Farmasian tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Kainulainen, Tuija (2015)
    Apteekkien lääkkeistä saatavien katteiden ja siten liikevaihdon alenemisen myötä on vapaan kaupan tuotteiden myynnin merkitys apteekeille noussut. Valmistavien yritysten on kiinnitettävä erityistä huomiota tuotelanseerauksiensa onnistumiseen varmistaakseen, että juuri heidän tuotteensa päätyvät apteekkien hyllyille mahdollisten kilpailijoiden sijaan. Tutkimuksella haluttiin selvittää pätevätkö menestyksekkään lanseerauksen avaintekijät myös apteekkimarkkinoille lanseerattaessa. Lisäksi tutkittiin nähdäänkö näistä yleisistä menestystekijöistä jokin apteekkilaisten näkökulmasta tärkeimpänä vaikuttajana valikoimaan otto päätöksissä ja onko mahdollisesti olemassa vain apteekkilanseerauksien kannalta tärkeitä tekijöitä. Tutkimus suoritettiin apteekkihenkilökunnalle suunnatulla kyselytutkimuksella, jossa esimerkkituotteena käytettiin juuri markkinoille tullutta Elivo Vahva+ D50-valmistetta. Tämän lisäksi haastateltiin myöhemmin sähköpostitse muutamia lomaketutkimukseen osallistuneita henkilöitä. Tutkimuksen perusteella todettiin, että apteekkeja kiinnostavat vapaan kaupan tuotteet, jotka sopivat niiden valikoimaan, eli ovat tutkitusti tehokkaita ja asiakkaille todistettavasti hyödyllisiä. Tuotteiden on tuotava jotain lisäarvoa jo olemassa olevaan valikoimaan, oltava visuaalisesti houkuttelevia sekä hinnoittelultaan kohtuullisia. Kohderyhmän on hyvä olla selkeä ja riittävän suuri. Apteekkien valikoimaan otto päätöksiin eniten vaikutusta on edustajan käynneillä, tuotteen näkyvyydellä mediassa sekä asiakkaiden kysynnällä. Lisäksi apteekkiketjuun kuuluminen tuo monesti mukanaan velvoitteen pitää tiettyjä tuotteita valikoimissa. Vähiten vaikutusta päätöksien tekoon oli selvästi sähköisellä uutiskirjeellä sekä apteekkitapahtumilla. Apteekkien kate sekä mahdolliset ostoalennukset ja vapaan kaupan tuotteiden hyvityskäytännöt huomioidaan myös tuotevalikoimapäätöksiä tehtäessä. Lanseeraavan yrityksen on myös tärkeää panostaa edustajiensa koulutukseen ja tarjota apteekkeihin luotettavaa tuotetietoutta sekä perusteltavia myyntiargumentteja tuotteestaan esimerkiksi henkilökuntakoulutuksilla tai esitteiden muodossa. Lanseerauksen ajoituksessa on otettava huomioon myyntisesonkien vaihtelut sekä kilpailijoiden markkinoille tulo. Jos markkinoille ei ehditä ensimmäisenä, on tuotteella oltava todellista lisäarvoa muihin verrattuna.
  • Kiuru, Karoliina (2015)
    Nykyään yhä useampi uusi lääkeaine liukenee veteen huonosti, mikä voi olla ongelma lääkevalmisteen kehityksessä. Kiinteän dispersion käyttö on formulaatiotekniikka, jolla voidaan parantaa lääkeaineen liukenemisnopeutta. Kiinteät dispersiot, joissa lääkeaine on amorfisessa muodossa, ovat kuitenkin usein epästabiileja. Tämän vuoksi on kehitetty myös kiteiseen lääkeaineeseen perustuvia kiinteitä dispersioita. Lääkeaineen kiteytymistä ja kiteytymiseen vaikuttavia asioita, kuten esimerkiksi polymeerimäärän vaikutusta, on tärkeä tutkia toimivien lääkevalmisteiden kehittämiseksi. Kiteytymisen kinetiikkaa mallintamaan on kehitetty myös erilaisia matemaattisia malleja, joiden avulla kiteytymistä on mahdollista ymmärtää kattavammin. Tässä työssä tutkittiin amorfisen lääkeaineen kiteytymistä ilman polymeeriä ja pienen polymeerimäärän kanssa. Kiteytymistä tarkasteltiin myös matemaattisen mallin avulla tarkoituksena selvittää, kuvaako se kiteytymisen kinetiikkaa tässä tutkimuksessa. Mallilääkeaineena käytössä oli felodipiini ja polymeereinä käytettiin HPMCAS-LF ja PVP K30 polymeerejä. Polymeerien konsentraatio kiinteissä dispersioissa oli 10 % tai 20 %. Tutkimuksessa havaittiin, että pienellä polymeerimäärällä on hyvin merkittävä vaikutus felodipiinin kiteytymisnopeuteen. PVP:n kohdalla matemaattisesti määritetty kiteytymisnopeusvakion k:n arvo kasvoi 13 kertaisesti laskettaessa polymeerimäärää kahdestakymmenestä kymmeneen prosenttiin. Lisäksi polymeerimäärällä havaittiin olevan vaikutusta kiteytymistä edeltävän ydintenmuodostumisvaiheen kestoon. Esimerkiksi 10 % PVP polymeerimäärä hidastaa kiteen kasvua edeltävää ydintenmuodostumisvaihetta viisinkertaisesti ja 20 % polymeerimäärä kymmenkertaisesti. Työssä kävi lisäksi ilmi, että HPMCAS stabiloi felodipiinin amorfista tilaa paremmin kuin PVP 40 °C/75 % RH olosuhteissa. Tämä havaittiin sekä MTDSC-mittauksin että polarisoivan valon mikroskopointia käytettäessä. Polymeerien välisen eron felodipiinin stabiloijana arveltiin johtuvan PVP:n ja felodipiinin välisten vuorovaikutusten heikkenemisestä kosteissa olosuhteissa veden vaikutuksesta. Dissoluutio-ominaisuuksiin eri formulaatioilla ja kiteytymisasteella ei tämän tutkimuksen perusteella kuitenkaan ollut vaikutusta. Lisäksi tässä työssä käytetty kiteytymisen kinetiikkaa kuvaava malli ei ollut sopiva kaikille käytetyille lääkeaine-polymeeri yhdistelmille, joten matemaattisen mallin käyttöön ja valintaan tulee suhtautua kriittisesti.
