Faculty of Veterinary Medicine

 

Recent Submissions

  • Säkki, Silja; Virtanen, Päivi (Helsingfors universitet, 1995)
    Bovine virus diarrhoea- virus (BVDV) kuuluu Flaviviridae-ryhmän Pestiviruksiin. Virus on maailmanlaajuisesti levinnyt. BVDV voi infektoida naudan lisäksi lampaan ja vuohen, aiheuttaen näille BD:n (border disease), sekä sian ja villimärehtijöitä. Reservoaarina luonnossa toimivat persistoivasti vireemiset eläimet, jotka erittävät virusta runsaasti kaikissa eritteissään koko elämänsä ajan. Virusleviää pääasiassa pisaratartuntana. Antigeenisesti virus on erittäin heterologinen johtuen suuresta mutaatiotaajuudesta. Viruskannat jaetaan kahteen pääryhmään: sytopatogeeninen (cpBVDV) ja ei-sytopatogeeninen (ncpBVDV) virus. Näistä cpBVDV on virulentimpi ja aiheuttaa soluviljelmissä solutuhoa. Akuutti BVDV-infektio aikuisella naudalla on yleensä subkliininen;virulentimmat kannat voivat aiheuttaa kuumetta, syömättömyyttä, ripulia ja tuotannon laskua. Vasikoilla akuutti infektio voi olla fataali. Tiineen eläimen infektoituminen ncpBVDV:lla neljänensimmäisen tiineyskuukauden aikana voi aiheuttaa persistoivasti infektoituneen (PI) vasikan syntymisen. Sekä ncpBVDV- että cpBVDV- infektiot tiineyden aikana voivat aiheuttaa abortteja tai keskushermoston, silmien ja karvapeitteen vaurioita vasikoille. Viimeisellä tiineyskolmanneksella vasikka muodostaa vasta-aineita virukselle. Jos PI-eläin infektoituu antigeenirakenteeltaan samanlaisella cpBVDV-kannalla se sairastuu MD:en (mucosal disease). MD on fataali. Oireita ovat runsas salivaatio, syömättömyys, kuume, eroosiot limakalvoilla ja ripuli. Sairastuneet eläimet ovat yleensä 6-24 kk ikäisiä. PI-eläimen infektoituessa antigeenirakenteeltaan osittain erilaisella cpBVDV:lla seuraa krooninen sairaus. Oireina ovat ripuli ja syömättömyys, sairaus on yleensä fataali. Infektion jälkeinen immuniteetti on elinikäinen. Diagnoosi tehdään vasta-ainemäärityksellä tai viruseristyksellä. Erotteludiagnostiikassa tärkeimpiä ovat coronavirusripuli, salmonelloosi sekä pötsihäiriöt. Sairaudenvastustus perustuu PI-eläinten mahdollisimman nopeaan tunnistukseen ja teurastamiseen. Rokotteita ei käytetä Suomessa. Työn tarkoituksena oli selvittää esiintyykö Suomessa BVDV-seropositiivisilla lypsykarjatiloilla taudin kliinisiä oireita. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Vastausten perusteella ainakin osalla tiloista esiintyy vasikoilla tyypillisiä silmäoireita ja karvapeitteen muutoksia. Lisäksi oli paljon abortteja ja kuolleena tai heikkona syntyneitä vasikoita.
  • Marttila, Hannu (Helsingfors universitet, 2000)
    Välilevyn rappeutumisesta johtuva välilevyn tyräytyminen selkäydinkanavaan on koirilla yleisin neurologisten oireiden aiheuttaja. Välilevyn rappeutumista esiintyy kahdessa eri muodossa. Kondrodystrofisilla roduilla, kuten esimerkiksi mäyräkoiralla ja beaglella, rappeutumiselle on ominaista välilevyn kondroidi metaplasia, joka tapahtuu jo eläimen ollessa nuori. Muilla roduilla metaplasia on fibroidia ilmeten vasta eläimen ikääntyessä. Koiran välilevysairauden diagnostisessa kuvantamisessa käytettäviä menetelmiä ovat natiiviröntgenkuvaus, myelografia, epidurografia, discografia, tietokonetomografia sekä magneettikuvaus. Menetelmät eroavat toisistaan paitsi kuvantamistarkkuuden, myös invasiivisuuden, saatavuuden ja kustannusten suhteen. Natiiviröntgenkuvauksen edut ovat sen hyvä saatavuus sekä ei-invasiivisuus. Tyräytynyt välilevyaines on kuitenkin vain harvoin erotettavissa natiiviröntgenkuvassa, mistä syystä menetelmän tarkkuus on puutteellinen. Myelografian kuvantamistarkkuus on huomattavasti natiiviröntgenkuvausta parempi, ja sitä käyttämällä voidaan tyräytynyt välilevy yleensä paikallistaa tarkasti. Myelografia on invasiivinen toimenpide, johon liittyy myös komplikaatioriskejä. Tietokonetomografia ja magneettikuvaus ovat suhteellisen uusia kuvantamismenetelmiä, joiden edut kuvantamistarkkuudessa ovat merkittävät. Magneettikuvaus on näistä kahdesta menetelmästä tarkempi välilevysairauden kuvantamisessa. Molempien menetelmien saatavuus on toistaiseksi rajoitettu. Anulus fibrosuksen vaurioituminen käynnistää lampaalla ihmisen välilevyn rappeutumista vastaavan prosessin. ELL Anu Lappalaisen tutkimusprojektissa kartoitettiin varjoainetehosteisen magneettikuvauksen soveltuvuutta näiden muutosten kuvantamisessa. Tutkimus suoritettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Kokeellisia anulus fibrosus –vaurioita ei kyetty kaikissa tapauksissa kuvantamaan. Syvemmät ja subakuutit vauriot havaittiin selkeämmin, joskaan vaurion koko ei selkeästi korreloinut löydöksiin magneettikuvassa.
