Humanistinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Tervonen, Elina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradu –työssäni tutkin taiteilija Miranda Julyn ensimmäistä romaania The First Bad Man (2015, suom. Avokämmen, 2016). Miranda Julyn taiteesta ja kirjallisuudesta on vähän akateemista tutkimusta, vaikkakin July on taiteilijana saavuttanut jo vakiintuneen aseman, etenkin anglo-amerikkalaisessa kontekstissa. Julyn taidetta leimaa soliptisuus, huumori ja abstraktius. Samat piirteet leimaavat tutkielmani kohdeteosta. Kriitikot ovat usein olleet hämmentyneitä Julyn teosten äärellä ja ovat päätyneet lokeroimaan Julyn omaan ”selittämättömään” kategoriaansa. Tutkielmani tavoite on liittää Julyn ensimmäinen romaani feministisen kirjallisuudentutkimuksen perinteeseen selvittämällä mikä yhdistää teoksen kolmannen aallon feminismin agendoihin. Lähden tutkielmassani liikkeelle teoksen ilmeisimmistä piirteistä, huvittavuudesta, huumorista ja kummallisuudesta. Väitän, että teos tietoisesti parodioi erilaisia terapian ja itsehoidon muotoja. Tekemällä näin, teos kyseenalaistaa ihmisten viehtymyksen lukea asioihin enemmän merkityksiä kuin niissä onkaan. Lisäksi teos kyseenalaistaa lukijan tarpeen ehjälle ja kokonaiselle tarinalle. Väitän, että teos pakottaa lukijan ottamaan kirjaimellisesti kaiken, mitä tarinamaailmassa tapahtuu. Tämän teos toteuttaa lajityyppinsä kautta, jonka määrittelen Kimberly Ann Wellsin jalanjäljissä maagiseksi feminismiksi. Wells on määritellyt maagisen feminismin kirjallisuudenlajiksi, joka käyttää maagisen realismin konventioita kommentoidakseen sukupuolten välistä epätasa-arvoa. Wellsin mukaan maaginen feminismi pystyy uudelleenmäärittelemään sen, minkä ymmärrämme normaaliksi. Näin maaginen feminismi pystyy myös esittämään voimaantuneita naishahmoja, jotka käyttävät positiivisena voimavarana sellaisia feminiinisiä piirteitä, jotka patriarkaatin viitekehyksessä on yleensä nähty negatiivisessa valossa. Wells on tutkinut maagisen feminismin stereotyyppisenä hahmona noitaa, joka on perinteinen eksentrinen patriarkaatin halveksuma hahmo. Omassa tutkielmassani lisään tähän hahmogalleriaan myyttisen trickster-hahmon, jota on tavattu kertomusperinteessä kautta aikojen. Trickster on myös hahmo, joka liittää teoksen feministiseen tutkimukseen, sillä queer-teoria on ottanut muotoaan muuttavan tricksterin maskotikseen ja vertauskuvakseen joustavuudesta etenkin sukupuoli- ja seksuaali-identiteettien saralla. Tulkitsen tricksteriksi teoksen päähenkilön, jolla ei ole yhtä pysyvää sukupuolta. Lisäksi osoitan, että tricksteriys ei ole läsnä teoksessa ainoastaan henkilöhahmojen tasolla, vaan teos noudattelee kerrontansa puolesta Jean Rosier Smithin kehittelmää trickster-estetiikkaa. Trickster-estetiikka vastustaa yhtä tulkintaa, ja luomalla tekstiin aukkoisuutta, leikinlaskua ja näkökulmien moninaisuutta se haastaa lukijan omat kulttuurisesti ja sosiaalisesti muodostuneet lähtökohdat tulkinnoille. Yhdistän trickster-estetiikan pragmatistifilosofi Richard Rortyn teoriaan liberaalista ironiasta. Rortyn mukaan todellisuutemme on jatkuvasti muuttuva sen mukaan, miten ja millaisia kuvauksia todellisuudesta tuotetaan. Rorty puhuu ns. lopullisista sanastoista, joita kyseenalaistamalla ironistit voivat muuttaa tapoja, joilla ymmärrämme todellisuuden. Tulkitsen, että teoksen päähenkilö on tällainen ironisti. Hän yrittää läpi teoksen löytää tapoja, joilla kuvailla normista poikkeavaa seksuaalisuuttaan, sukupuoltansa ja rakkauselämäänsä. Richard Rortyn ajattelun juuret ovat antiessentialistisia. Osoitan, että maagisen feminismin ja trickster-estetiikan sekä ironian avulla kohdeteokseni voi uskottavasti kuvata erilaisia sukupuolen ja seksuaalisuuden muotoja, jotka usein varsinkin naishahmoja tulkittaessa, on patologisoitu. Tulkintani tueksi peilaan teoksen teemoja Judith Butlerin ajatuksiin sukupuolen performatiivisuudesta sekä J. Jack Halberstamin teoriaan naismaskuliinisuuksista ja gagafeminismistä. Halberstamin mukaan vain heittäytymällä gagaksi, ts. hulluksi, voidaan haastaa essentiaalisia normeja tarjoava patriarkaatti. Loppupäätelmäni on, että näiden teemojen tasolla sekä kerronnallisien aukkojen kautta teos toimii tarinana, joka haastaa käsityksemme lukea kirjallisuutta. Teos ei tarjoa konventionaalista tarinan kaavaa, henkilöiden kasvukertomusta eikä katarttista loppua. Näin ollen se seisoo toteemisena kysymysmerkkinä sille, miksi haluamme etsiä myös kirjoista yhtä kaavaa, millä tarinan tulisi tapahtua. Näin Julyn teoksen voidaan katsoa edustavan kolmannen aallon feminististä kirjallisuutta, joka nojaa näkökulmien, teorioiden ja totuuksien moninaisuuteen.
