Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 102-121 of 612
  • Perttilä, Taina (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten musiikista puhutaan ja miten sen ilmiöitä kielennetään. Tarkastelun kohteena ovat klassisen musiikin orkesterikonserttien arvioinneissa käytettävät metaforat: miten ne kuvailevat ja arvottavat eli evaluoivat kohdettaan. Tutkimuksen taustaoletuksena on, että se miten konsertteja kielennetään, kertoo jotain musiikin hahmotuksesta, klassiseen musiikkiin liittyvistä arvoista ja konserttikulttuurista. Metaforia tarkastellaan Lakoffin ja Johnsonin (1980) kognitiivisen metaforateorian valossa. Ne nähdään siis laajoina ajattelua ja hahmotusta ohjaavina rakenteina, ei vain kielellisen ilmaisun keinoina. Metaforien ilmaisemia arvoja analysoidaan venäläisen tutkijan Arutjunovan (1984) laatiman aksiologisen (eli arvoteoreettisen) luokituksen avulla. Sen mukaan arvot ovat jaettavissa kolmeen pääryhmään: sensorisiin, sublimoituihin ja rationaalisiin. Tarkastelun kohteena on 18 Helsingin Sanomissa vuosien 2010 2011 aikana julkaistua klassisen musiikin orkesterikonsertin arvostelutekstiä, ja niissä esiintyvät metaforat. Aineisto on rajattu siten, että joukossa on sekä kiittäviä että kriittisiä tekstejä monelta eri kirjoittajalta. Tutkielman kahdessa analyysiluvussa tarkastellaan kritiikkiteksteissä käytettäviä metaforia. Ensin tarkastelun kohteena ovat metaforien lähdealueet, ja se millaisia merkityksiä niiden kautta siirretään metaforien kohteille. Metaforat on luokiteltu kolmeen pääryhmään: ensin tarkastellaan strukturaalisia rakennemetaforia, seuraavaksi ontologisia metaforia ja lopuksi orientoivia metaforia. Tämän jälkeen tarkastellaan metaforien kohteita ja sitä, mistä näkökulmasta ja millä keinoilla ne kuvailevat ja arvottavat kohdettaan. Huomiota kiinnitetään konsertin toimijoihin (kapellimestari, solistit ja orkesteri), konsertin ohjelmistoon (säveltäjä, teokset ja konserttikokonaisuus) ja lopuksi vielä konserttitilan akustiikkaan liitettäviin metaforiin. Tutkielma osoittaa, että metaforat ovat keskeinen väline musiikin kuvailuun ja arvottamiseen.
  • Dahl, Rita (Helsingin yliopisto, 2008)
    Tutkimuksessani selvitän portugalilaisrunoilija Fernando Pessoan (1888-1935) heteronyymejä ja ortonyymiä modernistis-romanttisena myyttinä. Myytin piirteet paljastuivat Pessoan omia kirjoituksia ja runoja tutkimalla ja käyttämällä apuna Pessoa-tutkimusta. Tutkimusaineistonani ovat Pessoa-ortonyymin Mensagem-runoelma ja ”Autopsykografia”-runo, Álvaro de Campoksen vuonna 1917 Portugal Futurista –lehdessä julkaistu ”Ultimatum”-runomanifesti, Alberto Caeiron ”Guardador de Rebanhos”-runosikermä sekä Ricardo Reisin ”Oodit”-kokonaisuuteen kuuluvat runot: n:ro 59 ”Acima da verdade estão os deuses” (”Totuuden yläpuolella ovat jumalat”, 1914), n:ro 66 ”Olho os campos, Neera” (”Katson peltoja, Neera”, 1917), n:ro 181 ”Amo o que vejo” (”Rakastan sitä mitä näen”, 1934), n:ro 175 ”Estas só. Ninguem o sabe.” (”Olet yksin. Kukaan ei tiedä sitä”, 1933). Tutkimuksessani romanttisen runouden keskeisinä piirteinä pidetään uskoa taiteilijaneroon (geniukseen), mimeettiseen illuusioon (taide tavoittelee ulkoisen todellisuuden toisintamista mahdollisimman autenttisena) ja tekijän ja kokijan eli subjektin ja objektin erottamiseen toisistaan. Käsitänkin modernin runon tutkimuksessani hylänneen monia entisiä käsityksiä ja vastakkainasetteluja muun muassa tekijän ja ulkopuolisen maailman, mielen ja kielen välillä. Näitä moderneja ”rikkomuksia” identifioin ja määrittelen Pessoan heteronyymien runoudessa. Tutkimukseni apukäsitteitä ovat vilpittömyys ja autenttisuus, jotka kuvaavat runoilijan suhdetta itseensä ja muihin ja joita on pohtinut mm. Lionel Trilling teoksessaan Sincerity and authencity. Romanttisessa runoudessa suhde yhteisöön muodostui ensisijaisesti suhteessa omaan itseen, yhtenäiseen minuuteen nojaavan vilpittömyyden kautta, modernissa runoudessa hajanaisuutta ja yksilön suhdetta myös yhteisöön korostavan autenttisuuden avulla. Tutkimuksessani havaitsin, että Pessoa on jo tuotantonsa alusta lähtien kehittänyt tietoisesti modernistis-romanttista myyttiä – päätelmää tukivat niin Pessoan omat kirjoitukset kuin runoanalyysini. Pessoa ennusti ensimmäisen kerran romanttiseen nerotaiteilijaan vertautuvaa ”supra-Camõesia” ”A nova poesia Portuguesa Sociologicamente considerada” –esseessään vuonna 1912. Campoksen ”Ultimatum”-manifestissa puhuja uskoi muutaman useita kymmeniä persoonallisuuksia hallitsevan ”Synteesi-Ihmisen” tai ”supra-Camõesin” ilmestymiseen. ”Synteesi-Ihmisen” oli määrä palauttaa kukoistukseensa lamaantuneessa tilassa ollut Portugalin kirjallisuus uuteen kukoistukseensa. Eräänlaisen perustan koko myytille loi vuotta ennen Pessoan kuolemaa julkaistu Mensagem (suom. Viesti), jossa runoilija esittää saudosistisen ja sebastianistisen perustan. Teixeira de Pascoaesin kehittämä saudosismi näkyy Mensagemissa uskona Portugalin valtion perustajien ja laajentajien – löytöretkeilijöiden – edustamaan voittoisaan lusofoniseen mentaliteettiin, jonka Pessoa asettaa niin kansakunnan, runoilijan kuin ihmisen ihanteeksi. Toinen Mensagemissa esiintyvä myytin rakennusaine on sebastianismi eli usko kuningas Sebastianin (1554-1578) paluuseen. ”Synteesi-Ihminen”/”supra-Camões” oli reinkarnoitunut Sebastian, jonka piti palauttaa kansa ja kulttuuri kukoistukseensa lusofonisen valloittajamentaliteetin avulla. ”Autopsykografia”-runossaan Pessoa esittää puolestaan runoilijaa koskevan modernin poetiikan ongelmineen: esittävyyteen perustuva taide etäännyttää kokijan – taiteilijan – aina väistämättä ensimmäisestä, spontaanista ja luonnollisesta kokemuksesta ja tekee hänestä teeskentelijän ja simulakrumien (Baudrillard), toisen tason merkityksen tuottajan. ”Autopsykografian” moderni poetiikka koskee myös lukijaa, joka ei tavoita runoilijan välittämää merkitystä vaan kolmannen tason merkityksen. ”Autopsykografian” runous- ja ihmiskäsitys on moderni: runoilija on ammattimainen teeskentelijä, lähtökohtaisesti vilpillinen ja epäautenttinen. Pessoa ja Campos edustavat Pessoan objektiivisia heteronyymejä ja myytin modernia puolta. Pessoan subjektiiviset heteronyymit Reis ja Caeiro täydentävät objektiviisia, modernin ihmisen ahdistusta ja levottomuutta ilmaisseita Pessoaa ja Camposta ollen luonteeltaan romanttisia vilpittömyyden kannattajia. Caeiro arvosti näköaistia yli muiden aistien. Hänen tavoitteenaan oli katsoa aina kuin ensimmäistä kertaa, spontaanisti ja välittömästi kuin lapsi. Reis puolestaan korosti harmoniaa jumalten, ihmisten ja luonnon välillä ja uskoi kohtuullisiin aistinautintoihin. Molemmat muodostivat Pessoan myytin romanttisen puolen yhteisessä halussaan hylätä sosiaaliset roolit ja opetukset ja palata kohti yksilöllistä minää. Vilpittömyys ja autenttisuus ovat Caeiron ja Reisin ohjeita runoilijalle ja ihmiselle. Objektiiviset ja subjektiiviset heteronyymit yhdessä muodostavat modernistis-romanttisen myytin, joka kokonaisuudessaan on looginen: objektiiviset heteronyymit esittivät teeskentelyn, vilpillisyyden ja moderniuden ongelmat; subjektiiviset tarjosivat ratkaisua niihin, poisopettelua sosiaalisista rooleista ja rohkeutta mennä kohti omaa yksilöllistä minuutta.
