Farmasian tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Hietala, Tarja (2017)
    Kaksoisruuvirakeistus on herättänyt huomattavan määrän kiinnostusta jatkuvatoimisena märkärakeistusmenetelmänä lääketeollisuudessa ja se onkin eniten tutkittu kyseisistä rakeistusprosesseista. Vaikka useissa kuivarakeistus- ja erätoimisissa märkärakeistustutkimuksissa on todettu rakeistuksen vaikuttavan materiaalien puristuvuuteen ja tablettien lujuuteen, on silti epäselvää, kuinka jatkuvatoiminen rakeistus vaikuttaa näihin ominaisuuksiin. Tämän pro gradu -työn tavoitteena oli tutkia jatkuvatoimisen kaksoisruuvirakeistuksen vaikutusta yleisesti käytettyjen farmaseuttisten apuaineiden puristuvuuteen. Lisäksi haluttiin selvittää, kuinka sideaine vaikuttaa materiaalien puristuvuuskäyttäytymiseen. Tarkoituksena oli myös arvioida, kuinka kaksi puristuvuuden heikkenemistä selittävää mallia (UCC-malli ja huokoisuusmalli) soveltuvat kuvaamaan kaksoisruuvirakeistuksen jälkeen tapahtuvaa puristuvuuden muutosta ja mahdollista tablettien lujuuden heikkenemistä käytetyillä materiaaleilla. Aikaisemmin näitä malleja on sovellettu ainoastaan kuivarakeistukseen ja erätoimiseen märkärakeistukseen. Tutkimuksessa käytettiin full factorial -koeasetelmaa, jossa muuttujia (sideaine, sideaineen lisäystapa ja massaa työstävien elementtien lukumäärä) vaihdeltiin kahdella tasolla. Täyteaineena formulaatioissa käytettiin joko mikrokiteistä selluloosaa (MCC), mannitolia tai vedetöntä dikalsiumfosfaattia (DCPA), sideaineena polyvinyylipyrrolidonia (PVP) tai hydroksipropyyliselluloosaa (HPC) ja liukuaineena magnesiumstearaattia, joka lisättiin rakeisiin ennen tabletointia. Lisäksi full factorial -koeasetelmasta toistettiin yksi rakeistus (PVP, kuiva sideaine, neljä massaa työstävää elementtiä) jokaiselle tutkittavalle täyteaineelle. Yhteensä rakeistettiin 27 erää. Rakeistuksen jälkeen rakeet kuivattiin ja jauhettiin sekä tabletoitiin. Lisäksi kaikki formulaatiot suorapuristettiin, jotta kaksoisruuvirakeistuksen aiheuttamat mahdolliset muutokset aineiden puristuvuudessa ja tablettien lujuuksissa voitiin havaita. Vastemuuttujina tutkimuksessa selvitettiin rakeistuksen vääntömomentti sekä rakeiden kaatotiheys ja partikkelikokojakauma. Lisäksi määritettiin tablettien lujuus ja huokoisuus ja näiden avulla materiaalien puristuvuus. Mikrokiteisen selluloosan puristuvuus huononi kaksoisruuvirakeistuksen jälkeen hornifikaation (engl. hornification) vuoksi. Mannitolin puristuvuus taas parani rakeistuksessa muodostuneiden huokoisten rakeiden ansiosta. DCPA:n puristuvuus muuttui vain vähän johtuen oletettavasti rakeiden hajoamisesta tabletoinnin aikana. Sideaineen havaittiin vaikuttavan materiaalien puristuvuuteen siten, että PVP:n käyttö sai aikaan lujempia tabletteja verrattuna vähemmän hydrofiiliseen HPC:hen. Sideaineen lisäystapa ei kuitenkaan aiheuttanut suurta muutosta tablettien lujuudessa. UCC-malli kuvasi hyvin mikrokiteisen selluloosan puristuvuuden laskua ja tablettien lujuuden heikkenemistä. Täten mallia voidaan käyttää tablettien lujuuksien arvioinnissa, kun mikrokiteistä selluloosaa rakeistetaan kaksoisruuvirakeistimella. Lisäksi mallin avulla voidaan pienten esikokeiden perusteella suunnitella, millä rakeistusolosuhteilla saavutetaan tietty tabletin lujuus. Näin voidaan vähentää esikokeisiin käytettyjä resursseja. Mallia ei voitu soveltaa mannitoliin ja DCPA:han, sillä niiden UCC-mallin mukainen puristuvuus parani kaksoisruuvirakeistuksen jälkeen. Huokoisuusmallia ei voitu käyttää kuvamaan muutosta mannitoliin puristuvuudessa, sillä sen puristuvuus parani.Huokoisuusmallia voitiin kuitenkin soveltaa mikrokiteiseen selluloosaan ja DCPA:han, sillä niiden puristuvuus heikkeni rakeistuksen jälkeen. Huokoisuusmalli kuvasi mikrokiteisen selluloosan puristuvuuden heikkenemistä kuitenkin vain osittain, sillä tutkimuksessa ei saatu riittävästi tablettien lujuusarvoja, koska tabletit olivat liian heikkoja. Huokoisuusmalli kuvasi hyvin DCPA-tablettien lujuuden heikkenemistä tablettien huokoisuuksilla, jotka saavutetaan kun käytetään teollisuudessa yleensä käytettyjä puristuspaineita. Tulosten yhteenvetona voidaan todeta, että kaksoisruuvirakeistus voi vaikuttaa merkittävästi tablettien lujuuteen ja että formulaation puristuvuus voi joko parantua tai heiketä riippuen käytetyistä materiaaleista. Lisäksi voidaan suositella sideaineen lisäämistä rakeistukseen jauheseoksessa sideaineliuoksen sijaan, sillä sideaineen lisäystavalla oli vain pieni vaikutus tablettien lujuuteen. Näin ollen vältytään aikaavievältä sideaineen liuotukselta ja mahdollistetaan kaksoisruuvirakeistuksen käyttäminen tablettien jatkuvatoimisessa tuotannossa.
