Humanistinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Nyairo, Franklin (Helsingin yliopisto, 2019)
    Computer-assisted language learning (CALL) is an emerging field of research that focusses on how information and communication technologies (ICT) are applied in language teaching and learning. CALL lies at the intersection of several other independent fields of study, i.e. technology, education, and linguistics. The aim of this study is to investigate Finnish EFL teachers’ attitudes and perceptions towards using CALL tools in their classrooms. First, the study presents an overview of the CALL tools that the teachers use in their EFL instruction. Then, it explores the teachers’ reasons behind choosing the said tools. Lastly, this study presents the teachers’ own experiences on the benefits and potential these tools hold in the Finnish comprehensive and upper secondary schools. This study traces the roots and development of the field of CALL and its implications to the theory and practice of technology-enhanced language learning. Evidently, the benefits of using CALL are not limited to the teachers and students but also extend to the other stakeholders in the learning enterprise. For instance, technologies help motivate learners, and promote novel instructional and assessment practices. The study was conducted using both quantitative and qualitative methods in the data collection and analysis. The advantage of using dual instruments of survey and interview helped delve deeper into the subject matter to discover answers to the research problem. With an online survey, the study contacted 687 EFL teachers in Finnish comprehensive and upper secondary school and received 91 respondents. In addition, the study purposively selected four teachers for in-depth interviews. The data was analyzed and presented using descriptive statistics and thematic content analysis. The findings from this study confirm that the use of ICTs in language learning settings continues to grow. In essence, EFL teachers extensively use a variety of CALL tools based on the perceived usefulness and effectiveness in a learning activity. The popular tools are computer applications (word processing) and web resources (audio and video), while mobile applications and social media are rarely used. Secondly, EFL teachers view technologies as complementary tools for instruction, assessment and learning motivation. In most cases, they are confident about integrating the tools in their teaching and learning activities. Furthermore, the teachers hope for more resources and ICT training and support in order to effectively and efficiently use the CALL tools on a wider scale. In conclusion, further research would help establish how teachers have been trained to incorporate technologies in their instructional methodologies and also, there is a need to assess which technologies have a greater impact on attainment of learning objectives.
  • Salonen, Ansa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen puheen esitystä (discours rapporté) Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin filosofisessa teoksessa Mille plateaux (1980). Analyysissäni keskityn kirjan luvuista kolmanteen, jonka otsikko on ”10000 av. j.-c. – La géologie de la morale (pour qui elle se prend, la terre ?)”, sitoen kuitenkin sitä koskevat huomioni koko teoksen kontekstiin. Pyrin osoittamaan, että puheen esityksen analyysini myötä esiin nousevat tekstin moniäänisyys ja intertekstuaalisuus linkittyvät kirjassa käsiteltyihin filosofisiin kysymyksiin. Puheen esityksen analyysissäni nojaudun ranskalaiseen enunsiaatioteoriaan (théorie d’énonciation) pohjaavien teoreetikkojen, erityisesti Rosier’n ja Ducrot’n, esittämiin malleihin. Kyseinen suuntaus valikoitui tutkielman teoriataustaksi, sillä sen puitteissa on mahdollista tarkastella tekstin puhujia tekstissä ilmenevinä olioina nojaamatta tekstin tosiasialliseen tekijään. Lisäksi se tarjoaa välineitä tekstin moniäänisyyden ja intertekstuaalisuuden hahmottamiseen. Analyysissäni kiinnitän huomiota myös puheen esityksen tapojen merkitykseen eri tekstilajien konteksteissa, sillä analysoimani teksti yhdistelee fiktiotekstin ja tieteellisen tekstin piirteitä. Tarkastelemani kolmannen luvun varsinainen sisältö esitetään fiktiivisen hahmon pitämänä esitelmänä. Analyysissäni keskeiseksi nousee tekstin puhujuuteen liittyvä ambivalenssi, sillä henkilöhahmon, kertojan ja kirjan muissa osissa esiintyvän puhujan ääniä on mahdotonta erottaa tarkalleen toisistaan. Toisaalta fiktiivinen kehys asettaa kyseenalaiseksi myös viittaukset muihin teksteihin, sillä tieteelliselle tekstille tyypillisten lähdeviitteiden lisäksi teksti sisältää viittauksia, jotka on sisällytetty eri tavoin tarinan fiktiiviseen todellisuuteen. Tekstin moniäänisyys ja fiktiivinen rakenne näyttäytyvät merkityksellisinä, kun niitä peilaa tekijöiden kielifilosofisiin hahmotelmiin sekä heidän käsitykseensä filosofisesta tekstistä avoimena, erilaisten puhujien risteyskohtana.
  • Tyynilahti, Vesa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän haastattelututkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia kokemuksia maallikkotulkeilla on tilanteista, joissa he ovat olleet sukulaisensa tai muuten läheisen henkilönsä tulkkina tai muuna apuna, kun tämä on tarvinnut lääketieteellistä hoitoa. Tutkimuksen metodologisena perustana on etnografia. Tutkimusta tehtäessä huomiota on kiinnitetty tutkimuseettisiin seikkoihin, kuten tietoiseen suostumukseen, henkilötietojen suojaan ja henkilötietojen anonymisointiin. Tutkimusmateriaalina on viisi puolistrukturoitua haastattelua, jotka on tehty Suomessa, Espanjassa ja Kanadassa vuosina 2014 ja 2017. Haastateltavat ovat koulutettuja, kielitaitoisia keski-ikäisiä henkilöitä, jotka ovat toimineet läheistensä maallikkotulkkeina. Tutkimusaineisto koostuu siten erikielisten ja eri kulttuureissa elävien henkilöiden kokemuksista. Tutkimuksessa selviää, että maallikkotulkit toimivat useissa erilaisissa rooleissa. Maallikko voi olla tulkki mutta myös avustamansa henkilön asiamies, sairaanhoitaja tai sosiaalityöntekijä. Maallikkotulkki voi tämän ohella toimia kielenopettajana opettaessaan hoitajille joitakin vieraskielisiä sanoja tai fraaseja, jotta nämä pystyvät kommunikoimaan potilaan kanssa, kun tulkki ei ole paikalla. Maallikkotulkki voi lisäksi toimia tulkin neuvojana opastaessaan ammattitulkkia työssään. Aineistosta havaitaan yhteensä kaksikymmentä erilaista roolia. Tyypillinen piirre maallikkotulkkauksessa on roolikasautuma. Maallikkotulkki joutuu joskus toimimaan samanaikaisesti esimerkiksi tulkin, sairaanhoitajan ja sukulaisen roolissa. Tutkimuksessa selviää myös, että maallikkotulkkaus ei ajallisesti rajoitu vain varsinaiseen tulkkaustilanteeseen vaan alkaa ennen sitä ja jatkuu myös sen jälkeen. Maallikkotulkkaukselle on lisäksi ominaista luottamus, jota potilas tuntee maallikkotulkkiaan kohtaan. Potilas turvautuu maallikkotulkin apuun, koska luottaa tähän. Tässä tutkimuksessa selviää, että Suomen laissa taatut kielelliset oikeudet eivät aina toteudu käytännön elämässä: Kaikki julkisella sektorilla kaksikielisessä kunnassa työskentelevät lääkärit eivät osaa maan virallisia kieliä riittävän hyvin, jotta voisivat palvella potilasta tämän äidinkielellä. Terveydenhoidon asiakas ei myöskään välttämättä tiedä oikeudestaan saada yhteiskunnan kustantamia tulkkauspalveluita, koska tästä mahdollisuudesta ei aina kerrota hänelle. Ongelmana on lisäksi se, että viranomaiset ovat julkaisseet maallikkotulkkausta koskevia ohjeita, jotka ovat puutteellisia. Näistä ohjeista ei käy ilmi potilaan oikeuksia koskevan lain, potilaslain, keskeinen periaate, potilaan itsemääräämisoikeus, jonka mukaan potilas itse päättää − ei lääkäri tai muu hoitohenkilökuntaan kuuluva − hoitaako tulkkauksen ammatti- vai maallikkotulkki. Potilas voi myös kieltäytyä tulkin avusta. Tämä tutkimus osoittaa, että maallikkotulkkaus terveydenhoidossa on vaativaa, koska maallikko joutuu toimimaan monissa erilaisissa rooleissa. Hän joutuu myös joskus toimimaan samanaikaisesti keskenään ristiriitaisissa rooleissa. Tämän vuoksi tulkkaaminen terveydenhoidon kontekstissa on maallikkotulkille henkisesti kuormittavaa
