Humanistinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Hyyrynen, Marie (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielma tarkastelee Internet-kasinoiden promootiodiskurssia kielellisen suostuttelun näkökulmasta. Hyödyntäen aiemmissa tutkimuksissa havaittuja uhkapelimainonnan teemoja sekä suostuttelun teorioita tutkielma pyrkii selvittämään, minkälaisten teemojen avulla nykypäivän Internet-kasinot mainostavat toimintaansa omilla verkkosivustoillaan, minkälaisin kielellisin keinoin teemat toteutetaan ja miten digitaalinen genre vaikuttaa kielelliseen toteutukseen. Aineisto koostuu tekstimateriaalista (10701 sanaa), joka on kerätty kahdeksalta eri Internet-kasinosivustolta. Suostuttelun kielellinen operationalisointi perustuu Hylandin (2005) metadiskurssimalliin sekä mainoskieltä tutkineiden Janoschkan (2004) ja Simpsonin (2001) tarjoamiin käsitteisiin. Menetelmänä käytetään laadullista diskurssianalyysiä, joten tutkielma keskittyy tuottamaan deskriptiivistä tietoa useiden esimerkkien avulla yleisyyksien selvittämisen sijaan. Kieltä pyritään tutkimaan tiiviisti ottamalla koko ajan huomioon konteksti, jossa piirteet ilmenevät. Aineistosta tulkitaan suostuttelun kannalta keskeisiksi kuusi mainosteemaa: ”voittaminen”, ”tuotearviointi”, ”vertaismainonta”, ”kasino ystävänä”, ”turvallisuus” ja ”elitismi”. Kielellisesti lukijaan pyritään luomaan yhteys henkilökohtaisen puhuttelun kautta sekä painottamalla tunteisiin ja uskottavuuteen liittyviä strategioita. Esimerkiksi asenteellisia, evaluoivia ilmaisuja käytetään paljon jokaisessa teemassa. Voittamista mainostettaessa käytetään yleensä rohkaisevaa, mutta monitulkintaista kieltä. Varmuutta ilmaisevia tai väitteille lisäpainoa antavia kielen piirteitä esiintyy varsinkin tuotearviointi- ja turvallisuusteemoissa. Monet mainosteemat vastaavat aiemmissa tutkimuksissa tehtyjä havaintoja, ja tietyiltä osin kielellinen toteutus seuraa tarkasti tavanomaisia mainosdiskurssin periaatteita. Tutkielmassa päädytään kuitenkin myös nostamaan esiin uusia puolia, kuten esimerkiksi turvallisuuden korostaminen mainonnassa. Aiempaa enemmän huomiota kiinnitetään myös kasinoiden VIP-ohjelmiin, joiden yhteydessä diskurssissa esiintyy elitististä pelaajien arvottamista ja kehotusta parantaa omaa asemaa pelaajahierarkiassa. Digitaalinen genre vaikuttaa siihen, että suostutteludiskurssissa hyödynnetään tietynlaisia tunteisiin vetoavia, usein visuaalisesti näyttäviä houkutinsanoja. Eräitä lukijan puhutteluun ja rationaaliseen argumentointiin liittyviä kielellisiä piirteitä voidaan myös käyttää hypertekstille ominaisella tavalla.
  • Korhonen, Johanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmani tarkastelee sukupuolistereotypioita ja niiden esiintymistä nykyajan televisiomainonnassa Isossa-Britanniassa. Aiempien tutkimusten tulokset sukupuolistereotypioiden esiintymisestä mainoksissa ovat olleet ristiriitaisia: osa toteaa stereotypioiden vähentyneen, osa taas vahvistaa mainosten toistavan edelleen perinteisiä sukupuolirooleja. Aikakaudellemme tyypillistä on perinteisten sukupuoliroolien murtuminen etenkin länsimaisessa kulttuurissa. Täten tutkimuksen tavoitteena on selvittää, ovatko perinteiset sukupuoliroolit vielä vahvasti esillä tämän päivän mainoksissa ja kuinka ne niissä esiintyvät. Naisten ja miesten kielenkäytön ja puheenaiheiden väitetään eroavan toisistaan, ja tutkimuksessa onkin pyritty selvittämään, toteutuuko tämä myös mainosten kielessä. Tutkimus on toteutettu multimodaalisesti, eli on tutkittu rinnakkain sekä mainosten kieltä, kontekstia, että visuaalisia piirteitä. Tutkitut mainokset ovat Ison-Britannian isoimpien supermarkettien ruoka-aiheisia mainoksia. Mainoksia oli yhteensä 36, joista vertailun vuoksi puolessa päähenkilö oli nainen (18) ja puolessa mies (18). Mainoksista analysoitiin neljää eri sukupuolittuneen kielen piirrettä ja neljää eri sukupuolistereotypiaa. Ruoka on teoriassa hyvin sukupuolineutraalia, sillä kaikkien ihmisten on syötävä. Ruoka tarjoaakin mielenkiintoisen aihealueen sukupuoliroolien ja sukupuolittuneen kielen tutkimiseen, sillä näennäisestä neutraaliudestaan huolimatta ruokaan, ja etenkin ruuanlaittoon, liittyy selkeästi sukupuolittuneita käsityksiä: ruuanlaittoa on jo pitkään pidetty naisten tehtävänä. Tutkimus vahvisti pääosin aikaisempia tutkimustuloksia, joiden mukaan naiset esitetään mainoksissa erilaisissa tilanteissa ja rooleissa kuin miehet. Naiset esitettiin useimmiten äiteinä, lasten seurassa kotioloissa ruuanlaitossa, kun taas miehiä kuvattiin enemmän kodin ulkopuolella miesseurassa. Naiset olivat lähes poikkeuksetta naimisissa olevia perheenäitejä, kun taas miehet kuvattiin päinvastoin naimattomina ja lapsettomina. Hypoteesin vastaisesti miehet nähtiin ruokaostoksilla naisia useammin, mutta on korostettava, etteivät he tehneet ostoksia naisten tavoin perheelle, vaan pelkästään itselleen oletettavasti yhden ihmisen talouteen. Naisten ja miesten kielenkäyttö mainoksissa erosi myös toisistaan. Miehet vitsailivat mainoksissa naisia enemmän ja perustellessaan jonkin tietyn tuotteen ostoa miehet pohjasivat väitteensä faktoihin, naiset taas omiin mielipiteisiinsä. Myös naisten ja miesten puheenaiheet erosivat toisistaan. Naiset keskustelivat useimmiten lapsista, ruuanlaitosta ja siihen liittyvästä stressistä ja paineista sekä ruuan laadusta. Miehet eivät juurikaan kantaneet tuskaa ruuanlaitosta tai perheen ruokinnasta, vaan keskittyivät enemmän ruuan laatuun, alkuperään ja hintaan. Naisten väitetään yleisesti kysyvän kysymyksiä miehiä enemmän, mutta yllätyksellisesti tämä ero ei noussut esiin tutkimusaineistossa. Itse asiassa miehet kysyivät määrällisesti enemmän kysymyksiä kuin naiset. Yhdeksi vahvimmista vastakkainasetteluista nousi kysymys siitä, kenen vastuulla ruuanlaiton tulisi olla. Mainokset viestivät voimakkaasti perinteisiä sukupuolirooleja, joissa ruuanlaitto lankeaa yksinomaan naisen harteille. Kun miehiä kuvattiin laittamassa ruokaa, tekivät he sen yleensä palveluksena tai lahjana vaimoilleen. Siinä missä naiselta odotetaan ruuanlaittoa osana feminiinisyyttä, on kokkaava mies ylpeyden- ja ihailunaihe, sillä silloin hän tekee jotain sukupuolelleen poikkeuksellista.
