Humanistinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Kuusisto, Laura (2016)
    Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee suomen kielen omistuslauseen oppimista alakoulun valmistavan luokan vuorovaikutuksessa. Tarkastelu keskittyy erityisesti luokan oppilaiden tuottamiin omistuslauseisiin, mutta myös luokkahuoneen aikuisten eli opettajien ja koulunkäyntiavustajien tuottamat omistuslauseet huomioidaan. Erityisesti tarkastellaan viittä oppilasta, joiden ensikielet ovat viro ja venäjä. Tutkielman aineisto on kuuden oppitunnin mittainen, ja se on osa Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen Long Second -hankkeen yhden lukuvuoden mittaista videoitua ja litteroitua aineistoa. Tutkielman tavoitteena on tarkastella oppilaiden tuottamia omistuslauseita pitkittäisnäkökulmaa hyödyntäen eli tutkia, miten omistuslauseet kehittyvät ja kasvaako oppilaiden käyttämien suomenkielisten omistuslauseiden lukumäärä lukuvuoden edetessä. Tutkielmassa tarkastellaan omistuslauseen oppimista luokkahuonevuorovaikutuksessa erityisesti affordanssin käsitteen kautta. Yksinkertaistetusti tämä tarkoittaa, että tutkitaan, ottavatko kielen oppijat mallia opettajan tai vertaisoppilaiden tuottamista suomenkielisistä omistuslauseista. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan erikielisiä omistuslauseita, koska oppilaiden välinen luokkahuonevuorovaikutus on sangen monikielistä. Menetelminä käytetään keskustelunanalyysia ja kvantitatiivista kartoitusta. Keskustelunanalyyttinen tarkastelu on tärkeä luokkahuonevuorovaikutuksen analyysissa. Kvantitatiivinen kartoitus auttaa hahmottamaan oppilaiden tuottamien suomen-, englannin- ja vironkielisten omistuslauseiden lukumääriä pitkittäisnäkökulmasta. Lisäksi se mahdollistaa opettajan ja oppilaiden omistuslauseiden vertailun. Tutkielma osoittaa, että aineiston oppilaiden tuottamat omistuslauseiden lukumäärät vaihtelevat oppilaskohtaisesti. Muutamilla oppilailla omistuslauseiden lukumäärä näyttää ensin kasvavan, mutta tämän jälkeen määrä laskee. Omistuslauseiden lukumäärän kasvua ei kaikkien oppilaiden puheessa tapahdu. Lisäksi aineisto osoittaa, että aineiston venäjänkieliset oppilaat tuottavat vähemmän omistuslauseita kuin vironkieliset. He myös tuottavat ensimmäiset suomenkieliset omistuslauseensa vironkielisiä myöhemmin. Tutkielma osoittaa myös, että opettajan ja oppilaiden tuottamat omistuslauseet poikkeavat selvästi toisistaan persoonapronominien osalta. Omistuslauseen omistaja (x:llä on y rakenteen y) on oppilaiden puheessa tavallisesti yksikön ensimmäinen persoona, kun taas opettajilla yksikön ensimmäinen persoona on omistuslauseen omistajana hyvin harvinainen. Tämä on mahdollisesti yksi syy siihen, että tulosten mukaan oppilaat eivät omistuslauseiden kohdalla erityisemmin hyödynnä opettajalta saatavaa mallia, vaan hyötyvät enemmän vertaisoppilaiden tuottamista malleista.
  • Kuittinen, Jonna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia eroja tai samankaltaisuuksia löytyy oppikirjoista, jotka on suunnattu eri kulttuurissa eläville opiskelijoille. Tutkielmassa keskityn ranskalaisen ja ranskankielisen kulttuurin opettamiseen ja lähtöolettamuksenani on, että opetusmenetelmät ja kulttuurin esittämistavat eroavat toisistaan opiskelijoiden erilaisten kulttuuritaustojen takia. Aineistona tutkimuksessani toimii kaksi oppikirjaa: Voilà! (2009), joka on suomenkielisille lukiolaisille tarkoitettu edelleen käytössä oleva oppikirja sekä Le Nouveau taxi 1 (2012), joka puolestaan on suunnattu hieman vanhemmille kiinankielisille ranskan opintojaan aloittaville opiskelijoille. Kirjoissa keskityn kappaleiden teksteihin ja kuviin jättäen sanastot ja erilliset kielioppiosuudet tutkimuksen ulkopuolelle. Oppikirjojen valinnan yhtenä perusteena on se, että on tutkimuksen kannalta kiinnostavaa nähdä, miten kulttuurin opettaminen ja esitteleminen on sovitettu juuri aloittelevien opiskelijoiden opetusmateriaaliin. Tutkielman teoreettisena pohjana toimivat useiden eri tutkijoiden (esim. Byram, Szende ja Zarate) näkemykset siitä, kuinka kulttuuri on erottamaton osa kieltä ja kuinka sen opettamiseen tulisi kiinnittää huomiota heti kieliopintojen alkuvaiheessa. Myös oppikirjan roolia kulttuurin opettamisessa käsitellään omana lukunaan, sillä nimenomaan oppikirjojen rooli on tutkielman pohjana. Menetelmänä tutkimuksessani käytän Louis'n ja Szenden esittelemää kulttuurin jakoa viiteen kategoriaan, jotka jaan itse edelleen alakategorioihin oppikirjoista löytyvien kulttuuriesiintymien mukaan. Näin ollen analyysissa oman alakategoriansa saavat esimerkiksi maantiede, historia, stereotypiat, arvot, tilastot, erilaiset maisemat, kohteliaisuus ja tavat. Jokainen kategoria saa analyysissa oman kappaleensa, minkä tarkoituksena on tehdä tulosten listaamisesta mahdollisimman selkeää myös lukijan kannalta. Kategorioiden jakaminen alakategorioihin helpottaa myös erojen ja samankaltaisuuksien havaitsemista tutkimuksen edetessä. Tästä tutkielmasta saamieni tulosten perusteella voin todeta, että suuria eroja ranskalaisen ja ranskankielisen kulttuurin esittämisessä ei oppikirjojen välillä ollut, vaikka voisikin olettaa opetettavan kulttuurin olevan huomattavasti vieraampaa kiinalaisille kuin suomalaisille. Tutkimuksessani huomasin kuitenkin, että vaikka kulttuuri esitetään molemmissa oppikirjoissa moninaisena ja tärkeänä osana kieltä, tekijät ovat valinneet erilaisia menetelmiä kulttuurin esilletuontiin. Havaitsin myös, että kiinalaisessa kirjassa käytettiin huomattavasti enemmän opiskelijoiden äidinkieltä kulttuuritietoa annettaessa, mikä osaltaan tukee hypoteesia siitä, että opetettava uusi kulttuuri olisi heille jonkin verran suomalaisia vieraampaa. Lopputulemana voidaan kuitenkin todeta, että vaikka oppikirjoissa käytetään pitkälti eri menetelmiä kulttuurin opettamisessa ja esittämisessä, molempien pyrkimys on sama: esitellä ranskalainen kulttuuri rikkaana ja monipuolisena, kiistattomana osana kieltä, ranskankielisen maailman roolia unohtamatta.
