Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 160-179 of 728
  • Lappalainen, Suvi (Helsingfors universitet, 2014)
    Homoseksuaalien parisuhteet ovat ajankohtainen teema Virossa. Pro gradu -työni tarkoituksena on tutkia, millainen kuva homoseksuaalisuudesta, homoseksuaalien parisuhteista ja heidän avioliitostaan luodaan kielellisin keinoin, ja mitä se kertoo virolaisesta yhteiskunnasta. Tutkimusmetodinani on kriittinen tekstintutkimus erityisesti systemaattis-funktionaalinen kielioppi. Tutkimuksessa keskeisiä käsitteitä ovat ideationaalinen ja interpersonaalinen funktio, ideaalilukija, polaarisuus, leksikaaliset valinnat, verbien prosessit ja konteksti, joiden avulla tutkin 14 mielipidekirjoitusta. Kaikki nämä tekstit ovat ilmestyneet vuonna 2013 virolaisessa Postimees-päivälehdessä. Ensin tarkastelen tekstien otsikoita ja niiden vastaavuutta tekstien sisältöön, sen jälkeen siirryn itse tekstien tutkimiseen. Teksteistä tarkastelen ensin pikaisesti yleistä kieltä, sitten keskityn homoseksuaalisuus-teemaan liittyvään sanastoon, jota analysoin sekä ilman kontekstia että kontekstin kanssa. Keskityn erityisesti selvittämään sitä, onko sanoilla positiivinen, negatiivinen vai neutraali merkitys. Lopuksi käsittelen lukijan ja kirjoittajan suhdetta: millaisen roolin kirjoittaja ottaa tekstissä ja millainen vaikutus sillä on lukijaan, kuinka kirjoittaja keskustelee lukijan kanssa ja millainen tekstin ideaalilukija on. Pyrin selvittämään kirjoittajan todellisen suhtautumisen teemaan. Tutkimuksessa selviää, että kontekstilla on suuri merkitys. Usein ensimmäinen vaikutelma positiivisesta/negatiivisesta suhtautumisesta ei ole totta sellaisenaan, vaan asia on moni- mutkaisempi kuin miltä se aluksi näyttää. Kaikki kirjoittajat suhtautuvat homoseksuaaleihin positiivisesti, mutta käsitteen avioliitto käyttäminen homoseksuaaleista puhuttaessa on osalle ongelma. Muita tärkeitä teemoja, joista teksteissä puhutaan, ovat kirkko ja sen rooli homoseksuaalien avioliitoissa, homofobia ja politiikka. Tekstien perusteella virolainen yhteiskunta ei suhtaudu homoseksuaaleihin yhtä suopeasti kuin tekstien kirjoittajat.
  • Rodriguez (Haarlammert), Miryam (Helsingfors universitet, )
    This thesis demonstrates how the semiotic framework, with an emphasis on cultural context, can be applied to selected visual works of art by contemporary Cuban artists Abel Barroso, Lázaro Saavedra, Fernando Rodríguez, and Sandra Ramos in order to broaden the understanding of Cuban art and culture. The semiotic framework and cultural approach are both interdisciplinary methods that enliven the discussion of two key aspects of contemporary Cuban art and culture—humor and narrative. Humor does not generally enter the realm of art criticism, but is an important part of Cuban society, which operates in daily life through language and images. Understanding Cuban humor, choteo, enables an insightful interpretation of the signs and symbols present in visual art. Narratives likewise characterize daily interactions. Telling jokes and sharing stories are common ways of relating with others within the Cuban community. In this thesis, an artwork is a collection of signs, which refer to customs and symbols outside of itself, for viewers to interpret. By combining and investigating aspects of contemporary Cuban visual art that are not discussed at length because humor is generally outside the scope of art criticism and narrative has generally been applied to literary analyses or comic arts, this thesis encourages the disruption of utilizing historically prescribed methodologies. Though the artists’ intentions will be addressed, semiotics is ‘reader oriented.’ Emphasizing how audiences process signs and how they interpret them to create meaning will be the focuses of the analysis. Key concepts include sign competence, cultural context, Peirce’s definitions of sign and symbol, visual narrative, and choteo. Examples of key questions to keep in mind are: How can or does the audience’s interpretation of an artwork change in relation to location or time? How do signs come to be interpreted as humorous or as narrative? These types of questions give attention to the process of seeing art and of deriving meaning from it.
  • Toivio, Emmi (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämän tutkielman tavoitteena on tutkia ja vertailla, miten suomen- ja ruotsinkieliset keskustelevat tavatessaan keskustelukumppaninsa ensimmäistä kertaa. Analyysi keskittyy keskustelunaloitukseen, keskustelunaiheisiin sekä multimodaaliseen keskustelupalautteeseen. Multimodaalinen kommunikaatio on verbaalisen sekä ei-verbaalisen yhtäaikaista käyttöä ja tähän tutkielmaan olen valinnut analysoida nyökkäysten ja dialogipartikkelien yhtäaikaista esiintymistä. Tutkin syvemmin muun muassa sitä, millä tervehdyksillä keskustelijat aloittavat keskustelun, miten he esittelevät itsensä sekä sitä, onko keskustelunaiheilla tietty esiintymisjärjestys. Tutkimukseni taustalla on mielenkiinto kartoittaa tarkemmin ensimmäisiä keskusteluita vuorovaikutteisena ilmiönä. Tutkielmani aineisto koostuu yhteensä 24 videoidusta järjestetystä keskustelusta, joista 12 on suomen- ja 12 ruotsinkielisiä. Analyysini perustuu näiden keskusteluiden viiteen ensimmäiseen minuuttiin. Suomenkieliset keskustelut nauhoitettiin Tampereella ja ruotsinkieliset Göteborgissa, Ruotsissa. Aineisto kerättiin alun perin pohjoismaisen NOMCO-projektin aikana, jonka tavoitteena oli kehittää ja analysoida multimodaalisen kommunikaation korpus sekä vertailla erilaisia kommunikatiivisia toimintoja suomalaisissa, ruotsalaisissa sekä tanskalaisissa keskusteluissa. Metodini perustuu keskustelunanalyysiin, tarkemmin sanottuna vuorovaikutteiseen lingvistiikkaan (engl. interactional linguistics), jonka mukaan tärkeintä keskusteluissa on se, miten vuorovaikutus ja kieli vaikuttavat toisiinsa. Keskustelupalautteita analysoin kvantitatiivisesti laskemalla nyökkäysten, dialogipartikkeleiden ja näiden yhteisen käytön frekvenssit. Analyysistä käy ilmi, että vaikka suomen- ja ruotsinkieliset keskustelut rakentuvat suurimmilta osin samalla tavalla, niistä löytyy myös selkeitä eroja. Kiinnostavimpia löytöjä on se, että ruotsinkieliset keskustelijat kyselevät enemmän keskustelukumppaneiltaan heidän asuinpaikastaan ja alkuperästään. Suomenkieliset keskustelijat ottavat kyseiset aiheet esille vain kahdessa keskustelussa, kun taas ruotsalaiset tekevät niin jopa kuudessa keskustelussa. Toinen mielenkiintoinen havainto on se, että ruotsalaisille keskustelijoille on tavanomaista päättää keskustelun alussa tapahtuva esittelysekvenssi joko toistamalla keskustelukumppanin nimen tai lausumalla trevligt, jonka oletan olevan lyhennys fraasista trevligt att träffas (suomenkielinen vastine hauska tutustua). Suomenkielisissä esittelysekvensseistä ei löydy vastaavaa lopetusvuoroa. Edellä mainittujen lisäksi eroja löytyy suomalaisten ja ruotsalaisten keskustelijoiden palautteenannossa. Ruotsalaiset antavat enemmän multimodaalista palautetta, kun taas suomalaiset nyökkäilevät useammin sekä käyttävät enemmän dialogipartikkeleita (esim. joo, nii(n) tai okei). Kielten välisten erojen lisäksi myös puhujakohtaiset erot ovat ajoittain merkittäviä: osa antaa jatkuvasti palautetta kun taas osa tekee sitä huomattavasti harvemmin.
