Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 647
  • Turner, Melissa (Helsingin yliopisto, 2015)
    It has been frequently proven that both bilinguals and language learners code-switch successfully for a variety of functions such as showing familiarity with a community of practice a group that collaborates regularly in some common venture. But what about those who have not learnt the language? Do they code-switch? Do they code-switch differently to language learners? How are they able to code-switch successfully and why would they want to at all? This thesis examined the Japanese-English code-switching in fanfiction based in the Japanese fandom Kuroshitsuji ( Black Butler ) of those who had learnt Japanese at an educational institute (Learners) and those who had not (Non-Learners) as well those who had only learnt Japanese outside of educational institutes (Active Non-Learners) and those who had not learnt it at all (Passive Non-Learners). Using corpus linguistic techniques, the concordance tool AntConc and a log-likelihood calculator, it was found that Learners and Non-Learners code-switched in a very similar way, not only in frequency but also code-switch distribution. However, Active Non-Learners and Passive Non-Learners code-switched very differently. Canon Type (e.g. the anime with fan-translated subtitles vs the anime with official English subtitles) was also examined and it was found that canon type may have had an influence on the code-switching of Non-Learners. To examine why these code-switch patterns occurred, questionnaires were sent to the authors to ask about their code-switch attitudes. Although it was difficult to make connections between the author attitudes and the code-switch frequency patterns it was found that community of practice played an important role in code-switch decisions whether it be in a positive or negative way. This thesis was created in the hope that it would help to broaden code-switching research by using different Learner types and written over spoken material. Using the plethora of negative attitudes found in the author questionnaire responses it was shown that it is important to combat these attitudes and it is hoped that further research would continue to fight against these especially in the field of second language acquisition.
  • Virta, Tuuli (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tässä tutkimuksessa kartoitetaan joukkoistamalla toimivan monitieteisen Tieteen kansallinen termipankki -hankkeen termien määritelmiä, mahdollisia määrittelyvirheitä ja ongelmia määrittelyn taustalla. Tutkimuksessa otetaan myös kantaa siihen, mitkä kriteerit ovat olennaisia termien määrittelyssä ja miten määritelmiä tulisi laatia, jotta niistä tulisi mahdollisimman ymmärrettäviä ja käyttökelpoisia. Aineistoa käsitellään läpi tutkimuksen kahdesta näkökulmasta: perinteisen terminologiaopin normittavista vaatimuksista ja toisaalta sosiokognitiivisen terminologian mukaisesta käsitteiden kuvauksesta. Tutkimuksen aineisto, 250 termiä ja niiden määritelmää, on koottu maaliskuussa 2014. Termejä on kolmelta eri tieteenalalta: kasvitiede, kielitiede ja arkeologia. Tutkielmassa kuvataan havaintoja määritelmien taustalla olevista käsitesuhteista ja erilaisia aineistossa esiintyviä määritelmävirheitä. Lisäksi esitellään pohdintaa määrittelyongelmien taustalla vaikuttavista syistä. Aineistossa erityisen hankalia määrittelyn kannalta ovat olleet adjektiivit, yhdyssanat tai sanaliitot termeinä. Aineistossa on paljon eroja tieteenalojen välillä: erityisesti kasvitieteen määritelmät noudattavat perinteisen terminologiaopin normistoa, sillä asiantuntijajoukossa on paljon terminologiaa tuntevia. Kielitieteen asiantuntijajoukko on huomattavasti heterogeenisempi, ja vaihteluakin esiintyy määritelmissä enemmän. Tutkimus osoittaa, että vaikka termin määritelmä olisi perinteisen terminologiaopin normien vastainen, se ei välttämättä haittaa käsitteen ymmärtämistä merkittävästi. Myös funktionaalinen määritelmä määritelmätyyppinä olisi sanastotyössä nostettava sisältö- ja joukkomääritelmän rinnalle.
  • Yurayong, Chingduang (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tämä tutkielma käsittelee pääsanan jäljessä esiintyviä demonstratiiveja Vologdan ja lähialueiden vepsän murteissa ja paikallisissa pohjoisvenäjän murteissa, joiden lisäksi aineistoon kuuluu myös Novgorodin tuohikirjeet 900 1400-luvuilta. Taustana on substraattiteoria, jonka mukaan runsas pääsanan jälkeisten demonstratiivien X-to käyttö pohjoisvenäjän murteissa on syntynyt murrealueen alkuperäisten suomalais-ugrilaisten kielten kontaktivaikutuksesta, koska esimerkiksi vepsän kielessä käytetään runsaasti pääsanan jälkeisiä demonstratiiveja X-se ja X-ne. Tutkielma alkaa johdannolla, jossa selostan itämerensuomalaisten ja pohjoisvenäläisten kontaktien historiallista taustaa keskittymällä Novgorodin ja itämerensuomalaisten kansojen asuttamien lähialueiden historiaan. Lisäksi käsittelen typologisessa mielessä demonstratiivin ja artikkelin suhteita informaatiorakenteen peruskäsitteisiin kuten määräisyyteen, topikaalisuuteen ja temaattisuuteen, jotka toimivat tutkimukseni pohjana. Sitten jatkan relevanttien kielitieteellisten teorioiden esittelyllä, jossa pohdin erilaisia aiheeseen liittyviä ajatuksia muun muassa kielen muutoksen, kielikontaktin, areaalikielitieteen ja sosiolingvistiikan näkökulmista. Sen jälkeen esittelen tutkimushistoriaa, jossa esittelen muiden tutkijoiden ajatuksia sekä vertailevan fennougristiikan että slavistiikan puolella. Näiden tietojen pohjalta lähden tarkastelemaan aineistoani kolmesta mainitusta kielimuodosta. Aineiston käsittelyssä esittelen ensin aineistoon liittyviä taustatietoja, minkälaisia ovat informantit, tekstien määrä ja tyylit sekä minkälaisia ongelmia tulee vastaan vertaillessani näiden kolmen kielimuodon aineistotekstejä. Sitten esittelen esimerkkitapauksia, jotka olen poiminut aineistosta. Seuraavaksi esittelen näiden esimerkkitapausten luokittelukriteerit, joita kehittelen aiempien tutkimusten menetelmien pohjalta. Nämä metodit sovellan aineiston analyysiin, jonka lopputuloksia esittelen sen jälkeen tilastomenetelmällisesti. Tutkielman lopussa käytän omia tietojani keskustelemaan teoreettisella tasolla tutkielman alussa esitettyjen teorioiden ja aiempien tutkimusten kanssa. Teoreettisen keskustelun tuloksena olen selvittänyt, että pohjoisvenäjän murteiden runsas pääsanan jälkeisten demonstratiivien käyttö ei ole suomalais-ugrilaisten kielten kontaktivaikutusta, koska tämä piirre ei ole leimaava suomalais-ugrilainen piirre. Sen sijaan rakenteen on täytynyt syntyä sekä vepsässä että pohjoisvenäjän murteissa yhteisin voimin viime vuosisadoilla tapahtuneiden kontaktien tuloksena. Vahvistavan argumentin saan Muinais-Novgorodin slaavilaisesta kielimuodosta, josta todistan tässä tutkielmassa, että pohjoisvenäjän nykymurteiden kaltaista demonstratiivin käyttöä ei ole käytössä. Tutkimukseni tuo myös mahdollisuuden väittää, että kyseinen tutkittava rakenne voisi olla Pohjoisvenäjän alueen yhteinen areaalipiirre, joka on havaittavissa vepsän ja pohjoisvenäjän murteiden lisäksi myös karjalassa, permiläisissä kielissä ja Venäjän saamelaisissa kielissä.
