Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta: Recent submissions

Now showing items 21-40 of 315
  • Westerberg, Heidi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Yksi evoluutioekologian keskeisistä perusoletuksista on se, että yksilö yrittää elinaikanaan saavuttaa mahdollisimman suuren lisääntymismenestyksen ja tätä kautta kasvattaa kelpoisuuttaan. Tämä vaatii yksilöltä resurssien jakamista muun muassa oman kasvun ja kehityksen, hengissä säilymisen ja lisääntymisen välillä. Yksilön lisääntymismenestykseen vaikuttavat sekä sisäiset että ulkoiset tekijät. Ulkoisiksi tekijöiksi voidaan luokitella muun muassa ravintotilanne, ympäristöolosuhteet ja sää. Sisäisiä tekijöitä ovat muun muassa perimä ja ikä, jolloin yksilö aloittaa lisääntymisen. Eri eläinlajeilla on erilaisia lisääntymisstrategioita. Nämä kaikki tähtäävät yksilön kannalta parhaaseen tulokseen eli lisääntymismenestyksen maksimoimiseen. Lisääntymisstrategiat eroavat niin lajien välillä, lajin sisällä kuin sukupuolten välillä. Erot sukupuolten välillä johtavat eroihin käyttäytymisessä ja kumppanin valinnassa vaikuttaen tätä kautta seksuaalivalintaan. Yksilön lisääntymismenestystä ja kelpoisuutta on tutkittu paljon eri eläinlajeilla ja viime aikoina tutkimukset on ulotettu koskemaan myös ihmistä. Angus Bateman tutki vuonna 1948 yksilön elinikäistä lisääntymismenestystä hedelmäkärpäsillä ja havaitsi, että paritteluiden määrä kasvatti koiraan jälkeläisten määrää. Naarailla tällaista yhteyttä ei havaittu. Bateman muotoili tutkimuksen pohjalta kuuluista hypoteesinsa: 1. koirailla on suurempi varianssi jälkeläisten määrässä kuin naarailla 2. koirailla on suurempi varianssi parittelujen määrässä kuin naarailla 3. paritteluiden määrän ja jälkeläisten määrän välinen yhteys on suurempi koirailla kuin naarailla. Nimenomaan Batemanin kolmannella hypoteesilla on havaittu olevan vaikutus seksuaalivalintaan. Asiaa on tutkittu myös ihmisillä ja on havaittu, että useissa ihmispopulaatioissa miesten varianssi lisääntymiskumppanien ja jälkeläisten suhteen noudattelee Batemanin hypoteeseja. Tutkimuksia on tehty sekä nykyisissä moderneissa ja perinteisissä että historiallisissa ihmispopulaatioissa. Tärkeiksi tekijöiksi nousi populaation sukupuolijakauman lisäksi kulttuurissa vallitseva lisääntymisjärjestelmä. Onko yhteiskunnassa vallitsevana lisääntymisjärjestelmänä yksiavioisuus (monogamia), onko miehellä useita vaimoja (polygynia) vai onko naisella useita puolisoita (polyandria). Tutkin noudattelevatko naisten ja miesten varianssit puolisoiden ja lasten lukumäärän suhteen aineistossani Batemanin (1948) hypoteeseja. Aineistoni käsittää 5000 vuonna 1943 syntyneen ja pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo ja Vantaa) asuneen naisen ja miehen opinnäytteeni kannalta olennaiset tiedot avioliitoista, avioliittojen määristä sekä lasten lukumääristä. Batemanin kolmannen hypoteesin mukaan puolisoiden määrän ja jälkeläisten määrän välinen yhteys on suurempi koirailla kuin naarailla. Lisäksi minua kiinnostaa se, vaikuttaako liittojen lukumäärä lasten lukumäärään. Aiheesta tehtyjen aikaisempien tutkimusten perusteella tutkimushypoteesini ovat: 1. avioliittojen määrä kasvattaa lasten lukumäärää sukupuolesta riippumatta. 2. puolisoiden määrän lapsimäärää kasvattava vaikutus on voimakkaampi miehillä kuin naisilla. Analysoin aineiston SPSS-ohjelmalla. Käytin aineiston analysointiin multinomiaalista regressioanalyysia, jossa selitettävä muuttuja voi saada useampia kuin kaksi arvoa. Multinominaalisen regressioanalyysin avulla selvitin, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että vastaaja on valinnut tietyn vaihtoehdon suhteessa muihin vaihtoehtoihin. Testatessa avioliittojen lukumäärän yhteyttä lapsimäärään selvisi, että avioliittojen lukumäärällä on aineistossa yhteys lasten lukumäärään (hypoteesi 1). Sukupuoli vaikuttaa avioliittojen määrään sekä miehillä että naisilla. Varsinkin toinen liitto kasvattaa miehillä lasten lukumäärää voimakkaammin kuin naisilla (hypoteesi 2). Tulosten valossa sarjallinen monogamia näyttää toimivan miehillä parempana strategiana maksimoida lisääntymismenestys kuin naisilla. Miesten ja naisten erot lisääntymismenestyksessä Suomessa ovat pienet, mutta tulosten mukaan merkitsevät.
