Humanistinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Kekäläinen, Antti (Helsingin yliopisto, 2015)
    Euroopassa puhutun Espanjan kielen normiin juurtunut datiivipronominin käyttö suoraan objektiin viitattaessa ei esiinny muissa romaanisissa kielissä säännönmukaisesti – espanjan normissa tämä muoto on vakiintunut vain elollisten maskuliiniobjektien yhteyteen ja tunnetaan nimellä leísmo. Espanjan kielen murteissa painottomien pronominien käyttö ei kuitenkaan seuraa tätä sääntöä, vaan pronominien valintaan joillain alueilla vaikuttavat taustalla muut tekijät kuin latinasta periytyvät suku- ja sijajärjestelmä. Portugalin normissa vastaavaa ei havaita, mutta murteellisesti joitain viitteitä normista poikkeavaan käyttöön löytyy erityisesti portugalin muista kuin Euroopassa puhutuista varianteista. Tässä tutkimuksessa vertaillaan kolmannen persoonan painottomien akkusatiivi- ja datiivipronominien käyttöä portugalin ja espanjan murteissa maiden rajan molemmin puolin. Käytössä on murrekorpus sekä espanjasta että portugalista. Korpusten tarjoamien esimerkkien avulla selvitetään, esiintykö yllä mainittuja poikkeamia myös Euroopan portugalissa ja vertaillaan saatuja tuloksia espanjan vastaaviin ilmiöihin. Tutkimuksessa havaitaan, että portugalin murteissa datiivipronominin käyttöä ei laajasti esiinny suoraan objektiin viittaavana, eikä pronominiparadigma poikkea latinasta periytyvästä etymologisesta paradigmasta. Myös rajan toisella puolella, Espanjan läntisimpien provinssien länsiosissa, pronominien käyttö seuraa läheisesti latinasta polveutuvaa etymologista paradigmaa – provinssien itäosissa Kastiliasta lähtöisin oleva viittauksellinen paradigma (paradigma referencial) sen sijaan esiintyy. Kielihistoriallisesti tälle voitaisiin katsoa löytyvän selityksen alueiden kansoittamisen eri lähteistä ja historiallisista valtasuhteista Pyreneiden niemimaalla. Itäisimmät osat tutkituista alueista saivat vaikutteita eniten Kastiliassa puhutuista murteista, väliin jäävät alueet Leónin alueen murteista ja läntisimmät, nykyään Portugalille kuuluvat alueet, luonnollisesti Galician ja Portugalin alueella puhutusta vulgaarilatinan muunnoksesta. Toisaalta tutkimuksessa havaitaan monia aiemmin esitettyjä väitteitä pronomineista. Esille tulevat laajamittaisesti muun muassa yksikön datiivipronominin käyttö viitatessa monikkoon, erityisesti portugalissa, sekä maskuliinin monikkoon viittaavien pronominien vaihtelevat muodot espanjassa. Näihinkin ilmiöihin selitysten katsotaan olevan historiassa – jälkimmäisessä tapauksessa monikkomuodon myöhäisessä vakiintumisessa. Toisaalta useita yleisesti leísmoksi viitattuja tapauksia havaittiin paljon molemmissa kielissä – näihin selitykset löytyvät muun muassa verbejä seuraavista infinitiivirakenteista ja joidenkin verbien järjestäytymisen muutoksista. Lisäksi portugalissa havaitaan datiivipronominin (lhe) käyttöä paikan komplementtien yhteydessä ja runsasta ”semanttisten datiivien” käyttöä. Näistä ensimmäistä löydetään usein myös elottomaan komplementtiin viitatessa, mikä vahvistaa käsitystä datiivipronominien poikkeavista käytöistä myös portugalin murteissa. Saatujen tulosten perusteella voidaan selkeästi havaita Espanjan läntisimpien ja eteläisimpien osien yhteys etymologiseen pronominiparadigmaan, joka vallitsee kaikkialla Portugalissa.
  • Mäkkylä, Katja (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielma käsittelee italialaisen protestiliikkeen perustajan, koomikko Beppe Grillon blogissaan käyttämiä metaforia. Tutkielma pyrkii selvittämään mitä metaforia käyttämällä Grillo kuvaa italialaista politiikkaa, italialaisia poliitikkoja, protestiliike Movimento 5 stelleä (Viiden tähden liike) sekä itseään ja miten hän pyrkii näiden ilmaisujen kautta rakentamaan todellisuutta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on yhdysvaltalaisten kielitieteilijä George Lakoffin ja filosofi Mark Johnsonin kehittämä kognitiivinen metaforateoria, jonka keskeisenä ajatuksena on käsitejärjestelmämme metaforinen luonne. Teorian mukaan metaforat eivät ole ainoastaan retorisia tehokeinoja vaan ne määrittävät kieltämme, ajatteluamme ja toimintaamme. Tutkimusmenetelmänä käytetään brittiläisen kielitieteilijä Jonathan Charteris-Blackin kehittelemää kriittistä metafora-analyysia, joka yhdistää kognitiiviseen metaforateoriaan kriittisen diskurssianalyysin ja korpuslingvistiikan menetelmiä. Kriittisessä metafora-analyysissa aineistosta pyritään tunnistamaan yksittäisiä metaforia ja metaforisia ilmaisuja, joiden pohjalta hahmotellaan konseptuaalisia metaforia sekä konseptuaalisia avaimia. Lopuksi pyritään löytämään selitys sille, miksi juuri kyseiset metaforat on valittu ja miten niillä pyritään vaikuttamaan kuulijoihin/lukijoihin. Tutkielman aineisto on koottu Beppe Grillon blogimerkinnöistä (postauksista) vuodelta 2012. Grillon blogissa blogimerkinnät on jaettu teemoittain 13 kategoriaan. Tutkielman aineisto koostuu kuudestakymmenestäyhdestä (61) blogimerkinnästä, jotka löytyvät kategoriasta “politiikka”. Valittujen blogimerkintöjen ajanjakso kattaa vuoden 2012. Tutkimusaineistossa esiintyvät metaforat ovat lähinnä konventionaalisia metaforia, uusia metaforia ei juuri esiinny. Grillon luovuus ilmenee hänen tavassaan käyttää konventionaalisia metaforia yllättävällä tavalla. Tutkimusaineiston perusteella voidaan hahmotella konseptuaalisia metaforaluokkia: pelin ja näytelmän, sodan, uskonnon, luonnonkatastrofien, valon ja pimeyden sekä elämän ja kuoleman, ruuan, matkan ja ajan lähdealueista ammentavat metaforat pyrkivät kuvaamaan Grillon johtaman protestiliikkeen ja poliittisen eliitin välistä peliä ja kamppailua sekä protestiliikkeen mukanaan tuomaa kokonaisvaltaista poliittista muutosta. Metaforien avulla Grillo pyrkii myös asettamaan poliittisen eliitin naurunalaiseksi. Populistiseen retoriikkaan erottamattomasti kuuluva vastakkainasettelu kansan ja eliitin välillä ilmenee metaforissa, jotka rakentavat kuvaa tavallisesta kansasta puhtoisena ja vilpittömänä ja poliittisesta eliitistä ahneena ja häikäilemättömänä. Populistisuus ilmenee myös monimutkaisten kokonaisuuksien yksinkertaistamisena. Metaforien avulla Grillokin kuvaa politiikan maailman hyvin yksinkertaisena ja helposti hallittavana.
