Faculty of Arts

 

Recent Submissions

  • Suutari, Toni (Helsingfors universitet, 1999)
    Kymmenkunta vuotta sitten monessa Suomen kunnassa jouduttiin suureen nimeämistyöhön, kun kuntien keskusjärjestöt suosittivat osoitejärjestelmän luomista myös haja-asutusalueille. Kunnille annetut ohjeet käsittelivät lähinnä osoitejärjestelmän teknistä toteuttamista, eikä nimistönsuunnittelun vaativuutta tajuttu. Tärkein asia eli teiden nimeäminen jäi lähes täysin kunnallisten virkamiesten ja poliitikkojen harkinnan varaan. Varsinkin kaksikielisissä kunnissa jouduttiin hankaluuksiin: tiennimet piti luoda kahdella kielellä, vaikka vanha paikannimistö olisi yksikielistä. Tilannetta mutkisti se, että nimistönsuunnittelun suhtautuminen vanhan paikannimistön kääntämiseen ja mukauttamiseen oli murroksessa juuri osoitteistamisprosessin alussa, eikä uusia periaatteita tuotu selvästi julki ennen 1990-luvun puoliväliä. Vielä 1980-luvulla paikannimien kääntämistä ja mukauttamista suositeltiin, mutta nykyään pidetään jo selvänä, että vanhaa paikannimistöä ei pidä perusteetta muokata vaan sitä voidaan käyttää sellaisenaan. Käypiä nimiä ovat siis niin Kråköntie kuin Koivulavägen. Porvoon maalaiskunnassa nimeämistyö aloitettiin vuonna 1989. Hankkeelle määrättiin virkamiesvalmistelija, joka työskenteli yhdessä toimikunnan kanssa. Tiekunnat saivat ehdottaa teilleen nimiä, ja valtaosaehdotuksista otettiinkin huomioon, mutta alkuvaiheessa lähes kaikki ruotsinkieliset paikannimet käännettiin tai mukautettiin. Koska toimikunnan jäsenillä ei ollut asiantuntemusta, nimien käännökset olivat usein epäonnistuneita ja oikeinkirjoitus horjui. Nähtävilläolon jälkeen alkuvuonna 1991 toimikunta päätti turvautua Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen apuun. Tiekunnat eivät hyväksyneet käännöksiä ja mukaelmia, joten ne neuvojen jälkeen poistettiin. Myöhemmin käännökset palautettiin luontonimiin perustuviin tiennimiin, mutta suurimmalta osalta vanha nimistö säilyi muuttamattomana. Emmintöjen jälkeen kunnanhallitus hyväksyi nimistön syksyllä 1995. Suurin osa Porvoon maalaiskunnan 790:stä haja-asutusalueen tiennimestä perustuu vanhaan paikannimistöön (81 %) tai on muuten paikkaan liittyvää (15 %). Vain pieni osa nimistä (4 %) on harkinnaisia.Vanhaan paikannimistöön perustuvissa tiennimissä on eniten tilannimen (41 %), maastonimen (26 %) ja kylännimen (14 %) sisältäviä nimiä. Yleisimmät jälkiosat ovat tie (86 %), kuja (5 %) ja polku (5 %). Määriteosaltaan tyystin suomenkielisiä nimipareista on 14 % (Aholantie-Aholavägen) ja ruotsinkielisiä 36 % (Bodöntie-Bodövägen). Tiekuntien nimet ja uudet tiennimet ovat eri asioita, mutta noin kolmannes uusista tiennimistä sisältää tiekunnan nimessä esiintyvän nimen. Näin Porvoon maalaiskunnan tiekuntien nimissä esiintyvistä 252 määriteosasta 193:a (77 %) on hyödynnetty 245 uudessa tiennimessä. Ennen tiennimiä osoitteissa käytettiin yleensä vain postinumeroa ja postitoimipaikkaa. Jonkin verran käytössä oli myös osoitenimiä (esim. Björkebo, Kappeli). Niistäkin valtaosa (73 %) esiintyy uusissa tiennimissä. Laskelma pohjautuu postin osoitetietojärjestelmään. Uusi tiennimistö perustuu usein jo käytössä oleviin tien- ja paikannimiin, joten se ei uhkaa vanhan nimistön asemaa. Uuden nimistön vaikutusta vähentää sekin, että sitä tarvitsevat lähinnä ulkopuoliset. Kotitienoot hahmotetaan edelleenkin vanhojen ja vakiintuneiden paikannimien avulla, mutta toki uudet tiennimet tuovat esiin monia vähän käytettyjä paikannimiä ja tarjoavat mainion katsauksen seudun kulttuuriperintöön. Ei siis ole samantekevää, miten teitä nimetään. Huonoiksi koetut uudet nimet eivät välttämättä edes vakiinnu käyttöön. Porvoon maalaiskunnan tulosten vertaaminen koko Suomen kattavaan materiaaliin osoittaa hankkeen edenneen hitaasti, mutta kaksikielisyyden ja työvoiman vähyyden huomioon ottaen kohtalaisesti. Vertailu kuuden muun uusmaalaisen kunnan kanssa paljastaa eroja paitsi hankkeen toteuttamistavoissa myös työn tuloksessa eli nimistössä. Yleensä tiekunnat ja asukkaat ovat saaneet tehdä ehdotuksia ja nimistön ovat laatineet virkamiehet ja nimitoimikunnat ilman palkattua asiantuntijaa. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen puoleen on sentään käännytty. Tärkeä havainto on se, että kaksikieliset kunnat ovat halunneet vaalia kulttuuriarvoja ja säilyttää keskeisen vanhan paikannimistönsä koskemattomana.