  • Kivistö, Ilkka (Helsingin yliopisto, 2018)
    Lepakot ovat suuri, monimuotoinen ja ekologisesti merkittävä nisäkäslahko. Viime vuosikymmenien aikana ne ovat paljastuneet myös merkittävien zoonottisten taudinaiheuttajien kantajiksi. Suomessa esiintyy kolmetoista lepakkolajia, joista suurin osa esiintyy täällä levinneisyysalueensa pohjoislaidalla ja joiden kantamista taudinaiheuttajista on tehty vielä hyvin vähän tutkimuksia. Tutkielmassani selvitän korona- ja paramyksovirusten esiintymistä eteläisen Suomen lepakoilla vuosina 2013-2016. Lisäksi pyrin kerätyn aineiston perusteella selvittämään, onko näytteitä luovuttaneiden lepakoiden iällä, näytteiden keruukuukaudella tai näytteiden keruualueella vaikutusta löydettyjen virusten esiintyvyyteen. Aineistona käytettiin muiden tutkimusprojektien yhteydessä lepakoilta kerättyjä uloste- ja anaalipyyhkäisynäytteitä sekä lepakoiden päivehtimispaikoilta kerättyjä ulostenäytteitä. Näytteistä eristettiin RNA ja ne seulottiin koronaviruksia ja paramyksoviruksia tunnistavilla ja optimoiduilla kvantitatiivisilla käänteistranskriptio- PCR-menetelmillä (RT-qPCR) ja löydökset varmistettiin tavallisilla käänteistranskriptio-PCR-menetelmillä (RT-PCR). Jälkimmäisistä reaktioista saadut tuotteet myös sekvensoitiin. Ulostenäytteiden seulonnan tuloksista kertyneestä aineistosta tehtiin tilastolliset analyysit yleistetyillä lineaarisilla sekamalleilla, joissa vastemuuttujana käytettiin viruksen esiintymistä ja mallin muuttujina näytteen luovuttaneen lepakon ikäryhmää ja lajia, näytteen keräyskuukautta ja eliömaakuntaa, josta näyte oli kerätty. Mallien satunnaistekijöinä käytettiin näytteiden keräyskuntaa tai näytteiden keräysvuotta. Sekvenssiaineistosta tehtiin fylogeneettiset analyysit käyttäen suurimman todennäköisyyden (Maximum Likelihood) menetelmää ja Bayesilaista menetelmää, joiden tuloksina saatiin kaksi fylogeneettista puuta. Neljän vuoden aineistosta todettiin yhteensä 18 lepakkoyksilöä, jotka kantoivat koronaviruksia, mutta paramyksoviruksia ei aineistosta löydetty. Tilastolliseen tarkasteluun hyväksyttiin 77 ulostenäytettä, joista 13 oli positiivisia koronaviruksille. Anaalipyyhkäisynäytteistä kerättiin 38 kappaletta ja näistä 5 oli positiivisia koronaviruksille. Päivehtimispaikoilta kerättyjä ulostenäytteitä tutkittiin 28 kappaleitta ja näistä 4 oli koronaviruspositiivisia. Koronaviruksia löydettiin Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon eliömaantieteellisiltä alueilta. Uloste- ja anaalipyyhkäisynäytteiden perusteella koronaviruksia esiintyy Suomessa pohjanlepakoilla, isoviiksisiipoilla, vesisiipoilla ja viiksisiipoilla. Tutkielmassa esitellään ensimmäinen pohjanlepakon beetakoronaviruslöytö. Tämä virus ryhmittyy fylogeneettisissa puissa samaan haaraan muiden saman lepakkosuvun kantamien beetakoronavirusten kanssa ja on samalla melko läheistä sukua MERS-koronavirukselle. Tutkielmassa esitellään myös ensimmäinen isoviiksisiipan koronaviruslöytö, joka fylogeneettisten analyysien perusteella ryhmittyy samaan fylogeneettisen puun haaraan luxemburgilaisen ruskosiipan alfakoronaviruksen kanssa. Eniten koronaviruksia löydettiin vesisiipoilta, jotka suurimmalta osin ryhmittyivät samaan fylogeneettisen puun haaraan. Merenkurkussa sijaitsevasta Mustasaaren kunnasta kerätystä vesisiipan ulostenäytteestä löydetty sekvenssi kuitenkin sijoittui erilleen muista suomalaisista sekvensseistä ja eteläisestä Euroopasta todettujen sekvenssien joukkoon, mikä voi viitata tämän alueen lepakkopopulaation ja sen kantamien virusten levinneen Suomeen läntistä reittiä. Tutkielman tulokset luovat hyvän pohjan jatkotutkimuksille, joissa voidaan selvittää virusten tarkempaa esiintyvyyttä sekä niiden tarkempia ominaisuuksia.
  • Lehto, Anne-Mari (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tiivistelmä gradun pdf-tiedostossa.
  • singh, abhishek (Helsingin yliopisto, 2019)
    Neurotrophic factors (NTFs) play an important role in regulating the survival, differentiation and maturation of developing neurons. Based on strong pre-clinical evidences, some of NTFs have been suggested to be efficient therapeutic agents for treatment of Parkinson’s disease (PD). PD is a neurodegenerative disorder characterized by loss of dopamine (DA) neurons from nigrostriatal pathway resulting in motor symptoms of the disease. A hallmark of the disease is the presence of Lewy bodies in the brain and they comprise majorly of aggregated alpha-synuclein (aSyn) protein. MANF, an unconventional NTF, was discovered over a decade ago and differs from traditional NTFs. Removal of MANF has been shown to trigger unfolded protein response in cells. Evidences indicate that increased endogenous level of aSyn may have a role in enhancing the process of aggregation of aSyn into Lewy body. Determining the initiation event of aSyn aggregation is an important step in Lewy body pathology and it is still under investigation. In the first part of this study, I aimed to elucidate if MANF knockout can trigger any change in endogenous level of aSyn. Transmission of Lewy bodies from cell to cell has been well studied by researchers and is suggested to spread across brain in a prion like fashion. CDNF has been neuroprotective and restorative for tyrosine hydroxylase (TH)-positive neurons in a toxin-based models of PD. However, presently exists no study which has evaluated the effects of CDNF on propagation of aSyn aggregates in vivo. In the second part of this study, I aimed at evaluating effects of long-term intrastriatal infusion of CDNF at two concentrations (1.5 μg/24h or 3 μg/24h) on propagation of endogenous phosphorylated aSyn inclusions in vivo. CRISPR/Cas9-mediated MANF knockout in SH-SY5Y cells did not yield any significant changes in the endogenous level of aSyn. Additionally, brain samples derived from MANF knockout mice yielded similar non-significant difference in level of aSyn compared to wild-type mice. MANF knockout primary DA neurons when inoculated either with only pre-formed fibrils (PFFs) or with a combination of PFFs and aSyn overexpression, showed no significant difference in the number of Lewy body like aggregates, suggesting no change in endogenous aSyn levels. Rats were injected with PFFs and then chronically infused with CDNF, 1 month and 2 months after PFFs at 2 different concentrations (1.5 μg/24h or 3 μg/24h). Immunohistochemical analysis of substantia nigra pars compacta (SNpc) derived from rats showed similar numbers of endogenous phosphorylated aSyn inclusions in animals treated chronically with either CDNF or PBS. In summary, only MANF knockout from cells or animals has no direct effect on endogenous level of aSyn. But external stressors may perhaps trigger upregulation of aSyn in MANF knockout cells. Furthermore, chronic infusion of CDNF either 1 month or 2 months after PFF injection doesn’t reduce the total number of phosphorylated aSyn inclusions in SNpc compared to control. Nevertheless, we need more data to corroborate this evidence.
