Humanistinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Kantele, Simo (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä Pro gradu -työssäni tutkin puhutun udmurtin kielen käyttöä aineistolähtöisesti keskittyen verbikategoriassa ilmenevään koodinvaihtoon ja lainautumiseen. Udmurtin kieli on Venäjällä Udmurtian tasavallassa ja sen ympäristössä puhuttava suomalais-ugrilainen kieli, jolla on noin 300 000 puhujaa. Lähes kaikki udmurtit ovat kaksikielisiä ja puhuvat toisena (äidin)kielenään venäjää. Vaikka udmurtilla on Udmurtian tasavallassa virallisen kielen status, sen käyttö on venäjän kieleen verrattuna huomattavasti rajatumpaa. Aineistonani tässä työssä on seitsemän eri-ikäisen ja -taustaisen informantin kanssa tehdyt haastattelut, joista kaksi olen tehnyt itse. Haastattelut on tehty Udmurtiassa udmurtin kielellä, ne on tallennettu äänitiedostoina, jotka olen tämän tutkimuksen kannalta olennaisin osin litteroinut. Aineiston yhteispituus on noin kolme tuntia, josta olen poiminut hieman yli sata esimerkkiä, lyhyistä lauseista monipolvisiin virkkeisiin. Jaottelen esimerkit, eli venäläislähtöiset verbit seuraaviin kategorioihin: 1. kotoistuskonstruktio, jossa venäjästä lainattua infinitiivimuotoa seuraa udmurtinkielinen taipuva apuverbi, 2. modaaliset ja diskursiiviset verbit, 3. venäjän morfologian mukaan taivutetut yksittäiset verbit, 4. venäjän morfologian mukaiset verbit osana syntagmaa, 5. kotoistussuffiksi venäläislähtöisessä verbivartalossa. Jaottelen aineistoani myös sen mukaan, minkälaista udmurtin kielen varieteettia ne edustavat, tutkin koodinvaihdon eri muotoja, sen merkittyä ja merkitsemätöntä esiintymistä, kotoistuskonstruktion käyttöä sekä aineistosta nousevia kieliasenteita. Näissä jaotteluissa nimenomaan teoreettis-metodologiselta kannalta tärkeiksi lähteiksi nousevat FT Svetlana Jedygarovan vuonna 2014 julkaisema The varieties of the modern Udmurt language sekä professori Yaron Matrasin vuonna 2009 julkaisema Language Contact. Keskeisiä tuloksia työssäni ovat huomiot informanttien hyvinkin paljon toisistaan poikkeavista puhetavoista, jossa ainoastaan niin kutsumani kotoistusonstruktio on kategoria, jonka tyypin esimerkkejä kaikilta informanteilta aineistossani on. Mielenkiintoinen havainto on myös eräiden modaalis-diskursiivisten muotojen yleisyys, tavanomaisempi taas vaikeus vetää rajoja sellaisten ilmiöiden kuten laina ja koodinvaihto välille ja päätyminen näiden ymmärtämiseen saman ilmiön, yhden jatkumon äärinä myös udmurttilais-venäläisessä kontekstissa.
  • Korva, Katja (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tarkastelen pro gradu -työssäni nostalgiaa Sofi Oksasen Stalinin lehmissä ja Rosa Liksomin Hytti nro 6:ssa. Tutkin, minkälaista teosten sisältämä nostalgia on, mihin se kohdistuu ja miten se kulkee osana kokonaisvaltaista teosanalyysia. Erotan nostalgiasta kolme tasoa: henkilöhahmojen, sisäislukijan ja kulttuurisella tasolla tapahtuvan nostalgian. Hytti nro 6:n nostalgia tapahtuu näillä kaikilla tasoilla, kun taas Stalinin lehmien nostalgia jää henkilöhahmojen tasolle. Tarkastelemalla teosten nostalgiaa, tai pikemminkin nostalgioita, rakennan niistä tulkinnalliset luennat. Tulkitsen, että Hytti nro 6:n nostalgia syvin, kulttuurisella tasolla tapahtuva nostalgia kohdistuu kulttuurien pirstoutumista edeltäneeseen alkuperäiseen yhteyteen. Tämä on omanlainen mukaelma perilänsimaalaisesta kaipuusta kadonneeseen paratiisiin. Luen teosta myös vaihtoehtoisena historiankirjoituksena, joka toteutuu symbolisella tasolla Miehen luovuttaessa Tytölle valtaa merkitsevän veitsen. Stalinin lehmien päähenkilön, Annan, nostalgia kohdistuu metaforiseen äidinmaahan: sen toteutumatta jääneisiin tasa-arvoihanteisiin, lapsuuden makuihin ja tilojen haltuunottoon ilman epämääräistä huoran stigman pelkoa. Keskeiseksi nousee kodin ja identiteetin suhde. Annan identiteetin rakentuminen, kotiin tuleminen, toteutuu kolmivaiheisesti: Sysi-Suomen tukahduttavasta ilmapiiristä kuljetaan nostalgisen antiteesin kautta oman taustansa hyväksymiseen. Teoriataustana käytän Svetlana Boymin, Karin Johannissonin ja Linda Hutcheonin ajatuksia nostalgiasta. Hyödynnän myös kohdeteoksistani tehtyä aiempaa tutkimusta.