  • Järvenpää, Sarita (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä tutkielma käsittelee sekä ranskaa äidinkielenään puhuvien että ranskaa vieraana kielenä opiskelevien suomalaisten lukiolaisten ranskan oikeinkirjoituksen osaamista. Ranskan kielen oikeinkirjoittaminen on herättänyt paljon keskustelua Ranskassa jo vuosikymmeniä. Oikeinkirjoitus- ja erityisesti saneluharjoitukset ovat ranskalaisille koululaisille ja opiskelijoille arkipäivää, mutta oikeinkirjoitus on edelleen ranskalaisille haasteellista. Saman haasteen edessä ovat myös ranskaa vieraana kielenä opiskelevat, vaikka aiheesta ei niin paljon kuule puhuttavankaan. Oikeinkirjoituksen painotus puuttuu useimmista Français langue étrangère, ranska vieraana kielenä -opetusmetodeista, mikä osaltaan asettaa vieraskieliset opiskelijat eriarvoiseen asemaan ranskalaisiin verrattuna. Tutkielmassa verrataan yhteensä 51 ranskaa äidinkielenään puhuvan sekä 20 suomea äidinkielenään puhuvan opiskelijan tekemiä oikeinkirjoitusvirheitä: niiden määrää sekä laatua. Tarkoituksena on saada selville millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä eri kohderyhmien tekemissä oikeinkirjoitusvirheissä ilmenee, sekä mistä mahdolliset erot ja yhtäläisyydet voivat johtua. Tutkimusmetodina käytetään tutkielman tarpeeseen muokattua André Chervelin ja Danièle Manessen Typologie des erreurs d’orthographe – oikeinkirjoitusvirheiden luokittelua. Tutkielmassa oikeinkirjoitusvirheet jaotellaan seitsemään eri kategoriaan: aksenttimerkkivirheet, leksikaaliset virheet, kieliopilliset virheet, leksikaalisten ja kieliopillisten yhtymävirheet, virheet, joissa saneltu sana on korvattu toisella sanalla, virheet, joissa sanellun sanan oikeinkirjoitus on virheellinen sekä virheet, joissa saneltu sana on kokonaan jätetty kirjoittamatta. Sekä ranskalaiset että suomalaiset ovat jakautuneet eri ikä- ja tasoryhmiin. Ranskalaista ryhmä FR1 on lukion ensimmäisellä luokalla, ryhmä FR2 peruskoulun kahdeksannella luokalla ja FR3 on joukko opiskelijoita kaikilta lukion asteilta. Näistä kaksi ensin mainittua opiskelee Ranskassa, kun taas FR3 on joukko opiskelijoita, jotka opiskelelevat Helsingin eurooppalaisessa koulussa, ja joista useimmat ovat kaksi- tai monikielisiä. Suomalaisista ryhmä FIN1 opiskelee A-ranskan kurssia RAA3.1 lukion kolmannella luokalla ja ryhmä FIN2 opiskelee A-ranskan kurssia RAA6.1 lukion toisella luokalla. Näistä jälkimmäinen on edistyneempi kurssi. Kukin kohderyhmä on osallistunut samaan saneluun, johon on käytetty J.M.G. Le Clézion novellikokoelmasta lyhyttä, yhteensä 72 sanan mittaista tekstikappaletta. Tutkielmassa vältetään liian yksityiskohtaista eri ryhmien välistä vertailua ja keskitytään pääosin ranskalaisten ja suomalaisten välisiin eroihin kokonaisuudessaan. Tutkielmassa selviää, että ranskaa äidinkielenään puhuvien opiskelijoiden tekemät oikeinkirjoitusvirheet jakautuvat kieliopillisten ja leksikaalisten oikeinkirjoitusvirheiden kesken. Suomalaisten opiskelijoiden tekemät virheet jakautuvat tasaisemmin kaikkien virhekategorioiden kesken. Suomalaiset tekevät suhteessa enemmän oikeinkirjoitusvirheitä opiskelijaa kohden kuin ranskalaiset. Tulosten perusteella voidaan muun muassa todeta, että ranskalaisten tekemien oikeinkirjoitusvirheiden määrä vähenee mitä korkeammalla asteella he opiskelevat, kun taas suomalaisten tuloksista on nähtävissä, että lukion toisen luokan ryhmä, joka opiskelee edistyneemmällä kurssilla, tekee vähemmän virheitä kuin lukion kolmannen luokan ryhmä. Tutkimustulosten myötä herääkin kysymys, ovatko ranskaa vieraana kielenä opiskelevat eriarvoisessa asemassa verrattuna ranskalaisiin, joille erilaiset oikeinkirjoitusharjoitukset ovat arkipäivää. Sanelun merkitys Ranskasssa on tärkeä, joten miksi sitä ei otettaisi käyttöön myös ranska vieraana kielenä -opetuksessa. Olisi myös mielenkiintoista saada selville, kuinka laajasti sanelu on jo käytössä ranska vieraana kielenä -opetuksessa Suomessa, ja millä tavoin sen käyttöönotto laajemmassa mittakaavassa voisi edesauttaa ranska vieraana kielenä -opetuksessa.
  • Isokorpi, Päivi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan yläkoulun kahdeksasluokkalaisten kirjoittamien mielipidetekstien kokonaisrakennetta ja argumentointia. Tutkielman aineistona on yhteensä 43 tekstiä, jotka jakaantuvat kahteen: Reading to Learn -aineistoon sekä vertailuaineistoon. Reading to Learn -aineiston kirjoittajat saivat tekstiensä kirjoittamisen tueksi Reading to learn -genrepedagogiikasta mukailtua opetusta sekä kaksi mallitekstiä. Vertailuaineiston kirjoittajat sen sijaan kirjoittivat tekstinsä vain tehtävänannon perusteella. Tutkielman päätavoitteena on selvittää, minkälainen kokonaisrakenne mielipideteksteissä on. Reading to Learn -aineiston kirjoittajien tuottamia mielipidetekstejä verrataan mielipidetekstin yleiseen kokonaisrakenteeseen, opetuksen mukaiseen kokonaisrakenteeseen sekä opetuksessa käytettyjen mallitekstien rakenteeseen. Tutkielmassa siis tarkastellaan, sisältävätkö tekstit mielipidetekstin tekstilajille tyypillisiksi miellettyjä pakollisia vaiheita ja valinnaisia jaksoja. Vertailuaineiston mielipidetekstien kokonaisrakennetta verrataan Reading to Learn -aineiston tekstien kokonaisrakenteeseen. Tutkielman toinen tavoite on tarkastella aineistojen argumentointia eli perustelukeinojen käyttöä. Koska tämä ei ole tutkimuksen päätavoite, argumentoinnista tutkitaan aineistoissa eniten käytettyjä perustelukeinoja ja aineistoja verrataan toisiinsa. Aineistoa tarkastelemalla selviää, että Reading to Learn -aineiston ja vertailuaineiston tekstien kokonaisrakenne eroaa selvästi toisistaan. Reading to Learn -aineiston teksteissä on hyödynnetty sekä opetuksen mukaista mielipidetekstin kokonaisrakennetta että otettu mallia malliteksteistä. Vertailuaineiston tekstien kokonaisrakenne sen sijaan poikkeaa huomattavasti sekä mielipidetekstien yleisrakenteesta että Reading to Learn -aineiston mielipideteksteistä. Aineistot eroavat sekä rakenteellisesti että sisällöllisesti: kaikissa vertailuaineiston teksteissä ei ole kappalejakoa ja Reading to Learn -aineistolle tyypilliset mielipidetekstin pakolliset vaiheet joko puuttuvat tai ovat huomattavasti lyhyempiä. Reading to Learn -aineiston ja vertailuaineiston argumentaatiokeinot sen sijaan ovat hyvin samankaltaisia. Eniten käytettyjä argumentaatiokeinoja kummassakin aineistossa on faktat, hyödyt ja haitat, omakohtaiseen kokemukseen vetoaminen, vertailu, esimerkki ja vastanäkemyksen huomioon ottaminen. Vaikka aineistoissa käytetäänkin hyvin samankaltaisia perustelukeinoja, on perusteluiden laajuudessa eroa. Reading to Learn -aineistossa tekstin pääväitettä perustellaan laajemmin ja perustelukappaleita on tekstissä yleensä useampi. Vertailuaineistossa perustelut jäävät usein jopa vain parin virkkeen mittaisiksi.
