Eläinlääketieteellinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Paloniemi, Hanne-Mari (2016)
    Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli luoda Opaskoirakoululle tartuntapainetta vastaava sisäloiskontrollisuunnitelma, jota voisi soveltaa myös muissa kenneleissä. Aloite työn tekemiselle tuli Opaskoirakoulun taholta – he halusivat rutiininomaisten sisäloislääkitysten sijaan kartoittaa aidon tarpeen sisäloislääkitysten tiheydelle ja muulle sisäloisloiskontrollille. Loisten esiintyvyyskartoituksessa hypoteesina oli se, että opaskoirien ulostenäytteistä löytyy sisäloisten, erityisesti Toxocara caniksen, munia. Oletus perustui siihen, että kennelin tartuntapaine loisten suhteen voi olla suuri johtuen koirien suuresta määrästä ja vaihtuvuudesta sekä pentueista, joita koululla syntyy noin 70 vuodessa. Lisäksi voitiin olettaa, että Opaskoirakoulun aiemmat loiskontrollikäytännöt eivät täysin vastanneet koirien tartuntapainetta sisäloisten suhteen, sillä ne oli laadittu tietämättä loisten todellista esiintyvyyttä. Suunnitelmaa varten opaskoirien ulostenäytteitä tutkittiin noin kahden kuukauden välein syksystä 2014 syksyyn 2015 sisäloisten esiintyvyyden määrittämiseksi. Tutkimusjakson aikana tutkittiin 108 eri koiran ulostenäytteet, yhteensä 214 näytettä, sekä viiden pentueen pentujen yhteisnäytteet. Ulostenäytteet tutkittiin koeputkiflotaatiomenetelmällä ja sisäloisten suhteen kahdeksasta positiivisesta näytteestä määritettiin lisäksi sisäloisten munien määrä MacMaster –laskukammion avulla. Lisäksi ulkoilutarhoista tutkittiin yhteensä 18 maanäytettä keväällä ja syksyllä 2015 kirjallisuuden pohjalta tarkoitukseen sopivaksi muokatun menetelmän avulla. Opaskoirakoulun koirien ulostenäytteissä oli koeputkiflotaatiomenetelmällä havaittavia loisten munia vain yksittäisissä näytteissä, mistä voitiin päätellä, että Opaskoirakoululla ei ole sisäloisongelmaa tällä hetkellä. Yhden vastikään Latviasta tuodun pennun näytteessä havaittiin Toxocara caniksen munia ja Opaskoirakoululle ostetun barbet-pennun ulostenäytteessä oli Isospora ohioensis –kompleksiin kuuluvan loisen ookystia. Strongylidae-lahkon loisten munia havaittiin kahdeksassa aikuisen labradorinnoutajan näytteessä pieniä määriä. Munien ulkonäön perusteella ei voitu sulkea pois mahdollisuutta, että munat kuuluivat koiran Uncinaria stenocephala –loiselle, mutta todennäköisemmin ne olivat peräisin kasvinsyöjien ulosteista. Yhdessä Opaskoirakoulun hoitajan omistaman koiran näytteessä esiintyi silmin havaittavia Mesocestoides-heisimatosuvun loisen jaokkeita. Opaskoirakoulun pentujen ja aikuisten koirien ulkoilutarhoissa havaittiin molemmilla tutkimuskerroilla vaihteleva määrä epätyypillisen näköisiä Toxocara caniksen munia. Yhdessä aikuisten koirien tarhasta keväällä otetussa näytteessä oli lisäksi Isospora- tyyppisiä ookystia. Toxocaran munien epätyypillinen ulkonäkö selittynee sillä, että ne olivat olleet maaperässä pitkään ja kärsineet ympäristöolosuhteiden vaikutuksista, eivätkä olleet enää tartuntakykyisiä. Munat eivät siis kerro Opaskoirakoululla esiintyvästä akuutista Toxocara-tartunnasta. Havaitut Isospora-loisen ookystat sen sijaan kertonevat viimeaikaisesta tartunnasta, sillä ne säilyvät maaperässä huonosti pakkaslämpötiloissa. Tartuntapaineen selvittämisen perusteella Opaskoirakoululle suositeltiin jatkossa aikuisten koirien ulostenäytteiden tutkimista, jotta voidaan lääkitä keskitetysti vain ne koirat, joilla sisäloisia esiintyy. Emien ja pentujen lääkitykset päivitettiin vastaamaan yleisiä suosituksia. Myös ympäristötekijät huomiotiin kontrollisuunnitelmassa.
  • Ahlberg, Senja (2016)
    Työni aiheena on tutkia sosiaalisen hierarkian muodostumista tiineillä emakoilla ryhmäkarsinoissa, sekä pohtia tämän hierarkian merkitystä emakoiden hyvinvoinnin kannalta. Käytännössä tutkin, miten emakoiden ruumiinkunto ja ikä vaikuttavat niiden sosiaaliseen asemaan. Aihe on ajankohtainen, sillä emakoiden olosuhteet ja hyvinvointi ovat olleet keskustelun aiheena viime vuosina. Tiineiden emakoiden pito häkeissä kiellettiin koko Euroopassa 2013 ja käytännössä kaikki tiineet emakot elävät nyt ryhmäkarsinoissa. Ryhmäkarsinoissa on paljon hyviä puolia häkkeihin verrattuna, mutta etenkin ryhmien muodostamisen ja ruokinnan aikaan on havaittu aggressiivista käytöstä, joka liittyy hierarkian muodostumiseen. Aggressiivinen kilpailukäytös ruokaillessa voi olla haitallista emakoiden hyvinvoinnin, terveyden, lisääntymisen ja kestävyyden kannalta. Työni tavoitteena on saada tietoa sosiaalisen aseman, ruumiinkunnon ja iän välisestä yhteydestä tiineillä emakoilla. Tutkimusosiossa selvitän sosiaalisen hierarkian sekä painon, kuntoluokan ja iän välistä yhteyttä tiineillä emakoilla ryhmäkarsinoissa. Oletuksenani on, että sosiaalisella asemalla ja painolla, kuntoluokalla sekä iällä voisi olla sellainen yhteys, että korkeammassa sosiaalisessa asemassa olevat emakot olisivat painavampia ja vanhempia kuin alemmassa sosiaalisessa asemassa olevat. Aiempien tutkimustulosten perusteella näin olisi. Aineistona on saman porsastuotantosikalan 25 emakkoryhmää, ja kussakin ryhmässä on 12 emakkoa. Yhteensä tutkimuksessa oli siis 300 tiinettä emakkoa. Emakoiden käyttäytymistä nauhoitettiin videolle läpi vuorokauden viikon ajan tiineyden alussa, eli ryhmäkarsinaan siirrettäessä, ja viikon ajan noin kaksi viikkoa ennen porsimiskarsinaan siirtoa. Kaksi havainnoijaa analysoi videoilta emakoiden välisiä yhteenottoja ja kirjasi ylös yhteenoton voittaneen ja hävinneen emakon. Voitettujen yhteenottojen perusteella määritettiin kullekin emakolle sosiaalinen asema, jota verrattiin emakoiden painoon, painonkasvuun, porsimakertaan, kuntoluokkaan, selkäsilavan paksuuteen ja porsaiden lukumäärään. Painavammat, ruumiinkunnoltaan paremmat ja vanhemmat emakot olivat korkeammalla sosiaalisessa hierarkiassa. Painonkasvu oli myös sitä korkeampi mitä korkeampi oli emakon sosiaalinen asema. Tulokset olivat pitkälti linjassa aiempien aiheesta tehtyjen tutkimusten sekä oman hypoteesini kanssa. Emakon sosiaalinen asema näytti olevan riippuvainen sekä sen koosta että porsimakerrasta. Tietoa voitaisiin mahdollisesti hyödyntää mietittäessä erikokoisten ja -ikäisten emakoiden ryhmittelyä karsinoihin. Näin voitaisiin mahdollisesti parantaa pienempien ja nuorempien emakoiden kasvua ja hyvinvointia.
