Humanistinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Liimatainen, Milja (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkielman aiheena on julkinen kuvanveisto ja sen suhde tilaan. Tutkielmassa tarkastellaan kolmea Helsingissä sijaitsevaa julkista veistosta, joiden kaikkien suhde sijoituspaikkaan on erityisen kiinteä. Teokset ovat Anne Koskisen Kivi (2008) Kauniinilmanpuistossa Vuosaaressa sekä Denise Zieglerin Kolme aitaa (2010) Hilapellon puistossa Konalassa ja Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille (1999) Helsingin keskustan katutilassa. Kaikki kolme teosta hyödyntävät sijoitusympäristöjensä elementtejä sekä temaattisten että muodollisten ratkaisuiden kautta, mihin tutkielmassa viitataan termillä harmoninen integraatio. Tutkielman tavoitteena on selvittää miten teokset vaikuttavat sijaintipaikkoihinsa ja millaisten merkitysten muodostumiseen ne ottavat tiloissaan osaa. Varsinaiset tutkimuskysymykset ovat: Mitä kiinteästi paikkaan linkittyvät veistokset tekevät sijoituspaikoilleen? Miten harmonisen integraation keinoin paikkaansa suhtautuva teos toimii julkisen tilan muokkaajana? Tutkielma pohjaa niin humanistis-yhteiskuntatieteelliseen kuin maantieteelliseenkin tilatutkimukseen. Tässä tarkastelussa keskeistä on ajatus, jonka mukaan julkista tilaa ei tule ymmärtää ainoastaan kaupunkisuunnittelun ja visuaalisuuden näkökulmasta vaan myös sosiaalisena todellisuutena ja elettynä paikkana. Tiloja ei mielletä tapahtumien taustoiksi tai kulisseiksi vaan ne ovat olennaisia ja aktiivisia todellisuuden jäsentäjiä ja merkitysten tuottajia. Keskeistä on lisäksi tiloissa syntyvien merkitysten ymmärtäminen jatkuvasti tilojen käytössä muuttuviksi ja uudelleen muotoutuviksi. Tutkielmassa hyödynnetään lisäksi ranskalaisen kulttuurintutkija Michel de Certeaun ajatuksia arjesta ja tiloissa liikkumisesta. Tilojen käyttäjien toiminnan mahdollisuuksia lähestytään erityisesti Certeaun strategian ja taktiikan käsitteiden avulla. Tarkasteltavat teokset muodostavat myös tutkielman aineiston, jota tutkitaan paikan rakentumisen, tiloissa liikkumisen ja paikkakokemusten näkökulmista. Tutkittavia teoksia lähestytään tutkimuskirjallisuuden sekä teosten analysoinnin keinoin. Teosten sijoituspaikkoja tarkastellaan paitsi niiden taustoja erittelemällä myös tiloissa liikkumalla ja niitä havainnoimalla. Tutkielman perusteella teokset osallistuvat sijoituspaikoissaan syntyvien merkitysten muodostumiseen usein eri tavoin. Vaikka niiden tiloissa aiheuttamat muutokset eivät ole dramaattisia, olisivat tilat ilman niitä toisia. Harmoninen suhtautuminen ympäristöön ei näyttäydy välttämättömänä julkisen tilan muuttamiseksi, mutta maltillisestikin paikkoja muokkaavat teokset ottavat osaa paikoissa syntyviin mielikuviin, vaikuttavat paikkojen identiteettiin ja niihin identifioitumiseen, mahdollistavat muistamisen sekä vaikuttavat osaltaan siihen, miten tiloissa liikutaan ja millaisia kokemuksia niissä syntyy.
  • Liimatainen, Milja (2012)
    Tutkielman aiheena on julkinen kuvanveisto ja sen suhde tilaan. Tutkielmassa tarkastellaan kolmea Helsingissä sijaitsevaa julkista veistosta, joiden kaikkien suhde sijoituspaikkaan on erityisen kiinteä. Teokset ovat Anne Koskisen Kivi (2008) Kauniinilmanpuistossa Vuosaaressa sekä Denise Zieglerin Kolme aitaa (2010) Hilapellon puistossa Konalassa ja Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille (1999) Helsingin keskustan katutilassa. Kaikki kolme teosta hyödyntävät sijoitusympäristöjensä elementtejä sekä temaattisten että muodollisten ratkaisuiden kautta, mihin tutkielmassa viitataan termillä harmoninen integraatio. Tutkielman tavoitteena on selvittää miten teokset vaikuttavat sijaintipaikkoihinsa ja millaisten merkitysten muodostumiseen ne ottavat tiloissaan osaa. Varsinaiset tutkimuskysymykset ovat: Mitä kiinteästi paikkaan linkittyvät veistokset tekevät sijoituspaikoilleen? Miten harmonisen integraation keinoin paikkaansa suhtautuva teos toimii julkisen tilan muokkaajana? Tutkielma pohjaa niin humanistis-yhteiskuntatieteelliseen kuin maantieteelliseenkin tilatutkimukseen. Tässä tarkastelussa keskeistä on ajatus, jonka mukaan julkista tilaa ei tule ymmärtää ainoastaan kaupunkisuunnittelun ja visuaalisuuden näkökulmasta vaan myös sosiaalisena todellisuutena ja elettynä paikkana. Tiloja ei mielletä tapahtumien taustoiksi tai kulisseiksi vaan ne ovat olennaisia ja aktiivisia todellisuuden jäsentäjiä ja merkitysten tuottajia. Keskeistä on lisäksi tiloissa syntyvien merkitysten ymmärtäminen jatkuvasti tilojen käytössä muuttuviksi ja uudelleen muotoutuviksi. Tutkielmassa hyödynnetään lisäksi ranskalaisen kulttuurintutkija Michel de Certeaun ajatuksia arjesta ja tiloissa liikkumisesta. Tilojen käyttäjien toiminnan mahdollisuuksia lähestytään erityisesti Certeaun strategian ja taktiikan käsitteiden avulla. Tarkasteltavat teokset muodostavat myös tutkielman aineiston, jota tutkitaan paikan rakentumisen, tiloissa liikkumisen ja paikkakokemusten näkökulmista. Tutkittavia teoksia lähestytään tutkimuskirjallisuuden sekä teosten analysoinnin keinoin. Teosten sijoituspaikkoja tarkastellaan paitsi niiden taustoja erittelemällä myös tiloissa liikkumalla ja niitä havainnoimalla. Tutkielman perusteella teokset osallistuvat sijoituspaikoissaan syntyvien merkitysten muodostumiseen usein eri tavoin. Vaikka niiden tiloissa aiheuttamat muutokset eivät ole dramaattisia, olisivat tilat ilman niitä toisia. Harmoninen suhtautuminen ympäristöön ei näyttäydy välttämättömänä julkisen tilan muuttamiseksi, mutta maltillisestikin paikkoja muokkaavat teokset ottavat osaa paikoissa syntyviin mielikuviin, vaikuttavat paikkojen identiteettiin ja niihin identifioitumiseen, mahdollistavat muistamisen sekä vaikuttavat osaltaan siihen, miten tiloissa liikutaan ja millaisia kokemuksia niissä syntyy.