  • Wanne, Vilma (Helsingin yliopisto, 2019)
    GRACILE (Growth Retardation, Aminoaciduria, Cholestasis, Iron Overload, Lactic Acidosis, and Early death) syndrome (Fellman disease, MIM603358) is a mitochondrial disorder that belongs to the Finnish disease heritage and follows an autosomal recessive inheritance pattern. It is a lethal neonatal disease and the affected infants usually survive only a couple of days, but in some cases up to four months. The disease is very rare affecting about 1 in 47,000 infants in Finland. GRACILE syndrome is caused by a homozygous Finnish founder mutation (c.A232G) in the BCS1L gene, which encodes an assembly factor for the mitochondrial respiratory chain complex III. The missense mutation (c.A232G) causes an amino acid change (p.S78G) in the BCS1L protein. Alternative oxidase (AOX) is a terminal oxidase that is not naturally present in mammals. It enables the respiratory chain electron flow to bypass complexes III and IV. The AOX pathway works parallel with the respiratory chain and gets activated under stress conditions in plants and lower animals. In mitochondrial diseases with a complex III deficiency, such as GRACILE syndrome, AOX expression could alleviate the symptoms caused by the complex III dysfunction. The aim of this study was to investigate the effects of AOX expression on early-onset manifestations of the disease in the Bcs1lc.A232G mouse model of GRACILE syndrome. The mice used in this study have a genetic background with a short survival to P35-40. The respiratory chain function in freshly isolated mitochondria from the liver and kidney was studied, as well as complex III activity, mitochondrial mass and liver and kidney histology. The findings of this study suggest that AOX has a strong beneficial effect on both liver and kidney histology and it is able to restore the glycogen stores to some extent, thus alleviating the glycogen depletion seen in the mice. The Bcs1lc.A232G mice also had an improved body weight in the presence of AOX, suggesting a less severe energy deficiency due to the activity of the AOX transgene. CI- and CII-linked respiration was also robustly improved in the liver. Overall, the condition of the Bcs1lc.A232G mice was improved by the presence of the AOX transgene compared to the Bcs1lc.A232G mice not expressing AOX. These results are highly encouraging for further studies on the rescue effects that AOX seems to have on this disease model.
  • Zidbeck, Erika (Helsingin yliopisto, 2018)
    In this Master’s thesis, microplastic (<5 mm) ingestion by coastal fish in Finland was investigated. Fish were caught at nine locations on the coast of Finland. Water samples were taken at seven locations. The research questions were: How much microplastics are there in coastal fish in Finland? Are there differences in the frequency of microplastic ingestion by fish between different locations or species? Is there a relationship between the size of the fish and the presence of ingested plastic particles? Is there a relationship between the stomach fullness and the presence of ingested plastic particles? Does the frequency of microplastic ingestion by fish correlate with the amount of microplastics in seawater in the same locations? The gastrointestinal tracts of 503 fish were analysed. Microplastics were found in 40 fish (8 %). The frequency of fish with plastic was significantly higher in Kivinokka, Helsinki than in other locations studied. No relationship was found between the size or the species of the fish and the presence of ingested plastic particles. Also, no relationship was found between the stomach fullness and plastic ingested. There was no correlation between the frequency of microplastic ingestion by fish and the amount of microplastics in seawater. The results of the thesis were compared to previous research results from the open sea areas of the northern Baltic Sea. The comparison suggests that the ingestion of microplastics is more common in coastal fish in Finland than in the open water fish in the northern Baltic Sea. This thesis provides the first published record of plastic particles in the gastrointestinal tracts of coastal fish in Finland. Long-term studies are recommended in order to confirm the results.
  • Hakala, Sanja (2012)
    Kampamaneetteja elää kaikissa mereisissä elinympäristöissä rannikoilta ulapalle ja merten syvänteisiin. Itämerellä on vanhastaan raportoitu elävän pikkumaneettia (Pleurobrachia pileus). Vuonna 2005 eteläiselle Itämerelle levisi pelätty tulokaslaji amerikankampamaneetti (Mnemiopsis leidyi), joka raportoitiin myös pohjoiselta Itämereltä vuonna 2007. Kuitenkin syksyllä 2008 määritettiin molekulaarisin menetelmin kolmas laji, arktinen kampamaneetti (Mertensia ovum), jota ei ole aiemmin löydetty murtovedestä. Selvitin, mitä kampamaneettilajeja pohjoisella Itämerellä elää ja mitkä ovat niiden todelliset levinneisyysalueet Itämerellä. Lisäksi tutkin arktisen kampamaneetin populaatioiden geneettistä vaihtelua pohjoisen ja eteläisen Itämeren välillä AFLP:llä (Amplified Fragment Lenght Polymorphism). Aineistoni sisältää sulkumekanismilla varustetuilla eläinplanktonhaaveilla kerätyt näytesarjat pohjoiselta ja eteläiseltä Itämereltä. Laskin ja mittasin yksilöt elävinä ja kuivasin ne DNA:n eristystä varten. Tein lajinmääritykset lajikohtaisten 18S rRNA- ja ITS1-alueille suunniteltujen PCR-alukkeiden avulla. Kultakin näytteenottopisteeltä keräsin tausta-aineistoa lämpötila-suolaisuusluotaimella. AFLP-näytepisteiksi valitsin kaksi pistettä pohjoiselta ja kaksi eteläiseltä Itämereltä, ja kultakin pisteeltä kymmenen yksilöä. Aineistoni mukaan amerikankampamaneettia ei esiinny pohjoisella Itämerellä, vaan sen levinneisyyden