Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-40 of 728
  • Seppänen, Leea (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassa selvitetään, miten yhdeksäsluokkalaiset, heikoksi arvioidut kirjoittajat hallitsevat kirjoittamisen eri osataidot, diskurssikompetenssit: mitkä diskurssikompetensseista ovat hallussa muita paremmin, entä muita heikommin? Lopulta vastataan myös siihen, miten vuoden 2004 perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden mukaiset tavoitteet toteutuvat aineiston kirjoitelmissa. Työn teoreettisen viitekehyksen muodostavat kirjoittajan kompetenssit ja niiden alakäsite diskurssikompetenssit. Jaottelu perustuu Henna Makkonen-Craigin (2011) esitykseen äidinkielellä kirjoittavan diskurssikompetensseista. Tutkimus on toteutettu purkamalla neljä diskurssikompetenssia 25 analyysiyksiköksi. Näitä yksiköitä on etsitty tekstistä ensisijaisesti laadullisella tutkimusotteella. Aineisto on peräisin Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen korpuksesta, johon on koostettu vuoden 2010 kansallisen äidinkielen ja kirjallisuuden oppimissaavutusten seuranta-arvion yhteydessä teetettyjä pohtivia kirjoitelmia. Aineisto koostuu 40 kirjoitelmasta, jotka on arvioitu arvosanalla 6- tai huonommiksi. Tekstilajikompetenssin osalta huomataan, että kolmiosainen tekstin yleisrakenne ei toteudu kirjoitelmissa, vaikka pyrkimyksiä sen suuntaan on nähtävissä. Sisällöllisesti teksteissä toteutetaan tehtävänanto, mutta edellytetty pohtivuus on vaillinaista. Sosiaalinen kompetenssi osoittautuu heikoksi. Kirjoittajat ilmaisevat kantojaan usein affektisesti, jopa aggressiivisesti. Teksteissä rakennetaan rajoja aikuisten ja nuorten välille. Kirjoittajat viittaavat itseensä kirjoittajina ja lukijoina aina negatiivisessa valossa. Kirjoittajat osoittavat kognitiivista kompetenssia tuottamalla tekstiinsä poikkeuksetta pääväitteen, mutta perustelevat sitä vain yksinkertaisesti tukien. Väitteitä ei juuri koetella. Kirjoitelmiin syntyy myös ankkuroimattomia pohdiskelujaksoja, joiden jatkokehittely olisi tärkeää. Tekstuaalinen kompetenssi on vaillinainen. Retorisia keinoja kirjoittajat osaavat kuitenkin käyttää, ja etenkin retorisilla kysymyksillä ja metatekstillä on kirjoitelmia jäsentävä vaikutus. Kirjoitelmien virkkeet ketjuuntuvat, sivulauseiden variaatio on vähäistä ja pronominien viittaussuhteet huomattavan pitkiä. Kappalejaossa on merkittäviä ongelmia, minkä seurauksena tekstiin syntyy halkeamarakenteita. Keskeinen tulos on, että aineiston kirjoittajat vastaavat taidoiltaan pikemminkin hyvät taidot saavuttanutta viides- kuin yhdeksäsluokkalaista. Opetuksessa ja tutkimuksessa tulisi kiinnittää huomiota siihen, että myös heikoimmat oppilaat saavuttavat äidinkielen ja kirjallisuuden ydinsisällöt, eli riittävän luku- ja kirjoitustaidon.
  • Lehtonen, Hanna (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämän tutkielman aiheena on oululaisen Johan Lémanin (1800-1867) kirjallinen toiminta. Aihepiiri liittyy kansan kirjallistumiseen ja 1800-luvun kirjoittavien kansanihmisten tutkimiseen. Lähestymistapana on mikrohistoriallinen tapaustutkimus yhdestä sivistyneistön ulkopuolelta tulevasta poikkeuksellisesta toimijasta kirjallisella kentällä. Yhteen ruohonjuuritason toimijaan lähietäisyydeltä tutustumalla on mahdollista saada näkyviin yksilön kirjalliseen toimintaan vaikuttavia tekijöitä ja kirjoittamisen avaamia mahdollisuuksia, jotka voivat jäädä pimentoon makrotason tarkastelussa. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat: Kuka oli Johan Léman? Millaista kirjallista toimintaa hän harjoitti ja missä olosuhteissa? Johan Léman on syntyjään merimiehen poika. Hän sai käydä nuoruudessaan muutaman vuoden Oulun triviaalikoulun alinta luokkaa. Koulun lopetettuaan hän oli lyhyesti renkinä Jääskessä ja kauppa-apulaisena Kokkolassa, mutta valtaosan elämästään hän oli Oulun kaupungin palveluksessa. Hän aloitti alimmalta portaalta palovahtina, eteni ensin kaupunginpalvelijaksi ja sitten 25 vuodeksi raatihuoneen vahtimestariksi, ja lopulta hän kohosi kaupunginvoudiksi asti vuonna 1855. Varsinkin voudin asema osoittaa Lémanin elämässä tapahtuneen nousun sosiaalisessa asemassa. Léman oli kolme kertaa naimisissa ja sai yhteensä yksitoista lasta. Léman oli innokas runojen kirjoittaja. Hänen toimintansa oli poikkeuksellista aikana, jolloin jo pelkkä kirjoitustaito oli harvinaista sivistyneistön ulkopuolisen väen keskuudessa, saati sitten kaunokirjallisten tekstien kirjoittaminen. Hänen kirjallisen uransa voi jakaa kahteen erilaiseen vaiheeseen. Ensimmäiset säilyneet kirjoitukset ovat noin vuodelta 1839, ja siitä alkava noin kuudentoista vuoden aika oli Lémanin kirjallisessa toiminnassaan aktivoitumis- ja etsintäaikaa. Hän alkoi kirjoittaa järjestelmällisesti erilaisia runoja ja yritti etsiä kirjoituksilleen myös julkaisuväyliä. Julkaisumahdollisuuksia oli kuitenkin hyvin rajallisesti, eikä Léman onnistunut julkaisemaan kuin muutaman sanomalehtirunon ja muutaman arkkiveisun. Kaupunginvoutina aloittamisen jälkeen Oulun Wiikko-Sanomia alkoi julkaista Lémanin runoja melko runsaasti ja säännöllisesti, ja noin kymmenen viimeistä elinvuottaan hän oli asemansa vakiinnuttanut sanomalehtirunoilija. Lémanin kirjoitti hyvin monenlaisista aiheista ja vaihtelevissa tarkoituksissa, mutta tyypillisimmillään hän oli runoilijana yleisön viihdyttäjä, ympäristön tarkkailija ja tapojen kommentoija. Hän kirjoitti pääasiassa kalevalamittaisia runoja, mutta myös joitain riimillisiä lauluja ja proosatekstejä. Kalevalamitta oli hänelle luonteva tapa ilmaista itseään, ja hän käytti sitä hyvin monenlaisiin tarkoituksiin. Hän kirjoitti kalevalamitalla muun muassa yli 5000 säkeen mittaisen omaelämäkerran, joka on pääasiassa todenmukainen kuvaus hänen elämänsä merkittävistä käänteistä. Sen kirjoittaminen jatkui vuodesta 1839 Lémanin viimeisiin vuosiin asti. Kiinnostava kalevalamitan käyttötapa ovat myös pääasiassa kadonneista ja löydetyistä tavaroista ilmoittavat kuulutusrunot, joista Léman kehitti omaperäisen tavan aktiiviseen sanomalehtirunoiluun. Kuulutusrunoja julkaistiin Oulun Wiikko-Sanomissa yhteensä 68 kappaletta, ja ne ovat omalaatuinen välimuoto sanomalehti-ilmoittamisen ja kaunokirjallisuuden välillä. Léman sai sanomalehdestä ensimmäisenä tilaa kuulutusrunoilleen, mutta voudiksi valitsemisen jälkeen hän alkoi saada niiden rinnalla myös vapaampia runojaan sanomalehteen. Häneltä on säilynyt myös kolme käsinkirjoitettua runokirjaa, johon hän kirjoitti paljon erilaisia runoja. Léman kirjoitti runonsa yleisölle, ja julkaisemisen lisäksi ne ovat todennäköisesti levinneet myös suullisesti. Lémanin toiminta osoittaa, että merimiehen poikana syntyneen ja vain vähän muodollista koulutusta saaneen miehen oli mahdollista oppia kirjoittamaan runoja, harrastaa sitä aktiivisesti ja saada kirjoituksilleen myös yleisöä. Se kuitenkin vaati kirjoittajalta huomattavaa omaa yritteliäisyyttä, eikä valmiita malleja toiminnalle ja julkaisemiselle juuri ollut. Lémanin runoilemisessa on paljon yhtymäkohtia muihin aikansa rahvaanrunoilijoihin muun muassa aiheiden ja tyylin osalta. Koulua käyneenä, ruotsinkielen taitoisena ja lopulta kaupunginvoutina toimineena kaupunkilaisena hän ei kuitenkaan ollut ihan alinta rahvasta, eikä täysin sopinut samaan muottiin tyypillisimpien rahvaan runoniekkojen kanssa, joiden toiminta herätti suomenmielisessä oppineistossa innostusta erityisesti 1830- ja 1840-luvuilla. Hän ei kuitenkaan ollut ihan säätyläistöäkään eikä tarpeeksi oppinut päästäkseen täysivaltaiseksi jäseneksi oppineiston hallitsemalle kirjalliselle kentälle. Hän onnistui silti löytämään tavan toimia aktiivisesti julkisellakin kirjallisella kentällä, ja viimeistään elämänsä loppuvaiheessa hän oli paikallisesti tunnettu runoilemisestaan.
