Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 805
  • Mäkeläinen, Niina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkin työssäni sukupuolen esittämistä Marja-Liisa Vartion romaanissa Hänen olivat linnut (1967). Hänen olivat linnuissa kiteytyvät monet Vartion tuotannon päälinjoista: eksistentialistinen ahdistus sodanjälkeisessä maailmassa, agraarisen sääty-yhteiskunnan hajoaminen, identiteettien ja sukupuoliroolien rakentuminen. Tutkielmassa sukupuolitematiikkan käsittely tukeutuu pääosin Simone de Beauvoirin patriarkaattianalyysiin sekä Judith Butlerin performanssiteoriaan. Butler on teoksessaan Hankala sukupuoli (1990) esittänyt teorian sukupuolen rakennetusta luonteesta. Butlerin mukaan sukupuoli rakentuu aina performanssien eli esittämisen ja toiston kautta. Butlerin taustalla vaikuttaa osaltaan eksistentialistifilosofi Simone de Beauvoir. Toinen sukupuoli -teoksessaan (1949) Beauvoir analysoi naissukupuolen ”tilannetta” patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Hän esittää, ettei naiseksi synnytä vaan naiseksi tullaan. Romaanin keskeinen kuva on lintukokoelma, jonka keskellä romaanin päähenkilöt Alma ja ruustinna kertovat tarinoita. Tutkielmassa esitetään, että lintukokoelma on sekä sukupuolen performatiivisuuden että patriarkaatin kuva. Romaanin henkilöt toimivat patriarkaalisessa kehyksessä. He ovat myös ”heteromatriisin” vallan alaisia. Syvimmin patriarkaatin ja heteromatriisin vankina on ruustinna. Hän on aviomiehensä vallankäytön traumatisoima ja kiinni menneisyyden tapahtumissa. Ruustinna pitää yllä sukupuolittunutta traumaansa toistamalla menneisyyden tapahtumiin liittyviä tarinoita. Romaanin henkilöt ”toistavat” sukupuolta ”väärin”: naiset saavat miehisiä piirteitä ja käyttäytyvät miesten tavoin ja päinvastoin. Apteekkari Holger toistaa miessukupuolta niin liioitellusti, että siitä tulee naurettava. Apteekkarin vaimo Teodolinda taas on tulkittavissa intersukupuoliseksi hahmoksi. Romaanin elinvoimaisin henkilö on Alma, joka on androgyyni. Hänen sukupuoliesityksessään naisiset ja miehiset elementit elävät rinnan harmoniassa. Hänen olivat linnuissa sukupuoliesitys liittyy seksuaalisuuden performansseihin. Romaanin henkilöt ”toistavat toisin” myös seksuaalisuuksia. Seksuaalisesti aktiivisin on androgyyni Alma. Hän koettaa toistaa seksuaalisuutta naisnormin mukaisesti, mutta epäonnistuu. Romaanin tärkein suhde on kahden naisen välillä. Alman ja ruustinnan yhteensulautuminen kuvataan soidinmenojen muodossa. Paritanssissa naiset ovat muuttuneet linnuiksi. Alman ja ruustinnan lintuperformanssin voi lukea lesbiseksi sukupuoliesitykseksi. Toistamalla toisin seksuaalisuutta romaanin naiset horjuttavat heteromatriisia. Vartion 1960-luvulla ilmestynyt teos purkaa sukupuolen käsitettä tavalla, joka tuli laajemmin tunnetuksi vasta 1990-luvun feministisessä teoriassa. Työssäni osoitan, että Hänen olivat lintujen dekonstruktiivinen sukupuoliesitys on luonteeltaan postmoderni.
  • Heimonen, Minerva (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkin tässä pro gradu -työssä pääministeri Jyrki Kataisen eduskunnan täysistunnoissa pitämiä eurokriisiin liittyviä puheenvuoroja ajanjaksolla 2010–2014. Tarkastelun kohteena ovat puheen retoriset keinot ja etenkin se, millä kielellisillä keinoilla pääministeri hakee legitimiteettiä eli oikeutusta hallituksen eurokriisipolitiikalle. Pääministeri Jyrki Katainen piti tutkimusajanjakson aikana yhteensä 101 puheenvuoroa, joissa aiheena oli eurokriisi. Eurokriisi on herättänyt paljon keskustelua niin mediassa kuin Suomen eduskunnassakin. Hallituksen tehtävä on saada niin poliittiset vastustajat kuin kansalaisetkin vakuutettua kriisitoimien järkevyydestä. Tutkielman päätutkimuskysymys on, millä kielellisillä keinoilla pääministeri Jyrki Katainen rakentaa oikeutusta hallituksen eurokriisipolitiikalle. Käytän tutkimuksessani Theo Van Leeuwenin kehittämiä legitimaation strategioita, joissa puhuja vetoaa auktoriteettiin, moraaliin, rationalisuuteen tai narratiiveihin kuulijan vakuuttamiseksi. Tämän lisäksi hyödynnän tutkielmassa Antonio Reyesin hypoteettiseen tulevaisuuteen vetoamisen strategiaa. Otan tutkielmassa huomioon myös klassisen retoriikan tutkimuksen, Aristoteleen retoriikan kolmijaon sekä Chaim Perelmanin Uuden Retoriikan. Perelmanin tutkimuksesta on esillä etenkin kuulijakunnan jako universaali- ja erityisyleisöön. Tutkielmasta käy ilmi, että Katainen pyrkii luomaan legitimiteettiä hallituksen politiikalle metaforilla, syyllistävällä retoriikalla, me-pronominilla rakennetulla yhteisöllisyyspuheella, suomalaiset homogeeniseksi ryhmäksi niputtavalla puheella sekä vaihtoehdottomuuteen ja vääjäämättömyyteen vetomalla. Olen jaotellut metaforat taistelumetaforiin, sairauden alueen metaforiin, pelimetaforiin sekä tuhon lähdealueesta kumpuaviin metaforiin. Syyllistävään retoriikkaan kuuluu mm. vastapuolen mielipiteiden kumoaminen ja negatiiviseen valoon saattaminen. Monikon 1. persoonan käyttäminen on keino toimijuuden häivyttäminen kritiikkiä herättäneissä ratkaisuissa, mutta myös keino saada kuulijat tuntemaan itsensä osallisiksi päätettäviin asioihin. Tämän lisäksi Katainen käyttää suomalaisuus-kategoriaa, joka on hänen puheessaan tiettyjen positiivisten ominaisuuksien muodostama representaatio. Kataisen vaihtoehdottomuuden ja vääjäämättömyyden retoriikan kulmakivi on väite, että Suomen ainoa vaihtoehto eurokriisissä on auttaa ongelmamaita. Opposition ehdotukset leimataan populistisiksi ja Suomelle ongelmia aiheuttaviksi ideoiksi. Asiantuntijoiden puolueettomiin arvioihin vetoaminen rakentaa osaltaan vääjäämättömyyden retoriikkaa. Tämän lisäksi tutkielmassa selvitetään, onko Jyrki Kataisen puheen tyylissä tapahtunut muutoksia aikavälillä 2010–2014. Ilmenee, että pääministerin puheessa mm. kasvavana epävarmuutena ja puolustautuvan retoriikan lisääntymisenä. Pääministerin eurokriisiretoriikkaa leimaa hyvin vahvasti vaihtoehtojen puute sekä vastuun kantamisen tärkeys. Suomelle on tärkeää olla linjassa muiden EU-maiden kanssa, ja se nähdäänkin ainoana keinona selvitä kriisistä.
  • Jääskeläinen, Annamari (Helsingin yliopisto, 2016)
    Kirjallisuusfilmatisoinnit ovat suhteellisen uusi tutkimusalue. Alalla tehty vähäinen tutkimus on osoittanut, että kirjallisuusfilmatisointeja ei ole tähän asti pidetty itsenäisinä teoksina, vaan pikemminkin hieman väheksyttyinä yritelminä toistaa kirjallisia alkuteoksiaan. Suuri osa nykyfilmeistä kuitenkin perustuu kirjalliseen alkuteokseen, ja siksi aihe kaipaa lisätutkimusta. Tässä tutkielmassa paneudutaan saksankielisen kirjallisuusfilmatisoinnin tutkimukseen. Tutkielmassa pyritään analysoimaan, miten tutkimusmateriaalina olleen kirjallisen alkuteoksen kerrontatekniikat on siirretty elokuvakerronnan muotoon, miten tämä on onnistunut sekä miten teokset mahdollisesti eroavat toisistaan ja miksi. Lisäksi tutkielmassa pohditaan, voisiko kirjallisuusfilmatisointi vihdoin saada tunnustusta itsenäisenä teoksena. Tutkimusmateriaalina käytettiin Claudia Schreiberin saksankielistä romaania Emmas Glück (2003) sekä samannimistä Sven Taddickenin ohjaamaa elokuvaa vuodelta 2006. Tutkimuksessa käytettiin hermeneuttista aineistontulkintamenetelmää, sisällönanalyysiä sekä joiltakin osin vertailua. Materiaalista valittiin tutkittava aines ja työstettiin edellisten tulkintojen perusteella aina uusia tulkintoja. Kumpikin teos käytiin läpi lukuisia kertoja. Kirjallisen alkuteoksen tutkittaville parametreille pyrittiin löytämään vastaavuuksia elokuvassa. Elokuvan ohjaaja oli luonut teoksestaan alkuperäisteokselle suhteellisen uskollisen elo-kuvasovituksen. Elokuva kuitenkin eroaa tietyiltä osin alkuperäisteoksestaan (esim. elo-kuvan loppu), mikä muuttaa oleellisesti tarinan tunnelmaa ja tekee elokuvasta harmonisemman kokonaisuuden kuin alkuperäisteoksensa, jonka tyyli poikkeaa lopussa liikaa alkuperäisideasta. Kun elokuvan genre pysyy loppuun asti draamana, voi kirjallisen alku-teoksen loppuosaa kutsua pikemminkin viihteeksi. Tässä tutkimuksessa analysoidun kirjallisuusfilmatisoinnin perusteella on aiheellista todeta, että kirjallisuusfilmatisointi voi myös olla itsenäinen ja toimiva kokonaisuus sekä myös sellaisena tunnustettu teoksensa.