raja on Bornholmin altaalla. Arktinen kampamaneetti on koko Itämeren alueella yleinen ja paikoin hyvin runsaslukuinen. Yksilömäärät ovat suurimmillaan pohjoisella ja keskisellä Itämerellä, mikä viittaa siihen, että laji on sopeutunut pohjoisen ympäristöoloihin. Laji esiintyy laikuttaisesti, mutta yksilömäärät ovat samansuuntaisia laajalla alueella, joten populaatio vaikuttaa olevan vakaa. Havaitut arktisen kampamaneetin yksilömäärät vastaavat aiemmin Itämereltä raportoituja pikkumaneetin yksilömääriä. Myös vanhat kuvaukset Itämeren kampamaneettien elintavoista ja rakenteesta sopivat paremmin arktiseen kampamaneetiin kuin pikkumaneettiin. On todennäköistä, että Itämeren kampamaneetit ovat olleet arktista kampamaneettia jo viime vuosisadalla ja että laji on määritetty virheellisesti pikkumaneetiksi. Omassa aineistossani pikkumaneettia esiintyy harvalukuisena vain Pohjanmeren suulla. Arktisen kampamaneetin esiintymiseen eri vesikerroksissa vaikuttavat lämpötila ja suolaisuus. Itämeren arktiset kampamaneetit elävät pääasiassa syvimmissä vesikerroksissa lähellä pohjaa, missä vesi on suolaista ja viileää. Arktiset kampamaneetit ovat Itämerellä noin kymmenen kertaa Arktiksella eläviä yksilöitä pienempiä. Suomenlahden yksilöt ovat suurempia kuin eteläisen Itämeren. AFLP toimii kampamaneeteilla erinomaisesti, joskin DNA-näytteiden kontaminaation vähentämiseen on syytä kiinnittää huomiota. Arktisen kampamaneetin yksilöiden välinen geneettinen vaihtelu on samassa suuruusluokassa kaikilla näytepisteilläni, ja samanlaista kuin merieläimillä yleensä. Pohjoisen Itämeren populaatio on geneettisesti hiukan tasaisempi ja eteläisellä Itämerellä yksilöiden välillä on enemmän vaihtelua. Etelän ja pohjoisen Itämeren yksilöt muodostavat omat, toisistaan eroavat populaationsa, mutta populaatioiden välillä on havaittavissa geenivirtaa. Populaatioiden väliset geneettiset erot ovat merieläimillä tyypillisesti pieniä, ja sama on havaittavissa myös Itämeren arktisella kampamaneetilla. Aineiston geneettisestä vaihtelusta noin 90 % oli näytepisteiden sisäistä 10 % näytepisteiden välistä. Ero on pääosin etelän ja pohjoisen näytepisteiden välillä, sillä merialueiden sisäiset parittaiset erot olivat hyvin pieniä. Tämä opinnäytetyö osoittaa, että Itämerellä yleisin ja laajimmalle levinnyt kampamaneettilaji on arktinen kampamaneetti. Tätä ennen se on pohjoisella Itämerellä virheellisesti määritetty ensin pikkumaneetiksi ja myöhemmin amerikankampamaneetiksi. Tutkimukseni osoittaa, kuinka tärkeää luotettava lajinmääritys on ekologiselle tutkimukselle.
  • Martikainen, Tuomo (Helsingin yliopisto, 2019)
    Niittyliekosammal (Rhytidiadelphus squarrosus) esiintyy poh-joisen pallonpuoliskon lauhkealla ja viileällä vyöhykkeellä. Suomessa se esiintyy yleisenä Etelä- ja Keskiosissa sekä har-vinaisena tai puuttuvana Lapissa. Laji on heikko kilpailija ja menestyy parhaiten kulttuurivaikutteisilla kasvupaikoilla. Sen arvellaan myös suosivan mereistä ilmastoa. Niittyliekosammal on kaksikotinen, joten siittiö- ja munape-säkkeet ovat eri kasveissa. Kaksikotisilla sammalilla, joiden primaarinen sukupuolijakauma on teoriassa 1:1, on usein vinou-tunut jakauma populaatiotasolla. Pääsyynä vinoutumaan pidetään sukupuolten erilaisia resurssivaatimuksia. Ympäristötekijöiden lisäksi myös perimä säätelee sukupuolijakaumaa. Kaksikotisuus ja vinoutunut sukupuolijakauma alentavat hedelmöittymistoden-näköisyyttä ja niittyliekosammal lisääntyykin pääasiassa kas-vullisesti. Erikoistuneita leviäimiä lajilla ei tunneta, joten tämä tapahtuu irronneiden versojen tai näiden osien avulla. Tämän opinnäytetyön päätarkoitus oli selvittää niittyliekosam-malen sukupuolijakaumaa sekä mahdollisia eroja siinä eri si-jaintipaikoilla kasvavien populaatioiden välillä. Aineisto ke-rättiin Mäntyharjulta sekä Helsingistä ja tutkittujen näyttei-den kokonaismäärä oli 675 kpl. Sukupuolen määritin sukusolu-pesäkkeiden perusteella ja jakaumien vertailuun käytin riippu-mattomuustestiä. Lajin sukupuolijakaumaa ei ole aikaisemmin tutkittu Suomen oloissa, joten tämän tutkimuksen myötä syntyi myös aineistoa eri maiden väliseen vertailuun. Kasvatuskokeen avulla tutkin myös millä verson osilla lajin suvuton lisäänty-minen tehokkaimmin tapahtuu. Kasvimuseon herbaarionäytteiden pohjalta tarkastelin lisäksi niittyliekosammalen ajallista ja paikallista esiintymistä Suomessa. Tutkimukseen kerätyn aineiston perusteella niittyliekosammalen sukupuolijakauma oli naaraspainotteinen. Jakaumat kuitenkin erosivat toisistaan sekä paikkakuntien että saman paikkakunnan populaatioiden välillä. Sukupuolijakaumat erosivat toisistaan myös maiden välisessä vertailussa. Eri ilmastovyöhykkeet voi-vat osaltaan selittää jakaumien eroja paikkakuntien ja maiden välillä. Lisääntymistä selvittävässä kasvatuskokeessa versojen kasvu painottui ainakin alkuvaiheessa sivuhaaroihin. Alkuperäisten sivuhaarojen kasvu oli tehokkainta verson nuoremmissa osissa. Uusien sivuhaarojen tuotto oli yleisempää versoissa, joissa oli mukana verson alempien osien vanhempaa solukkoa. Verson runsas sivuhaarojen määrä korreloi negatiivisesti irtoamisen jälkeiseen kasvuun. Juurtumahapsiston kasvu oli hyvin vähäistä ja irronneiden lehtien avulla tapahtuvaa kasvua ei ilmennyt. Herbaarionäytteitä oli kerätty aikavälillä 1812–2010. Eliömaa-kunnittaisessa vertailussa näytemäärä heijasti pääpiirteissään lajin kirjallisuudessa mainittua esiintymisrunsautta sekä väestöjakaumaa Suomessa. Itiöpesäkkeitä sisältävät herbaario-näytteet oli kerätty Maamme eteläosissa ja niiden suhteellinen osuus oli suurin Karjalan kannaksella ja Ahvenanmaalla. Kym-menvuotiskausilla 1860–1909 itiöpesäkkeitä sisältävien näyt-teiden osuus oli selkeästi suurempi kuin muina ajanjaksoina.