  • Korhonen, Minna (Helsingfors universitet, 2007)
    Tutkimuksessa olen tarkastellut Tove Janssonin muumikirjojen adaptaatioita, eli uudelleen kirjoitettuja muumikirjoja. Työn tavoitteena on ollut selvittää, miten ja miksi Tove Jansson on muokannut alkuperäisiä muumikirjojaan. Lisäksi työssä on pohdittu, onko uudelleen kirjoittamisella ollut tietty tavoite eli, ovatko muutokset samansuuntaisia kaikissa uudelleen kirjoitetuissa muumikirjoissa. Aineistona minulla on ollut neljä Tove Janssonin alkuperäistä ja neljä uudelleenkirjoitettua muumikirjaa: Kometjakten (1946) ja uudelleen kirjoitettu Kometen kommer (1968), Trollkarlens hatt (1948, 1968), Muminpappans Bravader (1950) ja uudelleen kirjoitettu Muminpappans memoarer (1968) sekä Farlig midsommar (1954, 1969). Olen tarkastellut, millaisia kielellisiä ja kuvallisia eroja alkuperäisten ja uudelleen kirjoitettujen muumikirjojen välillä on. Koska materiaali on niin laaja, olen rajannut tutkimustani. Uudelleen kirjoitetut Farlig midsommar (1969) ja Trollkarlens hatt (1968) eivät sisällä yhtä paljon adaptaatioita kuin kirjat Muminpappans memoarer (1968) ja Kometen kommer (1968). Sen vuoksi olen käyttänyt kirjojen analysoinnissa erilaista tutkimusmenetelmää. Kirjoja Farlig midsommarja Trollkarlens hatt olen tutkinut kokonaisuudessaan. Kirjojen Kometen kommer sekä Muminpappans memoarer kohdalla olen puolestaan käyttänyt kvalitatiivista metodia. Kyseisten kirjojen kohdalla olen ottanut otoksia kirjojen alusta, keskeltä ja lopusta. Kaikkien kielellisten adaptaatioden kuvaamisessa, vertailussa ja analysoimisessa olen käyttänyt apuna sanakirjoja ja aikasempaa tutkimusta. Kuvatutkimuksesa olen keskittynyt tarkastelemaan kuvien näkyvyyttä muumikirjoissa. Olen tarkastellut kuvien sijoittelua, kokoa, määrää ja osittain sisältöä alkuperäisten ja uudelleen kirjoitettujen muumikirjojen välillä. Kielelliset adaptaatiot on jaettu niiden pituuden ja rakenteen mukaan kolmeen luokkaan: parafraasit, lisäykset ja poistot. Jaottelu perustuu osittain omiin havaintoihini materiaalista ja osittain aiempaan tutkimukseen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Tove Jansson on tehnyt samankaltaisia muutoksia kaikissa uudelleen kirjoittamissaan muumikirjoissa. Kaikki uudelleen kirjoitetut kirjat sisältävät niin parafraaseja, lisäyksiä kuin poistojakin. Muutoksilla onmyös samankaltaisia funktioita kaikissa kirjoissa. Parafraasit tekevät kirjoista muun muassa ajanmukaisia ja helppolukuisia. Lisäyksillä on ennen kaikkea selittävä funktio. Poistojen avulla taas lastenkirjallisuuteen soveltumattomia sanoja ja tapahtumia on karsittu. Myös kuvien muutokset ovat samankaltaisia kaikissa uudelleenkirjoitetuissa muumikirjoissa. Ensinnäkin kuvien sijoittelun muutokset ovat parantaneet kuvan ja tekstin vuorovaikutusta kaikissa uudelleen kirjoitetuissa muumikirjoissa. Muokatuissa muumikirjoissa teksti ja kuvat ovat keskimäärin lähempänä toisiaan ja vastaavat tarkemmin toisiaan kuin alkuperäisissä muumikirjoissa. Toiseksi kuvien koon ja lukumäärään muutokset tekevät uudelleen kirjoitetut kirjat visuaalisesti nautittavammiksi kuin alkuperäiset kirjat. Kaiken kaikkiaan adaptaatiot uudenaikaistavat muumikirjoja ja tekevät ne uudelle kohderyhmälle paremmin soveltuviksi. Adaptaatioiden avulla Tove Jansson on luonut jatkumon muumikirjojensa välille, minkä ansiosta ensimmäiset muumikirjat ja myöhemmin kirjoitetut muumikirjat eivät ole ristiriitaisia, vaan ne ovat yhtenäisiä niin sisällön, henkilöiden, kirjoitustyylin ja kuvituksen suhteen. Vaikuttaa siltä, että adaptaatiot ovat hyvin yleinen kielellinen ilmiö. Lähes jokainen kirjoittaja joutuu jossain vaiheessa muokkaamaan omaa tekstiään. Uusien versioiden julkaiseminen on kuitenkin harvinaisempaa. Ottaen huomioon, kuinka kielteisesti adaptaatioihin yleisesti suhtaudutaan, on mielenkiintoista, että nimenomaan uudelleen kirjoitetut muumikirjat ovat saaneet "aitojen" muumikirjojen aseman. Moni ei todennäköisesti tiedä lukevansa muokattua muumikirjaa. Mielenkiintoista onkin, että suomenkieliset käännökset on käännetty ainoastaan alkuperäisistä muumikirjoista. Pohdittavaksi jääkin, millainen kuva suomenkielisellä lukijalla on esimerkiksi muumikirjojen yhtenäisyydestä. Kun jo lähdeteoksia on muokattu niin paljon kuin tämä työ on osoittanut, olisi ehkä käännöksiäkin jo korkea aika päivittää.