  • Tallberg, Thomas (2017)
    Transaktiivisen vasteen DNA:ta sitova proteiini 43 (TDP-43) on RNA:ta sitova proteiini, joka osallistuu transkriptionaalisella tasolla geenien ilmentymiseen. TDP-43 lokalisoituu solujen tumaan. Hermorappeumasairauksiin kuuluva amyotrofinen lateraaliskleroosi (ALS) johtaa ylempien ja alempien liikehermosolujen tuhoon. Suurimalla osalla ALS-potilaista esiintyy TDP- 43:n lokalisoitumista hermosolujen ja glia-solujen solulimaan. TDP-43-rotan ALS-eläinmallin avulla voidaan tutkia ALS:n kaltaista sairautta ja molekulaarisia mekanismeja. Tämä eläinmalli on aikaisemmin karakterisoitu kirjallisuudessa. Serebraalinen dopamiinisolujen hermokasvutekijä (CDNF) on neuroprotektiivinen ja neurorestoratiivinen hermokasvutekijä rotan Parkinsonin taudin eläinmallissa. CDNF:llä voi mahdollisesti vaikuttaa ALS-sairauden kulkuun. Yhtenä tavoitteena tässä lopputyössä on uudelleen karakterisoida TDP-43-rotan ALS-eläinmalli ja toistaa aikaisemmin julkaistut tulokset. Toinen tavoite on hoitaa TDP-43-rottia infusoimalla CDNF:ää kroonisesti aivokammioon, ja verrata oireiden esiintymistä TDP-43-rottiin jotka saavat fosfaatilla puskuroitua saliinia. Käyttäytymiskokeita tehdään kolme kertaa viikossa ja kun rotat saavuttavat päätepisteen, selkäytimet poistetaan. Liikehermosolujen laskentaa ja stressijyvien esiintymistä selkäydinleikkeissä tutkitaan immunohistokemian avulla. Kroonisesti aivokammioon annosteltavan CDNF:n diffuusiota aivoissa tutkitaan myös rotilla immunohistokemian avulla. TDP-43-rottien karakterisointiosuudessa pystyttiin toistamaan osittain aikaisemmin julkaistut tulokset. TDP-43-rottien oireiden esiintymistä ei voitu estää tai hidastaa CDNF:llä. Liikehermosolujen määrä TDP-43-rottien selkäytimessä oli radikaalisti vähentynyt molemmissa koeryhmissä. Stressijyviä ei havaittu TDP-43-rottien selkäytimessä. CDNF:n diffundoituminen oli hyvin rajallista rottien aivoissa. Suurempien annosten antaminen ja mahdollisesti muuttamalla kanyylin syvyyttä tai annostelureittiä voisi harkita tulevissa kokeissa.
  • Laakko, Maria (2017)
    Gene therapy is the therapeutic delivery of nucleic acid sequences into cells, where they can replace a gene that is missing, mutated or poorly expressed. It is a potential treatment to cure e.g. genetic diseases, viral infections and various cancers. The nucleic acid needs to be delivered across the cell membrane and into the nucleus to affect the gene expression. Anionic nucleic acids need a cationic carrier, such as a cationic liposome, to enable their delivery into the cells. The liposomes used in gene delivery usually contain both a cationic lipid to associate with the nucleic acid and a neutral helper lipid to stabilize the structure. The liposome-nucleic acid complex is called a lipoplex. The cationic carrier must include or function as a cell-penetrating enhancer (CPE) to be able to translocate across the cell membrane into the cytosol and to the nucleus. The experimental part of this work was aimed at developing and characterizing an innovative poly-cationic liposomal platform for gene delivery, using a novel synthetic CPE. The CPE used in this study is an oligo-guanidyl derivative (OGD) that had either 4 (OGD4) or 6 (OGD6) cationic charges. Liposomes were surface-engineered with OGD, obtaining a cationic formulation that was then exploited for DNA loading. The study has two main characterization steps: Step 1 was to decorate liposomes with OGD by post insertion using increasing amounts of OGD, and determine the vesicle size and zeta potential by dynamic light scattering (DLS). Step 2 involved DNA loading by post insertion into the cationic liposomes with increasing amounts of DNA. The lipoplex size and zeta potential was determined by DLS, the complexation by electrophoresis, and the thermodynamics of the cationic liposome/DNA association by isothermal titration calorimetry (ITC). The measurements were performed in isotonic buffers (HEPES pH 7.4 and citrate pH 5) and in lower ionic strength TRIS buffer (pH 7.4). The aim of the characterization studies was first to find a liposome composition that includes just enough OGD to obtain a sufficiently high zeta potential and a uniform, sufficiently small size. The optimal formulation contained either 10 % of OGD4 or 5 % of OGD6 of the total lipid amount. The second step was to find the highest stable DNA loading for the lipoplexes. All the characterization studies were performed on OGD4 lipoplexes in TRIS buffer. The optimal OGD4/DNA N/P (nitrogenous/phosphorous) ratio was found to be around 5. Further investigation is needed to determine the best lipoplex composition and manufacturing method using an isotonic buffer. A DNA release study remains to be performed prior to further in vitro and in vivo studies.