  • Stollova, Alzbeta (Helsingin yliopisto, 2016)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan ääntä kuvaavien onomatopoeettis-deskriptiivisanojen ja kuulohavaintojen käsitteistämisen kannalta semanttisesti ja pragmaattisesti relevanttien ilmaisujen roolia Leena Krohnin romaanissa Tainaron: postia toisesta kaupungista (1985). Työn tavoitteena on selvittää, miten romaanin kirjemuoto, narratiivin asettamat tapahtumatilanteet ja päähenkilön toiseus tainaronilaisiin nähden suhteutuvat kuuloaistimusta kuvaavien ilmausten luonteeseen ja määrään. Tutkielma nojaa tieteidenvälisyyteen: psykoakustiikan, biologian ja kognitiivisen kielitieteen näkökulmasta valaistaan, miten kirjallinen aineisto pystyy lukijassa herättämään kuuloelämyksiä. Aistimus saa aikaan havainnon, sen perusteella luodaan mielikuva, joka on dekoodattava ja jonka voi myöhemmin tietyin ehdoin palauttaa mieleen. Tarkasteltavana ovat keinot, joilla nostetaan esille sekä havaitsijan kokemusten subjektiivisuus että mahdollisuus välittää kuuloelämystä eteenpäin. Työ keskittyy tarkastelemaan, miten päähenkilö-minäkertoja ainoana ihmisenä kuvailee hyönteiskaupungin ääniympäristöä ja minkälaiseksi hän sen kokee. Tutkielma osoittaa, että Tainaronin äänimaailma on vaikuttava ja monella tasolla ristiriitainen. Äänikuvasto on monipuolisen rikas eivätkä äänten kuvailuun käytetyt keinot aina edusta hyönteisille tyypillisiä ääniä. Vaikka vieras tarkkailee uteliaasti ja osoittaa tiedonhalua, hänen muukalaisuutensa ja vieraannuttamisen tunteet korostuvat käyttämällä epäagentiivista kuuloaistihavaintoa kuvaavia havaittavuus- ja havaintoverbejä. Verbivalinnan johdosta hän jää enemmän kokijaksi kuin aktiiviseksi vaikuttajaksi. Esille nostetaan kuulohavaintojen eksistentiaalinen luonne ja muuttuvan tapahtumapaikan erikoisuus ja käsittämättömyys. Vieraan kokemusten subjektiivisuus säilyy kerrontatavassa. Kirjemuoto mahdollistaa lukijan puhuttelemista suoraan ja tarjoaa hänelle vastaanottajan paikan. Vaikka kuuloaisti kuuluu etäaisteihin, joille on ominaista, että kuuloaistiärsykkeen sijasta sopii esittää sen aiheuttaja, Tainaronin päähenkilö kertoo usein pelkistä äänistä. Niiden aiheuttajat jäävät tuntemattomiksi tai tunnistamattomiksi. Teoksen äänimaailman kuvaus kartoittaa päähenkilön sisäistä matkaa. Uuden ja vieraan ympäristön tarkkailu aistien avulla kääntyy itsetarkkailuun ja päähenkilön omien mielialojen muutosten havaitsemiseen. Tutkielma osoittaa, että ääntä ja kuuloelämystä kuvaavia ilmauksia käytetään Tainaronissa enimmäkseen kuvaannollisesti. Ääni tai sen puutteellisuus edesauttavat modernin allegorian rakentumista.
