Eläinlääketieteellinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Pekkarinen, Tanja (2016)
    Emakoiden tilakuolleisuus ja suunnittelemattomat poistot erilaisten sairauksien ja tapaturmien vuoksi aiheuttavat tilalle suuria kustannuksia. Lisäksi suuri emakoiden kuolleisuus voi olla eläinten hyvinvointikysymys. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koota tietoa kirjallisuudesta emakoiden poistoista ja kuolleisuudesta ja selvittää taustalla olevia syitä. Suomessa on parhaillaan meneillään laaja tutkimus, jossa selvitetään emakoiden tuotantokestävyyteen liittyviä tekijöitä kuten niiden kuolinsyitä. Suurin osa emakoista poistetaan tiloilta myymällä ne teurastamoon. Lisäksi emakoita kuolee itsestään tiloilla ja niitä joudutaan myös lopettamaan, koska ei haluta pitkittää niiden kärsimyksiä. Emakoiden kokonaispoistoprosentti tiloilla on keskimäärin 50. Emakot porsivat keskimäärin neljä kertaa ennen niiden poistoa tilalta. Monet emakot poistetaan tilalta ennen kuin ne ovat saavuttaneet suurimman tuotantopotentiaalinsa ja ennen kuin ne ovat korvanneet hankintakulunsa. Poistoprosentti ja keskiporsimakerta vaihtelevat hyvin paljon eri tilojen välillä. Teurastettujen emakoiden poistosyistä merkittävin on lisääntymisongelmat. Lisäksi etenkin nuoria emakoita poistetaan paljon tuki- ja liikuntaelinongelmien kuten ontumisen vuoksi. Vanhempien emakoiden tyypillinen poistosyy on huono tuottavuus tai vanhuus. Lisääntymisongelmista yleisimmät poistosyyt ovat tiinehtymättömyys ja kiimattomuus. Lisääntymisongelmien vuoksi poistetuilla emakoilla on suhteessa eniten tehottomuuspäiviä ja vieroitettujen porsaiden määrä on pienin verrattuna muiden syiden vuoksi poistettuihin emakoihin. Emakoiden kuolleisuus eri tutkimuksissa vaihtelee 4,6–16 %:n välillä, ja siihen kuuluvat yleensä sekä itsestään kuolleet että lopetetut emakot. Kuolleisuus vaihtelee paljon eri tiloilla. Tyypillisesti nuorilla 1–3 kertaa porsineilla emakoilla on suurin kuolleisuus. Suurin osa emakoiden kuolleisuudesta esiintyy porsimisen aikoihin ja heti sen jälkeen imetyskaudella. Tärkeimpiä emakoiden kuolinsyitä ovat sydämen vajaatoiminta, ontuminen, ruoansulatuskanavan elinten kiertymät ja muut sairaudet, porsimiseen liittyvät ongelmat sekä virtsatiesairaudet. Lisäksi emakoita kuolee hengitystiesairauksiin, erilaisiin tarttuviin tauteihin ja traumoihin. Sydämen vajaatoiminnan ja ruoansulatuskanavan elinten kiertymien vuoksi kuolevat emakot menehtyvät yleensä äkillisesti ilman aikaisempia oireita. Emakoiden lopetuksen suurin syy on niveltulehduksen tai murtuman aiheuttama ontuminen. Emakoiden poistoihin ja kuolleisuuteen voivat vaikuttaa vuodenaika, ilmasto, tuotannolliset tekijät ja emakoiden erilaiset ominaisuudet. Erilaiset tuotanto-olosuhteet, ruokinta ja eläinten hoito- ja poistokäytännöt selittävät eroja tilojen välillä. Emakoiden tuotantokestävyyttä voidaan rajallisesti parantaa jalostuksen avulla. Emakoiden kuolleisuuden vähentäminen ja kestävyyden parantaminen ovat oleellinen osa emakoiden hyvinvointia. Kirjallisuuskatsauksen tietoa emakoiden poistoista ja kuolinsyistä sekä niiden riskitekijöistä voidaan käyttää tilojen kuolleisuuden vähentämisessä ja tuottavuuden parantamisessa.
  • Muhonen, Malla (2016)
    Tämän lisensiaatin tutkielman kirjallisuuskatsaus käsittelee hevosen paksusuolen asennonmuutoksia. Tutkimusosa on retrospektiivinen tutkimus hevosen paksusuolen oikeanpuoleisesta asennonmuutoksesta. Hypoteesinä oli, että Suomessa paksusuolen oikeanpuoleinen asennonmuutos joudutaan hoitamaan useammin kirurgisesti kuin muualla maailmassa. Tutkimuksen tavoitteena oli myös selvittää leikkaushoidon tarpeeseen viittaavia tekijöitä, selviämisprosentteja ja mahdollisia vuodenaikaisvaihteluja esiintyvyydessä. Tutkimusaineisto kerättiin Helsingin yliopistollisen hevossairaalan potilastietojärjestelmän avulla. Kaikki paksusuolen oikeanpuoleisen asennonmuutoksen vuosina 2008-2013 sairastaneet potilaat sisällytettiin tutkimukseen. Potilaista saadut tiedot koottiin Open Office Databasen tutkimuslomakkeelle ja analysoitiin SPSS:n avulla. Tutkimusotanta koostui yhteensä viidestäkymmenestä kahdeksasta hevosesta, joista 30,8% hoidettiin konservatiivisesti ja 69,2% kirurgisesti. Potilaista 63% sairastui syys- ja tammikuun välisenä aikana. Vetosuhde hiekan havaitsemiselle syksyllä verrattuna kevääseen oli 18 (khiin neliö10,3, p=0,0014) Kirurgisesti hoidetuista potilaista 83,3% kotiutettiin. Konservatiivisesti hoidetuilla vastaava luku oli 81,2%. Tässä tutkimusotannassa suurempi osuus hevosista päädyttiin hoitamaan kirurgisesti verrattuna aiempiin julkaisuihin aiheesta. Paksusuolen oikeanpuoleista asennonmuutosta esiintyi eniten syksyllä. Vetosuhde (odds-ratio) hiekan esiintymiselle paksusuolen oikeanpuoleista asennonmuutosta sairastavilla hevosilla oli huomattavasti korkeampi syksyllä kuin keväällä. Tämä ei vielä todista hiekan olevan altistava tekijä paksusuolen oikeanpuoleiselle asennonmuutokselle, mutta se antaa viitettä mahdollisesta korrelaatiosta. Tämä ongelmakenttä vaatii jatkotutkimuksia.
