 ja 2010. Tutkin eri tavalla käsiteltyjen koealojen kasviyhteisöjen rakennetta ordinaatioanalyysillä (Non-Metric Multidimensional Scaling; NMDS) ja ennallistamiskäsittelyn vaikutuksia kasvilajien runsauden vaihteluun yleistetyllä lineaarisella sekamallilla (Generalized Linear Mixed Models; GLMM). Tutkimusaineiston yleisimmät ja runsaimmat lajit olivat puolukka (Vaccinium vitis-idaea), metsälauha (Deschampsia flexuosa), mustikka (Vaccinium myrtillus) ja kanerva (Calluna vulgaris). Kasvillisuuden kokonaispeittävyys oli merkittävästi suurempi pienaukkokäsittelyn saaneilla koealoilla kuin vertailualoilla 6−10 vuotta pienaukkokäsittelyn jälkeen. Pienaukotettujen koealojen kasviyhteisön rakenteessa tapahtunut muutos oli voimakkaampaa ja erisuuntaista kuin vertailualoilla. Sukkession alkuvaiheen pioneerilajit runsastuivat pienaukkokäsittelyn saaneilla alueilla heti käsittelyn jälkeisinä vuosina, mutta vähenivät seuranta-ajan lopussa sulkeutuneen metsän lajien palatessa koealoille. Pienaukkokäsittelyn vaikutus oli samansuuntainen sekä pienissä että isoissa aukoissa. Koealojen pohjois- ja eteläosien kasvillisuuden kokonaispeittävyys muuttui samansuuntaisesti koko seuranta-ajan. Myrskyn jäljittely pienaukottamalla aiheutti alueella paikallisesti lyhytaikaisen ja pienialaisen häiriön, mikä loi metsikkötasolla selvästi rakenteellista monimuotoisuutta, mutta niiden pienen määrän takia vaikutus maisematasolla oli vähäinen. Viidentoista vuoden aikana pystyttiin käynnistämään aukkohäiriödynamiikkamallin mukaisia pienialaisia nuoria sukkessiovaiheita, joiden vaikutus näkyy mahdollisesti vasta pidemmän ajan kuluttua koko metsäalueen monirakenteisuutena. On todennäköistä, että sukkessiokehitys jatkuu näillä aloilla kohti sulkeutunutta metsää seuraavien vuosikymmenien ajan. Silloin metsään muodostunut monirakenteisuus edesauttaa monipuolisen ja luonnontilaisen metsän kaltaisen elinympäristöverkoston kehittymisen alueella.
  • Takala, Terhi (Helsingin yliopisto, 2007)
    The biodiversity in Finland is dependant on the vast forest areas in Russia and Karelian Isthmus acts as an important ecological corridor which connects these forests together. However, Karelian Isthmus is also important for the forest industry and increasing forest use has caused concerns of the effects forest cuts have on the biodiversity of the area. The purpose of this study was to examine how the forests in the Karelian Isthmus have changed in the past 20 years. Special attention was given to the changes of the landscape structure and regional differences. The study was based on the data from a field survey and Landsat satellite images. After image registration the satellite images were normalized using linear regression method. This was done in order to calibrate the radiometric differences in the images. The interpretation of the images was done using supervised classification. The training areas used in classification were based on the ground truthing data collected during the field work. Two classifications were done to each image and four forest types were used: spruce, pine, mixed and deciduous forest. In the more detailed classification the forest types were further divided into young and old forests. The accuracy of the classification was assessed using reference data and contingency tables. The detailed classification was clearly less accurate and only the simple classification without the age classes was used in the following analyses. For estimating the changes in the forest structure at the landscape level, landscape metrics were calculated from the classified images. Five landscape indices were used in this study: class area (forest type area), number of patches, mean patch size, edge density and mean nearest neighbour. According to the interpretation of the satellite images the total forest area in the Karelian Isthmus has increased 4 %. Forest area of the mixed forest and especially deciduous forest had increased. Spruce forests had decreased 34 % and pine forests 25 % but these meant only 4 % change in proportion to the total land area. Regional variation also existed. In some areas changes in the forest structure were significant, particularly concerning spruce forests. The most notable changes occurred in the central areas of the Karelian Isthmus. In these areas the fragmentation of the spruce forests was significant. The number of patches had increased and the mean patch size decreased in the same areas where the total spruce forest cover had decreased. Also the edge density and the mean distance to the nearest neighbour had increased. In the case of pine forests the changes varied within different areas and although the total area had diminished, fragmentation was not clearly observed. Deciduous forests had increased in all places whereas mixed forests had increased especially in the areas where spruce forests had decreased. The increase of the deciduous and mixed forests was probably a result of regeration in harvested areas. Forest cuttings in the coniferous forests and natural regeneration after clear cuts have changed the forest type composition and the landscape structure in the Karelian Isthmus. However, changes have been fairly moderate in proportion to the total forest area. In number and also in connectivity, all of the forest types classified in this study existed broadly. Based on the results of this study it can be estimated that the ecological consequences of changes occurred in the past 20 years have not been exceptionally substantial and Karelian Isthmus is able to keep supporting forests species rich in biodiversity.
