Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 704
  • Helenius, Laura (2010)
    Ihmisillä amputaatioleikkausten jälkeinen aavekipu on hyvin yleistä ja se heikentää merkittävästi elämän laatua. Koirille ja kissoille tehdään runsaasti raaja-amputaatioita ympäri maailman useimmiten trauman tai luukasvaimen vuoksi. Kuitenkaan aavekivun esiintyvyydestä koirilla ja kissoilla ei tiedetä mitään. Kroonisen kivun synnyssä on mukana nosiseptiivisten hermoratojen kipua vahvistavien järjestelmien voimistuminen tai kipua hillitsevien järjestelmien vaimeneminen. Selkäytimen takasarvessa sijaitsevat NMDA-reseptorit ovat keskeisessä asemassa keskushermoston herkistymisessä ja kroonisen kivun kehittymisessä. Aavekivulla tarkoitetaan kivun tunnetta amputoidussa ruumiinosassa. Aavekipu alkaa ihmisillä useimmiten heti ensimmäisellä viikolla amputaation jälkeen. Osalla potilaista aavekivun intensiteetti laskee ajan kanssa ja jopa häviää kokonaan, kun taas osalla aavekipu voi jopa pahentua ajan myötä. Suurin osa amputoiduista kokee kärsivänsä kivusta kohtalaisesti tai enemmän. Amputoidut kokevat yleisesti myös kivuttomia aavetuntemuksia, tynkäkipua ja teleskooppi-ilmiön amputoidussa raajassaan. Aavekipu on neuropaattista kipua, jonka syntymekanismi on edelleen osittain tuntematon, mutta siinä tiedetään olevan mukana sekä keskus- että ääreishermoston mekanismeja. Aavekivusta kärsivillä amputoiduilla potilailla on tapahtunut muutoksia kipua välittävissä ääreishermoissa, selkäytimen takasarvessa, talamuksessa ja aivokuorella. Myös autonomisen hermoston aktiivisuudella ja psykologisilla tekijöillä on yhteys aavekivun kokemiseen. Aavekivun mekanismia selittämään on kehitetty erilaisia teorioita kuten kipumuistiteoria. Aavekivulle altistavia riskitekijöitä on yritetty selvittää useissa tutkimuksissa kuitenkin melko huonoin tuloksin. Aavekipu on ihmisillä erittäin vaikeasti ehkäistävissä eikä tehokasta hoitokeinoa ole löydetty. Aavekipua hoidetaan ihmisillä yleisesti samoilla lääkeaineilla kuin muitakin neuropaattisia kiputiloja, vaikka näitä ei ole todettu tutkimuksissa tehokkaiksi aavekivun hoitoon. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tämän hetkinen tutkimustieto aavekivun esiintyvyydestä, syntymekanismeista, riskitekijöistä ja hoitomenetelmistä ihmisillä, jotta voimme soveltaa tätä tietoa koiriin ja kissoihin tutkimusten vielä puuttuessa eläinten aavekivusta.
  • Cleve, Beatrice (1993)
    Dessa fördjupade studier ingick som ett delprojekt i Veterinärmedicinska högskolans studentkårs biståndsprojekt i Etiopien sommaren 1990. Spontana aborter är ett ständigt problem bland kobesättningarna i Etiopien. I detta projekt undersöktes korpå en statlig gard, Stella farm, utanför Etiopiens huvudstad Addis Abeba. Efter uppsamling av data koncentrerades undersökningen tillanalys av fodret i avseende och vitaminer och spårämnen samtsvampgifter. Infektionssjukdomar som beaktades var brucellos,leptospiros och IBR ( Infectious Bovine Rhinotracheitis ).Samtliga laboratorieundersökningar gjordes vid SVA av författaren, förutom foderanalysen som gjordes vid Statensjordbrukskemiska anstalt. Korna var till 86,4 % positiva för IBR, fodret innehöllmykotoxiner och brist på jod och A-vitamin.Undersökningsresultaten har meddelats Etiopiensjordbruksministerium.
  • Juntunen, Pekka (2002)
    Aeromonas-bakteerit ovat gram-negatiivisia, sauvamaisia ja fakultatiivisia anaerobisia bakteereita. Tällä hetkellä tunnetaan jo 16 tai 17 Aeromonas-lajia (genospecies=GS tai hybridization/homology group=HG), mutta aeromonaksille ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyä luokittelua. Taksonomia muuttuu jatkuvasti uusien tutkimusten ja tunnistamismenetelmien perusteella. Nykyään luokittelussa yleisesti käytetyt hybridisaatioryhmät ovat toisinaan ristiriidassa perinteisten biokemiallisten ja fysiologisten ominaisuuksien perusteella luokiteltujen lajien kanssa. HSP60 (heat shock protein 60, GroEL tai Cpn60) on yleinen ja konservoitunut lämpösokkiproteiini, jota esiintyy kaikissa mikrobeissa. Tämän vuoksi HSP60-geenifragmentin polymorfiaa on käytetty apuna eri bakteerisukujen ja -lajien taksonomian tutkimisessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää eri Aeromonas-lajien tunnistamiseen sopiva menetelmä, joka perustuu HSP60-geenin polymorfiaan, jota tutkitaan restriktiofragmenttien pituuspolymorfian (RFLP) avulla. Ensin monistettiin polymeraasiketjureaktion (PCR) avulla osa HSP60-geenistä 76 Aeromonas-kannalta (HG 1 - HG 12 ja HG 16). Geenifragmenttien pilkkomista kokeiltiin useilla restriktioentsyymeillä. Parhaiten eri lajit erotteleviksi entsyymeiksi osoittautuivat HhaI ja MboI, joilla pilkottiin kaikki monistuneet HSP60-geenifragmentit. RFLP:llä saadut fragmentit kuvattiin UV-valossa ja analysoitiin Bionumerics-ohjelmalla. Lopuksi analyysituloksia tulkittiin visuaalisesti. Tutkimus osoitti, että nyt kehitetty Aeromonas-lajien tunnistamismenetelmä onnistuu tutkituista 13 genotyypistä erottelemaan toisistaan kahdeksan genotyyppiä: A. hydrophila (HG 1), A. bestiarum (HG 2), A. caviae (HG 4), A. veronii (HG 8/10 ja 10), A. jandaei (HG 9), A. sp. HG 11, A. schubertii (HG 12) ja A. encheleia (HG 16). Aeromonasten tunnistaminen HSP60-geenin polymorfian avulla on nopea ja luotettava menetelmä, jonka kehittämistä kaikkien tunnettujen Aeromonas-lajien tunnistamiseksi kannattaa jatkaa.