  • Nykopp, Liisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten englannin kielestä lainautunutta anglismia ”about” käytetään epävirallisessa kirjoitetussa suomenkielisessä diskurssissa. Huomio kiinnittyy pääasiassa siihen, miten ”about” suhteutuu suomenkielisten lähivastineidensa ”noin” ja ”suunnilleen” käyttötapoihin: eroaako ”about” näistä kahdesta syntaktisilta ja semanttisilta ominaisuuksiltaan, ja täyttääkö se näin jonkin aukon suomen kielessä? Tutkimuksessa tarkastellaan myös, onko ”about” muuttunut syntaktisilta funktioiltaan alkuperäisestä englanninkielisestä käyttötavastaan lainautumisen myötä. Tutkimuksen yleisempänä tavoitteena on valottaa anglismien lainautumisprosessia ja kotoutumista ottamalla yksittäinen anglismi tutkimuksen keskiöön, tarkastelemalla sitä perusteellisesti sekä syntaktisesta että semanttisesta näkökulmasta ja vertailemalla sen käyttöä etenkin sen kohdekielisiin lähivastineisiin. Tutkimusaineistona toimii suositun suomenkielisen Suomi24-internetsivuston keskustelupalstalta vuodelta 2014 kerätyt 600 viestiä, joissa sanoja ”about”, ”noin” ja ”suunnilleen” käytetään likimääräisyyden ja epävarmuuden ilmaisimina. Sanojen käyttöä analysoidaan lajittelemalla viestit erinäisin kriteerein kategorioihin. Tämän jälkeen eri kategorioiden yleisyyttä tarkastellaan kvantitatiivisesti, ja saatuja tuloksia vertaillaan keskenään. Kategorisoinnissa käytetään kolmenlaisia kriteerejä: (1) sanojen positio lausekkeessa suhteessa määriteltävään elementtiin, (2) sanojen syntaktiset kontekstit, sekä (3) sanojen semanttiset kontekstit. Tämän lisäksi lähempää tarkastelua varten valitaan joukko viestejä, joissa ”about” esiintyy jonkin suomenkielisen vastineensa kanssa – näitä viestejä analysoidaan kvalitatiivisella otteella, vertaillen anglismin ”about” ja sen vastineiden käyttöä yksittäisillä kirjoittajilla. Tutkimus osoittaa, että ”about” on syntaktisilta ominaisuuksiltaan melko joustava, sillä se voi määrittää sekä numeerisia että ei-numeerisia sanoja, kuten numeraaleja, adjektiiveja ja pronomineja. ”Noin” sen sijaan on rajoittunut käytöltään numeeristen ilmausten määrittämiseen, ja ”suunnilleen”-sanaa puolestaan käytetään useimmiten ei-numeeristen lausekkeiden yhteydessä. Myös semanttisilta ominaisuuksiltaan ”about” eroaa lähivastineistaan. Analyysi osoittaa, että anglismia ”about” suositaan arkipäiväisissä konteksteissa kun taas ”noin” esiintyy usein teknisemmissä asiayhteyksissä. Lisäksi ”about” näyttää välittävän vahvempia epämääräisyyden konnotaatioita kuin ”noin”, joka taas assosioituu pikemminkin tarkkuuteen. Analyysin perusteella voidaan päätellä, että anglismille ”about” on kehkeytynyt suomenkielessä omanlaisensa käyttöympäristö, joka eroaa monin paikoin sekä suomenkielisten vastineiden käytöstä että alkuperäisestä englanninkielisestä käytöstä. ”About” on assimiloitunut suomen kieleen vahvasti, ja näin ollen sitä voidaankin pitää vakiintuneena anglismina eikä esimerkiksi koodinvaihtona.