  • Purovaara, Enne (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielmassa tarkastelen sitä, millainen sukupuolijärjestelmä rakentuu kolmessa sukupuoleen liittyvässä siirtymäriitissä: ulostulossa itselle, ulostulossa muille ja lääketieteellisessä sukupuolenkorjausprosessissa. Sukupuolenkorjausprosessia tarkastelen toisaalta sitä säätelevien virallisten dokumenttien, toisaalta kokemuskertomusten kautta. Kutsun työssä sukupuolijärjestelmää sukupuoliuskonnoksi korostaakseni sen yhteisöllisyyttä ja vaikutusta yksilöiden maailmankuvaan. Tutkimuksen teoriataustan muodostavat sosiokonstruktivismi, uskontososiologinen tutkimusperinne ja queerfeministinen, kriittinen tutkimusote. Työssä rakennan aiempaan tutkimukseen perustuvan kriittisen rituaalitutkimuksen analyysimallin, jonka avulla aineistoa analysoin. Tutkimuksessa käyttämäni sisällönanalyysin aineistona ovat seitsemän muunsukupuolisen henkilön ja yhden transsukupuolisen miehen yksilöhaastattelut, jotka toteutin teemahaastatteluna Helsingissä ja Tampereella joulukuussa 2013 ja tammikuussa 2014. Lisäksi käytän aineistona lakitekstejä (erityisesti vuoden 2002 translaki) ja niiden laatimisperusteita, sekä näihin liittyviä ministeriöiden raportteja ja järjestöjen (mm. Seta ry, Trasek ry, Amnesty International, YK) raportteja ja kannanottoja. Työn keskeinen tulos on, että virallisten dokumenttien sukupuoliuskonto ja haastatteluissa rakentuva vaihtoehtoinen tulkinta sukupuolesta ovat kaksi erilaista järjestelmää. Edellisen, “valtavirtasukupuoliuskonnon”, keskeisiä ajatuksia ovat sukupuolen kaksijakoisuus (mies-nainen), sukupuoli-identiteetin pysyvyys ja sukupuoliero yhteiskuntaa ylläpitävänä voimana. Jälkimmäiseen, “queer-sukupuoliuskontoon” kuuluvat sukupuolen moninaisuus (esim. mies-nainen-muu-ei mikään), sukupuolen itsemäärittämisoikeus ja pyrkimys vapauteen yhteiskunnan sanelemasta sukupuolesta. Erilaisuudestaan huolimatta järjestelmät eivät ole toisistaan täysin erilliset. Valtavirtasukupuoliuskonto ei tunnusta queer-sukupuoliuskonnon olemassaoloa vaan tekee muut sukupuolet näkymättömiksi; queer-sukupuoliuskonnon olemassaolon perusta on valtavirtasukupuoliuskontoa kohtaan osoitettava kritiikki. Yksi tutkielman keskeisiä metatasoisia teemoja on tutkimuksentekijän tasapainottelu toisaalta tutkijuuden ja aktivismin, toisaalta tutkijuuden ja sisäryhmäläisyyden välillä. Tutkimuksen julkilausuttu poliittinen tavoite on lisätä tietoa muunsukupuolisuudesta ja näin edistää vähemmistösukupuolten asemaa yhteiskunnassa. Työ on ensimmäinen suomalainen muunsukupuolisuutta käsittelevä opinnäyte.
  • Metsämuuronen, Miro (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimuksessa tarkastellaan muinaislänsiskandinaavin /ǫ/-foneemin äännevastineiden muodostumista fäärin kielessä. Etymologisesti länsiskandinaavin /ǫ/ on u-umlaut -äänteenmuutoksen vaikutuksesta labiaalistunut a-vokaali, *[ɔ], joka kuitenkin on niin islannissa kuin fäärissäkin myöhemmin pyrkinyt sulautumaan takaisin muihin vokaaleihin. Fäärin kielessä /ǫ/-äänteen vastineena esiintyy yleensä /ø/, mutta nasaalikonsonanttien m, n ja ŋ edellä se on sulautunut /o/-foneemiin. Tutkimuskirjallisuudessa tämä yksinomaan nasaalien yhteydessä tavattava kehityskulku on yleensä vain deskriptiivisesti määritelty, eikä poikkeuksen alkuperää pyritä selittämään foneettisesti. Työn tavoitteena on analysoida /ǫ/:n kahtiajakautumisen syitä ja äänteellisiä edellytyksiä. Koska poikkeava refleksi esiintyy vain nasaalikonsonanttien edellä, kiinnitetään erityistä huomiota alkuperäisen vokaaliäänteen nasalisoitumiseen refleksien jakautumista mahdollisesti selittävänä tekijänä. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: (1) Milloin ja missä foneettisissa ja fonologisissa olosuhteissa etymologisen /ǫ/:n jakautumisen on täytynyt tapahtua? sekä (2) Mikä oli nasalisoitumisen merkitys vokaalin kehityksessä kohti /ø/:tä ja /o/:ta, ja mitä seurauksia /ǫ/:n allofonisella nasalisoitumisella on varhaisen fäärin rekonstruktiolle? Jakautumisen ajankohdan määrittämiseksi tutkimuksessa selvitetään /ǫ/-foneemin ilmenemismuoto fäärin kielen varhaisimmissa historiallisissa lähteissä, joita ovat Seyðabrævið-lain (1298) jäljennös (1600-l.), Húsavíkarbrøvini -kirjeaineisto (1400-l.), keskiaikaisissa tanskalaisissa maa- ja käräjäkirjoissa (1584–) esiintyvät fäärinkieleiset nimet sekä Jens Christian Svabon runokäsikirjoitukset (1770–). Tässä kartoituksessa hyödynnetään etupäässä aiempia u-umlaut -vokaalin ilmentymistä käsitteleviä tutkimuksia, joiden alkuperäiset tutkimuskysymykset ovat kuitenkin olleet erilaiset kuin tässä tutkimuksessa. Muilta osin teoreettisessa äännehistoriallisessa analyysissä lähtökohtana on edellä kuvatun empiirisen ajoittamismenetelmän ohella käytetty aikaisempia fäärin kielen ja /ǫ/-vokaalin historiaa käsitteleviä tutkimuksia. Tutkimuksessa havaittiin, että /ǫ/-foneemin jakautuminen /ø/- ja /o/-vokaaleiksi käynnistyi todennäköisesti 1600-luvun alussa, jolloin ø- ja o-kirjoitusasut näyttävät ilmaantuvan aineistoon. Tämä kuitenkin edellyttää vanhimmissa maakirjoissa esiintyvien a-kirjaimella kirjoitettujen paikannimien tulkitsemista tanskalaisen interferenssin piilottamiksi *[ɔ]-äänteeksi, mikä on aiemmin esittämätön, joskin perusteltavissa oleva tulkinta. Suhteellisen äännehistorian perusteella voidaan lisäksi osoittaa, että /ǫ/:n jakautuminen on todennäköisesti tapahtunut ennen tavurakenteeseen perustuvan vokaaliallofonian kehittymistä. Tutkimuksessa kehitettyä rekonstruktiomallia seuraten on perusteltua olettaa, että /ǫ/:n refleksien kahtalaisuus on perua foneemin äänteenmuutoksia edeltäneestä allofonisesta nasalisoitumisesta. Muutoksen *[ɔ] > [ø] taustalla lienee ollut yleinen länsiskandinaavinen kehityssuunta, jolla ei fäärissä kuitenkaan ollut vaikutusta m-, n- tai ŋ-konsonantin edellä allofonisesti nasalisoituneeseen *[ɔ̃]-varianttiin. Koska äänteen jakauma kielijärjestelmässä jäi tämän ensimmäisen äänteenmuutoksen seurauksena hyvin marginaaliseksi, sulautui nasaaliallofoni myöhemmin pian yhteen /o/-vokaalin kanssa. Vokaalin /ǫ/ nasalisoituminen oli färsaarelainen innovaatio, jolla ei ole historiallista yhteyttä muinaisislannista löydettyyn vokaalien nasaalisuuteen.
