Humanistinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Vesterinen, Essi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä tutkielma käsittelee verbimorfologian opettamista ranska vieraana kielenä -opetuksessa Suomes-sa. Tutkielman tarkoituksena on analysoida tekniikoita, joita suomessa käytetään verbimorfologian opet-tamiseen ja tarkastella, missä määrin sovelletut lähestymistavat ja tekniikat vastaavat sitä, mitä aikai-sempi tutkimus suosittaa käytettäväksi verbimorfologian opetuksessa. Tutkielmassa pitäydytään tarkas-telemaan indikatiivin preesensin opettamista. Tutkielmassa analysoidaan aluksi aikaisemman tutkimuk-sen perusteella sitä, mitä lähestymistapoja ja tekniikoita verbimorfologian opettamiseksi suositellaan. Sen jälkeen aikaisempaa tietoa verrataan sähköisellä kyselytutkimuksella kerättyyn tietoon opettajien käyttämistä menetelmistä verbimorfologian opettamisessa. Aikaisemman tutkimuksen valossa verbimorfologian opetuksessa suositellaan käytettävän pääosin im-plisiittisiä menetelmiä: Monet verbimuodot opitaan pääosin inputin avulla, eli sanavarasto kehittyy sitä mukaa, kun muotoja kuullaan ja nähdään toistuvasti ympäristössä. Vaikkei oppilas itse osaa vielä tuot-taa näitä muotoja, hän pystyy usein ymmärtämään niitä muiden taitojensa ja kontekstin avulla. Implisiitti-nen opetus suositellaan toteutettavan mahdollisuuksien mukaan autenttisten tehtävien kautta. Autenttisil-la tehtävillä tarkoitetaan aktiviteetteja, joilla on jokin konkreettinen tavoite, jonka saavuttamiseen vaadi-taan erilaisten, muidenkin kuin kielellisten, kompetenssien yhdistämistä. Oppimista voidaan nopeuttaa myös eksplisiittisillä harjoitteilla. Eksplisiittinen opetus tulisi toteuttaa induktiivisesti niin, että oppilaat muodostavat esimerkkien avulla oman käsityksensä rakenteiden säännönmukaisuuksista ja saavat pu-hua näistä käsityksistään omin termein. Kieliopillisia termejä ei siis välttämättä tarvitse käyttää, mutta olisi hyvä pyrkiä keskustelemaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kohdekielellä. Perinteisen kol-meen luokkaan ja kirjoitettuun asuun pohjautuvan luokittelun sijaan tutkijat suosittavat opetuksessa käy-tettäväksi luokituksia, jotka pohjautuvat verbitaivutusten lausuttuihin muotoihin ja tarkemmin ottaen ver-bien erilaisten vartaloiden lukumäärään. Ennen kaikkea opetuksen tulisi tutkijoiden mielestä pohjautua enemmän lausuttuihin verbimuotoihin ja ääntämyksen ja kirjoitusasujen yhteys voitaisiin opetella vasta myöhemmän, esimerkiksi kotitehtävänä. Oppituntien rajoitettu aika tulisi mielellään käyttää mahdollisim-man pitkälti suullisiin harjoituksiin, joissa verbimuotoja opitaan kuulemaan ja käyttämään tosielämän tilanteita muistuttavissa konteksteissa ja sellaisenaan ilman kirjoitettua tukea. Tämän tutkimuksen perusteella Suomessa käytetyt opetusmenetelmät eivät aivan vastaa sitä, mitä tutki-jat aikaisemman tutkimuksen perusteella suosittelevat. Opetus pohjautuu usein eksplisiittisille opetus-menetelmille, jolloin input jää liian niukaksi. Eksplisiittisessä opetuksessa myös sovelletaan usein deduktiivista lähestymistapaa, jossa oppilaille tarjotaan valmis sääntö annettuna. Vallitseva luokitteluta-pa vaikuttaa olevan perinteinen verbien kirjoitettuihin asuihin pohjautuva kolmen luokan jako. Suullisia harjoituksia luokissa on paljon, mutta niissä käytetään yleensä apuna kirjallista tukea eivätkä ne vaikuta useinkaan kovin autenttisilta: Verbitaivutuksia toistetaan sellaisenaan irrallaan kontekstista. Tämän tut-kielman perusteella oppilaat voisivat hyötyä siitä, että inputin, erityisesti suullisen, määrää lisättäisiin oppitunneilla ja eksplisiittiset aktiviteetit teetettäisiin mahdollisuuksien mukaan kotitehtävänä. Eksplisiit-tiset tehtävät tulisi lisäksi toteuttaa niin, että oppilaan omat pohdinnat ja aktiivisuus on keskiössä.