  • Konttinen, Riikka (2017)
    C-hepatiitti on veren välityksellä tarttuva virussairaus. Krooninen C-hepatiitti aiheuttaa maksavaurioita, kuten maksafibroosia, maksakirroosia ja maksasyöpää. Suomessa arvioidaan olevan 20 000 - 30 000 C-hepatiittiviruksen kantajaa. Aiemmin C-hepatiitin standardihoito on perustunut pegyloidun interferonin ja ribaviriinin yhdistelmähoitoon. Standardihoidolla ei ole saavutettu riittävää hoitovastetta ja hoidosta on aiheutunut potilaille haittavaikutuksia. Vuodesta 2014 lähtien markkinoille on tullut uusia tehokkaita viruksen rakenneproteiineja ja entsyymejä vastaan tarkoitettuja virusspesifisiä lääkkeitä C-hepatiitin hoitoon. Toisen polven virusspesifiset lääkkeet ovat tehokkaita, turvallisia ja hyvin siedettyjä. Niiden ainoa haitta on korkea hinta, jonka vuoksi lääkkeiden käyttöä on jouduttu rajoittamaan ainoastaan vakavasta maksavauriosta kärsiville potilaille. Terveydenhuollossa käytettävissä olevat varat ovat rajalliset, joten tietoa toisen polven virusspesifisten lääkkeiden kustannusvaikuttavuudesta tarvitaan päätöksenteon tueksi. Tämän pro gradu-tutkielman teoriaosuudessa kuvataan C-hepatiitin hoito ja hoitokäytännöt Suomessa sekä C-hepatiitista aiheutuvia kustannuksia. Lisäksi kuvataan taloudellisen arvioinnin ja järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen menetelmät ja käsitteet. Tutkielman tavoitteena on järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen avulla arvioida C-hepatiitin hoidossa käytettävien toisen polven virusspesifisten lääkkeiden kustannusvaikuttavuutta standardihoitoon verrattuna. Lisäksi arvioidaan järjestelmälliseen kirjallisuuskatsaukseen sisällytettyjen tutkimusten laatu. Tutkielman aineistona käytettiin aikaisemmin julkaistuja tutkimuksia, joissa on arvioitu toisen polven virusspesifisten lääkkeiden kustannusvaikuttavuutta. Kirjallisuushaun perusteella löytyi yhteensä 435 viitettä. Lisäksi järjestelmälliseen kirjallisuuskatsaukseen sisällytettyjen artikkelien viiteluettelosta löytyi kaksi mukaanottokriteerit täyttävää artikkelia. Järjestelmälliseen kirjallisuuskatsaukseen valittiin lopulta 25 alkuperäistutkimusta ja yksi aiemmin julkaistu järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus. Tutkimuksista kerättiin ja taulukoitiin keskeiset tiedot. Tutkimusten laatua arvioitiin kolmella eri laadunarviointiin käytettävällä tarkistuslistalla. Toisen polven virusspesifisten lääkkeiden kustannusvaikuttavuudesta ei voitu tehdä johtopäätöksiä aikaisempien tutkimusten perusteella, koska kirjallisuushaun perusteella löytyi vain yksi aiemmin julkaistu järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus. Tutkielman perusteella toisen polven virusspesifisten lääkkeiden inkrementaalinen kustannusvaikuttavuussuhde (ICER) vaihteli dominanssin ja 1 135 655 € /QALY:n välillä verrattuna standardihoitoon. Kun toisen polven virusspesifistä lääkettä verrattiin vaihtoehtoiseen toisen polven virusspesifiseen lääkkeeseen, ICER vaihteli dominanssin ja 65 281 € /QALY:n välillä. Kun arvioitiin maksavaurion vaikutusta toisen polven virusspesifisten lääkkeiden kustannusvaikuttavuuteen, havaittiin että kirroottisilla potilailla toisen polven virusspesifisten lääkkeiden ICER vaihteli 299 € - 85 195 € /QALY:n välillä. Ei-kirroottisilla potilailla ICER vaihteli 2182 € - 177 679 € /QALY:n välillä. Kun arvioitiin aineiston pohjalta tutkimusten rahoittajan yhteyttä kustannusvaikuttavuuteen, havaittiin että tutkimuksen rahoittajan ollessa lääkeyhtiö, ICER vaihteli 1717 € - 86 056 € /QALY:n välillä. Muun tahon rahoittamissa tutkimuksissa ICER vaihteli 299 € - 1 135 655 € /QALY:n välillä. Tämän järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen perusteella toisen polven virusspesifiset lääkkeet saattavat olla kustannusvaikuttavia standardihoitoon tai muuhun aktiivihoitoon verrattuna. Toisen polven virusspesifisten lääkkeiden ICER euroa per QALY oli alhaisempi maksavaurion vakavuuden lisääntyessä. Lääkeyritysten rahoittamissa tutkimuksissa ICER oli keskimäärin alhaisempi kuin muun tahon rahoittamissa tutkimuksissa. Järjestelmälliseen kirjallisuuskatsaukseen sisällytettyjen tutkimusten laatu vaihteli, mikä vaikeuttaa tulosten tulkintaa ja luotettavien johtopäätösten tekemistä. Tutkielman vahvuutena on järjestelmällisesti ja läpinäkyvästi toteutettu kirjallisuushaku, laadunarviointi ja tulosten raportointi. Heikkoutena on yhden henkilön suorittama kirjallisuuskatsaukseen sisällytettyjen tutkimusten valinta, tiedonkeruu ja laadunarviointi, jolloin inhimillisen virheen mahdollisuus kasvaa.
  • Bäckström, Mia (2017)
    Background: Dexmedetomdine is a α2–adrenergic receptor agonist, which by binding to the α2–adrenergic receptor in the sympathetic nervous system exhibits sedative effect. Additionally, it has an analgesic and anxiolytic effect. Dexmedetomidine is registered as a sedative for use in the intensive care unit and in USA, additionally, in surgical settings. The study was conducted to characterize the pharmacokinetics in healthy volunteers through pharmacokinetic analysis methods. Methods: The clinical study was conducted on healthy 10 voluntary subjects each receiving dose of 1 μg/kg both intravenously (IV) and subcutaneously (SC). The study session lasted for 10 hours, with a wash-out period of at least 7 days between consecutive administrations. Arterial blood samples were taken to determine the plasma concentrations of dexmedetomidine. The pharmacokinetics of the IV and SC dose were determined by noncompartmental analysis (NCA) and, additionally, population modeling using nonlinear mixed effects model (NONMEM) was used to determine the pharmacokinetics of the IV dose. Results: The population´s mean clearance after the IV dose was 40.0 L/h and for SC 45.6 L/h. The elimination half-life was 2 hours for IV, whereas terminal half-life was 9 hours for the SC dose. The SC bioavailability was 120 %. From the population modeling the typical elimination clearance, volume of distribution in central compartment, inter-compartmental clearance, and volume of distribution in the second compartment were 39.6 L/h, 13.7 L, 116 L/h, and 77 L, respectively. Conclussion: The obtained pharmacokinetic parameter values from NCA for IV were in line with the results from previous studies. For the SC dose the pharmacokinetic parameter values had high SD indicating high inter-individual variations. However, when the 8th subject was excluded from data analysis less SD was obtained and the result resembled more the results from other extravascular studies. The pharmacokinetic population results for IV dexmedetomidine were similar to previous studies on healthy subjects. Weight was used as a covariate, and was modeled by allometrically scaling the parameters. From the results it is shown that the covariate improved the model´s goodness of fit.