  • Salonsaari, Mika (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielma tarkastelee Saksan ja Ison-Britannian välistä laivastosopimusta vuonna 1935 ja siitä kirjoitettuja lehtiartikkeleita neljässä lehdessä kevät-kesällä 1935. Sopimus kirjoitetiin kesäkuussa 1935. Se avaa myös sitä poliittista prosessia ja taustaa jonka seurauksena laivastosopimus luotiin ja sen lopullisia seurauksia. Tarkoituksena on etsiä vastaus kuinka Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen suurimmat lehdet suhtautuivat Saksan ja Ison-Britannian väliseen laivastosopimukseen ja sitä edeltäneisiin neuvotteluihin? Tähän kysymykseen liittyen selvitetään myös se nähtiinkö laivastosopimus oikeutettuna missään tutkimusalueen lehdissä. Lisäksi tutkimus etsii vastatusta esittikö lehdistö uhkakuvia Saksan laivaston kasvattamisesta laivastosopimuksen avulla? Koska kyseessä on pohjimmiltaan lehdistötutkimus, tutkitaan myös kuinka uutisten aihepiiri valittiin ja rakennettiin lehdissä. Keskeisenä lähteenä ovat maiden suurimmat sanomalehdet. Suomea edustaa Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet. Ruotsia edustaa Dagens Nyheter ja Yhdysvaltoja The New York Times. Lehdet on valittu niiden levikin, suosion ja poliittisten linjaerojen takia. The New York Times edustaa ensimmäisen maailmansodan perintöä, mutta Saksan laivaston kasvattamisella ei sille lopulta ollut suurta merkitystä. Suomen lehdistöstä Helsingin Sanomat edustaa taustaltaan lievää saksalaismielisyyttä. Tämä ei kuitenkaan näkynyt lehden aihetta käsitelleessä kirjoittelussa. Hufvudstadsbladetin esittää ennen virallisia neuvotteluja runsaasti uhkakuvia, mutta siirtyy pian neutraaliin kirjoitteluun. Dagens Nyheter oli sen sijaan 1930-luvun aikana lieventänyt poliittista kantaansa suhtautumisessa Saksaan. Laivastosopimus nähdään kaikissa lehdissä merkittävänä. Sen uutisointi kuitenkin jakautuu, painottuen pääasiassa kesäkuulle 1935, jolloin neuvottelut käytiin. Lehdet olivat aikaisin keväällä 1935 esittäneet Saksan vaatimuksen 35 % suhteesta Ison-Britannian laivastoon nähden. Laivastosopimuksen lopullinen rakenne ja arviot Saksan tulevasta laivaston aseesta kiinnostivat siksi kaikkia lehtiä suuresti. Yleinen suhtauttaminen laivastosopimukseen muuttui neuvottelujen edetessä. Ennen virallisia neuvotteluja esitetyt uhkakuvat liittyivät Saksan vaikutusvallan kasvuun ja tekniseen ylivoimaan. Kirjoittelu kuitenkin rauhoittui neuvottelujen edetessä. Etenkin Saksan varustelun hillitsemistä pidettiin onnistumisena. Uutiset laivastosopimusta käsitelleille kirjoituksille muodostettiin eri tavoin lehdissä. Myös uutisten taustakaupunki vaihteli. Suurin vaihteluun selittyy siitä mistä aihetta käsitelleitä uutisia esitettiin. Tutkimuksen perusteella Helsingin Sanomat turvautui lähteissään ulkomaankirjeenvaihtajaisiinsa, sekä uutistoimistoihin. Hufvudstadsbladet rakensi uutisensa samalla tavoin korostaen kuitenkin uutistoimistojen käyttöä. The New York Times käytti erityisesti langattoman välityksellä saatuja tietoja ja kirjeenvaihtajaansa. Dagens Nyheter käytti erityisesti uutistoimistoja, ei kirjeenvaihtajaa. Lehdet tukeutuivat usein samoihin taustalähteisiin. Työn apuna on käytetty myös artikkeleiden taulukointia havainnollistamaan uutisoinnin muotoutumista.
  • Finell, Nina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan Suomen luonnonsuojeluliiton internet-sivuillaan julkaisemien tiedotteiden muodostamaa kuvaa liitosta itsestään sekä muista tiedotteissa esiintyvistä toimijoista. Tutkielman tarkoituksena on selvittää millaisia toimijoita teksteissä rakentuu, millaisissa semanttisissa rooleissa ne esiintyvät ja millaiseksi muodostuu toimijoiden välinen dynamiikka. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan toimijoiden asettumista myyttisiin rooleihin. Toimijuuden keskeisyyttä tutkimuskohteena tiedotteissa korostaa niiden modaalisuus. Tämä näkyy toimintavaatimuksien ja -ohjeiden runsautena. Tutkielman aineisto koostuu 38 Suomen luonnonsuojeluliiton vuosina 2013 ja 2014 julkaisemasta verkkotekstistä, joihin lukeutuu pääasiassa tiedotteita, mutta myös muutamia julkilausumia ja kannanottoja. Aineisto sisältää tekstejä neljästä eri aihealueesta: ilmastonmuutos, susi, norppa ja Talvivaara. Teoreettiselta taustaltaan tutkielma pohjautuu sosiaaliseen konstruktionismiin pohjautuvaan tekstintutkimukseen. Välineenä analyysissa käytetään erilaisia roolisemantiikan, ohjailun sekä asennoitumisen analyysimetodeja. Myyttisten roolien analyysissa hyödynnetään A.J. Greimasin kehittelemää aktanttimallia. Tutkielman aineistosta nousee esiin monia erilaisia toimijoita, joista analyysin kohteeksi ovat päätyneet Suomen luonnonsuojeluliitto, viranomaiset, ihmisviitteiset toimijat, valtiot, poliittiset toimijat, Talvivaara sekä luonto. Tiedotteissa nousee muun muassa sellaisia toimijarooleja valottavia kielen keinoja kuten modaalisuus sekä vaihtoehtoisten maailmojen hyödyntäminen. Myyttisiä rooleja analysoitaessa aineistosta nousee kuusi keskeistä kielellistä keinoa: verbit, luonnehtivat adjektiivit, teonnimet, predikatiivilauseet sekä kategorisointi ja nimeäminen. Aineisto paljastaa sen, että monet kielelliset valinnat eivät ole neutraaleja, vaan niihin liittyy useita arvottavia ja luokittelevia merkityksiä. Analyysin tuloksena muodostuu käsitys Suomen luonnonsuojeluliiton teksteille tyypillisistä toimijoista ja niiden ominaisuuksista. Toimijoita erottelevat keskeisimmät piirteet ovat dynaamisuus ja statiivisuus sekä agentiivisuus ja sen puute. Aineiston perusteella Suomen luonnonsuojeluliitto asettuu odotetusti agentiiviseksi hyväksi toimijaksi. Dynaaminen toiminta, joka liittoon tyypillisesti yhdistyy, synnyttää myös potentiaalisen sankarin roolin. Teksteillä konstruoidaan maailmaa, jossa Suomen luonnonsuojeluliitto sekä sen puolella toimivat tahot asemoituvat hyviksi toimijoiksi, kun taas vastapuolen toimijat pahoiksi. Tutkielman tulosten perusteella muiden toimijoiden kohdalla ei juurikaan synny yhtä pahaa tai yhtä hyvää toimijaa tai toimijaryhmää. Kontekstilla on osansa tiedotteissa olevien semanttisten roolien rakentumisessa ja niiden asettumisessa hyvien ja huonojen puolelle. Toimijoiden asettuminen esimerkiksi sankariksi tai roistoksi ei aina ole aivan yksiselitteistä ja tästä syystä teksteistä saattaa nousta esiin yllättäviäkin toimijarooleja. Toimijoiden määrittyminen ja niiden välinen dynamiikka kertoo kuitenkin paljon Suomen luonnonsuojeluliiton subjektiivisesta asennoitumisesta toimijoita kohtaan. Toimijoille asettuvat myyttiset roolit ja niihin liitettävät arvostukset peilaavat ainakin jossain määrin myös Suomen luonnonsuojeluliiton tekstien ulkopuolella niille rakentuvia rooleja. Jako hyviin ja pahoihin toimijoihin ei rakennu tyhjiössä, vaan siihen vaikuttavat niin tekstin ulkoiset kuin sisäisetkin tekijät.