  • Mäkinen, Malin (2016)
    Arbetet med att utreda livsmedels- och vattenburna utbrott är viktigt ur folkhälsosynpunkt. En allt mer industrialiserad livsmedelsproduktion med stora produktionsmängder och en global marknad kan ställa utbrottsutredningsarbetet inför nya utmaningar, och en kontinuerlig utveckling av systemen för utredning behövs för att möta verklighetens krav. Samhällsstrukturen och systemen för utbrottsutredning i Sverige och Finland liknar varandra på många sätt, men har vissa skillnader som gör att en jämförelse mellan dem kan generera intressant information som kan användas vid utvecklandet av båda ländernas system. Den här undersökningens målsättning är att hitta styrkor och svagheter i det svenska systemet för utredning av livsmedels- och vattenburna utbrott, dels genom att undersöka verksamheten på gräsrotsnivå, och dels genom att göra en jämförelse med det finländska systemet som undersökts i en liknande studie under 2015. Studien genomfördes i ett samarbete mellan Helsingfors universitet och det svenska Livsmedelsverket genom att skicka ut en frågeenkät till alla de kommunala myndigheter som arbetar med utbrottsutredning i Sverige, som till största möjliga mån innehöll motsvarande frågor som ställts till de kommunala myndigheterna i Finland ett knappt år tidigare. Materialet från undersökningen bearbetades och analyserades med hjälp av programmen Microsoft Excel 2010 och IBM SPSS Statistics 23. Enkäten besvarades med 151 godkända svar, och en svarsprocent på 59,9 %. Bland de svarande myndigheterna fanns representanter från alla Sveriges län. De viktigaste resultaten som steg fram angående det svenska utbrottsutredningsarbetet var att det till stor del sköts av enskilda personer i små enheter, att de största styrkorna sågs vara gott samarbete och förekomsten av rutiner, att det fanns ett behov av mera övning på arbetet och större tydlighet och ansvarsfördelning, samt att det sågs vissa problem i samband med patientprovtagning och rapportering av utbrott till Livsmedelsverket. Vid en jämförelse med det finländska systemet verkade det som att större enheter med bestämda utredningsgrupper och det elektroniska rapporteringssystemet för matförgiftningar som används i landet hade vissa fördelar. På basen av den här studien ser det ut som att en övergång mot större enheter och organisationer kring utredningsarbetet kunde vara fördelaktigt för upprätthållandet av en tillräcklig beredskap, och den erhållna informationen kan utnyttjas i utvecklandet av det svenska utbrottsutredningsarbetet.
  • Mertanen, Annika (2016)
    Työn tarkoituksena oli kirjallisuuskatsauksen muodossa tutustua kehitysmaiden lihan tuotantoon, laatuun ja turvallisuuten, sekä pohtia keinoja tilanteen parantamiseksi. Työssä käsitellään myös eläinten hyvinvointia lihantuotantoketjussa. Lihan turvallisuudessa käsitellään erilaisia, lihassa mahdollisesti esiintyviä, zoonoottisia taudinaiheuttajia. Elintarvikevälitteiset infektiot ovat merkittävä taloudellinen ja kansanterveydellinen ongelma niin kehitysmaissa kuin kehittyneissä maissa. Liha on yksi potentiaalisista lähteistä elintarvikevälitteisille infektioille. Kehitysmaissa ongelmat ovat vakavia koskien koko lihantuotantoketjua. Tilannetta pahentaa terveydenhuollon kehittymättömyys. Monet kehitysmaista sijaitsevat trooppisella vyöhykkeellä, mikä luo hyvät olosuteet mikro-organismien kasvulle lihassa ja loisten kiertokululle. Tästä syystä putteet teurastushygieniassa, lihantarkastuksessa ja lihan säilytyksessä aiheuttavat merkittävän terveysriskin. Lihantuotanto kasvaa nopeasti kehitysmaissa urbanisation lisääntyessä ja ihmisten elintason noustessa. Vuonna 2020 jo arviolta 63 % mailman lihankulutuksesta kulutetaan kehitysmaissa. Lihantuotantoon käytettävät eläinlajit vaihtelevat uskonnosta, kulttuurista ja ilmasto-oloista riippuen. Teurastuspaikat voidaan kehitysmaissa jakaa kolmeen ryhmään: uudenaikaiset teurastamot, perinteiset teurastamot ja teurastuspisteet, sekä tilapäiset teurastuspaikat. Näistä teurastamoissa ja teurastuspisteissä tehdään lihantarkastusta, mutta teurastushygienia, varsinkaan perinteisissä teurastamoissa ja teurastuspisteissä, ei ole riittävää. Uudenaikaisia teurastamoita ei ole läheskään kaikissa maissa. Teurastusta ohjaavat usein kulttuurilliset perinteet tai uskonto. Tästä johtuen eläimet teurastetaan usein ilman tainnutusta. Tämä aiheuttaa eläimille kärsimystä ja tuskaa. Lisäksi eläimet joutuvat kärsimään kuljetusten aikana, sekä kovakouraisesta käsittelystä teurastamolla. Lihassa esiintyviä zoonoottisia taudinaiheuttavia ovat muun muassa kystikerkoosi, toksoplasmoosi, bruselloosi, tuberkuloosi, Q-kuume ja Rift Valley-kuume. Jotkin taudeista aiheuttavat vaaraa lihaa syövälle ihmiselle ja toiset ovat vaarallisia eläintuotannossa tyskenteleville, kuten teurastamotyöntekijöille ja eläinlääkäreille. Teurastus tapahtuu usein epähygieenisissä oloissa, jolloin liha kontaminoituu bakteereilla. Tämä aiheuttaa lihan laadun heikkenemistä ja myös mahdollisesti terveysriskin kuluttajille. Tilanteen parantamiseksi ei ole olemassa yksinkertaisia keinoja. Tautipainetta tulisi yrittää vähentää, teurastushygieniaa parantaa ja lihantuotantoketjussa toimivia, sekä tavallisia ihmisiä tulisi kouluttaa lihahygieniaan liittyen. Lisäksi eläinten hyvinvointiin tulisi kiinnittää huomiota. Lainsäädäntöä ja sen valvontaa tulisi myös kehittää.