  • Tapanainen, Tuukka (2017)
    Asetyylikoliinin nikotiinireseptorien α5-alayksikkö osallistuu reseptorimuodostukseen rakenteellisena alayksikkönä. Se muuttaa reseptorin rakenteellisia ja toiminnallisia ominaisuuksia esimerkiksi kasvattamalla niiden läpäisevyyttä kalsiumille ja nopeuttamalla niiden desensitisaatiota. Nisäkkäiden aivoissa α5-alayksikön mRNA:ta ilmentyy eniten mustatumakkeen pars compactassa, ventraalisella tegmentaalialueella ja interpedunkulaaritumakkeessa. Sen proteiinia on tunnistettu olevan useilla eri aivoalueilla, kuten striatumissa, aivokuorella ja mediaalisessa habenulassa. α5-alayksikkö vaikuttaa motorisiin toimintoihin osallistuvassa dorsaalisessa striatumissa dopamiinin vapautumisen säätelyyn, jossa sen uskotaan säätelevän motorisia toimintoja. Tutkimuksen kokeellisessa osassa α5-poistogeenisille hiirille tehtiin toispuoleinen dopamiinihermosoluvaurio dorsaaliseen striatumiin 6-hydroksidopamiinilla (6-OHDA). Työn tarkoituksena oli selvittää α5-alayksikön osallisuus leesioinnin onnistumiseen ja motoriikan säätelyyn. α5-poistogeenisten ja villityypin hiirien motoriikkaa mitattiin amfetamiinilla ja apomorfiinilla aikaansaaduissa rotametriakokeissa. Rotametriakokeiden jälkeen hiiret lopetettiin ja niiden keskiaivoista määritettiin mustatumakkeen alueen dopamiinihermosolujen määrät mustatumakkeen mediaaliselta ja dorsaaliselta alueelta. Solulaskennan tarkoituksena oli määrittää 6-OHDA:lla tehdyn leesion laajuus ja selittää tutkimusryhmän aikaisempi havainto α5-poistogeenisten hiirten leesioinnin jälkeisestä vähäisemmästä amfetamiinin aiheuttamasta pyörimisestä vaurion suuntaan eli ipsilateraalisesti. α5-poistogeenisten hiirten havaittiin pyörivän amfetamiinilla aikaasaadussa rotametriakokeessa villityypin hiiriä vähemmän vaurion suuntaan ja apomorfiinilla aikaansaadussa rotametriakokeessa ensin villityypin hiiriä vähemmän ja lopuksi niitä enemmän vauriosta poispäin eli kontralateraalisesti. Pienempilukumääräisten urospuolisten hiirten tulokset jätettiin pois molemmista rotametriatuloksista, sillä villityypin hiirillä havaittiin sukupuolten välillä tilastollisesti merkitsevä ero amfetamiinilla aikaansaadussa rotametriakokeessa. Solulaskennassa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja mustatumakkeen mediaalisessa eikä dorsaalisessa osassa genotyyppien välillä, vaikka villityypin hiirillä näyttikin olevan mediaalisella alueella vähemmän soluja jäljellä 6-OHDA-leesioinnin jälkeen. Havaitut erot pyörimiskäyttäytymisessä voivat johtua myös genotyyppien välisistä eroista striatumissa vapautuvan dopamiinin määrissä tai eroista striatumin dopamiinireseptorien määrissä tai toiminnassa. Saadut tulokset tukevat käsitystä, että α5-alayksikön sisältämät nikotiinireseptorit osallistuvat motoriikan säätelyyn..
