Humanistinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Lehtinen (o.s. Mattila), Sanna (Helsingfors universitet, 2007)
    Tutkielmassa tarkastellaan muistia, sen toimintaa sekä merkitystä Roland Barthesin valokuvateoreettisessa teoksessa Valoisa huone (1981). Teoksen suhde Jean-Paul Sartren varhaiseen fenomenologiseen kauteen selventää siinä ilmenevää lähestymistapaa valokuvaan. Valokuva toimii Barthesin ajattelun lähtökohtana, jonka avulla myös muistin merkitys selkiytyy. Valoisan huoneen kokemuskeskeisyyden ymmärtämisen kannalta on tärkeää ymmärtää, miten Barthes soveltaa fenomenologista metodia omaan käyttöönsä. Barthesille fenomenologia merkitsee sitä, että hän voi kirjoittaa myös surusta ja halusta valokuvan ja siihen liittyvän muistamisen yhteydessä. Valoisassa huoneessa kiteytyy Barthesin omaelämäkerrallisen kirjoittamisen projekti, jonka jo hänen aiemmat teoksensa aloittivat. Tutkielmassa analyysin kohteina ovat Barthesin tarkastelemat valokuvat, jotka liittyvät hänen omiin muistoihinsa ja kokemuksiinsa. Muistin merkitystä Valoisassa huoneessa selventävät Barthesin tarkat analyysit näistä tuntemuksista ja kokemuksista. Valokuvan olemuksen selvittämisen kannalta tärkeimmäksi kuvaksi nousee Talvipuutarhakuva, valokuva Barthesin äidistä lapsena. Tätä valokuvaa Barthes ei näytä lukijalle, mutta kuvailee sitä tarkasti sekä käyttää kuvaa tärkeimpien argumenttiensa perustana. Marcel Proustin romaani Kadonnutta aikaa etsimässä (1913 27) toimii Barthesin keskeisenä viitekohtana. Barthesin suhdetta Proustin proosaan analysoidaan useiden esimerkkien kautta sekä pohditaan Proustin projektin vaikutusta Barthesiin kirjoittajana. Barthesin käsitteet studium ja punctum liittyvät keskeisesti muistin toimintaan. Ne vertautuvatkin kokemuksena Proustin tahdonalaisen ja tahdosta riippumattoman muistin kuvauksiin. Barthesin mukaan valokuvassa ei kuitenkaan ole mitään proustilaista . Tutkielmassa selvitetään, mitä tämä tarkoittaa punctumiin liittyvän muistikokemuksen kannalta. Valokuva toimii muistin välineenä, mutta toisaalta myös tukahduttaa spontaaneja muistikuvia.
  • Valkama, Jaana (Helsingfors universitet, 2015)
    Tarkastelen tutkielmassani, millaisia merkityksiä luonnonvaraiseen elämäntapaan pohjautuneella henkisellä perinteellä on Kanadan mi’kmaq-intiaanien nykypäivän ympäristöajattelussa ja -toiminnassa. Pitkän ja voimakkaan kolonisaation vaikutuksesta mi’kmaqien elämäntapa, henkinen perinne ja perinteinen maa ovat kokeneet suuria muutoksia. Tutkielma pyrkii selvittämään, miten henkinen perinne rakentaa mi’kmaqien ihmisen ja luonnonympäristön vuorovaikutussuhdetta tänä päivänä, jolloin mi’kmaqit kohtaavat modernin yhteiskunnan asukkaina globaaleita ympäristökysymyksiä. Tutkielma tarkastelee, miten henkinen perinne rakentaa mi’kmaqien luontokäsitystä ja ekologista etiikkaa ja miten henkinen perinne on läsnä mi’kmaqien ympäristötoiminnassa. Teoreettiselta viitekehykseltään tutkielma kiinnittyy uskontotieteelliseen ympäristötutkimukseen. Tutkielman aineisto koostuu kolmentoista mi’kmaq-intiaanin haastatteluista, jotka tein Kanadassa lokakuussa 2014. Haastattelumenetelmänä olen käyttänyt puolistrukturoitua teemahaastattelua, joka antaa haastateltavalle mahdollisuuden tarkastella haastattelun teema-alueita omista lähtökohdista käsin. Aineiston analyysimenetelmänä olen käyttänyt laadullista sisällönanalyysiä. Tutkielma on tapaustutkimus, joka tarkastelee haastatteluun osallistuvien mi’kmaqien ihmisen ja luonnonympäristön vuorovaikutussuhdetta. Tutkielman lähestymistapa pohjautuu jälkikoloniaaliseen alkuperäiskansatutkimukseen, jossa pyritään purkamaan kolonialismin ajalta juontuvia valtasuhteita ja tuomaan esiin alkuperäiskansojen omaa ääntä. Tutkielma esittää, että haastateltaville mi’kmaqeille henkinen perinne on keskeisessä sijassa kokemuksessa luonnonympäristöstä elollisena, animistisena, sekä kokemuksessa ihmisen paikasta erottamattomana osana luonnonympäristöä. Henkinen perinne rakentaa luontokäsitystä vahvasti holistiseksi, jolloin luonnonympäristön eri elementtien ja olentojen koetaan olevan jatkuvassa keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Koska ihminen on osa luonnonympäristöä ja holistista elämän verkostoa, ihmisen tehtävänä on osallistua luonnonympäristön tasapainon ylläpitämiseen ja palauttamiseen. Tutkielma esittää, että haastateltavien mi’kmaqien ekologisessa etiikassa vastuu, vastavuoroisuus ja kunnioitus ovat keskeisessä sijassa. Eettisten arvojen käytännön toteuttaminen merkitsee muun muassa luonnonympäristön harmonisoimista erilaisten seremonioiden avulla, ekologisesti kestävien keräily- ja metsästystekniikoiden suosimista, uusien ekologisten toimintamallien rakentamista ja kouluttamista sekä luonnonympäristön suojelemista taloudellisia voittoja tavoittelevalta liiketaloudelta. Tutkielmani pyrkii herättämään laajempaa keskustelua ajankohtaisista ympäristökysymyksistä sekä alkuperäiskansojen kulttuurien elinvoimaisuuden ja oikeuksien kysymyksistä.