  • Louhelainen, Kerttu (2016)
    Suomessa ei ole erityistä hevosten epidemioita selvittävää tahoa, joten eläinlääkäripraktikolle voi työssään tulla vastaan tilanteita, joissa epidemian selvittäminen olisi tarpeen. Tutkielman taustalla ovat vuonna 2010 yhdellä suomalaisella hevostallilla tapahtuneet sarveiskalvotulehdukset, joita epäiltiin taudinpurkaukseksi. Tapauksen selvittämiseksi kolme eläinlääkäriä laati kyselylomakkeet sekä hevosten omistajille että tallin pitäjille. Eläinlääkäreiden hypoteesina oli, että kyseessä on sienen aiheuttama taudinpurkaus. Vaikka sarveiskalvotulehdukset ovat hevosilla yleisiä, ne ovat useimmiten seurausta sarveiskalvovauriosta ja esiintyvät näin ollen yksittäisillä eläimillä. Sienten aiheuttamat hevosten sarveiskalvotulehdukset ovat kuitenkin Euroopassa suhteellisen harvinaisia. Kirjallisuudessa ei ole tietääksemme aiemmin kuvattu hevosten sarveiskalvotulehdustaudinpurkausta. Tutkielman kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli perehtyä epidemioiden selvittämisessä käytettäviin tutkimusasetelmiin sekä tiedonkeruumenetelmistä kyselyiden tekemiseen, ja kerätä tietoa hevosten epidemioiden selvittämisestä sekä sarveiskalvotulehduksista hevosella. Tutkielman tutkimusosa tehtiin edellä mainitun hypoteesin testaamiseksi. Tutkimusosan tavoitteena oli selvittää, oliko kyseessä epidemia, kuvata sen selvittäminen ja mahdollinen aiheuttaja ja löytää altistaneita tekijöitä. Lisäksi tutkimuksessa pohditaan käytetyn kyselylomakkeen toimivuutta. Aineistona oli 16 hevosen omistajien täyttämää kyselylomaketta, tallin pitäjien täyttämä kyselylomake liitteineen (pohjapiirroksia, rehu- ja kuivikeanalyysituloksia, verinäytetuloksia, lausuntoja rakennustarkastajalta ja eläinlääkäriltä) sekä kuuden hevosen potilaskertomukset. Omistajien kyselylomakkeiden vastaukset koodattiin Excel-taulukkolaskentaohjelmaan, josta ne siirrettiin SPSS-tilasto-ohjelmaan. Aineiston kuvailuun käytettiin frekvenssejä, ja riskitekijöiden ja silmäoireilun välisen assosiaation tutkimiseen khiin neliö -testiä laskemalla Fisherin eksaktit p-arvot Bonferronikorjauksella. Tuloksiin ja kirjallisuuteen perustuen kyseessä oli epidemia, koska tapauksia esiintyi tavallista enemmän: tutkituista hevosista seitsemällä oli sarveiskalvotulehdus ja näistä neljällä aiheuttajana oli sieni. Lopuilla sairastuneista hevosista yhdellä aiheuttajana oli bakteereita ja kahdella aiheuttajaa ei saatu selville. Yleisimmät aiheuttajat olivat sienistä Aspergillus flavus ja bakteereista koagulaasinegatiivinen stafylokokki. Riskitekijöistä ainoa tilastollisesti merkitsevä oli rasituksen jälkeen kipeytyneiden lihasten ja urheiluvammojen hoitoon ulkoisesti käytettävä Arnica-linimentti (p-arvo 0,01). On kuitenkin epätodennäköistä, että se olisi ollut todellinen riskitekijä, vaan todennäköisemmin kyseessä oli tilastollinen (tyypin I) virhe. Tulos ei ollut täysin hypoteesin mukainen, sillä aiheuttajina oli useita sienilajeja ja bakteereja, ja todennäköisesti niistä yksikään ei ollut primaari taudinaiheuttaja. Koska aiheuttajia oli niin monta, vaikuttaa epätodennäköiseltä, että sarveiskalvotulehdukset olisivat tarttuneet hevosesta toiseen. Kerätyn aineiston perusteella altistaneita tekijöitä ei saatu selvitettyä. Jatkoa varten epidemioiden selvitystyön helpottamiseksi olisi hyödyllistä, mikäli käytettävissä olisi valmis hevosten epidemioiden selvitykseen soveltuva sähköinen muokattava kyselylomakepohja.