  • Taavitsainen, Eveliina (2017)
    Chlamydia pneumoniae on solunsisäinen ihmisen patogeeni, joka aiheuttaa erilaisia hengitystieinfektiota, kuten keuhkokuumetta. Bakteerin vasta-aineita esiintyy verinäytteissä maailmanlaajuisesti ja todennäköisesti jokainen saa infektion ainakin kerran eläessään. Erityisesti persistentti C.pneumoniae-infektio on yhdistetty useisiin kroonisiin sairauksiin kuten ateroskleroosiin, astmaan ja neurologisiin sairauksiin. C.pneumoniae-bakteerilla on ainutlaatuinen kaksivaiheinen elinkierto, jossa esiintyvät kaksi morfologista muotoa; elementaari- ja retikulaattipartikkeli. Lisäksi bakteerilla on krooninen persistentti muoto. Perisistentti infektio on bakteerille hyvin tyypillinen. Persistentti infektio voidaan tuottaa monella eri tavalla in vitro. On kuitenkin myös havaittu, että C.pneumoniae muuttuu spontaanisti persistenttiin muotoon makrofageissa ja monosyyteissä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää tutkimusryhmässä aiemmin tunnistettujen antiklamydiaalisten yhdisteiden vaikutusta C.pneumoniae-bakteerin persistenttiin infektioon. Tutkimusta varten bakteerin kasvua seurattiin qPCR-menetelmällä eri solulinjoissa ja selvitettiin yhdisteiden soveltuvuus käytettyyn persistenssin malliin. Tutkimuksessa käytettiin neljää erilaista solulinjaa; HL-epiteelisoluja, Raw264.7-makrofageja, THP1-monosyyttejä ja -makrofageja. Yhdisteiden vaikutusta tutkimuksessa käytettyihin solulinjoihin tutkittiin ensin elinvoisuutta mittaamalla. C.pneumoniae:n genomilukujen mittaamiseksi infektoiduista solunäytteistä käytettiin qPCT-menetelmää. Kasvukäyrien perusteella määritettiin mittauspisteet jatkotutkimuksia varten. Lopuksi sopivien yhdisteiden vaikutusta C.pneumoniae-infektioon tutkittiin sekä epiteeli, monosyytti että makrofagi solulinjoissa. Tutkituista yhdisteistä Schisandra chinensis-lingnaanit valittiin jatkotutkimuksiin Raw264.7-soluihin. Tutkimuksissa ei havaittu shisandriinin eikä schisandriini B:n vähentävän genomiluku kontrolliin verrattaessa. Bakteerin kasvua seuraavassa kokeessa havaittiin kuitenkin schisandriinilla käsitellyissä näytteissä bakteerin genomiluvun kääntyvän uudelleen kasvamaan. Tämä voi mahdollisesti tarkoittaa perisistentin infektion muuntuneen takaisin aktiiviseen muotoon, jolloin bakteeri alkoi uudelleen jakautua aktiivisesti isäntäsolussa. Tutkimuksen tulosten perusteella schisandriinia voidaan pitää mahdollisesti potenttiaalisena yhdisteenä jatkotutkimuksiin ja mahdollisena malliyhdisteenä C.pneumoniae-infektiota estävien yhdisteiden kehityksessä. Jatkotutkimuksia yhdisteiden vaikutuksesta persistenttiin infektioon kuitenkin tarvitaan.
  • Nissinen, Ulla (2017)
    Kvartsikidemikrovaaka (QCM) ja pintaplasmoniresonanssi (SPR) spektrometria mittaavat kiinteän aineen pinnalla tapahtuvia massan muutoksia. Mittauksen aikana neste virtaa jatkuvasti sensorin yli. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää saadaanko bakteeribiofilmi kasvatettua QCM ja SPR menetelmillä ja verrata saatua biofilmiä koeputkessa staattisissa olosuhteissa kasvatettuun. Lisäksi kokeiltiin kuinka enrofloksasiini-antibiootti vaikuttaa SPR:lla kasvatettuun biofilmiin. Biofilmit kuvannettiin elektronimikroskooppisesti. Tutkimuksessa käytetyt bakteerit olivat Staphylococcus pseudintermedius ja Corynebacterium auriscanis sekä näiden bakteerien yhdistelmä. Biofilmi saatiin kasvatettua molemmilla menetelmillä toistettavasti. Tutkituista bakteereista S.pseudintermedius muodosti biofilmin. C.auriscanis ei yksin ollessaan biofilmiä muodostanut, mutta yhdessä S.pseudintermediuksen kanssa ne muodostivat paksumman biofilmin kuin S.pseudintermedius yksin. Muodostuneilla biofilmeillä oli eroa riippuen kasvatusolosuhteista. Virtaavissa olosuhteissa biofilmi peitti pinnan nopeammin ja bakteeritiheys oli suurempi kuin seisovassa nesteessä. Enrofloksasiini pysäytti biofilmin kehittymisen sen annostelun ajaksi, mutta ei tuhonnut sitä. Biofilmin kasvu jatkui antibiootin annostelun lopettamisen jälkeen. QCM ja SPR menetelmiä voidaan käyttää biofilmien kasvattamiseen. Menetelmät mittaavat massa kehittymistä kiinteän aineen pinnalla, mutta eivät anna tietoa biofilmin rakenteesta. QCM ja SPR voisivat olla sopivia menetelmiä tutkittaessa biofilmin matriksia hajottavia yhdisteitä tai etsittäessä bakteerien adheesiota estäviä pinnoitemateriaaleja.
  • Niittymäki, Johanna (2017)