  • Hongisto-Salmi, Ripsu (Helsingfors universitet, )
    Pro gradu-tutkielmassani käsittelen Hagelstam Huutokaupat Oy:n kansainväliseen laatuhuutokauppaan jätettyjä esineitä sekä esineensä myyntiin jättäneiden henkilöiden kokemuksia luopumisprosessin aikana. Tavoitteeni on kartoittaa luopumisprosessia ja selvittää, mitä ajatuksia esineen jättäminen huutokauppaan kirvoittaa ja minkälaisia muistoja, merkityksiä ja arvoja huutokauppaesineisiin liittyy. Lisäksi pohdin, katoaako huutokauppaesineen menneisyys tietämättömiin sen vaihtaessa omistajaa. Toissijaisena tavoitteena on hahmottaa huutokauppaesineen hinnanmuodostusta ja informanttien suhtautumista arviointiin ja hinnoitteluun. Tutkimusaineisto perustuu kuuden Hagelstam Huutokaupat Oy:n joulukuussa 2011 pitämään kansainväliseen laatuhuutokauppaan jättäneen henkilön haastatteluun. Viisi haastatelluista henkilöistä on samassa yhteydessä myynyt taide- ja antiikkiesineitään Hagelstamin tytäryhtiön, Apollo Auctions -huutokaupan kuukausihuutokaupassa. Hyödynnän tutkimuksessani nykyaikaiseen monitieteelliseen aineellisen kulttuurin tutkimukseen liittyvää lähestymistapaa, jossa kiinnitetään yhä enemmän huomiota esineiden merkityssisältöön ja kokemuksellisiin näkökulmiin, kuten arvoihin, arvostuksiin, asenteisiin, symboleihin, muistoihin ja tunteisiin. Pääosa tutkimuskirjallisuudesta tulee etnologiasta, antropologiasta, sosiologiasta ja taloustieteistä. Tutkimuksen rakenne perustuu kronologisuuteen, jossa haastatteluista kristallisoituneita avainteemoja käsitellään aikajärjestykseen perustuvan kertomuksen tavoin. Työni alkaa esineiden saantiin liittyvillä kysymyksillä ja etenee muistojen ja luopumisprosessin kautta siihen vaiheeseen, jossa esineen myyntihinta vahvistuu. Tutkimuksessa ilmenee, että huutokauppaesineet ovat useimmissa tapauksissa tulleet omistajalleen joko perintönä tai lahjana vanhemmilta tai läheisiltä. Esineisiin liittyvät tiedot ja entisen omistajan niihin liittämät merkitykset eivät saannin yhteydessä olleet välittyneet eteenpäin. Informantit olivat varustaneet esineet uusilla merkityksillä ja arvoilla, mutta uudet merkitykset eivät olleet muodostuneet sellaisiksi, että laatuhuutokauppaan nyt jätetyt esineet olisi haluttu pitää. Laatuhuutokaupassa myydyt esineet toimivat useimmissa tapauksissa linkkinä lapsuuteen ja lapsuudenkotiin. Kodin merkitys korostui kaikissa haastatteluissa ja kotiin liittyvä tilanpuute oli myös päällimmäisenä luopumissyitä eritellessä. Ainoastaan yhdelle informantille raha oli ensisijainen syy esineistä luopumiseen. Laatuhuutokauppaesineisiin liittyvät vähäiset merkitykset ja tunnesiteet lienee syynä siihen, että esineistä luopuminen on ollut verrattain helppoa. Luopumista näyttää helpottaneen myös nk. luopumisstrategioiden käyttö ja oletus siitä, että esine päätyisi hyvään kotiin. Aineistosta ilmenee lisäksi, etteivät informantit oleta uuden omistajan olevan kiinnostunut heidän esineidensä yksityisemmästä historiasta. Informanteilta ei ollut luovutuksen yhteydessä lähemmin kyselty, eivätkä he liioin itse olleet kertoneet, esineidensä yksityisiä taustoja. Esineiden yksityisemmät tarinat eivät näin ollen saaneet edes mahdollisuutta välittyä huutokaupalle eivätkä myöskään ostajalle. Luottamus huutokauppayhtiön asiantuntijuuteen, niin myytävien esineiden valinnassa kuin hinnoittelussakin, ilmenee useimmissa haastatteluissa. Tutkimuksessa todetaan lisäksi, että laatuhuutokauppaan myyntiin jätettyjen maalausten lähtöhinnat olivat linjassa myyjien omiin arvioihin, sen sijaan muiden kuin taulujen lähtöhinnat yllättivät korkeudellaan. Tutkielmani antaa viitteitä siitä, että taide-esineiden tarkastelu poikkitieteellisen aineellisen kulttuurin tutkimuksen näkökulmasta voisi laajentaa ymmärrystä taiteen mahdollisuuksista, vaikutuksista ja merkityksestä yhteiskunnassa yleisemminkin. Lisäksi tämän näkökulman kautta voisi olla mahdollista hankkia hedelmällistä tietoa esimerkiksi taiteen ja yksittäisen taiteilijan arvostamisesta/arvottamisesta sekä taidekentän dynamiikasta ja mekanismeista.
  • Elomäki, Mari (Helsingfors universitet, 2010)
    Tutkielma käsittelee velvoittamista ja ohjailemista Tarja Halosen uudenvuodenpuheissa. Aineistona on kahdeksan uudenvuodenpuhetta, vuosilta 2001–2008. Puheet ovat luettavissa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen aineistopalvelu Kainon kautta (www.kaino.kotus.fi) sekä presidentin kanslian internetsivuilta (www.tpk.fi). Tutkielmassa käsitellään puheita kirjoitettuina teksteinä ja tutkitaan niitä tekstintutkimuksen työvälinein. Tärkeän teoriataustan työlle muodostaa myös Perelmanin ja Olbrechts-Tytecan retoriikka- ja argumentaatioanalyysi. Analyysissa selvitetään ensiksi, millä keinoin Halonen velvoittaa kuulijaa puheissaan, ja toiseksi, keitä tai mitä ohjailevissa ilmauksissa velvoitetaan. Kolmanneksi tarkastellaan vielä velvoittavien ilmausten esiintymistä tekstiympäristössään: useasta typografisesta kappaleesta koostuvissa temaattisissa kokonaisuuksissa ja yhden typografisen kappaleen mittaisissa tekstikokonaisuuksissa. Myös presidentin uudenvuodenpuheen kokonaisrakennetta esitellään lyhyesti. Tutkielma etenee siten, että ensin tarkastellaan uudenvuodenpuheissa esiintyviä sellaisia kehotuksia, jotka kirjoittaja on katsonut eksplisiittisiksi tai kiistattomiksi velvoitteiksi: imperatiivimuotoisia kehotuksia, nesessiivirakenteita ja modaalisia verbejä deonttisen modaalisuuden ilmauksina sekä yksikön ensimmäisen persoonan käyttöä tietyissä ilmauksissa. Näistä siirrytään käsittelemään implisiittisempää velvoittamista: esimerkiksi lauseeseen valittujen sanojen leksikaalinen merkitys vaikuttaa siihen, tulkitseeko kuulija ilmauksen velvoittavaksi. Halosen uudenvuodenpuheissa usein indikatiivinen väitelause etääntyy pelkän episteemisen varmuuden toteamisen tehtävästä ja lähestyy velvoittamisen ja kuulijan ohjaamisen tehtävää (esim. "Meidän tehtävämme on arvojen siirtäminen tuleville sukupolville"). Aineistosta ilmenee, että Halosen uudenvuodenpuheissa velvoittavat ilmaukset voivat joko suuntautua ilmipannulle velvoitettavalle, joka voi olla me tai te tai jokin kolmas nimetty toimija (esim. Irak tai Euroopan unioni), tai velvoitettava voi olla ilmipanematon. Merkille pantavaa on, että kolmannelle nimetylle toimijalle suunnatuilla velvoitteilla on kahtalainen tehtävä: esimerkiksi lause "Irakin on noudatettava ehdoitta turvallisuusneuvoston päätöslauselmia" on muodoltaan velvoite (nesessiivirakenne), mutta kuulijan näkökulmasta se on presidentin lausuma tiedottava toteamus asioiden tilasta. Uudenvuodenpuheen typografinen tekstikappale voi sisältää yhden tai useamman velvoittavan ilmauksen tai olla täysin velvoittamaton ja pikemminkin tiedottava. Säännönmukaista velvoittavien ilmausten suhteessa tekstiympäristöönsä on se, että typografisessa kappaleessa on aina yhden tai useamman velvoittavan ilmauksen lisäksi myös velvoitetta perustelevaa ja pohjustavaa ainesta.