  • Pihlman, Hanna (Helsingfors universitet, 2009)
    Lymfooma eli imukudossyöpä on koirien kolmanneksi yleisin kasvainsairaus. Se saa alkunsa lymfosyyteistä. Suurimmalla osalla koirista lymfooma on fenotyypiltään B-soluista lähtöisin. Koirilla yleisin lymfooman muoto on multisentrinen lymfooma, jonka tyypillisin oire on suurentuneet imusolmukkeet. Lymfoomaa voidaan tavata primaarikasvaimena kuitenkin myös muissa elimissä kuten ruuansulatuskanavassa tai ihossa. Diagnosointiin voidaan käyttää apuna ohutneulanäytettä, jossa keskikokoiset tai suuret lymfosyytit hallitsevat solukuvaa. Lymfooman hoitoon käytetään solunsalpaajia ja se on yksi parhaiten solunsalpajahoitoon vastaavista kasvainsairauksista. Ilman hoitoa koirien keskimääräinen elinikä vaihtelee 4 viikosta 3 kuukauteen. Solunsalpaajahoidoilla noin 60 – 90 % koirista saavuttaa täydellisen remission ja keskimääräinen elinikä vaihtelee 6 – 12 kk välillä ja jopa 20 – 25 % hoidetuista koirista elää vielä kaksi vuotta hoitojen aloittamisen jälkeen. Merkittävimmät ennusteeseen vaikututtavat tekijät ovat lymfooman fenotyyppi sekä kliinisen leviinneisyysluokan alaluokka. Lymfooman hoitoon on kehitetty useita erilaisia hoitoprotokollia, mutta yleisimmin käytettäviä lääkeaineita ovat doksorubisiini, syklofosfamidi, vinkristiini, prednisoloni ja lomustiini. Koska solunsalpaajat vaikuttavat kaikkiin elimistön nopeasti jakautuviin soluihin, myös elimistön normaalit solut kärsivät hoidoista. Hoitojen aiheuttamat haittavaikutukset kohdistuvat useinmiten luuytimeen ja ruuansulatuskanavaan. Solunsalpaajien käyttö eläinten kasvainsairauksien hoidossa on Suomessa vielä melko harvinaista, ja pelko hoitojen aiheuttamista haittavaikutuksista saattaa vaikuttaa sekä eläinlääkäreiden että lemmikkien omistajien päätöksiin hoitojen aloittamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää solunsalpaajahoitojen aiheuttamia haittavaikutuksia ja koirien elämänlaatua hoitojen aikana sekä omistajien tyytyväisyyttä hoitoihin. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä kyselytutkimuksena. Mukaan tutkimukseen valittiin omistajat, joiden koirien lymfoomaa oli vuosien 2004 – 2008 aikana hoidettu eläinlääkäriasema HauMaussa. Kaikkiaan kyselylomakkeita jaettiin 42 kappaletta, joista täytettynä palautettiin 35 kappaletta (vastausprosentti 83,30 %). Haittavaikutuksia ilmeni lähes kaikilla koirilla (97 %), mutta ne olivat aineiston mukaan suurimmaksi osaksi melko lieviä ja lyhytkestoisia. Yleisimpiin haittavaikutuksiin lukeutuivat väsymys ja apatia (54,30 %) sekä ruuansulatuskanavan oireet kuten oksentelu (51,40 %), ruokahaluttomuus (48,60 %) tai ripuli (45,70 %). Koirien elämänlaatu ei tilastollisesti parantunut hoitojen aikana verrattuna sairasaikaan ennen hoitoja. Omistajista 74,30 % oli täysin tyytyväisiä ja 22,90 % melko tyytyväisiä koiriensa saamaan hoitoon. Omistajista 85,70 % olisi edelleen valinnut solunsalpaajahoidot kyseiselle lemmikilleen, mikäli olisi jälkikäteen saanut valita. Lisäksi tulevaisuudessa 91,40 % omistajista voisi hoidattaa muita lemmikkejään solunsalpaajilla, mikäli ne sairastuisivat johonkin kasvainsairauteen. Ennen hoitoja omistajia mietityttivät eniten haittavaikutukset ja ennuste. Näistä asioista omistajat olisivat myös toivoneet saavansa vielä enemmän tietoa hoitokäyntien yhteydessä.
  • Laaksonen, Inka (Helsingfors universitet, 2000)
    Pieneläinlääketieteessä ei haimabiopsioita ole käytetty haimasairauksien diagnostiikassa, johtuen toimenpiteen traumaattisuudesta. Pelätään, että jopa terve haima ärsyyntyy toimenpiteestä siinä määrin, että seurauksena voi olla jopa hengenvaarallinen haiman akuutti inflammaatio eli pankreatiitti. Koepala tarjoaa kuitenkin niin paljon spesifistä informaatiota haiman senhetkisestä tilasta, että sitä tulisi useimmiten käyttää diagnostiikan apukeinona. Potilaalle vähemmän traumaattisen toimenpiteestä tekee sen suorittaminen tähystysleikkauksella eli laparoskopialla. Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää eksokriinisen haiman toiminnan, haimatulehduksen sekä laparoskopian käytön sisältävän kirjallisuuskatsauksen. Tutkimusosuudessa oli tarkoitus selvittää, sairastuvatko terveet koirat pankreatiittiin haimasta otetun koepalan seurauksena. Tutkimuksessa haluttiin myös selvittää laparoskopian soveltuvuus kirurgisena menetelmänä tämän toimenpiteen suorittamiseen. Tutkimuksessa käytettiin neljää tervettä beagle-rotuista koekoiraa. Haimabiopsian otto laparoskopian avulla suoritettiin sedaatiossa ja paikallispuudutuksessa. Jokaiselta koiralta otettiin kaksi biopsiaa, jotka tutkittiin histologisesti. Toimenpiteen jälkeen koirien vointia seurattiin viikon ajan kliinisen yleistutkimuksen sekä verinäytteiden avulla. Kaksi koirista lopetettiin viikko operaation jälkeen ja kaksi vasta kolme viikkoa operaation jälkeen. Lopetetuille eläimille tehtiin ruumiinavaus, minkä yhteydessä otettiin näytepalat haimasta histologista tutkimusta varten. Biopsioiden histologisista tuloksista selvisi, että yhdeltä koiralta ei saatu haimabiopsiaa, vaan näytekudos koostui ainoastaan rasvakudoksesta. Tämä vähensi otoksen käytännössä kolmeen koiraan. Näistä koirista yhdellä oli verinäytteissä haimatulehdukseen viittaavia löydöksiä, joten kyseessä on ilmeisesti ollut harmiton itsestään ohimenevä lievä pankreatiitti. Tämä koira kuului ensimmäisenä lopetettuihin koiriin, joista löytyi histologisia muutoksia haimasta otetuista näytepaloista. Näistä muutoksista suurin osa selittyy kuitenkin haiman normaalilla paranemisprosessilla. Myöhemmin lopetetuissa koirissa ei ollut havaittavissa muutoksia. Laparoskopia vaikutti tutkimuksen perusteella sopivalta ja melko vaivattomalta tavalta ottaa haimasta koepala, eikä koepalan ottoon liittynyt mitään vakavia seuraamuksia. Koepaloja tulisikin pyrkiä ottamaan vaikeissa potilastapauksissa (esim. SEPI, krooninen pankreatiitti sekä haimakasvaimet) diagnoosin varmistamiseksi.
  • Laine, Anu; Takanen, Satu (Helsingfors universitet, 1995)
    Amoksisilliini on aminopenisillini, joka tehoaa useisiin grampositiivisiin ja negatiivisiin bakteereihin. Se hajoaa beetalaktamaasin vaikutuksesta, mutta yhdistettynä klavulaanihapon kanssa saadaan tehoa myös beta-laktamaasia tuottaviin bakteereihin. Amoksisilliini-klavulaanihappoyhdistelmä (SynuloxR, SmithKline Beecham, Iso-Britannia) on Suomessa rekisteröity pieneläimille, mutta maailmalla sitä käytetään myös tuotantoeläimille. Syventävien opintojemme tarkoituksena oli tutkia amoksisilliini-klavulaanihapon farmakokinetiikkaa sekä terveellä että endotoksiinimastiittia sairastavalla lypsylehmällä. Samalla tutkittiin myös SynuloxR-valmisteen lihasärsytystä. Lisäksi tutkittiin Staphylococcus aureus -bakteerin aiheuttaman mastiitin paranemista kliinisessä hoitokokeessa. Kirjallisuuskatsauksessa on esitetty tutkimustuloksia aminopenisilliinien ja muiden penisilliinien farmakokinetiikasta lypsylehmillä. Tutkimus suoritettiin cross-over-periaatteella kahtena eri osakokeena Hautjärven koetilalla kuudella lypsylehmällä. Endotoksiini-osakokeessa lehmille injisoitiin neljän tunnin kuluttua endotoksiinin annosta SynuloxR-valmistetta lihaksensisäisesti annoksella 8,75 mg/kg. Maito- ja verinäytteitä otettiin 2, 4, 8, 16 ja 32 minuutin sekä 1, 2, 4, 8, 12 ja 24 tunnin kuluttua injektion jälkeen lääkeaineiden määritystä varten. Maito- ja seeruminäytteistä analysoitiin amoksisilliinipitoisuudet mikrobiologisella menetelmällä. Hoitokokeessa tutkittiin amoksisillini-klavulaanihappo- yhdistelmän tehoa naudan kliinisen mastiitin hoidossa lypsykauden aikana, kun taudinaiheuttajana oli S-laktamaasipositiivinen S. aureus. Farmakokneettisessä kokeessa saatiin amoksisilliinin maksimipitoisuudeksi seerumissa 1,7 mikrog/ml. Maidossa pitoisuudet olivat hyvin alhaisia (0,04-0,23 mikrog/ml). Lehmien väliset erot farmakokinetiikassa olivat suuret. Tilastollisella testauksella ei saatu merkitseviä eroja kontrolli- ja endotoksiinimastiitti-osakokeiden välille. Hoitokokeessa SynuloxR-valmisteilla hoidettujen lehmien bakteriologinen paranemistulos oli huono. Tutkimusten perusteella voidaan todeta, ettei amoksisilliini-klavulaanihappo- yhdistelmä lihaksensisäiseliä annostelulla sovi naudan utaretulehduksen hoitoon.