    Iäkkäiden lääkehoidossa kohdataan monia lääkemuotoihin liittyviä ongelmia. Erityisesti kiinteiden lääkemuotojen nieleminen voi olla haasteellista. Lääkkeenoton helpottamiseksi lääkemuotoja joudutaan usein muokkaamaan. Hoitoon sitoutuminen on hyvin tärkeää hoidon onnistumisen kannalta. Hoitoon sitoutuminen on moniulotteinen ilmiö, johon myös lääkevalmisteen ominaisuudet vaikuttavat. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on WHO:n määrittelemä hoitoon sitoutumisen malli. Lääkemuotojen ominaisuuksien vaikutusta iäkkäiden lääkehoidon onnistumiseen on tutkittu vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia lääkemuotoihin liittyviä ongelmia esiintyy palveluasumisen yksiköissä asuvien iäkkäiden lääkehoidossa. Jatkossa tavoitteena on kehittää iäkkäille sopivampia lääkemuotoja ja näin edistää heidän hoitoon sitoutumistaan. Tutkimus koostui haastattelu- ja verkkokyselytutkimuksesta. Tutkimus toteutettiin kuudessa iäkkäiden palveluasumisen yksikössä, joissa asui 322 sisäänottokriteerit täyttävää iäkästä. Yksiköt sijaitsivat Pirkanmaan ja Uudenmaan maakunnissa. Haastatteluihin osallistui 48 hoitajaa, ja siinä selvitettiin hoitajien näkemyksiä lääkemuotoon liittyvistä ongelmista. Lisäksi kartoitettiin muita lääkkeenannon ongelmia ja tablettien murskaamisen yleisyyttä. Verkkokyselytutkimuksessa kerättiin havaintoja iäkkäiden lääkehoidossa esiintyvistä lääkemuotoon liittyvistä ongelmista. Lisäksi selvitettiin tarvetta lääkkeen murskaamiselle ja avaamiselle sekä tablettien puolittamiselle sopivan annoksen saamiseksi. Iäkkäiden lääkehoidossa lääkemuotoihin liittyvät ongelmat ovat yleisiä. Haastatelluista hoitajista suurin osa on kohdannut näitä ongelmia vähintään joitakin kertoja viikossa. Ongelmia on esiintynyt yleisimmin tableteilla. Noin puolet hoitajista piti tärkeimpänä nykyisten suuhun tai suun kautta annettavien lääkemuotojen käytön ongelmana tablettien ja kapselien isoa kokoa. Yli puolet hoitajista on murskannut tai antanut murskatun lääkkeen päivittäin. Yleisin syy lääkemuodon muokkaamiselle on ollut lääkevalmisteen iso koko. Valtaosa hoitajista on kohdannut usein myös muita kuin lääkemuotoon liittyviä ongelmia. Näistä yleisimpiä ovat olleet epäluuloisuuteen liittyvät lääkkeenannon ongelmat. Hoitajat olivat kirjanneet verkkokyselylomakkeelle havaintoja 111 iäkkäältä. Verkkokyselytutkimuksessa suurimmalle osalle iäkkäistä oli kirjattu tabletin puolittaminen annoksen vuoksi. Tabletin murskaaminen oli kirjattu noin viidennekselle. Sekä puolittamis- että murskaushavainnot kohdistuivat useisiin eri valmisteisiin. Jokin muu lääkemuotoon liittyvä ongelma oli kirjattu alle kymmenesosalle. Tutkimuksen perusteella iäkkäiden lääkehoitoon tulee kehittää helpommin käytettäviä lääkemuotoja. Etuja on niin nestemäisellä lääkemuodolla, suussa hajoavalla tabletilla kuin lääkelaastarillakin. Farmaseuttinen tuotekehitys voi omalta osaltaan helpottaa iäkkäiden lääkehoitoa ja näin lisätä heidän hoitoon sitoutumistaan tuomalla markkinoille helpommin käytettäviä lääkemuotoja.
  • Leppänen, Riikka (2017)
    Farmakogenetiikan alalla tutkitaan geenien vaikutusta lääkevasteeseen. Monissa lääkeaineiden metaboliaentsyymeitä tai kuljettajaproteiineja koodaavissa geeneissä esiintyy polymorfiaa. Varianttigeenin koodaama proteiini ei välttämättä toimi normaa-listi, mikä voi vaikuttaa substraattilääkeaineen yksilölliseen tehoon ja turvallisuuteen. BCRP-uloskuljettajaproteiinia koodaavan ABCG2:n ja OATP1B1-sisäänkuljettajaprote-iinia koodaavan SLCO1B1:n yleisillä polymorfioilla on havaittu yhteys kolesterolia alentavien statiinien tehon ja siedettävyyden yksilöiden väliseen vaihteluun. Tässä työssä tutkittiin ABCG2:n c.421C>A- ja SLCO1B1:n c.521T>C-muutosten vaikutusta rosuvastatiinin pitoisuuteen plasmassa ja maksassa kahdella erilaisella farmakokineettisellä mallilla. Itse rakennettua, lääkeaineiden enterohepaattista kiertoa kuvaavaa maksamallia verrattiin kaupalliseen Simcyp-malliin. Molemmilla simulaatiomalleilla mallinnettuna OATP1B1:n ja BCRP:n yleisillä polymorfioilla on additiivinen vaikutus rosuvastatiinipitoisuuteen plasmassa. Rosuvastatiinin plasmapitoisuus nelinkertaistuu, jos sekä OATP1B1 että BCRP ovat homotsygoottisesti polymorfisia. Polymorfian aiheuttama rosuvastatiinipitoisuuden muutos maksassa ei mallinnusten perusteella noudata samaa kaavaa kuin plasmassa. BCRP:n polymorfia johtaa pitoisuuden kaksin–kolminkertaistumiseen maksassa, joka on statiinien vaikutuspaikka. Sen sijaan OATP1B1:n polymorfian seurauksena pitoisuus maksassa on hieman pienempi kuin villityypillä. Tämän tutkimuksen perusteella BCRP-uloskuljettajaproteiinin toiminnalla on maksan rosuvastatiinipitoisuuden säätelyssä suurempi merkitys kuin OATP1B1-sisäänkuljettajaproteiinilla. Farmakogeneettisessä tutkimuksessa tietokonemallinnusta kannattaa hyödyntää muiden tutkimusmenetelmien tukena esimerkiksi eri kuljettajaproteiinien suhteellisen merkityksen arvioinnissa.
