Humanistinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Salonen, Anna-Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    Rautakauden ja keskiajan taitteessa siirrytään Länsi-Suomen alueella polttohautauksesta ruumishautaukseen. Samalla myös esineistön määrä hautauksissa vähenee ja lopulta häviää kokonaan. Tämä on merkki ideologisesta muutoksesta hautauskulttuurissa, joka todennäköisesti johtuu kristinuskon leviämisestä Suomeen. Tässä opinnäytetyössä pohditaan hautaustavan muutosta ja uskonnon vaihdosta rautakauden ja keskiajan taitteessa Ala-Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella. Aihetta on lähestytty pohtimalla ideologian ja mentaliteetin muutosta yhteisössä, symbolien käyttöä, rituaalien merkitystä sekä kultin jatkuvuutta. Uskonnon vaihdoksessa on myös pohdittu muutoksen tapaa synkretismin ja akkulturaation käsitteiden kautta. Työn aikarajaus on viikinkiajan alusta ristiretkiajan loppuun, eli noin 800–1200 jKr. Ajanjakso kattaa varhaisimmat merkit hautaustavan muutoksesta ruumishautauksen vakiintumiseen asti. Työssä käsitellään seitsemän eri kalmiston hauta-aineistoa, joista syvällisemmin paneudutaan Euran Luistarin kalmistoon, joka on Suomen suurin ja perusteellisimmin tutkittu ja julkaistu rautakautinen ruumiskalmisto. Luistarin vertailuaineistona käytetään Ulvilan Liikistön, Liedon Ristinpellon, Kaarinan (nyk. Turku) Kirkkomäen, Köyliön Vanhakartanon kalmiston C, Halikon Rikalan ja Halikon Kirkkomäen kalmistoja. Lisäksi vertaan Luistarin aineistoa muihin Euran ruumiskalmistoihin. Kalmistot ovat valikoituneet sen perusteella, että ne ovat Luistarin kanssa suurin piirtein saman ikäisiä, niistä on löydetty esineettömiä hautauksia ja ne ovat riittävän hyvin tutkittu ja julkaistu. Työn lähtökohtana on ollut arvioida, voidaanko ruumiskalmistoissa nähdä merkkejä kristinuskon omaksumisesta. Kalmistojen kristillisyyttä voidaan arvioida mm. ruumishautauksen omaksumisen, hautaussuunnan, arkkujen käytön, hauta-antien, ristiriipusten esiintyvyyden ja vainajien käsien asennon kautta. Tämän työn pääpaino on esineettömien hautausten tulkinnassa, sillä esineettömän hautauksen katsotaan usein edustavan kristinuskon omaksumista. Esineettömät hautaukset ovat arkeologiassa erittäin vähän tutkittu aihe. Esineettömiä hautauksia ei aina ole edes uskallettu tulkita hautauksiksi, jolloin arkeologiseen hauta-aineistoon on vaarassa muodostua jopa yhden, varhaista kristillisyyttä edustavan ajanjakson aukko. Aineiston perusteella voidaan todeta, että hautauskulttuurissa tapahtuu merkittäviä muutoksia työssä käsiteltynä ajanjaksona. Kalmistojen hautauksissa korostuu aseiden ja työkaluja asteittainen vähentyminen ja lopulta löydöttömien hautausten määrän kasvu. Kalmistot olivat hauta-aineistoltaan melko samankaltaisia, joskin jokaisella kalmistolla oli omat erityispiirteensä, jolla se erottui muista. Aineistossa oli selkeästi nähtävissä kristillisiä vaikutteita, mutta koska vielä 1000–1200 -luvuillakin kirkon asema oli Suomessa vakiintumatonta, oli kalmistojen hautaustavoissa havaittavissa eroja mm. arkun käytön yleisyydessä ja hautojen varusteluissa. Tutkittaessa kalmistoja, tulisi ne aina nähdä kokonaisuuksina. Yksittäisen haudan kristillisyyttä on lähes mahdotonta tulkita, mutta kalmistokohtaisia päätelmiä voidaan tehdä. Tämä edellyttää kuitenkin kalmiston kaikkien hautausten ja hautojen ulkopuolisten ilmiöiden, kuten mahdollisten aita- ja ojarakenteiden huomioimista tutkimuksessa.
  • Tulkki, Leena (Helsingin yliopisto, 2018)
    Nykyisin tutkimusta etenkin monilla luonnontieteellisillä aloilla voidaan luonnehtia teknotieteelliseksi. Tällä viitataan dynamiikkaan, jossa erilaiset teknologiat ovat tärkeässä roolissa tutkimuksen mahdollistajina ja toisaalta näin saatu tutkimustieto ruokkii uusien teknologioiden kehitystä. Toinen, monesti teknotieteellisiin aloihin linkittyvä, nykytieteen jo pidempään jatkunut kehityssuunta on tutkimuksessa kerätyn datan merkityksen korostuminen. Laajoihin tietokantoihin kertyvää dataa yhdistellään, muokataan ja analysoidaan irrallaan siitä kontekstista, jossa se on alun perin kerätty. Tieteellisen tiedonmuodostuksen kollektiivinen luonne on datakeskeisessä teknotieteessä erityisen selvä asia. Tutkijoiden ja tutkimusryhmien välinen yhteistyö on edellytys sille, että laajoja tietokantoja voidaan muodostaa. Toisaalta tämän kollektiivisen yhteistyön koordinointi on sitä haastavampaa, mitä moninaisempia teknologisia ratkaisuja tutkimustyössä käytetään ja mitä erikoistuneempia tutkimusasetelmat ovat. Jotta tutkimustuloksia voidaan vertailla toisiinsa ja jotta niistä voidaan muodostaa laajempia kokonaisuuksia, niiden on oltava jollain tavalla vertailukelpoisia ja yhteen sovitettavissa. Tieteenfilosofisessa kirjallisuudessa tämän kaltaista yhdenmukaisuutta on kutsuttu yhteismitallisuudeksi. Yhteismitallisuutta tarvitaan niin tutkimuksen käsitteellisellä tasolla kuin sen materiaalisissa käytännöissäkin. Tietynasteinen yhteismitallisuus on edellytys sille, että tutkimusyhteisön jäsenet ylipäätään voivat kriittisesti arvioida toistensa tuloksia. Interaktiivisen objektiivisuuskäsityksen valossa tutkimusyhteisön kollektiivinen kritiikki on avainasemassa tieteellisen tiedon luotettavuuden saavuttamisessa. Tässä työssä esitetään, että standardeilla on keskeinen rooli yhteismitallisuuden tuottamisessa ja sitä kautta myös tutkimustulosten kriittisen tarkastelun mahdollistamisessa. Standardit ovat tyypillisesti teknisiä dokumentteja, joissa