  • Knuuti, Paula (2008)
    Afrikkalaisen kääpiösiilin terveyden- ja sairaanhoito-opas on tehty praktisoiville eläinlääkäreille. Sen tarkoituksena on antaa nopeasti tietoa kääpiösiilien yleisimmistä sairauksista ja hoidoista, mutta myös sen normaalista käyttäytymisestä ja elinolosuhteiden vaatimuksista. Oppaaseen on kerätty tietoa kääpiösiilistä lemmikkinä, sen elinolosuhteiden vaatimuksista, normaalista anatomiasta ja fysiologiasta, ruokinnasta, lisääntymisestä ja käyttäytymisestä. Lisäksi oppaasta löytyy tietoa kääpiösiilien yleisimmistä sairauksista ja niiden hoidosta. Oppaassa on myös taulukkomuodossa siilien perusarvot, normaalit laboratorioarvot sekä lääkeaineiden annokset. Oppaassa on kerrottu kääpiösiilistä potilaana, omine erikoisine tapoineen. Oppaan tietolähteinä ovat olleet lähinnä ulkomaiset julkaisut. Hoitovaihtoehdot ja lääkitykset on kuitenkin pyritty valitsemaan suomalaisesta näkökulmasta. Seasta löytyy myös soveltamiskelpoisia ulkomaisia hoitokäytäntöjä. Afrikkalaisten kääpiösiilien määrä lemmikkinä Suomessa ja maailmalla kasvaa jatkuvasti. Koska kääpiösiilejä tuodaan myös ulkomailta, ei ole syytä unohtaa eksoottisten tautien mahdollisuutta. Myös zoonoottiset sairaudet tulee muistaa ottaa huomioon. Kääpiösiilit sairastavat suhteellisen paljon. Valitettavan monet sairauksista aiheutuvat virheellisestä ruokinnasta tai vääränlaisista elinolosuhteista. Lisäksi monen sairauden perinnöllisyys on vielä tuntematonta. Tiedon lisääntyessä saamme toivottavasti terveempiä lemmikkejä.
  • Kuronen, Jonna (2008)
    Työssä tutkittiin kahden akuutin faasin proteiinin, seerumin amyloidi A:n (SAA) ja haptoglobiinin (Hp), yhteyttä nautojen sorkkasairauksiin. Sekä SAA:n että Hp:n pitoisuuksien naudan seerumissa on todettu kohoavan erilaisten tulehdussairausten ja infektioiden yhteydessä. Tässä työssä haluttiin selvittää, reagoivatko nämä akuutin faasin proteiinit samalla tavalla sorkkasairauksiin. Aikaisempien tutkimustulosten perusteella oli oletettavaa, että kudostuho ja paikallinen tulehdusreaktio kohottaisi akuutin faasin proteiinien pitoisuuksia seerumissa. Työ toteutettiin Suitian koetilalla vuoden 2004 marraskuun ja vuoden 2006 tammikuun välisenä aikana. Ontuvien nautojen ja terveiden kontrollieläinten verinäytteistä tutkittiin seerumin amyloidi A (SAA) ja haptoglobiini (Hp). Kokeessa oli mukana 16 ontuvaa nautaa, jotka sairastivat anturan haavaumaa tai valkoviivan repeämää ja 17 kontrollieläintä. Ontuvilta naudoilta otettiin verinäyte heti, kun ontuma havaittiin. Samalla otettiin kontrolliverinäyte terveeltä naudalta. Sairastuneilta lehmiltä otettiin verinäytteitä vielä kolmen päivän, viikon ja kahden viikon kuluttua ensimmäisestä näytteenotosta. SAA:n pitoisuus seerumissa oli kohonnut merkitsevästi kontrolliin verrattuna heti, kun ontuma havaittiin. Myös Hp:n pitoisuuksien keskiarvo sairailla kohosi, mutta ei tilastollisesti merkitsevästi. Tutkimuksen tulokset vahvistavat sitä käsitystä, että SAA on merkittävä akuutin faasin proteiini naudalla ja sen pitoisuus kohaa nopeasti tulehdusreaktion yhteydessä. SAA:n osalta tulos oli hypoteesin mukainen. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella SAA:n pitoisuus kohoaa naudan seerumissa luotettavasti ainakin anturan haavauman ja valkoviivan repeämän yhteydessä. Pitoisuuden nousua voisi hyödyntää tulehduksen voimakkuuden arvioinnissa. Lievempien sorkkasairauksien osalta pitäisi tehdä kuitenkin vielä lisätutkimuksia. Hp:n pitoisuuksien olisi voinut kuvitella kohoavan enemmän kuin mitä todettiin, mutta toisaalta Hp:n on aikaisemmissakin tutkimuksissa todettu reagoivan epävarmemmin ja vaativan voimakkaampia kliinisiä oireita kuin SAA:n pitoisuuden kohoaminen. Oireiden vakavuutta ei tämän tutkimuksen tuloksissa huomioitu.