  • Kauhanen, Maija (Helsingin yliopisto, 2011)
    Pro gradu -työni käsittelee ranskalaisen nykykirjallisuuden yhteiskunnallista suuntausta, jota kirjallisuudentutkija Ruth Cruickshank kutsuu fin de millénaire -kirjallisuudeksi. Tutkimani teokset ovat Frédéric Beigbederin Au secours pardon (2007), Marie Darrieussecqin Truismes (1996) ja Michel Houellebecqin La Possibilité d'une île (2005). Pohdin, millaisena ja millaisin keinoin teokset kuvaavat seksuaalisuutta ja sen tulevaisuudennäkymiä kulutusyhteiskunnassa, ja millaisiin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin niiden havainnot perustuvat. Hahmottelen reittejä, joita pitkin globaalin mittakaavan yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat ihmisten intiimeihin tunteisiin ja ihmissuhteisiin. Seksuaalisuuden tarkastelun avulla osoitan, että ranskalaisessa nykykirjallisuudessa ilmenee varsin yhteneviä näkemyksiä ja uhkakuvia aikamme sosiaalisesta todellisuudesta. Tällä tavoin tarkennan ja vankennan vielä hajanaista fin de millénaire -käsitettä. Fin de millénaire -kirjallisuuden oma lajityyppi on massakulttuurin, esimerkiksi viihteen ja mainosten, kielestä vaikutteita ammentava dystopian ja satiirin liitto. Kuten Cruickshank kirjoittaa, fin de millénaire -kirjallisuus heijastaa Ranskassa vuosituhannen vaihteessa korostunutta tunnetta käännekohtaan saapumisesta. Dystopian ohella voidaankin puhua myös apokalyptisesta tekstistä, etenkin siksi, että teokset tarjoavat niukasti ratkaisuja kuvaamiinsa ongelmiin. Eritoten Houellebecqin ja Beigbederin teokset käsittelevät tarpeiden luomista kuluttajille seksuaalivietin ja seksuaalisen kilpailun avulla. Kutsun tätä järjestelmää halutaloudeksi, ja käytän sen toiminnan analysoimisessa apuna Michel Foucault'n käsityksiä vallasta ja Jean Baudrillardin käsityksiä kulutusyhteiskunnasta. Halutalouden sosiaalisia seurauksia ovat vieraantuminen, seksuaalisten hierarkioiden jyrkentyminen ja valinnanvapauden kaventuminen. Teosten kuvaamassa yhteiskunnassa erilaiset esimerkiksi sukupuolen, iän ja ulkonäön perusteella rakentuvat seksuaaliset hierarkiat käyvät yhä merkittävämmiksi. Au secours pardon ja La Possibilité d'une île kuvaavat tapahtumaketjua, jossa etenkin heteromiehistä yhä useampi luisuu seksuaaliseen kurjuuteen muun muassa naisten emansipaation sekä yleisen nuoruuden ja kauneuden palvonnan myötä. Truismesissa taas kuvitellaan yhteiskunta, johon feminismi ei ole päässyt vaikuttamaan mutta pornoistuminen on; naisten ruumiista on tullut miesten yhteistä omaisuutta ja seksuaalinen väkivalta on arkipäivää. Sen maailmassa viehättävä ulkonäkö on naisille miltei elinehto. Yleistäen Houellebecqin ja Beigbederin teokset edustavat miesnäkökulmaa ja Darrieussecqin teos naisnäkökulmaa. Teosten näkemyksiä naisten ja miesten välisistä valtasuhteista pohdin naisten seksuaalisesta vallasta kirjoittaneen Henry Laasasen käyttökelpoisten käsitteiden avulla. Kolmea teosta yhdistävät kuvaukset kulttuurista, jossa ihmissuhteet ovat kaupankäyntiä ja seksuaalinen viehätysvoima määrittelee ihmisen arvon. Darrieussecqin teos on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jossa Beigbederin ja Houellebecqin kuvaama arvoliberalismia ja taloudellista liberalismia yhdistävä kulttuuri on vaihtunut uuskonservatiiviseen ja kaksinaismoralistiseen, naisia räikeästi sortavaan yhteiskuntaan. Teoksen kertoja vähättelee itseensä kohdistuvia koskemattomuuden loukkauksia ja pahoittelee kertomuksensa käänteiden säädyttömyyttä varsinkin kuvatessaan omaa haluaan ja seksuaalista subjektiuttaan. Katson teoksen kritisoivan kirjallisuudentutkija Shirley Ann Jordanin termein poliittisen korrektiuden tyranniaa ja peräänkuuluttavan suoraa puhetta pornografiasta ja naisen halusta. Seksuaalisuus toimii tutkimuksessani lähtökohtana, jonka avulla teoksista nousee esiin julma ja rakkaudeton, säälimättömän kilpailun ja väkivallan täyttämä yhteiskunta. Viime kädessä teosten kuvaama maailmanloppu on se, että rakkaus katoaa ihmisten välisistä suhteista, koska rakkaudessa ei ole voiton tavoittelun kannalta mitään järkeä. Satiirin keinojen, kuten päättymättömän ja monikerroksisen ironian, yhdistyminen dystopiaan pelastaa teokset osoittelevalta moralisoinnilta ja tekee niistä toimivaa yhteiskunnallista kirjallisuutta.
  • Fransman, Jessica (Helsingin yliopisto, 2011)
    Syftet med studien är att undersöka sydfinlandssvenska högskolestuderandes kännedom om och inställning till ett urval finlandssvenska ord och uttryck samt till dessa ords allmänsvenska motsvarigheter. För att undersöka detta har jag gjort en enkätundersökning bland svenskspråkiga högskolestuderande i Helsingfors. Jag undersöker i vilken utsträckning informanterna använder finlandssvenska ord och uttryck och i vilken utsträckning allmänsvenska. Jag undersöker även vilka finlandssvenska ord och uttryck de använder mest och vilka minst, samt vilka allmänsvenska ord och uttryck de använder mest och vilka minst. Dessutom undersöker jag om informanternas språkliga bakgrund har ett samband med deras kännedom om och användning av finlandssvenska respektive allmänsvenska ord och uttryck. Avsikten med den här undersökningen är att öka kunskapen om hur unga finlandssvenskar förhåller sig till sin finlandssvenska varietet samt till den allmänsvenska varieteten som de i vuxen ålder förutsätts behärska åtminstone i någon mån. Idén till enkätundersökningen kommer från Margareta Södergårds och Sofie Tjärus studie Blivande barnträdgårdslärares syn på finlandismer (2008). Urvalet finlandismer kommer från en mindre undersökning Goda och onda finlandismer som Mikael Reuter (2004) har gjort bland en grupp finlandssvenska och sverigesvenska språkvårdare. Sammanlagt ingår 55 finlandismer av olika slag i enkäten. För varje finlandism finns det även en eller fler allmänsvenska motsvarigheter och sammanlagt ingår därför 122 ord och uttryck i enkäten. Mina informanter är 162 studerande vid två svenska högskolor i Helsingfors. För att få reda på relevanta bakgrundsfakta om informanterna har jag använt samma formulär som Therese Leinonen i Svenskan i Finland ett språk i kläm? (Leinonen & Tandefelt 2000). Jag har utgående från informanternas generella språkanvändning delat in dem i tre grupper. En grupp vars vardag är finskdominerad, en vars vardag är svenskdominerad och en vars vardag utspelar sig till ungefär lika stor del på svenska som på finska. Undersökningen är kvantitativ och för att behandla materialet har statistikprogrammet SPSS använts. Studien visar att informanterna förhåller sig rätt lika till finlandismerna och de allmänsvenska orden och uttrycken. De känner ungefär lika bra till de finlandssvenska och de allmänsvenska orden och uttrycken, men de prefererar ändå i viss mån finlandismerna framför de allmänsvenska orden och uttrycken. Mina informanter förefaller i viss mån vara mer accepterande mot finskpåverkade finlandismer än vad Reuters (2004) informanter är, och de förhåller sig mindre positiva till metaforiska uttryck än vad Reuters informanter gör. Informanter med en svenskspråkig vardag verkar använda allmänsvenska ord och uttryck i högre utsträckning än vad informanterna med en finskspråkig vardag gör. Resultaten tyder dessutom på att informanterna med en svenskspråkig vardag också känner till fler allmänsvenska ord och uttryck även om de inte alltid själva är beredda att använda dem. Studien visar även att informanter med en svenskspråkig vardag använder en del metaforiska uttryck mer än vad informanterna med en finskspråkig vardag gör. Det är överlag tydligt att undersökningens informanter, finlandssvenska högskolestuderande från södra Finland, varken har en speciellt stor kännedom om metaforiska uttryck eller en speciellt positiv inställning till dessa. Bristande behärskning av metaforiska uttryck, idiom och kollokationer kan ses som ett första steg mot språkförlust och sett ur den synvinkeln är resultatet oroväckande. Det stärker den rådande uppfattningen att allt inte står helt rätt till med den svenska språkbehärskningen bland unga finlandssvenskar.
