Faculty of Veterinary Medicine

 

Recent Submissions

  • Railio, Jonna (Helsingfors universitet, 2016)
    Pääntauti on Streptococcus equi subspecies equi (S. equi) -bakteerin aiheuttama kaikkialla maailmassa tavattava hevosten infektiotauti, jossa sairastuvuus on korkea. Hengitystieoireet, kuume ja abskessien muodostus ovat pääntaudille tyypillisiä oireita. S.equi on kehittynyt Streptococcus equi subspecies zooepidemicus -bakteerista, jonka kanssa sillä on lähes identtinen DNA. S. equi -bakteerilla on useita virulenssitekijöitä, joista merkittävimmät liittyvät synnynnäiseltä immuunijärjestelmältä suojautumiseen. Kapselin ja antifagosytääristen proteiiniensa avulla S. equi pystyy välttelemään komplementin välittämää opsonisaatiota ja neutrofiilien fagosytoosia. Pitkäaikaiset taudin kantajat ovat keskeisessä asemassa bakteerin säilymisen ja leviämisen kannalta. Immuniteetti pääntautia vastaan on pääasiassa vasta-ainevälitteinen ja paikallisen immuniteetin merkitys taudilta suojautumisessa on keskeinen. Luonnollinen infektio aiheuttaa useimmille hevosille voimakkaan ja pitkäkestoisen immuniteetin. Diagnostiikassa käytettäviä menetelmiä ovat bakteeriviljely, PCR ja serologia. Serologisista testeistä yleisimmin on käytössä S. equi-M-proteiinille (SeM) spesifisiä vastaaineita mittaava ELISA-testi (ID Vet). Ristireagointi S. zooepidemicus -bakteerin kanssa heikentää SeMproteiiniin perustuvan ELISA-testin spesifisyyttä. Pääntauti on hevosten infektiotaudeista yleisimmin diagnosoitu ja Suomessa se kuuluu ilmoitettaviin eläintauteihin. Usein bakteerimääritys jää kuitenkin tekemättä ja tapauksia ilmoittamatta, joten pääntaudin yleisyydestä Suomessa ei ole tarkempaa tietoa. Tämän lisensiaatin tutkielman kirjallisuuskatsauksessa käsitellään pääntautia keskittyen etiologiaan, patogeneesiin ja immunologiaan. Vaikka taudin hoitoa ei tässä työssä käsitellä, kirjallisuuskatsauksesta saa tietoa diagnostiikan suunnittelua varten. Patogeneesin ymmärtäminen on oleellista mietittäessä keinoja pääntaudin leviämisen estämiseksi. Työn kokeellisen osan tarkoituksena oli kartoittaa pääntaudin yleisyyttä Suomessa määrittämällä anti-SeM-vasta-aineiden esiintymistä suomalaisilla hevosilla. Seroprevalenssiksi saatiin 52,2 prosenttia, joka on korkea verrattuna muissa maissa tehtyihin prevalenssitutkimuksiin.
  • Jyrkinen, Venla (Helsingfors universitet, 2014)
    Klostridibakteerien aiheuttamien ruoansulatuskanavan sairauksien, erityisesti hemorraagisen jejuniitin, esiintyvyys on lisääntynyt naudoilla viime vuosina sekä Suomessa että muualla maailmassa. Yleistyneistä tautitapauksista huolimatta klostridibakteerien aiheuttamista ruoansulatuskanavan sairauksista naudalla on vähän tietoa suomen kielellä. Sairauksien hoitotulokset ovat huonoja, eikä altistavia tekijöitä tai tehokkaita ennaltaehkäisymenetelmiä tiedetä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää ja koota tämänhetkistä kansainvälistä tietoa aiheesta, sekä erityisesti kartoittaa mahdollisia syitä näiden sairauksien esiintyvyyden kasvuun Suomessa viime vuosien aikana. Clostridium-suvun merkittävin patogeeni on C. perfringens, jonka kaikki viisi toksinotyyppiä voivat toimia taudinaiheuttajana naudan ruoansulatuskanavassa. Kirjallisuudessa mainittuja muita mahdollisia taudinaiheuttajia ovat C. septicum, C. sordellii ja C.difficile. Naudan ruoansulatuskanavan sairaudet, jotka on nykytietämyksen valossa yhdistetty Clostridium-suvun bakteereihin, ovat hemorraaginen jejuniitti, abomasiitti ja juoksutusmahahaavat sekä enterotoksemia. Hemorraaginen jejuniitti on ensimmäisen kerran 1990-luvun alussa kuvattu, aikuisilla naudoilla esiintyvä sairaus, jolle tunnusomaista ovat verihyytymät, jotka tukkivat ohutsuolen luumenin. Sairauden aiheuttajaksi epäillään C. perfringens tyyppi A:ta, mutta myös vaihtoehtoisia teorioita etiologiasta on esitetty. Abomasiitti ja juoksutusmahahaavat ovat yleisimmin vasikoilla esiintyviä juoksutusmahan sairauksia, joiden etiologia on yhdistetty etenkin abomasiitin osalta vahvasti klostridibakteereihin. Abomasiittia esiintyy vasikoilla yksittäisinä tautitapauksina sekä taudinpurkausmaisesti. Enterotoksemia johtuu ruoansulatuskanavan bakteerien tuottamien toksiinien leviämisestä verenkiertoon ja näiden aiheuttamista systeemisistä vaikutuksista elimistössä. Nautojen kohdalla enterotoksemia yhdistetään lähes poikkeuksetta klostridibakteereihin, ja sairastuneet naudat ovat yleensä hyvin kasvaneita nuoria eläimiä, jotka löydetään äkillisesti kuolleina. Sairauksia yhdistävät nopea taudinkulku, satunnainen esiintyminen ja huonot hoitotulokset. Etiologia ja altistavat tekijät ovat yhä osittain epäselviä. Tiedon puutetta kuvastaa myös se, että sairauksien luokittelussa on eroavaisuuksia eri lähteiden välillä. Koska sairastapaukset esiintyvät satunnaisesti ja menetykset koskevat kerrallaan vai muutamia eläimiä, tilannetta siedetään eikä tutkimukseen ryhtymiselle ole yhtä suurta painetta kuin tarttuvien tautien yhteydessä. Klostridibakteerien aiheuttamien sairauksien tutkimista vaikeuttaa bakteerien monimuotoinen rooli: bakteerit voivat olla suoliston normaaliflooran jäseniä, vakavia taudinaiheuttajia tai kuoleman jälkeisiä suolen sisällön kolonisoijia. Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella ei voida antaa yksiselitteistä vastausta siihen, miksi sairauksien esiintyvyys on viime aikoina lisääntynyt. Usein altistavat tekijät on kuitenkin yhdistetty intensiivisiin tuotantotapoihin, ja kotieläintuotannon nykyisen kehityssuunnan vuoksi on mahdollista, että sairauksien merkitys tulee jatkossa korostumaan entisestään. Sairauksien akuutin ja vakavan luonteen vuoksi hoito on yleensä tehotonta, joten huomio tulisi kohdistaa altistavien tekijöiden kartoitukseen jasairauksien ennaltaehkäisyyn.
