Eläinlääketieteellinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Sandelin, Atte (2015)
    Tarttuvia sorkkasairauksia ovat sorkkavälin ihotulehdus, sorkka-alueen ihotulehdus, kantasyöpymä ja sorkkavälin ajotulehdus. Sorkka-alueen ihotulehdus ja sorkkavälin ajotulehdus ovat näistä neljästä voimakkaimmin oireilevia aiheuttaen kipua ja eläinten ontumista. Kipuilu ja ontuminen huonontavat eläinten hyvinvointia ja karjan taloudellista kannattavuutta. Kannattavuuden laskun aiheuttavat lisääntyneet hoitokustannukset, eläinkaupan vaikeutuminen ja maidontuotannon väheneminen. Tarttuvia sorkkasairauksia esiintyy huomattavasti useammin pihatto- kuin parsinavetoissa. Tarttuvat sorkkasairaudet ovat tämän hetkisen tietämyksen mukaan bakteerien aiheuttamia ja tartunta leviää karjassa eläinyksilöiden välillä. Karjasta toiseen tarttuvat sorkkasairaudet voivat päästä leviämään esimerkiksi ostoeläinten, työkoneiden, eläinlääkäreiden tai sorkkahoitajien välityksellä. Kliinisesti sairaille eläimille annetaan paikallishoidon lisäksi kipulääke ja tarvittaessa aloitetaan systeeminen antibioottihoito. Paikallishoidolla tarttuvien sorkkasairauksien yhteydessä tarkoitetaan lähinnä sorkan puhdistamista, vuolemista ja hoitavan aineen annostelua sorkka-alueelle. Annostelu voidaan suorittaa joko ruiskuttamalla aine sorkka‐alueelle tai sorkkakylvyn avulla. Sorkkakylpyjä käyttämällä hoitava aine saadaan helposti annosteltua eläinten sorkkiin ja isojen eläinryhmien hoito helpottuu. Sorkkakylvyn tarkoituksena ei ole ainoastaan hoitaa sairaita yksilöitä vaan myös ennaltaehkäistä uusien tartuntojen syntymistä. Sorkkakylpy onkin usein käytössä koko karjalle tai eläinryhmälle, eikä pelkästään sairaille yksilöille. Kylpyaltaat suositellaan sijoitettavaksi lypsyn jälkeen eläinten kulkuväylälle. Altaan on oltava tarpeeksi pitkä ja reunojen tarpeeksi korkeat, että varmistutaan riittävästä askelmäärästä hoitoaineessa. Keväällä 2013 suoritetun kyselytutkimuksen tarkoituksena oli selvittää sorkkakylpyjen käyttöastetta suomalaisissa lypsykarjoissa. Lisäksi selvitettiin mitä sorkkakylpyaineita lypsykarjoissa oli käytössä. Kyselytutkimukseen vastasi 387 karjanomistajaa. Kaikissa kyselyyn osallistuneissa karjoissa oli vuonna 2012 vähintään 50 lypsylehmää. Kyselyyn vastanneista karjoista 23% oli sorkkakylpy käytössä tai sorkkakylpyä oli käytetty aikaisemmin tilalla. Sorkkakylpyjen käyttöön vaikutti suuresti tilan tautitilanne sorkkavälin ajotulehduksen suhteen. Karjoissa, joissa sorkkavälin ajotulehdusta ei ollut todettu, vain 8% oli sorkkakylpy käytössä. Karjoissa, joissa sorkkavälin ajotulehdusepidemia oli todettu, sorkkakylpy oli käytössä 69%. Suomessa oli keväällä 2015 markkinoilla alle kymmenen eri sorkkakylpyvalmistetta, joista kuparisulfaatti oli hypoteesin mukaisesti selkeästi eniten käytössä oleva valmiste. Sorkkavälin ajotulehdusepidemian hoitoon kuparisulfaatin oli valinnut 60% sorkkakylpyjä käyttäneistä karjoista ja ennaltaehkäisyynkin käytettäväksi valmisteeksi 45% karjoista. Toiseksi suosituimpia sorkkakylpyvalmisteita sekä sorkkavälin ajotulehduksen hoidossa että tarttuvien sorkkasairauksien ennaltaehkäisyssä olivat DeLavalin 4Hooves ja Hoofcare DA -valmisteet. Maailmalla yleisesti käytössä olevien valmisteiden, kuten formaliinia tai erilaisia antibiootteja sisältävien aineiden, käyttö sorkkakylvyissä on Suomessa kielletty. Tässä työssä tehty listaus Suomessa markkinoilla olevista valmisteista helpottaa sopivan valmisteen valintaa karjatilalla.
  • Ohvo, Anu (2015)
    Vasikkaripulit ovat hengitystiesairauksien ohella vasikoiden yleisimpiä sairauksia, joista koituu tiloille taloudellisia tappioita. Ripuli aiheuttaa vasikoilla kuivumista, elektrolyyttitasapainon häiriöitä, metabolista asidoosia sekä negatiivista energiatasapainoa, joita pyritään korjaamaan oikeanlaisen nesteytyksen sekä maitojuoton jatkamisen avulla. Suun kautta annettavat elektrolyyttivalmisteet ovat oleellisessa osassa vasikkaripuleiden hoidossa, sillä ne ovat halpoja ja helppoja annostella. Tämän lisensiaatin tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia ominaisuuksia hyvällä suun kautta annettavalla elektrolyyttivalmisteella tulisi olla vasikkaripuleiden hoidon kannalta ja miten Suomessa saatavilla olevat valmisteet tähän tarkoitukseen soveltuvat. Syy tämän aiheen valintaan oli se, että kyseisten tuotteiden vertailua ei ole aiemmin tehty Suomessa ja lisätietoa tästä asiasta tarvitaan. Vertailuun valikoitui 11 Suomessa käytettävää suun kautta annettavaa elektrolyyttivalmistetta, joista kolme (Benfital Plus, Energaid ja Hydrafeed) oli ominaisuuksiltaan sellaisia, että ne soveltuivat vasikkaripuleiden hoitoon. Muilla valmisteilla oli suosituksiin nähden havaittavissa puutteita. Tulosten perusteella valmisteiden välillä ilmeni paljon poikkeavuuksia ja tämä herättääkin kysymyksen tuotekehittelyn ja elektrolyyttivalmisteiden ns. päivityksen tarpeesta, jotta useampi kuin muutama valmiste vastaisi kirjallisuuden suosittelemia normeja. Joistakin tuotteista oli myös hankalasti saatavilla tärkeimpien elektrolyyttien, alkalisoivien ainesosien sekä glukoosin pitoisuuksia, mikä hankaloitti vertailun tekemistä. Tällä on suuri merkitys vertailujen tekemiseen esimerkiksi eläinlääkärin tai tilallisen toimesta, sillä vasikkaripuleiden hoidon kannalta on oleellista, että annettava elektrolyyttivalmiste on ominaisuuksiltaan tarkoitukseen sopiva ja tehokas. Siksi tämän lisensiaatin tutkielman yhtenä tavoitteena oli myös helpottaa eläinlääkäreiden tekemää vertailua eri valmisteiden välillä kertomalla, mitä hyvältä suun kautta annettavalta elektrolyyttivalmisteelta tulisi edellyttää.