  • Hotari, Eeva (2013)
    Tutkielmani käsittelee J. D Salingerin The Catcher in the Rye (1951) ja Yann Martelin Life of Pi (2001) -romaanien kertojien epäluotettavuutta. Tarkastelen teosten kertojien, Holden Caulfieldin ja Pi Patelin, epäluotettavuutta paitsi yleisellä tasolla, myös trauma- ja kehityskertomuksen kehyksissä. Molemmista teoksista on löydettävissä edellä mainittujen kertomustyyppien piirteitä, joten niitä on soveliasta myös tästä näkökulmasta tutkia. Trauma- ja kehityskertomusten kautta peilaan ja taustoitan erilaisia puolia kertojieni epäluotettavuudesta. Hyödynnän tutkielmassani James Phelanin retorista lähestymistapaa epäluotettavaan kertojaan. Phelanin näkemyksessä korostuu kirjailijan luoman sisäistekijän välittämä kertojan epäluotettavuus sekä lukijan rooli tämän epäluotettavuuden tunnistamisessa. Hän luettelee kertojan perustoiminnoiksi raportoinnin, tulkinnan ja arvioinnin. Kertoja voi olla epäluotettava yhdellä tai useilla näistä tasoista, ja kertojan luotettavuus voi vaihdella kerronnan aikana kertomatta jättämisestä suoranaiseen valheeseen. Kohdeteoksissani hyödynnetään eri tavoin kertojien epäluotettavuutta ja epäluotettavuuden avulla välitetään lukijalle tietoa kertojapäähenkilöistä myös rivien välistä. Trauma vaikuttaa muistiin ja traumaattisen tapahtuman saattamiseen kielelliseen muotoon ja kiinnittyy siten läheisesti epäluotettavaan kerrontaan. Esittelen trauman, sen eri vaiheiden ja traumakertomuksen taustaa ja pohdin millainen epäluotettava traumakertoja kullekin trauman vaiheelle on tyypillinen. Holden on traumankäsittelyn reaktiovaiheessa ja vastaa määrittelemääni reaktiovaiheen kertojaa melko hyvin. Pi on sokkivaiheessa, mutta vaiheen pitkäkestoisuus tekee hänestä poikkeavan kertojan suhteessa määrittelemääni sokkivaiheen kertojaan. Käytän myös apunani Irene Kacandesin näkemystä traumakertomuksista todistajakertomuksina. Molemmat teokset kutsuvat lukijan todistamaan kertojiensa traumaa Totean Holdenin vielä kyvyttömäksi todistamaan omaa traumaansa eli käytännössä parantumaan. Pi on edennyt pidemmälle ja kyennyt luomaan koherentin traumakertomuksen. Holden ja Pi ovat teini-ikäisiä ja siten keskellä kiivainta kehitysvaihettaan, jossa kypsymättömyys saattaa näkyä kyvyttömyytenä kertoa luotettavasti. Esitän, että kehityskertomuksen kertoja voi kehittyä naiivin epäluotettavasta kertojasta luotettavammaksi kertomuksen ja kehityksen edetessä. Sekä Holdenissa että Pissä näkyy jonkinasteista kehittymistä, mutta täysin luotettavia kertojia heistä ei tule. Kummassakin teoksessa myös vastustetaan kehityskertomuksen lajia: The Catcher in the Ryessa Holden kieltää aikovansa kertoa kehitystarinaansa, ja Life of Pi rakentuu kehityskertomuksen piirteiden vastakohtaisille muodoille, kuten kehittymiselle osaksi luonnon järjestystä eikä sivistynyttä yhteiskuntaa. Avainsanat – Nyckelord – Keywords: epäluotettava kertoja, kehityskertomus, traumakertomus
  • Kuosma, Katariina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tavoitteet. Ventraalinen sensomotorinen aivokuori (vSMC) on keskeinen puheen tuoton liikkeitä säätelevä alue, mutta sen tarkka hermostollinen järjestäytyminen on erityisesti äänteiden tuoton osalta edelleen epäselvä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa vSMC:n äänteiden tuottoon liittyvää hermostollista järjestymistä terveillä koehenkilöillä ja selvittää, pystytäänkö navigoidulla transkraniaalisella magneettistimulaatiolla (nTMS) saamaan esiin alueen hermostollinen järjestäytyminen vastaavasti kuin aiemmin suoraan aivokudoksen päältä tehdyillä tutkimuksilla. Stimulaatio häiritsee ohimenevästi mutta turvallisesti aivojen toimintaa. nTMS:n etuna on mahdollisuus löytää aivokuorelta alueet, jotka ovat kausaalisesti yhteydessä puheen tuottoon ilman invasiivista kraniotomiaa. Menetelmät. Tutkimukseen osallistui 5 koehenkilöä, joiden