  • Roiko-Jokela, Anna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassani tarkastellaan kulttuurien välistä mainontaa ruotsalaisen huonekalumyymäläketju Ikean kuudelle eri maalle; Suomelle, Saksalle, Ruotsille, Ranskalle, Iso-Britannialle ja Turkille suunnatuilla verkkosivuilla. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytetään Geert Hofsteden teoriaa kulttuurien ulottuvuuksista. Teoria sisältää kuusi kulttuurista ulottuvuutta, joista tässä tutkielmassa kolmea käytetään verkkosivujen mainostekstien analysoimiseen. Nämä ulottuvuudet ovat valtaetäisyys, yksilökeskeisyys/yhteisöllisyys sekä aikaorientaatio. Tutkielmassa pyritään selvittämään, ovatko eri maille kohdennetut mainostekstit verkkosivuilla standardisoituja vai eri kulttuureita edustaville kohderyhmille lokalisoituja. Lisäksi tutkielman tavoite on saada selville, ovatko Hofsteden teorian mukaiset maiden väliset erot näiden kolmen kulttuurisen ulottuvuuden osalta havaittavissa Ikean verkkosivuilla. Aineistona toimii Suomelle, Saksalle, Ruotsille, Ranskalle, Iso-Britannialle ja Turkille suunnatut Ikean verkkosivut ja niistä valikoidut mainostekstit. Analyysin tuloksia verrataan Hofsteden teorian indekseihin. Tutkimus osoittaa, että Ikean kyseisten kuuden eri maan verkkosivustojen välillä havainnoiduista eroavaisuuksista ja samankaltaisuuksista vain osa vastaa Hofsteden ulottuvuuksien indeksejä. Valtaetäisyyden osalta Turkin verkkosivut eroavat muiden maiden verkkosivuista merkittävimmin. Turkin mainostekstien kielenkäytössä vallitsee korkea valtaetäisyys verrattuna viidelle muulle maalle suunnattuihin verkkosivuihin, joilla mainostekstit ovat hyvinkin tuttavallisia. Ranskan Hofsteden teorian mukainen korkea valtaetäisyysindeksi on tutkimuksen perusteella havaittavissa vain mainosteksteissä käytettävästä teitittelymuodosta. Yksilökeskeisyyden/yhteisöllisyyden osalta Iso-Britannian verkkosivut eroavat analyysin perusteella muiden maiden verkkosivuista merkittävimmin. Iso-Britannian mainosteksteissä korostetaan muita enemmän yksilökeskeisyyttä, mikä vastaa Hofsteden indeksiä. Aikaorientaation osalta verkkosivujen mainosteksteissä tarkastellaan suhtautumista perinteisiin, niiden kunnioittamiseen sekä toisaalta rikkomiseen. Analyysi osoittaa, että Suomelle suunnatuilla verkkosivuilla perinteiden muuttamista ja uusien luomista korostetaan mainosteksteissä erityisen vahvasti, kun taas Iso-Britannian verkkosivuilla perinteiden noudattamiseen suhtaudutaan mainosteksteissä neutraalimmalla tavalla. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että Ikean Suomelle, Saksalle, Ruotsille ja Ranskalle suunnatut verkkosivut ja niiden mainostekstit ovat suurelta osin standardisoituja. Iso-Britannian verkkosivujen mainostekstit eroavat jossain määrin muille maille suunnatuista mainosteksteistä jokaisen kolmen kulttuurisen ulottuvuuden osalta. Eniten eroja on kuitenkin tutkimuksen mukaan havaittavissa Turkille suunnatulla verkkosivustolla, jossa mainostekstit ovat sävyltään hyvin erilaisia tai puuttuvat kokonaan.
  • Laitinen, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkin pro gradu -työssäni suomi toisena kielenä -oppijoiden tekstien koheesiota. Analysoin eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoille A1, A2 ja B1 asetettujen kirjoittajien tekstejä sekä kvantitatiivisin että kvalitatiivisin menetelmin. Käytän tutkielmani pääasiallisena teoreettisena viitekehyksenä Hallidayn ja Hasanin teoksessaan Cohesion in English (1976) hahmottelemaa koheesiokeinojen jakoa kieliopillisiin ja leksikaalisiin koheesiokeinoihin. Keskeisin tutkimuskysymykseni on, miten milläkin taitotasolla oleva kirjoittaja luo tekstiinsä koheesiota. Lisäksi etsin vastauksia siihen, onko S2-oppijoiden luoma koheesio jotenkin erilaista eri tehtävänantoihin kirjoitetuissa teksteissä. Lähestyn eri tehtävänantoihin kirjoitettuja tekstejä tekstityypin käsitteen avulla, ja luokittelen tekstit narratiivisiin ja argumentoiviin teksteihin Werlichin (1976) tekstityyppiluokitusta mukaillen. Aineistoni koostuu Testipisteessä vuosina 2012–2015 teetetyistä kirjoitustaidon testisuorituksista. Testipiste on aikuisten maahanmuuttajien kielitaidon arviointikeskus, jossa teetettyjen alkutestien perusteella maahanmuuttaja ohjataan hänelle sopivaan kotoutumiskoulutukseen. Valitsin tutkielmani aineistoksi satunnaisotannalla yhteensä kuusikymmentä S2-oppijan vastaustekstiä siten, että taitotasoilta A1.3, A2.2 ja B1 on valittu kultakin kaksikymmentä eri kirjoittajan laatimaa vastaustekstiä – kymmenen narratiivista tekstiä ja kymmenen sähköpostiviestiä. Analysoin jokaista taitotasoa erikseen ja teen päätelmiä siitä, miten koheesiokeinojen käyttö muuttuu taitotasolta toiselle siirryttäessä. Tutkimustulosteni perusteella näyttää siltä, että aloitteleva kielenkäyttäjä luo tekstiinsä koheesiota pääosin leksikaalisilla elementeillä: A1-tason teksteissä jopa yli 90 % kirjoittajien käyttämistä koheesiokeinoista on leksikaalisia. Kieliopillisten koheesiokeinojen osuus kasvaa kielitaidon kehittyessä, ja B1-tasolla kieliopillisia kaikista koheesiokeinoista on jo noin 30 %. Kielitaidon kehittyessä diversiteetti kasvaa niin kieliopillisissa kuin leksikaalisissa koheesiokeinoissa, vaikka yksilölliset erot ovat huomattavia kaikilla taitotasoilla. Taitotason lisäksi tekstityypillä näyttää olevan jonkin verran vaikutusta siihen, millaisia koheesiokeinoja tekstissä käytetään. Havaintojeni mukaan argumentoivissa teksteissä käytetään enemmän kieliopillista koheesiota kuin narratiivisissa teksteissä. Lisäksi sekä kieliopillinen että leksikaalinen koheesio on argumentoivissa teksteissä monipuolisempaa kuin narratiivisissa teksteissä.
  • Lemberg, Jenna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielma edustaa nimistöntutkimusta ja sen aiheena on koirien erisnimet Suomessa ja Saksassa. Tutkimuksessa selviää minkälaisia nimiä koirille annetaan ja millä perusteella nimiä annetaan. Teoriaosuus esittelee yleisesti nimistöntutkimusta tutkimusalana sekä määrittää käsitteet erisnimi ja yleisnimi. Teoriaosuudessa esitellään myös erisnimien nimikategorioita ja perehdytään tarkemmin eläinten erisnimien nimenantoperiaatteisiin. Lisäksi teoriaosuudessa käsitellään koirien nimenantoon liittyviä periaatteita Suomessa ja Saksassa, sekä perehdytään Eva Schaabin koiranimitutkimukseen. Tutkimusaineisto koostuu 200 suomalaisesta ja 200 saksalaisesta koirannimestä ja nimenantoon liittyvistä lisätiedoista. Aineisto kerättiin verkkokyselynä maaliskuussa 2018. Tutkimusosuus jakautuu kolmeen eri osaan. Ensimmäisessä osassa analysoidaan nimien esiintymisfrekvenssiä ja esitellään kunkin aineiston nimet, jotka esiintyvät useammin kuin kerran. Tässä osiossa myös verrataan, löytyykö saksankielisistä ja suomenkielisistä aineistoista samoja nimiä. Toisessa osassa aineiston nimet jaotellaan eri nimikategorioihin ja selvitetään, mitkä nimikategoriat ovat yleisimpiä. Tuloksia verrataan Eva Schaabin tutkimustuloksiin. Kolmannessa osassa tutkitaan koirien nimenantoperiaatteita ja selvitetään, mitkä ovat yleisimmät nimenantoperiaatteet. Aineistojen tutkimustulokset ovat suomalaisen ja saksalaisen aineiston välillä kaikissa kolmessa osatutkimuksessa melko samankaltaisia. Suomalaisen aineiston suosituimmat nimet ovat Luna, Sulo ja Urho ja Saksan Balou ja Lilly. Kukin nimi esiintyy kolme kertaa. Luna on viidellä nimellä suosituin, kun aineistoja tarkasteltiin yhdessä. Suurimman nimikategorian muodostavat molemmissa aineistoissa erisnimet (Suomi 70,5 %, Saksa 70 %). Merkittävin ero esiintyy henkilönimissä (Suomi 52,5 %, Saksa 40,5 %). Nimenantoperiaatteet jaoteltiin vastauksien perusteella 24 eri kategoriaan. Suurin saksalaisen ja toiseksi suurin suomalaisen aineiston nimikategoria on koiran ulkonäköön tai ominaisuuksiin viittaava kategoria (Saksa 49 nimeä, Suomi 29 nimeä). Suurin kategoria (30 nimeä) suomalaisen aineiston koiranimissä on kategoria, jonka mukaan koiralle valittiin vain jokin sopivalta kuulostava nimi.