  • Korhonen, Suvi (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielmassa tarkastellaan työvoimapoliittisessa kotoutumiskoulutuksessa opiskelevien maahanmuuttajien kokemuksia kieliharjoittelusta. Kieliharjoittelu on neljä viikkoa kestävä työelämäjakso, jonka tavoitteena on aktivoida suullista kielitaitoa ja tutustua suomalaiseen työkulttuuriin. Tutkielman tavoitteena on selvittää kieliharjoittelun hyviä ja huonoja puolia opiskelijan näkökulmasta ja pohtia sen hyödyllisyyttä kotoutumiskoulutuksen osana. Laajempana tavoitteena on kieliharjoittelun kehittämisehdotusten määrittely tutkimustulosten perusteella. Tutkielman ote on työelämälähtöinen, joten tutkielmassa on sekä analyysi- että selvityspainotteisia lukuja. Tutkielman tärkein teoreettinen viitekehys on funktionaalinen kielenoppiminen. Informanttien kieliharjoittelukokemuksia peilataan myös muun muassa affordanssin ja lähikehityksen vyöhykkeen näkökulmasta. Tutkielman aineistoa analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Tutkielman aineisto koostuu haastatteluista ja kyselylomakkeista. Haastattelut on toteutettu puolistrukturoituina teemahaastatteluina, ja niistä on litteroitu tutkielman fokusaineiston muodostavat kohdat. Informantteja on yhteensä 23. Työssä osoitetaan, että suurimpia kieliharjoittelun haasteita ovat puhekielen ymmärtäminen ja puheyhteisön jäseneksi pääseminen. Suurin osa informanteista kokee kuitenkin oppineensa kieliharjoittelussa suomea, erityisesti puhekieltä. Kieliharjoittelun tavoitteiden toteutumiseen vaikuttavat kieliharjoittelijan työtehtävät, työyhteisön kiire ja ennen kaikkea työyhteisön halukkuus ottaa kontaktia kieliharjoittelijaan. Kieliharjoittelua voisi kehittää syventämällä työnantajan ja koulutuksentarjoajan yhteistyötä ja optimoimalla kieliharjoittelijan työtehtävät vahvemmin kielitaitoa kehittäviksi. Kotoutumiskoulutuksen ja työelämän yhteistyötä voisi lisätä entisestään, sillä pelkkä luokkahuoneopiskelu ei anna riittäviä valmiuksia kotoutumiseen. Kieliharjoittelu on kehityskelpoinen menetelmä oppia suomea työelämäkontekstissa. Avainsanat Nyckelord Keywords kotoutumiskoulutus, puhekieli, suomi toisena kielenä, työharjoittelu Säilytyspaikka Förvaringställe Where deposited Keskustakampuksen kirjasto
  • Vitikainen, Kaisa (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten uutistekstitystä eli suomenkielisten televisiouutisten ohjelmatekstitystä Suomessa tehdään. Tutkielman kirjoittamisen aikaan uutistekstitystä tehtiin ainoastaan Yleisradiossa. Tutkin uutistekstityksen työprosessia oman työni kautta. Lähdin liikkeelle perusmallista, jossa uutisteksti kulkee uutistoimitukselta uutistekstitykseen, missä se muokataan lähetettäviksi repliikeiksi, ja siitä edelleen repliikkien muodossa ohjelmatekstitystä käyttäville katsojille. Materiaalina olivat yhden työpäivän aikana lähetetyt tekstitetyt uutislähetykset sekä työn ohessa tekemäni muistiinpanot, joiden avulla tarkastelin työvaiheita retrospektiivisesti työajan ulkopuolella. Pyrin kuvaamaan työn eri vaiheita sekä yleisellä että osin myös repliikkitarkalla tasolla sekä tunnistamaan työn merkittävimpiä haasteita ja ongelmakohtia. Analysoin valikoituja uutisia työvuoron ajalta kahdessa eri pääkategoriassa, esimerkkeinä rutiinityöstä ja poikkeustapauksista. Kävin osan esimerkeistä läpi repliikkitasolla ja pohdin materiaalien pohjalta erilaisten ratkaisujen syitä. Kiinnitin huomiota myös siihen, montako kertaa mikäkin uutinen oli työn alla ja paljonko repliikkien muokkaukseen käytettiin aikaa. Poikkeustapausten kohdalla analysoin tapahtumien kulkua ja tarkastelin uutistekstittäjien toimintaa poikkeusten kohdalla. Tarkastelin myös uutistekstityksen työmäärää muuhun ohjelmatekstitykseen verrattuna. Analyysissa uutistekstityksen ongelmakohtina tai haasteina esille nousivat ajankäyttö ja turhaan tehty työ, spontaanin puheen ja käsikirjoittamattomien osuuksien tekstittäminen sekä tiedon kulku uutistoimitukselta uutistekstitykselle. Sama uutinen saattaa olla työn alla päivän aikana montakin kertaa, vaikka lähtötekstissä ei ole muutoksia. Tarkastuksia on kuitenkin tehtävä. Ajankäytön haasteessa avuksi voisi olla parempi kommunikaatio uutistoimituksen kanssa. Analyysissa nousi selkeästi esiin, että tiedonkulussa uutistoimitukselta uutistekstitykselle on huomattavasti parantamisen varaa. Tutkimus osoitti myös, että lähtökohtana pidetty yksisuuntainen malli ei täysin pidä paikkaansa. Todellisuudessa uutistekstityksellä on esittämääni perusmallia enemmän vuorovaikutusta uutistoimituksen kanssa. Koska uutistekstityksessä luetaan kaikki uutiset läpi niiden valmistuttua, se toimii oikolukupalveluna uutistoimitukselle, ja uutistekstityksen palautteeseen reagoidaan uutistoimituksessa. Täten uutistekstitys tuottaa lisäarvoa uutistoimitukselle ja myös tekstittämättömien uutisten katsojille.
  • Selin, Sinikka (Helsingfors universitet, 2009)
    Tutkielma käsittelee viime sotien jälkeisiä sosiaalisia ongelmia niin sanotun pinnarilain kautta. Laki työtä vieroksuvien henkilöiden määräämisestä työhön tai erikoistyölaitokseen oli voimassa 1946–1948. Tutkielma selvittää, miten viranomaiset sovelsivat pinnarilakia Helsingissä ja avaa työnvieroksunta-käsitteen sisältöä ja määrittelyä. Tutkielman näkökulma pohjautuu kontekstikonstruktivismiin. Erilaisuuden ja sosiaalisten ongelmien määrittely on jatkuvan keskustelun ja kiistelyn alainen aihepiiri, sillä kyseisissä ilmiöissä ja niiden hallinnassa törmäävät erilaiset intressit ja tavoitteet. Sosiaalisen ongelman määrittely on tulosta aktiivisesta kollektiivisesta määrittelyprosessista, johon osallistuu useita toimijoita. Koska itse laki määritteli työnvieroksunta-käsitteen ja rajasi lain soveltamisalan hyvin väljästi, paikalliset viranomaiset saivat laajat toimintavaltuudet. Tämän vuoksi on tärkeä tutkia, millaiset henkilöt koettiin ongelmallisiksi, ”häiritsevän erilaisiksi”. Tärkein lähdemateriaali työssä on kunnallisen työasiainlautakunnan laatimat henkilöaktit työnvieroksujina käsitellyistä henkilöistä. Henkilöaktit sisältävät lautakunnan omien merkintöjen lisäksi poliisin huolto-osaston, huoltolautakunnan ja lääkäreiden asiakirjoja. Systemaattisen otannan avulla akteista on koottu noin 350 henkilöaktin otos. Nämä henkilöt on jaettu neljään ryhmään sen perusteella, mitkä syyt ovat johtaneet henkilön päätymiseen pinnarikäsittelyyn. Näin muodostuneen neljän ryhmän nimet ovat rikolliset, alkoholiongelmaiset, irtolaisnaiset ja ”kunnon kansalaiset”. Ryhmiä analysoidaan vertailun ja tilastollisten menetelmien avulla. Pinnarilaki oli yhtä aikaa työmarkkina-, sosiaali- ja kontrollipolitiikkaa. Sen soveltamisessa tulivat ilmi valtion työvoimapoliittiset intressit jälleenrakentavassa ja työvoimapulasta kärsivässä maassa. Työnvieroksujien joukkoon päätyi niin yhteiskunnan syrjässä roikkuvia moniongelmaisia kuin työkyvyttömyydestä tai työn puutteesta kärsiviä tavallisia kansalaisia. Pinnarilaki sai sovellettaessa ”kaatoluokka”-luonteen: sen avulla viranomaisten kynnys puuttua epäilyttävinä pitämiensä henkilöiden elämään madaltui, sillä esimerkiksi alkoholisti- ja irtolaislainsäädännön soveltamisala oli rajatumpi. Sotatoimien päätyttyä viranomaiset kävivät taistoon yhteiskunnan sisäisiä vihollisia, kohonnutta rikollisuutta, muuttuneita moraalikäsityksiä ja lisääntynyttä päihteidenkäyttöä, vastaan. Tässä taistelussa pinnarilaki oli viranomaisten tärkein ase ja kontrollikeino.