  • Seppä-Lassila, Leena (2007)
    Akuutin faasin proteiinit ovat maksan tuottamia proteiineja, joiden pitoisuudet muuttuvat tulehduksen akuutin vaiheen vasteen aikana. Akuutin vaiheen vaste käynnistyy paikallisesta kudosvauriosta, joka voi olla bakteerin, viruksen, loisten, immunologisen reaktion tai esimerkiksi kasvaimen aiheuttama. Paikallinen vaurio saa valkosolujen ja sytokiinien välityksellä aikaan muutoksia koko elimistön tasolla. Lähes kaikki sairaan eläimen oireet, kuten syömättömyys, lämmönnousu ja leukosytoosi, johtuvat akuutin vaiheen vasteen aiheuttamista muutoksista. Terveillä eläimillä akuutin faasin proteiinien pitoisuudet voivat olla suurentuneet muun muassa kuljetuksen ja stressin myötä. Myös ikä, sukupuoli ja tiineys vaikuttavat akuutin faasin proteiinien pitoisuuksiin. Akuutin faasin proteiineja on lukuisia erilaisia, mutta useita proteiineja ei havaita terveillä eläimillä laisinkaan. Tärkeimpiä akuutin faasin proteiineja ovat fibrinogeeni, haptoglobiini, CRP, seerumin amyloidi-A, 1-hapan glykoproteiini, ferritiini, transferriini ja keruloplasmiini. Lajien välillä on eroja siinä, minkä proteiinin pitoisuudet muuttuvat akuutin vaiheen vasteen aikana. Sialla tärkeimpiä akuutin faasin proteiineja ovat CRP, haptoglobiini, sika-MAP ja seerumin amyloidi-A. Niiden pitoisuus kohoaa parin päivän kuluttua altistuksesta tai sairastumisesta ja voi olla jopa 40-kertainen lähtötasoon nähden. Tutkimukseen arvottiin 21 eteläsuomalaista emakkosikalaa, joissa 646 emakkoa tutkittiin ontumisen ja valuttelun varalta. Lisäksi tutkittiin valuttelun varalta viidellä valutteluongelmatilalla vielä 178 emakkoa. Ontumisen prevalenssi oli 8,5 % ja valuttelun 1,3 %. Koe-eläimistä ja niiden kontrolleista otettiin verinäyte, josta määritettiin CRP:n ja haptoglobiinin pitoisuudet. Ontuvilla emakoilla akuutin faasin proteiinien pitoisuudet olivat merkitsevästi korkeammat kuin niiden kontrolliemakoilla. Vakavasti ontuvilla emakoilla ero kontrolliemakoihin oli vielä suurempi kuin lievästi ontuvilla emakoilla. Valuttelevilla eläimillä ei havaittu pitoisuuksissa merkitseviä eroja kontrolliemakoihin verrattuna. Tulokset ovat samansuuntaisia kirjallisuuden kanssa. Akuutin faasin proteiinien pitoisuuksien määritykset tarjoavat uusia ja tarkempia mahdollisuuksia eläinten terveyden- ja sairaudenhoitoon. Ennen rutiininomaista käyttöä on kuitenkin tehtävä vielä paljon perustutkimusta, johon tämänkin tutkielman kokeellinen osuus voidaan lukea.
  • Hänninen, Satu (2005)
    Utaretulehduksen, etenkin piilevien tapausten, diagnosointikeinoiksi kaivataan uusia menetelmiä. Akuutin faasin proteiinit ovat osoittautuneet varsin luotettaviksi tulehduksen kuvaajiksi. Utaretulehduksen osalta tutkimukset ovat aikaisemmin keskittyneet pääosin akuutin vaiheen proteiinien pitoisuuksiin seerumissa, mutta viime vuosina on tehty enemmän vastaavia tutkimuksia myös maidon proteiineista. Käytännön kannalta testimenetelmien tulisikin perustua nimenomaan maidosta tehtäviin määrityksiin. Tämän syventävien opintojen tutkielman kirjallisuusosiossa käsitellään utaretulehduksen muuttujia, etenkin akuutin faasin proteiineja (Haptoglobiini, Hp, ja seerumin amyloiditekijä-A, SAA), sekä niiden käyttömahdollisuuksia utaretulehdusdiagnostiikassa. Tutkimusosassa tavoitteena oli selvittää akuutin vaiheen kuvaajien (Hp, SAA) pitoisuuksia maidossa eri patogeenien aiheuttamassa subkliinisessä ja kliinisessä utaretulehduksessa ja verrata niitä maidon N-asetyyli-?-D-glukosaminidaasi (NAGaasi) -aktiivisuuteen ja utaretulehduksen kliinisiin oireisiin. Tutkimuksen aineisto koostui Saaren klinikalla vuonna 2001 tutkituista maitonäytteistä (210 lehmää, 239 neljännesmaitonäytettä), joissa oli bakteerikasvua. Näytteet oli otettu kliinistä tai piilevää utaretulehdusta sairastavista lehmistä. Lehmien taustatiedot ja kliinisten oireiden kuvaus oli kirjattu Saaren klinikan potilasrekisteriin. Hp- ja SAA-pitoisuuksien määritykseen käytettiin ELISA-menetelmää ja NAGaasi-aktiivisuuden määritykseen fluorometristä mikrotiitterimenetelmää. Maidon SAA- ja Hp-pitoisuuksien välillä havaittiin positiivinen korrelaatio. Hp-pitoisuus jäi noin kolmanneksessa näytteistä alle määritysrajan, mikä ei käytännön tilanteessa olisi riittävä tarkkuus utaretulehdusten havaitsemiseksi. SAA:n perusteella tulehdustapaukset olisi havaittu käytetyillä määritysrajoilla paremmin (93,3 %:ssa näytteistä SAA-pitoisuus yli määritysrajan). Proteiinipitoisuudet eri patogeenien aiheuttamissa tulehduksissa vaihtelivat selvästi ja olivat hyvin verrattavissa kunkin bakteerilajin aiheuttamien tulehdusten tyypilliseen taudinkuvan vakavuuteen. Koliformien aiheuttamassa mastiitissa molempien akuutin vaiheen proteiinien pitoisuudet maidossa olivat huomattavan korkeat. A. pyogenes –tulehduksessa Hp-pitoisuudet olivat myös hyvin korkeita, mutta SAA-pitoisuudet taas erittäin alhaiset. Koagulaasinegatiiviset stafylokokit saivat aikaan vain hyvin lievän nousun molemmissa proteiineissa. S. aureus- ja streptokokkimastiiteissa pitoisuudet olivat aineiston keskitasoa. Kliinisten ja subkliinisten tulehdusten välillä oli selvä ero SAA- ja Hp-pitoisuuksissa, mutta ero oli tilastollisesti merkitsevä vain Hp:n osalta. Kliinisissä tapauksissa Hp-pitoisuus lisääntyi oireiden vakavuuden lisääntyessä ja pitoisuus oli merkitsevästi korkeampi vakavasti oireilevilla kuin lievästi oireilevilla. Maidon SAA-pitoisuudessa ei havaittu merkitsevää eroa eri oireluokkien välillä. Hp-pitoisuuden ja NAGaasi-aktiivisuuden sekä CMT-luvun välillä oli positiivinen korrelaatio. SAA-pitoisuus korreloi NAGaasi-aktiivisuuden kanssa. Johtopäätöksenä on, että tutkituista tulehduksen kuvaajista molemmat sopivat hyvin kuvaamaan maitorauhasen tulehduksen vakavuutta ja SAA myös utaretulehduksen havaitsemiseen. Tämä edellyttäisi kuitenkin määritysmenetelmän kehittämistä paremmin kenttäkäyttöön soveltuvaksi.