  • Valkeinen, Sonja (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa selvitetään, minkälaisille luonnonpaikoille ja millä perusteilla Käärme-alkuisia nimiä on annettu ja minkälaisia annetut nimet ovat rakenteeltaan. Aineistona käytetään Kotimaisten kielten keskuksen Nimiarkistosta kerättyjä paikannimiä, jotka käsittävät kaikkiaan 2217 nimeä ja 2147 eri luonnonpaikkaa. Nimistä 71 % on luokiteltu maastonimiksi ja 29 % vesistönimiksi. Joukossa on sekä primaarinimiä (91 % nimistä, tyyppi Käärmekuru) että sekundaareja, muita paikannimiä joko kokonaan tai osittain sisältäviä nimiä (9 % nimistä, tyyppi Käärmekurunnotko). Aineistoa analysoidaan toisaalta perinteisin onomastisin menetelmin, toisaalta syntaktis-semanttisen luokittelumallin avulla. Nimissä esiintyviä lekseemejä ja lekseemeihin liittyviä merkityksiä tutkitaan käyttäen hyväksi etymologisia ja murteellisia sanakirjoja sekä Kotimaisten kielten keskuksen arkistotietoja. Täten selvitetään, mitä nimissä tavattavat leksikaaliset elementit (esimerkiksi uopaja ja lukko) tarkoittavat ja millaisina nimenantajat ovat nähneet paikat nimenantohetkellä. Aineiston paikkoja tutkitaan myös satelliittikuvista, kartoista ja arkistotiedoista. Näin selvitetään nimettyjen paikkojen erityispiirteitä (esim. kivisyyttä, hiekkaisuutta, korkeutta), paikkoihin liitettyjä tarinoita sekä sitä, onko jonkin Käärme-alkuisen nimen lähellä muita Käärme-nimiä. Syntaktis-semanttisessa luokittelussa nimet jaetaan kieliopillisiin, rakenteellisiin nimenosiin, joilla kullakin on oma funktionsa. Aineiston yleisin nimityyppi on 2 CA (tyyppi Käärmeharju), joka on myös muussa suomalaisessa paikannimistössä hallitseva rakennetyyppi. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että Käärme-nimiä on tyypillisesti annettu kivisille ja louhikkoisille paikoille, joissa esiintyy tai on arveltu esiintyvän runsaasti käärmeitä. Aineistossa korostuvat kiviset ja kallioiset paikat ja erityisesti maankohoumat, vesistöpaikoissa myös niemet. Nämä paikat vastaavat hyvin käärmeiden luontaisia elinympäristöjä. Rakenteellisesti nimet ovat melko yksinkertaisia: 96 % niistä noudattaa syntaktis-semanttista tyyppiä 2 CA. Tarinoita käärmeiden mukaan nimettyihin paikkoihin liitetään harvakseltaan, mutta toistuvasti. Tyypillisiä ovat erityisesti kertomukset käärmeiden käräjistä sekä kruunupäisestä käärmeestä.
  • Mäntylä, Riika-Leena (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradussa tutkitaan keskustelunanalyyttisesti moniammatillista vuorovaikutusta lääkärinkierrolla erityisesti hoitajan toiminnan kannalta. Tutkittavana ovat vuorovaikutuksen osallistumiskehikko ja hoitajan rooli ja kielelliset keinot rakentaa asiantuntijuuttaan. Aineistona video- ja äänitallenteita pääkaupunkiseudulla sijaitsevan sairaalan vuodeosastolta 2 kierrolta ja 14 potilaan tapaamisesta. Tutkielma kuuluu hankkeeseen, joka tutkii sairaanhoidon ammattikieltä ja suomen kielen tilanteisen oppimisen mahdollisuuksia. Lääkärinkierron osallistujakehikkoa ohjaa pitkälti lääkäri: hän vie kiertoa eteenpäin ja häneen suuntaudutaan auktoriteettina. Hoitajien päätehtävä on huolehtia tiedonkulusta. Tutkielmassa käsitellään sekä hoitajien responsiivisia että heidän oma-aloitteisia toimintojaan. Hoitajat liittyvät keskusteluun yleensä vasta lääkärin tekemän potilashaastattelun jälkeen osoittaen näin kunnioittavansa lääkäri–potilassuhdetta ja sen ylläpitämistä kierrolla. Potilaan lisäksi lääkäri hakee tietoa ensi sijassa omahoitajalta. Omahoitaja myös tukee potilasta tämän vastatessa lääkärin kysymyksiin, kun potilas osoittaa hoitajalle epävarmuutta ja näin suhtautuu tähän asiantuntijana. Potilas esittää kysymyksensä ensi sijassa lääkärille, mutta hoitaja voi ottaa vastaajan roolin, kun hän pitää asiaa omalle vastuualueelleen kuuluvana. Hoitajat täydentävät potilasta koskevia tietoja niin väitelausein esitetyillä informoinneilla kuin kysymyksin. He saattavat esittää potilaalle kysymyksen, jos lääkäri ei huomaa kysyä jotakin, ja tuovat myös näin esiin ammatillisen kompetenssinsa. Täydentäessään potilasta koskevia tietoja hoitajat ottavat esiin asioita, joita he pitävät tärkeinä lääkärin suunnitellessa jatkohoitoa. Hoitajat esittävät lääkärille myös kysymyksiä, jotka koskevat heidän omien työtehtäviensä suorittamista, ja kysyvät lupaa esim. antaa jotakin lääkettä. Näin he suhtautuvat lääkäriin tiedollisena auktoriteettina. Hoitajat saattavat tulla mukaan kotiuttamiskeskusteluun ilmaisten, että he ovat erimielisiä lääkärin päätöksestä. Erimielisyys on hienovaraista ja implisiittistä. Erityisillä kielellisillä valinnoilla he osoittavat varaavansa itselleen vuoron osallistujakehikossa. Osallistumiskehikkoa rakennetaan erityisesti katseella, jolla puheenvuoro siirretään toiselle. Osallistujaroolit saattavat vaihdella, mutta aluksi keskustelijoina ovat pelkästään lääkäri ja potilas. Osallistujakehikkoa sekä ammatillista identiteettiä ja rooleja rakennetaan myös verbaalisilla keinoilla kuten ammattikieleen kuuluvilla sananvalinnoilla. Kielelliset valinnat luovat myös tiimiä: niillä voidaan rakentaa toimintaa yhteiseksi tai identifioitua tietyn tiimin, esimerkiksi hoitajien, jäseneksi.