  • Asikainen, Else (Helsingfors universitet, 1991)
    Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään Listeria monocytogenes esiintymistä eri eläinlajeissa ja ihmisessä sekä luonnossa. Katsauksessa perehdytään lyhyesti listerioosin yleisimpiin ilmenemismuotoihin eri tyyppisillä eläinlajeilla ja eri ikäisillä eläimillä. Eri aikoina vallinneita käsityksiä Listeria -infektion tartuntateistä ja bakteerin taudinaiheutuskyvystä tuodaan esille tutustuttaessa muiden tutkijoiden löydöksin. Kirjallisuusosassa käsitellään myös; bakteerin eristämisen historiaa ja bakteerille tyypillisiä biokemiallisia reaktioita. Tutkimusosan tarkoituksena oli kartoittaa Listeria monocytogenesin esiintyminen suomalaisessa lemmikkieläinpopulaatiossa ja pohtia millaisen tartuntariskin lemmikkieläimet muodostavat ihmiselle. Yhtä laajaa tutkimusta ei ole aikaisemmin julkaistu missään maassa. Näytteitä tutkittiin yhteensä 320 kappaletta, koirista 297 ja kissoista 23. Kaksi tutkituista ulostenäytteistä oli positiivisia (0,6 %), molemmat näistä koirista otettuja näytteitä. Lisäksi eristettiin viisi Listeria innocua -kantaa, neljä koirista ja yksi kissasta. Saatua tulosta verrattiin kirjallisuudessa esiintyviin arvoihin ja todettiin niiden olevan vertailukelpoisia aikaisempien tutkimustulosten kanssa. Tutkimuksessa pohdittiin myös kahden eri rikastusmenetelmän käyttöä; kylmärikastusta ja selektiivistä (LEB l+ll) rikastusmenetelmää.
  • Karkamo, Veera (Helsingfors universitet, 2003)
    Tutkimuksessa selvitettiin ensikoiden melatoniiniprofiilien yhteyttä puberteetin ilmenemisen viivästymiseen syyskaudella. Tavoitteena oli löytää yksilöllisten melatoniiniprofiilien avulla ennustettavia eroja syyskauden hedelmällisyydessä, jotta alemman hedelmällisyyden yksilöt voitaisiin tulevaisuudessa karsia tuotannosta ja jalostuksesta. Tulokset perustuvat Hyvinkäältä Maatalouden tutkimuskeskuksen sikatalouden koeasemalta syksyllä 2000 saatuun aineistoon (18 eläimen näytteet). Tutkimuseläimet valittiin pareittain vastaavien syntymäpäivien mukaan isommasta eläinmäärästä siten, että kiimaan tulleiden (saavuttaneet puberteetin) ja kiimaa näyttämättömien (puberteetin viivästyminen) ryhmään tuli sama eläinmäärä. Eläimistä otettiin verinäytteitä kahden vuorokauden aikana yhteensä 4 päivä- ja 6 yönäytettä, joista analysoitiin melatoniinipitoisuudet. Tutkimus osoitti kaikilla tutkimuseläimillä kiiman ilmenemisestä riippumattoman, selkeän ja säännöllisen, vuorokaudenajan mukaan vaihtelevan melatoniinirytmin. Kaikilla päiväarvot olivat alhaiset ja yöarvot korkeat, kuten muillakin aiemmin tutkituilla nisäkkäillä. Joillain yksilöillä yölliset melatoniinipitoisuudet olivat päiväarvoihin nähden moninkertaiset. Tehty tutkimus on ensimmäisiä, joissa sian säännöllinen melatoniinirytmi on pystytty osoittamaan. Tehdyssä tutkimuksessa yhteyttä puberteetin viivästymisen ja yksilöllisten melatoniiniprofiilien välillä ei löydetty. Näiden tulosten pohjalta on oletettava, ettei sian yöllisten melatoniinikonsentraatioiden yksilöllisillä eroilla ole vaikutusta puberteetin ilmenemiseen tai sen viivästymiseen. Erot melatoniinitasoissa saattavat olla osoitus yksilöllisistä eroista käpyrauhasen koossa, kuten aiemmin on osoitettu mm. lampaalla. Tutkimuseläinten käpyrauhasten kokoja ei mitattu.
  • Lönnberg, Laura Marjaana (Helsingfors universitet, 2006)
    Suoliston seinämän tehtävänä on toimia elimistön suojana suoliston lumenin antigeeneja ja mikrobeja vastaan. Samanaikaisesti suolen seinämän tulee mahdollistaa tehokas ravintoaineiden imeytyminen. Suoliston läpäisevyyttä kuvaavaa ominaisuutta kutsutaan suoliston permeabiliteetiksi. Suoliston permeabiliteetti eli suolen seinämän läpäisevyys lisääntyy useiden sairauksien, kuten suolistotulehdusten, yhteydessä. Lisääntynyt permeabiliteetti mahdollistaa mikrobien ja antigeenien kulkeutumisen seinämän läpi, joka puolestaan voi aiheuttaa tai pahentaa joko paikallisia tai systeemisiä tulehdusreaktioita. Suoliston permeabiliteetin mittaaminen tarjoaa noninvasiivisen metodin suoliston suojamekanismin eli barrieerifunktion toiminnan arvioimiseksi. Permeabiliteettia tutkitaan annostelemalla testiainetta suun kautta ja mittaamalla testiaineen pitoisuutta virtsassa tai veressä tietyn ajan kuluttua. Joheksoli on jodipitoinen röntgenvarjoaine, jota käytetään suoliston permeabiliteetin testiaineena. Suoliston bakteeriflooran tiedetään olevan tärkeä osa suoliston fysiologiaa ja barrieerifunktiota. Probioottisten maitohappobakteerikantojen on todettu vaikuttavan positiivisesti suoliston mikrobiflooran tasapainoon niin fysiologisissa kuin patologisissa tiloissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia joheksolin käyttöä rottien suoliston permeabiliteetin arvioimisessa. Tutkimuksen toisena tarkoituksena oli selvittää, aiheuttavatko eri maitohappobakteerikannat muutoksia rottien suoliston permeabiliteettiin. Tutkimuksessa mitattiin kolmenkymmenen rotan suoliston permeabiliteettia ennen maitohappobakteerialtistusta ja sen jälkeen. Suoliston permeabiliteetin arvioimisessa käytettiin testiaineena joheksolia. Joheksolin pitoisuuksia virtsanäytteistä määritettiin korkean erottelukyvyn nestekromatografia eli HPLC –menetelmällä. Joheksolia kulkeutuu normaalin suoliston läpi pieniä määriä. Tutkimusrottien virtsasta löytyi keskimäärin 0,6 % mahaan letkutetusta joheksolimäärästä ennen altistusta ja keskimäärin 0,5 % altistuksen jälkeen. Rottien suoliston permeabiliteetin voitiin tutkimuksen perusteella arvioida olevan normaali sekä ennen altistusta että sen jälkeen. Tutkimusryhmistä kolmessa ei havaittu merkittävää eroa virtsan joheksolipitoisuuksissa ennen altistusta verrattuna altistuksen jälkeen. Kolmessa ryhmässä havaittiin eroja ja kahdessa näistä tilastollisesti merkitseviä eroja verrattaessa joheksolin pitoisuutta virtsassa ennen altistusta ja altistuksen jälkeen. Näissä ryhmissä joheksolin pitoisuus virtsassa oli matalampi maitohappobakteerialtistuksen jälkeen. Tutkimuksen pohjalta voitiin olettaa, että maitohappobakteerialtistus joko ei vaikuta suoliston permeabiliteettiin tai vaikuttaa siihen positiivisesti, vähentämällä suoliston permeabiliteettia.