  • Saaristo, Heidi (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan tavallisten kielenkäyttäjien arvioita avartuneista ja avartumattomista diftongeista. Siinä pyritään saamaan selville, millaisia maantieteellisiä ja sosiaalisia mielikuvia kuulijalle herää puhujasta sen perusteella, miten hän ääntää diftongeja. Tutkielma on kielitietoisuustutkimus, jonka kysymyksenasettelu ja metodiikka pohjautuvat kansanlingvistiikkaan ja sosiaalipsykologiseen kieliasennetutkimukseen. Se on toteutettu haastattelu- ja lomaketutkimuksen yhdistelmänä. Kaikki vastaajat kuuntelivat lyhyitä puhenäytteitä ja täyttivät samalla lomakkeita. Näytteet on tuotettu laboratorio-olosuhteissa, ja ne ovat saman henkilön puhumia, ns. matched guise -näytteitä. Niillä pyritään kohdentamaan kuulijan arviot tutkittavaan kielenpiirteeseen ja rajaamaan pois muunlainen vaihtelu. Esitutkimuksessa kolme henkilöä täytti maantieteellisiä ja sosiaalisia arvioita kartoittavat lomakkeet ja kertoi ajatuksia, joita puhenäytteet ja lomakkeen täyttö synnyttivät. Varsinaisessa lomaketutkimuksessa maantieteellisiä arvioita teki 61 henkilöä pääkaupunkiseudulta ja 20 Kuopiosta ja sosiaalisia arvioita teki 20 henkilöä pääkaupunkiseudulla. Näitä verrataan aiemmin Tampereelta kerättyyn aineistoon, jossa maantieteellisiä arvioita on 22 henkilöltä ja sosiaalisia arvioita 20 henkilöltä. Maantieteelliseen arviointiin osallistuvien tehtävänä oli merkitä lomakkeeseen, kuinka todennäköisesti puhuja on kotoisin vaihtoehdoissa mainituista paikoista, tai ehdottaa muuta todennäköisenä pitämäänsä paikkaa. Arvioista selviää, että avartuneet diftongit paikannetaan etupäässä Tampereen seudulle mutta toisaalta myös Kuopioon, Turkuun ja Ouluun. Avartumattomat diftongit paikannetaan lähinnä Helsinkiin, mutta niitä pidetään todennäköisinä myös yleisemmin missä tahansa Suomessa. Pääkaupunkiseudun vastaajilla on tutkimuksen perusteella ns. standardinpuhujaidentiteetti, eli mielikuva oman asuinympäristön standardinomaisuudesta vaikuttaa kuulohavaintoon. Vastaajien asuintausta vaikuttaa arvioon: pääkaupunkiseutulaiset ja tamperelaiset esimerkiksi yhdistävät avartuneet diftongit Kuopion seudun puheeseen, kuopiolaisryhmä taas avartumattomat. Diftongin avartuma-aste vaikuttaa pääkaupunkiseutulaisten ja tamperelaisten arvioihin niin, että lievästi avartuneet diftongit paikannetaan Tampereen seudulle ja voimakkaasti avartuneet Kuopion seudulle. Myös vastaajien ikä vaikuttaa arvioihin: vanhemmat pääkaupunkiseudun vastaajat paikantavat avartuneet diftongit lähinnä Tampereen seudulle, nuoremmat taas etupäässä Kuopion seudulle ja toisaalta melko tasaisesti muihinkin vaihtoehtoihin. En osaa sanoa -vastausten perusteella pääkaupunkiseudun vastaajien on vaivattominta muodostaa maantieteellinen arvio silloin, kun diftongit ovat joko täysin avartumattomia tai täysin avartuneita. Toisaalta heidän on helpointa arvioida sellaisten seutujen puhetapaa, jotka sijaitsevat maantieteellisesti lähellä heitä. Sosiaaliseen arviointiin osallistuvat täyttivät ns. Osgoodin skaalaan perustuvia tehtäviä eli valitsivat vastakohtaparien väliltä kohdan, johon kukin ääninäyte heille mieltyi. Vastausten perusteella kuulijat pitävät puhujan statusta (koulutettu, sivistynyt ja älykäs) sitä matalampana, mitä enemmän tämä avartaa diftongeja. Solidaarisuuden (miellyttävä, kaunis, tuttavallinen, aito ja lämmin) arviot ovat monimutkaisempia, mutta pääsääntöisesti solidaarisuutta tunnetaan eniten sellaista puhujaa kohtaan, jonka puheessa diftongit avartuvat hyvin lievästi tai lievästi. Puhetavan miellyttävyyttä ja kauneutta arvioidaan kuitenkin eri tavalla kuin muita solidaarisuusdimensiolle sijoittuvia kohtia. Puhujaa pidetään sitä maalaisemman kuuloisena, mitä enemmän hän avartaa diftongeja. Häntä pidetään myös lievästi miehekkäämmän/maskuliinisemman kuuloisena, kun diftongit avartuvat. Pääkaupunkiseutulaiset ja tamperelaiset arvioivat näytteitä sosiaalisesti melko samankaltaisesti. Erot ovat lähinnä arvioiden voimakkuudessa esimerkiksi pääkaupunkiseutulaisille sukupuolisuuden sosiaalinen indeksi on lähes neutraali, tamperelaisille hieman merkittävämpi. Esitutkimuksen ja lomakeanalyysin perusteella tuloksiin voi vaikuttaa se, että kuulija arvioi ääninäytteitä hyvin kokonaisvaltaisesti: hän tekee huomioita paitsi siitä, millaisia elementtejä kuulee, myös siitä, mitä ei kuule. Analyysissä käy myös ilmi, että kuulijat erottavat diftongin avartumisasteita tarkasti ja tekevät johdonmukaisia arvioita sen perusteella. Samoin on huomattavissa, että näytteiden soittojärjestys vaikuttaa jossain määrin arvioihin.
  • Köhler, Sebastian (Helsingin yliopisto, 2015)
    Denna pro gradu-avhandling undersöker framför allt det historiska, men också det filosofiska i Fredrik Långs roman Mitt liv som Pythagoras (2005). Romanen är en fantasifull berättelse om den antika filosofen och matematikern Pythagoras liv. Avhandlingens syftet är att genom en genreanalys reda ut vilket slags historisk roman det är frågan om, hur romanen förhåller sig till sin genre, vilken uppfattning av historien som romanen förmedlar, och vilken dess funktion som historisk roman är. Därtill analyserar jag de idéer som romanen bär på och som är centrala för verket. Jag undersöker romanens etiska budskap och dess tematisering av frihet och slaveri med målet att genom en tolkning finna en övergripande idé som binder ihop verket som helhet. Min läsning av Mitt liv som Pythagoras grundar sig på en kontextbaserad och hermeneutisk metod där jag också fäster uppmärksamhet vid strukturer i texten och berättandet. Den teoretiska referensramen utgörs i första hand av den historiska romanens genreteori. Med stöd i Ansgar Nünnings, Linda Hutcheons och Elisabeth Wesselings teoribildning om den postmoderna historiska romanen argumenterar jag för att Mitt liv som Pythagoras är en postmodern historisk roman. Romanen förenar på ett finstilt sätt en hel samling drag som är kännetecknande för den postmoderna historiska romanen, till exempel en utpräglad intertextualitet, marginaliserade folkgruppers historia (i det här fallet slavarnas i det antika grekiska samhället), parodiering av klassiska konventioner, och kunskapsteoretiska frågor. Den uppfattning av historien som romanen mångfacetterat förmedlar är att historien är ett narrativ, en konstruktion skapad av människan. Romanens funktion är framförallt att vara kritisk mot den traditionella historieskrivningen, absoluta sanningar, det antika grekiska samhället, men också vårt samhälle idag. Jag anser att romanens kritik av slaveriet inte i första hand innebär ett frihetsidealiserande, utan en kamp för jämlikhet, som berör även nutiden. Vid sidan om jämlikhet framhåller jag att ansvar, och i synnerhet att ta ansvar över sitt eget liv, är den andra etiska idén som romanen förfäktar. Slutligen argumenterar jag för min tolkning att romanens centrala och sammanbindande idé är den, att varje ideal ofrånkomligt är bundet vid sin motsats och bär motsatsen inom sig. Jämlikhet, sanning, kunskap, och i viss mån frihet är således ideal som vi bör eftersträva, men som vi aldrig fullt kan nå.
  • Savola, Kristiina (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tässä tutkielmassa kartoitetaan mentaaliverbien kuvataidekritiikeissä saamia funktioita ja merkityksiä sekä hahmotellaan niiden kielentämien kokemusten piirteitä. Työn tavoitteet tiivistyvät seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1) Minkälaisia mentaaliverbejä kuvataidekritiikeissä esiintyy, ja minkälaisia tunne-, ajattelu- ja katsomiskokemuksia ne kielentävät?, 2) Mitä merkityksiä ja funktioita mentaaliverbit saavat kuvataidekritiikeissä?, 3) Minkälaisia kokijoita ja ärsykkeitä kuvataidekritiikkien mentaaliverbit lauseyhteyksissään saavat? Mihin tai keihin niillä viitataan?, 4) Onko kuvataidekritiikkien mentaaliverbien käytössä huomattavissa jotain säännönmukaisuutta? Tutkielman aineisto koostuu Taide-lehden vuosikertojen 2011 2013 kuvataidekritiikeistä, joista mukaan on valikoitunut 83 näyttelykritiikkiä. Tutkielman teoreettinen lähtökohta on syntaktinen, minkä lisäksi siinä sovelletaan kognitiivista kielinäkemystä. Tutkielman pääasiallinen teoreettinen tuki perustuu aiempaan mentaaliverbien tutkimukseen (Croft 1993, Pajunen 2001, Siiroinen 2001), semanttisten roolien teoriaan (Dowty 1991, Frawley 1992, Nikanne 2001) sekä estetiikan piirissä tehtyyn esteettisen kokemuksen ja taidekritiikin teorioihin (Carroll 2009, Eaton 1994, Heikkinen 2012, Vuorinen 2001). Kuvataidekritiikin tapahtumakehykseksi määrittyi taidenäyttelytapahtuma, jossa keskeisimmät toimijat ovat katsoja ja ärsyke (ts. katsojan katseen kohde). Aineiston mentaaliverbit jakautuvat tunne- ja kognitioverbeihin. Tunneverbit jakautuvat kokijaobjektillisiin ja kokijasubjektillisiin tunneverbeihin, ja lisäksi omaksi luokakseen ovat rajautuneet psykofyysiseen kokemukseen viittaavat verbit. Kognitioverbit jakautuvat ymmärtämis- ja ajatteluverbeihin sekä näköhavaintoverbeihin. Aineiston mentaaliverbien yhteydessä yleisimmät ärsykkeet ovat teos ja näyttelykokonaisuus sekä niiden sisällölliset tekijät. Yleisimpiä kokijoita puolestaan ovat samastumisen paikan tarjoava nollapersoona ja kriitikon subjektiiviseen kokemukseen viittaava yksikön ensimmäisen persoonan pronomini minä. Polyseemisyys on aineiston verbeillä tyypistä, mikä mahdollistaa tunnekokemusten psykofyysisyyden kuvailun sekä katsomis- ja ajattelutapahtumien limittäisyyden. Aineiston verbit kielentävät pääasiassa taiteen katsojassa herättämiä tunteita ja ajatuksia ts. taidekokemuksen keskeisimpiä osia. Tämän lisäksi mentaaliverbeillä kielennetään kriitikon tulkintoja ja vaikutelmia sekä lukijalle tarjottavia tapoja ajatella, katsoja ja tuntea taiteen äärellä. Aineiston kognitioverbit ovat tunneverbejä yleisempiä, mikä viestii ajattelu- ja näkemiskokemusten kielentämisen olevan kuvataidekritiikeissä tunnekokemuksen kielentämistä yleisempää.
