Farmasian tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Kuitunen, Sini (2014)
    Apteekkien tehtävänä terveydenhuollossa on toimia avohoidon lääkitysturvallisuuden edistäjänä ja varmistajana. Nelivuotinen apteekkien lääkitysturvallisuushanke Apila käynnistettiin vuonna 2012. Apila-hankkeen tavoitteena on edistää lääkitysturvallisuutta apteekista annettavalla hoidon ohjauksella ja seurannalla, tukea lääkitysturvallisuutta edistävien toimintamallien ja työkalujen kehittämistä ja käyttöönottoa, lisätä tietoisuutta lääkitysturvallisuudesta osana potilasturvallisuutta sekä lisätä ja syventää apteekin yhteistyötä muun sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää apteekkien lääkitysturvallisuustilannetta Apila-hankkeen alussa. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisesti kahdella strukturoidulla kyselylomakkeella vuoden 2012 lopussa. Kohderyhmänä oli apteekkien koko farmaseuttinen henkilöstö. Tutkimukseen muodostettiin kaksi otosta, joiden kyselylomakkeet erosivat toisistaan yhden osion osalta. Apteekkareiden kysely lähetettiin kaikille yksityisille apteekkareille (n=593) ja yliopistojen apteekkien johdossa oleville (n=18). Farmaseuttien ja proviisoreiden kysely lähetettiin yhdelle farmaseutille tai proviisorille kaikkiin yksityisiin pääapteekkeihin (n=618) sekä molempien yliopistojen omistamiin apteekkeihin (n=17). Apteekkarien (A) vastausprosentti oli 39 % (n=241) ja farmaseuttien ja proviisorien (F) 29 % (n=182). Aineiston edustavuus oli perusjoukkoon verrattuna hyvä. Tutkimuksen perusteella reseptilääkkeen toimitusprosessiin rakennetut suojaukset toimivat hyvin. Lääkkeen annostuksen (A: 100 %, F: 98 %), yhteisvaikutusten (A: 97 %, F: 94 %) ja päällekkäisyyksien (A: 79 %, F: 70 %) tarkistaminen toteutui hyvin. Yli puolessa apteekeista oli toimintaohjeet lääkeneuvonnasta resepti- (A: 74 %, F: 60 %) ja itsehoitolääkkeiden (A: 60 %, F: 60 %) toimittamisen yhteydessä. Noin 90 %:ssa apteekeista oli toimintaohjeet toimituspoikkeamien kirjaamiseen ja käsittelyyn (A: 92 %, F: 84 %). Lähes kaikkien vastaajien mukaan toimituspoikkeamien kirjaaminen toteutui omassa apteekissa hyvin (A: 96 %, F: 91 %). Poikkeamista keskustelu koko henkilökunnan kanssa (A: 73 %, F: 53 %) ja toimintatapojen muuttaminen poikkeamien käsittelyn seurauksena (A: 85 %, F: 63 %) ei kuitenkaan ollut yhtä yleistä. Apteekin yhteistyötä kotisairaanhoidon ja sosiaalihuollon kanssa pidettiin tiiviimpänä kuin yhteistyötä paikallisen terveydenhuollon kanssa. Alle puolet apteekeista oli sopinut terveydenhuollon kanssa toimintatavat apteekissa havaittujen yhteisvaikutusten (A: 39 %, F: 23 %), kontraindikaatioiden (A: 36 %, F: 19 %) ja lääkkeenmääräämispoikkeamien (A: 28 %, F: 15 %) ratkaisemiseen. Tutkimuksen perusteella apteekeilla on hyvät valmiudet lääkehoidon ongelmien ja lääkitysturvallisuusriskien tunnistamiseen. Apteekkien yhteistyö muun sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa vaikuttaa kuitenkin pinnalliselta. Apteekin sisäisessä riskienhallinnassa keskeinen kehityskohde on raportoimalla kerätyn tiedon täysimääräinen hyödyntäminen virheistä oppimiseen ja lääkitysturvallisuuden auditoinnin sisällyttäminen osaksi laadunhallintaa. Apteekkarit vastasivat kyselyyn farmaseutteja ja proviisoreita positiivisemmin, joten lääkitysturvallisuustyö ei välttämättä ole riittävän näkyvää. Tutkimustulosten perusteella apteekkien lääkitysturvallisuustyön koordinaatiota tulee tehostaa sekä apteekkikohtaisella että kansallisella tasolla. Alhaiseksi jäänyt vastausprosentti heikentää tutkimuksen luotettavuutta, mutta tuloksia voidaan pitää suuntaa antavina.