  • Kaimio, Iris (Helsingfors universitet, 1999)
    kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan koiran luonteen periytymistä koskevaa kirjallisuutta. Ensin annetaan lyhyt kuvaus periytymisen peruskäsitteistä. Koiran luonteen mittaamista koiran eri ikäkausina käsitellään aiheesta tehtyjen tutkimusten valossa. Koiran luonne muodostuu ympäristön ja perimän yhteisvaikutuksesta. Ympäristön osuutta koiran luonteen muodostumisessa käsitellään koiran eri ikäkausina. Perimän vaikutuksesta luonteeseen kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan rotujen ja sukupuolien välisiä eroja, periytymisasteen määrittämistä sekä eri luonteenpiirteiden periytymistä. Lopuksi esitetään näkemyksiä koiran luonteen jalostamisen mahdollisuuksista ja vaaroista. Tutkimusosuudessa kartoitettiin kyselytutkimuksella länsigöötanmaanpystykorvien omistajien käsitystä koiriensa luonteesta. Tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö rodussa käytösongelmia, kartoittaa koiranomistajien toiveita koiriensa luonteesta sekä tarjota kasvattajille koirien luonnetta koskevaa aineistoa. Kyselykaavake julkaistiin rodun lehdessä ja sitä jaettiin rotuyhdistyksen jäsenille vuosikokouksessa. Vastauksia saapui kaikkiaan 63 kappaletta. Tutkimusaineisto vastaa sukupuoli- ja ikäjakaumaltaan rodun yleistä ikä- ja sukupuolirakennetta. Länsigöötanmaanpystykorvat ovat aineiston mukaan yleisimmin seura- ja harrastuskoirina. Omistajat kouluttavat koiriaan aktiivisesti ja usein myös kilpailevat koiransa kanssa jossain lajissa. Koirien koulutusmenetelmät ovat melko pehmeitä. Suurin osa länsigöötanmaanpystykorvista suhtautuu vieraisiin ihmisiin avoimesti. Osa koirista suhtautuu kuitenkin epäluuloisesti niin vieraita ihmisiä kuin vieraita koiriakin kohtaan. Rodun paimenkoiratausta tulee esiin mm. pohkeiden näykkimisenä sekä lenkkeilijöiden takaa-ajamisena. Monet rodun yksilöistä ovat "yhden ihmisen koiria". Suurin osa länsigöötanmaanpystykorvista on välinpitämättömiä kuullessaan äkillisiä ääniä. Rodun käytökselle on tyypillistä oman alueensa vahtiminen, mutta ne päästävät kuitenkin vieraat sisään. Koiriensa positiivisimmiksi ominaisuuksisiksi omistajat mainitsevat useimmin iloisuuden, sosiaalisuuden ja hyvät harrastusominaisuudet. Negatiivisista ominaisuuksista mainitaan useimmin liika haukkuminen, ylienergisyys sekä itsepäisyys.
  • Leppävuori, Aino (Helsingfors universitet, 1995)
    Tutkielmassa tarkastellaan emakoiden hedelmällisyyttä eri vuodenaikoina teurastamomateriaaliin perustuen. Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään yleisesti emakoiden ja sikeiden hedelmällisyyshäiriöitä ja tarkemmin vuodenajan vaikutusta hedelmällisyyshäiriöihin. Tutkimusosan aineistona on 1708 emakon ja ensikon sukuelinpakettia, jotka kerättiin teurastamon emakkolinjasta vuoden ajan. Sukuelinpaketti sisälsi kohdunkaulan, kohdun, munanjohtimet ja munasarjat. Sukuelinpaketit tutkittiin makroskooppisesti. Munasarjalöydökset (keltarauhaset, follikkelit ja rakkulat) sekä poikkeavuudet (esim. kasvaimet) käsiteltiin tilastollisesti vuodenaikaisvaihtelujen selvittämiseksi. Toimimattomia (anestrus) munasarjoja löydettiin merkitsevästi enemmän kolmannella vuosineljänneksellä (heinä - syys, 29 %) ensimmäisellä (tammi - maalis 21 %) vuosineljänneksellä. Anestruksessa olleisiin munasarjoihin kuuluneet sukuelinpaketit painoivat merkitsevästi vähemmän kuin toiminnassa (diestrus, estrus ja tiine) olleiden sukuelinpaketit. Aineistossa huhti-kesäkuun sukuelinpaketit olivat keveimmät, mutta niissä toimimattomia munasarjoja oli kuitenkin vain 27 %. Kystia oli 6 %:ssa, parovariaalikystia 23 %:ssa ja keltarauhasia 56 %:ssa munasarjoista. Vuodenajalla ei ollut merkitystä kystien, parovariaalikystien tai keltarauhasten esiintymisessä.
  • Lindertz, Mia (Helsingfors universitet, 2005)
    Hännänpurenta on taloudellisesti merkittävimpiä ongelmia lihasikaloissa. Hännänpurenta on monisyinen olosuhdeongelma, stressioire, joka johtuu sian luontaisten käyttäytymistarpeiden estymisestä. Tällaisia tarpeita ovat tonkiminen, ympäristön tutkiminen kärsän avulla, rypeminen sekä sosiaalisten kontaktien luominen. Tieteellisissä tutkimuksissa on tunnistettu useita altistavia tekijöitä ympäristössä, ruokinnassa ja yksilöllisissä eroissa. Ympäristötekijöistä tärkeimmät altistavat tekijät ovat ritilälattia, suuri ryhmäkoko, ahtaus, veto, huono ilmanvaihto sekä virikkeiden puute. Kuivikkeiden käyttöä pidetään tärkeimpänä ennaltaehkäisevänä tekijänä. Hoidoksi suositellaan sekä uhrin että purijan eristämistä sekä uhrin hoitamista penisilliinillä. Tutkimuksen päätehtävänä on tunnistaa hännänpurennalle altistavia tekijöitä terveydenhuoltoprojektiin osallistuvilla tiloilla. Tutkimus on osa A-tuottajien Euroopan maatalouden tuki- ja ohjausrahaston (EMOTR) rahoittamaa Terveet jalat - ehjä häntä -hanketta. Tilat osallistuivat vapaaehtoisesti projektiin hännänpurennan vähentämiseksi. Aineistona käytettiin Atrian Kuopion teurastamon lihantarkastustietoja vuosilta 2000-2002 sekä tilakäynneillä tehtyjä olosuhdeselvityksiä. Osallistuvista tiloista valittiin 36 tilaa, joilla oli todettu eniten hännänpurenta- ja paisehylkäyksiä. Tilat ryhmiteltiin hylkäysten perusteella kolmeen osaan, joista tutkimusaineiston analyysiin kelpuutettiin ylä- ja alakolmannes (paljon hännänpurentaa ja vähän hännänpurentaa). Näin lopullinen tutkimusaineisto muodostui yhteensä 24 tilasta. Tilakäyntien ja olosuhdeselvitysten avulla vertailtiin "paljon" ja "vähän" ryhmien olosuhteita altistavien tekijöiden tunnistamiseksi. Tilakäyntien tuloksia verrattiin tekijästä riippuen joko vertaamalla ryhmien keskiarvoja tai prosenttiosuuksia keskenään. Tilastollista merkitsevyyttä testattiin Studentin T-testillä, varianssianalyysillä ja khin-neliötestillä. Tilavertailun perusteella tärkeimmiksi altistaviksi tekijöiksi osoittautuivat sopimaton lämpötila (<14 tai >22°C), suuri ryhmäkoko sekä riittämätön valaistus. Altistavia tekijöitä näyttivät myös olevan pieni kaukalotila sekä ritilän suuri osuus lattiasta. Suojaavia tekijöitä näyttivät olevan kuivikkeiden käyttö, lattialämmitys sekä sairaiden sikojen hyvä hoito.