  • Jokinen, Hanne (2016)
    Tuotantoeläinten hyvinvointi kiinnostaa kuluttajia koko ajan enemmän ympäri maailmaa. Vuoden 2015 lopussa eläinoikeusjärjestön salaa kuvaamat ja julkisuuteen vuotamat videot eri teurastamoilta osoittavat, että eläinten kohtelussa teurastamoilla on parantamisen varaa myös Suomessa. Uudet asiat tyypillisesti pelottavat eläimiä, erityisesti silloin, kun niille ei anneta aikaa tottua tilanteeseen. Eläinten teuraskuljetuksiin ja teurastamolla olemiseen liittyy tämän vuoksi runsaasti niitä stressaavia tekijöitä. Pelokas eläin on vaikea käsitellä – se saattaa ryntäillä holtittomasti tai kieltäytyä kokonaan liikkumasta – mikä johtaa henkilökunnan runsaaseen voimankäyttöön tilanteen hallitsemiseksi ja aikatauluissa pysymiseksi. Teurastamoympäristössä eläinten hyvinvointiongelman takana on tyypillisesti kaksi perustavanlaatuista puutetta. Toisaalta eläintilojen, lastauslaitureiden tai kuljetusautojen suunnittelussa ei tavallisesti ole huomioitu riittävästi, miten eläimet havainnoivat ympäristöään, millaiset tekijät kiinnittävät niiden huomion ja mitä siitä seuraa. Ympäristön häiriötekijöiden runsas määrä johtaa eläinten pysähtelyyn, liikkumishaluttomuuteen ja muuhun vaikeaan käsiteltävyyteen. Toisaalta eläimiä käsitteleviä henkilöitä ei ole koulutettu tarkkailemaan ja ymmärtämään eläinten käyttäytymistä tai hyödyntämään niillä luonnostaan olevia käyttäytymismalleja rauhallisella ja järkevällä tavalla. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää, mitä tällä hetkellä tiedetään eläinten luonnollisen käyttäytymisen huomioimisesta niiden käsittelyssä sekä eläintilojen suunnittelussa. Painopiste oli erityisesti teurastamoympäristöissä, mutta joiltakin osin hyödynnettiin tietoa myös muista sellaisista eläintiloista ja käsittely-ympäristöistä, joissa eläinten eläimet joutuvat epämiellyttäviksi kokemiensa hoitotoimenpiteiden kohteeksi. Tällaisia ovat esimerkiksi lampaiden keritseminen tai lähes puolivillien ja jo ihmisten läheisyyttä kaihtavien nautojen rokotukset, punnitukset ja lääkinnät. Eläinten liikuttamisessa tulisi hyödyntää ensisijaisesti niiden pakoaluetta eli luontaista tarvetta säilyttää tietty etäisyys uhkaksi kokemaansa asiaan, kuten vieraaseen ihmiseen. Pakoalueen rajan tuntumassa pysyttelevä ihminen saa eläimen liikkumaan, mutta rauhallisesti ja kiihtymättä, kunhan se ei näe liikkumista estäviä tekijöitä tiellään. Tuotantoeläimet ovat erityisen herkkiä visuaalisille signaaleille sekä äkillisille äänille. Kulkureittien muuttaminen sellaiseksi, etteivät eläimet näe äkillisiä liikkeitä ympärillään tai odottavia ihmisiä edessään tai joudu kulkemaan muuttuvien lattiapintojen tai selkeiden saumojen yli vähentävät eläinten pysähtelyä ja vastaanhangoittelua. Useimpien eläinten käsittely on helpointa pieninä, 4–5 eläimen ryhminä, jolloin ne saavat tukea toisistaan, mutta eivät pääse pakkautumaan hankalasti hajotettaviksi tiiviiksi laumoiksi. Siipikarjan ja porojen ihmiskontaktien määrä ja pituus tulee pyrkiä minimoimaan. Sujuva eläintenkäsittely teurastamoympäristössä on monen pienen osatekijän muodostama kokonaisuus. Merkittäviä parannuksia voidaan kuitenkin hyvin usein saada aikaan jo henkilökunnan koulutuksella sekä pahimpien häiriötekijöiden poistamisella sekä eläinten hyvinvoinnin vaarantumisesta kertovien tapahtumien jatkuvalla seurannalla.
  • Allén, Elisa (2016)
    Toxoplasma gondii on zoonoottinen solunsisäinen alkueläin, jonka aiheuttamaa tautia kutsutaan toksoplasmoosiksi. Loisen pääisäntänä voivat toimia ainoastaan Felidae -heimon kissaeläimet. Väli-isäntänä voivat toimia käytännössä kaikki tasalämpöiset eläimet, mukaan lukien ihminen. T. gondii on maantieteellisesti hyvin laajalle levinnyt parasiitti, joka terveellä eläimellä aiheuttaa tyypillisesti vain lieväoireisen, itsestään rajoittuvan taudin. Tiineillä sekä immuunipuolustukseltaan heikoilla yksilöillä T. gondii -infektiolla voi kuitenkin olla hyvin vakavia seurauksia. T. gondii on kansanterveydellisesti hyvin merkittävä loinen, sillä odottavan äidin tartunta voi aiheuttaa abortteja tai vakavia oireita kehittyvälle sikiölle. Ihminen saa tartunnan tyypillisesti syötyään huonosti kypsennettyä tai raakaa lihaa, joka sisältää T. gondii -kudoskystia. Naudanlihan infektiivisyyttä ihmiselle on pidetty pienenä, mutta tutkimuksia asiasta on vähän ja tuloksissa on maantieteellisiä eroja. Naudalle loinen ei yleensä aiheuta vakavia oireita. Lisensiaatintutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä kokeellisesta osuudesta. Kirjallisuuskatsaus käsittelee Toxoplasma gondii -alkueläintä, sen merkitystä elintarvikevälitteisenä parasiittina, nautaa (Bos taurus) T. gondii -loisen väli-isäntänä sekä yleisimmin diagnostiikassa käytettäviä menetelmiä naudalla. Erityisenä pääpainona kirjallisuuskatsauksessa on loisen merkitys elintarvikevälitteisten infektioiden aiheuttajana naudanlihassa. Kokeellisessa osassa tutkittiin T. gondii -vasta-aineiden esiintyvyyttä suomalaisissa naudoissa. Pallealihasnäytteitä kerättiin suomalaisilta teurastamoilta yhteensä 200 kappaletta. Tutkittavia näytteitä tuli yhteensä 74:ltä eri tilalta ympäri Suomea. T. gondii -vasta-aineita tutkittiin pallealihasnestenäytteistä ELISA-menetelmän (Enzyme-linked immunosorbent assay) avulla. Vastaavaa tutkimusta naudoilla ei ole aiemmin toteutettu Suomessa, mutta esiintyvyyden on oletettu olevan matala. Käytetyn kaupallisen ELISA-testin avulla vasta-ainepositiivisia nautoja löytyi yhteensä 15 kappaletta kahdeksalta eri tilalta. Toksoplasmavasta-aineiden esiintyvyys kyseisessä näytepopulaatiossa on siten 7,5 %. Toksoplasmapositiisiksi näytteiksi laskettiin ne näytteet, jotka olivat olleet vähintään yhdessä näyteajossa selvästi positiivisia. Tuloksissa oli kuitenkin eroja eri näyteajojen välillä, joten käytettyä menetelmää ei voida pitää täysin luotettavana menetelmänä tutkittaessa T. gondii -vasta-aineiden esiintyvyyttä naudalla. Lisäksi tutkittava näytemäärä oli suppea, mikä ei välttämättä anna todellista kuvaa loisen esiintymisestä Suomessa.