  • Manner, Tommi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielma käsittelee ranskan oppimista vieraana kielenä. Tavoitteena on tutkia, sopiiko Bartningin ja Schlyterin ruotsinkielisillä oppijoilla kehittämä asteikko kuvailemaan suomalaisten oppijoiden ranskan kielen tasoa, millä tasolla suomalaiset lukiolaiset ovat ja vastaavatko oppijoiden suulliset ja kirjalliset taidot toisiaan. Tutkielman teoriapohja on yllä mainittu Bartningin ja Schlyterin tekemä kooste aiemmasta tutkimuksesta ja tämän pohjalta ehdottama asteikko ruotsinkielisten ranskanoppijoiden kieliopin kehitykselle suullisessa tuotoksessa. Tässä työssä tarkastellaan neljää alkuperäisessä tutkimuksessa esitetyistä kieliopin osa-alueista: verbien finiittisyyttä ja persoonakongruenssia sekä substantiivien sukua ja adjektiivien sukukongruenssia. Aineistoon kuuluu kirjallinen ja suullinen osa. Kirjallisena osana on käytetty ranskan kielen ylioppilaskoekirjoitelmia keväiltä 2012 ja 2013, kymmenen kirjoitelmaa kummaltakin vuodelta. Suullinen osa on lukion toisen vuoden opiskelijoiden tuottamaa puhetta, jossa he kertovat näkemässään kuvasarjassa esitetyn tarinan ranskaksi. Bartningin ja Schlyterin ehdottamat piirteet ovat läsnä myös tämän tutkimuksen aineistossa, joten mallin voi olettaa soveltuvan myös suomenkielisten oppijoiden tuotoksen kuvaamiseen. Verbien osalta finiittisyyden hallinta on kuitenkin hieman korkeammalla tasolla kuin kongruenssin; nominien osalta adjektiivien kongruenssi vaikuttaisi olevan hienoisesti paremmin hallussa kuin substantiivien suku. Tutkimushenkilöt sijoittuivat kuusiportaisen mallin tasoille kolme ja neljä, joskin kirjallisten tuotosten taso on kaikilla tutkituilla kieliopin osa-alueilla noin portaan verran suullisten tuotosten tasoa korkeampi. Tulosten perusteella voi sanoa, että äidinkieli saattaa vaikuttaa eri ilmiöiden kehityksen vauhtiin, mikä selittäisi erot alkuperäiseen malliin. Kirjallisen suorituksen paremmat tulokset taas voivat johtua siitä, että suullisessa tuotoksessa oppija ei ehdi omistaa muotoseikoille niin paljon kognitiivisia resursseja kuin kirjallisessa tuotoksessa: aikapaine siis heikentäisi suoritusta kieliopin osalta.
  • Laine, Johanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Sekamiehitykset, eli mahdollisuus käyttää EU:n ulkopuolista työvoimaa suomalaisilla rahtilaivoilla, tuli mahdolliseksi vuonna 2009. Pääasiassa nämä merimiehet tulevat Filippiineiltä, ja he työskentelevät laivoillamme yhdessä suomalaisten kanssa. Etnografisen tutkielman pääkysymys on miten sekamiehitys vaikuttaa yhteisöllisyyteen sekä sosiaalisiin suhteisiin laivalla, miten käytäntö vaikuttaa ja ilmenee työssä sekä vapaa-ajan vietossa eri kulttuureista tulevien merimiesten yhteisössä. Pääasiasiallisena aineistona on sekamiehitetyllä rahtilaivalla kenttätöissä osallistuvaan havainnointiin ja haastatteluihin perustuva materiaali.
  • Mäkinen, Jetta (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kolmen igbo-nigerialaisen kirjailijan romaania igbojen keskeisen kosmologisen elementin (chi’n) kautta. Tutkimus on osa postkoloniaalista kirjallisuustutkimusta, jonka tarkoituksena on selvittää, millä tavoin igbojen kulttuurin eri elementit ovat muuttuneet länsimaisen kolonialismin ja erityisesti kristinuskon vaikutuksesta. Tutkimuksen päämääränä on selvittää, millä tavoin nämä kolmea eri sukupolvea edustavat kirjailijat käsittelevät oman kulttuurihistoriansa tärkeintä kosmologista elementtiä ja mitkä heidän kuvaustensa mahdolliset merkitykset igbo-nigerialaiselle kirjallisuuskulttuurille ovat. Tutkimus keskittyy erityisesti teoksissa kuvattuun maskuliinisen ja feminiinisen suhteeseen kolonialismia edeltävältä ajalta postkoloniaaliseen aikaan. Aineistona käytetään kirjallisuustutkimuksen lisäksi antropologista, historiallis-poliittista, kuin myös folkloristista ja luonteeltaan jopa teologista tutkimusta. Tutkimus on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee chi’n historiallisia juuria ja kolonialismin vaikutusta igbojen kulttuuriin sekä Chinua Acheben esikoisromaania edellä mainittujen valossa. Tutkimuksen toinen osa käsittelee kahden naiskirjailijan, Buchi Emechetan sekä Chimamanda Ngozi Adichien teoksia vastauksina Acheben teokselle. Tutkimuksen teoreettisena kehyksenä toimii erityisesti antropologinen ja folkloristinen tutkimus. Tutkimusaineisto koostuu siis kenttätutkimuksissa kootusta aineistosta, jonka valossa romaaneja tulkitaan. Keskeiseen asemaan nousee igbojen uskonnosta löytyvä duaalisuus, joka ilmenee parissa chi ja eke. Tämä duaalinen luonne on tärkeä osa igbojen maailmankatsomusta, jonka mukaan millään asialla tai olennolla ei ole koskaan vain yhtä puolta. Igbojen mukaan muun muassa ihminen rakentuu kahdesta osasta: chi’stä ja eke’stä, joista ensimmäinen on henkinen (maskuliininen) elementti ja jälkimmäinen fyysinen (feminiininen) elementti. Kaikki tutkimuksessa käytetty aineisto tukee hypoteesia, jonka mukaan igbo yhteisöjen maailma jakautuu tämän duaalisuuden ympärille: yhteiskunta on selkeästi jakautunut miesten ryhmiin ja naisten ryhmiin, jotka kuitenkin päättävät yhteisöä koskevista asioista yhdessä. Tutkimuksen perusteella kaikki kolme romaania edustavat kristillisjuutalaistunutta kuvaa kolonialismia edeltävästä kosmologiasta, koska niissä esiintyy kristillisen teologian pohjalta rekonstruoitu versio igbojen kosmologisesta pääelementistä, chi’stä. Tutkimuksen valossa, kosmologian tasapainottava, feminiininen elementti, eke, on kolonialismin vaikutuksen kautta menettänyt merkityksensä naisille produktiivisen roolin määrittävänä kosmologisena kategoriana. Chi’n rooli kristillis-juutalaisena ”henkilökohtaisena jumalana” romaaneissa taas vahvistaa maskuliinisen valtaa feminiinisestä igbojen länsimaistuneessa kulttuurissa.