  • Rintanen, Kristiina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan imaginismia, yhtä venäläisen avantgarden suuntausta, taidekoulukuntana erityisesti taiteilija Georgi Jakulovin tuotannon kautta. Tutkielman aineisto muodostuu imaginistien tuotannosta ja muistelmista, muiden aikalaisten muistelmista, lehtiartikkeleista sekä aiemmasta imaginismin- ja taiteentutkimuksesta. Tavallisesti imaginismin tutkimuksessa keskitytään pääasiassa imaginismirunouteen ja -runoilijoihin, ja tässä tutkielmassa pyritään osoittamaan, että suuntausta voi perustellusti tarkastella myös laajemmassa kontekstissa. Tutkielmassa käydään ensin läpi imaginismin teorioita etenkin siitä näkökulmasta, miten niissä näkyvät muut taiteenalat kuin runous, ja imaginisteja yhdistäviä teemoja puolestaan siitä näkökulmasta, mitkä teemat toistuvat myös imaginistisessa kuvataiteessa. Tämän lisäksi tarkastellaan kaikkea imaginistien runouden ulkopuolista toimintaa – kuten kustantamoja, kirjallisuuskahviloita, teatteria ja korostetun huomiota herättävää ja teatraalista käytöstä ja pukeutumista – sen hahmottamiseksi, mitä kaikkea imaginismiin sisältyy. Valitun näkökulman havainnollistamiseksi kaikkia näitä seikkoja tarkastellaan osana imaginistina tunnetun taiteilijan Georgi Jakulovin uraa ja tuotantoa. Jakulov työskenteli monipuolisen uransa aikana niin kuvataiteen, teatterin kuin arkkitehtuurin parissa, ja hänen tuotannossaan näkyy vaikutteita niin kubismista, konstruktivismista kuin Kaukoidän taideperinteestä. Jakulov jalosti omia ajatuksiaan valon ympärille keskittyvästä taidesuuntauksesta, simultaneismista, läpi uransa ja teoksissaan toteutti simultaneismin periaatteita eri taiteenaloilla. Olen kiinnostunut erityisesti siitä, kuinka simultaneismin ja imaginismin periaatteet sopivat yhteen ja millainen rooli Jakulovilla imaginistien joukossa oli. Tutkielman lopputuloksena voidaan sanoa, että imaginismin kutsuminen kokonaisvaltaiseksi taidekoulukunnaksi on perusteltavissa. Kuitenkaan ei voida kiistää sitä, että runoudella on kaikkein suurin ja tärkein rooli siinä, millaisena suuntaus ymmärretään. Jakulovin simultaneistinen tyyli sopii todella monilta osin yhteen imaginistien teoreettisten teesien kanssa, vaikkakin tämän suhteen on huomioitava, että suuntauksen teoriat keskittyvät pitkälti runouteen eikä esimerkiksi kuvataiteelle anneta niissä yhtä paljon huomiota.
  • Ingman, Joona (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan kolmen A. E. Ingmanin romaanin, Rimpisuon usvapatsas (1915), Latvasaaren kuninkaan hovilinna (1916) ja Kahden taalarin raha (1921), lajeja. Romaaneista löytyy lajipiirteitä seikkailukirjallisuudesta ja sen alalajeista robinsonadista ja uudisraivaajakertomuksesta sekä eräkirjallisuudesta, fantasiasta ja tieteiskirjallisuudesta. Tutkimuksessa selvitetään myös, millaista poikakuvaa teokset välittävät ja miten suomalainen poikakuvaus muuttaa teosten lajeja. Tutkimuksen teoreettisena taustana on Alastair Fowlerin kehittämä lajiteoria, jossa lajeja ei ymmärretä tiukkoina luokkina vaan perheinä, joiden jäsenet ovat suhteessa toisiinsa monin tavoin ilman, että niillä välttämättä on yhteisiä piirteitä, joita vaadittaisiin kaikilta lajin edustajilta. Lajiteorian lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään tutkimuskirjallisuutta seikkailukirjallisuudesta sekä sen alalajeista. Teosten analyysissä apuna käytetään myös 1800-luvun loppupuolella suosiossa ollutta herbartilaista kasvatusfilosofiaa ja tutkitaan, miten sen piirteet tulevat ilmi Ingmanin teoksissa. Herbartilaiseen kasvatusfilosofiaan ja sen suomalaiseen versioon kuuluu ajatus siitä, että kirjallisuuden tulisi synnyttää lapsessa harrastus ja mieltymys koko elämän mittaiseksi ohjenuoraksi. Ingmanin teoksissa tämä tulee esiin konkreettisina eränkäyntiin liittyvinä neuvoina, teoksiin upotettuina sananlaskuina sekä kristillisenä elämänkatsomuksena. Ingmanin teoksista löytyy runsaasti eri seikkailukirjallisuuden alalajien lajipiirteitä, mutta niitä kaikkia yhdistää opettavaisuus, jonka avulla nuorista pyrittiin kasvattamaan ihanteellisia yksilöitä ja yhteiskunnan jäseniä. Teoksissa korostuu voimakas maaseudun ja Helsingin välinen vastakkainasettelu, jossa ihanteena nähdään agraariyhteiskunnassa kasvanut ahkera, neuvokas ja käsistään taitava hurskas nuori. Teoksissa korostuvassa maaseudun ja Helsingin välinestä vastakkainasettelusta löytyy yhtymäkohtia J. V. Snellmanin ajatuksiin suomalaisuudesta sekä suomalaisesta kirjallisuudesta, joissa hän korostaa konkreettisten kädentaitojen merkitystä akateemisen kirjaviisauden rinnalla. Ingmanin teoksiin upotetut ideologiat sekä suomalainen miljöö muokkaavat niiden lajia perinteisestä kaukomaille sijoittuvasta seikkailukirjallisuudesta kohti pohjoismaista ja suomalaista seikkailukirjallisuutta, jossa yhdistyvät ahkeran ja neuvokkaan pojan rooli sekä Suomalaiset perinnemaisemat Lapin soilta Karjalan aarniometsiin.
