Humanistinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Tiilikainen, Selja (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan erään lehtiartikkelin syntyä intertekstuaalisena ketjuna, jota kutsutaan työssä toimitusprosessiksi. Tutkielmassa selvitetään, millaisia muutoksia lehtiartikkelin syntyä edeltävät versiot kohtaavat toimitusprosessin aikana, millaisia ääniä tekstiversioihin tehdyt muutokset kantavat ja millaisia funktionaalisia rooleja toimitusprosessiin osallistuvilla toimijoilla tekstin kohtaamien muutosten perusteella on. Tutkielman teoreettinen perusta nojaa ensisijaisesti medialingvistiikkaan ja diskurssintutkimukseen. Medialingvistiikka on soveltavan kielitieteen tutkimussuunta, joka yhdistää lingvistisiin teorioihin journalistisia kysymyksenasetteluja. Menetelmällisesti tämä pro gradu -tutkielma kytkeytyy tekstintutkimukseen ja versioanalyysiin, jossa jäljitetään tekstin muutoksia versioita vertaamalla. Työssä on sovellettu myös keskustelunanalyyttistä litterointia. Aineisto koostuu tutkimuksen kohteena olevan lehtiartikkelin materiaaleista. Kaiken kaikkiaan aineistona on kaksi noin tunnin mittaista haastattelunauhoittetta, sähköpostiviestejä, kahksi artikkelin käsikirjoitusluonnosta, käsikirjoitusten väliversioita sekä taitettu, lopullinen artikkeli. Osaa aineistosta hyödynnetään analyysin taustalla, ja tarkemmin työn analyysissä tarkastellaan kymmentä tekstiversiota esimerkkien avulla. Tutkielma avaa uusia näkökulmia kirjoittamisen prosessin tutkimiseen. Työ pyrkii tuomaan kirjoittamisen prosessien ja tekstiketjujen tutkimuksen joukkoon uuden aineiston journalistiikan alalta ja tuomaan medialingvistisen versioanalyysin menetelmää aiempaa vahvemmin esiin fennistisen tutkimuksen alalle. Toimitusprosessin tuloksena syntyy teksti, jossa niin osallistujien kuin muidenkin lähteiden äänet rakentavat moniäänistä kokonaisuutta. Työssä osoitetaan, että eri äänet ja vaikutteet kerrostuvat prosessina syntyvään tekstiin tavalla, joka ei tulisi esiin pelkästään tekstin lopullista versiota analysoimalla. Prosessiin osallistuvilla toimijoilla on paitsi institutionaalinen rooli osana lehteä toimittavaa organisaatiota, myös funktionaalinen rooli suhteessa toimitusprosessiin ja siihen osallistuviin, toisiin toimijoihin.
  • Niinivirta, Essi (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan naisten semanttisia rooleja. Aineistona on Naisasialiitto Unionin vaikutuksesta syntyneen, vuosina 1905–1949 julkaistun Naisten ääni -järjestölehden vaaleja edeltävät mielipidekirjoitukset. Tarkastelun kohteena on väärin toimiva nainen, joko miehiä äänestävä tai kokonaan äänestämättä jättävä. Aineistona on yhteensä kaksikymmentä mielipidekirjoitusta vuosilta 1907–1945. Vaaleja edeltävissä mielipidekirjoituksissa kuvataan edellisten vaalien tuloksia tai kerrotaan tulevien vaalien tärkeydestä. Äänestämisen tärkeyttä argumentoidaan spekuloiden mahdollisia seurauksia, jos naiset eivät äänestä tai äänestävät miehiä. Näistä naisista analyysin kohteeksi rajataan subjektina toimivat ihmistarkoitteiset naisiin viittaavat lekseemit. Väärin toimivien naisten subjekteja on aineistossa 158 kappaletta. Tutkielman metodina käytetään tekstianalyysia. Syntaktinen analyysi toimii taustametodina semanttisten roolien hahmottamisessa. Teoreettisena taustateoriana toimii diskurssianalyysi ja tutkielman teoreettisena päänäkökulmana semanttiset roolit sekä moniäänisyys. Moniäänisyyden näkökulmasta analysoidaan evaluoivia tekstin piirteitä, modaaliverbejä, jos-konjunktioita lauseen aloittajana sekä monikon 1. persoonan käyttöä. Tutkielmassa naisten semanttisiksi rooleiksi muodostuu kaksi ryhmää: aktiiviset naiset ja passiiviset naiset. Aktiivisten naisten ryhmän semanttisia rooleja ovat agentti ja aiheuttaja, ja passiivisten naisten rooleja kokija, kohde sekä hyötyjä. Aktiivisten naisten roolit muodostavat 79 prosenttia kaikista aineiston subjekteista. Agenttien ja aiheuttajien käytöllä kirjoittajat osoittavat naisten toimivan tietoisesti väärin omaa sukupuoltaan kohtaan. Aktiivisten naisten ryhmän suuruus osoittaa selvästi, että kirjoittajat pitävät naisten epätoivottua toimintaa naisten tietoisena ja aktiivisena valintana. Passiivisten naisten 21 prosentin osuus kuvaa naisia ulkopuolisina ja miehen ohjailussa olevina. Moniäänisyyttä rakentavien kielenpiirteiden avulla mielipidekirjoittajat argumentoivat oikean toiminnan puolesta. Evaluoivien kielen piirteiden kautta kirjoittajat nimeävät väärin toimivia naisia halveksuen ja pyrkivät korostamaan heidän toimiensa ajattelemattomuutta. Modaaliverbien kautta lukijoita puolestaan käsketään toimimaan oikealla tavalla sekä modaalisten verbiketjujen avulla ohjaillaan. Lauseen aloittava jos-konjunktio tuo lausekontekstiin spekulointia niistä ongelmista, joita naisten väärästä toiminnasta seuraa. Samassa yhteydessä esiintyy toisinaan väärä toiminta implisiittisenä rivien välissä. Monikon 1. persoonalla kirjoittajat puolestaan joko ryhmäyttävät itsensä kaikkiin naisiin korostaen negatiivisten seurauksien koskettavan myös heitä, tai korostavat kahden vastakkaisen naisryhmän muodostumista. Semanttiset roolit ja moniäänisyys muodostavat yhdessä kirjoittajien argumentin oikeasta ja väärästä naisesta.