  • Luhtala, Marika (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradu -tutkielma käsittelee Helsingin kaakkoisella saaristoalueella sijaitsevan Villingin ja sen lähisaarten paikannimistöä ja menneisyyttä. Tutkimusaineisto koostuu 242 paikannimestä, joista luontonimiä on 141 ja kulttuurinimiä 101. Nimet on kerätty kartoista, kirjallisista lähteistä ja Villingissä suoritetussa nimestyksessä vuonna 2015. Tutkielmalla on kaksi keskeistä tavoitetta. Siinä esitellään tutkimuksessa käytetty nimiaineisto ja sen yleispiirteet: ikä, kieli, perusteet ja muuttuminen. Nimeämisperusteita tarkastellaan syntaktis-semanttisen mallin pohjalta. Toiseksi tutkielmassa havainnoidaan Villingin asutuksen alkuperää ja paikannimistön suhdetta muuhun Suomeen typologis-maantieteellisen menetelmän avulla. Tässä aineistona toimivat nimikokoelmani vanhimmat luontonimet. Villingin kielisuhteiden kehittymisestä kertovat nimien kieli ja ikä. Luonto- ja kulttuurinimistössä on selkeitä eri aikakausiin palautuvia kerrostumia. Luontonimet jakautuvat vanhoihin, huvilakauden aikaisiin ja nuoriin nimiin. Lisäksi osa aineistosta jää ilman tarkkaa ajoitusta. Vanhimmat nimet ovat keskiaikaisia, ruotsinkielisiä ja perustuvat yleisimmin sijaintiin, kun nuoremmat ovat 1900–2000-lukujen aikana syntyneitä ja suomenkielisiä. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat nimet on annettu eri perustein. Ryhmässä on suuri määrä käännöksiä ja mukaelmia sekä suunniteltuja, epäsuoran nimeämisen seurauksena syntyneitä paikannimiä. Kulttuuripaikkoja tarkoittavat nimet jakautuvat ikänsä perusteella keskiaikaisiin, vanhoihin viljelysnimiin, huvilakauden aikaisiin ja nuoriin. Tästäkin ryhmästä osa jää ilman ajoitusta. Vanhimmat nimet ovat ruotsinkielisiä, sijaintiin perustuvia. Nuoremmat ovat suomenkielisiä, ja niiden aiheena on useimmiten sijainti tai paikan ja ihmisen välinen suhde. Villingin nimistössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia vuosisatojen aikana. Vanhimmat säilyneet nimet yksilöivät tunnettuja luonnonpaikkoja. Voimakkain katoaminen koskee viljelysnimistöä; karjanpito ja pienviljely väistyivät tihenevän huvilarakentamisen tieltä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Samalla nimistö alkoi suomalaistua voimakkaasti. Luontonimien muuttumista ovat aiheuttaneet lisäksi maaston topografiset muutokset. Tutkielman asutushistoriallinen osuus nojautuu 5 nimimallin ja 3 sanan tutkimukseen. Näistä suurin osa on ruotsinkielisiä; mukana on ainoastaan yksi suomenkielistä ainesta sisältävä nimi, Kintaholmen. Tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että Helsingin seudulla on liikkunut ennen ruotsalaisasutusta hämäläisiä eränkävijöitä. Ruotsinkieliset asuttajat saapuivat alueelle eri aikakausina ja useasta eri lähtöpisteestä, eikä heillä ollut käytössä erilaistunutta paikannimisysteemiä. Eniten Villingin ruotsinkielisestä, vakituisesta asutuksesta kertovat nimet, joita en voinut käyttää tutkimuksessani. Ne ovat saaristoalueella niin yleisiä, ettei niiden tutkiminen valaise alueen nimistön ja muun saaristonimistön välistä suhdetta.
  • Holkko, Henna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan moderneja suomenruotsalaisia lastenkirjoja sukupuolinäkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, miten lastenkirjojen nais- ja miespuolisia henkilöhahmoja kuvataan koskien ulkonäköä, käyttäytymistä, ominaisuuksia sekä ammatteja ja harrastuksia. Henkilöhahmojen kuvauksia verrataan stereotyyppisiin käsityksiin naisista ja miehistä. Tavoitteena on tutkia, vahvistavatko vai rikkovatko henkilöhahmojen kuvaukset stereotyyppisiä sukupuolikäsityksiä. Tutkielman aineistona on neljä vuosina 2010−2014 julkaistua suomenruotsalaista lastenkirjaa: Ellens annorlunda fest (2010), Singer (2012), Johanssons och dyngbaggarna (2014) ja Yokos nattbok (2014). Tutkielma on pääosin kvalitatiivinen, mutta lisäksi siinä lasketaan, kuinka monta mies- ja naispuolista henkilöhahmoa kirjoissa esiintyy. Tällä tavoin selvitetään, onko jompikumpi sukupuoli vahvemmin edustettuna kirjoissa kuin toinen. Tulokset osoittavat, että kirjojen nais- ja miespuolisilla henkilöhahmoilla esiintyy sekä stereotyyppisiä että ei-stereotyyppisiä piirteitä. Monet kirjoissa esiintyvät miehet ja pojat näyttävät tunteitaan ja käyttäytyvät empaattisesti muita ihmisiä kohtaan, mikä rikkoo stereotyyppistä käsitystä miehestä. Suurinta osaa kirjojen naispuolisista hahmoista voidaan puolestaan kuvata sanoilla empaattinen, emotionaalinen, pelokas ja epävarma, jotka vastaavat stereotyyppisiä naisellisia ominaisuuksia. Kirjoissa esiintyy kuitenkin myös muutamia itsenäisiä, aktiivisia ja vahvoja tyttöjä ja naisia, jotka rikkovat stereotyyppisiä sukupuolikäsityksiä. Aikaisemmissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että miespuoliset hahmot ovat tyypillisesti vahvemmin edustettuina lastenkirjallisuudessa kuin naispuoliset hahmot. Tämä tulos ei kuitenkaan päde tässä tutkielmassa, sillä analysoiduissa lastenkirjoissa keskeisinä henkilöinä oli enemmän tyttöjä kuin poikia. Lisäksi kaikissa kirjoissa päähenkilönä oli tyttö tai tyttöjä. Tutkielman tulosten perusteella voidaan sanoa, että tarkastelluissa lastenkirjoissa esiintyy joitakin hahmoja, jotka voivat toimia hyvinä esikuvina lapsille, sillä hahmojen kuvaukset ovat ainakin osittain ei-stereotyyppisiä. Kirjoista löytyy kuitenkin myös piirteitä, jotka välittävät stereotyyppisiä sukupuolimalleja, koskien esimerkiksi vanhempien rooleja, sillä näissä lastenkirjoissa päävastuu kotitaloustöistä ja lastenhoidosta on perheiden äideillä. Lastenkirjojen tarkastelu sukupuolinäkökulmasta on tärkeää, jotta voidaan välttää sellaisia kirjoja, jotka välittävät ainoastaan stereotypioiden mukaisia sukupuolimalleja. Stereotyyppisten sukupuolikäsitysten sijaan lapsille tulee tarjota monipuolisia malleja siitä, millaisia naiset, miehet, tytöt ja pojat saavat olla.