  • Forbatok, Matilda (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan venäjän kääntäjien näkemyksiä kääntäjäkoulutuksen hyödyllisyydestä itsensä työllistämisen näkökulmasta. Työelämässä on käynnissä siirtymä palkkatyökeskeisyydestä kohti lyhytaikaisia projekti- ja pätkätöitä. Kyvystä työllistää itsensä on tulossa yhä tärkeämpi ominaisuus myös korkeakoulutetuille. Kääntäjille ja tulkeille freelancerina, yrittäjänä tai itsenäisen ammatinharjoittajana toimiminen on tyypillinen tapa työllistyä omalla alallaan. Tässä tutkielmassa halutaan selvittää, näkyvätkö työelämän realiteetit kääntäjäkoulutuksessa, ja kokevatko yrittäjinä toimivat kääntäjät saaneensa koulutuksen myötä valmiuksia työllistää itsensä. Tutkielman teoreettinen perusta on kääntämisen sosiologia, tarkemmin kääntäjän sosiologia. Tutkimussuuntauksessa tarkastellaan kääntäjän merkitystä aktiivisena toimijana käännösprosessissa ja osana yhteiskuntaa. Tutkielman teoreettisessa osiossa tarkastellaan ensin kääntämisen sosiologiaa, josta siirrytään kääntäjän kompetenssiin. Kääntäjän kompetenssi nähdään tutkielmassa laajana käsitteenä, johon kuuluvaksi ominaisuudeksi luetaan myös kääntäjän kyky työllistää itsensä omalla alallaan. Tutkielman aineistona on viisi teemahaastattelua. Haastateltavat ovat hiljattain valmistuneita tai työelämään siirtyneitä venäjän kääntäjiä ja tulkkeja, jotka tutkimushetkellä tekivät tai olivat aikaisemmin tehneet käännöstoimeksiantoja omalla toiminimellä, freelancerina tai omassa yrityksessään. Analyysin tuloksista selviää, että vastaajat kokivat saaneensa laadukasta ja kattavaa opetusta kääntämisen ja tulkkaamisen teorian ja käytännön osalta. Itsensä työllistämiseen ja yrittäjyyteen oman alan opinnot eivät kuitenkaan ole valmistaneet. Koulutuksessa koettiin olleen puutteita erityisesti hinnoittelun ja kääntäjän teknisten apuvälineiden käytön osalta. Epävarmuus näillä alueilla oli aiheuttanut joillekin vastaajille vaikeuksia työn suorittamisessa. Tutkielmassa painotetaan itsensä työllistämisen kuuluvan kääntäjän kompetenssiin. Epävarmuus esimerkiksi hinnoittelussa heikentää itsensä työllistävän kääntäjän tai tulkin ammatillista itsevarmuutta. Kääntäjäkoulutus voisi kehittää opetustaan suuntaan, jossa yrittäjyyskasvatus kuuluisi olennaisena osana koko opinto-ohjelmaan. Kääntäjillä ja tulkeilla on koulutuksen myötä tuleva vahva asiantuntijuus, jonka arvoa yrittäjyyskasvatus ja -osaaminen voisi entisestään lisätä. Konkreettisia keinoja voisivat olla aidot toimeksiannot, projektimuotoiset ryhmätyöt ja monikieliset kurssikokonaisuudet. Käännös- ja tulkkausharjoitusten ohessa voisi käsitellä aiempaa tarkemmin hinnoittelun periaatteita. Mentorointi ja oppiainerajat ylittävä verkostoituminen lisäisivät myös yrittäjämäistä oppimista.
  • Sandholm, Saana (Helsingin yliopisto, 2016)
    Pro gradu –tutkielmassani tarkastelen kysymystä siitä, miten lempeä käsitteellistetään lemmenloitsuissa ja sitä, miten lempi tuodaan maailmojen rajan yli. Tarkastelen lemmen performatiivisuutta ja sitä, mikä on lemmenloitsuissa tekstuaalisesti ja kontekstitietojen perusteella merkityksellistä. Tutkin, minkälaista valtaa käytetään lemmenloitsujen yhteydessä ja kuka sitä käyttää eli kenen ääni lemmenloitsuissa kuuluu ja miten se todentuu. Tarkastelen kysymystä, ovatko loitsut olleet vain yksilön vai myös yhteisön asia. Tutkin myös sitä, mistä lempi aineistoni valossa kutsutaan nousemaan eli onko lempi lähtöisin tytöstä vai esimerkiksi supranormaalista olennosta. Aineistoni ovat lemmenloitsuiksi luokitellut loitsutekstit Suomen Kansan Vanhat Runot –kokoelman digitoidussa hakemistossa ja korpuksessani niitä on yhteensä 630 kpl. Aineistoni loitsutekstit sijoittuvat ajallisesti esimoderniin, agraariseen Suomeen. Käytän aineistolähtöisessä tutkielmassani aineiston lajitteluun grounded theorya ja myöhemmin aineiston tarkasteluun retorista analyysia. Kategorisoin aineistoni lemmenloitsujen merkitysyksiköitä ja tarkastelen niiden frekvenssiä ja esitän tämän perusteella tulkintoja siitä, millaisilla sanoilla ja paralleeleilla lempeä käsitteellistetään ja millaiset vertauskuvat ovat merkityksellisiä. Totean tutkielmassa, kuinka lemmenloitsujen puhuja on yleensä nuori, naimaikäinen nainen mutta että kyseessä on myös yhteisön puhe. Lemmenloitsujen käytön tavoitteena on löytää yhteisön hyväksymä puoliso ja uusintaa työyksikkö. Esitän, että vain osa lemmenloitsuista on yhteisön hyväksymiä ja lemmentaiat, joiden käytöllä tyttö pyrkii varmistamaan jonkin tietyn nuoren miehen kiinnostuksen, ovat yhteisön kulttuurisen arvostelun kohteena. Suurin osa lemmenloitsuista on lemmennostoloitsuja, joilla pyritään varmistamaan nuoren naisen lemmen ja kunnian eli tytön naimakelpoisuuden ja tytön sekä hänen perheensä hyvän maineen levinneisyys. Osoitan tuloksillani lemmenloitsujen yhteneväisyyksiä parannusloitsuihin ja argumentoin tällä sitä, että lemmenloitsun käyttö on ollut ratkaisu kriisitilaan verrattavaan lemmen puutteeseen.