  • Kumela, Hanna-Mari (Helsingin yliopisto, 2005)
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää metsänomistajien suhtautumista luonnonarvokauppaan ja sitä, millä perusteilla he osallistuvat tai eivät osallistu luonnonarvokauppaan. Samalla selvitetään myös millainen on metsänomistajien näkökulmasta hyväksyttävä ja omistajien intressit huomioiva suojelusopimus. Tutkimuskohteena ovat satakuntalaiset ja mikkeliläiset metsänomistajat. Tutkimus kuuluu yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen. Luonnonarvokauppa on taloudellinen ohjauskeino, jolla pyritään edistämään luonnon monimuotoisuuden säilymistä ja parantumista talouskäytössä olevilla alueilla. Luonnonarvokaupassa maanomistaja ylläpitää tiettyjä luontoarvoja rajatulla kohteella korvausta vastaan. Sopimukset perustuvat vapaaehtoisuuteen ja ne solmitaan määräajaksi. Sopimuksen päätyttyä alueen käyttö jatkuu maanomistajan haluamalla tavalla. Luonnonarvokaupan kokeiluhanke alkoi Satakunnassa kesäkuussa 2003. Tässä tutkimuksessa luonnonarvokauppaa lähestytään ympäristötietoisuuden näkökulmasta. Ympäristötietoisuudella tarkoitetaan ympäristöä koskevien arvojen, asenteiden ja toiminnan muodostamaa kokonaisuutta, jolle tieto ympäristöstä ja siinä ilmenevistä ongelmista muodostaa perustan. Osallistuminen luonnonarvokauppaan vaatii metsänomistajalta tietoa luontoarvoista ja kiinnostusta sitoutua luonnonsuojeluun. Myös muun muassa omistajan elämäntilanne, perhesuhteet sekä taloudelliset resurssit vaikuttavat osallistutaanko luonnonarvokauppaan vai ei. Luonnonarvokauppa pitää sisällään kaikki ympäristötietoisuuden osat, tiedollisen, affektiivisen sekä toiminnallisen osan. Tutkimuksessa hahmotettiin viisi metsänomistajatyyppiä, joiden avulla esitettiin metsänomistajien näkemyksiä luonnonarvokaupasta ja siihen osallistumisesta. Metsänomistajatyypit jaettiin kahteen luokkaan, hyötyryhmään ja kulttuuriryhmään, sen mukaan miten vahvasti metsän taloudellinen hyötykäyttö oli luonnonarvokauppaan suhtautumisen taustalla. Hyötyryhmään kuuluivat metsä tulonlähteenä, erikoisuuksien suojelu ja lisähyödyn tavoittelu -tyypit sekä kulttuuriryhmään luonnon seuraaminen ja koskemattoman luonnon suojelu -tyypit. Hyötyryhmän metsänomistajatyypit näkevät metsän taloudellisen hyödyntämisen ensisijaisena metsän käyttömuotona. Metsä tulonlähteenä -tyypin metsänomistaja ei ole innokas osallistumaan luonnonarvokauppaan. Erikoisuuksien suojelu -tyypin metsänomistaja haluaa suojella vain talousmetsästä poikkeavia alueita, joita voi käyttää virkistäytymiseen. Lisähyödyn tavoittelu -tyypin metsänomistaja osallistuu luonnonarvokauppaan vain, jos siitä on mahdollista hyötyä taloudellisesti tai muuten esim. säilyttämään kesämökin rauhan. Kulttuuriryhmässä taloudellinen intressi ei yksin johda toimintaa vaan myös muut intressit kuten virkistyskäyttö ja aineettomat arvot vaikuttavat metsänomistajien käyttäytymiseen. Molemmat kulttuuriryhmän tyypit ovat potentiaalisia luonnonarvokauppaan osallistujia. Luonnon seuraaminen -tyypin metsänomistaja haluaa suojella pieniä maisemallisesti kiinnostavia alueita. Koskemattoman luonnon suojelu -tyypin metsänomistaja voisi suojella luontoa ilman sopimustakin mutta korvauksen avulla alueiden määrä ja koko voivat olla suurempia. Kaikille metsänomistajille vapaaehtoisuus oli elinehto sopimuksen solmimiselle ja korvauksen suuruus vaikutti mukaan lähtemiseen ja tyytyväisyyteen. Hyvin tärkeää oli sopimuksen kokonaisuus ja metsänomistajien metsänkäytön intressien huomioiminen. Tutkimuksessa selvisi, että luonnonarvokauppaan osallistumista ei herättänyt niinkään metsänomistajien halu suojella luontoa vaan pikemmin jonkinasteinen hyödyn tavoittelu. Luonnonarvokaupasta saadun hyödyn laatu vaihteli metsänomistajatyypeittäin. Luonnonarvokauppa nähtiin enemmän metsäviranomaisten kuin ympäristö- tai luonnonsuojeluviranomaisten työkaluna. Luonnonarvokaupalla suojellaan talousmetsien luonnonarvoja metsätaloudessa tunnetuilla keinoilla. Kokonaisuudessaan suhtautuminen luonnonarvojen säilyttämiseen on kuitenkin muuttunut luonnonarvokaupan myötä myönteisemmäksi. Muutos toiminnan tasolla kertoo myös näiden metsänomistajien ympäristötietoisuuden muutoksesta.
  • Halmeenmäki, Elisa (2014)
    Boreaaliset metsät toimivat tärkeinä metaanin nieluina globaalissa metaaninvaihdossa maaekosysteemien ja ilmakehän välillä. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että boreaalinen metsä voi ajoittain myös päästää metaania ilmakehään. Myös kasvillisuuden on havaittu voivan päästää metaania. Boreaalisen metsän metaanidynamiikan ja metaanipäästöjen tarkempi selvittäminen on tärkeää ja ajankohtaista, koska metaani on hyvin voimakas kasvihuonekaasu ja sen pitoisuus ilmakehässä kasvaa. Tässä tutkimuksessa tutkin metsänpohjan ja ilmakehän välistä metaaninvaihtoa maakammiomittauksilla. Mittauspaikka sijaitsee Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäaseman boreaalisessa mäntyvaltaisessa (Pinus sylvestris) kangasmetsässä, SMEAR II -tutkimusasemalla. Tutkimusta edeltävänä kesänä SMEAR II -asemaa ympäröivän metsän latvuston yläpuolelta mitattiin metaanipäästöjä, joten tämän tutkimuksen erityisenä kiinnostuksen kohteena olivat mahdolliset metsänpohjan metaanipäästöt. Tein mittaukset staattisella kammiomittausmenetelmällä yhteensä 54 kammiolla toukokuusta syyskuuhun alueellisen ja ajallisen vaihtelun selvittämiseksi. Lisäksi tutkin maan lämpötilan ja kosteuden, ilman lämpötilan, sadannan, fotosynteettisesti aktiivisen säteilyn (engl. photosynthetically active radiation, PAR) ja rahkasammalpeitteisyyden (Spaghnum sp.) vaikutusta metaanivoihin. Tutkimus osoitti, että mittausalueen metsän pohja toimi keskimäärin metaanin nieluna, mutta pienet soistuneet alueet päästivät ajoittain huomattavia määriä metaania. Koko mittausjakson keskimääräinen metaanivuo mittausalueella oli −4,0 μmol CH4 m−2 h−1, mikä vastaa aiempien tutkimusten perusteella tyypillistä keskiarvoa boreaalisen metsämaan metaanivuosta. Metaanipäästöjä mitattiin pääasiassa kahdesta mittauspisteryhmästä kesän alkupuolella, jolloin maan kosteus oli suurimmillaan. Maan kosteus ja rahkasammalten (Spaghnum sp.) peittävyys kammion sisällä olivat tärkeimmät metaanivuohon vaikuttavat tekijät. Metaanivoiden todettiin olevan positiivisessa yhteydessä näiden lisäksi myös fotosynteettisesti aktiivisen säteilyn eli PAR-säteilyn kanssa, mikä osoittaa, että kasvillisuus todennäköisesti vaikuttaa metaanivuohon. Maan lämpötila puolestaan oli käänteisesti yhteydessä metaanivoiden kanssa. Metsänpohjan metaanipäästöt tulivat vain osittain samalta suunnalta kuin edellisenä vuonna ekosysteemitasolla havaitut metaanipäästöt. Vaikka metsänpohjan metaanipäästöt olivat paikallisesti hyvin suuria, niitä esiintyi vain hetkellisesti ja siten tämän tutkimuksen perusteella metsänpohja ei vaikuttaisi olevan merkittävä alueellinen metaanin lähde. Edelleen jää selvitettäväksi, mistä mahdolliset metaanipäästöt tulevat ja havaitaanko metaanipäästöjä mastomittauksilla tulevina vuosina. Suuren ajallisen ja paikallisen vaihtelun vuoksi on tärkeää mitata metaanipäästöjä eri vuosina ja eri kokoluokan menetelmillä. Mastomittauksiin ja maakammiomittauksiin perustuvien metaanivoiden keskinäinen vertailu toteutetaan, kun saadaan mittaustuloksia molemmista menetelmistä samanaikaisesti. Näin saadaan tietoa metsän pohjan ja latvuston merkityksestä metsän metaanivuohon.