  • Kyytsönen, Sini (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimuksen aiheena ovat Linnanmäen huvipuiston laitteiden nimet, joista käytetään termiä laitenimet. Työssä tutkitaan laitenimien ominaispiirteitä ja selvitetään, mikä laitenimi oikeastaan on, mitä sillä ilmaistaan ja millaisin kielellisin keinoin. Laitenimien tutkimukseen sovelletaan funktionaalis-semanttista analyysia, jonka tarkoituksena on selvittää laitenimien rakenne, merkitys ja tehtävät. Lisäksi tutkimuksen kohteena ovat kielenkäyttäjien käsitykset laitenimistä. Sosio-onomastisen tutkimuksen avulla selvitetään, millaisia nimiä laitteista käytetään ja miten laitenimiin suhtaudutaan. Aineistona ovat Linnanmäen laitteiden nimet vuodelta 2014. Yhteensä nimiä on 44. Tutkimusaineistona on myös maaliskuussa 2014 tehty kyselytutkimus, johon tuli 200 vastausta. Aineisto jaettiin kahtia vastaajien mukaan: asiakasvastaajia on 110 ja Linnanmäen työntekijöitä 90. Nimien funktionaalis-semanttisessa analyysissa nimet jaetaan ensin nimenosiin. Laitenimissä on aina yksilöivä nimenosa. Yksilöivän nimenosan jäljessä voi olla laitteen lajin ilmaiseva nimenosa (esim. Pallo/karuselli). Laitenimiin sisältyvä sanasto koostuu suurimmaksi osaksi tunnistettavista lekseemeistä. Poikkeuksia ovat mm. opaakki Kuuputin ja interjektio Kotkot. Laitenimien merkityssuhteet perustuvat kielenpuhujille yhteisiin assosiaatioihin. Suurin osa laitenimistä perustuu epäsuoraan merkityssuhteeseen, jolloin nimi ymmärretään metaforisesti tai metonyymisesti. Osa nimistä on merkityssuhteeltaan suoria. Laitteen lajin ilmaiseva nimenosa kertoo laitteesta aina jotain suoraan. Muutama laitenimi perustuu myös pakattuun merkityssuhteeseen, jolloin nimellä ei ole selvää sanakirjamerkitystä (esim. Vekkula). Yksilöivän funktion lisäksi laitenimillä voi olla yhtäaikaisesti monia interpersonaalisia funktioita, jotka tulevat ilmi sosiaalisessa ja kulttuurisessa kontekstissa. Laitenimet voivat olla tehtäviltään informatiivisia, houkuttelevia, käytännöllisiä ja integroivia. Laitenimien käytössä ja variaatiossa on eroa vastaajaryhmien välillä. Asiakkaat käyttävät laitteista työntekijöitä useammin appellatiiveja (esim. maailmanpyörä) ja entisiä virallisia nimiä. Työntekijät käyttävät useimmiten laitteen virallista nimeä tai virallisen nimen pohjalta muodostettua sekundaaria nimeä. Laitteista käytetään lukuisia erilaisia epävirallisia nimiä. Vastaajien mielestä miellyttävä laitenimi on mm. kuvaava, hauska, perinteinen ja käytännöllinen. Laitenimissä ei miellytä esimerkiksi hämäräksi jäävä merkityssuhde. Monet vastaajista ihmettelivät nimien vaihdoksia ja ottivat kantaa nimien kieleen
  • Suomalainen, Karita (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielma tarkastelee suomen kielen yksikön 2. persoonan käyttöä suullisissa ja kirjoitetuissa vuorovaikutustilanteissa. Aihetta lähestytään kahden yksikön 2. persoonan sisältävän konstruktion kautta, jotka ovat 1) itsen puhuttelu yksikön 2. persoonassa ja 2) avoin yksikön 2. persoona. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka edellä mainittuja konstruktioita käytetään osana arkipäivän vuorovaikutustilanteita ja mikä on yksikön 2. persoonan rooli kyseisissä konstruktioissa. Tutkielman aineisto koostuu suullisista ja kirjoitetuista tapausesimerkeistä, joissa esiintyy itsen puhuttelua yksikön 2. persoonassa tai avoimen yksikön 2. persoonan ilmauksia. Aineistoon kuuluu arkipäiväistä kasvokkaiskeskustelua, televisiokeskustelua, lehtiartikkeleita ja -haastatteluita sekä erilaisia internetin tekstejä, kuten blogikirjoituksia ja keskustelupalstaviestejä. Tutkielman teoreettis-metodisena viitekehyksenä on vuorovaikutuslingvistiikka ja dialoginen näkemys kielestä, mutta työssä hyödynnetään myös kognitiivisen kieliopin teoriaa ja termistöä. Yksikön 2. persoona hahmotetaan referentiaaliseksi indeksiksi, jolla tyypillisesti viitataan vastaanottajaan. Tutkielma kuitenkin osoittaa, että muunlaistakin käyttöä yksikön 2. persoonalle on. Itsen yksikön 2. persoonan puhuttelussa yksikön 2. persoona viittaa puhujaan itseensä. Avoimen yksikön 2. persoonan kohdalla yksikön 2. persoona voi ankkuroitua puhujaan itseensä ja hänen kokemuksiinsa, mutta voi myös viitata keskustelukumppaneihin taikka jäädä tulkinnaltaan avoimeksi. Avoimena yksikön 2. persoona kuvaa yleistä kokemusta, ja viittaa paitsi puhetapahtuman osallistujiin myös geneerisemmin keneen tahansa. Tutkimuksesta selviää myös, kuinka itsen yksikön 2. persoonan puhuttelulle ja avoimelle yksikön 2. persoonalle on vuorovaikutuksessa muodostunut omanlaisiaan, erikoistuneita tehtäviä. Puhuttelemalla itseään yksikön 2. persoonassa yksilö voi kehua itseään, kyseenalaistaa omaa toimintaansa taikka käskeä tai kehottaa itseään toimimaan tai olemaan toimimatta tietyllä tavalla. Avoimen yksikön 2. persoonan keskeisimmiksi vuorovaikutuksellisiksi tehtäviksi puolestaan määrittyvät oman kokemuksen ulkoistaminen, toista kohti ojentuminen ja tätä kautta yhteisen, intersubjektiivisen kokemuksen rakentaminen. Kumpikin konstruktio tuo esiintymiskontekstiinsa moniäänisyyttä, ja konstruktioiden avulla voidaan myös tehdä vuorovaikutuksellisessa kontekstissa evaluatiivisia tekoja. Kaiken kaikkiaan tutkielmassa osoitetaan, kuinka vuorovaikutuksen dynaamisessa kontekstissa puhujat voivat intersubjektiivisen toiminnan kautta jäsentää ja merkityksellistää kieliopillisia yksiköitä uudelleen. Lisäksi tutkielma avaa voimakkaasti keskustelua kohti dialogista käsitystä inhimillisestä toiminnasta ja itseydestä: tutkielman tulokset antavat osviittaa siitä, etteivät ihmiset ehkä käsitäkään oman itsensä ja toisten välistä rajaa niin kategorisena ja selkeänä kuin yleensä tavataan ajatella, vaan pikemminkin hahmottavat omaa toimintaansa intersubjektiivisesti, toisten kautta.
  • Paaso, Juuso (Helsingfors universitet, 2015)
    The dissertation examines the development of Finnish culture of self-published magazines (ie. zines) from a handful of mimeographed underground magazines of the 1960s to the flood of xerographed punk zines from 1977 to 1982. The approach is historico-aesthetical and concentrates on the impact of technological and social developments on the cultural style. The appendix includes reprints of zine pages from the researched era. The dissertation is in Finnish.