  • Nieminen, Emmi (2016)
    Lääkehaittatapahtumat ovat keskeinen lääkehoidon ongelma aiheuttaen vuosittain merkittävää sairastuvuutta ja kuolleisuutta. Lääkehaittojen taustalla voi olla yhteensopimaton lääkeyhdistelmä eli lääkeinteraktio. Lääkitysturvallisuuden edistämisessä ja lääkeinteraktioiden ehkäisyssä on keskeistä moniammatillinen yhteistyö terveydenhuollon ammattilaisten kesken. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, mitkä ovat reseptilääkkeiden tyypillisimpiä kliinisesti merkittäviä interaktioita avohoidossa ja millainen rooli farmasisteilla on niiden ehkäisyssä. Aineistona oli Yliopiston Apteekin toimipisteissä elokuun 2015 aikana kerätty interaktiotiedosto. Farmasistit kirjasivat reseptintoimituksen yhteydessä ylös, millaista lääkärin tai farmasistin toimintaa asiakkaiden reseptilääkityksessä havaittujen interaktioiden käsittely on edellyttänyt. Aineistoon tallennettiin ainoastaan SFINX-interaktiotietokannan kliinisesti merkittävät eli D- ja C-luokan interaktiot, joiden lääkkeet olivat potilaalla samanaikaisesti käytössä. Yleisimmät vakavimman eli D-luokan interaktiot olivat fluorokinoloni- tai tetrasykliiniantibiootin ja metalli-ionin (kalkki, rauta, magnesium, alumiini) väliset interaktiot (14,7 % D-interaktioista) sekä kodeiinin tai tramadolin interaktio CYP2D6-entsyymiä estävän masennuslääkkeen kanssa (12,6 %). C-luokan interaktioista tyypillisimpiä olivat verenpainelääkkeiden interaktiot tulehduskipulääkkeiden kanssa (26,2 % C-interakioista). D-interaktioista 59,6 % altisti haittavaikutuksille ja 40,4 % lääkkeen tehon alenemiselle; C-interaktioiden kohdalla vastaavat luvut olivat 49,4 % ja 50,6 %. Vain pieni osa interaktioista (1,6 %) johti yhteydenottoon lääkäriin apteekista, ja useamman interaktion kohdalla (1,8 %) farmasisti kehotti asiakasta itseään keskustelemaan interaktiosta lääkärin kanssa. Interaktioista 32,6 % johti farmasistin antamaan neuvontaan. Tyypillisimpiä farmasistin neuvonnalla ehkäistävissä olevia interaktioita olivat imeytymisvaiheen kelaatiointeraktiot, joita voidaan ehkäistä ottamalla lääkkeet riittävän monta tuntia erillään toisistaan. 59,7 % interaktioista ei johtanut toimenpiteisiin apteekissa. Nämä koskivat tilanteita, joissa lääkäri oli suunnitellut hoidon ja punninnut lääkityksen hyödyt ja riskit tai sellaisia interaktioita, joissa lääkkeet olivat olleet asiakkaalla pitkään yhtäaikaisessa käytössä, minkä perusteella apteekissa oletettiin, että kyseessä oli suunniteltu hoito. Lääkeinteraktioihin tulisi puuttua apteekissa herkemmin. Turhien puhelinsoittojen välttämiseksi lääkärien ja apteekkien välistä viestintää pitäisi kehittää. Farmasistien roolia interaktioiden ehkäisyssä voitaisiin parantaa esimerkiksi koulutuksen avulla ja päivittämällä interaktioiden käsittelyyn liittyviä toimintamalleja yhteistyössä muun terveydenhuollon kanssa. Turvallinen ja tehokas lääkehoito tulee varmistaa moniammatillisella yhteistyöllä, eikä vastuuta sen toteutumisesta tule siirtää yksin potilaalle.
  • Rosenholm, Marko (2016)
    Pharmacologically induced neuronal plasticity holds unprecedented potential in treatment of several neurological disorders, such as depression. Several antidepressant drugs have been shown to induce neuronal plasticity by stimulating BDNF (brain-derived neurotrophic factor) receptor TrkB (tropomyosin receptor kinase B). Studies with rapid-acting antidepressant treatments suggest delta range slow wave EEG (electroencephalography) activity to function as a potential non-invasive biomarker for activation of TrkB-related neuroplastic signaling responses. A sedative GABAA-agonist THIP (gaboxadol) has been shown to induce slow wave EEG activity (SWA) and preliminary studies suggest it to activate TrkB signaling as well. The aim of the present study was to examine the potential connection between SWA, neuroplastic signaling responses and neuronal inhibition by utilizing EEG measurements and THIP administration in genetic and developmental mouse models. The pharmaco-EEG experiments showed acute THIP administration (6 mg/kg, i.p.) to increase SWA in wild-type but not in GABAA δ-subunit knockout mice. TrkB signaling responses from similar treatment groups showed a trend of increased TrkB-related protein phosphorylation in wild-type but not in GABAA δ-subunit knockout mice indicating a positive connection between SWA, neuronal inhibition and TrkB-related signaling response. Autophosphorylation response of TrkB and related proteins in mice of different age showed most TrkB phosphorylation in postnatal day 16 (P16) mouse pups, whereas phosphorylation response of CREB and p70S6k was the highest in postnatal day 8 (P8) mouse pups. Since SWA emerges during the second postnatal week in mice, the obtained result further supports the connection between SWA and TrkB signaling. Acute THIP administration caused no significant phosphorylation changes in P8 or P16 mouse pups. The results support the hypothesis of a positive connection between SWA, neuronal inhibition and TrkB-related signaling response. Further studies with different excitatory and inhibitory interventions are required to better understand the role of neuronal excitation and inhibition in TrkB signaling responses and corresponding EEG signatures.
  • Pöyhönen, Suvi (2017)
    Aivokuoren infarktissa vaurio laajenee infarktin ydinalueelta talamukseen useiden päivien viiveellä. Tulehdusreaktio on keskeinen viiveellä ilmaantuvaan vaurioon vaikuttava tekijä. Mikrogliasoluilla, jotka ovat aivojen luontaisen puolustuksen soluja, näyttää olevan merkittävä rooli tulehdusreaktion synnyssä ja ylläpidossa. Aivoinfarktin jälkeen mikrogliasolut aktivoituvat nopeasti, jakautuvat ja alkavat vapauttaa proinflammatorisia tulehdusvälittäjäaineita. Ne voivat myös fagosytoida elinkelpoisia hermosoluja. In vivo ja in vitro -tutkimuksissa on saatu rohkaisevia tuloksia mikrogliasolujen haitallisen toiminnan estämisestä. Mikrogliasoluilla on kuitenkin myös tulehdusta hillitseviä ja toipumista edistäviä vaikutuksia. Aivoinfarktin ainoalla hyväksytyllä lääkkeellä, kudosplasminogeeniaktivaattorilla, on kapea terapeuttinen aikaikkuna. Tulehdusreaktioon vaikuttamalla voitaisiin mahdollisesti pidentää terapeuttista aikaikkunaa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kahden mahdollisesti neurotrofisen yhdisteen, CDNF (aivoperäinen dopamiinihermokasvutekijä) ja MANF (mesenkefaalinen astrosyyttiperäinen hermokasvutekijä) sekä vitronektiinireseptorisalpaajan (cRGDfV) vaikutuksia viiveellä ilmaantuvan talamuksen hermosolutuhon estämisessä rottien tilapäisessä aivokuoren infarktimallissa. MANF ja CDNF ovat solulimakalvoston (ER) stressissä vapautuvia proteiineja, joiden on osoitettu suojaavan soluja ER-stressiltä ja hillitsevän tulehdusvälittäjäaineiden muodostumista. cRGDfV:lla puolestaan on estetty in vitro mikrogliasolujen fosfatidyyliseriiniriippuvaista hermosolufagosytoosia. Käsittelyt annettiin kertainjektioina talamukseen 7 päivän päästä infarktista. CDNF ja MANF paransivat toiminnallista toipumista 14 päivän päästä infarktista, mutta eivät suojanneet talamuksen hermosoluja tuhoutumiselta. cRGDfV ei vaikuttanut hermosolutuhoon eikä toiminnalliseen toipumiseen. CDNF:n ja MANF:n vaikutusmekanismeja ei selvitetty. Lisäksi tutkittiin, aiheuttaako talamuksen hermosolujen tuhoutuminen tai mikrogliasolujen kertyminen kivulle herkistymistä aivokuoren infarktimallissa. Aivoinfarktipotilailla on havaittu infarktin jälkeistä pitkittynyttä hermokipua, joka on liitetty talamuksen hermosolujen tuhoutumiseen tai toimintahäiriöihin. Vaikka infarktirotilla talamuksen hermosolutiheys oli laskenut päivänä 30, infarktirotilla ei tapahtunut herkistymistä lämmön tai mekaanisen ärsykkeen aiheuttamalle kivulle päivinä 3, 14 tai 28 infarktin jälkeen. Yhteenvetona, aivokuoren infarkti ei siis aiheuttanut kivulle herkistymistä. MANF ja CDNF edistivät toiminnallista toipumista, mutta eivät estäneet viiveellä ilmaantuvaa hermosolutuhoa.