  • Söderholm-Laakso, Heli (2010)
    Alfa2-adrenergiset agonistit ovat keskeisiä lääkeaineita eläinanestesiologiassa rauhoittavan ja kipua poistavan vaikutuksensa vuoksi. Pienille märehtijöille ne kuitenkin aiheuttavat merkittävän valtimoveren happiosapaineen laskun (hypoksemia). Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää nykyistä tietämystä alfa2-agonistien aiheuttaman hypoksemian syystä ja syntymekanismista, jotta hypoksemian riski ja luonne tiedostettaisiin pienten märehtijöiden anestesiassa ja anestesiaturvallisuutta voitaisiin parantaa ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä sekä potilasta tarkkailemalla. Alfa2-agonistien aiheuttama hypoksemia on annosriippuvainen ja sen vakavuus vaihtelee yksilöittäin. Se syntyy pääosin perifeeristen alfa2-reseptorien aktivaation kautta, mutta myös alfa2-agonistien keskushermostovaikutuksilla on luultavasti oma osuutensa. Alfa2-agonistien aiheuttaman hypoksemian patofysiologiasta on kirjallisuudessa esitetty erilaisia teorioita. Joissakin tutkimuksissa syyksi on ehdotettu alfa2-reseptorien aktivaation seurauksena syntyvää keuhkoputkien tai keuhkolaskimon supistumista, jotka johtavat keuhkorakkuloiden tuuletuksen tai keuhkokapillaarien verenkierron heikkenemiseen ja siten hapensaannin vaikeutumiseen. Muita tutkimuksissa esitettyjä hypoteeseja ovat verihiutaleiden aktivoitumisen seurauksena syntyvät keuhkoveritulpat sekä keuhkoödeemaan johtava tulehdusreaktio, jonka aiheuttaa pulmonaristen intravaskulaaristen makrofagien aktivoituminen. Viimeisimmät tutkimukset kannattavat teoriaa keuhkolaskimon supistumisesta ja sen aiheuttamasta keuhkoödeemasta hypoksemian syynä, mutta täysin patofysiologia ei edelleenkään ole selvillä. Hypoksemiaa voidaan ennaltaehkäistä antamalla potilaalle lisähappea rauhoituksen tai anestesian aikana sekä käyttämällä alfa2-agonistin lihaksensisäistä annostelua laskimonsisäisen sijasta. On myös tärkeää pitää eläin mahdollisimman rauhallisena ennen alfa2-agonistin annostelua sekä mieluiten asettaa se makaamaan rintansa päälle. Lisätutkimuksia kaivattaisiin vielä alfa2-reseptorien olemassaolosta ja aktivoitumisen seurauksista eri eläinlajien kudoksissa, etenkin keuhkolaskimossa ja keuhkoputkissa, jotta alfa2-agonistien aiheuttaman hypoksemian syntymekanismi selviäisi tarkemmin ja löydettäisiin selitys sille, miksi juuri pienet märehtijät ovat sille erityisen herkkiä.
  • Iiskola, Marica (2008)
    Alpakat ja laamat ovat eteläamerikkalaisia kamelieläimiä. Alpakoiden ja laamojen suosio harrastus- ja seuraeläiminä on ollut kasvussa. Ensimmäiset alpakat tuotiin Suomeen vuonna 2002 ja ensimmäinen harrastuslaama vuonna 2004. Suomeen tuotiin vuosina 2002–2007 yhteensä 160 kamelieläintä. Eläimiä tuotiin pääasiassa EU-maista, mutta myös Chilestä. Elävien eläinten tuonnit muodostavat aina riskin uusien tarttuvien tautien maahantulolle. Tutkielman tavoitteena oli arvioida viranomaismääräysten riittävyys tarttuvien tautien riskien hallinnassa, ja saada käytännön ehdotus toimintatavoista kamelieläinten tuontien yhteydessä. Tutkielmassa tehtiin yleiskatsaus alpakoiden ja laamojen tarttuviiin tauteihin. Sen lisäksi selvitettiin voimassa olevat viranomaismääräykset sekä Eläintautien torjuntayhdistyksen suositukset kamelieläinten tuontien yhteydessä. Monet märehtijöiden taudinaiheuttajat voivat tarttua kamelieläimiin. Diagnostisten testien luotettavuuteen liittyy vielä paljon epävarmuustekijöitä, koska joudutaan turvautumaan naudoille kehitettyihin testeihin. Tutkielman johtopäätöksenä todettiin, että viranomaismääräykset eivät riitä monen taudin riskinhallinnassa. Suurimmat tuontiriskit arvioitiin liittyvän tuberkuloosiin, paratuberkuloosiin, BVD-tautiin, kasöösiin lymfadeniittiin ja loisiin. Eläintautien torjuntayhdistyksen ohjeistus todettiin pääsosin riittäväksi ja erittäin tarpeelliseksi.
  • Marttinen, Piia (2000)
    Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet muodostavat huomattavan osan hevosten sairauksista. Traumaattinen artriitti on tavallisin syy nivelperäiseen ontumiseen. Akuutista nivelkalvon ja –kapselin tulehduksesta voi seurata tulehduksen välittäjäaineiden pitkittynyt tuotanto, nivelruston hajoaminen ja edelleen degeneratiivinen nivelsairaus.Viime vuosina on tutkittu useita mahdollisia osteoartriitin kehittymiseen johtavia reittejä. Erityisesti on selvitetty matriksin metalloproteinaasien osuutta erilaisissa tulehduksellisissa tiloissa. Matriksin metalloproteinaasit (MMP) ovat ryhmä sinkistä riippuvaisia, proteolyyttisiä entsyymejä, jotka ovat olennaisesti mukana fysiologisessa ruston soluväliaineen metaboliassa. Tulehduksellisissa tiloissa entsyymien toimintaa säätelevät mekanismit saattavat kuitenkin pettää ja gelatinaasi-MMP:en (MMP-2 ja –9) aktivoitumista pidetäänkin nykyään keskeisenä tekijänä nivelsairauksien patogeneesissa.Tässä tutkimuksessa selvitettiin MMP-2 ja –9 suhteellisia aktiivisuuksia amfoterisiini B:llä indusoidussa kokeellisessa niveltulehdusmallissa. Gelatiinizymografia on elektroforeesiajoon polyakryyliamidigeelissä perustuva entsyymien tutkimiseen soveltuva menetelmä, joka erottelee entsyymit toisistaan molekyylipainon perusteella. Gelatiinizymografiaa ja tietokoneavusteista kuva-analyysiä käyttäen määritettiin 22 hevosen nivelnestenäytteistä ennen ja jälkeen artriitin induktion MMP-2 ja –9:n suhteelliset aktiivisuudet. Artriitin induktio aiheutti sekä entsyymien tsymogeenimuodon että aktiivisen muodon tilastollisesti merkitsevän pitoisuuksien nousun.MMP-2 ja –9 ovat varmasti tulevaisuudessa farmakologisten hoitokokeilujen kohteina artriitissa, koska nykyisin käytössä olevilla intra-artikulaarisesti annosteltavilla lääkkeillä ei tutkimusten mukaan tuntuisi olevan merkittävää vaikutusta näiden entsyymien toimintaan. Humaanilääketieteessä kehitetyt valmisteet saattavat tulla aikanaan käytettäväksi myös hevosen nivelsairaudessa.