  • Hiltunen, Anna (2015)
    Periodontitis is a globally significant disease which destroys the attachment tissues and alveolar bone of teeth, eventually leading to tooth loss. Biofilms, the most intrinsic lifestyle of bacteria, play a pivotal role in the occurrence of this disease. Periodontal biofilms can be treated with topically administered chlorhexidine and strain-specific antibiotics. However, these antimicrobials do not offer solutions for periodontal attachment tissue and alveolar bone loss. Some therapeutical alternatives for these conventional treatments have been investigated. In numerous studies, periodontitis is treated successfully (increased attachment and/or alveolar bone levels) with topically and systemically administered bisphosphonates. Furthermore, a topically administered bone graft substitute (bioactive glass) has shown to improve periodontal parameters. In addition, bioactive glass has known antimicrobial and anti-biofilm effects. Moreover, a few bisphosphonates have shown antimicrobial activity against some bacterial strains. Hence, both bisphosphonates and bioactive glass are promising materials for dental applications, also raising interest in their combination. Indeed, it could be hypothesized that this combination product could simultaneously treat both the underlying cause (biofilms) and consequences (alveolar bone and attachment tissue loss) of periodontitis. Open research questions remain for the combination product. Is the anti-biofilm effect enhanced when bioactive glass is combined with bisphosphonates? Moreover, do bisphosphonates have intrinsic anti-biofilm properties? These questions are investigated in this thesis, which is a continuation of a recent doctoral dissertation. In this dissertation, a clodronate-bioactive glass combination product was studied by applying it into periodontal pockets. However, anti-biofilm effects were not assessed. In this thesis, a close examination is carried out on these effects, utilizing relevant biofilm models. The aims of this work were to investigate anti-biofilm effects of bisphosphonates (alendronate, clodronate, etidronate, risedronate and zoledronate) (i) alone, administered as solutions and (ii) combined with bioactive glass S53P4. Optimization of the used assay methods (96-well plate assay, Static Biofilm method) was performed. The anti-biofilm effects of bisphosphonate solutions were screened in the 96-well plate assay using a model organism Staphylococcus aureus Newman and a periodontopathogen Aggregatibacter actinomycetemcomitans ATCC 33384. After this, experiments were conducted with bisphosphonate-bioactive glass combinations. The experiments were performed with a single-specie (A. actinomycetemcomitans ATCC 33384) dental biofilm model based on the Static Biofilm method. The model mimics conditions encountered by periodontal bacteria in the oral cavity. In this part, bisphosphonate particle sizes were measured to determine a suitable control material. In addition to bacterial experiments, pH measurements were carried out to gain an insight to a possible anti-biofilm mechanism. Bisphosphonates administered as stand-alone compounds did not have an effect on either the Gram-positive model organism (S. aureus Newman) or the Gram-negative periodontopathogen (A. actinomycetemcomitans ATCC 33384). In contrast, most combinations of bisphosphonate-bioactive glass revealed a statistically significant increase in anti-biofilm effect on A. actinomycetemcomitans ATCC 33384. The combinations were compared to a control composed of inert glass and bioactive glass. In these assay conditions, the risedronate-bioactive glass-combination was the most effective (significant statistical difference, p < 0.05). Other combinations also reduced biofilms (significant statistical differences, p < 0.05), with the exception of clodronate-bioactive glass, where the change was not statistically significant. The most effective combinations (containing risedronate and etidronate) subjected the biofilms to a period of low pH. Conversely, the least effective combination (clodronate-bioactive glass) rapidly became alkaline, similarly to the control compounds (inert glass and bioactive glass). Thus, anti-biofilm efficacy could be connected to lowered pH. This observation is supported by recent literature where A. actinomycetemcomitans has been deemed highly sensitive to acidity. However, establishing the anti-biofilm rank order of bisphosphonate-bioactive glass combinations would benefit from experiments with equal bisphosphonate particle sizes.
  • Mäki-Lohiluoma, Eero (2015)
    Seas are one of the most biodiverse and species-rich areas on the planet. Many of the underwater species are yet to be found and identified. The marine based drug discovery and the clinical pipeline of marine compounds have increased lately. Thus, there is a strong believe that the marine-derived compounds will provide new pharmaceutical lead compounds. Marine sponges are one of the most studied marine species. Sponges can be found in shallow and deep waters all over the world. Pseudoceratina purpurea is a Verondiga order sponge that is known to be a source of bromotyramines. Bromotyramines are tyramine derivatives that have represented biological activity including cytotoxity, antivirality and antimicrobial effects. Purpurealidin E is a bromotyramine that has been identified from Pseudoceratina purpurea. Purpurealidin E hasn't showed remarkable biological activity by itself, but it can be used as starting point for synthesis of novel bromotyramine derivatives. By forming an amide bond between carboxylic acid and primary amine of purpurealidin E, new bromotyramines can be synthesized. In this master's thesis, purpurealidin E was successfully synthesized. Total amount of 11 novel bromotyramine derivatives were synthesized by amide coupling. Three of the new bromotyramine derivatives and purpurealidin E were purified and their biological activity against hepatitis C virus (HCV) was evaluated. Purpurealidin E did not show any antiviral activity, but all the three compounds showed potential biological activity against HCV. This work can be considered to a continuum to the now ended MAREX project (Exploring Marine Resources for Bioactive Compounds: From Discovery to Sustainable Production and Industrial Applications).