  • Parkkonen, Tanja (Helsingfors universitet, 2015)
    Pro gradu -tutkielmani tarkoitus on löytää suuntaviivoja pragmatistisen estetiikan teoriasta kaupallisten toimintojen arvottamiseen. Erilaisten tavoitteiden arvottaminen on lähtökohta päätettäessä, mitä tulisi saada aikaan, jotta kehitys kohti parempaa on mahdollista. Tutkielmani on näin melioristinen: tavoitteeni on löytää ihmisen arkielämää parantavien työkalujen ja menetelmien lähtökohtia. Tutkin kaupallisia toimintoja pragmatistisen estetiikan työkalujen avulla. Teen työn asettamalla käytännön kaupallisen toiminnan vuoropuheluun pragmatistisen estetiikan teorioiden ja maailmankuvan kanssa. Tutkielmani käsittelee näin kaupallisuutta yhtenä arjen estetiikan ilmiönä. Työni on soveltavaa estetiikka, jossa valitun lähtökohdan avulla etsin uusia näkökulmia kaupallisen toiminnan tutkimiseen. Toiminnan tutkimiselle yleensä on laajaa tarvetta. Ihmisen oleminen käsitetään yhä enemmän vuorovaikutuksena oman ympäristönsä kanssa, joten ihmisen elämän prosesseja tulee myös tutkia toiminnan lähtökohdista. Valitsen työhöni toiminnan arvottamisen lähtökohdaksi John Deweyn teorian mukaiset määritelmät vuorovaikutuksesta ja esteettisestä kokemuksesta. Teoksissaan Art as Experience (1934) sekä Pyrkimys varmuuteen. Tutkimus tiedon ja toiminnan suhteesta (1929) Dewey esittää ihmisen elämän rakentuvan jatkuvasta vuorovaikutuksesta oman ympäristönsä kanssa. Tästä vuorovaikutuksesta muodostuu perusta esteettiselle kokemukselle sekä arvon muodostukselle. Tutkin vuorovaikutuksesta muodostuvan esteettisen kokemuksen rakentumista sekä sitä, miten niistä johdetaan arvokasta toimintaa juuri kaupallisissa toiminnoissa. Kaupallisuuden merkitys osoittautuu työni edetessä haasteelliseksi. Termin selventäminen tuo esille, että kyse on kokonaisvaltaisesta ihmisen arjen estetiikkaan liittyvästä ilmiöstä. Löydän Deweyn ajatteluun perustuen selityksiä ja hyödyllisiä termejä kaupallisuuden ilmiölle. Tätä kautta esimerkiksi toiminnan mittaamisen merkitys osoittautuu oleelliseksi. Mittaaminen tulee käsittää taitona, jolla voimme muuttaa ajatteluamme kohti haluttua arvoa eli kyseessä on ajattelun opettelu eikä niinkään keino löytää lopullinen totuus. Kaupallisien toimintojen avulla voidaan rakentaa esteettisiä kokemuksia erilaisten tavoitteiden mukaisesti. Pragmatistisen estetiikan mukaan rytmi, energia ja toiminnan aiheuttama muutos ja sopiva särö ovat niitä tekijöitä, joita esteettisesti arvokkaasta toiminnasta löytyy. Näitä tekijöitä tulee aktiivisesti havaita ja rakentaa käsillä oleviin kaupallisiin toimintoihin. Tekijät mahdollistavat hyvän ja kauniin toiminnan pragmatistisen estetiikan mukaisesti. Toimintaa tulee myös voida mitata ottamalla nämä tekijät huomioon. Työni tuo esille abstraktien tekijöiden mittaamisen haasteellisuuden. Mittaamista ei kuitenkaan tule jättää tekemättä, koska kyseessä on taito, joka opettaa meitä vähitellen löytämään ajattelun kehittyessä yhä parempia menetelmiä toiminnan käsittelemiseen. Toiminnallisen maailman hahmottaminen yhä paremmin vaatii uudenlaisen ajattelun opettelua.
  • Silfvast, Sofia Birgitta (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmani käsittelee Etelä-Italian perinteistä tanssia tarantellaa, jonka suosio on lisääntynyt huomattavasti viimeisen 20 vuoden aikana. Tarantella on yleisnimitys musiikille ja tansseille, joille yhteistä on 6/8 rytmi ja tamburello-rumpu. Tarantella on piirissä tai pareittain tanssittavaa. Tarantella tarkoittaa pientä hämähäkkiä . Nimi antaa viitteitä sen yhteydestä tarantismiin, musiikilla ja tanssilla parantamisen rituaaliin, jota harjoitettiin 1950-luvulle asti Etelä-Italian Salenton seudulla. Tutkimusaineistoni koostuu 11 teemahaastattelusta, jotka toteutin kahdella kenttätyömatkalla vuonna 2013. Haastattelin tanssijoita, jotka toimivat esiintyjinä, opettajina ja perinteenvälittäjinä Italiassa ja eri puolilla Eurooppaa. Haastattelujen lisäksi osallistuin tanssityöpajoihin sekä musiikki- ja tanssitapahtumiin. Tiedonhankintaani helpotti italian kielen taito ja teatteriharrastustaustani. Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella erilaisia diskursseja, joita liitetään tarantellaan nykypäivänä. Pohdin tutkimuksessani käsitystä tarantellasta parantavana tanssina. Analysoin, miten perinteen (tradizione) ja rituaalin (rituale) käsitteet ymmärretään ja miten nämä tulkinnat vaikuttavat tanssijoiden työskentelyssä. Tarkastelen, millä tavoin tanssijat vahvistavat ja haastavat sukupuolirooleja sekä historiallisia narratiiveja. Tutkimuksessani tanssi ei vain heijasta ympäröivää kulttuuria vaan myös luo sitä uudelleen. Akateemisen tutkimuksen ja tanssin välinen yhteys on tässä kontekstissa vahva, sillä tanssiperinteiden elvyttäminen lähti liikkeelle antropologi Ernesto De Martinon tarantismia käsittelevästä tutkimuksesta La terra del Rimorso (1961). Paikallisia tarantellatansseja on useita. Tarantellainnostuksen keskiössä on Salenton alueen pizzica, joka on pitkälti rekonstruoitu tanssi. Tarkastelen, miten tanssijat ymmärtävät perinteen käsitteen suhteessa omaan tanssijuuteensa. Suurin osa haastateltavistani ei ole kasvanut perinteisen tanssin ja musiikin parissa, vaan on tutustunut tarantellaan sen suosion kasvun myötä. Tarantellan tanssijoista useimmat ovat naisia, jotka joutuvat altavastaavan asemaan miesvaltaisessa kansanmusiikkikentässä. Tarantellan opettaminen on verrattain tuore ilmiö, jota ei ole aiemmin tutkittu. Kiinnitän tutkimuksessani huomiota kansainvälistyvään tarantellan harjoittamisen kenttään. Luen aineistoani narratiivisella otteella. Perehdyn kertomuksiin, joissa nousevat esille tanssille annetut henkilökohtaiset merkitykset. Haastateltavilleni tanssiminen on vuorovaikutusta, jossa perinteinen liikekieli ja sen kulttuuriset merkitykset kohtaavat autenttisen, jaetun tunneilmaisun. Ritualisoinnin käsitteen kautta analysoin, miten tanssijat kuvailevat tarantellaa rituaalina. Tanssityöpajoissa luodaan yhteisöllinen tila, jossa astutaan yhteyteen omien syvimpien tunteiden ja menneiden sukupolvien kokemusten kanssa. Tähän liittyy Etelä-Italian historiallisten todellisuuksien tiedostaminen, kuten aiempien sukupolvien naisten alistettu asema. Tarkastelen myös haastateltavien ymmärryksiä tarantismista. Tarantismi liittää Etelä-Italian Välimeren alueeseen ja Pohjois-Afrikkaan, jossa on vastaavia tanssirituaalin perinteitä. Aiemmin marginaalisessa asemassa ollut rituaali on viime vuosikymmeninä nostettu näkyväksi representaatioksi tarantella-musiikkin ja tanssin suosion myötä. Tarantismi leimattiin viime vuosisadalla häpeälliseksi, primitiiviseksi toiseudeksi, joten sen muisto on edelleen vahvasti jännitteinen. Jotkut haastateltavistani tutkivat tarantismia taiteellisesti ja rituaalisesti. Tähän työskentelyyn liitetään mm. toiseuden kohtaaminen itsessä ja erilaisten käsitteellisten vastakkainasettelujen purkaminen. Tarantismin ympärillä käytävät ristiriitaiset keskustelut heijastavat osaltaan muutosta eteläitalialaisuuden kulttuurisessa arvostuksessa. Tutkielmani osoittaa, että tarantella koetaan autenttisena vuorovaikutuksen muotona ja yhteisöllisyyttä uudelleen rakentavana toimintana. Tanssi on ruumiillinen kieli ja tapa olla yhdessä. Tarantellan kautta luodaan yhteyttä perinteisiin ja luontoon. Tanssijat arvostavat ensikäden kokemuksia perinteisistä tavoista tanssia ja painottavat tiedon lisäämisen tärkeyttä. Kun tuntee perinteen, on oikeus taiteelliseen kokeiluihin. Tarantellaan liitetään taiteellisia ja terapeuttisia mahdollisuuksia ja se koetaan universaaliksi kieleksi, joka yhdistää ihmisiä yli kulttuurirajojen. Haastateltavani suhtautuvat tarantellaan taiteellisella kunnianhimolla ja haluavat edistää tarantellan asemaa ei-kulttuurisidonnaisena tanssitaiteena. Tarantellassa rakennetaan suhdetta menneisyyteen sekä luodaan uusia kulttuurisia kertomuksia eteläitalialaisuudesta. Tarantismin muisto elää tietoisuutena tanssin ja musiikin parantavasta voimasta, joka on vahvasti läsnä tanssijoiden kertomuksissa.