  • Kuokkanen, Aliisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämän pro gradu –tutkielman tarkoituksena on tarkastella kielipolitiikkaa sekä implisiittisiä ja eksplisiittisiä asenteita kieliin kahdessa ruotsalaisessa korkeakoulussa diskurssianalyysin keinoin. Diskurssianalyysin lähtökohtana on todellisuuden sosiaalinen rakentuminen. Tutkielmassa keskitytään siihen, kuinka näiden korkeakoulujen opiskelijat ja henkilökunta keskustelevat kielistä ja mikä korkeakoulujen virallinen kanta on suhteessa kieliin. Tutkielmassa käytetty aineisto koostuu kolmesta ohjausdokumentista sekä neljästä videoidusta ja nauhoitetusta keskustelusta. Aineisto on kerätty osana DYLAN-projektia (Language Dynamics and Management of Diversity) vuonna 2008 ja sen keräämisestä on vastannut ko. korkeakoulujen henkilökunta. Helsingin yliopiston osuudessa keskityttiin kielelliseen monimuotoisuuteen pohjoiseurooppalaisessa korkeakoulutuksessa. Tutkielman aineistona käytetyistä dokumenteista yksi on Södertörnin korkeakoulusta ja kaksi Mälardalenin korkeakoulusta. Tutkielman keskustelumateriaalista kaksi ryhmäkeskustelua ovat Södertörnin korkeakoulusta. Mälardalenin korkeakoulusta on yksi ryhmäkeskustelu sekä syvähaastattelu. Korkeakoulujen työntekijät ovat toimineet kaikissa keskusteluissa keskustelunvetäjinä. Tutkielman analyysi on kaksiosainen. Analyysin ensimmäinen osa koostuu politiikka-analyysista, jossa korkeakoulujen kielipolitiikkaa määrittävät ohjausdokumentit kategorisoidaan Michael O’Haren policy-typologian perusteella, mikä luo kokonaiskuvan korkeakoulujen kielipolitiikoiden lähtökohdista. Analyysin toinen osa on diskurssianalyyttinen haastatteluanalyysi, jossa keskitytään ruotsin kielen diskurssipartikkeleihin ju, väl ja nog. Diskurssipartikkelit kuvastavat muun muassa puhujan asennetta sekä viestittävät siitä, miten puhujan sanoma tulee ymmärtää. Tässä tutkielmassa diskurssianalyysi on tutkimuskeino ja se muodostaa tutkielman viitekehyksen kielipolitiikan tarkastelulle. Tutkielman kielellinen analyysi tehdään tarkastelemalla edellä mainittuja diskurssipartikkeleita sekä niiden funktioita keskusteluissa. Tutkielman analyysin ensimmäinen osa, kielipolitiikkaa määrittävien ohjausdokumenttien analyysi osoittaa, että englannin kielen merkitys nousee vahvasti esille korkeakoulujen ohjausdokumenteissa, mutta myös aineistoina käytetyissä opiskelijoiden ja henkilökunnan keskusteluissa eikä muiden vieraiden kielien juuri nähdä tuovan lisäarvoa. Näin ollen korkeakoulujen viralliset dokumentit vastaavat opiskelijoiden ja henkilöstön käsitystä korkeakoulujen kielellisestä todellisuudesta. Tutkielman analyysin toinen osa, ruotsin kielen diskurssipartikkeleiden ju, väl ja nog analyysi osoittaa, että osallistujat ovat varovaisia esittämään mielipiteitään keskusteluissa ja he käyttävät diskurssipartikkeleita pehmentääkseen sanomaansa. Näistä kolmesta diskurssipartikkelista ju on aineiston yleisin. Osallistujat käyttävät sitä muun muassa viestittääkseen muille osallistujille sanomansa totuudenmukaisuudesta.