  • Pahkala, Iiris (2016)
    Tutkielman tavoitteena on alustavasti selvittää Mycoplasma bovis -tartunnalle altistavat ja tartunnan leviämisen riskitekijät lypsykarjatilalla Suomessa. Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tapaus-verrokkikyselytutkimuksesta. Kirjallisuuskatsauksessa tarkoituksena on M. bovis -tartunnan sekä suomalaisen lypsykarjan järjestelmällinen kuvaaminen. Lisäksi kuvataan tunnetut riskitekijät ja tartunnan vastustamisen toimenpiteet. Kyselytutkimuksessa tarkoituksena on kuvata tapaustilat ja selvittää tapaus- ja kontrollitilojen eroavaisuudet. Kyselytutkimus toimii myös kyselylomakkeeen pilottitutkimuksena. M. bovis -bakteeri on maailmalla yleinen naudan taudinaiheuttaja. Sen tärkeimmät taudinaiheutukset ovat vasikoiden hengitystiesairaudet ja lehmien utaretulehdukset. Lisäksi tartunta aiheuttaa mm. korvatulehdusta, niveltulehdusta ja silmätulehdusta. Tartunnan hoito on haastavaa heikon hoitovasteen vuoksi. Tartunta leviää tyypillisimmin tilalta toiselle oireettomien kantajien välityksellä sekä tilatasolla suorien ja epäsuorien kontaktien välityksellä. Tartunta on vaikea saneerata tilalta pois, sillä se säilyy hyvin niin isännässä kuin ympäristössä. Nautataloudelle tartunta aiheuttaa suuria ongelmia mm. lehmien poistojen ja lisääntyneen lääkkeiden käytön vuoksi. Lakisääteisesti M. bovis -tartunta on Suomessa ilmoitettava eläintauti, joten sitä vastustetaan elinkeinon toimin Eläinten terveys ry:n (ETT) ollessa pääasiallinen toimija. Suomessa tartunta todettiin ensimmäisen kerran vuoden 2012 lopulla. Vuoden 2016 alkuun mennessä tartuntaa on todettu yhteensä 57: ltä tilalta, joista suurin osa on vasikkakasvattamoja ja lypsykarjatiloja. Tapaustiloina kyselytutkimuksessa toimi 10 lypsykarjatartuntatilaa ja konrollitiloina 10 vähäriskistä, ETT:n seurantaohjelman A-tason lypsykarjatilaa. Muuttujia verrattiin yksi kerrallaan vastemuuttujiin (tapaus- vs. kontrollitilat). Bonferronikorjattuja tilastollisesti merkitseviä eroja saatiin vain muutamia riittämättömästä otoskoosta johtuen. Tartuntatiloilla bioturvallisuus oli heikompaa kontrollitiloihin verrattuna, mikä osaltaan johtuu jo siitä, että kontrollitlat kuuluivat ns. A-tasolle. Esimerkiksi tartuntatiloilla teurasautonkuljettaja tuli useammin navettaan (p=0,027). Tartuntatiloista useampi oli myös laajennettuja tai peruskorjattuja. Tartuntatiloilla esiintyi enemmän tartuntaan viittaavia tyypillisiä oireita (p=0,033), oireita esiintyi useammalla kuin yhdellä eläinryhmällä ja oireita esiintyi joko yksittäisillä tai useammilla eläimillä (p=0,017). Vasikoiden silmäoireet ja riippuvat korvat antoivat näyttöä tartunnalle (p= 0,033). Eläinliikenne (esim. välitystoiminta, eläinostot) sekä riittämätön bioturvallisuus näyttäisivät olevan Suomessa tärkeimpiä tartunnan leviämisen riskitekijöitä. Keinosiemennyksen merkitystä ei tartunnan leviämiselle vielä tiedetä, mutta se saattaa olla yksi mahdollinen riskitekijä ja vaatii lisätutkimusta. Huomattavaa on kuitenkin, että Suomen tilanteessa leviämisreittejä näyttäisi olevan useita ja eri tartuntatiloilla useat eri tekijät ovat altistaneet tartunnalle. Tartunnan kontrolloinnissa tärkeitä keinoja ovat useiden eri stressitekijöiden poistaminen, eri-ikäisten eläinryhmien ryhmittely ja ryhmien välisten lähikontaktien estäminen sekä eläintiheyden pienentäminen. Tietouden lisääminen on olennaista tartunnan leviämisen estämiseksi ja kontrolloinnin parantamiseksi.