  • Leinonen, Hanna (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimuksen kohteena on pseudonyymikirjailija Tuomas Vimma (s. 1979). Tutkin Vimman kirjailijabrändin rakentumista, tekijyyttä ja tuotantoa. Tähänastinen romaanituotanto käsittää teokset Helsinki 12 (2004), Toinen (2005), Gourmet (2008), Raksa (2011), Ruutukymppi (2013) ja Firman mies (2014). Teoreettisena lähtökohtana tutkimukselle on tekijyys- ja bränditutkimus. Tekijyystutkimuksen osalta keskityn postmoderniin tekijyyteen ja ajatukseen tekijän merkityksellisyydestä suhteessa tekstiinsä. Postmodernin tekijän läsnäolo on normi ja tekijästä tulee osa tarinaa – kuin yksi henkilöhahmoista. Vimma ja varsinkin hänen kaksi ensimmäistä teostaan ovat malliesimerkkejä postmodernista tekijyydestä. Teokset ovat autofiktioita. Vimman pseudonyymi-identiteetti ja teosten Tuomas Vimma -minäkertoja-henkilöhahmo nivoutuvat yhteen tekijyysleikiksi. Tämä tekijyysleikki on olennainen osa Vimman kirjailijabrändiä. Kirjailijabrändi on erikoislaatuinen henkilöbrändi, mutta sen rakennuksessa on sama idea kuin minkä tahansa brändin rakennuksessa. Nykyaikaisen kirjailijabrändikäsitteen taustalla vaikuttavat kirjallisen kulttuurin medioituminen ja muuttuneiden kirjamarkkinoiden vaatimukset. Vimma on medianatiivi kirjailija, joka on ollut uransa alusta lähtien julkisuudessa ja suhtautunut kirjailijuuteen myös bisneksenä. Kuten monet muut nykykirjailijat, Vimma tekee muitakin töitä kuin kirjailijan töitä. Systemaattisesti hän on hakenut brändinsä tunnettuuden avulla muita kirjallisia töitä ja tuloista kirjamyynti on vain murto-osa. Tutkimus antaa kokonaiskuvan Tuomas Vimman kirjailijabrändin synnystä ja tähänastisesta kehityksestä sekä hänen tähänastisesta tuotannostaan. Tutkimuksella todennetaan, miten nykyaikaista, medianatiivia kirjailijabrändiä rakennetaan ja mikä on romaanituotannon rooli brändin rakennuksessa. Brändi ja tuotanto ovat vuoropuhelussa ja kehittävät toisiaan. Tutkimus osoittaa, että Tuomas Vimman kaltainen tekijä ja hänen tuotantonsa ovat symbioosissa, jolloin tekijällä on merkitystä. Sekä kirjailijaidentiteetti että tuotanto taas rakentavat osaltaan brändiä.
  • Häkkinen, Pauliina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielma on pitkittäistutkimus erään venäjää äidinkielenään puhuvan oppilaan suomen kielen oppimisesta valmistavan opetuksen oppitunneilla. Tutkimuskohteena ovat kielen ymmärtämisessä tapahtuvat muutokset, joita tarkastellaan pitkittäisen aineiston avulla. Aineisto koostuu litteroiduista nauhoituksista, jotka on kuvattu kahtena ajankohtana: opiskelun alkuvaiheessa, syksyllä, ja noin neljä kuukautta myöhemmin, eli talvella. Tutkimuksessa tarkastellaan vieruspareja, joiden etujäsen on opettajan esittämä suomenkielinen kysymys tai direktiivi. Oppilas muodostaa jälkijäsenen joko englanniksi tai suomeksi. Englannin kieli toimii oppilasryhmän lingua francana. Tutkimuksessa huomioidaan sekä kielellinen että ei-kielellinen vuorovaikutus. Tutkimusmetodina käytetään keskustelunanalyysia ja multimodaalista vuorovaikutusanalyysia. Analyysin ensimmäisessä osassa keskitytään opetuksen alkuvaiheen vuorovaikutukseen. Tarkasteltavana ovat ymmärryksen edellytykset ja toisaalta vuorovaikutuksessa esiintyvät ymmärrysongelmat, joita oppilas tuo ilmi avoimilla korjausaloitteilla. Se, että opettaja syksyn oppitunneilla muokkaa kysymyksiään sanallisesti, ei auta oppilasta kysymysten tulkitsemisessa. Sen sijaan tulkinta tukeutuu ei-kielelliseen viestintään, fyysiseen ympäristöön ja toiminnan ennakoitavuuteen. Nämä tekijät auttavat oppilaita ja opettajaa yhteisen ymmärryksen rakentamisessa. Tutkimuksessa havaitaan myös se, että syksyllä oppilaan vastaukset eivät välttämättä ole muotoilultaan etujäsenen projisoimia eivätkä ne mukaile opettajan esittämien kysymysten rakennetta. Analyysin toinen osa keskittyy opetuksen myöhemmän vaiheen, talven, vuorovaikutukseen ja siihen, miten oppilas osoittaa ymmärtävänsä suomea. Keskeinen ero syksyn vuorovaikutukseen on se, että talvella oppilas muotoilee vastauksensa opettajan kysymysten projisoimalla tavalla. Talven oppitunneilla oppilas osoittaa myös ymmärtävänsä opettajan kysymyksen rakenteen. Toinen vuorovaikutuksessa selvästi näkyvä muutos on se, että talvella oppilas vastaa yleensä sujuvasti, ilman korjausaloitteita, eikä hän jätä vastaamatta opettajan kysymyksiin. Jälkijäsenten lisäksi oppilas tuo suomen kielen ymmärrystä esille aloitteellisilla vuoroillaan. Niissä esiintyy samaa sanastoa ja samanlaisia rakenteita kuin oppilaan vuoroa edeltävässä suomenkielisessä puheessa. Tutkielmassa tarkastellaan siis pitkittäisiä muutoksia ja nostetaan esille se, millaisia oppimistilanteita valmistavassa luokassa oppilaille tarjoutuu ja millaisia ymmärrystä ylläpitäviä keinoja valmistavan opetuksen tunneilla hyödynnetään.