  • Schrader, Marko (2011)
    Liito-orava (Pteromys volans) on havumetsävyöhykkeen varttuneissa sekametsissä esiintyvä pieni yöaktiivinen nisäkäs. Suomen liito-oravakannan on arvioitu taantuneen viimeisten vuosikymmenien aikana ja laji on luokiteltu Suomessa vaarantuneeksi. EU:n luontodirektiivissä liito-orava on mainittu erityistä suojelua vaativana lajina, jonka lisääntymis- tai levähdyspaikkoja ei saa hävittää. Liito-oravan suosimat varttuneet kuusivaltaiset sekametsät ovat yleisiä useiden suomalaisten kaupunkien taajama-asutusten tuntumissa. Näihin metsiin kohdistuu suuri kaavoituspaine. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää metsämaiseman rakenteen muutoksen vaikutusta liito-oravaan ja arvioida eroavatko kaupunki- ja metsätalousalueet liito-oravan elinympäristönä. Selvitin Tampereen kaupungin ja Kangasalan kunnan alueella sijaitsevan tutkimusalueen metsärakenteen muutokset vuosina 1966—2004 ja liito-oravaesiintymät vuonna 2004. Tarkoituksena on selvittää miten metsärakenteen muutos on vaikuttanut alueen liito-oravakantaan ja liito-oravien esiintymiseen. Ilmakuvatulkinnalla rajasin 52 km2 kokoisen tutkimusalueen metsät niiden rakenteen perusteella metsäkuvioihin. Keväällä 2004 kartoitettiin tutkimusalueen liito-oravaesiintymiä ja kirjasin metsäkuvioiden tärkeimmät puustotiedot. Luokittelin kaikki metsäkuviot neljään, liito-oravalle soveltuvuuteen perustuvaan luokkaan. Paikkatieto-ohjelmassa annoin kullekin kuvioluokalle eri värin ja lopputuloksena oli monivärinen kartta josta pystyy helposti havaitsemaan liito-oravalle soveltuvat, sopimattomat sekä liikkumiseen soveltuvat alueet. Ilmakuvatulkinnalla tein vastaavia karttoja myös vuosille 1966, 1979, 1987 ja 1995. Metsäkuviotietojen perusteella laskin eri vuosille pirstoutumista kuvaavan läheisyysindeksin. Aiemmin Etelä-Suomesta saatuja liito-orava radiopantatutkimustuloksia ja monivuotisia kartoitustuloksia vertailuaineistona käyttäen tein arvion liito-oravaesiintymien määrän kehityksestä vuosina 1966–2004. Tutkimusalueen liito-oravakartoituksessa löysin 318 papanahavaintopaikkaa. Papanahavainnoista 78 % olivat enintään 500 m päässä lähimmästä ihmisasutuksesta. Tampereen kaupungin alueen havainnoista 73 % sijaitsevat Tampereen kaupungin omistamilla alueilla. Liito-oravalle sopivien metsien pinta-ala on vuosina 1966–2004 laskenut 48,8 %. ja liito-oravalle sopimattomien alueiden pinta-ala on kasvanut 22 %. Liikkumiselle soveltuva metsäpinta-ala on kasvanut 46,3 %. Liito-oravalle sopivien laikkujen keskikoko on laskenut 13,1 hehtaarista 4,7 hehtaariin ja alue on voimakkaasti pirstoutunut. Arvion mukaan Tampereen tutkimusalueen asuttujen liito-orava elinpiirien määrä on laskenut vuosina 1966–2004 yli 59 %. Tutkimusalueen metsiköiden kehitys on ollut vastaava kuin muilla metsätalousalueilla eteläisessä Suomessa. Kaupungin läheisyys ei ole merkittävästi vaikuttanut kehitykseen. Metsänhakkuiden ja asutuksen pirstomassa maisemassa viherkäytävien merkitys korostuu. Kuitenkin suuri osa liito-oravaesiintymistä sijaitsee kaupungin mailla ja jäljellä oleva soveltuvan metsän määrä on niin pieni ja pirstoutunut, että tulevaisuuden kaavoitustoimilla ja metsänkäsittelyllä tulee olemaan suuri vaikutus paikalliseen liito-oravakantaan.