  • Pajukallio, Outi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielma tarkastelee Facebook-parodiaa, jossa pilkan kohteena ovat maahanmuuttovastaiset ja heidän kielenkäyttönsä. Tavoitteena on selvittää, millaisia kielenpiirteitä parodiassa käytetään ja minkälaisina kielenkäyttäjinä maahanmuuttovastaiset niiden avulla representoidaan. Lisäksi tarkastellaan, minkälaisia diskursseja parodiassa kaiutetaan. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kriittinen diskurssintutkimus, mutta analyysissa hyödynnetään myös perinteistä tekstianalyysia. Aineistona on sata julkaisua maahanmuuttoon positiivisesti suhtautuvien humoristisesta Facebook-ryhmästä Terrorismin ja sukkien vastainen kansanliikeryhmä vuodelta 2019. Luvussa 3 tarkastellaan parodian kielellistä ilmiasua. Analyysi osoittaa, että maahanmuuttovastaiset representoidaan kielenkäyttäjinä, jotka eivät osaa kirjoitetun yleiskielen normeja eivätkä välitä niistä, vaan kirjoittavat tunteen vallassa. Kirjoitusvirheinä esitettyjä piirteitä, etenkin yhdyssanavirheitä ja lyöntivirheiltä vaikuttavia piirteitä, käytetään paljon ja liioitellusti niin, että myös johdoksia ja muita sanoja on kirjoitettu erikseen morfeemirajojen kohdalta. Puhutun ja kirjoitetun kielen erottamisen vaikeus osoitetaan käyttämällä suomalaistettua fonotaksia sekä nasaaliassimilaatiota muistuttavaa ilmiötä, jossa sananloppuinen n kirjoitetaan m:nä. Parodiatyylin piirteet esiintyvät liioiteltuina niin, että ne eivät sellaisinaan voisi esiintyä verkkokielessä, mikä korostaa julkaisun ironista sävyä. Lisäksi typografinen äänensävy on voimakkaan affektinen ja huutava, sillä aineistossa käytetään runsaasti suuraakkosia, huutomerkkejä ja huutomerkkejä edustavia numeroita 1. Luvussa 4 osoitetaan, miten parodiassa hyödynnetään ironista diskurssien omimista. Toistuvien aiheiden kuten sukkien, kaljan, katupartioiden ja median puolueellisuuden kautta kaiutetaan maahanmuuttovastaiseen diskurssiin kuuluvaa apokalyptista retoriikkaa sekä populistista ja arvokonservatiivista diskurssia. Tällä pyritään esittämään maahanmuuttovastaiset argumentit naurettavassa valossa, millä sekä vahvistetaan omaa kantaa että vastakkainasettelua maahanmuuttokeskustelun osapuolten välillä. Luvussa tarkastellaan myös parodiassa runsaasti esiintyvää metakielenkäyttöä, jossa esitetään kohteen olevan tietoinen ja ylpeä omasta tavastaan kirjoittaa. Tutkielmassa käy ilmi, että parodiassa kohde representoidaan hysteerisinä ja kouluttamattomina, mikä sopii aiempien tutkimusten tuloksiin siitä, millaista kuvaa maahanmuuttovastaisista rakennetaan maahanmuuttokeskustelussa. Kielenpiirteiden käytölle on nähtävissä malleja esimerkiksi Timo Soinin kielenkäytössä ja humoristisista ilmauksista "isäm maan puollustaja" ja "elämäm koulu". Tutkielman tulokset ovat relevantteja verkkokielen tutkimukselle yleisesti, sillä analyysissa käy ilmi, että aineiston piirteitä arvioidaan muissakin konteksteissa ärsyttäväksi tai huonoksi verkkokieleksi.