  • Tuura, Adele (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään verkkoyhteisö Suomi24:n Treffit-seuranhakupalveluun rekisteröityneiden käyttäjien nimiä. Tutkimuskohteesta käytetään termiä käyttäjänimi. Työllä on kaksi päätavoitetta. Ensimmäisenä tavoitteena on selvittää, millaisia käyttäjänimet ovat rakenteeltaan ja leksikaaliselta sisällöltään. Tällöin tarkastellaan muun muassa sitä, sisältävätkö käyttäjänimet erisnimiä vai muunlaisia kielen ilmauksia. Lisäksi huomioidaan, millaisin keinoin käyttäjänimiä todennäköisesti muokataan, jotta ne olisivat palvelun edellytysten mukaisesti uniikkeja. Näin saatujen tulosten perusteella hahmotellaan kuvaa prototyyppisestä seuranhakupalvelun käyttäjänimestä. Toisena tavoitteena on kartoittaa käyttäjänimien semantiikkaa, jolloin tarkastellaan käyttäjänimien semanttista läpinäkyvyyttä ja läpinäkymättömyyttä, merkityssuhteita sekä merkityssisältöjä. Käyttäjänimien merkityssisältöjä käsitellessä huomio kiinnitetään siihen, millaisia tulkintoja nimet herättävät seuranhaun ympäristössä. Käyttäjänimet jaetaan tällöin kolmeen kategoriaan: käyttäjää kuvaileviin, vuorovaikutuksellisiin sekä muihin käyttäjänimiin. Tutkielman aineisto käsittää 200 Suomi24:n Treffit-palvelun käyttäjänimeä. Nimet on kerätty Treffit-palvelun sisäisellä käyttäjähaulla kirjautumattomana vierailijana. Haun ainoaksi kriteeriksi asetettiin täysi-ikäisyys; sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai seuranhaun laatuun ei tehty rajoituksia. Hakutulokset järjestettiin uusimmasta profiilista vanhimpaan, ja lopulliseksi aineistoksi valikoitui 200 ensimmäistä käyttäjänimeä. Aineistoa tarkastelemalla selviää, että 47 % käyttäjänimistä sisältää erisnimiä ja 53 % muita kielen ilmauksia. Erisnimiä sisältävistä käyttäjänimistä suurimman alaryhmän (reilu 23 %) muodostavat virallisia etunimiä sisältävät käyttäjänimet (esim. J0hannA). Muista kielen ilmauksista käyttäjänimissä on useimmin (28 %) substantiiveja (esim. rallikuljettaja). Käyttäjänimiä muokataan tavallisesti liittämällä kielellisen ilmauksen perään numeroita (esim. pikkumyy45). Prototyyppisenä voidaan pitää käyttäjänimeä, joka sisältää henkilönnimen, ja tarkemmin etunimen, sekä henkilönnimen perään liitetyn, käyttäjän ikää tai syntymävuotta ilmaisevan, numeroaineksen. Semanttisesti läpinäkyviksi ja tarkoitettaan joko suoraan informoiviksi tai siihen assosiatiivisesti kiinnittyviksi hahmottuvat sellaiset käyttäjänimet, jotka sisältävät tunnistettavia kielellisiä ilmauksia (esim. jellonaemo). Semanttisesti läpinäkymättömiä ja merkityssuhteiltaan vaikeasti tulkittavia ovat puolestaan käyttäjänimet, jotka koostuvat tunnistamattomista tai vaikeasti tunnistettavista ilmauksista (esim. olts). Käyttäjänimien merkityssisältöjä kartoittamalla selviää, että usein nimissä ilmennetään jotakin käyttäjän ominaisuutta, kuten sukupuolta (esim. Kolli03), ikää (esim. Nuorituh) tai kiinnostuksenkohteita (SportgirlH). Myös vuorovaikutuksellisuus on keskiössä monissa käyttäjänimissä. Usein tällaiset nimet ilmentävät seuranhakua esimerkiksi sen osanottajia – minää, sinää ja meitä – kielellistäen (esim. RUmysoulmate).
  • Pesonen, Elina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä pro gradussa tutkitaan Helsinkiin muualta Suomesta muuttaneiden nuorten aikuisten kertomuksia paikkasuhteen rakentumisen näkökulmasta. Opinnäytteen tutkimusaineisto muodostuu Helsinki – Stadini -kirjoituskilpailuun lähetetyistä, 19–39-vuotiaiden kirjoittajien omaelämäkerrallisista kertomuksista, joita on yhteensä 17 kappaletta. Kirjoituskilpailu oli käynnissä 12.6.–15.10.2004 välisenä aikana, ja sen järjestäjinä toimivat Stadin Slangi ry., Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS), Svenska litteratursällskapets Språkarkiv, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsingin kaupunginmuseo, Kallio-lehti ja Töölöläinen. Aineisto on arkistoitu SKS:n kansanrunousarkistoon. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa makrotasoon keskittyneen maassamuuton tutkimusperinteen rinnalle tietoa Helsinkiin muualta Suomesta muuttamisesta subjektiivisten merkitysten ja ennen kaikkea muistelun ja kerronnan perspektiivistä. Tutkielman ytimessä ovat maassamuuttajien kertomuksissa ja kerronnassa rakentuvat paikkasuhteet. Teemaa lähestytään narratiivisen tutkimuksen näkökulmasta, ja tutkimusmenetelminä käytetään positiointianalyysia sekä lähilukua. Tutkimuksessa kysytään, millaisia suhteita Helsinkiin kirjoittajat kertomuksissaan rakentavat ja miten paikkasuhteen muutokset ilmenevät kertomuksissa. Kysymyksiin vastaamiseksi tarkastellaan positioita ja toimijuuksia, joita kirjoittajat antavat itselleen ja muille kertomuksen henkilöille niin kertomusmaailman kuin kerronnankin tasolla, sekä kirjoituksissa käytettyjä kerronnan tehokeinoja ja fokalisointeja. Tarkastelun kohteena ovat neljä kertomuksissa toistuvaa pääaikajaksoa: lapsuus, nuoruus, muutto ja alkuajat Helsingissä sekä kirjoitushetki. Kirjoittajien positiot ja toimijuudet ja sitä myötä myös paikkasuhde muuntuvat ja saavat erilaisia painotuksia eri jaksoissa. Aineiston kokonaistasoa tarkasteltaessa esille nousee kaksi oleellista seikkaa. Ensinnäkin Helsinki-suhteen kannalta kokemus mahdollisuudesta toimia aktiivisesti ja omaehtoisesti on erityisen keskeinen. Helsingille annetaan toistuvasti positiivisia merkityksiä jaksoissa, joissa kerrotun minän toimijuus on vahvaa tai vahvistuu. Vastaavasti Helsinki saa negatiivisia merkityksiä jaksoissa, joissa kerrotun minän toimijuus heikkenee. Se, koetaanko kaupungin hankaloittavan vai edistävän elämistä omien tavoitteiden kannalta mielekkäästi ja tunnetaanko se vapaaehtoisuuden vai pakon määrittämäksi ympäristöksi, on Helsinki-suhteen kannalta oleellista. Toiseksi, aineistosta on erotettavissa kolme kerrontatapaa, eläytyvä, refleksiivinen ja etäistävä, joita määrittävät tietyt, toistuvat fokalisointia ja kerronnan tehokeinoja koskevat piirteet. Kerrontatapojen jäsennys tuo esille kirjoittajien erilaisten kerronnallisten tavoitteiden ja mieltymysten kirjon. Helsingistä kertomisessa voikin olla vaihdellen kysymys niin menneeseen eläytymisestä, sen käsittelemisestä ja mielekkäiden tulkintojen etsimisestä kuin argumentoinnistakin.