  • Jussila, Terttu (2013)
    Pro gradu –työssäni olen perehtynyt pedagogisesti toimivan ja biologian didaktiikan mukaisen verkko-opiskeluympäristön luomiseen. Olen tehnyt Internetiin Virtuaalimetsäksi nimetyn sivuston. Virtuaalimetsä on alakoulun 5.-6. luokkalaisille suunnattu verkko-opiskeluympäristö Suomen metsistä. Virtuaalimetsä tarjoaa opetuksen ja opiskelun avuksi paljon tietoa metsistä sekä erilaisia välineitä ajattelun kehittämiseen. Virtuaalimetsän tieto pohjautuu biologiseen tutkimukseen, joka biologian ja luonnontieteiden didaktiikan avulla on puettu lapselle ymmärrettävään ja helposti käsiteltävään muotoon. Oppisisältöjen pohjana toimii vuoden 2004 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Verkkopedagogisen tutkimuksen avulla Internet-sivustosta on tehty toimiva opiskeluympäristö. Tavoitteita Virtuaalimetsän suunnittelussa ja toteuttamisessa oli neljä: 1. Verkkopedagogiset tavoitteet: hyvän verkko-opiskeluympäristön luominen 2. Sisältöön liittyvät oppimistavoitteet: tiedon ja ajattelun kehittyminen sekä hyvien työkalujen luominen oppimistavoitteiden saavuttamiseksi 3. Opetukseen liittyvät tavoitteet: perinteisen opetuksen tukeminen ja täydentäminen mielekkäällä opiskeluympäristöllä 4. Ympäristökasvatukselliset tavoitteet: oppijoiden ympäristövastuullisuuden herättäminen etenkin metsiin nähden Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi perehdyin verkkopedagogiseen ja biologian didaktiseen tutkimukseen. Hyvän verkkoopiskeluympäristön ominaisuuksiksi nousivat kunnollinen pedagoginen tavoite, selkeä tutkimukseen perustuvaa tieto, välineet ajattelun kehittämiseen, tiedon rakentamiseen ja syvälliseen pohdintaan sekä loogiseksi ja pedagogisesti toimivaksi rakennettu verkkosivusto, jolla on helppo liikkua. Biologian asiasisältöjen opettamisen kulmakivinä toimivat kokonaiskuvan painottaminen ja systeemiajattelu, kunnollinen käsitteellinen rakenne, ekologisten ilmiöiden kokonaisvaltainen tarkastelu, lasten käsitysten käyttäminen opetuksen lähtökohtana sekä havainnointiin ohjaaminen. Virtuaalimetsä jakaantuu kuuteen osaan: Metsäkartta, Metsäpolku, Metsäsanasto, Testaa taitosi, Metsän kasvit ja Opettajalle. Jaottelu on tehty opiskelutyökalujen mukaan, ja useimmat osat tarjoavat omanlaisensa tavan tukea opiskelua. Virtuaalimetsä jakautuu osakokonaisuuksiin eri teemojen kautta: Metsä elinympäristönä, Metsätyypit, Metsän kerrokset ja Metsäluonnon monimuotoisuus. Metsäkartta –osassa keskitytään miellekarttoihin ja käsitekarttoihin. Niiden avulla pyritään kehittämään lasten käsityksiä kokonaisuuksista ja käsitteistä. Käsitekartat edistävät aktiivista ja merkityksellistä oppimista ja vahvistavat oppijan metakognitiivisia taitoja. Metsäpolku –osasta löytyy Virtuaalimetsän biologinen tieto. Metsäpolulla tieto on esitetty niin, että oppijat saisivat hyvän kuvan metsäluonnosta kokonaisuutena ja systeemisenä rakenteena. Konkretian taso pysyy koko ajan suurena, ja kaikki tieto pidetään yhtenäisenä pakettina sitomalla asiat jatkuvasti metsien muodostamaan kontekstiin. Biologisia käsitteitä esitellään paljon, ja käsitteet ovat myös osaltaan luomassa helpommin jäsennettävää kuvaa metsän kokonaisuudesta ja biologisista ilmiöistä. Metsäympäristön kautta hahmotetaan myös aineen kiertoa, energian virtaa ja populaatiodynamiikkaa. Nämä ilmiöt edustavat erilaisia vuorovaikutussuhteita ja kausaalisia kuvioita luonnossa, ja sen takia ne edistävät biologisen ajattelun ja ymmärryksen kehittymistä. Ympäristövastuullisten asenteiden herättämiseksi oppijoille annetaan tarvittavia taustatietoja ympäristökysymysten pohtimiseen. Testaa taitosi –osa on Virtuaalimetsän tehtäväpankki. Tehtävien tarkoituksena on toimia kertauksen apuna, taitojen testaamisessa ja ennen kaikkea helpottamaan opitun asian aktivoimista. Virtuaalimetsän tehtävistä monet ovat kuvailu-, vertailu- ja luokittelutehtäviä, jotka toimivat pohjana käsitteiden hahmottamiselle. Kuvailu- ja selittämistehtävät auttavat jäsentämään tietoa ja sisäistämään opiskeltavan asian. Metsän kasvit –osa johtaa Helsingin yliopiston Pinkka-oppimisympäristöön. Pinkkaan on Virtuaalimetsää varten laadittu oma 30 metsälajia sisältävä kasvilajipaketti. Kasvilajintuntemukselle on omistettu Virtuaalimetsässä kokonaan oma osionsa, sillä lajintuntemus luo perustan luonnon ja ekosysteemien hahmottamiselle. Metsäsanastossa on aakkosjärjestyksessä selitetty kaikki Virtuaalimetsässä esille tulevat käsitteet. Opettajalle –osa on opettajille suunnattu tietopaketti, jossa kerrotaan Virtuaalimetsän idea pääpiirteissään. Opettajille annetaan myös vinkkejä siitä, millä eri tavoilla Virtuaalimetsää voi käyttää opetuksessa, ja millä eri tavoin hyödyntää tietoa ja kognitiivisia työkaluja myös esimerkiksi ryhmätöissä, koko luokan keskusteluissa tai maastotöissä. Virtuaalimetsän rakenne on muodostettu loogiseksi ja helposti kuljettavaksi kokonaisuudeksi kognitiivisiin työkaluihin ja metsäteemoihin perustuvan jaottelun kautta. Linkitys on tehty selkeäksi, ja opiskelua ohjataan järkevään etenemiseen selittämällä eri osioiden sisällöt etukäteen ja suosittelemalla tiettyjä etenemismahdollisuuksia. Opiskelun omalle suunnittelulle on kuitenkin jätetty tilaa. Tiedon kaksoiskoodauksen mukaisesti tietoa esitetään niin kuvina kuin tekstinäkin, ja kognitiivista kuormitusta on pyritty vähentämään pitämällä samaan aiheeseen liittyvä tieto tiiviisti yhdellä sivulla.