  • Nurminen, Roosa (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maisterintutkielmani käsittelee italian kielen tyypillisen verbilausekkeen, verbo supporto –rakenteen, käyttöä. Verbo supporto –rakenteet ovat kollokaatioiden alalaji ja ne muodostuvat verbistä, määritteestä sekä mahdollisesta artikkelista tai prepositiosta (esim. prendere una decisione – tehdä päätös, fare una telefonata – soittaa puhelu). Näitä rakenteita käytetään paljon italian kielessä ja ne ovat tärkeä osa myös vieraan kielen kielitaitoa. Rakenteet eivät usein käänny muille kielille muuttumattomina, mikä vaatii huolellisuutta kielen opiskelijoilta ja aiheuttaa usein interferenssiä. Aihetta tarkastellaan tutkielmassani sekä kielitieteellisestä että -didaktisesta näkökulmasta. Teoriaosassa avataan termin merkitystä ja asemaa kielitieteessä sekä vieraan kielen oppimisessa. Erityisesti korostetaan verbin käyttöä ja erilaisia muunnoksia kyseisessä rakenteessa. Tärkeimpiä käsitteitä ovat verbo supporto, collocazione (kollokaatio) ja interferenssi. Keskeisiä lähdeteokset ovat Elisabetta Jezekin “Lessico. classi di parole, strutture, combinazioni” (2005), Roberta Mastrofinin “Classi di costruzioni a verbo supporto in italiano: Implicazioni semantico-sintattiche nel paradigma V + N” (2004) sekä Anna Cicalesen “Le estensioni di verbo supporto: Uno studio introduttivo” (1999). Didaktista pohjaa luo mm. Batia Lauferin ja Tina Waldmanin tutkimus ”Verb-noun collocations in second language writing: A corpus analysis of learners’ english” (2011). Tutkielman analyysia varten on laadittu A2–C2 tasoisille opiskelijoille tarkoitettu kysely, johon vastauksia tuli 56 kappaletta. Kyselyä jaettiin sähköisesti Suomen italianopettajille ja -opiskelijoille syksyllä 2020. Vastauksia analysoidaan sekä kvalitatiivisin että kvantitatiivisin menetelmin. Kysymykset lajitellaan vastausten pohjalta temaattisesti. Tutkimuskysymyksissä korostuu verbo supporto –rakenteiden käyttö, suomen kielen vaikutus siihen, rakenteen suhde sen yksiosaisiin synonyymeihin (esim. tehdä päätös vs. päättää) ja opiskelijan italian kielen tason vaikutus. Analyysin pohjalta voidaan todeta, että suomen kielen vaikutus näkyy useissa esimerkeissä ja sitä esiintyy kaikilla taitotasoilla (A, B ja C), joskin se on runsainta alkeistasolla. Melko tyypillistä on myös yksiosaisen verbin käyttö verbo supporto –rakenteen tilalla. Tutkimustulokset eivät ole yleistettävissä pienen otannan ja tutkielman laadullisten piirteiden takia. Tutkielmani voi kuitenkin antaa ideoita verbo supporto –rakenteiden sisällyttämisestä italian opetukseen sekä auttaa ennakoimaan tiettyjä vaikeuksia, joita suomenkieliset opiskelijat kohtaavat kieliopinnoissaan.
  • Vyyryläinen, Urho (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tarkastelen tutkielmassani monimutkaisen televisiosarjan, Westwordin, tapahtumaympäristön eli maailman hahmottumista henkilöhahmojen käytöksessä (puheessa ja teoissa). 2000-luvulla osaksi valtavirtaa nousseet monimutkaiset televisiosarjat sisältävät lukuisia hahmoja, jotka hahmottavat eri tavoin sarjan tapahtumaympäristöä, historiaa sekä lainalaisuuksia. Tämän informaation avulla katsoja luo mieleensä kuvan sarjan maailmasta. Minua kiinnostaa erityisesti, millaisia kuvauksia sarjan tapahtumaympäristöstä käytetään. Entä millaiset hahmot osallistuvat maailman esilletuomiseen? Selvitän myös, jääkö osa hahmoista tämän toiminnan ulkopuolelle. Tutkielmani perehtyy myös siihen, uhraako sarja joitain hahmoja pelkästään maailmansa oppaiksi.