  • Werkkomäki, Meri (Helsingin yliopisto, 2017)
    Huumoria on tutkittu paljon eri näkökulmista ja siihen liittyviä teorioita on runsaasti. Kuitenkin nonverbaalisen viestinnän merkitys osana esitettyä huumoria on jäänyt muun tarkastelun varjoon, vaikka nonverbaalinen viestintä on iso osa ihmisten välistä kokonaisviestintää ja myös esiintymistä. Tämän tutkimuksen tarkoitus olikin tuottaa tietoa tästä lähes tutkimattomasta aiheesta tarkastelemalla ääni rekvisiittana -kohtien aikana tapahtuvien käsien liikkeiden merkityksiä embleemin ja illustraattorin käsitteiden avulla suomalaisen stand up -komiikan kontekstissa. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata sitä, millaisia merkityksiä embleemit ja illustraattorit tuottavat ja millä tavoin nämä merkitykset ovat osallisia humorististen vaikutelmien synnyttämiseen yhteensopimattomuusteorian näkökulmasta eli siitä, että huumoria syntyy silloin, kun odotuksia rikkomalla jonkin asian ymmärtämisen tapaan tuotetaan muutos. Laadullisen tutkimuksen aineisto kerättiin havainnoimalla valmista videoaineistoa. Neljätoista stand up -rutiinia litteroitiin, jonka jälkeen niistä määriteltiin ääni rekvisiittana -kohdat ja havainnoitiin niissä tapahtuneet käsien liikkeet. Käsien liikkeet litteroitiin tarkasti, jonka jälkeen ne luokiteltiin teorialähtöisesti sisällönanalyysin mukaisesti embleemeihin ja eri illustraattoriluokkiin. Löydettyjen embleemien ja illustraattoreiden merkitykset luokiteltiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla kahteentoista eri merkitysluokkaan. Merkitysten osallisuutta humorististen vaikutelmien synnyttämiseen yhteensopimattomuusteorian näkökulmasta tarkasteltiin sen jälkeen, kun aineistosta oli teorialähtöisellä sisällönanalyysillä määritelty ne nonverbaaliset merkitykset, jotka eivät pelkästään toistaneet verbaalista merkitystä vaan tässä aineistossa joko korvasivat tai kiistivät puhutun. Näiden nonverbaalisten merkitysten havaittiin toteuttavan neljää eri funktiota, joista kaksi osallistui humorististen vaikutelmien tuottamiseen ymmärrystapaa muuttamalla joko rinnastuksen avulla tai vallitsevaa tilannetta äkillisesti muuttamalla. Muutoksia tuottamattomia funktioita olivat puheen tukeminen ja puheen koristeleminen Tutkimuksen tulokset tukevat sitä kirjallisuudessakin todettua ajatusta, että vitsitekstien analysoimiseen keskittyvät teoriat eivät kykene selittämään esitettyä huumoria kokonaisvaltaisesti nonverbaalisen viestinnän jäädessä täysin niiden tarkastelun ulkopuolelle. Jotta nonverbaalisen viestinnän merkityksiä huumorille voitaisiin ymmärtää aiempaa paremmin, tarvitaan kinesiikan yhtä alakohtaa tarkastelevan tutkimuksen lisäksi sen muiden alakohtien sekä nonverbaalisen viestinnän muiden osa-alueiden kuten paralingvistiikan tutkimusta esitetyn huumorin eri konteksteissa.
  • Nokela, Severi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Äänenlaatua ja sen arvioimista tutkitaan usein kuuntelukokeilla, joissa koehenkilöt kuuntelevat ääninäytteitä erilaisilla laitteistoilla (esim. eri kaiuttimilla). Eksperttikuuntelijat ovat kuuntelukokeiden ja äänenlaadun asiantuntijoita. He arvioivat kuuntelulaitteiston äänenlaatua tarkemmin kuin muut ja heidän arvionsa ovat myös luotettavampia ja stabiilimpia. Hifiharrastajien keskuudessa on ollut erimielisyyttä siinä, tulisiko kuuntelukokeet suorittaa sokkona vai avoimena. On kuitenkin osoitettu, että avoimissa kuuntelukokeissa kaiuttimien ulkonäkö ja tieto kaiuttimien ominaisuuksista vaikuttavat äänenlaatuarvioihin. Muusikot ja hifiharrastajat ovat tekemisissä musiikin ja äänen kanssa, mutta eivät useimmiten arvioi äänenlaatua järjestelmällisesti kontrolloidussa ympäristössä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko hifi- tai musiikkiharrastuksesta etua äänenlaadun arvioimisessa ja onko kuuntelijaryhmien välillä eroja sokkokuuntelun ja avoimen kuuntelun välillä. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös eri ryhmien kaiutinmieltymyksiä. Hypoteesina oli, että hifiharrastajat ovat kriittisempiä ja luotettavampia kuuntelijoita kuin muut ryhmät ja että kuuntelutilanne (sokko/avoin) vaikuttaa eniten hifiharrastajien arvioihin. Tutkimus toteutettiin kuuntelukokein, joihin osallistui 23 koehenkilöä. Kuuntelijat kuuluivat kolmeen eri ryhmään: hifiharrastajiin, muusikoihin ja keskivertokuuntelijoihin (kontrollit). Kuuntelukokeessa koehenkilöt kuuntelivat neljää ääninäytettä kolmilla eri kaiuttimilla. Kaiuttimien äänenlaatua arvioitiin kymmenportaisella asteikolla aistinvaraisilla arvioilla (sensory judgments, esim. kirkkaus, pehmeys) ja preferenssiarvioilla (affective judgments, hyvä/huono), myös arvioiden luotettavuutta mitattiin. Kuuntelukoe suoritettiin sokkona ja avoimena. Ryhmien välillä ei ollut selviä eroja kaiuttimien äänenlaatuarvioissa, arvioiden luotettavuudessa tai reaktiossa eri kuuntelutilanteeseen, mutta hifiharrastajat olivat hieman muita kuuntelijaryhmiä kriittisempiä arvioissaan. Kaikki ryhmät pitivät eniten selvästi halvimmasta kaiuttimesta ja se arvioitiin myös äänenlaadultaan täyteläisimmäksi, pehmeimmäksi ja leveimmäksi. Kaikki kaiuttimet saivat korkeampia preferenssiarvioita avoimessa tilanteessa sokkotilanteeseen verrattuna. Hifi- tai musiikkiharrastuksesta ei näyttäisi olevan etua kuuntelukokeissa menestymisessä ja äänenlaadun asiantuntijuudessa. Hifiharrastajien, muusikoiden ja keskivertokuuntelijoiden äänenlaatumieltymykset ovat hyvin samansuuntaisia.
