Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-40 of 805
  • Suutarinen, Jenni (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielman tiivistelmä Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta Laitos Institution – Department Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos Tekijä Författare – Author Jenni Suutarinen Työn nimi Arbetets titel – Title Lopetussekvenssit suomenkielisissä puhelinkeskusteluissa Oppiaine Läroämne – Subject Suomen kieli Työn laji Arbetets art – Level Pro gradu -tutkielma Aika Datum – Month and year Helmikuu 2016 Sivumäärä Sidoantal – Number of pages 80 + 2 sivua liitteitä Tiivistelmä Referat – Abstract Tutkielmassa tarkastellaan suomenkielisten puhelinkeskustelujen lopetussekvenssejä. Tavoitteena on selvittää puhelun lopetussekvenssin rakenne niin institutionaalisessa kuin arkisessa kontekstissa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan puhujien rooleja soittajana ja vastaajana sekä instituution edustajana ja maallikkona ja näiden roolien vaikutusta lopetussekvenssiin. Tutkimuskysymykset keskittyvät lopetussekvenssin rakenteeseen: miten institutionaalisen ja arkisen puhelun lopetussekvenssit rakentuvat, ja miten puhujien roolit vaikuttavat lopetussekvenssiin? Aineistona on käytetty suomenkielisiä institutionaalisia ja arkisia puhelinkeskusteluja Helsingin yliopiston suomen kielen oppiaineen keskustelunanalyysin arkistosta. Institutionaalisia puheluja on 31 ja arkisia 64. Suuri osa institutionaalisista puheluista on neuvontapuhelimeen soitettuja puheluja, joissa käsitellään yksiselitteisiä asioita. Tutkimuksen metodina on keskustelunanalyysi. Tutkielmassa osoitetaan, että puhelinkeskustelut lopetetaan tietyn kaavan mukaan. Institutionaalisissa ja arkisissa puheluissa on hahmotettavissa omat lopetuskaavansa, jotka eroavat toisistaan merkittävästi. Institutionaalisissa puheluissa lopetussekvenssi on tavallisesti lyhyt ja rakentuu ennen kaikkea soittajan multifunktionaalisen lopetusaloitevuoron ja vastaajan kiitos- ja hyvästelyvuoron varaan. Soittajan ei institutionaalisessa puhelussa tarvitse esittää hyvästelyä, vaan kiittäminen voi korvata sen. Arkipuheluissa lopetussekvenssin variaatio on suurempaa, mutta taustalla on aina sama rakenne, joka sisältää siirtymävuoroja, lopetussekvenssin aloitusvuoron, lopetusaineksia ja hyvästelyvierusparin. Näistä aina esiintyviä, välttämättömiä osia ovat kuitenkin ainoastaan aloitusvuoro ja hyvästelyvieruspari. Siirtymävuoroja voi esiintyä sekä ennen aloitusvuoroa että ennen hyvästelyvierusparia, mutta ne eivät ole kummassakaan sijainnissaan välttämättömiä. Siirtymävuorot toimivat vihjeenä siitä, että puhujat on siirtymässä lopetukseen tai hyvästelyyn. Täten ne tarjoavat keskustelukumppanille mahdollisuuden asioiden esiin nostamiselle ennen implikoimaansa siirtymää. Lopetussekvenssin aloitusvuoro sisältää tavallisesti jonkin konventionaalistuneen lopetusaineksen, ja usein se erotetaan muusta keskustelusta myös huomionkohdistimen tai siirtymää osoittavan partikkelin avulla. Puhujien roolit ohjaavat vahvasti institutionaalisen lopetussekvenssin kulkua. Soittajan odotetaan tekevän lopetusaloitteen eli tuottavan lopetussekvenssin aloitusvuoron, ja vastaajan odotetaan siirtyvän lopetukseen välittömästi tämän jälkeen, mikä käytännössä tarkoittaa hyvästelyvierusparin etujäsenen muodostamista. Arkipuheluissa roolit näkyvät erityisesti soittajalle ja vastaajalle ominaisten lopetuskeinojen kautta. Nämä keinot ovat erilaisia tapoja muodostaa lopetussekvenssin aloitusvuoro puhujan rooliin nojaten. Soittaja voi lopetusaloitteessaan käyttää konventionaalistunutta kokoavaa lausumaa, viitata vastaajan tilanteeseen tai viitata rooleihin. Vastaaja puolestaan voi viitata nykyhetkeen tai käyttää kokoavaa lausumaa. Soittajan ja vastaajan lopetuskeinojen lisäksi aineistossa esiintyy yhteinen lopetuskeino, jota molemmat puhujat voivat käyttää. Yhteinen lopetuskeino on äkillistä lopetustarvetta ilmaiseva, nykyhtekeen viittava ”mun täytyy nyt lopettaa” -tyyppinen vuoro, jossa lopetustarve perustellaan ja joka yleensä johtaa nopeaan lopetukseen. Tutkielma tarjoaa yleiskatsauksen vähän tutkittuun suomenkielisen puhelinkeskustelun lopetussekvenssin rakenteeseen. Sekä institutionaaliselle että arkiselle puhelulle esitetään omat lopetusmallinsa ja näitä vertaillaan keskenään. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, millä tavoin puhujien roolit vaikuttavat institutionaalisen ja arkisen puhelun lopetukseen. Jatkotutkimukselle on kuitenkin tarvetta esimerkiksi arkipuhelun roolien toiminnan, lopetussekvenssissä esiintyvien lopetusainesten keskinäisen järjestyksen ja lopetussekvenssin aloitusvuoron intonaation saralla. Avainsanat – Nyckelord – Keywords puhelinkeskustelu, lopetus, sekvenssi, lopetussekvenssi, roolit, institutionaalinen keskustelu, arkikeskustelu, vertailu, keskustelunanalyysi, suomen kieli Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information
  • Lietepohja, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2016)
    Kurt Vonnegut on todennäköisesti 1900-luvun postmodernismin tunnetuimpia kirjailijoita, ja hänen kirjallisuudessaan sodanvastaisuus on toistuva teema. Pro graduni tutkii sitä, miten militarismia on käsitelty kolmessa hänen romaanissaan: Kissan kehdossa, Titanin seireeneissä ja Teurastamo 5:ssä. Lisäksi käsittelen hänen kolme novelliaan: ”All the King’s Horses”, ”The Manned Missiles” ja ”Report on the Barnhouse Effect”. Tutkimuksen edetessä selvisi, että etenkin käsitellyt romaanit ovat kriittisiä militarismin myyttejä kohtaan: Kissan kehdossa pienen saarivaltion asevarustelu johtaa maailmanloppuun, Titanin seireeneissä sankarillinen sota Marsista hyökkäävää sotajoukkoa kohtaan paljastuu juoneksi yhdistää ihmiskunta uuden uskonnon alle, ja Teurastamo 5 käsittelee myyttiä toisen maailmansodan puhtaasta oikeutuksesta. Etenkin sodanaikainen sankaruus on aihe, jota Vonnegut kritisoi: Kissan kehdossa San Lorenzon sata marttyyria demokratian puolesta kuolevat jo ennen kuin pääsevät mukaan itse toiseen maailmansotaan, ja romaani kritisoi myös sodassa kuolleiden puolesta järjestettyjä paraateja. Käsittelen myös sodan ja vapaan tahdon yhteyttä: sekä Kissan kehdossa että Teurastamo 5:ssä fatalististen ja determinististen filosofioiden mukaan sota on käytännössä väistämätöntä. Titanin seireeneissä taas Marsin miehitysjoukkoja ohjataan päähän asennetuilla antenneilla, eli heillä ei käytännössä ole vapaata tahtoa ollenkaan. Kylmä sota on luonnollisesti teosten julkaisuajat huomioon ottaen myös esillä: esimerkiksi tarinassa ”The Manned Missiles” kuvataan amerikkalaista ja neuvostoliittolaista poikansa avaruusonnettomuudessa menettänyttä isää, jotka valtioidensa erimielisyyksistä huolimatta keskustelevat kirjeitse rauhanomaisesti. Kissan kehto taas satirisoi kylmän sodan kilpavarustelua uuden tuhoaseen avulla. Tutkimuksen perusteella näen Vonnegutin asenteen sotaan niin, että hän hyväksyy sodan olevan väistämätöntä, mutta ei pidä sen esittämisestä sankarillisena.