määritellään esimerkiksi tutkimuksessa käytettävien instrumenttien tai materiaalien ominaisuuksia sekä erilaisten kokeellisten työprosessien kulkua. Tärkeä seuraus standardien käyttöönotosta on se, että niiden myötä alkaa rakentua monenlaisia materiaalisia ja tiedollisia infrastruktuureita, kuten materiaalipankkeja ja tietokantoja. Tällaiset infrastruktuurit toimivat alustana tieteelliselle tiedonmuodostukselle: niiden puitteissa voidaan tutkia tietynlaisia kysymyksiä, mutta samalla toisenlaisia tutkimusteemoja rajautuu pois. Näin standardeilla on yhtäältä tutkimustyötä mahdollistava ja toisaalta sitä rajoittava vaikutus. Tässä työssä standardien roolia teknotieteellisessä tutkimuksessa on tutkittu konkreettisen esimerkin avulla. Tapaustutkimuksessa tarkastellaan synteettisen biologian alan merkittävintä kansainvälistä opiskelijakilpailua (iGem-kilpailu). Sen puitteissa on testattu tietynlaisia standardoinnin malleja ja kehitetty niitä edelleen. Kilpailu rakentuu niin sanotun osaperustaisen biologisen insinöörityön idealle, jossa etenkin elektroniikan alalta otettu malli standardoiduista komponenteista pyritään ottamaan käyttöön myös geeniteknologisessa tutkimuksessa. Koska synteettinen biologia, toisin kuin elektroniikka, operoi elollisen materiaalin puitteissa, ja vieläpä sellaisten ilmiöiden parissa, joita tunnetaan vielä melko huonosti, on geneettisten komponenttien standardointi osoittautunut kuitenkin varsin haastavaksi. Tapaustutkimuksen valossa näyttääkin siltä, että varsinkin aloilla, joiden tutkimus on melko varhaisessa vaiheessa, voi olla vaikeaa hahmottaa, millaisia asioita kannattaisi säädellä standardien avulla ja miten nämä standardit kannattaisi muotoilla. Edelleen, mikäli alan tutkimukseen liittyvä teknologinen kehitys on nopeaa, tulee standardien kehittämisestä haastavaa, sillä standardit eivät pysy relevantteina kovin kauaa. Standardeja kuitenkin tarvitaan, ja niiden kehittäminen ja niihin liittyvien infrastruktuurien ylläpitäminen on olennaisessa roolissa teknotieteellisen tutkimuksen mahdollistajana. Koska standardeilla ja standardoinnilla on merkittäviä tiedollisia seurauksia, ne ovat tärkeä ja mielenkiintoinen tutkimuskohde sosiaalisen epistemologian ja tieteenfilosofian näkökulmasta.
  • Savolainen, Petri (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkin atomipommin synnyttäneen Manhattan-projektin ja sitä seuranneiden Hiroshiman ja Nagasakin pommitusten julkistamisesta alkanutta lehdistökeskustelua Yhdysvalloissa: mitä tietoa oli saatavilla ja miksi, kuinka sitä käsiteltiin toimituksissa ja millaisia olivat tiedotusten alkuvaiheessa herättämät kielteiset ja myönteiset reaktiot sekä spekulaatiot tulevaisuudesta. Lähteinä käytän erityisesti vaikutusvaltaisia sanomalehtiä The New York Times, The Wall Street Journal ja The Washington Post, mutta myös viikkolehtiä Life ja Time, lähinnä elokuulta 1945. Jo yksin kyseisen kuukauden sanomalehtilähteistäni löytyy ProQuest-tietokannan hakutoiminnolla yli 900 artikkelia, joissa esiintyy jokin sanoista atom, atomic, nuclear, radiation, radioactive tai radioactivity; nämä erottavat sangen tehokkaasti minulle relevantit artikkelit muista sisällöistä. Manhattan-projektin viestintäorganisaatio aloitti julkistukset presidentti Harry Trumanin nimissä annetulla lausunnolla, joka kertoi maailmalle Yhdysvaltain uudesta aseesta, jolla Japani haluttiin painostaa antautumaan. Tiedotuksen toinen päämotivaatio oli turvallisuus: projektin tuottamasta tiedosta haluttiin pitää salassa mahdollisimman paljon. Koska keskustelua ei voitaisi estää, se päätettiin täyttää valtavalla määrällä harmitonta informaatiota. Tiedetoimittaja William Laurence tuotti tiedotusvälineille kansantajuisia artikkeleita ja fyysikko Henry Smyth virallisen tieteellisen raportin, joka mahdollisti valistuneen keskustelun ja määritteli julkisen tiedon rajat. Lehdistö hyödynsi aineistoa runsaasti, olihan sillä vain vähän vaihtoehtoisia lähteitä. Monet päätyivät uskomaan tai toivomaan, että atomiase lopettaisi sodat – vaihtoehtona he näkivät maailmanlopun. Kutsun tässä työssä atomi-internationalismiksi visioiden jatkumoa YK:n alaisista atomivalvontaelimistä maailmanvaltioon. Atomitutkijoiden poliittinen liike otti aatteen omakseen, mutta se ei koskaan voittanut massoja tai päättäjiä puolelleen. Atomienergian rauhanomaisesta potentiaalista oli tarjolla varsin oikeaan osuneitakin näkemyksiä, mutta monet asiantuntijatahotkin spekuloivat myös utopistisemmilla visioilla yltäkylläisyydestä ja atomimoottoreilla kulkevista liikennevälineistä. Yhteiskunnalliset ajattelijat pohtivat, miten esimerkiksi työ ja omistus tulisivat muuttumaan. Lääketieteellisistä mahdollisuuksista kirjoitettiin vielä verrattain vähän. Erityisesti uskonnolliset tahot vastustivat siviilien joukkotuhontaa moraalisin perustein, mutta jäivät vähemmistöön. Monet pohtivat, miten amerikkalaiset voisivat taata oman turvallisuutensa tieteiskirjallisuudesta todellisuudeksi muuttuvassa maailmassa, jossa ydinpommit voisivat tippua taivaalta puolustuskyvyttömiin kaupunkeihin. Toivoa nähtiin tutkimuksessa, kaupunkien hajauttamisessa tai rauhan takaamisessa ydinpelotteella. Pommin tekijät odottivat sen säteilyvaikutusten jäävän mitättömiksi; kun oletus kyseenalaistettiin, reaktiona oli väitteiden tyrmääminen propagandaksi. Vähättelyä ja sensuuria jatkettiin myös todellisuuden paljastuessa, joten suuri yleisö alkoi ymmärtää säteilyn ja radioaktiivisen laskeuman merkityksen vasta myöhemmin.