  • Kozlova, Elena (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan manipuloinnin ilmiötä kääntämisessä ja manipulatiivisia strategioita yksittäisen käännöksen pohjalta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää manipuloinnin merkitsimiä käännöksessä, manipuloinnista syntyviä muutoksia käännös-tekstissä sekä manipulointiin johtavia syitä. Lisäksi pohditaan, rajoittuuko manipuloinnin esiintyminen itse käännöksen tekstiin ja etsitään manipuloinnin ilmentymiä myös tekstin ulkopuolelta. Tutkielman aineistona on Veijo Meren teos Manillaköysi ja teoksen venäjännöksessä tehdyt käännösratkaisut. Aputeoksena käytetään teoksen ruotsinnosta. Tarkastelun kohteena on koko teoksen teksti ja sen teema. Tutkimus pohjaa manipulatiivisen koulukunnan tutkimukseen, josta hyödynnetään teoreettisia näkökulmia ja yksittäisiä käsitteitä kuten käännösnormit, käännösstrategiat, käännösvaihdokset, käytetään. Tutkimus todistaa, että manipulointi on monimerkityksellinen termi ja manipuloivat strategiat tulisi erottaa välttämättömistä käännösvaihdoista ja tekstin muokkauksesta kääntämisen yhteydessä. Manipulatiivisiksi käännösstrategioiksi katsotaan alkuteoksen tekijän intentioita vastaan toimivat strategiat. Muokkausstrategiat ja manipulatiiviset strategiat muistuttavat osittain toisiaan, mutta strategioilla on kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen ero. Tutkimus vahvistaa sekä Hermansin hypoteesin käännöksen manipulatiivisesta luonteesta että kääntämisen universaalit. Tutkimuksesta ilmenee, että on perusteltua puhua venäjännöksen manipulatiivisista strategioista. Käännösteksti ei ole neutraali ja manipuloi alkutekstiä ja tuo siihen toisenlaisen näkökulman muokkaamalla teoksen merkityksiä. Muokkausten taustalla on ideologinen ulottuvuus sekä kohdekulttuurin vallitseva poetiikka, sosialistisen realismin konventiot. Käännös muuttaa alkuteoksen teeman, genren, kohdelukijan aikuisesta nuoreen henkilöön. Systemaattinen manipulointi muokkaa ja latistaa kirjailijan tyyliä. Tekstissä käytettäviä strategioita ovat poistot, lisäykset, muokkaukset (semanttinen muutos), kiertoilmaisut ja selitykset alaviitteessä. Kääntäjään suosimia strategioita ovat muokkaus ja poisto. Tekstin ulkopuolella manipulointi näkyy esipuheessa, kuvituksessa, Venäjällä vallitsevassa käännöspolitiikassa. Esipuhe asettaa teoksen alkuteoksesta poikkeavaan tulkintakontekstiin ja muokkaa Meren ja Suomen kirjallisuuden imagoa Suomesta poikkeaviksi. Käännöksessä on selkeitä eroja alkuteokseen nähden: modernistinen idea häviää, uskonnollinen diskurssi lähes puuttuu ja tyyli latistuu. Käännösratkaisu myös neutraloi alkuteoksen uniikin aineksen. Kääntäjä noudattaa kohdekielen käännösnormeja, muun muassa ekpressiivis-emotionaalisen konkretisoinnin sekä ekspressiivis-pragmaattisen konkretisoinnin normeja. Ilmiötä voidaan tulkita käännösuniversaalien piiriin kuuluvaksi, eksplisiittistämisen alalajiksi. Tutkimus vahvistaa, että päätös manipuloida (sinänsä globaalin strategian päätös) vaikuttaa perusstrategioiden valintoihin. Uuteen kohdekulttuuriin kotoutettuna ja adoptoituna käännös on maahanmuuttaja, emigrantti, vieras ilmiö riippumatta siitä, minkä sija sillä on lähdekulttuurissaan. Käännöksessä on toissijainen, perifeerinen paikka kohdekulttuurissa sekä käännöksenä että nuorisokirjallisuuden käännöksenä. Tutkimustuloksena esitetään näkemys, että stilistisesti ja sisällöllisesti innovatiivinen kaunokirjallinen teksti vaatii kääntäjältä toisenlaisen lähestymistavan ja toisenlaisia strategioita. Venäjännös sen sijaan muuttaa, muokkaa ja poistaa järjestelmällisesti kaikki lähdetekstin innovaatiot ja tyylilliset piirteet tasoittamalla alkuteoksen teemaa ja muotoa
  • Kiema, Henri (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tarkastelen tässä tutkielmassa perussuomalaisten representaatioita ja niiden lingvististä ilmenemistä uutisdiskurssissa, uutisteksteille tyypillisessä kielenkäytössä. Tutkielmassani analysoin perussuomalaisten representaatioita kotimaisissa sanomalehtiuutisissa kriittisen lingvistiikan ja diskurssianalyysin näkökulmasta: nostan esille vuonna 2011 kotimaisissa uutisteksteissä toistuvia perussuomalaisten representaatiotapoja ja esitän, mitkä leksikaaliset valinnat rakentavat representaatiota sekä minkälaisia merkityksiä näihin representaatiotapoihin liitetään. Keskeisenä tutkimuksen kohteena ovat perussuomalaisia nimeävät ja luokittelevat leksikaaliset valinnat, mutta tarkastelen myös muita sanomalehtien uutisteksteissä sanasto- ja lausetasolla ilmeneviä arvottavia kielellisiä valintoja. Tutkimusaineistoni muodostuu puoluetta käsittelevistä, vuonna 2011 Helsingin Sanomissa, Keskisuomalaisessa ja Satakunnan Kansassa ilmestyneistä uutisteksteistä. Analyysini pohjana on sanomalehdistä keräämääni 42 tekstin aineisto, jonka perusteella rajaan tarkasteluni kolmeen uutisdiskurssissa toistuvaan representaatiotapaan: perussuomalaisten henkilöimiseen puolueen puheenjohtaja Timo Soiniin, perussuomalaisen esittämiseen maahanmuuttokriittisinä sekä puolueen liittämisen protesti- ja populistipuolueiden kategorioihin. Tarkastelemieni representaatiotapojen toistuvuutta ja variaatiota tutkin lehtien verkkoarkistoista avainsanahakujen avulla keräämäni arkistoaineiston avulla. Analyysini perusteella perussuomalaisia voidaan henkilöidä puheenjohtaja Soiniin esittämällä uutisteksteissä Soini keskeisen toimijan roolissa ja samaistamalla puolueen toiminta Soinin toimintaan. Perussuomalaisia voidaan henkilöidä myös possessiivisuutta ilmaisevilla nimityksillä ja rakenteilla, joilla viitataan puolueeseen tai ryhmiin puolueen sisältä. Maahanmuuttokriittisyys voidaan nostaa perussuomalaisten ominaisuudeksi, tai se voidaan esittää perussuomalaisia yhdistävänä tekijänä – yleisempää on liittää maahanmuuttokriittisyys puolueen tiettyyn osaan rajaavalla nimityksellä tai puolueen edustajiin tai heidän näkemyksiinsä ja toimintaansa, esimerkiksi adjektiivimääritteillä. Perussuomalaisten suora nimeäminen tai luonnehtiminen protesti- tai populistipuolueeksi on aineistossani harvinaista – aineistossani nimitykset esiintyvät, kun viitataan sekä perussuomalaisiin että protesti- ja populistipuolueiden yleisiin luokkiin. Protesti ja populismi voidaan liittää myös puolueeseen läheisesti liittyviin tarkoitteisiin, kuten kannatukseen tai toimintaan viittaaviin nomineihin. Populismin lisäksi perussuomalaiset liitetään aineistossani oikeistopopulismin aatesuuntaan ja osaksi Euroopan populistipuolueiden kannatuksen kasvun ilmiötä – tätä ilmiötä voidaan myös evaluoida negatiivisesti esimerkiksi uhkaavuutta ilmentävillä nimityksillä, kuten populistivyöry tai -aalto.