  • Happonen, Olli (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos Tekijä – Författare – Author Olli Happonen Työn nimi – Arbetets titel – Title Auteuristista sisältöelokuvaa: Luis Buñuel helsinkiläisessä lehdistössä 1954–1962 Oppiaine – Läroämne – Subject Yleinen historia Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu -tutkielma Aika – Datum – Month and year 16.08.2016 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 99 Tiivistelmä – Referat – Abstract Olen tutkinut Luis Buñuelin elokuvien reseptiota helsinkiläisessä lehdistössä ajanjaksolla 1954–1962. Tuona aikana Suomessa esitetyistä kahdeksasta Buñuelin elokuvasta tarkastelun kohteena ovat Robinson Crusoen seikkailut, Veri kuohuu ja Viridiana. Niiden kautta on mahdollista hahmottaa ohjaajan tekijäkuvan historiallista kehitystä ja verratta hänen taiteensa vastaanottoa laajempaan kuvaan taide-elokuvan reseptiosta maassamme. Ensisijainen lähdeaineistoni koostuu sanoma- ja aikakauslehdistä sekä elokuvakerhotoiminnan vuosijulkaisuista. Tutkimuskirjallisuuden osalta merkittävintä vertailevaa aineistoa edustaa Ari Kivimäen lisensiaattitutkimus Intohimojen karuselli, elokuvajournalismin julkisuuspelit Suomessa 1950–1962. Kivimäen tutkimuksen kautta Buñuelin reseptiokuva asettuu osaksi laajempaa suomalaista elokuvajournalistista kontekstia. Olen hyödyntänyt lähdeaineiston jäsentelyssä ja tulkitsemisessa Veijo Hietalan elokuvakritiikin strategiatyyppejä. Niistä merkittävimmiksi Buñuelin teosten reseptiossa nousivat auteuristisen ja ideologis-moralistisen kritiikkien tyypit. Helsinkiläisessä elokuvajournalismin piirissä siirryttiin 1950-luvun kuluessa ohjaajakeskeiseen, auteur-kritiikkiin, jossa keskeisenä elementtinä oli huomioida ohjaajan taidetta suhteessa koko hänen tuotantoonsa. Täten myös Buñuelin elokuvien reseptioon sovellettiin auteur-kritiikille tyypillisesti, esimerkiksi teoksia luokittelevaa ja hierarkisoivaa kanonisaation politiikkaa ja biografismia. Buñuelin ohjaajakuva kehittyikin 1950-luvun puolivälin ”esiauteurismista” kohti 1960-luvun alun ”täysauteuristista” ohjaajakulttia. Vielä Robinson Crusoen seikkailujen kritiikeissä suurelle osalle tuntemattoman Buñuelin taidetta arvotettiin ensisijaisesti esteettis-formalistisesti. Suurin osa helsinkiläiskriitikoista tulkitsi teosta ennen kaikkea Daniel Defoen klassikkoromaanin kautta. Elokuvan arvoa mitattiinkin ensisijaisesti sen perusteella, kuinka hyvin se onnistui kuvittamaan tunnetun kirjan tarinaa. Sen sijaan Veri kuohuun kritiikeissä Buñuel tekijänimenä oli jo tunnettu. Samalla kriitikot alkoivat kasvavassa määrin ymmärtää ohjaajaa ideologis-moralistisesti orientoituneena taiteilijana, jonka yhteiskuntakritiikin kärki oli osoitettu kohti vallassa olevia auktoriteetteja. Hänet koettiin valtion, kirkon ja porvariston ankarana arvostelijana. Ideologisen ja moraalisen reseption strategia saavutti huippunsa vuonna 1962, kun maailmalla skandaalimaista mainetta niittänyt Viridiana saapui Helsingin ensi-iltaansa. Jo ensi-iltakritiikeistä lähtien oli selvää, että elokuvajournalistit yksimielisesti hyväksyivät ohjaajan Francon Espanjan yhteiskunnallista todellisuutta kritisoineen sanoman. Intellektuaalisessa väittelyssä, jota käytiin usean viikon ajan Hufvudstadsbladetin, Nya Arguksen ja Folktidningen Ny tidin palstoilla, ideologis-moralistinen kritiikki korostui entisestään ja sai huomattavan intentionaalisia sävyjä. Elokuvajournalistit tulkitsivat Viridianaa ja Buñuelia ohjaajana voimakkaasti omien maailmankuviensa kautta. Debatoijat jakautuivat myös kahteen leiriin, joista toinen piti teosta pessimistisenä ihmiskuvauksena, kun taas vastapuoli ymmärsi Viridianaa optimistisemmin, yhteiskunnalliseen muutokseen pyrkivänä elokuvana. Niin ikään ohjaajaan liitetty surrealismi tulkittiin vaihtoehtoisesti, esimerkiksi viettien armoilla olevan ihmisen pessimistisenä kuvauksena tai vastavuoroisesti positiivisena, rajoja rikkovana, yhteiskunnallisena elokuvana. Helsinkiläisten elokuvajournalistien tulkinnat Viridianasta ja Buñuelin taiteesta eivät täten käy yksiin niiden käsitysten kanssa, jotka ovat korostaneet uuden aallon formalistisemman kritiikin strategian dominoineen 60-luvun alun suomalaista elokuvajournalismia. Buñuel koettiin ensi sijaisesti sisältöelokuvien tekijäksi, joka alisti elokuvan muodon ideologisten ja moraalisten kannanottojen palvelukseen. Kärjistetyimmillään hänet saatettiin jopa nostaa ajan trendeistä piittaamattomaksi auteuriksi, joka ei turvautunut muodikkaaseen elokuvan ilmaisukeinojen etualaistamiseen. Avainsanat – Nyckelord – Keywords auteurismi, elokuva, elokuvajournalismi, elokuvakritiikki, lehdistöhistoria, Luis Buñuel, Robinson Crusoen seikkailut, reseptio, surrealismi, vastaanotto, Veri kuohuu, Viridiana. Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Helsingin Yliopisto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information
  • Vaara, Ville (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassani arvioin Akatemeisen Karjala-Seuran ideologian suhdetta 20- 40-lukujen fasistisiin aatevirtauksiin Euroopassa. Työn tutkimuskysymys tiivistyy seuraavasti: Oliko AKS ennen kaikkea kansallinen suomalainen ja ideologisesti ainutlaatuinen liike, vai oliko se osa aikansa laajaa fasistista virtausta? Tarkasteluni valossa käy selväksi että AKS:n ideologia käy hyvin yksiin fasististen liikkeiden ideologioiden kanssa. Lähestymissuunta on hieman erilainen kuin aiemmassa järjestöä koskeneessa tutkimuksessa, sillä aiempi tutkimus on käsitellyt AKS:ää ennen kaikkea kansallisessa kontekstissa. Näin tutkimukseni liittää merkittävän suomalaisen yhteiskunnallisen vaikuttajajoukon osaksi kansainvälistä aatevirtausta, ja osoittaa kuinka tiivisti kotimainen radikaali oikeisto oli kytköksissä muuhun Eurooppaan. Usein korostuneen kansallisena hahmottunut historian jakso hahmottuu näin laajemmassa kontekstissaan. Fasismintutkimuksessa on käyty pitkään keskustelua siitä kuinka universaali ideologia fasismi on. Ajatus fasismista sosialismiin tai liberaalismiin vertautuvana ideologiana, jolla on jonkinlainen puhdas aatteellinen ydin on saanut yhä enemmän kannatusta sen tutkijoiden keskuudessa. Tukeudun tutkielmassani Roger Griffinin ja George Mossen teorioihin fasismin ideologisesta ydinsisällöstä. Griffin määrittelee fasismin “palingeneettisena populistisena ultranationalismina”. Määritelmä tarkoittaa ideologiaa, jonka keskiössä on usko kansakunnan uudelleensyntymään rappiokauden jälkeen, sellaisen liikkeen ohjastaman joka edustaa kansan syvnitä tahtoa aidosti ja suoraan (vastakohtanaan risteäviin ryhmäetuihin keskittyvä edustuksellinen demokratia). Mosse puolestaan keskittyy fasismin elämykselliseen ja koko yksilön elämän totaalisesti haltuun ottavaan puoleen. Käytän työssäni aineistona AKS:n julkaisuja, Suomen Heimo -lehteä, AKS:n Tie -vuosikirjoja, sekä seuran avaintoimijoiden ja aatteellisten taustavaikuttajien muita julkaisuja. Seuran aatteen suunta muotoutui alkuun vahvasti Yrjö Ruudun hahmotteleman valtiososialismin suuntaan. Valtiososialismista jalostui AKS:n käsissä kansan yhtenäisyyttä ja tulevaa suuruutta korostuva ideologia. Tarkoituksena oli luoda myyttinen Suur-Suomi, joka oli AKS:lle sekä fyysinen, että ennen kaikkea henkinen todellisuus, ja tässä tehtävässä seuran toimijat hahmottivat itselleen edelläkävijäjoukon ja herättäjän roolin. Lopullisena tavoitteena oli uudistunut maailma ja AKS:n ihanteiden mukainen uudistunut ihminen. AKS:n valmius yhteiskunnalliseen kumoukseen näkyy liikkeen toimijoiden osallistumisessa ja suhtautumisessa kaappaushankkeisiin sekä Virossa että kotimaassa.