  • Isokallio, Pauliina (2015)
    Utaretulehdus on lypsylehmien yleisin sairaus. Utaretulehdus aiheuttaa merkittäviä taloudellisia menetyksiä tuottajille hoitokustannuksien, menetetyn maidon, lisätyön ja lehmien poistojen johdosta, minkä vuoksi utaretulehduksen toteaminen mahdollisemman aikaisin ja taudinaiheuttajan diagnosoiminen ovat tärkeitä oikean hoidon valitsemisen kannalta. Utaretulehduksen aiheuttamia muutoksia maidossa tai oireita voidaan käyttää apuna utaretulehduksen toteamisessa, mutta maitonäytteen bakteriologinen tutkimus on aina välttämätön taudinaiheuttajan diagnosoimiseksi. Kaikkia utaretulehdusta aiheuttavia taudinaiheuttajia voi olla maitonäytteessä kontaminaation seurauksena, mikä tekee useita lajeja sisältävän maitonäytteen tuloksen tulkinnan mahdottomaksi. Mahdollisen kontaminaation vuoksi bakteriologisen tuloksen tulee vastata oirekuvaa ja hoitopäätöstä ei tule tehdä pelkän bakteriologisen tuloksen perusteella. Tuloksen luotettavuutta voidaan parantaa mahdollisimman aseptisella näytteenotolla sekä näytteen asianmukaisella käsittelyllä ja säilytyksellä. Kontaminoitunutta näytettä ei pidä tulkita, vaan tulee ottaa uusi maitonäyte. Tämä viivästyttää hoidon aloittamista ja tuo lisäkuluja omistajalle. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään utaretulehduksen toteamiseen, maitonäytteenottoon ja bakteriologisiin tutkimuksiin. Kokeellisessa osassa tutkittiin perinteisellä aseptisella menetelmällä ja maitokanyylin kautta otetuiden näytteiden bakteriologisten tulosten eroja sekä eri raja-arvojen vaikutusta real-time PCR-menetelmän tuloksiin (PathoProof Mastitis Assay 16-Kit, Thermo Fisher Scientific Ltd). Oletuksena oli, että maitonäytteessä esiintyisi kanyylillä otettaessa vähemmän lajeja näytettä kohden kuin perinteisellä näytteenottomenetelmällä. Molemmat näytteet otettiin samoista neljänneksistä ja kumpiakin näytteitä otettiin 226 kappaletta. Kanyylilla otettaessa lajien lukumäärä näytteessä oli merkitsevästi pienempi kuin perinteisellä näytteenotolla. Negatiivisten näytteiden määrä lisääntyi ja kontaminoituneiden näytteiden määrä väheni kanyylinäytteissä perinteiseen näytteenottoon verrattuna. Mitä suurempaa raja-arvoa käytettiin, sitä enemmän todettiin kontaminoituneita maitonäytteitä ja vähemmän negatiivisia tuloksia. C. bovis ja Staphylococcus spp. olivat tutkimuksessa yleisimmin havaitut lajit. Staphylococcus spp. oli kontaminoituneissa näytteissä useimmin havaittu laji. Myös hiivaa ja C. bovista havaittiin usein kontaminoituneissa näytteissä. Maitokanyyli vaikuttaa lupaavalta menetelmältä maitonäytteiden kontaminaation vähentämiseksi, mutta kanyylin käyttö on invasiivista ja kanyylilla voidaan aiheuttaa vaurioita vetimeen. Tämän vuoksi kanyylin käyttö on lehmän kannalta perinteistä näytteenottoa huonompi vaihtoehto. Kanyylimenetelmästä ja sen aiheuttamista haitoista tarvitaan kuitenkin lisää tutkimuksia ennen kuin menetelmää voisi suositella perinteisen maitonäytteenoton sijasta.
  • Hovila, Veera (2015)
    Lampaan kaseöösi lymfadeniitti eli CLA (engl. caseous lymphadenitis) on maailmanlaajuisesti laajalle levinnyt infek-tiosairaus, jota esiintyy yleisesti useissa suurissa lammastuottajamaissa, kuten Australiassa, USA:ssa ja Iso-Britanni-assa. Se aiheuttaa merkittäviä kustannuksia lammastuottajamaille lisäämällä ruhojen ja ruhonosien hylkäyksiä, kas-vattamalla lihantarkastuskuluja ja vähentämällä villantuotantoa. Sairaus ilmenee kahtena eri muotona, sisäisenä ja ulkoisena, jotka voivat esiintyä sairastuneella lampaalla samanaikaisesti. Ulkoinen muoto havaitaan kliinisessä muo-dossa ulkoisten imusolmukkeiden suurentumisena. Infektoituneet imusolmukkeet saattavat erittää märkää. Sisäi-sessä muodossa sisäelimiin, tavallisimmin keuhkoihin, kehittyy märkäpesäkkeitä. Sairauden sisäistä muotoa ei pys-tytä havaitsemaan kliinisessä tutkimuksessa. Sairauden aiheuttaja on bakteeri Corynebacterium pseudotuberculosis, jolle ominaista on kyky säilyä hengissä mak-rofagien sisällä. Makrofagien mukana taudinaiheuttaja pääsee ihon pinnalta imuteitä pitkin paikallisiin imusolmukkei-siin, joissa se muodostaa kyseiselle bakteerille ominaisia pyogranulomatoottisia muutoksia. Leviäminen muualle eli-mistöön tapahtuu sairauden alkuvaiheessa oletettavasti verenkierron mukana. Sairaus on luonteeltaan krooninen ja hitaasti etenevä, ja siihen liittyy harvoin muita oireita imusolmukkeiden suurentumisen lisäksi. Taudinaiheuttaja leviää uusiin yksilöihin erittävistä ulkoisista paiseista tai keuhkoista peräisin olevan märkäeritteen välityksellä joko suorassa kontaktissa tai ympäristön, tavaroiden tai ihmisten välityksellä. C. pseudotuberculosiksen kyky säilyä ympäristössä pitkiäkin aikoja edistää sen leviämistä. Suurin osa uusista tartunnoista tapahtuu 1-2 –vuotiailla lampailla keritsimisen yhteydessä, jolloin taudinaiheuttaja pääsee pienten ihovaurioiden kautta leviämään muualle elimistöön. CLA:n hoito ei ole tuloksekasta, joten sen leviämistä on pyrittävä hallitsemaan muilla keinoin. Uusiin lampoloihin sai-raus leviää tyypillisesti ostoeläinten mukana, joten lampolaan tuotavat uudet eläimet tulisi tutkia kliinisten CLA:n oirei-den varalta. Lampolan sisällä leviämistä on tähän mennessä pyritty hallitsemaan kliinisesti sairaita yksilöitä karsimalla sekä rokotusohjelmilla. Australiassa rokottaminen on osoittautunut tehokkaaksi CLA:n kontrollointimenetelmäksi, mutta EU-maissa sopivia rokotteita ei toistaiseksi ole markkinoilla. Tutkimushankkeissa on sairauden saneerauksessa onnistuttu tutkimalla kaikki lampolan lampaat säännöllisin väliajoin sekä kliinisesti että serologisesti ELISA-testillä vasta-aineiden varalta ja karsimalla tai eristämällä kaikki kliinisesti oireilevat ja ELISA-testissä positiivisen näytteen antaneet yksilöt. Lisää tutkimusta vaaditaan, jotta saneerausohjelmia voitaisiin soveltaa lammastaloudessa. Suomessa CLA:ta ei ole toistaiseksi vielä todettu, mutta sen leviäminen Suomeen on mahdollista tuontilampaiden tai ulkomaalaisten keritsijöiden välityksellä. Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena on koota keskeinen tutkimustieto sairaudesta suomeksi ja siten lisätä tietoisuutta CLA:sta eläinlääkäreiden ja lampurien keskuudessa. Tavoitteena on myös pohtia kirjallisuudesta löytyvän informaation merkitystä Suomen olosuhteissa ja ottaa kantaa siihen, miten sitä voidaan käytännössä hyödyntää, jos CLA:n kontrollointi tulee Suomessa ajankohtaiseksi. Kun tietoa on helposti ja nopeasti saatavilla, pystytään sairauteen varautumaan paremmin ja tarvittaessa ryhtymään tehokkaisiin toimenpitei-siin sen leviämisen estämiseksi.
