Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 119-138 of 652
  • Carlsson, Thomas (Helsingin yliopisto, 2011)
    I detta arbete undersöks naturvetenskaplig kunskap ur ett filosofiskt perspektiv. Arbetets centrala ämne är det naturvetenskapliga experimenterandets praktiska aspekter och deras anknytningar till den teoretiska naturvetenskapliga kunskapen. Ämnet behandlas med hjälp av Hans-Georg Gadamers hermeneutiska filosofi i boken Wahrheit und Methode. Gadamers utgångspunkt i denna bok är att hermeneutiken beskriver vad som händer i texttolkning då en tolkare förstår en skriven text, men han antyder också att hermeneutiken har vidare tillämpningsområden, till och med att den universalt beskriver alla former av mänsklig förståelse. Syftet med detta arbete är att undersöka hur Gadamers hermeneutik kan tillämpas på naturvetenskaplig förståelse och vilka ändringar man då måste införliva i hermeneutiken samt att skissa grunddragen för en hermeneutisk modell av naturvetenskaplig kunskap. I arbetet presenteras först de centrala elementen i Gadamers hermeneutiska filosofi, speciellt föromdömens positiva inverkan på tolkandet och den verkningshistoriska effekten bakom varje tolkning. Sedan diskuteras bristerna i Gadamers argument för hermeneutikens universalitet, speciellt hans starka betoning av språket som grunden för all förståelse. Om Gadamers hermeneutik skall kunna tillämpas på naturvetenskapens område måste även observationer kunna vara föremål för tolkning. De dominanta trenderna i vetenskapsfilosofin då Gadamer skrev Wahrheit und Methode är en förklaring till att Gadamer starkt förbinder sig till textförståelsen och oftast diskuterar den naturvetenskapliga kunskapen endast som en negativ motpol till den humanvetenskapliga. Vetenskapsfilosofins utveckling efter Wahrheit und Methode, speciellt det faktum att fullständig objektivitet inte mera anses vara ett realistiskt ideal, höjer förväntningarna på hermeneutikens värde för naturvetenskapernas filosofi. Till följande diskuteras tre bidrag till naturvetenskapernas filosofi som är speciellt värdefulla för en hermeneutiken. Den första av dessa är Sylvain Brombergers analys av ovisshet i vetenskapliga undersökningar. Bromberger hävdar att vetenskaplig forskning riktas mot frågor vars svar forskaren inte kan föreställa sig på förhand. Brombergers analys tyder på att det finns en hermeneutisk dialektik av frågor och svar i naturvetenskapliga experiment där forskaren strävar till att göra observationer för att besvara sina frågor. Det andra bidraget är Michael Polanyis studie av den praktiska och personliga kunskapens betydelse för all vetenskaplig forskning. Här är speciellt det vetenskapliga språkets utveckling i samband med experimentering av intresse. Det tredje bidraget är Robert Creases studie av experimentella observationer som visar att observationstolkning innefattar många element som kan förknippas med hermeneutiken. Analysen av de tre ovannämnda studierna leder till följande slutsatser. Den naturvetenskapliga forskningens hermeneutiska element förväntas vara starkt framför allt i experimentell forskning där forskaren utreder nya frågor i en kontinuerlig dialog av tekniskt prövande, praktisk identifiering och språklig beskrivning av nya fenomen. Speciellt beaktansvärd är skillnaden mellan verifierande och upptäckande naturvetenskapliga undersökningar. Tidigare resultat kan verifieras med hjälp av mätningar som specificeras på förhand, men ingen kan på förhand specificera de tekniska och språkliga steg som krävs för ett framgångsrikt upptäckande experiment. Experimentella upptäckter kräver därför en praktisk kunskap som inte kan reduceras till ren teori eller metodologi. Denna praktiska kunskap kan beskrivas med hjälp av Gadamers hermeneutik. Till sist diskuteras vissa grundläggande drag som kan sägas vara karakteristiska för en hermeneutisk modell av naturvetenskaplig kunskap. Speciellt den naturvetenskapliga kunskapens historiska natur, fördomarnas betydelse i naturvetenskaplig forskning samt vikten av forskarens personliga perspektiv i den naturvetenskapliga observationen är viktiga stöttestenar som gör att den hermeneutiska naturvetenskapsmodellen skiljer sig betydligt från modeller som betonar naturvetenskapernas objektivitet. Men det hermeneutiska perspektivet utesluter inte nödvändigtvis andra perspektiv. Dess huvudsakliga nytta är att den tillåter oss att undersöka sidor av naturvetenskaplig kunskap som objektivitetsbetonande modeller lämnar alltför mycket i skymundan. Till dessa hör speciellt det praktiska arbetet i naturvetenskaplig experimentering.
  • Österberg, Ira (Helsingin yliopisto, 2006)
    Tutkielma on analyysi Aleksej Balabanovin ohjaamasta elokuvasta Brat (1997). Ensimmäisessä osassa tarkastellaan Brat-elokuvaa satuna jäsentämällä sen henkilöhahmoja ja rakennetta Vladimir Proppin satujen morfologisen analyysin pohjalta. Tärkeimmille henkilöhahmoille on mahdollista löytää vastineet satujen perushahmoista, mutta elokuvasta löytyy näille hahmoille myös erityisiä valheellisia variantteja, selkeimpänä esimerkkinä veljespari Danila – sankari ja Vitja – valheellinen sankari. Myös juonenkulusta on jäsennettävissä sekä varsinainen, että valheellinen juonenkulku: varsinainen juonenkulku käsittelee päähenkilön suhdetta veljeensä, sekä heidän yhteiseen viholliseensa, valheellinen juonenkulku puolestaan päähenkilön suhdetta tarinan potentiaaliseen sankarittareen. Lisäksi elokuvasta löytyy myös kolmas, vaihtoehtoinen juonenkulku, joka liittyy musiikin funktioon elokuvassa. Toisessa osassa analysoidaan päähenkilön suhdetta muihin henkilöhahmoihin sekä ympäröivään yhteiskuntaan käsitteiden horisontaali ja vertikaali avulla. Nämä käsitteet osittain limittyvät Vladimir Papernyin teoriaan Kul’tura 2. Analyysin lähtökohtana on, että elokuvan toiminta käynnistyy sankarin pyrkimyksestä löytää oma viiteryhmänsä ja sitä kautta identiteettinsä. Isän menetyksestä, niin konkreettisesti perheen kuin symbolisesti yhteiskunnan tasolla, seuraa horisontaalin ja vertikaalin oppositio; perheyhteisön ja yhteiskunnan hajoaminen. Päähenkilön kohtaamat henkilöhahmot voidaan jakaa vertikaali- ja horisontaalivariantteihin sen mukaan, mitä arvoja nämä edustavat. Tässä yhteydessä käsitellään myös sitä, miten veljeyteen ja kansallisuuten pohjautuvat identiteetinmuodostamiskeinot epäonnistuvat, sekä miten horisontaalius ja vertikaalius, auktoriteetin ja veljeyden teemat, toteutuvat elokuvan kuvakompositioissa. Kolmannessa osassa tarkastellaan elokuvan tapahtumapaikkoja ja minkälaisia oppositioita ne muodostavat. Konkreettisesti edustettujen oppositioiden maaseutu – kaupunki, sekä Pietari – Moskova lisäksi asettuvat vastakkain myös rikollisten ja tavallisten ihmisten Pietari, ulko- ja sisätilat, sekä yleinen ja yksityinen tila. Pietarin kuvaamiseen käytetyillä oppositioilla on selviä yhtymäkohtia Vladimir Toporovin esittämään pietarilaistekstien traditioon. Viimeisessä osassa käsitellään musiikin diegeettistä funktiota Bratissa. Se toimii elokuvassa vaihtoehtoisena juonenkulkuna, konkreettisena viiteryhmän etsimisen ja identiteetin muodostamisen keinona, sekä omana, erillisenä ’fantastisena’ tilanaan. Toiminta-/rikoselokuva oli vielä 1990-luvulla suhteellisen vieras genre venäläisessä elokuvassa. Tämä analyysi osoittaa, miten tiiviisti Brat kuitenkin asettuu venäläisen kulttuurin kontekstiin. Se käy dialogia niin venäläisen kansansatuperinteen, kuin 1800-luvun pietarilaistekstien kanssa, ja soveltuu tarkasteltavaksi myös kahden venäläisen kulttuurin vaihtelun teoriaa vasten. Vaikka Bratilla ei suoria elokuvallisia edeltäjiä Venäjällä olekaan, sen teemat ovat perivenäläisiä.