  • Honkanen, Ville (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Rauha oli säilynyt Euroopassa suhteellisen pitkään 1800-luvun jälkipuoliskolla, mutta se oli pääosin säilynyt kauhun tasapainon ja aseellisen rauhan avulla. Rauhanliikkeet ja kansainväliset järjestöt näkivät 1800-luvun jälkipuoliskolla, että uusi ja kehittymässä ollut kansainvälinen oikeus olisi kaikkein tehokkain rauhan tae ihmiskunnalle. Kehityksen myötä se korvaisi vanhan järjestelmän, jonka avulla Euroopassa oli totuttu ratkomaan erimielisyyksiä ja ylläpitämään rauhaa. Tuon vanhan järjestelmän keskiössä olivat ”Euroopan konsertti”, perinteinen diplomatia, suurvaltojen välinen voimapolitiikka sekä viime kädessä sota tai sillä uhkaaminen. Kansainvälisen oikeuden kehitys saavutti valtiollisen tason viimeistään vuoden 1899 Haagin rauhankonferenssissa. Siellä oikeuden aatteen avuksi rauhan takaajaksi otettiin kansainvälisten kiistojen rauhanomaiset ratkaisukeinot, jotka hyvien menettelytapojen ja sovittelun, kansainvälisen tutkimuskomission sekä kansainvälisen välimiesmenettelyn keinoin sovittelisi valtioiden väliset suhteet ilman voimakeinoja. Tässä tutkielmassa tarkastelen näiden rauhanomaisten ratkaisukeinojen aatteellista ja konkreettista kehitystä ja käyttöä ensimmäisen maailmansodan syttymiseen saakka. Ensimmäisen rauhankonferenssin jälkeen valtiot käyttivät joitakin kertoja konferenssissa solmimiaan ratkaisukeinoja ja näiden käyttökokemuspohjalta kehittämistä jatkettiin vuoden 1907 Haagin rauhankonferenssissa. Silti usein historiantutkimuksessa Haagin rauhankonferenssit nähdään vain irrallisina tapauksina, joilla ei ollut laajempaa merkitystä. Tutkielmani päälähteinä toimivat molempien rauhankonferenssien keskustelupöytäkirjat sekä kansainvälisen oikeuden aikalaisauktoriteettien akateemiset kirjoitukset. Näiden avulla tarkastelen, miten kansainvälisen oikeuden periaatetta rauhan takaajana tulkittiin ja kehitettiin 1900-luvun taitteen molemmin puolin. Haagin tuomioistuimen raporttien ja tuomiolauselmien avulla tarkastelen, miten kiistoja konkreettisesti ratkottiin rauhanomaisin keinoin ja peilaan näitä oikeustapauksia omaan historialliseen tapahtumakontekstiin. Lopuksi tutkin virallisten diplomaattisten sähkeiden kautta, miten Euroopan johtajat yrittivät ratkoa sitä kriisiä, joka johti Sarajevon laukauksista suursotaan. Euroopan viimeisinä rauhanvuosina kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisten kiistojen rauhanomaisia ratkaisukeinoja käytettiin rinnakkain vanhan järjestelmän kanssa, mutta heinäkuun 1914 kriisiä ratkoessaan Euroopan johtajat eivät kyenneet enää hyödyntämään kumpaakaan rauhan takaajana toiminutta järjestelmää. Haagin rauhankonferenssit eivät kuitenkaan olleet merkityksettömiä historiallisia kuriositeetteja, vaan osa sitä kansainvälistä järjestelmää, jota aikansa valtiot olivat jatkuvasti muokkaamassa ja kehittämässä.
  • Dimitropoulos, Irene (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tietoisuuden tutkimus taiteissa on alati kehittyvä poikkitieteellinen tutkimusalue, jonka kentälle pyritään pro gradu -tutkielmassa tuomaan kiinnostavia näkökulmia Eeva-Liisa Mannerin (1921–1995) varhaistuotannon poeettisuuden (saks. ʻPoetizitätʼ) erikoispiirteitä tarkastellessa. Tutkimusaineisto muodostuu Mannerin lyriikasta ja lyyrisestä proosasta runokokoelmista Tämä matka (1956), Orfiset laulut (1960) ja Kirjoitettu kivi (1966) sekä novellikokoelmasta Kävelymusiikkia pienille virtahevoille (1957). Kaunokirjallisen tekstin ja esteettisen havainnon kognitiivisia ulottuvuuksia pyritään tutkimaan yhdistämällä filosofista ja psykologista tutkimusta kirjallisuustieteisiin ja estetiikkaan. Tekstiä käsitellään tässä yhteydessä mentaalisen representaationa. Mannerin poeettisuus perustuu eri tietoisuudentasojen ja aistihavaintojen tekstuaaliseen ilmentämiseen. Etenkin Antonio Damasion käsitteitä ʻcore consciousness’ ja ʻextended consciousness’ käytetään lyyrisen minuuden analyysissä ja tutkiessa, miten eri tietoisuuden tasot yhdistyvät lyyrisessä äänessä. Tutkielmassa kehitettyä esteettis-lyyrisen tietoisuuden käsitettä täydennetään John R. Searlen ja Daniel C. Dennettin tutkimusten avuin. Työlle keskeisiksi teeseiksi muodostuvat Searlen käsitys ajatusten kvalitatiivisuudesta sekä mentaalisten tilojen ja fyysisen maailman yhteydestä. Dennettin kehittämää ja Alan Palmerin narratologiselle tutkimukselleen omaksunutta käsitettä ʻsituated cognition’ käytetään Mannerin estetiikan intentionaalisuutta tutkiessa. Intentionaalisuus Mannerin teoksissa liittyy verbaaliseen, visuaaliseen ja auditiiviseen havaintoon sekä todellisuuden ja runouden suhteeseen: runous ja todellisuus sekä aistihavainto ja kielen konseptit ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa esteettis-lyyrisessä tietoisuudessa. Mannerin estetiikka pohjautuu tietoisuuden eri tasojen ja prosessien havainnollistamiseen, minkä teksti saavuttaa sen median rajoja ylittäessä esimerkiksi nojaamalla myös ei-verbaaliseen, visuaaliseen ja auditiiviseen kerrontaan, joilla on yhteys aistihavaintoihin. Kerronta näyttäytyy kielellisessä, kuvataiteita jäljittelevässä tilan strukturoinnissa ja musiikin vaikutuksessa ajan ja liikkeen esittämisessä, joita lähestytään tutkielmassa muun muassa skeemateorian kautta. Mannerin teoksissa on usein kyse siitä, miten tietoisuuden eri tasot luovat kokonaiskuvaa maailmasta ja millä tavalla eri tasot ovat yhteydessä aistihavaintoihin ja taiteiden eri ilmaisukeinoihin. Päämäärä on havainnollistaa, miten esteettis-lyyrinen tietoisuus ja havainto toimivat.