  • Sjöström, Kim (Helsingin yliopisto, 2021)
    The present study is analyzing the family background of Theodora (d 1246) from Constantinople who in 1203 by marriage became the Duchess of Austria. Chronology and the fecundity window and fertile age and kinships of the brood of children and birthing career, on one hand of Theodora’s own and on the other hand of her mother’s, are under specific scrutiny. Two chronicles written in Attic Greek (Khoniates and Akropolites) and eight written in Latin, are employed as primary sources. The study reveals clear evidence that established genealogies and research literature present mistaken information about who are Duchess Theodora’s parents. Reason for errors is the kinship term neptis having experienced a mutation of meaning between Classical Latin and some Medieval Latin usage: in Middle Ages, its most usual meaning is ‘daughter of sibling’. The study demonstrates that the two crucial medieval Latin-text chronicles employ the term in the Classical-Latin meaning. The result ensues the Duchess Theodora’s maternal grandparents are the couple Alexios III and Euphrosyne, Roman Emperor and Empress of Constantinople, and that Duchess Theodora’s mother is Anna, a later Empress. The main research question gets thus answered by the careful translation of the wording in the Latin-text chronicle that has the most precise piece of information from the days of the 1203 marriage itself. It demonstrates that Duchess Theodora’s father is Isaakios Komnenos (d 1196). Theodora, daughter of said Isaakios, is betrothed in circa 1197 to warlord Ioancu (d 1200) and in 1201 is given in marriage to the separatist leader Dobromir Khrysos, who vanishes from documented history since 1202. A wider conclusion is reached about employable methods. Systematic reconstruction of chronologies of fertile years of ladies in the family, is a tool that facilitates and solidifies prosopographical explorations with tangible frames and ground also generally. Chronologies collected as part of the present study are merely indicative about the correct answer to the research question.
  • Laitinen, Merilla (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan alaikäisten lasten työssäkäyntiä Helsingissä vuosina 1900–1920. Lasten työssäkäynti herätti yhteiskunnallista keskustelua ja sitä oli rajoitettu lainsäädännöllisillä toimenpiteillä teollisessa työssä jo 1800-luvun aikana Suomessa sekä muualla länsimaissa. Alaikäiset kuitenkin toimivat myös muissa ammateissa kuin teollisen työn parissa. Tutkimuksessa lapsiksi lasketaan alle 15-vuotiaat tutkittavan ajankohdan lainsäädännön mukaisesti. Tutkimuksessani tarkastelen lasten työssäkäyntiä seuraavien tutkimuskysymysten avulla: kuinka yleistä oli lasten työssäkäynti Helsingissä tutkittavana ajankohtana? Missä he tekivät töitä ja miten yhteiskunta suhtautui asiaan? Tutkimuksessa selvitetään myös työtätekevien lasten taustoja, heidän ansiotulojensa määrää ja vanhempien sekä työnantajien suhtautumista lapsityöhön. Teollisen työn lisäksi keskitytään myös muihin yleisiin lasten ansiotyön muotoihin, kuten sanomalehtien jakeluun ja katukaupusteluun. Käytetty lähdeaineisto on monipuolista. Lähdeaineistona käytetään esimerkiksi ammattientarkastajien vuosikertomuksia, Teollisuushallituksen työtilastoja, sanomalehtiaineistoa sekä Helsingin kaupungin tuottamaa aineistoa. Nämä lähdeaineistot luovat kuvaa alaikäisten työnteosta yleisesti, työoloista, palkkojen määristä, työnantajien suhtautumisesta asiaan sekä keskustelusta aiheen ympärillä. Tutkielman tuloksina piirtyy kuva erityisesti lasten ansiotyön monipuolisista muodoista Helsingissä. Lapset saivat palkkaa erityisesti erilaisissa kadulla tehtävissä töissä, joita olivat sanomalehtien myynti ja jakelu, kenkien kiillotus sekä rihkaman kaupustelu. Näiden työn muotojen lisäksi alaikäiset työskentelivät myös teollisen työn parissa eli tehtaissa ja käsityölaitoksissa, joskin niissä alaikäisten määrä oli tutkittavana ajankohtana suhteellisesti laskussa. Yhteiskunnan silmissä kadulla tapahtuva työ ei ollut hyväksyttävä ansaintamuoto, vaan sen nähtiin johtavan lapsia kohti paheellista elämää. Asiaan pyrittiinkin puuttumaan useammalta taholta tutkittavana ajankohtana – niin poliitikoilla, yhdistyksillä, viranomaisilla, ammatintarkastajilla kuin Helsingin kaupungillakin oli oma näkemyksenä alaikäisten työnteon rajoittamisen tarpeesta. Suurin osa oli yhtä mieltä siitä, että etenkin kadulla tapahtuvaa alaikäisten työntekoa tulisi rajoittaa, mutta keinoista ei päästy yksimielisyyteen.