  • Nässi, Susanna (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan vuonna 1930 valmistunutta Uno Ullbergin suunnittelemaa Viipurin taidemuseota ja taidekoulurakennusta esimerkkinä 1920-luvun klassismin tyylistä. Rakennuskokonaisuutta käsitellään julkisivu kerrallaan arkkitehtonisena ja taiteellisena työnä. Tutkielman aineistona käytetään museon julkisivujen säilyneitä luonnoksia, lopullisia rakennuspiirustuksia ja valokuvia. Teoriapohjana on Riitta Nikulan kolmivaiheisen 1920-luvun klassismin määritelmä. Tutkielman teoriaosassa käsitellään klassismin eri ilmentymiä 1700-luvulta lähtien ja klassisen teorian käsitettä. Suomessa klassisen teorian seuraajina pidetään muun muassa C.L. Engeliä ja Gustaf Nyströmiä. Viipurin taidemuseo liittyy Engel-Nyström -monumentaaliarkkitehtuurin jatkumoon julkisivuratkaisujen pohjalta. Myös Viipurin kaupungin 1900-luvun alun Akropoliin henkeä tavoittelevat keskustan asemakaavasuunnitelmat saattoivat vaikuttaa rakennuksen muotokielen valintaan ja kehittymiseen. Teoriaosassa kiinnitetään huomiota myös 1920-luvun klassismitutkimukseen 1980-luvulla ja myöhemmin uudestaan 2000-luvulla. 1980-luvun klassismitutkimus painottaa pohjoismaisen tradition ja italialaisen talonpoikaisarkkitehtuurin vaikutusta pelkistyneeseen 1920-luvun klassismin muotokieleen. 1980-luvun tutkijat kuvaavat klassismin yhtenäisenä tyylinä, jonka vastakohtina pidetään kansallisromantiikkaa ja funktionalismia. Uudempi 2000-luvun klassismitutkimus sen sijaan kiinnittää enemmän huomiota 1920-luvun klassismin monimuotoisuuteen, taustoitukseen ja arkkitehtuurikielen jatkumoon. Näin perusmuotoisuudessa modernia arkkitehtuuria lähenevän klassismin taustat ovat löydettävissä Engelin ajan klassismin sekä myöhäishistorismin ajoilta, mikä käy selväksi tarkasteltaessa Viipurin taidemuseon arkkitehtuuria. Arkkitehtuurikielen pelkistymiseen ja arkkitehtuurin väritykseen on vaikuttanut myös muoti ja sen seurauksena visuaalisuuden korostaminen ja tilan kokeminen objektina. Museon luonnoksissa museon arkkitehtuuri on klassisen symmetrinen ja historistinen. Lopullisissa rakennuspiirustuksissa museon ulkoasu muuttuu perustavanlaatuisesti. Rakennusten asemoinnissa tapahtui näyttävä viuhkamainen avautuminen. Poikkeava akselisuunta ja epäsymmetria symmetriassa ovat selkeitä 1920-luvun klassismin tunnusmerkkejä. Luova sommittelu mahdollistaa myös uudenlaisen tilakokemuksen. Museon arkkitehtuurin tehokeinoina on käytetty näyttävää portaikkoa, ylirakennettua porttia, koristelun niukkuutta, rakennuksen valkoista väriä ja vastakohtia. Julkisivujen kolmijako, portiikki-julkisivun jäsentely ja koristelu viittaavat Engelin ja Kreikan antiikin klassiseen arkkitehtuuriin. Eteläisen julkisivun toiminnallisuus ja parvekkeiden sijoittelu viittaavat funktionalismiin. Erikoisena innovaationa voidaan pitää museolle suunniteltua, mutta rakentamatta jäänyttä kahvilaa: yleisökeskeisyyden tuominen 1930-luvun museomaailmaan oli aikanaan uutta ja poikkeavaa.
  • Mäkipää, Mia (Helsingin yliopisto, 2016)
    Pro gradu -tutkielmassa analysoidaan kuutta Israelin boikotointiin kannustavaa nettisivua. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia ryhmiä nettisivuilla esiintyy ja millaisia toimijuuksia näille ryhmille annetaan. Tutkielmassa hyödynnetään kriittisen diskurssianalyysin teoriaa. Analyysin työkaluna on M.A.K. Hallidayn transitiivisuusanalyysi, jonka avulla teksteissä esiintyvät verbit jaotellaan neljään eri ryhmään. Tutkielma selvittää, mikä verbiryhmä on kunkin nettisivuilla esitetyn ryhmän yleisin, ja tällä tavalla tuottaa tietoa siitä, kuvataanko ryhmät olevina, puhuvina, ajattelevina ja tuntevina vai tekevinä yksikköinä. Tämä taas auttaa hahmottamaan sitä, miten ryhmiä kuvataan toimijoina. Nettisivuilta nousee esiin neljä eri ryhmää, joiden toimia nettisivuilla kuvataan. Ensimmäinen ryhmä koostuu Israelin valtiosta, hallituksesta, poliitikoista, armeijasta ja kansalaisista sekä Israelin tukijoista. Toinen ryhmä pitää sisällään nettisivujen kirjoittajat, aktivistit ja protestoijat, jotka ajavat taloudellisia ja poliittisia sanktioita Israelille. Tähän ryhmään kuuluvat myös erinäiset ihmisryhmät ja yksilöt, joiden koettiin sivustoilla tukevan nettisivujen kirjoittajien agendaa tai muutoin osoittavan solidaarisuutta palestiinalaisia kohtaan. Kolmannessa ryhmässä ovat palestiinalaiset ja Palestiinalaisalueet sekä Palestiinan poliittiset ryhmittymät. Neljäs ryhmä on lukija, jota puhutellaan nettisivuilla. Tutkimuksesta selviää, että nettisivujen teksteissä lukijaa pyydetään mukaan toimintaan ja häntä kehotetaan tutustumaan Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin taustoihin, osoittamaan solidaarisuutta ja seisomaan, kirjaimellisesti ja vertauskuvallisesti, boikotteja ajavien ryhmittymien joukossa. Tutkimus erittelee näin nettisivujen kirjoittajien erilaisia keinoja mobilisoida nettisivuja lukeva yksilö osaksi boikotointiliikettä myös internetin ulkopuolella. Tutkimus osoittaa, että boikotteihin kehottavien nettisivujen tekijöinä esiintyy pääasiallisesti kaksi ryhmää. Toinen tekijäryhmä on Israel ja siihen liitetyt henkilöt ja yritykset, ja sen vastavoimana esiintyvät nettisivujen kirjoittajat sekä heidän tukijansa. Verbiprosessien subjektien analysointi paljasti, että tekijät olivat harvoin yksilöitä ja useimmiten valtioita, yrityksiä ja nimeämättömiä liikkeitä tai ihmismassoja. Tutkimus osoittaa myös nettisivujen kirjoittajien monimutkaisen suhteen israelilaisiin tukijoihinsa sekä palestiinalaiseen Hamas-järjestöön. Tutkimuksesta käy ilmi, että nettisivujen tarkoitus on esitellä boikotointiliikkeen toimintaa ja houkutella lukija osallistumaan boikotointiin erilaisin keinoin. Tutkimus osoittaa myös, että nettisivut pyrkivät tarjoamaan väkivallattoman vaihtoehdon Palestiinan ja Israelin välisen konfliktin ratkaisuun.