  • Metiäinen, Tiia (2015)
    Health related issues are largely regulated at EU Member State level, whereas areas such as internal market and competition fall mainly under the remit of European Union competence. This creates tension not only between legislation governing health and that concerning internal market but also between national and EU legislation. Here the Court of Justice of the European Union (CJEU) plays a key role in developing case-law through its judgments, defining further interpretation both on European and national level. An example of a sector operating at the interphase between public health and internal market interests is community pharmacy, which was chosen as the focus area of the study. The aim of this master’s thesis was, through the case-study example of the regulation of pharmacy establishment, ownership and distribution in EU Member States, to perform a documentary analysis on related CJEU judgments, focusing on statements present in them referring to public health and internal market, discussing potential impacts on the community pharmacy sector as well as relating the outcomes to the broader context of European health policy with reference to existing literature. The study material consisted of publicly available documentation related to four judgments (Case C-531/06, Joined Cases C-171/07 and C-172/07, Joined Cases C-570/07 and C-571/07 and Case C-367/12) that were made between the years 2009 and 2014, the first proceedings initiating in 2006. The prevalence and variety of statements related to public health were found to be much higher in the documents analysed compared to those relating to internal market. The most common argumentation present in the judgments was related to the statement that regulation of ownership of community pharmacies can be justified by public health reasons, deriving from the professionalism inherent to pharmacists as well as ensuring balance between public health and economic interests. This transmits a clear message of the importance of public health and indeed the Court has been perceived as a balancing force to the union’s liberalisation agenda. Following this it seems unlikely that the interpretation for national regulation would change in the near future, meaning that Member States should be able to maintain community pharmacy regulation, to the extent that it is implemented in a consistent manner. However, there has been indication of other routes being used to push for the liberalisation agenda and therefore it continues being a part of the debate both at European and national level. The findings of this study support literature suggesting that spillover is taking place in relation to the Court of Justice and health. Furthermore, it has been clearly demonstrated that even though officially the EU has very limited competence (authority) in health, its influence on European health policy is in fact highly significant, taking place to a large extent via routes other than those officially assigned to it in relation to health in particular. Whether this is intentional or unintentional, it does not change the fact that health policy is being influenced. When it happens without explicit intention, the processes lose transparency and are driven by other, potentially competing agendas. Therefore it would be important to assess whether the decision making processes and other processes currently shaping the European healthcare policy are in line with what was originally intended and re-evaluate whether this dynamic is the preferred way to proceed in the future.
  • Neittaanmäki, Eerika (2015)
    Aktiinikeratoosit ovat auringon UV-säteilyn aiheuttamia ihosyövän esiasteita iholla. Hoitamattomana osa näistä muutoksista kehittyy vuosien kuluessa invasiivisiksi okasolusyöviksi. Aktiinikeratoosit ovat maailmanlaajuisesti yleistyvä ja terveydenhuoltoa kuormittava ongelma. Aktiinikeratooseista ja niitä ympäröiviltä ihoalueilta löydetään usein p53-geenin mutaatioita. Hoitovaihtoehtoja ovat leikkaus, jäädytyshoito, erilaiset paikallishoitovoiteet kuten immuunivasteen muuntajat sekä fotodynaaminen hoito (PDT). Aminolevuliinihappo (ALA) on PDT-hoidossa käytetty porfyriinirakenteinen endogeeninen valoherkistäjä, josta on kehitetty myös johdannaiset metyyliaminolevulinaatti (MAL) ja heksyyliaminolevulinaatti (HAL). Valoherkistäjän altistuminen valolle saa aikaan valokemiallisen reaktion ja kasvainsolujen tuhoutumisen. Valonlähteenä PDT-hoidossa voidaan käyttää keinovaloa tai päivänvaloa. Fotodynaaminen hoidon yleisimmät haittavaikutukset ovat kipu ja hoitoalueen punoitus. Etuja ovat hyvä kosmeettinen tulos ja mahdollisuus hoitaa laajoja leesioalueita. Erikoistyön kokeellisessa osassa tutkittiin valoherkistäjien (BF-200 ALA, MAL, HAL 2 % ja 0,2) vaikutusta terveillä vapaehtoisilla. Valonlähteenä käytettiin punaista keinovaloa. Tutkimuksessa vertailtiin yhdisteiden aiheuttamaa kipua, ihoärsytystä ja fluoresenssia terveellä iholla. Fluoresenssin voimakkuus kuvaa valoherkistäjän tehoa tuottaa PpIX:ä. Kokeellisen osan toisena osatyönä oli osallistuminen kliiniseen lääketutkimukseen, jossa verrattiin BF-200 ALA- ja MAL-valoherkistäjien käytettävyyttä aktiinikeratoosien päivänvalo-PDT:ssä. Jokainen potilas sai kumpaakin valoherkistäjää pään eri puolille. Tulokset arvioitiin 3 kuukauden kuluttua. Terveellä iholla BF-200 ALA, MAL ja HAL 2 % aiheuttivat enemmän ärsytystä ja suuremman fluoresenssin kuin HAL 0,2 %. HAL 2 % ei eronnut BF-200 ALA- ja MAL-ryhmistä reaktioiden vahvuuden, punoituksen eikä fluoresenssin suhteen. Kipu oli kuitenkin pienempää HAL- kuin ALA ja MAL- ryhmissä. Ihomuutoksissa eri valoherkistäjän imeytyminen, jakautuminen ja PpIX:n tuotanto voivat kuitenkin olla erilaista kuin terveellä iholla. BF-200 ALA ja MAL olivat molemmat tehokkaita aktiinikeratoosien päivänvalohoidossa. Hoidon tehossa tai sen aiheuttamassa kivussa ei ollut eroa ryhmien välillä. Pitkäaikaistuloksia tarvitaan kuitenkin varmistamaan hoitotulosten säilyminen.