  • Valli, Sofia (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pro gradu -tutkielmassa perehdytään suomalaisten ammattiteattereiden vuonna 2017 harjoittamaan yritysyhteistyöhön. Niukentuva taloustilanne ohjaa teattereita etsimään vaihtoehtoisia rahoitustapoja, julkisen tuen rinnalle. Kumppanuus yritysten kanssa on yksi toimiva vaihtoehto. Vaikka yksityiset tahot ovat kulttuuria tukeneet vuosisatojen ajan, nykyisellään yritysyhteistyöllä tarkoitetaan molemminpuoliseen hyötyyn tähtäävää kumppanuutta. Tutkielma pohjautuu keväällä 2017 toteutettuun kyselytutkimukseen, joka lähetettiin 82:lle suomaiselle teatterille. Kyselyssä selvitettiin muun muassa mahdollista yritysyhteistyön harjoittamista ja syitä tähän sekä sen erilaisia toteuttamismuotoja ja niiden toimivuutta. Toisaalta mikäli teatterilla ei ollut yritysyhteistyötä, lomakkeen avulla selvitettiin syitä tähän ja ajatuksia tulevaisuuden suhteen. Kolmas ulottuvuus kyselyssä oli kulttuuripolitiikan suhde yritysyhteistyöhön, selvittäen esimerkiksi millä kulttuuripoliittisilla keinoilla yhteistyötä voitaisiin helpottaa. Kyselyyn saatiin 39 vastausta, vastausprosentiksi muodostuen 48 %. Selkeä enemmistö, eli 77 % vastaajista, kertoi teatterillaan olevan yritysyhteistyötä jossain muodossa. Lopuilla 23 %:lla yritysyhteistyötä ei kyselyn hetkellä ollut. Yhteistyön muodot osoittautuivat monimuotoisiksi, joskin teattereiden kesken oli paljon samankaltaisuuksia. Syitä harjoittaa yritysyhteistyötä oli useita, joista monet olivat syys-seuraussuhteellisia ja motivoivat toimijaa samanaikaisestikin. Olennaisessa osassa tutkielmaa on myös konteksti, jossa näitä kumppanuuksia etsitään ja solmitaan. Tutkielmassa selvitetään muun muassa sitä tarvetta miksi yhteistyötä tehdään ja miten ilmiö on erityisesti kotimaassa kehittynyt ja muotoutunut. Kysymyksiin vastataan avaamalla käsitteitä ja ilmiön historiaa, kartoittamalla suomalaisten teatterien rahoitusrakennetta, tutustumalla lyhyesti yritysten näkökulmaa ja nostamalla esiin ilmiöön liittyviä eettisiä kysymyksiä, kriittisyyttä unohtamatta. Aiheen kotimaista tutkimusta on niukasti, ja siitä johtuen esillä on runsaasti uutisia ja kansainvälistä materiaalia. Pro gradu -tutkielman on tarkoitus toimia yhtenä lisäinformaatiota tarjoavana tutkimuksena, jossa syvennytään niin yritysyhteistyön kontekstiin ja yleisiin lainalaisuuksiin, kuin myös kuullaan itse tekijöiden ajatuksiakin. Kantavina ajatuksina ovat kokonaiskuvan hahmottaminen ja näkökulman pysyminen teattereissa.
  • Vuorinen, Niko (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielman tavoitteena on vertailla kahden kvanttimekaniikan teorian, Kööpenhaminan tulkinnan sekä Bohmin tulkinnan, metafyysisiä rakenteita. Kööpenhaminan tulkinta on alkuperäinen kvanttimekaniikan tulkinta, jota kehitettiin 1920-luvulla useiden fyysikoiden toimesta. Se ei näin ollen ole yhtenäinen teoria, vaan joukko erilaisia tulkintoja, joita yhdistää todellisuuden indeterministis-probabilistinen sekä subjektiivinen luonne. Kööpenhaminan tulkinnan mukaan alkeishiukkaset eivät ole olemassa havainnon ulkopuolella, ja niiden ominaisuudet määräytyvät havaittaessa. Tutkielmassa Kööpenhaminan tulkintaa edustavat Werner Heisenbergin sekä Max Bornin teoriat. Bohmin tulkinta on David Bohmin kehittämä deterministinen ja objektiivinen kvanttimekaniikan teoria. Siinä hiukkasilla on aina tarkasti määritelty paikkansa, ja niiden liike on determinististä, ja sitä ohjaa aaltofunktio. Tutkielman lähtökohtana on laveasti määritelty tieteellinen realismi, eli oletetaan tieteen teorioiden olevan kuvauksia todellisuudesta. Näin ollen valitulla tulkinnalla on vaikutuksia siihen, minkälainen todellisuus pohjimmiltaan on, mikä taas omalta osaltaan väistämättä ohjaa myöhempää tutkimusta. Metafyysinen rakenne määritellään tutkielmassa seuraavasti: ontologiseksi rakenne, joka jakautuu käsityksiin substanssista sekä aineesta, probabiliteetin rooli sekä suhtautuminen aaltofunktion kollapsiin. Kööpenhaminan sekä Bohmin tulkintaa esitellään sekä vertaillaan näiden rakenteiden kautta. Aineistona käytetään ensisijaisesti Heisenbergin, Bornin sekä Bohmin tekstejä, mutta myös muita aihepiiriin kuuluvia julkaisuja. Tutkielmassa havaitaan, että Heisenbergin sekä Bornin teoriat eroavat jokseenkin metafyysisen rakenteidensa osalta siitä huolimatta, että ne kummatkin luokitellaan Kööpenhaminan tulkinnan alle. Heisenbergin teorian ontologian havaitaan olevan kolmitasoinen. Se jakautuu platonistis-idealistiseen ja muuttumattomaan pohjatasoon, probabilistiseen tasoon sekä aktuaaliseen aineelliseen tasoon. Bornin teorian havaitaan olevan yksitasoinen. Se ei sisällä jakoa idealistiseen ja aineelliseen todellisuuden osaan. Todellisuus on Bornin teoriassa pohjimmiltaan probabilistinen. Heisenbergin ja Bornin teorioita yhdistävä tekijä on aaltofunktion kollapsi. Bohmin tulkinnan havaitaan olevan deterministinen sekä kaksitasoinen. Siinä todellisuus jakautuu kahteen primitiiviluokkaan: aineellisiin hiukkasiin, jotka eksistoivat R^3-avaruudessa sekä aineettomaan aaltofunktioon, joka eksistoi R^3N-konfiguraatioavaruudessa. Bohmin tulkinta ei sisällä universaalia aaltofunktion kollapsia. Lisäksi havaitaan Kööpenhaminan tulkinnan osalta aaltofunktion kollapsin olevan ongelmallinen idea. Bohmin tulkinnan taas havaitaan olevan ongelmallinen sen ontologisen painolastin vuoksi sekä siksi, ettei se ole yhteensopiva suhteellisuusteorian kanssa. Johtopäätöksenä päädytään suosittelemaan tulkintoja, jotka eivät sisällä kollapsia ja ovat relativistisia.