  • Takala, Suvi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan Seinäjoen epävirallisia paikannimiä ja sitä, miten seinäjokelaiset niitä tunnistavat ja käyttävät. Tavoitteena on selvittää, tunnistavatko seinäjokelaiset, mihin puheena olevat epäviralliset paikannimet viittaavat ja kertovatko he käyttävänsä niitä. Lisäksi tavoitteena on kartoittaa, miten nimien käyttöä tai käyttämättä jättämistä perustellaan. Aineisto koostuu neljästä ryhmähaastattelusta, jotka on toteutettu Seinäjoella vuonna 2015. Haastatteluihin osallistuneita on yhteensä 16, joista 11 on naisia ja 5 miehiä. Haastatteluissa käsitellyt epäviralliset nimet ovat peräisin vuoden 2013 kandidaatintutkielman aineistosta. Tutkimusote on pääasiassa kansanonomastinen, mutta myös sosio-onomastiikkaa, sosiolingvistiikkaa ja keskustelunanalyysia hyödynnetään. Tutkielmasta selviää, että osa nimistä tunnistetaan hyvin ja ne ovat laajalti käytössä, kun taas toisia ei tunnisteta ja käytetä ollenkaan. On kuitenkin myös paljon nimiä, jotka tunnistetaan hyvin, mutta niitä ei jostakin syystä käytetä. Tällaisia syitä ovat esimerkiksi toinen paremmin kuvaava nimi, affektiiviset syyt sekä käsitys siitä, ettei keskustelukumppani tunne nimeä. Nimien joukosta erottui myös selkeitä sukupolvinimiä, jotka osoittautuivat joko nuoren tai vanhan ikäpolven käyttämiksi. Tutkielma osoittaa, että pelkkä nimien tunteminen ei kerro mitään niiden käytöstä. Epävirallisia nimiä käytetään erityisesti sellaisista paikoista, jotka ovat lähellä omaa kokemusmaailmaa ja jollakin tavalla itselle merkityksellisiä. Epävirallinen nimi ja sen tarkoittama paikka yhdistyvät usein ihmisten mielissä. Epävirallisen nimen on tärkeää olla kuvaava, mikä tarkoittaa tutkielman perusteella usein sitä, että yhteys viralliseen nimeen on tarpeeksi selvä.
  • Yarkoyeva, Maria (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksen tavoitteena oli löytää aineistosta valmiita fraaseja, jotka ilmaisevat kieltäytymistä ja joita äidinkielen puhujat käyttävät aktiivisesti arkielämässä, ja analysoida niitä kieliopillisen fraseologian näkökulmasta. Tutkittavat fraasit ovat idiomaattisia – niiden komponenteilla on useimmiten kiinteä sanajärjestys ja kullakin ilmauksella on usein sille ominainen tietty prosodia. Puhuja ei muodosta niitä produktiivisesti, vaan ne ovat valmiiksi tallennettuina hänen päässään. Idiomaattisuudesta johtuen kyseisten ilmausten ymmärtäminen ja hallinta tuottavat ulkomaalaisille vaikeuksia, tähän liittyen tarkastelen työssä myös niiden suomenkielisiä vastineita. Tutkimusaineisto koostuu Ljudmila Ulitskajan kaunokirjallisissa teoksissa ja niiden suomennoksissa esiintyvistä dialogeista, joissa on käytetty kieltäytymistä ilmaisevaa rutiini-ilmausta. Idiomaattinen voi olla paitsi kokonainen fraseologisoitunut lause myös kiinteän kokonaisuuden muodostava kahden tai useamman sanan yhtymä, esimerkiksi, venäjän Ну вот еще (jota vastaa suomessa lauseen muotoinen rutiini-ilmaus No johan nyt keksit. Venäläisessä kielentutkimuksessa tällaisia rutiini-ilmauksia kutsutaan kommunikatiiveiksi. Niitä käytetään puheessa ilmaisemaan tunteita, kieltoa tai myöntymistä tai puhujan arviota toisen puhujan sanomasta. Tutkielman empiirisessä osassa analysoin aineistosta poimittuja esimerkkejä fraseologian näkökulmasta soveltamalla niihin erilaisia lähdekirjallisuudessa kuvattuja teorioita ja käsitteitä. Kaikki esimerkit ilmaisevat tavalla tai toisella kieltäytymistä, mutta eroavat toisistaan esimerkiksi rakenteensa, kiinteiden komponenttiensa tai prosodisten ominaisuuksiensa suhteen. Tutkimusmetodina käytän vertailevaa analyysia ja käsitteellistämistä sekä eri kriteereihin perustuvaa luokittelua ja ryhmittelyä. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että monipuolisuudestaan huolimatta kieltäytymistä ilmaisevilla rutiini-ilmauksilla esiintyy monia toistuvia piirteitä kuten esimerkiksi kielteiset partikkelit tai kysymysintonaatio. Niiden tarjoaman mallin pohjalta venäjää vieraana kielenä opiskelevat voivat tunnistaa ja oppia helpommin vastaavanlaisia idiomeja. Eri tutkijoiden esittämien kuvausten ja lähestymistapojen vertailun avulla on ollut mahdollista saada monipuolinen kuva tutkittavien ilmausten erityispiirteistä. Tutkielman liitteenä on kieltäytymistä ilmaisevien rutiini-ilmausten lista, jonka olen laatinut tutkimusaineistossani esiintyvien sekä lähdekirjallisuudessa mainittujen ilmausten perusteella.
  • Oikari, Liisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Gallen-Kallelan Museon kulttuurihistoriallista kokoelmaa kokoelmatutkimuksen ja esinetutkimuksen näkökulmista. Museon kulttuurihistoriallinen kokoelma sisältää Akseli Gallen-Kallelaan liittyvää esineistöä. Tutkimustehtävänäni on selvittää, mitä museon kulttuurihistoriallinen kokoelma kertoo sen kerääjästä ja ajasta, jolloin kokoelma on syntynyt. Pohdin myös mitkä muut tekijät ovat mahdollisesti vaikuttaneet henkilöhistoriallisen kokoelman nykyiseen muotoon. Tarkastelen tutkimuskohdettani, museokokoelmaa, kolmen tutkimusmenetelmän avulla. Kulttuurianalyysin, kulttuurihistoriallisen kontekstoinnin ja lähiluvun yhdistelmä mahdollistaa monipuolisten tulkintojen tekemisen. Moniaineistoisessa tutkimuksessa hyödynnän esinekokoelman lisäksi erilaisia arkistoaineistoja, muistelmia, kirjallisuutta ja taidetta. Materiaalisen kulttuurin tutkimuksessa moniaineistoisuus mahdollistaa erilaisia näkökulmia ja tuo tulkintaan vaihtelevuutta. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys muotoutuu paljolti museologisen tutkimuskirjallisuuden ja keräilytutkimuksen pohjalta. Tutkimuksessani henkilöhistoriallisen museokokoelman synty- ja kehityshistoria rakentuu esinekokoelman tarkastelun kautta. Kulttuurihistoriallisen kokoelman aineistot jakautuvat teemallisesti kahteen osioon, jotka avaavat museokokoelmien keräys- ja kokoelmakonteksteja, sekä toimivat mikrohistoriallisen tiedon lähteenä. Akseli Gallen-Kallelan omistamien esineiden pienkokoelmissa kohtaavat käytännöllisyys ja arki. Tämä osio museokokoelmasta sisältää esinekokonaisuuksia, jotka ovat jonkun muun kuin Akseli Gallen-Kallelan toimesta muototuneita, ja ovat ikään kuin Gallen-Kallelan perheen ja elämän kautta syntyneitä esinekasaumia. Esineet ja niihin linkittyvät muut aineistot kertovat perhe-elämän lisäksi museoimisprosessin aikana tehdyistä valinnoista sekä jälkeläisten tulkinnoista. Toinen teemaosio esittelee museokokoelmaa Akseli Gallen-Kallelan kokoamien ja keräämien aineistojen kautta. Pariisin ajan kuriositeetit, kansatieteelliset esineet ja Afrikan matkamuistot heijastelevat taiteilijan kiinnostuksen kohteita ja sisältävät taiteilijan niille antaman museaalisen kontekstin. Muiden museoiden kokoelmissa olevat taiteilijaan liittyvät esinekokoelmat tuovat vertailukohdan Gallen-Kallelan Museon kulttuurihistoriallisen kokoelman sisällön tulkintaan. Muiden museoiden kokoelmiin vertaamalla, Gallen-Kallelan Museon kulttuurihistoriallinen kokoelma näyttäytyy henkilöhistoriallisena ja taiteilijan ammatista kertovana museona.