  • Sorsa, Essi (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimuksen kohteena ovat yhden suomalaisen kirjankustantajan, Kustannusosakeyhtiö Otavan, vuoden 2014 aikana myynnissä olleiden oppimateriaalien nimet. Tavoitteena on selvittää, mistä osista oppimateriaalien nimet muodostuvat, miten ja missä oppimateriaalien nimiä muodostetaan sekä miten oppimateriaalien nimiä hyödynnetään oppimateriaalisarjojen markkinoinnissa. Tutkimus on osa kaupallisen nimistön tutkimusta. Aineisto käsittää yhteensä 1 072 oppimateriaalin nimeä, jotka on kerätty painetuista tuotekatalogeista sekä kustantamon verkkosivuilta vuoden 2014 aikana. Nimiaineiston lisäksi tutkimuksen toisena aineistona toimivat viisi haastattelua. Haasteltavat ovat Kustannusosakeyhtiö Otavan oppimateriaaliosastojen työntekijöitä. Kolme haastatteluista on toteutettu kasvokkain ja äänitetty ja kaksi haastatteluista on toteutettu kirjallisina. Tarkastelun kohteena olevia nimiä kutsutaan oppimateriaalien nimiksi tai oppimateriaalinimiksi. Alussa tehdään lyhyesti selkoa Otavan oppimateriaalinimien historiasta ja esitellään nimiä kustantamon perustamisvuodesta (1891) nykypäivään saakka. Historiallinen katsaus paljastaa, että aiempina vuosikymmeninä oppimateriaalien nimet olivat yksiselitteisiä ja informatiivisia ja niitä muodostettiin melko vakiintuneella kaavalla (esim. Koulun biologia). Oppimateriaalinimien rakenteellisessa analyysissa nimet jaetaan kahtia sarjojen nimiin ja tuoteperheiden osien nimiin. Sarjojen nimet identifioivat kyseisen tuotteen ja toimivat sarjan päänimenä (esim. Tuhattaituri, Kipinä) kun taas tuoteperheiden osien nimet ovat moniosaisempia alanimiä, jotka tarkentavat sarjan nimeä ja kertovat tuotteen lajin (esim. Tuhattaituri 1a oppikirja, Kipinä 3 Tehtäviä). Aineistosta vain vajaa 10 % (102 nimeä) on sarjojen nimiä. Sarjojen nimet jaetaan Christoph Platenin luokittelumallin mukaan todellisiin kielen sanoihin, luoviin muodosteisiin sekä tekosanoihin. Tuoteperheiden osien nimistä tarkastellaan erilaisia nimenosia, kuten oppiainetta tai luokka-astetta ilmaisevia osia. Nimiä tutkitaan myös Paula Sjöblomin ja Yvonne Bertillsin funktioita soveltaen viidessä eri funktiossa: informatiivinen, käytännöllinen, houkutteleva, integroiva sekä narratiivinen ja tyylillinen. Tutkimuksen toisessa osassa selvitetään haastattelujen avulla oppimateriaalien nimeämisprosessia: nimeämistapoja ja nimeämisen lähtökohtia. Haastateltavat tuovat ilmi, että toimivan oppimateriaalin nimen on oltava käytännöllinen ja oppimateriaalinimelle on asetettu seuraavia periaatteita: selkeä, suomenkielinen, yhtenäinen, kohderyhmälle sopiva, monikäyttöinen, pitkäikäinen, ajankohtainen ja logoksi taipuva. Tutkimuksessa käydään läpi myös uusimpien oppimateriaalisarjojen nimiehdotuksia. Lopussa tarkastellaan esimerkkien kautta, miten oppimateriaalien nimiä hyödynnetään markkinoinnissa ja millaiset nimet toimivat hyvin markkinointiteksteissä (esim. Kipinää kirjoittamiseen!). Tutkimuksessa verrataan myös Otavan oppimateriaalien nimiä muiden kustantajien oppimateriaalien nimiin. Tarkastelu osoittaa, että tällä hetkellä oppimateriaalien nimet ovat rakenteeltaan yleensä lyhyitä, yksisanaisia, suomenkielisiä, monimerkityksisiä sanoja (esim. Särmä, Manner, Vire), joista voi muodostaa visuaalisia logoja. Yksi haastateltavista tiivistää ajatuksen nimien takana näin: ehkä nää [uudet lyhyet nimet] on niinku tavallaan sen nykypäivän niinku brändäys- tai sen tuotteistamisajattelun mukaisia. Vaikuttaa, että muotiin on kuitenkin tulossa myös pidempiä, kuvailevampia nimiä (esim. Tutkimusmatka). Tutkimus osoittaa, että nimeämistä ohjaa jonkinlainen, tiedostettu tai tiedostamaton, nimimalli. Varsinaista oppimateriaalinimen prototyyppiä ei silti voi esittää.
  • Savola, Kristiina (Helsingfors universitet, 2015)
    Tässä tutkielmassa kartoitetaan mentaaliverbien kuvataidekritiikeissä saamia funktioita ja merkityksiä sekä hahmotellaan niiden kielentämien kokemusten piirteitä. Työn tavoitteet tiivistyvät seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1) Minkälaisia mentaaliverbejä kuvataidekritiikeissä esiintyy, ja minkälaisia tunne-, ajattelu- ja katsomiskokemuksia ne kielentävät?, 2) Mitä merkityksiä ja funktioita mentaaliverbit saavat kuvataidekritiikeissä?, 3) Minkälaisia kokijoita ja ärsykkeitä kuvataidekritiikkien mentaaliverbit lauseyhteyksissään saavat? Mihin tai keihin niillä viitataan?, 4) Onko kuvataidekritiikkien mentaaliverbien käytössä huomattavissa jotain säännönmukaisuutta? Tutkielman aineisto koostuu Taide-lehden vuosikertojen 2011 2013 kuvataidekritiikeistä, joista mukaan on valikoitunut 83 näyttelykritiikkiä. Tutkielman teoreettinen lähtökohta on syntaktinen, minkä lisäksi siinä sovelletaan kognitiivista kielinäkemystä. Tutkielman pääasiallinen teoreettinen tuki perustuu aiempaan mentaaliverbien tutkimukseen (Croft 1993, Pajunen 2001, Siiroinen 2001), semanttisten roolien teoriaan (Dowty 1991, Frawley 1992, Nikanne 2001) sekä estetiikan piirissä tehtyyn esteettisen kokemuksen ja taidekritiikin teorioihin (Carroll 2009, Eaton 1994, Heikkinen 2012, Vuorinen 2001). Kuvataidekritiikin tapahtumakehykseksi määrittyi taidenäyttelytapahtuma, jossa keskeisimmät toimijat ovat katsoja ja ärsyke (ts. katsojan katseen kohde). Aineiston mentaaliverbit jakautuvat tunne- ja kognitioverbeihin. Tunneverbit jakautuvat kokijaobjektillisiin ja kokijasubjektillisiin tunneverbeihin, ja lisäksi omaksi luokakseen ovat rajautuneet psykofyysiseen kokemukseen viittaavat verbit. Kognitioverbit jakautuvat ymmärtämis- ja ajatteluverbeihin sekä näköhavaintoverbeihin. Aineiston mentaaliverbien yhteydessä yleisimmät ärsykkeet ovat teos ja näyttelykokonaisuus sekä niiden sisällölliset tekijät. Yleisimpiä kokijoita puolestaan ovat samastumisen paikan tarjoava nollapersoona ja kriitikon subjektiiviseen kokemukseen viittaava yksikön ensimmäisen persoonan pronomini minä. Polyseemisyys on aineiston verbeillä tyypistä, mikä mahdollistaa tunnekokemusten psykofyysisyyden kuvailun sekä katsomis- ja ajattelutapahtumien limittäisyyden. Aineiston verbit kielentävät pääasiassa taiteen katsojassa herättämiä tunteita ja ajatuksia ts. taidekokemuksen keskeisimpiä osia. Tämän lisäksi mentaaliverbeillä kielennetään kriitikon tulkintoja ja vaikutelmia sekä lukijalle tarjottavia tapoja ajatella, katsoja ja tuntea taiteen äärellä. Aineiston kognitioverbit ovat tunneverbejä yleisempiä, mikä viestii ajattelu- ja näkemiskokemusten kielentämisen olevan kuvataidekritiikeissä tunnekokemuksen kielentämistä yleisempää.