  • Koskela, Jaana (2015)
    Mekanofuusio on kuivapäällystysmenetelmä, jossa suuret leikkausvoimat saavat aikaan mekaaniskemiallisen reaktion prosessoitavien partikkelien välillä. Menetelmän avulla kohesiivisten jauhemassojen valuvuutta on voitu parantaa kuivapäällystämällä massa magnesiumstearaatilla. Huonosti valuvien suuriannoksisten lääkeaineiden soveltuvuutta suorapuristukseen voitaisiinkin parantaa mekanofuusion avulla. Magnesiumstearaatin tiedetään kuitenkin heikentävän tablettien lujuutta, pidentävän tabletin hajoamisaikaa sekä hidastavan dissoluutiota. Aikaisemmassa tutkimuksessa magnesiumstearaatilla kuivapäällystetystä formulaatiosta oli kuitenkin mahdollista puristaa tabletteja ilman dissoluution hidastumista. Tutkimusta mekanofuusiosta magnesiumstearaatilla ja sen vaikutuksesta tabletoitavaan massaan ei kuitenkaan ole tehty plastiselle materiaalille, joka on herkkä magnesiumstearaatin negatiivisille vaikutuksille. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten kuivapäällystys magnesiumstearaatilla vaikuttaa plastisen materiaalin fysikaalisiin ominaisuuksiin ja puristumiskäyttäytymiseen. Ilmiötä tarkasteltiin kuivapäällystämällä neljän eri partikkelikoon mikrokiteistä selluloosaa eri magnesiumstearaattipitoisuuksilla. Tavoitteena oli löytää optimi massan valuvuuden ja puristuvuuden välille prosessiparametreja muuttamalla. Tutkimuksessa haluttiin myös selvittää, vaikuttaako mekanofuusio itsessään mikrokiteisen selluloosan ominaisuuksiin ja kahta raaka-ainetta (D50 23 ja 78 μm) mekanofuusioitiin ilman magnesiumstearaattia. Verrokkeina käytettiin puhtaita raaka-aineita sekä Turbula-sekoitettuja magnesiumstearaatin ja mikrokiteisen selluloosan seoksia. Kuivapäällystys magnesiumstearaatilla paransi massojen valuvuutta, kun mikrokiteisen selluloosan D50-arvo oli alle 78 μm. Kun massojen D50-arvo oli yli 144 μm, valuvuus kuitenkin huonontui, mikä johtui partikkelien hajoamisesta mekanofuusioitaessa. Voidaankin arvioida, että mekanofuusio prosessina soveltuu vain mikrokiteiselle selluloosalle, jolla on pieni partikkelikoko ja jonka partikkelit kestävät paremmin suuria leikkausvoimia. Kun mikrokiteistä selluloosaa (D50 78 μm) mekanofuusioitiin ilman magnesiumstearaattia, massan kosteuspitoisuuden havaittiin nousseen ja massasta saatiin puristettua lujempia tabletteja. Mekanofuusio saattaa vaikuttaa mikrokiteisen selluloosan mikrorakenteeseen ja siten myös kykyyn sitoa kosteutta itseensä. Kuivapäällystys magnesiumstearaatilla puolestaan oli hyvin tehokasta jo pienillä kierrosnopeuksilla ja lyhyellä prosessiajalla, ja mekanofuusioiduista massoista oli haastavaa saada aikaan lujia tabletteja. Plastisen materiaalin todettiin olevan herkkä magnesiumstearaatin negatiivisille vaikutuksille, ja mitä parempi valuvuus mekanofuusioidulla massalla oli, sitä heikompia tabletteja saatiin puristettua.
  • Granfors, Eija (2015)
    Sairaaloissa käytetään paljon lääkkeitä, jotka pitää saattaa käyttökuntoon ennen annostelua potilaille. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean ohjeiden mukaisesti lääkkeiden käyttökuntoon saattaminen tulisi keskittää sairaala-apteekkeihin. Sairaala-apteekkien toimintaa ohjeistetaan tarkasti ja valvotaan säännöllisesti. Sairaaloissa osastoilla tehdään päivittäin useita lääkkeiden käyttökuntoon saattamisia. Fimean ohjeistuksen mukaisesti osastoilla tapahtuva käyttökuntoon saattaminen tulisi tehdä erillisessä tähän käyttötarkoitukseen suunnitellussa tilassa noudattaen sairaala-apteekin toimintayksikölle antamia ohjeita. Lääkkeet saatetaan käyttökuntoon noudattaen aseptiikan periaatteita, jotta voidaan taata potilaiden oikeuksien mukainen potilasturvallisuus. Tutkimuksen tavoitteena oli laatia arviointityökalu, jonka avulla voidaan arvioida osastoilla tapahtuvaa lääkkeiden käyttökuntoon saattamisen laatua. Laadittavan arviointityökalun tuli soveltua sekä itsearviointiin ja ulkoiseen auditointiin. Arviointityökalun tarkoituksena on edistää turvallista lääkkeiden käyttökuntoon saattamista osastoilla ja tällä tavalla parantaa potilasturvallisuutta. Arviointityökalua varten suomennettiin Institute for Safe Medication Practices (ISMP) ohjeistus steriilien lääkkeiden valmistamisesta. Suomennettujen ohjeiden ja muun kirjallisuuden avulla laadittiin alustava arviointityökalu, joka validoitiin kaksikierroksisella Delfoi-menetelmällä. Delfoi-menetelmä on konsensusmenetelmä, jossa valitut asiantuntijat arvioivat tutkittavaa asiaa. Ensimmäisellä kierroksella arvioitiin kohtien käytännön soveltuvuutta ja toteutettavuutta. Toisella kierroksella arvioitiin asiantuntijoiden kommenttien perusteella muokattujen kohtien toteutettavuutta. Delfoi-kierroksien arvioijina oli 19 asiantuntijaa (kierros 1: n=20, vastausprosentti 55; kierros 2: n=19, vastausprosentti 42). Hyväksymisrajana oli 70 % konsensus. Tutkimuksen tuloksena saadussa arviointityökalussa on 64 lääkkeiden käyttökuntoon saattamiseen liittyvää kohtaa. Arviointityökalun kohdat noudattavat koko lääkkeiden käyttökuntoon saattamiseen liittyvää prosessia ja siinä arvioidaan kohtien noudattamisen yleisyyttä. Jatkotutkimuksissa arviointityökalun avulla kyetään arviomaan lääkkeiden käyttökuntoon saattamisen laatua ja siinä esiintyviä puutteita ja virheitä. Havaitsemalla puutteet ja virheet, voidaan niihin puuttua ja muokata toimintaa vaatimustenmukaiseksi ja tällä tavalla edistää potilasturvallisuutta.