  • Huttunen, Kaapo (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkimuksessa analysoidaan viiden suomalaisen 2000-luvulla valmistuneen fiktiivisen elokuvan musiikkia ja äänisuunnittelua, pyrkimyksenä hahmottaa elokuvamusiikin ja -äänen toimintaa ja yhteispeliä suomalaisessa niin sanotussa valtavirtaelokuvassa. Tarkastellut elokuvat ovat: Äideistä parhain (ohj. Klaus Härö, 2005), Musta jää (ohj. Petri Kotwica, 2007), Havukka-ahon ajattelija (ohj. Kari Väänänen, 2009), Rare Exports (ohj. Jalmari Helander, 2010) ja Napapiirin sankarit (ohj. Dome Karukoski, 2010). Elokuvat valikoitiin eri tyylilajeista, jotta otos suomalaisen valtavirtaelokuvan kentästä olisi mahdollisimman heterogeeninen. Tämän lisäksi elokuvien valintakriteerinä oli hyvä katsojamenestys elokuvateattereissa. Tutkimusmetodologiassa yhdistyvät niin kvalitatiivinen kuin kvantitatiivinenkin tutkimusote. Elokuvamusiikkia ja -ääntä lähestytään deskriptiivis-analyyttisesti, joka edellyttää elokuvien auditiivisen materiaalin lähilukua sen laadullisiin ominaisuuksiin perehtyen. Tämän lisäksi tutkimuksessa myös luokitellaan ja tilastoidaan useita elokuvamusiikin ilmaisuun, kerrontaan ja toimintamekanismeihin liittyviä tekijöitä. Analyysissä elokuvien musiikeista etsitään niiden keskeiset temaattiset ainekset, sekä tarkastellaan niiden kuulokuvaa ja käyttötapoja. Lisäksi tutkimuksessa kiinnitetään huomiota elokuvamusiikin erilaisten funktioiden toteutumiseen. Tässä hyödynnetään erityisesti Anu Juvan laatimaa elokuvamusiikin funktioanalyysin mallia, eli etsitään elokuvien musiikeista niiden rakenteellisia, sisällöllisiä ja kokemuksellisia funktioita. Tutkimuksessa tarkastellaan myös elokuvien musiikkien suhdetta tarinasisältöön ja muuhun elokuvakerrontaan ja -ilmaisuun, sekä kiinnitetään huomiota niiden tarjoamiin samastumisprosesseihin. Elokuvaäänen osalta analyysissä keskitytään äänisuunnittelijan taiteelliseen työhön, erityisesti niin sanottuihin äänitehosteisiin, niiden funktioihin ja toimintamekanismeihin, narratiivisiin ja draamallisiin ulottuvuuksiin ja niiden yhteistoimintaan elokuvamusiikin kanssa. Elokuvamusiikin ja -äänen analyysin lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan lähdekriittisesti elokuvaääntä käsittelevää tutkimuskirjallisuutta ja muuta alan kirjallisuutta keskeisten elokuvaäänen teoriaan liittyvien käsitteiden – akusmaattisuuden ja kuulokulmaäänen – kautta, sekä tarkastellaan kriittisesti eri käsityksiä elokuvaäänen funktioista. Tässä yhteydessä esitellään myös uusi, yhdessä äänisuunnittelija Janne Jankerin kanssa laadittu elokuvaäänen funktioiden luettelo. Sen tarkoituksena on toimia aiemmin saatavilla olleita luettelointeja käytännöllisempänä äänianalyysin työkaluna. Tutkimuksessa nousevat esiin elokuvamusiikin ja -äänen moninaiset tavat vaikuttaa kuulija-katsojan elokuvakokemukseen ja elokuvan muotokieleen, sekä erilaiset tavat, joilla ne voivat olla vuorovaikutuksessa ja vaikuttaa toistensa toimintaan. Tutkimuksessa myös osoitetaan suomalaisen valtavirtaelokuvan sisältävän hyvin monimuotoisia ja toisistaan poikkeavia musiikillisia ja äänellisiä ilmaisun ja kerronnan tapoja, sekä myös samankaltaisuuksia, jotka kumpuavat muun muassa vakiintuneista elokuvailmaisuun ja -kerrontaan liittyvistä konventioista.
  • Hirvonen, Ilpo (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan realistisen tulkinnan mahdollisuutta Edmund Husserlin fenomenologisesta filosofiasta. Tutkimuskysymyksenä on se, voidaanko Husserlin perinteisesti antirealistisesti tulkittua fenomenologiaa ymmärtää realistisesta viitekehyksestä. Tutkielman tavoitteena on osoittaa, että Husserlin fenomenologiasta voidaan esittää realistinen tulkinta, mihin pyritään tutkimalla Husserlin intentionaalisuusteoriaa sekä sen puitteissa esitettyjä käsityksiä tiedollisesta oikeutuksesta ja totuudesta. Aineisto on ensisijaisesti rajattu Husserlin pääteoksiin "Loogiset tutkimukset" (1900-1) ja "Ideat I" (1913), mutta niiden pohjalta esitetyn tulkinnan katsotaan soveltuvan Husserlin fenomenologiaan myös laajemmin. Realismi määritellään tutkielmassa sellaiseksi näkemykseksi todellisuuden mielestä riippumattomasta olemassaolosta, joka koostuu kolmesta rinnakkaisesta teesistä: metafyysisestä (ulkoisen todellisuuden riippumattomuus subjektista), semanttisesta (totuuden riippumattomuus subjektista) ja epistemologisesta (tiedon mahdollisuus todellisuudesta). Realismille rinnakkaiseksi näkemykseksi tutkielmassa määritellään eksternalismi, jonka mukaan subjektin mentaalisuus ei riipu yksinomaan subjektille sisäisistä tekijöistä. Ensin tutkielmassa esitetään eksternalistinen tulkinta Husserlin intentionaalisuusteoriasta, jossa Husserlin noemaksi kutsuma entiteetti, joka saa mentaaliset tilat suuntautumaan niiden kohteisiin, sisältää jotakin sekä subjektiivista että objektiivista. Eksternalistinen tulkinta luo pohjan myöhemmälle tarkastelulle Husserlin suhteesta realismin semanttiseen ja epistemologiseen teesiin. Seuraavaksi tarkastellaan Husserlin intuitionistista teoriaa tiedollisesta oikeutuksesta, josta esitetään sellainen tulkinta, joka on yhteensopiva paitsi eksternalismin niin myös realismin epistemologisen teesin kanssa. Sen jälkeen esitetään realistinen tulkinta Husserlin totuusteoriasta, jota analysoidaan totuuden korrespondenssiteorian sekä mahdollisten maailmojen semantiikan avulla, siten, että se on yhteensopiva realismin semanttisen teesin kanssa. Tutkielmassa esitettyjen tulkintojen katsotaan implikoivan mahdollisuutta tulkita Husserlin fenomenologista filosofiaa realistisesta viitekehyksestä. Niiden valossa Husserlin niin sanottu transsendentaalinen idealismi näyttäytyy realismin kanssa yhteensopivana. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että vastaavanlaisia tulkintoja voitaisiin esittää Husserlin fenomenologisesta filosofiasta myös laajemmin esimerkiksi tieteenfilosofian ja metafysiikan suhteen. Tutkielman perusteella realismi vaikuttaa Husserlin fenomenologiseen filosofiaan kytkettävissä olevalta näkemykseltä, joka korostaa sen tietoisuuteen keskittyvän tutkimuksen kytköksiä todellisuuteen.