  • Martti, Ida-Maria (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkimuksen aiheena on groteski naisruumis Margaret Atwoodin dystopiaromaanissa The Handmaid’s Tale (1985) ja teoksen jatko-osassa The Testaments (2019). Tarkastelen naisruumista groteskina ruumiina teosten kertojien edustamien kehotyyppien kautta, joita ovat nuori nainen, aikuinen hedelmällisessä iässä oleva nainen sekä vanha nainen. Tarkastelen, miten ja millä tavalla nämä ruumiit voidaan mieltää groteskeiksi ruumiiksi ja mitä merkityksiä tällaisille ruumiille teoksissa annetaan. Lähestyn groteskia teemana pikemminkin kuin kerronnan muotona. Naisruumiin lisäksi tarkastelen myös muita groteskiin läheisesti liittyviä käsitteitä, kuten väkivaltaa ja vallankäyttöä, jotka voidaan nähdä omina groteskin muotoina. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytän Mihail Bahtinin teosta François Rabelais: Keskiajan ja renessanssin nauru (1965) sekä Mary Russon teosta The Female Grotesque (1994). Bahtinin teos käsittelee karnevalistisen groteskin teoriaa ja siihen läheisesti liittyvää käsitystä groteskista ruumiista osana karnevaalin materiaalis-ruumiillista maailmankuvaa. Russo puolestaan hyödyntää Bahtinin ajatuksia, mutta lähestyy groteskia naisruumista feministisen kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta. Yhteiskunnallisuus sekä feminismi yhdistyvät teoriakirjallisuudessa ja ovat kantavia teemoja myös käsittelemissäni kaunokirjallisissa teoksissa. Bahtinin analyysin kohteena on alun perin ollut parodiakirjallisuus, mutta tutkimuksessani se osoittautui toimivaksi välineeksi myös dystopian tarkasteluun. Groteskin naisruumiin käsite toimi hyvänä analyyttisena työkaluna käsittelemissäni teoksissa, erityisesti The Handmaid’s Tale -romaanissa. Ruumiillisuuden ja kehollisuuden käsittelylle on tilaa kirjallisuudentutkimuksessa, myös muissa kuin feministisissä teoksissa. Naiseus, ruumiillisuus ja erilaisten ruumiiden kuvaukset ovat ajankohtaisia keskustelunaiheita yhteiskunnassa, joten niiden tarkastelu tulee varmasti olemaan entistä yleisempää myös kirjallisuudentutkimuksessa. Molempien teosten tarkasteleminen yhdessä osoittautui myös hedelmälliseksi, sillä teoksia ei tähän asti ole tarkasteltu kovinkaan paljon yhdessä. The Handmaid’s Tale on teoksena hyvin tutkittu, mutta The Testaments on vielä teoksena niin tuore, että ensimmäiset sitä käsittelevät tutkimusartikkelit ilmestyivät vasta tämän opinnäytetyön tekemisen aikana. Teosparissa on paljon materiaalia myös jatkotutkimukselle.
  • Katko, Joonas (2012)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää uutisointia toukokuussa 1915 tapahtuneesta britannialaisen matkustaja-alus S.S. Lusitanian torpedoimisesta. Kartoitan myös tapahtumasta esitettyjen sotarikossyytösten faktapohjaa ja tutkin, miksi käsitys sotarikoksesta muodostui, sekä käyn läpi pääpiirtettäin itse kyseisen aluksen uppoaminen ja siihen liittyneet olosuhteet. Lusitania upposi nopeasti saatuaan osuman saksalaisen sukellusveneen laukaisemasta torpedosta ja aluksen mukana pohjaan vajosi britannialaisten matkustajien lisäksi myös useita Yhdysvaltain kansalaisia. Iso-Britannia oli tänä aikana sodassa Saksan keisarikunnan kanssa, mutta Yhdysvallat liittyi sotaan vasta vuonna 1917. Pääasiallisena tutkimusmetodina on käytetty lehdistöanalyysia. Tutkielmaa varten on tarkasteltu The Times ja New York Times – lehtien kirjoittelua vuodesta 1915 alkaen. Tutkielmaan kuuluu myös lyhyt selvitys ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheista ja katsaus siitä, miten merisodankäyntiin tuona aikana suhtauduttiin. Lisäksi todetaan, että tänä aikana ei ollut voimassa merisodankäyntiä koskevia kansainvälisiä sopimuksia, vain yksipuolinen julistus, jota ei ollut ratifioitu kaikissa sotaa käyvissä maissa. Tätä julistusta siteerataan tutkielmassa. Tutkielmassa on myös siteerattu saksalaisen amiraalin, Saksan keisarin lähipiiriin kuuluneen meriupseerin, päiväkirjaa ja todettu, että toisin kuin lehdistö halusi asiasta esittää, Saksan sodanjohdon suhtautuminen Lusitanian tuhoon ei ollut yksimielinen eikä selkeä. Tutkielmassa on siteerattu yhdysvaltalaista lakitieteellistä julkaisua ja sen kattavaa raporttia Lusitanian uppoamisesta. Tässä artikkelissa vapautettiin laivan miehistö ja päällystö vastuusta aluksen tuhoon ja monien sen matkustajien menehtymiseen. Tutkielman tulokset osoittavat, että Lusitanian tuho valjastettiin heti propagandakäyttöön. Tapahtunut ei ollut sotarikos, koska sen tapahtuma-aikana ei ollut voimassa kansainvälistä lakia tai sopimusta, joka olisi määritellyt asian näin. Tästä huolimatta britannialainen lehdistö puhui saksalaisesta hirmutyöstä, merirosvouksesta, rikoksesta ja käytti muutenkin erittäin tuomitsevaa, joskin faktuaalisesti virheellistä kieltä. Yhdysvaltalainen lehdistö oli aluksi vähemmän tuomitsevaa, mutta sielläkin haluttiin vetää tapahtuneen tekijät vastuuseen teoistaan, vaikka ne eivät varsinaisesti rikoksia olleetkaan. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että tapauksesta puhutaan käsitellyissä lehdissä sekä vielä nykyäänkin sotarikoksena, koska tällainen tulkinta oli lehtien kustantajille ja varsinkin Britannian valtiolle edullinen. Lehdistö levitti tällaista käsitystä, ja se jäi ihmisten mieliin. Kun tapahtumasta on kulunut tarpeeksi kauan aikaa, käsitys muokkautui totuudeksi. Sodan hävinneen Saksan virallisella kannalla asiaan oli mielikuvan muodostumisen kannalta vähän, jos lainkaan, merkitystä.