  • Huttu, Martta (2016)
    Yhdysvalloissa proviisorin koulutusta vastaavan tason koulutuksen käyneet farmasistit ovat määränneet lääkkeitä ja vastanneet potilaiden lääkehoidosta 1970-luvulta lähtien ja Iso-Britanniassa farmasisteilla on ollut oikeus määrätä lääkkeitä vuodesta 2003 lähtien. Suomessa on viimeisen vuosikymmenen aikana keskustelu proviisorien oikeudesta uusia lääkemääräyksiä, mutta aiheesta on julkaistu vähän suomalaisia tutkimuksia. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman Lääkepolitiikka 2020 -asiakirjan mukaan lääkkeen määräämisessä tulee käyttää kustannusvaikuttavia toimintatapoja. Proviisorien lääkkeenmääräämisoikeuden kustannusvaikuttavuuden arvioimiseksi ja lääkkeenmääräämisoikeutta koskevan päätöksenteon tueksi tarvitaan tietoa proviisorien lääkkeen määräämisen hyödyistä ja kustannuksista sekä suomalaista lääkkeenmääräämiskäytännöistä. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää proviisorien lääkkeen määräämisen taloudellisia ja muita vaikutuksia. Tutkielman teoriaosassa selvitetään suomalaisia lääkkeenmääräämiskäytäntöjä ja proviisorien osallistumista lääkkeenmääräämisprosesseihin sekä kansainvälisesti myönnettyjä lääkkeenmääräämisoikeuksia ja niiden käyttöä, Tutkielman empiirisessä osassa kootaan järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen avulla olemassa oleva tieto proviisorien lääkkeenmääräämisoikeuden taloudellisista ja muista vaikutuksista sekä arvioidaan vaikutuksia käsittelevien tutkimuksen laatua. Lisäksi teoriaosuudessa esitellään kustannus- ja vaikuttavuusanalyysien, taloudellisen arvioinnin sekä järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen metodologioita. Kirjallisuushaun tuloksena löydettiin 1825 viitettä. Kaksoiskappaleiden poiston jälkeen viitteet käytiin läpi ennakkoon laadittujen mukaanotto- ja poissulkukriteerien perusteella ja kaksivaiheisen karsinnan jälkeen järjestelmälliseen kirjallisuuskatsaukseen sisällytettiin 17 tutkimusta, joista 3 on taloudellisia arviointeja, 8 hoidollisiin tai muihin vaikutuksiin keskittyneitä satunnaistettuja tutkimuksia ja 6 hoidollisiin tai muihin vaikutuksiin keskittyneitä havainnoivia tutkimuksia. Tutkimusten laatu arvioitiin neljän aiheeseen soveltuvan tarkistuslistan avulla. Järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen perusteella lääkkeen määräämisen vaikutuksia on tutkittu tyypin 2 diabeteksen, verenpaineen, korkean kolesterolin, antikoagulaation, kroonisen kivun, jälkiehkäisyn ja lievien vaivojen hoidossa sekä pitkäaikaishoidon lääkkeiden uusimisessa ja osastolääkelistojen määräämisessä. Farmasistien järjestämällä seurantahoidolla, johon kuuluu lääkkeen määrääminen, voitiin alentaa verenpainetta normaaliin hoitoon verrattuna, mutta ei verrattuna vastaavaan seurantahoitoon, johon ei kuulunut lääkkeen määräämistä. Lisäksi lääkkeen määräämisen sisältävällä seurantahoidolla voitiin parantaa tyypin 2 diabeteksen hoitotuloksia. Korkean kolesterolin hoidossa saadut tulokset olivat osittain ristiriitaisia. Klinikalla toteutetulla seurantahoidolla saatiin laskettua potilaiden LDL-kolesterolia, mutta ei sydän- ja verisuonitautien riskiä vertailuhoitoon verrattuna. Apteekissa toteutetulla lääkkeen määräämisellä sen sijaan ei ollut vaikutusta potilaiden LDL-kolesterolin hoidossa vertailuryhmään verrattuna. Lisäksi annoksen valintaan oikeuttavalla lääkkeenmääräämisoikeudella voitiin parantaa antikoagulaatiopotilaiden pysymistä INR-tavoitealueella. Lääkehoidon arvioinnilla, johon kuului oikeus tarvittavien muutoksen tekemiseen, saavutetut vaikutukset kroonisten kipupotilaiden hoidossa eivät juuri eronneet pelkällä lääkityksen arvioinnilla aikaan saaduista tuloksista. Farmasistien laatimissa osastolääkelistoissa oli vähemmän virheitä kuin lääkärien laatimissa listoissa. Tutkimuksen tuloksiin liittyy paljon epävarmuutta. Tutkimusten rajallinen määrä, heterogeenisuus ja menetelmällinen laatu vaikeuttaa todellisten vaikutusten arviointia. Mukaan otetut tutkimukset olivat heterogeenisia niin lääkkeenmäärisoikeuden laajuuden, lääkkeenmääräämisympäristön ja hoidettujen sairauksien kuin arvioitujen vaikutusten ja käytettyjen mittareiden suhteen. Lääkkeen määräämistä tutkittiin usein osana hoitokokonaisuutta, kuten pitkäaikaissairauksien hoitoa tai lääkehoidon tarkistusta. Laadun arvioinnin perusteella tutkimusten laatu oli puutteellinen. Saatavilla oleva tutkimustieto on riittämätöntä proviisorien taloudellisten ja muiden vaikutusten luotettavaan arviointiin ja tarve lisätutkimukselle on suuri.