  • Lähteenoja, Viivi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä tutkielma käsittelee kreikan sanan kosmos käyttöä aikaisessa esisokraattisessa filosofiassa, eli miletoslaisten Thaleen, Anaksimandroksen, sekä Anaksimeneen ajattelussa. Tutkielman tavoite on haastaa nykyään yleinen ajatus siitä, että miletoslaiset olisivat olleet puhtaita luonnonfilosofeja, tutkimalla moniselitteisen kosmos-sanan käyttöä. Tämä saavutetaan kokoamalla kaikki näitä ajattelijoita koskevat tekstit, joissa kyseinen sana esiintyy. Ensin tekstit käännetään alkukielestä ja ne analysoidaan filologisesti. Filologisten havaintojen perusteella tekstit asetetaan seuraavaksi niiden filosofiseen kontekstiin, jolloin voidaan osallistua kirjallisuudessa käytävään keskusteluun näiden ajattelijoiden kokonaisfilosofiasta. Lopuksi esitetään vielä excursus liittyen kahteen muuhun keskeiseen esisokraattiseen termiin, phusis ja arkhê. Taustalla tässä työtavassa on ajatus siitä, että esisokraattisen filosofian tutkimuksessa on vuosisatojen saatossa muodostanut tiettyjä perusoletuksia, jotka eivät kaikki ole perusteltuja. Onkin siis arvokasta perehtyä teksteihin itseensä mahdollisimman tarkasti ja systemaattisesti. Lopputuloksena todetaan, että tutkielma tuo esille arvokkaita uusia näkökulmia nykykeskusteluun miletoslaisesta filosofiasta sekä vakavasti kyseenalaistaa Aristoteleesta kumpuavan perinteen, jonka mukaan nämä filosofit olivat puhtaita luonnonfilosofeja. Suositellaan jatkotutkimusta kosmos-sanan käytössä miletoslaisia seuraavien esisokraattisten filosofien teksteissä pitäen mielessä sanan monimuotoisuus ja aristotelisen perinteen vaikutus nykykäsityksiin heidän filosofiastaan. Meillä on vielä opittavaa esisokraatikoista ja esisokraatikoilta.
  • Hilska, Minna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Kotiapulaisen työ oli tyypillinen ammatti maaseudulta Helsinkiin muuttaneiden nuorten naisten parissa vielä 1950-luvulla. Ammatti kuitenkin katosi miltei kokonaan Suomesta 1970-luvun kuluessa. Pro gradu –tutkielmassani tarkastelen sotien jälkeisten vuosikymmenien kotiapulaisuutta Helsingissä. Pääasiallisena lähdeaineistona käytän muistietoa. Keskeisiksi teemoiksi nousevat kotiapulaisina työskennelleiden naisten kohdalla heidän kokemuksensa luokasta, maalaisuudesta ja naiseudesta. Nämä kolme kategoriaa eivät erikseen riitä selittämään kotiapulaisten asemaa helsinkiläisessä kaupunkiympäristössä ja heidän ylä- ja keskiluokkaa edustavissa isäntäperheissään. Luokka, maalaisuus ja naiseus muodostavat risteämän, intersektion, ja saavat siten erilaisia merkityksiä suhteessa toisiinsa. Näin ollen esimerkiksi kotiapulaisten naiseus määrittyi ulkopuolisten silmissä ennen kaikkea työväenluokkaisuuteen tai maalaisuuteen liitettyjen stereotypioiden kautta. Suomalainen kirjallisuus ja viihdeteollisuus ovat olleet luomassa stereotyyppistä kuvaa palvelusväestä ja kotiapulaisista jo 1900-luvun alusta lähtien. Tämän tutkielman kotiapulaiset törmäsivät usein näihin ennakkoluuloihin. Tärkeäksi teemaksi kotiapulaisina työskennelleiden naisten kohdalla nousee ennen kaikkea koulutuksen merkitys. Mahdollisuudet jatko-opintoihin kansakoulun jälkeen olivat syrjäseuduilla heikot 1950–60-luvuilla. Sotien jälkeinen kotiapulaisuus Suomessa näyttäytyy pitkälti keinona päästä kaupunkien jatkuvasti laajenevan opintotarjonnan pariin. Asuntopulasta kärsivässä pääkaupungissa kotiapulaisena työskentely tarjosi maalta muuttaneille tytöille toimeentulon lisäksi asunnon. Työnantajat ymmärsivät tilanteen viimeistään 1960-luvulla ja houkuttelivatkin tyttöjä kotiapulaisiksi usein mahdollisuudella opiskella iltaisin. Ylempää luokkaa edustava isäntäväki myös kannusti kotiapulaisiaan opiskelemaan. Kotiapulaisuus toimi läpikulkuammattina maalta kaupunkiin muuttaneiden tyttöjen parissa. 40-luvulla syntynyt sukupolvi ei suunnitellut jäävänsä alalle pitkään ja sitä pidettiin yleisesti alhaisen statuksen ammattina. Sodat ja niiden jälkeiset laajat ja nopeat yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja taloudelliset muutokset loivat eri sukupolvien välille hyvin erilaiset odotushorisontit ja elämänkokemukset. Kotiapulaisten kohdalla tarkastelen sukupolvien välistä eroa 1900-luvun alussa syntyneiden vanhojen uskollisten ja 1940-luvulla syntyneiden nuorten likkojen kautta. Lapsettomat ja naimattomat vanhat uskolliset edustivat ideaalia kuvaa ahkerista ja lojaaleista kodin hengettäristä, jotka viettivät lähes koko elämänsä isäntäperhettään palvellen. Heitä pidettiin usein perheenjäseninä, mikä hämärsi perinteistä työntekijä–työnantaja-suhdetta. Nuorempi kotiapulaispolvi aiheutti sen sijaan usein huolestuneisuutta työnantajissa. Helsingin tarjoamat nuorison huvitukset ja nuorten naisten kiinnostuminen ikäisistään miehistä sai perheenemännät epäilemään apulaistensa sitoutumista työhönsä. Nuorempaa polvea syytettiin myös nöyryyden puutteesta. Alati vähenevä joukko nuoria naisia oli valmis ottamaan perinteisen kotiapulaisen paikan 1970-luvulle tultaessa. Laajeneva naisvaltainen palvelusektori tarjosi houkuttelevamman työpaikan nuorille naisille ja kotiapulaisen ammatti hiipui 70-luvun aikana.