  • Berg, Haruna (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan suomalais-japanilaisten perheiden lasten nimenvalintaperusteita. Tavoitteena on selvittää, miten kieli- ja kulttuuritaustaltaan poikkeavat vanhemmat valitsevat lapselleen nimiä. Tut-kielman näkökulma on sekä sosio-onomastinen että kansanlingvistinen. Aineisto on hankittu yhdeksän perheen teemahaastatteluilla, joissa suomalais-japanilaisten perheiden vanhemmat ovat kertoneet lastensa nimeämisistä. Haastatteluista seitsemän on tehty kasvokkain, yksi Skypen välityksellä ja yksi sähköpostitse. Aineisto koostuu 14 lapsen 26 nimestä. Aineiston luonteesta johtuen tutkielmassa käytetään laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Tutkielman ensimmäisessä ana-lyysiosassa nostetaan esille kunkin perheen nimenantoprosessi kokonaisvaltaisesti. Nimenvalintaperusteiden analyysin teoreettisena taustana toimii Eero Kiviniemen nimenvalintaperustei-den luokittelu. Kuitenkin tässä tutkielmassa sitä muokataan aineistosta tehtyjen havaintojen ja aikaisem-pien monikielisten tai -kulttuuristen perheiden nimenvalintaperusteiden tutkimusten (mm. Ksenia Eskola ja Minna Nurminen) havaintojen mukaisesti. Käytännöllisyyteen kuuluvia valintaperusteita ovat nimen toimivuus molemmissa maissa, joita ovat mm. nimien muotoon, äänteellisyyteen ja määrään liittyvät perusteet. Nämä perusteet ovat aineistossa hyvin yleisiä, mutta se, millä tavalla nimen käytännöllisyys otetaan huomioon nimenannossa, vaihtelee suures-ti. Käytännöllisin valintaperustein jotkut ovat välttäneet joitakin nimiä tai hylänneet ehdokkaita, joten nä-mä perusteet eivät välttämättä näy annettujen nimien valintaperusteissa. Nimien kauneuteen ja mieltymyksiin liittyviä valintaperusteita löytyy aineistosta myös melko paljon. Var-sinkin annettujen nimien kohdalla tähän kuuluvat perusteet ovat yleisimpiä. Vaikuttaa siltä, että jos van-hemmat voivat kertoa, mistä heidän valitsemiensa nimien miellyttävyys tulee, se on useimmiten nimien merkitys. Merkitys voi nimessä näkyä joko leksikaalisen/appellatiivisen ilmauksen merkityksen kautta tai nimessä käytettyjen kanji-merkkien merkityksen kautta. Sukuun viittaaminen nimen avulla on myös melko yleistä, varsinkin jälkinimissä. Nimet on joko peritty kokonaan suvun henkilöltä tai sitten jokin nimen osa tai merkki on otettu suvun mukaan. Aineistosta havaitaan, että nimen kieli tai kulttuuri on monen perheen kohdalla vaikuttanut nimivalintaan merkittävästi. Suomalaisiksi ja japanilaisiksi miellettyjä nimiä on lähes yhtä paljon. Vain hyvin pieni osa nimistä on mielletty suomalais-japanilaisiksi. Kansainvälisiksi miellettyjen nimien osuus on hyvin pieni aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna, ja näistä yli puolet mielletään yhtaikaa suomalaisiksi. Useat van-hemmat ovat kertoneet, että kun on valittu tietyn maan/kielen nimi, on se joko tunnettu tai mahdollinen toisessakin maassa. Tähän ryhmään kuuluvat kaikki kansainvälisiksi mielletyt nimet, noin puolet japani-laisista nimistä, muutama suomalainen nimi ja kaikki suomalais-japanilaiset. Muita harvinaisempia nimenvalintaperusteita ovat nimi nimipäiväkalenterista, nimen kanji-merkeissä onnea tuovan siveltimen vetomäärä ja nimen liittyminen lapsen syntymäpäivään.
  • Rantanen, Jarno (Helsingin yliopisto, 2016)
    My thesis focuses on Gilles Deleuze’s (1925 – 1995) views on cinematographic images and signs as forms of thinking that are pre-linguistic, thus constituting in Deleuze’s terms a ”pure semiotic”. Primary sources for the work are naturally Deleuze’s two volumes on film, Cinema 1: The Movement-Image and Cinema 2: The Time-Image, but due to the challenging and often ambiguous nature of Deleuze’s thought I endeavour also to acknowledge a variety of commentaries. In addition, I attempt to outline some connections between Deleuze’s semiotics of cinema and the underlying traditions of pragmatism and bergsonism from which Deleuze himself draws. My principal aim, however, is to present a holistic perspective on Deleuze’s theory of cinema and to elucidate its position with regard to his broader views on ontology, cinema thereby appearing as a form of creative thinking alongside other forms of art as well as science and philosophy, all of these operating in different ways and with different materials. In this sense Deleuze regards cinema as a technology – a practice increasing the diversity and potentials of life, yet a practice that is external to thought, thus making possible new ways of thinking. In cinema, thought is tied to images in movement, meaning the moving images themselves as well as the connections established between them in montage. Central to this movement of images is the dimension of time, cinema facilitating an understanding of time as released from its subordination to movement, thus presenting us with the movement of time itself – an Image of Time.