  • Haavisto, Marianne (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä tutkimuksessa selvitimme nivelensisäisesti pistetyn botuliinitoksiini A:n (BoNT-A) haittavaikutuksia koiran elimistössä. Botuliinitoksiini A:ta on aiemmin tutkittu koiran nivelrikkokivun hoidossa, ja nyt halusimme selvittää, aiheuttaako BoNT-A paikallisia tai systeemisiä haittavaikutuksia terveiden koirien polviniveliin pistettynä. Tällaisia haittavaikutuksia ei ole aiemmin tutkittu terveillä ihmisillä eikä koirilla. Ihmisillä BoNT-A:ta on käytetty jo vuosikymmeniä kosmeettisten syiden lisäksi erilaisten lihas- ja hermostosairauksien kuten lihaskouristusten hoidossa. Haittavaikutuksina ihmisillä on hoidettavasta alueesta riippuen todettu yleistyneen tai paikallisen botulismin oireita kuten syömis- ja kävelykyvyttömyyttä, yleistä ja paikallista lihasheikkoutta, luomien roikkumista, näkemistä kahtena ja kipua injektiohetkellä. Hypoteesinamme oli, että BoNT-A ei terveen koiran polviniveleen pistettynä aiheuta systeemisiä tai paikallisia haittavaikutuksia. Tässä lisensiaatin työssä keskityimme arvioimaan haittavaikutuksista mahdollista nivelinjektion aiheuttamaa kipua, lihasheikkoutta, neurologisia oireita sekä verinäytemuutoksia. Käytimme tutkimuksessa kuutta koe-eläinkoiraa, jotka olivat samaa sukupuolta, samanikäisiä ja –rotuisia. Koirien molempiin polviniveliin pistettiin joko BoNT-A:ta (Botox®) tai plaseboa (0,9 % NaCl) sokkoutetusti. Tutkimuksen aikana koiria tutkittiin eri ajanhetkillä voimalevymittauksin (vertikaalinen voimaimpulssi, maksimaalinen vertikaalinen voima), mittaamalla staattista painonkantoa, goniometrisellä mittauksella sekä subjektiivisella kävelyn- ja kivunarvioinnilla. Koirille tehtiin toistetusti myös kliininen yleistutkimus sekä neurologinen tutkimus haittavaikutusten havaitsemiseksi. Lisäksi koirista otettiin seurantaverinäytteitä. Tutkimus kesti 12 viikkoa. Muuttujien tulosten muutos eri ajanhetkillä lähtötasoon (hoitokäynti) verrattuna tutkittiin Friedman's two-way ANOVA by ranks –testillä. Ero BoNT-A:lla ja plasebolla hoidettujen takajalkojen eri muuttujien tuloksissa eri ajanhetkinä tutkittiin Mann Whitney U –testillä. Tilastollisen merkitsevyyden rajaksi asetettiin P < 0.05. Tuloksemme tukevat hypoteesia. Botuliinitoksiini A:lla ja plasebolla hoidettujen takajalkojen välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa vertikaalisessa voimaimpulssissa, maksimaalisessa vertikaalisessa voimassa, goniometrisessä mittauksessa, staattisessa painonkannossa eikä aivohermoreflekseissä minään ajankohtana tutkimuksen aikana eikä näissä muuttujissa todettu tilastollisesti merkitseviä muutoksia tutkimuksen aikana hoitokäyntiin verrattuna kummassakaan ryhmässä. Kävelyn tai kivun arvioinnissa ei havaittu epänormaalia tutkimuksen aikana kummassakaan ryhmässä. Tutkimuksemme seuranta-aika oli lyhyt ja lisätutkimukset pidemmällä seuranta-ajalla ovat tarpeen pitkäaikaiskäytön riskinarvioinnissa. Myös otoskoko oli pieni, mutta koirat toimivat itse itsensä kontrollina. Koe-eläinkoirat eivät olleet tottuneet talutushihnaan ja osa niistä jännitti käsittelyä, mikä on voinut vaikuttaa tuloksiin. Tutkimuksemme antaa viitteitä siitä, että BoNT-A ei aiheuta kipua, lihasheikkoutta eikä neurologisia oireita terveen koiran polviniveleen pistettynä. Potilaiden hoitovaihtoehtoja valittaessa haittavaikutusten mahdollisuus on usein merkittävä tekijä. Nivelensisäisesti pistetty BoNT-A on uusi hoitomuoto nivelrikkokivun lievityksessä ja on tärkeää, että sen mahdollisia haittavaikutuksia on tutkittu sokkoutetusti plasebokontrolloidussa tutkimuksessa.
  • Huokuna, Riikka (Helsingfors universitet, 2016)
    Tulehduskipulääkkeitä käytetään paljon kivunhoidossa niin ihmisillä kuin eläimilläkin. Suomessa yleisimmät koirille käytettävät tulehduskipulääkkeet ovat karprofeeni ja meloksikaami. Molempia näistä käytetään sekä akuutin että kroonisen kivun hoitoon. Tulehduslääkkeiden käyttöön liitetään yleisesti ruuansulatuskanavaan, munuaisiin ja maksaan kohdistuvia haittavaikutuksia. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävä lisensiaatintutkielma keskittyy tulehduskipulääkkeiden, etenkin karprofeenin ja meloksikaamin, haittavaikutuksiin. Tulehduskipulääkkeiden haittavaikutuksia on tutkittu niin eläimillä kuin ihmisilläkin kohtalaisen paljon. Kuitenkin tutkimus, jossa kaikkien karprofeenista ja meloksikaamista raportoitujen haittavaikutuksien esiintymistä lääkityssä koiraryhmässä kartoitettaisiin ja verrattaisiin näiden oireiden esiintyvyyteen verrokkiryhmällä, puuttui. Tekemämme tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, esiintyykö lääkityillä koirilla verrokkiryhmää enemmän haittavaikutuksien kaltaisia oireita. Erityisesti olimme kiinnostuneita ruuansulatuskanavan oireista, kuten oksentelusta, ripulista ja syömättömyydestä. Yleisenä oletuksena oli, että suurin osa koirista ei saa tulehduskipulääkkeiden kymmenenpäiväisestä käytöstä mitään haittavaikutuksia. Tutkimuksemme toteutettiin omistajille suunnatulla kyselytutkimuksena, jossa kartoitettiin 46 eri oireen esiintyvyyttä ja mahdollisen oireen vakavuutta päivittäin kymmenen päivän aikana haittavaikutuskaavakkeen avulla. Lääkittyjä koiria otettiin mukaan tutkimukseen 25 kappaletta, joista osalla oli lisäksi muitakin lääkityksiä. Terve verrokkiryhmä koostui 20 koirasta. Aineisto kerättiin vuosien 2013 ja 2015 välisenä aikana. Pelkästään tulehduskipulääkityillä koirilla (n=13) esiintyi tilastollisesti merkittävästi enemmän väsymystä (P=0.024) ja ahdistuneisuutta (P=0.027) ja trendinä tasapaino-oireita (P=0.071) kontrolliryhmään verrattuna. Kun vertasimme kaikkia lääkittyjä koiria verrokkiryhmään, havaitsimme lääkityillä koirilla tilastollisesi merkittävästi enemmän ruokahaluttomuutta (P=0.021), väsymystä (P=0.003), ahdistuneisuutta (P=0.003), tärinää (P=0.033), tasapaino-oireita (P=0.010) ja haparoivaa kävelyä (P=0.033). Lisäksi lääkityillä koirilla havaittiin trendinä enemmän pahoinvointia (P=0.065), sydämen tiheälyöntisyyttä (P=0.054) ja huonosti nukkumista tai öistä heräilyä (P=0.053). Lääkittyjen koirien ja verrokkiryhmän välille ei syntynyt tilastollisesti merkittäviä eroja ripulin, oksentelun tai veriulosteen kohdalla. Kuitenkin osa oireista voidaan liittää lisääntyneisiin ruuansulatuskanavan ärsytystiloihin. Oletuksemme siitä, että tulehduskipulääkkeiden syöttö ei aiheuttaisi juurikaan haittavaikutuksia, piti paikkansa vain osittain. Saimme yllättävän monta tilastollista eroa tutkimuksemme otoskokoon nähden. Oireiden esiintyvyyden ja vakavuuden mahdollista vaihtelua lääkityksen aikana ei kuitenkaan otettu huomioon, joten tulosten merkitsevyyden arviointi vaatii lisätutkimuksia.