  • Köhler, Sebastian (Helsingfors universitet, 2015)
    Denna pro gradu-avhandling undersöker framför allt det historiska, men också det filosofiska i Fredrik Långs roman Mitt liv som Pythagoras (2005). Romanen är en fantasifull berättelse om den antika filosofen och matematikern Pythagoras liv. Avhandlingens syftet är att genom en genreanalys reda ut vilket slags historisk roman det är frågan om, hur romanen förhåller sig till sin genre, vilken uppfattning av historien som romanen förmedlar, och vilken dess funktion som historisk roman är. Därtill analyserar jag de idéer som romanen bär på och som är centrala för verket. Jag undersöker romanens etiska budskap och dess tematisering av frihet och slaveri med målet att genom en tolkning finna en övergripande idé som binder ihop verket som helhet. Min läsning av Mitt liv som Pythagoras grundar sig på en kontextbaserad och hermeneutisk metod där jag också fäster uppmärksamhet vid strukturer i texten och berättandet. Den teoretiska referensramen utgörs i första hand av den historiska romanens genreteori. Med stöd i Ansgar Nünnings, Linda Hutcheons och Elisabeth Wesselings teoribildning om den postmoderna historiska romanen argumenterar jag för att Mitt liv som Pythagoras är en postmodern historisk roman. Romanen förenar på ett finstilt sätt en hel samling drag som är kännetecknande för den postmoderna historiska romanen, till exempel en utpräglad intertextualitet, marginaliserade folkgruppers historia (i det här fallet slavarnas i det antika grekiska samhället), parodiering av klassiska konventioner, och kunskapsteoretiska frågor. Den uppfattning av historien som romanen mångfacetterat förmedlar är att historien är ett narrativ, en konstruktion skapad av människan. Romanens funktion är framförallt att vara kritisk mot den traditionella historieskrivningen, absoluta sanningar, det antika grekiska samhället, men också vårt samhälle idag. Jag anser att romanens kritik av slaveriet inte i första hand innebär ett frihetsidealiserande, utan en kamp för jämlikhet, som berör även nutiden. Vid sidan om jämlikhet framhåller jag att ansvar, och i synnerhet att ta ansvar över sitt eget liv, är den andra etiska idén som romanen förfäktar. Slutligen argumenterar jag för min tolkning att romanens centrala och sammanbindande idé är den, att varje ideal ofrånkomligt är bundet vid sin motsats och bär motsatsen inom sig. Jämlikhet, sanning, kunskap, och i viss mån frihet är således ideal som vi bör eftersträva, men som vi aldrig fullt kan nå.
  • Hekanaho, Laura (Helsingfors universitet, 2015)
    The purpose of this thesis was to study masculine generics in English. The goals were reached by conducting a meta-analysis of selected previous works on masculine generics and an online survey on language use and attitudes. The previous studies showed that the use of masculine generics in English supports a male biased world view as women are, lingually, invisible in these generics. The studies also showed that the use of masculine generics has decreased during the past few decades, perhaps due to increasing gender equality. However, masculine generics are not extinct. Therefore, the purpose of this thesis was to map to what degree masculine generics are still used and whether they are still accepted as generics. Another goal was to find out how popular the gender neutral equivalents of masculine generics are. On top of this, the participants of the survey were asked whether they thought a new, gender neutral 3rd person singular pronoun could be added to English, which many transgender organisations have suggested, and which has already taken place in Swedish with the addition of the gender neutral hen pronoun. The survey gathered approximately 1600 participants, of which 1578 could be selected to the final data of this thesis. The survey was conducted online and both native English speakers and fluent English speaking native Finnish speakers were sought as participants. Finnish was chosen as an example of a gender neutral language; the purpose was to find out whether native speakers of a gender neutral language would view masculine generics differently, compared to native speakers of a natural gender language, English. On top of native language, the three other variables that were considered in the analysis were age, gender and education. The results of the survey confirmed those of the earlier studies: the majority of participants chose gender neutral equivalents rather than masculine generics. The so called singular they was by far the most chosen option, but some participants opted for he or she -constructions as well. A worthy proportion of participants (11-28%) also chose masculine generics, which shows us that these generics are not extinct yet, even though they are more often than not interpreted as sex-specific, as earlier studies have shown. Out of the four variables that were considered in the analysis, the participants' native language and gender seemed to have affected their answers the most. As an example, 28% of male participants and only 8% of female participants felt that gender neutral language use is not important. Moreover, male participants chose masculine generics significantly more often than did female participants. Reliable conclusions based on the participants' age and education could not be made, as differences were either not significant enough or inconclusive. The majority of the participants thought that gender neutral language use is important and they also believed that language can affect the way we view reality. The survey also revealed that a considerable amount of participants (24%) felt that a new, gender neutral 3rd person pronoun is needed in English.
  • Ruha, Anna (Helsingfors universitet, 2015)
    Gradussa oli tarkoituksena selvittää, minkälaista talvisotakirjallisuutta julkaistiin Neuvostoliitossa toisen maailmansodan aikana, esitellä keskeisiä talvisotakirjailijoita ja analysoida talvisotakaunokirjallisuutta sen henkilöhahmojen sekä toistuvien temaattisten motiivien kautta. Työssä käytettiin keskeisinä lähteinä seuraavia teoksia: Pavel Petrovin Venäläinen talvisotakirjallisuus. Bibliografia 1939-1945, Valentin Kiparskyn Suomi Venäjän kirjallisuudessa sekä kertomuskokoelmia Noč v blindaže, Zima na fronte, Front ja Frontovoj bloknot, kahta novellia Morjaki idut na lyžah ja Noč v blindaže , lehtijulkaisuja ja runokokoelmia Bojevyje dni sekä Vo slavu rodiny. Tutkimus osoitti, että vaikka neuvostoarmeija kärsi monista ongelmista ja puutteista talvisodassa, niitä ei kuvata sodanajan kaunokirjallisuudessa. Myös talvisodan voimasuhteita on kuvattu kaunokirjallisuudessa usein siten, että Neuvostoliitto jyrää suomalaisjoukot, silloinkin kun neuvostosotilaita on huomattavasti vähemmän kuin suomalaisia. Monet vihollisille suunnatut propagandateemat, kuten neuvostoarmeijan mahtavuus ja sotavankien ystävällinen kohtelu, kohdistettiin myös omille neuvostojoukoille kaunokirjallisuuden avulla. Talvisodan aikana julkaistiin sekä populaari- että kaunokirjallisuutta. Muistelmakirjallisuus oli rajoitettua ja draamatuotantoon talvisodalla on ollut hyvin vähän vaikutusta. Runouden erityisyys proosaan verraten on siinä käytetty kuvakieli. Proosassa kertojan luottamusta herättävä Neuvostoliiton ideologiaa tukeva rooli on keskeinen. Kertomus- ja runokokoelmien analyysin perusteella havaitaan henkilöhahmojen eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä proosassa ja runoudessa. Proosassa henkilöhahmoja esiintyy paljon runsaammin kuin runoudessa, mutta runojen sankarit voivat olla elottomia, kuten turkiksia tai sota-aluksia. Henkilöhahmoille on yhteistä heidän rohkeutensa, voimansa ja nokkeluutensa. Myös toistuvat temaattiset motiivit ovat proosassa ja runoudessa samankaltaisia, kuten kotirintaman rooli, huumori, kunnia ja urhoollisuus. Proosassa huumori erottuu lähinnä "veitikka"- ja viihdyttäjähenkilöhahmoissa, runoudessa monipuolisemmin ja räikeämmin. Proosassa ja runoudessa molemmissa yleisin nimitys suomalaisille on vrag(vihollinen) tai belofinn (valkosuomalainen). Erityisesti runoudessa nimityksissä käytetään kuvakieltä ja symboliikkaa, esimerkiksi puhumalla vihollisista erilaisina eläiminä. Joitakin teemoja, kuten uskontoa, ei joko tuoda esille kaunokirjallisuudessa tai siihen suhtaudutaan halveksivasti ja ironisesti. Työ paljasti, että monista sotavuosien talvisotakirjailijoista löytyy hyvin vähän tai ei ollenkaan tietoja. Talvisotakirjallisuuteen ovat vaikuttaneet sodanajan sensuuri ja propaganda ja Neuvostoliiton ideologia. Sotateema esiintyy melko yksipuolisesti kaunokirjallisuudessa, mutta paljon materiaalia on varmasti jäänyt löytämättä ja julkaisematta. Kaunokirjallisuutta ei voi pitää historiallisena faktana, mutta se kertoo paljon sodan luonteesta ja ajatuksista ja asenteista, joita haluttiin iskostaa neuvostoarmeijalle ja kansalle.