  • Malkamäki, Henriikka (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tämä työ tarkastelee kaksoisnegaatiota miesten ja naisten puhumassa amerikanenglannissa. Tutkimus toteutettiin vertaamalla kolmea eri negaatiomuotoparia. Tutkittuihin negaatiomuotoihin lukeutuivat standardikieliopista poikkeavat tuplanegaatiomuodot n t nothing, not nothing ja never nothing, ja niiden vastaavat standardikieliopin mukaiset negaatiomuodot n t anything, not anything ja never anything. Kyseisiä negaatiomuotoja haettiin Corpus of Contemporary American English -nimisessä korpuksessa olevasta puhutun kielen osiosta, spoken section , joka koostuu litteroiduista TV- ja radio-ohjelmista. Tutkimuksen aineisto muodostui litteroitujen ohjelmien tekstiotteista, joissa negaatiomuodot ilmenivät. Sekä standardikieliopista poikkeavien muotojen käyttöaste että kieliopin mukaisesti rakennettujen muotojen käyttöaste (%) laskettiin kunkin sukupuolen sisällä ja käyttöasteita verrattiin keskenään. Työn teoriaosuus koostuu aikaisemmista sosiolingvistisistä tutkimuksista englannin kielen kaksoisnegaation käytön ja siihen liittyvän sukupuolentutkimuksen saralla (mm. Labov 1978; Feagin 1979). Aikaisemmat kenttätutkimukset ovat osoittaneet, että miehet käyttävät puheessaan enemmän puhekielen ilmiöitä kuin naiset ja siten käyttävät kaksoisnegaatiotakin enemmän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on testata tuon väittämän todenmukaisuus amerikanenglannin puhekorpusta tutkimusaineistona käyttäen. Löydöksien myötä ilmi tulleita mahdollisia samanlaisuuksia ja eriäväisyyksiä kaksoisnegaation sukupuolikohtaisessa käytössä kyseisessä korpuksessa arvioidaan ja niiden syitä pohditaan. Lisäksi tuloksia verrataan aikaisempiin tutkimustuloksiin kaksoisnegaation sukupuolikohtaisesta käytöstä. Lopuksi arvioidaan, missä määrin työn tulokset tukevat näkemystä, jonka mukaan naiset puhuvat huolitellumpaa kieltä kuin miehet. Naisten osoitettiin käyttävän kaksoisnegaatiota enemmän korpuksessa. Kaksoisnegaation kokonaiskäyttöaste oli miehille yhdeksän prosenttia, naisille 12 prosenttia. Kaksoisnegaation kokonaiskäyttöaste oli kahdeksan prosenttia. Löydösten luonne johtui korpuksen aineiston laadusta. Korpus koostuu litteroiduista TV- ja radio-ohjelmista, jotka eivät suoranaisesti edusta puhekieltä, koska ohjelmat ovat ennalta suunniteltuja ja koska henkilöt esiintyvät julkisessa mediassa ja siten puhuvat huolitellummin. Vaikuttavin tekijä oli se, että naiset esiintyivät eniten epämuodollisissa konteksteissa ja formaateissa, joissa kaksoisnegaatiota ilmeni suhteellisesti enemmän, ts. ns. tabloid talk showt . Miehet puolestaan esiintyivät enemmän virallisissa konteksteissa ja formaateissa, joissa kaksoisnegaatiota ei ilmennyt suhteellisesti yhtä paljon. Alhaiset käyttöasteet viittaavat siihen, että kaksoisnegaation käyttö on hyvin stigmatisoitua puhutussa mediakielessä ja että julkisella esiintymisellä on vaikutusta kielenkäyttöön. Koska jotkin standardinegaatiomuodot tuottivat todella suuren määrän tuloksia, tuloksista piti ottaa satunnaisotos. Aineiston koko oli siten monin paikoin liian pieni pitävien johtopäätösten tekemiselle. Tutkimustulokset eivät olleet suoranaisesti rinnastettavissa aikaisempiin tutkimuksiin, sillä aikaisemmat tutkimukset ovat olleet kenttätutkimuksia ja tuottaneet siksi erittäin korkeita käyttöasteita. Parhaiten tutkimustulokset vertautuivat aikaisempien korpustutkimusten kanssa. Tutkimustulokset eivät tue näkemystä, jonka mukaan naiset puhuvat huolitellumpi kuin miehet. Täsmällisemmät tutkimustulokset kyseisessä korpuksessa saataisiin sisällyttämällä tutkimukseen korpuksen puhuttu aineisto kokonaisuudessaan. Perehtyneempi jatkotutkimus, joka huomioisi sukupuolen lisäksi puhujan sosiaaliluokan, asuinalueen, etnisyyden ja iän, havainnollistaisi parhaiten kaksoisnegaation käyttöä.
  • Heikkinen, Merja (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan kvalitatiivisesti Markus Kajon pakinoiden geneerisiä persoonailmauksia. Kajon pakinat ovat yleensä sivun mittaisia tekstejä, joissa käsitellään usein arkipäiväisiä ilmiöitä sekä pienistä suuriin mittasuhteisiin kasvavia mitä jos? -ajatuksesta liikkeelle lähteviä skenaarioita. Koska monet pakinoiden kuvaamat ilmiöt esitetään yleisinhimillisinä eli sellaisina, että ne voivat sattua kenelle tahansa, tämä ilmenee myös persoonapronominien tasolla. Aineiston perusteella tutkimuksen tarkastelun kohteeksi ovat valikoituneet nollapersoona, geneerinen yksikön ja monikon ensimmäinen ja toinen persoona sekä substantiivi-ilmaukset kuten ihminen ja henkilö. Tutkimuksessa sivutaan myös niitä keinoja, joilla pakinoiden toimijoita kategorisoidaan ryhmiksi. Aineiston kielellisiä valintoja tarkastellaan kognitiivisen kielentutkimuksen periaatteiden kautta. Havaintoja vertaillaan sekä suomenkieliseen että kansainväliseen geneeristen persoonailmausten teoriaan. Aineiston analyysissä hyödynnetään myös labovilaista kertomusskeemaa, jota vasten pronominivalintoja ja niiden mahdollista vaihtelua tutkitaan silloin, kun pakinan rakenne sopii siihen. Tutkimus on tehty analysoimalla Kajon pakinoiden geneerisiä persoonailmauksia tekstikontekstissaan. Vaikka geneerisiä persoonailmauksia voi pitää periaatteessa samaviitteisinä ne kaikki voisi yleensä korvata tekstikontekstissa parafraasilla kuka tahansa niillä voi tulosten perusteella havaita olevan retorisia eroja. Niiden avulla voidaan esimerkiksi kategorisoida toimijoita sisä- ja ulkoryhmiin tai tuoda ilmi sitä, miten toisinaan affektinen kertojanääni suhteuttaa yleisön itseensä. Myös nollapersoonan rakenteelliset rajoitukset saattavat motivoida muiden geneeristen muotojen käyttöä. Tämän lisäksi pakinoiden tarkastelu kertomusskeeman kautta osoittaa, että kertomusrakenteella näyttää olevan vaikutusta erilaisten geneeristen muotojen variaatioon. Esimerkiksi nollapersoona esiintyy usein johdattelevissa ja arvioivissa osuuksissa, kun taas geneeristen persoonapronominien kuten yksikön toisen persoonan avulla voidaan ikään kuin zoomata lähemmäs toimintaan.