  • Koivula, Hannele (Helsingfors universitet, 2015)
    Naudan munasarjarakkulat aiheuttavat taloudellisia menetyksiä lypsykarjataloudessa viivästyttämällä tiinehtymistä ja lisäämällä hoitokuluja. Tämän vuoksi munasarjarakkuloita on tutkittu paljon. Vaikka rakkuloiden kehittymiselle altistavia tekijöitä on osoitettu olevan lukuisia, rakkuloiden syntymekanismista ei ole edelleenkään varmuutta. Työssä on kirjallinen osuus, jossa perehdytään tämänhetkiseen tietoon munasarjarakkuloiden syntymekanismista, tyypillisistä oireista, altistavista tekijöistä ja keinosta päästä munasarjarakkula-diagnoosiin. Kirjallisuuskatsauksessa tutustutaan myös tähänastisten tutkimusten avulla tietoon käytössä olevista hoitomuodoista ja näiden hoitomuotojen tehosta. Vertailevia tutkimuksia eri hoitomuotojen välillä on rajallisesti, mikä vaikeuttaa hoitomuotojen tehon vertaamista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää munasarjarakkuladiagnoosin vaikutusta eläinten poistoihin ja tulevaan tiinehtymiseen. Aineisto kerättiin 15 karjan hedelmällisyystarkastuskäyntitietojen pohjalta noin kymmenen vuoden ajalta (lokakuusta 2000 joulukuuhun 2010). Aineistoon otettiin mukaan kaikki munasarjarakkuladiagnoosin saaneet eläimet sekä lisäksi sellaiset ennaltaehkäisevänä hormonikäsittelynä hoidetut eläimet, joilla oli munasarjoissa ylisuuri follikkeli. Aineistoon valikoitui 494 tapausta, joista 51 poistettiin puutteellisten tietojen vuoksi. Tapaukset hoidettiin joko luteotrooppisilla injektioilla (391 kpl) tai progestageenikuurilla (52 kpl). Koska näillä on erilaisesta ohjeistuksesta johtuen oletettavasti erilainen siemennysten ajoittuminen, niitä on tuloksissa tarkasteltu erikseen. Näiden lisäksi työssä tarkastellaan myös poikimakerran ja hoitoajankohdan vaikutusta paranemiseen, ensimmäiseen siemennykseen ja edelleen tiinehtymiseen. Paranemisen kriteerinä käytettiin kiimakiertojen käynnistymistä. Paraneminen tapahtui tutkimuksessa kaikista hoidoista 84,8 %:ssa ja aloitushoidoista 85,9 %:ssa tapauksista. Luteotrooppisilla injektioilla hoidetuista 85,1 % parantui, progestageenikuurilla 82,0 % (progestageenikuurilla hoidetut valikoituneesta aineistosta, eivät keskenään vertailukelpoisia). Aika hoidosta ensimmäiseen siemennykseen oli koko aineistossa 35,9 ± 22,4 vuorokautta, GnRH-injektioilla 38,7 ± 22,2 vuorokautta ja progestageenikuurilla 13,3 ± 2,4 vuorokautta kierukan asentamisesta. Aika hoidosta tiinehtymiseen oli koko aineistossa 65,0 ± 45,9 vuorokautta, GnRH-injektioilla 66,4 ± 46,0 vuorokautta ja progestageenilla 52,2 ± 44,3 vuorokautta kierukan asentamisesta. GnRH-hoidettuja eläimiä verrattiin kontrolliinsa, ja voitiin todeta, että ensimmäinen siemennys viivästyi noin kahdeksan päivää ja tiinehtyminen noin 20 päivää. Rakkula lisäsi eläimen poistoriskiä kontrolliin verrattuna 6,9 prosenttiyksikköä. Analyyseissä erot olivat tilastollisesti erittäin merkitseviä. Tutkimuksen perusteella munasarjarakkulat, hoidettuinakin, viivästyttävät tiinehtymistä ja lisäävät eläimen poistoriskiä. Tutkimus antaa uutta tietoa munasarjarakkuloiden hoidosta ja hoitoennusteesta, erityisesti Suomen olosuhteissa. Luteotrooppisilla injektioilla hoidettujen aineisto oli kattava, mutta
  • Virtanen, Marika (Helsingfors universitet, 2015)
    Suomessa alfa-2-agonisteja käytetään kissoilla rauhoitukseen ja kivunlievitykseen. Toivottujen vaikutusten lisäksi alfa-2-agonisteilla on myös ei-toivottuja vaikutuksia, jotka kohdistuvat mm. sydän- ja verenkiertoelimistöön sekä hengityselimistöön. Alfa-2-agonistit aiheuttavat sydämen syketiheyden laskua, johtumiskatkoksia ja minuuttitilavuuden vähentymistä sekä lisääntynyttä verenkierron vastusta. Ne alentavat ohimenevästi hengitystiheyttä. Kissojen hengitys lamaantuu merkitsevästi, kun alfa-2-agonisteja annetaan yhdessä muiden anesteettien kanssa. Alfa-2-agonistit vaikuttavat myös mm. ruuansulatuskanavan toimintaan sekä veren glukoosi- ja insuliinipitoisuuksiin. Vaikutuksia voidaan kumota spesifisillä alfa-2-antagonisteilla (esim. atipametsoli). Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää alfa-2-agonistien kissoille aiheuttamien haittavaikutusten yleisyys ja luonne Suomessa. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli kartoittaa uusimmat tiedot alfa-2-agonistien haittavaikutuksista kissoille. Kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin myös ketamiinin ja alfa-2-agonistien yhteisvaikutuksia sekä keuhkoödeeman yleistä patofysiologiaa ja sen yhteyttä lääkeaineisiin. Tutkimuksen aineisto koostui Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukseen (Fimea) lähtetyistä, alfa-2-agonistien käyttöön liittyvistä, kissoja koskevista haittavaikutusilmoituksia 11 vuoden ajalta, vuosilta 2003–2013. Aineiston kriteerit täyttäviä haittavaikutusilmoituksia oli 11 vuoden aikana lähetetty yhteensä 89 kappaletta. Niistä yli puolet käsitteli hengityselimistöön kohdistuneita oireita. Kissojen ikä vaihteli 1-16 vuoden välillä ja ne painoivat 2-7 kilogrammaa. Keuhkoödeemaan viittaavista oireista kärsi 61 kissaa. Keuhkoödeemadiagnoosi määriteltiin varmana 39 kissalle ja epävarmana 22 kissalle. Käytettyjen kriteerien mukaisesti kanyylin voitiin olettaa olleen 44:lla keuhkoödeemasta kärsineellä kissalla. Näistä 19:n oireet kuitenkin alkoivat kanyloinnin yhteydessä tai välittömästi sen jälkeen. Kanyyli todennäköisesti puuttui käytettyjen kriteerien mukaan seitsemältä potilaalta. Kymmenestä tapauksesta ei voitu saatavilla olleiden tietojen perusteella päätellä kanyylin olemassaoloa. Lääkkeen annon ja oireiden alkamisen välinen aika pystyttiin arvioimaan 44 tapauksessa, ja se vaihteli yhdestä minuutista 1440 minuuttiin, mediaani oli 15 minuuttia. Keuhkoödeeman esiintyminen ei selity ainoastaan kissojen ylinesteytyksellä, koska useissa tapauksissa kissoja ei ollut kanyloitu tai oireet alkoivat kanyloinnin yhteydessä. Keuhkoödeeman esiintyvyyteen saattaa olla myös lääkeaineista riippumattomia syitä. Esimerkiksi oireettomat sydänlihassairaudet saattavat vaikuttaa keuhkoödeeman suurehkoon esiintyvyyteen. Kissoja ei tulisi jättää rauhoittumaan ilman valvontaa, sillä oireet saattavat alkaa nopeasti lääkkeen annon jälkeen. Yhdentoista vuoden ajanjaksolla haittavaikutusilmoituksia oli tehty melko vähän. Siksi on tärkeää painottaa suomalaisille eläinlääkäreille haittavaikutusten raportoinnin merkitystä. Lisäksi on olennaista, että haittavaikutusilmoitus täytetään huolellisesti.