  • Päivinen, Tuulikki (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassani tutkin Suomen eduskuntapuolueiden vaaliesitteitä ja niiden käännöksiä vuosilta 2012 sekä 2015. Materiaalini koostuu vuoden 2012 kunnallisvaaliesitteistä ja vuoden 2015 eduskuntavaaliesitteistä. Tavoitteenani on arvioida puolueiden esitteissään sekä kirjallisesti että visuaalisesti ilmaisemia arvostuksia, ja tutkia ovatko kääntäjät muokanneet näitä arvostuksia kääntäessään esitteitä. Kääntäessään tekstiä kieleltä toiselle kääntäjä toimii toisaalta tekstin vastaanottajana lähdekielellä ja toisaalta sen lähettäjänä kohdekielellä. Näin ollen hän saattaa tietoisesti tai tiedostamattaan muokata tekstin alkuperäisen lähettäjän evaluointeja. Tätä ilmiötä kutsutaan manipulaatioksi. Analyysissani käytän suhtautumisen teoriaa (appraisaltheory), joka pohjautuu M.A.K. Hallidayn luomaan systeemis-funktionaaliseen kieliteoriaan. Mm. Jeremy Munday on tutkinut englanninkielisiä poliittisia puheita ja niiden käännöksiä suhtautumisen teorian avulla. Suhtautumisen teorian alalajeihin lukeutuvat asennoituminen (attitude), sitoutuminen (engagement) ja asteittaisuus (graduation), joiden avulla teoria käsittelee evaluoivia kielenaineksia tekstissä. Analysoimalla tekstin lähettäjän sanavalintoja suhtautumisen teorian avulla voidaan määritellä lähettäjän asenne käsiteltävää aihetta kohtaan. Esitteissä ilmaistaan arvostuksia paitsi kirjallisesti myös visuaalisesti mm. kuvien ja typografian avulla. Analysoin esitteitä multimodaalisina kokonaisuuksina, ottaen huomioon sekä kirjalliset että visuaaliset ilmaisun keinot. Vertailen tekstin, kuvien ja typografian ilmaisemia arvostuksia alkuperäisissä ja käännetyissä esitteissä. Jos kääntäjä muokkaa tekstin evaluointeja, voivat kuvien ja tekstin ilmaisemat arvostukset olla kohdekielisessä esitteessä ristiriidassa keskenään. Multimodaalisessa analyysissani otan mallia Anders Horsbølin tutkimuksesta, jossa hän vertailee tanskalaisten hallituspuolueiden vaalimainoksia keskenään. Tutkimuksessani havaitsin, että muutokset arvostuksissa alkuperäisesitteistä käännöksiin eivät ole merkittäviä, eivätkä siten muokkaa puolueiden ilmaisemia arvoja ja arvostuksia suuressa määrin. Muutokset koskevat lähinnä arvostusten asteittaisuutta lieventäen ilmauksia hieman. Myös tekstin ja esitteiden visuaalisten ominaisuuksien yhteisvaikutus säilyy samana joitakin yksittäisiä eroavaisuuksia lukuun ottamatta.
  • Hyvönen, Henri (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan miesten syömishäiriötä sairastuneiden omaelämänkerrallisen puheen kautta. Puheesta etsitään merkityksiä, joita sairastuneet antavat syömishäiriölle ja siihen liittyville teoille. Lisäksi kerrotaan, millaisiin elämäntapahtumiin syömishäiriön puhkeamiseen koetaan liittyneen ja miten syömishäiriö on vaikuttanut sairastuneiden myöhempään elämään. Syömishäiriötä käsittelevää puhetta käsitellään kriittisen miestutkimuksen ja queer-tutkimuksen näkökulmista. Tarkoitus on selvittää, millaisiin miehenä olemiseen liittyviin paineisiin syömishäiriöoireilu vastaa ja millaista sukupuolen ja sukupuoli-identiteetin rakentamista syömishäiriössä tapahtuu. Tutkielman ontologinen tausta on Judith Butlerin sukupuolen performatiivisuuden teoriassa, jonka avulla syömishäiriö käsitteellistetään sukupuolta ja henkilön identiteettiä rakentavaksi toiminnaksi, joka ei kuitenkaan ole itse valittua tai sairastuneen hallitsemaa. R. W. Connellin ja James W. Messerschmidtin teoriaa hegemonisesta maskuliinisuudesta on sovellettu miesten keskinäisten sosiaalisten suhteiden ja niissä toteutuvien hierarkioiden käsitteellistämiseen. Tutkimusaineisto koostuu teemahaastatteluista. Niiden analyysimetodina sovelletaan diskurssianalyysiä, jonka avulla puheesta on etsitty syömishäiriöoireiluun liittyviä arvostuksia ja sairautta kuvaavia kiteytyneitä merkityksellistämisen tapoja. Aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta syömishäiriöön jossain elämänsä vaiheessa sairastunutta miestä. Tutkimus osoittaa miesten syömishäiriöoireilun liittyvän heidän käsityksiinsä muiden ihmisten arvostamista ominaisuuksista. Sairaus puhkesi tilanteissa, joissa haastateltavat tulivat torjutuksi tai alkoivat pelätä yksinäisyyttä. Osa sairastuneista sai uudenlaisesta syömiskäyttäytymisestä mielihyvää, joka auttoi heitä kestämään sosiaalisissa suhteissa epäonnistumiseen tai sen pelkoon liittyvää ahdistusta. Kaikki tutkimukseen osallistuneet kuvailivat jaksoja, joiden aikana syömishäiriöoireilulla pyrittiin kehittämään ominaisuuksia, joiden myötä heidät kohdattaisiin aikaisemmasta poikkeavalla tavalla. Haastatteluhetkellä syömishäiriöoireilun sävyttämä elämänvaihe nähtiin hukkaan heitettynä aikana, joka olisi pitänyt käyttää toisin. Akuutin sairausjakson aikaiseen toimintaan liittyneet päämäärät eivät toteutuneet siinä muodossa kuin sairastuneet olisivat halunneet.
  • Kortelainen, Juuso (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan italialaisen kirjailijan, runoilijan ja elokuvaohjaajan Pier Paolo Pasolinin kahden ensimmäisen romaanin suomentamista. Ragazzi di vita (1955) ja Una vita violenta (1959) ovat käännöstieteellisestä näkökulmasta mielenkiintoisia etenkin siksi, että niissä käytetään huomattavan paljon Rooman murretta ja ”alamaailman slangia”. Analysoitavana on näiden kahden alkuperäisen italiaksi kirjoitetun teoksen lisäksi niistä jälkimmäisestä tehty Aira Buffan suomennos Kiihkeä elämä (1962). Teoksia lähestytään etenkin murteen kääntämisen kannalta. Ensin pyritään määrittelemään murteen rooli alkuperäisteoksissa, jonka jälkeen tarkastellaan suomentajan käyttämiä strategioita jälkimmäisen romaanin käännöksessä. Lopuksi tuloksien avulla pohditaan strategioita vielä kääntämättömän esikoisteoksen suomentamiseen. Käännösten tutkimisen pohjana on ns. skoposteoria, jonka perimmäisenä ajatuksena on määritellä alkuperäisen tekstin merkitys tai skopos, ja tutkia kuinka hyvin käännös onnistuu välittämään sen. Teoriaa sovelletaan erityisesti murteiden kääntämisen tutkimiseen. Murteiden kääntämistä on perinteisesti pidetty hyvin haastavana, ellei täysin mahdottomana prosessina; yleisesti hyväksytty ajatus on se, että murteita kääntäessä lopputekstistä tulee alkuperäistä standardisoituneempi. Murrekäännöksille on kolme perusstrategiaa. Ensimmäinen niistä on standardikielelle kääntäminen, joka häivyttää alkuperäisen tekstin kontrastin eri varianttien välillä. Toinen on murteen kääntäminen kohdekielen johonkin toiseen rekisteriin, kuten puhekielelle. Kolmas vaihtoehto on valita kohdekielen murre, mutta perinteisesti tätä on pidetty hankalana ratkaisuna, koska on vaikea löytää murre, joka ei toisi mukanaan vääränlaisia konnotaatioita. Kääntäjän eri strategioita lähestytään käyttäen hyväksi skeemaa, joka on elaboroitu aiheen teorioiden pohjalta. Murretta ja slangia käytetään alkuperäisteoksissa tekstin joka tasolla, niin dialogeissa kuin narraatiossakin, jossa se tulee esiin ns. vapaan epäsuoran esityksen mekanismein. Suomentaja on valinnut etenkin dialogien kääntämistä varten Rooman murteen vastineeksi suomalaisen puhekielen variantin, joka perustuu eteläiseen/helsinkiläiseen puhetapaan. Kääntäjä käyttää murre- ja slangi-ilmausten suomentamiseen useita erilaisia keinoja, mutta ilman minkäänlaista selvää koherenttia strategiaa. Joitain yksittäisiä ilmauksia mm. selitetään eri keinoin uudestaan vielä sen jälkeen, kun ne on jo kerran selitetty, mutta murreilmausten käännöksistä löytyy myös jonkin verran suoranaisia virheitä. Yksi murteen käytön ominaispiirteistä alkuperäisteoksissa on tiettyjen ilmausten ja sanojen repetitiivisyys, etenkin dialogeissa, mutta toisaalta narraatiossa murteelliset ilmaukset välillä rikastuttavat kieltä. Käännöksessä tämä näkyy täysin päinvastaisesti: siinä missä alkuperäisteoksessa on toistoa, on käännöksessä käytetty enemmän synonyymeja, kun taas alkuperäisteoksen kerronnan tason murreilmausten varieteetti on käännöksessä hävinnyt. Lopuksi pohditaan erikseen vielä kääntämätöntä Ragazzi di vitaa. Liitteenä on lyhyt ehdotus käännösstrategialle, joka suosii laajamittaisempaa stadin slangin käyttöä. Rooman ja Helsingin murteiden ja slangien eräiden yhtymäkohtien lisäksi slangin käytöllä olisi mahdollista säilyttää alkuperäisteoksen kielellisten varieteettien rikkaus. Myös Aira Buffa on käyttänyt ensin analysoidun teoksen käännöksessä joitain slangisanoja, mutta ehdotetussa strategiassa niiden käyttö olisi laajempaa ja johdonmukaisempaa. Ensimmäisen romaanin suomentaminen nostaa esiin myös kysymyksen jälkimmäisen mahdollisesta uudelleenkäännöksen tarpeesta.