  • Hotari, Eeva (2013)
    Tutkielmani käsittelee J. D Salingerin The Catcher in the Rye (1951) ja Yann Martelin Life of Pi (2001) -romaanien kertojien epäluotettavuutta. Tarkastelen teosten kertojien, Holden Caulfieldin ja Pi Patelin, epäluotettavuutta paitsi yleisellä tasolla, myös trauma- ja kehityskertomuksen kehyksissä. Molemmista teoksista on löydettävissä edellä mainittujen kertomustyyppien piirteitä, joten niitä on soveliasta myös tästä näkökulmasta tutkia. Trauma- ja kehityskertomusten kautta peilaan ja taustoitan erilaisia puolia kertojieni epäluotettavuudesta. Hyödynnän tutkielmassani James Phelanin retorista lähestymistapaa epäluotettavaan kertojaan. Phelanin näkemyksessä korostuu kirjailijan luoman sisäistekijän välittämä kertojan epäluotettavuus sekä lukijan rooli tämän epäluotettavuuden tunnistamisessa. Hän luettelee kertojan perustoiminnoiksi raportoinnin, tulkinnan ja arvioinnin. Kertoja voi olla epäluotettava yhdellä tai useilla näistä tasoista, ja kertojan luotettavuus voi vaihdella kerronnan aikana kertomatta jättämisestä suoranaiseen valheeseen. Kohdeteoksissani hyödynnetään eri tavoin kertojien epäluotettavuutta ja epäluotettavuuden avulla välitetään lukijalle tietoa kertojapäähenkilöistä myös rivien välistä. Trauma vaikuttaa muistiin ja traumaattisen tapahtuman saattamiseen kielelliseen muotoon ja kiinnittyy siten läheisesti epäluotettavaan kerrontaan. Esittelen trauman, sen eri vaiheiden ja traumakertomuksen taustaa ja pohdin millainen epäluotettava traumakertoja kullekin trauman vaiheelle on tyypillinen. Holden on traumankäsittelyn reaktiovaiheessa ja vastaa määrittelemääni reaktiovaiheen kertojaa melko hyvin. Pi on sokkivaiheessa, mutta vaiheen pitkäkestoisuus tekee hänestä poikkeavan kertojan suhteessa määrittelemääni sokkivaiheen kertojaan. Käytän myös apunani Irene Kacandesin näkemystä traumakertomuksista todistajakertomuksina. Molemmat teokset kutsuvat lukijan todistamaan kertojiensa traumaa Totean Holdenin vielä kyvyttömäksi todistamaan omaa traumaansa eli käytännössä parantumaan. Pi on edennyt pidemmälle ja kyennyt luomaan koherentin traumakertomuksen. Holden ja Pi ovat teini-ikäisiä ja siten keskellä kiivainta kehitysvaihettaan, jossa kypsymättömyys saattaa näkyä kyvyttömyytenä kertoa luotettavasti. Esitän, että kehityskertomuksen kertoja voi kehittyä naiivin epäluotettavasta kertojasta luotettavammaksi kertomuksen ja kehityksen edetessä. Sekä Holdenissa että Pissä näkyy jonkinasteista kehittymistä, mutta täysin luotettavia kertojia heistä ei tule. Kummassakin teoksessa myös vastustetaan kehityskertomuksen lajia: The Catcher in the Ryessa Holden kieltää aikovansa kertoa kehitystarinaansa, ja Life of Pi rakentuu kehityskertomuksen piirteiden vastakohtaisille muodoille, kuten kehittymiselle osaksi luonnon järjestystä eikä sivistynyttä yhteiskuntaa. Avainsanat – Nyckelord – Keywords: epäluotettava kertoja, kehityskertomus, traumakertomus