  • Lamberg, Jaana (Helsingin yliopisto, 2013)
    Pro gradu -tutkielmani Genre Features of Patent Applications käsittelee patenttihakemusten genrepiirteitä. Työssäni tutkin 95 patenttihakemuksen korpuksesta ilmeneviä kielellisiä piirteitä. Valitsin hakemukset PatBase-patenttitietokannasta kansainvälisen patenttiluokan sähköinen viestintätekniikka suppeasta alaluokasta. Hakuehtoina olivat, että hakemus on jätetty Euroopan patenttivirastoon, hakemuksen jättövuosi on 2011 ja patenttihakemuksen etuoikeus on Iso-Britanniassa. Tutkimus hyödynsi korpuslingvististä metodia. Työkaluna käytin WordSmith Tools 6.0 -ohjelmaa ja vertailukorpuksena BNC Baby -korpuksen akateemisia tekstejä. Jaoin patenttihakemuskorpuksen, jossa oli 871 300 sanaa, kahdeksi alakorpukseksi: selitysosakorpukseksi ja vaatimuskorpukseksi. Selvitin molemmista alakorpuksista niille ominaiset avainsanat ja tutkin niitä asiayhteydessä. Jaottelin avainsanat sanaluokkiin taulukkolaskentaohjelmaa apuna käyttäen ja laskin niille pääsanaluokittaisen jakauman. Tämän jälkeen käsittelin avainsanoja yksityiskohtaisemmin sekä sanaluokittain että muiden esiin tulleiden kielellisten ominaisuuksien mukaisesti. Lopuksi muodostin Swalesin mallia mukaillen retorisen mallin patenttihakemuksista. Tarkastelin tuloksia suhteessa aiempiin tutkimuksiin sekä Euroopan patenttisopimukseen (EPC). Tulokset vahvistavat tutkimusolettaman patenttien monimutkaisesta kielestä. Patenttikielessä sekoittuvat eri tieteenalojen kielenkäyttö ja lakikieli mutta siinä on myös omat erikoispiirteensä. Erityisen merkittävänä löydöksenä ovat lukuisat verbien ed-partisiippimuodot. Partisiippeja esiintyy sekä attribuutteina että predikatiiveina. Predikatiivina esiintyvät partisiipit liittyvät EPC:n sääntöön, jonka mukaan laite- ja menetelmävaatimusten on oltava erillisiä. Tällöin laitevaatimuksessa pyritään ilmaisemaan partisiipin predikatiivilla se, että kyseessä on laitteella jo oleva ominaisuus eikä laitteella tapahtuva toiminta. Patenttihakemuksissa on erittäin runsaasti substantiiveja ja vain vähän adjektiiveja ja adverbejä. Patenttivaatimusten kieli on jopa substantiivipainotteisempaa kuin selitysosien. Runsas substantivointi ei ole EPC:n vaatimaa vaan se liittyy ilmeisesti osittain pyrkimykseen laatia hakemus vastaamaan myös USA:n patenttijärjestelmää, jossa yleensä vältetään käyttämästä ilmaisua välineet jonkin tekemiseen . Sen sijaan kyseisen tekemisen verbistä muodostetaan substantiivi käyttäen johdinta -er tai -or. Osa sekä näin että muilla johtimilla muodostetuista substantiiveista vaikuttaa uudissanoilta. Tuloksissa korostuvat myös able-johtimen kanssa muodostetut adjektiivit, joilla myös kierretään tarvetta ilmaista tekemistä verbillä. Lisäksi teksteissä esiintyy epämääräisyyttä ilmaisevia sanoja kuten apuverbi may ja erilaiset luokkaa ilmaisevat substantiivit kuten apparatus. Vanhahtavia sanoja kuten wherein käytetään esimerkiksi järjestämään patenttivaatimuksien pitkien virkkeiden sisältöä helpommin luettavaan muotoon. Myös sisennyksiä käytetään sisällön järjestämisessä. Kaikki tutkimuksessa ilmenneet patenttihakemusten kielelliset piirteet eivät ole patentti-sopimuksessa määriteltyjä mutta ne ovat yleisesti käytettyjä. Monimutkaisesta rakenteestaan huolimatta patenttikielessä on säännönmukaisuuksia, jotka ilmeisesti opitaan alalla kokemuksen kautta.
  • Keski-Rauska, Riku (Helsingin yliopisto, 2005)
  • Väkevä, Alpo (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielmani aiheena on Gilles Deleuzen käsitys taiteen poliittisuudesta. Lähestyn aihetta tutkimalla ensin Deleuzen ontologisia käsityksiä. Sen jälkeen tutkin sitä, millä tavalla Deleuze määrittelee ontologisten käsitystensä kautta taiteen ja politiikan. Lopuksi tuon Deleuzen käsitykset taiteesta ja politiikasta yhteen ja arvioin, millaisen poliittisen merkityksen Deleuze antaa taiteelle. Deleuzen filosofiassa keskeinen ontologinen käsite on ero. Se kuvaa miten asiat ovat laadullisesti toisistaan poikkeavia. Deleuze ajattelee, että olemassa on virtuaalinen taso, jossa syntyy koko ajan eron käsitteen mukaisia muutoksia. Näistä muutoksista jokainen on ainutlaatuinen tapahtuma. Mikään käsitys ei selitä niitä kunnolla. Virtuaalisen lisäksi olemassa on myös virtuaalisen aktualisoitumisia. Ne ovat erilaisia ekstensiivisiä ominaisuuksia,joiden kautta virtuaaliset tapahtumat tulevat ajatelluiksi. Deleuzen käsitys ideasta tuo käsitykset virtuaalisesta ja aktuaalisesta yhteen. Deleuze ymmärtää idean problemaattisena ajatuksena, jolla on virtuaalis-aktuaalinen rakenne. Se on ajatus, joka muistuttaa virtuaalisen puolensa vuoksi ongelmaa. Koska siihen liittyy aktuaalinen puoli, siihen liittyy myös ominaisuuksia, jotka selittävät sitä. Nämä ominaisuudet selittävät sitä kuitenkin aina vain osittaisella tavalla. Esitän, että Deleuzen kiinnostus taiteeseen liittyy siihen, miten taide tuo esille virtuaalisen. Taiteessa on ainutlaatuista se, että siinä päästään läheiseen kosketukseen virtuaalisen kanssa. Taiteessa virtuaalinen vaikuttaa lähes puhtaana eroa toteuttavana liikkeenä. Taiteen kyky tuoda virtuaalinen esille antaa sille etulyöntiaseman, kun on kyse uuden luomisesta. Deleuzelle halu on keskeinen käsite, jonka kautta hän kuvaa, miten taiteessa syntyy virtuaalisia tapahtumia. Deleuzelle politiikan ydin on haluun perustuvassa mikropolitiikassa. Mikropolitiikan perustuessa haluun se avaa uusia mahdollisuuksia ajatella todellisuutta. Deleuze ajattelee kuitenkin, että mikropolitiikan lisäksi olemassa on makropolitiikkaa, joka on rakenteellista toimintaa. Deleuzelle makropolitiikka on kuitenkin asia, jota tulee vastustaa. Deleuze ajattelee, että politiikan perustan on oltava mikropolitiikassa, koska vain sen kautta politiikassa voidaan saavuttaa jotain uutta. Deleuze kutsuu poliittisia tapahtumia, jotka tuovat esiin virtuaalisen, vallankumouksiksi. Vallankumous luo perustan, josta käsin maailma voi lähteä kehittymään moniin eri suuntiin. Nostan esiin, että myös taide luo vallankumouksia sen perustuessa halun toimintaan. Näiden tulkintojen pohjalta käsittelen lopuksi taiteen poliittista merkitystä. Tuon esiin Deleuzen taitoksen käsitteen, joka kuvaa taiteessa tapahtumia, joilla on vallankumouksellinen merkitys. Taitokset ovat tapahtumia, joissa maailma tulee esiin virtuaalisen kautta ja uudenlaisista näkökulmista. Esitän, että taiteella on poliittinen merkitys, koska se luo puitteet ajatella maailmaa uudenlaisissa suhteissa. Tarkastelen lopuksi taiteen vaikutusta yleisöön. Deleuze tunnistaa tiettyjä rajoituksia siinä, miten taide voi vaikuttaa ihmisiin. Taide ei tarjoa ihmisille mitään valmista identiteettiä. Se luo ainoastaan mahdollisuuksia sille, että ihmisten subjektiviteetti voi kehittyä eri suuntiin.