  • Laine, Anu; Takanen, Satu (1995)
    Amoksisilliini on aminopenisilllini, joka tehoaa useisiin grampositiivisiin ja negatiivisiin bakteereihin. Se hajoaa beetalaktamaasin vaikutuksesta, mutta yhdistettynä klavulaanihapon kanssa saadaan tehoa myös beta-laktamaasia tuottaviin bakteereihin. Amoksisilliini-klavulaanihappoyhdistelmä (SynuloxR, SmithKline Beecham, Iso-Britannia) on Suomessa rekisteröity pieneläimille, mutta maailmalla sitä käytetään myös tuotantoeläimille. Syventävien opintojemme tarkoituksena oli tutkia amoksisilliini-klavulaanihapon farmakokinetiikkaa sekä terveellä että endotoksiinimastiittia sairastavalla psylehmällä. Samalla tutkittiin myös SynuloxR-valmisteen lihasärsytystä. Lisäksi tutkittiin Staphylococcus aureus -bakteerin aiheuttaman mastiitin paranemista kliinisessä hoitokokeessa. Kirjallisuuskatsauksessa on esitetty tutkimustuloksia aminopenisilliinien ja muiden penisilliinien farmakokinetiikasta lypsylehmillä. Tutkimus suoritettiin cross-over-periaatteella kahtena eri osakokeena Hautjärven koetilalla kuudella lypsylehmällä. Endotoksiini-osakokeessa lehmille injisoitiin neljän tunnin kuluttua endotoksiinin annosta SynuloxR-valmistetta lihaksensisäisesti annoksella 8,75 mg/kg. Maito- ja verinäytteitä otettiin 2, 4, 8, 16 ja 32 minuutin sekä 1, 2, 4, 8, 12 ja 24 tunnin kuluttua injektion jälkeen lääkeaineiden määritystä varten. Maito- ja seeruminäytteistä analysoitiin amoksisilliinipitoisuudet mikrobiologisella menetelmällä. Hoitokokeessa tutkittiin amoksisilllini-klavulaanihappo- yhdistelmän tehoa naudan kliinisen mastiitin hoidossa lypsykauden aikana, kun taudinaiheuttajana oli S-laktamaasipositiivinen S. aureus. Farmakokneettisessä kokeessa saatiin amoksisilliinin maksimipitoisuudeksi seerumissa 1,7 mikrog/ml. Maidossa pitoisuudet olivat hyvin alhaisia (0,04-0,23 mikrog/ml). Lehmien väliset erot farmakokinetiikassa olivat suuret. Tilastollisella testauksella ei saatu merkitseviä eroja kontrolli- ja endotoksiinimastiitti-osakokeiden välille. Hoitokokeessa SynuloxR-valmisteilla hoidettujen lehmien bakteriologinen paranemistulos oli huono. Tutkimusten perusteella voidaan todeta, ettei amoksisilliini-klavulaanihappo- yhdistelmä lihaksensisäiseliä annostelulla sovi naudan utaretulehduksen hoitoon.
  • Karkku, Pauliina (1991)
    Tutkimuksessa käytettiin suomenhevosorivarsoja ( 16 kpl ), jotka olivat syntyneet touko-kesäkuussa -86. Varsat jaettiin 12-17 kk:n iässä kolmeen ryhmään: ryhmä 1=kontrollit, ryhmä 2= annos 100 mg jaryhmä 3= annos 500 mg. Lauraboliniaa kolmen viikon välein lihaksensisäisesti, yhteensä 12 hoitokertaa. Steroidikuurin aikana kivesten kokonaisleveys ( TSW ) mitattiin injektiokertojen yhteydessä. Lääkityksen loputtua kivekset mitattiin kolmesti vuodessa. Spermaa kerättiin keväällä -88, syksyllä -88 ja keväällä -89. Näytteistä mitattiin kokonaistilavuus, geelin ja geelivapaan siemennesteen tilavuudet, tiheys ja progressiivinen motiliteetti. Lisäksi määritettiin elävien/kuolleiden siittiöiden suhde ja tehtiin morfologinen tutkimus. Tutkimuksessa todettiin suuren Laurabolin-annoksen hidastavan kivesten kasvua ja vähentävän huomattavasti spermantuotantoa. Muutokset olivat kuitenkin reversiibeleitä, sillä kivesten koko ja spermantuotantokyky palautuivat kontrolliryhmää vastaavalle tasolle 4-12 kk:n kuluessa injektioiden lopettamisesta. Terapeuttisellaanabolisella steroidiannoksella ei ollut haitallista vaikutusta kivesten kehittymiseen ja spermantuotantokykyyn.