  • Koivisto, Mia (Helsingfors universitet, 2005)
    Koagulaasinegatiivisten stafylokokkien merkitys utaretulehdusten ja siten tuotantotappioiden aiheuttajina on lisääntynyt. Niitä on pidetty vähemmän patogeenisina utaretulehdusten aiheuttajina, mutta niiden aiheuttamat utaretulehdukset ovat lisääntyneet Suomessa ja muualla maailmalla. Kliinisistä mastiiteista eristettyjen KNS:ien osuus utaretulehdusten aiheuttajina oli vuosina 2003-2004 Saaren ambulatorisen klinikan alueella16 % ja subkliinisistä mastiiteista koko Suomen alueella lähes 50 %. Erityisen yleisiä KNS-infektiot ovat hiehoilla ja ummessaolevilla lehmillä. Suomessa yleisimmin esiintyvät lajit ovat S. simulans ja S. chromogenes. Lajikohtaisesti niiden ominaisuuksia tunnetaan vielä huonosti. Todennäköisesti eroja taudinaiheuttamiskyvyssä eri lajien välillä on olemassa. Tulevaisuudessa lajien tarkempi tuntemus on tärkeää hoito- ja kontrollistrategioiden luomisessa. Toistaiseksi ongelmana on, ettei tarpeeksi yksinkertaisia ja edullisia tunnistusmenetelmiä rutiinidiagnostiikkaan ole saatavilla. Olemassa olevien pikatestien (esimerkiksi APIStaph) ongelmana on varsin huono luotettavuus. Ne on suunniteltu ihmisten KNS-tulehdusten diagnosoimiseen, eivätkä siten sovellu kaikilta osin nautojen mastiittia aiheuttavien KNS-lajien diagnosoimiseen. Tämän työn kokeellisessa osuudessa viidelle hieholle tartutettiin yhteen neljännekseen noin kuukausi poikimisen jälkeen S. epidermidis ja hiehojen spontaaniparanemista seurattiin, eli mitään hoitoa ei käytetty. Hiehojen vointia seurattiin tiiviisti viikon ajan ja paraneminen kontrolloitiin vielä myöhemmin, päivinä 7 ja 14. Hiehoista otettiin maito- ja verinäytteitä, joista määritettiin maidon kokonaissolumäärä (SCC), NAGaasi ja akuutin faasin proteiineista seerumin amyloidi A (SAA) sekä maidossa että seerumissa. Bakteerien määrää maidossa tutkittiin laimennossarjamenetelmällä. Koe onnistui hyvin, eli kaikille hiehoille saatiin tartutettua KNS, mutta yksikään ei sairastunut akuutein, vakavin oirein. Yksi hiehoista jäi kuitenkin tartunnan krooniseksi kantajaksi ja hoidettiin myöhemmin. Selvimmät reaktiot olivat nähtävissä reilun vuorokauden kuluttua tartutuksesta. Statuksessa havaitut muutokset olivat lievä lämpö ja turvotus utareessa. Maidon korkeimpien solupitoisuuksien keskiarvo oli 3,68 x 106 solua/ml, mutta erot hiehojen välillä olivat suuria. Myös maidon NAGaasi- ja SAA-, sekä seerumin SAA-pitoisuuksissa havaittiin selvä nousu. Maidon SCC ja NAGaasipitoisuudet korreloivat keskenään varsin hyvin. NAGaasipitoisuuksien nousu oli vähäistä; ne olivat korkeimmillaan 21 tunnin kuluttua tartutuksesta, keskiarvo (k.a.) 0,224 mol/min/l ja olivat laskeneet lähtötasolleen seitsemän vuorokauden kuluttua tartutuksesta. Seerumin SAA-pitoisuudet nousivat nopeammin kuin maidon. Seerumin SAA-huippupitoisuuksien k.a. oli 73,35 mg/l (+46 h) ja maidon 6,92 mg/l (+45-69 h). Hiehojen lypsämiin maitomääriin tartutuksella oli vain vähäinen vaikutus. Bakteriologisesti tulehdus oli eliminoitunut kaikilta muilta paitsi krooniseksi kantajaksi jääneeltä hieholta 45 tunnissa. Työ on osa laajempaa mastiittitutkimusta. Koe toimii verrokkina aiemmin toteutetuille tartutuskokeille ja alkuna jatkossa suunnitelluille KNS-hoitokokeiden sarjalle.
  • Lilja, Liisa (Helsingfors universitet, 2001)
    Kampylobakteerit ovat teollisuusmaissa tavallisimpia diagnosoituja bakteeriperäisen gastroenteriitin aiheuttajia. C. jejuni aiheuttaa noin 90-95 % infektioista ja C. coli tavallisesti 5-10 %. Suomessa sairastuu vuosittain noin 3000 henkilöä kampylobakterioosiin. Infektioiden määrä on vähäinen talvella ja keväällä, jolloin suurin osa tapauksista on ulkomaista alkuperää. Kesäkuukausien aikana kampylobakteeri-infektioiden määrä kasvaa ja tapauksista jopa puolet voi olla kotimaista alkuperää. Yleensä tapaukset ovat yksittäisiä ja epidemioita esiintyy harvoin. Tartuntalähteistä tärkeimpinä pidetään saastunutta juomavettä ja broilerinlihaa. Perinteiset kampylobakteerien tunnistamismenetelmät ruokanäytteistä ovat aikaa vieviä ja hankalia. Ne sisältävät näytteen esirikastuksen, viljelyn selektiivisille alustoille sekä biokemiallisen varmistuksen. Viime vuosina kampylobakteerien tunnistamiseen tarkoitetut nopeat menetelmät, kuten nukleiinihappohybridisaatio, PCR (polymerase chain reaction) ja ELISA (enzyme-linked immuno-sorbent assay) ovat kehittyneet. Näiden pikamenetelmien kehitys avaa uusia mahdollisuuksia mm. teollisuudelle elintarvikevalvontaan. Opinnäytetyössä verrataan EiaFoss-ELISA-kampylobakteerimenetelmää, viljelymenetelmää ja PCR-analyysia C. jejunin ja C. colin toteamiseen ja tunnistamiseen broilertuotteista. EiaFoss-ELISA-menetelmä on kvalitatiivinen määritysmenetelmä C. jejunin ja C. colin tunnistamiseen elintarvikkeista (rikastus 46 h + täysin automatisoitu analyysi 2 h). ELISA-analyysi perustuu "sandwich"-tekniikkaan, jossa kaksi erilaista polyklonaalista vasta-ainetta ovat kampylobakteeriantigeeneja vastaan. Viljelymenetelmä sisältää näytteen rikastuksen, viljelyn CCDA-maljalle (valikoiva kampylobakteerialusta ilman verta), maljojen inkuboinnin mikroaerofiilisissä olosuhteissa, tyypillisten pesäkkeiden jatkoviljelyn ja biokemiallisen varmistuksen. Valittu PCR-menetelmä sisältää rikasteliemen esikäsittelyn BDC (Buoyant Density Sentrifugation) menetelmällä, joka erottelee ominaispainoon perustuen bakteerit ja PCR-inhibittorit rikasteliemestä ja konsentroi bakteerit, sekä C. jejuni spesifisen PCR-analyysin. Tutkimuksessa analysoitiin yhteensä 105 tuotetta, joista 60 siipikarjatuotetta oli valittu juuri menetelmien vertailuun. Vaihtelut kaikkien kolmen menetelmän tuloksissa olivat vähäisiä. EiaFoss-positiivisia oli 13, PCR-positiivisia 10 ja viljely-positiivisia näytteitä 10. Varmaksi positiiviseksi tulokseksi määriteltiin sellainen näyte, joka antoi kahdella tai kaikilla kolmella menetelmällä positiivisen tuloksen. Näin ollen varmojen positiivisten määrä oli 12, joista 11 kyseessä oli C. jejuni ja yhdessä C. coli. Sekä EiaFoss- että BDC-PCR-menetelmissä väärien negatiivisten tulosten osuus oli 1,7 % näytteistä. Viljelymenetelmän väärät negatiiviset (3,3 %) johtuivat todennäköisesti valitusta pitkästä rikastusajasta, eivätkä siksi anna täysin oikeaa kuvaa kampylobakteereiden tunnistamisesta viljelemällä. EiaFoss-menetelmällä esiintyi vääriä positiivisia tuloksia (viljely- ja PCR-negatiivisia) 3,3 %. Viljely- ja BDC-PCR-menetelmissä ei esiintynyt vääriä positiivisia. Tämän perusteella sekä EiaFoss- että BDC-PCR-menetelmät osoittautuivat helpoiksi ja luotettaviksi pikamenetelmiksi tunnistaa kampylobakteerit broilernäytteistä.