  • Koivula, Teija (2017)
    Eteisvärinä on yleisin pitkäkestoinen rytmihäiriö. Vuoteen 2030 mennessä Euroopassa arvioidaan olevan 14–17 miljoonaa eteisvärinäpotilasta. Suomessa eteisvärinäpotilaita on yli 50000. Eteisvärinän esiintyvyys lisääntyy iän mukana. Iän lisäksi altistavia tekijöitä ovat sydämen vajaatoiminta, verenpainetauti, sepelvaltimotauti, läppäperäinen sydänsairaus, liikalihavuus, diabetes ja krooninen munuaissairaus. Eteisvärinä ei välttämättä ole henkeä uhkaava, mutta eteisvärinää sairastavien riski saada sydänperäisestä emboliasta aiheutuva aivohalvaus on merkittävästi kohonnut verrattuna niihin, jotka eivät sairasta eteisvärinää. Aivohalvausten eston standardihoito on pitkään ollut varfariini. Varfariinihoidolla on kuitenkin monia ongelmia kuten interaktiot lääkkeiden ja ruoan kanssa ja vähintään kerran kuussa tehtävät laboratoriomittaukset. Viimeisen kymmenen vuoden aikana markkinoille on tullut uusia antikoagulantteja eteisvärinän aiheuttaman aivohalvauksen estoon. Nämä uudet lääkkeet apiksabaani, dabigatraani, edoksabaani ja rivaroksabaani ovat merkittävästi kalliimpia kuin varfariini. Koska eteisvärinää sairastavia on paljon ja potilaiden määrän uskotaan kasvavan eliniän pidentyessä, on uusien antikoagulanttien käyttöönotto herättänyt huolta terveydenhuollon rahoituksen riittävyydestä. Tietoa uusien antikoagulanttien kustannusvaikuttavuudesta tarvitaan päätöksenteon avuksi. Tässä pro gradu -tutkielmassa arvioitiin yhden uuden suun kautta otettavan antikoagulantin, rivaroksabaanin, kustannusvaikuttavuutta varfariiniin verrattuna ei-läppäperäisen eteisvärinän aiheuttaman aivohalvauksen estossa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin järjestelmällistä kirjallisuuskatsausta. Kirjallisuuskatsauksen tietokantahauissa löydettiin 363 viitettä, joista mukaanottokriteerit täyttyivät 23 artikkelissa. Näistä yksi oli aikaisempi järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus ja loput 22 olivat kustannusutiliteettitutkimuksia. Kaikki kustannusutiliteettitutkimukset olivat päätösanalyyttisia mallinnuksia. Tutkimukset oli tehty kolmessatoista eri maassa. Rivaroksabaanin kustannusvaikuttavuus varfariiniin verrattuna osoittautui vaihtelevaksi pro gradu -työn järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen tutkimuksissa. Se oli kustannusvaikuttava yli puolessa tutkimuksissa, muun muassa Belgiassa, Italiassa, Norjassa ja Singaporessa. Sen sijaan Kiinassa, Thaimaassa ja Sloveniassa rivaroksabaani ei osoittautunut kustannusvaikuttavaksi. Ristiriitaisia kustannusvaikuttavuustuloksia saatiin Saksassa Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Rivaroksabaanin inkrementaalinen kustannusvaikuttavuussuhde varfariiniin verrattuna vaihteli 2580–174915 € saatua laatupainotettua elinvuotta (QALY) kohden kaikissa tutkimuksissa. Eurooppalaisissa tutkimuksissa inkrementaalinen kustannusvaikuttavuussuhde oli pienimmillään 4188 € ja suurimmillaan139163 € saatua laatupainotettua elinvuotta kohti. Niissä tutkimuksissa, joissa rivaroksabaanin, apiksabaanin, dabigatraanin ja varfariinin kustannusvaikuttavuutta arvioitiin toisiinsa verrattuna käyttämällä epäsuoraa vertailua tai verkostometa-analyysiä, havaittiin, että rivaroksabaani oli harvoin optimaalinen hoitovaihtoehto. Verenvuodot ovat antikoagulaatiohoidon yleisimpiä haittoja. Ne oli otettu mukaan kaikissa kustannusutiliteettianalyyseissä, mutta ilmoitetuissa vuototapahtumissa oli vaihtelua. Yleisimmin tutkimuksissa oli otettu huomioon kallon sisäisen verenvuodon akuuttihoitokustannukset ja usein myös pitkäaikaishoitokustannukset. Järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen kustannusutiliteettitutkimuksissa oli vaihtelua. Koska ne oli tehty eri maissa, niiden terveydenhuoltojärjestelmät, hoitokäytännöt ja kustannukset vaihtelivat. Vaihtelua oli myös mallien rakenteessa, tutkimusasetelmissa, käytetyissä tiedoissa ja oletuksissa. Tutkimusten heterogeenisyyden vuoksi yksiselitteistä vastausta rivaroksabaanin kustannusvaikuttavuudelle ei saatu. Tutkimusten laadussa havaittiin olevan jonkin verran puutteita ja tulosten siirrettävyys maasta toiseen näytti heikolta. Tämän pro gradu -tutkielman vahvuutena oli kattava aineiston kerääminen rivaroksabaanin kustannusvaikuttavuudesta varfariiniin verrattuna sekä menetelmien ja tulosten läpinäkyvä raportointi. Rajoituksena tässä työssä oli, että yksi henkilö etsi julkaisut, poimi tiedot ja arvioi laadun. Tämä menettelytapa on saattanut altistaa työn virheille ja subjektiivisille tulkinnoille.
  • Kinnunen, Roosa (2017)
    Seuraeläinten suosion ja eläinlääkemarkkinoiden kasvun myötä eläinlääkkeiden markkinointi tulee kohtaamaan uusia haasteita. Niiden myötä eläinlääkeyritykset joutuvat miettimään uudelleen lanseerauksen menestystekijöitä, jotta heidän tuotteen erottuvat laajasta valikoimasta edukseen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, suositaanko myös eläinlääkepuolella uuden tuotteen lanseerauksen vallitsevia menettelytapoja eli tuotekeskeisen-, perinteisen myynnin ja markkinoinnin-, sekä strategisen suuntautumisen lähestymistapoja, vai onko asiakassuhteiden merkitystä korostavat suhdekeskeiset lähestymistavat saavuttanut keskeisen aseman. Asiakassuhteiden hyödyntämisessä on nimittäin suuria eroja eläin- ja ihmislääkkeiden välillä. Lisäksi tutkittiin, kuinka eläinlääkemarkkinoihin liittyvät ajankohtaiset muutokset vaikuttavat eläinlääkkeiden markkinointiin. Tutkimus kohdistettiin Suomeen, Iso-Britanniaan, Saksaan, Ranskaan, Espanjaan ja Italiaan eläinlääkkeiden markkinoinnin parissa työskenteleville henkilöille sähköisen kyselylomakkeen avulla. Tutkimuksessa käytettiin aiemmin luotua kyselylomaketta, jota ennen käyttöä hieman muokattiin ja uudelleenpilotoitiin. Tutkimuksen perusteella todettiin, että eläinlääkkeiden lanseerauksessa vallitsevat samat menettelytavat kuin yleisesti teollisuudenaloilla. Asiakassuhteiden merkitystä korostavat suhdekeskeiset lähestymistavat ovat kuitenkin melko tärkeässä asemassa uuden eläinlääkkeen lanseerauksessa. Tulosten perusteella niiden voidaan sanoa toimivan vallitsevien lanseerauksen menettelytapojen täydentäjinä. Avointen kysymysten vastausten perusteella todettiin, että eläinlääkeyritykset ottavat eläinlääkemarkkinoiden muutokset pääsääntöisesti hyvin vastaan ja pyrkivät ottamaan niistä kaiken hyödyn irti. Tämän tutkimuksen perusteella ainakin eläinlääkeyritysten ylempi johto näyttäisi tiedostavan suhdetoiminnan tärkeyden. Tuloksista on kuitenkin nähtävissä, että suhdetoimintaa ei ole hyödynnetty lanseerauksissa niin paljon kuin siinä olisi potentiaalia. Eläinlääkeyrityksissä tukeudutaan liikaa siihen, että yritysten valmisteet menestyvät hyvin vähäiselläkin suhdetoiminnalla, koska markkinat ovat pienet ja kilpailijoita on täten paljon vähemmän kuin ihmislääkepuolella. Lisäksi eläinlääkepuolella työskentelee pääasiassa kokeneita lääketeollisuuden henkilöitä, jolla on vaikutusta siihen, että myöskään markkinointikäytännöt eivät uudistu helposti.