  • Välkki, Otto (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimuksen aiheena on vanhemmuus ilmiönä, jossa biologiset ja kulttuuriset tekijät ristiinvaikuttavat monilla eri tavoilla. Kontekstina on suomalaisilla hedelmöityshoitoklinikoilla tapahtuva sukusolujen luovutus, joka muiden avusteisten lisääntymisteknologioiden tavoin nostaa esille vanhemmuuden määrittämisen monimutkaisuuden ja mahdollisen ristiriitaisuuden. Luovutettuja sukusoluja käytettäessä vanhemmuuden eri biologiset ja sosiaaliset elementit eivät asetu linjaan toistensa kanssa, jolloin kyseenalaistuu, kuka todellisuudessa lasketaan hoidoilla alkunsa saaneen lapsen vanhemmaksi. Tutkimuksen teoreettinen tausta on feministisessä tieteentutkimuksessa, lääketieteen antropologiassa ja sukulaisuuden tutkimuksessa. Feministinen tieteentutkimus tarkastelee luonnontieteiden ja kulttuurin välistä suhdetta monimuotoisena merkityskokonaisuutena ottaen huomioon erilaiset keskenään ristiinvaikuttavat erot, kuten sukupuolen, seksuaalisuuden, rodun ja luokan. Avusteiset lisääntymisteknologiat lääketieteellisenä käytäntönä ovat olleet myös monien antropologien ja sukulaisuuden tutkijoiden huomion kohteena, koska ne muokkaavat usein muuttumattomana pidettyä käsitystä vanhemmuudesta geneettiseen siteeseen perustuvana ja tarjoavat paitsi uusia konkreettisia lisääntymistapoja, myös uusia tapoja ajatella vanhemmuutta. Täten avusteisilla lisääntymisteknologioilla on myös laajempi kulttuurinen merkitys, vaikka vain harvat lisääntyvät niiden avulla. Tutkimuksen aineisto koostuu viiden yksityisen hedelmöityshoitoklinikan ohjeista sukusolujen luovuttajille. Näihin kuuluu klinikoiden verkkosivujen ohjeita sekä klinikoiden henkilökohtaisesti jakamaa ohjemateriaalia. Tekstejä tarkastellaan retorisen analyysin ja queer-luennan avulla. Retorista analyysiä käytetään tekstien vakuuttamaan pyrkivän luonteen tarkasteluun. Queer-luennassa puolestaan keskitytään tekstien ensisijaisen sanoman ja ilmiselvien merkitysten ohella niihin kätkeytyviin muihin tulkintamahdollisuuksiin ja lukijapositioihin, jotka avaavat mahdollisuuksia ajatella myös vanhemmuutta toisin. Analyysissä kiinnitetään huomiota tekstien retorisiin elementteihin, toimijoihin ja toimijoiden välisiin suhteisiin. Niiden kautta hahmottuvat paitsi vanhemmuutta koskevat ihanteet ja vaatimukset, myös näiden kääntöpuolet, erilaiset ulossulkemiset. Analyysin perusteella sukusolujen luovuttajan rooli näyttäytyy ennen kaikkea lahjan antajana ja tämä lahja sukusolujen vastaanottajien mahdollisuutena vanhemmuuteen. Vastaanottajista muodostuva kuva puolestaan heijastaa vanhemmuuden melko vahvasti hetero- ja parisuhdenormatiivista ihannetta: vastaanottajien annetaan pääosin ymmärtää olevan lääketieteellisestä lapsettomuudesta kärsiviä naisen ja miehen muodostamia pariskuntia. Luovuttajan ja vastaanottajan välistä suhdetta rakentavat lahjan antamisen ja vastaanottamisen retoriikan ohella hierarkia luovuttajan geneettisen panoksen ja vastaanottajan vanhemmuuden aikeen välillä. Tässä geneettinen yhteys näyttäytyy merkityksellisenä sikäli, että sillä on vahva kulttuurinen lataus vanhemmuuden perustana. Tämä merkitys näkyy myös siinä, miten luovutettuja sukusoluja käytettäessä klinikat ohjaavat ensisijaisesti käyttämään ei-geneettistä vanhempaa muistuttavan luovuttajan soluja, jolloin kyse on juuri tuosta biologis-geneettisen sukulaisuuden imitoinnista. Viime kädessä sukusolujen vastaanottajien pyrkimys vanhemmuuteen näyttäytyy kuitenkin ensisijaisena vanhemmuutena ja tekstien lähtökohtana. Vanhemmuuden määrittämisessä olennainen osapuoli on myös klinikka. Klinikalla on sekä tekstien puhujana että lääketieteen edustajana valtaa luoda vanhemmuuden reunaehtoja. Aineistossa klinikan rooliksi muodostuu tiedon välittäminen eri osapuolten välillä sekä eräänlainen portinvartijuus vanhemmuuteen. Klinikoiden fokus on kuitenkin tukea maksavia asiakkaitaan, sukusolujen vastaanottajia, joiden vanhemmuus on loppujen lopuksi tekstien näkökulmasta kiistatonta. Klinikoiden olisi tästä valta-asetelmastaan mahdollista tukea myös avarampaa käsitystä vanhemmuudesta ja perheistä. Tämän tutkimuksen aineistossa vanhemmuuden monimuotoisuus kuitenkin jää sen mainitsemiseen, että klinikat hoitavat ensisijaisten lääketieteellisestä lapsettomuudesta kärsivien naisen ja miehen muodostamien parien lisäksi myös naispareja ja itsellisiä naisia.
  • Willman, Mira (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielma tarkastelee suomiräpin tekstien poeettisia ja rytmisiä piirteitä suhteessa musiikin biitin iskuihin. Poeettisilla piirteillä tarkoitan räptekstien formaaleja tekstuaalisia piirteitä kuten runomittaa, säe/säkeistöjakoa ja riimiä, rytmisillä piirteillä puolestaan tekstien rytmitystä ja painotusta suhteessa musiikin iskuihin. Tarkastelu keskittyy etenkin sanojen painotukseen: painotetaanko sanoja suomen kielelle tyypillisellä tavalla vai vaikuttaako taustalla oleva musiikki tai tietyntyyppiseen flow hun pyrkiminen sanojen painotukseen. Tarkastelen myös, ovatko nämä piirteet kehittyneet 2000-luvun alusta 2010-luvulle. Tavoitteena on tarkastella räptekstien piirteitä, tekstin ja musiikin suhdetta sekä todistaa, että räptekstien poeettiset piirteet muovautuvat osittain musiikin kautta. Tutkielman aineistona on viidentoista suomenkielisen räpkappaleen tekstit. Kappaleista seitsemän edustavat suomiräpin toista aaltoa eli 2000-luvun alkupuolta, loput kahdeksan on tehty 2010-luvulla. Kappaleet on valittu niin, että ne edustavat mahdollisimman monta eri alagenreä. Hyödynnän poeettisten piirteiden tarkastelussa metriikkaa sekä aiempaa räptutkimusta. Rytmisten piirteiden tarkasteluun olen kehittänyt oman metodin, jonka avulla voin tarkastella tekstien poeettisia piirteitä, sanojen painotusta sekä rytmitystä suhteessa biittiin. Kappaleista tekemäni räplyriikkanotaatiot löytyvät tutkielman liiteosiosta. Niihin olen merkinnyt sanoituksissa painotetut tavut sekä sanoitusten yläpuolelle tahdin iskut 1¬ 4 sekä tahtien vaihdoskohdat. Poeettisten piirteiden tarkastelu osoittaa, ettei runomitta ole vakiintunut räpissä. Runomitan sijaan säkeiden kesto määrittyy musiikin kautta, sillä yleensä yksi säe kestää yhden tahdin verran. Myös säkeistöjen kesto määräytyy musiikin kautta ja on useimmissa kappaleissa vakiintunut 16-tahtiseksi. Jos räptekstejä vertaa runouteen, niiden säerajat ovat huomattavasti häilyvämpiä, sillä säkeenylitykset ja kohotahdit ovat melko yleisiä. Räpriimi on havaittavasti joustavampi kuin metriikan sääntöjä noudattavassa runoudessa. Räpriimi kuitenkin noudattaa omaa kaavaansa, sillä lähes poikkeuksetta se on tavukohtaisesti kertaantuva vokaaliriimi, jolloin assonanssilla on suuri painoarvo riimityksessä. Räpissä riimin tärkeimmät tehtävät ovat rakenne- ja rytmitystehtävät, sillä riimillä on tapana pyrkiä säkeen loppuun, jolloin riimi myös sekä rytmittää tekstiä, että auttaa hahmottamaan sen rakennetta. Poeettiset piirteet kulkevat käsi kädessä musiikin kanssa. Tästä johtuen räptekstien painotukset eivät läheskään aina noudata metriikan sääntöjä. Arvopainollisilla tavuilla on räpteksteissä tapana pyrkiä osumaan biitin iskuille, jolloin monesti painottuvat myös suomen kielelle epätyypillisesti painottuvat tavut, kuten sanojen tai säkeiden viimeiset tavut. Tämä on tyypillistä etenkin 2000-luvun alun tuotannossa, jolloin suomiräp oli vasta kehittymässä ja kotiutumassa Suomeen ja suomen kieleen. Suomiräp on kehittynyt huomattavasti vuosien saatossa ja on selkeästi vihdoin kotiutunut. Rytminen leikittely ja suomen kielelle luontevampi painotus ovat lisääntyneet ja aihepiirit ovat kehittyneet suomalaisempaan suuntaan. Vaikka suomalainen räp on osa globaalia ilmiötä, siitä on muovautunut tapa ilmaista ja vahvistaa suomalaista identiteettiä.