  • Juutilainen, Tero (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro gradu – tutkielmani käsittelee kuningas Henrik II:n hallintokautta (1154–1189) Englannissa ja pyrkii vastaamaan kysymyksiin, missä palkkasotilaita käytettiin, miten palkkasotilaita hankittiin ja kuka oli vastuussa niiden hankkimisesta. Aikaisemmissa tutkimuksissa on paneuduttu lähinnä kronikoiden tarjoamiin kuvauksiin. Kronikat eivät kuitenkaan ole monessa suhteessa luotettavia, sillä useimmissa tapauksissa sotilaiden määrät saattavat olla hyvin liioiteltuja ja niiden olettamukset palkkasotilaiden alkuperästä puolueellisia tai jopa virheellisiä. Tutkielman lähdeaineistona käytän Englannin kuninkaan tilikirjoja, jotka ovat säilyneet kuningas Henrik II:n ajalta yhtenäisenä sarjana. Tilikirjat luotiin valtionkonttorin vuosittaisissa istunnoissa, joissa tarkastettiin kreivikuntien hallinnosta vastuussa olevien voutien rahankäyttöä. Mikäli voudit ovat olleet tekemisissä palkkasotilaiden rekrytoinnin tai palkanmaksun kanssa, tilikirjoissa pitäisi tästä olla maininta. Michael Mallet määrittelee palkkasotilaan sotilaana, joka saa palkkaa eli hyötyä sotimisesta ja joka on jollain tapaa ulkopuolinen tilanteelle. Henrik II:n ensimmäinen sotaretki Walesiin käynnistyi kesällä 1157, ja suurin osa hänen armeijastaan koostui feodaalivelvoitteisista joukoista. Tilikirjojen perusteella mukana oli pieni osasto palkattuja jousimiehiä. Seuraavalle sotaretkelle Walesiin vuonna 1665 Henrik II valmistautui selvästi pidemmän aikaa. Armeija koostui niin feodaaliritareista kuin palkkasotilaista. Tilikirjoissa ei mainita palkkasotilaita suoraan, mutta heille on teetetty ja lähetetty varusteita. Henrik II:n sotaretki Irlantiin muodostaa oman kokonaisuutensa, sillä se suuntautui meren yli. Kronikoiden perusteella armeijassa oli palkkasotilaita, mutta tilikirjoista ei löydy näistä mainintaa. Sen sijaan paljon erilaisia varusteita ja ruokaa on lähetetty melkein jokaisen kreivikunnan alueelta Irlantiin. Henrik II:n poikien kapinan aikana mantereelta on tullut Englantiin palkkasotilaita, mutta tarkat määrät jäävät pimentoon. Tilikirjojen perusteella palkatut joukot ovat enimmäkseen toimineet linnoissa, jolloin heidän palkkansa on maksanut paikallinen vouti. Muutamissa merkinnöissä mainitaan kuninkaan omiksi ritareiksi tunnistettavia henkilöitä, jotka ovat toimineet palkkasotilasjoukkojen saattajina. Lähdeaineiston perusteella ei kuitenkaan saa varmuutta, että kyseiset henkilöt olisivat olleet varsinaisia rekrytoijia. Henrik II:n nuorimman pojan, Juhanan, matkassa Irlantiin on kulkenut paljon hallintoon erikoistuneita henkilöitä. Lisäksi tilikirjoista löytyy mainintoja flaamilaisista palkkasotilaista, jotka ovat lähteneet Englannista. Useat tilikirjojen merkinnät jättävät tulkinnan varaa siihen, olivatko kaikki palkkioita saaneet sotilaat todellisia palkkasotilaita, vai esimerkiksi vain feodaaliritareita, joille maksettiin ylimääräistä korvausta pitkittyneestä sotilasvelvoitteesta. Ilman lisälähteitä tarkempia määritelmiä on kuitenkin hankala tehdä. Lähdeaineiston osalta pimentoon näyttää jäävän mahdolliset rekrytointiverkostot, joiden kautta palkkasotilaat ovat päätyneet kosketuksiin kuninkaan edustajien kanssa. Näyttää kuitenkin siltä, että vaikka tilikirjojen perusteella voudit ovat maksaneet joillekin palkkasotilailla, suurin osa on mennyt todennäköisesti kuninkaan oman kassan kautta.
  • Varjo, Anu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Hangon Tulliniemen Kauttakulkuleiri tarjosi mahdollisuuden tutkia pienen kaupungin kokoisen sotilasleirin rakentumista ja katoamista alkuperäisen käytön päätyttyä. Alkuperäinen rakennuskanta oli tehdasvalmisteisia rakennuksia, joiden valmistus ja käyttö yleistyivät Suomessa 1940-luvun alussa. Yksi tutkimuksen tavoite oli selvittää, että olivatko rakennukset suomalaisen Puutalo Oy:n tuotteita, sillä muualla Euroopassa valmistaloteollisuutta oli ollut jo vuosikymmeniä. Toinen tavoite oli selvittää, että minkälaisia muuta rakennuskanta oli ollut tutkittavaksi säilyneiden kolmen parakin lisäksi. Lopuksi haluttiin tarkastella valmistalon elinkaaren päättymistä ja sitä, minkälainen tutkimuskohde valmistalo voi olla kokonaan tuhoutuneena. Olemassa olevien rakennusten tutkimus on pääasiassa historiallisen ajan rakennusarkeologiaa, jonka aineistona olivat kolme vielä huonokuntoisena olemassa olevaa, alkuperäistä parakkia. Parakkien inventoinnin ja dokumentoinnin tuloksia verrattiin arkistosta ja kirjallisuudesta saatuihin tietoihin Puutalo Oy:n parakeista. Valmistalojen arkeologisoitumisprosessin arviointi pohjautui historiallisen ajan kaivausmenetelmiin. Modernin ajan tutkimuskohteista oletetaan olevan dokumentaatiota ja kirjallisia lähteitä, mutta tässä tapauksessa näin ei ollut. Kirjallisesta aineistosta ei selvinnyt minkälaisia rakennukset olivat tarkalleen ottaen olleet. Puutalo Oy:n arkistolähteistä ei löytynyt suoraan Hankoon viittaavia rakennuspiirustuksia eikä parakkien peruspiirtuksia, joihin olemassa olevia parakkeja olisi voinut verrata. Arkistolähteiden ja olemassa olevien parakkien vertailun perusteella on kuitenkin hyvin varmaa, että Hangon parakit voisivat olla Puutalo Oy:n PS-parakin versioita. Olemassa olevien ja jo tuhoutuneiden Hangon parakkien perusteella voidaan arvioida, miten teollinen valmisrakennus käyttäytyy elinkaarensa päässä ja minkälainen arkeologinen tutkimuskohde siitä tulee. Suomessa on vastaavalla menetelmällä tehtyjä, samanikäisiä valmisrakennuksia huomattavia määriä, mutta niitä ei ole aikaisemmin tutkittu arkeologisina kohteina.
  • Välimäki, Mikko (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielma käsittelee femme fatale -kuvatyyppiä suomalaisessa kuvataiteessa vuosina 1880–1925. Tutkielma tarkastelee tähän kohtalokkaita naisia esittäneeseen kuvatyyppiin kietoutuneita kulttuurisia merkityksiä ja pyrkii selvittämään mitä ne osoittavat suomalaisen yhteiskunnan sukupuoli- ja seksuaalikäsityksistä. Kuvatyypin on aiemmassa ulkomaisessa tutkimuksessa tulkittu kertovan ennen kaikkea yhteiskunnassa vallinneesta naisvihasta ja naisemansipaation käynnistymisen aiheuttamasta stressireaktiosta: femme fatale -hahmoa käytettiin arkkityyppinä pahantahtoisesta ja vaarallisesta, mutta vastustamattomasta naiseudesta. Siitä on luettavissa kuitenkin myös emansipoituneen naisen positiivinen kuvaus, ja vapautuva seksuaalielämä. Tämän lisäksi siihen on kietoutunut muita aikansa yhteiskunnallisia ja kulttuurisia ilmiöitä, kuten dekadentti taidesuuntaus, poliittisia keskusteluita ja yhteiskunnan maallistuminen. Tutkielman tarkoituksena on paikantaa ja analysoida näitä ilmiöitä kuvatyypistä kulttuurisesti kontekstualisoivaan kuva-analyysin keinoin. Tutkielman pohjana toimii laaja aineistokartoitus, jolla aiemmin Suomessa tutkimatonta kuvatyyppiä, sen ilmenemismuotoja ja yleisyyttä, on tarkasteltu. Ainestoa on etsitty museoiden kokoelmajärjestelmistä, finna-tietokannasta, ajan taiteen tutkimuksesta, huutokauppaluetteloista ja aikalaislehdistöstä. Tutkielma on ensimmäinen suomalaista femme fatale -kuvastoa tarkasteleva tutkimus. Aihepiiri on laajasti tutkittu eurooppalaisessa taidehistorian tutkimuksessa, mutta suomalaisessa tutkimuksessa sitä on käsitelty hajanaisesti muun naiskuvan yhteydessä, siihen kuitenkaan tarkemmin paneutumatta. Femme fatale -hahmoa pidetään keskeisenä naiskuvan ymmärtämisen suhteen, sillä se on tietynlainen ääriesimerkki. On usein todettu, että kyseessä olevana aikana yhteiskunta antoi naisille kaksi mahdollista identiteettiä: nainen oli joko hyvä kodinhengetär tai paha prostituoitu. Tämän dikotomian valossa kahtalokkaan naisen hahmo nousee keskeiseksi ajan sukupuoliroolien ymmärtämiseen, sillä se kattaa koko jälkimmäisen roolin. Suomalaisessa tutkimuksessa usein viitataan suomalaisen kuvataiteen femme fatale -hahmoihin, mutta tutkimuksen puuttuessa viittamisen kohde jää ylimalkaiseksi – tutkielma paikkaa tätä puutetta. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että suomalaisessa kuvataiteessa kohtalokas nainen sai laajasti hyvin erilaisia identiteettejä, jotka kantavat laajasti erilaisia yhteiskunnassa vallineita ajatusmalleja. Kohtalokas nainen on toiminut allegoriana langenneelle naiselle, joka sukupuolensa aiheuttamassa heikkoudessaan ei pysty vastustamaan viettejään ja ajautuu viettelemään miehiä ja ajamaan heidät perikatoon – näin se on kuva myös yhteiskunnan kaaokseen ajavasta naishahmosta. Tämän voidaan katsoa johtuvan vallineesta patriarkaalisesta yhteiskunnasta, jossa nainen haluttiin esittää heikompana kuin mies. Toisaalta kuvatyypin avulla on esitetty myös vahvoja naishahmoja, jotka eivät alistu heille osoitettuun paikkaan, vaan ovat itsetietoisia ja uhmakkaita. Näin se on edustanut myös naisasialiikkeen ajamaa uutta naiseutta, joka oli aktiivista, itsetietoista ja yhteiskuntaan osallistuvaa. Tämä on osaltaan seurausta sukupuoliroolien muuttumisesta 1800-luvun lopulta eteenpäin. Monin paikoin kuvatyyppi on myös eroottisuudessaan osoitus vapautuvista seksuaalimoraalin säännöksistä: niihin on kietoutunut sekä seksuaalisia fantasioita, että vapautuvan seksuaalisuuden vaarojen kuvauksia.