  • Siponen, Anne-Marika (2016)
    Toksoplasmaloisen pääisäntiä ovat kaikki kissaeläimet (Felidae), ja se kykenee infektoimaan kaikkia tasalämpöisiä eläinlajeja. Tämä tutkielma on osa tutkimustyötä, jossa tutkittiin suomalaisten eläinlääkärien zoonoottisia tartuntoja. Tutkielman kirjallisuuskatsausosiossa laadittiin kausaalikaavio toksoplasmatartuntojen mahdollisten riskitekijöiden kartoittamiseksi eläinlääkäreillä. Mahdollisiksi riskitekijöiksi va-likoituivat lihantarkastus, raadonavaus, kohdunesiinluiskahdusten hoito, keisarinleikkaukset, synnytysavun antaminen, kontakti yli vuorokau-den vanhoihin kissanulosteisiin, kontakti kissaan, jota ei ole suojattu toksoplasmalta, maaperäkontaktit, kontaktit pintavesiin, kasvisten syönti pesemättä, epäkypsän lihan syöminen, itsensä pistäminen eläimessä käyneellä neulalla, matkustelu sekä syöminen samalla kun työskentelee eläinten parissa. Mahdollisina sekoittavina tekijöinä huomioitiin suureläinpraktikkona toimiminen, asuminen tai työskentely maaseudulla, ikä ja sukupuoli. Tutkimusosiossa tarkasteltiin toksoplasmaspefisisten IgG-luokan vasta-aineiden esiintymistä Suomen eläinlääkäreissä tekemällä serologiatulos-ten tilastolliset analyysit. Ensimmäisenä arvioitiin vasta-aineiden esiintyvyys, seroprevalenssi. Toisena tutkittiin monimuuttujaisen logistisen regressiomallin avulla, mitkä erityisesti eläinlääkärin työhön liittyvät altistukset ja toisaalta mitkä muut altistukset olivat riskitekijöitä eläinlää-käreiden toksoplasmaseropositiivisuudelle. Aineisto – sähköinen kyselylomake ja verinäytteet – oli kerätty vuonna 2009 eläinlääkäripäivillä Helsingissä. Otoskoko oli 294 eläinlääkäriä. IgG-luokan vasta-aineet oli mitattu seerumista ELFA-testillä (VIDAS TOXO IgG II; bioMérieux). Positiivisen tuloksen raja-arvo oli ollut yli 8 IU/ml ja negatiivisen 4 IU/ml. Toksoplasmaspesifisten IgG-luokan vasta-aineiden seroprevalenssi suomalaisilla eläinlääkäreillä oli 14,6 % (95 % luottamusväli 12,9–20,3 %). Monimuuttujaisen logistisen regressiomallin mukaan vähintään 40-vuotiailla eläinlääkäreillä oli 2,4-kertainen paine (odds) olla toksoplasma-seropositiivinen alle 40-vuotiaisiin verrattuna. Maalla haja-asutusalueella asuvilla eläinlääkäreillä oli 4,0-kertainen paine olla toksoplasmasero-positiivinen taajamassa asuviin verrattuna. Naiseläinlääkäreillä, jotka maistoivat nautaruokaa kesken valmistuksen, oli 9,7-kertainen paine olla toksoplasmaseropositiivinen verrattuna mieseläinlääkäreihin, jotka ilmoittivat, etteivät maista nautaruokaa kesken valmistuksen. Eläinlääkä-reillä, jotka eivät tehneet työssään pieneläinpraktiikkaa, oli 2,3-kertainen paine olla toksoplasmaseropositiivisia verrattuna niihin, jotka ilmoitti-vat tekevänsä pieneläinpraktiikkaa. Malli oli tilastollisesti merkitsevä (Χ2(6) = 40,269), mallin ennustearvo oli kohtalainen ja kaikki mallin muut-tujat olivat tilastollisesti merkitseviä (p < 0,05). Tulokset osoittivat, että toksoplasmatartunta saadaan usein vasta syntymän jälkeen iän myötä ja että eläinlääkäreiden riskitekijät toksoplasma-seropositiivisuudelle ovat samoja kuin yleisestikin tunnetut riskitekijät. Tulokset lisäksi kuvaavat erinomaisesti toksoplasmaloisen tartuntareit-tien monimuotoisuutta – pieneläinlääkäriys suojaavana tekijänä toksoplasmaa vastaan vaatisi tarkempaa selvitystä.