  • Vanhanen, Saara (2015)
    Erilaisia lääkehoidon arviointimenetelmiä on kehitetty monissa maissa parantamaan lääkehoitoa. Suomessa lääkehoidon kokonaisarviointi kehitettiin 2000-luvulla. Tutkimuksia lääkehoidon kokonaisarvioinnin vaikuttavuudesta on tehty Suomessa vain muutamia, mutta maailmalta tutkimuksia löytyy enemmän. Tämän pro gradu -tutkielman kirjallisuusosion tarkoituksena oli tutkia, minkälaisia mittareita on käytetty lääkehoidon arvioinnin tutkimuksissa ja millaisia tuloksia niistä on saatu. Mittareina on usein käytetty lääkityksen tarkoituksenmukaisuuteen liittyviä mittareita, kuten lääkitykseen liittyviä ongelmia (Drug Related Problems, DRP), lääkityksen tarkoituksenmukaisuusindeksiä (Medication Appropriateness Index, MAI) ja mahdollisesti iäkkäille sopimattomien lääkkeiden tietokantoja. Näihin mittareihin, kuten lääkitykseen liittyviin ongelmiin, lääkehoidon arvioinneilla on ollut positiivinen vaikutus. Elämänlaatumittareihin lääkehoidon arvioinneilla ei ole tutkimusten mukaan ole saatu vaikutusta. Toimintakykyä mittaavia mittareita ei ole paljon käytetty lääkehoidon arviointien tutkimuksissa ja niistä saadut tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Omahoitosuunnitelma 2100 (OMA21) -tutkimushanke, joka tutkii lääkehoidon kokonaisarvioinnin vaikuttavuutta suomalaisessa terveydenhuollossa, voisi mahdollisesti pitkän seuranta-aikansa puolesta tuottaa tuloksia myös elämänlaatu- ja toimintakykymittareihin. Tutkielman kokeellisessa osiossa tarkoituksena oli arvioida Omahoitosuunnitelma 2100 (OMA21) -tutkimushankkeen lääkehoidon kokonaisarviointien tasalaatuisuutta tekemällä neljälle interventiopotilaalle rinnakkaisarvioinnit ja katsoa, kuinka paljon esiin nostetuista ongelmista oli samoja eri arvioijilla. Arvioinneista esille nostetuista ongelmissa oli paljon hajontaa. Yhteensä 40 eri ongelmasta vain 17,5 % oli samoja kaikilla arvioijilla. Lisäksi 12 potilaan lääkehoidon kokonaisarvioinneista havaituille ongelmille tehtiin lääkitykseen liittyvien ongelmien luokitus PCNE V6.2 -luokituksen mukaan. Tapauksista havaittiin yhteensä 69 ongelmaa, joista PCNE V6.2 -luokituksen mukaan yleisin ongelmaluokka oli hoidon teho (P1) (37,7 %). Ongelmille löydettiin yhteensä 92 syytä, joista yleisin oli lääkkeen valinta (C1) (39,1 %). Lisäksi kokeellisessa osiossa arvioitiin Kustannus Oy Duodecimin kehittämää lääkityksen kokonaisarviointityökalun (EBMeDS) käytettävyyttä OMA21-tutkimushankkeessa. Työkalun käytettävyys arvioinneissa todettiin olevan rajallinen potilastietojärjestelmässä olevien kirjaamismerkintöjen, kuten lääkelistan ja indikaatioiden, puutteen vuoksi. Vain noin 30 % (vaihteluväli 0-57 %) lääkkeistä oli ilmoitettu indikaatio. Työkalu voisi kuitenkin jatkossa nopeuttaa lääkitykseen liittyvien ongelmien määrittämistä vuosikontrollien yhteydessä OMA21-tutkimushankkeessa, jos potilaiden tiedot saadaan kirjattua potilastietojärjestelmiin oikein, koska työkalu pitää sisällään monenlaisia tietokantoja, joita arvioinneissa usein käytetään.