  • Karjalainen, Emilia (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan ilmiötä, joka tunnetaan muun muassa nimillä ”harmsinki” ja ”pseudo-Harms”. Termeillä viitataan anekdootteihin, jotka muistuttavat tyyliltään ja sisällöltään Daniil Harmsin tuotantoa, ja joiden tekijät mainitsevat esikuvakseen Harmsin. Tarkoitus on selvittää ilmiön kulttuurista ja yhteiskunnallista kontekstia sekä sen yhteyksiä anekdoottiperinteeseen ja Daniil Harmsin tuotantoon. Ilmiötä tutkitaan erityisesti 1970-80 –luvuilla kirjoitettujen anekdoottisarjojen ”Veselye rebjata” (Dobrohotova-Majkova & Pjatnickij) ja ”Leningradskij rok-klub” (Demidov) kautta. ”Veselye rebjata” on anekdoottisarja, jonka päähenkilöitä ovat venäläisen kirjallisuushistorian tärkeimmät nimet: Puškin, Gogol’, Dostoevskij ja Tolstoj. ”Leningradskij rok-klub” on sarja anekdootteja leningradilaisista rock-muusikoista, jotka muodostavat oman kulttuurisen kaanoninsa. Anekdoottien päähenkilöitä ovat muun muassa yhtyeiden Akvarium ja Kino jäsenet. Anekdoottisarjojen analyysi on tehty filologisen kommentaarin muotoon. Tutkielman ensimmäisessä osassa tarkastellaan pysähtyneisyyden ajan anekdoottikulttuurin käsitteistöä; huomion kohteena ovat pääasiassa anekdoottilajit literaturnij anekdot ja folklornij anekdot, epävirallisen ja virallisen kulttuurin käsitteet sekä kuusikymmentä- ja seitsemänkymmentälukulaisten sukupolvet. Tässä osassa käsitellään myös samizdatin historiaa ja sen merkitystä anekdoottikulttuurille ja epäviralliselle kulttuurille. Tutkielman toisessa osassa käsitellään anekdoottien julkaisemiseen liittyviä kulttuurillisia ja yhteiskunnallisia taustoja sekä virallisten ja epävirallisten anekdoottien kerrontaan liittyviä piirteitä. Esimerkkien avulla tarkastellaan myös virallisesti Neuvostoliitossa julkaistuja anekdootteja. Kolmannessa osassa tarkastelun kohteena ovat anekdoottisarjat ”Veselye rebjata” ja ”Leningradskij rok-klub”. Aineistosta nousi esille neljä kategoriaa, joihin analyysi jakautuu. Ensimmäisessä osiossa käsitellään anekdoottien intertekstuaalisia viittauksia kanonisoituneisiin biografioihin sekä päähenkilöiden tuotantoon. Toisessa osiossa analysoidaan historiallisten henkilöhahmojen muuttumista karikatyyreiksi. Kolmannessa osiossa tarkastellaan sitä, miten anekdooteissa ilmaistaan klassikkokirjailijoiden ja -muusikoiden dekanonisaatiota. Neljännessä osiossa kiinnitetään huomiota anekdoottien absurdiin, harmsilaiseen tyyliin. Tutkielman perusteella voidaan todeta pysähtyneisyyden ajan kulttuurisen ja yhteiskunnallisen ilmapiirin vaikuttaneen vahvan epävirallisen kulttuurin syntymiseen, mikä osaltaan vaikutti anekdoottikulttuurin vahvistumiseen. Daniil Harmsin tekstien leviäminen samizdatissa 1960-80 -luvuilla niin ikään vaikutti tutkielman kohteena olevien anekdoottien syntymiseen. Analyysi osoitti, että intertekstuaalisuuden rooli anekdoottien ymmärtämisessä on suuri. Intertekstuaalisuus mahdollistaa myös muita kategorioita, kuten dekanonisoinnin. Myös dekanonisaatio on merkittävä yhdistävä tekijä anekdoottisarjojen välillä; anekdoottisarjojen huomattava piirre on perinteisen kulttuurihistorian kaanonin merkityksen kyseenalaistaminen.
  • Moilanen, Anni (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan Pirkko Saision Betoniyö-romaanin (1981) dialogia ja sitä, millaisin keinoin siinä luodaan illuusiota aidosta puheesta ja miten se rakentaa henkilökuvausta. Tutkielmassa osoitetaan myös, miten suuri rooli dialogilla on teoksen kuvaaman maailman estetiikan rakentajana. Aineistona toimiva romaani on toivoton kuvaus helsinkiläislähiön nuorista miehistä, ja sen keskiössä ovat veljekset Simo ja Ilkka. Dialogintutkimus sijoittuu kielen- ja kirjallisuudentutkimuksen välimaastoon, ja siinä yhdistetään kummankin taustateorioita ja tutkimusmetodeja. Tässä tutkielmassa näistä sovelletaan erityisesti keskustelunanalyysia sekä sosiolingvistiikkaa. Tutkimusote on kvalitatiivinen, ja tutkielman aineistona toimivasta Betoniyö-romaanista ja erityisesti sen dialogista nostettujen esimerkkien kautta eritellään niiden merkitystä henkilökuvauksen luomisessa. Tutkielman analyysi on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisenä tarkastellaan puhekielen keinoja, joilla rakennetaan kuvausta nuorista, alempaa sosiaaliluokkaa edustavista helsinkiläismiehistä, sekä sitä, millaisia vuorovaikutuksellisia funktioita slangisanastolla ja kirosanoilla on henkilöiden välisissä keskusteluissa. Toisessa osassa tarkastellaan vuorovaikutusta erityisesti direktiivien ja puhuttelun kautta. Muita henkilöhahmojen välisiä keskusteluja leimaavia piirteitä ovat ohipuhunta ja faattisuus. Näiden keinojen avulla keskustelun osanottajat ilmaisevat muun muassa asenteitaan muita ihmisiä kohtaan. Analyysin lopuksi tutkielmassa keskitytään teoksen päähenkilöön, Simoon, ja niihin keinoihin, joilla rakennetaan kuvausta elämässään haparoivasta, minuuttaan etsivästä nuoresta miehestä. Näistä keinoista ilmeisimmiksi nousevat runsas korjausaloitteiden ja dialogipartikkeleiden esiintyminen Simon repliikeissä sekä pojan tapa imitoida isoveljeään. Stadin slangi ja Helsingin puhekielen piirteet ovat teoksen dialogissa ilmeisimpiä puheenomaisuuden rakentamisen keinoja. Jaetun kielimuodon avulla henkilöhahmot kiinnittyvät osaksi tiettyä sosio-ekonomista luokkaa, mutta sillä tehdään myös vuorovaikutuksellisesti merkittävää toimintaa. Toisaalta eri vuorovaikutuksen keinoilla luodaan kuvausta henkilöhahmojen asenteista ja motiiveistä sekä heidän välisistä suhteista ja ryhmien sisäisistä hierarkioista. Tutkimus osoittaa, että dialogilla on merkittävä funktio henkilökuvauksen rakentajana, mutta myös tukemassa teoksen tematiikkaa ja sen esittämän maailman estetiikkaa.