  • Heinäsuo, Aila (1992)
    Tutkielmassa tarkastellaan anaerobi-aerobi-mastiitin (kesämastiitin) bakteriologiaa, patogeneesiä ja terapiaa. Työ jakaantuu kirjallisuuskatsaukseen ja tutkimusosaan. Tutkimusosassa vertailtiin penisilliini- ja penisilliini + tinidatsoli-hoitojen tehoa kesämastiittiin kokeellisten infektioiden avulla. Tutkimuksen toisena tarkoituksena oli seurata taudin kehittymistä ja akuuttia tulehdusreaktiota . Koe-eläimenä oli kymmenen hiehoa, joiden oletettiin poikivan 1-2 kk kuluttua. Eläinten takaneljännekset infektoitiin kesämastiitista eristetyillä bakteerikannoilla (Actinomyces pyogenes, Fusobacterium necrophorum ja Peptostreptococcus indolicus). Eläinten tilaa seurattiin kliinisesti sekä veri-ja eritenäyttein. Hoito aloitettiin 24-32 tunnin kuluttua infektoinnista.Joka toinen eläin sai rutiinihoidon (prokaiinipenisilliini), joka toinen koehoidon (tinidatsoli + K- tai prokaiinipenisilliini). Kaikki eläimet sairastuivat melko vakavasti. NAGaasit vaihtelivat akuutissa vaiheessa 211 ja 698 yksikön välillä. Totaalileukosyyttien keskiarvo kohosi lievästi. Bakteremiaa ei esiintynyt yhdelläkään eläimellä. Penisilliini-ryhmä eliminoi paremmin A.pyogenes-bakteerin utareestaan. F.necrophorum ja P. indolicus sen sijaan poistuivat nopeammin koeryhmän, eli sekä penisilliiniä- että tinidatsolia saaneiden utareesta. Täysin parantuneeksi voitiin katsoa neljä hiehoa. Kaksi näistä oli saanut koe- ja kaksi kontrollihoidon. Tärkein paranemiseen vaikuttanut tekijä tässä tutkimuksessa vaikutti olevan koe-eläinten yksilöllinen vaste aiheutettuun tulehdukseen.
  • Holopainen, Elina (2005)
    Anestesian aiheuttama verenpaineen lasku heikentää verenkiertoa munuaisissa ja aiheuttaa niissä hapenpuutetta, mikä altistaa munuaisvaurioille. Leikattavat hevoset saavat myös kipulääkkeitä, jotka altistavat munuaisvaurion syntymiselle. Tutkimuksen tarkoituksena on vertailla anestesian mahdollisesti aiheuttamaa munuais- ja maksatoksisuutta kliinisesti terveiden, kastroitavien hevosten ja ähkyn vuoksi leikattavien, mahdollisesti endotokseemisten hevosten välillä. Työssä verrattiin anestesian aiheuttamia muutoksia virtsasta ja seerumista määritettävissä parametreissä näiden kahden ryhmän välillä. Tarkoituksena oli selvittää onko anestesia mahdollisesti suurempi riski sairaille ja mahdollisesti endotokseemisille hevosille laukaisemaan akuutin munuaisvaurion syntymisen sekä selvittää mitkä entsyymiaktiivisuudet olisivat mahdollisesti käyttökelpoisia jatkotutkimuksissa mittaamaan hevosilla anestesian munuaisvaikutuksia. Aineistona käytettiin Yliopistolliseen hevossairaalaan leikattavaksi tulleita hevospotilaita. Jokaiselta hevoselta otettiin virtsa- ja verinäytteet ennen anestesiaa sekä tunnin välein anestesian aikana. Virtsanäytteistä määritettiin kreatiniini, proteiini, AFOS ja GGT. Seerumista määritettiin edellä mainittujen lisäksi urea, albumiini, SDH ja ASAT. Tutkimuksessa saatiin tilastollisesti merkitsevä ero näiden kahden ryhmän välille vain seerumin kreatiniinipitoisuudessa, joka ähkyn vuoksi leikatuilla hevosilla oli korkeampi. Ähkyä sairastavat hevoset ovat usein dehydroituneita, mikä johtaa munuaisten verenkierron heikentymiseen ja tätä kautta kreatiniinin heikentyneeseen poistumiseen elimistöstä. Vertailtaessa eri parametreja ryhmien sisällä toisiinsa havaittiin tilastollisesti merkitsevä entsyymiaktiivisuuden nousu kastroitavien hevosten virtsan GGT/kreatiniini –suhteessa anestesian aikana. Tutkimuksemme ei pystynyt osoittamaan anestesian olevan suurempi riski ähkyn vuoksi leikattaville, mahdollisesti endotoksemiasta kärsiville hevosille munuais- tai maksavaurioiden syntymisen suhteen. Otoskoon pienuuden huomioon ottaen ei varmoja johtopäätöksiä ilman jatkotutkimuksia kuitenkaan voida tehdä.
  • Kastevaara, Tuulia (2005)
    Dehydraation ja endotoksemian tiedetään huonontavan kudosperfuusiota ja anestesian aikana munuaisten verenkierto heikentyy entisestään. Huonontunut munuaisperfuusio yhdessä anesteettien mahdollisesti toksisten metaboliittien kanssa voi johtaa munuaisvaurioihin, hevosella tavallisimmin akuuttiin tubulusnekroosiin. Munuaisvaurioiden toteamiseksi on useita erilaisia menetelmiä. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää menetelmiä, joilla hevosten munuaisvaurioita olisi mahdollista todeta mahdollisimman aikaisessa vaiheessa jo ennen kuin peruuttamattomia vaurioita on tullut. Lisäksi haluttiin selvittää miten eri parametrit korreloivat keskenään. Koeaineistoksi kerättiin virtsa- ja verinäytteitä 12 hevoselta, jotka nukutettiin ähkyleikkausta tai ruunausta varten Yliopistollisessa eläinsairaalassa. Näytteitä otettiin sekä ennen leikkausta että leikkauksen jälkeen. Virtsanäytteistä määritettiin kreatiniini, proteiini, alkalinen fosfataasi (AFOS) ja gammaglutamyylitransferaasi (GGT). Seerumista määritettiin edellisten lisäksi urea, albumiini, sorbitolidehydrogenaasi (SDH) sekä aspartaattiaminotransferaasi (ASAT). Tutkituista virtsan entsyymeistä GGT ja AFOS vapautuvat molemmat proksimaalisen tubuluksen epiteelisoluista. Näiden entsyymien välille ei saatu minkäänlaista korrelaatiota kummassakaan näytteessä. Tutkimuksessamme oli virtsan GGT-aktiivisuus suhteessa virtsan kreatiniinipitoisuuteen kohonnut leikkauksen aikana 11:llä hevosella 12:sta. AFOS-aktiivisuus sen sijaan oli puolella hevosista kohonnut, puolella laskenut. Ilmeisesti AFOS ei vapaudu munuaisvaurioiden yhteydessä virtsaan yhtä herkästi kuin GGT. Tämä tukee sitä kirjallisuuden käsitystä, että GGT on hyvin herkkä munuaisvaurion mittari hevosella.