  • Soini, Esa-Matti (2015)
    Silmän takaosan sairaudet, kuten silmänpohjan ikärappeuma ja diabeettinen retinopatia ovat vakavia verkkokalvoa vaurioittavia sairauksia, jotka voivat johtaa näkövaurioihin ja sokeutumiseen. Silmän etuosan sairauksia voidaan hoitaa silmän pinnalle annosteltavilla silmätipoilla, mutta silmän takaosan kudoksiin niiden avulla ei ole mahdollista saada riittävän suuria lääkeainepitoisuuksia. Tällä hetkellä silmän takaosan sairauksien lääkehoidossa käytetäänkin pääasiassa lasiaisen sisäisiä injektioita ja implantteja. Intravitreaaliseen annosteluun liittyy kuitenkin huomattavia riskejä, kuten verkkokalvon irtauma ja endoftalmiitti, minkä lisäksi toimenpide on potilaalle epämiellyttävä. Turvallisemmalle ja potilasystävällisemmälle annosmuodolle olisi siis tarvetta. Systeemisen annon jälkeen veriverkkokalvoeste ja veri-kammioneste-este rajoittavat lääkeaineiden pääsyä verenkierrosta silmän sisäosiin. Erikoistyön tavoitteena oli rakentaa farmakokineettinen simulaatiomalli, jolla ennustetaan silmäsairauksien hoidossa käytettävien lääkeaineiden jakautumista silmään systeemisen annon jälkeen. Tällainen malli olisi erittäin hyödyllinen lääkekehityksen apuvälineenä ennustamaan uusien tutkittavien lääkeaineiden farmakokinetikkaa ja jakautumista silmään systeemisestä verenkierrosta. Mallin ennustekykyä testattiin kymmenellä lääkeaineella, joille on julkaistu pitoisuudet lasiaisessa ja verenkierrossa kaneilla systeemisen annon jälkeen. Keskimäärin simulaatiomallin ennustetarkkuus oli varsin hyvä, sillä simuloitu lasiaisen lääkeainepitoisuuden AUC oli 125 % mitatusta ja Cmax 117 % mitatusta. Mallin ennustetarkkuudessa oli kuitenkin huomattavaa vaihtelua lääkeaineiden välillä, sillä pienimmillään mallin ennustama silmän AUC oli 15 % vertailuarvosta ja suurimmillaan 403 %. Tällaisenaan malli ei siis ole riittävän hyvä käytettäväksi lääkekehityksen apuvälineenä. Simulaatiomallin toimivuutta voisi olla mahdollista parantaa lisäämällä siihen aktiivisen kuljetuksen vaikutus ja käyttämällä 2-tilamallia systeemikinetiikan mallinnuksessa.
  • Aaltonen, Linda (2015)
    Parkinsonin tauti on keskushermostoa rappeuttava sairaus, jossa nigrostriataaliset dopaminergiset liikehermosolut tuhoutuvat, mikä aiheuttaa taudille tyypillisiä motorisia oireita. Tämänhetkinen lääkehoito perustuu pääasiassa taudin oireiden helpottamiseen, mutta se ei vaikuta taudin etenemiseen tai hermoston rappeutumisen estämiseen. Tärkein käytössä oleva lääkeaine on dopamiinin esiaste L-dopa, jonka pitkäaikaista käyttöä rajoittaa sen puutteellinen teho ja haittavaikutukset, joista merkittävimpiä ovat pakkoliikkeet eli dyskinesiat. Tämän tutkielman kirjallisessa osassa käsitellään lyhyesti Parkinsonin tautia ja sen lääkehoitoa. Syvällisemmin keskitytään kolinergisen järjestelmän nikotiinireseptoreihin ja histamiinireseptoreihin, sekä näihin reseptoreihin vaikuttavien lääkeaineiden vaikutuksiin Parkinsonin taudin 6-OHDA-jyrsijämallissa. Tutkimuksen kokeellinen osa koostui kahdesta osakokeesta, joissa hiirille tehtiin toispuoleinen leesio striatumiin 6-hydroksidopamiinilla (6-OHDA:lla). Ensimmäisen osakokeen tarkoitus oli selvittää histamiinin H3-reseptoriantagonistin JNJ-39220675:n ja 7-nikotiinireseptoriagonistin PHA-543613:n, sekä niiden yhdistelmähoidon vaikutuksia hiirien motoriikkaan ja striatumin välittäjäainepitoisuuksiin. Vaikutuksia motoriikkaan tutkittiin kahden ja neljän viikon kuluttua 6-OHDA-injektiosta sylinteritestillä, D-amfetamiinilla aiheutetun pyörimiskäyttäytymisen kokeella sekä riippumistestillä. Käyttäytymiskokeiden jälkeen hiiret lopetettiin, ja niiden striatumeista määritettiin HPLC-laitteistolla dopamiinin ja 5-HT:n, sekä näiden aineenvaihduntatuotteiden pitoisuudet. Toisen osakokeen tarkoituksena oli selvittää, lievittääkö nikotiini Ldopan aiheuttamia dyskinesioita. Tässä kokeessa 6-OHDA injektoitiin kahteen eri kohtaan striatumia, minkä tarkoitus oli aiheuttaa laajempi dopaminerginen hermosolutuho kuin ensimmäisessä osakokeessa. Leesioiden kehittymistä havainnoitiin sylinteritestillä kaksi kertaa ennen lääkehoidon aloitusta. Ennen L-dopahoidon aloitusta osa hiiristä lopetettiin, ja niiden striatum- ja substantia nigra -alueilta analysoitiin immunohistokemiallisella TH-värjäyksellä dopamiinihermosolujen tuhoutumisen laajuutta. Päivittäinen Ldopahoito yhdessä benseratsidin kanssa aloitettiin, kun 6-OHDA-injektiosta oli kulunut 49−63 vuorokautta. Samaan aikaan osalle hiiristä vaihdettiin normaalin juomaveden tilalle nikotiinivesi. Lääkehoidon aikana dyskinesioiden kehittymistä