  • Grekula, Meri (2015)
    Työssä käsitellään naudan hypokalsemian etiologiaa, patofysiologiaa, taudin eri muotoja sekä eri hoitotapoja. Työn pääpaino on kuitenkin naudoille suun kautta annettavissa kalsiumvalmisteissa: mikä on niiden toimintaperiaate, mikä vaikutus niillä on lehmän hypokalsemiaan ja mitä eri valmisteita on saatavila Suomessa. Tavoitteena oli selvittää, mitä eroa valmisteilla on, mitä valmisteita kannattaisi käyttää ja miten ja missä tapauksissa. Naudan hypokalsemia johtuu lehmän kyvyttömyydestä pitää veren kalsiumpitoisuus normaalina suuren kalsiummenetyksen tai kalsiumin saannin puutteen vuoksi. Tunnetuin muoto on poikimisen yhteydessä usein esiintyvä poikimahalvaus. Siihen sairastuu Suomessa noin 5 % lypsylehmistä. Hypokalsemian aiheuttamaa halvausta esiintyy toisinaan myös muulloin johtuen esimerkiksi pötsin toiminnan häiriintymisestä tai septisestä utaretulehduksesta. Tällöin tilaa kutsutaan alimentaariseksi hypokalsemiaksi. Subkliinisella hypokalsemialla tarkoitetaan taas tilaa, jossa veren kalsiumpitoisuus laskee poikimisen yhteydessä alle normaalin, mutta näkyviä oireita ei havaita. Tämä muoto saattaa aiheuttaa enemmän taloudellisia menetyksiä kuin kliininen poikimahalvaus, koska jopa puolella useamman kerran poikineista lehmistä on lievä hypokalsemia poikimisen jälkeen. Subkliininen hypokalsemia saattaa heikentää yleiskuntoa ja altistaa monille sairauksille, kuten juoksutusmahan siirtymälle, kohdun esiinluiskahdukselle ja infektioille. Hypokalsemian hoidon valitseminen riippuu lehmän voinnista. Jos lehmä seisoo vielä, on suositeltavaa korjata hypokalsemia suun kautta annettavalla kalsiumilla, mutta lehmän jo maatessa hoitona on suonensisäinen kalsium. Suun kautta annettavan kalsiumin etu on sen tasaisempi vaikutus veren kalsiumpitoisuuteen. Kun kalsiumia annetaan suonensisäisesti, veren kalsiumpitoisuus nousee aluksi jyrkästi, mutta siitä seuraavan hyperkalsemian aiheuttaman elimistön vasteen vuoksi laskee nopeasti alle normaalin pitoisuuden. Tästä johtuen lehmät usein halvaantuvatkin uudelleen suonensisäisen hoidon jälkeen. Järkevää on antaa kalsiumia suun kautta myös suonensisäisen hoidon lisänä, jotta uudelleen halvaantumista ei tapahtuisi. Tehokkaassa kalsiumvalmisteessa on kalsiumia 50-125 grammaa riippuen kalsiumsuolasta. Kalsiumkloridina kalsiumia tarvitaan 50 grammaa ja kalsiumpropionaattina 75-125 grammaa, jotta ruuansulatuskanavassa saavutetaan riittävän korkea kalsiumpitoisuus , jolloin kalsium kulkeutuu passiivisesti epiteelisolujen välistä verenkiertoon pitoisuuserojensa mukaisesti. Suomessa saatavilla olevien valmisteiden kalsiummäärä vaihtelee 19 grammasta 67 grammaan. Osassa valmisteita on käytetty kalsiumsuoloja, joiden imeytymisestä ja tehosta lehmällä ei ole saatavilla tutkittua tietoa. Lisäksi yhdessä valmisteessa on käytetty kalisiumkarbonaattia, joka on todettu tehottomaksi hypokalsemisella lehmällä. Kalsiummäärän ja –suolan lisäksi kalsiumvalmisteen olomuoto ja seosaineet vaikuttavat myös imeytymiseen. Valmisteiden suurten eroavaisuuksien vuoksi sopivan valmisteen valitseminen voi olla haastavaa. Suomessa parhaiten suosituksia vastaavia valmisteita ovat Bovikalc-bolus ja Kalsiumpasta.
  • Sandbacka, Sofi (2015)
    Målet med det här arbetet var att kartlägga förekomsten av aggressivt och undvikande beteende mot främmande människor hos hundar i Finland och ta reda på om det finns några enskilda bakgrundsfaktorer som kunde konstateras ha ett samband med förekomsten av dessa beteenden. Studien gjordes som en frågeundersökning riktad till alla hundägre i Finland. Vi fokuserade på följande problembeteenden; hundar som undviker och/eller nafsar, biter eller försöker bita främmande människor utanför det egna hemmet, i hemmet eller veterinärer på mottagningen. De bakgrunsfaktorer vi undersökte var kön, ålder, ras, levnadsförhållanden hos uppfödaren före överlåtelseåldern, levnadsförhållanden under de första sex månaderna, överlåtelseåldern, ålder då socialisering påbörjades och antalet gånger valpen tagits till nya ställen där den troligtvis träffat främmande människor under det första halva levnadsåret. Vi hittade flera samband mellan bakgrundsfaktorer och undvikande samt aggressivt beteenden mot främmande människor i olika situationer. Tre av bakgrundsfaktorerna associerade signifikant (p ≤ 0,05) till alla problembeteendena som undersöktes. Dessa faktorer var 1) kön då hanar och tikar delats vidare i intakta samt steriliserade/kastrerade (p<0,001), 2) levnadsförhållandena hos uppfödaren (p<0,001- 0,05) och 3) överlåtelseåldern (p<0,001-0,02). Rasen hade ett samband i alla fall utom vid visande av aggressivt beteende mot främmande människor i det egna hemmet (p<0,001 i de fallen var samband hittades). Det förekom färre beteendeproblem bland hundar som fötts upp i uppfödarens allmänna levnadsutrymmen jämfört med övriga hundar. De hundar som överlåtits som 7–8 veckor gamla hade också färre beteendeproblem än de som varit äldre eller yngre vid överlåtelsen. Även den grupp hundar som fötts upp av den nuvarande ägaren var underrepresenterad i problembeteendestatistiken. Bland hanar förekom mera aggressivt beteende, medan tikarna var mera benägna att undvika. Kastrerade hanar var som grupp vanligast i alla undersökta problembeteendekategorier. Resultaten tyder på att uppfödare kunde rekommenderas att hålla valparna i hemmets vanliga levnadsutrymmen och hålla överlåtelseåldern vid 7–8 veckor. Resultaten kan anses vara riktgivande och de kan användas inom veterinärmedicinen då man ger råd och handledning åt kunder i syfte att förebygga problembeteenden.