  • Statovci, Pajtim (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Ernest Hemingwayn (1899–1961) lyhytkertomusten Cat in the Rain (1925) ja The Snows of Kilimanjaro (1936) sekä Franz Kafkan (1883–1924) lyhytkertomusten Ein Bericht für eine Akademie (1917) ja Die Verwandlung (1912) eläinrepresentaatioita antropomorfismin ja antroposentrismin uhreina. Aineisto koostuu kertomuksista, joiden eläinhahmot ovat keskenään hyvin erilaisia: Ernest Hemingwayn Cat in the Rainin ja The Snows of Kilimanjaron eläinhahmot ovat representaatioita tunnistettavista eläimistä, kun taas Franz Kafkan kertomusten Ein Bericht für eine Akademie ja Die Verwandlung eläinhahmot ovat fantastisia ihmiseläinhybridejä. Aineiston eläinhahmoja lähestytään eläintutkimuksen näkökulmasta. Animal Studies eli eläintutkimus on monitieteinen tutkimussuuntaus, jonka mukaan eläinten ihmiskeskeinen kuvaaminen kulttuurissa, tieteessä ja taiteessa on ongelmallista siksi, ettei eläimiä usein oteta huomioon subjekteina, yksilöllisinä ja kokevina toimijoina. Kirjallisuudentutkimuksessa eläintutkimuksen avulla on pyritty selvittämään, miten kirjallisuuden eläinhahmoja ihmisenkaltaistetaan jopa siinä määrin, että fiktiivisen eläimen fabulistinen lukeminen eli tulkitseminen kuvaksi ihmisestä on muodostunut tavaksi. Tutkielma tuo kahden merkittävän modernistin eläinhahmot osaksi eläintutkimusta, jonka kohteena on monesti tuoreemman kirjallisuuden eläinesityksiä. Aineistoa uudelleen tulkitsevassa analyysissä hyödynnetään sekä olemassa olevaa Kafka- ja Hemingway-tutkimusta että eläintutkimuksen käsitteitä ja lähestymistapoja. Niiden ohella analyysissä käytetään lähteitä eläintieteen alalta, sillä osa tutkielman aineiston eläinrepresentaatioista on esityksiä todellisista toislajisista eläimistä. Aineiston eläintoimijoiden esiintuloja tarkastellaan yleisemmin myös Theodor Lippsin, Jacques Derridan sekä Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin esittämien näkemysten pohjalta. Theodor Lippsin määritelmät empatiasta, Jacques Derridan käsitykset kielen ja tekstien monimerkityksisyydestä sekä Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin ajatukset identiteettien liukuvuudesta ja olemisen monimielisyydestä palvelevat sitä pohdintaa, jota tutkielmassa käydään niistä kielellisistä, kulttuurisista ja kontekstuaalisista syistä, jotka johtavat eläinhahmojen ihmiskeskeisiin tulkintoihin. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan kaunokirjallisia eläinhahmoja kulttuurisen omimisen kohteina ja pohditaan, millaisia eettisiä ja moraalifilosofisia ongelmia toislajisesta eläimestä kirjoittaminen mahdollisesti aiheuttaa. Tutkielmassa osoitetaan, että Ernest Hemingwayn ja Franz Kafkan eläinhahmoja on luettu jokseenkin osoittelevasti. Cat in the Rainin kissahahmoja sekä The Snows of Kilimanjaron hyeenaa ja leopardia koskeva analyysi on jäänyt jossain määrin puutteelliseksi: aiemmassa tutkimuksessa ei ole otettu riittävän kattavasti huomioon sitä, mitä kertomusten esittämien eläinten laji- ja reviirikäyttäytymisestä tiedetään. Franz Kafkan Ein Bericht für eine Akademien ja Die Verwandlungin ihmiseläinhybridejä tarkasteleva aiempi tutkimuskirjallisuus on puolestaan verrattain ongelmallista siksi, että se on suosinut lukutapaa, jossa eläinhahmoja tulkitaan kohtuuttoman painokkaasti suhteessa kirjailijan omaan elämään. Kaiken kaikkiaan tutkielmassa ehdotetaan, että antroposentrinen lukeminen vie Ernest Hemingwayn ja Franz Kafkan eläinhahmoilta poeettista voimaa. Tutkielmassa havainnollistetaan, että eläinhahmot ovat kirjallisina toimijoina moniulotteisia ja että niiden allegorinen lukeminen ei tee oikeutta Ernest Hemingwayn ja Franz Kafkan ei-inhimillisten kirjallisten hahmojen kyvykkyydelle ja syvällisyydelle.