aivojen anatomisia rakennekuvia käytettiin TMS-stimulaation tarkassa kohdentamisessa. Kokeen aikana koehenkilöt lukivat ääneen näytöllä esitetyn tavun samalla, kun äänteiden tuottamista pyrittiin häiritsemään vasemman aivopuoliskon vSMC:lle kohdennetulla nTMS-stimulaatiolla. Yksittäisen koetilanteen aikana esiintyi kaksi tavua, joiden järjestys oli pseudorandomoitu, ja koetilanteiden järjestys oli kontrolloitu koehenkilöiden välillä. Tavut oli valittu suomen kielessä esiintyvistä äänneyhdistelmistä siten, että niissä esiintyvät äänteet tuotetaan eri ääntämispaikoissa ja eri artikulaatioelinten liikkein, jolloin pystyttiin tutkimaan kielen, leuan ja kurkunpään toiminnan säätelyä. Yhteensä tavuja oli 10 ja lisäksi koehenkilöt tuottivat kaksi nonverbaalia suun motoriikkaa edellyttävää liikettä. Tavujen ja nonverbaalien liikkeiden tuottolatenssi mitattiin äänittämällä. Kaikkia tuottoja oli 120 toistoa ja jokaista tuottoa edelsi neljän yksittäisen TMS-pulssin jono. Pulssi annettiin vSMC:n sisällä eri sijainteihin ja stimulaatiopaikan koordinaatit tallennettiin, jolloin pystyttiin määrittämään vSMC:n alueet, joiden stimulaatio hidastutti tuottoa. Tulokset ja päätelmät. Puheen tuottoon liittyviä ja nonverbaaleja artikulaatioelinten liikkeitä säädellään tämän tutkimuksen mukaan osittain toisistaan erillisillä vSMC:n hermosolupopulaatioilla. Säätelyyn osallistuvien alueiden sijainnissa oli koehenkilöiden välillä vaihtelua, mutta jokaisella koehenkilöillä äänneyhdistelmien tuotto hidastui joko osittain tai kokonaan toisistaan erotettavien alueiden stimuloinnista. Tavutuottoa hidastutti useamman alueen stimulointi vSMC:llä tavun sisällä sekä tavujen välillä vertailtuna. Tämän tutkimuksen mukaan nTMS on lupaava menetelmä vSMC:n artikulaation tuottoon liittyvän hermostollisen järjestäytymisen tutkimiseen.
  • Lehto, Heli (Helsingin yliopisto, 2018)
    Ellinniityn esiroomalaiselle rautakaudelle sijoittuvasta kohteesta kaivettiin yli 260 maantasaista röykkiötä vuosina 2014-2015. Metsäisellä mäellä ennen kaivauksia tehdyt inventoinnit olivat paljastaneet neljäkymmentä röykkiötä. Tämän takia kivirakenteiden huomattavasti suurempi määrä tuli arkeologeille yllätyksenä. Ellinniitystä on olemassa kaksi eri ilmalaserkeilausaineistoa. Toinen on Maanmittauslaitoksen tuottama kaikille avoin aineisto ja toinen on Rauman kaupungin tuottama tarkempi aineisto. Tässä työssä verrataan näistä molemmista tehtyjä maastomalleja kaivauksilla dokumentoituihin kivirakenteisiin. Tarkoituksena on tarkastella, kuinka hyvin nyt tiedossa olevat maantasaiset kiveykset näkyvät malleissa. Toinen vertailukohde ovat itse mallit ja se onko eri tarkkuuksisista pistepilviaineistoista tehdyillä malleilla eroa inventoitaessa Ellinniityn kaltaista kohdetta. Maasto-, korkeus- ja jyrkkyysmallien teko AutoCad Civil 3D 2016-ohjelmalla käydään myös yksityiskohtaisesti läpi. Tutkimus paljastaa, että vain hieman yli viisi prosenttia dokumentoiduista kivilatomuksista näkyy tehdyissä maastomalleissa. Yllättävää on, että näkyvyys on hieman parempi Maanmittauslaitoksen epätarkemmassa aineistossa. Rauman kaupungin tarkemmassa laserkeilaus-aineistossa on enemmän yksityiskohtia, mutta ne eivät kuitenkaan vastaa dokumentoituja arkeologisia rakenteita. Molemmissa malleissa näkyvät kiveykset ovat sellaisia, joissa on selkeästi maanpinnan yläpuolelle nouseva suuri silmäkivi. Maantasaiset silmäkivettömät röykkiöt eivät näy malleissa. Työn lopputuloksena on, että LiDAR ei ole optimaalinen tapa inventoida matalia esi-historiallisia röykkiöitä metsäisissä kohteissa. Eri tarkkuuksisista pistepilvistä tehtyjen maastomallien käyttö koettiin kuitenkin hyödylliseksi inventoinnin apuvälineenä, sillä ne antavat alustavan kuvan kohteesta jo ennen paikalle menoa. Koska aineistojen keilausväli on ollut noin vuoden, niissä näkyy myös alueen muutos tänä aikana.