  • Aura, Merja (2014)
    Tutkielmani käsittelee keväällä 2012 Helsingin Sanomissa (HS) käytyä keskustelua Guggenheim Helsinki -taidemuseohankkeesta. 10.1.2012 julkaistiin Guggenheim Helsinki: konsepti- ja kehitysselvitys, jonka oli tilannut Solomon R. Guggenheimin säätiö. Raportissa kuvaillaan suomalaista ja erityisesti helsinkiläistä taide-elämää ja todetaan, että Helsingistä puuttuu kansainvälistä modernia taidetta esittelevä museo. Guggenheim Helsinki -museosta on raportissa kolme eri kävijämääräskenaarioita, joista keskimmäinen nousi julkiseen keskusteluun. Raportissa uskotaan vahvasti siihen, että Guggenheim Helsinki houkuttelee kaupunkiin lisää turisteja, elävöittää matkailuelinkeinoa ja tuo vireyttä suomalaiseen taide-elämään. Museo kuvataan keinona parantaa Helsingin asemaa kaupunkien keskinäisessä globaalissa kilpailussa. Tarkastelen raportin julkistamisesta alkanutta keskustelua, joka oli erittäin kiivasta. Tutkielmassani on mukana 181 Helsingin Sanomissa ajalla 2.1.2012–14.5.2012 julkaistua tekstiä, joista puolet on mielipidekirjoituksia. Näkökulmani teksteihin on se, miten eri kirjoittajat tai artikkelien haastateltavat näkevät Helsingin paikkana? Millaisia käsityksiä heillä on tilasta ja miten paikan identiteetti ymmärretään? Tämän lisäksi arvioin tekstien valossa sitä, kenellä on valta eri ryhmien näkökulmasta ja miten kirjoittajat ja haastateltavat suhtautuvat paikan prosessinomaisuuteen, siihen kohdistuviin muutospaineisiin? Teoreettisena pohjana on Doreen Masseyn aika-tila-käsitepari. Arvioinnin avuksi olen hahmottanut teksteistä viisi eri toimijaryhmää, verkostoa, joiden kautta kuvaan tutkimuskysymyksiäni. Ryhmien valta suhteessa tilaan on erilaista, kuten myös niiden keinot kyseenalaistaa toisten valtaa. Nämä ryhmät ovat: talouden ja politiikan raskaan sarjan vaikuttajat, Helsingin kaupungin viranhaltijat, kaupungin poliittiset päätöksentekijät, taidemaailman vaikuttajat ja kaupunkilaiset. Näiden lisäksi arvioin myös Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimituksen kuvaa Helsingistä paikkana. Kaksi ensimmäistä kuukautta keskustelu liittyi selvitysraporttiin, kuten onko kävijämääräarvio realistinen ja osataanko vastaava museo tehdä itse. Maaliskuun alussa teksteissä käsiteltiin valtaan liittyviä teemoja, kuten millaista “peliä” Guggenheimiin liittyy. Museohanketta tukeneet talouden ja politiikan raskaan sarjan vaikuttajat liikkuvat aika-tila-tiivistymässä ja hyötyvät siitä. Tämän liikkuvuuden he uskovat hyödyttävän koko yhteiskuntaa. Vaikuttajat tarkastelevat museohanketta makrotasolta. Jos museo ei etene, voidaan elinkeinopolitiikkaa hoitaa jollain toisella projektilla. Keskeistä on se, kuinka Helsinki pärjää globaalissa kaupunkien kilpailussa ja tätä voidaan tukea ns. paikkojen politiikalla, eli rakentamalla kiinnostavaa kaupunkiympäristöä luovissa palvelu-ammateissa toimiville. Vetovoimainen kaupunki houkuttelee myös kansainvälisiä yrityksiä perustamaan toimistojaan. Helsingin kaupungin viranhaltijat näkyvät teksteissä lähinnä päätöksenteon luovijoina. Jos yksi keino ei edistä asiaa, etsitään toinen tapa. Kaupungin poliittiset päätöksentekijät taas jakautuvat selkeästi eri leireihin: museohankkeen puolustajiin ja vastustajiin. Pääosin tätä ryhmää leimaa kuitenkin passiivisuus: pitkin kevättä he kertovat yhä odottavansa lisätietoa kaupungin johdolta. Päätöksentekoa ohjaavat myös valtakamppailut. Kaupunkilaiset eivät näe museohankkeessa juurikaan hyötyjä, joitain yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. He arvioivat museon tarpeellisuutta suhteessa peruspalvelujen säästöihin ja puolustautuvat voimakkaasti tilaa uhkaavalta muutokselta: turisteja ja museoita on jo nyt liikaa. Vahvaa paikan tuntua kaivataan. Taidemaailma on huolissaan omien instituutioidensa rahoituksesta ja vaikutusvallasta. Tämä ryhmä puhuu myös ristiriitaisimmin: toisaalta vakuutetaan omasta kyvystä hallita aika-tila-tiivistymää, mutta samaan aikaan puolustaudutaan ja kaivataan vahvaa paikan tuntua. Ulkopuoliset koetaan tunkeutujina omaksi koettuun tilaan, eikä oman tilan resursseja haluta luovuttaa vieraille. Poikkeuksen tähän puheeseen tuo Checkpoint Helsinki -hanke, mutta sen näkökulmat hautautuvat nopeasti kiistelevien osapuolten jalkoihin. Helsingin Sanomien pääkirjoitukset myötäilevät kaupungin kehittäimistarvetta investointien houkuttelemiseksi. Keskustelua käydään hyvin erilaisten ”karttojen” pohjalta, joissa kuva Helsingistä paikkana ja tilana on hyvin erilainen. Puoltajille kaupunki on mahdollisuuksien paikka, joka saisi museosta kansainvälisen pääoman magneetin. Kaupunkilaisille Helsinki näyttäytyy kurjistuvana palvelutuottajana, jossa rahaa tuhlataan elitistiseen museoon. Taidemaailma näkee Helsingin yhtenäiskulttuurin paikkana, jossa ei ole tilaa ”vieraalle” toimijalle.
  • Petas, Sandra (Helsingin yliopisto, 2007)
    Bakgrunden till denna avhandling är att nivån i studentskrivningarna i modersmål och litteratur har sjunkit under de senaste tio åren bland både finskspråkiga och svenskspråkiga gymnasister i Finland. I och med det startades ett projekt, Språklig mångfald, vars syfte är att undersöka bakgrundsfaktorer till att nivån har sjunkit. Som en del av projektet redogör jag i den här avhandlingen för finlandssvenska gymnasisters läsvanor och skrivvanor, dvs. vad, hur ofta och på vilket språk gymnasisterna läser och skriver. Dessutom har jag undersökt gymnasisters attityder till ämnet modersmål och litteratur. Min studie är baserad på en enkätundersökning bland 81 gymnasister samt på intervjuer med åtta gymnasister. Resultatet visar att gymnasister läser dagstidningar i betydligt större utsträckning än de läser böcker. Speciellt gymnasister med låga betyg i modersmål och litteratur läser sällan eller aldrig skönlitteratur. Skrivkulturen bland gymnasisterna innefattar främst media som textmeddelanden per mobiltelefon och debattinlägg på diskussionsforum på Internet. I dessa texter används oftast ett enkelt och kortfattat språk. Gymnasister med höga betyg i modersmålsämnet läser oftare och skriver flera olika genrer under sin fritid än vad gymnasister med låga betyg gör. Gymnasister med höga betyg läser och skriver även oftare på svenska än vad gymnasister med låga betyg gör. I min studie framkommer det att gymnasisterna anser att modersmålsämnet är viktigt, men inte roligt samt att höga betyg korrelerar med positiva attityder. De som har negativa attityder har ofta haft svårigheter med ämnet och har även svårt att se någon koppling mellan modersmålsämnet och vardagen samt framtiden. Många av dem anser att studentskrivningarna är det enda målet med modersmålsämnet.
  • Mattsson, Joonas (Helsingin yliopisto, 2014)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee suomalaisen kielitieteen kehitystä 2000-luvulla kahdesta näkökulmasta. Ensimmäinen näkökulma keskittyy kielitieteen instituutioihin, eli siihen, millaisia muutoksia on kohdistunut oppiaineisiin, laitoksiin, tiedekuntiin ja yliopistoihin tarkasteluaikana. Erityisesti uuden yliopistolain jälkeiset tapahtumat korostuvat. Kielitieteen instituutioita tutkitaan Jaakko Kaukon kehittämän neljän dynamiikan mallin kautta ja tätä teoreettista mallia peilataan Suomen Akatemian Tieteen tila ja taso -raportteihin, jotka on julkaistu 2000-luvulla. Kaukon neljä dynamiikkaa ovat hallintopolitiikan kitka, aluepolitiikan lukko, kansainvälisten vaikutteiden konsensuaalinen suodatus ja tutkimuspolitiikan uudistus: innovaatiopolitiikan vahvistuminen. Tutkielmani toinen näkökulma keskittyy suomalaisen kielitieteen sisältöihin. Aineistonani on käytetty viiden suomalaisen, vertaisarvioidun, aikakausjulkaisun artikkelien asiasanoja, joista on piirretty verkostokuvaajat ja analysoitu näiden julkaisujen tieteellisen sisällön profiloitumista tätä kautta. Julkaisuista SKY Journal of Linguisticsin, Neuphilologische Mitteilungenin ja Virittäjän aineistot kattavat koko tarkasteltavan ajan, kun taas Puhe ja Kielen ja Sananjalan aineistot ovat pienempiä. Neljästä dynamiikasta aineistossa selvimmin nousivat esiin kansainvälisten vaikutteiden suodattaminen ja innovaatiopolitiikan vahvistuminen, joista jälkimmäinen erityisesti monitieteisyyden kautta ja edellinen kielitieteiden luontaisen kansainvälisyyden kautta. Tavat, jolla monitieteisyydestä ja sen edellytyksien parantamisesta puhutaan, ovat tarkasteluajan aikana muuttuneet: Siinä missä vuosituhannen vaihteessa Suomen Akatemia kaipasi nimenomaan hallinnollisia rakenteita tukemaan uusia monitieteisiä oppiaineita, nousee tarkasteluajan loppuvaiheessa esiin enemmänkin yhteistyö monitieteisyyden rakentajana. On tapahtunut jonkinasteinen diskursiivinen muutos rakenteista toimintaan. Vaikka raportti toisensa jälkeen huomioi kansainvälisyyden ja monitieteisyyden lisääntyneen viime aikoina , pidetään lisääntynyttäkin tasoa riittämättömänä ja erityisesti kansainvälisyyden edistäminen nostetaan aineistossa toistuvasti tavoitteeksi. Tältä pohjalta voitaneen sanoa, että paineet kansainvälistymiseen ovat kasvaneet 2000-luvulla. Tiedejournaalien verkostoissa korostuvat pitkälti samanlaiset tutkimusalat kuin mitä Tieteen tila ja taso -raporteissa on pidetty nousevina tai vahvoina suuntauksina. Lasten puheen- ja kielenomaksumisen ongelmien tutkimusta esitellään useissa journaaleissa ja sen ympärille muodostuu useita asiasanaklustereita. Suomen kielen tutkimus samoin voi hyvin aineiston julkaisuissa. Raporteissa on kuitenkin nostettu esille sosiolingvistiikka, käännöstiede ja suomi toisena kielenä -tematiikka nousevina tutkimusaloina, mutta nämä kolme eivät juuri nouse esiin käytetystä aineistosta. Tämä varmasti osaltaan johtuu siitä, että osasta julkaisuista ei ole käytettävissä kuin lyhyen ajanjakson artikkelien asiasanat, mikä myös vaikuttaa tulosten yleistämiseen laajemmassa kontekstissa. Keskeinen ero Suomen Akatemian raporttien ja asiasanojen verkostojen välillä on, että Akatemia nostaa aineistossa toistuvasti esiin kielitietelijöiden yhteiskunnallisen orientaation, joka ei kuitenkaan nouse merkittäväksi teemaksi asiasanojen verkostoissa. Suomalaiset kielitieteilijät siis tämän tutkimuksen perusteella osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun, esimerkiksi kielipolitiikasta tai kielikoulutuspolitiikasta, oman tieteenalansa tieteellisten julkaisujen ulkopuolella.