  • Horila, Tapio (1936)
  • Liimatainen, Milja (2012)
    Tutkielman aiheena on julkinen kuvanveisto ja sen suhde tilaan. Tutkielmassa tarkastellaan kolmea Helsingissä sijaitsevaa julkista veistosta, joiden kaikkien suhde sijoituspaikkaan on erityisen kiinteä. Teokset ovat Anne Koskisen Kivi (2008) Kauniinilmanpuistossa Vuosaaressa sekä Denise Zieglerin Kolme aitaa (2010) Hilapellon puistossa Konalassa ja Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille (1999) Helsingin keskustan katutilassa. Kaikki kolme teosta hyödyntävät sijoitusympäristöjensä elementtejä sekä temaattisten että muodollisten ratkaisuiden kautta, mihin tutkielmassa viitataan termillä harmoninen integraatio. Tutkielman tavoitteena on selvittää miten teokset vaikuttavat sijaintipaikkoihinsa ja millaisten merkitysten muodostumiseen ne ottavat tiloissaan osaa. Varsinaiset tutkimuskysymykset ovat: Mitä kiinteästi paikkaan linkittyvät veistokset tekevät sijoituspaikoilleen? Miten harmonisen integraation keinoin paikkaansa suhtautuva teos toimii julkisen tilan muokkaajana? Tutkielma pohjaa niin humanistis-yhteiskuntatieteelliseen kuin maantieteelliseenkin tilatutkimukseen. Tässä tarkastelussa keskeistä on ajatus, jonka mukaan julkista tilaa ei tule ymmärtää ainoastaan kaupunkisuunnittelun ja visuaalisuuden näkökulmasta vaan myös sosiaalisena todellisuutena ja elettynä paikkana. Tiloja ei mielletä tapahtumien taustoiksi tai kulisseiksi vaan ne ovat olennaisia ja aktiivisia todellisuuden jäsentäjiä ja merkitysten tuottajia. Keskeistä on lisäksi tiloissa syntyvien merkitysten ymmärtäminen jatkuvasti tilojen käytössä muuttuviksi ja uudelleen muotoutuviksi. Tutkielmassa hyödynnetään lisäksi ranskalaisen kulttuurintutkija Michel de Certeaun ajatuksia arjesta ja tiloissa liikkumisesta. Tilojen käyttäjien toiminnan mahdollisuuksia lähestytään erityisesti Certeaun strategian ja taktiikan käsitteiden avulla. Tarkasteltavat teokset muodostavat myös tutkielman aineiston, jota tutkitaan paikan rakentumisen, tiloissa liikkumisen ja paikkakokemusten näkökulmista. Tutkittavia teoksia lähestytään tutkimuskirjallisuuden sekä teosten analysoinnin keinoin. Teosten sijoituspaikkoja tarkastellaan paitsi niiden taustoja erittelemällä myös tiloissa liikkumalla ja niitä havainnoimalla. Tutkielman perusteella teokset osallistuvat sijoituspaikoissaan syntyvien merkitysten muodostumiseen usein eri tavoin. Vaikka niiden tiloissa aiheuttamat muutokset eivät ole dramaattisia, olisivat tilat ilman niitä toisia. Harmoninen suhtautuminen ympäristöön ei näyttäydy välttämättömänä julkisen tilan muuttamiseksi, mutta maltillisestikin paikkoja muokkaavat teokset ottavat osaa paikoissa syntyviin mielikuviin, vaikuttavat paikkojen identiteettiin ja niihin identifioitumiseen, mahdollistavat muistamisen sekä vaikuttavat osaltaan siihen, miten tiloissa liikutaan ja millaisia kokemuksia niissä syntyy.