  • Haapalinna, Noora (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos Tekijä – Författare – Author Noora Haapalinna Työn nimi – Arbetets titel – Title Upseerien vaimojen kokemuksia naiseudesta Yhdysvaltojen armeijan rajaseutujen varuskunnissa vuosina 1864–1888 Oppiaine – Läroämne – Subject Yleinen historia Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu Aika – Datum – Month and year 4.4.2017 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 76 Tiivistelmä – Referat – Abstract Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen kolmen yhdysvaltalaisen upseerin vaimon kirjoituksia varuskuntaelämästä Yhdysvaltojen rajaseuduilla vuosina 1864-1888. Lähdeaineistoni koostuu kolmen upseerin vaimon Elizabeth Custerin, Emily FitzGeraldin ja Frances Roen kirjeistä ja muistelmista. Tarkastelen, miten nämä keskiluokkaista syntyperää olevat naiset kokivat naiseutensa varuskuntaympäristössä ja tarjosiko naisille tavanomaisuudesta poikkeava elinympäristö heille mahdollisuuksia toteuttaa naiseuttaan Yhdysvalloissa 1800-luvulla laajalti vallinneesta todellisen naiseuden ihanteesta poiketen. 1800-luvun keskiluokkaisen todellisen naiseuden ihanne käsitti olettamuksen kodinpiiristä naisen luontaisena elämänpiirinä ja äitiyden naisen todellisena kutsumuksena. Tutkielmassani hyödynnän varuskunnissa eläneistä naisista tehtyä aikaisempaa tutkimusta, joista merkittävin on Michele J. Nacyn teos Members of the Regiment: Army Officers’ Wives on the Western Frontier, 1865-1890. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimii Nancy M. Theriotin tutkimus Mothers and Daughters in Nineteenth-Century America: The Biosocial Construction of Femininity. Theriotin tutkimus esittelee tutkielmassani hyödyntämäni käsitteet äitien ja tyttärien sukupolvista. Hänen tutkimuksensa myös valottaa äitien ja tyttärien sukupolvien välisiä eroja sen suhteen, mitä ja miten he naiseudesta ajattelivat. Tutkielmassani tarkastelen, löytyykö tutkimieni naisten ajatuksista enemmän äitien vai tyttärien sukupolvelle ominaisia asenteita ja miten nämä asenteet vaikuttivat heidän suhtautumiseensa varuskuntaan elinympäristönään. Varuskunta elinympäristönä tarjosi keskiluokkaisille upseerien rouville sekä haasteita, että mahdollisuuksia. Kaikki kolme tutkimaani naisista kokivat ympäristön haasteellisena kodin luomisen suhteen. He kuitenkin tahoillaan tarttuivat myös ympäristön tarjoamiin mahdollisuuksiin laajantaa naisille sopivaksi katsottua elämänpiiriä omalla kohdallaan. Ne rouvat, joiden ajattelusta löytyy enemmän äitien sukupolvelle sopivia käsityksiä naiseudesta, pyrkivät vähemmän pois naiselle ihanteelliseksi katsotusta elämänpiiristä. Ne rouvat taas, joiden ajattelusta löytyy enemmän tyttärien sukupolvelle sopivia ajatuksia, tarttuvat innokkaammin ympäristönsä tarjoamiin mahdollisuuksiin tehdä asioita, joita eivät olisi perinteisessä elämänpiirissään ehkä voineet tehdä. Tutkimistani naisista Frances Roe edustaa voimakkaimmin tyttärien sukupolvea ja hän myös nauttii varuskuntaympäristön tarjoamista mahdollisuuksia osallistua maskuliinisiin aktiviteetteihin. Elizabeth Custer puolestaan edustaa voimakkaimmin äitien sukupolven ajatuksia ja pyrkii antamaan itsestään kuvan keskiluokkaisen todellisen naiseuden ihanteellisena edustajana. Emily FitzGerald sijoittuu ajatuksiltaan kahden edellä mainitun välille. Avainsanat – Nyckelord – Keywords 1800-luku, upseerien vaimot, Yhdysvaltojen armeija, todellinen naiseus, true womanhood, varuskunta. Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Keskustakampuksen kirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information  
  • Kellums, Julia (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielma tarkastelee sitä, miten viattomuuden menetystä on kuvattu 9/11-kirjallisuudessa. Analysoitavana on kolme kaunokirjallista teosta, joista on eritelty viattomuuden eri muotoja. Teokset ovat Jonathan Safran Foerin Extremely Loud & Incredibly Close (2005), Colum McCannin Let the Great World Spin (2009) ja H. M. Naqvin Home Boy (2010). Tutkielma myös vertaa kaunokirjallisuudessa esiintyvää viattomuutta ja kuvauksia sen menetyksestä yleiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun viattomuudesta, jota Yhdysvalloissa käytettiin vuoden 2011 terrori-iskujen jälkeen. Tutkielmassa viattomuutta on käsitelty sen uskonnollisessa, yhteiskunnallisessa ja juridisessa merkityksessä, sekä pohdittu viattomuuden rakenteellista ja historiallista olemusta. Foerin teosta on analysoitu sen päähenkilöiden kautta keskittyen hahmojen henkilökohtaiseen viattomuuteen. Romaani osoittaa, että viattomuuden menettäminen ja trauma liittyvät kiinteästi toisiinsa, mutta toisaalta viattomuuden menetys on väistämätön osa ihmiselämää. Foer ottaa myös kantaa kansalliseen viattomuuteen ja pyrkii romaanissaan asettamaan 9/11-iskut osaksi historiallista ja globaalia jatkumoa. McCannin teoksen kautta tutkielmassa pohditaan kansallista viattomuutta. Tutkielma analysoi sitä, miten McCannin novellien luoma yhteisöllisyyden tunne mustuttaa sitä, miten tosielämässä pyritiin luomaan yhteenkuuluvuuden tunnetta kansalaisten keskuuteen ja sitä kautta käsitystä kansallisesta viattomuudesta. Tämän teoksen kohdalla analysoidaan myös oletetun lukijan viattomuutta ja sen vaikutusta lukukokemukseen. H. M. Naqvin romaani käsittelee pakistanilaisten muslimimaahanmuuttajien elämää New Yorkissa välittömästi iskujen jälkeen. Tutkielma analysoi sitä, miten muslimien syntipukittamisen seurauksena Yhdysvallat menetti osan kansallisesta viattomuudestaan, sekä sitä miten romaanin muslimipäähenkilön henkilökohtainen viattomuus katoaa hänen törmätessä rasismiin ja ennakkoluuloihin. Viattomuus on keskeinen teema 9/11-iskuista puhuttaessa, ja tutkielma osoittaa, että se on keskeistä myös 9/11-kaunokirjallisuudessa. Viattomuuden määrittely ei kuitenkaan ole yksioikoista, ja tutkielma osoittaa, että viattomuus menetetään monella eri tavalla ja se on aina suhteellista. Tutkielma myös osoittaa, että viattomuuden menetyksen seuraukset ovat monitahoisia, ja menetyksen työstäminen vaatii kaunokirjallisuudelta erilaisia käsittelytapoja.
