Browsing by Subject "adalimumab"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-1 of 1
  • Aaltonen, Kalle (2010)
    Nivelreuma on tulehduksellinen autoimmuunisairaus, jota sairastaa 0,8 % suomalaisista. Nivelreumaa hoidetaan tulehdusreaktiota muuntelevilla lääkeaineilla sekä kirurgisilla toimenpiteillä. TNF-salpaajat ovat tehokkaita uusia lääkkeitä, jotka hidastavat nivelvaurioon johtavan tulehdusreaktion etenemistä. Infliksimabi sai ensimmäisenä TNF-salpaajana myyntiluvan vuonna 1999, jonka jälkeen markkinoille ovat tulleet myös etanersepti, adalimumabi, golimumabi sekä sertolitsumabi. TNF-salpaajien on jo aiemmissa interventio- että rekisteritutkimuksissa todettu olevan lumelääkettä tehokkaampia. Lisäksi niiden katsotaan olevan riittävän turvallisia kliiniseen käyttöön tuberkuloosin ja joidenkin syöpätyyppien lisääntyneestä ilmenemisestä huolimatta. TNF-salpaajien käyttäjämäärä ja kustannukset Suomessa kolminkertaistuivat vuosin 2004 ja 2008 välisenä aikana. Vuonna 2008 etanerseptin lääkekustannukset olivat 11 669 € ja adalimumabin 13 074 € potilasta kohden. Etukäteissuunnitelman mukaisesti toteutetulla järjestelmällisellä kirjallisuushaulla löydettiin 5308 kirjallisuusviitettä. Potilasjoukon, interventioiden, kontrollin, päätetapahtumien, tutkimusasetelman sekä systemaattisen harhan perusteella tehdyn kaksivaiheisen karsinnan jälkeen 27 alkuperäistutkimusta valittiin mukaan järjestelmälliseen kirjallisuuskatsaukseen ja meta-analyysiin. Tutkimuksista yhdeksässä interventiona oli adalimumabi, kuudessa etanersepti, viidessä infliksimabi, neljässä golimumabi ja kolmessa sertolitsumabi. TNF-salpaajaa käytettiin eri annoksilla sekä yksin että yhdistelmänä metotreksaatin kanssa. Kontrollina tutkimuksissa oli joko lumelääke tai metotreksaatti. Yhteensä tutkimuksisten interventio- ja kontrolliryhmissä oli 11 533 potilasta, joista naisia oli 9027. Meta-analyysin tulokset paljastavat, että TNF-salpaajahoidolla saavutetaan ACR hoitovastekriteerien 20% parannus yli kaksi kertaa todennäköisemmin kuin kontrollilla. Merkittävän, 50 % parannuksen, saavuttivat TNF-salpaajalla hoidetut potilaat noin kolminkertaisella todennäköisyydellä kontrollipotilaisiin verrattuna. Hyvin merkittävässä hoitovasteessa, 70% parannuksessa, ero oli vieläkin suurempi TNF-salpaajan hyväksi. ACR 20, 50 ja 70 –hoitovastekriteerien saavuttamisessa ei ole suuria eroja lääkeaineiden välillä. Sertolitsumabin näennäisesti hyvä tehokkuus johtunee tutkimusasetelman eroista muiden lääkeaineiden tutkimuksiin verrattuna. TNF-salpaajan annoksen nosto ei lisää hoidon tehoa normaaliannokseen verrattuna. Sen sijaan metotreksaatin yhdistäminen hoitoon kasvattaa kliinisesti merkittävän ACR 50-hoitovasteen saavuttamisen todennäköisyyden 1,45-kertaiseksi ilman että hoidon keskeytyminen haittatapahtuman johdosta lisääntyy. TNF-salpaajahoito ei yksinään ole metotreksaattia tilastollisesti merkitsevästi tehokkaampi ACR 50 hoitovastekriteerillä mitattuna. Adalimumabi, infliksimabi ja sertolitsumabi aiheuttavat tilastollisesti merkitsevästi enemmän hoidon keskeytymiseen johtavia haittatapahtumia kuin etanersepti ja golimumabi. Kahden viimeksi mainitun käyttäjien riski saada hoidon keskeytymiseen johtava haittatapahtuma ei tilastollisesti merkitsevästi eroa kontrollista. Metotreksaatti on nivelreuman hoidon edullinen peruslääke, jolla saavutettiin meta-analyysissä sama hoitovaste kuin TNF-salpaajalla. Käyttämällä TNF-salpaajan ja metotreksaatin yhdistelmähoitoa saavutetaan parempi hoitovaste kuin kummallakaan yksinään lisäämättä haittatapahtumista johtuvie hoidon keskeytyksiä. Annoksen nostolla tai uudemmalla TNF-salpaajalla ei saavuteta parempaa tehokkuutta lisääntyneistä lääkekustannuksista huolimatta. Tämä järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus tavoitti todennäköisesti kaikki TNF-salpaajista nivelreuman hoidossa julkaistut satunnaistetut, kontrolloidut, kliiniset tutkimukset. Tutkimusten valinta ja arviointi sekä meta-analyysin laatiminen tehtiin tiedeyhteistön hyväksymiä menetelmiä noudattaen. Tutkimuksessa on kaksi heikkoutta. Ensinnäkin, kirjallisuuden karsinnan, arvionnin ja tiedonkeruun teki vain yksi tutkija. Reliabiliteetin parantamiseksi on suositeltavaa, että kaksi tutkijaa suorittaa kaikki työvaiheet itsenäisesti ja myöhemmin yhdistää havaintonsa. Toiseksi, julkaisematonta kirjallisuutta ei aktiivisesti haettu tietokantojen ulkopuolelta. Täydentäviä raportteja tutkimustuloksista ei myöskään pyydetty suoraan alkuperäistutkimusten tutkijoilta.