  • Valtonen, Anna (Helsingfors universitet, 2005)
    Yersinia pseudotuberculosis ja Y. enterocolitica ovat ruokamyrkytyksiä aiheuttavia gramnegatiivisia enterobakteereita. Ne pystyvät lisääntymään jääkaappilämpötilassa ja suojakaasupakatuissa tuotteissa sekä kestävät korkeita suolapitoisuuksia. Y. pseudotuberculosiksen ja Y. enterocolitica aiheuttavat yersinioosiksi kutsutun sairauden. Yersinioosia esiintyy etenkin lapsilla, se aiheuttaa suolistotulehdusta ja suoliliepeen imusolmukkeiden tulehdusta. Ripuli, vatsakivut ja kuume ovat tyypillisiä oireita. Suoliliepeen imusolmukkeiden tulehduksen oireet saattavat muistuttaa umpisuolentulehdusta. Septikemia on harvinainen. Jälkitauteina esiintyy mm. niveltulehduksia ja kyhmyruusua. Y. enterocolitica aiheuttaa yleensä yksittäisiä sairastumisia, kun taas Y. pseudotuberculosis aiheuttaa usein laajempia epidemioita. Vuosina 1997-2003 Suomessa on ollut kuusi Y. pseudotuberculosiksen aiheuttamaa ruokamyrkytysepidemiaa joissa kussakin on sairastunut kymmeniä ihmisiä. Useat eläinlajit voivat toimia Y. pseudotuberculosiksen ja Y. enterocolitican oireettomina kantajina. Luonnoneläimistä lintuja ja pienjyrsijöitä pidetään merkittävinä Y. pseudotuberculosiksen kantajina. Siat ovat tärkeimpiä patogeenisten Y. enterocolitica kantojen kantajia ja myös merkittäviä Y. pseudotuberculosiksen kantajia. Y. pseudotuberculosista on eristetty 1980- ja 1990-luvuilla oireettomista luonnonlinnuista Japanissa, Uudessa-Seelannissa ja Ruotsissa. Eristysprosentti on ollut 0,1-0,8 %. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Y. pseudotuberculosiksen esiintymistä Suomen linnuissa. Näytteeksi kerättiin 201 kpl linnun ulostenäytettä Ämmässuon kaatopaikalta Espoosta. Y. pseudotuberculosiksen eristämiseksi näytteistä tehtiin suoraviljely sekä rikastusviljely 1, 2 ja 3 viikon kylmärikastuksen sekä emäskäsittelyn jälkeen. Rikastusliemenä käytettiin peptoni-mannitoli-sappisuola-liuosta. Viljelyyn käytettiin cefsulodiini-irgasaani-novobiosiini –agaria (CIN). Tutkimuksessa ei löydetty Y. pseudotuberculosista yhdestäkään näytteestä, minkä perusteella Y. pseudotuberculosiksen esiintyvyys olisi alle 0,5 % (1/201). Tutkimusmenetelmä ei kuitenkaan ole kovin herkkä ja on mahdollista että Y. pseudotuberculosis -pesäkkeitä on jäänyt havaitsematta, joten todellinen esiintyvyys voi olla suurempi kuin tässä tutkimuksessa todettu. Asia vaatii lisätutkimuksia. Yersinia-suvun bakteereita (Y. enterocolitica, Y. kristensenii, Y. frederiksenii, Y. intermedia) eristettiin 43 % näytteistä. Y. enterocolitica eristettiin 25 % näytteistä. Eristettyjen Y. enterocolitica isolaattien patogeenisuutta ei tutkittu.