  • Rossi, Juhana (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa tutkitaan englannin kielen kielioppaita ja niiden sisältämien normatiivisten eli preskriptiivisten kieliohjeiden vaikutusta amerikanenglantiin. Tutkielman alkupuolella esitellään englannin kielen kielioppaisiin liittyvät teoreettiset peruskäsitteet (kielioppi, deskriptivismi, preskriptivismi, vakiintunut kielenkäyttö eli englanniksi usage) sekä kielioppaiden lyhyt historia ja tyyppijärjestelmä. Jälkipuolella tutkitaan, kuinka kielioppaiden preskriptiivinen kielen kuvaus on vaikuttanut luonnolliseen kielenkäyttöön Yhdysvalloissa 1990-luvun jälkipuoliskolla ja 2000-luvun alussa. Historiallisessa tarkastelussa englannin kielen preskriptiiviset kielioppaat syntyivät 1700-luvun lopulla, jolloin englannin kielen sanastoa, oikeinkirjoitusta ja kielioppia pyrittiin standardisoimaan. Usein standardisointityötä sävytti preskriptiivinen kielen rakenteiden kuvaus, joka pyrkii ohjaamaan kieliyhteisöä käyttämään oikeana pidettyä kieltä ja karttamaan vääränä pidettyä kieltä. Englannin preskriptiiviset kielioppaat ovat vakiinnuttaneet asemansa auktoriteetteina, joita kieliyhteisössä käytetään silloin kun halutaan selvittää, onko jokin ilmaisu hyvää vai huonoa englantia. Tutkielmassa muodostetaan otos kolmesta preskriptiivisestä kieliohjeesta, jotka on määritelty kahdessa Yhdysvalloissa 1960-luvulla julkaistussa tunnetussa kielioppaassa. Otoksen kieliohjeet edustavat kolmea eri ajatusta, jotka ovat seuraavat: 1) Kieltä pitää käyttää siten, että sanojen merkitykset pysyvät tarkkarajaisina. 2) Sanojen etymologiaa täytyy kunnioittaa. 3) Sanojen merkityskenttää ei saa laajentaa kielen sisäisen logiikan vastaisesti. Aluksi otokseen valittujen kieliohjeiden alkuperä selvitetään kielihistoriallisten hakuteosten ja kielioppaista kootun HUGE-tietopankin avulla. Sitten ohjeiden vaikuttavuutta tutkitaan korpuslingvistiikan keinoin eli tarkastelemalla sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti sitä, kuinka ohjeita on noudatettu luonnollisen kirjoitetun ja puhutun kielen näytteissä. Näytteet on kerätty kahdesta korpuksesta eli laajasta kielinäytteiden kokoelmasta. Lisäksi 1960-luvulla määriteltyjä kieliohjeita verrataan siihen, kuinka ne on määritelty ja analysoitu 1990-luvun lopussa julkaistussa kielioppaassa. Vastauksena tutkielman kysymyksenasetteluun havaitaan, että tutkielman otokseen valituista kolmesta preskriptiivisestä ohjeesta kahta noudetaan yhä luonnollisessa kielenkäytössä. Sen sijaan yhtä otoksen ohjeista eli kieltoa käyttää adverbia hopefully lauseadverbiaalina noudatetaan luonnollisessa kielenkäytössä enää harvoin. Tutkielmassa esitetään tiedossa olevan kirjallisuuden valossa tähän mennessä yksityiskohtaisin ja kattavin analyysi kieliohjeesta, joka koskee hopefully-adverbin käyttöä lauseadverbiaalina. Johtopäätös on, että korpuslingvistiikkaa ja HUGE-tietopankkia hyödyntävä metodi soveltuu hyvin preskriptiivisten kieliohjeiden historian ja vaikuttavuuden tutkimukseen.