  • Sulander, Essi (Helsingin yliopisto, 2016)
    Khaled Hosseinin romaanin The Kite Runner päähenkilö-kertoja Amir muotoutuu romaanissa vertauskuvaksi kotimaalleen Afganistanille, josta myös kirjailija itse on kotoisin. Sekä Amirin että Afganistanin tarinat alkavat rauhasta ja eräänlaisesta perheidyllistä, jossa kaikki on näennäisen hyvin. Vähitellen väkivalta tunkeutuu kuitenkin ulkoapäin läheisten välisiin suhteisiin ja ennen kaikkea yksilöiden ajatteluun, millä on traagisia seurauksia myös ranskalaisen kirjallisuustieteilijän ja kulttuurintutkijan René Girardin mukaan. Yksilöistä väkivalta leviää yhteisöihin ja romaanin lopussa se hahmottuu jo lähes täydessä laajuudessaan valloitettuaan koko yhteiskunnan kollektiiviseen psykoosiin. Tutkin väkivallan leviämisprosessia erityisesti kulttuurieron näkökulmasta Hosseinin romaanissa soveltaen Girardin teoriaa mimeettisestä halusta (mimesiksestä). Aloitan tutkimukseni analysoimalla päähenkilön Amirin mimeettistä eli jäljittelevää halua, joka ajaa hänet lopulta konfliktiin paitsi lähimmän leikkitoverinsa Hassanin ja isänsä kanssa, myös tuhoavaan sisäiseen konfliktiin itsensä kanssa. Pohdin sisäisen ristiriidan välittymistä kerrontaan, joka on paikoin mimesiksen ja valheen muokkaamaa. Pääosa tutkimuksestani on omistettu kulttuurisen eron ja mimesiksen tarkastelulle, joka alkaa kolmen erilaisen kulttuurin ja ideologian yhteentörmäyksestä ritsavälikohtauksessa, jossa pashtuihin etnisesti lukeutuvaa Amiria ja hazaravähemmistöä edustavaa Hassania uhkaa heitä hieman vanhempi Assef, joka kuuluu puoliksi hyväosaisiin pashtuihin ja puoliksi eurooppalaisiin saksalaisiin perhetaustaltaan. Assef edustaa kuitenkin radikaalia ääri-islamia ja liittyykin myöhemmin talibaneihin. Amir näyttäytyy kansallisesti sallivampana leikkiessään hazaran kanssa ja uskonnollisestikin hän on lopun kääntymystä lukuun ottamatta agnostikko. Assefia Amirin edustama yhteiskunnallinen näkemys ei miellytä, joten pojat ajautuvat konfliktiin, jonka sijaisuhriksi joutuu kuitenkin Hassan, joka on väkivallan luonnollisin uhri edustaessaan sorrettua vähemmistöä jo muutenkin. Amir, Assef ja Hassan edustavat Afganistanissa vaikuttavia eri suuntiin vetäviä voimia, jotka ovat vaikuttaneet maan väkivaltaiseen lähimenneisyyteen. Kulttuurista väkivaltaa tarkastelen päähenkilöiden lisäksi erilaisten kulttuuristen symbolien kautta, kuten Afganistanin traditionaalisen leijataisteluturnauksen ja kivitysrangaistuksen valossa. Tutkimuksen lopuksi pohdin islamia, joka on romaanin pääasiallinen uskonnollinen konteksti ja johon Amir romaanin lopussa kääntyy, vaihtoehtoisena ratkaisuna väkivallalle. Girard, jonka teoriaa sovellan koko tutkimuksessani, esittää, että ainoastaan kristinusko voi päättää väkivallan kaaren, mutta tätä näkemystä on kritisoitu paljon. Tutkimukseni liittyy osaksi tätä uskonnollista keskustelua väkivaltaisesta mimesiksestä. Kaiken kaikkiaan tarkastelen Girardin teoriaa väkivallan kaaresta erään väkivaltaisen yhteisön ja erään tavallista väkivaltaisemman yksilötarinan valossa sellaisina, kuin ne Khaled Hosseinin romaanissa The Kite Runner kuvataan.
  • Saastamoinen, Jarkko (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmani käsittelee kertojaäänen tekstittämisen problematiikkaa viihteellisessä Myytinmurtajat-tiedesarjassa. Tavoitteenani on esitellä kääntäjille toimivia ratkaisuja materiaalissani esiintyviin ongelmakohtiin sekä yleisesti tekstityksen tiivistämiseen ja poisjättöihin. Tutkimusaineistona käytän neljää Myytinmurtajien jaksoa (esityskausi 2013–2014) ja niihin laatimiani MTV:n lähettämiä suomenkielisiä tekstityksiä. Valitsen näistä 11 parhaiten soveltuvaa esimerkkikohtausta analyysiäni varten. Kiinnitän erityistä huomiota kertojaäänen ja ruudulla näkyvien juontajien dialogin vaihteluun, multimodaalisiin näkökohtiin ja tekstin tiivistämistarpeeseen. Sovellan tutkielmassani Bauldryn ja Thibaultin (2005) multimodaaliseen transkriptioon perustuvaa multimodaalista analyysiä käännösvalintojeni havainnollistamiseksi. Käytän aineistoni analysointiin retrospektiivistä introspektiota, eli pohdin takautuvasti omia päättelyprosessejani käännöksen ongelmakohdissa. Esitän myös mahdollisia parannuksia osaan aiemmista käännösratkaisuistani. Esimerkeissäni yleisimmin esiintyvä haaste on kertojaäänen puheen keskeytyminen ruudulla näkyvien henkilöiden välikommenttien ajaksi. Analyysini perusteella lyhyet ja irralliset välikommentit kannattaa jättää kääntämättä, jotta katsojan on helpompi seurata tekstitystä ja kertojan puhetta. Kertojan pitkät, moniin osiin pilkotut virkkeet kannattaa erottaa omiksi itsenäisiksi ja helposti ymmärrettäviksi repliikeikseen. Poisjättöihin ja tiivistämiseen ei ole olemassa kaikenkattavia yleispäteviä sääntöjä, mutta olennaisinta on löytää puheen relevantein aines. Myös multimodaalisuudella on tärkeä rooli tekstityksen tiivistämisen kannalta. Tekstitystaidot kuitenkin kehittyvät parhaiten kokemuksen, rutinoitumisen ja erityisesti palautteen myötä.
  • Lietepohja, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2016)
    Kurt Vonnegut on todennäköisesti 1900-luvun postmodernismin tunnetuimpia kirjailijoita, ja hänen kirjallisuudessaan sodanvastaisuus on toistuva teema. Pro graduni tutkii sitä, miten militarismia on käsitelty kolmessa hänen romaanissaan: Kissan kehdossa, Titanin seireeneissä ja Teurastamo 5:ssä. Lisäksi käsittelen hänen kolme novelliaan: ”All the King’s Horses”, ”The Manned Missiles” ja ”Report on the Barnhouse Effect”. Tutkimuksen edetessä selvisi, että etenkin käsitellyt romaanit ovat kriittisiä militarismin myyttejä kohtaan: Kissan kehdossa pienen saarivaltion asevarustelu johtaa maailmanloppuun, Titanin seireeneissä sankarillinen sota Marsista hyökkäävää sotajoukkoa kohtaan paljastuu juoneksi yhdistää ihmiskunta uuden uskonnon alle, ja Teurastamo 5 käsittelee myyttiä toisen maailmansodan puhtaasta oikeutuksesta. Etenkin sodanaikainen sankaruus on aihe, jota Vonnegut kritisoi: Kissan kehdossa San Lorenzon sata marttyyria demokratian puolesta kuolevat jo ennen kuin pääsevät mukaan itse toiseen maailmansotaan, ja romaani kritisoi myös sodassa kuolleiden puolesta järjestettyjä paraateja. Käsittelen myös sodan ja vapaan tahdon yhteyttä: sekä Kissan kehdossa että Teurastamo 5:ssä fatalististen ja determinististen filosofioiden mukaan sota on käytännössä väistämätöntä. Titanin seireeneissä taas Marsin miehitysjoukkoja ohjataan päähän asennetuilla antenneilla, eli heillä ei käytännössä ole vapaata tahtoa ollenkaan. Kylmä sota on luonnollisesti teosten julkaisuajat huomioon ottaen myös esillä: esimerkiksi tarinassa ”The Manned Missiles” kuvataan amerikkalaista ja neuvostoliittolaista poikansa avaruusonnettomuudessa menettänyttä isää, jotka valtioidensa erimielisyyksistä huolimatta keskustelevat kirjeitse rauhanomaisesti. Kissan kehto taas satirisoi kylmän sodan kilpavarustelua uuden tuhoaseen avulla. Tutkimuksen perusteella näen Vonnegutin asenteen sotaan niin, että hän hyväksyy sodan olevan väistämätöntä, mutta ei pidä sen esittämisestä sankarillisena.