  • Nuolimo, Sirpa (2016)
    Tavoitteet. Työn tavoitteena oli pyrkiä selvittämään, kuinka lääkevalmisteiden ja CE-merkittyjen terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden välinen rekisteröintiprosessi ja rekisteröinnin käytännön työ eroavat toisistaan. Hakemusprosessien ja dokumentaation erojen tutkiminen viranomaisvaatimusten ja työn käytännön suorittamisen näkökulmista katsottiin tärkeäksi, jotta on mahdollista vertailla lääkevalmisteiden ja laitteiden välisiä rekisteröintiprosesseja kokonaisuutena sekä tarkastella valmisteen rekisteröintistatuksen vaikutusta rekisteröinnistä vastaavien henkilöiden työmäärään, ajankäyttöön ja työtehtävien sisältöön. Menetelmät. Tutkimus suoritettiin sähköisen kyselytutkimuksen avulla, joka lähetettiin Suomessa toimiville lääkkeiden myyntiluvan haltijoille ja CE-merkittyjen terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden rekisteröinnistä vastaaville valmistajille. Kyselytutkimus toteutettiin Helsingin yliopiston verkkolomaketyökalulla, jota hyväksikäyttäen rakennettiin kyselytutkimuksen runko, kerättiin vastausaineisto sekä käsiteltiin tutkimusaineistoa raportointivalmiiksi. Kysymysten sisältö määriteltiin rekisteröinnin jäsenjärjestön julkaisemiin urakuvauksiin sekä yritysten työpaikkailmoitusten työnkuvauksiin perustuen. Kyselytutkimuksen tekninen ja sisällöllinen toimivuus testattiin pilotoinnin avulla. Vastausaineiston sisältöanalyysi suoritettiin kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. Lääkevalmisteiden ja CE-merkittyjen terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden rekisteröintiprosessit eroavat toisistaan merkittävimmin hakemusprosessien rakenteen ja viranomaistoiminaan osalta, vaikkakin molemmilla sektoreilla perimmäinen tavoite on sama; osoittaa valmisteen teho ja turvallisuus sille aiotussa käyttötarkoituksessa. Hakemusrakenteiden ja viranomaistoiminnan erojen voidaan nähdä olevan perustekijät, joista johtuvat muut rekisteröintityötä ja dokumentaatiovaatimuksia erottavat tekijät, myös käytännön tasolla. Kyselytutkimuksen vastausaineiston perusteella merkittävimmin käytännön työssä vaikuttavat erot liittyivät rekisteröintityön osuuteen kokonaistyöajasta, hallinnollisten tehtävien osuuteen sekä työn sisällön aiheuttamiin vaatimuksiin. Lääkerekisteröintityötä tekevien rekisteröintityön osuus kokonaistyöajasta ja hallinnollisen työn osuus rekisteröintityöstä oli laiterekisteröintityötä tekeviä merkittävästi suurempi. Työn sisällön asettamat vaatimuserot näkyivät muun muassa lääkerekisteröintityössä vastaajien enemmistön farmaseuttisena koulutustaustana ja laiterekisteröintityössä teknisenä koulutustaustana. Kaiken kaikkiaan työssä havaitut erot vaikuttaisivat rekisteröintistrategisesti suosivan valintaa CE-merkityksi lääkinnälliseksi laitteeksi sellaisissa rajatapaustilanteissa, joissa valmiste on mahdollista rekisteröidä joko lääkkeeksi tai lääkinnälliseksi laitteeksi.
  • Silfvast, Saga (2016)
    Heart failure is a major public health problem and a leading cause of mortality worldwide. The most common cause of heart failure is myocardial infarction. Following a myocardial infarction, a large number of cardiomyocytes die and cardiac muscle is replaced by fibrotic scar tissue. Since the adult heart has inadequate endogenous regenerative capacity, loss of muscle tissue often causes a progressive decrease in cardiac function eventually leading to heart failure. At the moment heart transplantation is the only curative treatment for heart failure, but the low number of donor hearts is limiting the use of this treatment option. As current drugs only slow down the progression of the disease, there is a great need for new regenerative treatments. Direct cardiac reprogramming is a new approach for generating cardiomyocytes for cardiac regeneration. Unlike pluripotent stem cell-based strategies, direct reprogramming enables conversion of a terminally differentiated cell type directly into another cell type without first producing a pluripotent intermediate. Due to their abundancy and role in the repair of myocardial injury, fibroblasts represent an attractive starting cell type for direct cardiac reprogramming. Fibroblasts have been directly reprogrammed to induced cardiomyocytes (iCMs) by overexpression of key cardiac transcription factors, microRNAs (miRNA) or by modulating specific signal transduction pathways with small-molecule compounds. Despite successful reports of direct reprogramming both in vitro and in vivo, the efficiency of direct reprogramming remains, however, too low for potential clinical applications. The aim of this M.Sc. thesis work was to establish direct reprogramming of mouse embryonic fibroblasts (MEFs) to iCMs by viral overexpression of cardiac transcription factors Hand2 (H), Nkx2.5 (N) Gata4 (G), Mef2c (M) and Tbx5 (T) and a small-molecule compound screening platform for identifying small-molecule compounds that could enhance the reprogramming efficiency and potentially replace cardiac transcription factors in direct cardiac reprogramming. In accordance with previous publications MEFs were successfully directly reprogrammed to iCMs using both HGMT and HNGMT cardiac transcription factor combinations. The screening platform was tested using the TGF-β inhibitor SB431542, which has recently been reported to increase the cardiac reprogramming efficiency. In line with previous publications, the reprogramming efficiency was significantly increased by treatment with SB431542. Initial tests with other small-molecule compounds did not have a positive effect on the reprogramming efficiency. The results of this M.Sc. thesis work verify previous publications and demonstrate a method for in vitro small-molecule compound screening, which can be used to identify compounds that increase the reprogramming efficiency in direct cardiac reprogramming. However, the results shown here are only preliminary and more replicates are needed in order to confirm the current results. Nonetheless, the results of this thesis work set a foundation for finding small-molecule compounds that in the future might be used to target direct cardiac reprogramming as a regenerative therapy for myocardial infarction and heart failure.