  • TIRKKONEN, ANU (Helsingin yliopisto, 2016)
    Maahanmuuttajien työllistyminen ja työllistymisen esteet Vantaan kaupungin näkökulmasta –tutkielman tavoitteena on kehittää Vantaan kaupungin palvelutarjontaa siten, että palveluvalikoima maahanmuuttaja-asioissa on entistä vaikuttavampaa ja monipuolisempaa ja että palveluja räätälöidään entistä enemmän tutkittuun tietoon perustuen. Lisäksi tavoitteena on selvittää vastaako tutkielmaa varten tehty kyselyn tulos yleistä mielipidettä maahanmuuttajien työttömyyden syistä ja esteistä. Tutkielman metodologisen viitekehyksen alle valittiin sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä, sillä menetelmiä yhdistelemällä voidaan parhaiten vastata tutkimuskysymyksiin Tilastoaineisto on kerätty Vantaan kaupungin tietopalvelusta, Tilastokeskuksesta, Työ- ja elinkeinoministeriöstä ja Maahanmuuttovirastosta. Teoreettiseen ja taustatutkimukselliseen viitekehykseen valittiin tutkimuksia maahanmuuttajien työllistymisen esteistä sekä kotoutumisen ja kotouttamisen vaikuttavuudesta. Tutkielmassa vertaillaan Vantaalla ja koko maassa olevien maahanmuuttajien määrää, suurimpia vieraskielisten ryhmiä, ikäryhmiä, lähtömaata, koulutusastetta, työttömyysastetta ja työllisyysastetta sekä tarkastellaan maahanmuuttajien osalta lähtömaan merkitystä työllistymisessä. Tutkielmassa on analysoitu maahanmuuttajien työllistymistä ja työllistymisen esteitä myös sukupuolinäkökulmasta. Osana tutkielmaa toteutettiin kolme Webropol-kyselyä, yksi kaikille Vantaan kaupungin työllisyyspalveluiden valmennustaloilla, integroiduissa toimintapaikoissa sekä kuntouttavan työtoiminnan ostopalveluissa asiakkaina kyselyn toteuttamishetkellä olleille maahanmuuttaja-asiakkaille, yksi kaikille Vantaan kaupungin työllisyyspalveluiden maahanmuuttajien parissa työskentelevälle henkilökunnalle sekä yksi maahanmuuttajan palkanneille yrityksille. Kyselyiden tulokset vastaavat jossain määrin aiempien tutkimusten tuloksia maahanmuuttajien työllistymisen esteistä. Koska kyselyiden tuloksista heijastuu hyvin maahanmuuttaja-asiakkaiden moninaisuus ja yksilölliset lähtötilanteet, on tärkeää, että koko työllisyyspalveluiden palveluvalikoima on heidän hyödynnettävissään heidän tarpeensa mukaan. Kyselyt osoittivat tarpeen Vantaan kaupungin työllisyyspalveluiden asiakastyön ja henkilöstön ammatillisuuden kehittämiselle. Kyselyiden tuloksista erottuu myös selkeä kehittämistarve systemaattisemmalle ja vahvemmalle yritysyhteistyölle ja verkostotyölle osana asiakastyötä. Kyselyt osoittavat selkeän tarpeen rakentaa tehokkaammin väyliä työelämään. Maahanmuuttajille suunnattuun kyselyyn vastanneet ovat olleet Suomessa työttömänä pitkään ja heistä lähes puolet ei ole koskaan ollut Suomessa palkkatyössä.
  • Kurtén, Samuel (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistiska fakulteten Laitos – Institution – Department Institutionen för filosofi, historia, kultur- och konstforskning Tekijä – Författare – Author Ville Samuel Zacharias Kurtén Työn nimi – Arbetets titel – Title Politiska fångar i Ekenäs – motsättningar och kamp. Myndigheternas och fångarnas syn på tillvaron i tvångsarbetsinrättningen 1928 och 1931 Oppiaine – Läroämne – Subject Historia (undervisning på svenska) Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu Aika – Datum – Month and year 07/2016 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 94 Tiivistelmä – Referat – Abstract Efter inbördeskriget 1918 förändrades fånglägret i Dragsvik till Ekenäs tvångsarbetsinrättning. Till tvångsarbetsinrättningen fördes främst kommunistiska fångar vars politiska ideologi inte passade in i det vita Finland. År 1928 lyckades Detektiva centralpolisen, som var en central aktör i kampen mot kommunismen, fånga stora delar av de ledande kommunisterna i Finland. Antalet politiska fångar steg efter dessa fängslanden till ungefär 100 personer. År 1931 steg antalet politiska fångar i Ekenäs till cirka 500 personer. En orsak var det förändrade samhällsklimat som år 1930 förde med sig kommunistlagarna. Med Lapporörelsens påtryckningar förbjöds bland annat de kommunistiska tidningarna i Finland. Arbetets syfte är att utreda de politiska fångarnas tillvaro på Ekenäs tvångsarbetsinrättning och hur den skilde sig från 1928 till 1931. För att besvara frågan ställs myndigheternas perspektiv mot de politiska fångarnas. Metoden går ut på att jämföra de politiska fångarna som en aktör med myndigheterna som den andra aktören. I tidnings-artiklar från vänsterpressen, som handlar om Ekenäs tvångsarbetsinrättning, samt i minnesskildringar, lyfts de politiska fångarna fram. Myndigheternas åsikter framkommer i olika utredningar, rapporter och förhör som hittats i Detektiva centralpolisens arkiv. Studien byggs upp kring fångarnas vistelse i Ekenäs och livet inne på tvångs-arbetsinrättningen. I huvudkapitlen jämförs bland annat fångarnas arbete, studier, kamratskap 1928 och 1931. För de politiska fångarna var vistelsen i Ekenäs i mångt och mycket en fråga om att fortsätta den kommunistiska kampen. Såväl memoarerna, tidningsartiklarna som myndigheternas rapporter stöder detta. Till motståndet räknades arbetssabotage, men även studier i olika socialistiska ämnen. Fångarna läste olika kommunistiska teorier, men även facklitteratur. De studerade också språk. Det var förbjudet att föreläsaom olika marxistiska teorier för varandra, men det fanns många sätt