  • Paaso, Juuso (Helsingin yliopisto, 2015)
    The dissertation examines the development of Finnish culture of self-published magazines (ie. zines) from a handful of mimeographed underground magazines of the 1960s to the flood of xerographed punk zines from 1977 to 1982. The approach is historico-aesthetical and concentrates on the impact of technological and social developments on the cultural style. The appendix includes reprints of zine pages from the researched era. The dissertation is in Finnish.
  • Hekanaho, Laura (Helsingin yliopisto, 2015)
    The purpose of this thesis was to study masculine generics in English. The goals were reached by conducting a meta-analysis of selected previous works on masculine generics and an online survey on language use and attitudes. The previous studies showed that the use of masculine generics in English supports a male biased world view as women are, lingually, invisible in these generics. The studies also showed that the use of masculine generics has decreased during the past few decades, perhaps due to increasing gender equality. However, masculine generics are not extinct. Therefore, the purpose of this thesis was to map to what degree masculine generics are still used and whether they are still accepted as generics. Another goal was to find out how popular the gender neutral equivalents of masculine generics are. On top of this, the participants of the survey were asked whether they thought a new, gender neutral 3rd person singular pronoun could be added to English, which many transgender organisations have suggested, and which has already taken place in Swedish with the addition of the gender neutral hen pronoun. The survey gathered approximately 1600 participants, of which 1578 could be selected to the final data of this thesis. The survey was conducted online and both native English speakers and fluent English speaking native Finnish speakers were sought as participants. Finnish was chosen as an example of a gender neutral language; the purpose was to find out whether native speakers of a gender neutral language would view masculine generics differently, compared to native speakers of a natural gender language, English. On top of native language, the three other variables that were considered in the analysis were age, gender and education. The results of the survey confirmed those of the earlier studies: the majority of participants chose gender neutral equivalents rather than masculine generics. The so called singular they was by far the most chosen option, but some participants opted for he or she -constructions as well. A worthy proportion of participants (11-28%) also chose masculine generics, which shows us that these generics are not extinct yet, even though they are more often than not interpreted as sex-specific, as earlier studies have shown. Out of the four variables that were considered in the analysis, the participants' native language and gender seemed to have affected their answers the most. As an example, 28% of male participants and only 8% of female participants felt that gender neutral language use is not important. Moreover, male participants chose masculine generics significantly more often than did female participants. Reliable conclusions based on the participants' age and education could not be made, as differences were either not significant enough or inconclusive. The majority of the participants thought that gender neutral language use is important and they also believed that language can affect the way we view reality. The survey also revealed that a considerable amount of participants (24%) felt that a new, gender neutral 3rd person pronoun is needed in English.
  • Vihanninjoki, Vesa (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee ympäristön esteettisyyden määrittelyä ja esteettisen ympäristön tuottamista suomalaisen kaupunkisuunnittelun kontekstissa. Tutkielmani teoreettinen perusta on filosofisessa estetiikassa erityisesti fenomenologisessa ympäristöestetiikassa mutta tutkielman monitieteellisestä asetelmasta johtuen sovellan estetiikan piirissä esitettyjä ajatuksia huomattavissa määrin ja samalla etsin rajapintoja eri teoriaperinteiden välillä. Vaikka kaupunkisuunnittelulla on oma teoreettinen viitekehyksensä ja teoriaperinteensä, pitäydyn tietoisesti ennen kaikkea filosofiselle estetiikalle tyypillisessä tavassa jäsentää tutkimuskohteensa. Kiinnitän tutkielmassani erityisesti huomiota siihen, kuinka varsinainen tutkimuskohde suomalaisen kaupunkisuunnittelun kokonaisuus ylipäänsä on käsitteellistetty. Tutkielmani ei kuitenkaan ole puhtaan käsiteanalyyttinen, vaan pyrin myös kehittämään uusia ja aikaisempia hedelmällisempiä tapoja jäsentää tutkimuskohdetta käsitteellisesti. Ensisijaisena tavoitteenani onkin kaupunkisuunnittelua koskevan ymmärryksen lisääminen, mihin pyrin yhteismitallistamalla eri osapuolten eri asiayhteyksissä käyttämää suunnittelun käsitteistöä sekä suunnittelun kontekstissa yleisesti esiintyvää käsitteellistä argumentaatiota. Tarkasteluni pääpaino on läpi koko tutkielman erityisesti kaupunkisuunnittelun esteettisessä ulottuvuudessa ja sellaisissa käsitteissä, joilla on huomattavaa relevanssia kaupunkisuunnittelun estetiikan ja esteettisyyden kannalta. Otan tutkimukseni lähtökohdaksi tarkoituksellisesti hieman hankalan ja monitulkintaisen käsitteen esteettinen laatu , sillä se osaltaan manifestoi sitä ristiriitaa, joka filosofis-esteettisen ja insinööritieteellisen näkökulman välillä vallitsee. Esteettinen on tunnetusti hyvin vaikeasti määritettävä ja täten filosofisesti erityisen kiinnostava käsite; esteettisyys on ilmiö, jonka käsitteellistäminen on itsessään merkittävä filosofinen ongelma. Laatu puolestaan ilmentää insinööritieteille ominaista mitattavuuden ja laskennallisuuden vaatimusta, sillä teknisessä mielessä ei ole järkevää puhua laadusta, jota ei lainkaan voida mitata tai laskea. Näin ollen esteettinen laatu näyttäisi viittaavan ilmiöön, joka on samanaikaisesti hyvin vaikeasti käsiteltävä ja käsitteellistettävä mutta silti mitattavuuden ja laskennallisuuden piirissä. Käyttämällä esteettisen laadun käsitettä pyrin siis avaamaan niitä ongelmia ja ristiriitaisuuksia, joita ympäristön esteettisyyteen ja sen käsittelyyn kaupunkisuunnittelussa nähtävästi liittyy. Tältä pohjalta voidaankin muotoilla kaksiosainen tutkimuskysymykseni: kuinka kaupunkisuunnittelun yleisesti hyväksyttyjen käytäntöjen ja ajattelutapojen kokonaisuus eli kaupunkisuunnittelukulttuuri vaikuttaa rakennetun ympäristön esteettiseen laatuun, ja mikä on kaupunkisuunnittelukulttuurin viimeaikaisten muutosten merkitys rakennetun ympäristön esteettisen laadun kannalta? Tutkielmani on rakenteeltaan kolmeosainen. Tutkielman alkupuolella tarkastelen kaupunkisuunnittelun ja siihen kuuluvan esteettisyyden kannalta keskeistä käsitteistöä sekä kaupunkisuunnittelulle ominaisia argumentaatiostrategioita. Avaan myös näiden kokonaisuuksien taustalla vaikuttavia, eri osapuolten kesken jaettuja ja usein julkilausumattomia oletuksia siitä, mitä kaupunkisuunnittelu oikeastaan tarkoittaa ja millaisia ulottuvuuksia siihen voidaan tai tulee sisällyttää. Tämän jälkeen luon katsauksen kaupunkisuunnittelun historiaan ja nykypäivään, suomalaisen (ja ennen kaikkea helsinkiläisen) kaupunkisuunnittelukontekstin erityispiirteisiin sekä eräisiin havaittavissa oleviin kehityskulkuihin, jotka haastavat suomalaiselle kaupunkisuunnittelukulttuurille ominaisen kokonaisvaltaisuutta korostavan suunnitteluihanteen. Itse asiassa suomalaisen kaupunkisuunnittelun kokonaisuus sen lähtökohdat, keinot ja tavoitteet on kohdannut ja kohtaa oletettavasti jatkossakin niin merkittäviä muutospaineita, että on aiheellista puhua eräänlaisesta kaupunkisuunnittelukulttuurin murroksesta. Korostan myös tässä kaupunkisuunnittelukulttuuria koskevassa tarkastelussani potentiaalisia yhteyksiä kaupunkisuunnittelun esteettiseen ulottuvuuteen. Tutkielman lopuksi laadin synteesin siitä, kuinka kaupunkisuunnittelun esteettinen ulottuvuus on suomalaisessa kontekstissa tyypillisesti ymmärretty ja kuinka se ehkä kannattaisi ymmärtää. Kiinnitän erityisesti huomiota siihen, kuinka hyvin tai kattavasti kaupunkisuunnittelun eri osapuolet lopulta jakavat erilaiset taustaoletukset kaupunkisuunnittelun ja sen esteettisen ulottuvuuden luonteesta. Tarkastelen siis kriittisesti vallitsevia käsityksiä siitä, millaisia ulottuvuuksia ja toimijoita kaupunkisuunnitteluun kuuluu ja minkälaisia näiden kaupunkisuunnittelun ulottuvuuksien ja toimijoiden välisten suhteiden on ajateltu olevan.