  • Pyykkö, Tommi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielma käsittelee Euroopan unionin monikielisyyspolitiikkaa, sekä EU:n historian ainoan monikielisyyden komissaari Leonard Orbanin puheita. Euroopan unioni on täysin ainutlaatuisessa tilanteessa, jossa sillä on yhteensä 24 virallista kieltä, jotka on perussopimuksissa määritelty myös virallisiksi työkieliksi. Jäsenmaiden määrän kasvaessa myös virallisten kielten lukumäärä on kasvanut ja erityisesti 2000-luvun laajentumisten myötä kielikysymys sai uudenlaista painoarvoa. Vuonna 2007 Euroopan komissiossa luotiin ensimmäistä kertaa historiassa pelkästään monikielisyyteen keskittyvä komissaarin virka. Tavallisesti unionin monikielisyyteen keskittyvissä puheissa julistetaan kuinka kielten moninaisuus on rikkaus ja kuinka kielet ovat keskenään tasa-arvoisia. Tosiasiassa kuitenkin englannin asemasta on tullut yhä dominoivampi. Puheiden ja vallitsevien tilanteiden välillä on usein ristiriitoja, minkä takia päädyin tutkielmassani käsittelemään EU:n monikielisyyspolitiikkaa ja monikielisyyden komissaarin puheita. Leonard Orbanin toimikautta voidaan perustellusti pitää eräänlaisena kulminaatiopisteenä unionin monikielisyyden antamalle painoarvolle, mikä teki siitä merkityksellisen tutkimuskohteen. Aineisto koostuu Euroopan komission tietokannasta löydetyistä Leonard Orbanin ranskankielisistä puheista, joita oli kertynyt yhteensä 16 hänen toimikautensa ajalta. Tutkielmassa puheiden analyysi pohjautuu belgialaisen filosofi Chaïm Perelmanin teorioihin, jotka edustavat 1900-luvun puolessa välissä alkanutta retoriikan tutkimuksen koulukuntaa, jota kutsutaan uudeksi retoriikaksi. Perelmania pidetään yhtenä kyseisen koulukunnan perustajista ja hänen mukaansa uusi retoriikka nojautuu hyvin vahvasti argumentointiin ja yleisön asema on suuressa roolissa. Analyysissa pyritään mm. selvittämään minkälaisia argumentaatiotekniikoita Orban puheissaan käyttää ja onko eri tekniikoiden esiintymistiheydessä havaittavissa jonkinlaisia tendenssejä, sekä kuinka hän mukauttaa argumentaationsa suhteessa yleisöönsä. Tutkielmassa selviää, että erityisesti käytettävien argumentaatiotekniikoiden valinnan osalta tärkeää on se, pyrkiikö Orban vaikuttamaan universaaliyleisöön vai erityisyleisöön. Monin osin kuitenkin selkeiden johtopäätösten vetäminen osoittautui ongelmalliseksi Perelmanin teorioiden suuren monitulkintaisuuden tai määritelmien suppeuden vuoksi.
  • Koskinen, Joonas (Helsingin yliopisto, 2017)
    Voimakas sosiaalinen ahdistus rajoittaa merkittävästi ihmisen elämää ja estää häntä toteuttamasta henkilökohtaisia tavoitteitaan, osallistumasta häntä ympäröivien yhteisöjen toimintaan, sekä tyydyttämästä näihin liittyviä perustavanlaatuisia inhimillisiä tarpeita. Voimakkaan sosiaalisen ahdistuksen aiemmin luultua laajempi esiintyvyys ja sen elämää rajoittavien vaikutuksien tiedostaminen on moninkertaistanut aiheen tutkimuksen 1990 – luvun puolivälin jälkeen. Vielä 2010 – luvun alkuvuosina sosiaalisen ahdistuksen tutkimus oli yksinomaan intrapersonaalista, sosiaalisesti ahdistuneeseen henkilöön kohdistunutta. Sosiaalinen ahdistus on kuitenkin perustavanlaatuisella tavalla interpersonaalinen ilmiö. Aiheen tarkastelun rajoittuneisuus on näkynyt käytännössä muun muassa siinä, että terapeuttiset interventiot eivät ole pystyneet auttamaan lähes puolta avuntarvitsijoista. Ilmiön tuominen interpersonaaliseen tarkasteluun avaa uusia näkökulmia, jotka aiempi tarkastelukehys on jättänyt pitkälti huomiotta. Interpersonaalisessa vuorovaikutuksessa ilmenevät ja siinä rakentuvat merkitykset valaisevat sitä kaikenkattavaa ja kokonaisvaltaista vaikutusta, joka voimakkaalla sosiaalisella ahdistuksella voi ihmisen elämään olla. Tutkielman empiirinen osuus on toteutettu tulkinnallisen fenomenologisen analyysin avulla. Tutkimustehtävää ohjaa sosiaalisen ahdistuksen interpersonaalinen näkökulma. Tutkimuksen aineistona toimii viisi nuorta aikuista, jotka ovat kokeneet sosiaalisen ahdistuksen rajoittaneen merkittävällä tavalla elämäänsä. Tutkimuksen etenemistä ohjasi kiinnostus siihen, millä tavoin muut ihmiset vaikuttavat sosiaalisen ahdistuksen kokemukseen. Aineisto kerättiin fenomenologisen metodin ohjaamin haastatteluin. Haastatteluissa kysyttiin vuorovaikutustilanteista sekä ahdistusta aiheuttavien, että ahdistusta aiheuttamattomien ihmisten kanssa. Näin pyrittiin tavoittamaan kokonaisvaltainen ymmärrys vuorovaikutuksesta tutkittavien kokemuksellisissa maailmasuhteissa. Tutkimus nostaa esiin hienovaraisia merkityksiä, joita tutkittavien maailmasuhteissa ilmenee. Tutkittavien kokema sosiaaliseen ahdistukseen kytkeytyvä uhka näyttäytyy minuutena tai minäkokemuksena, joka merkittävästi eroaa heidän toivotusta minästään. Sosiaalista ahdistusta aiheuttava minuus tai minäkokemus rakentuu vuorovaikutteisina viestintätekoina yhdessä tiettyjen muiden ihmisten kanssa. Uhkakokemukseen kytkeytyvän minuuden sisältö rakentuu vertailu-ulottuvuuden kontekstissa. Tuo konteksti aktivoituu vuorovaikutuksessa sellaisten ihmisten kanssa, jotka ilmentävät tutkittavien toivottua minää tai jotka tutkittavat näkevät kykenevinä näyttämään tutkittavien todellisen minän ja toivotun minän välisen eron. Tutkittavien viestinnällisten selviytymiskeinojen pyrkimyksenä on välttää todellisen minän ja toivotun minän välisen eron ilmentyminen. Vastaavasti sosiaalista ahdistusta ei ilmene, jos vertailu-ulottuvuus ei aktivoidu tai jos sen kontekstissa todellisen ja toivotun minän välillä ei ilmene eroa.