  • Suutari, Anu (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee museokävijöiden suhtautumista saksalaisten ja suomalaisten kohtaamisia Lapissa toisen maailmansodan aikana kuvaavaan museonäyttelyyn. Lapin maakuntamuseossa Rovaniemellä esillä ollut Wir waren Freunde – Olimme ystäviä -näyttely herätti jo ennen avautumistaan runsaasti huomiota mainostarkoituksessa jaetun tulitikkulaatikon takia. Saksalaisaika Lapissa on ollut historiallisesti vaikea ja ristiriitaisia tunteita herättävä aihe, jonka on myös katsottu jääneen sivuun suomalaisessa historiankirjoituksessa. Wir waren Freunde -näyttely käsitteli sotilaspoliittisten tapahtumien sijaan saksalaisten ja suomalaisten arkea sekä ystävyyttä rintamalinjojen takana. Lapland’s Dark Heritage – Lapin synkkä kulttuuriperintö -tutkimushanke on laatinut näyttelyn kävijöille kävijäkyselyn, jonka vastausten perusteella tarkastelen, minkälaisia kävijäkokemuksia vaikean ja ristiriitaisen kulttuuriperinnön esittäminen voi aiheuttaa erilaisista taustoista tulevissa museokävijöissä ja miten kävijöiden tausta mahdollisesti vaikuttaa kokemukseen. Kiinnitän myös huomiota näyttelyn herättämiin tunteisiin: mikä näyttelyssä herättää tunteita ja miten tunteet vaikuttavat kävijäkokemukseen? Käytän aineistolähtöisessä tutkimuksessani sekä laadullisia että määrällisiä tutkimusmenetelmiä. Tutkimani aineisto koostuu 334 kyselylomakkeesta, joissa kysytään vastaajalta taustatietojen lisäksi muun muassa aiempia tietoja ja kokemuksia saksalaisista Lapissa toisen maailmansodan aikana, oppimisesta näyttelyssä sekä näyttelyn herättämiä tunteita. Vastaajia on ollut ympäri Suomea ja maailmaa. Wir waren Freunde -näyttely oli yleisömenestys ja sai kävijäkyselyssä pääasiassa hyvää palautetta. Näyttelyn positiivinen ote sai kävijöiltä kiitosta, mutta myös kritiikkiä. Osa kävijöistä ei hyväksynyt saksalaissotilaiden esittämistä positiivisessa valossa. Valtaosa vastaajista kuitenkin antoi näyttelylle hyvän tai erinomaisen arvosanan ja koki näyttelyssä positiivisia tai ristiriitaisia tunteita. Kriittisetkään kävijät eivät kyseenalaistaneet näyttelyn tarjoamia tietoja, vaan aiheen esittämistavan sekä historiallisen kokonaiskuvan puuttumisen.
  • Pisilä, Aino (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielma tarkastelee valaisinmuotoilija Lisa Johansson-Papea (1907–1989) sekä hänen työtään suomalaisen taideteollisuuden kentällä. Biografiatutkimus pohjautuu osittain ennenjulkaisemattomiin arkistomateriaaleihin. Lähteenä käytetään Johansson-Papen urasta kertovia aikalaiskirjoituksia sekä hänen tuotantoaan esitteleviä mainoksia, valokuvia ja luonnoksia. Viitekehyksenä toimii suomalaiseen taideteollisuuteen kohdistunut taidehistoriallinen tutkimus. Inventoiva tutkielma kartoittaa Johansson-Papen elämänvaiheita ja uraa, mutta kohdentuu sisustusarkkitehtien ja muotoilijoiden työhön myös laajemmalla tasolla. Professiotutkimus kertoo koko ammattiryhmästä sosiohistoriallisen kontekstualisoinnin kautta. Uransa huonekalupiirtäjänä aloittanut Johansson-Pape oli monipuolinen suunnittelija, jolla oli useita rooleja suomalaisen taideteollisuuden kentällä. Hän suunnitteli huonekalujen lisäksi tapettimalleja, lasia sekä tekstiilitaidetta. Ennen kaikkea hänet tunnetaan tuhansia valaisimia kattavasta työstään. Hän suunnitteli valaisinmalleja sekä sarjatuotantoon että julkisiin tiloihin. Johansson-Pape painotti työskentelyssään valoteknillisyyttä valaisinten ulkomuodon kustannuksella. Hän oli harvoja suomalaisia sisustusarkkitehtejä, jotka kiinnostuivat valaistustekniikasta ja keskittyivät sen kehittämiseen suunnittelutyössään. Vuosikymmenten mittainen työ tapahtui aikana, jolloin sähkövalo ei ollut levittäytynyt suomalaisiin koteihin laajalti. Tätä kautta tutkielma liittää hänen työskentelynsä myös sähkön historiaan Suomessa. Valaistussuunnittelun lisäksi Johansson-Pape työskenteli Suomen Käsityön Ystävien parissa useiden vuosikymmenten ajan. Hän järjesti kollegoidensa laajoja arkistokokonaisuuksia vapaaehtoistyönä. Arkistotyön ansiosta häntä on pidetty suomalaisen taideteollisuuden kollektiivisena muistina. Tämän rinnalla Johansson-Pape osallistui ahkerasti taideteollisuuden näyttelytoimintaan. Hän toimi vapaaehtoisena useiden kotimaahan ja ulkomaille suuntautuneiden näyttelyiden rakentamisessa. Johansson-Pape vastasi myös näyttelyarkkitehtuurin suunnittelusta. Hän kuului siihen sisustusarkkitehtien sukupolveen, joka vei suomalaista taideteollisuutta ulkomaille suunnitelmallisen markkinoinnin saattelemana.