  • Sulander, Essi (Helsingin yliopisto, 2016)
    Khaled Hosseinin romaanin The Kite Runner päähenkilö-kertoja Amir muotoutuu romaanissa vertauskuvaksi kotimaalleen Afganistanille, josta myös kirjailija itse on kotoisin. Sekä Amirin että Afganistanin tarinat alkavat rauhasta ja eräänlaisesta perheidyllistä, jossa kaikki on näennäisen hyvin. Vähitellen väkivalta tunkeutuu kuitenkin ulkoapäin läheisten välisiin suhteisiin ja ennen kaikkea yksilöiden ajatteluun, millä on traagisia seurauksia myös ranskalaisen kirjallisuustieteilijän ja kulttuurintutkijan René Girardin mukaan. Yksilöistä väkivalta leviää yhteisöihin ja romaanin lopussa se hahmottuu jo lähes täydessä laajuudessaan valloitettuaan koko yhteiskunnan kollektiiviseen psykoosiin. Tutkin väkivallan leviämisprosessia erityisesti kulttuurieron näkökulmasta Hosseinin romaanissa soveltaen Girardin teoriaa mimeettisestä halusta (mimesiksestä). Aloitan tutkimukseni analysoimalla päähenkilön Amirin mimeettistä eli jäljittelevää halua, joka ajaa hänet lopulta konfliktiin paitsi lähimmän leikkitoverinsa Hassanin ja isänsä kanssa, myös tuhoavaan sisäiseen konfliktiin itsensä kanssa. Pohdin sisäisen ristiriidan välittymistä kerrontaan, joka on paikoin mimesiksen ja valheen muokkaamaa. Pääosa tutkimuksestani on omistettu kulttuurisen eron ja mimesiksen tarkastelulle, joka alkaa kolmen erilaisen kulttuurin ja ideologian yhteentörmäyksestä ritsavälikohtauksessa, jossa pashtuihin etnisesti lukeutuvaa Amiria ja hazaravähemmistöä edustavaa Hassania uhkaa heitä hieman vanhempi Assef, joka kuuluu puoliksi hyväosaisiin pashtuihin ja puoliksi eurooppalaisiin saksalaisiin perhetaustaltaan. Assef edustaa kuitenkin radikaalia ääri-islamia ja liittyykin myöhemmin talibaneihin. Amir näyttäytyy kansallisesti sallivampana leikkiessään hazaran kanssa ja uskonnollisestikin hän on lopun kääntymystä lukuun ottamatta agnostikko. Assefia Amirin edustama yhteiskunnallinen näkemys ei miellytä, joten pojat ajautuvat konfliktiin, jonka sijaisuhriksi joutuu kuitenkin Hassan, joka on väkivallan luonnollisin uhri edustaessaan sorrettua vähemmistöä jo muutenkin. Amir, Assef ja Hassan edustavat Afganistanissa vaikuttavia eri suuntiin vetäviä voimia, jotka ovat vaikuttaneet maan väkivaltaiseen lähimenneisyyteen. Kulttuurista väkivaltaa tarkastelen päähenkilöiden lisäksi erilaisten kulttuuristen symbolien kautta, kuten Afganistanin traditionaalisen leijataisteluturnauksen ja kivitysrangaistuksen valossa. Tutkimuksen lopuksi pohdin islamia, joka on romaanin pääasiallinen uskonnollinen konteksti ja johon Amir romaanin lopussa kääntyy, vaihtoehtoisena ratkaisuna väkivallalle. Girard, jonka teoriaa sovellan koko tutkimuksessani, esittää, että ainoastaan kristinusko voi päättää väkivallan kaaren, mutta tätä näkemystä on kritisoitu paljon. Tutkimukseni liittyy osaksi tätä uskonnollista keskustelua väkivaltaisesta mimesiksestä. Kaiken kaikkiaan tarkastelen Girardin teoriaa väkivallan kaaresta erään väkivaltaisen yhteisön ja erään tavallista väkivaltaisemman yksilötarinan valossa sellaisina, kuin ne Khaled Hosseinin romaanissa The Kite Runner kuvataan.
  • Mutala, Merikerttu (Helsingin yliopisto, 2016)
    Pro gradu -tutkielmassani tutkitaan Kulttuuriyhdistämö Interkult Kassandran lasten ja nuorten teatterityöpajojen ideologian ja käytännön kohtaamista. Olen pyrkinyt selvittämään, toteutuvatko interkulttuuriset tavoitteet kenttätyössä 2010-luvulla. Tutkimusmenetelminä on käytetty havainnoivaa etnografiaa ja haastattelututkimusta, jotka yhdessä selittävät toistensa aineistoja. Teoreettisessa viitekehyksessä havainnoin työpajojen toteuttamista teatterimuotojen TIE (Theatre in Education) ja DIE (Drama in Education) kautta, sekä käsittelen aineistoani interkulttuuristen teatteriteoreetikoiden näkemysten valossa. Käsittelen lisäksi monikulttuurisen nuorisoryhmän kokoamisen haasteita alan kotimaista teoriakirjallisuutta vasten. Tutkimukseni perusteella voin todeta, että interkulttuurinen ideologia toteutuu yhdistyksen toiminnassa vaihtelevasti ryhmästä riippuen. Päättelen, että interkulttuurisen teatterin onnistuminen liittyy vahvasti siihen, kuinka monikulttuurinen teatterityöpajan toimintapaikan asuinympäristö on, sillä se vaikuttaa osallistujien ryhmän koostumukseen. Jos ryhmässä ei ole monien kulttuurien edustajia, interkulttuurista teatteria ei pääse syntymään ja päinvastoin. Tutkittujen ryhmien (A, B ja C) kulttuuriset koostumukset ovat sekä homo- että heterogeenisia. Ryhmä C on ollut pilottimainen kokeilu, josta olisi tulevaisuudessa mahdollista kehittyä teatteriteoreetikkojen toivoma “kolmannen” muodon hybridiryhmä, missä osallistujien erilaisia kulttuuritaustoja tutkitaan ja sulautetaan yhteen. Interkult Kassandra haluaa kuitenkin erota tästä näkemyksestä korostamalla samanlaisuuksia ja “neutraalin tilan” tärkeyttä, missä osallistujat voivat turvallisesti käsitellä itse valitsemiaan aiheita. Turvapaikanhakijoiden lisääntyessä Suomessa teatteri voisi toimia hyvänä kohtaamispaikkana kantasuomalaisille ja uusille maahanmuuttajille. Interkult Kassandran suurin haaste on osallistujien sitouttaminen, mikä on vahvasti sidoksissa onnistuneeseen vanhempaintyöhön, jota yhdistys edistää vanhempien kohtaamisten avulla. Tärkein Interkult Kassandran teatterityöpajatoiminnan tavoite on auttaa nuoria rakentamaan tervettä identiteettiä ja positiivista minäkuvaa.
  • von Creutlein, Alma (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa perehdytään lukion B3-venäjän (lyhyen venäjän) oppikirjoissa esiintyviin käännöstehtäviin. Oppikirjatutkimus käännöstieteen kannalta on jäänyt Suomessa melko vähäiselle huomiolle, vaikka oppikirjat ovatkin tärkeä osa vieraan kielen lukio-opetusta. Tutkielma sijoittuu käännöstieteen ja kasvatustieteen teoreettiseen viitekehykseen. Kääntämisen teoriaosuudessa tehdään katsaus siihen, millä tavoin kääntäminen on eri aikakausina nähty ja miten kääntämisen painotukset ovat muuttuneet lähtötekstin ihannoinnista kohti vastaanottajan tarpeiden huomioimista. Kasvatustieteen kentältä tutkimuksessa esitellään kielioppi-käännösmenetelmä, jonka periaatteiden mukaisesti vieraan kielen opetuksessa ja opiskelussa hyödynnetään runsaasti kääntämistä. Menetelmä ei kuitenkaan edistä viestinnällisen kielitaidon kehittymistä tai painota viestinnän tärkeyttä. Tutkielmassa esitellään erikseen oppikirja tutkimusmateriaalina. Oppikirjojen sisältöä ohjailee pitkälti Lukion opetussuunnitelman perusteet, jossa määritellään lukion oppimäärän tavoitteet kullekin oppiaineelle. Oppikirjoilla on keskeisimpänä oppimateriaalien lähteenä suuri rooli tavoitteiden täyttymisessä. Aineistona tutkielmassa käytetään kahta lyhyen venäjän oppikirjasarjaa: Možno! ja Kafe Piter. Kumpikin kirjasarja koostuu kolmesta osasta, joista jokainen on kohdistettu kutakin lukion opiskeluvuotta kohti. Aineistoon kerättiin kaikista kuudesta kirjasta käännöstehtävät, jotka analysoitiin kuuden tehtävätyypin perusteella. Tässä tutkimuksessa tarkoitan käännöstehtävällä sellaista tehtävää, jonka tehtävänannossa pyydetään jollain tavalla ilmaisemaan haluttu viesti toisella kielellä. Analyysissa käytetyt tehtävätyypit ovat yksittäiset sanat, muutaman sanan fraasit, käännöslauseet, sanaruudukko, tunnistamistehtävä ja täydennystehtävä. Lisäksi tutkimuksessa analysoidaan paitsi käännöstehtävien osuus kaikista kirjojen tehtävistä, myös käännöstehtävissä käytetty kielisuunta. Tutkimuksen tuloksista selviää, että kummassakin tutkimusmateriaalina käytetyssä B3-venäjän oppikirjasarjassa esiintyy tehtävätyyppien mukaisia käännöstehtäviä. Käännöstehtävien kokonaisosuus kaikista tehtävistä vaihtelee tutkimusaineistona käytettyjen kirjasarjojen välillä: Možno! -sarjan kirjoissa 36 prosenttia kaikista tehtävistä on tutkielman määritelmän mukaisia käännöstehtäviä, Kafe Piter -sarjassa vastaava osuus on 18 prosenttia. Kielisuuntien tarkastelu osoittaa, että oppikirjojen käännöstehtävissä opiskelijoiden halutaan kääntävän useammin äidinkielestä vieraaseen kieleen päin. Käännöstehtävien funktio oppikirjoissa näyttää olevan pääasiassa uuden sanaston, kieliopin ja rakenteiden opettelu ja kertaaminen. Oppikirjojen käännöstehtävät eivät sellaisenaan tarjoa opiskelijoille valmiuksia viestintään, ja ne myös pysyttelevät sisällöllisesti kielioppi-käännösmenetelmän tasolla.