  • Kolu, Suvi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Yksi aikamme suurimmista ongelmista on biodiversiteetin nopea köyhtyminen. Suurin uhka lajiston monimuotoisuuden vähenemiselle ovat elinympäristöjen sirpaloituminen ja katoaminen. Suomessa suurin yksittäinen syy metsälajien harvinaistumiselle ja uhanalaistumiselle, sekä toiseksi yleisin syy lajien katoamiselle, on metsiemme käytön tehostumisen myötä vähentynyt lahopuun määrä ja laatu. Metsiemme noin 20 000–25 000 lajista noin 20–25 % on lahopuusta riippuvaisia saproksyylejä, joista ainakin 523 lajia on uhanalaistunut. Jopa valtapuulajeillamme elävä saproksyylilajisto on vaikeuksissa, sillä kuusella, männyllä ja koivulla, on kullakin yli 100 Suomen punaisella listalla, eli lajien uhanalaisiuusasteelta arvioitavaa lajia. Suomen maapinta-alasta valtaosan kattavissa talousmetsissä fokus on viime vuosikymmeninä ollut puun tuotoksen tehostamisessa. Samaan aikaan kaupunkimetsissä on alettu arvostaa metsien aineettomia hyötyjä, esimerkiksi virkistäytymisympäristönä. Kaupunkimetsien muuttunut käyttö ja kasvava ymmärrys lahopuun tärkeydestä biodiversiteetille mahdollistaakin lahopuun määrän lisäyksen ja siten biodiversiteetin suojelun kaupunkimetsissä. Tässä tutkimuksessa lahopuuston diversiteettiä, eli määrä ja laatua tutkittiin hoidetuissa ja hoitamattomissa kaupunkimetsissä, sekä luonnontilaisen kaltaisissa metsissä. Metsien lahopuujatkumon ja luonnontilaisuuden määrityksessä käytettiin apuna metsien luonnontilaisuudesta indikoivia kääpälajeja. Lahopuuston tilavuus, kappalemäärä ja diversiteetti erosivat merkittävästi eri metsäluokkien välillä. Lahopuuston tilavuus oli pienin hoidetuissa kaupunkimetsissä 12,09 m3/ha, keskiverto hoitamattomissa kaupunkimetsissä 60,50 m3/ha ja suurin luonnontilaisen kaltaisissa metsissä 72,03 m3/ha. Suurin lahopuun tilavuus 181,85 m3/ha mitattiin luonnontilaisen kaltaisessa metsässä ja matalin 1,69 m3/ha hoidetussa kaupunkimetsässä. Lahopuiden ja lahopuukappaleiden määrä oli pienin hoidetuissa kaupunkimetsissä, noin 3 kertaa suurempi hoitamattomissa kaupunkimetsissä ja noin 5 kertaa suurempi luonnontilaisen kaltaisissa metsissä. Luonnontilaisen kaltaisissa metsissä oli hoidettuihin kaupunkimetsiin verrattuna yli 5 kertaa enemmän kuusi-, 8 kertaa enemmän koivu-, ja 6 kertaa enemmän haapalahopuuta, eikä hoidetuissa kaupunkimetsissä ollut lainkaan mäntylahopuuta. Luonnontilaisen kaltaisten metsien lahopuuston diversiteetti oli hoidettuihin kaupunkimetsiin verrattuna kolminkertainen. Lahopuuston diversiteetin ja indikaattorikääpien esiintymien perusteella metsien rakenteellinen ja lajistollinen monimuotoisuus oli huomattavasti korkeampi luonnontilaisen kaltaisissa metsissä kuin kaupunkimetsissä, erityisesti hoidetuissa kaupunkimetsissä
  • Rydgren, Emilie (Helsingin yliopisto, 2018)
    Kainate receptors (KARs) are glutamate receptors that modulate neurotransmission and neuronal excitability. They assemble from five subunits (GRIK1-5 or GluK1-5) present at both pre- and postsynaptic membranes. KAR function is regulated by neuropilin and tolloid-like (NETO) proteins, which also regulate postsynaptic GRIK2 abundance. Some KAR subunit gene variants associate with psychiatric disorders. Moreover, Grik1, Grik2 and Grik4 knock-out (KO) mice display changes in anxiety- and fear-related behaviours. In previous work, Neto2 KO mice expressed higher fear and impaired fear extinction in the fear conditioning paradigm. We hypothesised that this phenotype could be due to reduced KAR subunit abundance in fear-related brain regions, i.e. ventral hippocampus, amygdala and medial prefrontal cortex (mPFC). We specifically investigated GRIK2/3 and GRIK5 levels in the subcellular synaptosomal (SYN) fraction using western blot. We did not observe any difference between genotypes in any of the brain regions. However, our statistical power may have been insufficient, particularly for amygdala and mPFC. Also, an effect on synaptic KAR subunit abundance might be specific to either pre- or postsynaptic compartment, and thus more difficult to detect in SYN fractions. Alternatively, NETO2 absence may affect KAR actions instead of their subunit levels in fear-related brain regions, which could be examined through electrophysiological recordings. Ultimately, unravelling how a molecular system without NETO2 gives rise to fear behaviour in mice may lead to a better understanding of fear-related disorders in human and to new therapeutic strategies.