att kringgå detta. Bland annat gav fångarna ut den hemliga tidningen Elämää yössä, som skickades omkring i cellerna för läsning. Myndigheterna försökte med olika metoder hindra de politiska fångarna från att utöva inflytande på varandra. Ett straff som fängelseledningen använde var mörk cell med vatten och bröd, som en strategi att förhindra de politiska fångarnas aktivitet. Detektiva centralpolisens strategi gick å sin sida ut på att få politiska fångar att avslöja den kommunistiska verksamheten och motståndet. De både betalade fångar för att göra avslöjanden eller skickade infiltratörer till tvångsarbetsinrättningen. Utgående från källmaterialet kan man konstatera att de politiska fångarna 1931 upplevde en svårare tillvaro i Ekenäs tvångsarbetsinrättning än 1928. En orsak var utrymmesbristen, en annan det polariserade samhällsklimatet. Framför allt i minnesskildringarna framgår det att vakterna och fängelseledningen förhöll sig klart negativare till de politiska fångarna år 1931 än fallet var 1928. Dessutom förbjöds 1931 flera verk som 1928 var tillgängliga för fångarna. Elämää yössä, som 1928 utkom i färg, kunde inte längre publiceras bland de politiska fångarna på grund av strängare bevakning. Myndigheterna misslyckades både 1928 och 1931 med att förhindra de politiska fångarna att utöva inflytande på varandra, men 1931 lyckades man reducera det kommunistiska material som fångarna hade tillgång till i tvångsarbetsinrättningen. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Ekenäs tvångsarbetsinrättning, Politiska fångar, Detektiva centralpolisen, Kommunism, Myndigheter, Motstånd, Yrjö jääskelä, Arvo Tuominen, Edvard Kiianlinna, Michel Foucault Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information
  • Järvinen, Jenni (Helsingin yliopisto, 2016)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee Helsingin linnaoikeutta vuosina 1755–1776 ja Hämeenlinnan linnaoikeutta vuosina 1777–1807. Arkistolähteinä käytän Hämeenlinnan linnaoikeuden arkistoa, Uudenmaan lääninhallituksen kanslian arkistoa Hämeenlinnan linnaoikeutta koskevilta osin ja Helsingin linnaoikeuden arkistoa. Arkistolähteet koostuvat linnaoikeuksien pöytäkirjoista ja niiden liitteistä. Linnaoikeuksia on aiemmin tutkittu hyvin vähän ja niistä on esitetty varsin ristiriitaisia näkemyksiä, mistä johtuen työni tarkoituksena onkin omalta osaltaan täydentää 1700-luvun oikeushistoriaa ja linnaoikeuksia koskevaa tutkimusta. Tutkielmani tavoitteena on luoda kokonaiskuva Helsingin ja Hämeenlinnan linnaoikeuksista sekä sijoittaa linnaoikeus tuomioistuimena muiden aikakauden tuomioistuinten joukkoon. Työni tarkoituksena on vastata kysymyksiin siitä, miksi linnaoikeudet perustettiin, miten ne toimivat, mikä niiden tehtävä oli ja millaisia oikeustapauksia ne käsittelivät. Tutkielmassani olen jakanut linnaoikeuksien tarkastelun kahteen osaan, joista ensimmäisessä tutkimuksen kohteena ovat linnaoikeuksien toimintakaudet ja -tavat sekä tuomioistuinten jäsenet. Toisessa osassa tarkastelun kohteena ovat syytetyt ja linnaoikeuksissa käsitellyt oikeustapaukset. Linnaoikeuden sijoittamisen omalle paikalleen pyrin tekemään linnaoikeuksia koskevan yleisen tarkastelun pohjalta. Tutkimukseni perusteella Helsingin ja Hämeenlinnan linnaoikeuksien toiminnassa oli paljon yhteisiä piirteitä. Linnaoikeudet kokoontuivat ainoastaan tarpeen vaatiessa eli silloin, kun niille oli osoitettu oikeustapaus käsiteltäväksi. Linnaoikeudet saivat tapauksia käsiteltäväkseen muiden tuomioistuinten siirtäminä, ilmiantoina sekä kirjeitse annettuina tiedonantoina. Tapausten tutkinnassa ja ratkaisemisessa linnaoikeudet noudattivat legaalista todistusteoriaa, eikä tuomioita jaettu ilman kunnollisia todisteita. Linnaoikeuksien ratkaisuista oli mahdollista valittaa kuninkaalle. Rangaistuskeinoina linnaoikeudet käyttivät pääasiassa ruumiinrangaistuksia, mutta myös jonkin verran sakko-, häpeä- ja vapausrangaistuksia. Linnaoikeuksien jäseninä oli sekä sotilaita että siviilejä. Puheenjohtajan tehtävä kuului maaherralle tai tämän poissa ollessa sotilasarvoltaan korkea-arvoiselle upseerille. Työssäni syytetyt jaettu neljään pääryhmään: palovahteihin, sotaväkeen, vankeihin ja vanginvartijoihin sekä siviileihin. Eniten linnaoikeuksia työllistivät sotaväkeen liittyvät oikeustapaukset, kun taas palovahteja koskeva tapaukset jäivät selkeään vähemmistöön. Yleisimmiksi rikostyypeiksi osoittautuivat väkivalta- ja omaisuusrikokset, sotilaskarkuruus sekä virkavirheet. Suurimmat erot linnaoikeuksien välillä liittyivät niille osoitettuihin tehtäviin ja niiden käsittelemiin oikeustapauksiin. Helsingin linnaoikeuden tehtäväksi oli annettu kaduilla tapahtuneiden väkivaltaisuuksien tutkinta ja ratkaiseminen vuoden 1733 asetuksen mukaisesti, minkä lisäksi sen tehtäviin kuului vuodesta 1761 lähtien myös vankien törkeiden rikosten tuomitseminen. Hämeenlinnan linnaoikeuden tehtävänä oli Helsingistä poiketen sotilaiden vähäisiksi katsottujen rikosten tuomitseminen. Pöytäkirjojen perusteella linnaoikeudet käsittelivät kuitenkin paljon myös sellaisia tapauksia, joita niiden ei oltu ohjeistettu käsittelevän. Tutkielmani perusteella linnaoikeus sijoittuu tuomioistuimena siviilituomioistuimiin kuuluvien alioikeuksien – raastuvan- ja kämnerinoikeuksien sekä pitäjänkäräjien – ja rykmenttien sotaoikeuksien välimaastoon. Linnaoikeuden voi luokitella myös erikoistuomioistuimeksi.