  • Suntio, Anna (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkimuksen kohteena ovat Helsingin pörssissä elokuussa 2012 listautuneiden yritysten rekisteröidyt yritysnimet. Tavoitteena on tarkastella aineiston nimiä sekä yritysniminä että kielen elementteinä. Tutkimuksessa selvitetään, minkälaiset paikallisuuteen viittaavat elementit näkyvät yritysten nimissä. Tämän johdattamana pohditaan sitä, onko suomen kielellä tai suomalaisuuteen viittaamisella arvoa nimenvalinnassa ja kuinka yleistä se aineiston nimien osalta on. Aineisto käsittää 122 yritysnimeä, jotka kattavat useita toimialoja. Lisäksi materiaalina toimii pörssiyhtiöitä nimenneen asiantuntijan haastattelu. Nimet analysoidaan funktionaalis-semanttisen analyysimallin avulla. Suomen kieleen tai suomalaisuuteen viittaavien aineiston nimien osalta perehdytään tarkemmin nimeämisperusteisiin sekä suomalaisuuden ilmenemiseen. Nimet jaetaan omiksi nimenosikseen ja analysoidaan sekä funktioiden että merkitysten valossa. Erityinen painopiste on suomalaisuuden ilmentymisessä sekä semantiikassa että funktioissa. Pörssiyhtiön nimeämistä pohditaan kielivalinnan, nimeämisperusteiden sekä asiantuntijahaastattelun avulla sekä lyhyesti perehtyen yrityshistoriaan ja multimodaalisuuteen. Pörssiyhtiöiden enemmistö viittaa nimillään suomalaisuuteen: 79 nimeä viittaa jollain tapaa suomalaisuuteen tai suomen kieleen. Suomalaisuus on läsnä aineiston nimissä, joko tiedostettuna valintana tai tiedostamattomana ominaisuutena, se on joko tarkoituksenmukaista tai sattumaa. Suomalaisuudella ja suomen kielellä on jonkinlaista arvoa ja merkitystä nimenannossa, sillä ne ohjaavat nimenantoa sekä tulkintaa. Paikallisuuden ilmentyminen tiivistyy globaalien ja lokaalien päämäärien yhdistämiseksi, mikä ei aina ole yksinkertaista nimeämisen kannalta. Suomalaiset merkityssisällöt ja suomenkieliset ilmaukset nimissä ovat useissa tapauksissa opaakkeja suomenkielisen kieliyhteisön ulkopuolella, joten ne ovat usein hyviä pohjia rakentaa yrityskuvaa eli imagoa sekä brändiä. Asiantuntijahaastatteluun nojaten nimenanto saattaa olla nimenantajalle prosessi, jossa suomalaisuutta ei missään määrin haluta korostaa. Aineiston perusteella suomalaisuus on kuitenkin haluttu säilyttää osana nimiä myös nimenmuutoksissa. Suomalaisuus ilmenee sekä suomen kielenä nimissä että muunlaisina merkityssisältöinä. Suomessa esiintyvät henkilön- ja paikannimet ovat merkittävä osa paikallisuuteen viittaamisessa: henkilönnimi esiintyy 17 ja paikannimi 19 nimessä. Nimistä 43 viittaa suomalaisuuteen suomenkielisin appellatiivein tai muunkielisin, tekokielisin ja lyhenteitä sisältävin ilmauksin, joiden merkityksissä korostuu suomalaisuus. Suomalaisuuteen viittaavat nimet ovat peräisin monilta eri vuosikymmeniltä. Multimodaalisesti yritysnimi esiintyy usein yhdessä yrityksen logon kanssa.
  • Nokkala, Jussi (Helsingin yliopisto, 2009)
    Tutkielmassa tarkastellaan matkapuhelinvalmistaja Nokian Bochumin tehtaan sulkemista käsittelevää julkista keskustelua Saksan johtavissa päivälehdissä, FRANKFURTER ALLGEMEINE ZEITUNGissa ja SÜDDEUTSCHE ZEITUNGissa. Työn tarkoitus on ymmärtää, kuinka erilaiset viitekehykset vaikuttavat tapausta käsittelevän julkisen keskustelun rakentumiseen ja kuinka yksittäiset kehykset voivat vaikuttaa ensisijaiseen tapaan tulkita tehtaan sulkemista yhteiskunnallisesti merkittävänä tapahtumana. Tutkielman teoreettis-metodologisena viitekehyksenä hyödynnetään Norman Fairclough’n kriittistä diskurssianalyysia (critical discourse analysis). Analyysi jakautuu kolmeen ulottuvuuteen, keskustelun aihepiirejä hahmottavaan ja kielitieteellisestä tutkimuksesta ammentavaan tekstianalyysiin, media-tekstien tuotantoa ja tekstigenrejä tarkastelevaan diskursiivisten käytäntöjen analyysiin sekä julkisen keskustelun yhteiskunnallista merkitystä tulkitsevaan sosiaalisen kontekstin analyysiin. Varsinaisessa tutkimustyössä hyödynnetään laadullista tekstianalyysia varten kehitettyä ATLAS.ti -tietokoneohjelmaa, joka auttaa aineiston temaattisessa luokittelussa. Aihekokonaisuuksien järjestelmällinen luokittelu helpottaa lukijaa ymmärtämään tutkijan tekemiä tulkintoja ja johtopäätöksiä. Diskurssianalyyttisen tarkastelun perusteella tutkittavan julkisen keskustelun diskursiivisen muodos-telman voidaan katsoa rakentuvan seitsemästä elementistä, diskursseista (1) solidaarisuus tehtaan työntekijöitä kohtaan, (2) yrityksen mielivaltainen toiminta, (3) poliitikkojen uskottavuus, (4) globalisaatiokeskustelu, (5) talousulottuvuus, (6) Suomi-konteksti ja puutteet yrityksen viestinnässä sekä elementistä (7) julkisen keskustelun kerronnallinen rakenne. Julkisen keskustelun yhteiskunnallista merkitystä tarkastellaan kolmen ulottuvuuden kautta, jotka perus-tuvat Faircloughn käsitykseen diskurssin taloudellisista, poliittisista ja kulttuurisista vaikutuksista. Nokia-ulottuvuus arvioi yrityksen imagon ja Suomi-kuvan suhdetta, Saksa-ulottuvuus pohtii demokratian toteu-tumista sekä politiikkaa käsittelevää uutisointia Saksassa ja globalisaatio-ulottuvuus pohtii eurooppalaisen ja globaalin mediajulkisuuden eroja sekä mahdollisuuksia vaikuttaa tai osallistua julkiseen keskusteluun ja toimintaan kansalaisena tai kuluttajana. Suomalaisten toimijoiden niukka osallistuminen Saksassa käytyyn keskusteluun ja toimijoiden yksi-puoliset kommentit saattavat vahvistaa suomalaista liiketoimintaa ja suomalaisuutta koskevia stereo-typioita Saksassa. Julkisen keskustelun pessimistinen luonne saattaa vahvistaa lukijoiden skeptistä suhtautumista poliittiseen toimintaan. Globalisaation monimutkaisten korrelaatiosuhteiden esittäminen voi aiheuttaa ongelmia myös johtaville päivälehdille, jotka joutuvat tasapainottelemaan kansallisen, eurooppalaisen ja globaalin uutisoinnin välillä.