  • Kaivola, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassani tarkastelen laintarkastuksessa tehtyjä korjausehdotuksia legaalimääritelmiin. Analysoin ensinnäkin, millaisia korjauksia ja kommentteja laintarkastajat ovat legaalimääritelmiin tehneet. Toiseksi selvitän, miten näitä korjauksia on noudatettu lopullisessa hallituksen esityksessä. Tarkastelua varten olen jaotellut korjaukset viiteen luokkaan: teksti-, syntaksi-, sana-, morfologia- ja sisältötason muutoksiin. Tämän lisäksi kuvaan niitä normeja, joihin kommenttien tekeminen ja niiden noudattaminen perustuvat. Tutkimusaineistonani on vuosina 2016 ja 2017 annettuja suomenkielisiä hallituksen esityksiä ja niiden luonnoksia, joissa on erilliset määritelmäpykälät. Tarkasteltavassa aineistoissa on yhteensä 108 legaalimääritelmää. Legaalimääritelmä tarkoittaa laissa olevaa käsitteen määritelmää. Laintarkastus on yksi lainvalmistelun vaiheista. Siinä oikeusministeriön laintarkastusyksikkö käy läpi luonnoksen hallituksen esityksestä ja pyrkii korjaamaan siinä olevat virheet. Tutkimustuloksenani on, että noin puoleen legaalimääritelmistä tehtiin jonkinlaisia korjauksia laintarkastuksessa. Määrä on sinänsä korkea, kun otetaan huomioon, että laintarkastukseen lähetettävien versioiden tulisi periaatteessa olla niin valmiita, että ne voitaisiin antaa eduskunnalle. Etenkin konjunktioiden käyttöä on usein tarkennettu, jotta määritelmä olisi mahdollisimman tarkka. Tekstitasolla on tehty ennen kaikkea typografiaan liittyviä muutoksia, jotta muoto vastaisi lakitekstin konventioita. Sanatason muutokset liittyivät ennen kaikkea tekstin tiivistämiseen sekä vakiintuneiden ilmaisujen ja kirjoitustapojen käyttöön. Näin ollen isoimmassa osassa muutoksia kyse on pohjimmiltaan tyylillisistä muutoksista sekä lainkirjoittajan oppaassa mainittujen kirjoitusohjeiden noudattamisen valvonnasta. Normeista nousevatkin esille ennen kaikkea täsmällisyyden, tiiviyden ja kaavamaisuuden vaatimukset. Tämä on linjassa niiden aiempien tutkimustulosten kanssa, ettei oikeuskielenhuolto tähtää pelkästään kirjakielen normien noudattamiseen, vaan siinä tarkastellaan myös niiden konventioiden noudattamista, joita säädöskielellä on erikoiskielenä. Tällaisia erityispiirteitä sisältyy esimerkiksi tapaan kirjoittaa luetelmat. Toisaalta tutkimustuloksissani sisällölliset muutokset korostuvat verrattuna aikaisempiin tutkimuksiin lakikielen huollosta. Sisällöllisiä muutoksia on aineistossani toiseksi eniten yhdessä sanatason muutosten kanssa. Vaikuttaakin siltä, että sisällöllisiin seikkoihin kiinnitetään legaalimääritelmissä enemmän huomiota kuin muissa säännöksissä. Sisällölliset muutokset ovat pääsääntöisesti poistoehdotuksia. Laintarkastajan tekemät korjaukset hyväksyttiin hallituksen esitykseen muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta teksti-, syntaksi-, sana- ja morfologiatasolla. Korjausten noudattamisessa nousevat esille samat normit kuin korjaamisessa. Pyrkimyksenä on täsmällisyys, yksitulkintaisuus, tiiviys sekä konventioiden noudattaminen. Kun normit ovat yhteiset sekä laintarkastajalle että lainlaatijalle, korjaukset johtavat muutoksiin. Sitä vastoin korjauksia ei noudateta, kun lainlaatijan toiminnassa korostuu muu normi ohi edellä mainittujen normien. Tämä näkyy sisällöllisten muutosten kategoriassa, johon sisätyvistä muutosehdotuksista vain noin puolet hyväksytään. Tämä selittyy sillä, että systeemisyyden normin noudattaminen menee laintarkastuksen korjausten noudattamisen edelle. Kun legaalimääritelmä perustuu EU-oikeuteen, lainlaatija haluaa usein ottaa määritelmän sellaisenaan sen puutteista huolimatta.