havainnoitiin videoimalla hiiriä kerran viikossa. Lisäksi sylinteritesti tehtiin vielä kerran kuukauden kuluttua L-dopahoidon aloituksesta. Ensimmäisessä osakokeessa H3-reseptoriantagonisti JNJ-39220675 näytti lupaavalta motoriikan parantamisessa, koska viikolla 2 tehdyssä sylinteritestissä hiiret käyttivät enemmän leesion heikentämän puolen tassua ja pyörivät vähemmän leesion suuntaan eli ipsilateraalisesti D-amfetamiinilla aiheutetun pyörimiskäyttäytymisen kokeessa kuin kontrollihiiret. Myös yhdistelmähoito vähensi pyörimistä, mutta sylinteritestissä hoidolla ei ollut vaikutusta hiirien tassujen käyttöön viikon 2 kokeissa. Koska epäsymmetria motoriikassa saatiin tuhoamalla dopaminergiset hermosolut toispuoleisesti, voi motoriikan tasapainottuminen olla seurausta dopamiinin vapautumisen estosta terveellä puolella, leesiopuolen dopamiinin vapautumisen lisääntymisestä tai dopaminergisen postsynaptisen signaloinnin vahvistumisesta leesiopuolella. Viikolla 4 saadut käyttäytymiskokeiden tulokset eivät ole luotettavia, sillä striatumnäytteistä tehtyjen analyysien perusteella dopamiinipitoisuudet leesiopuolella olivat hyvin lähellä terveen puolen arvoja. Tämä merkinnee sitä, että leesio on lähtenyt palautumaan. Toisessa osakokeessa hiirille ilmaantui dyskinesioita, joita nikotiinihoito vähensi. Lisäksi sylinteritestissä leesion heikentämän puolen etutassun käyttö oli vähäisempää, mikä näkyi myös TH-värjäysten tuloksissa. Näiden perusteella 6-OHDA:n injektiopaikka, valitut lääkeaineannokset ja koeasetelma näyttävät sopivan dyskinesioiden arviointiin. Dyskinesioiden esiintyminen ja nikotiinin vaikutus niihin näkyi voimakkaimpana vartalon alueen liikkeissä. Raajojen liikkeissä dyskinesiat jäivät vähäisiksi, mutta nikotiinihoito laski niitäkin.
  • Pottonen, Riitta-Liisa (2015)
    Lääkitysturvallisuus on lääkkeiden käyttöön liittyvää turvallisuutta. Lääkityspoikkeamat ovat lääkehoitoon liittyviä tapahtumia, jotka voivat johtaa vaaratapahtumaan. Lääkehoito on moniammatillista yhteistyötä, jonka jokaiseen vaiheeseen liittyy lääkityspoikkeamien riski. Mahdollisten turvallisuusriskien tunnistaminen on tärkeää, jotta vaaratapahtumat voidaan ehkäistä. Lääkityspoikkeamia voi ilmaantua esimerkiksi siirrettäessä lääkemääräyksen tietoja lääkityslistaan. On tärkeää, että lääkityslistat ovat tiedoiltaan oikeita ja ajantasaisia, jotta potilaiden lääkehoito onnistuu. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, ovatko perusterveydenhuollon lääkityslistat ajantasaisia, täsmällisiä ja helppolukuisia. Tavoitteena oli myös selvittää, millaisia tulkinnanvaraisuuksia lääkityslistoihin liittyi. Yhden kaupungin osalta kotona olevia lääkityslistoja verrattiin perusterveydenhuollon lääkityslistoihin ja selvitettiin, olivatko lääkitystiedot keskenään samanlaisia. Aineistona oli 240 perusterveydenhuollon lääkityslistaa kolmesta Suomen kaupungista. Lääkityslistoissa oli yhteensä 3062 käytössä olevaa lääkettä. Suurin osa lääkityslistoista oli tulostettu potilastietojärjestelmästä. Osa listoista oli kopioitu kotoa dosetin takaa. Lääkityslistat käytiin systemaattisesti läpi ja niissä havaitut puutteet kirjattiin Microsoft Excel -ohjelmalla tehtyyn taulukkoon. Aineisto siirrettiin SPSS 20 -ohjelmaan, jolla tehtiin tilastollinen analyysi. Suurin osa (73 %, n=174) lääkityslistoista (n=240) sisälsi puutteita. Viidesosa (n=612) käytössä olleista lääkityslistojen lääkkeistä (n=3062) sisälsi puutteellisia lääketietoja. Puutteita oli yhteensä 807 (keskimäärin 3,4 puutetta/lääkityslista). Eniten puutteita oli annosteluajoissa (n=277) ja annostuksissa (n=241). Listoissa oli päällekkäisiä lääkkeitä, joihin liittyi paljon tulkinnanvaraisuutta. Lääkkeiden lopetukset eivät aina olleet riittävän selkeästi merkattuja. Vain yhden kaupungin listoissa oli kohta käyttötarkoituksille. Kotona olevissa lääkityslistoissa (n=62) oli jonkun verran eroavaisuuksia verrattuna terveyskeskuksen lääkityslistoihin. Tämän tutkimuksen perusteella lääkityslistoissa esiintyy paljon puutteita ja tulkinnanvaraisuuksia. Lääkityslistojen perusteella ei voi aina luotettavasti päätellä potilaan sen hetkistä lääkitystä. Epäselvien lääkityslistojen tulkitseminen kuluttaa turhaan lääkärien ja hoitohenkilökunnan aikaa. Puutteelliset lääkityslistat ovat riski potilasturvallisuudelle. Yhdenmukainen lääkityslista kaikissa terveydenhuollon toimipisteissä on tärkeä tulevaisuuden tavoite. Sähköisen reseptin, kansallisen terveysarkiston ja tiedonhallintapalvelun kehittämän lääkityslistan odotetaan ratkaisevan ainakin joitakin lääkityslistoihin liittyviä ongelmia.