  • Raunamaa, Jaakko (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassa tutkitaan Kirkkonummen järvien ja lampien nimiä. Keskeisimpänä tavoitteena on ollut selvittää, millaisin perustein nimet on aikoinaan annettu. Tutkimuksen metodit ovat olleet moninaiset. Nimien alkuperän selvittämiseen on käytetty monien eri tieteenalojen tietoja, kuten arkeologian, historiatieteen ja maantieteen. Analysoinnissa on noudatettu uusimpia paikannimistön luotettavalle etymologioinnille luotuja kriteeristöjä. Tuloksien avulla saadaan lisätietoa Kirkkonummen ja sen lähialueiden menneisyydestä. Kaikkiaan analysoitavia nimiä on 130 kappaletta. Nimiartikkelin alussa on kuvaus paikan maantieteellisestä ympäristöstä. Sen jälkeen esitellään nimen rakennetta ja nimenosien merkityksiä. Tällä tavoin pyritään selvittämään, millaisin perustein tutkitut nimet ovat aikoinaan syntyneet. Aineistosta on valittu joukko historialliselta informaatioarvoltaan tavallista hedelmällisempiä nimiä, joita tutkitaan tarkemmin ja laajemmin. Historian saatossa tapahtunut tutkimusalueen ruotsinkielistyminen on vaikuttanut paljon nimiin ja nimeämiseen. Myös Kirkkonummen maisematyyppien eroavaisuudet näkyvät vedenkokoumien nimissä selkeästi. Yksittäisistä nimistä löytyi muutama niin hankala tapaus, että niiden alkuperästä ei tutkimuksen puitteissa pystytty esittämään yhtäkään luotettavaa teoriaa. Ruotsin kielen vaikutus näkyi monessa nimessä ja vaikeutti tutkimustyötä. Toisaalta Kirkkonummen järvien ja lampien nimet osoittautuivat kuuluvaksi osaksi lähialueiden paikannimisysteemiä. Monen epäselvän nimen alta paljastui alkuperäinen määrite, joka on yksinkertaisesti ja havainnollisesti kuvannut paikkaa. Suurimmalle osalle Kirkkonummen järvien ja lampien nimille oli löydettävissä vastineita lähiseuduilta, ja erityisesti Espoon, Lohjan ja Vihdin seuduilta. Tarkemmassa vertailussa ollut Espoon järvien ja lampien nimistö muistutti rakenteiltaan hyvin vahvasti Kirkkonummen vastaavaa. Suomenkielisten kulttuurivaikutusten suhteen Kirkkonummen alue näyttää suuntautuneen erityisesti länteen ja pohjoiseen. Järvi- ja lampinimistöjen samankaltaisuuden lisäksi myös arkeologinen ja asutushistoriallinen tutkimus viittavat samansuuntaisiin vaikutuksiin. Heimonimityksiä käyttäen voidaan sanoa, että Kirkkonummen alueella on ollut tiiviit yhteydet (varsinais)suomalaisten sekä hämäläisten kanssa. Kirkkonummen järvien ja lampien nimien perusteella ei löytynyt viitteitä saamelais- tai virolaisperäisestä vaikutuksesta, mutta näitä ei erityisesti tutkittukaan. Ruotsinkieliset nimet eivät myöskään olleet tutkimuksessa keskiössä, mutta selkeästi niistäkin on nähtävissä, että ne edustavat samaa jatkumoa, jota läntisen Uudenmaan suomenruotsalaisilta alueilta on tavattavissa.
  • Puskala, Mika (Helsingfors universitet, 2015)
    Sovellan tutkielmassani modernin kertomusteorian käsityksiä ja teoriaa markkinointiviestinnän tarkasteluun. Teoriapohjani rakentuu intermediaalisuuden tutkimukselle sen eri muodoissa. Taustalla ovat erityisesti viestinnän tutkijan Henry Jenkinsin tutkimus transmedia-tarinankerronnasta, kirjallisuustieteilijä Linda Hutcheonin työ adaptaation teorian parissa ja Marie-Laure Ryanin kerronnan ja intermediaalisuuden tutkimus. Aineistona on kolme transmedia-tarinankerronnallista markkinointikampanjaa: itävaltalaisen energiajuomavalmistajan vuonna 2012 järjestämä avaruussukellusprojekti Red Bull Stratos, Batman- elokuvan The Dark Knight markkinointikampanja Why So Serious? vuosilta 2007-2008, sekä Audin markkinointikampanja The Art of the Heist vuodelta 2006. Käsittelen aineistoja monissa eri kanavissa esitettävinä kertomuksina. Tutkin, miten tavoitteellisesti rakennetaan kuluttajaa osallistavaa tarinankerrontaa, miten sitä luetaan, minkälaiset kertomukset kenties helpommin ovat transmedioitavissa ja sitä, miten kuluttajan rooli intermediaalisena lukijana määrittää markkinointitoimenpiteiden luonnetta. Tutkielmani tieteellinen merkitys syntyy markkinointiviestinnän ja narratologian ristiaallokossa. Markkinoinnin kertomukset eivät ole vain viestintää, vaan koko ajan suuremmaksi kasvava osa kulttuuriamme. Tutkielmani ensisijainen tarkoitus on tarjota narratologista käsitteistöä sisältötuotannon apuvälineeksi osoittaa, minkälaisista kertomuksellisista tekijöistä aineistoni markkinointitoimenpiteet koostuvat ja mikä näissä on kuluttajia kiinnostavaa. Toisaalta haluan nostaa kirjallisuustieteen piiristä esiin käyttökelpoisia menetelmiä, joilla voidaan tutkia kaikkialla ympärillämme olevia digitaalisia sisältöjä. Päädyn toteamaan, että esimerkiksi adaptaation teoria antaa työkaluja siihen, millä tavoin kertomuksia voidaan soveltaen viedä toiseen mediaan. Ymmärrys media-alustoista ja kerronnan tyypeistä mahdollistavat laadukkaan sisältötuotannon, jossa resursseja hukataan mahdollisimman vähän tehottomiin intermediaalisiin toimenpiteisiin. Sisältötuotannon apuvälineiden ulottaminen niihin tapoihin, joilla voidaan tarkastella sisällön muotoa ja vastaanottamista, laventaa ymmärrystä merkityksen muodostumisen tasolla siinä pisteessä, jossa lukija itse asiassa kohtaa tekstin.
  • Immonen, Mikko (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimuksessa käsitellään Internetin keskustelupalstalla käytettävää kielellistä intensifikaatiota, jonka avulla viestin lähettäjä pyrkii vahvistamaan tai korostamaan osia sanomastaan. Työssä myös valotetaan keskustelupalstan kieltä yleisesti ja sen saamia puhekielisyyden piirteitä. Tutkittava kielimuoto nähdään osana tietokonevälitteistä viestintää. Tutkimuksessa halutaan todentaa olettamus, jonka mukaan keskustelupalstan osallistujat käyttävät runsaasti intensifikaatiota paikatakseen puhutun kielen nonverbaalisen viestinnän keinojen puuttumista. Tutkimusmateriaalina on espanjankielisen pörssisijoittamiseen keskittyvän InverForo.com-sivuston 300 viestiä. Keskustelu käytiin 10.5.2010, jolloin Madridin pörssin IBEX 35-indeksi koki toistaiseksi suurimman päivänsisäisen nousunsa. Epätavallisen kurssinousun otaksutaan aiheuttavan normaalia huomattavasti vilkkaamman ajatustenvaihdon, joka voidaan osittain rinnastaa aitoon puhekieliseen keskusteluun. Keskusteluun osallistuu 16 nimimerkin suojissa olevaa henkilöä jotka käyttävät itsestään ryhmänä nimeä Los Piratoreros . Tutkimuksen keskeinen tavoite on paikantaa keskustelusta viestijöiden käyttämät intensifikaation keinot, jotka luokitellaan Marta Albeldan vuonna 2005 väitöskirjassaan La intensificación en el español coloquial esittelemän luokitusmallin mukaisesti. Luokittelussa keinot jaetaan morfemaattisiin, leksikaalisiin, syntaktisiin, semanttisiin ja foneettisiin jotka osittain jakautuvat edelleen yksityiskohtaisempiin luokkiin. Teoreettisen viitekehyksen, intensifikaation ja keskustelupalstan kielen puhekielisyyden piirteiden, lisäksi työssä avataan jossain määrin myös pörssiin liittyviä yleisiä seikkoja ja termistöä helpottamaan luentaa. Tutkimuksessa käy selkeästi ilmi, että Los Piratoreros käyttävät runsaasti intensifikaation keinoja verkkokeskustelussaan. 58 prosentissa kaikista viesteistä, jotka voivat koostua yhdestä tai useammasta lauseen, havaitaan vähintään yksi sanomaa vahvistava piirre. Korpuksen 300:sta viestistä löytyy yhteensä 329 eri intensifikaation keinoa. Suosituin tapa on vahvistaminen foneettisin menetelmin, joita kaikista löydetyistä tapauksista edustaa 34 prosenttia. 22 prosenttia menetelmistä ovat semanttisia, 21 prosenttia leksikaalisia, 12 prosenttia syntaktisia ja 11 prosenttia morfemaattisia. Pelkästään lukujen perusteella näyttää vahvasti, että tutkimamme keskustelupalstan osallistujat todellakin paikkaavat puuttuvia nonverbaalisia keinoja käyttämällä ajoittain jopa ylenpalttisesti eri menetelmiä vahvistaakseen sanomaansa. Emme kuitenkaan voi varmuudella tietää toimivatko he näin tietoisesti vai tiedostamattomasti. Osittain vaikuttaa siltä, että he kirjoittavat ikään kuin puhuisivat, ja näin ollen todellakin lähestyvät puhuttua kielimuotoa. Osittain taas joissakin viesteissä on havaittavissa suunnitelmallisuutta, jota taas ei voida pitää spontaanina puheena . Los Piratoreros näyttävät kehittäneen oman jargoninsa, jota ulkopuolisen on ajoittain varsin hankala ymmärtää mm. sen sisältämien omalaatuisten sanontojen vuoksi. Tällä omalla kielellään he ovat onnistuneet luomaan johonkin ammattiryhmään verrattavissa olevan suljetun piirin. Monien sanontojen vaikeaselkoisuus tuo esille tutkimuksemme edellyttämän pragmaattisen puolen; ne on nähtävä osana tiettyä kontekstia. Tutkimuksessa esitetäänkin tarve tutkia intensifikaatiota mahdollisimman erilaisissa virtuaalisissa ympäristöissä.