  • Aaltonen, Paula (Helsingfors universitet, 2011)
    Tässä pro gradu -tutkimuksessa tutkin kätilötyön rakentumista Suomessa vuosina 1879 - 1920 Hämeenlinnan lääkäripiirin näkökulmasta. Analysoin vuoden 1879 kätilöohjesäännön tuomien muutosten sekä valtion organisaatioiden, lääkäreiden ja kunnallistason määräysten merkitystä kätilötoiminnalle ja kätilöille. Tutkimuksen ajallinen rajaus, 1879 - 1920, juontuu Keisarillisen Majesteetin vuonna 1879 antamasta kätilöohjesäännöstä, joka oli toimintaa ohjaavana lainsäädäntönä voimassa vuoteen 1920. Tutkin tässä työssä kätilötyötä kahdessa tasossa, mikrohistoriallisesti ja yleisellä tasolla. Tutkimusmenetelmänä sovellan kvalitatiivista ja kvantitatiivista menetelmää. Tutkimuksen teoreettisena kehyksenä toimii soveltavin osin Michel Foucault'n teoria biovallasta. Kätilöiden puutteeseen maalaiskunnissa oli pyritty vaikuttamaan vuoden 1859 kätilöohjesäännöllä. Käytännön muutoksia ei tapahtunut ja vuonna 1879 hyväksyttiin uusi kätilöohjesääntö. Uusi ohjesääntö oli valtion hallinnon ja lääkäreiden yhteistoiminnan tulos. Sen sanoma oli ohjaavaa, mutta ei pakottavaa. Lakiuudistuksella pyrittiin vaikuttamaan kuntiin ja kuntien kautta kansalaisten toimintaan. Haluttiin muokata ihmisten käyttäytymistapoja normalisoimalla kätilöhoitoinen synnytys. Kätilöohjesäännön voimaantulo ja vuodet 1879 - 1920 voidaan nähdä käännekohtana kätilötyössä. Tutkimusperiodin aikana kätilötyö alkoi saada itsenäisen ammattikunnan piirteitä selvemmin. Rahan rooli oli monessa suhteessa merkittävä, sillä elatuksen lisäksi raha vaikutti kätilön asemaan ja arvostukseen. Kunnan päättäjät olivat merkittävässä valtaapitävässä asemassa, koska heillä oli päätösvalta kätilön palkkaamisessa ja työn ehdoissa. Kunnissa, joissa kätilöä arvostettiin, maksettiin paremmin ja kuntalaiset tukeutuivat koulutettuun apuun enemmän. Tutkimusaikana kätilöiden olosuhteet kunnissa olivat haasteelliset eikä laki rajoittanut synnytyksen avustajaa, joten kätilöhoitoisissa synnytyksissä tapahtunut kasvu oli kätilöiden melko pyytettömän työn tulosta. Haluttiin muutakin kun käyttää valtaa.
  • Takalo, Anu Marika (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkielma käsittelee välittömän leksikaalisen toiston funktioita romaaneissa Den amerikanska flickan (2004) ja Glitterscenen. och flickan hon går i dansen med röda gullband (2009) ja näiden toistojen käännösstrategioita romaanien suomennoksissa Amerikkalainen tyttö ja Säihkenäyttämö. On neidolla punapaula kun tanssihin käy sekä identifioitujen käännösstrategioiden tyylillisiä eroavaisuuksia. Molemmat romaanit on kirjoittanut Monika Fagerholm ja suomentanut Liisa Ryömä. Romaanit on valittu aineistollisiksi lähteiksi niissä esiintyvän runsaan leksikaalisen toiston vuoksi. Tutkielma on deskriptiivinen, kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen. Aineisto sisältää 410 poimintoa alkuperäisistä romaaneista ja näiden vastineet suomennoksista. Poiminnat kattavat molemmat romaanit ja suomennokset kokonaisuudessaan. Poimintojen kriteerinä on ollut toiston välittömyys tai lähes välittömyys. Tämä tarkoittaa, että toistojen välissä on sallittu välimerkit ja rinnastuskonjunktio ja, joka pääsääntöisesti yhdistää kielellisiä aineksia pikemminkin kuin erottaa. Esimerkkinä välittömästä leksikaalisesta toistosta käy sana ingenting lauseessa HUR SOM HELST ÄR DET JÄVLIGT NEDSLÅENDE ATT VARA SEXTON ÅR OCH SITTA PÅ BÄNK I PARKEN OCH VETA ATT INGENTING INGENTING INGENTING INGENTING KOMMER ATT FÖRÄNDRAS. (Glitterscenen, s. 7. Esimerkissä on säilytetty alkuperäisen tekstin isot kirjaimet.) Jotta ilmiön merkitys avautuisi, työssä paneudutaan aluksi toiston monivivahteisiin funktioihin. Tutkielmassa todetaan, että välittömällä leksikaalisella toistolla on useita päällekkäisiä funktioita. Primaarisen funktion lisäksi toistolla voidaan katsoa olevan useita sekundaarisia tehtäviä. Tutkielmassa jaetaan toiston funktiot seuraavaan viiteen primaariseen funktioon 1) jatkuvuutta ilmaisevaan (n. 36 %), 2) intensifioivaan (n. 24 %), 3) emfaattiseen (n. 15 %) 4) poeettiseen (n. 15 %) ja 5) kvantiteettia ilmaisevaan (n. 10 %). Aineistosta ilmenee, että toisto tuo ilmaisuun subjektiivista kokemuksellisuutta. Analyysin ensimmäisessä osassa käsitellään aineistossa esiintyviä käännösstrategioita. Nämä jaetaan 4 pääryhmään 1) toiston poisjättämiseen (n. 40 %), 2) toiston säilyttämiseen (n. 35 %), 3) toiston osittaiseen poisjättämiseen (n. 22 %) ja 4) toiston muuttamiseen (n. 3 %). Analyysin toisessa osassa paneudutaan määriteltyjen strategioiden avulla sekä tosiasiallisten että hypoteettisten käännösratkaisujen tyylillisiin ja sisällöllisiin eroavaisuuksiin. Tyylin mahdollisia vaihteluita kuvaillaan toisaalta klassisten retoristen kuvioiden avulla (mm. allitteraatio, anafora, eufonia ja parallelismi), toisaalta tekijän perusteltua tulkintaa hyväksikäyttäen. Käännösratkaisujen vaikutus tyyliin todetaan tutkielmassa ilmeiseksi. Erityisesti toiston poisjättäminen muuttaa rytmiä ja vähentää tyylin emotionaalisuutta. Välitön leksikaalinen toisto tuo tekstiin harkittua asenteellisuutta, ironisuutta, lapsekkuutta ja ehdottomuutta ym. subjektiivisiksi koettuja piirteitä, joita on vaikea tavoittaa muilla keinoin. Tutkielmassa todetaan, että vaikka ilmaisun referentiaalinen sisältö pysyisikin suomennoksessa samana ilman toistoa, muuttaa toiston poisjättäminen teoksen tyyliä.