  • Salokanto, Salla (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan blogikirjoitusten lukijapaikkoja ja kommentoijien suhtautumista niihin. Lukijapaikka on tekstiin rajautuva vastaanottajan tila, jota rajaavat tekstin vastaanottajaan suuntautuvat oletukset. Tutkielman aineistona on 12 blogikirjoitusta kommentteineen. Kuusi tekstiä on peräisin yksityishenkilön kirjoittamasta opetusalan blogista ja kuusi institutionaalisesta opetusalan blogista. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia lukijapaikkoja näiden kahden blogin blogikirjoituksiin hahmottuu. Lukijapaikka on monitasoinen käsite, ja sitä tarkastellaan muun muassa blogikirjoitusten esisopimusten, tekstiin muotoutuvien sisä- ja ulkoryhmien, puhuttelujen sekä direktiivien kautta. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, kuinka blogikirjoitusten kommenteissa suhtaudutaan pohjatekstin lukijapaikkojen rajauksiin: Millaisiin lukijapaikkojen rajauksiin otetaan kantaa? Millaisin keinoin? Tutkielmassa kommentit on jaoteltu kolmeen kategoriaan: 1) Kommentissa tuetaan tekstin lukijapaikkojen rajauksia 2) Kommentissa kyseenalaistetaan jokin pohjatekstiin hahmottuva lukijapaikka 3) Kommentissa ei oteta kantaa tekstin lukijapaikkoihin. Tämän jaottelun pohjalta tarkastellaan eri kategorioille tyypillisiä kielenpiirteitä sekä sitä, millaiset lukijapaikan rajaukset kirvoittavat kunkin kategorian kommentteja. Keskeisiksi tarkastelun kohteiksi nousevat evaluointi, suhtautumisen ja kohteliaisuuden keinot, persoonailmausten vaihtelu, oman kokemuksen käyttäminen argumenttina sekä moniäänisyyteen suuntautumisen tavat eli dialoginen laajentaminen tai supistaminen. Tutkielmassa osoitetaan, että eri kategorioiden kommenteissa käytössä ovat osin erilaiset kielelliset keinot. Lisäksi havaitaan, että blogikirjoituksen lukijapaikan rajauksen tavat vaikuttavat siihen, millaista kommentointia kirjoitus verkossa kirvoittaa. Ristiriitaisia, tiukkaan rajattuja tai kielteiseksi hahmottuvia lukijapaikkaa kyseenalaistetaan aineistossa eniten. Löyhärajaisia tai neutraaleja lukijapaikkoja ja blogikirjoituksessa ylläpidettyä etäkohteliaisuutta taas seuraa objektiivisuuteen pyrkivä kommentointi. Sen sijaan blogikirjoituksen aiheella ei tässä aineistossa ole yhtä havaittavaa vaikutusta siihen, millaisia kommentteja tekstit saavat.
  • Hakola, Iina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen yhdysvaltalaisten upseerien ja brittiläisten virkamiesten vaimojen teoksia, joissa naiset kuvaavat elämäänsä 1800-luvun lopulla Yhdysvaltojen lännessä ja Iso-Britannian Intiassa. Tutkin tekstejä postkolonialistisesta näkökulmasta ja tarkastelen, millaisia kolonialistisia diskursseja kirjoittajat teksteissään toistavat ja tuottavat. Kysyn, miten kirjoittajat kuvaavat vieraan kulttuurin ympäristöä ja ihmisiä, sekä miten heidän oma roolinsa naisena rakentuu suhteessa imperiumiin teksteissä. Pohjaan tarkasteluni Millsin analyysiin kolonialismista ja naisten matkakertomuksista sekä sukupuolen merkityksestä naiskirjoittajia rajoittavana tai mahdollistavana tekijänä. Hyödynnän myös Prattin ja Bhabhan teorioita. Tutkielmani lähteinä minulla on neljän naisen kirjoittamat teokset, jotka on julkaistu 1900-luvun alussa. Teokset ovat noin 300–400 sivuisia muistelmia tai matkakertomuksia. Valitsin lähteet kahden eri tutkijan, McInnisin ja Procidan, laatimien laajojen bibliografioiden pohjalta. Tarkastelustani käy ilmi, että kirjoittajat sekä Yhdysvalloissa että Intiassa kiinnittävät ympäristöä kuvaillessaan huomiota samoihin asioihin: lämpötilaan, eläimiin ja maisemiin. Yhdysvaltalaisnaisten teksteissä näkyy ajatus villistä lännestä, joka oikeuttaa valkoisen väestön lännessä olemista. Brittinaisten luontokuvailuissa näkyy erityisesti pittoreskin ihanne ja Intian staattisuuden korostaminen. Amerikkalaisnaiset kuvaavat alkuperäisasukkaita lähes yksiselitteisen kielteisesti ja inhoten. Brittinaisten diskurssit ovat ristiriitaisia ja monisyisiä; heidän kuvailunsa paikallisista ovat sekä positiivisia että negatiivisia. Heidän teksteissään näkyy kolonialistisen vallan häilyvyys ja neuvottelu vallasta. Transnationaalisia eroja naisten kuvauksissa voi selittää se, että brittinaiset olivat teosten mukaan enemmän henkilökohtaisesti tekemisissä paikallisväestön kanssa kuin amerikkalaisnaiset. Kaikki naiset korostavat omaa tarpeellisuuttaan ja osallisuuttaan imperiumissa. Amerikkalaisnaisilla korostuu päättäväisen armeijanaisen ihanne ja imperialistisen maskuliinisuuden korostaminen. Brittinaiset korostavat osallisuuttaan miestensä työssä ja imperialistisessa projektissa. Kaikki kirjoittajat kritisoivat imperiumia jollain tapaa, mutta enemmän teksteissä korostuu imperialistisen vallan korostaminen ja oikeutus. Tarkasteluni osoittaa, että naisilla on julkaistujen teostensa kautta aktiivinen rooli imperialistisina toimijoina. Kolonialistiset diskurssit, joille tyypillistä on vieraan kulttuurin toiseuttaminen, alistaminen, yhtenäistäminen tai kärjistäminen, näkyvät kaikissa teoksissa. Teosten kirjoittajat nostavat esille samanlaisia asioita molemmilla puolilla maailmaa, vaikka teksteissä on myös yksilöllisiä ja transnationaalisia eroja.