  • Huhtala, Saila (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimus käsittelee entisestä Jugoslaviasta kotoisin olevien nuorten aikuisten historiatietoisuutta ja eri etnisistä taustoista tulevien välisiä suhteita Suomessa. Tutkin, kuinka historiatietoisuus ja etniset suhteet liittyvät toisiinsa ja mitkä tekijät korreloivat keskenään. Historiatietoisuuden tutkimustraditio pohjautuu ajatukselle, jonka mukaan tulkinta menneisyydestä tekee nykyhetken ymmärrettäväksi ja tarjoaa materiaalia, jonka pohjalta ihminen asettaa odotuksia tulevalle. Tutkimukseni vahvisti tätä olettamusta: suhtautuminen menneisyyteen heijastuu siihen, mitä Jugoslavia-taustaiset nuoret ajattelevat muista etnisistä ryhmistä. Tutkimusaineisto koostui toteuttamistani viiden Jugoslavia-taustaisen nuoren haastatteluista. Haastateltavat olivat muuttaneet entisestä Jugoslaviasta Suomeen vuosien 1989 ja 2001 välillä, he olivat 19 25 vuoden ikäisiä ja edustivat eri etnisiä taustoja. Haastattelut olivat puolistrukturoituja ja kysymykset perustuivat aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen, historialliseen yleistietoon ja lähiaikojen tapahtumiin. Kysyin myös haastateltavien näkemyksiä sodan syistä, syyllisyydestä ja lopputuloksesta. Tutkimuksen empiirisen osuuden toteutin teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Jäsensin haastatteluaineistoa induktiivisesti ja muodostin aineistosta 29 alakategoriaa. Liitin ne teoriapohjaisiin kategorioihin, jotka perustuivat aiempaan tutkimuskirjallisuuteen. Haastatteluissa esiintyi toistuvia teemoja ja yhteyksiä eri alakategorioiden välillä. Haastateltavien tulkintoihin vaikuttaa perheessä vallitsevat käsitykset tapahtumista ja syyllisyyskysymyksistä. Alueellisista tapahtumista tehdään koko Jugoslaviaa koskevia yleistyksiä, jotka ulottuvat käsityksiin etnisistä ryhmistä ja historiasta. Myös syyllisyyskysymyksiä peilataan paikallisten ja itselle läheisten konfliktien kautta. Yhteisön kertomuksia pidetään totena ja suhtautumista kirjoitettuun historiaan värittää epäluottamus tiedon totuudenmukaisuuteen. Myyttisiä historiantulkintoja esiintyy, kun halutaan oikeuttaa vihollisuutta ja tehdä oman ryhmän kärsimys ymmärrettäväksi. Muodostin aineistosta kaksi tyyppikertomusta, jotka esittelevät tulevaisuuteen ja menneisyyteen orientoituneita ajatusrakenteita, ja joille tietynlaiset elementit ovat tyypillisiä. Niistä tärkeimmät ovat tapa suhtautua muiden etnisten ryhmien jäseniin joko yksilöinä tai yleistäen, sekä tapa suhtautua menneisyyteen joko ajatellen, että se pitäisi jättää taakse tai ajatellen, että se muistuttaa koetusta vääryydestä ja sitä ei saa unohtaa. Kokemus itseen kohdistuvista ennakkoluuloista vahvistaa yksilöllisyyden korostamista, sillä omakohtaisuus muodostaa pohjan, jota vasten voi ymmärtää myös toisten ihmisten vaikeaa asemaa ryhmän jäsenenä. Tutkimustulokset kannustavat kiinnittämään huomiota historiatietoisuuden opetukseen. Tapahtumahistorian tunteminen ei välttämättä tuota parempaa ymmärrystä kriisistä, koska omaan tarinaan sopimattomat tapahtumat voidaan kuitata toteamalla, että totuus on ulottumattomissa. Tapahtumien merkitystä voidaan myös muuttaa ja sovittaa ne tukemaan omaa näkemystä.
  • Smirnov, Stefan (Helsingfors universitet, 2015)
    This study examines the position of Scottish Gaelic on the Isles of Lewis and Harris on the Outer Hebrides of Scotland. The research questions are: 1) in which circumstances is Scottish Gaelic spoken; 2) what affects the current situation of Scottish Gaelic; 3) what linguistic attitudes do people who live on Lewis and Harris have towards both Gaelic and English? The data was collected by a research questionnaire. The survey gathered 56 respondents in total, of whom 31 were from the Isle of Lewis and 25 from the Isle of Harris.
  • Luoma, Maria (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmani tavoitteena on selvittää millä tavoin ruotsin opettajat ottavat maahanmuuttajataustaiset oppilaat huomioon ruotsin kielen opetuksessa ja kuinka tietoisia opettajat ovat maahanmuuttajaoppilaiden kieli- ja kulttuuritaustoista. Tavoitteena on myös tutkia opettajien näkemyksiä monikulttuurisuuden vaikutuksista opetukseen ja kouluyhteisöön, ja millaisia valmiuksia he kokevat omaavansa monikulttuuristen ryhmien tarpeiden kohtaamiseksi. Teoriaosiossa käsittelen ruotsin kielen näkökulmaa suomalaisessa koulutusjärjestelmässä, maahanmuuttajia koulukontekstissa ja suomalaisen peruskoulun opetusta ohjaavissa dokumenteissa sekä opettajan interkulttuurista kompetenssia. Aiempi tutkimustieto tuki omaa käsitystäni, jonka mukaan monikulttuurinen opetus asettaa haasteita opetukselle sekä opettajan ammattitaidolle. Tutkimus on laadullinen, ja sen aineisto koostuu neljästä kvalitatiivisesta puolistrukturoidusta haastattelusta. Tutkimuksen informantteina toimi neljä Helsingissä työskentelevää naispuolista ruotsin opettajaa. Opettajat työskentelevät peruskouluissa, joissa on tavanomaista suurempi määrä maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Halusin haastatella monikulttuurisissa kouluissa työskenteleviä opettajia varmistaakseni, että saan tutkielmani tavoitteen kannalta olennaista tutkimustietoa. Haastattelin opettajia tutkimusta varten joulu tammikuussa 2014 2015. Nauhoitin ja litteroin haastattelut, jonka jälkeen analysoin aineiston laadullisin menetelmin. Tutkimuksestani käy ilmi, että opettajilla on hyvin vaihtelevasti tarpeellisia monipuolisia tietoja tai työkaluja maahanmuuttajaoppilaiden huomioonottamiseksi ruotsin opetuksessa. Ruotsin kielen näkökulma opettajien vastauksissa jäi varsin vähäiseksi. Tämä on mahdollisesti merkki siitä, että heterogeenisten ryhmien opetus asettaa niin monia haasteita opettajalle, etteivät he ole miettineet monikulttuurista opetusta syvällisemmin ruotsin kielen näkökulmasta. Käytänteet koulujen ja opettajien välillä vaihtelivat suuresti. Opettajat eivät kokeneet, että suomalainen aineenopettajakoulutus olisi tarjonnut heille tarvittavat työkalut maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opettamiseen vaan he ovat omaksuneet ne käytännön kautta. Tutkimustulosteni perusteella esitän, että onnistunut monikulttuurinen opetus edellyttää sekä opettajalle että koko koulun työyhteisölle suunnattua lisäkoulutusta sekä opettajakoulutuksen muokkaamista nykypäivän monikulttuurista koulua yhä paremmin vastaavaksi. Koulutusta ja käytänteitä on myös syytä monipuolistaa ja yhtenäistää, jotta maahanmuuttajaoppilaat voivat kehittyä yhteiskunnan täysipainoisiksi jäseniksi, ja jotta heidät koetaan luokkahuoneessa voimavarana eikä ylimääräistä työtä aiheuttavana tekijänä.