  • Raiskila, Siiri (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksessani tarkastelen eläytyvää lukemista A. S. Byattin romaanissa Possession. A Romance (1990). Eläytyvä tai kokemuksellinen lukutapa muodostaa vastakohdan kriittiselle tai analyyttiselle lukemiselle, jossa lukija tarkastelee tekstiä etäältä siihen uppoutumisen sijaan. Tutkin sitä, miten Possessionissa kuvataan näiden lukutapojen eroja ja vaikutuksia lukijoihinsa, kirjallisuudentutkijoihin. Tutkin myös sitä, miten erilaiset tavat lukea lomittuvat ja sekoittuvat: eläytyminen ei sulje pois reflektointia, eikä analyyttinen ote tarkoita sitä, etteikö lukijan henkilökohtainen lukukokemus vaikuttaisi tulkintoihin. Samalla tarkastelen teoksen tutkijahahmoja lukijoina, heidän henkilökohtaisia tulkintojaan ja motiiveitaan ja suhdettaan akateemiseen miljööseen. Tarkastelen kokemuksellista lukemista myös suhteessa käsityksiin kirjallisuuden terapeuttisuudesta. Kirjallisuusterapian teoria korostaa analyyttisen otteen sijaan eläytyvää lukemista ja sen terapeuttisia vaikutuksia. Tällaiset käsitykset kirjallisuuden funktioista ja merkityksestä poikkeavat kirjallisuudentutkimuksen totunnaisesta ihanteesta, jossa tutkija tarkastelee kohdettaan etäältä ja analyyttisesti. Käsitykset kirjallisuuden ja lukemisen terapeuttisuudesta liittyvät laajempaan terapeuttiseen diskurssiin, jota myös kuvaan työssäni. Kuvatessani korostuneen teoreettisen maailmankuvan vaikutuksia Possessionin tutkijahahmoihin hyödynnän Rita Felskin teoksessaan Uses of Literature (2008) ja Christina Vischer Brunsin teoksessaan Why Literature? The Value of Literary Reading and What It Means for Teaching (2011) esittelemiä näkemyksiä henkilökohtaisen lukukokemuksen merkityksestä. Lukiessa heräävien emootioiden suhdetta lukukokemukseen ja teoksesta tehtäviin tulkintoihin tarkastelen Jenefer Robinsonin teoksessaan Deeper Than Reason. Emotion and its Role in Literature, Music, and Art (2005) kuvaaman emotionaalista lukemista koskevan teorian valossa. Hyödynnän myös Marie-Laure Ryanin teoksessaan Narrative as Virtual Reality. Immersion and Interactivity in Literature and Electronic Media (2001) käyttämää immersion käsitettä. Kirjallisuusterapian teoriaa käsittelevän kirjallisuuden avulla paneudun käsityksiin henkilökohtaisten lukukokemusten merkityksestä yksilön itsetuntemuksen kannalta. Kirjallisuuden terapeuttisuuden yhteydessä hyödynnän erityisesti Felskin teoksessaan Uses of Literature käyttämää tunnistamisen käsitettä. Eva Illouzin teoksessaan Saving the Modern Soul. Therapy, Emotions, and the Culture of Self-help (2008) esittelemien käsitysten avulla tarkastelen Possessionia osana laajempaa terapeuttista diskurssia. Osoitan kokemuksellisen lukemisen merkityksen niin Possessionin päähenkilöiden tutkimistaan teksteistä tekemien johtopäätösten suhteen kuin heidän itsetuntemuksensakin kannalta. Suhteutan teoksen kuvauksen akateemisesta maailmasta ja kirjallisuudentutkimusta hallitsevasta teoreettisuuden ideaalista osaksi kirjallisuuden arvoa ja sosiaalista merkitystä koskevaa keskustelua. Liitän nämä kuvaukset ja niiden analyysin osaksi laajempaa terapeuttista diskurssia ja osoitan lukemisen ja tutkimuksen perimmäisen yhteyden teoksen henkilöhahmojen käsityksiin siitä, keitä he ovat ja millainen on heidän suhteensa akateemiseen yhteisöön.