  • Pulli, Tarja (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmani käsittelee kuoleman kuvia Sirkka Turkan lyriikassa. Tarkastelen kuvakieltä runokokoelmissa Vaikka on kesä ja Tulin tumman metsän läpi. Analysoin sitä, minkälaisia kuoleman kuvia on yksittäisissä runoissa ja mikä merkitys kielikuvastolla on kokoelmien sisäisessä poetiikassa. Yhtäältä etsin eroja tarkastelemissani kokoelmissa, toisaalta Turkan kuvakielen muuttumattomia piirteitä. Kielikuvista tutkin vertauksia, symboleja, metaforia ja metonymioita. Käytän metaforatutkimukseni lähtökohtana jänniteteoriaa. Hyödynnän analyysissani myös George Lakoffin ja Mark Johnsonin ajatuksiin pohjautuvaa kognitiivista metaforateoriaa. Runojen metonyymisyyttä tarkastellessani käytän työkalunani viitekehysanalyysia. Pyrin osoittamaan, että yksittäisten runojen sirpaleiset kuvastot ovat yhteydessä toisiinsa ja synnyttävät siten metonyymisiä kokonaisrakenteita. Koska symbolien tulkitseminen on ennen muuta kulttuuristen alluusioiden tunnistamista, etsin myös kokoelmien intertekstuaalisia yhteyksiä. Siinä käytän apunani Ziva Ben-Poratin alluusioteoriaa. Erittelen Turkan lyriikasta sekä konventionaalisia että yksityisiä symboleja. Analysoin kummastakin kokoelmasta tarkasti neljä runoa, jotka ovat temaattisesti merkittäviä ja kielikuvarakenteiltaan erilaisia. Etsin kokoelmien muista runoista samojen viitekehysten kuvastoa. Tutkielmani osoittaa, että kuoleman kuvasto on molemmissa kokoelmissa runsas ja painokas. Kuolema on usein kuvattava, mutta se voi olla myös kielikuva, jonka avulla puhutaan mielentiloista. Kokoelma Vaikka on kesä käsittelee toisen kuolemaa, Tulin tumman metsän läpi minän omaa kuolemaa. Tämä näkyy kielikuvissa. Toisen kuolemasta puhuttaessa kuolema on aktiivinen noutajahahmo. Omaa kuolemaa käsiteltäessä minä itse liikkuu kohti kuolemaa tai siitä poispäin. Vaikka on kesä -kokoelmassa kuvat oat selkeärajaisempia ja konventionaalisempia kuin kokoelmassa Tulin tumman metsän läpi, jossa metonyymiset kokonaisrakenteet ovat tärkeitä. Kumpikin kokoelma on vahvasti allusiivinen. Viittauksia mytologioihin ja populaarikulttuuriin on paljon. Pysyvin pohjateksti Turkalla on Raamattu. Kuoleman rinnalla kulkevat kysymykset elämän merkityksestä ja ihmisen olemuksellisesta yksinäisyydestä. Sota on keskeinen sekä kuoleman että sisäisen taistelun kuvana. Se on yksi Turkan tuotannon pysyvistä kuvista.
  • Laitala, Niina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan lasten ja aikuisten suomi toisena kielenä -opettajien kokemuksia suullisen kielitaidon opettamisesta ja arvioimisesta. Tutkielman lähtökohtana olivat opetussuunnitelmien asettamat tavoitteet suullisen kielitaidon opetukselle ja arvioinnille. Tavoitteena oli ensiksikin selvittää, miten lasten ja aikuisten S2-opettajat kokevat ja toteuttavat suullisen kielitaidon opettamisen ja arvioinnin. Lisäksi selvitettiin, mitä yhteistä ja mitä eroa lasten ja aikuisten opettajien kokemuksilla on. Opettajien vastausten perusteella oli tarkoitus löytää suullisen kielitaidon opettamisen ja arvioinnin ongelmia. Tutkielman aineistona käytettiin kuuden opettajan puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastateltavina oli kolme yläkoulun S2-opettajaa, joista yksi oli valmistavan luokan opettaja, ja kolme kotoutumiskoulutuksen opettajaa. Aineistosta etsittiin ensin sieltä nousevia yhteisiä ja eroavia piirteitä lasten ja aikuisten opettajien vastauksista erikseen, minkä jälkeen verrattiin lasten ja aikuisten opettajien kokemuksia keskenään. Vastauksista nousseita yleisiä teemoja käsiteltiin suhteessa aiempaan tutkimukseen sekä perusopetuksen ja kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelmiin. Haastatellut opettajat olivat kiinnostuneita suullisen kielitaidon opettamisesta ja arvioimisesta. Opettajat korostavat viestinnällisyyttä suullisen kielitaidon arvioinnissa, mutta sen huomioiminen käytännön opetustyössä mietitytti heitä. Suullisen kielitaidon arviointi koetaan ongelmallisiksi esimerkiksi puutteellisten arviointimenetelmien ja -kriteerien sekä liian vähäisten arviointiresurssien takia. Haastatteluissa kävi ilmi, että suullinen kielitaito koostuu monenlaisesta osaamisesta ja vaikka sitä pyritään opettamaan jatkuvasti, sen systemaattinen tavoittaminen opetuksen ja arvioinnin keinoin on hankalaa sekä lasten että aikuisten opettajien mielestä. Lisäksi erityisesti aikuisten opettajien mielestä arvioinnille on resursoitu liian vähän aikaa. Lasten opettajat toivat esiin oppilaiden iän vaikutuksen suullisen kielitaidon opettamiseen. Heitä myös mietitytti perusopetuksen uusi opetussuunnitelma ja erityisesti sen arviointiin tuomat muutokset. Haastatteluissa tuli esiin myös suullisen arvioinnin näkymättömyys kielenoppijoille, mikä johtuu esimerkiksi arvioinnin puutteellisesta dokumentoinnista. Tutkimustulosten perusteella opettajat tarvitsevat lisää konkreettisia menetelmiä toteuttaa suullisen kielitaidon opettamista ja arviointia käytännön työssään. Lisäksi opettajat kaipaavat määriteltyjä arviointikriteerejä, joihin tukeutua erilaisten ihmisten suullista kielitaitoa arvioidessaan. Suullisen kielitaidon opettamisen ja arvioinnin tarkempi määrittely ja sitä kautta suurempi painoarvo kielitaidon kokonaisarvioinnissa nostaisi suullisen kielitaidon aseman opetuksessa kirjallisten taitojen rinnalle. Kyse ei kuitenkaan ole vain yksittäisistä opettajista, vaan myös ylempien tahojen määräämistä resursseista.