  • Heikkilä, Aki (2015)
    Lähdemolekyylien etsiminen on yksi lääkekehityksen ensimmäisiä vaiheita, joka voidaan suorittaa käyttämällä tietokoneavusteisia menetelmiä. Ligandeja voidaan telakoida kohdeproteiineihin käyttäen erilaisia telakointiohjelmia. Nämä ohjelmat ovat yleensä kalliita ja vaativat usein erikoisvalmisteisia tehokkaita tietokoneita toimiakseen. On kuitenkin olemassa joitakin ilmaisia ohjelmia, joiden avulla telakointia voidaan tehdä kotikäyttöön suunnatuilla tietokoneilla. Tämän pro gradu –työn tarkoituksena oli tutkia kuinka hyvin kyseisiä ohjelmia voidaan käyttää telakointiin ja samalla luoda ohjeet siitä, miten tämä tulisi toteuttaa. Kohdemolekyyliksi valittiin proteiinikinaasi C (PKC), joka on osa suurempaa seriini- ja treoniinikinaasien ryhmää ja muodostuu 10:stä isoentsyymistä. Eri isoentsyymeillä on erilaiset tehtävänsä eri soluissa ja niiden toimintaan vaikutettaessa lääkeaineen selektiivisyydellä on suuri merkitys. Kinaasien suuri määrä ja niiden rakenteiden samankaltaisuus tekee tästä tehtävästä kuitenkin erittäin vaikean. Tutkimusta varten luotiin MODELLER-ohjelmalla homologiamallit kaikista isoentsyymeistä perustuen kolmen eri PKC:n ratkaistuun kiderakenteeseen (pdb: 1XJD, 2I0E ja 3A8W). Näihin malleihin telakoitiin joukko molekyylejä, jotka haettiin ilmaisesta ZINC-tietokannasta. Telakointiin käytettiin Autodock Vina:a ja skriptiä, joka kehitettiin useiden molekyylien telakoimiseen usean kohdemolekyylin kanssa. Telakointien tuloksena paljastui muutamia mielenkiintoisia molekyylejä. Kuusi telakoiduista molekyyleistä todettiin mahdollisiksi lähdemolekyyleiksi, joiden jatkotutkimus voisi olla tarpeen. Näille molekyyleille ei löytynyt patentteja eikä aikaisempia kokeellisia sitoutumistuloksia kinaasien kanssa. Mielenkiintoisin löytö oli kuitenkin kolurasetaamin paljastuminen mahdolliseksi PKC:n toiminnan estäjäksi. Kolurasetaami on rasetaami-rakenteinen nootrooppi, jonka vaikutuksen oletetaan välittyvän PKC aktivaation kautta. On kuitenkin viitteitä siitä, että PKC estäjät pidentävät entsyymien elinikää soluissa ja tämä saattaa johtaa aktiivisuuden lisääntymiseen. Kolurasetaami saattaisikin olla hyvä väline proteiinikinaasien monimutkaisen säätelyn selvittämiseen. Tässä työssä käytetyt skriptit ja menetelmät tullaan julkaisemaan vapaaseen käyttöön.
  • Saukkonen, Anni (2015)
    Amyotrofinen lateraaliskleroosi (ALS) on etenevä lopulta kuolemaan johtava tahdonalaisia liikehermoja rappeuttava sairaus, johon ei tällä hetkellä ole parantavaa hoitoa. Lihastoiminnan vaikeutuminen ja lopulta hengityslihaksiston toiminnan lakkaaminen johtavat kuolemaan keskimäärin 1-3 vuotta diagnoosin saamisesta. Periytyvä tyyppi eli familiaarinen ALS (fALS) kattaa noin 5-10 % tapauksista ja loput 90-95 %:a tapauksista ovat syntysyiltään tuntemattomia eli sporadisia (sALS), mutta oireiltaan fALS:ia vastaavia. Tyypillisesti ALS:iin sairastutaan keskimäärin 40-60 –vuotiaana ja maailmanlaajuinen ilmaantuvuus on vuositasolla 1-2/100000. Äskettäin löydetty dopamiinisolujen hermokasvutekijä, CDNF, (engl. cerebral dopamine neurotrophic factor), on osoittautunut tehokkaaksi dopaminergisiä hermosoluja suojaavaksi Parkinsonin tautimallissa. Lisäksi tiedetään, että CDNF:ää esiintyy hiirten lihaksissa luonnostaan ja sen tehtäviin kuuluu muun muassa solujen suojaaminen ER–stressiltä, joka on yksi ALS:in patofysiologiaan liittyvä tekijä. Tämän tiedon valossa onkin perusteltua tutkia CDNF:n vaikutuksia ALS:in eläinmallissa, jotta tällä hetkellä ainoalle myyntiluvan saaneelle lääkkeelle, anti-glutaminergiselle rilutsolille, saataisiin vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Tässä tutkimuksessa oli tarkoituksena selvittää, voiko CDNF ehkäistä liikehermosolujen tuhoa sekä parantaa motorista suorituskykyä käyttäytymiskokeissa ALS:in geneettisessä SOD1– hiirimallissa. Lisäksi tarkoituksena oli tutkia immunohistokemiallisin menetelmin sekä radioaktiivisuusmittauksin, miten CDNF leviää aivokammioannon jälkeen. Hypoteesina oli, että CDNF leviää selkäydinnesteen mukana selkäytimeen ja sitä kautta liikehermosolujen ympäristöön sekä osoittaa hermosoluja suojaavia ominaisuuksia kyseisessä SOD1-hiirimallissa.