  • Nykänen, Sonja (Helsingin yliopisto, 2019)
    Colorectal cancer (CRC) kills more than half a million people a year worldwide. Usually the disease develops over several years via multiple steps which involve both genetic and epigenetic alterations. CRC is often diagnosed at late stage, when the cancer has already metastasized, and the prognosis is relatively poor. Several studies suggest that the first changes towards colorectal cancer occur and can be detected in histologically normal tissue before the appearance of any detectable lesion. The precancerous cells harbouring those changes may form a field of tissue, which is predisposed to malignant transformation. The study of pre-cancerous tissue might reveal the earliest changes in CRC development, which can be used as biomarkers for early detection and prevention of CRC. The aim of this thesis was to revise and investigate whether the aberrant expression of the six chromosomal segregation genes, Bub1, Mis18a, Pms2, Rad9a, Tpx2, and Mlh1, would signal carcinogenesis in mouse colon mucosa. Altogether fourteen mice, of which six had a proximal colon carcinoma, were selected for the study. The expression analysis was performed to histologically normal colon mucosa collected from the proximal and distal colon of each mice in order to investigate whether the possible pre-cancerous changes are found exclusively in the close proximity to the carcinoma. The expression was quantified with reverse transcription quantitative polymerase chain reaction (RTqPCR). No statistically significant gene expression differences were found between the carcinoma and control mice, indicating that the studied mice did not display cancer-preceding expression changes of the six studied genes in the carcinoma adjacent histologically normal colon mucosa. The results differed from the previously reported results, where the expressions of the six genes were found to be downregulated in the carcinoma adjacent mucosa. Here, the sample size was presumably not large enough to reveal statistically significant clustering of the expression patterns. However, Bub1 seemed to have a downregulated trend in the carcinoma adjacent mucosa, which supports the previously suggested role of Bub1 alterations in CRC initiation.
  • Ojalehto, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2016)
    Proteins responsible for homologous recombination are collectively called recombinases. They also have an important role in maintaining genome integrity. Recombinases are found in all three kingdoms of life. The first identified and characterized recombinase was RecA from Escherichia coli. Recombinases exhibit ATP hydrolysis coupled DNA-binding activity and strand exchange activities during homologous recombination. Homologous recombination produces new genetic combinations for evolution and general way to describe the different steps of homologous recombination is a DSBR model. Homologous recombination occurs in eukaryotic and prokaryotic cells during meiosis crossover and horizontal gene transfer, respectively. The homologous recombination machineries are remarkably complex and synergistic and much is not known about detailed mechanisms for a majority of the species. More recently, recombinases have been used in isothermal nucleic acid amplification methods, mainly in recombinase polymerase amplification RPA and strand invasion based amplification SIBA. The aim of this study was to identify, clone, produce and analyze the functionality of novel recombinases from bacteria and viruses. The acitivity for single-stranded DNA binding and strand exchange was studied. The compatibility of the produced recombinases in strand invasion based amplification SIBA method was evaluated. Two recombinases from Enterobacteria phages T2 and RB69 were found to be functional and compatible in three SIBA assays.
  • Heikkinen, Aino (Helsingin yliopisto, 2018)
    Chronic psychosocial stress is a major risk factor for anxiety disorders, but the molecular background is still poorly known. Chronic social defeat stress (CSDS) is a mouse model simulating the psychosocial stress that humans face in their life. In CSDS, the examined mice are confronted by an aggressor mouse daily for 10 days, leading to defeat behavior and predisposing to anxiety-like symptoms. Some individuals develop these symptoms (susceptible) whereas others do not (resilient). Chronic stress has been shown to alter myelin-related gene transcription and myelin microstructure. Myelin is a membranous component around axons increasing the velocity of action potentials, and it is produced by oligodendrocytes (OLs). In this study, I investigated if CSDS affects the number of OLs or the size of the myelinated area (estimating the amount of myelin) in two inbred mouse strains that differ in their innate level of anxiety: the non-anxious C57BL/6NCrl (B6) and anxious DBA/2NCrl (D2). I studied three brain regions previously associated with anxiety: the medial prefrontal cortex (mPFC), bed nucleus of stria terminalis (BNST) and ventral hippocampus (vHP). The mice used in this study were previously exposed to CSDS and divided into resilient or susceptible phenotypes, and their brains were collected together with control mice. I performed two immunohistochemical staining experiments to calculate the number of OLs and to measure the myelinated area. I used anti-CNPase for OL cell counts and BlackGold II to stain myelin. I manually calculated the number of OLs using CNPase and cell morphology as markers. I built a macro to measure the BlackGold II stained myelinated area. I also measured the thickness of the corpus callosum (CC, major white matter tract) using the CNPase stained images to examine if the thickness is affected by CSDS. I observed a strain and region-specific effect of chronic stress in the BNST; B6 resilient mice had more OLs than susceptible mice whereas no differences were seen in the D2 strain, or other B6 brain regions. The size of the myelinated area did not differ between the phenotypes in either strain. Moreover, there was no significant correlation between the myelinated area and OL cell number. The CC thickness did not differ between the phenotypes. My findings indicate that myelin and OLs are affected by stress in a region specific manner and possibly contribute to the stress-resilient behavior. The response is genetic background-dependent, as I saw differences in B6 mice but not in D2 mice. Because CC thickness did not differ between the phenotypes, we suggest that CSDS does not induce extensive white matter atrophy in the mice brain. The mechanism underlying this dynamic myelin plasticity during stress requires more investigation, but this study provides evidence that alterations in OLs associate with chronic stress.
  • Rahaman, Atikur (Helsingin yliopisto, 2018)
    Some flavonoids are thought to have antioxidant functions in plants, but this is still controversial because of a lack of in planta evidence. Methyl viologen (MV) sensitivity was assayed in sterile culture by growing seven day old Arabidopsis seedlings on 0.5x MS media supplemented with and without MV. Seedlings grew for 9 days after that, and then were photographed and root growth measured. We used several flavonoid deficient Arabidopsis transparent testa (tt) mutants and found they were hypersensitive to MV that produces reactive oxygen species (ROS) in chloroplasts and mitochondria. Flavonoids are transported into different compartments of the cell via a specific flavonoid transport system but no chloroplastic or mitochondrial transporters are currently known. To identify potential chloroplastic and mitochondrial transporters, knockout mutants of candidate MATE and ABC transporters have been screened for MV sensitivity. Flavonoids modulate auxin transport, which raises the possibility of passive effects through auxin during ROS sensitivity. To test whether auxin or the inhibitions of auxin transport have a role in protecting against ROS stress, MV sensitivity was assayed under exogenous treatment of artificial auxin (NAA) and an auxin transport inhibitor (NPA) during MV stress. From this study, we obtained data about the role of flavonoids and auxin in ROS signalling. The inhibition of auxin transport modulated MV sensitivity. We found that NAA had no effect or very modest effect. However, a protective effect of NPA was observed that helps against ROS formation, mimicking the effect of flavonoids. NPA induced more protection. One MATE transporter also gave the mimic of (tt) phenotype, however their role in the movement of flavonoids into or out of the chloroplast or mitochondria remains unclear, as they may be transporting some other protective agent that helps against oxidative stress. However, At1g54350 is a candidate for further testing.