  • Kielenniva, Jatta (2015)
    Stafylokokit ovat yleisiä utaretulehduksen aiheuttajamikrobeja. Utaretulehduksissa stafylokokit jaetaan kahteen ryhmään koagu-laasitestin perusteella. Koagulaasipositiivinen Staphylococcus aureus aiheuttaa akuuttia tai kroonista utaretulehdusta. Kroonisessa muodossa merkittävintä on ajoittainen voimakas maidon soluluvun kohoaminen ja utarekudoksen toiminnan väheneminen sideku-doksen muodostumisen myötä. Akuutissa S. aureus-utaretulehduksessa maito muuttuu silmämääräisesti ja utarekudos turpoaa, pahimmillaan utarekudos kuolioituu. KNS-bakteerien aiheuttama utaretulehdus on useimmiten piilevä ja ainoa oire voi olla lievästi tai kohtalaisesti kohonnut soluluku. Mikrobeilla on kyky muodostaa resistenssiä käytettyjä antimikrobisia aineita kohtaan. Antimikrobisten aineiden käyttäminen luo valintapaineen, jonka seurauksena herkät mikrobit kuolevat tai niiden kasvaminen estyy. Mikrobit voivat hankkia resistenssin nel-jällä eri hankkimismekanismilla: spontaanilla mutaatiolla, transduktiolla, transformaatiolla tai konjugaatiolla. Lisäksi mikrobeilla voi olla luontainen resistenssi antimikrobisia aineita kohtaan. Penisilliinit kuuluvat β-laktaamiantibioottien ryhmään ja niiden teho perustuu β-laktaamirenkaaseen. Penisilliinit tehoavat jakautu-mis- ja kasvamisvaiheessa oleviin mikrobeihin, jolloin ne estävät mikrobin soluseinäsynteesissä tarvittavien PBP (penisilliiniä si-tova proteiini)-entsyymien toimintaa. Resistenssi β-laktaamiantibiooteille perustuu pääasiassa mikrobien tuottaman β-laktamaasin läsnäoloon. β-laktamaasi hajottaa penisilliinien β-laktaamirenkaan, jolloin niiden toiminta estyy. Stafylokokeilla penisilliiniresistens-siys perustuu yleensä blaZ-geeniin, joka ohjaa β-laktamaasin tuottamista mikrobeissa. Lisäksi stafylokokeilla resistenssiä, joka kohdistuu kaikkia β-laktaamiryhmän antibiootteja kohtaan eli metisilliiniresistenssiä. Metisilliiniresistenssiä koodaavat mecA- tai mecC-geenit. Bentsyylipenisilliini on Suomessa suositeltu ensisijainen antimikrobilääke stafylokokkien aiheuttamaan utaretulehdukseen. Penisil-liiniresistenttien stafylokokkien aiheuttamaan utaretulehdukseen ei ensisijaisesti suositella mikrobilääkehoitoa huonon paranemis-ennusteen vuoksi. Mikrobilääkehoitona voidaan herkkyysmäärityksen perusteella käyttää paikallisvalmisteena kloksasilliinia tai linkosamidia. KNS-bakteerien aiheuttamaan utaretulehduksen suositellaan käytettäväksi utareensisäistä paikallishoitovalmistetta. Penisilliinille herkän S. aureuksen aiheuttamaan utaretulehdukseen suositellaan käytettäväksi sekä utareensisäistä paikallishoito-valmistetta että parenteraalisesti annosteltavaa valmistetta. KNS-bakteerit vastaavat utaretulehdukseen käytettyyn mikrobilääke-hoitoon yleensä hyvin, mutta S. aureus huonommin. Tärkein hoitotulosta heikentävä tekijä on mikrobin penisilliiniresistenssi. KNS-bakteereita esiintyy sekä eläimen iholla että ympäristössä. Niitä pidetään merkittävänä resistenssitekijöiden reservuaarina eläimen iholla esiintyvälle S. aureukselle. Merkitystä lisää se, että osa KNS-bakteerilajeista sekä S. aureus esiintyvät myös ihmi-sissä. Tämä muodostaa varteenotettavan riskin resistenssin säilymiselle ja siirtymiselle ihmisestä eläimiin. Lisäksi on huomioita-vaa, että laajempikirjoisten antibioottien, kuten kefalosporiinien, käyttäminen eläimillä antimikrobihoidossa lisää riskiä ESBL (laaja-kirjoiset penisillinaasientsyymit)-geenien yleistymiselle. Tässä tutkimuksessa selvitettiin penisilliiniresistenssin esiintymisen muuttumista stafylokokkien aiheuttamissa utaretulehduksissa Helsingin Yliopiston Tuotantoeläinsairaalan alueella. Aineistona käytettiin maitonäytetuloksia. Tuloksia vertailtiin muihin penisilliini-resistenssin esiintymistä tarkasteleviin tutkimuksiin. Penisilliiniresistenssin todettiin vähentyneen S. aureuksen aiheuttamissa utaretulehduksissa. KNS-bakteerien aiheuttamissa utare-tulehduksissa penisilliiniresistenssin esiintymisen todettiin lisääntyneen.
  • Hemminki, Elli (2015)
    Useimmissa Euroopan maissa karjuporsaat kastroidaan. Toimenpiteen tarkoituksena on sekä ehkäistä karjunhajun syntyminen lihaan että estää karjujen aggressiivinen ja seksuaalinen käyttäytyminen. Kastraation tiedetään olevan kivulias toimenpide, jonka takia perinteiselle kastraatiolle etsitään vaihtoehtoja. Näitä ovat muun muassa kiruginen kastraatio yhdistettynä yleisanestesiaan tai paikalliseen anestesiaan ja kipulääkitykseen. Myös sukupuolilajiteltua siementä ja immunokastraatiota on esitetty vaihtoehdok-si. Pelkkä kirurginen kastraatio mielletäänkin yhä enemmän toimintatavaksi, joka tulisi kieltää lähitulevaisuudessa Euroopan Unio-nin alueella. Lisensiaatin tutkielmani sisältää sekä kirjallisuuskatsauksen että kokeellisen osuuden. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa käyn läpi kivun määritelmää ja fysiologiaa sekä mahdollisia kastraatiossa käytettäviä eri kivunlievitysmenetelmiä sekä niiden tehosta saatuja tutkimustuloksia. Lopuksi käyn myös lyhyesti läpi kastraation vaihtoehtoja sekä tuottajien ja kuluttajien suhtautumista eri menetelmiin. Tutkielmaani kuuluvan kokeellisen osuuden avulla oli tarkoitus tutkia eri kivunlievitysmenetelmien vaikutuksia seu-raamalla tutkimusporsaiden käyttäytymistä videomateriaalista, jota kuvattiin sekä ennen että jälkeen kastraatiota. Kokeellinen osuus toteutettiin kesän 2013 aikana 100 emakon yhdistelmäsikalassa Etelä-Suomessa. Koemallissa oli käytössä neljä porsasryhmää (ryhmät 1-4), joille suoritettiin kirurginen kastraatio sekä yksi ryhmä (ryhmä 5), jolle suoritettiin immunokastraa-tio ja joka näin ollen toimi negatiivisena kontrollina porsasvaiheessa. Ryhmä 1 kastroitiin ilman mitään kivunlievitystä. Tutkimuk-sessa käytettäviä kivunlievitysmenetelmiä olivat kipulääke (ryhmä 2), kipulääke+puudute (ryhmä 3) sekä inhalaatioanestesia +kipulääke+puudute (ryhmä 4). Yhteensä tutkimukseen otettiin mukaan 10 pahnuetta, jotka jaettiin eri tutkimusryhmiin painotetun satunnaistamisen avulla. Kussakin tutkimusryhmässä oli 12–15 porsasta. Eri kivunlievitysmenetelmien tehoa arvioitiin analysoimal-la videot, jotka kuvattiin 1 vrk ennen sekä 1,2 ja 5 vrk kastraation jälkeen. Käyttäytymishavainnot kirjattiin Solomon coder ohjel-maan etogrammin avulla ja data analysoitiin tilastollisesti SPSS-22 ohjelman avulla. Tutkimuksessamme ei saatu ennakko-odotusten vastaisesti tilastollisesti merkitsevää eroa eri tutkimusryhmien välille kipua kuvaa-vissa käyttäytymistoiminnoissa, erillään olossa tai desynkronisaatiossa. Sen sijaan havaittiin päiväkohtaisia eroja: jokaisella tutki-musryhmällä imemisen ja utareen hieronnan päiväkohtaiset prosenttiosuudet laskivat kastraation jälkeisenä päivänä, sen sijaan makaamisen ja desynkronisaation prosenttiosuudet kasvoivat. Tutkimuskäyttäytymistä esiintyi jokaisella tutkimusryhmällä eniten 5 vuorokautta kastraation jälkeen. Lisäksi porsaiden leikkiminen ja erillään olo näyttivät lisääntyvän seuranta-aikana, mutta tulos oli vain suuntaa-antava. Päiväkohtaisesti saamamme tilastolliset merkitsevät erot ja tendenssit ovat yhtenevät osien tutkimusten kanssa, mutta joissain tutkimuksissa eroja toimintojen välille ei ole saatu tai päinvastoin imemisen ja utareen hieronnan on havaittu lisääntyvän ja makaamisen vähentyvän kastraation jälkeen. Se, että emme saaneet selkeää eroa eri tutkimusryhmien välille ei-spesifisessä käyttäytymisessä, kipukäyttäytymisessä tai sosiaalisessa koheesiossa (erillään olo ja desynkronisaatio) on merkittävin poikkeama aiempiin tutkimuksiin nähden. Nyt käytettyyn tutkimusasetelmaan liittyy kuitenkin useita mahdollisia virhelähteitä, kuten videoanalysaatiossa tapahtuneet virheet ja pieni ryhmäkoko. Koetta onkin tarkoitus jatkaa ja siihen kerätään enemmän aineistoa. Myös tämän työn analysoinnista saadut kokemukset hyödynnetään ja analysointi muutetaan niin että kipuun viittaava käyttäytymi-nen, sosiaalisuus ja toiminnan desynkronisaatio saadaan arvioitua paremmin.