  • Mörtengren, Ariel (2016)
    The field of stem cell research is hotter than ever, because still today, the goal for easily achievable stem cells for the use of tissue engineering and stem cell therapies, is yet to be achieved. Also, human stem cell based test systems are potential replacements of present animal test models. The ongoing obesity epidemic creates pressure for scientists to resolve the causes behind it. One way of approaching the problem, is the study of adipogenesis with the use of a in-vitro cell model. This have already been done for a while, with rodent based cell models, but the present study took the human obesity research a bit closer to its subject by using humane adipose tissue derived mesenchymal stem cells (hASC). Also, the adipogenic induction is executed with a human adipose tissue extract (ATE). Epidemiologically, the rise in obesity rates correlates at some level, with the occurrence of known endocrine disrupting chemicals in our environment. These include e.g. some pesticides and plasticizers, such as tributyltin (TBT), bis(2-ethylhexyl)phthalate (DEHP) and bisphenol A (BPA). In the present study, the effects of a variety of concentrations, ranging from 50nM to 100μM of BPA, on ATE induced adipogenesis of hASCs, was studied. The accumulation of triglycerides – a key parameter for adipogenesis – is evaluated with the use of oil-red-o (ORO) staining and photometric measurements. A set of tests was executed to find out if BPA possesses adipogenic, synergistic or antiadipogenic properties in this particular test system. No significant antiadipogenic, nor synergistic effects were seen. Some antiadipogenic effects were seen throughout the study, but without any dose-dependence. This study also showed need for further development of the test. ORO staining needs to be further standardized to increase accuracy, different batches of ATE may cause variation in the results. All and all the test system is relatively easily modified and when fully functional, it is a great tool for screening for substances affecting our adipose tissue, and also for enhancing our knowledge on human adipogenesis in whole.
  • Niemi, Liisa (2016)
    Ekstrasellulaarivesikkelit ovat solujen ulkopuolelleen erittämiä kaksoislipidikalvon rajaamia vesikkeleitä, jotka osallistuvat solujen väliseen kommunikointiin, elimistön homeostaasin ylläpitoon ja patofysiologisten tilojen kehittymiseen. Ekstrasellulaarivesikkeleitä voidaan tulevaisuudessa hyödyntää biomarkkereina ja lääkkeenkuljettimina. Tämän työn tarkoituksena oli tutkia ekstrasellulaarivesikkeleitä syöpälääkkeenä käytetyn mitoosi-inhibiittorin paklitakselin kuljettina ja selvittää, voiko elinaikaeroitteista fluoresenssimikroskopiaa käyttää paklitakselin liikennöinnin seuraamiseen ihmisen eturauhassyöpäsoluissa (PC-3). Ekstrasellulaarivesikkelien tehokkuutta paklitakselin kuljettajana verrattiin synteettisiin liposomeihin. PC-3 solujen kasvumediasta eristettiin ekstrasellulaarivesikkelien kahta alapopulaatiota, mikrovesikkeleitä ja eksosomeja, differentiaalisentrifuugauksella. Eristettyjen ekstrasellulaarivesikkelien kokojakauma ja partikkelipitoisuus määritettiin nanopartikkelien seuranta-analyysilla. DSPC-kolesteroli liposomit valmistettiin käänteisfaasi haihdutus-menetelmällä ja niiden kokojakauma analysoitiin dynaamisella valonsironta analyysilla ja nanopartikkelien seuranta-analyysilla. Paklitakseli lastattiin liposomeihin hydratointivaiheessa ja ekstrasellulaarivesikkeleihin inkuboimalla vesikkeitä paklitakselin kanssa. Sitoutumaton paklitakseli poistettiin ekstrasellulaarivesikkeleistä ultrasentrifuugauksella. Ekstrasellulaarivesikkelien ja liposomien tehokkuutta paklitakselin kuljettajina arvioitiin Alamar Blue- viabiliteettimäärityksellä. Lisäksi paklitakselia sisältäviä ekstrasellulaarivesikkeleitä ja lipososomeja kuvannettiin elinaikaeroitteisella fluoresenssimikroskoopilla ja konfokaalimikroskoopilla elävien PC-3 solujen kanssa. Ekstrasellulaarivesikkelien alapopulaatiot, mikrovesikkelit ja eksosomit, erosivat toisistaan etenkin pienten vesikkelien osalta: mikrovesikkelien keskimääräinen halkaisija oli noin 50 nm suurempi kuin eksosomien. Lisäksi eksosomien partikkelipitoisuudet näytteissä olivat huomattavasti mikrovesikkeleitä suuremmat. Viabiliteettimäärityksissä mikrovesikkelit osoittautuivat hieman tehokkaammaksi lääkkeenkantajaksi kuin eksosomit. Elinaikeroitteinen fluoresenssimikroskopia osoittautui hyödylliseksi menetelmäksi paklitakselin liikennöinnin seuraamisessa elävien solujen sisällä, sillä Paklitakseli-OregonGreenin fluoresenssin elinaika muuttui lääkkeen kuljetusprosessin eri vaiheissa. Konfokaalimikroskopiassa ekstrasellulaarivesikkelien sisälle lastattu paklitakseli havaittiin solujen sisällä jo kahden tunnin inkuboinnin jälkeen ja paklitakselin havaittiin leimaavan tehokkaasti solujen mikrotubulukset sekä tappavan PC-3 soluja. Ekstrasellulaarivesikkelit saattavat parantaa paklitakselin kertymistä kohdennetusti syöpäsoluihin, jolloin paklitakselin haittavaikutuksia voitaisiin vähentää. PC-3 soluista eristettyjen ekstrasellulaarivesikkelien käyttöä rajoittaa kuitenkin niiden kyky lisätä PC-3 solujen viabiliteettia. Lisäksi ekstrasellulaarivesikkelien puutteelliset karakterisointi- ja eristysmenetelmät eivät ole standardisoituja ja siksi eksosomien ja mikrovesikkelien eristys toisistaan on mahdotonta. Ekstrasellulaarivesikkelien fysiologisia ja patofysiologisia vaikutuksia ihmiselimistössä tulisi ymmärtää syvällisemmin ja niiden turvallisuutta tulisi tutkia eläimessä ja ihmisessä.