  • von Creutlein, Alma (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa perehdytään lukion B3-venäjän (lyhyen venäjän) oppikirjoissa esiintyviin käännöstehtäviin. Oppikirjatutkimus käännöstieteen kannalta on jäänyt Suomessa melko vähäiselle huomiolle, vaikka oppikirjat ovatkin tärkeä osa vieraan kielen lukio-opetusta. Tutkielma sijoittuu käännöstieteen ja kasvatustieteen teoreettiseen viitekehykseen. Kääntämisen teoriaosuudessa tehdään katsaus siihen, millä tavoin kääntäminen on eri aikakausina nähty ja miten kääntämisen painotukset ovat muuttuneet lähtötekstin ihannoinnista kohti vastaanottajan tarpeiden huomioimista. Kasvatustieteen kentältä tutkimuksessa esitellään kielioppi-käännösmenetelmä, jonka periaatteiden mukaisesti vieraan kielen opetuksessa ja opiskelussa hyödynnetään runsaasti kääntämistä. Menetelmä ei kuitenkaan edistä viestinnällisen kielitaidon kehittymistä tai painota viestinnän tärkeyttä. Tutkielmassa esitellään erikseen oppikirja tutkimusmateriaalina. Oppikirjojen sisältöä ohjailee pitkälti Lukion opetussuunnitelman perusteet, jossa määritellään lukion oppimäärän tavoitteet kullekin oppiaineelle. Oppikirjoilla on keskeisimpänä oppimateriaalien lähteenä suuri rooli tavoitteiden täyttymisessä. Aineistona tutkielmassa käytetään kahta lyhyen venäjän oppikirjasarjaa: Možno! ja Kafe Piter. Kumpikin kirjasarja koostuu kolmesta osasta, joista jokainen on kohdistettu kutakin lukion opiskeluvuotta kohti. Aineistoon kerättiin kaikista kuudesta kirjasta käännöstehtävät, jotka analysoitiin kuuden tehtävätyypin perusteella. Tässä tutkimuksessa tarkoitan käännöstehtävällä sellaista tehtävää, jonka tehtävänannossa pyydetään jollain tavalla ilmaisemaan haluttu viesti toisella kielellä. Analyysissa käytetyt tehtävätyypit ovat yksittäiset sanat, muutaman sanan fraasit, käännöslauseet, sanaruudukko, tunnistamistehtävä ja täydennystehtävä. Lisäksi tutkimuksessa analysoidaan paitsi käännöstehtävien osuus kaikista kirjojen tehtävistä, myös käännöstehtävissä käytetty kielisuunta. Tutkimuksen tuloksista selviää, että kummassakin tutkimusmateriaalina käytetyssä B3-venäjän oppikirjasarjassa esiintyy tehtävätyyppien mukaisia käännöstehtäviä. Käännöstehtävien kokonaisosuus kaikista tehtävistä vaihtelee tutkimusaineistona käytettyjen kirjasarjojen välillä: Možno! -sarjan kirjoissa 36 prosenttia kaikista tehtävistä on tutkielman määritelmän mukaisia käännöstehtäviä, Kafe Piter -sarjassa vastaava osuus on 18 prosenttia. Kielisuuntien tarkastelu osoittaa, että oppikirjojen käännöstehtävissä opiskelijoiden halutaan kääntävän useammin äidinkielestä vieraaseen kieleen päin. Käännöstehtävien funktio oppikirjoissa näyttää olevan pääasiassa uuden sanaston, kieliopin ja rakenteiden opettelu ja kertaaminen. Oppikirjojen käännöstehtävät eivät sellaisenaan tarjoa opiskelijoille valmiuksia viestintään, ja ne myös pysyttelevät sisällöllisesti kielioppi-käännösmenetelmän tasolla.
  • Päivinen, Tuulikki (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassani tutkin Suomen eduskuntapuolueiden vaaliesitteitä ja niiden käännöksiä vuosilta 2012 sekä 2015. Materiaalini koostuu vuoden 2012 kunnallisvaaliesitteistä ja vuoden 2015 eduskuntavaaliesitteistä. Tavoitteenani on arvioida puolueiden esitteissään sekä kirjallisesti että visuaalisesti ilmaisemia arvostuksia, ja tutkia ovatko kääntäjät muokanneet näitä arvostuksia kääntäessään esitteitä. Kääntäessään tekstiä kieleltä toiselle kääntäjä toimii toisaalta tekstin vastaanottajana lähdekielellä ja toisaalta sen lähettäjänä kohdekielellä. Näin ollen hän saattaa tietoisesti tai tiedostamattaan muokata tekstin alkuperäisen lähettäjän evaluointeja. Tätä ilmiötä kutsutaan manipulaatioksi. Analyysissani käytän suhtautumisen teoriaa (appraisaltheory), joka pohjautuu M.A.K. Hallidayn luomaan systeemis-funktionaaliseen kieliteoriaan. Mm. Jeremy Munday on tutkinut englanninkielisiä poliittisia puheita ja niiden käännöksiä suhtautumisen teorian avulla. Suhtautumisen teorian alalajeihin lukeutuvat asennoituminen (attitude), sitoutuminen (engagement) ja asteittaisuus (graduation), joiden avulla teoria käsittelee evaluoivia kielenaineksia tekstissä. Analysoimalla tekstin lähettäjän sanavalintoja suhtautumisen teorian avulla voidaan määritellä lähettäjän asenne käsiteltävää aihetta kohtaan. Esitteissä ilmaistaan arvostuksia paitsi kirjallisesti myös visuaalisesti mm. kuvien ja typografian avulla. Analysoin esitteitä multimodaalisina kokonaisuuksina, ottaen huomioon sekä kirjalliset että visuaaliset ilmaisun keinot. Vertailen tekstin, kuvien ja typografian ilmaisemia arvostuksia alkuperäisissä ja käännetyissä esitteissä. Jos kääntäjä muokkaa tekstin evaluointeja, voivat kuvien ja tekstin ilmaisemat arvostukset olla kohdekielisessä esitteessä ristiriidassa keskenään. Multimodaalisessa analyysissani otan mallia Anders Horsbølin tutkimuksesta, jossa hän vertailee tanskalaisten hallituspuolueiden vaalimainoksia keskenään. Tutkimuksessani havaitsin, että muutokset arvostuksissa alkuperäisesitteistä käännöksiin eivät ole merkittäviä, eivätkä siten muokkaa puolueiden ilmaisemia arvoja ja arvostuksia suuressa määrin. Muutokset koskevat lähinnä arvostusten asteittaisuutta lieventäen ilmauksia hieman. Myös tekstin ja esitteiden visuaalisten ominaisuuksien yhteisvaikutus säilyy samana joitakin yksittäisiä eroavaisuuksia lukuun ottamatta.
  • Lehtonen, Elsa (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkin työssäni sitä, miten noin 11–13-vuotiaat lapset reagoivat kotouttavaa ja vieraannuttavaa käännösstrategiaa noudattaen käännettyyn lastenkirjallisuuteen. Halusin ensinnäkin selvittää, huomaavatko lapset ylipäätään mitään eroa kotouttavien ja vieraannuttavien käännösten välillä. Tutkin myös, kummanlaiset käännökset lukijoiden mielestä olivat helpompia ymmärtää ja kummanlaisista käännöksistä he pitivät enemmän. Halusin myös selvittää, millaiset asiat lasten mielestä vaikuttavat lukukokemuksen sujuvuuteen ja käännöksen ymmärrettävyyteen. Tutkimus on luonteeltaan reseptiotutkimus. Vieraannuttavan käännösstrategian tarkoitus on korostaa lähtötekstin vierautta ja pysytellä käännöksessä mahdollisimman lähellä lähtötekstiä ja -kulttuuria. Kotouttavan käännösstrategian tavoite puolestaan on häivyttää lähtötekstin vieraita piirteitä ja tuoda käännös lähelle kohdekieltä ja -kulttuuria. Valinta kotouttavan ja vieraannuttavan käännösstrategian välillä on erityisen keskeinen lastenkirjallisuutta käännettäessä. Tutkin aihetta 11–13-vuotiaille helsinkiläisille lapsille tehdyn kyselyn avulla. Vastaajia oli 76. Kyselyssä vastaajat lukivat kahdesta noin 500-sanaisesta englanninkielisestä tekstikatkelmasta tekemäni kotouttavat ja vieraannuttavat suomennokset ja vastasivat niitä koskeviin kysymyksiin. Tulosten perusteella lukijat kiinnittivät tekstejä lukiessaan ja arvioidessaan ainakin jonkin verran huomiota käännösstrategiaan liittyviin seikkoihin. Käännösstrategialla oli vaikutusta siihen, miten ymmärrettäviksi tekstit koettiin: kotouttavia käännöksiä pidettiin keskimäärin hieman helpompina ymmärtää kuin vieraannuttavia. Käännösstrategia vaikutti jonkin verran myös siihen, kuinka paljon lukijat pitivät teksteistä. Kotouttavat käännökset olivat suhteessa pidetympiä kuin vieraannuttavat. Vaikka käännösstrategia kyselytulosten perusteella vaikutti sekä tekstien ymmärrettävyyteen että siihen, kuinka paljon lukijat teksteistä pitivät, tulokset viittaavat myös siihen, että käännösstrategialla oli silti vähemmän merkitystä kuin tekstin sisällöllä.