  • Dakash, Susanna (Helsingin yliopisto, 2006)
    Viime vuosina, terrorismin vastaisen taistelun alettua, kuilu länsimaiden ja muun maailman välillä on kasvanut entisestään. Vastakkainasettelu etenkin lännen ja islamilaisen maailman välillä on jyrkentynyt. Medialla on suuri osuus vastakkaisten mielikuvien luomisessa: uutisointi perustuu siihen, että asiat esitetään kahden osapuolen, meidän ja muiden välisenä kiistana. Tv-uutiset vaikuttavat epäilemättä mielikuvaamme maailmasta. Kuitenkaan ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota siihen, miten asiat niissä esitetään, tai mitä puolia jätetään jopa kokonaan esittämättä. Tutkielman tarkoitus oli tutkia, miten ideologian vaikutus voi näkyä kolmen eri tv-kanavan uutisdiskurssissa. Tutkielma lähtee siis olettamuksesta, että ideologia on prosessi, jonka avulla hahmotamme maailmaa, mutta myös vallan väline, jonka jäljet ilmenevät esimerkiksi mediadiskurssissa. Diskurssin avulla vallitsevaa ideologiaa pyritään oikeuttamaan ja säilyttämään. Vastaavasti vähemmistöideologiat käyttävät diskurssia muuttaakseen hallitsevaa ideologiaa ja valtasuhteita. Aihetta lähestytään kansainvälisellä tasolla: tutkielmassa hallitsevaa länsimaista ideologiaa edustavat YLE 1 ja ranskalainen France 2, kun taas arabiankielinen satelliittikanava Al-Jazeera edustaa vastavoimaista ideologiaa. Kyseessä on tapaustutkimus, jossa keskitytään analysoimaan yhtä uutista ja siitä esitettyä diskurssia kolmella kanavalla. Valittu tapahtuma uutisoitiin kanavilla 15. heinäkuuta 2005. Tuolloin Hamas ja palestiinalaisviranomaiset ottivat yhteen seurauksena Hamasin pommituksille israelilaisiin siirtokuntiin. Samaan aikaan Israelin armeija pommitti Gazaa ja Länsirantaa kostona Hamasin iskuille. Uutisdiskurssien analyysissä käytetään kriittisen diskurssianalyysin tarjoamia välineitä. Kriittinen diskurssianalyysi on sosiokognitiivinen lähestymistapa diskurssiin ja se yhdistää yli tieteiden rajojen kielitiedettä ja sosiologiaa. Teorian mukaan yhteiskunnan valtasuhteet näkyvät diskurssissa, jota käytetään ideologian tarkoitukseen. Tämä tapahtuu meidän ja muiden vastakkainasettelun avulla: me esitetään positiivisessa valossa ja siten edistetään meidän ideologiaa, kun taas muut näytetään negatiivisessa valossa, jolloin muiden ideologia vaikuttaa uhkaavalta. Tällainen vastakkainasettelu onnistuu, kun diskurssissa korostetaan omia hyviä ja muiden huonoja puolia, sekä häivytetään tai piilotetaan omia huonoja ja muiden hyviä puolia. Tätä vastakkainasettelua analysoidaan sekä diskurssin makrotasolla, että sanaston ja kieliopin tasolla. Tutkielmassa vertaillaan kolmea seuraavaa näkökohtaa: diskurssien teemoja ja painopisteitä, eli sitä, mitä korostetaan tai häivytetään; sanastoa ja sanojen arvoväritteisyyttä; sekä agentin roolia, eli milloin agentin vastuullisuus on pyritty piilottamaan tai häivyttämään. Hypoteesien pohjalla oli ajatus siitä, että vähemmistöideologioiden nousu ja mielenilmaukset uhkaavat länsimaiden ylivaltaa. Länsimaiden tarkoitusta siis palvelee näyttää muut ideologiat vaarallisina, laittomina ja uhkaavina. Hamas ja palestiinalaiset edustavat lännen näkökulmasta muiden ideologiaa, kun taas Israel kuuluu länsimaiden piiriin. Hypoteesina oli ensinnäkin, että länsimaiset viestimet YLE 1 ja France 2 suhtautuisivat positiivisemmin Israeliin kuin palestiinalaisiin ja varsinkaan Hamasiin, kun taas Al-Jazeera esittäisi palestiinalaiset paremmassa valossa kuin israelilaiset. Toisena hypoteesina oli, että France 2 kuitenkin esittäisi palestiinalaiset positiivisemmin kuin YLE 1, johtuen siitä, että Ranskassa suurella arabiväestön osuudella voi olla vaikutus julkisen tv-kanavan ideologiaan. Analyysin tulosten pohjalta vaikutti siltä, että YLE 1 esitti palestiinalaiset negatiivisemmassa valossa kuin israelilaiset ja keskittyi diskurssissaan enemmän palestiinalaisten väliseen konfliktiin, mainiten Israelin iskut vain loppuhuomautuksena. France 2 puolestaan esitti kaikki osapuolet jonkinlaisena syyllisenä, ottaen tavallisen palestiinalaisen puolen. Israel sai kuitenkin myös ranskalaisessa diskurssissa melko neutraalin käsittelyn. Al-Jazeera taas suosi selkeästi palestiinalaisia ja esitti israelilaiset kaikkein negatiivisimmassa valossa. Hypoteesit eivät kuitenkaan pitäneet paikkaansa kaikilta osin, ja useasti oli mahdollista tulkita tulokset kahdella tapaa: esimerkiksi agentin asema ei näyttänyt riippuvan ideologisista tekijöistä. Parhaiten ideologiset merkit paljastuivat diskurssin teemojen ja painopisteiden sekä kolmesta osapuolesta käytettyjä nimityksiä tutkittaessa.

View more