  • Järvinen, Nina (2016)
    Tässä Pro gradu –tutkielmassa käydään läpi rintasyövän epidemiologia, diagnosointi ja hoitoperiaatteet, HER2-positiivisen rintasyövän hoito ja täsmälääkkeet sekä kliinisten kokeiden päätetapahtumat ja tulosten käsittely syöpätutkimuksen näkökulmasta. Kokeellisessa osassa kerätään tutkimustietoa trastutsumabin jälkeen hyväksyttyjen uudempien täsmälääkkeiden lapatinibin, pertutsumabin ja trastutsumabiemtansiinin tehosta ja turvallisuudesta satunnaistetuissa kliinisissä kokeissa järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen menetelmin. Kirjallisuushaun tuloksena löytyi 22 kokotekstiartikkelia. Satunnaistettuja kliinisiä kokeita oli 14, aiempia järjestelmällisiä kirjallisuuskatsauksia 2 ja meta-analyysejä 6. Artikkelien tiedot kerättiin ja koottiin taulukoiksi. Artikkelien laatu arvioitiin soveltuvilla menetelmillä. Lapatinibi on ollut tämän tutkimuksen lääkkeistä markkinoilla pisimpään, joten tutkimustuloksia siitä oli myös eniten. Lapatinibi on kliinisissä kokeissa todettu lisäävän etenemisvapaata elossaoloaikaa ja kokonaiselossaoloaikaa. Lapatinibin on todettu olevan solunsalpaajaa tehokkaampi, mutta trastutsumabia heikompi lääke metastasoituneeseen HER2-positiiviseen rintasyöpään. Yhdistelmälääkitykset paransivat tehoa. Lapatinibi on pienmolekyyli, kun taas pertutsumabi ja trastutsumabiemtansiini ovat monoklonaalisia vasta-aineita. Trastutsumabiemtansiinissa on lisäksi sytotoksinen lääkeaine. Pertutsumabin yhdistäminen trastutsumabiin ja doketakseliin paransi hoitotulosta metastasoituneen rintasyövän hoidossa ja se on saanut tämän lisäksi käyttöaiheen laajennuksen myös rintasyövän neoadjuvanttihoitoihin. Trastutsumabiemtansiini tehosi satunnaistetuissa kliinisissä kokeissa aiemmin trastutsumabin ja taksaanin yhdistelmää saaneilla potilailla sekä vielä raskaammin hoidetuilla potilailla trastutsumabi- ja lapatinibipohjaisen hoidon jälkeen. Tutkimuslääkkeet on todettu riittävän turvallisiksi. Tutkimuksissa todettiin vakaviakin haittavaikutuksia, jotka olivat enimmäkseen kuitenkin ohimeneviä. Eri tutkimuksissa raportoidut haittavaikutukset olivat tietylle lääkkeelle samankaltaisia. Tutkimusten taso oli pääosin hyvä, vaikka erityisesti menetelmäosioissa oli puutteita. Täsmälääkkeillä saadaan hoidon vaikutus kohdennettua suoraan syöpäsoluun, jolloin hoidon teho paranee ja haittavaikutuksia saadaan vähennettyä. Trastutsumabin jälkeen hyväksytyt täsmälääkkeet parantavat hoitotuloksia metastasoituneessa rintasyövässä. Pertutsumabista ja trastutsumabiemtansiinista meneillään olevat tutkimukset varhaisvaiheen rintasyöpää sairastavien hoidossa tulevat osoittamaan kuinka suuri vaikutus niillä tulee olemaan rintasyöpäkuolleisuuden vähentämisessä.
  • Taivainen, Sanna (2016)
    Suspensio on tällä hetkellä käytetyin lääkemuoto prekliinisissä eläinkokeissa. Sen haasteena voi kuitenkin olla fysikaalinen epästabiilius, sillä vaikuttavan aineen (Active Pharmaceutical Ingredient, API) partikkelikoko ja kidemuoto saattavat muuttua säilytyksen aikana. Lisäksi suspensio perinteisesti valmistetaan käsin hiertämällä huhmareessa, jolloin suspension laatu voi vaihdella tekijästä riippuen. Tämän työn tavoitteena oli valmistaa suspensioita sekä käsin että Ultra-turrax-homogenisaattorilla ja tutkia, miten valmistusmenetelmä vaikuttaa partikkelikokoon. Vehikkelinä oli metyyliselluloosaa ja Tween 80:tä sisältävä vesiliuos, ja malliaineina käytettiin viittä fysikaalis-kemiallisilta ominaisuuksiltaan erilaista API:a. Tavoitteena oli myös tutkia valmistettujen suspensioiden säilyvyyttä huoneenlämmössä, jääkaapissa ja pakastimessa käyttäen fysikaalista (laserdiffraktio, optinen mikroskopia, jauheröntgendiffraktio) ja kemiallista (korkean erotuskyvyn nestekromatografia) analytiikkaa. Lisäksi työn tavoitteena oli arvioida ja vertailla laserdiffraktion ja optisen mikroskopian soveltuvuutta prekliinisten suspensioiden partikkelikoon määritykseen. Käsin ja Ultra-turrax-homogenisaattorilla valmistettujen suspensioiden partikkelikoko oli pääosin samanlainen. Vaikeasti jauhautuvan API:n partikkelikoko pieneni huomattavasti alkuperäisestä myös Ultra-turraksoitaessa, vaikka laitteessa käytettiin minimitehoa. Molemmilla menetelmillä partikkelikoko oli toistettavinta hyvin jauhautuvalla API:lla. Ultra-turrax-laitteella voisi kuitenkin saada tasaisempaa laatua kuin käsin hiertämällä, jos sen asetuksia säädettäisiin API:n ominaisuuksien mukaan. Lisäksi tässä tutkimuksessa tekijöiden vaikutus laatuun ei tullut esille. Suspensioiden säilyvyys eri olosuhteissa oli lääkeainekohtaista. Laserdiffraktiotuloksista ilmeni kaikkien pakastettujen suspensioiden partikkelikoon pienentyneen kahden vuorokauden aikana. Kirjallisuudesta ja täydentävistä kokeista (vehikkelin palloskokoanalyysi sekä pHmittaukset) ei löydetty varmaa syytä tähän, mutta työn perusteella suspensioiden pakastamiseen tulisi suhtautua varauksella. API:en kiderakenteet eivät muuttuneet, lukuun ottamatta suolamuotoiselle lääkeaineelle tyypillistä disproportionaatiota. Kemiallisesti suspensiot olivat pääosin säilyviä kaikissa olosuhteissa, mutta API:n vesiliukoisuudella oli säilyvyyttä heikentävä vaikutus. Lääkeaineilla oli myös liukoisuutta miselleihin. Laserdiffraktion ja optisen mikroskoopin kuvien yhdistelmä osoittautui parhaaksi tavaksi analysoida prekliinisten suspensioiden partikkelikokoa. Mikroskooppikuvat vahvistivat laserdiffraktiolla saadun partikkelikokojakauman oikeellisuuden sekä antoivat tietoa esimerkiksi partikkelien aggregoitumisesta. Toisaalta optisen mikroskoopin kuva-analyysi ei soveltunut suspensioiden partikkelikoon määritykseen.