  • Lüscher, Heidi (nykyisin Heidi Grahn) (Helsingfors universitet, 2004)
  • Telivuo, Julius (Helsingfors universitet, 2012)
    The thesis discusses the concept of the idea and the problem of the ground of experience in Gilles Deleuze s (1925-1995) Difference and Repetition and Immanuel Kant s (1724-1804) Critique of Pure Reason. Deleuze develops Kant s notion of problematic ideas further and formulates a critique of the Kantian conditions of the possibility of experience. The method of the work is a critical and comparative study of the source literature. The research interest is systematic: the historico-exegetical remarks serve to motivate Deleuze s theory and the interpretations implied by it. They are not to be understood as partaking in an interpretive discussion concerning the philosophical canon as such. The principal object of interest in the thesis is Deleuze s theory of ideas. Deleuze adopts Kant s definition of ideas as problems or problematic principles and he constructs his theory in close connection with the conceptual apparatus of the Critique of Pure Reason. The thesis begins with a short survey of Plato s concept of ideas, to which both Deleuze and Kant refer. Through a critical study, the thesis seeks to support Deleuze s claim of the ideas as concrete problems and as the genetic principles of the objects of experience. Deleuze criticises the Kantian conditions of the possibility of experience for their externality with regard to real experience: Kant s conceptual and sensible conditions of experience are the internal conditions only of possible experience. On the other hand, transcending all possible experience, the ideas are for Kant fundamentally problematic concepts, which preclude all concrete interpretations. However, they too lend themselves to a legitimate employment as regulative principles of knowledge and experience. According to Deleuze, the Kantian conceptual structures determine experience only externally and do not constitute the ground for real experience. He maintains that this ground is to be conceived as a problematic, genetic structure. He elaborates this problematic nature of the idea with the mathematical concept of the differential, which paves the way to the formulation of ideas as problematic, yet internally determined in differential relations and immanent in relation to objects of experience. Thus for Deleuze, ideas are concrete, completely determined problems, which experience manifests only in its partial solutions.
  • Kylliäinen, Milka (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielmassa tarkastellaan Kaikki muuttuu paremmaksi -kirjan kertomusten genreä ja narratiivisuutta. Kertomusten genren analyysissa otetaan huomioon konteksti, interdiskursiiviset suhteet ja tekstuaalisen tason kielelliset piirteet. Narratiivisuutta analysoidaan identiteetin ja kulttuuristen mallitarinoiden kautta. Analyysissa tarkastellaan tekstiesimerkkien kautta kolmea KMP-kertomusten keskeistä piirrettä: identiteettien representaatioita, puhuttelua ja rohkaisun keinoja. Aineistona ovat Kaikki muuttuu paremmaksi -kirjassa (2010) julkaistut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien omaelämäkerralliset kertomukset. Kertomuksia on 57. Keskeisiä teoreettisia viitekehyksiä ovat tekstin, diskurssin, genren ja narratiivin tutkimus. Lisäksi työssä hyödynnetään puheaktiteoriaa, sukupuolentutkimusta ja identiteettiin liittyvää tutkimusta. Analyysiluvussa osoitetaan, että KMP-kertomuksissa representoidaan homoseksuaalista ja transsukupuolista identiteettiä matkana, minuuden eri puolina, dynaamisena, vähemmistöidentiteettinä ja väärien representaatioiden kautta. Verbivalinnat luovat erilaisia representaatioita, esimerkiksi homoseksuaalisuuden tietäminen viestii olemuksellisesti erilaisesta identiteettikäsityksestä kuin tajuaminen. Lukijan puhuttelussa käytetään toista persoonaa (sinä olet hyvä juuri sellaisena kuin olet), inklusiivista me-pronominia (meillä kaikilla on hallussa oman elämämme avaimet) ja nollapersoonaa (niistä voi silti selvitä, eikä niitä tarvitse kohdata yksin). Lukijan rohkaisun keinot luokitellaan kahdeksaan kategoriaan, jotka ovat lupaaminen, käskeminen ja kehottaminen, kieltäminen, retoriset kysymykset, väitteet ja neuvot, toivotukset ja toivomukset, yhteisön velvoittaminen sekä onnelliset lopetukset. Tutkielmassa osoitetaan, että KMP-kertomukset ovat tiiviisti kontekstiinsa sidoksissa oleva hybridigenre, ja niissä on selviytymistarinoiden, kirjeiden ja puheiden piirteitä. Niissä käytetään monipuolisesti puhuttelua ja rohkaisun keinoja sekä representoidaan kiinnostavasti identiteettejä. Edelleen selvitettäväksi jää, kuinka seksuaali- ja sukupuoli-identiteettejä representoidaan laajemmassa omaelämäkerrallisessa aineistossa ja millaisia yleisiä tendenssejä niissä näkyy.
  • Vuorikivi, Timo (Helsingfors universitet, 2014)
    This master s dissertation examines the policy formation of the Finnish Center Party towards the Nordek plan. Nordek was a common Nordic economic integration plan, negotiated in 1968-1970. The aim of the plan was to solve the problems that the Nordic countries faced in European integration politics by creating an economic union consisting of Norway, Sweden, Denmark and Finland. How did the Center Party form its policies towards the Nordek plan? is the leading research question of the dissertation. The answer to the research question is given on the basis of study on relevant archival sources and printed sources. The focus in the source material is placed on the notes of the party s board meetings, the correspondence of the leaders of the party, diaries of important political figures of the era, and on the official documents of the government and the foreign ministry of Finland. The Nordek plan was initiated during a Nordic Council meeting in February 1968. At the time the expansion of the European Economic Area was at a standstill after French president Charles De Gaulle had prevented the membership of Britain in the community for the second time. For Nordic countries Nordek acted as a tool for expanding trade figures without applying for EEC-membership. For Finland in particular Nordek offered a possibility to emphasize the country s neutral status by strengthening its international reputation as a Nordic country and counterbalancing the alignments made with the Soviet Union. Soon after De Gaulle resigned from office in April 1969 Denmark and Norway started to prepare their membership application for the EEC. It seems that for Denmark and Norway Nordek had acted as a bridge to the EEC rather than a genuine Nordic integration project. Nordek offered a possibility to develop trade standards and economic structure closer to that of the EEC. Despise this transition in Nordic integration politics the Nordek negotiations continued. However, referring to their neutral status in international politics, Sweden and Finland started to become hesitant about the membership in Nordek which now had a clear link with the EEC, a organisation considered by the Soviet Union as a strong western economic bloc. In March 1970 the government of Finland announced that it wouldn t sign the already negotiated treaty on extended Nordic economic cooperation. The Finnish government justified the withdrawal from the negotiations by referring to the perplexing political situation in Finland after the parliamentary elections held earlier in March. The Center party s policy formation towards the Nordek plan was based on domestic and foreign political factors. The determinative foreign political factor in the policy formation was the Paasikivi-Kekkonen line, which emphasised the neutral status of Finland. Just as important were the hints and comments from the Soviet leadership suggesting that Finland should withdraw from the Nordek negotiations. The long lasting tradition for supporting Nodic cooperation within the Central Party acted as a counterbalance for the arguments based on the policy of neutrality. Especially the chairman of the party, Johannes Virolainen, supported the further development of Nordic cooperation. The leading factors in the domestic political arguments were the confrontation between the Social Democratic party and the Center party and the difference of opinion among the political leadership of Finland. Based on the sources, the conclusion of the dissertation suggests that the Center Party placed the continuity of the Paasikivi-Kekkonen line as the prior foreign political goal in the parliamentary elections of 1970. The Nordek plan was seen at this point as a conflicting project with the policy of neutrality and was thus considered impossible to execute. However the development of Nordic cooperation was still considered as an important goal within the Center Party and was pursued with other projects.