  • Koskinen, Heli (Helsingin yliopisto, 2001)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa MIPSin ja ekologisen selkärepun käyttöön tuotteiden potentiaalisten ympäristövaikutusten vertailun menetelminä liittyviä ongelmia. Näkökulmana oli menetelmäkritiikki ja menetelmänä laadullinen sisällönanalyysi aiemmin esitetystä suoraan ja epäsuorasti MIPSiin ja ekologiseen selkäreppuun kohdistuvasta kritiikistä. Aineisto kerättiin pääasiassa tieteellisistä julkaisuista. Kritiikki lajiteltiin aihepiireittäin, sen pätevyyttä ja epäsuoran kritiikin sovellettavuutta arvioitiin ja sitä täydennettiin paikoin omalla kritiikillä. Analyysissä nousi esiin monentyyppisiä ongelmia, joista osa kyseenalaistaa voimakkaasti MIPSin ja ekologisen selkärepun käyttökelpoisuuden. Indikaattorien jakaminen viiteen luokkaan ei ole tuonut ongelmiin helpotusta. Entropia ei tarjoa MIPSille ja ekologiselle selkärepulle pitävää teoriataustaa, eikä ole perusteita olettaa aineen määrän olevan ratkaisevassa asemassa ympäristövaikutusten suuruuden kannalta, kun muutkin tekijät muuttuvat. Näin aggregoidun massan käytölle potentiaalisten ympäristövaikutusten suuruuden mittarina ei ole teoreettisia perusteita. MIPS ja ekologinen selkäreppu eivät eksplisiittisesti arvioi materiaalivirtojen ympäristövaikutuksia. Ne eivät kykene kuvaamaan tuotteen aiheuttamien ympäristövaikutusten määrää, koska ne käytännössä antavat saman painoarvon kaikille päästöille luontoon ja poistoille sieltä huolimatta niiden yksilöllisistä ja suuruudeltaan toisistaan paljon poikkeavista ympäristövaikutuksista. Koska MIPS ja ekologinen selkäreppu eivät kykene arvioimaan ympäristövaikutuksia suoraan, eikä aggregoidun massan käytölle välillisessä arvioinnissa ole pitävää teoriaperustaa, ne eivät ole tuotteiden ympäristövaikutusten indikaattoreita. Sen sijaan ne indikoivat tuotteiden haitallisuutta dematerialisaatiotavoitteen kannalta. Dematerialisaation nostamiselle tuotelähtöisen ympäristön-suojelun ensisijaiseksi tavoitteeksi ei ole perusteita. MIPS ja ekologinen selkäreppu käyttävät sisäänrakennettua arvottamista, jolloin arvovalinnat on tehty käyttäjän puolesta. Arvovalintoja ei kuitenkaan tulisi piilottaa tai jättää indikaattorien kehittäjille. MIPS ja ekologinen selkäreppu ovat äärimmäisessä yksinkertaisuudessaan menetelmiä, jotka eivät vaadi arvioinnin tekijöiltä tai päätöksentekijöiltä käsillä olevien ongelmien ymmärtämistä tai niiden merkityksen arviointia. Neeivät myöskään mahdollista eturyhmien osallistumista arviointiprosessiin. Dematerialisaation ainoaksi tavoitteeksi asettamisen taustalla oleva käsitys ympäristöongelmista voi jäädä käyttäjälle hämäräksi. Tämä on ongelmallista, sillä MIPS ja ekologinen selkäreppu arvottavat kaikki päästö- ja poistokilogrammat samanarvoisiksi, mikä on järjetöntä ellei käyttäjä ole nimenomaisesti halunnut asettaa dematerialisaatiota ainoaksitavoitteeksi. Näiden merkittävimpien ongelmien lisäksi relevanteiksi ongelmiksi osoittautuivat epävarmuuksien arvioinnin puute, datan keräämisen ja valmiiden tietokantojen käytön ongelmat, rajausten erot ja keinotekoinen rajanveto ihmisen ja luonnon systeemien välillä sekä menetelmien vaatima työmäärä. Avainsanat: MIPS, ekologinen selkäreppu, dematerialisaatio, tuotteet, ympäristövaikutukset, arviointi
  • Lundqvist, Eveliina (Helsingin yliopisto, 2005)
    Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa, millaiset puitteet Suomen eläinsuojelulainsäädäntö ja käytännön kanojen pito antavat kanojen lajityypilliselle käyttäytymiselle. Työ on tehty pääasiassa kirjallisiin lähteisiin tukeutuen, mutta osittain myös haastattelujen avulla. Pohjustuksena on käyty läpi kanojen domestikaatio punaisesta viidakkokanasta (Gallus gallus) nykyiseen kesykanaan (Gallus gallus domesticus). Tarkasteluun on otettu mukaan sekä munijakanat että broilerit. Tutkimuksen perusteella villin viidakkokanan ja kesykanan käyttäytymisessä on vain vähäisiä eroavaisuuksia. Kanojen lajityypillistä käyttäytymistä on tutkittu seuraamalla villien ja villiintyneiden kanojen käyttäytymistä luonnossa. Tämän avulla on saatu selville kanojen keskeisimmät käyttäytymistarpeet, kuten pesiminen, hiekkakylpeminen, nukkuminen oksalla/orrella ja eläminen parvessa, jossa on arvojärjestys. Jos kanat eivät pysty toteuttamaan lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan, ilmenee niillä käyttäytymishäiriötä, kuten kannibalismia ja höyhenten nokkimista. Voimassa oleva eläinsuojelulainsäädäntö määrittelee kasvatusolosuhteet kananpoikasille, broilereille ja emoille sekä kanoille, jotka kasvatetaan varustelemattomissa tai varustelluissa häkeissä ja avokanaloissa. Varusteltu häkki on vähimmäisvaatimuksena häkkikanalan pidossa vuodesta 2012 lähtien. Varustellussa häkissä ja uusimmissa avokanaloissa kanoilla on pesä, orret ja pehkupaikka. Aikuisella kanalla on tilaa eläinsuojelulainsäädännön mukaan kasvatusmuodosta riippuen 543-2000cm². Osa säädöksistä on suosituksia, jotka eivät sido kasvattajaa. Verrattaessa kanojen lajityypillistä käyttäytymistä eläinsuojelulainsäädäntöön ja käytännön kanojen pitoon voidaan huomata, että useimmat kanojen lajityypilliset käyttäytymistarpeet vaikeutuvat nykyisenlaisissa tuotanto-oloissa. Kananpoikasten lainturva on todella pieni, vaikka poikasvaihe on hyvin tärkeä osa kanan elämää ja se heijastuu kanan käyttäytymiseen vielä aikuisenakin. Emobroilereille ei ole mitään sitovaa lainsuojaa vaan kaikki säädökset ovat vain suosituksia, joita ei ole pakko noudattaa. Kanoilla ei yleensä ole riittävästi tilaa puhdistaa kehoaan esteettä, eivätkä linnut pysty muodostamaan kiinteää arvojärjestystä suurissa halleissa. Broilereiden kohdalla intensiivinen jalostus ja liian lyhyt lepoaika ovat tuoneet linnuille mm. luustovaurioita ja askiittitapauksia. Kanat saavat kuitenkin säännöllisesti ja riittävästi ruokaa ja vettä. Useimmissa tuotanto-olosuhteissa kanoilla on pesä ja orret sekä munijakanoille tarpeeksi lepoaikaa.