  • Easton, Robin (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielman tavoitteena on kartoittaa venäjän kielen käyttöyhteyksiä inkeriläisen Järvisaaren seurakunnan suomalaisten keskuudessa vuosina 1702–1943. Sosiolingvistiikassa tätä tutkimuskohdetta kutsutaan kielen käyttöalueeksi. Kielen käytön lisäksi tutkitaan syitä, jotka vaikuttivat kaksikielisyyden syntyyn ja kehittymiseen. Tutkielman teoreettisena materiaalina on käytetty sosiolingvistisiä tutkimuksia ja sosiolingvistiikan oppikirjoja. Tutkielman tärkeimmän lähdeaineiston muodostavat 10 järvisaarelaisen haastattelut, muistelmateokset ja inkeriläiset sanomalehdet. Historiallista taustatietoa on löydetty suomalaisesta ja venäläisestä kirjallisuudesta. Pääasiallisina syinä kaksikielisyyden kehittymiselle Inkerissä voidaan pitää venäläisasutuksen syntymistä 1700-luvulla ja etenkin Pietarin kaupungin perustamisen aiheuttamaa muutosta talonpoikaisväestön elinkeinorakenteeseen. Haastatteluista selviää, että Järvisaarella venäjän kielen käyttö oli kaikkein aktiivisinta kaksikielisissä kylissä. Seurakunnan suomalaisista valtaosa asui kuitenkin suomenkielisissä kylissä ja joutui tekemisiin venäläisten kanssa vain kotikylänsä ulkopuolella. Varhaisimmat kielikontaktit syntyivät järvisaarelaisten kaupungeissa harjoittaman kaupankäynnin ja kausiluonteisen työskentelyn kautta. Lisäksi maaorjuuden aiheuttamat velvoitteet edellyttivät työntekoa kotikylän ulkopuolella. Järvisaaren suomalaiset osallistuivat aktiivisesti poliittiseen toimintaan, jossa he joutuivat tekemisiin venäläisten kanssa. Käytännön tilanteissa ei kuitenkaan vaadittu kielen erinomaista osaamista. Vasta koulutuksen ansiosta järvisaarelaisten kielitaito alkoi kehittyä korkeammalle tasolle. 1800-luvun lopulta alkaen alettiin perustaa kansakouluja, joissa lähes kaikki opetus tapahtui venäjän kielellä. Jo neuvostoajan alussa joidenkin järvisaarelaisten venäjän taito oli niin hyvä, että he saattoivat opiskella Leningradin yliopistoissa ja toimia korkeissakin viroissa. Hyvät koulutusmahdollisuudet paransivat järvisaarelaisten mahdollisuuksia saada töitä maatalouden ulkopuolelta ja muuttaa työn perässä venäjänkielisiin asutuskeskuksiin. Nopeasti kehittyvästä kaksikielisyydestä huolimatta Järvisaaren suomalaisten kotikielenä säilyi suomi eikä käytettyjen lähteiden perusteella kielenvaihtoa venäjään esiintynyt. Venäjän kielellä oli tietyt käytännölliset funktionsa. Suomen kielen korkeaan statukseen vaikuttivat maantieteellinen eristyneisyys venäläisistä, oma uskonto ja luterilaisen kirkon harjoittama sivistystyö.
  • Stenius, Jenny (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan nuorten aikuisten urbaaneja asumiskokemuksia pääkaupunkiseudulla. Lähtökohtana aiheen tarkastelulle on kiinnostus siihen, miten nyt elettävä aika ja urbaani kaupunkikulttuuri näyttäytyvät itse asumisessa ja kuinka kaupunkilaisuus, kaupunki ja urbaani elämä linkittyvät nuorten aikuisten jokapäiväiseen arkeen. Tutkielman avulla saadaan uutta tietoa nuorten kokemuksista, ajatuksista ja toiveista niin nykyhetken kuin tulevaisuudenkin urbaaniin kaupunkiasumiseen liittyen. Lisäksi lisääntynyt kilpailu asunnoista on vaikuttanut nuorten aikuisten asumiseen tehden aiheesta ajankohtaisen.Tutkimuskysymykseni ovat, miten urbaani kaupunkiasuminen sekä asunto koetaan ja millaisia merkityksiä niillä on nuoren aikuisen elämässä.Tutkielma sijoittuu nuorisokulttuuria sekä kaupunki- ja asumiskulttuuria käsittelevien tutkimusten jatkumoon. Keskeisinä menetelminä on haastatteluanalyysimenetelmät sekä fenomenologista lähestymistapa. Tutkielman kehysteoriana toimii sukupolviteoria, joka tuo tukensa fenomenologialle. Tutkielmassa liikutaan kokemusmaailman, sukupolvikokemuksien ja elämänkaaren käsitteissä. Keskeisiä käsitteitä ovat myös paitsi nuoret aikuiset, myös asuminen, asuinympäristö ja asunto. Lisäksi kaupungin ja urbaaniuden käsitteet ovat tutkielman keskiössä. Tutkielmassa käytetään haastattelumenetelmänä vapaamuotoista teemahaastattelua. Haastatellut nuoret aikuiset ovat 18–28 -vuotiaita pääkaupunkiseudulla asuvia henkilöitä. Osallistuneita henkilöitä on kahdeksan, joista kolme on miehiä ja viisi naisia. Haastattelut olivat laadultaan vapaamuotoisia teemahaastatteluja, joissa oli apuna kysymysrunko. Tutkielman loppupäätelmä on, että nuorten aikuisten urbaani asuminen on moniulotteista ja kirjavaa. Kaupunkilainen voi olla monella tavalla, eikä yhtä oikeaa tapaa ole. Nuoret aikuiset näkevät kaupungin monet mahdollisuudet keinona rakentaa omannäköistään elämää. Taustalla on tavoite kehittyä uralla, opiskella tai yksinkertaisesti parantaa asumistasoa. Tavoitteisiin pääseminen edellyttää kuitenkin kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin ja sietää epävarmuutta. Asunnoista kilpaileminen ja rahahuolet voivat yllättää ja ne ajavat nuoret aikuiset ottamaan vastuuta elämänsä tiellä. Itsenäistyminen ja sen tuomat haasteet on jokaisen käytävä läpi, jotta voi kasvaa vastuulliseksi, itseään toteuttavaksi aikuiseksi. Kaupunki tarjoaa pohjan luoda sosiaalisia suhteita ja verkostoja sekä tavata samassa tilanteessa olevia, samaa sukupolvea edustavia ihmisiä. Nuoret aikuiset aistivat kaupungissa urbaania rytmiä ja liikettä, joka sopii nuoruuden elämänvaiheeseen Tulkintani on, että urbaani koetaan kaupunkilaisuuden äärimuotona, jossa niin elämäntyyli, sosiaaliset suhteet kuin asumismuoto linkittyvät toisiinsa yhtenäisenä kaupunkilaisuuden ilmentymänä. Tutkimustuloksista voidaan päätellä, että nuoret aikuiset ovat sopeutuvaisia ja eteenpäinpyrkiviä. Moni on kasvanut kiinni kaupunkiympäristöön ja kokee siten urbaanin asumisen luonnollisena osana kaupunkielämää.