  • Wulff, Suvi-Maaria (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tutkielmassa tarkastellaan isännöitsijän asiantuntijuuden rakentumista yhtiökokouksessa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, 1) miten isännöitsijän käyttämät tilanteittain vaihtelevat kielimuodot (rekisterit) ilmaisevat isännöitsijän asiantuntijuutta ja jäsentävät meneillään olevaa kokousta ja miten 2) tunnepitoiset eli affektiset tilanteet sekä 3) isännöitsijän ja puheenjohtajan ja toisaalta isännöitsijän ja osakkaiden tiimiytyminen rakentavat, uhkaavat ja tukevat asiantuntijuutta. Aineistona on marraskuussa 2011 videonauhoitettu noin tunnin mittainen yhtiökokous. Metodisena pohjana työssä on keskustelunanalyysi. Sen avulla on mahdollista hahmottaa institutionaalisen keskustelutilanteen, kuten yhtiökokouksen, erityistä vuorovaikutusjärjestystä. Työssä osoitetaan, että isännöitsijällä on useita kielellisiä keinoja ilmentää asiantuntijuuttaan (esim. asiantuntijatermien käyttö, muodollinen ja epämuodollinen puhuttelutapa, avoimet tietämättömyyden ilmaukset, pahoittelun välttäminen sekä tiimiytyminen) Muodollisen ja epämuodollisen rekisterin vaihteluiden avulla isännöitsijä jäsentää meneillään olevan yhtiökokouksen vuorovaikutusta kokonaisuutena. Tämä rakentaa asiantuntijuutta. Affektisissa tilanteissa asiantuntijuus voi joko heiketä tai säilyä riippuen siitä, miten isännöitsijä reagoi tilanteisiin. Asiantuntijuus heikkenee, kun isännöitsijä ei vastaa osakkaalle, pyydä tätä lopettamaan yhtiökokousta viivyttävää topiikkia tai myönnä, ettei tiedä vastausta tämän kysymykseen. Asiantuntijuus puolestaan säilyy, kun isännöitsijä esimerkiksi myöntää avoimesti tietämättömyytensä osakkaan kysymykseen, mutta ei pahoittele sitä, vaan kertoo osakkaalle, miten tämän on mahdollista saada asiasta tietoa. Myös tiimipuhe, asiantuntijatäydennykset ja puheenjohtajan tukena toimiminen rakentavat isännöitsijän asiantuntijuutta. Konfliktitilanteissa puheenjohtaja ja osakkaat voivat niin ikään tukea isännöitsijää. Se, että isännöitsijä tarvitsee konfliktitilanteissa tukea, osoittaa kuitenkin, että isännöitsijät tarvitsisivat koulutusta vaikeiden asiakastilanteiden käsittelemisessä. Tutkielma on ensimmäinen suomalaisesta yhtiökokousjärjestelmästä tehty kielitieteellinen tutkimus. Sen tarkoituksena on tarjota konkreettisia työkaluja isännöitsijöiden ammattitaidon kehittämiseksi. Suomen Isännöintiliitto ry on rahoittanut tutkielmaa.
  • Masso, Iivi (Helsingin yliopisto, 1997)
  • Karhumäki, Matti (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tämä pro gradu -tutkielma on tehty osana Svenska i toppen -projektia, joka alkoi syksyllä 2008 Pohjoismaisten kielten ja pohjoismaisen kirjallisuuden laitoksella. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat lukiolaisten näkökulmasta hyvien tulosten saavuttamiseen ruotsin ylioppilaskirjoituksissa kolmessa suomenkielisessä lukiossa, jotka sijaitsevat Turun, Tampereen ja Joensuun seuduilla. Lisäksi tavoitteena on selvittää, miten maantieteelliset tekijät vaikuttavat opiskelijoiden ruotsin kielen osaamiseen sekä mitä eroja on keskipitkän ja pitkän ruotsin oppimäärän opiskelijoiden asenteissa kieltä kohtaan. Tutkielman aineistona on kolme ryhmähaastattelua, joihin on osallistunut 14 lukiolaista, 11 tyttöä ja 3 poikaa. Haastattelut on tehty joulukuussa 2008 sekä tammi- ja maaliskuussa 2009. Haastatteluissa on käytetty strukturoitua kyselylomaketta, jossa kysytään opiskelijoiden näkemyksiä ruotsin opiskelusta. Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen tutkimusote, jossa on piirteitä kolmesta eri menetelmästä: tapaustutkimuksesta, etnografisesta tutkimuksesta sekä temaattisesta analyysistä. Tärkeimpänä teoriataustana on ruotsi toisena kielenä -tutkimus, oppiminen sosiokonstruktivistisena ilmiönä sekä motivaatiotutkimus. Tarkastelen kielenoppijaa luokkahuoneessa sosiaalisena osallistujana omassa oppimisprosessissaan. Oppiminen nähdään kokonaisuutena, johon kuuluu eri osa-alueita, esimerkiksi koulujen käytännöt, yhteisön vaikutus oppimiseen sekä opiskelijan identiteetin muokkautuminen kouluyhteisössä. Motivaatiota tarkastelen kielenoppimisen näkökulmasta, ja se koostuu erilaisista dynaamisista vaiheista, esimerkiksi tavoitteiden asettamisesta oppimisprosessin alussa, valintojen tekemisestä sekä motivaation ylläpitämisestä oppimisprosessin kuluessa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suurin yksittäinen syy menestykseen opiskelijoiden näkökulmasta on opettaja, joka omalla toiminnallaan voi merkittävästi parantaa opiskelijoiden oppimisedellytyksiä. Työhön panostaminen, opiskelijoiden yksilöllinen kohtaaminen myös luokkahuoneen ulkopuolella ja esimerkiksi omien oppimateriaalien valmistaminen ovat opettajaan liittyviä tekijöitä, jotka voivat nostaa opiskelijoiden motivaatiota huomattavasti. Myös lukion maantieteellisellä sijainnilla on vaikutusta. Paikkakunnilla, joilla ruotsin kieltä käytetään vähän, korostuu opettajan rooli kielellisen oppimisympäristön luomisessa. Keskipitkän ja pitkän ruotsin opiskelijoiden välillä ei tutkimuksessa ilmene eroja asenteissa kieltä kohtaan.