  • Wejberg, Otto (Helsingfors universitet, 2015)
    Medetomidiini on eläinlääketieteessä yleisesti käytetty α2-adrenoreseptorien agonisti. Sen toivottuja vaikutuksia ovat rauhoittuminen eli sedaatio, jännittyneisyyden väheneminen ja kivunlievitys. Sillä on supra-additiivinen, vaikutuksia voimistava, yhteisvaikutus opioidien kanssa ja se vähentää inhalaatioanesteettien tarvetta. Medetomidiinilla on myös haittavaikutuksia, joihin kuuluvat sydämen harvalyöntisyys (bradykardia), rytmihäiriöt (arytmiat), keskuslaskimopaineen nousu sekä hengitystiheyden aleneminen. α2-adrenoreseptorien agonistien aiheuttamia perifeerisiä haittavaikutuksia pystytään kumoamaan kokeellisessa käytössä olevalla MK-467:llä, joka on α2-adrenoreseptorien antagonisti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää medetomidiinin ja MK-467:n vaikutuksia samassa ruiskussa lihaksensisäisesti (i.m.) annosteltuna. Tutkielmassa käsitellään hoitojen vaikutusta hengitystiheyteen, verikaasuihin ja subjektiivisesti arvioidun sedaation voimakkuuteen. MK-467:n samanaikaisen annostelun medetomidiinin kanssa voidaan olettaa parantavan hengityselinparametreja, tai vähintään pitävän ne fysiologisella normaalitasolla, vaikuttamatta sedaatioon. Tutkimuksessa käytetyt koirat olivat tavoitekasvatettuja beagleja (n=8). Koirista kuusi oli kastroituja uroksia ja kaksi steriloituja naaraita. Koirien paino oli 13,9±1,2 kg. Kaikki koirat kävivät läpi kaksi hoitokertaa: MED (medetomidiinia 20 μg/kg i.m.) sekä MK400 (medetomidiinia 20 μg/kg ja MK-467:ää 400 μg/kg i.m.) Tutkimus suoritettiin satunnaistettuna ristikkäiskokeena. Hoitokertojen välissä koirilla oli vähintään kahden viikon pituinen palautumisjakso. Sedaatiota arvioitiin asteikolla 0-16 missä 0 on täysin virkeä ja 16 syvin mahdollinen sedaatio. Sedaation arvioijaa ei oltu sokkoutettu hoitojen osalta. Hengitystiheys laskettiin rintakehän liikkeistä. Verinäytteet otettiin takajalan jalkaterän valtimosta. Näytteet analysoitiin 15 minuutin sisällä näytteenotosta verikaasuanalysaattorilla. Medetomidiinin sedatiivinen vaikutus hävisi nopeammin, kun se oli yhdistetty MK-467:ään. Lääkeaineyhdistelmä alensi hengitystiheyttä, verrattaessa pelkkään medetomidiiniin. Sekä hengitystiheys että valtimoveren happi- ja hiilidioksidiosapaineet pysyivät viiterajoissa tunnin seurantajakson ajan. Jatkotutkimuksia MK-467 ja medetomidiini yhdistelmän vaikutuksista lääkeaineiden farmakokinetiikkaan ja keuhkotuuletukseen tarvittaisiin, ennen yhdistelmän mahdollista kliinistä käyttöä.
  • Muhonen, Malla (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän lisensiaatin tutkielman kirjallisuuskatsaus käsittelee hevosen paksusuolen asennonmuutoksia. Tutkimusosa on retrospektiivinen tutkimus hevosen paksusuolen oikeanpuoleisesta asennonmuutoksesta. Hypoteesinä oli, että Suomessa paksusuolen oikeanpuoleinen asennonmuutos joudutaan hoitamaan useammin kirurgisesti kuin muualla maailmassa. Tutkimuksen tavoitteena oli myös selvittää leikkaushoidon tarpeeseen viittaavia tekijöitä, selviämisprosentteja ja mahdollisia vuodenaikaisvaihteluja esiintyvyydessä. Tutkimusaineisto kerättiin Helsingin yliopistollisen hevossairaalan potilastietojärjestelmän avulla. Kaikki paksusuolen oikeanpuoleisen asennonmuutoksen vuosina 2008-2013 sairastaneet potilaat sisällytettiin tutkimukseen. Potilaista saadut tiedot koottiin Open Office Databasen tutkimuslomakkeelle ja analysoitiin SPSS:n avulla. Tutkimusotanta koostui yhteensä viidestäkymmenestä kahdeksasta hevosesta, joista 30,8% hoidettiin konservatiivisesti ja 69,2% kirurgisesti. Potilaista 63% sairastui syys- ja tammikuun välisenä aikana. Vetosuhde hiekan havaitsemiselle syksyllä verrattuna kevääseen oli 18 (khiin neliö10,3, p=0,0014) Kirurgisesti hoidetuista potilaista 83,3% kotiutettiin. Konservatiivisesti hoidetuilla vastaava luku oli 81,2%. Tässä tutkimusotannassa suurempi osuus hevosista päädyttiin hoitamaan kirurgisesti verrattuna aiempiin julkaisuihin aiheesta. Paksusuolen oikeanpuoleista asennonmuutosta esiintyi eniten syksyllä. Vetosuhde (odds-ratio) hiekan esiintymiselle paksusuolen oikeanpuoleista asennonmuutosta sairastavilla hevosilla oli huomattavasti korkeampi syksyllä kuin keväällä. Tämä ei vielä todista hiekan olevan altistava tekijä paksusuolen oikeanpuoleiselle asennonmuutokselle, mutta se antaa viitettä mahdollisesta korrelaatiosta. Tämä ongelmakenttä vaatii jatkotutkimuksia.