  • Sipilä, Teemu (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa käsitellään konserttisaliakustiikkaa äänituotannon kannalta. Työssä selvitetään miten akustiikka vaikuttaa sinfoniaorkesterin äänityksessä niin konserttitaltiointien kuin levytystenkin yhteydessä. Puolistrukturoidulla haastattelulla tutkitaan äänittäjien ja äänitystuottajien näkemyksiä siitä, miten Musiikkitalossa työskentely eroaa Finlandia-talossa äänittämisestä. Tutkimuksen kohteena ovat Helsingin kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin äänityskäytännöt. Aluksi käsitellään konserttisalien akustiikkaa ja äänitystekniikkaa. Tässä yhteydessä esitellään akustiikan kuvailemiseen tarkoitettuja termejä ja esitellään sinfoniaorkesterin äänittämisessä käytettyjä mikrofonitekniikoita. Tutkimuksen taustaksi on koottu otos Finlandia-talon ja Musiikkitalon akustiikkaa käsittelevistä sanoma- ja aikakauslehtiartikkeleista. Finlandia-talon akustiikasta on keskustelu aina sen avajaiskonsertista vuodesta 1971 saakka ja puutteellista akustiikkaa on yritetty useaan otteeseen korjata sekä rakenteellisilla muutoksilla että sähköakustiikan keinoin. Lisäksi käsitellään keskustelua Finlandia-talon akustiikasta Musiikkitalon suunnitteluvaiheessa. Musiikkitalon saamia arvioita verrataan Finlandia-talon saamaan vastaanottoon. Musiikkitalossa käytetään samankaltaisia mikrofonitekniikoita kuin Finlandia-talossa. Päämikrofonitekniikkana on perinteinen Decca-puu. Tämän lisäksi käytössä on AB-tekniikka. Näitä täydennetään sivu- ja lähimikrofonein. Musiikkitalossa on myös Finlandia-talosta poiketen mahdollisuus tehdä monikanavaisia 5.1 -äänityksiä. Loppupäätelmä on se, että konserttiyleisön kannalta hyvä akustiikka on hyvä myös äänitykselle. Hyvässä akustiikassa löydetään mikrofonien paikat helposti, eikä niiden etsiminen vaadi niin paljon työtä kuin haastavammassa akustiikassa. Lisäksi voidaan varauksin tehdä johtopäätös, että Musiikkitalossa tarvitaan äänittämisen yhteydessä vähemmän lisättyä, keinotekoista kaikua. Musiikkitalossa äänittäminen ilman kaikua olisi periaatteessa mahdollista. Sen sijaan Finlandia-talossa lyhyttä jälkikaiuntaa piti lähes poikkeuksetta kompensoida keinokaiun avulla.
  • Puutonen, Sanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkin pro gradu -työssäni Pajtim Statovcin teosta Kissani Jugoslavia (2014). Tarkastelen teosta esimerkkinä suomalaiseen kirjallisuuteen 2000-luvulla kotoutuneesta lajista, jota kutsun tutkielmassani transnationaaliksi kirjallisuudeksi. Keskityn tutkimaan, miten lajille tyypilliset teemat kuten liike eri valtioiden välillä, erilaisten kulttuuripiirien välissä muotoutuva identiteetti ja sukupolvelta toiselle periytyvä juurettomuuden tunne ovat läsnä Statovcin teoksessa. Pohdin erityisesti, millaisia kulttuurisia konteksteja Kissani Jugoslaviassa esiintyy, millaisia raja-alueita niiden välille muodostuu ja millaisia lähtökohtia ja mahdollisuuksia kulttuurienvälisyys antaa henkilöhahmojen toiminnalle ja identiteetinmuodostukselle. Tutkimukseni teoreettisena lähtökohtana käytän postkolonialistisesta tutkimustraditiosta lähtöisin olevaa transnationaalia tutkimussuuntausta. Hyödynnän erityisesti globalisaatiota ja kulttuuria koskevaa tutkimusta ja Stuart Hallin identiteettiä käsitteleviä kirjoituksia. Kulttuurienvälisyyden teemaa ja siitä kumpuavaa identiteetinmuodostuksen problematiikkaa lähestyn Homi K. Bhabhan esittelemän kolmannen tilan käsitteen avulla. Kissani Jugoslaviassa erilaisia kulttuureita lähestytään kahden minäkertojan, Eminen ja hänen poikansa Bekimin, näkökulmasta. Teoksen keskeisimmät yhtenäiset kulttuurikontekstit muodostuvat kosovolaisuuden ja suomalaisuuden diskurssien ympärille. Sekä kosovolaista että suomalaista kulttuuria luonnehtii kerronnan perusteella kietoutuminen kansallisten lähtökohtien ympärille sekä tavoite suojella kaikkea alkuperäiseksi ja puhtaaksi miellettyä vieraan ja ulkopuolisen vaikutuksilta. Kulttuurista järjestystä pidetään sekä kosovolaisessa että suomalaisessa kulttuurissa yllä erilaisin seremonioin ja rituaalein. Niistä selviytyäkseen sukupuolensa, seksuaalisen suuntautumisensa ja kulttuurisen taustansa vuoksi marginaaliin asetettujen Eminen ja Bekimin on mukauduttava valtakulttuurin ennalta sanelemiin rooleihin. Asetelmaa korostavat Statovcin teoksessa tiuhaan toistuvat valehtelemisen ja näyttelemisen motiivit. Valtiollisten ja kulttuuristen rajojen ylittäminen ja niiden väliin jääminen muodostavat Kissani Jugoslavian keskeisen teeman, jota ilmentävät muun muassa erilaiset transnationaaleiksi luonnehdittavat paikat ja prosessit sekä valtakulttuurien marginaaliin asettuvat alakulttuurit. Keskeisinä kulttuurienvälisten kolmansien tilojen symboleina toimivat myös erilaiset liikennevälineet, kuten autot, raitiovaunut ja lentokoneet, sekä paikallisuuden diskurssista irtautuvat globaalit viestintävälineet internet ja televisio. Identiteetinmuodostukseen liittyviä haasteita representoivat Kissani Jugoslaviassa erilaiset eläinhahmot, joista tärkeimmiksi nousevat kissa ja käärme. Eläimet ilmentävät eri kulttuurikontekstien välisiä eroja ja henkilöhahmoille niiden puitteissa osoitettuja rooleja sekä toimivat Eminen ja Bekimin käymän identiteettikamppailun symboleina. Kulttuurin, kansan ja valtion muodostamasta kolminaisuudesta irtautuvan identiteetin muodostaminen näyttäytyy teoksessa lähtökohtaisesti mahdottomana tehtävänä. Sotien repimästä Jugoslaviasta pakenevien albaanien juuttuminen kulttuurien väliin uhkaa syrjäyttää heidät yhteiskunnasta ja asettaa heidät alttiiksi väkivallalle, alistamiselle ja solvauksille. Kissani Jugoslavian keskeinen konflikti muodostuu Eminen ja Bekimin tarpeesta sovittaa itsensä osaksi kansallisia kulttuuriyhteisöjä, vaikka tämä tavoite asettuukin samalla vastakkain heidän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa, toiveidensa ja unelmiensa kanssa. Vaikka juuttuminen kulttuurien väliin näyttäytyykin teoksessa lähtökohtaisesti epätyydyttävänä tilana, tarjoaa se henkilöhahmoille myös mahdollisuuksia. Tutkimukseni osoittaa, että juuri kulttuurien välille muodostuvat kolmannet tilat tarjoavat Eminelle ja Bekimille mahdollisuuden ulkoisista määrittelyistä riippumattoman identiteetin muodostamiseen.