  • Liedes, Lotta (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa käsitellään murteita ja aksentteja Harry Potter and the Deathly Hallows -romaanissa ja siitä tehdyissä äänikirjaversioissa. Tutkimus keskittyy Rubeus Hagridin ja Mundungus Fletcherin hahmoihin. Tutkielman tavoitteena on kartoittaa, millä tavoin hahmojen murteet on esitetty kirjoitetussa muodossa ja äänikirjojen lukijoiden lausumana, ja arvioida, kuinka hyvin kyseiset esitykset vastaavat todellisia, puhuttuja murteita. Lisäksi pyritään osoittamaan, että murteiden käyttäminen hahmokuvauksessa liittyy aiemmissa tutkimuksissa havaittuihin stereotypioihin ja ennakkoasenteisiin. Tutkielman keskeiseen teoriataustaan kuuluu fonologiaa, dialektologiaa sekä kieliasenteiden ja kirjoitettujen murteiden tutkimuksia. Tutkielman aineisto koostuu alkuperäisestä englanninkielisestä romaanista sekä kahdesta eri äänikirjaversiosta. Kirjoitetun romaanin tutkimisessa käytetään perustana aiempaa kirjoitettujen murteiden tutkimusta: romaanista arvioidaan esitetyn murteen oikeellisuus ja kommentoidaan keinoja, joiden avulla ääntämisen muutokset on ilmaistu, sekä pyritään määrittelemään esitetyn murteen keskeiset piirteet. Äänikirjoista taas arvioidaan, kuinka totuudenmukaisesti niiden kertojat, Stephen Fry ja Jim Dale, esittävät oletetut murteet, West Countryn ja Cockneyn. Vakiintuneita murrekuvauksia hyödyntäen kertojien ääntämystä verrataan kyseisten murteiden yleisimpiin piirteisiin, minkä avulla pystytään arvioimaan esitetyn aksentin suhteellinen oikeellisuus. Analyysin lopuksi eri aineistomuotojen tuloksia verrataan toisiinsa, jotta voidaan osoittaa niidenväliset erot ja yhtenevyydet. Tämän avulla arvioidaan lisäksi, onko kirjoitettu murre riittävän tarkka esitys todellisesta aksentista. Tutkielmassa todetaan, ettei romaanin kirjoitetun muodon perusteella ole mahdollista täysin vakuuttavasti esittää, että kyseessä olevat murteet olisivat juuri West Country ja Cockney. Aineistosta löydetään kirjoitetuille murteille tyypillisiä ongelmia, jotka liittyvät kuvauksen tarkkuuteen ja kirjoitusasun muutoksiin. Äänikirjan perusteella taas todetaan näyteltyjen aksenttien olevan riittävän tunnistettavia, mutta ei tarkkoja esityksiä oikeista aluemurteista. Lisäksi havaitaan, että romaani hyödyntää kirjoitettuja murteita humoristisena tyylikeinona ja murteiden puhuminen vaikuttaa liittyvän erityisesti hahmoihin, jotka ovat romaanin maailmassa jollakin tavalla alemmassa asemassa kuin yleiskieltä puhuvat hahmot.
  • Anttola, Laura (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia nimiä ja millä perustein kaksikielisille suomenruotsalaisille lapsille annetaan. Kohteena on 21 Helsingissä, Loviisassa ja Kruunupyyssä asuvaa perhettä, joiden lapset puhuvat äidinkielinään suomea ja ruotsia siten, että molemmat kielet on opittu vanhemmilta. Joka kunnasta on kerätty seitsemän perheen nimiaineisto. Yhteensä lapsia on 57 ja lasten etunimiä 141, joista tyttöjen nimiä on 74 ja poikien nimiä 67. Aineisto koostuu Loviisassa syyskuussa 2015 ja Helsingissä syys–joulukuussa 2016 tehdyistä haastatteluista sekä kruunupyyläisten lokakuussa 2016 sähköpostitse lähettämistä vastauksista. Lapset ovat syntyneet vuosina 1983–2017, suurin osa kuitenkin vuosina 2007–2015. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaisia seikkoja nimenantajat pohtivat kaksikielisille lapsilleen nimiä valitessaan. Nimeämisperusteiden erittelyssä lähtökohtana on Eero Kiviniemen luokittelu. Yleisimmäksi nimeämisperusteeksi nousee nimen käytännöllisyys. Kaksikielisyys näkyy vastauksissa selvästi siten, että suuri osa nimenantajista on kiinnittänyt huomiota siihen, miten nimet äännetään suomeksi ja ruotsiksi. Molemmilla kielillä samalla tavalla äännettäviä nimiä pyritään valitsemaan melko usein. Kahdella tavalla ääntäminen ei kuitenkaan häiritse osaa nimenantajista. Nimen yleisyyteen ja harvinaisuuteen sekä nimiyhdistelmän kieleen huomion kiinnittäminen ovat myös melko yleisiä valintaperusteita. Jotkut vastaajat ovat halunneet etunimi- tai kokonimiyhdistelmän olevan ruotsinkielinen. Monet suomenkielisen sukunimen saaneiden lasten vanhemmat ovat halunneet etunimestä nähtävän, että lapsi on ruotsinkielinen. Nimien suomenkielisyys on ollut erittäin harvalle tärkeää. Myös mieltymys nimeen on tärkeää, mutta nimenantajia miellyttäviä nimiä kuitenkin hylätään epäkäytännöllisyytensä vuoksi. Aineiston etunimistä enemmistö, tyttöjen nimistä yli 60 % ja poikien nimistä lähes puolet, on luokiteltu kansainvälisiksi ja muunkielisiksi. Skandinaavisia nimiä on tyttöjen nimistä neljäsosa ja poikien nimistä kolmasosa. Suomalaisten tyttöjennimien osuus on noin 10 % ja poikiennimien 20 %. Suomalaiset nimet ovat melko usein suvun nimiä. Sukulaisten, pääasiassa vanhempien ja isovanhempien, mukaan nimeäminen on yleistä, mutta suvun nimiä annetaan lähes poikkeuksetta vain jälkinimiksi. Suomen- ja ruotsinkielisten suvun nimien antamisen lisäksi annetaan melko paljon suomenkielisten nimien ruotsinkielisiä variantteja. Vastauksista huomataan, että usein nimen kieltä oleellisempaa on nimen toimiminen eri kielillä ja että kansainväliset ja muunkieliset nimet mielletään usein ruotsinkielisiksi.