  • Timonen, Joonas (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä tutkielmassa käsitellään Suomessa asuvien shiia- ja sunnimuslimien välisiä suhteita. Aihetta tarkastellaan kolmesta näkökulmasta. Ensinnäkin työssä tarkastellaan, millä tavoin shiialaisuuden ja sunnalaisuuden politisoituminen Lähi-idässä ja sen ympärysmaissa voisi vaikuttaa Suomen muslimien välisiin suhteisiin. Toiseksi tutkitaan, millä tavoin muslimit suhtautuvat shiialaisuuden ja sunnalaisuuden välisiin uskonnollisiin eroihin sekä islamin sisäiseen monimuotoisuuteen. Kolmanneksi tutkielmassa tarkastellaan, millä tavoin suomalaisessa uskontopolitiikassa huomioidaan shiialaisuuden ja sunnalaisuuden väliset erot sekä muslimiyhteisöjen heterogeenisyys. Tutkielma on tapaustutkimus, jossa sovelletaan grounded theory -menetelmää. Pääasiallinen tutkimusaineisto koostuu 12 suomalaisen muslimin puolistrukturoidusta haastattelusta. Lisäksi työssä tukeudutaan analyysia syventävään lisäaineistoon, kuten kyselyihin, viranomaisasiakirjoihin sekä erilaisiin mediateksteihin. Aineistosta tehtyjä havaintoja keskustelutetaan aiemman kirjallisuuden sekä medialähteiden kanssa. Työn teoreettinen viitekehys rakentuu transnationalismin eli ylirajaisuuden tutkimuksen varaan. Tutkielman aineistossa esitettyjen väitteiden perusteella samankaltainen shiialaisten ja sunnalaisten identiteettien politisoituminen kuin Lähi-idän kontekstissa vaikuttaa epätodennäköiseltä Suomessa. Tästä huolimatta Lähi-idän poliittinen tilanne saattaa heijastua Suomeen esimerkiksi sektariaanisen retoriikan, pakolaisliikehdinnän sekä Suomessa asuvien muslimien ylirajaisten suhteiden myötä. Shiiojen ja sunnien välisiä suhteita tarkastellaan sekä poliittisten että uskonnollisten erojen näkökulmasta. Tutkielmassa esitetään, että muslimien asennoitumista shiialaisuuden ja sunnalaisuuden välisiin uskonnollisiin eroihin on hedelmällistä tarkastella hyödyntämällä pluralismin ja monismin käsitteitä. Näiden käsitteiden avulla havainnollistetaan erilaisia tapoja suhtautua islamin sisäiseen monimuotoisuuteen. Pluralismi on analyysin valossa yhteensopiva ajattelurakenne kollektivistisen uskonnollisuuden kanssa. Sen sijaan monistinen suhtautuminen saattaa joskus saada autoritaarisia piirteitä, monimuotoisenkin yhteiskunnan sisällä. Tutkielmassa analysoidaan myös erilaisia keinoja tuottaa uskonnollisia käsityksiä, kuten koulujen uskonnonopetus ja islamilaisten oppineiden tulkinnat. Sekä paikalliset että ylirajaiset prosessit vaikuttavat uskonnollisten käsitysten tuottamiseen. Tutkielman valossa vaikuttaa siltä, että Suomen muslimien ja islamilaisten yhteisöjen monimuotoisuus haastaa tunnistamaan vähemmistöuskontojen välisiä sisäisiä eroja suomalaisessa uskontopolitiikassa. Työssä todetaan, että suomalainen kansankirkkoasetelma on johtanut uskontopolitiikkaan, joka saattaa vaikeuttaa hallinnollista vuorovaikutusta keskenään erilaisten ja hajanaisten islamilaisten yhteisöjen kanssa.
  • Tuhkanen, Samuel (Helsingin yliopisto, 2017)
    Kovertilla tarkkaavaisuudella viitataan ihmisen kykyyn suunnata tarkkaavaisuutta ääreisnäön alueella oleviin kohteisiin ilman katseen siirtämistä. Dynaamisissa ympäristöissä kuten liikenteessä on oleellista pystyä havainnoimaan ääreisnäön alueella esiintyviä kohteita ja suunnitelemaan omaa toimintaa tämän perusteella. Silmänliiketutkimuksella on tuotettu huomattava määrä tietoa mm. autolla ajajien katsekäyttäytymistä. Tämä tutkimus on kuitenkin yksi ensimmäisistä yrityksistä tutkia kovertin tarkkaavaavaisuuden suuntautumista aktiivista ohjausta vaativan ajotehtävän aikana. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään kuinka aktiivinen ohjaustehtävä ja visuaalinen tienäkymä mahdollisesti vaikuttavat kovertin tarkkaavaisuuden suuntautumiseen. Aiemman silmänliiketutkimuksen perusteella tiedetään, että ajajat tekevät systemaattisesti fiksaatioita tulevalle ajolinjalle. Tarkkaavaisuuden premotorisen teorian mukaan kovertin tarkkaavaisuuden suuntaaminen kohteeseen on ollennaisesti sama prosessi kuin sakkadin suunniteleminen kohteeseen. Tämän perusteella ennustetiin, että myös koverttia tarkkaavaisuutta mahdollisesti suunnataan enemmän tulevalle ajolinjalle kuin sen ulkopuolelle. Tutkimus suoritettiin ajosimulaattorilla. Koehenkilöt (n = 26) oli ohjeistettu pitämään katseensa tiellä sijaitsevan fiksaatiympyrän sisällä, samalla kun he ohjasivat virtuaalista ajoneuvoa mutkaisella tiellä ja pyrkivät tunnistamaan perifeerisen näön alueella esitettäviä kohdeärsykkeitä. Ärsykelokaatiot oli valittu siten, että osa ärsykkeistä sijaitsi koehenkilön tulevalla ajolinjalla ja osa sen ulkopuolella. Koehenkilöt pelasivat ohjaustehtävän lisäksi myös verrokkitehtävää, jossa ohjaus oli automatisoitu ja tienäkymä oli peitetty harmaan taustan alle. Tutkimuksesta havaittiin, että ohjauksen lisäämä kuormitus tai visuaalisen ohjausympäristön vaikutus näytti heikentävän kykyä jakaa tarkkaavaisuutta ruudulla esitettyihin ärsykkeisiin. Sen sijaan ei kuitenkaan havaittu, että tarkkaavaisuutta jakaututisi enemmän tulevalle ajolinjalle.