  • Jokela, Annemari (2016)
    Broilerien määrä lihantuotannossa on lisääntynyt viimeisten vuosikymmenten aikana moninkertaiseksi. Vuonna 2015 pelkästään Suomessa teurastettiin 117 310 000 kiloa siipikarjaa ihmisravinnoksi, ja tästä ylivoimaisesti suurin osa broileria. Samalla kun jalostuksella on saatu tehostettua broilerien kasvunopeutta, lihan laatua ja rehuhyötysuhdetta, broilerintuotanto-olosuhteet ovat muuttuneet intensiivistä tuotantoa tukeviksi ja jalostetun broilerin kasvulle mahdollisimman optimaalisiksi. Nykybroileri kasvaa teurasikään vain reilussa kuukaudessa. Nopeasta kasvusta on seurannut ongelmia muun muassa liikuntaelimistön terveydessä sekä sydän- ja verenkiertoelimistössä. Nämä vaikuttavat linnun hyvinvointiin aiheuttamalla kipua ja kuolleisuutta. Toisten tutkimusten mukaan lintujen liikuntamäärän lisäyksellä on positiivisia vaikutuksia lintujen hyvinvoinnille, kuten verenkiertoelimistön toiminnalle, lintujen lihaksistolle ja jalkapohjien terveydelle. Lisäksi lisäämällä broilerien aktiivisuutta on saatu parannettua lintujen kävelykykyä ja jalkojen luuston kuntoa. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää, voidaanko broilerien aktiivisuutta lisätä tarjoamalla niille ritilöitä, joiden päälle ne voivat kiivetä. Hypoteesi oli, että linnut ovat aktiivisempia parvissa, joissa niillä on ollut käytössään ritilöitä. Toteutetussa tutkimuksessa seurattiin videomateriaalista yksittäisten lintujen liikkumista ja lintujen lukumäärän vaihtelua tutkimusalueella. Tällä tavoin pyrittiin arvioimaan lintujen liikunta-aktiivisuutta. Kaikki tutkimuksen linnut olivat samalta yksityiseltä länsisuomalaiselta sopimustuotantotilalta. Lintuja oli kuudesta eri erästä ja yhteensä 20 parvea. Parvilla oli käytössään joko orret tai ritilät, tai ne toimivat verrokkiparvina normaaleissa kasvatusolosuhteissa ilman orsia tai ritilöitä. Tuotantokierron alussa lintuja oli kussakin parvessa noin 13 800. Tutkimuksessa havaittiin, että broilerit käyttivät ritilöitä selvästi enemmän kuin orsia. Verrokkilintuihin verrattuna ritiläparvet eivät olleet aktiivisempia yhdessäkään tutkitusta ikävaiheessa, päinvastoin kuin oletettiin. Tutkimuksessa kuitenkin havaittiin lintujen liikkuvan vähemmän yöllä kuin päivällä, mikä on linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Samoin havaittiin aivan nuorten lintujen aktiivisuuden ensin lisääntyvän ja noin puolessa välissä kasvatuskautta alkavan vähentyä. Vaikka tutkimuksessa havaittiin lintujen liikkumisen vähenevän teurasiän lähestyessä, oli samalla havaittavissa lintujen liikehtimisen lisääntyminen. Mahdollisesti liikehtiminen lisääntyy, koska lintujen on isoina hankala liikkua, mutta niillä on kuitenkin tarve vaihtaa asentoaan. Isomman linnun liikkeet voivat olla myös helpompia havaita, mikä on mahdollinen virhelähde. Tähän mennessä tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan todeta, etteivät broilerit hyödy orsisista tai ritilöistä ainakaan liikkumisen lisäämiseksi. Etenkin ritilöiden mahdollisista muista vaikutuksista broilerien terveyteen ja hyvinvointiin tarvitaan kuitenkin lisää tutkimustietoa, jotta broilerien kasvatusympäristöä osattaisiin kehittää paremmin lajityypillistä käyttäytymistä mahdollistavaksi, sillä korkeammilla tasoilla nukkuminen ja oleilu on osa kanalintujen luontaista käyttäytymistä.
  • Eklund, Tove (2016)
    Hormonstörare är en samling hormonellt aktiva ämnen i vår närmiljö som påverkar hormonfunktionen i den grad att det leder till negativa hälsoeffekter. Incidensen för många hormonrelaterade sjukdomar har ökat i takt med vår ökade exponering för främmande kemikalier. Sjukdomarna är typiskt multifaktoriella som till exempel infertilitet, fetma, diabetes, hjärt- och kärlsjukdomar, bröstcancer och prostatacancer. Inom vetenskapen har en aktiv debatt gällande riskbedömningen av hormonstörarna pågått i årtionden. Syftet med detta licentiatarbete är att gå igenom en del av problematiken och presentera den på ett lättbegripligt sätt. Riskbedömningen har traditionellt lagt mest fokus på standardiserade toxikologiska studier men gällande hormonstörarna verkar testerna vara okänsliga. Trots att även icke-standardiserad (akademisk) forskning beaktas i riskbedömningen, läggs ofta större vikt vid de standardiserade studierna eftersom de uppfyller höga krav på tillförlitligheten. Plastmonomeren Bisfenol A används i en rad olika konsumentprodukter och har studerats ingående. Trots att den studerats mycket grundligt stöter den toxikologiska riskbedömningen hela tiden på nya problem. Hur man ska behandla resultat från mindre robusta studier där tidiga effekter upptäckts vid allt lägre doser är en omdebatterad fråga. Resultaten kan variera kraftigt beroende på vilken effekt man undersöker, till exempel en förändring i genexpression jämfört med organvikt. Därtill finns studier som tyder på en kraftigare effekt i kombination med andra kemikalier, något som den traditionella riskbedömningen inte tar i beaktande. Riskbedömningen är komplicerad eftersom exponeringsnivån är svår att uppskatta, det kan finnas kritiska tidpunkter för exponeringen och effekterna kan ha en lång latensperiod. Man har även kritiserat hur väl gnagare fungerar som modell för specifika sjukdomar hos människan, samt det kontroversiella fenomenet kring effekter vid lägre doser men inte vid högre, samt effekter vars dos-responskurva inte är monoton. De specifika mekanismerna för hormonstörare är till stor del okända och effekterna är svåra att förutspå, dessutom exponeras vi för en samling olika kemikalier vars sammansatta effekt är okänd. Den toxikologiska riskbedömningen står inför ett paradigmskifte inte minst när det gäller hormonstörarna. Förhoppningsvis kan arbetet vara till nytta som ett lättillgängligt informationspaket för människor med olika bakgrund och som vill sätta sig in i ämnet och följa med den pågående debatten.