  • Mäkipää, Mia (Helsingin yliopisto, 2016)
    Pro gradu -tutkielmassa analysoidaan kuutta Israelin boikotointiin kannustavaa nettisivua. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia ryhmiä nettisivuilla esiintyy ja millaisia toimijuuksia näille ryhmille annetaan. Tutkielmassa hyödynnetään kriittisen diskurssianalyysin teoriaa. Analyysin työkaluna on M.A.K. Hallidayn transitiivisuusanalyysi, jonka avulla teksteissä esiintyvät verbit jaotellaan neljään eri ryhmään. Tutkielma selvittää, mikä verbiryhmä on kunkin nettisivuilla esitetyn ryhmän yleisin, ja tällä tavalla tuottaa tietoa siitä, kuvataanko ryhmät olevina, puhuvina, ajattelevina ja tuntevina vai tekevinä yksikköinä. Tämä taas auttaa hahmottamaan sitä, miten ryhmiä kuvataan toimijoina. Nettisivuilta nousee esiin neljä eri ryhmää, joiden toimia nettisivuilla kuvataan. Ensimmäinen ryhmä koostuu Israelin valtiosta, hallituksesta, poliitikoista, armeijasta ja kansalaisista sekä Israelin tukijoista. Toinen ryhmä pitää sisällään nettisivujen kirjoittajat, aktivistit ja protestoijat, jotka ajavat taloudellisia ja poliittisia sanktioita Israelille. Tähän ryhmään kuuluvat myös erinäiset ihmisryhmät ja yksilöt, joiden koettiin sivustoilla tukevan nettisivujen kirjoittajien agendaa tai muutoin osoittavan solidaarisuutta palestiinalaisia kohtaan. Kolmannessa ryhmässä ovat palestiinalaiset ja Palestiinalaisalueet sekä Palestiinan poliittiset ryhmittymät. Neljäs ryhmä on lukija, jota puhutellaan nettisivuilla. Tutkimuksesta selviää, että nettisivujen teksteissä lukijaa pyydetään mukaan toimintaan ja häntä kehotetaan tutustumaan Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin taustoihin, osoittamaan solidaarisuutta ja seisomaan, kirjaimellisesti ja vertauskuvallisesti, boikotteja ajavien ryhmittymien joukossa. Tutkimus erittelee näin nettisivujen kirjoittajien erilaisia keinoja mobilisoida nettisivuja lukeva yksilö osaksi boikotointiliikettä myös internetin ulkopuolella. Tutkimus osoittaa, että boikotteihin kehottavien nettisivujen tekijöinä esiintyy pääasiallisesti kaksi ryhmää. Toinen tekijäryhmä on Israel ja siihen liitetyt henkilöt ja yritykset, ja sen vastavoimana esiintyvät nettisivujen kirjoittajat sekä heidän tukijansa. Verbiprosessien subjektien analysointi paljasti, että tekijät olivat harvoin yksilöitä ja useimmiten valtioita, yrityksiä ja nimeämättömiä liikkeitä tai ihmismassoja. Tutkimus osoittaa myös nettisivujen kirjoittajien monimutkaisen suhteen israelilaisiin tukijoihinsa sekä palestiinalaiseen Hamas-järjestöön. Tutkimuksesta käy ilmi, että nettisivujen tarkoitus on esitellä boikotointiliikkeen toimintaa ja houkutella lukija osallistumaan boikotointiin erilaisin keinoin. Tutkimus osoittaa myös, että nettisivut pyrkivät tarjoamaan väkivallattoman vaihtoehdon Palestiinan ja Israelin välisen konfliktin ratkaisuun.
  • Kauppila, Hannu (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimukseni aihe on Suomen asema Iso-Britannian ulkopolitiikassa vuosina 1919—1921. Iso-Britannia ryhtyi tällöin pääministeri David Lloyd Georgen johdolla muuttamaan ulkopoliittista linjaansa suhteessa Neuvosto-Venäjään ja Itä-Eurooppaan. Lloyd Georgen hallitus lopetti tutkimani ajanjakson kuluessa Venäjälle suuntautuneen sotilaallisen väliintulopolitiikan. Tämä muutti myös Suomen roolia Iso-Britannian hallituksen laskelmissa. Hahmottelen tutkimuksessani yleiskuvan Iso-Britannian Suomen-politiikan muodostumisesta ajanjaksolla 1919—1921, asetan Iso-Britannian Suomen-politiikan laajempaan asiayhteyteensä osana Iso-Britannian uutta alueellista strategiaa, ja vertaan Iso-Britannian käytännössä toteuttamaa politiikkaa geopoliittisen teorian keskeisen kehittäjän Sir Halford Mackinderin esittämiin ulkopoliittisiin ehdotuksiin ja suosituksiin, jotka kumpusivat hänen geopoliittisesta teoriastaan. Tutkimukseni ensisijaiset lähteet koostuvat valtaosin Iso-Britannian hallituksen pöytäkirjoista, sen virastojen muistioista, raporteista, kirjeistä ja diplomaattisesta kirjeenvaihdosta. Lisäksi tärkeää roolia näyttelevät Sir Halford Mackinderin teokset, joissa hän hahmottelee geopoliittista ajatteluaan. Keskityn Iso-Britannian hallituksen, ylimpien virkamiesten ja eri ministeriöiden tuottamiin asiakirjoihin, sillä juuri nämä tahot muotoilivat Iso-Britannian ulkopolitiikan olennaisen asiasisällön ja ohjasivat ulkopoliittista päätöksentekoa. Lisäksi käytän lähteinä myös esimerkiksi suomalaisten poliitikkojen toiminta-asiakirjoja ja raportteja. Tutkimuksessani totean Sir Halford Mackinderin ja pääministeri Lloyd Georgen strategisten näkemysten eronneen jyrkästi, sillä Sir Halford Mackinder kannatti väliintulopolitiikan jatkamista, kun taas Lloyd George kannatti sen lopettamista. Osoitan jälkimmäisen kannan voittaneen, jolloin Iso-Britannian alueelliseksi strategiaksi tuli Venäjän maantieteellinen patoaminen ja kaupallinen liennytys. Tällöin Lontoo odotti Suomen solmivan Neuvosto-Venäjän kanssa kestävän rauhan. Esitän, että tämä strategia lähes luhistui Puolan ja Neuvosto-Venäjän sodan vuoksi vuonna 1920. Totean, että tämä ei kuitenkaan merkittävästi muuttanut Suomen roolia Lloyd Georgen omaksumassa uudessa strategiassa, vaan Iso-Britannia päinvastoin lisäsi diplomaattisia ponnistuksia Suomen ja Neuvosto-Venäjän välisen rauhan aikaansaamiseksi. Tulkitsen tutkimuksessani Mackinderin ja Lloyd Georgen ulkopoliittisten näkemysten tässä suhteessa edelleen eronneen. Käsittelen myös Ahvenanmaan kysymystä Iso-Britannian Suomen-politiikan osana. Totean, että Iso-Britannia pyrki noudattamaan Ahvenanmaan kysymyksen ratkaisussa mahdollisimman pitkälle puolueettomuutta, kunhan sen omat keskeisimmät edut eivät olleet uhattuna. Katson, että tämä teki Kansainliitosta Iso-Britannian kannalta luontevimman tahon ratkaisemaan riidan. Tulkitsen tutkimuksessani Iso-Britannian kannattaneen myös Kansainliitossa käytännöllisiin poliittisiin näkökohtiin perustunutta ratkaisua Ahvenanmaan ongelmaan.