  • Korhonen, Johanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Poikien uskonnollis-kulttuurisesta ympärileikkauksesta on kehittynyt suomalaisen monikulttuurisen yhteiskunnan kiistakysymys, jota aiemmin on tutkittu lähinnä oikeudelliselta kannalta. Tässä työssä tarkastelu kohdentuu aiheen käsittelyyn suomalaisessa julkisuudessa. Tutkielmassa tarkastellaan, miten suomalainen valtavirtauutisointi kuvaa ympärileikkausaihetta ja millaista vallankäyttöä aiheen käsittelyyn liittyy. Tarkastelu jakautuu kolmeen tarkastelukohteeseen: aineiston puhujiin, aineiston diskursseihin sekä aineiston rakentamiin identiteetteihin ja sosiaalisiin suhteisiin. Työn löyhänä metodologisena viitekehyksenä toimii sosiaaliselle konstruktivismille pohjautuva kriittinen diskurssianalyysi. Keskeisimpiä teoreettisia tukipylväitä tutkielmassa ovat Norman Fairclough’n mediatekstien kriittisen diskurssianalyysin tutkimukseen kehitetty kolmitasoinen analyysimalli, Michael Foucault’n näkemys diskurssien liittymisestä oleellisesti vallankäyttöön sekä media- ja kulttuuritutkimuksen teoriat koskien kulttuurisia valta-asemia, niiden diskursiivista luonnetta ja merkitystä monikulttuurisen yhteiskunnan kontekstissa. Tutkimusaineistona toimii keskeinen ja arvostettu suomalaisen julkisuuden osa, Helsingin Sanomien uutisaineisto. Aineisto sisältää kaikki poikien ympärileikkausta käsittelevät uutistekstit vuosilta 2000–2016, joita on yhteensä 75. Aineistoa tarkastellaan sekä määrällisesti että laadullisesti mediatutkimuksesta että laajemmasta kulttuuritutkimuksesta omaksuttujen analyyttisten välineiden avulla. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että ympärileikkausta käsittelevässä uutisoinnissa ei ole havaittavissa selkeää rasismia tai muita hyvän journalismin vastaisia piirteitä. Kriittisen tarkastelun perusteella uutisten käsittelytavassa erottuu kuitenkin useita monikulttuurisen yhteiskunnan kannalta ongelmallisia tekijöitä, kuten viranomaislähteiden hallinnoiva asema, rikos-teeman yleisyys, heikko aiheen taustoitus, iskevät otsikot, kansallisideologiaan perustuva yleisökuva sekä kansallis-ideologinen näkökulma myös suomalaiseen kulttuuriin. Uutisoinnin kriittiseksi kehittämiseksi olisi tärkeää kiinnittää tulevaisuudessa yhä enemmän huomiota median rutiinilähdeverkoston päivittämiseen, sen monipuoliseen hyödyntämiseen sekä yleisökuvan uudistamiseen. Myös suomalaisen kulttuurin sisällöstä olisi käytävä syvällistä keskustelua.
  • Biri, Ylva (Helsingin yliopisto, 2017)
    The purpose of this study is to analyse the use of metadiscourse in English speaking opinion writing on blogs, news sites and the websites of newspapers. Metadiscourse is a theoretical framework for describing linguistic constructions used to structure or comment on the discourse of a text. How metadiscourse is used depends on the genre and the audience of the text. Previous research, much of which has been qualitative, has shown that metadiscourse is used in opinion writing partly to make the author’s viewpoint more organised and understandable, partly to appeal to the audience in a more direct manner. The aim of this study is to describe how different types of metadiscourse correlate with each other, that is, which types of metadiscourse often occur in the same text. The method used is Multi-Dimensional Analysis, a corpus-driven quantitative method based on Factor Analysis. The data used is a collection of blogposts and opinion articles; the corpus of 285,000 words has been annotated with 13 metadiscourse marker categories. The Multi-dimensional analysis yields four statistically significant factors that describe the rhetorical strategies used to acknowledge the elements in the text and the presence of the author and the reader. The four factors are named according to their functions as (1) Writer-oriented text, (2) Solidarity, (3) Reader-oriented text, and (4) Intertextuality. The analysis compares blogs, news sites and the websites of newspapers from the perspective of genre analysis. The results show a range of variation between writers of the same genre, but in general opinion writing from the websites of newspapers is low on metadiscourse and it is used mainly to refer to cited sources. Meanwhile, news sites tend to refer to the reader through the pronoun “you” or the pronoun “we”, which in context can be understood to include the reader. Bloggers refer more often to themselves than to their readers and rarely use the inclusive “we”. The genres blogs and news sites also contain the least explicit references to sources. This study is an example of how metadiscourse can be analysed using a Multi-dimensional method. Even a study based on a smaller dataset can yield information that can be used to develop the theoretical framework of metadiscourse.
  • Jalava, Päivi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämän tutkielman tavoitteena oli analysoida ideologista retoriikkaa Yleisradion (Ylen) vuoden 2015 vaalitenteistä. Analysoitavaksi valittiin kahden eri puolueen, Perussuomalaiset ja Vihreät, kansanedustajaehdokkaiden vaalitentit Pirkanmaalta. Analysoituja vaalitenttejä oli yhteensä 35 kappaletta. Poliittisessa haastattelupuheessa ilmentyvää ideologista retoriikkaa tutkittiin retorisen analyysin avulla. Vaalitenttien ideologinen retoriikka on kiinnostava puheviestinnän tutkimuksen kohde, sillä Ylen vaalitentti on uudenlainen poliittisen haastattelun muoto ja esimerkki nykypolitiikan medioitumisesta. Medioitumisella tarkoitetaan mediajulkisuuden vallan lisääntymistä politiikassa (Herkman, 2011). Vaalitentit olivat osa Ylen vaalikonetta, eli haastattelut liitettiin jokaisen ehdokkaan vaalikonevastausten yhteyteen. Vaalikoneita