  • Gerstler, Susanne (Helsingin yliopisto, 2011)
    Työssä tutkitaan yhtäältä saksankielisen elokuvan Muiden elämä ( Das Leben der Anderen ) kolmen suomenkielisen tekstitysversion tekstityksen muotoseikkoja, kuten välimerkkien käyttöä, repliikki- ja rivijakoa, ja toisaalta tekstityksen sisältöseikkoja, joita tarkastellaan tekstityksessä käytettävien käännösstrategioiden avulla. Tutkielmassa tarkastellaan, ovatko tekstityksissä käytetyt muotoseikat konventioiden mukaisia ja minkälaisia käännösstrategioita tekstityksissä on käytetty sekä johtaako tietyn käännösstrategian käyttö merkityksen muutoksiin ja kaventumisiin tekstityksessä. Tutkielman aineistona on elokuva Muiden elämä ja sen kolme suomenkielistä tekstitystä: elokuvateattereissa esitetty versio, DVD-tekstitys ja televisiossa esitetty versio. Hypoteesina oli, että kaikkien versioiden muotoseikat ovat konventioiden mukaisia ja että versioilla on eroavuuksia ruututekstien määrässä ja repliikkijaossa. Lisäksi oletettiin, että tietyn käännösstrategian käytön ja merkityksen muutoksien välillä on yhteys, niin että merkityksen muutoksia esiintyy eniten silloin, kun kaikkea sanottua ei voida kääntää. Tutkielman teoriataustassa esitellään aluksi lyhyesti av-kääntämisen muita lajeja, kuten ns. dubbausta eli jälkiäänitystä, selostusta ja voice-overia, jonka jälkeen syvennytään tekstityksen teoriaan, tekstityksen muotoseikkoihin ja konventioihin sekä tekstityksen käännösstrategioihin. Tekstityksen sisältöseikkojen analyysin viitekehyksenä ovat Henrik Gottliebin (1994, 1997) kymmenen käännösstrategiaa: lisäys (engl. expansion), para-fraasi (paraphrase), suora käännös (transfer), imitaatio (imitation), transkriptio (transcription), siirtäminen (dislocation), tiivistäminen (condensation), lyhentäminen (decimation), poisjättäminen (deletion) ja resignaatio (resignation). Tutkielmassa analysoitiin kaikkien tekstitysversioiden muotoseikat. Tekstityksen sisältöseikkojen tutkimuksessa jokainen dialogin lause tai sivulause analysoitiin omana verbaalisena segmenttinään. Yhteensä analysoitiin 1311 verbaalista segmenttiä ja tutkittiin, mitä käännösstrategiaa missäkin tekstitysversiossa oli missäkin osakäännöksessä käytetty, sekä tarkasteltiin, muuttuuko repliikissä merkitys alkutekstiin verrattuna. Strategiat kuvataan ja niiden käyttöä valaistaan esimerkkien avulla. Tulokset ovat hypoteesia tukevia: Tutkielmassa havaittiin, että kaikkien tekstitysversioiden muotoseikat ovat suurimmalta osin konventioiden mukaisia. Eroja oli havaittavissa tavuviivan, pilkun ja kursiivin käytössä. Versiot eroavat myös ruututekstien määrässä: elokuvaversiossa on eniten ruututekstejä (1091), vaikka siinä on vähiten sanoja (3968); DVD-tekstityksessä on 876 ruututekstiä ja 4278 sanaa ja TV-tekstityksessä on 983 ruututekstiä ja 5293 sanaa. Eroavaisuudet selittyvät sillä, että elokuvatekstityksen ruututekstit ovat lyhyempiä ja nopeammin ilmestyviä kuin DVD- tai TV-tekstitysten. Tutkittu DVD-tekstitys on elokuvatekstityksen muokkaus, mistä johtuu sen vähäinen sana- ja ruututekstimäärä. Tutkielmassa havaittiin myös, että kaikissa versioissa yleisimmin käytetty käännösstrategia oli suora käännös, mutta TV-tekstityksessä sitä oli käytetty yli 50 %:ssa kaikista osakäännöksistä ja DVD- ja elokuvaversiossa yli 35 %:ssa, eli TV-tekstityksessä sitä oli käytetty huomattavasti enemmän kuin muissa versioissa. Lyhentämistä ja poisjättämistä oli DVD- ja elokuvatekstityksessä käytetty enemmän kuin TV-tekstityksessä. Nämäkin erot selit-tynevät elokuvatekstityksen pienemmällä tilalla ja tämän tekstityksen muokkaamisesta DVD-tekstitykseksi. Merkityksen muutoksia ja kaventumisia esiintyi eniten strategioiden poisjättäminen ja lyhentäminen yhteydessä, muiden strategioiden yhteydessä merkityksen muutoksia ja kaventumisia esiintyi vain marginaalisesti. Tulokset tukevat hypoteesia siitä, että merkitys muuttuu ja kaventuu eniten silloin, kun kaikkea sanottua ei voida kääntää.
  • Loponen, Mika (Helsingin yliopisto, 2006)
    The thesis concentrates on two questions: the translation of metaphors in literary texts, and the use of semiotic models and tools in translation studies. The aim of the thesis is to present a semiotic, text based model designed to ease the translation of metaphors and to analyze translated metaphors. In the translation of metaphors I will concentrate on the central problem of metaphor translations: in addition to its denotation and connotation, a single metaphor may contain numerous culture or genre specific meanings. How can a translator ensure the translation of all meanings relevant to the text as a whole? I will approach the question from two directions. Umberto Eco's holistic text analysis model provides an opportunity to concentrate on the problematic nature of metaphor translation from the level of a text as a specific entity, while George Lakoff's and Mark Johnson's metaphor research makes it possible to approach the question from the level of individual metaphors. On the semiotic side, the model utilizes Eero Tarasti's existential semiotics supported by Algirdas Greimas' actant model and Yuri Lotman's theory of cultural semiotics. In the model introduced in the thesis, individual texts are deconstructed through Eco's model into elements. The textual roles and features of these elements are distilled further through Tarasti's model into their coexistent meaning levels. The priorization and analysis of these meaning levels provide an opportunity to consider the contents and significance of specific metaphors in relation to the needs of the text as a whole. As example texts, I will use Motörhead's hard rock classic Iron Horse/Born to Lose and its translation into Rauta-airot by Viikate. I will use the introduced model to analyze the metaphors in the source and target texts, and to consider the transfer of culture specific elements between the languages and cultural borders. In addition, I will use the analysis process to examine the validity of the model introduced in the thesis.
  • Tuppurainen, Stiina (Helsingin yliopisto, 2014)
    This is a case study of archaeology of religion. Bronze Age and Pre-Roman Iron Age beliefs are studied through the cairns on Sammallahdenmäki and a settlement site on Huilu2, which is contemporary with the youngest cairns. Archived reports of excavations and surveys of the area are used to ponder the meanings of the structure, location, form, and content of the cairns, and whether this data reveals signs of past beliefs and rituals. Other source materials are later written sources about the beliefs from this area, Finno-Ugrian and Indo-European ethnographies, folklore poetry and spells, and comparison to archaeological material on surrounding areas. Sammallahdenmäki is located on the southwestern coast of Finland, which was clearly connected to Southern Scandinavia and to Baltic areas. For this reason research history has been gathered from these areas as well. The Early Metal Period of the inland Finland gathered influences from the east, and the effects of connections between different groups on the religious beliefs are also considered. Methods used are ethnographic analogies and phenomenology. The Bronze Age stone cairns differ remarkably from the earlier burial customs. Connections between cremation and sun worship and fertility rituals are discussed. Only a small amount of bones are found from the cairns. Most of the deceased bodies were deposited elsewhere. These differences in the treatment of bodies likely indicate social differences even within a fairly uniform religious belief tradition. There are also many variations on the structure of the cairn, even between cairns built during same time periods. Not all of the cairns were necessarily graves, and a small amount of human bones doesn't prove that a grave was the primary function of the cairn. There may have been other rituals, in addition to burials, although these would be impossible to prove archaeologically.