  • Halonen, Eva-Lotta (Helsingfors universitet, 2016)
    Pinnallinen varpaankoukistajajänteen luksaatio on yleinen shetlanninlammaskoirilla esiintyvä sairaus, jota suomalaisesta shetlanninlammaskoirapopulaatiosta sairastaa noin 6 prosenttia. Pinnallisen varpaankoukistajan luksaatiossa jänteen sivusiteet repeävät ja jänne pääsee luksoitumaan telaurasta. Sairauden syntymisen syyt ovat vielä epäselvät, mutta matalan kantaluun telauran on ajateltu altistavan sairaudelle. Tyypillisiä oireita pinnallisen varpaankoukistajan luksaatiossa ovat ajoittainen ontuminen ja turvotus kantaluun jänteen alueella. Hoitona pinnallisen varpaankoukistajan luksaatioon on tyypillisesti jänteen uudelleen kiinnitys telauraan kirurgisesti. Aikaisemmassa tutkimuksessa shetlanninlammaskoirien kintereiden skyline-röntgenkuvista on saatu tilastollisesti merkittävä ero kantaluun telauran syvyydelle suhteessa telauran leveyteen sekä pinta-alaan sairaiden ja terveiden koirien välillä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin voitaisiinko tietokonetomografiakuvausta käyttää jalostuksen apuna erottamaan sairaat koirat terveistä ja varmistuisiko tietokonetomografiakuvista sama tilastollisesti merkittävä ero kantaluun telauran syvyydessä. Tietokonetomografiakuvaus soveltuu erinomaisesti rakenteellisesti monimutkaisten kohteiden kuvaamiseen, sillä tietokonetomografiassa ei tapahdu samanlaista kohteiden summautumista kuin röntgenkuvauksessa. Lisäksi tietokonetomografian etuina ovat kolmiulotteiset kuvat sekä parempi kudoskontrasti kuin röntgenkuvauksessa. Kolmiulotteiset kuvat ja hyvä kudoskontrasti mahdollistavat tarkkojen mittausten suorittamisen. Haittapuolena tietokonetomografiakuvauksessa on kuitenkin sen kallis hinta. Tietokonetomografia perustuu potilaan läpäiseviin röntgensäteisiin, joiden tiheysmuutoksia erityiset detektorit mittaavat. Detektoririvejä voi olla joko yksi, jolloin puhutaan yksileike-tietokonetomografiasta, tai sitten monta, jolloin kyse on monileike-tietokonetomografiasta. Röntgensäteet saavat alkunsa röntgenputkesta. Tavanomaisin nykyään käytössä oleva tietokonetomografialaite on spiraalitietokonetomografialaite, jossa röntgenputkea pyöritetään potilaan ympärillä. Lopullinen tietokonetomografiakuva muodostetaan peräkkäisistä tai osittain päällekkäisistä kuvaleikkeistä. Kuvia pystytään käsittelemään jälkikäteen monella eri tapaa tietokoneohjelmilla ja myös muodostamaan kolmiulotteisia kuvia. Tämän tutkimuksen aineisto koostui 16 terveestä ja 8 sairaasta shetlanninlammaskoirasta, joiden kintereet oli kuvattu tietokonetomografialla. Kuvista mitattiin kantaluun telauran syvyys, leveys ja pinta-ala, telauran syvyyden suhde telauran leveyteen, telauran syvyyden suhde telauran pinta-alaan, kantaluun pituus, kantaluun kärjen viistous ja kantaluun viistous suhteessa neljänteen tarsaaliluuhun. Tilastollisesti merkittävä ero saatiin kantaluun syvyydelle (p=0,045) ja kantaluun kärjen viistoudelle (p=0,035). Muilla mittauksilla ei ollut tilastollisesti merkittävää eroa. Näyttäisi siltä, että terveillä koirilla on kantaluun telaura syvempi ja kantaluun kärki olisi kulmaltaan loivempi kuin sairailla koirilla. Kuitenkin molemmissa mittauksissa oli suurta vaihtelua ryhmien sisällä ja selkeää raja-arvoa ei pystytty asettamaan terveiden ja sairaiden koirien välille telauran syvyyden ja kantaluun kärjen viistouden suhteen. Varsinkin telauran syvyydessä sekä syvimmät että matalimmat telaurat löytyivät sairaiden koirien ryhmässä. Tämän tutkimuksen perusteella tietokonetomografiakuvaus ei sovellu jalostusseulonnan apuvälineeksi. On todennäköistä, että pinnallisen varpaankoukistajajänteen luksaation syntyyn vaikuttaa myös muut tekijät kuin kantaluun rakenne.
  • Riihijärvi, Antti (Helsingfors universitet, 2017)
    Raakamaidon kulutus on vuosikymmenen alussa kasvanut kaupunkiseuduilla ja sitä kuluttavat myös riskiryhmiin kuuluvat henkilöt. Suomalaisten lypsykarjatilojen tankkimaidossa esiintyy satunnaisesti pieniä pitoisuuksia Listeria monocytogenesta, joka voi aiheuttaa listerioosia. Sellaisenaan nautittavissa vähittäismyytävissä elintarvikkeissa korkein sallittu L. monocytogenes -pitoisuus myyntiaikana on 100 pmy/ml. On viitteitä siitä, että jo tällainen bakteerimäärä saattaa olla infektiivinen riskiryhmille. L. monocytogeneksen kylmänsietokyvyn vuoksi raakamaidon säilytysolosuhteet kuluttajan jääkaapissa vaikuttavat keskeisesti raakamaidon käyttöön liittyvään listerioosiriskiin. Raakamaito tulee säilyttää enintään 6 °C lämpötilassa kuluttajalle luovuttamiseen saakka, mutta kuluttajat saattavat säilyttää raakamaitoa jopa 10 – 12 °C lämpötiloissa. Näin korkeissa säilytyslämpötiloissa L. monocytogenes saattaa lisääntyä infektiiviseksi pitoisuudeksi kuluttajasäilytyksen aikana. Työn tarkoitus oli tutkia maidosta ja maidontuotantoympäristöstä, sekä vertailun vuoksi muista ympäristöistä eristettyjen L. monocytogenes -kantojen minimikasvulämpötiloja, ja lisäksi tutkia L. monocytogenes -kantojen kasvua kylmäsäilytetyssä lehmän raakamaidossa. Kymmenen L. monocytogenes -kannan minimikasvulämpötilat tutkittiin gradiplate-inkubaattorilla. Minimikasvulämpötilat 14 vrk inkubaatioaikana olivat -0,3 ja 1,4 °C välillä. Kantojen eristysympäristö ei vaikuttanut minimikasvulämpötiloihin. L. monocytogeneksen kasvua 6, 8 tai 10 °C:ssa säilytetyssä raakamaidossa tutkittiin 5, 7 ja 14 vuorokauden säilytyksen jälkeen. Maitoon lisätyt listeriapitoisuudet olivat 0,1; 1; 10 ja 100 pmy/ml. Raakamaitoerät todettiin puhtaiksi L. monocytogeneksesta ennen kokeen aloittamista ja 14 vuorokauden säilytyksen jälkeen. Kasvu määritettiin kvantitatiivisesti ALOA-selektiiviagareilla. Kasvua havaittiin 6 – 10 °C:ssa säilytetyssä raakamaidossa kaikilla tutkituilla L. monocytogenes -tasoilla. Kasvu oli nopeinta 10 °C:ssa ja alkupitoisuudella 100 pmy/ml, ja hitainta 6 °C:ssa ja alkupitoisuudella 0,1 pmy/ml. Laissa säädetty raja-arvo 100 pmy/ml ylittyi 5 vuorokaudessa 8 °C:ssa, kun alkupitoisuus oli 10 pmy/ml, ja 10 °C:ssa kun alkupitoisuus oli 1 pmy/ml. Alkupitoisuudella 1 pmy/ml saavutettiin 100 pmy/ml raja-arvo 8 °C:ssa 7 vuorokaudessa ja 6 °C:ssa 14 vuorokaudessa. Alkupitoisuudella 0,1 pmy/ml raja-arvo saavutettiin 8 ja 10 °C läpötiloissa 14 vuorokaudessa. Alkupitoisuudet 0,1 ja 1 pmy/ml vastaavat yleisimpiä luonnollisia L. monocytogeneksen kontaminaatiotasoja suomalaisessa tankkimaidossa. Tulokset osoittavat, että maidossa esiintyvät L. monocytogenes -kannat kasvavat hyvin matalissa lämpötiloissa ja saattavat raakamaidon kuluttajasäilytyksen aikana lisääntyä 5 vuorokaudessa yli lain asettaman raja-arvon. Noin 10 – 100 -kertaiset erot bakteerikasvussa kahden perättäisen säilytyslämpötilan välillä osoittavat, että säilytyslämpötila on keskeinen raakamaidon turvallisuuteen vaikuttava tekijä. Riittävän lyhyt säilytysaika vaikuttaa myös rakamaidon turvallisuuteen oleellisesti, sillä alkupitoisuudesta ja lämpötilasta riippuen 100 pmy/ml raja voi ylittyä jo 5 vrk sisällä.
  • Wickholm, Grim (Helsingfors universitet, 2016)
    Chronic pain is challenging to treat when the adverse effects of the analgesic agents become significant when used for a long period of time. Acupuncture has been shown to have analgesic effect without adverse effects. The modulatory effect of acupuncture on pain and what substances are involved in the modulation is, however, not completely understood. In this study 19 dogs with chronic pain caused by osteoarthritis in the hip joint was randomly divided into two groups: acupuncture group (AG) and sham group (SG). The AG got three acupuncture treatments with an interval of about one week and the SG got no treatment, they just rested on the floor in the treatment room. The owners and the researchers did not know into which group each dog was divided. Blood samples was taken from each dog in the beginning and at the end of the study to analyse the long-term effect (LT) and before and after one treatment to analyse the short-term effect (ST). From the blood samples the plasma concentration of serotonin (ST), prolactin (LT) and cortisol (ST and LT) were analysed and the concentrations between the groups and between the samples before and after were compared. The result of the study was that there was no statistically significant difference neither between the two groups nor between the before and after samples for neither serotonin, prolactin nor cortisol. There was, however, a strong trend toward significance in the increased concentration of LT cortisol between baseline and end of treatment in the AG (p=0.051), and a decrease of concentration of ST cortisol in both groups (p=0.051 for the AG and p=0.063 for the SG). More research, taking into consideration the limitations of this study, should be done.