  • Aalto, Jenni (2016)
    Ripuli yleisimpiä varsojen sairauksista ja jopa 80 % varsoista sairastaa ainakin yhden ripulin alle puolen vuoden ikäisenä. Ripulia aiheuttavat virukset, bakteerit, alkueläimet ja loiset. Rotavirus on yleisin ripulivarsoilta eristettävä patogeeni. Seuraavaksi yleisimpiä ovat Cryptosporidium spp, coronavirus, Clostridium spp ja Salmonella spp. Vakavimpia ja eniten kuolemaan johtavia tartuntoja aiheuttaa Clostridium –suvun bakteerit, erityisesti C. perfringens tyyppi C. Patogeenien vakavuus vaihtelee ja ne voivat esiintyä myös sekainfektioina ja aiheuttaa epidemioita. Patogeenien lisäksi useat ei-infektiiviset tekijät aiheuttavat ripulia. Varsan altistaa ripulille esimerkiksi liian vähäinen hyvänlaatuisen ternimaidon saanti ja siten liian matala veren vasta-ainepitoisuus (IgG), huono varsomis- ja tallihygienia, nuori ikä ja kontaktit vanhempiin varsoihin. Ripuli-infektiolta suojaa parhaiten riittävä veren IgG-pitoisuus ja hyvä talli- ja hoitohygienia. Oireena ripulissa on aiheuttajapatogeenistä riippumatta vetinen uloste, jonka hoitamattomana johtaa varsan kuivumiseen ja pahimmillaan kuolemaan. Ripulista seuraa usein metabolinen asidoosi ja suolivaurion seurauksena varsoille kehittyy herkästi bakteremia tai spesis. Ripulidiagnoosi perustuu oireisiin ja tarkempaan patogeenikohtaiseen tunnistukseen voidaan käyttää ulosteviljelyä, ELISA-testejä, PCR:ää, elektronimikroskopointia sekä patogeenikohtaisia pikatestejä. Monissa tapauksissa ripulin aiheuttajaa jää kuitenkin tunnistamatta. Perushoitona ripulissa on dehydraation korjaus ja nestetasapainon ylläpito nesteyttämällä joko suun kautta tai suonensisäisesti. Vakavimmissa ripulitapauksissa sairaalahoito on usein välttämätöntä. Vastasyntyneille varsoille on suositeltavaa aloittaa laajakirjoinen antibioottisuoja (penisilliini, gentamysiini, metronidatsoli) bakteremian ja sepsiksen estämiseksi. Vakavasti sairaille varsoille kehittyy herkästi oireettomia mahahaavoja, joten ennaltaehkäisevää mahansuojalääkitystä (sukralfaatti) suositellaan. Paranemisennusteessa ei ole havaittu eroa patogeenien välillä pelkissä ripulitapauksissa. Tapausselostuksessa käsitellään yhden siitostallin varsaripuliongelmaa. Kahden vuoden aikana syntyneistä varsoista 7/12 sairastui ensimmäisen elinviikon aikana voimakkaaseen vetiseen ripuliin. Varsat olivat tehohoidossa Yliopistollisessa Hevossairaalassa. 4/7 varsasta oli osittainen vasta-aineiden puutos ja 3/7 oli lisäksi sepsis. Kaikki varsat vastasivat nopeasti hoitoon ja toipuivat. Todennäköisin aiheuttaja oli rotavirus, mutta sitä ei pystytty osoittamaan. Tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jonka on tarkoitus olla kattava katsaus varsojen infektiivisiin ripuleihin. Siihen on koottu tutkimusten ja kirjallisuuden perusteella tietoa varsojen yleisimmistä ripulipatogeeneistä, niiden etiologiasta, oireista, diagnostiikasta, hoidosta sekä ennusteesta. Vaikka ripulit ovat yleisiä, niiden aiheuttajien yleisyys ja etiologia ovat osittain epäselviä ja niistä tarvittaisiin lisää tutkimusta. Suurin osa tutkimuksista on tehty ulkomailla pienellä otoksella, joten kaikki tulokset eivät ole suoraan johdettavissa Suomeen.
  • Bäck, Fanny (2016)
    Målet med denna licentiatavhandling var att utveckla metoder med vilka man kan mäta stressnivån hos suggor med hjälp av kortisolhalten och hjärtfrekvensen. Suggor utsätts för olika typer av stress och stressen är en naturlig förutsättning för inlärning samt utveckling. Stressen ger sig uttryck i olika fysiologiska förändringar, bland annat en förändring i kortisolhalten och hjärtfrekvensen. Det har konstaterats suggor som hålls fixerade i bur ofta lider mer av fysiologisk stress än suggor som hålls i box. Försöket utfördes i Foulum Research Center i Foulum, Danmark under sommaren 2015. I den här undersökningen tog vi reda på hur 14 dräktiga suggor reagerade på olika stressmoment. Suggorna förflyttades från boxar till grisningsburar respektive nya grisningsboxar, och kortisolhalten och hjärtfrekvensen mättes före, under och efter flytten. Dessutom utfördes ett grisskriktest 2–4 dagar efter grisningen där suggans hjärtfrekvens mättes i samband med den egna griskultingens skri. Kortisolhalten mättes med salivprov medan hjärtfrekvensen mättes med ett pulsbälte. Resultaten visar att till skillnad från tidigare försök sjönk kortisolhalten akut vid förflyttningen av suggorna till en ny miljö. Dock steg hjärtpulsen som väntat och skiljde sig signifikant från vilopulsen upp till 30 minuter efter flytten, men det fanns ingen tydlig korrelation mellan medelpuls och kortisol. Vid jämförelser av den långsiktiga kortisolhalten konstaterades suggornas kortisol ha en dygnsrytm, där koncentrationen var högre på morgonen än på kvällen. Vid ungefär hälften av mätningstillfällena visade sig kortisolhalten vara lägre hos suggor i burar, vilket kan tyda på kronisk stress, och man kan därmed påstå att omgivningen påverkar kortisolkoncentrationen. I grisskriktestet visade sig omgivningen tendera att ha en inverkan på suggans reaktion i samband med tre av fem skrik, eftersom pulsen var högre hos suggor i box. Beaktade man suggans reaktion under grisskriktestet konstaterades det att under två skrik av fem hade beteendet ett samband med hjärtfrekvensen. Kortisol och hjärtfrekvensen konstaterades variera under olika stressmoment suggorna utsattes för, såsom miljöombyte och en griskultings skri. Det finns möjligheter att vidareutveckla dessa metoder för att mäta stressnivån och välmående hos suggor, men det finns många variabler man bör beakta, exempelvis ålder, antal grisningar och individuella skillnader.