  • Debenjak-Ijäs, Annukka (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä työ tutkii, kuinka ennustava mallintaminen ja historiallisten karttojen yksityiskohtainen analyysi soveltuvat rautakautisten kohteiden paikantamiseen. Ennustavassa mallinnoksessa arkeologisessa lähdeaineistossa havaitut säännönmukaisuudet projisoidaan tuntemattomaan aikaan tai paikkaan. Historiallisten karttojen käyttö rautakauden asutuksen paikantamisessa perustuu havaintoon asutusjatkumosta rautakaudelta keskiajalle. Tutkimalla historiallisen ajan maakirja- ja isojakokarttoja voidaan tehdä päätelmiä keskiaikaisen asutuksen sijainnista. Näistä paikoista voidaan etsiä merkkejä rautakautisesta asutuksesta. Työn tutkimusalueeksi on valittu Uudenmaan maakunta. Vertailualueena käytetään Kanta-Hämeen maakuntaa. Menetelmien toimivuutta arvioidaan tarkemmin kahdella tutkimusalueella: Uudenmaan osalta Sipoon Hangelbyn, Boxin ja Nevaksen kylissä, ja Kanta-Hämeen osalta Janakkalan Kernaalajärven ympäristössä. Uudenmaan ja Kanta-Hämeen tunnettujen rautakautisten asuin- ja hautapaikkojen pohjalta laaditaan overlay-analyysiin perustuva, rasterimuotoinen ennustava mallinnos rautakautisen asutuksen sijainnista. Mallinnosta varten tutkitaan tunnettujen kohteiden sijoittumista ympäristöönsä. Tutkitut muuttujat ovat kohteen maaperä, etäisyys vesistöön, absoluuttinen korkeus, jyrkkyys ja rinteen suunta sekä auringonvalokertymä. Tunnettujen kohteiden saamat muuttujien arvot vastaavat muualla eteläisessä Suomessa saatuja tuloksia. Uudenmaan kohteet asettuvat kallion sekä saven, hiekan tai hiedan rajapinnalle. Kohteet sijaitsevat useimmiten itään, kaakkoon tai etelään viettävällä rinteellä, lähellä vesistöä. Kanta-Hämeen tunnetut kohteet sijaitsevat pääosin hiekkamaalla, mutta myös hieta-, hiesu- ja savimaat ovat yleisiä. Kohteet sijaitsevat Uudenmaan tavoin lähellä vesistöä, mutta useimmiten koilliseen, etelään, lounaaseen tai länteen viettävällä rinteellä. Rautakautisen asutuksen sijoittumista kuvaa parhaiten maaperän mukaan painotettu malli. Historiallisten karttojen analyysi tuo lisätietoja mahdollisen rautakautisen asutuksen sijoittumisesta etenkin Sipoon tutkimusalueella, josta on saatavilla runsaasti karttamateriaalia, ja rautakaudelle ajoittuva suomalaisperäinen asutus on mahdollista tunnistaa paikannimistöstä.
  • Ruohonen, Emmi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani Suomen, Ruotsin ja Norjan uskonnonopetuksen ihmisoikeusperustaisuutta suhteessa uskonnonopetuksen merkitykseen ja tavoitteisiin. Arvioin erityisesti, kuinka ihmisoikeudet toteutuvat Ruotsin ja Norjan yhtenäistävässä sekä Suomen eriyttävässä opetusmallissa. Suomessa on keskusteltu uskonnonopetuksen luonteesta pitkään ja pohdittu mahdollisuutta siirtyä yhtenäistävään uskonnonopetukseen. Keskusteluissa ei ole kuitenkaan tuotu esiin mallin toteuttamisen haasteita, eikä niitä ole juuri tutkittu, vaikka kysymykset Norjan uskonnonopetuksesta on viety aina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen saakka. Toisaalta tutkijat ovat painottaneet nimenomaan yhtenäistävän opetuksen edistävän ihmisoikeuksia ja opetuksen tavoitteita. Siksi tavoitteeni on selvittää kuinka ihmisoikeusperustaisuus ja uskonnonopetuksen tavoitteet toteutuvat todellisuudessa kolmen Pohjoismaan kohdalla, ja lopulta peilata johtopäätöksiäni Suomen opetusmallin tulevaisuuden näkymiin ja tuoda näin uusia näkökulmia keskusteluun. Norjan tapaus on luonut tarpeen ihmisoikeuksien tutkimiselle uskonnonopetuksessa. Aiheeseen on perehdytty, erityisesti eri ihmisoikeustahojen uskonnonopetusta käsitteleviä tapauksia arvi-oimalla, nostaen esiin keskeisiä kysymyksiä uskonnonopetuksen ihmisoikeudellisista haasteis-ta. Näiden pohjalta muodostui myös työni keskeisin näkökulma, joka keskittyy opetuksen laa-dun, tasa-arvon ja syrjimättömyyden sekä uskonnonvapauden toteutumisen arviointiin uskon-nonopetuksessa. Aineistoni koostui Suomen, Ruotsin ja Norjan uskonnonopetusta käsitteleväs-tä tutkimuskirjallisuudesta, jota analysoin arvioinnin ja teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Analyysini osoittaa, että ihmisoikeusperustaisuus ei toteudu minkään maan kohdalla ongelmat-tomasti, ja saman mallin toteuttamisessa kahdessa eri yhteiskunnassa on merkittäviä eroja. Yh-tenäistävän mallin haasteet ovat kuitenkin yksiselitteisempiä ja kiteytyvät kysymykseen oppiai-neen neutraalin ja objektiiviseen luonteen takaamisesta, kun Suomen eriyttävässä mallissa on-gelmia on laajemmalla alueella. Oppiaineen tavoitteiden puolesta Suomen mallin suurimpana heikkoutena on eri katsomuksia edustavien oppilaiden välisen dialogin puute, ja sen myötä vaikeudet edistää ymmärrystä uskonnollisesta moninaisuudesta. Yhtenäistävän mallin kriteerejä noudattaen Ruotsi onnistuu toteuttamaan ihmisoikeuksia sekä opetuksen tavoitteita monipuoli-simmin, vahvistaen näin yhtenäistävän mallin omaavan toimivimmat edellytykset niiden toteut-tamiselle. Kun uskonnonopetusta perustellaan yhä useammin muuttuvan yhteiskunnan tarpeesta käsin, on suomalaisessakin uskonnonopetuksessa tärkeää huomioida tähän tarpeeseen vastaaminen ke-hittämällä edelleen aineen ihmisoikeusperustaisuutta, sekä tarjoamalla oppilaille paremmat valmiudet ymmärtää katsomuksellista moninaisuutta.