  • Mäkirinne, Jesse (Helsingin yliopisto, 2016)
    Käsillä olevan pro gradu -tutkielman aiheena on tulkin rooli diplomaattitulkkauksessa. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla seitsemää suomalaista poliitikkoa, joilla on vahva kokemus työskentelystä diplomaattitulkkien kanssa. Tutkimuksen menetelmäsuuntaus on kvalitatiivinen puolistrukturoitu teemahaastattelu. Haastatteluja varten on laadittu haastattelurunko. Haastattelumateriaalia kertyi yhteensä hieman alle 4 tuntia. Haastateltujen poliitikkojen nimiä ei tutkimuksessa mainita, jotta lukijat eivät kiinnittäisi huomiota epärelevantteihin seikkoihin, kuten haastateltavien puolueeseen, sukupuoleen tai persoonaan. Tutkielmassa pyritään selvittämään, minkälaisia kokemuksia ja käsityksiä suomalaisilla poliitikoilla on tulkeista diplomaattitulkkauksessa, ja minkälaisia odotuksia suomalaiset poliitikot kohdistavat tulkin rooliin diplomaattitulkkauksessa. Tutkielma tarkastelee diplomaattitulkkausta, jossa tulkki tulkkaa konsekutiivisesti kahden valtiopäämiehen tai delegaation välillä. Kyseistä tulkkauslajia on tutkittu hyvin vähän, joten tutkielmassa määritellään, mikä on diplomaattitulkkausta ja miten se eroaa muista dialogitulkkauksen alalajeista. Analyysiluku tarkastelee tulkin roolia ja toimintaa diplomaattitulkkauksessa. Luku on jaettu viiteen jaksoon, jotka ovat tulkin rekrytointiprosessi, tulkattavien käytännöt ja preferenssit, tulkin sukupuoli, tulkin esiintymis- ja puhetaito sekä katsekontakti, tulkin rooliin liittyvät kielikuvat, tulkin ja tulkattavan välinen luottamus sekä tulkin vaikutus tulkkaustilanteeseen. Tutkielma osoittaa, että haastateltavien mielestä tulkeilla on neuvottelutilanteissa aktiivinen rooli. Lisäksi haastateltavat kokivat tulkit lojaaleiksi, ja luottivat siihen, että tulkki välittäisi heidän viestinsä uskollisesti. Osa haastateltavista määritteli tulkin roolin jopa liittolaiseksi. Tällöin tulkin sallittiin jopa poiketa tulkattavan sanomasta, mikäli poikkeaminen edisti tulkattavan päämääriä. Haastattelutuloksia analysoitaessa tuli ilmi, että nykyiset Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton laatimat ammattisäännöstöt eivät pysty palvelemaan diplomaattitulkkeja työssään. Tästä johtuen tutkielma ottaa kantaa olemassa olevien ammattisäännöstöjen kohtiin ja ehdottaa uuden diplomaattitulkeille suunnatun ammattisäännöstön luomista.
  • Heikkinen, Janne (Helsingin yliopisto, 2016)
    Välittömästi sodan jälkeen Helsinkiin saapui rintamalta vapautuneita sotilaita, evakkoja ja sotaa paossa olleita siviilejä. Seurauksena oli asuntopula, jota pahensi sodan ajaksi pysähtynyt asuntotuotanto sekä sodan aikana menetetyt asunnot. Huoneenvuokralautakuntien johdolla ihmisiä asutettiin olemassa oleviin asuntoihin jakamalla niitä yhä useamman kesken. Pian huomatiin, että jaettavaa ei enää ole. Oli pakko kääntää katseet maan alle ja ottaa asumiskäyttöön myös osa kaupungin väestönsuojista. Helmikuun alussa vuonna 1945 avattiin viisi suojaa väliaikaista majoitusta varten. Tarkoitus oli pitää niitä asumiskäytössä puoli vuotta. Tilanne kuitenkin paheni jatkuvasti ja suojia jouduttiin pitämään avoinna kymmenen vuotta. Tutkimuksen tarkoitus ei ole löytää syitä sille, miksi ihmisiä asutettiin maan alla näin pitkään. Tutkimuksen keskiössä on pommisuojiin joutuneiden ja muiden kaupunkilaisten välinen suhde. Tutkimuksen keskeinen päämäärä on tarkastella niitä kontrollimuotoja, joiden kohteeksi suojissa asujat joutuivat. Heidän elämäänsä säätelivät kanssa-asujat, viranomaiset, poliitikot, majoittajat ja ympäröivän kaupungin asukkaat. Tämä ei voinut olla vaikuttamatta asujien identiteettikokemukseen. Keskeinen tutkimuskysymys on selvittää kontrollin vaikutusta identiteettiin. Samalla hahmotetaan elämänmuutoksen seurauksia eri ihmisryhmiin. Tutkimuksen keskiössä ovat kuitenkin perheet ja se miten suoja-asuminen vaikutti perheen sisäiseen dynamiikkaan. Merkittävin stressikokemus oli perheillä, jotka joutuivat jättämään kotinsa ja omaisuutensa rajan taakse. Tilalle tuli suojan arki kontrolleineen, hajuineen ja äänineen. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten tapahtunut vaikutti perheen totuttuihin rooleihin. Vanhemmilta vaadittiin paljon, jotta he kykenivät toteuttamaan vanhemmuuttaan. Lapset pyrkivät löytämään omat selviytymiskeinonsa. Leikit siirrettiin suojan ulkopuolelle, mutta viranomaiskontrolli ulottui myös sinne. Pommisuoja-asukkaisiin kohdistettu kontrolli ulottui henkilökohtaiselle elämän alueelle: lepoon, henkilökohtaiseen hygieniaan ja terveyteen.