  • Vainikka, Hannele (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tarkastelen tutkielmassani kolmea Hollywood-fiktioelokuvaprojektia sekä kuutta elokuvarooleihin valittua henkilöä. Näitä ovat Harry ja Daisy Earles sekä Violet ja Daisy Hilton elokuvassa Freaks (1932), Harold Russell elokuvassa The Best Years of Our Lives (1946) ja Susan Peters elokuvassa The Sign of the Ram (1948). Elokuvateollisuudessa vammattomat näyttelijät ovat usein näytelleet elokuvien vammaisten roolit, mutta kyseisissä elokuvissa vammaisten hahmoja esittävät vammaisiksi määritellyt ihmiset. Tavoitteenani on selvittää, miten vammaisuutta on käsitelty amerikkalaisissa aikalaiskeskusteluissa. Tutkimusaineistonani on elokuvien lisäksi elokuviin pohjautunut kirjallisuus sekä sanoma-, aikakausi- ja elokuvalehtiä. Tutkielmassani tarkastelen lehtikirjoituksia sekä analysoin kuvamateriaalia käyttäen Rosemarie Garland Thomsonin neljää visuaalisen retoriikan mallia. Lisäksi tarkastelen elokuvien tekoprosessia sekä elokuvien saamia arvosteluja liittäen ne aikakausiinsa, jolloin freak show -ilmiön suosio hiipui, useat toisessa maailmansodassa maataan puolustaneet miehet olivat vammautuneet ja vammaisten naisten oli vaikea työllistyä. Tutkielmani osoittaa, että kääpiöiksi ja friikeiksi kutsuttujen Earlesien pienuutta korostettiin sekä lehtikirjoituksissa että -kuvissa. Myös siamilaisina kaksosina pidetyistä Hiltoneista kirjoitettiin viihteellisesti, mutta molempia sisaruskaksikkoa myös patologisoitiin. Amputoiduksi veteraaniksi kutsuttua Russellia puolestaan normalisoitiin ja Hollywood-näyttelijänä tunnettua ja rampana pidettyä Petersiä pidettiin edelleen lahjakkaana näyttelijänä. Tutkielmastani myös ilmenee, että Earleseista ja Hiltoneista julkaistiin kokovartalokuvia, kun taas Russellin ja Petersin vammaa ja heidän käyttämiään apuvälineitä harvemmin esitettiin lehtikuvissa, vaikka lehtikirjoituksissa ne usein mainittiin. Garland Thomsonin visuaalisen retoriikan mallit toimivat tutkielmassani vammaisista otettujen valokuvien tulkinnan käyttökelpoisina apuvälineinä, joskin kuvien kontekstointi edellyttää muutakin tutkimuskirjallisuutta. Lisäksi tarkasteluni osoittaa, että jokaisen elokuvan vastaanottoon vaikutti se, että elokuvissa näytelleitä ihmisiä pidettiin vammaisina. Freaks-elokuvan arvosteluissa eroteltiin harvoin elokuvan friikkejä ja heitä näytelleitä ihmisiä toisistaan ja heidän roolisuorituksiaan ei enimmäkseen arvioitu. Russell ja hänen esittämänsä elokuvahahmo sekoittuivat usein toisiinsa ja kriitikot sekä pitivät että eivät pitäneet Russellia näyttelijänä. Monet elokuvakriitikot olivat toivoneet näkevänsä Petersin jälleen valkokankaalla ja he kehuivat hänen näyttelemistään elokuvassa, mutta he eivät pitäneet hänen esittämästään hahmosta. Vaikka vammaisuus on historiantutkimuksessa usein nähty osana medikaalihistoriaa, tutkimukseni osoittaa, että vammaisuutta kannattaa tarkastella myös medikaalisten instituutioiden ulkopuolella.
  • Raivio, Pauli (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tarkastelen tutkimuksessa Suomi24-keskustelupalstan historia-aiheisia keskusteluja ajalta 2004-2014. Kokonaisuudessaan aineisto koostuu 25 765 keskustelusta, joita käsittelen määrällisesti vertailemalla, mistä aiheista keskustellaan, ja kuinka paljon keskustelua aiheet herättävät. Laadullisessa analyysissa tiivistän keskusteluissa toistuvia tapoja käyttää historiaa sosiaalisen identiteetin rakentamiseen sekä tunteidenkäsittelyyn. Keskeisimmät soveltamani taustateoriat ovat sosiaalisen identiteetin teoria, tunteidensäätelyn psykologia sekä muistitutkimuksen kollektiiviset sovellukset. Suomi24-historiapalstalla keskustellaan erityisesti Suomen itsenäisyyden ajan historiasta painottaen sotahistoriaa ja poliittista historiaa. Erityisesti talvi- ja jatkosota kiinnostavat samoin kuin sisällissota. Lähihistoriasta ja itsenäisyyttä vanhemmasta historiasta keskustellaan jonkin verran, mutta nämä eivät herätä yhtä pitkiä keskusteluja kuin sotateemat. Historian henkilöistä keskusteltaessa Mannerheim nousee yli muiden, ja Suomen historian ulkopuolelta kiinnostusta herättävät Hitler ja Stalin. Vastaavasti Saksan ja Venäjän historiat korostuvat verrattuna muuhun maailmanhistoriaan. Toinen maailmansota on ylivoimaisesti suosituin aihe silloin, kun ei puhuta Suomen historiasta. Historiakeskustelu on luonteeltaan pääosin tunnelatautunutta ja paikoin aggressiivista. Myös asiantuntevaa ja harrastuneisuutta ilmentävää keskustelua käydään, mutta näissäkin keskusteluissa tunneorientoituneet keskustelijat ja häiriköt vievät keskustelua tunnepitoiseen suuntaan. Paljon myös puhtaasti ”trolleiksi” luokiteltavia keskustelunavauksia ja kommentteja löytyy. Keskustelujen ajallisesta tarkastelusta voidaan myös löytää viitteitä keskustelujen luonteen muuttumisesta yhä aggressiivisempaan suuntaan heikentyneen taloustilanteen ja epävarmempien työmarkkinoiden myötä vuodesta 2009 alkaen. Suurin osa tunnepitoisista keskusteluista liittyy vastakkainasetteluihin, joissa historiaa käytetään oikeutuksena vihanpidolle, moralisoinnille, uhriutumiselle tai valta-asemien haastamiselle. Omiksi koettujen arvojen ja ryhmien vastakohdaksi muodostuvat ulkoryhmien historiakäsitykset ja moraaliperusteet. Keskeisimmät jakolinjat keskustelijoiden poliittisesta ajatusmaailmasta sekä kansallisesta identiteetistä. Ryhmärajat vallitsevat nykyisyydessä, mutta niiden käsittely tapahtuu historian kautta. Historiasta pyritään löytämään teemoja, jotka korostavat oman ryhmän kunniakasta ja oikeutettua asemaa tai ulkoryhmien syyllisyyttä ja moraalittomuutta. Keskeisimmät jakolinjat löytyvät karkeasti oikeistolaisen, konservatiivisen ja nationalistisen historiatulkinnan sekä näihin kriittisesti ja haastavasti suhtautuvien tulkintojen väliltä. Molempiin tulkintatapoihin mahtuu ajatuksia äärilaidasta toiseen, mutta päälinjat pysyvät samoina teemaan katsomatta. Joidenkin keskustelijoiden identiteetti rakentuu tietämyksen ja harrastuneisuuden varaan, siinä missä häiriköt löytävät tyydytystä saadessaan vastauksia provokaatioilleen. Sukupuoli-identiteettien puolesta kaikkea keskustelua leimaa maskuliinisuus ja naisellisuuden pelko tai välttely. Suomi24-historiapalstalta ei voida tehdä yleistyksiä koskemaan koko väestöpoolin historiakäsityksiä tai historiankäyttöä. Tarkasteluni kuitenkin osoittaa, että historiasta keskustellaan Suomen suurimmalla keskustelupalstalla aktiivisesti ja, että keskustelu herättää tunteita. Omien arvojen ja historiakäsitysten puolustaminen koetaan niin tärkeäksi, ettei edes selvästi ”trolleiksi” tarkoitettuja kommentteja jätetä omaan arvoonsa. Kiivaat väittelyt ja tunnelatautunut kielenkäyttö kertovat, että historiasta löytyy paljon rakennusaineksia identiteeteille, mahdollisuuksia sitoa tuntemuksia omaksi tai vihollisten historiaksi koettuun sekä hyökätä ulkoryhmiä vastaan historiasymbolien kautta. Internet tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia käyttää historiaa, ja on oleellista ottaa nämä huomioon tarkasteltaessa suomalaisten tapoja käyttää ja ymmärtää historiaa.