  • Väätäinen, Senja (Helsingin yliopisto, 2005)
    Tutkielmassa tarkastellaan makrotason kehityksen ja hyvinvoinnin mittaamiseksi kehitettyjä mittareita, ja tuodaan yhteen niistä sekä 70-luvulla että nykypäivänä käytyä keskustelua. Erityisesti keskitytään neljän esimerkkimittarin avulla mittareiden ympäristömuuttujissa viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana tapahtuneeseen muutokseen. Tarkasteltu keskustelu pohjautuu talouskasvun arvostuksen ja kansantalouden tilinpidon keskeisten indikaattoreiden kuten bruttokansantuotteen (BKT) kritiikkiin. Aate- ja tieteenhistorialle ominaisin tavoin tutkin ympäristön käsitteelle annettuja merkityksiä mittareiden historiallisessa kontekstissa. Luokittelen esimerkkimittarit kahteen ryhmään: rahamääräisiin taloudellisen hyvinvoinnin mittareihin sekä sosiaalista ja ekologista hyvinvointia monipuolisesti yhdistäviin kokonaishyvinvointi-indekseihin. Esimerkkimittarit eli James Tobinin ja William Nordhausin kehittämä Measure of Economic Welfare (MEW), Redefining Progress -kansanlaisjärjestön Genuine Progress Indicator (GPI), Jan Drewnowskin Level of Living -indeksi (LLI) ja Robert Prescott-Allenin luoma Wellbeing-indeksi (WI) käsittelevät ympäristöä eri tavoin johtuen sekä mittareiden kehittämisen ajankohdasta ja aikakauden tavasta lähestyä ympäristökysymyksiä sekä siitä, millaisia metodologisia valintoja mittareiden kohdalla tehtiin. Sekä GPI että WI edustavat nykypäivän kehityksen mittaamisesta käytyä keskustelua ja pyrkivät korostamaan ympäristön tärkeyttä inhimilliselle hyvinvoinnille nyt ja tulevaisuudessa. Ne käsittelevät monipuolisesti erilaisia ympäristötekijöitä. Toisaalta 70-luvun alussa kehitettyjen MEW:n ja LLI:n huomioima lähiympäristön viihtyisyys ei saa GPI:ssä ja WI:ssä enää merkittävää sijaa. MEW ja LLI edustavatkin yleisen ympäristökeskustelun heräämisen aikaa ja antavat ympäristölle vielä melko vähäisen merkityksen hyvinvoinnin ja kehityksen tekijänä. Yleisesti on todettava, että hyvinvoinnin ja kehityksen mittaamiseen liittyy monia ongelmia. Samoja ongelmia, joita koettiin 70-luvulla pohditaan nytkin. Toisaalta mittarit voivat kriittisesti esiteltyinä ja tarkasteltuina tarjota hyvää materiaalia sosiaalisen ja ympäristön hyvinvoinnin ja niiden kehitysvaikutuksien määrittelyyn liittyvään arvokeskusteluun. Avainsanat: hyvinvointi, kestävä kehitys, mittaaminen, indikaattorit, talouskasvu, kansantalouden tilinpito, bruttokansantuote
  • Ahonen, Sanna (Helsingin yliopisto, 1997)
  • Takolander, Antti (2014)
    Climate change has been predicted to cause extinctions and range shifts in European flora. Two common methodologies assessing climate impact on vegetation are statistical bioclimatic envelope models (BEMs) and process-based dynamic vegetation models. BEMs are relatively easy to implement, but have been criticized for being unreliable, because they assume equilibrium between species’ observed ranges and climate. Dynamic models can be considered biologically more sound, but require large quantities of detailed input data, which is often not available. The aim of this study is to investigate the effects of climate change on common tree species ranges in Europe and in Scandinavia, and to find out whether two commonly used modeling strategies, dynamic and statistical models, produce similar estimates of future ranges. To address these questions, I first built statistical models (bioclimatic envelope models) for five common European trees: Pedunculate Oak (Quercus robur, L.), Common Hazel (Corylus avellana L.), European Beech (Fagus sylvatica, L.), Scots Pine (Pinus sylvestris, L.) and Norway Spruce (Picea abies (L.) H. Karst.). All species are widely distributed and characteristic species in their ecosystems and thus their possible range shifts would indicate larger shifts in ecosystem structure and function. I then compare the projections produced with the statistical models to outputs of a tree speciesparameterized dynamic global vegetation model LPJ-GUESS, obtained from another study. The statistical model predictions are compared with dynamic model results for entire European distributions, while the statistical model predictions for Scandinavian area are examined in further detail. Input distribution data had great influence in future predictions of statistical models. Statistical models and the dynamic model produced very different future predictions, statistical models predicting increasing contractions on the southern edge of distribution towards the end of the century, indicating larger climatic impacts. The role of biological interactions, successional processes and modeling relationship between distribution and climate are discussed. I propose a way to assess the possible causes of differences between statistical and dynamic models to produce more robust future predictions on plant species distributions. Statistical model predictions in the Scandinavian area indicated substantial northward shift of hemiboreal vegetation zone by 2050.
  • Koistinen, Ville V. T. (Helsingin yliopisto, 2008)
    Ligniini on heti selluloosan jälkeen puiden toiseksi yleisin rakenteellinen biomolekyyli. Ligniini on tärkeä biopolymeeri sekä biologisesti että taloudellisesti. Ligniini antaa kasville fysikaalista kestävyyttä, erityisesti vettä kuljettavissa solukoissa, se toimii kasvin puolustuksessa patogeeneja vastaan fysikokemiallisena suojana. Taloudellisesti ligniini on sekä haitallinen että hyödyllinen yhdiste. Paperiteollisuudessa ligniinistä pyritään pääsemään tarkasti eroon, koska hapettuessaan valon vaikutuksesta ligniinin absorbanssi muuttuu, ja kellastaa paperin. Energiatalouden kannalta ligniini on hyvin tärkeä molekyyli. Se sisältää paljon hiiltä ja sen polttaminen tuottaa näin ollen runsaasti energiaa. Ligniinin rakennetta kemiallisesti muokkaamalla siitä voidaan valmistaa monia hyödyllisiä yhdisteitä, kuten ravintolisiä, kuidunlähteitä, polttoainetta ja suoja-aineita. Ligniinin biosynteesin tunteminen on edellytys sen rakenteen muuttamiseen hyötykäyttöön. Paperiteollisuuden kannalta erityisen tärkeää olisi yrittää vähentää ligniinin määrää sellupuussa, näin säästettäisiin rahaa