  • Lamberg, Essi (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmani käsittelee Tansanian neljästä läänistä koostuvan Uhuru-vyöhykkeen seutukaavahanketta, joka toteutettiin osana suomalaista kehitysyhteistyötä vuosina 1975−1978. Hanke oli myös osa Tansaniassa 1970-luvulla vallinnutta ujamaa-politiikkaa. Ujamaa-politiikan keskeisiä tavoitteita olivat maaseudun kehittäminen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentaminen. Uhuru-vyöhykkeen seutukaavahankkeen keskeinen tarkoitus oli hillitä kaupunkien nopeaa kasvua kaavoituksen avulla ja suunnata muuttoliikettä kohti pieniä ja keskisuuria yhdyskuntia. Tutkielmani teoreettiset lähtökohdat perustuvat modernismin ja kolonialismin vuoropuhelulle. Modernismi on käsitteellisesti monitulkintainen ilmiö, jonka voi ymmärtää esimerkiksi historiallisessa, tyylillisessä tai yhteiskunnallisessa merkityksessä. Niin kutsuttuun jälkikolonialistiseen tutkimussuuntaukseen kuuluvat tutkijat esittävät voimakasta kritiikkiä modernismia kohtaan ja esittävät sen pahimmillaan epäoikeudenmukaisuutta ylläpitävänä, toiseuttavana ja kulttuurisia merkityksiä kaventavana ilmiönä. Kolmantena teoreettisena lähtökohtana esitän hybridin käsitteen, jonka keskeinen anti on kulttuuristen merkitysten monimuotoisuuden selittämisessä ja ymmärtämisessä. Hybridin käsitteen kautta esitän kulttuurin luonteen alati muuttuvana ja jatkuvasti uusia eroavaisuuksia tuottavana prosessina. Hyödynnän tutkielmassani kirjallisuutta muun muassa taidehistoriasta, sosiologiasta, Afrikan tutkimuksesta, kaupunkitutkimuksesta ja jälkikolonialistisesta tutkimussuuntauksesta. Tutkimusaineistoni koostuu hankkeesta 1970-luvulla kirjoitetuista raporteista sekä hankkeeseen liittyvästä arkistomateriaalista. Aineiston laajuuden vuoksi rajaan käsittelemäni osuuden sen keskeisten teemojen, kuten kaupunkien ja modernismin näkökulmasta. Aineistoanalyysin keskeistä metodia voisi kuvata aineistolähtöiseksi sisällönanalyysiksi. Uhuru-vyöhykkeen esimerkin kautta tarkastelen modernismin ja (jälki)kolonialismin suhdetta ja niille hankkeessa muodostuvia merkityksiä. Tarkastelen hanketta kehityksen näkökulmasta nostamalla aineistosta esiin sellaisia kohtia, joissa käsitellään Uhuru-vyöhykkeen seutukaavahankkeessa tavoiteltua ihanteellista muutosta tai tulevaisuutta. Hankkeeseen liittyvää idealismia hahmottelen erityisesti suomalaisen modernismin ja tansanialaisen ujamaa-politiikan kautta. Jälkikolonialistiset teoriat toimivat idealismin kriittisen analyysin työkaluna. Suomalaisten asiantuntijoiden keskeinen anti hankkeessa keskittyy tansanialaisen suunnitteluinstituution kokonaisvaltaiseen standardisointiin ja keskisuurten, suomalaisten pikkukaupunkien tai kaupunkilähiöiden kokoisten yhdyskuntien korostamiseen. Hankkeen kautta suomalaiset pyrkivät muokkaamaan tansanialaisia asuinstandardeja väljemmiksi ja asuinalueita toimivammiksi. Asumiseen liittyvä taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ulottuvuus muodostuu keskeiseksi osaksi hankkeen tavoitteita. Hybridin käsitteen avulla esitän hankkeen merkitysten moninaisuuden kautta ja osoitan, että modernismin merkitykset eivät ”siirtyneet” sellaisinaan Tansaniaan hankkeen välityksellä. Sen sijaan modernismin soveltaminen uudessa ympäristössä korostaa siihen liittyvää problematiikkaa. Vaikka kaavoitushankkeen maalailema tulevaisuuskuva on onnellinen, Uhuru-vyöhykkeen seutukaavahanke toimii esimerkkinä siitä, että modernismin ideologiseen perintöön sisältyvä universaali kehitysusko voi saada kulttuurisen monimuotoisuuden kannalta haitallisia merkityksiä kulttuurieroja kaventavana ja kategorisoivana ajattelutapana. Tapausesimerkki osoittaa, että hybridin käsite on toimiva työkalu ajatteluun tai ilmiöihin liittyvän problematiikan havaitsemiseen ja ymmärtämiseen, ja siten myös potentiaalinen jatkotutkimuksen aihe.
  • Lempiäinen, Piia (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimuksen kohteena on Oulun kaupungin asukkaiden pukeutuminen 1600-luvulla. Varhaisella uudella ajalla materiaalinen kulttuuri ilmensi sosiaalisia hierarkioita, ja Ruotsissa pyrittiin merkantilismin hengessä rajoittamaan ulkomaan tuontia ja säätelemään ihmisten pukeutumista ylellisyysasetuksin. Samalla kaupan muuttuvat mekanismit toivat ulkomaisia tuotteita entistä laajemman kansanosan saataville. Tutkimus selvittää, minkälaisia vaatteita oululaiset ovat käyttäneet, mitä kaupat ovat tarjonneet, ja miten sääty ja asema on näkynyt kaupunkilaisten pukeutumisessa. Lähdeaineisto koostuu Oulun-maakunta-arkistossa säilytettävistä 1600-luvun perukirjoista. Tutkimus tarkastelee perukirjoihin lueteltuja vaatteita ja asusteita sekä kauppiaiden puotien inventaarioita. Tutkimus osoittaa, että Oulun asema nuorena ja verrattain pienenä Pohjoisena kaupunkina heijastui kaupunkilaisten pukeutumiseen. Oululaiset ovat pukeutuneet perinteiseen tummasävyiseen porvarispukuun. Heidän vaatteensa ovat olleet hieman vanhanaikaisia verrattuna muihin kaupunkeihin, ja muodikkaita vaatekappaleita on mainittu perukirjoissa vain harvoin. Turkishattujen laaja käyttö on ollut erityinen ominaispiirre Oulun naisten keskuudessa. Kauppapuotien tarjonta vaihteli Oulussa, ja jokainen kauppias oli erikoistunut hieman erilaisiin tuotteisiin. Yleisimpiä myyntiartikkeleja olivat keskihintaiset ulkomaiset villakankaat, eivätkä kaupat tarjonneet monia valmistuotteita valikoimissaan. Kaupunkilaisten pukeutuminen heijasteli kauppojen tarjontaa. Vain harvalla kaupunkilaisella oli todella hienoista ja arvokkaista kankaista valmistettuja vaatteita. Silkkiä ja turkiksia käytettiin lähinnä asusteissa, ja koristenauhoja mainittiin vain muutamissa perukirjoissa. Ruotsissa koko valtakuntaa koskevat ylellisyysasetukset säätelivät ihmisten pukeutumista vuodesta 1644 lähtien. Asetuksilla tahdottiin turvata valtakunnan talous, mutta niillä pyrittiin myös varmistamaan kaikkien säädynmukainen pukeutuminen. Oulussa ylellisyysasetuksia, jotka rajoittivat muun muassa kulta- ja hopeakankaiden, pitsien ja turkisten käyttöä, pääasiassa noudatettiin, joskin yksittäisiä kiellettyjä ylellisyystavaroita mainitaan perukirjoissa. Ylellisyysasetukset eivät kuitenkaan yksin säädelleet pukeutumista. Suurin tekijä on ollut ihmisten varallisuus. Oulussa kaupunkilaisten kesken, ja jopa porvarissäädyn sisällä on ollut paljon eroja siinä, miten ihmiset pukeutuivat. Köyhemmät kaupunkilaiset ovat omistaneet vähän ja vaatimattomista materiaaleista tehtyjä vaatteita. Sen sijaan varakkaammat kaupunkilaiset ovat pystyneet representoimaan omaa asemaansa hyvälaatuisilla vaatteilla ja muotituotteilla. Heillä on ollut myös varaa hankkia joitakin kiellettyjä ylellisyystuotteita ja maksaa niistä saadut sakot. Kiellettyjen tavaroiden vähyys kertoo kuitenkin siitä, pääasiassa kaupunkilaiset pukeutuivat säätynsä mukaan, kruunun toiveiden mukaisesti.