  • Hemminki, Anni (2015)
    Useissa EU-maissa karjuporsaat kastroidaan karjunhajun syntymisen ehkäisemiseksi sekä sikojen myöhemmän käsittelyn helpottamiseksi. Perinteinen, ilman kivunlievitystä ja anestesiaa tapahtuva kastraatio on ollut yleisesti käytössä oleva menetelmä, johon kuitenkin liittyy merkittävä hyvinvointiongelma. Kastraation aiheuttaman voi-makkaan kivun ja stressin vuoksi perinteiselle kastraatiolle on haettu vaihtoehtoja niin kivunlievityksestä kuin immunokastraatiostakin, jossa sikojen kivesten toiminta ehkäistään sukupuolihormonien tuottoa säätelevää hormonia (GnRH) vastaan tehdyllä rokotteella. Suomessa lihayritykset edellyttävät tuottajiltaan kivunlievityksen käyttöä kastraation yhteydessä. Pohdittaessa perinteisen kastraation vaihtoehtoismenetelmien hyvinvointivaiku-tuksia, tulisi kivunlievitystehon ohessa huomioida myös eri menetelmistä aiheutuva stressi (esimerkiksi injektiot tai anestesia). Immunokastraatiota ja kastroimatta jättämistä arvioitaessa tulisi huomioida sikojen hyvinvoinnin mahdollinen laskeminen aggressiivisemman käyttäytymisen seurauksena. Kastraatiossa käytettävien kivunlievitysmenetelmien tehoa on tukittu melko runsaasti, mutta pitkäaikaisvaikutuk-sista porsaiden hyvinvointiin tai tuotantoon on saatavilla verrattain vähän tietoa. Tähän tutkielmaan kuuluvassa kokeellisessa osuudessa selvitettiinkin nimenomaan näitä pitkäaikaisvaikutuksia. Tutkimuksessa porsaiden kastraatio suoritettiin viidellä eri tavalla, jotka olivat 1)perinteinen kastraatio ilman kivunlievitystä, 2)kastraatio+kipulääke 3) kastraatio+kipulääke & puudute 4) kastraatio+anestesia, kipulääke & puudute sekä 5) immunokastraatio. Kokeeseen osallistui 64 karjuporsasta. Kokeen aikana verrattiin eri tutkimus-ryhmien porsaiden kasvunopeutta porsitusosastolla, välikasvatuksessa ja lihasikalassa. Hypoteesina oli, että kivunlievityksen käyttö kastraatiossa vaikuttaisi porsaiden kasvuun positiivisesti. Tulosten perusteella näyttäisi siltä, että porsitusosastolla kasvu olisi nopeinta immunokastroiduilla (ryhmä 5), välikasvattamossa anestesiassa kastroiduilla (ryhmä 4) ja lihasikalassa perinteisesti kastroiduilla (ryhmä 1) porsailla. Keskimääräinen kasvu koko kasvatuskaudella olisi suurinta perinteisesti kastroiduilla (ryhmä 1) porsailla. Immunokastroitujen (ryhmä 5) siko-jen ruhot olisivat lihakkaimmat. Saadut erot ryhmien välillä kasvussa tai ruhojen lihakkuuksissa eivät olleet tilas-tollisesti merkitseviä. Välikasvatusvaiheessa vertailtiin tutkimusryhmien myöhemmän vaiheen stressireaktioita. Tämä toteutettiin väli-kasvatuksen lopussa tehdyllä stressitestillä, jossa porsaat altistettiin kovaääniselle musiikille ja samalla niiltä kerättiin sylkinäytteet kortisolipitoisuuden mittaamiseksi. Näytteitä saatiin näytteenottoajankohdasta riippuen 59─63 porsaalta. Tarkoituksena oli selvittää, oliko eri tutkimusryhmille kastraation yhteydessä aiheutunut kipu ja stressi eronneet niin paljon, että myös myöhemmän vaiheen stressireaktioissa havaittaisiin eroja. Hypoteesina oli, että niiden tutkimusryhmien porsaat, jotka kokivat eniten kipua kastraation yhteydessä, reagoisivat herkemmin myöhemmissä stressitilanteissa, sillä näiden porsaiden HPA (hypotalamus-aivolisäke- lisämunuaisenkuori)- akselin toiminta olisi herkistynyt. Immunokastroitavat porsaat taas reagoisivat vähiten, sillä ne välttyivät kastraation aiheuttamalta stressiltä. Välikasvatusvaiheen tutkimuksen perusteella vaikuttaisi, että kivunlievitysmenetelmien käyttö ei vähennä porsaiden myöhemmän vaiheen stressiherkkyyttä, päinvastoin stressireaktiot olisivat anestesi-assa kastroiduilla (ryhmä 4) selkeimmät ja lisäksi stressireaktio olisi pitkäkestoinen. Saadut erot eivät olleet tilas-tollisesti merkitseviä. Virhettä tuloksiin voi aiheuttaa esimerkiksi tutkimuksen pieni otoskoko. Koemallia onkin tarkoitus toistaa vielä kahteen kertaan, jolloin otoskokoa saadaan suuremmaksi ja tuloksia voidaan arvioida mah-dollisimman luotettavasti.