  • Pekkarinen, Anni (2007)
    Antibiootit kuuluvat koirilla yleisimmin käytettyihin lääkeaineisiin Suomessa. Valitettavasti näillä tehokkailla lääkeaineilla on hyödyllisten vaikutustensa lisäksi myös haittoja. Pahimmillaan antibioottien aiheuttamat haittavaikutukset voivat johtaa potilaan kuolemaan. Haittavaikutukset voidaan kuitenkin usein ennakoida, ja niiden välttämiseksi eläinlääkäreiden tulisikin tuntea käyttämiensä lääkeaineiden farmakologiset ominaisuudet sekä potilaan sairauden aiheuttamat muutokset esimerkiksi lääkeaineen kinetiikassa.
  • Viita-aho, Teija (2008)
    Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut suosituksensa mikrobilääkkeiden käytöstä eri sairaustiloissa. Suositusten noudattamista kissojen osalta ei ole kuitenkaan vielä selvitetty. Syventävät opintoni koostuvat sekä tutkimusosiosta että kirjallisuuskatsauksesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä antibiootteja Suomessa työskentelevät eläinlääkärit käyttävät kissapotilaidensa hoitoon eri tulehdustiloissa. Kirjallisuuskatsauksessa perehdyin tutkimusten perusteella yleisimmiksi osoittautuneisiin sairaustiloihin, niissä tavattaviin patogeeneihin ja hoitosuosituksiin. Tutkimus 1 oli retrospektiivinen poikkileikkaustutkimus, jossa koottiin tiedot Yliopistollisessa eläinsairaalassa kissoille määrätyistä antibiooteista ajanjaksolta marraskuuhuhtikuu vuosina 2000-2001 (n = 419). Tutkimus 2 oli prospektiivinen poikkileikkaustutkimus, jossa kerättiin kyselylomaketta käyttäen tietoa eri puolilla Suomea työskenteleviltä eläinlääkäreiltä heidän kissapotilaillaan käyttämistään antibiooteista yhden viikon aikana vuonna 2002 (n = 311). Tutkimuksessa 1 yleisimmät suun kautta annettavien antibioottien käyttöindikaatiot olivat virtsatietulehdus (n = 102; 29 %), iho- ja korvatulehdus (n = 36; 10 %) sekä hengitystietulehdus (n = 35; 10 %). Virtsatietulehduksen hoidossa käytettiin yleisimmin amoksisilliinia (68 %) tai amoksisilliini-klavulaanihappoa (26 %), iho- ja korvatulehduksessa amoksisilliinia (44 %), kefalosporiineja (22 %) tai amoksisilliini-klavulaanihappoa (17 %) ja hengitystietulehduksessa amoksisilliinia (31 %), doksisykliiniä (26 %) tai amoksisilliini-klavulaanihappoa (20 %). Tutkimuksessa 2 yleisimmät antibioottien käyttöindikaatiot olivat kirurginen toimenpide (n = 78; 25 %), haava tai paise (n = 71; 23 %) ja virtsatietulehdus (n = 38; 12 %). Kirurgisen toimenpiteen yhteydessä käytettiin yleisimmin prokaiini- ja bentsyylipenisilliinin yhdistelmää (71 %) ja jatkohoidoksi määrättiin amoksisilliini-klavulaanihappoa (44 %) tai amoksisilliinia (33 %). Haavoissa ja paiseissa sekä virtsatietulehduksissa käytettiin yleisimmin amoksisilliinia (45 % ja 34 %) tai amoksisilliini-klavulaanihappoa (36 % ja 42 %). Tulosten perusteella eläinlääkärit noudattavat pääsääntöisesti hyvin mikrobilääketyöryhmän asettamia ja kirjallisuudessa esiintyviä hoitosuosituksia. Merkittävä havainto oli, että virtsatieoireisiin oli hyvin usein määrätty antibioottikuuri, vaikka kirjallisuuden mukaan todellinen virtsateiden bakteeritulehdus on kissalla harvinainen. Ihotulehduksiin määrätyt antibioottikuurit olivat suosituksista poiketen melko lyhyitä. Kissoilla iho-oireet tosin koostuvat hyvin usein erilaisista haavoista ja paiseista, ja niiden hoidossa suosituksia oli noudatettu hyvin. Suomessa bakteerien antibioottiresistenssi on vielä suhteellisen vähäistä. Jotta samanlainen tilanne voidaan säilyttää, on hyvin tärkeää, että eläinlääkärit noudattavat antibioottien käyttösuosituksia jatkossakin ja käyttävät antibiootteja harkiten.
  • Hakkarainen, Kristiina (1998)
    Työ oli kyselytutkimus, johon oli valittu EELA:n vuonna 1995 tekemän suuren utaretulehdustutkimuksen aineistosta 60 tilaa; näistä 25 tilalla ei oltu vuoden aikana käytetty lainkaan antibiootteja mastiitin hoitoon, kun taas 35 tilalla niitä oli käytetty poikkeuksellisen paljon, keskimäärin 0,93 hoitoa lehmää kohden. Näitä antibioottien käytön perusteella valittuja ryhmiä vertailtiin keskenään tilojen yleisten ominaisuuksien, kuten karjanhoitajan ja lehmien keski-iän, lehmien tuotosten, tilan lehmäluvun ja karjan tarkkailuun kuulumisen suhteen.Verrattiin myös lehmien utareterveyttä maidon solumäärien, sekä utareesta eristettyjen bakteerien että resistenttien bakteerien esiintymisen osalta. Tiloilta kyseltiin myös kuinka he olivat vuoden aikana hoitaneet utaretulehduksia ja vedinpolkemia, sekä millaisia ovat tilalla käytettävät toimenpiteet erilaisissa uteretulehdustilanteissa ja umpeenpanon yhteydessä, sekä käytännöt solu-, antibiootti- ja varoaikamaidon juottamisessa vasikoille. Lisäksi kysyttiin eläinlääkärin merkitystä hoitopäätöksiä tehtäessä ja puhelimitse määrättyjen lääkkeiden käyttöä. Kyselyyn vastasi 12 tilaa paljon antibiootteja käyttävien ryhmästä ja 15 tilaa vähän antibiootteja käyttävästä ryhmästä. Tilastollisesti merkitsevästi ryhmät erosivat toisistaan vain antibioottien käytön sekä lehmien keski-iän suhteen, joka oli paljon antibiootteja käyttäneiden ryhmässä alhaisempi. Kuitenkin oli havaittavissa selvä suuntaus, että ryhmässä, jossa käytettiin paljon antibiootteja, karjanhoitajien keski-ikä oli hieman alhaisempi, tilan lehmäluku suurempi, lehmät tuottivat hieman paremmin ja niiden maidon solu- ja bakteerimäärät olivat hieman alhaisemmat kuin vähän antibiootteja käyttävillä tiloilla keskimäärin. Vähän antibiootteja käyttävillä tiloilla oli vähemmän kliinisiä mastiitteja, kuin antibiootteja paljon käyttäneillä. EELA:N tekemän tutkimuksen tuloksiin verrattuna tilojen lehmäluvut olivat kasvaneet kummassakin ryhmässä, antibioottien käyttö oli hieman vähentynyt niitä paljon käyttäneiden ryhmässä ja hieman noussut niitä vähän käyttäneiden ryhmässä.