  • Tukiainen, Jenni (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielma käsittelee pitkän englannin ylioppilaskokeen ainekirjoitusten arvostelua. Tarkastelun kohteena ovat arviointikriteerit, joiden perusteella kirjoitelmat pisteytetään sekä virallisen ohjeistuksen että kaytännön tasolla. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, millaisia tekstejä kokelailta vaaditaan pitkän englannin kokeessa sekä millaisia kirjoitelman arviointiin liittyviä kysymyksiä ja huolia kokelaat tuovat ilmi Ylen Abitreenit-ohjelmassa, jossa kokeiden arvioijat kommentoivat ja vastaavat kokeeseen liittyviin kysymyksiin suorissa lähetyksissä heti kokeiden jälkeen. Aineisto kattaa koekerrat syksystä 2003 syksyyn 2013 eli 21 koetta, joista kussakin on neljä vaihtoehtoista tehtävänantoa. Abitreenit-ohjelman taltiointien lisäksi aineistoon kuuluu viisi arvioitua kirjoitelmaa jokaisesta kokeesta eli yhteensä 105 kirjoitelmaa, ylioppilastutkintolautakunnan kokouspöytäkirjoja sekä koekohtaiset määräykset ja ohjeet vuosilta 2002, 2004, 2005, 2007 ja 2011. Analyysissä käytettävät metodit ovat pääosin kvalitatiivisia eli deskriptiivisiä ja komparatiivisia. Jonkin verran mukana on myös kvantitatiivista analyysiä. Analyysin perusteella kirjoitelmien arviointi nojaa määräysten ja ohjeiden asettamiin kriteereihin, jotka sisältävät paljon epämääräisiä kuvauksia sekä tulkinnanvaraisuutta. Esimerkiksi kaikille mahdollisille pisteille ei ole määritelty erillisiä kuvauksia. Esseisiin tehtyjen merkintöjen sekä arviointiohjeiden välillä ei ole paljoakaan yhteyttä, sillä merkinnät koskevat lähes yksinomaan kielivirheitä, kun taas ohjeissa kuvataan taitotasoja myös mm. kommunikatiivisuuden ja sisällön osalta. Arviointi näyttää täten perustuvan pitkälti arvioijan tulkintaan ja sisäistettyyn käsitykseen tietyn tasoisesta kirjoitelmasta. Tätä päätelmää tukevat myös kokousten pöytäkirjat, joiden perusteella kokouksissa käydään läpi mm. esimerkkitapauksia tietyn pistemäärän tasoisista kirjoitelmista. Aineiston perusteella arvioinnissa on kuitenkin nähtävissä jonkin verran epäjohdonmukaisuutta. Tehtävänannoissa pyydetään kirjoittamaan tekstejä, joista useimmat vaativat akateemisia kirjoitustaitoja eli argumentaatiota ja ilmiöiden kuvaamista. Myös retoriset taidot painottuvat erityisesti puheissa. Loput tehtävistä keskittyvät faktatiedon esittämiseen tai menneiden tapahtumien kerrontaan. Esimerkiksi luovaa kirjoittamista ei edellytetä yhdessäkään tehtävänannossa. Kokelaiden kysymykset ja huolenaiheet liittyvät hyvin konkreettisiin ja usein yksityiskohtaisiin kieli- ja muotoseikkoihin, jotka mahdollisesti johtavat pistevähennyksiin. Kokeiden arvioijat eivät pysty antamaan yksiselitteisiä vastauksia suurimpaan osaan kysymyksistä, ellei vastaus löydy suoraan ohjeista ja määräyksistä (esim. sanamäärärajoitukset). Tutkielman tulosten valossa näyttää siltä, että kirjoitelmien arviointi pitkän englannin ylioppilaskokeessa perustuu suurelta osin arvioijan intuitioon, joka on kehittynyt niin tarkaksi, että sen voitaneen olettaa takaavan arvioinnin riittävän luotettavuuden. Monet tehtävänantoihin ja arviointikriteereihin liittyvät seikat näyttävät kuitenkin vuodesta toiseen aiheuttavan epävarmuutta sekä kokelaissa että arvioijissa.
  • Mutala, Merikerttu (Helsingin yliopisto, 2016)
    Pro gradu -tutkielmassani tutkitaan Kulttuuriyhdistämö Interkult Kassandran lasten ja nuorten teatterityöpajojen ideologian ja käytännön kohtaamista. Olen pyrkinyt selvittämään, toteutuvatko interkulttuuriset tavoitteet kenttätyössä 2010-luvulla. Tutkimusmenetelminä on käytetty havainnoivaa etnografiaa ja haastattelututkimusta, jotka yhdessä selittävät toistensa aineistoja. Teoreettisessa viitekehyksessä havainnoin työpajojen toteuttamista teatterimuotojen TIE (Theatre in Education) ja DIE (Drama in Education) kautta, sekä käsittelen aineistoani interkulttuuristen teatteriteoreetikoiden näkemysten valossa. Käsittelen lisäksi monikulttuurisen nuorisoryhmän kokoamisen haasteita alan kotimaista teoriakirjallisuutta vasten. Tutkimukseni perusteella voin todeta, että interkulttuurinen ideologia toteutuu yhdistyksen toiminnassa vaihtelevasti ryhmästä riippuen. Päättelen, että interkulttuurisen teatterin onnistuminen liittyy vahvasti siihen, kuinka monikulttuurinen teatterityöpajan toimintapaikan asuinympäristö on, sillä se vaikuttaa osallistujien ryhmän koostumukseen. Jos ryhmässä ei ole monien kulttuurien edustajia, interkulttuurista teatteria ei pääse syntymään ja päinvastoin. Tutkittujen ryhmien (A, B ja C) kulttuuriset koostumukset ovat sekä homo- että heterogeenisia. Ryhmä C on ollut pilottimainen kokeilu, josta olisi tulevaisuudessa mahdollista kehittyä teatteriteoreetikkojen toivoma “kolmannen” muodon hybridiryhmä, missä osallistujien erilaisia kulttuuritaustoja tutkitaan ja sulautetaan yhteen. Interkult Kassandra haluaa kuitenkin erota tästä näkemyksestä korostamalla samanlaisuuksia ja “neutraalin tilan” tärkeyttä, missä osallistujat voivat turvallisesti käsitellä itse valitsemiaan aiheita. Turvapaikanhakijoiden lisääntyessä Suomessa teatteri voisi toimia hyvänä kohtaamispaikkana kantasuomalaisille ja uusille maahanmuuttajille. Interkult Kassandran suurin haaste on osallistujien sitouttaminen, mikä on vahvasti sidoksissa onnistuneeseen vanhempaintyöhön, jota yhdistys edistää vanhempien kohtaamisten avulla. Tärkein Interkult Kassandran teatterityöpajatoiminnan tavoite on auttaa nuoria rakentamaan tervettä identiteettiä ja positiivista minäkuvaa.
  • Hakola-Louko, Helena (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on arvioida, voiko keskustelijoiden valta-asemia määritellä valtaan liittyvien ilmaisujen välillä tekstin koheesion ja koherenssin keinoin. Pääasiallisena tutkimusmetodina on käytetty anaforisia ketjuja, mutta myös mm. joitakin epäsymmetriseen vuorovaikutukseen liittyviä teorioita on otettu huomioon. Tutkimuksen empiirisenä aineistona käytetään Lorenzo Da Ponten oopperalibrettoa Le nozze di Figaro. Tutkimuksen pääasiallisena kohteena on oopperan viiteen päähenkilöön viittaavat anaforat librettotekstissä. Tutkimusaineisto sisältää niin roolihenkilöiden viittaukset kuin kirjailijan näyttämöohjeista ilmikäyvät anaforatkin. Lisäksi semanttisessa analyysissa huomioidaan joitakin kontekstiin liittyviä elementtejä. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa identifioidaan tutkittaviin henkilöhahmoihin viittaavat anaforat ja selvitetään niiden määrät. Anaforat jaotellaan substantiivilausekkeisiin, finiittisten verbien persoonapäätteisiin ja pronomineihin tukeutuen laajasti tekstuaalisen viittausjärjestelmän teorioihin. Koska kieli mielletään todellisuuden kuvaksi, anaforisiin ketjuihin luetaan tässä työssä kuuluvaksi ainoastaan ne viittaukset, jotka osoittavat suoraan tutkittavaan henkilöhahmoon. Näin ollen possessiivipronominit otetaan mukaan anaforiseen ketjuun vain silloin, kun ne viittaavat suoraan henkilöhahmoon. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että keskustelijoiden valta-asemia määrällisesti arvioitaessa anaforien kerääminen on kattavampi menetelmä kuin perinteiset keskusteluanalyysit, joissa lasketaan joko sanojen tai repliikkien lukumääriä, koska anaforisessa metodissa otetaan huomioon puhujan lisäksi myös muiden henkilöhahmojen ilmaisut. Myös laadullisesti anaforista metodia voidaan pitää tarkempana, koska se sisältää vain viittaukset suoraan tutkittavaan henkilöhahmoon toisin kuin perinteiset menetelmät, joissa havainnot voivat sisältää mitä tahansa sanoja. Koska lauseessa voi subjektin lisäksi olla useita tähän viittaavia verbejä, kaikki finiittiverbit eivät automaattisesti sisälly otokseen anaforisessa metodissa. Ne ovat kuitenkin löydettävissä persoonapronominien tai substantiivilausekkeiden avulla. Semanttisessa analyysissa otoksesta pyritään tunnistamaan valtaa ilmaisevat anaforat. Vallan käsite tarkoittaa tässä moniulotteista ilmiötä, joka muodostuu eri elementeistä. Valta-käsitteeseen liittyviä ilmaisuja tutkitaan mm. epäsymmetrisen vuorovaikutuksen teoriaan pohjautuen. Tutkittavan libreton luonteesta johtuen on myös valheellisuuden ja salaisen agendan käsitteet katsottu aiheelliseksi ottaa mukaan tutkimukseen. Analyysia varten esitetään illokutiiviseen aktiin, erityisesti direktiiveihin liittyviin teorioihin perustuen vallan elementtien luokittelusysteemi, joka sisältää kahdeksan eri luokkaa, joista kolme edustaa suoraa valtaa (neutraali, positiivinen ja negatiivinen) ja kaksi epäsuoraa valtaa (valheellisuus ja ironia). Muita vallan elementtejä ovat sen vastustaminen, sen puute ja alaikäisyys. Vallan elementtien luokittelusysteemin käyttö on perusteltua erityisesti siksi, että siinä huomioidaan myös epäsuoran vallan ilmaukset, joita teoksessa esiintyy runsaasti. Semanttisen analyysin perusteella on todettavissa, että substantiivilausekkeen muotoiset anaforat (semanttiset ja pragmaattiset anaforat) soveltuvat hyvin valtaan liittyvien ilmaisujen analysoimiseen, koska ne ovat yleensä appellatiiveja, joiden merkityksen voi ymmärtää jo yhdestä sanastakin. Verbien persoonapäätteitä (morfologisia anaforia) analysoitaessa on sen sijaan huomioitava erilaisia kontekstiin liittyviä elementtejä ilmaisun merkityksen selvittämiseksi. Näitä ovat mm. verbilausekkeen pääsanan lisäksi sen täydennys (suora ja epäsuora objekti) sekä joissakin tapauksissa tilanteeseen liittyvät näyttämöohjeet. Sekä havaintojen määrän että niiden laadun perusteella voidaan todeta, että valta-asema keskustelussa on kreivi d’Almavivalla. Hänen alaisensa, kreivitär mukaan lukien, voivat turvallisesti vastustaa tätä valtaa pääasiassa vain epäsuoria ilmaisuja, kuten petosta tai ironiaa käyttäen. Neutraali valta ilmenee lähinnä aatelisten puhuttelusanojen kautta. Tilannetiedolla on olennainen merkitys henkilöhahmojen valta-asemaa määritettäessä. Tieto on valtaa ja sen puute asettaa roolihenkilön alisteiseen asemaan. Alaikäisyydestä johtuva alisteinen asema ilmenee mm. appellatiivien diminutiivimuodoissa ja ne voidaan sijoittaa useampaan valtaluokkaan. Tutkittavien henkilöhahmojen valtaprofiilit esitetään myös aluekaaviossa. Tällöin on havaittavissa, että henkilöhahmon alueen laajuuteen vaikuttaa myös apurien käyttö.