  • Länsiö, Johannes (Helsingin yliopisto, 2017)
    Opinnäyte tarkastelee filosofin sielullista kehitystä Platonin dialogissa Valtio. Filosofin matkan päämäärä on tulla oikeudenmukaiseksi ja jumalankaltaiseksi. Platonille oikeudenmukaisuus yksilössä määrittyy sielun eri osien välisen järjestyksen kautta. Tavoitteena on tulkita dialogia ennen muuta yksilön kehityksestä kertovana teoksena, jossa valtio (tai yhteiskunta) asettuu metaforan asemaan. Matkan kaari on seuraavanlainen: Ensin määritellään oikeudenmukaisuuden tavoite kysymyksen kautta. Kysymys kuuluu, onko oikeudenmukaisuus hyvää itsessään vai määrittyykö se ulkoisten päämäärien kuten maine, raha tai kunnia, kautta. Tähän kysymykseen vastatakseni tulkitsen Valtiossa esitettyjä ajatusrakennelmia ensin hahmottelemalla karkean luonnoksen filosofin hahmolle. Sen jälkeen hahmo alkaa täydentyä filosofisen rakkauden kautta. Filosofinen rakkaus on rakkautta viisauteen, joka motivoi filosofia tavoittelemaan ymmärrystä muuttumattomien ideoiden maailmasta. Ideoiden maailma ymmärretään dialektiikan keinoin. Dialektista kehitystä ilmentävät Valtion kolme keskeistä analogiaa: 1) aurinkovertaus, 2) jaettu jana ja 3) luolavertaus. Analogiat asettuvat siten filosofin tiedollisen kasvun kartaksi. Tosin luolavertaus käsittää piiriinsä myös filosofin subjektiivisen aseman yksilönä yhteisössä. Sen jälkeen tutkin filosofin sielun sisäistä mekaniikkaa. Sielu on jaettu kolmeen osaan, joiden väliset suhteet tulevat ilmi valjakkovertauksen kautta. Sielun kolme erillistä osaa ovat järkisielu, intosielu ja himosielu. Filosofin sisäisen järjestyksen kannalta on olennaista, että kaksi jälkimmäistä ovat ensimmäisen, eli järkisielun, hallinnassa. Näin järjestettynä filosofin sielu on oikeudenmukainen, harmoninen, ja voi saavuttaa kuolemattomuuden. Tämän harmonian oikeutus taas ilmenee sen samastuspinnan kautta, joka filosofin sielulla on universumissa esiintyvään järjestykseen. Lopuksi palaan Valtion ydinkysymykseen: onko parempi olla oikeudenmukainen vaikka siitä ei saisi tunnustusta, vai onko parempi vain vaikuttaa oikeudenmukaiselta saaden tunnustusta ja palkintoja. Tulkitsen Valtion viimeisten kirjojen vastauksia tähän kysymykseen ja tuon esiin epäjohdonmukaisuuksia, jotka tosin synnyttävät Platonille ominaisia, paradoksaalisesti johdonmukaisia, jatkokysymyksiä. Johtopäätöksenä tulkitsen Platonin epäjohdonmukaisuuden olevan se kimmoke, joka kannustaa filosofia ajattelemaan itsenäisesti, etsimään omia vastauksia, ja täten löytämään oma filosofinen tiensä.