  • Pietilä, Katariina (Helsingfors universitet, 2014)
    Staphylococcus epidermidis kuuluu koagulaasinegatiivisten stafylokokkien (KNS) ryhmään ja on yksi naudan utaretulehduksesta yleisimmin eristetty KNS-laji. KNS:t ovat yleisiä utaretulehduksen aiheuttajia ja aiheuttavat yleensä kliinisesti lievän utaretulehduksen, joka nähdään lähinnä maidon solupitoisuuden nousuna. Maidon solupitoisuus vaikuttaa Suomessa suoraan maidon tuottajahintaan, jonka vuoksi jopa KNS:t voivat aiheuttaa ongelmia tiloilla. KNS-lajien välillä taudinaiheutuskyvyssä on havaittu eroavaisuuksia ja siksi onkin siirrytty tutkimaan yhä enemmän eri lajien ominaisuuksia. KNS:ien eri lajien taudinaiheutuskyvyn selvittäminen voi tulevaisuudessa tuoda lisää keinoja KNS-utaretulehduksen ennaltaehkäisemiseksi. S. epidermidiksen tekee kiinnostavaksi lajiksi sen kyky säilyä utareessa pitkiäkin aikoja ja aiheuttaa kroonisia infektioita. Lisäksi S. epidermidis kantaa usein perimässään lukuisia antibioottiresistenssiin johtavia geenejä, joiden on osoitettu siirtyvän bakteerilajien välillä. On myös viitteitä siitä, että S. epidermidis-infektion lähteenä saattavat toimia ihmiset, mikä on herättänyt huolen myös antibioottiresistenssin leviämisestä ihmisten ja eläinten välillä. S. epidermidis on yleinen ihmisten sairaalainfektioiden aiheuttaja. Kirjallisuuskatsauksessa on perehdytty S. epidermidiksen erityispiirteisiin taudinaiheuttajana naudan utaretulehduksessa ja erityisesti sen taudinaiheutusmekanismeihin eli virulenssitekijöihin. Kokeellisessa osassa selvitettiin ei-patogeenisena pidetyn S. epidermidis ATCC12228 -kannan taudinaiheutuskykyä naudan utaretulehduksessa tartutuskokeen avulla. ATCC12228-kantaa on käytetty useissa tutkimuksissa tautia aiheuttamattomana verrokkikantana ja sen taudinaiheutuskykyä on tutkittu lähinnä hiiri- ja rottakokeiden avulla. Eri kantojen genomien välisessä vertailussa ATCC12228-kannan perimässä on kuitenkin havaittu huomattavaa yhdenmukaisuutta erään ihmisille patogeenisen kannan kanssa. Tämän takia haluttiin tutkia onko kyseinen kanta oikeasti myös naudoilla tautia aiheuttamaton. Kokeessa käytettiin kahta lehmää, joiden utareneljänneksiin tartutettiin S. epidermidis ATCC12228. Tulehdusvastetta seurattiin kahden viikon ajan kirjaamalla ylös havainnot kliinisistä oireista sekä mittaamalla maidosta maitomäärää, entsyymiaktiivisuutta ja solupitoisuutta. Koejärjestelyt olivat samat kuin Simojoki ym. (2011) tekemässä tartutuskokeessa, jossa kahdeksalle lehmälle tartutettiin piilevästä utaretulehduksesta eristetty S. epidermidis PM221 -kanta. Kyseisen tartutuskokeen tuloksia verrattiin tämän kokeen tuloksiin saadaksemme paremman käsityksen ATCC12228-kannan taudinaiheutuskyvystä. ATCC12228-kanta aiheutti molemmille lehmille selvän tulehdusvasteen, joka ei kuitenkaan ollut yhtä voimakas kuin utaretulehduksesta eristetyllä PM221-kannalla. Näin ollen ATCC12228-kantaa ei voida pitää naudan utaretulehduksessa tautia aiheuttamattomana. ATCC12228- ja PM221-kannan genomien vertailu voisi tuoda lisää tietoa S. epidermidiksen taudinaiheutuskykyyn vaikuttavista tekijöistä.
  • Knuuti, Paula (Helsingfors universitet, 2008)
    Afrikkalaisen kääpiösiilin terveyden- ja sairaanhoito-opas on tehty praktisoiville eläinlääkäreille. Sen tarkoituksena on antaa nopeasti tietoa kääpiösiilien yleisimmistä sairauksista ja hoidoista, mutta myös sen normaalista käyttäytymisestä ja elinolosuhteiden vaatimuksista. Oppaaseen on kerätty tietoa kääpiösiilistä lemmikkinä, sen elinolosuhteiden vaatimuksista, normaalista anatomiasta ja fysiologiasta, ruokinnasta, lisääntymisestä ja käyttäytymisestä. Lisäksi oppaasta löytyy tietoa kääpiösiilien yleisimmistä sairauksista ja niiden hoidosta. Oppaassa on myös taulukkomuodossa siilien perusarvot, normaalit laboratorioarvot sekä lääkeaineiden annokset. Oppaassa on kerrottu kääpiösiilistä potilaana, omine erikoisine tapoineen. Oppaan tietolähteinä ovat olleet lähinnä ulkomaiset julkaisut. Hoitovaihtoehdot ja lääkitykset on kuitenkin pyritty valitsemaan suomalaisesta näkökulmasta. Seasta löytyy myös soveltamiskelpoisia ulkomaisia hoitokäytäntöjä. Afrikkalaisten kääpiösiilien määrä lemmikkinä Suomessa ja maailmalla kasvaa jatkuvasti. Koska kääpiösiilejä tuodaan myös ulkomailta, ei ole syytä unohtaa eksoottisten tautien mahdollisuutta. Myös zoonoottiset sairaudet tulee muistaa ottaa huomioon. Kääpiösiilit sairastavat suhteellisen paljon. Valitettavan monet sairauksista aiheutuvat virheellisestä ruokinnasta tai vääränlaisista elinolosuhteista. Lisäksi monen sairauden perinnöllisyys on vielä tuntematonta. Tiedon lisääntyessä saamme toivottavasti terveempiä lemmikkejä.