  • Miettinen, Mirjami (2015)
    Ihmisen ja hevosen välinen kommunikaatio kuolaimen välityksellä perustuu paineeseen ja paineelle myötäämiseen.Kuolain aiheuttaa painetta suupieliin, kieleen, hammaslomaan, kovaan suulakeen ja suitsien välityksellä niskaan ja turpaan. Turpahihnaa käytetään tasapainottamaan kuolainta, herkistämään hevosen suuta kuolaimen aiheuttamalle paineelle ja pitämään hevosen suuta kiinni. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuoda eläinlääkäreille, hevosalan ammattilaisille ja hevosen omistajille lisää tietoa kuolaimen ja turpahihnan valinnan, sovituksen ja käytön vaikutuksesta hevosen suun terveyteen, sekä opettaa tunnistamaan kuolaimesta johtuviin suun terveysongelmiin viittaavia käytösoireita. Tutkimuksessa tutkittiin hevosten suun mittasuhteiden merkitystä kuolaimen valintaan, suun haavaumien esiintymistä ja sijaintia sekä ratsastuksessa esiintyvien käytösoireiden esiintymistä kuolaimia käyttävillä ja kuolaimettomia suitsia käyttävillä hevosilla. Tutkimukseen liittyi 30 hevosen kliininen tutkimus ja kyselytutkimus, johon vastasi 655 vastaajaa. Kyselytutkimuksessa oli 48 kysymystä liittyen hevosen talliolosuhteisiin, ruokintaan, liikuntaan, varusteisiin, ratsastajaan ja tiettyjen käytösongelmien esiintymiseen ratsastettaessa. Kliinisessä tutkimuksessa hevosille tehtiin yleistutkimus, mittauksia hevosen päästä, suusta ja kuolaimista sekä suun ja hampaiden perusteellinen tarkastus suun haavaumien ja hammassairauksien havaitsemiseksi. Kliinisessä tutkimuksessa ylä-ja alaleuan välinen etäisyys vaihteli 24-49 mm välillä. Hevosilla, joilla ylä-ja alaleuan välinen etäisyys on vain 24 mm, ei ole tilaa paksulle kuolaimelle. Liian paksun kuolaimen aiheuttama kielen puristuminen voi aiheuttaa hevoselle epämukavuutta, lisätä suun aukomista ja kielen työntämistä ulos suusta. Hevosilla kuolain veti suupieltä kaudaalisesti oikealla puolella keskimäärin 45,2 mm ja vasemmalla puolella 41,6 mm. Pienimmillään kuolaimen etäisyys 06-hampaista oli 18 mm. Ohjien kiristäminen voi aiheuttaa kuolaimen osumisen poskihampaisiin. 59%:lla kuolaimia käyttävistä hevosista esiintyi kuolaimen aiheuttamaa 06-hampaan kulumista purupinnalta tai etureunasta. Kuolaimen paino vaihteli 156-374 g:n välillä. Jos suupieliin kohdistuu lyhyiden poskihihnojen, painavan kuolaimen tai ohjien tai kuolaintuntuman kautta suuri peruspaine, tarvitaan suurempi ohjasjännite hevosen reaktion saamiseksi. Suulaen korkeuden mitattiin hevosilla olevan 8-12 mm. 57%:lla hevosista alaleuan hammasloma oli palpoiden kapea. Alaleuan hammasloman leveys voi selittää hevosten yksilöllistä herkkyyttä kuolaimen aiheuttamalle paineelle. Kuolaimia käyttävistä hevosista 89%:lla todettiin suun pehmutkudosten paikallista hyperkeratoosia, 78%:lla haavaumia, 78%:lla suupielien depigmentaatiota, 37%:lla hyperemiaa, 19%:lla turvotusta ja 15%:lla arpia. Paikallista hyperkeratoosia havaittiin eniten 09-11 ja haavaumia 06-hampaiden alueella posken limakalvolla. Turpahihnan kireys hevosilla vaihteli 13-36 mm. Suurin osa todetuista suun haavaumista voivat johtua kuolaimen aiheuttamasta paineesta tai kireän turpahihnan käytöstä. Suun haavaumat aiheuttavat hevoselle epämukavuutta ja kipua. Kyselytutkimuksessa havaittiin kuolaimen käyttöön liittyvien käytösoireiden, kuten suun aukomisen, kielen laittamisen kuolaimen päälle, kielen työntämisen ulos suusta ja kuolaimen puremisen poskihampaiden väliin olevan yleisiä ratsuhevosilla. Kuolaimia käyttävillä hevosilla esiintyi useammin suun vaahtoamista ratsastettaessa, pään nostamista ylös suitsia laitettaessa, veren vuotamista kielestä ja pukittelua ratsastettaessa kuin kuolaimettomia suitsia käyttävillä hevosilla. Kuolaimen valinnassa ja sovituksessa tulisi huomioida hevosen suun leveys, ala-ja yläleuan välinen etäisyys ja alaleuan leveys. Hevosen suun terveyden ylläpitämiseksi hevosille tulisi tehdä säännöllisesti suun ja hampaiden tarkastus, tarkastaa kuolaimen sopivuus, vaihdella säännöllisesti erilaisia kuolaimia ja kuolaimettomia suitsia, suosia ratsastamista ilman turpahihnaa tai turpahihna löysällä ja kiinnittää huomiota kuolaimen oikeaan käyttöön ja hevosen käytösoireisiin.
  • Ristimäki, Annu (2015)
    Koirien atooppinen dermatiitti eli atopia on tulehdukselliinen ja kutiseva allerginen ihosairaus, jonka puhkeamiseen vaikuttavat nykykäsityksen mukaan sekä geenit että ympäristötekijät. Atopia vaivaa jopa noin 10 prosenttia koirista aiheuttaen koirille kutinaa ja sekundäärisiä ihotulehduksia. Atopian hoito on pitkäjänteistä ja usein elinikäistä, ja sairaus vaikuttaa koirien elämänlaatuun. Atopian syntymekansimeja ja taustatekijöitä ymmärretään edelleen huonosti. Tämän lisensiaatin tutkimuksen tarkoituksena on koota yhteen ja saada lisää tietoa eri ravintoaineiden ja atopian välisestä yhteydestä. Tutkimus vertailee atooppisten ja terveiden koirien veren ravintoainepitoisuuksia. Samalla tarkastellaan ruokavalion vaikutusta veren ravintoainepitoisuuksiin. Hypoteesina on, että veren ravintoainepitoisuuksista löytyy eroa atooppisten ja terveiden sekä erilaista ruokaa syövien koirien väliltä. Tutkimus suoritettiin poikittaisena pilottitutkimuksena Helsingissä Yliopistollisessa eläinsairaalassa vuonna 2013 osana staffordshirenbullterriereiden atopia- ja allergiatutkimusta. Tutkimukseen osallistui 26 atopiaa sairastavaa staffordshirenbullterrieriä ja kontrolliryhmään 10 tervettä staffordshirenbullterrieriä. Lisäksi kontrolliryhmään hyödynnettiin aiemmin toista tutkimusta varten otetut näytteet kahdeksasta terveestä pitkäkarvaisesta colliesta ja viidestä sileäkarvaisesta noutajasta. Tutkimukseen osallistuville koirille tehtiin kliininen yleistutkimus sekä dermatologinen tutkimus. Koirista otettiin verinäytteet ravintoaineiden tutkimusta varten. Sairaat koirat aloittivat käynnin jälkeen 8 viikkoa kestävän eliminaatiodieetin selvän ruoka-aineallergian poissulkemiseksi. Lisäksi koirat saivat ulkoloishäädön. Omistajilta kysyttiin lomakkeen avulla tietoja koirien iho- ja ruuansulatuskanavaoireista, kutinan voimakkuudesta, muista sairauksista, ruokavaliosta, ravintolisistä, lääkityksistä sekä mahdollisten allergiatestien tuloksista. Kontrolliryhmään hyväksyttiin yli vuoden ikäiset koirat, joilla ei ollut iho-oireita tai muita sairauksia. Veren ravintoainepitoisuudet tutkittiin ulkopuolisessa laboratoriossa. Tutkimuksessa sairailla koirilla oli tilastollisesti merkitsevästi suuremmat fosforin, natriumin, magnesiumin, raudan, gammalinoleenihapon ja homogammalinoleenihapon veripitoisuudet (p-arvo<0,05). Sen sijaan palmitoleenihapon pitoisuus oli atooppisilla pienempi. Myös E-vitamiinin ja dokosapentaeenihapon pitoisuudet olivat kohtalaisen merkitsevästi pienemmät atoopikoilla (p-arvo<0,1). Alfalinoleenihapon pitoisuus oli kohtalaisesti suurempi atoopikoilla kuin terveillä. Koiran ruokavaliolla oli vaikutusta veren E-vitamiinin ja raudan pitoisuuksiin siten, että veren E-vitamiinipitoisuus oli tilastollisesti merkitsevästi pienempi ja raudan pitoisuus tilastollisesti merkitsevästi suurempi pelkkää raakaruokaa syövillä koirilla kuin prosessoitua ruokaa tai prosessoitua sekä raakaruokaa syövillä. Myös C-vitamiinipitoisuus oli kohtalaisesti merkitsevästi pienempi raakaruokaa syövillä. Tutkimuksen heikkouksia olivat pieni otoskoko, puuttuvat tulokset osalta koirista sekä ravintolisien kontrolloimattomuus. Tästä johtuen tutkimuksen tuloksista voi tehdä johtopäätöksiä vain maltillisesti. Tämä pilottitutkimus antaa kuitenkin suuntaa tuleville tutkimuksille, joita voisivat olla esimerkiksi E-vitamiinin, raudan ja magnesiumin assosioituminen atopiaan koirilla sekä raakaruokinnan vaikutus koirien veren C- ja E-vitamiinipitoisuuksiin.