puolestaan on viime vuosina kritisoitu liiallisesta ehdokaskeskeisyydestä eli siitä, että ehdokkaiden puoluetaustat eivät ole vaaleissa esillä yhtä vahvasti kuin aiemmin (Haukio \& Suojanen, 2004; Mickelsson, 2015). Tutkimuksen tärkeimpänä tavoitteena oli löytää haastattelupuheen retoriikasta ideologisia ilmentymiä ideologisen retoriikan teoriataustan avulla. Samalla vaalitenttejä peilattiin aikaisempaan tutkimukseen poliittisista haastatteluista. Ideologiseksi retoriikaksi huomioitiin ehdokkaiden taustoja, poliittisia kannanottoja, motiiveja ja arvomaailmoja koskeva haastattelupuhe sekä ideografit. McGeen (1980) mukaan ideografit toimivat linkkeinä retoriikan ja ideologioiden välillä. Ideografeina pidetään esimerkiksi sanoja ''demokratia'' ja ''tasa-arvo'', joita toistellaan poliittisessa retoriikassa usein itsestäänselvyyksinä. Lopuksi vaalitenteistä löydettyjä ideografeja etsittiin ehdokkaiden edustamien puolueiden puolueohjelmista ja tarkasteltiin, onko ideografien ympärille rakentuvassa retoriikassa yhtymäkohtia haastattelupuheen kanssa. Ideologiseksi retoriikaksi tulkittavaa aineistoa löytyi vaalitenttien haastattelupuheesta runsaasti. Sekä toimittajan esittämät kysymykset että ehdokkaan vastaukset sisälsivät ideologista retoriikkaa, mutta tutkimus keskittyi ehdokkaiden ideologisiin taustoihin. Poliittisille haastatteluille tyypillisiä piirteitä vaalitenteissä olivat erityisesti toimittajan tekemät ennakko-oletukset (Fairclough, 1992, 1997; Chilton, 2004), jotka sisälsivät viittauksia ja oletuksia poliitikon taustoihin liittyen. Toimittajat ehdottivat ehdokkaille identifikaatioita (Burke, 1969) eli samastumista johonkin tiettyyn ryhmään kuuluvaksi, jonka ehdokas vastauksessaan joko hyväksyi tai kiisti. Vihreille ehdokkaille esitettiin kaksi kertaa enemmän identifikaatioehdotuksia ammattia ja työelämää, sekä henkilökohtaista elämää koskien. Poliittisille haastatteluille tyypillinen piirre, politiikkojen voimakas haastaminen (Fairclough, 1992, 1997; Isotalus, 2011) näkyi toimittajien esittämissä kysymyksissä. Vaalitenttien erityisyys omana poliittisen haastattelun alagenrenä eli lajityylinä vahvistui, kun oli nähtävissä etteivät kaikki poliittisille haastatteluille tyypilliset piirteet toteudu. Haastattelut etenivät pääasiassa nopealla tahdilla, ja esimerkiksi päällekkäin puhumista, joka on yksi vallankäytön muoto poliittisissa haastatteluissa (Chilton, 2004), ei tapahtunut. Ehdokkaiden poliittisissa kannanotoissa löytyi sekä eroavaisuuksia että samankaltaisuuksia. Molempien puolueiden ehdokkaat pitivät Suomea koskevina turvallisuusuhkina taloudellista tilannetta, työttömyyttä ja Venäjää. Vihreät ottivat uhkana esiin myös ilmastonmuutoksen. Molemmissa puolueissa alueellista kehittämistä pidettiin erittäin tärkeänä, mutta näkemyseroja löytyi kehittämiskohteiden tärkeysjärjestyksestä. Eettisissä kannanotoissa näkyi puoluekohtaisia eroja. Vihreät kannattivat esimerkiksi selvemmin delfinaariotoiminnan lakkauttamista ja perussuomalaiset suhtautuivat kerjäämiseen jyrkemmin. Molempien puolueiden ehdokkaat olivat yhtä mieltä kuitenkin siitä, että yhteiskunnan on otettava vastuu elintapa- ja elintasosairauksista. Ideografeista käytetyimmät olivat ''byrokratia'', ''tasa-arvo'' ja ''yhdenvertaisuus''. ''Byrokratia'' ja ''tasa-arvo'' olivat esillä vain perussuomalaisten vaalitenteissä. ''Byrokratian'' esiin nostivat pääasiassa ehdokkaat ja ''tasa-arvon'' puolestaan toimittajat. ''Yhdenvertaisuus'' esiintyi vain vihreiden ehdokkaiden vaalitenteissä. Nämä käytetyimmät ideografit olivat vahvasti nähtävissä myös puolueohjelmissa. Haastattelupuheesta löydetyt ideografit saivat puolueohjelmissa kuitenkin huomattavasti enemmän merkityksiä. Retorinen analyysi soveltui hyvin aineiston monipuoliseen käsittelyyn ja vaalitenttien ideologisen retoriikan tarkasteluun. Esimerkiksi ideografien tutkimusta olisi kuitenkin kiinnostavaa jatkaa laajemmalla aineistolla ja rajattuna vain tiettyihin ideografeihin.
  • Rantasalo, Ilkka (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan metsä-motiivin asemaa, vaihtelua ja siihen kytkeytyvää symboliikkaa brittiläisessä kirjallisuudessa. Analyysin pohjana toimivat konseptit ”erämaa” (wilderness), ”utopia” ja ”hämy” (twilight), joita hyödyntäen tarkasteluun valitut brittiläisessä kirjallisuudessa esiintyvät metsät voidaan kategorisoida, sekä Carl Jungin teoria arkkityypeistä, joihin metsä itsessään kuuluu. Edellä lueteltujen konseptien avulla tutkielmassa tarkastellaan metsä-arkkityypin eri aspekteja brittiläisessä kirjallisuudessa ja pyritään osoittamaan konseptien hyödyllisyys kaunokirjallisten metsien kategorioinnissa. Tutkielmassa esitellään ja eritellään kunkin konseptin erityispiirteitä sekä analysoidaan ja verrataan kuutta kaunokirjallista tekstiä, joissa metsä-motiivia on kuvattu mainittujen konseptien mukaisesti. Konseptia ”erämaa” havainnollistavat keskiaikainen ritariromaani Sir Gawain ja vihreä ritari sekä Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee. ”Utopia”- konseptin mukaisia metsiä havainnollistavat keskiaikainen teksti A Gest Of Robyn Hode sekä J.M. Barrien Peter Pan. Viimeistä konseptia, ”hämyä”, havainnollistavat William Shakespearen Kesäyön unelma sekä J.R.R. Tolkienin Hobitti. Tutkielmaa tehdessä havaittiin, että hyödynnetty teoreettinen viitekehys tarjoaa hyvän lähtökohdan erilaisten kaunokirjallisten metsien analysointiin ja kategoriointiin. Monet fiktionaaliset metsät toki sisältävät samanaikaisesti piirteitä useammasta kuin yhdestä konseptista, mutta pääasiallisesti konseptien avulla kaunokirjalliset metsät, ainakin brittiläisessä kirjallisuudessa, on mahdollista jakaa esitettyihin konseptuaalisiin kategorioihin.