  • Dakash, Susanna (Helsingin yliopisto, 2006)
    Viime vuosina, terrorismin vastaisen taistelun alettua, kuilu länsimaiden ja muun maailman välillä on kasvanut entisestään. Vastakkainasettelu etenkin lännen ja islamilaisen maailman välillä on jyrkentynyt. Medialla on suuri osuus vastakkaisten mielikuvien luomisessa: uutisointi perustuu siihen, että asiat esitetään kahden osapuolen, meidän ja muiden välisenä kiistana. Tv-uutiset vaikuttavat epäilemättä mielikuvaamme maailmasta. Kuitenkaan ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota siihen, miten asiat niissä esitetään, tai mitä puolia jätetään jopa kokonaan esittämättä. Tutkielman tarkoitus oli tutkia, miten ideologian vaikutus voi näkyä kolmen eri tv-kanavan uutisdiskurssissa. Tutkielma lähtee siis olettamuksesta, että ideologia on prosessi, jonka avulla hahmotamme maailmaa, mutta myös vallan väline, jonka jäljet ilmenevät esimerkiksi mediadiskurssissa. Diskurssin avulla vallitsevaa ideologiaa pyritään oikeuttamaan ja säilyttämään. Vastaavasti vähemmistöideologiat käyttävät diskurssia muuttaakseen hallitsevaa ideologiaa ja valtasuhteita. Aihetta lähestytään kansainvälisellä tasolla: tutkielmassa hallitsevaa länsimaista ideologiaa edustavat YLE 1 ja ranskalainen France 2, kun taas arabiankielinen satelliittikanava Al-Jazeera edustaa vastavoimaista ideologiaa. Kyseessä on tapaustutkimus, jossa keskitytään analysoimaan yhtä uutista ja siitä esitettyä diskurssia kolmella kanavalla. Valittu tapahtuma uutisoitiin kanavilla 15. heinäkuuta 2005. Tuolloin Hamas ja palestiinalaisviranomaiset ottivat yhteen seurauksena Hamasin pommituksille israelilaisiin siirtokuntiin. Samaan aikaan Israelin armeija pommitti Gazaa ja Länsirantaa kostona Hamasin iskuille. Uutisdiskurssien analyysissä käytetään kriittisen diskurssianalyysin tarjoamia välineitä. Kriittinen diskurssianalyysi on sosiokognitiivinen lähestymistapa diskurssiin ja se yhdistää yli tieteiden rajojen kielitiedettä ja sosiologiaa. Teorian mukaan yhteiskunnan valtasuhteet näkyvät diskurssissa, jota käytetään ideologian tarkoitukseen. Tämä tapahtuu meidän ja muiden vastakkainasettelun avulla: me esitetään positiivisessa valossa ja siten edistetään meidän ideologiaa, kun taas muut näytetään negatiivisessa valossa, jolloin muiden ideologia vaikuttaa uhkaavalta. Tällainen vastakkainasettelu onnistuu, kun diskurssissa korostetaan omia hyviä ja muiden huonoja puolia, sekä häivytetään tai piilotetaan omia huonoja ja muiden hyviä puolia. Tätä vastakkainasettelua analysoidaan sekä diskurssin makrotasolla, että sanaston ja kieliopin tasolla. Tutkielmassa vertaillaan kolmea seuraavaa näkökohtaa: diskurssien teemoja ja painopisteitä, eli sitä, mitä korostetaan tai häivytetään; sanastoa ja sanojen arvoväritteisyyttä; sekä agentin roolia, eli milloin agentin vastuullisuus on pyritty piilottamaan tai häivyttämään. Hypoteesien pohjalla oli ajatus siitä, että vähemmistöideologioiden nousu ja mielenilmaukset uhkaavat länsimaiden ylivaltaa. Länsimaiden tarkoitusta siis palvelee näyttää muut ideologiat vaarallisina, laittomina ja uhkaavina. Hamas ja palestiinalaiset edustavat lännen näkökulmasta muiden ideologiaa, kun taas Israel kuuluu länsimaiden piiriin. Hypoteesina oli ensinnäkin, että länsimaiset viestimet YLE 1 ja France 2 suhtautuisivat positiivisemmin Israeliin kuin palestiinalaisiin ja varsinkaan Hamasiin, kun taas Al-Jazeera esittäisi palestiinalaiset paremmassa valossa kuin israelilaiset. Toisena hypoteesina oli, että France 2 kuitenkin esittäisi palestiinalaiset positiivisemmin kuin YLE 1, johtuen siitä, että Ranskassa suurella arabiväestön osuudella voi olla vaikutus julkisen tv-kanavan ideologiaan. Analyysin tulosten pohjalta vaikutti siltä, että YLE 1 esitti palestiinalaiset negatiivisemmassa valossa kuin israelilaiset ja keskittyi diskurssissaan enemmän palestiinalaisten väliseen konfliktiin, mainiten Israelin iskut vain loppuhuomautuksena. France 2 puolestaan esitti kaikki osapuolet jonkinlaisena syyllisenä, ottaen tavallisen palestiinalaisen puolen. Israel sai kuitenkin myös ranskalaisessa diskurssissa melko neutraalin käsittelyn. Al-Jazeera taas suosi selkeästi palestiinalaisia ja esitti israelilaiset kaikkein negatiivisimmassa valossa. Hypoteesit eivät kuitenkaan pitäneet paikkaansa kaikilta osin, ja useasti oli mahdollista tulkita tulokset kahdella tapaa: esimerkiksi agentin asema ei näyttänyt riippuvan ideologisista tekijöistä. Parhaiten ideologiset merkit paljastuivat diskurssin teemojen ja painopisteiden sekä kolmesta osapuolesta käytettyjä nimityksiä tutkittaessa.
  • Kuusisto, Laura (2016)
    Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee suomen kielen omistuslauseen oppimista alakoulun valmistavan luokan vuorovaikutuksessa. Tarkastelu keskittyy erityisesti luokan oppilaiden tuottamiin omistuslauseisiin, mutta myös luokkahuoneen aikuisten eli opettajien ja koulunkäyntiavustajien tuottamat omistuslauseet huomioidaan. Erityisesti tarkastellaan viittä oppilasta, joiden ensikielet ovat viro ja venäjä. Tutkielman aineisto on kuuden oppitunnin mittainen, ja se on osa Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen Long Second -hankkeen yhden lukuvuoden mittaista videoitua ja litteroitua aineistoa. Tutkielman tavoitteena on tarkastella oppilaiden tuottamia omistuslauseita pitkittäisnäkökulmaa hyödyntäen eli tutkia, miten omistuslauseet kehittyvät ja kasvaako oppilaiden käyttämien suomenkielisten omistuslauseiden lukumäärä lukuvuoden edetessä. Tutkielmassa tarkastellaan omistuslauseen oppimista luokkahuonevuorovaikutuksessa erityisesti affordanssin käsitteen kautta. Yksinkertaistetusti tämä tarkoittaa, että tutkitaan, ottavatko kielen oppijat mallia opettajan tai vertaisoppilaiden tuottamista suomenkielisistä omistuslauseista. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan erikielisiä omistuslauseita, koska oppilaiden välinen luokkahuonevuorovaikutus on sangen monikielistä. Menetelminä käytetään keskustelunanalyysia ja kvantitatiivista kartoitusta. Keskustelunanalyyttinen tarkastelu on tärkeä luokkahuonevuorovaikutuksen analyysissa. Kvantitatiivinen kartoitus auttaa hahmottamaan oppilaiden tuottamien suomen-, englannin- ja vironkielisten omistuslauseiden lukumääriä pitkittäisnäkökulmasta. Lisäksi se mahdollistaa opettajan ja oppilaiden omistuslauseiden vertailun. Tutkielma osoittaa, että aineiston oppilaiden tuottamat omistuslauseiden lukumäärät vaihtelevat oppilaskohtaisesti. Muutamilla oppilailla omistuslauseiden lukumäärä näyttää ensin kasvavan, mutta tämän jälkeen määrä laskee. Omistuslauseiden lukumäärän kasvua ei kaikkien oppilaiden puheessa tapahdu. Lisäksi aineisto osoittaa, että aineiston venäjänkieliset oppilaat tuottavat vähemmän omistuslauseita kuin vironkieliset. He myös tuottavat ensimmäiset suomenkieliset omistuslauseensa vironkielisiä myöhemmin. Tutkielma osoittaa myös, että opettajan ja oppilaiden tuottamat omistuslauseet poikkeavat selvästi toisistaan persoonapronominien osalta. Omistuslauseen omistaja (x:llä on y rakenteen y) on oppilaiden puheessa tavallisesti yksikön ensimmäinen persoona, kun taas opettajilla yksikön ensimmäinen persoona on omistuslauseen omistajana hyvin harvinainen. Tämä on mahdollisesti yksi syy siihen, että tulosten mukaan oppilaat eivät omistuslauseiden kohdalla erityisemmin hyödynnä opettajalta saatavaa mallia, vaan hyötyvät enemmän vertaisoppilaiden tuottamista malleista.