  • Willman, Mira (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielma tarkastelee suomiräpin tekstien poeettisia ja rytmisiä piirteitä suhteessa musiikin biitin iskuihin. Poeettisilla piirteillä tarkoitan räptekstien formaaleja tekstuaalisia piirteitä kuten runomittaa, säe/säkeistöjakoa ja riimiä, rytmisillä piirteillä puolestaan tekstien rytmitystä ja painotusta suhteessa musiikin iskuihin. Tarkastelu keskittyy etenkin sanojen painotukseen: painotetaanko sanoja suomen kielelle tyypillisellä tavalla vai vaikuttaako taustalla oleva musiikki tai tietyntyyppiseen flow hun pyrkiminen sanojen painotukseen. Tarkastelen myös, ovatko nämä piirteet kehittyneet 2000-luvun alusta 2010-luvulle. Tavoitteena on tarkastella räptekstien piirteitä, tekstin ja musiikin suhdetta sekä todistaa, että räptekstien poeettiset piirteet muovautuvat osittain musiikin kautta. Tutkielman aineistona on viidentoista suomenkielisen räpkappaleen tekstit. Kappaleista seitsemän edustavat suomiräpin toista aaltoa eli 2000-luvun alkupuolta, loput kahdeksan on tehty 2010-luvulla. Kappaleet on valittu niin, että ne edustavat mahdollisimman monta eri alagenreä. Hyödynnän poeettisten piirteiden tarkastelussa metriikkaa sekä aiempaa räptutkimusta. Rytmisten piirteiden tarkasteluun olen kehittänyt oman metodin, jonka avulla voin tarkastella tekstien poeettisia piirteitä, sanojen painotusta sekä rytmitystä suhteessa biittiin. Kappaleista tekemäni räplyriikkanotaatiot löytyvät tutkielman liiteosiosta. Niihin olen merkinnyt sanoituksissa painotetut tavut sekä sanoitusten yläpuolelle tahdin iskut 1¬ 4 sekä tahtien vaihdoskohdat. Poeettisten piirteiden tarkastelu osoittaa, ettei runomitta ole vakiintunut räpissä. Runomitan sijaan säkeiden kesto määrittyy musiikin kautta, sillä yleensä yksi säe kestää yhden tahdin verran. Myös säkeistöjen kesto määräytyy musiikin kautta ja on useimmissa kappaleissa vakiintunut 16-tahtiseksi. Jos räptekstejä vertaa runouteen, niiden säerajat ovat huomattavasti häilyvämpiä, sillä säkeenylitykset ja kohotahdit ovat melko yleisiä. Räpriimi on havaittavasti joustavampi kuin metriikan sääntöjä noudattavassa runoudessa. Räpriimi kuitenkin noudattaa omaa kaavaansa, sillä lähes poikkeuksetta se on tavukohtaisesti kertaantuva vokaaliriimi, jolloin assonanssilla on suuri painoarvo riimityksessä. Räpissä riimin tärkeimmät tehtävät ovat rakenne- ja rytmitystehtävät, sillä riimillä on tapana pyrkiä säkeen loppuun, jolloin riimi myös sekä rytmittää tekstiä, että auttaa hahmottamaan sen rakennetta. Poeettiset piirteet kulkevat käsi kädessä musiikin kanssa. Tästä johtuen räptekstien painotukset eivät läheskään aina noudata metriikan sääntöjä. Arvopainollisilla tavuilla on räpteksteissä tapana pyrkiä osumaan biitin iskuille, jolloin monesti painottuvat myös suomen kielelle epätyypillisesti painottuvat tavut, kuten sanojen tai säkeiden viimeiset tavut. Tämä on tyypillistä etenkin 2000-luvun alun tuotannossa, jolloin suomiräp oli vasta kehittymässä ja kotiutumassa Suomeen ja suomen kieleen. Suomiräp on kehittynyt huomattavasti vuosien saatossa ja on selkeästi vihdoin kotiutunut. Rytminen leikittely ja suomen kielelle luontevampi painotus ovat lisääntyneet ja aihepiirit ovat kehittyneet suomalaisempaan suuntaan. Vaikka suomalainen räp on osa globaalia ilmiötä, siitä on muovautunut tapa ilmaista ja vahvistaa suomalaista identiteettiä.
  • Björklund, Otso (Helsingin yliopisto, 2015)
    Kuuntelukokeet ovat yksi musiikin havaitsemisen tutkimuksen tärkeimpiä menetelmiä. Internetin yleistyminen mahdollistaa joidenkin psykologisten kokeiden suorittamisen sen välityksellä, mikä helpottaa kokeiden järjestämistä isoilla ja monipuolisilla otoksilla. Nykyaikaisissa tietokoneissa on tyypillisesti äänentoistoon vaadittavat teknologiat, joten myös kuuntelukokeita voidaan toteuttaa Internetin välityksellä. Internet-kuuntelukokeita on kuitenkin toistaiseksi käytetty vain vähän musiikin tutkimuksessa. Tämä tutkielma kuvailee laajamittaisen heavy metal -musiikin harmonian tutkimista varten tarkoitetun Internet-kuuntelukokeen suunnitteluperiaatteet. Tutkielmassa suunnitellun kokeen avulla on tarkoitus tutkia sitä, että mitkä intervallit koetaan konsonoivimpina suhteessa power chordiin, eli särö-efektin kanssa soitettuun kvinttiin. Tutkielma keskittyy vain kokeen suunnitteluperiaatteisiin, eikä käsittele kokeen teknistä toteutusta. Tutkielmassa analysoidaan aikaisempia musiikin havaitsemista käsitteleviä tutkimuksia. Näiden tutkimusten koejärjestelyjä arvioidaan kriittisesti ja niiden pohjalta luodaan kokonaiskuva yleisimmistä käytännöistä. Tutkielma sisältää pilottikokeen, jonka avulla tutkittiin kolmen erilaisen koemenetelmän soveltuvuutta laajamittaista Internet-kuuntelukoetta varten. Koemenetelmien valinta perustui kuuntelukoekirjallisuuteen ja aikaisempien tutkimusten koekäytäntöihin. Nämä kolme menetelmää olivat näytteiden arviointi asteikolla yhdestä seitsemään, parivertailu ja näytteiden järjestäminen. Pilottikokeen tuloksia arvioidaan Internet-kokeiden menetelmäkirjallisuuden perusteella, korostaen kokeen mielekkyyden, helppouden ja lyhyen keston tärkeyttä. Pilottikokeen perusteella näytteiden järjestäminen on edellä mainituista kolmesta menetelmästä soveltuvin laajamittaista kuuntelukoetta varten. Näytteiden järjestämiskokeen käyttöliittymä oli koehenkilöiden mielestä kuitenkin vaikeakäyttöinen ja se haittasi kokeen tekemistä. Koehenkilöiden ehdotuksia ja kommentteja hyödynnettiin toimivamman käyttöliittymän suunnittelussa. Pilottikokeen tulokset myös tukevat Internet-koekirjallisuudessa tärkeinä pidettyjä seikkoja, kuten sitä, että kokeen tulee olla helppo ja lyhyt, sekä sitä, että kokeen kysymyksenasettelun tulee olla merkityksellinen koehenkilöille. Internet-kuuntelukokeet tarjoavat uusia mahdollisuuksia musiikin havaitsemisen tutkimukseen. Monet perinteisten kuuntelukokeiden kannalta tärkeät seikat tulee ottaa huomioon myös Internet-kuuntelukokeissa, ja koejärjestelyn suunnitteleminen tulee tehdä huolella vinoumien välttämiseksi. Internetin avulla pystytään hankkimaan suuria ja monipuolisia otoksia, eikä kerätyn tiedon luotettavuus kärsi merkittävästi vaikkei koeolosuhteita pystytäkään täysin hallitsemaan.