  • Wang, Chen (Helsingin yliopisto, 2018)
    Paradox has always been a central topic in the study of Joseph Conrad’s Heart of Darkness (1899). In scholarship on Heart of Darkness attention has, for example, been paid to the paradox between the imperialism in Heart of Darkness and Conrad’s deconstruction of imperialism. Some have discussed the impact of Conrad’s life on its paradoxical narrative, while others have pointed to Conrad’s own attitude to the paradoxical discourse of his novella. In 2009, Ludwig Schnauder interpreted Conrad’s paradoxes in Heart of Darkness in terms of the problem of free will and determinism, and laid out three possible philosophical approaches to Conrad’s fiction, namely hard determinism, near-determinism, and radical indeterminism. My own thesis develops Schnauder’s thoughts on Conrad’s radical indeterminism, which is a philosophy which denies free will and order, and considers human powerlessness, randomness and loss of morality to dominate in the world. This thesis is composed of three parts: the introduction, the main argument and the conclusion. Chapter one provides a review of the literature, definitions of radical indeterminism and presents the research methodology. Chapter two discusses how different aspects of radical indeterminism are represented by both Marlow and Kurtz. Chapter Three discusses the paradoxes of imperialism and morality in Conrad’s novella and then interprets the paradoxes in terms of their connection with radical indeterminism. Chapter four concludes the discussions in chapters two and three. My thesis argues that radical indeterminism is central to an understanding of Marlow’s analysis of imperialism and morality. The paradoxes which are raised in his narrative can be seen as the human attempt to establish cause and effect (or morality) countered by a sense of chaos and disorder that seems to be everywhere. Ultimately, Conrad explores the notion of paradox by revealing that the gap between our cognitive world view and the evidence of our senses is fundamental to the notion of radical indeterminism — there is no connection between cause and effect and humans are subject to chaotic forces.
  • Räsänen, Mari (Helsingin yliopisto, 2018)
    The aim of this study is to examine the development of selective and divided attention in adolescence using functional magnetic resonance imaging (fMRI) and behavioral measures. Although the prefrontal cortex, a key area for attention and cognitive control, is thought to mature well into adulthood, few studies have examined the development of attention in adolescents and young adults. No fMRI studies have been conducted on the development of divided attention. In this study, development was examined both cross-sectionally and longitudinally to also assess the possible differences in the results they produced, as nearly all previous studies have been cross-sectional. Brain activity was measured from 103 participants aged 13–22 who were divided into three age cohorts. The youngest two cohorts were measured again after 1.5 years for the longitudinal study. While in the scanner, participants performed a sentence congruence task where they were instructed either to attend to only the speech or text stimulus or divide their attention between both modalities simultaneously. The cross-sectional results showed improvement in task performance between the youngest cohort (13– 14y.) and the older cohorts in both selective and divided attention tasks. No difference was found between the older two cohorts (16–17y. and 20–22y.) However, the longitudinal results did not indicate clear performance improvement with age in either task type. According to the longitudinal fMRI results from age 13–14 to 15–16, in the selective attention task brain activity decreased mainly in the medial prefrontal area and activity increased slightly in parietal regions. In the divided attention task, the decreased prefrontal activity was more lateral. From age 16–17 to 18– 19, increased activity in motor regions and precuneus was found in both tasks. In general, the effects were very subtle, possibly due to a short measurement interval and relatively small cohort sizes. The cross-sectional results indicated quite a different pattern of change in brain activity, concentrated on temporal areas. This difference in results emphasizes the importance of conducting longitudinal developmental studies in the future. Although the effects were not large, the longitudinal fMRI results were in line with some previous findings that prefrontal areas are recruited less with age, so that activity in more posterior task-related areas increases. The current results suggest that some fine-tuning of the attention and cognitive control-related network still occurs from adolescence to early adulthood, as the prefrontal cortex and its connections mature.