  • Koski, Senni (2016)
    Amerikanstaffordshirenterrieri on yksi roduista, joilla ongelmat kyynärnivelessä ovat kohtalaisen yleisiä. Muutokset kyynärnivelessä tapahtuvat jo nuorena, 4-6 kuukauden ikään mennessä. Tästä syystä on tärkeää selvittää kuinka kyynärnivel nuorilla koirilla kehittyy ja mihin asioihin voidaan kiinnittää huomiota kehittyvässä nivelessä, jotta kyynärnivelen kasvuhäiriöt voidaan diagnosoida mahdollisimman varhaisessa kasvun vaiheessa. Jotta sairaat nivelet ja lievät muutokset tunnistetaan, on tiedettävä kuinka terve kyynärnivel kehittyy. Kyynärnivel on monimutkainen nivel, jonka eri osien kehityksessä voidaan havaita eroja yksilöiden välillä. Yksi useammalla mahdollisella tavalla kehittyvistä osista on kyynärpään uloke, joka voi kehittyä joko rinnakkaisella luutumisella suoraan kyynärluun varren jatkeena, sekundaarisesta luutumiskeskuksesta tai näiden yhdistelmänä. Kyynärpään uloke on lisäksi paikka, jossa usein nähdään ensimmäisenä osteofyytti- eli uudisluumuodostusta kasvuhäiriöiden yhteydessä. Kyynärpään ulokkeen kehitystä ja siihen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu tähän mennessä hyvin vähän. Tähän tutkimukseen rekrytoitiin koiria kyynärnivelterveydestä kiinnostuneiden kasvattajien kautta. Tutkimukseen osallistui yhteensä 26 nuorta amerikanstaffordshirenterrieriä. Koirista otettiin röntgenkuvat rauhoituksessa 10 vk, 12 vk, 14 vk, 16 vk, 20 vk, 6 kk ja 12 kk:n iässä. Molemmista kyynärnivelistä otettiin mediolateraalisuunnassa röntgenkuvat nivel taivutettuna 45 asteen kulmaan sekä kyynärvarsista nivel taivutettuna 90 asteen kulmaan. Röntgenkuvista tarkasteltiin erityisesti kyynärpään ulokkeen kehitystä ja luutumista kyynärluuhun, värttinä- ja kyynärluun pituuskasvua sekä kasvulevyjen sulkeutumista. Tutkimuksessa tarkasteltiin painon, sukupuolen ja pentueen vaikutusta kyynärpään ulokkeen ja kyynärvarren luiden kehitykseen. Hypoteesina oli, että kyynärvarren luiden epäsynkroninen kasvu vaikuttaa kyynärpään ulokkeen kehitykseen sekä kyynärpään ulokkeen kehitystavalla ja luutumisiällä olisi yhteys. Lisäksi tarkasteltiin mahdollisten osteofyyttien kehitystä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen tulokset antavat viitettä siitä, että kyynärpään ulokkeen luutuminen olisi rinnakkaisen luutumisen kautta valmis aikaisemmin kuin sekundaarisesta luutumiskeskuksesta tai yhdistelmänä kehittyessään, joka vahvistaa tämän tutkimuksen hypoteesin. Kyynärvarren luiden pituuksien suhteella vaikuttaisi olevan yhteys kyynärpään ulokkeen kehitykseen. Värttinä- ja kyynärluun pituuseron ollessa suurempi, kyynärpään ulokkeet kehittyivät useimmiten rinnakkaisen luutumisen kautta ja luutuivat aiemmin kuin pituuseron ollessa pienempi. Sukupuolten välillä voitiin havaita ero verrattaessa ikää, jolloin kyynärpään uloke on yhdistynyt kyynärluuhun sekä luutunut kokonaan. Tulosten perusteella nartuilla kyynärpään uloke kehittyy aikaisemmin kuin uroksilla. Pentujen painolla oli yhteys kyynärpään ulokkeen kehitykseen. Mitä painavampi pentu oli 6 kk:n iässä, sitä myöhemmin kyynärpään uloke kehittyi. Myös geneettisillä tekijöillä on vaikutusta kyynärpään ulokkeen kehitykseen, sillä pentueiden sisällä yksilöiden kyynärpään ulokkeet kehittyivät hyvin samalla tavalla.
  • Pekkarinen, Tanja (2016)
    Emakoiden tilakuolleisuus ja suunnittelemattomat poistot erilaisten sairauksien ja tapaturmien vuoksi aiheuttavat tilalle suuria kustannuksia. Lisäksi suuri emakoiden kuolleisuus voi olla eläinten hyvinvointikysymys. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koota tietoa kirjallisuudesta emakoiden poistoista ja kuolleisuudesta ja selvittää taustalla olevia syitä. Suomessa on parhaillaan meneillään laaja tutkimus, jossa selvitetään emakoiden tuotantokestävyyteen liittyviä tekijöitä kuten niiden kuolinsyitä. Suurin osa emakoista poistetaan tiloilta myymällä ne teurastamoon. Lisäksi emakoita kuolee itsestään tiloilla ja niitä joudutaan myös lopettamaan, koska ei haluta pitkittää niiden kärsimyksiä. Emakoiden kokonaispoistoprosentti tiloilla on keskimäärin 50. Emakot porsivat keskimäärin neljä kertaa ennen niiden poistoa tilalta. Monet emakot poistetaan tilalta ennen kuin ne ovat saavuttaneet suurimman tuotantopotentiaalinsa ja ennen kuin ne ovat korvanneet hankintakulunsa. Poistoprosentti ja keskiporsimakerta vaihtelevat hyvin paljon eri tilojen välillä. Teurastettujen emakoiden poistosyistä merkittävin on lisääntymisongelmat. Lisäksi etenkin nuoria emakoita poistetaan paljon tuki- ja liikuntaelinongelmien kuten ontumisen vuoksi. Vanhempien emakoiden tyypillinen poistosyy on huono tuottavuus tai vanhuus. Lisääntymisongelmista yleisimmät poistosyyt ovat tiinehtymättömyys ja kiimattomuus. Lisääntymisongelmien vuoksi poistetuilla emakoilla on suhteessa eniten tehottomuuspäiviä ja vieroitettujen porsaiden määrä on pienin verrattuna muiden syiden vuoksi poistettuihin emakoihin. Emakoiden kuolleisuus eri tutkimuksissa vaihtelee 4,6–16 %:n välillä, ja siihen kuuluvat yleensä sekä itsestään kuolleet että lopetetut emakot. Kuolleisuus vaihtelee paljon eri tiloilla. Tyypillisesti nuorilla 1–3 kertaa porsineilla emakoilla on suurin kuolleisuus. Suurin osa emakoiden kuolleisuudesta esiintyy porsimisen aikoihin ja heti sen jälkeen imetyskaudella. Tärkeimpiä emakoiden kuolinsyitä ovat sydämen vajaatoiminta, ontuminen, ruoansulatuskanavan elinten kiertymät ja muut sairaudet, porsimiseen liittyvät ongelmat sekä virtsatiesairaudet. Lisäksi emakoita kuolee hengitystiesairauksiin, erilaisiin tarttuviin tauteihin ja traumoihin. Sydämen vajaatoiminnan ja ruoansulatuskanavan elinten kiertymien vuoksi kuolevat emakot menehtyvät yleensä äkillisesti ilman aikaisempia oireita. Emakoiden lopetuksen suurin syy on niveltulehduksen tai murtuman aiheuttama ontuminen. Emakoiden poistoihin ja kuolleisuuteen voivat vaikuttaa vuodenaika, ilmasto, tuotannolliset tekijät ja emakoiden erilaiset ominaisuudet. Erilaiset tuotanto-olosuhteet, ruokinta ja eläinten hoito- ja poistokäytännöt selittävät eroja tilojen välillä. Emakoiden tuotantokestävyyttä voidaan rajallisesti parantaa jalostuksen avulla. Emakoiden kuolleisuuden vähentäminen ja kestävyyden parantaminen ovat oleellinen osa emakoiden hyvinvointia. Kirjallisuuskatsauksen tietoa emakoiden poistoista ja kuolinsyistä sekä niiden riskitekijöistä voidaan käyttää tilojen kuolleisuuden vähentämisessä ja tuottavuuden parantamisessa.