  • Carlsson, Thomas (Helsingin yliopisto, 2011)
    I detta arbete undersöks naturvetenskaplig kunskap ur ett filosofiskt perspektiv. Arbetets centrala ämne är det naturvetenskapliga experimenterandets praktiska aspekter och deras anknytningar till den teoretiska naturvetenskapliga kunskapen. Ämnet behandlas med hjälp av Hans-Georg Gadamers hermeneutiska filosofi i boken Wahrheit und Methode. Gadamers utgångspunkt i denna bok är att hermeneutiken beskriver vad som händer i texttolkning då en tolkare förstår en skriven text, men han antyder också att hermeneutiken har vidare tillämpningsområden, till och med att den universalt beskriver alla former av mänsklig förståelse. Syftet med detta arbete är att undersöka hur Gadamers hermeneutik kan tillämpas på naturvetenskaplig förståelse och vilka ändringar man då måste införliva i hermeneutiken samt att skissa grunddragen för en hermeneutisk modell av naturvetenskaplig kunskap. I arbetet presenteras först de centrala elementen i Gadamers hermeneutiska filosofi, speciellt föromdömens positiva inverkan på tolkandet och den verkningshistoriska effekten bakom varje tolkning. Sedan diskuteras bristerna i Gadamers argument för hermeneutikens universalitet, speciellt hans starka betoning av språket som grunden för all förståelse. Om Gadamers hermeneutik skall kunna tillämpas på naturvetenskapens område måste även observationer kunna vara föremål för tolkning. De dominanta trenderna i vetenskapsfilosofin då Gadamer skrev Wahrheit und Methode är en förklaring till att Gadamer starkt förbinder sig till textförståelsen och oftast diskuterar den naturvetenskapliga kunskapen endast som en negativ motpol till den humanvetenskapliga. Vetenskapsfilosofins utveckling efter Wahrheit und Methode, speciellt det faktum att fullständig objektivitet inte mera anses vara ett realistiskt ideal, höjer förväntningarna på hermeneutikens värde för naturvetenskapernas filosofi. Till följande diskuteras tre bidrag till naturvetenskapernas filosofi som är speciellt värdefulla för en hermeneutiken. Den första av dessa är Sylvain Brombergers analys av ovisshet i vetenskapliga undersökningar. Bromberger hävdar att vetenskaplig forskning riktas mot frågor vars svar forskaren inte kan föreställa sig på förhand. Brombergers analys tyder på att det finns en hermeneutisk dialektik av frågor och svar i naturvetenskapliga experiment där forskaren strävar till att göra observationer för att besvara sina frågor. Det andra bidraget är Michael Polanyis studie av den praktiska och personliga kunskapens betydelse för all vetenskaplig forskning. Här är speciellt det vetenskapliga språkets utveckling i samband med experimentering av intresse. Det tredje bidraget är Robert Creases studie av experimentella observationer som visar att observationstolkning innefattar många element som kan förknippas med hermeneutiken. Analysen av de tre ovannämnda studierna leder till följande slutsatser. Den naturvetenskapliga forskningens hermeneutiska element förväntas vara starkt framför allt i experimentell forskning där forskaren utreder nya frågor i en kontinuerlig dialog av tekniskt prövande, praktisk identifiering och språklig beskrivning av nya fenomen. Speciellt beaktansvärd är skillnaden mellan verifierande och upptäckande naturvetenskapliga undersökningar. Tidigare resultat kan verifieras med hjälp av mätningar som specificeras på förhand, men ingen kan på förhand specificera de tekniska och språkliga steg som krävs för ett framgångsrikt upptäckande experiment. Experimentella upptäckter kräver därför en praktisk kunskap som inte kan reduceras till ren teori eller metodologi. Denna praktiska kunskap kan beskrivas med hjälp av Gadamers hermeneutik. Till sist diskuteras vissa grundläggande drag som kan sägas vara karakteristiska för en hermeneutisk modell av naturvetenskaplig kunskap. Speciellt den naturvetenskapliga kunskapens historiska natur, fördomarnas betydelse i naturvetenskaplig forskning samt vikten av forskarens personliga perspektiv i den naturvetenskapliga observationen är viktiga stöttestenar som gör att den hermeneutiska naturvetenskapsmodellen skiljer sig betydligt från modeller som betonar naturvetenskapernas objektivitet. Men det hermeneutiska perspektivet utesluter inte nödvändigtvis andra perspektiv. Dess huvudsakliga nytta är att den tillåter oss att undersöka sidor av naturvetenskaplig kunskap som objektivitetsbetonande modeller lämnar alltför mycket i skymundan. Till dessa hör speciellt det praktiska arbetet i naturvetenskaplig experimentering.
  • Österberg, Ira (Helsingin yliopisto, 2006)
    Tutkielma on analyysi Aleksej Balabanovin ohjaamasta elokuvasta Brat (1997). Ensimmäisessä osassa tarkastellaan Brat-elokuvaa satuna jäsentämällä sen henkilöhahmoja ja rakennetta Vladimir Proppin satujen morfologisen analyysin pohjalta. Tärkeimmille henkilöhahmoille on mahdollista löytää vastineet satujen perushahmoista, mutta elokuvasta löytyy näille hahmoille myös erityisiä valheellisia variantteja, selkeimpänä esimerkkinä veljespari Danila – sankari ja Vitja – valheellinen sankari. Myös juonenkulusta on jäsennettävissä sekä varsinainen, että valheellinen juonenkulku: varsinainen juonenkulku käsittelee päähenkilön suhdetta veljeensä, sekä heidän yhteiseen viholliseensa, valheellinen juonenkulku puolestaan päähenkilön suhdetta tarinan potentiaaliseen sankarittareen. Lisäksi elokuvasta löytyy myös kolmas, vaihtoehtoinen juonenkulku, joka liittyy musiikin funktioon elokuvassa. Toisessa osassa analysoidaan päähenkilön suhdetta muihin henkilöhahmoihin sekä ympäröivään yhteiskuntaan käsitteiden horisontaali ja vertikaali avulla. Nämä käsitteet osittain limittyvät Vladimir Papernyin teoriaan Kul’tura 2. Analyysin lähtökohtana on, että elokuvan toiminta käynnistyy sankarin pyrkimyksestä löytää oma viiteryhmänsä ja sitä kautta identiteettinsä. Isän menetyksestä, niin konkreettisesti perheen kuin symbolisesti yhteiskunnan tasolla, seuraa horisontaalin ja vertikaalin oppositio; perheyhteisön ja yhteiskunnan hajoaminen. Päähenkilön kohtaamat henkilöhahmot voidaan jakaa vertikaali- ja horisontaalivariantteihin sen mukaan, mitä arvoja nämä edustavat. Tässä yhteydessä käsitellään myös sitä, miten veljeyteen ja kansallisuuten pohjautuvat identiteetinmuodostamiskeinot epäonnistuvat, sekä miten horisontaalius ja vertikaalius, auktoriteetin ja veljeyden teemat, toteutuvat elokuvan kuvakompositioissa. Kolmannessa osassa tarkastellaan elokuvan tapahtumapaikkoja ja minkälaisia oppositioita ne muodostavat. Konkreettisesti edustettujen oppositioiden maaseutu – kaupunki, sekä Pietari – Moskova lisäksi asettuvat vastakkain myös rikollisten ja tavallisten ihmisten Pietari, ulko- ja sisätilat, sekä yleinen ja yksityinen tila. Pietarin kuvaamiseen käytetyillä oppositioilla on selviä yhtymäkohtia Vladimir Toporovin esittämään pietarilaistekstien traditioon. Viimeisessä osassa käsitellään musiikin diegeettistä funktiota Bratissa. Se toimii elokuvassa vaihtoehtoisena juonenkulkuna, konkreettisena viiteryhmän etsimisen ja identiteetin muodostamisen keinona, sekä omana, erillisenä ’fantastisena’ tilanaan. Toiminta-/rikoselokuva oli vielä 1990-luvulla suhteellisen vieras genre venäläisessä elokuvassa. Tämä analyysi osoittaa, miten tiiviisti Brat kuitenkin asettuu venäläisen kulttuurin kontekstiin. Se käy dialogia niin venäläisen kansansatuperinteen, kuin 1800-luvun pietarilaistekstien kanssa, ja soveltuu tarkasteltavaksi myös kahden venäläisen kulttuurin vaihtelun teoriaa vasten. Vaikka Bratilla ei suoria elokuvallisia edeltäjiä Venäjällä olekaan, sen teemat ovat perivenäläisiä.