  • Tuononen, Sirkka (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tutkimuskohde on venäläisen kontekstin ilmeneminen Aki Kaurismäen elokuvien vastaanotossa - erityisesti merkityksen annossa, tulkinnassa. Tutkimusaineistona on Integrum-tietokannasta Aki Kaurismäki hakusanalla haetut artikkelit, Andrei Plahovin ja Jelena Plahovan Kaurismäen tuotantoa esittelevä teos sekä Iskusstvo Kinon artikkeleita. Aineiston analyysissä tukeudutaan kirjallisuustieteen piirissä kehitettyyn reseptioteoriaan. Keskeisenä lähtökohtana on Hans Robert Jaussin reseptioestetiikan kulmakivi: näkemys vastaanottokontekstin oleellisesta merkityksestä taideteoksen tulkinnassa. Lisäksi hyödynnetään semioottisen lähestymistavan - lähinnä kulttuurisemiotiikan - käsitteitä, kuten teksti kulttuurisena tekstinä sekä taiteen ja elämän tekstien punoutuminen kokonaisuudeksi. Kaurismäen elokuvien venäläinen vastaanotto kertoo monin tavoin venäläinen kontekstin ja kriitikoiden odotushorisontin kulttuuristen elementtien vaikutuksesta elokuvien tulkintaan. Vastaanotossa kiinnitetään runsaasti huomiota hänen tuotantonsa intertekstuaalisiin elementteihin, jotka liittyvät venäläiseen kulttuuriin. Tulkintoja syntyy venäläisen elokuvan ja kaunokirjallisuuden lähtökohdista. Elokuvien synnyttämät konnotaatiot ja koko teosten konkretisaatiot sekä taiteilijaa koskevat myytit - luodut legendat ovat monin tavoin sidoksissa venäläiseen kulttuuriin. Venäläiseen kulttuuriin liittyvät intertekstuaaliset elementit tulkitaan venäläisessä vastaanotossa jopa koko Kaurismäen tuotantoa selittäviksi avaimiksi. Ohjaajan elämän ja taiteen tekstit punoutuvat vastaanotossa yhteen venäläisen taiteilijakuvan innoittamiksi legendoiksi. Vastaanotossa elokuvaohjaajaa ja hänen sankareitaan pohditaan semioottisen rajan näkökulmasta: taiteilijasta tulee meidän Aki Kaurismäki ja hänen sankarinsa ovat ainakin melkein slaavilaissieluisia. Keskeiset käsitteet: reseptio, konteksti, odotushorisontti, konkretisaatio, konnotaatio, taiteen ja elämän tekstit, luotu legenda, semioottinen raja.
  • Tjurin, Ilona (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan Kelan toimistossa käytyä venäjänkielistä vuorovaikutusta erityisterminologian käytön näkökulmasta. Keskustelujen osapuolina toimivat äidinkieleltään venäjänkieliset asiakkaat sekä Kelan palveluneuvoja. Kelan erityisterminologia on hyvin laaja ja alati muuttuva, mikä voi tehdä siitä haastavan äidinkielisellekin puhujalle. Venäjänkieliselle, kuten kenelle tahansa Suomeen muuttaneelle vieraskieliselle, Kelan termien omaksuminen vaatii sitäkin enemmän ponnisteluja, sillä suomen kieli on usein täysin vieras ja sosiaaliturvajärjestelmä tuntematon. Tiedon saannin helpottamiseksi suurimpia vieraskielisiä ryhmiä varten on käännetty Kelan pääasiallisista etuuksista kertovat esitteet. Etuusesitteiden käännösversioissa erityistermit ovat saaneet myös venäjänkieliset vastineensa. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millä tavoin – yhtäältä venäjänkieliset asiakkaat ja toisaalta venäjänkielinen Kelan palveluneuvoja – käyttävät puhuessaan Kelaan liittyvää terminologiaa. Ensinnäkin alkavatko puhujat käyttää suomen- vai venäjänkielistä termiä, ja tapahtuuko kielen suhteen vaihtelua keskustelun edetessä? Toiseksi kiinnitän huomiota siihen, miten termejä nostetaan keskusteluun ja miten ne vastaanotetaan. Termien käyttöön liittyviä ymmärrysongelmia sekä niiden hoitamista tarkastellaan puhujien institutionaalisten ja kielellisten roolien näkökulmasta. Tutkimusmetodina työssä on käytetty 1960–70-lukujen taitteessa etnometodologiasta jalostunutta keskustelunanalyysiä. Metodin avulla puhetta voidaan tarkastella sellaisena kuin se todellisuudessa esiintyy, mikä mahdollistaa puheen tarkan ja yksityiskohtaisen kuvaamisen. Tutkimusta varten on nauhoitettu venäjänkielisiä Kelan tiskillä käytyjä keskusteluja yhdestä Kelan toimistosta Etelä-Suomessa. Äänitallenteella esiintyy yhdeksän eri asiakasta, jotka on valittu satunnaisesti. Palveluneuvojana niissä toimii koko ajan sama, äidinkieleltään venäjänkielinen toimihenkilö. Aineisto on litteroitu kokonaisuudessaan analyysia varten. Analyysi osoitti, että asiakkaat suosivat venäjänkielisten etuustermien sijaan suomenkielisiä. Palveluneuvoja käytti useammin venäjänkielisiä termejä, mutta toisti ne usein myös suomen kielellä, varsinkin