ja ympäristöä huomattavasti, koska kemiallinen ja fysikaalinen ligniinin poistaminen paperimassasta on kallista ja ympäristölle haitallista. Toisaalta energiapuun ligniinikoostumusta kannattaisi pikemminkin lisätä, näin puusta saatavaa energiamäärää voidaan tilavuuteen nähden kasvattaa. Ligniinin biosynteesi jakaantuu karkeasti ottaen kolmeen osaan: 1) ligniinin esiasteiden synteesiin 2) esiasteiden kuljetukseen solulimasta soluseinään 3) ligniinin polymerisaatioon soluseinässä. Ligniinin biosynteesin ensimmäinen ja kolmas vaihe tunne-taan yksityiskohdiltaankin jo sangen hyvin. Sen sijaan toinen vaihe esiasteiden kuljetus on lähes täysin tuntematon. Tämä ei suinkaan tarkoita, että kuljetusvaihe olisi biosynteesin kannalta merkityksetön. Päinvastoin, se on hyvin tärkeä osa synteesiä. Kuljetustapahtuma selvittäminen voi hyvinkin lisätä tietämystämme myös ligniinin biosynteesin säätelystä ja ajoituksesta. Kuljetusmekanismia ei tunneta, mutta sille on esitetty kolme hypoteesi: 1) monolignolien suora diffuusio solukalvon läpi soluseinään, 2) Golgin laite –välitteinen kuljetus 3) ABC-transportterivälitteinen kuljetus. Tämän työn tarkoituksena on tutkia Golgin laitteen ja ABC-transporttereiden osallisuutta monolignolien kuljetukseen. Tässä työssä koniferiinia, mahdollista monolignolin kuljetus- ja varastomuotoa vastaan on valmistettu ja karakterisoitu vasta-aine, anti-koniferiini. Anti-koniferiinia käyttämällä on yritetty selvittää koniferiinin paikallistumista kuusen erilaistumisvaiheessa olevissa putkisoluissa. Koniferiinin sijaintia on myös selvitetty lituruohon juuressa ja kuusen A3/85-solukkoviljelmän soluissa. ABC-transporttereiden osallisuutta monolignolien kuljetukseen on selvitetty inhiboimalla monolignolien kuljetusta kuusen solukkoviljelmän soluissa, jotka ovat saaneet radioaktiivista glukoosia ja seuraamalla kuinka inhibiittori vaikuttaa solujen erittämien radioaktiivisten monolignoleiden eritysnopeuksiin. Anti-koniferiinin havaittiin puhdistettuna tunnistavan sekä koniferiinin että koniferyylialkoholin. Jälkimmäisen tunnistus on kuitenkin heikompaa. Koniferiinin havaittiin paikallistuvan kolmevuotiaitten kuusten varressa puutuvien solujen soluseiniin. Lituruohossa koniferiini paikallistuu juuren huntuun. A3/85-soluissa koniferiini paikallistuu vakuolimaisiin rakenteisiin ja pistemäisiin rakenteisiin solukalvon läheisyydestä. Käytetyistä inhibiittoreista vanadaatin ei havaittu inhiboivan monolignoleiden kuljetusta, se päinvastoin kiihdyttää sitä. Reversin 121:stä saadut tulokset ovat tässä vaiheessa vielä ristiriitaisia.
  • Hardwick, Bess (Helsingin yliopisto, 2008)
    A parabiologist is an assistant in biological research without formal academic training. In this study, I use volunteer parabiologists to conduct a national survey of oak cynipid gall wasps, tribe Cynipini (Hymenoptera: Cynipidae). My objectives were to produce an updated list of Finnish oak cynipid species, to map the distribution of these species, and to examine factors that could have an effect on local species richness and on the regional distribution and local abundance of individual species. I also wanted to examine whether the two generations of a species tend to occur on the same or on different individual trees. Empirical data on local gall wasp assemblages were collected by over a hundred volunteers from all over Finland, mostly people with a general interest in nature. Since most gall wasps occur as two discrete generations, volunteers sampled oak trees twice during the summer of 2007, with the spring round encompassing 218 trees and the autumn one 180. From each tree, five half-metre branches were examined, followed by a ten-minute scan of the rest of the branches. The recovered samples were then sent to me for identification. Based on tree-specific information supplied by the volunteers, I used generalised linear models to examine the effects of the number of neighbouring oaks, of oak circumference and of sampling location on the species richness of gall wasps, on the local incidence of species and on their local abundance. The survey produced data on 16 oak cynipid species, two of which were new to Finland. These new records bring the total number of species recorded in Finland up to 21. The centre of oak cynipid species richness was in the southwest, but some species were found as far north as Ostrobothnia. Within some species, different generations occurred on different individual trees. For this reason, I separated the generations in the distribution maps and statistical analyses. Against a backdrop of large-scale clines in species richness, local species richness was affected by the number of neighbouring oaks and by tree circumference. Large oaks that are surrounded by many other oaks support the most species-rich communities of oak cynipids, and the local incidence of certain species and of generations within species exhibit similar patterns. To conclude, oak cynipids are suitable targets for sampling by parabiologists, and this survey has improved our knowledge of the Finnish oak cynipid fauna. Oak cynipids have successfully spread beyond the host plant’s narrow natural distribution and colonised the planted trees in the north. Since large oaks close to other oaks exhibit the most diverse gall wasp communities, the natural old oak forests in the southwest of Finland are particularly important to these species.
  • Pöyhönen, Outi (2014)