  • Ruuska, Tupu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Lukiolain mukaan jokaisella opiskelijalla on oikeus fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvalliseen opiskeluympäristöön. Oppilaat ja opiskelijat eivät kuitenkaan aina ole koulussa yhdenvertaisessa asemassa keskenään. Aikaisemman tutkimuksenmukaan esimerkiksi kiusaamisen ja syrjinnän kokemukset ovat huomattavasti yleisempiä transnuorten keskuudessa verrattuna muuhun samanikäiseen väestöön. Tutkielman tavoitteena on saada tietoa lukiossa opiskelevien transnuorten kouluhyvinvoinnista. Teemaa lähestytään kahden tutkimuskysymyksen kautta: Minkälaisia eroja on trans- ja cisnuorten kouluhyvinvoinnissa? Miten sukupuolen ohella seksuaalisuus, toimintakyky, syntyperä ja taloudellinen tilanne ovat yhteydessä kouluhyvinvointiin? Tutkielman teoreettinen perusta nojaa foucaultlaiseen valtakäsitykseen, cisnormatiivisuuteen sekä intersektionaalisuuteen. Lähtökohtana on Foucaultin ajatus tuottavasta vallasta ja koulusta yhtenä vallankäytön väylänä. Normit ovat yksi vallan teknologia,joiden kautta koulussa muovataan yksilöitä tietynlaisiin normeihin sopivaksi. Normien osalta perehdytään erityisesti cisnormatiivisuuteen, jonka kautta voidaan ymmärtää transihmisten kokemaan rakenteellista ja institutionaalista ulossulkemista yhteiskunnan eri osa-alueilla. Kouluhyvinvointia lähestytään myös intersektionaalisesti tutkimalla, miten sukupuolen ohella seksuaalisuus, toimintakyky, syntyperä sekä perheen taloudellinen tilanne ovat yhteydessä kouluhyvinvoinnin eri osa-alueisiin. Aineistona on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttaman Kouluterveyskyselyn vuoden 2017 lukiolaisten aineisto. Aineisto muodostuu lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden vastauksista, ja transnuoria aineistossa on yhteensä 1140. Tutkielmassa kouluhyvinvointia kuvataan 16 eri Kouluterveyskyselyn indikaattorin avulla. Tutkielma on kvantitatiivinen ja tutkimusmenetelminä ovat ristiintaulukointi sekä binäärinen logistinen regressioanalyysi. Ristiintaulukoinnin avulla tutkitaan trans- ja cisnuorten välisiä kouluhyvinvointieroja. Binäärisen logistisen regressioanalyysin keinoin laajennetaan näkökulmaa sukupuolen ulkopuolelle ja analysoidaan kouluhyvinvointia kuvaavia indikaattoreita käyttämällä useita selittäviä muuttujia. Tutkielman tulosten perusteella voidaan todeta, että trans- ja cisnuorten kouluhyvinvoinnissa on merkittäviä eroja. Trans- ja cisnuorten välillä on eroja cisnuorten eduksi jokaisen tarkastellun indikaattorin kohdalla. Erityisen huolestuttavaa on, että transnuoret kokevat cisnuoria huomattavan paljon enemmän kiusaamista sekä yksinäisyyttä. Kouluhyvinvoinnin intersektionaalinen tarkastelu alleviivaa, kuinka mihin tahansa marginaaliseen ryhmään (sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluminen, toimintarajoitteisuus, ulkomaalaistausta, heikompi taloudellinen tilanne) kuuluminen lisää riskiä alhaisempaan kouluhyvinvointiin. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että erityisen haastavassa asemassa ovat oppilaat ja opiskelijat, jotka samanaikaisesti kuuluvat useampaan edellä mainittuun ryhmään. Kouluterveyskyselyn perusteella ei ole mahdollista tehdä päätelmiä siitä, mitkä ovat juurisyitä havaittujen erojen taustalla. Analyysimenetelmät kertovat ainoastaan tiettyjen muuttujien välisistä yhteyksistä. Teoreettiseen viitekehykseen perustuen tulosten tulkitaan kertovan yhteiskunnasta, jossa institutionaalistuneet normit arvottavat erilaisia ihmisiä eri tavoin. Tutkielman tulokset kertovat cisnormatiivisesta yhteiskunnasta, jossa transnuoret ja muut normeja haastavat nuoret kamppailevat omasta tilastaan. Kouluhyvinvoinnista kertoviin eroihin on syytä suhtautua vakavasti ja pohtia, miten kouluissa voitaisiin edistää yhdenvertaisuuden kokonaisvaltaisempaa toteutumista. Koulutusjärjestelmä ja koulut ovat keskeisiä paikkoja, jossa normeja voidaan purkaa ja alkaa toistaa toisin
  • Kivinen, Jouko (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielma käsittelee analyyttisen perinteen edustajan David Chalmersin 1994 esittelemää tietoisuuden ”vaikeaa ongelmaa” ja sen perustavia intuitioita. Chalmersin mukaan tietoisuuden suhteen reduktionistiset teoriat eivät kykene selittämään, miksi tietoisuuden funktioihin ja prosesseihin liittyy lisäksi kokemuksellinen tietoisuus. Chalmersin mukaan kokemuksellisuus on intuitiivisesti kiistämätön ja episteemisesti ensisijainen. Tälle ja joillekin muille intuitioille Chalmers rakentaa realistisen tietoisuuden teoriansa, jota hän kutsuu ominaisuusdualismiksi. Tätä Chalmersin ainakin vielä 2000-luvun alussa kannattamaa kantaa vastaan asetan illusionismiksi nimetyn kannan, jonka mukaan tietoisuus on illuusio. Tämä on Chalmersin luokittelussa A-tyypin materialistinen, myös eliminativistiseksi sanottu näkemys. Suuntauksen tunnetuin edustaja on Daniel Dennett, jonka Chalmersin ja muiden realistien filosofiaan kohdistama kritiikki täyttää merkittävän osan tutkielmasta. Tutkielma on metodiltaan lähdekirjallisuuden vertaileva ja kriittinen tutkimus. Lähdemateriaalina käytän erityisesti Chalmersin ja Dennettin artikkeleita ja muita kirjoituksia 90-luvulta nykypäivään, lisäksi muita pääasiassa saman ajanjakson keskeisiä kirjoituksia. Luvussa 1 esittelen Chalmersin lähtökohdan ja keskeiset antagonistit, luvussa 2 esittelen materialistisen näkemyksen ja sen ongelmat. Luvuissa 3 ja 4 käyn läpi Chalmersin ratkaisuyrityksen. Luvussa 5 luetteloin intuitiot, joiden varaan Chalmersin ratkaisuyritys rakentuu, ja luvut 6–8 käsittelevät illusionismia ja erityisesti kritiikkiä, jonka Dennett kohdistaa realistiseen näkemykseen. Luvuissa 9 ja 10 teen yhteenvedon em. kritiikistä ja esitän joitakin loppupäätelmiä. Totean, että Chalmersin ominaisuusdualismi perustuu kestämättömässä määrin perustelemattomille intuitioille. Esitän, että vaikea ongelma on luultavasti näennäisongelma, joka perustuu kognitiivisten prosessien introspektiiviseen läpinäkymättömyyteen, ja lisäksi että – varsinkin dualistien käyttämät – käsitteet kuten ”tietoisuus”, ”kvalia” ja ”millaista-on-olla” ovat liian epämääräisiä tieteelliseen tutkimukseen. Lopuksi spekuloin, että tietoisuus on ehkä aikanaan selitettävissä yhdistelmänä ennakoivan prosessoinnin teoriaa, introspektiivista läpinäkymättö-myyttä ja mahdollisesti hermoverkkotutkimuksesta saatavia malleja.