  • Witting-Mäklin, Julia (Helsingin yliopisto, 2016)
    Under 1900-talets första årtionden utvandrade många finländare till Förenta staterna i hopp om att finna förutsättningar för ett bättre liv. När migranterna lämnat sitt hemland och sitt gamla sammanhang var de tvungna att skapa en ny identitet åt sig. Tidningen Finska Amerikanaren blev en kär vän och ett viktigt redskap i det nya landet för många svensktalande immigranter från Finland. Avhandlingens källmaterial består av de mycket populära insändarsidorna ”Våra vänners afdelning”. Efter första världskrigets utbrott 1914 skärptes den amerikanska allmänhetens attityd mot immigration och en aktiv amerikanisering av nykomlingarna inleddes på flera fronter. Så väl skandinaviska som finska immigranter blev impopulära på grund av att de associerades med Tyskland och den kulturella identiteten bland de svensktalande immigranterna från Finland blev följaktligen ytterst problematisk. Avhandlingens syfte är att undersöka hur immigranternas identitet manifesterades på insändarsidorna och hur amerikanisering och politiska förändringar påverkade diskussionen. Jag inleder analysen med en genomgång av hurudana insändarbrev som publicerades under den aktuella perioden. Vidare har jag också undersökt vilka tecken på amerikanisering som kunde utläsas ur exempelvis språket i breven och de attityder som framlades. Jag behandlar också hur nationalismen och Finlandsbilden utvecklades. En uppfattning bland migranter har varit att Finska Amerikanarens attityd till finska inbördeskriget gjorde att tidningen tappade en stor mängd läsare. Därför har jag också i den här avhandlingen studerat hur insändarskribenterna uppfattade tidningens inställning till arbetarrörelsen och socialism innan första världskriget samt hur man diskuterade finska inbördeskriget på insändarsidorna. Eftersom pressen på immigranterna var hård att vara lojal gentemot Förenta staterna var immigranttidningarna ständigt under lupp och allt för radikala åsikter kunde inte framföras riskfritt. Även diverse myndigheter utfärdade bestämmelser som gjorde det svårt och dyrt för immigrantpressen att i allmänhet fortsätta sin verksamhet. Den här avhandlingens visar att det skedde en förändring i hur nöjda immigranterna var med sin tidning. Tidningens nedgång berodde bland annat på att immigrationspolitiken ledde till en minskad invandring, vilket i sin tur ledde till att tidningens naturliga tillväxt också tog slut. Det är ändå klart att vissa immigranter, speciellt sådana som var aktiva i arbetarrörelsen, mot slutet av 1920-talet upplevde att Finska Amerikanaren inte längre kunde möta deras tidningsbehov. Detta berodde främst på att de kände en större gemenskap någon annanstans, exempelvis med arbetarrörelsen, än med sin egen språkliga och kulturella gruppering.
  • Tuononen, Sirkka (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tutkimuskohde on venäläisen kontekstin ilmeneminen Aki Kaurismäen elokuvien vastaanotossa - erityisesti merkityksen annossa, tulkinnassa. Tutkimusaineistona on Integrum-tietokannasta Aki Kaurismäki hakusanalla haetut artikkelit, Andrei Plahovin ja Jelena Plahovan Kaurismäen tuotantoa esittelevä teos sekä Iskusstvo Kinon artikkeleita. Aineiston analyysissä tukeudutaan kirjallisuustieteen piirissä kehitettyyn reseptioteoriaan. Keskeisenä lähtökohtana on Hans Robert Jaussin reseptioestetiikan kulmakivi: näkemys vastaanottokontekstin oleellisesta merkityksestä taideteoksen tulkinnassa. Lisäksi hyödynnetään semioottisen lähestymistavan - lähinnä kulttuurisemiotiikan - käsitteitä, kuten teksti kulttuurisena tekstinä sekä taiteen ja elämän tekstien punoutuminen kokonaisuudeksi. Kaurismäen elokuvien venäläinen vastaanotto kertoo monin tavoin venäläinen kontekstin ja kriitikoiden odotushorisontin kulttuuristen elementtien vaikutuksesta elokuvien tulkintaan. Vastaanotossa kiinnitetään runsaasti huomiota hänen tuotantonsa intertekstuaalisiin elementteihin, jotka liittyvät venäläiseen kulttuuriin. Tulkintoja syntyy venäläisen elokuvan ja kaunokirjallisuuden lähtökohdista. Elokuvien synnyttämät konnotaatiot ja koko teosten konkretisaatiot sekä taiteilijaa koskevat myytit - luodut legendat ovat monin tavoin sidoksissa venäläiseen kulttuuriin. Venäläiseen kulttuuriin liittyvät intertekstuaaliset elementit tulkitaan venäläisessä vastaanotossa jopa koko Kaurismäen tuotantoa selittäviksi avaimiksi. Ohjaajan elämän ja taiteen tekstit punoutuvat vastaanotossa yhteen venäläisen taiteilijakuvan innoittamiksi legendoiksi. Vastaanotossa elokuvaohjaajaa ja hänen sankareitaan pohditaan semioottisen rajan näkökulmasta: taiteilijasta tulee meidän Aki Kaurismäki ja hänen sankarinsa ovat ainakin melkein slaavilaissieluisia. Keskeiset käsitteet: reseptio, konteksti, odotushorisontti, konkretisaatio, konnotaatio, taiteen ja elämän tekstit, luotu legenda, semioottinen raja.