  • Hurskainen, Ira (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pro gradu -tutkielmani tarkastelee epäkohteliasta kielenkäyttöä amerikkalaisessa Supernatural-televisiosarjassa. Tutkielman tarkoituksena on kuvata epäkohteliaisuutta ja sen funktioita sarjassa. Supernatural on televisiohistorian pisimpään jatkunut kauhusarja, jota ei kuitenkaan aiemmissa tutkimuksissa ole tarkasteltu lingvistisestä näkökulmasta. Tutkimuksen aineiston muodostaa kolme Supernatural-sarjan jaksoa: ensimmäisen, kolmannen ja viidennen tuotantokauden viimeinen jakso. Tämä tutkimus keskittyy analysoimaan sarjassa esiintyvää verbaalista epäkohteliaisuutta käyttäen apunaan pääasiallisesti Jonathan Culpeperin kategorisointia epäkohteliaan kielenkäytön strategioista. Kategorisointia on hieman muokattu, jotta se soveltuisi paremmin tähän tutkimukseen ja kuvaisi sen löydöksiä mahdollisimman kattavasti. Materiaalista lähilukemalla löydetyt epäkohteliaan kielenkäytön esiintymät jaotellaan viiteen eri kategoriaan. Yhteensä näitä esiintymiä on valituissa kolmessa jaksossa 492, ja ne ovat jakautuneet lähes tasaisesti jaksojen kesken. Analyysi osoittaa, että jokaisella esiintymällä on oma tarkoituksensa, eivätkä funktiot ole suoraan yhteydessä esiintymien kategorisointiin. Tärkeimmäksi havainnoksi analyysistä nousee epäkohteliaisuuden vahva kontekstisidonnaisuus. Tutkimus osoittaa epäkohteliaan kielenkäytön olevan hyvin monitahoinen lingvistinen ilmiö, jota esiintyy runsaasti Supernatural-sarjassa. Sitä voidaan käyttää moniin eri tarkoituksiin kohtausten kontekstista riippuen, sillä fiktiivinen dialogi on erottamattomasti kytköksissä sarjan juonikuvioihin. Tämä tutkimuksen johtopäätös on yleistettävissä koskemaan koko kyseessä olevaa sarjaa.
  • Kuismin, Katariina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmani käsittelee virkerakennetta ja sanajärjestystä islantilaissaagan Þorsteins saga hvítan kahdessa ruotsinkielisessä käännöksessä. Tutkin, kuinka käännösten virkerakenteet ja sanajärjestys eroavat toisistaan ja lähdetekstistä. Tutkimusaineistoni koostuu Inge Knutssonin käännöksestä vuodelta 2014 ja Åke Ohlmarksin käännöksestä vuodelta 1964 sekä näiden lähdeteksteistä teoksissa Íslendinga sögur (1987) ja Íslenzk fornrit (1950). Analysoin saagan luvut 1–3, 5 ja 8–9 vanhemman käännöksen jaon mukaan. Aineistossa on 133 virkeparia, jotka koostuvat yhdestä tai useammasta virkkeestä per käännös. Teoriaosuudessa käsittelen islantilaissaagojen tyyliä ja niiden ruotsinkielisiä käännöksiä, muinaisislannin syntaksia, ruotsin syntaksia ja syntaksia stilistiikan näkökulmasta. Lisäksi esittelen islantilaissaagojen käännöksistä tehtyä aiempaa tutkimusta keskittyen syntaksia käsittelevään tutkimukseen. Vertaan ensiksi käännöksiä keskenään saadakseni selville, millaisia eroja niissä on. Tutkimusmetodi tässä osassa on osittain kvantitatiivinen ja osittain kvalitatiivinen komparatiivinen analyysi. Sitten valitsen esimerkkejä tyypillisistä eroista teorian, aiemman tutkimuksen ja omien tulosteni pohjalta. Vertaan esimerkkivirkkeitä lähdeteksteihin selvittääkseni, kuinka uskollisia käännökset ovat lähdetekstille. Esimerkit koskevat virkejakoa, konjunktioita, sivulauseita, lauseen alkukenttää sekä erikoisuuksia virkerakenteessa. Metodi tässä osassa on kvalitatiivinen. Virkerakenne on samanlainen 49% ja erilainen 51% virkepareista, kun taas sanajärjestys on samanlainen 66% ja erilainen 34% virkepareista. Tyypillinen ero käännösten välillä on, että Ohlmarks käyttää yhtä virkettä, kun taas Knutsson jakaa sen lyhyempiin virkkeisiin. Välillä molemmat kääntäjät käyttävät lyhyitä virkkeitä, mutta jakavat ne eri kohdista. Toinen tyypillinen ero on, että toinen kääntäjä käyttää sivulausetta ja toinen lauseketta tai päälausetta. On tavallisempaa, että Knutsson käyttää sivulausetta ja Ohlmarks lauseketta tai päälausetta. Ohlmarks käyttää välillä sanajärjestystä, joka voisi johtua uskollisuudesta lähdetekstille. Vertailu lähdetekstin kanssa osoittaa, että hän säilyttää näissä tapauksissa lähdetekstin sanajärjestyksen Knutssonia useammin, vaikka tulos on ruotsiksi epätavallinen. Kääntäjät ovat virkejaon suhteen välillä uskollisia lähdetekstille ja välillä eivät. Kun lähdetekstissä on pitkä virke, Knutsson jakaa sen lyhyempiin virkkeisiin Ohlmarksia useammin. Knutsson säilyttää lähdetekstin ”ok” (ja) tai ”en” (mutta) -konjunktiot hieman Ohlmarksia useammin. Tulokseni osoittavat myös, että kääntäjät korvaavat välillä päälauseita relatiivilauseilla. Sivulauseiden suhteen kääntäjät menettelevät useilla eri tavoilla, mutta Ohlmarks on useammin uskollinen lähdetekstille. Myös näissä esimerkeissä tulee esille relatiivilauseen käyttäminen lähdetekstin kahden päälauseen sijaan. Virkerakenteen erikoisuuksista on kolme esimerkkiä Knutssonilta ja kaksi Ohlmarksilta. Knutssonin käännöksessä on virke, jossa relatiivilause ei tule referentin jälkeen, ja vertailu lähdetekstin kanssa osoittaa, että hän käyttää täsmälleen samanlaista virkerakennetta kuin lähdeteksti. Kahdessa tapauksessa Knutsson käyttää asyndetonia yhdistämään verbilausekkeita: toisessa tapauksessa se johtuu lähdetekstistä ja toisessa ei. Ohlmarks yrittää välttää sivulauseiden käyttöä kääntäessään islannin refleksiiviverbejä ollakseen uskollinen lähdetekstille.