  • Hägg, Niina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen vuosina 1904–1915 syntyneiden aviottomien lasten ja heidän äitiensä asemaa Kymintehtaan paperitehdasyhdyskunnassa. Kymintehdas edusti aikanaan perinteistä metsäteollisuudesta elävää tehdasyhdyskuntaa, jonka väestö kasvoi pääosin lähiseudulta alueelle muuttaneista työntekijöistä ja heidän perheistään. Selvitän tutkimuksessa aviottomien lasten ja heidän äitiensä määrää sekä taustoja. Tarkastelen myös lapsille annettuja nimiä verraten niitä ajan yleisiin nimenantoperusteisiin. Äitien ja lasten tukiverkostoja hahmotan kummien ja asumisjärjestelyjen pohjalta. Käsittelen myös yhteisön ja seurakunnan roolia sekä äitien avioitumismahdollisuuksia aviottoman lapsen syntymän jälkeen. Avioton raskaus herätti häpeän ja epävarmuuden lisäksi myös huolta taloudellisesta toimeentulosta, mikä saattoi äärimmäisissä tapauksissa johtaa köyhäinhoidon piiriin joutumiseen. Tarkastelen tutkimuksessani rasittivatko Kymintehtaan aviottomat lapset äiteineen Valkealan kunnan köyhäinhoitoa 1900-luvun alkupuolella. Työnteko oli usein ainoa keino selviytyä taloudellisesti joutumatta yhteisön rasitteeksi, mutta tällöin ongelmaksi muodostui lapsenhoito. Mikäli äiti ja lapsi eivät taloudellisten syiden tai yhteisön suhtautumisen vuoksi löytäneet paikkaansa Kymintehtaalla, ainoana vaihtoehtona oli muutto muualle. Lähdeaineistona käytän Valkealan seurakunnan arkistolähteitä sekä Viipurin läänin henkikirjoja. Myös köyhäinhoitoon liittyvät asiakirjat muodostavat keskeisen osan tutkimustani. Graduni tulos on, että ainakaan Kymintehtaalla teollistuminen ei rappeuttanut työväestön moraalia. Kymintehtaalla syntyi aviottomia lapsia maan keskivertoa vähemmän ja heidän äitiensä taustat olivat moninaiset. Synnyttäjien keski-ikä oli kohtalaisen korkea ja monilla oli lapsia jo entuudestaan. Näin ollen naiset olivat pääsääntöisesti tietoisia avioliiton ulkopuolisen suhteen mahdollisista seuraamuksista. Lapsille annetut etunimet eivät suoranaisesti vihjanneet lapsen aviottomasta syntyperästä. Lasten ja äitien tukiverkostot olivat aineistoni pohjalta usein hyvät. Kummit edustivat suurelta osin äitien omaa sosiaalista asemaa ja asumisjärjestelyistä päätellen monilla äideillä oli perheen tuki taustalla. Useat äidit myös avioituivat lapsen syntymän jälkeen. Vain harvat muuttivat pois Kymintehtaalta vuoteen 1915 mennessä. Äitien suhde seurakuntaan oli vielä kohtalaisen vahva, mikä kertoo asenteiden pysyvyydestä. Köyhäinhoidon näkökulmasta Kymintehtaan aviottomat lapset tai äidit eivät olleet suuri rasite paikallisyhteisölle. Tutkimukseni vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksia siitä, että aviottomilla lapsilla ja heidän äideillään oli usein perheen tai yhteisön tuki taustalla. Aviottoman lapsen synnyttäminen ei pääsääntöisesti sulkenut äitejä yhteisön ulkopuolelle.