  • Einiö, Ruusa (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimuksen päätavoitteena on kuvata toiminnallisen kieliopin opetuksen taustaa, harjoitus-tyyppejä ja oppimistavoitteita. Tutkimuksessa tarkastellaan toiminnallisen kieliopin opettami-seen tarkoitettuja harjoituksia perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 työtapo-jen ja tavoitteiden kautta sekä opetussuunnitelmatyöhön, oppituntien suunnitteluun ja arvi-ointiin tarkoitetun kaksiulotteisen taksonomiamallin valossa. Tutkimus vastaa käytännön tarpeeseen: perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet edellyttävät toiminnallisten me-netelmien käyttöä, mutta menetelmistä ei juuri ole tutkimuspohjaista tietoa. Tutkimusaineistona on kolme peruskoulun yläluokkien opetukseen tarkoitettua materiaalia: kaksi oppikirjasarjaa ja yksi opettajan käyttöön tarkoitettu toiminnallisen opetuksen materi-aalipaketti. Tutkittavat materiaalit ovat ilmestyneet vuosina 2014–2016 ja ne oli laadittu pe-ruskoulun opetussuunnitelman perusteiden 2014 mukaisiksi. Materiaaleissani on yhteensä 72 toiminnalliseen kieliopin opetukseen tarkoitettua tehtävää. Tutkimuksessa käytetään laa-dullista tutkimusotetta. Tutkimuksen menetelmänä on empiiriseen sisällön analyysi ja tehtä-vänannoissa ilmeneviä oppimistavoitteita eritellään ja tulkitaan Andersonin ja Krathwohlin taksonomiamallin avulla sekä suhteessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 tavoitteisiin ja työtapoihin. Tutkimus osoittaa, että peruskoulun uuden opetussuunnitelman 2014 perusteiden mukaisis-sa peruskoulun yläluokkien oppimateriaaleissa on erityyppisiä ja erilaisia työtapoja käyttäviä kieliopin opettamiseen tarkoitettuja toiminnallisia harjoituksia, jotka ovat kognitiiviselta haas-tavuudeltaan helppoja tai keskitasoa. Tiedollisesti tehtävissä on kyse joko faktatiedon tai käsitetiedon opiskelusta. Tutkimuksesta käy ilmi, että kieliopin opettamiseen tarkoitetuissa toiminnallisissa harjoituksissa näkyy peruskoulun opetussuunnitelman perusteiden 2014 toiminnallisten ja monipuolisten menetelmien käytön vaatimus. Lisäksi monissa harjoituksis-sa tavoitteena on opetussuunnitelmassa äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen kielen havain-noinnin taitojen harjoitteleminen ja kielitietoisuuden lisääminen
  • Hiovain, Katri (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmani käsittelee pohjoissaamen ja viron morfofonologiaa ja nominintaivutusta kontrastiivisesta näkökulmasta pohjautuen kirjakieleen ja keskeisten kielioppiteosten esityksiin (Erelt ym. 2007: Eesti keele käsiraamat ja Nickel & Sammallahti 2011: Nordsamisk grammatikk). Vertailtavat kielet ovat keskenään etäsukukieliä, minkä vuoksi ne ovat monilta ominaisuuksiltaan hyvin erilaisia. Nominintaivutuksessa esiintyvässä morfofonologisessa vaihtelussa on kuitenkin paljon taivutustypologisesti yhteneviä piirteitä, joita on tutkittu vielä suhteellisen vähän. Tutkimustavoitteenani on kartoittaa pohjoissaamen ja viron morfofonologisten vaihteluiden eroja ja yhtäläisyyksiä, sekä esitellä ja vertailla nominintaivutuksen ja vaihteluiden kuvaustapoja eri kielioppiteoksissa. Pohdin työssäni, mistä erot mahdollisesti johtuvat, millaisia morfologisen järjestelmän muutoksia on tapahtunut itämerensuomalaisissa ja saamelaiskielissä, ja miksi viron ja pohjoissaamen morfofonologisten vaihteluiden kuvaaminen on taivutustypologisista yhtäläisyyksistä huolimatta hyvin erilaista. Kontrastiivisessa kielentutkimuksessa on tavallisesti kyse kielten synkronisesta vertailusta. Etäsukukielten vertailussa on kuitenkin tärkeää käsitellä myös ilmiön historiallista taustaa ja kielen muutosta. Tärkeän näkökulman aiheeseeni tuovat morfologisen typologian kielityypin käsitteet, joista erityisesti agglutinatiivisuus ja flekteeraavuus ovat työni kannalta keskeisiä. Pohdin tästä näkökulmasta tutkimuskirjallisuudessa esitettyjä väitteitä siitä, että viro ja saame ovat uralilaisessa kielikunnassa poikkeuksellisia runsaan vartalonvaihtelunsa vuoksi. Tutkielmassani keskityn erityisesti viron ja saamen kieliopillisten sijojen, nominatiivin, genetiivin tai genetiivi-akkusatiivin ja partitiivin muotoihin ja funktioihin, joista sijapäätteet ovat historiallisen kehityksen kautta kuluneet pois. Näiden sijojen kohdalla merkitysten ja kieliopillisten suhteiden erottaminen keskittyy sijapäätteiden asemesta vartalonvaihteluun, joista merkittävin on astevaihteluilmiö. Sekä virossa että saamessa astevaihtelu on huomattavasti moniulotteisempaa kuin suomessa, jossa astevaihtelu koskee lähinnä klusiileja. Saamessa astevaihtelu on laajentunut koskemaan kaikkia konsonantteja ja konsonanttiyhtymiä. Virossa astevaihtelun kuvauksessa on otettu huomioon myös prosodiset piirteet, kuten paino ja sävelkulku, sillä astevaihtelu vaikuttaa koko sanavartaloon ja sen tavujen välisiin suhteisiin. Lisäksi molemmissa kielissä erotetaan toisistaan kolme kestoastetta, lyhyt, pitkä ja ylipitkä (vrt. suomessa lyhyt ja pitkä). Kolmea kvantiteettia (kestoastetta) ja niiden vaihtelua nominintaivutuksessa kuvataan virossa ja saamessa hyvin eri tavoin. Saamen kielioppikirjallisuuden astevaihtelutapaukset perustuvat nimittäin valtaosin konsonanttien kirjakieliseen vaihteluun, ja konsonanttikeskuksen vaikutuksesta ympäröiviin vokaaleihin on vain vähän tietoa (ks. Aikio 2005: 15). Saamen astevaihtelun foneettinen kuvaaminen olisikin jatkotutkimuksen kannalta tärkeää ja mielenkiintoista myös syvemmän kontrastiivisen tutkimuksen kannalta (ks. Markus ym. 2012).