  • Malkamäki, Henriikka (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tämä työ tarkastelee kaksoisnegaatiota miesten ja naisten puhumassa amerikanenglannissa. Tutkimus toteutettiin vertaamalla kolmea eri negaatiomuotoparia. Tutkittuihin negaatiomuotoihin lukeutuivat standardikieliopista poikkeavat tuplanegaatiomuodot n t nothing, not nothing ja never nothing, ja niiden vastaavat standardikieliopin mukaiset negaatiomuodot n t anything, not anything ja never anything. Kyseisiä negaatiomuotoja haettiin Corpus of Contemporary American English -nimisessä korpuksessa olevasta puhutun kielen osiosta, spoken section , joka koostuu litteroiduista TV- ja radio-ohjelmista. Tutkimuksen aineisto muodostui litteroitujen ohjelmien tekstiotteista, joissa negaatiomuodot ilmenivät. Sekä standardikieliopista poikkeavien muotojen käyttöaste että kieliopin mukaisesti rakennettujen muotojen käyttöaste (%) laskettiin kunkin sukupuolen sisällä ja käyttöasteita verrattiin keskenään. Työn teoriaosuus koostuu aikaisemmista sosiolingvistisistä tutkimuksista englannin kielen kaksoisnegaation käytön ja siihen liittyvän sukupuolentutkimuksen saralla (mm. Labov 1978; Feagin 1979). Aikaisemmat kenttätutkimukset ovat osoittaneet, että miehet käyttävät puheessaan enemmän puhekielen ilmiöitä kuin naiset ja siten käyttävät kaksoisnegaatiotakin enemmän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on testata tuon väittämän todenmukaisuus amerikanenglannin puhekorpusta tutkimusaineistona käyttäen. Löydöksien myötä ilmi tulleita mahdollisia samanlaisuuksia ja eriäväisyyksiä kaksoisnegaation sukupuolikohtaisessa käytössä kyseisessä korpuksessa arvioidaan ja niiden syitä pohditaan. Lisäksi tuloksia verrataan aikaisempiin tutkimustuloksiin kaksoisnegaation sukupuolikohtaisesta käytöstä. Lopuksi arvioidaan, missä määrin työn tulokset tukevat näkemystä, jonka mukaan naiset puhuvat huolitellumpaa kieltä kuin miehet. Naisten osoitettiin käyttävän kaksoisnegaatiota enemmän korpuksessa. Kaksoisnegaation kokonaiskäyttöaste oli miehille yhdeksän prosenttia, naisille 12 prosenttia. Kaksoisnegaation kokonaiskäyttöaste oli kahdeksan prosenttia. Löydösten luonne johtui korpuksen aineiston laadusta. Korpus koostuu litteroiduista TV- ja radio-ohjelmista, jotka eivät suoranaisesti edusta puhekieltä, koska ohjelmat ovat ennalta suunniteltuja ja koska henkilöt esiintyvät julkisessa mediassa ja siten puhuvat huolitellummin. Vaikuttavin tekijä oli se, että naiset esiintyivät eniten epämuodollisissa konteksteissa ja formaateissa, joissa kaksoisnegaatiota ilmeni suhteellisesti enemmän, ts. ns. tabloid talk showt . Miehet puolestaan esiintyivät enemmän virallisissa konteksteissa ja formaateissa, joissa kaksoisnegaatiota ei ilmennyt suhteellisesti yhtä paljon. Alhaiset käyttöasteet viittaavat siihen, että kaksoisnegaation käyttö on hyvin stigmatisoitua puhutussa mediakielessä ja että julkisella esiintymisellä on vaikutusta kielenkäyttöön. Koska jotkin standardinegaatiomuodot tuottivat todella suuren määrän tuloksia, tuloksista piti ottaa satunnaisotos. Aineiston koko oli siten monin paikoin liian pieni pitävien johtopäätösten tekemiselle. Tutkimustulokset eivät olleet suoranaisesti rinnastettavissa aikaisempiin tutkimuksiin, sillä aikaisemmat tutkimukset ovat olleet kenttätutkimuksia ja tuottaneet siksi erittäin korkeita käyttöasteita. Parhaiten tutkimustulokset vertautuivat aikaisempien korpustutkimusten kanssa. Tutkimustulokset eivät tue näkemystä, jonka mukaan naiset puhuvat huolitellumpi kuin miehet. Täsmällisemmät tutkimustulokset kyseisessä korpuksessa saataisiin sisällyttämällä tutkimukseen korpuksen puhuttu aineisto kokonaisuudessaan. Perehtyneempi jatkotutkimus, joka huomioisi sukupuolen lisäksi puhujan sosiaaliluokan, asuinalueen, etnisyyden ja iän, havainnollistaisi parhaiten kaksoisnegaation käyttöä.
  • Heikkinen, Merja (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan kvalitatiivisesti Markus Kajon pakinoiden geneerisiä persoonailmauksia. Kajon pakinat ovat yleensä sivun mittaisia tekstejä, joissa käsitellään usein arkipäiväisiä ilmiöitä sekä pienistä suuriin mittasuhteisiin kasvavia mitä jos? -ajatuksesta liikkeelle lähteviä skenaarioita. Koska monet pakinoiden kuvaamat ilmiöt esitetään yleisinhimillisinä eli sellaisina, että ne voivat sattua kenelle tahansa, tämä ilmenee myös persoonapronominien tasolla. Aineiston perusteella tutkimuksen tarkastelun kohteeksi ovat valikoituneet nollapersoona, geneerinen yksikön ja monikon ensimmäinen ja toinen persoona sekä substantiivi-ilmaukset kuten ihminen ja henkilö. Tutkimuksessa sivutaan myös niitä keinoja, joilla pakinoiden toimijoita kategorisoidaan ryhmiksi. Aineiston kielellisiä valintoja tarkastellaan kognitiivisen kielentutkimuksen periaatteiden kautta. Havaintoja vertaillaan sekä suomenkieliseen että kansainväliseen geneeristen persoonailmausten teoriaan. Aineiston analyysissä hyödynnetään myös labovilaista kertomusskeemaa, jota vasten pronominivalintoja ja niiden mahdollista vaihtelua tutkitaan silloin, kun pakinan rakenne sopii siihen. Tutkimus on tehty analysoimalla Kajon pakinoiden geneerisiä persoonailmauksia tekstikontekstissaan. Vaikka geneerisiä persoonailmauksia voi pitää periaatteessa samaviitteisinä ne kaikki voisi yleensä korvata tekstikontekstissa parafraasilla kuka tahansa niillä voi tulosten perusteella havaita olevan retorisia eroja. Niiden avulla voidaan esimerkiksi kategorisoida toimijoita sisä- ja ulkoryhmiin tai tuoda ilmi sitä, miten toisinaan affektinen kertojanääni suhteuttaa yleisön itseensä. Myös nollapersoonan rakenteelliset rajoitukset saattavat motivoida muiden geneeristen muotojen käyttöä. Tämän lisäksi pakinoiden tarkastelu kertomusskeeman kautta osoittaa, että kertomusrakenteella näyttää olevan vaikutusta erilaisten geneeristen muotojen variaatioon. Esimerkiksi nollapersoona esiintyy usein johdattelevissa ja arvioivissa osuuksissa, kun taas geneeristen persoonapronominien kuten yksikön toisen persoonan avulla voidaan ikään kuin zoomata lähemmäs toimintaan.