  • Hyödynmaa, Anna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan työväestön asunto-osuuskuntia Käpyä ja Voittoa 1920-luvun Helsingissä. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti asunto-osuuskuntien perustaminen, asunnot ja osuuskuntien asukkaat. Vertailevan otteen kautta pyrin löytämään yhdistäviä ja erottavia piirteitä niin asunto-osuuskuntien kesken kuin asunto-osuuskuntien ja aikakaudelle ominaisten työväestön asunto-osakeyhtiöiden ja vuokra- asumisen kesken. Tutkimus liittyy laajemmassa kontekstissa myös työväestön asuntokysymyksen ratkaisuyrityksiin ja asunto-osuuskuntien marginaaliseksi jääneeseen asemaan Suomessa. Tutkimuksen lähdeaineisto käsittää asunto-osuuskunta Kävyn ja asunto-osuuskunta Voiton arkistomateriaalia kuten osuuskuntien ja niiden hallitusten kokousten pöytäkirjoja, talonasukasluetteloita ja toimintakertomuksia vuosilta 1920–1930. Lähdeaineistoa täydennetään aikakauden asuntopoliittisilla kirjoituksilla sekä runsaalla asuntohuollon eri osa-alueita, työväestöä ja osuustoimintaa käsittelevällä tutkimuskirjallisuudella. Erityisesti asunto-osuuskunta Voiton aineisto osoittautui työn edetessä mielenkiintoiseksi, sillä sitä ei ole aiemmin hyödynnetty tutkimuksen tekemisessä. Tutkimuskysymyksiin on pyritty vastaamaan lähteiden kriittisen ja laadullisen tarkastelun kautta. Laadullista otetta on osittain täydennetty aineiston kvantitatiivisella tarkastelulla. Yhteiskunnallisten muutosten ja sotien aiheuttama asuntokysymys oli 1920-luvulla korostetusti työväenkysymys. Asunto-osuuskunnat olivat yksi, erityisesti asuntoreformistien ajama yritys saada työväestö kiinni aiempaa parempaan asumistasoon. Asunto-osuuskuntia perustettiin 1920-luvun taitteessa eri puolille Suomea, mutta marginaalisesti asunto-osakeyhtiöiden hallitessa rakentamista. Käpy ja Voitto ovat tällaisia 1920-luvun alussa perustettuja asunto-osuuskuntia. Molemmat edustavat yleishyödyllistä rakentamista, mutta tämän tutkimuksen perusteella niiden jäsenistöt koostuivat kuitenkin hyväosaisesta työväestöstä. Asunnot olivat aikakauden mittapuulla parempia ja tilavampia kuin aikakauden asunnot usein, mutta runsaan luona-asujien voidaan katsoa heikentäneen asumisoloja jonkin verran. Asumisen arki ei eronnut radikaalisti aikakauden muusta hyväosaisen työväestön asumisesta, mutta muodostui kuitenkin erilaiseksi Käpylän puutarhakaupungissa kuin urbaanimmassa Vallilassa. Asunto-osuuskunnat olivat tämän tutkimuksen perusteella 1920-luvulla ikään kuin asunto-osakeyhtiöiden ja vuokra-asuntojen saumakohdassa ja vailla vahvaa sidettä muuhun osuustoimintaliikkeeseen. Sosiaalisesti asukkaat sijoittuivat puolestaan työväestön ja keskiluokan saumakohtaan, koska he eivät kuuluneet heikoimmin toimeentulevaan työväestöön mutta eivät myöskään kasvavaan keskiluokkaan. Oma lukunsa olivat asunto- osuuskuntien runsaat alivuokralaiset ja asukit, joiden sosiaalinen asema oli useammin osuuskuntien jäseniä heikompi.
  • Pitkänen, Henri (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään laskennallista musiikkianalyysia hyödyntäen, millä tavoin japanilaisen bambuhuilun shakuhachin dynamiikan ja soinnin käsittely ilmenee honkyoku-musiikissa. Shakuhachia soitetaan tyypillisesti soolona tai pienissä yhtyeissä. Honkyoku viittaa yhdellä – tai muutamissa harvoissa tapauksissa kahdella – shakuhachilla soitettavaan musiikkiin, jonka alkuperä on 1600–1800-luvuilla zenbuddhalaisen tradition piirissä soitetuissa kappaleissa. Aineisto koostuu 111 kappaleesta 21 levyltä japanilaisten shakuhachin soittajien esittämänä. Materiaali jaetaan hengityksen mittaisiin osiin eli niin sanottuihin äänisoluihin. Äänisoluista laaditaan aaltomuotokuvaajan perusteella dynamiikkaa kuvaavia verhokäyriä ja spektrin perusteella sointia kuvaavia taajuussisällön muutosta merkitseviä käyriä eli deskriptoreita. Verhokäyrät ja deskriptorit kategorisoidaan klusterointimenetelmillä. Kategorisoinnilla on kaksi tavoitetta: 1) korpuksen deskriptiivinen tulkinta sekä 2) eri soittajien tyylien vertaileminen. Pääasiallisina tutkimustyökaluina hyödynnetään MATLAB-laskentaohjelmointiympäristössä käytettäviä MIRtoolbox- ja Statistics and Machine Learning Toolbox -työkalupaketteja. Korrelaatioetäisyysmittaan perustuvalla kokoavalla hierarkkisella klusteroinnilla pystyttiin tarkoituksenmukaisesti selittämään noin 32 prosenttia aineistosta dynamiikan osalta. Analyysin perusteella honkyoku-musiikin dynamiikka koostuu ainakin neljästä kategoriasta: 1) nopea voimakas aluke, joka vaimenee vähitellen, 2) nopeahko, voimakas aluke, jota seuraa vastaavanlainen vaimeneminen sekä pitkä häntä lopussa, 3) selvä erillinen aluke, jonka jälkeen signaali vaimenee hetkeksi ennen etenemistä korkeimpaan huippuun ja loppuun vielä asteittainen vaimeneminen ja 4) asteittainen voimistuminen korkeimpaan huippuun ja vastaavanlainen vaimeneminen. Soittajien tyylien vertaileminen ei ollut mielekästä, koska analyysista syntyneet kategoriat eivät selittäneet kaikkien muusikoiden tyyliä riittävän kattavasti. Kehitellyt työkalut ovat todennäköisesti sovellettavissa jatkotutkimuksissa. Soinnin analysoiminen jäi tässä tutkimuksessa työkalujen testauksen tasolle. Tuloksien perusteella äänisolu ei ole sopiva rakenneosa soinnin analysoimiseen. Soinnin kuvaajiksi kaavaillut ominaisuudet niin sisällön kuin teknisten seikkojen suhteen kuvasivat lopulta liian monitulkintaisesti asioita.
  • Sipola, Akseli (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielma koskee Yhdysvaltojen interventiota Kongon demokraattiseen tasavaltaan vuosina 1960–1961. Tutkielma selvittää Yhdysvaltojen presidentti Dwight D. Eisenhowerin hallinnon motivaatioita, tavoitteita ja toimintaa Kongon kriisin ensimmäisen puolen vuoden aikana. Tutkielman metodina on perinteinen kvalitatiivinen tekstianalyysi ja lähdekriittinen lähestyminen. Tutkimuskirjallisuudesta eniten on hyödynnetty aiempaa Yhdysvaltojen roolia kriisissä käsittelevää tutkimuskirjallisuutta. Tutkielmassa on hyödynnetty myös kylmän sodan interventioita ja neokolonialismia käsittelevää kirjallisuutta. Näiden lisäksi on hyödynnetty tutkimuskirjallisuutta koskien Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvaoperaatiota käsitteleviä teoksia, sekä Kongon historiaa käsitteleviä yleisteoksia. Alkuperäislähteitä tutkielmassa on hyödynnetty useammasta lähteestä. Tärkeimpiä ovat Yhdistyneiden kansakuntien arkistolähteet, Yhdysvaltojen ulkoministeriön, presidentin kanslian, suurlähetystöjen ja muiden hallinnon osien dokumentteja kokoavat Foreign Relations of the United States -sarjat. Lisäksi tutkielmassa on hyödynnetty mm. CIA:n arkistolähteitä ja tärkeiden toimijoiden muistelmateoksia. Yhdysvaltojen interventiota Kongon kriisiin motivoi ensisijaisesti kylmän sodan patoamispolitiikan edistäminen. Yhdysvallat pyrki estämään Kongon demokraattisen tasavallan ajautumista Neuvostoliiton etupiiriin tai kommunistisen hallinnon alaisuuteen. Toissijaisena motivaationa ovat saattaneet toimia Eisenhowerin hallinnon korkea-arvoisten virkamiesten ja Yhdysvaltojen valtion taloudelliset intressit Kongon demokraattisen tasavallan merkittäviin luonnonresursseihin. Yhdysvaltojen ensisijaisena tavoitteena oli yhtenäinen Kongon demokraattinen tasavalta antikommunistisen ja länsimielisen hallinnon alaisuudessa. Yhdysvaltojen toissijaisena tavoitteena oli säilyttää Kongon demokraattisen tasavallan rikkain provinssi Katanga lännen etupiirissä, jos ensisijainen tavoite osoittautuisi mahdottomaksi. Yhdysvallat toimi näiden tavoitteiden saavuttamiseksi diplomaattisin ja salaisin keinoin. Diplomaattiset keinot olivat ensisijaisesti YK:n rauhanturvaoperaation kontrolloiminen. Kontrollointi tapahtui yhteistyöllä pääasiassa yhtenenvän näkemyksen omaavan YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöldin ja tämän avustajien kanssa. Tilanteissa, joissa YK:n johto ja Yhdysvallat eivät omanneet yhtenevää näkemystä, Yhdysvallat pyrki painostamaan YK:n johtoa. Salaiset toimet koostuivat CIA:n operaatioista Kongon demokraattisen tasavallan sisällä, joilla Yhdysvallat pyrkivät edistämään tavoitteitaan. Operaatioihin kuului yritykset syrjäyttää tai murhata Kongon demokraattisen tasavallan pääministeri Patrice Lumumba.