  • Mäkeläinen, Niina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkin työssäni sukupuolen esittämistä Marja-Liisa Vartion romaanissa Hänen olivat linnut (1967). Hänen olivat linnuissa kiteytyvät monet Vartion tuotannon päälinjoista: eksistentialistinen ahdistus sodanjälkeisessä maailmassa, agraarisen sääty-yhteiskunnan hajoaminen, identiteettien ja sukupuoliroolien rakentuminen. Tutkielmassa sukupuolitematiikkan käsittely tukeutuu pääosin Simone de Beauvoirin patriarkaattianalyysiin sekä Judith Butlerin performanssiteoriaan. Butler on teoksessaan Hankala sukupuoli (1990) esittänyt teorian sukupuolen rakennetusta luonteesta. Butlerin mukaan sukupuoli rakentuu aina performanssien eli esittämisen ja toiston kautta. Butlerin taustalla vaikuttaa osaltaan eksistentialistifilosofi Simone de Beauvoir. Toinen sukupuoli -teoksessaan (1949) Beauvoir analysoi naissukupuolen ”tilannetta” patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Hän esittää, ettei naiseksi synnytä vaan naiseksi tullaan. Romaanin keskeinen kuva on lintukokoelma, jonka keskellä romaanin päähenkilöt Alma ja ruustinna kertovat tarinoita. Tutkielmassa esitetään, että lintukokoelma on sekä sukupuolen performatiivisuuden että patriarkaatin kuva. Romaanin henkilöt toimivat patriarkaalisessa kehyksessä. He ovat myös ”heteromatriisin” vallan alaisia. Syvimmin patriarkaatin ja heteromatriisin vankina on ruustinna. Hän on aviomiehensä vallankäytön traumatisoima ja kiinni menneisyyden tapahtumissa. Ruustinna pitää yllä sukupuolittunutta traumaansa toistamalla menneisyyden tapahtumiin liittyviä tarinoita. Romaanin henkilöt ”toistavat” sukupuolta ”väärin”: naiset saavat miehisiä piirteitä ja käyttäytyvät miesten tavoin ja päinvastoin. Apteekkari Holger toistaa miessukupuolta niin liioitellusti, että siitä tulee naurettava. Apteekkarin vaimo Teodolinda taas on tulkittavissa intersukupuoliseksi hahmoksi. Romaanin elinvoimaisin henkilö on Alma, joka on androgyyni. Hänen sukupuoliesityksessään naisiset ja miehiset elementit elävät rinnan harmoniassa. Hänen olivat linnuissa sukupuoliesitys liittyy seksuaalisuuden performansseihin. Romaanin henkilöt ”toistavat toisin” myös seksuaalisuuksia. Seksuaalisesti aktiivisin on androgyyni Alma. Hän koettaa toistaa seksuaalisuutta naisnormin mukaisesti, mutta epäonnistuu. Romaanin tärkein suhde on kahden naisen välillä. Alman ja ruustinnan yhteensulautuminen kuvataan soidinmenojen muodossa. Paritanssissa naiset ovat muuttuneet linnuiksi. Alman ja ruustinnan lintuperformanssin voi lukea lesbiseksi sukupuoliesitykseksi. Toistamalla toisin seksuaalisuutta romaanin naiset horjuttavat heteromatriisia. Vartion 1960-luvulla ilmestynyt teos purkaa sukupuolen käsitettä tavalla, joka tuli laajemmin tunnetuksi vasta 1990-luvun feministisessä teoriassa. Työssäni osoitan, että Hänen olivat lintujen dekonstruktiivinen sukupuoliesitys on luonteeltaan postmoderni.
  • Tukiainen, Jenni (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielma käsittelee pitkän englannin ylioppilaskokeen ainekirjoitusten arvostelua. Tarkastelun kohteena ovat arviointikriteerit, joiden perusteella kirjoitelmat pisteytetään sekä virallisen ohjeistuksen että kaytännön tasolla. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, millaisia tekstejä kokelailta vaaditaan pitkän englannin kokeessa sekä millaisia kirjoitelman arviointiin liittyviä kysymyksiä ja huolia kokelaat tuovat ilmi Ylen Abitreenit-ohjelmassa, jossa kokeiden arvioijat kommentoivat ja vastaavat kokeeseen liittyviin kysymyksiin suorissa lähetyksissä heti kokeiden jälkeen. Aineisto kattaa koekerrat syksystä 2003 syksyyn 2013 eli 21 koetta, joista kussakin on neljä vaihtoehtoista tehtävänantoa. Abitreenit-ohjelman taltiointien lisäksi aineistoon kuuluu viisi arvioitua kirjoitelmaa jokaisesta kokeesta eli yhteensä 105 kirjoitelmaa, ylioppilastutkintolautakunnan kokouspöytäkirjoja sekä koekohtaiset määräykset ja ohjeet vuosilta 2002, 2004, 2005, 2007 ja 2011. Analyysissä käytettävät metodit ovat pääosin kvalitatiivisia eli deskriptiivisiä ja komparatiivisia. Jonkin verran mukana on myös kvantitatiivista analyysiä. Analyysin perusteella kirjoitelmien arviointi nojaa määräysten ja ohjeiden asettamiin kriteereihin, jotka sisältävät paljon epämääräisiä kuvauksia sekä tulkinnanvaraisuutta. Esimerkiksi kaikille mahdollisille pisteille ei ole määritelty erillisiä kuvauksia. Esseisiin tehtyjen merkintöjen sekä arviointiohjeiden välillä ei ole paljoakaan yhteyttä, sillä merkinnät koskevat lähes yksinomaan kielivirheitä, kun taas ohjeissa kuvataan taitotasoja myös mm. kommunikatiivisuuden ja sisällön osalta. Arviointi näyttää täten perustuvan pitkälti arvioijan tulkintaan ja sisäistettyyn käsitykseen tietyn tasoisesta kirjoitelmasta. Tätä päätelmää tukevat myös kokousten pöytäkirjat, joiden perusteella kokouksissa käydään läpi mm. esimerkkitapauksia tietyn pistemäärän tasoisista kirjoitelmista. Aineiston perusteella arvioinnissa on kuitenkin nähtävissä jonkin verran epäjohdonmukaisuutta. Tehtävänannoissa pyydetään kirjoittamaan tekstejä, joista useimmat vaativat akateemisia kirjoitustaitoja eli argumentaatiota ja ilmiöiden kuvaamista. Myös retoriset taidot painottuvat erityisesti puheissa. Loput tehtävistä keskittyvät faktatiedon esittämiseen tai menneiden tapahtumien kerrontaan. Esimerkiksi luovaa kirjoittamista ei edellytetä yhdessäkään tehtävänannossa. Kokelaiden kysymykset ja huolenaiheet liittyvät hyvin konkreettisiin ja usein yksityiskohtaisiin kieli- ja muotoseikkoihin, jotka mahdollisesti johtavat pistevähennyksiin. Kokeiden arvioijat eivät pysty antamaan yksiselitteisiä vastauksia suurimpaan osaan kysymyksistä, ellei vastaus löydy suoraan ohjeista ja määräyksistä (esim. sanamäärärajoitukset). Tutkielman tulosten valossa näyttää siltä, että kirjoitelmien arviointi pitkän englannin ylioppilaskokeessa perustuu suurelta osin arvioijan intuitioon, joka on kehittynyt niin tarkaksi, että sen voitaneen olettaa takaavan arvioinnin riittävän luotettavuuden. Monet tehtävänantoihin ja arviointikriteereihin liittyvät seikat näyttävät kuitenkin vuodesta toiseen aiheuttavan epävarmuutta sekä kokelaissa että arvioijissa.