  • Lamberg, Jaana (Helsingin yliopisto, 2013)
    Pro gradu -tutkielmani Genre Features of Patent Applications käsittelee patenttihakemusten genrepiirteitä. Työssäni tutkin 95 patenttihakemuksen korpuksesta ilmeneviä kielellisiä piirteitä. Valitsin hakemukset PatBase-patenttitietokannasta kansainvälisen patenttiluokan sähköinen viestintätekniikka suppeasta alaluokasta. Hakuehtoina olivat, että hakemus on jätetty Euroopan patenttivirastoon, hakemuksen jättövuosi on 2011 ja patenttihakemuksen etuoikeus on Iso-Britanniassa. Tutkimus hyödynsi korpuslingvististä metodia. Työkaluna käytin WordSmith Tools 6.0 -ohjelmaa ja vertailukorpuksena BNC Baby -korpuksen akateemisia tekstejä. Jaoin patenttihakemuskorpuksen, jossa oli 871 300 sanaa, kahdeksi alakorpukseksi: selitysosakorpukseksi ja vaatimuskorpukseksi. Selvitin molemmista alakorpuksista niille ominaiset avainsanat ja tutkin niitä asiayhteydessä. Jaottelin avainsanat sanaluokkiin taulukkolaskentaohjelmaa apuna käyttäen ja laskin niille pääsanaluokittaisen jakauman. Tämän jälkeen käsittelin avainsanoja yksityiskohtaisemmin sekä sanaluokittain että muiden esiin tulleiden kielellisten ominaisuuksien mukaisesti. Lopuksi muodostin Swalesin mallia mukaillen retorisen mallin patenttihakemuksista. Tarkastelin tuloksia suhteessa aiempiin tutkimuksiin sekä Euroopan patenttisopimukseen (EPC). Tulokset vahvistavat tutkimusolettaman patenttien monimutkaisesta kielestä. Patenttikielessä sekoittuvat eri tieteenalojen kielenkäyttö ja lakikieli mutta siinä on myös omat erikoispiirteensä. Erityisen merkittävänä löydöksenä ovat lukuisat verbien ed-partisiippimuodot. Partisiippeja esiintyy sekä attribuutteina että predikatiiveina. Predikatiivina esiintyvät partisiipit liittyvät EPC:n sääntöön, jonka mukaan laite- ja menetelmävaatimusten on oltava erillisiä. Tällöin laitevaatimuksessa pyritään ilmaisemaan partisiipin predikatiivilla se, että kyseessä on laitteella jo oleva ominaisuus eikä laitteella tapahtuva toiminta. Patenttihakemuksissa on erittäin runsaasti substantiiveja ja vain vähän adjektiiveja ja adverbejä. Patenttivaatimusten kieli on jopa substantiivipainotteisempaa kuin selitysosien. Runsas substantivointi ei ole EPC:n vaatimaa vaan se liittyy ilmeisesti osittain pyrkimykseen laatia hakemus vastaamaan myös USA:n patenttijärjestelmää, jossa yleensä vältetään käyttämästä ilmaisua välineet jonkin tekemiseen . Sen sijaan kyseisen tekemisen verbistä muodostetaan substantiivi käyttäen johdinta -er tai -or. Osa sekä näin että muilla johtimilla muodostetuista substantiiveista vaikuttaa uudissanoilta. Tuloksissa korostuvat myös able-johtimen kanssa muodostetut adjektiivit, joilla myös kierretään tarvetta ilmaista tekemistä verbillä. Lisäksi teksteissä esiintyy epämääräisyyttä ilmaisevia sanoja kuten apuverbi may ja erilaiset luokkaa ilmaisevat substantiivit kuten apparatus. Vanhahtavia sanoja kuten wherein käytetään esimerkiksi järjestämään patenttivaatimuksien pitkien virkkeiden sisältöä helpommin luettavaan muotoon. Myös sisennyksiä käytetään sisällön järjestämisessä. Kaikki tutkimuksessa ilmenneet patenttihakemusten kielelliset piirteet eivät ole patentti-sopimuksessa määriteltyjä mutta ne ovat yleisesti käytettyjä. Monimutkaisesta rakenteestaan huolimatta patenttikielessä on säännönmukaisuuksia, jotka ilmeisesti opitaan alalla kokemuksen kautta.
  • Keski-Rauska, Riku (Helsingin yliopisto, 2005)
  • Väkevä, Alpo (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielmani aiheena on Gilles Deleuzen käsitys taiteen poliittisuudesta. Lähestyn aihetta tutkimalla ensin Deleuzen ontologisia käsityksiä. Sen jälkeen tutkin sitä, millä tavalla Deleuze määrittelee ontologisten käsitystensä kautta taiteen ja politiikan. Lopuksi tuon Deleuzen käsitykset taiteesta ja politiikasta yhteen ja arvioin, millaisen poliittisen merkityksen Deleuze antaa taiteelle. Deleuzen filosofiassa keskeinen ontologinen käsite on ero. Se kuvaa miten asiat ovat laadullisesti toisistaan poikkeavia. Deleuze ajattelee, että olemassa on virtuaalinen taso, jossa syntyy koko ajan eron käsitteen mukaisia muutoksia. Näistä muutoksista jokainen on ainutlaatuinen tapahtuma. Mikään käsitys ei selitä niitä kunnolla. Virtuaalisen lisäksi olemassa on myös virtuaalisen aktualisoitumisia. Ne ovat erilaisia ekstensiivisiä ominaisuuksia,joiden kautta virtuaaliset tapahtumat tulevat ajatelluiksi. Deleuzen käsitys ideasta tuo käsitykset virtuaalisesta ja aktuaalisesta yhteen. Deleuze ymmärtää idean problemaattisena ajatuksena, jolla on virtuaalis-aktuaalinen rakenne. Se on ajatus, joka muistuttaa virtuaalisen puolensa vuoksi ongelmaa. Koska siihen liittyy aktuaalinen puoli, siihen liittyy myös ominaisuuksia, jotka selittävät sitä. Nämä ominaisuudet selittävät sitä kuitenkin aina vain osittaisella tavalla. Esitän, että Deleuzen kiinnostus taiteeseen liittyy siihen, miten taide tuo esille virtuaalisen. Taiteessa on ainutlaatuista se, että siinä päästään läheiseen kosketukseen virtuaalisen kanssa. Taiteessa virtuaalinen vaikuttaa lähes puhtaana eroa toteuttavana liikkeenä. Taiteen kyky tuoda virtuaalinen esille antaa sille etulyöntiaseman, kun on kyse uuden luomisesta. Deleuzelle halu on keskeinen käsite, jonka kautta hän kuvaa, miten taiteessa syntyy virtuaalisia tapahtumia. Deleuzelle politiikan ydin on haluun perustuvassa mikropolitiikassa. Mikropolitiikan perustuessa haluun se avaa uusia mahdollisuuksia ajatella todellisuutta. Deleuze ajattelee kuitenkin, että mikropolitiikan lisäksi olemassa on makropolitiikkaa, joka on rakenteellista toimintaa. Deleuzelle makropolitiikka on kuitenkin asia, jota tulee vastustaa. Deleuze ajattelee, että politiikan perustan on oltava mikropolitiikassa, koska vain sen kautta politiikassa voidaan saavuttaa jotain uutta. Deleuze kutsuu poliittisia tapahtumia, jotka tuovat esiin virtuaalisen, vallankumouksiksi. Vallankumous luo perustan, josta käsin maailma voi lähteä kehittymään moniin eri suuntiin. Nostan esiin, että myös taide luo vallankumouksia sen perustuessa halun toimintaan. Näiden tulkintojen pohjalta käsittelen lopuksi taiteen poliittista merkitystä. Tuon esiin Deleuzen taitoksen käsitteen, joka kuvaa taiteessa tapahtumia, joilla on vallankumouksellinen merkitys. Taitokset ovat tapahtumia, joissa maailma tulee esiin virtuaalisen kautta ja uudenlaisista näkökulmista. Esitän, että taiteella on poliittinen merkitys, koska se luo puitteet ajatella maailmaa uudenlaisissa suhteissa. Tarkastelen lopuksi taiteen vaikutusta yleisöön. Deleuze tunnistaa tiettyjä rajoituksia siinä, miten taide voi vaikuttaa ihmisiin. Taide ei tarjoa ihmisille mitään valmista identiteettiä. Se luo ainoastaan mahdollisuuksia sille, että ihmisten subjektiviteetti voi kehittyä eri suuntiin.