  • Ohvo, Anu (Helsingfors universitet, 2015)
    Vasikkaripulit ovat hengitystiesairauksien ohella vasikoiden yleisimpiä sairauksia, joista koituu tiloille taloudellisia tappioita. Ripuli aiheuttaa vasikoilla kuivumista, elektrolyyttitasapainon häiriöitä, metabolista asidoosia sekä negatiivista energiatasapainoa, joita pyritään korjaamaan oikeanlaisen nesteytyksen sekä maitojuoton jatkamisen avulla. Suun kautta annettavat elektrolyyttivalmisteet ovat oleellisessa osassa vasikkaripuleiden hoidossa, sillä ne ovat halpoja ja helppoja annostella. Tämän lisensiaatin tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia ominaisuuksia hyvällä suun kautta annettavalla elektrolyyttivalmisteella tulisi olla vasikkaripuleiden hoidon kannalta ja miten Suomessa saatavilla olevat valmisteet tähän tarkoitukseen soveltuvat. Syy tämän aiheen valintaan oli se, että kyseisten tuotteiden vertailua ei ole aiemmin tehty Suomessa ja lisätietoa tästä asiasta tarvitaan. Vertailuun valikoitui 11 Suomessa käytettävää suun kautta annettavaa elektrolyyttivalmistetta, joista kolme (Benfital Plus, Energaid ja Hydrafeed) oli ominaisuuksiltaan sellaisia, että ne soveltuivat vasikkaripuleiden hoitoon. Muilla valmisteilla oli suosituksiin nähden havaittavissa puutteita. Tulosten perusteella valmisteiden välillä ilmeni paljon poikkeavuuksia ja tämä herättääkin kysymyksen tuotekehittelyn ja elektrolyyttivalmisteiden ns. päivityksen tarpeesta, jotta useampi kuin muutama valmiste vastaisi kirjallisuuden suosittelemia normeja. Joistakin tuotteista oli myös hankalasti saatavilla tärkeimpien elektrolyyttien, alkalisoivien ainesosien sekä glukoosin pitoisuuksia, mikä hankaloitti vertailun tekemistä. Tällä on suuri merkitys vertailujen tekemiseen esimerkiksi eläinlääkärin tai tilallisen toimesta, sillä vasikkaripuleiden hoidon kannalta on oleellista, että annettava elektrolyyttivalmiste on ominaisuuksiltaan tarkoitukseen sopiva ja tehokas. Siksi tämän lisensiaatin tutkielman yhtenä tavoitteena oli myös helpottaa eläinlääkäreiden tekemää vertailua eri valmisteiden välillä kertomalla, mitä hyvältä suun kautta annettavalta elektrolyyttivalmisteelta tulisi edellyttää.
  • Grekula, Meri (Helsingfors universitet, 2015)
    Työssä käsitellään naudan hypokalsemian etiologiaa, patofysiologiaa, taudin eri muotoja sekä eri hoitotapoja. Työn pääpaino on kuitenkin naudoille suun kautta annettavissa kalsiumvalmisteissa: mikä on niiden toimintaperiaate, mikä vaikutus niillä on lehmän hypokalsemiaan ja mitä eri valmisteita on saatavila Suomessa. Tavoitteena oli selvittää, mitä eroa valmisteilla on, mitä valmisteita kannattaisi käyttää ja miten ja missä tapauksissa. Naudan hypokalsemia johtuu lehmän kyvyttömyydestä pitää veren kalsiumpitoisuus normaalina suuren kalsiummenetyksen tai kalsiumin saannin puutteen vuoksi. Tunnetuin muoto on poikimisen yhteydessä usein esiintyvä poikimahalvaus. Siihen sairastuu Suomessa noin 5 % lypsylehmistä. Hypokalsemian aiheuttamaa halvausta esiintyy toisinaan myös muulloin johtuen esimerkiksi pötsin toiminnan häiriintymisestä tai septisestä utaretulehduksesta. Tällöin tilaa kutsutaan alimentaariseksi hypokalsemiaksi. Subkliinisella hypokalsemialla tarkoitetaan taas tilaa, jossa veren kalsiumpitoisuus laskee poikimisen yhteydessä alle normaalin, mutta näkyviä oireita ei havaita. Tämä muoto saattaa aiheuttaa enemmän taloudellisia menetyksiä kuin kliininen poikimahalvaus, koska jopa puolella useamman kerran poikineista lehmistä on lievä hypokalsemia poikimisen jälkeen. Subkliininen hypokalsemia saattaa heikentää yleiskuntoa ja altistaa monille sairauksille, kuten juoksutusmahan siirtymälle, kohdun esiinluiskahdukselle ja infektioille. Hypokalsemian hoidon valitseminen riippuu lehmän voinnista. Jos lehmä seisoo vielä, on suositeltavaa korjata hypokalsemia suun kautta annettavalla kalsiumilla, mutta lehmän jo maatessa hoitona on suonensisäinen kalsium. Suun kautta annettavan kalsiumin etu on sen tasaisempi vaikutus veren kalsiumpitoisuuteen. Kun kalsiumia annetaan suonensisäisesti, veren kalsiumpitoisuus nousee aluksi jyrkästi, mutta siitä seuraavan hyperkalsemian aiheuttaman elimistön vasteen vuoksi laskee nopeasti alle normaalin pitoisuuden. Tästä johtuen lehmät usein halvaantuvatkin uudelleen suonensisäisen hoidon jälkeen. Järkevää on antaa kalsiumia suun kautta myös suonensisäisen hoidon lisänä, jotta uudelleen halvaantumista ei tapahtuisi. Tehokkaassa kalsiumvalmisteessa on kalsiumia 50-125 grammaa riippuen kalsiumsuolasta. Kalsiumkloridina kalsiumia tarvitaan 50 grammaa ja kalsiumpropionaattina 75-125 grammaa, jotta ruuansulatuskanavassa saavutetaan riittävän korkea kalsiumpitoisuus , jolloin kalsium kulkeutuu passiivisesti epiteelisolujen välistä verenkiertoon pitoisuuserojensa mukaisesti. Suomessa saatavilla olevien valmisteiden kalsiummäärä vaihtelee 19 grammasta 67 grammaan. Osassa valmisteita on käytetty kalsiumsuoloja, joiden imeytymisestä ja tehosta lehmällä ei ole saatavilla tutkittua tietoa. Lisäksi yhdessä valmisteessa on käytetty kalisiumkarbonaattia, joka on todettu tehottomaksi hypokalsemisella lehmällä. Kalsiummäärän ja –suolan lisäksi kalsiumvalmisteen olomuoto ja seosaineet vaikuttavat myös imeytymiseen. Valmisteiden suurten eroavaisuuksien vuoksi sopivan valmisteen valitseminen voi olla haastavaa. Suomessa parhaiten suosituksia vastaavia valmisteita ovat Bovikalc-bolus ja Kalsiumpasta.
  • Hovila, Veera (Helsingfors universitet, 2015)
    Lampaan kaseöösi lymfadeniitti eli CLA (engl. caseous lymphadenitis) on maailmanlaajuisesti laajalle levinnyt infektiosairaus, jota esiintyy yleisesti useissa suurissa lammastuottajamaissa, kuten Australiassa, USA:ssa ja Iso-Britanniassa. Se aiheuttaa merkittäviä kustannuksia lammastuottajamaille lisäämällä ruhojen ja ruhonosien hylkäyksiä, kasvattamalla lihantarkastuskuluja ja vähentämällä villantuotantoa. Sairaus ilmenee kahtena eri muotona, sisäisenä ja ulkoisena, jotka voivat esiintyä sairastuneella lampaalla samanaikaisesti. Ulkoinen muoto havaitaan kliinisessä muodossa ulkoisten imusolmukkeiden suurentumisena. Infektoituneet imusolmukkeet saattavat erittää märkää. Sisäisessä muodossa sisäelimiin, tavallisimmin keuhkoihin, kehittyy märkäpesäkkeitä. Sairauden sisäistä muotoa ei pystytä havaitsemaan kliinisessä tutkimuksessa. Sairauden aiheuttaja on bakteeri Corynebacterium pseudotuberculosis, jolle ominaista on kyky säilyä hengissä makrofagien sisällä. Makrofagien mukana taudinaiheuttaja pääsee ihon pinnalta imuteitä pitkin paikallisiin imusolmukkeisiin, joissa se muodostaa kyseiselle bakteerille ominaisia pyogranulomatoottisia muutoksia. Leviäminen muualle elimistöön tapahtuu sairauden alkuvaiheessa oletettavasti verenkierron mukana. Sairaus on luonteeltaan krooninen ja hitaasti etenevä, ja siihen liittyy harvoin muita oireita imusolmukkeiden suurentumisen lisäksi. Taudinaiheuttaja leviää uusiin yksilöihin erittävistä ulkoisista paiseista tai keuhkoista peräisin olevan märkäeritteen välityksellä joko suorassa kontaktissa tai ympäristön, tavaroiden tai ihmisten välityksellä. C. pseudotuberculosiksen kyky säilyä ympäristössä pitkiäkin aikoja edistää sen leviämistä. Suurin osa uusista tartunnoista tapahtuu 1-2 –vuotiailla lampailla keritsimisen yhteydessä, jolloin taudinaiheuttaja pääsee pienten ihovaurioiden kautta leviämään muualle elimistöön. CLA:n hoito ei ole tuloksekasta, joten sen leviämistä on pyrittävä hallitsemaan muilla keinoin. Uusiin lampoloihin sairaus leviää tyypillisesti ostoeläinten mukana, joten lampolaan tuotavat uudet eläimet tulisi tutkia kliinisten CLA:n oireiden varalta. Lampolan sisällä leviämistä on tähän mennessä pyritty hallitsemaan kliinisesti sairaita yksilöitä karsimalla sekä rokotusohjelmilla. Australiassa rokottaminen on osoittautunut tehokkaaksi CLA:n kontrollointimenetelmäksi, mutta EU-maissa sopivia rokotteita ei toistaiseksi ole markkinoilla. Tutkimushankkeissa on sairauden saneerauksessa onnistuttu tutkimalla kaikki lampolan lampaat säännöllisin väliajoin sekä kliinisesti että serologisesti ELISA-testillä vasta-aineiden varalta ja karsimalla tai eristämällä kaikki kliinisesti oireilevat ja ELISA-testissä positiivisen näytteen antaneet yksilöt. Lisää tutkimusta vaaditaan, jotta saneerausohjelmia voitaisiin soveltaa lammastaloudessa. Suomessa CLA:ta ei ole toistaiseksi vielä todettu, mutta sen leviäminen Suomeen on mahdollista tuontilampaiden tai ulkomaalaisten keritsijöiden välityksellä. Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena on koota keskeinen tutkimustieto sairaudesta suomeksi ja siten lisätä tietoisuutta CLA:sta eläinlääkäreiden ja lampurien keskuudessa. Tavoitteena on myös pohtia kirjallisuudesta löytyvän informaation merkitystä Suomen olosuhteissa ja ottaa kantaa siihen, miten sitä voidaan käytännössä hyödyntää, jos CLA:n kontrollointi tulee Suomessa ajankohtaiseksi. Kun tietoa on helposti ja nopeasti saatavilla, pystytään sairauteen varautumaan paremmin ja tarvittaessa ryhtymään tehokkaisiin toimenpiteisiin sen leviämisen estämiseksi.