  • Hänninen, Emmi (2016)
    Lievä kliininen utaretulehdus on naudan akuutin utaretulehduksen lievin muoto. Se havaitaan yleensä maitomuutoksina, kuten kokkareina ja lastuina sekä lisäksi hyvin lievänä tai ei ollenkaan esiintyvänä utareen turvotuksena. Lievässä kliinisessä utaretulehduksessa ei esiinny systeemisiä oireita. Tämän lisensiaatin tutkielman tarkoituksena on kertoa utaretulehduksesta, sen yleisimmistä aiheuttajista, diagnosointimenetelmistä sekä hieman utaretulehduksen hoidosta sekä hoitopäätökseen vaikuttavista tekijöistä, joita ovat muun muassa tilan utareterveystilanne, todetut aiheuttajapatogeenit, lehmän tuotosvaihe ja tuotosmäärä. Tutkimusosassa selvitetään kvalitatiivisen aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla, mitkä tekijät vaikuttavat eläinlääkäreiden hoitopäätökseen aloittaa mikrobilääkehoito lievän kliinisen utaretulehduksen diagnosointipäivänä. Lisäksi pohditaan, miten saadut tulokset vastaavat kirjallisuudesta löytynyttä tietoa. Tämä tutkimus on kuvaileva, joten siinä ei ole erityisiä hypoteeseja. Tässä tutkimuksessa käytettiin materiaalina yhteispohjoismaisen lypsylehmien sairausrekisterien DAHREVA-validointiprojektin (Dairy Herd Disease Registry Evaluation) yhteydessä kertynyttä, mutta siinä analysoimatonta haastattelu- ja kyselylomakeaineistoa. Haastatteluaineisto oli kerätty vuonna 2010 haastattelemalla suullisesti kuutta eri puolilla Suomea nautapraktiikkaa tekevää eläinlääkäriä, joita pyydettiin kertomaan kolmesta viimeisimmästä lievään kliiniseen utaretulehdukseen liittyvästä potilastapauksestaan. Haastatteluaineisto jaettiin kahteen ryhmään sen mukaan, aloitettiinko hoito vai eikö sitä aloitettu diagnosointipäivänä. Kyselylomakeaineisto oli vapaan sanan kenttä kyselylomakkeesta, joka oli lähetetty lähes kaikille Suomessa pääsääntöisesti nautapraktiikkaa tekeville eläinlääkäreille (202 kpl) syksyllä 2010. Palautetuista 106 kyselylomakkeesta 41:ssä oli kommentteja, joita käytettiin tässä tutkimuksessa. Kvalitatiivisella aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä näistä löytyi 165 ajatusyksikköä. Ajatusyksikkö on yhden asian sisältävä ajatus, jonka muodostumista määräävät tutkimuksen tavoitteet ja kerätty aineisto. Näistä ajatusyksiköistä muodostettiin seitsemän käsiteluokkaa, joiden katsottiin kuvaavan hoidon aloittamiseen vaikuttavien tekijöiden suurempia luokkia. Käsiteluokkia olivat 1) maitonäytetutkimukset, 2) tilakohtaiset tekijät, 3) lehmän tuotosvaihe, 4) lehmäkohtaiset tekijät, 5) tuottajan mielipide, 6) hoitosuositukset ja 7) eläinlääkärin työolot. Näitä samoja käsiteluokkia käytettiin haastatteluaineiston ajatusyksiköiden luokittelussa. Eläinlääkäreillä on monia tekijöitä, jotka yhdessä vaikuttavat päätökseen aloittaa mikrobilääkehoito lievään kliiniseen utaretulehdukseen. Eniten eläinlääkärit toivat esiin sekä kyselylomakeaineistossa että molemmissa haastatteluaineistoissa sitä, että heillä oli saatavilla mikrobiologinen maitonäytetulos, kun he itse olivat ensi kerran kosketuksissa sairaan eläimen kanssa; kyselylomakeaineistossa tämä käsitejoukko sisälsi noin puolet kaikista ajatusyksiköistä. Aiheuttajabakteereista eniten mainintoja sai Staphylococcus aureus. Lehmäkohtaiset tekijät ja tuotosvaihe mainittiin kommenteissa myös usein. Haastatteluaineiston siinä ryhmässä, jossa hoitoa ei aloitettu, suurin osa ajatusyksiköistä koski maitonäytetutkimuksia. Näistä eniten sai mainintoja koagulaasinegatiivinen stafylokokki, jonka löytyminen maitonäytteestä vaikutti eläinlääkäreillä eniten hoidon aloittamatta jättämiseen lievässä kliinisessä utaretulehduksessa. Saadut tulokset olivat odotettuja suomalaisessa hoitokäytännössä: meillä päätökseen vaikuttaa eniten maitonäytteestä tehty laboratoriotutkimus. Tämä työ toimi myös eräänlaisena pilottitutkimuksena ja osoitti, että eläinlääketieteessä voidaan tutkia suullisia haastatteluita ja kommentteja käyttämällä kvalitatiivista aineistolähtöistä sisällönanalyysiä.