  • Arjopalo, Nana (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielmani käsittelee siirtolaistaustaisten päähenkilöiden kulttuuri-identiteetin muodostumista Jhumpa Lahirin novellikokoelmassa Tuore maa (Unaccustomed Earth). Novellit kertovat ensimmäisen ja toisen polven intialaista syntyperää olevista siirtolaisista Yhdysvalloissa, keskittyen siihen, kuinka ensimmäisen siirtolaissukupolven ratkaisut vaikuttavat toisen sukupolven onnistumiseen elämässään. Tutkimukseni osoittaa, että teoksen toisen polven siirtolaiset kärsivät juurettomuudesta ja ovat vailla todellista kotimaata, mikä taas vaikuttaa heidän kokonaisvaltaiseen hyvinvointiinsa ja onnistumiseen ihmissuhteissaan. Teoksen toisen polven siirtolaisilla on erilaisia selviytymisstrategioita juurettomuutensa voittamiseksi. Tutkimusväitteeni on, että teoksessa toisen polven naissiirtolaiset ovat miehiä taitavampia oman kulttuuri-identiteetin luomisessa, ja pyrin myös tarjoamaan syitä tälle ilmiölle. Tutkimuksessani tukeudun Edward Saidin, Homi Bhabhan ja Stuart Hallin teorioihin, sekä ammennan ideoita lukuisilta Jhumpa Lahirin teoksiin perehtyneiltä kirjallisuudentutkijoilta kuten Susan Koshy, Lavina Dhingra, Jeffrey Bilbro ja Ann Marie Alfonso- Forero. Hyödynnän myös kulttuuriantropologisista tutkimuksista saatua tietoa. Tutkielmani on jaettu viiteen lukuun: johdantoon, kirjallisuuskatsaukseen, teoriaan siirtolaisten kulttuuri-identiteetistä ja siirtolaisnaisten kulttuuri-identiteettiin vaikuttavista tekijöistä, analyysiin Lahirin teoksen henkilöhahmojen kulttuuri-identiteeteistä, ja johtopäätöksiin. Analyysini jakaa teoksen päähenkilöt neljään eri tyyppiin juurettomuudesta selviytymisen ja kulttuuri-identiteetin muodostumisen perusteella: kulttuurinen hybridi, tulkki, itsetunnon pönkittäjä ja Peter Pan. Riippumatta siirtolaisten vaihtelevasta kyvystä sopeutua ja juurtua uuteen kotimaahansa, kaikki ensimmäisen polven siirtolaiset teoksessa elävät intialaisten normien ja traditioiden mukaan. Toisen polven siirtolaiset näyttävät ulospäin sisäistäneen kaksi eri kulttuuria, mutta eivät kuitenkaan tunne kumpaakaan niistä täysin omakseen. Näiden henkilöiden tulee itse rakentaa kulttuurinen identiteettinsä, ja jotkut onnistuvat siinä toisia paremmin. Novelleista voi vetää johtopäätöksen, että naiset onnistuvat miehiä paremmin oman identiteetin rakentamisessa. Tätä väitettä tukee teoria naisten toimimisesta kulttuurin välittäjinä, etenkin kun novellikokoelmassa naiset näyttävät muodostavan kulttuuri-identiteettinsä suhteessa äitiinsä. Intialaisessa kulttuurissa tyttöjen ja naisten paikka on ensisijaisesti kotona. Koska näissä novelleissakin tyttöjen vanhemmat noudattavat intialaisia tapoja ja perinteitä kotona, tytöt ovat tiiviimmin sidoksissa Intiaan kodin kautta ja onnistuvat siten paremmin joko torjumaan tai omaksumaan kotona opitun kulttuurin, sekä sopeuttamaan kulttuuri-identiteettinsä tilanteesta toiseen ympäristön vaatimusten mukaisesti. Pojat ja miehet ovat vailla kaikupohjaa ja jäävät emotionaalisesti ajelehtimaan ulkoisiin, ammatillisten odotusten paineisiin. Tutkielmani täydentää aiempaa tutkimusta Jhumpa Lahirin teoksista tarjoten kattavan analyysin hänen henkilöhahmojensa kulttuuri-identiteeteistä, sekä niiden muodostumiseen vaikuttavista tekijöistä, ja huomioita toisen polven siirtolaisten oman kulttuuri-identiteetin rakentamisen välttämättömyydestä. Maailman muuttuessa entistä monikulttuurisemmaksi ja kulttuuri-identiteettien pirstaloituessa ja muuttuessa monimuotoisemmiksi kaunokirjallisuus ja kirjallisuudentutkimus voivat tarjota mielenkiintoisia näkökohtia siirtolaistaustaisten ihmisten ajatusmaailmaan. Tämä on erityisen tärkeää esimerkiksi pohdittaessa toisen polven siirtolaistaustaisten nuorten miesten uskonnollista ja poliittista radikalisoitumista ja sen syitä. Yhdyn Susan Koshyn näkemykseen, että tällaisessa yhteydessä kaunokirjallisuus on lajina objektiivisempi ja luotettavampi kuin esimerkiksi muistelmateokset. Siirtolaisista kertova kaunokirjallisuus osoittaa konkreettisesti, kuinka siirtolaisuuden seuraukset kantavat kauas vielä senkin jälkeen, kun varsinainen muuttoliike on ohi.
  • Hirsso, Jaru (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielmani käsittelee kielellisen tyylin ja maailmanrakennuksen suhdetta George R. R. Martinin fantasiakirjasarjassa A Song of Ice and Fire (suom. Tulen ja jään laulu). Tarkoituksena on erityisesti selvittää, miten kirjojen kieli poikkeaa tavanomaisesta englannin kielestä, ja miten kielen poikkeavat muodot puolestaan toimivat keskiaikaisen fantasiamaailman rakennuspalikoina. Susan Mandalan (2010) mukaan kielellinen tyyli on jäänyt lapsipuolen asemaan tieteis- ja fantasiakirjallisuuden tutkimuksessa: kieltä on lähes poikkeuksetta pidetty tavanomaisena tai heikkona, ja sen roolia on myös vähätelty. Mandalan mukaan tällaiset käsitykset ovat perusteettomina, ja hänen mielestään toimiva tyyli on todella tärkeässä roolissa nimenomaan näissä genreissä, sillä se on oleellinen osa muun muassa uskottavien vaihtoehtoismaailmojen luomista. Kirjojen maailma on keskiaikainen, mitä kuvataan varsin tarkasti ja uskottavasti. Tyylin tasolla maailman tätä puolta tukevat vanhakantaisten ilmaisujen toimiva käyttö, vanhakantaisten puhuttelumuotojen uskottava käyttö sosiaalisen hierarkian kuvaamisessa, historiallisen sanaston runsas käyttö sekä joidenkin amerikanenglantiin kuuluvien sanojen korvaaminen brittiläisillä. Kirjojen maailma on myös omasta maailmastamme itsenäinen fantasiamaailma, ja tyyli on tärkeässä osassa myös tämän puolen kuvaamisessa. Kirjoista löytyy fiktiivisiä kieliä, joista tarkastelen kahta. Ne poikkeavat toisistaan selvästi, ja antavat näin erilaisen kuvan käyttäjistään. Molempien kielten tapauksessa lukija saattaa nähdä, miten jotkin niiden kielioppisäännöistä toimivat, mikä lisää kielten uskottavuutta. Seuraavaksi tutkin, millä tavoin kirjoissa käytetään englantia kekseliäillä ja poikkeuksellisilla tavoilla. Kirjoista löytyy keksittyjä idiomeja ja sananlaskuja, jotka osaltaan rakentavat kuvaa itsenäisestä fantasiamaailmasta ja paljastavat asioita sitä asuttavien kansojen ajattelutavoista. Englantia käytetään poikkeavasti myös osioissa, joissa maailma esitetään suden näkökulmasta. Vaikutelma tästä luodaan käyttämällä luontoon ja eläinmaailmaan liittyviä ilmaisuja ihmisistä. Tämän jälkeen tarkastelen paikannimien ja erisnimen roolia. Nimeäminen jakaa maailmaan kuuluvat alueet ja kansat tunnetumpiin ja tutumman oloisiin sekä vieraampiin ja eksoottisempiin. Lopuksi käsittelen tavalliseen kieleen kuuluvia piirteitä, jotka oli tarkoituksella jätetty kirjoista pois, jotta kuva keskiaikaisesta fantasiamaailmasta ei särkyisi. Näitä ovat muun muassa nykyaikaiselta kalskahtavat idiomaattiset ajanilmaukset sekä viikonpäivien ja kuukausien nimet, jotka liittyvät oikean maailman historiaan ja mytologiaan. Kirjoissa käytetään tavanomaisesta poikkeavaa tyyliä monipuolisesti ja kekseliäästi uskottavan vaihtoehtoismaailman luomiseksi. Kieli ei kuitenkaan eroa normaalista niin paljon, että se olisi häiritsevää tai tekisi tekstistä vaikeasti ymmärrettävää.