  • von Boguslawski, Julia (Helsingin yliopisto, 2014)
    Finntron är en nutida hednisk tro som de finntroende själv beskriver som en modern tro vars rötter sträcker sig långt tillbaka i den finska forntiden. Liksom annan nyhednisk tro, är finntron en säregen kombination av nytt och gammalt, varför jag valt att granska den ur ett historiebruksperspektiv. Den övergripande forskningsfrågan är hur historien används för att skapa en meningsfull tro och gemenskap för i dag. Avsikten är att behandla historiebruket inom finntron på ett generellt plan och för att göra detta närmar jag mig frågan tematiskt, genom att analysera tre olika aspekter av finntron: natursynen, människosynen och livsstilen. I kapitlen om natur- och människosyn analyseras de mer teoretiska och andliga sidorna, som utgör grunden för världsbilden, och i kapitlet om livsstil diskuteras den praktiska sidan om hur finntron levs ut och i vilken mån olika aktörer formar den. Internet har haft en stor betydelse för den finska nyhedendomen och också finntron har fötts och delvis utvecklats på webben. Av denna orsak är också det använda materialet internetbaserat. Finntron undersöks via två kanaler: föreningen Taivaannaula ry:s hemsidor, som representerar föreningens bild av finntron, och internetforumet Hiitola, som används för att också kunna studera den individuella variation som finns ”på fältet”. Som teoretisk referensram används Peter Aronssons tankar om historiebruk och Jan Assmans teori om minneskultur. Dessutom kopplas finntron till den aktuella diskussionen om vad som är religionens roll i dagens samhälle. Historiebruket inom finntrons natursyn diskuteras i förhållande till en civilisationskritisk strävan efter att hitta ett fungerande alternativ till dagens kultur, som anses ohållbar både med tanke på härskande materialistiska värderingar och naturförstörelsen som den teknologiska utvecklingen fört med sig. Även om de finntroende gärna talar om sin tro som forntro, kommer jag fram till att det i akademisk mening framför allt är agrarkulturens folktro som finntron grundar sig på. I kapitlet som behandlar människosynen analyseras de finntroendes sätt att förhålla sig till människan som traditionsbärare. Också traditionens roll för behovet av autenticitet och legitimering för en ny religiös rörelse diskuteras. Även när det gäller människosynen är det framför allt folktron som är förebilden för finntron. Ett drag som framkommer är att finntroende ser folk, kultur, språk och geografiskt område som en odelbar helhet, vilket kan beskrivas som en kulturell form av nationalism, som strävar efter att bevara den egna kulturen från att undanträngas av främmande kultur. Som minneskultur konstateras finntron vara en skriftlig kultur. Även om de finntroende ofta beskriver sin tro som fortsättning på en muntlig tradition är det i praktiken bara spillror av äldre tro som lever kvar i dag och finntron studeras i huvudsak via skriftliga källor som hittas över internet, i böcker och i arkiv. I samband med att det börjat uppstå olika grupperingar inom finntron, har det börjat förekomma intern diskussion om hur tradition ska tolkas inom tron. För närvarande finns det två olika grupper som aspirerar till att representera, om inte alla, så åtminstone en större grupp finntroende. Föreningen Taivaannaula ry som grundades 2007 och Karhun kansa som i december 2013 registrerades som ett finntroende religiöst samfund. Utöver dem finns ett okänt antal finntroende som utvecklar sina egna tolkningar av finntron. Finntron skapas i skärningspunkten mellan föreningen, samfundet och alla individuella tolkningar. Med så många aktiva skapare bygger den på en mångfald inspirationskällor. Schematisk kan man säga att det är två olika kulturella fält som kombineras: den nationella och den nyhedniska historiekulturen. I relation till religionens förändrade roll i det postmoderna samhället, presenteras finntron i och med sin antidogmatiska och individualistiska karaktär som ett exempel på hur människor i dag söker och skapar andlig mening i sitt liv.
  • Sahlan, Anna (Helsingin yliopisto, 2007)
    Tutkielmani käsittelee kaunokirjallisuuden suomentamisessa ilmeneviä sanastollisia käännösongelmia. Lähestymistapa on empiirinen. Tarkoitukseni on havainnoida ja pohtia, millaisia vaikeuksia kaunokirjallisuuden kääntäjä tapaa matkallaan kohti sujuvaa kerrontaa, sekä kuvailla ongelmien ratkaisuprosesseja. Tutkimusmateriaalina sovellan Dar ja Doncovan romaanin Prognoz gadostej na zavtra (2002) neljää ensimmäistä lukua ja niistä valmistamaani suomennosta Huomenna luvassa ikävyyksiä. Käsittelen teoksen suomentamista keskittyen sanaston, idiomaattisten ilmausten ja sanaleikkien aiheuttamiin käännösongelmiin. Menetelmänä on esitellä käännösprosessissa ilmenneitä ongelmakohtia sekä niihin kehiteltyjä ratkaisuja. Teoreettinen viitekehys, johon käännösratkaisuni perustuvat, koostuu pääasiassa Reissin ja Vermeerin skoposteoriasta sekä Nordin siihen tekemistä lisäyksistä. Käännösstrategian valinnassa olen käyttänyt apuvälineenä myös kirjallisuudentutkimuksen odotushorisontti-käsitettä. Työn aikana havaitsin, että kääntäjän työssään kohtaamat ongelmat ovat erittäin vaihtelevia ja niihin kehitettävät ratkaisut vaativat taitoa ja monipuolisuutta. Hyvin pohdittu ja huolellisesti valmisteltu käännösstrategia auttaa kääntäjää ratkaisujen teossa. Kulttuurisidonnaiset käännösongelmat vaativat kääntäjältä laajaa tietopohjaa lähtökulttuurista sekä hyviä tiedonhakutaitoja, ratkaisujen on oltava luovia ja kekseliäitä, sillä valmiita ratkaisuja ei ole olemassa. Ratkaisujen kehittelyssä on otettava huomioon, että ilmaus on adekvaattinen lause- ja virkeyhteyden lisäksi myös koko tekstin rakenteessa. Doncovan tuotanto oli kiinnostava tutkimuskohde kirjojen elävän kielenkäytön ja arjen kuvauksen takia. Jatkossa tutkimusta voisi keskittää tarkemmin johonkin tässä työssä tutkituista aloista tai tutkia esimerkiksi puhekielen konventioeroja. Doncovan tuotanto voisi tarjota kiinnostavaa tutkimusmateriaalia myös muiden alojen, esimerkiksi yhteiskuntatieteen, tutkijoille.
  • Harjumäki, Jouni (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielman kohteena on historioitsija Fatḥ ibn ʿAlī al-Bundārīn 1200-luvun alussa tekemä arabiankielinen proosakäännös Abū al-Qāsim Firdawsīn persiankielisestä runoelmasta, Šāhnāmasta. Tavoitteena on kuvata al-Bundārīn käännöstä tarkastelemalla hänen tekemiään käännösratkaisuja ja tätä kautta selvittää, millaisia tavoitteita hänellä käännökselleen oli. Teoreettista taustaa tutkimukselle antaa käännöstiede, ja analyysissä hyödynnetään sen piirissä kehitettyä terminologiaa. Eepoksen tekstihistorian vuoksi myös tekstikriittisiä seikkoja otetaan huomioon. Tutkielman aineistoksi on rajattu laajasta eepoksesta sen ensimmäinen neljännes. Kääntäjän ratkaisuja tutkitaan kahdella tasolla. Aluksi tarkastellaan laajempien yksiköiden, kokonaisten episodien, käännöstapoja käyttäen aineistona viittä tekstikatkelmaa eepoksen juonen kannalta merkittävistä kohtauksista. Tässä yhteydessä kiinnitetään myös huomiota kääntäjän tekemiin lisäyksiin ja poistoihin. Analyysin toisessa osassa tutkitaan kääntäjän lähestymistapoja tiettyjen sanojen kääntämiseen. Tässä osassa tutkittavaksi on valittu eepoksessa kirjeiden laatimista ja lähettämistä kuvaavissa kohtauksissa usein esiintyvät sanat. Lopuksi tarkastellaan al-Bundārīn käännöstapoja eepoksessa esiintyvien arabialaisten lainasanojen kohdalla. Tutkimuksessa havaitaan, ettei al-Bundārī seuraa lähtötekstiään kovinkaan orjallisesti, vaan hän poistaa ja lisää materiaalia, erityisesti henkilöitä ja tapahtumia kuvailevaa ainesta, hyvinkin vapaasti. Myös sanaston tasolla havaitaan vastakkaisia taipumuksia: joissakin tapauksissa kääntäjä vähentää lähtötekstissä esiintynyttä leksikaalista vaihtelua, toisissa puolestaan lisää sitä. Tutkimuksen havaintojen perusteella al-Bundārīlla on ollut kaksi periaatetta käännökselleen. Ensisijaisesti hänen tavoitteenaan on ollut luoda hyvä kirja, jonka ei ole tarvinnut seurata lähtötekstiä suinkaan kaikissa yksityiskohdissa. Tähän pyrkiessään hän on myös kotoistanut kääntämäänsä tekstiä kohdeyleisölle ymmärrettävämmäksi. Tämä havaitaan esimerkiksi persialaiseen kulttuuriin liittyvien sanojen ohittamisesta ja tapahtumien taustoja selittävistä lisäyksistä.