  • Kaleva, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tutkielmani käsittelee lukion uutta suullista kurssia “Puhu ja ymmärrä paremmin” saksan kielen opetuksessa. Opetushallituksen määräyksen (2009) myötä toinen vieraiden kielten A- ja B1-oppimäärien vapaaehtoisista syventävistä kursseista muutettiin vuonna 2010 suullisen kielitaidon kurssiksi, ja osana kurssia otettiin käyttöön suullisen kielitaidon koe. Opetussuunnitelman perusteissa suullisen kurssin sisältökuvaus on kuitenkin hyvin yleispiirteinen ja epämääräinen, eikä kurssia varten ole ainakaan saksan opetuksessa tarjolla oppikirjaa tai muuta valmista materiaalia. Tässä tutkielmassa tarkastellaan suullisen kurssin osallistujia, toimeenpanoa sekä osallistujien ja opettajien suhtautumista kurssiin kolmessa helsinkiläisessä lukiossa. Tutkimuskysymyksiä on neljä: Ensinnäkin tarkastellaan, minkälaiset oppilaat ottavat osaa suulliselle kurssille (esim. eritasoiset oppilaat vai ainoastaan sellaiset, jotka ovat jo valmiiksi hyviä saksassa). Toiseksi tutkitaan, miten kurssin sisältökuvaus on tulkittu kussakin lukiossa ja miten kurssi käytännössä toteutetaan (esim. millaisia opetus-materiaaleja ja työmuotoja kurssilla käytetään, missä suhteessa kurssilla käytetään kohde- ja äidinkieltä). Kolmanneksi selvitetään, miten suullisen kurssin osallistujat ja opettajat suhtautuvat kurssiin (esim. miten tarpeellisena he pitävät kurssia ja tulisiko sen olla yksi pakollisista kursseista). Viimeisenä tarkastellaan, saavuttavatko suullisen kurssin osallistujat kurssin päätteeksi opetus-suunnitelman perusteisiin kirjatun tavoitetason (B1.1) puhumisessa. Tämän kysymyksen käsittelyn yhteydessä annetaan myös esimerkkejä osallistujien suullisen kielitaidon tasosta. Voidakseni vastata tutkimuskysymyksiin observoin suullisen kurssin opetusta kolmessa helsinkiläisessä lukiossa, toteutin kurssin oppilaille ja opettajille kirjallisen kyselyn sekä tallensin oppilaiden suulliset loppukokeet ääni- tai videonauhalle. Tutkielman johdannon jälkeen esitetään toisessa luvussa uusinta tilastotietoa lukion kielivalinnoista ja erityisesti saksan kielen asemasta. Kolmannessa luvussa määritellään käsitettä suullinen kielitaito osana laajempaa kielitaidon käsitettä. Neljäs luku on lyhyt historiallinen katsaus suullisen kielitaidon asemasta eri opetusmetodien valtakausina, ja luvun lopussa esitellään, millaisia tavoitteita Lukion opetussuunnitelman perusteissa asetetaan suulliselle kielitaidolle. Tutkimusaineistoni koostuu oppituntiobservointien (yht. 20 x 75 min) muistiinpanoista, 16 oppilaan ja 3 opettajan kirjallisten kyselyiden vastauksista sekä suullisten kokeiden tallenteista. Tallennetuista kokeista osa valittiin ja litterointiin tarkempaa analyysia ja vertailua varten. Tutkimuksen metodit ovat näin ollen oppituntiobservointi, kyselylomaketutkimus sekä suullisten kokeiden eksemplaarinen analyysi opetussuunnitelman perusteiden kielitaidon tasojen kuvausasteikkoa hyödyntäen. Tutkittavien ryhmien pienestä koosta johtuen tutkimustulokset pätevät vain näihin ryhmiin, eikä niiden pohjalta voi esittää yleistyksiä. Tutkimuksessa havaittiin, että kaikissa kolmessa koulussa suullisen kurssin tyypillinen osallistuja oli oppilas, joka hallitsee kielen jo valmiiksi hyvin ja joka on tekemisissä kielen kanssa myös vapaa-ajallaan. Kurssin osallistujien korkeasta tasosta kertovat myös suullisen loppukokeen tulokset: kaikki oppilaat saavuttivat vähintään opetussuunnitelman perusteissa asetetun tavoitetason B1.1 (arvosana 8), ja kolme neljäsosaa ylsi arvosanaan 9 tai 10. Olisi tärkeää pohtia, miten kurssia tulisi muuttaa, jotta se olisi houkuttelevampi myös heikommille oppilaille. Kaikissa kolmessa koulussa kurssi toteutettiin pääasiassa opettajan työstämän ja tuottaman materiaalin avulla. Tutkimuksen kolme kokenutta opettajaa eivät pitäneet oppikirjan ja muun valmiin materiaalin puutetta ongelmallisena, mutta tulevan opettajan näkökulmasta tilanne saattaa vaikuttaa huolestuttavalta. Kurssilla eniten käytetyt työmuodot olivat pari- ja ryhmäkeskustelut, ja yhdessäkään koulussa ei juurikaan annettu kotitehtäviä, sillä kurssin vapaaehtoisuuden vuoksi opettajat eivät halunneet enempää rasittaa jo muutenkin suuren työtaakan alla olevia abiturientteja. Tuntikeskustelujen pohjina käytettäviin vaativiin teksteihin tutustuminen jo kotona saattaisi kuitenkin tehdä keskusteluista syvällisempiä ja kielellisesti haastavampia, eikä tekstien kääntäminen veisi aikaa itse puhumiselta. Kurssin opettajat käyttivät tunneilla lähes koko ajan saksaa, kun taas oppilaat turvautuivat suomeen mm. kysyessään neuvoa opettajalta tai toisiltaan. Koska koulun jälkeisessä elämässä tarvitaan enemmän suullista kuin kirjallista kielitaitoa, oppilaat pitivät erillistä suullisen kielitaidon kurssia ”hyödyllisenä” ja opettajat ”erittäin hyödyllisenä”. Myös kurssin ajoitusta pidettiin onnistuneena, sillä vasta tällä tasolla kielen hallinta on tarpeeksi hyvää, jotta sen avulla pystyy keskustelemaan. Sekä oppilaiden että opettajien mielestä kurssin tulisi kuitenkin säilyä vapaaehtoisena, sillä pakollisia kursseja on jo muutenkin tarpeeksi eikä heidän mielestään ketään voi pakottaa puhumaan. Kurssin pakollisuutta voisi kuitenkin perustella sillä, että niin kauan kuin suullista kielitaitoa ei mitata ylioppilas-kirjoituksissa, kielen muiden osa-alueiden harjoittelu menee aina suullisen harjoittelun edelle.
  • Saatsi, Olli-Pekka (Helsingin yliopisto, 2016)
    Pro gradu –tutkielma käsittelee ruotsinkielistä kotouttamista ja kotoutumista Uudellamaalla ruotsin kielen (ruotsi toisena kielenä) opettajien näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, kuinka Uudellamaalla tapahtuva ruotsinkielinen kotouttaminen ja kotoutuminen toimii, miten se käytännössä toteutetaan ja millaisia mielipiteitä ja kokemuksia ruotsin opettajilla on ruotsinkielisestä kotoutumistoiminnasta. Tarkoituksena on myös saada opettajilta ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi ja arvioita ruotsinkielisen kotoutumisen tulevaisuudesta. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat Laki kotoutumisen edistämisestä 2010, Opetushallituksen Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet 2012 ja Kielilaki. Tutkimus on toteutettu laadullisena haastattelututkimuksena haastattelemalla neljää eri puolilla Uuttamaata (Helsinki, Porvoo ja Raasepori) työskentelevää ruotsin opettajaa. Haastattelut ovat toteutettu helmikuussa 2016, nauhoitettu ääninauhurilla, osittain litteroitu ja niiden ajallinen kesto vaihtelee 12-50 minuutin välillä. Haastatteluista saadut tulokset osoittavat, että ruotsinkieliselle kotoutumiselle on tarvetta, mutta työ on vaativaa ja se täytyy toteuttaa vähäisellä rahoituksella. Uudellamaallahan on tällä hetkellä vain yksi virallinen kotoutumiskoulutus ja sekin on työväenopiston järjestämä. Ruotsinkielisessä kotoutumisessa nähdään paljon kehitettävää: suurimmiksi ongelmiksi opettajat kokevat toiminnan rahoituksen ja tiedotuksen puutteen sekä opetusryhmien heterogeenisyyden kielitaitotason suhteen. Kehitysehdotuksia ovat esimerkiksi tiiviimpi yhteistyö eri kotouttajien välillä ja suomenruotsalaisen oppimateriaalin luominen riikinruotsalaisen rinnalle. Ruotsinkielisen kotoutumisen tulevaisuus nähdään hyvänä ja osallistujamäärien odotetaan lisääntyvän, jos ruotsin kielen asema Suomessa säilyy ennallaan. Tärkeänä nähdään, että kunnat saisivat itse enemmän päättää kotouttamistoimistaan valtion sijasta, jolloin ruotsinkielisyys otettaisiin paremmin huomioon paikallisella tasolla luoden enemmän mahdollisuuksia ruotsinkieliseen kotouttamiseen ja suurempaan osallistujamäärään.