  • Teikari, Tiina Karoliina (Helsingin yliopisto, 2015)
    Pro gradu tutkielmani käsittelee pääkaupunkiseudulla asuvia maahanmuuttajia, jotka ovat integroituneet ruotsin kielellä. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää mahdollisia yhdistäviä tekijöitä kielivalintaan liittyen, sekä tutkia ruotsin kielen merkitystä informanttien arkipäivässä: kokevatko maahanmuuttajat pärjäävänsä ruotsin kielellä pääkaupunkiseudulla ja missä yhteyksissä kieltä käytetään. Lisäksi selvitän, aiheuttaako ruotsin kielen valinta kotouttamiskieleksi mahdollisesti vaikeuksia maahanmuuttajille. Lain mukaan maahanmuuttajat saavat Suomessa kotoutumisen yhteydessä opiskella suomea tai ruotsia. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu niihin periaatteisiin, joita Euroopan neuvosto on määrittänyt aikuisen maahanmuuttajan kielelliseen integraatioon liittyen. Lisäksi viitekehys koostuu niistä näkemyksistä, joita eri tutkijat ovat esittäneet kielen merkityksestä integraatioprosessissa. Tarkastelen tutkielmaani myös ajatushautomo Magman tutkimuksen valossa, johon myös vertaan osaa tutkimustuloksistani. Tutkimustulokset perustuvat kyselylomakkeeseen, johon vastasivat sekä kuluvana vuonna (2014 2015) ruotsinkieliseen kotoutumiskoulutukseen osallistuvat maahanmuuttajat, että henkilöt, jotka ovat integroituneet ruotsin kielellä jo aiemmin. Kyselyyn vastasi yhteensä 27 maahanmuuttajaa. Tulokset osoittavat, että ruotsin kielen valitsevat keskimäärin henkilöt, joilla on laaja kielitaito ja jotka kokevat ruotsin kielen helpommin opittavaksi suomen kieleen verrattuna. Ruotsin kieli nähdään myös väylänä omaksua nopeammin se kielellinen taso, jonka suomen kansalaisuus edellyttää. Näin ollen ruotsin kieli koetaan nopeampana väylänä suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumiseen. Lisäksi työelämään liittyvät syyt nousevat keskeiseksi perusteluksi valinnalle: osalla informanteista ruotsi on työkielenä ja osa kokee sen parantavan mahdollisuuksia työelämässä. Informantit käyttävän ruotsia laajalti arkipäivässään, mikä osoittaa että valinta on ollut onnistunut heidän kohdallaan. Suurimmalle osalle kielivalinta on aiheuttanut vaikeuksia muun muassa negatiivisten kommenttien muodossa. Sekä tavallisten suomalaisten, että viranomaisten koetaan suhtautuvan negatiivisesti ruotsinkieliseen integraatioon. Suurin osa informanteista kokee pärjäävänsä ruotsin kielellä pääkaupunkiseudulla, mutta samanaikaisesti nähdään suomen tai englannin kielen osaaminen käytännössä tärkeäksi. Ruotsinkielinen kotoutuminen vaihtoehtona koskettaa hyvin pientä määrää maahanmuuttajia, mutta tutkimustulokset osoittavat samanaikaisesti, että valinta on tämän ryhmän kohdalla ollut onnistunut.
  • Smirnov, Stefan (Helsingin yliopisto, 2015)
    This study examines the position of Scottish Gaelic on the Isles of Lewis and Harris on the Outer Hebrides of Scotland. The research questions are: 1) in which circumstances is Scottish Gaelic spoken; 2) what affects the current situation of Scottish Gaelic; 3) what linguistic attitudes do people who live on Lewis and Harris have towards both Gaelic and English? The data was collected by a research questionnaire. The survey gathered 56 respondents in total, of whom 31 were from the Isle of Lewis and 25 from the Isle of Harris.
  • Kantola, Inkeri (Helsingin yliopisto, 2015)
    Koulutusalan osaamisesta on tullut Suomessa viime vuosina tärkeä vientituote, ja yhä enemmän suunnitellaan ulkomailla toteutettavia koulutusvientihankkeita. Osa tällaisista hankkeista rekrytoi suomalaisia luokanopettajia ulkomaille opettamaan ja kehittämään paikallista perusopetusta. Luokanopettajat päätyvät toimimaan kulttuurisesti mutta myös kielellisesti täysin uudenlaisessa työskentely-ympäristössä vaihtaessaan opetuskielen suomesta englantiin ja ryhtyessään opettamaan paikallisille oppilaille sisältöaineita englannin kielellä. Uusi kielellinen konteksti on erityisen haastava myös siksi, että koulutusviennin kohdemaissa paikallisilla oppilailla ei välttämättä ole ennestään englannin kielen taitoa, mutta opettajalla ja oppilailla ei ole muuta yhteistä kieltä. Tällaista opettamisen lähestymistapaa, jossa sisältöaineita opetetaan englannin kielellä, voidaan kutsua CLIL-opetukseksi (Content and Language Integrated Learning). CLIL-määritelmällä voidaan viitata hyvinkin erilaisiin opetusympäristöihin ja -käytäntöihin. CLIL-opetusta on tutkittu paljon, mutta tutkimuksessa on keskitytty enimmäkseen oppilaiden suorituksiin eikä niinkään siihen, kuinka opetuskielen vaihtaminen vaikuttaa opetuskäytäntöön. Suomalainen koulutusvienti ulkomailla on varsin uusi konteksti CLIL-opetukselle. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan opettajien kokemuksia yhdestä koulutusvientikontekstista. Laadullisessa tapaustutkimuksessa haastateltiin viittä suomalaista luokanopettajaa, jotka olivat osallistuneet koulutusvientiohjelmaan Abu Dhabin emiirikunnassa Arabiemiraateissa ja opettaneet paikallisille oppilaille sisältöaineita englannin kielellä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, 1) kuinka opettajat reagoivat uuteen kielelliseen opetusympäristöön, 2) millä tavalla opettajien opetuskäytäntö erosi Abu Dhabissa verrattuna heidän edelliseen opettajankokemukseensa ja 3) kuinka uusi kielellinen konteksti vaikutti opettajien ammatilliseen eheyteen. Haastattelut analysoitiin temaattisen analyysin menetelmällä. Tutkimus osoittaa, että uusi opetuskonteksti oli ollut kaikille opettajille yllättävä. Tarkastelemalla tätä seikkaa opettajan haavoittuvuuden käsitteen kautta voidaan päätellä, että yllättynyt reaktio aiheutui ristiriitaisesta tilanteesta, jossa opettajien käsitykset itsestään opettajina ja oppimistulokset eivät kohdanneet totutulla tavalla. Luokanhallinnan haasteiden vuoksi opetuskäytäntö oli opettajien mielestä enimmäkseen muuttunut opettajajohtoisemmaksi kuin aiemmin, ja sopivien menetelmien löytäminen oli ollut odottamattoman vaikeaa. Neljän opettajan käsitys itsestään opettajana oli muuttunut negatiivisella tavalla, mutta lähes kaikki pystyivät hyväksymään muutoksen ja kääntämään sen kehitykseksi, ja osalle kokemus toi uutta itsevarmuutta. Tutkimuksessa pohditaan myös CLIL-käsitteen käyttöä koulutusvientikontekstissa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että sellaisista CLIL-ympäristöistä, jotka selkeästi eroavat eurooppalaisista CLIL-ympäristöistä, tarvitaan lisää tutkimusta ja keskustelua. Kaikista haastatteluista kävi ilmi opettajien tarve ymmärtää tällaisen opetuskontekstin haasteita paremmin jo ennen työskentelyn aloittamista. Tutkimustulokset ja käytännön esimerkit koulutusvientiympäristöistä voivat helpottaa opettajien henkistä ja käytännön valmistautumista uudenlaiseen työhön.