  • Nässi, Susanna (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan vuonna 1930 valmistunutta Uno Ullbergin suunnittelemaa Viipurin taidemuseota ja taidekoulurakennusta esimerkkinä 1920-luvun klassismin tyylistä. Rakennuskokonaisuutta käsitellään julkisivu kerrallaan arkkitehtonisena ja taiteellisena työnä. Tutkielman aineistona käytetään museon julkisivujen säilyneitä luonnoksia, lopullisia rakennuspiirustuksia ja valokuvia. Teoriapohjana on Riitta Nikulan kolmivaiheisen 1920-luvun klassismin määritelmä. Tutkielman teoriaosassa käsitellään klassismin eri ilmentymiä 1700-luvulta lähtien ja klassisen teorian käsitettä. Suomessa klassisen teorian seuraajina pidetään muun muassa C.L. Engeliä ja Gustaf Nyströmiä. Viipurin taidemuseo liittyy Engel-Nyström -monumentaaliarkkitehtuurin jatkumoon julkisivuratkaisujen pohjalta. Myös Viipurin kaupungin 1900-luvun alun Akropoliin henkeä tavoittelevat keskustan asemakaavasuunnitelmat saattoivat vaikuttaa rakennuksen muotokielen valintaan ja kehittymiseen. Teoriaosassa kiinnitetään huomiota myös 1920-luvun klassismitutkimukseen 1980-luvulla ja myöhemmin uudestaan 2000-luvulla. 1980-luvun klassismitutkimus painottaa pohjoismaisen tradition ja italialaisen talonpoikaisarkkitehtuurin vaikutusta pelkistyneeseen 1920-luvun klassismin muotokieleen. 1980-luvun tutkijat kuvaavat klassismin yhtenäisenä tyylinä, jonka vastakohtina pidetään kansallisromantiikkaa ja funktionalismia. Uudempi 2000-luvun klassismitutkimus sen sijaan kiinnittää enemmän huomiota 1920-luvun klassismin monimuotoisuuteen, taustoitukseen ja arkkitehtuurikielen jatkumoon. Näin perusmuotoisuudessa modernia arkkitehtuuria lähenevän klassismin taustat ovat löydettävissä Engelin ajan klassismin sekä myöhäishistorismin ajoilta, mikä käy selväksi tarkasteltaessa Viipurin taidemuseon arkkitehtuuria. Arkkitehtuurikielen pelkistymiseen ja arkkitehtuurin väritykseen on vaikuttanut myös muoti ja sen seurauksena visuaalisuuden korostaminen ja tilan kokeminen objektina. Museon luonnoksissa museon arkkitehtuuri on klassisen symmetrinen ja historistinen. Lopullisissa rakennuspiirustuksissa museon ulkoasu muuttuu perustavanlaatuisesti. Rakennusten asemoinnissa tapahtui näyttävä viuhkamainen avautuminen. Poikkeava akselisuunta ja epäsymmetria symmetriassa ovat selkeitä 1920-luvun klassismin tunnusmerkkejä. Luova sommittelu mahdollistaa myös uudenlaisen tilakokemuksen. Museon arkkitehtuurin tehokeinoina on käytetty näyttävää portaikkoa, ylirakennettua porttia, koristelun niukkuutta, rakennuksen valkoista väriä ja vastakohtia. Julkisivujen kolmijako, portiikki-julkisivun jäsentely ja koristelu viittaavat Engelin ja Kreikan antiikin klassiseen arkkitehtuuriin. Eteläisen julkisivun toiminnallisuus ja parvekkeiden sijoittelu viittaavat funktionalismiin. Erikoisena innovaationa voidaan pitää museolle suunniteltua, mutta rakentamatta jäänyttä kahvilaa: yleisökeskeisyyden tuominen 1930-luvun museomaailmaan oli aikanaan uutta ja poikkeavaa.
  • Hakola-Louko, Helena (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on arvioida, voiko keskustelijoiden valta-asemia määritellä valtaan liittyvien ilmaisujen välillä tekstin koheesion ja koherenssin keinoin. Pääasiallisena tutkimusmetodina on käytetty anaforisia ketjuja, mutta myös mm. joitakin epäsymmetriseen vuorovaikutukseen liittyviä teorioita on otettu huomioon. Tutkimuksen empiirisenä aineistona käytetään Lorenzo Da Ponten oopperalibrettoa Le nozze di Figaro. Tutkimuksen pääasiallisena kohteena on oopperan viiteen päähenkilöön viittaavat anaforat librettotekstissä. Tutkimusaineisto sisältää niin roolihenkilöiden viittaukset kuin kirjailijan näyttämöohjeista ilmikäyvät anaforatkin. Lisäksi semanttisessa analyysissa huomioidaan joitakin kontekstiin liittyviä elementtejä. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa identifioidaan tutkittaviin henkilöhahmoihin viittaavat anaforat ja selvitetään niiden määrät. Anaforat jaotellaan substantiivilausekkeisiin, finiittisten verbien persoonapäätteisiin ja pronomineihin tukeutuen laajasti tekstuaalisen viittausjärjestelmän teorioihin. Koska kieli mielletään todellisuuden kuvaksi, anaforisiin ketjuihin luetaan tässä työssä kuuluvaksi ainoastaan ne viittaukset, jotka osoittavat suoraan tutkittavaan henkilöhahmoon. Näin ollen possessiivipronominit otetaan mukaan anaforiseen ketjuun vain silloin, kun ne viittaavat suoraan henkilöhahmoon. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että keskustelijoiden valta-asemia määrällisesti arvioitaessa anaforien kerääminen on kattavampi menetelmä kuin perinteiset keskusteluanalyysit, joissa lasketaan joko sanojen tai repliikkien lukumääriä, koska anaforisessa metodissa otetaan huomioon puhujan lisäksi myös muiden henkilöhahmojen ilmaisut. Myös laadullisesti anaforista metodia voidaan pitää tarkempana, koska se sisältää vain viittaukset suoraan tutkittavaan henkilöhahmoon toisin kuin perinteiset menetelmät, joissa havainnot voivat sisältää mitä tahansa sanoja. Koska lauseessa voi subjektin lisäksi olla useita tähän viittaavia verbejä, kaikki finiittiverbit eivät automaattisesti sisälly otokseen anaforisessa metodissa. Ne ovat kuitenkin löydettävissä persoonapronominien tai substantiivilausekkeiden avulla. Semanttisessa analyysissa otoksesta pyritään tunnistamaan valtaa ilmaisevat anaforat. Vallan käsite tarkoittaa tässä moniulotteista ilmiötä, joka muodostuu eri elementeistä. Valta-käsitteeseen liittyviä ilmaisuja tutkitaan mm. epäsymmetrisen vuorovaikutuksen teoriaan pohjautuen. Tutkittavan libreton luonteesta johtuen on myös valheellisuuden ja salaisen agendan käsitteet katsottu aiheelliseksi ottaa mukaan tutkimukseen. Analyysia varten esitetään illokutiiviseen aktiin, erityisesti direktiiveihin liittyviin teorioihin perustuen vallan elementtien luokittelusysteemi, joka sisältää kahdeksan eri luokkaa, joista kolme edustaa suoraa valtaa (neutraali, positiivinen ja negatiivinen) ja kaksi epäsuoraa valtaa (valheellisuus ja ironia). Muita vallan elementtejä ovat sen vastustaminen, sen puute ja alaikäisyys. Vallan elementtien luokittelusysteemin käyttö on perusteltua erityisesti siksi, että siinä huomioidaan myös epäsuoran vallan ilmaukset, joita teoksessa esiintyy runsaasti. Semanttisen analyysin perusteella on todettavissa, että substantiivilausekkeen muotoiset anaforat (semanttiset ja pragmaattiset anaforat) soveltuvat hyvin valtaan liittyvien ilmaisujen analysoimiseen, koska ne ovat yleensä appellatiiveja, joiden merkityksen voi ymmärtää jo yhdestä sanastakin. Verbien persoonapäätteitä (morfologisia anaforia) analysoitaessa on sen sijaan huomioitava erilaisia kontekstiin liittyviä elementtejä ilmaisun merkityksen selvittämiseksi. Näitä ovat mm. verbilausekkeen pääsanan lisäksi sen täydennys (suora ja epäsuora objekti) sekä joissakin tapauksissa tilanteeseen liittyvät näyttämöohjeet. Sekä havaintojen määrän että niiden laadun perusteella voidaan todeta, että valta-asema keskustelussa on kreivi d’Almavivalla. Hänen alaisensa, kreivitär mukaan lukien, voivat turvallisesti vastustaa tätä valtaa pääasiassa vain epäsuoria ilmaisuja, kuten petosta tai ironiaa käyttäen. Neutraali valta ilmenee lähinnä aatelisten puhuttelusanojen kautta. Tilannetiedolla on olennainen merkitys henkilöhahmojen valta-asemaa määritettäessä. Tieto on valtaa ja sen puute asettaa roolihenkilön alisteiseen asemaan. Alaikäisyydestä johtuva alisteinen asema ilmenee mm. appellatiivien diminutiivimuodoissa ja ne voidaan sijoittaa useampaan valtaluokkaan. Tutkittavien henkilöhahmojen valtaprofiilit esitetään myös aluekaaviossa. Tällöin on havaittavissa, että henkilöhahmon alueen laajuuteen vaikuttaa myös apurien käyttö.
  • Jääskeläinen, Annamari (Helsingin yliopisto, 2016)
    Kirjallisuusfilmatisoinnit ovat suhteellisen uusi tutkimusalue. Alalla tehty vähäinen tutkimus on osoittanut, että kirjallisuusfilmatisointeja ei ole tähän asti pidetty itsenäisinä teoksina, vaan pikemminkin hieman väheksyttyinä yritelminä toistaa kirjallisia alkuteoksiaan. Suuri osa nykyfilmeistä kuitenkin perustuu kirjalliseen alkuteokseen, ja siksi aihe kaipaa lisätutkimusta. Tässä tutkielmassa paneudutaan saksankielisen kirjallisuusfilmatisoinnin tutkimukseen. Tutkielmassa pyritään analysoimaan, miten tutkimusmateriaalina olleen kirjallisen alkuteoksen kerrontatekniikat on siirretty elokuvakerronnan muotoon, miten tämä on onnistunut sekä miten teokset mahdollisesti eroavat toisistaan ja miksi. Lisäksi tutkielmassa pohditaan, voisiko kirjallisuusfilmatisointi vihdoin saada tunnustusta itsenäisenä teoksena. Tutkimusmateriaalina käytettiin Claudia Schreiberin saksankielistä romaania Emmas Glück (2003) sekä samannimistä Sven Taddickenin ohjaamaa elokuvaa vuodelta 2006. Tutkimuksessa käytettiin hermeneuttista aineistontulkintamenetelmää, sisällönanalyysiä sekä joiltakin osin vertailua. Materiaalista valittiin tutkittava aines ja työstettiin edellisten tulkintojen perusteella aina uusia tulkintoja. Kumpikin teos käytiin läpi lukuisia kertoja. Kirjallisen alkuteoksen tutkittaville parametreille pyrittiin löytämään vastaavuuksia elokuvassa. Elokuvan ohjaaja oli luonut teoksestaan alkuperäisteokselle suhteellisen uskollisen elo-kuvasovituksen. Elokuva kuitenkin eroaa tietyiltä osin alkuperäisteoksestaan (esim. elo-kuvan loppu), mikä muuttaa oleellisesti tarinan tunnelmaa ja tekee elokuvasta harmonisemman kokonaisuuden kuin alkuperäisteoksensa, jonka tyyli poikkeaa lopussa liikaa alkuperäisideasta. Kun elokuvan genre pysyy loppuun asti draamana, voi kirjallisen alku-teoksen loppuosaa kutsua pikemminkin viihteeksi. Tässä tutkimuksessa analysoidun kirjallisuusfilmatisoinnin perusteella on aiheellista todeta, että kirjallisuusfilmatisointi voi myös olla itsenäinen ja toimiva kokonaisuus sekä myös sellaisena tunnustettu teoksensa.