  • Maeda, Emi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Aalto-yliopiston opiskelijat suhtautuvat opiskelijakulttuuriin ja -perinteisiin. Tutkimuksessa selvitin, mitä perinteet tarkoittivat tutkittaville, mitä keskeisiä perinteitä tutkittavilla oli, mikä oli perinteiden rooli tutkittavien yhteisössä, millaista kulttuuria tutkittavien perinteet ja perinnekäsitykset tukivat ja miten perinteitä ylläpidetään. Tutkimuksen primääriaineisto oli 58:n vastauksen lomakeaineisto ja 19 asiantuntijahaastattelua. Analysoin lomakeaineiston lajittelemalla vastaukset esiintymismäärän perusteella luokkiin ja käytin lomakeaineistosta esiin nousseita teemoja asiantuntijahaastattelun aiheina. Lisäksi vertasin lomakeaineiston ja asiantuntijahaastatteluiden vastauksia toisiinsa. Olennaisimmat teoreettiset työvälineet tutkimusta tehtäessä olivat grounded theory, etnografinen lähestymistapa sekä konstruktivistinen suhtautuminen aineiston esilletuomiin ilmiöihin ja asioihin. Opiskelijakulttuuri on ensisijaisesti opiskelijoiden toisilleen tuottamaa kulttuuria, joka liittyy opiskelijoiden elämään ja kokemusmaailmaan. Opiskelijajärjestöissä sanotaan usein, että kun jokin asia tehdään kolmannen kerran, se on perinne. Määrittelen perinteen Edward Shilsin ja Simon Bronnerin pohjalta jatkuviksi ihmisten tuottamiksi toiminta- tai ajattelumalleiksi, joilla on merkitys ja arvo sitä tuottaville ja vastaanottaville henkilöille. Määrittelen perinteen myös emistisesti, eli ilmiö on perinne, jos perinnettä ylläpitävän yhteisön jäsenet pitävät sitä perinteenä ja antavat sille perinteen arvon. Aineistossa esiintyvät esimerkit opiskelijaperinteestä voi jakaa karkeasti viiteen kategoriaan: tapahtumiin, tunnusmerkkeihin, lauluperinteeseen, uusien opiskelijoiden vastaanottoon liittyviin perinteisiin ja näiden luokkien ulkopuolelle jääviin perinteisiin, jotka saattavat olla luonteeltaan hybridisiä tai viitata johonkin yksittäiseen tai yleiseen tapaan varsinaisen perinteen sijaan. Opiskelijaperinteiden keskeinen merkitys tutkittavassa yhteisössä on luoda ja ylläpitää yhteisöllisyyttä toisten opiskelijoiden kesken. Yhteisöllisyyttä itsessään voi pitää tutkittavan yhteisön perinteenä. Muita perinteen merkitykselliseksi tekeviä ominaisuuksia ovat perinteen omaleimaisuus, ajallinen ulottuvuus, hauskuus ja perinteiden merkitys identiteetille. Suurin osa perinteisiin tutustuttamisesta ja perinteiden siirtämisestä eteenpäin tapahtuu ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Keskeisiä ja koko tutkittavan yhteisön tuntemia opiskelijaperinteitä ovat ulkoiset tunnusmerkit, kuten haalarit ja ylioppilaslakki, tavat vastaanottaa uudet opiskelijat sekä erilaiset opiskelijoiden toisilleen järjestämät tapahtumat. Vaikka kaikki edellämainitut perinteet ovat koko yhteisön tuntemia, kaikki opiskelijaryhmät eivät kuitenkaan välttämättä pidä niitä ominaan tai toisinna niitä. Tutkittavassa yhteisössä perinteisiin suhtaudutaan hyvin pragmaattisesti ja perinteitä muutetaan, mikäli se katsotaan aiheelliseksi. Perinteiden säilyttäminen alkuperäisimmässä asussaan ei ole perinnettä ylläpitävälle yhteisölle itseisarvo. Perinteiden muuttamista saatetaan vastustaa ja muutosvastarinnan taustalla on perinteenkannattajien tunne perinteen omistajuudesta ja henkilökohtaisesta merkityksestä. Perinteitä voivat muuttaa ulkoiset tekijät, kuten muutokset opiskeluympäristössä, mutta myös yhteisön sisältä tulevat muutostarpeet. Perinteen joustavuus onkin perinteen säilymisen elinehto.