  • Aura, Merja (2014)
    Tutkielmani käsittelee keväällä 2012 Helsingin Sanomissa (HS) käytyä keskustelua Guggenheim Helsinki -taidemuseohankkeesta. 10.1.2012 julkaistiin Guggenheim Helsinki: konsepti- ja kehitysselvitys, jonka oli tilannut Solomon R. Guggenheimin säätiö. Raportissa kuvaillaan suomalaista ja erityisesti helsinkiläistä taide-elämää ja todetaan, että Helsingistä puuttuu kansainvälistä modernia taidetta esittelevä museo. Guggenheim Helsinki -museosta on raportissa kolme eri kävijämääräskenaarioita, joista keskimmäinen nousi julkiseen keskusteluun. Raportissa uskotaan vahvasti siihen, että Guggenheim Helsinki houkuttelee kaupunkiin lisää turisteja, elävöittää matkailuelinkeinoa ja tuo vireyttä suomalaiseen taide-elämään. Museo kuvataan keinona parantaa Helsingin asemaa kaupunkien keskinäisessä globaalissa kilpailussa. Tarkastelen raportin julkistamisesta alkanutta keskustelua, joka oli erittäin kiivasta. Tutkielmassani on mukana 181 Helsingin Sanomissa ajalla 2.1.2012–14.5.2012 julkaistua tekstiä, joista puolet on mielipidekirjoituksia. Näkökulmani teksteihin on se, miten eri kirjoittajat tai artikkelien haastateltavat näkevät Helsingin paikkana? Millaisia käsityksiä heillä on tilasta ja miten paikan identiteetti ymmärretään? Tämän lisäksi arvioin tekstien valossa sitä, kenellä on valta eri ryhmien näkökulmasta ja miten kirjoittajat ja haastateltavat suhtautuvat paikan prosessinomaisuuteen, siihen kohdistuviin muutospaineisiin? Teoreettisena pohjana on Doreen Masseyn aika-tila-käsitepari. Arvioinnin avuksi olen hahmottanut teksteistä viisi eri toimijaryhmää, verkostoa, joiden kautta kuvaan tutkimuskysymyksiäni. Ryhmien valta suhteessa tilaan on erilaista, kuten myös niiden keinot kyseenalaistaa toisten valtaa. Nämä ryhmät ovat: talouden ja politiikan raskaan sarjan vaikuttajat, Helsingin kaupungin viranhaltijat, kaupungin poliittiset päätöksentekijät, taidemaailman vaikuttajat ja kaupunkilaiset. Näiden lisäksi arvioin myös Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimituksen kuvaa Helsingistä paikkana. Kaksi ensimmäistä kuukautta keskustelu liittyi selvitysraporttiin, kuten onko kävijämääräarvio realistinen ja osataanko vastaava museo tehdä itse. Maaliskuun alussa teksteissä käsiteltiin valtaan liittyviä teemoja, kuten millaista “peliä” Guggenheimiin liittyy. Museohanketta tukeneet talouden ja politiikan raskaan sarjan vaikuttajat liikkuvat aika-tila-tiivistymässä ja hyötyvät siitä. Tämän liikkuvuuden he uskovat hyödyttävän koko yhteiskuntaa. Vaikuttajat tarkastelevat museohanketta makrotasolta. Jos museo ei etene, voidaan elinkeinopolitiikkaa hoitaa jollain toisella projektilla. Keskeistä on se, kuinka Helsinki pärjää globaalissa kaupunkien kilpailussa ja tätä voidaan tukea ns. paikkojen politiikalla, eli rakentamalla kiinnostavaa kaupunkiympäristöä luovissa palvelu-ammateissa toimiville. Vetovoimainen kaupunki houkuttelee myös kansainvälisiä yrityksiä perustamaan toimistojaan. Helsingin kaupungin viranhaltijat näkyvät teksteissä lähinnä päätöksenteon luovijoina. Jos yksi keino ei edistä asiaa, etsitään toinen tapa. Kaupungin poliittiset päätöksentekijät taas jakautuvat selkeästi eri leireihin: museohankkeen puolustajiin ja vastustajiin. Pääosin tätä ryhmää leimaa kuitenkin passiivisuus: pitkin kevättä he kertovat yhä odottavansa lisätietoa kaupungin johdolta. Päätöksentekoa ohjaavat myös valtakamppailut. Kaupunkilaiset eivät näe museohankkeessa juurikaan hyötyjä, joitain yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. He arvioivat museon tarpeellisuutta suhteessa peruspalvelujen säästöihin ja puolustautuvat voimakkaasti tilaa uhkaavalta muutokselta: turisteja ja museoita on jo nyt liikaa. Vahvaa paikan tuntua kaivataan. Taidemaailma on huolissaan omien instituutioidensa rahoituksesta ja vaikutusvallasta. Tämä ryhmä puhuu myös ristiriitaisimmin: toisaalta vakuutetaan omasta kyvystä hallita aika-tila-tiivistymää, mutta samaan aikaan puolustaudutaan ja kaivataan vahvaa paikan tuntua. Ulkopuoliset koetaan tunkeutujina omaksi koettuun tilaan, eikä oman tilan resursseja haluta luovuttaa vieraille. Poikkeuksen tähän puheeseen tuo Checkpoint Helsinki -hanke, mutta sen näkökulmat hautautuvat nopeasti kiistelevien osapuolten jalkoihin. Helsingin Sanomien pääkirjoitukset myötäilevät kaupungin kehittäimistarvetta investointien houkuttelemiseksi. Keskustelua käydään hyvin erilaisten ”karttojen” pohjalta, joissa kuva Helsingistä paikkana ja tilana on hyvin erilainen. Puoltajille kaupunki on mahdollisuuksien paikka, joka saisi museosta kansainvälisen pääoman magneetin. Kaupunkilaisille Helsinki näyttäytyy kurjistuvana palvelutuottajana, jossa rahaa tuhlataan elitistiseen museoon. Taidemaailma näkee Helsingin yhtenäiskulttuurin paikkana, jossa ei ole tilaa ”vieraalle” toimijalle.
  • Petas, Sandra (Helsingin yliopisto, 2007)
    Bakgrunden till denna avhandling är att nivån i studentskrivningarna i modersmål och litteratur har sjunkit under de senaste tio åren bland både finskspråkiga och svenskspråkiga gymnasister i Finland. I och med det startades ett projekt, Språklig mångfald, vars syfte är att undersöka bakgrundsfaktorer till att nivån har sjunkit. Som en del av projektet redogör jag i den här avhandlingen för finlandssvenska gymnasisters läsvanor och skrivvanor, dvs. vad, hur ofta och på vilket språk gymnasisterna läser och skriver. Dessutom har jag undersökt gymnasisters attityder till ämnet modersmål och litteratur. Min studie är baserad på en enkätundersökning bland 81 gymnasister samt på intervjuer med åtta gymnasister. Resultatet visar att gymnasister läser dagstidningar i betydligt större utsträckning än de läser böcker. Speciellt gymnasister med låga betyg i modersmål och litteratur läser sällan eller aldrig skönlitteratur. Skrivkulturen bland gymnasisterna innefattar främst media som textmeddelanden per mobiltelefon och debattinlägg på diskussionsforum på Internet. I dessa texter används oftast ett enkelt och kortfattat språk. Gymnasister med höga betyg i modersmålsämnet läser oftare och skriver flera olika genrer under sin fritid än vad gymnasister med låga betyg gör. Gymnasister med höga betyg läser och skriver även oftare på svenska än vad gymnasister med låga betyg gör. I min studie framkommer det att gymnasisterna anser att modersmålsämnet är viktigt, men inte roligt samt att höga betyg korrelerar med positiva attityder. De som har negativa attityder har ofta haft svårigheter med ämnet och har även svårt att se någon koppling mellan modersmålsämnet och vardagen samt framtiden. Många av dem anser att studentskrivningarna är det enda målet med modersmålsämnet.