  • Pitkänen, Kukka (Helsingin yliopisto, 2018)
    Käsittelen tutkielmassani suomalaisen nykypuupiirroksen tilallisuuden näkökulmia. Näen tilan käsittelyn ja tilallisuuden yhtenä nykypuupiirrosta läpileikkaavana tekijänä. Tilallisuus ilmenee mielestäni tuoreessa puupiirrostaiteessa sekä teemallisella tasolla että esittämisratkaisuissa. Tarkastelun kohteenanovat kolme suomalaista nykytaiteilijaa -Iina Heiskanen, Jussi Juurinen ja Annu Vertanen- joiden puupiirrostuotantoa analysoin erityisesti tilallisuuden lähtökohdista käsin. Tutkielmassani lähestyn tilaa ja tilallisuutta erityisesti fenomenologisista näkökulmista. Nostan esiin fenomenologien, kuten Maurice Merleau-Pontyn ja Edmund Husserlin, näkemyksiä tilasta ja pyrin rinnastamaan näitä tilallisuuden näkökulmia esimerkkitaiteilijoiden teoksiin. Tutkielmani toimii myös katsauksena suomalaisen puupiirroksen vaiheista 1900-luvun aikana, painottaen erityisesti neljän viimeisen vuosikymmenen ilmiöihin. 1980- ja 1990-lukuja kutsutaan yleisesti grafiikan murroskaudeksi, ja erityisesti taidehistorioitsija Anna Vilkunan aiempaa tutkimusta hyödyntäen erittelen syitä, joiden ansiosta taidegrafiikka tuona ajankohtana irrottautui monista kankeiksi ja rajoittaviksi koetuista käytännöistään ja perusteli uudella tavalla luonteensa ja olemassaolonsa taiteen kentällä. Näitä syitä ovat mm. muutokset taidekoulutuksessa, uudet painokoneet ja materiaalit, jaetut työtilat ja laajenevat taidemarkkinat. Grafiikan murroksen taustalla vaikuttavat myös postmodernismin aikakauden ihanteet ja näkemykset, joita avaan omassa alaluvussaan. Käsittelen taidegrafiikkaa ja puupiirrosta paitsi historiallisella tasolla, myös taiteenfilosofisista lähtökohdista käsin. Pyrin avaamaan painettuun taiteeseen liittyviä erityislaatuisia ontologisia kysymyksiä. Tässä tärkeimpänä lähdemateriaalinani on Päivikki Kallion toimittama teos Siirtämisen ja välittymisen taide, jonka artikkelit avaavat painetun taiteen kysymyksiä useista näkökulmista. Rinnastan painettua taidetta myös valokuvaukseen. Näiden rinnastusten kautta pyrin tarkentamaan ilmiöihin, jotka määrittävät kummankin taiteenlajin erityispiirteitä ja kehityskulkuja. Sivuan tutkielmassani myös yleisemmin taiteen tekemiseen liittyvää filosofiaa. Tässä hyödynnän taiteilija-tutkija Jyrki Siukosen näkemyksiä aiheesta. Taidegrafiikkaa leimaa edelleen sidos käsityöläisyyteen. Usein tämä sidos nähdään negatiivissävytteisenä, taiteenlajin “korkeakulttuurista” arvoa vähentävänä tekijänä. Siukonen kuitenkin näkee arvon juuri taiteen tekemiseen ja nimenomaan käsillä tekemiseen liittyvässä tiedossa, jota hän kuvaa sanallisuutta pakenevaksi kieleksi. Puugrafiikan tekniikoin työskentely on fyysistä, materiaan ja välineisiin vahvasti sidoksissa olevaa tekemistä, ja myös esimerkkitaiteilijani näkevät arvon juuri tässä konkreettisessa materian työstämisessä, joka jättää aina mahdollisuuden sattumille ja muutoksille. Sattuma, muutokset, siirtymät ja kuilut ovatkin termistöä, jotka kuvaavat osuvasti painetun taiteen olemusta. Näihin termeihin liittyviä näkökulmia avaan tutkielmani alkupuolella. Tutkielmani on siis paitsi katsaus vanhan taiteenlajin ja tekniikan lähihistoriaan, myös yritys hahmottaa sen nykyisyyttä tietystä, uudesta, painopisteestä käsin. Samalla se on myös katsaus taidegrafiikan, ja laajemmin määritettynä painetun taiteen, erikoiskysymyksiin ja taiteenfilosofiaan. Mielestäni teoreettinen keskustelu painetun taiteen olemuksesta ja merkityksistä on Suomessa vasta pääsemässä käyntiin, ja omalta osaltaan tämä tutkielma pyrkii esittelemään tähänastisen keskustelun tuloksia ja nostamaan esiin näkökulmia ja kysymyksiä, joiden parissa tutkimusta voidaan jatkaa.
  • Aura, Leila (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimukseni kohde on Anni Kytömäen romaani Kultarinta (2014). Tarkastelen sitä, miten luonto ja metsä ja erityisesti ihmisen suhde metsään teoksessa kuvataan ja mitä tapahtuu, kun ihminen ja metsä, karhu, ei-ihminen, kohtaavat. Tutkin myös sitä, miten karhuun, metsään ja keijuihin liittyvät kansanuskomukset suhteutuvat ympäristötietoisuuden rakentumiseen ja luonnonsuojelijuuteen. Teoreettisena lähtökohtana on ekokriittinen kirjallisuudentutkimus eli suuntaus, joka ihmismielen ja yhteiskunnan kuvauksen lisäksi keskittyy inhimillisen ja ei-inhimillisen kohtaamiseen. Tarkastelen Kytömäen romaania Terry Giffordin teoksessaan Pastoral (1999) hahmottelemien postpastoraalin piirteiden kautta. Postpastoraali kuvaa ihmistä, joka on mukautunut ympäristöönsä ja joka kykenee ylittämään vieraantuneisuutensa luonnosta. Postpastoraali yhdistää ympäristötietoisuuden ja intuitiivisen tunteen ympäristöön kuulumisesta.Tutkimuksessa osoitan, millä tavalla romaanissa tulevat esiin liike ihmiskeskeisyydestä kohti luontokeskeisyyttä, luonnon kiertokulku ja prosessuaalisuus, ihmisen