  • Lindell, Fredrika (Helsingfors universitet, 2014)
    Datorspel är en växande miljardbusiness och ett fenomen som fått ett stadigt fotfäste i vår populärkultur och i många hem. Datorspel är kodade produkter ända ner på detaljnivå där många, både små och stora, urval gjorts. Av dessa anledningar är det intressant och viktigt att granska spel som använder sig av historia. Vad är det dessa omtyckta spel gör med vår historia, vad ur historien förmedlas och hur? Frågeställningen i denna avhandling lyder: hur ser historiebruket och historiekulturen ut i Fallout 3 och Fallout New Vegas? Som stöd för granskningen ligger Peter Aronssons, Klas-Göran Karlssons, Ulf Zanders, Jörn Rüsens och Niall Fergusons teorier om historiebruk, historiekultur, historiemedvetande samt alternativa historier. Granskning visar att historia brukas på en mängd olika sätt och i olika syften. Bland annat har icke-bruk av historia, moraliskt historiebruk, kommersiellt historiebruk och existentiellt historiebruk påträffats. Spelen bidrar till att stärka spelarens historiemedvetande, historiska medvetande samt historiemedvetenhet, därtill påminner spelet spelaren om och förstärker spelarens historiekunskaper. Den alternativa historien som spelvärlden bygger på blottar vad som idag anses vara viktiga historiska tidpunkter, personer och platser. I Fallout-spelen är kalla kriget och USA:s 50-tal centrala komponenter i den alternativa historien. I och med den alternativa historien skapar spelet även en egen historia, en egen historiekultur och egna minnen som det refererar till och förevisar på så vis också hur vi i verkligheten behandlar historia och minnen. Detta är även något som spelaren får uppleva genom spelens meta-historiebruk samt spelens minneskultur och omvända minneskultur. I spelen förekommer även arvsturism där historiskt, politiskt eller kulturellt värdefulla platser uppmuntras att besökas. Hela spelserien kunde ses som en plats för arvsturism där man erbjuds att besöka vad som anses vara historiskt, politiskt eller kulturellt värdefulla platser och monument samt se och bekanta sig med historiskt, politiskt eller kulturellt värdefulla dokument, artefakter och personer. Tack vare datorspelens unika, interaktiva karaktär, får Fallout-spelaren interagera med historien på många olika plan: upptäcka den, bemöta den, bidra till den, förändra den samt leka med den. Spelaren blir även utmanad att ta ställning till knepiga moraliska frågor ur både nu- och dåtid, som slaveri och eutanasi. Detta exempel visar hur datorspel även utgör unika och goda testarenor för våra moraliska värderingar där den som spelar får öva sig på att ta ställning. Innehållet i datorspel är inte lösryckt och spelen är inte låsta världar avkapade från verkligheten. Spel har kallats open culture systems där trender, idéer och värderingar rör sig mellan spelen och samhället. Fallout-spelens innehåll är alltså inte slumpartat och betydelselöst, det har uppstått i en viss omgivning, under en tid då vissa trender råder. Enligt denna avhandling tycks historia vara trendigt just nu. Spelen speglar också ett mycket hårt samhällsklimat och visar inte endast upp en förgången tids oro, den i koppling till kalla kriget på 50-talet, utan även oro som finns idag, bland annat över våra miljöproblem och annalkande sinande resurser. Spelen kan därför även ses som en tolkning av vår samtid eller av vår samtids syn på dåtid och framtid.
  • Pöllä, Suvi (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka edistyneet suomi toisena kielenä -opiskelijat hallitsevat predikatiivin sijamuotojen käytön. Työssä pyritään selvittämään, minkälaiset predikatiivit ovat vaikeimpia sijanvalinnan kannalta, ja mikä tekee tietyistä predikatiiveista vaikeampia oppia. Tarkoituksena on lisäksi pohtia, kuinka tätä tietoa voitaisiin hyödyntää suomi toisena kielenä -opetuksessa. Aineistona tutkielmassa käytetään edistyneiden suomi toisena kielenä -opiskelijoiden tenttivastauksia ja erillistä predikatiivin sijamuotojen hallintaa testaavaa koetta. Työssä tarkasteltavia predikatiivilauseita on yhteensä 990, joista 770 on tenttiaineistosta ja 220 predikatiivikokeesta. Aineistoon kuuluu lisäksi suomi toisena kielenä -opiskelijoiden vapaamuotoisia kirjallisia kommentteja siitä, mitkä seikat vaikuttavat predikatiivin sijanmääräytymiseen. Kommenttien avulla työssä selvitetään opiskelijoiden omia käsityksiä predikatiivin sijanvalinnasta. Tutkimusmetodeina käytetään aineiston laadullista analyysia yhdistettynä virheanalyysiin. Päähuomio on virheiden luokittelussa ja selittämisessä. Tutkielmassa on mukana myös käytetyimpiä suomi toisena kielenä -oppikirjoja: oppikirjoja tarkastelemalla pyritään paitsi selvittämään predikatiivin opettamiseen liittyviä käytäntöjä myös vertailemaan, kuinka tutkimusaineiston perusteella vaikeiksi havaitut predikatiivit huomioidaan oppikirjoissa. Tutkimuksessa selviää, että tietyntyyppiset predikatiivit ovat opiskelijoille selvästi vaikeampia sijanmääräytymisen kannalta. Tenttiaineiston ja predikatiivikokeen perusteella vaikeiksi hahmottuvat osittain samantyyppiset predikatiivit, mutta aineistojen välillä on myös jonkin verran eroja. Molempien aineistojen perusteella hankalimmiksi hahmottuvat abstraktia subjektia kuvaavat predikatiivit vaikeita ovat etenkin adjektiivipredikatiivit, joiden kuuluisi olla abstraktisubjektin jaollisuuden vuoksi partitiivimuotoisia. Seuraavaksi eniten poikkeuksellisia predikatiivin sijamuotoja tuotetaan monikollisten subjektien yhteydessä silloin, kun ne vaativat partitiivimuotoisen predikatiivin. Opiskelijat itse perustelevat predikatiivin sijanvalintaa useimmin subjektin luvulla ja subjektin käsitteen abstraktiudella tai konkreettisuudella. Opiskelijoiden omista kommenteista voidaan kuitenkin havaita, että ero abstraktin ja konkreettisen käsitteen välillä ei ole selvä käsitykset siitä, minkälainen subjekti on abstrakti tai konkreettinen vaihtelevat huomattavasti. Vaikuttaakin siltä, että näiden käsitteiden määrittelyyn olisi syytä kiinnittää enemmän huomiota suomi toisena kielenä -opetuksessa. Näyttää myös siltä, että predikatiivin sijanvaihtelun selittäminen subjektin abstraktiuden tai konkreettisuuden perusteella ei ole käsitteiden epätarkkuuden vuoksi aina tarkoituksenmukaista. Edistyneiden suomi toisena kielenä -opiskelijoiden opetuksessa olisikin syytä kiinnittää huomiota siihen, mitä nominatiivin ja partitiivin vaihtelu predikatiivin sijana ilmaisee: tärkeää olisi kiinnittää huomiota etenkin subjektin jaollisuuteen vs. jaottomuuteen ja sitä kautta partitiivin semantiikkaan. Predikatiivin sijanmääräytymisen opettamisessa kannattaisi myös hyödyntää tietoa objektin ja subjektin sijanmääräytymisestä, silä kaikkien näiden kolmen lauseenjäsenen sijanvaihtelulla on takanaan osittain yhteisiä periaatteita.