  • Lukkari, Jasmin (Helsingin yliopisto, 2016)
    In this thesis titled 'Challengers of Moral and Military Strength of the Roman Republic – Description of Five Enemy Military Commanders in Justin's Epitoma Historiarum Pompei Trogi' I analyze how five military commanders hostile to Rome in the republican era were described from the Roman viewpoint in Justin's Epitoma historiarum Pompei Trogi. The five military commanders of my choice are Pyrrhus, Antiochus III, Hannibal, Philip V and Mithridates VI Eupator. The approach of the thesis is military strength, which is for the Romans closely connected to the conceptions of morality. By examining the Romans' perceptions of their enemies I also examine the Romans' perception of their own culture and identity, for considering and describing the others is always related to one's self-perception. The analysis is based on the text of Justin who lived in the beginning of the 3rd century CE. His work Epitoma is an abridgement of the extensive historical work Historiae Philippicae written in Latin by Pompeius Trogus, a Roman historian who lived during Augustus' reign. Historiae Philippicae has been lost, but Justin has preserved and carried on Trogus' original themes and ideas, which were very typical in the historiography during and preceding Augustus' reign. This is why I consider Justin's Epitoma a useful source of the end of the Roman republic. However, Epitoma has been very unpopular in historical research, for it is filled with errors and the narrative is incoherent. In my opinion, the reason for this might be that Justin probably was a rhetorician who wanted to create, instead of a historical study, a collection of interesting historical moral examples that were considered current also in his period. Thus, my thesis brings forth a new Epitoma's point of view to the ways to describe the enemies of Rome. Furthermore, in the modern research it has been common to focus solely on the negative descriptions of otherness from the Romans' viewpoint, and rarely the positive descriptions of otherness have been examined together with it. This research will endeavor to amend the situation by including to the analysis both the negative and the positive descriptions of Rome's enemies and of the Romans themselves. In the first analysis chapter 'Military strength and weakness' I will examine what was the foundation of military strength for Romans and their enemies' commanders. The secret of military strength was high morality, which consisted above all of self-discipline. Especially Pyrrhus, Mithridates VI and Hannibal are praised as remarkably strong and morally resilient. They acted as examples for Roman military commanders, but in addition the more emphasis was put on enemies' strength the stronger the Romans who had defeated them seemed. Accordingly, military weakness was caused by weak morale. Antiochus III serves as a stereotypic example of an autocrat who loses his every battle against morally flawless Romans because of his arrogance, selfishness and lack of self-discipline. On the other hand in Epitoma also the Romans' morality is heavily criticized. Indeed, the common opinion in the Roman historiography of the late republic was that the Romans' morality started to weaken after encountering Antiochus III in the 2nd century BC. The criticism is related to the propaganda of Augustus, according to whom he had restored the republic and with it the deteriorated morality. In the second analysis chapter 'Abusers of strength' I analyze how in Epitoma Roman and enemy commanders used their strength wrong or abusively. The enemy commanders are consistently described as aggressive and they are told to have started all the wars with their own actions. The Romans on the other hand are described as peaceful and protectors of the weaker nations, which was related to Augustus' pax romana propaganda. Philip V, Antiochus III and Mithridates VI are described as especially aggressive. The abuse of strength also manifested as injustice, deception and even assassination of enemy leaders. Especially enemy commanders were adept in these means, but also the Romans are told to have resorted to them, for the Romans seemingly started to adopt the Eastern autocrats' manners in war and diplomacy. In Epitoma the republic's superiority over autocracy is greatly emphasized, and this is apparent particularly in how the enemy leaders used their strength against their family members to secure their own power. We can find criticism of the Romans' use of military strength also in the speeches of enemy commanders, which is again related to the concern of moral decay. It should not, however, be understood as the writer's concrete criticism towards the Romans' aggressiveness, for the Romans are consistently described as peaceful outside of the speeches. Indeed, the enemy speeches rather demonstrate their arrogance and the inevitable hostility between republic and autocracy.
  • Kortelainen, Juuso (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan italialaisen kirjailijan, runoilijan ja elokuvaohjaajan Pier Paolo Pasolinin kahden ensimmäisen romaanin suomentamista. Ragazzi di vita (1955) ja Una vita violenta (1959) ovat käännöstieteellisestä näkökulmasta mielenkiintoisia etenkin siksi, että niissä käytetään huomattavan paljon Rooman murretta ja ”alamaailman slangia”. Analysoitavana on näiden kahden alkuperäisen italiaksi kirjoitetun teoksen lisäksi niistä jälkimmäisestä tehty Aira Buffan suomennos Kiihkeä elämä (1962). Teoksia lähestytään etenkin murteen kääntämisen kannalta. Ensin pyritään määrittelemään murteen rooli alkuperäisteoksissa, jonka jälkeen tarkastellaan suomentajan käyttämiä strategioita jälkimmäisen romaanin käännöksessä. Lopuksi tuloksien avulla pohditaan strategioita vielä kääntämättömän esikoisteoksen suomentamiseen. Käännösten tutkimisen pohjana on ns. skoposteoria, jonka perimmäisenä ajatuksena on määritellä alkuperäisen tekstin merkitys tai skopos, ja tutkia kuinka hyvin käännös onnistuu välittämään sen. Teoriaa sovelletaan erityisesti murteiden kääntämisen tutkimiseen. Murteiden kääntämistä on perinteisesti pidetty hyvin haastavana, ellei täysin mahdottomana prosessina; yleisesti hyväksytty ajatus on se, että murteita kääntäessä lopputekstistä tulee alkuperäistä standardisoituneempi. Murrekäännöksille on kolme perusstrategiaa. Ensimmäinen niistä on standardikielelle kääntäminen, joka häivyttää alkuperäisen tekstin kontrastin eri varianttien välillä. Toinen on murteen kääntäminen kohdekielen johonkin toiseen rekisteriin, kuten puhekielelle. Kolmas vaihtoehto on valita kohdekielen murre, mutta perinteisesti tätä on pidetty hankalana ratkaisuna, koska on vaikea löytää murre, joka ei toisi mukanaan vääränlaisia konnotaatioita. Kääntäjän eri strategioita lähestytään käyttäen hyväksi skeemaa, joka on elaboroitu aiheen teorioiden pohjalta. Murretta ja slangia käytetään alkuperäisteoksissa tekstin joka tasolla, niin dialogeissa kuin narraatiossakin, jossa se tulee esiin ns. vapaan epäsuoran esityksen mekanismein. Suomentaja on valinnut etenkin dialogien kääntämistä varten Rooman murteen vastineeksi suomalaisen puhekielen variantin, joka perustuu eteläiseen/helsinkiläiseen puhetapaan. Kääntäjä käyttää murre- ja slangi-ilmausten suomentamiseen useita erilaisia keinoja, mutta ilman minkäänlaista selvää koherenttia strategiaa. Joitain yksittäisiä ilmauksia mm. selitetään eri keinoin uudestaan vielä sen jälkeen, kun ne on jo kerran selitetty, mutta murreilmausten käännöksistä löytyy myös jonkin verran suoranaisia virheitä. Yksi murteen käytön ominaispiirteistä alkuperäisteoksissa on tiettyjen ilmausten ja sanojen repetitiivisyys, etenkin dialogeissa, mutta toisaalta narraatiossa murteelliset ilmaukset välillä rikastuttavat kieltä. Käännöksessä tämä näkyy täysin päinvastaisesti: siinä missä alkuperäisteoksessa on toistoa, on käännöksessä käytetty enemmän synonyymeja, kun taas alkuperäisteoksen kerronnan tason murreilmausten varieteetti on käännöksessä hävinnyt. Lopuksi pohditaan erikseen vielä kääntämätöntä Ragazzi di vitaa. Liitteenä on lyhyt ehdotus käännösstrategialle, joka suosii laajamittaisempaa stadin slangin käyttöä. Rooman ja Helsingin murteiden ja slangien eräiden yhtymäkohtien lisäksi slangin käytöllä olisi mahdollista säilyttää alkuperäisteoksen kielellisten varieteettien rikkaus. Myös Aira Buffa on käyttänyt ensin analysoidun teoksen käännöksessä joitain slangisanoja, mutta ehdotetussa strategiassa niiden käyttö olisi laajempaa ja johdonmukaisempaa. Ensimmäisen romaanin suomentaminen nostaa esiin myös kysymyksen jälkimmäisen mahdollisesta uudelleenkäännöksen tarpeesta.