  • Manner, Leena (1993)
    Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Ärsyttävän lääkevalmisteen annostelu lihakseen on ongelmallista etiikan, farmakokinetiikan ja elintarvikehygienian kannalta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lääkeruiskeiden aiheuttaman kudosärsytyksen tutkimusmenetelmiä ja lääkkeiden ärsyttävyyteen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksessa käytettiin 9 antibioottivalmistetta ja fysiologista suolaliuosta, joita annosteltiin naudoille ruiskeena lihakseen. Ruiskeiden aiheuttamaa kudosärsytystä seurattiin kliinisten oireiden ja seerumin kreatiinikinaasi (CK) aktiivisuuden muutosten perusteella. CK on lihasspesifinen entsyymi, joka vapautuu verenkiertoon lihassolujen vaurioituessa. Kutakin valmistetta injisoitiin 4:11e eläimelle ja CK-aktiivisuus määritettiin ennen injektiota sekä 2, 4, 8, 12, 24, 32 ja 48 h sen jälkeen. Prokaiinipenisilliini- ja NaCl-ruiskeiden jälkeen CK-arvot pysyivät normaalirajoissa. Enrofloksasiini-ruiskeen jälkeen CK-arvot kohosivat yli 15-kertaisiksi lähtöarvoihin verrattuna. Tylosiinidikloksasilliini-ja trimetopriimisulfadoksiini -valmisteet olivat myös voimakkaasti ärsyttäviä. Kliinisten oireiden perusteella ei voitu havaita selviä eroja eri valmisteiden ärsyttävyydessä.
  • Lahdenvuo, Katja (2002)
    Syventävien opintojeni tutkielma koostuu kirjallisuukatsauksesta sekä tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käydään läpi verenkiertoelimistön toimintaa kuvaavat parametrit, verenpaineen säätelymekanismit, tutkimuksessa käytettyjen lääkeaineiden vaikutukset verenkiertoelimistön toimintaan ja anestesiaa seuraavia mahdollisia komplikaatioita, joista hevoselle tyypillisin on postanesteettinen myopatia. Postanesteettinen myopatia on ilmeisimmin seurausta anestesian aikana lihaksiin syntyvästä hapenpuutteesta. Anesteetit lamaavat verenkiertoelimistön toimintaa ja saavat näin aikaan hypoperfuusiota ja sen myötä myös hapen puutetta. Hevosen ruumiinpaino aiheuttaa kompressiota leikkausalustaa vasten oleviin lihaksiin ja pahentaa siten hypoperfuusiota sekä iskemiaa tällä alueella. Tutkimusosassa seurattiin sydänfrekvenssiä, systolista verenpainetta, keskiverenpainetta, veren laktaattipitoisuutta, kapillaarien täyttymisaikaa ja limakalvojen väriä yhteensä seitsemältätoista Helsingin Yliopistollisessa eläinsairaalassa nukuteulta hevoselta. Hevosista 10 oli anestesian aikana selällään ja 7 kyljellään. Kyljellään olleilla todettiin korkeampia systolisen verenpaineen ja keskiverenpaineen arvoja kuin selällään olleilla. Jo alle 70 mmHg:n keskiverenpaineen arvon on aiemmissa tutkimuksissa todettu altistavan hevosta postanesteettiselle myopatialle, vaikka leikkausalusta olisikin hyvin pehmustettu. Kummallakin ryhmällä verenpaineet todettiin huolestuttavan alhaisiksi anestesian ensimmäisten 20 minuutin aikana. Tällöin keskiverenpaineen keskiarvot olivat kyljellään olleilla 51,3-62,3 mmHg. Selällään olleilla keskiverenpaineen arvot vaihtelivat tällöin 41,5-42,75 mmHg. Kyljelleen nukutetuilla hevosilla keskiverenpaine nousi yli 70 mmHg:n 30 minuuttia anestesian induktion jälkeen. Selällään olleilla keskiverenpaine pysyi koko seuranta-ajan alle 70 mmHg. Aiemmissa anestesian aikaisia verenpaineita käsitelleissä tutkimuksissa on saatu meidän tutkimuksestamme poikkeavia tuloksia, joiden mukaan selällään olleilla todetiin korkeampia verenpaineiden arvoja kyljellään olleisiin verrattuna. Kummallakin ryhmällä veren laktaattipitoisuudet nousivat anestesian aikana pysyen kuitenkin kirjallisuudesta saatujen viitearvojen rajoissa. Kapillaarien täyttymisaika todettiin selällään olleilla hevosilla pidemmäksi verrattuna kyljellään olleisiin 20 minuuttia anestesian induktion jälkeen. Limakalvojen värissä todettiin muutoksia yksittäisillä hevosilla, mutta varsinaisia eroja ryhmien välillä ei havaittu. Sydänfrekvenssi todettiin korkeammaksi selällään olleilla hevosilla. Kolme kyljellään ollutta hevosta oli esilääkitysten yhteydessä saanut muista poiketen detomidiinia ja sen vaikutus tuloksiin arvioitiin erikseen. Detomidiinin todettiin vaikuttavan mitatuista parametreista ainoastaan sydänfrekvensiin. Detomidiinia saaneiden hevosten poistaminen lähdeaineistosta kavensi eroa sydänfrekvensseissä verrokkiryhmien välillä.