  • Saastamoinen, Jarkko (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmani käsittelee kertojaäänen tekstittämisen problematiikkaa viihteellisessä Myytinmurtajat-tiedesarjassa. Tavoitteenani on esitellä kääntäjille toimivia ratkaisuja materiaalissani esiintyviin ongelmakohtiin sekä yleisesti tekstityksen tiivistämiseen ja poisjättöihin. Tutkimusaineistona käytän neljää Myytinmurtajien jaksoa (esityskausi 2013–2014) ja niihin laatimiani MTV:n lähettämiä suomenkielisiä tekstityksiä. Valitsen näistä 11 parhaiten soveltuvaa esimerkkikohtausta analyysiäni varten. Kiinnitän erityistä huomiota kertojaäänen ja ruudulla näkyvien juontajien dialogin vaihteluun, multimodaalisiin näkökohtiin ja tekstin tiivistämistarpeeseen. Sovellan tutkielmassani Bauldryn ja Thibaultin (2005) multimodaaliseen transkriptioon perustuvaa multimodaalista analyysiä käännösvalintojeni havainnollistamiseksi. Käytän aineistoni analysointiin retrospektiivistä introspektiota, eli pohdin takautuvasti omia päättelyprosessejani käännöksen ongelmakohdissa. Esitän myös mahdollisia parannuksia osaan aiemmista käännösratkaisuistani. Esimerkeissäni yleisimmin esiintyvä haaste on kertojaäänen puheen keskeytyminen ruudulla näkyvien henkilöiden välikommenttien ajaksi. Analyysini perusteella lyhyet ja irralliset välikommentit kannattaa jättää kääntämättä, jotta katsojan on helpompi seurata tekstitystä ja kertojan puhetta. Kertojan pitkät, moniin osiin pilkotut virkkeet kannattaa erottaa omiksi itsenäisiksi ja helposti ymmärrettäviksi repliikeikseen. Poisjättöihin ja tiivistämiseen ei ole olemassa kaikenkattavia yleispäteviä sääntöjä, mutta olennaisinta on löytää puheen relevantein aines. Myös multimodaalisuudella on tärkeä rooli tekstityksen tiivistämisen kannalta. Tekstitystaidot kuitenkin kehittyvät parhaiten kokemuksen, rutinoitumisen ja erityisesti palautteen myötä.
  • Tjukanov, Maija (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielman aiheena on kuulevien opiskelijoiden ja opettajien koodinvaihto ja koodien yhdistäminen suo-malaisen viittomakielen (SVK) ja suomen kielen välillä. Tavoitteena on selvittää, millä tavoin kuulevat, suomalaista viittomakieltä vieraana kielenä opiskelevat henkilöt yhdistävät suomea ja viittomakieltä luokkahuonevuorovaikutuksessa. Lisäksi analysoidaan, miten suomen kieli ja SVK yhdistyvät yksittäisten puhujien vuoroissa ja miten vuorovaikutuksessa hyödynnetään viittomakielen näköaistiin ja käsien liikkeisiin sekä suomen kielen ääntöelimistöön ja kuuloaistiin perustuvia modaliteetteja. Aineisto on kuvattu ammattikorkeakoulussa viittomakielentulkkiopiskelijoiden ja heidän kuulevien opettajiensa keskusteluista. Tutkimusmetodeina käytetään keskustelunanalyysia sekä vuorovaikutus-sosiolingvistiikkaa. Tutkielma vahvistaa aiemmissa tutkimuksissa tehtyä havaintoa siitä, että kuulevien henkilöiden puhutun kielen ja viittomakielen samanaikainen käyttö eli koodien yhdistäminen on huomattavasti tavallisempaa kuin vaihto koodista toiseen. Koodien yhdistämisellä on luokassa erilaisia tehtäviä: Ensinnäkin sitä käytetään korostamaan lausuman kohtia, jotka ovat keskeisiä vuorovaikutuksen kannalta. Käytöltään tällainen koodien yhdistäminen voi muistuttaa elehdintää, mutta viittomat tuovat puheeseen kielellistä informaatiota, jota ei eleillä voitaisi ilmaista. Toiseksi koodien yhdistämisellä voidaan leikilliseen moodiin yhdistettynä herättää luokkahuoneessa sosiaalisia identiteettejä, joilla rakennetaan ryh-mäkuuluvuutta. Kolmanneksi koodien yhdistäminen voi vaikuttaa puhutun kielen rakenteisiin niin kutsuttuna puhuttuna viittomakielenä, jolloin kielten yhdistämisen motiivina voi olla esimerkiksi viittomakielen etualaistaminen vuorovaikutuksessa. Puhuttu viittomakieli voi toimia myös samankaltaisissa sosiaalisia identiteettejä rakentavissa tehtävissä kuin muu koodien yhdistäminenkin. Tutkielmassa osoitetaan, että koodinvaihdot liittyvät usein tilanteisiin, joissa toinen kieli tai sen modaliteetti on vuorovaikutuksessa toista käytännöllisempi resurssi. Suomenkieliseen puheeseen vaihdetaan viittomakielestä vain harvoin. Suomen kielen käytön syinä ovat esimerkiksi ymmärrysongelmien ratkaiseminen tai keskustelukumppanin huomion kohdistaminen. Vaihdot tapahtuvat yleensä kuiskaten. Viittomakieltä taas hyödynnetään erityisesti muusta toiminnasta irrallisissa toissijaisissa keskusteluissa, kun halutaan esimerkiksi säilyttää luokassa vallitseva hiljaisuus. Viittomakielen visuaalisuudesta on apua myös sujuvan vuorovaikutuksen ylläpitämisessä päällekkäispuhunnasta aiheutuvan hälyn välttämisen tai etäällä olevan keskustelukumppanin kanssa kommunikoinnin vuoksi. Lisäksi viittomakielen modaliteetti voi toimia tulkintaa ohjaavana kontekstivihjeenä, jolla implikoidaan vuoron hiljaisuutta tai äänekkyyttä. Yleensä luokkahuoneessa käytettävää kieltä ei erikseen määrätä, mutta toisinaan opettaja voi ohjata opiskelijoita suoritettavan tehtävän kannalta tarkoituksenmukaisemman kielen valintaan. Useimmiten viittomakielen valitsemiseen kietoutuu sekä käytännön puhetilanteeseen liittyviä että tulkintaa ohjaavia metaforisia syitä. Tutkielma antaa uutta tietoa tähän mennessä hyvin vähän tutkituista kuulevien henkilöiden tavoista käyttää sekä viitottua että puhuttua kieltä aidoissa vuorovaikutustilanteissa. Työssä osoitetaan, että sekä opiskelijat että opettajat suhtautuvat koodinvaihtoon luokkahuoneessa sallivasti ja viittomakielen ja suomen kielen vaihteluilla on käytännön syiden lisäksi useita samankaltaisia metaforisia tehtäviä kuin puhuttujen kielten välisellä koodinvaihdollakin. Yksikielisten viittomakielisten määrä on vähenemässä, joten tutkielma avaa keskustelua kieliyhteisöstä, jonka jäseniä lienee tulevaisuudessa yhä enemmän.