  • Ollilainen, Matti (2015)
    Metisilliiniresistentti Staphylococcus pseudintermedius (MRSP) on viime vuosina muodostunut merkittäväksi ongelmaksi eläinlääketieteessä. MRSP-kannat ovat usein vastustuskykyisiä useille mikrobilääkeryhmille, mikä hankaloittaa merkittävästi näiden aiheuttamien infektioiden hoitoa. Metisilliiniresistentti Staphylococcus aureus (MRSA) on merkittävä humaanipatogeeni ja yleinen terveydenhoitoperäisten infektioiden aiheuttaja. Viime vuosina bakteerin merkitys ihmisten yhteisöissä hankittujen infektioiden aiheuttajana on myös kasvanut. Koirista eristettyjen MRSP- ja MRSA-löydösten määrä on lisääntynyt viime vuosina ympäri maailmaa, ja myös Suomessa on havaittu metisilliiniresistenttien stafylokokkien yleistyminen koirilla. Esimerkiksi vuosien 2012−2013 aikana kolmella Opaskoirakoulun koiralla todettiin MRSP−tartunta, mikä johti tarpeeseen selvittää laajemmin bakteerin esiintyvyyttä ja sen merkitystä Opaskoirakoulun koirapopulaatiossa. Opaskoirakoulun tehtävänä on kasvattaa, kouluttaa ja luovuttaa käyttöön opaskoiria sokeille ja vaikeasti heikkonäköisille. MRSP- ja MRSA-bakteerien esiintyvyyden pitäminen alhaisena Opaskoirakoulun koirapopulaatiossa on tärkeää, sillä koirat ovat koululla ollessaan läheisessä kontaktissa toisiinsa ja koirien parissa työskenteleviin ihmisiin, mikä edistää tartuntojen leviämistä. Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja alkuperäistutkimuksesta. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksen on esitellä Staphylococcus pseudintermedius ja Staphylococcus aureus -bakteerit sekä näiden metisilliiniresistentit kannat. Pääpaino on bakteerien ekologian ja epidemiologian kuvauksessa koirilla. Katsauksessa käsitellään myös MRSP- ja MRSA-tartuntojen torjuntaa sekä esitellään bakteerien diagnostiikkaa. Tutkielmaan sisältyvän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa MRSP- ja MRSA-bakteerien esiintyvyyttä Opaskoirakoulun koirilla sekä selvittää MRSP-tartunnan riskitekijöitä positiivisiksi todetuilla koirilla. Tutkittava populaatio koostui Opaskoirakoulun opas- ja siitoskoirista sekä koulutettavista koirista. Tutkimuksessa näytteitä kerättiin 124 Opaskoirakoulun koirasta, joista 48 oli oppaita, 8 siitoskoiria ja 68 koulutettavia koiria. Kahdella opas- ja kahdella siitoskoiralla todettiin MRSP-tartunta. Bakteerin esiintyvyydeksi Opaskoirakoulun koirapopulaatiossa arvioitiin 3 % (95 % luottamusväli: 1-5 %). MRSA-bakteeria ei todettu yhdelläkään koiralla (ylempi 95 % luottamusväli: 3 %). Todetut esiintyvyydet olivat odotettuja ja vastasivat aiemmissa tutkimuksessa todettuja esiintyvyyksiä koirilla. MRSP-riskitekijäanalyysissä eläinlääkärikäyntien lukumäärän ja antibioottikuurien lukumäärän edellisen 12 kk:n aikana todettiin olevan yhteydessä MRSP-tartuntaan. Tässä tutkimuksessa eristetyt neljä ja kolme aiemmin eristettyä MRSP-kantaa tyypitettiin käyttäen PFGE-, MLST- ja SCCmec-menetelmiä. Tässä tutkimuksessa eristetyistä kannoista kolme todettiin keskenään identtisiksi. Identtiset kannat olivat sekvenssityyppiä ST45, mutta kantojen SCCmec-tyyppiä ei kyetty määrittämään. Tämän tyyppistä kantaa on aiemmin eristetty Israelissa, Thaimaassa ja Hollannissa, joista Israelissa ja Thaimaassa tämä kanta on vallitseva kanta. Myös Suomessa on aiemmin eristetty tätä sekvenssityyppiä olevia kantoja. Neljäs muista eroava kanta kuului sekvenssityyppiin ST71 ja SCCmec-tyyppiin II-III. Tämä kanta on maailman ja Euroopan laajuisesti yleisin MRSP-kanta. Suomessa kannan on aiemmin todettu aiheuttaneen Yliopistollisessa pieneläinsairaalassa vuosien 2010-2012 aikana ilmenneen epidemian. Kolme Opaskoirakoulun koirilta aiemmin eristettyä MRSP-kantaa erosivat toisistaan ja tässä tutkimuksessa eristetyistä kannoista. Opaskoirakoulun koirilta eristettyjen MRSP-kantojen erilaisuus lukuun ottamatta kolmea identtistä kantaa viittaa siihen, että Opaskoirakoululla ei ole laajamittaista MRSP-epidemiaa ja että tartuntalähteitä on useita. Tässä tutkimuksessa edellä mainittuja tartuntalähteitä ei kyetty tunnistamaan. Tässä tutkimuksessa saatujen tulosten perusteella MRSP-tartuntariskiä Opaskoirakoulun koirilla voidaan pitää melko vähäisenä. Tällä hetkellä tartuntojen torjumiseksi riittävät normaalit varotoimet, joita ovat mm. hyvä käsihygienia ja tilojen sekä välineiden puhdistaminen ja desinfiointi käytön jälkeen. Opaskoirakoululla on jo nyt olemassa toimintamalleja, joilla tartuntoja pyritään ehkäisemään. Jatkossa tulee kuitenkin miettiä entistä tarkemmin tapoja erityisesti MRSP-tartuntojen torjumiseksi.
  • Kinnunen, Katri (2015)
    Eräässä bordercolliesuvussa on havaittu koirilla hampaiden kruunujen voimakasta kulumista ja muita hammassairauden oireita. Oirekuva ei sovi mihinkään tunnettuun koirien hammassairauteen. Tässä eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielmassa kootaan yhteen näillä koirilla tavattuja oireita, tutustutaan erilaisiin hammassairauksiin, jotka voisivat olla oireilun taustalla, sekä etsitään koirien geeneistä sairautta aiheuttavaa tai sen sijainnin ilmaisevaa geenimutaatiota. Koska kyseessä on aiemmin tuntematon sairaus, jonka tyyppistä ei tunneta alan kirjallisuudessa, kirjallisuuskatsauksessa perehdytään ihmisillä vastaavanlaisia oireita aiheuttaviin sairauksiin ja koirilla raportoituihin hampaan kovakudoksen kehityshäiriöihin. Työn kokeellisessa osassa etsittiin virheitä koiran dentiinin sialofosfoproteiinia (DSPP) koodaavasta geenistä. Geenistä toivottiin löytyvän joko varsinaisen tautia aiheuttavaa mutaation tai polymorfismeja, joiden perusteella voitaisiin päätellä, voiko mutaatio sijaita DSPPgeenissä tai periytyä sen mukana. Aineisto koostui kolmeltatoista samaan sukuun kuuluvalta bordercollielta geenitutkimusta varten kerätystä verinäytteestä. Koirista seitsemällä oli havaittu hammassairauden oireita. Lopuilla kuudella koiralla oli omistajien mukaan normaalit hampaat. Sairaista koirista oli käytettävissä erilaisia eläinlääkäreiden kirjoittamia potilaskertomuksia, röntgenkuvia ja valokuvia hampaista sekä omistajien kertomuksia havaituista oireista. Aineiston pohjalta kartoitettiin sairauden fenotyyppiä. Työn kokeellisessa osassa hypoteesinä on, että koiran DSPP-geenin eksoneissa kaksi, kolme tai neljä on mutaatio, joka aiheuttaa sairauden. Geeninäytteistä monistettiin PCRtekniikalla (polymeraasiketjureaktio) halutut alueet genomista, ja nämä alueet sekvensoitiin. Sekvenssejä verrattiin koiran DSPP-sekvenssiin (CanFam 2) NCBI:n Blast-työkalulla. Näytteistä ei löytynyt sairauden periytymistä aiheuttavaa tai sen periytymistä noudattavaa geenimutaatiota. Näin voidaan sanoa, ettei sairauden aiheuttava mutaatio ole tapahtunut tutkituilla geenialueilla ja että se ei periydy DSPPgeenin mukana. Jatkossa sairauden aiheuttavaa geenivirhettä tulee etsiä muualta koiran genomista.