  • Isokallio, Pauliina (Helsingfors universitet, 2015)
    Utaretulehdus on lypsylehmien yleisin sairaus. Utaretulehdus aiheuttaa merkittäviä taloudellisia menetyksiä tuottajille hoitokustannuksien, menetetyn maidon, lisätyön ja lehmien poistojen johdosta, minkä vuoksi utaretulehduksen toteaminen mahdollisemman aikaisin ja taudinaiheuttajan diagnosoiminen ovat tärkeitä oikean hoidon valitsemisen kannalta. Utaretulehduksen aiheuttamia muutoksia maidossa tai oireita voidaan käyttää apuna utaretulehduksen toteamisessa, mutta maitonäytteen bakteriologinen tutkimus on aina välttämätön taudinaiheuttajan diagnosoimiseksi. Kaikkia utaretulehdusta aiheuttavia taudinaiheuttajia voi olla maitonäytteessä kontaminaation seurauksena, mikä tekee useita lajeja sisältävän maitonäytteen tuloksen tulkinnan mahdottomaksi. Mahdollisen kontaminaation vuoksi bakteriologisen tuloksen tulee vastata oirekuvaa ja hoitopäätöstä ei tule tehdä pelkän bakteriologisen tuloksen perusteella. Tuloksen luotettavuutta voidaan parantaa mahdollisimman aseptisella näytteenotolla sekä näytteen asianmukaisella käsittelyllä ja säilytyksellä. Kontaminoitunutta näytettä ei pidä tulkita, vaan tulee ottaa uusi maitonäyte. Tämä viivästyttää hoidon aloittamista ja tuo lisäkuluja omistajalle. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään utaretulehduksen toteamiseen, maitonäytteenottoon ja bakteriologisiin tutkimuksiin. Kokeellisessa osassa tutkittiin perinteisellä aseptisella menetelmällä ja maitokanyylin kautta otetuiden näytteiden bakteriologisten tulosten eroja sekä eri raja-arvojen vaikutusta real-time PCR-menetelmän tuloksiin (PathoProof Mastitis Assay 16-Kit, Thermo Fisher Scientific Ltd). Oletuksena oli, että maitonäytteessä esiintyisi kanyylillä otettaessa vähemmän lajeja näytettä kohden kuin perinteisellä näytteenottomenetelmällä. Molemmat näytteet otettiin samoista neljänneksistä ja kumpiakin näytteitä otettiin 226 kappaletta. Kanyylilla otettaessa lajien lukumäärä näytteessä oli merkitsevästi pienempi kuin perinteisellä näytteenotolla. Negatiivisten näytteiden määrä lisääntyi ja kontaminoituneiden näytteiden määrä väheni kanyylinäytteissä perinteiseen näytteenottoon verrattuna. Mitä suurempaa raja-arvoa käytettiin, sitä enemmän todettiin kontaminoituneita maitonäytteitä ja vähemmän negatiivisia tuloksia. C. bovis ja Staphylococcus spp. olivat tutkimuksessa yleisimmin havaitut lajit. Staphylococcus spp. oli kontaminoituneissa näytteissä useimmin havaittu laji. Myös hiivaa ja C. bovista havaittiin usein kontaminoituneissa näytteissä. Maitokanyyli vaikuttaa lupaavalta menetelmältä maitonäytteiden kontaminaation vähentämiseksi, mutta kanyylin käyttö on invasiivista ja kanyylilla voidaan aiheuttaa vaurioita vetimeen. Tämän vuoksi kanyylin käyttö on lehmän kannalta perinteistä näytteenottoa huonompi vaihtoehto. Kanyylimenetelmästä ja sen aiheuttamista haitoista tarvitaan kuitenkin lisää tutkimuksia ennen kuin menetelmää voisi suositella perinteisen maitonäytteenoton sijasta.
  • Iiskola, Marica (Helsingfors universitet, 2008)
    Alpakat ja laamat ovat eteläamerikkalaisia kamelieläimiä. Alpakoiden ja laamojen suosio harrastus- ja seuraeläiminä on ollut kasvussa. Ensimmäiset alpakat tuotiin Suomeen vuonna 2002 ja ensimmäinen harrastuslaama vuonna 2004. Suomeen tuotiin vuosina 2002–2007 yhteensä 160 kamelieläintä. Eläimiä tuotiin pääasiassa EU-maista, mutta myös Chilestä. Elävien eläinten tuonnit muodostavat aina riskin uusien tarttuvien tautien maahantulolle. Tutkielman tavoitteena oli arvioida viranomaismääräysten riittävyys tarttuvien tautien riskien hallinnassa, ja saada käytännön ehdotus toimintatavoista kamelieläinten tuontien yhteydessä. Tutkielmassa tehtiin yleiskatsaus alpakoiden ja laamojen tarttuviin tauteihin. Sen lisäksi selvitettiin voimassa olevat viranomaismääräykset sekä Eläintautien torjuntayhdistyksen suositukset kamelieläinten tuontien yhteydessä. Monet märehtijöiden taudinaiheuttajat voivat tarttua kamelieläimiin. Diagnostisten testien luotettavuuteen liittyy vielä paljon epävarmuustekijöitä, koska joudutaan turvautumaan naudoille kehitettyihin testeihin. Tutkielman johtopäätöksenä todettiin, että viranomaismääräykset eivät riitä monen taudin riskinhallinnassa. Suurimmat tuontiriskit arvioitiin liittyvän tuberkuloosiin, paratuberkuloosiin, BVD-tautiin, kasöösiin lymfadeniittiin ja loisiin. Eläintautien torjuntayhdistyksen ohjeistus todettiin pääsosin riittäväksi ja erittäin tarpeelliseksi.

View more