  • Salonsaari, Mika (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielma tarkastelee Saksan ja Ison-Britannian välistä laivastosopimusta vuonna 1935 ja siitä kirjoitettuja lehtiartikkeleita neljässä lehdessä kevät-kesällä 1935. Sopimus kirjoitetiin kesäkuussa 1935. Se avaa myös sitä poliittista prosessia ja taustaa jonka seurauksena laivastosopimus luotiin ja sen lopullisia seurauksia. Tarkoituksena on etsiä vastaus kuinka Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen suurimmat lehdet suhtautuivat Saksan ja Ison-Britannian väliseen laivastosopimukseen ja sitä edeltäneisiin neuvotteluihin? Tähän kysymykseen liittyen selvitetään myös se nähtiinkö laivastosopimus oikeutettuna missään tutkimusalueen lehdissä. Lisäksi tutkimus etsii vastatusta esittikö lehdistö uhkakuvia Saksan laivaston kasvattamisesta laivastosopimuksen avulla? Koska kyseessä on pohjimmiltaan lehdistötutkimus, tutkitaan myös kuinka uutisten aihepiiri valittiin ja rakennettiin lehdissä. Keskeisenä lähteenä ovat maiden suurimmat sanomalehdet. Suomea edustaa Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet. Ruotsia edustaa Dagens Nyheter ja Yhdysvaltoja The New York Times. Lehdet on valittu niiden levikin, suosion ja poliittisten linjaerojen takia. The New York Times edustaa ensimmäisen maailmansodan perintöä, mutta Saksan laivaston kasvattamisella ei sille lopulta ollut suurta merkitystä. Suomen lehdistöstä Helsingin Sanomat edustaa taustaltaan lievää saksalaismielisyyttä. Tämä ei kuitenkaan näkynyt lehden aihetta käsitelleessä kirjoittelussa. Hufvudstadsbladetin esittää ennen virallisia neuvotteluja runsaasti uhkakuvia, mutta siirtyy pian neutraaliin kirjoitteluun. Dagens Nyheter oli sen sijaan 1930-luvun aikana lieventänyt poliittista kantaansa suhtautumisessa Saksaan. Laivastosopimus nähdään kaikissa lehdissä merkittävänä. Sen uutisointi kuitenkin jakautuu, painottuen pääasiassa kesäkuulle 1935, jolloin neuvottelut käytiin. Lehdet olivat aikaisin keväällä 1935 esittäneet Saksan vaatimuksen 35 % suhteesta Ison-Britannian laivastoon nähden. Laivastosopimuksen lopullinen rakenne ja arviot Saksan tulevasta laivaston aseesta kiinnostivat siksi kaikkia lehtiä suuresti. Yleinen suhtauttaminen laivastosopimukseen muuttui neuvottelujen edetessä. Ennen virallisia neuvotteluja esitetyt uhkakuvat liittyivät Saksan vaikutusvallan kasvuun ja tekniseen ylivoimaan. Kirjoittelu kuitenkin rauhoittui neuvottelujen edetessä. Etenkin Saksan varustelun hillitsemistä pidettiin onnistumisena. Uutiset laivastosopimusta käsitelleille kirjoituksille muodostettiin eri tavoin lehdissä. Myös uutisten taustakaupunki vaihteli. Suurin vaihteluun selittyy siitä mistä aihetta käsitelleitä uutisia esitettiin. Tutkimuksen perusteella Helsingin Sanomat turvautui lähteissään ulkomaankirjeenvaihtajaisiinsa, sekä uutistoimistoihin. Hufvudstadsbladet rakensi uutisensa samalla tavoin korostaen kuitenkin uutistoimistojen käyttöä. The New York Times käytti erityisesti langattoman välityksellä saatuja tietoja ja kirjeenvaihtajaansa. Dagens Nyheter käytti erityisesti uutistoimistoja, ei kirjeenvaihtajaa. Lehdet tukeutuivat usein samoihin taustalähteisiin. Työn apuna on käytetty myös artikkeleiden taulukointia havainnollistamaan uutisoinnin muotoutumista.
  • Kangasniemi, Laura (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämä yleisen historian pro gradu -työ käsittelee Kyproksen kriisin YK-kirjeenvaihtoa vuonna 1964 historiapolitiikan näkökulmasta. Historiapolitiikalla tutkimuksella viitataan historian tietoiseen käyttöön politiikan välineenä. Pro gradu -työn teoreettisena viitekehyksenä on suurimmalta osalta Pilvi Torstin (2008) esittämä jaottelu, jossa historiapolitiikan käyttöä voidaan tutkia sen ilmenemismuotojen tai poliittisten motiivien kautta. Tälle tutkimukselle oleellisia historiapolitiikan ilmenemismuotoja ovat historian käyttö juridisina argumentteina sekä julkisissa lausunnoissa. Tutkimus tunnistaa myös Torstin jaottelun mukaiset sisä- ja ulkopoliittiset sekä ’yleisen hyvän’ motiivit Kyproksen edustajien historiaan viittaavassa argumentoinnissa. Tutkielma lähestyy aihetta lähdeaineiston kriittisellä analyysilla ja tulkinnalla. Vastikään itsenäistynyt Kypros ajautui sisäpoliittiseen kriisiin ja väkivaltaisiin yhteenottoihin saaren kreikkalaisen ja turkkilaisen yhteisön välillä joulukuussa 1963. Kyproksen kriisi otettiin YK:n turvallisuusneuvoston agendalle alkuvuodesta 1964 ja Kyproksen yhteisöjen edustajat olivat tiuhaan yhteydessä turvallisuusneuvostoon sekä YK:n pääsihteeriin. Tutkimus analysoi näiden kirjeiden historiallisten argumenttien käyttöä ja niiden sisäänrakennettuja nationalistisia olettamuksia. Kriisin kaksi osapuolta luovat kahta hyvin erilaista kertomusta siitä, mitä saarella tapahtuu ja mikä on väkivallan taustalla. Vaikka kriisi on sama, narratiivit vaihtelevat suuresti. Analyysi tunnistaa historia-argumenttien poliittisen käytön Kyproksen kriisin osapuolten viestinnässä. Se myös huomioi, että nationalistiset rakenteet, kuten omaksutut historiakäsitykset, kansakunnan kohtalo ja viholliskäsitykset ovat usein tautalla historian poliittisessa käytössä, erityisesti kun kyseessä on Kyproksen kriisin kaltainen pitkittynyt etnisten ryhmien välinen konflikti. Kyproksen kriisin osapuolten yhteydenpito YK:n turvallisuusneuvostolle oli valjastettu omien poliittisten tavoitteiden edistämiseksi, ei niinkään avoimen ja rakentavan dialogin aikaansaamiseksi. Historiapolitiikan viitekehyksen soveltaminen antaa tutkimukselle syvyyttä kun pyritään ymmärtämään, mikä motivoi osapuolia käyttämään juuri kyseessä olevia historiallisia argumentteja.
  • Hämeen-Anttila, Maria (Helsingin yliopisto, 2016)
    Työni tarkastelee erisnimien asemaa mahdollisuuksien ja uskomuslauseiden konteksteissa. Sen lähtökohtana on nykyisin yleisesti hyväksytty teoria, jonka mukaan nimet ovat “jäykkiä” aleettisten tai metafyysisten mahdollisuuksien suhteen. Mahdollisten maailmojen semantiikan kehyksessä tämä tarkoittaa sitä, että nimi viittaa samaan olioon jokaisessa mahdollisessa maailmassa. Jäykkyys on usein käsitetty erisnimien semanttiseksi ominaisuudeksi, mikä on tuottanut uusia ongelmia konteksteissa, joissa nimet eivät käyttäydy odotusten mukaan. Tunnetuimpia esimerkkejä ovat propositionaaliset asenteet kuten uskomuslauseet. Tarkoituksenani on näyttää, että oletus jäykkyydestä nimien semanttisena ominaisuutena johtaa hajanaisuuteen, jossa poikkeamia on käsiteltävä tarpeettoman monimutkaisilla teorioilla, jotka voivat erkaantua vahvastikin aleettisen logiikan mallien yksinkertaisuudesta. Sen sijaan jäykkyyden näkeminen modaalisten kontekstien ominaisuutena mahdollistaa propositionaalisten asenteiden ja aleettisten modaalisuuksien yhtenäisemmän käsittelyn. Argumenttini jakautuu kahteen osaan: negatiiviseen teesiin, jonka tarkoitus on osoittaa, että teoria jäykkyydestä nimien semanttisena ominaisuutena on ristiriidassa monien luonnollisen kielen ilmiöiden kanssa, sekä positiiviseen teesiin siitä, miten erisnimiä voidaan kohdella yhtenevästi useissa epäsuorissa konteksteissa. Vastaesimerkkini keskittyvät erityisesti yksinkertaisiin luonnollisen kielen lauseisiin, joissa filosofit kuten Saul Kripke ja Scott Soames ovat väittäneet nimien esiintyvän jäykkinä, sekä erisnimien “demonstratiiviseen” ja “attributiiviseen” käyttöön. Oman teesini kehyksenä on Kathrin Glüerin ja Peter Paginin suhteellisten modaliteettien (relational modalities) semantiikka, joka mahdollistaa kaksitasoisen (aktuaalisen tai mahdollisen) evaluoinnin erisnimille. Tämä semantiikka on uskomuslauseille tietyssä mielessä alimäärittynyt: nimien jäykkyys yksinomaan uskomuskonteksteissa voidaan määrittää kvanttorien avulla, mutta vain puhujan intentio määrittää oikean tulkinnan. Täydennän puhujan intention roolia soveltamalla Jaakko Hintikan individuoinnin teoriaa. Hintikan mukaan nimet eivät voi suoraan viitata jäykästi: puhujan on kyettävä ensin jossain viitekehyksessä tunnistamaan se henkilö tai asia, josta hän puhuu. Nimen referentti on siis tietyssä mielessä tunnettava. Toisin kuin Hintikka, rajaan individuoinnin roolin vain propositionaalisiin asenteisiin tai muihin puhujan suhteen subjektiivisiin konteksteihin. Sen tarkoitus on tarjota pragmaattinen metodi suhteellisten modaliteettien mallien rinnalle täydentämään erisnimien semanttista alimäärittyneisyyttä uskomuslauseiden sekä muiden propositionaalisten asenteiden yhteydessä.