  • Lado-Villar, Marianne (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa käsitellään puheenomaisuuden muodostumista sekä dialogien ja muun kerronnan välistä yhteistyötä Reko Lundánin ja Tina Lundánin romaanissa Viikkoja, kuukausia. Työn yhtenä tarkoituksena on tarkastella puheenomaisuuden muodostumista sen kontrastin kautta joka syntyy, kun päiväkirjakerrontaan yhdistetään suoraa puheen esitystä. Lisäksi tarkoituksena on selvittää dialogien ja repliikkien tehtäviä kerronnassa sekä tutkia kertojan näkökulman vaikutusta repliikkien ja dialogien tulkinnassa. Puheenomaisuuden lisäksi työn keskeisiä termejä ovat puhekieli sekä Wallace Chafen käsite ajatusyksikkö, jonka käyttöä pohditaan lauseen pituuden mittarina. Näiden avulla aineistoa lähestytään kielen mikrotasolla vertailemalla repliikkien ja muun kerronnan kielimuotoa ja ajatusyksiköiden pituutta. Puheen esittämisen ja kerronnan yhteistyön tarkastelu nojaa puolestaan siihen, että puheen suoran esityksen riippumattomuus kertojan näkökulmasta on näennäistä. Puhekielen äänteellinen taso osoitetaan repliikkien näkyvimmäksi puheenomaisuuden merkiksi, mutta puheenomaisuutta luodaan romaanissa myös muilla elementeillä kuten finiittiverbittömillä lauseilla. Näiden tarkastelu on kuitenkin kontekstisidonnaisempaa, ja niiden roolin tärkeys selviää, kun dialogeja tarkastellaan vuorovaikutuksennäkökulmasta. Lisäksi puheenomaisuuteen liittyy tilanteen mukainen kielenkäyttö. Ajatusyksiköiden pituuden perusteella tehdyt päätelmät ovat aineiston rajallisuuden perusteella tässä tutkimuksessa vain viitteellisiä. Niiden sanamääräinen tarkastelu viittaa siihen, että ajatusyksikkö mittaa enemmän lauseiden pituutta eri kielimuodoissa kuin puheenomaisuutta. Myös vuorovaikutustilanteella näyttäisi olevan vaikutusta ajatusyksiköiden pituuteen. Dialogien avulla lukija pääsee lähemmäksi henkilöitä ja tilanteita ja niiden avulla kerrontaan luodaan jännitettä. Yhdessä kerronnan kanssa ne myös näyttävät, minkälaisia rooleja henkilöt ottavat keskinäisessä vuorovaikutuksessaan. Dialogit tulkitaan sen kertojan näkökulmasta, joka ne esittää. Kertoja voi käyttää muiden henkilöiden repliikkejä retorisena keinona omien näkemystensä korostamiseen. Kertojan tunteet voivat näkyä myös siitä, miten repliikit esitetään, vaikka hän ei pyrkisi oman näkemyksensä paljastamiseen. Kertojalla, joka dialogeja esittää omassa kerronnassaan, on myös mahdollisuus perustella näkemyksiään ja selitellä sanomisiaan vielä dialogien ulkopuolella. Tällöin hänellä on myös enemmän mahdollisuuksia taivutella lukija puolelleen.
  • Kauppila, Hannu (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimukseni aihe on Suomen asema Iso-Britannian ulkopolitiikassa vuosina 1919—1921. Iso-Britannia ryhtyi tällöin pääministeri David Lloyd Georgen johdolla muuttamaan ulkopoliittista linjaansa suhteessa Neuvosto-Venäjään ja Itä-Eurooppaan. Lloyd Georgen hallitus lopetti tutkimani ajanjakson kuluessa Venäjälle suuntautuneen sotilaallisen väliintulopolitiikan. Tämä muutti myös Suomen roolia Iso-Britannian hallituksen laskelmissa. Hahmottelen tutkimuksessani yleiskuvan Iso-Britannian Suomen-politiikan muodostumisesta ajanjaksolla 1919—1921, asetan Iso-Britannian Suomen-politiikan laajempaan asiayhteyteensä osana Iso-Britannian uutta alueellista strategiaa, ja vertaan Iso-Britannian käytännössä toteuttamaa politiikkaa geopoliittisen teorian keskeisen kehittäjän Sir Halford Mackinderin esittämiin ulkopoliittisiin ehdotuksiin ja suosituksiin, jotka kumpusivat hänen geopoliittisesta teoriastaan. Tutkimukseni ensisijaiset lähteet koostuvat valtaosin Iso-Britannian hallituksen pöytäkirjoista, sen virastojen muistioista, raporteista, kirjeistä ja diplomaattisesta kirjeenvaihdosta. Lisäksi tärkeää roolia näyttelevät Sir Halford Mackinderin teokset, joissa hän hahmottelee geopoliittista ajatteluaan. Keskityn Iso-Britannian hallituksen, ylimpien virkamiesten ja eri ministeriöiden tuottamiin asiakirjoihin, sillä juuri nämä tahot muotoilivat Iso-Britannian ulkopolitiikan olennaisen asiasisällön ja ohjasivat ulkopoliittista päätöksentekoa. Lisäksi käytän lähteinä myös esimerkiksi suomalaisten poliitikkojen toiminta-asiakirjoja ja raportteja. Tutkimuksessani totean Sir Halford Mackinderin ja pääministeri Lloyd Georgen strategisten näkemysten eronneen jyrkästi, sillä Sir Halford Mackinder kannatti väliintulopolitiikan jatkamista, kun taas Lloyd George kannatti sen lopettamista. Osoitan jälkimmäisen kannan voittaneen, jolloin Iso-Britannian alueelliseksi strategiaksi tuli Venäjän maantieteellinen patoaminen ja kaupallinen liennytys. Tällöin Lontoo odotti Suomen solmivan Neuvosto-Venäjän kanssa kestävän rauhan. Esitän, että tämä strategia lähes luhistui Puolan ja Neuvosto-Venäjän sodan vuoksi vuonna 1920. Totean, että tämä ei kuitenkaan merkittävästi muuttanut Suomen roolia Lloyd Georgen omaksumassa uudessa strategiassa, vaan Iso-Britannia päinvastoin lisäsi diplomaattisia ponnistuksia Suomen ja Neuvosto-Venäjän välisen rauhan aikaansaamiseksi. Tulkitsen tutkimuksessani Mackinderin ja Lloyd Georgen ulkopoliittisten näkemysten tässä suhteessa edelleen eronneen. Käsittelen myös Ahvenanmaan kysymystä Iso-Britannian Suomen-politiikan osana. Totean, että Iso-Britannia pyrki noudattamaan Ahvenanmaan kysymyksen ratkaisussa mahdollisimman pitkälle puolueettomuutta, kunhan sen omat keskeisimmät edut eivät olleet uhattuna. Katson, että tämä teki Kansainliitosta Iso-Britannian kannalta luontevimman tahon ratkaisemaan riidan. Tulkitsen tutkimuksessani Iso-Britannian kannattaneen myös Kansainliitossa käytännöllisiin poliittisiin näkökohtiin perustunutta ratkaisua Ahvenanmaan ongelmaan.