  • Repo, Anna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Kunnollinen ravinto on yksi ihmiselämän perusedellytyksistä, mutta kautta historian ruoka ja syöminen ovat merkinneet ihmisille paljon muutakin: nautintoa, yhdessäoloa, ylellisyyttä, uskonnollista rituaalia tai jopa helpotusta kipuun tai sairauteen. Ruoka on historiamme eri aikakausina sekä erottanut että yhdistänyt ihmisiä, kansoja sekä uskontokuntia, ja ruokaan liittyviä käytänteitä, uskomuksia ja trendejä tutkimalla voidaan oppia paljon kyseessä olevasta ajasta, sen ihanteista ja kulttuurista. Tämä pro gradu-tutkielma tarkastelee porvariston ruokakulttuuria 1600-luvun Englannissa ja Alankomaissa. 1600-luvulla ruoka oli jo monelle eurooppalaiselle muutakin kuin pelkkää ravintoa eikä ruokavalintoja määrittänyt enää ainoastaan se, mihin ihmisillä oli varaa tai mitä sattui olemaan tarjolla. Tutkielmani päämääränä onkin selvittää, minkälaisia merkityksiä tuon ajan porvaristo ruoalle antoi ja mitkä eri tekijät ohjailivat heidän syömistään ja ruokailutottumuksiaan. Lisäksi tarkastelen, kuinka porvaristo pyrki ruokavalinnoillaan erottautumaan alemmista luokista ja kuinka itse ravinto, mutta myös ruokailutottumukset ja pöytätavat erottivat eri yhteiskuntaluokkia toisistaan. Tutkielman aineisto koostuu 1600-luvulla julkaistuista keittokirjoista, kotitalous- ja ravinto-oppaista sekä ruokaa, sen valmistusta ja ruokailua kuvaavasta kuvataiteesta. Kirjallisia lähteitä on yhteensä yhdeksän, joista jokainen on Englannista, kun taas tutkielman kuvallisista lähteistä 16 on Alankomaista ja loput kaksi Englannista. Tutkielma on lähestymistavaltaan kulttuurihistorian tutkimusta ja siten tarkastelussa olevan historiallisen aikakauden syvällinen tuntemus on oleellista. Aineiston tulkitsemisessa käytetään kontekstualisointia, jonka avulla avataan aineistossa vaikuttavia kulttuurisia ihanteita, aatteita ja käsityksiä. Tutkielman kuvallisen aineiston tulkinnassa hyödynnetään lisäksi visuaalista analyysia. 1600-luvun alankomaalaisen ja englantilaisen porvariston rakentaessa ruokakulttuuriaan he vahvistivat samalla yhteistä luokkaidentiteettiään. Aikakautena, jolloin kulutettavia tuotteita oli vielä melko rajallisesti, ruoasta tuli porvaristolle olennainen tapa erottautua alemmista luokista ja tuoda esiin omaa asemaa. Ruoan ja kattauksen esteettisyys korostui aiempaa enemmän ja kauniilla astioilla pyrittiin tuomaan hieman ylellisyyttä ruokailuun. Ihanteellinen ateria oli runsas ja koostui jopa kymmenistä eri ruoka-annoksista. Toisaalta aikakauden moralistit ja kirkko paheksuivat kaikenlaista kohtuuttomuutta ja ylensyöntiä, mikä näkyi liioitellun hillityissä ruokailukuvauksissa kuvataiteessa. Syöpöttelyä paheksuttiin myös terveydellisistä ja ulkonäöllisistä syistä. Lihavuuden riskejä ja hyvien elintapojen merkitystä alettiin ymmärtää aiempaa paremmin ja kohtuullisuus ruoan ja juoman suhteen katsottiin hyveeksi. Ruoka oli merkittävässä roolissa terveyden edistämisessä: eri ruoka-aineita käytettiin sairauksien parantamiseen ja jopa kivun lievitykseen.
  • Mäkinen, Johanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Kioton geikoja ja maikoja matkailun viitekehyksessä. Työn tavoitteena on kuvailla, miten he tänä päivänä kytkeytyvät kaupungin turismiin. Näin ollen työssä tutkitaan geikojen ja maikojen roolia Kioton matkailussa sekä turistien matkustusmotiiveissa ja matkailun aktiviteeteissa. Aihetta koskevan tutkimuskirjallisuuden ja materiaalin tarkastelun lisäksi työssä analysoidaan Kioton kaupungin ja Kyoto Convention & Visitors Bureaun virallista matkaopasta, eli Kyoto Travel Guide -matkailusivustoa, ja Kioton matkailuraportteja, Kyōto Kankō Sōgō Chōsa, vuosilta 2011–2016. Tarkastelun myötä geikojen ja maikojen voidaan todeta näyttäytyvän matkailussa monipuolisesti. Heidän on todettu olevan kaupungin turistisymboli ja viehätysvoiman ilmentymä. He näkyvät myös kaupungin erilaisissa matkailumateriaaleissa ja toimivat kaupungin edustajina. Geikojen ja maikojen rooli ja näkyvyys kaupungin matkailussa on osa pitkää perinnettä ja edustajan roolin voidaan todeta alkaneen vuoden 1875 menestyksekkään kevätfestivaalin myötä. Heidät halutaan nostaa esille myös vetovoimatekijänä kaupungin matkaopassivustolla. Vertaamalla sivustoa muiden hanamachi-kaupunkien matkailusivustojen kanssa voidaan Kanazawan, Fukuokan, Niigatan ja Osakan geishoilla arvioida olevan samansuuntaista näkyvyyttä matkailun näkökulmasta. Kioton matkailuraporteista on nähtävissä, että geikoilla ja maikoilla voi olla vaikutusta matkustusmotiivina saapua Kiotoon ja merkitys on yleisesti suurempi ulkomaalaisille. Geikojen ja maikojen rooli matkustusmotiivina on kasvanut ulkomaalaisten turistien keskuudessa, sillä vuonna 2011 luku oli 9,1% ja vuonna 2016 16,7%. Toisaalta merkitys on ollut suurinta vuonna 2015 (21,0%). Merkitys on myös vaihdellut eri maissa ja alueissa näiden vuosien aikana. Vuonna 2016 Euroopasta, Oseaniasta ja Kiinasta tulevista matkustajista yli 20% ilmoitti geikot ja maikot matkustusmotiivikseen, joten nämä maat muodostavat kyseisen vuoden kärjen. Näiden jälkeen ovat Kaakkois-Aasia (16,2%), USA (14,1%), Taiwan (13,5%), Etelä-Korea (6,7%) ja Hong Kong (2,1%). Japanilaisten keskuudessa geikojen ja maikojen merkitys mat-kustusmotiivina on laskenut hieman vuodesta 2015 (2,6%) vuoteen 2016 (1,8%). Ikäluokittain tarkasteltuna vuonna 2016 eniten merkitystä geikoilla ja maikoilla on 20–29-vuotiaille (3,0%). Geikojen ja maikojen rooli matkustusmotiivina tekee heistä tietyssä mielessä erottuvan ihmisryhmän Kiotossa. Geikoihin ja maikoihin kytkeytyy myös lukuisia matkustusaktiviteetteja: heitä voidaan käydä katsomassa ja valokuvaamassa Gionissa, heiksi voidaan ”muuntautua” pukeutumispalveluiden avulla, heidän esiintymistä voidaan katsoa ja heihin liittyviä matkamuistoja voidaan ostaa. Turistien käynneillä Gionissa on myös varjopuolensa, sillä geikot ja maikot ovat kohdanneet viime vuosina fyysistä ja henkistä häirintää. Geikoihin ja maikoihin liittyvät aktiviteetit voidaan luokitella kolmeen kategoriaan heillä olevan toimijuuden mukaan. Tässä jaottelussa myös matkailijan aktiviteetissa käyttämillä aisteilla on merkitystä. Esitellyt kategoriat ovat 1. objektina olo, 2. esiintyjänä toiminen ja 3. läsnäolo ainoastaan kokijan mielessä. Riippuen siitä, onko aktiviteetin taustalla hanamachi tai ei, geikoilla ja maikoilla voi olla aktiviteetissa rooli myös taloudellisena hyödyn saajana.