  • Fraktman, Leea (2016)
    suomalaisten fasaanien suolistossa ei ole aiempaa tutkimustietoa saatavilla. Zoonoottisten bakteerien kantajina fasaanit voivat aiheuttaa potentiaalisen riskin ympäristön kontaminoitumiselle ja ihmisten tautitartunnoille. Kokeet tehtiin fasaanien ulostenäytteistä, jotka otettiin 100 luonnosta metsästetyn tarhakasvatetun fasaanin suolistosta. Näytteistä tutkittiin yleisimpien elintarvikevälitteisten patogeenisten bakteerien esiintymistä. Tutkimuksen kohteena olivat shigatoksiinigeeniä (stx) kantava eli stx-positiivinen Escherichia coli -bakteeri (STEC), Salmonella spp. -bakteerit, Listeria spp. -bakteerit, Campylobacter spp. -bakteerit ja Yersinia spp. -bakteerit. Fasaanien ulostenäytteistä Salmonella- ja Yersinia-bakteerit osoitettiin sekä viljely- että reaaliaikaisella PCR-menetelmällä, Campylobacter- ja Listeria-bakteerit määritettiin vain viljelymenetelmällä ja STEC vain reaaliaikaisella polymeraasiketjureaktio eli PCR-menetelmällä. Näytteissä todettiin Salmonella spp. -, stx1-positiivisia Escherichia coli (STEC)-, Campylobacter jejuni -, Listeria monocytogenes -, Yersinia enterocolitica - ja Yersinia pseudotuberculosis -bakteereita. Eniten näytteissä esiintyi Campylobacter jejuni - ja Listeria monocytogenes -bakteereita, joiden esiintyvyys oli 10 %. Yersinia-suvun ail-positiivisia eli taudinaiheuttamiskykyisiä bakteereita todettiin 6 % näytteistä. Salmonella spp. -bakteerien prevalenssi oli 4 % ja stx1-positiivisten STEC-bakteerien 3 %. Tässä tutkimuksessa suomalaisten tarhassa kasvatettujen fasaanien ulostenäytteissä todettiin esiintyvän kaikkia tutkittuja zoonoottisia elintarvikevälitteisiä bakteerisukuja tai niiden DNA:ta (PCRmenetelmä). Koska fasaanin lihaa käytetään ihmisravinnoksi omaan käyttöön ja sitä voidaan myydä tarkastamattomana eteenpäin, on patogeenien kulkeutuminen ihmiseen ja zoonoottisen infektion puhkeaminen teoriassa mahdollista. Jatkotutkimuksia voitaisi tehdä fasaanien kanssa työskentelevien altistumisen ja sairastuvuuden selvittämiseksi ympäristön kontaminaation ja muiden eläinlajien tautiriskien kartoittamiseksi.
  • Railio, Jonna (2016)
    Pääntauti on Streptococcus equi subspecies equi (S. equi) -bakteerin aiheuttama kaikkialla maailmassa tavattava hevosten infektiotauti, jossa sairastuvuus on korkea. Hengitystieoireet, kuume ja abskessien muodostus ovat pääntaudille tyypillisiä oireita. S.equi on kehittynyt Streptococcus equi subspecies zooepidemicus -bakteerista, jonka kanssa sillä on lähes identtinen DNA. S. equi -bakteerilla on useita virulenssitekijöitä, joista merkittävimmät liittyvät synnynnäiseltä immuunijärjestelmältä suojautumiseen. Kapselin ja antifagosytääristen proteiiniensa avulla S. equi pystyy välttelemään komplementin välittämää opsonisaatiota ja neutrofiilien fagosytoosia. Pitkäaikaiset taudin kantajat ovat keskeisessä asemassa bakteerin säilymisen ja leviämisen kannalta. Immuniteetti pääntautia vastaan on pääasiassa vasta-ainevälitteinen ja paikallisen immuniteetin merkitys taudilta suojautumisessa on keskeinen. Luonnollinen infektio aiheuttaa useimmille hevosille voimakkaan ja pitkäkestoisen immuniteetin. Diagnostiikassa käytettäviä menetelmiä ovat bakteeriviljely, PCR ja serologia. Serologisista testeistä yleisimmin on käytössä S. equi-M-proteiinille (SeM) spesifisiä vastaaineita mittaava ELISA-testi (ID Vet). Ristireagointi S. zooepidemicus -bakteerin kanssa heikentää SeMproteiiniin perustuvan ELISA-testin spesifisyyttä. Pääntauti on hevosten infektiotaudeista yleisimmin diagnosoitu ja Suomessa se kuuluu ilmoitettaviin eläintauteihin. Usein bakteerimääritys jää kuitenkin tekemättä ja tapauksia ilmoittamatta, joten pääntaudin yleisyydestä Suomessa ei ole tarkempaa tietoa. Tämän lisensiaatin tutkielman kirjallisuuskatsauksessa käsitellään pääntautia keskittyen etiologiaan, patogeneesiin ja immunologiaan. Vaikka taudin hoitoa ei tässä työssä käsitellä, kirjallisuuskatsauksesta saa tietoa diagnostiikan suunnittelua varten. Patogeneesin ymmärtäminen on oleellista mietittäessä keinoja pääntaudin leviämisen estämiseksi. Työn kokeellisen osan tarkoituksena oli kartoittaa pääntaudin yleisyyttä Suomessa määrittämällä anti-SeM-vasta-aineiden esiintymistä suomalaisilla hevosilla. Seroprevalenssiksi saatiin 52,2 prosenttia, joka on korkea verrattuna muissa maissa tehtyihin prevalenssitutkimuksiin.