    Suomen merialueella esiintyvien harmaahylkeen (Halichoerus grypus) ja norpan (Phoca hispida botnica) ravinnosta on vähän julkaistua tietoa. Tehdyt ruotsalaiset ravintotutkimukset ovat keskittyneet varsinaiselle Itämerelle ja Pohjanlahdelle sekä venäläiset tutkimukset Suomenlahdelle. Nämä tutkimukset eivät kuitenkaan koske varsinaisesti Suomen merialueita. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää nuorten harmaahylkeiden ja norppien ravintoa Suomen merialueilla Suomenlahdella, Lounaissaaristossa sekä Merenkurkussa ja Perämerellä. Tarkastelin lajien, sukupuolten ja merialueiden välisiä eroja ravinnossa. Tietoa hylkeiden ravinnosta tarvitaan ennen kaikkea selvitettäessä hylkeiden merkitystä Itämeren kalakantojen hyödyntäjänä. Samalla saadaan taustatietoa hylkeiden aiheuttamien kalastusvahinkojen arvioimiseksi. Suojelun kannalta on tärkeää tietää esimerkiksi, ryöväävätkö nuoret hylkeet kalanpyydyksiä vai takertuvatko ja menehtyvätkö ne niihin sattumalta. Käytössäni oli osa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen keräämää, pakastettua hylkeiden ruoansulatuskanava-aineistoa vuosilta 1986-1999. Se käsitti alle kolmevuotiaina kalanpyydyksiin kuolleita hylkeitä, yhteensä 150 harmaahyljettä ja 62 norppaa, jotka kaikki oli todettu hyväkuntoisiksi. Etsin näiden yksilöiden mahalaukuista ja suolistoista ensisijaisesti kalojen muodoltaan lajityypilliset tasapainokivet eli otoliitit, jotka kulkeutuvat tunnistettavina koko ruoansulatuskanavan läpi. Tulokset osoittivat, että suoliston sisällön analysoinnin mukaanottaminen yleisesti käytetyn maha-analyysin lisäksi kannattaa, koska sen avulla saadaan lisätietoa käytetystä ravinnosta. Sukupuolten välillä ei havaittu tilastollisesti (x2) merkitseviä eroja ravinnossa tärkeimpien kalalajien osalta. Siksi eri sukupuolten aineistot yhdistettiin. Tarkastelutapana käytin suhteellisia frekvenssejä ja esiintymisfrekvenssejä. Harmaahylkeen ravintoa voitiin tarkastella merialueittain, mutta norpan ravintoa aineiston pienuuden vuoksi vain Suomenlahden osalta. Silakka oli suosituin kalalaji molemmilla hyljelajeilla. Ravinto käsitti silakan lisäksi pääasiassa pieniä parvi- ja pohjakaloja, kuten esimerkiksi kuoretta (Osmerus eperlanus) ja kivinilkkaa (Zoarces viviparus). Norpan ravinnossa korostui lisäksi voimakkaasti kolmipiikin osuus; ainoastaan tämän saaliskalan osuudessa hyljelajien välillä oli tilastollisesti merkitsevä ero (x2 p < 0,001). Harmaahylkeen ravinto koostui eri merialueilla pääasiassa samoista lajeista, mutta lajisuhteet vaihtelivat merialueiden ominaispiirteistä johtuen. Ravintovalikoiman laajuutta ja tasaisuutta tutkin Shannonin entropialla (H', J'). Ravinnon vaihtelu harmaahylkeellä oli hieman suurempaa kuin norpalla (H'= 2,065, H'= 1,964), mutta ei aivan yhtä tasaisesti jakautunutta (J'= 0,729, J'= 0,766). Tarkastelin lisäksi aineistoa pyydyskohtaisesti Suomenlahdella ja Lounaissaaristossa lohipyydysten ja muiden pyydysten osalta sekä Merenkurkussa ja Perämerellä silakkapyydysten ja muiden pyydysten osalta, jotta nähtäisiin onko hylje syönyt kyseisen pyydyksen kalaa. Merenkurkun ja Perämeren aineisto viittasi siihen, että hylkeet ovat voineet olla ennen kuolinhetkeään syömässä silakkapyydyksistä. Päätulos kuitenkin osoitti, että alle vuoden ikäisten hylkeiden ravinnossa ei esiintynyt taimenta eikä lohta. Lohipyydystarkasteluhavainnot osoittavat myös, että nuoret hylkeet eivät olleet kuolinhetkellään syömässä kaloja lohiverkoista. Ne ovat mitä ilmeisemmin törmänneet ja hukkuneet niihin pyydystäessään pieniä parvija pohjakaloja, mikä on nuorten hylkeiden suojelun kannalta erittäin tärkeä havainto. Tämä työ on osa laajempaa julkaistavaa tutkimusta, jossa tarkastellaan myös yli kolmevuotiaiden yksilöiden ravintoa.
  • Laakso, Senja (2012)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään kuluttamista ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta. Tarkastelun viitekehyksenä toimii ympäristövaran (environmental space) käsite. Ympäristövara on 1990-luvun alussa kehitetty, erilaisilla mittareilla määritettävissä oleva tila, jossa on mahdollista elää kohtuullista ja sosiaalisesti hyväksyttävää elämää ja samaan aikaan kuluttaa luonnonvaroja kestävällä tavalla. Tässä tutkimuksessa ympäristövaran ylärajaksi on määritelty luonnonvarojen kulutuksen kestävä taso MIPS (Material Input per Service Unit) -menetelmällä mitattuna ja alarajaksi kohtuullisen minimin viitebudjetin mukainen rahasumma, jonka tulisi mahdollistaa elämisen kannalta välttämättömien tarpeiden, kuten ruoan ja asunnon, lisäksi yhteiskunnallinen osallistuminen. Tutkimuksen aineisto kerättiin kyselylomakkeilla ja haastatteluilla. Tutkittavat olivat yksinasuvia, perusturvan varassa eläviä henkilöitä. Heidän luonnonvarojen kulutuksensa eli materiaalijalanjälkensä laskettiin MIPS-menetelmällä. MIPS on ekotehokkuuden mittari, jonka avulla lasketaan, kuinka paljon luonnonvaroja on kulunut jonkin tuotteen tai palvelun koko elinkaaren aikana. Tuloksia vertailtiin aiempiin tuloksiin keskivertosuomalaisen sekä suomalaisten kotitalouksien luonnonvarojen kulutuksesta. Tutkittavilta kysyttiin myös heidän tuloistaan ja menoistaan. Lisäksi haastatteluissa keskusteltiin kuluttamisesta, yhteiskunnassa vallitsevasta kulutuspaineesta sekä luonnonvarojen käytöstä. Tulosten mukaan perusturvan saajien materiaalijalanjälki (18 100 kiloa vuodessa) ylittää ekologisesti kestävän tason, vaikka onkin selvästi keskivertosuomalaisen materiaalijalanjälkeä (40 500 kiloa vuodessa) pienempi. Heidän mahdollisuutensa pienentää omaa materiaalijalanjälkeään ovat kuitenkin rajalliset. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että ekologisen kestävyyden saavuttamiseksi tarvitaan muutoksia yhteiskunnan tarjoamien palveluiden, tuotteiden ja infrastruktuurin materiaalitehokkuudessa. Tutkittavien tulotaso puolestaan jää alle kohtuulliseksi katsotun minimitason. He kokivat köyhyyden puuttuvina kulutusmahdollisuuksina ja tunnistivat yhteiskunnassa vallitsevan sosiaalisen paineen kuluttaa. Kuluttamista luonnehtivat statuksen tavoittelu ja ihmisten välinen sosiaalinen vertailu. Kulutuskulttuurin muutos on osa siirtymistä kestävän kehityksen mukaiseen yhteiskuntaan, sillä niin kauan kuin hyvinvointia mitataan kuluttamisen kautta, kulutus jatkaa kasvuaan. Yhteys kulutuksen ja luonnonvarojen käytön välillä oli monelle perusturvan saajille epäselvä ja suhtautuminen luontoon vaihteli tutkittavien välillä. Ne tutkittavat, jotka olivat eläneet pienituloisina koko ikänsä, eivät olleet pohtineet luonnonvarojen riittävyyttä. Kun itsellä ei ole varaa kuluttaa, kuluttamisen ja luonnonvarojen hupenemisen välinen yhteys ei tunnu niin konkreettiselta. Keskivertosuomalaista ekologisempi elämäntapa on pakon sanelemaa, ei oma valinta. Kun ottaa huomioon ihmiskunnan kohtaamat maapallon rajat, tulisikin kääntää katse ympäristövaran ylärajalle eli niihin, jotka kuluttavat eniten.