  • Tarkiainen, Susanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    The motivation of this study was to find new treatment options for the rare cancer pseudomyxoma peritonei (PMP). PMP is a slowly progressing mucinous adenocarcinoma that originates from the appendix and disseminates into the peritoneum where the cancer cells secrete large amounts of MUC2, the main component of intestinal mucus, into the peritoneum. The disulfide isomerase AGR2 helps MUC2 with forming the correct intramolecular disulfide bonds prior secretion, and is essential to MUC2 protein production. The mucus build-up into the peritoneum causes stress on vital organs, and eventually death. Therefore, inhibiting MUC2 production in PMP cancer cells might slow down the disease progression significantly. MAPK/ERK and cAMP/PKA signaling pathways stimulate MUC2 production, and activating mutations in KRAS and GNAS of these pathways are common in PMP. The aim of this study was to elucidate how MUC2 and AGR2 affect each other’s expression levels, and how the MAPK/ERK pathway and the cAMP/PKA pathway targeting substances caffeine, theophylline, cromolyn, fudosteine, octreotide, and lanreotide, affect MUC2 expression in vitro. This study was conducted on human colorectal adenocarcinoma cell lines LS174T, LoVo, and HT29 that all produce large amounts of MUC2. In addition, LS174T and LoVo cell lines carry activating heterozygous mutations in their KRAS genes. MUC2 and AGR2 expression levels were measured on mRNA level with real-time quantitative reverse transcriptase polymerase chain reaction. The effects of MUC2 on AGR2 expression, and vice versa, were tested by silencing each at a time with the appropriate siRNA. MUC2 siRNA suppressed both MUC2 and AGR2 mRNA levels down to 50 % in LS174T cells and down to 40 % in LoVo cells in respect to their control groups. AGR2 siRNA suppressed AGR2 mRNA levels down to 50 % in LS174T cells and even down to 30 % in LoVo cells in respect to their control groups, while there were no statistically significant changes in MUC2 mRNA levels. Caffeine and theophylline inhibit phosphodiesterase of the cAMP/PKA signaling pathway, and in consequence, the hydrolysis of the secondary messenger cAMP, prolonging the activation of the pathway. Caffeine stimulated MUC2 production in LS174T and LoVo cells. In addition, AGR2 mRNA levels increased in LoVo cells, in which the fold change in MUC2 mRNA levels was much greater. Theophylline, a compound found in tea, and used for the treatment of asthma, did not affect MUC2 production. PMP cancer cells express protein S100P. Cromolyn is a pharmaceutical substance used for the treatment of asthma, and it inhibits S100P, and thereby S100P/RAGE signaling -dependent activation of MAPK/ERK pathway. Fudosteine, on the other hand, is a mucoactive pharmaceutical substance that lowers the production of MUC5AC, the main component of lung mucus. Since activating GNAS mutation stimulates the production of both MUC2 and MUC5AC in HT29 cells, the expression of both must be at least partially controlled by same mechanisms. In addition, Somatostatin analogues octreotide and lanreotide inhibit ERK1/2 of the MAPK/ERK pathway, as well as protein kinase A of the cAMP/PKA pathway, and hence cAMP production. However, none of these four tested pharmaceutical substances were able to inhibit MUC2 production in the cell lines used this study in vitro.
  • Tiilikainen, Joni (Helsingin yliopisto, 2019)
    nxiety disorders are the most common psychiatric disorders. Iiris Hovatta’s group (Neurogenomics lab) uses inbred mice to study effects of psychosocial stress. Mice can be divided to susceptible and resilient phenotypes, based on their behavioral response to psychosocial stress. Differences between phenotypes can be examined for example on brain structural or transcriptional levels. These studies have shown changes in brain myelination and expression levels of myelin-related genes between phenotypes. Transcriptomic studies have also revealed differences in microRNA (miRNA) expression profiles. Especially miR-219a, a known regulator of myelination, appears to be differentially expressed. Bioinformatic studies also revealed that many predicted target genes of miR-219a are connected to Wnt/β-catenin signaling pathway, which is also known to regulate myelination. This led to a hypothesis that miR-219a regulates myelination through Wnt/β-catenin signaling pathway in adult mouse brain. Prediction of miRNA target genes is based on algorithms using varying criteria, and their biological significance is uncertain. Assumptions about the biological role of specific miRNA require experimental validation of the silencing interaction between the miRNA and the target gene mRNA. The purpose of this study was to validate five Wnt-signaling related mouse genes (Gsk3b, Esr1, Tcf7l2, Fkbp5 and Acvr1b) as targets for miR-219a-5p or miR-219a-1-3p. For validation a luciferase-reporter assay was used, in which the target sequence of the gene’s mRNA is cloned to a reporter vector, then cotransfected to cultured cells (human HEK293 cells) with a miRNA-mimic. The light emitting luciferase activity is measured to examine the possible silencing effect of the miRNA. Results of this study showed that miR-219a mimics did silence the expression of the target genes. Although some variation was observed in the efficiency of silencing between the genes and based on the mimic concentration. The most efficient silencing was observed between miR-219a-5p and Gsk3b construct. These results implicate that miR-219a regulates several genes related to Wnt/β-catenin pathway, and that stress-related differences in its expression may be associated to differential myelination observed between phenotypes that react differentially to psychosocial stress.
  • Doagu, Fatma (Helsingin yliopisto, 2013)
    Intellectual disability (ID) is a clinically diverse and genetically heterogeneous disorder characterized by central nervous system defects of varying severity resulting in substantial impairment of intellectual and adaptive functioning as expressed in conceptual (IQ<70), social and practical adaptive skills diagnosed before 18 years of age. The condition is referred to as non-syndromic when ID is the only clinical feature and syndromic when ID is accompanied by specific other features, for example, Down syndrome. Intellectual disability is one of the largest unsolved problems of health care with a prevalence of 2-3% in the population. There is a 30-40% excess of male versus female patients in ID which refers to over-representation of X chromosomal defects causing ID. In this study, exome sequencing of the X chromosome was applied in order to identify genes and their mutations in two Finnish families with intellectual disability of unknown cause. The mutations were identified using Agilent Sure select array that covers almost 93% of the coding region of the chromosome. Exome sequencing resulted in 11 variations in total. Segregation of these variants was studied using PCR, ExoSAP-IT purification protocol and BigDye® Terminator v3.1 Cycle Sequencing Kit. Eventually, two novel mutations were identified: one for each family. Both mutations reside in genes that have previously been shown to cause X-linked intellectual disability. Both of the mutations were absent in over 120 control DNA samples. In one family with three affected males, a novel splice mutation was identified in discs large homolog 3 (DLG3), which encodes synapse-associated protein 102 (SAP102). The mutation is located at the splice site in intron 1 (500+1 G>C) and its effect on protein function needs to be analyzed at the RNA-level using cDNA-sequencing. The clinical phenotype of the three affected brothers is mild to moderate intellectual disability. In the other family with three severely affected male patients, a novel mutation in exon 12 was identified on glutamate receptor, ionotropic, AMPA 3 (GRIA3) resulting in amino acid glycine (GGG) changing to arginine (CGG) at codon 630 (G630R). GRIA3 belongs to AMPA receptors implicated in the regulation of several biological processes. Our findings elucidate the power of exome sequencing in the diagnosis of rare, genetically heterogeneous disorders like intellectual disability. The results obtained will help in assessing the prognosis of the disease, in estimating the risk of the disorder to other family members, and in facilitating the development of future therapies for these devastating disorders. The results also further confirm the role of DLG3 and GRIA3 in human cognitive development.