  • Nastolin, Pinja (2016)
    Suomessa on 2000-luvulla raportoitu vuosittain 30–70 elintarvike- ja vesivälitteistä epidemiaa, joista suurin osa on ollut elintarvikevälitteisiä. Valtioneuvoston asetus (1365/2011) velvoittaa kunnan nimeämään epidemioiden selvittämistä varten selvitystyöryhmän. Epidemioiden selvitystyö on tärkeä osa väestön terveydensuojelua. Epidemiaselvitystyöryhmien toimintaan on kuitenkin viime vuosina vaikuttanut sekä ympäristöterveydenhuollon alueellistamishanke että uusi epidemioiden sähköinen ilmoitusjärjestelmä, eikä näiden muutosten vaikutusta toimintaan täysin tunneta. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida epidemiaselvitystyöryhmien toimintaa ja sen vakiintuneisuutta kartoittamalla työryhmien kokoonpanoa, toimintatapoja, kokoontumisaktiivisuutta ja vastuuhenkilöitä. Lisäksi kartoitettiin selvitystyöryhmien edustajien näkemyksiä työryhmien toimintakyvystä ja yhteistyön toimivuudesta paikallisen epidemiaselvityksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen välillä. Tavoitteena oli lisäksi selvittää epidemiaepäilyilmoitusten pohjalta elintarvike- ja vesivälitteisten epidemioiden laajuutta ja alueellista jakaumaa, sekä yleisimmät epäillyt taudinaiheuttajat, tartunnanlähteet ja yleisimmät oletetut tapahtumapaikat. Tutkimus toteutettiin ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköiden johtajille suunnatulla kyselytutkimuksella sekä analysoimalla THL:lle 2010–2014 tehdyt 377 epidemiaepäilyilmoitusta. Aineisto käsiteltiin ja analysointiin käytettiin Microsoft Excel 2013 -taulukkolaskentaohjelmaa ja tilastolliseen analysointiin IBM SPSS Statistics 22 -ohjelmaa. Kyselyyn vastasi 28 ympäristöterveydenhuollon valvontayksikköä (vastausprosentti 45,2). Kaikissa paitsi yhdessä vastanneista valvontayksiköistä toimi elintarvike- ja vesivälitteisten epidemioiden selvitystyöryhmä. Kyselyyn vastanneista selvitystyöryhmistä 74,0 % (n = 27) oli kokoonpanoltaan valtioneuvoston asetuksen (1365/2011) mukainen. Epidemiaselvitystyö koettiin pääasiassa onnistuneeksi ja mielipide yhteistoiminta-alueiden vaikutuksesta epidemiaselvitystoimintaan oli pääosin positiivinen. Selvitystyöryhmien kokemukset THL:n epidemiaselvitystoiminnasta olivat myös myönteisiä. Merkittäväksi epäkohdaksi vastaajat kokivat kunnan päättäjien tietämättömyyden epidemiaselvitystyöstä. Suurin osa (64,3 %, n = 28) vastaajista koki ruokamyrkytysepidemioiden sähköisen ilmoitusjärjestelmän (RYMY) parantaneen epidemioiden ilmoittamista, mutta 42,9 % (n = 28) ei kokenut järjestelmää helppokäyttöiseksi. Epidemiaepäilyilmoituksissa epäilty tartunnan lähde ilmoitettiin 77,5 %:ssa tapauksia. Epidemian lähteeksi epäiltiin useammin elintarviketta kuin vettä. Useimmiten epäiltiin kalaa tai äyriäisiä sisältäviä elintarvikkeita. Suurimmassa osassa epäilyilmoituksia epidemian aiheuttajaksi oli ilmoitettu norovirus. Eniten epidemioita epäiltiin alkaneeksi ravintolasta ja suuria epidemioita, joissa sairastui yli 100 ihmistä, ilmoitettiin aineistossa seitsemän. Tutkimuksen perusteella paikallinen epidemiaselvitystyö on kyennyt vakiintumaan viime vuosina vallinneiden muutosten keskellä. Tutkimuksesta saatua tietoa voidaan hyödyntää paikallisten epidemiaselvitystyöryhmien toiminnan ja valtakunnallisen epidemiaselvitystyön kehittämisessä edelleen.
  • Lindström-Kippola, Nina (2016)
    Tämä alkuperäistutkimuksen sisältävän lisensiaatin tutkielman tavoitteena on kerätä kuvaileva tieto siitä kuinka paljon ja minkälaisia löydöksiä emakoilla on lihantarkastuksessa yhdellä teurastamolla Suomessa. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lihantarkastuksen lainsäädäntöä ja perusteita sekä emakoiden yleisimpiä poistosyitä ja yleisesti sikojen yleisimpiä lihantarkastuslöydöksiä. Tutkimusosan tarkoitus on selvittää emakoiden teuraslöydösten määrä prosentuaalisesti ja kilomääräisesti. Yhdeltä suomalaiselta sianlihaalan laitokselta saatiin vuoden 2010 emakoiden lihantarkastuslöydökset, jossa oli tuottaja- ja eläintasolle asti jäljitettävissä oleva numerokooditettu valikoimaton tiedosto emakoiden teuraslöydöksistä ja niiden seurauksena hylätyistä lihan kilomääristä. Vuonna 2010 kyseisessä teurastamossa teurastettiin yhteensä 17624 emakkoa, mikä vastasi n. 40 %:a Suomessa teurastetuista emakoista. Aineisto käsiteltiin Excel-taulukkolaskelmaohjelmalla käyttäen ohjelman Pivot-apuohjelmaa. Noin 70 %:lla vuoden aikana teurastetuista emakoista ei ollut teuraslöydöksiä, kun taas 5297 emakolle oli merkitty yksi tai useampi teuraslöydös. Yhteensä 85 %:lla oli havaittu vain yksi lihantarkastuslöydös. Eniten merkintöjä kerääntyi märkäpesäkkeistä, keuhkokalvojen tulehduksista, makuuhautumista ja teurasvirheistä. Seurantavuoden aikana teuraslöydöksiä kerääntyi keskimäärin 15 emakolta tuottajaa kohden. Lihaa hylättiin emakkoa kohden keskimäärin 26 kg ja tuottajaa kohden 382 kg. Märkäpesäkkeet aiheuttivat kolmanneksen (44000 kg) teuraslöydöksistä aiheutuvista hylätyistä kiloista. Keuhkokalvojen tulehduksia oli 17 %:lla ja makuuhautumia 9 %:lla teurastetuista emakoista. Vaikka keuhkokalvon tulehduksia esiintyi määrällisesti paljon ei niistä aiheutunut ruhohylkäyksiä. Vaikka teuraslöydöksistä aiheutuva tuotannollinen tappio tuottajaa kohden ei ole suuri, vaikuttavat ne eläinten hyvinvoinnin huonontumisen lisäksi tuotannon heikkenemiseen ja työnmäärän lisääntymiseen eläinten sairastuvuudesta johtuen.