  • Kosimov, Yorkin (2016)
    The main goal of this thesis was to examine the effect of the compaction speed on the compressional behaviour of two excipients, microcrystalline cellulose and starch, using an eccentric and rotary presses. First, the average weights of the tablets have changed due to the increasing speed, as the volume of die kept constant. They were grown, for eccentric press, or were reduced, for rotary press. Second, Compression force, needed to obtain tablets with similar strength, was increased during both tableting methods. The eccentric compaction was more stable regarding to the speed increase. Tablets were formed from all of the blends, with more or less success. Additionally, as a result of force increase, resulted tablets were denser and less porous because of speed expansions during eccentric press. However, the blends containing 80% or more starch were not able to form tablets during the rotary press, because of the very poor die filling. Furthermore, blend containing 60% starch has shown very poor tabletability at speeds over 34 rounds per minute. The elastic recovery of tablets was very sensitive to the speed rises and to the concentrations of excipients during the eccentric press. Tablets have demonstrated an increase in their elastic recovery values in all cases. However, the tablets with a higher concentrations of starch were significantly more sensitive to the increasing compaction velocity. According to these results, it can be concluded that the starch exhibit more elasticity than microcrystalline cellulose. The effect of magnesium stearate on tablets’ properties, such as the weight and the porosity, and compaction parameters, such as ejection force have also examined. As it expected from boundary lubricants, magnesium stearate has significantly reduced the ejection force values, required for removing the tablet from the die, compared with unlubricated tablets. Additionally, tablets with lubricants were heavier and more porous. The compression force was adjusted according to the crushing strength values in rotary press. This was due to the fracture variations of such tablets during diametrical compression, which would give unreliable values of tensile strength. Moreover, elastic recovery, porosity, density values were not calculated for scored tablet, due to either the lack of punch displacement data from rotational machine or the relative complexity of measuring the volume of such tablets. If these values had been available for both machines, their comparison with respect to these parameters would be possible and the results of this thesis would have been more appropriate.
  • Lohtaja, Milka (2016)
    Chlamydia pneumoniae on solunsisäinen gram-negatiivinen bakteeri, joka aiheuttaa ihmisille eriasteisia hengitystieinfektioita, kuten keuhkokuumetta ja keuhkoputkentulehduksia. Etenkin krooninen C. pneumoniae -infektio on yhdistetty lisäksi lukuisiin pitkäaikaissairauksiin, joista merkittävimpiä ovat ateroskleroosi ja sydän- ja verisuonitaudit, astma ja keuhkoahtaumatauti sekä neurologiset sairaudet. C. pneumoniae on erittäin yleinen patogeeni, jolla on kyky piileksiä elimistössä persistentissä kroonisessa muodossa elimistön immuunipuolustuksen ulottumattomissa. C. pneumoniae:n on havaittu kykenevän infektoimaan keuhkoepiteelisolujen lisäksi monia muita solutyyppejä, kuten monosyyttejä, makrofageja ja verisuonen endoteelisoluja. Se indusoi kaikissa näissä soluissa erilaisten sytokiinien ja viestiaineiden eritystä sekä adheesiomolekyylien ilmentymistä. Liiallinen sytokiini- ja immuunivaste on haitallinen soluille ja elimistölle. Tällä hetkellä käytössä olevat antibiootit eivät ole tarpeeksi tehokkaita C. pneumoniae -infektion torjumiseksi, etenkään sen kroonisen muodon. Tehokkaiden antiklamydiaalisten yhdisteiden puuttuminen hankaloittaa lisäksi C. pneumoniae:n ja kroonisten sairauksien yhteyden tutkimista. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää farmasian tiedekunnassa tutkimuksen alla olevien antiklamydiaalisten yhdisteiden vaikutuksia C. pneumoniae -infektion indusoimaan sytokiinien ja solujen viestiaineen, typpioksidin, eritykseen eri solutyypeissä. Lisäksi yhdisteiden anti-inflammatorisia vaikutuksia selvitettiin toisen gram-negatiivisen bakteerin, E. coli:n, lipopolysakkaridin indusoiman typpioksidin avulla. Tutkimuksessa käytetyt yhdisteryhmät olivat β2,2-aminohappojohdannaiset, Schisandra chinensis -lignaanit, Wienissä syntetisoidut TE-yhdisteet sekä farmasian tiedekunnassa syntetisoidut bentsimidatsoliyhdisteet. Tutkimuksessa käytettiin neljää eri solutyyppiä, HL- ja BEAS-2B-epiteelisoluja, THP-1-monosyyttejä/makrofageja sekä RAW264.7-makrofageja. Sytokiineista tutkimuksen kohteena olivat verisuonen endoteelin kasvutekijä VEGF ja interleukiinit IL-8, IL-10 ja IL-12. Sytokiinien pitoisuuksien mittaaminen tehtiin ELISA-menetelmällä mittaamalla sytokiinien pitoisuudet soluviljelymediumista infektoinnin jälkeen. Typpioksidimääritykset tehtiin myös soluviljelymediumista Griessin reagenssin avulla. Infektioiden varmistamisessa käytettiin immunofluoresenssivärjäystä ja infektio todettiin fluoresenssimikroskoopilla. Lisäksi osa yhdisteistä testattiin solujen elinvoimaisuustutkimuksessa resatsuriinin avulla. Kaikki yhdisteryhmät osoittivat toivottuja vaikutuksia sytokiinien ja typpioksidin eritykseen. Etenkin β2,2-aminohappojohdannaiset vähensivät sekä VEGF:n että typpioksidin eritystä selvästi. β2,2-aminohappojohdannaiset voivatkin olla potentiaalisia lääkeainekandidaatteja antiklamydiaalisten ja anti-inflammatoristen aineiden kehityksessä. Schisandra chinensis -lignaanit estivät erityisesti typpioksidin eritystä sekä C. pneumoniae:n että E. coli:n indusoimana, mikä kertoo niiden laajoista anti-inflammatorisista vaikutuksista. Myös TE-yhdisteillä ja bentsimidatsoleilla saatiin toivotun suuntaisia vasteita aikaiseksi. Interleukiineja ei saatu erittymään mistään soluista, joten se osio vaatii uusia tutkimuksia ja lisäselvityksiä. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella tutkittuja yhdisteitä voidaan pitää potentiaalisina johtolankamolekyyleinä anti-inflammatoristen ja C. pneumoniae -infektiota estävien lääkkeiden kehityksessä. Jatkotutkimuksia yhdisteiden vaikutuksista sytokiineihin ja etenkin krooniseen infektioon tarvitaan lisää.