  • Kytöhonka, Laura (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tiivistelmä/Referat – Abstract Tämän Pro-Gradun tarkoituksena oli tutkia Saksan lukiotason historian oppikirjoja ja sitä, miten niissä on esitetty ajanjakso Saksan demokraattisen tasavallan päättymisestä Saksojen jälleenyhdistymiseen (”die Wende”, 1989-1990). Tutkimuksessa käytetyt neljä historian oppikirjaa valittiin niin, että kaksi niistä on ilmestynyt 1990-luvulla ja kaksi 2000-luvulla. Oppikirjojen Wende-ajanjaksoa käsitteleviä kappaleita tarkasteltiin kolmesta eri näkökulmasta: a) Kappaleiden ulkoasu: tekstin muotoilu ja asettelu, visuaaliset elementit suhteessa tekstiin b) Kappaleiden kielelliset valinnat: millaisia ilmauksia käytetään ja miten niiden käyttö vaikuttaa tekstin sävyyn c) Mitä Wende-ajanjakson tapahtumia kirjojen kappaleissa painotetaan Teoriaosuudessa on tarkasteltu oppikirjan yleisiä ominaisuuksia, oppimateriaalitutkimusta, kielen ja kuvien merkitystä oppimateriaaleissa sekä historiaa oppiaineena. Tutkimus toteutettiin käyttäen kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Oppikirjoja tarkasteltiin ensin yksittäin induktiivisen lähestymistavan avulla ja lopuksi kirjoja vertailtiin keskenään ja suhteessa teoriaan. Tutkimuksessa havaittiin, että kaikkien oppikirjojen sisältö on hyvin yhtenäinen ja niiden eroavaisuudet ovat pieniä. Kappaleiden kielellisten valintojen analyysissä huomattiin sävyeroja ja tapahtumien kulun painotuksissa kirjat erosivat toisistaan jossain määrin. Lopuksi todetaan, että kyseessä on kuitenkin neljä erilaista Wende-ajanjakson kuvausta.
  • Laxenius, Loviisa (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielma käsittelee ei-lausemuotoisia lausumia institutionaalisissa asiakas-myyjä -keskusteluissa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää millaisia ei-lausemuotoisia lausumia näissä keskusteluissa esiintyy. Aineisto koostuu 69 keskustelusta, jotka on nauhoitettu suomenruotsalaisen tiedotus- ja kulttuurikeskuksen, Luckanin, kassalla. Aineisto on luovutettu tutkielman tekijälle tutkimuskäyttöön. Lähtökohtana on sekä lausumien kieliopillinen muoto että niiden funktio kulloisessakin keskustelussa. Tutkielman metodina ja teoriataustana on keskustelunanalyysi. Keskustelunanalyysi pohjautuu vahvasti autenttisen ja empiirisen aineiston käyttöön ja sen analysoimiseen. Keskustelunanalyyttiseen teoriaan kuuluu keskeisinä periaatteina keskustelun jäsentyneisyys monella eri tasolla. Analyysi keskittyy lausumien analysoimiseen niiden funktion mukaan. Analyysissa luokitellaan lausumia sen mukaan mikä on niiden sekventiaalinen positio siinä kontekstissa jossa ne esiintyvät, sekä mikä on niiden funktio siinä sekvensissä ja koko keskustelussa. Lausumat jaotellaan pääasiallisesti aloite- ja vastauslausumiin, joita taas luokitellaan tarkempiin kategorioihin sen mukaan mikä on niiden funktio näissä institutionaalisissa keskusteluissa. Jaottelu aloite- ja vastauslausumiin perustuu Linellin ja Gustavssonin (1987) kehittämälle mallille. Lähtökohta tälle mallille tulee keskustelunanalyysista, jossa olennainen perusyksikkö on vieruspari, sen etu- ja takajäsen esim. kysymys-vastaus. Analyysin perusteella voidaan todeta, että ei-lausemuotoisia lausumia esiintyy verrattain paljon materiaalissa, ja niillä on useita eri funktioita, mikä antaa niistä hyvin monipuolisen kuvan. Monet lausumien funktioista ovat kuitenkin erityisen kontekstisidonnaisia, ja selittyvät osittain keskustelujen luonteen perusteella. Analyysi vahvistaa Linellin ja Gustavssonin näkemyksen siitä, että aloite- ja vastauslausumat tulee nähdä abstrakteina lausumien ominaisuuksina, eikä konkreettisina lausumina. Yksi havainnollistava esimerkki tästä on nk. vastakysymykset (responsiva frågor), jotka esiintyvät sekvenssin toisessa positiossa vastauksen paikalla, mutta jotka muodoltaan ovat kysymyksiä ja näin ollen vaativat edelleen vastauksen, jotta interaktion tavoite mahdollistuu. Analyysin tulokseksi voidaan lukea myös se, että monet itsenäisistä lausekkeista esiintyvät myös vuoronjatkoina tai -täydennyksinä, eikä ole läheskään aina täysin selvää, mitkä lausumista voidaan tulkita itsenäisiksi ja omiksi vuoroiksi, ja mitkä taas ovat enemmänkin vuoronlisäyksiä, ja näin ollen alistettuja vuoroja. Monet tapauksista ovat selviä, mutta eivät läheskään kaikki. Analyysissa yhdeksi mielenkiintoiseksi ilmiöksi nousivat erilaiset toistavat lausumat. Näitä toistoja esiintyy monessa eri positiossa ja niillä on monia eri funktioita. Yksi mielenkiintoinen funktio on vahvistava/varmentava toisto, jolla epäilemättä on tärkeä rooli juuri institutionaalisissa keskusteluissa.