  • Muhonen, Malla (2016)
    Tämän lisensiaatin tutkielman kirjallisuuskatsaus käsittelee hevosen paksusuolen asennonmuutoksia. Tutkimusosa on retrospektiivinen tutkimus hevosen paksusuolen oikeanpuoleisesta asennonmuutoksesta. Hypoteesinä oli, että Suomessa paksusuolen oikeanpuoleinen asennonmuutos joudutaan hoitamaan useammin kirurgisesti kuin muualla maailmassa. Tutkimuksen tavoitteena oli myös selvittää leikkaushoidon tarpeeseen viittaavia tekijöitä, selviämisprosentteja ja mahdollisia vuodenaikaisvaihteluja esiintyvyydessä. Tutkimusaineisto kerättiin Helsingin yliopistollisen hevossairaalan potilastietojärjestelmän avulla. Kaikki paksusuolen oikeanpuoleisen asennonmuutoksen vuosina 2008-2013 sairastaneet potilaat sisällytettiin tutkimukseen. Potilaista saadut tiedot koottiin Open Office Databasen tutkimuslomakkeelle ja analysoitiin SPSS:n avulla. Tutkimusotanta koostui yhteensä viidestäkymmenestä kahdeksasta hevosesta, joista 30,8% hoidettiin konservatiivisesti ja 69,2% kirurgisesti. Potilaista 63% sairastui syys- ja tammikuun välisenä aikana. Vetosuhde hiekan havaitsemiselle syksyllä verrattuna kevääseen oli 18 (khiin neliö10,3, p=0,0014) Kirurgisesti hoidetuista potilaista 83,3% kotiutettiin. Konservatiivisesti hoidetuilla vastaava luku oli 81,2%. Tässä tutkimusotannassa suurempi osuus hevosista päädyttiin hoitamaan kirurgisesti verrattuna aiempiin julkaisuihin aiheesta. Paksusuolen oikeanpuoleista asennonmuutosta esiintyi eniten syksyllä. Vetosuhde (odds-ratio) hiekan esiintymiselle paksusuolen oikeanpuoleista asennonmuutosta sairastavilla hevosilla oli huomattavasti korkeampi syksyllä kuin keväällä. Tämä ei vielä todista hiekan olevan altistava tekijä paksusuolen oikeanpuoleiselle asennonmuutokselle, mutta se antaa viitettä mahdollisesta korrelaatiosta. Tämä ongelmakenttä vaatii jatkotutkimuksia.
  • Mäkinen, Malin (2016)
    Arbetet med att utreda livsmedels- och vattenburna utbrott är viktigt ur folkhälsosynpunkt. En allt mer industrialiserad livsmedelsproduktion med stora produktionsmängder och en global marknad kan ställa utbrottsutredningsarbetet inför nya utmaningar, och en kontinuerlig utveckling av systemen för utredning behövs för att möta verklighetens krav. Samhällsstrukturen och systemen för utbrottsutredning i Sverige och Finland liknar varandra på många sätt, men har vissa skillnader som gör att en jämförelse mellan dem kan generera intressant information som kan användas vid utvecklandet av båda ländernas system. Den här undersökningens målsättning är att hitta styrkor och svagheter i det svenska systemet för utredning av livsmedels- och vattenburna utbrott, dels genom att undersöka verksamheten på gräsrotsnivå, och dels genom att göra en jämförelse med det finländska systemet som undersökts i en liknande studie under 2015. Studien genomfördes i ett samarbete mellan Helsingfors universitet och det svenska Livsmedelsverket genom att skicka ut en frågeenkät till alla de kommunala myndigheter som arbetar med utbrottsutredning i Sverige, som till största möjliga mån innehöll motsvarande frågor som ställts till de kommunala myndigheterna i Finland ett knappt år tidigare. Materialet från undersökningen bearbetades och analyserades med hjälp av programmen Microsoft Excel 2010 och IBM SPSS Statistics 23. Enkäten besvarades med 151 godkända svar, och en svarsprocent på 59,9 %. Bland de svarande myndigheterna fanns representanter från alla Sveriges län. De viktigaste resultaten som steg fram angående det svenska utbrottsutredningsarbetet var att det till stor del sköts av enskilda personer i små enheter, att de största styrkorna sågs vara gott samarbete och förekomsten av rutiner, att det fanns ett behov av mera övning på arbetet och större tydlighet och ansvarsfördelning, samt att det sågs vissa problem i samband med patientprovtagning och rapportering av utbrott till Livsmedelsverket. Vid en jämförelse med det finländska systemet verkade det som att större enheter med bestämda utredningsgrupper och det elektroniska rapporteringssystemet för matförgiftningar som används i landet hade vissa fördelar. På basen av den här studien ser det ut som att en övergång mot större enheter och organisationer kring utredningsarbetet kunde vara fördelaktigt för upprätthållandet av en tillräcklig beredskap, och den erhållna informationen kan utnyttjas i utvecklandet av det svenska utbrottsutredningsarbetet.
  • Mertanen, Annika (2016)
    Työn tarkoituksena oli kirjallisuuskatsauksen muodossa tutustua kehitysmaiden lihan tuotantoon, laatuun ja turvallisuuten, sekä pohtia keinoja tilanteen parantamiseksi. Työssä käsitellään myös eläinten hyvinvointia lihantuotantoketjussa. Lihan turvallisuudessa käsitellään erilaisia, lihassa mahdollisesti esiintyviä, zoonoottisia taudinaiheuttajia. Elintarvikevälitteiset infektiot ovat merkittävä taloudellinen ja kansanterveydellinen ongelma niin kehitysmaissa kuin kehittyneissä maissa. Liha on yksi potentiaalisista lähteistä elintarvikevälitteisille infektioille. Kehitysmaissa ongelmat ovat vakavia koskien koko lihantuotantoketjua. Tilannetta pahentaa terveydenhuollon kehittymättömyys. Monet kehitysmaista sijaitsevat trooppisella vyöhykkeellä, mikä luo hyvät olosuteet mikro-organismien kasvulle lihassa ja loisten kiertokululle. Tästä syystä putteet teurastushygieniassa, lihantarkastuksessa ja lihan säilytyksessä aiheuttavat merkittävän terveysriskin. Lihantuotanto kasvaa nopeasti kehitysmaissa urbanisation lisääntyessä ja ihmisten elintason noustessa. Vuonna 2020 jo arviolta 63 % mailman lihankulutuksesta kulutetaan kehitysmaissa. Lihantuotantoon käytettävät eläinlajit vaihtelevat uskonnosta, kulttuurista ja ilmasto-oloista riippuen. Teurastuspaikat voidaan kehitysmaissa jakaa kolmeen ryhmään: uudenaikaiset teurastamot, perinteiset teurastamot ja teurastuspisteet, sekä tilapäiset teurastuspaikat. Näistä teurastamoissa ja teurastuspisteissä tehdään lihantarkastusta, mutta teurastushygienia, varsinkaan perinteisissä teurastamoissa ja teurastuspisteissä, ei ole riittävää. Uudenaikaisia teurastamoita ei ole läheskään kaikissa maissa. Teurastusta ohjaavat usein kulttuurilliset perinteet tai uskonto. Tästä johtuen eläimet teurastetaan usein ilman tainnutusta. Tämä aiheuttaa eläimille kärsimystä ja tuskaa. Lisäksi eläimet joutuvat kärsimään kuljetusten aikana, sekä kovakouraisesta käsittelystä teurastamolla. Lihassa esiintyviä zoonoottisia taudinaiheuttavia ovat muun muassa kystikerkoosi, toksoplasmoosi, bruselloosi, tuberkuloosi, Q-kuume ja Rift Valley-kuume. Jotkin taudeista aiheuttavat vaaraa lihaa syövälle ihmiselle ja toiset ovat vaarallisia eläintuotannossa tyskenteleville, kuten teurastamotyöntekijöille ja eläinlääkäreille. Teurastus tapahtuu usein epähygieenisissä oloissa, jolloin liha kontaminoituu bakteereilla. Tämä aiheuttaa lihan laadun heikkenemistä ja myös mahdollisesti terveysriskin kuluttajille. Tilanteen parantamiseksi ei ole olemassa yksinkertaisia keinoja. Tautipainetta tulisi yrittää vähentää, teurastushygieniaa parantaa ja lihantuotantoketjussa toimivia, sekä tavallisia ihmisiä tulisi kouluttaa lihahygieniaan liittyen. Lisäksi eläinten hyvinvointiin tulisi kiinnittää huomiota. Lainsäädäntöä ja sen valvontaa tulisi myös kehittää.