  • Saarilahti, Elina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on kääntäminen ulkomaanuutisprosessissa sekä Ukrainan vallanvaihdosta 2014 kertovien uutisten narratiivit suomalaisessa ja venäläisessä uutismediassa. Pyrin selvittämään, millä tavoin kääntäminen näkyy uutisprosessissa, onko sillä vaikutusta uutisnarratiivien eroavaisuuksiin suomalaisessa ja venäläisessä mediassa ja millä tavoin narratiivit eroavat toisistaan. Työn alussa esittelen työn teoreettisen perustan: uutisprosessia ja välikielen kautta kääntämistä hahmottavan portinvartijamallin, näkökulman rajaamisen välineenä toimivan kehystämisen sekä narratiivisuuden teoriaa. Sen jälkeen analysoin aineiston ensin kehysten kautta sen lähteiden, julkaisuosion ja nimitysten mukaan päätyen lopulta narratiivien vertailuun. Keräsin tutkimusaineiston verkosta ajallisten ja temaattisten kriteerien mukaan. Tutkimusaineistona oli kahdeksan päivän aikana helmikussa 2014 kahdessa suomalaisessa ja kahdessa venäläisessä uutismediassa julkaistut verkkouutiset, jotka käsittelivät Ukrainan vallanvaihtoa. Julkaisijat ovat suomalaiset Helsingin Sanomat ja Yleisradion uutiset sekä venäläiset Rossijskaja Gazeta ja Lenta.ru -uutissivusto. Analysoin uutisten kehyksiä toiminnan ja toimijoiden nimitysten kautta tutkien sitä, millä nimityksillä vallanvaihtoa, presidentin erottamista sekä mielenosoittajia ja muita ryhmittymiä kutsuttiin. Vertailin tästä syntyviä kehyksiä julkaisijoittain sekä kehyksistä muodostuvia narratiiveja. Tutkimus toi ilmi eroavaisuuksia suomalaisten ja venäläisten julkaisijoiden lähteiden käytössä, ulkomaanuutisten kääntämisessä sekä uutisten kehystämisessä ja narratiiveissa niin yksittäisten julkaisijoiden kesken kuin myös suomalaisten ja venäläisten julkaisijoiden kesken. Siinä missä suomalaiset julkaisijat käänsivät uutistoimistojen välittämän materiaalin useimmiten englannista suomeen, käyttivät venäläiset julkaisijat enimmäkseen venäjänkielisiä uutistoimistoja, jolloin niiden ei tarvinnut kääntää materiaalia. Sekä suomalaisissa että venäläisissä uutisissa käännettyä tekstiä sisältäneet uutiset olivat nimityksiltään neutraalimpia. Enemmän kääntämätöntä materiaalia sisältävät uutiset sisälsivät myös enemmän tulkitsevaa nimeämistä. Kaikkein värittyneimpiä nimityksiä käytti Rossijskaja Gazeta, joka käytti lähteinä ainoastaan venäjänkielistä materiaalia. Tämän tutkimuksen tulosten valossa kääntäminen voi vaikuttaa ulkomaanuutisten narratiiveihin.
  • Keningi, Anna (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan venäjän kielen esiintymistä Imatran kaupungin keskustan kielimaisemassa. Kielimaisema (engl. linguistic landscape) koostuu julkisen tilan merkeistä ja teksteistä (engl. signs) kuten liikennemerkeistä, katukylteistä, mainoksista, ilmoituksista jne. jollain tietyllä maantieteellisellä alueella. Tutkimuskohteeksi valikoituivat tietyt kadut Imatran keskustassa, joilla liikkuvat niin paikalliset kuin turistitkin. Lähtökohtaisena olettamuksena oli, että Venäjän rajan läheisyyden sekä alueelle kohdistuvan ostosmatkailun vuoksi venäjän kielen näkyvyys kaupungin keskustassa olisi melko korkea. Oletuksena oli myös, että venäjän kieli saattaisi esiintyä em. syistä keskustan kaduilla useammin kuin yleismaailmallinen lingua franca -kieli englanti. Tutkimuskysymyksiä oli yhteensä neljä: Kuinka usein venäjän kieli esiintyy ko. alueella muihin kieliin verrattuna? Esiintyykö venäjän kieli useimmiten yksin vai yhdessä muiden kielten kanssa? Millaisissa tekstityypeissä venäjän kieli useimmiten esiintyy? Millaisissa konteksteissa ja paikoissa venäjän kieli useimmiten esiintyy? Tutkimusaineisto kerättiin Imatran keskustan kaduilta valokuvaamalla, minkä jälkeen merkit luokiteltiin ja analysoitiin eri kriteerien mukaan. Analyysi pohjautui Barni & Bagnan (2009) luomaan semioottiseen ja makrolingvistiseen analyysimalliin, jonka lisäksi otin käyttöön yhden lisäluokan. Sen ansiosta merkit oli mahdollista jaotella myös niiden näkyvyysasteen mukaan. Tutkimuksen alussa yksi hypoteeseista oli, että Venäjän rajan läheisyyden vuoksi venäjän kieli esiintyisi tutkittavalla alueella suhteellisen usein ja jopa useammin kuin englannin kieli. Analyysi kuitenkin osoitti, että venäjän kielen rooli Imatran keskustan kielimaisemassa oli melko vähäinen – vain noin 14 % kaikista merkeistä oli venäjänkielisiä. Tämä osoittaa, että venäjän kieli esiintyy Imatran keskustan kielimaisemassa selvästi harvemmin kuin suomen kieli (85 %) ja hieman harvemmin kuin englannin kieli (17 %). Venäjän kieli esiintyi kuitenkin useammin kuin ruotsi sekä muut kielet. Kauppojen ja yritysten nimissä, jotka yhdessä muodostavat näkyvimmän osan kielimaisemasta, venäjän kieli esiintyi taas selvästi harvemmin kuin suomi, englanti tai muut kielet. Tässä luokassa englanninkielisten merkkien osuus kasvoi ja suomenkielisten pieneni. Analyysi osoitti myös sen, että venäjän kieli esiintyy useimmiten yhdessä vähintään yhden muun kielen kanssa, esim. käännöksen tai lisäinformaation muodossa, ja vain harvoin yksinään. Kaikista venäjänkielisistä merkeistä noin yksi kolmannes oli yksikielisiä. Tekstityyppien kohdalla analyysi osoitti, että venäjän kieli esiintyi useimmiten mainos- ja informaatioteksteissä sekä opastuksissa ja kahviloiden ja ravintoloiden menuissa. Venäjän kieli esiintyi useimmiten kauppojen tai palveluiden sekä ravintoloiden ja kahviloiden yhteydessä. Palvelusektorista esiin nousivat erityisesti kiinteistönvälitys ja rakennusala.