  • Hellman, Heidi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielma käsittelee Santo Domingon alueella harjoitettavien afrikkalaisperäisten perinteiden esiintymistä dominikaanilaisessa katumusiikkissa. Tarkemmin tarkastellaan dembow’na tunnettua musiikkilajia. Tutkimuksen tarkoitus oli kartoittaa, mitä afrodominikaanilaisia vaikutteita dembow’ssa voisi olla ja toisaalta osoittaa, että dominikaanilainen dembow kehittyi omaksi musiikkilajikseen nimenomaan maan afrikkalaisvaikutteisen musiikkikulttuurin ansiosta. Tutkimuksessa otetaan myös kantaa julkisuudessa käytyyn keskusteluun siitä, onko dembow perinteitä horjuttava ilmiö, kuten dominikaanien omassa, julkisuudessa käydyssä keskustelussa usein otaksutaan. Vaikka dembow’n alkuperä on jamaikalaisessa reggaekultuurissa, siitä on kehittynyt oma musiikkilajinsa Santo Domingon köyhimmissä lähiöissä, samoissa, joiden kulttuurimaisemassa afrikkalaisperäisten perinteiden vaikutukset näkyvät ja kuuluvat vahvasti. Dominikaanisessa tasavallassa on kautta maan historian väheksytty väestön afrikkalaisia juuria ja korostettu hispaanista perintöä, leimaten kaikki “musta” vieraaksi ja jopa paheksuttavaksi. Mutta yhteiskuntaa yhdistävissä uskonnollisissa traditioissa afrikkalaiset piirteet ovat säilyneet ja synkretisoituneet osaksi kansankulttuuria. Kaupungeissa, erityisesti Santo Domingossa, on nopeasti omaksuttu vaikutteita myös Yhdysvaltojen uusista musiikkitrendeistä. Urbaania nuorisokulttuuria edustava dembow on jatketta Hip Hop -liikkeelle, joka saapui Santo Domingoon 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Pari vuosikymmentä aiemmin Yhdysvalloista alkanut mustien vastarintaideologia suodattui Dominikaaniseen tasavaltaan akateemisten tutkijoiden kautta, kun tiedeyhteisössä herättiin tutkimaan maan oman afrikkalaisperäisen väestön historiaa ja perinteitä, ja toisaalta kritisoimaan tapaa, jolla dominikaanisessa yhteiskunnassa kaikki viitteet afrikkalaisiin piirteisiin on pyritty kieltämään. Mustien voimaantumista Yhdysvalloissa tukenut Hip Hop -liike ei kuitenkaan ole saavuttanut vastaavaa vaikutusta Dominikaanisessa tasavallassa, mutta sen kautta rapistä tuli dominikaaninuorten suosima tyylilaji, josta dembow’nkin kehitys on alkanut. Rapin lisäksi dembow’n äänimaailmaan on siirtynyt Santo Domingon lähiöissä afrikkalaisten rumpujen rytmejä ja laulutyylejä, joita nuoret musiikintekijät ovat kasvuympäristössään kuulleet pienestä pitäen. Rytmeistä voidaan erottaa Dominikaanisessa tasavallassa yleisesti esiintyvän palomusiikin ja Santo Domingon pohjoisosissa soitettavan congomusiikin rumpurytmejä, mutta tutkimuksen edetessä löytyi dembown ja haitilaisperäisen gmoagán väliltä kiinnostavaa samankaltaisuutta. Tutkimusaiheen luonteen vuoksi teoreettinen viitekehys jäi hyvin väljäksi, focaultilaiseksi. Michel Focaultin eräs paljon lainattu ajatus sopii hyvin alati muotoaan muuttavan, keskenään omaperäisyydessä ja suosiossa kilpailevien artistien ja sosiaalisen mediakulttuurin omaksuneiden nuorten ylläpitämän musiikkikulttuurin tutkimuksen raamiksi: “Älkää kysykö kuka mina olen tai pyytäkö minua pysymään samana.” Tai dominikaanirapin ja dembown nuoren martyyrin, Monkey Blackin sanoin: “Olin samanlainen kuin muutkin, mutta katkaisin siteeni. Älä ylläty mun tietoisuudesta, älä puhu mulle noituudesta”. Tutkimuksen tärkeimmäksi tulokseksi muodostui sen osoittaminen, että nuoret jatkavat osaltaan afrodominikaanilaisten perinteiden ylläpitoa vaikkakin omilla ehdoillaan, omaan ympäristöönsä ja aikaansa sopivalla tavalla. He ikään kuin ottavat nuo perinteet kyytiinsä ja kuljettavat niitä minne haluavat. Näin on syntynyt myös tietoisesti afrikkalaisia perinteitä vaalivia urbaanin musiikin suuntauksia, joista tutkimus nostaa esiin muutaman ajankohtaisen esimerkin.
  • Jäppinen, Tytti (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimukseni on lomaketutkimus, joka käsittelee Lahden kaupunginteatterin näyttelijöiden kokemuksia yleisötyön suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistumisesta. Näyttelijät vastasivat kyselyyn lokakuussa 2016. Vastaamassa oli kaupunginteatterin 20:stä näyttelijästä 19. Lomake sisälsi sekä monivalintakysymyksiä että avoimia kysymyksiä. Kysymykset kartoittivat näyttelijöiden ajatuksia Lahden kaupunginteatterissa vuosina 2015-2016 toteutetusta pilottikokeilusta. Pilottikokeilussa on testattu Teatteri 2.0:n Avoin näyttämö -konseptia. Konsepti on esitelty vuonna 2015 teoksessa Avoin näyttämö -käsikirja teatterin uudistajille. Avoimen näyttämön ideana on tuoda laitosteatterien rakenteisiin uusia tuulia esimerkiksi soveltavan teatterin ja yleisötyön kehittämisen keinoin. Lahden kaupunginteatterin Avoin näyttämö on nimeltään Avolava. Taustoitan tutkimustani esittelemällä yleisötyön taustaa ja historiaa sekä avaamalla Avoimen näyttämön periaatteita ja Lahden Avolavan toimintaa. Työni tutkimusosassa puran näyttelijöiden antamia vastauksia sekä diagrammien avulla että sanallisesti. Näyttelijöiden vastaukset osoittavat, että suurimmalla osalla Lahden kaupunginteatterin näyttelijöistä on mielenkiintoa uudenlaisten toimintatapojen oppimista ja yleisötyöhön osallistumista kohtaan. Suurimmaksi haasteeksi vastausten valossa, nousevat ongelmat, sijoittaa tällainen repertuaarin ulkopuolella oleva toiminta osaksi näyttelijöiden työaikaa. Näyttelijät, joita Avolavan toiminta erityisesti kiinnostaa, nostavat esiin kaksi syytä, miksi yleisöä tulisi kohdata esitysten lisäksi muillakin tavoilla. Ensinnäkin he toivovat, että näin voitaisiin saada uusia katsojia innostumaan teatterista. Toiseksi haaveillaan, että uusien työtapojen kautta voisi tapahtua kehittymistä näyttelijänä. Avolavan positiivisiksi vaikutuksiksi näyttelijän työlle ja teatterille mainitaan esimerkiksi mahdollisuus oppia uutta ja laajentaa omaa työnkuvaa sekä uudet keinot katsojien kohtaamiseen. Varautuneemmalla kannalla Avolavan suhteen olevat näyttelijät pelkäävät yleisötyöhön ja muuhun uudenlaiseen toimintaan osallistumisen vievän aikaa näyttelemiseltä ja aiheuttavan liiallista kuormitusta työssä. Kaiken kaikkiaan vastausten perusteella voi todeta, että näyttelijöiden mielestä Avolavan toimintaa kannattaa jatkaa myös pilotin päätyttyä. Tutkimusprosessin aikana esiin nousseiden seikkojen pohjalta ehdotan Lahden kaupunginteatterille Avolavan toiminnan tiivistämistä ja rakenteen selkiyttämistä sekä työnkuvien uudelleen tarkastelemista, jotta Avolavan toimintaan osallistuminen ei uuvuttaisi toiminnassa mukana olevia.