  • Helenius, Niina (2015)
    Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on perehtyä koiran välilevysairauden etiologiaan ja patogeneesiin sekä koota jo olemassa olevasta tiedosta yksiin kansiin helposti käytettävä tietopaketti. Lisäksi tämän työn tarkoituksena on kuvata akupunktion käyttöä koiran välilevysairauden hoidossa sekä selvittää millaisia hoitotuloksia akupunktiolla on mahdollista saavuttaa koiran välilevysairauden hoidossa. Välilevysairaus on yleinen neurologisten toimintahäiriöiden aiheuttaja koirilla. Tunnetumpi nimitys koiran välilevysairaudelle Suomessa on ”mäyräkoirahalvaus”, joka johtuu välilevysairauden suuresta esiintyvyydestä nimenomaan mäyräkoirilla. Kondrodystrofisilla koiraroduilla, kuten mäyräkoiralla, välilevyjen rappeutuminen on perinnöllistä ja alkaa jo varhain. Välilevyjen rappeutuminen, joka altistaa välilevysairaudelle, on ikääntymiseen liittyvä normaali ilmiö. Täten onkin luonnollista, että vanhoilla koirilla esiintyy välilevyn rappeutumisesta johtuvia sairauksia enemmän kuin nuorilla koirilla. Välilevysairaudessa välilevyt rappeutuvat ja tyräytyvät selkäydinkanavaan. Tyräytymisen johdosta selkäydin joutuu puristuksiin ja saattaa vaurioitua, mistä aiheutuu kipua ja neurologisia puutosoireita. Välilevyn tyräytymisen kliiniset oireet riippuvat osittain siitä, missä selkärangan alueella tyräytyminen tapahtuu. Välilevysairauden nimeäminen onkin tehty sen mukaan, missä kohden selkärankaa välilevyn tyräytymisestä johtuva puristus aiheuttaa kliinisiä oireita. Yleisin paikka koiran välilevysairaudelle on rinta-lannerangan liittymäkohta, jossa tapahtuu noin 85 % kaikista koirien välilevyn tyräytymisistä. Tämän alueen välilevysairaudesta käytetään nimitystä TLDD eli thoracolumbar disc disease. Välilevyn tyräytymisen kliiniset oireet riippuvat myös siitä, millä tavalla tyräytyminen tapahtuu. Kondrodystrofisilla koiraroduilla esiintyy enemmän Hansen tyyppi I tyräytymisiä verrattuna ei-kondrodystrofisiin koirarotuihin. Kyseisessä tyräytymisen muodossa nucleus pulposus purkautuu repeytyneen annulus fibrosuksen läpi selkäydinkanavaan. Kliinisten oireiden vakavuus riippuu tyräytyneen välilevymateriaalin määrästä, siitä nopeudesta ja voimasta, jolla tyräytyminen tapahtuu sekä selkäytimeen kohdistuvan puristuksen kestosta. Sopivan hoitomenetelmän valintaan vaikuttavat sekä eläinlääkärin ammattitaito ja kokemus että koiran omistajan oma näkemys asiasta ja hänen taloudellinen tilanteensa. Akupunktio, jota on käytetty koiran välilevysairauden hoidossa menestyksekkäästi jo pitkään, on varteenotettava vaihtoehto leikkaushoidon ja muiden konservatiivisten hoitojen rinnalla. Ammattitaitoisen henkilön suorittamana akupunktio on tehokas ja turvallinen hoitomuoto. Akupunktio ei kuitenkaan ole mikään yleisratkaisu välilevysairauden hoitoon, vaan silläkin on rajoituksensa. Tietylle potilasryhmälle, ryhmän IV koirille, leikkaus on ensisijainen hoitovaihtoehto eikä tällöin pitäisi tuhlata aikaa akupunktion kokeilemiseen. Erittäin tärkeää ennen akupunktiohoidon aloittamista onkin varmistua tarkasta diagnoosista sekä huomioida neurologisten puutosten aste. Tämän kirjallisuuskatsauksen välilevysairauden etiologiasta ja patogeneesista muodostui yhtenäinen, helposti luettava tietopaketti, jota voisi käyttää hyödyksi kliinisen työn tukena koiran välilevysairauden hoidossa. Akupunktiohoidot soveltuvat koiran välilevysairauden hoitoon ryhmissä I-III sekä leikkauksen kivunhoidon tukena. Akupunktiota ja muita koiran välilevysairauden hoitovaihtoehtoja pitäisi päästä vertailemaan enemmän, jotta akupunktio koiran välilevysairauden hoidossa saisi enemmän jalansijaa. Sillä akupunktio todella toimii.
  • Tamminen, Asta (2015)
    Biomarkkerit ovat merkkiaineita, jotka vapautuvat elimistön nesteisiin ja kertovat kudoksessa tapahtuvista normaaleista ja patologisista muutoksista. Nivelen eri kudoksista vapautuvien biomarkkereiden pitoisuuksia mittaamalla voi olla mahdollista diagnosoida nivelsairauksia varhaisemmassa vaiheessa nykyisiin menetelmiin verrattuna. Tällä hetkellä diagnoosi saadaan usein vasta silloin, kun nivelrusto on jo selkeästi vaurioitunut. Tutkimustyötä biomarkkereiden pitoisuuksien muutoksista on tehty sekä indusoiduilla että kliinisillä tutkimuspopulaatioilla. Indusoiduissa nivelsairairauksissa biomarkkereiden pitoisuudet muuttuivat selkeästi, sillä usein kliinisissä nivelsairauksissa, kuten osteoartriitissa, sairaus etenee aalloittain aktiivisten ja elpymäjaksojen vaihdellessa. Röntgenkuvissa todetut muutokset nivelessä ovat saattaneet syntyä paljon aiemmin ja näytteenottohetkellä nivelessä voi olla vakaa, tulehdukseton tila. Useissa biomarkkereissa, kuten matriksimetalloproteinaaseissa (MMP), myös iällä on merkitystä pitoisuuksiin. Nivelruston kehittyessä synteesi on aktiivisempaa, jolloin myös biomarkkereiden pitoisuudet ovat korkeampia aikuisiin yksilöihin verrattuna. Liikunta ja erilaiset lääkitykset saattavat myös vaikuttaa pitoisuuksiin. Näiden seikkojen vuoksi on haasteellista asettaa biomarkkereiden pitoisuuksille raja-arvoja ja patologisissa tutkimuksissa on tärkeää, että kontrollihevoset ovat samanikäisiä. Tutkimustuloksissa oli erilaisista lähtöasetelmista riippumatta samankaltaisia tuloksia, mikä on todiste biomarkkereiden toimivuudesta. Selkeimmin esiin nousivat kollageeniin liittyvät biomarkkerit, joiden pitoisuudet kohosivat synoviitin seurauksena sekä MMP ja prostaglandiini E2 (PGE2), joiden pitoisuudet kohosivat kaikissa nivelsairauksissa. Tällaista ominaisuutta voisi hyödyntää lähinnä nivelsairautta poissulkevana testinä. Tämä tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa tarkastellaan ja vertaillaan tutkimustuloksia biomarkkereista, joita on yleisimmin käytetty hevosten niveltutkimuksissa.