  • Miettinen, Timo (Helsingin yliopisto, 2007)
    Käsilläolevan tutkielman kohteena on Martin Heideggerin (1889–1976) tulkintatyö, jonka hän varhaisessa ajattelussaan (1919–1927) kohdisti kreikkalaisen filosofian keskeiseen käsitteeseen logos: ”järki”, ”puhekyky”. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten Heidegger tulkitsi tätä käsitettä ja mikä merkitys Heideggerin tulkintatyöllä oli hänen pääteoksensa Sein und Zeit (1927, suom. Oleminen ja aika) kannalta. Työn keskeinen näkemys on, että Heideggerin ajattelu on nähtävä kreikkalaisen järjellisyyskäsityksen kriittisenä arviointina ja uudelleentulkintana. Heideggerin filosofia pohjautui vahvasti näkemykselle, jonka mukaan ajattelumme on hyvin perustavassa mielessä kiinni perinteessä ja sen välittämissä käsityksissä ja tulkinnoissa. Heideggerin mukaan filosofinen tutkimus ei voi koskaan täysin ennakkoluulotonta ja tämän vuoksi kaiken ajattelun on päästävä selville oman tilanteensa historiallisuudesta ja satunnaisuudesta; tieteellinen filosofia ei voi valita systemaattisen ja historiallisen lähestymistavan välillä, vaan sen on oltava olemuksellisesti molempia. Vuosina 1919–1929 Heideggerin historiallisen tulkintatyön ensisijaisena kohteena oli kreikkalainen filosofia, erityisesti Aristoteleen ajattelu. Heideggerin mukaan Aristoteles ei ollut ensimmäinen filosofista ajattelua harjoittanut henkilö, mutta Heidegger näki Aristoteleen tuotannon tiivistävän yhteen länsimaisen ajattelun keskeisimmät ennakkokäsitykset. Tutkielmassa seurataan Heideggerin pyrkimystä tulkita inhimillisen järjellisyyden ilmiötä, jonka juuret Heidegger paikansi Aristoteleen ihmismääritelmään zōon logon ekhon (”järjellinen eläin”). Aristotelesta seurannut skolastinen filosofia omaksui tämän määritelmän muodossa animal rationale, mutta Heidegger painotti, että tällä käännöksellä oli taipumus sivuuttaa se perusta, joka oli vielä ominainen kreikkalaiselle järjen käsitteelle. Sillä Aristoteleelle ja kreikkalaiselle ajattelulle logos ei merkinnyt ainoastaan haluihin ja tunteisiin rinnastuvaa mielen sisäistä kykyä vaan ennen kaikkea yhteisöllisesti jaettua tulkintaa ympäröivästä todellisuudesta. Tämä tulkinta ilmenee jokapäiväisesti keskustelun ja kommunikaation yhteydessä, mutta se on myös olennainen osa tapaamme jäsentää ympäröivää todellisuutta merkitykselliseksi. Heidegger kuitenkin argumentoi, että kreikkalainen ajattelu näki tämän kielellis-diskursiivisen käsittämisen alisteisena inhimillisen kokemuksen perustaville tavoille olla suhteessa todellisuuteen: puhtaalle aistihavainnolle (aisthēsis) sekä intuitiiviselle tajuamiselle (noein). Tutkielma koostuu neljästä luvusta sekä lyhyestä johdannosta. Ensimmäinen luku käsittelee Heideggerin filosofian kantavaa teemaa, kysymystä olemisen mielestä – sekä tämän kysymyksen perustaa kreikkalaisessa ajattelussa. Tämän jälkeen luodaan katsaus Heideggerin fenomenologiseen metodiin, sen ensisijaiseen kohdealueeseen inhimillisessä kokemuksessa sekä fenomenologisen tutkimuksen historialliseen ulottuvuuteen. Toisessa luvussa esitetään puolestaan Heideggerin tulkinta käsitteestä logos. Tulkinnan ymmärtämiseksi on välttämätöntä esittää tiivistetysti Heideggerin tulkinta kreikkalaisesta totuuden käsitteestä. Heideggerin mukaan kreikkalainen ajattelu ymmärsi totuuden monitasoisena ilmiönä, jonka perustavin käyttöyhteys on löydettävissä todellisuuden ilmiöstä. Kolmannessa luvussa pureudutaan niihin piirteisiin, joiden valossa Aristoteles Heideggerin mukaan tulkitsi kielen ja kokemuksen välistä suhdetta. Neljännessä luvussa esitetään, mitä edellä esitetyt oivallukset merkitsivät Heideggerin oman filosofisen projektin kannalta, erityisesti inhimillistä olemassaoloa (Dasein) selvittäneen fundamentaaliontologian kannalta.
  • Mänttäri-Buttler, Alina (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tutkielman aiheena on Helsingin taidegalleriat ja niiden muodostama galleriakenttä. Tutkielmassa tarkastellaan galleriakenttää, galleriakentän ja galleriatoiminnan muutoksia sekä gallerioiden asemia ja asemien muutoksia kentän sisällä vuosina 1983–2009. Tutkielman tavoitteena on toimia Helsingin galleriakentän ja sen lähihistorian perustutkimuksena ja galleriakentän sisäisten asemien rakentumisen analyysina. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: Millaisia muutoksia Helsingin taidegalleriakentässä, sen toimijajoukossa ja gallerioiden toiminnassa on tapahtunut 1980-luvun alkupuolelta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppuun tultaessa? Mitkä ja millaiset galleriat ovat tutkittavan ajanjakson eri vaiheissa muodostaneet keskeisten gallerioiden joukon, mihin tämä asema on perustunut ja miten galleriakentän sisäiset asemat ovat muuttuneet? Galleriakenttää analysoidaan ja tarkastellaan yhdistäen taidehistoriallisen perustutkimuksen menetelmiä taiteensosiologiseen analyysiin. Tutkielman teoreettinen näkökulma perustuu sosiologi Pierre Bourdieun kenttää koskevaan teoriaan. Teorian rooli on toimia työkaluna tutkittavan kentän ja sen toimijoiden asemien havainnoinnissa ja analyysissa. Tutkielman empiirinen aineisto muodostuu tutkielman tekijän laatimien 28 galleristin ja muun galleriakentän toimijan haastattelujen muodostamasta haastatteluaineistosta. Haastatellut edustavat 22 galleriaa. Niiden muodostama joukko koostuu yksityisistä gallerioista, taiteilijaliittojen gallerioista ja vaihtoehtoisiksi tai taiteilijavetoisiksi määriteltävissä olevista tutkitulla ajanjaksolla eri tavoin keskeisinä pidetyistä gallerioista. Haastattelujen ohella tärkeänä aineistona toimii tutkittavan ajanjakson lehtikirjoittelu. Sen osalta lähteenä on käytetty Helsingin galleriakenttää ja gallerioita koskevaa lehtikirjoittelua, joka on tallennettu Kuvataiteen keskusarkiston leikearkistoon. Lisäksi lähteinä ovat Taide-lehden vuosikerrat tutkittavalta ajalta. Galleriakentän lähihistorian tarkastelun pohjaksi tutkielmassa analysoidaan gallerioiden roolia kuvataiteen kentän portinvartijoina, galleriakentän toimijoiden näkemyksiä keskeisen gallerian aseman rakentumisesta ja gallerioita koskevia luokituksia ja ryhmityksiä. Tutkielman ytimen muodostaa luku, jossa käydään kronologisesti läpi galleriakentän muutoksia ja keskeisiä toimijoita tutkielmassa tarkastellulla ajanjaksolla. Lopuksi syvennetään kentän kronologisen kuvauksen pohjalta galleriakentän muutosten analyysia Bourdieun teorian ja käsitteiden avulla. Tutkielman yhtenä tuloksena on tutkittavan kentän ajanjakson hahmottuminen seuraaviksi jaksoiksi: vuodet 1983–1990, vuodet 1990–1997, vuodet 1997–2002 ja vuodesta 2002 alkanut kentän nykytilanteeseen sidostuva jakso. Jaksot hahmottuvat tarkastellun kentän, galleriatoiminnan ja kentällä kulloinkin keskeisten toimijoiden joukon muutosten pohjalta. Jaksojen liitoskohdat ovat muutosten tihentymiä kentän keskeisten toimijoiden joukossa. Jaksot liittyvät osittain myös yleisen taloustilanteen muutoksiin siltä osin kuin ne ovat vaikuttaneet galleriatoimintaan ja siihen, millainen galleriatoiminta ja mitkä toimijat kulloinkin ovat nousseet keskeisiksi. Tutkielman ydinluvussa tarkasteltava ja analysoitava kentän muutosten ja gallerioiden asemien kronologinen kuvaus muodostaa kokonaisuudessaan tutkielman tärkeimmät perustutkimukselliset tulokset. Tulosten loppupäätelminä tutkielmassa päädytään seuraavaan analyysiin. Galleriakentän muutokset sidostuvat kuvataiteen muutoksiin ja talouden nousu- ja laskukausiin, ne eivät kuitenkaan ole tämänkaltaisista ulkoisista tekijöistä johdettavissa. Gallerioiden asemien rakentuminen ja muutokset ovat kytköksissä kentän sisäisiin muutoksiin siten, että kentän toimijajoukon muutokset joko sidostuvat toisiinsa tai asettuvat samanaikaisiksi. Kentän asemien tila vaikuttaa siihen, millaisen aseman uusi galleria pyrkii ottamaan sekä millaisen aseman se saa kentällä ja mediassa. Kenttä näyttäytyy tilana, jossa toisen toimijan poistuminen kentältä luo aukkoja ja tilauksia toisten toimijoiden synnylle. Kentän asemien rakentuminen ja muutokset syntyvät toisaalta gallerioiden toiminnan ja niiden esittämän taiteen ja taiteilijoiden perusteella sekä toisaalta myös suhteessa gallerioiden jaotteluihin ja luokitteluihin. Kentän rakenteen muodostuessa kentän voimasuhteiden tilan kautta muodostuvat keskeisiksi koettujen gallerioiden joukon muutokset erityisen oleellisiksi sille, miten asemat kentällä ovat kulloinkin rakentuneet