  • Pöysälä, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2017)
    The purpose of this study is to create a comprehensive picture of exorcisms performed on the British Isles between 1550 – 1700. By reading all of the pamphlets from England, Scotland and Ireland that include exorcism narratives, a much more varied picture is formed when compared to older studies. The end of the 16th century saw a growing conflict between the Calvin-leaning Church of England, Luther-leaning Puritans and the Roman Catholics regarding the performance of exorcisms. The Church of England saw exorcisms as an example of 'popish' superstition and denied the possibility of successful exorcisms. The dissenting sect of Puritans wanted to modernize the rite from superstitious influences and the Catholics saw the performance of exorcisms as a way to convert the laity back to the Catholic faith. The pamphlets published during the late 16th century are mostly polemic and contain extensive prefaces detailing the author's stance regarding exorcism. The Church of England was able to solidify its power and effectively disallow the clergy from performing exorcisms and drive out the Catholics at the start of the 17th century and effectively stopped the publication of both witchcraft and exorcism pamphlets as a result. However, the creation of a Protestant unity had not been succesful. The Catholic connections of King Charles I, the following civil war and interregnum around the middle point of the 17th century caused a fragmentation of religious unity and made witchcraft fears increase once again. Witchcraft pamphlet publishing saw a revival first, followed a decade later by new exorcism pamphlets. As the clerical exorcisms were still seen as 'popish' superstition, the exorcists of these new pamphlets came from the laity and medical professions. Superstitious 'white magic' cures performed by the laity, cunning-folk as they were known, made up a large portion of healing during the early modern era, so they also had to deal with demonic possession and witchcraft quite often. The witchcraft trials of England and Scotland were secular affairs due to legislation, and usually involved medical professionals in order to distinguish between natural and supernatural symptoms. Thus medical professionals had a working understanding of possession and made up the majority of the late 17th century exorcists. The fragmentation of the authority on exorcism methods in England, as opposed to the Catholic continent, meant that both the performers and the methodology became mixed; elements of old conjuration magic, superstitious spells and medicine were used side by side. The later pamphlets either told of miraculous events and cures or advertised the accomplishments of various physicians. The very end of the 17th century saw the release of heavily sceptical pamphlets, as the scepticism towards the supernatural in English society was at its highest. The most revealing were the mentions of unsuccessful exorcism attempts that usually preceded the main exorcist’s successful attempt. The pamphlets, whether they told of actual events or were works of fiction, were merely the tip of the iceberg, many attempted exorcisms were either unsuccessful or didn't even end up on print. By going beyond the previous focus on the exorcism controversy of the end of the 16th century, a very different view of the scope and depth of the beliefs in possession and exorcism and how strong they were well into the 17th century is gained.
  • Vertio, Kia (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tarkastelen tutkielmassani Kirkon Ulkomaanavun rauhantyötä diskurssianalyysin avulla. Tutkielman tehtävänä on tuottaa yhtä järjestöä tarkastelemalla uutta tietoa uskopohjaisten järjestöjen merkityksenannoista rauhanrakennuksen ja siihen sisältyvän rauhanvälityksen kentällä. Tutkimuskysymykseni on, miten Kirkon Ulkomaanapu diskursiivisesti rakentaa kuvaa rauhasta ja rauhantyöstä. Millaisena rauhantoimijana Kirkon Ulkomaanapu kuvaa itsensä ja miten se erottuu joukosta? Minkälaisia arvoja Kirkon Ulkomaanapu rauhantyön kuvausten kautta nostaa esiin? Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimii diskurssianalyysi. Diskursseja koskevan tutkimuksen lähtökohtana on näkemys kielen ja toiminnan yhteenkietoutuneisuudesta: kieli sekä rakentaa todellisuutta että on sen osa. Kirkon Ulkomaanavun tekstit ovat osa laajempaa yhteiskunnallista vuoropuhelua, jossa käsityksiä rauhasta ja rauhanrakennuksesta tuotetaan. Tarkastelen Kirkon Ulkomaanavun rauhantyöstä kertovia tekstejä diskurssianalyyttisen tutkimuksen lähtöoletusten mukaisesti tietyssä kontekstissa. Diskurssianalyysin lisäksi hyödynnän tutkielmassani kulttuurianalyysin lähtökohtia. Tutkielmani aineistona on Kirkon Ulkomaanavun vuosina 2012–2016 julkaisemia tekstejä. Aineisto koostuu järjestön vuosikertomuksista ja tasekirjoista, vuosiksi 2013–2016 laaditusta strategiasta sekä järjestön verkkosivuilla tai Tekoja-lehdessä vuosina julkaistuista uutisista, artikkeleista ja muista rauhantyötä käsittelevistä teksteistä. Aineiston alkuvaiheen analysoinnissa olen käyttänyt lähilukua ja teemoittelua. Tämän jälkeen olen analysoinut tarkemmin aineistossa esiintyviä diskursseja. Työkaluna minulla on ollut käytössä atlas.ti-ohjelma. Rauhantyö voidaan nähdä Kirkon Ulkomaanavun keinona vaikuttaa omaan asemaansa ja saada sananvaltaa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Rauhantyön diskursiivinen rakentaminen on keskeinen osa Kirkon Ulkomaanavun identiteetin rakennusta. Analyysini perusteella Kirkon Ulkomaanapu tukeutuu rauhantyöstään viestiessään useaan eri diskurssiin. Nämä diskurssit olen nimennyt ihmisoikeusdiskurssiksi, rauha kehityksen edellytyksenä ja mahdollistajana -diskurssiksi, altruistisen auttamisen diskurssiksi, ammattimaisuuden diskurssiksi, uskonnolliseksi diskurssiksi, sovintodiskurssiksi, uskonto voimavarana -diskurssiksi sekä rauha yhteisenä ponnistuksena -diskurssiksi. Lisäksi Kirkon Ulkomaanavun teksteissä erottuvat eron tekemisen diskurssi ja uhridiskurssi ja paikallisuuden diskurssi, joista viimeisen näen olevan osa rauha yhteisenä ponnistuksena -diskurssia. Järjestö korostaa teksteissään pitkäaikaista läsnäoloaan konfliktialueilla, innovatiivisia ratkaisujaan konfliktien ratkaisemiseksi sekä paikallisten ihmisten luottamuksen saavuttamista ja yhteistyötä kestävän ratkaisun aikaansaamiseksi. Ammattimaisuuden ja altruistisen auttamisen diskurssien kautta se rakentaa kuvaa rauhanrakentajalle sopivista lähtökohdista. Erityisesti rauha yhteisenä ponnistuksena -diskurssin, uskonto voimavarana -diskurssin, sovintodiskurssin ja rauha kehityksen edellytyksenä ja mahdollistajana -diskurssin kautta se esittää tapoja etsiä ratkaisua.
  • Päkkilä, Jenni (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielma käsittelee englannin kielen roolia lingua francana, globaalina maailmankielenä, lukion pitkän (A1) englannin On Track -oppikirjasarjassa. Englantia käytetään nykyisin maailmanlaajuisena kommunikoinnin kielenä, jonka lisäksi englantia puhutaan huomattavasti enemmän toisena tai vieraana kielenä kuin äidinkielenä. Tällä muuttuneella englannin kielen asemalla on myös vaikutuksia englannin opetuksen tavoitteisiin ja sisältöön. Siinä missä englantia on perinteisesti opiskeltu hyvin vahvasti Brittein ja Pohjois-Amerikan kohdekulttuureihin nojaten, nykykäsityksen mukaan opetuksessa tulisi painottaa enemmän kielen globaalia asemaa. Opetuksessa olisi tärkeää huomioida kansainväliset kommunikointitaidot ja kulttuurienväliset kohtaamiset. Syksyllä 2016 käyttöönotetut uudet opetussuunnitelmat sekä perus- että lukio-opetuksessa painottavatkin aiempaa voimakkaammin englannin asemaa lingua francana ja sen huomioimista opetuksen sisällössä. Tutkielma pyrkii selvittämään miten On Track -oppikirjasarjan tekijät ovat huomioineet englannin aseman lingua francana työssään. Tämä tehdään monimenetelmätutkimuksen keinoin. Tutkimuksen ensimmäinen, laadullinen osa käyttää aineistona tekijöiden haastatteluja, joiden pohjalta tarkastellaan tekijöiden ajatuksia ja mielipiteitä englannista lingua francana sekä sitä, miten uusi opetussuunnitelma on vaikuttanut tekijöiden työskentelyyn. Tutkimuksen toinen, määrällinen osa tutkii äänitekäsikirjoituksiin pohjautuen kolmen ensimmäisen On Track -kirjan ääninauhojen aksentteja sekä niiden keskinäisiä suhteita. Aksenttien lisäksi äänitekäsikirjoituksista huomioidaan tekijöiden ohjeistukset ääninäyttelijöille aksenttien voimakkuuden suhteen. Yhdistämällä nämä kaksi menetelmää tutkielma pyrkii oppikirjan tekijän näkökulmasta valottamaan englannin roolia lingua francana kirjantekoprosessissa niin kirjan sisällön kuin siihen liittyvien äänitteiden suhteen. Tekijöiden roolia ei ole aiemmissa saman aihepiirin tutkimuksissa juurikaan huomioitu. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että On Track -sarjan tekijät pitävät englantia lingua francana erittäin tärkeänä osana englannin oppikirjojen sisältöä ja kokevat onnistuneensa sen esiintuomisessa. Tekijöiden mukaan globaali näkökulma on keskeinen osa englannin opetusta ja täten sen huomioiminen oppikirjatyössä on heille usein automaattista. Tästä syystä tekijät eivät juurikaan koe uuden opetussuunnitelman vaikuttaneen englannin lingua franca -aseman näkyvyyteen On Track -sarjassa. Aksenttitutkimuksen tulosten perusteella on kuitenkin selvää, että kirjojen ääninauhoilla olevat englannin aksentit noudattavat edelleen pitkälti perinteistä linjaa, ja englantia äidinkielenään puhuvat ovat selkeässä enemmistössä verrattuna muihin puhujiin. Äänitekäsikirjoituksista voidaan myös huomata, että tekijät usein ohjeistavat ääninäyttelijöitä varomaan voimakasta korostusta silloin, kun kyseessä ei ole standardiaksentti.