  • Tähkäpää, Sanna-Mari (2016)
    Nuoruusiässä monet psykiatriset häiriöt, kuten ahdistuneisuus-, mieliala- ja päihdehäiriöt, yleistyvät ja jatkuvat useimmilla nuoreen aikuisikään asti. Ahdistuneisuushäiriöt ovat nuorten yleisimpiä psykiatrisia häiriöitä, ja niistä kärsii noin 6–13 % nuorista ja nuorista aikuisista. Bentsodiatsepiineja on käytetty pitkään muun muassa ahdistuneisuus- ja unihäiriöiden hoitoon, mutta riippuvuus- ja väärinkäyttöriskin vuoksi niitä ei suositella käytettäväksi nuorilla. Siitä huolimatta bentsodiatsepiineja määrätään myös alle 18-vuotiaiden psykiatristen häiriöiden hoitoon. Aiempaa väestötasolla tutkittua tietoa bentsodiatsepiinien käytöstä lapsilla ja nuorilla on hyvin vähän. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia bentsodiatsepiinien käyttöä rauhoittavina ja unilääkkeinä 0–25-vuotiailla suomalaisilla vuosina 2006–2014. Tutkimusaineistona käytettiin Kansaneläkelaitoksen Reseptitiedoston tietoja 0–25-vuotiaille toimitetuista sairausvakuutuskorvatuista bentsodiatsepiinien (N03AE, N05BA, N05CD, N06CA01) ja niiden kaltaisten lääkeaineiden (N05CF) lääkeostoista vuosina 2006–2014. Tutkimuksessa tarkasteltiin suun kautta annosteltavien lääkemuotojen ostoja. Tarkastellussa joukossa lähes kaikki (97 %) rauhoittavien ja unilääkkeiden käyttäjät olivat iältään 16–25-vuotiaita nuoria ja nuoria aikuisia. Rauhoittavien ja unilääkkeiden käyttö väheni 16–25-vuotiailla esiintyvyydestä 19,9 / 1 000 henkilöä 15,9 / 1 000 henkilöön vuosina 2006–2014. Rauhoittavien ja unilääkkeiden käytön ohella myös käytön ilmaantuvuus ja pitkäaikaisen käytön esiintyvyys pienenivät. Pitkäaikaisen käytön esiintyvyys 18–25-vuotiailla nuorilla aikuisilla vuonna 2006 oli 5,5 / 1 000 henkilöä ja pieneni 3,3 / 1 000 henkilöön vuonna 2014. Rauhoittavien ja unilääkkeiden käyttäjistä suurempi osa oli naisia kuin miehiä, mutta pitkäaikainen käyttö oli yleisempää miehillä kuin naisilla. Lähes kaikkien tutkimuksessa tarkasteltujen lääkeaineiden käyttö väheni. Oksatsepaami oli lääkeaineista ainoa, jonka käyttäjien määrä lisääntyi. Bentsodiatsepiinien käyttö rauhoittavina ja unilääkkeinä nuorilla ja nuorilla aikuisilla on vähentynyt Suomessa vuodesta 2008 lähtien. Tämän lisäksi myös näiden lääkkeiden pitkäaikainen käyttö nuorilla aikuisilla on vähentynyt. Tulokset viittaavat siihen, että lääkehoidon rationaalisuuteen on alettu kiinnittämään viime vuosina enemmän huomiota, mikä näkyy vähentyneenä bentsodiatsepiinien käyttönä.
  • Ylinen, Varpu (2016)
    Chronic myeloid leukemia (CML) is a malignant hematologic disorder, which is fatal without a treatment. Oral tyrosine kinase inhibitors (TKIs) have revolutionized the treatment of CML and transformed the disease to a chronic condition that can be treated at patient’s home. The common problem in the treatment of CML is patient’s poor adherence to TKIs. The regular, consistent use of TKIs is crucial to keep disease under control. For this reason and to obtain an optimal treatment outcome, adherence to TKIs is extremely important. The aim of the study was to assess reasons for poor adherence to TKI-medications in Finnish CMLpatients, including patient characteristics, treatment related factors, comorbidities and concomitant medications. In addition, patients’ experiences, beliefs, knowledge and perception about CML and its treatment were explored and how these could contribute to nonadherent behaviour. This study is part of the larger study, assessing adherence to TKI treatment among Finnish CML population. The data was obtained by using patient questionnaires and semi-structured theme-interview during patient meetings in 2012. Study population consisted of Finnish adult CML patients who had been on TKI -medication (imatinib, nilotinib or dasatinib) for more than six months prior to the study baseline. Patients’ adherence was measured using Morisky Medication Adherence 8-Item Scale (MMAS-8) and based on their score, patients were divided into three groups: high, medium and low adherence. Both quantitative and qualitative methods were used in data analysis. Study findings show that 21% (n=18) of the patients were low adherent and 23% (n=20) were high adherent to their treatment. Patient sociodemographic characteristics or experienced adverse drug reactions (ADRs) did not predict adherence, while more concomitant medications and comorbidities were associated with high adherence. However, ADRs had negative effect on the quality of life of several nonadherent patients. All nonadherent patients reported unintentional nonadherence and the most common reason was forgetting. Two-thirds of the patients (n=12) reported intentional nonadherence, which often was a result of experienced ADRs. The knowledge of CML and its treatment was poor among all patients while over half of the nonadherent patients (n=11) thought that they received enough information received. Overall, patients were very satisfied with care provided by the hospitals, physicians and other healthcare professionals. Managing TKI-treatment regimen is challenging for many patients and ADRs can have a negative impact on the quality of life. Healthcare professionals should regularly assess patient adherence and provide information and support for the patients to help them to succeed in medication management. Reasons for poor adherence are complex and have to be identified from each individual patient so that adherence can be improved.