nostaessaan jonkun termin keskusteluun ensimmäistä kertaa. Kaiken kaikkiaan etuustermejä käytettiin keskusteluissa kuitenkin vähän. Sen sijaan etenkin asiakkaat viittasivat etuuksiin usein arkisemmilla kuvauksilla. Varsinaisen etuustermin nostaminen keskusteluun ei ollut välttämätöntä silloin, kun arkisempi kuvaus asiasta oli molemmille osapuolille ymmärrettävä. Termien käyttöön liittyviä ymmärrysongelmia esiintyi aineistossa vain vähän. Ottamalla huomioon asiakkaan institutionaalisen ja kielellisen kompetenssin, palveluneuvoja saattoi valita kuvauksensa siten, että yhteisymmärrys keskustelussa säilyi. Tutkimuksen perusteella venäjänkieliset vastineet Kelan termeille eivät ole vielä vakiintuneet venäjänkielisten asiakkaiden käyttöön. Tämä voi johtua suurelta osin siitä, että termejä on käännetty eri tahojen esitteissä ja verkkosivuilla eri tavoin. Venäjänkielisissä Kelan etuusesitteissä ei myöskään ole käytetty rinnakkain venäjän- ja suomenkielisiä termejä, vaan pelkästään venäjänkielisiä. Tämä voi estää asiakasta varmistumasta siitä, mistä etuudesta on todellisuudessa kyse. Omakielisen termin jäädessä merkityksettömäksi käännösesitteistä saatava hyöty heikkenee. Käännöstermejä yhtenäistämällä sekä suomenkielisiä termejä rinnakkain käyttämällä voidaan sekä tarjota asiakkaalle ymmärrettävämpää tietoa Kelan etuuksista että helpottaa puhujien välistä vuorovaikutusta asiointitilanteessa.
  • Kantola, Urpo (Helsingfors universitet, 2013)
    Käsittelen tutkielmassani latinalaisten nimien kirjoitusasuja kreikankielisissä piirto- ja papyruskirjoituksissa sekä rahoissa, jotka on ajoitettu viimeistään Augustuksen ajalle. Tavoitteena on ensisijaisesti selvittää, mitä kirjoitusasuja käsittelyyn valituista ilmiöistä käytettiin ja miten kirjoitusasut vaihtelivat ajan, paikan ja kirjoituksen tuottajan mukaan. Toissijainen tavoite on kommentoida esitellyn aineiston nojalla ilmiöiden syitä ja aiempia näkemyksiä niistä. Merkittävänä motiivina tutkielmalle on, että edellinen laajamittainen tutkimus vastaavasta aihepiiristä, Theodor Eckingerin Die Orthographie lateinischer Wörter in griechischen Inschriften vuodelta 1893, on aineistoltaan ja osin tulkinnoiltaan vanhentunut. Tutkimus on aineistolähtöinen, ja sen pohja-aineistona on keräämäni noin 2700 primaarilähdettä (joista 90 prosenttia on piirtokirjoituksia). Näistä noin 1500:ssa esiintyy käsittelyyn valitsemiani sellaisia ilmiöitä, joissa esiintyy vaihtelua ja joista on riittävästi diakronista näyttöä. Olen valinnut käsittelyyn seuraavien kreikkalaiset kirjoitusasut: lyhyet, /u i/- ja /o u/-vaihtelujen alaiset äänteet, Lucius-nimen ja sen johdoksien /u:/, puolivokaali /w/ ja labiovelaari /kʷ/ sekä vokaalimerkkien dittografiat varsinkin Marcus-nimessä ja sen johdoksissa. Käytän analyysissä apuna muodostamaani historiallisiin asiayhteyksiin perustuvaa ajallista jaottelua sekä mahdollisuuksien mukaan maantietellisiä ja kirjoitusten tuottajiin liittyviä erotteluja. Käsittelen aineiston ilmiöittäin. Muodostan tulkinnat ilmiöistä analysoimalla ensin kvantitatiivisesti käsiteltävän ilmiön esiintymät ja sitten kvalitatiivisesti tulkintaa täsmentävät olennaiset yksittäistapaukset. Suhteutan tulkintani aiempiin ilmiöistä esitettyihin näkemyksiin ja esitän kykyni mukaan omat näkemykseni ilmiöiden syistä. Tutkimus tarkentaa käsitystä ilmiöiden kronologioista, joiden päälinjat on tulkittu aiemmassa tutkimuksessa enimmäkseen oikein. Ilmiöiden syistä olennaisin tulkintani koskee Marcus- ja sen johdosnimien alfan dittografiaa: pidän usein viljeltyä aiempaa näkemystä latinalais- tai oskilaisvaikutuksesta dittografian syynä epäuskottavana ja esitän aineistooni nojaten, että syy on pikemmin äänteellinen ja liittyy alkujaan vokaalien välissä olleen äänteen katoon. Tutkielman ulkopuolelle jää useita kirjoitusasujen ja muita nimien ilmiöitä, joiden tutkimiseen pohja-aineistoa voisi hyödyntää. Tutkimuksessa käytettyä kirjoitusten tuottajien jaottelua voisi kehittää, jotta voisi paremmin selvittää tämän näkökulman merkityksen aineiston tulkinnalle. Tutkielmassa saatuja tuloksia voisi yrittää hyödyntää heikommin ajoitettujen tapausten tulkinnassa. Tutkimusta voisi myös jatkaa ulottamalla käsiteltävää ajanjaksoa edemmäksi, mikä antaisi laajemman kronologisen vertailupohjan tässä tutkimuksessa esittelemilleni ilmiöiden myöhäisille piirteille.