  • Lehtonen, Hanna (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tämän tutkielman aiheena on oululaisen Johan Lémanin (1800-1867) kirjallinen toiminta. Aihepiiri liittyy kansan kirjallistumiseen ja 1800-luvun kirjoittavien kansanihmisten tutkimiseen. Lähestymistapana on mikrohistoriallinen tapaustutkimus yhdestä sivistyneistön ulkopuolelta tulevasta poikkeuksellisesta toimijasta kirjallisella kentällä. Yhteen ruohonjuuritason toimijaan lähietäisyydeltä tutustumalla on mahdollista saada näkyviin yksilön kirjalliseen toimintaan vaikuttavia tekijöitä ja kirjoittamisen avaamia mahdollisuuksia, jotka voivat jäädä pimentoon makrotason tarkastelussa. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat: Kuka oli Johan Léman? Millaista kirjallista toimintaa hän harjoitti ja missä olosuhteissa? Johan Léman on syntyjään merimiehen poika. Hän sai käydä nuoruudessaan muutaman vuoden Oulun triviaalikoulun alinta luokkaa. Koulun lopetettuaan hän oli lyhyesti renkinä Jääskessä ja kauppa-apulaisena Kokkolassa, mutta valtaosan elämästään hän oli Oulun kaupungin palveluksessa. Hän aloitti alimmalta portaalta palovahtina, eteni ensin kaupunginpalvelijaksi ja sitten 25 vuodeksi raatihuoneen vahtimestariksi, ja lopulta hän kohosi kaupunginvoudiksi asti vuonna 1855. Varsinkin voudin asema osoittaa Lémanin elämässä tapahtuneen nousun sosiaalisessa asemassa. Léman oli kolme kertaa naimisissa ja sai yhteensä yksitoista lasta. Léman oli innokas runojen kirjoittaja. Hänen toimintansa oli poikkeuksellista aikana, jolloin jo pelkkä kirjoitustaito oli harvinaista sivistyneistön ulkopuolisen väen keskuudessa, saati sitten kaunokirjallisten tekstien kirjoittaminen. Hänen kirjallisen uransa voi jakaa kahteen erilaiseen vaiheeseen. Ensimmäiset säilyneet kirjoitukset ovat noin vuodelta 1839, ja siitä alkava noin kuudentoista vuoden aika oli Lémanin kirjallisessa toiminnassaan aktivoitumis- ja etsintäaikaa. Hän alkoi kirjoittaa järjestelmällisesti erilaisia runoja ja yritti etsiä kirjoituksilleen myös julkaisuväyliä. Julkaisumahdollisuuksia oli kuitenkin hyvin rajallisesti, eikä Léman onnistunut julkaisemaan kuin muutaman sanomalehtirunon ja muutaman arkkiveisun. Kaupunginvoutina aloittamisen jälkeen Oulun Wiikko-Sanomia alkoi julkaista Lémanin runoja melko runsaasti ja säännöllisesti, ja noin kymmenen viimeistä elinvuottaan hän oli asemansa vakiinnuttanut sanomalehtirunoilija. Lémanin kirjoitti hyvin monenlaisista aiheista ja vaihtelevissa tarkoituksissa, mutta tyypillisimmillään hän oli runoilijana yleisön viihdyttäjä, ympäristön tarkkailija ja tapojen kommentoija. Hän kirjoitti pääasiassa kalevalamittaisia runoja, mutta myös joitain riimillisiä lauluja ja proosatekstejä. Kalevalamitta oli hänelle luonteva tapa ilmaista itseään, ja hän käytti sitä hyvin monenlaisiin tarkoituksiin. Hän kirjoitti kalevalamitalla muun muassa yli 5000 säkeen mittaisen omaelämäkerran, joka on pääasiassa todenmukainen kuvaus hänen elämänsä merkittävistä käänteistä. Sen kirjoittaminen jatkui vuodesta 1839 Lémanin viimeisiin vuosiin asti. Kiinnostava kalevalamitan käyttötapa ovat myös pääasiassa kadonneista ja löydetyistä tavaroista ilmoittavat kuulutusrunot, joista Léman kehitti omaperäisen tavan aktiiviseen sanomalehtirunoiluun. Kuulutusrunoja julkaistiin Oulun Wiikko-Sanomissa yhteensä 68 kappaletta, ja ne ovat omalaatuinen välimuoto sanomalehti-ilmoittamisen ja kaunokirjallisuuden välillä. Léman sai sanomalehdestä ensimmäisenä tilaa kuulutusrunoilleen, mutta voudiksi valitsemisen jälkeen hän alkoi saada niiden rinnalla myös vapaampia runojaan sanomalehteen. Häneltä on säilynyt myös kolme käsinkirjoitettua runokirjaa, johon hän kirjoitti paljon erilaisia runoja. Léman kirjoitti runonsa yleisölle, ja julkaisemisen lisäksi ne ovat todennäköisesti levinneet myös suullisesti. Lémanin toiminta osoittaa, että merimiehen poikana syntyneen ja vain vähän muodollista koulutusta saaneen miehen oli mahdollista oppia kirjoittamaan runoja, harrastaa sitä aktiivisesti ja saada kirjoituksilleen myös yleisöä. Se kuitenkin vaati kirjoittajalta huomattavaa omaa yritteliäisyyttä, eikä valmiita malleja toiminnalle ja julkaisemiselle juuri ollut. Lémanin runoilemisessa on paljon yhtymäkohtia muihin aikansa rahvaanrunoilijoihin muun muassa aiheiden ja tyylin osalta. Koulua käyneenä, ruotsinkielen taitoisena ja lopulta kaupunginvoutina toimineena kaupunkilaisena hän ei kuitenkaan ollut ihan alinta rahvasta, eikä täysin sopinut samaan muottiin tyypillisimpien rahvaan runoniekkojen kanssa, joiden toiminta herätti suomenmielisessä oppineistossa innostusta erityisesti 1830- ja 1840-luvuilla. Hän ei kuitenkaan ollut ihan säätyläistöäkään eikä tarpeeksi oppinut päästäkseen täysivaltaiseksi jäseneksi oppineiston hallitsemalle kirjalliselle kentälle. Hän onnistui silti löytämään tavan toimia aktiivisesti julkisellakin kirjallisella kentällä, ja viimeistään elämänsä loppuvaiheessa hän oli paikallisesti tunnettu runoilemisestaan.
  • Niikko, Jussi (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tiivistelmä Referat Abstract Tutkimuskysymyksenäni on selvittää, millaisia sodasta johtuvia sosiaalisia olosuhteita suomalainen metsätyönjohtaja joutui sodanjälkeisissä talvisavotoissa vuosina 1946-1949 kohtaamaan, ja miten ne näkyivät hänen käytännön työssään. Lisäksi pyrin selvittämään, millaiseksi sodan kokeneelle sukupolvelle muodostuu kuva hyvästä metsätyöjohtajasta käyttämässäni aineistossa. Keskeisenä aineistona ja tietolähteenä käytän metsäteknikko-opiskelijoiden talvityöharjoitteluraportteja vuosilta 1946-1949. Metsäteknikko-opiskelijoita edustavat tässä tutkielmassa Kotkan silloisen Sahateollisuuskoulun teknikko-osaston metsäpuolen opiskelijat, ja talvisavottojen edustus koostuu niistä aikakauden puunhankintatyömaista, joissa kyseiset opiskelijat ovat suorittaneet opiskeluihinsa kuuluvia talviharjoitteluja. Työharjoitteluraportteja mainituilta vuosilta on kertynyt yhteensä 137 kappaletta. Ominaista tutkimani ajanjakson savotoille on, että niiden käyttämät työskentelytavat ovat pitkälti sotaa edeltäneeltä ajalta, koska sotaa käyvässä maassa metsätyömaiden kehitys on ainakin huomattavasti hidastunut, jos ei peräti joiltain osiltaan pysähtynytkin. Sota on vaikuttanut rauhan tultuakin metsätyömaihin etenkin suurena puun kysyntänä, ja tästä johtuvana työvoimapulana, huomattavana materiaali- ja elintarvikepulana, sodasta lainautuvana retoriikkana sekä työtovereista välittämisen ja huolehtimisen henkenä. Metsätyönjohtajuutta leimaa selkeästi havaittava käsitys oman työn merkityksestä yhteiskunnan kehitykselle, ja tästä tietoisuudesta kumpuava vahva motivaatio, jota on kutsuttu myös metsämieshengeksi. Kuitenkin on nähtävissä jo uuden aikakauden, rationaalisemman ja koneellisemman metsänhoidon saapuminen. Vaatimus työnteon tehostamiseen juonsi valtavasta puuntarpeesta. Muutos työmenetelmissä ja työmiesten työtehon vaatimuksissa kulkee käsi kädessä työmaan kehittyvien sosiaalisten olosuhteiden kanssa. Sodanjälkeiset vuodet edustavat muutostilaa, jota leimaavat monet sodasta aiheutuneet ongelmat. Oman työn merkitys kansakunnan hyvinvoinnille oli 1940-luvun loppupuolen metsätyönjohtajalle selkeä asia. Päämääränä oli nostaa Suomi taloudellisesta ja sosiaalisesta ahdingosta hyvinvointivaltioksi. Hänen arvomaailmansa oli muotoutunut lapsuus- ja nuoruusiän kokemuksista agraarivaltaisessa yhteiskunnassa sekä raskaan sotakokemuksen aikana. Arvomaailma pohjautui korkean moraalin, isänmaallisuuden ja asevelihengen perustalle. Rauhan ajan alun fyysistä työympäristöä leimasivat puute, työvoimapula, huonot, mutta aktiivisen toiminnan kautta paranevat asumisolosuhteet sekä työtapojen traditionaalisuus. Näiden ongelmien keskellä metsätyönjohtaja suoritti työtehtäväänsä pyrkien toteuttamaan hyvän työnjohtajan ominaisuuksia, tasapuolisuutta, välittämistä, rauhallisuutta, miehekkyyttä, suoruutta, tarkkuutta ja tehokkuutta. Hänen toimintansa perusta oli tasapainoilua välineellis-rationaalisen ja arvorationaalisen toiminnan välillä. Avainsanat Nyckelord Keywords jälleenrakennusaika, Kotkan sahateollisuuskoulu, metsätyö, metsätyönjohtajuus, metsäteknikko, talvisavotta, sahateollisuuskoulu, sukupolvikokemus Säilytyspaikka Förvaringställe Where deposited Keskustakampuksen kirjasto