  • Kuoppala, Jaana (Helsingin yliopisto, 2017)
    Laulamisen tyyli vaihtelee musiikinlajista ja kulttuurista toiseen. Lauluäänestä on kuitenkin määriteltävissä ominaisuuksia laulutyylistä riippumatta, vaikka lauluäänen laadun määritelmä onkin sidoksissa estetiikkaan ja sosiaalisiin käytäntöihin. Kuunteluanalyysiä ja akustista analyysiä käytetään paljon lauluäänen tutkimuksessa mutta toistaiseksi ei ole kuitenkaan muodostunut selkeää kokonaiskuvaa siitä, miten ne voitaisiin yhdistää luotettavaksi arviointimenetelmäksi, jolla voitaisiin tukea sekä terveen että tavoitellun tyylin mukaista äänenkäytön opettamista ja seurata lauluäänen ja -taidon kehittymistä. Tutkimukseni tavoitteena on saada käsitys siitä, miten muissa kuin studio-olosuhteissa äänitetyssä heterogeenisessä aineistossa kuuntelulla arvioitavissa olevat ominaisuudet heijastuvat akustisissa tekijöissä. Toisaalta tavoitteena on ollut kehittää alustavasti sellaista menetelmää, joka soveltuu lauluäänen laadun arviointiin musiikin lajityypistä ja laulutyylistä riippumatta. Aineistona on 45 soololaulunäytettä Alan Lomaxin johdolla kootusta Cantometrics-oppiaineistosta. Näytteet edustavat perinnemusiikkia eri puolilta maailmaa. Laulajista naisia on 23 ja miehiä 22. Naisista äänityypiltään sopraanoiksi tulkittavia on 18 ja miehistä baritoneja 13. Analyysimenetelminä käytin kuuntelu-, akustista ja tilastoanalyysiä. Kuunteluanalyysissä arvioin lauluäänestä 19 eri ominaisuutta: sävelkorkeutta, äänen voimakkuutta, sijoitusta nasaalisesti, kurkkuun ja taakse, tekstin selkeyttä, alukkeita, kiinteyttä, karheutta, puristeisuutta, paineisuutta, metallisuutta, sointia, sävelpuhtautta, sävelten tasaisuutta, vibratoa, tukea sekä kokonaisvaikutelmaa laadusta ja taidosta. Akustisessa analyysissä määritin perustaajuuden, äänenpainetason, äänenpainetason eron, perustaajuuden huojunnan, äänenpainetason huojunnan ja signaali-kohinasuhteen sekä keskiarvospektrin muodon ja laulajan formantin. Tutkittavien tekijöiden suhdetta toisiinsa arvioin faktorianalyysillä sekä lineaarisella ja logistisella monimuuttujaregressiolla. Keskiarvospektrin muotoa mallinsin lineaarisella, logaritmisella, eksponentiaalisella sekä toisen ja kolmannen asteen polynomisella käyrällä. Ikä, sukupuoli ja äänityyppi ovat yhteydessä suureen osaan sekä lauluäänen ominaisuuksia että akustisia tekijöitä. Faktorianalyysissä erottuu lauluäänen ominaisuuksista kuusi faktoria: voima, taito, laatu, puristeisuus, tuki ja sijoitus. Laulajan formantti on tunnistettavissa 11 keskiarvospektrissä. Monimuuttujamalleissa metallisuus liittyy äänenpainetasoon, nasaalinen sijoitus äänenpainetason eroon, sointi ja voima perustaajuuden huojuntaan, sävelkorkeus ja tekstin selkeys äänenpainetason huojuntaan sekä tuki signaali-kohinasuhteeseen. Keskiarvospektrin muototyyppejä on erotettavissa neljä. Lauluäänen ominaisuuksista keskiarvospektrin muotoa selittävät voimakkuus, tekstin selkeys, sointi ja vibrato. Saamani tulokset ovat suurimmaksi osaksi samansuuntaisia kirjallisuudessa esitettyjen tulosten kanssa. Tutkimukseni perusteella uskon, että universaalin lauluäänen mittarin tavoitteleminen on mielekästä ja myös mahdollista kehittää.
  • Vihinen, Lauri (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä tutkielma käsittelee temaattisen progression, joka on tekstuaalisen sidoksisuuden rakentaja, ja retoriikan välistä yhteyttä. Korpuksena käytetään kahdeksaa Ranskan pääministerien pitämää linjapuhetta vuosilta 1995‒2017. Työn tarkoituksena on selvittää temaattisen progression kolmen eri alalajin, lineaarisen teemaprogression, jatkuvan teeman progression ja jakautuvan teeman progression, retorinen tehtävä poliittisessa puheessa, jonka tarkoituksena ei niinkään ole kasvattaa puhujan äänestäjäkuntaa kuin saavuttaa kuulijakunnan (Ranskan kansalliskokous) luottamus. Tutkielma sijoittuu tekstilingvistiikan ja retoriikan väliselle alueelle, ja sen teoreettinen kehys pohjautuu molempien alojen ranskalaisen tutkimusperinteen mukaiselle perustutkimukselle. Työ ei rakennu minkään olemassa olevan tutkimuskehyksen pohjalle, vaan työn varsinainen teoriaosa sisältää tekstilingvistiikan peruskäsitteiden esittelyä erityisesti tekstuaalisen sidoksisuuden (teema/reema, anafora, temaattinen progressio) lähtökohdista. Retoriikkaan liittyvää käsitteistöä esitellään työn empiirisessä osiossa erityisesti puheen vastaanottajassa herättämän tunnereaktion näkökulmasta. Työn empiirinen osio rakentuu kahdesta luvusta. Ensimmäinen luku keskittyy Jean-Pierre Raffarinin vuonna 2002 pitämään linjapuheeseen, jota analysoidaan lineaarisesti jakaen puhe temaattisten progressioiden mukaisiin sekvensseihin. Työn toinen empiirinen luku rakentuu ensiksi Raffarinin puheen sekvenssien retoristen funktioiden luokitteluun, ja toiseksi näiden temaattisten progressioiden mukaisten retoristen funktioiden vertaamiseen muissa seitsemässä linjapuheessa esiintyviin temaattisiin progressioihin ja niiden retorisiin funktioihin. Työn Raffarinin puhetta koskevista tutkimustuloksista selviää, että temaattisen progression kolme eri tyyppiä voidaan luokitella kahteen retoriseen päämäärään, elokuutioon ja dispositioon. Lineaarinen teemaprogressio liittyy elokuutioon korostuksen (ransk. emphase) ja anadiploosan figuuran kautta. Jatkuvan teeman progressio liittyy sekin elokuutioon erityisesti erilaisten paatoksellisten luettelointien (ransk. énumération) ja niiden pohjalle rakentuvien semanttisten ja rakenteellisten vastakkainasetteluiden (ransk. opposition) kautta. Jatkuvan teeman progressio liittyy myös dispositioon eli tekstin sisäiseen jäsentymiseen ja asioiden tietyn järjestyksen mukaiseen esilletuomiseen nominaalisten ja pronominaalisten anaforien kautta. Jakautuvan teeman progressio liittyy ainoastaan dispositioon nominaalisten anaforaverkkojen kautta. Raffarinin puheen vertaaminen muihin linjapuheisiin osoittaa, että tutkimustulokset ovat pääosin yleistettävissä. Temaattisen progression tyypit ja niiden retoriset funktiot toistuvat muissa tarkastelluissa puheissa, joskin nämä sisältävät paikoitellen huomattavasti pidempiä ja mahtipontisempia katkelmia kuin Raffarinin puhe.