  • Louhelainen, Kerttu (2016)
    Suomessa ei ole erityistä hevosten epidemioita selvittävää tahoa, joten eläinlääkäripraktikolle voi työssään tulla vastaan tilanteita, joissa epidemian selvittäminen olisi tarpeen. Tutkielman taustalla ovat vuonna 2010 yhdellä suomalaisella hevostallilla tapahtuneet sarveiskalvotulehdukset, joita epäiltiin taudinpurkaukseksi. Tapauksen selvittämiseksi kolme eläinlääkäriä laati kyselylomakkeet sekä hevosten omistajille että tallin pitäjille. Eläinlääkäreiden hypoteesina oli, että kyseessä on sienen aiheuttama taudinpurkaus. Vaikka sarveiskalvotulehdukset ovat hevosilla yleisiä, ne ovat useimmiten seurausta sarveiskalvovauriosta ja esiintyvät näin ollen yksittäisillä eläimillä. Sienten aiheuttamat hevosten sarveiskalvotulehdukset ovat kuitenkin Euroopassa suhteellisen harvinaisia. Kirjallisuudessa ei ole tietääksemme aiemmin kuvattu hevosten sarveiskalvotulehdustaudinpurkausta. Tutkielman kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli perehtyä epidemioiden selvittämisessä käytettäviin tutkimusasetelmiin sekä tiedonkeruumenetelmistä kyselyiden tekemiseen, ja kerätä tietoa hevosten epidemioiden selvittämisestä sekä sarveiskalvotulehduksista hevosella. Tutkielman tutkimusosa tehtiin edellä mainitun hypoteesin testaamiseksi. Tutkimusosan tavoitteena oli selvittää, oliko kyseessä epidemia, kuvata sen selvittäminen ja mahdollinen aiheuttaja ja löytää altistaneita tekijöitä. Lisäksi tutkimuksessa pohditaan käytetyn kyselylomakkeen toimivuutta. Aineistona oli 16 hevosen omistajien täyttämää kyselylomaketta, tallin pitäjien täyttämä kyselylomake liitteineen (pohjapiirroksia, rehu- ja kuivikeanalyysituloksia, verinäytetuloksia, lausuntoja rakennustarkastajalta ja eläinlääkäriltä) sekä kuuden hevosen potilaskertomukset. Omistajien kyselylomakkeiden vastaukset koodattiin Excel-taulukkolaskentaohjelmaan, josta ne siirrettiin SPSS-tilasto-ohjelmaan. Aineiston kuvailuun käytettiin frekvenssejä, ja riskitekijöiden ja silmäoireilun välisen assosiaation tutkimiseen khiin neliö -testiä laskemalla Fisherin eksaktit p-arvot Bonferronikorjauksella. Tuloksiin ja kirjallisuuteen perustuen kyseessä oli epidemia, koska tapauksia esiintyi tavallista enemmän: tutkituista hevosista seitsemällä oli sarveiskalvotulehdus ja näistä neljällä aiheuttajana oli sieni. Lopuilla sairastuneista hevosista yhdellä aiheuttajana oli bakteereita ja kahdella aiheuttajaa ei saatu selville. Yleisimmät aiheuttajat olivat sienistä Aspergillus flavus ja bakteereista koagulaasinegatiivinen stafylokokki. Riskitekijöistä ainoa tilastollisesti merkitsevä oli rasituksen jälkeen kipeytyneiden lihasten ja urheiluvammojen hoitoon ulkoisesti käytettävä Arnica-linimentti (p-arvo 0,01). On kuitenkin epätodennäköistä, että se olisi ollut todellinen riskitekijä, vaan todennäköisemmin kyseessä oli tilastollinen (tyypin I) virhe. Tulos ei ollut täysin hypoteesin mukainen, sillä aiheuttajina oli useita sienilajeja ja bakteereja, ja todennäköisesti niistä yksikään ei ollut primaari taudinaiheuttaja. Koska aiheuttajia oli niin monta, vaikuttaa epätodennäköiseltä, että sarveiskalvotulehdukset olisivat tarttuneet hevosesta toiseen. Kerätyn aineiston perusteella altistaneita tekijöitä ei saatu selvitettyä. Jatkoa varten epidemioiden selvitystyön helpottamiseksi olisi hyödyllistä, mikäli käytettävissä olisi valmis hevosten epidemioiden selvitykseen soveltuva sähköinen muokattava kyselylomakepohja.