  • Sinervä, Kia (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmani käsittelee elefanttien asemaa ja sen kehitystä roomalaisessa sodankäynnissä ja voitonjuhlinnassa antiikin kirjallisten ja kuvallisten lähteiden pohjalta. Roomalaiset kohtasivat elefantteja ensimmäisen kerran taistelussa Epeiroksen kuningas Pyrrhosta vastaan Herakleian taistelussa vuonna 280 eKr., ja olivat aluksi täysin voimattomia tätä uutta sodankäynnin muotoa vastaan. Sotanorsut olivat roomalaisten silmissä hirvittäviä petoja, vihollisia, jotka pelkällä ulkoisella olemuksellaan aiheuttivat sekasortoa ja paniikkia. Analysoin tutkielmassani millaisia erilaisia aseita ja taktiikoita roomalaiset kokeilivat ja käyttivät vihollistensa sotanorsujen torjumiseksi ja kuinka, vuodesta 200 eKr. alkaen, roomalaiset käyttivät elefantteja myös omissa joukoissaan, joskin elefanttien käyttö jäi roomalaisten osalta pienimuotoiseksi ja satunnaiseksi. Analysoin myös muutosta, joka tapahtui roomalaisten suhtautumisessa sotanorsuihin, kun heidän kokemuksensa elefanttien vastaisessa sodankäynnissä kasvoi ja kun he rupesivat käyttämään sotanorsuja omissakin joukoissaan. Ensimmäiset elefantit, jotka tuotiin Roomaan tavallisen kansan nähtäville, olivat Pyrrhokselta vangittuja sotanorsuja, jotka Manius Curius Dentatus esitteli vuoden 275 eKr. triumfissaan sotavankeina. Dentatuksen triumfi oli samalla myös ensimmäinen triumfi, jossa esiteltiin roomalaisten näkökulmasta eksoottisia eläimiä. Työni elefantteja roomalaisessa voitonjuhlinnassa koskevassa osassa käsittelen aluksi elefanttien merkitystä voitonkulkueiden kehityksessä uskonnollisista puhdistautumisriiteistä kohti spektaakkelimaista voitonjuhlintaa. Koska elefantit olivat yleensä osallistuneet voitonjuhlintaa edeltävään sodankäyntiin taistelemalla joko roomalaisia vastaan, tullen vangituksi taistelussa, tai roomalaisten joukoissa, elefanttien rooli ja merkitys roomalaisissa voitonkulkueissa ja muissa voitonjuhlintaan liittyvissä spektaakkeleissa oli pelkkää eksoottista eläintä huomattavasti monimuotoisempi. Analysoin tutkielmassani myös, miten ja millaisissa rooleissa elefantit esitettiin roomalaisessa voitonjuhlinnassa, ja miten muutos roomalaisten suhtautumisessa elefantteihin sodankäynnissä ja keisariajan voitonjuhlintaan tuomat muutokset vaikuttivat elefanttien roolin voitonjuhlinnassa. Elefanttien ollessa sodankäynnissä pelättyjä vihollisia ne esitettiin myös voitonjuhlinnassa voitettuina ja vangittuina vihollisina, ja samoin kuin taistelussa panikoiviin elefantteihin yhdistettiin ihmismäinen epäluotettavuuden piirre, myös voitonkulkueissa vankeina esiteltyjä elefantteja kuvattiin sangen inhimillisinä. Elefanttien sodankäynnissä aiheuttaman kauhun vähennyttyä ja roomalaisten otettua sotanorsuja omaankin käyttöönsä, elefantteja ei enää esitetty vihollisina eikä niiden kauheutta korostettu voitonjuhlinnassakaan. Sen sijaan elefantit ylenivät triumfaattorin saattajiksi korostamaan tämän jumalaisuutta.
  • Koski, Satu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmani käsittelee eksplikointia englannista suomeen käännetyssä tieteiskirjallisuudessa. Lähtökohtana on selvittää, esiintyykö sitä merkittävän paljon. Lisäksi selvitän, miten eksplikointi vaikuttaa käännöksen luonteeseen nimenomaan tieteiskirjallisena teoksena. Tutkimukseni koostuu 8 englannista suomeen 2010-luvulla käännetystä kirjasta, joista vertailen noin yhtä lukua alkuperäistä tekstiä ja sen käännöstä. Tutkimukseni teoriataustana toimii Shoshana Blum-Kulkan jaottelu koheesion ja koherenssin eksplikointiin, johon yhdistän tarkentavia kategorioita Antoine Bermanin 12 deforming tendencies –teoriasta. Koheesion eksplikoinnin alle erottelen Bermanin kategorioita lainaten järkeistämisen, eli esimerkiksi välimerkkien muutokset, sekä selventämisen, eli esimerkiksi termien auki selittämisen. Koherenssin alle erottelen sisällöllisen ja määrällisen köyhtymisen, esimerkiksi synonymian poiston tai viittaukset reaalimaailmaan, sekä pidentymisen, jolla viittaan sisältöön, joka on lisätty käännöksen ilman minkäänlaista ärsykettä alkutekstissä. Tutkimukseni lopputulos on, että eksplikointia löytyi käännöksistä oletettua vähemmän. Odotetusti kuitenkin myös jopa välimerkkien muutoksilla voi olla vaikutusta teoksen tieteiskirjalliseen luonteeseen. Selittävä käännös saattaa muun muassa päättää lukijan puolesta jotain teoksen fiktiivisestä maailmasta, jonka alkuteksti jättää lukijan mielikuvituksen varaan. Totean eksplikoinnilla olevan myös vaikutusta esimerkiksi kognitiiviseen vieraannuttamiseen, joka on tieteiskirjallisuudelle varsin keskeinen ominaisuus. Tieteiskirjallisuutta käännettäessä olisi siis käytettävä eksplikointia muuhun kääntämiseen verrattuna harkitummin.
  • Heinilä, Iina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat suhtautuvat sähköisiin työtapoihin ja opetuksen sähköistämiseen ja miten suhtautumista ilmennetään kielellisillä valinnoilla. Tutkielman aineisto koostuu keväällä 2017 tehdyn lomakekyselyn avovastauksista, joissa annetaan vinkkejä ja kehitysehdotuksia äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien sähköiseen työskentelyyn. Tutkielman teoreettinen lähtökohta on J.R. Martinin ja P.R.R. Whiten systeemis-funktionaaliseen kielikäsitykseen pohjaava suhtautumisen teoria. Tarkastelen teorian käsittein ja tekstintutkimuksen menetelmin muun muassa, millaisia sähköiseen työskentelyyn ja opetuksen sähköistämiseen liittyviä arvottavia ilmauksia aineistossa esiintyy ja miten vastaajat sitoutuvat sanomaansa. Aineistossani opettajien vastaukset jakautuivat karkeasti kolmeen aiheeseen: 1) työkalut, alustat ja materiaalit, 2) opettajien koulutus ja yhteistyö sekä 3) sähköistäminen itseisarvona. Vastaukset ovat luonteeltaan direktiivisiä, eli niiden funktio on ohjata toimimaan. Suhtautuminen sähköisiin työtapoihin ja opetuksen sähköistämiseen on vastausten perusteella pääosin kriittistä. Työkaluissa, alustoissa ja materiaaleissa on kehitettävää, mitä ilmennetään arvottavilla sanavalinnoilla sekä modaali-ilmauksilla. Kehitysehdotukset on suunnattu koulutusta kehittävälle taholle. Vinkit toimivista työtavoista on puolestaan osoitettu kollegoille. Tällöin myös suhtautuminen näyttäytyy positiivisena. Koulutus ja yhteistyö nähdään vastauksissa itsessään arvokkaana ja molempia toivotaan lisää. Kouluttamisen nähdään olevan päättäjien vastuulla, kun taas opettajien yhteistyötä käsittelevissä vastauksissa vedotaan kollegoihin. Useassa vastauksessa kielletään sähköisyyden itseisarvo eksplisiittisesti. Näissä vastauksissa suhtautuminen onkin kriittisimmillään ja sitoutumisen aste on korkea. Sähköistämisen itseisarvoa käsittelevissä vastauksissa huomionarvoista on, että niissä vedotaan usein oppilaiden ja opiskelijoiden etuun, taitoihin ja toiveisiin. Opettajat ovat huolissaan koulutusta koskevasta päätöksenteosta, jossa sähköistäminen näyttäytyy itseisarvona.