  • Koikkalainen, Krisse (Helsingfors universitet, 2008)
    Sepsis tarkoittaa elimistön tulehduksellista vastetta, johon liittyy infektio. Sepsis on yksi yleisimmistä sairauksista vastasyntyneillä varsoilla. Taudinkuva on vakava ja vaatii usein akuuttia tehohoitoa. Halusimme kartoittaa mitä tutkimuksia Yliopistollisessa eläinsairaalassa (YES) hoidetuille varsoille oli tehty ja miten sepsis oli diagnosoitu. Lähteenä käytimme potilasarkistoja. Kirjallisuuskatsauksessa käsittelemme terveen varsan kehityskulkua. Sepsiksen kliiniset oireet ovat hyvin epäspesifisiä, joten terveen varsan kehityskulun tunteminen on tärkeää sepsiksen varhaisen diagnosoinnin mahdollistamiseksi. Sepsikseen liittyvien käsitteiden käyttö on hyvin vaihtelevaa. Lääketieteessä on pyritty yhtenäistämään termejä ja samat termit ovat osittain käytössä myös eläinlääketieteessä. SIRS eli systemic inflammatory response syndrome tarkoittaa yleistynyttä tulehdusreaktiota riippumatta aiheuttajasta. Kun SIRS aiheutuu infektiosta, on kyseessä sepsis. Sepsiksen patofysiologia käydään kirjallisuuskatsauksessa läpi pääpiirteittäin. Sepsiksessä hevosen tulehdusvaste on pääosin TNF:n, IL-1 ja IL-6 aikaansaannosta. Samaan aikaan IL-4, IL-10, IL-11, IL-13, TGF-β, liukenevat TNF reseptorit ja IL-1 reseptorien antagonistit pyrkivät hillitsemään tulehdusvastetta. Sepsiksen kliinisiä oireita voivat olla lisääntynyt uneliaisuus ja makaaminen, vähentynyt imemisrefleksi ja ruokahalu. Muita oireita voivat olla verenkiertoelimistön häiriö, septinen shokki, kuivuminen, skleeran pienet verenpurkaumat, toksinen juova ienrajassa, ruuansulatuskanavan oireet, nivelten ja luuston ongelmat, lisääntynyt sauvatumaisten granulosyyttien määrä ja toksiset muutokset neutrofiileissä. Koska sepsiksen ensimmäiset kliiniset oireet ovat hyvin epäspesifisiä, jää infektio hyvin usein huomaamatta. Brewer ja Koterba kehittivat alkuperäisen sepsisasteikon vuonna 1988, jotta pystyttäisiin nopeasti ennustamaan sepsiksen todennäköisyyttä. He saivat asteikon sensitiivisyydeksi 93% ja spesifisyydeksi 86% raja-arvon ollessa 12. Sepsisasteikon tarkkuutta on sittemmin kritisoitu ja uusia tarkemmin paranemisen kanssa korreloivia määreitä pyritään koko ajan löytämään lisää. Tutkimusosio käsittelee vuosina 2004-2006 YES:ssa hoidettuja 10 päivää tai sitä nuorempia varsoja. Varsoja oli yhteensä 90 kappaletta. Varsojen tiedoista kerättiin seitsemän arvoa: valkosolujen määrä, plasman fibrinogeenin, seerumin tai plasman glukoosin määrä, SNAP tai Clavu-testi, CO2 osapaine, pH ja laktaatin määrä. Kahdeltatoista varsalta (13%) oli mitattu kaikki seitsemän arvoa. Useimmiten oli mitattu glukoosia; 68 varsalta. Suurimman haasteen loi henkilökunnan ja opiskelijoiden vaihteleva kirjaustapa ja sepsiksen diagnosoinnin kannalta oleellisten tutkimusten puuttuminen. Tästä johtuen hevossairaalan käytäntöjä pyrittiin parantamaan tutkielmamme jälkeen. Varsojen tutkimista avustamaan luotiin ns. check-lista, jotta kaikki tarvittavat näytteet tulisi otettua. Lisäksi anamneesin ottoa helpottamaan tehtiin oma kaavake, jotta sepsikselle altistavat tekijät tulisivat ilmi jo heti alkuvaiheessa.
  • Mäkelä, Anu (Helsingfors universitet, 2017)
    Viime vuosina Yersinia enterocolitican bioserotyypin 2/O:9 esiintyminen on lisääntynyt Euroopassa. Bioserotyyppi 4/O:3 on pitkään ollut yleisin ihmisten yersinioosia aiheuttava kanta, mutta myös bioserotyypin 2/O:9 on todettu olevan patogeeninen ihmisille. Bioserotyypin kantoja on eristetty sioista, lampaista ja naudoista, mutta ne eivät pääosin aiheuta tautia eläimillä. Suomessa tätä bioserotyyppiä on erittäin harvoin eristetty eläimistä. Y. enterocolitican tunnistus on pitkään tapahtunut pääosin bio- ja serotyypityksen avulla. Näiden menetelmien heikkous on kuitenkin herkkyys ympäristön vaikutuksille. Multilocus sequence typing (MLST) – menetelmän avulla bakteereita voidaan tunnistaa sekvensoimalla bakteerin ylläpitogeenejä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia eri lähteistä peräisin olevia Y. enterocolitica - kantoja MLST-menetelmällä, joka perustuu seitsemään ylläpitogeeniin (Hall ym. 2015), ja tämän avulla vertailla suomalaisten ja eurooppalaisten kantojen eroavaisuuksia. Lisäksi tavoitteena oli pystyttää toimiva seitsemään ylläpitogeeniin perustuva Yersinia MLST-menetelmä Elintarvikehygienian- ja ympäristöterveyden osastolle. Yhteensä tutkittiin 10 Y. enterocolitica –kantaa, joiden oletettiin alustavien bioserotyypitystulosten perusteella kuuluvan biotyppiin 2 ja serotyyppiin O:9. Suomalaiset kannat oli eristetty lampaiden (4/10), myyrän (1/10) ja ihmisen ulosteesta (1/10). Suomalaisia kantoja verrattiin Sveitsissä ja Saksassa eristettyihin kantoihin, jotka oli eristetty sian nielurisasta (1/10), villisian nielurisasta (1/10) ja ihmisen ulosteesta (2/10). Kantojen puhtaus varmistettiin veri- ja selektiivilevyllä, ja tyypitettiin kaupallisella testillä sekä bio- ja serotyypitysmenetelmillä. MLST-menetelmää varten tutkittavien kantojen DNA eristettiin kaupallisella menetelmällä ja lisäksi DNA:n laatu ja määrä optimoitiin. Kannoista monistettiin MLST-karakterisointia varten PCR:n avulla seitsemän ylläpitogeeniä (aarf, dfp, galR, glnS, hemA, rfaE ja speA). Ennen tutkimusta, PCR-ajo optimoitiin kaikille geeneille. Saadut PCR-tuoteet sekvensoitiin ja sekvenssejä vertailtiin Yersinia MLST-tietokantaan sekä aiempiin tutkittuihin sekvenssityyppeihin. Kaikkien suomalaisista lampaista eristettyjen kantojen MLST-sekvenssityypit muistuttivat toisiaan. Yksi ulkomaalaisista kannoista osoittautui tyypityksessä bioserotyypiksi 1A/O:5, joka näkyi myös poikkeavana MLST-sekvenssityyppinä. Suomalaisesta myyrästä eristetty kanta muistutti profiililtaan lampaista eristettyjen kantojen MLST-tyyppejä. Pääosin kaikki yhdeksän bioserotyypin 2/O:9 kantaa muistuttivat huomattavasti toisiaan. Eroavaisuudet olivat pääosin ihmisistä eristettyjen kantojen välillä. Myös MLST-profiilit vastasivat tietokannan O:9 -serotyypin kantoja. Seitsemästä tutkitusta geeneistä geenin rfaE osalta emme saaneet luotettavia tuloksia. Geenin galR kohdalla saimme laadukasta sekvenssiä vain yhteen suuntaan sekvensoidessa. Muiden geenien kohdalla MLSTmenetelmän pystyttäminen onnistui odotetusti. Suomesta eläimistä eristettyjen kantojen profiilit olivat hyvin samankaltaisia, viitaten niiden olevan läheistä alkuperää. Tämä on tärkeä tekijä selvitettäessä bioserotyypin leviämisreittejä Suomessa. Villieläinten on epäilty olevan bioserotyypin 2/O:9 reservuaari. Tutkimuksemme lampaiden, villisian ja myyrän samankaltaiset MLST-profiilit tukevat tätä hypoteesia edelleen. Tuloksia arvioitaessa tulee myös huomioida MLST-menetelmän mahdollinen heikko kyky erottaa geneettisesti läheisiä kantoja.