  • Salminen, Jenni Pauliina (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, millaisena ihmisen ja luonnon suhde näyttäytyy oppikirjatekstissä. Erityisesti tarkastelun kohteena on ihminen toimijana suhteessa luontoon sekä se, mitä ja mistä näkökulmasta asioista kerrotaan. Tutkimuskohteena on 12 oppikirjaa: 5. ja 6. luokan maantiedon ja biologian sekä fysiikan ja kemian kirjat kolmesta oppikirjasarjasta. Aineistoon on kerätty näistä kirjoista ne kohdat, joissa tuodaan esiin ihmisen ja luonnon suhdetta, ja nämä kohdat on sisällön perusteella jaoteltu eri luokkiin. Teoreettisena viitekehyksenä ovat diskurssintutkimus, kognitiivinen kielentutkimus ja systeemis-funktionaalinen kielitiede. Analyysivälineinä käytetään hahmotuksen ulottuvuuksia, semanttisia rooleja sekä kieliopillisen metaforan käsitettä. Tarkastelun kohteena ovat saastumiseen ja ilmastonmuutokseen, luonnonmuokkaukseen, eläi-miin sekä luonnonsuojeluun liittyvät kohdat. Tutkimuksessa havaitaan, että ihminen ei juurikaan näy tekstissä tekijänä, kun asiayhteys on negatiivinen. Jos tekstissä on ilmipantu tekijä, se on usein jokin abstrakti asia, kuten tehdas tai matkailu. Usein negatiiviset tapahtumat esitetään itsestään tapahtuvina automaatioina tai käytetään nominaalistuksia, jolloin tekijää ja aikamuotoa ei tarvitse ilmaista. Kaiken kaikkiaan tyyli on hyvin geneeristä. Tekstistä syntyykin mielikuva tapahtumista, joihin ei voida vaikuttaa. Eksplisiittinen inhimillinen tekijä taas on näkyvissä silloin, kun ikävä toiminta sijoittuu joko maantieteellisesti tai ajallisesti kauas. Tyypillistä on myös se, että ikävien asioiden kuvataan tapahtuvan kaukana tai tapahtuneen ennen, kun lähellä ja nykyään tilanne on parempi. Luonnonsuojeluun erityisesti keskittyvien kappaleiden kielelliset valinnat eroavat kuitenkin monin tavoin muiden kappaleiden valinnoista. Niissä käytetään erilaisia modaalisia keinoja ja annetaan oppilaille esimerkkejä pienistä teoista, joita voi tehdä luonnon hyväksi. Näkökulma teksteissä on vahvasti ihmisen, ja vielä nimenomaan länsimaisen ihmisen. Usein tuodaan esille asioiden tärkeys vain ihmiselle ja erityisesti hyötynäkökulmasta: paljon puhutaan siitä, mitä hyötyä jostakin ihmisille on. Ihminen mainitaankin usein muusta luonnosta erillisenä tai luonnon hallitsijana. Monet asiat esitetään varmana tietona, vaikka yleisesti niistä on hyvin ristiriitaisia näkemyksiä. Oppikirjoissa on myös monenlaisia oletuksia oppilaiden tiedoista ja toiminnasta, jotka tuntuvat suorastaan kummallisilta. Näillä ja muilla keinoin pyritään kenties tuomaan tekstiä lähemmäs lukijaa. Tekstissä ei kuitenkaan juuri ole kieltolauseita eli se ei kumoa olettamuksia tai keskustele erimielisten tekstien kanssa. Kokoavasti voidaan todeta, että oppikirjat eivät luo mielikuvaa siitä, että ympäristöön kohdistuvaan toimintaan voisi vaikuttaa. Ne eivät myöskään kannusta kriittiseen ajatteluun.
  • Rönkä, Minna (Helsingfors universitet, 2014)
    Tässä työssä tutkin ihmis- ja kulttuurikuvaa seitsemässä suomalaisessa esihistorian näyttelyssä. Tarkastelen näyttelyä mediaesityksenä eli representaationa, joka ei välitä neutraalia tai totuudenmukaista kuvaa esihistoriasta, vaan jonka välittämän menneisyyskuvan taustalla ovat oman aikamme tulkinnat, oletukset ja ideologiat. Analysoin tässä työssä näyttelyiden välittämää ihmis- ja kulttuurikuvaa keskittyen kolmeen näkökulmaan, jotka ovat olleet esihistorian ihmisten identiteetin tutkimuksen keskiössä arkeologiassa: etnisyyteen, yhteiskunnalliseen asemaan sekä sukupuoleen. Arkeologian teoriaa, aikaisempaa representaatioiden tutkimusta sekä museologiaa yhdistämällä pyrin muodostamaan kokonaiskäsityksen siitä, minkälaisen tulkintakehyksen näyttelyt muodostavat esihistorian ihmisten, yhteisöjen ja kulttuurien ymmärtämiseen. Tutkimuksen perusteella esihistorian näyttelyt paljastuivat varsin arkeologia- ja esinekeskeisiksi, mistä niitä on syytetty usein ennenkin. Näyttelyaineistoa lähestyttiin ennen kaikkea arkeologisen tutkimuksen kautta, kun taas esihistorian ihmisen identiteetti ja muut sosiaaliset kysymykset unohtuivat. Etnisyyskysymyksiin ei näyttelyissä juurikaan otettu suoraan kantaa, mutta monet epäsuorat viitteet korostivat esihistorian suomalaisuutta ja marginalisoivat muita etnisiä ryhmiä. Näyttelyt tukivat varsin perinteistä, mutta jo pitkään kyseenalaistettua etnisyyskäsitystä, jossa arkeologiset kulttuurit yhdistettiin etnisiin ryhmiin ja ryhmien etnisyys määriteltiin vain ulkoisin perustein. Yhteiskunnalliseen asemaan liittyvä teoria sosiaalisesta evoluutiosta eli niin ikään näyttelyissä vahvana, värittäen käsityksiä eri aikakausien yhteisöistä. Yhteiskuntakehitys lisäksi kuvattiin toisinaan väistämättömänä ja luonnollisena, nykypäivää legitimoivana kehityskulkuna. Sukupuolten ja ikäryhmien roolit näyttäytyivät myös usein stereotyyppisinä. Sukupuolet kuvattiin toisistaan vastakkaisina, homogeenisinä ryhminä, ja erityisesti lasten ja vanhusten rooli jäi marginaaliseksi. Näyttelyistä välittyvä ihmis- ja kulttuurikuva oli kaikkien käsiteltyjen teemojen osalta jokseenkin kaavamainen; esihistorian ihmisten ja yhteisöjen identiteetit näyttäytyivät usein yksiselitteisinä, itsestään selvinä ja stereotyyppisinä. Suorien ja epäsuorien viitteiden kautta muodostuvat tulkinnat edustivat yleisimmin melko perinteisiä ja osittain vanhentuneita tutkimuskäsityksiä. Tulkinnallisten, identiteettiin liittyvien kysymysten välttely, arkeologiakeskeisyys, ihmisen piilottaminen sekä traditionaalinen, systemaattinen esitystapa korostivat näyttelyn roolia tieteellisenä ja näennäisen objektiivisena esityksenä, joka ei tulkitse tai ota kantaa, vaan ainoastaan laittaa esille faktat . Tämän työn perusteella tuo neutraalius ei kuitenkaan voi koskaan olla näyttelyssä muuta kuin illuusio, sillä näyttelyt ottavat joka tapauksessa monella tavalla kantaa paitsi esihistoriaan, myös nykyisyyteen ja ihmiseen yleisellä tasolla. Ylläpitämällä illuusiota neutraaliudesta näyttelyn välittämät viestit voidaan kuitenkin tehdä vaikeammiksi havaita ja kyseenalaistaa, jolloin näyttely voi helposti välittää myös tahattomia ja epätoivottuja mielikuvia.