  • Ronkainen, Margareta (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen suomenkielisen sivistyneistönuorison seurustelukäytänteitä 1900-luvun alun Helsingissä. Helsingin urbaani kehitys, porvarillisten normien ja rakkauden ihanteen merkityksen kasvu olivat tiiviisti yhteydessä uudenlaisten tutustumistapojen ja seurustelukäytänteiden muodostumisen kanssa. Tarkastelen nuorten tapoja ja keinoja löytää aviopuoliso: mitkä olivat tavallisia paikkoja tavata ja tutustua sekä viettää yhteistä aikaa, ja minkälaisia normeja ja odotuksia romanttiseen seurusteluun liittyi. Tutkimuskysymykseni ovat: minkälainen oli nuorten seurustelun kaari, minkälaisia seurustelukäytänteitä heillä oli, ja missä seurustelu fyysisesti tapahtui. Pohjaan tutkimukseni Alma Silventoisen ja Toivo Kuulan, Hilja Vanhakartanon ja Volter Kilven, Anni Swanin ja Otto Mannisen, sekä Armas Launiksen kokemuksiin. Tutkimukseni tärkeimpänä lähdeaineistona käytän edellä mainittujen henkilöiden päiväkirjoja ja kirjeenvaihtoa vuosien 1900 ja 1914 väliltä. Erityisesti Alma Silventoisen lukuisat päiväkirjat avaavat seurusteluun liittyvää henkilökohtaista kokemusmaailmaa. Armas Launiksen päiväkirjat tarjoavat syvemmän näkymän myös miespuolisen helsinkiläisnuoren arkeen ja sosiaaliseen elämään. Pariskuntien väliset kirjeenvaihdot puolestaan kertovat enemmän suhteiden kehittymisestä ja yhteisistä kokemuksista. Lisäksi käytän avioliitto- ja käyttäytymisoppaita avaamaan aikakauden ihanteita ja normeja, jotka vaikuttivat nuorten käyttäytymiseen. Nuorten romanttisen seurustelun kaari alkoi kohtaamisesta ja päättyi ihanteellisessa tilanteessa avioliittoon. Vastakkaista sukupuolta pääsi kohtaamaan monenlaisissa tilanteissa, mutta yhteiset opinnot, erilaisten järjestöjen iltamat ja retket, sekä tanssiaiset nousevat erityisesti esiin. Kohtaamisen jälkeen nuorten tuli tutustua, sillä rakkauden ajateltiin kehittyvän hitaasti. Nuorten ystäväpiirit koostuivat pääosin vain oman sukupuolensa edustajista, mikä johti siihen, että miehen ja naisen kahdenkeskinen aika nähtiin epäilyttävänä. Siksi tutustuminen tapahtuikin aluksi lähinnä ryhmätilaisuuksissa. Helpoin keino viettää aikaa kahden kesken ilman muiden epäilyksiä, oli saattaminen. Aloitteen tekeminen oli pääsääntöisesti miehen vastuulla. Kun miehen ja naisen keskinäiset lämpimät tunteet olivat selvillä, ryhtyivät nuoret vierailemaan toistensa luona ja käymään kaksin esimerkiksi teatterissa. Suhdetta ylläpidettiin ja syvennettiin kirjeenvaihdon avulla. Kihlautuminen oli suuri uutinen, jonka seurauksena nuoret saattoivat kulkea julkisesti yhdessä jo hieman vapautuneemmin. Seurustelu oli kuitenkin jo sen verran vapaata, että kihlauksenkin saattoi vielä hyvin purkaa. Vanhempien rooli aiheutti toisinaan ristiriitaisia tunteita, kun vanhemmat eivät hyväksyneet lapsensa puolisovalintaa. Nuoret kuitenkin seurasivat mieluummin tunteitaan, kuin vanhempiensa toiveita. Kasvavana pääkaupunkina Helsinki tarjosi nuorille seurustelun puitteet ravintoloineen ja puistoineen luoden sivistyneistölle uudenlaisen tilan rakastua. Kulttuurielämä oli vilkasta ja nuoret kävivät ahkerasti teatterissa ja konserteissa. Ravintoloissa kiteytyi kaikki mitä sen ajan porvarilliselta huvielämältä odotettiin. Tärkeimpiä ravintoloita olivat keskustan Seurahuone, Kämp, Kappeli, Oopperakellari, sekä Alppilan Alppipaviljonki. Ulkona käveleminen oli nuorison lempipuuhaa ja nuoret kävelivät kaupungin uusissa rakennetuissa maisemissa. Tärkeimpiä paikkoja olivat Kaivopuisto, Esplanadi, Korkeasaari, sekä Alppilan alue. Puistoalueet tarjosivat virkistäviä maisemia ja raitista ilmaa, mutta pariskunnat saivat iloa myös syrjäisistä koloista, joihin piiloutua ja joihin yhteiskunnan tiukat normit eivät ulottuneet.
  • Ruutu, Veera (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro gradu -työssäni käsittelen nuorten aikuisten kokemuksia heidän lävistyksistään ja heidän niille antamiaan identiteettiliitännäisiä merkityksiä. Samalla tarkastelen modernia lävistysskeneä nykyaikaisena perinneyhteisönä ja analysoin sitä tapaa jolla lävistysten suosion kasvu viime vuosikymmenellä on vaikuttanut ihmisten asenteisiin. Työn alussa avaan modernin lävistyskulttuurin historiaa ja käsittelen lävistysten tutkimista kulttuurintutkimuksen näkökulmasta, tarjoten poikkitieteellisiä näkökulmia. Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat identiteetti ja kokemuksellisuus. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat Mary Douglasin symbolisen lian käsite, Judith Butlerin performatiivinen sukupuoliteoria ja Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologia. Aineistonkeruumenetelmänä olen soveltanut puolistrukturoitua teemahaastattelua. Aineisto koostuu seitsemästä haastattelusta, joita analysoin diskurssianalyysin keinoin. Omasta lävistyshistoriastani johtuen mukana kulkee myös autoetnografinen tutkijanäkökulma. Työn analyysiluku jakautuu kuuteen osioon. Alussa käyn läpi haastateltavien lävistyshistoriaa ja ensilävistyksiin liittyneitä merkityksiä sekä sitä millä tavalla nuo merkitykset vertautuvat nykyisiin. Seuraavaksi käsittelen erilaisia lävistyksiin liittyviä henkilökohtaisia merkityksiä ja analysoin sitä, voidaanko lävistettyjen henkilöiden kesken puhua yhteisestä lävistetystä identiteetistä. Tutkin lävistysten tärkeyttä osana ruumiillista kokemusta ja lävistyksen aitouden merkitystä autenttisen identiteettipresentaation kannalta. Ikää ja ammattilaisuutta käsittelevässä osiossa pohdin sitä miten aikuinen lävistetty vastaanotetaan työ- tai opiskelupaikalla. Lopuksi analysoin lävistysten poisoton herättämiä ajatuksia sekä sitä, millä tavalla haastateltavat näkevät oman lävistetyn tulevaisuutensa. Tutkimuksessa näkyi selvästi, että lävistysten koettiin ilmiönä valtavirtaistuneen, mikä on puolestaan vaikuttanut ihmisten ja työnantajien asenteisiin positiivisella tavalla. Etenkin menneisyydessä monet haasteltavat olivat kohdanneet lävistyksiin liittyvää negatiivissävyistä kommentointia, joka on tulkittavissa Douglasin teoriaa soveltavalla tavalla. Osittain tästä johtuen varhaisemmissa lävistyksissä nähtiin enemmän kapinaa, jonka ei kuitenkaan koettu täysin kadonneen. Nykyään lävistyksiä pidettiin tärkeänä, usein korvaamattomana osana omaa minuutta ja ruumiinkuvaa. Korujen merkityksissä korostuivat viehätys lävistettyyn estetiikkaan, oman identiteetin aito julkituominen ja oman kehon haltuunotto. Lävistyksillä on voitu vastustaa sukupuolittuneita ulkonäkönormeja, minkä tulkitsen mukailevan Butlerin käsitystä sukupuolellisen toisintoistamisen mahdollisuudesta. Haastateltavat näkivät lävistykset osana elämäänsä pitkälle tulevaisuuteen. Lävistyksistä on toistaiseksi olemassa melko vähän akateemista tutkimusta, minkä lisäksi lävistysten ottaminen liitetään usein edelleen teini-ikään liittyväksi vaiheeksi. Tutkimukseni avaa lävistysten merkityksiä nimenomaan aikuisten lävistettyjen näkökulmasta identiteetin, kokemuksen ja kehollisuuden kautta, reflektoiden samalla ilmiön ja sitä kautta lävistysyhteisön kokemaa muutosta.

View more