  • Siltainsuu, Jenni (Helsingin yliopisto, 2012)
    Yleisökaivaukset ovat ilmiö, jossa arkeologiselle kaivaukselle otetaan tavallisia ihmisiä mukaan tieteelliseen tutkimukseen. Yleisökaivaukset ovat suosittuja, mutta ne jakavat arkeologian ammattilaisten mielipiteitä. Yleisökaivaus on osa julkisen arkeologian tutkimuskenttää, joka on vasta tulossa osaksi Suomessa tehtyä arkeologista tutkimusta. Yleisökaivaus on kasvatustieteen kannalta katsottuna oppimistapahtuma. Arkeologinen kaivaus voidaankin nähdä oppimisympäristönä, jos sinne on rakennettu oppimista tukevia didaktisia elementtejä. Oppimisympäristön ihanteen mukaan arkeologinen kaivaus on hyvä oppimisympäristö, koska siellä oppija voi nähdä asiantuntijan ratkaisevan ongelmia aidossa tilanteessa. Tässä tutkimuksessa yleisökaivauksia tarkastellaankin sekä yleisön eli oppijan että arkeologian asiantuntijan näkökulmasta. Yleisön näkökulmaa ja kokemusta kaivauksella tarkastellaan Espoon Mankbyn keskiaikaisen kylätontin yleisökaivauskursseilla vuosina 2008 ja 2009 kerättyjen aineistojen kautta. Arkeologian ammattilaisten näkökulmaa ei voinut tarkastella Mankbyn kaivauksilla töissä olleen henkilökunnan kautta vastaajien pienen määrän ja tunnistettavuuteen liittyvien ongelmien takia. Arkeologian ammattilaisilta kerättiinkin internet-lomakkeella kysely, johon saivat vastata kaikki arkeologit, jotka kysely tavoitti. Molemmat aineistot analysoitiin laadullisen tutkimuksen menetelmin. Yleisökaivajien kokemus näyttää aineiston valossa olevan hyvin positiivinen. Monelle arkeologiselle kaivaukselle osallistuminen on ollut elämys. Yleisökaivaus lisää vastaajien kokemuksen mukaan heidän tietoaan arkeologiasta ja paikallishistoriasta. Joissakin vastauksissa kuitenkin näkyy, että toimiminen arkeologian asiantuntijoiden kanssa saattaa olla vaikeaa. Arkeologit taas ovat kyselyn perusteella jakaantuneet kahteen ryhmään. Toisella puolella ovat yleisön kanssa läheisesti tekemisissä olevat tutkimusavustajat ja toisella puolella kaivaustenjohtajat. Tutkimusavustajille yleisön huolehtiminen oman työn ohella on aikaa vievä velvollisuus, johon ei välttämättä ole kokemusta eikä koulutustakaan. Kaivaustenjohtajat taas näkevät yleisökaivaukset laajemmin, esimerkiksi rahoitukseen liittyvänä tekijänä ja yhteiskunnallisesti merkittävänä toimintana. Kaikille arkeologeille yhteistä on kuitenkin se, että oman alan tilasta kannetaan huolta ja yleisesti ottaen arkeologian popularisointi nähdään tärkeänä. Arkeologia onkin osa yhteiskuntaa ja yleisöarkeologian ihanteiden mukaan yleisön kanssa on käytävä monensuuntaista kommunikaatiota yleisölähtöisesti. Kulttuuriperintökasvatuksen kautta voimme lisätä yleisön tietoisuutta arkeologiasta ja kulttuuriperinnöstä sekä nostaa arkeologian alan arvostusta. Tämä vaatii kuitenkin asenneilmapiirin muutosta ja aivan uudenlaisen ajattelutavan omaksumista.
  • Rudzyat, Karine (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimukseni kartoittaa kuvaannollisia merkityksiä paikallissijailmauksissa. Tarkastelun kohteeksi nousee sydän-sana, joka esiintyy vakiintuneissa kuvaannollisissa ilmauksissa paikallissijaisena adverbiaalina, statusrakenteen osana ja adpositiolausekkeen täydennyksenä. Tutkin sydän-sanan kuvaannollisia merkityksiä kognitiivisen kieliopin näkökulmasta. Keskityn paikallissijoissa näkyvään monikäyttöisyyteen, joka vuorostaan heijastuu ilmauksen omaan itsenäiseen merkitykseen. Olen hyödyntänyt työssäni Korp-verkkopohjaista työkalua, jonka avulla olen poiminut aineistoni. Aineistoa on kertynyt myös erilaisten sanomalehtien nettisivustoista. Lisäksi kuvaannollisten sydän-ilmausten esimerkkien lähteenä ovat olleet Nykysuomen sanakirja ja Kielitoimiston verkkosanakirja. Kooten yhteen käsittelemiäni sydän-ilmauksia olen saanut selville, miten niiden erilaiset merkityslaajentumat vaihtelevat. Näin ollen olen saanut aikaan tuloksia, joiden mukaan sydän edustaa semanttisesti erityyppisiä tunteita. Ilmausten erot heijastavat monia merkitysvivahteita, jotka vuorostaan riippuvat paitsi kieliopista myös kontekstiin, diskurssiin ja kulttuuriin liittyvistä tekijöistä. Tulokseni pohjalta tutkimusta voi jatkaa esimerkiksi kartoittamalla uusia kuvaannollisia sydän-paikallissijailmauksia, tai tarkastelemalla kuvaannollisia kieliopillissijaisia sydän-ilmauksia, kuten kirvellä/karvastella sydäntä, paaduttaa sydämensä, paljastaa/avata sydämensä, murskata sydämet tms.