  • Meriruoho, Markku (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tdk Laitos – Institution – Department Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos Tekijä – Författare – Author Markku Meriruoho Työn nimi – Arbetets titel – Title Adlercreutzin rykmentin upseeristo Viaporin antautumisen jälkeen vuonna 1808 Oppiaine – Läroämne – Subject Suomen ja Pohjoismaiden historia Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu-tutkielma Aika – Datum – Month and year maaliskuu 2017 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 66 sivua Tiivistelmä – Referat – Abstract Viaporin saarilinnoituksen antautuminen 3.5.1808 oli ankara strateginen menetys Ruotsille, ja psykologinen romahdus niille, jotka vielä koettivat uskoa Ruotsin Suomessa olevan armeijan mahdollisuuksiin. Erityisen masentava ja katkeroittava vaikutus tapahtumalla oli Viaporia puolustaneisiin joukkoihin. Kaiken kaikkiaan Viaporia puolusti 6750 sotilasta, joka oli noin puolet Suomessa olleesta sotaväestä. Eräs Viaporia puolustaneista joukko-osastoista oli Adlercreutzin rykmentti, jossa palveli 1825 miestä. Se oli silloin kooltaan Suomen suurin sotaväen osasto. Venäläiset vangitsivat vain Ruotsin puolelta tulleiden Viaporin joukko-osastojen miehet, noin 1000 miestä, kun taas suomalaiset miehet, noin 5750, päästettiin palaamaan takaisin kotiseuduilleen. Tässä pro gradu–työssäni kohdistan mielenkiintoni Adlercreutzin rykmentin upseereihin Suomen sodan aikana. Heitä oli yhteensä 57 miestä. Tutkielmani pääkysymys on: -Millaisia olivat Adlercreutzin rykmentin upseerien kohtalot Viaporin antautumisen jälkeen? Keräsin havaintoaineistoni siis yhdestä rykmentistä. Käytin määrällistä tutkimusmenetelmää, kun pyrin tekemään yleistyksiä keräämästäni aineistosta. Tutkimusaiheeni edellytti biografista ja mikrohistoriallista tutkimusotetta. Rykmentin upseereista 11 liittyi kesän 1808 aikana kenttäarmeijaan pohjoisessa. Nämä upseerit olivat enimmäkseen nuoria naimattomia komppaniaupseereita. Heistä vain yksi menehtyi sodan aikana. He jatkoivat uraansa Ruotsin armeijassa 1800-luvun alkupuolella. Sotavankeuteen Venäjälle vietiin 25 upseeria, koska he kieltäytyivät vannomasta Venäjän keisarille uskollisuuden valaa. Heitä kohdeltiin vankeusaikana pääasiallisesti hyvin. Viimeiset sotavangit saivat palata Venäjältä vasta Haminan rauhansopimuksen jälkeen 17.9.1809. Sotavankeusaika ei näytä muodostuneen heille esteeksi erilaisten sotilas- ja siviilivirkojen saamiselle myöhemmin elämässään. 21 upseeria sai jäädä koteihinsa sodan vielä jatkuessa. Useat entisen Adlercreutzin rykmentin upseereista kohosivat merkittäviin asemiin Ruotsissa tai Suomen suuriruhtinaskunnassa. Heistä kaksi eteni urallaan aina kuvernööriksi asti. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Suomen sota 1808-1809, Viaporin antautuminen, Adlercreutzin rykmentti, sotavangit Venäjällä Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information
  • Holmström, Valter (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tiden kring andra världskriget kan beskrivas som en period då modernitetens betydelse omförhandlades i den finländska kultur- och samhällsdebatten. Krigens uppbräckande inverkan spädde på en civilisationspessimism och kulturkonservatism bland bildningsborgerskapet, 1800-talets framstegsoptimistiska modernitetssyn hade sedan länge börjat nedmonterades samtidigt som Sovjetunionens sågs som ett oroväckande modernt projekt vid Finlands östgräns. Ändå fanns det också en stark strävan efter modernisering inom vetenskapspolitiken och samhällsdebatten, i omdaningen av begrepp som kultur, individ och samhälle och ett avståndstagande från äldre filosofisk hegelianism och idealism. Det var under denna period som filosofen Georg Henrik von Wright inledde sin bana som offentlig intellektuell. Genom publikationer i en mängd olika tidskrifter och fora så utformade han en bild av sin samtid, dess förgångna och framtid. Bakom denna bild står frågan om det moderna samhällets, kulturens och filosofins art som fond. Syftet med min avhandling är att tolka hur von Wright gestaltar detta moderna i sin intellektuella produktion 1938-1951. Utifrån denna fråga analyserar jag även hur von Wright mobiliserade modernitet som intellektuell i förhållande till den filosofi och kultursyn han representerade och vilken slags tidsperspektiv som finns i detta modernitetsbegrepp. I avhandlingen utgår jag från Sven-Eric Liedmans tematiska beskrivning av moderniteten, Reinhart Kosellecks begreppshistoriska perspektiv och Jürgen Habermas fokus på moderniteten som ett specifikt tidsperspektiv och tolkar genom dessa hur von Wright förhåller sig till det moderna. Modernitet var också något som von Wright aktivt använda sig av som ett strategiskt redskap i olika sammanhang och i enlighet med Quentin Skinners idéhistoriska metodologi så tolkar jag hans texter som strategiska handlingar i olika sociopolitiska kontexter. Resultatet av min studie visar hur den sociala och politiska kontexten von Wright arbetar inom färgat hans gestaltning av moderniteten, och hur den humanism han utformar under denna period också står i relation till denna modernitetsbild. Som en representant för den logiska empirismen, en filosofisk rörelse behäftad med en stark modernitetsanda och som en del av ett konservativt sinnat bildningsborgerskap befinner sig von Wright i korsningen mellan två olika disparata idéflöden. Det moderna samhället gestaltas i termer av kris och förfall, samtidigt som filosofins modernitet används som en spelbricka för att visa på dess överlägsenhet. Genom att kartlägga von Wrights bild av det moderna strävar avhandlingen efter att ge insyn i ett moment av modernitetens idé- och begreppshistoria i Finland som ännu inte blivit kartlagt i forskningen. Samtidigt granskar avhandlingen en av det finländska intellektuella fältets mest inflytelserika aktörer under en av hans formativa perioder.
  • Kulovesi, Erkki (Helsingin yliopisto, 2017)
    My master’s thesis examines the meeting of Vikings and Irish in Ireland during the early Viking age, between years 800 and 1000AD. In my thesis, I answer to the question about how the process of hybridization between these two cultures happened: How did the two different cultures react to each other, what kind of interaction was there between the two, and what was the nature of the hybrid identities developed. I use as theoretical framework Mary Pratt’s concept of contact zone, as well as Richard Roger’s theory of levels of cultural appropriation. As primary sources, I use the annals of Irish monasteries, most importantly Annals of Ulster. In research literature, I have a strong focus on archaeological studies of the era. The work is divided into two main chapters. Chapter two analyzes the interaction between the two cultures through the literary evidence and rhetoric of chronicles, as well as the alliances and marriages between the two. It also examines the conversion of Vikings to Christianity, and their relation to the Irish church. The third chapter focuses on the settlements, the Viking longports, some of which eventually developed into towns. Ireland before the Vikings was completely lacking urbanity and thus the Hiberno-Scandinavian towns that developed were a new phenomenon and focal points of hybridization. As a case study, I analyze Dublin, as it is the one with most archaeological data left, and finally I discuss in larger context the sociocultural meaning of these towns. I reach the conclusion that while there remained permanent differences between the Irish and the Vikings, the contact zones of Hiberno-Scandinavian towns developed hybrid identities that did not represent purely any of the ethnicities or cultures that they were derived from. Vikings were seen as foreigners in the eyes of the clergymen, but they were entangled in the local politics and warfare like any Irish petty kingdom. The towns, however, were independent realms and transcultural environments, where new cultural identities developed, shifted and flourished.