  • Kaipainen, Suvi (Helsingin yliopisto, 2018)
    In this study 39 methicillin-resistant Staphylococcus aureus CC398 isolates from Finnish pigs and pork were sequenced by whole-genome sequencing. Also, phenotypic antimicrobial resistance of the strains was examined. The strains originated from the culture collection of Finnish Food Safety Authority (Evira) and they were isolated between the years of 2008 and 2017. MRSA strains were isolated from both asymptomatic and infected pigs and pork. The strains represented the four most common spa types in Finnish pigs (t034, t2741, t011 and t108). DNA extraction method for S. aureus was optimized by comparing automatic DNA extraction robot and manual DNA extraction method. Extracted DNA samples were sent to Germany to be sequenced with Illumina sequencing. Paired-end raw read sequences were assembled using three different algorithms: Spades, Idba and Velvet. The assembled sequences were analysed by bioinformatics tools. Possible antimicrobial resistance genes, virulence genes, plasmids and SCCmec cassettes were identified. The strains were also typed by spa typing and sequence typing. spa typing was already performed in Evira using PCR and the new spa typing results were compared to the PCR results. Using the assembled sequences, a phylogenetic tree was also constructed. Phenotypic antimicrobial susceptibility testing was performed using broth microdilution panel. The manual extraction method was slightly better since the extracted DNA was purer. The best assembly algorithm was Spades and because of that all sequences were assembled with that algorithm for further analyses. The strains carried only a few virulence genes and many genes that are important for human infection were missing. All the strains carried the same SCCmec cassette type and sequence type ST398 both of which are known to be typical for pig related MRSA. Illumina sequencing and spa typing were not working perfectly since the used program was not able to distinguish spa types t034 and t011 from each other. The problem was probably due to very similar short tandem repeats that these two spa types share. Also, Illumina sequencing is known to produce short reads that could be problematic for sequence assembly. All the strains were resistant to beta-lactams and tetracycline which is typical for MRSA CC398 strains. Many strains were also resistant to clindamycin and trimethoprim. Antimicrobial resistance seemed to be carried by plasmids in some cases because the strains carried several plasmids that are known to contain antimicrobial resistance genes. The antimicrobial resistance profiles were different between different spa types since some spa types were more resistant to certain antimicrobials than others. According to the phylogenetic tree, the strains seemed to be a very heterogenic group. The strains that belonged in the same spa type were most related to each other as expected. There were no differences between strains originating from pigs and strains originating from pork which strongly indicates that bacteria could have spread from pigs to pork. Asymptomatic pigs also carried similar strains as infected pigs. The strains that were causing infections in pigs did not contain any more virulence factors compared to the other strains. The study gave plenty of new information concerning MRSA CC398 in Finnish pigs and pork. The antimicrobial resistance and virulence patterns in addition to other qualities of the strains were very similar that was described in the literature before. The strains seemed not to be very virulent for humans, but the situation must be observed in case of increasing resistance and virulence. The best way to prevent spreading of MRSA is to decrease the amount of MRSA in pig farms since MRSA bacteria are most likely to spread from pigs to the environment and to the people who work in pig farms and from there to the rest of the population.
  • Kinnunen, Oona (Helsingin yliopisto, 2018)
    The insulin/insulin-like growth factor signaling pathway plays an important role in the regulation of growth and development, metabolism, lifespan, reproduction and stress response of an organism. As the pathway is evolutionarily conserved, Drosophila melanogaster serves as a powerful model for characterizing the underlying molecular mechanisms and genetic components, which may further appear as potential therapeutic targets for metabolic disorders. Drosophila has eight genes encoding insulin-like peptides (DILPs), which display stage- and tissue-specific expression patterns. Furthermore, the expression of DILPs is regulated by nutritional status. To date, only few transcription factors have been shown to regulate the expression of the dilp genes: for instance Dachshund and Eyeless are known transcriptional activators of dilp5 and dFOXO is a known transcriptional activator of dilp6. Since transcription factors directly regulating the expression of dilps are not yet well known, there is a need to study them further. The aim of this master’s thesis was to screen for novel transcriptional regulators of the dilp genes and study their phenotypic effects in vivo. For this purpose Drosophila S2 cells were transfected with vectors containing the promoter regions of all the dilp genes and with a library of 822 transcription factors. Promoter activity of the dilp genes was further measured by using the Dual-Luciferase® Reporter Assay System. Some of the revealed potential regulators were further studied in vivo to confirm their regulatory functions by using RNA interference to silence these factors or overexpressing them and by performing quantitative real-time PCR to measure dilp expression levels. Subsequently, organismal growth and development were assessed and effects on larval metabolic profiles were monitored. The screen revealed a few potential transcriptional regulators, among which Spalt-related (Salr) was selected for further study. It was shown to act as an activator of dilp6 expression. dilp6 is an interesting target among the dilp network due to its central role as a communicator between two of the important organs involved in insulin signaling: the brain and the fat body. Subsequently, both Salr and DILP6 were shown to have a role in controlling growth and development of larvae. Based on the experiments in this thesis Spalt-related seems to have a broader role as a metabolic regulator, which is not limited to its function as a regulator of dilp6. Thus, it might act as an important link between the insulin signaling pathway and other pathways regulating growth and metabolism in Drosophila.