  • Tjurin, Ilona (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan Kelan toimistossa käytyä venäjänkielistä vuorovaikutusta erityisterminologian käytön näkökulmasta. Keskustelujen osapuolina toimivat äidinkieleltään venäjänkieliset asiakkaat sekä Kelan palveluneuvoja. Kelan erityisterminologia on hyvin laaja ja alati muuttuva, mikä voi tehdä siitä haastavan äidinkielisellekin puhujalle. Venäjänkieliselle, kuten kenelle tahansa Suomeen muuttaneelle vieraskieliselle, Kelan termien omaksuminen vaatii sitäkin enemmän ponnisteluja, sillä suomen kieli on usein täysin vieras ja sosiaaliturvajärjestelmä tuntematon. Tiedon saannin helpottamiseksi suurimpia vieraskielisiä ryhmiä varten on käännetty Kelan pääasiallisista etuuksista kertovat esitteet. Etuusesitteiden käännösversioissa erityistermit ovat saaneet myös venäjänkieliset vastineensa. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millä tavoin – yhtäältä venäjänkieliset asiakkaat ja toisaalta venäjänkielinen Kelan palveluneuvoja – käyttävät puhuessaan Kelaan liittyvää terminologiaa. Ensinnäkin alkavatko puhujat käyttää suomen- vai venäjänkielistä termiä, ja tapahtuuko kielen suhteen vaihtelua keskustelun edetessä? Toiseksi kiinnitän huomiota siihen, miten termejä nostetaan keskusteluun ja miten ne vastaanotetaan. Termien käyttöön liittyviä ymmärrysongelmia sekä niiden hoitamista tarkastellaan puhujien institutionaalisten ja kielellisten roolien näkökulmasta. Tutkimusmetodina työssä on käytetty 1960–70-lukujen taitteessa etnometodologiasta jalostunutta keskustelunanalyysiä. Metodin avulla puhetta voidaan tarkastella sellaisena kuin se todellisuudessa esiintyy, mikä mahdollistaa puheen tarkan ja yksityiskohtaisen kuvaamisen. Tutkimusta varten on nauhoitettu venäjänkielisiä Kelan tiskillä käytyjä keskusteluja yhdestä Kelan toimistosta Etelä-Suomessa. Äänitallenteella esiintyy yhdeksän eri asiakasta, jotka on valittu satunnaisesti. Palveluneuvojana niissä toimii koko ajan sama, äidinkieleltään venäjänkielinen toimihenkilö. Aineisto on litteroitu kokonaisuudessaan analyysia varten. Analyysi osoitti, että asiakkaat suosivat venäjänkielisten etuustermien sijaan suomenkielisiä. Palveluneuvoja käytti useammin venäjänkielisiä termejä, mutta toisti ne usein myös suomen kielellä, varsinkin nostaessaan jonkun termin keskusteluun ensimmäistä kertaa. Kaiken kaikkiaan etuustermejä käytettiin keskusteluissa kuitenkin vähän. Sen sijaan etenkin asiakkaat viittasivat etuuksiin usein arkisemmilla kuvauksilla. Varsinaisen etuustermin nostaminen keskusteluun ei ollut välttämätöntä silloin, kun arkisempi kuvaus asiasta oli molemmille osapuolille ymmärrettävä. Termien käyttöön liittyviä ymmärrysongelmia esiintyi aineistossa vain vähän. Ottamalla huomioon asiakkaan institutionaalisen ja kielellisen kompetenssin, palveluneuvoja saattoi valita kuvauksensa siten, että yhteisymmärrys keskustelussa säilyi. Tutkimuksen perusteella venäjänkieliset vastineet Kelan termeille eivät ole vielä vakiintuneet venäjänkielisten asiakkaiden käyttöön. Tämä voi johtua suurelta osin siitä, että termejä on käännetty eri tahojen esitteissä ja verkkosivuilla eri tavoin. Venäjänkielisissä Kelan etuusesitteissä ei myöskään ole käytetty rinnakkain venäjän- ja suomenkielisiä termejä, vaan pelkästään venäjänkielisiä. Tämä voi estää asiakasta varmistumasta siitä, mistä etuudesta on todellisuudessa kyse. Omakielisen termin jäädessä merkityksettömäksi käännösesitteistä saatava hyöty heikkenee. Käännöstermejä yhtenäistämällä sekä suomenkielisiä termejä rinnakkain käyttämällä voidaan sekä tarjota asiakkaalle ymmärrettävämpää tietoa Kelan etuuksista että helpottaa puhujien välistä vuorovaikutusta asiointitilanteessa.
  • Virtanen, Mikko (2015)
    Tutkielmani käsittelee rakennussuojelun problematiikkaa ja todellisuutta. Koekenttänä suojelun käytännön ja ihanteiden kohtaamiselle toimii Helsinki ja erityisesti sen 28. kaupunginosa, Oulunkylä. Tutkimuskysymyksiäni ovat: Millainen on rakennussuojelun ihanteiden, arvojen ja todellisuuden suhde käytännössä? Miten hyvin rakennussuojelulle asetetut tavoitteet ja arvot toteutuvat tosielämässä? Onko Oulunkylän suojelu linjassa Helsingin suojeluarvojen ja sen vertaisalueiden kanssa? Miten suojeluprosessi todellisuudessa toimii? Mikä on rakennusperinnön todellinen tila Oulunkylässä? Oulunkylä on erittäin mielenkiintoinen tutkimuskohde, koska se edustaa hyvin Helsingille ominaista rakennuskannan monipuolisuutta ja eri aikakausien rakennusten ja rakennustapojen muodostamaa kerroksellisuutta. Se on muuttunut harvaanasutusta maaseudusta huvilakaupunginosaksi ja siitä edelleen kerrostalopainotteiseksi asemaseuduksi. Kaikki nämä vaiheet ovat jättäneet jälkensä sen ainutlaatuiseen rakennuskantaan. Teoreettisena kehyksenä käytän tilan ja paikan käsitteiden ympärillä viime vuosikymmeninä käytyä keskustelua ja rakennus- ja kulttuuriperintöä käsittelevää tutkimusta. Nykyiseen rakennussuojeluajatteluun on suuresti vaikuttanut muuttunut käsitys tilasta ja erityisesti tilan ja ihmisen suhteesta. Nämä näkemykset heijastuvat suojeluarvoihin ja -käytäntöihin. Tutkimukseni pääaineiston muodostavat Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tekemät Oulunkylän aluetta käsittelevät inventoinnit ja suojeluraportit, sekä Helsingin yleiskaavat ja kaavaluonnokset vuosien varrelta. Tutkimukseni perusteella Oulunkylän rakennussuojelun tila näyttää olevan erittäin epäjohdonmukainen ja puutteellinen. Tämä johtuu siitä, että suojelluksi suositeltuja rakennuksia alueella sijaitsee yli 70, mutta varsinaisesta suojelusta nauttii tätä tutkielmaa tehtäessä vain 24 rakennusta. Suojelulinjaus on myös hyvin epäjohdonmukainen. Jos vertailemme samalla alueella sijaitsevia, suunnilleen samantyylisiä ja -ikäisiä rakennuksia, niistä toinen saattaa olla suojeltu ja toinen ei. Oulunkylässä sijaitsee jopa Suomen mittakaavassa erittäin harvinaisia ja iäkkäitä rakennuksia ilman suojelua. Tämä on ristiriidassa Helsingin suojelulle asettamien arvojen ja yleisen linjauksen kanssa. Oulunkylän naapurikaupunginosassa, Käpylässä, on esimerkiksi annettu yli kymmenkertainen määrä suojelupäätöksiä. Tilanne Oulunkylässä ei ole kuitenkaan niin synkkä kuin miltä se pintapuolisesti tarkasteltuna vaikuttaa. Vuoden 2002 Helsingin yleiskaavassa sieltä suojeltiin yhteensä viisi aluetta, mikä tuo hyvän lisän asemakaavalla suojeltuihin rakennuksiin, vaikkakaan ei ole täysin riittävä ratkaisu. Tarkastelemalla suojelupäätöksiä tarkemmin kuitenkin saadaan selville arvokasta tietoa rakennussuojeluprosessista, rakennusperinnön todellisesta tilasta ja rakennussuojelun todellisuudesta. Oulunkylässä ei ole vuoden 1985 rakennuslain muutoksen jälkeen tehty yhtään asemakaavamuutosta pelkästään suojelun takia. Kuitenkin jos kaavoja on muutettu esimerkiksi puisto- tai tiekaavoituksen takia, on vanhaa rakennuskantaa suojeltu samalla. Tämä on johtanut sekavaan ja epäjohdonmukaiseen suojelutilanteeseen. Vanhempia rakennuksia ei ole myöskään vuoden 1985 jälkeen purettu, vaikka joillekin on haettu jopa purkulupaa. Tästä voimme päätellä, että erityisesti iäkkäämmän rakennuskannan suhteen Oulunkylässä linja on todellisuudessa erittäin suojeleva, vaikka se ei näykään suojelupäätösten määrässä. Oulunkylän rakennussuojelua kuvaakin hyvin kaksi sanaa: passiivinen ja reaktiivinen.