  • Järvinen, Hanna (2017)
    Lääkeainevasteissa esiintyvä yksilöllinen vaihtelu voi johtaa hankaluuksiin lääkkeen annostuksen määrittämisessä ja lääkkeen käyttöön liittyvien riskien kasvamiseen. Vaihtelua voi esiintyä lääkeaineen farmakokinetiikasta tai farmakodynamiikasta johtuen. Yksi merkittävä farmakokineettistä vaihtelua aiheuttava tekijä on sytokromi P450 (CYP) -entsyymien geneettinen polymorfia. CYP2C19- ja CYP2D6-entsyymeissä esiintyy paljon hyvin tunnettua polymorfiaa. Molempia entsyymejä koodaavista geeneistä on löydetty täysin toimimattoman entsyymin tuottavia nolla-alleeleja ja entsyymiaktiivisuutta lisääviä alleeleja. CYP2D6-geenistä esiintyy lisäksi useita vähäisempään, mutta ei kokonaan puuttuvaan entsyymiaktiivisuuteen johtavia alleeleja. Yksilöt voidaan CYP-geenin genotyypin perusteella jakaa ilmentämään neljää entsyymiaktiivisuutta kuvaavaa fenotyyppiä: hitaat, keskinopeat, nopeat ja ultranopeat metaboloijat. Kliinisten havaintojen perusteella CYP2C19- ja CYP2D6-substraattien farmakokinetiikka genotyypiltään hitaiksi metaboloijiksi luokiteltavissa yksilöissä erottuu usein merkittävästi farmakokinetiikasta muiden fenotyyppien edustajissa. Muiden fenotyyppien osalta genotyypistä johtuva farmakokineettinen vaihtelu vaikuttaa usein peittyvän farmakokinetiikassa muista syistä esiintyvän vaihtelun alle. Lääketeollisuus voisi hyötyä menetelmistä, joilla lääkeainevasteissa esiintyvää yksilöllistä vaihtelua olisi mahdollista ennustaa jo ennen kliinistä tutkimusvaihetta. CYP-entsyymien geneettisen polymorfian aiheuttamaa farmakokineettistä vaihtelua on pyritty ennustamaan erilaisilla staattisilla ja dynaamisilla fysiologiaan perustuvilla farmakokineettisillä simulaatiomalleilla. CYP-genotyyppiä on malleissa huomioitu sekä ei-substraattispesifisin että substraattispesifisin keinoin. Malleilla on onnistuttu ennustamaan kliinisissä tutkimuksissa substraattien farmakokinetiikassa havaittua yksilöllistä vaihtelua. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää CYP2C19- tai CYP2D6-genotyypatuilla ihmisen maksan mikrosomeilla hankitun in vitro -metaboliadatan soveltuvuutta lääkeaineiden farmakokinetiikassa esiintyvän yksilöllisen vaihtelun ennustamiseen. Polymorfian vaikutusta metaboliaan tutkittiin inkuboimalla substraatteja CYP2C19- tai CYP2D6-genotyypiltään eroavien mikrosomien kanssa. CYP2C19-substraatteina käytettiin S-mefenytoiinia, omepratsolia ja Y1:tä (lääkeyritys Orion Oyj:n kehittämä yhdiste). S-mefenytoiinin ja omepratsolin metabolianopeudet eivät olleet CYP2C19-genotyypistä riippuvaisia, hitaan metaboloijan genotyyppiä lukuun ottamatta. Muita fenotyyppejä edustavien CYP2C19-genotyypattujen mikrosomien käyttäminen ennustavan in vitro -metaboliadatan hankkimiseen ei siis välttämättä ole mielekästä. Y1:n metabolian kaupallisia substraatteja merkittävämpää riippuvuutta CYP2C19-genotyypistä ei voitu täysin poissulkea. Tutkittaessa polymorfian vaikutusta epäselektiivisiin metaboliareaktioihin on aina otettava huomioon myös muiden kuin polymorfisen entsyymin aktiivisuus: CYP3A4-aktiivisuus vääristi tässä tutkimuksessa alun perin omepratsolilla ja Y1:llä havaittuja tuloksia. CYP2D6-substraatteina käytettiin dekstrometorfaania ja bufuralolia, joiden metabolianopeudet korreloivat hyvin CYP2D6-genotyypin kanssa. CYP2D6-genotyypattuja mikrosomeja voidaan siis ajatella käytettävän ennustavan in vitro -metaboliadatan hankkimiseen. Jos genotyypattuja mikrosomeja aiotaan lääketeollisuudessa käyttää farmakokinetiikassa esiintyvän yksilöllisen vaihtelun ennustamiseen, tulee tulosten luotettavuutta parantavia tekijöitä kuitenkin ottaa huomioon ja suorittaa vielä useampia tutkimuksia.