ymmärtäminen osana luontoa, luonnon ja kulttuurin välisen vastakkainasettelun purkaminen sekä tietoisuuden muuttuminen omaksitunnoksi ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Tutkimukseni taustana toimii myös eläinfilosofia ja sen toinen sukupolvi, joka korostaa teoriasidonnaisuuden ja objektiivisuuden ideaalin sijaan tunteiden, kokemusten ja kielen merkitystä. Tutkimuksessa osoitan, millaista ei-inhimillistä toimijuutta romaanista löytyy. Näytän, miten ihmiskeskeisyydestä liikutaan kohti luontokeskeisyyttä, kun fokalisoijana toimii ihmisen sijaan karhu. Monet luonnon osat, oliot ja entiteetit, näyttäytyvät läsnäolevina. Läsnäolon tuntu syntyy siitä, että toiset luonnonosat tunnistetaan subjektintapaisiksi, elollisiksi. Esitän, miten luonnon prosessuaalisuus, aina käynnissä oleva muutostila, näkyy romaanissa niin ihmisen muokkaamassa ympäristössä kuin myös koskemattomassa luonnossa. Jatkuva syntyminen ja jatkuva kuoleminen liittyy romaanissa kaikkeen elämään. Ihmisen kuvaaminen luonnon osana liittyy paikan tuntemiseen ja siihen kiinnittymiseen. Näitä kysymyksiä lähestyn tutkimuksessa lajitietouden, metsänpelon ja kanssaolennon kautta. Nöyryys ja läheisyys ympäristön kanssa kiinnittävät Kultarinnassa sen henkilöitä ympäristöön. Ihmisiä ja muita eläimiä tarkastellaan samalla tavalla. Romanttisessa luonnonkuvauksessa tiheään esiintyvään ajatukseen luonnon osista ystävällisinä matkatovereina yhdistyy Kultarinnassa tarkka lajitietous. Yksityiskohtien huomaaminen liittyy nöyryyden ja läheisyyden lisäksi tarkkaavaisuuteen, olemiseen. Tutkimuksessa osoitan, että myös kehollisuus yhdistää. Kehollisuuden kuvauksessa tapahtuu myös kulttuurin ja luonnon vastakkainasettelun purkamista. Metsä on samanaikaisesti herkkä ja puolustuskyvytön ja vahva ja piittaamaton. Metsä on taipuisa. Tutkimukseni osoittaa, että metsä voi olla kaikki yhtä aikaa. Tarkastelen sitä ristiriitaa, joka syntyy tietämisen ja omistamisen halusta ja sen mahdottomuudesta. Niin metsässä kuin toisissa ihmisissäkin pysyy aina asioita, joita ei voi saada tietää. Toisen subjektius, toisen mielen erillisyys, altistaa kaikelle. Tutkimukseni osoittaa, että kun toisen pelkoon ja vierauteen sekoittuu avautumista ja kun metsä määrittyy vierauden ja pelon lisäksi turvallisuuden ja samuuden kautta, se muuttuu objektista subjektiksi ja empatia mahdollistuu. Tutkimuksessa esitetään, että ihmisen ja karhun kohtaamista ja muodonmuutosta voi lähestyä intersubjektiivisuuden käsitteen avulla. Muodonmuutos kertoo kahden subjektin hetkellisestä yhteensulautumisesta heidän pakenemisessaan ja kuolemanpelossaan. On kyse vastaanottavaisuudesta ja täydellisestä keskittymisestä, vuorovaikuttumisesta.
  • Holopainen, Aija (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielman aiheena on sukupuoli ja seksuaalisuus Sanoma Pro Oy:n On Track -nimisessä lukion englannin oppikirjasarjassa. Oppikirjojen sisältö voi vaikuttaa opiskelijoiden ajattelutapoihin ja asenteisiin, minkä vuoksi eri sukupuolten ja seksuaaliryhmien tasa-arvo oppikirjoissa auttaa edistämään opiskelijoiden tasa-arvokasvatusta kouluissa. Oppikirjatutkimus antaa täten tärkeää tietoa eri sukupuolten ja esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen näkyvyydestä kirjoissa, ja uudet tutkimukset uusista kirjasarjoista mahdollistavat sarjojen kehityksen seuraamisen. Keskeinen tutkimusmetodi on diskurssianalyysi, ja tutkimuksessa käytetään sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä sukupuolia on edustettuina sarjan teksteissä ja niiden kuvissa, mitä ystävyys- ja romanttisia/seksuaalisia suhteita tekstien henkilöiden välillä on sekä miten sukupuoli näkyy tekstien kielessä ja sisällössä. Aineisto koostuu On Track -sarjan seitsemästä ensimmäisestä oppikirjasta, ja se rajattiin kirjojen keskeisiin lukukappaleisiin. Myös lukukappaleiden äänitteitä hyödynnettiin analyysissä. Tutkimuksen mukaan miespuolisten hahmojen lukumäärä teksteissä ja kuvissa on huomattavasti naispuolisten hahmojen lukumäärää suurempi. Naisten ja miesten lisäksi teksteissä ei esiinny muiden sukupuolten edustajia. Yleiset viittaukset esimerkiksi LGBT-yhteisöön tai samansukupuolisiin pareihin ovat luonteeltaan positiivisia ja tukea ilmaisevia, mutta konkreettisia LGBT-henkilöhahmoja ei ole juuri lainkaan. Sekä ystävyyssuhteissa että romanttisissa suhteissa naisten keskinäiset suhteet jäävät lukumääränsä puolesta taka-alalle miesten välisiin suhteisiin verrattuna. Näiden tulosten perusteella voidaan sanoa, että On Track -sarjan osat 1–7 ovat lukukappaleidensa puolesta sekä jokseenkin miesvaltaisia että jokseenkin heteronormatiivisia, joskin esimerkiksi naisten asemaan ja seksuaalivähemmistöjen näkyvyyteen on selkeästi pyritty kiinnittämään huomiota nostamalla esille niihin liittyviä teemoja.
  • Horila, Tapio (1936)

View more