  • Slioor, Ari (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia rooleja eri kielillä katsotaan olevan Singaporen etnisesti ja kielellisesti monimuotoisessa yhteiskunnassa. Tarkastelun kohteena ovat sekä hallinnon että tavallisten singaporelaisten näkemykset asiasta. Tutkimuksessa käsitellyt kielet ovat standardienglanti, ns. äidinkielet (mandariinikiina, malaiji ja tamil) sekä singlish (paikallinen englannin puhekielinen variantti). Singaporen kielipolitiikan perustana on hallinnon näkemys, että singaporelaisten tulee olla kaksikielisiä. Jokaisen tulee osata sekä englantia että omalle etniselle ryhmälleen määrättyä aasialaista äidinkieltä. Kyseisen kielipolitiikan taustalla on kieli-ideologia, jonka mukaan englannin kielen hallinnan tehtävänä on varmistaa Singaporen kilpailukyky kansainvälisessä taloudessa. Lisäksi englannin on määrä toimia eri etnisten ryhmien välisenä lingua francana. Äidinkielten tehtävänä on puolestaan rakentaa singaporelaisille aasialainen ja aasialaisiin arvoihin perustuva identiteetti. Oleellisena osana hallinnon linjaa on myös vastustaa singlishiä. Perusteluna on tyypillisesti näkemys, että singlishin käyttö vaarantaa väestön standardienglannin hallinnan ja siten kansakunnan taloudellisen tulevaisuuden. Hallinnon osalta tutkielmassa keskitytään erityisesti selvittämään sen kieli-ideologista suhtautumista singlishiin kulttuurin ja identiteetin näkökulmasta. Tämä täydentää yllä esitettyä aikaisempaan tutkimukseen perustuvaa kuvausta hallinnon näkemyksistä.Tavallisten singaporelaisten osalta puolestaan selvitetään heidän käsityksiään standardienglannin, äidinkielten ja singlishin merkityksestä yhteiskunnassa. Lopuksi näitä käsityksiä verrataan hallinnon näkemyksiin kyseisten kielten yhteiskunnallisesta roolista. Tutkimusaineistona oli kolme korkea-arvoisten poliitikkojen pitämää puhetta sekä 50 tavallisen singaporelaisen vastaukset sähköiseen kyselylomakkeeseen. Aineistoa analysoitiin laadullisin menetelmin. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että hallinnon ja informantteina toimineiden tavallisten singaporelaisten näkemykset standardienglannin ja ns. äidinkielten rooleista ovat pitkälti samankaltaisia. Sen sijaan singlishin osalta näkemykset eroavat huomattavasti. Hallinto pitää singlishiä uhkana eikä katso silla olevan mitään todellista arvoa. Selvä enemmistö tutkimukseen osallistuneista tavallisista singaporelaisista puolestaan pitää singlishiä keskeisenä osana singaporelaista kulttuuria ja kansallista identiteettiä.
  • Pihlakoski, Laura Loviisa (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämän tutkielman tarkastelun lähtökohtina ovat ennen kaikkea teksti, sen vuorovaikutuksellisuus ja retoriikka. Tutkielma on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jolla pyritään saamaan mahdollisimman kokonaisvaltainen käsitys siitä, millä tavalla oopperaoppaaseen pohjautuva tutkimusaineisto suostuttelee ennakkoluuloisen lukijan oopperaharrastuksen äärelle. Analyysin keskiössä on se, miten lukijan oletettu ennakkoluuloisuus elitistisenä pidettyä oopperaa kohtaan piirtyy tekstikokonaisuuteen ja miten oopperaan liittyviä ennakkoluuloja kumotaan tekstin tasolla. Tutkielmassa selvitetään vuorovaikutusta analysoimalla tekstistä hahmottuvaa lukijan ja kirjoittajan välistä suhdetta ja niitä kielen tasolla havaittavia keinoja, joilla lukija pyritään suostuttelemaan oopperan ystäväksi. Aineisto koostuu Pirjo ja Markku von Herzenin vuonna 2012 julkaistusta Mentäiskö oopperaan! -oopperaoppaasta poimituista tekstikatkelmista. Tutkimusaineisto on kerätty aineistokirjasta satunnaisotannalla, joka kattaa yhteensä 86 sivua. Teoreettiselta taustaltaan tutkielma pohjautuu systeemis-funktionaaliseen kieliteoriaan, ja diskurssintutkimus sekä uuden retoriikan teoria tarjoavat lähtökohdat analyysille. Työssä osoitetaan, että teksti sisältää runsaasti sekä eksplisiittisiä että implisiittisiä vuorovaikutuksen osapuolten merkitsimiä, joiden myötä hahmottuvat lukijalle osoitetut erilaiset kategoriat sekä lukijan ja kirjoittajan välinen valta-asetelma. Vuorovaikutuksellisuus on lisäksi keino johdatella lukija lähemmäs puheenaihetta ja siten sitoutumaan ja samastumaan tekstiin. Tutkielman keskeisin johtopäätelmä on, että ennakkoluuloja pyritään hälventämään ennen kaikkea monin eri tavoin toteutetulla läheisyyden luomisella. Muun muassa eri diskurssien sekoittuminen ja oopperan tarinallisuuden korostaminen ovat keinoja tuoda puheenaihetta lukijan lähelle ja samalla hälventää oopperaan liittyvää vierauden tuntua. Oopperaa myös representoidaan tiettyjen pääväitteiden avulla, joiden yhteydessä aihetta tuodaan lukijalle tutuksi ja läheiseksi. Samalla pääväitteet paljastavat lukijalle asetetut ennakko-oletukset. Uutena avauksena oma tutkielmani kiinnittää huomion siihen, kuinka nimenomaan ennakkoluuloista lukijaa lähestytään opastekstissä. Samalla käy selväksi, että musiikkipedagogiaa tarkastelevalle tutkimukselle olisi fennistiikan tutkimuskentässä tilausta.