  • Timgren, Riikka (Helsingfors universitet, 1999)
    Yersinia enterocolitica on ympäristöön ja vesistöihin laajalle levinnyt bakteeri, joka pystyy aiheuttamaan tauteja sekä ihmisille että eläimille. Y. enterocolitica koostuu lukuisista eri bioserotyypeistä, joista vain osa on potentiaalisia patogeeneja. Bioserotyyppi 4/O:3 on lähes poikkeuksetta ainoa, jota on löydetty Pohjoismaista. Kaikilla patogeenisilla Y. enterocolitica -kannoilla on oltava virulenssiplasmidi aiheuttaakseen tautia. Ihmisen yersinioosin tärkeimmäksi tartuntalähteeksi on osoitettu huonosti kypsennetyt sianlihatuotteet. Y. enterocolitica on elintarvikehygieenisesti ongelmallinen bakteeri, sillä se pystyy lisääntymään jääkaappilämpötiloissa ja voi säilyä hengissä pakastetuissa elintarvikkeissa pitkiäkin aikoja. Y. enterocolitican lääkeaineherkkyyden tiedetään määräytyvän osaksi kahden kromosomaalivälitteisen -laktamaasin tuotannon mukaan. Vakavissa humaanipuolen yersinioositapauksissa käytetään lääkityksenä yleensä laajakirjoisia kefalosporiineja yhdessä aminoglykosidien kanssa tai fluorokinoloneja. Suomessa esiintyvien Y. enterocolitica kantojen antibioottiherkkyyttä ei ole kovin laajalti tutkittu. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Y. enterocolitican bioserotyypin 4:O/3 genotyypiltään erilaisten kantojen (30 kpl) lääkeaineherkkyyttä agardiffuusio-menetelmällä 44 eri lääkeaineella ja tutkia onko plasmidilla vaikutusta lääkeaineherkkyyteen. Kannat olivat in vitro herkkiä mm. aminoglykosideille, toisen ja kolmannen polven kefalosporiineille, kinoloneille, amoksisilliini-klavulaanihapolle ja trimetopriimisulfalle. Kannat olivat resistenttejä erytromysiinille ja useille -laktaamiantibiooteille, fusidiinihapolle, klindamysiinille, novobiosiinille, teikoplaniinille ja vankomysiinille. Kantojen välillä ei ollut juurikaan eroa lääkeaineherkkyyksissä. Myöskään vaihtelevilla genotyypeillä ei saatu eroa antibioottiherkkyyteen. Testattaessa plasmidittomien kantojen lääkeaineherkkyyttä plasmidillisiin verrattuna ei havaittu selvää lääkeaineelle herkistymistä plasmidin häviämisen myötä, mikä tukee oletusta, ettei antibiootin resistenssistä vastaava tekijä sijaitse Y. enterocolitica -bakteerin plasmidissa.
  • Geust, Johanna (Helsingfors universitet, 1997)
    Syventävien opintojen opintoprojekti on tehty kirjallisuuskatsauksena, ja sen tarkoitus on perehdyttä&aum l;lukijaa talousveden käsittelyn tarpeisiin ja käsittelyn seurauksiin. Aluksi perehdytään raakaveteen ja sen aiheuttamiin käsittelyvaatimuksiin. Tässä osassa käsitellään myös vedessä esiintyviä tekijöitä joista saattaa aiheutua terveydellistä haittaa käytettäessä vettä talousvetenä Seuraavaksi käsitellään tavallisimpia puhdistus- ja desinfektiomenetelmiä. Työn viimeisessä osassa punnitaan käsittelyn aiheuttamia riskejä ja verrataan käsittelemättömän vedenriskeihin.
  • Terhonen, Hanna-Leena (Helsingfors universitet, 2002)
    Syventävät opintoni koostuvat seurantatutkimuksesta Yliopistollisessa eläinsairaalassa pieneläimille suoritetuista leikkauksista 1.7.-30.9.1999 sekä artikkelista leikkaushaavainfektioista koirilla ja kissoilla Suomen eläinlääkärilehteen. Seurantatutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon leikkaushaavainfektioita esiintyy Yliopistollisen eläinsairaalan pieneläinpotilailla eri puhtausluokissa. Tutkimus tehtiin, koska ei tiedetty, mikä oli sairaalan haavainfektioiden "perustaso". Lisäksi oli tarkoitus selvittää mikrobilääkkeiden käyttöä leikkausten yhteydessä ja niiden jälkeen. Näiden tulosten perusteella kartoitettiin aseptiikan koulutuksen tarve sekä päivitettiin mikrobilääkkeiden käyttösuositus eri toimenpiteiden yhteydessä. Haavainfektiot ovat yksi ikävimmistä leikkauskomplikaatioista. Leikkauksen yhteydessä haava kontaminoituu aina bakteereilla. Aiheuttaako bakteerikontaminaatio tulehdusta, riippuu haavaan joutuvien bakteerien määrästä ja virulenssista sekä isännän puolustusjärjestelmän toimivuudesta. Leikkaushaavainfektioiden ennaltaehkäisyssä tärkeää ovat asianmukainen aseptiikka, oikeanlainen antibioottiprofylaksia, hyvä kirurginen tekniikka ja eläimen vastustuskyvyn tukeminen. Leikkaushaavainfektioiden määrä pysyy kohtuullisena, mikäli kiinnittää huomiota omiin toimintatapoihinsa. Tähän kuuluu itse leikkaukseen liittyvien toimintojen lisäksi myös asianmukainen leikkaussalikäyttäytyminen ja välineistöstä huolehtiminen. Tulehtuneiden leikkaushaavojen määrää voi pitää oman työn laadun mittarina. Artikkelissa käydään melko yksityiskohtaisesti läpi sekä potilaan että kirurgin valmistelu leikkausta varten. Lisäksi artikkelissa annetaan suosituksia antibiootin käytöstä eri leikkaustyyppien yhteydessä. Suositukset perustuvat alan kirjallisuuteen ja Yliopistollisessa eläinsairaalassa tällä hetkellä käytössä oleviin suosituksiin.
  • Kujala, Minna (Helsingfors universitet, 1990)
    Tässä tutkimuksessa tutkittiin maksimaalisen rasituksen vaikutusta plasman alaniini- ja kortisolikonsetraatioihin ja mahdollisia eroja hyvin suoriutuvien ja huonojen hevosten välillä. Sekä alaniinin että kortisolin on todettu aiemmin nousevan rasituksessa. Alaniini on merkityksellinen glukoosi-alaniinisyklissä, jossa se mahdollisesti kuljettaa rasituksessa syntyvää ammoniakkia sekä pyruvaattiaa maksaan käsiteltäväksi. On esitetty, että alaniinille voisi olla merkitystä suorituskykyä parantavana tekijänä. Kortisolin eritys nousee intensiteetiltään tarpeeksi voimakkaassa rasituksessa. Paitsi rasituksen kestosta on nousun päätelty riippuvan ennen kaikkea psyykkisistä tekijöistä, jotka varsinkin hevosella usein ratkaisevat. Tässä tutkimuksessa ei todettu alaniinikonsentraatioiden nousussa eroja hyvien ja huonojen välillä. Sen sijaan havaittiin, että keskiryhmässä alaniiniarvot alkoivat laskea 60 min jälkeen, kun taas hyvillä ja huonoilla alaniinikonsentraatiot 60 min jälkeen yhä nousivat. Koko otoksessa alaniinikonsentraatiot nousivat tilastollisesti merkittävästi lepoarvoihin nähden. Näytteistä mitattiin vielä 60 min kilpailun jälkeen merkittävästi korkeampi kortisoliarvo hyvillä kuin keskiryhmän hevosilla ja myös lepoarvot olivat matalammat hyvillä. Sekä kortisoli että alaniiniarvoissa havaittiin lievää sukupuoleensidonnaisuutta. Tämä havainto vaatisi kuitenkin varmistusta suuremmalla materiaalilla. Yhteenvetona voidaan sanoa että kortisoli ja varsinkin alaniinikonsentraatioiden tutkimuksella on mielenkiintoa hevosen rasitusfysiologiassa. Uusia ulottuvuuksia voidaan saada lihashiopsioiden perusteella ja laajempialaisesta tutkimuksesta, jossa mitataan alaniinin lisäksi esim. glutamaatin vaihteluita. Tässä tutkimuksessa havaitut kortisolikonsentraatioiden erot hyvä- ja huonokuntoisilla todennäköisesti kuvastavat hyväkuntoisten parempaa "stressikapasiteettia".

View more