  • Kuorikoski, Maria (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmani käsittelee kirjallisuus- ja diasporamotiivien käyttöä Bernardine Evariston runomuotoisessa romaanissa Lara. Osittain omaelämäkerrallinen romaani kuvaa siirtolaistaustaisen lontoolaissuvun historiaa. Siirtolaisuuden kokemusta ja sen vaikutuksia seuraaviin sukupolviin kuvataan päähenkilön irlantilais- ja saksalaistaustaisten esivanhempien sekä nigerialaisen isän tarinoiden kautta. Tutkimukseni osoittaa, että teoksessa kollektiivinen muisti ja lähtömaan kulttuurin onnistunut välittäminen seuraaville sukupolville ovat keskeinen osa paitsi onnistunutta integraatioprosessia myös monikulttuurisen yhteiskunnan luomista kohdemaassa. Tutkimusväitteeni on, että hyödyntämällä klassillisen ja kanonisen brittiläisen kirjallisuuden elementtejä ja konventioita teos asemoi Lontoon uudelleen historiallisesti monikulttuuriseksi, siirtolaiskokemusten muovaamaksi kaupungiksi ja tarjoaa inklusiivisen samastumispinnan sen monikulttuurisille asukkaille. Tutkimuksessani tukeudun postkolonialistisessa kirjallisuudentutkimuksessa keskeiseen uudelleentulkinnan käsitteeseen, John McLeodin tutkimukseen Lontoosta postkolonianistiselle kirjallisuudelle keskeisenä tapahtumapaikkana sekä erityisesti Katherine Burkittin tutkimukseen runomuotoisesta postkolonialistisesta romaanista kolonialismin kritiikkinä. Tutkielmani on jaettu neljään lukuun: johdantoon, kirjallisuuskatsaukseen, analyysiin diasporateemojen käsittelystä ja kirjallisuusmotiivien merkityksestä Evariston teoksessa, ja johtopäätöksiin. Analyysini osoittaa, kuinka teos ilmentää diasporakirjallisuudelle tyypillistä muistin teemaa ja esittää sen keskeisenä elementtinä sekä monikulttuurisen identiteetin rakentumiselle että uuden, moniäänisen kulttuurin tuottamiselle. Kolonialistisessa vallankäytössä länsimainen kirjallisuusperinne korvaa suullisen perinteen ja kollektiivisen muistin, millä on teoksessa haitalliset seuraukset monikulttuurisuuden syntymiselle ja sen päähenkilön kulttuurisen identiteetin kehitykselle. Länsimaisen kirjallisuusperinteen kyseenalaistaminen näkyy teoksen runomuotoisuudessa ja toistuvissa viittauksissa klassilliseen sekä kanoniseen brittiläiseen kirjallisuuteen. Niiden kautta teoksen voidaan nähdä uudelleen asemoivan länsimaista kirjallisuusperinnettä. Vaikka teos ei rakenteessaan seuraa mitään tiettyä klassikkoa, voidaan sen muodossa nähdä viittaus epiikan perinteeseen, mitä teoksen runsaat kirjalliset viittaukset myös tukevat. Teoksessa korostuvat kirjallisuuden merkitys kolonialistisen järjestelmän ylläpidossa ja siitä seuraavat länsimaisen kirjallisen perinteen uudelleentulkinnat ja -jäsentelyt postkolonialistisessa kirjallisuudessa. Kuvauksessaan kolonialistisesta koulujärjestelmästä teos luo vastakkainasettelun muistin ja klassillisen kirjallisuusperinteen sekä kanonisen brittiläisen kirjallisuuden välille. Lontoon rooli Brittiläisen imperiumin ja kolonialistisen talousjärjestelmän keskuksena sekä siirtolaisuuden kohteena korostuu merkittävästi, minkä perusteella teos voidaan liittää entistä imperiumin pääkaupunkia postkolonialistisesta näkökulmasta uudelleen tulkitsevan kirjallisuuden perinteeseen. Analyysissäni osoitankin, miten teos luotaa Lontoon historiallista kehitystä monikulttuuriseksi kaupungiksi ja tarjoaa vaihtoehtoisen näkökulman sen lähihistoriaan esittämällä useita, eri kulttuureita edustavia siirtolaiskokemuksia. Tutkielmani täydentää aiempaa tutkimusta Bernardine Evariston teoksesta liittämällä teoksen jo paljon tutkitun kulttuurisen identiteetin rakentamisen kuvauksen laajempaan kontekstiin, jossa teos länsimaisen kirjallisuuden konventioita toisintamalla purkaa valtarakenteita, jotka ovat rajanneet teoksen päähenkilön kaltaiset, monikulttuurisen taustan omaavat henkilöt brittiläisen tai lontoolaisen identiteetin kapeamman määrittelyn ulkopuolelle.