  • Sandqvist, Johana (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielman pääkysymys on, voidaanko Leena Krohnin Tainaron ja Ihmisen vaatteissa -teoksia pitää postmoderneina romaaneina nimenomaan sillä perusteella, miten niissä käsitellään identiteettiä. Keskityn tutkielmassani enimmäkseen tapoihin, joiden avulla romaaneissa rakennetaan henkilöhahmojen identiteettiä, mutta myös muihin romaanien piirteisiin, jotka yhdistävät Krohnin tuotannon postmodernismiin. Hyödynnän työssäni postmodernismin tutkimusta. Minua kiinnostaa erityisesti, miten identiteetti muotoutuu postmodernissa kirjallisuudessa ja miten sitä käsitellään kirjallisuudentutkimuksessa. Tutkielmassa hyödynnetään myös filosofien ja sosiologien käsityksiä postmodernista identiteetistä. Loppupäätelmäni on, että Tainaronin tapauksessa on hyvin mahdollista puhua postmodernista romaanista. Väitän myös, että vaikka Ihmisen vaatteissa -saturomaani ei ole sinänsä postmoderni teos, siinä jo kuitenkin näkyy tietynlainen kysymyksenasettelu, joka liittää Krohnin tuotannon postmoderniin. Tässä mielessä keskeistä on juuri kysymys identiteetistä. Väitteeni perustuvat siihen, millä tavalla Tainaronissa ja Ihmisen vaatteissa -teoksessa käsitellään romaanihahmojen identiteettiä ja kuinka hyvin tämä vastaa postmodernin filosofian ja kirjallisuusteorian näkemyksiä subjektin identiteetistä. Postmodernin teorian käsitys identiteetistä on, että hajanaisuus, rajattomuus, prosessimaisuus, katkelmallisuus, epäyksilöllisyys sekä muodonmuutos kuuluvat identiteettiin olennaisella tavalla. Tämä käsitys poikkeaa radikaalisti siitä, millaiseksi identiteetti on käsitetty perinteisesti: pysyväksi, yhtenäiseksi ja laadullisesti olennaisesti samanlaiseksi ajan kuluessa. Tutkielmassa tarkastellaan pääkysymystä muutaman hahmon analyysin avulla. Erityisesti Matkijan, termiittikuningattaren, Kuningatarkimalaisen sekä pelikaanin hahmot ovat siinä määrin ”identiteettiongelmallisia”, että heidän kauttaan voidaan nimenomaan nähdä käytävän keskustelua postmodernista persoonallisesta identiteetistä. Myös molemmissa kirjoissa tapahtuvat metamorfoosit, muutokset ja muuttuminen huipentavat tämän pohdinnan. Sekä Ihmisen vaatteissa -teos että Tainaron tarkastelevat ihmisenä olemisen kysymyksiä ja niihin liittyviä ongelmia. Molemmissa teoksissa luodaan allegorinen asetelma, jonka kautta nämä teemat nousevat selkeästi esiin. Krohnia ei liitä postmodernismiin pelkästään tapa, jolla hän käsittelee identiteettiä henkilöhahmojensa kautta, vaan myös vahva intertekstuaalisuus, metafiktiivisyyden korostaminen, kirjallisuuden lajien rajoilla leikittely, lopullisten tulkintojen väistäminen tai esimerkiksi eri kategorioden ulkopuolella liikkuminen.
  • Bärlund, Charlotte (Helsingin yliopisto, 2016)
    Abstrakti Tutkin pro gradu -tutkielmassani Sofi Oksasen kansainväliseksi menestystarinaksi kohonneen Puhdistuksen vastaanottoa ranskalaisessa ja amerikkalaisessa mediassa. Peilaan teoksen näissä kulttuureissa saamaa vastaanottoa siitä Suomessa ja Virossa käytyyn keskusteluun. Teoriapohjana käytän työssäni mm. David Katanin määrittelyä kulttuurista ja kulttuurin kääntämisestä, Itamar Even-Zoharin polysysteemiteoriaa sekä traumakirjallisuuden teoriaa mm. Anne Whiteheadilta. Hahmotan työssäni Puhdistuksen yhteyksiä muistelma- ja postkoloniaalisen kirjallisuuden suuntauksiin. Tutkimuksessani nousee esille teoksen historiallinen merkittävyys ja rajankäynti toden ja fiktion välillä, mihin ovat vaikuttaneet Oksasen suomalaisvirolainen tausta sekä omakohtaiset kokemukset, joita hän on tuonut esiin haastatteluissa. Keskeisenä asiana sekä ranskalaisessa että amerikkalaisessa aineistossa tulee esiin romaanin naiserityisyyttä korostavat puolet ja teoksen feministisyys. Trauman vaikutukset yksilöön ja yhteisöön ovat lehtikirjoittelun tärkeä sisältö. Molemmissa aineistoissa Oksasen henkilöhahmot ja etenkin naiset rinnastetaan maantieteelliseen, valloittajan armoilla olevaan alueeseen, ja aineistoista on luettavissa selkeä yhteys naisruumiin rajojen ja valtion rajojen välillä. Teoksen synkkyyden esiintuomisen lisäksi naisruumiin ja maantieteellisen alueen yhteydet saavat myös positiivisia tulkintoja, ja niissä korostetaan Oksasen teoksen parantavaa ja puhdistavaa vaikutusta historiallisesta traumasta selviytymiselle. Usealla aikatasolla liikkuva teos alleviivaa artikkelien mukaan menneisyyden ja nykyisyyden jatkumoa, jossa historia pyrkii toistamaan itseään. Varsinkin ranskalaisessa aineistossa tulee esiin romaaniin viittaukset eläimellisyyteen ihmiskehojen reagoidessa traumaattisiin kokemuksiin, mutta toisaalta myös puolustuskeinona trauman käsittelyssä. Erona näiden kahden kulttuurin välisessä vastaanotossa on se, että amerikkalaisesta lehtikirjoittelusta puuttuu lähes kokonaan eurooppalaisessa vastaanotossa korostunut kirjailijan ulkonäön ja erikoislaatuisen persoonan esiintuominen, minkä kerrotaan myös vauhdittaneen Oksasen menestystarinaa. Ranskassa teos vertautuu useasti pohjoismaiseen dekkariperinteeseen ja Stieg Larssonin kaltaisiin menestyskirjailijoihin, mutta myös muihin pohjoismaisiin nuoriin naiskirjailijoihin ja ranskalaisista etenkin Marguerite Durasiin. Viittauksia kääntäjiin ja kääntäjän merkitykseen teoksen menestykselle on esillä verrattain vähän, mikä saattaa heijastella Even-Zoharin esiintuomaa ajatusta käännöskirjallisuuden vakiintumattomasta asemasta kirjallisuuden polysysteemissä. Puhdistuksen vastaanotto molemmissa kulttuureissa on ollut erittäin positiivinen, ja teoksella nähdään olevan suurta kirjallista ja kulttuurista arvoa.