  • Eloranta, Ville (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tässä pro gradu -työssä käsitellään Helsingin Sanomien kieltä suomalaisen nykyaikaisen kielenhuollon perspektiivistä. Olen ollut HS:n palveluksessa vuodesta 2003: ensin oikaisulukijana, nykyisin artikkelitoimittajana ja kielenhuoltajana. Aineistoani ovat toimitukselle laatimani kielipalautteet, joita ryhdyin tekemään vuoden 2008 syksyllä, kun aloitin kielenhuoltajan tehtävät. Palautteissa käydään läpi lehden kirjoituksia, osoitetaan virheitä tai tyylirikkoja ja kerrotaan oikea tai luontevampi muotoilu. Tutkielman aineisto käsittää vuoden 2012 kielipalautteet, joita on 28; niiden kokonaismitta on kolmisensataa A4-sivua. Työn alussa on tiivis katsaus Helsingin Sanomien kielenhuoltoperinteeseen ja nykyisiin menettelytapoihin. Tutkielman ydin ovat kuitenkin analyysiluvut, joita on kaksi. Ensimmäinen, laajempi luku käsittelee oikeinkirjoitusta ja kielioppia, jälkimmäinen taas tyylilajia. Oikeinkirjoitus- ja kielioppiluku jakautuu kolmeentoista teemaan: yhdyssanat, alkukirjain, taivutus, kongruenssi, numeroilmaukset, lyhenteet, välimerkit, pilkutus, viivat, vierassanat, suomalaisten sanojen oikeinkirjoitus, lause- ja virkerakenteet sekä tavutus. Tyyliluku taas käsittelee tyylilajiltaan sopimattomia sanoja, yleiskielisten sanojen ei-yleiskielistä käyttöä, turhan värittynyttä kuvallista käyttöä, uutistekstiin sopimattomia jaksoja ja muita sananvalinnan ongelmia. Tyyliluvun lopulla on vielä erillinen katsaus Kielitoimiston korjaussuosituksiin. Analyysilukujen lähestymistapa on erittäin aineistokeskeinen: esimerkkejä on lähes neljäsataa, ja monissa yksittäisissä esimerkeissä on useita saman ilmiön esiintymiä. Mukana on sekä hyvin yleisiä ilmiöitä että kuriositeetteja. Tärkeintä on, että ne tuntuvat kertovan jotain toimittajien tavasta hahmottaa normitettua yleiskieltä. Toimittajia pidetään yleisesti kielenkäytön ammattilaisina, ja varsinkin Helsingin Sanomat on monelle tärkeä roolimalli, jonka tekemät virheet herättävät useissa lukijoissa palautteen perusteella suurta ärtymystä. Kuten analyysiluvuista voi huomata, lehdessä esiintyvien virheiden kirjo on valtava eikä aina vältytä rikkomasta edes sellaisia sääntöjä, joiden hallinta tuntuu helposti itsestään selvältä. Varsinaisten virheiden lisäksi haparointia voi esiintyä tekstilajin edellyttämien sananvalintojen hallinnassa: asialliseen uutistyyliin saattaa päätyä esimerkiksi arkityylinen tai muuten oudosti värittynyt sana tai jakso. Analyysin taustalla vaikuttavat jatkuvasti tutkielman peruskysymykset, joita on kaksi: Millainen mahtaa olla ajatusprosessi, joka saa kielen ammattilaisen toimimaan suositusten vastaisesti? Olisiko joitain normeja syytä muuttaa, jos sujuvatkin kirjoittajat tekevät toistuvasti niiden vastaisia ratkaisuja? Tutkielma nojaa suosituksiin, joista vastaa maamme virallinen kielenhuolto eli Kotimaisten kielten keskuksen alaiset suomen kielen lautakunta ja Kielitoimisto. Valtaosa lähteistä on kielenhuoltokirjallisuutta: tärkeimpiä ovat kielenhuollon tiedotuslehti Kielikello sekä teokset Uusi kieliopas ja Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas. Lisäksi tyyliluku tukeutuu nykyaikaiseen genretutkimukseen, joka on alkanut saada viime vuosina entistä enemmän jalansijaa myös kielenhuollossa ja sen suosituksissa.
  • Viirilä, Päivi (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Helsingille annettuja ympäristöesteettisiä merkityksiä ja käsityksiä muistitietoaineiston pohjalta. Miten kaupungin esteettisyys ilmenee sen asukkaille? Mitä ominaisuuksia pidetään kauniina ja mitä vähemmän miellyttävinä? Aineisto koostuu vuonna 2004 järjestetyn Helsinki Stadini -kirjoituskilpailun vastauksista. Tutkimusaineisto sisältää 51 vastaajan näkemyksiä Helsingin esteettisyydestä. Usein esteettisyys ilmenee kirjoituksissa adjektiivien, kuten kaunis tai ruma, sekä verbien, kuten rakastaa tai vihata, käytössä. Analysoin aineistoa nojaten ympäristöestetiikan teorioihin, joita ovat muun muassa moniaistisuus, kehystämättömyys ja asumiseen liittyvät huomiot. Lisäksi tutkimuksen viitekehyksenä toimii paikkatutkimuksen teoriat. Kokemukset ja muistot tekevät Helsingistä merkityksillä ladatun paikan. Siten ympäristön esteettinen tarkastelu on myös eräänlaista paikkasuhteen pohdintaa. Asukkaille esteettisesti tärkeitä ovat paikat, joihin kytkeytyy omakohtaisia kokemuksia eletystä elämästä. Lapsuudesta tutut maisemat ovat sulautuneet osaksi Helsingissä syntyneiden identiteettiä. Paikat toimivat muistin aktivoijina palauttaen mieleen asioita ja muistoja. Kaupunkiin muualta muuttaneet taas joutuvat sopeutumaan uuteen paikkakuntaan, uusiin traditioihin ja käytäntöihin. Paikkaan kiintyminen ja juurtuminen auttavat asukkaita näkemään kotikaupunkinsa olemuksen pintaa syvemmältä. Paikan todellinen kauneus ilmenee usein vasta tutustumisen ja perehtymisen kautta. Esteettisiä merkityksiä annetaan etenkin rakennetulle ympäristölle. Aihetta tarkastellaan varsinkin asumisen kannalta. Tunnetuista kaupunkikuvallisista kohteista Senaatintorin ympäristö ja Eteläsataman siluetti mereltä katsottuna saavat paljon mainintoja. Moni vastaaja kokee meren vahvasti esteettisenä. Se on kehollinen ja moniaistinen elementti, joka rauhoittaa keskellä kiireistä elämää. Lisäksi aineistosta nousee vahvasti esiin syntyperäisten helsinkiläisten nostalginen ja kaipaava suhtautuminen kotiseutuunsa. Puretut rakennukset edustavat monelle menetettyä maisemaa, jota ei saa takaisin. Kaupungin estetiikka näyttäytyy monien ulottuvuuksien kautta. Paikan kokemiseen vaikuttavat sen materiaaliset ominaisuudet sekä historialliset ja sosiaaliset ulottuvuudet. Lisäksi havainnoitsijan arvomaailmalla, kollektiivisilla käsityksillä, medialla ja muulla opitulla tiedolla on osansa kokemuksessa ja tavassa katsella kaupunkia. Asukkaan näkökulmasta kaupunki on arjen toimintaympäristö, jonka merkityksiä tulee tarkasteltua usein vasta arjesta poikkeavissa tilanteissa. Tällaisia ovat esimerkiksi lomamatkat tai uudelle paikkakunnalle muutto, mutta myös tietoinen asian pohdinta, josta kirjoituskilpailuun osallistuminen on oivallinen esimerkki. Ihminen kaipaa tuttuutta sekä turvallisuuden ja hyvänolon tunnetta elämäänsä. Asumisen perspektiivistä estetiikka ja etiikka ovat hyvin lähellä toisiaan: kauniina nähty paikka mielletään usein myös hyväksi paikaksi elää. Likaisuus, melu ja saasteet vähentävät paikan kauneutta ja aiheuttavat siten negatiivista suhtautumista paikkaa kohtaan.