  • Jokinen, Hanne (2016)
    Tuotantoeläinten hyvinvointi kiinnostaa kuluttajia koko ajan enemmän ympäri maailmaa. Vuoden 2015 lopussa eläinoikeusjärjestön salaa kuvaamat ja julkisuuteen vuotamat videot eri teurastamoilta osoittavat, että eläinten kohtelussa teurastamoilla on parantamisen varaa myös Suomessa. Uudet asiat tyypillisesti pelottavat eläimiä, erityisesti silloin, kun niille ei anneta aikaa tottua tilanteeseen. Eläinten teuraskuljetuksiin ja teurastamolla olemiseen liittyy tämän vuoksi runsaasti niitä stressaavia tekijöitä. Pelokas eläin on vaikea käsitellä – se saattaa ryntäillä holtittomasti tai kieltäytyä kokonaan liikkumasta – mikä johtaa henkilökunnan runsaaseen voimankäyttöön tilanteen hallitsemiseksi ja aikatauluissa pysymiseksi. Teurastamoympäristössä eläinten hyvinvointiongelman takana on tyypillisesti kaksi perustavanlaatuista puutetta. Toisaalta eläintilojen, lastauslaitureiden tai kuljetusautojen suunnittelussa ei tavallisesti ole huomioitu riittävästi, miten eläimet havainnoivat ympäristöään, millaiset tekijät kiinnittävät niiden huomion ja mitä siitä seuraa. Ympäristön häiriötekijöiden runsas määrä johtaa eläinten pysähtelyyn, liikkumishaluttomuuteen ja muuhun vaikeaan käsiteltävyyteen. Toisaalta eläimiä käsitteleviä henkilöitä ei ole koulutettu tarkkailemaan ja ymmärtämään eläinten käyttäytymistä tai hyödyntämään niillä luonnostaan olevia käyttäytymismalleja rauhallisella ja järkevällä tavalla. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää, mitä tällä hetkellä tiedetään eläinten luonnollisen käyttäytymisen huomioimisesta niiden käsittelyssä sekä eläintilojen suunnittelussa. Painopiste oli erityisesti teurastamoympäristöissä, mutta joiltakin osin hyödynnettiin tietoa myös muista sellaisista eläintiloista ja käsittely-ympäristöistä, joissa eläinten eläimet joutuvat epämiellyttäviksi kokemiensa hoitotoimenpiteiden kohteeksi. Tällaisia ovat esimerkiksi lampaiden keritseminen tai lähes puolivillien ja jo ihmisten läheisyyttä kaihtavien nautojen rokotukset, punnitukset ja lääkinnät. Eläinten liikuttamisessa tulisi hyödyntää ensisijaisesti niiden pakoaluetta eli luontaista tarvetta säilyttää tietty etäisyys uhkaksi kokemaansa asiaan, kuten vieraaseen ihmiseen. Pakoalueen rajan tuntumassa pysyttelevä ihminen saa eläimen liikkumaan, mutta rauhallisesti ja kiihtymättä, kunhan se ei näe liikkumista estäviä tekijöitä tiellään. Tuotantoeläimet ovat erityisen herkkiä visuaalisille signaaleille sekä äkillisille äänille. Kulkureittien muuttaminen sellaiseksi, etteivät eläimet näe äkillisiä liikkeitä ympärillään tai odottavia ihmisiä edessään tai joudu kulkemaan muuttuvien lattiapintojen tai selkeiden saumojen yli vähentävät eläinten pysähtelyä ja vastaanhangoittelua. Useimpien eläinten käsittely on helpointa pieninä, 4–5 eläimen ryhminä, jolloin ne saavat tukea toisistaan, mutta eivät pääse pakkautumaan hankalasti hajotettaviksi tiiviiksi laumoiksi. Siipikarjan ja porojen ihmiskontaktien määrä ja pituus tulee pyrkiä minimoimaan. Sujuva eläintenkäsittely teurastamoympäristössä on monen pienen osatekijän muodostama kokonaisuus. Merkittäviä parannuksia voidaan kuitenkin hyvin usein saada aikaan jo henkilökunnan koulutuksella sekä pahimpien häiriötekijöiden poistamisella sekä eläinten hyvinvoinnin vaarantumisesta kertovien tapahtumien jatkuvalla seurannalla.
  • Allén, Elisa (2016)
    Toxoplasma gondii on zoonoottinen solunsisäinen alkueläin, jonka aiheuttamaa tautia kutsutaan toksoplasmoosiksi. Loisen pääisäntänä voivat toimia ainoastaan Felidae -heimon kissaeläimet. Väli-isäntänä voivat toimia käytännössä kaikki tasalämpöiset eläimet, mukaan lukien ihminen. T. gondii on maantieteellisesti hyvin laajalle levinnyt parasiitti, joka terveellä eläimellä aiheuttaa tyypillisesti vain lieväoireisen, itsestään rajoittuvan taudin. Tiineillä sekä immuunipuolustukseltaan heikoilla yksilöillä T. gondii -infektiolla voi kuitenkin olla hyvin vakavia seurauksia. T. gondii on kansanterveydellisesti hyvin merkittävä loinen, sillä odottavan äidin tartunta voi aiheuttaa abortteja tai vakavia oireita kehittyvälle sikiölle. Ihminen saa tartunnan tyypillisesti syötyään huonosti kypsennettyä tai raakaa lihaa, joka sisältää T. gondii -kudoskystia. Naudanlihan infektiivisyyttä ihmiselle on pidetty pienenä, mutta tutkimuksia asiasta on vähän ja tuloksissa on maantieteellisiä eroja. Naudalle loinen ei yleensä aiheuta vakavia oireita. Lisensiaatintutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä kokeellisesta osuudesta. Kirjallisuuskatsaus käsittelee Toxoplasma gondii -alkueläintä, sen merkitystä elintarvikevälitteisenä parasiittina, nautaa (Bos taurus) T. gondii -loisen väli-isäntänä sekä yleisimmin diagnostiikassa käytettäviä menetelmiä naudalla. Erityisenä pääpainona kirjallisuuskatsauksessa on loisen merkitys elintarvikevälitteisten infektioiden aiheuttajana naudanlihassa. Kokeellisessa osassa tutkittiin T. gondii -vasta-aineiden esiintyvyyttä suomalaisissa naudoissa. Pallealihasnäytteitä kerättiin suomalaisilta teurastamoilta yhteensä 200 kappaletta. Tutkittavia näytteitä tuli yhteensä 74:ltä eri tilalta ympäri Suomea. T. gondii -vasta-aineita tutkittiin pallealihasnestenäytteistä ELISA-menetelmän (Enzyme-linked immunosorbent assay) avulla. Vastaavaa tutkimusta naudoilla ei ole aiemmin toteutettu Suomessa, mutta esiintyvyyden on oletettu olevan matala. Käytetyn kaupallisen ELISA-testin avulla vasta-ainepositiivisia nautoja löytyi yhteensä 15 kappaletta kahdeksalta eri tilalta. Toksoplasmavasta-aineiden esiintyvyys kyseisessä näytepopulaatiossa on siten 7,5 %. Toksoplasmapositiisiksi näytteiksi laskettiin ne näytteet, jotka olivat olleet vähintään yhdessä näyteajossa selvästi positiivisia. Tuloksissa oli kuitenkin eroja eri näyteajojen välillä, joten käytettyä menetelmää ei voida pitää täysin luotettavana menetelmänä tutkittaessa T. gondii -vasta-aineiden esiintyvyyttä naudalla. Lisäksi tutkittava näytemäärä oli suppea, mikä ei välttämättä anna todellista kuvaa loisen esiintymisestä Suomessa.